Huumekuviot internetissä Alkoholiperheiden lasten kokemukset Ekonomisoituva terveys. päihdealan erikoislehti Tiimin 40 vuotta.

Transkriptio

1 Huumekuviot internetissä Alkoholiperheiden lasten kokemukset Ekonomisoituva terveys päihdealan erikoislehti Tiimin 40 vuotta

2 S I S Ä L T Ö Päihdetyö matkalla maailmalle TEUVO PELTONIEMI Tiimin neljä vuosikymmentä: Asiakkuus, humanismi, tutkimukset MATTI PIISPA Alkoholi ja koiraantuminen kohti tasa-arvoa? KATI RANTALA Netissä annetaan huumetietoa ja käydään kauppaa: Tutkimus selvitti internetin huumekuvioita AINO MAJAVA Jyrkkä ehkä JUKKA HEINONEN Alkoholiongelmaisten vanhempien lasten kokemukset ja avun saamisen vaikeus MARITTA ITÄPUISTO Alkoholi ja lapsi, pahoista pahin yhdistelmä PERTTI HEMÁNUS Terveys ekonomisoituu Miten Esko Ahosta tuli vuoden jahdatuin terveysterroristi? ULLA JÄRVI Päihdevieroitusakupunktioyhdistys NADA täytti viisi vuotta MISAN ZILLIACUS LUETTAVAA A-KLINIKKASÄÄTIÖN KOULUTUSTA 2006 Uutisia A-klinikkasäätiö ja Tiimi toivottavat Hyvää Joulua ja Onnellista Vuotta 2006 yhteistyökumppaneilleen, asiakkailleen ja Tiimin lukijoille. Päihdealan erikoislehti Ilmestyy kuutena numerona Perustettu 1965 JULKAISIJA A-klinikkasäätiö TOIMITUS päätoimittaja Teuvo Peltoniemi toimitussihteeri Auli Saukkonen ulkoasu Kaija Savola TILAUKSET A-klinikkasäätiö Paasivuorenkatu 2 A, Helsinki puhelin (09) , telefax (09) tilaukset@a-klinikka.fi Vuosikerta 20 euroa TOIMITUSNEUVOSTO emeritusprofessori Pertti Hemánus tutkimusprofessori Marja Holmila toimittaja Ulla Järvi johtaja Marja-Leena Nousiainen johtaja Katriina Pajupuro päätoimittaja Teuvo Peltoniemi toimittaja Timo Pihlajaniemi johtajapsykiatri Kari Pylkkänen (pj.) johtaja Matti Rohunen neuvotteleva virkamies Tapani Sarvanti tutkija Tuukka Tammi kouluttaja Mailis Taskinen kehittämispäällikkö Leena Warsell A-KLINIKKASÄÄTIÖ toimitusjohtaja Lasse Murto johtava ylilääkäri Rauno Mäkelä talousjohtaja Kari Pätynen henkilöstön kehittämispäällikkö Tuula Annala tiedotuspäällikkö Teuvo Peltoniemi kehittämispäällikkö Ari Saarto Hallitus tutkimusprofessori Salme Ahlström sosiaalijohtaja Marja-Liisa Grönvall ylijohtaja Matti Heikkilä varatuomari Jyrki Kivistö (pj.) kehittämispäällikkö Ritva Kuikka sosiaalitoimenjohtaja Maija Kyttä sosiaalijohtaja Sakari Laari perusturvajohtaja Jussi Merikallio suunnittelujohtaja Seppo Prunnila sosiaaliterapeutti Lasse Lehmusoksa (työntekijöiden edustaja) Tiimissä julkaistut kirjoitukset edustavat kirjoittajiensa, eivät välttämättä A-klinikkasäätiön kantaa. Tiimin kirjoitukset julkaistaan myös lehden internet-versiossa ( PAINOPAIKKA Forssan Kirjapaino Oy, Forssa Kannen kuva: Ritva Saarelaisen albumi ISSN (painettu lehti) ISSN (verkkolehti) Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti 2 Kannen kuva: Lauri Rotko/Gorilla

3 TEUVO.PELTONIEMI P Ä Ä K I R J O I T U S Päihdetyö matkalla maailmalle Tukholman kaupunki aikoo rakentaa nuorten huumeidenkäyttäjien hoitolaitoksen Riikaan. Avustavat työntekijät tulevat Latviasta ja hoitohenkilökunta Ruotsista. Kustannusten arvioidaan jäävän puoleen ruotsalaistasosta. Asiakkaista puolet saapuu Tukholmasta, toinen puoli paikan päältä. Molempien kaupunkien hallinto pitää ideasta, ammattiyhdistys ei niinkään. Tukholman suunnitelman perusteleminen säästöillä ei ehkä tunnu mukavalta, mutta lienee realismia. Tukholmalaiset kehuvat samalla nopeuttavansa Latvian päihdehuollon kehitystä ja vievänsä ruotsalaista mallia maailmalle. Kun meillä päihdehuollon kotimainen organisaatiomalli toimii kohtuullisesti, niin ajatuskin valtioiden rajojen ylittämisestä saattaa tuntua turhalta, kaukaiselta ja epätoivottavalta. Mutta onko Tukholman suunnitelma ehkä samalla eurooppalainen tulevaisuudenkuva, joka koskee myös Suomea? Sosiaalialalla on tavallista ja turvallista vastustaa ylikansallista. Se näkyy vaikkapa palveludirektiivireaktioissa. Vastustus saattaa tosin vaikuttaa ulkopuolisista vähän kummalliselta, sillä päihdetyön hoitomallit ovat valtaosin ulkomailta ja eritoten Yhdysvalloista (vaikkapa AA, yksilösosiaalityö, perhetyö, tietyt lääkkeet, kognitiiviset menetelmät). Päihdetyön kansalliset erot olivat ennen selkeitä. Pohjoismaissa oli sosiaalihuolto ja työtoiminta, Amerikassa AA ja antabus, Keski-Euroopassa Freud ja maksanhoito sekä Etelä-Euroopassa raamattu ja köyhäinhoito. Nykyisin niin päihdetilanne kuin päihdehoito on globalisoitunut. Päihdeongelmat ovat universaaleja ja niin hoitomallitkin, vaikka eroja tietysti yhä näkyy. Suomessa ja Ruotsissa on sosiaalityöhön pohjautuva järjestelmä, johon tosin lääketiede on tulossa hyvin tärkeäksi osaksi. Norjassa ja Keski-Euroopassa myös käyttäytymistieteet ovat kunniassaan. Suurin osa Eurooppaa tosin hoitaa yhä päihdehuoltoa osana mielenterveystyötä, jos kohta menetelmäpainotukset ovat etääntyneet freudilaisuudesta. Eikä ylikansallinen päihdetyö aivan uusi asia ole meilläkään. Sveitsissä on eri vuosikymmeninä nähty suomalaisia huippupolitiikkoja. Meikäläisiä on ollut hoidossa Tallinnassa, ja venäläisiä Kotkassa. Mutta nämä ovat tietysti satunnaisilmiöitä. Jos maailma ympärillämme globalisoituu ja organisaatiot kasvavat, niin voiko päihdetyö jäädä poikkeukseksi? Ovatko kieli, kulttuuri ja sosiaalipolitiikan erot riittäviä esteitä? Vai olisiko niin, että ylikansallinen päihdetyö valtaa alaa, eikä vain kustannussyistä, vaan myös siksi, että kehittyvä systemaattinen ja näyttöön perustuva päihdehoito toimii yhtä hyvin eri maissa, ja yritteliäät organisaatiot valtaavat markkinat niin kuin muillakin elämänalueilla. Jos päihdetyö kansainvälistyy myös organisaatioiden tasolla, Suomi ei liene aivan huonoimmissa lähtöasetelmissa. Onhan Suomi jo antanut päihdehoidossa malleja Baltiaan ja Venäjälle ja ennaltaehkäisevässä työssä koko Euroopallekin. Ehkä suomalaisten päihdeorganisaatioiden kannattaisi nyt suunnitella valmiiksi strategioita niin koti- kuin ulkomaillekin, ettei käy niin, että joku päihdetyön Lidl tulee ja pakottaa kovaan kilpailuun ja hätäiseen muutokseen. 3

4 Tiimin neljä vuosikymmentä: ASIAKKUUS, HUMANISMI, TUTKIMUKSET Tiimin ilmestyttyä 40 vuotta on aika katsoa taaksepäin. Miten lehden teemat ja näkökulmat ovat muuttuneet? K. E. Lanun ajan Tiimille oli ominaisinta asiakasnäkökulma ja Ingalill Österbergin ajalle kamppailu kaikkea epähumaania vastaan. Teuvo Peltoniemen päätoimittaja-aikaa puolestaan on hallinnut tutkimuksellinen ote huumekysymyksiin. MATTI PIISPA x mpiispa@welho.com Keskeisten aihepiirien ohella seuraavassa erittelyssä tuodaan esiin myös kunkin ajanjakson uusia ja väistyviä näkökulmia. Erittely osoittaa, kuinka esimerkiksi Suomen huumeaallot, päihdehuoltojärjestelmän muutokset ja yhteiskunnalliset suhdanteet ovat heijastuneet Tiimin sisällössä. K. E. Lanun aika Tiimin ensimmäinen päätoimittaja, A-klinikkasäätiön toiminnanjohtaja K. E. Lanu määritteli numerossa 1/1965 lehden aseman ja tehtävät näin: Nimenomaisesti alkoholistien hoito- ja huoltotyöhön omistautunutta julkaisua ei ilmesty maassamme. Tästä alueesta kiinnostuneilla ihmisillä ammattihenkilöillä, maallikoilla, parantuneilla tai parantumattomilla alkoholisteilla ei ole tilaisuutta esittää kokemuksiaan, kysymyksiään, ajatuksiaan eikä ehdotuksiaan keskitetysti tietyllä foorumilla. Lehtemme tarkoituksena on osal- 4

5 taan poistaa tätä puutetta Otammekin mielihyvin julkaistavaksi alkoholismia ja sen käsittelyä koskevia kirjoituksia, tutkielmia, keskusteluja, kysymyksiä, kritiikkiä ja kuulumisia eri tahoilta. Ohjenuoranamme on ennakkoluuloton ja avoin asennoituminen. Lanun tekstissä on kaksi kiinnostavaa piirrettä. Ensinnäkin hän määrittelee Tiimin sekä alkoholistihuollon ammatti-ihmisten että heidän asiakkaidensa ja (muiden) maallikoiden yhteiseksi foorumiksi. Tämä linjanveto näkyi erittäin selvästi Lanun päätoimittajakauden Tiimien sisällössä. Toiseksi Lanu korostaa, että Tiimi ei ole vain A-klinikkasäätiön äänenkannattaja vaan avoin eri tahoille. Vielä selvemmin pyrkimys edistää alkoholistihuollon ja -hoidon koko kentän vuorovaikutusta ja yhteistyötä ilmaistiin numerossa 2/1965: Tiimi on maamme alkoholistien hoitotyötä seuraava julkaisu. Se on a-klinikoiden uutisten välittäjä, mutta sen nimenomaisiin tarkoitusperiin kuuluu samanaikaisesti koko kentän seuraaminen ja siitä tiedottaminen Toimitus on valmis yhteistyöhön. Lanun linjanvedot kannattaa rinnastaa Tiimin toimitussihteerinä vuosina työskennelleen Aira Heinäsen arvioon (Tiimi 5/1990) ensimmäisistä vuosista. Heinäsen arvio nimittäin kielii siitä, että toimittamisen käytäntö oli näitä linjanvetoja ahtaampi ja lehden tekemisessä kohdattiin muutenkin paljon ongelmia. Heinänen nostaa suurimmiksi ongelmiksi sisällön leiriytyneisyyden ja vaikeuden saada kentän työntekijöiltä kirjoituksia tai edes palautetta. Heinäsen mukaan Tiimin kautta haluttiin viestittää A- klinikkahoidon ainutlaatuisuudesta vapaaehtoisuutta ja luottamuksellisuutta alleviivaten. Pääviesti oli se, että alkoholistia kannattaa kuntouttaa ja arvostaa ihmisenä. Oman linjan esiintuonnin kääntöpuoli oli muiden toimijatahojen, esimerkiksi AA-liikkeen ja kunnallisen päihdehuollon, vähättely ja tehottomiksi osoittaminen. Siispä Tiimiäkään ei tehty lavean päihdehuollon äänenkannattajaksi, Heinänen arvioi. Kun Tiimi oli ilmestynyt kaksi vuotta, K. E. Lanu totesi pääkirjoituksessaan (4/1966), että sen tekemisessä on edetty erityisnumerolinjaa: Kukin numero on pääasiallisesti keskittynyt johonkin tiettyyn, useammalta kannalta valotettuun kysymykseen. Samanaikaisesti olemme pyrkineet resurssiemme mukaan tunnustelemaan ajan valtimoa. Teemanumeroita julkaistiin runsaasti myös seuraavina vuosina, ja Tiimin sisällöstä Lanun päätoimittajakaudella saakin varsin kattavan kuvan, kun luettelen teemanumeroiden aiheet: alkoholismi/päihdeongelmat työelämässä, hoitoonohjaus (4/1965, 4/1968, 3/1973, 4/1974), lääkärit ja alkoholismin hoito (1/1966), alkoholistihuollon/päihdehuollon eri sektorit ja niiden palvelut (3/1966, 1/1971), alkoholistien hoitotyön erityispiirteet (4/1966), asiakasnäkökulma (3/1967, 3/1975), alkoholismi perheongelmana, perheenhoito (4/1967, 2/1970, 1/1973), huumausainekysymys (2/1968), asunnottomat alkoholistit (3/1968), tiedottamisen tavoitteet ja ongelmat (3/1969, 3/1971), kirjailijan työ ja hoitotyö (4/1969), nuorten ongelmat, nuorisoasemien toiminta (1/1970, 2/1972, 3/1974), päihdehuollon koulutus (1/1974), pav-lain muutos, päihdehuoltojärjestelmä ja A-klinikat (1/1975, 4/1975). Suuri osa näistä aiheista on päihdekysymyksiin ja päihdehuoltoon erikoistuneen lehden jatkuvaa perussisältöä. Lanun päätoimittaja-ajan alkupuolella 1960-luvulla kyse oli nimenomaan alkoholismin ja alkoholistihuollon tarkastelemisesta eri näkökulmista. Aira Heinänen ajoittaa edellä lainaamassani artikkelissa päihde-sanan ilmaantumisen vuoteen 1967, jolloin Achilles Westling käytti sitä kartoituksessaan alkoholistien kuntoutusongelmasta. Tiimissä päihde-termi alkoi kuitenkin vakiintua vasta 1970-luvun puolella. Muutos näkyi hyvin mm. teemanumeroiden aihemäärityksissä: kun teemanumerossa 3/1966 tarkasteltiin vielä alkoholistihuollon eri sektoreita, niin numerossa 1/1971 tehtiin jo päihdehuollon kentän kokonaiskartoitusta, ja kun numeroissa 4/1965 ja 4/1968 kirjoitettiin alkoholismista tuotantoelämässä, niin numeroissa 3/1973 ja 4/1974 teemana olivat päihdeongelmat työelämässä. Ajan valtimon tunnustelemista Lanun kauden Tiimeissä edustivat muun muassa krapulanhoidon kokeilun ja vakinaistamisen seuranta, osallistuminen keskusteluun juopumuksen rangaistavuuden poistamisesta ja asunnottomien alkoholistien ongelman esiintuominen. Erityisen kansainvälisesti suuntautunut julkaisu Tiimi ei Lanun aikana sen sijaan ollut. Kansainvälisyyttä siinä edustivat harvakseltaan julkaistut artikkelit eri maiden päihdeongelmista ja hoidon ja huollon käytännöistä sekä raportit kongresseista ja opintomatkoista. Poimin edellä olevasta teemanumeroiden luettelosta ensiksi esiin kaksi Tiimin kestoaihetta : alkoholismin perheongelmana/perheenhoidon ja huumausainekysymyksen. Perheenhoito aloitettiin A-klinikoilla jo 1950-luvun lopulla, ja se ja ryhmähoito ylipäänsä oli yksi Lanun keskeisiä huolenpidon kohteita. Samoihin aikoihin perheenhoidon idea ja käytännöt levisivät muuallakin sosiaali- ja terveydenhuollon piirissä. Lanun päätoimittajakaudella aiheesta julkaistiin jopa kolme teemanumeroa, ja kirjoituksissa 5

