Kirkkonummen kunnanhallitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kirkkonummen kunnanhallitus"

Transkriptio

1 Helsingin hallinto-oikeus Radanrakentajantie HE LSINKI Puhelin Faksi Sähköposti helsinki.hao@oikeus.fi Asia Päätös 14/0947/5 1 (7) I»äb«1tt0 K. RKSL_ÄTT 03120/13/5212 saat;- a 1 `' 2014 Dno Kas Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen hyväksymistä os eva - aä itus _- Valittaja Soile Lundqvist Päätös, josta vali tetaan Valituksessa esitetyt vaatimukset Kirkkonummen kunnanhallitus Kunnanhallitus oli päätöksellään 92 hyväksynyt pöytäkirjan liitteen mukaisen alueen Lapinkylän vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi niin, että toiminta-alue astuu voimaan heti päätöksen tultua lainvoimaiseksi. Kunnanhallitus on hylännyt Lundqvistin oikaisuvaatimuksen ja jättänyt tutkimatta vesihuoltolain 11 :n mukaisen liittämisvelvollisuudesta vapauttamisen toiminta-aluepäätökseen kuulumattomana asiana. Oikaisuvaatimuksen tueksi ei ole esitetty sellaisia asiaperusteita, joita kunnanhallitus ei asiaa aikaisemmin käsitellessään olisi huomioinut. Alueella, mukaan lukien Lundqvistin kiinteistö 4:9, on todettu toiminta-alueen perusteena oleva vesihuollon tarve. Lisäksi kiinteistön sisällyttäminen toiminta-alueeseen osaltaan mahdollistaa vesihuoltolaitoksen kyvyn huolehtia vastuullaan olevasta vesihuollosta taloudellisesti ja asianmukaisesti. Vapautushakemukset lainvoimaisen toiminta-alueen liittämisvelvollisuudesta käsittelee kunnan ympäristö- ja rakennuslautakunta kiinteistönomistajan esityksestä. Lundqvist on valit tanut päätöksestä. Kirkkonummen kunn anhall ituksen päätöstä on muutettava niin, että kiinteistö 4:9 rajataan kokonaan pois Lapinkylän vesiosuuskunnan toimin ta-alueesta ja vapaut etaan l iittämi svelvol lisuudesta vesiosuuskunta an. Toiminta-alueesta vapauttamiselle on seuraavat edellytykset: kohtuuttomat kustannukset ja palvelujen vähäinen tarve, riittävä määrä vaatimukset täyttävää talousvettä, kiinteistön sijainti pohj avesialueen ulkopuolella ja vesiosuuskunnan toiminta-alueen ulkoraj alla ja että asianmukainen jätevesien poisto maaimeytyskentän kautta toteutetaan 2016 mennessä. Valituksessa on lisäksi viitattu Kirkkonummen kunnalle osoitetun muistutuksen ja oikaisuvaatimuksen perusteluihin. Muistutuksessa on muun ohella todettu, että Lundqvistin kiinteistö sijaitsee aivan suunnitellun toiminta-alueen rajalla, joten alueen rajaaminen uudelleen lienee helposti toteutettavissa tässä suunnitteluvaiheessa. Putkiverkostoa ei ole vielä vedetty, joten verkoston siirtäminen kulkemaan kiinteistön rajan ulkopuolelta on vielä mahdollista eikä aiheuttane osuuskunnalle lisäkustannuksia. Lundqvist vastaa taloudestaan yksin eikä hänellä ole mahdollista ottaa lainaa vesiosuuskuntaan liittymisen vuoksi.

2 2 (7) Asian käsittely ja selvittäminen Oikaisuvaatim uksessa on muun ohella todettu, että vesiosuuskunna n vast ineensa oli todettu, että runkolinja tullaan rakentamaan kiinteistön 4:9 ohi ja kiinteistön rajaamin en vähentää lii ttymismaksutuloja, mutta ei ver koston rakentamiskustannuksia. Runkolinjaa ei kuitenkaan ollut rakennettu vielä siinä vaiheessa, kun Lundqvist jätt i muistutuksensa, ilmaisi halunsa jäädä vesiosuuskunnan ulkopuolelle ja ehdotti linjan vetämistä kauemmas kiinteistönsä rajalta palvel emaan vain osuuskunta an ha luavia, ei pakkoliitet täviä. Myöskään Lundqvistin naapurikiinteistön 4:29 omistaja ei halua liittyä vesiosuuskuntaan. On myös ki inteistönomistajia, joiden hal ukkuutta l iittämiseen ei ole kysytty, ja arvio halukkaiden määrästä on vain 68%. Valittajan kiinteistö sijaitsee kehittämisalueella, jolle vain suositellaan yh teistä vesihuoltoa. On kohtuutonta velvoittaa kiinteistön omistajia liittymää n toiminta-alueeseen vain yleisen edun vuoksi ja siitä syystä, että tarvitaan riittävä määrä liittyjiä, asiakkaita ja vesiosuuskunnan kustannusten j akaj ia. Perusteita pakottamiselle toiminta-alueeseen liittymiseen ei ole. Lundqvist on vedonnut lisäksi valituksenalaisessa päätöksessä mainittuun Kirkkonummen kunnan rakennus- ja ympäristölautakunnan lausuntoon, jossa esitetään, että "pohjavesialueen ulkopuolella toiminta-aluetta rajattaessa otettaisiin mahdollisuuksien mukaan huomioon myös kohtuusnäkökohdat ja kiinteistön omistajien halukkuus liittyä osuuskunnan tarjoamiin verkostoihin." Kirkkonummen kunnanhallitus on antanut lausunnon. Kunnanhallitus on esittänyt valituksen hylkäämistä ja lausunut muun ohella seuraavaa: Lapinkylä-Kauhalan alueella on todettu tarve yhteisesti järjestetylle vesihuollolle. Tarve perustuu yleiseen tilanteeseen ja yleiseen etuun alueella, ei yksittäisen kiinteistön näkökulmaan. Vesihuollon tarve on, kun asutus on niin tiivistä, että kiinteistökohtainen jätevesien käsittely ja vedenhankinta vaarantuu, kun tarkastellaan koko aluetta ja alueen kiinteistöjen yleistä etua. Kiinteistökohtainen jätevesien käsittely ja vedenhankinta voivat vaarantua alueen kiinteistöillä kokonaisuudessaan ilman yhteisesti järjestettyä vesihuoltoa. Se, että kyseessä olevalla kiinteistöllä vedenhankinta ja jäteveden käsittely voidaan toteuttaa asianmukaisella tavalla, ei poista yleistä tarvetta. Naapurikiinteistöjen mahdollisesti puutteelliset tai asutuksen tiiviyden vuoksi riittämättömät jätevedenkäsittelyjärjestelmät voivat olla vaara myös Lundqvistin kiinteistön vedenhankinnalle. Toiminta-aluepäätöksessä on vesihuoltolain mukaan otettava huomioon myös vesihuoltolaitoksen kyky huolehtia vastuullaan olevasta vesihuollosta taloudellisesti ja asianmukaisesti. Tämän vuoksi toiminta-alue on raj attava niin, että palvelun tarvealueelle rakennettua verkkoa varten tulee riittävän monta liittyjää kattamaan tarpeellisen verkoston rakentamisen ja käytön kustannukset. Yhden liitettävissä olevan kiinteistön jättäminen pois toiminta-alueelta ei yleensä vaaranna vesihuollon järjestämistä taloudellisesti, mutta kiinteistönomistaj ien yhdenvertaisen kohtelun vuoksi toiminta-alue on rajattu niin, että se sisältää kaikki helposti verkostoon liitettävissä olevat kiinteistöt. Jos runkolinja olisi päättynyt valittajan kiinteistölle, sen jättämiselle pois toiminta-alueelta olisi ollut perusteita. Linja kuitenkin jatkuu lounaaseen kiinteistöille, joilla on tarvetta palvelulle ja jotka ovat ilmoittaneet halukkuutensa liittyä vesiosuuskunnan jäseniksi.

