LASTENSUOJELUN YLISUKUPOLVISET KYTKENNÄT

Transkriptio

1 LASTENSUOJELUN YLISUKUPOLVISET KYTKENNÄT Kari Saksanen Sosiaalialan jatkotutkinto Päihteet ja syrjäytyminen Syksy 2004 Diakonia-ammattikorkeakoulu Järvenpään yksikkö

2 Tiivistelmä Saksanen Kari. Lastensuojelun ylisukupolviset kytkennät. Järvenpää, syksy 2004, Diakonia-ammattikorkeakoulu, Järvenpään yksikkö, Sosiaalialan koulutusohjelma, Sosiaali- ja terveysalan amk-jatkotutkinto/päihteet ja syrjäytyminen Lastensuojelun työkäytännöissä on ollut puutteena ylisukupolvisten vaikuttamismahdollisuuksien käyttöönoton vaikeus. Lastensuojelulaki jättää lapsen vanhemmille oikeuden päättää niistä henkilöistä, joihin lapsi saa olla yhteydessä. Laki velvoittaa viranomaisen järjestämään lapselle oikeuden tavata ja pitää yhteyttä heille tärkeisiin henkilöihin, mutta jos biologiset vanhemmat vastustavat yhteydenpitoa, asia vaikeutuu. Ylisukupolvisia vaikutuksia lapsen identiteetin muodostumiseen on tutkimuksenkin valossa tarkasteltu jo vuosikymmenien ajan. Tutkimustuloksista huolimatta lain laadinnassa ja lastensuojelun työkäytännöissä ei ole edistytty kovin merkittävällä tavalla. Esittelen aiheesta julkaistuja tutkimuksia ja niitä työkäytäntöjä, jotka ovat viime vuosina yleistyneet lastensuojelun piirissä. Tutkimusten lisäksi vertaan voimassa olevaa lastensuojelulakia uuden lain luonnokseen, joka on ollut arvioitavanani. Laadullisessa tutkimuksessani olen haastatellut neljää isovanhempaa, joiden lasten- lapsista yksi on ollut sijoitettuna Helsingin kaupungin sosiaaliviraston alaiseen Koskentuvan nuorisokotiin. Haastattelussa oli tarkoituksena kuulla isovanhempien mielipiteitä heidän osuudestaan lastenlastensa elämässä ja miten heidän mielestään suhteet voivat säilyä hyvinä. Haastattelujen tuloksena todetaan, että lapselle on tärkeää voida muodostaa omaa kuvaansa peilaamalla sitä omaan geneettiseen perintöönsä. Ainoastaan olemalla yhteydessä vanhempiinsa ja isovanhempiinsa, voi lapsi muodostaa kuvaa siitä ajasta jolloin hän on ollut pieni. Tutkimuksen perusteella voin kehottaa kaikkia sosiaalialan ammattilaisia ottamaan aktiivisesti selvää, minkälaisia vaikutuksia voi kunkin isovanhemman mukana ololla olla lastensuojelun asiakkaana olevalle lapselle. Avainsanat: Ylisukupolvisuus, kiintymyssuhteet, itsetunto, vuorovaikutus, lastensuojelu

3 ABSTRACT Saksanen Kari. Lastensuojelun ylisukupolviset kytkennät. Post polytecnic degree In social services. Drugs and Marginalisation. Diaconia Polytechnic, Järvenpää unit. The City of Helsinki is the capital of Finland. There are many citizens in Helsinki who need help of the social work. In my study I am exploring the good and bad influence of our childrens grandparents who live in my childrens home, Koskentuvan nuorisokoti, where I have been the manager since It has been known that opinions and manners of the family are the most important to them. We know that in the case when the parents are divorced, there might be difficulties for children to meet grandparents. Especially if the parents are not able to think the best of children they could deny their child to meet parents of their ex. In my study I have interviewed four grandparents and transcribed their stories. I have assumed that it is important to their grandchildren to meet them and it is as important that their grandchildren know as much as possible what had happened in their family. If the parents of the child are dead the grandparents are the best people to tell the children about their roots. Bowlby (1969/1982) has argued that when the three-category adult and infant attachment classifications were examined across three generations, 65% of 77 grandmother- mother-infant triad had corresponding attachment classifications in all three generations. After Winnicott we have to know what has happened to the child, we are taking care of, before we can help him or her. Key words: attachment, identification, self-esteem, within-group heratability

4 SISÄLLYS 1 JOHDANTO TUTKIMUSYMPÄRISTÖ Helsingin kaupungin sosiaaliviraston lasten sijoittamisen prosessi Lait turvaavat ja rajaavat Koskentuvan nuorisokoti vastaanottajana Lapselle haitalliset aikuissuhteet myös havaittava TEORIAA JA AIEMMAT TUTKIMUKSET Lastensuojelun ylisukupolvisen vaikutuksen pohdintaa aiemman tutkimuksen valossa Kiintymyssuhdeteoria, varhaiset kiintymyssuhteet Kiintymyssuhteen häiriöiden vaikutuksia Ambivalentti kiintymyssuhdehäiriö ahdistushäiriön taustalla Varhainen vuorovaikutus itsetunnon kehittäjänä Lapsuuden kokemusten merkitys LAPSEN HOITAMISEN UUSIA TYÖKÄYTÄNTÖJÄ HELSINGISSÄ Läheisneuvonpito, Uuden Seelannin malli Sofian vuorovaikutusyksikössä isovanhemmat voimavarana Perhehoitoyksikön sijaisperheitten lapsista valtaosalla yhteys isovanhempiin Isovanhemmat tärkeinä menneen ajan tiedon välittäjinä TUTKIMUSONGELMAT TUTKIMUKSEN TOTEUTUS JA ANALYSOINTI Vuorovaikutussuhteiden tutkiminen isovanhempien kautta... 32

5 6.2 Tiedonhankintatavat ja tutkimusmenetelmä Aineiston keruu haastattelemalla Haastattelut, tarinoitten tallennus Aineiston analysointi TUTKIMUKSEN TULOKSET Kohderyhmän kuvaus Isovanhempien kokemuksia vuorovaikutussuhteista Isovanhempien suhde omiin vanhempiinsa Isovanhempien suhde omiin lapsiinsa Isovanhempien suhde omaan puolisoonsa Isovanhempien kuvauksia lastensa itsetunnosta Isovanhempien kokemuksia viranomaisten avusta Rehellisyyden merkitys isovanhempien kokemana Mitä lapsille kuuluu kun haastattelusta on kulunut puolitoista vuotta POHDINTA JA JOHTOPÄÄTÖKSET LÄHTEET LIITTEET Liite 1. Haastattelulomake Liite 2. Tutkimuslupa... 64

6 1 JOHDANTO Tämä tutkimus perustuu tarpeeseeni saada miettiä yhdessä asiakkaitteni; huostaanotettujen, laitossijoituksessa olevien nuorten ja heidän isovanhempiensa kanssa sukupolvien välistä vuorovaikutusta. Kesällä 2003 tein teemahaastattelun, jossa haastattelin neljää Koskentuvan nuorisokotiin sijoitetun lapsen isovanhempaa. Litteroin haastattelut ja olen niistä etsinyt yhteistä tarinaa. Suoranaisia aiheeseen liittyviä tutkimuksia on tehty kovin vähän. Benoit & Parkerin (1994) tutkimus Oxfordin yliopistossa oli ainoa, joka suoranaisesti liittyi aiheeseeni. Varhaisten ihmissuhteitten merkitystä oli eniten avattu Sinkkosen ja Kallandin (2001) kirjassa Varhaiset ihmissuhteet ja niiden häiriintyminen. D.W.Winnicottin (1950) ajatuksista löysin olennaisia kohtia oman työni tueksi. Itsetun- non kehitystä ja varhaisten vaiheiden vaikutusta itsetunnon kehittymiseen mietin Keltikangas - Järvisen (1996) kirjan kautta. Haastateltujen pieni määrä ei anna lupaa yleistyksiin. Pikemminkin se vain alleviivaa muissa yhteyksissä esiin tulleita ajatuksia isovanhemmuuden merkityksestä lapsen kasvulle ja sitoutumiselle omaan ympäristöönsä ja biologiseen perimäänsä. Lastensuojelulaissa (LSL 24, /683) sanotaan, että Lapsella on oikeus tavata vanhempiaan ja muita hänelle läheisiä henkilöitä sekä pitää heihin yhteyttä. Kuitenkaan tässäkään kohtaa ei ole mainittu isovanhempia. Tätä tutkimusta tehdessäni minulle selvisi, ettei lastensuojelulain muutos tuo uutta ohjeistoa työelämään. Maininta isovanhemmista erikseen olisi ollut tarpeen, koska heillä olisi mahdollisuus antaa lapselle perspektiiviä lapsen taustaan. Työ rakentuu niin, että reflektoin omia ajatuksiani työn edetessä. Isovanhempien kanssa käydyistä keskusteluista olen nostanut esille kuusi teemaa, jotka ovat: Isovanhempien suhde; omiin vanhempiinsa, omiin lapsiinsa ja omaan puolisoonsa sekä isovanhempien kuvauksia heidän lastensa itsetunnosta ja rehellisyydestä. Lopuksi kuvataan isovanhempien kokemukset yhteistyöstä eri viranomaisten kanssa. Työtä lapsen hyväksi isovanhempien kokemusmaailmaa käyttäen tehdään laeista ja asetuksista riippumatta yksilötasolla. Jokainen lastensuojelun työntekijä tekee työtään