6 käsiteltiin muun muassa perheenhoidon perusteita ja esteitä, perheterapian problematiikkaa, hoitoprosessin vaiheita ja hoitokokemuksia sekä työntekijöiden että asiakkaiden kertomina. Lanu kirjoitti (Tiimi 2/1970), että mitä pikemmin ammattihenkilökunta hyväksyy ja käyttöönsä omaksuu tämän modernin menetelmän, sitä nopeammin näitä palveluja käyttävät perheet sen myös hyväksyvät. Huumausainekysymys ilmaantui Tiimiin ensimmäisen kerran teemanumerossa 2/1968, samaan aikaan kun vuoden 1968 huumausainekomitea asetettiin. Aihepiiri oli Lanun aikana esillä vuoteen 1971 saakka. Tiimin lukijat saivat tällöin monipuolista tietoa eri aineista ja niiden vaikutuksista, käytöstä ja käyttäjäryhmistä, kontrollin, valistuksen ja hoidon käytännöistä ja ongelmista, em. komitean mietinnöstä ja tilanteesta Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. Myös lääkkeiden väärinkäytön ongelmaa käsiteltiin. Pari poimintaa yksittäisistä kirjoituksista: Kettil Bruun kirjoitti (2/1968) huumausaineista ja niiden kontrollista, Kaarle Nordenstreng (3/1969) huumausaineita koskevasta tiedotustoiminnasta ( Myrkkyä vai rokotetta? ) ja Pia Rosenqvist (1/1970) kannabiksen käyttäjistä. Tämän päivän näkökulmasta mielenkiintoinen tapaus oli, kun A-klinikkasäätiö julkaisi vuoden 1969 alussa päivälehdissä ilmoituksen, jossa narkomaaneja (sanaa narkomaani käytettiin Tiimissä tuolloin yleisesti) pyydettiin kertomaan ongelmistaan ja hoitokokemuksistaan ja -toivomuksistaan. Koska huumeongelma oli Suomessa uusi, päihdehuollon yksiköt tarvitsivat tällaista tietoa hoitokäytäntöjen kehittämiseksi. Tietoa kertyikin niin puhelimen, kirjeiden kuin haastattelujenkin kautta, ja Ingalill Österberg teki siitä yhteenvetoa numerossa 1/1969. Kaikkiaan huumekysymyksiä käsiteltiin Tiimissä vuosina ennakkoluulottomasti ja eriytyneesti. Tästä esimerkkinä ote teemanumeron pääkirjoituksesta Ingalill Österbergin ajatukset eivät ole vieläkään yhtään vanhentuneet: Nykytilanteessa on ikään kuin sanaton sopimus siitä, että valistetaan yksinomaan ammattihenkilöstöä ongelman aktivoitumisen pelossa. Mutta eikö vaikenemismentaliteetti ole yhtä vaarallinen, koska siten ylläpidetään myyttejä huumausaineista? Narkomania osoittaa vähintään yhtä monia variaatioita kuin alkoholiongelma, niinpä tulisi yhteiskunnan asennoitumisen ja hoidon myös vaihdella. Kuten alkoholistihuollossakin tulisi olla mahdollista kokeilla eri vaihtoehtoja ja esimerkiksi tietoisesti ohjata väärinkäyttöä vähemmän vaarallisiin uomiin. Kasvava huumausaineongelma oli tärkeä taustatekijä, kun A-klinikkasäätiö ehdotti vuonna 1969 nuorille tarkoitettujen avohoitopisteiden perustamista muutamiin kaupunkeihin. Ajatuksena oli näiden palvelujen kytkeminen säätiön organisaatioon ja toimintaperiaatteisiin: vapaaehtoisuuteen ja luottamuksellisuuteen. Ehdotus tuotti tulosta: vuoden 1970 alusta avattiin nuorisoasemat viidellä paikkakunnalla, ja kaksivuotisen kokeilukauden päätyttyä asemat vakinaistettiin vuoden 1972 alusta. Niiden toimintakäytäntöjen ja tulosten arviointi ja kehittämisen pohdinta oli yksi Tiimin tärkeitä teemoja Lanun päätoimittaja-ajan loppupuolella. Lehdessä julkaistiin asiakaskuntaa ja toimintaa selvittäneiden tutkimusten tuloksia ja kirjattiin sekä henkilökunnan että asiakkaiden osin varsin kriittisiäkin näkemyksiä ja kokemuksia muun muassa vuosien 1972 ja 1974 teemanumeroissa. Yksi eniten käsitellyistä aiheista Lanun päätoimittajakaudella oli Suomen päihdehuoltojärjestelmä ja A-klinikkasäätiön ja sen toimipisteiden asema ja tehtävät siinä. Kirjoittelu sisälsi niin historiatarkasteluja, eri sektoreiden ja yksiköiden toiminnan ja yhteistyömahdollisuuksien kartoitusta kuin kehittämiskysymystenkin pohdintaa. Isoin teema oli A-klinikkatoiminnan suhde lakisääteiseen päihdehuoltojärjestelmään. Vahvimmin se nousi esiin vuonna 1971, jolloin huumausaineneuvottelukunta ehdotti A-klinikoiden siirtämistä yhteiskunnan huostaan, ja vuonna 1975, jolloin pav-lain muutos mm. antoi kunnille mahdollisuuden perustaa ja ylläpitää omia A-klinikoita. Suhtautuminen näihin muutospaineisiin vaihteli. Esimerkiksi Tiimin 3/1975 pääkirjoituksessa A-klinikkasäätiön hallituksen eroava puheenjohtaja Erkki Paavilainen arvioi pav-lain muutoksen merkitsevän säätiön loppua, mutta vuoden 1976 alusta säätiön puheenjohtajana toiminut Henry Dahlberg arvioi (pääkirjoitus 4/1975), että säätiön asema ja merkitys erityisesti alan kehittämistyössä voi säilyä ja jopa (taloudellisesti) vahvistua myös uuden järjestelmän puitteissa. Samaan aihepiiriin kuuluviksi lasken myös Tiimissä Lanun aikana joka vuosi julkaistut A-klinikkasäätiön toimintakertomukset, ensimmäisinä vuosina ilmestyneet kirjoitukset säätiön rahoitusongelmista ja säätiön toiminnan 10-, 15- ja 20-vuotisjuhlanumerot. Näitä kaikkia voidaan lukea osoituksina ja muistutuksina oman toiminnan merkityksellisyydestä. Toimintakertomukset sisälsivät tietoa mm. klinikoiden ja nuorisoasemien asiakas- ja käyntimääristä, eri hoitomuotojen osuuksista, asiakkaiden ammatti- ja ikäjakautumista ja koulutustoiminnasta. Lanun kauden loppuvaiheessa toimintakertomukset veivät suuren osan ilmestymisnumeronsa tilasta, mutta Ingalill Österbergin tultua päätoimittajaksi niiden julkaiseminen Tiimissä pian, vuonna 1979, lopetettiin. Tasavuotisjuhlanumeroissa muisteltiin menneitä ja valotettiin työtä eri paikkakunnilla ja eri ammattiryh- 6

7 mien näkökulmasta. 20-vuotisjuhlanumerossa 3/1975 annettiin kenties protestina edellä mainituille säätiön asemaan kohdistuville muutospaineille pääosa asiakkaille, joiden kanssa toimintamme on kehitetty nykyiseen muotoonsa. Kaikkein leimaa-antavinta Lanun päätoimittajakaudelle oli juuri asiakasnäkökulman ja asiakastoiminnan esiintuominen. Lanu näki, että asiakkaiden oma toiminta ja vastuunotto on aivan olennaista päihdeongelmien ratkaisemisessa. Jos asiakas suhteessa ammattihenkilöstöön jää passiiviseen hoidon vastaanottajan asemaan, hoito-organisaatio ylläpitää ja vahvistaa päihdeongelmille altistavia hierarkkisia rakenteita. Jo Tiimissä 2/1965 Lanu kyselikin, missä määrin hoitohenkilöstö on valmis osallistumaan tasapäiseen vuorovaikutukseen asiakkaiden kanssa ja luopumaan kenties korostetusta yksinoikeudestaan hoidolliseen kehitykseen. Myöhemmin (pääkirjoitus 2/1973) Lanu vaati asiakkaiden ottamista poikkeuksetta mukaan myös päihdehuollon toimintojen yleisempään suunnitteluun ja kehittämiseen. Tämä eetos näkyi vuosien Tiimeissä kahdella tavalla. Ensinnäkin lehdessä seurattiin tiiviisti asiakkaiden järjestäytymistä ensin paikallisiksi toimikunniksi ja yhdistyksiksi ja vuonna 1967 valtakunnalliseksi A-klinikoiden Asiakkaiden Liitoksi (vuonna 1975 sen nimeksi tuli A-kiltojen Liitto) ja uutisoitiin säännöllisesti yhdistysten ja liiton toiminnasta ja kannanotoista. Numerosta 4/1970 alkaen jokaisessa Tiimissä julkaistiin myös liiton ja sen jäsenyhdistysten yhteystiedot. Toiseksi Tiimissä annettiin paljon palstatilaa asiakkaiden näkemyksille A-klinikkasäätiön palveluista ja muista ajankohtaisista päihdekysymyksistä, muun muassa ryhmätoiminnasta, nuorisoasemista, päihdehuollon alueellisista seminaareista, työelämän hoitoonohjauksesta ja päihdehuollon järjestelmän muutoksista. Erityisesti 1970-luvun puolella tällainen kuuleminen sekä haastattelujen että asiakkaiden omien kirjoitusten muodossa oli Lanun Tiimeissä säännöllistä. Omakohtaisia tilityksiä ja kertomuksia päihdekeskeisestä elämästä ja siitä selviämisestä sen sijaan ilmestyi vain parissa numerossa. Ingalill Österbergin aika Ingalill Österberg oli aluksi Tiimin vt. päätoimittaja numeroissa 4/1975 1/1978 ja sen jälkeen vakinainen päätoimittaja vuoden 1995 loppuun saakka. Tiimin sisältö Österbergin aikana aukeaa parhaiten tarkastelemalla ensin hänen lehdessä esittämiään ajatuksia ja vakaumuksia. Jos missä niin tässä yhteydessä sana humanismi on paikallaan: Österbergin kirjoitukset edustavat taistelevaa, kriittistä humanismia. On olemassa asioita, jotka ovat joko oikein tai väärin. On välttämätöntä: olla uskollinen humanistiselle ihmiskäsitykselle, olla pettämättä niitä ihmisiä, jotka meitä tarvitsevat (pääkirjoitus 3/1976). Österbergin humanismia ja sen heijastumista asennoitumiseen päihdeongelmaisia ja päihdetyötä kohtaan voi kuvata seuraavien, pääkirjoitusten sisältämien kannanottojen pohjalta iskulauseiden tapaan muotoilemieni ulottuvuuksien avulla: ihmisarvon puolesta, mitätöintiä ja leimaamista vastaan, suvaitsevaisuuden puolesta, ehdottomuutta ja moralisointia vastaan, vapaaehtoisuuden ja itsemääräämisoikeuden puolesta, pakkoa vastaan, Perheen hoito kuului varsinkin alkuvuosina Tiimin suuriin teemoihin. Päihdeperheen tilannetta sekä miehen että vaimon näkökulmasta valottanut juttu ilmestyi Tiimissä 4/

8 avoimen mielen ja uudistumisen puolesta, lukkiutunutta ajattelua ja rutinoitumista vastaan, keskustelun ja avoimuuden puolesta, vaikenemismentaliteettia ja sensuuria vastaan, päihdeongelmaisten ja heidän hoitonsa puolesta, hoitopessimismiä vastaan, pitkäjänteisen työn puolesta, nopeita temppuja vastaan, realististen hoitotavoitteiden puolesta, kohtuuttomia hoito-odotuksia vastaan. Humanismi mielletään joskus pehmeäksi myötätunnoksi, joka lopulta on voimaton elämän kovien tosiasioiden edessä. Österbergin humanismi ei kuitenkaan liittynyt vain asenteisiin ja hoito- ja keskustelukulttuuriin, vaan siinä oli myös vahva yhteiskuntapoliittinen sävy. Österberg korosti toistuvasti pääkirjoituksissaan päihdeongelmia luovia yhteiskunnallisia olosuhteita ja niiden muuttamista: On syvästi oivallettava yksilöllisten ja yhteiskunnallisten ongelmien vuorovaikutus (pääkirjoitus 5/1981). Tiimin sisältö olikin Österbergin aikana laajemmin yhteiskunnallinen kuin Lanun aikana, ja lehdessä käsiteltiin myös sellaisia isoja kysymyksiä kuin työttömyyden, asunnottomuuden, syrjäytymisen ja sukupuolten eriarvoisuuden ongelmia ja niiden ratkaisumahdollisuuksia. Päihdetyön tekijöille Österberg rakensi pääkirjoituksissaan mielestäni varsin vaativan toimintaohjelman. Heidän tuli sekä jatkuvasti arvioida ja kehittää omaa ammattikäytäntöään että pyrkiä laajempaan yhteiskunnalliseen tiedottamiseen ja vaikuttamiseen osallistumalla päihdeongelmista ja päihdehuollosta käytävään julkiseen keskusteluun niin Tiimin palstoilla kuin muissakin tiedotusvälineissä. Tänään on korkea aika osallistua keskusteluun! Ei auta pelokkaasti ensin tutkia, miten muut reagoivat, vaan on pystyttävä sanomaan näin ajattelen, tunnen, toimin tänään ja perustelen kannanottoni seuraaviin kokemuksiin (pääkirjoitus 2/1982). Toisaalta Österberg kantoi huolta päihdetyön edellytyksistä ja työssä jaksamisesta: koulutuksesta, työnohjauksesta, mielekkäästä tavoitteiden asettelusta, palkkatasosta. Tiimin sisällössä Österbergin humanistinen ohjelma näkyi ensinnäkin tiedotuksen ja julkisuuden kysymysten aktiivisena käsittelynä. Niiden korostaminen liittyi yhteiskunnan ilmapiirissä tapahtuneeseen muutokseen: päihdeongelmaisia leimaavat, päihdehuollon tuloksia vähättelevät ja sen resurssien leikkaamista vaativat puheenvuorot lisääntyivät. Tiimissä seurattiin ja kritisoitiin tätä julkisuutta, esimerkiksi teemanumerot päihdeongelmaisia ja heidän hoitoaan koskevista myyteistä ja niiden korjaamisesta (3/1976 ja 5/1985) kytkeytyivät julkisuuden problematiikkaan. Tukea kriittiseen arviointiin saatiin muun muassa Pertti Hemánuksen tutkimuksesta Henkilökohtainen ongelma eli uusmoralismi, alkoholi ja joukkotiedotus (1985). Toisaalta tiedotus ja julkisuus koettiin tärkeiksi keinoiksi oikaista vääriä, yksinkertaistavia ja kaavamaisia käsityksiä ja puolustaa päihdeongelmaisia ja päihdehuoltoa. Moralismin vastustaminen ja kaavamaisuuksien paljastaminen tulee aina olemaan tärkein mandaatti päihdehuollon tiedotuksessa, linjasi Österberg yhdessä viimeisistä pääkirjoituksistaan (5/1994). Paljon myönteistä huomiota Tiimissä herätti Sosiaalihallituksen työryhmän hahmottelema (1983) uusi tiedotusmalli, jossa ylhäältä alas suuntautuvan tiedonvälityksen tilalle ehdotettiin dialogia, jossa myös päihdehuollon asiakkaiden näkemykset tulevat julkisuuteen ja joka voi näin toimia yhteiskunnallisen ja kulttuurisen muutoksen voimana. A- klinikkasäätiön henkilöstölleen tarjoaman tiedotuskoulutuksen kysyntä jäi kuitenkin vähäiseksi, eivätkä Tiimin artikkelit Österbergin arvion (1/1995) mukaan yleensä olleet onnistuneet saamaan laajempaa yhteiskunnallista huomiota. Tiimin toimittamisessa Österbergin humanismi ilmeni pyrkimyksenä keskustelevuuteen ja kantaaottavuuteen. Parempi kuin manailla pimeyttä on sytyttää valo ja jakaa sitä muiden kanssa. Emme tarvitse hyviä vihollisia vaan hyviä ystäviä, jotka sissien tavoin etsivät pienillä taskulampuillaan Sana on vapaa Tiimissä (pääkirjoitus 1/1988). Tiimin oli tarkoitus olla äänenkannattaja kaikille, jotka kykenevät ja haluavat paljastaa päihdeongelmaisia ja heidän hoitoaan vahingoittavia ilmiöitä. Pyrkimystä keskustelevuuteen ja kantaaottavuuteen edustivat muun muassa monet vakiopalstat ja haastattelu- ja kirjoitussarjat, joissa päihdehuollon työntekijät ja muut vaikuttajat esittivät näkemyksiään joko itsensä valitsemista tai toimituksen antamista aiheista (esimerkiksi: Uhkakuvia ja ilonaiheita, Mitä on hyvä päihdehuolto ). Kolumnien säännöllinen julkaiseminen aloitettiin Tiimissä vuonna 1986 kolumnistina Pertti Hemánus ja vuodesta 1987 lähtien monina vuosina lehdellä on ollut kaksi kolumnistia. Lukijoiden palautteeseen perustuvia keskusteluketjuja Tiimissä syntyi Österbergin aikana muun muassa alkoholismin hoitopäämääristä, alkoholinkäytön terveysvaikutuksista, raitistuneista juopoista ja kehittävästä työntutkimuksesta. Keskustelevaa ja kantaaottavaa ilmettä Österbergin ajan Tiimeihin loi myös se, että toimitus jatkuvasti sirotteli sivuille omia pikku kommenttejaan ja ihmettelyjään ja kirjallisuussitaatteja ajankohtaisista asioista. Kaiken kaikkiaan Tiimi olikin tuolloin varsin ärhäkkä lehti. Sen keskustelevuus ja kantaaottavuus oli kuitenkin pitkälti toimituksen aktiivisuuden varas- 8