3 3 (7) Lainsäädäntö ei edellytä, että toiminta-aluepäätöksessä otettaisiin kantaa vesihuollon liittymismaksujen kohtuullisuuteen tai vesihuollon rakentamisen kustannuksiin. Kustannusten kohtuuttomuutta arvioidaan tapauskohtaisesti vesihuoltolain 11 :n mukaisessa menettelyssä. Lundqvist on antanut vastaselityksen. Kun pohjavesialueella olevat kiinteistöt Lapinkylän alueella liittyvät vesiosuuskuntaan ja pohjavesialueen ulkopuolella olevat kiinteistöt toteuttavat kevääseen mennessä jätevesiasetuksen vaatimukset, ei yleistä tarvetta kaikkien kiinteistöjen liittymiselle vesiosuuskuntaan ole. Tämän jälkeen ei naapurikiinteistöillä voi olla puutteellisia jätevedenkäsittelyjärjestelmiä, koska ne olisivat säädösten vastaisia. Asutuksen tiiviys Lundqvistin kiinteistön ympärillä ei ole mainittavaa, sillä tontin takana on iso peltoalue, metsäinen alue ja sen takana järvi. Herrlantien toisella laidalla on myös iso metsäinen alue ilman asutusta. Tontti rajautuu kahdella puolella tiehen. Myös tontin suurehko pinta-ala noin m2 antaa väljyyttä sekä vedenhankinnalle (toimiva porakaivo, veden laatu tutkittu/hyvä) että jätevedenkäsittelylle. Rajanaapureiden puuttuessa vaaraa vedenhankinnalle ei ole. Lundqvist hoitaa kiinteistöllään asianmukaisen jätevesienkäsittelyn määräaikaan mennessä. Muodostuva jäteveden määrä kiinteistöllä on erittäin pienin. Vesihuoltolaitoksen palvelujen tarve on olematon. Toiminta-alueen rajalla sijaitseva kiinteistö 4:170 on päätetty jättää tehdyn huomautuksen perusteella pois toiminta-alueesta, vaikka perustelut ovat samat kuin Lundqvistin huomautuksessa Yhdenvertainen kohtelu kiinteistönomistajien välillä ei toteudu. Lapinkylä n vesi osuuskunn an vesihuolt overkoston r akennussuunn itelma kar tan (kunnanhallituksen lausunnon liite 3) sekä liittymishalukkuudesta olevan karttakuvan (liite lf) mukaan runkolinjat kulkevat myös liittymishalukkuutensa ilmaisseiden kiintei stöjen lähei syydessä Her rlanti en ala päässä järven läheisyydessä sekä Lapinkylä ntien vastakkaisell a puolella olevalla Kauhalan tien laidalla olevalla pellolla sekä pidemmällä Kauhalan tien varrella. Tästä syystä runkolinjaa Lundqvistin kiinteistön takana olevalla pellolla ei olisi ollut välttämätöntä raken taa ollenkaan, kun tiedossa oli jo rakennustöiden a lkaessa maaliskuussa 2013, ettei hänen kiinteistöään eikä naapurin kiinteistöä 4:29, haluta liittää Lapinkylän vesiosuuskuntaan. Runkolinja olisi siis voinut päättyä tai jäädä kokonaan raken tamatta kiinteistön läheisyyteen. Valittaja on viitannut hallintolain 54 :än ja todennut, että tiedonkulussa on ollut epäselvyyksiä. Vasta muutoksenhaun yhteydessä Lundqvist sai tiedon ensimmäi sen kerran liitt ymisha lukkuuskyselyä koskevasta kartasta, josta n äkyi, ettei häneltä ole kysytty liit tymishalukkuutta vuonna Lundqvist on eriarvoisessa asemassa niihin kiinteistön omistajiin nähden, joiden liittymishalukkuutta kysyttiin vuoden 2010 kyselyssä. Vaikka hänen mielipidettään ei tuolloin kysytty, oli hänen kiinteistönsä, joka ei ole lähelläkään pohjavesialuetta, liitetty vesi osuuskunn an t oimi nta- alue- ehdotukseen. La p i n kyl ä n vesiosuuskunnalle on varattu tilaisuus selityksen antamiseen. Selitystä ei ole annettu.