7 7 omasta arvomaailmastaan käsin. Tämän tutkimuksen tehtyäni minulle varmistui ylisukupolvisen ajattelun tärkeys sekä lapsen että hänen perheensä kannalta. Ylisukupolvisuudella tässä tutkimuksessa tarkoitetaan niitä kytkentöjä, joita lapsella on omien vanhempiensa vanhempiin eli isovanhempiin. Filosofisessa aikakauslehdessä N & N (4/1997) Tapani Laine valottaa ylisukupolvinen sanaa. Pietarin yliopiston klassisen filosofian professori Tadeus Zielenski (Zelinski) kertoo antiikin mytologian mukaan puusta, jossa on eri-ikäisiä oksia. Ylisukupolvisuus tulee Zielenskin mielestä siitä, että tiedostetaan yhteys ja solidaarisuus yli sukupolvien. Syksyllä 2002, kun aloin hahmottelemaan lopputyöni aihetta, olin yhteydessä esimieheeni, toimistopäällikkö Pirjo Rissaseen. Olin keväästä 2002 kevääseen 2003 lasten sijaishuoltotoimiston jälkihuoltotarkastajana oman viran ohessa ja siinä roolissa olin myös lasten sijaishuoltotoimiston johtoryhmän jäsen. Tapasin siis esimiestäni poikkeuksellisen paljon verrattuna normaaliin työhöni nuorisokodin johtajana. Toimistopäällikkö piti aihettani erinomaisen hyvänä ja kun yritin ehdotella lopputyön aiheen vaihtoa huomattuani miten vaikean tutkimuskentän olin valinnut ja ehdotin tilalle nuorisokodin jälkihuollon seurantatutkimusta, sanoi hän välittömästi, että niitä on tehty jo riittävästi. Ylisukupolvisuus kiinnosti häntä kovin ja hän toivoi minun jatkavan. En ole hänen kanssaan sen jälkeen paljoakaan keskustellut työstäni, mutta olisin saanut apua, jos minulla olisi tapana sitä enemmän pyytää. Varsinaiseksi työni yhteyshenkilöksi yhteispalvelupäällikkö Ammi Isokallio nimesi jälkihuoltotarkastaja Terhi Leinon, jolta olen saanut arvokkaita korjauksia ja ehdotuksia. Hänellä ei ole kokemusta laitostyöstä, mutta hän on kokenut avohuollon sosiaalityön ammattilainen ja siitä työkokemuksesta käsin sain apua ja neuvoja, jotka auttoivat minua näkemään sosiaalityötä avohuollon sosiaalityöstä käsin. Hän antoi minulle työn kestäessä ohjeita, joita olen käyttänyt viimeistellessäni lopputyötäni. Oman työryhmän jäsenten kanssa olen käynyt pitkiä ja perusteellisia keskusteluja isovanhempien asemasta ja erityisesti heidän kokemuksistaan tutkimuksessa esiintyvien perheitten ja muittenkin isovanhempien rooleista ja vaikutuksista lapsen hoitamiseen laitoksessa. Vaikka en näitä keskusteluja suoraan siteeraa missään kohtaa työtäni ovat ne antaneet minulle perspektiiviä ja oikeuden puhua lastensuojelulaitoksen äänellä.

8 8 2 TUTKIMUSYMPÄRISTÖ 2.1 Helsingin kaupungin sosiaaliviraston lasten sijoittamisen prosessi Taustayhteisö, josta käsin kiinnostukseni tämän työn tekemiseen on lähtenyt, on Helsingin kaupungin sosiaalivirasto, jonka palveluksessa olen työskennellyt 26 vuotta. Tästä ajasta olen toiminut Koskentuvan nuorisokodin johtajana 21 vuotta. Vielä tämän vuoden toiminnassa olevassa organisaatiossa Helsingin sosiaaliviraston vastuu lastensuojelun piiriin tulevista lapsista jakautuu avohuollon ja sijaishuollon välille siten, että Helsinki on jaettu seitsemään alueeseen maantieteellisesti. Alueet ovat eteläinen, keskinen, koillinen, kaakkoinen, läntinen, itäinen ja pohjoinen. Koillinen ja itäinen alue ovat lastensuojelun näkökulmasta merkittävimmät. Alueitten sisällä on eri määrä toimistoja, joissa työskentelevät lastensuojelun sosiaalityöntekijät tekevät työtä niiden perheiden kanssa, joissa todetaan erityistä tarvetta tukea lasten kasvua ja kehitystä. Jokaisella alueella on eri hallintokuntiin kuuluvista asiantuntijoista koottu arviointiryhmä. Siihen kuuluu alueesta riippuen asiantuntijoita esim. koulutoimesta, nuorisotoimesta, lastenneuvolasta ja mielenterveystoimistosta. Noin kerran kuukaudessa pidettävissä kokouksissaan se määrittelee ne lastensuojelun avohuollon piirissä olevat lapset, jotka tarvitsevat sijaishuollon palvelua eli ne jotka tulisi sijoittaa kodin ulkopuolelle. Lasten sijaishuoltotoimisto taas määrittelee yhdessä sosiaalityöntekijän ja laitosjohtajien kanssa kullekin lapselle sopivan sijaishuoltopaikan. Sijoitusprosessi näkyy kuviosta 1. Erityisesti pienten lasten ollessa kyseessä priorisoidaan sijaisperheeseen sijoittamista ammatillisen laitoshoidon sijaan. Asiakas eli lapsi liikkuu alla olevassa kuviossa alaspäin. Joku alla olevasta kolmesta lohkosta päättää mikä vapaana oleva tai vapautuva sijaishuollon paikka on kyseenä olevan lapsen kohdalla sopivin. Lapsi tai hänen perheensä ei ole kuultavana sijoitusprosessin neuvotteluissa vaan sosiaalityöntekijä asiantuntijana esittelee tilanteen. Mikäli lapselle ei tunnu löytyvän oikeaa paikkaa, palautuu lapsen asia ns. maksusitoumusryhmään, joka päättää ostopalvelulaitoksiin sijoittamisesta tai päihdeasiakasohjausryhmään, joka etsii lapselle paikan ostettavista päihdepalveluista.

9 9 LAPSI sos.tt. alueen arviointi ostopalvelut päihdeasiakasohjaus lasten- kodit perhehoito ja lyhytaikaiset sijaishuollon sijoitustiimi itsenäisyyttä tukevat laitokset Kuvio 1. Helsingin kaupungin sosiaaliviraston lastensuojelun sijoittamiskaavio 2.2 Lait turvaavat ja rajaavat Nykyinen lastensuojelulaki on vuodelta 1983 ( /683). Lastensuojelulakia on uudistettu jo yli kymmenen vuoden ajan. Monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että Suomessa lain uudistus tapahtuu niin hitaasti, että lait ovat vanhoja monin osin ennen kuin ne saadaan vahvistettua. Tämänkin lain kohdalla saattaa käydä näin. Lakiehdotuksessa on kuitenkin uudistuksia, jotka antavat mahdollisuuden työntekijälle helpommin tulkita asioita lapsen eduksi. Vanhassa lastensuojelulaissa esimerkiksi 24 todetaan seuraavaa: Sijaishuollossa lapselle on turvattava hänen kehityksensä kannalta tärkeät, jatkuvat ja turvalliset ihmissuhteet. Lapsilla on oikeus tavata vanhempiaan ja muita hänelle läheisiä henkilöitä ja pitää heihin yhteyttä.

