LAURA MVULA BRITTILÄINEN SOULDIIVA ENSIMMÄISTÄ KERTAA SUOMEEN MICHAEL BRECKERIN JA UMON LIVELEVY VUODELTA 1995 JULKAISTAAN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAURA MVULA BRITTILÄINEN SOULDIIVA ENSIMMÄISTÄ KERTAA SUOMEEN MICHAEL BRECKERIN JA UMON LIVELEVY VUODELTA 1995 JULKAISTAAN"

Transkriptio

1 UMO SYKSY 2015 // 1 uuden musiikin orkesterin asiakaslehti // syksy 2015 LAURA MVULA BRITTILÄINEN SOULDIIVA ENSIMMÄISTÄ KERTAA SUOMEEN MICHAEL BRECKERIN JA UMON LIVELEVY VUODELTA 1995 JULKAISTAAN UMON NENÄPÄIVÄ- KONSERTTI ON TRIBUUTTI JUICELLE ANNA PUU JA UMO JOULUKIERTUEELLE

2 A UMO ON MUKAN PUNGIN HELSINGIN KAU INNASSA. IM O T IR E V A IK R U KULTTU SIVU 7 Juhlat jatkuvat! UUDEN MUSIIKIN ORKESTERI UMO VIETTÄÄ PARHAILLAAN 40. JUHLAVUOTTAAN. KESKIIKÄISTYMISESTÄ EI OLE TIETOAKAAN TÄMÄ NELIKYMPPINEN ON VETREIMMILLÄÄN. JUHLAVUOTEMME käynnistyi Saara Aalto Teemu Roivainen Vantaan Viihdeorkesteri Nick Davies Finlandia-talo Liput alk. 38,50 e kevätkaudella, jolloin saimme vieraaksemme monia kansainvälisiä suuren luokan solisteja ja pidimme kotimaisen jazzin lippua korkealla UMO juhlii -konserttisarjallamme. Kesällä valloitimme festivaaleja niin Suomessa kuin ulkomaillakin. SYNTTÄRIVUODEN kovatasoinen ohjelma jatkuu aina jouluun asti useiden kotimaisten ja ulkomaisten solistivieraiden siivittämänä. Julkaisemme kaksi albumia ja teemme hyvää auttamalla kehitysmaiden lapsia Nenäpäivä-kampanjassa. OLI UMO sinulle vanha ystävä, täysin uusi tuttavuus tai unohtumaan päässyt kaveri, nyt on aika päivittää tilanne. Hyppää mukaan juhlahumuun, sillä luvassa on mieleenpainuvia elämyksiä, klassikoita ja uutta musiikkia, jazzia, swingiä, poppia ja funkia täydeltä laidalta! EEVA PIRKKALA toimitusjohtaja UMO Jazz Orchestra UUDEN MUSIIKIN ORKESTERIN ASIAKASLEHTI SYKSY 2015 Ilmestymispäivä PÄÄTOIMITTAJA Eeva Pirkkala, eeva.pirkkala@umo.fi TOIMITUS Niina Eeva, niina.eeva@umo.fi ja Terhi Siirala, terhi.siirala@umo.fi ILMOITUSMYYNTI Thomas Noreila, thomas.noreila@umo.fi JAKELU kpl ILMESTYMINEN 2 kertaa vuodessa PAINO Sanomapaino, Vantaa ULKOASU JA TAITTO Luova toimisto Pilke UMO-SÄÄTIÖ Uutiskatu Helsinki, p , jazz@umo.fi Y-tunnus: TUKIJAT Helsingin kaupunki sekä Opetus- ja kulttuuriministeriö

3 UMO SYKSY 2015 // 3 KUKA? CÆCILIE NORBY (Tanska, s. 1964) Jazz-, rock- ja popvokalisti Löi läpi 1980-luvulla tanskalaisissa Frontlineja One Two -yhtyeissä, siirtyi soolouralle 1995 Ensimmäinen Blue Notelle levyttänyt pohjoismainen laulaja Naimisissa basisti Lars Danielssonin kanssa UMO FEAT. CÆCILIE NORBY pe klo Espoon kulttuurikeskus, Kulttuuriaukio 2, Tapiola, Espoo liput alk. 32,50 / 27,50 Lippupisteestä toimituskuluineen Sillanrakentaja NORBY TEKSTI NIINA EEVA KUVA STEPHEN FREIHEIT VAHVAÄÄNINEN, MONIALAINEN JAZZ-, ROCK- JA POPVOKALISTI, TANSKALAINEN CÆCILIE NORBY SAAPUU MARRASKUUN LOPUSSA UMON VIERAAKSI ESPOON KULTTUURIKESKUKSEEN. MITÄPÄ MUUTAKAAN voi syntyä säveltäjäisän ja oopperalaulajaäidin tyttärestä, kuin musiikillinen monilahjakkuus. Ja kun aviomieheksi osuu yksi Euroopan lahjakkaimmista basisteista, Lars Danielsson, on sävelsoppa valmis. SUJUVASTI ERI musiikkityylien välillä sukkuloivan ja stereotypioita karttavan Cæcilie Norbyn yli 30-vuotiselle uralle on mahtunut paljon. Jazzia, bluesia, soulia, rockia ja klassista, useiden pophittien jazzversioita, neljä levyä legendaarisen Blue Noten tallissa ensimmäisenä pohjoismaisena laulajana sekä lähes puoli miljoonaa myytyä levyä. Kaikki tämä yhdessä tekee Norbystä yhden menestyneimmistä eurooppalaisista jazzmuusikoista ja varsinaisen sillanrakentajan popin ja jazzin välille. ARETHA FRANKLININ ja Monica Zetterlundin kaltaisiin laulajattariin verrattu Norby on tehnyt yhteistyötä mm. Chick Corean, Kurt Ellingin ja Michel Legrandin kanssa. VAHVOJA MELODIOITA arvostavalta Cæcilie Norbyltä kuullaan marraskuisessa konsertissa läpileikkaus viime vuosien tuotannosta. Orkesteria johtaa kapellimestari Kirmo Lintinen. Konsertin tuottavat UMO ja Espoon kulttuurikeskus.

4 4 // UMO SYKSY 2015 THIS IS MICHAEL BRECKER AND UMO AT THEIR VERY BEST. ALL I CAN SAY IS WOW! RANDY BRECKER KUN DUNKEL TAPASI BRECKERIN TEKSTI NIINA EEVA KUVA MAARIT KYTÖHARJU UMON JA EDESMENNEEN SAKSOFONISTILEGENDA MICHAEL BRECKERIN LIVE IN HELSINKI LIVETALTIOINTI JULKAISTAAN SYYSKUUSSA. LEVYNJULKAISUKONSERTISSA UMON SOLISTINA NÄHDÄÄN TENORISAKSOFONISTI MANUEL DUNKEL, JOKA ON AMMENTANUT URALLAAN BRECKERIN KOHTAAMISESTA. Michael Brecker vieraili UMOn solistina lokakuussa 1995 juuri avatulla Royal Cotton Clubilla. Yle taltioi loppuunmyydyn keikan ja nyt, tasan kahdenkymmenen vuoden päästä, tuo nauhoitus päätyy levylle ensimmäisenä Ylen arkistosta julkaistavana UMOalbumina kansainvälisen solistin kanssa. Samalla se on ensimmäinen livelevy Breckeriltä big bandin kanssa. ITSEOIKEUTETTU SOLISTI Levynjulkaisukeikka pidetään 18. syyskuuta Savoyteatterissa. Konsertissa UMOn solistina on yksi maamme kiitetyimmistä saksofonisteista ja orkesterin pitkäaikainen jäsen Manuel Dunkel. Hän yltyi konsertissa hurjaan, äänitteellekin päätyneeseen battleen ihailemansa Breckerin kanssa, vain 24-vuotiaana ja juuri UMOssa aloittaneena nuorukaisena. Tulevassa konsertissa Dunkel soittaa levyllä kuultavat Breckerin melodiaosuudet. Breckerin vierailu on jäänyt minulle vahvasti mieleen, Dunkel muistelee. Mestarin seuraaminen ja kuunteleminen muutaman metrin päästä toi nuoren jazzmuusikon kokemukseen uuden ulottuvuuden. Kun Brecker ehdotti, että soittaisimme improvisoidun vuoropuhelun eli battlen, olin hämmentynyt mutta otettu. Esitimme konsertissa Ginaren menestyksekkäästi Michaelin ehdottamalla tavalla ja tietenkin nautin kutkuttavasta hetkestä sekä esikuvani inspiroivasta soitosta. Minulle tuo vuoropuhelu ja koko Breckerin vierailu jäi mieleen erityislaatuisena hetkenä, joka motivoi edelleenkin minua kehittymään saksofonistina ja muusikkona, Dunkel hehkuttaa. FUNKIA JA HYVÄNTEKEVÄISYYTTÄ Syyskuussa Yhdysvalloissa ja Saksassa julkaistavalla levyllä kuullaan mm. Michael Breckerin, Horace Silverin, Vince Mendozan ja Kirmo Lintisen sävellyksiä bebopista funkin kautta balladeihin. Sen tuotosta 10 % lahjoitetaan Breckerin nimissä Love Hope Strength -syöpäsäätiölle. Albumin julkaisija on yhdysvaltalainen Random Act Records. Breckerin veli, trumpetisti Randy Brecker ja leski Susan Brecker ovat olleet vahvasti mukana levynjulkaisuprosessissa.

