Elämä on liikettä. Katja Vanhatalo Atte 32 vuotta. Esiintyvä hevonen. Feldenkrais-kurssi. -elämä maistuu edelleen täydeltä. -katsojan tunteiden peili

Transkriptio

1 Mikä aihe Nro 4/2013 Hinta 7,60 TIETOA TAITOA TUNNETTA Nro 5/2013 Hinta 7,60 TIETOA TAITOA TUNNETTA Elämä on liikettä Feldenkrais-kurssi Henkilökuvissa: Katja Vanhatalo Atte 32 vuotta -elämä maistuu edelleen täydeltä Esiintyvä hevonen -katsojan tunteiden peili Nuoren hevosen koulutus Klassinen ratsastus on kaiken perusta Tunne Hevonen 1

2 Mikä aihe s.32 Hevonen auttaa ihmistä kokemaan itseään Katja Vanhatalo keskittyy hevosen sanomaan Tunne Hevonen 5/2013 s. 4 Pääkirjoitus Mikä aihe s. 6 Atte 32 vuotta elää täyttä elämää s. 12 Elämä on liikettä Feldenkrais -kurssilla s. 16 Nuoren hevosen koulutus s. 22 Esiintyvä hevonen katsojan tunteiden peili s. 31 Täti osti kimppavarsan s. 34 Hevonen auttaa ihmistä kokemaan itseään s. 36 Ravurin normipäivä s. 38 Klassinen ratsastus on kaiken perusta s. 42 Ruunan kertomaa s. 44 Hevoskuiskaajan duuni Feija-tinker ja Tina Lepistö. 1. näytöksen lopun nukkumiskohtauksessa (Mustalaisleiri). Kuva: Miritza Lepistö s.22 Esiintyvä hevonen Tina Lepistö ja Hoviajelun hevoset esiintyvät niin mainoksissa kuin teatterissa. s. 46 Kolumni Akateeminen, klassinen ja ties mikä s. 50 Toimitussihteerin kynästä s. 51 Sarjakuva Tunne Hevonen on ollut hevosmaailman edelläkävijä ja lifestylelehti, joka tarjosi kuudesti vuodessa tietoa, taitoa ja tunnetta, sekä tuoretta - erilaista näkökulmaa. Valitettavasti joudumme päättämään lehden toimittamisen kannattamattomuuden vuoksi. Tilauksia koskevat yhteydenotot ensisijaisesti sähköpostitse: minna.lindstrom@tunnehevonen.fi tai tekstiviestillä Valitettavasti emme pysty vastaamaan puhelintiedusteluihin. Kannessa: Florentina Maurer ja ruuna Laertes Kannen kuva: Marco Scheidecker 2 Tunne Hevonen Tunne Hevonen 3

3 Pääkirjoitus IDEOI ITSE, NIIN TOTEUTETAAN YHDESSÄ! Kustantaja: Brännland ISSN Me olemme Tunne Hevonen lehden takana: AGILITYESTEET KOIRILLE, KANEILLE JA PONEILLE. Toimitus: Minna Lindström Päätoimittaja Eira Jääskelä Toimitussihteeri Maria Kervinen Ilmoitusmyynti Kuvitus: Sanni Airaksinen Taitto ja ulkoasu: J-Concept Oy Jarkko Kaunismäki Painopaikka: Kirjapaino Uusimaa Porvoo Painotuote Kaikelle on aikansa Poni-ikäisenä luin nuorten kirjoja, joissa kuvailtiin tytön ja hevosen yhteyttä. Niissä jokaisessa oli opetus, hevonen voi opettaa meille itsestämme monenlaisia asioita ja samalla se mahdollistaa sanattoman viestinnän kautta välittömän palautteen. Ensimmäinen hevoskohtaamiseni tapahtui 6-vuotiaana talutusratsastuksessa, enkä olisi millään halunnut alas pienen ponin selästä. Tuntui siltä, että poni antoi minulle siivet. Pari vuosikymmentä myöhemmin työskentelin hevosalan ammattilaisena ja tavatessani kymmeniä ja taas kymmeniä hevosia, huomasin, että toisten hevosten kanssa tunsin hengittävän samaa ilmaa, samassa tahdissa. Toiset kohtaamiset taas nostivat minussa esiin puolia, joista en itse pitänyt. Epävarmuus, pelko ja luottamuksen puute saivat minut pyrkimään välttämään hevosen lähellä oloa. Henkisen kasvun kursseja, klassista ratsastusta, hevosmiestaitoja näiden kaiken tarkoituksena oli löytää aito yhteys hevoseen. Ilman puhetta, kehonhallinnan ja avoimuuden kautta. Vuosikausia joogaa, meditointia, itsensä haastamista, jotain silti tuntui puuttuvan. Kuukausi sitten hyvästelin elämäni hevosen. Olimme eläneet jatkoajalla jo yli 16 vuotta, joten jokainen päivä yhdessä oli plussan puolella. Sitten tuli SE päivä, jolloin minun oli täytettävä hevosenomistajan velvollisuus ja tehtävä raskas päätös. Sinä Rakas lukijani luet tällä erää viimeistä Tunne Hevonen lehteä. Tämä matka on ollut rikas ja antoisa monellakin tapaa. Sitä suurta kiitollisuutta, jota koen saadessani kerran vielä kirjoittaa pääkirjoituksen, en voi sanoin edes kuvailla. Nyt on kuitenkin jäähyväisten aika ja seuraavana tehtävänä on katsoa eteenpäin ja kulkea rohkeasti kohti uusia haasteita. Kävelin ruunan luokse ja kiedoin käteni sen kaulaan. Tunsin tutun hevosen tuoksun kasvoillani ja se puhalsi hiljaa korvaani. Olin varma, että aikaa kului ikuisuus, kun se nosti minut siivilleni jälleen ja kaiken lämmön, luottamuksen ja yhteyden läpi tunsin sen hengittävän kevyemmin kuin pitkään aikaan. Kyyneleiden valuessa pitkin poskeani, irrotin käteni hevosen kaulalta ja se käveli pois, kuin sanoakseen hyvästi. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, mitä elämäni hevonen minulle opetti. Mikään metodi tai tieto ei ole yhtä tärkeää, kuin aito välittäminen ja yhteys. Kiitos, että olen saanut kanssanne jakaa rakkauttani ja intohimoani hevosia kohtaan. Uskon, että me kaikki olemme oppineet elämästä taas pienen palasen lisää. 4 Tunne Hevonen Minna Lindström AGINY / KAISA NYSTRÖM KAISA@AGINY.FI

4 Henkilökuva Teksti ja kuvat: Mira-Bella Nurmi Atte,32 - elämä maistuu edelleen täydeltä Espoossa sijaistevalla Videnäsin tallilla ratsastusretkelle pääsyä odottava ruunikko tuuppaa turvallaan omistajaansa hellästi, mutta päättäväisesti. Mennään jo, tuntuu ruuna sanovan. Ruunan omistaja Nina sujauttaa vielä suitset hevoselle ennen kuin pyytää saada nousta tämän selkään. Ei ole aina päästänyt selkään helpolla meitäkään, muista yrittäjistä puhumattakaan, Nina huikkaa ruunan mennessä jo menojaan reippaassa käynnissä pitkin elokuisia peltomaisemia. Alkuverryttely käynnissä sujuu ratsastusreiteiksi merkityillä poluilla miellyttävästi, minkä jälkeen on laukkatreenin vuoro. Ruunan askel on laukatessa nopea ja kevyt. Ilta-auringossa punaisena hehkuva runko on lihaksikas ja hyvinvoiva, korvat tiukasti hörössä ja silmät säihkyvät innostuksesta. Ruuna on Atte, 32 vuotta, ja se on nähnyt maailmaa jo paljon. Atte on koko pitkän ikänsä aina ollut lähdössä ratsastuslenkille innokkaana ja uteliaana. Sitä energistä voimaa Atte jakaa minullekin joka kerta, kun olen tallilla, Nina sanoo. Nina Nikolajeff laittoi vuonna -95 Hippokseen ilmoituksen suunnilleen näin: ostetaan äidille ja tyttärille hevonen ja luvataan pitää siitä hyvää huolta. Ehdokkaita ilmaantui lähemmäs 50 ja jo ensimmäisten joukosta erottui edukseen vuonna - 81 Tanskassa syntynynyt, silloin 14-vuotias ruunikko, Attech e. Ninan tyttäret Linda ja Sonja sinetöivät kaupat jo hyvissä ajoin kirjoittamalla heti ensikokeilun jälkeen kaikkiin uusiin harjoihin tussilla Atte. Ja niin 80-luvun lopussa Suomeen tullut tanskalainen puoliverinen muutti loppuelämän kotiinsa. Vaan eivät tainneet uudet omistajat tietää mitä kaikkea Atella oli mielessä heidän varalleen. Atte oli hyvin koulutettu ja osasi paljon, mutta ei yhteiselo ensihevosen kanssa ihan itkuitta alkanut. Itse asissa Atte itketti juurikin minua minkä ehti, nauraa Sonja Turtia nyt. Vaan toista oli tuolloin, kun keinot oli keksittävä. Kuinka päästä hevosen selkään tai kuinka satuloida saati putsata kavioita Atte osasi metkut. Ilman satulaa selkään noustessani jouduin aina laittamaan omenakorin turvan eteen harhautukseksi, Sonja myöntää. Ja kun selkään kerran pääsi, ei se taannut sitä, etteikö hevonen laukkaisi maastosta talliin, useimmiten yksin ja ratsastajan kävellessä perässä jalan. Kerran Atte tosin jäi kiltisti odottamaan selästä suistunutta ratsastajaansa. Se oli sillä kerralla, kun Sonja jäi metsälenkillä matalaan puunoksaan roikkumaan. Hevonen kyllä ravasi sujuvasti oksan alta. Vanhempi sisar Linda Yrjölä muistelee omaa alkutaivaltaan Aten kanssa ymmärtäväisemmin. On totta, että Atte oli kaikkea muuta kuin helppo ensimmäinen hevonen, mutta kommellukset johtuivat mitä suurimmassa määrin omasta kokemattomuudestamme, jota kuka tahansa fiksu hevonen olisi käyttänyt hyödykseen. Uusi paikka, uudet ihmiset ja me suhteellisen kokemattomat 12- ja 13-vuotiaat tytöt, jotka emme kuitenkaan suostuneet antamaan periksi. Vaikka käsittely oli joskus hankalaa, niin Atella ratsastaminen korvasi kaiken, Linda puolustaa ja Sonja on samaa mieltä. 6 Tunne Hevonen Tunne Hevonen 7