10 10 Olen saanut mahdollisuuden kommentoida lastensuojelulain uudistusta, joka on menossa eduskunnan käsittelyyn syksyllä Haluan tässä tuoda näkyville joitakin suunniteltuja uudistuksia. Uudessa lastensuojelulain luonnoksessa, jota ei vielä ole hyväksytty, on määritelty lapselle tärkeiden henkilöiden asemaa jonkin verran tarkemmin. Siinäkään ei ole erikseen mainittu sukulaisia, joka lienee sinänsä tarpeetonta. Sijaishuollossa lapselle on turvattava hänen kehityksensä kannalta tärkeät, jatkuvat ja turvalliset ihmissuhteet. Lapsella on oikeus tavata vanhempiaan ja muita hänelle läheisiä henkilöitä vastaanottamalla vieraita tai vierailemalla sijaishuoltopaikan ulkopuolella ja pitää heihin muuten yhteyttä käyttämällä puhelinta tai lähettämällä ja vastaanottamalla kirjeitä tai niihin rinnastettavia muita luottamuksellisia viestejä taikka muita lähetyksiä. Uuden lastensuojelulain luonnoksessa on kuitenkin maininta ja määrittely siitä, että lapsella on oikeus tavata hänelle tärkeitä ihmisiä joko sijaishuoltopaikan tiloissa tai ulkopuolella. Jos sijaishuollossa on tehty lain määräämä huoltosuunnitelma, jossa kaikkia osapuolia on aidosti kuultu, antaa nykyinen laki mahdollisuuden tavata lapselle tärkeitä henkilöitä. Ei mielestäni vielä voimassa oleva lakikaan siihen esteitä tuonut jos tahtoa riitti. Epäselvyyksiä voi edelleenkin tulla siitä, kuka määrittelee mitkä ovat lapselle tärkeitä suhteita ja mitkä ehkä eivät. Helposti kuitenkin käy niin, että lapselle tärkeän henkilön käyttäytyminen virkamiestä kohtaan on ratkaiseva kun määritellään yhteydenpitoa. Mielestäni olisi hyvä kutsua lapselle tärkeänä pidettävät henkilöt kuultavaksi neuvotteluun, jossa nämä ja lapsi voivat olla läsnä. Tällöin vuorovaikutusta voidaan arvioida useamman asiantuntijan kanssa. Lastensuojelulain 25 (1983/683) taas vastaavasti määrittelee niitä rajoja, joita voidaan asettaa lapsen tapaamiselle siinä tapauksessa, että lapsen oma harkintakyky ei tunnu riittävän. Laki antaa lastensuojelulautakunnalle jopa mahdollisuuden olla ilmoittamatta lapsen olinpaikkaa vanhemmille tai huoltajille. Tämän päätöksen tulee olla kuitenkin määräaikainen. Erityisen painavasta syystä päätös voidaan tehdä enintään vuodeksi kerrallaan ja enintään kolme kertaa eli yhteensä kolme vuotta. Yhteydenpidon rajoittamisen ne syyt, jotka liittyvät lapseen ovat mielestäni hyvin selkeästi ilmaistut. Lastensuojelulain 25 toisessa momentissa sanotaan että yhteydenpitoa vanhempiinsa tai muihin läheisiin henkilöihin tulee rajoittaa.

11 11 Jos yhteydenpidosta on ilmeisen selvästi vaaraa lapsen hengelle, terveydelle tai kehitykselle tai turvallisuudelle Samassa 25 neljännessä momentissa säädetään yhteydenpidosta. Jos 12 vuotta täyttänyt lapsi vastustaa yhteydenpitoa. Sama koskee myös 12 vuotta nuorempaa lasta, jos hän on niin kehittynyt, että hänen tahtoonsa voidaan kiinnittää huomiota Laissa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta ( /361) säädetään sen ensimmäisessä luvussa, että lapsen myönteisiä ihmissuhteita on turvattava. Lapsen huollon tarkoituksena on turvata lapsen tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi lapsen yksilöllisten tarpeiden ja toivomusten mukaisesti. Huollon tulee turvata myönteiset ja läheiset ihmissuhteet erityisesti lapsen ja hänen vanhempiensa välillä. Tässä laissa ei erityisesti mainita lapsen oikeudesta tavata muita sukulaisiaan kuin sitä vanhempaa, jota ei ole sovittu huoltajaksi. 2.3 Koskentuvan nuorisokoti vastaanottajana Olen ollut kasvatusvastuussa laitosjohtajana yli sadan nuoren aikana. Koskentuvan nuorisokotiin tulevista nuorista on aiemmin ollut valtaosa jo valmiiksi huostaanotettuja. Yli kaksikymmentä nuorta on tullut nuorisokotiin perhesijoituksen loputtua monenlaisista syistä johtuen ennen aikuisikää. Viime vuosina ovat lapset tulleet entistä useammin suoraan kotoa, jolloin huostaanotto ja muutkin yhteydenpitoon ja päätöksentekoon liittyvät asiat määritellään nuorisokotiin muuton valmistelun aikana ja muuton jälkeen. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että jokaisen nuoren kohdalla laitoksen henkilökunta yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa joutuu arvioimaan ja määrittelemään ne henkilöt, joiden kanssa toimimisesta lapselle on hyötyä. Lastensuojelun työntekijänä katson, että meidän yksikkömme tehtävänä on määritellä mukana olevien aikuisten asema pitäen fokuksessa lapsen ja vain lapsen etua. Suomalaisessakin sosiaalityön perinteessä työtapaan kuuluu edelleen lasten edun nimissä miettiä aivan jonkun muun etua, yleensä äidin. Joskus on vaikea ajatella, että äidillä

12 12 olisi joitain oikeuksia lapseensa nähden silloin kun lapsi selvästi kärsii äitinsä hoidossa, tai hoidon ja välittämisen puute tulee selvästi näkyviin. Avioerotilanteessa kylläkin usein saadaan selville se puoliso, isä tai äiti, jonka tapaamisoikeuttakin on syytä kriittisesti rajata. Muitten sukulaisten asemaa avioerotilanteissa olisi lainsäädännöllisellä tahollakin syytä vakavasti miettiä. Tässä yhteydessä erityisesti isovanhempien asema nousee näkyville. Perheen hajotessa olisi hyvä ottaa huomioon niitten isovanhempien asema, jotka ovat onnistuneet olemaan tärkeitä ja rakkaita omassa isovanhemman roolissaan, ja nyt joutuvat sivummalle lastenlastensa elämästä. Syy tähän useinkin on, että heidän lapsensa eivät kykene järjestämään omaa elämäänsä ja sitä kautta he joutuvat sivuun lastensa elämästä. Koskentuvan nuorisokodissa esimerkiksi on hoidossa lapsi, jonka isoäidin tapaamisia oli ennen hänen muuttamistaan laitokseen rajoitettu varmuuden vuoksi, koska hänen lapsensa, meillä olevan pojan huumeita käyttävä, rikollisesti suuntautunut isä, on väkivaltainen ja hänellä on lähestymiskielto entiseen vaimoonsa ja lapsiinsa. Isoäidillä ei ole lähestymiskieltoa eikä ole tiedossa mitään muutakaan estettä ettei isoäiti voisi tavata pojanpoikaansa. Pojan äidillä on kasvatuksellisia erimielisyyksiä isoäidin kanssa, ja hän on kovaääninen ja uhkailee sosiaalityöntekijää. Laitoksen hoito-käytännöissä on tätä kieltoa jo pystytty jonkin verran muuttamaan ja olemme hyvässä yhteistyössä sekä äidin että isoäidin kanssa. Suomalaisen lastensuojelun sosiaalityön perinteisten työtapojen mukaan lapsi on usein palautettu äidille, jolla ei todellisuudessa ole ollut voimavaroja edes itsestään huolehtimiseen; saati sitten lapsen hoitamiseen. Erityisen ongelmalliseksi yhteydenpitoon liittyvä problematiikka muuttuu jos lapsi sijoi-tetaan pääkaupunkiseudun ulkopuolelle, sijaisperheeseen, ammatilliseen perhekotiin tai koulukotiin. Isommankin lapsen on mahdotonta tavata luontevasti isovanhempiaan, jos siihen ei ole viranomaisten tukea. Jo omien vanhempien tapaaminen vaikeutuu kun matka kasvaa. Muitakin lapselle tärkeitä ihmissuhteita on usein hankala hoitaa. Sosiaaliviranomaisten myönteinen suhtautuminen helpottaa tapaamisia, mutta jos mielipide isovanhemmuuden hyvästä ja lasta auttavasta laadusta ei ole yhtenäinen, joudutaan nykyisen lainsäädännön ja sosiaalityön käytännön takia tapaamisista helposti luopumaan. Ammattinsa taitava sosiaalityöntekijä ei ymmärrettävistä syistä halua lakimiehiä eikä varsinkaan lehdistöä, joille salassapidon takia ei voida asiakasasioista kertoa faktoja, selvittelemään oman vastuualueensa asioita. Minunkin mielestäni pitkäaikainen perhe-

13 13 hoito onnistuessaan on ehdottomasti paras lastensuojelun sijaishuollon muoto, jonka apua tarvitseva perhe ja lapsi voivat saada tilanteessa, jossa omat voimat ovat kokonaan loppuneet. Sijaisperheessä lapsi voi päästä kokemaan osallisuutensa tavalliseen, turvalliseen perheeseen ja voi saada sijaisvanhemmista kaiken mitä omilta vanhemmiltaankin. Sosiaalityöntekijä joutuu useasti perhehoitosijoituksen yhteydessä turvaamaan sijaisperheen työrauhaa ja tekemään rajauksia yhteydenpidossa. Jos esimerkiksi lapsen omien vanhempien ja isovanhempien välillä on riitoja, joutuu sosiaalityöntekijä rajaamaan isovanhempien tapaamisia. Erityisesti sen vanhemman, joka ei ole huoltaja, vanhemmat jäävät näissä tapauksissa sivuun lastenlastensa elämästä. Isovanhempien ikävä ei ole minulle pelkkää teoriaa, vaan olen joutunut sitä omassa työssäni, nuorisokodin johtajana useinkin kuuntelemaan. Haastattelemistani isovanhemmista yksi oli sitä mieltä, ettei hänen tyttärentytärtään päästetty edes isoisänsä hautajaisiin. En tiedä pitääkö tieto paikkansa ja mitä muuta asiaan liittyy. Se oli kuitenkin hänen tunteensa haastattelun aikana. 2.4 Lapselle haitalliset aikuissuhteet myös havaittava Olisi taitamatonta jättää mainitsematta tällaisen selvityksen yhteydessä, että lastensuojelun kentässä on tiedossa huomattavan paljon sellaisiakin lapsen ja hänen isovanhempiensa välisiä suhteita, jotka ovat olleet lapselle haitallisia tai suorastaan vahingollisia. Erilaista hyväksikäyttöä on tullut ilmi kiinnitettäessä enemmän huomiota lasten oireiluun ja haastateltaessa lapsia silloin kun he eivät ole olleet lainkaan halukkaita vierailemaan isovanhempiensa luona. Helsingissä syksyllä 2004 oli sijoitettavana asiakasohjausryhmässä tyttö, jonka isoisä oli hyväksikäyttänyt vuosia ensin omaa tytärtään ja sen jälkeen tyttärentytärtään. Jostain käsittämättömästä syystä äiti edelleen oli halukas lähettämään murrosikäisen tyttärensä lomille mummolaan. Neljätoistavuotias tyttö jouduttiin sijoittamaan psykiatriseen hoitoyksikköön, koska hänen oireilunsa olivat niin rajuja, ettei katsottu nuorisokotiin sijoittamisen riittävän. Tässä tapauksessa lapsella ei ollut siinä määrin päihteiden käyttöä tai rikollisia taipumuksia, että suljettua yksikköä niiden takia olisi tarvittu. Seksuaalinen hyväksikäyttö on kuitenkin vain marginaalinen haitallisuuden laji. Omassa työssäni olen myös useasti tavannut isovanhempia, joiden kanssakäymisestä lastenlasten kanssa on paljonkin haittaa, vaikkei mistään hyväksikäytöstä

14 14 voida puhua. Monilta isovanhemmilta puuttuu luottamus heidän omien lastensa kykyyn kasvattaa lapsiaan ja he pyrkivät tekemään lastenlastensa kanssa asioita, jotka ovat omiaan sekoittamaan äidin ja isän johdonmukaisia käytäntöjä. Isovanhemmat saattavat tehdä asioita hyvin eri tavalla kuin vanhemmat kertomatta näistä tavoistaan vanhemmille ja tekemällä lastenlasten kanssa salaisia sopimuksia. Nämä sopimukset saattavat olla lapsille ahdistavia, koska lapset ovat lähes poikkeuksetta hyvin solidaarisia omille vanhemmilleen.

15 15 3 TEORIAA JA AIEMMAT TUTKIMUKSET 3.1 Lastensuojelun ylisukupolvisen vaikutuksen pohdintaa aiemman tutkimuksen valossa Lähdettyäni tutkimaan sukupolvien vaikutuksia otin teoreettisen pohdintani pohjaksi Sinkkosen ja Kallandin kirjan Varhaiset ihmissuhteet (2001) ja Englannissa julkaistun Benoit & Parkerin kirjan Stability and Transmission of Attachment across Three Generations (1994). Molemmissa kirjoissa tutkitaan lähinnä äidin ja vauvan suhteen häiriöitä, mutta sivussa tulee esille myös sellaisia asioita, jotka liittyvät sukupolvien väliseen vuorovaikutukseen. Molemmissa tutkimuksissa kuvataan vuorovaikutusta samoilla testeillä, AAI (Adult Attachment Interview) ja SS (Strange Situation). Olen ottanut mukaan myös muita tutkimuksia ja kannanottoja valaistakseni aihetta useammalta kannalta. Varhaisen vuorovaikutussuhteen ja kiintymyssuhdeteorian lisäksi olen miettinyt ylisukupolvisia vaikutuksia lastensuojelussa myös ahdistushäiriön synnyn ja itsetunnon kehittymisen kannalta. Benoit & Parkerin (1994) tutkimuksessa on kohteena 96 äitiä lapsineen sekä 81 isoäitiä.haastateltavilla äideillä oli ehtona se, että he olivat vähintään 18-vuotiaita, raskausaikana ei esiintynyt komplikaatioita, ja että heidän omat äitinsä suostuivat osallistumaan tutkimukseen. Aluksi haastateltiin 110 äitiä, mutta osa heistä ei halunnut jatkaa, joten tutkimusjoukoksi saatiin 96 äitiä. Äidit haastateltiin AAI - menetelmällä kaksi kertaa, kerran viimeisen raskauskuukauden aikana ja toisen kerran kaksi tai neljä viikkoa ennen kuin heidän 12 kuukautta vanhalle lapselleen tehtiin haastattelu SS-menetelmällä (Strange Situation). Tässä testissä vauva ja äiti ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Lisäksi testissä käytetään vauvalle vierasta naishenkilöä. Lyhyesti kuvattuna testi suoritetaan seuraavasti: 1. Äiti ja vauva ovat leluja täynnä olevassa huoneessa. 2. Vieras nainen tulee huoneeseen ja puhuu äidin kanssa 3. Äiti poistuu huomaamatta. Jos lapsi hätääntyy, vieras tyynnyttelee 4. Äiti palaa leikkimään, vieras lähtee 5. Äiti jättää lapsen yksin

16 16 6. Vieras palaa ja lohduttaa jos tarvis 7. Äiti palaa huoneeseen, vieras lähtee Crittendenin (1995c) mukaan kiinnittymättömän lapsen tunnistaa siitä, että - lapsi ei osoita selkeää valikoivaa käyttäytymistä. Hän ei käyttäytymisellään osoita, että hänen vanhempansa olisivat hänelle tärkeämpiä kuin vieraat ihmiset - lapsi on erittäin kiinnostunut omasta peilikuvastaan, jota hän katsoo. Hän on myös kiinnostunut kiiltävistä esineistä, kuten kameranlinsseistä ja peileistä. - lapsi ei reagoi erotilanteessa, eikä erityisemmin ilahdu jälleennäkemisen yhteydessä. Hän saattaa kuitenkin pelätä yksin olemista. - lapsi hakeutuu vieraan aikuisen syliin eikä vierasta tätä. Lapsi saattaa hyväksyä kenet tahansa hoitajakseen AAI-menetelmä (Adult Attacment Interview) taas on Mainin ja Goldvyn (1984) kehittämä testi, jolla voidaan mitata aikuisten kiintymyssuhteiden työmalleja. Siinä pyritään diskurssianalyysin keinoin sisäisten, kiintymyssuhdetta koskevien ja oletusmalleiksi organisoituvien työmallien erittelyyn. Haastattelija pyrkii luomaan haastattelussa kontekstin, joka antaa koehenkilölle mahdollisuuden kohdentaa huomionsa sisäisiin työmalleihinsa, tuoda esille näihin liittyvää tietoa ja tutkia itse näin tuotetun tiedon johdonmukaisuutta ja pätevyyttä. Vaikkakin on todistamatta, että varhaisen vuorovaikutuksen kiintymyssuhteella olisi välitöntä merkitystä myöhäisemmälle menestymiselle elämässä, on tässä Benoit & Parkerin tutkimuksessa tullut näkyviin mielenkiintoisia seikkoja. Kun haastatellut isoäidit oli jaettu kolmeen luokkaan (Itsenäinen, Torjuva ja Poissaoleva), olivat kahden viimeisen kategorian ne lapset, jotka oli määritelty luokaan Itsenäinen, saaneet kaikille omille lapsilleen arvioinnin varma. ( Taulukko sivulla 18) Siis jos on onnistunut oman elämänsä järjestämisessä, vaikka lähtökohdat eivät ole olleet parhaat mahdolliset on siitä seurannut se, että pärjää hyvin oman lapsensa kanssa. Ainakaan tällä tavalla määritellyt puutteet kasvatuksessa ja kiintymyssuhteen rakentumisessa eivät näy periytyvän.

17 17 Niillä isovanhemmilla, jotka ovat saaneet itse luokittelussa arvioinnin Itsenäinen, pääosa omista lapsista on saanut saman maininnan. Heidän jälkeläisistään ne, jotka ovat saaneet heikomman arvioinnin (näitä on noin 10%) ovat omille lapsilleen saaneet varsin tasaisesti eri luokkia. Tähän vaikuttavat selvästikin monet sellaiset asiat, joita ei tässä tutkimuksessa ole voitu ottaa lukuun. Onhan yli kahdeksantoistavuotiaalla äidillä jo melkoinen määrä kokemuksia, jotka ovat voineet muokata häntä huonompaakin suuntaan. Ei varhaisen kiintymyssuhteen hyväkään taso voi suojata elämän kolhuilta jos niitä on kohtuuttomasti. Kuitenkin hyvä kohtelu on periytynyt yhdeksänkymmentäprosenttisesti ja ainoastaan kahdella lastenlapsella on luokitus, jonka kääntäisin sanalla vastustava. Muut luokitukset ovat varma ja välttävä. Käännökset ovat minun tulkintojani sanakirjojen avulla. Kirjaa ei ole käännetty suomeksi, joten tähän on tyytyminen. Seuraavalla sivulla taulukko jonka nimen käänsin suomen kielelle. Kiintymyksen periytyminen kolmessa sukupolvessa

18 18 41 VARMA 45 ITSENÄINEN 2 Välttävä 2 Vastustava 2 Varma ITSENÄINEN 3 Torjuva 1 Välttävä (N=51) Vastustava 1 Varma 3 Poissaoleva 1 Välttävä 1 Vastustava 7 Varma 7 Itsenäinen Välttävä Vastustava 1 Varma TORJUVA 5 TORJUVA 2 VÄLTTÄVÄ (N=13) 2 Vastustava 1 Varma 1 Poissaoleva Välttävä Vastustava 3 Varma 3 Itsenäinen Välttävä Vastustava 1 Varma POISSAOLEVA 2 Torjuva 1 Välttävä (N=13) Vastustava 2 Varma 3 POISSAOLEVA Välttävä 6 VASTUSTAVA Kuvio 2. Kiintymyksen periytyminen kolmessa sukupolvessa Jaana Haapasalo (1999) on tutkinut 30 lastensuojelun asiakasperhettä työssään Kaltoinkohtelun ylisukupolvisuus. Hän haastatteli 25 äitiä, 10 isää ja 13 sijaisvanhempaa. Haapasalon tutkimuksista käy ilmi, että kaikkien lastensuojelun asiakasperheiden vanhemmista ainakin jommallakummalla on ollut pahoinpitelyä tai laiminlyöntiä lapsuudessaan. Pahoinpitelyn rajuus oli myös tullut vahvasti esille: Äitien kohdalla ruumiillinen kuritus on ollut ankaraa pahoinpitelyä nyrkillä, remmillä, vyöllä, putkella, sähköjohdolla, mattopiiskalla tai muilla esineillä 17 tapauksessa. Muissa pahoinpitelytapauksissa on mainittu pelkästään kuritus tai selkään antaminen, jolloin ei voida vält-

19 19 tämättä päätellä pahoinpitelyn vakavuusastetta. Pahoinpitelijäksi oli osoittautunut 10 tapauksessa äiti, 7 tapauksessa molemmat vanhemmat ja 6 tapauksessa vain isä oli mainittu. Lapsuudessaan pahoinpidellyksi tulleet toistavat aikuisena saamansa kohtelun omille lapsilleen. Haapasalo jatkaa tutkimuksessaan asian selvittelyä: Lapsuuden trauman toistuminen aikuisiässä: oman lapsen pahoinpitely. Niillä 17 äidillä, jotka lapsena olivat kokeneet poikkeuksellisen rajua pahoinpitelyä remmillä tai muilla esineillä, oli taipumus toistaa lapsuudenkokemuksensa lähes sellaisenaan aikuisiän perheessä. Erityisen ongelmallista äitiys oli heille silloin jos suhde omaan äitiin oli lapsena ollut huono, vihamielinen ja hyljeksivä. Osassa tapauksista äiti näytti pahoinpitelevän omaa lastaan, mutta osassa tapauksista hän oli solminut väkivaltaisen parisuhteen ja mies pahoinpiteli lasta. Aineistossa oli 11 tapausta, joissa äiti oli asiakirjojen mukaan pahoinpidellyt lastaan. Kaikissa näissä tapauksissa äiti oli itse joutunut pahoinpidellyksi lapsuudessaan ja usein pahoinpitelijänä oli ollut oma äiti. Toisaalta kuudessa tapauksessa, joissa äiti oli itse kokenut äitinsä taholta väkivaltaa, äiti ei pahoinpidellyt lastaan. Syynä tosin saattoi olla se, että kaikissa näissä kuudessa perheessä lapsi oli sijoitettu lastenkotiin jo varhain. On mahdollista että äiti olisi jatkanut väkivallan kierrettä suhteessa omaan lapseensa ilman varhaista laitossijoitusta. Koska suurimmalta osalta isistä tiedot lapsuuden tapahtumista puuttuivat, päätelmien tekeminen väkivallan kierteestä isillä on vaikeaa. Haapasalon tutkimusten mukaan 24 pahoinpitelyä kokeneista äideistä oli onnistunut löytämään puolisokseen väkivaltaisen miehen. Toisaalta tutkija on myöskin tavannut tutkimuksessaan sellaisia äitejä, joita ei oltu pahoinpidelty, mutta jotka pahoinpitelivät omia lapsiaan. Arvioidessaan oman tutkimuksensa luotettavuutta Haapasalo toteaa mm. että asiakirjoista ja haastatteluista ei tule esille niitä suojaavia tekijöitä, jotka katkaisevat väkivallan ja kaltoinkohtelun kierteen. Esimerkeiksi hän mainitsee turvalliset isovanhemmat, koulussa menestymisen, harrastukset ja terapiaan pääsyn.

20 Kiintymyssuhdeteoria, varhaiset kiintymyssuhteet Tutkimukseni teoriapohjaksi olen valinnut kiintymyssuhteen syntymistä ja varhaisen vuorovaikutuksen merkitystä selittävän teorian, jota seuraavassa esittelen. Alan suomalaiset huippuasiantuntijat Mirjam Kalland ja Jari Sinkkonen(2001) rajaa- vatkin heti kirjoittamansa kirjan Varhaiset ihmissuhteet johdannossa varhaisten kiintymyssuhteiden vaikutusta seuraavasti: Kiintymyssuhdeteoriassa puhutaan myös muusta kuin lapsen elämän riskitekijöistä. Se, että lapsi on ollut turvattomasti kiinnittynyt omiin vanhempiinsa, ei välttämättä tarkoita sitä ettei hän pysty sen koommin kiinnittymään kehenkään turvallisesti. Turvallinen kiintymyssuhde puolestaan ei tarjoa täydellistä suojaa elämän vaaroilta. Kumpikin malli toimii eräänlaisena oletus- tai työskentelymallina, jonka avulla lapsi arvioi kolmea asiaa: omaa itseään ( ansaitsenko huolenpitoa vai olenko arvoton ja kelvoton ), toisia ihmisiä ( ovatko he luotettavia vai epäluotettavia ) sekä vuorovaikutusta oman itsen ja muiden välillä ( kannattako minun ilmaista tunteitani vai ei ). Turvallisesti ja turvattomasti kiinnittyneellä lapsella on edessään erilaiset kehitys- tehtävät ja haasteet. Turvallisesti kiinnittyneen lapsen käsitys itsestä ja maailmasta on ollut pääosin hyvä ja ihmiset ovat olleet yleensä luotettavia. Hän joutuu kohtaamaan sen tosiasian että maailmassa on myös pahaa eikä kaikkiin ihmisiin voi luottaa. Äärimmäisen turvattomissa oloissa kasvanut lapsi on omaksunut käsityksen, että sekä hän itse että maailma ovat kokonaan pahoja eikä kehenkään voi luottaa. Tällainenkin lapsi voi hyvissä olosuhteissa oppia, että maailmassa on myös hyvää ja joihinkin ihmisiin voi turvautua. Patricia Crittenden (1995) määrittelee kiintymyssuhdeteoriaa kirjassaan Attachment and Psychopathalogy Bowlbyn sanoin: Kiintymyssuhde on vauvan ja vanhempien välistä vastavuoroista tunteiden yhteensovittamista, älyllisen tuen oikeaa ajoitusta ja monipuolisuutta sekä jatkuvaa aktiivista osallistumista. Kiintymyssuhde riippuu vanhemman persoonallisuudesta ja lapsen temperamentista sekä muista ominaisuuksista, mutta myös laajemmin taustatekijöistä ja sosiaalisista olosuhteista, kuten taloudellisista ja aviollisesta tilanteesta, sosiaalisesta verkostosta, sosiaalisesta tuesta, ammatista, kou-

21 21 lutuksesta, terveydestä jne. Tutkimusten mukaan vanhemman sosiaalisella ja taloudellisella tilanteella ei ole suoraa yhteyttä kiintymyssuhteen laatuun, mutta turvattomasti kiintyneiden lasten äideille on tyypillistä, nuoruus, sosiaalisen tuen puute, alhainen koulutustausta, työttömyys sekä taloudelliset vaikeudet. Äidin sensitiivisyys, puolison tuki, psyykkinen ja fyysinen terveys, ja yleinen hyvänolon kokemus ovat puolestaan yhteydessä turvallisen kiintymyssuhteen syntymiseen. Vanhemman mielisairauden oletetaan vaikuttavan negatiivisesti lapsen ja vanhemman välisen kiintymyssuhteen kehitykseen. Äidin masennus tai perheessä esiintyvä maanisdepressiivisyys altistaa vauvan turvattomalle kiintymyssuhteelle. Janhunen (1988) on taulukoinut Crittendenin luokituksen suomen kielelle. Crittenden on luokitellut vauvan ja äidin välisen kiintymyssuhteen viiteen erilaiseen tyyppiin sen mukaan, miten äiti käyttäytyy vuorovaikutustilanteessa. Äidin käyttäytyminen ja läsnäolo säätelee kiintymyssuhteen laatua lapsen käyttäytymistä enemmän. (Janhunen, Tieto Kiertoon monistesarja 25/1998, 3) 1 HYVÄKSIKÄYTTÖSUHDE Äiti huolehtii vauvan perustarpeista, mutta huolehtiminen on rajua ja vihamielistä 2 LAIMINLYÖVÄ SUHDE Vauva ei saa tarvitsemansa suojaa ja hoitoa 3 HYVÄKSIKÄYTTÖ - LAIMINLYÖVÄ SUHDE Äiti kohdistaa vihansa vauvaan, eikä pysty huolehtimaan perustarpeiden tyydyttämisestä 4 MARGINAALISESTI KALTOINKOHTELEVA SUHDE Äidin kyvyttömyys ennustaa ja suunnitella johtaa vähäisiin, mutta toistuviin kriiseihin, jolloin äidin käyttäytyminen voidaan luokitella hyväksikäyttäväksi tai laiminlyöväksi. Äidin käyttäytymisen epäjohdonmukaisuus johtaa siihen ettei vauva opi ennakoimaan, eikä ennustamaan tulevia tilanteita.

22 22 5 RIITTÄVÄ / PÄTEVÄ SUHDE Äiti on vastaanottavainen ja huomioiva vauvan tarpeille ja tarjoaa siihen sopivaa, oikein ajoitettua hoitoa ( Janhunen, 1998, 3-4) Kiintymyssuhteen häiriöiden vaikutuksia Turvallinen kiintymyssuhde suojaa, mutta se ei ole tungettelevaa eikä tukahduttavaa yksilön kasvun kannalta. Turvallisessa suhteessa vanhemmat ovat lasta varten ja muodostavat parhaan mahdollisen kasvualustan lapsensa kehittymiselle. On oletettavaa, että turvaton kiintymyssuhde vaikuttaa negatiivisesti lapsen myöhäisempään kehitykseen, mutta suoria syy-yhteyksiä turvattoman kiintymyksen ja esimerkiksi epäsosiaalisen käyttäytymisen välille ei kannata vetää. Varhaiset kokemukset ja niistä muodostetut sisäiset mallit ovat käyttäytymisen taustalla, mutta mallit eivät ole muuttumattomia tai ehdottomia. Hyppyjä kiintymyssuhdeluokasta toiseen tapahtuu ympäristön ja olosuhteiden muuttuessa ja/tai yksilön saadessa elämänsä paremmin haltuunsa. Kirjassaan Sinkkonen (2001) kertoo, Crittendenin mukaan, että kiintymyssuhdemallin ei suinkaan tarvitse siirtyä sellaisenaan sukupolvesta toiseen, vaan se saattaa muuttua suorastaan vastakohdakseen. Näin käy silloin kun vanhemmat joko tietoisesti tai tiedostamattaan haluavat kasvattajina olla toistamatta omia lapsuuden kokemuksiaan. Esimerkiksi itsensä lapsena hylätyksi tuntenut, välttelevästi kiinnittynyt äiti voi yrittää suojella omaa lastaan hylkäämiseltä ja muiltakin pettymyksiltä. Hänen on vaikea luottaa lapsen omiin kykyihin; lapsi epäilee itseään ja näkee kaikkialla nimettömiä uhkia, joilta hoivaava suojelee häntä (tämä selittäisi hyvin ristiriitaisen kiintymyssuhteen ja ahdistushäiriöiden välistä yhteyttä). Koska uhka ei ole näkyvä, lapsella ei myöskään ole mitään signaaleja, jotka kertoisivat hänelle milloin hän on turvassa. Siksi hän käyttää kypsymätöntä, pakottavaa tai kontrolloivaa mallia suhteessaan hoivaajaan. Hän on riippuvainen ja takertuva, mikä on omiaan miellyttämään defentoitunutta aikuista.

