Hämeenkyrön kunta Vanhan urheilukentän alueen asemakaavamuutos
|
|
- Hannes Kouki
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 n kunta Vanhan urheilukentän alueen asemakaavamuutos
2 1 HÄMEENKYRÖN KUNTA 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Hämeenkyrön keskustaajamassa parin sadan metrin päässä kaupallisesta keskuksesta Tampereen suuntaan Pappilanjoen varressa. Hämeenkyrön ydinkeskustan voidaan katsoa alkavan joesta ja suunnittelualueesta. Suunnittelualueen pohjoisrajan muodostaa Suvantolantie, länsirajan Piikainniityntie ja lounaisrajan Tampere Vaasa valtatie (vt3). Idässä ja kaakossa alue rajautuu Pappilanjokeen. Suunnittelualueessa on mukana myös pieni alue Piikainniityntien länsipuolelta. Suunnittelualueen pinta-ala on n. 9 ha. Likimääräinen aluerajaus on esitetty kansilehden kuvassa. 2 SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET Suunnittelualue muodostaa tärkeän osan Hämeenkyrön keskustan sisääntulomaisemasta Tampereen suunnasta saavuttaessa. Alueella on sijainnut kunnan urheilukenttä, mutta kentän ylläpidon lakattua kasvillisuus on valtaamassa aluetta, eikä alue toimi edustavana tai selkeänä porttina kuntakeskukselle. Alue on myös luonnollinen laajentumisalue keskusta-alueen rakentamiselle. Tarkoituksena on osoittaa alueelle pääasiassa erityyppistä asuinrakentamista. Myös liikerakentamisen mahdollisuutta tarkastellaan. Tavoitteena on lisäksi huomioida erityisesti jokivarren maisema sekä virkistysarvo kalastuksen ja ulkoilun kannalta. Omat reunaehtonsa muodostavat valtatien liikennemelu sekä alueella tehdyt maaperätutkimukset. Suunnitteluun on ryhdytty kunnan omasta aloitteesta. Suunnittelun yhtenä lähtökohtana toimii v laadittu maankäytön ideasuunnitelma; ks. kohta 3. 3 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT, TEHDYT SELVITYKSET JA AIEMMAT SUUNNITELMAT Seutukaava / maakuntakaava Pirkanmaalla on toistaiseksi voimassa Pirkanmaan 3. seutukaava, joka on vahvistettu ympäristöministeriössä Seutukaavassa suunnittelualue on osoitettu pääasiassa lähivirkistysalueeksi (VL). Jonkin verran alueeseen kuuluu myös taajamatoimintojen aluetta (A). Alue muodostaa osan arvokasta kulttuuriympäristöä (ak). Pirkanmaan 1. maakuntakaava on vahvistettavana ympäristöministeriössä. Maakuntakaavassa suunnittelualueen maankäyttö ei käytännössä ole muuttumassa seutukaavaan nähden. Pääosa alueesta kuuluu virkistysalueeseen (V), ja pieni osa taajamatoimintojen alueeseen (A).