9 Ingalill Österberg kirjoitti Tiimin päätoimittajana humanismin, suvaitsevaisuuden, avoimen mielen ja uudistumisen puolesta. Tämä pääkirjoitus ilmestyi Tiimissä 2/1974 sa, oma-aloitteisia puheenvuoroja kentältä lehteen tuli ilmeisen niukasti. Esimerkiksi lukuisat yritykset Kysy päihdeongelmista -palstan vakiinnuttamiseksi eivät koskaan onnistuneet, ja Repliikki - ym. kommenttipalstat jäivät yksin Österbergille, vaikka hän useaan kertaan vetosi lehden lukijoihin puheenvuorojen saamiseksi: Päihdehuollon työntekijä ja asiakas. Mitä kätkeytyy hiljaisuutesi taakse? Haluamme kuulla ääntäsi! Ota kantaa, osallistu keskusteluun. A- klinikkatoimen on nostettava profiiliansa (1/1991). Teemanumeroita löysin Österbergin päätoimittajaajalta peräti 26. En lähde luettelemaan niiden aiheita tässä. Kuten Lanunkin aikana, suuri osa niistä käsitteli päihdehuollon erikoislehdelle itsestäänselvästi kuuluvia kysymyksiä: terapeutin työn ongelmia, ryhmähoitoa, palvelujen tilaa ja kehittämistä, hoitoonohjausta, koulutusasioita. Kiinnostavampaa on käydä läpi sitä, mitä uusia aihepiirejä ja näkökulmia Tiimi vuosina sisälsi. Naisnäkökulma. Tiimissä alkoi 1970-luvun lopulla ilmestyä artikkeleita ja keskustelua naisten erityislaadusta alkoholinkäyttäjinä ja alkoholiongelmaisina ja tuon erityislaadun unohtamisesta päihdehuoltopalvelujen tarjonnassa. Ensimmäisiä virikkeitä uuden näkökulman omaksumiseen saatiin Pekka Kivirannan väitöskirjasta Naisten alkoholismi (1976), mutta ja 90-luvuilla näkökulmaa avasivat ja laajensivat suomalaiset naistutkijat (mm. Marja-Liisa Honkasalo, Marja Holmila ja Irja Hyttinen), raportit päihdehoidosta ja tasa-arvosta Ruotsissa ja naisille suunnattujen selviytymisoppaiden esittelyt. Toistuvasti julkaistiin myös juomisongelmista kärsineiden naisten henkilökohtaisia elämäntarinoita. Kielivähemmistöt. Österbergin ajan Tiimeissä kiinnitettiin usein huomiota myös toiseen tasa-arvokysymykseen: suomenruotsalaisten ja toisaalta Ruotsissa ja Tanskassa asuvien suomalaisten tarpeisiin ja vaikeuksiin saada päihdehuoltopalveluja omalla äidinkielellään ( tunnekielellään ). Artikkeleissa selvitettiin suomalaisten siirtolaisten ongelmia ja heille tarjolla olevia palveluja erityisesti Tukholman ja Kööpenhaminan seuduilla. Uutisissa ja kannanotoissa joista osa julkaistiin myös ruotsiksi! vaadittiin muun muassa suomalaisen A-klinikan perustamista Tukholmaan. Tietotekniikka. Tämä tulevien vuosien iso teema esiintyi Tiimissä ensimmäisen kerran numerossa 4/1985, kun Helmi Mäki tarkasteli pääkirjoituksessa sosiaalitoimistojen tietokoneistumista muistuttaen kriittisesti, että mitä enemmän ja nopeammin tietoa voidaan käsitellä, sitä enemmän ymmärrystä ja oivallusta vaaditaan tiedon käyttäjiltä. Pari vuotta myöhemmin (3/1987) julkaistiin juttukokonaisuus tietokoneperustaisten diagnostisointiohjelmien kehittelystä, Ranskan alkoholitietopankista ja Helsingin kaupungin raittiustoimiston Päihderuudusta. Alkoholipoliittinen näkökulma. Käsittääkseni Klaus Mäkelä toi Suomessa ensimmäisenä esiin sen, että päihdehuoltosektorin pitäisi olla alkoholipoliittisesti aktiivisempi toimija, koska rajoittavalla alkoholipo- 9

10 litiikalla voidaan vaikuttaa päihdehuoltoa vaativien ongelmien paljouteen. Käytännössä Mäkelän patistus johti muun muassa A-klinikkasäätiön alkoholipoliittisen työryhmän asettamiseen vuonna Tiimissä alkoholipoliittinen näkökulma alkoi vahvistua Österbergin päätoimittaja-ajan loppupuolella: julkaistiin päihdehuollon valtakunnallisen yhteistyöryhmän ja raittius- ja alkoholiasiain neuvottelukunnan alkoholipoliittisia ohjelmia ja vuoden 1987 alkoholikomitean mietintöä esitteleviä artikkeleita ja otettiin kantaa alkoholimainontaan, hintapolitiikkaan ja Suomen alkoholijärjestelmän muotoilemiseen EU-jäsenyyden oloissa. Lääkeriippuvuus. Tämä aihe vilahti Tiimissä jo Lanun aikana, ja vuonna 1977 lehdessä lopetettiin lääkemainosten (ja muidenkin kaupallisten mainosten) julkaiseminen luvulla aihepiiri kuitenkin nostettiin esiin aivan uudella painolla. Alettiin puhua sekä suoranaisesta lääkeriippuvuudesta, erityisesti bentsodiatsepiinien riskeistä, että alkoholin ja lääkkeiden sekakäytön ongelmasta ja niiden hoitamisesta. Milloin päättäjät ja terapeutit ottavat tosissaan vastaan lääkeriippuvaisten kärsimyksen signaalit, kyseli Ingalill Österberg (pääkirjoitus 3-4/1994). Artikkeleissa raportoitiin ongelman tiedostamisesta ja käsittelystä muun muassa Kettutien A-poliklinikalla ja Ruotsissa. Ongelmapelaaminen. Lasse Murron ja Jorma Nie- melän tutkimus suomalaisen ongelmapelaajan profiilista ( Kun on pakko pelata ) nosti ilmiön vuonna 1993 julkiseen keskusteluun ja yleiseen tietoisuuteen. Alettiin vaatia Suomeen tietoista rahapelipolitiikkaa ja kehittää ja tarjota hoitoa, koulututusta ja tiedotusta. Tiimissä aihetta käsiteltiin ensimmäisen kerran numerossa 1/1994. Murto ja Niemelä totesivat sen pääkirjoituksessa, että suomalainen ongelmapelaaminen jäsentyy osaksi moniriippuvuutta ja sisällön etsinnäksi yksinäisyyteen ja turhautuneisuuteen. Uusia mutta edellä kuvattuja vähemmän käsiteltyjä aihepiirejä Österbergin ajan Tiimeissä olivat myös seuraavat (aiheen perässä mainitsen numeron, josta aiheen ensimmäisen kerran havaitsin): itsemurhat (4/1977), perheväkivalta (4/1978), päihdeongelmaisen oikeudellinen asema (1/1980), alkoholin myönteiset vaikutukset (4/1980), seksuaalisuus (6/1981), vammaiset ja päihdehuolto (6/1981), prostituutio (3/1984), vanheneminen ja alkoholinkäyttö (6/1984), hiv ja aids (6/1987), päihdeongelmat ja raskaus (1/1988), rattijuopumusongelma (3-4/1988), seksuaalivähemmistöt ja päihdehuolto (3-4/1991), ravitsemus ja päihdehuolto (1/1992), romanit ja päihdeongelmat (2/1994) ja globaalit ongelmat (3-4/1994). On myös syytä todeta, että Österbergin ajan Tiimi oli sisällöltään selvästi kansainvälisempi kuin Lanun ajan Tiimi. Kansainvälisyyttä edustivat katsaukset päihdehuoltoon, hoitokäytäntöihin ja päihdeongelmiin eri maissa, kirjaesittelyt ja -arviot, terapian, sosiaalityön ym. alojen asiantuntijoiden haastattelut ja kongressi- ja seminaariraportit. Erityisesti kiinnitin huomiota siihen, että Österberg itse välitti Tiimin lukijoille paljon tietoa varsinkin ruotsalaisista julkaisuista ja keskusteluista. Lanun päätoimittaja-ajan isoista aiheista Suomen päihdehuoltojärjestelmä ja A-klinikkasäätiön asema ja tehtävät oli vuosina edelleen vahvasti esillä. Tiimissä kirjoitettiin ja keskusteltiin paljon muun muassa lääketieteellisen, terveydenhoidollisen ja psykologisen asiantuntemuksen roolista ja tahdonvastaisten toimenpiteiden osuudesta päihdehuollossa ja vuoden 1987 alusta voimaantulleen Tupakka päihteenä oli Tiimissä esillä ensimmäisen kerran numerossa 5/1996. Tupakoinnista kirjoitti silloin mm. sosiaaliterapeutti Mailis Taskinen. 10

11 päihdehuoltolain sisällöstä ja vaikutuksista. Terveydenhuolto, lääkärit ja päihdeongelmat -aihepiiristä julkaistiin vuosina peräti viisi teemanumeroa. Tärkein ja miltei koko Österbergin päätoimittajaajan läpäissyt teema oli kuitenkin päihdehuollon ja erityisesti A-klinikkatoimen yhteiskunnallinen oikeutus ja asema. Tiimissä käytiin jatkuvaa polemiikkia päihdeongelmaisten hoidon puolesta hoitopessimismiä ja 1990-luvun lamavuosina myös todellisia päihdehuollon resurssien leikkauksia vastaan. Erotin kirjoittelusta kolmenlaisia puolustusstrategioita. Hoitopessimistiseen kritiikkiin vastattiin ensinnäkin selvittämällä hoitotyön luonnetta, pohtimalla sen tuloksellisuuden kriteerien laaja-alaisuutta ja monimutkaisuutta ja muistuttamalla päihdeongelmia luovista ja niiden hoitoa vaikeuttavista yhteiskunnallisista käytännöistä. Toisaalta kritiikki otettiin päihdehuollon kehittämisen haasteena. Tiimissä korostettiin erityisesti käytännön työn tekijöiden ja tutkijoiden välisen vuorovaikutuksen lisäämistä ja päihdehuollon ja hoitotyön (toiminta)tutkimuksen merkitystä palvelujen toimivuuden arvioinnissa ja kehittämisessä. Kolmanneksi kritiikki ja lama-aika virittivät Tiimissä runsaasti päihdehuollon etiikkaa koskevaa pohdintaa. Seuraavassa esimerkissä (pääkirjoitus 4/1987) Lasse Murto käyttää sekä kehittämis- että etiikka-argumenttia: Päihdehuollon on kehitettävä jatkuvasti terävämpiä keinoja asiakkaiden tarpeiden tunnistamiseen. Samalla on kriittisesti arvioitava palvelujärjestelmän omaa oikeiden ja väärien tarpeiden luokittelun ja säätelyn etiikkaa ja siihen liittyvää vallankäyttöä. Myös toinen Lanun ajan iso aihepiiri, perhenäkökulma, oli vahvasti esillä Österberginkin aikana. Siinä kuitenkin tapahtui merkittävä painopisteen muutos. Kun aikaisemmin käsiteltiin ennen muuta perheenhoitoa, nyt keskiöön nousi lapsi päihdeperheessä. Kanadalaisen sosiaalityöntekijän R. Margaret Corkin tutkimus alkoholistien lapsista ( Unohdetut lapset ) ilmestyi A-klinikkasäätiön julkaisuna jo vuonna 1970, mutta Tiimin artikkeleissa lapsinäkökulma esiintyi ensimmäisen kerran vasta numerossa 1/1978, kun Helsingin kaupungin johtava koulukuraattori Pirkko-Liisa Peura toivoi lehteen keskustelua alkoholiongelmasta kärsivän perheen lapsen auttamisesta. Seuraava vuosi oli YK:n nimeämä Lapsen vuosi, ja Tiimin teemanumerossa 4/1979 käsiteltiin muun muassa lasten asemaa perheessä, eri palvelujärjestelmissä ja lainsäädännössä. Varsinainen läpimurto tapahtui sitten 1980-luvun loppupuolella, vuonna 1986 aloitetun Lasinen lapsuus -projektin myötä. Samalla näkökulma laajeni pienten lasten asemasta myös päihdeperheiden teiniikäisten ja aikuisten lasten ongelmiin ja auttamiseen. Tiimissä muun muassa arvioitiin aihepiiristä tehtyjä tutkimuksia ja selvitettiin päihdeperheiden yleisyyttä Suomessa ja ongelmien esiintuloa ja käsittelyä A- klinikkatyössä, lastensuojelussa ja kouluissa. Teuvo Peltoniemi perusteli teemanumerossa 3-4/1995 näkökulman tärkeyttä näin: Perheiden päihdeongelma on hyvin yleinen ja samalla aliarvioitu perheväkivallan ja lasten hoidon laiminlyönnin muoto. Yleisesti ei ole ymmärretty, kuinka paljon kodin päihteidenkäyttö heijastuu lasten tunne-elämään, elämänvalintoihin ja myöhempään päihteiden käyttöön Alkoholiperheet tuottavat ainakin kymmeniin tuhansiin nousevan lapsiryhmän, joka saa haittoja. Kyseessä on kansanterveysongelma. Huumausainekysymyksen kohdalla vuonna 1972 alkanut hiljaisuus jatkui lähes rikkomattomana 1980-luvun puolelle saakka. Suureksi aiheeksi se ei noussut myöhemminkään Österbergin päätoimittaja-aikana. Vuosina Tiimissä julkaistiin keskimäärin pari kolme huumeaiheista juttua vuodessa. Suuri osa niistä oli kirjaesittelyjä ja -arvioita (mm. Nils Christien ja Kettil Bruunin Hyvä vihollinen ja Osmo Kontulan Huumeet Suomessa ) ja raportteja huumeongelmaisten hoitokäytännöistä muissa Pohjoismaissa. Itse kiinnitin eniten huomiota Sosiaalihallituksen tiedusteluun päihdehuollon huumeasiakkaista (4/1983), Juhana Idänpään-Heikkilän haastatteluihin kansainvälisestä ja kansallisesta huumetilanteesta (2/1986 ja 5/1987) ja Teuvo Peltoniemen artikkeleihin huumevalistuksen ongelmista (1/1987 ja 1/1990). Myöskään nuorisonäkökulma ei noussut Österbergin aikana suureksi aiheeksi: eniten nuoriin ja heidän parissaan tehtävään työhön liittyvä problematiikka oli esillä vuosina 1990 ja 1995, jolloin A-klinikkasäätiön nuorisoasematoiminta täytti 20 ja 25 vuotta. Suurin väheneminen verrattuna Lanun aikaan tapahtui Österbergin aikana kuitenkin asiakasnäkökulman ja asiakastoiminnan käsittelyssä. Vuosina Tiimissä vielä tuotiin monien aiheiden (esim. hoitoonohjaus, ryhmähoito) yhteydessä esiin myös asiakkaiden ja A-kiltojen näkemyksiä ja toimintaa, mutta ne eivät enää saaneet ohjelmallisesti tärkeää ja näkyvää roolia, ja Österbergin päätoimittaja-ajan loppupuolella niiden kuuleminen oli aivan satunnaista. Esimerkiksi A-kiltojen Liiton 25-vuotisjuhlavuosi (1992) jäi Tiimissä lähes huomiotta. Samaan aikaan sen sijaan lopetettiin liiton ja sen jäsenyhdistysten yhteystietojen julkaiseminen, viimeisen kerran ne ilmestyivät numerossa 6/1992. Näissä muutoksissa oli kyse nimenomaan asiakastoiminnan ja -näkökulman institutionaalisen aseman heikkenemisestä. Päihdehuollon asiakkaiden ja muiden päihdeongelmista kärsineiden omaehtoiset ja henkilökohtaiset puheenvuorot ja tarinat nimit- 11

12 täin lisääntyivät selvästi Österbergin aikana. Niissä asiakasnäkökulma päihdehuollon palveluihin oli yksi vahva teema, ja niihin sisältyi paljon myös kertomuksia juomisesta, uupumisesta, alkoholikeskeisestä (perhe-)elämästä ja selviytymisestä. Tiimin tavoite on välittää eläviä kuvia kokonaisista ihmisistä, Österberg linjasi (pääkirjoitus 1/1995). Iso osa kirjoituksista tuli muutamalta vakioasiakkaalta, mutta tarinoita elämänkohtaloista saatiin myös päihdetyön tekijöiltä. Teuvo Peltoniemen aika Teuvo Peltoniemi ei ole päätoimittaja-aikanaan esitellyt Tiimissä käsityksiään lehden asemasta ja tehtävistä. Ainoa vuosilta löytämäni tehtävänmääritys sisältyy vuoden 1996 Kirjoitusohjeisiin : niiden mukaan Tiimi on päihdehuollon erikoislehti, jonka tavoitteena on saada aikaan yhteiskunnallista keskustelua päihdeongelmista ja välittää päihdehuollon kokemuksia julkisuuteen. Tämä määritys oli peräisin Österbergin ajalta 1990-luvun alusta ja katosi Tiimistä, kun kirjoitusohjeiden julkaiseminen päättyi numerossa 6/1996 (sittemmin ne ovat olleet luettavissa A-klinikkasäätiön verkkosivuilla). Lehden linjaa koskevien kannanottojen puuttuessa kuvaus Tiimistä vuosina täytyy rakentaa yksinomaan sisällön erittelyn varaan. Olennaisimmat piirteet Tiimissä Peltoniemen päätoimittaja-aikana ovat olleet huumekysymysten korostuminen, tutkimuksellisuus, alkoholiolojen ja - politiikan säännöllinen seuraaminen ja telematiikkainnostus. Mielestäni Tiimin sisältö on viime vuosina laajentunut niin, että lehden kansimääritelmän muuttaminen vuoden 2003 alusta päihdehuollon erikoislehdestä päihdealan erikoislehdeksi on hyvin perusteltu (ks. artikkelini Tiimissä 5/2005). Huumekysymykset eivät vuosia lukuun ottamatta olleet Tiimissä suuri aihepiiri ennen Peltoniemen päätoimittajuutta. Viimeisten kymmenen vuoden aikana ne sen sijaan ovat nousseet artikkelien määrällä mitaten lehden ykkösaiheeksi. Tämän muutoksen taustalla on tietysti Suomen toinen huumeaalto, joka on nostanut huumeongelmat ja niitä ehkäisevät ja korjaavat toimet aivan uudelle tasolle. Tiimissä kehitystä on seurattu varsin kattavasti ja monipuolisesti. Artikkeleissa on käsitelty muun muassa huumeiden käytön ja kokeilun kehitystä, uusia huumekulttuureita, piikkihuumeiden käyttöä, päihdehuollon huumeasiakkaita, huumepolitiikkaa, haittojen vähentämisen teoriaa ja käytäntöjä, selviytymisen prosesseja, opioidiriippuvuuden hoitoa, huumetestejä, eettisiä ja juridisia kysymyksiä. Yksi vahva juonne sekä artikkeleissa että pääkirjoituksissa on ollut kriittisyys harjoitettua huumevalistusta ja -keskustelua kohtaan. Esimerkkinä Tiimin argumentaatiosta huumekysymysten suhteen esitän lainauksen Ari Saarron laatimasta pääkirjoituksesta (5/2000). Se on kahdella tapaa kiinnostava. Siinä on ensinnäkin sama humanismin henki kuin edellä esittämässäni Österberg-sitaatissa vuodelta Toisaalta sitaattien vertailu osoittaa, että ongelmat ja toiveet eivät juuri ole 32 vuoden aikana muuttuneet. Saarto tuo esiin nykyisen alkoholikeskustelun avoimuuden ja toivoo, että sama ilmapiiri voisi toteutua huumeidenkin kohdalla: Että voisimme keskustella niistäkin avoimesti, ilman tuomitsemisen ja moralisoinnin pelkoa. Että voisimme arvioida huumeiden vaikutuksia tapauskohtaisemmin niputtamatta kaikkia aineita vain huumeiksi. Voisimmeko oppia tiedostamaan erilaisten käyttöta- Asiakasnäkökulma ja asiakastoiminta olivat vahvasti esillä Tiimin sivuilla lehden alkuaikoina. A-kiltatoiminta on sittemmin itsenäistynyt ja löytänyt näkemyksilleen muitakin foorumeita. A-kiltojen liiton puheenjohtaja Riitta Keuramo vastasi otsikon kysymykseen Tiimissä 1/