5 Henkilökuva Mikä aihe Niin hevonen sai aikoinaan jäädä, vaikka hetken ajan vanhemmilla kävikin jo mielessä luovuttaminen. Vasta jälkeenpäin selvisi, kuinka epäoikeudenmukaisesti ja julmastikin Attea oli kohdeltu 80-luvun lopussa. Sieltä luja luonne lienee saanut alkunsa. Hevonen kuitenkin palkitsi siskosten periksiantamattomuuden ja kärsivällisen hevosmiestaidon opettelun: Alun haasteiden jälkeen hyvällä ohjauksella ja valmennuksella meille löytyi Aten kanssa yhteinen sävel. Vauhtia ja intoa riitti myös kentällä, ja Atte oli aina reipas ja kuuliainen ratsastaa. Pikkuisissa koulukisoissa tämä sydäntenmurskaaja keräsi lähes poikkeuksetta ruusukkeet kotiin, Linda muistelee ja jatkaa: Sitä mieletöntä onnistumisen tunnetta, jonka todella miellyttämishaluinen ja kehuja rakastanut Atte sekä sen satumainen pyörivä laukka sai aikaan, en unohda koskaan! Linda pitää myös uskomattomana, että edelleen yli 18 yhteisen vuoden jälkeenkin he saavat nauttia samanlaisista tunteista hevosensa selässä. Karkailu tosin on aina ollu Aten juttu, milloin talliin tultaessa tai laidunmatkalla, talutuslenkeistä puhumattakaan! Linda myöntää. Joka päivä voi olla hyvä päivä karata edes vähän, vaikka boksista tallin käytävälle. Tämä on vain Aten omaa kivaa, ja kieltämättä hymyilyttäähän se välillä kyllä meitä muitakin. Enää emme ole niin tiukkapipoja, että pitäisi koko ajan seistä asennossa hievahtamatta. Atte saa tutustua paikkoihin ja touhuta omiansa. Sittemmin Sonja on siirtynyt täysipainoisesti esteratsastuksen puolelle toisella hevosellaan, kun taas Nina ja Linda pitävät Attea päivittäisenä silmäteränään. Myös Nina on osallistunut hevosellaan pieniin koulukisoihin ja saanut tuntea sen muuttuvan kouluaitojen sisällä isoksi kilpahevoseksi. Niistä muistona sinivalkoiset ruusukkeet. Hevosen ikä ei ole koskaan ollut esteenä valmennuksiinkaan osallistumiselle, ja viikoittaisiin koulutreeneihin Atte osallistui vielä pitkälti yli parikymppisenä. Aten ollessa siinä 25-vuotias osallistuimme muutamana vuonna seniorimeetingiin Ypäjällä, missä hyppäsimme pieniä maastoesteitäkin. Saimme paljon kehuja laukasta ja kauniista peräänannosta, Nina kertoo. Vielä tuolloinkin Atte oli oikea kuumakalle. Välillä meni suuri osa lenkistä pikkuravia stepaten tai paikoillaan laukaten. Ehkä menee vieläkin joskus. Pariskunnan viimeisissä koulukilpailuissa tuomarin palkintojenjaossa lausumat sanat Oli suuri kunnia arvostella tätä ratsukkoa jäivät erityisesti Ninan mieleen. Atte oli tuolloin Atte on opettanut ihmisilleen hyvää hevosmiestaitoa koko olemuksellaan. Ennen kovakuorinen selviytyjä on palkinnut omistajansa pitkällä iällä ja herrasmiesmäisellä lempeydellä. Kuin kiitokseksi siitä, etteivät he aikoinaan luovuttaneet. Atte on pitänyt minutkin hyvässä fyysisessä kunnossa ja tallilla vietetty aika kuluu huomaamatta. Nyt olemme aloittaneet ratsastuspilateksen, Nina kertoo. 27-vuotias. Tosin on Ninakin löytänyt itsensä tantereelta. Kun Atte täytti 20 vuotta, sanoin hänelle maastossa, että: Nyt olet Atte sitten vanha. Löysin itseni laukkapukkisarjan päätteeksi maankamaralta vain muutama sekunti lauseeni jälkeen. Se oli viimenen kerta kun kutsuin Attea vanhaksi, Nina nauraa. Aivan kuin yhteiskunnassamme muuallakin, myös hevosmaailmassa arvostetaan enenevässä määrin vain nuoria ja kilpailukykyisiä hevosia. Maitovarsoja myydään kilpakenttien tulevaisuuden lupauksina, ja 4-vuotiaan nuoren täytyy näyttää jo valmista liikettä ja lihasta. 20-vuotiasta hyvinkoulutettua ja käytökseltään turvallista hevosta kukaan ei tohdi myydäkään potentiaalisen ostajakadon pelossa, vaan hevonen laitetaan mielummin pois menevien tieltä. Tosiasiassa kuitenkin nykyisellä hevosenpidolla monet hevoset voivat hyvin vielä pitkälle eläkeikään ja ovat vuotiaina ehkä jopa parhaimmillaan niin koulutustasoltaan kuin elämänviisaudeltaankin. Voisi kuvitella, että niillä olisi kysyntää harrastajien ensihevosena, turvallisena opetusmestarina. Tosin, kukapa sitä haluaisi pitkäikäisestä ystävästään luopua? Mitä jos elämä jatkuukin? Luopuminen on tänään läsnä, niin kuin se on ajatuksena ollut melkein viimeisen kymmenen vuoden ajan. Ja se on vain hyväksyttävä. Atte on opettanut hyvin paljon elämään tässä hetkessä, Nina sanoo. Sitä on niin onnellinen jokaisesta päivästä ihan kirjaimellisesti, vaikka Atte onkin ikäisekseen hämmästyttävän hyvässä kunnossa. Nykyään äiti/tytär-hevosena toimiva Atte ratsastetaan säännöllisesti aivan kuten ennenkin, kuitenkin hevosta kuunnellen ja ilon kautta hieman vapauksiakin antaen. Hoitamiseen ja seurusteluun käytetään aikaa sitäkin enemmän ja Nina uskookin sen olevan yksi avaintekijä hevosen pitkän iän salaisuudessa. Hoivataan, harjataan, putsataan, pestään ja trimmataan. Hierotaan ja venytellään, ja etenkin laidunkauden ulkopuolella tehdään pitkiä kävelylenkkejä paljon myös maasta käsin taluttaen. Toki hyvin tärkeitä ovat myös hyvä 8 Tunne Hevonen Tunne Hevonen 9