3 Yleiskaava 2 Voimassa olevassa Hämeenkyrön keskustan 2010 yleiskaavassa joenrantaan on osoitettu lähivirkistysaluetta (VL). Keskeisemmät alueet on osoitettu kerrostalovaltaiseksi asuntoalueeksi (AK). Valtatien ja Piikainniityntien puoleiset osat on osoitettu palvelujen ja hallinnon alueeksi (P). Pohjoisin reuna kuuluu pientalovaltaiseen asuntoalueeseen (AP). Rantaan on osoitettu ulkoilureitti. Asemakaava Voimassa olevassa asemakaavassa varsinaisen urheilukentän alue on osoitettu urheilutoiminnalle (UU) ja pohjoisosa urheilukentän päästä Suvantolantiehen puistoksi (PL). Piikainniityntien varteen Kyrönsarventien päätteeksi sekä tien länsipuolelle rinteeseen on osoitettu pientaloasumista (AO). Urheilukentän kohdalle Piikainniityntien varteen on osoitettu pysäköintiä (LP). Valtatie 3:n risteysalue on yleistä tietä (LT). Maankäytön ideasuunnitelma Maankäytön ideasuunnitelma on laadittu v Ideasuunnitelmassa alueen keskivaiheille on osoitettu IV/V-kerroksisia asuinkerrostaloja sekä niiden pohjoispuolelle rivi- ja omakotitaloja. Kerrostalojen eteläpuolelle valtatien varteen on osoitettu liikerakentamista. Piikainniityntien länsipuolelle on osoitettu rivitaloja. Maaperäselvitykset Alueella on laadittu maaperätutkimus v Maankäytön ideasuunnitelmaan liittyen on laadittu maaperä- ja rakennettavuusselvitys, jonka lähdemateriaalina on käytetty em. maaperätutkimusta sekä Tiehallinnon alueella suorittamia pohjatutkimuksia. 4 VAIKUTUSALUE Asemakaavamuutoksen vaikutusalue on toisaalta suunnittelualue ja sen lähiympäristö, toisaalta liikenteen kannalta vaikutukset ulottuvat laajemmin Hämeenkyrön keskustaalueelle. 5 OSALLISET Osallisia ovat alueen kiinteistönomistajat sekä ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin nyt tehtävät kaavat saattavat huomattavasti vaikuttaa. Lisäksi osallisia ovat viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Osallisilla on oikeus ottaa osaa kaavan valmisteluun, arvioida sen vaikutuksia ja lausua kaavasta mielipiteensä (MRL 62 ). Alustavan tarkastelun perusteella osallisia ovat: kaavoitettavan alueen maanomistajat lähialueiden maanomistajat ja asukkaat Kyrön Luonto ry. Julkishallinnon osallisia ovat: Hämeenkyrön kunnan tekninen lautakunta sekä ympäristölautakunta Pirkanmaan liitto
4 Pirkanmaan ympäristökeskus Tiehallinto, Hämeen tiepiiri Museovirasto Pirkanmaan maakuntamuseo 3 6 TIEDOTTAMINEN Kaavoituksen etenemisestä tiedotetaan paikallislehdessä sekä kunnan ilmoitustaululla ja internet-sivulla ( Osallisia ja viranomaistahoja tiedotetaan kirjeitse. 7 VIRANOMAISYHTEISTYÖ Asemakaavasta pyydetään viimeistään ehdotusvaiheessa lausunnot viranomaisilta. Työn valmisteluvaiheessa ja tarvittaessa myöhemminkin järjestetään viranomaisneuvotteluja. 8 SELVITETTÄVÄT VAIKUTUKSET Maankäyttö- ja rakennusasetuksen (MRA) 1 :n mukaan kaavaa laadittaessa on vaikutuksia selvitettävä siinä laajuudessa, että voidaan arvioida suunnitelman toteuttamisen merkittävät välittömät ja välilliset vaikutukset ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön, maa- ja kallioperään, veteen, ilmaan ja ilmastoon, kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonvaroihin, alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskunta- ja energiatalouteen sekä liikenteeseen ja kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön. Todennäköisesti merkittävimmät asemakaavan vaikutukset, joita suunnittelun yhteydessä tulee selvittää, ovat vaikutukset: yhdyskuntarakenteeseen, taajamakuvaan, asumiseen, virkistykseen ja liikenteeseen maisemaan ja luonnonoloihin Vaikutusarvioinnin laajuutta täsmennetään tarvittaessa suunnittelun aikana. 9 VAIKUTUSTEN ARVIOINNIN MENETELMÄT Asemakaavan vaikutusten arviointia tehdään olemassa olevien lähtötietojen, maastokäyntien sekä kartta- ja valokuva-aineiston pohjalta konsultin ja kunnan edustajien yhteiseen näkemykseen perustuen. 10 VAIHTOEHDOT Vaihtoehtoisia ratkaisuja alueen rakentamiseksi on selvitelty idealuonnosvaiheessa. Jatkotyöskentelyyn valittu vaihtoehto on esitetty v laaditussa maankäytön idealuonnoksessa. Uusia vaihtoehtoja tutkitaan tarvittaessa vielä asemakaavasuunnittelun aikana.
5 11 KAAVOITUKSEN KULKU, AIKATAULU JA PÄÄTÖKSENTEKO SEKÄ OSALLISTUMINEN Kaavoituksen aloittaminen, vireilletulo 4 Kaavoituksen vireilletulosta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ilmoitetaan siten kuin kunnalliset ilmoitukset kunnassa julkaistaan sekä alueen maanomistajille ja viranomaisille kirjeitse (MRL 63, MRA 30 ). julkaistaan kunnan internet-sivulla ja sitä on saatavilla myös kunnanvirastolta. a täydennetään tarvittaessa kaavoitusprosessin aikana. Asemakaavan luonnossuunnittelu Kaavamuutoksen kohteena olevasta alueesta laaditaan kaavaluonnos keväällä Kaavaluonnos asetetaan kunnanhallituksen päätöksellä yleisesti nähtäville kunnantalolle ja kunnan internet-sivulle. Nähtäville asettamisesta tiedotetaan. Osalliset voivat antaa luonnosta koskevia mielipiteitä joko suullisesti tai kirjallisesti. Mielipiteet toivotaan jätettävän viimeistään luonnoksen viimeisenä nähtäväolopäivänä. Luonnoksesta saadut mielipiteet ja ennakkolausunnot käsitellään kunnanhallituksessa. Asemakaavaehdotus Asemakaavaehdotus laaditaan loppuvuodesta Kunnanhallitus asettaa asemakaavan julkisesti nähtäville 30 päivän ajaksi kunnantalolle ja kunnan internet-sivulle (MRL 65, MRA 27 ). Asemakaavan nähtäville asettamisesta tiedotetaan. Kuntalaisilla ja osallisilla on oikeus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta (MRL 65, MRA 27 ). Muistutus on toimitettava kunnanhallitukselle ennen nähtävillä oloajan päättymistä. Asemakaavasta pyydetään lausunnot julkishallinnon ja yhteisöjen edustajilta (MRA 28 ). Tavoitteena on, että kunnanvaltuusto hyväksyy asemakaavan alkuvuodesta PALAUTE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMASTA Osallisilla on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 64 ) nojalla oikeus ennen kaavaehdotuksen asettamista julkisesti nähtäville esittää alueelliselle ympäristökeskukselle neuvottelun käymistä osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä. 13 YHTEYSTIEDOT Asemakaavasta saa lisätietoja seuraavilta henkilöiltä: Kaavoitusarkkitehti Jurkka Pöntys, Hämeenkyrön kunta, p sähköposti: etunimi.sukunimi@hameenkyro.fi
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark Kiikoisten kunta Yli-Jaaran asemakaavan muutos
Kiikoisten kunta 1 KIIKOISTEN KUNTA 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Jaaran kylässä, noin 1,5 km:n päässä Kiikoisten keskustasta lounaaseen päin. Alue sijaitsee Jylhänmaan maantien (12962) ja
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma , TARK , Ikaalisten kaupunki Sarkin asemakaava
, 21.8.2013. Ikaalisten kaupunki 1 IKAALISTEN KAUPUNKI Sarkinranta II:n asemakaava 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Ikaalisten maantien ja Kyrösjärven välisellä alueella noin 2-2,5 km kaakkoon
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA SÄKYLÄN KUNTA Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21555 1 (8) Seppänen Pekka Sisällysluettelo 1 Suunnittelualue... 2 2 Suunnittelutehtävän
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014
HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos
Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen
ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE
PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050
POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012
J O K I O I N E N PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...
HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE
KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
19.11.2009 TARK. 4.1.2010 TARK. 22.3.2010 TARK. 1.6.2010 Asikkalan kunta 1 ASIKKALAN KUNTA 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee noin 4 kilometrin päässä Vääksyn keskustasta itään Päijänteen rannalla.
Kumpulan alueen asemakaava
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA HUMPPILAN KUNTA Kumpulan alueen asemakaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P19737 1 (8) Sisällysluettelo 1 Suunnittelualue... 2 2 Suunnittelutehtävän määrittely ja tavoitteet...
Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
HÄMEENKYRÖN KUNTA 1 Kirkonseudun asemakaava-alue Korttelien 65, 66 ja 68 asemakaavoitus Osallistumis- ja arvioimissuunnitelma
HÄMEENKYRÖN KUNTA 1 HÄMEENKYRÖN KUNTA KORTTELIEN 65, 66 JA 68 ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireilletulo: 30.3.2009 versio: 15.8.2011 HÄMEENKYRÖN KUNTA 2 Suunnittelualueen
SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012
J O K I O I N E N SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN
ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa ( MRL 63 ja 64 ) esitetään
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-
Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite 42 / Ymp.ltk 27.8.2013 / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi
A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään
Korttelin 4001 asemakaava
Korttelin 4001 asemakaava Kiteen kaupunki 25.10.2017 2 (6) 25.10.2017 Korttelin 4001 asemakaava SISÄLTÖ SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS JA RAJAUS... 3 SELVITYKSET...
KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus
JOUTSA SIIKANIEMI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.6.2017 SISÄLLYSLUETTELO Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus 1. Sijainti ja nykytilanne 2. Suunnittelutehtävän
TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE
JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA
JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.09.2016 Ote rantaosayleiskaavasta, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. Sijainti ja nykytilanne
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
INKOON KUNTA Södra Sådö Ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) 20.11.2013 1/8 SISÄLLYS Suunnittelun lähtökohdat 1. Suunnittelualue ja hankkeen tausta 2. Suunnittelun tavoite
Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty
SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.11.2008 päivitetty 10.12.2008, 20.02.2009 SIPOON KUNTA KEHITYS-
Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella
JOUTSA RIESKALANTIE RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kotikallio 172-402-6-34 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITTELMA Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO
Hämeenkyrön kunta. Kyröskosken sahan alueen asemakaava
7.3.2011 Hämeenkyrön kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Sisältö 1 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3 1.1 Suunnittelualue ja sen vaikutusalue 3 1.2 Suunnittelutehtävän määrittely ja tavoitteet 3 1.3
KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN
Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS 29.10.2012 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 2 3. LAADITUT SELVITYKSET JA AIEMMAT SUUNNITELMAT... 2 3.1. VALTAKUNNALLISET
Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA RUSKON KUNTA Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21831 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (9)
A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi OAS A (5) D/678/
OAS A-2702 1 (5) A-2702 Asemakaavan muutos 6.3.2017 Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti Lahti.fi OAS A-2702 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
ORIMATTILAN KAUPUNKI KIRVUNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA
hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI KIRVUNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin (03) 888
FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376
FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) HANGON KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63, 64 ) 1 PERUSTIEDOT KAAVAN NIMI: KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA KAAVA-ALUE: Kaava-alue
Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)
KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015 LAPPAJÄRVEN KUNTA Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain
Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)
1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta
Outlet-kylän asemakaava
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HUMPPILAN KUNTA Outlet-kylän asemakaava 20.6.2013, 3.2.2014, tark. FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P22086 1 (8) Sisällysluettelo Outlet-kylän asemakaava... 2 1 Suunnittelualue...
SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen
LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131. Suunnittelun lähtökohdat, tehdyt selvitykset ja aiemmat suunnitelmat
1 LAPUAN KAUPUNKI LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131 Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131. Suunnittelualue
PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.9.2014 LAPPAJÄRVEN KUNTA Rovastilan asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 23.12.2015 Yleistä
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue
OAS A-2707 1 (7) A-2707 Asemakaava 25.10.2017 Orvokkitie 7, Nikkilä Lahti.fi OAS A-2707 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava A-2707 (Orvokkitie
T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
RAAHEN KAUPUNKI T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S Akm 221 KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Raahen kaupungin 37. kaupunginosan korttelit 3702 ja 3713 sekä niihin liittyvät
LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI HULHAVANAHON, ISO-SYÖTTEEN JA LUOKKAVAARAN ASEMA- KAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.10.2010 Ote ajantasa-asemakaavasta. Asemakaavan muutosalue sijaitsee
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu
JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta
Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI
Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava
Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014
A D/3667/ /2015 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2647 (Johtokatu 28, Tapsikadun pää) ALOITE Asemakaavan muutos laaditaan Lahden kaupungin aloitteesta.
IVALON ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS; ETELÄPÄÄ
IVALON ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS; ETELÄPÄÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 15.5.2012, 30.4.2013 Yleistä osallistumis- ja
Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
H A N G O N K A U P U N K I Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.1.2013 / 6.3.2013 / 27.3.2013/ 31.1.2014/
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-
Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite 4 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,
ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Markku Mattila ja Johanna Salminen ovat
tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
8.8.2007 tark. 11.1.2010 Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.1.2010 1 TEHTÄVÄN KUVAUS ESIPUHE Niinniemen alueen asemakaavoitus käynnistyi virallisesti
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.
kuva Ida Fasching 2014 Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS YMPÄRISTÖTOIMEN KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-
Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.2.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)
KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 403. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen
INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-
Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58)
LIEKSAN KAUPUNKI Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58) Kuva 1. Kaavamuutoksen tarkastelualue Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen
Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 44. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.11.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: HIMOSLEHTELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 40. kaupunginosan katu-
INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80
INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
K y r ö n t i e 3 5 a s e m a k a a v a. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
K y r ö n t i e 3 5 a s e m a k a a v a Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: 3.2.2016 Päivitetty: 1.6.2016 Diaari nro: AKAA: 621/2015 S i s ä l l y s 1. Suunnittelualue...
ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, 2. VAIHE
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, 2. VAIHE ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Kokkolan kaupungin kaavoituspalvelut
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka
, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa
KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012
V I R R A T KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY.
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS)
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto 13.7.2016 2 (6) Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)
Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Iso-Syöte, Asemakaavan muutos korttelissa 55 a-b OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2017 Ote ajantasa-asemakaavasta. Asemakaavan muutosalue sijaitsee Syötteen hiihto- ja laskettelukeskuksessa.
HÄMEENKYRÖN KYRÖSKOSKEN ETELÄNTIEN ITÄPÄÄN ASEMAKAAVANMUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
HÄMEENKYRÖN KUNTA HÄMEENKYRÖN KYRÖSKOSKEN ETELÄNTIEN ITÄPÄÄN ASEMAKAAVANMUUTOS Vireilletulo: xx.xx.xxxx Versio: 11.6.2015, AK Anttila HÄMEENKYRÖN KUNTA 2 Suunnittelualueen sijainti Suunnittelualueen likimääräinen
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA
TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS)
KALLIOMÄEN RANTA-ASEMAKAAVA
PÄLKÄNEEN KUNTA KALLIOMÄEN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE KIINTEISTÖÄ KALLIOMÄKI 635-432-3-108 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 02.10.2015 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-
KESKUSTAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS VAALANKURKUN ETELÄPUO- LELLE
KESKUSTAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS VAALANKURKUN ETELÄPUO- LELLE Suunnittelualueen sijainti ja rajaus Suunnittelualue sijoittuu Vaalan keskustaajaman lounaispuolelle, Oulujärven länsirannalle Oulujoen suulle
NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098
1 NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Asemakaava laaditaan yksityisen anomuksesta. Suunnittelualue Suunnittelualue
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI
1 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 63 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:
Suunnittelualue. Nykytilanne. SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Muronkulman ranta-asemakaavan muutos
SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Muronkulman ranta-asemakaavan muutos Säkylän keskustan luoteispuolelle laaditaan ranta-asemakaavan luonnos kiinteistöille 738-401-17-4 ja
ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
päivitetty 1.6.2015 hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin
A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala
OAS A-2685 1 (5) A-2685 Asemakaava ja asemakaavan muutos 8.5.2017 Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä Lahti.fi OAS A-2685 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma