Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset 2016"

Transkriptio

1 Koulutus 207 Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset 20 Oppilaitosten määrä laski edelleen, perust aiempaa suurempia Tilastokeskuksen tuksen järjestäjärekisterin ja oppilaitosrekisterin tietojen mukaan vuoden 20 lopussa oli toiminnassa 737 aktiivista tuksen järjestäjää ja oppilaitosta, joissa opiskeli yhteensä,85 miljoonaa opiskelijaa. Perusja oli toiminnassa kappaletta, joista alle 00 oppilaan ja oli 789 kappaletta. Perusjen määrä on kymmenessä vuodessa vähentynyt 24 prosenttia. Perusjen lukumäärä mitattuna oppilasmäärän mukaan Perusja oli toiminnassa ja niissä opiskeli yhteensä oppilasta. Perusasteen erityisja oli 75 ja niissä oli oppilasta. Perusja ja perusasteen erityisja lakkautettiin tai yhdistettiin toiseen oppilaitokseen 72. Näistä alle 20 oppilaan oppilaitoksia oli 0, oppilaan oppilaitoksia 7 ja vähintään 50 oppilaan oppilaitoksia 35. Eniten perusja ja perusasteen erityisja lakkautettiin EteläPohjanmaan maakunnassa. Helsinki Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.

2 Peruslaiset opiskelevat aiempaa suuremmissa oppilaitoksissa. Kymmenessä vuodessa alle 00 oppilaan perusjen määrä on vähentynyt 43 prosentilla, kun taas yli 500 oppilaan perusjen määrä on kasvanut 54 prosentilla. Vuonna 2007 yli 500 oppilaan perusja oli 5 kappaletta, kun taas vuonna 20 vastaava luku oli 233 kappaletta. Yli 500 oppilaan perusjen osuus kaikista perusista on kymmenessä vuodessa kasvanut 0 prosenttiyksikköä. Koululaitoksen oppilaitokset ja opiskelijamäärät oppilaitostyypin mukaan 20 Oppilaitostyyppi Perust 2 Perusasteen erityist 5 Lukiot 9 Perus ja lukioasteen t 2 Ammatilliset oppilaitokset 22 Ammatilliset erityisoppilaitokset 23 Ammatilliset erikoisoppilaitokset 24 Ammatilliset aikuistuskeskukset 28 Palo,poliisi ja vartiontialan opp. 29 Sotilasalan ammatilliset oppilaitokset 4 Ammattikorkeat 42 Yliopistot 43 Sotilaskorkeat Musiikkioppilaitokset 2 Liikunnan tuskeskukset 3 Kansanopistot 4 Kansalaisopistot 5 Opintokeskukset Kesäyliopistot 99 Muut oppilaitokset Yhteensä Oppilaitoksia Muutos edellisestä vuodesta ) Opiskelijoita 2) ) Tarkempi muutos on kuvattu liitetaulukossa. Koululaitoksen oppilaitoksiin tehdyt muutokset edellisestä vuodesta oppilaitostyypin mukaan 20. 2) Opiskelijamäärätieto on pääsääntöisesti tilanteen mukainen ja se sisältää oppilaitostyyppiin kuuluvien oppilaitosten kaikkien opiskelijoiden määrän tusasteesta riippumatta. Lukiotuksen, ammattikorkeatuksen, yliopistotuksen sekä ammatillisen tuksen tiedot ovat ennakkotietoja. Koulutuksen järjestäjiä oli vähemmän kuin vuonna 205. Koulutuksen järjestäjistä 4 prosenttia oli kuntia tai kuntayhtymiä, prosenttia valtion yksiköitä ja 45 prosenttia yksityisiä. Loput 3 prosenttia tuksen järjestäjistä toimi Ahvenanmaan maakunnassa. Vuonna 20 tuksen järjestäjärekisteriin lisättiin uusi tuksen järjestäjä. Oppilaitoksia oli 88 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Vuoden 20 ennakkotietojen perusteella tutkintotavoitteisessa tuksessa opiskeli,29 miljoonaa opiskelijaa. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen tustilastoihin. Aiheeseen liittyviä tietoja julkaistaan Tilastokeskuksen oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot, esi ja perusopetus, lukiotus, ammatillinen tus, ammattikorkeatus, yliopistotus ja oppilaitosten aikuistus tilastojen internetsivuilla. 2

3 Sisällys Taulukot Liitetaulukot Liitetaulukko. Koululaitoksen oppilaitoksiin tehdyt muutokset edellisestä vuodesta oppilaitostyypin mukaan Liitetaulukko 2. Lakkautetut oppilaitokset 20 oppilaitostyypin ja sijaintimaakunnan mukaan...5 Liitetaulukko 3. Oppilaitosrekisteriin lisätyt laitoksen oppilaitokset Liitetaulukko 4. Toiseen oppilaitokseen yhdistyneet oppilaitokset 20 oppilaitostyypin ja sijaintimaakunnan mukaan...7 Liitetaulukko 5. Tutkintotavoitteisen tuksen opiskelijat tussektoreittain 205 ja Laatuseloste: Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset...9 3

4 Liitetaulukot Liitetaulukko. Koululaitoksen oppilaitoksiin tehdyt muutokset edellisestä vuodesta oppilaitostyypin mukaan 20 Oppilaitostyyppi Perust 2 Perusasteen erityist 5 Lukiot 9 Perus ja lukioasteen t 2 Ammatilliset oppilaitokset 22 Ammatilliset erityisoppilaitokset 23 Ammatilliset erikoisoppilaitokset 24 Ammatilliset aikuistuskeskukset 28 Palo,poliisi ja vartiontialan opp. 29 Sotilasalan ammatilliset oppilaitokset 4 Ammattikorkeat 42 Yliopistot 43 Sotilaskorkeat Musiikkioppilaitokset 2 Liikunnan tuskeskukset 3 Kansanopistot 4 Kansalaisopistot 5 Opintokeskukset Kesäyliopistot 99 Muut oppilaitokset Yhteensä Oppilaitoksia Muutos yhteensä Uusia Lakkautettuja Yhdistyneitä Ei toiminnassa Uudelleen toiminnassa ) Opiskelijamäärätieto on pääsääntöisesti tilanteen mukainen ja se sisältää oppilaitostyyppiin kuuluvien oppilaitosten kaikkien opiskelijoiden määrän tusasteesta riippumatta. 2) Lukiotuksen, ammattikorkeatuksen, yliopistotuksen sekä ammatillisen tuksen tiedot ovat ennakkotietoja Opiskelijoita )

