EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAHINKO- VAKUUTUKSESTA. Asetus on tarkoitettu tulevan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2015.

Transkriptio

1 YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio/luonnos Hallitussihteeri Mari-Linda Harju-Oksanen EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAHINKO- VAKUUTUKSESTA 1 Ehdotuksen pääasiallinen sisältö Ympäristövahinkovakuutuksesta ehdotetaan annettavaksi uusi valtioneuvoston asetus. Uusi asetus korvaisi vuonna 1998 annetun valtioneuvoston asetuksen 717/1998 ympäristövahinkovakuutuksesta. Voimassaoleva asetus ehdotetaan kumottavaksi. Uudella asetuksella selkeytettäisiin vakuuttamisvelvollisuuden ulottuvuutta ja muutettaisiin korvauksen enimmäismääriä yleisen hintatason muutoksesta johtuen. Voimassaolevan asetuksen vakuuttamisvelvollisuuden alkamisaikaa ja valvontaa koskevia säännöksiä ei esitetä muutettaviksi. Ehdotetut muutokset ovat voimassaolevaan asetukseen nähden teknisluonteisia ja vähäisiä. Asetus on tarkoitettu tulevan voimaan 1 päivänä tammikuuta Nykyiset säännökset Pakollinen ympäristövahinkovakuutus on osa toissijaisia ympäristövastuujärjestelmiä. Vakuutuksesta maksetaan korvauksia tietyistä ympäristövahingoista sekä ympäristövahinkojen torjunnasta ja ennallistamisesta, jos vastuutaho osoittautuu maksukyvyttömäksi tai jos tämä on tuntematon tai tavoittamattomissa. Valtioneuvoston asetus ympäristövahinkovakuutuksesta (717/1998, jäljempänä ympäristövahinkovakuutusasetus) on säädetty ympäristövahinkovakuutuksesta annetun lain (81/1998, jäljempänä ympäristövahinkovakuutuslaki) valtuussäännösten nojalla. Ympäristövahinkovakuutuslain 2 :n mukaan sellaisella yksityisoikeudellisella yhteisöllä, jonka harjoittamaan toimintaan liittyy olennainen ympäristövahingon vaara tai jonka toiminta yleisesti aiheuttaa haittaa ympäristölle, on oltava vakuutus ympäristövahinkovakuutuslain mukaan korvattavan vahingon varalta. Vakuuttamisvelvollisuudesta säädetään tarkemmin asetuksella. Vakuutuksenottajia on Ympäristövakuutuskeskuksen vakuutustietokannan mukaan tällä hetkellä yhteensä noin Vakuuttamisvelvollista toimintaa täsmentävät säädösviittaukset asetuksen 1 :ssä ovat pääosin vanhentuneita. Ympäristövahinkovakuutusasetuksen 1 :n 1 momentin 1 kohdan mukaan vakuutuksen on velvollinen ottamaan sellainen yksityisoikeudellinen yhteisö, jolla on vesilain (264/1961) 10 luvun 24 tai 31 :n mukainen vesioikeuden lupa. Ympäristönsuojelulainsäädännön voimaan tulleessa uudistuksessa säädettiin ympäristönsuojelulaki (86/2000), johon otettiin vesilain (264/1961) 10 luvusta vesistön pilaantumisen ehkäisemistä koskeva sääntely. Samalla silloisen vesilain 10 luvusta kumottiin kysymyksessä olevat säännökset vesilain muuttamisesta annetulla lailla (88/2000). Vesilain 24 ja 31 :t on tässä yhteydessä kumottu. Vesilain 10 luvun 24 :ssä tarkoitettu vesistön pilaantumisen vaaraa aiheuttava toiminta ja jätevesien johtaminen, josta saattaa aiheutua vesistöä pienemmän uoman pi-

