Jyväskylän Pyöräilyseura ry:n jäsenlehti. Seura on perustettu vuonna /2016.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jyväskylän Pyöräilyseura ry:n jäsenlehti. Seura on perustettu vuonna /2016."

Transkriptio

1 Jyväskylän Pyöräilyseura ry:n jäsenlehti Seura on perustettu vuonna /2016

2 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS SEKÄ KAUDEN PÄÄTTÄJÄISET JA PIKKUJOULUT PERJANTAINA ALKAEN KLO 18 Syyskokous sekä kauden päättäjäiset ja pikkujoulut pidetään Bovallius-ammattiopiston tiloissa (Keskussairaalantie 21, Jyväskylä). Seuravaatteet sekä Jyväskylän ja Keski-Suomen I Cycle -paidat ovat myynnissä. Tervetuloa! Syyskokous klo 18 Kokouksessa päätetään vuoden 2017 toimintasuunnitelmasta, budjetista, hallituksen kokoonpanosta ja jäsenmaksujen suuruudesta sekä liittymisestä Pyöräliiton jäseneksi. Kokouksen yhteydessä palkitaan vuoden ansioituneimmat seuralaiset sekä esitellään vuoden 2016 jäsenkyselyn tulokset. 1 Kokouksen avaus 2 Valitaan puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkistajaa ja kaksi ääntenlaskijaa 3 Todetaan laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 Hyväksytään esityslista 5 Esitellään jäsenkyselyn tulokset 6 Esitetään ja vahvistetaan vuoden 2017 toimintasuunnitelma 7 Esitetään ja vahvistetaan vuoden 2017 tulo- ja menoarvio 8 Päätetään vuoden 2017 jäsenmaksut 9 Valitaan puheenjohtaja ja johtokunnan jäsenet vuodeksi Valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa sekä heille varahenkilöt tarkastamaan vuoden 2017 tilit 11 Päätetään seurassa harjoitettavista pyöräilyn muodoista ja määritellään johtokunnan jäsenten vastuualueet 12 Valitaan edustajat SPU:n, KesLin, KYTin ja Suomen Pyöräilynohjaajat ry:n kokouksiin 13 Liittyminen Pyöräliitto ry:n jäseneksi 14 Vuoden 2016 parhaiden palkitseminen 15 Kokouksen päättäminen Kauden päättäjäiset ja pikkujoulut noin klo 20 Kokousosion jälkeen, noin klo 20, iltaa jatketaan vapaamuotoisesti kauden päättäjäisten ja pikkujoulujen merkeissä. Tilaisuuteen sisältyy mm. tutustumista toisiin seuralaisiin, syömistä, saunomista, kuvien ja videoiden katselua sekä perinteiset kilometriarpajaiset. Syömistä ja juomista on tarjolla seuran puolesta, mutta mukaan kannattaa ottaa myös omia eväitä nyyttäriperiaatteella. Muistathan napata mukaan saunomiskamppeet, ja myös omia pyöräilyaiheisia kuvia ja videoita voi ottaa mukaan! Tiloista on poistuttava klo 23 mennessä. -LEHTI ILMOITUSHINNAT Lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa. Lehden painos on 1000 kpl. Kaikkien seuralaisten jutut, esim. retkikertomukset, ovat tervetulleita! Toimittaja: Hannu Räbinä, hannu.rabina@iki.fi. Aukeama 1 sivu ½ sivua Pikkuilmoitus

3 ILMOITA SÄHKÖPOSTIOSOITTEESI SEKÄ OSOITE- YMS. TIETOJESI MUUTOKSISTA! Muista päivittää ajantasaiset tietosi jäsenrekisteriin osoitteessa JÄSENMAKSUJA VIELÄ MAKSAMATTA Tämän kalenterivuoden jäsenmaksuja on vielä maksamatta. Jos oma maksusi on rästissä (ks. tarra lehden päältä), niin hoida asia viipymättä kuntoon. Jäsenmaksut ovat yhdistykselle olennaisen tärkeä tulonlähde. Jäsenmaksut 2016 Aikuiset Vähävaraiset aikuiset (esim. opiskelijat ja työttömät, omantunnon mukaan) Alle 18-vuotiaat Perhejäsenmaksu (samassa osoitteessa asuvat aikuiset ja lapset) Yhteisöjäsenmaksu Ainaisjäsenyys, vähävaraiset / muut / 600 Seuran tilinumero on Tapiola IBAN FI Kirjoita maksun viestiosaan vähintään "Jäsenmaksu 2016" ja jäsenen nimi (tai nimet). VAPAAEHTOINEN TALOUDELLINEN TUKI YHDISTYKSEN TOIMINNALLE Jäsenet voivat halutessaan tukea yhdistyksen toimintaa jäsenmaksun lisäksi suuremmallakin summalla. Tuen voi kohdistaa yleisesti yhdistyksen toimintaan tai ohjattuihin lenkkeihin, Fillariakatemialle tai pyöräilynedistämiseen. Summa on vapaavalintainen, mutta sen pitää olla kuitenkin vähintään 5. Tuen voi maksaa yhdistyksen tilille Tapiola IBAN FI Jos maksat tuen esimerkiksi jäsenmaksun yhteydessä, niin erottele maksut tilisiirron viestissä, esim. "Jäsenmaksu 2016 Petra Pyöräilijä. Lisäksi tuki Fillariakatemialle 10 ja pyöräilynedistämiselle 10." Kiitos tärkeästä tuestasi! ÄÄNENTOISTOLAITTEET VUOKRATTAVISSA Seuralta löytyy kaksi äänentoistolaitesettiä: järeämpi verkkovirralla käytettävä ja kannettava akkupaketti. Jäsenet voivat edullisesti vuokrata näitä laitteita (10/50 /vrk). Äänentoistolaitteita voidaan vuokrata myös esimerkiksi toisille yhdistyksille kaksinkertaiseen hintaan. Verkkovirtasettiin kuuluu kaksi aktiivikaiutinta, telineet, langaton ja langallinen mikki, mikseri sekä tarvittavat kaapelit. Laitteet ovat helppokäyttöisesti neljässä laukussa. Mikit, mikseri ja cd-soitin ovat salkussa valmiiksi kytkettyinä. Musiikkilähteeksi kelpaa cd-soittimen lisäksi mikä tahansa mp3-soitin. Kannettavalla akkuäänentoistolaitteella voi kätevästi hoitaa kuulutuksia ja kevyttä äänentoistoa myös verkkovirran ulottumattomissa. Laitteessa on kantokahvat ja pyörät. Laitteeseen kuuluu langallinen mikki ja tarvittavat pari johtoa. Laitteessa on kiinteä telakka ipodille, mutta musiikkilähteeksi kelpaa myös mikä tahansa cd- tai mp3-soitin. Äänentoistolaitteita voi tiedustella puheenjohtajalta. 3