4 4 (7) Hallinto-oikeuden ratkaisu Perustelut Hallinto-oikeus jättää Lunqvistin vastaselityksessään esittämät uudet valitusperusteet yhdenvertaisuudesta kiinteistön 4:170 kanssa, tiedonkulusta sekä liittymishalukkuuskyselyä koskevasta kartasta tutkimatta. Muilta osin hallinto-oikeus hylkää valituksen. T utkima tta jättäminen Vesihuoltolain 32 :n 3 momentin mukaan kunnan viranomaisen 8 :n nojalla antamaan päätökseen haetaan valittamalla muutosta siten kuin kuntalaissa (365/1995) säädetään. Kuntalain 90 :n 3 moment in mukaan valittajan tul ee esittää saman pykälän 2 momentissa tarkoitetut valitusperusteet ennen valitusajan päättymistä. Lundqvist on hallinto-oikeudelle valitusaj an jälkeen saapuneessa vastaselityksessään esittänyt uusia valitusperusteita, jotka on valitusajan päättymisen jälkeen esitettyinä jätettävä tutkimatta. Pääasia Sovellettavat oikeusohjeet Vesihuoltolain 3 :n 1 momentin 3 kohdan mukaan vesihuoltolaitoksella tarkoitetaan laitosta, joka huolehtii yhdyskunnan vesihuollosta. Vesihuoltolain 6 :n 2 momentin mukaan, jos suurehkon asukasjoukon tarve taikka terveydelliset tai ympäristönsuojelulliset syyt sitä vaativat, kunnan tulee huolehtia siitä, että ryhdytään toimenpiteisiin tarvetta vastaavan vesihuoltolaitoksen perustamiseksi, vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen laajentamiseksi tai muun tarpeellisen vesihuollon palvelun saatavuuden turvaamiseksi. Vesihuoltolain 7 :n mukaan kunnan alueella vesihuoltolaitosten toimintaalueiden tulee kattaa alueet, joilla kiinteistöjen liittäminen vesihuoltolaitoksen vesijohtoon tai viemäriin on tarpeen asutuksen taikka vesihuollon kannalta asutukseen rinnastuvan elinkeino- ja vapaa-ajantoiminnan määrän tai laadun vuoksi. Vesihuoltolain 8 :n 1 momentin mukaan kunta hyväksyy alueellaan toimivalle vesihuolto laitokselle toiminta-alueen ja tarvittaessa muuttaa hyväksyttyä toiminta-aluetta vesihuoltolaitoksen esityksestä tai, jos laitos ei tällaista esitystä ole tehnyt, laitosta kuultuaan. Vesihuoltolain 8 :n 2 momentin mukaan toiminta-alueen tulee olla sellainen, että vesihuoltolaitoksen voidaan katsoa kykenevän huolehtimaan vastuullaan olevasta vesihuollosta taloudellisesti ja asianmukaisesti. Vesihuoltolain 8 :n 3 momentin mukaan hyväksyessään toiminta-alueen kunnan tulee toiminta-alueen eri osien vesihuollon tarpeet huomioon ottaen määrittää alueet, jotka on saatettava vesihuoltolaitoksen vesijohtoverkoston piiriin,

5 5 (7) sekä alueet, jotka on saatettava laitoksen viemäriverkostojen piiriin. Hyväksymispäätöksen yhteydessä on myös asetettava tavoitteellinen aikataulu toiminta-alueen eri osien saattamiselle verkostojen piiriin. Vesihuoltolain 10 :n 1 momentin mukaan vesihuoltolaitoksen toimintaalueella oleva kiinteistö on liitettävä laitoksen vesij ohtoon ja viemäriin. Vesihuoltolain 11 :n 1 momentin mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen myöntää hakemuksesta kiinteistölle vapautuksen 10 :ssä tarkoitetusta liittämisvelvollisuudesta 11 :n 2 momentissa säädetyin perustein. Asia ssa saatu selvitys ja hallinto-oikeuden johtopäätökset Kirkkonummen kunnanhallitus on Lapinkylän vesiosuuskunnan hakemuksesta vahvistanut vesiosuuskunnan toiminta-alueen. Päätöksen mukaan vesiosuuskunta on rekisteröity Osuuskunnan johdot ovat olleet rakenteilla ja verkoston on ollut määrä valmistua mennessä. Toiminta-alueen vahvistaminen on tullut ajankohtaiseksi, jotta verkosto voidaan rakentaa toiminta-aluetta vastaavaksi sekä teknisesti ja taloudellisesti kannattavalla tavalla. Ehdotuksessa toiminta-alueeksi on huomioitu alue, johon Lapinkylän vesiosuuskunta on rakentamassa vesihuoltoverkostoja. Toiminta-alueeksi on rajattu alue, jolle rakennetut tai rakennettavat rakennukset sijaitsevat enimmillään noin 100 metrin etäisyydellä runkolinjoista. Esityksen mukaisen toimintaalueen 159:stä kiinteistöstä 114 on vesiosuuskunnan kyselyssä ilmoittanut liittyneensä tai liittyvänsä osuuskunnan verkostoon. Arvio liittymishalukkuudesta rakennettujen kiinteistöjen osalta on 68 %. Oikaisuvaatimuksen johdosta annetussa valituksenalaisessa päätöksessä on todettu muun ohella, että vesihuoltoverkostojen tarvealueet on kartoitettu koko kunnan osalta vuonna 2009 päivitetyssä vesihuollon kehityssuunnitelmassa. Lapinkylän ja Kauhalan alue, mukaan lukien Lundqvistin kiinteistö, sisältyy kehittämistarvealueeseen, jolle ensisijaisesti suositellaan yhteistä vesihuoltoa. Linjan muuttamisesta Lundqvistin esittämän mukaisesti on keskusteltu vesiosuuskunnan kanssa ja todettu, että suunniteltu linja on sijoitettu maaston ja rakennusten kannalta edullisimpaan kohtaan. Toiminta-alueen (ja verkoston) muutos niin, että Lundqvistin kiinteistö jätettäisiin ulkopuolelle tai oikaistaisiin runkolinjaa, ei olisi tarkoituksenmukainen ratkaisu. Kiinteistön rajaaminen ulkopuolelle olisi voinut olla perusteltua siinä tapauksessa, että verkosto olisi päättynyt Lundqvistin kiinteistölle, tai että yksikään tämän jälkeinen kiinteistö ei olisi halukas liittymään. Vesihuoltoverkosto rakennetaan usean vuosikymmenen tarpeisiin, jolloin verkosto suunnitellaan ja mitoitetaan niin, että siihen on liitettävissä myöhemmin myös alkuvaiheessa liittymättömät kiinteistöt. Toiminta-alue on rajattava niin, että rakennettua verkkoa varten tulee riittävän monta liittyjää ja edelleen asiakasta kattamaan yleisen edun kannalta tarpeellisen verkoston rakentamisen ja käytön kustannukset. Rakennus- ja ympäristölautakunta on lausunnossaan toiminta-alue ehdotukseen todennut,että vesihuoltolain 11 :n mukaiset ehdot vapautuksen myöntämiselle ovat tiukat ja on esittänyt, että pohjavesialueen ulkopuolella toimintaaluetta rajattaessa otettaisiin mahdollisuuksien mukaan huomioon myös kohtuusnäkökohdat ja kiinteistön omistajien halukkuus liittyä osuuskunnan tarjoamiin verkostoihin. Vesihuoltopäällikön ja vesiosuuskunnan hallituksen lausuntoon antamassaan vastineessa on todettu, että todellisia tarpeita vastaava toi-

6 6 (7) minta-alue on ohjannut johtojen suunnittelua. Toiminta-alueen kohtuullisuutta pohjavesialueen ulkopuolella on arvioitu sillä perusteella, että osuuskunnan tarjoamat liitoskohdat sijoittuvat enintään 100 metrin etäisyydelle lähimmästä liitettävästä rakennuksesta. Vesihuoltolain tarkoituksena on hallituksen esityksen (HE 85/2000) mukaan, että toiminta-alueisiin sisällytetään kaikki sellaiset alueet, joilla vesihuolto on parhaiten järjestettävissä liittämällä kiinteistöt vesihuoltolaitoksen verkostoon. Tästä säädettäisiin pykälässä, joka yhdessä 6 :n 2 momentin kanssa määrittäisi kunnan vastuun vesihuollon järjestämisessä. Pykälässä asetettaisiin vähimmäisvaatimus alueiden sisällyttämiselle toiminta-alueisiin, joten sen estämättä toiminta-alueisiin voitaisiin sisällyttää muitakin 6 :n 2 momentin tarkoittamia alueita, jos kunta katsoo tämän tarpeelliseksi. Hyväksyessään vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen kunnan tulee ottaa vesihuoltolain 8 :n 2 momentin mukaisesti huomioon myös laitoksen edellytykset vesihuollon hoitamiseen. Toiminta-alueen tulee olla sellainen, että vesihuoltolaitoksen voidaan katsoa kykenevän huolehtimaan vastuullaan olevasta vesihuollosta taloudellisesti ja asianmukaisesti. Tämä edellyttää riittävän määrän verkostoon liitettäviä kiinteistöjä, jotka käyttävät vesihuoltolaitoksen palveluja. Hallinto-oikeus katsoo asiakirjoista ilmenevät seikat huomioon ottaen, että vahvistettua toiminta-aluetta voidaan ennalta arvioiden pitää sellaisena, että Lapinkylän vesiosuuskunta todennäköisesti kykenee huolehtimaan vastuullaan olevasta vesihuolloista taloudellisesti ja asianmukaisesti. Valituksen kohteena oleva kiinteistö sijaitsee vesihuoltolain 7 :n mukaisella alueella, jolla kiinteistöjen liittäminen vesihuoltolaitoksen vesijohtoon ja viemäriin on tarpeen alueen nykyisen ja tulevan asutuksen määrän vuoksi. Valituksessa tarkoitetun yksittäisen kiinteistön rajaamiseen vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen ulkopuolelle tällaisilla alueilla ei yleensä ole perusteita. Nyt kysymyksessä olevan kiinteistön rajaamista toiminta-alueen ulkopuolelle ei ole erikseen tehdyssä karttatarkastelussa pidetty kiinteistön sijainnin vuoksi perusteltuna. Huomioon ottaen, että verkoston rakentaminen on suurimmaksi osaksi tehty ja siihen on liittynyt tai ilmoittanut liittyvän 114 kiinteistöä, hallinto-oikeus katsoo, että vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen vahvistamista koskeva päätös on vesihuoltolain 8 :n mukainen. Päätös ei ole syntynyt virheellisessäjärjestyksessä, kunnanhallitus ei ole ylittänyt toimivaltaansa eikä päätös ole valituksensa esitetyillä perusteilla lainvastainen. Hallinto-oikeus toteaa, että vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella oleva kiinteistö on pääsääntöisesti liitettävä laitoksen vesij ohtoon ja viemäriin. Yksittäistä kiinteistöä koskevaa hakemusta liittämisvelvollisuudesta vapauttamisesta arvioidaan erikseen omassa menettelyssään. Sovelletut oikeusohjeet Perusteluissa mainitut ja Kuntalaki 90

7 7 (7) Muutoksenhaku Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallintooikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä (kunnallisvalitus). Hallinto-oikeuden kokoonpano Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Markku Setälä, Jaana Moilanen (t) ja Ilona Nuorteva. Esittelijä Miia Rissanen Jakelu ja oikeudenkäyntimaksu Päätös Jäljennös maksutta Soile Lundqvist saantitodistuksin Lapinkyläntie OITMÄKI Oikeudenkäyntimaksu 90 euroa (tiedote oikeudenkäyntimaksusta) Kirkkonummen kunnanhallitus Päätöksen kuuluttamisen osalta on otettava huomioon, mitä kuntalain 97 :ssä säädetään Kaj -Erik Monten / Lapinkylän vesiosuuskunta Sjökullantie LAPINKYLÄ MOR

8 Liite hallinto-oikeuden päätökseen VALIT USO SO IT US Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen kirjallisella valituksella. Valitusaika Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa hallinto-oikeuden päätöksen tiedoksisaantipäivästä, sitä päivää lukuunottamatta. Jos päätöksestä valitetaan seurakunnan jäsenelle taikka seurakuntayhtymän jäsenseurakunnalle tai sen jäsenelle kuuluvan valitusoikeuden nojalla, valitusaika lasketaan siitä päivästä, jolloin ilmoitus päätöksestä on julkaistu seurakunnan tai seurakuntayhtymän ilmoitustaululla. Jos päätös on annettu asianomaiselle erikseen tiedoksi, valitusaika luetaan kuitenkin tiedoksisaannista. Tiedoksisaantipäivän osoittaa tiedoksianto- tai saantitodistus. Sijaistiedoksiannossa päätös katsotaan tiedoksisaaduksi, ellei muuta näytetä, kolmantena päivänä todistuksen osoittamasta päivästä. Virkakirjeen katsotaan tulleen viranomaisen tietoon saapumispäivänään. Valituskirjelmän toimittaminen Valituskirjelmän sisältö ja allekirjoittaminen Valituskirjelmän liitteet Korkeimman hallinto-oikeuden osoite Valituskirjelmä on toimitettava valitusajassa korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Valitusasiakirjojen tulee olla perillä valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä Valituskirjelmässä on ilmoitettava - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero, joihin asian käsittelyä koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa - päätös, johon haetaan muutosta - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä taikka jos valituksen laatijana on muu henkilö, on valituskirjelmässä ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmään on liitettävä - hallinto-oikeuden päätös alkuperäisenä tai jäljennöksenä - todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisajankohdasta - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen, jollei hän ole asianajaja tai yleinen oikeusavustaja, on liitettävä valitukseen valtakirja. Postiosoite: Käyntiosoite: PL 180 Fabianinkatu HELSINKI Helsinki Faksi: Sähköposti: korkein.hallinto-oikeus@oikeus.fi kirkollisvalitus 02.12

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4. Antopäivä

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4. Antopäivä ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4 Antopäivä 13.4.2018 Diaarinumero 00714/18/2299 ASIA Valittajat Kunnallisasiaa koskeva valitus, tontin vuokraaminen Jari Vuori, Kuopio Veikko Kataja, Kuopio Päätös,

Lisätiedot

Muutoksenhakija. Päätös, johon on haettu muutosta. Lausunto ja vastine. ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0012/2...

Muutoksenhakija. Päätös, johon on haettu muutosta. Lausunto ja vastine. ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0012/2... ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0012/2... Lyhennysjäljennös Antopäivä 10.1.2018 Diaarinumero 03341/17/2299 ASIA Muutoksenhakija Timo Laine Päätös, johon on haettu muutosta VAATIMUKSET HALLINTO-OIKEUDESSA

Lisätiedot

1 (8) Päätös 14/0948/5. 10.12.2014 K ~ u m e r o, r =. CSL ;TT Ij sa03174/13/5212 2014

1 (8) Päätös 14/0948/5. 10.12.2014 K ~ u m e r o, r =. CSL ;TT Ij sa03174/13/5212 2014 Hel singin hall into-oike us Radanrakentajantie 5 00520 HELSINKI Puhelin 029 56 42000 Faksi 029 56 42079 Sähköposti helsinki.hao@oikeus.fi Päätös 14/0948/5 1 (8) 10.12.2014 K ~ u m e r o, r =. CSL ;TT

Lisätiedot

Täytäntöönpanon kieltämistä koskeva hakemus kunnallisasiassa. Kati Sandberg, Pietarsaari ja valituksen liitteestä ilmenevät asiakumppanit

Täytäntöönpanon kieltämistä koskeva hakemus kunnallisasiassa. Kati Sandberg, Pietarsaari ja valituksen liitteestä ilmenevät asiakumppanit Vaasan hallinto-oikeus Välipäätös 1(4) Antopäivä Päätösnumero 28.03.2018 18/0119/1 Diaarinumero 01661/17/2299 Asia Muutoksenhakijat Täytäntöönpanon kieltämistä koskeva hakemus kunnallisasiassa Kati Sandberg,

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTUS 18/0051/4

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTUS 18/0051/4 ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTUS 18/0051/4 Antopäivä Diaarinumero 20.2,2018 00097/18/2299 ASIA Kunnallisasiaa koskeva valitus, kaupunginhallituksen j äsenten valinta Valittaj a Päätäs, johon on haettu

Lisätiedot

TYÖNUMERO: PORIN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

TYÖNUMERO: PORIN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: 20600971 PORIN VESI SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIANRY FIANRY FIMKIT VALMIS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 LAINSÄÄDÄNTÖ... 1 3 MÄÄRITTELYPERUSTEET...

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54 Muutoksenhakuohjeet Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä 13.4.2016 pykälät 39-54 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET

MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET E27555.10 MASKUN KUNTA VEDENJAKELU JA JÄTEVESIVIEMÄRÖINTI SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VER. PÄIVÄYS MUUTOS KOSKEE TARKASTETTU HYVÄKSYTTY /ARY /ARY

Lisätiedot

Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland

Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland Pielavesi-Nilakka Maanmittauslaitos, Esri Finland VALITUSOSOITUS Valitusaika Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siitä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitus on tehtävä kirjallisesti. Määräaika

Lisätiedot

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen.

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. 98 Valitusosoitus ja kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.40 sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. Loppurukouksen piti Minna Latvala. OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Lisätiedot

Airisto - Velkua Maanmittauslaitos, Esri Finland Liite ELY -keskuksen päätökseen VALITUSOSOITUS Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen saa hakea muutosta valittamalla kirjallisesti

Lisätiedot

Inkeri Lilleberg. Simo Nurmi

Inkeri Lilleberg. Simo Nurmi 31.08.2017 Inkeri Lilleberg Simo Nurmi 31.08.2017 31.08.2017 Päätös 1 (3) 1618/781/2017 ÅF-Consult OY Bertel Jungin aukio 9 02600 Espoo Hakija Vireilletulo Päästökaupasta johtuvien epäsuorien kustannusten

Lisätiedot

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen. MUUTOKSENHAKUOHJEET HENKILÖSTÖJAOSTO Muutoksenhakukielto Päätöstä koskeva muutoksenhakukielto liitetään oikaisuvaatimusta varten pyydettyyn pöytäkirjanotteeseen. Seuraaviin päätöksiin, jotka koskevat vain

Lisätiedot

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma Luhangan kunta Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma 07.01.2013 Sisällysluettelo 1 Johdanto...5 2 Vesihuoltolaki (119/2001)...5 3 Vesihuoltolaitosten

Lisätiedot

Antopäivä. Kunnallisasiaa koskeva valiius. Lappeenrannan kaupunginhallitus

Antopäivä. Kunnallisasiaa koskeva valiius. Lappeenrannan kaupunginhallitus ITÄ-SUOMEN HALLINTO-[?IKEUS PÄÄTÖS 17/0112/4 Antopäivä Diaarinumero 15.6.2017 01596/16/2299 ASIA Kunnallisasiaa koskeva valiius Valittaja Päätös, johon on haettu muutosta Asian käsittely kunnassa Lappeenrannan

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 Asiat Kiellon peruste 19, 24, 33, 34, 35, 36, 37 Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 1.9.2014 34 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 65, 66, 67, 72, 74, 75 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

Turun hallinto-oikeuden päätös

Turun hallinto-oikeuden päätös Turun hallinto-oikeuden päätös Antopäivä Päätösnumero 25.4.2017 17/0131/1 1 (4) Diaarinumero 00902/16/2209 Asia Valitus kunnallisasiassa Valittaja Mauno Mäkiranta Päätös josta valitetaan Honkajoen kunnanhallitus

Lisätiedot

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE 20601324 SÄKYLÄN KUNTA SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIANRY FIANRY FIERON VALMIS 20.06.2017 FIANRY FIANRY FIERON LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

LUOTTAMUKSELLINEN

LUOTTAMUKSELLINEN LUOTTAMUKSELLINEN Lempäälän seurakunta OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kirkkoneuvosto 20.8.2019 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevat muutoksenhakukiellot

Lisätiedot

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää merkitä tuomiokapitulin päätöksen tiedoksi ja saattaa sen myös yhteiselle kirkkovaltuustolle tiedoksi.

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää merkitä tuomiokapitulin päätöksen tiedoksi ja saattaa sen myös yhteiselle kirkkovaltuustolle tiedoksi. 602/2015 81 Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin vahvistuspäätös yhteisen kirkkovaltuuston 14.6.2018 58 tekemään päätökseen (Kiinteän omaisuuden vuokraus: Malminkartanossa sijaitseva tontti 91-33-249-001)

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti

MARTTILAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti MARTTILAN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E25969.10 Turku, 22.11.2012 PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 2414 400 Telefax 010 2414 401 www.airix.fi Toimistot:

Lisätiedot

ENERGIAVIRASTO PÄÄTÖS 18/715/2014

ENERGIAVIRASTO PÄÄTÖS 18/715/2014 Rautatienkatu 19 A 15110 Lahti ASIA HAKIJA Lain uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta (1396/2010) 42 :n mukainen tuotantotukitodentajan hyväksymispäätöksen muuttaminen Rautatienkatu

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI. Vedenjakelu. Jätevesiviemäröinti. Työ: E23455.20. Turku 27.05.2013

RAUMAN KAUPUNKI. Vedenjakelu. Jätevesiviemäröinti. Työ: E23455.20. Turku 27.05.2013 RAUMAN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu Jätevesiviemäröinti Työ: E23455.20 Turku 27.05.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 2414 400 www.airix.fi Toimistot: Tampere,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 Asiat 37, 38, 39, 40, 41, 46 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 37, 39, 41-43. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 37, 39, 41-43. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta :t 37, 39, 41-43 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus Kouvolan kaupungin

Lisätiedot

Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293.

Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293. Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293. 1 Liite1b. Maankäytön vyöhykkeet Ylläs-Aakenustunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy,

Lisätiedot

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( , )

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( , ) MUUTOKSENHAKUOHJEET Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla (www.hsl.fi) 11.9.2018. Muutoksenhakukielto ( 102-103, 105-111) Päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei

Lisätiedot

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 143. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 143. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta :t 143 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus tekniselle lautakunnalle. Oikeus oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

Järvenpää Ote pöytäkirjasta 6/ (6) Kaupunginvaltuusto

Järvenpää Ote pöytäkirjasta 6/ (6) Kaupunginvaltuusto Järvenpää Ote pöytäkirjasta 6/2017 1 (6) 83 Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle hallituksen esitysluonnoksesta laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta. JARDno-2017-1802 Valmistelija / lisätiedot: Kristiina

Lisätiedot

Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.

Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91. , Faksi 013 411 342 Muutoksenhakuohje Viranhaltija/lautakunta Ympäristölautakunta Päivämäärä 12.4.2017 Pykälä 35-46 Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen 13.4.2017 Muutoksenhakukiellot :t 35-36, 40-46 Valmistelua

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto 9.3.2011 7 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 16-19 Kiellon peruste Asiat Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Asiat 32,33,34,35,36,43 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös

Lisätiedot

Ympäristö- ja tekninen lautakunta 90 24.06.2015. Vapautushakemus viemäriverkkoon liittymisestä

Ympäristö- ja tekninen lautakunta 90 24.06.2015. Vapautushakemus viemäriverkkoon liittymisestä Ympäristö- ja tekninen lautakunta 90 24.06.2015 Vapautushakemus viemäriverkkoon liittymisestä YMPTEKLT 90 118/11 01 05/2015 Ympäristötarkastaja Jaakko Kemppainen on 28.5.2015 päivätyllä hakemuksella hakenut

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16 Asiat Oikaisuvaatimusviranomainen ja oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen maksu Oikaisuvaatimus-aika 67 Päätökseen voi hakea muutosta oikaisuvaatimuksena

Lisätiedot

Heinäveden kunnan rakennustarkastaja 14.8.2007 211

Heinäveden kunnan rakennustarkastaja 14.8.2007 211 KUOP IO N HALL INTO- O IKEUS PÄÄTÖS 13/0249/3 J, Antopäivä Diaarinumero 25.6.2013 00288/13/4113 AS IA Muutoksenhakijat Kantelu rakennuslupa- asiassa Unto Pietarinen, Liperi Taina Pietarinen, Liperi Päätös,

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 ) MUUTOKSENHAKUOHJE Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon

Lisätiedot

Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiirissä pääosa tässä päätöksessä tarkoitetusta alueesta sijaitsee. Toimivaltainen hallinto-oikeus

Lisätiedot

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26 UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26 Asiat 73, 74, 75, 76, 78, 79 ja 81 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 ) VALITUSOSOITUS Valitusoikeus Kunnanvaltuuston päätökseen voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 4/2014 Perusopetuslinja Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 4/2014 Perusopetuslinja Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 05.03.2014 Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k. 7 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2 (6) 05.03.2014 Salassa pidettävä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta 11.5.2010

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta 11.5.2010 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua

Lisätiedot

Valitus vesitalousasiassa. Etelä-Suomen aluehallintovirasto nro 64/2018/2

Valitus vesitalousasiassa. Etelä-Suomen aluehallintovirasto nro 64/2018/2 Vaasan hallinto -oikeus Päätös 1(4) Antopäivä Päätösnumero 05.10.2018 18/0238/2 Diaarinumero 00615/18/5201 Asia Muutoksenhakija Valitus vesitalousasiassa Reija Virtanen, Vihti Luvan hakija Mikko Tiainen,

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Lisätiedot

SIIKALATVAN VESIHUOLTO OY:N TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMINEN

SIIKALATVAN VESIHUOLTO OY:N TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMINEN S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Siikalatvan Vesihuolto Oy SIIKALATVAN VESIHUOLTO OY:N TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMINEN Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P25086 Raportti 1 (5) Sisällysluettelo

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto OIKAISUVAATIMUS Oikaisuvaatimuskielto VALITUSOSOITUS Valituskielto Pöytäkirjan 10, 11, 14, 15, 22 ja 23 : tehdystä päätöksestä ei kuntalain 91 mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätökset koskevat

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo. Seuraavat kokoukset sovitaan kokouksessa.

Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo. Seuraavat kokoukset sovitaan kokouksessa. 6 Muut asiat Ei muita asioita. 84/2017 7 Seuraavat kokoukset Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo Päätös Seuraavat kokoukset sovitaan kokouksessa. Johtokunta päätti, että seuraava kokous

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) Liite K / / Kuntalain mukainen valitusosoitus (33 36 ) Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Perusturvan hallintopäällikkö Yleinen päätös

Kirkkonummen kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Perusturvan hallintopäällikkö Yleinen päätös Kirkkonummen kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) KIRDno-2017-35 SOL Palvelut Oy:n siivouspalveluiden hyväksyminen kunnan perusturvalautakunnan valvottavaksi yksityiseksi sosiaalipalveluksi Kun kunnan

Lisätiedot

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( 92, 93, ) Muutoksenhakukielto hankinta-asiassa ( 96)

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( 92, 93, ) Muutoksenhakukielto hankinta-asiassa ( 96) MUUTOKSENHAKUOHJEET Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla (www.hsl.fi) 23.8.2018. Muutoksenhakukielto ( 92, 93, 98-101) Päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta Kulttuuri- ja liikuntalautakunta 24.4.2013 23 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto 34 37, 39-41 Kiellon peruste Kiellon peruste Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91

Lisätiedot

PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN

PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN 1(3) KITEEN KAUPUNKI Ympäristölautakunta pvm PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN VAPAUTUSHAKEMUKSESTA ASIA HAKIJA KIINTEISTÖ Vesihuoltolain (681/2014) 11 :n mukainen vapautushakemus Kiteen kaupungin vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

1 (4) Paatos. Helsingin hallinto-oikeus Radanrakentajantie 5 00520 HELSINKI Puhelin 029 56 42000 Faksi 029 56 42079 Sahkoposti helsinki hao@oikeus fi

1 (4) Paatos. Helsingin hallinto-oikeus Radanrakentajantie 5 00520 HELSINKI Puhelin 029 56 42000 Faksi 029 56 42079 Sahkoposti helsinki hao@oikeus fi Helsingin hallinto-oikeus Radanrakentajantie 5 00520 HELSINKI Puhelin 029 56 42000 Faksi 029 56 42079 Sahkoposti helsinki hao@oikeus fi Paatos 1612015 15/0021/2 Diaarinumero 00604/14/2204 1 (4) Asia Vahttaj

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 3/ ( 7) Lupajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 3/ ( 7) Lupajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen Järvenpää Pöytäkirja 3/2018 1 ( 7) Aika 09.11.2018, klo 08:30-08:35 Paikka Seutulantalo, kokoushuone Aino Käsitellyt asiat 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 8 Oikeuden

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Kokousaika Kokouspaikka 4/2018 klo 17:00 Hämeenlinnan kaupungintalo 6.krs kokoustila Käsiteltävät asiat 47 Sako- ja umpikaivolietteen sekä tapahtumakäymäläjätteen vastaanottomaksut 2019, HS-Vesi...

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Perusturvalautakunnan päätöksiin 65 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 29.3.2018 ML2017:0030 Kalajoki Kalajoentie 5 85100 Kalajoki KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen on oltava

Lisätiedot

Vaalilain ( /714) :ien päätöksestä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta.

Vaalilain ( /714) :ien päätöksestä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta. MUUTOKSENHAKUOHJE 67,68, 69, 70, 71 MUUTOKSENHAKUKIELTO Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa;

Lisätiedot

PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti. Työ: E Turku

PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti. Työ: E Turku PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti Työ: E23868.10 Turku 28.01.2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 Telefax

Lisätiedot

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi VALITUSOSOITUS Kunnanvaltuuston pöytäkirjan pykälien 83, 85-92 kohdalla tehdyistä päätöksistä saa tehdä kirjallisen kunnallisvalituksen sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjes

Lisätiedot

Pyhä-Luoston kansallispuisto

Pyhä-Luoston kansallispuisto LIITE 1 Pyhä-Luoston kansallispuisto Maastoliikennelupaurat Lampivaara HKS-alue Retkeily- ja luontomatkailuvyöhyke Syrjävyöhyke Rajoitusvyöhyke Pyhä-Luosto 1 2 Lampivaara 3 4 1 Yrjölä Moottorikelkka: huoltoajo

Lisätiedot

MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO

MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO MUUTOKSENHAKUOHJE Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, 61-63 Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 203 Päätös kiinteistön Kallvikinniementie 29 hakemuksesta vapautua vesihuoltolaitoksen jätevesiviemäriin liittämisestä HEL 2016-009404 T 11 01 07 Päätös Hakemuksen tekijän

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätöksiin 54-60 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisu vaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 7.5.2019 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa

Lisätiedot

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi VALITUSOSOITUS Kunnanvaltuuston pöytäkirjan pykälien 99, 100, 102, 103, 105, 106, 107 kohdalla tehdyistä päätöksistä saa tehdä kirjallisen kunnallisvalituksen sillä perusteella, että päätös on syntynyt

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) Kuusamo Keskuskuja 6 93600 Kuusamo KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen on oltava nähtävillä kunnan ilmoitustaululla valitusajan päättymiseen

Lisätiedot

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 24.1.2019 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) 1.11.2017 Kittilä Valtatie 15 99100 KITTILÄ KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena malminetsintälupahakemuksen perumista koskevan päätöksen kuulutusasiakirjat. Kuulutus on oltava

Lisätiedot

Valitusosoitus. Muutoksenhakukielto

Valitusosoitus. Muutoksenhakukielto Valitusosoitus Muutoksenhakukielto Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa: : 21-22,

Lisätiedot

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 91 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos ei ole antanut asiasta lausuntoa

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos ei ole antanut asiasta lausuntoa PÄÄTÖS KAIELY/425/2018 Kainuu 3.10.2018 ASIA Raasakan voimalaitoksen kalatien rakentamiseen liittyvän työpadon luokittelu, Ii PADON OMISTAJA PVO-Vesivoima Oy Voimatie 23 91100 Ii ASIAN VIREILLETULO Raasakan

Lisätiedot

Tarjouksen hylkääminen tehoreservin hankintamenettelyssä

Tarjouksen hylkääminen tehoreservin hankintamenettelyssä Päätös 1 (4) Stora Enso Publication Papers Oy Ltd Ensontie 1 46900 Inkeroinen Tarjouksen hylkääminen tehoreservin hankintamenettelyssä Asianosainen Vireilletulo Ratkaisu Stora Enso Publication Papers Oy

Lisätiedot

Vaasan hallinto-oikeus Päätös 1 (5) Korsholmanpuistikko 43 PL204 65101 VAASA Puhelin 029 5642611 Faksi 029 56 42760 Sähköposti vaasa.hao@oilceus.

Vaasan hallinto-oikeus Päätös 1 (5) Korsholmanpuistikko 43 PL204 65101 VAASA Puhelin 029 5642611 Faksi 029 56 42760 Sähköposti vaasa.hao@oilceus. Vaasan hallinto-oikeus Päätös 1 (5) Korsholmanpuistikko 43 PL204 65101 VAASA Puhelin 029 5642611 Faksi 029 56 42760 Sähköposti vaasa.hao@oilceus.fi Antopäivä Päätösnumero 24.10.2014 14/0381/1 Diaarinumero

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 Kokousaika 26.8.2010 klo 18.30-18.55 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 136 :n mukaan saa tehdä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 136 :n mukaan saa tehdä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Muutoksenhakuohjeet MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 136 :n mukaan saa tehdä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdäkuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta perusteet eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 23.8.2018 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Koulutuslautakunnan päätöksiin 64 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Lisätiedot

PÄÄTÖS Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa VARELY/3068/2018

PÄÄTÖS Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa VARELY/3068/2018 Jakelussa mainitut Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa 1. Päätös Varsinais-Suomen ELY-keskus antaa rautateiden ja maanteiden julkisista henkilöliikennepalveluista annetun Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 17.4.2018 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa

Lisätiedot

73 Enerkon Ympäristöpalvelut Oy:n hakemus jätteenkäsittelytoiminnan olennaiseen muuttamiseen. Valmistelija / lisätiedot: Pasi Halme

73 Enerkon Ympäristöpalvelut Oy:n hakemus jätteenkäsittelytoiminnan olennaiseen muuttamiseen. Valmistelija / lisätiedot: Pasi Halme Tampere Ote pöytäkirjasta 9/2017 1 (5) 73 Enerkon Ympäristöpalvelut Oy:n hakemus jätteenkäsittelytoiminnan olennaiseen muuttamiseen TRE:4648/11.01.01/2016 Valmistelija / lisätiedot: Pasi Halme Valmistelijan

Lisätiedot

l-ttteas I (4) Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL2O4 65101 VAASA Puhelin 029 56 42611 Faksi 029 56 42760 Päätös

l-ttteas I (4) Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL2O4 65101 VAASA Puhelin 029 56 42611 Faksi 029 56 42760 Päätös I l-ttteas Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL2O4 65101 VAASA Puhelin 029 56 42611 Faksi 029 56 42760 S ähköpo sti v aasa.hao @o ikeus. fi Päätös KOKKOLAN KAUPUNKI RAKENNUSVALVONTAOSASTO.?lrlQ-zo-!-'t---

Lisätiedot

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen. Sosiaali- ja terveyslautakunta MUUTOKSENHAKU 1. OIKAISUVAATIMUS Muutosta :ssä tehtyihin päätöksiin voi hakea Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnalta kirjallisella oikaisuvaatimuksella. Oikaisuvaatimus

Lisätiedot

Kuulutus 1 (1) Hakija: Tertiary Gold Limited (Y-tunnus: ) Siirron saaja: Aurion Resources Oy (Y-tunnus: )

Kuulutus 1 (1) Hakija: Tertiary Gold Limited (Y-tunnus: ) Siirron saaja: Aurion Resources Oy (Y-tunnus: ) Kuulutus 1 (1) Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2017 ML2012:0152 ML2011:0013 KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 3.2.2017 hyväksynyt seuraavia malminetsintälupahakemuksia

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 19.6.2018 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa

Lisätiedot

Valitusosoitus. Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä valitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalain 136 (410/2015)).

Valitusosoitus. Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä valitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalain 136 (410/2015)). Valitusosoitus Muutoksenhakukielto Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä valitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalain 136 (410/2015)). Pykälät: 63 & 66 Valitusviranomainen

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE E27744 LOIMAAN VEDEN TOIMINTA-ALUE LOIMAAN VESI -LIIKELAITOS Muutoslista ARY ARY MHAN LUONNOS 18.06.2015 ARY ARY MHAN LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 8 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 8 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Henkilöstö- ja työllisyysjaosto Aika 28.02.2017 klo 17:30-18:40 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Rantakatu 20, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 7 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/ Pöytäkirja 2/2019 14 Tekninen lautakunta Aika Paikka 02.05.2019 klo 18:00-19:30 Kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Lisätiedot

Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Liikelaitosten johtokunta. :t 46, 47, 51, 52, 53, 54, 55, Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Liikelaitosten johtokunta. :t 46, 47, 51, 52, 53, 54, 55, Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Liikelaitosten johtokunta :t 46, 47, 51, 52, 53, 54, 55, Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus Kouvolan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 40 Päätös kiinteistön Kinkeripolku 6 C-D hakemuksesta vapautua vesihuoltolaitoksen hulevesiviemäriin liittämisestä HEL 2017-000347 T 11 01 07 Päätös Hakemus Hakija Hakemuksen

Lisätiedot

SKÅLDÖN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Raasepori. Työ: E25781. Turku 10.09.2013

SKÅLDÖN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Raasepori. Työ: E25781. Turku 10.09.2013 SKÅLDÖN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Raasepori Työ: E25781 Turku 10.09.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 www.airix.fi Toimistot: Tampere,

Lisätiedot

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PÖYTÄKIRJA 4/2019 1 Aika: 03.09.2019 klo 08:30-09:45 Paikka: Kokoushuone 2 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 11 Kokouksen järjestäytyminen 3 12 Työterveyshuollon järjestäminen 4 PÖYTÄKIRJA 4/2019

Lisätiedot