Viega-puristusjärjestelmät. Varmat liitokset jokaiseen käyttötarkoitukseen.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Viega-puristusjärjestelmät. Varmat liitokset jokaiseen käyttötarkoitukseen."

Transkriptio

1 Viega-puristusjärjestelmät Varmat liitokset jokaiseen käyttötarkoitukseen.

2

3 Viega. Connected in quality. Jotkut asiat eivät muutu, eivät edes yli 110 vuoden jälkeen. Viega-yhtiöllä tällaisia asioita ovat innovaatiokyky ja yhtiöön liittyvät visiot ne ovat olleet yhtiön menestyksen perustana yhtiön perustamisesta lähtien ja ovat nyt entistä elinvoimaisempia. Viega-ryhmä työllistää tänä päivänä yli 4000 henkilöä eri puolilla maailmaa. Tuotteita valmistetaan neljässä saksalaisessa tuotantopaikassa, ja Pohjois-Amerikan markkinoille suunnattujen erikoisratkaisujen valmistus tapahtuu McPhersonissa (USA). Asiantuntemuksemme asennusteknologian alalla vauhdittaa kasvua jatkuvasti. Viega on tunnettu ympäri maailmaa innovaatioistaan, jotka asettavat uudet mittapuut. Esimerkkinä niistä voidaan mainita vaikkapa kupariputkien puristusliitostekniikka. Tai SC-Contur, joka paljastaa luotettavasti puristamatta jääneet liitokset. Viega ei takaa ainoastaan asennusten turvallisuutta. Sen tuotevalikoimiin kuuluu myös juomaveden hygienian asettamiin haasteisiin vastaavia älykkäitä käytön aikaisia järjestelmäratkaisuja. Quality made in Germany on Viegan periaate. Tietokoneohjattu, automatisoitu valmistus mahdollistaa ehdottoman luotettavat tulokset. Valmistusprosessiin kuuluu jopa viisi laatutarkastusta, mikä takaa suurimman mahdollisen turvallisuuden. Tuotevalikoima sisältää yli tuotetta, joita löytyy lähes kaikkiin käyttötapauksiin. Laadun ja joustavuuden yhdistelmä vakuuttaa suunnittelijat, arkkitehdit, asentajat ja rakentajat ympäri maailmaa. Viega-järjestelmät ovat luotettava ratkaisu kaikkiin kohteisiin ja sovelluksiin. Ne sopivat yhtä hyvin niin asuinrakennuksiin kuin hotelleihin, sairaaloihin, urheiluhalleihin tai tuotantolaitoksiinkin.

4 Sisältö 6Viega-puristusteknologia: Työkalu, joka liittää kaiken yhteen. 8Viega V-profiili: Paras varmuus taattu. 10 Viegan järjestelmämaailma: Yksi maailma, jossa kaikki sopii yhteen täydellisesti. 12 Viega-järjestelmät: Jokaiseen haasteeseen oikea ratkaisu. 22 Viega Pressgun: Parasta suoritusvarmuutta kahtena mallina.

5 Viega-puristusjärjestelmät Monipuoliset mahdollisuudet jokaiseen käyttöön. Viega tarjoaa kaikkiin vaatimuksiin sopivat mitä erilaisimmista materiaaleista valmistetut puristusjärjestelmät olipa kyse käyttövedestä, kaasusta, lämmityksestä, muista sovelluksista rakennuksissa, teollisuuslaitteistoissa tai laivoissa. Kaikki järjestelmät takaavat luonnollisesti parhaan mahdollisen varmuuden, na vastaavat maakohtaisia normeja ja tarjoavat tinkimätöntä laatua Made in Germany.

6 6 Viega-puristusteknologia Viega-puristusteknologia Työkalu, joka liittää kaiken yhteen. Viega on puristusteknologian johtava yritys, joka tuottaa huippulaatua kattavalla puristusliitinvalikoimallaan, lukemattomilla innovaatioillaan kylmäpuristuksen alalla ja vaatimuksellaan tuottaa aina parasta laatua. Olipa kyse käyttövedestä, kaasusta, lämmityksestä tai erikoissovelluksista.

7 Viega-puristusteknologia 7 Paras laatu taattu Jos valitset Viegan puristustekniikan, valitset saksalaista laatua. Ja parasta, mitä markkinoilta löytyy. Viega on syystäkin metallisten puristusjärjestelmien maailman markkinajohtaja. Tämän mahdollistaa yksinomainen oma tuotanto, erityisen huolellinen laadunvarmistus ja oma tavoite kehittää itseään jatkuvasti edelleen. Helppo asentaa, pysyvästi varma Puristusteknologia tarjoaa erittäin selkeitä etuja. Näin sekä tulipalon vaara, monimutkaiset palosuojelutoimenpiteet sekä myös rumat palo- ja juottojäljet ovat menneisyyttä. Lisäksi puristustekniikan käyttö on huomattavasti helpompaa ja lieriömäisen putkiohjauksen ja patentoidun Viega SC-Conturin ansiosta myös ehdottoman varmaa. Siksi ei tarvita lisäpätevyyksiä, esimerkiksi hitsauksessa. Puristustekniikkaa voivat käyttää helposti kaikki ammattitaitoiset asentajat. Nopeaa ja taloudellista Nopean työstönsä ansiosta kylmäpuristustekniikka on myös huomattavasti nopeampi tapa asentaa toisiin menetelmiin verrattuna. Järjestelmästä riippuen voidaan saavuttaa valtavat, jopa 80 % ajansäästöt. Käytännössä tämä mahdollistaa toisaalta äärimmäisen tehokkaan työskentelyn ja toisaalta useampien projektien suorittamisen samassa ajassa. Lopputulokseksi jää todellinen voitto jokaisesta asennuksesta. Mukavaa ja kätevää Viega Pressgun on Viegan puristustyökalu, jossa yhdistyvät mukavuus ja varmuus. Joustavat ja tilaa säästävät puristusrenkaat nivelvetoleukoineen mahdollistavat mukavan ja nopean työskentelyn jopa ahtaissa putkikuiluissa. Sopivat puristusrenkaat mahdollistavat monimutkaiset asennukset jopa 108 mm:n mitoissa äärimmäisen taloudellisesti yhden miehen suorittamana. Suuret halkaisijat voidaan puristaa helposti puristusrenkaan avulla. edut yhdellä silmäyksellä yksi työkalu kaikille puristusjärjestelmille nopea puristus mm:n mitoille aikasäästö jopa 80 % taloudellinen yhden miehen suorittama asennus helppo työstää ilman erikoispätevyyttä ei palovaaraa, ei palosuojatoimenpiteitä

8 8 Viega V-profiili Viega V-profiili Paras varmuus taattu. V-profiilin tulo markkinoill e mullisti puristustekniikkaa huomattavasti ja paransi sitä ratkaisevasti. Nimikin viittaa syystä sen keksijään Viegaan. Yhdessä SC-Conturin kanssa Viegan puristusliittimet takaavat 100-prosenttisen varmuuden puristettuna ja puristamattomana.

9 Viega V-profiili 9 Kaksinkertainen puristus tuplasti parempaa Viega-puristustekniikka perustuu kaksinkertaiseen puristukseen. Jokaisessa puristustapahtumassa puristetaan liittimen vaon edestä ja sen takaa (kuva 1) ja näin luodaan pitkäikäinen, vääntymätön ja pitkittäisvoimia vastustava liitos taatusti. 1 SC-Contur pieni profiili ja paras mahdollinen varmuus Viegan patentoitu SC-Contur on puristustekniikan ehdottomasti paras turvallisuustakuu. Tämä turvaominaisuus huolehtii siitä, että vahingossa puristamatta jääneet liittimet vuotavat 100 %:n varmuudella ja siksi ne huomataan välittömästi. Tuotemerkintä sekaantuminen ei ole mahdollista Jokainen Viegan puristusliitin on merkitty selkeästi. Merkinnän värit kertovat erilaiset käyttöalueet. Vihreä merkintä käyttövedelle (kuva 2), keltainen kaasulle, valkoinen aurinkolämmölle, kaukolämmölle ja matalapainehöyrylle, sininen labs-frei-liittimille, punainen ja musta tarkoittaa Ei juomavettä. Mitat 64 mm:stä lähtien on merkitty oranssilla tarralla, joka poistetaan puristuksen jälkeen. 2 Tiivisterenkaat universaalista erikoistiivisteisiin Myös oikean elastomeeri-raaka-aineen valinnassa Viega luottaa parhaaseen laatuun. Ainoastaan laadukkaiden tiivisteiden avulla voidaan täyttää myös vaatimus putkistojen käytöstä rakennuksen koko käyttöiän ajan ilman häiriöitä ja huoltoa. Viega tarjoaa jokaiseen käyttöön sopivan ratkaisun vain kolmella erilaisella tiivisteellä (kuva 3): EPDM ensisijassa käyttövesi- ja lämmitysjärjestelmiin, HNBR kaasu-, lämmitysöljy- ja dieselpolttoaineputkiin sekä FKM erikoissovelluksiin korkeammalla lämpötila-alueella. HNBR EPDM FKM Temperatur T [ C] Viegan puristusliitinten tiivisteiden erityisten raaka-aineiden lämpötilatyöskentelyalueet. Jokaisella elastomeeri-raaka-aineella on kullakin käyttöalueella tarvittavat ominaisuudet, kuten tarvittava kemiallinen lujuus sekä ominaiset lämpötilatyöskentelyalueet. Tällöin edellytetään vähintään 50 vuoden käyttöaikaa, joka vaaditaan myös lukuisissa rakennustekniikkaa koskevissa säännöksissä. 3 edut yhdellä silmäyksellä paras varmuus kaksinkertaisen puristuksen ja SC-Conturin ansiosta selkeä tuotemerkintä sulkee pois sekaantumiset kolme laadukasta tiivistettä kaikkiin käyttötarkoituksiin

10 10 Viegan järjestelmämaailma Viegan järjestelmämaailma Yksi maailma, jossa kaikki sopii yhteen täydellisesti. Asennuksille ja putkistojärjestelmille asetetut monipuoliset vaatimukset muuttuvat jatkuvasti monimutkaisemmiksi. Tarkka suunnittelu ja yksityiskohtia myöten loppuun asti harkittu järjestelmäliitos, jossa kaikki sopii yhteen, tekevät työstä helpompaa ja asennuksesta huomattavasti yksinkertaisempaa.

11 Aina hyvä yhdistelmä Viega-järjestelmäliitos tarjoaa teknisesti vakuuttavia ja käytännönläheisiä kokonaisratkaisuja taloteknisiin järjestelmiin sekä ratkaisuja seinäasennus- ja viemäröintitekniikkaan kaikki yhdeltä valmistajalta, kaikki Made in Germany. Kaikki komponentit on sovitettu toisiinsa täydellisesti, niitä voidaan yhdistellä toisiinsa ja ne voidaan liittää toisiinsa. Näin metalliset kellari ja nousujohdot voidaan helposti yhdistää kerrosten joustavaan muovijärjestelmään tai seinäelementtejä liittää helposti suoraan järjestelmään. Aina oikea liitäntä Talotekniikan järjestelmiä tarjoavana yrityksenä Viega asettaa uusia mittapuita. Viegan puristusliitosvalikoima käsittää monipuolisia asennus- ja liitäntäversioita, myös suurissa mitoissa. Kaaret, kulmat, ylimenot, T-yhteet, kierrenipat, muhvit, kierreliitokset tai liittimet puristusliitoksella: Viega-järjestelmäliitos tarjoaa käytännönläheisiä ratkaisuja jokaiseen haasteeseen. PWC kylmä vesi PWH lämmin vesi PWH -C kierrätys Kaasu LÄMM Paluuvirtaus LÄMM Esivirtaus

12 12 Viega Profipress Viega-järjestelmät Sama mitta-asteikko kaikille aineille. Jokainen Viega-järjestelmä yhdistää materiaalin parhaan laadun ja uraa uurtavan varmuuden sekä äärettömän taloudellisuuden olipa kyse käyttövedestä, kaasusta, lämmityksestä tai erikoissovelluksista. Jokaista yksittäistä järjestelmää kehitetään ja parannellaan jatkuvasti juomaveden laadun tai kaasuasennusten turvallisuutta koskevien lakisääteisten normien ja säännösten sekä asentajille asetettujen jatkuvasti tiukentuvien vaatimusten täyttämiseksi. Juomavesi Juomaveden laadun säilyttäminen on Viegalle erityinen tehtävä. Lukemattomat järjestelmät painehäviöoptimotuine rakenneosineen ja järjestelmienvälisine erikoisosineen, kuten kaksoishanakulmat, koestusyhteet tai Smartloop-Inliner-tekniikka tarjoavat hygieenisiä ratkaisuja kaikkiin mahdollisiin haasteisiin. Rengas- ja rivijohtojen yksinkertainen asennus, huuhteluasemien käyttö patoutumista vastaan sekä kuiva tiiviystarkastus auttavat täyttämään myös tiukimpien normien ja säännösten vaatimukset. Lämmitys Lämmitystekniikassa on tehokkuus jatkuvasti tärkeämpää myös asennuksessa. Viega-järjestelmät ja järjestelmänväliset erikoisrakenneosat, kuten risti-t-kappaleet, ohituskaaret, patteriliitinryhmät tai paneeli- ja patteriliittimet vastaavat näihin vaatimuksiin myös teollisuus- ja erikoissovelluksissa. Kaasu Ehdoton turvallisuus on kaasuputkissa aina etusijalla. Profipress G -liittimen myötä Viega toi markkinoille maailman ensimmäisen kaasujärjestelmille hyväksytyn puristusjärjestelmän. Kylmäpuristus sulkee pois kaikki palo- ja räjähdysvaarat asennuksessa. Lukuisat erikoisosat, kuten esimerkiksi kaasupalloventtiili, ovat osa suurta valikoimaa. Erikoiskäyttötarkoitukset Monet Viega-puristusjärjestelmät soveltuvat myös erikoiskäyttötarkoituksiin esimerkiksi teollisuudelle tai laivanrakennukseen. Tiedot käyttöalueesta sekä käyttölämpötilasta ja -paineesta löytyvät vastaavista teknisistä asiakirjoista. 13 Viega Profipress 14 Viega Profipress G 15 Viega Profipress S 16 Viega Profipress CR 17 Viega Sanpress Inox 18 Viega Sanpress Inox G 19 Viega Sanpress 20 Viega Megapress 21 Viega Prestabo 22 Viega Pressgun-puristustyökalut

13 Viega Profipress 13 Viega Profipress Yksi puristusliitinjärjestelmä, kaikki mahdollisuudet. Profipress on miljoona kertaa hyväksi havaittu kupariputkien liitosjärjestelmä, jota voidaan käyttää lähes kaikilla käyttöaloilla. Yhdessä Profipress G:n ja Profipress S:n kanssa se tarjoaa yli 800 tuotteen laajuisen valikoiman ja näin se on asennustekniikan todellinen yleismies. Paras laatu Made in Germany koskee tällöin jokaista yksityiskohtaa lieriömäisestä putkiohjauksesta aina laadukkaaseen tiivisteeseen asti. Käyttöalueet Profipress yhdistää parhaan varmuuden laajimpaan mahdolliseen monipuolisuuteen käyttömahdollisuudet ovat tällöin lähes rajattomat. Järjestelmä kattaa yli 800 yksittäisellä tuotteella koko asennuskirjon. Olipa kyse juomavedestä, lämmityksestä, muusta käytöstä rakennuksissa, teollisuuslaitteistoissa tai laivojen putkistoista. Materiaali Profipressissä Viega luottaa johdonmukaisesti kupariin ja punametalliin. Kumpikin materiaali mahdollistaa hygieenisen asennuksen ja tarjoaa sen lisäksi parasta luotettavuutta materiaalilaadussa, ehdotonta muodonpitävyyttä ja pitkää käyttöikää. Lisäksi kaikki liittimet on varustettu laadukkaalla EPDM-tiivisteelementillä. Mitat Laaja valikoima, erilaiset rakenneosat ja ratkaisut kaikkiin mahdollisiin käyttökohteisiin, saatavana mm:n mitoissa luonnollisesti välikoko 64 mm mukaan lukien. Lisätietoja Koko järjestelmässä on joka koossa SC-Contur, jonka avulla vahingossa puristamatta jääneet liitokset näkyvät selkeästi tiiviystarkastuksessa. edut yhdellä silmäyksellä Profipress-liittimet juomavesijärjestelmiin tunnistaa vihreästä pisteestä. Kaikki liittimet on valmistettu kuparista ja punametallista ja niissä on EPDM-tiiviste. laaja valikoima mukaan lukien erikoisrakenneosat jokaiseen asennukseen soveltuu käyttövesi- ja lämmitysjärjestelmiin sekä muihin käyttötarkoituksiin rakennuksissa ja jopa laivoissa koostuu kuparista ja punametallista, parasta laatua, muodonpitävyyttä ja käyttöikää saatavana mm:n mitoissa ml. välikoko 64 mm jokaisessa koossa on SC-Contur vuodonilmaisin varustettu laadukkaalla EPDM tiivisterenkaalla

14 14 Viega Profipress G Viega Profipress G Parasta turvallisuutta kaasuputkissa. Profipress G -puristusliitinjärjestelmä tarjoaa turvallisuutta korkeimmalla tasolla. Järjestelmä soveltuu ihanteellisesti kaasuputkien palo- ja manipulointiturvalliseen asennukseen ja se on sertifioitu tiukkojen saksalaisten määräysten mukaisesti lähes kaikkiin asennuksiin, joissa käytetään palavia aineita. Käyttöalueet Profipress G:tä käytetään siellä, missä turvallisuudesta ei haluta tinkiä. Paras mahdollinen materiaalin laatu ja älykkäät turvallisuusyksityiskohdat ovat mahdollistaneet sertifioinnin kaasujärjestelmissä sekä lämmitysöljy- ja dieselpolttoaineputkissa käyttöä varten. Materiaali Profipress G:ssä Viega panostaa laadukkaisiin kuparisiin ja punametallisiin liittimiin, jotka yhdessä keltaisen HNBRtiivisteen kanssa takaavat parhaan varmuuden, muodonpitävyyden ja pitkän käyttöiän. Mitat Profipress G tarjoaa monipuolisen järjestelmän mm:n alueella. Kierreliitokset, kaasuliitosten laipat puristusliitoksella ja laskuriliitosyksiköt liittimillä kaasuputkien suoraan puristukseen ovat ainoastaan pieni otos valikoimasta. Lisätietoja Koko järjestelmässä on joka koossa SC-Contur vuodonilmaisin, jonka avulla vahingossa puristamatta jääneet liitokset näkyvät selkeästi tiiviystarkastuksessa. Lisäksi kaikki liittimet on merkitty keltaisella nelikulmiolla sekaantumisten välttämiseksi. edut yhdellä silmäyksellä Profipress G -liittimet on merkitty keltaisilla nelikulmioilla sekaantumisten välttämiseksi. soveltuu kaasujärjestelmiin sekä lämmitysöljy- ja dieselpolttoaineputkiin valmistettu kuparista ja punametallista laadukkain HNBR-tiivistein kaikissa liittimissä on SC-Contur ja ne on merkitty keltaisella nelikulmiolla selkeästi saatavana mm:n mitoissa

15 Viega Profipress S 15 Viega Profipress S Kehitetty erityisesti erityissovelluksiin. Profipress S on aina oikea valinta, kun tarvitaan luotettavaa puristusliitosjärjestelmää erikoissovelluksiin. Parhaimman laatuisella materiaalilla ja suurimmalla tarkkuudella Profipress S saa aikaan täydelliset liitokset eri lämpölähteiden välillä. Käyttöalueet Profipress S luo varmat liitokset suuremmissa lämpötiloissa, kuten esim. aurinkokenno- tai matalapaine-höyrylaitteistoissa. Liittimet on hyväksytty matalapaine-höyrylaitteistoissa jopa 120 C:n lämpötilaan ja 1 baarin paineeseen asti. Kaukolämmönsyöttöjärjestelmissä maksimaalinen käyttölämpötila on 140 C ja maksimaalinen käyttöpaine 16 bar. Materiaali Profipress S:ssä Viega luottaa johdonmukaisesti kupariin ja punametalliin. Järjestelmä on varustettu FKM-tiivisteellä. Yli 35 mm:n koossa voidaan lisäksi käyttää Profipress-liittimiä jälkikäteen asetetuilla FKM-tiivisteillä. Mitat Profipress S -liittimiä on saatavana mm:n mitoissa tehtaalla asennetulla FKM-tiivisteellä varustettuna mm:n koossa voidaan Profipress-liittimet varustaa FKM-tiivisteillä. Profipress S tyhjiöputkikerääjillä varustetussa termisessä aurinkokennojärjestelmässä. Lisätietoja Kaikissa liittimissä on SC-Contur. Parempaa erottuvuutta varten liittimet on pakattu oranssinväriseen kalvopussiin ja merkitty valkoisella nelikulmiolla merkkinä FKM-tiivisteestä. Kaikki liittimet 35 mm:n kokoon asti on merkitty valkoisilla pisteillä ja valkoisella FKM-merkinnällä. edut yhdellä silmäyksellä soveltuu täydellisesti kaikkiin erikoissovelluksiin, kuten aurinkokennolaitteistoihin, kaukolämmönsyöttöjärjestelmiin ja matalapaine-höyrylaitteistoihin valmistettu kuparista ja punametallista laadukkaalla FKM-tiivisteellä saatavana mm:n mitoissa jokaisessa koossa on SC-Contur sekaantuminen poissuljettu oranssinvärisen kalvopussin ja liittimessä olevan valkoisen merkinnän avulla