4 JÄSENKUULUMISIA Pyöräilybuumi ja aktiivisten jypsiläisten työpanos näkyy myös seuran jäsenmäärässä, joka kasvaa huimaa tahtia. Kuluvan vuoden seuraan aikana liittynyt pari sataa uutta jäsentä, joista noin 45 jäsenkampanjan kautta. Tätä kirjoitettaessa seurassa on yli 1050 aivan mahtavaa jäsentä. Tuhannen jäsenen rajapyykki ohitettiin kesällä. Kiitos kaikille uusia jäseniä tähän mennessä rekrytoineille, jäsenkampanjaan ehtii vielä osallistumaan, hyvällä loppukirillä voit vielä voittaa hierontalahjakortin. Tervetuloa, kiitos ja sori. Jyrki Solja, Jäsensihteeri VASTAA JÄSENKYSELYYN MENNESSÄ Mitä mieltä olet yhdistyksestämme ja miten kehittäisit toimintaamme? Nyt voit jälleen vaikuttaa vastaamalla vuosittaiseen kyselyyn! Kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan 3 kpl seuravaatteita. Voittaneet voivat valita itselleen joko otsapannan, putkihuivin tai pyöräilysukat. Kyselyn tulokset julkaistaan syyskokouksessa ja nettisivuilla. Tulokset vaikuttavat myös vuoden 2017 toimintasuunnitelman ja budjetin laadintaan. Kyselyn vastaukset menevät tiedoksi yhdistyksen toimihenkilöille ja ohjaajille. EHDOTA KAUDEN PÄÄTTÄJÄISISSÄ PALKITTAVIA JÄSENIÄ Vuoden 2016 ansioituneimmat jäsenet palkitaan kauden päättäjäisissä Ehdota palkittavia nettilomakkeella viimeistään sunnuntaina ! 4

5 OTA I CYCLE -LOGO KÄYTTÖÖN OMALLA PAIKKAKUNNALLASI KESKI-SUOMESSA Olemme suunnitelleet omat I Cycle -logot Hankasalmelle, Joutsaan, Kannonkoskelle, Karstulaan, Keuruulle, Kinnulaan, Kivijärvelle, Konnevedelle, Kuhmoisiin, Kyyjärvelle, Laukaaseen, Luhankaan, Multialle, Muurameen, Petäjävedelle, Pihtiputaalle, Saarijärvelle, Toivakkaan, Uuraisille ja Viitasaarelle. Kunnat, kaupungit, yhdistykset, yritykset jne. voivat käyttää logoja ilmaiseksi ja vapaasti yleishyödyllisiin pyöräilynedistämistarkoituksiin. Logoja voi käyttää pyöräilyn tunnuksena esimerkiksi nettisivuilla, esitteissä, pyörätelineissä ja pyöräteillä. Kunnat, yhdistykset ja muut toimijat voivat lisäksi tilata pyörätarroja ja teepaitoja paikkakuntansa I Cycle -logolla. 5

6 BIKETRIAL-KUULUMISIA Biketrialin puolesta kausi on ollut loistelias. Itseäni hirvitti ja jännitti keväällä, mitä tapahtuu Jyväskylän seudun biketrial-toiminnalle kesän aikana. Minä nimittäin sain iloisen uutisen Varkaudesta, että pääsen sinne kesätöihin. Pelkoni kuitenkin osoittautui täysin turhaksi. Vanhat konkarit Ilkka Rekilä ja Pekka Peura pitivät ohjakset rautaisessa otteessaan ja pyörittivät kesän harjoitukset 100 %:lla varmuudella. Siitä todisteena kesällä tehty 33 kävijän osalllistujaennätys yksittäisessä harjoituksessa. Suuret kiitokset Ilkalle ja Pekalle! Lajia vähemmän tunteville, biketrialissa ei ole kyse nopeimmasta ajasta tai vauhdista, vaan yksinkertaisesti zenimäisestä tasapainosta ja kirurgisen tarkasta koordinaatiokyvystä. Kovimmalla tasolla biketrial on huikeaa pyöräakrobatiaa. Monet lajia ensikertaa nähneet kuvailevat lajia polkupyöräparkouriksi. Huipulle ei kuitenkaan pääse heti, vaan kaikille hienoille tempuille täytyy rakentaa pohja perusteista. Aivan ensimmäiseksi lajin pariin eksyneitä opastetaan oikeaoppisen ajoasennon löytämiseen ja pyörällä tasaisella ajamiseen. Kesäaikaan keskiviikkoiltaisin pidettävissä ohjatuissa harjoituksissa opastetaan ja neuvotaan nuoria sekä aikuisia harrastajia pyöränkäsittelytaitojen kehittämiseksi. Harjoitteluteemoina meillä on ylä- ja alamäkiajo sekä kääntyminen ja jarruttaminen. Harjoituksissa kävijöiden ikähaarukka on 3 vuodesta aina yli 40-vuotiaaseen. Biketrialin harjoitteluun soveltuu mikä tahansa kiinteä maasto, jossa on erilaisia korkeuseroja. Jyväskylän seudun harjoittelumaastoista mainittakoot Kaunisharju, Halssilan koulun piha, Laajavuori sekä Keljonkankaan lähiliikuntapaikan biketrial-puisto, joka saatiin nyt syksyllä valmiiksi. Puisto on Jyväskylän seudulla ensimmäinen laatuaan, eikä varmasti viimeinen. Puistosta löytyy nousemiseen, tasapainoiluun, laskeutumiseen ja hyppäämiseen soveltuvia esteitä. Ja mikä parasta puisto soveltuu myös maastopyöräilijöiden tekniikkaharjoitteluun. Kauden kilpailut sujuivat myös mallikkaasti. Seuran oma biketrial-kilpailu pidettiin onnistuneesti hyvin vaihtelevassa säässä. Kilpailun voittajaksi ilmoittauduin minä itse, Antti Rekilä oli 2. ja Samuli Peura 3. Suomen cupin puolella jypsiläiset pärjäsivät hienosti. Ensimmäistä kokonaista kautta korkeimmassa sarjassa eli Elitessä ajanut Antti Rekilä sijoittui hienosti kokonaistuloksissa 5:nneksi. Peuran veljekset Markus ja Samuli olivat A-luokan 1. ja 4. B-luokassa loistivat Eemeli Kanervo ja Aarni Julkunen ollessaan 2. ja 3. C-Super -luokassa Aku Klemi ja Elo Leino kiersivät cupista vain osan ja siitä huolimatta olivat 3. ja 7. Nuorten C-vapaassa Hiski Kalavainen ja Elvis Pyrhönen olivat 5. ja 6. Summa summarum, kausi 2016 oli Jyväskylän näkökulmasta loistava, harjoituksissa kävijöiden määrä kasvoi, Jyväskylään saatiin uusi ja ensimmäinen biketrial-puisto sekä kilpailun sarallakin tuli menestystä. Näissä tunnelmissa toivotan teille kaikille mukavaa syksyä ja rauhallista joulun odotusta! Samuli Piirainen Biketrial-vastaava, johtokunnan jäsen 6