6 Henkilökuva Mikä aihe kengittäjä, laadukas ruoka usein tarjottuna, hammashuolto ja hyvät talliolosuhteet. Atella on todettu Cushingin oireyhtymä, johon on toimiva lääkitys. Takahampaat ovat toki kuluneet, mutta muuten kunnossa. Kymmenen vuoden ajan Aten hampaat onkin pesty letkuttamalla ne päivittäin, mikä on varmasti auttanut asiaa. Ruoka maistuu edelleen hyvin. Ratsastuksen lisäksi liikunnasta vastaa laitumilla odottava tammalauma. Talvisin tarhassa on oma jabasta tehty katos, missä on aina kuivaheinää saatavilla. Kylmästä ja viimasta Atte jumiutuu, joten loimitus on erittäin tärkeää syksyllä ja talvella. Tämä hevonen ei ole meille väline, hän on elämäntapa, Nina sanoo. Myös Ninan miesystävällä on samassa tallissa oma hevonen, eikä illan hoitorutiineihin kuluvia tunteja lasketa. Atte on meille tärkeä, hän tuottaa meille suunnattomasti iloa ja elämään sisältöä olemassaolollaan, Nina sanoo ja tarkentaa: Ihminen on se, joka tuomitsee hevosen vanhaksi. Jos päätetään, että no nyt on hevonen vanha ja jäteään se eläkkeelle vailla huomiota ja jatkuvaa liikuntaa, se kuolee pois, suruun. Hoito, seura ja aktiivisuus ovat kaiken A&O, ne pitävät hevosen elämässä kiinni. Tiedämme sen itsestämmekin. Niiden kuuluu saada tuntea itsensä tärkeäksi, vähintään yhtä tärkeäksi kuin huippuvuosinaan. Näin hevonen on ehkä iältään vanha, mutta mieleltään nuori. Ja kaikkihan me tiedämme mikä voima mielellä on kehon hyvinvointiin. Virkeän ja hyvinvoivan vanhaksi eläneen hevosen pitäisi olla omistajalle ylpeydenaihe. Ei eläkkeelle jääminen saa tarkoittaa unohdetuksi tulemista. Atte tulee aina tarhasta tai laitumelta haettaessa iloisena vastaan ja hörisee, usein jopa hirnahtaa kuuluvastikin tutun tervehdyksen. Voiko mikään olla palkitsevampaa? Linda miettii. Nautimme jokaisesta yhteisestä hetkestä täysin rinnoin. Jokainen päivä, jonka saamme vielä Aten kanssa viettää, on lahja. Yksi Atte on antanut meille kaikille kolmelle oman tärkeän hevosenosansa, mikä on näin ajateltuna mittaamattoman arvokas pääoma elämälle, ja mitä rahassa ei tosiaankaan voi mitata, Nina sanoo. Kuvassa Sonja ja Linda 90-luvulla. kuva: Nina Nikolajeff Suhde perustuu ystävyyteen ja luottamukseen, eikä Aten ei ole vuosiin enää tarvinnut tehdä asioita, joita se ei halua, omistajat sanovat. Hiljainen viisaus, charmantti herra Ratsastuksen jälkeen Nina riisuu hevoseltaan satulan ja suitset, päästäen tämän vielä vapaaksi kentälle. Alun ilkikurisesta hevosesta ei ole tietoakaan, mutta vuosien aikana rakennettu molemminpuolinen luottamus sitä vastoin näkyy hevosen koko olemuksessa. Ruuna ei haluaisi päästää ihmistään näköpiiristä, vaan seuraa omistajaansa määrätietoisesti. Välillä pysähtyy aloilleen ja suuntaa katseensa jonnekin kauas, ehkä tarkkaillen laidunkavereita, ehkä jotain muuta mitä me emme näe. Haarmaantunut karvapeite pään seudulla paljastaa, että kyseessä on jo kokenut hevonen, charmantti ja suurella egolla varustettu. Katseessa on vielä 32 vuoden jälkeenkin tulkittavissa iloisuutta, tyytyväisyyttä ja rohkeutta, ehkä pilkahdus nauruakin. Huumori, uteliaisuus ja reipas eteenpäinpyrkimys pitävät Aten liikkeessä. Heinäkuinen aurinko laskee jo horisontin taakse ja suukotteluhetki omistajan kanssa herkistää paikallaolijat. Sitten Atte päättää esittää bravuurinsa, hienon ja pyöreän laukan. Kuin sanoakseen se päivä saattaa olla lähellä, että minua ei enää ole, mutta ei mietitä sitä. Olen tässä nyt. Elämä maistuu hyvältä, Aten tehtävä läsnäolon opettajana on vielä kesken. Atte on elänyt pitkän ja vaihderikkaan elämän sekä koskettanut monia ihmisiä matkan varrella. Katseessa on vielä 32 vuoden jälkeenkin tulkittavissa iloisuutta, tyytyväisyyttä, uteliaisuutta ja rohkeutta. Ja pilkahdus naurua. 10 Tunne Hevonen Tunne Hevonen 11

7 Ratsastus 1 2 Mikä aihe teksti: Eira Jääskelä kuvat: Eira Jääskelä ja Holger Maurer Feldenkrais-kurssilla tehdään mahdottomasta mahdollista, mahdollisesta helppoa ja helposta elganttia. Ennen kurssille saapumista olin tutustunut Feldenkrais-menetelmään hyvin vähän ja opettajatkin olivat minulle entuudestaan tuntemattomia. Kurssin ensimmäisestä päivästä lähtien oli selvää, että opettajapariskunta, Florentina ja Holger Maurer, olivat kutakuinkin toistensa täydelliset vastakohdat: Florentina valloitti eläväisellä puhetulvallaan ja viihdytti huumoripitoisella esiintymisellään. Holger sitävastoin järjesteli kurssilaisten kehot uuteen uskoon pysytellen muuten hiljaisesti taka-alalla. Kurssin emäntänä toimi Doris Münster ja kurssi järjestettiin hänen Koivikon hevoshaka -tilallaan. Doris oli tutustunut Florentina Maureriin Centered Riding -kurssilla Saksassa ja tämä oli jo kolmas kesä kun Maurerit vierailivat Suomessa opettamassa. Lyhyen esittelykierroksen jälkeen ensimmäinen kurssipäivä alkoi Feldenkreis-ryhmätunnilla, jonka aiheena oli Pelvic Clock eli lantiokello. Selällään pötköttely kuvitteellisen kellon päällä kuvitteellista palloa edes takaisin liikutellen aiheutti useissa kurssilaisissa eriasteista hämmennystä. Harjoituksen sanallistaminen ei ollut kovin täsmällistä ja itsekin pohdin koko harjoituksen ajan, kuinka paljon on tarkoitus liikkua, välillä jäin siihen käsitykseen, että ei kuulunut liikkua ollenkaan, ainoastaan kuvitella liike. Tunnin jälkeen kuultiin kommentteja kuten Kellotauluni ei ollut pyöreä! ja Minusta tuntui, että putoan kellon päältä! Hevosen kunnioittaminen dominoinnin sijaan, pyytäminen apujen läpiviemisen sijaan, selkeä käsitys omasta tekemisestä ja eettisesti korkea vaatimustaso ovat keskeiset aspektit työssäni. Florentina Maurer Ryhmätunnin jälkeen ja juuri ennen omaa ratsastusvuoroaan kukin ratsastaja kävi Holger Maurerin Feldenkrais-käsittelyssä. Ensimmäisen päivän käsittely aiheutti minulle lähinnä turhautumista. Pieni jutusteluhetki ennen hoitoa ei rentouttanut ainakaan tätä potilasta, suorastaan päivastoin. Liekö sitten ollut tarkoituskin saattaa asiakas henkisesti pois tasapainosta hoidon vaikuttavuuden lisäämiseksi? Feldenkrais-käsittelyn eli Holgeroinnin jälkeen, (kuten Florentina miehensä työtä leikkisästi kutsui), pääsin tutustumaan uljaaseen ratsuuni, suomenhevosruuna Seurariin. Omat Rosinantet olimme uskollisen ystäväni ja kurssikaverini kanssa jättäneet suosiolla kotiin. Näin pystyisimme mielestämme keskittymään kurssin antiin täysipainoisesti. Ratsastustunti aloitettiin vaatimattomasti avotaivutuksella, välillä Florentina korjasi jalkojeni asentoa tai teetti muita harjoituksia hevosen saadessa sillä aikaa hiukan hengähtää. Vasen kierros sujui minulta ja Seurarilta suurinpiirtein sujuvasti, mutta oikeassa kierroksessa ei yhteistä säveltä meinannut löytyä. Florentina kehotti minua aloittamaan tehtävän avotaivutuksen ideasta, eli tekemään vähemmän ja hakemaan oikeaa tunnetta liikkeeseen pelkästä liikkeen ajatuksesta. Kun idea löytyy, voi poikitusta lisätä ilman että rentous häviää. Seuraavana päivänä teimme aamuharjoituksen ulkona Florentinan ohjauksessa. Tunnilla haettiin tuntumaa kävelyn liikeratoihin ja ohjattiin paria mm. oikean asennon ja liikkeen 3...elämä on liikettä. Ilman liikettä elämää voi tuskin kuvitella. Moshe Feldenkrais Susanna tekee harjoituksia Florentinan ohjeiden mukaan. Ratsuna Seurari. kuva: Eira Jääskelä Iloinen kurssilainen Eira ja sh-ruuna Seurari. kuva: Holger Maurer Kuten hevosta myös ratsastajaa voi auttaa hahmottamaan kehoaan peremmin bodywrapin avulla. Kuvassa Sanna ja Ionait. kuva: Eira Jääskelä 12 Tunne Hevonen Tunne Hevonen 13

8 Ratsastus Ratsastus...tee mahdottomasta mahdollista, mahdollisesta helppoa, helposta eleganttia Moshe Feldenkrais suunnan löytymiseksi avotaivutuksessa. Loppupäivän ohjelma sujuikin jo totuttuun tapaan: kukin vuorollaan Holgerin hoidettavaksi ja sen jälkeen ratsastamaan. Hoito olikin hyvin mielenkiintoinen tällä kertaa, hoidon lopuksi tuntemus oli kuin olisi maannut kuopassa, vaikka pötkötteli ihan tasaisella hoitopöydällä! Tunne ei ollut lainkaan epämiellyttävä ja Seurarinkin kanssa ratsastus sujui mukavasti. Tällä kertaa Seurarille laitettiin bodywrap, eli pinteli kaulan ja takaosan ympäri auttamaan hevosta hahmottamaan omaa kehoaan ja tuomaan takaosaa paremmin alle. Tarkoitukseen sopivat ihan tavalliset pintelit ja niitä voi käyttää myös ratsastajan kehotietoisuuden lisäämiseen. Kolmannen päivän yhteistunti oli jälleen Holgerin ohjauksessa. Tällä kertaa liikkeitä tehtiin tuolilla istuen. Haettiin istuinluita ja liikuteltiin kieltä suussa. Feldenkraisissa liikkeet ovat pehmeitä, eikä esimerkiksi kipua ole tarkoitus tuntua. Harjoituksen voi myös tehdä pelkästään mielikuvana, liikkeen ideana, jolloin hermopäät saavat kuitenkin saman impulssin kuin jos liike varsinaisesti suoritettaisiin. Hoidon jälkeen nousin jälleen jo tutuksi tulleen ratsuni selkään. Jo kahtena ensimmäisenä päivänä olin huomannut olevani kivuton ja hoitojen auttaneen ratsastuksessa, mutta nyt koin todellisen ihmeen: solahdin satulaan kuin käsi hansikkaaseen, mikään ei kiristänyt eikä puristanut, jalkani sopivat Seurarin ympärille, kuin ne olisi valettu satulan muotoisiksi! Florentina oli kanssani samaa mieltä ja huudahteli innostuneeseen tapaansa: What a change! Tuntui, että uuden kehon lisäksi minulle oli jostain siunaantunut myös uudet kasvot! You are beaming! oli Florentinan kommentti tähän. Kaikessa hämmentävyydessään kurssi oli erittäin antoisa. Florentina Maurer on innostava ja positiivinen opettaja. Ryhmätunneista en kokenut saavani kovin paljon irti, muta Holger Maurerin hoidot puolestaan olivat teholtaan aivan ällistyttäviä! Lähteet: Maastatyöskentely, kahdella ohjalla juoksutus, ohjasajo, sirkustemput jne., paitsi auttavat hevosta, myös kehittävät ratsastajan huomiokykyä ja auttavat häntä hiomaan työskentelyään hienovaraisemmaksi. Florentina Maurer Kurssilaisen kommentti: Mikä ihmeen Feldenkrais? Mitä se on? Eihän siitä löytynyt tietoa suomeksi edes Wikipediasta. Kukaan tuttavistani ei ollut koskaan kuullut koko sanaa. Mietin myös, onko Feldenkraisissa takana jokin epäilyttävä ideologia. Olin hyvin epäileväinen, kun minulle ehdotettiin, että osallistuisin Feldenkraisia ja ratsastusta sisältävälle kurssille. Lisäksi ajattelin olevani aivan liian ratsastustaidoton, koska en huonon tasapainoni ja korkeanpaikankammoni vuoksi uskaltanut enää edes laukata ja ravaaminenkin oli vähän kyseenalaista. Mitä tällainen puskatason vammaisratsastaja tekisi kurssilla? Halusin kuitenkin ratsastaa useampana päivänä peräkkäin, koska ajattelin sen helpottavan pelkojani. Siispä saavuin perjantaiaamuna paikalle ja sunnuntaina totesin olleeni elämäni parhaalla kurssilla. Löysin itsestäni paljon liikkuvia osia, jotka olivat olleet enemmän tai vähemmän jäässä vuosikausia. Tasapainoni ja istuntani paranivat, eikä minusta enää tuntunut koko ajan, että tutustun kohta lähemmin kentän pintamateriaaliin. Sunnuntain ratsastustuntini oli tähänastisen elämäni paras. Nyt tiedän, miltä tuntuu oman ratsastuksen sujuessa niin hyvin, ettei malttaisi lopettaa. Suosittelen lämpimästi! -Sanna Paakala- Itävaltalainen Florentina Maurer aloitti ratsastusharrastuksen jo lapsena ja on tähän mennessä ollut intensiivisesti tekemisissä hevosten kanssa yli 40 vuoden ajan. Hän on erikoistunut Barokkiratsastukseen ja kouluttaa hevosia aina korkean koulun liikkeisiin saakka. Florentina painottaa kevyiden apujen käyttöä ja työskentelee ilman pakottamista tai kipua tuottavia apuvälineitä. Barokkiratsastuksessa käytettävät voimisteluliikkeet eivät ainoastaan pidä hevosta terveenä ja työkykyisenä korkeaan ikään, vaan myös lisäävät hevosen itsekunnioitusta ja tietoisuutta omasta kehostaan. Florentinan varaukseton rakkaus ja luottamus hevosia kohtaan, sekä hänen kykynsä auttaa ratsastajaa tuntemaan paremmin oma kehonsa sekä hevosen pienet, mutta selkeät reaktiot, on muuttanut monta aiemmin mahdotonta hevosta luotettaviksi ja työstään ylpeiksi tanssipartnereiksi. Florentina Maurer ja hänen miehensä Holger Maurer, joka on Feldenkraisohjaaja, pitävät yhdessä kursseja teemalla Klassinen ratsastus ja Feldenkrais. Feldenkrais-menetelmä on Moshe Feldenkraisin kehittämä somaattinen eli kehollinen oppimismenetelmä, jota hän kehitti 1940-luvulta kuolemaansa asti. Feldenkrais-harjoitusten avulla ihminen lisää tietoisuuttaan, syventää kehontuntemustaan ja lisää kehonsa hallintaa miellyttävien ja yksinkertaisen, joskin epätavanomaisten liikkeiden avulla. Tällaista oppimista on myös nimitetty orgaaniseksi oppimiseksi ja verrattu siihen, miten pieni lapsi oppii esim. kävelemään: kokeilemalla terveen uteliaasti erilaisia mahdollisuuksia nostaa päätään tai takamustaan, siirtää painoaan puolelta toiselle jne. Maurerien yhteisillä kursseilla Centered Riding-, TTouch- ja Feldenkraisharjoitukset auttavat ratsastajaa käyttämään kehoaan kevyesti ja tarkasti, jotta hän voi kutsua hevosen yhteiseen tanssiin. Bodywrapin avulla voidaan auttaa hevosta esimerkiksi hahmottamaan takaosaansa paremmin. Kuvassa Doris ratsastaa Raisa-tammalla. kuva: Eira Jääskelä Florentina Maurer toimi kurssilla ratsastuksenopettajana. kuva: Eira Jääskelä 14 Tunne Hevonen Tunne Hevonen 15

9 Hevosten koulutus Mikä aihe teksti ja kuvat: Minna Tallberg Nuoren hevosen koulutus Jännittynyt hevonen, jollaista ei koulutustilanteessa saisi näkyä. Samat hevoset tutustuttuaan. Huomaa ponin rennompi olemus; sitä voisi hyvin kouluttaa. Operantisti koulutettu hevonen toivoo pääsevänsä töihin Nuoren hevosen omistaja tulee useimmiten aikanaan siihen pisteeseen, jolloin haluaa kiivetä hevosensa tai poninsa selkään. Jotta ura ratsuna alkaisi mahdollisimman suotuisasti, kannattaa koulutukseen käyttää operanttia koulutusta eli käytännössä edetä pienin askelin ja palkita oikeasta käytöksestä. Kun hevonen oppii, että ratsastajaan liittyy palkinto (oli palkinto sitten ruokaa tai rapsutuksia, jos hevonen kokee niitä palkitsevana), hevonen on innoissaan itse haluamassa ratsastajan selkäänsä. Kun hevosella ei ole syytä toivoa ratsastajaa alas, ja kun hevosta opetetaan itse tasapainottamaan itseään ratsastajan alla, se kokee ratsastuksen sekä palkitsevaksi että turvalliseksi, ja silloin ratsastajakin on paremmin turvassa kuin jos hevosta huolestuttaisi. Mikä operantti koulutustapa? Operantti ehdollistuminen tarkoittaa yksinkertaisesti tekemällä oppimista, eli hevonen oppii toistojen kautta jonkun asian kannattavaksi, jolloin se alkaa tekemään sitä useammin. Esimerkkinä juuri ratsastajaan totuttaminen, jolloin nuori hevonen ensin oppii, että on kannattavaa seistä paikoillaan, kun ihminen menee selkään ja sitten, että ratsastajan apuja kannattaa seurata kuten sitä ennen maasta käsin opetetut avutkin. Sitä ennen hevoselle opetetaan selkäännousua edeltäviä asioita kannattavaksi, kuten vierellä hyppiminen, hevosta kohti hyppiminen, ratsastajan punttaaminen melkein selkään jne. (yksityiskohtaiset ohjeet löytyvät Tuire Kaimion kirjasta Hevosen kanssa 2: Hevosen peruskoulutus.). Operantti koulutustapa taas tarkoittaa koulutusmetodia, jossa hevonen saa yrittää eri asioita, sitä palkitaan oikeasta toiminnasta, eikä sitä rangaista vääristä yrityksistä. Alkuopetuksen tiheä palkitseminen ja uuden asian pilkkominen niin pieniin osiin niin, että onnistumisia tulee heti alussa paljon, varmistaa sen, ettei väärä käytös pääse yleistymään eikä hevonen turhautuessaan ala käyttäytymään levottomasti. Kun hevonen on oppinut uuden asian, palkintoja ei enää tulekaan joka kerta, vaan hevonen saa toisen tehtävän suoritettavaksi, sitten kolmannen jne. josta sitten seuraa aikanaan palkinto. Joitain perussääntöjä onnistuneeseen koulutukseen: - Hevoselle opetetaan ensin negatiivisen vahvisteen eli (toki mahdollisimman kevyen) paineen ja sen poiston avulla, ettei se saa tulla ihmisen tilaan. Ihmisen ympärillä on ikään kuin näkymätön kupla, jonka sisälle hevonen ei yksinkertaisesti pääse. Ihminen taas voi aina mennä niin lähelle hevosta kuin haluaa. Tällöin ihmisen on turvallisempi toimia hevosen kanssa ja tästä pidetään aina kiinni. 16 Tunne Hevonen Tunne Hevonen 17

10 Mikä aihe Mikä aihe Ruokapalkintojen käytön perusedellytys: ruokaa tulee vain, jos käännät päätä pois. Kouluttaja viheltää merkiksi......ja vie ponille porkkanapalan. - Ensimmäinen asia, joka hevoselle palkitsemalla opetetaan, on ruokapalkinnosta luopuminen. Tämä tarkoittaa sitä, että hevosen kuuluu kääntää päätä hieman sivuun saadakseen palkintonsa. Koska hevonen usein palaa ensiksi oppimaansa silloin, kun se ei tiedä mitä tehdä, pään poispäin kääntäminen on ihmiselle turvallinen taito. Jos hevonen koulutuksen aikana tulee hamunneeksi ihmistä tai ihmisen kättä, ruokaa ei tule ennen kuin pää kääntyy hieman pois. Kun tästä pidetään kiinni, hevosen kanssa on mukava tehdä töitä, vaikka ruokapalkintoja olisi käytössä. Luopumisen harjoitteluunkin on ohjeet Tuire Kaimion kirjassa. Kuvaparissa welshponitamma harjoittelee luopumista. Vasemmassa kuvassa kouluttaja Aino Koivukunnas viheltää merkiksi, että poni on tehnyt oikein eli kääntänyt päätään pois. Oikeanpuoleisessa kuvassa Aino vie ponille ruokapalkinnon. - Käytä aina ehdollista vahvistetta. Ehdollinen vahviste on äänimerkki, jonka hevonen oppii yhdistämään ruokapalkintoon. Ääni voi olla vihellys, kielellä naksautus, lyhyt ja aina samalla tavalla lausuttu sana tai jotain muuta, mitä vain pystyt käyttämään aina kouluttaessa eikä koskaan muulloin. Luopumista harjoittelemalla, omasta tilastasi huolta pitämällä ja äänimerkkiä käyttämällä pääset siitä usein ruokapalkintoihin liittyvästä ongelmasta, että hevonen oppisi hamuamaan ihmisen kättä. Kunhan muistaa, että hevonen oppii nopeasti (parikymmentä toistoa riittää, jotta hevonen oppii, vaikkei se silloin vielä osaa tehdä uutta asiaa kaikissa tilanteissa) eikä jää junnaamaan paikoilleen virheellistä käytöstä vahvistaen, niin virheitä ei kannata pelätä: jokainen kouluttaja tekee pieniä virheitä koko ajan. Hyvä kouluttaja huomaa virheet, ennen kuin niistä on tullut tapa, ja korjaa ne. Koska hevosta ei koulutuksen aikana pelotella, väärin opetettua asiaa on helppo korjata palkitsemalla hevosta hieman toisenlaisesta käytöksestä ja muokata sitä eteenpäin kohti haluttua. Miksi käyttäisin palkintoja koulutuksessa? Vaikka hevosta voidaan kouluttaa negatiivisen vahvisteenkin avulla tottelevaiseksi, on operantissa koulutustavassa monia etuja. Hevonen muodostaa koko ajan mielikuvan siitä, millainen ihminen on ja millaista ihmisen seurassa on olla. Jos hevonen saa itse yrityksen kautta oivaltaa, mitä ihminen haluaa, se on hevosenkin mielestä hauskaa ja hevonen suhtautuu työntekoon erinomaisen hauskana leikkinä. Suhde ihmiseenkin parantuu useimmiten aivan eri tasolle ja harrastus on yhtä hauskaa sekä ihmiselle että myös hevoselle. Hevonen, jota ei jännitä, on myös lihaksistoltaan rennompi ja ratsukoulutus etenee jouhevasti. Kun hevonen on rento ja yrittää itse parastaan, sen lihaksistoakin saa jumpattua parhaalla mahdollisella tavalla. Nuori hevonen ja ratsastajaan totutus Ratsastajan kiipeäminen nuoren hevosen selkään on tilanne, joka näyttää edelleen jännittävän monia hevosharrastajia ja jopa ammattilaisia. Vaikka nuori hevonen saattaa hyvinkin totutettuna joskus tehdä yllättäviä asioita, suurin osa jännityksen aiheista saa poistettua huolellisesti tehdyllä varusteisiin ja ratsastajaan totuttamisella, johon liitetään myös tarkasti ajoitettu palkinto. Seuraavassa numerossa tarkempia esimerkkejä onnistuneeseen ratsastajaan totuttamiseen. Oikea mielentila Hevosen kuuluu olla tyyni. Koska hevonen oppii koulutustilanteeseen liittyvän mielentilan osaksi tehtävää, ja kun tehtävä on kanna ratsastaja selässä eli perustaito, joka jatkuu koko ratsuhevosen aktiiviuraan, tyyneydestä ei kannata tinkiä yhtään. Ei, vaikka paikalle olisi kutsuttu avustajat ja ratsastaja ja vaikka järjestelyjen uusiminen olisi hankalaa: jos sinä aamuna tapahtuu jotain odottamatonta (naapurin pihaan laskeutuu Medi-Heli, hirvimetsästys ajaa hirvet tarhan aidan läpi tai tallin toinen hevonen lastataan äänekkäästi ja pitkällisesti koulutuspaikan vieressä) tai jos se sattuu olemaan se päivä kuukaudesta, jolloin kylän kaikki hevoset laukkaavat villisti tarhoissaan muuten vaan, voidaan todeta, että harmillinen juttu, koulutetaan joskus toiste. Tämä ei tarkoita, etteikö hevosten kanssa voisi tehdä asioita sellaisenakin päivänä: tuttuja asioita voi hyvin tehdä. Uusien asioiden opettamiseen kannattaa kuitenkin käyttää aikaa vain, jos tulos on mahdollisimman hyvä. Rento ja tyyni hevonen on onnistuneen koulutuksen perusedellytys. Aloita tutussa paikassa Jotta nuori hevonen tuntisi olonsa mahdollisimman turvalliseksi, mikä vähentää jännittymistä ja jännityksestä johtuvia pakoreaktioita, kuten pukittelemista ja pystyyn nousemista, aloita ratsukoulutuskin hevoselle tutussa paikassa. Se voi olla hevosen oma kotipiha tai tarha, tai ratsastuskenttä tai maneesi, kunhan nuorta hevosta on siihen ensin totutettu. Ensimmäisellä kerralla tilaa ei edes tarvita paljon: nuorta hevosta ei kannata heti lähteä ratsastamaan pitkiä pätkiä, vaan sille kannattaa ensin opettaa, miten ratsastajaa kannetaan oikeassa tasapainossa. Jos nuori hevonen viedään uudelle tallille ratsutusta varten, anna sille aikaa kotiutua ennen koulutuksen aloittamista. 18 Tunne Hevonen Tunne Hevonen 19

11 Hevosten koulutus Hevosten koulutus Nuori poni pyydetään ottamaan ensimmäisiä askeleita ratsastaja selässään. Pyyntö on sille jo tuttu... Ei jahtaamista Hevonen on nopeasti oppiva ja usein harjoitetut käytökset vahvistuvat ja yleistyvät nopeasti muihinkin tilanteisiin. Siksi nuoren hevosen koulutuksessa kannattaa välttää tilanteita, jossa pakeneminen tai pakoreaktiot pääsevät vahvistumaan. Vaikka ratsuttaja tuntisi olonsa turvallisemmaksi sellaisen nuoren hevosen selässä, jota on ensin juoksutettu väsyksiin, haittapuolet ovat ilmeiset. Mitä enemmän hevonen harjoittelee kiihtyneenä juoksemista, sitä paremmin se kohta osaa sen. Vaikka hevonen oppisi olemaan reagoimatta asioihin, ettei joutuisi taas juoksemaan, sen työskentelyyn liittynyt tunnetila ei ole samanlainen kuin hevosella, joka on opetettu pitämään ihmisen kanssa työskentelyä miellyttävänä ja mielenkiintoisena. Nuori hevonen, jota on opetettu pakenemaan juoksuttamalla sitä totutuksen tai koulutuksen nimissä, on lähtökohtaisesti sekä lihaksistostaan väsynyt että mieleltään kiihtynyt. Kun se saa ratsastajan selkäänsä, sen painopiste muuttuu etupainoisemmaksi ratsastajan painosta, ja jokaisella hevosella kestää aikansa oppia tasapainoiseksi ratsastaja selässä. Jokainen askel, jonka hevonen ottaa kiihtyneenä tai etupainoisena vahvistaa sekä väärää mielentilaa että väärää kehonkäyttöä. Mitä paremmin hevonen on oppinut kantamaan itseään käynnissä, sitä helpompi sillä on tehdä samaa myöhemmin ravissa ja sitten laukassa. Huolellisesti ratsastajaan totutettu hevonen ei hätkähdä uutta askellajia sen kummemmin, vaikkei sitä heti koulutuksen alussa pyydetäkään. Kolmivuotiaan hevosen selän yli roikutaan ensimmäistä kertaa. Koska totuttaminen on tehty pienissä askelissa ja hevonen on rento, ei tämäkään aiheuta hevosessa jännittymistä. Ruokapalkinto saa aikaan sen, että hevonen ratsastajan painosta huolimatta suorittaa mielellään tehtävää....ja poni seuraa sitä mielellään... Minna Tallberg Kirjoittaja on ammattitutkinnon suorittanut eläintenkouluttaja, joka auttaa työkseen hevosenomistajia ja hevosia parempaan yhteisymmärrykseen ja hauskempaan harrastukseen. Kaveri lähelle Hevonen voi olla miten hyvin alkukoulutettu ja käsitelty tahansa, mutta se on silti aina hevonen. Hevonen on laumaeläin, ja se tuntee olonsa kaikista turvallisimmaksi tuttujen hevosten seurassa. Varmista siis, että nuorella hevosella on koulutustilanteessa seurana tuttu ja rauhallinen hevonen tai useampia. Hyvä kouluttaja ottaa hevosen lajityypilliset ominaisuudet huomioon ja tekee koulutustilanteesta hevoselle mahdollisimman helpon. Seurahevonen voi hyvin olla viereisessä tarhassa tai seistä kentällä riimussa sillä aikaa, kun nuorta hevosta koulutetaan. Nuorta hevosta on toki tärkeä totuttaa myös siihen, että sitä voidaan viedä kauemmas muista hevosista, mutta tämä tehdään erillisenä harjoituksena, ei uuden asian opettamisen yhteydessä. Tunnista jännittyminen Hevosen ilme ja keho kertovat sen mielentilasta. Vaikka nuori hevonen on kokematon, sen ei kuulu olla koulutuksen aikana säikähtäneen näköinen. Kuvassa, jossa voikko poni ravaa laitumella, näkyy jännittyneen hevosen tunnusmerkkejä: pää on pystyssä, pään lihakset ja leuka jännittyneinä, alakaula ulos työntyneenä, säkä alhaalla ja selkä notkolla. Hevosen häntä on pystyssä, sen jokainen lihas on jännittynyt, sen paino on etuosalla, se on hikinen eikä sitä voi kuvitellakaan olevan oikeassa mielentilassa oppimiselle. Kyseessä on kertaluontoinen tilanne, jossa uudet hevoset päästetään yhteen laitumelle, eikä ponia tietenkään silloin koulutettu. Kuvan on tarkoitus vain muistuttaa siitä, miltä hevosen ei kuulu näyttää koulutustilanteessa. Toisessa kuvassa molemmat hevoset ovat toisiinsa tottuneet ja voikko poni on mustan hevosen ilmeestä huolimatta rennosti tulossa kuvaajan suuntaan, toki pitäen kohteliaan etäisyyden mustaan hevoseen. Ponin ilme ja koko olemus on erilainen kuin ensimmäisessä kuvassa, eikä ponin kouluttamisellekaan olisi mitään estettä. Nuoren hevosen, jota koulutetaan, kuuluu näyttää ilmeeltään ja olemukseltaan tältä, vaikka koulutus olisi käynnissä....jolloin sitä palkitaan. 20 Tunne Hevonen Tunne Hevonen 21

12 Mikä aihe teksti: Tina Lepistö kuvat: Miritza ja Tina Lepistö ESIINTYVÄ HEVONEN - katsojan tunteiden peili Hitsi miten paljonpuhuva ilme tolla kirjavalla hevosella oli, kun päähenkilö suuttui.... Siis ihan selvästi toi valkonen hevonen lauloi, kun musiikki alkoi. Se oli opetettu tekemään niin, eikö? Tai sitten ei. Kun hevoset esiintyvät näyttämöllä, on tulkinta usein katsojan oma. Mikä aihe Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen. Sirkuskohtaus, Feija teeskentelee kuollutta. Tina, Feija, Marco Ziello, Harri Blomerus. Kuva: Miritza Lepistö. 22 Tunne Hevonen Tunne Hevonen 23

13 Mikä aihe Hevostaito Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen. Tina ja Feija. Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen. Sevillanon ja eturivin romanivanhuksen sielunyhteys. Krista Putkonen-Örn ja Janus Putkonen. Kuva: Miritza Lepistö Hevonen on aina läsnä, ajaton, kokee ja tuntee, mutta ei murehdi ja märehdi, ei mennyttä eikä tulevaa. Hevosen sanaton olemus näyttämöllä, pokerinaama, hahmo joka ei ota verbaalisesti kantaa, on koskettava dramaturginen elementti missä tahansa esityksessä, oli sitten kyse tragediasta tai komediasta, teatterista, showsta tai elokuvasta. Puhumatonta mutta olemukseltaan hyvin karismaattista eläintä voi draamassa tavallaan käyttää sanoilla maailmaa selittävän ja puhtaaksipuhuvan ihmisen itsetehostuksen peilinä. Kun ihmisnäyttelijä kertoo millainen maailma on, niin hevosnäyttelijä on ikään kuin kysymysmerkki lauseen lopussa. Katsoja voi sitten tulkita hevosen vaikenemista omista lähtökohdistaan ja tunnetilastaan riippuen joko älykkyytenä ( sen joka tietää totuuden ei tarvitse todistella, että on oikeassa ), henkisenä vahvuutena ( pelkät sanat eivät saa aidosti tasapainoista pois tolaltaan ) tai kuivana huumorina ( siinähän ihminen riitelet yksin itsesi kanssa ). Hevonen näyttelijänä on siis kuin hymyilevä Mona Lisa: sen välittämä hieman mystinen viesti on arvoituksellinen ja siksi peilaa niin vastanäyttelijänsä kuin katsojankin omia ajatuksia ja tunnetiloja. Tarvittaessa katsojaa voi myös tietoisesti johdatella esim. komediassa ajattelemaan, että hevonen juonii jotakin tai on mukana ihmisnäyttelijän juonessa, se vain ei viisaana paljasta mitä juonii vaan pystyy säilyttämään salaisuuden. Hevosen rooli inhimillisenä, ajattelevana ja järkeilevänä hahmona voi siis draamassa olla totta, vaikka tosielämässä hevonen pysyy aina eläimenä, ihmiselle ominaisten intohimojen, halujen, haaveiden, suunnitelmien ja murheiden sivustakatsojana. Draamaa suurempaa läsnäoloa Usein hevonen näyttämöllä ja show-esityksissä joko eleillään tai äänellään kommentoi siis täysin sattumalta, mutta katsoja tekee oman mielikuvituksensa pohjalta omat, inhimillistävät tulkintansa hevosen reaktiosta. Porvoon Teatterin Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen -kesäteatterimusikaalin (Kokonniemi 2013) esityksissä oli tilanteita, joissa toinen näyttelijähevosistamme oli käsikirjoituksen mukaan pois näyttämöltä ja näyttämölle jäänyt hevonen hirnui tai hörähteli poissa näkyvistä olleelle kollegalleen. Hevosihmisen silmissä kyse oli täysin normaalista laumakäytöksestä. Esityksen jälkikommenteista paljastui, että moni katsoja kuitenkin tulkitsi hevosen reagoinnin käsikirjoitukseen kuuluvaksi repliikiksi ja löysi repliikille myös oman dramaturgisen merkityksensä, esim. kommenttina ihmisnäyttelijän tiettyyn repliikkiin. Porvoossa kaksi näyttelijähevostamme, tinker Feija ja PRE-hevonen Sevillano, olivat lähes koko ajan näyttämöllä viettäen suuren osan ajasta vapaina omassa aitauksessaan, jolloin myös niiden keskinäinen - ja luonnollisesti täysin improvisoitu ja yllätyksellinen- kommunikointi tuli väistämättä osaksi käsikirjoituksen ja ohjauksen dramaturgiaa. Draamahan on eläytyvälle katsojalle esityksen ajan todellisuutta ja monet katsojat tulkitsevat myös hevosten toimivan koko ajan käsikirjoituksen mukaan, vaikka todellisuudessa vain osa hevosten näyttämöllä olemisesta ja näyttelemisestä on ohjattua ja harjoiteltua. Hevosen olemus on myös ilman hirnuntaakin niin vangitseva, että joissakin kohtauksissa hevonen saattaa pelkällä läsnäolollaan myös varastaa shown eli viedä katsojan huomion pois ihmisnäyttelijoiden esiintymisestä. Kun ruunaveljekset yhdessä näytöksessä keksivät paremman tekemisen puutteessa alkaa askarrella lavasteaitaustaan irti maasta oli katsojien huomio auttamatta muualla kuin varsinaisessa näytelmässä. Hyvin koskettava sanaton dialogi hevosen ja ihmisen välillä syntyi romanien elämästä kertovassa musikaalissa dramaturgisestikin tärkeässä kohdassa, kun päähenkilö Loiko oli lähdössä Sevillano-ratsullaan leiristä ja Sevillano ja katsomon eturivissä istuva romanivanhus olivat hetken nenätysten ottaen toisiinsa silminnähden intensiivisen kontaktin. Siinä lyhyessä kohtaamisessa oli jotakin draamaa suurempaa sielujen sympatiaa, joka kertoi enemmän kuin tuhat sanaa romanikansan ja hevosten kohtalonyhteydestä. Asetelma syntyi täysin sattumalta ja hevosen ja vanhuksen reaktiot olivat spontaaneja, mutta romanivanhuksesta tuli yhtäkkiä hevosen välityksellä hetkeksi osa näytelmää, jossa näyttelijät näyttelivät perinteistä romanielämää, jollaista tämä katsojana istunut vanhus oli kenties itsekin elänyt. Sevillano XXXI ja Feija teatteritarhassaan (Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen, Porvoo 2013). Kuva: Miritza Lepistö 24 Tunne Hevonen Tunne Hevonen 25

14 Hevostaito Pelle Positiivi ja Sinsilmä -tv-sarja (Adamant Oy 2003/MTV3&SubJunior). Pääosissa tinker Feija ja Mikko Kartano. Kuva: Adamant Oy Miksei tää Sinisilmä sano mitään? Sevillano, Harri Blomerus & Tjerk Helsingin Ritarihuoneen PR-tapahtumassa v Kuva: Tina Lepistö Tjerk Salaman roolissa Kouvolan KymiGP:n aattona v Kuva: Tina Lepistö lias hevonen onkin kaikkein kiitollisin tv-esiintyjä. Toki hevonen kuin hevonen viihtyy ihmisen seurassa, mutta Feija-tinker on kenties hevoseksi keskimääräistäkin seurallisempi. Irlannin tinkerit (irish cobit) ovat käytännön syistä jalostuneet paitsi rauhallisiksi ja rohkeiksi niin myös seurallisiksi, kiertolaishevosethan ovat asuinvankkurien vetäjinä aina eläneet kiinteässä ja välittömässä yhteydessä omaan ihmislaumaan. Ja ympäristö on vaihtunut jatkuvasti, kiinteää kotia ei ole yleensä ollut, hevosen koti on ollut sen omat ihmiset, perheen muut hevoset, nuotiot ja vankkurit. Kenties tästä syystä täysin oudolla showareenalla, teatterilavalla tai kameran edessä tv-lavasteissa: Tässä me taas seistään keskellä jotain Irlantilaista toria ja tuo lauma vieraita ihmisiä tuijottaa meitä. Toki jokainen kokemuksen kautta uusiin tilanteisiin siedättynyt hevonen -oli se mitä rotua tahansasopeutuu vaihtuviin esiintymispaikkoihin, eikä kiinnitä huomiota yksittäisen sadetakin väriin katsomossa, salamavalojen välkkeeseen tai mihinkään muihinkaan yllättäviin ärsykkeisiin. Friisiläisemme Tjerk on Salama -mainoshevosen roolissa ja muissa pr-rooleissaan niinikään seissyt tyynesti niin ruuhkaaikaan Helsingin Narinkkatorin hyörinässä, Mannerheimintiellä punainen strutsinsulka päässään juhlistamassa punaisella matolla tavaratalon kosmetiikkaosaston avajaisia kuin MTV3:n studiolla suorassa tv-lähetyksessäkin. Ja myös espanjalaisella tempperamentilla varustettu Sevillano on tottunut tepastelemaan gaalatilaisuuksien punaisilla matoilla pääkaupunkimme yössä. Hevonen vai joogi? Pelle Positiivi ja Sinisilmä -sarjan kuvaustilanteissa Feija seisoi toivotussa paikassa paikka-komennolla ilman kiinnipitämistä. Syöminen oli hevoselta kohtauksissa kielletty, vaikka kuvauspaikalla kasvoi mehevä nurmikko. Tämä siksi, että Feija oli sarjassa toinen päähenkilöistä - siis henkilö, ei karjaa joka laiduntaa taustalla. Koska 17-osaisen sarjan kohtauksia piti kuvata nopeassa tahdissa, toteutimme tarvittaessa esim. hevosen kävelyn pihamaan poikki ja saapumisen tiettyyn pisteeseen ohjaamalla Feijaa riimusta karhunlangalla. Hevonen on Käsikirjoittamassani lasten TV-sarjassa Pelle Positiivi ja Sinisilmä (Adamant Oy/MTV3 2003) käytimme Feija-tinkeriä sekä sanattomana havainnoitsijana että puhuvana kommunikoijana. Pelle Positiivin ja Sinisilmä-hevosen repliikit oli kuitenkin kirjoitettu siten, että hevonen ymmärsi Pellen puheen, mutta Pelle taas puhui ikään kuin omaa monologiaan hevoselle, hevosen ajatusääntä kuulematta. Koska katsoja taas kuuli molempien hahmojen repliikit syntyi koominen vaikutelma höpsöstä pellestä joka höpötelee itsekseen ja hevosesta joka on älykkään sarkastinen ja ihmisystäväänsä viisaampi ja kokeneempi, ns. järjen ääni tai omatunto, yliminä. Pienimmät lapsikatsojat joille sadut ja arkielämä ovat usein aivan yhtä totta eivät varmaankaan vaivaa mieltään sillä, miksi hevonen puhuu tai onko se ylipäätään mahdollista - hevonen vain puhuu ja esiintyy televisiossa henkilönä, ihmisen kaltaisena. Kun sarjaa aikoinaan 2000-luvulla esitettiin televisiossa (sarja myöa uusittiin useita kertoja MTV3- ja Sub-junior-kanavilla) ja kävimme maastolenkeillä pääkaupunkiseudun metsissä oli vastaantulevien lasten huulilla hyvin tavallinen kysymys: Miksei tää Sinisilmä nyt sano mitään? Lasten seurassa olevat aikuiset puolestaan seisoivat kirjavan hevosen vieressä haavi auki, he kun eivät olleet katsoneet lastenohjelmia eivätkä olleet kuulleetkaan mistään Sinisilmästä, joka taas lapsille oli melkein yhtä tuttu kuin P.P. Petelius. Tjerk-friisiläisen rooli samassa sarjassa oli samantyyppinen, mutta toiminnallisempi, eikä Tjerkillä ollut omia repliikkejä. Puhuva Sinisilmä-hevonen tulkitsi tarvittaessa yleisölle Taikaratsastajan sankariratsun roolissa laukkaavan toverinsa Tjerkin tunnetiloja ja ajatuksia. Komiikka syntyi Sinisilmän kuivasta huumorista, hevosten välisestä veljeydestä, jota ihminen ei havaitse ja molempien hevosten hiljaisesta roolista ihmisten päähänpistojen kärsivällisinä toteuttajina. Kun hevosta kuvataan kameralla, se ei tietenkään rationaalisesti ymmärrä mitä tehdään ja miksi tehdään, mutta hevonen voi silti nauttia kuvausryhmän ja kameran luomasta huomion keskipisteenä olemisesta eli olla linssilude. Sosiaalinen ja utetodellakin hyvin herkkä eläin eikä tarvitse terästä ja kettinkiä suuhunsa reagoidakseen, rihmalanka riittää! Feija on monissa live-esityksissä hämmästyttänyt yleisöä maassamakaamistempulla ja erityisesti sillä, että se makaa hyvin rentona ja levollisena pitkiä aikoja sille oudossa paikassa, ympärillään paljon ihmisiä ja liikettä, siis saaliseläimen näkökulmasta potentiaalisia petoja. Feija ei häiriinny siitäkään, että yleisö esim. iso ja vilkas lapsilauma, tulee silittelemään sitä kun se makaa. Temppu on alunperin opetettu siten, että hevonen saa luvan tulla makuulta ylös vasta kouluttajan pyynnöstä. Jos hevonen päättäisi itse milloin nousee ja ryntäisi jaloilleen milloin tahansa rajusti ja odottamatta, olisi temppu tietysti vaarallinen yleisötilaisuuksissa. Olen kouluttajana huomannut, että kylmäverisen ja lämminverisen hevosen ohjatussa makaamisessa on ero: tempperamenttisempi Sevillano -joka on myös oman pienen laumansa kiistaton johtaja kotioloissaikään kuin luovuttaa täysin kun se pyydetään laskeutumaan kyljelleen, lamaantuu: kaviot ylös, älkää ampuko!. Kylmäverinen hevonen taas on kokemukseni mukaan valppaampi maatessaankin, vaikka tempperamentin ja rodulle tyypillisen ominaislaadun perusteella voisi olettaa, että asia on päin vastoin. Mutta Feija siis on oppinut kokemuksen kautta joogaamaan eli rentoutumaan maatessaan. Feija on niin levollinen ja sitä on joskus jopa vaikea saada nousemaan ylös. Olen tietysti itse vierellä laumanvartijana, joten hevosen lajityypillisstä käytöksestä on siinä mielessä edelleen kyse: Niin kauan kun lauman turvallisuudesta vastuussa oleva ei anna pakosgnaalia ei ole syytä myöskään levottomuuteen. Makaavaa hevosta ei pidetä maassa koskaan väkisin, sillä jos ohja olisi staattisesti tiukalla hevosen maatessa hevonen tulkitsisi tekevänsä väärin. Paineen poisto palkitsee aina hevosta ja paineen poiston kautta hevonen ymmärtää mitä siltä pyydetään. Olen myös pyrkinyt tekemään makaamisen hevoselle miellyttäväksi hieromalla ja rapsuttamalla sitä. Maassa makaavan hevosen yleisössä aiheuttavat reaktiot ovat monenlaisia. Hevosihmisille makaava hevonen ei tietenkään ole mikään harvinainen näky, mutta esim. teatteriyleisössä on usein ihmisiä, jotka eivät ole koskaan nähneet avuttomana retkottavaa suurta eläintä. Makaava hevonen näyttää ruholta, siis kuolleelta, ja katsojan reaktio saattaa olla hätääntynyt: Onko sillä nyt ihan oikeasti kaikki hyvin? Olemme käyttäneet hevosen leikkikuolemaa siksi myös tragikoomisena elementtinä. Hevosen oletettu väsymys tai sen teeskenteleminen eli turhapuromainen laiskuus makaamisen syynä on myös hauska elementti komediaesityksessä. Osa yleisöstä taas herkistyy ja kokee hellyyttä ja liikutusta makaavan hevosen äärellä. Myyttisesti voisi tulkita, että maassa ihmisten alapuolella lepäävä hevonen on kuin maahan laskeutunut, väsynyt jumalhahmo. Monia hyvin koskettavia elämäntarinoita olen kuullut kerrottavan makaamistemppua yleisön keskellä tehdessämme, kuten myös kaikissa muissa esitystilanteissa joissa yleisö voi olla hevosen lähellä ja tavallaan esityksessä mukana. Moni hevospelkoinen on kertonut peloistaan, moni stressaantunut ihminen huolistaan ja todella moni vanhempi ihminen on käynyt läpi omaa lapsuuttaan ja siihen liittyviä kokemuksia hevosista. Hevonen avaa ihmisen sydäntä ja sielua. Nuoren Wertherin kärsimykset Kuvataiteilja Hannaleena Heiska teki videotaideteoksen nimeltä Ridestar vuonna 2010 ja teoksessa esiintyy ainoana Hevostaito näytteljänä friisiläishevosemme Tjerk. Elokuvaan tarvittiin hevonen, joka osaa aukeassa maisemassa itsenäisesti ja ikään kuin kauko-ohjattuna ensin maata paikallaan, sitten nousta istumaan ja sen jälkeen ylös ja kävellä pois. Ohjasin Tjerkiä äänellä sekä ohuella langalla. Elokuva ensiesitettiin helsinkiläisen taidegallerian Kalhama & Piippo näyttelyssä Altered States 2010 ja on sen jälkeen se on kiertänyt ahkerasti maailmaa. Teos on esitetty elokuvafestivaleilla ja taidenäyttelyissä mm. Milanossa, Pariisissa, Wienissä, Berliinissä, Kölnissä, Oslossa ja Tokiossa. Viimeksi mainitussa kaupungissa teos oli esillä Louis Vuittonin taidegalleriassa. Elokuvan musiikki on Jules Massenetin oopperasta Werther, joka pohjautuu Goethen romaaniin Nuoren Wertherin kärsimykset, ja kappaleen Ah! Non mi ridestar tulkitsee italialainen oopperalaulaja Beniamino Gigli ( ). En ole itse ollut paikalla kuin yhdessä taidenäyttelyssä, jossa teos on esitetty joten en ole päässyt kovin paljon havainnoimaan yleisön reaktioita tähän surumieliseen teokseen, mutta taidekriitikot ovat kommentoinet teosta suuria tunteita herättäväksi. Musiikki on draamaattisen haikeaa, maisema ja värimaailma on elokuvassa melankolinen ja Heiska kuvaa hevosta paitsi yksinäisenä hahmona maisemassa, niin myös hyvin läheltä, hevosen kehon muotoa, karvapeitettä ja ihoa kameralla seuraten. Itselleni yksinäisen mustan hevosen käyttäminen epätoivoisen romanttisen rakkauden kokijana, pakahduttavan tunteellisen, vanhalta savikiekolta äänitetyn rahisevan ooppera-aarian säestäessä tunne-elämystä, nostatti kyllä kirjaimellisesti palan kurkkuun. Harri Blomerus ja Feija kuvaustauolla. Taidevalokuvaaja Wilma Hurskaisen näyttelyn kuvaukset v Kuva: Tina Lepistö 26 Tunne Hevonen Tunne Hevonen 27