Runoiltapäivä Kyyrölän Savipajalla la klo 14

Transkriptio

1 Runoiltapäivä Kyyrölän Savipajalla la klo 14 Kuvan otti Tiina Uschanoff Lauantaipäivä oli kaunis, aurinkoinen, lämmin. Matkamme alkoi 7 jäsenen ja Alva-tytön kera kolmen auton voimin Wetterin parkkipaikalta. Kyyrölän Saven piha kylpi keltaisissa väreissä. Iloiset emäntämme Jaana ja Tiina ottivat meidät avosylin vastaan. Sinikka järjesteli kahvihetkeä ja muut tutustuivat etenkin myytäviin tuotteisiin. Noin klo aloitimme kahvitellen kauniissa kahvihuoneessa. Nautimme toistemme tuomista herkuista: Lapin juustoa lakkojen kera, puolukkapiirakkaa, suklaakakkua, korvapuusteja ja erilaisia donitseja. Samaan aikaan kukin täytti lappusen, johon kirjoitettiin oma ja runoilijan nimi, runon nimi ja teema. Käsittelimme Tainan kanssa saman tien kirjoitetut lappuset. Saisimme kuulla runoja lapsista ja aakkosista, rakkaudesta, suvaitsevuudesta, Suomen luonnosta ja niittyvilloista. Olimme valinneet Helena Anhavan, Heli Laaksosen, Kalle Väänäsen, Eeva Kilven, Mirjami Lähteenkorvan, Kaarina Leinonen Osmo Nissisen ja Eino Leinon runoja. Runoista syntyi kolme teemaa; lapset, tunteet, luonto ja luimme ne samassa järjestyksessä. Teemana Lapset Sinikka Kangas; Helena Anhavan runo Murheellisen kuullen on puhuttava hiljaa Totta kai hiljaisuus on ylellisyyttä 1

2 Totta kai hiljaisuus on ylellisyyttä, myös lapselle. Sen tajuat kun muut ovat menneet ja istut kaksivuotiaan kanssa keittiössä. On hiljaista, kello käy, olet vaiti ja odotat Mitä lapsi. Äkkiä se kurkottaa kaulaa, ojentaa päänsä kuunteluun kuin lintu, kääntää sitten silmänsä sinuun ja kuiskaa: Kuulet sä kun toi kello tikittää? mummolan käkikello, jota pappa vei kuuntelemaan ja katsomaan mummolan äänet ohjattua toimintaa läsnäolon puute hiljaisuus on ylellisyyttä Maritta Päivinen; Heli Laaksosen kirjasta Aapine runo F ja Ä. Tyttäreni tytär Aamu aloitti syksyllä koulutiensä. Hän on piirtäjätyttö, käy kuvataidekerhoa ja aina pöydällä on paperia ja värikyniä. Hän osaa piirtää hauskasti, pohtivasti ja hauskasti. F-runo kuvaa erinomaisesti Aamua ja hänen tilanteita. Ä-runo sopii mummille, joka on hieman liian lihava ja jolla on haiku olo, kun Aamu ei enää ehdi samalla tavalla olemaan mummin luona kuin aikaisemmin. En osaa lukea Laitilanmurretta. Runot avautuvat aivan eri tavalla kun Heli itse ne lukee. Siksi otin CD-levyn mukaan. F Meijä flik putos soffalt! Fiuuu vaa! Nyy on pää paketis ja flik filti al. Flik o fiksu, sil o färikyni fölis. 2

3 Niil voi fiksat koko maailma fiiniks. Farkkuhaalar on mustikasinine, taivaarant on vaaleampunane, affenfilesi o jäähilei, mererannas on kauneikivei. Mut mink färine o hyvä miel? Kerro flikal, jos hän ei tiär. kauniita murresanoja, kuvakieltä minkä värinen on hyvä mieli? raikas koivunlehden vihreys, syksyn värit, sateenkaaren värit, vaaleanpunaiset pilvet miksi pilvi on valkoinen? Ä Älä ikä ruppe kärttuseks ämmäks, äläkä ainaka äijäkränäks! Vaik istuissitte liian kauan kyläs, vaik meniski sult terä poikki kynäst, vaikket sais mittän tolkku kiälest, vaik äit ällittelis, vaik mummu mullittelis, ol sää vaa hyväl pääl! Sää ole nii nätti ko jäneksenkäpälä, olet täyrelline ympyrä, äärmäisen tärkiä. hyvä harmituksen poistaja täydellinen ympyrä, täydellinen mummon vartalo kirjassa upea kuvitus Laaksosen tekstit avautuvat kuunneltuina parhaiten 3

4 Teemana Tunteet Riitta Kopra Kalle Väänäsen runo Juakko ja Tilta Riitta Kopra on erinomainen lausuja. Nautimme suuresti hämäläisen esittämästä savolaisesta Kalle Väänäsen runosta. Riitta eläytyi upeasti nuoren naisen viettelevään ja yksisanaisen juron miehen väliseen tunnelmaan. Riitalla on hyvä ja viihdyttävä lukemisen rytmi ja ääni. JAUKKO JA TILTA Nii ihana o ilta, kun kesäsel luonnoh helemassa oj Juakko ja Tilta ihan näetse seurustelemassa. Vuan Tiltapa kuuvetta vuotta o olluna piikana herrasväen. Eikä ookkaa se palavellu suotta: se tietää ollakko nii vae näen, se tuntoo herraer riijaakset, mitem millonnii vikulierataan, kul luonnoh helemassa näer ruminierataan kesä-illah hienossa hämärässä siinä rakkaaveh hempeessä hötinässä. Ompa kelevanna nyt tuan kerran tuassa Juakkoi virkaa herran. Ja näempä se sannoo Tilta: Miten kaanis o ilta? Niin tyynenä leppee järvem pinta! Sitä kaepoo immeiser rinta tätä kesäsel luonnol lempeyttä ja hempeyttä. Että eiköön mäntäs näen tuonne rantaam päen? Ja vastoo Juakoppi tua: Ka, mennääv vua. 4

5 Niij Juakko ja Tilta ne kahen kulukoo polokuva rannalla lahen. Ja tuasiisa sannoo Tilta: Voe, voe, miten kaanis o ilta, ku aarinko paenuu järven taa, ja tyynenä om sem pinta. Tua luontoo kummasti nostattaa, ja ouvolta tuntuu rinta, Että eiköön näin tähä istuta kivelle vierekkäen? Ja sannoo tuasiisa Juakoppi tua: Ka, istutaav vua. Niij Juakko ja Tilta ne kahen istuu kivellä rannalla lahen. Ja Tilta se järvelle kahtoo ja syrjäsilimällä Juakkoo vahtoo, niij järvelle kahtoo ja huokoo lommaan. Jopa Juakko oj joutunna kummaa hommaan. Ja sanoo tuasiisa Tilta: niiv viileeltä tuntuu ilta. On kastetta muassa, ja kylymä istuva kivellä tuassa. Että eiköön koettoo voes, jos paremp sinum polovellas istuva oes? Ja Juakko se sannoo, kuj jalakasa pannoo se tanakasti muaha: Ka, piäsethät tuaha. Niij Juakko ja Tilta ne istuu kahen sylikkäin kivellä rannalla lahen, ja hämärtyy kesäne` ilta. Käsjvartesa Juakon kaalaan kiertää Tilta. Ja johhii outo ja kumman kuuma laene se Juakon suonia höylee ja syväntä sahhoo, kun sylissä lössättää siinä lämmin naene, ja käet or ristissä vasten sen pehmeetä mahhoo. 5

6 Ja Tilta se onnessa suuressa kum pikkunem piäskynen sikertää siinä Juakon korvaj juuressa niin kumma` imelällä iänellää: Eikö se oo tok sommoo näen sylissä pittee kultasta ommoo? Ja eikö se rinnasta syvältä niin tunnu hyvältä tua kesäsel luonnol lempeys ja hempeys? Ja Juakko se sanno vua: Ka, tuntuuhan tua. On vaehtunna yöks jo kesäne` ilta, ku onnellisena istuu Juakko ja Tilta. Ja kuumana kouhtelekse syöntä kaks. Tua elämä, eipäs se tule seh herkummaks. Ja Tilta se aekasa nii siinä Juakon kaalassa ruahuiloo, jopa kohta se Juakoppii ihan toemessaan siinä huahuiloo, ihan herrastyylii ja mallaeloo: vähä kopasoo jo, vähä hallaeloo. Ja hiljoo suhkaen Tilta se jottain sannoo Juakolle, ihan suusa se korvaan kiinni pannoo Ja Juakko se sannoo: Ootahhan, otan tuom mällim poes. Ja jos ei pimmee jo ollunna oes, oes passanna vähäsen nähä vielä jatkoo tarinaan tähän. Pielisen tyyni pinta, muistoja Pohjois-Karjalasta tytön ja pojan fiilikset eri planeetalta Tilta vain harjoittelee Jaakon kanssa, ei ole tosissaan miehen ja naisen ero Iloisia ilmeitä ja taputuksia. Naurun remakkaa, suut messingillä. Lähdimme lentoon kielikuvien saattelemana. 6

7 Jaana Uschanoff Vitsi Pirkka lehdestä Oli harjoiteltu ahkerasti konserttia varten, sanomalehdessä ilmoitus, Pia Viitanen Piano Mari Viitanen Hullu Eeva Kilven runo Nukkumaan käydessä (viimeinen lause omistettu Tiinalle) Nukkumaan käydessä ajattelen: Huomenna minä lämmitän saunan, pidän itseäni hyvänä, kävelytän, uitan, pesen, kutsun itseni iltateelle, puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun: Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun. - Eeva Kilpi - tsemppausruno hyväntahtoinen runo sopii lohdutukseksi ja erilaisiin tilanteisiin aforismit ja positiiviset lauseet jakavat hyvää mieltä Jaana esitteli meille Hotakaisen kirjan Iisakin kirkko (2004) ja luki siitä mielenkiintoisen katkelman. Kari Hotakainen: Iisakin kirkko Isä matkustaa sairaalan vuoteelta Pietariin kertomaan pojalleen lopullisen totuuden. Häikäilemättömän intiimi, koomisen ja traagisen sävyjä kaihtamaton romaani kolmesta tuntemattomasta: vanhuudesta, Venäjästä ja uskosta. Syväsukellus yksinäisen mutta toimeliaan ihmisen maailmaan. Kirja ottaa kantaa moniin ajankohtaisiin ilmiöihin, välillä yhden repliikin kuittailuna, välillä koko kirjan kattavina teemoina. Tarina on jaettu kahteen osaan: "Suomi" ja "Venäjä". Ensimmäisessä osassa vanha leskimies joutuu sairaalaan sairaskohtauksen jälkeen, ja kamppaillessaan lääkäreiden ja kanssapotilaiden kanssa hän muistelee myös vaimovainaataan ja uskoon tullutta ainoaa poikaansa. Hotakainen kuvaa todella osuvasti vanhan ihmisen mielenliikkeitä, tuntemuksia ja ajatuksia sairauden ja kuoleman edessä - ihmisen elämänhalua, joka ei nujerru, vaikka ruumis jo vähän 7

8 reistailisikin. Hän onnistuu olemaan yhtä aikaa sekä koskettava että pirullinen, sen verran rapaa roiskutetaan milloin minkäkin ajankohtaisen ilmiön tai henkilön niskaan. Maiju Ala-Hakkola loihti meille taidenautinnon lukiessaan tai oikeammin esittäessään (kouliintunut runonlausuja) kaksi runoa, joista toinen on Aamu. Runon viesti on erittäin syvällinen, uskonnollinen ja meitä kaikkia puhutteleva. Maiju sai meidät lumoutumaan ja keskustelemaan vaikeista asioista. Maiju Ala-Hakkola Nimetön runo sekä Mirjami Lähteenkorvan Aamu Elämäni on kuin kudos Herrani kangaspuissa, Minä en voi valita sen värejä, sillä Hän itse kutoo varmalla kädellään. Usein hän kutoo surua, ja minä ylimielisesti unohdan, että hän näkee oikea puolen ja minä nurjan puolen. Vasta kun sukkulat lakkaavat lentämästä ja kangaspuut hiljenevät, niin Jumala itse irrottaa kudoksen nähtäväksi ja selittää värien tarkoituksen, silloin ymmärrän, että kullan ja hopean väriset langat ovat hänen suunnittelemassaan kudoksessa yhtä tärkeitä kuin tummanväriset langat. Mirjami Lähteenkorva Aamu Aamun viileydessä, Jumala, kuljet askelin hitain ja aivan hiljaisin. Sydämen maasta nostat ja käteesi suljet niin kuin linnun. Katselet rauhoittavin, hyvin lempein ja kirkkain kasvoin. Kumarrut syvään rukousten puoleen kuin yli kukkasten. Kuin kasteen kuivaat kyyneleet viittaasi hyvään. Kaikki kääntyvät sinuun kuin ihmettä kurkottaen. Kun kuljet, pakenee sumu. Valo huuhtoo rannat. Yö, varjot ja hämärä tieltäsi väistyy pois. Taas valosta kaiken uudesti syntyä annat. On aamu, kuin maailman ensimmäinen se ois. Kukat, ilo ja kaste vain kasvavat askeltesi alta. Ei eilistä ole, vain hohtava huomen on. Sydän niin kuin lintu kädeltäs ojentuvalta ylös lentää kiitäen säihkyssä auringon. 8

9 juhlavaa ja kaunista ei anneta toisten ihmisten lannistaa meitä, vaan itse tulee löytää omat voimavarat elämän tarkoitus = oman vahvuuden löytäminen vaikeuksien sietokyky kasvaa tummien lankojen ymmärtäminen, hyväksyminen milloin tulee voima ja viisaus? positiivinen asenne antaa voimaa ja auttaa huomaamaan ilahduttavia asioita Jumala päättää värit? Teemana Luonto Marjatta Karjalainen Maria Lehtonen ja Osmo Nissinen Lapsuuden pilviniityt Valkoinen pilvi oli laskeutunut niitylle. Niittyvillaa se oli. Melkein kuin oikeaa: niin valkoista. Niin pehmoista. Niittyvilla kukkii, ajattelin, vaikka sanoivat ettei se kuki niin ettei se valkoinen pensselitupsu ole kukka vaan hedelmä. Mutta minulle se kukki juuri niin. Juuri sillä tavalla. Halusin nukkua niittyvillavuoteella. Mutta kun juoksin niitylle, jalkani upposivat jalkojani myöten märkään maahan. 9

10 Piti kääntyä pois. Katsoa kauempaa pilviniittyä. Niittypilveä. tupasvillaa, jänönhäntiä lakkasuo katoavaisuus kalseassa maisemassa jotain kaunista ja herkkää pienillä sanoilla saadaan tunnelma aikaan, kuvat kulkevat mielessä ja kuvina silmissä runot kypsyvät ajan myötä, väritunnelmina Taina Kangas Maiju Ala-Hakkola lausui Tainan suosikkirunon. Kopioin tähän koosteeseen Eino Leinon alkuperäisen vuonna kirjoittaman Nocturen-runon. Runo poikkeaa hieman julkaistusta runosta. Eino Leinon Nocturne Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysi kuu; kesäyön on onni omanani, kaskisavuun laaksot verhouu. En ma iloitse, en sure, huokaa; mutta metsän tummuus mulle tuokaa, puunto pilven, johon päivä hukkuu, siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu, tuoksut vanamon ja varjot veen; niistä sydämeni laulun teen. Sulle laulan neiti, kesäheinä, sydämeni suuri hiljaisuus, uskontoni, soipa säveleinä, tammenlehvä-seppel vehryt, uus. En ma enää aja virvatulta, omani on Hiiden vuoren kulta; 10

11 pienentyy mun ympär' elon piiri; aika seisoo, nukkuu tuuliviiri; edessäni hämäräinen tie tuntemattomahan tupaan vie. upeita kielikuvia ja kuvausta kaikille aisteille: äänet, tuoksut, kuvat koko elämänkaari kuvattuna ajaton, ikuinen klassikko seesteinen runo rauhoittava vaikuttava Eino Leinon Nocturne-runo lienee suomalaisen runoaarteiston todellinen kruununjalokivi, joka on säilyttänyt vuosikymmeniä salaperäisen tenhonsa. Nocturne on useissa äänestyksissä valittu suomalaisten suosikkirunoksi, jota jopa keski-ikäiset, yleensä runoutta vieroksuvat raavaat miehetkin arvostavat. Se on kuulunut myös monen merkkimiehen, mm. presidentti Urho Kekkosen suosikkirunoihin. Tänään Nocturne lienee suositumpi kuin koskaan. Tätä Leinon runoaarteiston arvohelmeä, suomalaisen kesäyön luonnonmystiikkaa henkivää runoa on yleisesti analysoitu ennen kaikkea yksilöpsykologisesta näkökulmasta. Sen sijaan runon maisemaesteettiset ja topografiset kytkennät ovat jääneet lähes huomiotta. Nocturnen arvostus johtuu ennen kaikkea siitä, että se hivelee taidokkaasti kaikkia aistejamme ja synnyttää yksinkertaisin vedoin kolmiulotteisen maisemallisen mielikuvan, jossa on runsaasti lähimaisemaan liittyviä yksityiskohtia, mutta niiden vastakohtana on useita taiturimaisesti vedeltyjä avomaiseman elementtejä. Mutta olipa suuren runon maisemallinen esikuva siellä tai täällä, runon tenho on siinä, että jokainen suomalainen kykenee Leinon Nocturnen siivittämänä loihtimaan oman kesäyön maisemansa. Nocturnen herkät säkeet puhuttelevat meitä suomalaisia niin kauan kuin me säilytämme yhteyden luontoon ja arvostamme sen kauneutta. Runot synnyttivät vilkasta ja väliin erittäin syvällistä keskustelua. Koin, etten aina osannut toimia osaavana ohjaajana. Koska ryhmämme oli melko pieni, koimme tilanteen turvallisena ja uskalsimme keskustella avoimesti. Hetkemme jatkui klo 17 asti. Ulkona paistoi aurinko. Oli mitä parhain syyssää. Kokosimme joukkomme yhteen keltaisten lehtien peittämän pöydän äärelle ja napsimme koko joukon kuvia tyytyväisestä joukosta Maritta Päivinen, yhdistyksen sihteeri 11