AKROBATIAVOIMISTELUN LUOKKAJÄRJESTELMÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AKROBATIAVOIMISTELUN LUOKKAJÄRJESTELMÄ"

Transkriptio

1 AKROBATIAVOIMISTELUN LUOKKAJÄRJESTELMÄ Luokkasarjojen ohjeet Päivitetty Kaikki luokat Kilpailu 1. Voimistelija voi osallistua kilpailussa yhteen luokkaan yhden kokoonpanon osana, tai kahteen eri luokkaan kahden eri kokoonpanon osana. 2. Missään luokissa ei ole ikärajoja. 3. Akrobatiavoimistelussa ei ole luokkanousupisteitä, vaan voimistelija saa aloittaa mistä luokasta haluaa. Edelliseen luokkaan palaaminen on mahdollista. 4. Luokkasarjataulukoista otetuissa liikkeissä saa valita, mihin suuntaan kasvot osoittavat liikettä suorittaessa. Kasvojen suunta on määrätty, jos se on kuvassa osoitettu poninhännällä. 5. Kaikki liikkeet tulee suorittaa kuvien mukaisesti, esimerkiksi koukkupito-liikkeen tilalla ei saa tehdä haarakulmanojaa. 6. Jokaisesta osallistuvasta seurasta on ilmoitettava vähintään yksi tuomari. Jos seurasta osallistuu yli 10 voimistelijaa, pyydetään seuraa ilmoittamaan kaksi tuomaria. 7. Tuomarilla tulee olla voimassaoleva akrobatiavoimistelun kansallinen tuomarikortti. Arvostelun turvaamiseksi, päätuomari voi poikkeustilanteessa sallia lajin tuntevan henkilön toimia arvostelutuomarina, taiteellisena tuomarina tai päätuomarin avustajana, vaikka henkilöllä ei ole voimassa olevaa tuomarikorttia. 8. Voimistelijalla tulee olla luokkaan vaadittava lisenssi. 9. Kilpailuasujen kohdalla noudatetaan FIG:n sääntöjä Code of Points. Kilpailuasuna tulee käyttää voimistelupukua. Pukujen on oltava samanlaiset. Shortsit tai muut housut eivät kuulu kilpaluasuun. Alusvaatteet eivät saa näkyä kilpailusuorituksen aikana. 10. Voimistelijat ojentavat tuomaristolle ja yleisölle ylituomarin merkin jälkeen, ennen kuin astuvat kisakanveesille. Ojennukset tulee tehdä myös ennen alkuasentoon menemistä, sekä loppuasennon jälkeen.

2 Päivitetty Luokka 1, Voimistelu Asema 1. Asemalla ei ole ikärajoja, mutta se on suunnattu vuotiaille. 2. Ohjelmana voi käyttää valmiita Akrostartti tai AkroTähti -sarjoja. Ohjelman voi myös sommitella itse, käyttäen avoimen sarjan tai luokkasarjojen liikkeitä. 3. Ohjelman voi esittää liikesarjana matolla (kuten Akrostartti), tai käyttää koko kanveesialuetta (12 m x 12 m). 4. Ohjelman voi esittää musiikkiin tai ilman musiikkia. 5. Ohjelma voi olla pari-, trio-, nelikko- tai ryhmäesitys. 6. Arvit antavat kirjallisen palautteen voimistelijoiden ohjaajalle. 7. Voimistelijalla tulee olla Voimistelupassi. 8. Luokka 1 voidaan järjestää luokkakilpailujen yhteydessä.

3 Päivitetty Luokka 2 parit ja triot Ohjelman rakenne 1. Luokassa kilpaillaan esittämällä yksi yhdistetty ohjelma. Ohjelma esitetään musiikkiin 12 m x 12 m kanveesilla tai joustokanveesilla. Ohjelman maksimipituus on 2 min. 2. Vaikeusliikkeet valitaan luokkasarjataulukoista ja ne yhdistetään koreografialla kokonaisuudeksi. Ohjelman tulee sisältää: A) yhteensä 6 erilaista pari- tai trioliikettä seuraavasti: - 4 nostoa ja 2 heittoa tai 3 nostoa ja 3 heittoa tai 2 nostoa ja 4 heittoa - elementit saa valita taulukosta vapaavalintaisesti, mutta yhdeltä vaakariviltä saa valita korkeintaan 2 elementtiä B) yhteensä 4 yksilöliikettä, yksi joka vaakariviltä - jokaisen voimistelijan täytyy suorittaa yksilöliike jokaisesta yksilöliikekategoriasta (tasapaino, notkeus, ketteryys ja tumbling) - saman yksilöliikekategorian liikkeet tulee suorittaa samaan aikaan - yksilöliikkeet voi valita myös FIG:n taulukosta Table of Difficulty, jolloin myös tulee suorittaa yksi yksilöliike jokaisesta yksilöliikekategoriasta Ohjelman arvostelu 1. Luokassa 2 ei ole vaikeusarvoja. 2. Loppupistemäärä lasketaan seuraavasti: E-piste (suorituspuhtaus) + A-piste (taiteellisuus) päätuomarin vähennykset. Ohjelman maksimipistemäärä on Jokaisesta puuttuvasta pari- tai ryhmäelementistä tai yksilöelementistä tulee 1 pisteen vähennys. 4. Arvostelu tapahtuu FIG:n kansainvälisten sääntöjen, Code of Pointsin, mukaisesti. Kilpailukortti 1. Pari- ja ryhmäliikkeet sekä yksilöliikkeet tulee merkitä kilpailukorttiin siinä järjestyksessä kuin ne ohjelmassa suoritetaan. 2. Pari- tai trioliikkiestä ja yksilöliikkeistä merkitään liikkeen kuva ja sen alle liikkeen koodi (vaaka- ja pystyrivi, esim. A2). Table of Difficultystä otetuista liikkeistä merkitään liikkeen kuva, sivunumero ja liikkeen koodi. 3. Ohjelmassa voi suorittaa muitakin liikkeitä, mutta kilpailukorttiin tulee merkitä vain luokassa vaadittavat liikkeet. Tekniikkatuomarit kuitenkin arvostelevat jokaisen liikkeen.

4 A LUOKKA 2 PARIT Päivitetty B C D E F G tasa- paino H notkeus I ketteryys J tumbling

5 A LUOKKA 2 TRIOT Päivitetty B C D E F G tasa- paino H notkeus I ketteryys J tumbling

6 Luokka 3 parit ja triot Päivitetty Ohjelman rakenne 1. Luokassa kilpaillaan esittämällä yksi yhdistetty ohjelma. Ohjelma esitetään musiikkiin 12 m x 12 m kanveesilla tai joustokanveesilla. Ohjelman maksimipituus on 2 min. 2. Vaikeusliikkeet valitaan luokkasarjataulukoista ja ne yhdistetään koreografialla kokonaisuudeksi. Ohjelman tulee sisältää: A) yhteensä 6 pari- tai trioliikettä seuraavasti: - kaksi nostoa eri riveiltä A-C ja kaksi heittoa eri riveiltä D-F - yksi vapaavalintainen nosto ja yksi vapaavalintainen heitto jäljelle jääneiltä riveiltä tai FIG:n taulukosta World Age Group Rules tai Table of Difficulty - taulukoista AG tai ToD valitut likkeet ovat vaikeusarvoltaan 0,2 B) yhteensä 4 yksilöliikettä, yksi joka vaakariviltä - jokaisen voimistelijan täytyy suorittaa yksilöliike jokaisesta yksilöliikekategoriasta (tasapaino, notkeus, ketteryys ja tumbling) Ohjelman arvostelu 1. Loppupistemäärä lasketaan seuraavasti: D-piste (vaikeus) päätuomarin vähennykset + E-piste (suorituspuhtaus) + A-piste (taiteellisuus). Ohjelman maksimipistemäärä on Jokaisesta puuttuvasta pari- tai ryhmäelementistä tai yksilöelementistä tulee 1 pisteen vähennys. 3. Arvostelu tapahtuu FIG:n kansainvälisten sääntöjen, Code of Pointsin, mukaisesti. Kilpailukortti 1. Pari- ja ryhmäelementit sekä yksilöelementit tulee merkitä kilpailukorttiin siinä järjestyksessä kuin ne ohjelmassa suoritetaan. 2. Pari- tai trioelementeistä merkitään liikkeen kuva, koodi (vaaka- ja pystyrivi, esim. A2), sekä vaikeusarvo (esim. 0,1). Table of Difficultystä otetuista liikkeistä merkitään liikkeen kuva, vaikeusarvo, sivunumero ja liikkeen koodi. 3. Ohjelmassa voi suorittaa muitakin liikkeitä, mutta kilpailukorttiin tulee merkitä vain luokassa vaadittavat liikkeet. Tekniikkatuomarit kuitenkin arvostelevat jokaisen liikkeen.