16 16 Viega Profipress CR Viega Profipress CR hyväksi havaittua laatua kiiltävänä. Profipress CR tuo mukanaan kaikki Profipressin edut ja krominen ulkomuoto luo sille erityisen loistavan ilmeen. Kuparista ja punametallista valmistetut liittimet on kromattu ulkoa laadukkaasti ja ne tarjoavat sisältä edelleen kuparin positiiviset materiaaliominaisuudet. Näin Profipress CR soveltuu täydellisesti näkyvissä olevien putkistojärjestelmien vaativaan asennukseen. Käyttöalueet Profipress CR soveltuu Profipressin tavoin lukuisiin käyttötarkoituksiin. Juomavesi- ja lämmitysjärjestelmät asennetaan tuttuun tapaan hygieenisesti, varmasti ja nopeasti ja lisäksi niiden laadukas ulkokromaus saa ne näyttämään arvokkailta. Täydellinen järjestelmä kaikkiin näkyviin asennuksiin. Materiaali Profipress CR:ssä Viega panostaa kupariin ja punametalliin taatakseen parhaan muodonpitävyyden, hygieenisen asennuksen, luotettavan materiaalilaadun ja pitkän käyttöiän. Loistava ilme saadaan lisäksi aikaan ulkoisella kromipinnoitteella. Mitat Puristusliittimillä koossa 12, 15 ja 18 mm Profipress CR tarjoaa suuren valikoiman ja joustavuuden näkyvästi asennettuja putkistojärjestelmiä varten. lisätietoja Koko järjestelmässä on joka koossa SC-Contur, jonka avulla vahingossa puristamatta jääneet liitokset näkyvät selkeästi tiiviystarkastuksessa. Kromatut liittimet soveltuvat täydellisesti näkyvien putkistojärjestelmien asennukseen. edut yhdellä SilMäyKSellä kromattu ja sopii siksi täydellisesti näkyviin putkistoasennuksiin soveltuu käyttövesi- ja lämmitysjärjestelmiin saatavana mitoissa 12, 15 ja 18 mm jokaisessa koossa on SC-Contur vuodonilmaisin koostuu kuparista ja punametallista ja on kromattu ulkopuolelta

17 Viega Sanpress Inox 17 Viega Sanpress Inox Järjestelmä ruostumattomasta teräksestä parhaimman laatuisiin juomavesijärjestelmiin. Luotettava järjestelmä laadukkaista materiaaleista. Raaka-aineet ja yhdistetään Sanpress Inoxissa ruostumattomasta teräksestä valmistetuilla puristusliittimillä. Näin syntyy järjestelmä, joka vastaa jopa juomavesijärjestelmien tiukimpia ehtoja. Käyttöalueet On sama, kuinka korkeita juomaveden laadun säilymiselle ja vakaudelle asetetut vaatimukset ovat: Sanpress Inox täyttää tiukimmatkin asetukset. Näin se soveltuu erinomaisesti juomavesijärjestelmien lisäksi myös teollisiin jäähdytys- ja prosessivesilaitteistoihin. Materiaali Sanpress Inox koostuu kauttaaltaan laadukkaasta, ruostumattomasta teräksestä. Ruostumattomasta teräksestä valmistetut puristusliittimet on varustettu äärimmäisen pitkäikäisellä EPDMtiivisteellä. Sopivat ruostumattomat teräsputket ja ovat hygieenisesti moitteettomia ja äärimmäisen taloudellisia. Mitat Jaloteräsjärjestelmä on saatavana mm:n mitoissa ja se tarjoaa lukemattomien käyrien, ylimenojen, kulmien, muhvien, kierreliitosten ja liitinten ansiosta sopivan ratkaisun moniin järjestelmiin. Lisätietoja Puristusliittimissä on joka koossa patentoitu SC-Contur, joka saa puristamatta jääneet liitokset näkyviin tiiviystarkastuksessa. edut yhdellä silmäyksellä Kattava tuotevalikoima tarjoaa jokaiselle käyttöalueelle sopivan ratkaisun. käytettävissä kaikille juomavesille läpikotaisin parhaimmanlaatuista materiaalia yhdistämällä ruostumattomat teräsliittimet ruostumattomiin teräsputkiin ja saatavana mm:n mitoissa kaikissa liittimissä on SC-Contur vuodonilmaisin laadukas, pitkäikäinen EPDM-tiiviste

18 18 Viega Sanpress Inox G Viega Sanpress Inox G Järjestelmä ruostumattomasta teräksestä parhaimman laatuisiin kaasujärjestelmiin. Absoluuttinen turvallisuus on jokaisessa kaasujärjestelmässä ensimmäisellä sijalla. Jaloteräsjärjestelmä Sanpress Inox G on kehitetty erityisesti alueille, joilla materiaaliin ja tekniikkaan kohdistuu suurimmat kuormitukset. Käyttöalueet Sanpress Inox G:tä käytetään siellä, missä turvallisuudesta ei haluta tinkiä. Paras mahdollinen laatu ja älykkäät turvallisuusyksityiskohdat ovat mahdollistaneet sertifioinnin kaikenlaisissa kaasujärjestelmissä sekä lämmitysöljyja dieselpolttoaineputkissa. Materiaali Sanpress Inox G -puristusliittimet koostuvat kauttaaltaan laadukkaasta, ruostumattomasta teräksestä. Ne yhdistetään raaka-aineesta valmistettuihin putkiin. Lisäksi ruostumattomasta teräksestä valmistetuissa puristusliittimissä on pitkäikäinen HNBR-tiiviste. Mitat Ruostumaton teräsjärjestelmä mm:n mitoissa on suunniteltu käytettäväksi kaasujärjestelmissä. Tämän lisäksi mittoja mm voidaan käyttää lämmitysöljyn ja dieselpolttoaineiden kanssa. Lisätietoja Kaikissa liittimissä on keltainen tiivisteelementti ja ne on merkitty selkeästi keltaisilla merkinnöillä. Puristusliittimissä on joka koossa patentoitu SC-Contur, joka saa puristamatta jääneet liitokset näkyviin tiiviystarkastuksessa. Keltainen merkintä on merkkinä HNBR-tiivisteestä ja estää sekaantumiset. edut yhdellä silmäyksellä soveltuu kaasujärjestelmiin sekä lämmitysöljy- ja dieselpolttoaineputkiin läpikotaisin parhaimmanlaatuista materiaalia yhdistämällä ruostumattomat teräsliittimet raaka-aineesta valmistettuihin putkiin laadukas, pitkäikäinen HNBR-tiiviste kaikissa liittimissä on SC-Contur vuodonilmaisin Mitat mm (kaasu ja nestekaasu kaasuvaiheessa) Mitat mm (myös lämmitysöljylle ja dieselpolttoaineille)

19 Viega Sanpress 19 Viega Sanpress Laatua ja taloudellisuutta juomavesijärjestelmiin. Olipa kyse juomavesijärjestelmistä, teollisuus- tai laitteistorakentamisesta: Sanpress asettaa uusia mittapuita laadun ja taloudellisuuden suhteen. Rajaton tuotevalikoima huolehtii siitä, että jopa vaativimmatkin järjestelmät voidaan toteuttaa mukavasti. Käyttöalueet Sanpress on taloudellinen ratkaisu kaikenlaisiin juomavesijärjestelmiin. Järjestelmän kaikki rakenneosat on tarkastettu ja sertifioitu. Näin Sanpress takaa pitkäaikaisen varmuuden veden laadun säilyttämisessä ja vakaudessa juomavesi- ja teollisuusjärjestelmissä. Materiaali Järjestelmä koostuu hyvin lujista, pitkäikäisistä punametalliliittimistä sekä taloudellisista ruostumattomista teräsputkista ja Mitat Yksittäiset rakenneosat ovat saatavana mm:n mitoissa. Erityisen pienet Z-mitat helpottavat asennusta. Lisätietoja Viega Sanpress-kaksoishanakulma ja Sanpress-hanakulma-T-kappale mahdollistavat hygieenisesti optimoidun johdotuksen, kuten esim. rengastai rivijohdot. Luonnollisesti kaikissa liittimissä on SC-Contur, joka tekee asennuksesta entistä varmemman. Sanpress-valikoima sisältää kaikki juomavesijärjestelmässä tarvittavat rakenneosat. edut yhdellä silmäyksellä käytettävissä kaikille juomavesille erittäin lujat punametalliliittimet pienillä Z-mitoilla sekä ruostumattomat teräsputket ja kaikissa liittimissä on SC-Contur vuodonilmaisin kaikki tarvittavat rakenneosat hygieenisesti asianmukaisiin juomavesijärjestelmiin tilaa, materiaalia ja aikaa säästävä asennus Sanpress-tasainten avulla

20 20 Viega Megapress Viega Megapress paksuseinäiset teräsputket voidaan vihdoin puristaa nopeasti. Megapress säästää paljolta hitsaustyöltä. Vihdoinkin jopa paksuseinäiset teräsputket voidaan puristaa helposti, varmasti ja taloudellisesti. Tämä tapahtuu 60 % nopeammin ja tarjoaa myös 100-prosenttisen varmuuden SC-Conturin ansiosta. Käyttöalueet Megapress käytetään mustissa, sinkityissä, teollisuusmaalatuissa tai epoksidihartsipinnoitetuissa teräsputkissa. Megapressin ansiosta monimutkaisia kierrenippoja tai hankalaa hitsausta ei tarvita uusien lämmitysjärjestelmien asennuksessa tai vanhojen saneerauksessa ja se soveltuu laadukkaan sinkkinikkelikerroksen ansiosta myös käytettäväksi jäähdytyslaitteistoissa tai teollisessa laitteistorakentamisessa. Materiaali Megapressin liittimet koostuvat putkimuotoillusta teräksestä , ne on varustettu laadukkaalla sinkki-nikkelikerroksella ja niissä on laadukkaasta EPDM:stä valmistettu profiilitiiviste. Tämä takaa parhaan mahdollisen varmuuden, kestävyyden ja pitkäikäisyyden kaikissa asennuksissa. Mitat Megapress on saatavana mitoissa ⅜ 2 tuumaa ja siten se on käytettävissä yleisesti. lisätietoja Liittimet on merkitty mustilla nelikulmioilla Ei juomavettä. Kaikki saatavilla olevat Megapress-koot on varustettu SC-Conturilla, joka saa puristamatta jääneet liitokset heti näkyviin tiiviystarkastuksessa. Megapress puskurikerääjillä varustetussa lämmitysjärjestelmässä. edut yhdellä SilMäyKSellä ensimmäinen puristusliitin paksuseinäisille teräsputkille mitä erilaisimmilla pinnoilla materiaalin korkea laatu muotoillun teräksen ja laadukkaan sinkki-nikkelikerroksen ansiosta ⅜ 2 tuuman mitoissa kaikissa liittimissä on SC-Contur profiilitiivisteet laadukasta EPDM:ää liittimissä on musta nelikulmio ja ohje Ei juomavettä