7 TERVEISIÄ VAUHTIJAOSTOLTA Tänä kuluvana kautena in alla toimivaa vauhtijaostoa ja sen toimintaa on herätelty entistä aktiivisempaan toimintaan. Tavoitteena on olla ryhmä, joka olisi mukana kehittämässä vauhtilajien harrastuspaikkoja Jyvässeudulla sekä tarjoaisi lajien harrastajille mukavaa toimintaa. Vauhtilajeihin lukeutuvat muun muassa alamäkipyöräily, enduro, bmx ja myös polkupyörätrial. Vauhtijaostossa onkin jaettu vastuualueita eri lajien edustajille, jotta asioiden hoitamisesta vastaisi näihin maastopyöräilyn alalajeihin perehtyneet henkilöt. Menneen vuoden aikana huomasimme (jälleen), että Jyväskylä on loistava paikka harrastaa maastopyöräilyä ja vauhtilajeja. Harrastajat ovat innokkaita ja Jyväskylän maastot tukevat hyvin harrastamista ja kilpailuihin valmistautumista. Tästä hyvä osoitus on muun muassa hieno menestys enduron SM-sarjassa, jossa kuskien tulee olla taidoiltaan ja kyvyiltään todella monipuolisia. Harrastuspaikkojen kehittäminen on kuitenkin jaoston yksi tärkeimmistä tehtävistä hissipyöräilyn harrastajille paikallinen Laajis tarjoaa hyvät puitteet, mutta ratoja voisi edelleen monipuolistaa ja ylläpitää tehokkaammin. Aloittelijoiden radat puuttuvat kokonaan eikä Jyväskylästä tällä hetkellä löydy hissipyöräilyyn soveltuvia vuokravälineitä, jolloin kynnys lähteä kokeilemaan voi olla suuri. Laajavuoressakin pääsee kuitenkin lajiin tutustumaan, jos alla on jo hieman maastopyöräilykokemusta. Pumptrackeja on Jyvässeudulle rakentunut muutama kappale, mutta varsinaista BMX-rataa meillä ei vielä toistaiseksi ole. Innokkaimmat pikkupyörien harrastajat käyvät hakemassa vauhdin hurmaa Laukaassa sekä Tampereen Vilusella. Toiveissa olisi saada Keski-Suomeen lisää sellaisia harrastuspaikkoja, jotka tarjoaisivat jo kokeneille kuskeille mielekästä haastetta mutta joissa myös aloittelijat pääsisivät lajiin mukaan helposti. Jos olisit kiinnostunut vauhtilajeista, mutta et tiedä mistä aloittaa, niin olehan yhteyksissä harrastajiin! Vauhtijaosto ylläpitää sähköpostilistaa, jonka kautta kulkevat tärkeimmät tiedotteet aina muutaman kerran kauden aikana. Nopeampaa tiedottamista tarjoa facebookin sivu Vauhtijaosto, ja harrastajien kesken pääsee keskustelemaan Vauhtijaosto keskusteluryhmä -faceryhmässä. Voit kysellä kokeneemmilta rymykuskeilta vinkkejä ja ajoseuraa, jotta harrastuspaikat tulevat tutuiksi turvallisesti. Menneen kauden aikana järjestettiin myös muutamia ajokouluja Laajavuoressa sekä poluilla, toimintaa on tarkoitus jatkaa myös ensi vuonna. Omatoimisia enskalenkkejäkin ajettiin totuttuun tapaan tiistaisin ja torstaisin, näille lenkeille ovat kaikki tervetulleita jotka omaavat jo hieman pohjaa maastoajosta. Lenkit suuntautuvat teknisempään maastoon, mutta meno on leppoisaa ja uudetkin harrastajat otetaan letkaan ilomielin mukaan! Tervetuloa siis toimintaan mukaan vanhat ja uudet naamat! Talvi tekee tuloaan mutta harrastaminen jatkuu uskoisin että tänäkin vuonna tulemme pitämään Laajavuoressa auki ainakin pätkää nimeltä Setämies, kenties pariakin pätkää viime vuoden tavoin. Ison kiitoksen talven harrastuspaikkojen ylläpidosta ansaitsevat myös koirien ulkoiluttajat, talven polkuverkosto on Jyväskylässä lähes yhtä kattava kuin kesälläkin! Salla Oksanen Vauhtijaosto 7

8 RIDE CYCLE STORE CUP 2016 Pyöräilycup päättyi palkintojenjakotilaisuuteen Tilaisuuteen osallistui noin 50 kauden aikana kilpaillutta ja kilpailuita järjestänyttä. Palkintojenjaon ohessa iltaa vietettiin ruokailemalla. Cupiin kuului tällä kertaa 11 osakilpailua. Kilpailuita järjestivät (8), CC Ilves (1), Vaajakosken Terä (1) ja Alvajärven Ryhti (1). Cupissa oli mukana yhteensä 173 ajajaa määrä kasvoi noin 30 osallistujalla viime vuodesta. Kiitoksia kaikille kauden aikana osallistuneille ja kisoja järjestäneille! 8

9 Seuraavassa cupin tulokset. Pisteille päästäkseen oli osallistuttava vähintään kolmeen osakilpailuun. Kaikki tulokset löytyvät osoitteesta M10 1 Elias Ruokostenpohja 2 Eemil Kinnunen N12 1 Eevi Hautajoki 2 Lotta Voutilainen 3 Vilma Teiskonen 4 Tiisa Paukku M12 1 Tuukka Lupsakko 2 Pyry Kilpeläinen 3 Sasu Jokinen N14 1 Siiri Rasimus 2 Pinja Kilpeläinen M14 1 Akseli Maja 2 Kasperi Tarvainen N16 1 Viivi Voutilainen 2 Paju Kilpeläinen M16 1 Olli Terävä 2 Eetu Hautajoki N18 1 Pihla Kilpeläinen M18 1 Simo Terävä 2 Aaro Happonen NAISET KUNTO 1 Miia Jämsen 2 Sini Nousiainen 2 Marja Rantanen MIEHET KUNTO 1 Joona Juurakko 1 Kimmo Vanha-Jaakkola 3 Marko Korhonen 4 Taimo Halme 5 Marko Maja 6 Jani Lirkki 7 Jarno Mustalahti Äki /Go..Hau /Venyneet Ketjut Alvajärven Ryhti Äki / Kilpeläiset /Kilpeläiset /Juurakko Team /Juurakko Team 132 /Kilpeläiset 92 Äki /Go...Hau /Kilpeläiset 180 NAISET YLEINEN 1 Vilhelmiina Alaoja MIEHET YLEINEN 1 Samuel Halme 2 Marko Haapakoski 3 Jouni Kahelin 4 Jussi Laurila 5 Ilmari Repo 6 Mikko Juuma N40 1 Ulla Yrjölä 2 Tuija Kilpeläinen 3 Mira Orell-Sipponen M40 1 Arto Voutilainen 2 Esa Hautajoki 3 Juha Kauppinen 4 Hannu Leskinen M50 1 Ismo Saari 2 Urpo Utriainen 3 Erik Nieminen M60 1 Kari Vaara M70 1 Heikki Nurminen 120 JOUKKUEKILPAILU 88 1 Kilpeläiset 2 Äki Team Venyneet Ketjut 98 3 Go...Hau 60 4 Juurakko Team 60 5 Team Venyneet Ketjut 6 Kensu Äki /Juurakko Team CC Ilves /Kensu /Venyneet Ketjut 50 /Focus Halme Racing Vaajakosken Terä Lahden Pyöräilijät CC Picaro Kensu /Kilpeläiset CC Ilves /Venyneet Ketjut /Go...Hau Kensu Itä-Päijänteen Rasti

10 FILLARIAKATEMIA KANNUSTAA PERHEITÄ TALVIPYÖRÄILEMÄÄN! Lapsen kannustaminen pyöräilemään läpi kesän ja talven luo pohjaa kestävälle ja liikunnalliselle elämäntavalle jo pienestä pitäen. Talvella pyöräily on hauskaa ja turvallista kun varusteet ovat kohdillaan. Maastossa ajaminenkin luonnistuu ja muksahtaminen pehmeään lumikinokseen ei tunnu missään! Talvipyöräilyä varten pyörä on hyvä huoltaa talvikuntoon, tarkistaa kypärän sopivuus pipon kanssa, hankkia nastarenkaat (kyllä, niitä saa myös lasten pyöriin!) ja opetella yhdessä lapsen kanssa pukeutumaan sään mukaisesti. Kerrospukeutuminen toimii aina! Huomiota kannattaa kiinnittää erityisesti lämpimiin hanskoihin, sukkiin ja jalkineisiin. Muistathan tarkistaa, että lapsen pyörässä on myös heijastimet kunnossa ja pimeällä pyöräillessä valot. Talvipyöräilyssä varusteiden lisäksi yhtä tärkeää on asenne. Onkin hyvä pohtia, minkälaisia asenteita aikuisina välitämme lapsille talvipyöräilystä. Olemmeko itse naama näkkärillä muutamasta lumihiutaleesta ja pakkasasteesta vai voimmeko iloita myös niistä hieman huonommista keleistä. Mitä aikuiset edellä, sitä lapset perässä! Fillariakatemiassa yläkouluikäisten kanssa fillaroidaan myös talvella ( ja Junior Team jatkaa tavoitteellista harjoittelua läpi talven monipuolisella ohjelmallaan ( Kesällä kaikenikäiset lapset pääsevät viimein pyöräilemään mukavissa harrastusryhmissämme. Mukavia talvifillarointihetkiä! Kaisa Peltonen, Fillariakatemia-jaoston vetäjä 10