7 LUOKKA 3 PARIT Päivitetty ,0 2 0,0 3 0,1 4 0,1 5 0,2 (AG tai ToD) 6 0,2 (AG tai ToD) A B C D E F 1 0,0 2 0,1 3 0,2 G tasapaino H notkeus I ketteryys J tumbling 2 Category 1 Static holds and strength, vaikeus V1 Category 1 Flexibilities, vaikeus V1 Category 1 Agilities, vaikeus V1 Category 2 Tumbling, vaikeus V1 Category 1 Static holds and strength, vaikeus V2 à Category 1 Flexibilities, vaikeus V2 à Category 1 Agilities, vaikeus V2 à Category 2 Tumbling, vaikeus V2 à

8 Päivitetty LUOKKA 3 TRIOT A 1 0,0 2 0,0 3 0,1 4 0,1 5 0,2 (AG tai ToD) 6 0,2 (AG tai ToD) B C D E F G tasapaino 1 0,0 2 0,1 3 0,2 Table of Difficulty Individual Elements: Category 1 Static holds and strength, vaikeus V1 Category 1 Static holds and strength, vaikeus V2 à 2 H notkeus Table of Difficulty Individual Elements: Category 1 Flexibilities, vaikeus V1 Category 1 Flexibilities, vaikeus V2 à I ketteryys Table of Difficulty Individual Elements: Category 1 Agilities, vaikeus V1 Category 1 Agilities, vaikeus V2 à

9 J tumbling Table of Difficulty Individual Elements: Category 2 Tumbling, vaikeus V1 Päivitetty Category 2 Tumbling, vaikeus V2 à Avoin luokka Ohjelman rakenne 1. Luokassa kilpaillaan esittämällä yksi yhdistetty ohjelma. Ohjelma esitetään musiikkiin 12 m x 12 m kanveesilla tai joustokanveesilla. Ohjelman maksimipituus on 2 min. 2. Vaikeusliikkeet saa valita vapaasti ja ne yhdistetään koreografialla kokonaisuudeksi. Ohjelman tulee sisältää: A) yhteensä 6 pari- tai trioelementtiä - elementit saa valita vapaasti avoimen luokan, luokan 2 ja luokan 3 luokkasarjataulukosta sekä FIG:n taulukosta Table of Difficulty B) yhteensä 2-4 yksilöelementtiä - elementit saa valita vapaasti luokkasarjataulukoista tai FIG:n taulukosta Table of Difficulty Ohjelman arvostelu 1. Avoimessa luokassa ei ole vaikeusarvoja. 2. Loppupistemäärä lasketaan seuraavasti: E-piste (suorituspuhtaus) + A-piste (taiteellisuus) päätuomarin vähennykset. Ohjelman maksimipistemäärä on Jokaisesta puuttuvasta pari- tai ryhmäelementistä tai yksilöelementistä tulee 1 pisteen vähennys. 4. Arvostelu tapahtuu FIG:n kansainvälisten sääntöjen, Code of Pointsin, mukaisesti. Kilpailukortti 1. Pari- ja ryhmäelementit sekä yksilöelementit tulee merkitä kilpailukorttiin siinä järjestyksessä kuin ne ohjelmassa suoritetaan. 2. Pari- tai trioelementeistä merkitään liikkeen kuva ja koodi (vaaka- ja pystyrivi, esim. A2). 3. Yksilöelementeistä merkitään liikkeen kuva, sivunumero ja koodi. 4. Ohjelmassa voi suorittaa muitakin liikkeitä, mutta kilpailukorttiin tulee merkitä vain luokassa vaadittavat liikkeet. Tekniikkatuomarit kuitenkin arvostelevat jokaisen liikkeen.

10 Päivitetty AVOIN LUOKKA PARIT A B C * D * E F ** * nuolella merkittyyn kohtaan liitetään omavalintainen liike ** voltti taaksepäin

11 Päivitetty AVOIN LUOKKA TRIOT A B C * D * E * F ** * nuolella merkittyyn kohtaan liitetään omavalintainen liike ** voltti taaksepäin Merkkien selitykset: kuperkeikka eteenpäin valsetti eli vauhtihyppy kuperkeikka taaksepäin hyppy/lento ylöspäin (180 = puolikierre, 360 = kokokierre) kärrynpyörä

12 Päivitetty FIG Age Group * Ohjelman sisältö: FIG Age Group liiketaulukko * Säännöt: FIG World Age Group Competition Rules ja Code of Points FIG Age Group * Ohjelman sisältö: FIG Table of Difficulty * Säännöt: FIG World Age Group Competition Rules ja Code of Points FIG Age Group * Ohjelman sisältö: FIG Table of Difficulty * Säännöt: FIG World Age Group Competition Rules ja Code of Points FIG Seniorit * Ohjelman sisältö: FIG Table of Difficulty * Säännöt: FIG Code of Points

päivitetty AKROBATIAVOIMISTELU SM KILPAILUT SÄÄNNÖT

päivitetty AKROBATIAVOIMISTELU SM KILPAILUT SÄÄNNÖT AKROBATIAVOIMISTELU SM KILPAILUT SÄÄNNÖT 1. KILPAILU 1.1 Kilpailu järjestetään kahdessa luokassa: Parit ja Triot. Parien luokkaan voivat osallistua naisten parit, sekaparit sekä miesten parit. Trioihin

Lisätiedot

AKROBATIAVOIMISTELU SM KILPAILU 2016 PARIT

AKROBATIAVOIMISTELU SM KILPAILU 2016 PARIT AKROBATIAVOIMISTELU SM KILPAILU 2016 PARIT AKROBATIAVOIMISTELU SM -KILPAILU 1. KILPAILU 1.1 Kilpailu järjestetään kahdessa luokassa: Parit ja Triot. Parien luokkaan voivat osallistua naisten parit, sekaparit

Lisätiedot

päivitetty 8/2014 AKROBATIAVOIMISTELU SM KILPAILUN SÄÄNNÖT

päivitetty 8/2014 AKROBATIAVOIMISTELU SM KILPAILUN SÄÄNNÖT AKROBATIAVOIMISTELU SM KILPAILUN SÄÄNNÖT 1. KILPAILU 1.1 Kilpailu järjestetään kahdessa luokassa: Parit ja Triot. Parien luokkaan voivat osallistua naisten parit, sekaparit sekä miesten parit. Trioihin

Lisätiedot

AKROBATIAVOIMISTELU SM KILPAILU 2016 TRIOT

AKROBATIAVOIMISTELU SM KILPAILU 2016 TRIOT AKROBATIAVOIMISTELU SM KILPAILU 2016 TRIOT AKROBATIAVOIMISTELU SM KILPAILU 2016 1. KILPAILU 1.1 Kilpailu järjestetään kahdessa luokassa: Parit ja Triot. Parien luokkaan voivat osallistua naisten parit,

Lisätiedot

Akrobatiavoimistelun SM-säännöt 2017

Akrobatiavoimistelun SM-säännöt 2017 Akrobatiavoimistelun SM-säännöt 2017 Vuoden 2017 akrobatiavoimistelun SM-kilpailuissa noudatetaan FIG Age Group 12-18 sarjan sääntöjä. Kilpailusarjan tarkat säännöt löytyvät FIG:n Code of Points 2017-2020

Lisätiedot

AKROBATIAVOIMISTELUN YKSILÖSARJAT. Akrobatiavoimistelun yksilösarjoissa kilpaillaan seuraavissa luokissa:

AKROBATIAVOIMISTELUN YKSILÖSARJAT. Akrobatiavoimistelun yksilösarjoissa kilpaillaan seuraavissa luokissa: AKROBATIAVOIMISTELUN YKSILÖSARJAT Akrobatiavoimistelun yksilösarjoissa kilpaillaan seuraavissa luokissa: LUOKKA IKÄRAJAT 2013-2014 Sarjan sisältövaatimukset Pisteet ja arvostelu Tulokset kausi A (07-08

Lisätiedot

AKROBATIAVOIMISTELUN YKSILÖSARJAT

AKROBATIAVOIMISTELUN YKSILÖSARJAT AKROBATIAVOIMISTELUN YKSILÖSARJAT Akrobatiavoimistelun yksilösarjoissa kilpaillaan seuraavissa luokissa: LUOKKA IKÄRAJAT 2014-2015 Sarjan sisältövaatimukset Pisteet ja arvostelu Tulokset kausi A (08-09

Lisätiedot

KILPAILUN JÄRJESTÄMISOHJEET AKROBATIAVOIMISTELU

KILPAILUN JÄRJESTÄMISOHJEET AKROBATIAVOIMISTELU KILPAILUN JÄRJESTÄMISOHJEET AKROBATIAVOIMISTELU Sanni Suominen 2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. AKROBATIAVOIMISTELUSSA KILPAILEMINEN 3. KILPAILUN JÄRJESTÄMINEN 3.1 Kilpailun hakeminen 3.2 Kilpailukutsu

Lisätiedot

TRAMPOLIININ LUOKKAKILPAILUJEN LUOKKAJÄRJESTELMÄ 2019

TRAMPOLIININ LUOKKAKILPAILUJEN LUOKKAJÄRJESTELMÄ 2019 TRAMPOLIININ LUOKKAKILPAILUJEN LUOKKAJÄRJESTELMÄ 2019 1. luokka: kaksi pakollista sarjaa, ei ikärajaa. Sarjojen viimeinen liike tehdään joko kerässä tai taitossa voimistelijan valinnan mukaan. Ei lentoaikaa.

Lisätiedot

KILPA-AEROBIC SÄÄNTÖKIRJA

KILPA-AEROBIC SÄÄNTÖKIRJA 1/11 KILPA-AEROBIC SÄÄNTÖKIRJA 2017 2020 KANSALLISET SÄÄNNÖT JA OHJEET päivitetty 12/2017 2/11 Sisällys Kilpa-aerobicin kilpailujärjestelmä -kaavio Kilpailusäännöt Mistä aloittaa kilpaileminen 2lk säännöt

Lisätiedot

KILPA-AEROBIC SÄÄNTÖKIRJA

KILPA-AEROBIC SÄÄNTÖKIRJA 1/10 KILPA-AEROBIC SÄÄNTÖKIRJA 2017 2020 KANSALLISET SÄÄNNÖT JA OHJEET päivitetty 12/2016 KH (19.12.2016) 2/10 Sisällys Kilpa-aerobicin kilpailujärjestelmä kaavio Luokkien 2.-6. säännöt 2-luokan säännöt

Lisätiedot

Naisten telinevoimistelun luokkajärjestelmä ja sääntöjen pikakurssi Otto Lindqvist

Naisten telinevoimistelun luokkajärjestelmä ja sääntöjen pikakurssi Otto Lindqvist Naisten telinevoimistelun luokkajärjestelmä ja sääntöjen pikakurssi 28.2.2018 Otto Lindqvist NTV luokkajärjestelmä Kansallinen kilpailujärjestelmä perustuu luokkakilpailuihin Stara-tapahtuma, eli ns. A/1.

Lisätiedot

KILPAILU- JA LUOKKANOUSUJÄRJESTELMÄ

KILPAILU- JA LUOKKANOUSUJÄRJESTELMÄ 0 SUOMEN VOIMISTELULIITTO R a d i o k a t u 2 0, F I N 0 0 2 4 0 H e l s i n k i, F I N L A N D T e l : + 3 5 8 9 3 4 8 1 3 1 3 7 F a x : + 3 5 8 9 1 4 9 6 7 3 9 E - m a i l : v o i m i s t e l u @ s v

Lisätiedot

LUOKKA- JA IKÄKAUSIKILPAILUT RYTMINEN VOIMISTELU 2010

LUOKKA- JA IKÄKAUSIKILPAILUT RYTMINEN VOIMISTELU 2010 LUOKKA- JA IKÄKAUSIKILPAILUT RYTMINEN VOIMISTELU 2010 2 (13 ) LUOKKA- JA IKÄKAUSIKILPAILUT (LUOKAT I - M, YKSILÖT JA JOUK- KUEET, IKÄSARJAT 8-V. NAISTEN SARJA) Alla esitetään luokittain ja ikäkausittain

Lisätiedot

Trampoliinivoimistelun kansallinen tuomariohje

Trampoliinivoimistelun kansallinen tuomariohje Trampoliinivoimistelun lajiasiantuntijaryhmä Suomen Voimisteluliitto Trampoliinivoimistelun kansallinen tuomariohje Trampoliini ja DMT Voimassa 1.1.2013 alkaen, päivitetty 19.9.2014 Johdanto Trampoliinivoimistelun

Lisätiedot

Miesten telinevoimistelun tuomarikurssi. 1. taso

Miesten telinevoimistelun tuomarikurssi. 1. taso SVOLI / MTV Miesten telinevoimistelun tuomarikurssi 1. taso Jouni Suuronen / MTV Hyvässä seurassa on ilo liikkua SISÄLLYSLUETTELO 1. MIESTEN TELINEVOIMISTELU 2. POIKIEN JA MIESTEN LUOKKAJÄRJESTELMÄ 3.

Lisätiedot

Naisten telinevoimistelu, maajoukkuelinjan 1. luokan pakolliset liikesarjat Päivitetty

Naisten telinevoimistelu, maajoukkuelinjan 1. luokan pakolliset liikesarjat Päivitetty Naisten telinevoimistelu, maajoukkuelinjan 1. luokan pakolliset liikesarjat Päivitetty 14.2.2019 Tutustu myös voimassa olevaan luokkajärjestelmäohjeeseen sekä tuomaritoiminnan toimintaohjesääntöön. Maajoukkuelinjalla

Lisätiedot

KILPAILUN JÄRJESTÄMISOHJEET AKROBATIAVOIMISTELU

KILPAILUN JÄRJESTÄMISOHJEET AKROBATIAVOIMISTELU KILPAILUN JÄRJESTÄMISOHJEET AKROBATIAVOIMISTELU Sanni Suominen 2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. AKROBATIAVOIMISTELUSSA KILPAILEMINEN 3. KILPAILUN JÄRJESTÄMINEN 3.1 Kilpailun hakeminen 3.2 Kilpailukutsu

Lisätiedot

Suomen Työväen Urheiluliitto ry

Suomen Työväen Urheiluliitto ry 1 Suomen Työväen Urheiluliitto ry TUL:n JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- ja VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT SARJAT YLI 25V ja YLI 35V Säännöt hyväksytty TUL:n voimistelu- ja tanssijaostossa 4.8.2016 1. YLEISTÄ

Lisätiedot

B-LUOKKA VIRHEVÄHENNYKSET

B-LUOKKA VIRHEVÄHENNYKSET B-LUOKKA VIRHEVÄHENNYKSET Arvostelutuomareiden vähennykset Suoritusvirheet Keski Kädet koukussa käsitukivaiheessa tai polvet koukussa Jalat tai polvet erillään hartioiden leveys tai Jalat ristikkäin kierteisissä

Lisätiedot

AKROBATIAVOIMISTELUN TUOMARIOHJESÄÄNTÖ

AKROBATIAVOIMISTELUN TUOMARIOHJESÄÄNTÖ AKROBATIAVOIMISTELUN TUOMARIOHJESÄÄNTÖ Tuomareille, valmentajille ja kilpailunjärjestäjille Alkuperäiset ohjeet AKRO tuomarityöryhmä Päivitetty 9.1.2017 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Tuomarien eettiset

Lisätiedot

VÄLINEKILPAILUN SÄÄNNÖT RYTMINEN VOIMISTELU (Päivitetty )

VÄLINEKILPAILUN SÄÄNNÖT RYTMINEN VOIMISTELU (Päivitetty ) 1 1. YLEISTÄ: - Välinekilpailussa kilpaillaan välineohjelmilla. - Välinekilpailussa voi kilpailla Harrastelisenssillä. VÄLINEKILPAILUN SÄÄNNÖT RYTMINEN VOIMISTELU (Päivitetty 31.1.2019) - Voimistelija

Lisätiedot

NTV maajoukkuelinja - pakolliset liikesarjat

NTV maajoukkuelinja - pakolliset liikesarjat NTV maajoukkuelinja - pakolliset liikesarjat Tutustu myös 2017 Luokkajärjestelmäohjeeseen. Maajoukkuelinjalla kilpaillaan keväisin omavalintaisissa luokissa 2.-5. ja syksyisin luokkien 2.-3. voimistelijat

Lisätiedot

Puomi, yleistä. TK2, puomi. Puomi, arvostelu. Puomi, arvostelu. Puomi, arvostelu. Puomi, arvostelu 2/15/2017

Puomi, yleistä. TK2, puomi. Puomi, arvostelu. Puomi, arvostelu. Puomi, arvostelu. Puomi, arvostelu 2/15/2017 Puomi, yleistä TK2, puomi Puomi (FIG) korkeus 125 cm ( 1 cm) matot 20 cm alastulomatto 10 cm sarjan liikkeet pitää tehdä annetussa järjestyksessä ei ponnistuslautaa eikä koroketta Ylimääräinen jalan tuki

Lisätiedot

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT 1.9.2018 ------------------------- Sisällysluettelo 1. Osallistumisoikeus... 2 2. Kilpailusarjat ja -muodot... 2 3. Joukkueen kokoonpano... 3 4. Sama voimistelija eri joukkueissa...

Lisätiedot

B-luokka 20.12.2013. Yleistä. Hyppy. Hyppy. Hypyn arvostelu juoksu. Hypyn arvostelu. mattokasa

B-luokka 20.12.2013. Yleistä. Hyppy. Hyppy. Hypyn arvostelu juoksu. Hypyn arvostelu. mattokasa Yleistä B-luokka Kilpailuihin voi osallistua aikaisintaan sen vuoden syksynä, kun voimistelija täyttää 7 vuotta (lisenssikausi syksy 2013 - kevät 2014 / 2006 syntynyt) B-luokkaan voi siirtyä kilpailemaan,

Lisätiedot

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT 1.1.2017 ------------------------- Sisällysluettelo 1. Osallistumisoikeus... 2 2. Kilpailusarjat ja -muodot... 2 3. Joukkueen kokoonpano... 3 4. Sama voimistelija eri joukkueissa...

Lisätiedot

Kilpalinja. Kilpalinjalla kilpaillaan pakollisissa luokissa B, C ja D sekä omavalintaisissa luokissa E ja F

Kilpalinja. Kilpalinjalla kilpaillaan pakollisissa luokissa B, C ja D sekä omavalintaisissa luokissa E ja F Kilpalinja Tutustu myös 2014 Luokkajärjestelmäohjeeseen Kilpalinjalla kilpaillaan pakollisissa luokissa B, C ja D sekä omavalintaisissa luokissa E ja F Pakollisissa luokissa sarjan liikkeet tulee tehdä

Lisätiedot

Yleinen osuus 20.12.2013. NTV:n luokkajärjestelmä. Tuomaritoiminta. Tuomaritoiminta. Tuomaritoiminta. Tuomaritoiminta

Yleinen osuus 20.12.2013. NTV:n luokkajärjestelmä. Tuomaritoiminta. Tuomaritoiminta. Tuomaritoiminta. Tuomaritoiminta NTV:n luokkajärjestelmä Yleinen osuus Tuomari on vähintään 15-vuotias on suorittanut naisten telinevoimistelun tuomarikurssin ja hänellä on voimassaoleva tuomarikortti hallitsee arvostelemansa luokan liikesarjat

Lisätiedot

NTV maajoukkuelinja - pakolliset liikesarjat

NTV maajoukkuelinja - pakolliset liikesarjat NTV maajoukkuelinja - pakolliset liikesarjat 19.9.2018 Tutustu myös voimassa olevaan Luokkajärjestelmäohjeeseen sekä tuomaritoiminnan toimintaohjesääntöön. Maajoukkuelinjalla kilpaillaan keväisin omavalintaisissa

Lisätiedot

TEAMGYM lk kansalliset säännöt

TEAMGYM lk kansalliset säännöt TEAMGYM 3. 5. lk kansalliset säännöt Nämä päivitykset ja tarkennukset kansallisiin sääntöihin astuvat voimaan 1.4.2016. VAPAAOHJELMA Monipuolisuuden lisäämiseksi vaikeusarvoon laskettavien piruettien,

Lisätiedot

Kilpalinja. Suomen Voimisteluliitto Naisten telinevoimistelu Luokkakilpailujärjestelmä Kilpalinja Versio Sivu 1/6

Kilpalinja. Suomen Voimisteluliitto Naisten telinevoimistelu Luokkakilpailujärjestelmä Kilpalinja Versio Sivu 1/6 Kilpalinja Kilpalinjalla kilpaillaan pakollisissa luokissa B, C ja D sekä omavalintaisissa luokissa E ja F Valmentaja saa olla varalla suoritusten aikana Ylimääräisiä mattoja saa käyttää sekä telineiden

Lisätiedot

TUL 100 INTERNATIONAL SHOW COMPETITION ISC SÄÄNNÖT

TUL 100 INTERNATIONAL SHOW COMPETITION ISC SÄÄNNÖT TUL 100 INTERNATIONAL SHOW COMPETITION ISC SÄÄNNÖT 19.11.2018 1. YLEISTÄ Näillä säännöillä määritellään TUL:n 100-vuotisjuhlakilpailun International Show Competition (ISC) kilpailut. ISC on uudenlainen

Lisätiedot

NTV maajoukkuelinja - pakolliset liikesarjat

NTV maajoukkuelinja - pakolliset liikesarjat NTV maajoukkuelinja - pakolliset liikesarjat 18.9.2017 Tutustu myös 2017 Luokkajärjestelmäohjeeseen. Maajoukkuelinjalla kilpaillaan keväisin omavalintaisissa luokissa 2.-5. ja syksyisin luokkien 2.-3.

