Vuonna 1996 Suomalaisen Lääkäriseuran

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuonna 1996 Suomalaisen Lääkäriseuran"

Transkriptio

1 DUODECIM-SEURAN TOIMINTAA Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Hallituksen kertomus vuodelta 1996 Vuonna 1996 Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin toiminta jatkui aina vain vilkastuvana ja laajentuvana. Seuran toiminnan strategia onkin viime vuosina ollut aktiivisen keskustelun kohteena niin valtuuskunnassa, hallituksessa kuin valiokunnissakin. Perinteisen lääkäreiden ammattitaidon parantamisen rinnalle on noussut seuran osallistuminen terveydenhuoltomme sisällön laadun parantamiseen yhdessä erikoislääkäriyhdistysten kanssa. Tähän liittyviä hankkeita Yleislääkärin käsikirjaa ja tietokantaa, hoitosuositusten laatimiseen tähtäävää Käypä hoito -projektia sekä näihin liittyviä täydennyskoulutuksen uusia näkymiä on esitelty sosiaali- ja terveysministeriölle, STAKESille, Kuntaliitolle ym. yhteistyötahoille. Vastaanotto on kaikkialla ollut yksinomaan myönteinen. Seuran viime vuosina kiteytynyt strategia lääkärin työn omaehtoisen seurannan ja jatkuvan oppimisen ympärille rakentuvat tukitoiminnot vaativat nyt määrätietoisen toteutuksen. Mahdollisuudet tähän ovat hyvät, mutta työtä on paljon ja ongelmakohtiakin riittää. Konkreettisina toimina seuran piirissä olivat toimintavuoden aikana Käypä hoito -projektin saaminen vauhtiin mm. sosiaali- ja terveysministeriön taloudellisen tuen avulla sekä koulutustoiminnan tehostaminen palkkaamalla koulutuspäällikkö. Tehtävään valittiin LL Tuuli Nikkarinen. Yleislääkärin käsikirja ja tietokanta -projekti siirtyi toimintavuoden alusta kokonaan Kustannus Oy Duodecimiin, jossa sen kehittäminen jatkuu aktiivisena myyntitulojen turvin. Lähivuosien aikana teoksen sähköistä osaa on tarkoitus kehittää myös multimedian suuntaan. Käypä hoito -projektin työ on lähtenyt hyvin käyntiin. Ensimmäinen kansallinen hoitosuositus julkaistiin Duodecim-lehdessä esimerkin vuoksi jo luonnosvaiheessa aiheesta keliakia vuoden 1997 ensimmäisessä numerossa. Valmisteilla on toistaiseksi parikymmentä suositusta eri erikoisalayhdistysten toimesta. Aikakauskirja Duodecimin sivumäärä kasvoi hiukan edellisvuodesta. Erikoisnumeroita julkaistiin kuusi ja»miniteemoja» niin ikään kuusi. Toimintavuoden aikana lehden sivunvalmistus siirrettiin pääosin omaan toimistoon. Uudistus on osoittautunut onnistuneeksi sekä työn joustavuuden että ulkoasun kehittämisen kannalta. Lehden toimitus ja seuran hallitus kävivät perusteelliset keskustelut lehden tulevaisuudesta. Näissä todettiin lehden linja kestäväksi. Perinteiseen sisällön tason vaalimiseen yhdistetään edelleen tekstin luettavuuden ja ulkoasun jatkuva parantaminen. Lehti on todettu kiistatta seuran tärkeimmäksi tuotteeksi, jonka kehittämiselle tulee kaikissa olosuhteissa taata resurssit. Toimintavuoden aikana lehden taloudellinen tulos parani huomattavasti, mihin vaikuttivat osaltaan sekä ilmoitustulojen kasvu että paino- ja rahtikulujen lasku. Vuoden lopulla lehdelle palkattiin jälleen puolipäivätoiminen toimitussihteeri, joksi valittiin LKT Pekka Mustonen. Annals of Medicinen toimittaminen jatkui edelleen erittäin aktiivisena. Yhtenä osoituksena lehden sisällön tasosta oli sen sitaatioindeksin nousu uuteen ennätykseen 1.84:ään. Tämän mittarin mukaan lehti painii Euroopan parhaimmiston joukossa. Irtonumero- ja mainosmyynnin ansiosta lehden talous kohentui edel Duodecim 113: , 1997

2 leen hieman. Lehden tilaajamäärä pysyi jotakuinkin ennallaan. Hyvä Terveys -lehden levikin kasvu jatkuu, ja keskilevikki oli toimintavuonna yli kpl. Tämä ei kuitenkaan riitä, vaan lehden kustantaja Helsinki Media Oy esitti lehden julkaisijoille Duodecimille ja Tieteen Tiedotus ry:lle ohjelmaa, jolla lehti nostettaisiin markkinajohtajaksi vuosikymmenen vaihteen tienoilla. Kustantaja oli valmis ottamaan lehden taloudellisen riskin kokonaan kannettavakseen ja toivoi vastaavasti joitakin muutoksia lehden käytännön toimintaan liittyviin asioihin. Julkaisijayhdistykset pitivät yksimielisesti suunnitelmaa hyvänä, ja lehden kustannussopimusta muutettiin edellä mainituilta kohdiltaan. Ohjelman toteuttaminen vaatii uhrauksia myös julkaisijoilta, ja seura on sitoutunut siihen, ettei lehden odoteta tuottavan voittoosuutta lähivuosina. Yhdistysten sisällöllinen valvonta ja vaikutusmahdollisuudet säilyvät ennallaan. Seuran kokonaan omistama Kustannus Oy Duodecim menestyy sekin. Yhtiön liikevaihto kasvoi edelleen yli 7 miljoonaan markkaan ja vuoden tulos oli mk. Voiton määrää on pidetty sopivana, sillä yhtiön tulee toimia terveellä liiketaloudellisella pohjalla. Päätavoite ei kuitenkaan ole voiton maksimointi vaan korkeatasoisten kirjojen tuotanto jäsenkunnalle kohtuuhintaan. Yhtiöllä on myytäviä nimikkeitä 50, ja se on alallaan selvästi maan suurin. Seuran, Kustannus Oy Duodecimin ja Viron lääkäriliiton yhteisyritys AS Medicina Tallinnassa on käynnistänyt toimintansa olosuhteisiin nähden hyvin. Yhtiön kolmas toimintavuosi oli sekin niukasti voitollinen, oma tuotanto on lähtenyt käyntiin, ja toiminta kasvaa tasaisesti. Koulutustoiminnassa luotiin edellytykset entistäkin laajemmalle ja laadukkaammalle toiminnalle seuraavina vuosina. Vuoden aikana tehtiin päätös kokopäivätoimisen täydennyskoulutuksen asiantuntijan palkkaamisesta seuran koulutustoimistoon koulutuspäällikön nimikkeellä loppuvuodesta. Seuran yleiseen strategiaan liittyen hänen päätehtävänsä on sitoa seuran koulutustoiminta entistä määrätietoisemmin hoitojärjestelmän laadun kehittämiseen mm. Käypä hoito -projektin käytännön sovellusten kautta. Täydennyskoulutuksen kehittämisohjelman osalta muutokset projektin henkilöstössä merkitsivät toiminnalle välivuotta. Seuran perinteisiä toimintoja lääkäreiden täydennyskoulutuksen saralla jatkettiin tästä huolimatta täydellä teholla. Alueellinen toiminta oli vilkasta ja menestyksellistä etunenässään lääkäripäivät, jotka menestyivät kaikilla paikkakunnilla erinomaisesti. Paikallisyhdistysten koulutus- ja yleisötilaisuuksia tuettiin entiseen tapaan rajoituksetta. Koulutuksen kehittämiseen ja tutkimukseen jaettiin kolmannen kerran apurahoja. Valtuuskunnan syyskokouksessa seura hyväksyi omalta osaltaan lääkärijärjestöjen kannanoton lääkäreiden täydennyskoulutuksesta. Alkuvuodesta saatiin loppuun yhteistyössä Suomen Lastenlääkäriyhdistyksen kanssa v toteutetun Lastenlääkärien jatkuvan täydennyskoulutuksen kokeiluprojektin arviointi. Jatkuvan täydennyskoulutuksen kehittämisprojektin jatkamisesta Lastenlääkäriyhdistyksen kanssa ja laajentamisesta yhteistyössä Yleislääketieteen yhdistyksen kanssa sovittiin, mutta käytännön toteutuksiin päästään vasta kuluvana vuonna. Tämän vuoksi myös osa täydennyskoulutuksen budjettivarauksesta jäi käyttämättä. Vuoden aikana käynnistettiin uusi lääkärin vuorovaikutustaitojen kehittämiseen tähtäävä koulutushanke, jonka vetäjänä toimii Pauli Karvonen. Tutkimustyön ohjaajakoulutusprojektin toinen tilaisuus järjestettiin toukokuussa Jouko Isolaurin johdolla. Seuran ja Suomen Akatemian yhteistyö konsensuskokousten järjestämisessä jatkui kuudennella yhteisellä kokouksella»selkäsairaudet». Syyskaudella käytiin Terveystieteiden toimikunnan kanssa keskusteluja toiminnan jatkamisesta. Molemmilla tahoilla todettiin yhteistyö onnistuneeksi ja sen toivottiin jatkuvan. Suomen Akatemia esitti lisäksi, että seuran vastuuta käytännön järjestämisestä voitaisiin lisätä. Tältä pohjalta toimintaa päätettiin jatkaa niin, että seura vastaa toiminnan käytännöstä ja akatemia osallistuu kustannuksiin avustuksella, joka vastaa aikaisempaa osuutta toiminnasta. Vuoden lopulla päätettiin järjestää kokoukset kahtena seuraavana vuonna. Kokousten muoto säilyy jokseenkin entisenä, ja niiden sisältöä kehitetään entistä voimakkaammin»näyttöön perustuvaa hoitoa» (evidence based medicine) tukevaksi. 1291

