MUISTILISTA YMPÄRISTÖKORVAUKSEEN SITOUTUNEELLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MUISTILISTA YMPÄRISTÖKORVAUKSEEN SITOUTUNEELLE"

Transkriptio

1 1 (5) MUISTILISTA YMPÄRISTÖKORVAUKSEEN SITOUTUNEELLE Maa-analyysi ja ojastokartta kuntaan viimeistään Jos olet sitoutunut valumavesien hallinta- tai monivuotiset ympäristönurmet -toimenpiteeseen, toimita maa-analyysin tulos kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle viimeistään Analyysituloksen voi toimittaa vain paperilla. Valumavesien hallinta -toimenpide edellyttää myös toimenpidealaa koskevan ojastokartan palauttamisen kuntaan. Tee syysilmoitus Vipu-palvelussa viimeistään Voit ilmoittaa sähköisesti Vipu-palvelussa ne lohkot, joilla toteutat ympäristökorvauksen lietelannan sijoittaminen peltoon-, ravinteiden ja orgaanisten aineiden kierrättäminen- tai pellon talviaikainen kasvipeitteisyys -toimenpiteitä. Ilmoitusajankohta on aiemmasta tiedosta poiketen siirretty lokakuun lopulle, koska lannanlevitys on täydentävien ehtojen mukaan sallittua lokakuun loppuun saakka. Ilmoitusaikaa on asti, ja Vipu-palvelu tulee olemaan auki lokakuun kaksi viimeistä viikkoa. Nämä ympäristökorvauksen syysilmoitukset kannattaa tehdä sähköisesti vaikka olisi jättänyt kevään päätukihakemuksen paperilla. Lohkotiedot ovat Vipu-palvelussa valmiina käyttöön, ja Vipu laskee automaattisesti sitoumusalan kasvipeitteisyysprosentin. Keväällä 2015 haetun ympäristökorvauksen ennakko maksetaan kaikille viljelijöille marraskuussa. Ne viljelijät, jotka tekevät lietelannan sijoittaminen peltoon-, ravinteiden ja orgaanisten aineiden kierrättäminen- tai pellon talviaikainen kasvipeitteisyys -toimenpiteiden syysilmoitukset sähköisesti, saavat ennakkomaksut näistä toimenpiteistä tileilleen samaan aikaan muun ympäristökorvauksen ennakon kanssa. Paperilla palautetut syysilmoitukset voidaan tallentaa vasta myöhemmin, joten paperilla syysilmoituksen tekevät viljelijät saavat näiden toimenpiteiden maksut tileilleen kesäkuussa 2016, kun ympäristökorvauksen loppumaksu maksetaan. Lietelannan sijoittaminen peltoon- ja ravinteiden ja orgaanisten aineiden kierrättäminen - toimenpiteissä ilmoitetaan peruslohkoittain levitetyn lannan ja/tai orgaanisen lannoitevalmisteen levityspinta-ala (ha) lanta- tai lannoitelajit (katso hyväksytyt lannoitteet tarkemmin sitoumusehdoista) määrä (m 3 /ha) levityspäivämäärät. Lietelannan sijoittaminen peltoon -toimenpiteessä ilmoitetaan lisäksi selvitys käytetystä lannanlevityskalustosta ja ravinteiden ja orgaanisten aineiden kierrättäminen -toimenpiteessä lannoitteen kuiva-ainepitoisuusprosentti. Jos lantaa tai lannoitetta vastaanotetaan, tulee lisäksi toimittaa erillisenä liitteenä maaseutuelinkeinoviranomaiselle luovutussopimus, maksukuitti, rahti- tai kuormakirja, josta selviää materiaalin hankinta ja määrä. Ravinteiden ja orgaanisten aineiden kierrättäminen -toimenpiteessä tulee lisäksi Maaseutuvirasto Landsbygdsverket Finnish Agency for Rural Affairs PL 405, Seinäjoki PB 405, Seinäjoki PO Box 405, Seinäjoki puh tfn tel

2 2(5) ilmoittaa lannan tai lannoitteen tai muun toimenpiteessä hyväksyttävän materiaalin luovuttajan nimi ja tilatunnus. Peltojen talviaikainen kasvipeitteisyys -toimenpiteessä ilmoitetaan peruslohkoittain kasvipeiteala ja -muoto kohdentamisalueella ja kohdentamisalueen ulkopuolella. Kasvipeitteisyyden muotoja ovat aito kasvipeitteisyys (kasvava kasvi, kasvin sänki) tai kevennetysti muokattu ala. Jos neuvoja on tehnyt kevään päätukihakemuksesi Vipu-palvelussa, voit olla yhteydessä neuvojaan jo ennen ilmoitusaikaa, jotta tarvittavat tiedot ovat neuvojalla valmiina kun Vipu-palvelun syysilmoitusten jättömahdollisuus avautuu. Voimassaolevat ohjelmakauden ympäristötuen erityistukisopimukset Tänä syksynä päättyvän ympäristötuen erityistukisopimuksen Lietelannan sijoittaminen peltoon osalta on huomioitava, että liete on levitettävä viimeistään , jolloin kyseinen sopimuskausikin päättyy jälkeen levitetystä lietteestä ei makseta ympäristötuen erityisympäristötukea. Jos olet lisäksi kuitenkin valinnut kevään 2015 tukihaussa ympäristökorvauksen lohkokohtaisen toimenpiteen lietelannan sijoittaminen peltoon, voit ilmoittaa vielä lokakuun aikana levitetyn lietteen ympäristökorvauksen syysilmoituksella erikseen. Tällöin vähintään 20m 3 lietettä on tullut levittää ehtojen mukaisesti välisenä aikana, jotta korvaus voidaan maksaa ohjelmakauden ympäristökorvauksen toimenpiteen mukaisena. Samalle lohkolle ei voi hakea samanaikaisesti tukea ympäristötuen erityistukisopimuksesta lietelannan sijoittaminen peltoon ja korvausta ympäristökorvauksen toimenpiteestä lietelannan sijoittaminen peltoon! Palauta viimeistään viisivuotinen viljelykiertosuunnitelma Kaikkien uuteen ympäristökorvaukseen tänä vuonna sitoutuneiden tilojen pitää laatia viisivuotinen viljelysuunnitelma ensimmäisenä sitoumusvuonna. Se pitää toimittaa kunnan maaseutuviranomaiselle viimeistään Jo aiemmin ympäristötukisitoumuksessa on ollut ehtona viljelysuunnitelma, joka piti laatia vuosittain ennen kylvöjen alkua. Vastaava vuosittain laadittava viljelysuunnitelma on edelleen myös ympäristökorvauksen ehtona viisivuotisen suunnitelman lisäksi. Viisivuotinen viljelykiertosuunnitelma laaditaan viideksi seuraavaksi viljelyvuodeksi siten, että jo toteutunut kasvukausi 2015 on suunnitelman ensimmäinen vuosi ja vuosi 2019 viimeinen vuosi. Suunnitelmassa viljelijän tulee esittää ensimmäisenä sitoumusvuotena hallinnassaan olevien korvauskelpoisten peruslohkojen eri kasvulohkoilla viljeltäviksi suunnitellut kasvilajit ympäristökorvaussitoumuksen viiden sitoumusvuoden aikana.