11 RETKIPYÖRÄILYKAUSI 2016 Retkipyöräilytoiminta koostuu päivä- ja iltaretkistä, perhepyöräretkistä, viikonloppuretkistä ja jopa viikkojen mittaisista retkistä. Tämänvuotinen retkipyöräilykausi avattiin Teneriffalla maaliskuussa. Retki sisälsi monipuolista ohjelmaa, kuten maantiepyöräilyä, maastopyöräilyä, vaellusta ja paikallisiin nähtävyyksiin tutustumista. Kotimaassa retkeilykausi avattiin vappuna Leivonmäen kansallispuistoon suuntautuneella kahden vuorokauden mittaisella retkellä. Kauaa ei seuraavaa retkeä tarvinnut odotella, sillä retkeilyn merkeissä jatkettiin heti helatorstaina. Tällöin suunnattiin seuran mökillä grillaamaan. Kesän pidempi kotimainen retki suuntautui Saariston Rengastielle. Retkikunta aloitti matkan Jyväskylästä ja suuntasi ensimmäiseksi pyöräillen Turkuun. Viikon levon jälkeen vuorossa olikin startti Adrianmeren retkelle. Kesän mittaan retkeiltiin perinteisten retkien lisäksi Halsvuoren hopeakaivoksella, Laukaassa jäätelöllä ja luolaretkellä. Kausi sisälsi siis hyvin monipuolista pyöräretkeilyä. Omaa sydäntä lähimpänä on ollut enintään päivän mittaiset retket erilaisiin luontokohteisiin. Näihin kohteisiin on suunnitelmia myös tulevan kauden varalle. Kiitos menneestä kaudesta! Hannu Jalonen Retkipyöräilyvastaava 11

12 SEURAN JOHTO VUONNA 2016 HALLITUS Puheenjohtaja, pyöräilyn edistäminen, yhteiskuntasuhteet, Ohjaaminen, koulutus, lenkit ja retket -jaosto, Kiitos kun pyöräilet -hanke, Keski-Suomen Pyöräilycup, MTB Marathon, seuravaatteet Teemu Tenhunen Varapuheejjohtaja, Fillariakatemia, Kiitos kun pyöräilet -hanke Kaisa Peltonen Sihteeri, spinning, kuntotestit Susanna Tolsa Liikenne ja pyöräilyn edistäminen -jaosto Samuli Rinne Fillaritrial, Bike Trial SM Jyväskylä Samuli Piirainen Naispyöräily, seuravaatteet Suvi Eskelinen Jäsensihteeri Jyrki Solja Retkipyöräily Hannu Jalonen Maantiepyöräily, Harjoittelu, valmennus ja kilpailut -jaosto Janne Laulainen OHJAAMINEN, KOULUTUS, LENKIT JA RETKET TOIMIHENKILÖT Taloudenhoitajat Henna Breilin Hanna Tamminen Nettisivujen tekninen ylläpito Timo Kaipiainen Seuralehti Hannu Räbinä Seuran mökki Timo Ruokonen JAOSTOT Vetäjä, koulutus, turvallisuus Teemu Tenhunen Kuntopyöräily Jarkko Heikkilä Maantiepyöräily Tuomo Kohvakka Maantiepyöräily Leppänen Juhamatti Maantiepyöräily Janne Laulainen Maastopyöräily Matti Purojärvi Pyöränhuoltaminen Ville Laaksonen HARJOITTELU, VALMENNUS JA KILPAILU Vetäjä Janne Laulainen Kuntotestit, spinning Susanna Tolsa Spinning Alli Liukkonen Maantiejunioripyöräily, juniorivalmennus Komonen Olli-Matti Juniorivalmennus Joona Juurakko Virallisiin maasto- ja maantiekisoihin ilmoittaminen Kari Vaara Tuomaritoiminta Asko Oikari Salivuoro Kaisa Peltonen Sählyvuoro Mika Keskinen VAUHTIJAOSTO Vetäjä Kimmo Kunnari Enduromaastopyöräily, MTB Enduro -joukkue Jani Käyhty Esa Rantakangas Freeride, alamäkiajo, maastopyöräratojen rakentaminen Juhana Koivisto Miika Hämynen BMX Outi Leinonen Annimaria Valli Tiedotus Salla Oksanen Vetäjä Kaisa Peltonen Tommi Espo Perhepyöräily Susanna Ylinen ALUEVASTAAVAT Uurainen Äänekoski Tikkakosken maastopyöräilykerho Janne Hytönen Fillaritrial, Bike Trial SM Jyväskylä Samuli Piirainen LIIKENNE JA PYÖRÄILYN EDISTÄMINEN Vetäjä Samuli Rinne Teemu Tenhunen FILLARIAKATEMIA HANKKEET Kiitos kun pyöräilet Tommi Terävä Teemu Tenhunen Kaisa Peltonen 12

M10 1 Eemil Kinnunen JYPS Äänekoski Nooa Leppänen JYPS Sisu Maukonen JYPS

M10 1 Eemil Kinnunen JYPS Äänekoski Nooa Leppänen JYPS Sisu Maukonen JYPS N10 1 Vilma Teiskonen JYPS 14 20 - - - 20 20 20 94 2 Veera Pitkäaho JYPS 16-20 - - - - - 36 3 Sara Sorri Vaajakosken Terä 20 0 - - - - - - 20 3 Eeva Luukas Jyväskylä - 0 16 - - - - - 16 M10 1 Eemil Kinnunen

Lisätiedot

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36 RIDE CYCLE STORE CUP 2012 Tulokset 10/10 osakilpailun jälkeen, sarjoissa N/M10-14 ja joukkuekilpailussa 9/9 osakilpailun jälkeen Pisteet määräytyvät seuraavasti: 20, 16, 14, 12, 10, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2,

Lisätiedot

N10 1 Tiisa Paukku Alvajärven Ryhti Veera Pitkäaho JYPS

N10 1 Tiisa Paukku Alvajärven Ryhti Veera Pitkäaho JYPS RIDE CYCLE STORE CUP 2014 Kokonaistulokset 11/11 osakilpailun jälkeen Pisteet määräytyvät seuraavasti: 20, 16, 14, 12, 10, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2, 1, 1 jne. Keskeytyksestä, hylkäyksestä tai väärässä sarjassa

Lisätiedot

N12 1 Meri Elo Stamina TC

N12 1 Meri Elo Stamina TC N10 1 Liida Lahti JYPS Ne Lahdet ja Nuolioja - - - 20 - - 20 20 20-20 100 2 Emma Lepola CC Ilves 20 - - - - - - - - - - 20 3 Milja Lepola CC Ilves 16 - - - - - - - - - - 16 Johanna Arkko JYPS - - - - -

Lisätiedot

DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo

DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo Yleistä...2 Kausi 2010 yhteenveto...2 Painopisteet toiminnan kehittämisessä kaudelle 2011...2 Tiedottaminen...2 Yhteistyökumppanit...3 Kilpailutoiminta...4

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN PYÖRÄILYSEURA JYPS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016