23 Ambivalentti kiintymyssuhdehäiriö ahdistushäiriön taustalla Ahdistushäiriö määritetään neuroosiksi, jolla on vallitsevana oireena pitempiaikainen tai toistuvasti ilman ulkoista syytä ilmenevä levoton jännityksen ja pahan olon tunne, sekä pelko, jolla ei ole kohdetta ja joka on niin voimakasta että se selvästi häiritsee toimintaa ja ihmissuhteita. Tälle tunnehäiriölle voivat levottomuuden ja pelokkuuden lisäksi olla ominaista mm. keskittymiskyvyttömyys, unihäiriöt, sydämentykytys ja ilman loppumisen tunne. Ahdistuneisuus- häiriön taustalla ovat usein ristiriidat ja sisäiset yllykkeet, joita ahdistuneisuudesta kärsivä minuus ei pysty hallitsemaan. Tällaisia voivat olla esim. syyllisyyttä tai häpeää tuottavat (mm. aggressiivisuuteen tai seksuaalisuuteen liittyvät) impulssit, joita ahdistuksesta kärsivä ei tavallisesti itse osaa yhdistää ahdistumiseensa. Ahdistuneisuushäiriön voi aiheuttaa myös hylätyksi tulemisen pelko tai ankaran minäihanteen aikaansaama jatkuva epäonnistumisen pelko Yhdeksänkymmentävun alussa Manassis (Manassis, Bradley, Goldberg, Hood, & Swinson, 1994) kirjassaan Attachment in mothers anxietydisorders and their children, tutkimusryhmineen tutki 18 ahdistushäiriöistä kärsivää äitiä ja heidän 20 esikouluikäistä lastaan. Äideistä (14,78 %) sai haastattelussa unresolved luokituksen ; autonomisia ei ollut lainkaan. Lapsista peräti 80 % oli turvattomasti kiinnittyneitä ja 65 % oli organisoitumattomia. Warren (Warren, S. L., Huston, L., Egeland, B. & Sroufe, L. A. 1997) kirjassaan Child and adolescent anxiety disorders and early attachment oli tutkinut Minnesotan projektiin liittyen 172 lapsen kiintymyssuhteen ja arvioi ahdistushäiriöiden määrää lasten tultua noin 17 vuoden ikään. Ambivalentti kiintymyssuhde kaksinkertaisti riskin sairastua nuoruusiässä ahdistushäiriöön: 28 prosenttia ambivalenteista lapsista oli nuoruusiässä ahdistuneita, muista vain 13 prosenttia.

24 Varhainen vuorovaikutus itsetunnon kehittäjänä Keltikangas-Järvinen (1994) kuvaa suomalaista itsetuntoa kirjassaan Hyvä itsetunto. Suomi oli parikymmentä vuotta sitten mukana kansainvälisessä tutkimuksessa, jossa tarkasteltiin amerikkalaisten ja Euroopan eri maiden ihmisten tunne-elämää. Suomalaiset poikkesivat suuresti kaikista muista kansallisuuksista. Heidän tunnekokemuksensa olivat tutkittujen ryhmien piirissä kaikkein negatiivisempia, ja heillä oli käytössään eniten ja monipuolisin kokoelma negatiivisia tunteita. Lisäksi he kokivat nämä tunteet voimakkaampina kuin muut tukittavat ja pitivät negatiivisia tunteita muita tärkeämpinä. Toisin sanoen heille oli esimerkiksi vihantunteelle enemmän erilaisia muotoja kuin muilla. Vihaisuus oli heille lisäksi voimakkaampi kokemus kuin oli vihantunne muualla. Kun suomalaiset olivat vihaisia, he olivat sitä hartaasti ja pitkään. Lisäksi viha oli heidän mielestään tärkeämpi tunne kuin esimerkiksi ilo. Positiivisten tunteiden määrä taas oli suomalaisilla vähäisempi kuin muilla kansoilla. He eivät kokeneet positiivisia tunteita kovin voimakkaina eivätkä pitäneet niitä yhtä tärkeinä kuin negatiivisia. Tutkijoiden huomiota kiinnitti erityisesti kateuden voimakkuus suomalaisten keskuudessa. Kateus toista kohtaan oli yleisempää kuin muualla mutta lisäksi se toimi suomalaisten suoritusten ja aikaansaannosten lähteenä. Kateus oli motiivi joka sai suomalaiset yrittämään enemmän. Tutkimuksen runollinen lopputulos olikin, että kaukana kylmässä Pohjolassa asuu maailman synkin, pessimistisin ja kateellisin kansa. Ihmisten eri ominaisuuksien yhteydessä ollaan kiinnostuneita siitä, voisiko ominaisuus olla perinnöllinen. Erityisesti negatiivisista ominaisuuksista puhuttaessa herää kysymys, koska lähisuvusta löytyy aina joku ikävä henkilö, jonka syyksi asia voidaan panna. Ihminen voisi näin itse ajatella, että hän ei itse ole aivan niin suuressa määrin vastuussa käyttäytymisestään ja huonoista tavoistaan vaan syynä on hänen perimänsä. Keltikangas-Järvinen (1994) kuitenkin jatkaa toteamalla että Itsetunto muodostuu kokemusten pohjalta, eikä se siis ole perinnöllinen ominaisuus.

25 Lapsuuden kokemusten merkitys D.W.Winnicot (1950) tuo oman näkökulmansa mukaan keskusteluun lapsen kiinnittymismahdollisuuksista. Hän pitää erittäin tärkeänä lapsen historian selvittämistä: onko siinä olemassa kyllin hyvän hoidon jaksoja, jotka voivat aktivoitua uudelleen kun lapsi pääsee hyvään ympäristöön. Tällöin lapsen deprivaatio nojaa alkuperäiseen olemassa olevaan hyvään, joka voidaan löytää uudelleen. Lapsi, jolla on hyviä kokemuksia menneisyydessään, voi saada niihin uudelleen kosketuksen sijais- tai adoptioperheen hoivassa. Toisaalta, jos lapsen historian varhaisvaiheistakin puuttuu hyviä kokemuksia, joihin persoonallisuus ja todellisuudentaju rakentuu (eli jos lapsella on esimerkiksi alusta asti ollut ainoana, ensisijaisena hoivaajana psykoottinen äiti, tai jos lapsi on vakavasti deprivoitunut), hyvää kasvumahdollisuutta rakennetaan ensimmäistä kertaa. Tämä tehtävä on hyvin vaikea, eikä meidän Winnicottin mielestä pidä yllättyä siitä, jos yrityksistämme huolimatta epäonnistumme joidenkin lasten kohdalla. Jokaisen lapsen kohdalla on kuitenkin yritettävä löytää niitä positiivisia kiinnekohtia, joita lasta kasvatettaessa on mahdollista löytää. Isovanhemmat ovat useinkin lähellä ja heihin on mahdollista solmia kiinteämpi suhde. Isovanhemmuus on biologinen perusasia. Oman vanhemman biologiset vanhemmat ovat väistämättä lapsen isovanhem- pia. Kuitenkin isovanhemmuuden merkitys on jokaisessa tapauksessa sopimus ilman lain määrittelyä. Se on kulttuurinen sopimus mutta se on myös jokaisen perheen sopimus. Mitä löyhempi on yhteiskuntamalli sitä löyhemmäksi voivat sopimisen rajat tulla myös kun on kyse sukulaisen asemasta. Suomalainen yhteiskunta on mielestäni yhä enemmän rakentunut perusperheen, niin sanotun ydinperheen ympärille. Siihen ei kuulu kuin enintään isä, äiti ja heidän yhteiset lapsensa. Toki paljon puhutaan myös uusperheistä. Näitten kohdalla kysymys isovanhemmuudesta saakin sitten jo uusia ulottuvuuksia. Isovanhemmat voivat olla pienelle lapselle lähes yhtä tärkeitä kuin omat vanhemmat. Jos vanhemmat ovat kiinni työelämän kiihtyvässä oravanpyörässä, voivat isovanhemmat jakaa kasvatusvastuuta merkittävästikin. Isovanhemmat ovat jo harjoitelleet lasten hoitamista ja ovat pääsääntöisesti luotettavia hoitajia. Kuvia lapsista istumassa isovanhempien sylissä ovat perheiden arkistot pullollaan.

26 26 Kouluikäiselle isovanhemmat voivat olla kuuntelijoita ja kertojia. Iltapäivähoito ei ole vielä järjestynyt kaikille pikkukoululaisille. Jos isovanhemmat asuvat lähellä voi heidän kanssaan saada aikaan järjestelyn jossa tarinat siirtyvät. Lapset myös kertovat isovanhemmille sellaisia asioita, joita eivät ehkä halua kertoa omille vanhemmilleen. Murrosikäisen vaikeutena on usein se, että hän kokee vanhempansa vanhanaikaisiksi. Isovanhemmat edustavat aikaa, joka on vielä kauempana. He näkevät ehkä toisella tavalla kuin omat lapsensa monia lapsen ajan ilmiöitä. Myös he muistavat millaisia heidän omat lapsensa olivat murrosikäisenä kertovat näistä usein hauskojakin tarinoita ja ehkä saavat omatkin lapsensa muistamaan millaista oli olla murrosikäinen.

