Suomen Nivelyhdistys ry VUOSIKERTOMUS 2013
|
|
- Hannu-Pekka Nieminen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Suomen Nivelyhdistys ry VUOSIKERTOMUS 2013
2 Suomen Nivelyhdistys ry Sivu 2
3 Vuosikertomus 2013 SISÄLLYSLUETTELO Taustaa 4 Vuoden 2013 toimintaa 5 Tiedotus Luennot 7 Niveltieto 8 Verkkopalvelu 9 Muu tiedotus 10 Neuvonta 11 Vertaistuki ja muu paikallistoiminta 12 Edunvalvonta 14 Muu toiminta 15 Yhteistyötahot 16 Sääntömääräiset kokoukset 17 Hallitus ja hallinto 18 Talous 19 Tuloslaskelma ja tase 20 Toimihenkilöt ja vapaaehtoiset 22 Sivu 3
4 Suomen Nivelyhdistys ry Taustaa Nivelsairauksia vastaan Suomen Nivelyhdistys edistää nivelsairaiden, erityisesti nivelrikkoisten, mahdollisuuksia tulla toimeen sairautensa kanssa. Aktiivisella ja tehokkaasti kohdennetulla tiedon jakamisella pyritään myös nivelsairauksien ennaltaehkäisyyn. Yhdistys palvelee kaikkia nivelsairaita, joiden sairaus voi aiheuttaa tekonivelleikkauksen tarpeen. Nivelongelmista kärsiviä pyritään lähestymään jo hyvissä ajoin ennen kuin tekonivelleikkaus on ajankohtainen, jotta ihmiset saisivat vinkkejä ja välineitä nivelrikkoprosessin hidastamiseen ja ikävien kipuoireiden lievitykseen. Tärkeä osa yhdistyksen toimintaa on tukea myös leikkaukseen valmistautuvia ja jo tekonivelen saaneita. Yhdistyksen organisaatio pidetään hyvin pienenä ja tehokkaana. Yhdistyksen valitsema strategia muutenkin on hallinnon pitäminen minimissään. Suomen Nivelyhdistyksen toimintamalli paikallistoiminnan osalta poikkeaa selvästi lähes kaikkien muiden valtakunnallisten terveysjärjestöjen mallista. Liitto paikallisyhdistys-mallin sijasta malliksi on valittu yksi valtakunnallinen yhdistys, jolla on 45 alaosastoa ympäri maata. Näin saadaan vältettyä turhaksi katsottu byrokratian lisääntyminen, jolloin voidaan keskittyä itse asiaan: kansalaisten nivelterveyden edistämiseen. Sivu 4
5 Vuosikertomus 2013 Vuoden 2013 toiminta Vuoden 2013 toiminnan painopistealueita olivat neuvonta ja tiedotus erityisesti nivelrikon ennaltaehkäisyn mahdollisuuksista sekä vapaaehtoistoiminnan tuki. Neuvontaa ja tiedotusta toteutettiin mm. avoimien yleisöluentojen, Niveltieto-lehden ja internetpalvelun kautta. Yhdistyksen järjestämillä avoimilla yleisöluennoilla kävi vuoden aikana yli kuulijaa ympäri maata. Vuoden 2013 merkittävin ponnistus oli yleiskäyttöisen nivelrikko-oppaan sisällön tuottaminen. Vuonna 2014 julkaistu opas vastaa valtavan suureen tarpeeseen saada kansantajuista tietoa nivelrikosta ja sen hoidosta. Loppuvuonna aloitettiin myös yhdistyksen internetsivuston uudistamisprojekti. Loppuvuonna esiteltiin yhdistyksen uusi logo ja otettiin käyttöön ensimmäiset uuden ilmeen mukaiset elementit yhdistyksen viestinnässä. Uudistus jatkui vuoden 2014 puolelle. Yhdistys jatkoi kasvuaan, vaikka resurssit etenkin perustoiminnan osalta olivat ulkopuolisen rahoituksen vähäisyyden vuoksi hyvin rajalliset. Jäsenmäärä kasvoi vuoden aikana 2,6 %, vuoden lopussa jäseniä oli Uusia jäseniä tuli vuoden aikana 1 509, jäsenmaksun maksamattomuuden vuoksi erotettuja ja itse eronneita oli Yhdistyksen hallinnon toimintamallit pidettiin edelleen äärimmäisen (kustannus)tehokkaina toimintakyky ja asiantuntijuus säilyttäen. Hallituksen apuna tässä työssä oli lukuisia työryhmiä, joihin kuului sekä hallituksen jäseniä että ulkopuolisia asiantuntijoita. Yhdistys työllisti vuoden aikana yhden täysiaikaisen ja neljä osa-aikaista vakituista työntekijää: toiminnanjohtajan, tiedottajan ja kolme aluekoordinaattoria. Lisäksi vuoden aikana aloitti kaksi projektiluonteista työntekijää. Neljä palkkioperustaista päivystäjää toimi Nivelneuvojina. Kaikki muu toiminta toteutettiin vapaaehtoisvoimin. Maanlaajuisesti yli sadan vakituisen vapaaehtoistyöntekijän, sekä heidän lisäkseen satojen tilapäisten vapaaehtoisen toimijoiden ahkera työpanos oli korvaamattoman arvokas lisä yhdistyksen toimintaan. Yhteistyö erityisesti muiden tuki- ja liikuntaelinjärjestöjen kanssa jatkui vahvana sekä paikallistasolla että valtakunnallisesti. Sivu 5
6 Suomen Nivelyhdistys ry TOIMINTA-AJATUS Nivelsairauksia vastaan Suomen Nivelyhdistys ry Suomen Nivelyhdistys edistää nivelsairaiden, erityisesti nivelrikkoisten, mahdollisuuksia tulla toimeen sairautensa kanssa. Aktiivisella ja tehokkaasti kohdennetulla tiedon jakamisella pyritään myös nivelsairauksien ennaltaehkäisyyn. VISIO Vähemmän nivelsairauksia, enemmän toimintakykyä Strategia Suomen Nivelyhdistys on luotettava nivelterveyden asiantuntija. Yhteistyössä julkisen terveydenhuollon ja muiden asiantuntijoiden kanssa yhdistyksen toiminta tuottaa merkittäviä tuloksia: nivelrikko kehittyy yhä harvemmin toimintakykyä heikentäväksi sairaudeksi nivelrikkoon jo sairastuneiden ihmisten työ- ja toimintakyky säilyy tekonivelleikkauksien tarve vähenee Päättäjät ovat tulevaisuudessa nykyistä vahvemmin tietoisia nivelsairauksien vaikutuksista kansanterveyteen ja -talouteen. Julkisessa terveydenhuollossa vakiintuu tule-hoitajien (tuki- ja liikuntaelinterveyteen keskittyvien hoitajien) toiminta. TOIMINTASTRATEGIA Tietoa, tukea ja toimintakykyä Suomen Nivelyhdistys on Avoin Aktiivinen Asiantunteva Tasa-arvoinen Yhteistyökykyinen Toimimme nivelsairauksiin sairastuneiden asialla Tiedotuksen keinoin lisäämällä kansalaisten niveltietoutta tiedottamalla aktiivisesti eri hoitomuodoista, niiden kehitysaskelista ja tuloksista kannustamalla työikäisiä hidastamaan nivelsairauksien etenemistä yhteistyössä työterveysasemien kanssa erityisesti työterveyshoitajien ja -lääkäreiden nivelrikkotietoutta lisäämällä toteuttamalla erityisesti ikääntyville suunnattua tiedotusta tuottamalla neljä kertaa vuodessa Niveltieto-lehteä ylläpitämällä oikeaa tietoa sisältävää internetsivustoa tiedottamalla aktiivisesti sosiaalisen median kautta Vertaistuen ja liikunnan keinoin täydentämällä maanlaajuista vertaistukiverkostoa, joka helpottaa nivelsairaiden arjessa jaksamista ja aktivoi itsehoitoon edistämällä paikallisten liikuntaryhmien muodostumista madaltamalla kansalaisten kynnystä osallistua liikuntatoimintaan ottamalla nuorten tukihenkilöt osaksi paikallisosastojen toimintaa toteuttamalla ikääntyville suunnattua liikunta- ja vertaistukitoimintaa toimintakyvyn säilyttämiseksi Edistämme nivelsairauksien ennaltaehkäisyä lisäämällä kansalaisten tietoa erityisesti nivelrikon ennaltaehkäisykeinoista kannustamalla työikäisiä ennaltaehkäisemään nivelsairauksia yhteistyössä työterveysasemien kanssa Toimimme yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa Sivu 6
7 Vuosikertomus 2013 Tiedotus Luennot Vuoden 2013 merkittävimmät resurssipanostukset kohdennettiin nivelrikon ennaltaehkäisyn ja hoidon tiedotukseen. Ennaltaehkäisyn ja itsehoidon tiedotus on sekä kansantalouden että sairastavan yksilön kannalta erittäin tehokasta ja tuottavaa. Vuonna 2005 tehdyn ja vuonna 2009 toistetun tutkimuksen mukaan peräti 67 % nivelrikkoa sairastavista katsoo, ettei julkinen terveydenhuolto ota heidän sairauttaan tosissaan. Tämä heijastaa selvästi sitä tosiasiaa, että terveydenhuollon sijasta julkiset palvelut pystyvät pääosin vain sairauksien hoitoon ennaltaehkäisyn jäädessä lähes kokonaan muiden tahojen harteille. Nivelrikon yhteiskunnalle aiheuttamista miljardin euron vuotuisista kustannuksista merkittävä osa olisi vältettävissä ennaltaehkäisyllä. Ennaltaehkäisytiedotuksemme pääkeinoina olivat avoimet yleisöluennot, joilla tietoa antoivat yhdistyksen omat ja muut alan parhaat asiantuntijat. Ennaltaehkäisytiedotukseen käytettävissä olevat taloudelliset resurssit olivat etenkin saavutettuun kansanterveyshyötyyn nähden aivan liian pienet. Asia koskee niin laajoja kansanpiirejä, että on välttämätöntä käyttää satojen istumapaikkojen luentosaleja, jotka ovat kalliita, kuten myös lehtiilmoitukset. Siksi luentojen rahoittajiksi tarvitaan ulkopuolisia kaupallisia tahoja. Yleinen taloustilanne on vähentänyt tätä yhteistyötä, joten luentoja ei ole pystytty toteuttamaan läheskään tarpeellista ja toivottua määrää. Haastava taloustilanne esti todella suurien luentojen järjestämisen, mutta silti pääosin kumppaneiden rahoituksen avulla järjestettiin 37 luentoa, joihin osallistui yhteensä yli kuulijaa. Yksittäisiä yhdistyksen alaosastojen järjestämiä luentoja oli yhteensä 62, kuulijoita niillä lähes Luennot keskitettiin keskisuurille paikkakunnille, joilla tiedon tarjonta on hyvin vähäistä. Luennot olivat äärimmäisen suosittuja, ja monilla paikkakunnilla tehtiin kaikkien aikojen luentoyleisöennätykset. Sekä luentojen että kuulijoiden määrässä tavoitettiin uudet ennätykset: yhteensä 99 luennolle osallistui kuulijaa. Hyvänä esimerkkinä luentojen suosiosta on Helsingin yliopiston Porthaniassa toukokuussa järjestetty luento. Kuvassa 600 hengen luentoyleisö taukojumppaa Jorma Karhun ohjaamana. Sivu 7
8 Suomen Nivelyhdistys ry Tiedotus Niveltieto Yhdistyksen jäsenlehti Niveltieto ilmestyi neljä kertaa 52 sivun laajuisena. Lehteä jaettiin normaalijakeluna jäsenien ja tilaajien lisäksi rajoitetusti ilmoittaville kumppaneille, yleisötilaisuuksien luennoijille sekä artikkeleiden kirjoittajille ja muille avustajille. Lehdellä oli myös vuosikertatilaajia ilman jäsenyyttä. Aina viimeisin numero oli irtonumeromyynnissä sadoissa Rautakirjan lehtipisteissä ympäri maata. Aiemmin ilmestyneitä numeroita myytiin irtonumeroina ja vuosikertapaketteina internetissä, lehdessä olevan tilauskaavakkeen kautta ja luennoilla. Lehden menekki kasvoi edelleen levikin noustessa yli kappaleen. Pelkästään lehtipisteissä myytiin yli lehteä. Lehtipistemyynti oli erityisen tuloksekasta myös siksi, että merkittävä määrä irtonumeron ostajista ryhtyi jäseniksi tai tilaajiksi vuodelle Niveltietoja painettiin yhteensä kappaletta. Lehden toimittamisesta vastasi lehtityöryhmä, päätoimittajana toimi Jyrki Laakso ja toimittajana Katri Kovasiipi. Lehden ulkoasua ja sisältöä kehitettiin edelleen lukijatutkimuksen antaman evästyksen perusteella. Artikkeleiden kirjoittajina toimivat alan huippuasiantuntijat professoreista nuoriin tutkijoihin. Niveltieto ilmestyi helmi-, touko-, elo- ja marraskuussa. Sivu 8
9 Vuosikertomus 2013 Tiedotus Verkkopalvelu Yhdistyksen verkkosivujen kehittämistä jatkettiin. Niveltieto.net on edelleen selkeästi laajin suomenkielinen nivelsairauksiin keskittynyt internetpalvelu. Sivuilla vieraili vuoden aikana yhteensä eri kävijää, jotka katsoivat yhteensä sivua ja tekivät lähes 14 miljoonaa sivulatausta. Keskimääräinen yhden käyntikerran katsottujen sivujen määrä oli huikea 5,7. Tällä mittarilla sivujen kiinnostavuus oli noin nelinkertainen keskimääräisiin internetsivuihin verrattuna! Virtuaalinen vertaistukiryhmä, keskustelupalsta Nivelklubi, kasvoi entistäkin suositummaksi. Keskusteluun jätettiin lähes viestiä vuoden aikana. Vuoden lopussa rekisteröityneitä käyttäjiä oli yli ja viestejä lähes Verkkopalvelussa on nivelsairauksien ja niiden ennaltaehkäisyyn liittyvien perusohjeiden lisäksi mm. yli sadan oppaan ja artikkelin tietopankki, ainut keskitetty alan uutispalvelu sekä runsaasti tietoa paikallistoiminnasta. Verkkopalvelu koostuu noin 350 sivun tietosisällöstä. Sivu 9
10 Suomen Nivelyhdistys ry Heinolassa aloittava nivelpiiri voi tehdä vaikka luontoretkiä, kaavailevat aluekoordinaattori Rauni Janhunen sekä piirin vetäjät Eija Mansikka-Knapp ja Tarja Juoksukangas. Sami Lettojärvi Hanna Leppänen Heinola Heinolassa lokakuun lopussa aloittava nivelpiiri ei ole suljettu seura, vaan toivottaa tervetulleiksi myös naapuripitäjissä asuvat. Nivelrikkoa sairastavat ja tekonivelleikkauksessa olleet saavat kerran kuussa kokoontuvassa piirissä monipuolista tietoa esimerkiksi heille sopivasta kuntoutuksesta ja liikunnasta, apuvälineistä, ravinnosta ja KELA:n palveluista. Heinolan seudulla on toivottu tällaista toimin- kangas, joilla on monipuolinen kokemus hoitoalalta. Nivelrikko miljoonalla suomalaisella Vetäjät ovat vapaaehtoisia Nivelrikossa niveltä suojaava rustopinta rikkoutuu ja ja saavat perehdytyksen nivelrusto häviää nivelpinnoilta. Vaurioitunut rustokudos aluekoordinaattoreilta. ei pysty uusiutumaan ennalleen. Nivelrikon oireita ovat taa, sillä Lahdessakaan ei Tarkoituksemme on tarjota hyvin monipuolista oh- levossa. yleensä jomottava kipu, joka pahenee liikkuessa ja lievittyy ole tätä nykyä nivelpiiriä, kertoo Itä-Suomen aluekoordinaattori Rauni Jan- osanottajien toiveita. Voim- Tekonivelleikkauksissa tuhoutuneet nivelpinnat korvataan jelmaa ja kuunnella piirin Noin miljoonalla suomalaisella on nivelrikko. hunen. Hänen mukaansa raudesta puhutaan silloin, me tehdä esimerkiksi luontoretkiä ja tutustua vaik- tekonivelillä. metalleista, muoveista tai keraameista valmistetuilla yhteisissä kokoontumisissa on kyse myös tärkeästä aiheuttaa tuntuvaa kipua ja kapa apuvälineyksikköön, Lähteitä: kaypahoito.fi ja niveltieto.net. kun nivelen liikuttaminen vertaistuesta. nivelten toiminta rajoittuu. Mansikka-Knapp ja Juoksukangas kaavailevat. Janhunen muistuttaa, ettei nivelrikkoa pidä sekoittaa nivelreumaan, joka kauden viimeisenä keskitä. Nivelpiirejä on 49. sia tulla toimeen sairauten- Piiri kokoontuu aina kuu- Suomessa arviolta miljoona ihmistä. duksellinen sairaus ja voi vantuvalla. Ensimmäisen varsin kevyt rakenne. Meil- se pyrkii myös nivelsaira- on pitkäkestoinen tulehviikkona Jyränkölän Tutta- Yhdistyksellämme on sa kanssa. Tietoa jakamalla Se yleistyy iän myötä ja johtaa jopa usean nivelen kerran ollaan koolla 30. lokakuuta alkuillasta. Etukäja ja tietysti hallitus sekä Nivelrikon hoitamiseen lä on vain toiminnanjohtauksien ennaltaehkäisyyn. yli 75-vuotiailla se on melkein jokaisella, Rauni Janteen vetäjät odottavat ryh- kolme aluekoordinaatto- yhdistys suosittaa liikun- tuhoutumiseen. hunen toteaa. Useimmille mään osanottajaa. ria, Rauni Janhunen toteaa. taa, painonhallintaa, fysikaalisia hoitoja, lääkitystä nivelrikosta on kuitenkin Suomen Nivelyhdistyksessä on noin jäsenvelsairaiden mahdollisuuk- ja Nivelyhdistys edistää ni- vain vähästä haittaa. Saika-Knapp ja Tarja Juoksu- ravitsemusta. Hanna Leppänen kollisverotuloja strategiasta vuoteen 2018 sä seurakunta on tukeutunut Suomen evankelislutepimushaudat on hoidettu Neuvoston mukaan so- Heinola euroa. käytiin vilkas keskustelu. Yleisstrategian päivitrilaisen kirkon strategiaan, le tekemän katselmuksen hyvin. Kirkollisverotilitykset Kirkkovaltuusto päätti pitää Heinolan seurakunnan semän ensimmäisen kuu pastori Petri Määtän kirkko Osallisuuden vosto on tutustunut Heiton jäsen, valtuutettu Liisa olivat tämän vuoden seittäminen alkoi syksyllä joka on nimeltään Meidän pöytäkirjan. Kirkkoneu- Heinolan kirkkovaltuus- tuloveroprosentin vuonna kauden aikana lähes edellisen vuoden kaltaiset. Visioita ja arvoja on poh- Valtuutetut olivat tyytyteen hautausmaahan ja en tavoitettavuuden ja päi- johdolla. yhteisö. nolan hautausmaahan, uu- Aalto jätti aloitteen pappi ennallaan eli 1,5 prosenttina. Valtuusto päätti Vuoden 2013 tuloarvioon on verotuloja kirjattu ja luottamushenkilöiden suutena, mutta palauttivat ja toteaa, että kaikille kol- siten, että se olisi seurakundittu myös työntekijöiden väisiä esityksen kokonai- vanhaan hautausmaahan vystyksen järjestämisestä asiasta tiistai-iltana. Heinolan seurakunnassa euroa. yhteisissä tapaamisissa. sen vielä kirkkoneuvostolle täydennettäväksi. uusimissuunnitelma. mahdollisimman melle laaditaan puuston talaisten näkökulmasta kirjattiin vuonna 2012 kir- Heinolan seurakunnan Strategiatyöskentelys- toimiva. Joensuun nivelpiirin vertaisohjaaja Aino Lehtonen tietää, millaista nivelrikon kanssa on elää. Hänenkin oireensa alkoivat jo työikäisenä. Tiedotus Muu tiedotus Vuoden 2013 merkittävin tiedotustapahtuma oli uuden nivelrikko-oppaan tuottaminen. Vuonna 2014 painettavan ja levitettävän oppaan tietosisältö tuotettiin RAY-projektilla. Oppaan hoitolinjaukset pohjautuvat Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja erikoislääkäriyhdistysten polvi- ja lonkkanivelrikon, liikunnan ja aikuisten lihavuuden Käypä hoito -suosituksiin. Oppaan tekstit ovat laatineet fysiatrian dosentti ja erikoislääkäri Jari Arokoski ja tietokirjailija, lääketieteen toimittaja Tuula Vainikainen. Yhdistyksen toimintaa esiteltiin suurelle yleisölle eri puolilla maata erilaisilla messuilla ja vastaavissa tapahtumissa. Nivelyhdistyksen edustajia pyydettiin myös esiintyjiksi muiden yhdistysten (mm. eläkeläisyhdistysten) tilaisuuksiin. Tiedotusvälineet huomioivat kiitettävästi sekä yhdistyksen perustiedotuksen että alaosastojen toiminnan. Monet valtakunnalliset, alueelliset ja paikalliset mediat käyttivät yhdistystä tietolähteenään sekä nivelongelmien yleistietojen että vertaistukitoiminnan suhteen. Paikallistoiminnastamme kirjoittivat kymmenet alueelliset ja paikalliset lehdet. Erityisen paljon huomiota saivat yhdistyksen alaosastojen käynnistämät vertaistuki- ja liikuntaryhmät. 4 PAIKALLISET ITÄ-HÄME torstaina 17. lokakuuta 2013 Heinolaan oma nivelpiiri Nivelrikkoa sairastaville ja tekonivelen saaneille tarjolla vertaistukea. Nivelrikko yleistyy iän myötä ja yli 75-vuotiailla se on melkein jokaisella. Nivelpiirien tarve on suuri, sillä nivelrikosta kärsii Uutta nivelpiiriä vetävät Heinolassa Eija Mansik- Kirkollisvero pysyy Heinolassa ennallaan Valtuusto sai tiedoksi kirkkoneuvoston hautausmail- Nivelrikko kiusaa nelikymppisiäkin - Kotimaa - Alueet - Uutiset - Karj... Julkaistu: :04 Karjalainen Nivelrikko mielletään iäkkäiden sairaudeksi, mutta se piinaa usein myös työikäisiä. Oireet alkavat usein jo vuotiailla. Suomessa jää joka vuosi jopa henkilöä ennenaikaisesti eläkkeelle nivelrikon vuoksi. Suurimmat terveydelliset ja taloudelliset haitat aiheutuvat lonkan ja polven nivelrikosta. Vanhuksilla nivelrikko on niin yleistä, että sitä voi pitää osana normaalia ikääntymistä. Nivelrikkoa todetaan lähes kaikilla eläkeikäisillä, mutta vain osalle heistä siitä on merkittävää haittaa. Niinivaaran terveysaseman lääkäri Satu Kolehmainen toteaa, että nykyisin oireiden hoito on moninaisempaa kuin aiemmin. - Ennen nivelrikko saatettiin vain todeta ja kehottaa ottamaan keppi käyttöön. Nykyään korostetaan omahoitoa, kuten liikuntaa ja ylipainoisilla painonpudotusta. Kolehmainen suosittelee muun muassa kävelyä, pyöräilyä ja vesijuoksua. Fysioterapiasta hyötyvät useimmat. Tarvittaessa käytetään kipulääkkeitä sekä kortisoni- ja kukonhelttauutepiikkejä. Ääritapauksissa joudutaan tekemään keinonivelleikkaus. Keskustele aiheesta Sivu 10 1 /
11 Vuosikertomus 2013 Neuvonta Yhdistyksen oma Nivelneuvonta jatkuu edelleen. Palvelevaan neuvontapuhelimeen vastaavat vapaaehtoistyötä tekevät asiantuntijat, joilla on vankkaa omaa, kokemusperäistä tietoa nivelongelmista. Nivelneuvonnan palvelunumero on soittajille maksuton tasa-arvon saavuttamiseksi. Maksuttomuuden mahdollistaa ulkopuolinen tukija. Vuonna 2013 päivystäjiä ja viikoittaisia päivystysaikoja oli viisi: kolme terveydenhuollon kysymyksille, yksi sosiaalihuollon kysymyksille ja yksi etuusneuvontaan. Lisäksi kysymyksiä oli mahdollista jättää myös sähköpostin kautta. Vuoden aikana vastattiin 634 kysymykseen. Yhdistyksellä oli myös vapaaehtoisvoimin toimivat palveluasiamies, tukihenkilö, potilasvahinkoasiamies, kuntoutusasiamies ja sosiaaliturvan erityisasiantuntija. Heille tuli yhteensä satoja yhteydenottoja. Nivelneuvonta Terveydenhuollon neuvonta maanantaisin klo tiistaisin klo torstaisin klo Sosiaalihuollon neuvonta tiistaisin klo Etuusneuvonta maanantaisin klo Vapaaehtoistyötä tekevät asiantuntijat vastaavat nivelaiheisiin kysymyksiin, antavat kokemusperäistä tietoa ja tukea sekä ohjaavat apua tarvitsevat sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin. Tukihenkilö Tukihenkilömme auttaa, kun nivelasiat askarruttavat ja painavat. Puhelut ovat ilmaisia soittajille! Palveluasiamies Palveluasiamiehemme auttaa yhteiskunnan palveluiden käyttämisessä. Sosiaaliasiantuntija Sosiaaliturvan asiantuntijamme tietää kaiken sinulle kuuluvista tuista ja etuuksista ja neuvoo niiden hakemisessa. Potilasvahinkoasiamies Asiamiehemme auttaa hakemaan asianmukaista korvausta potilasvahingoista. Sivu 11
12 Suomen Nivelyhdistys ry Vertaistuki ja muu paikallistoiminta Suomen Nivelyhdistyksen alaosastoja toimi vuoden lopussa 45 paikkakunnalla. Paikkakuntakartta on sivulla 23. Yhdistyksen valitsema toimintamalli on byrokratian minimiin vähentävä alaosastomalli, jossa valtakunnallisella yhdistyksellä on paikallisia ja alueellisia alaosastoja, mutta ei paikallisia yhdistyksiä. Nivelrikkoisten vertaistukiverkostossa oli kehittämisprojektin päättyessä vuonna 2010 yli 50 paikkakuntaa. Projektin jälkeen vapaaehtoistoiminnan tuki jäi jäsenmaksuilla katettavaksi, jolloin tukiresurssit olivat hyvin rajalliset. Sen seurauksena jo toisena vuonna peräkkäin paikallistoimintapaikkakuntien määrä putosi, koska emme voineet antaa riittävää tukea vapaaehtoisille vertaistukiryhmien ohjaajille. Alaosastojen vapaaehtoisohjaajien järjestämien vertaistukiryhmien tapaamisissa oli useimmiten vieraana joku alan asiantuntija. Ryhmät kokoontuivat yleensä kerran kuukaudessa kesätaukoa lukuun ottamatta. Useilla paikkakunnilla toimi useampikin ryhmä maantieteellisesti tai ajallisesti jaoteltuina. Nivelpiiri-vertaistukiryhmät kokoontuivat yhteensä 420 kertaa, kävijöitä oli yhteensä Alaosastomme järjestivät myös 62 kaikille avointa nivelaiheista yleisöluentoa, jotka keräsivät kaikkiaan lähes hengen kuulijakunnan. Vapaaehtoisemme kävivät myös pitämässä kymmenille muille järjestöille luentoja heidän tilaisuuksissaan. Luentojen aiheista ylivoimaisesti suosituin oli nivelrikon itsehoito, joka koskettaa lähes kaikkia järjestöikäisiä ihmisiä. Paikalliset liikuntaryhmät olivat suosittuja. Vuoden aikana nivelpiirien järjestämissä liikuntaryhmissä eri puolilla maata oli yhteensä käyntiä. Suosituimpia olivat nivelongelmaisille hyvin sopivat, ohjatut lämminvesiallasryhmät. Vapaaehtoisia vertaisohjaajia koulutettiin sekä aluekoulutuksissa että valtakunnallisessa, syyskokouksen yhteydessä pidetyssä seminaarissa. Kuvassa Anja Friari johdattaa vertaisohjaajia istumatanssin saloihin Isoisän olkihatun tahtiin. Sivu 12
13 Vuosikertomus 2013 Liike on parasta lääkettä, niinpä yhdistyksen alaosastot pitivät ihmiset liikkeellä mahdollisuuksiensa mukaan. Vieressä ja alla Valkeakosken nivelpiiri kesäpäivän vietossa kisaillen. Vertaisohjaajat pitivät kymmeniä nivelrikon itsehoitoluentoja muiden järjestöjen tilaisuuksissa. Heikki Multaharjun luennoidessa Vanhustenhuoltoliitolle jouduttiin ottamaan käyttöön viereinenkin sali kiinnostuksen ollessa suurta. Vapaaehtoistoimijat esittelivät yhdistyksen toimintaa lukuisilla messuilla ja muissa tapahtumissa. Helsingin Messukeskuksessa järjestetyillä Vapaaehtoistoiminnan Menu-messuilla kävi kova kuhina Nivelyhdistyksen osastolla. Kuvassa Heikki Multaharju Helsingin nivelpiiristä esittelee toimintaa messuvieraille. Sivu 13
14 Suomen Nivelyhdistys ry Edunvalvonta Yhdistyksen edunvalvonnan tarkoituksena on edistää ei-leikkauksellisia hoitomuotoja, niveltä säästävien toimenpiteiden ja tekonivelleikkausten saatavuutta ja alueellista tasa-arvoa sekä työskennellä hoidon laadun, seurannan ja kuntoutuksen parantamiseksi. Yhdistyksen edunvalvonta painottui vuonna 2013 yhteistyöhön tuki- ja liikuntaelinjärjestöjen keskusjärjestön Suomen Tule ry:n ja muiden tule-järjestöjen kanssa. Yhdistys oli yksi tule-järjestöjen yhteisen Vastaisku vaivoille -luentosarjan järjestäjistä ja vastasi luentojen koordinoinnista sekä mediayhteyksistä alihankintatyönä. Yhdistys osallistui myös Kansallisen TULE-ohjelman toteuttamiseen. Yhdistys sai kaksi edustajaa Suomen Tule ry:n hallitukseen, kun toiminnanjohtaja Jyrki Laakso jatkoi II varapuheenjohtajana ja puheenjohtaja Esko Kaartinen valittiin hallituksen jäseneksi. Yhdistyksen tiedotuksen avulla saatiin erityisesti nivelrikkoon liittyviä ongelmia tuotua valtakunnalliseen tiedonvälitykseen lukuisten medioiden kautta. Myös paikalliset ja alueelliset mediat huomioivat aiheita kiitettävästi. Tarkempia tietoja näistä voi lukea Tiedotus-osiosta sivulta 7 alkaen. Hallituksen asettama edunvalvontatyöryhmä seurasi nivelrikkoisten ja tekonivelleikattujen hoidon toteutumista tiedottaen tilanteesta sekä internetin että lehdistön kautta. Yhdistyksen sosiaaliturvan erityisasiantuntija osallistui aktiivisesti sosiaaliturvan edistämiseen sekä valtakunnallisesti ja paikallisesti, että jäsenien henkilökohtaisten tarpeiden osalta. Yhdistyksen edustajat olivat mukana luomassa ja päivittämässä järjestöjen yhteistä Sosiaaliturvaopasta. Potilasjärjestöjen delegaatio tapasi marraskuussa Helsingin kaupungintalolla valtuustoryhmien edustajat. Delegaatio vetosi päättäjiin vaikeavammaisille myönnettyjen maksuttomien joukkoliikennekorttien säilyttämiseksi. Suomen Nivelyhdistys toimii aktiivisesti helsinkiläisten potilas- ja vammaisjärjestöjen muodostamassa vaikuttajaverkostossa. Sivu 14
15 Vuosikertomus 2013 Muu toiminta Jäsenille jaettiin ja postitettiin omien ohjeiden lisäksi kumppaneiden tuottamia potilasoppaita ja -ohjeita sekä artikkelikopioita aiemmin ilmestyneistä lehdistämme. Erilaisia jaettavia oppaita, ohjeita ja artikkeleita oli vuoden lopussa yli 130. Etenkin oppailla olisi ollut paljon kysyntää luentotilaisuuksien lisäksi myös muissa tule-järjestöissä ja esimerkiksi eläkeläisjärjestöissä, joiden jäsenistöstä hyvin suuri osa on nivelrikkoisia. Oppaita ei kuitenkaan ollut riittävästi toimitettavaksi kuin yksittäiskappaleina jäsenille. Yhdistys avusti monien oppaiden ja artikkeleiden teossa kumppaneita toimien tietolähteenä ja asiantuntijana. Moniin oppaisiin myös sisällytettiin yhdistyksen esittely ja yhteystiedot, jotta nivelsairaat saavat kokonaisvaltaista palvelua. Yhdistys osallistui Kokemuskoulutustoimintaan. Yhdistyksen edustajat toimivat myös neljässä alueellisessa ja valtakunnallisessa ohjausryhmässä. Yhteistyössä lomajärjestöjen kanssa järjestettiin vuoden aikana 7 tuettua lomaa. Lomille osallistui yhteensä lähes 200 henkeä. Lähes kaikilla lomilla oli ryhmän vetäjänä yhdistyksen vapaaehtoisohjaaja. Vapaaehtoisien ansiosta saatiin lisättyä lomien nivelaiheista tietosisältöä ja tuotua lomalaisille vertaistukea sekä tietoa paikallisista toimintaryhmistä. Yhteistyössä lomapaikkojen kanssa järjestettiin useita kokonaan omakustanteisia tietopainotteisia Nivellomia, joille osallistui yli sata yhdistyksen jäsentä. Yhteistyössä Pajulahden urheiluopiston kanssa järjestettiin useita liikuntapainotteisia Nivelkursseja. Uutena palveluna jäsenille järjestettiin ensimmäiset kaksi ulkomaista Nivellomaa, joihin yhdistyksen omat ohjaajat toivat oman panoksensa liikunnan ja niveltietouden parissa. Ensimmäinen ulkomainen Nivelloma pidettiin Teneriffalla tammikuussa. Lomaohjelmaan kuuluivat ohjatut päivittäiset lämminvesiallasjumpat ja paljon muuta. 60 lomalaista sai piristysruiskeen arkiseen nivelistään huolehtimisiin. Sivu 15
16 Suomen Nivelyhdistys ry Yhteistyötahot Kumppaneiltaan yhdistys sai mm. jäsenistölle jaettavia oppaita, artikkeleita Niveltietoon ja maksullisia mainoksia. Yhteistyötä muiden valtakunnallisten järjestöjen kanssa jatkettiin, tärkeimpinä yhteistyökumppaneina olivat Nivelrikkotutkijoiden yhdistys FOARS, Suomen Endoproteesihoitajat ry, Suomen Tule ry, Suomen Selkäliitto ry, Psoriasisliitto ry, Luustoliitto ry, Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry, SoveLi ry ja Suomen Apteekkariliitto. Yhteistyö muiden tule-järjestöjen kanssa oli vilkasta ja monipuolista. Yhteisten tiedotus- ja edunvalvontaponnistelujen lisäksi toteutettiin useita yhteisiä toimintoja etenkin Selkäliiton ja Luustoliiton kanssa. Suomen Tule ry:n liikkeelle laittama RAY-tuettu Vastaisku vaivoille -luentosarja toi ympäri maata 40 luentoa, joista 8 oli Nivelyhdistyksen järjestämiä. Niveltietoon saatiin asiantuntija-artikkeleita laajasti sekä julkisen että yksityisen terveydenhuollon puolelta. Suomen nivelrikkotutkijoiden yhdistys (Finnish Osteoarthritis Research Society, FOARS) myönsi 1000 euron arvoisen Niveltieto-palkinnon LT Riikka Juhakoskelle tunnustuksena ansiokkaasta nivelrikkoa käsittelevästä väitöskirjatyöstä. Niveltieto-palkinto jaettiin ensimmäisen kerran, palkintosumman lahjoitti Suomen Nivelyhdistys. Ehdolla palkinnon saajaksi oli viisi vuonna 2013 julkaistua nivelrikkotutkimusta edistävää väitöskirjaa. Riikka Juhakoski sai ensimmäisen Niveltieto-palkinnon väitöstyöstään, joka käsitteli nivelrikon riskitekijöitä suomalaisessa väestössä 22 vuoden seurannan aikana (Mini-Suomi ja Terveys väestötutkimusaineistot). Tutkimuksen toinen osa selvitti terapeuttisen harjoittelun hyötyä lonkkanivelrikon hoidossa, kipua ja toimintakykyä ennustavia tekijöitä, sekä lonkkanivelrikon hoidon aiheuttamia terveydenhuollon välittömiä kustannuksia. Sivu 16
17 Vuosikertomus 2013 Sääntömääräiset kokoukset Kevätkokous pidettiin Seinäjoella ja syyskokous Mikkelissä Kevätkokoukseen osallistui 26 ja syyskokoukseen 47 jäsentä. Syyskokouksen yhteydessä pidettiin vertaistukiseminaari, jossa niin uudet kuin pitempään toiminnassa olleet alaosastojen vertaisohjaajat saivat koulutusta ja virkistystä vapaaehtoistyössänsä jaksamiseen. Kevätkokous pidettiin Seinäjoella huhtikuussa. Kokouksen yhteydessä puheenjohtaja Esko Kaartinen piti yleisöä suuresti kiinnostaneen luennon nivelrikosta. Lokakuisen syyskokouksen yhteydessä pidetyssä vapaaehtoistoimijoiden seminaarissa vertaisohjaajat saivat toisiltaankin tukea ja apua myös fyysisesti. Sivu 17
18 Suomen Nivelyhdistys ry Hallitus ja hallinto Hallitus kokoontui 9 kertaa. Hallitukseen kuuluivat varsinaiset jäsenet Esko Kaartinen (puheenjohtaja), Eero Oikarinen (varapuheenjohtaja), Raija Malmivaara (sihteeri), Leena Jauhiainen, Anja Karjalainen, Heikki Multaharju, Eira Mäkitalo, Tarja Tauriainen ja Sirpa Teikari sekä varajäsenet Pekka Lind ja Milka Virolainen. Yhdistyksen toiminnanjohtajana toimi Jyrki Laakso. Yhdistyksellä oli yksi kokoaikainen ja neljä osa-aikaista vakituista työntekijää. Vuoden aikana aloitti kaksi projektiluonteista työntekijää. Tuntipalkkaista päivystystyötä teki neljä henkilöä. Vakituisia vapaaehtoistyöntekijöitä toimi yli sata ympäri maata, lisäksi satojen vapaaehtoisten joukko oli mukana toiminnassa muuten. Yhdistyksen toimintaorganisaatio pidettiin mahdollisimman pienenä ja kustannustehokkaana, vaikka se edellyttikin henkilöresurssien maksimaalista hyväksikäyttöä. Yhdistyksellä oli vuokrattuna työ- ja varastotiloja Loviisassa ja Jyväskylässä. Luettelo yhdistyksen aktiivitoimijoista on viimeisellä aukeamalla. Mikkelissä valittu vuoden 2014 Suomen Nivelyhdistyksen hallitus heti valinnan jälkeen. Kuvassa vasemmalta oikealle: Onneli Wäck, Raija Rapo, puheenjohtaja Esko Kaartinen, Leena Jauhiainen, Heikki Multaharju, Anneli Järvinen- Paananen, Raija Malmivaara ja Eira Mäkitalo. Kuvasta puuttuuvat Marja Eronen, Eero Oikarinen ja Sirpa Teikari. Sivu 18
19 Vuosikertomus 2013 Talous Yhdistys hankki/sai varoja seuraavista kohteista: jäsenmaksut henkilö- ja yhteisöjäseniltä kannatusmaksut jäseniltä Niveltiedossa julkaistut mainokset Niveltiedon tilaus- ja irtonumeromyynti korttien, paitojen, keräilykansioiden, kirjojen ja tallenteiden myynti alihankintatyöt Helsingin kaupunki Nivelneuvonnan tuki kumppanilta RAY:n kohdennettu avustus tiedotukseen ja toiminnan kehittämiseen RAY:n projektiavustus nivelrikkooppaan tuottamiseen Yhdistyksen tilintarkastajana toimi Juha Lindholm, HTM. Vuonna 2013 yhdistyksen talous noudatti tiukkaa kuria. Tarkalla kulukontrollilla pystyttiin pitämään talous tasapainossa niin, että jatkuvuus on toistaiseksi turvattu. Valtaosaltaan jäsenmaksurahoitukseen perustuvalla taloudella nykyisen laajuisen ja laatuisen toiminnan ylläpito on erittäin haastavaa ja edellyttää suurta venymistä sekä työntekijöiltä että vapaaehtoistoimijoilta. Yhdistyksen perustoiminnan rahoitus on pitkällä aikajänteellä riippuvainen kaupallisten ja ei-kaupallisten kumppaneiden tuesta, mikä ei ole kestävä ratkaisu. Erityisesti ennaltaehkäisyyn painottuvalla tiedotuksella on hyvin suuri merkitys myös kansantaloudelle. Julkinen terveydenhuolto ei pysty vastaamaan tähän tarpeeseen, joten kolmannen sektorin toimijoiden rahoitusta tulisi lisätä. Nivelyhdistyksen pieni ja kevyt organisaatio on hyvin kustannustehokas toimija tällä sektorilla. Tarkemmat talousraportit seuraavalla aukeamalla. Sivu 19
20 Suomen Nivelyhdistys ry Tuloslaskelma 2013 VARSINAINEN TOIMINTA NEUVONTA JA TIEDOTUS (Niveltieto, Niveltieto.net, Nivelneuvonta, yleisöluennot ja muu tiedotus) Tuotot Mainokset , ,00 Tilaukset , ,00 Irtonumerot 6 562, ,90 Lehtipistemyynti 6 461, ,84 RAY AK , ,00 Muut Niveltiedon tuotot 0,00 0,00 Muut neuvonnan tuotot , ,50 Tuotot yhteensä , ,24 Kulut Henkilöstö , ,23 Paino, postitus ja verkko , ,37 Yleisöluennot ja esitteet 6 632, ,77 Muut kulut , ,36 Kulut yhteensä , ,73 Tuotto/kulujäämä , ,49 PAIKALLISTOIMINTA (alaosastot ja niiden tuki) Tuotot , ,14 Kulut Vuokrat 3 390, ,18 Esiintyjät 1 290, ,16 Ilmoitukset 4 950, ,24 Matkat/puhelin/posti 9 365, ,65 Myyntituotteet 3 535, ,87 Liikuntaryhmät , ,34 Muut kulut 7 765, ,21 Paikallistoiminnan tuki , ,98 Kulut yhteensä , ,63 Tuotto/kulujäämä , ,49 RAY-PROJEKTIT Projektien tuotot , ,00 Projektien kulut , ,00 Tuotto/kulujäämä 0,00 0,00 MUU VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Tuotemyynti 7 557, ,50 Alihankintatyöt 3 194, ,01 Muut tuotot 3 722, ,29 Tuotot yhteensä , ,80 Kulut Henkilöstö , ,67 Vuokrat 6 600, ,00 Hallitus , ,40 Toimisto 8 996, ,82 Jäsenpalvelut , ,51 Myyntituotteet 2 509, ,81 Työryhmäkulut 2 472,51 346,69 Muut kulut , ,09 Kulut yhteensä , ,99 Poistot , ,55 Tuotto/kulujäämä , ,74 VARSINAISEN TOIMINNAN TUOTTO/KULUJÄÄMÄ , ,72 VARAINHANKINTA Tuotot Jäsenmaksut , ,00 Kannatusmaksut , , , ,00 Kulut , ,00 Tuotto/kulujäämä , ,00 TUOTTO/KULUJÄÄMÄ , ,28 RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT 114,67 953,51 TUOTTO/KULUJÄÄMÄ , ,79 SATUNNAISET ERÄT -950,08-391,11 TILIKAUDEN TUOTTO/KULUJÄÄMÄ , ,68 Sivu 20
21 Vuosikertomus 2013 Tase VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineelliset hyödykkeet 5 523, ,69 Aineettomat hyödykkeet 0,00 0,00 Sijoitukset 0,00 0,00 PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ 5 523, ,69 VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus 0,00 0,00 Pitkäaikaiset saamiset 0,00 0,00 Lyhytaikaiset saamiset , ,81 Siirtosaamiset 1 143, ,41 Rahoitusarvopaperit 0,00 0,00 Rahat ja pankkisaamiset , ,21 VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ , ,43 VASTAAVAA YHTEENSÄ , ,12 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Ed. tilikausien voittovarat , ,18 Tilikauden ali/ylijäämä , ,68 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ , ,86 VIERAS PÄÄOMA LYHYTAIKAINEN Saadut ennakot 0,00 0,00 Muut lyhytaikaiset velat 5 874, ,17 Siirtovelat , ,09 LYHYTAIKAINEN VPO YHTEENSÄ , ,26 VASTATTAVAA YHTEENSÄ , ,12 Sivu 21
22 Suomen Nivelyhdistys ry Toimihenkilöt Työntekijät Kuukausipalkkaiset Jyrki Laakso, toiminnanjohtaja Katri Kovasiipi, tiedottaja Rauni Janhunen, aluekoordinaattori Mirja Kaartinen, aluekoordinaattori Anna-Liisa Kemi, aluekoordinaattori Arja Hakala, projektipäällikkö Jaana Hyvönen, verkkosivustosuunnittelija Vapaaehtoiset toimihenkilöt Marja Eronen, sosiaaliturvan erityisasiantuntija Arto Hyvönen, lomavastaava Leena Jauhiainen, lomavastaava Anja Karjalainen, palveluasiamies Maija Karjalainen, tukihenkilö Heikki Multaharju, kuntoutusasiamies Heikki Multaharju, potilasvahinkoasiamies Eira Mäkitalo, tukihenkilö Liisa Vatanen, jäsenasioiden hoitaja Työryhmät Tuntipalkkaiset Anja Karjalainen Maija Karjalainen Eira Mäkitalo Liisa Vatanen Avustustyöryhmä Tarja Tauriainen, koollekutsuja Jyrki Laakso Raija Malmivaara Heikki Multaharju Kirsti Silván Edunvalvontatyöryhmä Marja Eronen Anja Karjalainen, koollekutsuja Maija Karjalainen Heikki Multaharju Eira Mäkitalo Sirpa Teikari Henkilöstötyöryhmä Esko Kaartinen Jyrki Laakso Raija Malmivaara, koollekutsuja Lomatyöryhmä Arto Hyvönen Leena Jauhiainen, koollekutsuja Paikallistoimintatyöryhmä Rauni Janhunen Mirja Kaartinen Anna-Liisa Kemi Raija Malmivaara, koollekutsuja Onneli Wäck Taloushallintotyöryhmä Jyrki Laakso Raija Malmivaara, koollekutsuja Tiedotustyöryhmä Katri Kovasiipi, koollekutsuja Jyrki Laakso Lehtityöryhmä Esko Kaartinen Katri Kovasiipi Jyrki Laakso, koollekutsuja Liisa Vatanen Liikuntatyöryhmä Arto Hyvönen Leena Jauhiainen, koollekutsuja Tarja Tauriainen Heikki Multaharju Eero Oikarinen Sivu 22
23 Vuosikertomus 2013 Vertaisohjaajat ja toimintapaikkakunnat Kaarina Honkasalo, Espoo Kaarina Lemmetty, Espoo Kirsti Silván, Espoo Mirja Luuppala, Forssa Riitta Rantala, Forssa Eeva Suojanen, Forssa Tarja Juoksukangas, Heinola Eija Mansikka-Knapp, Heinola Eila Huhtamäki, Helsinki Jorma Karhu, Helsinki Maija Karjalainen, Helsinki Heikki Multaharju, Helsinki Marita Sarkula, Helsinki Tarja Tauriainen, Hyvinkää Aino Matikainen, Hämeenlinna Anita Aura, Hämeenkyrö Anneli Järvinen-Paananen, Hämeenkyrö Anneli Huhtakangas, Ilmajoki Leena Mykkänen, Imatra Tuula Seppänen, Imatra Leena Rautio, Janakkala Aino Lehtonen, Joensuu Aija Vartiainen, Joensuu Asta Höglund, Jyväskylä Helena Kokkonen, Jyväskylä Raija Malmivaara, Jyväskylä Riitta Hukkanen, Kaarina ja Salo Pirkko Rytinki, Kaarina Martti Hyrkäs, Kajaani Eila Kujanpää, Kauhajoki Eila Kuuttinen, Kauhajoki Anna-Liisa Kemi, Kemi Anja Karjalainen, Keski-Uusimaa Tapani Karjalainen, Keski-Uusimaa Kaija Asunmaa, Keuruu Arja Kuisma, Keuruu Arto Hyvönen, Kiuruvesi Leena Jauhiainen, Kiuruvesi Elisa Kangaskokko, Kiuruvesi Marja Pennanen, Kiuruvesi Eero Pietikäinen, Kiuruvesi Ritva Rönkkö, Kiuruvesi Heikki Tikkanen, Kiuruvesi Ritva Wacklin, Kokkola Leena Wargh, Kokkola Onneli Wäck, Kotka Irmeli Galkin, Kouvola Raija Rapo, Kuopio Sylvi Ikonen, Lieksa Aino Mitrunen, Lieksa Marja-Liisa Niittumäki, Loimaa Pirkko Tiitinen, Loviisa Liisa Kovanen, Mikkeli Elisa Tossavainen, Mikkeli Pia Vuorio, Naantali-Raisio Arja Hakala, Oulu Arja Juutinen, Oulu Anna-Liisa Kemi, Oulu Anni Jylkkä, Oulainen Katariina Sulasalmi, Oulainen Asta Lindholm, Parainen Vuokko Lehto, Pieksämäki Marja-Liisa Leikas, Pieksämäki Leena Tornberg, Pieksämäki Irma Anttila, Pori Pekka Lind, Pori Sirpa Pirttimaa, Porvoo Marja-Liisa Riekkinen, Porvoo Riitta Virkki-Korhonen, Porvoo Pirkko Salunen, Riihimäki Hannele Forsman, Rovaniemi Iris Teräs, Rovaniemi Sirkka Visuri, Salo Seija Värtö. Saimaa Eira Mäkitalo, Sastamala Pertti Mäkitalo, Sastamala Maiju Kauraniemi, Seinäjoki Suvi Kahilainen, Suonenjoki Seija Paananen, Suonenjoki Marja-Liisa Tapaninen, Suonenjoki Veera Kutinlahti, Tampere Marja Rajala, Tampere Marja Sillman, Tampere Heli Järviö, Vaasa Leena Kojonen, Vaasa Reetta Ranta, Vaasa Helmi Alava, Valkeakoski Merja Jokinen, Valkeakoski Anja Pösö, Valkeakoski Riitta Salo, Valkeakoski Pentti Härkönen, Vantaa Jukka Vihersaari, Vantaa Kaarina Maliniemi, Varkaus Manna Rissanen, Varkaus Ulla Välimäki, Varkaus Sivu 23
24 PL Helsinki puh. (09)
Suomen Nivelyhdistys ry VUOSIKERTOMUS 2008
00101 Helsinki Sivu 1 / 5 Yleistä Suomen Nivelyhdistys ry on valtakunnallinen itsenäinen potilasyhdistys. Yhdistyksen toiminnan ydin on jakaa tietoa nivelsairauksista - erityisesti nivelrikosta - niitä
Suomen Nivelyhdistys ry VUOSIKERTOMUS 2011
Suomen Nivelyhdistys ry VUOSIKERTOMUS 2011 Suomen Nivelyhdistys ry Kansikuva: Suomen Nivelyhdistyksen vapaaehtoiset antoivat nivelvaivoista kärsivälle kansalle tietoa ja tukea. Kuva Forssan seniorimessuilta.
Suomen Nivelyhdistys ry
Suomen Nivelyhdistys ry VUOSIKERTOMUS 2010 Kansikuva: Liike on tehokkain ja edullisin lääke! Kuvassa Hyvinkään nivelpiirin Ikinivelet sauvakävelevät Petkelsuolla. Kuva Timo Tuomainen. 00101 Helsinki Sivu
Suomen Nivelyhdistys ry VUOSIKERTOMUS 2014
Suomen Nivelyhdistys ry VUOSIKERTOMUS 2014 Suomen Nivelyhdistys ry Kansikuva: Anne Marjoniemi Hula Ta ahine -ryhmästä opetti syysseminaariin osallituneille vertaisohjaajille ja toimihenkilöille hulatanssia.
Suomen Nivelyhdistys ry
Suomen Nivelyhdistys ry VUOSIKERTOMUS 2009 Kansikuva: Professori Ilkka Vuoren ja dosentti Olavi Airaksisen luentoa Helsingin yliopiston juhlasalissa 17.11.2009 kuunteli 860 tule-sairauksien hoidosta kiinnostunutta.
Suomen Nivelyhdistys ry VUOSIKERTOMUS 2015
Suomen Nivelyhdistys ry VUOSIKERTOMUS 2015 Suomen Nivelyhdistys ry Kansikuva: Puheenjohtaja Esko Kaartinen luennoi nivelrikosta Lappeenrannassa - jälleen kerran täydelle salille. Sivu 2 Vuosikertomus 2015
Suomen Nivelyhdistys ry
Suomen Nivelyhdistys ry VUOSIKERTOMUS 2017 Suomen Nivelyhdistys ry Suomen Nivelyhdistys ry Hallitus 2017 ja sen resurssit Esko Kaartinen, Helsinki, puh.johtaja Raija Malmivaara, Jyväskylä, sihteeri Heikki
Suomen Nivelyhdistys ry VUOSIKERTOMUS 2016
Suomen Nivelyhdistys ry VUOSIKERTOMUS 2016 Suomen Nivelyhdistys ry Kansikuva: Puheenjohtaja Esko Kaartinen luennoi nivelrikosta kevätkokouksen yhteydessä Jyväskylässä jälleen kerran täydelle salille. Sivu
Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä
VARSINAISEN TOIMINNAN KULUJÄÄMÄ -214 095,11-190 099,44
Y-tunnus 0678820-6 2 TULOSLASKELMA Euroina Euroina VARSINAINEN TOIMINTA 1.1.2015-31.12.2015 1.1.2014-31.12.2014 1. Tuotot Työtoimintatuotot 60 408,58 55 222,39 Järjestötoimintatuotot 4 988,00 5 116,00
Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015
Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä
TOIMINTASUUNNITELMA 2018
TOIMINTASUUNNITELMA 2018 EKL:n Pohjois-Karjalan piiri ry 2 YLEISTÄ: Piirin 46. toimintavuotena keskitymme jäsenyhdistysten toimintamahdollisuuksiin. Piirin tarkoituksena on tukea ja ohjata liiton hallituksen
Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous
Valtuusto 13.5.2016 Sivu 1 / 5 Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous Aika: perjantai 13.5.2015 klo 16.00 Paikka: Jyväskylän yliopiston Ruusupuisto, Helena-sali, Alvar Aallon katu 9, Jyväskylä Osanottajat
YH Asteri yhdistys YH14
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset
Porslahden venekerho ry
1 Porslahden venekerho ry Y: 2043375-1 TASEKIRJA 01.01.2012-31.12.2012 2 Tasekirjan julkinen osio TASE VASTAAVAA... 3 TASE VASTATTAVAA... 4 TULOSLASKELMA... 5 KÄYTETYT KIRJANPITOKIRJAT... 7 TOSITELAJIT...
Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset
U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten
Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671
Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS
Suomen Nivelyhdistys ry VUOSIKERTOMUS 2018
Suomen Nivelyhdistys ry VUOSIKERTOMUS 2018 Organisaatio Jäsenistö Vuosikokoukset Puheenjohtaja Hallitus Työntekijät Työryhmät Hankkeet Vapaaehtoiset Hallitus 2018 ja sen resurssit Sisko Seppä, Helsinki,
Urheiluseura - kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u211)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu varsinainen toiminta Poistot
Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry Tilikauden yli-/alijäämä , ,42
TULOSLASKELMA 1.1.- 1.1.-31.12.2014 Varsinainen toiminta 1 666 346,78 1 559 407,74 Henkilöstökulut -1 088 520,90-1 010 103,53 Muut kulut -624 774,61-608 425,26-1 713 295,51-1 618 528,79 Kulujäämä -46 948,73-59
Kansainvälinen toiminta Tuotot 8 177,31 1 159,60 Kulut Muut kulut - 9 552,66-38 019,55 Tuotto/kulujäämä - 1 375,35-36 859,95
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 Kilpailutoiminta 78 894,40 82 946,76 Muut kulut - 20 189,25-33 222,51 Toiminnan yleiskulut Muut kulut - 48 094,11-67 354,28 Tuotto/kulujäämä
Urheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (Ub13)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 maa- ja vesialueet 1110 rakennukset ja rakennelmat 1120 koneet ja kal. kauden alussa 1121
Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671
Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2008 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2008 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS
Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim. tuotot
Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016
Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Aivoliitto ry Allergia- ja astmaliitto ry Epilepsialiitto ry Hengitysliitto ry Lihastautiliitto ry Mielenterveyden keskusliitto ry Munuais- ja
Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos
Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016
KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja
OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii
Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200
Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset
VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry
VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.
Yhdistys - ALV - Asteri mallitilikartta (Yb13)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 maa- ja vesialueet 1110 rakennukset ja rakennelmat 1120 koneet ja kal. kauden alussa 1121
Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313)
Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset
Tilinpäätös ja toimintakertomus
Tilinpäätös ja toimintakertomus 1.7.2017-30.6.2018 ELISENVAARAN MIIKKULAISET RY Tuloslaskelma Varsinainen toiminta 1.7.2016-30.6.2017 1.7.2017-30.6.2018 Osallistumismaksut 2 980,00 690,00 Muut tuotot 50,00
Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200
Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten
Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT
Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä 2013-2015 KAIKKI IKÄRYHMÄT Helsinki 329 300 404 1033 Nurmijärvi 107 93 55 255 Nurmijärvi 245 224 191 660 Tuusula 60 37 27 124 Riihimäki 217 182 184 583 Mäntsälä
Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.
ME-kävely - kannustiko liikkumaan enemmän?
ME-kävely - kannustiko liikkumaan enemmän? Hyvän hoidon puolesta maailmanennätyskävely oli Suomen Reumaliiton ja Roche Oy:n yhteinen hanke Hanke koostui Suomen Reumaliiton paikallisyhdistysten liikuntavastaavien
Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015
Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus
Yhteistyöllä hyvinvointia ja terveyttä - yhteisöllisyydestä Voimaa
Yhteistyöllä hyvinvointia ja terveyttä - yhteisöllisyydestä Voimaa Terveydenhuoltoneuvos Annikki Lämsä Terveyspointin toiminnan perusta Oulunsalon kunnan hyvinvointi ja terveyden edistämisstrategiat Seurakunnan
U3 Asteri urheiluseurau314.wtr
U3 Asteri urheiluseurau314.wtr TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset
MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013
MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2013 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma
Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.
Tuloksia ja tunnelmia ENSISYLI -projektista
Tuloksia ja tunnelmia ENSISYLI -projektista 2008-2013 Tea Viljanen Projektivastaava Syömishäiriöliitto-SYLI ry ENSISYLI -projekti 1 Projektin toimialue Liiton jäsenyhdistykset 2013: Pohjois-Suomen syömishäiriöperheet
Yhdistys - ALV - Asteri mallitilikartta (yb11)
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset
Hallinto ja aluetoiminta
Hallinto ja aluetoiminta Suomen Reumaliiton hallitus 2018-2020? Liiton puheenjohtajat valittiin edustajakokouksessa 25.11.2017 Helsingissä. Valtuusto valitsi hallituksen jäsenet ja varajäsenet seuraavaksi
VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO
VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO KuntaPro Oy vuonna 2014... 2 Keskeiset tuotanto- ja talousluvut... 3 KuntaPro Oy:n hallinto... 3 Johdon palkitseminen... 3 Henkilöstö... 3 Tuloslaskelma 2014... 4 Tase
SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014
SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1106880-1 Tilinpäätös kaudelta 1.1.2014-31.12.2014 Tuloslaskelma 1-2
Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY
Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Järjestötalo-hanke 1999-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry *
UB urheiluseura alv UB14.WTR
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Myyntisaamiset lyhytaik.
VUOSIKERTOMUS 2014 ATOPIALIITTO RY
VUOSIKERTOMUS 2014 ATOPIALIITTO RY ** www.atopialiitto.fi ** Karjalankatu 2 B, 00520 Helsinki 2 1 YLEISTÄ Atopialiitto on atooppista ihottumaa sairastavien potilas- ja edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä
SYYSKOKOUS
Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen päätösvaltaisuus 3. Kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestys 5. Jäsenmaksu ja kannatusmaksu
SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA
SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2015 31.12.2015 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1106880-1 Tilinpäätös kaudelta 1.1.2015 31.12.2015 Tuloslaskelma 1 2
ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain
ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009
MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...
U3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.
Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä
vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011 Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry Vuosikertomus 2010 Yleistä Toiminnan tarkoitus Tukea yhdessä Lihastautiliiton kanssa neuromuskulaarisia tauteja sairastavien ja
Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen
Leija-hanke 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen YVPL Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Olemme lastensuojelujärjestö Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry on lastensuojelujärjestö,
Tringa TASE VASTAAVAA
Esitysvaluutta EUR PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET 1110 Maa- ja vesialueet/liittymisma 2 950,00 2 950,00 2 950,00 2 950,00 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 1120 Rakennukset ja rakennelmat
1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä
1 / 10 15505490 TILINPÄÄTÖS Iiden ry Ytunnus: 15505490 01.01.2017 31.12.2017 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2027 asti 2 / 10 15505490 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2017 31.12.2017 Sisällysluettelo
Yhdistyksen toiminnan esittely
Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat
MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012
MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2012 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma
Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen
Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry Kumppanuuspöytä 08.11.2016 Maija Salonen Eläkeliitto numeroina Kattojärjestö Eläkeliitto - jäsenmäärä 130000 jäsentä - 20 piiriä - 403 paikallisyhdistystä
Urheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (ub11)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta palkat muut henkilöstökulut Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu
Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1
Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos
TULOSLASKELMA 10. Helsingin Vihreät ry. Y-tunnus 0832062-3 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009
TULOSLASKELMA 10 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009 VARSINAINEN TOIMINTA Yleinen järjestötoiminta 3000 Avustukset 1 147,90 821,70 3005 Kohdeavustukset, Vihreä liitto 12 456,72 11 475,00 3006 Saadut
Tilinpäätös
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2008 31.12.2008 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset
TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11
TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS
Oletus. Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO
Oletus 1, 8, 6, 4, 2,, Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO 913 KUM TOT. 912 KUM TOT. Ero ed. vuoteen 1212 KUM TOT. Ennuste ed. vuoden
Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta palkat muut henkilöstökulut Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu
Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki
Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Aluefoorumi Tornio 3.10.2015 EHYT ry:n strategiasta 2014-2020 Yhdistämme vapaaehtoistoiminnan voiman ja asiantuntijoidemme osaamisen Vapaaehtoistoiminta
Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019
Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019 Tietoliite julkaisuvapaa 24.5.2019 klo 12.00 FM Martti Wilhelms TietojärjestelmäPalvelu Salokorpi Oy Keskustojen elinvoimalaskenta Suomessa Elinvoimalaskenta
KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä
KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä presidentinvaalit tammikuussa 2018 toteutuivat, mutta
Alkava ARA-tuotanto kunnittain
5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina
Ensi- ja turvakotien liitto.
1 Ensi- ja turvakotien liitto. Ensi- ja turvakotien liitto Lastensuojelujärjestö, perustettu 1945 31 jäsenyhdistystä Rovaniemi Auttaa yli 12 000 ihmistä vuosittain Oulu Raahe Kokkola Iisalmi Pietarsaari
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena
Amcham Finland/Suomalais-Amerikkalainen Kauppakamariyhdistys Suomessa ry
Kauppakamariyhdistys Suomessa ry TASEKIRJA 31.12.2014 Eteläranta 6 a 8 00130 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1985788-0 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2014-31.12.2014 Sivu No Toimintakertomus 1.1-1
SYYSKOKOUS
Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Valitaan kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestyksestä päättäminen
SUOMEN EV.-LUT. SEURAKUNTIEN LAPSITYÖN KESKUS RY:N VUOSIKERTOMUS
Vuosikko SUOMEN EV.-LUT. SEURAKUNTIEN LAPSITYÖN KESKUS RY:N VUOSIKERTOMUS 2012 LIITE Työryhmiä Koulutustoiminta (tilastot) Tilinpäätös Tilintarkastuskertomus 2 Vuosikko Työryhmiä vuonna 2012 LEHDET, MUUT
MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös
MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2015 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma
SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013
Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 2 Tase 3 Tilinpäätöksen liitetiedot 4 Tuloslaskelma toimialoittain 5 Budjettivertailu 6 Tilinpäätöksen allekirjoitukset
YB Yhdistys ALV AB14.WTR
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset
Yhdistys muistihäiriöisille, heidän läheisilleen ja ammattihenkilöstölle
Yhdistys muistihäiriöisille, heidän läheisilleen ja ammattihenkilöstölle Snellmaninkatu 3 B, Lappeenranta (ent. asemapäällikön talo) Toimisto avoinna klo 9.00-13.00 tai sopimuksesta Puh. 040 587 2451 Sähköposti:
U2 Asteri urheiluseura laaaja tase U214L.WTR
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa-
1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta
1.1 Tulos ja tase KUMULATIIVINEN MYYNTI Current Ratio koko yritys 12 1 8 6 4 2 215 KUM TOT. 115 KUM TOT. 415 KUM TOT. 315 KUM TOT. 715 KUM TOT. 615 KUM TOT. 515 KUM TOT. 915 KUM TOT. 815 KUM TOT. 1,77
Suomen tuki- ja liikuntaelinliitto Suomen Tule ry:n VUOSIKERTOMUS 2013
1 Suomen tuki- ja liikuntaelinliitto Suomen Tule ry:n VUOSIKERTOMUS 2013 Yhteistyöjärjestö Suomen Tule ry Suomen Tule ry on tuki- ja liikuntaelinten terveyden ja sairauksien alalla toimivien kuuden kansalais-
Kuntien yritysilmasto 2012. Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen
Kuntien yritysilmasto 2012 Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä
SoveLin jäsenjärjestöjen yhdistykset ja kerhot liikunnan palveluketjussa. Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija
SoveLin jäsenjärjestöjen yhdistykset ja kerhot liikunnan palveluketjussa Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija Sisältö Esittely SoveLin kansanterveys- ja vammaisjäsenjärjestöt ja järjestöjenliikunnasta
Tilinpäätös
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2009 31.12.2009 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset
Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit
Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27
Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry. Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry:n virallinen ensirekisteröintipäivämäärä
1 SISÄLLYSLUETTELO sivu YLEISTÄ... 3 ORGANISAATIO hallitus... 5 henkilöstö... 5 tilintarkastus... 5 kirjanpito... 6 TOIMINTA yhdistyksen kokoukset ja jäsenet... 6 muu toiminta... 6 tiedottaminen... 8 TULEVA
(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta
(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta TERVEYS JA TURVALLISUUS 23.5.2013 SPR:n toimintamuodot (Asetus 3 ) Tarkoituksensa toteuttamiseksi järjestö: 1) ylläpitää auttamisvalmiutta
Kuntien yritysilmasto 2012. Lappeenrannan seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Lappeenrannan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
Sivu 1/5 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Yleistä MLL Meilahden yhdistys ry () on keskoslasten ja heidän vanhempiensa ja muiden läheistensä sekä keskosten kanssa työskentelevien oma yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena
Toimintakertomus 2012
Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti
Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36
Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity
Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Muut pysyvät vastaavat. Rahoitusarvopaperit Rahat ja pankkisaamiset
TASE VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Muut pysyvät vastaavat Omakatteisten rahastojen varat Aktiiviteettirahastojen varat Muiden omakatteisten rahastojen