JYVÄSKYLÄN PYÖRÄILYSEURA JYPS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 JYVÄSKYLÄN PYÖRÄILYSEURA JYPS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 YLEISTÄ Pyritään monipuoliseen, aktiiviseen ja ympärivuotiseen pyöräilytoimintaan ja pyöräilyn edistämiseen. JYPS jatkaa pyöräilyn yleisyhdistyksenä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Seura- ja aluejärjestö Pohjois-Suomen Pyöräily ry Toimintasuunnitelma 2014 Pohjois-Suomen Pyöräily ry:n toiminta perustuu vahvoihin ja elinvoimaisiin Pohjois-Suomalaisiin seuroihin, sekä niiden aktiivisiin

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 9.10. 2013 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouskahvit

Lisätiedot

JYVÄSKIEPIN LUISTELU, TULOKSET JUNNUKIEPPI P 13 klo 9:50 1 km. JUNNUKIEPPI P16 klo 10:00 5 km

JYVÄSKIEPIN LUISTELU, TULOKSET JUNNUKIEPPI P 13 klo 9:50 1 km. JUNNUKIEPPI P16 klo 10:00 5 km JYVÄSKIEPIN LUISTELU, TULOKSET 27.1.2013 JUNNUKIEPPI T13 klo 9:50 1 km 1 T 13 Paju Kilpeläinen KENSU 02:37,00 2 T 13 Pinja Kilpeläinen KENSU 02:51,00 3 T 13 Viivi Voutilainen KENSU 03:21,00 JUNNUKIEPPI

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN PYÖRÄILYSEURA JYPS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014

JYVÄSKYLÄN PYÖRÄILYSEURA JYPS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 JYVÄSKYLÄN PYÖRÄILYSEURA JYPS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 YLEISTÄ Pyritään monipuoliseen, aktiiviseen ja ympärivuotiseen pyöräilytoimintaan ja pyöräilyn edistämiseen. JYPS jatkaa pyöräilyn yleisseurana

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist.

Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. A Pojat 1. 10 Valle Viertola SU 41,93 1.25,05 42,525 84,455 B Pojat 1. 12 Antero Eskola HLK 40,76 1.22,56 41,280 82,040 2. 14 Eemil-Oskar Oras PoPy 46,31 1.34,75 47,375 93,685 3. 11 Mikko Räsänen ML 54,42

Lisätiedot

Clas Thunbergin muistokilpailut ja SM-kilpailut Parijärjestykset: 300m (250m rata) Helsingin Luistinkiitäjät ry.

Clas Thunbergin muistokilpailut ja SM-kilpailut Parijärjestykset: 300m (250m rata) Helsingin Luistinkiitäjät ry. 300m (250m rata) 1. I 44 Tuomas Koivisto HLK E pojat O 43 Pyry Kilpeläinen KENSU E pojat 2. I 48 Sampsa Santtila SU E pojat O 45 Rasmus Toivainen HLK E pojat 3. I 47 Joonatan Salin SU E pojat O 46 Urho

Lisätiedot

Parijärjestys Jyväskylä

Parijärjestys Jyväskylä Parijärjestys Jyväskylä 18.1.2015 KLO 13.00 500m Pari Rata Sarja Nimi Aika 1 I E-pojat Korpijärvi Aaro, Kensu 01:16,78 1 O E-pojat Rintala Luka, SU 01:08,18 2 I E-pojat Päivölä Eero, SU 01:19,62 2 O E-pojat

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 10.10. 2012 klo 18.00. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouksen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 8.10.2014 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. 1. Kokouksen

Lisätiedot

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Reposelän ampumarata 90910 Kiiminki 25.3.2013 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Heikki Pitkänen

Lisätiedot

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP JYVÄS-MARINE-KUHAUISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP JYVÄS-MARINE-KUHAUISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2012 JYVÄS-MARINE-KUHAUISTELU, Korpilahti 28.-29.7.2012 KILPAILUN TULOKSET Päijänteen kuha-cupin 2012 voittajat: Pekka Heinänen (oik.) ja Tommi Tuominen Jämsästä PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN PYÖRÄILYSEURA JYPS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015

JYVÄSKYLÄN PYÖRÄILYSEURA JYPS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 JYVÄSKYLÄN PYÖRÄILYSEURA JYPS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 YLEISTÄ Pyritään monipuoliseen, aktiiviseen ja ympärivuotiseen pyöräilytoimintaan ja pyöräilyn edistämiseen. JYPS jatkaa pyöräilyn yleisyhdistyksenä

Lisätiedot

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto 942 538 965 729 1 908 267 63,3 % 716 038 784 229 1 500 267 49,8 % 226 500 181 500 408 000 13,5 % 492 298 468 783 961 081 31,9 % 253 750 188 750 442 500 14,7 % 7 000 5 000 12 000 0,4 % 24 278 20 763 45

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN PYÖRÄILYSEURA JYPS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

JYVÄSKYLÄN PYÖRÄILYSEURA JYPS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 JYVÄSKYLÄN PYÖRÄILYSEURA JYPS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 YLEISTÄ Pyritään monipuoliseen, aktiiviseen ja ympärivuotiseen pyöräilytoimintaan ja pyöräilyn edistämiseen. JYPS jatkaa pyöräilyn yleisyhdistyksenä

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

Jyväskiepin luistelu 21.1.2012 10 km Myl

Jyväskiepin luistelu 21.1.2012 10 km Myl Jyväskiepin luistelu 21.1.2012 Myl 1 Antero Kotijärvi KuLs Myl 17:23,0 2 Jarkko Koponen Epäsuunta Myl 17:24,0 M-cupissa 3 Lauri Pohjola Epäsuunta Myl 18:38,0 4 Marko Tölli Epäsuunta Myl 18:38,0 5 Toni

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com 1/3 Willimiehen Disc Golf ry:n sääntömääräinen syyskokous 2013 Aika:!! klo 17.00 Paikka:! Skinnarilankatu 34, huone 7531, Lappeenranta

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

SPU Pyöräilijätutkimus

SPU Pyöräilijätutkimus SPU Pyöräilijätutkimus Tutkimukseen osallistui 1059 pyöräilyn harrastajaa. Otantaluku kuvaa 0,001 % Suomen noin 1 025 000 aikuisesta ja nuoresta pyöräilijästä. Otantaa voidaan pitää luotettavana ja se

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

Tulokset. PANDAVIESTI KLL:n Pohjoisen Keski-Suomen alue klo 13:39:19. Kilp. numero. aika 03:12 03:29 03:45 03:46 03:55 04:04 04:34 04:39

Tulokset. PANDAVIESTI KLL:n Pohjoisen Keski-Suomen alue klo 13:39:19. Kilp. numero. aika 03:12 03:29 03:45 03:46 03:55 04:04 04:34 04:39 1 1 1, P/T 1.lk, vapaa tyyli, 1km 1. Vilho Stenman 201 Kyynämöisten & Höytiän koulu 03:12 1. Eerika Siekkinen 1 Putaanvirran koulu 1. Pihtipudas 03:29 1. Tatu Syrjä 21 Nurmelan koulu 1. Kinnula 03:45 1.

