Toimintakertomus vuodelta 2001

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus vuodelta 2001"

Transkriptio

1 Ajankohtaista Duodecimista MEDICORUM SOCIETAS XII 1881 FENNICA D U O D E C I M Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ry Toimintakertomus vuodelta 2001 EROAVAN PÄÄSIHTEERIN TIIVISTELMÄ Vuosi 2001 oli Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin toiminnassa totuttuun tapaan hengästyttävän vilkas, mutta toiminnan kasvu tasaantui onneksi. Viiden edellisen vuoden budjetin ja henkilöstömäärän kaksinkertaistumisen jälkeen olikin jo syytä keskittyä uusien toimintojen vakiinnuttamiseen sekä niiden ja perinteisten toimintojen jatkuvaan parantamiseen. Kasvua kyllä tapahtui, mikä näkyy mm. seuran menojen lisääntymisenä, ja uusiakin toimintoja käynnistettiin: koulutushankkeita aloitettiin, ja Savitaipaleelle nousseet Viktorinrannan lomamökit otettiin jäsenkunnan käyttöön. Vastaanotto on ollut molemmilla tahoilla erinomainen. Kokonaan oma lukunsa on ollut Kustannus Oy Duodecimin ampaisu sähköiseen maailmaan, mistä enemmän tuonnempana. Haikein mielin on sen sijaan suhtauduttava siihen, että seuran jo 1919 aloitettu vieraskielisten lehtien julkaisemisen perinne katkesi, kun Annals of Medicine myytiin kansainväliselle Taylor & Francis AS -kustannusyhtiölle. Vuoden päättyessä tapahtui merkittävä henkilövaihdos: Leena Niinistö päätti ansiokkaan, toimeliaan ja ennätysmäisen vilkkaan toimikautensa ja puheenjohtajaksi valittiin valtuuskunnan syyskokouksessa Amos Pasternack. Duodecim-seura 120 vuotta Vuosi oli seuran 120. toimintavuosi, jota vietettiin enemmälti uhoamatta arkisen aherruksen parissa. Jo aiemmin oli päätetty, että seuraava»suuri» juhla on 125 vuoden virstanpylväs, ja vuosijuhlaakin vietettiin varsin tavanomaiseen tapaan, joskin sentään hiukan suuremmalla joukolla seuran työhön osallistuneita. Jotain uuttakin sentään keksittiin: hallituksen piirissä oli jo pitkään vallinnut tietoisuus siitä, että seuralla on varsin vähän tapoja osoittaa huomiota ansioituneille jäsenilleen. Juhlan kunniaksi perustettiin uusi pysyvä toimielin, huomionosoitusvaliokunta, jonka puheenjohtajaksi kutsuttiin kunniajäsenemme Lauri Saxén. Valiokunnan tehtäväksi annettiin määrittää seuran huomionosoitukset ja tehdä vuosittain ehdotukset niiden kohteiksi. Työn tuloksena suunniteltiin uusi seuran ansiomerkki, joista ensimmäiset kuusi jaettiin vuosijuhlassa. Uusia kunniajäseniä kutsuttiin peräti kolme: seuran arvokkaimman aseman saivat Jussi Huttunen, Kari Karkola ja Kari Raivio. Uuden ansiomerkin suhteen hallitus menetteli juuri asettamansa huomionosoitusvaliokunnan esityksen vastaisesti. Korostaakseen ansiomerkin arvoa hallitus päätti asianomaiselta lupaa kysymättä jakaa merkin numero 1 Lauri Saxénille Duodecim 2002;118:

2 Kuva: Kari Sarkkinen Kuva: Asta Sjöblom Duodecim-seuran puheenjohtaja Leena Niinistö, valtuuskunnan puheenjohtaja Markku Savolainen ja pääsihteeri Jan Lindgren (oik). Kuva: Asta Sjöblom kiitokseksi hänen kymmeniä vuosia kestäneestä, kaikille seuran toiminnan sektoreille suuntautuneesta toiminnastaan. Näin tehtiin, vaikka arveltiin, ettei merkin saaja kenties ilahdu hänen itsensä johtaman valiokunnan tahdon sivuuttamisesta. Uskallan kuitenkin väittää, että seuran ja Saxénin välit ovat tästä huolimatta edelleen lämpimät. Muut ansiomerkit myönnettiin Walter Nienstedtille, Liisa Leivolle, Timo Pitkäjärvelle, Petri Kovaselle ja Matti Pietikäiselle. Valtuuskunnan syyskokouksen yhteydessä luovutettiin seurassa pitkään työskennelleille toimihenkilöille myös kauppakamarin ansiomerkit, etunenässä Liisa Leivo ja Maija Kaverma, jotka ovat tehneet seurassa korvaamatonta työtään jo yli 35 vuotta. Toimintaympäristö Maamme julkisen terveydenhuollon taloudellinen ahdinko ja työviihtyvyyden huononeminen jatkuivat tasaisesti koko vuoden ajan. Lääkärien pako julkisen terveydenhuollon palveluksesta kiihtyi, mikä sai paljon huomiota julkisuudessa. Seuran kannalta tilanne ei kuitenkaan ollut yksinomaan ongelmallinen, vaan seuran pyrkimykset luoda entistä parempia lääkärien arkisen työn tukijärjestelmiä alkoivat saada enemmän vastakaikua ainakin puheissa. Vuoden aikana oli myös lääkärilakko, joka korosti Lääkäriliiton ammattiyhdistysluonnetta. Voisikin ajatella, että seuran profiili eturistiriidattomampana ja objektiivisempana asiantuntijajärjestönä vahvistui tästä. Myös»tietoyhteiskunnan» tuottajien, mm. digi-tv:n piirissä on viimein havaittu, ettei tekniikka sinänsä ratkaise vaan että keskeistä on sisältö. Näin Duodecimin 120-vuotinen aktiivinen sisältöjen kehittämiseen keskittynyt työ nousee sille kuuluvaan arvoonsa. Seuran tuottaman tiedon jakelu on pidetty kuitenkin toistaiseksi tiukasti omassa hallinnassa. Seuran ulkoista kuvaa ja sen entistä aktiivisempaa hoitoa on pohdittu niin hallituksessa kuin virkamiestasolla, jopa liike-elämän»brandimarkkinoinnin» näkökulmin. Vuoden kuluessa tehty työ vanhoissa ja uusissa hankkeissa, mm. Käypä hoito -suositusten, Uutispalvelun ja Terveysportin parissa, ovat lisänneet tietoisuutta seuran toiminnasta ja saavutuksista myös suuren yleisön keskuudessa Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ry

3 Jäsenet Seuran jäsenmäärä kasvoi edelleen tasaisesti, ja jäsenen rajapyykki lähenee. Jäsenetuja on jatkuvasti lisätty, uusimpana Terveysportin jäsenosio. Niihin suhteutettuna seuran jäsenmaksua on hallituksessa ja valtuuskunnassa pidetty hyvin kohtuullisena. Seuran jäsenmäärän suhteen en näekään mitään uhkia, päinvastoin pitäisin mahdollisena jopa kasvattaa jäsenkunnan suhteellista osuutta lääkärikunnastamme. Tämän edellytyksenä on kuitenkin entistäkin tarkempi huolehtiminen seuran ainutlaatuisen hyvästä maineesta. Seuran ylimmissä toimielimissä kannettiin koko 1990-luvun ajan huolta siitä, miten kollegakunnan aika ja energia riittävät työelämän paineiden kasvaessa seuran pyytämään vapaaehtoistyöhön. Pitkään aikaan ei huoli näyttänyt käyvän toteen, mutta viime vuosina tästä on alkanut näkyä merkkejä. Niinpä on ehdotettu mm. eläkeläisten värväämistä toimintaan mitä ei tähän asti ole juuri tehty. Yksi»ikuisuuskysymys» on ollut nuorten saaminen nykyistä laajemmin mukaan. Omasta mielestäni kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, että seuran toimintaa luotsataan tulevaisuudessakin niin, että hienojen tulosten ja iloisen yhteisöllisyyden palkitsevuuden kautta seuran toiminta säilyttää luonteensa voimavaroja antavana eikä niitä kuluttavana. Lääkärijärjestöjen kentässä jatkui erikoislääkäriyhdistysten 1990-luvun alusta alkanut kerääntyminen Duodecimin jäsenyhdistyksiksi. Toimintavuoden aikana 13 yhdistystä lisää sai anomuksestaan tämän aseman. Näiden jäsenyhdistysten määrä on nyt 43. Kehitys on looginen seuraus ammattikunnan parasta osaamista edustavien tieteellisten yhdistysten roolin selkiytymisestä. Asialla on kuitenkin myös arkisempi puolensa. Duodecimin jäsenyyden voidaan olettaa houkuttelevan myös seuran tarjoamien etujen kuten ilmaisen kotisivutilan johdosta. Seuran 24 paikallisyhdistysjäsentä jatkavat aktiivista toimintaansa kukin omista lähtökohdistaan. Syyskaudella suoritettu vapaamuotoinen kysely ja yhdistysten edustajien kanssa pidetty seminaari osoittivat, että Duodecim-seuran toimenpiteet paikallisyhdistysten toiminnan tukemiseksi, ennen kaikkea koulutustilaisuuksiin kohdistuva tuki, ovat olleet oikeaan osuneita, vaikka kehittämistä erityisesti uusien toimintamuotojen ideoimisessa toivotaankin. Selkeästi tuli myös esille jäsenyhdistystemme terve itsetunto: varsin määrätietoisesti todettiin, että yhdistykset haluavat ja osaavat valita toimintamuotonsa ja -tapansa itse. Julkaisutoiminta Seuran tärkein tuote on edelleen Aikakauskirja Duodecim, joka jatkaa vakaata kulkuaan lukijatutkimusten voittajana. Lehden linjasta keskustellaan, ja niin sisältöä kuin ulkoasuakin kehitetään jatkuvasti monin pienin askelin ja joskus pitemminkin harppauksin. Lehden toimituksen resursseja on tarpeen mukaan lisätty, ja päätoimittajan työ on muuttunut sivutoimisesta puolipäivätoimiseksi. Tämä on ollut tarpeen, sillä kilpailu alalla ei hellitä, ja päätoimittajan asema julkaisuvaliokunnan puheenjohtajana tuottaa yhä enemmän velvoitteita myös seuran hallinnossa. Lehden toimitus ja henkilöstö ovat esimerkillisen sitoutuneita tehtäväänsä, ja lehden sisäinen henki on seurassa legenda. Tämä on vakaan käsitykseni mukaan yksi lehden tärkeimmistä menestystekijöistä. Annals of Medicinen vuosi oli sen viimeinen seuran piirissä. Viesti on surullinen, mutta lohtua tuo se, että uuden kustantajan Taylor & Francis AS:n kanssa tehty sopimus on varsin positiivinen. Vuoden vaihteessa voimaan tulleeseen kauppaan sisältyy myös yhteistyösopimus, ja seuralla tulee olemaan edelleen mahdollisuus vaikuttaa lehden sisältöön ja toimittajien valintaan. Päätoimittaja Petri Kovanen ja osa toimituksesta jatkavat kuluvanakin vuonna lehden parissa uuden kustantajan palveluksessa. Lehden sihteeri työskentelee niin ikään edelleen seuran tiloissa. Toimintakertomus vuodelta

4 Vuoden päättyessä tapahtui merkittävä henkilövaihdos. Leena Niinistö päätti ansiokkaan, toimeliaan ja ennätysmäisen vilkkaan toimikautensa ja puheenjohtajaksi valittiin valtuuskunnan syyskokouksessa Amos Pasternack. Oikealla seuran pääsihteeri Jan Lindgren. Kuva: Asta Sjöblom Vuonna 1999 aloittanut, median tarpeisiin luotu seuran Uutispalvelu on edelleen vakiinnuttanut asemiaan tärkeimpänä lääketieteellisten artikkelien lähteenä. Asiakkaita on nyt 40, ja levikkien perusteella voidaan sanoa, että uutisemme tavoittavat jopa toista miljoonaa suomalaista. Ennustamattomana lisäarvona on huomattu, että uutiset ovat haluttuja myös jäsenkunnan keskuudessa. Näin olemme saaneet paitsi lääketieteellisen tiedon merkittävän ja luotettavan jakelukanavan myös uuden jäsenedun. Uutispalvelun toimintaa arvioitiin vuoden aikana perusteellisesti ja sen rakennetta uusittiin. Toiminnasta vastaa nyt uutispäällikkö Anna- Maija Alarto, mutta lääketieteellisestä sisällöstä vastaa edelleen»ikiaktivistimme» Hannu Suoranta. Sanoma Magazines Finland Oy:n ja Tieteen tiedotus ry:n kanssa julkaistava suurelle yleisölle suunnattu Hyvä Terveys -lehti jatkaa sekin menestystään. Lehden sisältö on edelleen huippuluokkaa, ja tämän vuoden puolella levikki ylitti :n. Nyt Hyvä Terveys on maassamme selvästi alansa suurin lehti. Se on edelleen tilattu myös jäsenkunnalle. Koulutus Duodecimin koulutustoiminnan keskipiste on edelleen lääkärien jatkuvan ammatillisen kehityksen tukeminen eli perinteisemmällä termillä ilmaistuna täydennyskoulutus. Edellisenä vuonna laadittua uutta strategiaa lähdettiin toteuttamaan innolla, mutta jo kevätkaudella tuli takaisku: vuoden vaihteessa valittu uusi koulutuspäällikkö Merja Ashorn joutui jättämään henkilökohtaisista syistä tehtävänsä. Onneksi tilalle saatiin vielä saman haun pohjalta Juha Pekka Turunen ja koulutustoimistoamme liian pitkään ajoittain vaivannut»isännätön» tila jäi ainoastaan muutaman kuukauden mittaiseksi. Koulutusvaliokunnan puheenjohtajan Liisa-Maria Voipio-Pulkin sekä kokeneen ja venyvän henkilökunnan ponnistelujen avulla toiminta ei kuitenkaan näistä vaiheista halvaantunut, vaan kaikki suunnitellut uudetkin hankkeet saatiin ainakin alulle. Kokonaan uutta oli toimintavuoden aikana loppuun saatettu lääkärien ammatillisen kehittämisen arviointineuvoston perustaminen yhdessä Lääkäriliiton ja Finska Läkaresällskapetin 1506 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ry

5 kanssa. Neuvoston toimin toivotaan saatavan täydennyskoulutuksen sekä laadulliseen että määrälliseen kehittämiseen uusia työkaluja, joista myös työnantajat voisivat hyötyä. Toinen koulutustoimintamme uusi aluevaltaus on merkittävä panostaminen hoitosuositusten viemiseen kentälle»käypä hoito käytäntöön» -hankkeen siivin. Vaikka seuran linja Käypä hoito -suositusten suhteen onkin se, että toiminnan tulisi olla pääasiallisen hyötyjän eli julkisen terveydenhoitojärjestelmän rahoittamaa, on suositusten käyttöön saattamisessa niin paljon yhtymäkohtia ja yhteisiä kehityskohteita seuran koulutustoiminnan kanssa, että seuran suora panostus on katsottu perustelluksi. Yhteistyö lääketieteellisten tiedekuntien ja Leiras Oy:n kanssa jatkokoulutuksen saralla käynnistyi toimintavuoden aikana ns. kolmikantayhteistyönä. Tilaisuudet ovat saaneet erinomaiset arviot, ja lääketeollisuuden kanssa tehtävälle yhteistyölle on saatu säännöt, jotka näyttävät toimivan ongelmattomasti ja kaikkia osapuolia tyydyttävästi. Perinteisemmin muodoin on valokeilassa ollut erityisesti lääkärien vuorovaikutustaitojen parantamiseen tähtäävä koulutus niin opetuksen kehittämisen kuin viestinnänkin näkökulmista. Lääkäriliiton kanssa julkaistava Koulutuskalenteri toimitetaan edelleen seuran toimistossa ja Lääkärin Nimikirjan kehittämistä jatketaan. Molemmissa on panostettu paljon tekniseen kehittämiseen. Seuran koulutustoimisto tarjoaa edelleen palveluja omakustannushintaan myös jäsenyhdistyksille. Seuran koulutustapahtumista määrällisesti suurimmat ovat edelleen maamme viidet lääkäripäivät. Valtakunnalliset päivät järjestetään yhdessä Lääkäriliiton ja Finska Läkaresällskapetin kanssa. Kuopion, Oulun, Tampereen ja Turun tapahtumissa päävastuu on paikallisyhdistyksillä, mutta Duodecim osallistuu niihin merkittävästi mm. aluetoimistojensa työpanoksella. Kaikkien tapahtumien asema on vankka ja vakiintunut, ja keskinäinen kilpailu pitää kaikki järjestäjät käsitykseni mukaan»virkeinä ja nälkäisinä». Verkostotoiminta Vuonna 2000 toteutetun tarkistetun organisaatiorakenteen mukainen uusi verkostovaliokunta etsi ensimmäisenä vuotenaan toimintansa muotoja ja sen profiili alkoi hahmottua. Valiokunnan piiriin keskitetyt toiminnot jatkuivat tehokkaina ja rutinoituneina. Budjetiltaan suurin verkostovaliokunnan alainen toiminta on Käypä hoito -suositusten laadinta. Hanke on noussut siivilleen, tulosta on tullut mallikkaasti, ja suositukset on noteerattu niin valtiovallan suunnitelmissa kuin julkisuudessakin erittäin näkyvästi ja myönteisesti. Sitäkin ironisempaa on, että hankkeen rahoitusta joudutaan jatkuvasti hakemaan eri suunnilta ja kärsivällisyyttä koettelevan hankalasti. Toimintavuoden pelastajaksi tuli Raha-automaattiyhdistys, jolta erinäisten mutkien jälkeen saatiin avustus. Tämä tuki sekä sosiaali- ja terveysministeriön ja sairaanhoitopiirien myöntämä rahoitus mahdollistivat suositusten tuotannon jokseenkin suunnitelmien mukaisesti. Eniten hankkeen menestyksestä tulee kuitenkin kiittää seuran jäseniä ja muita asiantuntijoita, jotka ovat edelleen asettaneet työnsä käytettäväksi korvauksetta. Tulevaisuudessa tärkeintä olisi saada hankkeen julkinen rahoitus turvatuksi. Tässä kohdin kuuluu lämmin kiitos myös vuoden päättyessä tehtävänsä hankkeen päätoimittajana jättäneelle Marjukka Mäkelälle. Hän on ollut työssä mukana aina ideoinnista lähtien ja toiminta on aloitettu ja nostettu lentoon hänen johdollaan. Onneksi hänen tilalleen on saatu jo hankkeen toimittajana ansioitunut Minna Kaila. Konsensuskokousten järjestäminen yhdessä Suomen Akatemian Terveystieteiden toimikunnan kanssa jatkuu hyvissä merkeissä. Vuoden aikana toteutettiin laajaa julkisuutta saanut kokous»koululaisten terveys». Vielä merkittävämpää on kuitenkin se, että kokousten muodon kehittäminen ja uudistaminen sai vauhtia hyvässä yhteisymmärryksessä. Duodecimin sanastolautakunta jatkaa aktiivisesti arvokasta työtään ammattikielen vaali- Toimintakertomus vuodelta

6 misessa. Lautakunta on laajentanut toimintaansa ja aloittanut työn opiskelijoille jaettavan»kandin kieli» -oppaan laatimiseksi. ROHTO ja MIKSTRA -projektit ovat edelleen itsenäisiä, mutta tiukasti seuran yhteydessä. Hankkeet ovat osoittaneet konkreettisesti seuran mukanaolosta syntyvän mielikuvan arvon positiivisena ja sitouttavana elementtinä. Kustannus Oy Duodecim Seuran organisaatiouudistuksen myötä tuli entistä selkeämmin vahvistetuksi, että Kustannus Oy Duodecim on osa seuran toimintaa ja yhtiö sisältyy Duodecimin organisaatioon yhtenä toimintasektorina. Näin tulee asia nähdä ennen kaikkea siksi, että yhtiö käyttää kaikessa toiminnassaan seuran nimeä. Tällöin ei voida tinkiä missään olosuhteissa siitä vaatimuksesta, ettei yhtiö voi tehdä mitään, mikä olisi ristiriidassa seuran tarkoitusperien kanssa. Tähän periaatteeseen on yhtiön henkilöstö toimitusjohtajansa Pekka Mustosen johdolla mielihyvin sitoutunut. Yhtiön kasvu jatkuu. Liikevaihto nousi yli 17 miljoonaan markkaan; kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli 8 %. Vuosi oli kuitenkin budjetin mukaisesti tappiollinen siksi, että Terveysporttiin ja Lääkärin tietokantojen englanninkieliseen versioon tehtiin mittavat investoinnit. Toiminnan kivijalka ovat edelleen lääketieteen oppi- ja käsikirjat, joista viimeksi mainittuja ollaan Lääkärin tietokannat -teoksen jalanjäljissä saattamassa myös sähköiseen muotoon. Toimintavuonna julkaistiin yhdeksän kokonaan uutta kirjaa. Yhtiön tuotteiden kirjo laajeni merkittävästi, kun seuran Internet-portaali Terveysportti siirtyi yhtiön huostaan. Näin tuli menetellä, sillä Terveysportilla on siinä määrin selkeät liiketoiminnan piirteet, ettei se enää sopinut seuran yleishyödyllisen toiminnan puitteisiin jäsenpalvelujaan lukuun ottamatta. Seuran panostus Terveysporttiin kohdistuukin ensisijaisesti jäsenistön lehtikirjaston laajentamiseen, mutta myös Uutispalvelun tuotteet jaetaan jäsenille sen sivuilla. Terveysportin menestys on ollut hyvä sekä sisällön että markkinoinnin kannalta. Lääkärin tietokantojen englanninkielistä versiota»evidence Based Medicine Guidelines» (EBMG) päästiin esittelemään toden teolla, ja hankkeeseen kohdistunut huomio on ollut merkittävä. Tulevan markkinoinnin kannalta on erityisen arvokasta, että vuoden kuluessa saatiin solmituksi yhteistyösopimus Cochrane-kirjaston julkaisijan Update Softwaren kanssa. Teoksen markkinoinnissa on valittu mahdollisimman riskitön tie eli tukeutuminen yhteistyötahoihin. Työ on hyvässä vauhdissa ja tuloksia voidaan odottaa jo kuluvana vuonna. Kokonainen uusi maailma on Lääkärin tietokannoille avautunut matkapuhelinversion valmistuttua. Jo nyt yli sadalla kollegallamme on koekäytössä Nokia Communicator, jossa on muistikortilla aina käyttövalmiina Lääkärin käsikirja. Kustannusyhtiömme on siis pinkaissut huimaa vauhtia sähköisen maailman sfääreihin, mutta voimme uskoa aikaisemmankin perusteella, että maltti on aina tallella ja talouden realiteetit mielessä. Yhtiön toiminnan luonne on kuitenkin muuttunut merkittävästi suoraviivaisesta perinteisen oppimateriaalin tuottamisesta riskienhallinnan kannalta vaikeampaan lajiin. Resurssit Seuralla on edelleen palveluksessaan Kustannus Oy Duodecim mukaan luettuna yli 60 hengen erinomainen osaavien ammattilaisten joukko. Rekrytoinnissa ei ole ollut vaikeuksia, ja seuran johto on aina oivaltanut henkilöstöön panostamisen kannattavuuden. Duodecim on epäilemättä hyvässä maineessa myös työnantajana. Duodecim-seuran talous on vakaa. Jäsenistön laajuus, kustannustietoinen toiminta ja omaisuuden viisas hoito takaavat sen tulevaisuudessakin. Seurassa epäilemättä tiedostetaan, ettei mikään näistä tukijaloista saa pettää. Toimintavuoden tilinpäätös on suunnitelman mukaisesti tasapainoinen, joskin budjetin sisällä on osin 1508 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ry

7 huomattaviakin poikkeamia. Talouden ennakoitavuutta ja sisäistä laskentaa tulee edelleen kehittää aktiivisesti. Seuralla on käytössään hyvät toimitilat. Tampereella etsitään uusia tiloja, ja jos kasvu jatkuu, tulevat Helsingissäkin Kalevankadun kauniin jugendtalon seinät vääjäämättä vastaan. Toistaiseksi sopu on kuitenkin antanut sijaa. Lopuksi Tiivistelmän tiivistelmänä voin todeta, että seuran vuosi 2001 on ollut jälleen menestyksellinen. Yli 15 vuoden pääsihteerikauteeni ei juuri muunlaisia ole sattunut, sillä lamavuosienkin puristuksesta Duodecim selvisi vaurioitta. Toiminnan kehityksen kaari on ollut koko ajan nouseva. Kun muihin tehtäviin siirtyvänä katson taaksepäin, voin vain hämmästellä ja ihastella yhä uudelleen Duodecimin häikäiseviä saavutuksia. Tämän voin todeta ilman omahyväisyyden häivääkään, sillä seuran kaiken menestyksen ovat luoneet sen jäsenet ja henkilökunta. Seuran upeat perinteet ja aina huolella vaalittu, ainutlaatuisen positiivinen toimintakulttuuri saavat aikaan sen, että kun lääkärikunnan neropatit keksivät jotain merkittävää, he tuovat ideansa useimmiten juuri Duodecimin puntaroitavaksi. Seuran luottamushenkilöt ovat puolestaan olleet kautta linjan niin viisaita, että ovat osanneet erottaa jyvät akanoista sekä mikä tärkeintä uskaltaneet antaa toteuttajille valtaa ja vastuuta tehdä asioita omilla tavoillaan. Juuri tästä syntyvät motivaatio, luovuus, ryhmähenki ja hauskuus, jotka ovat niin leimallisia seuran menestystarinalle. On ollut etuoikeus olla tässä työssä mukana, ja olen onnellinen, jos olen omalta osaltani osannut mahdollistaa ja tukea seuran jäsenistön työtä. Erittäin painokkaasti esitänkin liikuttuneet kiitokseni kaikille niille, niin kollegoille kuin muillekin, joiden kanssa olen saanut nämä vuodet työskennellä. Tulen olemaan vannoutunut duodecimlainen lopun ikääni. JAN LINDGREN, jäsen JÄSENET Henkilöjäsenet Seuraan kuului toimintavuoden lopussa jäsentä, joista lääkäreitä oli ja opiskelijoita Jäsenmäärään sisältyy kymmenen kutsuttua ja 19 kunniajäsentä. Uusiksi kunniajäseniksi kutsuttiin seuran valtuuskunnan kevätkokouksessa Jussi Huttunen, Kari Karkola ja Kari Raivio. Muut kunniajäsenet ovat: Erik Anttinen, Lauri Autio, Niilo Hallman, Veli Matti Huittinen, Jussi Kangas, Kauko Kouvalainen, Kimmo Mustakallio, Risto Pelkonen, Kari Penttinen, Lauri Saxén, Arto Sivula, Ahti Tarkkanen, Lyly Teppo, Auli Toivanen, Pirkko Uurasmaa ja Jarmo Visakorpi. Seuran 120-vuotisjuhlassa kutsuttiin uusiksi seuran jäseniksi Hyvä Terveys -lehden päätoimittaja Jali Ruuskanen, Lääkäriliiton hallintopäällikkö, varatuomari Kaarina Sarvilinna sekä professori, entinen Eesti Arstide Liitin puheenjohtaja, Eesti Arst -lehden päätoimittaja ja AS Medicinan hallituksen puheenjohtaja Väino Sinisalu. Muut seuran kutsutut jäsenet ovat prof. Antti Ekholm (kutsuttu 1960), Ph.D. Anne Cross (1969), toimistonhoitaja Maija Kaverma (1998), professori, lääket. tri (h.c.) Esko Koivusalo (1978), KTM Taisto Kuronen (1997), toimituksen sihteeri Liisa Leivo (1998) ja ekonomi Mikko Tulenheimo (1985). Toimintakertomus vuodelta

8 Yhdistysjäsenet Paikallisyhdistykset. Seuralla oli yhdistysjäseninä 24 nk. paikallisyhdistystä. Nämä yhdistykset ja niiden puheenjohtajat ovat seuraavat: Etelä- Pohjanmaan paikallisyhdistys (pj. Jari Nyrhilä), Helsingin seudun Duodecim-seura (pj. Pertti Mustajoki), Kainuun Lääkäriyhdistys (pj. Anne Kananen) Kanta-Hämeen Lääkäriseura (pj. Helena Launiala), Keski-Pohjanmaan Lääkäriyhdistys Mellersta Österbottens Läkarförening (pj. Marita Salmu), Keski-Suomen Lääkäriyhdistys (pj. Visa Kervinen), Kotkan seudun lääkäriyhdistys (pj. Matti Helin), Kouvolan seudun lääkäriseura (pj. Sakari Peiponen), Kyminlaakson Lääkäriseura (pj. Esko Hussi), Laaksojen Lääkärit (pj. Heikki Marjakangas), Lapin Lääkäriseura (pj. Tuomo Jääskeläinen), Lohjan Lääkäriseura (pj. Tapani Hämäläinen), Mikkelin seudun paikallisyhdistys (pj. Martti Torkko), Oulun Duodecim-seura (pj. Vuokko Kinnula), Pohjois-Karjalan Lääkäriyhdistys (pj. Anu Kareinen), Pohjois-Pohjanmaan Lääkäriyhdistys (pj. Erkki Rantaiso), Pohjois-Savon Lääkäriyhdistys (pj. Veli-Matti Kosma), Salon seudun paikallisyhdistys (pj. Sari Sarjakoski-Peltola), Satakunnan Lääkäriyhdistys (pj. Pekka Satomaa), Savonlinnan paikallisyhdistys (pj. Marja-Riitta Nilsson-Kälviäinen), Tampereen Lääkäriseura (pj. Ossi Auvinen), Turunmaan Duodecim-seura (pj. Seppo Pyrhönen), Vasa Läkareförening Vaasan Lääkäriyhdistys (pj. Gustav Granroth) ja Viipurin seudun paikallisyhdistys (pj. Heikki Roilas). Erikoisalayhdistykset. Seuralla oli yhdistysjäseninä 43 erikoisalayhdistystä. Toimintavuoden alussa seuran yhdistysjäseniä olivat: Gynaecologi Practici ry, Lääketieteellinen Radioisotooppiyhdistys, Societas Medicinae Physicalis & Rehabilitationis Fenniae ry, Suomen Anestesiologiyhdistys, Suomen Endokrinologiyhdistys, Suomen Fysiologiyhdistys Societas Physiologica Finlandiae ry, Suomen Gastroenterologiayhdistys, Suomen Gastrokirurgit, Suomen Gynekologiyhdistys, Suomen Ihotautilääkäriyhdistys ry, Suomen Infektiolääkärit, Suomen Kardiologinen seura, Suomen Kliinisen Farmakologian Yhdistys ry, Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys ry, Suomen Käsikirurgiyhdistys ry, Suomen Lastenlääkäriyhdistys, Suomen Lastenneurologinen yhdistys, Suomen Lastenpsykiatriyhdistys, Suomen Lääkealan Lääkärit, Suomen Manuaalisen Lääketieteen Yhdistys, Suomen Perinatologinen Seura, Suomen Psykiatriyhdistys, Suomen Radiologiyhdistys, Suomen Rintasyöpäryhmä ry, Suomen Silmälääkäriyhdistys, Suomen Sisätautilääkärien Yhdistys, Suomen Thoraxkirurgiyhdistys ry, Suomen Verisuonikirurginen yhdistys ry, Suomen Yleislääketieteen Yhdistys ja The Finnish Division of the International Academy of Pathology IAP:n Suomen osasto ry. Kertomusvuoden aikana seuran yhdistysjäseniksi hyväksyttiin Gynekologisen kirurgian seura r.y, Kliiniset mikrobiologit ry, Suomen Angiologiayhdistys ry, Suomen keuhkolääkäriyhdistys ry, Suomen Kliinisen Kemian Erikoislääkäriyhdistys ry, Suomen Kliinisen Sytologian yhdistys ry, Suomen lastenhematologian ja -onkologian yhdistys ry, Suomen lääkäreiden akupunktioyhdistys ry, Suomen nefrologiyhdistys ry, Suomen Neurologinen yhdistys, Suomen onkologiayhdistys ry, Suomen Urheilulääkäriyhdistys ry ja Terveydenhuoltolääkärit ry. VALTUUSKUNTA Valtuuskunnan vaalit järjestettiin toimintakauden alussa. Valtuuskuntaan valittiin toimikaudeksi seuraavat henkilöt: Ahonen, Eva (Espoo), Airaksinen, Olavi (Kuopio), Ebeling, Hanna (Oulu), Franssila, Kaarle (Espoo), Halila, Ritva (Helsinki), Halonen, Jaakko (Äänekoski), Hanhela, H. Tapio (Kiiminki), Heikinheimo, Markku (Tuusula), Hyöty, Marja (Tampere), Junnila, Seppo YT (Halikko), Juva, Kati (Helsinki), Kentala, Erkki (Turku), Kröger, Heikki (Kuopio), Lauerma, Hannu (Turku), Lauerma, Kirsi (Helsinki), Lehtosalo, Juha (Es Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ry

9 Valtuuskunnan kevätkokouksessa Hanna Ebeling, Lauri Vuorenkoski, Juha Lehtosalo ja Jarkko Ihalainen. Kuva: Teija Riikola poo), Lönnqvist, Jouko (Helsinki), Mukala, Kristiina (Helsinki), Mustonen, Jukka (Tampere), Myllymäki, Kati (Mikkelin mlk.), Paul, Robert (Raisio), Pylkkänen, Kari (Helsinki), Rasmussen, Martin (Tampere), Räsänen, Marita (Kuopio), Salmenpohja, Hanna (Nummi-Pusula), Saltevo, Juha (Jyväskylä), Sarkkinen, Hannu (Lahti), Savolainen, Markku (Oulu), Silvennoinen, Jouni (Joensuu), Sorri, Martti (Oulu), Suomalainen, Pekka (Lappeenranta), Taipale, Ilkka (Helsinki), Toivonen, Juhani (Espoo), Tukiainen, Pentti (Helsinki), Tunturi-Hihnala, Helena (Seinäjoki), Uitti, Jukka (Tampere), Vainionpää, Vilho (Oulu), Viljanen, Matti (Turku), Voipio-Pulkki, Liisa-Maria (Helsinki) ja Vuorenkoski, Lauri (Oulu). Ensimmäisessä kokouksessaan valtuuskunta valitsi puheenjohtajakseen Markku Savolaisen ja varapuheenjohtajakseen Marja Hyödyn. Valtuuskunta valitsi keskuudestaan vaalivaliokunnan valmistelemaan kokouksissa suoritettavia henkilövalintoja. Sen puheenjohtajaksi valittiin Marja Hyöty ja jäseniksi Kati Juva, Jouko Lönnqvist, Kati Myllymäki, Robert Paul, Kari Pylkkänen, Hanna Salmenpohja, Pentti Tukiainen ja Lauri Vuorenkoski. Valtuuskunnan sääntömääräiset kokoukset pidettiin toimintavuonna ja Helsingissä. HALLITUS JA TYÖVALIOKUNTA Hallituksen puheenjohtaja oli Leena Niinistö. Muina jäseninä olivat varapuheenjohtaja Heikki Vapaatalo Tampereelta, koulutusvaliokunnan puheenjohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki Hel- Toimintakertomus vuodelta

10 Kuva: Kari Sarkkinen Hallitus vuoden 2001 alussa: Pauli Ylitalo (vas.), pääsihteeri Jan Lindgren, Erkki Kaukoniemi, Atte Meretoja, Liisa- Maria Voipio-Pulkki, Marja Hietarinta, Hanna Tapanainen, valtuuskunnan varapj. Pertti Mustajoki, varainhoitaja Taisto Kuronen, Leena Niinistö, Osmo Saarelma ja Olavi Pelkonen. Kuvasta puuttuvat Pertti Lipponen, Juha Metso ja Heikki Vapaatalo. singistä, julkaisuvaliokunnan puheenjohtaja Osmo Saarelma Espoosta, Marja Hietarinta Turusta, Erkki Kaukoniemi Kemistä, Pertti Lipponen Kuopiosta, Atte Meretoja Turusta, Juha Metso Lappeenrannasta, Olavi Pelkonen Oulusta, Hanna Tapanainen Helsingistä ja Pauli Ylitalo Tampereelta. Hallituksen sihteerinä toimi pääsihteeri Jan Lindgren. Seuran valtuuskunnan puheenjohtaja Markku Savolainen, varapuheenjohtaja Marja Hyöty sekä varainhoitaja Taisto Kuronen, koulutuspäällikkö Juha Pekka Turunen ja toimistonhoitaja Maija Kaverma osallistuivat hallituksen työskentelyyn. Hallitus valitsi keskuudestaan työvaliokunnan, johon kuuluivat puheenjohtajana Leena Niinistö, verkostovaliokunnan puheenjohtaja Amos Pasternack, julkaisuvaliokunnan puheenjohtaja Osmo Saarelma, koulutusvaliokunnan puheenjohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki ja varapuheenjohtaja Heikki Vapaatalo. Virkamiehinä osallistuivat kokouksiin varainhoitaja Taisto Kuronen, pääsihteeri Jan Lindgren, Kustannus Oy Duodecimin toimitusjohtaja Pekka Mustonen ja toimistonhoitaja Maija Kaverma. Valtuuskunnan puheenjohtajisto osallistui niin ikään säännöllisesti työvaliokunnan työhön. Hallitus kokoontui kertomusvuoden aikana 11 kertaa, näistä kerran Savitaipaleella Viktorinrannassa ja kerran Tampereella. Työvaliokunta kokoontui kymmenen kertaa Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ry

11 JULKAISUT Julkaisuvaliokunta Julkaisuvaliokunnan puheenjohtajana toimi kertomuskaudella Osmo Saarelma. Sääntömääräisesti julkaisuvaliokuntaan kuuluivat päätoimittaja Petri Kovanen (Annals of Medicine), toimitussihteerit Aki Rovasalo (Aikakauskirja Duodecim) ja Timo Partonen (Annals of Medicine) sekä kirjastonvalvoja Kimmo Kontula. Lisäksi hallitus oli valinnut julkaisuvaliokunnan jäseniksi Kalervo Hiltusen, Pentti Huovisen, Pekka Mustosen, Risto Kauppisen, Taisto Kurosen, Jali Ruuskasen, Matti Salon ja Juha-Jaakko Sinikummun. Pääsihteeri Jan Lindgrenillä oli läsnäolo-oikeus. Julkaisuvaliokunta kokoontui vuoden aikana kaksi kertaa. Aikakauskirja Duodecimin yhteyssihteeri Liisa Jaatinen (vas.) ja toimituksen sihteeri Liisa Leivo tarkastelevat lehden taittosuunnitelmaa. Kuva: Asta Sjöblom Julkaisutoiminta Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim. Aikakauskirja Duodecimin 117. vuosikerta jatkoi aikaisempaa linjaa lukijoiden lehtenä ja johtavana suomalaisena lääketieteellisenä julkaisuna. Monipuolisen sisällön lisäksi vuoden aikana erityisenä tavoitteena oli sähköisen julkaisumuodon kehittäminen. Hyvän suomen kielen käytön edistäminen lääketieteessä oli edelleenkin lehden silmäteränä. Vuosikerta sisälsi entiseen tapaan 24 erillistä numeroa, joista muodostui sivun kokonaisvolyymi. Sivumäärä oli jonkin verran pienempi kuin edellisvuonna. Lehden levikki oli noin kpl, joista vaihto- ja vapaakappaleita runsaat 900. Lehden kirjoittajina oli noin 600 suomalaista lääkäriä tai muuta asiantuntijaa. Kirjoitusten sisältö vaihteli käytännöllisistä potilaiden hoitoa suoraan tukevista artikkeleista lääketieteen kehitystä ja tuoreimpia havaintoja valottaviin kirjoituksiin. Vuoden aikana julkaistiin myös Lääkäri paikallaan -kirjoitussarja, jossa eri alojen lääkärit kuvasivat työnsä arkitodellisuutta. Julkaistuista 382 tieteellisestä artikkelista noin kolmannes oli kirjoittajien spontaanisti lähettämiä. Lehden rakennetta ja sisältöä suunnitteli lääketieteen asiantuntijoista koostuva toimitus. Se käsitteli lehdelle tulleiden artikkelien käsikirjoitukset, joista lisäksi pyydettiin arviot ulkopuolisilta asiantuntijoilta. Päätoimittajana toimi Osmo Saarelma. Muut toimituksen jäsenet olivat Aki Rovasalo (toimitussihteeri), Per-Henrik Groop ( saakka), Matti Huttunen, Hannu Leinonen, Leena Lindgren, Perttu Lindsberg, Tomi Mäkelä, Heikki Mäkisalo, Marjut Ranki-Pesonen, Kimmo Porkka ( alkaen), Eeva-Marja Rutanen, Harri Saxén ja Hannu Suoranta. Toimitus kokoontui säännöllisesti joka toinen viikko. Lisäksi»minitoimitus» kokoontui väliviikkoina viimeistelemään seuraavan painettavan numeron sisältöä ja taittoa. Lehden kielentarkistajana toimi Risto Haarala, toimittajana Eija Rautiainen, toimituksen sihteerinä Liisa Leivo, yhteyssihteerinä Liisa Jaatinen, sivunval- Toimintakertomus vuodelta

12 mistajana Juhani Alho ja piirtäjänä Helena Schmidt. Toimituksen tukena oli Aikakauskirja Duodecimin neuvottelukunta: Doris Holmberg-Mattila, Erika Isolauri, Inger Karumo, Minna Kauko, Merja Kousa, Markku Laakso, Antti Liikkanen, Jukka Mattila, Jukka-Pekka Mecklin, Olli Ruuskanen, Markku Savolainen ja Mika Scheinin. Lehden neuvottelukunnan tehtävänä oli edelleen antaa ideoita ja»kentän» palautetta lehden toimittamiseen. Neuvottelukunta kokoontui kaksi kertaa yhdessä toimituksen kanssa Helsingissä. Lisäksi neuvottelukunnan jäsenet hankkivat vuorollaan lehteen yhden pääkirjoituksen. Lukijoiden suosimia teemanumeroita julkaistiin kymmenen (taulukko). Kaikki teemanumerot sisälsivät myös muuta aineistoa. Aikakauskirja Duodecimin teemanumerot vuonna Teema Lehden numero Ruoka 1 Lasten allergologia 3 Liikuntalääketiede 6 Syömishäiriöt 8 Mitä lapselle kuuluu? 10 Sepelvaltimotaudin riskitekijät lapsilla ja nuorilla 13 Andrologia 19 Luusairaudet 21 Joulunumero 23 Tromboosi 24 Vuonna 2001 käynnistyi lehdessä kaksi uutta osastoa. FM Maritta Mellaisin toimittama Galleria toi lukijoiden nähtäville suomalaista taidetta, joka liittyy terveyteen, sairauteen tai lehden teema-aiheisiin. Risto Haaralan toimittamalla Kielipähkinä-palstalla käsitellään suomen kielen ja sen käytön ongelmia Vinkistä vihiä -osaston tapaan. Näyttöön perustuvia Käypä hoito -suosituksia julkaistiin seitsemän. Aikakauskirjan täysin uudistetut Internet-sivut otettiin käyttöön lokakuussa. Nettilehteä esiteltiin alueellisilla lääkäripäivillä, ja sen selkeys kirvoitti runsaasti myönteistä palautetta, ja heti alusta lähtien käyntejä Internet-sivuilla oli päivittäin Lehden selailun ja haun lisäksi sivuille kerättiin»kirjoittajan resurssipankkia» avuksi lääketieteellisten artikkelien laatijoille. Annals of Medicine on Duodecim-seuran julkaisema englanninkielinen lääketieteellinen yleislehti, joka ilmestyy yhdeksän kertaa vuodessa. Vuoden 2000 joulukuussa seuran valtuuskunta antoi hallitukselle valtuudet myydä tai lopettaa lehti vuoden 2001 loppuun mennessä. Toukokuussa 2001 Annals of Medicine myytiin kansainväliselle tiedekustantamolle Taylor & Francis AS:lle. Vuoden loppuun saakka lehden kustantajana jatkoi vuodesta 1998 yhteistyökumppanina ollut lontoolainen The Royal Society of Medicine Press Limited. Se vastasi lehden painamisesta ja jakelusta sekä kansainvälisestä markkinoinnista yhteistyössä julkaisijan eli Duodecim-seuran kanssa. Seuralla oli lehden toimitusvastuu kokonaisuudessaan tekninen toimitus ja sivunvalmistus mukaan luettuina. Vuoden 2001 lopussa omistus ja kaikki muut työvaiheet lehden tieteellisen toimituksen työn eli artikkelien julkaistavaksi hyväksymisen jälkeen siirtyivät uudelle kustantajalle. Lehden tieteellinen toimitus säilyi osin ennallaan, ja toimituksen sihteeri jatkaa työskentelyä Duodecim-seuran toimitiloissa. Vuonna 2001 kokonaissivumäärä oli 634. Lehdelle tarjottiin alkuperäisartikkeleita 14 maasta, ja niistä hyväksyttiin 55 %. Levikki oli noin 900 kpl, joista vaihto- ja vapaakappaleiden osuus oli noin 300. Annals of Medicine julkaisi ajankohtaisia pääkirjoituksia ja yleiskatsauksia, Trends in Clinical Practice ja Trends in Molecular Medicine -sarjoja sekä alkuperäistutkimuksia. Viidessä numerossa julkaistiin myös samaa teemaa eri näkökulmista valottava Special Section -osasto. Näiden erikoisosastojen otsikot olivat»genetics of Cancer»,»Mania and Depression»,»Healthrelated Quality of Life in Clinical Studies»»Molecular Mechanisms in Obesity and Visceral Obesity» ja»what is New in Cardiology» Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ry

13 Duodecimin kevätretkellä Savitaipaleella soudettiin kirkkoveneellä. Joukkueessa mukana Ulla Salmi (vas.), Leena Niinistö ja Jali Ruuskanen. Kuva: Teija Riikola Lehden sähköinen julkaisu päätettiin pitää muuttuneessa tilanteessa vapaana kaikille käyttäjille koko vuoden ajan. Verkkolehti sisälsi kaikki lehdessä vuodesta 1997 alkaen julkaistut artikkelit. Vuoden 2001 lopussa lehdellä oli rekisteröitynyttä eli ns. full-text-käyttäjää 124 maasta. Päätoimittajana oli Petri Kovanen ja toimitussihteerinä Timo Partonen, ja toimittajina olivat Katriina Aalto-Setälä, Leo Dunkel, Markku Laakso, Timo Partonen, Heikki Ruskoaho, Martti Vaara ja Eero Vuorio. Toimituspäällikkönä työskenteli Terttu Rahko (1.4. alkaen Maria Kuronen), käsikirjoitustoimittajana Maria Kuronen ja toimituksen sihteerinä Riitta Laine. Lääketieteen Uutispalvelu. Uutispalvelu Duodecimin tavoitteena on tarjota joukkoviestimille luotettavaa ja tutkittua lääketieteellistä tietoa suurta yleisöä kiinnostavista aiheista. Ns. sähkepalvelu on toiminut jokaisena arkipäivänä maaliskuun alusta 1999 alkaen. Uutispalvelu on tuottanut päivittäin vähintään kolme lääketiedeaiheista sähkettä ja kuukaudessa neljä artikkelia eri toimitusten käyttöön. Uutisten peitto on yhteensä noin kaksi miljoonaa kuuntelijaa, katselijaa tai lukijaa ja päivittäissähkeitä ostavien asiakkaiden yhteinen levikki noin kaksi miljoonaa vastaanottajaa. Toimintavuoden 2001 aikana Uutispalvelu vakiinnutti edelleen asemaansa tutkitun lääketieteellisen tiedon välittäjänä. Uusia asiakkaita saatiin mm. järjestölehdistä ja mainostoimistoista. Media-asiakkaiden määrä kasvoi vuoden 2001 alun 30:stä nykyiseen 40:een. Uutispalvelun näkyvyys lisääntyi, kun uutissähkeiden lähdemerkinnän yhteydessä käytettiin myös Duodecimnimeä. Osa asiakkaista teetti Uutispalvelun uutisia julkaisevalle terveyspalstalleen vinjetin tai logon, jossa myös Duodecim tuli esille. Uutiset muodostivat vuoden 2001 aikana Terveysportin uutissivun näkyvän ja päivittäin vaihtuvan osuuden, ja maaliskuusta 2001 alkaen uutiset ilmestyivät Terveysportissa samaan aikaan kuin ne lähetettiin tilaaja-asiakkaille. Duodecim-seuran jäsenet ovat voineet jäsennumerollaan tilata uutiset omaan sähköpostiosoitteeseensa, mutta vuoden aikana seuran jäsenistä vain murto-osa käytti tätä palvelua. Vaikka uutissähkeet kirjoitetaan nimenomaan maallikkolukijaa ajatellen, on lääkärikunta ottanut uutiset vastaan erittäin myönteisesti. Uutena aluevaltauksena Uutispalvelu aloitti Toimintakertomus vuodelta

14 Kuva: Liisa Leivo Viktorinrannan lomamökit valmistuivat Savitaipaleelle. syksyllä 2001 lääketieteen tiivistelmäpalvelun yhteistyössä Terveysportin kanssa. Terveysportin lääketieto-osastossa julkaistaan lääketehtaiden tilauksesta ja niiden kustannuksella vertaisarviointia käyttävissä lehdissä julkaistujen lääketutkimusten tiivistelmäkäännöksiä. Palvelu etsi vielä muotoaan. Uutispalvelun henkilöstö vaihtui edelleen vuoden 2001 aikana. Vuoden alusta toiseksi toimittajaksi valittiin FM Anna-Maija Alarto ja päätoimittaja oli Hannu Suoranta. Toisena uutistoimittajana työskenteli elokuun 2001 loppuun Eeva Isotalo. Isotalon tilalle nimitettiin määräaikaiseksi toimittajaksi Sirpa Norri, joka jo aiemmin toimi artikkelipalvelun avustajana. Elina Ämmälä vakinaistui osaksi Uutispalvelun toimitusta syyskuusta alkaen. Hän työskentelee Uutispalvelussa Kustannusosakeyhtiö Duodecimin työntekijänä. Ämmälän siirron myötä myös Terveysportin uutissivun sisällöntuotanto siirtyi Uutispalvelun toimitettavaksi. Joulukuussa 2001 Alarto nimitettiin Uutispalvelun uutispäälliköksi ja hänelle siirrettiin journalistinen vetovastuu ja esimiestehtävät. Muutoksen yhteydessä Hannu Suoranta siirtyi vastaamaan tuotannon lääketieteellisestä sisällöstä. Hyvä Terveys. Suomalaisen Lääkäriseura Duodecim ry:n, Tieteen tiedotus ry:n ja Sanoma Magazines Finland Oy:n välillä on sopimus, jonka mukaan yhdistykset toimivat Hyvä Terveys -lehden julkaisijoina ja Sanoma Magazines lehden kustantajana. Lehti tulee seuran jäsenille jäsenetuna. Hyvä Terveys ilmestyi 16. toimintavuonna yksitoista kertaa. Lisäksi julkaistiin kaksi 16- sivuista liitettä: Erokriisin ensiapu (4/01), Niska-hartiaopas (10/01) ja vuoden 2002 kalenteri (12/01). Lukijalahjoina julkaistiin kirjanen»laboratoriokoe kertoo» ja»lähde liikkeelle» -kirja. Vuosikerran sivumäärä pysyi entisellään. Hyvän Terveyden keskimääräinen nettolevikki kasvoi 12,2 %. Lehdessä julkaistiin 201 artikkelia, joista asiantuntijoiden kirjoittamia oli 54 eli 27 %. Toimitus käytti yli 200:aa asiantuntijaa kirjoittajina, haastateltavina ja artikkelien tarkistajina. Hyvän Terveyden päätoimittaja oli Jali Ruuskanen, lehden johtoryhmään kuuluivat Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin edustajina seuran hallituksen puheenjohtaja Leena Niinistö puheenjohtajana ja professori Kimmo Kontula jäsenenä. Lehden toimitusneuvostoon kuuluivat Duodecimin edustajina Päivi Hietanen, Matti O. Huttunen, Seppo Y.T. Junnila, Minna Kaila, Aila Tiitinen ja Lasse Viinikka. KOULUTUS Koulutusvaliokunta Koulutusvaliokunnan puheenjohtajana toimi Liisa-Maria Voipio-Pulkki. Jäseninä olivat Kari Harno, Ritva Hurskainen, Jorma Kiuttu, Päivi Leino-Arjas, Otso Lindy, Kimmo Mäkinen, Kristiina Patja, Ritva Renko, Raija Ristamäki, Heikki Saha ja Antti Virkamäki. Valiokunnan sihteerinä toimi LK Jaana Kotilainen. Aluesihteereinä, jotka osallistuivat myös valiokunnan työskentelyyn, olivat Turusta Marja Hietarinta 1516 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ry

15 saakka ja Raija Ristamäki alkaen, Liisa Hiltunen Oulusta, Jorma Lahtela Tampereelta ja Marita Räsänen Kuopiosta. Koulutusvaliokunta kokoontui vuoden aikana kuusi kertaa. Perinteisesti yksi kokous oli yhteiskokous Suomen Lääkäriliiton koulutusvaliokunnan kanssa. Koulutusvaliokunnan alulle panemien projektien vetäjät raportoivat kokouksissa hankkeista ja niiden tuloksista. Koulutusvaliokunnan kokouksissa käsiteltiin alueellista toimintaa ja edistettiin koulutuksen strategian uudistustyötä keskustelemalla perusteellisesti jokaisesta valiokunnan alaisesta toimintamuodosta. Valiokunnan jäsenten työnjakoa on täsmennetty aloittamalla hankekohtaisten vastuuhenkilöiden nimeäminen. Koulutustoiminta Käypä hoito käytäntöön. Käypä hoito -suositusten soveltaminen oli koulutuksen painopiste vuonna Yhteistyössä erikoislääkäriyhdistysten ja Käypä hoito -työryhmän kanssa valmisteltiin koulutustilaisuuksia glaukoomasta, nivelreumasta, elvytyksestä ja verenpaineesta. Nivelreumaa koskevaan koulutukseen kehitettiin runko, joka toteutettiin Turun Lääketiedepäivillä. Koulutukseen kuuluvat Käypä hoito -ohjeiden tunnettuuskysely, koulutukseen osallistuvien tietotason mittaaminen, luentoinfo, potilastapauksia, koulutuksen keskustelukanava Duodecimin Internet-sivuilla ja koulutuksen arviointia. Interaktiivisena opetusmuotona käytettiin eri osioissa ns. äänestyskonemetodia. Kuuden kuukauden kuluttua koulutuksesta osallistujille lähetetään lisäksi uusi kysely Käypä hoito -ohjeista. Nivelreuman»Käypä hoito käytäntöön» -koulutuksen koordinaattorina toimi Ritva Peltomaa Helsingistä. Suunnitteluryhmän jäsenet olivat Merja Ashorn, Markku Hakala, Pekka Hannonen, Marja Hietarinta, Minna Kaila, Yrjö Konttinen, Markku Korpela, Marja Leena Kukkurainen, Outi Kupiainen, Päivi Leino-Arjas, Marjatta Leirisalo-Repo, Jukka Martio, Eeva Moilanen, Riitta Myllykangas-Luosujärvi, Timo Möttönen, Ritva Renko, Toini Uutela ja Liisa- Maria Voipio-Pulkki. Glaukooman Käypä hoito -koulutuksen suunnittelu- ja toteutusryhmän puheenjohtajana toimi Anja Tuulonen, ja jäseninä olivat Juhani Airaksinen, Eila Erola, Eva Forsman (sihteeri), Kalevi Friberg, Olavi Hämäläinen, Anneli Klemetti, Pertti Oskala, Päivi Puska, Liisa Suoranta, Henrik Teir, Hannu Uusitalo, Elina Vainio-Jylhä ja Marja-Liisa Vuori. Elvytystä koskevan Käypä hoito -suosituksen käyttöönoton tukemiseksi aloitettiin uuden elvytyssuosituksen mukaisen videon tuotanto, jonka koordinaattorina toimi Maaret Castrén. Videohankkeen ohjausryhmässä toimivat Liisa- Maria Voipio-Pulkki, Pekka Mustonen, Minna Kaila ja Pekka Pulkkila (Helsingin yliopiston kuvausyksikkö). Verenpaineen»Käypä hoito käytäntöön» -koulutuksen suunnittelu aloitettiin vuoden 2001 lopulla. Suunnitteluryhmän puheenjohtajana toimi Liisa-Maria Voipio-Pulkki ja jäseninä Antti Jula, Silja Majahalme, Eeva Ketola ja Mauri Jussila. Lääkärien vuorovaikutustaitojen kehittäminen. Vuosina Syöpäpotilaat ry:n ja Helsingin yliopiston kansanterveystieteen laitoksen kanssa toteutetun yhteistyöprojektin»vuorovaikutuskoulutusta lääkäreille» -arviointiraportti ilmestyi nimellä»vuorovaikutusta voi oppia!». Raportin laati Anni Peura Helsingin yliopiston kansanterveystieteen laitoksesta. Lisäksi seura kustansi Vuorovaikutuskouluttajan kansion kouluttajille opetuskäyttöön. Seura tuki taloudellisesti kahden koulutuskokonaisuuden suunnittelua. Toinen oli suunnattu rintasyöpäkirurgeille ja toinen Kotkan seudulla toimiville syöpäpotilaita hoitaville lääkäreille ja hoitajille. XI Opetuksen kehittämisseminaari vuorovaikutus lääkärin työssä. Duodecimin XI Opetuksen kehittämisseminaarissa puitiin vuorovaikutuksen keskeisiä kysymyksiä. Suomen Syöpäpotilaat ry oli mukana jo koulutusprojektin alkuvaiheissa. Osallistujia seminaarissa oli 40. Toimintakertomus vuodelta

16 Suunnittelutoimikunta: Pekka Larivaara (pj.), Merja Ashorn, Risto Pelkonen, Taina Mäntyranta, Pauli Karvonen, Anni Peura, Eeva Pyörälä, Päivi Hietanen, Kaisu Pitkälä, Sirpa Lindroos ja Miira Lietzén vuosipäivän symposiumi. Duodecimin vuosipäivän symposiumin aiheena oli»lääkärin työ, tiede ja taide» Kokous pidettiin Hotelli Kalastajatorpassa Helsingissä. Sen puheenjohtajana toimi professori Jussi Huttunen, ja luennoitsijoina olivat Ilkka Kunnamo, Heikki Vapaatalo ja FM Maritta Mellais Valtion Taidemuseosta. Kuulijoita tilaisuudessa oli noin 250. Jatkokoulutusyhteistyö (kolmikantasopimus). Kuopion, Oulun, Tampereen ja Turun yliopistojen lääketieteellisten tiedekuntien, Leiras Oy:n ja Duodecimin välinen yhteistyösopimus allekirjoitettiin Helsingissä Koulutusyhteistyön tarkoituksena on järjestää lääkäreille erikoislääkärin pätevyyteen tähtäävää koulutusta. Leiraksen koulutukseen suuntaamia resursseja kanavoidaan yliopistojen ammatillisen jatkokoulutuksen tueksi siten, että erityisesti modernein, oppimiseen tähtäävin menetelmin toteutetut tilaisuudet tuottavat lisäarvoa Leiraksen asiakkaille ja Duodecimin jäsenille. Koulutuksen sisällöstä vastaavat tiedekunnat ja Duodecim-seura. Johtoryhmän puheenjohtajana toimi professori Jouko Suonpää Turun yliopistosta, ja Duodecimia edustivat Jan Lindgren, Juha Metso, Osmo Saarelma ja Liisa-Maria Voipio-Pulkki. Sihteerinä toimivat Merja Ashorn saakka ja Juha Pekka Turunen alkaen. Vuoden 2001 aikana pidettiin seuraavat koulutustilaisuudet:»nefrologia» (Tampere, 51 osanottajaa),»miten jaksan terveyskeskuslääkärin työssä työn iloa löytämässä» (Espoo, 105 osanottajaa),»vuorovaikutuskoulutusprojekti» (kuusi työpäivän mittaista koulutusta, Oulu, jokaisessa 8 11 osanottajaa),»tutorkoulutus gynekologiaan erikoistuville lääkäreille ja heidän tutoreilleen» (Tampere, 37 osanottajaa) ja Turun yleislääketieteen laitoksen seminaarisarjan Kuva: Teija Riikola Kandit Atte Meretoja (vas.), Mikko Mäyränpää, Hanna Tapanainen, Päivi Arjama ja Katariina Saarelma juhlivat 120-vuotista Duodecimia teoreettinen koulutus:»diabetes» (Rauma ja Parainen) ja»hajamielinen vanhus» (Pori ja Raisio), osallistujia oli yhteensä 40. Viestintäkoulutus. Duodecimin koulutustoimisto tarjosi vuonna 2001 seuran jäsenyhdistyksille niiden tarpeisiin räätälöityä viestintäkoulutusta. Koulutustilaisuuksien suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi koulutustoimistossa osapäiväinen projektipäällikkö Tuula Vainikainen. Koulutuksen painopiste on ollut tiedotusvälinesuhteissa, mutta myös työyhteisöviestintää, henkilökohtaisia esiintymisvalmiuksia ja potilas-lääkärisuhteeseen liittyviä viestintäkysymyksiä on käsitelty. Viestintää on jäsennetty työyhteisön menestys- ja laatutekijänä ja kehittämistoimintaa tukevana välineenä. Koulutustilaisuudet ovat olleet kertaluonteisia 2 4 tunnin paketteja tai kahden tilaisuuden kokonaisuuksia, joiden välillä on tehty harjoitustehtäviä. Osanottajat ovat saaneet tehtävistä henkilökohtaista palautetta. Viestintäkoulutustilaisuuksia järjestettiin vuoden aikana 23 kertaa viidelle alueyhdistykselle, seitsemälle erikoislääkäriyhdistykselle, Turun ja Tampereen lääketiedetapahtumiin, neljä tilai Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ry

17 suutta laitoksille ja työpaikoille sekä kaksi seuran omalle henkilökunnalle. Vuoden 2001 aikana on pyritty viestinnän keinoin parantamaan Duodecim-seuran oman ja mm. kolmikantayhteistyön puitteissa järjestetyn koulutustoiminnan näkyvyyttä ja tunnettuutta tiedottamalla tilaisuuksista joukkoviestimille ja raportoimaan niistä mm. Aikakauskirja Duodecimin Duodecimissa tapahtuu -palstalla. Koulutuskalenteri. Seuran ja Suomen Lääkäriliiton välisen sopimuksen mukaan Duodecim vastaa kaksi kertaa vuodessa ilmestyvän koulutuskalenterin toimittamisesta. Kalenteri ilmestyi heinä- ja joulukuussa Suomen Lääkärilehden liitteenä sekä Lääkärin CD:n (LCD) tietokannoissa ja Fimnetissä. Lääkärin Nimikirja. Keväällä 2001 arvioitiin Lääkärin Nimikirjan käyttäjien kokemuksia kyselyllä, jonka tulosten perusteella Nimikirjaa alettiin kehittää. Niinpä vuoden 2001 lopulla Nimikirja ei ollut enää olemassa pelkästään koulutustapahtumien kirjaamista varten vaan siihen oli liitetty toimintoja, joilla voidaan kirjata koulutustapahtumia, työ- ja luottamustehtäviä, julkaisuja ja omia esityksiä. Nimikirjasta saa täten tulostettua itselleen strukturoidun ansioluettelon. Nimikirjan avulla lääkäri voi seurata omaa oppimistaan, osoittaa ulkopuolisille kouluttautumisensa ja antaa palautetta koulutuksen järjestäjälle. Lääkärien ammatillisen kehittymisen arviointineuvosto. Arkkiatri Risto Pelkosen aloitteesta alkanut yhteistyö Duodecimin, Finska Läkaresällskapetin ja Suomen Lääkäriliiton kanssa lääkärien täydennyskoulutusta arvioivan neuvoston perustamiseksi jatkui vuonna Valmistelevassa työryhmässä Duodecimia edustivat Amos Pasternack ja Merja Ashorn. Koulutustoimiston palvelut jäsenyhdistyksille. Koulutustoimisto hoiti vuonna 2001 kuuden jäsenyhdistyksen (Suomen Gastroenterologiayhdistys ry, Suomen Gastrokirurgit ry, Suomen Perinatologinen Seura ry, Suomen Sisätautilääkärien yhdistys ry, Suomen Infektiolääkärit ry, Suomen Onkologiayhdistys) koulutustilaisuuksien järjestelyjä ja avusti yhdistyksiä niiden muussa toiminnassa mahdollisuuksiensa mukaan. Koulutustilaisuuksia järjestettiin seitsemän (osallistujia yhteensä 1 390). Toimisto vastasi myös Helsingin Seudun Duodecim-seuran koulutus- ja kokoustilaisuuksista, joita oli neljä (yhteensä 701 osallistujaa). Paikallisyhdistysten järjestämä koulutus. Duodecimin paikallisyhdistykset järjestivät toimintavuonna seuran tuella 52 jatko- ja täydennyskoulutustilaisuutta. Seuran tuki näille tilaisuuksille oli mk ( ). Paikallisyhdistysten yleisötilaisuuksia tuettiin mk:lla (5 243,28 ), ja perustukea yhdistyksille myönnettiin yhteensä mk (26 102,76 ). Yliopistopaikkakunnilla järjestettäviä»kesälääkärin kertauskursseja» tuettiin mk:lla (2 273,40 ). Alueelliset lääketiedetapahtumat järjestettiin Oulussa, Tampereella, Kuopiossa ja Turussa. Järjestelyissä olivat mukana yliopistopaikkakuntien paikallisyhdistykset ja Duodecim-seura. Tapahtumat saivat seuralta tukea yhteensä mk (9 272 ). Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ja Oulun Duodecim-seura järjestivät yhteistyössä Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan ja OYS:n kanssa 36. Pohjolan Lääkäripäivät Oulun Musiikkikeskuksessa Lääkäripäivillä oli yli sata luentoa. Duodecim-symposiumi käsitteli sairauksien hoidon keskeisiä kysymyksiä. Koko tapahtumassa oli maksaneita osallistujia yhteensä noin Yli henkilön arvioitiin tutustuneen näyttelyyn. Pohjolan Lääkäripäivien johtoryhmän koostumus oli vuonna 2001: Pentti Jouppila (puheenjohtaja), Martti Sorri, (Oulun yliopisto), Seppo Ala-huhta (OYS), Olavi Pelkonen (Duodecim), ja Riitta Kaarteenaho-Wiik (pääsihteeri, Oulun Duodecim-seura). Lisäksi läsnäoloon oikeutettuina kokouksiin ovat osallistuneet Oulun Duodecim-seuran puheenjohtaja Vuokko Kinnula, Duodecimin aluesihteeri Liisa Hiltunen ja toimistonhoitaja Paula Järvenpää. Toimintakertomus vuodelta

18 Tampereen 22. lääkäripäivät järjestettiin Tampere-talossa. Vastuullisina järjestäjinä toimivat Tampereen lääkäriseura ry ja Duodecim-seura. Lääkäriosanottajia koulutuspäivillä oli noin Järjestelytoimikuntaan kuuluivat puheenjohtajana Heikki Puhakka, varapuheenjohtajana Markku Järvinen ja jäseninä Heikki Hinkka, Kaija Holli, Kauko Koivisto, Klaus Lehtinen, Kari Pietilä ja Juhani Sand. Pääsihteerinä toimi Pekka Anttila ja ohjelmasihteereinä Jaakko Antonen, Nina Hutri-Kähönen ja Eija Tomás. Kutsuttuina asiantuntijajäseninä toimivat Eeva Moilanen ja Timo Pitkäjärvi. Lisäksi järjestelytoimikuntaan kuuluivat Jan Valkila (kandiyhdyshenkilö), Jorma Lahtela (Duodecimin aluesihteeri) ja Kirsi Valli (Duodecimin toimistonhoitaja). Itä-Suomen Lääketiedetapahtuma järjestettiin 21. kerran Kuopion Musiikkikeskuksessa. Maksaneiden osanottajien määrä kasvoi hieman edellisvuodesta ja oli 884. Luennoitsijoita oli 135. Tapahtuman järjestivät Pohjois-Savon Lääkäriyhdistys ja Duodecim-seura. Johtoryhmän puheenjohtajana toimi Johannes Lehtonen (P-SLY) ja jäseninä olivat Esko Alhava (Kuopion yliopisto), Kyllikki Hyvönen (P-SLY), Kari Karkola (Duodecim), Pirjo Manninen (Kuopion yliopisto), Leo Niskanen (KYS) ja Juhani Partanen (KYS). Johtoryhmän kokouksiin osallistuivat lisäksi Duodecimin aluesihteeri Marita Räsänen, tapahtuman pääsihteeri Matti Pietikäinen, P-SLY:n puheenjohtaja Veli-Matti Kosma ja varainhoitaja Jukka Kettunen. Toimistonhoitaja Raija Kantanen toimi sihteerinä. Turun Lääketiedepäivät järjestettiin 18. kerran Turun Messukeskuksessa. Päivien ohjelmassa oli 17 symposiumia, kolme pienryhmäkurssia ja tieteellinen symposiumi. Koulutustilaisuuksiin osallistui henkeä. Turunmaan Duodecim-seuran tunnustuspalkinnon sai dosentti Kerttu Irjala. Järjestelytoimikunnan koostumus oli seuraava: puheenjohtajana Reijo Marttila, pääsihteerinä Olli Arola ja jäseninä aluesihteeri Marja Hietarinta, Reidar Grénman, Marja Lampio, Ilkka Kantola, Jarmo Oksi, Erkki Pekkala, Sirpa Rantanen, Sara Sarjakoski-Peltola ja toimistonhoitaja Marja Suominen. Järjestelytoimikunta oli kutsunut asiantuntijajäsenikseen Aki Lindénin ja Risto Huupposen. Lääkäripäivät 2001 Läkardagarna. Nykymuotoiset Lääkäripäivät järjestettiin 29. kerran Helsingin Messukeskuksessa Tapahtuman järjesti Suomen Lääkäriliitto (SLL) keskinäisen sopimuksen mukaan perinteisessä yhteistyössä Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Finska Läkaresällskapetin (FLS) kanssa. Tapahtuman 64 kurssille osallistui noin henkeä. Lääkäripäivien johtoryhmän puheenjohtaja oli Kati Myllymäki (SLL) ja jäseninä olivat Jarkko Ihalainen (SLL), Jan Lindgren (Duodecim), Leena Niinistö (Duodecim), Tom Pettersson (FLS), Kari Pylkkänen (SLL), Hanna Salmenpohja (SLL), Brita Stenius-Aarniala (FLS) ja Liisa-Maria Voipio-Pulkki (Duodecim). Johtoryhmän toimintaan osallistuivat Lääkäriliiton toimistosta myös sihteerinä Pirjo Kannisto sekä talouspäällikkö Pentti Alhola, tiedotuspäällikkö Anne-Maj Aunula, koulutuspäällikkö Hannu Halila, projektisihteeri Tuula Peura ja markkinointipäällikkö Olli Raasakka sekä Duodecimseuran toimistosta toimistopäällikkö Leena Nikulainen. VERKOSTOYKSIKKÖ Verkostovaliokunta Verkostovaliokunnan puheenjohtajana toimi Amos Pasternack ja jäseninä olivat Merja Hiltunen Suomen Akatemian edustajana, Pekka Karma ja Marjukka Mäkelä Käypä hoito -suositusten edustajina, Tero Kivelä sanastolautakunnasta, Arja Helin-Salmivaara ROHTO-hankkeesta ja Hannu Sarkkinen MIKSTRA-projektista. Valiokunnan sihteerinä toimi Leena Nikulainen Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ry

19 Verkostotoiminta Konsensuskokous Suomen Akatemian ja Duodecimin välisen sopimuksen mukaisesti konsensuskokousten järjestelyvastuu on viimeksi mainitulla. Akatemia toimii yhteistyökumppanina ja osarahoittajana. Vuoden 2001 konsensuskokouksen aiheena oli»koululaisten terveys». Kokous järjestettiin Hanasaaren kulttuurikeskuksessa Espoossa. Osallistujia tilaisuudessa oli 300. Suunnittelutyöryhmän koostumus: Liisa-Maria Voipio-Pulkki (pj.), Veikko Aalberg, Elina Hemminki, Merja Hiltunen, Tommi Hoikkala, Jussi Huttunen, Eero Jokinen, Marjo-Riitta Järvelin, Minna Kaila, Matti Kaivosoja, Lasse Kannas, Elise Kosunen, Anja Lehtijärvi, Jan Lindgren, Sami Mahkonen, Leena Niinistö, Saila Piippo, Kaija Puura, Mika Pyykkö, Päivi Rautava (ohjelmaryhmän puheenjohtaja), Arja Rimpelä, Aila Rissanen, Riitta Simoila, Outi Strid ja Marja Vauras. Seuran työntekijöistä osallistuivat työryhmän toimintaan Riitta Keinänen, Leena Nikulainen, Teija Riikola ja Tuula Vainikainen (viestintäryhmän puheenjohtaja) sekä Suomen Akatemian työntekijöistä Anna-Liisa Kauppila. Lääketieteen sanastolautakunta. Lääketieteen suomen kielen sanavarojen kehittämisestä ja termiongelmien ratkomisesta seurassa vastaa Lääketieteen sanastolautakunta. Lautakunta kokoontui vuoden aikana kymmenen kertaa. Sanastotyön ohella lautakunta jatkoi Lääketieteen termit -sanakirjan neljännen painoksen toimitustyötä ja lääketieteen opiskelijoille suunnatun kielioppaan toimittamista. Lautakunnan yhteistyö Hyvä Terveys -lehden kanssa jatkui. Lehdessä julkaistiin Lääkärin sana -palstalla kieliaiheisia pakinoita, jotka olivat lautakunnan jäsenten laatimia. Toukokuussa pidettiin yhteiskokous lääketieteellisten tiedekuntien äidinkielen tarkastajien sekä Kustannus Oy Duodecimin kustannustoimittajien ja kielentarkastajien kanssa. Sanastolautakunta toimi entiseen tapaan lääketieteen opiskelijoille tarkoitettujen kirjoituspalkintojen»iso-niilon» ja»pikku-niilon» tuomaristona. Lääketieteen sanastolautakunnan puheenjohtajana toimi Tero Kivelä ja varapuheenjohtajana Lyly Teppo. Jäseninä olivat Risto Haarala, Marianne Jansson, Kimmo Kontula, Sari Maamies, Walter Nienstedt ja Veijo Saano. MIKSTRA-ohjelma (Mikrobilääkehoidon strategiat) on laajapohjainen valtakunnallinen tutkimus- ja kehittämishanke, jonka tavoitteena on avohoidon infektioiden optimaalinen diagnostiikka ja hoito. Ohjelma käynnistyi vuonna 1998 ja jatkuu kevääseen Duodecim-seura on vastannut MIKSTRA-ohjelman koulutusosiosta. MIKSTRAssa 30 ns. anturiterveyskeskusta järjestää täydennyskoulutusta kuudesta avohoidon infektiotautien Käypä hoito -suosituksesta. Tavoitteena on kehittää hoitokäytäntöä suosituksen mukaiseksi. MIKSTRA on myös täydennyskoulutuksen tutkimushanke, jossa vertaillaan kahta menetelmää, ongelmalähtöistä oppimista sekä asiantuntijan ohjaukseen ja palautteeseen pohjautuvaa menetelmää. Vuonna 2001 Duodecim-seuraa edusti MIKSTRA-työryhmässä Hannu Sarkkinen ja kouluttajalääkärinä jatkoi Helena Varonen. MIKSTRAn alueellisia koulutuksia järjestettiin keväällä 2001 viidellä paikkakunnalla. Koulutuskierros käsitteli MIKSTRAn ajankohtaisia kysymyksiä, ja erityisesti huomiota sai makrolidien käyttö avohoidon infektiotautien hoidossa. Kouluttajalääkärien valmennusta yhdessä ROHTOohjelman kanssa jatkettiin edelleen, ja pidetyn koulutustilaisuuden aiheena oli»vuorovaikutus muutoksen edistämisessä». MIKSTRA-lääkäreille kohdistettu koulutus päättyi kesän 2001 alussa, mutta toiminta terveyskeskuksissa jatkuu. Duodecim-seura osallistui MIKSTRA-koulutustoiminnan arviointiin, jota toteuttaa Taina Mäntyranta Kansanterveystieteen laitoksesta. Arvioinnissa selvitetään, miten Käypä hoito -suositusten käyttöön saattaminen onnistui MIKSTRAssa ja mitkä seikat edistivät tai haittasivat koulutustoimintaa. Toimintakertomus vuodelta

20 Yhteistyökumppaneina MIKSTRA-ohjelmassa olivat Duodecim-seuran lisäksi Kansaneläkelaitos, Kansanterveyslaitos, Lääkelaitos ja Stakes. MIKSTRAn puheenjohtajana toimii ylilääkäri Pentti Huovinen Kansanterveyslaitoksesta. Kokopäiväisenä työntekijänä MIKSTRA-ohjelmasta vastaa projektipäällikkö LL Ulla-Maija Rautakorpi. ROHTO-hanke. Viranomaisten ja lääkärikunnan yhteisen lääkehoidon kehittämishankkeen ROHTOn päämaja on sijainnut koko toiminnan ajan eli kesästä 1998 lähtien Duodecimseuran koulutustoimistossa. Vuonna 2001 hankkeen päämaja järjesti mm. seitsemän paikallista työpajaa ja kaksi ohjaajien valmennustilaisuutta sekä julkaisi useita aihetta käsitteleviä kirjoituksia ammattilehdissä. Yhdyshenkilöt järjestivät yhteensä noin 80 paikallista ryhmäkoulutustilaisuutta. Hankkeen päämajassa työskenteli kaksi projektilääkäriä ja eri puolilla Suomea kymmenen osa-aikaista yhdyshenkilökouluttajalääkäriä. Duodecim on hoitanut henkilöstö- ja taloushallinnon, ja toiminnan ovat rahoittaneet hankkeen muut taustajärjestöt. Toiminnan vakinaistamista alettiin suunnitella yhteistyössä taustaorganisaatioiden kanssa, mutta päätökset siirtyivät seuraavaan vuoteen. ROHTO-hanke tähtää järkevään lääkehoitoon sekä työn arviointia ja kehittämistä tukevien pysyvien rakenteiden luomiseen. Käypä hoito -suositukset. Käypä hoito -hankkeen tavoitteena on tuottaa ja päivittää näyttöön perustuvia kansallisia hoitosuosituksia keskeisistä terveysongelmista ja tukea niiden soveltamista terveydenhuollon käytäntöön. Hankkeen johtoryhmän puheenjohtajana toimi Pekka Karma ja sihteerinä Marjukka Mäkelä. Muina jäseninä olivat Marjatta Blanco-Sequeiros, Minna Kaila, Ilkka Kunnamo, Jan Lindgren, Pertti Mustajoki, Leena Niinistö, Lauri Nuutinen ja Osmo Saarelma. Toimituksen päätoimittajana oli Marjukka Mäkelä, kokopäiväisenä toimittajana Minna Kaila ja osa-aikaisena Olavi Hämäläinen. Toimituksen muut jäsenet olivat sähköisten julkaisumuotojen vastuutoimittaja Ilkka Kunnamo, Sirkka-Liisa Ala-Fossi, Ilona Autti-Rämö, Katriina Kukkonen-Harjula, Antti Malmivaara, Mikko Mattila ( alkaen), Paula Mustonen, Heikki Österman ja Tarja Lohioja ( asti). Informaatikko Leena Lodenius siirtyi Kustannus Oy Duodecimin palvelukseen ja jatkoi Käypä hoito -hankkeessa puolipäiväisenä. Osa-aikaisena kirjastosihteerinä toimi Kristiina Holmberg (Terveystieteiden keskuskirjastossa), teknisenä toimittajana Minna Ingalsuo ja kokopäiväisenä sihteerinä Marjo Lepistö. Uusia suosituksia valmistui kuusi. Päivityksiä valmistui viisi ja käynnistyi kymmenen. Asiantuntijakirjoittajat tekevät edelleen suuren osan suositustyöstä oman toimen ohella, ja apurahoja kului budjetoitua vähemmän. Valmisteilla on 29 uutta suositusta eri vaiheissa. Uusia työryhmiä perustettiin seitsemän (aiheet: akuutin sepelvaltimotautitapahtuman hoito, alaraajojen laskimoiden vajaatoiminta, dementia, depressio, krooninen alaraajaiskemia, melanooma, syvän laskimotukoksen ja keuhkoembolian hoito). Lisäksi oli odottamassa yhdeksän suositusaihetta, joille ei vielä ollut työryhmää. Erikoislääkäriyhdistysten kanssa tehtiin edelleen kiinteätä yhteistyötä. Suositusaiheita priorisoidaan kentän etenkin sairaanhoitopiirien tarpeiden mukaan. Kaikki suositukset lähetettiin lausuntoa varten kaikkiin yliopisto- ja keskussairaaloihin, kolmeen arvottuun alue- tai paikallissairaalaan, arvottuihin yhteen isoon ja viiteen pieneen terveyskeskukseen, Suomen Yleislääketieteen Yhdistykselle, Kunnallislääkärit -yhdistykselle, Suomen Teollisuuslääketieteen Yhdistykselle, Suomen Kliiniset Farmakologit -yhdistykselle, Suomen Sairaanhoitajaliitolle, Suomen Apteekkariliitolle, Lääkelaitokselle, Kansaneläkelaitokselle, Terveydenhuollon Oikeusturvakeskukselle, ETENE:lle ja Aikakauskirja Duodecimin toimitukselle. Yhteistyötä Suomen Hammaslääkäriseuran kanssa suositusten laatimisessa kehitettiin. Terveystaloudellisten tietojen liittäminen suosituksiin on nähty tärkeäksi, mutta tätä ei ole voitu toteuttaa puuttuvien asiantuntijaresurssien vuoksi Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ry

Toimintakertomus 2003 liite

Toimintakertomus 2003 liite Toimintakertomus 2003 liite VALTUUSKUNTA Markku Savolainen, puheenjohtaja Marja Hyöty, varapuheenjohtaja Eeva Ahonen Olavi Airaksinen Hanna Ebeling Kaarle Franssilas Ritva Halila Jaakko Halonen H Tapio

Lisätiedot

Duodecim - Valtuuskunnan vaalit Tulos vertailulukujärjestyksessä Liitto: I - Turunmaan Duodecimin vaaliliitto

Duodecim - Valtuuskunnan vaalit Tulos vertailulukujärjestyksessä Liitto: I - Turunmaan Duodecimin vaaliliitto Liitto: I - Turunmaan Duodecimin vaaliliitto 2 7 Pirilä Laura 125 1 639,000 2 1609,000 63871964 12 10 Viikari Paula 101 2 319,500 7 459,714 12016565 20 5 Korkeila Jyrki 100 3 213,000 11 292,545 31927015

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Liite hallituksen kertomukseen

Liite hallituksen kertomukseen Liite hallituksen kertomukseen Valtuuskunta 1.4.2004 31.3.2007 Marja Hyöty, Tampere, Jan Lindgren, Espoo, vara Terttuliisa Ahokas, Helsinki Outi Aikio, Oulu Olavi Airaksinen, Kuopio Roberto Blanco Sequeiros,

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet 1. Sosiaali- ja terveysryhmä Aulis Laaksonen, pj. Pori Terttu Nordman Eija Kuokka Hanna-Leena Markki Harjavalta Jaana Karrimaa Eero Mattsson Pomarkku

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Viitasalo Mikko 10 Kokoomus 975 5197,00 valittu 2 Leppiniemi Raili 12 Sitoutumattomat 1674 3262,00 valittu 3 Rautava Risto 8 Kokoomus 737 2598,50 valittu 4 Heinäluoma Eero 16 SDP 1299

Lisätiedot

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys 1 Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014 Sisällys 1. Puheenjohtajan palsta 2. Tulevia koulutustilaisuuksia 3. Yhteistyökumppanin tiedotus, Spira Oy Hallituksen kokouksen esityslistalle

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET Rantaonginta Savonlinna 1.8.2017 Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET 1 1,746 ANDERSIN ANNI 0,898 TYNKKYNEN KAIJA 0,432 VAJANTO AILA 0,416 2 MIKKELIN 1,586 MESIÄINEN SATU 0,888 AHONEN PIRKKO 0,216 HÄKKINEN

Lisätiedot

Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13

Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13 Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen PÄÄKAUPUNKISEUDUN Kokousaika Tiistai kello 19.07 20.55 Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13 Läsnä Helsinki kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Rakel

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2014 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenes toimintavuosi. Säätiön ja

Lisätiedot

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA 2006

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA 2006 TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 1/2007 Bulevardi 28 00120 Helsinki Puh. (09) 680 401 24.1.2007 Faksi (09) 604 714 Merja Salonen 1(1) TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA

Lisätiedot

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V Tulokset / El Pilkit Kuusamo 08.04.2016 N Alle 70 V 1. Heiskanen Aila Pohj Pohjanmaa 4164 G 2. Nuora Maila Pohj Pohjanmaa 4060 G 3. Aalto Eila Pirkanmaa 3608 G 4. Kurvinen Vuokko Pohj Pohjanmaa 3214 G

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2000

Toimintakertomus vuodelta 2000 Ajankohtaista Duodecimista MEDICORUM SOCIETAS XII 1881 FENNICA D U O D E C I M Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ry Toimintakertomus vuodelta 2000 PÄÄSIHTEERIN TIIVISTELMÄ Vuosi 2000, Duodecim-seuran 119.

Lisätiedot

Toimintakertomus 2004 liite

Toimintakertomus 2004 liite Toimintakertomus 2004 liite VALTUUSKUNTA Marja Hyöty, puheenjohtaja Jan Lindgren, varapuheenjohtaja Terttuliisa Ahokas Outi Aikio Olavi Airaksinen Roberto Blanco Sequeiros Hanna Ebeling Markku Heikinheimo

Lisätiedot

Teht. Pist. Ikä Hyv.

Teht. Pist. Ikä Hyv. Kilpailu: Puumieskesätaitokilpailu 2013 Järjestäjä: Mikkelin Seudun Puumiehet ry Päivämäärä: 21.9.2013, Anttolanhovi, Mikkeli Miesten kilpasarja Ikä Hyv. Pisteet 1 Pekka Repo P-Savo 88 17 72 177 29:10

Lisätiedot

2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pirkko Kellokumpu-Lehtinen ja sihteeriksi Kaija Vasala.

2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pirkko Kellokumpu-Lehtinen ja sihteeriksi Kaija Vasala. PÖYTÄKIRJA Suomen Onkologiayhdistys Ry Sääntömääräinen syyskokous Aika: perjantai 28.8.2015, klo 16.00 Paikka: Tampere-talo, Tampere 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 16.13 2. Kokouksen

Lisätiedot

Hallinto ja aluetoiminta

Hallinto ja aluetoiminta Hallinto ja aluetoiminta Suomen Reumaliiton hallitus 2018-2020? Liiton puheenjohtajat valittiin edustajakokouksessa 25.11.2017 Helsingissä. Valtuusto valitsi hallituksen jäsenet ja varajäsenet seuraavaksi

Lisätiedot

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet 4.9.2018 Summa / Nro Nimi Yhteensä Mantila Jyrki 37 Kortet Hannu 31 Leinonen Asko 24 Sepponen Pekka 21 Sinisalo Tauno 21 Saarenheimo Kauko 19 Virta Asko 19

Lisätiedot

Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry

Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry Koulutettuja hammashoitajia, suun terveydenhoitoalan lähihoitajia ja suuhygienistejä sekä alan opiskelijoita edustava

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007 1(6) Aika 13.6.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Fredman & Månsson Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen,

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä presidentinvaalit tammikuussa 2018 toteutuivat, mutta

Lisätiedot

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Lisätiedot

LÄÄKÄRISEURA COCCYX ry Sihteeri. Martti Hyvönen 6.11.2006 1 (3)

LÄÄKÄRISEURA COCCYX ry Sihteeri. Martti Hyvönen 6.11.2006 1 (3) Martti Hyvönen 6.11.2006 1 (3) Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Hallitus, c/o Riitta Soinola PL 713, 00101 Helsinki YHDISTYSJÄSENYYS Lääkäriseura Coccyx ry (Association médicale Coccyx) on Ranskassa opiskelleiden

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011 sijoitus Miehet Tulos Tulos Tulos Tulos Tulos osakisat tulos g osakilpailun sijoitus 1. Heikki Matikainen PKUK 9 2900 8 1710 4 325 2,5 565 9 3014 32,5 8514 30 1. 2. Juuso Piiroinen PKUK 7 2820 10 2262

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557

Lisätiedot

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne )

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne ) Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne 15.4.2015) 1 Marko van den Berg Helsingin normaalilyseo 2 Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo 3 Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo 4 Veli-Pekka

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry PÖYTÄKIRJA OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 25.4.2017 klo 18.00 19.18 Paikka: Kotimäen koulun ruokasali, Littoistentie 500, Kaarina Läsnä: Kokouksessa

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous

Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous Valtuusto 13.5.2016 Sivu 1 / 5 Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous Aika: perjantai 13.5.2015 klo 16.00 Paikka: Jyväskylän yliopiston Ruusupuisto, Helena-sali, Alvar Aallon katu 9, Jyväskylä Osanottajat

Lisätiedot

LähiTapiola Etelä Keskinäinen Vakuutusyhtiö Keskinäinen vakuutusyhtiö Y-tunnus Turuntie 8, Salo Perustamisvuosi 1935 Yhtiön kotipaikka Salo

LähiTapiola Etelä Keskinäinen Vakuutusyhtiö Keskinäinen vakuutusyhtiö Y-tunnus Turuntie 8, Salo Perustamisvuosi 1935 Yhtiön kotipaikka Salo Yrityksen nimi LähiTapiola Etelä Keskinäinen Vakuutusyhtiö Yhtiömuoto Keskinäinen vakuutusyhtiö Y-tunnus 01395577 Osoite Turuntie 8, Salo Perustamisvuosi 1935 Yhtiön kotipaikka Salo n tyyppi aloitettu

Lisätiedot

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 72 osallistujaa, yhteissaalis 150355 g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 2 Eino Karppinen 6465 Puuliitto Kuhmon os. 752 ry 3 Mikko Kuusimaa

Lisätiedot

Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13

Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13 Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen PÄÄKAUPUNKISEUDUN Kokousaika 25.11.2008 kello 17.10 18.46 Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13 Läsnä Helsinki kaupunginvaltuuston puheenjohtaja

Lisätiedot

MAOL ry / Rautatieläisenkatu 6 / 00520 Helsinki / puh. 09 150 2338 / www.maol.fi / maol-toimisto@maol.fi

MAOL ry / Rautatieläisenkatu 6 / 00520 Helsinki / puh. 09 150 2338 / www.maol.fi / maol-toimisto@maol.fi 75 vuotta 2010 MAOL ennen MAOL perustetaan Kerhotoiminnan alkuvaiheet Kerhojen perustamisvuodet Liiton toiminnan alkuvaiheita Liiton hallituksen puheenjohtajat Toimintaa 70- ja 80-luvulla MAOL-julkaisut

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

Vuonna 1996 Suomalaisen Lääkäriseuran

Vuonna 1996 Suomalaisen Lääkäriseuran DUODECIM-SEURAN TOIMINTAA Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Hallituksen kertomus vuodelta 1996 Vuonna 1996 Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin toiminta jatkui aina vain vilkastuvana ja laajentuvana. Seuran

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 LOPPUTULOKSET 13.9.2017 1(5) NAISET Pistebogey 1 Latvala Päivi 280 36 36 36 35 35 34 34 34 2 Lyytikäinen Saila 265 38 36 35 34 32 30 30 30 3 Koikkalainen

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä, ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)

Lisätiedot

Hallituksen kertomus vuodelta 1998

Hallituksen kertomus vuodelta 1998 Duodecim-seuran toimintaa Tiivistelmä Vuonna 1998 seuran viime vuosien suuntautuminen entistä aktiivisemmin ulospäin yhteiskuntaan jatkui. Jo pitkään nähty velvoite ottaa vastuuta hoitojärjestelmän lääketieteellisen

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016 Tulokset ILMAHIRVI Sarja S15 1. Antti Santakangas EH 183 2. Jesse Pöyliö La 164 3. Miko Mäkitalo La 159 4. Emmi Jauhiainen KS 157 5. Juuso Ahola La 156 Sarjassa

Lisätiedot

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ.

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. ANOMUS RIIHIMÄKI 21.12.2011 ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. Riihimäen Autoteknillinen Yhdistys puheenjohtaja puh. 040/3305273 sähköposti

Lisätiedot

edellisestä kuukaudesta

edellisestä kuukaudesta Päivitetty 31.10.2008 A-osake Muutos edellisestä kuukaudesta B-osake Muutos edellisestä kuukaudesta B-uudet Muutos edellisestä kuukaudesta Osakkeiden määrä Osuus Osuus äänistä 1 Koskenkorva Matti Olavi

Lisätiedot

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Mukana myös: Pilk Kings, Vaasa Vaasa, 14.3.2017 Osallistujat: 83 kilpailijaa / 16 joukkuetta Yleinen miessarja 38 kilpailijaa 1. Petri Luoma-Keturi

Lisätiedot

puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka SDP I varapuheenjohtaja Andersson Markku, Jyväskylä Kok. II varapuheenjohtaja Tölli Tapani, Tyrnävä Kesk.

puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka SDP I varapuheenjohtaja Andersson Markku, Jyväskylä Kok. II varapuheenjohtaja Tölli Tapani, Tyrnävä Kesk. Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 8/2016 Kokoustiedot Aika 23.11.2016 klo 10.04-13.20 Paikka Kuntatalo Toinen linja 14, Helsinki Päätöksentekoon osallistuneet puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat EDUSKUNTA RIKSDAGEN Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat 1991 2014 Valtiontilintarkastajat t ja varapuheenjohtajat valtiopäivittäin 1991 1991 Mattila, Kalevi /kesk 1992 Mattila,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS

Lisätiedot

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista.

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista. Julkisivuyhdistys Martti Karimies TOIMINTAKERTOMUS 09.04.1996 JULKISIVUYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1995 Yhdistyksen perust aminen Perustava kokous. Yhdistyksen toiminnan voidaan katsoa alkaneen virallisesti

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina

Lisätiedot

DC- yhdistyksen hallituksen kokous 10 / 2014

DC- yhdistyksen hallituksen kokous 10 / 2014 DC- yhdistyksen hallituksen kokous 10 / 2014 Aika 25.11.2014, 16:30 17:45 Paikka Läsnä Ilmailumuseon auditorio Arho Ari Heilala Hannu, puheenjohtaja Jaakkola Mikko Pohjola Kari Pohjonen Ahti, sihteeri

Lisätiedot

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176 SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Jalasjärvi, 8.4.2018 Ilmahirvi, sarja S15 1. Heikkilä Ida KS 93 92 185 2. Hakala Mikko PH 80 91 171 3. Annala Toni PO 83 87 170 4. Heikkinen Aleksi PO 77 84 161

Lisätiedot

Suomen Traumatologiyhdistys ry - Vuosikertomus 2006

Suomen Traumatologiyhdistys ry - Vuosikertomus 2006 Suomen Traumatologiyhdistys ry - Vuosikertomus 2006 1.10.2005-30.9.2006 Suomen Traumatologiyhdistyksen perustava kokous pidettiin 29.8.1997 Helsingin Pörssiklubilla. Perustajajäseninä paikalla olivat Eero

Lisätiedot

Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry. Toimintakertomus Yleistä

Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry. Toimintakertomus Yleistä Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry Toimintakertomus 2018 Yleistä Toimintavuosi oli järjestöllisesti ja poliittisesti erittäin aktiivinen. Alkuvuoden presidentinvaalien lisäksi vuotta sävytti puoluekokous

Lisätiedot

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 21.5.2017 päivitetty 21.5.2017 klo 22.15 MM 1. Lehtonen Seppo JST 45 36 41 44 44 210 2. Immonen Hannu KuTi 40 38 42 46 43 209 3. Fischer Jussi ATi 43 39 40 41

Lisätiedot

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi 2.-3.9.2016 Miehet pistebogey Hcp # Pelaaja Oppilaitos Slope Out In Tulos CBA +/- EGA 1 Koskinen Henry Turun ammatti-instituutti 32 14 21 35-0.5 Kyllä 2 Palsi

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

Piirin rantaonki Rantasalmi

Piirin rantaonki Rantasalmi Piirin rantaonki 7.6.2018 Rantasalmi EKL:n Mikkelin Piirin rantaonkikilpailut pidettiin tänä vuonna Rantasalmella 7.6. torstaina. NAISET YLI 80 1. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKKEENSAAJAT 0,288 LAAKKONEN

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Heikki Joensuu ja sihteeriksi Kaija Vasala.

2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Heikki Joensuu ja sihteeriksi Kaija Vasala. ESITYSLISTA Suomen Onkologiayhdistys Ry Sääntömääräinen syyskokous Aika: perjantai 29.8.2014, klo 15.30 Paikka: Madetojan Sali, Oulu 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 15. 30 2. Kokouksen

Lisätiedot

Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna!

Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna! Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna! Ensi vuotta käynnistämme innolla vapaaehtoistoiminnan juhlavuotena. Kutsumme sinutkin mukaan yhteiseen

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

KUNNAN EDUSTAJAT ERI YHTIÖISSÄ JA YHTEISÖISSÄ KH MUUT YHTIÖT JA YHTEISÖT

KUNNAN EDUSTAJAT ERI YHTIÖISSÄ JA YHTEISÖISSÄ KH MUUT YHTIÖT JA YHTEISÖT 1 Asunto Oy Nakkilan Tarhakoto 100 % Janika Löfbacka Kirsi-Marja Auvinen (Sakipa Oy Isännöinti) Eero Rantala pj. Eeva-Anneli Pulska (asukasjäsen) Petri Nurminen vast. toimii Aino Lepistö varsinaisessa

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/ Hotelli-Ravintola Aada, Aatos kabinetti, Kauppakatu 32, Joensuu. Sivu 75 Kokouksen avaus 3

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/ Hotelli-Ravintola Aada, Aatos kabinetti, Kauppakatu 32, Joensuu. Sivu 75 Kokouksen avaus 3 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Vanhusneuvosto Aika 12.10.2017 klo 15:00-16:28 Paikka Hotelli-Ravintola Aada, Aatos kabinetti, Kauppakatu 32, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 75 Kokouksen avaus 3 76

Lisätiedot

Endurance Ultrarunning Team Finland ry

Endurance Ultrarunning Team Finland ry Aika: klo 14.00 Paikka: Urheiluopisto Solvalla, Espoo 1. Arto Ahola avasi kokouksen 2. Valittiin kokoukselle puheenjohtajaksi Arto Ahola sihteeriksi Mikael Heerman pöytäkirjan tarkastajiksi Tero Hyppölä

Lisätiedot

1 ( 7 ) TENAN TUOPPI 2014 TULOKSET. Lyöntipeli HCP

1 ( 7 ) TENAN TUOPPI 2014 TULOKSET. Lyöntipeli HCP 1 ( 7 ) TENAN TUOPPI 2014 TULOKSET 17.9.2014 Lyöntipeli HCP # Pelaaja Seura OUT IN TOT Slope Tulos CBA +/- 1 Laahanen Reino VG 49 45 94 23 71-0.8 2 Aalto Timo VG 48 39 87 15 72-0.9 3 Martin Tuomo VG 45

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

LAPPEENRANTA 2010 JOUKKUETULOKSET

LAPPEENRANTA 2010 JOUKKUETULOKSET LAPPEENRANTA 2010 JOUKKUETULOKSET Sij. Seura Nimi Slope Out In Yht. J-tulos 1 Golf Porrassalmi Seppo Jantunen 18 13 20 33 Alice Virtanen, kapt. 19 15 16 31 Anne Kulju 12 17 14 31 Lasse Miettinen 9 16 14

Lisätiedot

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 2/2016

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 2/2016 Pöytäkirja 1 (8) Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 2/2016 Aika 1.3.2016 kello 18:00-19:10 Paikka n kaupunginvaltuuston istuntosali Allekirjoittajat Juha Vasama puheenjohtaja Aino-Maija Luukkonen sihteeri

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 2/2016 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 2/2016 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 2/2016 1 Kokoustiedot Aika 10.3.2016 klo 10.00 11.07. Paikka Kuntatalo Toinen linja 14, Helsinki Päätöksentekoon osallistuneet puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1 Maakuntauudistus, Poliittisen ohjauksen neuvottelukunta Kokousaika 09.03.2018 kello 14:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open

Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open 9.7.2011 Sarja: 18 hcp gs pb +scr, Pistebogey Hcp, Keltainen / Punainen Kierros 1: Luukki # Pelaaja Seura Slope Out In Tulos 1 Virkki Anna-Liisa

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk)

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk) TOHOLAMMIN KUNNAN TOIMIELIMET JA JÄSENET / EDUSTAJAT KUNTAYHTYMIEN YM. TOIMIELIMISSÄ 2013 2016 TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016 Harju Ulla-Riitta (sdp) II vpj. Hirvikoski Ville (kesk) Hylkilä Marja

Lisätiedot

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009 pöytäkirja 1/09 Suomen Eläinlääkäriliitto ry Finlands Veterinärförbund rf VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009 Aika: 26.4.2009 klo 9.12 10.20 Paikka: Radisson SAS Marina Palace Hotel, Linnankatu 32, Turku Läsnä:

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/ seurakuntamme palvelija

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/ seurakuntamme palvelija Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/2019 - seurakuntamme palvelija Yhteisen kirkkovaltuuston kokous 28.12.2018 Aika tiistai 15.1.2019 klo 17 Paikka Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahokatu

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo

Lisätiedot

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani Sijoitus Etunimi Sukunimi Joukkue Tulos 1 Seppo Lehtonen Jokilaakso 104 / 2 40 2 Kai Rimpineva Imatra 002 39 3 Matti Syvälä Tampere 005 36

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1999

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1999 Duodecim-seuran toimintaa Suomalainen Lääkäriseura Duodecim r.y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1999 TIIVISTELMÄ Seuran toiminnan kasvu jatkui koko vuoden ajan kiihkeänä. Vuosikymmenen lopun sitoumukset terveydenhuoltojärjestelmämme

Lisätiedot