13 pojen ja -tilanteiden todelliset riskit ja tukea käyttäjiä riskien vähentämisessä? Olisiko mahdollista, että näkisimme huumeiden käyttämisen taustalla myös myönteisiä lähtökohtia? Suuri osa huumekysymyksiin liittyvistä artikkeleista on perustunut tutkimuksiin. Myös muuten Tiimin sisältö on viime vuosina tutkimuksellistunut. Kyse on paitsi määrällisestä myös journalistisesta muutoksesta: Varsinaiset putoajat Tiimin aiheistossa ovat olleet asiakasnäkökulma ja Suomen päihdehuoltojärjestelmä. Lanun ja Österbergin aikana tutkimustuloksista raportoitiin usein tutkijan haastattelun muodossa, mutta Peltoniemen aikana toimitus on saanut tutkijat itse kirjoittamaan. Varsinaiseksi tutkimusjulkaisuksi Tiimi ei toki ole muuttunut. Tutkimuksellisten artikkeleiden rinnalla on julkaistu paljon raportteja jonkin konkreettisen hankkeen, toimintayksikön tai projektin toteutuksesta ja tuloksista. Näistä raporteista piirtyy kuva monipuolisesta toiminnasta: on koulutusprojekteja, ehkäisevän työn projekteja, kampanjoita, monenlaista hoitoa, tukea ja kuntoutusta, matalia kynnyksiä, etsivää työtä, yhteisöjä luovaa työtä, vertaisryhmiä, verkostoja. Sekä tutkimusartikkeleiden lisääntymisen että projektiraportoinnin taustalla ovat tietysti reaaliset muutokset, erityisesti huumetutkimuksen kasvu ja päihdetyön projektoituminen, kun keskitettyjä sääntelyjärjestelmiä on ajettu alas. Huumekysymysten monipuolisen käsittelyn ohella Tiimin muutos päihdehuollon lehdestä päihdealan lehdeksi on näkynyt selvästi siinä, että on alettu säännöllisesti seurata ja kommentoida alkoholiolojen ja alkoholipolitiikan kehitystä. Eritellessään Tiimin pääkirjoituksia vuosilta Helmi Mäki esitti (5/1990) toivomuksen alkoholipoliittisten kysymysten tarkastelusta. Tämä toive toteutui jo Österbergin aikana, mutta Peltoniemen aikana alkoholipoliittinen näkökulma on vakiintunut ja laajentunut. Artikkeleissa ja pääkirjoituksissa on käsitelty muun muassa lapsijuoppo-ongelmaa, kulutuksen ja haittojen kasvua, alkoholin läpitunkemista kaikenlaisiin tapahtumiin, itäviinaongelmaa, alkoholipolitiikan uusia keinoja valtiollisen rajoittavan sääntelyn purkautuessa ja kansallisia alkoholiohjelmia. Esimerkiksi vuosien kymmenestä pääkirjoituksesta kolme kommentoi näitä kysymyksiä. Niissä Teuvo Peltoniemi muistutti alkoholihaittojen lisääntymisestä ja vaikeutumisesta, arvioi vuosien kansallista alkoholiohjelmaa ja vaati lisää resursseja ongelmia ehkäisevään ja hoitavaan työhön. Kolmas Teuvo Peltoniemen päätoimittaja-ajalle leimaa-antava sisältöalue on ollut telemaattinen päihdetyö eli internetin, multimedian, puhelinpalvelujen, videoneuvottelujen yms. hyödyntäminen niin päihdepalveluissa kuin työntekijöiden koulutuksen ja konsultaation välineinä. A-klinikkasäätiö on ollut telemaattisten palvelujen kehittämisen pioneereja Suomessa ja myös vienyt innovaatioita aktiivisesti maailmalle (esim. Prevnetverkosto). Päihdelinkin ensimmäinen versio avattiin maaliskuussa Luonnollisesti tämä suuntaus on näkynyt myös Tiimin kohdalla: lehden sisällysluettelot alkoivat ilmestyä verkossa vuonna 1996, verkkoversio nettiimi aloitti vuonna 1999 ja telematiikan hyödyntämisen ja tietoyhteiskunnan problematiikka ja sosiaali- ja terveydenhoitoalan telemaattiset palvelut ovat olleet jatkuvasti hyvin esillä. Erityisesti Teuvo Peltoniemi itse on kirjoittanut lehdessä aktiivisesti telematiikan puolesta. Vuonna 1996 hän vielä patisti päihdehuoltoa tarttumaan uuden tietotekniikan tarjoamiin mahdollisuuksiin (pääkirjoitus 2/1996), mutta jo vuonna 2000 hän pystyi toteamaan, että A-klinikkasäätiön kokemukset ovat erittäin rohkaisevia. Päihdelinkkiä käyttää nykyisin puolentuhatta ihmistä puolisen tuntia päivässä. Kysymys ei siis enää ole mistään kokeiluista vaan palveluista, jotka kansalaiset ovat ottaneet omakseen. Vuorovaikutukseen pohjautuvat ja anonyymisyyttä ja sosiaalisen suhteen etäisyyden säätelyä hyväkseen käyttävät palvelut tuntuvat toimivan (pääkirjoitus 6/2000). Kaikkiaan Tiimi on ollut yhtä moniaiheinen kuin 1980-luvulla ja 90-luvun alkuvuosina. Useimmat Österbergin ajan kuvauksen yhteydessä mainitsemani aihepiirit ja näkökulmat ovat esiintyneet myös Peltoniemen aikana: esimerkiksi lapsinäkökulma, naisnäkökulma ja päihdehoidon kehittäminen ja tuloksellisuus ovat edelleen olleet vahvasti esillä. Uusia aihepiirejä tai yksittäisiä kiinnostavia avauksia lehdessä ovat viime vuosina olleet tupakointiongelma (esiintyi ensimmäisen kerran numerossa 5/1996), päihdeongelmat vankiloissa (2/1997), kaksoisdiagnoosit (2/1998), maahanmuuttajien päihdeongelmat (6/1998), päihdeongelmat ja uskonnollisuus (2/1999), nollatoleranssi (3-4/1999), nauru päihdehuollon kontakteissa (2/2001) ja melun ongelma (5/2002). Teemanumeroita on julkaistu vuosina kahdeksan: huumekysymyksistä (2/1997), telemaattisista päihdepalveluista (1/1998 ja 6/2000), nainen ja päihteet -teemasta (1/1999), päihdehoidon mene- 13

14 telmistä (6/1999), 30-vuotisesta nuorisoasematoiminnasta (2/2000), ennaltaehkäisevästä päihdetyöstä (3-4/2002) ja päihdeoloista Venäjällä (5/2003). Näistä toiseksi viimeisin edustaa melko uutta painotusta A- klinikkasäätiön toiminnassa. Ehkäisevän ja varhaisvaiheen haittoihin kohdentuvan päihdetyön kehittäminen (esim. Verso-projekti) on noussut säätiössä esiin 1990-luvun puolivälin jälkeen. Tiimissä ehkäisevän työn aihepiirillä on kuitenkin paljon pitempi historia: esimerkiksi huumevalistuksen ongelmia käsiteltiin jo 1960-luvun lopulla. Kansainvälisyydessä Peltoniemen Tiimi on ollut samaa luokkaa kuin Österbergin Tiimi, mutta näkökulmat ovat muuttuneet. Tiimissä on erityisesti 2000-luvulla näkynyt A-klinikkasäätiön lisääntynyt kansainvälinen aktiivisuus (esim. Prevnet- ja Transdrug-projektit): lehdessä on raportoitu säätiön uusista hankkeista ja päihdetilanteesta, päihdetyöstä ja päihdepolitiikasta muun muassa EU:n uusissa ja vanhoissa jäsenmaissa ja Venäjällä; artikkelit ovat painottuneet huumekysymyksiin. Sen sijaan Österbergin päätoimittaja-ajalle tyypilliset ulkomaisten kirjojen ja gurujen esittelyt ovat olleet vuosina harvinaisia. Isojen hyvinvointi- ja sosiaalipoliittisten teemojen käsittely ja keskustelevuus ovat Tiimissä viime vuosina vähentyneet. Löysin vuosien lehdistä vain kaksi hyvinvointiongelmia, esimerkiksi köyhyyttä ja eriarvoisuutta, laaja-alaisesti tarkastelevaa artikkelia: Lasse Murron pääkirjoitukset numeroissa 3-4/1999 ja 1/2000. Varsinkin verrattuna 1970-luvun loppuvuosiin ja 80-luvun alkuun nyky-tiimi vaikuttaa suppeammin yhteiskunnalliselta. Sellaiset isot ongelmat kuin köyhyys ja eriarvoisuus tulevat jos tulevat esiin päihdenäkökulman puitteissa. Pitkiä keskusteluketjuja Tiimissä on ollut Peltoniemen päätoimittaja-aikana vain yksi: vuosien 2003 ja 2004 numeroissa keskusteltiin varsin perusteellisesti opioidiriippuvuuden hoidosta. Varsinaiset putoajat Tiimin aiheistossa ovat viime vuosina kuitenkin olleet asiakasnäkökulma/asiakastoiminta ja Suomen päihdehuoltojärjestelmä. A-kiltojen toimintaa ja muuta asiakaskulttuuria on Peltoniemen aikana esitelty tai arvioitu vain muutamassa numerossa. Aihepiirin aseman heikkeneminen näkyy myös kysymyksenasetteluissa: kun asiakastoiminta oli Lanun aikana A-klinikkatoimen kulmakiviä, niin vuosituhannen vaihteen tienoilla Tiimissä ihmeteltiin, onko asiakaskulttuuri riski vai resurssi (5/1998) ja mihin A-kiltoja tarvitaan (1/2004). Myös päihdeongelmista, asiakkuudesta ja selviytymisestä kertovat henkilökohtaiset tarinat, jotka Österbergin aikana toivat Tiimiin asiakasnäkökulmaa, ovat viime vuosina selvästi vähentyneet. Yksi syy tähän ovat Päihdelinkin keskustelufoorumit, joilla asiakkaiden ääni tulee esiin vahvasti ja nopeasti. Artikkelit Suomen päihdehuoltojärjestelmän rakenteesta ja kehittämisestä ovat kadonneet Tiimistä lähes kokonaan. Katoamisen voisi tulkita merkiksi siitä, että nyt eletään järjestelmän rauhallisia vakiintumisen vuosia ja kamppailut esimerkiksi A-klinikkasäätiön olemassaolon oikeutuksesta ovat laantuneet. Toisaalta joistakin Tiimin pääkirjoituksista (esim. 2/1998, 1/2003) voi päätellä, että edellisten päätoimittajien aikana esiin nousseet ongelmat ja haasteet eivät suinkaan ole poistuneet: päihdehuollon resurssit ovat riittämättömät entistä moniongelmaisempien asiakkaiden auttamiseen, yhteiskunnalliset vaatimukset hoidon vaikuttavuudesta ovat usein kohtuuttomia ja julkisuuteen pompahtelee nopeita tuloksia lupaavia hoitotemppuja. Nyt nämä ongelmat kuitenkin ovat jääneet Tiimissä vain pääkirjoitusten aiheiksi. Lopuksi: Tiimi ja ajan henki Tämän artikkelin tekeminen on ollut kuin syksyinen sieniretki: jotain herkullista on varmasti jäänyt poimimatta. Vuosina ilmestyi yhteensä 198 Tiimiä. Listasin niistä noin artikkelia, pääkirjoitusta, keskustelupuheenvuoroa, kirja-arviota ja seminaariraporttia. Lanun aikana niitä julkaistiin noin 350, Österbergin aikana noin ja Peltoniemen aikana vuoden 2004 loppuun mennessä noin 450. Näin suurta aineistoa on mahdoton kuvata tyhjentävästi. Olen myös tietoisesti rajannut joitakin aiheita tarkemman erittelyn ulkopuolelle. Pätevyyteni ei ole riittänyt jäsentämään esimerkiksi kirjoittelua erilaisista hoitomenetelmistä (terapiasuuntauksista ym.), jonka Pertti Hemánus nosti esille artikkelissaan 30-vuotisesta Tiimistä (1/1995). Tiimin keskeiset sisältöalueet ja niissä tapahtuneet muutokset uskon kuitenkin kuvanneeni osuvasti. Edellä esitettyä äärimmilleen tiivistäen voidaan sanoa, että Tiimin sisältö ja toimittaminen ovat neljän vuosikymmenen kuluessa ammatillistuneet ja monipuolistuneet. Lehden kulloisetkin linjanvedot ja sisällölliset painotukset ovat tietysti kytkeytyneet konkreettisiin päihdeongelmien ja päihdehuollon muutoksiin, esimerkiksi Suomen huumetilanteen vaihtelu on näkynyt Tiimissä selvästi. Toisaalta lehdessä on kiinnostavasti kuvastunut myös yleisempi ajan henki luku oli Tiimissäkin sosiaalisen tasa-arvoisuuden ja veljeyden vuosikymmen (päihdehuolto oli silloin vain miesten juttu), ja 80-luku maailmanparannuksen vuosikymmeniä ja ja 2000-luku suurten kertomusten kuolemisen tai realismin vuosikymmeniä. Kirjoittaja on YTT ja vapaa tutkija. 14

15 KATI RANTALA R A N T A L A Alkoholi ja koiraantuminen kohti tasa-arvoa? Astun Helsingissä raitiovaunuun perjantaina yhdentoista aikaan matkalla elokuvista kotiin. Vaunu on melko täysi. Keskellä istuu alkoholisoitunut ja vahvassa humalatilassa oleva mies, joka polttaa avoimesti tupakkaa. Suuntaan reilusti hänen taakseen tyhjälle penkille, mutta peräännyn viime hetkellä siihen on oksennettu. Menen istumaan lähemmäs miestä, sillä hänen ympärillään on vielä tilaa. Virtsa haisee ja jaloissani pitkin lattiaa menee märkä vana, joskaan se ei taida olla kyseiseltä mieheltä peräisin. Penkki tuntuu sentään kuivalta, joten olkoon. Unohdan aina, että varsinkin iltaisin Kallioon eli perinteiseen työläiskaupunginosaan suuntaavassa raitiovaunussa on parasta seistä. Pian röyhyttelijän eteen keskiovelle ilmestyy ulos pyrkivä virkamiehen oloinen nainen. Hän on noin kuusikymmenvuotias ja harmaahiuksinen. Kiharat on tehty papiljoteilla. Hänellä on siisti sininen popliinitakki, silkkihuivi kaulassa ja käsilaukku kädessä. Juuri ennen vaunun pysähtymistä hän oksentaa ovensuuhun. Illan ilmeisesti tavanomaista hienompi ateria on sisältänyt punajuurta; punainen väri leviää taiteellisesti ympäristöön. Pultsari kumartuu tuolillaan eteenpäin ja taputtaa rouvaa hellästi olalle. Mies osoittaa naiselle vilpittömät pahoittelunsa ja toteaa, kuinka hänkin oli pari viikkoa sitten samassa tilanteessa. Ovi aukeaa, virkamiesnainen astuu ulos ja jatkaa vatsansa tyhjentämistä kadulla ottaen tukea pysäkin katosrakennelmasta. ON JO HUOMATTU, kuinka juominen on tasa-arvoistunut nuorten keskuudessa tytöt ja nuoret naiset ryyppäävät rankasti siinä missä pojat ja nuoret miehetkin. Siksi raitiovaunuepisodi kummallisella tavalla jopa ilahdutti. Muutamaan sekuntiin mahtui paitsi sukupuolieron myös sosioekonomisen kuilun tasoittuminen koskettavalla, inhimillisellä tavalla. Kun oksettaa, niin oksettaa, ja se tuntuu kurjalta vaatetuksesta huolimatta. Tilanne synnytti myötäelämistä oksentelijoiden keskuuteen sekä myötäihmettelyä episodia seuraavien pariin. Vaikka yhteiskuntamme uhkaa polarisoitua, todellista suomalaista tasa-arvoa, solidaarisuutta ja yhteisöllisyyttä on vielä olemassa, jopa voimistuen. Siitä nöyrä kumarrus kuninkaallemme eli alkoholille! Kerroin raitiovaunuepisodista perinteisesti hienostokaupunginosana tunnetussa Töölössä asuvalle serkulleni tyyliin näin meillä päin. Oletin, että Töölössä ollaan sivistyneempiä. Serkku kuitenkin vakuutti, että heillä päin alkoholi on tasa-arvoistanut ihmiset ja koirat. Kummatkin kakkivat kadulle. Kuten hän toteaa: koiranulkoiluttajilla on sentään tapana siivota koiriensa jäljet, mutta kuinka huolehdittaisiin niistä ihmisistä, jotka ulkoistavat ison hätänsä esimerkiksi sateen tai katseiden suojassa porttikongiin? Hän asuu lähellä taiteilijaravintola Eliteä, ja onpa eteen osunut oluttölkillä viimeistelty, perusmateriaalin määrästä tinkimätön kakkainstallaatio. Millaisia ilmenemismuotoja alkoholisoitunut tasa-arvo saa muilla paikkakunnilla? Tasa-arvoistumisen lisääntyminen alkoholinkäyttökulttuureissa voi valitettavasti sokaista meidät siten, että ulotamme paheksuvan katseen syyttömiin. Ei siis oitis syyllistetä ensi keväänä lumen alta paljastuvista kakkakikkaroista koiria ja heidän omistajiaan taikka taiteilijoita. Ihmisen koiraantumisen kontekstuaalinen ymmärtäminen kuitenkin lieventää väärään tietoon perustuvaa koira- ja taiteilijarasismia. Keskustelkaamme siis avoimesti koiraantumisesta, joka sopivissa olosuhteissa nostaa yhdellä jos toisella sisuksista esille luontaista taiteilijuutta. ITSE SORRUIN syksyllä ikävään virhearvioon, jälleen raitiovaunussa. Edessäni istuva mies mutisi minulle tavalla, josta en saanut selvää onneksi. Humalaisethan suoltavat törkeyksiä usein myös verbaalisesti. Hän tuijotti minua kauriin silmillään ja työnsi kasvojeni eteen rypistyneen kortin. Tympääntyneenä tiuskaisin, että minua ei sinun korttisi kiinnosta. Hän jatkoi silti häiriköimistä, joten vilkaisin lopulta lappuun. Se oli Aivohalvaus- ja dysfasialiiton afasiakortti. Siinä luki: Minulla on afasia, puhehäiriö. En pysty puhumaan sujuvasti, kirjoittaminen ja lukeminenkin on hankalaa. Kuulen ja ymmärrän, kun puhutte hitaasti. Kiitän avusta! Ajatus on, että kortin näyttäminen lieventää afaattisen epätasa-arvoisuutta arkielämän tilanteissa. Kyllä hävetti, oli hän sitten myös humalassa tai ei. Voi meitä ihmiskoiria. Kirjoittaja on sosiologi ja työskentelee erikoistutkijana Poliisiammattikorkeakoulussa. 15

16 Netissä annetaan huumetietoa ja käydään kauppaa Tutkimus selvitti internetin huumekuvioita AINO MAJAVA x aino.majava@a-klinikka.fi Euroopan komission rahoittama Psychonaut projekti on kartoittanut verkossa tapahtuvaa tiedonvaihtoa huumeista ja kerännyt informaatiota huumetrendeistä päihdealan ammattilaisten käyttöön. Hankkeen muodosti yksitoista eri tutkijaryhmää kahdeksasta eurooppalaisesta maasta. Suomesta mukana oli A-klinikkasäätiö. Tutkimus käsitti kaikki laittomat huumausaineet ja lisäksi tarkasteltiin reseptilääkkeiden väärinkäyttöä. Kiinnostuksen kohteena oli erityisesti epävirallinen tieto huumeiden myynnistä ja valmistuksesta. Informaatiota kerättiin myös uusista ja vähän tunnetuista huumausaineista. Kaikkiaan tutkimuksessa kartoitettiin ja analysoitiin huumeaiheista internet-sivustoa, joista kaksi kolmannesta oli englanninkielisiä. Mukana oli myös 55 suomenkielistä sivustoa. Suomen ja englannin lisäksi tutkimuskielinä olivat ranska, saksa, italia, espanja, tanska ja portugali. Otos kerättiin Google ja Alta Vista -hakukoneiden avulla. Hakuja tehtiin 11:stä eri päihteestä tai päihderyhmästä käyttäen yksinkertaisia hakutermejä, kuten kannabis tai amfetamiini. Lisäksi tutkimuksessa seurattiin 17:ta huumeaiheista keskustelupalstaa. Tutkimusaineisto koottiin kesäkuun 2003 ja marraskuun 2004 välisenä aikana. Joka viides sivusto huumemyönteinen Suurin osa kartoitetuista huumeaiheisista internet-sivustoista oli yksityisten tai yritysten tuottamia. Julkishallinnon ja terveydenhuollon sivustot muodostivat yhteenlaskettunakin pienemmän joukon. Sen sijaan suomalaisten sivustojen otoksessa julkishallinnon sekä erityisesti yhdistysten ja järjestöjen osuus oli hallitseva. Vajaa puolet löydetyistä sivustoista arvioitiin huumeidenvastaisiksi. Tähän luokitukseen sisällytettiin myös ehkäisevän työn ja huumehoidon näkökulmat. Huumemyönteiseksi oli tulkittavissa joka viides kartoitettu sivusto. Näillä tyypillisesti yksityisten ylläpitämillä sivustoilla jaettiin myönteisiä kokemuksia huumeidenkäytöstä, annettiin tietoa huumeiden kasvattamisesta ja valmistamisesta tai myytiin huumeita tai huumeidenkäyttövälineitä. Myönteinen suhtautuminen ei kuitenkaan usein koskenut kaikkia huumeita, vaan tyypillisenä esimerkkinä kannabistuotteita. Englanninkieliset sivustot ovat myönteisempiä huumeille kuin suomenkieliset tai muut selvityksessä läpi käydyt sivustot. Haittojen vähentämisen näkökulmaa edusti joka kymmenes kartoitettu sivusto. Huumeidenkäyttöä ei tuomittu tai hyväksytty näillä sivustoilla, vaan kävijöille pyrittiin antamaan asiatietoa käytön riskien minimoimiseksi. Lisäksi lähes kolmannes sivustoista käsitteli aihetta siten, että kantaa huumeidenkäyttöön ei voinut yksiselitteisesti määritellä. Neutraaliksi luokiteltiin esimerkiksi yliopistojen sivustot sekä uutispalvelut. Verkkokauppoja joka makuun Noin joka kymmenennellä kartoitetulla sivustolla tarjottiin myytäväksi reseptilääkkeitä, huumeita tai huumeidenkäyttöön liittyviä oheistuotteita. Osuus on varsin suuri ottaen huomioon, että se saavutettiin käyttämällä yksinkertaisimpia mahdollisia hakutermejä. Monimutkaisemmat tiedonhaut sekä linkkien ja tiettyjen keskusteluryhmien seuraaminen johtivat vielä huomattavasti tehokkaammin verkkokauppojen jäljille. 16

17 Sivustojen suhtautuminen huumeisiin Neutraali/ei käy ilmi Haittojen vähentäminen 0 10 Huumemyönteinen 7 18 Huumeiden vastainen (ml. preventio ja hoito) n Kaikki sivustot (N=1633) n Suomenkieliset sivustot Kaupan oli reseptilääkkeitä, kannabistuotteita ja muita päihdekasveja sekä teknisiä liuottimia ja tutkimuskemikaaleja. Heroiinia, kokaiinia tai amfetamiinia ei juuri ollut verkossa tarjolla. Tilaukset otettiin vastaan tyypillisesti internet-lomakkeella tai sähköpostin kautta. Maksuliikenne hoidettiin luottokortilla tai postitse. Koska tutkimusryhmä ei koettanut ostaa huumeita sivustoilta, on mahdotonta sanoa, kuinka monessa tapauksessa tuotteet olisi todella toimitettu perille. Ainakin periaatteessa luottokortin omistajan on mahdollista tilata verkosta päihteitä laillisista yrteistä ekstaasijohdannaisiin ja opiaattilääkkeisiin. Kartoitetut huumeita myyvät verkkokaupat toimivat yleisimmin Yhdysvalloista, Iso-Britanniasta ja Hollannista. Suomalaisia verkkokauppoja ei tutkimuksessa löydetty. Keskustelupalstojen perusteella kansainvälisillä huumeita myyvillä verkkokaupoilla kuitenkin on arviolta satoja suomalaisasiakkaita. Heille on usein hyvin epäselvää, onko päihdekasvien, lääkkeiden ja kemikaalien tilaaminen postitse laillista vai laitonta toimintaa. Verkkokauppojen suomalaiset asiakkaat raportoivat keskustelupalstoilla hyvin erilaisista kokemuksista: heidän mukaansa jotkut lähetykset tulevat perille avaamattomina, jotkut tullin tarkastamina ja jotkut eivät ollenkaan. Internetistä voi löytää ohjeet käytännössä minkä tahansa yleisen tai harvinaisen huumeen valmistamiseksi. Vinkkejä kotikasvattajille ja -kemisteille Noin yksi kymmenestä tutkimuksessa kartoitetusta sivustosta tarjosi huumeiden valmistamiseen tai kasvattamiseen liittyvää tietoa. Lisäksi tällaista informaatiota vaihdettiin runsaasti keskustelupalstoilla. Määrällisesti eniten tietoa oli tarjolla kannabiksen ja muiden päihdekasvien kasvattamisesta sekä vaikuttavien ainesosien uuttamisesta reseptilääkkeistä. Internetissä annetut ohjeet vaihtelivat kotikonsteista monimutkaisiin, laboratoriovälineistöä vaativiin toimenpiteisiin. Tiedonvaihtoa perusteltiin usein haittojen vähentämisellä: esimerkiksi huumaavien ainesosien uuttamisen kasvista tai reseptilääkkeestä katsottiin tekevän käytöstä vähemmän vaarallista kuin kasvin tai lääkkeen nauttiminen sellaisenaan päihtymistarkoituksessa. Myös päihteiden kasvattamista itse pidettiin ostamista turvallisempana vaihtoehtona siten, että tuotteen laadun tuntee paremmin. Lisäksi esimerkiksi kannabiksen kotikasvatusta perusteltiin niin, että siten voi välttyä osallistumasta katukaupan kuvioihin. Tulokset vahvistavat, että asiasta kiinnostuneen on mahdollista löytää internetistä ohjeet käytännössä minkä tahansa yleisen tai harvinaisen huumeen valmistamiseksi. Valmistusaineiden hankkiminen voi tosin olla huomattavasti vaikeampaa. Internetissä 17

18 liikkuu myös paljon tietoa arkisten tuotteiden, kuten käsikauppalääkkeiden, mausteiden tai luonnon- ja koristekasvien päihdekäyttömahdollisuuksista. Helpon saatavuuden vuoksi tällaiset kokeilut kiinnostavat nuoria, vaikka aineiden päihdyttävät ominaisuudet ovat usein vähäisiä tai olemattomia ja niiden käyttöön voi toisaalta liittyä vakaviakin terveyshaittoja. Verkossa havaittiin huumetrendejä Psychonaut-ryhmä kokosi yhteen perustiedot noin sadasta sellaisesta huumausaineesta, jonka päihdekäytöstä on saatavilla vähän tai ei lainkaan tieteellistä asiantuntijatietoa. Joukkoon kuului erilaisia kasviperäisiä ja synteettisiä aineita, joiden toivotut vaikutukset vaihtelivat lievästä piristymisestä voimakkaisiin hallusinaatioihin. Aineiden uutuuteen liittyvä epävarmuus annostelusta, vaikutusten yksilöllisyys ja käyttö samanaikaisesti muiden päihteiden kanssa ovat näiden vähän tunnettujen huumeidenkäytön keskeisiä riskejä. Väestötasolla joka viides alle 40-vuotias suomalainen on ainakin kerran elämässään kokeillut kannabista. Noin yksi kymmenestä on käyttänyt lääkkeitä päihteenä. Hallusinogeenisia huumeita esimerkiksi tajuntaa laajentavia kemikaaleja tai sieniä on käyttänyt vain parisen prosenttia kaksikymppisistä suomalaisista ja alle prosentti koko aikuisväestöstä. Toisaalta alle 25-vuotiaiden kiinnostus huumekokeiluihin on suurinta ja he myös pitävät huumekokeilujen, esimerkiksi ekstaasin käytön riskejä aikuisia vähäisempinä. Kartoituksen perusteella internetin merkittävimpiä huumetrendejä ovat reseptilääkkeiden ja erilaisten synteettisten ja kasvipohjaisten piristeiden päihdekäyttö yhdessä ja erikseen. Eniten tietoa on tarjolla kannabiksesta ja muista huumaavista kasveista ja sienistä. Vaikuttaa siltä, että kasvituotteiden käyttöä pidetään sosiaalisesti hyväksyttävämpänä kuin synteettisten huumausaineiden. Psykoaktiivisia kasveja pidetään luonnontuotteina positiivisessa mielessä, lääkkeellisinä tai jopa jumalallisina aineina. Tosiasiassa kasvit ja sienet usein sisältävät samoja vaikuttavia aineita kuin niin kutsutut design-huumeet tai tutkimuskemikaalit, joita yhtä lailla myydään verkossa päihdekäyttöön. Aineet ovat laittomia, mutta tämä on usein epäselvää käyttäjille itselleen. Käyttötrendin yleistyminen vaikuttaa todennäköiseltä ottaen huomioon nuorison entistä sallivammat asenteet huumekokeiluihin sekä sen, että aineita on kohtuullisen helppoa tilata verkkokaupoista, kasvattaa tai jopa kerätä itse luonnosta. Netissä voidaan myös vähentää riskejä Tutkimus valaisi myös verkossa käytävän huumekeskustelun dynamiikkaa. Erowid.org:n kaltaisten laajojen huumearkistojen ja keskustelupalstojen suosio kertoo siitä, että tapa yhdistää vuorovaikutteisuutta ja kokemusperäistä tietoa tieteellisiin viitteisiin lisää internetissä vaihdetun informaation kiinnostavuutta ja uskottavuutta kohdeyleisön silmissä. Internet-yhteisöt voivat sekä innostaa kokeiluihin että tarjota riskejä vähentävää tietoa. Psychonaut-kartoitus vahvistaa sen, että huumeista kiinnostunut kansalainen löytää internetistä hyvin helposti huumemyönteistä tietoa ja päihteiden ostomahdollisuuksia. Päihdetyön ammattilaisten tulisikin olla entistä paremmin tietoisia internetin kasvaneesta roolista huumekuvioissa. Koska internetin merkitys huumetiedon lähteenä on jo merkittävä, sen käyttöön myös ehkäisevässä huumetyössä on syytä panostaa entistä enemmän. Uudet aineet ja muutokset huumeiden käyttötavoissa voidaan havaita internetissä jo varhain. Siksi Euroopan huumeseurantakeskuksen EMCDDA:n ylläpitämän, katutasolla uusista huumeista ja niiden käyttötavoista tehtyihin havaintoihin perustuvan varhaisen puuttumisen järjestelmän kaltainen toimintatapa on syytä laajentaa myös koskemaan internetin huumekuvioita. L Ä H T E E T: PEKKA HAKKARAINEN JA LEENA METSO: Huumeiden käytön uusi sukupolvi. Yhteiskuntapolitiikka 3/2003. PEKKA HAKKARAINEN JA LEENA METSO: Suomalaisten suhtautuminen huumeisiin ja huumepolitiikkaan. Mielipiteet ja asenteet väestössä Yhteiskuntapolitiikka 1/2004. AINO MAJAVA: Saunan kävijäkysely 2003: Nettikeskustelu vahvisti omia asenteita päihteistä. Tiimi 2/2004. Myös internetissä: TEUVO PELTONIEMI: Experiences and perspectives in using telematic prevention on sensitive health issues. In Rifat Latifi (ed.): Establishing Telemedicine in Developing Countries: From Inception to Implementation. Studies in Health Technology and Informatics. IOS Press PAULIINA SEPPÄLÄ JA TOMI MIKKOLA: Huumeet Internetissä ja nuorisokulttuureissa. Havaintoja huumeiden merkityksistä ja riskikäsityksistä käyttäjäpiireissä. Raportteja 287. Stakes Kirjoittaja on VTM, projektikoordinaattori A-klinikkasäätiön keskustoimistossa ja toiminut hankkeen tutkijana. Projektiraportti Huumekuviot internetissä Psychonaut-hankkeen tutkimustuloksia on julkaistu A-klinikkasäätiön monistesarjassa Julkaisu myös internetissä: 18

19 JUKKA HEINONEN H E I N O N E N Jyrkkä ehkä Parikymmentä vuotta sitten kaikki luennoitsijat alkoivat äkisti ammentaa sanomansa teoreettisen perustan sarjakuvasankareitten filosofoinneista. Erityistä suosiota nauttivat Harald Hirmuisen oivallukset. Tuolloin jokaisen itseään kunnioittavan todistajan pitikin useamman vuoden ajan heijastaa seinälle aina muutama Haraldin viisaus. Eräässä sarjassa Haraldin kaveri Orm Onnekas vastaa hyvin epävarman oloisena johonkin Haraldin kysymykseen: Ehkä. Seuraavassa ruudussa Harald moittii Ormia: viikinki ei saa olla tuollainen hissukka, vaan hänen täytyy ilmaista mielipiteensä varmasti. Viimeisessä ruudussa Harald toistaa kysymyksensä. Opikseen ottanut Orm jysäyttää nyrkin pöytään ja karjaisee koko puhekuplan täydeltä: EHKÄ! NYKYKULTTUURI arvostaa enenevästi varmoja ja nopeasti annettuja vastauksia. Erityisesti joukkotiedotus suosii näitä supliikkimiehiä. Mikäpä siinä, nuo piirteet ovatkin paikallaan feature-tyyppisessä tarinoinnissa. Niissä epämääräinen sönköttäminen ei vie juttua eteenpäin. Mutta että asiaohjelmissa ja uutisissakin pitäisi yltää yhtä kyseenalaistamattomaan varmuuteen? Ja jos se ei haastateltavalta oikein onnistu, niin studion päivystävä dosentti kyllä vastaa kolmessakymmenessä sekunnissa yksiselitteisesti mihin tahansa maailmankaikkeuden ongelmaan. Eikä riitä se, että puhujalla on tuo omnipotenssi vain hallussaan. Hänen on myös reippaasti kaupattava näkemyksiään julkisuuteen. Ilmiö on tuttu varsinkin koulutuksen ja tutkimuksen maailmasta, missä pinnalla pysyäkseen on suollettava alati uutta ilman, että jo olemassa olevaa ehditään riittävästi koetella. Näin sivusta katsoen erityisen aktiivisilta vaikuttavat biolääketieteen muodikkaat edustajat, jotka jatkuvasti raportoivat uusista kumouksellisista löydöistään. Maallikko ei kuitenkaan oikein aina jaksa niistä innostua. Joskus tuntuu siltä, että kolmella palstalla lopulta kerrotaan tutkijan vain löytäneen takkinsa laitoksen naulakosta. MINUN KÄSITYKSENI on se, että maailma ei tuollaiseen yksiselitteisyyteen taivu. On tietysti paljon asioita, joihin on olemassa vain yksi vastaus. Mutta kun mennään vähänkin monimutkaisempiin kysymyksiin, joudutaan heti toisaalta toisaalta -pyörittelyyn. Ei ole olemassa vain yhtä totuutta, vaan useiden samanaikaisten ja toisistaan poikkeavien totuuksien olemassaolo on mahdollista. Joku maailmankaikkeuden olemuksen pohtija onkin verrannut todellisuutta teatterin monipoimuiseen esirippuun. Olet itse esiripun poimuissa ja maailma näyttäytyy sinulle erilaisena siitä riippuen, mistä liepeestä sitä katselet. Ja kaikki näkymät ovat yhtä tosia. On tietysti ymmärrettävää, että yksiselitteisten ja varmojen vastauksien kaipuu lisääntyy samaan aikaan, kun maailma pirstaloituu yhä monimutkaisemmaksi. PÄIHDEHUOLTO ei kuitenkaan kykene tuollaiseen varmuuteen. Toki täälläkin tavataan suuren valon löytäneitä, mutta alun kirkkauden jälkeen heidän lamppunsa useimmiten himmenevät tavanomaisiksi tuikuiksi. Ei päihdehuollon tilanteessa mitään häpeämistä ole. Sen hoidollinen historia on niin lyhyt, että vastauksia ei voi kaikissa kohdin vielä olla olemassa. Ja ilmiön monimutkaisuudesta johtuen yksiselitteisyyteen tuskin edes päädytään. Me päihdehuollon edustajat voisimme kuitenkin ottaa oppia Orm Onnekkaasta. Meidän tulisi luopua turhasta hissuttelusta ja kuvata jämäkämmin kenttämme mutkikkuutta. Myöskin monimutkaisuuden selkeä kuvaaminen on mahdollista. Kyllä/ei-tyyppisiä vastauksia emme aina kykene antamaan, mutta jyrkkä ehkä on usein järkevin kannanotto. Kirjoittaja työskentelee projektitutkijana A-klinikkasäätiön keskustoimistossa. 19

20 MARITTA ITÄPUISTO x maritta.itapuisto@uku.fi Alkoholiongelmaisten vanhempien lasten kokemukset ja avun saamisen vaikeus Alkoholiongelmaisten vanhempien lasten tilanteesta ja heidän kokemuksistaan on tutkimustietoa hyvin vähän. Tuore väitöskirjatutkimus paljastaa, että näiden lasten ongelmat ovat monimuotoisia ja vakavia. Toisaalta he saavat vain harvoin apua ympäristön ihmisiltä. Tarkastelen tuoreessa väitöskirjassani sitä, millaista on elää lapsuuttaan alkoholiongelmaisten vanhempien kanssa. Väitöstutkimuksen aineistona ovat haastattelut ja kirjoitukset. Osa aineistosta muodostuu A-klinikkasäätiön Lasinen lapsuus -kirjoituskilpailun kirjoituksista. Aiemmin tänä vuonna julkaistu Lasinen lapsuus -kyselytutkimus (Tiimi 2/2005) antaa merkittävää tietoa vanhempien alkoholiongelmien yleisyydestä: sen mukaan kymmenet tuhannet suomalaislapset elävät alkoholia häiritsevästi käyttävien vanhempien kanssa. Sen sijaan lasten kokemuksista ja tulkinnoista ei ole saatavissa tutkimustietoa sen paremmin meiltä kuin ulkomailtakaan. Työni on ensimmäinen suomalainen kvalitatiivinen tutkimus tästä aiheesta. Tutkimuksen keskeinen sanoma on, että alkoholiongelmaisten vanhempien lasten kokemat haitat ovat monimuotoisia. Vahvasti esiin tulevat myös ne merkittävät epäkohdat, ettei vanhempien alkoholiongelmista kärsiville lapsille ole tarjolla palveluita eivätkä he saa tukea lähiympäristön ihmisiltä. Tässä artikkelissa paneudutaan paitsi ongelmien esiin nostamiseen, myös käytännön auttamisen kysymyksiin. Tutkimukseni tärkeimpänä tavoitteena näen sellaisen tietämyksen lisäämisen tästä aiheesta, joka voisi auttaa käytännön tukitoimien tuottamisessa ja kehittämisessä. Tärkeänä näen myös sen, että ns. suuri yleisö havahtuisi tämän ongelman olemassaoloon, laajuuteen ja sen moniin ulottuvuuksiin. Tutkimuksesta Tutkimukseni aineisto koostuu ihmisten omakohtaisten kokemusten kuvauksista. Niitä on kerätty osin haastatellen, osin kirjoitetusta materiaalista. Kertojat ovat iältään 13 ja noin 70 ikävuoden väliltä. Suurin osa siis muistelee lapsuutta, josta on kulunut vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Mukana on kuitenkin myös muutama kertomishetkellä alkoholiongelmaisen vanhemman kanssa vielä asuva nuori. Naisia kertojista on kaksi kolmasosaa. Kertojat ovat itse määritelleet vanhemman alkoholiongelmaiseksi, eikä heitä ole valikoitu esim. hoi- 20

21 toon hakeutuneiden joukosta. Alkoholiongelmainen vanhempi on yleensä ollut isä, jonka lisäksi ydinperheessä on ollut ei-alkoholiongelmainen äiti. Joukossa on kuitenkin myös pelkästään äidin tai molempien vanhempien juomisesta kärsineitä. Häpeä liittyy siihen, miten lapsia leimataan yhteisössä vanhempiensa perusteella. Lasten ongelmia Karkeasti ottaen lasten kokemat ongelmat voitaisiin jakaa fyysisiin, psyykkisiin ja sosiaalisiin ongelmiin. Kiinnitettäessä huomiota fyysisiin ongelmiin esiin nousee väistämättä väkivalta. Alkoholiongelmien ja väkivallan esiintyminen yhdessä onkin tunnettua tutkimusten kautta. Omassa tutkimuksessani kertomukset alkoholiongelmaisen vanhemman harjoittamasta väkivallasta olivat erittäin yleisiä: sitä oli kokenut tai nähnyt kolmasosa kertojista. Erityisesti niissä perheissä, joissa molemmat vanhemmat ovat alkoholiongelmaisia, näyttää vanhempien välinen väkivalta olevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Väkivalta ei ole kuitenkaan ainoa fyysinen ongelma, josta lapset saattavat kärsiä eläessään alkoholiongelmaisten vanhempien kanssa. Yllättävää tutkimuksessa oli se, kuinka monet kertoivat lapsuudessaan kärsineensä jopa vuosikausia unenpuutteesta. Tämä juontui vanhempien alkoholiongelmista kahdellakin tapaa: ensinnäkin juopuneet vanhemmat saattoivat joko tahattomasti tai tahallaan herättää lapset yöllä. Toisaalta myös lasten kokema pelko piti heitä hereillä. Juopuneen vanhemman aiheuttama pelko onkin eräs selkeä esimerkki siitä, miten fyysinen ja psyykkinen pahoinvointi ja väkivaltaisuus kietoutuvat toisiinsa vanhempiensa alkoholinkäytöstä kärsineiden tarinoissa. Ne muodostavat ketjuja, joissa esimerkiksi vanhemman väkivaltaisuus aiheuttaa pelkoa, joka vallitsee myös silloin, kun vanhempi ei ole kotona. Pelko taas heikentää fyysistä hyvinvointia juuri esim. unien häiriintymisen muodossa. Erilaisia negatiivisia tunteita mainitaan kertomuksissa hyvin usein. Yleisimmin kerrotaan sellaisista tunteista kuin pelko, viha ja häpeä. Pelko saattaa liittyä edellä kerrottuun tapaan juuri väkivaltaiseen juopuneeseen vanhempaan. Toisaalta on tärkeä huomata, että juopumus sinänsä ja vanhemman alkoholiongelma aiheuttavat pelkoa. Pelon kokemus ei siis edellytä, että perheessä tapahtuisi esim. väkivaltaa. Alkoholiongelmaisen vanhemman häiritsevä käyttäytyminen aiheuttaa vihaa. Alkoholiongelmainen saattaa hallita koko perheen elämää ristiriitaisen ja arvaamattoman käytöksensä avulla. Läheisten keinoksi tällaisessa ristiriitaisessa tilanteessa jää hiljainen alistuminen sekä peitetty raivo ja viha. Yksi yleisimmin mainituista tunteista alkoholiongelmaisten läheisten kertomuksissa on häpeä. Etenkin naiset kertovat kaikkea hallitsevasta häpeän tunteesta. Kun läheisten häpeän tunteesta puhutaan, on tärkeää huomata se, että häpeä on sosiaalinen tunne. Se opitaan ja sitä ylläpidetään sosiaalisten käytäntöjen ja toiminnan avulla. Häpeä liittyy siihen, miten näitä lapsia leimataan yhteisössä vanhempiensa perusteella. Näin huomio voidaan kiinnittää siihen, että ympäröivät ihmiset tuottavat entistä suurempaa tuskaa lapselle, joka ei voi vaikuttaa vanhempiensa juomiseen ja sen aiheuttamiin ongelmiin elämässään. Kaikkiaan alkoholiongelmaisten vanhempien lasten elämässä on monia ongelmia, joiden olemassaolosta ja vaikutuksista tarvittaisiin paljon nykyistä enemmän tietoa. Tärkeä moraalinen kysymys liittyy siihen, että lapset pitäisi nostaa tutkimuksen ja tarkastelun keskiöön, havaita, että on kyse lasten ongelmasta eikä siitä, että nämä lapset ovat itse ongelmia. Ympäristön tuki ja apu Kun aineistoa tarkastelee lapsena saadun avun kannalta, ovat havainnot huolestuttavia. Läpikäyvä kokemus näyttää olevan se, ettei sellaisia ihmisiä ole, joiden puoleen lapset voisivat kääntyä. Yksi kertojista joka määrittelee itsensä rappioalkoholistien lapseksi oli saanut sosiaalitoimistosta kirjeen. Toinen kertoja taas oli pyytänyt ja saanut tukea asunnonhaussa opettajaltaan haluttuaan 15-vuotiaana muuttaa pois kotoa. Nämä kertomukset ovat kuitenkin poikkeus, ja yleinen kokemus näyttää olevan se, ettei lapsuudessa ole ollut ketään jonka puoleen olisi voinut kääntyä. Lapsuudessa koettujen ongelmien syvyyttä ja avun tavoittamattomuutta kuvaa ehkä se, että monet kertoivat suunnitelleensa itsemurhaa. Sen koettiin olevan ainoa tapa päästä eroon siitä epätoivoisesta elämäntilanteesta, jossa lapsuudessa oltiin. Alkoholiongelmaisten vanhempien lasten kokemus siitä, ettei tukea ole saatavilla, perustuu sikäli realistiseen tietoon, että lapsille suunnattuja tukitoimia on todellakin olemassa erittäin vähän. Paitsi että alkoholiongelmaisten vanhempien lapsille pitäisi luoda tuki- ja auttamispalveluita, myös niiden laatuun tulisi kiinnittää huomiota lapsuuden näkökulmasta. Lasten auttaminen pelkästään osana perheelle suunnattuja palveluita saattaa sisältää ongelmia, jotka on syytä ottaa huomioon palveluita kehitettäessä. 21

22 Peltoniemen kritiikin mukaan lapset saattavat jäädä perhekeskeisessä mallissa sivuun ja saada oman näkökulmansa esille vain silloin, jos he osaavat ilmaista sen hyvin ja aikuisten mieleisellä tavalla. Mahdollinen liika keskittyminen päihdeongelmaan ja -ongelmaiseen saattaa jättää läheiset vaille huomiota ja edistää sellaista harhaluuloa, ettei mitään voida tehdä, ellei alkoholiongelmainen lopeta juomista. Tällainen kokemus löytyy myös tarinasta, jonka yksi haastatelluista kertoo. Hän oli koulussa puhunut kuraattorille vanhempiensa juomisesta. Kuraattori oli kuitenkin kieltäytynyt ottamasta kertojaa keskustelemaan kanssaan ilman vanhempia, koska siitä ei olisi mitään hyötyä. Lasten ja muiden läheisten tukemiseen ei tarvita välttämättä mitään erityisiä taitoja. Kohti käytännön toimia Näen, että läheisillä tulisi olla oikeus saada palveluita ja tukea, vaikka päihdeongelmainen niistä kieltäytyisikin. Tällä on monia merkityksiä. Ensinnäkin läheisten taakkaa ja leimautumista vähentäisi, kun viestitettäisiin, että avun hakeminen on oikeutettua. Läheisten omia selviytymiskeinoja voitaisiin tukea ja tätä kautta heidän elämänsä ja ratkaisunsa helpottuisivat. Usein lapsia häiritsevä alkoholinkäyttö tapahtuu ns. tavallisissa perheissä, joissa vanhemmat käyvät työssä ja lasten tarpeista huolehditaan. Puhuttaessa lapsille tarjottavasta tuesta ja avusta tuleekin erityisesti huomata se, että suurin osa lapsista, jotka kärsivät vanhempien alkoholinkäytöstä, eivät ole missään nimessä sosiaalitoimen kohteiksi luettavia alkoholistiperheiden lapsia. Näin myös tukitoimia tulisi kehittää laajasti niin, että ne tavoittaisivat kaikki niitä tarvitsevat lapset ja nuoret. Ns. tavallisten perheiden lapsille suunnattuja tukimuotoja voisivat olla esim. puhelimella ja internetissä tarjottavat palvelut. Lisäksi opettajia pitäisi kouluttaa tämän aiheen ymmärtämiseen, ja kouluissa pitäisi puhua asiasta. Koulujen ja opettajien mahdollisuutta käsitellä vanhempien alkoholiongelmien vaikutuksia lapsiin heikentää kuitenkin se, ettei tutkimuksellista tietoa vanhempien häiritsevästä alkoholinkäytöstä ole saatavilla. Tutkimukseni perusteella uskallan sen sijaan väittää, ettei lapsille tarvitse opettaa mitä alkoholiongelmat ovat, sillä he ymmärtävät niitä paremmin kuin me aikuiset haluamme uskoakaan. Erityisenä huomion kohteena pitäisi olla kaikkein pienimpien lasten auttaminen paljon ennen kuin päädytään lastensuojelun asiakkaiksi pahoinpitelyn tai laiminlyönnin paljastuttua. Vauvat ja pienet lapset ovat kaikkein eniten aikuisen armoilla ja heillä on vähiten kykyä ulkopuolisen avun hakemiseen. Pienten lasten vanhempien ongelmien havaitsemista neuvoloissa, päiväkodeissa ja terveydenhuollossa pitäisi tukea edelleen, vaikka se onkin vaikeaa: alkoholiongelmaiset pyrkivät useimmiten piilottamaan juomistaan. Tutkijat ovat esittäneet, että alkoholiongelmaisten vanhempien lasten auttamisvalikoimaan pitäisi kuulua myös vastoin vanhempien tahtoa tapahtuva lasten auttaminen. Tämä voisi olla yksi ratkaisu ongelmien kriisiytymisen estämisessä ja peruuttamattoman vahingon syntymisessä. Nyky-yhteiskunnassa käännymme usein ammattilaisten puoleen erilaisten ongelmien kohdatessa. Vallalla saattaa olla jopa ajattelu, ettei tavallisten ihmisten tarvitse puuttua, koska asiantuntijat hoitavat ongelmat. Tällainen ajattelu on erittäin vahingollista ja se tulisi kyseenalaistaa silloin, kun tarkastelemme alkoholiongelmia lapsuuden näkökulmasta. Aineistoni kertoo karua kieltä siitä, että ympäristön ihmisten tuki on vähäistä ja usein lapset ovat joutuneet kokemaan jopa leimaamista ja pilkkaa vanhempien juomisen takia. Mielestäni alkoholiongelmiin pitäisi uskaltaa puuttua paljon nykyistä herkemmin. Uskon, että monet ovat ehkä halukkaita mutta kyvyttömiä puuttumaan lähellä havaitsemiinsa alkoholin aiheuttamiin ongelmiin. Tämä johtuu siitä, että alkoholiongelmat ovat niin läpikäyviä ja ahdistavia, ettei niihin osata suhtautua rakentavasti. Lasten ja muiden läheisten tukemiseen ei kuitenkaan tarvita välttämättä mitään erityisiä taitoja: usein riittää jo se, että on läsnä, ei syytä läheistä alkoholiongelmista ja jaksaa aidosti kuunnella. K I R J A L L I S U U T TA : MARITTA ITÄPUISTO: Vanhempien alkoholiongelma, lasten ongelma. Teoksessa: Marja Holmila & Janna Kantola (toim.): Pullonkauloja. Kirjoituksia alkoholistien läheisistä. Stakes MARITTA ITÄPUISTO: Kokemuksia alkoholiongelmaisten vanhempien kanssa eletystä lapsuudesta. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 124. Kuopion yliopisto TEUVO PELTONIEMI: Lapsen elämä suomalaisessa alkoholiperheessä. Teoksessa: Marja Holmila & Janna Kantola (toim.): Pullonkauloja. Kirjoituksia alkoholistien läheisistä. Stakes TEUVO PELTONIEMI: Suomalaisten lasinen lapsuus 1994 ja Tiimi 2/

23 MARITTA ITÄPUISTO: Kokemuksia alkoholiongelmaisten vanhempien kanssa eletystä lapsuudesta. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Kuopion yliopisto K I R J A T PERTTI HEMÁNUS x pertti.hemanus@luukku.com Alkoholi ja lapsi, pahoista pahin yhdistelmä MARITTA ITÄPUISTON väitöskirja vavahduttaa. Se vaikuttaa vieläkin enemmän sen jälkeen, kun kirjoittaja paljastaa oman suhteensa asiaan: hän on itse ollut alkoholiongelmaisen henkilön läheinen. Paljastus saattaa synnyttää taas kerran keskustelua objektiivisuudesta, mutta itse en enää siihen ryhdy. Eiköhän Itäpuiston elämä sinänsä pikemminkin vain lisää tekstin vaikuttavuutta? Toisaalta on tarpeen muistaa, että alkoholismissa ja alkoholismissa on myös niin laadullisia eroja kuin aste-erojakin. Opus toi mieleeni Klaus Weckrothin ajatuksen suurkuluttajan ja alkoholistin erosta: suurkuluttaja voi käyttää ainetta paljonkin mutta ei väärissä tilanteissa. Hänen vastuunsa toimii, voidaan varmaan sanoa. Alkoholistille saattaa riittää yksi keskiolutpullo aamu- ja yksi iltapäiväksi, ja tämä on hänen elämänsä sisältö. Itäpuisto ei viittaa Weckrothiin eikä viittaamisesta juuri tässä tapauksessa varmaan olisi apua? Itäpuisto ei luota ainakaan tiukasti alkoholismin periytyvyyteen, mikä tuntuu oikealta. Hän panee varsin mataliksi Tommy Hellstenin kirjat, joista en itsekään ole saanut juuri mitään. Itäpuisto kirjoittaa: En millään tavoin voinut tunnistaa itseäni väitteissä, joiden mukaan olisin erityisen ulkoa ohjautuva, kyvytön luottamaan muihin, ylivakava tai sairas Väitöskirjan empiirinen aineisto koostuu omista kokemuksistaan kertovien eri-ikäisten ihmisten haastatteluista ja kirjoituksista. Henkilöt olivat eläneet lapsuuttaan joko yhden tai kahden alkoholiongelmaiseksi määrittelemänsä vanhemman kanssa. Aineisto on raskas, mutta juuri raskasta aineistoa on varmaan ollut mielekkäintä tutkia. Lukijan on syytä muistaa, että on lievempääkin alkoholismia, on henkilöitä, joilla on myös pitkiäkin raittiuskausia jne. Itselläni on muistikuvia henkilöistä, jotka ovat uskoutuneet ja kertoneet erikoislaatuisia muistojaan. Tietenkään nämä eivät himmennä Itäpuiston aineistoa. Mikä Itäpuiston kirjassa on olennaista? Ehkä se, että ei edes suuresti eri-ikäisten kertojien tarinoiden välillä ole erityisiä eroja. Yksi selitys on tietenkin, että kokemukset todellakin ovat samanlaisia, toinen on se, että meillä on tapana konstruoida tarinoita kulttuurissa hallitsevalla tavalla. Pahinta lapselle on vanhempien riitely. Aineistossa on myös kertomuksia, joissa vanhempien suhtautumistavan kuvataan olleen pääasiassa lapsia tukeva tai lohduttava. Poikkeukselliseksi ehkä nousee seuraava lainaus: Tietysti kärsin ja pelkäsin isän juomista. Vanhempina he kuitenkin olivat suurenmoisia ihmisiä, jotka yrittivät parhaansa ( ). Minulla oli lasinen, onnellinen lapsuus sittenkin. Kirjan loppuluvun pääkysymyksiä on, haluammeko vain auttaa lapsia kestämään vanhempien häiritsevää alkoholinkäyttöä vai pyrimmekö vaikuttamaan ongelman ytimeen, vanhempien häiritsevään alkoholinkäyttöön. Itselläni ei ole tähän selvää ratkaisua. Itäpuisto päättää kirjansa alkoholiongelmaisen äidin tyttären kirjeestä otetulla sitaatilla, jonka keskeinen lause kuuluu näin: Olisin ikuisesti kiitollinen, jos joku vain voisi mennä minun lapsuuteeni hakemaan pois sen pienen tytön sieltä sängyn alta itkemästä ja viedä hänet turvalliseen paikkaan, rakastavien ihmisten luo. Kirjoittaja on tiedotusopin emeritusprofessori sekä vapaa journalisti ja kirjailija. 23

24 Terveys ekonomisoituu Miten Esko Ahosta tuli vuoden jahdatuin terveysterroristi? PEKKA HÄNNINEN Vuoden 2005 kuumin terveysterroristi oli Sitran yliasiamies Esko Aho. Kauppalehdessä elokuun viimeisenä päivänä olleessa haastattelussa Aho haastoi suomalaiset laihduttamaan, liikkumaan ja lopettamaan kaikenlaiset epäterveet elämäntavat kansantalouden nimissä. ULLA JÄRVI x ulla.jarvi@fimnet.fi Terveydestään huolehtiville Aho antaisi bonushintaisia terveyspalveluita. Jos lenkkipolun sijasta maistuvat vain tupakka, viina ja rasva, yhteiskunta ei Ahon mielestä voi täysin kustantaa sairastelua. Ahon ajatukset saivat aikaan melkoisen mediakohun ja käynnistivät kiivaankin julkisen keskustelun itse aiheutetuista sairauksista. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa yliasiamiehen synnyttämää keskuste- lua vietiin uusille urille: Arvostelijat moittivat Eskon Ahon esitystä terveysapartheidiksi (HS ). Saman lehden yleisönosastossa keskustelu on jatkunut muun muassa otsikoilla: Terveysintoilu on kuin muinaista uskonvainoa ( ) sekä Moralisoimallako parempaan elämään? (HS ). Esko Ahon terveysteesit oli kuitenkin jo naulattu muutamaa kuukautta aiemmin. Terveyden edistämisen keskuksen julkaiseman Promo-lehden kesäkuun numerossa (3/2005) Esko Aho esitti aivan samat väitteet kuin myöhemmin Kauppalehden haastattelussa. Kansa kuitenkin siirtyi grillimakkaroiden ja rantasaunaoluiden ääreen, ja Ahon aatteet kaikuivat kuuroille korville. Ne, jotka huolehtivat itsestään ja välttävät näin sairauden tai siirtävät sitä myöhemmäksi, säästävät yhteisiä varojamme, pommitti Aho kansalaisia. Tietoyhteiskunnan nimiin vannovan Sitran yliasiamies painotti Promon haastattelussa useaan otteeseen, että ihmisille pitää jakaa tietoa, jotta terveet elämäntavat on helpompi valita. Vastuu valintojen tekemisestä jää Ahon mielestä sitten yksilölle. 24

25 Terve kansalainen = kuluttava kansalainen On mielenkiintoista pohtia, miksi bisnesväen Kauppalehti tarjosi Ahon ideoille muhevamman kasvualustan kuin terveysväen Promo-lehti. Yksi syy saattoi olla ajankohdassa. Elokuun lopulla viimeisetkin lomalaiset olivat palailleet kesäkilojensa kanssa työpaikoilleen. Ahon itsekuria kuuluttavat moitteet osuivat ja upposivat lomalöysäilyyn kyllästyneisiin suomalaisluterilaisiin. Media-areena oli myös epätavallinen ja riittävän laajalevikkinen. Promoa lukevat piirit ovat suljetummat ja ehkä myös tottuneempia moniarvoiseen keskusteluun. Kauppalehden lukijakunnan voisi äkkiseltään arvioida arvoiltaan kovemmaksi, joille yhteisvastuun periaate ei ole niin kirkas kuin terveysväelle. Varmaa on myös se, että muiden tiedotusvälineiden toimituksissa Kauppalehden etusivua luetaan taatusti tarkemmin kuin Promoa. Pääkirjoitustoimittajienkin käsissä Kauppalehti lienee tutumpi kuin harvakseltaan ilmestyvä terveyslehti, joten keskustelu lähti rivakasti eteenpäin. Eittämättä kyse on myös ilmiöstä, jota voisi kutsua terveyden ekonomisaatioksi. Terveys ei enää olekaan tärkeää vain ihmisarvoisen elämän vuoksi. Kyse onkin kansantaloudellisesta hyveestä. Mediassa terveyttä käsitellään entistä useammin talousargumentoinnein. Suomen Kuvalehti esimerkiksi ihasteli, miten ex-pankinjohtaja toi bisneskurin sairaanhoitoon ja julisti, että Heinolan reumasairaala on Suomen tehokkain sairaala (21/2005). Kauppalehti jatkoi terveys- ja talousteemaansa jututtamalla terveysasiantuntijoita: Professorit ehdottavat sokeri- ja rasvaveroa ( ). Suomen Kuvalehdessä entinen peruspalveluministeri Osmo Soininvaara puolestaan esitti, että jokaiselle pitäisi perustaa oma terveystili (38/2005). Terveyden ekonomisaatio -ilmiöön kiinnittivät huomiota myös Pauliina Aarva ja Pirjo Lääperi tutkiessaan terveysretoriikkaa pääkirjoituksissa (Duodecim 1/2005). Terveyden edistäminen näyttäytyi Helsingin Sanomain ja Aamulehden pääkirjoituksissa vahvasti talouskysymyksenä. Esimerkiksi diabeteksen ehkäisyn tarvetta perusteltiin sillä, että taudin väheneminen merkitsisi kansantaloudelle suuria säästöjä. Työstressistä todettiin, että sitä voidaan ehkäistä vähälläkin rahalla, kuten hyvillä johtamistavoilla ja toimivalla töiden järjestelyllä. Aarvan ja Lääperin mukaan tämä ilmiö on sopusoinnussa nykyisin vallalla olevan ilmapiirin kanssa, jonka mukaan talouskasvu, kulutus, tulos ja Terveys ei enää olekaan tärkeää ihmisarvoisen elämän vuoksi. Kyse on kansantalou- dellisesta hyveestä. investoinnit määräävät yhteiskunnan kehitystä. Niinpä! Keskivartalopunkero ei pysy riittävän pitkään riskittömänä tuotannontekijänä. Hän sairastuu, jollei kakkostyypin diabetekseen, niin ainakin verenpainetautiin tai alzheimeriin. Pahinta on, että sairasteleva kansalainen ei myöskään pysy kauan maksukykyisenä kuluttajana. Terveyspalveluiden käyttö ja lääkkeiden syönti kun eivät olekaan nykyisin vallitsevassa ilmapiirissä enää kuluttamista, vaan tuhlausta. Tupakan ja rasvaisen ruoan kanssa tulilinjalle pääsee myös alkoholi. Fiksut ihmiset toki osaavat nautiskella viineistään flavonoidien lähteenä. Viinipalstat koreilevat lehdessä kuin lehdessä, mutta niitä harvoin vedetään mukaan terveyskeskusteluihin. Todelliset syntiset löytyvät muualta. Kansantalouden raunioilla itkevätkin ne varsinaiset alkoholistit, jotka ovat hankkineet esimerkiksi rasvamaksan, maksakirroosin tai jonkun muun kalliin sairauden. Vastako sairastuminen erottaa nautiskelijat alkoholisteista? Kunnon kansalaisen tittelin voi siis ansaita vain terveenä kansalaisena. Tässä ajatusmaailmassa ollaan jo vaarallisen lähellä sairaiden ihmisten leimaamista. Juuri kun olimme lähes oppineet hyväksymään esimerkiksi päihderiippuvuuden sairautena, onkin sairastamisesta sinänsä jo tulossa tuomittavaa. Rajanveto itseaiheutetun taudin ja onnettoman kohtalon välillä on vaikeaa, joten sairauden stigman saattavat tulevaisuudessa saada kaikki terveyspalveluita kuluttavat. Entäs yliasiamiehen oma terveys? Terveysvalistuksen tehokkuutta tutkittaessa on havaittu hyvien esimerkkien tehoavan parhaiten. Promon haastattelu testasi Ahon esimerkkikelpoisuuden. Terveysväen pää-äänenkannattaja tivasi Esko Ahon omia terveystottumuksia. Aho kertoi mieluusti hiihtävänsä, marjastavansa ja kalastavansa mikäli suinkin ehtisi. Olen ollut kuluneen vuoden ajan niin kiinni sekä kotimaisissa että kansainvälisissä velvoitteissa, että en ole juuri ehtinyt harrastaa, Aho tunnusti. Toimittaja Marjatta Karvinen yritti avittaa, että kesälomahan olisi ihan ovella. Aion kyllä pitää kesälomaa, jos nyt en varsinaisesti ihan mitään katkeamatonta jaksoa, niin ainakin otan työn vähän kevyemmin, Esko Aho selvitti innokkaasti. Kirjoittaja on lääketieteen toimittaja. 25

26 MISAN ZILLIACUS x misan.zilliacus@a-klinikka.fi Päihdevieroitusakupunktioyhdistys NADA täytti viisi vuotta NADA Suomi-Finland järjesti viisivuotisseminaarin sekä iltajuhlan jäsenilleen Helsingissä Päihdevieroituksessa käytettävän viiden pisteen akupunktiomenetelmän käyttö aloitettiin Helsingin nuorisoasemalla vuonna 1991 ja menetelmän kouluttaminen Suomen NADA-kouluttajat Pekka Aarninsalo ja Elisa Alakahri (Helsingin nuorisoasema) sekä Timo Alihanka (Hietalinnayhteisö) ovat kouluttaneet viimeisten kymmenen vuoden aikana lähes jokaiseen Suomen kaupunkiin ja kuntaan ihmisiä, jotka työssään antavat akupunktiota päihteidenkäyttäjille ja heidän läheisilleen. NADA-yhdistys perustettiin menetelmän käyttäjien yhteydenpitofoorumiksi vuonna Lisäksi yhdistys on lähettänyt edustajia 1 2 vuoden välein järjestettyihin NADA Europe -kongresseihin. Tänä syksynä NADA Europe -kokous järjestettiin Budapestissa, jossa keskusteltiin mm. viiden pisteen käyttämisestä kriisien hoidossa. (USA:ssa annettiin heti World Trade Centerin terrori-iskun jälkeen uhrien läheisille ja pelastustoimessa mukana olleille henkilöille viiden pisteen akupunktiota kriisihoitona.) Myös Suomen NADA:ssa on perustettu työryhmä, joka suunnittelee ja kerää kokemuksia viiden pisteen hoidosta kriisityössä. NADA:n viisivuotisseminaarissa lääketieteen tohtori Pekka Louhiala Helsingin yliopistosta luennoi aiheesta Enemmän näyttöä parempaa hoitoa? Alkoholismin käypä hoito -suositus on tuonut näyttöön pohjautuvan lääketieteen myös päihdehoitoon ja on hyödyllistä tietää myös tämän lähestymistavan rajoituksista ja ongelmista. Louhiala on yhdessä Harri Hemilän kanssa kirjoittanut Duodecim-lehteen (12/2005) artikkelin Näyttöön pohjautuva lääketiede hyvä renki, mutta huono isäntä. Aamupäivän toisen luennoitsijan yleislääkäri Riitta Piilon esityksen otsikkona oli Kokonaisvaltainen lähestymistapa psyykkisten ongelmien hoidossa idän ja lännen psykosomatiikka. Hän käsitteli luennossaan mm. tunteiden ja somaattisten oireiden yhteyttä päihdeongelmiin ja masennukseen. Seminaarin iltapäivän workshopien aiheena olivat akupainanta, feng shui ja taiji. Seminaarin päätteeksi tiedotettiin myös seuraavasta NADA Europe -kongressista, joka järjestetään Helsingissä kesällä Lisätietoa NADA:n toiminnasta sivulta Kirjoittaja työskentelee sosiaaliterapeuttina Helsingin nuorisoasemalla ja kuuluu Nadan hallitukseen. L u e t tava a HEIDI ERIKSSON, TERO HINTSA, EIJA KILGAST, MARJA MERIKALLIO, SEIJA SAVOLAINEN & ARJA TALJA: Yhdessä tuettu. Opas vammaisten päihdetyöhön, osa 2. Vapa-projekti KATARINA FAGERSTRÖM: Att upptäcka och bemöta alkohol- och drogmissbruk. Samtal med döttrar uppvuxna i familjer med missbruksproblem. Monistesarja nro 49. A-klinikkasäätiö Myös internetissä: fi/julkaisut/verkkojulkaisut. TUULIKKI FORSSÉN: Huumehoidon asiantuntijuuden rakentuminen päiväkeskuksessa. Stakes, Raportteja 1/2005. Myös internetissä: SAKARI HÄNNINEN, JOUKO KARJALAINEN & TUUKKA LAHTI (toim.): Toinen tieto. Kirjoituksia huono-osaisuuden tunnistamisesta. Stakes HEIKKI KOSKI: Virkamieshallitus, viinit ja läänit. Like HARRI NYKÄNEN & TOM SJÖBERG: Rööperi. Rikoksen vuodet Johnny Kniga Kustannus HEIKKI OLLIKAINEN: Turmiolan Tommi Internetissä Sisällönanalyysi Päihdelinkin alkoholismikeskustelusta. Lisensiaatintutkimus Tampereen yliopiston tiedotusopin laitokselle. Myös internetissä: PIA ROMPPANEN: Katsaus kuntien päihdestrategioihin. Stakes, Raportteja 2/2005. Myös internetissä: fi/verkkojulk. HEIKKI SUHONEN: Elämä on pysähtynyt keinu. Tutkimus ikääntyneistä A-klinikan asiakkaista ja heidän asiakkuudestaan. Monistesarja nro 48. A-klinikkasäätiö Myös internetissä: ANITTA TÄHTI-NIEMI: Lapsen parhaaksi ja vanhemmuuden tueksi. Kuusankosken Selvemmin raskaana -projektin loppuraportti. A-klinikkasäätiön monistesarja nro 50. A-klinikkasäätiö ARI VIRTANEN: Huumetilanne Suomessa Huumevuosiraportti EMCDDA:lle. Uusin tieto, uusimmat kehityssuuntaukset ja erityisteemat huumeista. Stakes, Tilastoraportteja 1/2005. Myös internetissä: LEENA WARSELL: Perikato vai uuden alku? Alkon purku 1990-luvulla. Tutkimuksia 153, Stakes

27 EU:n huumeviraston vuosiraportti: Kokaiiniin, kannabikseen ja sekakäyttöön liittyvä hoidon tarve lisääntyy Kannabis on selvästi eniten käytetty huumausaine koko Euroopassa. Kokaiinista on kuitenkin tulossa yhä yleisemmin käytetty huume eräissä osissa Eurooppaa. Molempien aineiden käyttö lisää hoidon tarvetta. Myös aineiden sekakäyttö tunnistetaan uudeksi ongelmaksi. Tilanne haastaa perinteisen, usein heroiinin käyttäjille suunnatun hoitojärjestelmän. Muun muassa nämä tiedot nousevat esiin EU:n huumeviraston EMCDDA:n julkistamassa Vuosiraportti 2005 Huumeongelma Euroopassa -raportissa. Yleisin käytetty huume Euroopassa on kannabis, jota on joskus kokeillut 20 prosenttia aikuisista, viimeisen vuoden aikana 6 prosenttia. Kannabista on käyttänyt kuukauden aikana lähes 10 miljoonaa ja päivittäin noin 3 miljoonaa eurooppalaista. Raportissa kannetaan erityistä huolta kokaiinin käytöstä. Joskus elämänsä aikana kokaiinia on kokeillut 3 prosenttia aikuisista ja viimeisen kuukauden aikana 1,5 miljoonaa eurooppalaista. Kannabiksen käyttötaso maiden välillä on tasaantunut, mutta erityisesti kokaiinin käyttö on lisääntynyt eräissä maissa. Kasvusuuntaus näyttää koskevan myös amfetamiinin ja ekstaasin käyttöä. Sen sijaan heroiinin käyttö näyttää vähentyneen. Huumeiden ongelmakäyttäjien määräksi EMCDDA arvioi 1,2 2,1 miljoonaa aikuista. Ongelmakäyttöön perinteisesti liittyvä pistoskäyttö näyttäisi kuitenkin vähentyneen monissa maissa. Heteroseksi näyttäisi ohittaneen huumeiden pistoskäytön aidsin yleisimpänä tartuntatapana EU:n alueella. Huumekuolemien määrät ovat edelleen vähentyneet vanhoissa EUmaissa. Korvaushoitopalvelut lisääntyvät Opiaattiriippuvaisten korvaushoitopalvelut ovat lisääntyneet huomattavasti Euroopassa, mutta jäsenmaiden välillä on merkittäviä eroja. Myös hoitovaihtoehtoja on entistä enemmän. Raportin mukaan muunlaisten hoitopalvelujen tarjonta ei ole lisääntynyt samassa tahdissa, vaikka kannabiksen ja kokaiinin ongelmakäyttäjillä on selvää erityspalvelujen tarvetta. Lisäksi sekakäyttö näyttää olevan koko Euroopassa yhä yleisempi osa huumeiden ongelmakäyttöä, mikä hankaloittaa hoitopalvelujen suunnittelua. Korvaushoitoa sai vuoden 2005 raportin mukaan yli opiaattiriippuvaista. Huumeiden ongelmakäyttö määritellään huumeiden pistoskäytöksi tai heroiinin, kokaiinin tai amfetamiinin säännölliseksi käytöksi. Tämän määritelmän mukaan voisi arvioida ainakin joka kolmannen huumeiden ongelmakäyttäjän olevan korvaushoidossa. Hoidon saatavuudessa on merkittäviä eroja, sillä uusissa EU-maissa sekä jäsenkandidaattimaissa korvaushoidossa on vain vähän yli prosentti asiakkaista. Yleisimmin korvaushoidossa käytetään metadonia (80 %), mutta buprenorfiinin osuus (20 %) on lisääntynyt erityisesti vanhoissa EU-maissa. Kontrollipolitiikalle etsitään uusia keinoja Koska huumerikosten määrä lisääntyy suuressa osin Eurooppaa, huumeita koskevalle kontrollipolitiikalle etsitään uusia keinoja. Yksi näistä on huumeidenkäyttöön liittyvien julkisten häiriöiden ja haittojen ehkäisy. Julkisissa tiloissa esiintyvän epäsosiaalisen käyttäytymisen torjuntaan sekä julkisen huumeidenkäytön, katukaupan tai likaisten pistosvälineiden aiheuttamien ympäristöhaittojen ehkäisemiseen puututaan paikallistasolla. Toimenpiteitä on kirjattu lainsäädäntöön tai ne ovat osa paikallisia turvallisuussuunnitelmia. Uuteen kontrollipolitiikkaan kuuluu myös vankilatuomion ajan hyödyntäminen huumeita käyttävien vankien hoidossa tai koko tuomioiden korvaaminen vaihtoehtoisilla toimilla, esimerkiksi sitoutumisella hoitoon. Näillä toimilla yritetään minimoida vankilassaolon kielteiset vaikutukset huumeiden ongelmakäyttäjille. Samalla myös vankien määrä vähenee ja vankiloiden tilanne helpottuu. Vuosiraportin yhteenvedossa todetaan, että yli vuosikymmenen toimittuaan EMCDDA tuottaa yhä tarkempaa ja monipuolisempaa tietoa sitä tarvitseville erityisesti poliittisista päätöksistä vastuullisille henkilöille. Toimenpiteiden sitominen tietoon huumeongelman tilasta ja hyvien toimintakäytäntöjen tuntemukseen on yleisesti hyväksytty huumepolitiikan toimintamalli, joka on kirjattu myös EU:n huumestrategian osaksi. EU:n huumeviraston vuosiraportti 2005 suomeksi: annualreport.emcdda.en.int. 27

28 A-KLINIKKASÄÄTIÖN KOULUTUsta 2006 Tervetuloa A-klinikkasäätiön koulutukseen! MONIPUOLISTA AMMATILLISTA TÄYDENNYSKOULUTUSTA Koulutuksemme tavoitteena on lisätä ja vahvistaa eri ammattialojen työntekijöiden päihdetyön osaamista. Koulutuksissamme osallistujat saavat sekä teoreettista tietoa että käytännön valmiuksia päihdetyöhön. Käytämme vuorovaikutuksellisia koulutusmenetelmiä. KENELLE Olet tervetullut koulutuksiimme, työskentelet sitten päihdealan erityispalveluissa, sosiaali- ja terveysalan peruspalveluissa tai muunlaisessa ammatillisessa työssä, jossa tarvitaan päihdealan osaamista. Koulutuksemme soveltuvat hyvin myös opetus- ja kasvatusalan ja turvallisuus- ja rikosseuraamusalan työntekijöille. Osa koulutuksista sopii vapaaehtoista päihdetyötä tekeville. KOULUTUKSEMME SISÄLTÖ 1. A-klinikkasäätiön päihdetyön koulutus (10 ov) Koulutus on kaksiosainen: OSA 1. Tiedollinen ja eettinen perusta l peruspaketti on suunnattu työssään päihteidenkäyttäjiä kohtaaville työntekijöille ja näihin ammatteihin valmistuville opiskelijoille l sisältää lähiopetuksen ja itsenäistä työskentelyä OSA 2. Erityistaidot l sisältää menetelmätaitojen koulutusta ja edellyttää 1. osan suorittamista. Koulutusta järjestävät Hietalinnayhteisö Helsingissä sekä Kymen, Salon, Kouvolan ja Tampereen A-klinikkatoimet. Tarkemmat tiedot yksittäisen koulutuksen sisällöstä tilaisuuden yhteyshenkilöltä. 2. Päihdetyön asiantuntijatoiminnan valmennus (Huukoprojekti ) 3. Huume- ja monipäihdekoulutukset 4. Menetelmäkoulutukset 5. Kehittämis- ja neuvottelupäivät 6. Tilauskoulutukset Katso koulutustarjontamme: LISÄTIEDOT A-klinikkasäätiön keskustoimiston koulutusyksikkö Helsingissä koordinoi koulutustoimintaa. Lisäksi järjestämme tilauskoulutusta ja valtakunnallisia koulutuksia, mm. A-klinikkatoimen johtajapäivät, Päihdehuollon sosiaalityön päivät ja muita alan koulutustilaisuuksia. Lisätietoja: koulutuskoordinaattori Sisko Salo-Chydenius, puh. (09) , sisko.salo-chydenius@a-klinikka.fi. Poimintoja A-klinikkasäätiön koulutuksista: HELSINGIN NUORISOASEMA l Korva-akupunktion käyttö päihdetyössä, elisa.alakahri@a-klinikka.fi l Ryhmätyönkoulutus, katarina.fagerstrom@a-klinikka.fi Yhteyshenkilö: Teijo Kurki, puh. (09) , teijo.kurki@a-klinikka.fi HIETALINNA-YHTEISÖ, Helsinki l A-klinikkasäätiön päihdetyön koulutusta l valmiskursseja (mm. yhteisöllisyys) ja tilauskoulutusta l konsultaatiota ja työnohjausta yksilöille, ryhmille ja yhteisöille Yhteyshenkilöt: Ari Terävä, puh ja Outi Saarela, puh , koulutus.hietalinna@a-klinikka.fi JÄRVENPÄÄN SOSIAALISAIRAALA l Kognitiivisen psykoterapian perusteet päihdehoidossa (8 ov) l Kognitiivisen työotteen syventäminen päihde- ja mielenterveystyössä (20 ov) l Sekakäytön ja mielenterveysongelmien verkostokoulutus (12 ov) Lisätietoa: koulutus/tilaisuudet KOUVOLAN A-KLINIKKATOIMI l A-klinikkasäätiön päihdetyön koulutusta l tilauskoulutusta Yhteyshenkilö: Timo Väisänen, puh. (05) , timo.vaisanen@a-klinikka.fi KYMEN A-KLINIKKATOIMI l A-klinikkasäätiön päihdetyön koulutusta l rentoutuskoulutusta, korvamagneetit vieroitushoidossa, tilauskoulutukset l koulutuskeskus Koskenäyrästä vuokrataan myös kokouskäyttöön, puh. (05) Yhteyshenkilö: Marja Hannula, puh. (05) ja marja.hannula@a-klinikka.fi SALON A-KLINIKKATOIMI l A-klinikkasäätiön päihdetyön koulutusta l Vanhusten ja vammaisten päihteidenkäyttö, päihdetyön tuettu asuminen Yhteyshenkilö: Leena Kara, puh. (02) , leena.kara@a-klinikka.fi 28

29 9,9 N A I S E T TAMPEREEN A-KLINIKKATOIMI l A-klinikkasäätiön päihdetyön koulutusta l Terveysneuvontatyö, päihteet ja seksuaaliterveys l Valmennan motivoitumaan -perus- ja -jatkokurssit Yhteyshenkilö: Mailis Taskinen, puh. (03) ja , koulutus.tampere@a-klinikka.fi, mailis.taskinen@a-klinikka.fi 52,3 5,8 9,6 12,8 6,9 6,4 17,5 Rintasyöpä Alkoholi Tapaturmat Sepelvaltimotauti Itsemurhat Aivoverenkierron sairaus Muut M I E H E T TURUN A-KLINIKKATOIMI l A-klinikkasäätiön päihdetyön koulutusta l työyhteisö ja päihteet, miniinterventio- ym. tilauskoulutus Yhteyshenkilö: Marja Niskasaari, puh. (02) , , marja.niskasaari@a-klinikka.fi 35,3 4,6 5,2 8,9 17,5 16,3 Sepelvaltimotauti Alkoholi Tapaturmat Itsemurhat Keuhkosyöpä Aivoverenkierron sairaus Muut TILAUSKOULUTUS A-klinikkasäätiön keskustoimisto, alueyksiköt ja projektit järjestävät myös tilauskoulutusta. Koulutus suunnitellaan tilaajan tarpeiden pohjalta. Toimintayksiköillä on myös valmiita koulutuspaketteja useista päihdeteemoista. Tilauskoulutuksia kannattaa kysellä hyvissä ajoin. Seuraa nettisivujemme ( ilmoittelua tai ota suoraan yhteyttä toimipaikkoihimme. Työikäisten (15 64-vuotiaiden) yleisimmät kuolemansyyt 2004 (%). Lähde: Tilastokeskuksen kuolemansyytilasto Joka kolmas keski-iässä kuollut mies menehtyi alkoholiin ALKOHOLISAIRAUKSIIN ja -myrkytyksiin kuoli ennätyksellisen monta suomalaista vuonna 2004, ilmenee Tilastokeskuksen kuolemansyytilastosta. Erityisesti työikäisillä alkoholikuolemien määrä on kasvanut viimeisten 20 vuoden aikana, kun taas kuolleisuus kaikkiin muihin kuolemansyihin on vähentynyt. Vuonna 2004 alkoholisyihin kuoli suomalaista, joista oli työikäisiä (15 64-vuotiaita). Alkoholisyihin kuolee eniten keski-ikäisiä miehiä: vuotiaina kuolleista miehistä joka kolmannen kuolemansyynä oli alkoholi. Kaikista alkoholikuolemista kolmannes johtui alkoholimyrkytyksistä ja loput johtuivat alkoholin aiheuttamista sairauksista, lähinnä maksa- ja sydänsairauksista. Miesten alkoholikuolemat lisääntyivät edellisestä vuodesta viidenneksen. Naisten alkoholikuolemien määrä oli vajaa kolmannes miesten määrästä, mutta samansuuntainen epäsuotuisa kehitys oli viime vuonna nähtävissä myös naisilla. Vuonna 2004 alkoholiin kuoli yhteensä 383 naista ja miestä. 29

30 u u t i s i a Monidiagnoosipotilaiden palvelujen järjestämiseen uutta oppia Viinavisan voittajat A-KLINIKKASÄÄTIÖN osastolla Päihdepäivillä syyskuussa järjestetyssä Virrat puroiksi -hankkeen Viinavisassa kirja- ja koulutuspalkintoja voittivat Leila Koskinen, Inaja Pendolin ja Eija Hautala. Onnittelut! MIELENTERVEYS- ja päihdeongelmista kärsivien ihmisten palveluissa on edelleen suuria alueellisia eroja. Erityisten vaikeana pidetään kaksois- ja kolmoisdiagnoosipotilaiden tilannetta. Kaksoisdiagnoosipotilas kärsii esim. mielenterveysongelmista ja päihdeongelmasta, kolmoisdiagnoosipotilaalla on lisäksi vielä esim. jokin somaattinen sairaus. Sosiaali- ja terveysministeriö on käynnistänyt hankkeita, joiden tarkoitus on saada aikaan alueellisia toimintamalleja. Tavoite on, että kuntalaiset saavat mielenterveys- ja päihdeongelmiinsa tarvitsemiaan palveluja joustavasti ja oikeaan aikaan. Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt lähes 10 miljoonaa euroa valtionavustusta mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittämiseen yli 60 hankkeelle. Kolme suurinta kehittämishanketta on startannut Vantaalla ja Keravalla, Pohjanmaalla ja Lapissa. Sosiaali- ja terveysministeriö ja Stakes osallistuvat tiiviisti hankkeiden ohjaukseen. Mielenterveysbarometri 2005: Asenteet kovat päihteidenkäyttäjiä kohtaan MIELENTERVEYSBA- ROMETRIN mukaan 85 prosenttia suomalaisista ei haluaisi huumeiden väärinkäyttäjiä naapuriinsa. Henkirikoksesta tuomittuja karsastaa 74 prosenttia ja alkoholisteja 71 prosenttia. Nämä ihmisryhmät muodostivat kärkikolmikon, kun suomalaisilta kysyttiin, mitä ihmisryhmiä he eivät haluaisi naapuriinsa. Mielenterveyskuntoutujiin suhtauduttiin huomattavasti myönteisemmin: vain 30 prosenttia suomalaisista ei ottaisi heitä naapurikseen. Mielenterveyden keskusliitto ja Käsi kädessä -lehti teettivät Mielenterveysbarometrin syksyllä TNS Gallup kysyi näkemyksiä mielenterveyskuntoutujista ja -ongelmista kaikkiaan 939 suomalaiselta. Barometri oli ensimmäinen laatuaan Suomessa. Barometrissä kysyttiin myös mm., mille väestöryhmille pitäisi keskittää nykyistä enemmän sosiaali- ja terveyspalveluita. Palveluita haluttiin lisää eniten syrjäytymisvaarassa oleville nuorille (69 %), mielenterveyskuntoutujille (52 %), lapsille (52 %) ja vanhuksille (52 %). Tälläkin listalla pohjimmaisina olivat alkoholistit, joille vain 21 prosenttia suomalaisista olisi valmis lisäämään palveluita. Barometrissä mielipiteitä kysyttiin erikseen myös mielenterveyskuntoutujilta ja heidän omaisiltaan, jotka oli poimittu satunnaisotannalla Mielenterveyden keskusliiton jäsenistöstä. Mielenterveyskuntoutujien näkemykset tilanteestaan olivat suhteellisen valoisia: esim. riittävästi mielenterveyspalveluja heistä katsoi saaneensa 79 prosenttia. 30