5 UMO SYKSY 2015 // 5 UMO with Michael Brecker: Live in Helsinki albumia myydään levynjulkaisukeikalla Savoy-teatterissa 20 euron hintaan. KUKA? MANUEL DUNKEL (Suomi, s. 1971) UMOn tenorisaksofonisti v lähtien Julkaissut viisi omaa albumia Soittanut mm. Paul Jacksonin, Rick Margitzan ja Kenny Wheelerin kanssa sekä mm. Jukka Perkon Hurmio-orkesterissa ja Espoo Big Bandissa Sai Jazzliiton Yrjö-palkinnon 2011 KUKA? MICHAEL BRECKER (USA, ) Tenorisaksofonistilegenda, 15 Grammyn voittaja Levytti parikymmentä levyä omalla nimellään ja veljensä, trumpetisti Randy Breckerin kanssa Brecker Brothers -yhtyeellä, soittaa sessiomuusikkona sadoilla albumeilla Soitti lähes kaikkien musiikkimaailman huippujen kanssa Frank Zappasta James Browniin ja Herbie Hancockiin Kuoli leukemiaan vain 57-vuotiaana DUNKEL ON BRECKER UMO WITH MICHAEL BRECKER: LIVE IN HELSINKI LEVYN JULKAISUKONSERTTI, solistina Manuel Dunkel pe klo Savoy-teatteri, Kasarmikatu 46 48, Helsinki liput alk. 28 / 24 / 14 Jimi Tenorin ensimmäinen big band -levy Mysterium Magnum näkee päivänvalon syyskuun alussa. JIMIN & UMON MYSTERIUM MAGNUM, suom. sakramentti, pyhä toimitus. Iatrokemiallinen alkuaine. Jonkinlaisesta korkeammasta alkuvoimasta on kyse myös Jimi Tenorin ja UMOn uudella albumilla. Tenor on takavuosina keikkaillut Keski-Euroopassa oman big bandinsä kanssa ja ovathan Tenor sekä UMO lyöttäytyneet aiemminkin yhteen. Tämä on kuitenkin ensimmäinen Tenorin albumi, joka on sävelletty kokonaan ja varta vasten big bandille. PERINTEISESTÄ BIG band -musiikista ei tällä instrumentaalilevyllä kuitenkaan ole kyse. Perinteinen ei ole myöskään levynjulkaisukeikka, sillä harvoin 17-miehistä orkesteria nähdään paikallispubissa. Lopputulemana kuullaan puolikokeellista, elokuvahenkistä jazzia, Tenor maalailee. Idea levystä on kytenyt jo useamman vuoden ajan. Osa kappaleista on Tony Allenin, UMOn ja minun yhteisprojektista keväältä 2011 ja oikeastaan levyn kaikki kappaleet ovat MYSTEERI TEKSTI NIINA EEVA MULTI-INSTRUMENTALISTI JIMI TENOR JULKAISEE SYYSKUUSSA LEVYLLISEN UMON KANSSA TEHTYÄ MUSIIKKIA. LEVYNJULKAISUKEIKKA PIDETÄÄN TENORIN KOTIKULMILLA, KONTULAN AAPELIN BAARISSA. muotoutuneet näiden vuosien aikana. Nyt se on paketissa! Ja koska halusin lisäväriä ja elämää Kontulaan, täältä sitä tulee, mies kommentoi levynjulkaisukeikan eksoottista sijaintia. SÄVELTÄJÄÄ KUULLAAN konsertissa ja levyllä saksofonistina, huilistina sekä kosketinsoittajana. JIMI TENOR & UMO: MYSTERIUM MAGNUM -LEVYN JULKAISUKONSERTTI Orkesteria johtaa Jimi Tenor ti 1.9. klo Aapelin Baari, Ostostie 4, Helsinki vapaa pääsy

6 6 // UMO SYKSY 2015 SOULDIIVA LAURA MVULA ENSIMMÄISTÄ KERTAA SUOMEEN TEKSTI NIINA EEVA KUVA JOSH SHINNER HURJAA NOUSUKIITOA SOULMUSIIKIN TAIVAALLE TEKEVÄ LAULAJA-LAULUNTEKIJÄ LAURA MVULA SAAPUU ENSIVIERAILULLE SUOMEEN. BRITTILÄINEN MVULA NÄHDÄÄN 40. JUHLAVUOTTAAN VIETTÄVÄN UMON JA HELSINGIN KAUPUNGINORKESTERIN SOLISTINA 27. LOKAKUUTA. Musiikkimaailman huulille ja radioiden tehosoittoon debyyttialbumillaan Sing To The Moon singahtanut Laura Mvula ei tyydy vähään. Alun perin vuonna 2013 julkaistusta albumista työstettiin jo vuoden päästä hollantilaisen 52-miehisen Metropole Orkestin kanssa orkestroitu versio, jossa alkuperäiset kappaleet nostettiin uudelle tasolle maustamalla ne mm. jousilla, puhaltimilla, kelloilla, harpulla ja kuorolla. Samankaltaista muhkeaa ja sinfonista kuultavaa on luvassa myös Musiikkitalossa, kun Laura Mvulan samettisen uhkean äänen seuraksi lavalle nousee yhteensä yli 140 muusikkoa HKO:sta ja UMOsta sekä orkestereita vahvistavasta Ahjo Ensemblesta. Illan aikana kuullaan debyyttilevyn materiaalia sekä Jules Buckleyn uusia orkestrointeja Mvulan aiemmin julkaisemattomista, sinfonisen käsittelyn saaneista kappaleista. ESIKUVINA NIMEKKÄÄT SOULNAISET Erykah Badun, Lauryn Hillin ja Jill Scottin kaltaisia soulnimiä esikuvikseen mainitsevaa Mvulaa on verrattu myös Nina Simoneen, Björkiin ja Adeleen. Odotan innolla ensivierailuani Suomeen. On hienoa tuoda omaa musiikkia uuteen paikkaan ja panostan esitykseen kaikkeni, kuten aina. Orkesterin kanssa esiintyminen on oma hieno juttunsa; isommalla kokoonpanolla kappaleeni kuulostavat juuri siltä millaiseksi ne säveltäessäni kuvittelin. On upeaa päästä jakamaan tämä kokemus yleisön kanssa, Laura Mvula kertoo UMOlle. TUTTU KAPELLIMESTARI Iltaa luotsaa kolmekymppinen kapellimestari Jules

7 UMO SYKSY 2015 // 7 KUKA? LAURA MVULA (Iso-Britannia, s. 1986) Laulaja-lauluntekijä, jonka soulahtavaa poppia kutsutaan nimellä gospeldelia Pokkasi ensialbumillaan brittien MOBO Awards ja Urban Music Awards -voitot sekä kaksi Brit Awards -ehdokkuutta Tehnyt yhteistyötä mm. Gregory Porterin ja Metropole Orkestin kanssa KÄY TUTUSTUMASSA: umo.fi/40 KUVA: ISTOCKPHOTO KUKA? JULES BUCKLEY (Iso-Britannia, s. 1980) Musiikkikentän halutuimpaan kärkeen noussut orkesteriluotsi, säveltäjä ja sovittaja Metropole Orkestin pääkapellimestari, Heritage Orchestran musiikillinen johtaja Tehnyt yhteistyötä mm. Björkin, Snarky Puppyn ja Massive Attackin kanssa Debytoi UMOn ja HKO:n kapellimestarina maaliskuussa säveltäjä-pianisti Michel Legrandin kanssa LAURA MVULA & HELSINGIN KAUPUNGINORKESTERI & UMO Kapellimestarina Jules Buckley ti klo Musiikkitalo, Mannerheimintie 13, Helsinki liput alk. 48,50 / 37,50 / 27,50 KUUNTELE ENNAKKOON THAT S ALRIGHT SING TO THE MOON GREEN GARDEN Buckley, jonka rajoja rikkovat projektit eri orkesterien ja artistien kanssa ovat tehneet hänestä tämän hetken halutuimman yhteistyökumppanin. Hän orkestroi Laura Mvulan esikoisalbumin johtamalleen Metropole Orkestille ja on esiintynyt samaisella kokoonpanolla mm. BBC Promsissa, North Sea Jazz -festivaalilla ja Amsterdamin maineikkaalla Paradiso-klubilla. Buckley vieraili Helsingin kaupunginorkesterin ja UMOn vieraana keväällä ja johti orkestereita elokuvasäveltäjä-pianisti Michel Legrandin konsertissa. Yhteistyön jatkosta sovittiin miehen kanssa saman tien. UMOn 40-vuotishistoriikki julkaistu netissä UMO ON koonnut 40-vuotisen historiansa yksiin kansiin, juhlavuotensa kunniaksi julkaistulle nettisivustolle Sivustolle on koottu yli 2000 konsertin, yli 50 UMOssa soittaneen muusikon ja yli 50 levytyksen tiedot. YHTEISTYÖSSÄ YLEN Elävän arkiston ja Yle HALUAISITKO LÄHTEÄ UMOn konserttiin, mutta yksin lähteminen tuntuu tylsältä tai vaikealta? Sitä varten on Kulttuurikaveri. Hän tulee seuraksi ja avustaa tai opastaa sinut tapahtumaan. Kaverin seurassa konserttilippu on sinulle maksuton, myös Kulttuurikaverin seura ja opastus on ilmaista. KULTTUURIKAVERIN KANSSA pääset UMOn konsertteihin, jotka pidetään Musiikkitalossa, TOIMI NÄIN: Areenan kanssa historiikkiin on tuotu kymmeniä konserttitaltiointeja ja uutispätkiä, jotka ovat katsottavissa sivuston kautta. Tämän lisäksi UMOn omia videotallenteita palvelussa on jopa 70 kappaletta. Sivustolle on koottu myös kaikki Ylen taltioimat UMOn kantanauhat vuosilta , yhteensä yli 10 tunnin verran. Kulttuurikaverin kanssa konserttiin Savoy-teatterissa, Malmitalossa, Vuotalossa tai Kanneltalossa. KULTTUURIKAVERIT OVAT Helsingin kaupungin kouluttamia vapaaehtoisia. Kulttuurikaveritoiminta on tarkoitettu yli 18-vuotiaille, ja siitä vastaa Helsingin kulttuurikeskus yhteistyössä sosiaali- ja terveysviraston sekä Lähiöprojektin kanssa. 1. Soita numeroon (09) (ma, to tai ti klo 10 14). 2. Kerro valitsemasi tapahtuma. 3. Kaveri varaa lipun ja soittaa sinulle. Sopikaa missä ja milloin tapaatte. 4. Tervetuloa konserttiin!

8 8 // UMO SYKSY 2015 YLISTYS SUOMALAISELLE JAZZILLE TEKSTI NIINA EEVA KUVAT HARRI VIRTA JA MAARIT KYTÖHARJU UMON JUHLAVUODEN KUNNIAKSI KÄYNNISTETTY UMO JUHLII -KONSERTTISARJA SAA JATKOA SYYSKAUDELLA, KUN KOLME KOVAA KOTIMAISTA JAZZNIMEÄ SAAPUU ORKESTERIN VIERAAKSI. Konserttisarjan aloittaa swingiin ja perinnejazziin painottuva kokonaisuus klarinetisti, saksofonisti Antti Sarpilan kanssa syyskuussa. Sarpilan komeaa klarinetti- ja saksofonitaidetta ristivalotetaan kolmessa svengaavassa ja värikylläisessä konsertissa mm. Duke Ellingtonin ja Benny Goodmanin musiikin kautta. Näköalaan mahtuu harvinaisuuksia, joista muutamat ovat UMOllekin ensiesityksiä. UNIA, HALLUSINAATIOITA JA PAINAJAISIA Frank Carlberg on suomalainen pianisti ja säveltäjä, joka on asunut viimeiset 30 vuotta Yhdysvalloissa. Moderniin jazziin, swingiin ja bebopiin keskittyvä Carlberg säveltää pääosin runoihin ja teksteihin. Monien suomalaistenkin runoilijoiden tekstit ovat saaneet hänen käsittelyssään uuden, musiikillisen muodon. Konserteissa kuullaan Carlbergin omia sävellyksiä big bandille. Vanhemman materiaalin lisäksi luvassa on muutaman uuden teoksen kantaesitykset. Nimensä mukaisesti konsertti on saanut inspiraationsa Thelonious Monkin tuotannosta sekä elokuvista. JUNNU + UMO = 120 Sarjan päättää orkesterin perustajajäseniin kuuluva, joulukuussa 80 vuotta täyttävä tenorisaksofonisti Juhani Junnu Aaltonen. Junnun ja UMOn yhteisiä 120-vuotisjuhlia juhlistetaan kotimaisista sävellyksistä koostuvilla konserteilla. Mukana on mm. Iro Haarlan, Outi Tarkiaisen, Mikko Hassisen ja Henrik Otto Donnerin kappaleita, sekä kantaesitys Artturi Röngältä, joka on säveltänyt UMOlle tilausteoksen tätä konserttia varten. PÄIVÄLLÄ LYHYEMPI, ILLALLA PIDEMPI Kello 19 alkavat konsertit kestävät väliajan kanssa noin kaksi tuntia. Kulttuuritaloissa järjestettävät yhden setin iltapäivämatineat ovat tiivistetympiä, kestoltaan noin yhden tunnin. UMO juhlii -konserttisarjaa tukee Koneen säätiö. 45 minuuttia ennen jokaista UMO juhlii -konserttia pidetään konserttitalojen kahvioissa Enemmän irti esityksestä -keskustelutilaisuudet, joissa solisti kertoo esityksen taustoista. UMO juhlii -konserttisarja vierailee Koko Jazz Clubilla, Helsingin kaupungin kulttuuritaloissa ja Espoon Sellosalissa Antti Sarpilan, Frank Carlbergin ja Juhani Aaltosen kanssa. ANTTI SARPILA & UMO: PANORAAMA Orkesteria johtaa Jouni Järvelä ma 7.9. klo Koko Jazz Club, Hämeentie 3, Helsinki liput alk. 20 / 16 Tiketistä toimituskuluineen ti 8.9. klo Malmitalo, Ala-Malmin tori 1, Helsinki liput alk. 14,50 / 7,50 ke 9.9. klo Vuotalo, Mosaiikkitori 2, Helsinki liput alk. 20 / 16 FRANK CARLBERG & UMO: MONK DREAMS, HALLUCINATIONS AND NIGHTMARES Kapellimestarina Vellu Halkosalmi pe klo Sellosali, Soittoniekanaukio 1, Espoo liput alk. 14,50 / 7,50 Lippupisteestä toimituskuluineen ma klo Koko Jazz Club, Hämeentie 3, Helsinki liput alk. 20 / 16 Tiketistä toimituskuluineen ti klo Vuotalo, Mosaiikkitori 2, Helsinki liput alk. 14,50 / 7,50 JUHANI AALTONEN & UMO: Kapellimestarina Kirmo Lintinen ma klo Koko Jazz Club, Hämeentie 3, Helsinki liput alk. 20 / 16 Tiketistä toimituskuluineen ti klo Kanneltalo, Klaneettitie 5, Helsinki liput alk. 14,50 / 7,50 ke klo Malmitalo, Ala-Malmin tori 1, Helsinki liput alk. 14,50 / 7,50

9 UMO SYKSY 2015 // 9 Mekin olemme mukana! UMO, NENÄPÄIVÄ JA YLE STARTTAAVAT LOKAKUUSSA NENÄPÄIVÄ KAMPANJOINNIN TRIBUUTTI JUICELLE -KONSERTILLA, JOKA NÄHDÄÄN SUORANA TV1:LLÄ JA YLE AREENASSA SEKÄ KUULLAAN SAMAAN AIKAAN RADIO SUOMESSA. TÄMÄN SYKSYN Nenäpäivä-kampanja saa lentävän lähdön koko Suomea liikuttavalla teemalla: Juice pienen ihmisen puolella. Hyväntekeväisyyskonsertissa UMOn solisteina Juice Leskisen kappaleita tulkitsemassa nähdään joukko suomalaisia eturivin artisteja. Mukana ovat Jonna Tervomaa, Anna Puu, Aino Venna, Jimi Tenor, Jarkko Martikainen ja Paleface. MIKÄ JUICEN KLASSIKKOKAPPALEISTA KUULLAANKAAN PALEFACELTA? Tribuuttikonsertissa esitetään Juice Leskisen suosittuja lauluja uusina, poikkitaiteellisina, erilaisina, hauskoina ja jännittävinäkin sovituksina. Miltä kuulostaa, kun Jarkko Martikainen tulkitsee Musta aurinko nousee ison orkesterin kanssa ja mikä Juicen klassikkokappaleista kuullaankaan Palefacelta? MIKÄ NENÄPÄIVÄ? Nenäpäivää vietetään Suomessa nyt jo yhdeksättä kertaa. Kampanjalla kerätään varoja kehitysmaiden lasten auttamiseksi yhdeksän eri järjestön kautta. Nenäpäivän haaveena on Suomi, jossa jokainen edistää kehitysmaiden lasten ihmisarvoisen elämän toteutumista. Tätä tavoitetta kohti kuljetaan huumorin ja yhteisen kansanliikkeen voimalla. Kampanja ulottuu lokakuun puolivälistä marraskuun puoliväliin, ja varsinaista Nenäpäivää vietetään perjantaina 6. marraskuuta. LISÄTIETOA nenapaiva.fi. UMON NENÄPÄIVÄ-KONSERTTI: TRIBUUTTI JUICELLE UMO SOLISTEINAAN JONNA TERVOMAA, ANNA PUU, AINO VENNA, JIMI TENOR, JARKKO MARTIKAINEN & PALEFACE to klo Suora lähetys Yle TV1:llä, Yle Areenassa ja Radio Suomessa

10 10 // UMO SYKSY 2015 ANNAN KANSSA KOHTI JOULUA TEKSTI NIINA EEVA KUVA KRISTIN BARLOWE UMON JOULUKIERTUEEN KEULAKUVANA NÄHDÄÄN TÄNÄ VUONNA YKSI SUOMEN SUOSITUIMMISTA ARTISTEISTA, PITKÄLTÄ KEIKKATAUOLTA LAVOILLE PALANNUT LAULAJA-LAULUNTEKIJÄ ANNA PUU.

11 ANNA PUU JA UMO TULKITSEVAT KONSERTEISSA TUNNELMALLISIA, PERINTEISIÄ JOULULAULUJA. Savoy-teatterin Syyskauden avajaiset Freundlich Hatakka Ertomaa tähtihetkiä Huomio Vantaa, Hämeenlinna, Helsinki, Jyväskylä, Porvoo, Kotka ja Pori! UMOn perinteinen Kohti joulua -kirkkokiertue saapuu loppuvuodesta kaupunkiinne. Orkesterin solistina nähdään ensimmäistä kertaa big bandin eteen astuva ja samalla ensimmäisen joulukiertueensa tekevä Anna Puu. Tämä ei sen sijaan ole ensimmäinen kerta, kun suosittu poppari hyppää jazzarien matkaan. Anna Puu nähtiin pari vuotta sitten Emma Gaalassa Timo Lassy Bandin solistina ja samainen poppoo teki tunnuskappaleen kotimaiseen Ei kiitos -elokuvaan. Idols-laulukilpailusta tutuksi ANNA PUU (Suomi, s. 1982) KUKA? tullut muusikko julkaisi ensimmäisen albuminsa Anna Puu vuonna 2009 myyden tuplaplatinaa. Toinen albumi Sahara menestyi edeltäjänsä veroisesti ja kolmannen Antaudun-albumin singlet Kolme pientä sanaa ja Säännöt rakkaudelle kuuluvat jo suomalaisiin klassikoihin. Pitkään odotettu neljäs albumi ilmestyy lokakuussa. Siltä lohkaistu single Ota minut tällaisena kuin oon soi ahkerasti koko menneen kesän. Jouluihmiseksi tunnustautuva Anna Puu ja UMO tulkitsevat konserteissa tunnelmallisia, perinteisiä joululauluja. Mukana on myös muutamia Annan omaan joulunviettoon kuuluvia kappaleita. Orkesteria johtaa kapellimestari Kirmo Lintinen. Laulaja-lauluntekijä, vuoden 2008 Idols-kilpailun kakkonen Tehtaillut toistakymmentä radiohittiä, mm. Kolme pientä sanaa, Säännöt rakkaudelle, Kaunis päivä ja C est la vie, julkaisee neljännen albuminsa lokakuussa Palkittu mm. vuoden naissolistina Emma Gaalassa 2012 ja 2009 to pe klo 19.30, alk. 32/24 Musiikkia ja tanssia, joka kumpuaa Gallen-Kallelan teoksista ja elämästä. Hélder Moutinho pe klo 19 Perinteistä fadoa puhtaimmillaan Eliane Made In Brazil Fado At Moutinho Elias ti klo 19 Palkittu jazzlaulajatar palaa juurilleen bossa novan ja samban maailmaan. ANNA PUU & UMO: KOHTI JOULUA la klo Pyhän Laurin kirkko, Kirkkotie 45, Vantaa ti klo Hämeenlinnan kirkko, Kirkkorinne, Hämeenlinna to klo Temppeliaukion kirkko, Lutherinkatu 3, Helsinki pe klo Taulumäen kirkko, Lohikoskentie 2, Jyväskylä la klo Porvoon tuomiokirkko, Kirkkotori 1, Porvoo ma klo Kotkan kirkko, Kirkkokatu 26, Kotka to klo Keski-Porin kirkko, Yrjönkatu, Pori liput alk. 32,50 / 27,50 / 17,50 Hindi Zahra Homeland su klo 19 Miljoonia kuuntelukertoja youtubessa HUG -kitarafestivaali pe la klo 19 Kitarataituruutta Espanjasta ja Suomesta alk. 38/32

12 KONSERTTIKALENTERI SYKSY TRUMPETIT Teemu Mattsson Timo Paasonen Mikko Pettinen Tero Saarti PASUUNAT Kasperi Sarikoski Mikko Mustonen Pekka Laukkanen Mikael Långbacka SAKSOFONIT Jouni Järvelä Mikko Mäkinen Teemu Salminen Manuel Dunkel Olli Ojajärvi Pepa Päivinen KOMPPI Markus Ketola, rummut Kirmo Lintinen, piano PÄÄKAPELLIMESTARI Kirmo Lintinen ORKESTERIJÄRJESTÄJÄ Jaakko Teittinen SYYSKUU Jimi Tenor & UMO: Mysterium Magnum -levyn julkaisukonsertti Orkesteria johtaa Jimi Tenor ti 1.9. klo // Aapelin Baari, Helsinki Vapaa pääsy UMO juhlii: Antti Sarpila & UMO: Panoraama Orkesteria johtaa Jouni Järvelä ma 7.9. klo // Koko Jazz Club, Helsinki Liput alk. 20 / 16 Tiketistä ti 8.9. klo // Malmitalo, Helsinki Liput alk. 14,50 / 7,50 Lippupalvelusta ke 9.9. klo // Vuotalo, Helsinki Liput alk. 20 / 16 Lippupalvelusta Dunkel on Brecker UMO with Michael Brecker: Live in Helsinki levyn julkaisukonsertti, solistina Manuel Dunkel pe klo // Savoy-teatteri, Helsinki Liput alk. 28 / 24 / 14 Lippupalvelusta LOKAKUU UMO juhlii: Frank Carlberg & UMO: Monk Dreams, Hallucinations and Nightmares Kapellimestarina Vellu Halkosalmi pe klo // Sellosali, Espoo Liput alk. 14,50 / 7,50 Lippupisteestä ma klo // Koko Jazz Club, Helsinki Liput alk. 20 / 16 Tiketistä ti klo // Vuotalo, Helsinki Liput alk. 14,50 / 7,50 Lippupalvelusta UMOn Nenäpäivä-konsertti: Tribuutti Juicelle UMO solisteinaan Jonna Tervomaa, Anna Puu, Aino Venna, Jimi Tenor, Jarkko Martikainen & Paleface to klo // suora lähetys Yle TV1:llä, Yle Areenassa ja Radio Suomessa laura mvula ti klo Laura Mvula & Helsingin kaupunginorkesteri & UMO Kapellimestarina Jules Buckley ti klo // Musiikkitalo, Helsinki Liput alk. 48,50 / 37,50 / 27,50 Lippupalvelusta MARRASKUU UMO juhlii: Juhani Aaltonen & UMO: ma klo // Koko Jazz Club, Helsinki Liput alk. 20 / 16 Tiketistä ti klo // Kanneltalo, Helsinki Liput alk. 14,50 / 7,50 Lippupalvelusta ke klo // Malmitalo, Helsinki Liput alk. 14,50 / 7,50 Lippupalvelusta UMO feat. Cæcilie Norby pe klo // Espoon kulttuurikeskus, Espoo Liput alk. 32,50 / 27,50 Lippupisteestä anna puu la to JOULUKUU Anna Puu & UMO: Kohti joulua la klo // Pyhän Laurin kirkko, Vantaa ti klo // Hämeenlinnan kirkko, Hämeenlinna to klo // Temppeliaukion kirkko, Helsinki pe klo // Taulumäen kirkko, Jyväskylä la klo // Porvoon tuomiokirkko, Porvoo ma klo // Kotkan kirkko, Kotka to klo // Keski-Porin kirkko, Pori Liput joulukonsertteihin alk. 32,50 / 27,50 / 17,50 Lippupalvelusta ENEMMÄN IRTI ESITYKSESTÄ Suurennuslasi-symbolilla merkityt konsertit: 45 minuuttia ennen konserttia pidetään konserttitalojen kahvioissa Enemmän irti esityksestä -keskustelutilaisuudet, joissa solisti kertoo esityksen taustoista. LIPPUJEN HINNAT on ilmoitettu konserttitietojen yhteydessä seuraavasti: normaalihinta / eläkeläiset / opiskelijat, työttömät ja lapset TAI normaalihinta / eläkeläiset, opiskelijat, työttömät ja lapset. Kaikki hinnat sisältävät toimituskulut. Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään.

UMOSTA KASVOI MUSIIKIN INSTITUUTIO. Helsingin Sanomat, Harri Uusitorppa 16.9.2015

UMOSTA KASVOI MUSIIKIN INSTITUUTIO. Helsingin Sanomat, Harri Uusitorppa 16.9.2015 VUOSIKERTOMUS 2015 UMOSTA KASVOI MUSIIKIN INSTITUUTIO. Helsingin Sanomat, Harri Uusitorppa 16.9.2015 2 SISÄLLYSLUETTELO TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS 4 UMO UUDEN MUSIIKIN ORKESTERI 5 UUTTA MUSIIKKIA JO VIIDELLÄ

Lisätiedot

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BANDILLE SUOMEN BAND -YHDISTYS RY A A SUOMEN BAND -YHDISTYS RY Big Bang Markus Ketola (s. 1968) Suomen big band -yhdistyksen projekti big

Lisätiedot

TRIBUUTTI JUICELLE UMO JA KUUSI SOLISTIA KIERTUEELLE NICOLE WILLIS SAA UMON LOISTAMAAN TUORE GRAMMY-EHDOKAS JOSHUA REDMAN SUOMEEN HUHTIKUUSSA

TRIBUUTTI JUICELLE UMO JA KUUSI SOLISTIA KIERTUEELLE NICOLE WILLIS SAA UMON LOISTAMAAN TUORE GRAMMY-EHDOKAS JOSHUA REDMAN SUOMEEN HUHTIKUUSSA uuden musiikin orkesterin asiakaslehti // kevät 2016 TRIBUUTTI JUICELLE UMO JA KUUSI SOLISTIA KIERTUEELLE NICOLE WILLIS SAA UMON LOISTAMAAN TUORE GRAMMY-EHDOKAS JOSHUA REDMAN SUOMEEN HUHTIKUUSSA DEAN BOWMAN

Lisätiedot

KURT ELlING GRAMMY-PALKITTU JAZZLAULAJA UMON SOLISTIKSI. Tule ja tööttää saa lapset soittamaan. Tapaus: UMO & Lassy & Pöyhönen

KURT ELlING GRAMMY-PALKITTU JAZZLAULAJA UMON SOLISTIKSI. Tule ja tööttää saa lapset soittamaan. Tapaus: UMO & Lassy & Pöyhönen 7 Tapaus: UMO & Lassy & Pöyhönen 12 8 Tule ja tööttää saa lapset soittamaan UMOn ja Club For Fiven uusi yhteistyö svengaa M ITELLA POSTI OY ITELLA GREEN 4 KURT ELlING GRAMMY-PALKITTU JAZZLAULAJA UMON SOLISTIKSI

Lisätiedot

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa Lämmittely Millaista musiikkia vanhassa kotimaassasi kuunnellaan paljon? Nimeä lempiartistisi ja kerro, millaista hänen musiikkinsa on. Missä tilanteessa vanhassa kotimaassasi kuunnellaan musiikkia (kotona,

Lisätiedot

tuomo x UMo SOULMIEHEN JA BIG BANDIN KEVÄTKIERTUE FLAMENCON TULTA YSTÄVÄNPÄIVÄ- KONSERTISSA SILENT MUSIC: SAKSOFONI HARTAANA

tuomo x UMo SOULMIEHEN JA BIG BANDIN KEVÄTKIERTUE FLAMENCON TULTA YSTÄVÄNPÄIVÄ- KONSERTISSA SILENT MUSIC: SAKSOFONI HARTAANA 11 SILENT MUSIC: SAKSOFONI HARTAANA 5 8 FLAMENCON TULTA YSTÄVÄNPÄIVÄ- KONSERTISSA YONA & JUKKA PERKO: VANHAA JA UUTTA VANHAA ISKELMÄÄ M ITELLA POSTI OY ITELLA GREEN 6 tuomo x UMo SOULMIEHEN JA BIG BANDIN

Lisätiedot

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013)

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013) kalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013) Menneet tapahtumat W.A. Mozart: Requiem pe 1.11.2013 19 la 2.11.2013 15 Loviisan kirkko Anu Komsi, sopraano, Tuija Knihtilä, altto, Jorma Silvasti, tenori, Jyrki Korhonen,

Lisätiedot

KONSERTIT KEVÄT 2014

KONSERTIT KEVÄT 2014 KONSERTIT KEVÄT 2014 Sunnuntain toivotut Laulavat Hietaset su 2.3.2014 klo 15 la 22.3.2014 klo 18 Mari Palo ja Hannu Lehtonen, laulu Lasse Hirvi, piano Heini Hietanen, Pentti Hietanen, Iina Hietanen ja

Lisätiedot

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty ) 3. Itämeren ja Pohjolan poikakuorofestivaali Menneet tapahtumat

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty ) 3. Itämeren ja Pohjolan poikakuorofestivaali Menneet tapahtumat kalenteri 2013 (päivitetty 15.10.2013) Menneet tapahtumat Tilauskonsertti (yksityistilaisuus) ti 15.10.2013 klo 14 Kaupungintalon juhlasali Järj. Helsingin kaupunki 3. Itämeren ja Pohjolan poikakuorofestivaali

Lisätiedot

KONSERTIT VUONNA Kauneimmat joululaulut Temppeliaukion kirkko, Helsinki klo 18:00

KONSERTIT VUONNA Kauneimmat joululaulut Temppeliaukion kirkko, Helsinki klo 18:00 KONSERTIT VUONNA 2018 Kauneimmat joululaulut Temppeliaukion kirkko, Helsinki 6.1.2018 klo 18:00 Spirituaaleja jazzin hengessä Hyvinkään kirkko 4.2.2018 klo 18:00 Vapaa pääsy, ohjelma 10 euroa Hyväntekeväisyyskonsertti

Lisätiedot

KONSERTIT VUONNA 2016

KONSERTIT VUONNA 2016 KONSERTIT VUONNA 2016 Afrikan tähden -Tukikonsertti Malawin auttamiseksi Savonlinna vapaaseurakunta lauantai 12.11.2016 klo 14:00 Olavinkatu 40, Savonlinna Anni-Eerikka Hämäläinen, piano Arto Boa, puhe

Lisätiedot

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Huittisten musiikkiopisto Tapahtumakalenteri elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Elokuu su 31.8. klo 14 Kesäistä klassista jousilla,uusi Lahti Kamariorkesteri,

Lisätiedot

PAVE MAIJANEN SOLISTIKSI UMON JOULUKIERTUEELLE AMY LIVES & UMO AMY WINEHOUSEN MUSIIKIN JUHLAA IBRAHIM MAALOUF JAZZTRUMPETIN UUSI ÄÄNI UMON VIERAAKSI

PAVE MAIJANEN SOLISTIKSI UMON JOULUKIERTUEELLE AMY LIVES & UMO AMY WINEHOUSEN MUSIIKIN JUHLAA IBRAHIM MAALOUF JAZZTRUMPETIN UUSI ÄÄNI UMON VIERAAKSI uuden musiikin orkesterin asiakaslehti // syksy 2016 PAVE MAIJANEN SOLISTIKSI UMON JOULUKIERTUEELLE AMY LIVES & UMO AMY WINEHOUSEN MUSIIKIN JUHLAA IBRAHIM MAALOUF JAZZTRUMPETIN UUSI ÄÄNI UMON VIERAAKSI

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Hallituksen varapuheenjohtaja

Hallituksen puheenjohtaja Hallituksen varapuheenjohtaja UMO-säätiö Toimitusjohtaja Eeva Pirkkala Hallituksen puheenjohtaja Hallituksen varapuheenjohtaja Hallituksen jäsen Hallituksen jäsen Hallituksen jäsen Juha Levo Eekku Aromaa Tiina Harpf Heikki Takkinen

Lisätiedot

FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS. Ti klo 19 Tampere-talon Pieni sali

FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS. Ti klo 19 Tampere-talon Pieni sali FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS Ti 9.10.2018 klo 19 Tampere-talon Pieni sali 1 Ti 9.10.2018 klo 19 Tampere-talon Pieni sali FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS Osuma Ensemblen levynjulkistamiskonsertti TIM FERCHEN

Lisätiedot

Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla

Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla Tiedote 29.7.2019 Vapaa julkaistavaksi heti Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla Lauantaina 27.7. alkaneen Crusell-viikon fantasiateemaiset kamarimusiikkikonsertit jatkuvat Uudenkaupungin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2013 TOIMINTAKERTOMUS 2013 TOIMINTAKERTOMUS 2013 UMO-säätiö Uutiskatu 2 00240 Helsinki Puh 045 129 0160 Toimitusjohtajan katsaus vuoteen 2013... 3 UMOn suoritetiedot... 5 Konserttitoiminta... 7 Tilauskonsertit,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2010. Toimitusjohtajan katsaus vuoteen 2010...3

TOIMINTAKERTOMUS 2010. Toimitusjohtajan katsaus vuoteen 2010...3 Toimintakertomus 2010 TOIMINTAKERTOMUS 2010 Toimitusjohtajan katsaus vuoteen 2010...3 1. Konserttitoiminta...4 2. Yleisötyö...12 3. Valtakunnallinen ja kansainvälinen toiminta... 13 4. Levyt... 14 5. Radio...

Lisätiedot

sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä!

sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä! sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä! Tanssiin jo lähtee toiset, kai kuulet Eva, kun sävel kaunis meille soi..." Kesällä 2019 Sappeen Kesäteatterissa

Lisätiedot

TAIDERETKEN KONSERTTI

TAIDERETKEN KONSERTTI TAIDERETKEN KONSERTTI HELSINGIN KAUPUNGINORKESTERI # Perustettu vuonna 1882, pohjoismaiden vanhin ammattisinfoniaorkesteri # Vuosina 1892-1923 orkesteri kantaesitti valtaosan Jean Sibeliuksen sinfonisesta

Lisätiedot

KONSERTTIKALENTERI SYKSY 2014. sib.fi. Elävä musiikki konserteissa SYKSY 2014

KONSERTTIKALENTERI SYKSY 2014. sib.fi. Elävä musiikki konserteissa SYKSY 2014 KONSERTTIKALENTERI Elävä musiikki konserteissa on korvaamaton, ainutkertainen elämys. Huippumuusikoiden yhteispeli, musiikin olemus, suuret tunteet ja yhteys ihmisen historiaan on aina henkilökohtainen

Lisätiedot

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty 31.12.2013)

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty 31.12.2013) kalenteri 2013 (päivitetty 31.12.2013) Menneet tapahtumat Perinteinen Joulukonsertti ke 25.12.2013 17 Helsingin tuomiokirkko, CM Koulutusryhmien kuorot, CM Tiernapojat Liput: alk. 30, 25, 15/10, 5 e (numeroidut

Lisätiedot

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011

TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTAKERTOMUS 2011 UMO-säätiö Uutiskatu 2 00240 Helsinki Puh 045-129 0160 www.umo.fi www.facebook.com/umojazzorchestra Konserttivalokuvat: Jaana Björklund (etukansi, sivut 4, 17:

Lisätiedot

yhteistyö käynnistyi loppuunmyydyllä konsertilla

yhteistyö käynnistyi loppuunmyydyllä konsertilla s. 7 Jimi Tenor tarjoaa afrovaikutteita s. 4 Saksofonisti Pentti Lahtea juhlitaan Savoy-teatterissa s. 17 Kirmo Lintisen ja Pekka Kuusiston yhteistyö käynnistyi loppuunmyydyllä konsertilla s. 3 Sam Huber

Lisätiedot

Kumina Music Oy ohjelmat 2016

Kumina Music Oy ohjelmat 2016 Kumina Music Oy ohjelmat 2016 COCKTAIL- TILAISUUDET JA JUHA- ILLALLISET JA KONSERTIT Tessa Virta ja Olli Peuhu duo (Piano/ laulu, kontrabasso) Tessa Virta Trio (Piano/laulu, kitara ja kontrabasso) Katso

Lisätiedot

Avaa ovi RAVINTOLATEATTERIIN

Avaa ovi RAVINTOLATEATTERIIN Avaa ovi RAVINTOLATEATTERIIN Ohjelmassa naurua ja MAKUNAUTINTOJA Wanha Walimo on vuonna 2008 avattu moderni ravintola- ja kokouskeskus Lahden keskustassa. Yli sata vuotta vanhaan tehdasmiljööseen uudistettu

Lisätiedot

juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI

juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI Vuosien 2007 09 ja nykyisen valtuuskunnan jäsenet kokoontuivat yhteiseen juhlakokoukseen. JUHLAVUOSI Lääkäriliitto juhli näyttävästi Lääkäriliitto juhli 100-vuotista taivaltaan 26.2. monin eri tavoin.

