Sisällys. Pääkirjoitus #YOLO Kolumni. TYL-luurilook. vitsit

Transkriptio

1

2 Sisällys Pääkirjoitus #YOLO Kolumni TYL-luurilook vitsit OSOITE: Tornion yhteislyseon lukio, Kauppakatu 29, Tornio PAINOPAIKKA: Tornion kirjapaino KANNEN KUVA: Eeva Vuokila KIITOS: Anna-Maija Niskavaara ja Jaana Stoor sekä tukijat

3 Pääkirjoitus Hämmennyksestä on selvitty! Täällä sitä nyt sitten ollaan: uudessa koulurakennuksessa. Asiasta taidettiin höpistä jo viime vuoden muuttohässäkässä, mutta enhän minä voi olla tästä mainitsematta! Oli nimittäin aikamoinen shokki palata kouluun, kun en kyennyt löytämään taikaministeriön ovikelloa tyttöjen vessasta enkä edes päässyt testaamaan peruskuntoani koulun rappusissa. No, ehkäpä taikaministeriö selviää ilman minua tämän kouluvuoden, ja opiskelijaravintola Mintun aamukahvi on korvannut aamuisen porrasjumppani herättävän vaikutuksen kiitettävästi. Koulurakennus ei siis minun syksyäni pilannut, ja olen vihdoin onnistunut hyväksymään sen faktan, että nyt yläkoulu saa nauttia näistä lämmöllä muistelemistani asioista ja ehkä jopa viedä paikkani taikamaailmassa. Eräs ongelma muutossa kuitenkin oli: Mitä nyt tapahtuu koulumme lehden nimelle, kun Hallituskadusta tuleekin Kirkkokatu? Tuleeko Haltsarista Kirkkis tai Merkkis? Nimikilpailuun tuli paljon hyviä ehdotuksia, joista valitsimme musiikinopettajamme Päivi Pulkkisen Tylliläisen. Onnittelut voittajalle! Syksyn numeromme teemaksi valitsimme äärimmäisyyden. Lehden sivuilla saattaa siis esiintyä pidätettyjä toimittajia, äärimmäisiä tapauksia ja toki myös surkeita vitsejä. Laitoimme myös itsemme likoon valitsemalla arvosteluihin puhetta herättäneitä teoksia ja näin järkytimme ehkä hieman omaakin mielenrauhaamme. Toivottavasti myös lukuhetki tulee olemaan hyvällä tavalla äärimmäinen! Jos joku päättää ottaa mallia joistain lehdessä esiintyneistä äärimmäisistä asioista, suosittelen tekemään sen kiltteyden rajoissa. Itse ainakin olen seuraillut tekemisiäni, sillä tarkkailemistani harrastavat tähän vuodenaikaan Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston sijaan tontut. Suklaansyöntiä, joululomasta nauttimista ja lahjojen antamista en kuitenkaan alkaisi missään tapauksessa rajoittaa. Toivotan teille äärimmäisen mukavaa joululomaa! Koettakaahan malttaa laskea ne koulukirjat käsistänne edes jouluaattona. 3

4 #YOLO Mitä haluat elämälläsi tehdä, kun elät vain kerran? Haluatko saavuttaa jotain suurta, nähdä lapsenlapsiesi kasvavan, ihmiskunnan muistavan nimesi, taistella jonkin hyvän asian puolesta? Vai haluatko kenties bilettää aamunkoittoon asti ja löytää seuraavana päivänä Facebookista kuvia, joissa housusi näyttävät olevan kadoksissa? Tekeekö mielesi kokeilla kannabista, ajaa moottoritiellä 240 km/h? Entä jos haluaisitkin kaiken tämän sekoilun jälkeen kasvaa isoksi ja hypätä politiikan pyörteisiin? Otettaisiinko sinua tosissaan, kun nuorena tekemäsi töppäilyt päätyisivätkin kaiken kansan nähtäväksi kuvina? Lyhenne #YOLO mitä luultavimmin käskee sinua sekoilemaan ja ottamaan kaiken irti vai käskeekö sittenkään? Vastoin yleistä oletusta monen nuoren motoksi muodostunut YOLO (you only live once) ei olekaan 2000-luvun juttu. Hämmästyitkö? Totuus on se, että tämä nimenomainen fraasi on ollut käytössä jo toistasataa vuotta, mutta milloin sen merkitys oikein muuttui? YOLO on ollut verrattavissa mottoihin Carpe diem (tartu hetkeen) ja Memento mori (muista kuolevaisuutesi), jotka kaikki tarkoittavat loppujen lopuksi samaa asiaa: nauti elämästä, vaikka se tarkoittaisikin riskien ottamista. Näistä kolmesta juuri YOLO nousi pinnalle vuonna 2011, kun räppäri Drake julkaisi kappaleensa The Motto, jossa tätä lyhennettä käytetään. Sen jälkeen on tämä alun perin hyvää tarkoittava motto käynyt läpi valtaisan mediamankelin ja saanut negatiivisen merkityksen. Etenkin nuoret käyttävät YOLO:a perusteena kaikelle typerälle toiminnalle ja sekoilulle olettaen sen korjaavan kaiken. Nykyään saattaisikin Suomi-YOLO-Suomi-sanakirja kertoa YOLO:n tarkoittavan kokeile kaikkea kerran. Hyvänä esimerkkinä YOLO:n käytöstä nykypäivänä on Ervin McKinnesin twitter-päivitys, jossa hän kertoo ajaneensa humalassa 194 km/h nopeudella pitkin katuja ja lopuksi perustelee käytöksensä hashtageilla #FuckIt YOLO. Onko tässä enää mitään järkeä? Totta kai on ymmärrettävää, että nuoret haluavat kokeilla ja kokea paljon, kun ovat vielä nuoria, mutta missä menee raja? Herve c. On täysin hyväksyttävää haluta hypätä benji-hyppy, reilata ympäri Eurooppaa tai kiivetä Mount Everestille. Näitä kaikkiahan voi perustella YOLO:lla. Miksi sitten nuorten tavoitteet tuntuvat olevan hyvin matalalla nykyään? Halutaan vain juhlia ja rellestää, koska omistamme vain yhden elämän. Yksi syy voisi olla iso paha media. Loputtomat reality-sarjat ja televisio-ohjelmat, kuten Jersey Shore, kuvaavat juhlimisen ja lähestulkoon epätasaisen elämän hauskaksi ja hyväksyttäväksi. Vaikka emme sitä itsellemme myönnä, nuoret ovat loistavia ottamaan vaikutteita juuri tämänkaltaisista ohjelmista ja videoista. Toivottavasti edes joku on kanssani samaa mieltä, kun sanon, että mielestäni YOLO on ehkä yksi maailman typerimmistä asioista ja mieluiten haluaisin sen kuolevan sukupuuttoon. Sen merkityksessä ei ole mitään vikaa, mutta sen käytössä puolestaan on. Ehkä olisi aika meidän kaikkien tutkia mielemme syövereitä ja löytää ne asiat, jotka ovat meille oikeasti tärkeitä ja tavoittelemisen arvoisia. Kaikilla niitä kuitenkin on, ja juhliakin voi ilman, että aamulla hävettää. Annetaan yhteisvoimin YOLO:lle sen merkitys takaisin! Milka Rämö 4 (c) Rodevany

5 Kolumni Kävikö pahasti? Syksyn aikana Tornion yhteislyseon lukiossa on tapahtunut monenlaista. Ala-aulan vessassa on itkenyt päätä käsiinsä nojaava tyttö. Joku on kompastunut portaissa ja lennättänyt siinä samalla kantamansa paperit ympäri lattiaa. Eräs tyyppi on lyönyt päänsä ovenpieleen ja kävellyt sitten käytävällä otsa veressä. Pari lompakkoa on unohtunut lojumaan eri puolille koulua. Kaikki nämä tapaukset (ja ehkäpä pari muutakin) olivat testejä, joita teimme eräällä psykologian kurssilla. Tarkoituksena oli selvittää, miten ihmiset reagoivat toisen hätään tai avuntarpeeseen. Kävelläänkö välinpitämättöminä ohitse vai tarjotaanko apua tuntemattomallekin? Vai ollaanko niin ujoja, ettei tilanteeseen uskalleta puuttua, vaikka haluttaisiinkin? Entäpä löytääkö maassa lojuva lompakko tiensä omaan takataskuun, vai viedäänkö se kansliaan odottamaan oikeaa omistajaansa? Me ihmiset valitsemme usein sen vaivattomimman tien, matalimman kohdan aidasta. Kun näemme vaikkapa kynnystä vaivalloisesti rollaattorinsa kanssa ylittävän mummon, teemme todennäköisesti sen, mikä on meille helpointa: käännämme katseemme pois, tihennämme askeleitamme, menemme toisesta sisäänkäynnistä. Harva meistä pysähtyy ojentamaan käsivartta tueksi, pitämään ovea auki ja nostamaan rollaattoria kynnyksen yli. Vähemmällä pääsee, kun pakenee paikalta. Olen usein miettinyt, minkä takia on niin vaikeaa tarjota apuaan sellaiselle, joka sitä selvästi tarvitsee. Pelkäämmekö, että meidät torjutaan? Olemmeko huolissamme siitä, että hyväntahtoista elettämme ei arvosteta? Silloin asiaa voi pohtia toiselta kannalta: eikö kuka tahansa meistä vaikeassa paikassa ollessaan olisi kiitollinen avusta tai välittävästä kysymyksestä onko kaikki hyvin, pärjäätkö? Liukuportaissa kompastunut ilahtuu varmasti tästä kysymyksestä ja ojennetusta kädestä, vaikka ei olisikaan satuttanut itseään sen kummemmin. Tänä syksynä eräs nuori äiti näki, miten vanhus kaatui kasvoilleen täyden bussin käytävällä. Nainen meni lastenvaunuistaan huolimatta auttamaan, sillä kukaan muu ei sitä tehnyt. Tapahtumasta sai alkunsa Kävikö pahasti? kampanja, joka kannustaa ihmisiä huomaamaan toisen hädän, niin pienemmän kuin suuremmankin, arkipäivän tilanteissa. Toisten auttaminen ei ole koskaan itseltä pois päinvastoin: kun autat, sinua autetaan. Te tylliläiset, jotka huomioitte yksinäisen itkevän tai itsensä satuttaneen opiskelukaverinne, keräsitte papereita pudottajan kaverina ja palautitte kadonneen lompakon kansliaan, saatte varmasti monta ystävällistä avuntarjousta elämänne aikana. Heta Kallioranta 5

6 Artikkeli Koukuttuminen, nyk Olemmeko me nykyihmiset liian herkkiä houkutuksille? Varmasti jokainen on riippuvainen jostain, kaikki eivät välttämättä vain tiedosta sitä. Nykymaailman tavaranpaljoudella on todennäköisesti myös korttinsa pelissä tässäkin asiassa. Ihminen on viisas keksiessään tuotteita, jotka aiheuttavat riippuvuutta. Tällaisella omaisuudenhavittelulla on kuitenkin myös kääntöpuolensa. Kuluttajat, jotka varoituksista huolimatta menevät ja kokeilevat mainosmaailman suuria keksintöjä, saattavat pian huomata olevansa koukussa. Etenkin nuorilla koukkuun jäämisen riski on suuri. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että nuoren keho ja mieli ovat vielä kehittymässä. Ei siis ole ihme, että mainostajat kohdentavat mainoksensa huomattavan usein nuorille. Tämä artikkeli pyrkii valaisemaan teitä, rakkaat lukijat, hieman yleisimmistä riippuvuuksista ja niiden aiheuttajista. Älypuhelinriippuvuus teknologian kehityksen seuraus 2000-luvun alussa maamme suuren ylpeyden, Nokian, aloittaman puhelinteknologian kilpajuoksun aikaansaamat pienet huipputeknologiapakkaukset ovat tulleet nykyihmisen, etenkin nuoren, elämään jäädäkseen. Nämä älynjatkeet ovat saaneet vahvan yliotteen nuorten elämästä. Eihän puhelimen käytössä mitään vikaa sinänsä ole. Voihan älyluurilla maksaa laskut, lukea päivän tärkeimmät uutisotsikot, vastata sähköpostiviesteihin tai vaikkapa ottaa osaa tärkeään videoneuvotteluun. Puhelimen käytöstä tulee ongelma, kun näytön hiplaus muuttuu pakonomaiseksi ja jatkuvaksi. Nuorten puhelinaddiktiot aiheuttavat ongelmia eten- kin koulussa. Ihminen ei tunnetusti pysty keskittymään kahteen asiaan yhtä aikaa. Kun nuori käyttää puhelinta oppitunnilla, hän ei pysty keskittymään opiskeluun täysipainoisesti. Opettajat joutuvat koko ajan kiinnittämään huomiota oppilaiden puhelimien käyttöön, ja näin ollen opetus ja ajatus katkeilevat jatkuvasti. Puhelinriippuvuus on psyykkistä riippuvuutta. Ihmiselle, jolla on puhelinriippuvuus, on muodostunut pakonomainen tarve tarkistaa puhelintansa jatkuvasti. Videopelien koukuttava maailma Teknologia näyttää koukuttavan helposti nuoria. Tämä ei ole ihme, sillä esimerkiksi videopeleistä on pystytty tekemään uskomattoman todentuntuisia. Pelaamisen maailmaan on helppo turvautua, kun todellinen elämä ei miellytä tarpeeksi. Pelit ovat siis pakotie virtuaalimaailmaan, jossa kaikki on mahdollista ja helposti kätten ulottuvilla. Todellisuutta pakenevat nuoret eivät kestä vastoinkäymisiä eivätkä arkisia, pieniä ongelmia, kuten kokeisiin lukua. Pelit ovat nykyään lisäksi suuren luokan bisnes. Peliyhtiöt suoltavat valtavasti rahaa, aikaa ja resurssejaan uusiin peleihinsä. Pelit ovat koukuttavia, ja peliyhtiöt ovat myös huomanneet tämän. Pelejä on alettu tehdä myös entistä nuoremmille. Esimerkiksi pikkulapset, jotka juuri ja juuri osaavat puhua, osaavat käyttää ipadia suhteellisen sujuvasti ja pelata siihen asennettuja lapsille suunnattuja pelejä. Tällä tavoin lapsi oppii jo hyvin nuorena pelaamaan. Tästä seuraa tietysti se, että lapset kasvavat peliyhtiöiden suurimmiksi kuluttajiksi. 6

7 yihmisen ongelma? Päihteet elämää haittaavina tekijöinä Päihteet, kuten nikotiini, alkoholi ja huumeet, voivat vallata ihmisen elämän täysin. Näiden aineiden kokeileminen on saanut etenkin nuorilla aivan liian yliarvostetun aseman. Jo se, että tupakointi aloitetaan yleensä ennen täysi-ikäisyyttä, kertoo selvästi päihteiden liian helposta saatavuudesta. Lukiossakin suurin osa oppilaista on vielä alle 18-vuotiaita, mutta silti seinämme ovat vuoratut käytetyillä nuuskilla ja saamme jatkuvasti kuulutuksia, joissa kielletään ovien edessä tupakointi. Myös nuorten huumekokeilujen määrä on hälyttävän suuri. Ylen tutkimuksen mukaan noin 10 prosenttia vuotiaista nuorista on kokeillut huumausaineita. Opetussuunnitelmaankin kuuluva huumevalistus kattaa varmasti joka ikisen nuoren. Ainakin meidän kouluissamme huumeiden vaaroista on kerrottu tarpeeksi uhkailevasti. Luulisi, että tämä olisi vähentänyt nuorten huumausaineiden käyttöä. Toisin on käynyt. Vuonna 1995 kannabista oli kokeillut 5 prosenttia nuorista, vuonna 2011 tämä prosenttiosuus oli 11. Jotain on siis tehtävä paremmin. Päihderiippuvuus alkaa yleensä sosiaalisella riippuvuudella. Tupakalle lähdetään porukassa. Porukka kannustaa ja osaksi myös pakottaa lähtemään nurkan taakse. Joukkoon kuulumisen halu on siis yleisimpiä syitä tupakoimisen aloittamiseen. Tupakka aiheuttaa riippuvuuden hyvin nopeasti, sillä jo kymmenestä savukkeesta voi jäädä fyysisesti koukkuun, muodostuu siis myös fyysinen riippuvuus. Kun tupakoinnista tulee rutiininomaista, muodostuu siitä psyykkinen riippuvuus. Koottuja riippuvuuden kohteita Etenkin yläkoululaisilla on yleistynyt energiajuomariippuvuus. Energiajuomat ovat vaarallisia nuorille, sillä ne sisältävät kasvutekijöiden toimintaa hidastavia aineita. Energiajuomat eivät itsessään edes sisällä energiaa, vaan piristeitä, kuten tauriinia. Piristeet aiheuttavat univaikeuksia, ja koulunkäynti saattaa kärsiä merkittävästi. Uni voi tulla vasta aamuyöstä, ja herääminen on todella vaikeaa. Onneksi energiajuomiin on ainakin osittain tullut ikärajat. Naisilla, ja miksei myös miehilläkin, on usein pakonomainen tarve saada tätä lähes kaikkien himoamaa makeista. Naisten suklaanhimo on yhdistetty myös hormonitoimintaan. Suklaa ei itsessään ole kuitenkaan vaarallista, vaikka se lisääkin ylimääräisen rasvan tuotantoa elimistössä. Suklaaseen on nykyisin yhdistetty myös terveysvaikutuksia. Joku taas voi olla hyvinkin koukussa johonkin tiettyyn televisiosarjaan, esimerkiksi useat ikäihmiset ovat koukussa Kauniit ja rohkeat -sarjaan. Televisiosarjaa on aina pakko päästä katsomaan, ja ihmiset saattavat perua tärkeitäkin menoja, jotta pääsisivät katsomaan lempisaippuaoopperaansa. Usein saatetaan katsoa sarjat myös läpi moneen kertaan, vaikka tuotantokausia olisi kymmeniä ja jaksoja jopa sadoittain. Väinö Juntura, Joakim Kuismanen ja Joni Palviainen 7

8 Naisten kauneusihant Antiikin Kreikka ja Rooma Ulkonäöllä alkoi olla merkitystä jo Antiikin Kreikan ja Rooman ajoista lähtien. Antiikin naisen valtakuntana oli koti, ja erityisesti luonnollisen näköisistä naisista pidettiin. Vaaleat hiukset ja iho olivat kovaa huutoa. Naiset hoitivat ahkerasti kauneuttaan ja ajelivat vartalonsa täysin sileiksi. Vain hiukset jätettiin rauhaan, sillä niiden tuli olla pitkät ja kauniit. Kylpylät olivat kovassa käytössä sekä naisilla että miehillä. Keskiaika (c) Wonderlane Keskiajalla naiset tunnettiin yhä kodin valtiattarina. Tuohon aikaan solakka vartalo, pienet rinnat ja takapuoli olivat hyviksi luokiteltuja piirteitä. Naisilla oli myös tapana ahtaa itsensä korsetteihin muokatakseen vartaloitaan. He halusivat näyttää viattomilta, hoikilta ja vaaleilta. Ihon läpikuultavuutta pidettiin kauniina. Neitsyt Marian ulkonäköä ihannoitiin valtavasti. Mitä neitseellisempi, sitä kauniimpi. Kauneusihanteita on tavoiteltu ja niistä on keskusteltu kautta aikojen. Aina niiden takana on ollut mies, joka on sanellut, mikä on kaunista ja mikä ei. Media on vielä lyönyt pökköä pesään. Lähes kaikkialla, minne katsot, näet ohjeita siitä, miltä sinun tulisi näyttää ja kuinka tulisi käyttäytyä. Ihmiset arvostelevat toisten ulkonäköä ja varsinkin julkisuuden henkilöitä kytätään hyvinkin tarkkaan. On selvää, että tämä tuo valtavasti itsetuntopaineita itse kullekin. Tiedämme varsin hyvin, että lähes jokainen mainos on muokattu armoa tuntematta, ja silti uskomme, että mainoksissa näkemämme on juuri sitä, miltä meidän tulisi näyttää. Hyvät naiset ja herrat, meitä on huijattu! Barokki Vasta 1600-luvulla tehtiin totaalinen täyskäännös kauneusihanteissa. Hento ja solakka vartalo vaihdettiin rehevään ruumiiseen, ja vaaleuden sijaan alettiin suosia tummia piirteitä. Pyöreä naisvartalo oli merkki varakkuudesta, ja vartalon kokoa korostettiin erilaisilla vaateratkaisuilla. Rintojen arvo nousi taivaisiin. Peseytymättömyydestä johtuneet ikävät hajut pyrittiin peittämään vahvoilla hajusteilla luku (c) Tizian (c) Paul Mercuri 1500-luvulla vyötäröt kapenivat ja hartiat ja lantio levenivät. Tiimalasimaista muotoa korostettiin toppauksilla ja korseteilla. Kasvot peitettiin suunnattomalla pakkelikerroksella. Kylpylät suljettiin 1500-luvulla, mikä johti ihmisten pesemättömyyteen. Hygieniasta ei pahemmin välitetty, eikä sen johdosta syntyneen hajun ja lian määrää voinut edes sanoin kuvailla. 8

9 et kautta aikojen Rokokoo 1700-luvulla lihavuuden ihannointi hieman lopahti, muttei vieläkään loppunut täysin. Alavartaloa korostettiin ja ylävartalo yritettiin saada näyttämään mahdollisimman sirolta. Naiset korostivat kasvojaan puuteroimalla ihon valkoiseksi, punaamalla huulensa ja poskensa sekä tummentamalla silmänsä ja kulmakarvansa. Nykyajan varhaisteinien ensimmäisistä meikkausyrityksistä saa hyvän kuvan siitä, miltä meikkaaminen tuohon aikaan näytti. (c) Jean-Mark Nattier 1900-luku Naisten aseman radikaali muutos sai naisten kauneusihanteet heittämään jälleen kuperkeikkaa. Korsetit unohdettiin, ja pieniä rintoja ja siroja, poikamaisia vartaloita alettiin jälleen suosia. Myös lyhyet hiukset, housut ja rusketus nousivat valtaviksi muotiilmiöiksi 1920-luvulla. Myöhemmin palattiin jälleen tuttuun ja turvalliseen kurvikkaaseen naiseen. Suureen suosioon nousi nykyaikanakin tunnettu seksi-ikoni, Marilyn Monroe luvulla langanlaihat vartalot palasivat jälleen muotiin luku (c) Rathish Ran Viktoriaaninen aika 1800-luvun nainen ei ollut vieläkään lähtenyt kotoa. Alettiin siirtyä hieman ajassa taaksepäin, ja niin siro vartalo, kapeat hartiat kuin ampiasivyötärökin tulivat jälleen muotiin. Kasvojen meikkaaminen tyrehtyi täysin, kun sen todettiin olevan syntiä. Tästä syystä naisten oli pakko keksiä jokin muu ratkaisu, ja niin he nipistelivät poskiaan ja purivat huuliaan saadakseen toivotut tulokset. Myös kylpeminen ja saippuointi tulivat vihdoin takaisin muotiin. Nykypäivänä ei voida enää aivan varmasti sanoa, mihin suuntaan ollaan menossa. Kauneusihanteet ovat jakautuneet moneen osaan, sillä jotkut ihannoivat anorektisen laihaa vartaloa, toiset muodokasta ja kolmannet taas lihaksikasta ja timmiä vartaloa. Nykyaikana ihmiset mollaavat muita, jotka eivät vastaa heidän kauneusihanteitaan. Varmasti jokainen on huomannut Facebookin etusivuilla komeilevia meat is for men, bones are for dogs -iskulausein korostettuja kuvia kurvikkaista naisista. Tiedostamme myös, että mallit, joiden työtä on esitellä tavallisille ihmisille sopivia vaatteita, ovat todellisuudessa anorektisen laihoja ja kaukana normaalista keskivertonaisesta. On hassua, miten media on luonut meille täydellisen naisen kuvan, johon jokaisen tulisi pyrkiä, vaikka se on kaikkea muuta kuin todellinen. (c) William de Leftwich Dodge Marjoriitta Puoskari, Väinö Juntura ja Joni Palviainen 9

10 TYL-luurilook Miksi juuri tämä puhelin? Haluaisitko vaihtaa johonkin muuhun puhelimeen? Puuttuuko mielestäsi nykyajan puhelimista jokin ominaisuus, tai haluaisitko vanhoista puhelimista jonkin ominaisuuden takaisin? Emmi Maalismaa, 11B Samsung Galaxy S4 Ennen minulla on ollut vanhempi Nokian puhelin, ja tämän puhelimen sain viime kesän lopussa. Halusin juuri Samsung Galaxy S4 -puhelimen, koska se on hyvä vastapaino edelliselle puhelimelleni ja olin kuullut paljon kehuja siitä. En haluaisi vaihtaa. Jos tämä hajoaisi, haluaisin mieluiten uuden samanlaisen. Tässä on kaikki, mitä tarvitsen. Näppäimistön ja näytön projisointi voisi olla siisti ominaisuus! Miika Isometsä, ALU10 Apple iphone 5S Aikaisemmin minulla oli Nokia Lumia 900, johon ei tuntunut saavan mitään sovelluksia, kuten Instagramia, joten sen vuoksi halusin puhelimen, johon saa kaikki mahdolliset sovellukset. Päädyin iphone 5S:ään, sillä se tuntui parhaalta vaihtoehdolta minulle ja se on uusin markkinoille tullut puhelin, joten olettaisin sen kestävänkin pidempään. En haluaisi vaihtaa. Vanhoista puhelimista kaipaan fyysistä kestävyyttä, jota uusissa puhelimissa ei paljoakaan ole. 10

11 Mirja Rantala, matematiikan ja kemian lehtori Nokia 5140i Olen aina pitänyt pehmeistä ja iskunkestävistä Nokian malleista, joten sellainenhan sitä piti silloin saada. Kännykkä on hankittu keväällä En haluaisi. Puhelin on käytössä niin kauan, kuin se vain toimii! Jos se kuitenkin menee rikki, niin pysyn Nokian perusmalleissa. Kosketusnäyttöä en haluaisi. Uudemmista puhelimista en niin tiedä, mutta kamera voisi olla omassani parempi ja tämä malli on sellainen, joka ei valitettavasti toimi ulkomailla. Heta Kallioranta, 12C Vanha puhelimeni hajosi, ja sain tämän tilalle yhdeksännen luokan keväällä. Tämä on minulle vasta kolmas puhelin. Tämä nykyinen toimii niin hyvin, ettei minulla ole syytä vaihtaa tätä, ja tässä on kaikki tarvittavat toiminnot, eli voi soittaa ja tekstata. En tarvitse kummempaa kännykkäkameraa, sillä kuvata voi tavallisellakin kameralla, saatikka nettiä, koska onhan minulla tietokone. Etukamera ja matopeli valitettavasti uupuvat tästä nykyisestä. Mielestäni puhelinten kehitys on tullut tiensä päähän. Ei kaikkea voi yhdistää puhelimeen. Henna Sarastamo, 13C Sain tämän keväällä edellisen hajonneen Nokian tilalle. Haluaisin, sillä tämä vanha alkaa olla jo vähän huonokuntoinen. Mallilla ei ole niin väliä, kunhan siinä vain on kosketusnäyttö. Omasta kännykästäni puuttuu netti. Se olisi kätevä. Ida Hookana ja Milka Rämö 11

12 Mikä on äärimmäisin tekosi? Samuli Husa, 13C Potkaisin pallon omaan yläkulmaan Piteå-cupissa Muistan maalin varsin hyvin, koska minun selän taaksehan sen teit. Mutta miksi? Peliaikaa oli vähän jäljellä, ja varapalloja ei ollut. Päätin siksi potkaista pallon pitkälle yli omasta päätyrajasta. Veto kuitenkin suuntautui omaan maaliin. Hieno maali oli kyllä! Miltä silloin tuntui, ja miten peli päättyi? No, hyvältähän se tuntui. Voitimme kuitenkin 3-2. Miten joukkuekaverit reagoivat? 12 Johanna Tirroniemi, 11C Hyppäsin tandemhypyn laskuvarjolla 4 kilometrin korkeudesta ohjaavan hyppääjän kanssa Kemissä. Pitikö käydä mitään kurssia? 60 minuutin pikakurssi. Aluksi sain vihahuutoja, mutta nykyään asialle nauretaan. Charlotta Simonaho, 13D Äänestin BB-Niko Saarelaa Julkkis-BB:ssä 30 kertaa äidin laskuun. Miksi? Halusin sen voittavan, ja onhan se ihana. Voittiko hän? Ei. Näin jälkeenpäin harmittaa vähäsen. Markku Välimaa, biologian ja maantieteen lehtori Lähdin vastustamaan Altajoen voimalaitoksen rakentamista 1970-luvun lopulla. Päädyin pakenemaan virkavaltaa tuntureiden yli juosten muiden oppilaiden kanssa. Miksi näin? Hieno lohijoki olisi turmeltunut ja kyseinen kanjoni siinä samassa. Yhden joen valjastaminen olisi saanut aikaan voimalaitosten ketjureaktion syntymisen. Lisäksi meillä oli hyvä porukka samanhenkisiä oppilaita, ja hieno kokemushan se oli. Kuinka isolla porukalla olitte liikkeellä? Oma porukka tuli Oulun yliopistolta, ja meitä oli noin 30. Muita opiskelijoita tuli Pohjois-Ruotsista ja -Norjasta. Yhteensä meitä oli satoja. Entäpä pidätykset, tuliko niitä? Omasta porukasta jäi kiinni puolenkymmentä ja muita lähemmäs sata. Sakkoja maksettiin sitten myöhemmin porukalla. Sebastian Halmkrona, 12D Heitin Jasse Tuukkasen kebabrullan Niko Huhtalon olohuoneen seinään. Teosta tulee äärimmäinen, kun tietää Nikon olevan tulisieluinen. Miksi? Nikon olohuone kaipasi sitä enemmän kuin Jasse. Mitä jälkiseuraamuksia tällä oli? Aluksi Niko oli vähän vihainen, mutta leppyi, kun korvasin rullan, siivosin ja pyysin anteeksi. Olemme nykyään ystäviä. Joakim Kuismanen

13 Äärimmäisen huonot vitsit Naaraskarhu huolissaan Suomen metsistä: - Otsoni tuhoaa Suomen metsiä. Mitä fyysikko sanoo kapakassa? - Yksi isotooppi! Mitä tapahtui, kun rekka ajoi joen yli? - Joe kuoli. Osta vene, se kannattaa. Mitä yhteistä on norsulla ja jäniksellä? - Molemmat alkavat j:llä, jos norsun nimi on Jussi. Mitä Punahilkka tekee pimeässä? - On hukassa. MacGyver meni nakkikioskille ja tilasi 99 hodaria ilman sämpylää. Myyjä vastasi siihen, että ihmemies. Kitaristi tuli keikkapaikalle omalla autollaan. Noustuaan autosta hän kuitenkin huomasi, että avaimet olivat jääneet sisään lukkojen taakse. Hän hälytti heti apua, mutta kesti kaksi tuntia, ennen kuin basisti saatiin ulos autosta. Mistä tietää, että keikkalava on vinossa? - Lauri Tähkän naama näyttää suoralta. Mitä eroa on Batmanilla ja Robinilla? - Batmanin faija ei skitsoo. Mustanaamio meni nakkikioskille. Myyjä kysyi, laitetaanko kaikki mausteet. Mustanaamio vastasi: Ei. 13

14 Tatuoitu timantti (uskalla olla oma itsesi) Maailman pisin mies, maailman pisimmät korvakarvat ja maailman korkein rakennus. Maailmassa on olemassa niin monenmoista ennätystä, että vähemmästäkin menee pää pyörälle. Onneksi meidän tavallisten tallaajien tietoisuudesta pitää huolen Guinnessin ennätystenkirja, johon myös herra Lucky Diamond Rich on löytänyt tiensä. Eikä ihan suotta, sillä miehen vartalosta jopa 100 prosenttia on tatuointien peitossa! Tämä 42-vuotias sirkustaiteilija kertoo kiinnostuneensa tatuoinneista jo pienenä poikana. Päätettyään lähteä mukaan taiteilijaelämään, jossa erilaisuus on sallittua ja jopa suotavaa, hän alkoi pikkuhiljaa tatuoida itseään enemmän ja enemmän. Moni saattaisi ajatella tämän miehen olevan kummajainen tai täysin tärähtänyt, mutta katsottuani haastatteluja Luckysta olen täysin vakuuttunut, että tämä mies on juuri kuin me kaikki muutkin. Hän on hieman erilaisessa kuoressa tosin, mutta ennen kaikkea hän on oma itsensä. Joku voisi heittää vastalauseen ja sanoa, että ei hän voi olla oma itsensä, kun on piiloutunut musteen alle. Ehkäpä juuri ihon alla oleva muste tekee hänestä juuri sellaisen, kuin hän on, ja antaa hänelle rohkeutta olla juuri sellainen, kuin on aina halunnutkin olla. Ihmisten itsetietoisuuttakaan ei voi laittaa tietynlaiseen muottiin, vaan jokainen ilmentää omaa itsetuntemustaan omalla tavallaan. Lucky on päättänyt hakata itseensä mustetta, kun taas minä istahdin pienenä kasiluokkalaisena Nuorisotiedotuspiste Aaltosen penkkiin ja hurahdin täysillä nuorisopolitiikkaan ja olen antanut sen myös näkyä. Joku toinen taas saattaa näyttää itsevarmuutensa ja persoonansa vetämällä päälleen räikeät kasariverkkarit ja tuntea olonsa varmemmaksi kuin koskaan. Kaikki tämä on itsevarmuutta olla oma itsensä, ja kaikki tämä on myös erilaisuutta, jota pitäisi arvostaa nykyajan yhteiskunnassa. Miksi erilaisuutta sitten pidetään niin vieraana? Kuiskutellaan selän takana, kun Alma on värjännyt tukan siniseksi, Alpo on julkisesti kertonut olevansa homoseksuaali ja Pirjo kuvaa itsestään videoita Youtubeen. Aika moni julkisuuden henkilö on jollain tapaa erilainen ja poikkeaa muista esimerkiksi erikoisella lauluäänellään, vahvoilla mielipiteillään tai vaikkapa erikoisella ulkomuodollaan: Shakira, zombiepoika Rick Genest, Jutta Urpilainen, kokoomusnuoret ja lista jatkuu. Sanomattakin on selvää, että osasyyllinen erilaisuuden vieroksumiseen on media ja yhteiskunta. Käytä tätä meikkiä, niin olet kaunis! Osta nämä vaatteet, koska ne ovat muodikkaat ja ainakin 5210:llä on juuri samanlaiset. Ihmisiä yritetään väkisin tasapäistää ja sovittaa yhteen muottiin. Mielipiteidenkin pitäisi nykyään olla neutraaleja, mitä se ikinä tarkoittaakaan. Ehkä PMMP:n tytöt sanoisivat tässä vaiheessa, että henkilökohtaisesti oot Kristus itsellesi, tarkoittaen tietysti, että sinulla - ja vain sinulla - on valta päättää, miltä näytät tai mitä mieltä tahdot olla, etkä tarvitse siihen kenenkään lupaa. Tahdon vielä muistuttaa jokaista, että erilaisuus on rikkaus. Se on ehkä maailman kliseisin sanonta, mutta tottahan se on. Vai voitko väittää vastaan? If you end up with a boring miserable life because you listened to your mom, your dad, your teacher, your priest, or some guy on television telling you how to do your shit, then you deserve it. - Frank Zappa (c) TOONMAN_blchin Milka Rämö 14

15 Haastattelu Kohti aurinkoisia eläkepäiviä Maija Hokkanen, nyt koulumme entinen saksan ja ruotsin opettaja, jätti koulumme tänä syksynä siirtyessään eläkkeelle. Positiivisen elämänasenteensa hän on säilyttänyt, mutta kiire ei ole vielä ohi. Maija ottaa haastattelijat vastaan lämpimällä halauksella leveän hymyn kera ja istahtaa hyväntuulisena penkille. Vaikka hän myöntääkin, että eläkepäiviin on tähän mennessä kuulunut laiskottelun sijaan kiirettä ja kotitöitä, ei hän näytä yhtään uupuneelta. Läheisten lisäksi hän on muistanut pitää huolta myös itsestään. Uutena harrastuksena Maija on aloittanut mummin uimakoulun eli alkanut harrastaa uintia lapsenlapsensa kanssa. Myös useita kirjoja hän on ehtinyt jo lukea. Vaikka hän kaiholla muisteleekin koulua, hän ei enää aikaisia aamuherätyksiä kaipaa, vaan pienen opettelun jälkeen nauttii nyt kahdeksan tunnin yöunistaan. Maijan suku äidin puolelta on täynnä opettajia, joten ei ole mikään ihme, että jo hänen lapsuudessaan leikittiin opettajaa. Jo suvun myötä tulleen kutsumuksen lisäksi kieliä opiskelemaan innosti myös hänen lukioaikainen opettajansa. Opetettavaa kieltä ei ollut vaikea päättää, sillä tuolloin ainoina vaihtoehtoina hänen lukiossaan olivat ruotsi, englanti ja saksa, joista ruotsi ja saksa vaikuttivat loogisilta ja selkeiltä kieliltä. Maija aloitti 34 vuotta kestäneen uransa Vantaan aikuislukiossa, jonka jälkeen hän siirtyi yläasteen ehtolaiskurssin opettajaksi. Vaikka kielen opettaminen reputtaneiden ryhmälle oli varmasti haastavaa, muistelee Maija näitäkin aikoja lämmöllä. Myöhemmin hän jatkoi yläastelaisten parissa Helsingissä, jossa työskenteli myös muita Lapista kotoisin olevia, joten työyhteisö oli tuttu ja turvallinen. Maija kuitenkin kaipasi pohjoiseen, joten hän päätyi Tervolan kautta Tornion Suensaaren ja Putaan lukioihin ja sai Torniosta saksan ja ruotsin lehtorin viran, joka jatkui tähän syksyyn asti. Opettajan ammatin hyvinä puolina hän pitää joka päivä kohtaamiaan opiskelijoita ja koulun henkilökuntaa, eli Maija on selvästi ihmisten parissa viihtyvä luonne. Huonoiksi puoliksi hän nimesi uransa loppupuolella vastaan tulleet muutokset, joissa oli vaikea välillä pysyä mukana. Jotkin muutokset johtivat myös kiireeseen, eikä aina jäänytkään aikaa oppilaiden kanssa ruokailemiseen ja kollegoiden kanssa keskustelemiseen. Tätä kiirettä ja kokeiden korjaamisesta seurannutta selkäkipua Maija ei jää kaipaamaan. Nykyisen lukiorakennuksen seinien sisällä Maija olisi mielellään työskennellyt, sillä rakennus vaikuttaa hänen mielestään valoisalta ja iloiselta paikalta. Vaikka matkoja on alituisesti suunnitelmissa, Maija myöntää olevansa niin sanottu kotikissa, eli hän viihtyy kotona ja mökillään Ylipaakkolassa. Myös perinteitä Maija kunnioittaa, sillä syysiltoina hän rakastaa kynttilöiden häpeäksi asti polttelua sekä lämpimien, leivinuunissa paistettujen rieskojen ja karjalanpiirakoiden tuoksua. Joulua hän valmistautuu juhlimaan jo marraskuun lopulla ja aikoo viettää tämänkin joulun mökillään sukulaistensa seurasta nauttien. Totta kai lehden teemaan liittyen Maijalta on pakko udella, mikä on hänen äärimmäisin tekonsa. Kysymys on vaikea, sillä hän itse myöntää olevansa hyvin arka ihminen, mutta pienen pohdiskelun jälkeen Maija toteaa kyseiseksi teoksi kolmisen vuotta sitten saamansa ylinopeussakot. Hän toivoo, että sakot jäävät hänen elämänsä ensimmäisiksi ja viimeisiksi. Lopuksi Maija jättää kauniit terveisensä koulumme opiskelijoille ja henkilökunnalle. Tack Maija, mekin jäämme kaipaamaan sinua ja hymyäsi! Haluan kiittää Tornion kaupunkia työnantajana, opiskelijoiden vanhempia luottamuksesta, kollegoita, henkilökuntaa ja opiskelijoita iloisuudesta, ystävällisyydestä ja myötäelämisestä. Kiitän lämpimästi kaikista lahjoista ja syvästi koskettavasta viimeisestä työpäivästäni. Iloa, valoa ja voimia jatkoon! Ida Hookana ja Heta Kallioranta 15

16 Hulluja juttuj Oudoimmat lait vai urbaanilegendoja? USA:n lait ovat olleet paljon tapetilla. Koska jokainen osavaltio saa määrätä itse omat lakinsa, on muodostunut varsin erikoisia sääntöjä. Ei tiedetä, noudatetaanko näitä lakeja oikeasti. Arkansasissa alligaattorien pitäminen kylpyammeessa on kielletty. Jotta suolakurkkua voitaisiin pitää suolakurkkuna Connecticutissa, sen tulee ponnahtaa. Illinoisissa naapurin suuhun virtsaaminen on kielletty. Tässä hieman lakeja myös USA:n ulkopuolelta: Indonesiassa masturboinnista kiinni jäämisestä mestataan. Kadulla kulkeminen mustissa vaatteissa sekä mustaa kengänkiillotetta naamassa on laitonta Australiassa, koska silloin näyttää alkuasukkaalta. Ranskalaista sikaa ei puolestaan saa nimetä Napoleoniksi. (c) Lanare Selviytymistarinoita Kiinassa vuonna 1995 Peng Shulin -niminen mies jäi kuorma-auton alle ja leikkautui kahtia noin 10 senttiä navan alta. Hän makasi kadulla yli viisi minuuttia tajuissaan ja kosketteli suoliaan. Yli 20 lääkäriä onnistui kuitenkin pelastamaan miehen hengen, ja hän elää vieläkin, kylläkin ilman alavartaloa. Yhdysvaltalainen Aron Ralston oli vuonna 2003 kalliokiipeilemässä Utahin kansallispuistossa Canyonlandsissa, kun kivi hänen allaan lohkesi ja Aron tippui railoon. Hänen kätensä jäi jumiin kahden kiven väliin. Aron oli railossa 127 tuntia ja nestehukan vuoksi hallusinoi. Hän joutui myös juomaan omaa virtsaansa pysyäkseen hengissä. Lopulta hän kuitenkin amputoi oikean kätensä, kiipesi ylös ja käveli takaisin sivistykseen. Vuonna 2010 tapahtumasta tehtiin elokuva nimeltä 127 tuntia, josta tuli jättimenestys. (c) Rene Comet (c) Chris (c) Jaques-Louis David 16

17 a maailmalta Uskomattomimmat ennätykset Antti Holmberg, Suomi, ajoi 180 km Inarinjärven veden päällä moottorikelkalla. Hän tankkasi kelkkaansa kaksi kertaa jerrykannusta kesken ajon. Cathie Jungilla, USA, on maailman kapein vyötärö, ympärysmitaltaan vain 32 cm! Hän on kaventanut vyötäröään jo 20 vuotta pitämällä kiristävää korsettia. Anthony Victorilla, Intia, on pisimmät korvakarvat: 18,1 cm! Hän ei ole koskaan leikannut niitä. Chris Waltonilla, USA, kynsien yhteispituus on 601,9 cm! Vasemman käden kynsien yhteispituus on cm ja oikean 299 cm. Hän pystyy elämään aivan normaalia elämää kynsistään huolimatta. Jeesus Nasaretilainen, Jerusalem, vasta mies onkin. Hän sai veden muuttumaan viiniksi, käveli vetten päällä, paransi sairaita, herätti kuolleita ja nousi vielä lopuksi itse kuolleista! (c) Aimee Holland 435 km/h Kuinka nopea? Muuttohaukka 233 km/h Odontomachus-muurahainen (leukojen nopeus) 170 km/h Piikkipyrstökiitäjä 113 km/h Gepardi 98 km/h Hanka-antilooppi (c) Stefan Berndtsson 69 km/h Vinttikoira, strutsi 58 km/h Hemianax papuensis -sudenkorento 53 km/h Kiitäjäperhonen 48 km/h 29 km/h Harmaakarhu Tyrannosaurus rex (c) Rob qld (c) Adercilla 9 km/h Australian hietakiitäjä 0,37 km/h Jättikilpikonna 0,05 km/h Puutarhaetana (c) Believe It or Not 2011 (c) Paal Svendsen Väinö Juntura, Joakim Kuismanen ja Joni Palviainen 17

18 18 Novelli Revimme taivaankin riekaleiksi Voitko kuvitella sen tunteen, kun jalkojen alta puuttuu aivan kaikki? Allasi on vain pelkkää tyhjää. Kirjaimellisesti. Matto on vedetty jalkojesi alta, mutta maton alla ei ollutkaan mitään. Et putoa. Et horju. Jäät vain leijumaan. Uskomaton tunne vai mitä? Erikoinen. Katselin ympärilläni vellovaa synkkää mustuutta. Siellä täällä näin kauniita pieniä timantteja. Tähtiä. Katselin planeettoja ja ohitseni sujahtavia asteroideja. Näky oli kaunis, mutta ahdistava. Tämä näkymä jatkuisi samanlaisena. Ikuisesti. Äärettömyyteen asti. Mikään ei muuttuisi missään vaiheessa. Avaruuden seinä ei tulisi ikinä vastaan. Sitä äärettömyys tarkoittaa. Voin näyttää sinulle, mitä tarkoitin. Käännyin ääntä kohti ja katsoin Valoa. Mitä sitten tarkoitit? kysyin. Hänen katseena muuttui ilkikuriseksi ja hänen ilmeensä muuttui tietäväiseksi, kuin hänellä olisi jokin salaisuus. Hänellä oli aina salaisuuksia. Hän tiesi aina enemmän kuin minä. Mutta hänen ilmeensä nähdessäni en ollut kovinkaan varma, halusinko tietää, mitä hänellä oli mielessään. Käänsin katseeni pois. En ole varma, onko tämä sittenkään kovin hyvä ajatus. Tunsin tuulen hiuksissani. Heiluin holtittomasti. Ylös alas, edes taakse, oikein ja väärin päin. Muut kiljuivat kauhuissaan. Pelkäsivätkö he muka oikeasti? Minusta tämä oli ihanaa. Tuntui, kuin en olisi ihminen ollenkaan. Olin jokin yliluonnollinen olento, jota ei ikinä kahlittaisi kuolevaisten kahleisiin. Vaununi kolisi uhkaavasti. Minusta tuntui, että turvavyöni oli löystynyt vähän. Ehkä kuitenkin jopa hieman enemmän kuin vain vähän. Se ei pitänyt. Kuka tahansa olisi tässä tilanteessa ottanut paniikin vallassa kiinni, mistä tahansa sai otteen toivoen, ettei vyö pettäisi kokonaan. Minä vain nostin kädet ilmaan ja nauroin. Rakastin kaikkea sitä, mitä näin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin avaruuden. Olin nähnyt siitä kuvia, olin myös kuullut siitä kertomuksia ja nähnyt videopätkiä, mutten ollut ikinä nähnyt sitä omin silmin. Täällä minä silti leijuin ja katselin, kuinka planeetat pyörivät radoillaan. Toivoin, ettei se tunne loppuisi ikinä. Pitkästä aikaa edes tunsin jotain. Nämä laitteet on rakennettu tuntumaan vaarallisilta, ja minä vain nautin niiden tuomasta tunteesta ilman pelon häivääkään. Muut kyllä pelkäsivät. Heillä olisi varmasti kurkku kipeä ja ääni kadoksissa aamulla. Ajatus sai minut vain naurahtamaan. Tämä oli ehdottomasti elämäni paras hetki, ja aioin nauttia siitä viimeiseen hetkeen. Ehkä jopa hieman toivoin vyöni pettävän. Saisin kokeilla lentämistäkin. Katselin ihaillen maapallon takaa kohoavaa Aurinkoa. Se oli uskomaton. Se oli mahtava, uljas ja kaunis. Majesteettinen. Imin itseeni sen kauneutta ja kylvin siinä. En ollut ikinä nähnyt mitään vastaavaa. Se sai niin paljon aikaan, mutta oli silti vain mitättömän pieni osa koko avaruutta, niin häviävän pieni, ettei sen olemassaololla ollut oikeastaan mitään merkitystä suuremmassa mittakaavassa. Sillä oli merkitystä vain Maalle. Maa hohti kuin valtava jalokivi heijastaen Auringon valoa. Se oli niin kaunis. Kuka olisi uskonut, että siellä asui ihmisiä, pienen pieniä olentoja, muurahaisiakin pienempiä. Ne olivat kuitenkin paljon tuhoisampia kuin pelkät muurahaiset. Kuinkahan monta kertaa tuo kaunis planeetta on ollut tuhoutua noiden typerien olentojen tähden, ja siellä he silti kiirehtivät, odottivat ja elivät, kuin he omistaisivat koko planeetan. Mutta ketä minä olin tuomitsemaan? Olinhan yksi heistä. Haluatko, että sammutan sen? Valo kuiskasi korvaani. Minkä? Auringon. Näin hänen virnistävän pahankurisesti. Katsoin häntä kauhuissani. En ollut varma, pilailiko hän. Ethän sinä niin voi tehdä! Miksi en? Se on vain Aurinko. Yksi tähti miljoonien joukossa. Ihmiset tarvitsevat aurinkoa! He tarvitsevat valoa ja lämpöä! Valo vain kohautti harteitaan. Onhan heillä sähköä. Eihän tuo ole kuin ostaa pari lamppua lisää ja vääntää patteria vähän kuumemmalle. Hän kohotti valtikkaansa aurinkoa kohti ja ampui. Pamaus sattui korviini ja valo sokaisi silmäni. Minä kiljuin. Valo nauroi. Valo perkele! Olisin voinut olla siinä vaikka ikuisuuden, heilua puolelta toiselle ja nauraa muiden huudoille vailla minkäänlaisia huolia. En edes muista, milloin viimeksi olisin nauranut näin aidosti. Se tuntui hyvältä. Vatsalihaksiini alkoi koskea ja poskeni alkoivat puutua kaikesta nauramisesta, mutta minua ei haitannut, olin niin onnellinen! Ei. ei ei ei vaikeroin ja taivuin polvilleni. Painoin kädet kasvoilleni ja yritin olla menettämättä hallintaani täysin. Mitä sinä menit tekemään? kysyin tukahdetulla äänellä. Mitä yhdestä Auringosta. Johan noita tähtiä riittää, hän sanoi, kuin se ei olisi merkinnyt hänelle mitään. Hän juuri tuhosi Auringon. Mitään ei ollut jäljellä. Hän oli tuhonnut kaiken, eikä hän edes ymmärtänyt hävetä. Mutta tiedätkö, mitä meidän pitäisi tehdä? Valo kysyi minulta. En kyennyt edes katsomaan häntä. No mitä? kysyin vastentahtoisesti. Minua ei olisi kiinnostanut jutella hänen kanssaan enää ollenkaan. Kaikki näytti niin autiolta, niin kylmältä ja pimeltä. Typerä Valo! Meidän pitäisi tutkia, mitä avaruuden takana on. Valon lause sai minut naurahtamaan. Eihän se ollut mahdollista. Kai tiedät, että avaruus on ääretön? Ei suinkaan. Vilkaisin häntä, ja hän virnisti takaisin. Mikään ei ole ääretöntä. Minkä tahansa voi tuhota tarpeeksi kovalla voimalla. Ajatellaanpa vaikka ympyrää. Jos kiertää ympyrän kaarta koko ajan, pysähtymättä, sitähän jatkuisi ikuisesti, eikö? Nyökkäsin. Mutta jos ympyrän murtaa, se ei enää jatku, eihän? Ei, vastasin. En vieläkään ymmärtänyt. Eli ei avaruuskaan voi olla ääretön. Tarvitaan vain tarpeeksi paljon voimaa, jotta saadaan se murtumaan.

19 Ja sinullako on muka tarpeeksi paljon voimaa? kysyin nauraen. Enemmän kuin tarpeeksi, Valo sanoi ja iski silmää. Hän kohotti valtikkaansa ja sai ilmoille uuden pamauksen. Lujempaa, lujempaa! En voinut antaa tämän vielä loppua. Tuntui, kuin olisin voinut vain räpytellä käsiäni ja olisin pyrähtänyt lentoon. Revin hieman vyötäni löysemmälle, ja pian se antoi periksi. Lensin nopeasti vaunun kyydistä. Olin nopea. Olin painoton. Olin vapaa. Nauroin raikuvasti. Valo nauroi myös. Avaruudessa oli nyt valtava aukko. Hitto vie, Valo! huudahdin ja läimäytin häntä selkään. Ammuit taivaaseen reiän! Niin taisin tehdä! Ala tulla, mennään katsomaan, mitä sen takana on! Oli lauantaiyö huoneessa numero 23. Oli kuolemanhiljaista lukuun ottamatta tietyin välein kuuluvia lyhyitä, vaimeita piippauksia, jotka jatkuivat kerta toisensa jälkeen tasaisena virtana. Mutta aivan yhtäkkiä, varoittamatta, niin kuin arvata saattaa, nuo lyhyet piippaukset sulautuivat yhteen muodostaen yhden tasaisen pitkän piippauksen, jossa oli monen monta I-kirjainta välissä. Liian monta. Huoneen ovi avautui, ja sairaanhoitaja astui huoneeseen. Hän käveli potilaan luokse ja irrotti piuhat monitoreista. Hän vilkaisi potilasta, joka makasi sairaalan sängyllä valkoisissa petivaatteissa. Hän näytti rauhalliselta. Onnelliselta. Nainen nappasi potilastiedot pöydältä huokaisten. Jonkun täytyi ilmoittaa omaisille. Koomapotilaat, hän huokaisi surullisesti ja astui ulos huoneesta. Marjoriitta Puoskari Elossa Marraskuun lähestyessä loppuaan talvi on saapunut myös Helsingin rautatieasemalle. Ihmiset ovat nostaneet takkinsa kaulukset ylös. Lasten sormikkaat ovat vaihtuneet lapasiin. Omat sormeni ovat kohmeessa. Kylmettyneinä he nousevat junaan, istahtavat penkille ja vaipuvat ajatuksiinsa. Vieressäni istuva vanhempi herrasmies päättää lämmittää itseään ottamalla huikan povitaskuun kätketystä pullosta. Aurinkoa ei enää näy. Onko nyt yö vai päivä? Saan vastauksen kysymykseeni pian, kun kauppakassejaan kantava perheenäiti tulee luokseni kysyäkseen, onko minulla kaikki kunnossa. Kello on siis neljä: työssä käyvien ihmisten aika. Ajatuksissaan harhaillen he rynnivät junaan ja sopertavat jotain kotona odottavista lapsista ja yrittävät näyttää kiireisiltä. Tuhahdan. Nainen vilkaisee minuun vielä kerran, ennen kuin hyppää lähijunaan. Ensin katseessa näkyy myötätuntoa, mutta pian mielessä taas on, laittaisiko sitä tänään ruuaksi makaronilaatikkoa vai söisikö eilisen kanapastan jämiä. Päivittäin ihmiset lipuvat ohitseni, pudistavat päätään ja kävelevät pois. Aina joskus joku haluaa tuntea olonsa tärkeäksi ja utelee avuntarvettani. En minä heidän sääliään kaipaa. Itse asiassa minun olisi pitänyt sääliä heitä: minä elin enemmän kuin nämä ihmisenkuoret ympärilläni yhteensä. Minä elin enemmän, vaikka heidän lukumääränsä olisi kerrottu viidellä. Tiedän todella nämä ihmistyypit, sillä olin itsekin joskus heidän kaltaisensa. Oli opiskelupaikka, oli ystäviä, kummilapsia ja oma koti. Oli paikka minne kiirehtiä, asioita joista stressata ja perhetuttuja, joiden luona sain pyöritellä lusikkaani vihreässä teessä ja kehua tapetteja. Opiskelupaikan menettämisen ja vesivahingon myötä ymmärsin kuitenkin elämän mielettömyyden. Kiireiseltä näyttäminen ei tehnyt elämästäni tärkeää, ja tuhoutumaan luodut päämäärät eivät luoneet sille tarkoitusta. Tunsin vielä silloin maailman tarvitsevan minua. Nämä typerykset luulevat näin vieläkin. Hyppään junaan ja lämmittelen sormiani patterin lähellä. Äidit eivät anna lastensa istua viereeni. Lipuntarkastajan lähestyessä päätän poistua junasta ennen tämän varoitusta. Ei minulla enää pitkä matka olisikaan. Junan mennessä ohitseni hymyilen lapsille, jotka piirtelevät sydämiä huuruiseen ikkunaan. He sentään vielä muistivat, millaista on elää. Taivallan läpi Ylä-Malmin. Määränpääni lähestyessä käteni alkavat täristä ja poskiani kuumottaa. Näiden ihmisiä esittävien muukalaisten katselemisen jälkeen tarpeeni päästä perille on suurempi kuin koskaan. Pian saisin kohdata iloni ja onneni. Saisin hetkeksi unohtaa. Kiihdytän askeliani ja pian olen vihdoin tutun kerrostalon edessä. Hän avaa oven tietäen, mitä olen vailla, ja kävelee horjuen olohuoneeseen. Kysyn, milloin hänestä on tullut hippi. Hän nauraa. Rakastan häntä ja hänen nauruaan, mutta suurin rakkauteni kohde on kuitenkin kovin maallinen ja valitettavasti laiton. Onneksi myös hän ymmärtää, mitä tosi rakkaus on. Siksi hän onkin ainoa ystäväni, jos hän nyt edes on oikeasti olemassa. Tämä hetki on kuitenkin totisinta totta ja monta kertaa nähty, mutta aina niin kutsuvan lempeä. Tuttu lääkeruisku uppoaa suoneeni ja ajatukseni alkavat sameta. Siirryn ikkunan eteen seuraamaan lumisadetta. Nyt minä olen kaltaisteni luona, nyt minä olen elossa. Olen hetken vapaa kuin näkemäni lapset junassa. Olen todellisuudesta poissa. Olen siinä maailmassa, jossa minulla on merkitystä muttei sananvaltaa. Tähän maailmaan olen kuulunut jo viisi vuotta, tosin aina vain hetken. Mutta sentään edes hetken, toisin kuin ohitseni lipuvat muukalaiset, jotka eivät pääse minun maailmaani hetkeksikään. Lumihiutaleet tanssivat ympärilläni, vaikka olen sisällä. Itse asiassa en enää ole edes varma, olenko sittenkään. Ne leijuvat luokseni ja kuiskaavat minulle asioita. Ne ovat kaltaisiani, sielunkumppaneitani. En tiedä, onko kyseessä tavallinen menuetti vai kenties Joutsenlampi, mutta ne selvästi kosiskelevat minua luokseen. Pyytävät kanssaan lentämään ilmassa ja lopuksi painumaan maahan ja sen alle. Saatoin olla siellä jo nyt. Niin ne minulle kuiskivat. Ehkä olinkin jo kuollut. Todelliselle maailmalle ainakin olin. Omassa maailmassani olin kuitenkin elossa. Olin samaan aikaan sen valtias ja vanki. Ida Hookana 19

20 Kysy mitä vain! Olenko näkymätön? - Riippuu massaprosenttisesta koostumuksestasi. Sen voit laskea kaavasta c=n/v. Jos zombiemaailmanloppu tapahtuu Vegasissa, jääkö se Vegasiin? - Ei jää, sillä Yhdysvaltain hallituksella on varasuunnitelma tätäkin varten. Missä Ismo on? - Alasti rappukäytävässä. Jos tyhjän huoneen lattia, seinät sekä katto olisivat peilipintaisia, mitä peilistä näkyisi? - Marco ja Zepi. Mitä kettu sanoo? - Missä mä oon? - Oot. Et sie ole. Olet. Mitå? En sie ole. Et todellakkaa. Palataan. Ei palata. OK. Jos nimeät jonkun nimettömäksi, eikö se silloin ole nimetty? - Oletko sinä se Anonyymi Suomi24- palvelusta? Miten kuvittelette voittavanne supersanavalmiin Millan Kysy mitä vain -palstassa? - Emme kuvittelekaan, vaan valmistauduimme jo etukäteen hikoilemaan tuntikausia Kysy mitä vain -palstan parissa. Miksi minua ei hyväksytty Tylypahkaan? - Luultavasti, koska olet jästi. Toinen syy voi myös olla se, että alakerrasta ei enää löydy Taikaministeriön ovikelloa. Mikä on flow-tila? - Asiasta ei ole varmaa tietoa. Kuulemiemme tietojen mukaan tällaisen tilan voi saavuttaa ainakin ratsastaessa. Missä on vessa? - Toivottavasti olet löytänyt vastauksen kysymykseesi jo ennen lehden ilmestymistä. Montako elämää on puolikuolleella kissalla? - Ehkä näin: (2b^3-9abc+27da^2)^2-a(b^2-3ac)^3. Olet kuitenkin saattanut laskea tämän jollain muulla tavalla. Sekään ei ole väärin. Välttämättä. Miksi ihmiset pelkäävät paahtimia? - Mistä tiedät, että paahdin on oikeasti paahdin? Sehän voi sinua säikähtäessään muuttua vaikka hevoseksi. Siis katoiks sä mun pehvaa? - Luultavasti en, mutta jos näin pääsi tapahtumaan, olen syvästi pahoillani. _ Miksi strutsit eivät osaa lentää? - #nopainnogain Kummitteleeko Mercurialla? - Olemme kuulleet kummallisia tarinoita luokassa 213 kello 8-14 liikkuvasta oranssinpuhuvasta epämääräisestä luontokappaleesta, joka tuottaa mitä merkillisimpiä tarinoita. Kuka mä oon? - Kaikki on suhteellista. Mutta yksi asia on kuitenkin kiveenhakattu: jos ajattelet, niin olet. Miksi tällainen laatikko on keksitty? Aivan tyhmä. - Tämä kysymys on hyvin loukkaava. 20

21 Mr. Bandy Jukka Mr. Bandy Ohtonen kävelee etuovestamme sisään yhtä hyväntuulisena kuin aina. Hän on tullut nuorimman tyttärensä kanssa katsomaan kissanpentuamme, ja siinä lomassa nappaan hänet haastatteluun. Ohtonen on jo eläkepäiville jäänyt jääpalloilija, joka teki näyttävän 41 vuoden uran jääpallon parissa niin valmentajana kuin pelaajanakin. Aloitin jääpallon jo seitsemän vuoden ikäisenä Rajaliigassa, jossa oli mukana Tornion eri kaupunginosien joukkueita, muun muassa Arpelasta ja Putaalta. Talvisin ei oikein ollut mitään tekemistä täällä Torniossa, joten jääpallosta sai mukavan ajanvietteen. Kesäisin aika kului puolestaan jalkapalloa pelatessa. Vuosien pelaamisen ja valmentamisen jälkeen Ohtonen sai myös lisänimensä Mr. Bandy, joka kulki mukana monta vuotta. Pelivuosiensa aikana Ohtonen on edustanut viittä eri joukkuetta (OLS, ToPv, JFK, HT Bandy, Kungälv) sekä Suomen maajoukkuetta. Ammatikseen Ohtonen ei kuitenkaan koskaan ole jääpalloa pelannut, mutta hän kertoo, että siirtyessään pelaamaan Kalixiin harjoittelu ja asenne muuttuivat paljon totisemmiksi. Tavoitteena oli pysyä sarjassa ja totta kai menestyä Ruotsin korkeimmassa sarjassa, Elitserienissä. Tällä miehellä mahtuu reiluun neljäänkymmeneen vuoteen paljon menestystä. Takataskusta löytyy jopa 10 suomenmestaruutta ja yksi maailmanmestaruus. Udellessani Ohtosen jääpallouran suurimmasta saavutuksesta tulee vastaus kuin apteekin hyllyltä: Totta kai 17-vuotiaiden maailmanmestaruus on se päällimmäinen hieno saavutus. Suomenmestaruudet tulevat hyvänä kakkosena. Maailmanmestaruuden ja suomenmestaruuksien lisäksi Ohtonen on saanut nimensä vuoden 2001 Guinnessin ennätystenkirjaan tittelillään maailman eniten maaotteluita, joita on kertynyt yhteensä jopa 136. Muutama vuosi sitten lopetettuaan jääpallon ei Ohtonen ole suinkaan jäänyt kotiin sohvan pohjalle loikoilemaan. Nykyään illat menevät valmentaessa tyttären jalkapallojoukkuetta, remontoidessa taloa tai pelaillessa sulkapalloa. Taloremontista sain pehmeän laskun. Nyt vasta on alkanut olla enemmän aikaa iltaisin, kun saimme talon valmiiksi. Siltikin tuntuu, että illat vierähtävät hyvin nopeasti ohitse! Haastattelun lopuksi kysyn vielä Jukalta, lehtemme teemaan viitaten, hänen äärimmäisintä tekoaan. Jukalle, niin kuin monelle muullekin, äärimmäisin teko on ollut oman pelon voittaminen. Minulle henkilökohtaisesti äärimmäisin teko on ollut mäkihyppytorniin kiipeäminen, vaikka en pidä korkeista paikoista. Adrenaliini vain virtasi! Milka Rämö 21