3 3(5) Viljelykiertosuunnitelmasta ei ole laadittu valmista lomakepohjaa eikä sen muodolle ole asetettu erityisvaatimuksia. Yksinkertaisimmillaan se voi olla luettelo lohkoista, joista mainitaan nimen ja lohkotunnuksen lisäksi sen pinta-ala sekä viideksi vuodeksi suunnitellut kasvilajit peräkkäin luettelona. Viisivuotista suunnitelmaa tarkennetaan vuosittaisella viljelysuunnitelmalla ennen kasvukauden alkua, joten viiden vuoden viljelykiertosuunnitelma ei ole sitova vaan aiesuunnitelma. Suorita viimeistään ympäristökorvauksen pakollinen tentti tai koulutuspäivä Ympäristökorvauksen tilakohtaisen toimenpiteen vaatimuksiin kuuluva pakollinen tentti avautuu syyskuun aikana Vipussa. Suorita tentti kahden ensimmäisen sitoumusvuoden aikana. Vaihtoehtona tentille on käydä yhden päivän mittainen paikallisten yhteistoiminta-alueiden maaseutuelinkeinoviranomaisten, ELY-keskusten ja sidosryhmien yhteistyössä järjestämä koulutus. Palauta viimeistään peltomaan laatutestin antama kokonaisarviotulos peruslohkoittain Tee peltomaan laatutesti itsearviointilomakkeella kaikista yli 0,5 hehtaarin suuruisista peruslohkoista. Jos kaikki peruslohkot ovat tätä pienempiä, laatutesti on tehtävä yhdestä valitsemastasi peruslohkosta. Laatutesti peruslohkoittain on tehtävä kerran sitoumuskauden aikana kolmannen sitoumusvuoden loppuun mennessä. Laatutestin voi tehdä käyttämällä ProAgrian lomaketta ( Maaseutuvirasto julkaisee myöhemmin suomi.fi -lomakepalvelussa vastaavan lomakkeen. Itsearviointilomake antaa kokonaisarvion lohkon tilasta. Laatutestin kokonaisarviotulos peruslohkoittain tulee palauttaa kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle Maaseutuviraston myöhemmin osoittamalla tavalla. Peruslohkokohtaisen kokonaisarvion palauttaminen mahdollistuu sähköisesti, joten jo mahdollisesti täytettyjen paperilomakkeiden toimittamista kuntaan ei tarvitse kiirehtiä. Tiedon toimittamisesta Vipu-palvelussa ohjeistetaan myöhemmin tarkemmin. Viherlannoitusnurmet Ympäristökorvauksen kesäkuisen asetusmuutoksen (708/2015) myötä aikaisemmin viherlannoitusnurmista tiedotettu säilytysaika on muuttunut. Ennen vuotta 2015 perustettu viherlannoitusnurmi voi olla lohkolla perustamisen jälkeen yhteensä enintään kolme vuotta.

4 4(5) Ylivoimainen este Ilmoita ylivoimaisesta esteestä kuntaan viimeistään 15 työpäivän kuluessa. Katso lisää ylivoimaisen esteen käytöstä hakuoppaan 2015 luvusta 5.6. Kunta hyväksyy tai hylkää ylivoimaisen esteen tilakohtaisesti. Ympäristökorvausta, luomukorvausta sekä eläinten hyvinvointikorvausta voidaan maksaa vain toteutuneiden kustannusten mukaan ylivoimaisen esteen tapauksissa. Tästä syystä hyväksytyn ylivoimaisen esteen päätöksen saatuasi sinun tulee vielä toimittaa kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle ympäristökorvauksessa ja luomukorvauksessa lomake 477. Lisätietoja saa kunnan tai ELY-keskuksen viranomaiselta. Ajankohtaista lannoituksesta Lannoitus on tehty keväällä ilmoitetun kasvin mukaisesti. Sadonkorjuun jälkeen tehtävä lannoitus tulee huomioida täysimääräisesti osana seuraavan vuoden viljelykasvin lannoitusta. Huomioi lannoituksessa liukoinen typpi täysimääräisesti. Tuotantoeläinten lannassa ja lantaa sisältävissä orgaanisissa lannoitevalmisteissa vuosittain levitettävä kokonaistypen määrä saa olla enintään 170kg/ha. Lannan ja perunan solunesteen sisältämästä kokonaisfosforista on huomioitava 100 prosenttia. Turkiseläinten lannan kokonaisfosforista, lihaluujauhon ja elintarviketeollisuuden ruokajätteen sekä käsitellyn sakokaivolietteen ja puhdistamolietteen kokonaisfosforista on huomioitava 60 prosenttia. Tuhkan kokonaisfosforista on huomioitava 40 prosenttia. Jos käytät orgaanista lannoitevalmistetta, joka sisältää edellä mainituista useampaa, ota lannoitteen koko fosforisisältö huomioon sen raakaaineen perusteella, jota lannoitevalmisteessa on eniten. Jos sato jää korjaamatta esimerkiksi märkyyden vuoksi, muista, että peltoon levitetty fosfori on huomioitava seuraavana keväänä täysimääräisesti lannoituksessa. Syyskuun alusta alkaen tuotantoeläinten lannassa ja orgaanisissa lannoitevalmisteissa levitettävän liukoisen typen määrä saa olla enintään 35 kg/ha. Levitä lanta ja orgaaniset lannoitevalmisteet Pellon pintaan levitetty lanta ja orgaaniset lannoitevalmisteet on muokattava maahan vuorokauden sisällä levityksestä, lukuun ottamatta levitystä kasvustoon letkulevittimellä tai hajalevityksenä. Saat levittää kasvipeitteisinä talven yli pidettäville peltolohkoille lantaa ja orgaanisia lannoitevalmisteita alkaen vain sijoittamalla, ellei kyseessä ole syksyllä kylvettävän kasvin kylvöä edeltävä lannan levitys. Voit lukea tarkemmin lannoitusasioista sitoumusehdoista ja täydentävien ehtojen oppaasta.

5 5(5) Yhteenveto Palauta valumavesien hallinta- ja monivuotiset ympäristönurmet -toimenpiteissä vaadittava maa-analyysin tulos maaseutuelinkeinoviranomaiselle. Valumavesien hallinta - toimenpide edellyttää myös toimenpidealaa koskevan ojastokartan palauttamisen kuntaan Tee Vipussa syysilmoitukset ja palauta maaseutuelinkeinoviranomaiselle vaadittavat liitteet Viimeinen päivä hakea lietelannan sijoittamisen tukea palauttamalla lomake 258M ELY-keskukseen, jos tilalla on ympäristötuen erityistukisopimus lietelannan sijoittamisesta peltoon. Voimassaolevien ohjelmakauden ympäristötuen lietelannan sijoittaminen peltoon -erityistukisopimuksien osalta liete on levitettävä viimeistään , jolloin kyseinen sopimuskausikin päättyy jälkeen levitetystä lietteestä ei makseta ympäristötuen erityisympäristötukea alkaen tuotantoeläinten lannassa ja orgaanisissa lannoitevalmisteissa levitettävän liukoisen typen määrä saa olla enintään 35 kg/ha. Syysviljoille suurin sallittu lannoitustaso on kuitenkin 30 kg/ha. Tarkista lannoitetasot sitoumusehdoista. Levitä lanta ja orgaaniset lannoitevalmisteet Kasvipeitteisinä talven yli pidettäville peltolohkoille lantaa ja orgaanisia lannoitevalmisteita saa alkaen levittää vain sijoittamalla, ellei kyseessä ole syksyllä kylvettävän kasvin kylvöä edeltävä lannan levitys. Pellon pintaan levitetty lanta ja orgaaniset lannoitevalmisteet on muokattava maahan vuorokauden sisällä levityksestä, lukuun ottamatta levitystä kasvustoon letkulevittimellä tai hajalevityksenä. Jos sato jää korjaamatta esimerkiksi märkyyden vuoksi, on muistettava, että peltoon levitetty fosfori on huomioitava seuraavana keväänä täysimääräisesti lannoituksessa.