2 2 laantumista, edellyttävät nykyisin syyskuussa 2014 voimaan tulleen uuden ympäristönsuojelulain (527/2014) mukaista ympäristölupaa. Luvanvaraisuudesta säädetään ympäristönsuojelulain 27 :n 2 momentin 1 ja 2 kohdissa. Ympäristönsuojelulain 34 :n 1 momentin 4 kohdan mukaan lupahakemuksen ratkaisee valtion ympäristölupaviranomainen, kun kyse on ympäristönsuojelulain 27 :n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetusta vesistön pilaantumisen vaaraa aiheuttavista toiminnoista. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ratkaisee ympäristönsuojelulain 27 :n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetun jätevesien johtamista koskevan lupa-asian, jollei ympäristönsuojelulain 34 :stä muuta johdu. Vesilain (264/1961) 10 luvun 31 :ssä tarkoitetun toiminnan (eräiden aineiden päästäminen vesistöön tai viemäriin) luvanvaraisuudesta säädettiin vuonna 2000 annetun ympäristönsuojelulain 29 :ssä. Ainepäästöjen luvanvaraisuudesta säädettiin tarkemmin ympäristönsuojeluasetuksen (169/2000) 3 :ssä, joka koski vain asianomaisissa Euroopan yhteisön direktiiveissä tarkoitettuja päästöjä. Vuonna 2000 annettu ympäristönsuojelulaki (86/2000) ja ympäristönsuojeluasetus (169/2000) on kumottu. Uudessa ympäristönsuojelulaissa (527/2014) ei ole vesilain (264/1961) 10 luvun 31 :ää vastaavaa luvanvaraisuuden perustetta. Sääntelyn taustalla ollut direktiivi 76/464/ETY tiettyjen yhteisön vesiympäristöön päästettyjen vaarallisten aineiden aiheuttamasta pilaantumisesta on kumoutunut yhteisön vesipolitiikan puitteista annetun direktiivin 60/200/EY 22 artiklan nojalla , ja sen ovat korvanneet edellä mainitun yhteisön vesipolitiikan puitteista annetun direktiivin 16 artiklan nojalla säädetyt laatunormit. Direktiivin 16 artiklan täytäntöönpanemiseksi annetussa valtioneuvoston asetuksessa vesiympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista (1022/2006) säädetään tiettyjen aineiden päästökiellosta pintaveteen ja vesihuoltolaitoksen viemäriin sekä toisaalta ympäristönlaatunormeista tietyille aineille. Päästettäessä pintavesiin sellaisia aineita, joita päästökielto ei koske, arvioidaan toiminnan luvanvaraisuutta siten edellä mainittujen ympäristönsuojelulain 27 :n 2 momentin 1 ja 2 kohdan nojalla. Ympäristövahinkovakuutusasetuksen 1 :n 1 momentin 2 kohdan mukaan vakuuttamisvelvollisia ovat yksityisoikeudelliset yhteisöt, joilla on ympäristölupamenettelylain (735/1991) mukainen aluehallintoviraston myöntämä ympäristölupa tai siihen verrattava ympäristölupamenettelyasetuksen (772/1992) 1 :ssä tarkoitetun laitoksen ilmansuojeluilmoituksen tarkastamisratkaisu, joka on tehty ennen ympäristölupamenettelylain voimaantuloa voimassa olleiden ilmansuojelulain (67/1982) säännösten perusteella. Ympäristölupamenettelylaki on kumottu lailla ympäristönsuojelulainsäädännön voimaanpanosta (113/2000). Laissa säädettiin aikaisemman lainsäädännön nojalla annettujen päätösten voimassaolosta ja velvollisuudesta hakea ympäristölupaa. Ympäristölupavelvollisuudesta säädettiin ympäristönsuojelulaissa (86/2000). Vuonna 2000 annettu ympäristönsuojelulaki, samoin kuin ympäristönsuojelulainsäädännön voimaanpanosta annettu laki, on kumottu uudella ympäristönsuojelulailla (527/2014). Ympäristövahinkovakuutusasetuksen 1 :n 1 momentin 3 kohdan mukaan vakuuttamisvelvollisia yksityisoikeudellisia yhteisöjä ovat ne, joilla on kemikaalilain (744/1989) 32 :n 1 tai 2 momentissa tarkoitettu turvatekniikan keskuksen lupa; luvan saaneeseen toimintaan rinnastetaan myös sellainen toiminta, josta kemikaalilain 32 :n 2 momentin mukaan on tehty ilmoitus turvatekniikan keskukselle. Luvanvaraisuutta ja ilmoitusvelvollista toimintaa koskenut kemikaalilain (744/1989) 32 on kumottu lailla kemikaalilain muuttamisesta (391/2005). Terveydelle ja ympäristölle

3 3 3 Ehdotuksen sisältö vaarallisten kemikaalien teollista käsittelyä ja varastointia koskevat säännökset sisältyvät nykyisin vuonna 2005 säädettyyn lakiin vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta (390/2005, jäljempänä kemikaaliturvallisuuslaki). Vaarallisen kemikaalin laajamittaisen teollisen käsittelyn ja varastoinnin luvanvaraisuudesta säädetään kemikaaliturvallisuuslain 23 :ssä, jonka mukaan lupavelvollista on myös sellainen toiminta, joka aiemmin voimassa olleen kemikaalilain 32 :n mukaan oli keskisuurena toimintana ilmoitusvelvollista. Ympäristövahinkovakuutuslain 15 :ssä säädetään korvauksen enimmäismäärästä. Yhdestä vakuutustapahtumasta maksetaan korvausta enintään 5 miljoonaa euroa. Kahdesta tai useammasta saman vakuutuskauden aikana ilmoitetusta vakuutustapahtumasta maksetaan korvausta yhteensä enintään 8,5 miljoonaa euroa. Edellä mainittuja euromääriä voidaan muuttaa valtioneuvoston asetuksella, jos yleisen hintatason muutos antaa siihen aihetta taikka jos vakuutustoimintaa harjoittavien vakuutusyhtiöiden määrä tai riskinkantokyky olennaisesti muuttuu. Muutoksia korvausten enimmäismääriin ei ole tehty. Ympäristövahinkovakuutusjärjestelmän uudistamisen perusteita ja vaihtoehtoisia kehittämistapoja selvitettiin Suomen ympäristökeskuksen raportissa 21/2011 Pakollisen ympäristövakuutusjärjestelmän kehittäminen -välitilinpäätös ja vaihtoehtoiset polut tulevaisuuteen. Vakuutuksen ympäristövahinkovakuutuslaissa täsmennetyn soveltamisalan kapeus suhteessa käytännössä ilmenneisiin tapauksiin sekä vakuutusmaksujen ja -korvausten epäsuhta ovat korostaneet tarvetta järjestelmän kokonaisuudistukselle. Toissijaisten ympäristövastuujärjestelmien kehittämiseksi perustettiin työryhmä alkuvuodesta 2014 (YM034:00/2013). Työryhmän lokakuussa 2014 valmistuneessa mietinnössä YMra 23/2014 tarkasteltiin sekä ympäristövahinkovakuutusta että vakuutukselle vaihtoehtoisia tapoja toissijaisen ympäristövastuun järjestämiseksi. Toissijaisten vastuujärjestelmien kehittämisestä tehdään päätös aikaisintaan loppuvuodesta Mahdollisten uudistusten toteutumisaikataulu on toistaiseksi vielä auki. Voimassaolevan asetuksen vanhentuneisuus sekä vaatimus lainsäädännön selkeydestä ja täsmällisyydestä perustelevat asetuksen korvaamista uudella asetuksella odottamatta päätöstä siitä, miltä pohjalta toissijaisten vastuujärjestelmien kehittämistyötä jatketaan. Ehdotetut muutokset vakuuttamisvelvollisuuden tarkentamiseksi ja korvausten enimmäismäärien muuttamiseksi yleisen hintatason muutosten perusteella ovat luonteeltaan teknisiä ja vähäisiä. Muutokset selkeyttävät voimassaolevan lainsäädännön sisältöä ja yksinkertaistavat vakuuttamisvelvollisuuden arviointiperusteita. 1 Vakuuttamisvelvollinen toiminta Asetuksen vakuuttamisvelvollista toimintaa koskevan 1 :n 1 momentin säädösviittaukset päivitetään vastaamaan voimassaolevan lainsäädännön sisältöä. Vakuuttamisvelvollisuus täsmennetään uudessa ympäristönsuojelulaissa (527/2014) määritellyn ympäristölupavelvollisuuden ja kemikaaliturvallisuuslaissa (390/2005) määritellyn lupavelvollisuuden kautta. Vakuuttamisvelvollisuus kytkeytyy edellä mainituissa laeissa lupavelvolliseksi määritellyn toiminnan harjoittamiseen ei siihen, onko toiminnalla tosiasiassa asetuksessa mainittu lupa vai ei. Vakuuttamisvelvollisia ovat myös ne aiemman lainsäädännön nojalla myönnetyn luvan tai ilmoituksen perusteella