Lisätiedot

VIP-PAKETIT VAIN PARASTA VIERAILLESI JA SINULLE.

VIP-PAKETIT VAIN PARASTA VIERAILLESI JA SINULLE. VIP-PAKETIT VAIN PARASTA VIERAILLESI JA SINULLE. HIP TO BE VIP Pori Jazz on tänäkin kesänä must! Tutun tunnelman lisäksi tarjolla on taas uusia elämyksiä ja laadukasta palvelua vaativimpienkin vieraiden

Lisätiedot

Konserttikalenteri 2014 (päivitetty 31.12.2014) Menneet tapahtumat 2014 Tammikuu

Konserttikalenteri 2014 (päivitetty 31.12.2014) Menneet tapahtumat 2014 Tammikuu kalenteri 2014 (päivitetty 31.12.2014) Menneet tapahtumat 2014 Tammikuu J.S. Bach: Jouluoratorio (kantaatit IV-VI) ma 6.1.2014 18 Helsingin tuomiokirkko Mari Palo, sopraano, Maria Kettunen, altto, Tom

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Elokuvakonsertti. Puolalainen trumpetisti Tomasz Stanko: April Jazz. music. funkin ytimessä UUDEN MUSIIKIN ORKESTERIN ASIAKASLEHTI

Elokuvakonsertti. Puolalainen trumpetisti Tomasz Stanko: April Jazz. music. funkin ytimessä UUDEN MUSIIKIN ORKESTERIN ASIAKASLEHTI M Itella Posti Oy Itella Green Elokuvakonsertti saa toivottua jatkoa Sivu 5 Helena Juntunen Pääsiäisen tähtivieraana Sivu 4 Puolalainen trumpetisti Tomasz Stanko: Suomi on minulle kuin toinen kotimaa Sivu

Lisätiedot

PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa

PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa Sunnuntai 25.10.2015 klo 17, liput 10 PÄRE Ensimmäinen yhtye 200 vuoteen, tai koskaan, jossa on suomalainen säkkipilli! Yhtye tutkii rohkeasti soittimen

Lisätiedot

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN Kannen Tuomiokirkon kuva: Hannu Korhonen Muut kuvat: Pixabay ja Kirkon kuvapankki TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN 2.12. 1. Adventtisunnuntai klo 10 Messu, Tuomiokirkon kamarikuoro

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

66 päivää ma ma

66 päivää ma ma Tunnus Tehtän nimi Kesto Aloitus Valmis Edeltäjät 1 Natura Mobile Projekti 587 päivää la 1.1.2011 su 31.3.2013 2 Natura Mobile automaatio 566 päivää la 1.1.2011 pe 1.3.2013 3 hankinnat 132 päivää ti 1.3.2011

Lisätiedot

Multi Culti Päijänteenkatu 1. Klo 13-13.30 Raija Kautonen ja Killi Valkola.

Multi Culti Päijänteenkatu 1. Klo 13-13.30 Raija Kautonen ja Killi Valkola. Edelliset keikat: 2012 Ma 3.12. Yritystilaisuus. La 15.9. The Sound of Vierumäki-finaali. Vierumäki areena. La 1.9. Taidelauantain musisointia kahdessa paikassa: Multi Culti Päijänteenkatu 1. Klo 13-13.30

Lisätiedot

JAZZIN VOI NÄHDÄ, ETTÄ SIINÄ ON PALJON VAPAUDEN JA VAPAAN IMPROVISAATION TEEMOJA. Nimetön vanki, YLE Uutiset 15.5.2014

JAZZIN VOI NÄHDÄ, ETTÄ SIINÄ ON PALJON VAPAUDEN JA VAPAAN IMPROVISAATION TEEMOJA. Nimetön vanki, YLE Uutiset 15.5.2014 JAZZIN VOI NÄHDÄ, ETTÄ SIINÄ ON PALJON VAPAUDEN JA VAPAAN IMPROVISAATION TEEMOJA. Nimetön vanki, YLE Uutiset 15.5.2014 2 SISÄLLYSLUETTELO TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS 4 KORKEATASOISIA KONSERTTEJA LÄPI VUODEN

Lisätiedot

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset sanat selkeät sanat CC Kirsi Alastalo 2016 Kuvat: Papunetin kuvapankki, www.papunet.net, Sclera

Lisätiedot

Galleria. Foto 2016 Olli Sulin. Foto 2016 Olli Sulin. Korpo Sea Jazz 2016 taiteellinen johtaja Mikko Pellinen bassossa. Foto 2016 Olli Sulin

Galleria. Foto 2016 Olli Sulin. Foto 2016 Olli Sulin. Korpo Sea Jazz 2016 taiteellinen johtaja Mikko Pellinen bassossa. Foto 2016 Olli Sulin Galleria Teemu Viinikainen Puheenjohtaja Bosse kiittää Korpo Sea Jazz 2016 taiteellista johtajaa Mikko Pellistä hyvin Puheenjohtaja ja Mikko Gunu Karjalainen, vuoden 2017 taiteellinen johtaja Unio Ensemble

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko,

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Etelä-Karjalan Klassinen kuoro Suomalainen Kevät Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Lappeenranta 18.4.2010 klo 16, Lappeenrannan Musiikkiopiston Helkiö-sali Ohjelma Jaakko Mäntyjärvi

Lisätiedot

Juho Laitinen, sello Jouko Laivuori, piano Sirje Ruohtula, valosuunnittelu

Juho Laitinen, sello Jouko Laivuori, piano Sirje Ruohtula, valosuunnittelu DocMus-yksikkö Juho Laitinen, sello Jouko Laivuori, piano Sirje Ruohtula, valosuunnittelu Juho Laitisen 3. jatkotutkintokonsertti lauantaina 12.3.2011 klo 21.00 Sibelius-Akatemian konserttisalissa Morton

Lisätiedot

UMO! OUTI TARKIAINEN. tulevaisuuden säveltäjä sivu 3 JANI LEINONEN SEVERI PYYSALO. SAMI SAARI, OSMO IKONEN ja JOHANNA FÖRSTI RAKKAUS JAZZIIN

UMO! OUTI TARKIAINEN. tulevaisuuden säveltäjä sivu 3 JANI LEINONEN SEVERI PYYSALO. SAMI SAARI, OSMO IKONEN ja JOHANNA FÖRSTI RAKKAUS JAZZIIN UMO! UUDEN MUSIIKIN ORKESTERIN ASIAKASLEHTI KEVÄT 2010 OUTI TARKIAINEN tulevaisuuden säveltäjä sivu 3 JANI LEINONEN suunnitteli UMO-malliston sivu 6 SAMI SAARI, OSMO IKONEN ja JOHANNA FÖRSTI Blues Brothers

Lisätiedot

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty )

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty ) kalenteri 2013 (päivitetty 5.12.2013) Menneet tapahtumat Iiro Rantala: Jouluoratorio teksti: Jaakko Heinimäki ti 3.12.2013 19 Tapiolan kirkko ke 4.12.2013 19 Mari Palo, sopraano, Mika Pohjonen, kertoja

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Infokirje

Infokirje Infokirje 2 23.8.2017 Tässä infokirjeessä: 1. Päivitettyä tietoa Nuuksion harjoituksesta ja esiintymisestä 2. Aapine-levy 3. Kuvapankki 4. Kirjoituksia Israelin-matkaraporttiin! 5. Allergia-, ruokavalio-

Lisätiedot

Tervetuloa Manifestumiin!

Tervetuloa Manifestumiin! Tervetuloa Manifestumiin! Manifestum kehittyy Manifestumin perusti kesällä 2010 n. 35 kokenutta mieskuorolaulajaa. Kuoron johtotähti sen toiminnan ensimmäisten neljän vuoden aikana oli ajatus luoda aito

Lisätiedot

78 MUSIIKKIAINEISTO... 3 78.1 MUSIIKIN TUTKIMUS... 3 KIRJAT... 3 78.3 LAULU- JA NÄYTTÄMÖMUSIIKKI... 3 CD-LEVYT... 3 KIRJAT... 3 NUOTIT...

78 MUSIIKKIAINEISTO... 3 78.1 MUSIIKIN TUTKIMUS... 3 KIRJAT... 3 78.3 LAULU- JA NÄYTTÄMÖMUSIIKKI... 3 CD-LEVYT... 3 KIRJAT... 3 NUOTIT... Ylöjärven kaupunginkirjasto Uutuusluettelo 14.12.2015 Uutuudet ajalla 1.11.2015-30.11.2015 Uutuuksia: 51 nimekettä Yksikkö: Ylöjärven pääkirjasto Osasto: Musiikkiosasto Sisällysluettelo 78 MUSIIKKIAINEISTO...

Lisätiedot

David Gilmour - On An Island

David Gilmour - On An Island David Gilmour - On An Island David Jon Gilmour on englantilainen kitaristi, joka on tullut tunnetuksi Pink Floydin kitaristina. Hän syntyi 6. maaliskuute 1946. David Gilmour teki ensimmäisen, nimikko sooloalbuminsa

Lisätiedot

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty )

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty ) kalenteri 2013 (päivitetty 20.12.2013) Menneet tapahtumat J.S. Bach: Jouluoratorio (kantaatit I-III) ke 18.12.2013 19 Mäntsälän kirkko Yhteistyössä:, Lohjan kaupunginorkesteri, Porvoonseudun musiikkiopisto-borgånejdens

Lisätiedot

TOUKOTERVEHDYS ARXILTA

TOUKOTERVEHDYS ARXILTA 6.5.2019 TOUKOTERVEHDYS ARXILTA Kesäkausi jo häämöttää nurkan takana ja yhteinen toimintakautemme on lopuillaan. Suuret kiitokset kaikille mukana olleille! Vuosi on ollut täynnä upeita elämyksiä, tärkeitä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2012 Valokuvat: Etukansi: UMOFest. Heikki Kynsijärvi Sisäkansi: Sivu 2: Sivut 4 ja 10: UMO & Tony Momrelle. Heikki Kynsijärvi Sivu 7: UMO & Tomasz Stanko. Ami Vuorinen Sivu 9: Strive.

Lisätiedot

TÄNÄ VUONNA 70 VUOTTA TÄYTTÄNYT LIPPUPALVELU

TÄNÄ VUONNA 70 VUOTTA TÄYTTÄNYT LIPPUPALVELU TÄNÄ VUONNA 70 VUOTTA TÄYTTÄNYT LIPPUPALVELU on tarjonnut suomalaisille ikimuistoisia elämyksiä jo monessa eri sukupolvessa. Sotainvalidien veljesliiton vuonna 1945 perustamalla Lippupalvelulla on nykyisin

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Su 1.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu Nuorisokuoro Merituuli Su 1.12. klo 18 Hoosianna!

Lisätiedot

Kanavan päämääränä on tarjota kuulijoille tunnelmallinen ja inspiroiva levähdyspaikka kauniin ja rentouttavan klassisen musiikin parissa.

Kanavan päämääränä on tarjota kuulijoille tunnelmallinen ja inspiroiva levähdyspaikka kauniin ja rentouttavan klassisen musiikin parissa. Viva Classica on helmikuussa 2010 avattu klassisen musiikin ystäville suunnattu verkkopalvelu ja radiokanava, jota voi kuunnella valtakunnallisesti internetissä osoitteessa www.vivaclassica.fi sekä matkapuhelimella

Lisätiedot

Tangoilta, tanssittajina vuoden 2017 Tangokunigas Teijo Lindström ja 2017 Tangoprinsessa Mia Leivo orkestereineen.

Tangoilta, tanssittajina vuoden 2017 Tangokunigas Teijo Lindström ja 2017 Tangoprinsessa Mia Leivo orkestereineen. MAANANTAI 16.7. Pyhäsalmen suurlava klo 19 01 Tangoilta, Pyhäsalmen suurlava Tangoilta, tanssittajina vuoden 2017 Tangokunigas Teijo Lindström ja 2017 Tangoprinsessa Mia Leivo orkestereineen. Liput 16

Lisätiedot

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related Syyskuu no 55 /2012 http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related "Särkyneille on puhuttava hiljaa ja sanoin, jotka eivät lyö. Kuin tuuli, joka vaalii viljaa, kuin lempeä ja lämmin yö. Särkyneitä

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta! Puheenjohtaja Sihteeri Taiteellinen johtaja Helena Toivanen Irma Pakarinen Rita Varonen Laulutalo, Kauppakatu 51 Laulutalo, Kauppakatu 51 Kilpisenkatu 14 a 13 80100 Joensuu 80100 Joensuu 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

FESTARIKAUSI KÄYNNISTYY

FESTARIKAUSI KÄYNNISTYY FESTARIKAUSI KÄYNNISTYY Pääkaupunkiseudun elokuvatapahtumat CINEMAJA ry on vaihtoehtoisia elokuvia esittävien festivaalien, klubien ja kulttuurikeskusten yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena on edistää elokuvakulttuurin

Lisätiedot

16.3.2015. Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri 2015

16.3.2015. Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri 2015 Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri 2015 Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri Partiolippukunta Tampereen Kotkien puhallinorkesteri on pirkanmaalaisista musiikinharrastajista

Lisätiedot

UMO! Uuden syksy 09 Musiikin Orkesterin asiakaslehti JAZZ ORCHESTRA

UMO! Uuden syksy 09 Musiikin Orkesterin asiakaslehti JAZZ ORCHESTRA UMO! Uuden syksy 09 Musiikin Orkesterin asiakaslehti Emma Salokosken intohimona jazz ja soul sivu 3 Moninkertaiset Grammy-voittajat Randy Brecker ja Peter Erskine saapuvat Suomeen sivu 8 Club for Five

Lisätiedot

Rock-musiikin musta menneisyys. Petra Martikainen 2012

Rock-musiikin musta menneisyys. Petra Martikainen 2012 Rock-musiikin musta menneisyys Petra Martikainen 2012 Bluesin,jazzin,gospelin ja rockin juuret ovat Länsi-Afrikassa Orjakauppa Yhdysvaltoihin 1600-luvulta lähtien -> orjat toivat mukanaan oman perinteensä,kirkoissa

Lisätiedot

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille 12.6.2015 Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille 15,5 miljoonaa euroa Kesäkuun tilityksessä Teoston tekijä- ja kustantaja-asiakkaille maksetaan Kotimaasta vuonna 2014 kerättyjä esityskorvauksia

Lisätiedot

Sydämellisesti tervetuloa kesäteatteriin!

Sydämellisesti tervetuloa kesäteatteriin! Sydämellisesti tervetuloa kesäteatteriin! Kesällä 2019 Suomen Kesäteatteri esittää Valkeakoskella musikaalin Ilkka Danny Lipsasen elämästä. Hersyvän huumorin värittämä elämäntarina vie katsojan pitkin

Lisätiedot

Kesäkonsertit Summer concerts

Kesäkonsertit Summer concerts Kesäkonsertit Summer concerts Lappeenrannan kesä soi, tanssii ja elää satamatorilla, Marian aukiolla, Joutsenon torilla, pusupuistossa, linnoituksen kesäteatterilla ja radiotalon nurmikolla. Esiintyjinä

Lisätiedot

Korson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma

Korson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma syksyn 2017 ohjelma Puisto on avoinna: ma-to klo 8-16 sekä pe klo 8-15 WC:t ja Pöllönpesä (=eväshuone) käytössä puiston aukioloaikoina. Tilat suljetaan siistimisen vuoksi 15 min. ennen sulkemisaikaa. Pihalelut

Lisätiedot

UMO. KOLME KIRJAINTA, JOTKA MERKITSEVÄT HUIPPUOSAAMISTA, NAUTINNOLLISTA KUULTAVAA JA AINA JOTAKIN YLLÄTTÄVÄÄ, JOKA RIKKOO LUOVASTI TRADITIOITA.

UMO. KOLME KIRJAINTA, JOTKA MERKITSEVÄT HUIPPUOSAAMISTA, NAUTINNOLLISTA KUULTAVAA JA AINA JOTAKIN YLLÄTTÄVÄÄ, JOKA RIKKOO LUOVASTI TRADITIOITA. VUOSIKERTOMUS 2016 UMO. KOLME KIRJAINTA, JOTKA MERKITSEVÄT HUIPPUOSAAMISTA, NAUTINNOLLISTA KUULTAVAA JA AINA JOTAKIN YLLÄTTÄVÄÄ, JOKA RIKKOO LUOVASTI TRADITIOITA. Asiakaspalaute 2 SISÄLLYSLUETTELO TOIMITUSJOHTAJAN

Lisätiedot

Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987)

Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987) Kristiina Junttu Syntymäaika: 18.06.1968 Ammatti: pianisti, pianonsoitonopettaja Koulutus: Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987) Opinnot Sibelius Akatemian Solistisella

Lisätiedot

Kotkan Pohjola-Nordenin vuoden 2017 tapahtumia

Kotkan Pohjola-Nordenin vuoden 2017 tapahtumia 1 Jäsenkirje 2/2017 Kotkan Pohjola-Nordenin vuoden 2017 tapahtumia Teatterimatka Helsingin kaupunginteatteriin la 21.10. klo 13 Kotimainen suurmusikaali Myrskyluodon Maija Lasse Mårtensonin unohtumaton,

Lisätiedot

Se ei synny itsestään, jokaisella levyllä on monien ihmisten. Työstä kuuluu saada palkka: kun käyttää toisen työn ja

Se ei synny itsestään, jokaisella levyllä on monien ihmisten. Työstä kuuluu saada palkka: kun käyttää toisen työn ja Suomen suurin musiikin tekijänoikeusjärjestö Jotta musiikki soi huomennakin Reilu peli: palkkaa työstä tä Musiikissa on taikaa, se saa ihmiset ja asiakkaat viihtymään Se ei synny itsestään, jokaisella

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Finland Festivalsin käyntitilasto 2013

Finland Festivalsin käyntitilasto 2013 Ajankohta 2013 2013 Esitysten Tapahtuman nimi lukumäärä Kokonais- Alku- Loppu- Kesto Maksul- Ilmai- Myydyt käyntipvm pvm (pvää) liset set Yht. liput määrä April Jazz Espoo 24.4. 28.4. 5 29 16 45 6 100

Lisätiedot

Kulttuurihuvilan ainutlaatuisessa ympäristössä viihdytään optimaalisimmillaan hengen ryhmissä erilaisissa tilaisuuksissa.

Kulttuurihuvilan ainutlaatuisessa ympäristössä viihdytään optimaalisimmillaan hengen ryhmissä erilaisissa tilaisuuksissa. Villa Concerto Villa Concerto kokous-, konsertti- ja juhlahuvila tarjoaa viihtyisät puitteet kokouksille, koulutuksille, konserteille, virkistyspäiville ja juhlille. Huvilaa voi vuokrata myös sauna- ja

Lisätiedot

Galleria. Joonas Riippa & Mika Kallio Seppo Wahl. Opening Jam. The Only Amator Seppo Wahl. Seppo Wahl. Matias Långbacka

Galleria. Joonas Riippa & Mika Kallio Seppo Wahl. Opening Jam. The Only Amator Seppo Wahl. Seppo Wahl. Matias Långbacka Galleria Joonas Riippa & Mika Kallio Matias Långbacka Ville Herrala/Teemu Viinikainen 3 ja Tuomo Prättälä Sings Standards Alarik Repo ja Tuomo Prättälä/Tuomo Prättälä Sings Standards Opening Jam Teemu

Lisätiedot

Su 1.5.2016 klo 13 Sibeliustalo PERINTEINEN VAPPUMATINEA

Su 1.5.2016 klo 13 Sibeliustalo PERINTEINEN VAPPUMATINEA Su 1.5.2016 klo 13 Sibeliustalo PERINTEINEN VAPPUMATINEA Petri Juutilainen, kapellimestari Johanna Iivanainen, laulu Champagner-Galoppi (H. C. Lumbye) Marssi elokuvasta Sirkus (I. Dunajevski, sov. W. Tuschla

Lisätiedot

Etsi tiedot ja täydennä. Eläinten karnevaalin osat. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali. Etsi kuva säveltäjästä.

Etsi tiedot ja täydennä. Eläinten karnevaalin osat. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali. Etsi kuva säveltäjästä. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali Etsi tiedot ja täydennä Camille Saint-Saëns oli säveltäjä. Etsi kuva säveltäjästä. Hän eli vuosina. Eläinten karnevaalin osat Yhdistä sävellyksen osa oikeaan soittimeen.

Lisätiedot

Varikko Ruokala Elokuu 2014

Varikko Ruokala Elokuu 2014 Varikko Ruokala Elokuu 2014 Viikko: 31 Kello ma 28.7. ti 29.7. ke 30.7. to 31.7. pe 1.8. la 2.8. 9-10 10-11 Eläkeläiset Ikonikerho 11-12 Eläkeläiset Ikonikerho 12-13 Eläkeläiset Ikonikerho 13-14 Eläkeläiset

Lisätiedot

Sisältö 2011. Pukkilansaari- Kyrönjoen helmi Isonkyrön keskustassa 3. Saaren historia 3. Kaikki elämäsi juhlat samassa paikassa 3. Taattua viihdettä 3

Sisältö 2011. Pukkilansaari- Kyrönjoen helmi Isonkyrön keskustassa 3. Saaren historia 3. Kaikki elämäsi juhlat samassa paikassa 3. Taattua viihdettä 3 1 PUKKILAN- SAARI Sisältö 2011 Pukkilansaari- Kyrönjoen helmi Isonkyrön keskustassa 3 Saaren historia 3 Kaikki elämäsi juhlat samassa paikassa 3 Taattua viihdettä 3 Kaiken kansan Pukkila 4 Kesän 2011 ohjelma

Lisätiedot

Makuuni Ala-Tikkurila 021. Aamuruskontie 2 00750 HELSINKI Puh. 0444700820. Maksuvälineet: Lajit: Lipunvälitys/Lippupalvelu. Makuuni Pasila 063

Makuuni Ala-Tikkurila 021. Aamuruskontie 2 00750 HELSINKI Puh. 0444700820. Maksuvälineet: Lajit: Lipunvälitys/Lippupalvelu. Makuuni Pasila 063 ESPOO HAMINA Stockmann Tapiola Länsituulentie 5 02100 ESPOO Puh. 091212232, S-Market Hamina, asiakaspalvelupiste Isoympyräkatu 15 49400 HAMINA Puh. 0107635403 Makuuni Ala-Tikkurila 021 Aamuruskontie 2

Lisätiedot

Infokirje

Infokirje Infokirje 1 11.8.2017 Tässä infokirjeessä: 1. Syyskausi alkaa 14.8. 2. Läsnä- ja poissaolot 3. Nuotisto 4. Tulevat tapahtumat 4.1. Kesäkonsertti 22.8. 4.2. Harjoitus Nuuksiossa 24.8. sekä luonnon päivän

Lisätiedot

1.Ensimmäisenä festivaalipäivänä mukana on Karjalan tasavallan sinfoniaorkesteri Karjalan Valtion Philharmonicorkesteri

1.Ensimmäisenä festivaalipäivänä mukana on Karjalan tasavallan sinfoniaorkesteri Karjalan Valtion Philharmonicorkesteri Ruskeala Symphony -retki 10.8.2019 (Lähtö Joensuusta ja Paluu Joensuuhun) Tapahtuman viralliset nettisivut: https://ruskeala-symphony.com/en Ruskealan Symphony Music Festival. Ruskealan Mountain Park (Sortavalan

Lisätiedot

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11 1. jakso 11.8. - 30.9.15 (37 työpäivää) ma ti ke to pe koeviikko 22.9. - 30.9. 7 1 4 5 3 Uusintakokeet 24.8. ja 31.8. 1. vuositason vanhempainilta 3.9. Ylioppilaskirjoitukset 7.9.-28.9. 6 1 3 2 4 5 6 2

Lisätiedot

SYMPATIA 1976 (Toholampi) Tapani Purontaka basso ja laulu Veijo Porkola kitara ja laulu Ari Hylkilä soolokitara Usko Lintinen rummut

SYMPATIA 1976 (Toholampi) Tapani Purontaka basso ja laulu Veijo Porkola kitara ja laulu Ari Hylkilä soolokitara Usko Lintinen rummut MADS-YHTYE 1975 (Toholampi) Tapani Purontaka basso ja laulu, Veijo Porkola kitara ja laulu, Ari Hylkilä soolokitara, Usko Lintinen rummut, Jaakko Leppäaho kitara SYMPATIA 1976 (Toholampi) Tapani Purontaka

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

NÄYTÖSKALENTERI SAITURIN JOULU REGINA & LEIBLIED REGINA YHTEISILLAT:

NÄYTÖSKALENTERI SAITURIN JOULU REGINA & LEIBLIED REGINA YHTEISILLAT: SYKSY 2015 NÄYTÖSKALENTERI YHTEISILLAT: REGINA & LEIBLIED MANILLA (Manifesti): PE 4.9. klo 19 ensi-ilta SU 6.9. klo 19 MA 7.9. klo 19 Liput 36 / 33 / 21 ROVANIEMI / WILJAMI: TO 5.11. klo 19 PE 6.11. klo

Lisätiedot

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html sunnuntai 8.11. ISÄNPÄIVÄLOUNAS KLUBILLA ISILLE, PERHEILLE, SUVULLE Koko perheen ja ystävien tilaisuus.

Lisätiedot

Infokirje

Infokirje Infokirje 8 23.3.2018 Tässä kirjeessä: 1. Vuosikokousterveiset 2. Vanhempainillassa käsiteltyjä aiheita 3. Etsimme kuorolle uusia yhteistyökumppaneita 4. Tuotepaketti laulajille 5. Hampurin-matka 11/2018

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

Timonen Linkola: Uusi musikaali Aleksis Kivestä täynnä tunnetta ja elämää!

Timonen Linkola: Uusi musikaali Aleksis Kivestä täynnä tunnetta ja elämää! Sydämeni laulu Timonen Linkola: Uusi musikaali Aleksis Kivestä täynnä tunnetta ja elämää! Sydämeni laulu Rakastettu kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi on aina kiehtova ja ajankohtainen. Hänen värikäs

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

4.12.2014. Pori Sinfoniettan kevätkausi 2015. Liput: 23,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (sis. Lippupalvelun toimitusmaksu)

4.12.2014. Pori Sinfoniettan kevätkausi 2015. Liput: 23,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (sis. Lippupalvelun toimitusmaksu) 4.12.2014 Pori Sinfoniettan kevätkausi 2015 Liput: 23,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (sis. Lippupalvelun toimitusmaksu) 15.1. Torstai klo 19 Tangon huumaa - Piazzolla Jukka Iisakkila, kapellimestari

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

OPAS PÄÄKAUPUNKISEUDUN ELOKUVATAPAHTUMIIN

OPAS PÄÄKAUPUNKISEUDUN ELOKUVATAPAHTUMIIN OPAS PÄÄKAUPUNKISEUDUN ELOKUVATAPAHTUMIIN KEVÄT 2016 FESTARIKAUSI KÄYNNISTYY Pääkaupunkiseudun elokuvatapahtumat CINEMAJA ry on vaihtoehtoisia elokuvia esittävien festivaalien, klubien ja kulttuurikeskusten

Lisätiedot

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,

Lisätiedot

TERVETULOA NAUTTIMAAN KESÄSTÄ TORNIOSSA

TERVETULOA NAUTTIMAAN KESÄSTÄ TORNIOSSA TERVETULOA NAUTTIMAAN KESÄSTÄ TORNIOSSA Tästä esitteestä saat tietoa kulttuuritapahtumista, festivaaleista ja vapaa-ajan viettomahdollisuuksista Torniossa kesällä 2015 MUUTOKSET MAHDOLLISIA KESÄTAPAHTUMAT

Lisätiedot

Tärkein visiomme on johdattaa kaikenikäiset sekä taustaltaan erilaiset ihmiset taidemusiikin kiehtovaan maailmaan.

Tärkein visiomme on johdattaa kaikenikäiset sekä taustaltaan erilaiset ihmiset taidemusiikin kiehtovaan maailmaan. Viva Classica on helmikuussa 2010 avattu klassisen musiikin ystäville suunnattu verkkopalvelu ja radiokanava, jota voi kuunnella valtakunnallisesti internetissä osoitteessa www.vivaclassica.fi sekä matkapuhelimella

Lisätiedot