Ympäristösitoumus 2015

Ympäristösitoumus 2015 Ympäristösitoumus 2015 Viljelijätukihakukoulutus kevät 2015 Tiedot ovat koulutuspäivän tilanteen mukaisia Esityksen sisältö Sitoumusala ja sen muutokset Sitoutuminen ja lohkokohtainen korvaus Toimenpiteiden

Lisätiedot

Ympäristökorvausjärjestelmä mitä uutta tuo tulevalle kasvukaudelle? Minna Kolari Hämeen ELY-keskus maaseutuyksikkö

Ympäristökorvausjärjestelmä mitä uutta tuo tulevalle kasvukaudelle? Minna Kolari Hämeen ELY-keskus maaseutuyksikkö Ympäristökorvausjärjestelmä mitä uutta tuo tulevalle kasvukaudelle? Minna Kolari Hämeen ELY-keskus maaseutuyksikkö Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Mikä muuttuu? Tukijärjestelmien uudistamisen yhteydessä

Lisätiedot

Nitraattiasetus (1250/2014)

Nitraattiasetus (1250/2014) Lannan varastointi, uutta: Lantalan ohjetilavuudet ovat muuttuneet, prosessoiduille lannoille on omat ohjetilavuudet. Myös nautojen alkuperäisroduille on omat lantalatilavuudet. Lantalan vähimmäistilavuuden

Lisätiedot

viljelysuunnittelu, lohkokohtainen kirjanpito ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti

viljelysuunnittelu, lohkokohtainen kirjanpito ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti viljelysuunnittelu, lohkokohtainen kirjanpito Ympäristötuen sitoumusehdot: : Ympäristökorvauksen vähimmäisvaatimukset koostuvat lannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden käyttöön liittyvistä vaatimuksista.

Lisätiedot

Nitraattiasetus. * Lannan varastointi * Lannoitteiden käyttö * Kirjanpitovaatimus. Materiaali perustuu julkaisuhetken tietoihin

Nitraattiasetus. * Lannan varastointi * Lannoitteiden käyttö * Kirjanpitovaatimus. Materiaali perustuu julkaisuhetken tietoihin Nitraattiasetus * Lannan varastointi * Lannoitteiden käyttö * Kirjanpitovaatimus 1 Materiaali perustuu julkaisuhetken tietoihin Lannan varastointi: Lantalan ohjetilavuudet muuttuivat vuodeksi 2015, prosessoiduille

Lisätiedot

MUISTA TEHDÄ YMPÄRISTÖKORVAUKSEN SYYSILMOITUS MENNESSÄ

MUISTA TEHDÄ YMPÄRISTÖKORVAUKSEN SYYSILMOITUS MENNESSÄ MAASEUTUPALVELUT TIEDOTTAA MUISTA TEHDÄ YMPÄRISTÖKORVAUKSEN SYYSILMOITUS 31.10.2016 MENNESSÄ Ilmoita Vipu-palvelussa lohkot, joilla toteutat lietelannan sijoittaminen peltoon-, ravinteiden ja orgaanisten

Lisätiedot

Ympäristökorvauksen syysilmoitukset

Ympäristökorvauksen syysilmoitukset Ympäristökorvauksen syysilmoitukset Lomake 465 Toimita lomake maatilan sijaintikunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle viimeistään 31.10.2016. Täytä lomake kuulakärkikynällä tai muulla pysyvällä tavalla

Lisätiedot

Ympäristökorvauksen sitoumuksen koulutuspäivä. Eija Mutila, Satakunnan Ely-keskus

Ympäristökorvauksen sitoumuksen koulutuspäivä. Eija Mutila, Satakunnan Ely-keskus Ympäristökorvauksen sitoumuksen koulutuspäivä Eija Mutila, Satakunnan Ely-keskus Lannoituksen vähimmäisvaatimukset: Fosfori 325 kg/ha/5 vuotta ja puutarhataloudessa 560 kg/ha/5 vuotta Ennakointi (viljelykierto,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖKORVAUKSEN VAIKUTUS LUOMUTILALLA. Luomuasiantuntija Reijo Käki

YMPÄRISTÖKORVAUKSEN VAIKUTUS LUOMUTILALLA. Luomuasiantuntija Reijo Käki YMPÄRISTÖKORVAUKSEN VAIKUTUS LUOMUTILALLA Luomuasiantuntija Reijo Käki 1 YMPÄRISTÖKORVAUS Vanha järjestelmä loppuu ja kaikki siirtyvät uuteen järjestelmään 2015. Uusi ympäristökorvaus poikkeaa monelta

Lisätiedot

Peltovalvonnan havaintoja 2015

Peltovalvonnan havaintoja 2015 Peltovalvonnan havaintoja 2015 Juha Nummila, Antti Kärpijoki, Tero Vuorenpää, V-S ELY-keskus, Maaseutupalvelut, valvontayksikkö Tilat valitaan Mavissa Valvontaotannat 2015 peltovalvonnassa 307 tilaa (

Lisätiedot

Ympäristökorvaus 2016

Ympäristökorvaus 2016 Ympäristökorvaus 2016 Tampere 15.3.2016 Markku Kuoppa-aho Esityksen sisältö Ympäristökorvauksen muutokset Muutosten vaikutus Uudet paperiasiat ympäristökorvauksessa Ohjelmamuutokset Ohjelmamuutos hyväksytty

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta

Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / Johan Sundberg 2.12.2016 Valtioneuvosto hyväksyi uuden

Lisätiedot

Miten aumaan hevosenlannan oikeaoppisesti? Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / ylitarkastaja Johan Sundberg

Miten aumaan hevosenlannan oikeaoppisesti? Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / ylitarkastaja Johan Sundberg Miten aumaan hevosenlannan oikeaoppisesti? Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / ylitarkastaja Johan Sundberg 13.12.2018 Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien

Lisätiedot

Eu-tukien muutoksia marjatiloille 2015. Liisa Pietikäinen Puutarha-asiantuntija ProAgria

Eu-tukien muutoksia marjatiloille 2015. Liisa Pietikäinen Puutarha-asiantuntija ProAgria Eu-tukien muutoksia marjatiloille 2015 Liisa Pietikäinen Puutarha-asiantuntija ProAgria Korvauskelpoiset alat 2015 Lohkot, jotka tukikelpoisia v. 2014 Tukikelpoisuuden menettäneet lohkot (maksettu ymp.tuki

Lisätiedot

Ympäristötuet ja niiden toimeenpano - lannoitus vuonna 2008. Ympäristötukien mahdollisuudet, Tampere 1.4.2008

Ympäristötuet ja niiden toimeenpano - lannoitus vuonna 2008. Ympäristötukien mahdollisuudet, Tampere 1.4.2008 Ympäristötuet ja niiden toimeenpano - lannoitus vuonna 2008 Ympäristötukien mahdollisuudet, Tampere 1.4.2008 Uuden sitoumuksen piirissä oleva viljelijä: Peruslannoituksesta viljavuustutkimuksen mukaiseen

Lisätiedot

Viljelijäkoulutus. Ympäristökorvaus, muutokset Valvonnassa esiin tullutta Täydentävät ehdot

Viljelijäkoulutus. Ympäristökorvaus, muutokset Valvonnassa esiin tullutta Täydentävät ehdot Viljelijäkoulutus Ympäristökorvaus, muutokset Valvonnassa esiin tullutta Täydentävät ehdot 11.04.2018 Mitä haussa tänä vuonna? Haussa Uusjakoalat korvauskelpoiseksi (max. 5 ha) Ympäristösopimuksia Myös

Lisätiedot

Nyt on aika miettiä oman tilan lohkokohtaisia toimia! 30.03.2015

Nyt on aika miettiä oman tilan lohkokohtaisia toimia! 30.03.2015 Nyt on aika miettiä oman tilan lohkokohtaisia toimia! 30.03.2015 Kaikki voimassa olevat ympäristötuen sitoumukset lakkaavat tai raukeavat tänä keväänä, ja viljelijä voi halutessaan liittyä uuteen järjestelmään.