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

BMX KILPAILUPÖYTÄKIRJA 5 kilpailijan kaavio Alkuerien neljä parastaa A-finaaliin

BMX KILPAILUPÖYTÄKIRJA 5 kilpailijan kaavio Alkuerien neljä parastaa A-finaaliin BMX KILPAILUPÖYTÄKIRJA 5 kilpailijan kaavio Alkuerien neljä parastaa A-finaaliin Kilpailu: BMX-cup 2013, Lahti #3 Pvm: 21.7.2013 Luokka: MN-6 Lista: 1 ALKUERÄT Moto 4 Moto 5 613 Iivo Vesikko TaBC / Sportax

Lisätiedot

Kuukan hiihdot XXXVI Mirjan kierros (HS)

Kuukan hiihdot XXXVI Mirjan kierros (HS) 1 / 5 23.1.2017 20:04 Kuukan hiihdot XXXVI Mirjan kierros (HS) Uuraisten Urheilijat T U L O K S E T Kilpailun sarjat: N8; M8; N10; M10; N12; M12; N13; M13; N14; M14; N15; M15; M16 ; N16; N18; N45; N35;

Lisätiedot

Laukaan pitäjänmestaruuskilpailut/piirikunnalliset yleisurheilukilpailut Kirkonkylän kenttä

Laukaan pitäjänmestaruuskilpailut/piirikunnalliset yleisurheilukilpailut Kirkonkylän kenttä Laukaan pitäjänmestaruuskilpailut/piirikunnalliset yleisurheilukilpailut Kirkonkylän kenttä 10.6.2009 TULOKSET T9 40 m 1. Oona Nieminen Laukaa 7,33 2. Hanna Sillansalmi Vaajakosken Kuohu 7,63 3. Säde Seppälä

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Edustajiston sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 21.11.2017 klo 17.00 Paikka: Kutsu:, Helsinki. P317 Edustajiston jäsenet Hallitus KOKOUSTEKNISET ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

Keski-Suomen Maakuntaviesti 2018 Kyyjärvellä

Keski-Suomen Maakuntaviesti 2018 Kyyjärvellä Keski-Suomen Maakuntaviesti 2018 Kyyjärvellä VIESTI - 1. osuus - osuusaika 1 3 Jyväskylä-1 Mikkonen Tommi 23.08 2 6 Saarijärvi-1 Vertanen Olli 23.09 3 13 Laukaa-1 Kyrönlahti Tomi 23.45 4 2 Jämsä-1 Malmberg

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015. Vuosikokous 25.2.2015 Kausikortit ja ratamaksut Jäsenmaksut Uusi jäsenrekisteri Salivuorot Palkitut kaudella 2014

JÄSENTIEDOTE 1/2015. Vuosikokous 25.2.2015 Kausikortit ja ratamaksut Jäsenmaksut Uusi jäsenrekisteri Salivuorot Palkitut kaudella 2014 l JÄSENTIEDOTE 1/2015 Vuosikokous 25.2.2015 Kausikortit ja ratamaksut Jäsenmaksut Uusi jäsenrekisteri Salivuorot Palkitut kaudella 2014 Vuosikokous Tuusulan Moottorikerhon sääntömääräinen vuosikokous pidetään

Lisätiedot

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2011

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2011 PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2011 JYVÄS-MARINE-KUHAUISTELU, Korpilahti 16.7.2011 KILPAILUN TULOKSET Päijänteen kuha-cupin 2011 voittajat: Juha (oik.) ja Eero Tirkkonen, Jämsä Päijänteen kuha-cupin 2011 suurin kuha

Lisätiedot

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi 2.-3.9.2016 Miehet pistebogey Hcp # Pelaaja Oppilaitos Slope Out In Tulos CBA +/- EGA 1 Koskinen Henry Turun ammatti-instituutti 32 14 21 35-0.5 Kyllä 2 Palsi

Lisätiedot

SM-kilpailut Tulokset

SM-kilpailut Tulokset 500m Miehet 1 41 Harri Levo OuTa 37,70 mt 2 38 Miro Puolakka HLK 37,85 mt 0,15 3 29 Verneri Kinnunen KENSU 39,42 mt 1,72 4 34 Juho-Jaakko Yli-Ilkka SU 40,29 2,59 5 26 Antero Eskola HLK 40,37 2,67 6 27

Lisätiedot

PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP MAGELLAN-KUHAUISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET

PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP MAGELLAN-KUHAUISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP 2009 MAGELLAN-KUHAUISTELU, Korpilahti 4.-5.7.2009 KILPAILUN TULOKSET Kilpailun voittajat: Pekka Heinänen (kesk.), Tommi Turunen ja Henri Stöd Jämsästä PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika: 22.11.2014 klo. 17.00 Paikka: Oulun Remonttimylly Oy, Riihitie 13 Läsnä: Helena Jokikokko, Marjo Meriruoko, Mervi Meriruoko, Mari Meriruoko, Riikka Hyrkäs,

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2012 1/4 Virpiniemen ylämaja 90810 Kiviniemi 27.3.2012 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.34 Ennen kokouksen

Lisätiedot

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 11.10.2014 klo 15:30 Paikka: Nuorisotalo, Toivakka Läsnä: Niina Ikonen Kirsi Hokkanen Juha Lampinen Heimo Nieminen Arto Virtanen Topi Saareleinen Hanna-Kaisa Mäki-Kulmala

Lisätiedot

Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Naiset 10 vuotta 1 km P ======================= 1. Lotta Salonen Kaipolan Vire 4.45,8 2. Anniina Ström Laukaan Urheilijat 4.58,3 0.12,5 3. Heta Virkajärvi Kaipolan Vire 5.04,1 0.18,3 4. Roosa Marin Pihtiputaan

Lisätiedot

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry Espoon Palloseuran Jääkiekko ry:n vuosikokous Aika: 31. elokuuta 2009 klo 18:00 Paikka: Espoonlahden Omnian auditorio 1. Kokouksen avaus Olli Koskimies avasi kokouksen klo 18:00. 2. Valitaan kokoukselle

Lisätiedot

Aika: :00 16:14 Kaapelitehdas, Kokoustila Watti, Tallberginkatu 1D, Helsinki Valtakirjojen tarkastus: Klo 11:30 12:00

Aika: :00 16:14 Kaapelitehdas, Kokoustila Watti, Tallberginkatu 1D, Helsinki Valtakirjojen tarkastus: Klo 11:30 12:00 SIVU 1/5 SYYSKOKOUS Aika: 21.10.2017 12:00 16:14 Paikka: Kaapelitehdas, Kokoustila Watti, Tallberginkatu 1D, Helsinki Valtakirjojen tarkastus: Klo 11:30 12:00 Läsnä: 33 jäsenseuraa ASIALISTA 1. Kokouksen

Lisätiedot

Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS

Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS T U L O K S E T Miehet 15 vuotta 3 km V 1. Tommi Härkönen Paltamon Urheilijat 7.23,7 2. Antti Huusko Ristijärven Pyry 7.23,8 0.00,1-5. 30834424 Mikko Haverinen Kuhmo-Ski

Lisätiedot

3. tiedottaa sairauksista ja järjestää kokouksia ja koulutustilaisuuksia

3. tiedottaa sairauksista ja järjestää kokouksia ja koulutustilaisuuksia 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA- ALUE Yhdistyksen nimi on Keski- Suomen neuroyhdistys ry. Sen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki ja pöytäkirja- ja rekisteröimiskielenä on suomi. Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 19.10.2013 klo 15:00 Paikka: Paloisten koulukeskus, Toivakka Läsnä: Juha Lampinen Markus Mäki-Kulmala Topi Saarelainen Hanna-Kaisa Mäki-Kulmala Elias Mäki-Kulmala Niina Ikonen

Lisätiedot

BMX KILPAILUPÖYTÄKIRJA 6 kilpailijan kaavio Alkuerien neljä parastaa A-finaaliin

BMX KILPAILUPÖYTÄKIRJA 6 kilpailijan kaavio Alkuerien neljä parastaa A-finaaliin BMX KILPAILUPÖYTÄKIRJA 6 kilpailijan kaavio Alkuerien neljä parastaa A-finaaliin MN-6 Moto 6 14 Aaro Salmela 1 3 lepää 2 2 lepää 3 3 4 1 9 3 89 Eemil Hyvönen Mikkeli 2 2 lepää 3 1 1 2 4 2 lepää 7 2 406

Lisätiedot

1) kokouksen avaus Johtokunnan puheenjohtaja Jarkko Koivula toivotti läsnäolijat tervetulleiksi ja avasi kokouksen kello

1) kokouksen avaus Johtokunnan puheenjohtaja Jarkko Koivula toivotti läsnäolijat tervetulleiksi ja avasi kokouksen kello PÖYTÄKIRJA TAMMELAN RYSKE RY:N VUOSIKOKOUS Aika 20.11.2014 klo 18.30 19:35 Paikka Kunnantalon valtuustosali, Tammela 1) kokouksen avaus Johtokunnan puheenjohtaja Jarkko Koivula toivotti läsnäolijat tervetulleiksi

Lisätiedot

Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Miehet, Viesti 30 km V ====================== 1. Jämsänkosken Ilves Jämsänkosken Ilves 1.15.27,4 2. Keuruun Kisailijat Keuruun Kisailijat 1.15.44,4 0.17,0 3. Jämsänkosken Ilves 2 Jämsänkosken Ilves 1.18.35,4

Lisätiedot

BMX KILPAILUPÖYTÄKIRJA 8 kilpailijan kaavio Alkuerien seitsemän parastaa A-finaaliin

BMX KILPAILUPÖYTÄKIRJA 8 kilpailijan kaavio Alkuerien seitsemän parastaa A-finaaliin BMX KILPAILUPÖYTÄKIRJA 8 kilpailijan kaavio Alkuerien seitsemän parastaa A-finaaliin Kilpailu: BMX Cup 2, Helsinki Pvm: 15.6.2013 Luokka: MN-6 Lista: ALKUERÄT 7 Lumi Asp Haka / Aspin pyöräpaja 1 4 4 5

Lisätiedot

Aika: Valtakirjojen tarkistus alkaen. Kokous alkaa kello Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola.

Aika: Valtakirjojen tarkistus alkaen. Kokous alkaa kello Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola. Suomen Judoliitto ry Sääntömääräinen syyskokous 2015 Aika: 28.11.2015. Valtakirjojen tarkistus 12.30 alkaen. Kokous alkaa kello 13.00. Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola. PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Rullapikaluistelun SM-kilpailut , Helsinki

Rullapikaluistelun SM-kilpailut , Helsinki Miehet yleinen, 200m aika-ajo 1 Jarmo Valtonen HTL 19,00 2 Teemu Ylänen HTL 19,13 3 Santeri Arousva LPGP 19,60 4 Julius Lepola LPGP 20,02 5 Robert Brandt HTL 20,03 6 Taneli Kerola LPGP 20,19 7 Max Forsstedt

Lisätiedot

Keski-Suomen Piirinmestaruusviestit (1P+2V) Lopputulokset

Keski-Suomen Piirinmestaruusviestit (1P+2V) Lopputulokset Keski-Suomen Piirinmestaruusviestit (1P+2V) 4.3.2014 Lopputulokset Saarijärvi M10 3x1.5 km 1P+2V 1 1 Jämsänkosken Ilves 1 16.20 1. osuus Elmeri Seppänen 5.01 5.01 1 2. osuus Juho Virkajärvi 5.31 10.32

Lisätiedot

LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: TALVEN PARAS MUISTO MÄKIKOULUSTA

LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: TALVEN PARAS MUISTO MÄKIKOULUSTA SEURAPOSTI 3.3.2011 LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: Mäkikoululaisten kirjoituskisa Seuraluokittelu Kesäkilpailujen anomukset Kevään neuvottelupäivät 14.-15.5.2011 LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: TALVEN PARAS MUISTO MÄKIKOULUSTA

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu 21. 22.11. Helsingissä Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppua vietetään Helsingissä 21. 22.11.2015. Lauantaina järjestetään Urheilufoorumi ja lajiseminaarit

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

SM-kilpailut Tulokset

SM-kilpailut Tulokset 500m Miehet 1.osa 2.osa 1 43 Mika POUTALA HTL 36,43 36,06 72,49 2 55 Tommi PULLI SU 37,69 37,26 74,95 2,46 3 56 Juho VAITTINEN VaHa 37,62 37,34 74,96 2,47 4 50 Harri LEVO OuTa 37,72 37,52 75,24 2,75 5

Lisätiedot

TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen.

TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen. TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) 41660 TOIVAKKA 11.9.1999 SYYSKOKOUS Aika 11.9.1999 klo 15.00 16.35 Paikka Hirsiaho, Huikko Läsnä 21 jäsentä (osanottajaluettelo liitteenä) 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus. 2 Kokouksen järjestäytyminen. Reserviupseerit ry pöytäkirja syksy / 2014. Aika: 17.10.2014 Paikka: Siivikkala Läsnä:

1 Kokouksen avaus. 2 Kokouksen järjestäytyminen. Reserviupseerit ry pöytäkirja syksy / 2014. Aika: 17.10.2014 Paikka: Siivikkala Läsnä: Aika: 17.10.2014 Paikka: Siivikkala Läsnä: Teemu Nuorteva Jani Lahti Johannes Salminen Mikko Tuomaala Timi Antere Antti Artukka Juha Suominen Tuukka Peltola Pauli Järvinen Jussi Alanen Kaisa Kurenniemi

Lisätiedot

E S I T Y S L I S T A

E S I T Y S L I S T A SYYSKOKOUS 14.11.2011 Katajanokan Kasinolla klo 17-18 E S I T Y S L I S T A 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa. 3.

Lisätiedot

Esitettiin kokouksen puheenjohtajaksi Miika Länsi-Seppänen. Oli käytettävissä. Valittiin Miika Länsi-Seppänen kokouksen puheenjohtajaksi.

Esitettiin kokouksen puheenjohtajaksi Miika Länsi-Seppänen. Oli käytettävissä. Valittiin Miika Länsi-Seppänen kokouksen puheenjohtajaksi. Asteriski ry Pöytäkirja 2015 1 (6) ASTERISKIN RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika Tiistaina 17.11.2015 klo 17.00 Paikka Luentosali Beta, ICT-talo Läsnä Miika Länsi-Seppänen, Janne Iltanen, Arttu

Lisätiedot

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY 8.12.2007 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY 8.12.2007 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 8.12.2007 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA ESITYSLISTA 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 JÄRJESTÄYTYMINEN 2.1 Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri 2.2 Valitaan kaksi

Lisätiedot

Mynämäen kunnanjohtajan tervehdys

Mynämäen kunnanjohtajan tervehdys Mynämäen kunnanjohtajan tervehdys URHEILUKESKUKSEN MAASTOSSA PYÖRÄILLÄÄN Lauantaina 18.7.2015 maastopyöräilyn XCE SM- kilpailut tarjoavat jännittäviä ja mielenkiintoisia hetkiä Mynämäen Urheilukeskuksen

Lisätiedot

Y-SMK Motocross SavoCup 2016 Tulokset :25:30

Y-SMK Motocross SavoCup 2016 Tulokset :25:30 50 cc 1 18 Antti Jokelainen 355 1 2 11 Veeti Kumpulainen 342 1 3 4/7 Joosua Chevassus 299 1 4 0/2 Vili Toivanen 276 1 5 10 Axl Turunen 177 4 6 171 Saku Tuovinen 159 1 7 72 Arturi Mikkonen 146 3 8 87 Leo

Lisätiedot

Sarja Nro Nimi Seura Lähtöaika

Sarja Nro Nimi Seura Lähtöaika Miehet 10 vuotta 2 km V Viesti M10 1 Jämsänkosken Ilves Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10-1 2 km 101 Elmeri Konstari M10-2 2 km 201 Jonne Berg M10-3 2 km 1 Elias Ronkainen M10 2 Kaipolan Vire Kaipolan Vire