3 Seuran tiedotustoimintaa on edelleen aktivoitu. Jäsentiedotusta on tehostettu mm. toimittamalla Aikakauskirjan»Duodecim-seuran toimintaa» -palstaa ja esittäytymällä näyttelyosastoin kaikilla lääkäripäivillä. Lisäksi aloitettiin Internet-kotisivujen suunnittelu, mikä tuli mahdolliseksi seuran toimistojen kohtuuttomankin paljon aikaa ja rahaa vieneen ATK-verkottumisen viimeinkin onnistuttua. Seuran henkilöstö on nyt tavoitettavissa sähköpostiosoitteilla duodecim.fi. Tiedotusvälineisiin on pidetty edelleen aktiivisesti yhteyttä järjestämällä tiedotustilaisuuksia sekä seminaari Lääketieteen Toimittajat ry:n jäsenille. Seuran sanastolautakunta jatkaa aktiivista työtään lääketieteen kielenhuollossa. Eräs lautakunnan tehtävistä on toimia Lääketieteen termit -sanakirjan toimituskuntana sanaston jatkuvassa kehitystyössä. Vuonna 1996 seura jakoi palkintoina ja nuorten tutkijoiden apurahoina yhteensä mk. Seuran jäsenmäärä kasvaa edelleen jotakuinkin lääkärimäärän kasvua vastaten. Jäsenkunnan ikäjakaumassa ei myöskään ole tapahtunut muutoksia. Toimintavuonna kutsuttiin kunniajäseniksi Veli Matti Huittinen, Kauko Kouvalainen ja Auli Toivanen. Jäsenet Henkilöjäsenet Seuraan kuului toimintavuoden lopussa lääkärijäsentä ja opiskelijajäsentä, yhteensä jäsentä. Määrä lisääntyi 292 jäsenellä. Kunniajäseniä oli toimintavuoden lopussa 14: Erik Anttinen, Lauri Autio, Niilo Hallman, Jussi Kangas, Risto Pelkonen, Kari Penttinen, Lauri Saxén, Arto Sivula, Ahti Tarkkanen, Pirkko Uurasmaa ja Jarmo Visakorpi. Valtuuskunta kutsui kevätkokouksessaan kunniajäseniksi Veli Matti Huittisen, Kauko Kouvalaisen ja Auli Toivasen. Yhdistysjäsenet Paikallisyhdistykset. Toimintavuoden alkaessa seuralla oli yhdistysjäseninä eri puolilla Suomea 22 rekisteröityä lääkäriyhdistystä (paikallisyhdistykset). Nämä jäsenyhdistykset ja niiden puheenjohtajat ovat seuraavat: Etelä-Pohjanmaan paikallisyhdistys (pj. Helena Tunturi-Hihnala), Helsingin seudun Duodecim-seura (pj. Risto Pelkonen), Kainuun Lääkäriyhdistys (pj. Pertti Varimo), Kanta-Hämeen Lääkäriseura (pj. Markku Järvinen), Keski-Suomen Lääkäriyhdistys (pj. Antero Palmu), Kotkan seudun lääkäriyhdistys (pj. Anne Kallio), Kouvolan seudun lääkäriseura (pj. Mikko Nenonen), Kyminlaakson Lääkäriseura (pj. Veli-Matti Nurmi), Laaksojen Lääkärit (pj. Jussi Jokelainen), Lapin Lääkäriseura (pj. Liisa Törhönen-Köpman), Lohjan Lääkäriseura (pj. Mikko Saari), Mikkelin seudun paikallisyhdistys (pj. Hannu Koponen), Oulun Duodecimseura (pj. P. Juhani Airaksinen), Pohjois-Karjalan Lääkäriyhdistys (pj. Anu Niemi), Pohjois-Savon Lääkäriyhdistys (pj. Ilkka Arnala), Salon seudun paikallisyhdistys (pj. Merja Ellilä), Satakunnan Lääkäriyhdistys (pj. Eero Jukka), Savonlinnan paikallisyhdistys (pj. Heikki Pylkkänen), Tampereen Lääkäriseura (pj. Ulla-Kaija Lammi), Turunmaan Duodecim-seura (pj. Erkki Terho), Vasa Läkareförening Vaasan Lääkäriyhdistys (pj. Tarja Nevala) ja Viipurin seudun paikallisyhdistys (pj. Pekka Helo). Duodecim-seura avusti paikallisyhdistyksiä siten, että yliopistokaupunkien paikallisyhdistykset saivat kukin perustukena mk ja muut paikallisyhdistykset mk. Paikallisyhdistysten järjestämien koulutustilaisuuksien luentopalkkioita ja matkakuluja maksettiin yhteensä mk. Alueellisten lääketiedetapahtumien Duodecim-symposiumeja avustettiin mk:lla. Lisäksi maksettiin paikallisyhdistysten järjestämien yleisötilaisuuksien kuluja mk. Erikoisalayhdistykset. Toimintavuoden alussa seuran yhdistysjäseniä olivat lisäksi: Lääketeollisuuden lääkärit ry. (pj Ari Ahola), Lääketieteellinen Radioisotooppiyhdistys (pj. FT Ahti Rekonen), Suomen Gastroenterologiayhdistys (pj. Krister Höckerstedt), Suomen Gynekologiyhdistys (pj. Seppo Saarikoski), Suomen Lastenlääkäriyhdistys (pj. Hans Åkerblom), Suomen Perinatologinen Seura (pj. Pentti Kero), Suomen Radiologiyhdistys (pj. Seppo Soimakallio), Suomen Sisätautilääkärien Yhdistys (pj. Marja-Riitta Taskinen) ja Suomen yleislääketieteen yhdistys (pj. Mauri Isokoski). 1292

4 Vuoden 1996 kuluessa liittyivät yhdistysjäseniksi Suomen Anestesiologiyhdistys, Suomen Endokrinologiyhdistys, Suomen Lastenpsykiatriyhdistys ja Suomen Psykiatriyhdistys. Valtuuskunta Valtuuskunnan jäseniä ovat olleet Eeva Ahonen, Mari Antti-Poika, Maija Baer, Ritva Halila, Matti Hannuksela, Marja Hyöty, Jarkko Ihalainen, Kati Juva, Paavo Jäppinen, Kari Karkola, Pauli Karvonen, Leila Laatikainen, Antti Lamminen, Kaarina Lehtonen, Tuomo Leino, Jouko Lönnqvist, Maria Lönnrot, Hannu Manninen, Reijo Marttila, Risto Mokka, Pertti Mustajoki, Marjukka Mäkelä, Elina Mäki-Torkko, Mikko Naarala, Leena Niinistö, Robert Paul, Kari Pietilä, Kari Pylkkänen, Martin Rasmussen, Eila Räsänen, Juha Saltevo, Markku Savolainen, Jorma Sipponen, Ilkka Taipale, Simo Tarpila, Auli Toivanen, Paula Vainiomäki, Vilho Vainionpää, Matti Viljanen ja Liisa-Maria Voipio-Pulkki. Valtuuskunta valitsi keskuudestaan vaalivaliokunnan valmistelemaan kokouksissa suoritettavia henkilövaaleja. Vaalivaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin Leena Niinistö ja jäseniksi Mari Antti- Poika, Ritva Halila, Marja Hyöty, Kati Juva, Kari Karkola, Robert Paul, Eila Räsänen, Jorma Sipponen ja Vilho Vainionpää. Valtuuskunnan puheenjohtajaksi valittiin Leila Laatikainen ja varapuheenjohtajaksi Leena Niinistö. Valtuuskunnan kevätkokous pidettiin Mikkelissä konsertti- ja kongressikeskus Mikaelissa ja syyskokous Helsingissä, Helsingin yliopiston Biokeskuksessa Viikissä. Hallitus ja työvaliokunta Hallituksen puheenjohtaja oli Jussi Huttunen. Muina jäseninä olivat koulutusvaliokunnan puheenjohtaja Kalle Hoppu, julkaisuvaliokunnan puheenjohtaja Hannu Jalanko sekä Martti Kekomäki Helsingistä (varapuheenjohtaja), Niilo Keränen Taivalkoskelta, Leila Laatikainen Oulusta, Jan Lindgren Espoosta, Kristiina Patja Helsingistä, Robert Paul Turusta, Hilkka Soininen Kuopiosta, Pentti Sorri Tampereelta ja Leo Tarssanen Mikkelistä. Hallitus valitsi keskuudestaan työvaliokunnan, johon kuuluivat Jussi Huttunen puheenjohtajana sekä Kalle Hoppu, Martti Kekomäki, Hannu Jalanko, Jan Lindgren ja seuran varainhoitaja KTM Taisto Kuronen, joka on osallistunut myös hallituksen työskentelyyn. Hallitus kokoontui kertomusvuoden aikana kymmenen kertaa, näistä kerran Mikkelissä. Työvaliokunta kokoontui 11 kertaa. Valiokunnat ja pysyvät toimikunnat Apurahavaliokuntaan kuuluivat kertomuskaudella Matti Uhari puheenjohtajana ja jäseninä Sirkka-Liisa Kivelä, Eero Kivilaakso, Asla Pitkänen, Leena Rechardt, Eeva-Marja Rutanen, Tapani Rönnemaa ja Mika Scheinin. Apurahavaliokunta kokoontui vuoden aikana kerran. Julkaisuvaliokunnan puheenjohtajana toimi kertomuskaudella Hannu Jalanko. Sääntömääräisesti julkaisuvaliokuntaan kuuluivat päätoimittaja Petri Kovanen (Annals of Medicine) sekä toimitussihteerit Hannu Sariola (Aikakauskirja Duodecim), Pekka Leinonen (Annals of Medicine) ja kirjastonvalvoja Simo Tarpila. Lisäksi hallitus oli valinnut julkaisuvaliokunnan jäseniksi Kalervo Hiltusen, Ritva Katteluksen, Taisto Kurosen, Jukka Mustosen, Risto Pelkosen, Jali Ruuskasen, Auli Toivasen ja Klas Winellin. Pääsihteeri Jan Lindgrenillä oli läsnäolo-oikeus. Julkaisuvaliokunta kokoontui vuoden aikana kaksi kertaa. Koulutusvaliokunnan puheenjohtajana oli toimikaudella Kalle Hoppu ja muina jäseninä Olli Carpén, Marja Hyöty, Pauli Karvonen, Pertti Kirkinen, Kaija-Leena Kolho, Pekka Larivaara ja Robert Paul. Koulutussihteerinä on toiminut Heikki Kurvinen. Duodecimin aluesihteerit Risto Huupponen (Turku), Jorma Lahtela (Tampere), Hannu Sarkkinen (Kuopio) ja Arja Rautio (Oulu) sekä pääsihteeri Jan Lindgren ovat osallistuneet koulutusvaliokunnan toimintaan. Koulutusvaliokunta kokoontui vuoden aikana kuusi kertaa. Lääketieteen sanastolautakunnan puheenjohtajana oli Tero Kivelä. Jäseninä olivat Risto Haarala, Marianne Jansson, Esko Koivusalo, Kimmo Kontula, Walter Nienstedt, Veijo Saano ja Lyly Teppo. Lautakunnan sihteerinä oli toimittaja Eija 1293

5 Rautiainen. Lautakunta kokoontui kertomusvuoden aikana kahdeksan kertaa. Matti Äyräpään luennon pitäjän valitsemisvaliokuntaan kuuluivat Duodecim-seuran valitsemina edustajina Jussi Huttunen (puheenjohtaja), Hannu Jalanko (Aikakauskirja Duodecimin päätoimittaja) sekä Mauri Isokoski, Leila Laatikainen ja Juha Niinikoski. Muut jäsenet olivat Matti Klockars (Finska Läkaresällskapet), Kari Raivio (Helsingin yliopisto), Hannu Rajaniemi (Oulun yliopisto), Olli Simell (Turun yliopisto), Pentti Tuohimaa (Tampereen yliopisto) ja Maija Horsmanheimo (Kuopion yliopisto). Konrad ReijoWaaran palkinnon saajan valitsemisvaliokuntaan kuuluivat puheenjohtajana Jussi Huttunen ja jäseninä Mikko Katila, Leila Laatikainen, Antero Palmu ja Matti Pietikäinen Duodecim-seuran edustajina, Finska Läkaresällskapetin edustajana Mårten Kvist ja Suomen Lääkäriliiton edustajana Juha Metso. Seuran edustajat järjestöissä A-klinikkasäätiön valtuuskunta: Matti Hillbom, varalla Lauri Keso. Esko Nikkilän rahaston hoitokunta: Marja-Riitta Taskinen ja Petri Kovanen. Helsingin lääketiede-tapahtuman johtoryhmä: Jussi Huttunen, Jan Lindgren ja Robert Paul. Hyvä Terveys -lehden johtoryhmä: Risto Pelkonen ja Jussi Huttunen (pj.). Hyvä Terveys -lehden toimitusneuvosto: Erja Halmesmäki, Marjatta Leirisalo-Repo, Jukka Lumio, Risto Pelkonen (pj.), Reijo Räsänen ja Erkka Syvälahti. Lydia ja K.G. Lindbergin säätiön hallitus: Mikko Tulenheimo. Lääkärijärjestöjen koulutusrahasto: Jan Lindgren. Orion-yhtymän tutkimussäätiön hallitus: Antero Palmu ja Kari Raivio. Paulon säätiön hallitus: Ahti Tarkkanen. SoTeKeKo-projektin asiantuntijaryhmä (STAKES): Kalle Hoppu, Jan Lindgren. Suomalaisen kirjallisuuden edistämisvarojen valtuuskunta: Lauri Autio, varalla Lauri Saxén. Suomen Lääkäriliiton laatuneuvosto: Martti Kekomäki, Leena Niinistö, Jan Lindgren. Suomen Tiedekustantajien liitto: Hannu Sariola. Terve-SOS neuvottelukunta (STAKES): Jan Lindgren. Terveydenhuollon menetelmien arvioinnin neuvottelukunta (STAKES): Jan Lindgren, varalla Leena Niinistö. Terveyden edistämisen keskus: Matti Rautalahti, varalla Matti Uusitupa. Terveystieteiden keskuskirjaston johtokunta: Simo Tarpila. Tieteellisten seurain valtuuskunta: Olli Jänne, varalla Hannu Sariola. Väestöliitto: Riitta Salonen ja Reetta Uusitalo varalla Ritva Halila ja Mia Venhola. Väinö ja Laina Kiven Säätiön hallitus: Tari Haahtela. Pharmacia Award in Medicine: Hannu Jalanko. Julkaisut Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim. Aikakauskirjan 112. vuosikerta sisälsi 24 erillistä numeroa. Kokonaisvolyymi oli tekstisivua. Levikki oli noin kpl, joista vaihto- ja vapaakappaleita noin 500. Vuosikertaan sisältyivät seuraavat teemanumerot ja miniteemat:»hiv/ AIDS» (miniteema, erikoistoimittajat Pauli Leinikki ja Marjut Ranki-Pesonen, 2/96),»Molekyylibiologia» (miniteema, erikoistoimittaja Hannu Sariola, 4/96),»Akuutti avohoito» (erikoistoimittajat Leena Niinistö, Ilkka Kunnamo ja Osmo Saarelma, 6/96),»Rokotetutkimus» (miniteema, erikoistoimittaja Juhani Eskola, 9/96),»Sairaalainfektiot» (erikoistoimittajat Hannu Syrjälä, Jukka Lumio ja Hannu Jalanko, 10/96),»Vaihdevuodet ja hormonihoito» (erikoistoimittajat Eeva-Marja Rutanen ja Pekka Lähteenmäki, 12/96),»Sisäilmasto» (miniteema, erikoistoimittajat Kari Reijula ja Tari Haahtela, 15/96),»Plastiikkakirurgia» (erikoistoimittajat Sirpa Asko-Seljavaara, Börje Sundell ja Krister Höckerstedt, 16/96),»Sädehoito» (miniteema, erikoistoimittajat Heikki Joensuu, Lars R. Holsti ja Hannu Suoranta, 18/96),»Alkoholi» (miniteema, erikoistoimittajat Kalervo Kiianmaa, Pekka Sillanaukee ja Matti Huttunen, 20/96),»Osteoporoosi» (erikoistoimittajat Matti Välimäki, Esko Alhava, Christel Lamberg-Allardt ja Marjatta Leirisalo-Repo, 22/96),»Joulunumero» (erikoistoimittajat Antti Louhija, Esko Koivusalo, Risto Pelkonen ja Eero Saksela, 23/96). Lehden toimitukseen kuuluivat kertomusvuoden aikana Hannu Jalanko (päätoimittaja), Hannu Sariola (toimitussihteeri), Matti Huttunen, Krister Höckerstedt, Markku Kaste, Veikko Koivisto, Hannu Leinonen, Marjatta Leirisalo-Repo, Leena Lindgren, Pekka Lähteenmäki, Kimmo 1294

6 Porkka, Marjut Ranki-Pesonen, Osmo Saarelma ja Hannu Suoranta. Toimitus on kokoontunut säännöllisesti joka toinen viikko. Lisäksi»minitoimitus» kokoontui väliviikkoina suunnittelemaan seuraavan painettavan numeron taittoa. Lehden kielentarkistajana on toiminut maisteri Risto Haarala. Lehden neuvottelukuntaan kuuluivat Pentti Huovinen, Erika Isolauri, Matti Jokelainen, Jukkapekka Jousimaa, Riitta Karikoski, Anneli Klemetti, Markku Laakso, Jukka-Pekka Mecklin, Annamari Ranki, Mika Scheinin, Esa Soppi ja Jukka Takala. Neuvottelukunta piti yhden kokouksen Helsingissä. Annals of Medicine on Duodecim-seuran julkaisema englanninkielinen lääketieteellinen yleislehti, joka ilmestyy kuutena numerona vuodessa. Vuonna 1992 solmitun yhteistyösopimuksen mukaan lehden kustantaja on Blackwell Science Ltd Englannista. Lehden julkaisija on Duodecim-seura, jolla on lehden sisällöllinen toimitusvastuu. Vuonna 1996 kokonaissivumäärä oli 561. Lehti julkaisee ajankohtaisia pääkirjoituksia ja yleiskatsauksia sekä kahta sarjaa: Trends in Clinical Practice, joka käsittelee kliinisen lääketieteen uusimpia menetelmiä ja saavutuksia, sekä Trends in Molecular Medicine, joka pyrkii valottamaan yleistajuisesti sitä uutta näkökulmaa, jonka DNAtekniikoiden kehittyminen on avannut lääketieteeseen. Lisäksi lehti julkaisee alkuperäistutkimuksia. Neljässä numerossa julkaistiin myös Special Section -osasto. Näiden erikoisosastojen otsikot olivat»autologous Stem Cell Transplantations in Solid Tumours»,»Diabetes and Atherosclerosis, Proceedings of the XI Paavo Nurmi Symposium Parts I and II» sekä»schizophrenia». Lehdelle tarjottiin toimintavuonna alkuperäisartikkeleita seitsemästä maasta, ja niistä hyväksyttiin 35 %. Levikki oli noin 800 kpl, joista vaihto- ja vapaakappaleiden osuus oli noin 200 kpl. Lehden päätoimittajana oli Petri Kovanen, toimitussihteerinä Pekka Leinonen ja muina toimituksen jäseninä Katriina Aalto-Setälä, Seija Grénman, Markku Heikinheimo, Heikki Järvinen, Jouko Lönnqvist (31.8. saakka), Timo Partonen (1.9. alkaen) sekä Eero Vuorio. Mainostoimittajana oli Vesa Kontinen. Lehden toimituskuntaan kuului 47 jäsentä kymmenestä maasta. Hyvä Terveys. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Tieteen tiedotus ry:n ja Helsinki Media Company Oy:n välillä on sopimus, jonka mukaan yhdistykset toimivat Hyvä Terveys -lehden julkaisijoina ja Helsinki Media lehden kustantajana. Lehden kustannussopimusta tarkistettiin toimintavuonna tämän kertomuksen tiivistelmässä esitetyin perustein. Hyvä Terveys ilmestyi toimintavuonna yhdeksän kertaa. Vuosikerran sivumäärä oli 612. Lisäksi julkaistiin kaksi 16-sivuista lukijaliitettä (Uusinta tietoa lihomisesta ja laihtumisesta, Selkävaivat ja niiden ehkäisy) sekä lukijalahjaksi 62-sivuinen, A5-kokoinen vuoden 1997 kalenteri. Hyvän Terveyden keskimääräinen nettolevikki oli Levikintarkastus Oy:n tekemän selvityksen mukaan eli (4.8 %) enemmän kuin edellisenä vuonna (51 186). Talousarvion levikkitavoite oli Hyvä Terveys -lehdessä julkaistiin asiantuntijain, lehden omien toimittajien ja free lance -toimittajien kirjoittamia artikkeleita, haastatteluja, reportaaseja, kolumneja, pakinoita, uutisia, kirjaesittelyjä jne. Hyvän Terveyden talous kehittyi myönteisesti. Lehden tuotekate oli mk (edellisenä vuonna mk). Markkinointiin panostettiin edelleen paljon, ja aikaisempien vuosien panostukset alkoivat näkyä myös tilaustuottojen kasvuna. Lehden ilmoitusmyyntituotot kasvoivat edelleen (edelliseen vuoteen verrattuna 47 %). Aiemmin sovitusti lehti ei suorittanut vuodelta 1996 yhdistyksille voitto-osuutta, jolla katettiin aikaisempina vuosina tehtyjen markkinointiponnistusten aiheuttamia tappioita. Lehden johtoryhmään kuuluivat Duodecimin edustajina Risto Pelkonen ja Jussi Huttunen (puheenjohtajana), Tieteen tiedotuksen edustajana Juhani Rapola sekä Helsinki Median edustajina toimitusjohtaja Tapio Kallioja (varapuheenjohtajana), Jali Ruuskanen ja Anne Valsta. Hyvä Terveys -lehden toimitusneuvostoon kuuluivat Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin edustajina Erja Halmesmäki, Jukka Lumio, Robert Paul, Risto Pelkonen (puheenjohtajana), Osmo Saarelma ja Erkka Syvälahti. Tieteen tiedotuksen edustajia olivat Kristiina Eskola, Ritva Halila ja Kimmo Kontula sekä Helsinki Median 1295

7 edustajina päätoimittaja Jali Ruuskanen ja kustannusjohtaja Anne Valsta. Toimitukseen kuuluivat päätoimittaja, dipl.ins. Jali Ruuskanen, toimituspäällikkö, fil. maist. Maija Toppila (1.8. alkaen), toimitussihteeri, yht. maist. Vuokko Sipponen, toimittajat yht.kand. Pirjo Helasti ja maat.metsät. kand. Tuire Kansanen. Lehden taiteilijana oli graafinen suunnittelija Elina Kuusamo ja toimituksen sihteerinä yo-merkonomi Nina Hirsimäki. Kielentarkastajana toimi fil. maist. Aarre Huhtala. Hyvän Terveyden markkinoinnista vastasivat markkinointipäällikkö Harri Huotarinen (30.9. saakka), markkinointipäällikkö Pirkko Soini (1.10. lähtien), tuotepäällikkö Kati Rasku (30.9. saakka) ja tuotepäällikkö Sinikka Wilkman (1.10. lähtien). Lehden ilmoitusmyynnin hoiti Helsinki Median ilmoitusmyyntiosasto, ja lehti painettiin Helsinki Media Painossa. Koulutustoiminta Jatkuvan täydennyskoulutuksen ohjelma. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ja Suomen Lastenlääkäriyhdistys toteuttivat vuoden 1995 aikana kokeiluprojektin. Sen tarkoituksena oli selvittää kiinnostusta uudentyyppiseen jatkuvaan täydennyskoulutukseen, sen suunnittelun ja toteuttamisen ongelmia sekä tarvittavia resursseja. Alkuvuodesta 1996 saatiin loppuun kokeiluprojektin arviointi ja julkaistiin loppuraportit (Hoppu K, Kivipelto J, Nousiainen T, Siimes M ja Toivonen E: Lastenlääkärien jatkuva täydennyskoulutus. Kuinka lääkäri voi kartuttaa tietojaan? Raportti lastenlääkärien kokeilusta Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, Helsinki 1996; Hoppu K, Toivonen E, Kivipelto J, ym. Lastenlääkärien jatkuvan täydennyskoulutuksen kokeiluprojekti. Duodecim 113: , 1997). Hankkeesta saadut kokemukset tukivat aikaisempia päätöksiä uusimuotoisen täydennyskoulutuksen kehittämisestä seuran koulutustoiminnan painopistealueena. Siihen liittyen tehtiin vuoden aikana päätös kokopäivätoimisen täydennyskoulutuksen asiantuntijan palkkaamisesta seuran koulutustoimistoon koulutuspäällikön nimikkeellä. Avoimessa haussa olleeseen toimeen ilmoittautui 32 hakijaa. Tehtävään valittiin LL Tuuli Nikkarinen, ja hän ryhtyi lähtien hoitamaan tointa. Jatkuvan täydennyskoulutuksen kehittämisprojektin (CME-projekti) jatkamisesta Lastenlääkäriyhdistyksen kanssa ja laajentamisesta yhteistyössä Yleislääketieteen yhdistyksen kanssa sovittiin. Molempien osalta neuvottelut ja suunnittelutyö aloitettiin vuoden 1996 aikana. Käytännön toteutuksiin päästään kuitenkin vasta vuonna 1997, minkä vuoksi osa täydennyskoulutuksen budjettivarauksesta jäi käyttämättä. Syksyllä asetettiin Suomen Lääkäriliiton aloitteesta työryhmä laatimaan lääkärijärjestöjen yhteistä kannanottoa täydennyskoulutuksesta. Seuran edustajina työryhmässä olivat Kalle Hoppu, Tuuli Nikkarinen ja Martti Siimes. Kannanotto hyväksyttiin seuran valtuuskunnan kokouksessa Lääkäriliitto ja Finska Läkaresällskapet hyväksyivät sen tahollaan. Kannanotto julkistettiin Lääkäripäivien 1997 yhteydessä (Finska Läkaresällskapet, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, Suomen Lääkäriliitto. Täydennyskoulutuksella laatua, tuloksia ja työn iloa. Lääkärijärjestöjen kannanotto lääkärien täydennyskoulutuksesta. Suom Lääkäril 52: , 1997). Tutkimustyön ohjaajakoulutus. Duodecim toteuttaa vuosina tutkimustyön ohjaajakoulutusprojektin, joka koostuu kolmesta erillisestä koulutustilaisuudesta. Hankkeen vetäjänä toimii Jouko Isolauri. Tilaisuudet on suunnattu tutkimustyön ohjaajille, ohjattaville ja lääketieteen opiskelijoille. Ensimmäinen tilaisuus pidettiin Hämeenlinnan Vanajanlinnassa. Toinen tilaisuus»julkaisemisen etiikka ja kirjoittamisen ohjaaminen» pidettiin Majvikissa Kirkkonummella. Osallistujia oli 41. Lääketieteen opetuksen kehittämisseminaari VII»Uudistuva täydennyskoulutus» pidettiin Säätytalossa Helsingissä. Tilaisuus oli suunnattu ammatillista täydennyskoulutusta järjestäville ja siihen osallistuville. Osallistujia tilaisuudessa oli 55. Konsensuskokous. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ja Suomen Akatemia järjestivät Konsensuskokouksen»Selkäsairaudet» Hanasaaren kulttuurikeskuksessa Espoossa. Kokouksen suunnittelutyöryhmään kuuluivat pj. Pertti Myllynen, Hannu Alaranta, Timo Aro, 1296

8 Markku Heliövaara, Jussi Huttunen, Martti Hämäläinen, Matti Joukamaa, Sakari Karjalainen, Pirkko Kiviniemi, Esa Kotilainen, Erkki Laasonen, Ulla-Kaija Lammi, Jan Lindgren ja Marita Paunonen. Osallistujia tilaisuudessa oli 350. Toimintavuoden loppupuolella käytiin Terveystieteiden toimikunnan ja seuran hallituksen kesken keskusteluja toiminnan jatkamisen suuntaviivoista. Kumpikin osapuoli on pitänyt toimintaa hyvänä ja haluaa jatkaa yhteistyötä. Päävastuu kokousten järjestämisestä päätettiin kuitenkin siirtää Duodecimille, jossa toiminnasta vastaa koulutustoimisto Suomen Akatemian taloudellisen tuen turvin. Akatemia tulee kattamaan edelleen puolet budjetoiduista kustannuksista. Kokousten sisältöä kehitetään edelleen kiinteästi kansainvälisen»evidence based medicine»-toiminnan periaatteiden mukaan. Vuosipäivän symposiumi. Seuran vuosipäivänä hotelli Kalastajatorpassa pidetyn symposiumin otsikkona oli»seuloako vai eikö seuloa, kas siinä pulma». Puheenjohtajana toimi Heikki Joensuu. Esitysten aiheet ja esiintyjät olivat arkkiatri Risto Pelkonen:»Seulonnan etiikka, enemmän kysymyksiä kuin vastauksia?», Sakari Timonen:»Yli 30 vuotta onnistunutta kohdunkaulan syövän seulontaa Suomessa», Helena Kääriäinen, Väestöliitto:»Geneettinen seulonta», Matti Hakama, Tampereen yliopiston kansanterveystieteen laitos sekä Eero Saksela, Helsingin yliopiston patologian laitos:»näkökulmia eturauhassyövän seulontaan». Tiivistelmän esitti Sakari Karjalainen. Kuulijoita tilaisuudessa oli noin 150. Lääketiedetapahtumat. Lääketiede 96 Medicin -tapahtuma järjestettiin Helsingin Messukeskuksessa Yhteistyö lääkärijärjestöjen (Finska Läkaresällskapet, Suomen Lääkäriliitto ja Duodecim) kesken jatkui edellisen vuoden tapaan siten, että päävastuu tapahtuman järjestämisestä on Lääkäriliitolla ja tieteelliset seurat ovat mukana yhteistyötahoina aikaisemman toimintamallin mukaan. Seura osallistui sisällön suunnitteluun koulutusvaliokunnan ehdottamin ohjelmin ja omalla näyttelyosastolla. Seuran edustajina tapahtuman johtoryhmässä olivat v Jussi Huttunen, Jan Lindgren ja Robert Paul. Alueellisten lääketiedetapahtumien järjestelyt hoidetaan suurelta osin Duodecimin aluetoimistoissa. Toimintavuonna alueelliset lääketiedetapahtumat pidettiin Oulussa (1 100 osallistujaa), Tampereella (2 000 osallistujaa), Kuopiossa (950 osallistujaa) ja Turussa (1 100 osallistujaa). Duodecim-symposiumit lääketiedetapahtumien yhteydessä. Helsingin lääketiedetapahtuman yhteydessä järjestettiin kolme seuran koulutusvaliokunnan alulle panemaa symposiumia:»kliinistä lääketutkimusta tekevän kliinikon tietoisku»,»lääkkeiden käyttö terveyskeskuksessa: hengitystieinfektiot» ja»jatkuva täydennyskoulutus mihin suuntaan haluamme sitä kehittää?».pohjolan lääketiedetapahtuman yhteydessä Oulussa järjestettiin symposiumi aiheena»sukupuolitaudit». Tampereen lääkäripäivillä aiheena oli»ajankohtaiskysymyksiä lääkehoidon eduista ja haitoista». Itä-Suomen lääketiedepäivillä Kuopiossa aiheena oli»perinnöllisyys ympäristö elämäntapa». Turun lääketiedepäivillä symposiumin aiheena oli»kudos ja elinsiirrot». Paikallisyhdistysten ja aluetoimistojen järjestämä koulutus. Duodecimin 22 paikallisyhdistystä järjestivät toimintavuonna seuran tuella 68 jatkoja täydennyskoulutustilaisuutta. Duodecim-seuran tuki näille tilaisuuksille oli mk. Esimerkkeinä kyseisistä tilaisuuksista mainittakoon seuraavat: Pohjois-Savon Lääkäriyhdistyksen pidetyn vuosikokoussymposiumin aiheena oli»kun lääkäri sairastuu». Symposiumiin osallistui noin 60 henkilöä. Oulun Duodecimseura järjesti yhteistyössä Nuorten Lääkäreiden yhdistyksen kanssa symposiumin»lääketieteellistä tietoa ATK-tietokannoista». Osallistujia oli 18. Duodecim-symposiumi»Ajankohtaista silmätaudeista» pidettiin Tilaisuudessa oli 40 osallistujaa.»tietotekniikkaa lääkäreille» -kurssi toteutettiin jo 19. kerran Duodecim-symposiumi»Kokleaimplantti koneellako kuuloa kuuroille» pidettiin Tilaisuudessa oli 50 kuulijaa. Tampereen Lääkäriseura, NLY:n Tampereen paikallisosasto ja Duodecim järjestivät yhteistyössä kurssin aiheesta»mikrotietokone lääkärin työssä» Siihen osallistui 60 henkilöä. Tampereen Lääkäriseura järjesti kuukausikokoustensa yhteydessä kaikkiaan seitsemän koulutusti- 1297

9 laisuutta. Aiheet olivat 1.2.»TAYS:n syöpätautien klinikka esittäytyy» (65 osallistujaa), 7.3.»Kollegiaalisuus» (90 osallistujaa),»keuhkoinfektiot» (50 osallistujaa), 10.5.»Matkailijoiden infektiot» (70 osallistujaa), 5.9.»Pirkanmaan hoitokodin toiminta» (45 osallistujaa), 3.10.»Laparoskooppinen kirurgia» (38 osallistujaa) sekä 7.11.»Prostatahyperplasia» (45 osallistujaa). Turunmaan Duodecim-seuran kevätkokouksen yhteydessä pidetyn koulutustilaisuuden aiheena oli»lasten- ja nuorisopsykiatria» (43 osallistujaa) järjestetyn syyskokouksen koulutusaiheena oli»ihotaudit vinkkejä estoon ja hoitoon» (35 osallistujaa). Vaalikokous pidettiin 3.12., ja tieteellisen ohjelman aiheena oli»reumataudit» (68 osallistujaa). Lääketieteen opiskelijoille suunnattu koulutus. Helsingissä Meilahden teoreettisissa laitoksissa järjestettyyn kesälääkärin kertauskurssiin osallistui noin 100 lääketieteen opiskelijaa. Oulun Duodecim-seura järjesti yhteistyössä Oulun Lääketieteellinen kilta ry:n kanssa»kesälääkärin kertauskurssin», johon osallistui 150 lääketieteen opiskelijaa. Tampereella kesälääkärikurssi järjestettiin yhdessä Tampereen Lääketieteen Kandidaattiseuran kanssa Siihen osallistui noin 120 kandidaattia. Yleisötilaisuudet. Duodecimin paikallisyhdistykset järjestivät toimintavuoden aikana neljä yleisötilaisuutta. Tampereen lääkäripäivien yhteydessä järjestetyn yleisötilaisuuden aiheena oli»miten suojaan sydäntäni?» (750 osallistujaa). Turunmaan Duodecim-seura järjesti yhdessä Duodecimin kanssa yleisöluentotilaisuuden aiheena»lääkettä vai margariinia rasvaongelmiin» (70 osallistujaa). Pohjois-Savon Lääkäriyhdistys järjesti yleisötilaisuuden aiheesta»sokeritauti perimä vai ympäristö?» (yli 200 kuulijaa). Oulun Duodecim-seura järjesti seuran vuosipäivän juhlistamiseksi yleisötilaisuuden aiheina»moderni kaihileikkaus» ja»sarveiskalvosiirto milloin ja kenelle» (yli 100 kuulijaa). Yhteistyö Tiedekeskus Heurekan kanssa. Heurekassa järjestettiin Lasten lääkäripäivät, jonka järjestelyihin osallistui Duodecim-seurasta työryhmä Kaija-Leena Kolhon johdolla. Tilaisuudessa oli 11 lääketieteen ja hammaslääketieteen kandidaattia ja sairaanhoidon opiskelijaa esittelemässä lääketieteen ihmeitä. Koulutustoimisto. Seuran Helsingin toimiston yhteydessä sijaitsevassa koulutustoimistossa työskenteli vuoden aikana kaksi kokopäiväistä työntekijää. Koulutustoimisto on vastannut koulutusvaliokunnan suunnitelmien toteutuksesta. Lisäksi se on hoitanut viiden jäsenyhdistyksenä olevan erikoislääkäriyhdistyksen koulutustilaisuuksien käytännön järjestelyjä ja avustanut yhdistysten muussa toiminnassa alkaen toimistoon palkattiin koulutuspäällikkö tehtäväalueena lääkäreiden täydennyskoulutuksen kehittäminen. Lääkäreiden koulutuskalenteri. Duodecim vastaa kaksi kertaa vuodessa ilmestyvän koulutuskalenterin toimittamisesta. Kalenterin toimituskunnassa olivat Duodecimin edustajina Jan Lindgren ja Pertti Mustajoki. Lääkäreiden koulutuskalenteri julkaistaan Suomen Lääkärilehden liitteenä. Apurahat lääketieteen opetuksen tutkimukseen ja kehittämiseen. Duodecimin koulutusrahastosta jaettiin kolmannen kerran apurahoja lääketieteen opetuksen tutkimukseen yhteensä mk. Hakemuksia tuli 14, ja apuraha myönnettiin viidelle hakijalle. Hakemuksien tasoa pidettiin hyvänä. Apurahoja jaetaan kokeiluluonteisesti vielä vuonna Lääketieteestä tiedottaminen Duodecim-seura on vuodesta 1992 alkaen tarjonnut tutkijoille mahdollisuuden tiedottaa tutkimustuloksistaan seuran järjestämissä tiedotustilaisuuksissa. Tiedotuspalvelu on seuran jäsenetu. Tiedotuspalvelun lisäksi seura on järjestänyt omien terveyskasvatusperinteidensä mukaisesti tilaisuuksia ajankohtaisista aiheista myös suurta yleisöä ajatellen. Näiden tilaisuuksien tavoitteena on antaa luotettavaa tietoa lääketieteellisistä ajankohtaisista aiheista selventämällä käsityksiä tai rauhoittamalla turhaa kohua. Vuoden 1996 aikana järjestettiin kuusi lehdistötilaisuutta ja tiedotettiin laajasti seuran vuosipäivästä. Näiden lisäksi järjestettiin tammikuussa lääketieteen toimittajille ohjelmallinen ilta aiheesta»miten lääketieteellinen tieto syntyy ja miten tietoa sovelletaan potilaan hoidossa». Toukokuussa pidetyssä lehdistötilaisuudessa 1298

10 »Pitääkö punkkia pelätä?» alustivat Miikka Peltomaa ja Jarmo Oksi. Hyötyliikunnan väheneminen ja suomalaisten lisääntyvä lihavuus olivat aiheena pidetyssä tilaisuudessa, jossa puhuivat Mikael Fogelholm, prof. John Garrow Isosta-Britanniasta sekä Aila Rissanen. Kesäkuun toinen tilaisuus käsitteli kupan uutta ilmaantumista asiantuntijoina Timo Reunala ja Eija Hiltunen- Back.»Liikunta ja luut keski-iässä» oli aiheena marraskuussa Ari Heinosen tutkimustulosten esittelyssä. Marraskuussa käsiteltiin myös pedofiliaa. Vaikeasta aiheesta alustivat rikoskomisario Markku Stenberg, Merja-Maaria Turunen sekä Heikki Vartiainen. Vuoden viimeinen aihe olivat talviurheiluun liittyvät tapaturmat ja niiden ehkäisy, puhujina Urho Kujala ja Tapio Kallio. Tiedotustoiminnasta ovat vastanneet pääsihteeri Jan Lindgren ja tiedottaja Maria Kuronen. Ulkopuolisena asiantuntijana jatkoi toimittaja Sinikka Mustonen. Kustannus Oy Duodecim, AS Medicina Duodecim-seuran kirjankustannustoimintaa hoitaa Kustannus Oy Duodecim, joka julkaisee oman toimintakertomuksensa. Seura omistaa yhtiön koko osakekannan. Yhtiön hallituksen puheenjohtajana toimi Jussi Huttunen sekä jäseninä Taisto Kuronen, Jan Lindgren, Ilkka Kunnamo sekä Elisabeth Toivonen. Yhtiön toimitusjohtaja on Ritva Kattelus. Yhtiön liikevaihto oli vuonna mk ja tilikauden voitto mk. Seura, Kustannus Oy Duodecim ja Eesti Arstide Liit omistavat kukin kolmanneksella Tallinnassa toimivan kustannusyhtiön AS Medicinan. Yhtiön toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin. Yhtiön liikevaihto vuonna 1996 oli EEK ja tulos EEK. Yhtiö julkaisee oman toimintakertomuksensa. Käypä hoito Projektin päämääränä on laatia erikoislääkäriyhdistysten kanssa ja niiden asiantuntijoiden voimin kansallisia hoitosuosituksia kansainvälisen»clinical practice guidelines» -periaatteiden mukaan. Vuoden 1996 aikana valmistui ensimmäinen suositus keliakian hoidosta, ja parikymmentä muuta suositusta on tekeillä. Yhteistyö erikoislääkäriyhdistysten ja Duodecim-seuran muiden hankkeiden kanssa vahvistui. Käypä hoito on muuttumassa kokeiluprojektista pysyväksi, kansallisesti merkittäväksi terveydenhuollon osaksi. Sosiaali- ja terveysministeriö tukee hoitokäytäntöjen kehittämistä ammattikunnan tieteellisten yhdistysten voimin ja myönsi toimintavuonna projektille mk:n avustuksen. Toimituksen puheenjohtajana oli Kari Raivio saakka ja siitä alkaen Pekka Karma. Projektin johtajana ja toimituksen jäsenenä oli Marjukka Mäkelä. Toimituksen jäseninä olivat Kalle Hoppu, Ilkka Kunnamo, Jan Lindgren ja Pertti Mustajoki. Hankkeella oli neljä osa-aikaista työntekijää. Toimitus kokoontui vuoden aikana kymmenen kertaa. Vuonna 1996 kehitettiin työskentelytapoja viiden pilottisuosituksen avulla (rintasyöpä, keliakia, osteoporoosi, helikobakteeri ja lastenkirurgia). Rintasyöpäsuosituksen osalta testattiin kirjallisuushaun käytäntöjä ja laajan suosituksen jakoa pienempiin osiin. Keliakiasuosituksen puitteissa sovittiin perinteisestä julkaisutavasta Duodecim-lehden kanssa sekä suosituksen potilasversion teosta yhteistyössä potilasjärjestön ja Hyvä Terveys -lehden kanssa. Suosituksen laatimista konsensuskokouksen yhteydessä kokeiltiin selkäsairaudet -kokouksessa. Keliakiasuositus valmistui ja siitä tehtiin myös mallikappale Lääkärin CD-ROMille sekä vastaava englanninkielinen versio. Vuoden 1996 lopussa oli tekeillä tai suunnitteilla 17 hoitosuositusta aiheista selkäsairaudet, rintasyöpä, skitsofrenia, hedelmättömyyden hoito, raskauden keskeytys, munasarjasyövän hoito, jälkiehkäisy, Downin syndrooma, virtsatulehdukset, gastroenterologinen endoskopia, MStaudin interferonihoito, helikobakteeri, osteoporoosi, eturauhassyöpä, eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu, lasten alahengitystieinfektioiden hoito ja lastenkirurgia. Yhteydet erikoislääkäriyhdistyksiin ovat tiivistyneet, ja kontakteja muiden maiden suosituksia laativiin tahoihin on rakennettu. Hanketta on esitelty kotimaassa etenkin lääkärikunnalle (mm. Lääkäriliiton laatuneuvoston seminaari 22.11) ja ulkomailla terveydenhuollon päättäjille (mm. 1299

11 Landstingetien neuvottelupäivillä 26.9.). Arvio Suomessa vuonna 1995 käytössä olevista hoitosuosituksista julkaistiin Duodecim-lehdessä (Varonen ja Mäkelä, Duodecim 112: , 1996) ja hyväksyttiin julkaistavaksi Quality in Health Care -lehdessä. Systemoidun kirjallisuuskatsauksen menetelmiä esittelevä artikkeli ilmestyi Duodecimissa (Mäkelä ym., Duodecim 112: , 1996). Hoitosuositusten käytäntöön soveltaminen on tarkoitus toteuttaa tiiviissä yhteistyössä seuran täydennyskoulutusprojektin kanssa. Osin tällä perusteella seura palkkasi alkaen koulutuspäällikön, joka on kuluvana vuonna myös projektin toimituksen jäsen. Kirjasto Seuran kirjasto on edelleen talletettuna Terveystieteiden keskuskirjastoon (TerKko) Meilahden sairaalan pohjakerrokseen. Osa Duodecimin jo kuolleista lehtisarjoista ja osa Lehtisaareen sijoitetuista kirjoista on siirretty Kuopion varastokirjastoon. Julkaisujen vaihdosta huolehtii edelleen Tieteellisten Seurain Valtuuskunnan alainen vaihtokeskus, jossa seuran asioita on hoitanut kirjastonhoitaja maisteri Jarl Pousar. Vaihtokappaleet ovat levinneet suhteellisen vähäisestä lukumäärästä huolimatta varsin laajalti kaikkiin maanosiin. Keskuskirjastoon tulee vaihtotoiminnan vastineena enemmän aikakauslehtisarjoja kuin vaihtokeskuksesta toimitetaan. Vuoden 1996 aikana lopetettiin sellaisia lehtisarjoja, joilla ei ole kysyntää, yhteensä 134 kappaletta. Näin ollen viime vuoden aikana kirjastoon tuli yhteensä 348 vaihtoa. Näistä merkittävimmät lehdet olivat New England Journal of Medicine, Annals of Internal Medicine ja Journal of Infectious Diseases. Lääketieteen suomen kieli Lääketieteen suomen kielen sanavarojen kehittämisestä ja termiongelmien ratkomisesta seurassa vastaa Lääketieteen sanastolautakunta. Lautakunnan jäseninä olivat Risto Haarala, Marianne Jansson, Tero Kivelä, Esko Koivusalo, Kimmo Kontula, Walter Nienstedt, Veijo Saano ja Lyly Teppo. Puheenjohtajana toimi Tero Kivelä. Lautakunta piti vuoden 1996 aikana kahdeksan kokousta. Tavanomaisen sanastotyönsä ohella lautakunta käsitteli Lääketieteen termit -sanakirjan 2. painoksen käsikirjoitukseen liittyviä asioita päätoimittajan johdolla ja osallistui toimituskuntana myös tekstin viimeistelyyn. Lisäksi sanastolautakunta toimi opiskelijoille tarkoitettujen kirjoituspalkintojen»iso-niilon» ja»pikku-niilon» tuomaristona. Talous Toimintavuosi 1996 oli taloudellisesti menestyksellinen. Tilikauden tulos ennen rahastokirjausta oli 1.7 milj. mk. Hyvään lopputulokseen vaikutti erityisesti Aikakauskirja Duodecimin talouden kääntyminen 0.5 milj. mk ylijäämäiseksi parannusta edellisvuoteen oli peräti 0.9 milj. mk. Myös sijoitustoiminnan tuotto kasvoi 0.4 milj. mk ja jäsenmaksutuotot 0.14 milj. mk. Toiminnan kasvusta huolimatta toimisto- ja hallintokulut laskivat 0.1 milj. mk. Hyvään taloudelliseen lopputulokseen vaikutti myös se, että uudet hankkeet (CME ja Käypä hoito) eivät edenneet budjettisuunnitelman mukaisessa laajuudessa. Taloudellisen menestyksen kokonaiskuvaa täydentää sijoitusvarallisuuden kasvu 30 %:lla milj. mk:aan, sekä omakatteisten, apurahoja jakavien rahastojen kasvu 60 %:lla 11.9 milj. mk:aan. Seura jakoi rahastoistaan apurahoja ja tunnustuspalkintoja yhteensä mk. Koulutustoiminta. Duodecimin koulutustoimintaa on kehitetty voimakkaasti jo muutaman vuoden ajan. Sen sijaan koulutustoimiston henkilömäärä on pysynyt ennallaan. Projekteissa on käytetty osapäivätoimisia henkilöitä. Resurssipula heijastui vuonna 1996 toimintaan siten, että täydennyskoulutusohjelman jatkaminen viivästyi. Seuran kokonaisstrategisten päätösten mukaisesti koulutustoimistoon palkattiin koulutuspäällikkö. Alueelliseen koulutustoimintaan käytettiin 1.4 milj. mk ja koko koulutustoimintaan 2.0 milj. mk, jossa oli kasvua edellisvuoteen 0.2 milj. mk. Julkaisutoiminta. Aikakauskirja Duodecimin tuotot kasvoivat 5.8 milj. mk:aan. Tässä suhtees- 1300

12 sa vuosi oli paras kautta aikojen. Samanaikaisesti onnistuttiin säästämään painatuskuluissa 0.5 milj. mk ja rahdeissa ja varastoinnissa 0.2 milj. mk. Kasvaneiden tuottojen ja alentuneiden kulujen seurauksena lehti teki 0.5 milj. mk:n ylijäämän. Lehden sivunvalmistus siirrettiin kirjapainosta Duodecimin omaan hoitoon, mikä merkitsi henkilön palkkaamista tähän tehtävään. Toimenpide on osoittautunut hyödylliseksi: lehden valmistuminen on nopeutunut ja graafisia keinoja on voitu hyödyntää entistä paremmin. Annals of Medicine sinnitteli mk budjetoitua parempaan lopputulokseen. Tähän vaikutti nimenomaan tuottojen kasvu, kulut toteutuivat budjetin mukaisina. Hyvä Terveys -lehden levikki kasvoi edelleen ja toiminnan kannattavuus parani edellisvuodesta. Kasvanut kate hupeni kuitenkin vuodelta 1995 syntyneen alijäämän kattamiseen. Erillisprojektit. Yleislääkärin käsikirja ja tietokanta (YKT) siirtyi vuoden alusta Kustannus Oy Duodecimin ja se on mukana kustannusyhtiön tilinpäätöksessä. Läheinen yhteistyö jatkuu edelleen seuran erillisprojektien kanssa, ja tätä heijastaa Käypä hoito -hankkeen saama mk:n korvaus YKT-projektilta. Käypä hoito -hanke pääsi vuonna 1996 varsinaisesti vauhtiin. Sen palveluksessa oli yksi kokopäivätoiminen henkilö. Sosiaali- ja terveysministeriön avustusta saatiin mk toimintavuodelle ja saman verran kuluvalle vuodelle. Sijoitustoiminta ja varainhankinta. Sijoitustoiminnan tuotot paranivat merkittävästi edellisvuodesta. Tähän vaikutti erityisesti osinkotuottojen kasvu. Korko- ja vuokratuotot säilyivät ennallaan. Osakkeiden myyntivoittoja kertyi 2.3 milj. mk, joka kirjattiin käyttörahastoon. Seuran varoista sijoitettiin 2.3 milj. mk huoneistohankintoihin, 1.1 milj. mk pitkäaikaisiin korkosijoituksiin ja 0.8 milj. mk edelleen osakkeisiin. Sijoitusomaisuudesta valtaosa on sijoitettu suomalaisiin pörssiosakkeisiin, joiden arvo nousi toimintavuoden aikana 44 %. Vastaavana aikana Helsingin arvopaperipörssin HEX-indeksi nousi 46 %. Jäsenmäärän kasvun myötä jäsenmaksut kasvoivat mk. Jäsenet maksoivat jäsenmaksunsa tunnollisesti. Maksut säilytettiin ennallaan: täysi jäsenmaksu on 400 mk, aviopuolisolta 130 mk ja opiskelijoilta 80 mk. Alkaneen vuoden näkymät. Seuran talousnäkymät ovat edelleen suotuisat: osakkeiden arvot ovat jatkaneet nousuaan, ja osinkotuotot toteutuvat budjetoitua suurempina. Pitkäaikaisia korkosijoituksia on lisätty 3.5 mmk, joten korkotuototkin tulevat kasvamaan. Sen sijaan vuokratuotot jäävät alle budjetoidun, koska Martinlaaksossa sijaitseva myymälätila on edelleen vuokraamatta. Seuran kannalta merkittävin investointihanke, Kalevankadun tilojen 2. kerroksen saneeraus on aloitettu. Seuran varsinainen toiminta on käynnistynyt vilkkaana ja edennyt budjettisuunnitelman mukaisena. Palkinnot ja apurahat Matti Äyräpään luennon pitäjäksi valittiin Leena Palotie. Lääketiede 96:n avajaisissa pidetyn luennon aihe oli»tautigeenien paikannuksesta sairauksien molekyylipatogeneesiin». Luennon jälkeen Leena Palotielle ojennettiin mk:n tunnustuspalkinto. Samansuuruinen Konrad ReijoWaaran palkinto annettiin Kauko Kouvalaiselle seuran vuosipäivän tilaisuudessa Samassa yhteydessä Duodecimin Tiedottajapalkinnon mk sai Walter Nienstedt. Vuonna 1996 jaettiin viidennen kerran palkinnot»iso-niilo» ja»pikku-niilo» ansiokkaasta ammattikielen käytöstä lääketieteen opiskelijoiden suomen kielen kypsyyskokeessa.»iso-niilo»- palkinnon mk sai Manta Tolvanen Tampereelta ja»pikku-niilo»-palkinnon mk Leena Hakala Helsingistä. Duodecim-seuran apurahavaliokunta antoi lausuntonsa sekä Suomen Lääketieteen Säätiölle että Duodecim-seuralle osoitetuista apurahahakemuksista. Kertomusvuonna seuralle ja säätiölle tuli yhteensä 472 hakemusta. Apurahoina jaettiin 148 henkilölle yhteensä mk. Tästä Duodecimin osuus oli mk ja säätiön osuus mk. Aikakauskirja Duodecimissa julkaistuista kirjoituksista palkittiin viisi. Kirjoituspalkintojen yhteissumma oli mk. Lisäksi jaettiin yhteensä mk apurahoina lääketieteen opetuksen kehittämis- ja tutkimusprojekteille. 1301

13 Toimistot Seuralla oli toimintavuoden päättyessä palveluksessaan 22 toimihenkilöä ja toimistot kaikissa lääketieteellisten tiedekuntien kaupungeissa. Seuralla on käytettävissään hyvä tilat kaikissa toimipisteissä. Helsinki. Kalevankatu 11; postiosoite PL 713, Helsinki, puh. (09) , faksi (09) , sähköposti, Hallinto: Pääsihteeri Jan Lindgren, toimistonhoitaja Maija Kaverma, puhelinvaihteen hoitaja Sirkku Hakanummi (äitiyslomalla 3.4. alkaen, sijainen Tuula Shaw), toimistoemäntä Jaana Salonen. Taloustoimisto: Toimistonhoitaja Marja Jokinen, taloussihteeri Kirsti Kuusisto, toimistovirkailija Anneli Alm ja taloussihteeri Kirsi Jäderholm (äitiyslomalla asti, sijainen Milla Karimäki). Piirtäjä: Helena Schmidt (äitiyslomalla asti, sijainen Seija Rusanen). Aikakauskirja Duodecimin toimitus: Toimituksen sihteeri Liisa Leivo, toimittaja Eija Rautiainen ja sivunvalmistaja Juhani Alho alkaen. Annals of Medicine: Toimittaja Terttu Laitinen. Koulutustoimisto: Toimistosihteeri Ritva Hanhijärvi ja koulutussihteeri Riitta Keinänen. Koulutuspäällikkö Tuuli Nikkarinen alkaen. Käypä hoito-projekti: Toimittaja Peter Nyberg. Tiedottaja: Maria Kuronen. CME-projekti: Elisabeth Toivonen Kuopio. Savilahdentie 6 B, Kuopio, puh. (017) , faksi (017) : aluesihteeri Hannu Sarkkinen, toimistonhoitaja Marjatta Palmroth. Oulu. Kiviharjuntie 11, Oulu, puh. (08) , faksi (08) : aluesihteeri Arja Rautio, toimistonhoitaja Paula Järvenpää. Tampere. Aaltosenkatu 27 29, Tampere, puh. (03) , faksi (03) : aluesihteeri Jorma Lahtela, toimistonhoitaja Kirsi Valli. Turku. Tykistökatu 6, Turku, puh. (02) , faksi (02) : aluesihteeri Risto Huupponen, toimistonhoitaja Marja Suominen. 1302

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2014 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenes toimintavuosi. Säätiön ja

Lisätiedot

Duodecim - Valtuuskunnan vaalit Tulos vertailulukujärjestyksessä Liitto: I - Turunmaan Duodecimin vaaliliitto

Duodecim - Valtuuskunnan vaalit Tulos vertailulukujärjestyksessä Liitto: I - Turunmaan Duodecimin vaaliliitto Liitto: I - Turunmaan Duodecimin vaaliliitto 2 7 Pirilä Laura 125 1 639,000 2 1609,000 63871964 12 10 Viikari Paula 101 2 319,500 7 459,714 12016565 20 5 Korkeila Jyrki 100 3 213,000 11 292,545 31927015

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 LOPPUTULOKSET 13.9.2017 1(5) NAISET Pistebogey 1 Latvala Päivi 280 36 36 36 35 35 34 34 34 2 Lyytikäinen Saila 265 38 36 35 34 32 30 30 30 3 Koikkalainen

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET Rantaonginta Savonlinna 1.8.2017 Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET 1 1,746 ANDERSIN ANNI 0,898 TYNKKYNEN KAIJA 0,432 VAJANTO AILA 0,416 2 MIKKELIN 1,586 MESIÄINEN SATU 0,888 AHONEN PIRKKO 0,216 HÄKKINEN

Lisätiedot

Naiset. B 1 Leinonen Pekka Oulu 72 B

Naiset. B 1 Leinonen Pekka Oulu 72 B Naiset 1 Karhu Tuula Joensuu 120 C 20 1011 1131 2 Kunnasluoto Taina Kouvola 210 D 35 853 1063 3 Pelkonen Rita Oulu 120 C 20 933 1053 4 Lehikoinen Jaana Joensuu 210 D 35 817 1027 Veteraanit 1 Salonen Tom

Lisätiedot

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2016 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenestoinen toimintavuosi. Säätiön

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

EL Pm 2017 ei rekisteröidyt

EL Pm 2017 ei rekisteröidyt EL Pm 2017 ei rekisteröidyt Naiset kilpailija yhdistys tulos Kaadot viim.srj 1. Helena Saarimaa Lapua 676 2. Eila A Rajamäki Kauhava 668 3. Kaarina Tuuri Lapua 642 4. Pirkko Rissa Lapua 617 5. Sirkka Kangas

Lisätiedot

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V Tulokset / El Pilkit Kuusamo 08.04.2016 N Alle 70 V 1. Heiskanen Aila Pohj Pohjanmaa 4164 G 2. Nuora Maila Pohj Pohjanmaa 4060 G 3. Aalto Eila Pirkanmaa 3608 G 4. Kurvinen Vuokko Pohj Pohjanmaa 3214 G

Lisätiedot

Piirin rantaonki Rantasalmi

Piirin rantaonki Rantasalmi Piirin rantaonki 7.6.2018 Rantasalmi EKL:n Mikkelin Piirin rantaonkikilpailut pidettiin tänä vuonna Rantasalmella 7.6. torstaina. NAISET YLI 80 1. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKKEENSAAJAT 0,288 LAAKKONEN

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Viitasalo Mikko 10 Kokoomus 975 5197,00 valittu 2 Leppiniemi Raili 12 Sitoutumattomat 1674 3262,00 valittu 3 Rautava Risto 8 Kokoomus 737 2598,50 valittu 4 Heinäluoma Eero 16 SDP 1299

Lisätiedot

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009 pöytäkirja 1/09 Suomen Eläinlääkäriliitto ry Finlands Veterinärförbund rf VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009 Aika: 26.4.2009 klo 9.12 10.20 Paikka: Radisson SAS Marina Palace Hotel, Linnankatu 32, Turku Läsnä:

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA 5.3.2019 NAISET Y 80 1. HALINEN HANNA OTAVAN SEUDUN ELÄKKEENS 0,198 2. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKEENSAAJAT 0,152 3. VENÄLÄINEN EEDIT HAUKIVUOREN ELÄKKEENSAAJAT

Lisätiedot

Teht. Pist. Ikä Hyv.

Teht. Pist. Ikä Hyv. Kilpailu: Puumieskesätaitokilpailu 2013 Järjestäjä: Mikkelin Seudun Puumiehet ry Päivämäärä: 21.9.2013, Anttolanhovi, Mikkeli Miesten kilpasarja Ikä Hyv. Pisteet 1 Pekka Repo P-Savo 88 17 72 177 29:10

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Hallituksen kertomus vuodelta 1998

Hallituksen kertomus vuodelta 1998 Duodecim-seuran toimintaa Tiivistelmä Vuonna 1998 seuran viime vuosien suuntautuminen entistä aktiivisemmin ulospäin yhteiskuntaan jatkui. Jo pitkään nähty velvoite ottaa vastuuta hoitojärjestelmän lääketieteellisen

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola TULOS. MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola TULOS. MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta 1 MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta 1 1948 Heiskanen Veijo Pohjois-Pohjanmaan piiri alle 70 2 1881 Lindberg Kari Keski-Suomen piiri alle 70 3 1786 Neuvonen Mikko Etelä-Savon piiri alle 70 4 1374 Myyry Pertti

Lisätiedot

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA 2006

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA 2006 TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 1/2007 Bulevardi 28 00120 Helsinki Puh. (09) 680 401 24.1.2007 Faksi (09) 604 714 Merja Salonen 1(1) TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA

Lisätiedot

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 72 osallistujaa, yhteissaalis 150355 g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 2 Eino Karppinen 6465 Puuliitto Kuhmon os. 752 ry 3 Mikko Kuusimaa

Lisätiedot

Hirvenjuoksu/hirvikävely

Hirvenjuoksu/hirvikävely Hirvenjuoksu/hirvikävely Kuopio, 10.06.2018 Yksilökilpailut Hirvikävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Pitkänen Seppo 54 Varpaisjärvi 516

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot

Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot METSÄSTYSHIRVI Erä 1 klo 1030 Sarja M60/50 1. Vahala Matti M50 Kymenlaakso 2. Väistö Martti Pohjois-Karjala 3. Havukainen Pekka Pohjois-Karjala 4. Hollmen Ilkka

Lisätiedot

Keski-Suomen vapaa-ajan kalastajapiirin pilkkimestaruus kilpailut Äänekoski, Mämmen SEO-asema 24.3.2013 Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg

Keski-Suomen vapaa-ajan kalastajapiirin pilkkimestaruus kilpailut Äänekoski, Mämmen SEO-asema 24.3.2013 Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg 1. Marko Pollari YKK Miehet yleinen YKK yleinen 2. 10723 2. Esko Naukkarinen IPK Miehet yleinen IPK yleinen 1. 10089 3. Pekka Korhonen YKK Miehet yleinen YKK yleinen

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557

Lisätiedot

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi 17.2.2019 päivitetty 17.9.2019 klo 19.40 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 39 46 40 39 44 208 2. Lehtonen Seppo JST 39 41 42 42 43 207 3. Tammi

Lisätiedot

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu

Lisätiedot

Pm-Hirvenjuoksut. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä,

Pm-Hirvenjuoksut. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä, Pm-Hirvenjuoksut Nilsiä, 19.07.2014 Yksilökilpailut Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 94 Haapamäen hs 582 (-1m/+3m/+1m/-4m)

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 TALVEN 2015 TULOKSIA 1. Kerhon omat kilpailut Sarjakilpailut: Miehet: 1. Tomi Ojanperä 56 pistettä 2. Arto Männistö 50 pistettä 3. Mikko Väänänen 49 pistettä Naiset:

Lisätiedot

Ikäihmisten Neuvosto. Toimintakertomus 2016

Ikäihmisten Neuvosto. Toimintakertomus 2016 Ikäihmisten Neuvosto Toimintakertomus 2016 1 Sisällys YLEISTÄ... 2 JÄSENET... 3 TYÖVALIOKUNTA... 4 KOKOUKSET... 4 TAPAHTUMAT, KOULUTUKSET... 5 2 YLEISTÄ Ikäihmisten Neuvostolla oli historiansa kuudestoista

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Nilsiä, 22.07.2017 Yksilökilpailut Kävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 112 Haapamäen hs

Lisätiedot

Pm-Hirvenjuoksut. Single Competitor Competitions. Kävely. Nilsiä,

Pm-Hirvenjuoksut. Single Competitor Competitions. Kävely. Nilsiä, Pm-Hirvenjuoksut Nilsiä, 19.07.2014 Single Competitor Competitions Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 94 Haapamäen

Lisätiedot

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet 1. Sosiaali- ja terveysryhmä Aulis Laaksonen, pj. Pori Terttu Nordman Eija Kuokka Hanna-Leena Markki Harjavalta Jaana Karrimaa Eero Mattsson Pomarkku

Lisätiedot

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne )

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne ) Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne 15.4.2015) 1 Marko van den Berg Helsingin normaalilyseo 2 Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo 3 Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo 4 Veli-Pekka

Lisätiedot

PSYKIATRIAN TUTKIMUSSÄÄTIÖ SR NIMISEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT

PSYKIATRIAN TUTKIMUSSÄÄTIÖ SR NIMISEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT PSYKIATRIAN TUTKIMUSSÄÄTIÖ SR NIMISEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1. Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Psykiatrian Tutkimussäätiö sr, ruotsiksi Stiftelsen för Psykiatrisk Forskning sr, englanniksi Finnish

Lisätiedot

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen http://kesa.sporttisaitti.com Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen 28.06.2014 Päivitetty Lopputulokset 28.6.2014 20:46 Sarja M 1 54 MARKO HOLOPAINEN M PK 19 22 41 0 2 61 JUHA HEIKKILÄ M PK 20 18 38 1

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä presidentinvaalit tammikuussa 2018 toteutuivat, mutta

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten Kh 39 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 - - - - - Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Toimintakertomus 2003 liite

Toimintakertomus 2003 liite Toimintakertomus 2003 liite VALTUUSKUNTA Markku Savolainen, puheenjohtaja Marja Hyöty, varapuheenjohtaja Eeva Ahonen Olavi Airaksinen Hanna Ebeling Kaarle Franssilas Ritva Halila Jaakko Halonen H Tapio

Lisätiedot

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x

Lisätiedot

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, ,

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, , 1 Ma 25.3.2019 Kangasalan lukio Pekka Kannus, 0405047593, pekka.kannus@uta.fi Ratamestari Jere Ahonen, 050499845, jere.ahonen@live.com Matti Rintanen, 0405314599, matti.rintanen@gmail.com Harri Pajula

Lisätiedot

Sairaala Golf 25.7.-26.7.

Sairaala Golf 25.7.-26.7. Sivu 1 (7) 1. Keski-Suomen ks/sisätautiklinikka Nyman Kai 32 0 Sarasoja Taneli 37 0 Vänttinen Esko 30 0 Back Paula 41 0 3 PARASTA 110 0 YHTEENSÄ 110 2. Team Stadi Helsinki Rahikainen Eero 37 0 Puhakka

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk)

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk) TOHOLAMMIN KUNNAN TOIMIELIMET JA JÄSENET / EDUSTAJAT KUNTAYHTYMIEN YM. TOIMIELIMISSÄ 2013 2016 TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016 Harju Ulla-Riitta (sdp) II vpj. Hirvikoski Ville (kesk) Hylkilä Marja

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015

Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015 Suomen Kirjailijaliitto r.y. Sivu 1 (6) Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015 Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto Tunnustuspalkinto on annettu vuodesta 1949 lähtien

Lisätiedot

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TKEK = Työväen Kala- ja Eräkerho Kirkkonummi = Kirkkonummen Kala- ja Metsämiehet H-linna = Hämeenlinnan Kala ja Erä ry TEM = Tesoman Erämiehet ry TULOKSET

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

PM-LAITURIPILKKIKILPAILUN TULOKSET NUMMELAN VENERANTA

PM-LAITURIPILKKIKILPAILUN TULOKSET NUMMELAN VENERANTA PM-LAITURIPILKKIKILPAILUN TULOKSET NUMMELAN VENERANTA 1.9.2018 NUORET ALLE 12 V 1. ANNA ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 710 2. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 335 NUORET ALLE 15 V. 1. OSKARI USMAS

Lisätiedot

Yrityksen nimi Yhtiömuoto Y-tunnus Puhelinnumero Puhelinnumero Perustamisvuosi Yhtiön kotipaikka Fuusion tyyppi Fuusion tarkenne

Yrityksen nimi Yhtiömuoto Y-tunnus  Puhelinnumero Puhelinnumero Perustamisvuosi Yhtiön kotipaikka Fuusion tyyppi Fuusion tarkenne Yrityksen nimi LähiTapiola Itä Keskinäinen Vakuutusyhtiö Yhtiömuoto Keskinäinen vakuutusyhtiö Y-tunnus 22464420 E-mail juha.makinen@lahivakuutus.fi Puhelinnumero 0178211611 Puhelinnumero 0447211700 Perustamisvuosi

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 781 633 605 655 629 13146 (1653) 715 677 653 643 666 655 663 723 685 652 614 643 628 621 (597) (585) 605 (581) (574) 2. Härkönen Heikki PoRa 769 684 627 630 (580) 13117 (1623)

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Härkönen Heikki PoRa 641 769 684 627 630 13151 (1626) (580) 658 647 649 644 633 687 679 713 685 628 (578) (578) 682 645 629 (607) 614 607 (549) 2. Jäntti Raimo Atrium 609 781 633 605 655 13150

Lisätiedot

PANK ry:n toimielimet 2016

PANK ry:n toimielimet 2016 PANK ry:n toimielimet 2016 HALLITUS Ville Alatyppö ville.alatyppo@hel.fi Kuntaliitto/Helsingin kaupunki, pj. Lars Forstén lars.forsten@lemminkainen.com INFRA ry/asfalttijaosto/lemminkäinen Infra Oy, vpj

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 627 647 641 646 (512) 13262 (1593) (609) 781 633 (605) 655 629 715 677 653 643 666 655 663 723 685 652 (614) 643 628 (621) (597) (585) (605) (581) (574) 2. Härkönen Heikki

Lisätiedot

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä, ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Imatran Keilailuliitto ry veteraanisarja 2009

Imatran Keilailuliitto ry veteraanisarja 2009 Sivu 1 Joukkue Liitto Yhteensä O V T H KA Paras Ero Tilanne 1 6. 8164 15 7 1 7 544.27 610 2 12. 8151 15 11 0 4 543.40 658-13 3 1. 8151 15 10 1 4 543.40 623-13 4 4. 8091 15 7 1 7 539.40 629-73 5 3. 8087

Lisätiedot

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI 29.6.2019 NUORET ALLE 12 V 1. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 170 NUORET ALLE 15 V. 1. JERE KASTE NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 745 2. OSKARI URMAS

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013 Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 1. 0 1. Esa Luoma 88 2. 0 2. Kimmo Saarinen 84 3. 0 3. Hannu Haimi 80 4. 0 4. Petri Federley 79 5. 0 5. Pekka Pärssinen 78 6. 0 6. Päivi Jokinen 77 7. 0 Reetta Tuomainen

Lisätiedot

Hj-katsastus, Pohjois-Savo

Hj-katsastus, Pohjois-Savo Hj-katsastus, Pohjois-Savo Heinjoki, Kuopio, 11.06.2017 Yksilökilpailut Hirvikävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 80 Haapamäen

Lisätiedot

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44, Leppävirta 3 Heidi Korkalainen

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44, Leppävirta 3 Heidi Korkalainen Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45,37 6.8.2011 Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44,69 6.8.2011 Leppävirta 3 Heidi Korkalainen PieSa 41,15 26.6.2011 Leppävirta 4 Meri-Tuulia Kouhia LepU

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 633 605 655 629 715 12962 (1662) 677 653 643 666 655 663 723 685 652 614 643 628 621 597 (585) 605 (581) (574) 2. Härkönen Heikki PoRa 684 627 630 580 658 12928 (1623) 647

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat EDUSKUNTA RIKSDAGEN Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat 1991 2014 Valtiontilintarkastajat t ja varapuheenjohtajat valtiopäivittäin 1991 1991 Mattila, Kalevi /kesk 1992 Mattila,

Lisätiedot

1. Martti Silvennoinen Kiteen Eläkkeensaajat ry 2. Juhani Merjanen Haminanseudun Oloneuvokset ry 3. Voitto Voutilainen Polvijärven Eläkkeensaajat ry

1. Martti Silvennoinen Kiteen Eläkkeensaajat ry 2. Juhani Merjanen Haminanseudun Oloneuvokset ry 3. Voitto Voutilainen Polvijärven Eläkkeensaajat ry Sija Nimi Seura 1. Martti Silvennoinen Kiteen Eläkkeensaajat ry 2. Juhani Merjanen Haminanseudun Oloneuvokset ry 3. Voitto Voutilainen Polvijärven Eläkkeensaajat ry 4. Vesa Puotanen Suur-Lappeenrannan

Lisätiedot

1 ( 7 ) TENAN TUOPPI 2014 TULOKSET. Lyöntipeli HCP

1 ( 7 ) TENAN TUOPPI 2014 TULOKSET. Lyöntipeli HCP 1 ( 7 ) TENAN TUOPPI 2014 TULOKSET 17.9.2014 Lyöntipeli HCP # Pelaaja Seura OUT IN TOT Slope Tulos CBA +/- 1 Laahanen Reino VG 49 45 94 23 71-0.8 2 Aalto Timo VG 48 39 87 15 72-0.9 3 Martin Tuomo VG 45

Lisätiedot

Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna!

Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna! Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna! Ensi vuotta käynnistämme innolla vapaaehtoistoiminnan juhlavuotena. Kutsumme sinutkin mukaan yhteiseen

Lisätiedot

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka 19.02.2017 päivitetty 20.2.2017 klo 16.30 25 tikkaa MM 1. Hyyrynen Juha KLT 42 42 43 43 42 212 2. Järvinen Tarmo JST 39 44 42 43 40

Lisätiedot

päivitetty klo 8.50

päivitetty klo 8.50 Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka 18.2.2018 päivitetty 19.2.2018 klo 8.50 25 tikkaa MM 1. Tammi Aimo TurTi 45 43 45 39 39 211 2. Jäntti Reijo SST 46 37 40 42 43 208

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset Lista 1 ( 6 ) Oulu toimitukset 2012-10-19 1) K1 Alatalo Pertti Antero 2) K2 Alatalo Pertti Antero Alatalo Arto Tapio 3) K3 Teerinkoski Ritva Leena Teerinkoski Raimo Ilmari Ahonen Minna Maria Ahonen Marko

Lisätiedot

Y-tunnus 21744500 Siltakatu 4, Joensuu

Y-tunnus 21744500 Siltakatu 4, Joensuu Yrityksen nimi Pohjois-Karjalan Osuuspankki Yhtiömuoto Osuuspankki Y-tunnus 21744500 Osoite Siltakatu 4, Joensuu E-mail joensuu@op.fi Puhelinnumero 0102564201 Perustamisvuosi 2008 Yhtiön kotipaikka Joensuu

Lisätiedot

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 21.5.2017 päivitetty 21.5.2017 klo 22.15 MM 1. Lehtonen Seppo JST 45 36 41 44 44 210 2. Immonen Hannu KuTi 40 38 42 46 43 209 3. Fischer Jussi ATi 43 39 40 41

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Kajaanin kaupunginvaltuusto 2017-2021 Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi 2017-2021 valitut. Nimi Ääniä Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Hatva

Lisätiedot

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet 4.9.2018 Summa / Nro Nimi Yhteensä Mantila Jyrki 37 Kortet Hannu 31 Leinonen Asko 24 Sepponen Pekka 21 Sinisalo Tauno 21 Saarenheimo Kauko 19 Virta Asko 19

Lisätiedot

Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139.

Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139. Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan 24.3.2013. Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139. NU12 NU15 NU18 1. Issakainen Iida PKUK 656 g 2. Lintunen Riku PP 246 g 1. Väistö Jalmari

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 1. YLEISTÄ Keski Suomen Ekonomit ry. on v.1937 perustettu yhdistys, jonka tehtävänä on toimia korkeamman taloustieteellisen koulutuksen hankkineiden yhdyssiteenä toiminta alueellaan,

Lisätiedot

SKAL:n & Taksiliiton hiihtomestaruuskilpailut Tulostettu klo Sivu 1 STL 6v 1km Lähti : 3 Keskeytti : 0 Hylätty : 0

SKAL:n & Taksiliiton hiihtomestaruuskilpailut Tulostettu klo Sivu 1 STL 6v 1km Lähti : 3 Keskeytti : 0 Hylätty : 0 Tulostettu 12.03.16 klo 13.30.05 Sivu 1 STL 6v 1km 1 503 Savolainen Anni Kuopion Taksiautoilijat ry 17.35,9 0,0 2 504 Vepsäläinen Julianna Suonenjoen Taksiautoilijat r 20.29,5 +2.53,6 3 502 Juvani Iiris

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 677 653 643 666 655 11465 (1533) 663 723 685 652 614 643 628 621 597 585 605 581 574 2. Härkönen Heikki PoRa 647 649 644 633 687 11454 (1458) 679 713 685 628 578 578 682 645

Lisätiedot

Katsastus. Yksilökilpailut. Nilsiä,

Katsastus. Yksilökilpailut. Nilsiä, Katsastus Nilsiä, 01.02.2015 Yksilökilpailut M 1. Räisänen Heikki 8 PK 300 (30:25) 280 (-7m/+3m) 546 (91) 1126 2. Lemmetty Timo 11 Haapamäen hs 294 (31:24) 248 (-18m/-8m) 546 (91) 1088 3. Kajan Antti 1

Lisätiedot