Tourujoen Yö Tourujoen Yö 2015 KÄSIOHJELMA LAUANTAINA KLO YHTEISÖLLINEN KULTTUURITAPAHTUMA KOE TOURULA UUDESSA VALOSSA!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tourujoen Yö 2015. Tourujoen Yö 2015 KÄSIOHJELMA LAUANTAINA 3.10. KLO 16-22 YHTEISÖLLINEN KULTTUURITAPAHTUMA KOE TOURULA UUDESSA VALOSSA!"

Transkriptio

1 Tourujoen Yö 2015 LAUANTAINA KLO YHTEISÖLLINEN KULTTUURITAPAHTUMA KOE TOURULA UUDESSA VALOSSA! Tourujoen Yö 2015 KÄSIOHJELMA

2

3 ILOA JA RIEMUA TOURUJOEN YÖSSÄ! Oletko koskaan vieraillut täysin pimeässä kahvilassa tai haluaisitko kokeilla sähköavusteista lastipyörää? Entä oletko nähnyt korealaista miekkailua, itämaista tanssia tai haluaisitko antautua afrikkalaisten rytmien tai RAP-musiikin vietäväksi? Tätä kaikkea ja paljon muuta on luvassa Tourujoen Yö tapahtumassa. Tourujoen Yö on Kansalaistoiminnankeskus Mataran, Tourujoen ja Kankaan alueella järjestettävä koko perheen päihteetön ja yhteisöllinen kulttuuritapahtuma. Vuorossaan neljäs Tourujoen Yö tapahtuma järjestetään lauantaina klo Tourujoen Yössä on kokemista, näkemistä, tekemisen iloa ja yhdessäoloa! Syysillan hämärtyessä voi nauttia mm. tanssista, musiikista, taiteesta, osallistua työpajoihin ja elokuvanäytökseen. Työpajoissa pääsee tutustumaan mm. RC-autoihin, lavatanssien maailmaan ja didgeridoohon. Basaarialueella voi lettujen ja eksoottisten herkkujen maistelun lomassa tehdä mukavia löytöjä kojuja kierrellen. Tourujoen yön järjestää Kansalaistoiminnankeskus Matara yhteistyössä mm. Jyväskylän Kankaan ja Valon kaupunki -hankkeen kanssa. Yhteisökoordinaattori, Sari Naappi

4 OHJELMA JA AIKATAULU KANGAS BOOTCAMP harjoitukset K16 CrossFit Jyväskylä, Pituusleikkurihalli Kehonhuoltotunti K16 CrossFit Jyväskylä, Pituusleikkurihalli PADEL- pelivuoroja CrossFit Jyväskylä, Pituusleikkurihalli & Drive in -elokuvat, liput 15/8 euroa, Kankaan Porttirakennus AILAKINKATU Tutustumistunti CrossFit MATARAN PIHA-ALUE Basaari ja ruokabasaari Matara 4 parkkipaikat Pomppulinna lapsille (1e / 20 min) Sähkö- ja lastipyörien kokeilua Japa ry, Yleinen parkkialue RC-autorata RC Club Jyväskylä ry, Mataran autotalli TAPAHTUMALAVA TAPAHTUMAN AVAUS Avaussanat, kaupunginjohtaja Timo Koivisto Laulu, Aarne Stobin Miekkailunäytös Jyväskylän Haedong Kumdo ry Showtanssia Artmus Afrikkalaista tanssia ja musiikkia Mama Africa Capoeira REAGL Capoeira Jyväskylä Didgeridoo-performanssi Juha Sillman Avoin lava (5min/esitys, kaikille avoin) Itämaista tanssia Seitsemän Hunnun Tanssi ry Räp-musiikkia JuMi Tanssimusiikkia ja pihatanssit Jani Markus & Harhakuva ja KESTÄVÄT ry Tutustu opaskoiriin! Opaskoirayhdistys

5 ...JATKUU MATARAN SISÄTILAT Leena Sipilä Lapsuuteni Tourula KäytäväGalleria Linnunrata-valoteos Joel Nokelainen, Mataran aula Satakielipuhelinkoppi Info Gloria, Mataran aula Leena Sipilän työnäytös Matarankatu 6b Lähtö Kansalaispuisto Mataran Ideakävelyyn, Tourujokisali Twibuke -elokuvanäytös, Mä oon mukana-hanke, Tourujokisali Kasvomaalausta (1e), Mataran aula MONIKULTTURIKESKUS GLORIA Lapsille kädentaitoja ja kielikylpylä Didgeridoo työpaja Juha Sillman JOKI Melonta (4e) Meloiloa ry Luonto-Liiton luontopolku Lähtö Kinakujan sillalta Siltakeinu (10e / hyppy) Huvimestari TAPAHTUMAN LOPPUNÄYTÖS Circus Triste Piirustuskilpailu Kansallinen Lastenliitto Keski-Suomen piiri Venäläisten laulujen ilta -konsertti Art-Master ry, Matara-Sali Lavatanssiopetusta, tanssilajina fusku KESTÄVÄT ry Mataran aula Pime Cafe Keski-Suomen Näkövammaiset ry, Suvanto

6 2. KANGAS 1. P VAPAAHERRANTIE RUSOKINKATU AILAKINKATU 3. AILAKINKATU TOURULAN LIIKEKESKUS 9. TOURUJOKI wc 6. MATARA wc 4. P TOURULANTIE P

7 DRIVE IN -ELOKUVAT CROSSFIT JYVÄSKYLÄ CROSSFIT MATARAN PIHA-ALUE TAPAHTUMALAVA BASAARI MATARAN SISÄTILAT MATARAN AUTOTALLI (RC-RATA) KINAKUJAN SILTA hyvä tietää: Tourujoen Yön TAPAHTUMA-ALUE jakautuu tänä vuonna Kansalaistoiminnankeskus Mataran ja Kankaan alueen välille. Lisäksi ohjelmaa on Tourujoella Kinakujan sillalla. Tapahtuman INFO-PISTEET sijaitsevat KYT ry:n teltalla ja Matara 6:n ala-aulassa. TIETYÖT jatkuvat Mataran piha-alueen tuntumassa Rusokinkadulla ja Kankaan alueella. Tapahtuman WC:T sijaitsevat Kansalaistoiminnankeskus Mataran sisätiloissa Matara 4:ssä ja 6:ssa. Tapahtuma on PÄIHTEETÖN koko perheen tapahtuma. Tourujoen yön ohjelma ja työpajat ovat MAKSUTTOMIA, jollei toisin mainita Tourujoen Yön asiakkaille on varattu KARTTAAN MERKITYT PARKKIALUEET. Parkkipaikkoja löytyy Kankaan alueelta sekä Tourulan liikekeskuksen edustalta (Tourulantie 11 13), jossa kiekkovalvonta on pois tapahtuman ajan klo Myös Tourulan Nesteen takana hiekkakentällä on parkkitilaa.

8 ARTMUS Artmus askel hyvään harrastukseen! Taiteen perusopetusta musiikissa ja tanssissa sekä tanssikoulu, alkaen 3-vuotiaista mm. satubaletti, hip hop, street, showjazz. Lisäksi Soiton- ja laulun yksilöopetusta lapsista aikuisiin Jyväskylässä ja Muuramessa. Tourujoen Yö -tapahtumassa ARTMUS esittää Showtanssia. Artmus tapahtumalavalla klo CIRCUS TRISTE Circus Triste esittää Kinakujan sillan tuntumassa performanssin: Lempeän yön syli - mielessä kevään lento Työryhmässä mm Marianne Leppä, Jaana Mäkinen, Sanna Purokuru, Keijo Koskenharju & Vesa Purokuru (ohj). Säävaraus Circus triste Kinakujan sillalla klo ART-MASTER -TEATTERI Art-Master teatteri on Jyväskylässä toimiva aikuisten ja nuorten teatteri. Art- Master toteuttaa draamaa, musiikki- ja nukke-esityksiä, kiertueita, tapahtumia, leirejä ja Master -ohjauksia. Venäläisten lauluen ilta tutustuttaa yleisön venäläisen laulutaiteen suuntauksiin. Esitämme liikuttavia ja riemukkaita kansanlauluja, vanhoja ja nykyaikaisia romansseja, suosittujen bardien, mm. Vladimir Vysotskin lauluja, sekä nymusiikkia. Tarjoamme kosketuksen Venäjän suosituimman ja ihanimman taidelajin - laulun kanssa. Konsertti on suomen ja venäjän kielinen. Art-Master Matara-salissa klo CAPOEIRA JYVÄSKYLÄ REAGL Capoeira Jyväskylä opettaa capoeiraa lapsille, nuorille ja aikuisille. Opettajana toimii brasilialainen Leandro Silva. Capoeira on brasilialainen kamppailulaji, joka kehittää lihasvoimaa, ja -kestävyyttä. Capoeirassa oppii ketteryyttä, kehonhallintaa, reaktiokykyä. Aloittaessasi ei vaadita minkäänlaista liikuntataustaa, mukaan kaikille kursseille pääsee koko kauden. Lasten kursseille ovat tervetulleita lapset aina 4 vuotiaasta ylöspäin. Capoeira Jyväskylä on mukana Jyväskylän kaupungin Liikuntalaturissa, jossa nuoret pääsevät harrastamaan maksutta! Capoeiraa tapahtumalavalla klo A R T M U S

9 i CROSSFIT CrossFit tarjoaa ohjattua CrossFit harjoittelua. Tule kokeilemaan ilmaiselle tutustumistunnille mitä laji pitää sisällään! CrossFit harjoitukset ovat toiminnallisia, vaihtelevia ja intensiivisiä, mutta myös jokaisen omalle tasolle sovitettavissa. Harjoitukset sopivat niin isovanhemmille kuin kokeneemmille urheilijoille. CrossFit tutustuminen klo (Ailakinkatu 5) CROSSFIT JYVÄSKYLÄ Crossfit Jyväskylän salilla Kankaan paperitehtaan alueella on tarjolla BOOT- CAMP harjoitukset ja kehonhuoltotunti, sekä PADEL-pelivuoroja. Molemmat tunnit k 16. Crossfit Jyväskylän tunnit klo 16 & 17 sekä pelivuorot klo DIDGERIDOO / JUHA SILLMAN Didgeridoo tapahtumalavalla klo ja työpaja Gloriassa DRIVE IN -ELOKUVAT Elokuvan valoa syysiltaan tarjoillaan Kankaan tehtaan drive in -elokuvanäytöksissä. Mukaan näytöksiin ja aitoon drive in tunnelmaan pääset autolla, pyörällä tai vaikkapa kävellen. Illan tunnelman takaavat elokuvat klo 20 Leningrad Cowboys Go America ja klo Miekkailija sekä teemaan sopiva musiikki ja ruokatarjonta. Lipunmyynti tuntia ennen Kankaan portilta. Liput 15 euroa/auto ja 8 euroa/henkilö (eturivin katsomopaikat ulkosalla). Varaa paikkasi etukäteen Alueelle ajo Kympinkadulta Minimanin takaa. Drive in -elokuvat Kankaalla klo ja HAEDONG KUMDO Jyväskylään syksyllä 2013 rantautuneen korealaisen miekkailulajin demonstraatio joka koostuu yhdellä ja kahdella miekalla tehtävistä esteettisistä ja dynaamisista liikesarjoista, paritekniikoista, ennalta sovitusta taistelukoreografiasta ja liikkuvista meditaatioharjoituksista. Leikkaamme myös puisella harjoitusmiekalla sanomalehteä näyttävin tekniikoin. Ryhmää luotsaavat lajin tuoreet euroopanmestarit. Haedong Kumdo tapahtumalavalla klo es

10 SATAKIELIPUHELINKOPPI / INFO GLORIA Tiesitkö, että Keski-Suomessa puhutaan yli 100 kieltä? Nyt sinulla on ainutkertainen mahdollisuus nostaa satakielipuhelinkopin luuri ja valita satakielipuhelinmuistiosta numero ja tutustua sitä kautta yli 30 eri kieleen. Kielinäytteissä ihmiset kertovat asioista jotka yhdistävät meitä ihmisiä, mutta tekevät meistä erilaisia. Satakielipuhelinkopin ovat luoneet elektroakustinen muusikko ja äänitaiteilija Alejandro Olarte, taide- ja kulttuurikasvattaja Outi Korhonen sekä runoilija ja graafinen suunnittelija Daniel Malpica yhteistyössä Babel-pajojen, Sivuvalon ja Kulttuurikeskus Caisan kanssa. Tervetuloa vierailemaan Satakielipuhelinkopissa Info Glorian maahanmuuttajien neuvontapisteessä! Luvassa myös arvonta. Satakielipuhelinkopin löydät Mataran aulasta. JANI MARKUS & HARHAKUVA Tule tutustumaan uuteen Jyväskyläläiseen tanssiorkesteriin, joka soittaa tanssittavaa musiikkia laidasta laitaan rennolla fiiliksellä. Harhakuva koostuu ammattimaisella otteella varustetuista kokeneista soittajista, jotka ovat eri kokoonpanoissa harrastaneet keikkailua aiemmin. Jani Markus & Harhakuva tapahtumalavalla JUMI Juha-Matti JuMi Mikkolainen, maailman nopein hiihtävä räppääjä tai räppäävä hiihtäjä. Kilpaladuiltakin tunnettu sprintteri tykittää itsekirjoittamiaan riimejä tiuhaan tahtiin aiheinaan urheilu ja elämä sekä niiden tarjoamista eri hetkistä täysin rinnoin nauttiminen JuMi tapahtumalavalla JAPA RY Tule kokeilemaan Lastipyörälainaamon sähköavusteisia tavarapyöriä JAPA ry:n pisteelle! Lainaamon valikoimissa on kaksi kaksipyöräistä laatikkopyörää, yksi kolmipyöräinen laatikkopyörä ja yksi pyörä + peräkärry -yhdistelmä. Lastipyörälainaamo toimii Kansalaistoiminnankeskus Mataran yhteydessä. Lastipyörälainaamosta voi saada maksutta käyttöönsä lastipyörän 1 3 vuorokaudeksi. Lainaamo on osa Jyväskylän kestävä kehitys JAPA ry:n hanketta, joka saa rahoituksensa Liikenneviraston liikkumisen ohjauksen valtionavustuksista. Lainaamo toteutetaan yhteistyössä Kansalaistoiminnankeskus Mataran kanssa. Lue lisää: Lastipyörien kokeilua parkkialueella klo

11 JOEL NOKELAINEN / VUOLUKOULU Vuodesta 1994 vuolukoulua pitänyt Joel Nokelainen opastaa puuvuolemisen perusteita Tourujoen Yössä. Nokelaisella on jo 50 vuoden kokemus puulintujen ja karjalankäkien vuolemisesta. Vuolukoulu alkaa Satuvuolu-esityksellä klo 19. Satuvuolu-esityksessä puulinnunvuolu ja tarina etenevät lomittain tekemisen rytmiä seuraten. Tämän jälkeen Nokelainen ohjeistaa yleisölle vuolemisen perusteita. Vuolukoulun kesto 1 ½ tuntia. Kansalaistoiminnankeskus Mataran ala-aulassa on myös nähtävillä Nokelaisen valoteos Linnunrata. Vuolukoulu klo Matarankatu 6b KANSALAISPUISTO MATARAN IDEAKÄVELY Tourujoen rantaan Mataran kohdalle tullaan toteuttamaan uusi Kansalaispuisto. Rakentamisen ajankohta tullee olemaan vuosi Kansalaispuiston ideoita, toimintoja ja luonnetta on tarkoitus pohtia tiiviissä yhteistyössä asukkaiden kanssa talven aikana. Tourujoen Yö:ssä järjestetään ideoinnin lähtölaukaus. Tarkoitus on osallistujien kanssa kiertää tulevan puiston alue, ideoida puiston sisältöä sekä haarukoida asukkaiden toiveita ja tarpeita. Lisätiedot: mervi.vallinkoski@jkl.fi Lähtö ideakävelyyn Tourujokisalista KESTÄVÄT RY Keski Suomen Tanssin Ystävät Kestävät ry on tanssiseura, joka on järjestänyt lavatanssinopetusta jo vuodesta 1997 alkaen. Tourujoen Yö tapahtumassa opetetaan FUSKUa, joka on suosittu kädenalitanssi foksimusiikkiin tanssittavaksi. Kurssilla toimii parinvaihto,joten et tarvitse omaa paria. Tanssin opetusta Mataran aulassa klo LEENA SIPILÄ Lapsuuteni Tourula leikkipaikat pihoilla ja kaduilla Leena Sipilän isän1950-luvulla ottamat kuvat siirtyvät huopaan itsenäisiksi taideteoksiksi ekologisesti ja kierrätystä hyödyntäen. Valokuvista teen kuvakollaaseja, itsenäisiä teoksia, joissa hyödynnän villan lisäksi erilaisia kierrätysmateriaaleja kuten pitsejä, kankaita, nappeja ja helmiä. Huovutusprosessissani en käytä mitään kemikaalia en edes saippuaa ainostaan vettä, jonka kulutus on vähäistä saippuattoman prosessin ansiosta. Käytävä Galleria Leena Sipilä paikalla esittelemässä tekniikkaansa klo

12 LUONTOLIITTO Luonto-Liiton Keski-Suomen piiri järjestää liito-orava-retken Tourujoelle. Pimenevässä illassa näemme toivottavasti kaupunkijoen rantaan pesiytyneen pikkunisäkkään, jonka äänetön liito on ihailun arvoista. Tourujoen vajaan kilometrin mittainen jokiluontopolku tarjoaa liito-oravan lisäksi runsaasti mielenkiintoista nähtävää ja kuultavaa. Valonlähteeksi retkelle voit ottaa mukaan taskulampun tai lyhdyn. Tervetuloa! Lähtö luontopolulle Kinakujan sillalta klo KANSALLINEN LASTENLIITTO Millaisen joen haluamme? -piirustuskilpailun työpaja on avoin kaikenikäisille lapsille. Työpaja Mataran aulassa klo MAMA AFRICA Pape Cisse & Mama Africa Jyväskylä tuo lavalle edistyneitä tanssioppilaita ja amatööriharrastajia. Mama Africa tapahtumalavalla klo MELOILOA Tervetuloa kokeilemaan melontaa! Asiantuntevaa opastusta lähtöpaikalla ja toiminnan esittelyä. Melonta 4 / 20 min. Melonta Tourujoella klo MONIKULTTUURIKESKUS GLORIA Kaikille Jyväskyläläisille avoin kansainvälinen kohtaamispaikka. Lapsille työpajoissa kädentaitoja ja Kielikylpylä. Mahdollisuus nauttia kahvia tai teetä. Gloria avoinna klo TUTUSTU OPASKOIRIIN! Tietoa opaskoiratoiminnasta tasatunnein kello Opaskoirakoita, peesareita, hoitoperheläisiä opaspentuineen. uranvaihtajakoiria ja eläkeläiskoiria tavattavissa. Mahdollisuus hankkia Opaskoirakalenteri Lisätiedot: ja sivuilta. Tutustu opaskoiriin piha-alueella klo

13 PIME CAFE Haista, maista, kuule ja tunne mieleenpainuvasti, millaista on elää pieni hetki sokean henkilön arkea. Pimè Cafè on elämyskahvila joka järjestetään täysin pimennetyssä tilassa. Asiakkaille on tarjolla kahvia, teetä, mehua sekä pientä suupalaa vapaaehtoista maksua vastaan. Oppaina ja tarjoilijoina kahvilassa toimivat näkövammaiset. Heille tilanne on tuttu, joten asiakkaat saavat pimeästä huolimatta turvallista ja hyvää palvelua. Ulkopuolella löytyy Pimé Cafén aulaemäntä, joka kertoo mitä tehdä ja minne mennä. Ulkopuolella voi myös kokeilla näkövammaisten apuvälineitä, kuten esim. valkoisella kepillä kulkemista. Pime cafe kokoustila Suvannossa klo RC CLUB JYVÄSKYLÄ RC Club Jyväskylä ry on pyörittänyt harrastustoimintaa Jyvässeudulla jo lähes 10 vuoden ajan. Seura tarjoaa harrastus- ja harjoittelupaikkoja, sekä jakaa tietoa ja tietotaitoa RC-autoilusta kaikenikäisille harrastajille. Kiinteitä ajopaikkoja kerholla on kaksi. Toinen RCCJKL:n radoista on Seppälänkankaan Murskaamontiellä sijaitseva ulkorata ja toinen on Kirrissä sijaitseva sisärata, jossa järjestetään myös aloittelijoiden iltoja. Rc-autorata Mataran autotallin pihalla klo SEITSEMÄN HUNNUN TANSSI RY Seitsemän Hunnun Tanssi ry:n esityksessä nähdään monipuolinen kattaus itämaisen tanssia, perinteisestä estradista moderneihin fuusioihin. Itämaista tanssia tapahtumalavalla klo SILTAKEINU Illan pimennyttyä Huvimestari rakentaa jättimäisen köysikeinun Kinakujan sillalle. Voit tulla katsomaan miltä valaistulta sillalta köyden varaan keinuun pudottautuminen näyttää. Nopeimmat halukkaat pääsevät myös itse kokeilemaan tätä hintaan 10 / keinunta. Hurjalta näyttävä toiminta on täysin turvallista. Lisätiedot: huvimestari.fi Siltakeinu Kinakujan sillalla klo TWIBUKE / MUISTAKAA Jyväskyläläisten Mä oon mukana -hankkeen nuorten ideoima ja toteuttama lyhytelokuva elämästä Kongon demokraattisessa tasavallassa ennen sotaa, sodan aikana ja pakolaisleirillä Ruandassa. Twibuke-elokuvan näytös Tourujokisalissa klo 19.30

14 tutustu myös valonkaupungin teoksii jokilaaksossa! LINNUNRATA-valoteos TO LA klo Linnunrata on puulinnunvuolija Joel Nokelaisen 50-vuotisjuhlateos. Teoksessa vuollut puulinnut liikkuvat neljä metriä korkean, pyörivän teoksen ulkokehällä muodostaen varjoja tilaa ympäröiviin seiniin. Paikka: Mataran pääaula, Matarankatu 6. KUUSIKKO-valo-olotila-ympäristötaideteos PE SU Ympäristötaideteos Tourujokilaaksossa, käynti Nahkurin sillan kuusikkometsän kohdalta. Teos valaistaan pe klo 19. Teos on nähtävillä ympäri vuorokauden sunnuntaihin saakka. Järjestäjinä: Taito Keski-Suomi ry, Taitokeskus Aivian opiskelijat. KELLUVAT PUUTARHAT -ympäristötaideteos PE SU Tourujoen jokivarteen sijoitettu ympäristötaideteos Kelluvat puutarhat sijaitsee Kinakujan sillalta yläjuoksulle Vanhalle hautausmaalle päin. Teos on nähtävillä pe 2.10.klo 19 alkaen sunnuntaihin saakka. Järjestäjinä: Taito Keski-Suomi ry, Taitokeskus Aivian opiskelijat. VALON KYLÄ valoteos LA klo Tourukatua sivuavaan puistoon (Vanhan hautausmaan ja Tourujokilaakson välissä) toteutetaan Ulla Aatisen yhteisöllinen valoteos Valon kylä, joka muodostuu noin paristasadasta värikkäästä pienoisteltasta. Jokaisen teltan sisällä on hautakynttilä. Kokonaisuuden pystytys aloitetaan valoisaan aikaan iltapäivällä ja kaikki halukkaat ovat tervetulleita avustamaan pystytyksessä ja kynttilöiden sytytyksessä. TUULIKUKKALAMPPU teos TO LA klo Sari Linnan kierrätysmateriaaleista tekemiä tuulikukkia katuvalaisimiin. Teos on nähtävillä Tourujokilaaksossa Nahkurin sillan pohjoispuolella.

15 Let the festivities begin! TOURUJOEN YÖ CITY FESTIVAL IS HERE AGAIN FOR THE FOURTH TIME! The festival takes place on Saturday The event opens at 4 PM and goes on till 10 PM. Tourujoen Yö is a joint effort of the Civic Activity Center Matara, the Kangas culture area, Jyväskylä s City of Light Project. Tourujoen Yö is about seeing, feeling, hearing and tasting. It s about people getting together and sharing the experience. Tourujoen Yö is a great example of DIY-attitude and what people can achieve when they pull together. This year s event program consists of theatre, dance, music, art and crafts and various workshops. Would you like to try your hand at wood carving or playing the didgeridoo? Perhaps you have never tried Finnish open-air dancing or cargo biking? Or maybe you d like to learn how to canoe or test your strength at the crossfit boot camp? What about the children? The family s smallest members will probably enjoy Gloria s art and crafts workshops. The people of Multicultural Center Gloria also offer the children language shower sessions in various languages. We also do face painting for the children. If you don t feel like exercising or dabbling in arts and crafts activities, don t worry. Stop for a cup of coffee and sample the delicious things the food bazaar has to offer. From the bazaar market you can buy, among other things, hand-made jewelry and other accessories, natural cosmetics and gifts items. What else is there to see and get excited about? How about African rhythms and dancing, Capoeira, Oriental dancing, show dancing, Korean sword fighting, rap music or pop tunes played by a live band? If you are an art lover, you might enjoy Leena Sipilä s exhibition of Tourula in the olden days. Sipilä s nostalgic pieces combine the art of photography and felting. Leena Sipilä will be present at the event and has agreed to show the visitors how old photographs come to life. The evening ends with aerial acrobatics under the Kinakuja bridge just above the swirling waters of Tourujoki. Since Tourujoen Yö is a sober event for the whole family, we do not serve alcohol in the event area. There is no entrance fee, you can come and go as you please.

16 poikkea basaarissa ja herkuttele tourujoen yössä! Tourujoen Yön basaarissa on tarjolla shoppailtavaa, järjestötoiminnan esittelyjä sekä makuja läheltä ja kaukaa. Myynnissä on muun muassa kosmetiikkatuotteita, kynttilöitä, oliiviöljyä, taidetta, kädentaitoja sekä koruja. Basaarialueella voit shoppailla klo Varaathan käteistä mukaan! RUOKAILU TOURUJOEN YÖSSÄ Tapahtuma-alueella voit herkutella ruokabasaarissa Matarankatu 4:n katoksen alla. Tarjolla on muun muassa grillikylkeä, etnisiä ruokia, lettuja ja makkaraa, Ruokabasaarissa on erilaisten annosten lisäksi myynnissä myös kahvilatuotteita. RAVINTOLA JOKIKIEVARI AVOINNA KLO Myös Jokikievari on avoinna kahvilana ja siellä on tarjolla pientä suolaista ja makeaa. Jokikievarissa on kädentaitopajan myyjäiset, arpajaiset työttömien opintorahaston hyväksi sekä neulontatalkoot, jossa neulotaan tuotteita SPR:n kautta turvapaikanhakijoille lahjoitettavaksi.

17 Kansalaistoiminnankeskus Matara Tiloja Matara on kansalaisten ja järjestöjen kohtaamispaikka Järjestöjen toimistotiloja Kokous- ja pienryhmätiloja Takkahuone ja sauna Jyväskylän kaupungin vapaaehtoistoiminnan palvelut Monikulttuurikeskus Gloria Tapahtumia Mataran monipuolisista tapahtumista saa tietoa tapahtumakalenterista osoitteessa tapahtumat Vuosittain isoja tapahtumia kuten Tourujoen Yö ja Vapaaehtoiseksi!-messut Toimintaa Matarassa toimii noin 30 eri järjestöä ja yhteisöä Toimjaluettelo on nähtävissä kotisivuiltamme Kuukausittaisia säännöllisiä toimintoja ovat mm. Aamukahvit ja Arki-infot Tervetuloa! avoinna ma-pe klo 8-18 Mataran Aulapalvelut p aulapalvelut@kyt.fi Sari Naappi yhteisökoordinaattori p sari.naappi@kyt.fi Jokainen vuosi on vapaaehtoistoiminnan vuosi! Löydä tekemisen iloa, uusia näkökulmia ja samanhenkistä seuraa VAPAAEHTOISEKSI!-MESSUT TO klo KLO Kansalaistoiminnankeskus Matara Matarankatu 6, Tourula, Jyväskylä Etsitkö tekemistä, ystäviä, uusia kokemuksia? Haluatko olla avuksi ja hyödyksi? Onko sinulla tunti tai pari vapaata aikaa? Tule tutustumaan vapaaehtoistoiminnan monipuolisiin mahdollisuuksiin. Tarjolla olevia vapaaehtoistoiminnan paikkoja esittelevät järjestöt, seurakunta sekä Jyväskylän kaupunki. Saat perustietoa vapaaehtoisena toimimisesta ja tapaat jo toiminnassa mukana olevia vapaaehtoisia. Voit myös saada henkilökohtaista neuvontaa juuri sinulle sopivan vapaaehtoistoiminnan tehtävän etsimisessä. Muutos syntyy pienistä teoista!

18 BIOMAJAT ovat siirrettäviä tauko-, wc- ja suihkutiloja. Helppoja, hajuttomia, ekologisia, siistejä, lämpimiä ja myös hauskoja. Biomaja on positiivisesti yllättävä kokemus. BIOMAJAT VUOKRAA JYVÄSKYLÄSSÄ: Mantools Oy Jari Hakanen Kiilatie 6, Jyväskylä Tourulan uudistunut McDonalds aukeaa lokakuussa!

19 asti

20 Roll upit Banderollit Beach flagit Katalogit Esitteet Julisteet Suoramainokset Kirjat Postituspalvelut Liikelahjat... ja osaahan se kari paljon muutakin KIRJAPAINO KARI Kauhatie Jyväskylä KEEP PRINTING TOIMISTOTUKKU KARI/ SUURMYYMÄLÄ w w w i Laukaantie Jyväskylä puh k a r i t. e a m f

Tampereen kansainvälinen koulu, FISTA

Tampereen kansainvälinen koulu, FISTA HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Tampereen kansainvälinen koulu, FISTA lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.

Lisätiedot

anna minun kertoa let me tell you

anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa I OSA 1. Anna minun kertoa sinulle mitä oli. Tiedän että osaan. Kykenen siihen. Teen nyt niin. Minulla on oikeus. Sanani voivat olla puutteellisia mutta

Lisätiedot

Kansalaistoiminnankeskus MATARA järjestöjen verkostorakenteena 14.2.2013

Kansalaistoiminnankeskus MATARA järjestöjen verkostorakenteena 14.2.2013 Kansalaistoiminnankeskus MATARA järjestöjen verkostorakenteena 14.2.2013 Sari Naappi Yhteisökoordinaattori Tiina Sivonen Kehittämispäällikkö Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki

Lisätiedot

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Tiistilän koulu English Grades 7-9 Heikki Raevaara MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Meeting People Hello! Hi! Good morning! Good afternoon! How do you do? Nice to meet you. / Pleased to meet you.

Lisätiedot

TOURUJOEN YÖ-TAPAHTUMA Lauantaina 29.9.2012

TOURUJOEN YÖ-TAPAHTUMA Lauantaina 29.9.2012 TOURUJOEN YÖ-TAPAHTUMA Lauantaina 29.9.2012 Tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävä, yhteisöllinen kulttuuritapahtuma tarjoaa erilaista ohjelmaa kaikenikäisille! Vapaaehtoiseksi! - messut Matarankatu

Lisätiedot

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 itämainen tanssi Itämaista tanssia, kuntotanssia ja kuntoliikuntaa sekä discorientaltanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja kuntoisille lapsille,

Lisätiedot

1. Liikkuvat määreet

1. Liikkuvat määreet 1. Liikkuvat määreet Väitelauseen perussanajärjestys: SPOTPA (subj. + pred. + obj. + tapa + paikka + aika) Suora sanajärjestys = subjekti on ennen predikaattia tekijä tekeminen Alasääntö 1: Liikkuvat määreet

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Tanssitunnit syksy 2011

Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitalo juulia antaa uusia tuulia Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille omat tunnit.

Lisätiedot

Vuorossaan yhdeksäs Valon kaupunki tapahtuma järjestetään syyskuuta 2014

Vuorossaan yhdeksäs Valon kaupunki tapahtuma järjestetään syyskuuta 2014 Valon kaupunki tapahtuma 2014 Vuorossaan yhdeksäs Valon kaupunki tapahtuma järjestetään 25.-27. syyskuuta 2014 Tapahtuma tarjoaa kokemuksia, elämyksiä ja iloa valosta mm. valoinstallaatioita, videoteoksia,

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aleksanterin koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn - Pispala. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn - Pispala. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Pyynikin koulupolku Wivi Lönn - Pispala lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020. Koulu

Lisätiedot

Juhannuskylän koulupolku

Juhannuskylän koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Juhannuskylän koulupolku Juhannuskylä - Tammela lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020.

Lisätiedot

Tutustumismatkalla Kansalaistoiminnankeskus Matarassa 4.2.2014

Tutustumismatkalla Kansalaistoiminnankeskus Matarassa 4.2.2014 Tutustumismatkalla Kansalaistoiminnankeskus Matarassa 4.2.2014 Matkaraportin kirjoitti Heini Maijanen MontEri-hanke järjesti tutustumismatkan Jyväskylän Kansalaistoiminnankeskus Mataraan tiistaina 4.2.2014.

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pyynikin koulupolku Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1.

Lisätiedot

You can check above like this: Start->Control Panel->Programs->find if Microsoft Lync or Microsoft Lync Attendeed is listed

You can check above like this: Start->Control Panel->Programs->find if Microsoft Lync or Microsoft Lync Attendeed is listed Online Meeting Guest Online Meeting for Guest Participant Lync Attendee Installation Online kokous vierailevalle osallistujalle Lync Attendee Asennus www.ruukki.com Overview Before you can join to Ruukki

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lamminpää koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lamminpää koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lamminpää koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017.

Lisätiedot

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition)

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen Click here if your download doesn"t start automatically Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn - Pispala. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn - Pispala. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Pyynikin koulupolku Wivi Lönn - Pispala lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020. Koulu

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 1 TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 Oulun Yliopisto / Tieteen päivät 2015 2 TIETEEN PÄIVÄT Järjestetään Oulussa osana yliopiston avajaisviikon ohjelmaa Tieteen päivät järjestetään saman konseptin mukaisesti

Lisätiedot

Hei! Kilpailulajit ja ikäsarjat: Disco, Discofreestyle, Hiphop sekä showcase

Hei! Kilpailulajit ja ikäsarjat: Disco, Discofreestyle, Hiphop sekä showcase Hei! Kiitos ilmoittautumisestasi Let s Dance cup tanssitapahtumaan. Tapahtumaa vietetään siis sunnuntaina 6.3.2016 Kulttuuriareena Gloriassa. Osoite: Pikku Roobertinkatu 12-14, 00120 Helsinki. Helsingin

Lisätiedot

EVALUATION FOR THE ERASMUS+-PROJECT, STUDENTSE

EVALUATION FOR THE ERASMUS+-PROJECT, STUDENTSE #1 Aloitettu: 6. marraskuuta 2015 9:03:38 Muokattu viimeksi: 6. marraskuuta 2015 9:05:26 Käytetty aika: 00:01:47 IP-osoite: 83.245.241.86 K1: Nationality Finnish K2: The program of the week has been very

Lisätiedot

Varissuo

Varissuo Varissuo 2.9. 9.8.2013 Ma 2.9. su 8.9. Valokuvanäyttelyt Monimuotoinen Varissuo Valokuvanäyttelyt, jotka kuvien keinoin esittelevät varissuolaista nykyisyyttä ja menneisyyttä. Järj. Varissuon Työttömät

Lisätiedot

Pojan Sydan: Loytoretki Isan Rakkauteen (Finnish Edition)

Pojan Sydan: Loytoretki Isan Rakkauteen (Finnish Edition) Pojan Sydan: Loytoretki Isan Rakkauteen (Finnish Edition) M. James Jordan Click here if your download doesn"t start automatically Pojan Sydan: Loytoretki Isan Rakkauteen (Finnish Edition) M. James Jordan

Lisätiedot

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA VUOKATTI DANCE FESTIVALIIN!

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA VUOKATTI DANCE FESTIVALIIN! LÄMPIMÄSTI TERVETULOA VUOKATTI DANCE FESTIVALIIN! Mukavaa, että osallistut tähän aikuisten 25+ tanssifestivaaliin Vuokatissa. Tämän tietopaketin avulla löydät oikeat workshopit, kilpailut ja tapahtumapaikat.

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Varissuo 3.9. - 9.9.2012

Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Naapurilähiö - digitaalista tarinankerrontaa Työpajoissa tehdään kollaasitekniikalla digitaalinen esitys siitä, miltä Varissuo näyttää asukkaan silmin. Toiminta on kaikille avointa!

Lisätiedot

14.Divisioonan Perinneyhdistyksen Nuoriso- ja Perinnepäivät

14.Divisioonan Perinneyhdistyksen Nuoriso- ja Perinnepäivät 14.Divisioonan Perinneyhdistyksen Nuoriso- ja Perinnepäivät Lieksa 1.9.- 3.9.2017 Nuorisotapahtumat TEEMA: 100- vuotisen itsenäisyyden kokemuksella yhdessä valoisaan tulevaisuuteen 1.3-30.4 Kirjoitelmat

Lisätiedot

ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto

ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto Serve Research Brunch 24.10.2013 Esityksen sisältö ATLAS-hanke lyhyesti ATLAS-kartan kehittäminen:

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät 2018 VILLA ARTTU KEVÄT 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA ARTUN NÄYTTELYIHIN, TYÖPAJOIHIN JA TAPAHTUMIIN! Keväällä 2018 Villa Artussa on monenlaisia näyttelyitä,

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Kaarilan koulupolku Rahola - Kaarila lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020. Koulu tiedottaa

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot. lv 13.9.2016 HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä

Lisätiedot

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Yleisöluistelu Kajaanin jäähallilla Maanantaina 16.10 klo 10.00-13.00 Maksuton Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Lisätiedot: Reima Korhonen 044 7100 371 Järjestäjä: Kajaanin

Lisätiedot

KORSON ASUKASPUISTON KESÄKUUN 2017 AVOIMEN TOIMINNAN OHJELMA

KORSON ASUKASPUISTON KESÄKUUN 2017 AVOIMEN TOIMINNAN OHJELMA KORSON ASUKASPUISTON KESÄKUUN 2017 AVOIMEN TOIMINNAN OHJELMA VKO 22: To 1.6. puisto avoinna klo 8-16, sisätilat avoinna klo 9-14 LIIKUNTARATA ulkona klo 10-12 Pe 2.6. puisto avoinna klo 8-15, sisätilat

Lisätiedot

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Onko vaikea lähteä liikkeelle? Haluatko innostua uudesta harrastuksesta? Haluatko voida paremmin sekä henkisesti, että fyysisesti?

Lisätiedot

Linnainmaan koulupolku

Linnainmaan koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulupolku Linnainmaa - Leinola lv. 2018-2019 1 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.

Lisätiedot

Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition)

Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition) Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition) Tommi Uschanov Click here if your download doesn"t start automatically Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition) Tommi Uschanov Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition)

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Tietoa Joensuun Eliittikisoista

Tietoa Joensuun Eliittikisoista Tietoa Joensuun Eliittikisoista Harjoittelu ja verryttely Yleisurheilukenttä (Keskuskenttä) Kisan aikana Joensuu Areena + kuntosali Pesäpallokenttä ja Louhelan kenttä heitoille Uimahalli Vesikko + kuntosali

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi

Lisätiedot

FinFamily PostgreSQL installation ( ) FinFamily PostgreSQL

FinFamily PostgreSQL installation ( ) FinFamily PostgreSQL FinFamily PostgreSQL 1 Sisällys / Contents FinFamily PostgreSQL... 1 1. Asenna PostgreSQL tietokanta / Install PostgreSQL database... 3 1.1. PostgreSQL tietokannasta / About the PostgreSQL database...

Lisätiedot

Salasanan vaihto uuteen / How to change password

Salasanan vaihto uuteen / How to change password Salasanan vaihto uuteen / How to change password Sisällys Salasanakäytäntö / Password policy... 2 Salasanan vaihto verkkosivulla / Change password on website... 3 Salasanan vaihto matkapuhelimella / Change

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Korson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma

Korson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma syksyn 2017 ohjelma Puisto on avoinna: ma-to klo 8-16 sekä pe klo 8-15 WC:t ja Pöllönpesä (=eväshuone) käytössä puiston aukioloaikoina. Tilat suljetaan siistimisen vuoksi 15 min. ennen sulkemisaikaa. Pihalelut

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2017 VILLA ARTTU SYKSY 2017 OHJELMA VILLA ARTUN NÄYTTELYT Yhdessä Together 4.10.2017 19.1.2018 Villa Artun galleria ja käytävägalleria A Game. Petr Tichshenko

Lisätiedot

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja koko

Lisätiedot

Henkiset kilpailut / Cultural competitions

Henkiset kilpailut / Cultural competitions Ilmoittautuminen Australasian Suomalaisten Liiton (ASL) Suomi-Päivien kilpailuihin Registration for Australasian Federation of Finnish Societies and Clubs (AFFSC) Finnish Festival competitions (Huom. tekstaa

Lisätiedot

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 3 (Finnish Edition)

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 3 (Finnish Edition) Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 3 (Finnish Edition) Esko Jalkanen Click here if your download doesn"t start automatically Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 3 (Finnish Edition) Esko Jalkanen Uusi Ajatus Löytyy

Lisätiedot

TERVETULOA VETURITALLEILLE!

TERVETULOA VETURITALLEILLE! TERVETULOA VETURITALLEILLE! Veturitallit on Jyväskylän nuorten ja nuorten aikuisten aktiivisen toiminnan keskus. Veturitalleilla nuoret järjestävät oman elämänsä näköistä toimintaa. Ota Veturitallien työntekijöihin

Lisätiedot

Kesäkonsertit Summer concerts

Kesäkonsertit Summer concerts Kesäkonsertit Summer concerts Lappeenrannan kesä soi, tanssii ja elää satamatorilla, Marian aukiolla, Joutsenon torilla, pusupuistossa, linnoituksen kesäteatterilla ja radiotalon nurmikolla. Esiintyjinä

Lisätiedot

OUR EARTH HOUR 2012-2013 Veej jakaja Suomi Cambrésis Ranska

OUR EARTH HOUR 2012-2013 Veej jakaja Suomi Cambrésis Ranska 2012-2013 Veej jakaja Suomi Cambrésis Ranska OUR EARTH HOUR 31.3.2012 klo 20.30-21.30 Tapahtuma Pieksämäellä (Nuorisokahvila) ja Mäntyharjussa (Komppa) FACEBOOK ryhmä Valokuvaus / Piirustus kilpailu Kuva

Lisätiedot

Melontaretket Aurajoella Aurajokimelonta 20 vuotta! 2011 2.-3.7. 29.5. 27.8. YÖMELONTA AURAJOKIMELONTA KEVÄTMELONTA Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo avoinna 1.6.-31.8.2011, talviaikaan tilauksesta Tervetuloa!

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

Information on preparing Presentation

Information on preparing Presentation Information on preparing Presentation Seminar on big data management Lecturer: Spring 2017 20.1.2017 1 Agenda Hints and tips on giving a good presentation Watch two videos and discussion 22.1.2017 2 Goals

Lisätiedot

Monitoimitalo 13. tekemistä kivijalasta kattojen ylle

Monitoimitalo 13. tekemistä kivijalasta kattojen ylle Monitoimitalo 13 tekemistä kivijalasta kattojen ylle TOIMINTAA VIIDESSÄ KERROKSESSA Monitoimitalo 13 on tamperelaisten harrastus- ja vapaa-ajanviettopaikka, jonka seinien suojissa on 2500 neliömetriä toiminta-,

Lisätiedot

ALOITUSKESKUSTELU / FIRST CONVERSATION

ALOITUSKESKUSTELU / FIRST CONVERSATION ALOITUSKESKUSTELU / FIRST CONVERSATION Lapsen nimi / Name of the child Lapsen ikä / Age of the child yrs months HYVINKÄÄN KAUPUNKI Varhaiskasvatuspalvelut Lapsen päivähoito daycare center / esiopetusyksikkö

Lisätiedot

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma Painonnosto 13.5.2016 (kansallinen, CUP) Below in English Paikka: Nääshalli Näsijärvenkatu 8 33210 Tampere Alustava aikataulu: Punnitus 12:00-13:00

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

Yritystilaisuuksia, jotka järjestyvät helposti

Yritystilaisuuksia, jotka järjestyvät helposti Yritystilaisuudet Yritystilaisuuksia, jotka järjestyvät helposti ff Event on Konffan uusi, ainutlaatuinen tapahtumakonsepti. Kustannuksia säästävä f Event valmispaketti sopii yrityksen henkilöstö- ja asiakastilaisuuksiin.

Lisätiedot

Käyttöliittymät II. Käyttöliittymät I Kertaus peruskurssilta. Keskeisin kälikurssilla opittu asia?

Käyttöliittymät II. Käyttöliittymät I Kertaus peruskurssilta. Keskeisin kälikurssilla opittu asia? Käyttöliittymät II Sari A. Laakso Käyttöliittymät I Kertaus peruskurssilta Keskeisin kälikurssilla opittu asia? 1 Käyttöliittymät II Kurssin sisältö Käli I Käyttötilanteita Käli II Käyttötilanteet selvitetään

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät VILLA ARTTU KEVÄT VILLA ARTUN NÄYTTELYT UNIKUDELMIA TYÖPAJAT UNIKUDELMIA 29.1.-22.3. Päiväkoti- ja kouluryhmille OHJELMA Tarinamatka yli 3-vuotiaiden

Lisätiedot

Uudenlaisen asumisen alue!

Uudenlaisen asumisen alue! Uudenlaisen asumisen alue! Sydän täynnä elämää Jyväskylän Kangas mullistaa käsityksesi siitä, mitä kaikkea tulevaisuuden kaupunginosa voi olla. Ja Kankaan tulevaisuus on ihan nurkan takana, raikkaana ja

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Koiviston koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Koiviston koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Koiviston koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine 4.1.2017 KIELIKESKUS LANGUAGE CENTRE Puhutko suomea? Do you speak Finnish? -Hei! -Moi! -Mitä kuuluu? -Kiitos, hyvää. -Entä sinulle?

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Tesoman koulupolku. Tesoma - Lamminpää. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Tesoman koulupolku. Tesoma - Lamminpää. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Tesoman koulupolku Tesoma - Lamminpää lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.

Lisätiedot

#Kesis2017 SAUVON AHTELA

#Kesis2017 SAUVON AHTELA #Kesis2017 SAUVON AHTELA 13.-16.6.2017 #Suomi100 #Yhdessä #unelmatliikkeelle #LiikU #Kesis2017 Sporttipaketit (ent. Lajipaketit) Kesis on Varsinais-Suomen suurin ja monipuolisin liikuntaleirikokonaisuus,

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019. Koulu tiedottaa myönnetyistä

Lisätiedot

Let`s dance cup 2016

Let`s dance cup 2016 Moi! Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus järjestää Let's dance cup 2016 tanssitapahtuman, sunnuntaina 6.3 Gloriassa! (Pieni Roobertinkatu 12-14, Helsinki ) Karsinnat klo:9:00 Finaalit klo:16:00 Tapahtumaan

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

TAPAHTUMAT UUDELLAMAALLA

TAPAHTUMAT UUDELLAMAALLA UUSI TAITO ETELÄ-SUOMI TARJOAA ILOA JA ELÄMYKSIÄ Taito Etelä-Suomi ja Taito Uusimaa yhdistävät taitonsa ja toimintansa 1.1.2019 alkaen. Yhdessä suunnitelluissa tapahtumissa on tekemisen iloa ja tunnelmaa.

Lisätiedot

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA GOLF Harrastuksena Tietoa vanhemmille Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA 2 SisälTÖ Golf on edullinen harrastus Golfia voi mennä kokeilemaan Miksi golf on hyvä harrastus? Golf Hieno harrastus koko perheelle

Lisätiedot

BUBBLY Suomen englanninopettajat ry

BUBBLY Suomen englanninopettajat ry Bubbly 8: Travel By boat Nicola ei ole ennen matkustanut Tukholman tai Tallinnan laivalla. Oliver osaa vastata Nicolan kysymyksiin englanniksi. Valitse kumpi haluat olla. What are the cabins [hytit] like

Lisätiedot

Kinaporin palvelukeskus Tapahtumakalenteri

Kinaporin palvelukeskus Tapahtumakalenteri Kinaporin palvelukeskus 10.6.2016 Tapahtumakalenteri Pe 10.6. Virkeänä kohti viikonloppua -tuokio klo 14 Ma 13.6. Tanssit klo 13, Rami s band Ti 14.6. Ulkoilupäivä Pihlajasaaressa. Lähtö Kinaporin aulasta

Lisätiedot

Pohjola & Raunistula 20.5. - 26.5.2013

Pohjola & Raunistula 20.5. - 26.5.2013 Pohjola & Raunistula 20.5. - 26.5.2013 Koko viikon Päiväkodin lasten taidenäyttely Pienten kätösten taidetta esillä. Järj. Auralan Setlementti ry ma-pe klo 9-16 la klo 12-16 Auralan kansalaisopiston aula,

Lisätiedot

AVOIMET OVET OHJELMA

AVOIMET OVET OHJELMA AVOIMET OVET OHJELMA Perjantai 14.9.2012 ja Lauantai 15.9.2012 Toimintojen yleisesittelyjä seuraavissa toimipisteissä: - KAUPUNGINTALOLLA - PÄIVÄKODEISSA - PERUSKOULUISSA - NUORISOTILOISSA - PÄÄKIRJASTOLLA

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine 4.1.2018 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

KEHITTÄMISOHJELMA Kylä: Enon kirkonkylä

KEHITTÄMISOHJELMA Kylä: Enon kirkonkylä Teema: Pienet investoinnit Uiminen: uimapaikkojen kartoittaminen KESÄ: Niskan rantaan satamaalueen lähelle kunnostaminen (historia) Kotirannan uimarannan kunnostaminen TALVI: Kotirannan uima-allas käyttöön

Lisätiedot

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila Ilmoittautumisohjeet: EFEKTIn kautta tilattavat esitykset ja työpajat ovat kouluille ja päiväkodeille maksuttomia. Yksi henkilö voi hakea max. kolmea eri esityskokonaisuutta

Lisätiedot

Muutoksen lähteillä 8.5. koulutuspäivä Helsingissä

Muutoksen lähteillä 8.5. koulutuspäivä Helsingissä Muutoksen lähteillä 8.5. koulutuspäivä Helsingissä Kenelle? Missä? Koska? Nuorille, nuorten kanssa työskenteleville Helsingissä, Lapinlahden lähteellä 8.5. klo 13.00 alkaen Luontolähtöisiä menetelmiä,

Lisätiedot

Vertaispalaute. Vertaispalaute, /9

Vertaispalaute. Vertaispalaute, /9 Vertaispalaute Vertaispalaute, 18.3.2014 1/9 Mistä on kyse? opiskelijat antavat palautetta toistensa töistä palaute ei vaikuta arvosanaan (palautteen antaminen voi vaikuttaa) opiskelija on työskennellyt

Lisätiedot

Poimintoja maaliskuun ohjelmasta:

Poimintoja maaliskuun ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Uusia pysyviä valaistuskohteita 000000000000000 Pysyvien kohteiden määrä nyt yli 80

Uusia pysyviä valaistuskohteita 000000000000000 Pysyvien kohteiden määrä nyt yli 80 VUOSI 2013 Kuvat: Juhana Konttinen Innova 4 Louhunsalmen silta Figaro Uusia pysyviä valaistuskohteita 000000000000000 Pysyvien kohteiden määrä nyt yli 80 Jaakko Valon seinämaalaus YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLINEN

Lisätiedot

Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma

Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma TOTEUTETAAN ULKONA Sisällä leikkitilat on suljettuna koko kesäkuun remonttijärjestelyistä johtuen Kesäkuussa asukaspuistossa on talon ulkomaalaustyöt käynnissä.

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KESÄ 2016. Polvijärven kesä avataan ke 22.6.2016 Polvijärven torilla Polvijärvi-päivät to-su 21.-24.7.2016 Elorieha la 27.8.2016.

POLVIJÄRVEN KESÄ 2016. Polvijärven kesä avataan ke 22.6.2016 Polvijärven torilla Polvijärvi-päivät to-su 21.-24.7.2016 Elorieha la 27.8.2016. POLVIJÄRVEN KESÄ 2016 Polvijärven kesä avataan ke 22.6.2016 Polvijärven torilla Polvijärvi-päivät to-su 21.-24.7.2016 Elorieha la 27.8.2016 Kesäkuu Ma-Pe 6.-10.6. ja ma-pe 13.-17.6. Polvijärven uimakoulut

Lisätiedot

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n KYLÄTIEDOTE nro 2/2014 Puheenjohtajan palsta Jo joutui armas aika ja suvi suloinen... Kevätkauden juhlat on pidetty: lakkiaiset ja ammattiin valmistuneet huomioitu

Lisätiedot

Junaelokuva 6 (kuvausversio) 14.8.2011. Kirjoittanut: Ismo Kiesiläinen. sekä Leena Kuusisto. Alkuperäisidea: Julieta Lehto

Junaelokuva 6 (kuvausversio) 14.8.2011. Kirjoittanut: Ismo Kiesiläinen. sekä Leena Kuusisto. Alkuperäisidea: Julieta Lehto Junaelokuva 6 (kuvausversio) 14.8.2011 Kirjoittanut: Ismo Kiesiläinen sekä Leena Kuusisto Alkuperäisidea: Julieta Lehto 01 INT. RAVINTOLAVAUNU - ALKUILTA Tyttö istuu junan ravintolavaunussa pienen baaripöydän

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Harjun koulu, Harjun ja Kalkun koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Harjun koulu, Harjun ja Kalkun koulutalot. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Harjun koulu, Harjun ja Kalkun koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017.

Lisätiedot

LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt:

LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt: 1 LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt: On jälleen tullut aika testata osaamisesi. Koekappaleina ovat kappaleet 7-9. Muista LUKEA KAPPALEITA ÄÄNEEN useaan otteeseen ja opetella erityisen hyvin KUVASANASTOT ja

Lisätiedot