Maa- ja mets ätalousministeriön asetus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maa- ja mets ätalousministeriön asetus"

Transkriptio

1 luonnos Maa- ja mets ätalousministeriön asetus kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta Maa-ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti sä/idetään kiinteistötietojärjestelmästä ja siitä tuotettavasta tietopalvelusta annetun lain (453/2002) 5 :n 2ja 3 momentin nojalla, sellaisena kuin niistä on 2 mom. laissa 902/2013: Kiinteistötietojärjestelmän hallinnosta, ylläpitärnisestä, tietopalvelusta ja kehittämisestä ai heutuvien kustannustensa kattamiseksi Maanmittauslaitos saa kiinteistötietojärjestelmän suo ritteista asetuskautena kertyvästä tulosta aiheutuneita kustannuksia vastaavan tulon, kuitenkin enintään 34 prosenttia asetuskauden tuloista. Maanmittauslaitos raportoi toteutuneet kustannukset kiinteistörekisteriä pitäville kunnille vuoden 2015 osalta helmikuun 2016 loppuun mennessä ja vuoden 2016 osalta helmikuun 2017 loppuun mennessä. 2 Maamuittauslaitos saa kiinteistötietojärj estelmän kirjaamisosan tietopalveluinvestointien kattamiseksi asetuskaudella euroa. 3 Kiinteistötietojärjestelmän muista kuin edellä 1 ja 2 :ssä tarkoitetuista toimenpiteistä aiheu tuvien kustannusten kattamiseksi järjestelmästä huolehtiville viranomaisille maksetaan kun teistötietojärjestelmän suoritteista 1 ja 2 :n mukaisten korvausten maksamisen jälkeen jäljelle jäävästä tulosta seuraavien prosenttiosuuksien mukaisesti: 1) Maanmittauslaitoksen osuus on 69,0 prosenttia; 2) kiinteistörekisterin pitäjänä toimivien kuntien yhteinen osuus on 31,0 prosenttia. Kiinteistörekisterin pitäjänä toimivat kunnat saavat tiedon tuottajana edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetusta kuntien yhteisestä osuudesta osuuden, joka määräytyy kunnan vuoden 2015 kiinteistörekisterin rekisteröintitapahtumien lukumäärän ja helmikuun 2016 väkiluvun perusteella. Osuuksien suuruus käy ilmi asetuksen liitetaulukosta. Mikäli kunta luopuu asetuskaudella kiinteistörekisterin pidosta, maksetaan sen osuus rekisteripidon vastaanottavalle vi ranomaiselle. 4 Maanmittauslaitos jakaa saamistaan maksutuloista kiinteistörekisterin pitäjänä toimivien kuntien osuudet seuraavasti: kertyneestä tulosta viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2017, kertyneestä tulosta viimeistään 30 päivänä syyskuuta 2017, kertyneestä tulosta viimeistään 31 päivänä tammikuuta 2018,

2 kertyneestä tulosta viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2018, kertyneestä tulosta viimeistään 30 päivänä syyskuuta 2018 ja kertyneestä tulosta viimeistään 31 päivänä tammikuuta Tämä asetus tulee voimaan 1 lukuuta päivänä tammikuuta Asetus on voimassa 31 päivään jou Helsingissä päivänä kuuta 20 Maatalous-ja ympäristöministeri Lainsäädäntöneuvos 2

3 Liite KUNTIEN OSUUDET KERTYVÄSTÄ KUNTIEN YHTEISESTÄ TULOSTA KUNTANRO KUNNAN NIMI OSUUS K020 AKAA 0,4% K049 ESPOO 8,2% K061 FORSSA 0,4% K069 HAAPAJÄRVI 0,2% K075 HAMINA 0,5% K078 HANKO 0,2% K079 HARJAVALTA 0,3% K091 HELSINKI 11,1% K092 VANTAA 6,8% K102 HUITTINEN 0,2% K106 HYVINKÄÄ 1,0% K109 HÄMEENLINNA 1,4% Kl11 HEINOLA 0,5% K140 IISALMI 0,4% K143 IKAALINEN 0,2% K153 IMATRA 1,1% K167 JOENSUU 2,5% K179 JYVÄSKYLÄ 5,1% K182 JÄMSÄ 1,0% K186 JÄRVENPÄÄ 1,2% K202 KAARINA 1,1% K205 KAJAANI 0,9% K214 KANKAANPÄÄ 0,3% K224 KARKKILA 0,2% K235 KAUNIAINEN 0,4% K240 KEMI 0,4% K245 KERAVA 1,2% K271 KOKEMÄKI 0,2% K272 KOKKOLA 1,4% K285 KOTKA 1,3% 3

4 K286 KOUVOLA 2,1% K287 KRISTIINANKAUPUNKI 0,2% K297 KUOPIO 2,9% K301 KURIKKA 0,4% K398 LAHTI 2,8% K405 LAPPEENRANTA 1,8% K408 LAPUA 0,5% K430 LOIMAA 0,3% K434 LOVIISA 0,3% K444 LOHJA 1,4% K445 PARAINEN 0,6% K478 MAARIANHAMINA 0,4% K491 MIKKELI 1,0% K508 MÄNTTÄ-VILPPULA 0,2% K529 NAANTALI 0,6% K536 NOKIA 0,9% K543 NURMIJÄRVI 0,9% K563 OULAINEN 0,3% K564 OULU 4,7% K581 PARKANO 0,3% K598 PIETARSAARI 0,6% K609 PORI 1,9% K638 PORVOO 1,0% K678 RAAHE 0,6% K710 RAASEPORI 0,6% K680 RAISIO 0,7% K684 RAUMA 0,8% K694 RIIHIMÄKI 1,3% K698 ROVANIEMI 1,4% K734 SALO 0,9% K790 SASTAMALA 0,6% K740 SAVONLINNA 0,9% K743 SEINÄJOKI 1,8% K778 SUONENJOKI 0,2% K837 TAMPERE 4,3% K851 TORNIO 0,6% 4

5 K853 TURKU 4,5% K858 TUUSULA 0,7% K893 UUSIKAARLEPYY 0,2% K895 UUSIKAUPUNKI 0,3% K905 VAASA 1,8% K908 VALKEAKOSKI 0,5% K936 VIRRAT 0,1% K977 YLIVIESKA 0,4% K992 ÄÄNEKOSKI 0,6% 100,0% 5

6 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Lainsäädäntöneuvos Leo Olkkonen luonnos MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN EHDOTUS ASETUKSEKSI KIINTEISTÖTIE TOJÄRJESTELMÄN TULOJEN JAKAMISESTA 1 Asetusehdotuksen saädösperusta Kiinteistötietojärjestelmästä ja siitä tuotettavasta tietopalvelusta annetun lain (453/2002), jäljempänä KTJ -laki, 5 :n 2 momentti sisältää perusteet kiinteistötieto järjestelmän tulojen jakarnisesta. Lainkohdan mukaan kiinteistötietojärjestelmän hal linnosta, ylläpitämisestä, tietopalvelusta ja kehittämisestä aiheutuvien kustarinustensa kattamiseksi Maanmittauslaitos saa kiinteistötietojäijestelmän suoritteista kertyvistä tuloista maa- ja metsätalousministeriön asetuksella säädettävän osuuden. Kiinteistö tietojärjestelmän muista toimenpiteistä aiheutuvien kustannusten kattamisestajärjes telmän suoritteista saatavilla tuloilla sekä tuloj en jakamisesta muutoin järjestelmästä huolehtivien viranomaisten kesken säädetään maa- ja metsätalousministeriön asetuk sella. Maa-ja metsätalousministeriön asetus kiinteistötietojärjestelmän tulojen jaka misesta (1140/2014) ja sen muutos (366/2015) ovat voimassa Tulot määräytyvät KTJ -lain 7 :n perusteella. Maksujen suuruudesta säädetään erik seen annettavalla maa- ja metsätalousministeriön asetuksella kiinteistötietoj ärj estel män suoritteista ja tietopalvelusta perittävistä maksuista. 2 Maanmittauslaitoksen selvitys Maanrnittauslaitos on selvittänyt kiinteistötietojärjestelmän ylläpitoon ja kehittämi seen liittyvät kustannuksensa. Kiinteistörekisteriä pitävien kuntien kustannukset on selvitetty Suomen Kuntaliiton ja Helsingin kaupungin edustajien kanssa. Maanmitta uslaitoksenja kiinteistörekisteriä pitävien kuntien kiinteistötietojärjestelmän hallin toon ja ylläpitoon liittyvät kustannukset asetuskautena on esitetty oheisessa taulukos sa.

7 2 Taulukko 1. Kiinteistötietojärjestelmän arvio idut kustannukset ja tulot asetuskautena KTJ:n kustannukset ja tulot KR:ä pitävät kunnat Maanmittauslaitos Hallinto - aineet, tarvikkeet, tavarat - henkilökustannukset vuokrat - palvelujen ostot - muut kustannukset osuus yhteiskustannuksista pääomakustannukset yhteensä Poistot Muut toimenpiteet - aineet, tarvikkeet, tavarat - henkilökustannukset vuokrat - palvelujen ostot - muut kustannukset - osuus yhteiskustannuksista muut yhteensä osuusmuista,% 31% 69% Kustannukset yhteensä Tulot yhteensä Maa- ja metsätalousministeriö esittää asetuksen voimassaoloajaksi Esityksessä Maanmittauslaitoksen hallinto-organisaationa toimimisesta aiheutuneet kustannukset korvattaisiin toteuman mukaisina. Hallinto-organisaation järjestelmän hallinnosta, ylläpitämisestä, tietopalvelustaja kehittämisestä aiheutuviksi kustannuk siksi on arvioitu noin 4,8 miljoonaa euroa. Mahdollisista käyttövolyyrnin muutoksis ta tai ennakoimattomista ylläpitokustannuksista johtuen kustannukset voivat kuiten kin poiketa ennakoidusta. Maanmittauslaitos raportoi kiinteistörekisteriä pitäville kunnille toteutuneet hallintokustannukset viimeistään helmikuussa 2017 ja Hallintokustannukset eivät kuitenkaan voi ylittää 34 % asetuskauden kokonaistulos ta.

8 3 3 Asetusehdotus Maanmittauslaitoksen uuden vuonna 2013 käyttöönotetun kiinteistötietojärjestelmän kirjaamisosan euron suuruisen tietopalveluinvestoinnin poistot on laskettu viiden vuoden poistoajalle. Vuodelle 20l7kohdistuva poisto on euroaja vuodelle 2018 kohdistuva poisto on euroa. Lisäksi vuodelle 2018 kohdistuu säliköisestä asioimispalveluinvestoinnista aiheutuva euron suuruinen poisto. Poistot korkoineen, yhteensä euroa on sisällytetty tämän asetuksen kus tannuslaskelmiin. Kiinteistötietojärjestehnän niuista toimenpiteistä aiheutuvien kustannusten kattanii seksi järjestelmän suoritteista saatavilla tuloilla ja tuloj en jakamiseksi muutoin järjes telmästä huolehtivien viranomaisten kesken maa- ja metsätalousministeriö esittää, et tä edellä mainittujen hallinto- ja poistokustannusten jälkeen jäävä tulo-osuus jaetaan aiheutuneiden kustannusten suhteessa siten, että kiinteistörekisteriä pitävien kuntien yhteinen osuus on 3 1 % ja Maanmittauslaitoksen osuus 69 %. Asetusehdotus sisältää esityksen kuntien osuuksien tuloutusaikataulusta kunnille ja sen liitteenä on esitys kuntien yhteisen osuuden jakauturnisesta kuntien kesken. 1-3 Asetuksella säädettäisiin kiinteistötietojärjestelmän hallinnon, ylläpidon, tietopalve lunja järjestelmän kehittämisen kustannusten kattarnisesta sekä suoritteita kertyvien tuloj en j akami sesta järjestelmästä huolehtivien viranomaisten kesken. Viranomaisten osuuksien määräytymisperusteen muodostavat kiinteistötietoj ärjes telmän hallinnosta, ylläpitämisestäja kehittämisestä aiheutuvat menot sekä ne kun teistörekisterin ja lainhuuto- ja kiinnitysrekisterin pitärnisestä aiheutuvat menot, joita ei kateta toimitus- tai hakemusmaksuin. Maanrnittauslaitos on selvittänyt vuoden 2015 kustannuksia. Maanmittauslaitoksen hallinto-organisaationa toimimisesta aiheutuvat kustannukset korvattaisiin toteuman mukaisina, enintään kuitenkin 34 % asetuskauden tuloista esittämänsä selvityksen perusteella. Järjestelmän kehittämiskustannukset katettaisiin järjestelmästä saatavilla tuloilla suunnitelman mukaisin tasapoistoin maksamalla ase tuskautena Maanmittauslaitokselle euroa. Kiinteistötietojärj estelmän muista toimenpiteistä aiheutuvien kustannusten kattami seen Maanmittauslaitos saisi 69 prosenttia ja kiinteistörekisteriä pitävät kunnat yhtei sesti 31 prosenttia jäljelle j ääneistä tuloista. Asetuksen 3 :n 2 momentissa säädetään perusteista, joiden mukaan yksittäinen kun ta saa saman pykälän 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetusta kuntien yhteisestä osuu desta oman osuutensa. Ehdotuksen mukaan kiinteistörekisterin pitäjänä toimivan kunnan osuus määräytyisi kunkin kunnan vuoden 2015 kiinteistörekisterin rekiste röintitapahtumien lukumäärän ja helmikuun 2016 väkiluvun perusteella. Mainittuj en tekijöiden paino on yhtä suuri. Mikäli kunta luopuu asetuskaudella kiinteistörekisterin pidosta, maksetaan sen osuus rekisterinpidon vastaanottavalle viranomaiselle.

9 Pykälässä säädettäisiin Maanmittauslaitoksen esityksen mukaisesti, että Maanmitta uslaitos jakaisi saarnistaan maksutuloista 3 :ssä tarkoitetut osuudet kiinteistörekiste rin pitäjinä toimiville kunnille kuudessa erässä seuraavasti: ker tyneestä tulosta viimeistään , kertyneestä tulosta vii meistään , kertyneestä tulosta viimeistään , kertyneestä tulosta viimeistään , kertyneestä tulosta viimeistään ja ker tyneestä tulosta viimeistään Asetusehdotuksen 5 :ssä ehdotetaan säädettäväksi asetuksen voirnaantulosta ja voi massaoloajasta. Asetus ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2017 samanaikaisesti kiinteistötietoj ärjestelmän suoritteista ja tietopalvelusta perittäviä maksuja koskevan asetuksen kanssa. Asetus ehdotetaan olevan voimassa asti kuten kiinteistötietojärjestelmän suoritteistaja tietopalvelusta perittäviä maksuja koskeva asetus. 4 Ehdotuksen taloudelliset vaikutukset Asetuksessa ehdotettu tulonjako vastaa osapuolille järjestelmästä aiheutuvia kustan nuksia. Kiinteistötietojärjestelmästäja siitä tuotettavasta tietopalvelusta annetun lain 5 :n nojalla suoritteista kertyvät maksut kirjataan Maanmittauslaitoksen toiminta menomomentille , jolle on myönnetty nettomääräraha. Maanrnittauslaitos tu louttaa kiinteistörekisteriä pitäville kunnille osuudet maksutuloista 4 :n mukaisesti. Tämä kunnille tuloutettava osuus tuotoista ei sisälly Maanmittauslaitoksen arvioitui hin tuottoihin valtion talousarviossa Ehdotuksen valmistelu Asetusehdotus on valmisteltu virkatyönä maa- ja metsätalousministeriössä Maanmit tauslaitoksen esityksen pohjalta. Asetusehdotuksesta on pyydetty lausunto valtiova rainministeriöltä, Maanmittauslaitokselta ja Suomen Kuntaliitolta. 6 Voimaantulo ja voimassaoloaika Asetus ehdotetaan tulemaan voimaan 1 massa joulukuun loppuun päivänä tammikuuta 2017 ja olemaan voi

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2014 1140/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta Annettu Helsingissä 10 päivänä joulukuuta

Lisätiedot

1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk)

1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk) . KIINTEISTÖNMUODOSTUSTOIMINTA. Tontinlohk omisia suoritettu.. Näissä tontteja yhteensä (kpl).2 Tontin lohkomisen yhteydessä tehtyjä kiinnitysten käsittelypäätöksiä (kpl).3 Tontin lohkomistoimituksen kesto

Lisätiedot

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Alkava ARA-tuotanto kunnittain 5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Kiinteistö- ja mittaustoimi v. 2011. 1.3 Tontin lohkomistoimituk sen kesto keskimäärin (vrk)

Kiinteistö- ja mittaustoimi v. 2011. 1.3 Tontin lohkomistoimituk sen kesto keskimäärin (vrk) 1. KIINTEISTÖNMUODOSTUSTOIMINTA 1.1 Tontinlohkomisia suoritettu 1.1.1 Näissä tontteja yhteensä 1.2 Tontin lohkomisen yhteydessä tehtyjä kiinnitysten käsittelypäätöksiä 1.3 Tontin lohkomistoimituk sen kesto

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1072/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina 2006 2011 Liite 1 Lähde: Ympäristötiedon hallintajärjestelmä Hertta, Asemakaavojen seurantalomakkeet,

Lisätiedot

Jakelun mukaan. Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna 2019

Jakelun mukaan. Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna 2019 Kirje SM1811001 1 (1) 00.00.01.00.01 SMDno-2018-784 23.04.2018 Jakelun mukaan Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; 1.5.2018 voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna

Lisätiedot

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä 2013-2015 KAIKKI IKÄRYHMÄT Helsinki 329 300 404 1033 Nurmijärvi 107 93 55 255 Nurmijärvi 245 224 191 660 Tuusula 60 37 27 124 Riihimäki 217 182 184 583 Mäntsälä

Lisätiedot

Palvelurakenneuudistuksesta & sosiaalihuoltoa koskevan lainsäädännön uudistuksesta

Palvelurakenneuudistuksesta & sosiaalihuoltoa koskevan lainsäädännön uudistuksesta Palvelurakenneuudistuksesta & sosiaalihuoltoa koskevan lainsäädännön uudistuksesta Palvelurakenneuudistuksesta Päivi Voutilainen STM/STO Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto

Lisätiedot

AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT LÄHTIEN

AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT LÄHTIEN 14.2.2017 1(7) AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT 1.1.2015 LÄHTIEN Yksittäishyväksyntöjä myöntävät A-Katsastus Oy:n, E. Valjakka Oy:n, K1 Katsastajat Oy:n, Oy Testmill Ltd:n, Suomen Yksittäishyväksyntä

Lisätiedot

1.2 Tontin lohkomisen yhteydessä tehtyjä kiinnitysten käsittelypäätöksiä (kpl)

1.2 Tontin lohkomisen yhteydessä tehtyjä kiinnitysten käsittelypäätöksiä (kpl) Kiinteistö- ja mittaustoimen kysely 2008 10/83/2009 1. KIINTEISTÖNMUODOSTUSTOIMINTA 1.1 Tontinlohkomisia suoritettu 1.1.1 Näissä tontteja yhteensä 1.2 Tontin lohkomisen yhteydessä tehtyjä kiinnitysten

Lisätiedot

Kiinteistö- ja mittaustoimen tietoja v. 2009

Kiinteistö- ja mittaustoimen tietoja v. 2009 1. KIINTEISTÖNMUODOSTUSTOIMINTA 1.1 Tontinlohkomisia suoritettu(kpl) 1.1.1 Näissä tontteja yhteensä (kpl) 1.2 Tontin lohkomisen yhteydessä tehtyjä kiinnitysten käsittelypäätöksi ä (kpl) 1.3 Tontin 1.4

Lisätiedot

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Viestintävirasto 74/2018 M 1 (18) Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Annettu Helsingissä 27 päivänä huhtikuuta 2018 Viestintävirasto määrää 7 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

Indeksitalo tutkimus

Indeksitalo tutkimus Indeksitalo 2018- tutkimus Indeksitalon ominaisuudet Oma 1200 neliön tontti keskustan ruutukaava-alueella, jolla rakennusoikeutta 3000 k-m2 Tontin (keskustan toiseksi kallein alue) verotusarvo ns. tavoitearvossa

Lisätiedot

MÄÄRÄYS 31.12.2001. Valtuutussäännös Liikennevakuutuslain 16 22/002/2001. Voimassaoloaika 1.1.2002 toistaiseksi

MÄÄRÄYS 31.12.2001. Valtuutussäännös Liikennevakuutuslain 16 22/002/2001. Voimassaoloaika 1.1.2002 toistaiseksi 1 (2) MÄÄRÄYS 31.12.2001 Valtuutussäännös Dnro Liikennevakuutuslain 16 22/002/2001 Voimassaoloaika 1.1.2002 toistaiseksi Kumoaa Sosiaali- ja terveysministeriön määräys 181/411/95 Asia Liikennevakuutuksen

Lisätiedot

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw)

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw) N:o 434 1269 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.3 Digitaalinen televisiotoiminta Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu

Lisätiedot

Kiinteistö- ja mittaustoimen kysely v. 2010

Kiinteistö- ja mittaustoimen kysely v. 2010 1.2 Tontin lohkomisen yhteydessä tehtyjä kiinnitysten käsittelypäätöksiä (kpl) 1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk) 1.1 Tontinlohkomisia 1.1.1 Näissä tontteja suoritettu(kpl) yhteensä

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen Kuntien yritysilmasto 2012 Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä

Lisätiedot

Ajokorttitoimivallan siirto

Ajokorttitoimivallan siirto Ajokorttitoimivallan siirto Tieliikenteen sääntelyn sidosryhmätilaisuus 24.11.2015 Kimmo Pylväs Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Tosi pähkinänkuoressa

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Kuopion seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Kuopion seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Kuopion seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

KUNTIEN YRITYSILMASTO 2011. Selvitys kuntien ja seutukuntien yritysmyönteisyydestä

KUNTIEN YRITYSILMASTO 2011. Selvitys kuntien ja seutukuntien yritysmyönteisyydestä KUNTIEN YRITYSILMASTO 2011 Selvitys kuntien ja seutukuntien yritysmyönteisyydestä KUNTIENYRITYSILMASTO 2011 SISÄLTÖ SAATTEEKSI 3 JOHTOPÄÄTÖKSET 4 1SELVITYSMENETELMÄT 5 1.1Yritysilmastomittarijaselvityksentoteuttaminen

Lisätiedot

Imatra -100-50 0 50 100

Imatra -100-50 0 50 100 Asukasta kohti laskettujen ikävakioitujen kustannusten prosentuaalinen ero keskisuurten kaupunkien keskiarvoon vuonna 00 Imatra -0-0 0 0 0 % -,0 + -0, -, -, -, -, -,0-0, -,0 -, -, PERUS -, -, -,, 0 -,0

Lisätiedot

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset)

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) 15.2.2005/MK Lääni, Saapuneet asiat, kpl Käsitellyt asiat,kpl Käsitellyt tiedoksiantoasiat, kpl Avoinna ulosottoasioita kpl Henkilökunta,

Lisätiedot

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus LUONNOS Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoimintaan sekä toimiluvanvaraiseen teletoimintaan määrättyjen taajuusalueiden käyttösuunnitelmasta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Jyväskylän seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Jyväskylän seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Jyväskylän seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Rajapintojen käyttöönotto, kysely v. 2011

Rajapintojen käyttöönotto, kysely v. 2011 Rajapintojen, kysely v. 2011 Ajantasaasemakaavatietojen rajapinta (WMS) Ajantasaasemakaavatietojen rajapinta (WFS) Kouvola Käyttöönotto käynnissä 05/2011 Rauma käyttöön 1.1.2011 Järvenpää Huittinen Loppi

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsingin seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsingin seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Helsingin seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2017

HÄMEENKYRÖN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2017 HÄMEENKYRÖN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2009 2016 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2017 Päästölaskennan sektorit Kuluttajien sähkönkulutus Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Tieliikenne

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Lappeenrannan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Lappeenrannan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Lappeenrannan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 176 N:o 22 Liite 2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 2.1 Analoginen radiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Taajuus ERP (MHz) (kw) AAVASAKSA 87,9 10 AAVASAKSA AAVASAKSA

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Vaasan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Vaasan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Vaasan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/suomen Terveystalo Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/suomen Terveystalo Oy Hallitus 198 10.04.2013 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/suomen Terveystalo Oy H 198 Suomen Terveystalo Oy on pyytänyt Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvon ta vi ras tol ta yksityisen

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Lahden seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Lahden seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Lahden seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

- IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe La Su + IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe

- IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe La Su + IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe - AE 30 Pietari_(Finljandski) Helsinki asema 5:40:00 9:16:00 Ma Ti Ke To Pe La Su - PVV 31 Helsinki asema Moskova_(Leningradski) 17:52:00 7:25:00 Ma Ti Ke To Pe La Su - PVV 32 Moskova_(Leningradski) Helsinki

Lisätiedot

Kempele kaupungiksi? Selvitys aloitteeseen

Kempele kaupungiksi? Selvitys aloitteeseen Kempele kaupungiksi? Selvitys aloitteeseen 9.8.2017 1 Kempele kunta vai kaupunki Esityksen sisältö Kaupunkinimityksen käyttöönoton perusteet Aikaisemmat aloitteet ja selvitykset Kempeleessä Tilastotietoa

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 341. Valtioneuvoston asetus

SISÄLLYS. N:o 341. Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 28 päivänä toukokuuta 2008 SISÄLLYS N:o Sivu 341 Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoimintaan sekä toimiluvanvaraiseen teletoimintaan määrättyjen

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Oulun seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Oulun seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Oulun seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Radio Taajuuskokonaisuudet

Radio Taajuuskokonaisuudet Radio 2020 Taajuuskokonaisuudet Vaihtoehdot 2020-kierrokselle Vaihtoehto 1: Nykymalli Nykyiset kokonaisuudet Tekniset optimoinnit: Täydet päällekkäisyydet poistettu Vaihtoehto 2: Muokattu malli Valtakunnalliset

Lisätiedot

RATAOMAISUUDEN JAKO ALUEISIIN JA RATAOSIIN

RATAOMAISUUDEN JAKO ALUEISIIN JA RATAOSIIN 1 (5) ALUE 1 Uusimaa 1101 Helsinki (Pasila) sis. Pasilan henkilöaseman laiturialueet 1102 (Pasila) (Riihimäki) 1103 (Riihimäki) (Lahti) 1104 (Pasila) Kirkkonummi 1105 (Huopalahti) Vantaankoski (Havukoski)

Lisätiedot

Turvapaikanhakijoiden vastaanotto. Olli Snellman, Maahanmuuttovirasto Espoon monikulttuurisasiain neuvottelukunta

Turvapaikanhakijoiden vastaanotto. Olli Snellman, Maahanmuuttovirasto Espoon monikulttuurisasiain neuvottelukunta Turvapaikanhakijoiden vastaanotto Olli Snellman, Maahanmuuttovirasto Espoon monikulttuurisasiain neuvottelukunta 24.8.2016 Vastaanotto Vastaanottolain tarkoituksena on turvata kansainvälistä suojelua hakevan

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1226. Valtioneuvoston asetus. Luotsausliikelaitoksen luotsausmaksusta annetun valtioneuvoston asetuksen 5 :n muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 1226. Valtioneuvoston asetus. Luotsausliikelaitoksen luotsausmaksusta annetun valtioneuvoston asetuksen 5 :n muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2007 N:o 1226 1230 SISÄLLYS N:o Sivu 1226 Valtioneuvoston asetus Luotsausliikelaitoksen luotsausmaksusta annetun valtioneuvoston asetuksen

Lisätiedot

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013 KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset Ville Nieminen Käynnistyneet kuntajakoselvitykset 33 selvitystä, joissa yhteensä 169 kuntaa mukana» n. 5 kuntaa selvitystä kohden 136 eri kuntaa 8 erityisselvitystä»

Lisätiedot

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013 VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta. Taajuus (MHz) ERP (kw)

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta. Taajuus (MHz) ERP (kw) 382 Liite TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 2.1 Analoginen radiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Taajuus (MHz) ERP (kw) Anjalankoski,

Lisätiedot

KUNTARATING TOP 20 EPSI RATING FINLAND 2016 Indeksi 0-100

KUNTARATING TOP 20 EPSI RATING FINLAND 2016 Indeksi 0-100 EPSI Rating 2016 Päivämäärä: 27-03-2017 Lisätietojen saamiseksi, vieraile kotisivuillamme (www.epsi-finland.org) tai ota yhteyttä Tarja Ilvonen, CEO EPSI Rating Suomi Puhelin: +358 569 1921 Sähköposti:

Lisätiedot

N:o 453. Valtioneuvoston asetus

N:o 453. Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä kesäkuuta 2009 N:o 453 455 SISÄLLYS N:o Sivu 453 Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoimintaan sekä toimiluvanvaraiseen teletoimintaan

Lisätiedot

Indeksitalo 2017 Varsinais-Suomi

Indeksitalo 2017 Varsinais-Suomi Indeksitalo 2017 Varsinais-Suomi Indeksitalo 2017 tilaisuus, Turku, 13.9.2017 Juho Järvinen Talous- ja veroasiantuntija Kiinteistöliitto V-S Kiinteistöliiton Indeksitalo Vertailee kuntakohtaisesti määrittyviä

Lisätiedot

Maankäyttö 1. KAAVOITUSTILANNE 31.12.2007. 1.3 Rantaasemaka avaaluetta (ha) 1.2 Asemakaavaal uetta (ha) 1.1 Vahvistetun yleiskaavan aluetta (ha)

Maankäyttö 1. KAAVOITUSTILANNE 31.12.2007. 1.3 Rantaasemaka avaaluetta (ha) 1.2 Asemakaavaal uetta (ha) 1.1 Vahvistetun yleiskaavan aluetta (ha) Maankäyttö 1. KAAVOITUSTILANNE 31.12.2007 1.1 Vahvistetun yleiskaavan aluetta (ha) 1.2 Asemakaavaal uetta (ha) 1.3 Rantaasemaka avaaluetta (ha) Alavus 1 403 648 Anjalankoski 83,6 2497,7 301,6 Aura 424

Lisätiedot

KAARINAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2004, 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011

KAARINAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2004, 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 KAARINAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2004, 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Lainsäädäntöneuvos Leo Olkkonen

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Lainsäädäntöneuvos Leo Olkkonen MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Lainsäädäntöneuvos Leo Olkkonen 8.12.2016 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN EHDOTUS ASETUKSEKSI KIINTEISTÖTIE- TOJÄRJESTELMÄN SUORITTEISTA JA TIETOPALVELUSTA

Lisätiedot

Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu

Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu 21.11.2013 Pekka Järvinen sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Turun seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Turun seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Turun seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1950 N:o 83-84 Tulevan kesäkuun seuraavissa junissa: Postivaunuissa: N :o 1 pj., Helsinki Parikkala, junissa N :ot 73, 013 ja 1, lähtee Helsingistä klo

Lisätiedot

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI

Lisätiedot

Magistrate (Meldeämter) in Finnland. ETELÄ-SUOMI (SÜDFINNLAND) Länsi-Uudenmaan maistraatti:

Magistrate (Meldeämter) in Finnland. ETELÄ-SUOMI (SÜDFINNLAND) Länsi-Uudenmaan maistraatti: Magistrate (Meldeämter) in Finnland Register Office of Espoo Itätuulentie 1 P.O.B. 49 02101 ESPOO Tel.: (029) 553 9301 Fax: (029) 553 6326 info.lansi-uusimaa@maistraatti.fi ETELÄ-SUOMI (SÜDFINNLAND) Länsi-Uudenmaan

Lisätiedot

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Kouvolan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Kouvolan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Kouvolan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Seinäjoen seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Seinäjoen seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Seinäjoen seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Kuntien ilmastotavoitteet ja -toimenpiteet. Deloitten toteuttama selvitys (2018)

Kuntien ilmastotavoitteet ja -toimenpiteet. Deloitten toteuttama selvitys (2018) Kuntien ilmastotavoitteet ja -toimenpiteet Deloitten toteuttama selvitys (018) Selvityksen kohteena 50 suurinta kuntaa, jotka kattavat 70 % Suomen väestöstä Rovaniemi Tornio Kemi 30% 1 pienintä kuntaa,

Lisätiedot

RAUMAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

RAUMAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 RAUMAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

1990 vp. - HE n:o 2 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1990 vp. - HE n:o 2 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1990 vp. - HE n:o 2 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi pysäköintivirhemaksusta annetun lain 7 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että pysäköintivirhemaksusta annetun

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Kotkan-Haminan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Kotkan-Haminan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Kotkan-Haminan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011

SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

Tarkemmat tiedot kohteista saat myyntipalvelustamme 0424-852200 tai info@ultimatemarket.com.

Tarkemmat tiedot kohteista saat myyntipalvelustamme 0424-852200 tai info@ultimatemarket.com. Tarkemmat tiedot kohteista saat myyntipalvelustamme 0424-852200 tai info@ultimatemarket.com. Kohdetuote Kohdekaupunki Kohdepostinumero energiavaraaja HELSINKI 00660 energiavaraaja HELSINKI 00690 energiavaraaja

Lisätiedot

Valiokunnan kokoonpano kaudella

Valiokunnan kokoonpano kaudella Valiokunnan kokoonpano kaudella 2016-2017 Kai Hildén Turku pj. Tuomas Eivola Tampere Marja Hongisto Turku Piritta Maja Kuortane Eino Styrman Helsinki Juha Viberg Kotka Avaintehtävät: valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Tampereen seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Tampereen seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Tampereen seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Vapaa-ajan palvelut Vuosiseminaari 14.1.2009 Piia Savolainen

Vapaa-ajan palvelut Vuosiseminaari 14.1.2009 Piia Savolainen Vapaa-ajan palvelut Vuosiseminaari 14.1.2009 Piia Savolainen Varamiespalvelu-Yhtiötel Vuonna 1988 perustettu valtakunnallinen henkilöstöpalveluja tuottava yritysketju Yli 70 palvelualuetta Suomessa, Virossa,

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1946 N:o 1 0 9-11 0 N :0 109. Kiertokirje postinkuljetuksesta valtionrautateillä. Tulevan kesäkuun 3 päivästä lukien tapahtuu postinkuljetus valtionrautateillä

Lisätiedot

7714 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Seinäjoki Koulukatu 20 60100 Seinäjoki Iso 0094 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Alajärvi Kauppakatu 16

7714 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Seinäjoki Koulukatu 20 60100 Seinäjoki Iso 0094 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Alajärvi Kauppakatu 16 Nimi Osoite 7714 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Seinäjoki Koulukatu 20 60100 Seinäjoki Iso 0094 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Alajärvi Kauppakatu 16 62900 Alajärvi Iso 2488 Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Määräys televisio- ja radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

Määräys televisio- ja radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Viestintävirasto 70/2014 M 1 (27) Määräys televisio- ja radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2014 Viestintävirasto määrää 7 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

KRUUNUPYY 44 600 SVT

KRUUNUPYY 44 600 SVT 4706 N:o 119 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw)

Lisätiedot

651 523 Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% 651 524 JYTY Naantalin seutu ry 1,35% 651 525 Jyty Nurmes ry 1,2% 651 526 Jyty Sakky ry

651 523 Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% 651 524 JYTY Naantalin seutu ry 1,35% 651 525 Jyty Nurmes ry 1,2% 651 526 Jyty Sakky ry Liittotunnus yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti 2016 374 021 Jyty Espoo ry, Jyty Esbo rf 1,26% 374 022 Jyty Etelä-Pirkanmaa ry 1,19% 374 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,3% 374 066 Jyty Hämeenlinna ry

Lisätiedot

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 28 213 ENNAKKOTIETO VUODELTA 214 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

KÄRÄJÄOIKEUKSIIN SAAPUNEET ASIAT

KÄRÄJÄOIKEUKSIIN SAAPUNEET ASIAT KÄRÄJÄOIKEUKSIIN SAAPUNEET ASIAT 1.1.-31.12.2015 21.1.2016 Alioikeus Rikos- Muut rikos- Pakko- Sakon Maaoikeus- Laajat Erill. turv.- Summaa- Avio- Muut Velka- Yritys- Konk. Ulosotto- Yhasiat oik.asiat

Lisätiedot

HUOLTOLIIKELUETTELO 01.01.2014. ESPOO Espoon Kodinkonehuolto Oy Torpanmäki 3 02740 ESPOO p. (09) 250 5700 www.espoonkodinkonehuolto.

HUOLTOLIIKELUETTELO 01.01.2014. ESPOO Espoon Kodinkonehuolto Oy Torpanmäki 3 02740 ESPOO p. (09) 250 5700 www.espoonkodinkonehuolto. HUOLTOLIIKELUETTELO 01.01.2014 ESPOO Espoon Kodinkonehuolto Oy Torpanmäki 3 02740 ESPOO p. (09) 250 5700 www.espoonkodinkonehuolto.fi EURA VM-Huoltokeskus Kärjenkuja 5 32700 HUITTINEN p. 010 666 7686 www.vm-huoltokeskus.fi

Lisätiedot

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi Liittotunnus yhdistysnumero yhdistyksen nimi prosentti 2015 374 021 Jyty Espoo - Jyty Esbo ry 1,26% 374 022 Jyty Etelä-Pirkanmaa ry 1,19% 374 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,3% 313 054 Jyty Helsinki ry 1,3%

Lisätiedot

TOIMINNALLISET ALUEET JA KASVUVYÖHYKKEET SUOMESSA (ToKaSu)

TOIMINNALLISET ALUEET JA KASVUVYÖHYKKEET SUOMESSA (ToKaSu) TOIMINNALLISET ALUEET JA KASVUVYÖHYKKEET SUOMESSA (ToKaSu) VNK TEAS hanke Taustamateriaalia työpajaan 24.11.2016 Kysely yrityksille Yritys ten toimintaympäristö ja sijoittuminen Kysely yrityksille Kyselyn

Lisätiedot

TAMMIKUU VIIKKO MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Lipposen Talvirallisprint, Rantasalmi - K. Suonenjoki ralli - HRT

TAMMIKUU VIIKKO MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Lipposen Talvirallisprint, Rantasalmi - K. Suonenjoki ralli - HRT TAMMIKUU 2009 VIIKKO MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI 1 2 OP 3 4 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Suonenjoki ralli - HRT Lipposen Talvirallisprint, Rantasalmi - K 12 13 14 15 16

Lisätiedot

ORIMATTILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

ORIMATTILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 ORIMATTILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

7625 SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA OY OLAVINKATU 48 57100 Savonlinna 7633 SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA OY KAUPPAKESKUS WILLA TORIKATU 7 7862 SUOMALAINEN

7625 SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA OY OLAVINKATU 48 57100 Savonlinna 7633 SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA OY KAUPPAKESKUS WILLA TORIKATU 7 7862 SUOMALAINEN 106 kplnimi Osoite 7714 ETELÄ-POHJANMAAN KIRJAKAUPPA OY Info Seinäjoki Koulukatu 20 60100 Seinäjoki 0094 ETELÄ-POHJANMAAN KIRJAKAUPPA OY Info Alajärvi Kauppakatu 16 62900 Alajärvi 2488 ETELÄ-POHJANMAAN

Lisätiedot

Säännöllinen kapasiteetti

Säännöllinen kapasiteetti Junatyyppi Juna Kulkuväli Lähtö Tulo Linja Kulkupäivät Voimassaoloaika IC 1 Helsinki asema Joensuu asema 7:17:00 11:40:00 Ma Ti Ke To Pe La Su 30.10.2016 10.12.2016 IC 2 Joensuu asema Helsinki asema 5:18:00

Lisätiedot

Lahti 1 106,8 Heinola Esan Kirjapaino Oy, Iskelmä Lahti Iskelmä, populaari, varttunut väestö 103,0 Lahti

Lahti 1 106,8 Heinola Esan Kirjapaino Oy, Iskelmä Lahti Iskelmä, populaari, varttunut väestö 103,0 Lahti Alueelliset ja paikalliset taajuuskokonaisuudet Alueet Taajuudet Hakijat pääasiallinen kohderyhmä tai suuntaus Etelä- ja Pohjois-Savo Kuopio-Iisalmi 89,5 Iisalmi Kevyt Kanava Oy, (Iskelmä Oikea Asema)

Lisätiedot

Rataverkon nykytila ja kehitysnäkymät

Rataverkon nykytila ja kehitysnäkymät Rataverkon nykytila ja kehitysnäkymät Anne Herneoja liikennejohtaja Puutavaran rautatiekuljetusten kehittäminen 17.4.2007 Metsäteho Oy 17.4.2007 Anne Herneoja 1 Ratahallintokeskus vastaa Suomen rataverkosta

Lisätiedot