Lisätiedot

B-LUOKKA VIRHEVÄHENNYKSET

B-LUOKKA VIRHEVÄHENNYKSET B-LUOKKA VIRHEVÄHENNYKSET Arvostelutuomareiden vähennykset Suoritusvirheet Keski Kädet koukussa käsitukivaiheessa tai polvet koukussa Jalat tai polvet erillään hartioiden leveys tai Jalat ristikkäin kierteisissä

Lisätiedot

2014 Luokkajärjestelmäohje

2014 Luokkajärjestelmäohje 2014 Luokkajärjestelmäohje Tyttöjen telinevoimistelun luokkajärjestelmän kaaviokuva, merkkiliikkeet, sarjat ja muut valmiit materiaalit ovat NTV:n internetsivuilla http://www.voimistelu.fi/voimistelutoiminta/lajit/naisten_telinevoimistelu/kilpailujarjestelma/luokkakilpail

Lisätiedot

2013 Luokkajärjestelmäohje

2013 Luokkajärjestelmäohje Suomen Voimisteluliitto/ NTV TIEDOTE 10.4.2013 2013 Luokkajärjestelmäohje Tyttöjen telinevoimistelun luokkajärjestelmän kaaviokuva, merkkiliikkeet, sarjat ja muut valmiit materiaalit ovat NTV:n internetsivuilla

Lisätiedot

NAISTEN JA TYTTÖJEN SM-SÄÄNNÖT 2015 (4.2.2015)

NAISTEN JA TYTTÖJEN SM-SÄÄNNÖT 2015 (4.2.2015) NAISTEN JA TYTTÖJEN SM-SÄÄNNÖT 2015 (4.2.2015) Naisten ja tyttöjen SM-4-ottelu ja telinekohtainen SM-kilpailu Naisten ja tyttöjen JunnuGym ja joukkue-sm-kilpailut NAISTEN JA TYTTÖJEN SM-4-OTTELU JA TELINEKOHTAINEN

Lisätiedot

Eilispäivän tähtien kilpailusarjat miesten telinevoimistelussa

Eilispäivän tähtien kilpailusarjat miesten telinevoimistelussa Eilispäivän tähtien kilpailusarjat miesten telinevoimistelussa 1. Eilispäivän Tähtien kilpailusarjat miesten telinevoimistelussa 1.1. Yleistä Suomen Voimisteluliiton kilpailujärjestelmään sisältyvät seuraavat

Lisätiedot

LAJIANALYYSI. Akrobatiavoimistelu. Kuva: Carita Berg

LAJIANALYYSI. Akrobatiavoimistelu. Kuva: Carita Berg LAJIANALYYSI Akrobatiavoimistelu Kuva: Carita Berg Sanni Suominen 2016 SISÄLTÖ 1. Johdanto 2. Akrobatiavoimistelu lajina 2.1 Historia 2.2 Ominaispiirteet 3. Kilpailujärjestelmä ja säännöt 3.1 Kansainvälinen

Lisätiedot

Maajoukkuelinja. Tutustu myös 2014 Luokkajärjestelmäohjeeseen

Maajoukkuelinja. Tutustu myös 2014 Luokkajärjestelmäohjeeseen Maajoukkuelinja Tutustu myös 2014 Luokkajärjestelmäohjeeseen Maajoukkuelinjalla kilpaillaan omavalintaisissa luokissa 2.-5. sekä neliottelu että telinekohtaiset kilpailut, kun kilpailijoita ko. telineellä

Lisätiedot

KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE DMT LUOKKAJÄRJESTELMÄ/ DMT

KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE DMT LUOKKAJÄRJESTELMÄ/ DMT PÄIVITETTY 23.10.2014 1 KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE DMT LUOKKAJÄRJESTELMÄ/ DMT 1 Kilpailuluokat ja kilpailun kulku 1.1 Kilpailuluokat Kilpailuluokat ovat samat kuin trampoliinin yksilökilpailussa 4.luokassa

Lisätiedot

SVOLI / MTV. Miesten telinevoimistelun tuomarikurssi. 2. taso, luokkapakollisten info

SVOLI / MTV. Miesten telinevoimistelun tuomarikurssi. 2. taso, luokkapakollisten info SVOLI / MTV Miesten telinevoimistelun tuomarikurssi 2. taso, luokkapakollisten info Jouni Suuronen / MTV Hyvässä seurassa on ilo liikkua POIKIEN JA MIESTEN LUOKKAJÄRJESTELMÄ Miesten telinevoimistelun kansallinen

Lisätiedot

C-LUOKKA VIRHEVÄHENNYKSET

C-LUOKKA VIRHEVÄHENNYKSET C-LUOKKA VIRHEVÄHENNYKSET Arvostelutuomareiden vähennykset Suoritusvirheet Keski Kädet koukussa käsitukivaiheessa tai polvet koukussa Jalat tai polvet erillään hartioiden leveys tai Jalat ristikkäin kierteisissä

Lisätiedot

TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019

TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019 TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019 Hyväksytty Kennelliitossa 29.2.2019. Voimassa 4.4.2019 alkaen. Tokon Suomen mestaruuskilpailussa noudatetaan lisäksi SPKL:n SM-kilpailujen

Lisätiedot

SUOMEN VOIMISTELULIITTO KILPA-AEROBICIN TUOMARIOHJEET KILPA-AEROBIC TUOMARIOHJEET

SUOMEN VOIMISTELULIITTO KILPA-AEROBICIN TUOMARIOHJEET KILPA-AEROBIC TUOMARIOHJEET 1/9 KILPA-AEROBIC TUOMARIOHJEET 2017-2020 päivitetty 8/2017 2/9 Sisällys Kilpa-aerobicin kilpailujärjestelmä Tuomarisäännöt Yleistä Tuomarikirja Tuomariasu Tuomarikoulutukset Kilpailutoiminta Kansainvälisiin

Lisätiedot

2-LUOKAN SARJOJEN ARVIOINTI

2-LUOKAN SARJOJEN ARVIOINTI 2-LUOKAN SARJOJEN ARVIOINTI Kilpa-aerobicin lasten ja harrastajien kilpailujärjestelmä (oma kuva) Nimi Puh.nro Seura Valmentaja AEROSPORT SARJA 1. DYNAAMINEN kilpa-aerobicin lasten ja harrastajien kilpailujärjestelmä

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU Kaikissa luokissa henkilökohtaisia JunnuGym-pisteitä jaetaan 10 parhaalle seuraavasti:

HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU Kaikissa luokissa henkilökohtaisia JunnuGym-pisteitä jaetaan 10 parhaalle seuraavasti: SÄÄNNÖT YLEISTÄ JunnuGym on luokkien 1-5 pojille tarkoitettu telinevoimistelun henkilökohtainen- ja seurakilpailu. JunnuGym muodostuu kevään ja syksyn luokkakilpailuista, joille Suomen Voimisteluliitto

Lisätiedot

TEAMGYM KANSALLISET SÄÄNNÖT KILPAHARRASTESARJA

TEAMGYM KANSALLISET SÄÄNNÖT KILPAHARRASTESARJA TEAMGYM KANSALLISET SÄÄNNÖT KILPAHARRASTESARJA 1 Yleistä Kilpaharrasteluokan tavoitteena on tarjota kilpailumahdollisuus erilaisille joukkueille. Jokainen joukkue tavoittelee siistiä ja ehjää suoritusta

Lisätiedot

Maajoukkuelinja. Tutustu myös 2017 Luokkajärjestelmäohjeeseen

Maajoukkuelinja. Tutustu myös 2017 Luokkajärjestelmäohjeeseen Maajoukkuelinja Tutustu myös 2017 Luokkajärjestelmäohjeeseen Maajoukkuelinjalla kilpaillaan omavalintaisissa luokissa 2.-5. sekä neliottelu että telinekohtaiset kilpailut, kun kilpailijoita ko. telineellä

Lisätiedot

VOIMISTELUN TELINELAJIEN PASSI

VOIMISTELUN TELINELAJIEN PASSI VOIMISTELUN TELINELAJIEN PASSI MINÄ VOIMISTELIJANA MONIPUOLINEN HARJOITTELU Väritä ruutu aina kun olet liikkunut JUOKSIN Kuvani LUISTELIN PELASIN PALLOPELEJÄ UIN Nimi Ryhmä HIIHDIN LEIKIN PIHAPELEJÄ Harjoitusaika/

Lisätiedot

Trampoliinivoimistelun kansallinen tuomariohje

Trampoliinivoimistelun kansallinen tuomariohje Trampoliinivoimistelun lajiasiantuntijaryhmä Suomen Voimisteluliitto Trampoliinivoimistelun kansallinen tuomariohje Trampoliinivoimistelun kilpailumuodot Voimassa 1.1.2013 alkaen, päivitetty 4.11.2015

Lisätiedot

Voimistelulliset liikkeet. Voimistelulliset hypyt. Permanto, Q&A. Spagaattiasento. Spagaattiasento. TK2, permanto 2/18/ o. 160 o.

Voimistelulliset liikkeet. Voimistelulliset hypyt. Permanto, Q&A. Spagaattiasento. Spagaattiasento. TK2, permanto 2/18/ o. 160 o. Voimistelulliset liikkeet TK2, permanto Kokonaisvähennykset vartalon väärästä asennosta ovat enintään 0.50 (voimistelulliset liikkeet) Vartalon asennon vähennyksiin kuuluvat: Spagaattiasennon virheet Jalkojen

Lisätiedot

Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013

Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013 Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013 Järjestelyt Kesäkisoihin ilmoittaudutaan paikan päällä riittävän hyvissä ajoin ennen kutakin lajia. Kisoja järjestävä siirtolapuutarha järjestää

Lisätiedot

NAISTEN JA TYTTÖJEN SM-SÄÄNNÖT 2012 ( )

NAISTEN JA TYTTÖJEN SM-SÄÄNNÖT 2012 ( ) NAISTEN JA TYTTÖJEN SM-SÄÄNNÖT 2012 (24112011) Naisten ja tyttöjen SM-4-ottelu ja telinekohtainen SM-kilpailu Naisten ja tyttöjen junnu-gym ja joukkue-sm-kilpailut NAISTEN JA TYTTÖJEN SM-4-OTTELU JA TELINEKOHTAINEN

Lisätiedot

NTV:n luokkajärjestelmä. Yleinen osuus. Tuomaritoiminta. Tuomaritoiminta. Tuomaritoiminta. Tuomaritoiminta

NTV:n luokkajärjestelmä. Yleinen osuus. Tuomaritoiminta. Tuomaritoiminta. Tuomaritoiminta. Tuomaritoiminta NTV:n luokkajärjestelmä Yleinen osuus Stara-tapahtuma Staran arvosteluohjeet, Arvi-koulutus (katsottavissa Youtubessa) Arvi saa arvioida suorituksia Stara-tapahtumissa Pronssi-, hopea- ja kultamerkki ei

Lisätiedot

YLEISTÄ HARRASTEKILPAILUISTA TRAMPOLIINIVOIMISTELUSSA

YLEISTÄ HARRASTEKILPAILUISTA TRAMPOLIINIVOIMISTELUSSA YLEISTÄ HARRASTEKILPAILUISTA TRAMPOLIINIVOIMISTELUSSA Harrastekilpailuihin voi osallistua trampoliinivoimistelun harrastajat, joilla on voimistelulajin lisenssi. Harrastekilpailuja voidaan järjestää seuran

Lisätiedot

4. Luokka (eliitti) Permanto. Bonukset. Suoritusohjeita

4. Luokka (eliitti) Permanto. Bonukset. Suoritusohjeita Permanto 1 Juoksuvauhti, josta arabialainen - puolivoltti taaksepäin - suorinvoltti taaksepäin 1,5 (0,5/1,0) 2 Kuperkeikka taaksepäin käsinseisonnan kautta 180 käännöksellä - kuperkeikka eteenpäin toispolviseisontaan

Lisätiedot

VÄLINEKILPAILUN OHJEET RYTMINEN VOIMISTELU (Päivitetty )

VÄLINEKILPAILUN OHJEET RYTMINEN VOIMISTELU (Päivitetty ) 1 VÄLINEKILPAILUN OHJEET RYTMINEN VOIMISTELU (Päivitetty 20.11.2016) 1. YLEISTÄ: - Välinekilpailussa kilpaillaan välineohjelmilla. - Voimistelija voi valita kilpaileeko yhdellä vai kahdella ohjelmalla

Lisätiedot

Trampoliinivoimistelun kansallinen tuomariohje

Trampoliinivoimistelun kansallinen tuomariohje Trampoliinivoimistelun lajiasiantuntijaryhmä Suomen Voimisteluliitto Trampoliinivoimistelun kansallinen tuomariohje Trampoliini ja DMT Voimassa 1.3.2017 alkaen Johdanto Trampoliinivoimistelun tuomariohjeen

Lisätiedot

KILPA-AEROBIC TUOMARISÄÄNNÖT 2013 2016

KILPA-AEROBIC TUOMARISÄÄNNÖT 2013 2016 1/7 KILPA-AEROBIC TUOMARISÄÄNNÖT 2013 2016 päivitetty 2/2015 MV, JN, TK (10.2.2015) 2/7 Sisällysluettelo: KILPA-AEROBICIN KILPAILUJÄRJESTELMÄ YLEISTÄ TUOMARIKIRJA TUOMARIASU TUOMARIKOULUTUKSET KILPAILUTOIMINTA

Lisätiedot

SUOMEN VOIMISTELULIITTO MIESTEN TELINEVOIMISTELUN KILPAILUJÄRJESTELMÄ 2013-2016

SUOMEN VOIMISTELULIITTO MIESTEN TELINEVOIMISTELUN KILPAILUJÄRJESTELMÄ 2013-2016 SUOMEN VOIMISTELULIITTO MIESTEN TELINEVOIMISTELUN KILPAILUJÄRJESTELMÄ 2013-2016 Tekijä: Jouni Suuronen Päivitetty: Tammikuu 2015 (päivitykset ovat merkitty sinisellä tekstillä) Hyväksytty: 12.10.2012 Hyväksyjä:

Lisätiedot

Tässä toistaiseksi julkaistut ISU Communicationit muodostelmaluistelun osalta:

Tässä toistaiseksi julkaistut ISU Communicationit muodostelmaluistelun osalta: 11. MUODOSTELMALUISTELUN KILPAILUVAATIMUKSET ISU:n kongressissa 3.-9.6.2018 tehtiin muutoksia ja sääntötarkennuksia ja ohjelmien elementtien sisältöihin on otettu näistä merkittävimmät. Tarkemmat tiedot

Lisätiedot

TEAMGYM KANSALLISET SÄÄNNÖT KILPAHARRASTELUOKKA

TEAMGYM KANSALLISET SÄÄNNÖT KILPAHARRASTELUOKKA TEAMGYM KANSALLISET SÄÄNNÖT KILPAHARRASTELUOKKA 1 Yleistä Kilpaharrasteluokan tavoitteena on tarjota kilpailumahdollisuus erilaisille joukkueille. Jokainen joukkue tavoittelee siistiä ja ehjää suoritusta

Lisätiedot

Kilpalinja. B- luokka Pakolliset sarjat

Kilpalinja. B- luokka Pakolliset sarjat B- luokka Pakolliset sarjat Puomilla ja permannolla saa itse valita sideosat, käännökset, käsien liikeradat ja askelten määrän, ellei niitä erikseen mainita. Liikkeiden ja liikeratojen tulee olla voimistelulle

Lisätiedot

Kilpailujen järjestämisoikeutta on haettava kirjallisesti edellisen vuoden maaliskuun viimeiseen päivään mennessä.

Kilpailujen järjestämisoikeutta on haettava kirjallisesti edellisen vuoden maaliskuun viimeiseen päivään mennessä. TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty voimistelu- ja tanssijaoston kesäkokouksessa

Lisätiedot

Voimistelulliset liikkeet. TK2, permanto. Spagaattiasento. Voimistelulliset hypyt. Spagaattiasento. Spagaattiasento 2/15/ o. 160 o.

Voimistelulliset liikkeet. TK2, permanto. Spagaattiasento. Voimistelulliset hypyt. Spagaattiasento. Spagaattiasento 2/15/ o. 160 o. Voimistelulliset liikkeet TK2, permanto Kokonaisvähennykset vartalon väärästä asennosta ovat enintään 0.50 (voimistelulliset liikkeet) Vartalon asennon vähennyksiin kuuluvat: Spagaattiasennon virheet Jalkojen

Lisätiedot

Lindy Hop sääntötarkennukset Lahti 2015

Lindy Hop sääntötarkennukset Lahti 2015 Lindy Hop sääntötarkennukset Lahti 2015 Karsinnat: Karsinnoissa kaikissa luokissa ja sarjoissa tanssitaan yksi kierros. Lattialla saa olla useita pareja samaan aikaan. Musiikin kesto on intro + 1,30 min

Lisätiedot

TEAMGYM KANSALLISET SÄÄNNÖT. Starttiluokka ja 2. luokka

TEAMGYM KANSALLISET SÄÄNNÖT. Starttiluokka ja 2. luokka TEAMGYM KANSALLISET SÄÄNNÖT Starttiluokka ja 2. luokka Pohjautuen Euroopan voimisteluliiton (UEG) sääntökirjaan (TeamGym Code of Points September 2013, Revision A March 2014) Tammikuussa 2015 tehdyt korjaukset

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU Kaikissa luokissa henkilökohtaisia JunnuGym-pisteitä jaetaan 10 parhaalle seuraavasti:

HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU Kaikissa luokissa henkilökohtaisia JunnuGym-pisteitä jaetaan 10 parhaalle seuraavasti: SÄÄNNÖT YLEISTÄ JunnuGym on luokkien 1-5 pojille tarkoitettu telinevoimistelun henkilökohtainen- ja seurakilpailu. JunnuGym muodostuu kevään ja syksyn luokkakilpailuista, joille Suomen Voimisteluliitto

Lisätiedot

ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE

ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE 1. Tarkoitus Tämän rotumestaruuskokeiden järjestämisohjeen on laatinut Suomen Belgianpaimenkoirayhdistys ry:n johtokunta. Ohjeiden tarkoituksena on varmistaa,

Lisätiedot

Yleistä. B-luokka. Hypyn arvostelu. Hyppy. Hypyn arvostelu juoksu. Hypyn arvostelu juoksu

Yleistä. B-luokka. Hypyn arvostelu. Hyppy. Hypyn arvostelu juoksu. Hypyn arvostelu juoksu Yleistä B-luokka Kilpailuihin voi osallistua aikaisintaan sen vuoden syksynä, kun voimistelija täyttää 7 vuotta (lisenssikausi syksy 2016 - kevät 2017 / 2009 syntynyt) B-luokkaan voi siirtyä kilpailemaan,

Lisätiedot

LIIKESARJAKILPAILU 2018 KILPAILUKUTSU

LIIKESARJAKILPAILU 2018 KILPAILUKUTSU LIIKESARJAKILPAILU 2018 KILPAILUKUTSU PORI OPEN POOMSAE 2018 PSYL PORI 7.4.2018 JÄRJESTÄJÄ: PORIN TAEKWONDO RY LIIKESARJAKILPAILU PORI 2018 Porin Taekwondo ry järjestää poomsae-kauden toisen kilpailun.

Lisätiedot

Mestaruuskilpailut järjestetään keväällä vapaavoimistelusarjoissa ja syksyllä välinesarjoissa.

Mestaruuskilpailut järjestetään keväällä vapaavoimistelusarjoissa ja syksyllä välinesarjoissa. TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEMESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2017 Näillä säännöillä määritellään

Lisätiedot

C-LUOKKA VIRHEVÄHENNYKSET

C-LUOKKA VIRHEVÄHENNYKSET C-LUOKKA VIRHEVÄHENNYKSET Arvostelutuomareiden vähennykset Suoritusvirheet Keski Kädet koukussa käsitukivaiheessa tai polvet koukussa Jalat tai polvet erillään hartioiden leveys tai Jalat ristikkäin kierteisissä

Lisätiedot

2. Aika Perjantai, Tapahtuma ajoittuu lavakokeiluineen n välille. Lopullinen aikataulu julkaistaan mennessä.

2. Aika Perjantai, Tapahtuma ajoittuu lavakokeiluineen n välille. Lopullinen aikataulu julkaistaan mennessä. 1. Kilpailupaikka Ylöjärven urheilutalo, Koulutie 6 2. Aika Perjantai, 24.5.2019 Tapahtuma ajoittuu lavakokeiluineen n. 16.30-21.30 välille. Lopullinen aikataulu julkaistaan 15.3. mennessä. 3. Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Rytmisen voimistelun merkkijärjestelmä

Rytmisen voimistelun merkkijärjestelmä Rytmisen voimistelun merkkijärjestelmä Eri kilpailutyyppien rinnalle erillinen testaamiseen perustuva merkkijärjestelmä kaikille voimistelulajeille yhteinen järjestelmä (joka lajille omat liikkeet ja tarkemmat

Lisätiedot

Telineet mattokasa, korkeus 100 cm (± 5 cm) nojapuun aisa (tai rekki), voimistelijan jalat noin 20 cm irti matosta

Telineet mattokasa, korkeus 100 cm (± 5 cm) nojapuun aisa (tai rekki), voimistelijan jalat noin 20 cm irti matosta Yleiset ohjeet kilpailee vain pakollisilla liikesarjoilla. Saavutettuaan vähintään 32,00 pistettä voimistelija voi halutessaan nousta 2. tai Super-an jo seuraavassa kilpailussa. Voimistelijan ei ole kuitenkaan

Lisätiedot

25.6./ Aikuisten ja masters-sarjan vaatimukset ja ohjeet ISU Adult Figure Skating Groupin julkaiseman dokumentin mukaan

25.6./ Aikuisten ja masters-sarjan vaatimukset ja ohjeet ISU Adult Figure Skating Groupin julkaiseman dokumentin mukaan MUODOSTELMALUISTELUN KILPAILUVAATIMUKSET ISU on toistaiseksi julkaissut alla mainitut ISU Comminicationit kaudelle 2019-2020. SM-sarjoissa noudatetaan kaikkia ISU:n julkaisemia sääntöjä ja ohjeita. Muissa

Lisätiedot

Aikuisten ja masters-sarjan vaatimukset ja ohjeet ISU Adult Figure Skating Groupin julkaiseman dokumentin mukaan

Aikuisten ja masters-sarjan vaatimukset ja ohjeet ISU Adult Figure Skating Groupin julkaiseman dokumentin mukaan MUODOSTELMALUISTELUN KILPAILUVAATIMUKSET ISU on toistaiseksi julkaissut alla mainitut ISU Comminicationit kaudelle 2019-2020. SM-sarjoissa noudatetaan kaikkia ISU:n julkaisemia sääntöjä ja ohjeita. Muissa

Lisätiedot

Kaikkien taitoryhmien harjoittelun tukena on Suomen Voimisteluliiton kilpailujärjestelmä.

Kaikkien taitoryhmien harjoittelun tukena on Suomen Voimisteluliiton kilpailujärjestelmä. Kaikkien taitoryhmien harjoittelun tukena on Suomen Voimisteluliiton kilpailujärjestelmä. pronssi-, hopea- ja kultamerkki (kaikille) Stara-kilpailut (kaikille vapaaehtoisille) NTV Luokkakilpailut Harjoitukset

Lisätiedot

Repiviä tai viiltäviä kannuksia ei saa käyttää. Kannusten kärjet eivät saa osoittaa ylöspäin.

Repiviä tai viiltäviä kannuksia ei saa käyttää. Kannusten kärjet eivät saa osoittaa ylöspäin. Esteratsastussääntömuutokset 2012 315. Kilpailuissa tarvittava henkilökunta Turvallisuuspäällikkö* * = Pakollinen nimettävä. 5. RATSASTAJIA KOSKEVAT ERITYISMÄÄRÄYKSET 321. Kilpailuasu Verryttelyalueella

Lisätiedot

Kilpalinja päivitetty

Kilpalinja päivitetty Tutustu myös 2017 Luokkajärjestelmäohjeeseen 2017-2020 Kilpalinja päivitetty 1.3.2017 Kilpalinjalla pakollisissa luokissa B, C ja D sekä omavalintaisissa luokissa E, F ja G kilpaillaan kahdessa eri ikäluokissa

Lisätiedot

Teatterinäyttämö, musta tanssimatto. Koko sääntöjen mukainen (leveys n. 9 m x syvyys n. 10 m). Lattia kallistuu kohti yleisöä 1,7 cm/m.

Teatterinäyttämö, musta tanssimatto. Koko sääntöjen mukainen (leveys n. 9 m x syvyys n. 10 m). Lattia kallistuu kohti yleisöä 1,7 cm/m. 1 KILPAILUKUTSU Järjestävä seura Kilpailun nimi Aika Paikka Kilpailunjohtaja Observeri / BW Observeri / RR Tuomarit Tuloslaskenta Musiikintarkkailijat Lattia Musiikki Kilpailuluokat Rock n Roll Dance Club

Lisätiedot

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella 1 (5) KILPAILUKUTSU AIKA: 1.-2.11.2014 Lämpimästi tervetuloa Aerobic Cup 4 kilpailuihin Nokialle! PAIKKA: Nokian palloiluhalli, Kankaantaankatu 4, 37100 Nokia SARJAT ja alustava aikataulu: Lauantai 1.11.

Lisätiedot

FÉDÉRATION INTERNATIONALE DE GYMNASTIQUE

FÉDÉRATION INTERNATIONALE DE GYMNASTIQUE FIG Code of Points 2013 - Trampoliini - Osa I FÉDÉRATION INTERNATIONALE DE GYMNASTIQUE FONDÉE EN 1881 2013 CODE OF POINTS TRAMPOLINE GYMNASTICS - page 1 of 39 - FIG Code of Points 2013 - Trampoliini -

Lisätiedot

TEAMGYM KANSALLISET SÄÄNNÖT

TEAMGYM KANSALLISET SÄÄNNÖT TEAMGYM KANSALLISET SÄÄNNÖT Kilpaharraste Elokuu 2018 SISÄLLYS 1 YLEISTÄ... 2 1.1 Asut... 2 1.2 Valmentajat... 2 1.3 Kilpailusuorituksen uusiminen... 2 1.4 Joukkueen kokoonpano... 3 1.5 Ikäluokat... 3

Lisätiedot

Yleiset ohjeet Telineet Tuomariston kokoonpano Osallistuvien seurojen tuomarivelvoitteet 1 tuomarin 2 tuomaria 3 tuomaria

Yleiset ohjeet Telineet Tuomariston kokoonpano Osallistuvien seurojen tuomarivelvoitteet 1 tuomarin 2 tuomaria 3 tuomaria Yleiset ohjeet kilpailee vain pakollisilla liikesarjoilla. Saavutettuaan vähintään 32,00 pistettä voimistelija voi halutessaan nousta 3. tai Super-an jo seuraavassa kilpailussa. Voimistelijan ei ole kuitenkaan

Lisätiedot

Kiitämme kaikkia sääntömuutosehdotuksiin kaudesta 2011-2012 lähtien palautteita antaneita henkilöitä ja seuroja.

Kiitämme kaikkia sääntömuutosehdotuksiin kaudesta 2011-2012 lähtien palautteita antaneita henkilöitä ja seuroja. 14.6.2011 Kiitämme kaikkia sääntömuutosehdotuksiin kaudesta 2011-2012 lähtien palautteita antaneita henkilöitä ja seuroja. Liittohallituksen kokouksessa 13.6.2011 on hyväksytty seuraaville sivuille kootut

Lisätiedot

D-LUOKKA VIRHEVÄHENNYKSET

D-LUOKKA VIRHEVÄHENNYKSET D-LUOKKA VIRHEVÄHENNYKSET Arvostelutuomareiden vähennykset Suoritusvirheet Keski Kädet koukussa käsitukivaiheessa tai polvet koukussa Jalat tai polvet erillään hartioiden leveys tai Jalat ristikkäin kierteisissä

Lisätiedot

CODE OF POINTS. Trampoliinivoimistelu Tuplaminitrampoliini Suomentanut Valpuri Taulasalo

CODE OF POINTS. Trampoliinivoimistelu Tuplaminitrampoliini Suomentanut Valpuri Taulasalo FIG Code of Points 2017-2020 - Trampoliinivoimistelu- Osa I (DMT) FÉDÉRATION INTERNATIONALE DE GYMNASTIQUE 2017 2020 CODE OF POINTS Trampoliinivoimistelu Tuplaminitrampoliini Suomentanut Valpuri Taulasalo

Lisätiedot

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015. (päivitetty 13.4.2015)

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015. (päivitetty 13.4.2015) Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015 (päivitetty 13.4.2015) 1 10 Yleinen osa Lounais-Suomen alueen mestaruuskilpailut ovat avoimia Lounais-Suomen alueen seuroja sekä Lounais-Suomen alueella asuville

Lisätiedot

Kulta Hopea Pronssi Muut

Kulta Hopea Pronssi Muut AKROBATIAVOIMISTELU 1lk 2lk parit Mitali 2 2 2 2lk triot Mitali 3 3 3 3lk parit Mitali 2 2 2 3lk triot Mitali 3 3 3 Age group 11-16 parit Mitali 2 2 2 Age group 11-16 triot Mitali 3 3 3 Juniorit 12-19

Lisätiedot

SUOMEN VOIMISTELUPÄIVÄT 2009 Infokirje #1. Tervetuloa Jyväskylään!

SUOMEN VOIMISTELUPÄIVÄT 2009 Infokirje #1. Tervetuloa Jyväskylään! SUOMEN VOIMISTELUPÄIVÄT 2009 Infokirje #1 Tervetuloa Jyväskylään! 30-vuotista taivaltaan juhlivalla Jyväskylän Voimistelijat 79 ry -seuralla on ilo ja kunnia kutsua koko voimisteluväki Suomen Voimistelupäiville

Lisätiedot

Osallistumisoikeus Minoritestileirille Timanttimerkki ja D luokan kategoria V tulee olla suoritettuna viimeistään 20.5.

Osallistumisoikeus Minoritestileirille Timanttimerkki ja D luokan kategoria V tulee olla suoritettuna viimeistään 20.5. Naisten telinevoimistelu 2018 MINORI- ja BEMARITESTISTÖ MINORIT 10 11 -vuotiaat, 2007 2008 syntyneet MINORIT 12 -vuotiaat, 2006 syntyneet BEMARIT 13 -vuotiaat ja vanhemmat, 2005 syntyneet ja vanhemmat

Lisätiedot

Akrobatiavoimistelussa huikeat tasapaino- ja kehonhallinnantaidot yhdistyvät erilaisiin voimistelijoiden

Akrobatiavoimistelussa huikeat tasapaino- ja kehonhallinnantaidot yhdistyvät erilaisiin voimistelijoiden VOIMISTELU Tekstit: Roosa Suomalainen ja Anniina Mikkola Koonnut: Nina Rantalankila, viestintäpäällikkö, Suomen Voimisteluliitto Akrobatiavoimistelu Akrobatiavoimistelussa huikeat tasapaino- ja kehonhallinnantaidot

Lisätiedot

Hopeamerkki Yleistä merkkiliikkeistä

Hopeamerkki Yleistä merkkiliikkeistä Yleistä merkkiliikkeistä Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Merkkiliikesuoritukset voi tehdä kotisalilla oman seuran valmentajan suorittaessa arvioinnin. Arvioiva valmentaja

Lisätiedot

VOIMISTELUPASSI. Voimistelijan nimi. Ryhmän nimi

VOIMISTELUPASSI. Voimistelijan nimi. Ryhmän nimi VOIMISTELUPASSI 2012 2013 Voimistelijan nimi Ryhmän nimi Syksykausi Tälle aukeamalle voit laittaa tarran tai leiman jokaisesta jumppakerrastasi. 2 Muista ilmoittautua Sun Lahteen 15.12.2012 mennessä. Ota

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille

Lisätiedot