Lisätiedot

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2011 Aika: Keskiviikkona 10.10.2011 kello 18.00 Paikka: Opinkiven sauna, Keskussairaalantie

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu 25.11. - 26.11. Helsingissä Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppua vietetään Helsingissä 25. 26.11.2017. Lauantaina järjestetään Urheilufoorumi ja lajiseminaarit

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 7.10.2015 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen paroni sali. Kokouskahvit

Lisätiedot

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 9.10.2010 klo 15.15 Paikka: Läsnä: Hirsiaho, Toivakka Jukka Heinonen Kirsi Rutajärvi Venla Rutajärvi Juha Lampinen Heimo Nieminen Tuomas Hokkanen Sari Puikkonen Ronja Hokkanen

Lisätiedot

Peurunka XCM 400 Marathon Cup

Peurunka XCM 400 Marathon Cup Peurunka XCM 400 Marathon Cup 28.5.2017 N 10 10,0 km 1 11.00 Karoliina Kylmäniemi ProMTB/MedilaserMTBTeam M 10 10,0 km 2 11.00 Veli Lampila ProMTB/MedilaserMTBTeam 3 11.00 Elias Ruokostenpohja Ilves 4

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Valitaan kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestyksestä päättäminen

Lisätiedot

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8.

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8. Keuruun Hiihdot 8.3.2015 Tuloksia Naiset 10 vuotta 2 km V 1) Lotta Salonen KaipVire 7.26,4, 2) Heta Virkajärvi KaipVire 7.46,7, 3) Inka Lakanen PerhKiri 7.51,4, 4) Melia Palsinajärvi KaipVire 7.59,7, 5)

Lisätiedot

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina.

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina. Läsnä: Mia Satamo Mari Toivonen Anna Loimaranta Ainu Sulonen Anneli Jylhä Satu Sipponen Jaana Juvonen Mirika Hyöty Liisa Parviainen Elisa Reunanen Tapio Mäkinen Pasi Satamo Sini-Maria Allén-Perkko Sari

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 1/2006

Körpäkkäsanomat 1/2006 Körpäkkäsanomat 1/2006 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

JUNNUKIEPIN, KUNTOKIEPIN JA JYVÄSKIEPIN LUISTELU 8.3.2014

JUNNUKIEPIN, KUNTOKIEPIN JA JYVÄSKIEPIN LUISTELU 8.3.2014 JUNNUKIEPIN, KUNTOKIEPIN JA JYVÄSKIEPIN LUISTELU 8.3.2014 JUNNUKIEPPI 1 km 1 Pinja Kilpeläinen KENSU T 13 Erä 0 2:20 1 Sakari Hynynen HH 2000 P 13 Erä 0 2:45 2 Eemeli Kanervo Mixathlon P 13 Erä 0 2:46

Lisätiedot

Asteriski ry Syyskokous (7) Vesilinnantie Turku

Asteriski ry Syyskokous (7) Vesilinnantie Turku Asteriski ry Syyskokous 2016 1 (7) ASTERISKI RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2016 Aika 3.11.2016 klo 16.15 Paikka Sali XXI, Agora Läsnä Juha Jaaksi, Janne Iltanen, Jesse Rauha, Arttu Laitinen (poistui

Lisätiedot

Peurunka XCM-400 CC Picaro Marathon Cup

Peurunka XCM-400 CC Picaro Marathon Cup Peurunka XCM-400 CC Picaro Marathon Cup 28.5.2017 N-10 10,0 km 1 1 Karoliina Kylmäniemi ProMTB/MedilaserMTBTeam 00:37:32,8 M-10 10,0 km 1 3 Elias Ruokostenpohja Ilves 00:22:22,0 2 2 Veli Lampila ProMTB/MedilaserMTBTeam

Lisätiedot

Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista

Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista Hoitopalvelujen myyntitulot eli laskutus kunnilta sisältävät: Erikoissairaanhoidon palvelut, joihin kuuluvat omana toimintana tuotetut palvelut ja hoito muissa

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen päätösvaltaisuus 3. Kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestys 5. Jäsenmaksu ja kannatusmaksu

Lisätiedot

BMX Racin SM Kilpailut 2016

BMX Racin SM Kilpailut 2016 End of Report Racin SKilpailut 2016 EVENT MANAGER, Report Created 02/Jul/2016 15:24:46 FULL RESULTS Total Entries = 84 Total Riders = 83 Miehet (Men) Cruiser (6 Riders) 13 98 68 73 46 330 Haka Jani VESIKKO

Lisätiedot

Karhunen Marko. Salminen Heikki ,54 1, , , Kokkonen Antti Korpilahden kenraalit Avo. Hyppönen Juhani

Karhunen Marko. Salminen Heikki ,54 1, , , Kokkonen Antti Korpilahden kenraalit Avo. Hyppönen Juhani KS-CUP 4-14 Keuruu 15.3.2014 Haapamaen seudun res Yleiskilpailu Rasti: 1 Harjoituksen tulos (Kivääri) Tulostettu: lauantai 15.3.2014 18:28:46 Sijoitus Kokonaispisteet Aika Osumakerroin Rastipisteet Rasti

Lisätiedot

Lähtö Sarja Lisenssi Nro Nimi Seura. Naiset 12 vuotta 3 km V =======================

Lähtö Sarja Lisenssi Nro Nimi Seura. Naiset 12 vuotta 3 km V ======================= Naiset 12 vuotta 3 km V 11.02.00 N12 40085952 5 Peppi Salonen Kaipolan Vire 11.02.30 N12 33240921 6 Aino Veijalainen HuhtHiiht2000 11.03.00 N12 33393690 7 Ella Kokkinen Kaipolan Vire 11.03.30 N12 34499962

Lisätiedot

PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP HARVIA-UISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET

PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP HARVIA-UISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP 2008 HARVIA-UISTELU, Korpilahti 28.-29.6.2008 KILPAILUN TULOKSET Raimo Mäntynen ja Simo Ollikainen Muuramesta ja kuhasaalis 14 362 g PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP KILPAILUTOIMIKUNTA

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 30.11.2008 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 30.11.2008 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 30.11.2008 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA -------------------------------------------------------------------------------------------------- ESITYSLISTA 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa Suunnistuksen maakuntaviesti 9.8.2014 Paljakassa Puolangan Ryhti T U L O K S E T Kilpailun sarjat: NUA; NUA1; NUA2; NUA3; NUB; NUB1; NUB2; NUB3; MYL; MYL1; MYL2; MYL3; MYL4; MYL5; NYL; NYL1; NYL2; NYL3;

Lisätiedot

Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa 14.2.2015

Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa 14.2.2015 M12 11:00:00 3 Eetu Vimpari 40145859 Kajaanin Hiihtäjät 11:00:00 4 Konsta Korhonen 40129190 Kainuun Hiihtoseura 11:00:00 5 Topias Törmäkanga 40114888 Sotkamon Jymy 11:00:00 6 Tommi Huusko 40082728 Ristijärven

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu 22. 23.11.2014 Helsingissä

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu 22. 23.11.2014 Helsingissä Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu 22. 23.11.2014 Helsingissä Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppua vietetään Helsingissä 22. 23.11.2014. Lauantaina järjestetään Urheilufoorumi ja lajiseminaarit

Lisätiedot

SM-JAKKARANHEITTOKISAT SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 0,00 HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA PARAS

SM-JAKKARANHEITTOKISAT SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 0,00 HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA PARAS SM-JAKKARANHEITTOKISAT 1.7.2017 SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 6 PARASTA, 3 LISÄHEITTOA HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA 1 2 3 4 5 6 PARAS Timo Nissinen Jämsänkoski 30,35 30,35 1 Jukka Vesterinen Leppävirta

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot