Erityisliikunnan päivien 2014 suositusten seuranta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Erityisliikunnan päivien 2014 suositusten seuranta"

Transkriptio

1 Erityisliikunnan päivien 2014 suositusten seuranta Kahdeksannet Erityisliikunnan päivät järjestettiin vuonna Neljän vuoden välein järjestettäville päiville osallistui 250 soveltavan liikunnan (vaihtoehtoisesti erityisliikunnan) asiantuntijaa ja alasta kiinnostunutta. Päivien teemaseminaareissa ja työpajoissa annettiin perinteiseen tapaan suosituksia alan tulevien vuosien kehittämistyölle. Suositukset on luettavissa täältä: Erityisliikunnan päivien suositusten seuranta on annettu vuonna 2016 perustetun soveltavan liikunnan koulutus- ja tutkimustyöryhmän tehtäväksi. Työryhmä edistää soveltavan liikunnan tutkimusta ja koulutusta, tiedon kokoamista ja levittämistä sekä toimijoiden välistä yhteistyötä. Työryhmän toimintaa koordinoi Liikuntatieteellinen Seura (LTS). Seuraavat Erityisliikunnan päivät järjestetään vuonna Työryhmä on arvioinut Erityisliikunnan päivien puolivälissä kunkin suosituksen nykytilaa. Arvio perustuu selvityksiin, raportteihin, alan asiantuntijoilta saatuihin näkemyksiin ja muihin lähteisiin. Arviointiaineiston kasaamisesta ovat vastanneet Jari Kanerva (LTS) ja Saku Rikala (LTS), joka on vastannut arvion kirjoittamisesta. TÄÄLLÄ KUNTALAINEN KUULEEKO KUNTA? Kuntakohtaiset kokonaisuuksien pohdinta ja kehittämissuunnitelmat Kuntien soveltavan liikunnan haasteena on toiminnan pitkäjänteinen strateginen kehittäminen. Keskeisiä työkaluja strategisessa kehittämisessä ovat kuntakohtaiset soveltavan liikunnan kehittämissuunnitelmat. Suunnitelmien linjausten ei ole hyvä jäädä kunnissa vain erillisiksi työkaluiksi vaan ne on hyvä saada myös osaksi muita kuntien keskeisiä strategioita, kuten liikuntapalveluiden, sosiaali- ja terveyspalveluiden ja teknisen toimen omia strategioita sekä koko kuntaa koskevia strategioita. Vuonna 2014 noin puolessa erityisliikunnanohjaajan omaavissa kunnista oli jonkinlainen soveltavaan liikuntaan liittyvä suunnitelma. Suunnitelmien luonne ja kattavuus kuitenkin vaihtelivat voimakkaasti kuntien välillä. Osassa kunnista oli soveltavaan liikuntaan keskittyvä suunnitelma, osassa soveltavan liikunta oli osa laajempaa liikunta- tai hyvinvointisuunnitelmaa. Osa kuntien suunnitelmista kohdistui yksittäisiin erityisryhmiin, osa johonkin erityisteemaan, 1

2 kuten esteettömyyteen. Niiden kuntien tilanteesta, joissa ei ole erityisliikunnanohjaajaa, ei ollut tietoa. Todennäköisesti kovin monessa näistä kunnista ei ollut suunnitelmaa.¹ Erityisliikunnan päivien jälkeen kehittämissuunnitelmissa on tapahtunut jonkin verran positiivista kehitystä. Erityisliikuntaa kuntiin hankkeessa syntyi uusia suunnitelmia seitsemään kuntaan 2. Lisäksi opinnäytetöinä on syntynyt uusia kehittämissuunnitelmia kuntiin. Kokonaiskuva palveluiden kehittämisen suunnitelmallisuudesta saataneen seuraavassa kuntien erityisliikunta - selvityksessä. Liikunnan edistäminen osana kuntien strategista suunnittelua on yleistynyt viime vuosina, mikä luo positiivisen mahdollisuuden myös soveltavan liikunnan strategiselle kehittämiselle. Liikunta on nostettu esille noin kahdessa kolmesta kuntastrategiasta. Myös ymmärrys siitä, että liikunnan edistäminen kuuluu kaikkien hallinnonalojen vastuulle, on kasvanut. Liikunnan edistämisen käsittely on myös yleistynyt eri hallinnonalojen omissa suunnitelmissa viime vuosina. 3 ja 4 Kaiken kaikkiaan soveltavan liikunnan kysymyksiä pitäisi olla nykyisin yhä helpompi saada osaksi niin koko kuntastrategiaa kuin eri hallinnonalojen strategioita. Sosiaali- ja terveystoimen ja liikuntatoimen yhteistyön vahvistaminen Sosiaali- ja terveystoimi on yksi keskeisimpiä liikuntatoimen yhteistyökumppaneita soveltavassa liikunnassa. Suositusten antamisen aikaan (2014) lähes kaikissa kunnissa liikuntatoimi ja sosiaali- ja terveystoimi tekivät jonkinlaista yhteistyötä soveltavassa liikunnassa. Erityisliikunnanohjaajan omaavat asukasluvultaan suuret kunnat arvioivat, että yhteistyö sujui parhaiten juuri sote-puolen kanssa. Asukasluvultaan pienissä kunnissa arviolta reilut kaksi kolmasosaa liikuntatoimista teki jonkinlaista yhteistyötä sote-puolen kanssa soveltavassa liikunnassa.¹ Yhteistyötä on jatkettu viime vuosienkin ajan, mutta ei ole tietoa, onko yhteistyö vahvistunut merkittävästi. Myöskään siitä ei ole tietoa, miten yhteistyö muuttuu, kun sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen eli sote-uudistuksen myötä sote-palvelut siirtyvät maakunnille. Viitteitä uudistuksen vaikutuksesta yhteistyöhön voidaan kuitenkin hakea sieltä, missä on jo sovellettu tulevan kaltaista sote-mallia. Kainuussa toteutettiin vuosina maakuntakokeilu, jossa kuntien tehtäviä, kuten sotepalveluita siirrettiin maakuntahallinnolle. Muutoksen myötä terveystoimen ja Kajaanin kaupungin liikuntapalveluiden yhteydenpito etääntyi selvästi. Käytännön yhteistyö ja palveluiden koordinointi muuttuivat haasteellisemmiksi, vaikka maakunnassa tehtäviä hoitivat osin samat tutut henkilöt. Kajaanissa linjattiinkin kokeilun päätyttyä, että jatkossa kaupungin ja sote-palveluiden väliseen käytännön yhteistyöhön tulee kiinnittää erityistä huomiota ja sopia yhteistyöstä etenkin soveltavan liikunnan osalta. Tavoitteeksi asetettiin, että soveltavan liikunnan toiminta palautuu määrällisesti ja laadullisesti tasolle, jolla se oli ennen kokeiluun siirtymistä. 5 Nykyisin Kainuussa sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä tuottaa kuntien sote-palvelut (pois lukien lasten päivähoito). Yhteistyö maakunnallisella tasolla toteutettujen sote-palveluiden ja liikuntapalveluiden välillä sujuu jo paremmin. Yhteistyön parantumisen myötä soveltavan liikunnan mahdollisuudetkin ovat kehittyneet. 6 2

3 Kajaanin kokemukset osoittavat, että kuntien liikuntapalveluiden ja sote-palveluiden yhteistyö tulee sote-uudistuksen myötä muotoutumaan uudelleen. Toimivan yhteistyön muotoutuminen voi viedä vuosia. Sote-uudistus luo myös mahdollisuuksia, kuten voimavarojen lisäämisen liikunnan kehittämiseen ja nykyistä saumattomampien liikunnan palveluketjujen luomisen. Onnistuminen vaatii kuitenkin koko liikuntakentältä erityishuomiota ja aktiivisia toimia, kuten kuntien liikuntapalveluilta aktiivista osallistumista uudistuksen suunnitteluun. Liikunta mukaan hyvinvointikertomuksiin Hyvinvointikertomus on kunnallinen tai alueellinen hyvinvointipolitiikan suunnittelun, arvioinnin ja raportoinnin työväline. Laaja-alaisen hyvinvoinnin edistämiseksi ja liikunnan aseman parantamiseksi liikunnan tulisi olla mukana hyvinvointikertomuksissa. Myös kuntalaisten tarpeista lähtevä liikunnan edistäminen edellyttää, että päätöksenteon tukena on säännöllistä ja kattavaa seurantatietoa kuntalaisten liikunta-aktiivisuudesta. Kuvaukset kuntalaisten liikunta-aktiivisuudesta ovat yleistyneet merkittävästi kuntien asiakirjoissa 2010-luvulla. Vuonna 2010 vajaassa viidenneksessä kunnista kuvaus kuntalaisten liikuntaaktiivisuus sisältyi kunnan hyvinvointikertomukseen tai muuhun vastaavaan asiakirjaan. Vuonna 2016 vastaavien kuntien määrä oli kasvanut jo yli 60 %:iin. 3 Tietoa ei ole, kuinka hyvin vammaisten ja pitkäaikaissairaiden henkilöiden sekä toimintakyvyltään heikentyneiden iäkkäiden liikuntaaktiivisuus on huomioitu hyvinvointikertomuksissa. Pienten kuntien erityisliikunnan tukeminen Soveltavan liikunnan valtakunnallinen kehittämistyö on keskittynyt pääasiassa asukasluvultaan suuriin kuntiin, joissa erityisryhmien liikuntapalvelut ovat keskimääräistä paremmat. Suurimmat haasteet ovat edelleen pienissä kunnissa, joissa soveltavan liikunnan kehittäminen ei ole ollut valtakunnallisesti pitkäjänteistä ja systemaattista. Kehittämistyö on ollut lähinnä yksittäisiä kehittämistoimenpiteitä tai -hankkeita, joita pienet kunnat ovat itse käynnistäneet tai valtakunnallisia ja alueellisia hankkeita, joissa on ollut mukana yksittäisiä pieniä kuntia. 2 Esimerkkeinä valtakunnallisesta kehittämistyöstä ovat Erityisliikuntaa kuntiin hanke ja Voimaa vanhuuteen -ohjelma, joissa on saatu mm. poikkisektorisen yhteistyön ja koulutuksen avulla lisättyä soveltava liikunnan toimintaa pienissä kunnissa. YKSILÖLLINEN VAMMAISURHEILIJAN POLKU Vammaisurheilijan polun erityispiirteiden tunnistaminen, vammaisurheilun olosuhdevaatimusten huomioiminen liikuntapaikkarakentamisessa sekä vammaisurheilun huomioiminen valtakunnallisen valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen sisällöissä Vammaishuippu-urheilu on ollut alusta alkaen mukana 2010-luvulla toteutetussa huippu-urheilun muutosprosessissa. Vammaishuippu-urheilu ja sen johtaminen integroitiin osaksi vuonna 2013 perustettua huippu-urheiluyksikköä (HUY). Vammaishuippu-urheilun ja huippu-urheilun yhteistyö 3

4 ei ole edennyt kuitenkaan strategisella tasolla sovitusti. Eri toimijoiden (HUY, Paralympiakomitea, Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry) rooleissa on edelleen epäselvyyksiä. 7 Lajiliittotasolla vammaisurheilun ja erityisliikunnan tilanne näyttää kirjavalta. Positiivisimmalta tilanne näyttää niissä 20 lajiliitossa, jotka keskittyvät joko vammaiskilpaurheiluun ja/tai soveltavat palvelujaan erityisryhmille. Noin kolmasosa lajiliitoista ei liikuta lainkaan erityisryhmiin kuuluvia henkilöitä. Ääripäiden väliin jää runsas kolmasosa lajiliitoista, jotka tarjoavat erityisryhmille suunnattuja palveluja, mutta toiminta on pientä tai se kohdistuu johonkin rajattuun ryhmään. 13 Vammaisurheilussa on ryhdytty muun urheilun tavoin tunnistamaan ja kuvaamaan urheilijan polkua ja sen erityispiirteitä. 8 Esimerkiksi Suomen Ratsastajainliitossa on laadittu Vammaisratsastajan polku osana laajaa urheilijan polku -kokonaisuutta. Vammaisurheilijan poluissa on kuitenkin suuria eroja lajien kesken, koska esimerkiksi vammaisurheilijoiden tarvitsemia asiantuntevia valmentajia ei ole vielä kaikissa liitoissa. Valtakunnallisen valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen sisällöissä ei ole päästy vammaisurheilun osalta riittävästi eteenpäin. Lajiliitot ovat kehittäneet omaa valmentajakoulutustaan, mutta edelleenkään vammaisurheilu ei ole huomioituna kaikilla tasoilla. 9 Vammaisurheilijan polun myöhäisemmän vaiheen osalta tilanne on nykyisin parempi kuin vielä jokin aika sitten. Polun suurimmat haasteet liittyvät nykyisin polun alkuvaiheisiin: Miten vammaiset lapset, nuoret ja aikuiset tulevat tietoisiksi mahdollisuuksista, pääsevät kokeilemaan eri lajeja, löytävät oman lajin ja seuran sekä riittävän tuen harrastamiselleen? 9 Vammaisurheilun kehittämiseksi on tärkeää parantaa myös vammaisurheilijoiden harjoittelumahdollisuuksia ja -olosuhteita sekä luokittelua. Vammaisurheilijoiden harjoittelussa paikallisissa urheiluakatemioissa on tapahtunut viime vuosina positiivista kehitystä. Vammaisurheilun kehittäminen urheiluakatemiaverkostossa-hankkeen avulla on saatu vammaisurheilijoita ja vammaisurheilulajeja osaksi urheiluakatemiaverkostoa. Vuoden 2014 alussa yhteensä 13 vammaisurheilijaa oli harjoittelemassa seitsemässä eri urheiluakatemiassa. Syksyllä 2016 yhteensä 56 vammaisurheilijaa harjoitteli 11 eri urheiluakatemiassa. Lisäksi Urheiluakatemiaohjelman koordinoimassa yläkoulutoiminnassa on mukana vammaisurheilijaa. Syksyllä 2016 on alkanut myös Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urheassa Vantaalla oma toiminta erityisluokille Jokiniemessä ja Martinlaaksossa. Pajulahden yläkoululeiritys alkoi marraskuussa Urheiluakatemioiden ulkopuolelle jää edelleen urheilijoita niin omasta halusta kuin muista syistä. Jatkossa täytyy kiinnittää entistä enemmän huomiota toiminnan laatuun, kuten miten vammaisurheilijat harjoittelevat akatemiaympäristöissä, missä vaiheessa urheilijat hakeutuvat akatemioihin sekä miten vammaisurheilun ns. omat lajit asemoituvat akatemioihin. 10 Positiivista kehitystä on tapahtumassa myös luokittelussa. Luokittelun kansallinen kehittäminen on aloitettu, ja asiaa varten on perustettu luokittelun työryhmä. Luokittelua on kehitetty viime vuosina myös tutkimuksilla, mistä esimerkkinä Jyväskylän yliopiston tutkimushanke kelkkahiihtäjien luokitteluprosessin kehittämiseksi 11. Liikuntapaikkarakentamisen esteettömyyden edistämisessä on menty koko ajan pienin askelin eteenpäin. Vuoden 2016 alusta alkaen valtion avustuksien jakoperusteena on korjattavan liikuntapaikan esteettömyyskartoitus ja uudisrakennuksen esteettömyysselvitys. 4

5 Vaikeavammaisten osalta esimerkiksi boccian olosuhteita on kehitetty ja lajin pariin on saatu lisää nuoria vaikeavammaisia urheilijoita. Vammaisurheilun kehittämiseksi tarvitaan lisää tietoisuutta vammaisurheilun mahdollisuuksista sekä mahdollisuuksia kokeilla eri lajeja. Tietoisuuden lisäämiseksi ja kokeilumahdollisuuksien edistämiseksi on järjestetty erilaisia tapahtumia, kuten Para School Day ja Lumilauantai -kiertueet vuosittain, Sisujengi Narinkkatorilla kesällä 2015, Liikuntamaa Tampereella 2015 ja Paralympiapäivä Hernesaaressa syksyllä Urheiluseurat mukaan aktiivisesti lisää matalan kynnyksen toimintaa Urheiluseurojen järjestämän erityisryhmille soveltuvan liikunnan määrä ja ylipäänsä kiinnostus toiminnan järjestämiseen näyttäisivät lisääntyneen viime vuosina. Arvioiden mukaan noin prosentissa seuroja on mukana vähintään yksi erityisryhmiin kuuluva henkilö. Seuroista arviolta noin kymmenen prosenttia järjestää erityisryhmille toimintaa, kuten liikuntaryhmiä. 12 ja 13 Seuroissa erityisryhmille tarjolla olevien liikuntamuotojen ja -ryhmien kirjo on laaja vaihdellen vammaiskilpaurheilusta lasten matalan kynnyksen ryhmiin ja aikuisten terveysliikuntaryhmiin. Eniten seuroissa järjestetään erityisryhmille toimintaa uinnissa, jalkapallossa, voimistelun ja tanssin eri muodoissa, salibandyssä, yleisurheilussa ja ampumaurheilussa. 12 ja 13 Seuratoiminnassa on vielä paljon kehitettävää ja hyödyntämätöntä potentiaalia, kun pohditaan keinoja erityisryhmiin kuuluvien liikunnan harrastusmahdollisuuksien parantamiseksi. Selvityksen mukaan seuroissa pystytään vastaamaan selvästi heikoimmin erityisliikunnan ryhmien ja maahanmuuttajien liikuntatarpeisiin. Näiden kohderyhmien osalta tilanne oli erittäin hyvä vain kymmenesosassa seuroista ja melko hyvä reilussa neljäsosassa seuroista. 14 Seurojen osaamisen ja ohjaajapulan lisäksi keskeinen ongelma on se, etteivät kysyntä ja tarjonta kohtaa. Tätä ongelmaa varten VAU ry:ssa on koottu Löydä oma seura-sivuille tiedot vammaisurheilusta kiinnostuneista seuroista. Lisäksi VAU:ssa on käynnistetty Valtti-hanke, jossa autetaan noin 300 vammaista lasta ja nuorta etsimään omaa harrastustaan ja tutustumaan urheiluseuratoimintaan (toiminnasta lisää kohdassa Kaikki pelaa Myös varhaiskasvatuksessa ja kouluissa? ). TUTKIMUKSELLA JA KEHITTÄMISELLA HIENO HISTORIA ENTÄ TULEVAISUUS? Tutkittua tietoa kansantajuisesti kentälle Soveltavasta liikunnasta tehdään tutkimusta niin kansainvälisesti kuin Suomessa. Alan tutkimuksen voisi luonnehtia olevan Suomessa vähäistä, mutta monipuolista. Tutkimuksen haasteina ovat mm. puute päätoimisista tutkijoista, vähentyvä kansallinen tutkimusrahoitus ja hajallaan olevat tutkijat. Soveltavan liikunnan tutkimusta on tehty eniten Jyväskylän yliopistossa. Tutkimus painottuu ikäihmisiin. Jonkin verran on tutkimusta myös vammaisten ja pitkäaikaissairaiden lasten ja nuorten sekä vammaisurheilun alueelta. Sen sijaan suuria tietoaukkoja on mm. moni- ja vaikeavammaisten sekä mielenterveyskuntoutujien liikunnasta. Tutkittua tietoa tarvitaan aina perustiedosta lähtien, 5

6 kuten koottua tietoa ja seurantaa vammaisten ja pitkäaikaissairaiden henkilöiden sekä toimintakyvyltään heikentyneiden iäkkäiden liikunnasta. 15 Tutkimustiedon leviämisen ongelmana on nähty se, ettei tietoa ole levitetty kansantajuisesti ja koostetusti erityisryhmien kanssa toimiville. Jokainen toimija on vastannut tutkimustiedon levittämisestä omalle kohderyhmälleen. Alan tutkimustiedon popularisointi ja levittäminen voisivat olla yksi LTS:n koordinoiman soveltavan liikunnan koulutus- ja tutkimustyöryhmän tehtävistä. 15 Erityisliikunnan tutkimus- ja kehittämistoiminnassa mukana oleville järjestetään säännöllisesti tapaamisia Soveltavan liikunnan tutkimuksen kehittämiseksi ja alan tutkijoiden verkostoitumisen lisäämiseksi tarvitaan mm. verkoston koordinointia ja säännöllisiä tapaamisia. Viime vuosina koordinointia ovat hoitaneet Liikuntatieteellinen Seura (LTS) ja valtion liikuntaneuvoston (VLN) erityisliikunnan jaosto (nykyisin yhdenvertaisuus- ja tasa-arvojaosto). Jatkossa alan tutkijoiden yhteistyötä ja verkostoitumista edistää soveltavan liikunnan koulutus- ja tutkimustyöryhmä. Osana työryhmän toimintaa järjestettiin soveltavan liikunnan tutkijatapaaminen Jyväskylässä Tapaamisen järjestivät yhteistyössä LTS, Valtion liikuntaneuvoston yhdenvertaisuus- ja tasa-arvojaosto sekä Jyväskylän yliopisto. 15 Erityisryhmiin kuuluvien liikunnan harrastamisen ja liikkumisen esteet tulisi selvittää Soveltavan liikunnan kehittämiseksi tarvitaan tietoa vammaisten ja pitkäaikaissairaiden henkilöiden sekä toimintakyvyltään heikentyneiden iäkkäiden omista näkemyksistä ja kokemuksista liikunnasta ja liikkumisesta. Tähän mennessä tällaista tietoa ei ole ollut riittävästi saatavilla (tai tieto on hajallaan). Harrastamisen ja liikkumisen esteistä on olemassa vain suuntaaantavaa tietoa. Selvityksen mukaan resurssien (ohjaajien, valmentajien, vapaaehtoisten ja etenkin rahan) puute hidastaa vammaisurheilun etenemistä 13. KAIKKI PELAA MYÖS VARHAISKASVATUKSESSA JA KOULUISSA? Lapset ja nuoret tulee saada liikkeelle Lasten ja nuorten liikunnan merkitys on ymmärretty viime vuosina yhä laajemmin. Uusissa varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suosituksissa arkiliikkumisen ja liikunnan monipuolisuuden merkitys korostuu. Suosituksissa on myös mukana tukea tarvitsevan lapsen näkökulma. 16 Liikkuva koulu-ohjelma on yksi Juha Sipilän hallituksen ohjelman kärkihankkeista. Ohjelmaan osallistuvien koulujen määrä on kasvanut tasaisesti. 17 Tukea tarvitsevien lasten mukaan ottamista Liikkuva koulu-ohjelmaan kuin ylipäänsä koulujen soveltavan liikunnan valmiuksia on edistytty monialaisen yhteistyön avulla. Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry, Valteri-koulut ja Jyväskylän yliopisto kokosivat keväällä 2016 verkoston, joka auttaa Liikkuvaa koulu-ohjelmaa laajentumaan erityiskouluihin ja -luokkiin sekä antaa työkaluja yleisopetuksessa olevien tukea tarvitsevien oppilaiden liikuntaan. Tavoitteena on 6

7 koota yhteen eri toimijoiden olemassa olevia tukimuotoja, materiaaleja ja koulutusta. Myös kentältä nouseviin tarpeisiin pyritään vastaamaan tuottamalla tutkimusperustaisesti ja yhteistyössä uusia sisältöjä osaamisen kehittämisen tueksi. 19 ja 20 Sopivan harrastuksen löytymistä vammaisille lapsille ja nuorille on edistetty VAU ry:n käynnistämällä Valtti-toiminnalla. Valtti-toiminnassa henkilökohtainen tukihenkilö Valtti auttaa vammaisia lapsia ja nuoria harrastuksen pariin. Keväällä 2016 päättyneessä haussa Valttia haki lähes 400 tukea tarvitsevaa lasta tai nuorta, joista noin 300 aloitti harrastekokeilut oman Valtin ohjauksessa. 21 Alustavien tulosten perusteella Valtti-ohjelma oli tarpeellinen ja onnistunut. Yli puolet osallistuneista löysi liikunnallisen harrastuksen ja koki oman liikunnan määrän lisääntyneen. 22 Lasten liikkumista ohjaavassa lainsäädännössä (laki lasten päivähoidosta, koululainsäädäntö, liikuntalaki) on tapahtunut jonkin verran positiivista kehitystä erityisryhmien näkökulmasta. Vuonna 2015 uudistetun Liikuntalain tavoitteena on edistää eri väestöryhmien mahdollisuuksia liikkua ja harrastaa liikuntaa. Erillisenä kohderyhmänä on nostettu esiin lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen tukeminen. Lain tavoitteen toteuttamisessa lähtökohtina ovat tasa-arvo ja yhdenvertaisuus. Tavoitteet ovat siirtyneet toiminnan lähtökohdiksi. Varhaiskasvatuslain muutoksen yhteydessä lakiin sisällytettiin uusi säännös eri tahojen yhteistyövelvoitteesta. Kunnan on varhaiskasvatusta järjestäessään toimittava yhteistyössä mm. liikunnasta vastaavien tahojen kanssa. Muutosesityksen mukaan varhaiskasvatusympäristössä tulee huomioida asianmukaiset toimitilat ja toimintavälineet sekä esteettömyys. Toimintavälineet kattavat esimerkiksi erilaiset varhaiskasvatuksessa käytössä olevat leikki- tai liikuntavälineet. Tiloja, toimintaympäristöä ja välineitä suunnitellessa sekä hankittaessa olisi otettava huomioon myös niiden soveltuvuus vammaisille ja toimintarajoitteisille lapsille. 23 Näistä myönteisistä kehityskuluista huolimatta liikuntatoiminnan kehittämisessä kaikille lapsille ja nuorille soveltuvaksi on edelleen paljon kehitettävää aina valtionhallinnosta paikallistoimijoihin asti. Liikunnan julkisesta rahoituksesta ei ole korvamerkitty tukea erityislasten liikunnan tukemiseen ja kehittämiseen. Esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämistä kehittämishankeavustuksista vain hyvin pieni osa menee erityisryhmien liikunnan kehittämiseen. Näissä joukossa on joitain hankkeita, joissa kehitetään erityislasten liikuntaa, kuten Koululiikuntaliiton Pallosankarit - erityistä tukea tarvitsevien liikuntaan motivointi-hanke. 15 Liikkuva koulu -rahoitus palvelee osaltaan myös tukea tarvitsevien lasten liikuntamahdollisuuksien kehittämistä. Silti kokonaisuudessaan ja tarpeeseen nähden resurssit ovat riittämättömät. Myöskään seuratoiminnan kehittämiseksi kaikille lapsille soveltuvaksi ei ole kohdennettu erityistä tukea. Seuratoiminnassa huomioidaan nykyisin jonkin verran erityisryhmiin kuuluvia lapsia. Joissakin kunnissa kunta tukee seuroja ohjaajien palkkaamiseksi erityisryhmille tai varaa toimintaa varten tiloja. Toimintaan mukaan pääseminen riippuu kuitenkin lajista, paikkakunnasta ja seurasta. 18 Opetus- ja kulttuuriministeriö on varannut vuosittain noin neljä miljoonaa euroa seuratoiminnan kehittämiseen. Kehittämistuen tavoitteena on mm. edistää yhdenvertaisia, tasa-arvoisia ja saavutettavia liikunnan harrastusmahdollisuuksia sekä mahdollistaa syrjäytymisvaarassa olevien 7

8 lasten ja nuorten harrastaminen urheiluseurassa. 24 Erityisryhmiin kuuluvien lasten liikunnan harrastusmahdollisuuksien kehittäminen ei kuitenkaan nouse seuratukihankkeissa esille. Liikunnan lisäämistä koulupäivän aikana tukea tarvitsevien oppilaiden osalta hankaloittaa edelleen etenkin välineisiin, osaamiseen, asenteisiin ja tilojen esteellisyyteen liittyvät haasteet. 20 Tukea liikkumiseensa tarvitsevalla lapsella on edelleen riski jäädä muun ryhmän liikuntatoiminnan ulkopuolelle. Ulkopuolelle jäämisen riski koskee myös kouluissa syksyllä 2016 käynnistyneitä uuden OPS:n velvoittamia Move! -mittauksia, joilla seurataan oppilaiden fyysistä toimintakykyä. Mittaukset tehdään 5. ja 8. vuosiluokkien oppilaille. Sovelletusti toteutettuihin mittauksiin on tehty oma sovellettu lomake (löytyy osoitteesta: 25 Sovelletun lomakkeen käyttöön ei ole annettu kuitenkaan opettajille ohjeita, minkä vuoksi sen käytössä on ollut haasteita. 18 Osaaminen ja tukipalvelut kuntoon Koulutus ja tiedonjako tukea tarvitsevien lasten liikkumisesta ja liikunnan harrastamisesta kehittyvät hiljalleen. Kuitenkin koulujen henkilöstöstä edelleen vain harva näyttää osallistuvan soveltavan liikunnan koulutuksiin 20. Jatkossakin tarvitaan siis varhaiskasvattajien, opettajien, ohjaajien, avustajien jne. asenteisiin vaikuttamista, tietoisuuden lisäämistä ja käytännönläheistä koulutusta. Soveltavaan liikuntaan liittyviä koulutuksia on tarjolla paljon, mutta koulutuksista ei ole saatavilla kootusti tietoa. Koulutusten maksullisuus on myös edelleen ongelma. Opettajat eivät pääse koulutuksiin sijaiskieltojen ja niukkojen koulutusmäärärahojen takia. 18 Koulutukseen ja tiedonjakoon liittyviin ongelmiin on kiinnitetty huomiota VAU ry:n koordinoimassa soveltava liikunnanopetus -ryhmässä. Tiedotusta on nyt lisätty mm. ryhmän Facebook-sivuilla (löytyy osoitteesta Lisäksi Soveltava liikunnanopetus -ryhmä hakee opettajien täydennyskoulutukseen määrärahoja. Valteri-kouluissa on suhtauduttu puolestaan positiivisesti liikunnanopetuksen konsultaation ja koulutuksen lisäämiseen kouluissa toimivien liikunnanopettajien työtä. 18 Myös Yhtenäisen soveltavan liikunnan materiaali- ja koulutusportaali on kehitteillä Soveltava liikunnanopetus -verkoston toimesta. Toistaiseksi kukin toimija (esim. Valteri-koulu, VAU ry, SoveLi ry, liikuntajärjestöt, Niilo Mäki Instituutti, yliopistot jne.) tiedottavat omilla kanavillaan. Jyväskylän ylipiston lehtori Terhi Huovinen on koonnut soveltavan liikunnan tietoa yhdelle avoimelle verkkosivulle: 18 LIIKKEEN MIELEKKYYTTÄ JA MIELEN LIIKETTÄ Työtä mielenterveyden edistämiseksi liikunnan avulla ovat tehneet viime vuosina Suomen Mielenterveysseura ja Suomen Mielenterveyden keskusliitto. Mielenterveysseura julkaisi keväällä 2015 liikunta- ja mielenterveysalan toimijoiden ja päättäjien tueksi valtakunnalliset Liikunta ja 8

9 mielen terveys osana hyvinvointia - Liikunta- ja mielenterveysalan kehittämislinjaukset. Linjauksia käsiteltiin laajemmin Mielenterveysalan liikunnan koordinointi- ja kehittämishankkeen päätösseminaarissa elokuussa Linjauksia käsiteltiin myös Liikunta & Tiede -lehden mielenterveys -teemanumerossa 4/ Mielenterveysseura haki valtakunnallisen liikuntajärjestön valtionapukelpoisuutta vuodelle 2016 tarkoituksenaan jatkaa päättyneen hankkeen ja kehittämislinjausten eteenpäin viemistä ja konkretisointia yhdessä alan toimijoiden kanssa, mutta avustusta ei saatu. 26 Mielenterveyden keskusliitto on kehittänyt mielenterveyskuntoutujien liikuntaa viime vuosina mm. hankkeilla. Esimerkiksi Hyvällä mielellä vedessä hankkeessa ( ) parannettiin mielenterveyskuntoutujien vesiliikuntataitoja ja lisättiin hyvinvointia vesiliikunnan avulla. Hankkeessa järjestettiin mm. Vesitreenin vertaisohjaajakoulutuksia. Mielenterveyden keskusliitto saa liikuntatoimintaansa liikuntajärjestöjen valtionapua, jonka avulla se koordinoi ja järjestää liikuntatoimintaa. 27 ÖLJYÄ LIIKUNTAPALVELUKETJUUN KUNTOUTUKSESTA LIIKUNTAAN Muutosta liikkeellä Valtakunnalliset yhteiset linjaukset terveyttä ja hyvinvointia edistävään liikuntaan 2020 toteuttaminen Valtakunnalliset yhteiset linjaukset terveyttä ja hyvinvointia edistävään liikuntaan valmistuivat vuonna Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) ja sosiaali- ja terveysministeriön (STM) asettama poikkihallinnollinen Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan (TEHYLI) ohjausryhmä johtaa ja koordinoi valtakunnallisesti linjausten toimeenpanoa. TEHYLI-ohjausryhmä seuraa ja arvioi toimenpiteiden toteutumista ja vaikuttavuutta erikseen sovittavilla indikaattoreilla. Lisäksi ryhmä suunnittelee ja toteuttaa toimenpiteitä liikunnan poikkihallinnolliseen yhteistyöhön valtakunnallisella tasolla. 28 Valtakunnallisella tasolla eri toimijat ovat vieneet Muutosta liikkeellä-linjauksia eteenpäin: UKKinstituutti on vienyt eteenpäin arjen istumista koskevaa tutkimusta ja viestintää, Liikkuva Kouluohjelmassa on toteutettu erilaisia tapoja tauottaa istumista ja kehitetty fyysisesti aktivoivia opiskelutapoja, Kunnossa kaiken ikää-ohjelma on vienyt eteenpäin liikunnan palveluketjua, eri toimijat (kuten Liikkuva Koulu, KKI-ohjelma ja Ikäinstituutti) ovat lisänneet liikuntaa elämänkulun eri vaiheissa jne. Osa järjestöistä, kuten Soveltava Liikunta SoveLi ry sekä moni kansanterveys- ja vammaisjärjestö, ovat kirjanneet linjauksia osaksi järjestöjen toimintasuunnitelmia. Linjauksia on toimeenpantu myös opetus- ja kulttuuriministeriön liikunnallisen elämäntavan hankeavustuksilla 29. Avustusta on myönnetty vuosittain vajaalle kymmenelle soveltavan liikunnan hankkeelle aina valtakunnan tasolta paikallistasolle asti. Muutosta liikkeelle-linjausten toimeenpanosta paikallistasolla ei ole tarkkaa tietoa. Yleisesti ottaen kansallisia liikunnan edistämiseen liittyviä suosituksia hyödynnetään vähän liikunnan edistämisessä paikallistasolla, kuten liikunnasta vastaavassa luottamushenkilöhallinnossa 3. Kuntoutuksen osalta on tarkoitus tehdä nykyisellä hallituskaudella kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus. Uudistuksen tavoitteena on yhdenvertainen, kustannustehokas ja ohjattava järjestelmä, joka tukee ja vahvistaa kuntoutujaa elämän kaikissa tilanteissa. Tavoitteena on, että 9

10 kuntoutuksesta vastaavien toimijoiden vastuunjako on selvä ja asiakaslähtöinen kuntoutus toimii saumattomasti. Uudistuksen eteenpäin viemisestä vastaa kuntoutuksen uudistuskomitea, joka on aloittanut työnsä Yhteisen arvioinnin kehittäminen ja yhteisen laaja-alaisen toimenpideohjelman toteuttaminen Yhteisen arvioinnin kehittäminen vaatii mittareita. Soveltavan liikunnan toiminnan arvioimiseksi ei ole ollut tähän mennessä yhteisiä mittareita, etenkään laadullisia mittareita. Tämä on näkynyt mm. opetus- ja kulttuuriministeriön jakamien liikunnan järjestöavustuksien kohdalla. Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Valtion liikuntaneuvosto ovat käynnistäneet liikuntatoimintaa ja valtionapujärjestelmän uudistamista koskevan selvitystyön. 31 Osana uudistusta on tarkoitus kehittää laadullisia mittareita, joiden avulla arvioidaan järjestöavustusten jakoa soveltavaa liikuntaa edistäville järjestöille. Pitkällä tähtäimellä rahapeliyhtiöiden (Veikkaus, RAY ja Fintoto) fuusio voi yhdenmukaistaa koko järjestökentän jakokriteereitä. Samalla huomioitaneen aiempaa vahvemmin toiminnan laadullinen arviointi määrällisen arvioinnin rinnalla. 32 Yhteistä laaja-alaista soveltavan liikunnan toimenpideohjelmaa ei ole tehty. Toimenpideohjelman sijaan SoveLi ry on työstänyt yhteistyössä jäsenjärjestöjen ja alan asiantuntijoiden kanssa soveltavan liikunnan kehittämissuositukset. Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia - soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille julkaistiin vuonna 2015, minkä jälkeen niitä on juurrutettu eri tapahtumien ja medioiden avulla. Suositukset täydentävät soveltavan liikunnan näkökulmasta valtakunnallisia yhteisiä linjauksia terveyttä ja hyvinvointia edistävästä liikunnasta, liikunta- ja mielenterveysalan kehittämislinjauksia ja ikäihmisten liikunnan kansallista toimenpideohjelmaa. 32 ja 33 Myöskään valtakunnallista soveltavan liikunnan kokonaisselvitystä ei ole vielä käynnistetty. Soveltavaan liikuntaan liittyvä arviointi on kuitenkin valtion liikuntaneuvostossa suunnitteluvaiheessa. LIIKUNTAA ENNEN JA JÄLKEEN KEINUTUOLIN Poikkisektorinen yhteistyö ja työnjako Poikkihallinnollisen yhteistyön lisääntymisestä kuntien liikunnan edistämistyössä ei ole tarkkaa tietoa. Noin kolmanneksessa kunnista toimi poikkihallinnollinen työryhmä liikunnan edistämistä vastaavan toimialan vetämänä vuonna Noin kolmanneksesta kunnista työryhmä kokoontui jonkin muun toimialan johtamana vuonna. 35 Vuonna 2016 reilussa 80 % kunnista oli poikkihallinnollinen työryhmä, jossa käsiteltiin liikunnan edistämistä. 3 Valtakunnallisesti ikäihmisten liikunnassa poikkihallinnollista yhteistyötä ja verkostotyötä on edistetty Liikkeellä voimaa vuosiin-toimenpideohjelmalla. Ohjelman tavoitteita edistetään verkostotyöllä, johon osallistuvia toimijoita kannustetaan poikkisektoriseen yhteistyöhön. 34 Poikkihallinnollista yhteistyötä on viety eteenpäin myös Voimaa vanhuuteen-ohjelmassa, johon mukaan pääseminen edellyttää kunnan eri sektoreiden sekä järjestöjen sitoutumista yhteistyöhön

11 Kuntalaisten liikunta-aktiivisuuden kuvauksen sisällyttäminen hyvinvointikertomukseen on yleistynyt merkittävästi 2010-luvulla (lisää kohdassa Täällä kuntalainen Kuuleeko kunta?). Iäkkäät on huomioitu hyvin kuntien hyvinvointikertomuksien tavoitteissa. Maakuntaliitoilla on hyvinvointistrategioita, joissa useimmissa on myös maininta ikääntyneiden liikuntamahdollisuuksien, osallisuuden sekä esteettömyyden kehittämisestä. 36 Noin 90 prosentissa kunnista on määritelty iäkkäiden liikunnan edistämisen tavoitteet, toimenpiteet ja resurssit liikunnasta vastaavan toimialan toiminta- ja taloussuunnitelmassa (2016). Kehitys iäkkäiden liikunnan huomioimisessa kuntien toiminta- ja taloussuunnitelmissa on ollut myönteistä 2010-luvulla. Sitoutumisessa liikunnan edistämiseen riittää kunnissa vielä kehitettävää eikä ikäihmisten liikuntaa tee tässä varmastikaan poikkeusta. 3 Kuntalaisten kuulemisessa ja osallistamisessa liikunnassa on vielä paljon kehitettävää ja hyödyntämätöntä potentiaalia. Vain vajaat puolet kunnista kerää kuntalaisilta palautetta liikuntaympäristön tai -palveluiden kehittämiseksi asukaskyselyillä ja palautelaatikoilla. Joka kolmas kunta kerää palautetta verkossa. Säännöllisesti kokoontuva liikunnan asiantuntijaelin on perustettu joka viidenteen kuntaan. 35 Selvitysten mukaan eri-ikäisten ja erityisryhmien näkökulmat on heikosti huomioitu esimerkiksi liikuntapaikkojen suunnittelussa ja tarjoamisessa. 37 Kunnissa järjestetään eri teemojen ympärille ns. kuulemistilaisuuksia, joissa kunnan päättäjät ja eri toimijat keskustelevat alueen asukkaiden kanssa. Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnissa järjestetyissä liikuntaraadeissa iäkkäät ihmiset ovat kertoneet liikuntakokemuksistaan ja -toiveistaan päättäjille sekä eri sektoreiden esimiehille toiminnan kehittämiseksi. 36 Ikääntyneille suunnattua ja kohdennettua toimintaa tulisi edelleen kehittää yhä laajemmalla pohjalla kunnan eri hallintokuntien ja järjestöjen sekä iäkkäiden itsensä kanssa. Yhteistoimintaa voisi laajentaa edelleen esimerkiksi urheiluseurojen ja yksityisten palveluntarjoajien kanssa. Yleinen tietoisuus, asenteet ja osaaminen Ikäihmisten liikunnan merkityksestä on saatavilla entistä enemmän uutta tutkimustietoa. Sen sijaan kehittämisen varaa on liikunnan ammattilaisten tutkinnon osalta. Erityisesti nuorilla ja vastavalmistuneilla liikuntaneuvojilla/liikunnanohjaajilla, jotka hakeutuvat töihin kuntien liikuntatoimiin, on puutteita ikäihmisten liikunnanohjaamisessa ja heidän erityistarpeidensa huomioimisessa. 36 Tietoa ikääntymisestä ja liikunnan merkityksestä toimintakyvyn ylläpitämisessä on esillä nykyään mediassa suhteellisen paljon. Siitä ei ole kuitenkaan tietoa, että kuinka laajasti tieto on omaksuttu päätöksenteon pohjaksi. Voimaa vanhuuteen -ohjelmassa kuntien päättäjät on sitoutettu edellyttämällä hakemuksessa kunnanhallituksen tai asiasta vastaavan lautakunnan päätöstä. 36 Liikuntaneuvonta ja liikuntatoiminta Liikuntaneuvonnan käsitettä on pyritty määrittelemään valtakunnallisesti. Yleisesti käytössä olevaa määritelmää ei ole kuitenkaan valtakunnallisesti olemassa. Jokainen kunta ja toimija soveltaa, määrittelee ja kohdentaa liikuntaneuvonnan omiin tarpeisiin ja resursseihin sopiviksi. 11

12 Liikuntaneuvonnan ja liikunnan palveluketjujen määrä on lisääntynyt viime vuosien kehittämistyön ansiosta. Arviolta lähes sadassa kunnassa on tavoitteellinen liikunnan palveluketju. 38 Ikääntyneille kohdennettua liikuntaneuvontaa oli vuonna 2014 jo lähes 80 %:ssa kunnista. 35 Saumattomia liikunnan palveluketjuja vievät valtakunnallisesti eteenpäin UKK-instituutti ja KKI-ohjelma yhteistyössä. Liikuntaneuvonnan edistäminen on myös osa TEHYLI-ohjausryhmän toimintaa 28. Alueellisella ja paikallisella tasolla saumattomia liikunnan palveluketjuja kehitetään monissa hankkeissa, kuten KKI-ohjelman kehittämishankkeissa. 39 Kunnissa toimivista erityisryhmille soveltuvista liikuntaryhmistä arviolta vajaa kaksi kolmasosaa on suunnattu iäkkäille. Keskimäärin iäkkäiden liikuntaryhmiä on kunnissa noin kuusi kappaletta asukasta kohden. Toimintaa on tarjolla parempikuntoisille ikääntyneille, jotka myös osallistuvat liikuntaryhmiin. Puutetta on etenkin toimintakyvyltään heikentyneille ikääntyneille suunnatusta toiminnasta. Liikuntatoiminnan ulkopuolelle jäävätkin monesti vaikeasti tavoitettavat kotona asuvat iäkkäät ja muut huonokuntoiset tai kotihoidon piirissä olevat. 1 ja 36 Liikkumisympäristöt ja -olosuhteet Liikuntaympäristöjen paremmasta hyödyntämisestä iäkkäiden käyttöön ei ole olemassa tietoa. Ikäihmisille soveltuvien lähiliikuntapaikkojen määrä on ollut kuitenkin viime vuosina kasvussa. Esimerkiksi Voimaa vanhuuteen-ohjelman kunnissa on lisätty ikäihmisille soveltuvia lähiliikuntapaikkoja ja tuotettu niihin ohjattua toimintaa. 36 Positiivista on myös se, että tutkimustieto aktiivista ikääntymistä ja liikkumista tukevasta elinpiiristä ja -ympäristöstä on lisääntynyt viime vuosina esimerkiksi Gerontologian tutkimuskeskuksen tutkimustyön ansiosta. 40 Liikuntapaikkojen esteettömyys, saavutettavuus ja turvallisuus paranevat vuosi vuodelta. Valtakunnan tasoisesti esteettömyys paranee, kun avustuksia myönnetään liikuntapaikkojen rakentamiseen ja peruskorjaamiseen. Avustusta ei saa ilman, että esteettömyys on huomioitu suunnitelmissa. 41 Kunnissa on teetetty esteettömyyskartoituksia ja -selvityksiä esteettömyydestä. Esteettömyyden edistämisessä yhteistyössä liikuntatoimien ja teknisten toimien kanssa on vielä paljon kehitettävää. VAIKEAVAMMAISTEN LIIKUNTA JA APU-/TOIMINTAVÄLINEET Erityisryhmiin kuuluvien ja etenkin vaikeavammaisten liikunnan harrastamisen kannalta tärkeää ovat oikeanlaiset ja helposti saatavat apu- ja toimintavälineet. Erityisliikunnan päivillä 2014 ei annettu varsinaisia suosituksia apu- ja toimintavälineistä, mutta teemasta järjestettiin työpaja Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n ylläpitämän Malike-keskuksen vetämänä. Vuoden 2014 jälkeen apu- ja toimintavälineissä on tapahtunut pientä positiivista kehitystä, mutta edelleen etenkin paikallistasolla on hyvin paljon kehitettävää. Lainsäädännön ja kansainvälisten sopimusten osalta on tapahtunut positiivista kehitystä, kun Vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus ratifioitiin Suomessa vuonna Sopimus laajentaa esteettömyyden ja saavutettavuuden vaatimuksia sekä edellyttää aktiivisia toimia vammaisten henkilöiden yhdenvertaisten ihmisoikeuksien ja osallisuuden takaamiseksi

13 Käytännön tasolla tieto vaikeavammaisten toimintavälineistä ehkä hieman lisääntynyt, mikä on näkynyt välineitä vuokraavassa Malikessa uusina välineiden kokeilijoina ja vuokraajina. Esimerkiksi hiihto- ja luistelukelkkojen vuokraaminen kouluihin on lisääntynyt. Toivottavaa olisi, että esimerkiksi kunnat hankkisivat omia välineitä kaikkien lasten liikunnan edistämiseen. 43 Valtakunnallisella tasolla apuvälineiden vuokraustoiminta on laajentunut, kun VAU ry:n alaisuudessa toimivan SOLIA:n apuvälinetoiminnan verkosto on laajentunut. SOLIA:n viides toimipiste avattiin vuoden 2016 alussa Pohjanmaan Liikunnan ja Urheilun toimitiloihin Seinäjoelle. 44 Soveltavan liikunnan apuvälineitä vuokraavat tahot ja kunkin tarjoamat palvelut on koottuna Välineet.fi-sivustolle. Paikallistasolla liikunnan apu- ja toimintavälineiden lainaamisessa ei ole tiettävästi tapahtunut merkittävää kehitystä. Jotkut uudet kunnat ovat hankkineet yksittäisiä apuvälineitä lainattavaksi. Turku, Oulu ja Jyväskylä ovat edelleen hyviä esimerkkejä kunnista, joilla on lainattavia tai vuokrattavia apu- ja toimintavälineitä liikuntaan. 43 Yksi tulevista haasteista on se, että osa välineistöstä alkaa tulla käyttöikänsä päähän ja välineistöä tarvitsee uusia tulevina vuosina. Lähteet 1. Timo Ala-Vähälä ja Saku Rikala: Erityisliikunta kunnissa Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2014:5. Valtion liikuntaneuvosto Saku Rikala: Kohti yhdenvertaisia kuntien liikuntapalveluita. Erityisliikuntaa kuntiin hankkeen loppuraportti. Liikuntatieteellisen Seuran tutkimuksia ja selvityksiä nro 12. Liikuntatieteellinen Seura TEAviisari - Terveyden edistämisen vertailutietojärjestelmä, 4. Yhdenvertaiset mahdollisuudet harrastaa painopisteenä harrastamisen hinta. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2016: Kohti yhdenvertaisuutta liikunnassa Liikunnan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Kajaanin kaupunki Kajaanin kaupungin liikuntapoliittinen ohjelma 2025: Liikkuva Kajaani Hyvinvointia liikunnasta. 7. Jari Lämsä, Jarmo Mäkinen, Maarit Nieminen ja Leena Paavolainen: Huippu-urheiluverkoston ja -yksikön sisäinen arviointi. KIHU - Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus & Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö Kaisu Mononen, Outi Aarresola, Pasi Sarkkinen, Jarkko Finni, Sami Kalaja, Asko Härkönen ja Mikko Pirttimäki (toim.): Tavoitteena nuoren urheilijan hyvä päivä: urheilijan polun valintavaiheen asiantuntijatyö. KIHUn julkaisusarja, nro 46. Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU, Toiminnanjohtaja Riikka Juntusen (VAU ry) ja pääsihteeri Tiina Kivisaaren (Paralympiakomitea) sähköpostivastaus Lajikoordinaattori Tuomas Törrösen (VAU ry) sähköpostivastaus Vesa Linnamo, Walter Rapp ja Stefan J. Lindinger. Contribution of sport science to performance: Nordic skiing. In Training and Coaching the Paralympic Athlete: Handbook of Sports Medicine and Science. Eds. Yves C. Vanlandewijck & Walter R. Thompson. Wiley-Blackwell, Aija Saari: Erityisliikunta ja vammaisurheilu seuroissa. Suomen Vammaisurheilu- ja liikunta VAU ry Aija Saari: Vammaisurheilu ja erityisliikunta lajiliitoissa. Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2015: Arto Tiihonen: Piireistä verkkoihin urheilun tekijät äänessä. Urheilujärjestötoiminnan muutosprosessien vaikutukset käytäntöihin. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2016: Soveltavan liikunnan tutkimus. Liikuntatieteellisen Seuran internetsivut, Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä Varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 21: Liikkuva koulu-ohjelman internetsivut, 13

14 18. Lehtori Terhi Huovinen (Jyväskylän yliopisto) ja erityisluokanopettaja Satu Niemelän (Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri, Onerva) sähköpostivastaus Yliopistonopettaja Piritta Asunnan (Jyväskylän yliopisto) sähköpostivastaus Aija Saari: Lisää liikettä tukea tarvitsevan oppilaan koulupäivään. LIITO - Liikunnan ja Terveystiedon Opettaja -lehti, 4/ Valtti-kokeilut käynnistyvät. Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n internetsivut, Heidi Skantz: Perheiden kokemuksia Valtti-toiminnasta. Esitys Soveltavan liikunnan tutkijatapaamisessa Varhaiskasvatuslain uudistaminen. Opetus- ja kulttuuriministeriön internetsivut, Seuratoiminnan kehittämistuki (seuratuki). Opetus- ja kulttuuriministeriön internetsivut, ng=fi 25. Opettajan verkkopalvelu Edu.fi, Kehittämiskoordinaattori Satu Turhalan (Suomen Mielenterveysseura) sähköpostivastaus Mielenterveyden keskusliiton internetsivut Muutosta liikkeellä! - Valtakunnallinen yhteiset linjaukset terveyttä ja hyvinvointia edistävään liikuntaan Liikunnallisen elämäntavan valtakunnalliset kehittämisavustukset. Opetus- ja kulttuuriministeriön internetsivut, Komitea pohtii kuntoutuksen uudistamista. Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 128/ Työryhmä uudistamaan liikunnan ja urheilun avustusmuotoja. Opetus- ja kulttuuriministeriön internetsivut, Toiminnanjohtaja Anne Taulun (Soveltava Liikunta SoveLi ry) sähköpostivastaus Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia. Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille Soveltavan liikunnan julkaisuja 5. Soveltava Liikunta SoveLi ry Liikkeellä voimaa vuosiin-toimenpideohjelman internetsivut Hakamäki, Pia-Aalto-Nevalainen, Päivi-Saaristo, Vesa-Ståhl, Timo: Liikunnan edistäminen kunnissa Seurantaraportti. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2015: Suunnittelija Ulla Salmisen ja ohjelmakoordinaattori Pirjo Kalmarin (Ikäinstituutti) sähköpostivastaus Anu Gretschel, Sofia Laine ja Pirjo Junttila-Vitikka: Kuntalaisten kokemustieto liikuntapaikkojen laadun arvioinnissa. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2013:1. Yhteisjulkaisu Nuorisotutkimusseura ry:n kanssa; Lasten ja nuorten osallistuminen päätöksentekoon Suomessa. Euroopan neuvoston politiikkatutkinta. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2011:27; Johanna Paukku: Osallisuus, palaute, seuranta. Kuntien liikuntatoimien nykykäytännöt. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2014: Sari Kivimäki ja Erja Toropainen: Liikuntaneuvonta osana hoito ja palveluketjua. Esitys M/S SOSTE-tapahtumassa KKI-kehittämishanketuki. Kunnossa kaiken ikää-ohjelman internetsivut, Ikääntymisen tutkimus. Gerontologian tutkimuskeskuksen internetsivut, Liikuntapaikkojen ja niihin liittyvien vapaa-aikatilojen perustamishankkeet. Opetus- ja kulttuuriministeriön internetsivut, YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista ja sopimuksen valinnainen pöytäkirja. Suomen YK-liitto Malike-keskuksen sähköpostivastaus SOLIA:n uusi toimipiste avautuu vuodenvaihteessa Seinäjoella. Suomen Vammaisurheilu- ja liikunta ry:n internetsivut, 14

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Tommi Yläkangas, Toiminnanjohtaja, Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1. Soveltava Liikunta

Lisätiedot

KATSAUS SOVELTAVAN LIIKUNNAN TUTKIMUKSEEN 2010-LUVULLA. Soveltavan liikunnan tutkijatapaaminen , Jyväskylä Saku Rikala, LTS

KATSAUS SOVELTAVAN LIIKUNNAN TUTKIMUKSEEN 2010-LUVULLA. Soveltavan liikunnan tutkijatapaaminen , Jyväskylä Saku Rikala, LTS KATSAUS SOVELTAVAN LIIKUNNAN TUTKIMUKSEEN 2010-LUVULLA Soveltavan liikunnan tutkijatapaaminen 8.12.2016, Jyväskylä Saku Rikala, LTS Liikuntatieteen julkaisumäärän kehitys Lähde: Liikuntalääketieteen yhteiskunnallisen

Lisätiedot

Erityisen hyvää liikuntaa

Erityisen hyvää liikuntaa Erityisen hyvää liikuntaa Saku Rikala KKI-Päivät 16.-17.3.2016 Soveltava Liikunta SoveLi ry Valtakunnallinen liikuntajärjestö Tavoitteena parantaa pitkäaikaissairaiden ja vammaisten mahdollisuuksia liikuntaan

Lisätiedot

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Anne Taulu, Toiminnanjohtaja, FT, TtM, sh (AMK) Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1.

Lisätiedot

Liikunnan edistäminen kunnissa - TEA 2016

Liikunnan edistäminen kunnissa - TEA 2016 Liikunnan edistäminen kunnissa - TEA 2016 6.10.2016 Tilastokatsaus 9/2016 1 Johdanto THL ja opetus- ja kulttuuriministeriö keräävät tietoa kuntien toiminnasta ja resursseista kuntalaisten liikunta-aktiivisuuden

Lisätiedot

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Aivoliitto ry Allergia- ja astmaliitto ry Epilepsialiitto ry Hengitysliitto ry Lihastautiliitto ry Mielenterveyden keskusliitto ry Munuais- ja

Lisätiedot

Erityisliikunta OKM/VLN vuonna 2015- Toni Piispanen valtion liikuntaneuvoston suunnittelija

Erityisliikunta OKM/VLN vuonna 2015- Toni Piispanen valtion liikuntaneuvoston suunnittelija Erityisliikunta OKM/VLN vuonna 2015- Toni Piispanen valtion liikuntaneuvoston suunnittelija OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa: liikuntapolitiikan yleisestä johdosta, yhteensovittamisesta ja kehittämisestä

Lisätiedot

Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta

Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta 14.5.2012 Johtaja Harri Syväsalmi Opetus- ja kulttuuriministeriö/liikuntayksikkö Hallitusohjelma - liikuntapolitiikka

Lisätiedot

TEAviisari 2016 Oma kuntani. Esimerkki yhteenveto TEAviisarin liikunnan edistämisen tuloksista

TEAviisari 2016 Oma kuntani. Esimerkki yhteenveto TEAviisarin liikunnan edistämisen tuloksista TEAviisari 2016 Oma kuntani Esimerkki yhteenveto TEAviisarin liikunnan edistämisen tuloksista Liikunnan edistäminen kunnissa 2016 tulokset Joka toinen vuosi toteutettavan tiedonkeruun tavoitteena on seurata

Lisätiedot

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto Avustusmahdollisuuksia soveltavaan luontoliikuntaan OKM:n liikuntatoimen hallinnonalalla Soveltavan luontoliikunnan verkostotilaisuus 28.9.2018, Tarvaspää Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan

Lisätiedot

Ikäihmisten liikunnan kansallinen toimenpideohjelma Liikunnasta terveyttä ja hyvinvointia. Kari Koivumäki suunnittelija, OKM

Ikäihmisten liikunnan kansallinen toimenpideohjelma Liikunnasta terveyttä ja hyvinvointia. Kari Koivumäki suunnittelija, OKM Ikäihmisten liikunnan kansallinen toimenpideohjelma Liikunnasta terveyttä ja hyvinvointia Kari Koivumäki suunnittelija, OKM Toimenpideohjelman lähtökohta Terveyttä edistävän liikunnan neuvottelukunta (Teli)

Lisätiedot

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Ulla Silventoinen, Liikuntatoimen ylitarkastaja, PSAVI 28.9.2017 1 Valtionavustukset liikunnan tukemiseen Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset Kehittämisavustukset:

Lisätiedot

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Alueellinen terveysliikuntasuunnitelma Suunnitelma tehtiin yhdessä: Sairaanhoitopiiri - Normiohjaus - Osaaminen UKK-Instituutti - Informaatio-ohjaus

Lisätiedot

Valtio soveltavan liikunnan ja vammaisurheilun edistäjinä

Valtio soveltavan liikunnan ja vammaisurheilun edistäjinä Valtio soveltavan liikunnan ja vammaisurheilun edistäjinä Valtion liikuntaneuvosto, Tutkimus- ja arviointijaosto 30.5.2018 Saku Rikala, Liikuntatieteellinen Seura ry Tehtävä: Valtionhallinnon toimenpiteiden

Lisätiedot

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus

Lisätiedot

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Ulla Silventoinen, Liikuntatoimen ylitarkastaja, PSAVI 7.12.2016 1 Valtionavustukset liikunnan tukemiseen Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset Kehittämisavustukset:

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö.

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö. Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö Kaikki mukaan Ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Lapin Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaari Rovaniemi 2.10.2014 Viestintäsuunnittelija

Lisätiedot

Ajankohtaista liikuntatoimesta ja oppilaitosrakentamisesta

Ajankohtaista liikuntatoimesta ja oppilaitosrakentamisesta Ajankohtaista liikuntatoimesta ja oppilaitosrakentamisesta Sivistystoimen johdon päivä Raahe 13.11.2013 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Marie Rautio-Sipilä 19.11.2013 1 Liikuntalain

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Vantaan Liikuntayhdistys ry juhlaseminaari 21.10.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen

Lisätiedot

Liikuntalain uudistus

Liikuntalain uudistus Liikuntalain uudistus Liikuntatoimen koulutuspäivät 27.-28.11.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen liikuntaaktiivisuus, liiallinen istuminen.

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö. www.liikkeellavoimaavuosiin.fi

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö. www.liikkeellavoimaavuosiin.fi Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö Kaikki mukaan Ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaari Turku 16.9.2014 ohjelmakoordinaattori

Lisätiedot

Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen.

Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen. Hyvinvointiennakointi Hyvinvointijohtaminen kunnassa ja yhdyspinnoilla Uusi hyvinvointi Ympäristön muutos Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti Hyvinvointinäkökulmaa yhdyspintasopimu ksiin Tulevaisuuden

Lisätiedot

Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Toni Piispanen, Valtion liikuntaneuvosto

Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Toni Piispanen, Valtion liikuntaneuvosto Liikunnan merkitys osallisuudessa Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 4.-5.6.2019 Toni Piispanen, Valtion liikuntaneuvosto Rakenne henkilökohtaisia havaintoja 8 valtakunnallista havaintoa Toiminnallinen

Lisätiedot

Mänttä-Vilppulan erityisliikunnan kehittämissuunnitelma 2014 2015

Mänttä-Vilppulan erityisliikunnan kehittämissuunnitelma 2014 2015 Mänttä-Vilppulan erityisliikunnan kehittämissuunnitelma 2014 2015 Mänttä-Vilppulan liikuntapalvelut, Mänttä-Vilppulan vammaisneuvosto ja Erityisliikuntaa kuntiin 2013 2015 -hanke 1. ERITYISLIIKUNTA JA

Lisätiedot

Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta. Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja

Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta. Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja Riikka Juntunen, Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry 9.11.2015 Suomalaiset liikuntajärjestöt Suomalaisia valtakunnallisia

Lisätiedot

Alkukartoitus 2016 Närpiö Asukasluku: 9837, 75 vuotta täyttäneitä: 1295, 13,8 %), Lähde: Sotkanet 2015

Alkukartoitus 2016 Närpiö Asukasluku: 9837, 75 vuotta täyttäneitä: 1295, 13,8 %), Lähde: Sotkanet 2015 Alkukartoitus 2016 Närpiö Asukasluku: 9837, 75 vuotta täyttäneitä: 1295, 13,8 %), Lähde: Sotkanet 2015 Voimaa vanhuuteen -ohjelmaan valittiin vuonna 2016 yhteensä 18 kuntaa (kuvio1.) Kolmivuotisen kehittämistyön

Lisätiedot

Erityisliikunnan muuttuvat käsitteet ja käytännöt

Erityisliikunnan muuttuvat käsitteet ja käytännöt Erityisliikunnan muuttuvat käsitteet ja käytännöt Pauli Rintala Erityisliikunnan professori Jyväskylän yliopisto Liikuntakasvatuksen laitos ERITYISLIIKUNNAN HISTORIA Ennen v. 1900: Lääketieteellinen voimistelu

Lisätiedot

Taustaa Suunnitelma yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitteluprosessin kulusta

Taustaa Suunnitelma yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitteluprosessin kulusta Taustaa Suunnitelma yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitteluprosessin kulusta Arvioidaan laajasti omaa toimintaa. Tunnistetaan käytäntöjä tai tilanteita, joissa voi esiintyä eriarvoisuutta. Perustellaan

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö. www.liikkeellavoimaavuosiin.fi

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö. www.liikkeellavoimaavuosiin.fi Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö Liikkeellä voimaa vuosiin Kaikki mukaan Ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan! Erityisliikunnan Päivät Jyväskylä 27.8.2014

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän

Lisätiedot

Valtion rooli liikunnan pelikentällä. Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri

Valtion rooli liikunnan pelikentällä. Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri Valtion rooli liikunnan pelikentällä Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa: liikuntapolitiikan yleisestä johdosta, yhteensovittamisesta ja kehittämisestä

Lisätiedot

J.Kinnunen / Kuntavaalit 17

J.Kinnunen / Kuntavaalit 17 J.Kinnunen / 3.2.2017 Kuntavaalit 17 Kuntavaalit 9.4.2017 Nyt on erityinen syy olla paikallisesti aktiivinen: Sote- & aluehallintouudistus Lajin positiivinen alueellinen noste ja seurojen kehitysnäkymät

Lisätiedot

SUOSITUKSET SOVELTAVAN LIIKUNNAN JA VAMMAISURHEILUN KEHITTÄMISEKSI

SUOSITUKSET SOVELTAVAN LIIKUNNAN JA VAMMAISURHEILUN KEHITTÄMISEKSI SUOSITUKSET SOVELTAVAN LIIKUNNAN JA VAMMAISURHEILUN KEHITTÄMISEKSI 2019 2022 1. SAAVUTETTAVUUS, ESTEETTÖMYYS JA APUVÄLINEET Suositus: Edistetään kaikkien ihmisten arkiliikkumista ja liikuntaa esteettömillä

Lisätiedot

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Suunnittelija Laura Sormunen Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Itä-Suomen Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaari, 6.5.2014 Toimenpideohjelman taustat Terveytensä kannalta

Lisätiedot

ERITYISLIIKUNTAA KUNTIIN HANKKEEN TULOKSET. Loppuseminaari Saku Rikala

ERITYISLIIKUNTAA KUNTIIN HANKKEEN TULOKSET. Loppuseminaari Saku Rikala ERITYISLIIKUNTAA KUNTIIN 2013-2015 -HANKKEEN TULOKSET Loppuseminaari 3.12.2015 Saku Rikala Esityksen sisältö 1. Hankkeen perustiedot, tavoitteet ja toteutus kunnissa 2. Hankkeen tulokset ja päätöstoimenpiteet

Lisätiedot

Tällä lomakkeella kerätään tietoja kunnan toiminnasta liikunnan edistämiseksi ja terveyttä edistävän liikunnan kehittämiseksi.

Tällä lomakkeella kerätään tietoja kunnan toiminnasta liikunnan edistämiseksi ja terveyttä edistävän liikunnan kehittämiseksi. Terveyttä edistävä liikunta kunnan toiminnassa 2012 Tällä lomakkeella kerätään tietoja kunnan toiminnasta edistämiseksi ja terveyttä edistävän kehittämiseksi. Ohjeita vastaamiseen Suosittelemme täyttämistä

Lisätiedot

Miten liikunta- ja mielenterveysalan kehittämislinjauksia viedään eteenpäin? 28.8.2015 Satu Turhala (SMS) ja Teijo Pyykkönen (LTS)

Miten liikunta- ja mielenterveysalan kehittämislinjauksia viedään eteenpäin? 28.8.2015 Satu Turhala (SMS) ja Teijo Pyykkönen (LTS) Miten liikunta- ja mielenterveysalan kehittämislinjauksia viedään eteenpäin? 28.8.2015 Satu Turhala (SMS) ja Teijo Pyykkönen (LTS) Kehittämislinjaukset 2/15 27.8.2015 3 Helsingin rautatieasemalla oli meneillään

Lisätiedot

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Tallink Silja, 11.5.2017 Anne Taulu, Ylitarkastaja, FT, TtM, sh Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa. Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko?

Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa. Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko? Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko? Kari Sjöholm 26.11.2014 Bruttokansantuote, määrän muutos-% ed. vuodesta Lähde: kansalliset

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän

Lisätiedot

Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1

Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1 Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1 Paikallinen Voimaa vanhuuteen -hanke Kehittämistyön päämäärä kunnassa Iäkkäiden liikkumiskyky ja kotikuntoisuus säilyy, kun toimintakykyä

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen Miten lisätä hallintokuntien välistä yhteistyötä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kuntien liikuntapalveluketjuja

Lisätiedot

Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus

Lisätiedot

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Kirsi Kohonen Suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kirsi Kohonen, OKT-vastuualue 5.9.2014

Lisätiedot

YHTEENVETO. Toni Piispanen Valtion liikuntaneuvosto, yhdenvertaisuus ja tasaarvojaosto. Erityisliikunnan symposio 2.6.

YHTEENVETO. Toni Piispanen Valtion liikuntaneuvosto, yhdenvertaisuus ja tasaarvojaosto. Erityisliikunnan symposio 2.6. YHTEENVETO Toni Piispanen Valtion liikuntaneuvosto, yhdenvertaisuus ja tasaarvojaosto Erityisliikunnan symposio 2.6.2016 Scandic Park Päivän aikana nousseita asioita liikunta liittyy hyvinvointiin kaikkinensa,

Lisätiedot

Järjestöjen ja kuntien yhteistyö. Tommi Yläkangas Soveltava Liikunta SoveLi ry

Järjestöjen ja kuntien yhteistyö. Tommi Yläkangas Soveltava Liikunta SoveLi ry Järjestöjen ja kuntien yhteistyö Tommi Yläkangas Soveltava Liikunta SoveLi ry Esitys - SoveLi ry:n esittely - Järjestöjen soveltava liikunta - Kuntien soveltava liikunta - Järjestöjen ja kuntien yhteistyö

Lisätiedot

Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen

Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Työn sisältö Kuntastrategia ja kunnan hyvinvointiohjelma liikuntaa edistämässä Miten eri väestöryhmät liikkuvat ja Hollolan kunta liikunnan edistäjänä Kuvaus Hollolan

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia. SoveLin strategia vuosille

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia. SoveLin strategia vuosille Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia SoveLin strategia vuosille 2016 2018 1 Sisältö Johdanto...4 Käsitteet ja arvot...6 Valittu suunta: Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia...8 Missio ja perustehtävä...

Lisätiedot

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Eeva Hiltunen Sivistystoimentarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Mikkeli 5.3.2014 Itä-Suomen aluehallintovirasto, Eeva Hiltunen, OKT-vastuualue

Lisätiedot

LIIKUNNAN MERKITYKSEN KASVATTAMINEN OSANA KUNTALAISTEN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISTÄ

LIIKUNNAN MERKITYKSEN KASVATTAMINEN OSANA KUNTALAISTEN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISTÄ LIIKUNNAN MERKITYKSEN KASVATTAMINEN OSANA KUNTALAISTEN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISTÄ Juuan kunnan liikuntastrategia vuosille 2018-2021 Sisällysluettelo 1. Juuan kunnan päästrategia 2. Liikuntalaki

Lisätiedot

Asukasluvultaan pienten kuntien erityisliikunta 2013 Saku Rikala Erityisliikunnan päivät

Asukasluvultaan pienten kuntien erityisliikunta 2013 Saku Rikala Erityisliikunnan päivät Asukasluvultaan pienten kuntien erityisliikunta 2013 Saku Rikala Erityisliikunnan päivät 26. 27.8.2014 Kyselyn kohderyhmän kunnat Erityisliikunnan verkoston ulkopuoliset 207 Manner- Suomen kuntaa: Reilu

Lisätiedot

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki, Selvityshenkilöraportti 14.8.2015 3) Itsehallintoalueiden ja kuntien

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi -

Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi - Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi - Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 20.4.2015 1 Terveydenhuoltolaki 12 Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä

Lisätiedot

Liikunta tulevaisuuden kunnassa?

Liikunta tulevaisuuden kunnassa? Liikunta tulevaisuuden kunnassa? 2017 Sivistys, Terveyden edistäminen, Hyvinvointi, Osaaminen, Elinvoima, TeHyLi? Kari Sjöholm 3.12. 2015 26 24 22 20 18 16 14 12 10 8 6 4 2 0 Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta

Lisätiedot

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan viestintäsuunnittelija Anne Honkanen Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaari, 29.4.2014 Toimenpideohjelman

Lisätiedot

Alueellisen hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman valmistelu ja tilannekatsaus Pirkanmaalta

Alueellisen hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman valmistelu ja tilannekatsaus Pirkanmaalta Alueellisen hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman valmistelu ja tilannekatsaus Pirkanmaalta Maarit Varjonen-Toivonen, ylilääkäri PSHP ja Johanna Riippi, Pirkanmaa 2021 muutosvalmistelusuunnittelija Maakuntien

Lisätiedot

Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille

Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille Ohjausryhmän esitys liikuntayhteisölle alueellisen toiminnan toteuttamisesta 2.x 16.6. 11.8. Maailman liikkuvin urheilukansa ja

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA MUIDEN ALOJEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varkaus

AJANKOHTAISTA MUIDEN ALOJEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varkaus AJANKOHTAISTA MUIDEN ALOJEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varkaus 21.4.2015 Matti Ruuska Johtaja Opetus- ja kulttuuritoimi vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 21.4.2015 1 Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos Toimialan

Lisätiedot

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia. SoveLin strategia vuosille

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia. SoveLin strategia vuosille Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia SoveLin strategia vuosille 2016 2018 1 Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia SoveLin strategia vuosille 2016 2018 Soveltavan liikunnan julkaisuja 7 ISSN 2341-619X

Lisätiedot

TAVOITTEENA NUOREN URHEILIJAN HYVÄ PÄIVÄ

TAVOITTEENA NUOREN URHEILIJAN HYVÄ PÄIVÄ TAVOITTEENA NUOREN URHEILIJAN HYVÄ PÄIVÄ Urheilijan polun valintavaiheen asiantuntijatyö Toim. Kaisu Mononen, Outi Aarresola, Pasi Sarkkinen, Jarkko Finni, Sami Kalaja, Asko Härkönen ja Mikko Pirttimäki

Lisätiedot

Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat

Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat SEURATOIMINTA LAPSET JA NUORET AIKUISET HUIPPU-URHEILU LIIKUNNAN ARVOMAAILMA LIIKUNTALAKI INFRA Tavoite Lappi on maailman kiinnostavin hyvinvointiympäristö

Lisätiedot

Kuntien liikuntatointa koskevat keskeiset indikaattorit

Kuntien liikuntatointa koskevat keskeiset indikaattorit Kuntien liikuntatointa koskevat keskeiset indikaattorit Liikuntapolitiikan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet Vaikuttavuustavoite 1 Liikuntaan ja urheiluun osallistuminen Vaikuttavuustavoite 2

Lisätiedot

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus SARI M I ET T I NEN PÄÄSIHTEER I, KUNTOUTUKSEN UUDISTA M I SKOMITEA Työn lähtökohdat /komitean asettamispäätös * Kuntoutusjärjestelmä on hajanainen ja kuntoutuksen

Lisätiedot

Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille

Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille Urheilujohtaminen seminaari 2.9.2015 Tampere ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat liikuntalain uudistamisessa Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen

Lisätiedot

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Hallituksen esityksessä Maakuntalaiksi 35 :ssä säädetään, että maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015

Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015 Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015 Sosiaali -ja terveydenhuollon ja potilasyhdistysten, ehkäisevän päihdetyön, eläinsuojelutyön ja

Lisätiedot

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Miksi vesiliikuntaa? Monipuolista uimaseuratoimintaa! Esimerkki Tampereelta https://youtu.be/nk2u0b6_2gs https://youtu.be/8ji4lkvdqcg

Lisätiedot

SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle

SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle Seuratoiminnan kasvupotentiaali Koko väestö Alle 13 v. Laatua ja osaamista nykyiseen toimintaan sekä uusia

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

Tutkimusmatkalla. Vaikuttaminen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon

Tutkimusmatkalla. Vaikuttaminen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon Tutkimusmatkalla Vaikuttaminen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon Teemaryhmässä on varhaiskasvatuksen, liikunnan ja hyvinvoinnin asiantuntijoita ja vaikuttajia (12), jotka edustavat merkittäviä sidosryhmiä

Lisätiedot

Liikunnan avustusten uudistaminen. Alustava valmisteluluonnos

Liikunnan avustusten uudistaminen. Alustava valmisteluluonnos Liikunnan avustusten uudistaminen Alustava valmisteluluonnos Tampereen kaupungin strategiset tavoitteet Kaupunkistrategia Strategiset painotukset ja tavoitteet on ryhmitelty viiteen näkökulmaan yhdessä

Lisätiedot

Liikuntapoliittinen selonteko mitä vaikutuksia kunnille? Lounais-Suomen kuntien liikuntaseminaari 2018

Liikuntapoliittinen selonteko mitä vaikutuksia kunnille? Lounais-Suomen kuntien liikuntaseminaari 2018 Liikuntapoliittinen selonteko mitä vaikutuksia kunnille? Lounais-Suomen kuntien liikuntaseminaari 2018 Mikä on selonteko ja mitä sillä tavoitellaan? valtioneuvosto voi antaa eduskunnalle selonteon hallintoa

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA. Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1

AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA. Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1 AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1 KULTTUURI TEA HANKE MIKSI? Tiedontuotannon ja tietovarannon kehittäminen opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

LAPE TYÖRYHMÄN ROOLI JA TEHTÄVÄT LAPE-OHJAUSRYHMÄ

LAPE TYÖRYHMÄN ROOLI JA TEHTÄVÄT LAPE-OHJAUSRYHMÄ LAPE TYÖRYHMÄN ROOLI JA TEHTÄVÄT LAPE-OHJAUSRYHMÄ 20.11.2017 LAPE TYÖRYHMIEN YDINTEHTÄVÄT (stm) Ohjaa, koordinoi, tukee ja arvioi alueen LAPE-muutostyötä Toimii vuoropuhelussa maakunnan SOTE-valmistelun,

Lisätiedot

Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020

Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 VALON PELIAJATUS MAALIT Jokaiselle lapselle mahdollisuus innostua liikunnasta ja urheilusta Liikkumisesta ja urheilusta elinvoimaa nuoren ja aikuisen arkeen

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Alakoulut 0..0 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet alakoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 7 alakoulua (0.. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä Opettajainkokouksessa

Lisätiedot

Mika Vuori. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen

Mika Vuori. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen Mika Vuori Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen KKI-päivät/ Laatua liikunnan palveluketjuun 18.3.2015 Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen ydinprosessin palvelutilaukset (Tilinpäätösennuste 2014) ennaltaehkäisevät

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa. Eeva Häkkinen

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa. Eeva Häkkinen Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa Eeva Häkkinen 25.5.2018 Maakuntalakiluonnoksen linjauksia maakuntien tehtävistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Asukkaiden hyvinvoinnin edistämisen

Lisätiedot

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku Seuraseminaari 28.10.2017 OKM:n seuratuen 2018 haku Hakuaika: alkaa 13.11.2017 ja päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi (tarkista täytyykö lähettää vielä sen jälkeen

Lisätiedot

Lapsen ja nuoren hyvä päivä liikkuen ja urheillen

Lapsen ja nuoren hyvä päivä liikkuen ja urheillen Lapsen ja nuoren hyvä päivä liikkuen ja urheillen Selvityksen mukaan 5-12 vuotiaana 86 % urheilijoista harrasti 3-6 eri urheilulajia. Suomen Olympiakomitean Huippu-urheilun muutosryhmän kartoitus huippuurheilumenestykseen

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 27.4.2016 Menestyssuunnitelman sisältö Muutoksen tarve ja tekijät Missio, visio ja lupaukset 2020 Seuraavat yhteiset loikkamme Yhteisen

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Yhtenäiskoulut.9.1 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet yhtenäiskoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt yhtenäiskoulua (.9. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä

Lisätiedot

RAJATTOMASTI LIIKUNTAA TURUN SEUDULLA

RAJATTOMASTI LIIKUNTAA TURUN SEUDULLA RAJATTOMASTI LIIKUNTAA TURUN Seudullisella yhteistyöllä tasapuolisempaa, laadukkaampaa ja tehokkaammin tuotettua liikuntapalvelua Anu Oittinen KUNTIEN TULEVAISUUSFOORUMI Ti 10.4.2018 Kuntatalo, Helsinki

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Vastaajien määrä: 1 Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Toni

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 28.8.2017 Martta October 1 28.8.2017 Esityksen nimi / Tekijä 2 Väkivallan ehkäisy

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 390/2015 Liikuntalaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku

SÄÄDÖSKOKOELMA. 390/2015 Liikuntalaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 14 päivänä huhtikuuta 2015 390/2015 Liikuntalaki Annettu Helsingissä 10 päivänä huhtikuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike. Jokaisen hyvinvointi rakentuu liikunnalliselle arjelle. Huippu-urheilijat inspiroivat

Lisätiedot

Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara. LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen

Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara. LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen 12.3.2018 Osaamisella soteen, hankkeen tausta Sote-uudistuksen onnistuminen edellyttää myös

Lisätiedot

HYTE-KERROIN TALOUDELLINEN KANNUSTIN KUNTIEN HYTE- TYÖHÖN. Timo Ståhl KKI-päivät 2019, Lahti

HYTE-KERROIN TALOUDELLINEN KANNUSTIN KUNTIEN HYTE- TYÖHÖN. Timo Ståhl KKI-päivät 2019, Lahti HYTE-KERROIN TALOUDELLINEN KANNUSTIN KUNTIEN HYTE- TYÖHÖN Timo Ståhl KKI-päivät 2019, Lahti SISÄLTÖ Tausta Miksi kannustin kunnille? Mitä indikaattoreita mukana? Miten lasketaan? Kuinka paljon sinun kuntasi

Lisätiedot

Ilo kasvaa liikkuen. Nina Korhonen, Varhaiskasvattajien seminaari, Salo

Ilo kasvaa liikkuen. Nina Korhonen, Varhaiskasvattajien seminaari, Salo Ilo kasvaa liikkuen Ilo kasvaa liikkuen ohjelman tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle päivittäinen mahdollisuus liikkumiseen ja liikkumisen iloon aktiivisessa toimintaympäristössä. Nina Korhonen,

Lisätiedot

Voimaa vanhuuteen - iäkkäiden terveysliikuntaohjelma Liikuntaryhmän laatukriteerit

Voimaa vanhuuteen - iäkkäiden terveysliikuntaohjelma Liikuntaryhmän laatukriteerit Voimaa vanhuuteen - iäkkäiden terveysliikuntaohjelma Liikuntaryhmän laatukriteerit Voimaa vanhuuteen -ohjelma 2012: Liikuntaryhmän laatukriteerit Liikuntaryhmän laatukriteerit Laatukriteerit on tarkoitettu

Lisätiedot

Alkukartoitus 2016 Kiuruvesi Asukasluku: 8600, 75 vuotta täyttäneitä: 1120 (13 %), Lähde: Sotkanet 2015

Alkukartoitus 2016 Kiuruvesi Asukasluku: 8600, 75 vuotta täyttäneitä: 1120 (13 %), Lähde: Sotkanet 2015 Alkukartoitus 2016 Kiuruvesi Asukasluku: 8600, 75 vuotta täyttäneitä: 1120 (13 %), Lähde: Sotkanet 2015 Voimaa vanhuuteen -ohjelmaan valittiin vuonna 2016 yhteensä 18 kuntaa (kuvio1.) Kolmivuotisen kehittämistyön

Lisätiedot

OKM:n seuratuen haku

OKM:n seuratuen haku Seuratuen 2018 haku Haku päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi Seuralla pitää olla päätös hakemiselle Kysy liiton toimistolta lisätietoja, vinkkejä ja apua Lähetä

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Kainuun sote - kunnat / Saara Pikkarainen/ terveyden edistämisen erikoissuunnittelija Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä /Saara

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 9.5.2016 3 Suomen elinvoimalle on ensiarvoisen tärkeää, että tämä kokonaisuus toimii vaikuttavasti, inspiroivasti ja tuloksellisesti.

Lisätiedot

Lajien ja alueiden seurakehittäjät Huippu-urheiluseuratoiminta

Lajien ja alueiden seurakehittäjät Huippu-urheiluseuratoiminta Lajien ja alueiden seurakehittäjät 12.9.2016 Huippu-urheiluseuratoiminta Taustaa huippu-urheiluseuratoiminnan kehittämiselle 2007-2014 2007-2009 Olympiakomitean vetämänä 3 kierrosta lajiliittojen kehitysprosesseja,

Lisätiedot