27 27 4 LAPSEN HOITAMISEN UUSIA TYÖKÄYTÄNTÖJÄ HELSINGISSÄ Haluan tässä lyhyesti esitellä niitä sosiaalityön malleja, jotka Helsingissä ovat antaneet lasten läheisille mahdollisuuden tulla aivan uudella tavalla kuulluksi. 4.1 Läheisneuvonpito, Uuden-Seelannin malli Suomessa Stakes otti läheisneuvonpidon (LNP) lastensuojelun laatuprojektiin vuonna 1997 ja vuodesta 1998 on kaakkoisessa sosiaalikeskuksessa kokeiltu ns. Uuden- Seelannin mallia ( Family Group Conference). Läheisneuvonpidon tavoitteena on aikaansaada yksimielinen, konkreettinen suunnitelma lapsen tai nuoren suojelun ja huollon järjestämiseksi. Uudessa Seelannissa on jo vuodesta 1989 ollut voimassa laki, joka velvoittaa menetelmän käyttöä. Laissa korostetaan lasten ja nuorten oikeutta oppia ottamaan vastuuta teoistaan. Vanhemmilla ja sukulaisilla on oikeus päättää siitä, miten heidän lastensa tarpeisiin voidaan parhaiten vastata sekä velvollisuus suojella ja taata heidän tarvitsemaansa tuki. Erityisesti lasta ajatellaan osana perhettään ja sukuaan. Tässä työmuodossa lastensuojelussa kutsutaan koolle verkostokokous, jossa kartoitetaan niitä voimia mitä lapsen ympäristöstä voidaan löytää. Suomessa tehdään vuosittain puolitoista tuhatta huostaanottoa, joista yli kymmenen prosenttia on tahdonvastaisia. Lastensuojelun työmuotojakaan kehittämällä ei koskaan voida huostaanottoja välttää kokonaan, mutta niitä, joita tehdään, voidaan inhimillistää rakentamalla lapsen ympärille mahdollisimman hyvä aikuisverkko. Se voi parhaimmillaan merkittävästikin tukea tehtyjä ratkaisuja. Se voi myös olla suurena apuna uuteen sijaishuoltopaikkaan kiinnittymisen aikana. Aluksi tämäkin työmuoto kohtasi suurta vastustusta sosiaalityöntekijöiden keskuudessa vaikka sen esittelijöinä ja alullepanijoina olivat juuri avohuollon kokeneet ammattilaiset. Sosiaalityöntekijät jopa kieltäytyivät esittelemästä asiakkaan asioita salassapitoon vedoten vaikka heiltä oli kirjallinen suostumus. Hyvät esimerkit kuitenkin veivät työmuotoa eteenpäin ja useammat tahot ovat lähteneet kehittelemään työtä.

28 28 Helsingin kaupungissa on tämän Uuden-Seelannin mallin pohjalta virinnyt läheisneuvonpidon verkostopalavereja tukeva hanke. Tämä uusia välineitä yhteistyöhön tarjoava palvelu on Helsingin kaupungin opetus-, sosiaali- ja nuorisotoimen sekä Stakesin yhteistyöhanke ja se on tilaajille maksutonta. Hankkeen suunnittelussa on ollut mukana Heikki Waris - Instituutti. Avohuollon sosiaalityöntekijä voi halutessaan tilata verkostohankkeen koordinaattorilta verkostokonsultin mukaan perheen neuvotteluun. Verkostokonsultti voi olla mukana suunnittelemassa asiakaspalaveria, johon kutsutaan huostaanottotilanteessa kaikki ne tärkeät henkilöt, jotka vaikuttavat lapsen asioihin. 4.2 Sofian vuorovaikutusyksikössä isovanhemmat voimavarana Vuoden verran Helsingin kaupungin sosiaaliviraston alaisena yksikkönä on toiminut Sofian vuorovaikutusyksikkö. Vuoden aikana Sofiassa on hoidettu 17 äitiä ja lasta. Vuorovaikutusyksikön asiakkaaksi valitaan sosiaalityöntekijän lähetteellä perheitä, joissa on alle 1-vuotias vauva. Aloitteentekijänä voi olla myös jokin muu taho kuten perhetai lastenneuvola. Asiakkaaksi pääsy edellyttää kuitenkin aina lastensuojelun asiakkuutta. Vuorovaikutusyksikön tavoitteena on tukea ja vahvistaa äidin ja vauvan välistä vuorovaikutusta. Hoidon tavoitteena on vahvistaa vauvan suotuisaa kehitystä ja ehkäistä mahdollisia myöhempiä ongelmia. Työskentelyssä vahvistetaan äidin kuvaa itsestään vanhempana juuri hänen vauvalleen. Äidit ja vauvat tapaavat Sofian työntekijöitä useamman kerran viikossa, joko laitoksen tiloissa tai heidän kotonaan. Työmuotoina ovat kotikäynnit, perhe- ja verkostotapaamiset, vauvan ja vanhemman vuorovaikutustilanteen videointi sekä vanhempi-vauvaryhmät. Yksikön esimies, Tuula Majapuro kertoi yksikössä uskottavan vahvasti siihen, että murrosiän jälkeenkin voidaan varhaisen vuorovaikutuksen häiriöitä korjata varhaisen äitiysvaiheen aikana. Hän kertoo kokemuksestaan, että samalla kun nuori äiti on erittäin haavoittuvaisessa tilassa, on hän samalla myös vastaanottavainen ja valmis työskentelemään saavuttaakseen hyvän vuorovaikutuksen oman lapsensa kanssa. Harjoituksissa tutustutaan äidin mielikuviin joita äidillä on vauvasta.

29 29 Vuorovaikutusyksikössä työskentelee esimiehen, Tuula Majapuron lisäksi sosiaalityöntekijä, kuusi ohjaajaa sekä ostopalveluna lääkäri ja psykologi. Sofian vuorovaikutusyksikössä on vauvojen isovanhemmat otettu alusta lähtien lisävoimavaraksi ja esimies kertookin, että yli puolet isovanhemmista on ollut mukana työskentelyssä. Osa äideistä on aluksi vastustanut yhteydenottoa omiin vanhempiinsa, mutta henkilökunnan jatkettua keskustelua ovat useimmat ymmärtäneet siitä saatavan hyödyn. Sofiassa yhtenä perusajatuksena on avoimuus ja siellä tuetaan äitejä nostamaan kipeätkin asiat esille koska salaisuudet sitovat psyykkistä energiaa. Aloite isovanhempien mukaan ottamisesta on aina tullut Sofian henkilökunnalta. 4.3 Perhehoitoyksikön sijaisperheitten lapsista valtaosalla yhteys isovanhempiin Perhehoitopäällikkö Aila Kukkonen kertoi, että perhehoidossa käytetään lähes jokaisen lapsen kohdalla verkostoneuvotteluja. Sukupuun piirtämistä on tehty aiemmin, mutta siitä on luovuttu ja tilalle on tullut verkostokartan piirtäminen. Verkostokartta tehdään jokaiselle lapselle heti sijoituksen alkuvaiheessa. Aila Kukkonen kertoo, että useimmiten isovanhemmilla on suuri rooli lastenlasten elämässä, mutta välttämättä ei aina. Jos isovanhemmat eivät ole olleet missään mukana, heidät yritetään tavoittaa ja selvittää miten he tutustuvat lastenlapsiinsa jos se vain on mahdollista. Kukkonen kertoo, että suurimmalla osalla sijaisperheisiin sijoitetuista lapsista isovanhemmat ovat merkityksellisiä henkilöitä, joilla on säännöllinen ja hyvä yhteys lastenlapsiinsa. Huomattavan usein säännöllisempi kuin omilla vanhemmilla. Isovanhemmat ovat Kukkosen mukaan hyvin yksilöllisesti mukana esimerkiksi laatimassa lapsen huoltosuunnitelmaa tai mukana neuvotteluissa. Joskus on kuitenkin niin, että lapsen vanhemmat kieltävät isovanhempien osallistumisen huoltosuunnitelmakokouksiin ja sitä kieltoa perhehoitotoimisto noudattaa. Kukkonen kuitenkin jatkaa, että vaikka vanhemmat kieltäisivät lasta tapaamasta isovanhempiaan ei siihen suostuta. He tulkitsevat lastensuojelulakia niin, että lapsella on oikeus läheisiinsä. Lasten sijaishuoltotoimistossa on perhehoitoon sijoitettuna n. 650 lasta. Perhehoitopäällikkö Kukkonen kertoo, että 30 isovanhempaa on tällä hetkellä sijaisvanhempana. Neuvotteluja järjestettäessä käytetään avuksi verkostokonsultteja. Tästä järjestelmästä on jo kerrottu läheisneuvonpidon yhteydessä.