21 Viega Prestabo 21 Viega Prestabo Sinkitty teräs takaa hyvän taloudellisuuden. Luotettava, varma, sinkitty: vain kolme ominaisuutta, joita ammattilaiset Viegassa arvostavat. Äärimmäisen laajan valikoiman, älykkäiden turvallisuusratkaisujen ja hyvän taloudellisuuden ansiosta Prestabon valitseminen on entistä helpompaa. Käyttöalueet Prestabo-puristusliitinjärjestelmä on taloudellinen vaihtoehto kaikkiin lämmitysjärjestelmiin, suljettuihin jäähdytyskiertoihin ja paineilmaputkistoihin. Materiaali Sinkityn teräksen avulla Prestabo yhdistää markkinoilla hyväksi havaitun raakaaineen kylmän puristustekniikan etuihin. Ulkoa sinkittynä versiona järjestelmä soveltuu lämmitys- ja teollisuuslaitteistoille. Ylimääräisellä muovivaipalla varustettuna se soveltuu ihanteellisesti pinta-asennuksiin. Ulkoa ja sisältä sinkittynä versiona se tarjoaa lisäksi optimaalista korroosiosuojaa sprinkleri- ja paineilmaputkistoissa käytettäessä. Mitat Prestabon kattava tuotevalikoima käsittää puristusliittimet ja putket mm:n mitoissa. Lisätietoja Kaikissa Prestabo-liittimissä on SC-Contur. Prestabo-putket ovat saatavana myös PP-pinnoitteella pinta-asennuksia varten. Sekä liittimet että myös putket on merkitty punaisella symbolilla Ei juomavettä. Käytännöllinen kokonaisjärjestelmä mm:n mitoissa. edut yhdellä silmäyksellä taloudellinen järjestelmä suljetuille lämmitysjärjestelmille, suljetuille jäähdytyskierroille ja paineilmaputkistoille seostamaton teräs kolmena versiona: ulkopuolelta sinkitty, ulkoa sinkitty ja PP-verhoiltu, ulkoa ja sisältä sinkitty mm:n mitoissa kaikissa liittimissä on SC-Contur vuodonilmaisin putkissa ja liittimissä on punaiset merkinnät Ei juomavettä

22 22 Viega Pressguns Viega Pressgun Parasta suoritusvarmuutta kahtena mallina.

23 Viega Pressguns 23 Sekä Viega Pressgun 5 että Viega Pressgun Picco vakuuttavat parhaalla mahdollisella laadulla ja mahdollistavat mukavan ja varman asennuksen myös vaikeimmissa olosuhteissa. TÜV-sertifiointinsa ja äärimmäisen pitkien huoltoväliensä ansiosta ne lukeutuvat Euroopan luotettavimpiin, taloudellisimpiin ja siten menestyksekkäimpiin puristustyökaluihin. Viega-puristusleuat ja -puristusrenkaat. Yhteiset ominaisuudet erittäin mukava käyttää vain yhdellä kädellä ergonomisen pistoolimuodon ansiosta valinnaisesti verkkokäyttöisenä tai uusimman sukupolven 18 V/2,0 Ah:n litiumioniakulla, optimaalisilla kylmäkäynnistysominaisuuksilla ja syväpurkaussuojauksella varustettuna 180 kääntyvä puristuspää ja nivelvetoleuat puristusrenkaineen yhdessä niveltoiminnon kanssa auttavat pääsemään leikiten myös hankaliin paikkoihin. Napsautustoiminnolla varustetut puristusleuat helppoon asennukseen yhdellä kädellä LED-lamppu helppoihin puristuksiin vaikeissa valaistusolosuhteissa TÜV-tarkastettu turvallisuustekniikka: laukaisuviive, pulttivarmistus, huoltonäyttö ja automaattinen turvalukitus maksimaalisen puristusten määrän saavuttamisen jälkeen Puristustekniset tarvikkeet käytännöllisessä settilaukussa Viega Pressgun 5:lle. viega pressgun 5 erityisominaisuudet kaikille metallisille mm puristusliittimille kaikille muovisille mm puristusliittimille paino vain 3,2 kg (ilman puristusleukaa) pitkä huoltoväli: puristuksen tai 4 vuoden välein automaattinen turvalukitus puristuksen jälkeen Pistoliitin Viega Megapress liitäntöjen asennukseen viega pressgun piccon erityisominaisuudet Puristustekniset tarvikkeet käytännöllisessä settilaukussa. äärimmäisen pienet rakennemitat ahtaissa putkikuiluissa tapahtuviin ja seinäkeasennuksiin metallisille mm puristusliittimille muovisille mm puristusliittimille paino vain 2,5 kg (ilman puristusleukaa)

24 Viega GmbH & Co. KG Viega Platz Attendorn Germany FI / Oikeudet muutoksiin pidätetään. Puhelin +49 (0) Faksi +49 (0) viega.com Viega A/S Suomi PL Lohja Suomi Puhelin +358 (0) viega.fi Viega A/S Blokken Birkerød Denmark Puhelin +45 (0) viega.dk

Megapress SC-Contur. Putkiliitostekniikka. ZM_F2_fi_ _145253_8.pdf :12:58

Megapress SC-Contur. Putkiliitostekniikka. ZM_F2_fi_ _145253_8.pdf :12:58 F2 Megapress SC-Contur Putkiliitostekniikka ZM_F2_fi_20171023_145253_8.pdf 1 23.10.2017 16:12:58 Puristusliitinjärjestelmä; puristusliittimet seostamatonta terästä 1.0308 mustille, sinkityille, teollisesti

Lisätiedot

Sanpress Inox SC-Contur. Putkiliitostekniikka. ZM_G1_fi_ _145253_5.pdf :30:08

Sanpress Inox SC-Contur. Putkiliitostekniikka. ZM_G1_fi_ _145253_5.pdf :30:08 G1 Sanpress Inox SC-Contur Putkiliitostekniikka ZM_G1_fi_20171023_145253_5.pdf 1 23.10.2017 16:30:08 Puristusliitinjärjestelmä; puristusliittimet ja putket ruostumatonta terästä, materiaalinro 1.4401 ja

Lisätiedot

Megapress G SC-Contur. Putkiliitostekniikka. FI 9/18 Tuoteluettelo 2018/2019 Oikeudet muutoksiin pidätetään.

Megapress G SC-Contur. Putkiliitostekniikka. FI 9/18 Tuoteluettelo 2018/2019 Oikeudet muutoksiin pidätetään. Megapress G Putkiliitostekniikka F4 FI 9/18 Tuoteluettelo 2018/2019 Oikeudet muutoksiin pidätetään. Puristusliitinjärjestelmä jossa puristusliittimet seostamatonta terästä 1.0308. Mustille, sinkityille,

Lisätiedot

Profipress G SC-Contur. Putkiliitostekniikka. ZM_A2_fi_ _061430_6.pdf :38:26

Profipress G SC-Contur. Putkiliitostekniikka. ZM_A2_fi_ _061430_6.pdf :38:26 A2 Profipress G SC-Contur Putkiliitostekniikka ZM_A2_fi_20190327_061430_6.pdf 1 28.03.2019 06:38:26 Puristusliitinjärjestelmä; puristusliittimet ja putket kuparista, punametallista ja silicium bronzesta*

Lisätiedot

Megapress G SC-Contur. Putkiliitostekniikka. ZM_F4_fi_ _061430_5.pdf :33:48

Megapress G SC-Contur. Putkiliitostekniikka. ZM_F4_fi_ _061430_5.pdf :33:48 F4 Megapress G SC-Contur Putkiliitostekniikka ZM_F4_fi_20190327_061430_5.pdf 1 28.03.2019 04:33:48 Puristusliitinjärjestelmä jossa puristusliittimet seostamatonta terästä 1.0308. Mustille, sinkityille,

Lisätiedot

Megapress. Puristusliitosjärjestelmä

Megapress. Puristusliitosjärjestelmä F2 Megapress Puristusliitosjärjestelmä Megapress liittimet on valmistettu seostamatonta teräksestä. Putket ja liittimet on eristettävä alan ja tekniikan yleisesti hyväksyttyjen sääntojen mukaisesti. Käyttöalueet

Lisätiedot

Megapress SC-Contur. Putkiliitostekniikka. FI 9/18 Tuoteluettelo 2018/2019 Oikeudet muutoksiin pidätetään.

Megapress SC-Contur. Putkiliitostekniikka. FI 9/18 Tuoteluettelo 2018/2019 Oikeudet muutoksiin pidätetään. Megapress Putkiliitostekniikka F2 FI 9/18 Tuoteluettelo 2018/2019 Oikeudet muutoksiin pidätetään. Puristusliitinjärjestelmä; puristusliittimet seostamatonta terästä 1.0308 mustille, sinkityille, teollisesti

Lisätiedot

Sanpress Inox G SC-Contur. Putkiliitostekniikka. ZM_G2_fi_ _061430_8.pdf :32:37

Sanpress Inox G SC-Contur. Putkiliitostekniikka. ZM_G2_fi_ _061430_8.pdf :32:37 G2 Sanpress Inox G SC-Contur Putkiliitostekniikka ZM_G2_fi_20190327_061430_8.pdf 1 28.03.2019 02:32:37 Puristusliitosjärjestelmä; puristusliittimet ja putket ruostumatonta terästä, materiaalinro 1.4401.

Lisätiedot

Viega Smartpress. Varmuudella pienemmät painehäviöt

Viega Smartpress. Varmuudella pienemmät painehäviöt Viega Smartpress Varmuudella pienemmät painehäviöt 2 Viega Smartpress Viega Smartpress VALLANKUMOUKSELLISET monikerrosputket Monikerrosputkijärjestelmät kuuluvat jo vuosia asennustekniikkaan. Olipa kyse

Lisätiedot

Megapress S SC-Contur. Putkiliitostekniikka. ZM_F3_fi_ _061430_6.pdf :37:31

Megapress S SC-Contur. Putkiliitostekniikka. ZM_F3_fi_ _061430_6.pdf :37:31 F3 Megapress S SC-Contur Putkiliitostekniikka ZM_F3_fi_20190327_061430_6.pdf 1 28.03.2019 07:37:31 Puristusliitosjärjestelmä jossa liittimet 1.0308 seostamatonta terästä. DIN EN 10255, DIN EN 10220 / DIN

Lisätiedot

Profipress S SC-Contur. Putkiliitostekniikka. ZM_A3_fi_ _061430_5.pdf :15:45

Profipress S SC-Contur. Putkiliitostekniikka. ZM_A3_fi_ _061430_5.pdf :15:45 A3 Profipress S SC-Contur Putkiliitostekniikka ZM_A3_fi_20190327_061430_5.pdf 1 28.03.2019 04:15:45 Puristusliitinjärjestelmä; kuparista, punametallista tai silicium bronzesta* valmistetut puristusliittimet.

Lisätiedot

Profipress SC-Contur. Putkiliitostekniikka. ZM_A1_fi_ _145253_6.pdf :35:39

Profipress SC-Contur. Putkiliitostekniikka. ZM_A1_fi_ _145253_6.pdf :35:39 A1 Profipress SC-Contur Putkiliitostekniikka ZM_A1_fi_20171023_145253_6.pdf 1 23.10.2017 16:35:39 Puristusliitosjärjestelmä, kuparista ja punametallista valmistetut puristusliittimet. Saksalaisen DVGW-työohjelehden

Lisätiedot

Megapress. Puristusliittimiä paksuseinämäisille teräsputkille.

Megapress. Puristusliittimiä paksuseinämäisille teräsputkille. Megapress Puristusliittimiä paksuseinämäisille teräsputkille. Järjestelmän kuvaus Megapress Megapress-järjestelmä soveltuu lämmitys-, jäähdytys- ja teollisuus- asennuksiin yhdessä teräsputken kanssa standardien

Lisätiedot

Viega Smartpress. Putkiliitostekniikka. ZM_L6_fi_ _061430_9.pdf :30:26

Viega Smartpress. Putkiliitostekniikka. ZM_L6_fi_ _061430_9.pdf :30:26 L6 Viega Smartpress Putkiliitostekniikka ZM_L6_fi_20190327_061430_9.pdf 1 28.03.2019 00:30:26 Virtausoptimoitu puristusliitosjärjestelmä käyttövesi- ja lämmitysjärjestelmille. Testattu DVGW-työohjelehden

Lisätiedot

Sanpress SC-Contur. Putkiliitostekniikka. ZM_G3_fi_ _061430_7.pdf :27:48

Sanpress SC-Contur. Putkiliitostekniikka. ZM_G3_fi_ _061430_7.pdf :27:48 G3 Sanpress SC-Contur Putkiliitostekniikka ZM_G3_fi_20190327_061430_7.pdf 1 28.03.2019 04:27:48 Puristusliitinjärjestelmä; puristusliittimet punametallia, putket ruostumatonta terästä, materiaalinro 1.4401

Lisätiedot

Putkijärjestelmät/ putkiliitostekniikka. P1 järjestelmäpuristustyökalut

Putkijärjestelmät/ putkiliitostekniikka. P1 järjestelmäpuristustyökalut Putkijärjestelmät/ putkiliitostekniikka järjestelmäpuristustyökalut Viega-järjestelmätyökalut sopivat kaikille metallisille Viega-puristusjärjestelmille Sanpress, Sanpress Inox, Sanpress Inox G, Prestabo,

Lisätiedot

Uutta erikoisterästä: Taloudellinen Viega Sanpress -putki 1.4521

Uutta erikoisterästä: Taloudellinen Viega Sanpress -putki 1.4521 Uutta erikoisterästä: Taloudellinen Viega Sanpress -putki 1.4521 Suunnittelu ja kustannuslaskenta taloudellisiksi: Viega Sanpress 1.4521 -putki Viegan vastaus epävakaisiin erikoisterästen hintoihin Erikoisteräksestä

Lisätiedot

Viega Megapress. Puristaa paksuseinämäistä terästä: kylmästi, varmasti ja sekunneissa.

Viega Megapress. Puristaa paksuseinämäistä terästä: kylmästi, varmasti ja sekunneissa. Viega Megapress Puristaa paksuseinämäistä terästä: kylmästi, varmasti ja sekunneissa. Viega. CONNECTED IN QUALITY. Viega on maailman johtava asennustekniikan valmistaja ja sen palveluksessa on yli 4000

Lisätiedot

Prestabo SC-Contur. Putkiliitostekniikka. ZM_F1_fi_ _061430_8.pdf :48:34

Prestabo SC-Contur. Putkiliitostekniikka. ZM_F1_fi_ _061430_8.pdf :48:34 F1 Prestabo SC-Contur Putkiliitostekniikka ZM_F1_fi_20190327_061430_8.pdf 1 28.03.2019 01:48:34 Puristusliitinjärjestelmä; puristusliittimet ja putket seostamatonta terästä 1.0308 (E235), standardin DIN

Lisätiedot

Putkijärjestelmät/ putkiliitostekniikka. F1 Prestabo SC-Contur

Putkijärjestelmät/ putkiliitostekniikka. F1 Prestabo SC-Contur Putkijärjestelmät/ putkiliitostekniikka F1 Prestabo F1 Järjestelmäputket ja puristusliittimet seostamatonta teräksestä. Käyttöalueet: Käyttöehdot EPDM-tiivisteitä käytettäessä: Vesi, umpinainen järjestelmä

Lisätiedot

Putkiliitostekniikka. G2 Sanpress Inox G SC-Contur vuodonilmaisimella

Putkiliitostekniikka. G2 Sanpress Inox G SC-Contur vuodonilmaisimella Putkiliitostekniikka Sanpress Inox G SC-Contur vuodonilmaisimella Putket ja liittimet kaasuasennuksiin haponkestävää terästä. Nopean kylmäliitoksen edut: Ei juotos- tai hitsaustöitä, siksi ei myöskään

Lisätiedot

Sanpress Inox SC-Contur. Putkiliitostekniikka. FI 9/18 Tuoteluettelo 2018/2019 Oikeudet muutoksiin pidätetään.

Sanpress Inox SC-Contur. Putkiliitostekniikka. FI 9/18 Tuoteluettelo 2018/2019 Oikeudet muutoksiin pidätetään. Sanpress Inox Putkiliitostekniikka G1 FI 9/18 Tuoteluettelo 2018/2019 Oikeudet muutoksiin pidätetään. Puristusliitinjärjestelmä; puristusliittimet ja putket ruostumatonta terästä, materiaalinro 1.4401

Lisätiedot

Profipress. Käyttöohje. Valmistusvuosi: alk. 05/1994 fi_fi

Profipress. Käyttöohje. Valmistusvuosi: alk. 05/1994 fi_fi Profipress Käyttöohje Valmistusvuosi: alk. 05/1994 fi_fi Profipress 2 alk. 29 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Tästä käyttöohjeesta 5 1.1 Käyttökohteet 5 1.2 Ohjeiden merkinnät 5 1.3 Tätä kieliversiota

Lisätiedot

Megapress G. Käyttöohje. Valmistusvuosi: alk. 03/2016 fi_fi

Megapress G. Käyttöohje. Valmistusvuosi: alk. 03/2016 fi_fi Megapress G Käyttöohje Valmistusvuosi: alk. 03/2016 fi_fi Megapress G 2 alk. 30 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Tästä käyttöohjeesta 4 1.1 Käyttökohteet 4 1.2 Ohjeiden merkinnät 4 1.3 Tätä kieliversiota

Lisätiedot

SANCO Eurooppalainen kupariputki Nro 1

SANCO Eurooppalainen kupariputki Nro 1 SANCO Eurooppalainen kupariputki Nro 1 Selvän tuotekonseptin ja luotettavien ratkaisujen ansiosta SANCO -kupariputket ovat hyvä valinta kaikkiin asuntojen putkijärjestelmiin. Puhdas kupariputki juomavesijärjestelmään,

Lisätiedot

Sanpress Inox. Käyttöohje. Valmistusvuosi: alk. 10/2002 fi_fi

Sanpress Inox. Käyttöohje. Valmistusvuosi: alk. 10/2002 fi_fi Sanpress Inox Käyttöohje Valmistusvuosi: alk. 10/2002 fi_fi Sanpress Inox 2 alk. 29 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Tästä käyttöohjeesta 5 1.1 Käyttökohteet 5 1.2 Ohjeiden merkinnät 5 1.3 Tätä kieliversiota

Lisätiedot

Viega Smartpress. Putkiliitostekniikka. FI 9/18 Tuoteluettelo 2018/2019 Oikeudet muutoksiin pidätetään.

Viega Smartpress. Putkiliitostekniikka. FI 9/18 Tuoteluettelo 2018/2019 Oikeudet muutoksiin pidätetään. Viega Smartpress Putkiliitostekniikka L6 FI 9/18 Tuoteluettelo 2018/2019 Oikeudet muutoksiin pidätetään. Virtausoptimoitu puristusliitosjärjestelmä käyttövesi- ja lämmitysjärjestelmille. Testattu DVGW-työohjelehden

Lisätiedot

SANHA -Press PURAPRESS

SANHA -Press PURAPRESS SANHA -Press PURAPRESS Voi puristaa SA-, V- ja M profiililla Lyijytön puristusjärjestelmä turvallisuutta kaikissa mitoissa Lyijyttömät puristusliittimet kuparista ja kupariseosta, työkalujen yhteensopivuus,

Lisätiedot

Megapress. Käyttöohje. Valmistusvuosi: alk. 10/2014 fi_fi

Megapress. Käyttöohje. Valmistusvuosi: alk. 10/2014 fi_fi Megapress Käyttöohje Valmistusvuosi: alk. 10/2014 fi_fi Megapress 2 alk. 32 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Tästä käyttöohjeesta 4 1.1 Käyttökohteet 4 1.2 Ohjeiden merkinnät 4 1.3 Tätä kieliversiota

Lisätiedot

Profipress G. Käyttöohje. Valmistusvuosi: alk. 01/1998 fi_fi

Profipress G. Käyttöohje. Valmistusvuosi: alk. 01/1998 fi_fi Profipress G Käyttöohje Valmistusvuosi: alk. 01/1998 fi_fi Profipress G 2 alk. 25 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Tästä käyttöohjeesta 4 1.1 Käyttökohteet 4 1.2 Ohjeiden merkinnät 4 1.3 Suomenkielistä

Lisätiedot

BROEN BALLOFIX KUULASULKUVENTTIILIT

BROEN BALLOFIX KUULASULKUVENTTIILIT Kivenlahdenkatu 1 BROEN BALLOFIX KUULASULKUVENTTIILIT Kivenlahdenkatu 1 2 Alkuperäinen BROEN BALLOFIX -kuulasulkuventtiili kehitettiin Tanskassa 1960-luvulla. Tänä päivänä niitä asennetaan ja niihin luotetaan

Lisätiedot

Megapress S XL. Käyttöohje. Valmistusvuosi: alk. 10/2017 fi_fi

Megapress S XL. Käyttöohje. Valmistusvuosi: alk. 10/2017 fi_fi Megapress S XL Käyttöohje Valmistusvuosi: alk. 10/2017 fi_fi Megapress S XL 2 alk. 30 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Tästä käyttöohjeesta 4 1.1 Käyttökohteet 4 1.2 Ohjeiden merkinnät 4 1.3 Tätä kieliversiota

Lisätiedot

UUSI! VOIT VAPAASTI VALITA PURISTUSTYÖKALUT! VUOTAA PURISTAMATTOMANA! SANHA -THERM PURISTUSJÄRJESTELMÄ

UUSI! VOIT VAPAASTI VALITA PURISTUSTYÖKALUT! VUOTAA PURISTAMATTOMANA! SANHA -THERM PURISTUSJÄRJESTELMÄ VOIT VAPAASTI VALITA PURISTUSTYÖKALUT! VUOTAA PURISTAMATTOMANA! UUSI! SANHA -THERM PURISTUSJÄRJESTELMÄ 12 108 mm lämmitykselle, paineilmalle ja jäähdytykselle www.sanha.com SANHA -THERM PURISTUSJÄRJESTELMÄ

Lisätiedot

Kierreliittimet Lyijytöntä Piipronssia CuSi PURAFIT

Kierreliittimet Lyijytöntä Piipronssia CuSi PURAFIT PURAFIT Kierreliittimet Lyijytöntä Piipronssia CuSi Lyijyttömät PURAFIT kierreliittimet: korroosiokestävät tulevaisuudenkestävät hygieeniset luonnonystävälliset Lyijytön juomavesi Lyijyllä ei ole mitään

Lisätiedot

PURISTUS. Mallien määrä. Kapasiteetti mm. Tyyppi. Sivu

PURISTUS. Mallien määrä. Kapasiteetti mm. Tyyppi. Sivu Puristustyökalut Alkuasentoon palautus varmistaa aina saman luotettavan, vedenpitävän liitoksen. Tuottavat erinomaista laatua ja kestävyyttä tukena RIDGIDin elinikäinen takuu. Mallien määrä Kapasiteetti

Lisätiedot

Profipress XL. Käyttöohje. Valmistusvuosi: alk. 01/1998 fi_fi

Profipress XL. Käyttöohje. Valmistusvuosi: alk. 01/1998 fi_fi Profipress XL Käyttöohje Valmistusvuosi: alk. 01/1998 fi_fi Profipress XL 2 alk. 25 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Tästä käyttöohjeesta 4 1.1 Käyttökohteet 4 1.2 Ohjeiden merkinnät 4 1.3 Suomenkielistä

Lisätiedot

ALKUPERÄINEN ULEFOS LINK-SEAL MODUULI - TIIVISTE

ALKUPERÄINEN ULEFOS LINK-SEAL MODUULI - TIIVISTE ALKUPERÄINEN ULEFOS LINK-SEAL MODUULI - TIIVISTE MODUULIRAKENTEEN ANSIOSTA HELPPO ASENTAA VERSIOT JUOMAVEDELLE, ÖLJYLLE, POLTTOAINEILLE, LIUOTTIMILLE JA KORKEAMMILLE LÄMPÖTILOILLE. SUOJATTU LÄPIVIENTI

Lisätiedot

Sanpress SC-Contur. Putkiliitostekniikka. FI 9/18 Tuoteluettelo 2018/2019 Oikeudet muutoksiin pidätetään.

Sanpress SC-Contur. Putkiliitostekniikka. FI 9/18 Tuoteluettelo 2018/2019 Oikeudet muutoksiin pidätetään. Sanpress Putkiliitostekniikka G3 FI 9/18 Tuoteluettelo 2018/2019 Oikeudet muutoksiin pidätetään. Puristusliitinjärjestelmä; puristusliittimet punametallia ja silicium bronzea*, putket ruostumatonta terästä,

Lisätiedot

Liitinjärjestelmä Ring Tension Memory Teknologia

Liitinjärjestelmä Ring Tension Memory Teknologia Uusi Liitinjärjestelmä Ring Tension Memory Teknologia Uponorin valikoimiin kuuluvat talotekniset ratkaisut tarjoavat ensiluokkaista käyttömukavuutta, energiatehokkuutta ja erinomaisia mahdollisuuksia hyödyntää

Lisätiedot

Putkijärjestelmät/ putkiliitostekniikka. A1 Profipress SC-Contur

Putkijärjestelmät/ putkiliitostekniikka. A1 Profipress SC-Contur A1 Putkijärjestelmät/ putkiliitostekniikka A1 Profipress Kupariputkien puristusliitosjärjestelmä käyttövesi- ja lämmitysputkistojen asennuksiin, putkille standardin DIN EN 1057 mukaan, testattu DVGW-työohjelehden

Lisätiedot

Vettä ja lämpöä turvallista asumista

Vettä ja lämpöä turvallista asumista E R I S T E T Y T P U T K I S TOJÄ R J E S T E L M ÄT Vettä ja lämpöä turvallista asumista 01 2011 10001 Uponor Quattro neliputkinen elementti lämmön ja lämpimän käyttöveden johtamiseen autotallin ja talon

Lisätiedot

Seapress. Putkiliitostekniikka. ZM_H5_fi_ _061430_6.pdf :20:41

Seapress. Putkiliitostekniikka. ZM_H5_fi_ _061430_6.pdf :20:41 H5 Seapress Putkiliitostekniikka ZM_H5_fi_20190327_061430_6.pdf 1 28.03.2019 08:20:41 Puristusliittimet metalliseoksesta CuNi10Fe1,6Mn. Tämä metalliseos täyttää erityisesti merivesisovelluksille esitetyt

Lisätiedot

FLAMCO T-PLUS. Nopea, yksinkertainen ja tehokas 2/3. Tekniset tiedot 4/5. Malli vaihtoehdot 6/7

FLAMCO T-PLUS. Nopea, yksinkertainen ja tehokas 2/3. Tekniset tiedot 4/5. Malli vaihtoehdot 6/7 FLAMCO T-PLUS SISÄLTÖ SIVU Flamco T-PLUS TERÄS Nopea, yksinkertainen ja tehokas 2/3 Tekniset tiedot 4/5 Malli vaihtoehdot 6/7 Yhteystiedot Markkinointi ja tekninen tuki LPO-Invest Oy Engineering Rikhard

Lisätiedot

UrbanoTM uusi IP44 mallisto

UrbanoTM uusi IP44 mallisto UrbanoTM uusi IP44 mallisto Urbano TM Uudet IP44 mallit Urbano tarjoaa parasta nykyteknologiaa. IP44 kotelointiluokan ansiosta se täyttää kaikki vaatimukset sisä- ja ulkoasennuksiin. Urbano on Legrand-laatua

Lisätiedot

Flexi buffet-linjastot

Flexi buffet-linjastot Flexi buffet-linjastot electrolux Flexi system 3 Uudet Flexi buffet-linjastot: joustavat ratkaisut aamiaisesta illalliseen Kahvilat ja ravintolat: Ihanteellinen ratkaisu ympäristöihin, joissa vaaditaan

Lisätiedot

Tuoteluettelo. Wavin Tigris K1 -puristusliittimet ja komposiittiputket

Tuoteluettelo. Wavin Tigris K1 -puristusliittimet ja komposiittiputket Tuoteluettelo Wavin Tigris K1 -puristusliittimet ja komposiittiputket Sisällysluettelo Wavin Tigris K1 -käyttövesijärjestelmä... 3 1. Putket... 4 2. Liittimet... 5-10 3. Työkalut ja tarvikkeet... 11-14

Lisätiedot

Profipress SC-Contur. Putkiliitostekniikka. FI 9/18 Tuoteluettelo 2018/2019 Oikeudet muutoksiin pidätetään.

Profipress SC-Contur. Putkiliitostekniikka. FI 9/18 Tuoteluettelo 2018/2019 Oikeudet muutoksiin pidätetään. A1 Profipress Putkiliitostekniikka FI 9/18 Tuoteluettelo 2018/2019 Oikeudet muutoksiin pidätetään. Puristusliitosjärjestelmä, sta, punametallista tai silicium bronzesta* valmistetut puristusliittimet.

Lisätiedot

PANELTIM PANEELIT. 1200 x 800 x 51 mm 1200 x 1000 x 51 mm 2600 x 1000 x 51 mm. 51 mm. 50 mm

PANELTIM PANEELIT. 1200 x 800 x 51 mm 1200 x 1000 x 51 mm 2600 x 1000 x 51 mm. 51 mm. 50 mm PANELTIM PANEELIT 51 mm mm 1200 x 800 x 51 mm 1200 x 1000 x 51 mm 2600 x 1000 x 51 mm 100 10 kg/m2 11 kg/m2 13 kg/m2 14 kg/m2-20 /+80 C -40 /+60 C Paneltim paneelit ovat valmistettu polypropeenista (PP

Lisätiedot

Tuoteuutuudet. Muottivalmistus IV / 2015. E 3300 Luistinyksikkö

Tuoteuutuudet. Muottivalmistus IV / 2015. E 3300 Luistinyksikkö Tuoteuutuudet Muottivalmistus IV / 2015 CD-Katalogi 5.9.1.0 Verkkokauppa Uudella tuotelisäyksellä vastaamme asiakkaidemme toiveisiin ja aloitteisiin. Vakio-osien valmistajana tarjoamme täten vieläkin suuremman

Lisätiedot

Oikea konsepti kaikkiin tarpeisiin. Lukitusjärjestelmät

Oikea konsepti kaikkiin tarpeisiin. Lukitusjärjestelmät Oikea konsepti kaikkiin tarpeisiin Lukitusjärjestelmät dormakaba Lukitusjärjestelmät Ensimmäinen askel kohti turvallisempaa ympäristöä dormakaban lukitusjärjestelmiä on saatavana eri konsepteina, jotka

Lisätiedot

Uponor Ultra Rib 2 Ylivoimaisen luotettava maaviemärijärjestelmä

Uponor Ultra Rib 2 Ylivoimaisen luotettava maaviemärijärjestelmä yhdyskuntatekniikka uponor ultra RIB 2 Uponor Ultra Rib 2 Ylivoimaisen luotettava maaviemärijärjestelmä hyväksy vain uponor-laatua. Uponor Ultra Rib 2 Ylivoimainen kestävyys Uponor Ultra Rib 2 on Ultra-tuoteperheen

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNIIKKA. Uponor IQ Kokonaisvaltainen ratkaisu hulevesien hallintaan

YHDYSKUNTATEKNIIKKA. Uponor IQ Kokonaisvaltainen ratkaisu hulevesien hallintaan YHDYSKUNTATEKNIIKKA Uponor iq Kokonaisvaltainen ratkaisu hulevesien hallintaan hyväksy vain uponor-laatua. Kokonaisvaltaista hulevesien hallintaa on kokonaisvaltainen sadevesijärjestelmä, jonka monet älykkäästi

Lisätiedot

AGILE ja. Liukuovia sisäkäyttöön. Käsikäyttöisiä ja automaattisesti toimivia.

AGILE ja. Liukuovia sisäkäyttöön. Käsikäyttöisiä ja automaattisesti toimivia. AGILE ja CS 80 Magneo Liukuovia sisäkäyttöön. Käsikäyttöisiä ja automaattisesti toimivia. Agile ja CS 80 Magneo AGILE ja CS 80 Magneo. Käsikäyttöisiä ja automaattisesti toimivia liukuovia Mukavia ja tilaa

Lisätiedot

OHUTSEINÄISILLE TARKKUUSTERÄS- JA KUPARIPUTKILLE

OHUTSEINÄISILLE TARKKUUSTERÄS- JA KUPARIPUTKILLE OHUTSEINÄISILLE TARKKUUSTERÄS- JA KUPARIPUTKILLE PUSERRUSLIITTIMET METALLIPUTKET Tämä on erittäin muunneltava lämmitys, jäähdytys- ja käyttövesijärjestelmien metalliputkien puserrusliitin. Samaan liitinrunkoon

Lisätiedot

AIR STYLE. Hiljainen. Erittäin ohut. Erinomainen Energialuokitus. Monipuolinen. Ilman ulkoyksikköä WWW.ILMALAMPOCENTER.FI

AIR STYLE. Hiljainen. Erittäin ohut. Erinomainen Energialuokitus. Monipuolinen. Ilman ulkoyksikköä WWW.ILMALAMPOCENTER.FI AIR STYLE ARKKITEHTUURINEN HELMI Hiljainen Erittäin ohut Erinomainen Energialuokitus Monipuolinen Ilman ulkoyksikköä WWW.ILMALAMPOCENTER.FI Toimisto tyyliin Järjestelmä on tehokas ja pystyy suorituskyvyltään

Lisätiedot

FPL. Metalliputkien liittimet Puserrusliittimet

FPL. Metalliputkien liittimet Puserrusliittimet FPL Metalliputkien liittimet Puserrusliittimet IMI TA / Liittimet / FPL FPL Tämä on erittäin muunneltava lämmitys, jäähdytys- ja käyttövesijärjestelmien metalliputkien puserrusliitin. Samaan liitinrunkoon

Lisätiedot

S-Press PLUS -puristusliitinsarja TEKNINEN ESITE

S-Press PLUS -puristusliitinsarja TEKNINEN ESITE -puristusliitinsarja TEKNINEN ESITE Tekninen esite Uponor l 1 1 VAHVA KESTÄÄ KOVIMMATKIN OLOSUHTEET Uusi liitinrungon muotoilu ja puristusholkki ruostumattomasta teräksestä varmistavat hyvän mekaanisen

Lisätiedot

UUSI. parempi suojata kuin katua!

UUSI. parempi suojata kuin katua! UUSI Paras tapa suojautua vaarallista vuotosuihkua vastaan -> UUSI Laippatiivisteen äkillisen vaurion riski on jatkuva uhka ihmisille, laitteille ja ympäristölle. Nyt saatavilla:, paras suojaus vaarallisia

Lisätiedot

Putkiliitostekniikka kupari/punametalli

Putkiliitostekniikka kupari/punametalli Juotosvarusteet Putkiliitostekniikka /punametalli FI 9/16 Tuoteluettelo 2016/2017 Oikeudet muutoksiin pidätetään. R4 Punametalliset liittimet DVGW-työohjelehden GW 6 mukaisesti ja set liittimet DVGW-työohjelehden

Lisätiedot

KEHITTYNYT PUTKJÄRJESTELMÄ TYHJIÖPUTKIKERÄIMIÄ VARTEN

KEHITTYNYT PUTKJÄRJESTELMÄ TYHJIÖPUTKIKERÄIMIÄ VARTEN KEHITTYNYT PUTKJÄRJESTELMÄ TYHJIÖPUTKIKERÄIMIÄ VARTEN Powered by TCPDF (www.tcpdf.org) Jopa lämpötilaltaan +220 C:n käyttökohteisiin Integroitu lämpötila-anturin johto Tuottaa hyvän UV-säteilyn kestävyyden

Lisätiedot

GEBERIT SILENT-PRO KAIKESSA RAUHASSA

GEBERIT SILENT-PRO KAIKESSA RAUHASSA GEBERIT SILENT-PRO KAIKESSA RAUHASSA UUTUUS. MUHVIJÄRJESTELMÄ. ÄÄNTÄ ERISTÄVÄ Geberit Silent-Pro -viemärijärjestelmä vähentää huomattavasti epätoivottuja ääniä viereisistä kylpyhuoneista. Asentajat ja

Lisätiedot

Uponor Ultra Double Asennusystävällinen maaviemärijärjestelmä

Uponor Ultra Double Asennusystävällinen maaviemärijärjestelmä yhdyskuntatekniikka uponor ultra double Uponor Ultra Double Asennusystävällinen maaviemärijärjestelmä UUTUUS! hyväksy vain uponor-laatua. Uponor Ultra Double Asennusystävällinen ja kestävä Uponor Ultra

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNIIKKA. Uponor Ultra Classic uuden sukupolven sileä maaviemärijärjestelmä

YHDYSKUNTATEKNIIKKA. Uponor Ultra Classic uuden sukupolven sileä maaviemärijärjestelmä YHDYSKUNTATEKNIIKKA Uponor Ultra Classic Uponor Ultra Classic uuden sukupolven sileä maaviemärijärjestelmä hyväksy vain uponor-laatua. Uponor Ultra Classic Uuden sukupolven PP-maaviemäri Uponor Ultra Classic

Lisätiedot

Viega Smartpress. Käyttöohje. Valmistusvuosi: alk. 04/2016 fi_fi

Viega Smartpress. Käyttöohje. Valmistusvuosi: alk. 04/2016 fi_fi Viega Smartpress Käyttöohje Valmistusvuosi: alk. 04/2016 fi_fi Viega Smartpress 2 alk. 23 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Tästä käyttöohjeesta 4 1.1 Käyttökohteet 4 1.2 Ohjeiden merkinnät 4 1.3 Tätä

Lisätiedot

Cembrit Module. Julkisivulevy, jossa vain luovuus on rajana

Cembrit Module. Julkisivulevy, jossa vain luovuus on rajana Cembrit Module Julkisivulevy, jossa vain luovuus on rajana Cembrit Module Cembritin kuitusementtiset julkisivulevyt ovat erinomainen ratkaisu tuulettuviin ja kevytrakenteisiin julkisivuihin, sillä ne mahdollistavat

Lisätiedot

POP-A-PLUG II CPI LÄMMÖNVAIHDINTULPAT

POP-A-PLUG II CPI LÄMMÖNVAIHDINTULPAT POP-A-PLUG II CPI LÄMMÖNVAIHDINTULPAT NOPEA ASENTAA. PAINELUOKITUS 1000 psi (68,9 bar) TURVALLINEN EI VAHINGOITA PUTKEA TAI PÄÄTYLEVYÄ NOPEA SAATAVUUS HETI TEHTAAN VARASTOSTA. TÄYTTÄÄ LAATUVAATIMUKSET:

Lisätiedot

Frenger comfortluokan kattosäteiljiä

Frenger comfortluokan kattosäteiljiä Frenger comfortluokan kattosäteiljiä Ely keskus Mikkeli HKE säteilijä sileällä pinnalla Kone Design Center,HKE reijitetyllä pinnalla FRENGER SYSTEMEN BV on kansainvälinen alansa johtava yritys jonka päätuotteet

Lisätiedot

HYDROSCAND SPIRAALILETKUT

HYDROSCAND SPIRAALILETKUT HYDROSCAND SPIRAALILETKUT HYDROSCAND SPIRAALI LETKUT Hydroscand spiraaliletkut Luotettavaa laatua kaikkiin olosuhteisiin Hydroscand tarjoaa kattavan spiraaliletkuvalikoiman kaikkiin olosuhteisiin ja tarpeisiin.

Lisätiedot

Putken korjaus ja huolto

Putken korjaus ja huolto Putken korjaus ja huolto Laaja valikoima samalta toimittajalta. Ainutlaatuisen kestävät rakenteet. Nopeaa ja luotettavaa suorituskykyä. Tyyppi Mallien määrä Sivu Koepainepumput 2 9.2 Putkenjäädyttimet

Lisätiedot

Frenger comfortluokan kattosäteiljiä

Frenger comfortluokan kattosäteiljiä Frenger comfortluokan kattosäteiljiä FRENGER SYSTEMEN BV on kansainvälinen alansa johtava yritys jonka päätuotteet ovat kattosäteilyelementit sekä lämmitykseen että jäähdytykseen. Yrityksellä on kokemusta

Lisätiedot

GEBERIT-URINAALIJÄRJESTELMÄT SOPII KAIKKIIN TARPEISIIN

GEBERIT-URINAALIJÄRJESTELMÄT SOPII KAIKKIIN TARPEISIIN GEBERIT-URINAALIJÄRJESTELMÄT SOPII KAIKKIIN TARPEISIIN KAIKKI HYÖDYT YHDESTÄ LÄHTEESTÄ Joustavuus on Geberit-urinaalijärjestelmän tavaramerkki - järjestelmä on täydellinen ratkaisu kaikkiin tarpeisiin

Lisätiedot

TURVALLINEN NOPEA LUOTETTAVA. T-plus T-HAARA JÄRJESTELMÄN TOIMIESSA; PIENEMPI RISKI SEKÄ HUOMATTAVA SÄÄSTÖ ASENNUSAJASSA JA KUSTANNUKSISSA.

TURVALLINEN NOPEA LUOTETTAVA. T-plus T-HAARA JÄRJESTELMÄN TOIMIESSA; PIENEMPI RISKI SEKÄ HUOMATTAVA SÄÄSTÖ ASENNUSAJASSA JA KUSTANNUKSISSA. TURVALLINEN NOPEA LUOTETTAVA T-plus T-HAARA JÄRJESTELMÄN TOIMIESSA; PIENEMPI RISKI SEKÄ HUOMATTAVA SÄÄSTÖ ASENNUSAJASSA JA KUSTANNUKSISSA. T-haara paljon helpommin Käytössä olevien järjestelmien laajennus,

Lisätiedot

Painetasapainotetut venttiilit (PN 25) VM 2 2-tieventtiili, ulkokierre VB 2 2-tieventtiili, laippa

Painetasapainotetut venttiilit (PN 25) VM 2 2-tieventtiili, ulkokierre VB 2 2-tieventtiili, laippa Tekninen esite Painetasapainotetut venttiilit (PN 25) 2-tieventtiili, ulkokierre VB 2 2-tieventtiili, laippa Kuvaus VB 2 ja VB 2 - säätöventtiilit on suunniteltu toimimaan yhdessä sähköisten Danfoss toimilaitteiden

Lisätiedot

ACO Aplex. Läpivientitiivisteet Nopea, helppo ja edullinen asentaa. Läpivientitiivisteet

ACO Aplex. Läpivientitiivisteet Nopea, helppo ja edullinen asentaa. Läpivientitiivisteet Läpivientitiivisteet CO plex 1 Läpivientitiivisteet Nopea, helppo ja edullinen asentaa Vesitiivis ja pitkäikäinen liitos Voidaan tarvittaessa irrottaa rikkomatta ympärillä olevia materiaaleja Vaimentaa

Lisätiedot

Kaikessa rauhassa. Geberit Silent-Pro

Kaikessa rauhassa. Geberit Silent-Pro Kaikessa rauhassa. Geberit Silent-Pro Uutuus. Muhvijärjestelmä. Ääntä eristävä. Geberit Silent-Pro -viemärijärjestelmä vähentää huomattavasti epätoivottuja ääniä viereisistä kylpyhuoneista. Asentajat ja

Lisätiedot

ERISTETYT PUTKISTOJÄRJESTELMÄT. Vettä ja lämpöä turvallista asumista. laadukkaita LVI-ratkaisuja rakentajalle ja remontoijalle.

ERISTETYT PUTKISTOJÄRJESTELMÄT. Vettä ja lämpöä turvallista asumista. laadukkaita LVI-ratkaisuja rakentajalle ja remontoijalle. ERISTETYT PUTKISTOJÄRJESTELMÄT Vettä ja lämpöä turvallista asumista laadukkaita LVI-ratkaisuja rakentajalle ja remontoijalle. Uponor neliputkinen elementti lämmön ja lämpimän käyttöveden johtamiseen autotallin

Lisätiedot

TYYLIKÄS RATKAISU KYLPYHUONEESEEN

TYYLIKÄS RATKAISU KYLPYHUONEESEEN unidrain GlassLine unidrain GlassLine sisältää lasisia suihkualtaita ja suihkuseiniä, jotka alkuperäiseen unidrain lattiakaivoon yhdistettynä muodostavat yksittäisistä osista upean, märkätilavarman ja

Lisätiedot

Tekninen tuote-esite. Yleiskuvaus. Tekniset tiedot

Tekninen tuote-esite. Yleiskuvaus. Tekniset tiedot Tekninen tuote-esite Läppäventtiili kierteettömillä korvakekiinnikkeillä Avoimiin ja suljettuihin kylmän ja lämpimän veden järjestelmiin Lämmitys- ja jäähdytyskojeiden auki-kiinni sovelluksiin Yleiskuvaus

Lisätiedot

Osat ja materiaalit DIN-standardin mukaisesti

Osat ja materiaalit DIN-standardin mukaisesti NORMACONNECT FGR Materiaalit Osat ja materiaalit DIN-standardin mukaisesti NORMACONNECT putkiliittimiä on saatavissa materiaaleista W2, W4 ja W5 valmistettuina. Tukirengas on saatavissa ainoastaan materiaalista

Lisätiedot

customized Perfection HighLine

customized Perfection HighLine customized Perfection HighLine Custom Custom kehyksellä. HighLine UNIDRAIN Unidrain merkitsee joustavaa uudisajattelua ja tyylikästä muotoilua. Unidrain siirsi ensimmäisenä lattiakaivon aivan seinän viereen

Lisätiedot

TONA. Taloudellinen ja ekologinen keraaminen savupiippujärjestelmä CERAMIC GUARANTEE

TONA. Taloudellinen ja ekologinen keraaminen savupiippujärjestelmä CERAMIC GUARANTEE TONA Taloudellinen ja ekologinen keraaminen savupiippujärjestelmä CERAMIC GUARANTEE TONA Johtava eurooppalainen keraamisten savupiippujen toimittaja TONA aloitti keraamisten tuotteiden valmistuksen vuonna

Lisätiedot

Tekninen tuote-esite. Yleiskuvaus. Tekniset tiedot. Turvallisuusohjeet

Tekninen tuote-esite. Yleiskuvaus. Tekniset tiedot. Turvallisuusohjeet Tekninen tuote-esite D6..W Läppäventtiili kierteettömillä korvakekiinnikkeillä Avoimiin ja suljettuihin kylmän ja lämpimän veden järjestelmiin Lämmitys- ja jäähdytyskojeiden auki-kiinni -sovelluksiin Yleiskuvaus

Lisätiedot

AW C, AW D, AW Ex ja AW H Lämpöpuhaltimet lämpimälle vedelle raskaisiin ympäristöihin

AW C, AW D, AW Ex ja AW H Lämpöpuhaltimet lämpimälle vedelle raskaisiin ympäristöihin AW C, AW D, AW Ex ja AW H Lämpöpuhaltimet lämpimälle vedelle raskaisiin ympäristöihin LÄMPÖPUHALTIMET RASKAISIIN YMPÄRISTÖIHIN AW C, AW D, AW Ex ja AW H Lämpöpuhaltimet raskaisiin ympäristöihin AW-puhaltimet

Lisätiedot

Flamco T-plus Nopein ja yksinkertaisin tapa ottaa liitoshaara olemassa olevasta verkostosta!

Flamco T-plus Nopein ja yksinkertaisin tapa ottaa liitoshaara olemassa olevasta verkostosta! Your reliable partner 6 Nopein ja yksinkertaisin tapa ottaa liitoshaara olemassa olevasta verkostosta! T-PLUS TERÄS T-PLUS MESSINKI painos fi 2009 liittimellä poistat vaikeudet olevaan verkostoon nopeasti

Lisätiedot

Irrotettava kahva helpottaa asennusta. Kahvaa voidaan kääntää sekä vasemmalle että oikealle, kun palloventtiili suljetaan.

Irrotettava kahva helpottaa asennusta. Kahvaa voidaan kääntää sekä vasemmalle että oikealle, kun palloventtiili suljetaan. Laadukas pallosulkuventtiili LENO MSV-S Kuvaus LENO TM MSV-S on pallosulkuventtiili kaikille LENOtuoteryhmän kertasääteisille linjasäätöventtiileille. LENO TM MSV-S-venttiiliä voidaan käyttää myös laadukkaana

Lisätiedot

Contura 300 Contura i7. Kodikkuutta kuutiossa

Contura 300 Contura i7. Kodikkuutta kuutiossa Contura 300 Contura i7 Kodikkuutta kuutiossa 2 Contura 300 ja i7 tuovat vaihtelua elämääsi Kuulutko niihin, jotka eivät saa tarpeekseen kodikkuudesta? Sitten sinun kannattaa tutustua Contura 300 -takkaan

Lisätiedot

Tuoteluettelo. Wavin Tigris K1 -käyttövesijärjestelmä

Tuoteluettelo. Wavin Tigris K1 -käyttövesijärjestelmä Tuoteluettelo Wavin Tigris K1 -käyttövesijärjestelmä Sisällysluettelo Wavin Tigris K1 -käyttövesijärjestelmä... 2-4 1. Putket... 5 2. Liittimet... 6-11 3. Työkalut ja tarvikkeet... 12-15 Wavin Tigris K1

Lisätiedot

OEM-tuotteet. Erillisliittimet teollisuussovelluksiin.

OEM-tuotteet. Erillisliittimet teollisuussovelluksiin. OEM-tuotteet Erillisliittimet teollisuussovelluksiin. Optimaalinen liitos alusta loppuun. Hyvä käytettävyys: pistotulppa, liitosjärjestelmä pienjännitealueelle. Käytettävyys on keskeinen tekijä, kun arvioidaan

Lisätiedot

Läppäventtiili Eurovalve

Läppäventtiili Eurovalve Nimelliskoot PN Lämpötila-alue Materiaali DN 50-1600 10-16 -30-200 ºC Valurauta/pallografiittivalurauta Käyttökohteet Sulku- ja säätökäyttöön teollisuusprosesseihin nesteille ja kaasuille. Kylmälle ja

Lisätiedot

Nämä PFA-vuoratut tuotteet ovat luotettava ratkaisu riskialttiisiin prosesseihin

Nämä PFA-vuoratut tuotteet ovat luotettava ratkaisu riskialttiisiin prosesseihin Nämä PFA-vuoratut tuotteet ovat luotettava ratkaisu riskialttiisiin prosesseihin Ominaisuudet Takaiskuventtiilien ominaisuudet Vaativaan käyttöön soveltuva runko, valmistettu pallografiittivaluraudasta

Lisätiedot

Turvasaranakytkin SHS3

Turvasaranakytkin SHS3 Turva Turvarajakytkimet Turvasaranakytkimet Turvasaranakytkin SHS3 Turvallinen, erittäin vaikea ohittaa Koskettimet: vakiona 2 NC+1 NO tai 2 NC Kytkentäpiste säädettävissä 0-270 Toiminta Bernstein SHS3-turvasaranakytkimessä

Lisätiedot

DIN EN :n muk Avoimet järjestelmät. höyryjärjestelmät. Matalapaineiset. suljettu järjestelmä. Kaivovesi. Vesihöyry

DIN EN :n muk Avoimet järjestelmät. höyryjärjestelmät. Matalapaineiset. suljettu järjestelmä. Kaivovesi. Vesihöyry Putket ja puristusliittimet siirrettävät väliaineet Vedet, jäätymisenestoaineet ja korroosionestoaineet, lämmönsiirtoaineet Profipress Profipress S Sanpress Prestabo Prestabo Seapress Putkimateriaali Kuumasinkitty

Lisätiedot

Tilavuusvirta maks. 160 l/min Paine maks. 11 bar OILFREE.AIR

Tilavuusvirta maks. 160 l/min Paine maks. 11 bar OILFREE.AIR Tilavuusvirta maks. 160 l/min Paine maks. 11 bar OILFREE.AIR Sarja i.comp 3 Mahdollisuuksien summa tekee siitä erilaisen. Uuden käyttökonseptin ansiosta i.comp 3 tuottaa yksilöllisesti työn vaatiman paineilman.

Lisätiedot

Konsta Salminen, markkinointipäällikkö. Kaikille, jotka haluavat ylittää rajoja myös ammatissaan. ZARGES-laukku tyylikästä ja kestävää muotoilua

Konsta Salminen, markkinointipäällikkö. Kaikille, jotka haluavat ylittää rajoja myös ammatissaan. ZARGES-laukku tyylikästä ja kestävää muotoilua Konsta Salminen, markkinointipäällikkö Kaikille, jotka haluavat ylittää rajoja myös ammatissaan. ZARGES-laukku tyylikästä ja kestävää muotoilua Legendaarinen. Tyylikäs. Uusi ZARGES-laukku. Haluat tehdä

Lisätiedot

Uponor C-46 -lämmönsäädin. Säätilan mukaan kompensoituva ohjain vesikiertoisiin lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiin

Uponor C-46 -lämmönsäädin. Säätilan mukaan kompensoituva ohjain vesikiertoisiin lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiin Uponor C-46 -lämmönsäädin Säätilan mukaan kompensoituva ohjain vesikiertoisiin lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiin Tuotteen kuvaus Luovaa tekniikkaa helppo asentaa ja käsitellä Uponorin C-46-lämmönsäädin

Lisätiedot

Pipelife Pragma. PP Maaviemäriputki

Pipelife Pragma. PP Maaviemäriputki Pipelife Pragma PP Maaviemäriputki Pragma Yksi putki moneen käyttöön Viemäriputkistot ja ympäristö Samalla kun yhdyskuntamme muuttuu ja kehittyy entistä nopeammin, on yhä tärkeämpää ottaa huomioon myös

Lisätiedot

MULTI/JOINT 3000 PLUS DN Vedonkestävä laaja-alueliitin kaikille putkimateriaaleille

MULTI/JOINT 3000 PLUS DN Vedonkestävä laaja-alueliitin kaikille putkimateriaaleille MULTI/JOINT 3000 PLUS 50 600 Vedonkestävä laaja-alueliitin kaikille putkimateriaaleille YLEISTÄ Liittimet ovat helppoja asentaa, huoltaa sekä kuljettaa. Ne soveltuvat sekä vesi- ja viemärijohtoihin että

Lisätiedot

DELTA. Kytkimet ja pistorasiat

DELTA. Kytkimet ja pistorasiat Kytkimet ja pistorasiat DELTA DELTA isystem Rungot Kerma Toiminto Kerma 1 KYTKIN 6 KYTKIN 7 KYTKIN 1 PAINIKE 1 KYTKIN 6 KYTKIN 7 KYTKIN 1 PAINIKE 5 KYTKIN 6 + 6 KYTKIN 5 + 5 PAINIKE 5 KYTKIN 5 + 5 PAINIKE

Lisätiedot

NALmaaviemärijärjestelmä

NALmaaviemärijärjestelmä PIPELIFE NAL- MAAVIEMÄRIJÄRJESTELMÄ NALmaaviemärijärjestelmä NAL -maaviemärijärjestelmä NAL- maaviemärijärjestelmä on sileäpintainen jäte- ja hulevesien viettoviemäröintiin tarkoitettu järjestelmä. Valikoima

Lisätiedot

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Tuoteluettelo / 2014 RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Maatalous Teollisuus & materiaalin käsittely Ympäristönhoito Kevytperävaunut Muut laitteet THE SKY IS NOT THE LIMIT STARCO FINLAND

Lisätiedot