Lisätiedot

Ympäristökorvauksen syysilmoitus. Syksy 2016

Ympäristökorvauksen syysilmoitus. Syksy 2016 Ympäristökorvauksen syysilmoitus Syksy 2016 Sisällysluettelo Hakijan tiedot ja ilmoitukset.............................. 3 Kirjautuminen ja laitteistovaatimukset......................... 8 Ohjeen tulostaminen...................................

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus ympäristökorvauksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta

Valtioneuvoston asetus ympäristökorvauksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta 1 luonnos 7.1.2016 Valtioneuvoston asetus ympäristökorvauksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti muutetaan ympäristökorvauksesta annetun valtioneuvoston

Lisätiedot

Ympäristökorvaus ja valvonta

Ympäristökorvaus ja valvonta Ympäristökorvaus ja valvonta Kuva: Maarit Solla Maarit Solla/Markku Äijälä Varsinais-Suomen ELY-keskus Tukihakukoulutukset kevät 2017 Tilastoja ympäristökorvaussitoumuksista 2016 Viljelijät sitoutuivat

Lisätiedot

Karjanlannan käyttö nurmelle

Karjanlannan käyttö nurmelle Karjanlannan käyttö nurmelle Lantalaji Naudan kuivekelanta Naudan lietelanta Naudan virtsa Lampaan kuivikelanta Hevosen kuivikelanta Kanan kuivikelanta Broilerin kuivikelanta Sian kuivikelanta Sian lietelanta

Lisätiedot

Ympäristökorvaus 2015-2020 ohjelmaluonnos

Ympäristökorvaus 2015-2020 ohjelmaluonnos Ympäristökorvaus 2015-2020 ohjelmaluonnos Juha Lappalainen 29.11.2013 Ohjelma on vasta luonnos Ohjelman lopullinen rahoitus, sisältö ja korvaustasot ovat vielä auki Valvontaan liittyviä asioita ei ole

Lisätiedot

Ympäristösitoumuksesta 2016

Ympäristösitoumuksesta 2016 Ympäristösitoumuksesta 2016 Vain Mavin julkaisut ovat virallisia lähteitä Anne Soppa Satakunnan Ely-keskus 6.4. Huittinen kpl ha 3 4 Vuosi 2016 Ei uusia sitoumuksia v. 2016 Sitoutumattomalta viljelijältä

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus ympäristökorvauksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti muutetaan ympäristökorvauksesta annetun valtioneuvoston asetuksen (235/2015)

Lisätiedot

Tilakohtaisia esimerkkejä

Tilakohtaisia esimerkkejä 02.04.2015 Tilakohtaisia esimerkkejä Tuki-infot 2015 Anna-Leena Vierimaa Luomutuotannon asiantuntija ProAgria Oulu/ Mikä muuttuu 2015 -hanke Ympäristökorvausjärjestelmä Täydentävät ehdot, maatalousmaan

Lisätiedot

Kaikki oikein mitä ilmoitat. MTK Pohjois-Savo 1.6.2016 Jari Kajan

Kaikki oikein mitä ilmoitat. MTK Pohjois-Savo 1.6.2016 Jari Kajan Kaikki oikein mitä ilmoitat MTK Pohjois-Savo 1.6.2016 Jari Kajan Hakuprosessin top 7 Ympäristökorvaus Tukioikeuden hallinnointi Pysyvät nurmet Vipupalvelu Vipuneuvoja Lohkokohtainen kirjanpito Valvonta

Lisätiedot

Viljelysuunnitelma, viljelykiertosuunnitelmat ja viljelymaan laatutesti. MTK:n tuki-infot 7.4.2015 Suonenjoki Liisa Pietikäinen Puutarha-asiantuntija

Viljelysuunnitelma, viljelykiertosuunnitelmat ja viljelymaan laatutesti. MTK:n tuki-infot 7.4.2015 Suonenjoki Liisa Pietikäinen Puutarha-asiantuntija Viljelysuunnitelma, viljelykiertosuunnitelmat ja viljelymaan laatutesti MTK:n tuki-infot 7.4.2015 Suonenjoki Liisa Pietikäinen Puutarha-asiantuntija Ympäristösitoumuksen tilakohtainen toimenpide Ravinteiden

Lisätiedot

OPISKELIJA-AVUSTUKSET HAETTAVANA

OPISKELIJA-AVUSTUKSET HAETTAVANA OPISKELIJA-AVUSTUKSET HAETTAVANA Halsuan kunnassa kotipaikkansa säilyttävä vieraalla paikkakunnalla lukiossa tai ammatillisessa oppilaitoksessa opiskeleva tai näiden jälkeisiä opintoja suorittava opiskelija

Lisätiedot

Mesikasviviljelmät ja tuet Ari Kallionpää Huittisten kaupunki/maaseutupalvelut (Huittinen-Punkalaidun-Säkylä)

Mesikasviviljelmät ja tuet Ari Kallionpää Huittisten kaupunki/maaseutupalvelut (Huittinen-Punkalaidun-Säkylä) Mesikasviviljelmät ja tuet 20.3.2018 Ari Kallionpää Huittisten kaupunki/maaseutupalvelut (Huittinen-Punkalaidun-Säkylä) Aineisto koottu Mavin ympäristökorvauksen koulutusaineistosta sekä vuoden 2018 tukihakukouluksen

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta

Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / Johan Sundberg 16.3.15 Valtioneuvoston asetus eräiden

Lisätiedot

Ympäristökorvaus ja valvonta

Ympäristökorvaus ja valvonta Ympäristökorvaus ja valvonta Kuva: Maarit Solla Maarit Solla/Markku Äijälä Varsinais-Suomen ELY-keskus Tukihakukoulutukset kevät 2017 Tilastoja ympäristökorvaussitoumuksista 2016 Viljelijät sitoutuivat

Lisätiedot

Ympäristöön liittyvät lakisääteiset hoitovaatimukset

Ympäristöön liittyvät lakisääteiset hoitovaatimukset Täydentävät ehdot Ympäristöön liittyvät lakisääteiset hoitovaatimukset Perustuvat Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1306/2013 artiklaan 93 ja liitteessä II esitettyihin asetuksiin ja

Lisätiedot

Maatalouden vesienhoito Etelä- Savossa. Suomen esitys uudelle ohjelmakaudelle 2014 2020 (lopullinen päätös puuttuu)

Maatalouden vesienhoito Etelä- Savossa. Suomen esitys uudelle ohjelmakaudelle 2014 2020 (lopullinen päätös puuttuu) Maatalouden vesienhoito Etelä- Savossa Suomen esitys uudelle ohjelmakaudelle 2014 2020 (lopullinen päätös puuttuu) Täydentävien ehtojen vaatimukset Koskevat kaikkia maataloustuen hakijoita Vesistön ja

Lisätiedot

YMPÄRISTÖKORVAUKSEN MUKAINEN LANNOITUS JA KATSAUS TÄYDENTÄVISTÄ EHDOISTA

YMPÄRISTÖKORVAUKSEN MUKAINEN LANNOITUS JA KATSAUS TÄYDENTÄVISTÄ EHDOISTA YMPÄRISTÖKORVAUKSEN MUKAINEN LANNOITUS JA KATSAUS TÄYDENTÄVISTÄ EHDOISTA Minna Kolari, Hämeen ELY-keskus 14.12.2016 2 YMPÄRISTÖKORVAUKSEN LANNOITUS TYPPILANNOITUS Laskettava mukaan sekä epäorgaanisten

Lisätiedot

Kalajoen maaseututiedote 5/2015

Kalajoen maaseututiedote 5/2015 1 Kalajoen maaseututiedote 5/2015 Maataloustoimisto tiedottaa sivu Satovahinkokorvaus 2 Kerääjäkasvit 2 Maatalousmaan käyttö muuhun kuin maataloustoimintaan 3 Muistettavaa ympäristökorvaukseen liittyen

Lisätiedot

Ympäristökorvaus ja valvonta

Ympäristökorvaus ja valvonta Ympäristökorvaus ja valvonta Maarit Solla/Markku Äijälä Varsinais-Suomen ELY-keskus Tukihakukoulutukset kevät 2018 Kuva: Maarit Solla Tilastoja ympäristökorvaussitoumuksista 2017 Viljelijät sitoutuivat

Lisätiedot

Maatalouspolitiikan muutos kaudelle 2015-2020. Agrimarket Juha Lappalainen/Airi Kulmala

Maatalouspolitiikan muutos kaudelle 2015-2020. Agrimarket Juha Lappalainen/Airi Kulmala Maatalouspolitiikan muutos kaudelle 2015-2020 Agrimarket Juha Lappalainen/Airi Kulmala EU:n kokonaan rahoittamat suorat tuet Päättyvä järjestelmä Tuleva järjestelmä 2015-2020 Tuotantosidonnaiset tuet (20-18%)

Lisätiedot

Nitraattiasetus 1261 / Lannan varastointi Lannoitteiden käyttö Kirjanpitovaatimus

Nitraattiasetus 1261 / Lannan varastointi Lannoitteiden käyttö Kirjanpitovaatimus Nitraattiasetus 1261 / 2015 Lannan varastointi Lannoitteiden käyttö Kirjanpitovaatimus Nitraattiasetus 1261/ 2015 Lannan varastointi: Lantalan ohjetilavuudet löytyvät asetuksesta Lantalan vähimmäistilavuuden

Lisätiedot

Ympäristökorvaukset 2015

Ympäristökorvaukset 2015 Ympäristökorvaukset 2015 Ei-tuotannolliset investoinnit Ympäristösitoumus 2015 Muutoksia aiempaan: yläikäraja poistuu ei kotieläintilan määritelmää lohkokohtaisten toimenpiteiden mukainen maksu erityistukisopimus-toimenpiteitä

Lisätiedot

Kaikki oikein mitä ilmoitat. MTK Pohjois-Savo Jari Kajan

Kaikki oikein mitä ilmoitat. MTK Pohjois-Savo Jari Kajan Kaikki oikein mitä ilmoitat MTK Pohjois-Savo 6.6.2017 Jari Kajan Hakuprosessin top 7 Vipupalvelu Ympäristökorvaus Tukioikeuden hallinnointi Pysyvät nurmet Vipuneuvoja Lohkokohtainen kirjanpito Valvonta

Lisätiedot

UUSI NITRAATTIASETUS. Valtioneuvoston asetus eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta. 1250 / 2015 ( 18.12.

UUSI NITRAATTIASETUS. Valtioneuvoston asetus eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta. 1250 / 2015 ( 18.12. UUSI NITRAATTIASETUS Valtioneuvoston asetus eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta. 1250 / 2015 ( 18.12.2014 ) YTA / MARKKU LAITINEN 1 Asetuksen sisältö Pykäliä 16

Lisätiedot

Viljelysuunnittelu. MTK:n tuki-infot Kevät 2015 Luomutilat

Viljelysuunnittelu. MTK:n tuki-infot Kevät 2015 Luomutilat Viljelysuunnittelu MTK:n tuki-infot Kevät 2015 Luomutilat Viljelysuunnittelu Rehuntarve eläimille? Tuotteiden markkinat? myyntikasvivaatimus, rehuntuotantosopimukset Palkokasvivaatimus, kierron / sitoumuksen

Lisätiedot

Nitraattiasetus (VNa 1250/2014) ja täydentävät ehdot. MTK Pohjois-Savo Tilanne 13.2.2014

Nitraattiasetus (VNa 1250/2014) ja täydentävät ehdot. MTK Pohjois-Savo Tilanne 13.2.2014 Nitraattiasetus (VNa 1250/2014) ja täydentävät ehdot MTK Pohjois-Savo Tilanne 13.2.2014 Täydentävät ehdot: lakisääteiset hoitovaatimukset Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1306/2013

Lisätiedot

1. Onko ruokohelpi hyväksyttävä korvauskelpoinen kasvi suojavyöhykelohkolla, koska se on ominaisuudeltaan pysyvä kasvi?

1. Onko ruokohelpi hyväksyttävä korvauskelpoinen kasvi suojavyöhykelohkolla, koska se on ominaisuudeltaan pysyvä kasvi? KYSYMYKSIÄ VILJELIJÄKOULUTUKSISTA AIHEALUEITTAIN Ympäristökorvaus: 1. Onko ruokohelpi hyväksyttävä korvauskelpoinen kasvi suojavyöhykelohkolla, koska se on ominaisuudeltaan pysyvä kasvi? Vastaus: Ruokohelpi

Lisätiedot

Kaiken maailman kaistat ja muut tukihakuun liittyvät asiat. MTK Pohjois-Savo Jari Kajan

Kaiken maailman kaistat ja muut tukihakuun liittyvät asiat. MTK Pohjois-Savo Jari Kajan Kaiken maailman kaistat ja muut tukihakuun liittyvät asiat MTK Pohjois-Savo 10.4.2017 Jari Kajan Haasteita / Kysymyksiä Budjetti on realismia olettaa, että määrärahat eivät ainakaan lisäänny Tukien tasaaminen

Lisätiedot

Nurmet Heidi Nevalainen ProAgria Pohjois-Karjala

Nurmet Heidi Nevalainen ProAgria Pohjois-Karjala Nurmet 2016 Heidi Nevalainen ProAgria Pohjois-Karjala Lähteet: Vuoden 2016 ennakoidut pinta-alaperusteiset tuet C2-alueelle, ProAgria Keskusten liitto; Hakuoppaan tuet 2016, luonnos, Mavi Rehu-ja siemennurmet

Lisätiedot

Viljelijäinfo Ympäristökorvaus ja lhk

Viljelijäinfo Ympäristökorvaus ja lhk Viljelijäinfo 2017 Ympäristökorvaus ja lhk Tukihakemuksen sudenkuopat asiakirjapuutteet; ajantasaiset viljavuusnäytteet ja vuosittainen viljelysuunnitelma. verkkotentti tai koulutuspäivä (30.4.17 mennessä)

Lisätiedot

MAATILOJEN NEUVONTAJÄRJESTELMÄ. Maatilan ympäristösuunnitelma. Ohje neuvojalle

MAATILOJEN NEUVONTAJÄRJESTELMÄ. Maatilan ympäristösuunnitelma. Ohje neuvojalle MAATILOJEN NEUVONTAJÄRJESTELMÄ Maatilan ympäristösuunnitelma Ohje neuvojalle 1. Johdanto Tässä maatilojen neuvontajärjestelmän ympäristösuunnitelmaohjeistuksessa on esitetty tiivistetyssä muodossa ohjeita

Lisätiedot

Nitraattiasetus (VNa 1250/2014) ja täydentävät ehdot

Nitraattiasetus (VNa 1250/2014) ja täydentävät ehdot Nitraattiasetus (VNa 1250/2014) ja täydentävät ehdot Airi Kulmala/MTK Tilanne 13.2.2015 Täydentävät ehdot: lakisääteiset hoitovaatimukset Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1306/2013

Lisätiedot

Tukihakukoulutukset 2018

Tukihakukoulutukset 2018 Tukihakukoulutukset 2018 Ympäristö Muutokset vuonna 2018 ja muistettavia asioita Sivu 1 20.4.2018 Mitä haussa tänä vuonna? Mitä haussa? Ohjaavana tekijänä onko tavoitteet saavutettu Hakuasetus VNA 148/2018

Lisätiedot

Ravinteiden tasapainoinen käyttö (54 ) on tilakohtainen toimenpide kaikille sitoutuneille.

Ravinteiden tasapainoinen käyttö (54 ) on tilakohtainen toimenpide kaikille sitoutuneille. Ravinteiden tasapainoinen käyttö (54 ) on tilakohtainen toimenpide kaikille sitoutuneille. Edellyttää: Lohkokirjanpito, vuosittaiset viljely, ym. toimet lohkolla (esim. kalkitus,kylvöt, lann.sato) Viljavuustutkimus,

Lisätiedot

Täydentävät ehdot Eija Mutila, Satakunnan Ely-keskus

Täydentävät ehdot Eija Mutila, Satakunnan Ely-keskus Täydentävät ehdot Eija Mutila, Satakunnan Ely-keskus 1. Hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimus Valtaojien ja vesistöjen varsilla muokkaamaton 1 m leveä piennar, jolle ei ole levitetty lannoitteita

Lisätiedot

Ympäristökorvaukset (koodi M10.1)

Ympäristökorvaukset (koodi M10.1) Ympäristökorvaukset (koodi M10.1) Toimenpiteen kuvaus Ympäristökorvausjärjestelmä koostuu ympäristöllisesti kestävään peltoviljelyyn tähtäävästä ympäristösitoumuksen toimenpidekokonaisuudesta sekä maatalouden

Lisätiedot

Ohjelmakauden 2007-2013 maatalouden ympäristötukisitoumusten päättyminen

Ohjelmakauden 2007-2013 maatalouden ympäristötukisitoumusten päättyminen YMPÄRISTÖKORVAUS: Ympäristösitoumus Ohjelmakauden 2007-2013 maatalouden ympäristötukisitoumusten päättyminen Ohjelmakauden 2007-2013 maatalouden ympäristötukisitoumuksista suurin osa päättyy normaalisti

Lisätiedot

Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen

Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen Mikko J. Jaakkola mikko.j.jaakkola@ely-keskus.fi Asetuksen uudistaminen Ympäristöministeriö asetti nitraattiasetuksen uudistamistyöryhmän 28.10.2011. Työryhmän

Lisätiedot

Viranomaisvaatimukset kierrätyslannoitteiden varastoinnille ja levitykselle

Viranomaisvaatimukset kierrätyslannoitteiden varastoinnille ja levitykselle Viranomaisvaatimukset kierrätyslannoitteiden varastoinnille ja levitykselle Pyhäjärvi-instituutti 26.3.2018 Mikko Jaakkola Varsinais-Suomen ELY-keskus Taustaa Biokaasulaitosten ympäristöluvissa määritellään

Lisätiedot

Ympäristökorvaus. Viljelijätukihakukoulutus, kevät 2017 Markku Kuoppa-aho/ Paavo K. muokannut dioja

Ympäristökorvaus. Viljelijätukihakukoulutus, kevät 2017 Markku Kuoppa-aho/ Paavo K. muokannut dioja Ympäristökorvaus Viljelijätukihakukoulutus, kevät 2017 Markku Kuoppa-aho/ Paavo K. muokannut dioja 6.4.2017 Esityksen sisältö Haussa olevat ohjelmakorvaukset Ympäristösitoumukseen voi tehdä muutoksia Ympäristösitoumuksen

Lisätiedot

Uusi nitraattiasetus Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (luonnos)

Uusi nitraattiasetus Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (luonnos) Uusi nitraattiasetus Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (luonnos) Jaana Rintala, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus RAKI-hankkeen päätösseminaari

Lisätiedot

Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen. Mikko J. Jaakkola

Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen. Mikko J. Jaakkola Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen Mikko J. Jaakkola mikko.j.jaakkola@ely-keskus.fi Asetuksen uudistaminen Ympäristöministeriö asetti nitraattiasetuksen uudistamistyöryhmän 28.10.2011. Työryhmän

Lisätiedot

Ympäristökorvaus/täydentävät ehdot ja valvonta. Kuva: Maarit Solla

Ympäristökorvaus/täydentävät ehdot ja valvonta. Kuva: Maarit Solla Ympäristökorvaus/täydentävät ehdot ja valvonta Kuva: Maarit Solla Maarit Solla/Markku Äijälä Varsinais-Suomen ELY-keskus Tukihakukoulutukset kevät 2019 Ympäristökorvauksen muutostarve Viljelijät sitoutuivat

Lisätiedot

LOHKOKOHTAISET TOIMENPITEET

LOHKOKOHTAISET TOIMENPITEET LOHKOKOHTAISET TOIMENPITEET Paimiosali 17.2.2016 Taina 1 17.2.2016 Lietelannan sijoittaminen peltoon: Lietelannan sijoittaminen peltoon -toimenpidettä voit toteuttaa sitoumukseen kuuluvalla lohkolla tai

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta

Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / Johan Sundberg 23.9.15 Valtioneuvoston asetus eräiden

Lisätiedot

Miten lantteja lannasta AMOL 11.3.2009. EU tukimahdollisuudet Lietelannasta N ja P lannoitetta Sähköä ja lämpöä

Miten lantteja lannasta AMOL 11.3.2009. EU tukimahdollisuudet Lietelannasta N ja P lannoitetta Sähköä ja lämpöä Miten lantteja lannasta AMOL 11.3.2009 EU tukimahdollisuudet Lietelannasta N ja P lannoitetta Sähköä ja lämpöä 1 Lietelannan sijoittaminen peltoon Sopimuskausi 5 vuotta Sopimus voi alkaa 1.5 tai 1.10 Tuki

Lisätiedot

Esa Partanen ProAgria Etelä-Suomi 9.4.2015. Luomutuki-info 9.4.2015 1

Esa Partanen ProAgria Etelä-Suomi 9.4.2015. Luomutuki-info 9.4.2015 1 Luomutukiinfo 2015 Esa Partanen ProAgria Etelä-Suomi 9.4.2015 Luomutuki-info 9.4.2015 1 Sisältö Luomusopimuksesta sitoumukseen Ympäristökorvaussitoumus Sitoumukset yhdessä Ympäristösopimukset Hakeminen

Lisätiedot

Perholainen. Toivotamme Teidät lämpimästi tervetulleeksi

Perholainen. Toivotamme Teidät lämpimästi tervetulleeksi Perholainen Kuntatiedote 10/2018 Tässä numerossa mm. Perho 150-vuotta 1 Verhoilukurssi 2 Yönuoppari-lupalappu 2 Etsintäkuulutus 3 Vesimittarilukemat 3 KASEKA tiedottaa 4-6 Perhon kirjasto tiedottaa 6 Vapaa-aikatoimi

Lisätiedot

VALKUAIS- JA PALKOKASVIT

VALKUAIS- JA PALKOKASVIT VALKUAIS- JA PALKOKASVIT Uudistuneessa tukijärjestelmässä 13.3.2015 Sisältö Valkuaiskasvipalkkio Viherryttämisvaatimukset Palkokasvit eräissä ympäristökorvauksen toimenpiteissä Suorat tuet Nuorten tuki

Lisätiedot

Täydentävät ehdot: lakisääteiset hoitovaatimukset

Täydentävät ehdot: lakisääteiset hoitovaatimukset Täydentävät ehdot: lakisääteiset hoitovaatimukset Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1306/2013 liitteessä II säädettyjen täydentävien ehtojen lakisääteinen hoitovaatimus 1 Vain osa NiA:sta

Lisätiedot

Käytännön esimerkkejä maatalouden vesistökuormituksen vähentämisestä. Saarijärvi 19.3. 2014 Markku Puustinen Syke, Vesikeskus

Käytännön esimerkkejä maatalouden vesistökuormituksen vähentämisestä. Saarijärvi 19.3. 2014 Markku Puustinen Syke, Vesikeskus Käytännön esimerkkejä maatalouden vesistökuormituksen vähentämisestä Saarijärvi 19.3. 2014 Markku Puustinen Syke, Vesikeskus 19.3.2014 Sisältö Ravinnekuormituksesta Maatalouden ympäristötoimenpiteistä

Lisätiedot

Eu-tuki-infot 2015. Kysymyksiä vailla vastausta: VIHERRYTTÄMISTÄ KOSKEVAT KYSYMYKSET

Eu-tuki-infot 2015. Kysymyksiä vailla vastausta: VIHERRYTTÄMISTÄ KOSKEVAT KYSYMYKSET Eu-tuki-infot 2015 Kysymyksiä vailla vastausta: VIHERRYTTÄMISTÄ KOSKEVAT KYSYMYKSET - Jos kylvää lohkolle 50 % viljaa ja loput nurmea, voidaanko kasvusto katsoa tuoreviljakasvustoksi? - Asiaa on pohdittu

Lisätiedot

PYÖRÄILYKAUDEN PÄÄTÖSTILAISUUS

PYÖRÄILYKAUDEN PÄÄTÖSTILAISUUS Käpylässä pelataan! Lauantaina 29.8. D-tyttöjen finaalit klo 11.30 1. finaali Halsua - Vuokatti klo 16.00 2. finaali Halsua - Vuokatti Sunnuntaina 30.8. D-tyttöjen Pohjois-Suomen mestaruusturnaus klo 10.00

Lisätiedot

Ympäristökorvaus. Viljelijätukihakukoulutus, kevät 2017 Markku Kuoppa-aho

Ympäristökorvaus. Viljelijätukihakukoulutus, kevät 2017 Markku Kuoppa-aho Ympäristökorvaus Viljelijätukihakukoulutus, kevät 2017 Markku Kuoppa-aho Esityksen sisältö Haussa olevat ohjelmakorvaukset Ympäristösitoumukseen voi tehdä muutoksia Ympäristösitoumuksen toimenpiteiden

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 1250/2014

Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 1250/2014 Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 1250/2014 Kotieläintukikoulutukset 29.1.2015, 6.2.2015 ja 10.2.2015 Mikko Jaakkola Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Ympäristötuki ja LFA

Ympäristötuki ja LFA Ympäristötuki ja LFA Luonnonhaittakorvaus (LFA) ja LFA-lisäosa Tukiehdot ennallaan: Vuonna 2008 sitoumuksen antaneet voivat antaa uuden 5- vuotisen luonnonhaittakorvaus sitoumuksen v. 2013 Samalla voidaan

Lisätiedot

Nurmien tuet 2015 Heidi Nevalainen ProAgria Pohjois-Karjala

Nurmien tuet 2015 Heidi Nevalainen ProAgria Pohjois-Karjala Nurmien tuet 2015 Heidi Nevalainen ProAgria Pohjois-Karjala Tukitasoarviot C2- alueelta. Nurmen monet nimet Viljelysuunnitelmassa nurmet voivat olla mm.: säilörehunurmia, laidunta, kuivaheinää, siemen

Lisätiedot

Luomukinkeritilaisuudet 2016

Luomukinkeritilaisuudet 2016 LISÄÄ OSAAMISTA, PAREMPI TULOS Luomukinkeritilaisuudet 2016 Elinvoimainen maatilatalous - ELINA Lahti 28.1.2016 Tammela 3.2.2016 ProAgria Etelä-Suomi Ympäristökorvaus Tulevat muutokset Luonnos 7.1.2016

Lisätiedot

Ympäristösitoumus. Kaikilla uudet sitoumukset ja ehdot Täydentävät ehdot Tilakohtaiset toimenpiteet Lohkokohtaiset toimenpiteet Kohdentamisalueet

Ympäristösitoumus. Kaikilla uudet sitoumukset ja ehdot Täydentävät ehdot Tilakohtaiset toimenpiteet Lohkokohtaiset toimenpiteet Kohdentamisalueet Ympäristösitoumus Kaikilla uudet sitoumukset ja ehdot Täydentävät ehdot Tilakohtaiset toimenpiteet Lohkokohtaiset toimenpiteet Kohdentamisalueet 19.2.2016 P Pethman/Haikula Oy 1 Taakse jäänyttä elämää

Lisätiedot

Ympäristötuki. Eu-avustajien koulutus Äänekoski. Merja Lehtinen/K-S ELY-keskus

Ympäristötuki. Eu-avustajien koulutus Äänekoski. Merja Lehtinen/K-S ELY-keskus Ympäristötuki Eu-avustajien koulutus Äänekoski Merja Lehtinen/K-S ELY-keskus 18.3.2014 Ympäristötuki Ei uusia sitoumuksia tähän tietoon Vuonna 2007-2009 tehdyt ympäristötukisitoumukset jatketaan vuodella

Lisätiedot

Ympäristökorvauksen mahdollisuudet maitotilalla. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto

Ympäristökorvauksen mahdollisuudet maitotilalla. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Ympäristökorvauksen mahdollisuudet maitotilalla Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Ympäristökorvauksen valinnat maitotilalla Paljon ehtoja, mutta myös joustavuutta Toimenpiteiden valinnan avulla ja

Lisätiedot

Peltotukien paperityöt Tuki-infot 2012

Peltotukien paperityöt Tuki-infot 2012 Peltotukien paperityöt Tuki-infot 2012 Jari Tikkanen ProAgria Keski-Pohjanmaa 1 Ympäristötuen rakenne Täydentävät ehdot Vähimmäisvaatimukset (lannoitus ja kasvinsuojelu) kaikille pakolliset, ei korvausta

Lisätiedot

Tukihakukoulutus Päätukihaku, aikataulut ja materiaali

Tukihakukoulutus Päätukihaku, aikataulut ja materiaali Tukihakukoulutus 2017 Päätukihaku, aikataulut ja materiaali Päätukihaun aikataulu Muita päivämääriä Ympäristökorvauksen koulutusvaatimus 30.4.2017. Peltomaan laatutesti toimitettava kuntaan viimeistään

Lisätiedot

Ympäristöinfo, kevät 2013. Uuden ympäristökorvausjärjestelmän valmistelu missä mennään?

Ympäristöinfo, kevät 2013. Uuden ympäristökorvausjärjestelmän valmistelu missä mennään? Ympäristöinfo, kevät 2013 Uuden ympäristökorvausjärjestelmän valmistelu missä mennään? Ympäristötuki 2014 - Mitä on esitetty ympäristötuen vaikuttavuuden lisäämiseksi? Vuonna 2014 alkavista uusista maatalouden

Lisätiedot

TÄYDENTÄVÄT EHDOT. Muutokset vuodelle 2016 & kertaus vuoden 2015 lopulla tulleisiin muutoksiin

TÄYDENTÄVÄT EHDOT. Muutokset vuodelle 2016 & kertaus vuoden 2015 lopulla tulleisiin muutoksiin TÄYDENTÄVÄT EHDOT Muutokset vuodelle 2016 & kertaus vuoden 2015 lopulla tulleisiin muutoksiin 25.2. videoneuvottelukoulutus 15.3. Tampere 22.3. Helsinki Nitraattiasetus 1250/2014 - muutos 1261/2015 - Täydentäviä

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus ympäristökorvauksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta

Valtioneuvoston asetus ympäristökorvauksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta 1 luonnos 11.5.2015 Valtioneuvoston asetus ympäristökorvauksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä x päivänä x kuuta 2015 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti muutetaan

Lisätiedot

Viherryttäminen, luonnonhaittakorvaus, täydentävät ehdot ja nitraattiasetus

Viherryttäminen, luonnonhaittakorvaus, täydentävät ehdot ja nitraattiasetus Viherryttäminen, luonnonhaittakorvaus, täydentävät ehdot ja nitraattiasetus Viherryttämistuki Uusi suora EU-tuki Vuosittain noin 157 milj. Kaksi tukialuetta ja tukitasoa: AB ja C Tukitaso C-alueella n.

Lisätiedot

Ympäristökorvaus 2015

Ympäristökorvaus 2015 Ympäristökorvaus 2015 Maarit Solla ja Markku Äijälä, V-S ELY-keskus, maatalouden valvontayksikkö 1 Entiset ja uudet maataloustuet 2 Ympäristökorvauksen säädöstilanne Komissio hyväksynyt 12.12.2014 Manner-Suomen

Lisätiedot

Ympäristösitoumuksen lohkokohtaiset toimenpiteet

Ympäristösitoumuksen lohkokohtaiset toimenpiteet Ympäristösitoumuksen lohkokohtaiset toimenpiteet Valkeaniemen Pirtti 14.12.2016 Eeva Sirkkilä Loimaan maaseutupalvelut 1 19.12.2016 Lohkokohtaiset toimenpiteet 1. Lietelannan sijoittaminen peltoon 2. Ravinteiden

Lisätiedot

Viljelijätuki-infot kevät Maaseutuyksikkö

Viljelijätuki-infot kevät Maaseutuyksikkö Viljelijätuki-infot kevät 2018 Tuleekohan valvonta mitä voin tehdä? Mitä voin oman tilani osalta tehdä ja mitä minun kannattaa tarkastaa ennakkoon Tarkastan lohkojeni rajojen oikeellisuuden ja teen tarvittavat

Lisätiedot

Luomutilan vaihtoehtoja uudella tukikaudella. Poimintoja Tukijärjestelmästä Ulla Turunen ProAgria Pohjois-Karjala

Luomutilan vaihtoehtoja uudella tukikaudella. Poimintoja Tukijärjestelmästä Ulla Turunen ProAgria Pohjois-Karjala Luomutilan vaihtoehtoja uudella tukikaudella Poimintoja Tukijärjestelmästä Ulla Turunen ProAgria Pohjois-Karjala Esityksen tiedot perustuvat tukien valmistelutilanteeseen marras-joulukuussa 2014 ja tiedot

Lisätiedot

Täydentävien ehtojen valvontatuloksia vuodelta 2017

Täydentävien ehtojen valvontatuloksia vuodelta 2017 Täydentävien ehtojen valvontatuloksia vuodelta 2017 Täydentävien ehtojen merkitys Koskee kaikkia tukia, maatalousmaata ja maatalouden harjoittamista Vaikutus 0-5 % maataloustukiin (eläin/kasvinviljely)

Lisätiedot

Ympäristötukiehtojen mukainen lannoitus vuonna 2009

Ympäristötukiehtojen mukainen lannoitus vuonna 2009 Ympäristötukiehtojen mukainen lannoitus vuonna 2009 Risto Jokela Kasvinviljelyneuvonnan vastaava ProAgria Oulu Valvonnoissa havaittua P-tasaus lohkokorteille asianmukaisesti Karjanlantapoikkeuksen käyttö

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 24 päivänä maaliskuuta 2015. 235/2015 Valtioneuvoston asetus. ympäristökorvauksesta

Julkaistu Helsingissä 24 päivänä maaliskuuta 2015. 235/2015 Valtioneuvoston asetus. ympäristökorvauksesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 24 päivänä maaliskuuta 2015 235/2015 Valtioneuvoston asetus ympäristökorvauksesta Annettu Helsingissä 19 päivänä maaliskuuta 2015 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

Ajankohtaista ympäristötuessa ja LFA:ssa Antti Hietala / Markku Kuoppa-aho Kalvoja päivitetty 17.2.2012. Lahti 14.2.2012 Kokkola 21.2.

Ajankohtaista ympäristötuessa ja LFA:ssa Antti Hietala / Markku Kuoppa-aho Kalvoja päivitetty 17.2.2012. Lahti 14.2.2012 Kokkola 21.2. Ajankohtaista ympäristötuessa ja LFA:ssa Antti Hietala / Markku Kuoppa-aho Kalvoja päivitetty 17.2.2012 Lahti 14.2.2012 Kokkola 21.2.2012 Käsiteltävät asiat Muutokset vuodelle 2012 Ympäristötuki Luonnonhaittakorvaus

Lisätiedot

Ympäristökorvausjärjestelmän hyödyntäminen

Ympäristökorvausjärjestelmän hyödyntäminen Ympäristökorvausjärjestelmän hyödyntäminen Vihreästä kasvipeitteisyydestä hyötyä viljelijälle ja ympäristölle Kari Koppelmäki 7-9.10.2014 Ympäristökorvausjärjestelmä kasvinviljelytilan näkökulmasta Ravinteiden

Lisätiedot

Oriveden kaupunki maaseutupalvelut maaseutuhallinnon YTA. Markku Mäkelä Viljelijäkoulutus, Oriveden Opisto,

Oriveden kaupunki maaseutupalvelut maaseutuhallinnon YTA. Markku Mäkelä Viljelijäkoulutus, Oriveden Opisto, Oriveden kaupunki maaseutupalvelut maaseutuhallinnon YTA Markku Mäkelä Viljelijäkoulutus, Oriveden Opisto, 29.3.2017 Uudet tai vaihtuneet e-mailosoitteet tiedotamme ajankohtaisista sähköpostitse osa viesteistä

Lisätiedot

Ympäristökorvaus Nitraattiasetus. 16.12.2014 Airi Kulmala MTK

Ympäristökorvaus Nitraattiasetus. 16.12.2014 Airi Kulmala MTK Ympäristökorvaus Nitraattiasetus Airi Kulmala MTK Huomio - Esitys perustuu tällä hetkellä käytössä oleviin luonnoksiin yms. - Yksityiskohdat annettavissa asetuksissa Muutokset mahdollisia Tärkeää osallistua

Lisätiedot

RavinneRenki Kaltevat pellot viljelyssä Nitraattiasetus uudistui. Vuokko Mähönen POSELY

RavinneRenki Kaltevat pellot viljelyssä Nitraattiasetus uudistui. Vuokko Mähönen POSELY RavinneRenki Kaltevat pellot viljelyssä Nitraattiasetus uudistui 5.10.2016 Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Asetus astui voimaan voimaan

Lisätiedot

Ympäristösitoumus. Tukiehtoihin muutoksia 2016 Tilakohtaiset toimenpiteet Lohkokohtaiset toimenpiteet

Ympäristösitoumus. Tukiehtoihin muutoksia 2016 Tilakohtaiset toimenpiteet Lohkokohtaiset toimenpiteet Ympäristösitoumus Tukiehtoihin muutoksia 2016 Tilakohtaiset toimenpiteet Lohkokohtaiset toimenpiteet Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. 20.4.2016 Pauli Pethman Haikula

Lisätiedot

Maatilan ympäristötoimenpiteet. ja talous. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto

Maatilan ympäristötoimenpiteet. ja talous. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Maatilan ympäristötoimenpiteet ja talous Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto MT 7.10.2009 Yhtälö oli viime keväänä vaikea: viljelyn kustannukset nousujohteiset, sadon hinta pohjalla, varastot täynnä

Lisätiedot

Ympäristön hoito uudessa maaseutuohjelmassa. Ossi Tuuliainen, Etelä-Savon ELY-keskus

Ympäristön hoito uudessa maaseutuohjelmassa. Ossi Tuuliainen, Etelä-Savon ELY-keskus Ympäristön hoito uudessa maaseutuohjelmassa Ossi Tuuliainen, Etelä-Savon ELY-keskus Ympäristön hoitoa edistävät toimenpiteet ohjelmassa Koulutus ja tiedonvälitys Luonnonmukainen tuotanto Yhteistyö Neuvonta

Lisätiedot

viljelijätukihaun aikataulu

viljelijätukihaun aikataulu Tukihakukoulutus Kevään Kevät 2018 viljelijätukihaun aikataulu Kevään viljelijätukihaun aikataulu Hakuajat ja muut päivämäärät 30.4. Viimeinen mahdollinen päivä hakeutua luonnonmukaisen tuotannon valvontajärjestelmään

Lisätiedot