4 4 toimintaa harjoittavat yksityisoikeudelliset yhteisöt, jotka olisivat lupavelvollisia asetuksessa tarkoitettujen ympäristönsuojelulaissa tai kemikaaliturvallisuuslaissa määritellyin perustein, mutta jotka eivät ole olleet velvollisia hakemaan toiminnalleen uutta lupaa. Samoin vakuuttamisvelvollisia ovat ne yksityisoikeudelliset yhteisöt, jotka ovat laiminlyöneet luvan hakemisen. 1 :n 1 momentin 1 kohta Asetuksen 1 :n 1 momentin 1 kohdan mukaan ympäristövahinkovakuutuksen on velvollinen ottamaan sellainen yksityisoikeudellinen yhteisö, joka harjoittaa ympäristönsuojelulaissa (527/2014) tarkoitettua ympäristöluvanvaraista toimintaa, jota koskevan lupahakemuksen ratkaisee ympäristönsuojelulain 34 :n mukaan valtion ympäristölupaviranomainen. Vakuuttamisvelvollisuuden rajaaminen valtion ympäristölupaviranomaisen ratkaistavaksi kuuluviin lupa-asioihin perustuu siihen, että tarkoituksena on voimassaolevan asetuksen tapaan rajata ympäristövaikutuksiltaan vähäisemmät toiminnot pois vakuuttamisvelvollisuuden piiristä. Ympäristönsuojelulain mukaiseen lupavelvollisuuteen sekä siihen, kuuluuko lupa-asia valtion vai kunnan lupaviranomaisen ratkaistavaksi, tehtiin eräitä tarkennuksia ympäristönsuojelulain kokonaisuudistuksen yhteydessä vuonna Vakuuttamisvelvollisuus määräytyy näiden lupavelvollisuuteen ja toimivallan jakoon tehtyjen muutosten mukaisesti. Ympäristöluvan tarpeesta säädetään ympäristönsuojelulain 27 :ssä. Luvanvaraisuudesta pohjavesialueilla säädetään ympäristönsuojelulain 28 :ssä. Pykälässä säädetyin perustein luvanvaraisia ovat esimerkiksi rekisteröintimenettelyyn muutoin kuuluvat energiantuotantolaitokset tai kemiallisen pesulat. Ympäristönsuojelulain 29 :ssä säädetään toiminnan olennaisen muuttamisen luvanvaraisuudesta, 30 :ssä rekisteröitävän toiminnan luvanvaraisuudesta, 31 :ssä poikkeuksista luvanvaraisuuteen toiminnan koeluontoisuuden perusteella, 32 :ssä poikkeuksista eräiden jätteen käsittelytoimintojen luvanvaraisuudesta ja 33 :ssä poikkeuksista luvanvaraisuuteen puolustusvoimien toiminnoissa. Uuden ympäristönsuojelulain säätämisen myötä luvanvaraisuudesta on poistettu esimerkiksi ovi- ja ikkunatehtaat ja leipomot. Vähennykset kohdistuivat lähinnä kunnan lupaviranomaisen toimivaltaan kuuluviin laitoksiin. Luvanvaraisuuteen lisättiin enintään 10 ha:n turvetuotantoalue ja mineraaliöljytuotteita valmistava tehdas, jonka tuotantokapasiteetti on vähintään t/a. Lisäksi ympäristönsuojelulain luvanvaraisuutta täsmentävään laitosluetteloon on tehty eräitä toimialakohtaisia muutoksia. Esimerkiksi eräiden toimintojen luvanvaraisuutta määrittäviä kapasiteettirajoja on muutettu. Laitosluetteloon tehdyt poistot vähensivät luvanvaraisia laitoksia yhteensä arviolta Niiden toimintojen ympäristövaikutukset, joiden lupakynnystä nostettiin, arvioitiin niin vähäisiksi, että lupamenettelystä voitiin luopua vaarantamatta ympäristönsuojelun tasoa. Uudet kapasiteettikynnykset vähensivät luvanvaraisia laitoksia arviolta enintään muutamia kymmeniä. Luvanvaraisten laitosten luetteloon lisättäväksi ehdotettujen toimintojen ja lupakynnyksen laskun seurauksena lisääntyvien laitosten määräksi on arvioitu Näistä noin 90 prosenttia on alle 10 hehtaarin turvetuotantoalueita ja loput lähinnä elintarvike- ja rehuteollisuuden yksiköitä (HE 214/2014). Turvetuotantoalueet kuuluvat valtion lupaviranomaisen toimivaltaan ja siten myös vakuuttamisvelvollisuuden piiriin. Toimivallan jaosta elintarvike- ja rehuteollisuutta koskevissa lupa-asioissa ks. ympäristönsuojeluasetus.

5 5 Ympäristönsuojelulain mukaan luvanvaraista toimintaa harjoittava yksityisoikeudellinen yhteisö on velvollinen ottamaan ympäristövahinkovakuutuksen, kun luvan myöntäminen kuuluu valtion ympäristölupaviranomaisen toimivaltaan. Valtion ympäristölupaviranomaisen ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen välisestä toimivaltajaosta ympäristölupa-asioissa säädetään ympäristönsuojelulain 34 :ssä. Pykälä vastaa suurimmaksi osaksi vanhan ympäristönsuojelulain (86/2000) lupaviranomaisten toimivaltaa määrittävää 31 :ää (HE 215/2013), jossa puolestaan valtion lupaviranomaisten ja kunnan lupaviranomaisen toimivallan jako vastasi pääpiirteissään ympäristölupamenettelylain (735/1991) ja vesilain (264/1961) mukaista jakoa (HE 84/1999). Ympäristönsuojelulain 21 :n mukaan valtion ympäristölupaviranomaisena toimii aluehallintovirasto. Valtion ympäristölupaviranomaisen toimivaltaan kuuluvista asioista säädetään tarkemmin ympäristönsuojeluasetuksella (713/2014). Valtion ympäristölupaviranomaisen toimivaltaan kuuluvat lupa-asiat kuvataan toimintakohtaisesti ympäristönsuojelulain liitteen 1 taulukossa 1. Liitteen 1 taulukossa 2 luetellut toiminnat kuuluvat joko valtion ympäristölupaviranomaisen tai kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen toimivaltaan. Voimassa olevaa ympäristönsuojeluasetusta edeltäneeseen ympäristönsuojeluasetukseen (169/2000) verrattuna valtion ja kunnan lupaviranomaisten toimivaltajakoa on muutettu siten, että mahdollisuuksien mukaan samaan toimialaan liittyvät toiminnat käsitellään samassa viranomaisessa. Näin ollen erilliset sahalaitokset, viilutehtaat, pesuaineita valmistavat tehtaat sekä eräitä vaarallisia orgaanisia liuottimia pintojen puhdistamisessa käyttävät toiminnat käsitellään jatkossa valtion lupaviranomaisessa. Näiden toimintojen harjoittajat ovat myös vakuuttamisvelvollisia. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen toimivaltaan ja siten pois vakuuttamisvelvollisuuden piiristä siirrettiin autopurkamot. Lisäksi eräiden jätteenkäsittelytoimintojen vuosittaisia käsittelymääriä korotettiin nykyisestä. Ympäristönsuojelulain uusi säännös toimivallan siirrosta tietyssä lupa-asiassa valtion ympäristölupaviranomaiselta kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle ei vaikuta vakuuttamisvelvollisuuden ulottuvuuteen. Vakuuttamisvelvollisuus arvioidaan sen mukaan, minkä viranomaisen ratkaistavaksi lupahakemus kuuluu ympäristönsuojelulain 34 :n mukaan. Toimivallan siirrosta säädetään ympäristönsuojelulain 38 :ssä. Siirrolla parannetaan toiminnan tehokkuutta tai aikaansaadaan tasapainoinen työnjako ympäristönsuojelulain lupaviranomaisten kesken, minkä ei tule vaikuttaa velvollisuuteen ottaa ympäristövahinkovakuutus. Vastaavasti vakuuttamisvelvollisuus ei ulotu sellaiseen toimintaan, jota koskevan lupahakemuksen ratkaisu on siirretty kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta valtion ympäristölupaviranomaiselle ympäristönsuojelulain 36 :n 2 momentin nojalla esimerkiksi siksi, että asia vaatii sellaista asiantuntemusta, jota kunnassa ei voida saada. Lupavelvollisuuteen ja viranomaisten toimivaltaan lupa-asioissa tehdyistä muutoksista on saatavilla lisätietoa uuden ympäristönsuojelulain ja -asetuksen valmisteluaineistoista sekä ympäristönsuojelulain uudistuksen toimeenpanotyön yhteydessä laadituista selvityksistä, ohjeista ja oppaista. 1 :n 1 momentin 2 kohta Asetuksen 1 :n 1 momentin 2 kohdan mukaan ympäristövahinkovakuutuksen on velvollinen ottamaan sellainen yksityisoikeudellinen yhteisö, joka harjoittaa vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta (390/2005) annetun lain

6 6 23 :n mukaan luvanvaraista toimintaa. Vakuuttamisvelvollisuuden kannalta merkittävä ero kemikaaliturvallisuuslain 23 :n ja voimassa olevassa asetuksessa tarkoitetun kemikaalilain (744/1989) 32 :n välillä on se, että kemikaalilaki koski eräin poikkeuksin vain terveydelle ja ympäristölle vaarallisten kemikaalien käsittelyä. Kemikaaliturvallisuuslain soveltamisala on tältä osin laajempi. Kemikaaliturvallisuuslain 23 koskee kaikkia vaarallisia kemikaaleja eli lisäksi myös palo- ja räjähdysvaarallisia kemikaaleja. Ympäristövahinkovakuutusta on kuitenkin vakiintuneesti edellytetty kaikilta kemikaaliturvallisuuslain 23 :n nojalla lupavelvollisilta toimijoilta. Vakuuttamisvelvollisuus määritellään uudessa asetuksessa tämän mukaisesti. 1 :n 2 momentti Vakuuttamisvelvollisuutta rajataan asetuksen 1 :n 2 momentissa voimassaolevaa asetusta vastaavasti. Voimassaolevan asetuksen 1 :n 2 momentin 2 kohdan mukaan vakuuttamisvelvollisuus ei koske saastuneen alueen puhdistamista. Ilmaus muutetaan ympäristönsuojelulain nykyisen termistön mukaisesti pilaantuneen alueen puhdistamiseksi. 2 Vakuuttamisvelvollisuuden alkamisaika Ei muutoksia voimassaolevaan asetukseen verrattuna. 3 Valvonta Ei muutoksia voimassaolevaan asetukseen verrattuna. 4 Korvauksen enimmäismäärä Asetuksen uudella 4 :llä muutetaan ympäristövahinkovakuutuslain 15 :n 1 momentissa tarkoitettuja korvauksen enimmäismääriä ympäristövahinkovakuutuslain 15 :n 3 momentissa tarkoitetusta yleisen hintatason muutoksesta johtuen. Yleisen hintatason muutosta on arvioitu Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksillä. Korvauksen enimmäismäärien päivitys euromääräisiksi tuli voimaan vuonna 2002 (HE 102/2001), joten tarkasteltavana ajanjaksona ovat vuodet Kuluttajahintaindeksin muutos tällä ajanjaksolla on 20,8 %. Korvausten enimmäismäärien kannalta tämä tarkoittaa sitä, että yhdestä vakuutustapahtumasta maksettavia korvauksia voidaan korottaa 5 miljoonasta eurosta euroon. Korvauksia kahdesta tai useammasta saman vakuutuskauden aikana ilmoitetusta vakuutustapahtumasta voidaan korottaa 8,5 miljoonasta euroon. Asetuksessa säädetään uusista korvauksen enimmäismääristä tämän mukaisesti pyöristämällä summat alaspäin lähimpään tasalukuun. Yhdestä vakuutustapahtumasta maksetaan korvausta enintään 6 miljoonaa euroa. Kahdesta tai useammasta saman vakuutuskauden aikana ilmoitetusta vakuutustapahtumasta maksetaan korvausta yhteensä enintään 10 miljoonaa euroa. 5 Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset Pykälässä säädetään asetuksen voimaantulosta. Asetus on tarkoitettu tulevan voimaan 1 päivänä tammikuuta Vakuuttamisvelvollisuuden täsmentäminen asetuksen 1 :ssä muuttaa vähäisissä määrin vakuuttamisvelvollisten piiriä. Muutokset tulevat voimaan heti, kun asetus tulee voimaan. Valtaosa voimassaolevan asetuksen mukaan vakuuttamisvelvollisista

7 7 yksityisoikeudellisista yhteisöistä on vakuuttamisvelvollisia myös uuden asetuksen mukaan. Ne yksityisoikeudelliset yhteisöt, jotka eivät enää ole vakuuttamisvelvollisia, voivat luopua vakuutuksesta. Ne ennen tämän asetuksen voimaantuloa toimintansa aloittaneet yksityisoikeudelliset yhteisöt, jotka eivät ole voimassaolevan asetuksen mukaan vakuuttamisvelvollisia, mutta uuden asetuksen mukaan ovat, ovat velvollisia ottamaan vakuutuksen 31 päivänä joulukuuta 2015 mennessä. Korvauksen enimmäismäärät ovat vakuutuskausi- eli kalenterivuosikohtaisia. Laki tulee voimaan kalenterivuoden 1. päivänä. Myös korvauksen enimmäismäärien päivitys tulee voimaan heti. Asetuksen 5 :n 4 momentin mukaan ennen asetuksen voimaantuloa harjoitetusta toiminnasta johtuneen vahingon korvaamiseen sovelletaan kuitenkin ympäristövahinkovakuutuslain (81/1998) 15 :n 1 momentissa tarkoitettuja korvauksen enimmäismääriä, vaikka vahinko ilmenisi asetuksen voimaantulon jälkeen. Ympäristövahinko saattaa ilmetä vasta pitkän ajan kuluttua siitä, kun vahinkoon johtanut päästö tai muu vahingon aiheuttanut tapahtuma on sattunut. Tästä syystä vahingon ilmenemisen hetki ei olisi ratkaiseva vakuutuskorvausten enimmäismäärien kannalta. Jos ennen asetuksen voimaantuloa alkanut toiminta jatkuu asetuksen voimaantulon jälkeen, sovelletaan korvausten korotettuja enimmäismääriä niihin vahinkoihin, joiden syynä on asetuksen voimaantulon jälkeinen toiminta. Asetuksella kumotaan asetus ympäristövahinkovakuutuksesta (717/1998). 4 Ehdotuksen vaikutukset Asetuksella selvennetään ja täsmennetään vakuuttamisvelvollisuuden ulottuvuutta. Vakuuttamisvelvollisia ovat yksityisoikeudelliset yhteisöt, joiden toimintaa varten on myönnetty valtion ympäristölupaviranomaisen myöntämä ympäristölupa tai kemikaaliturvallisuuslain mukainen lupa. Valtion ympäristölupaviranomaisen myöntämän ympäristöluvan varassa toimintaa harjoittaa noin 6700 toimijaa. Kemikaaliturvallisuuslain mukaan lupavelvollisia kemikaaliturvallisuuslaitoksia on noin 700, jotka ovat pääsääntöisesti myös ympäristölupavelvollisia. Vakuutuksenottajia on Ympäristövakuutuskeskuksen vakuutustietokannan perusteella nykyisellään noin Eroa lupavelvollisten ja vakuutuksenottajien määrissä selittää se, että vakuuttamisvelvollisuus on rajattu koskemaan yksityisoikeudellisia yhteisöjä. Lisäksi yhdellä vakuuttamisvelvollisella toimijalla voi olla useita, eräissä tapauksissa jopa useita kymmeniä, ympäristölupia. Eroa lupavelvollisten ja vakuutuksenottajien määrissä selittävät kuitenkin myös vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönnit. Asetuksen vakuuttamisvelvollisuutta koskevan säännöksen vanhentuneisuus ja tästä johtuva epäselvyys vakuuttamisvelvollisuuden ulottuvuudessa on osaltaan saattanut vaikuttaa lainsäädännön toimeenpanoon. Vakuuttamisvelvollisuuden täsmentämisen yrityskohtaiset taloudelliset vaikutukset riippuvat yrityksen aiemmin mahdollisesti maksamien tai tulevaisuudessa maksettavaksi tulevien vakuutusmaksujen suuruudesta. Esimerkiksi autopurkamoiden ympäristöluvat ratkaistaan uuden ympäristönsuojelulain mukaan kunnissa eli autopurkamot eivät enää ole vakuuttamisvelvollisia. Alle 10 hehtaarin turvetuotantoalueilta edellytetään puolestaan jatkossa valtion ympäristölupaviranomaisen myöntämää ympäristölupaa. Turvetuotantoa koskevien vakuutusmaksujen voidaan arvioida jäävän alhaisiksi, kun otetaan huomioon, että Ympäristövakuutuskeskuksen vakuutustietokannan 62 turvetuotantoon liittyvästä vakuutuksesta 57 on sellaisia, jotka maksavat vakuutuksesta minimimaksua. Näiden vakuuttamisvelvollisten vakuutusmaksut veroineen ovat

8 8 noin 200 euroa/vuosi. Vakuutusyhtiöiden vakuutusmaksukertymän tai vakuutusten hallinnoinnin kannalta muutokset vakuuttamisvelvollisuuteen eivät ole merkittäviä, ja muutosten vaikutukset julkiseen talouteen konkretisoituvat lähinnä vakuutusmaksuverotulon vähäisinä muutoksina. Muutokset vakuuttamisvelvollisten määrissä eivät myöskään ole niin merkittäviä, että niillä olisi muita viranomaistoimintaan ulottavia vaikutuksia kuin se, että vakuuttamisvelvollisuuden täsmentämisen voidaan olettaa helpottavan vakuuttamisvelvollisuuden valvontaa ELY-keskuksissa. Vakuuttamisvelvollisuuden määrittelyyn voimassaolevan lainsäädännön kautta ei liity merkittäviä ympäristö- tai muita yhteiskunnallisia vaikutuksia. Korvausten enimmäismäärien muuttaminen yleisen hintatason muutoksia vastaavasti on asetukseen tehtävä teknisluonteinen päivitys. Korvausten enimmäismääriä ei ole aiemmin muutettu. Vakuutusyhtiöiden kannalta korvausten enimmäismäärien nostaminen kasvattaa tältä osin vakuutettavaa riskiä ja saattaa johtaa vakuutusmaksujen korottamiseen muutosta vastaavasti. Yksittäisen maksuvelvollisen vakuutusmaksu on yksilöllinen ja perustuu kyseisen toimijan liiketoiminnan laajuuteen ja toimintaan liittyvään ympäristöriskiin. Korvausten enimmäismäärien nostaminen vaikuttaa julkiseen talouteen siltä osin, kuin se vähentää toissijaisissa ympäristövastuutilanteissa valtion maksettavaksi jääviä ympäristövahinkoihin liittyviä kustannuksia. Näitä kustannuksia aiheutuu nykykokemuksen mukaan melko vähän, joskin heikko taloustilanne ja viimeaikaiset kokemukset toissijaisista vastuutilanteista indikoivat, että kustannuksia voi tulevaisuudessa ilmetä enemmän. Vakuutuksesta on järjestelmän voimassaolon aikana eli vuodesta 1999 lukien maksettu korvauksia neljässä eri tapauksessa. Korvauksia on maksettu yhteensä noin euroa. Toiminnanharjoittajien yhteenlasketut vakuutusmaksut tältä ajalta ovat yltäneet noin 46 miljoonaan euroon, josta vakuutusyhtiöt ovat saaneet vakuutusmaksutuloa noin 36 miljoonaa euroa ja valtio vakuutusmaksuveroa noin 10 miljoonaa euroa. Korvausten enimmäismäärien nostamisella ei ole vaikutusta viranomaisten toimintaan ja menettelytapoihin. Enimmäismäärien nostamisen ympäristövaikutukset konkretisoituvat vakuutuksesta katettavina ympäristövahinkojen torjunta- ja ennallistamiskustannuksina. Korvausten enimmäismäärien nostaminen parantaa vahingonkärsijöiden asemaa toissijaisissa vastuutilanteissa. 5 Ehdotuksen valmistelu Asetusehdotus on valmisteltu virkatyönä. Se on ollut lausunnolla toimialajärjestöissä, Ympäristövakuutuskeskuksessa ja keskeisillä viranomaisilla. Asetusehdotus ei ole ollut laintarkastuksessa oikeusministeriössä valmistelun kiireellisyydestä johtuen. Asetus on tarkoitettu tulevan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2015, jotta muutokset korvausten enimmäismääriin voidaan panna toimeen vuonna Ehdotuksen voimaantulo Asetus ehdotetaan tulevan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2015.