5 Liitetaulukko 2. Lakkautetut oppilaitokset 20 oppilaitostyypin ja sijaintimaakunnan mukaan Oppilaitostyyppi Maakunta Kunta Oppilaitos Opiskelijoita 205 Perust VarsinaisSuomi Somero Ollilan Terttilän 2 Satakunta Eura Sorkkisten 4 Kokemäki Korkeaojan Peipohjan 27 Ulvila Suosmeren 43 KantaHäme Hattula Hurttalan 37 Pirkanmaa Hämeenkyrö 0588 Kaipion 45 Sastamala 089 Keikyän 38 PäijätHäme Orimattila 094 Karkkulan Mallusjoen Tietävälän 5 EteläSavo Pieksämäki 0232 Peiposjärven 29 PohjoisSavo Kaavi 0475 Kortteisen Luikonlahden 35 KeskiSuomi Luhanka 02 Kirkonkylän Äänekoski 0358 Koulunmäen Mämmen Keskus 533 EteläPohjanmaa Kauhava 0584 Ylikylän 0 Seinäjoki 0934 Kihniän Isokylän Kitinojan 39 Vimpeli Sääksjärven 24 Ähtäri Inhankosken 20 Pohjanmaa Korsholm 0788 Södra Vallgrund skola 2 Vaasa 0338 Teeriniemen Asevelikylän Palosaaren 99 PohjoisPohjanmaa Pudasjärvi 0445 Rimminkankaan Aittojärven perus Kurenalan 2 Kainuu Suomussalmi 0343 Taivalalasen 70 Lappi Keminmaa Liedakkalan 35 Pello 047 Turtolan 5 Rovaniemi Oikaraisen 27 Simo Ylikärpän 2 Perusasteen erityist Satakunta Kokemäki Pori 0382 Forsbyn 0387 Lastun KantaHäme Janakkala 0397 Myllynkulman 8 PohjoisSavo Juankoski 0380 Törmän erityis EteläPohjanmaa Kauhava 0348 Pihlajapuiston 5 Lukiot Satakunta Pori 0094 LänsiPorin lukio 257 KeskiSuomi Jämsä 0020 Jämsänkosken lukio 2 KeskiPohjanmaa Kokkola Lucina Hagmanin lukio 45 Lappi Rovaniemi Muurolan lukio Ammatilliset aikuistuskeskukset PohjoisPohjanmaa Raahe 0582 Raahen amm.aikuistuskesk. 20 5

6 Liitetaulukko 3. Oppilaitosrekisteriin lisätyt laitoksen oppilaitokset 20 Oppilaitostyyppi Maakunta Kunta Oppilaitos Perust Uusimaa Helsinki Kalasataman peruskolu Lohja Ojaniityn Vantaa 0385 Aurinkokiven KantaHäme Hattula 0384 Juteinikeskus PäijätHäme Orimattila Järvikunnan KeskiSuomi Äänekoski Koulunmäen yhtenäis PohjoisPohjanmaa Pudasjärvi Pudasjärven hirsikampus Kainuu Kajaani Soidinsuon Seminaarin 5 Lukiot KeskiPohjanmaa Kokkola 005 Kokkolan suomalainen lukio 00 Kokkolan aikuislukio

7 Liitetaulukko 4. Toiseen oppilaitokseen yhdistyneet oppilaitokset 20 oppilaitostyypin ja sijaintimaakunnan mukaan Oppilaitostyyppi Perust 2 Perusasteen erityist 5 Lukiot Maakunta Uusimaa VarsinaisSuomi Pirkanmaa Kymenlaakso EteläKarjala EteläSavo Kunta Helsinki Järvenpää Lohja Pargas Salo Urjala Kotka Kouvola Rautjärvi PohjoisPohjanmaa Siikajoki Kainuu VarsinaisSuomi Pohjanmaa Oppilaitos Eläintarhan alaasteen Myllypuron alaasteen 0329 Pelimannin alaasteen LänsiPasilan alaasteen 0357 Kotinummen alaasteen Töyrynummen alaasteen 033 Soinisen 0358 Vihtakadun 0804 Oinolan Våno skola Marian Kirkonkylän 024 Tiutisen 0377 Kartano Oppilaitos, johon yhdistynyt Alppilan yläasteen Myllypuron yläasteen Kannelmäen perus Alppilan yläasteen 0303 YläMalmin perus Suutarilan yläasteen Pukinmäen perus 0805 Harjulan NummiPusulan 0502 Skräbböle skola Yhdistyneessä oppilaitoksessa opiskelijoita Armfeltin Huhdin 035 Hakalan Elimäen yläaste 0734 Kivijärven 0729 Simpeleen yhteis Savonlinna 072 Kirkonkylän Kajaani Salo Vaasa Vasa PohjoisPohjanmaa Reisjärvi Uusimaa KantaHäme Pirkanmaa Vantaa Riihimäki Sastamala 0393 Ruukin Pietari Brahen 0759 Kerimäen ylä 0387 Ruukin ylä Hauholan Meritalon Keskustan 0345 Köpingin harjaantumis 034 Mussor skola 0887 Kisatien (erityis) Vantaan aikuislukio 0057 Riihimäen aikuislukio 0039 Äetsän Sarkialukio 005 Mouhijärven lukio 094 Tervajoen Haga skola 0377 Kisatien (yläaste) Tikkurilan lukio Riihimäen lukio Vammalan lukio Vammalan lukio

8 2 Ammatilliset oppilaitokset 24 Ammatilliset aikuistuskeskukset 3 Kansanopistot 4 Kansalaisopistot VarsinaisSuomi VarsinaisSuomi EteläPohjanmaa Uusimaa EteläSavo EteläPohjanmaa Mynämäki Naantali Raisio Salo Kurikka Ruokolahti Ylöjärvi 083 Mynämäen käsija taidet.opisto 0379 Naantalin ammattiopisto 025 Raision kauppaopisto Salon seudun aikuisopisto 005 JAKK 03 Jaakkiman kristillinen opisto 09 Voionmaan opisto 0094 Raision ammattiopisto 0094 Raision ammattiopisto 0094 Raision ammattiopisto 0057 Salon seudun ammattiopisto 00 Sedu Aikuistus, liikel. 02 Lutheropisto Kiljavan opisto 32 Savonlinna Puruvesiopisto 024 Linnalan opisto 700 Kurikka 0220 Jalasjärven kansalaiopisto Kurikan kansalaisopisto 800 Liitetaulukko 5. Tutkintotavoitteisen tuksen opiskelijat tussektoreittain 205 ja 20 Koulutussektorit Yhteensä Perusn esi, perus ja lisäopetus Aikuisten perus ja lisäopetus Lukiotus Ammatillinen tus Ammattikorkeatus Yliopistotus Opiskelijat 205 Opiskelijat 20 ) Muutos (%) ) Lukiotuksen, ammattikorkeatuksen, yliopistotuksen sekä ammatillisen tuksen tiedot ovat ennakkotietoja

9 Laatuseloste: Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset. Tilastotietojen relevanssi Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset tilastossa kuvataan julkisen viranomaisen valvoma tuksen järjestäjä ja oppilaitosverkko, niissä vuoden aikana tapahtuneet muutokset ja lisäksi oppilaitoksista osoiteja opiskelijamäärät. Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset luovat perustan tustilastoille. Koulutuksen järjestäjä ja oppilaitostunnus toimivat linkkinä muihin tuksen järjestäjä tai oppilaitostiedon sisältäviin aineistoihin. Koulutuksen järjestäjät ovat yleensä kuntia, kuntayhtymiä, yksityisiä yhteisöjä ja säätiöitä. Koulutustehtävä määritellään laissa (esimerkiksi perusopetus) tai opetushallinto/vastaava tekee päätöksen tustehtävästä tuksen järjestämis tai ylläpitämisluvassa. Pääasiassa näiden avulla Tilastokeskus ylläpitää tuksen järjestäjärekisteriä. Oppilaitosverkko tarkistetaan vuosittain tuksen järjestäjille suunnatun kyselyn avulla. Tilastossa esitetyt opiskelijamäärät pohjautuvat ammattikorkeajen ja yliopistojen osalta Tilastokeskuksen opiskelijaaineistoon ja muiden oppilaitosten osalta Tilastokeskuksen Oppilaitostason oppilaat ja opiskelijat lomakkeen tietoihin. Koulutuksen järjestäjiä kuvaavia tietoja ovat tuksen järjestäjätunnus, nimi, osoite, omistajatyyppi, toimiala ja aluetiedot. Oppilaitosta kuvaavia tietoja ovat oppilaitostunnus, oppilaitosta ylläpitävän tuksen järjestäjätunnus, oppilaitoksen nimi, osoite, oppilaitosrakennuksen karttakoordinaatit, oppilaitostyyppi, omistajatyyppi, opetuskieli, aluetiedot ja syyslukukauden opiskelijamäärä. Tilastolain (280/2004 muut 3/203) mukaan valtion tilastotoimen tehtävänä on huolehtia yhteiskuntaolojen ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta yleistä käyttöä varten. Laki Tilastokeskuksesta ( /48) osoittaa tehtävän kuuluvan Tilastokeskukselle. Tilastokeskuksen työjärjestyksen mukaan Väestö ja elinolotilastot tulosyksikkö tuottaa kyseisiä tilastoja mm. tuksesta. 2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset tilasto perustuu Tilastokeskuksen ylläpitämiin tuksen järjestäjärekisteriin sekä oppilaitosrekisteriin. Näitä päivitetään tuksen järjestäjiltä ja oppilaitoksilta kerätyillä tiedoilla sekä opetus ja kulttuuriministeriön tuksen järjestämis ja ylläpitäjälupien tiedoilla. Aineistot ovat kokonaisaineistoja. 3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus Tilastotuotannon käsittelyprosessin aikana tilaston perustana olevien tietojen korkea laatu varmistetaan useiden erilaisten tilastollisten tarkistusohjelmien avulla, tiedonantajille tehdyillä lisäkyselyillä sekä vertailuilla aiempiin vastaaviin tilastoihin ja muihin tietolähteisiin. 4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikeaaikaisuus Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset tilasto ilmestyy vuosittain. Tiedot ilmestyvät noin 7 viikkoa viiteajankohdan jälkeen. Opiskelijamäärätiedot ovat perusja lukuun ottamatta ennakkotietoja. 5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys Tilastosta julkaistaan tietoja Tilastokeskuksen Internetsivuilla. Tarkempia tietoja voi kysellä myös suoraan Koulutustilastotvastuualueelta, jossa tilasto laaditaan. Oppilaitosrekisterin aineistoista voidaan tuottaa asiakkaiden toivomusten mukaisia maksullisia tilastoja, taulukoita, oppilaitoksen sijaintia kuvaavia karttoja ja erityisselvityksiä. Lisää tietoa tilastossa käytetyistä käsitteistä löytyy Tilastokeskuksen käsitetietokannasta. Tilastoissa käytetyt luokitukset löytyvät Tilastokeskuksen Internetsivuilta sekä painetuista luokituskäsikirjoista. 9

10 . Tilastojen vertailukelpoisuus Oppilaitoksettilaston laadinta on aloitettu vuonna 97. Tiedot ovat vertailukelpoisia vuodesta 999 lähtien oppilaitostyyppiluokituksen muuttumisen vuoksi. Oppilaitostyyppiluokitus muutettiin uuden lainsäädännön vuoksi tuona vuonna. Koulutuksen järjestäjärekisterin ylläpito on aloitettu vuonna Selkeys ja eheys/yhtenäisyys Tilastokeskus pyrkii käyttämään kaikissa oppilaitosta kuvaavissa aineistoissa antamaansa oppilaitostunnusta sekä tuksen järjestäjän tunnuksena yritys ja yhteisötunnusta. 0

11 Koulutus 207 Lisätietoja Mika Witting Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma Lähde: Koulutustilastot.Tilastokeskus Asiakaspalaute: Tietopalvelu ja viestintä, Tilastokeskus puh ISSN = Suomen virallinen tilasto ISSN (pdf) Julkaisutilaukset, Edita Publishing Oy puh asiakaspalvelu.publishing@edita.fi

Esi- ja peruskouluopetus 2013

Esi- ja peruskouluopetus 2013 Koulutus 2013 Esi- ja peruskouluopetus 2013 Peruskouluissa 540 500 oppilasta vuonna 2013 Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli 540 500 oppilasta vuonna 2013. Peruskoulun oppilasmäärä kasvoi edellisestä

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2011

Ammattikorkeakoulukoulutus 2011 Koulutus 2012 Ammattikorkeakoulukoulutus 2011 Ammattikorkeakoulututkinnot Ammattikorkeakouluissa suoritettiin 22 900 tutkintoa vuonna 2011 Tilastokeskuksen mukaan ammattikorkeakouluissa suoritettiin 22

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman Koulutus 2015 Lukiokoulutus 2014 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2014 yhteensä 103 900 opiskelijaa. Opiskelijamäärä

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset 2018

Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset 2018 Koulutus 209 Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset 208 Oppilaitosten määrä laski edelleen, yhtenäisjen määrä jatkoi kasvuaan Tilastokeskuksen tuksen järjestäjärekisterin ja oppilaitosrekisterin tietojen

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2011

Yliopistokoulutus 2011 Koulutus 01 Yliopistokoulutus 011 Yliopistotutkinnon suorittaneet Yliopistoissa suoritettiin 8 500 tutkintoa vuonna 011 Tilastokeskuksen mukaan yliopistoissa suoritettiin vuonna 011 yhteensä 8 500 tutkintoa.

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2011

Yliopistokoulutus 2011 Koulutus 2012 Yliopistokoulutus 2011 Yliopistoopiskelijat Yliopistoissa 169 000 opiskelijaa vuonna 2011 Tilastokeskuksen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli vuonna 2011 169 000

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2012

Ammatillinen koulutus 2012 Koulutus 2013 Ammatillinen koulutus 2012 Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijat Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoita oli 132 600 vuonna

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen Koulutus 2013 Lukiokoulutus 2012 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2012 yhteensä 107 400 opiskelijaa. Opiskelijamäärä

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen Koulutus 2014 Lukiokoulutus 2013 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2013 yhteensä 105 900 opiskelijaa. Opiskelijamäärä

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2012

Ammattikorkeakoulukoulutus 2012 Koulutus 2013 Ammattikorkeakoulukoulutus 2012 Ammattikorkeakoulututkinnot Naiset suorittavat yli 60 prosenttia ammattikorkeakoulututkinnoista Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2012 ammattikorkeakouluissa

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2014

Ammattikorkeakoulukoulutus 2014 Koulutus 2014 Ammattikorkeakoulukoulutus 2014 Ammattikorkeakouluopiskelijat Ammattikorkeakouluissa 138 700 opiskelijaa Tilastokeskuksen mukaan ammattikorkeakouluissa oli 138 700 opiskelijaa vuonna 2014.

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2013

Ammattikorkeakoulukoulutus 2013 Koulutus 2013 Ammattikorkeakoulukoulutus 2013 Ammattikorkeakouluopiskelijat Ammattikorkeakoulujen uusien opiskelijoiden määrä väheni Tilastokeskuksen mukaan jen tutkintoon johtavan koulutuksen uusien opiskelijoiden

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset 2017

Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset 2017 Koulutus 2018 Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset 2017 Perusja toiminnassa 2 300 kappaletta, yhtenäisjen osuus kasvussa Tilastokeskuksen tuksen järjestäjärekisterin ja oppilaitosrekisterin tietojen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2010

Ammattikorkeakoulukoulutus 2010 Koulutus 2011 Ammattikorkeakoulukoulutus 2010 Ammattikorkeakouluissa suoritettiin 21 900 tutkintoa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan ammattikorkeakouluissa suoritettiin 21 900 tutkintoa vuonna 2010.

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2010

Ammattikorkeakoulukoulutus 2010 Koulutus 2010 Ammattikorkeakoulukoulutus 2010 Ammattikorkeakouluopiskelijat Ammattikorkeakouluissa 138 900 opiskelijaa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan jen tutkintoon johtavassa koulutuksessa opiskeli

Lisätiedot

Esi- ja peruskouluopetus 2016

Esi- ja peruskouluopetus 2016 Koulutus 06 Esi- ja peruskouluopetus 06 Peruskouluissa 550 00 oppilasta vuonna 06 Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli 550 00 oppilasta vuonna 06. Peruskoulun oppilasmäärä kasvoi edellisestä vuodesta

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2009

Ammatillinen koulutus 2009 Koulutus 2010 Ammatillinen koulutus 2009 Oppisopimuskoulutuksen opiskelijat ja tutkinnon suorittaneet Oppisopimuskoulutuksessa 66 000 osallistujaa vuonna 2009 Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteiseen

Lisätiedot

Esi- ja peruskouluopetus 2012

Esi- ja peruskouluopetus 2012 Koulutus 202 Esi- ja peruskouluopetus 202 Peruskouluissa 539 500 oppilasta vuonna 202 Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli 539 500 oppilasta vuonna 202. Peruskoulun oppilasmäärä väheni edellisestä

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2010

Ammatillinen koulutus 2010 Koulutus 2011 Ammatillinen koulutus 2010 Oppisopimuskoulutuksen opiskelijat ja tutkinnon suorittaneet Oppisopimuskoulutuksessa 59 700 osallistujaa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteiseen

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2012

Yliopistokoulutus 2012 Koulutus 2013 Yliopistokoulutus 2012 Yliopistoopiskelijat Yliopistoissa 169 000 opiskelijaa vuonna 2012 Tilastokeskuksen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli vuonna 2012 169 000

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2009

Ammattikorkeakoulukoulutus 2009 Koulutus 2010 Ammattikorkeakoulukoulutus 2009 Ammattikorkeakouluissa suoritettiin 000 tutkintoa vuonna 2009 Tilastokeskuksen mukaan ammattikorkeakouluissa suoritettiin 000 tutkintoa vuonna 2009. Määrä

Lisätiedot

Esi- ja peruskouluopetus 2018

Esi- ja peruskouluopetus 2018 Koulutus 218 Esi- ja peruskouluopetus 218 Peruskouluissa 56 5 oppilasta vuonna 218 Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli 56 5 oppilasta vuonna 218. Peruskoulun oppilasmäärä kasvoi edellisestä vuodesta,7

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2010

Yliopistokoulutus 2010 Koulutus 2011 Yliopistokoulutus 2010 Yliopistoissa 169 400 opiskelijaa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli vuonna 2010 169 400 opiskelijaa. Opiskelijamäärä

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2014

Yliopistokoulutus 2014 Koulutus 25 Yliopistokoulutus 2 Yliopistojen opiskelijamäärä väheni ja tutkintojen määrä kasvoi vuonna 2 Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen Koulutus 2010 Lukiokoulutus 2009 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2009 yhteensä 112 100 opiskelijaa. Opiskelijamäärä

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2009

Ammatillinen koulutus 2009 Koulutus 2010 Ammatillinen koulutus 2009 Opetussuunnitelmaperusteinen ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoita oli 131 200 vuonna 2009 Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman Koulutus 2017 Lukiokoulutus 2016 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2016 yhteensä 103 600 opiskelijaa.

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä kasvoi hieman

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä kasvoi hieman Koulutus 2018 Lukiokoulutus 2017 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä kasvoi hieman Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2017 yhteensä 103 800 opiskelijaa.

Lisätiedot

Kaksi kolmesta alakoululaisesta opiskelee englantia

Kaksi kolmesta alakoululaisesta opiskelee englantia Koulutus 216 Ainevalinnat 215 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Kaksi kolmesta alakoululaisesta opiskelee englantia Tilastokeskuksen mukaan englanti oli syyslukukaudella 215 yleisimmin opiskeltu vieras

Lisätiedot

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2013

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2013 Koulutus 2015 Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2013 Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijamäärä 1,27 miljoonaa Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijoiden kokonaismäärä

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2011

Ammatillinen koulutus 2011 Koulutus 2012 Ammatillinen koulutus 2011 Oppisopimuskoulutuksen opiskelijat ja tutkinnon suorittaneet Oppisopimuskoulutuksessa 56 900 osallistujaa vuonna 2011 Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteiseen

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman Koulutus 2019 Lukiokoulutus 2018 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2018 103 400 opiskelijaa.

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä lähes ennallaan

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä lähes ennallaan Koulutus 2016 Lukiokoulutus 2015 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä lähes ennallaan Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2015 104 100 opiskelijaa.

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2009

Yliopistokoulutus 2009 Koulutus 2010 Yliopistokoulutus 2009 Yliopistoissa suoritettiin 23 800 tutkintoa vuonna 2009 Tilastokeskuksen mukaan yliopistoissa suoritettiin vuonna 2009 yhteensä 23 800 tutkintoa. Suoritettujen tutkintojen

Lisätiedot

Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia

Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Koulutus 18 Ainevalinnat 18 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Tilastokeskuksen mukaan englanti oli peruskouluissa yleisimmin opiskeltu vieras kieli syyslukukaudella

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2012

Ammatillinen koulutus 2012 Koulutus 2013 Ammatillinen koulutus 2012 Näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen opiskelijat ja tutkinnon suorittaneet Näyttötutkintoon valmistavissa koulutuksissa 88 400 osallistujaa vuonna 2012 Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2010

Ammatillinen koulutus 2010 Koulutus 2011 Ammatillinen koulutus 2010 Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneet Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneita

Lisätiedot

Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia

Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Koulutus 217 Ainevalinnat 216 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Korjattu 286217 Korjatut kohdat on merkitty punaisella Tilastokeskuksen mukaan englanti

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2012

Ammattikorkeakoulukoulutus 2012 Koulutus 2012 Ammattikorkeakoulukoulutus 2012 Ammattikorkeakouluopiskelijat Ammattikorkeakouluissa 139 900 opiskelijaa vuonna 2012 Tilastokeskuksen mukaan jen tutkintoon johtavassa koulutuksessa opiskeli

Lisätiedot

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2015

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2015 Koulutus 2016 Oppilaitosten aikuiskoulutus 2015 Avoimen ammattikorkeakouluopetuksen suosio jatkoi kasvuaan vuonna 2015 Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan avoimen ammattikorkeakouluopetuksen antaminen

Lisätiedot

Venäjää opiskelevien peruskoululaisten osuus kasvanut

Venäjää opiskelevien peruskoululaisten osuus kasvanut Koulutus 215 Ainevalinnat 214 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat ä opiskelevien peruskoululaisten osuus kasvanut Tilastokeskuksen mukaan venäjää opiskelleiden osuus peruskoulun 1-6 oppilaista oli,2 prosenttiyksikköä

Lisätiedot

Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia

Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Koulutus 23 Ainevalinnat 22 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Tilastokeskuksen mukaan englanti oli syyslukukaudella 22 yleisimmin opiskeltu vieras kieli

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2011

Ammatillinen koulutus 2011 Koulutus 2012 Ammatillinen koulutus 2011 Opetussuunnitelmaperusteinen ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoita oli 133 800 vuonna 2011 Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2014

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2014 Koulutus 2015 Oppilaitosten aikuiskoulutus 2014 Tutkintoon johtamattomassa aikuiskoulutuksessa annettiin opetusta 6 miljoonaa tuntia 2014 Tilastokeskuksen oppilaitoksilta keräämien tietojen mukaan oppilaitosten

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2012

Ammatillinen koulutus 2012 Koulutus 2013 Ammatillinen koulutus 2012 Oppisopimuskoulutuksen opiskelijat ja tutkinnon suorittaneet Oppisopimuskoulutuksessa 55 600 osallistujaa vuonna 2012 Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteiseen

Lisätiedot

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2011

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2011 Koulutus 2012 Oppilaitosten aikuiskoulutus 2011 Oppilaitosten tutkintoon johtamattomassa aikuiskoulutuksessa 2,2 miljoonaa osallistujaa vuonna 2011 Tilastokeskuksen oppilaitoksilta keräämien tietojen mukaan

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2015

Ammattikorkeakoulukoulutus 2015 Koulutus 2016 Ammattikorkeakoulukoulutus 2015 Ammattikorkeakoulujen opiskelija- ja tutkintomäärät kasvussa Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vuonna 2015 ammattikorkeakoulututkintoon johtavassa

Lisätiedot

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2016

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2016 Koulutus 2017 Oppilaitosten aikuiskoulutus 2016 Avoimen ammattikorkeakouluopetuksen tunnit vähenivät, mutta osallistujamäärä jatkoi kasvuaan vuonna 2016 Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan avoimen

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2014

Ammatillinen koulutus 2014 Koulutus 2015 Ammatillinen 2014 Ammatillisessa koulutuksessa 120 700 uutta opiskelijaa vuonna 2014 Tilastokeskuksen tilastojen mukaan tutkintoon johtavassa ammatillisessa koulutuksessa opiskeli kalenterivuoden

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2011

Ammatillinen koulutus 2011 Koulutus 2012 Ammatillinen koulutus 2011 Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneet Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneita

Lisätiedot

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2012

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2012 Koulutus 2013 Oppilaitosten aikuiskoulutus 2012 Oppilaitosten tutkintoon johtamattomassa aikuiskoulutuksessa 2,2 miljoonaa osallistujaa vuonna 2012 Tilastokeskuksen oppilaitoksilta keräämien tietojen mukaan

Lisätiedot

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2017

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2017 Koulutus 2018 Oppilaitosten aikuiskoulutus 2017 Oppilaitosten tutkintoon johtamaton aikuiskoulutus väheni vuonna 2017 Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan oppilaitosten tutkintoon johtamattoman koulutuksen

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2013

Ammatillinen koulutus 2013 Koulutus 2014 Ammatillinen 2013 Ammatillisessa koulutuksessa 313 600 opiskelijaa vuonna 2013 Tilastokeskuksen tilastojen mukaan tutkintoon johtavassa ammatillisessa koulutuksessa opiskeli kalenterivuoden

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 2013

Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 2013 Koulutus Ainevalinnat Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat Tilastokeskuksen mukaan lähes kaikki keväällä lukion koko oppimäärän suorittaneet olivat opiskelleet

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 2017

Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 2017 Koulutus 17 Ainevalinnat 17 Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 17 Tilastokeskuksen mukaan lähes kaikki keväällä 17 lukion koko oppimäärän suorittaneet

Lisätiedot

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2013

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2013 Koulutus 2014 Oppilaitosten aikuiskoulutus 2013 Oppilaitosten tutkintoon johtamattomassa aikuiskoulutuksessa 2,2 miljoonaa osallistujaa vuonna 2013 Tilastokeskuksen oppilaitoksilta keräämien tietojen mukaan

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset 2013

Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset 2013 Koulutus 204 Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset 203 Oppilaitosten määrä väheni edelleen, perusja 67 edellisvuotta vähemmän Tilastokeskuksen tuksen järjestäjärekisterin ja oppilaitosrekisterin tietojen

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset 2012

Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset 2012 Koulutus 2013 Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset 2012 Perusja 81 edellisvuotta vähemmän, lakkautuksia eniten Uudenmaan maakunnassa Tilastokeskuksen tuksen järjestäjärekisterin ja oppilaitosrekisterin

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset 2014

Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset 2014 Koulutus 205 Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset 204 Oppilaitosten määrä laski edelleen, lakkautuksia eniten Pirkanmaalla Tilastokeskuksen tuksen järjestäjärekisterin ja oppilaitosrekisterin tietojen

Lisätiedot

Opiskelijoiden työssäkäynti 2014

Opiskelijoiden työssäkäynti 2014 Koulutus 206 Opiskelijoiden työssäkäynti 204 Työssäkäyvien opiskelijoiden määrä väheni edelleen Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan työssäkäyvien opiskelijoiden osuus väheni vajaa kaksi prosenttiyksikköä

Lisätiedot

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2009

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2009 Koulutus 2010 Oppilaitosten aikuiskoulutus 2009 Oppilaitosten tutkintoon johtamattomassa aikuiskoulutuksessa 2,3 miljoonaa osallistujaa vuonna 2009 Tilastokeskuksen oppilaitoksilta keräämien tietojen mukaan

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2013

Ammattikorkeakoulukoulutus 2013 Koulutus 2014 Ammattikorkeakoulukoulutus 2013 Ammattikorkeakoulututkinnot Ammattikorkeakoulututkintojen määrä kasvoi edelleen Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vuonna 2013 ammattikorkeakouluissa

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2016

Ammatillinen koulutus 2016 Koulutus 2017 Ammatillinen 2016 Ammatillisessa koulutuksessa 125 600 uutta opiskelijaa vuonna 2016 Tilastokeskuksen tilastojen mukaan tutkintoon johtavassa ammatillisessa koulutuksessa opiskeli kalenterivuoden

Lisätiedot

Opiskelijoiden työssäkäynti 2015

Opiskelijoiden työssäkäynti 2015 Koulutus 2017 Opiskelijoiden työssäkäynti 2015 Joka toinen opiskelija kävi opintojen ohella työssä Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan työssäkäyvien opiskelijoiden osuus väheni vajaan prosenttiyksikön

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2009

Ammatillinen koulutus 2009 Koulutus 2010 Ammatillinen koulutus 2009 Näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen opiskelijat ja/tai tutkinnon suorittaneet Näyttötutkintoon valmistavissa koulutuksissa 84 400 osallistujaa vuonna 2009

Lisätiedot

Opiskelijoiden työssäkäynti 2013

Opiskelijoiden työssäkäynti 2013 Koulutus 2015 Opiskelijoiden työssäkäynti 2013 Työssäkäyvien opiskelijoiden määrä väheni edelleen Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan työssäkäyvien opiskelijoiden osuus väheni vajaa kaksi prosenttiyksikköä

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2014

Ammattikorkeakoulukoulutus 2014 Koulutus 2015 Ammattikorkeakoulukoulutus 2014 Ammattikorkeakoulututkinnot Ylempien ammattikorkeakoulututkintojen määrä jatkoi kasvuaan Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vuonna 2014 ammattikorkeakouluissa

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset 2011

Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset 2011 Koulutus 202 Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset 20 Perusja 66 edellisvuotta vähemmän, oppilaitosten määrä laski alle 4 000:n Tilastokeskuksen tuksen järjestäjärekisterin ja oppilaitosrekisterin tietojen

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman Koulutus 2011 Lukiokoulutus 2010 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2010 yhteensä 111 800 opiskelijaa. Opiskelijamäärä

Lisätiedot

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2010

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2010 Koulutus 2011 Oppilaitosten aikuiskoulutus 2010 Oppilaitosten tutkintoon johtamattomassa aikuiskoulutuksessa 2,2 miljoonaa osallistujaa vuonna 2010 Tilastokeskuksen oppilaitoksilta keräämien tietojen mukaan

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2016

Ammattikorkeakoulukoulutus 2016 Koulutus 2017 Ammattikorkeakoulukoulutus 2016 Ylempään ammattikorkeatutkintoon johtava koulutus lisääntynyt Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vuonna 2016 ammattikorkeakoulututkintoon johtavassa

Lisätiedot

Ainevalinnat Peruskoulun oppilaiden kielivalinnat Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat

Ainevalinnat Peruskoulun oppilaiden kielivalinnat Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Koulutus 2 Ainevalinnat 2 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Peruskoulun oppilaiden kielivalinnat 2 Tilastokeskuksen mukaan englanti oli syyslukukaudella 2 yleisimmin opiskeltu kieli peruskoulun vuosiluokilla

Lisätiedot

Opiskelijoiden työssäkäynti 2011

Opiskelijoiden työssäkäynti 2011 Koulutus 013 Opiskelijoiden työssäkäynti 011 Yli puolet opiskelijoista kävi opintojen ohella töissä Tilastokeskuksen tietojen mukaan opiskelijoiden työssäkäynti oli yleisempää vuonna 011 kuin vuotta aiemmin.

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2015

Koulutukseen hakeutuminen 2015 Koulutus 2016 Koulutukseen hakeutuminen 2015 Uusista ylioppilaista lähes 70 prosenttia jäi koulutuksen ulkopuolelle Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vuoden 2015 uusista ylioppilaista 32 prosenttia

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2009

Ammatillinen koulutus 2009 Koulutus 2010 Ammatillinen koulutus 2009 Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneet Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneita

Lisätiedot

Ainevalinnat Peruskoulun oppilaiden kielivalinnat Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat

Ainevalinnat Peruskoulun oppilaiden kielivalinnat Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Koulutus Ainevalinnat 9 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Peruskoulun oppilaiden kielivalinnat 9 Tilastokeskuksen mukaan englanti oli syyslukukaudella 9 yleisimmin opiskeltu kieli peruskoulun vuosiluokilla

Lisätiedot

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2012

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2012 Koulutus 2013 Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2012 Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijamäärä 1,23 miljoonaa Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijoiden kokonaismäärä oli 1,23 miljoonaa

Lisätiedot

Koulutuksen talous 2013

Koulutuksen talous 2013 Koulutus 2015 Koulutuksen talous 2013 Koululaitoksen käyttömenot kasvoivat hieman vuonna 2013 Koululaitoksen käyttömenot kasvoivat Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2013 edelliseen vuoteen verrattuna 1,1

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2013

Yliopistokoulutus 2013 Koulutus 014 Yliopistokoulutus 013 Yliopistoopiskelijat Yliopistoissa 167 00 opiskelijaa vuonna 013 Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli 167 00

Lisätiedot

Opiskelijoiden työssäkäynti 2012

Opiskelijoiden työssäkäynti 2012 Koulutus 2014 Opiskelijoiden työssäkäynti 2012 Työssäkäyvien opiskelijoiden määrä väheni Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan työssäkäyvien opiskelijoiden määrä väheni 3 prosenttiyksikköä vuonna

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2009

Yliopistokoulutus 2009 Koulutus 2010 Yliopistokoulutus 2009 Yliopistoissa 16 500 opiskelijaa vuonna 2009 Korjattu 20.4.2010 klo 10. Korjattu luku on merkitty punaisella. Oli aiemmin 7 24. Tilastokeskuksen mukaan yliopistojen

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 2011

Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 2011 Koulutus Ainevalinnat Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat Tilastokeskuksen mukaan lähes kaikki keväällä lukion koko oppimäärän suorittaneet olivat opiskelleet

Lisätiedot

Opiskelijoiden työssäkäynti 2010

Opiskelijoiden työssäkäynti 2010 Koulutus 2012 Opiskelijoiden työssäkäynti 2010 Opiskelijoiden työssäkäynti yleisempää vuonna 2010 kuin vuotta aiemmin Tilastokeskuksen tietojen mukaan opiskelijoiden työssäkäynti oli yleisempää vuonna

Lisätiedot

Koulutuksen talous 2016

Koulutuksen talous 2016 Koulutus 2018 Koulutuksen talous 2016 Koulutuksen käyttömenot ennallaan vuonna 2016 Koulutuksen käyttömenot olivat Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 samalla tasolla kuin vuotta aikaisemmin, yhteensä

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2016

Yliopistokoulutus 2016 Koulutus Yliopistokoulutus Yliopistotutkintojen määrä väheni kolme prosenttia edellisvuodesta Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vuonna tutkintoja suoritettiin kaikkiaan, joka on 8 tutkintoa vähemmän

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 2010

Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 2010 Koulutus Ainevalinnat Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat Tilastokeskuksen mukaan lähes kaikki keväällä lukion koko oppimäärän suorittaneet olivat opiskelleet

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2010

Yliopistokoulutus 2010 Koulutus 2011 Yliopistokoulutus 2010 Yliopistotutkinnon suorittaneet Yliopistoissa suoritettiin 29 100 tutkintoa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan yliopistoissa suoritettiin vuonna 2010 yhteensä 29 100

Lisätiedot

Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia

Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Koulutus 212 Ainevalinnat 211 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Tilastokeskuksen mukaan englanti oli syyslukukaudella 211 yleisimmin opiskeltu kieli

Lisätiedot

Opiskelijoiden työssäkäynti 2008

Opiskelijoiden työssäkäynti 2008 Koulutus 2010 Opiskelijoiden työssäkäynti 2008 Opiskelijoiden työssäkäynti oli vuonna 2008 yleisempää kuin vuotta aiemmin Opiskelijoiden työssäkäynti oli vuonna 2008 yleisempää kuin vuotta aiemmin. Opiskelijoista

Lisätiedot

Väestön koulutusrakenne 2016

Väestön koulutusrakenne 2016 Koulutus 2017 Väestön koulutusrakenne 2016 Uudellamaalla korkein koulutustaso 2016 Julkistusta korjattu 7.11.2017. Korjatut kaksi lukua on merkitty punaisella Vuoden 2016 loppuun mennessä 3 287 272 henkeä

Lisätiedot

Koulutuksen talous 2015

Koulutuksen talous 2015 Koulutus 2017 Koulutuksen talous 2015 Koulutuksen käyttömenot lähes ennallaan vuonna 2015 Koulutuksen käyttömenot kasvoivat Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2015 edelliseen vuoteen verrattuna 0,4 prosenttia.

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset 2015

Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset 2015 Koulutus 206 Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset 205 Oppilaitosten määrä laski edelleen, lakkautuksia eniten EteläSavossa ja EteläPohjanmaalla Tilastokeskuksen tuksen järjestäjärekisterin ja oppilaitosrekisterin

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2012

Koulutukseen hakeutuminen 2012 Koulutus 2014 Koulutukseen hakeutuminen 2012 Uusien opiskelijoiden aikaisempi koulutus ja päällekkäishaku Vajaa puolet ammatillisen koulutuksen uusista opiskelijoista suoraan peruskoulusta Toisen asteen

Lisätiedot

Koulutuksen talous 2017

Koulutuksen talous 2017 Koulutus 2019 Koulutuksen talous 2017 Koulutuksen käyttömenot ovat vähentyneet reaalisesti vuoden 2010 jälkeen Koulutuksen käyttömenot laskivat vuonna 2017 reaalisesti 2,3 prosenttia edelliseen vuoteen

Lisätiedot

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2010

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2010 Koulutus 211 Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 21 Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijamäärä yhä ennallaan Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijoiden kokonaismäärä oli 1,25 miljoonaa vuonna

Lisätiedot

Opiskelijoiden työssäkäynti 2016

Opiskelijoiden työssäkäynti 2016 Koulutus 218 Opiskelijoiden työssäkäynti 216 Työssäkäyvien opiskelijoiden osuus kasvoi Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan työssäkäyvien opiskelijoiden osuus kasvoi prosenttiyksikön vuonna 216 edellisestä

Lisätiedot

Väestön koulutusrakenne 2013

Väestön koulutusrakenne 2013 Koulutus 2014 Väestön koulutusrakenne 2013 Nuoret naiset korkeasti koulutettuja, Uudellamaalla asuu koulutetuin väestö Vuoden 2013 loppuun mennessä 3 164 095 henkeä oli perusasteen jälkeen suorittanut

Lisätiedot

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2009

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2009 Koulutus 2010 Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2009 Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijamäärä ennallaan Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijoiden kokonaismäärä oli 1,25 miljoonaa vuonna

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2013

Yliopistokoulutus 2013 Koulutus 014 Yliopistokoulutus 013 Yliopistotutkinnon suorittaneet Ylempien korkeakoulututkintojen määrä kasvoi lähes 6 prosenttia Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan ylempiä korkeakoulututkintoja

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2017

Yliopistokoulutus 2017 Koulutus 8 Yliopistokoulutus 7 Tohtorintutkintojen määrä väheni seitsemän prosenttia edellisvuodesta Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vuonna 7 yliopistotutkintoja suoritettiin kaikkiaan, mikä

Lisätiedot