Suomen Cheerleadingliitto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Cheerleadingliitto"

Transkriptio

1 Suomen Cheerleadingliitto Vuosikertomus 2012

2 Suomen Cheerleadingliitto - SCL ry Vuosikertomus 2012 Sisällys Järjestötoiminta Jäsenistö Hallinto ja valiokunnat Järjestötoiminta Strategia ja visio Tiedotus Talous Kilpailutoiminta Harraste- ja lasten kilpailut Kotimaiset arvokilpailut Kansainväliset arvokilpailut Antidoping Koulutustoiminta Lajitaitokoulutukset Ohjaaja- ja valmentajakoulutukset Seuratoimijoiden koulutukset Tuomarikoulutukset Kansainvälinen toiminta Pohjoismainen yhteistyö Euroopan ja maailman liitot Kansainvälinen tuomaritoiminta Kansainväliset kilpailusijoitukset 2012 SCL luottamushenkilöt Vuoden suosituin lajitaitoleiri oli jälleen SCL Kesäleiri, joka kokosi 125 lasta ja nuorta liikkumaan ja oppimaan uusia lajitaitoja heinäkuussa Vierumäen urheiluopistolle. Vuoden 2012 parhaasta MM-sijoituksesta vastasi naisten cheermaajoukkue, joka ylsi oman sarjansa pronssille kovatasoisessa kilpailussa. 2

3 Suomen Cheerleadingliitto - SCL ry Vuosi 2012 oli Suomen Cheerleadingliiton 17. toimintavuosi ja lajin Suomen mestaruuksista kilpailtiin 27. kerran. Vuonna 2012 Suomen Cheerleadingliitto jatkoi edelleen toiminnan monipuolistamista ja kehittämistä toimintasuunnitelman mukaan. Lisäksi Suomen Cheerleadingliiton strategia vuosille saatiin valmiiksi ja esiteltiin kokonaisuudessaan jäsenistölle. Vuoden merkittävimpiä kansainvälisiä tapahtumia olivat Euroopan liitto European Cheerleading Associationin Euroopan mestaruus -kilpailut Riccionessa, Italiassa ja maailmanliitto International Cheer Unionin järjestämät maailman mestaruus -kilpailut Orlandossa, Yhdysvalloissa. Jäsenistö Suomen Cheerleadingliitto jäsenseurojen määrä on kasvanut tasaisesti jo usean vuoden ajan. Vuoden 2012 aikana jäsenseurojen määrä kasvoi seitsemällä uudella seuralla, kun jäseneksi liittyivät Funky Cheer Team Espoo, Hyvinkään voimistelu ja liikunta HyVoLi, Saarijärven Naisvoimistelijat, Seinäjoki Silver Sharks, Päijät-Häme Panthers Lahdesta, Eastern Star Cheerleaders Savonlinnasta ja Jaguars Spirit Athletes Jyväskylästä. Vuonna 2012 SCL:oon kuului 44 jäsenseuraa, joissa harrasti ja kilpaili lähes 5000 lasta, nuorta ja aikuista. Hallinto ja valiokunnat Suomen Cheerleadingliiton vuoden 2012 hallitukseen kuuluivat puheenjohtaja Heli Kaskela, varapuheenjohtaja Saara Martikka ja jäsenet Päivi Isokytö, Tytti Sandström, Saija Suominen, Riikka Taivassalo ja Kirsi Tuominen. Vuonna 2012 hallituksen alaisuudessa toimi kolme valiokuntaa: kilpailu-, tuomari- ja kilpailusääntövaliokunta. Kilpailuvaliokunnan toimintaa ohjasi SCL:on järjestösihteeri ja tapahtumakoordinaattori Essi Laurokoski, kilpailusääntövaliokunnan puheenjohtajana toimi neljättä vuottaan Aino Palva ja tuomarivaliokunnan puheenjohtajana aloitti toukokuussa Merja Maijala Anne Achten luovuttua tehtävästä ulkomaan opiskeluvaihdon vuoksi. Järjestötoiminta Suomen Cheerleadingliitossa toimi vuonna 2012 kaksi vakituista työntekijää kokoaikaisissa työsuhteissa. Kolmas kokoaikainen työntekijä palkattiin syksyllä 2012 toiminnanjohtajan tehtävään. Vuoden 2012 alussa palkattiin uusi henkilö järjestösihteerin tehtäviin. Essi Laurokoski aloitti tehtävässä helmikuussa 2012 vastuualueinaan järjestösihteerin tehtävät sekä lajin kehittäminen liiton strategisten suuntaviivojen mukaisesti tapahtumien ja tapahtumajärjestelyiden osalta; Kilpailu- ja muiden lajitapahtumien toteuttaminen suunnittelusta käytännön järjestelytyöhön saakka. tehtäviin palkattiin tuntityöntekijänä määräaikaiseen työsuhteeseen Henri Haukkovaara. Vs. koulutussuunnittelijan toimenkuvaan kuului liiton koulutusjärjestelmän kehittäminen, koulutusten ja leiritoiminnan konkreettinen opetus- ja ohjaustyö sekä tulevan vuoden koulutuskalenterin suunnittelu ja valmistelutyöt. Vuonna 2012 toteutettiin myös kolme uutta koulutusta sekä jatkettiin vuodelle 2013 ohjaaja- ja valmentajakoulutusten moduulirakenteiden uudistamista ja laajentamista jäsenistön ja koulutuksien nykytarpeita vastaavaksi. Lokakuussa 2012 palkattiin Suomen Cheerleadingliittoon kolmas työntekijä, toiminnanjohtaja kokoaikaiseen työsuhteeseen. Toiminnanjohtajan tehtävissä aloitti Ritva Norkia, päävastuualueinaan henkilökunnan esimiestehtävät, liiton toiminnan opetatiivinen johtaminen Suomen Cheerleadingliiton strategisten suuntaviivojen mukaan, ja strategiatyön aloittaminen kolmen päävalinnan mukaan. Suomen Cheerleadingliitto osallistui vuotuisille Opetusja kulttuuriministeriön ja Suomen Liikunta ja Urheilu SLU ry:n yhteistyössä järjestämille Valtakunnallisille Järjestöpäiville SCL:n edustajana Järjestöpäivillä oli Riikka Taivassalo. Strategia ja visio Suomen Cheerleadingliiton strategia vuoteen 2018 saakka valmisteltiin loppuun vuoden 2012 aikana ja sen toteutus käynnistyy vaiheittain alkaen vuodesta Strategiaan on kirjattu tulevaisuuden tavoitteet lajin ja lajiliiton eri toimintojen osa-alueiden kehittämiselle, liiton jäsenmäärän kasvulle, jäsenistön tukitoiminnoille jäsenseurojen koon ja tarpeiden mukaan, liittojohtoiselle huippu-urheilun kehittämiselle, urheilijan polun luomiselle, lajin harrasteliikunnan mahdollisuuksien monipuolistamiselle sekä koulutusten edelleen kehittämiselle. Strategiatyön suunnittelussa seurattiin Suomen Liikunta ja Urheilun Suomalaisen liikunnan ja urheilun Visio suunnitelman mukaan päätettyjä strategisia valintoja liikunnan edistämiseksi. Koulutussuunnittelija Nita Rikstömin jäädessä äitiyslomalle alkusyksyllä 2012, koulutussuunnittelijan 3

4 CHEERLEADINGIN VISIO 2018 Cheerleading on kiinnostava ja menestyvä urheilu ja liikuntamuoto. Liitto toimii näkyvänä vaikuttajana kotimaassa ja kansainvälisesti. STRATEGIAN KOLME PÄÄVALINTAA Seuratoiminnan kehittäminen Jäsenseuroja tuetaan monipuolisesti tarjoamalla työkaluja toiminnan vahvistamiseen, kasvattamiseen ja laadulliseen parantamiseen. Liitto vie lajia aktiivisesti uusille paikkakunnille. Kohti liittojohtoista huippu urheilua Rakenteelliset ja järjestelmälliset puitteet luodaan takaamaan huippu urheilun laadullista kehittymistä yhdeksi maailman johtavista cheerleading maista. Urheilijapolun kuvaaminen. Harrasteliikunta kaiken perustana Tunnistetaan harrasteliikunnan tärkeys lajin kehityksen perustana ja luodaan lisää toimintamalleja jäsenseurojen harrastepohjan laajentamiseen. Tiedotus Ulkoinen tiedotus ja mediayhteistyö pohjautuivat aktiiviseen tulostiedottamiseen cheerleadingin arvokilpailuista ja liiton päätapahtumista. Myös kilpailujen ennakkotiedottamiseen panostettiin ja lehdistötilaisuudet järjestettiin ennen MM- ja EM-kilpailuja kotimaassa. Medianäkyvyyttä kansainvälisistä kilpailuista saavutettiin valtakunnallisten lehtien verkkopalveluissa sekä paikallismedioissa järjestetty lajin kotimainen päätapahtuma Suomen mestaruus -kilpailut televisioitiin ja näytettiin YLE TV2-kanavalla. Lähetysaika kasvoi edellisestä vuodesta ja oli nyt 74 minuuttia. Talous Koulutustoiminnassa jatkettiin lasten ja nuorten liikunnan lajitaitoleirien ja koulutusten taloudellisten resurssien tukemista edellisvuosien tapaan. Kilpailutoiminnassa kauttaaltaan näkyi lajin harrastajamäärien kasvu kotimaassa ja jäsenseurojen kiinnostus aktiiviseen kilpailutoimintaan. Erityisesti aloittelijatason päätapahtuma May Madness -kilpailu toukokuussa ja uusi edistyneiden sarjojen pääkilpailu Super Cheer - tapahtuma marraskuussa olivat suosittuja kilpailutapahtumia, jolloin osaltaan kilpailusarjojen suosio ja niistä johtunut osallistuja- ja katsojamäärän voimakas kasvu vaikuttivat kilpailujen tuloihin toteutumassa. Sisäistä tiedotusta jatkettiin jäsenistölle neljä kertaa vuodessa lähetettävän sähköisen jäsenkirjeen myötä. Tarpeen vaatiessa lähetettiin lisäksi muita sähköisiä jäsentiedotteita. Sosiaalista mediaa hyödynnettiin vuoden alussa perustetun SCL facebook-sivun kautta. Facebookin kautta yleistä tiedotusta, tapahtumamarkkinointia ja tulosseurantaa pyrittiin tehostamaan. Sekä kansainvälisistä että kotimaisista kilpailuista välitettiin facebook-sivun kautta tunnelmia ja tuloksia mahdollisimman reaaliaikaisesti. Facebookia hyödynnettiin edelleen myös tapahtumamarkkinoinnissa erillisten tapahtumasivujen muodossa kotimaisten kilpailujen yhteydessä. Vuoden alussa myös SCL:n verkkosivut uusittiin, päätavoitteena visuaalisen ilmeen uudistaminen ja käytettävyyden optimointi helpon tiedonsaannin lisäämiseksi. Vuoden lopussa verkkosivuilla aloitti kaksi säännöllisesti päivitettävää blogia: tuomarivaliokunnan blogi ja liiton tanssimaajoukkueen blogi, jotka osaltaan lisäsivät jäsenistön ja käyttäjien kiinnostusta SCL:n verkkosivuilla. 4 Vastavuoroisesti lajin päätapahtuma joulukuun Suomen mestaruus -kilpailut oli tulokseltaan aiempia vuosia huomattavasti pienempi, kuitenkin budjetoidulla tavalla. Pieneen tulokseen vaikuttavia tekijöitä ovat rajoitettu SM-kilpailujen osallistujamäärä, suhteellisen alhaiset piensarjojen osallistujamäärät ja kustannuksiltaan korkeampi tapahtuman tuotanto, jonka tavoitteena on järjestää lajin kotimainen päätapahtuma puitteiltaan ja tuotannoltaan korkealaatuisesti. Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä liikuntajärjestöjen toiminta-avustus oli Suomen Cheerleadingliitolle euroa ja tällä toiminta-avustuksella katettiin 42,6 % varsinaisen toiminnan kuluista vuonna Vuoden 2012 tilinpäätös on ylijäämäinen ,64 euroa. Liiton talous on tasapainossa ja ylijäämän kautta kertynyt oma pääoma on tarvittava puskuri alati kasvavan liiton ja sen jäsenille tarjottavien palveluiden kehittämiseen sekä lisääntyneiden toimihenkilöresurssien ja strategian mukaisten kehityskohteiden turvaamiseksi tulevaisuudessa.

5 Kilpailutoiminta Harraste- ja lasten kilpailut Vuonna 2012 Suomessa kilpailtiin aloittelijatason päätapahtuma May Madness -kilpailut, Syyskilpailut, edistyneet-tason sarjojen päätapahtuma Super Cheer - kilpailu ja Suomen mestaruus -kilpailuiden karsintakilpailut. Aloittelevien lasten, junioreiden ja aikuisten päätapahtuma, toukokuinen May Madness -kilpailu, järjestettiin Valtti-Areenalla Vantaalla. Kilpailutapahtumassa kilpailtiin aloittelijoille suunnatuissa harrastesarjoissa ja kansainvälisesti avoimissa tanssi- ja cheer-sarjoissa. Kilpailuohjelmia eri sarjoissa nähtiin päivän aikana 70, yhteensä 22 seurasta ympäri Suomea. Kansainvälisyyttä kilpailuun toi tanssisarjaan osallistunut venäläinen joukkue Moskovasta. Syksyn kilpailukausi avattiin Seinäjoen Amerikkalaisen Jalkapallon Seura ry:n yhdessä Suomen Cheerleadingliiton kanssa järjestämissä Syyskilpailuissa Seinäjoella Syyskilpailuissa kilpailtiin kymmenessä eri sarjassa, ja kilpailuihin otti osaa 16 seuraa ympäri Suomen. Päivän aikana nähtiin yhteensä 47 kilpailuohjelmaa. Suomen Cheerleadingliitto järjesti yhteistyössä Jyväskylä Jaguars ry:n kanssa vuoden 2013 SM-kilpailujen karsintakilpailut Jyväskylässä. Karsintakilpailut järjestettiin kuudessa eri sarjassa: cheer tytöt, cheer naiset, tanssi tytöt, tanssi naiset, cheer juniorisekajoukkueet ja cheer sekajoukkueet. SMkarsintaan osallistui kilpailijoita 16 eri seurasta ja kilpailussa nähtiin yhteensä 57 kilpailuohjelmaa. SMkilpailujen karsintakilpailuista tiensä SM-finaaliin selvitti yhteensä 43 joukkuetta. MM-edustusoikeuden lunastivat aikuisten suurten joukkueiden sarjojen sekä naisten ryhmästunt ja paristunt- sarjojen voittajat: HAC Elite (cheer naiset), Funky Team Gorillaz (cheer sekajoukkueet), Funky Dance Team (tanssi), HAC L.O.V.E (ryhmästunt naiset) ja Funky Team Gorillaz Marjo Voutilainen ja Mika Oksanen (paristunt). EM-edustusoikeudet lunastivat edellisten lisäksi seuraavat SM-kulta ja -hopeamitalistit: Golden Spirit Angels (cheer naiset), HAC Xray (cheer sekajoukkueet), Dream Team Dancers (tanssi), HAC Jr. Elite (cheer juniorit), Golden Spirit Whitelighters (cheer juniorit), HAC Xtreme (cheer sekajuniorit), Cheer Stars Finland Black (cheer sekajuniorit), Funky Dance Jr. (tanssi juniorit), Turun Urheiluliitto Jaguars (tanssi juniorit), Funky Team Secret (ryhmästunt naiset), HAC Warriors (ryhmästunt sekajoukkueet), Funky Team Silverbacks (ryhmästunt sekajoukkueet), Golden Spirit 4H (ryhmästunt juniorit), HAC Jr. L.O.V.E (ryhmästunt juniorit), Jyväskylä Jaguars Fivestars (ryhmästunt sekajuniorit) ja Tampereen Sisu Hanna Tevalin ja Timo Korpinen (paristunt). Vuonna 2012 järjestettiin ensimmäistä kertaa uusien edistyneet-sarjojen oma kilpailu Super Cheer. Edistyneiden lasten joukkueiden jo tuttu päätapahtuma siirrettiin osaksi muiden ikäluokkien edistyneiden sarjojen tapahtumaa. Super Cheer -kilpailu järjestettiin Vantaalla Energia Areenalla Super Cheer - kilpailussa lasten cheer- ja tanssisarjan lisäksi kilpailtiin myös edistyneiden junioreiden ja aikuisten cheersarjoissa. Kilpailuihin otti osaa 19 seuraa ympäri Suomen, ja päivän aikana nähtiin yhteensä 39 kilpailuohjelmaa eri sarjoissa. Kotimaiset arvokilpailut Joulukuussa kilpailtiin Suomen mestaruuksista 28. kerran Helsingin jäähallissa. Osallistujia SMviikonloppuna oli lähes 1200 yhteensä 19 seurasta. SM-kilpailumenestyksen perusteella myönnettiin edustusoikeuksia vuoden 2013 kansainvälisiin kilpailuihin: Maailman mestaruus -kilpailuihin, Euroopan mestaruus -kilpailuihin ja Pohjoismaiden mestaruus -kilpailuihin. Maailman mestaruus kilpailujen tanssisarjassa Suomen tanssimaajoukkue antoi muille maille kovan vastuksen ja sijoittui tiukassa kilpailussa 5. sijalle. 5

6 Kansainväliset arvokilpailut Kansainvälisiä arvokilpailuja oli vuonna 2012 kolmet: Pohjoismaiden mestaruus -kilpailut Boråsissa, Ruotsissa, Maailman mestaruus -kilpailut Orlandossa, Floridassa ja Euroopan mestaruuksista kilpailtiin Riccionessa, Italiassa. Toista kertaa järjestetyissä Pohjoismaiden mestaruus kilpailuissa Boråsissa Ruotsissa Suomen joukkueet pärjäsivät loistavasti. PM-kilpailuissa suomalaiset joukkueet nappasivat kultaa naisten cheer-sarjassa, tanssisarjassa sekä paristunt-sarjassa. Ryhmästuntsarjassa suomen joukkueet sijoittuivat hopealle ja pronssille. MM-kilpailuihin Suomi nimesi maajoukkueiksi kolme seurajoukkuetta, jotka oli valittu edellisen vuoden joulukuussa järjestettyjen SM kilpailuiden perusteella. Perinteisten suurten joukkueiden sarjojen lisäksi (tanssi, cheer naiset ja cheer sekajoukkueet) SCL lähetti edustajat myös paristunt- ja ryhmästuntsarjoihin. Vuoden 2012 MM-kilpailuissa Suomi saavutti yhden MM-mitalin. Se tuli naisten cheer-sarjasta helsinkiläisen HAC Eliten napatessa pronssia. Paristuntsarjassa Mija Schrey ja Mika Pennanen (Funky Team) sijoittuivat neljännelle sijalle. Naisten tanssisarjassa Funky Dance Team ja sekajoukkueiden sarjassa Funky Team Gorillaz saavuttivat viidennet sijat omissa sarjoissaan. Naisten ryhmästuntsarjassa Golden Spiritin sijoitus oli kahdestoista. Naisten cheermaajoukkue huudatti yleisöä MM-kilpailuissa Orlandossa. Vuoden 2012 Euroopan mestaruus -kilpailut järjestettiin Riccionessa Italiassa. Osallistujia oli Suomen lisäksi Iso-Britanniasta, Italiasta, Puolasta, Ranskasta, Saksasta, Sloveniasta ja Venäjältä. Suomalaiset joukkueet menestyivät erinomaisesti ja kokonaistuloksissa Suomi oli jälleen Euroopan paras maa. Suomi osallistui kilpailuissa yhteensä kymmeneen eri sarjaan ja ylsi mitalisijoille yhdeksässä sarjassa, kahdessa jopa kaksoisvoittoon. Kokonaissaalis EMkilpailuista oli 11 mitalia. Kaksoisvoitot tulivat Suomeen cheer naiset ja cheer juniorit -sarjoista. Lisäksi kultaa tuli cheer juniorisekajoukkueiden, tyttöjen ryhmästunt, naisten tanssi ja junioreiden tanssisarjoissa. Sekajoukkueiden cheer-sarjassa saavutettiin hopeaa, paristunt ja naisten ryhmästunt-sarjoissa pronssia. Antidoping Vuonna 2012 SCL pyrki antidopingtyöllään edelleen parantamaan jäsenseurojen antidopingasioiden tuntemusta. Seurojen toimihenkilöille ja valmentajille järjestettiin antidopingkoulutus liiton kevätkokouksen yhteydessä. MM-kilpailuiden Paristunt-sarjassa edellisvuoden mestaruuttaan puolustanut pari Mija Schrey ja Mika Pennanen sijoittuivat 4. sijalle. Lisäksi kaikille jäsenseuroille toimitettiin Suomen Antidopingtoimikunnan julkaisema Kielletyt aineet ja menetelmät urheilussa 2012 kirjanen ja kehotus tutustua liiton antidopingohjelmaan. ADT suoritti lajin testaustoimintaa SM-kilpailuissa Helsingissä joulukuussa

7 Koulutustoiminta Lajitaitokoulutus Vuonna 2012 liiton tarjoamissa lajitaitokoulutuksissa eri osa-alueiden lajitaitojaan hioi ja harjoitteli yhteensä noin 650 cheerleadingin harrastajaa, aloittelijoista SM-tason urheilijoihin. Harraste- ja lastenleirit SCL:n Akrobatialeiri järjestettiin vuonna 2012 Vaasassa Leirillä oli 25 osallistujaa kahdesta eri seurasta. Valmentajina leirillä toimivat Mika Pennanen ja Tomik Plummer. Junioreiden cheer-joukkueiden leiri järjestettiin Vierumäellä Leirille osallistui seitsemän joukkuetta ja valmentajina toimivat Henri Haukkovaara, Sini Henttonen, Aino Palva, Mija Schrey, Eeva Ventilä ja Maria Wahlroos. Perinteinen ryhmä- ja paristuntleiri järjestettiin Kisakeskuksen urheiluopistolla Fiskarsissa. Leirin ohjaajina toimivat Yhdysvaltalainen Kenny Feeley, kokeneet kotimaiset valmentajat Jarkko Jokinen, Mika Pennanen ja Mija Schrey sekä liiton koulutussuunnittelija Nita Rikström. Leirillä oli 55 osallistujaa kuudesta eri seurasta ympäri Suomea. Tanssijoukkueiden leiri pidettiin Vierumäellä. Leirille osallistui kaksi tanssijoukkuetta. Valmentajina leirillä olivat Liisa Eteläsaari ja Merja Maijala. Lisäksi tanssimaajoukkuevalmentaja Jenni Klemola vieraili leirillä valmentamassa toisena päivänä. Alueellinen tanssileiri järjestettiin Oulussa. Ohjaajana leirillä toimi vuodeksi 2012 tanssimaajoukkueen valmentajaksi valittu Rita Saares. Leiri kokosi yhteen 24 tanssijaa, jotka pääsivät palautteen mukaan kehittämään taitojaan leirillä tehokkaasti pitäen samalla hauskaa. Lapsille suunnatut Minipäivät järjestettiin vuonna 2012 Jyväskylässä ja Tampereella Minipäivillä oli ohjaajina valmentajia liiton jäsenseuroista sekä osallistuvien lasten joukkueiden ohjaajista. Minipäiville osallistui yhteensä noin vuotiasta liiton harrastajaa ympäri Suomea. Minipäivien tarkoituksena oli viettää mukava päivä harrastuksen, uusien kavereiden ja lajin perustekniikoiden parissa. Tapahtumasta kerätty palaute oli hyvää ja Minipäivien osallistujamäärä kasvoi jälleen vuonna Kouluttaja Liisa Eteläsaari ohjasi tanssitekniikkaa Turun Urheiluliiton joukkueelle Tanssin SM-karsintakilpailuleirillä Vierumäellä. (Kuva yllä) Liiton perinteinen Kesäleiri järjestettiin Vierumäen Urheiluopistolla. Leirin johtajana toimi Nita Rikström ja ohjaajina toimivat Maria Aamuharju, Hanna Isosalo, Teemu Jefremoff, Eeva Jokela, Johanna Järvinen, Sirpa Kaukonen, Jaana Lahti, Piia Pajunen, Nele Salmi, Hanna Salo, Ina Tiittula ja Marjo Voutilainen. Leirille osallistui yhteensä 125 lasta ja nuorta eri puolilta Suomea. Leiriläiset oli jaettu viiteen eri ryhmään ikä- ja taitotasojen mukaan. Vierumäellä järjestetyllä lasten ja nuorten Kesäleirillä harjoiteltiin monipuolisesti lajitaitoja (kuva yllä), tutustuttiin uusiin ystäviin ja liikuttiin muun muassa leiriolympialaisten hengessä (kuva alla). SM-karsintakilpailuleirit, cheer ja tanssi SM-karsintakilpailuihin valmistavat leirit cheer- ja tanssijoukkueille järjestettiin jo kuudennen kerran. Vuonna 2012 järjestettiin kaksi leiriä siten, että erillisenä viikonloppuna järjestettiin leiri juniorijoukkueille ja erillisenä ajankohtana vastaava leiri tanssijoukkueille. SM-karsintakilpailuleirille osallistuttiin kokonaisina joukkueina oman valmentajan johdolla, valmiilla tai lähes valmiilla kisaohjelmalla, jonka eri osa-alueita ohjaajat hiovat ja parantelevat leirillä. Valmentajille järjestettiin myös videoarviointia ja koulutusta ohjelman rakenteesta iltaluentona leirillä. 7

8 Ohjaaja- ja valmentajakoulutukset Vuonna 2012 SCL:n koulutusjärjestelmä tarjosi lajiohjaajille sekä yksipäiväisiä Ohjaajakoulutuksia että Suomen Urheiluopiston kanssa yhdessä tarjottavaa Valmentajakoulutuksen taso I kurssia, johon sisältyy sekä etäopetusta että kaksi lähiopetusjaksoa. Tämän lisäksi vuonna 2012 tarjottiin erikoistumiskoulutuksia ja workshopeja päivä- ja viikonloppukursseina: Akrobatia- ja Stunttitekniikka tasot I ja II, Tanssitekniikka taso I, Kokeneiden valmentajien Workshop, Tanssivalmentajien Workshop, Tuomaroinnin Workshop cheer-valmentajille ja Ideapäivä mini- ja mikrovalmentajille. Vuonna 2012 liiton järjestämissä ohjaaja- ja valmentajakoulutuksissa kouluttautui yhteensä 271, aloittelijoista kokeneisiin ohjaajiin. Perustason koulutukset Vuonna 2012 järjestettiin perustason Ohjauksen perusteet kurssi yhteensä kolme kertaa cheervalmentajille ja yhden kerran tanssivalmentajille. Vuoden 2012 ensimmäinen Ohjauksen perusteet koulutus oli Seinäjoella. Koulutuksessa oli 10 oppilasta kolmesta eri seurasta. Toinen Ohjauksen perusteet kurssi järjestettiin Tampereella. Kurssi oli täynnä ja oppilaita oli 24 seitsemästä seurasta. Elokuussa järjestettiin Helsingissä Ohjauksen perusteet sekä cheerin että tanssin valmentajille Munkkiniemen yhteiskoulussa. Osallistujia oli cheerin kurssilla 24 kymmenestä eri seurasta, ja tanssin kurssilla 14 oppilasta 5 eri seurasta. Akrobatiatekniikka I koulutus järjestettiin vuonna 2012 kaksi kertaa: Tampereella ja Oulussa Kurssit keräsivät yhteensä 36 osallistujaa yhdeksästä eri seurasta. Kurssilla harjoiteltiin oikeiden tekniikoiden opettamista sekä perusakrobatian avustamista. Stunttitekniikka I koulutus järjestettiin Jyväskylässä ja Helsingissä Osallistujia kursseilla oli kahdestatoista eri seurasta yhteensä 50 valmentajaa. Kurssiin sisältyi sekä tekniikkaluentoja että käytännön osuus, jossa harjoiteltiin stunttien opettamista demoryhmän kanssa samalla arvioiden heidän suorituksiaan. Tanssitekniikka I koulutus järjestettiin vuonna 2012 ensimmäistä kertaa Helsingissä Koulutus tarjoaa tanssivalmentajille mahdollisuuden kehittää cheertanssin eri tekniikoiden valmennustaan. Kurssilla oli 12 osallistujaa viidestä eri seurasta. Valmentajakoulutuksen taso I Valmentajakoulutus taso I koulutus järjestettiin vuonna 2012 yhden kerran. Kurssin lähijaksot järjestettiin Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä ja Yleiskouluttajana toimi Suomen Urheiluopiston Pertti Yritys ja lajikouluttajina Jarkko Jokinen, Nita Rikström sekä Tytti Sandström. Koulutukseen osallistui 13 valmentajaa viidestä eri jäsenseurasta. Workshopit ja erikoistumiskoulutukset Akrobatian jatkokurssi Akrobatiatekniikka II järjestettiin Järvenpäässä Toista kertaa järjestetyn kurssin kouluttajan toimi Nita Rikström. Kurssilla oli viisi valmentajaa kolmesta eri seurasta. Kurssi on jatkoa Akrobatiatekniikka I koulutukselle, joka täytyy olla suoritettuna ennen II-osaa. Koulutuksessa käytiin läpi liikkeitä ja harjoitteita edistyneeseen akrobatiaan. Vuonna 2012 järjestettiin ensimmäistä kertaa myös stunttien jatkokurssi Stunttitekniikka II. Koulutus järjestettiin Tampereella 3.3. ja kouluttajina toimivat Nita Rikström ja Maria Wahlroos. Pilottikurssille osallistui kuusi valmentajaa kolmesta eri seurasta. Koulutuksessa käytiin läpi edistyneempien stunttien tekniikoita ja harjoitteita niiden treenaamiseen. Käytännön osuudessa oli myös mukana demoryhmä Suomen naisten cheer-maajoukkueesta näyttämässä oikeita tekniikoita. Pitkään valmentaneille valmentajille tarjottiin kuudetta kertaa 1,5-päiväinen Kokeneiden valmentajien Workshop koulutus. Workshop järjestettiin kesäkuussa Helsingissä. Koulutuksessa oli 14 osallistujaa viidestä eri seurasta ja workshopissa oli muun muassa ryhmäkeskustelua, pilates ryhmäliikuntatunti ja psyykkisen valmennuksen luentopaketti. Tanssivalmentajien Workshop järjestettiin viidettä kertaa Helsingissä Osallistujia oli 10 kahdesta jäsenseurasta. Workshopin luennoitsijoina toimivat Rita Saares, Anne Achte ja Anne Niemenkari. Kilpailuohjelmien ja koreografioiden arviointiin tuomarinäkökulmasta keskittyvä, cheer-joukkueiden valmentajille suunnattu Tuomaroinnin Workshop järjestettiin toisen kerran 1.4. Helsingissä. Koulutus keräsi yhteen 16 valmentajaa viidestä eri seurasta. Koulutuksen opetuksesta vastasivat Suomen Cheerleadingliiton tuomarivaliokunnan jäsenet. SCL:n lajikouluttajina vuonna 2012 toimivat Anne Achte, Henri Haukkovaara, Hanna Isosalo, Jarkko Jokinen, Johanna Järvinen, Heli Kaskela, Kristiina Kokko, Merja Maijala, Saara Martikka, Aino Palva, Nita Rikström, Rita Saares, Tytti Sandström, Niina Syrjälä, Eeva Ventilä ja Maria Wahlroos. 8

9 Seuratoimijoiden koulutukset Suomen Cheerleadingliiton liittokokousten yhteydessä järjestettiin vuonna 2012 erilaisia koulutuksia jäsenseurojen toimijoille. Osa koulutuksista oli osa SLU:n Hyvä Seura koulutuspuun kurssitarjontaa sekä Antidopingtoimikunnan tarjoamia koulutuksia. Kevätkokouksen yhteydessä järjestettiin Turussa Johda innostavasti & työntekijän palkkaus kurssi, jonka kouluttajina toimivat ESLU:n seurakehittäjä sekä SCL:n puolelta Saija Suominen ja Heli Kaskela. Paikalla oli 18 valmentajaa 11 eri seurasta. Seuratoimijoiden ja valmentajien Antidoping-koulutus järjestettiin saman viikonloppuna Turussa. Rahaa seuran kassaan koulutus järjestettiin syyskokouksen yhteydessä Tampereella. Kurssi oli osa SLU:n Hyvä Seura koulutuspuun kurssitarjontaa. Kurssille osallistui kuusi seuratoimijaa neljästä jäsenseurasta. Tuomarikoulutukset Vuonna 2012 ei järjestetty uusien tuomareiden peruskurssia, vaan keskityttiin jatkokouluttamaan nykyisiä kotimaisen tuomarikoulutuksen käyneitä tuomareita. Vuoden aikana järjestettiin kaksi syventävää Tuomariklinikka-koulutusta jo tuomaroiville tuomareille. Ensimmäisessä klinikassa syvennyttiin release- ja inversioliikkeisiin inversioihin ja toinen klinikka keskittyi teknisten tuomareiden lisäkoulutukseen. Lisäksi SM 2013 kilpailujen yhteydessä joulukuussa järjestettiin Helsingissä kaikille kotimaisille tuomareille avoin ICUtuomariworkshop, jossa ohjaajina olivat Carlos Munoz ja Liz Rifino maailmanliitto International Cheer Unionista (ICU). Workshopiin osallistui aktiivisesti tuomaroivia suomalaistuomareita, ja siellä tehtiin videoarvostelua, -analyysejä sekä keskusteltiin lajien uusimmista suuntauksista. Vuoden 2012 uudessa kilpailutapahtumassa, Super Cheer kilpailussa oli ensimmäistä kertaa mukana Photo Corner, jossa sai lainata hassuttelurekvisiittaa ja hypätä kuvaan kaverin kanssa. Photo Corner saavutti huikean suosion ja kisatapahtuman riemu välittyi myös kuvattavien kasvoilta - Kilpailemisen ei aina tarvitse olla vakavaa! Suomen mestaruus kilpailujen areena Helsingin jäähallissa on jälleen valmiina vastaanottamaan kilpailijat ja tulevat uudet mestarit. 9

10 Kansainvälinen toiminta Pohjoismainen yhteistyö Vuonna 2012 jatkettiin edellisvuonna aloitetun pohjoismaisen yhteistyön mahdollisuuksien kartoittamista. Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan edustajat kokoontuivat vuoden aikana kerran yhteiseen kokoukseen keskustelemaan yhteistyön muodoista, MMkilpailujen yhteydessä Orlandossa huhtikuussa. Pohjoismaiden kokoukseen osallistuivat Suomesta Heli Kaskela ja Saara Martikka. Kokouksen pääteemana olivat yhteiset Pohjoismaiden mestaruus -kilpailut ja niiden järjestäminen niin, että ne mahdollistaisivat mahdollisimman monen pohjoismaan osallistumisen yhteiseen kilpailutoimintaan tulevaisuudessa. PMkilpailuiden osalta päätettiin muuttaa tapahtuma järjestettäväksi joka toinen vuosi, jolloin järjestelyvastuu ei kuormita maita liikaa. PM-kilpailujen järjestämispäätöksen pohjalta Suomi ja Ruotsi järjestivät saman matkan yhteyteen myös oman tapaamisen, jonka tavoitteena oli tiivistää ja monipuolistaa maiden välistä yhteistyötä. Tässä tapaamisessa olivat Suomen Cheerleadingliitosta mukana Heli Kaskela ja Saara Martikka. Suomen ja Ruotsin lajiliitot päättivät järjestää cheerleadingin Suomi-Ruotsi -maaottelun niinä vuosina kun PM-kilpailuja ei ole. Maaottelun ensimmäisen emännöintivastuun otti vuodelle 2013 Suomen Cheerleadingliitto. Lisäksi joulukuussa 2012 Ruotsin liitto (Svenska Cheerleading Förbundet) lähetti kuusi ruotsalaista tuomaria tekemään maailmanliitto ICU:n tuomariharjoittelua Suomen mestaruus -kilpailuihin. Euroopan ja maailman liitot Alkuvuodesta Riccionessa, Italiassa pidettyyn Euroopan liitto European Cheerleading Associationin (ECA) vuosikokoukseen osallistui Suomen Cheerleadingliitosta Heli Kaskela. Suomi jatkoi Euroopan maiden kanssa yhteistyötä vuonna 2012 tuomarivaihdon puitteissa ja osallistumalla ECA:n valiokuntatoimintoihin. Maailmanliitto International Cheer Unionin (ICU) MM-kilpailuiden edeltävällä viikolla järjestämään maailmanliiton vuosikokoukseen sekä eri mannerten omiin aluekokouksiin USA:ssa, Floridassa osallistuivat Suomen Cheerleadingliitosta Heli Kaskela ja Saara Martikka. Kokouksen jälkeisinä päivinä liiton edustajat osallistuivat myös kokouksiin ja epävirallisiin tapaamisiin eri maiden lajiliittojen ja maailmanliiton edustajien kanssa, tavoitteenaan tuoda SCL:n näkemyksiä lajikehittämisestä esiin ja vaikuttaa parhaalla mahdollisella tavalla maailmanliiton tulevaan toimintaan. Loppuvuodesta 2012 Suomen Cheerleadingliitto teki syyskokouksessa päätöksen vaihtaa Euroopan liiton jäsenyys toiseen Euroopan liittoon, European Cheer Unioniin (ECU), joka on maailman liiton International Cheer Unionin (ICU) alainen maanosaliitto. SCL sai alustavan jäsenyyshyväksynnän 12. marraskuuta (provisional membership) ja virallinen jäsenyys hyväksytään kesällä 2013 järjestettävässä ECU:n vuosikokouksessa. Kansainvälinen tuomaritoiminta Tuomaritoiminnassa jatkettiin edellisvuosien tapaan kansainvälistä tuomarivaihtoa vuonna Riccionessa Italiassa kesä-heinäkuun taitteessa järjestetyissä Euroopan mestaruus -kilpailuissa cheer- ja tanssisarjojen päätuomareina toimivat Hinni Ollila ja Anne Achté, ja Kristiina Kokko toimi tanssisarjan tuomarina. Lisäksi tanssisarjan teknisenä tuomarina toimi Merja Maijala. Suomalaistuomarit vierailivat ahkerasti myös muissa Euroopan maiden kansallisissa mestaruus- ja avoimissa cup kilpailuissa mm. Englannissa ja Puolassa. Lisäksi Anne Achté kutsuttiin Elite European Open kilpailuun Pariisiin. Tuomarivaliokunnan jäsen Anne Achté osallistui Euroopan liiton (ECA) tuomarivaliokunnan toimintaan sekä maailmanliiton (ICU) tanssisääntövaliokunnan toimintaan. Suomen sekamaajoukkue sijoittui MM-kilpailussa 5. sijalle sekajoukkueiden sarjassa ollen paras eurooppalaisjoukkue. 10

Suomen Cheerleadingliiton visio 2018

Suomen Cheerleadingliiton visio 2018 Suomen Cheerleadingliiton visio 2018 Cheerleading on kiinnostava ja menestyvä liikuntamuoto. Suomen Cheerleadingliitto toimii näkyvänä vaikuttajana kotimaassa ja kansainvälisesti. Strategian päävalinnat

Lisätiedot

Talousarvio 2013. Suomen Cheerleadingliitto

Talousarvio 2013. Suomen Cheerleadingliitto Talousarvio 2013 Suomen Cheerleadingliitto Kilpailutoiminta / Talousarvio 2013 Kilpailutoiminta Budj/13 Budj/12 May Madness kilpailu Osallistumismaksut 18000,00 15000,00 Pääsylipputulot 11000,00 9000,00

Lisätiedot

Suomen Cheerleadingliitto ry

Suomen Cheerleadingliitto ry Suomen Cheerleadingliitto ry LEIRIKALENTERI 2017 TAMMIKUU 8.-10.1.2017 Yläkoululeiritys leiri I, Kisakallio Lohja UUTUUS! 30.1.-2.2.2017 Yläkoululeiritys leiri II, Kisakallio Lohja UUTUUS! HELMIKUU 4.-5.2.2017

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 1(6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 2(6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 12.4.2016 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo 2007 Nummelan Palloseura ry 28.11.2006 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1. ESIPUHE... 2 2. TOIMINTAMALLI... 3 2.1. TOIMINTA-ALUE JA SIDOSRYHMÄT...3 2.2. SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2007-31.8.2008 Hyväksytty vuosikokouksessa 28.11.2007 Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2014 Syyskausi käynnistyy pian Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2014 neljäs jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää

Lisätiedot

SUOMALAISEN KEILAILUN STRATEGIA. Suomen Keilailuliitto ry.

SUOMALAISEN KEILAILUN STRATEGIA. Suomen Keilailuliitto ry. SUOMALAISEN KEILAILUN STRATEGIA ry. 6. SYYSKUUTA 2016 Suomalaisen keilailun strategia Tämän dokumentin sisältämässä strategiassa linjataan Suomen Keilailuliiton keskeiset valinnat vuoteen 2020 saakka.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

Jousiammuntaseura Robin Hood ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Jousiammuntaseura Robin Hood ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Jousiammuntaseura Robin Hood ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Hyväksytty syyskokouksessa 21.11.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 2 2. TÄRKEIMMÄT TAVOITTEET 2016... 2 3. NUORISO- JA HARRASTETOIMINTA... 2

Lisätiedot

Jari Lämsä. Kommentit: Hannu Tolonen

Jari Lämsä. Kommentit: Hannu Tolonen Jari Lämsä Kommentit: Hannu Tolonen Yleistä arvioinnista Arviointi: liittyy nykyisin vallalla olevaan hallintotapaan on toiminnan arvottamista tiettyjen kriteerien suhteen ei siis arvostelua! jaetaan sisäiseen

Lisätiedot

Seurojen jäsenmaksu liitolle on 170 ja lisenssimaksut aikuisilta 30 ja junioreilta jälkeen aikuisten lisenssimaksu on 40.

Seurojen jäsenmaksu liitolle on 170 ja lisenssimaksut aikuisilta 30 ja junioreilta jälkeen aikuisten lisenssimaksu on 40. TOIMINTASUUNNITELMA 1 Hallinto Vuoden toimintaa johtaa syksyn 2009 liittokokouksessa valittu kuusijäseninen hallitus sekä puheenjohtaja. Liiton keskeisen toiminnan jäsentämisen kautta hahmottuu erilaisia

Lisätiedot

Urheilua ja elämyksiä. Lentopalloliiton strategia 2016-2020

Urheilua ja elämyksiä. Lentopalloliiton strategia 2016-2020 Urheilua ja elämyksiä Lentopalloliiton strategia 2016-2020 Huippu-urheilu Beach volley ja lentopallo ovat suomalaisia menestyslajeja. Fanit ja media seuraavat edustusjoukkueitamme kotimaassa ja ulkomailla.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Tapanilan Erä ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 1(6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Vuosi 2012 tulee olemaan taloudellisesti haasteellinen toimintavuosi. Oletettavaa on, että Helsingin Kaupungin

Lisätiedot

Me yhdessä Ehdotus syyskokoukselle Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017

Me yhdessä Ehdotus syyskokoukselle Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017 Me yhdessä 2017 Ehdotus syyskokoukselle 29.10.2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017 Liittomme * 86 jäsenyhdistystä * Jäsenyhdistyksissä on n. 10 työntekijää * Liitolla on 5 työntekijää * 9 aluetta

Lisätiedot

VOIMANOSTO 2021 Tulevaisuus ja Suomen Voimanostoliiton strategia

VOIMANOSTO 2021 Tulevaisuus ja Suomen Voimanostoliiton strategia VOIMANOSTO 2021 Tulevaisuus ja Suomen Voimanostoliiton strategia SVNL:n hallituksen kokous 14.9.2016 Asiakirjan Voimanosto 2021 tarkoitus Luoda yhteinen näkemys Suomen Voimanostoliiton tulevaisuuden suunnasta

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n. Antidoping- ja eettisen toiminnan ohjelma

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n. Antidoping- ja eettisen toiminnan ohjelma Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n Antidoping- ja eettisen toiminnan ohjelma 2016-2018 1. Ohjelman arvoperusta Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta, VAU:n toiminnan tarkoituksena on monipuolisen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 Kisakallio Toimintasuunnitelma 2012 A. NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALA Kilpailutapahtumien monipuolistaminen Taitokisat Show Your Skills Harjoittelukulttuurin kehittäminen seuroissa Yksilön valmentaminen joukkueurheilussa

Lisätiedot

Vuoden 2015 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä.

Vuoden 2015 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. KÄPYLÄN PALLO RY Tursontie 3, 00610 Helsinki www.kapylanpallo.fi TOIMINTASUUNNITELMA 1.1.2015 31.12.2015 Seuran tarkoituksena on edistää, kehittää ja vaalia liikuntaharrastusta, erityisesti jalkapalloilua

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015 1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja

Lisätiedot

Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kilpailu KILPAILUVALIOKUNTA 18.11.2014. Aika 18.11.2014, klo 15.00. Valo-talo, Sali I

Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kilpailu KILPAILUVALIOKUNTA 18.11.2014. Aika 18.11.2014, klo 15.00. Valo-talo, Sali I Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kilpailu 18.11.2014 KILPAILUVALIOKUNTA Aika 18.11.2014, klo 15.00 Paikka Valo-talo, Sali I Läsnä Pasi Oksanen puheenjohtaja Harri Aalto Anne Fröberg Harri Heikkilä

Lisätiedot

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 SISÄLLYSLUETTELO VUOSI 2013 PÄHKINÄNKUORESSA 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Seuratoiminta 3 2. 3 PAINOPISTEET AIKUISTEN LIIKUNNAN TOIMIALALLA 4 1. 4 2. Seuratoiminta

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2015

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2015 1 Vaajakosken Kuohu ry Painijaosto Toimintasuunnitelma 2015 2 sivu Sisällysluettelo 2 1.0 Johdanto 3 1.1 Painijaoston jäsenet 2015, esitys johtokunnalle 3 2.0 Toiminta 4 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin

Lisätiedot

Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020

Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020 strategia 2020 Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020 Tässä dokumentissa kuvatussa strategiassa linjataan Suomen Uimaliiton keskeiset valinnat vuoteen 2020 saakka. Strategian tavoitteiden toteutumista

Lisätiedot

Suomen Cheerleadingliitto ry

Suomen Cheerleadingliitto ry Suomen Cheerleadingliitto ry KOULUTUKSET 2017 TAMMIKUU 13.1.2017 Active Cheer -ohjaaja Turku 14.1.2017 Ohjauksen perusteet, cheer, Helsinki 15.1.2017 Stunttitekniikka I, Helsinki 21.1.2017 Active Cheer

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Strategiamalli (Liite 2) Faktoja

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Strategiamalli (Liite 2) Faktoja Suomen Saappaanheittoliitto ry Strategiamalli 21.11.2008 (Liite 2) Suomen Saappaanheitoliitto ry Faktoja perustettu 1992 1.1.2008 aktiiviheittäjiä 1393 1.1.2008 jäsenmaksun maksaneita seuroja 31 1.1.2008

Lisätiedot

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT 1.1.2017 ------------------------- Sisällysluettelo 1. Osallistumisoikeus... 2 2. Kilpailusarjat ja -muodot... 2 3. Joukkueen kokoonpano... 3 4. Sama voimistelija eri joukkueissa...

Lisätiedot

ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0

ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 1 ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 HYVÄKSYTTY OHJAUSRYHMÄSSÄ 9.12.2014 teemu.japisson@valo.fi www.sport.fi 2 Jatkossa samat toiminnot tarjolla koko maassa Neljä toiminnan osa-aluetta: menestyvä lisää

Lisätiedot

1 (6) liikuntatoiminta TOIMINTASELVITYS VUODELTA. Viranomaisen merkintä. Seura täyttää 1. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA á yht.pist.

1 (6) liikuntatoiminta TOIMINTASELVITYS VUODELTA. Viranomaisen merkintä. Seura täyttää 1. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA á yht.pist. (6) TOIMINTASELVITYS VUODELTA. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA á yht.pist. - tytöt alle v - pojat alle v. - naiset - miehet 2. KILPAILUTOIMINNAN LAATU a) Seuraluokitus -valio, SM-sarha joukkuetta tai

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

Seuran strategia on rakennettu toimintakausiksi , ja Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja

Seuran strategia on rakennettu toimintakausiksi , ja Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja Seuran strategia on rakennettu toimintakausiksi 2016-2017, 2017-2018 ja 2018-2019 Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja strategiset painopisteet Strategian osana on määritelty myös seuran

Lisätiedot

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2 SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Aluesarjatoiminta 3 2. Ringettekoulut 4 3. Lajinlevitys 4 4. Päätöstapahtumat 4 5.

Lisätiedot

LOKAKUUN 2014 SEURATIEDOTTEESSA: GOLFLIITON JÄSENSEUROISSA GOLFARIA OHJAAJA- JA VALMENTAJAKOULUTUKSET

LOKAKUUN 2014 SEURATIEDOTTEESSA: GOLFLIITON JÄSENSEUROISSA GOLFARIA OHJAAJA- JA VALMENTAJAKOULUTUKSET LOKAKUUN 2014 SEURATIEDOTTEESSA: GOLFLIITON JÄSENSEUROISSA 142 757 GOLFARIA OHJAAJA- JA VALMENTAJAKOULUTUKSET 2014-2015 GREEN CARD SUORITUSTEN REKISTERÖINTI PELAAJA ENSIN PELAAJATYYTYVÄISYYSTYÖKALU ALUEKIERROKSEN

Lisätiedot

SM-KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT

SM-KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT SM-KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT Kilpailuiden säännöt All Europe Taekwon-Do Federation Suomen ITF Taekwon-Do ry Kilpa- ja huippu-urheiluvaliokunta Suomen Antidopingtoimikunta Kilpailuiden järjestäjä Suomen ITF

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2008 TAPAHTUMIA VUODEN 2008 AIKANA

ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2008 TAPAHTUMIA VUODEN 2008 AIKANA ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2008 TAPAHTUMIA VUODEN 2008 AIKANA Suomen mestaruuskilpailut 1.-2.3. Espoo Pohjoismaiden mestaruuskilpailut 8.-9.3. Tanska Luokkanousukilpailut

Lisätiedot

9. Syksyn seuraseminaari, HSRC ehdottanut ajankohdaksi 4.-5.9.2010

9. Syksyn seuraseminaari, HSRC ehdottanut ajankohdaksi 4.-5.9.2010 SSqL:n hallituksen kokous 7. / 2010 pöytäkirja AIKA 17.6.2010 torstai klo 17.30 20.30 PAIKKA Helsinki, SLU, Kunto kabinetti Läsnä Leo Hatjasalo pj. Lars Ekholm (esittelijä) Tomi Niinimäki Juha Sarlund

Lisätiedot

ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto

ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015 INFOTILAISUUS 1. ELITE YHTEISTYÖ 2. MIKÄ ELITE ON? 3. ELITE TIIMI 4. ELITE VALMENNUS 5. ELITE TOIMINTA 6. URHEILIJASOPIMUS 6. HAKU ELITEEN TOIMINTA ON VASTA ALUILLAAN ENSIMMÄINEN

Lisätiedot

SUOMEN VALJAKKOURHEILIJOIDEN LIITTO RY

SUOMEN VALJAKKOURHEILIJOIDEN LIITTO RY SUOMEN VALJAKKOURHEILIJOIDEN LIITTO RY TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2005 TOIMINTASEKTORIT 1. Lasten ja nuorten liikunta Tuotot Kulut Netto Hallitus nimeää yhden vastuuhenkilön, joka yhdessä itse valitsemiensa

Lisätiedot

Juniorityö petankkiseuroissa

Juniorityö petankkiseuroissa Petankkiseuratoiminta - Juniorityö 1 Juniorityö petankkiseuroissa Nämä rivit on kirjoitettu avuksi niille seuroille joiden piirissä mietitään juniorityön aloittamista tai kehittämistä. Ei ole olemassa

Lisätiedot

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset 1981 2002 Päivi Berg Vuonna 2002 talvella vähintään kerran viikossa liikkui 87 %, kesällä 88 % väestöstä Nuorten kokonaan liikuntaa

Lisätiedot

Joukkuejakoinfo 2014

Joukkuejakoinfo 2014 Joukkuejakoinfo 2014 Cheerleadingia voi harjoitella seurassamme neljässä eri ikäluokassa: 4-8- vuotiaat (mikrot), 8-12- vuotiaat (minit), 12-16- vuotiaat (juniorit) ja 16- vuotiaat ja vanhemmat (aikuiset).

Lisätiedot

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2 SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Aluesarja toiminta 3 2. Ringettekoulut 4 3. Lajinlevitys 4 4. Päätöstapahtumat ja taitokisat

Lisätiedot

Matkailun kehitys

Matkailun kehitys Matkailun kehitys 2015 3.3.2015 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Venäjä romahti Kiinasta kasvua yli 40 prosenttia Suomessa kirjattiin 5 504 000 ulkomaista yöpymistä vuonna 2015.

Lisätiedot

Urheilijan polku. Joukkuekaavio cheer: Joukkuekaavio tanssi:

Urheilijan polku. Joukkuekaavio cheer: Joukkuekaavio tanssi: Urheilijan polku Joukkuekaavio cheer: Joukkuekaavio tanssi: Mikrot Epelit, Elves joukkuekoko max. 15-25 / 2-3 valmentajaa motoristen perustaitojen ja perusvalmiuksien opettelu (esim. juokseminen, hyppääminen,

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu 1 VUOSIKERTOMUS 2015-2016 Yleistä Kausi 2015-2016 oli seuran 25. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin ja ystävyysotteluita pelattiin useita.

Lisätiedot

Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen

Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen Lajin urheilutoiminnan kehittäminen yleistä työkalusta taustalle LUONNOS 7.10.2016 toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämiseen kuvaa 5

Lisätiedot

TENNISLIITON STRATEGIA

TENNISLIITON STRATEGIA TENNISLIITON STRATEGIA 2017-2020 Haluamme kehittää ja edistää elinikäistä tenniksen pelaamista seuroissa kaikilla taitotasoilla." Tennisliiton missio Haluamme luoda monipuolisia kilpailemisen ja harrastamisen

Lisätiedot

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005 Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta Tanssiesitysten lomassa suoritettiin menestyksekkäästi F-katselmus

Lisätiedot

DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo

DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo Yleistä...2 Kausi 2010 yhteenveto...2 Painopisteet toiminnan kehittämisessä kaudelle 2011...2 Tiedottaminen...2 Yhteistyökumppanit...3 Kilpailutoiminta...4

Lisätiedot

ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 TAPAHTUMIA VUODEN 2007 AIKANA

ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 TAPAHTUMIA VUODEN 2007 AIKANA ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 TAPAHTUMIA VUODEN 2007 AIKANA Kirjan ja ruusun päivä 8.5. Elannon Isku - Vantaan kevätnäytös 15.5. Suomen Voimistelupäivät 8.-10.6. Svolin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 1 1. Rajamäen Kehitys Ry:n toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta Rajamäen Kehitys Ry eli RaKe on perustettu 1924 ja on yksi suurimmista ja vanhimmista Nurmijärvellä

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016_ 1.Yleistä Vuoden 2016 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, järjestää hyviä kilpailuja,

Lisätiedot

Seurojen jäsenmaksu liitolle on 170 ja lisenssimaksut aikuisilta 30 ja junioreilta jälkeen aikuisten lisenssimaksu on 40.

Seurojen jäsenmaksu liitolle on 170 ja lisenssimaksut aikuisilta 30 ja junioreilta jälkeen aikuisten lisenssimaksu on 40. 1 (5) Hallinto Vuoden 2009 aikana jatketaan jo aiemmin laaditun pitkän tähtäimen suunnitelman toteuttamista hallinnon uudistamisen ja kehittämisen osalta. Vuoden 2009 toimintaa johtaa syksyn 2008 liittokokouksessa

Lisätiedot

Suomen Ringetteliitto ry

Suomen Ringetteliitto ry TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Suomen Ringetteliitto ry SISÄLLYSLUETTELO SUOMEN RINGETTELIITON PÄÄMÄÄRÄT VUOTEEN 2010 3 SUOMEN RINGETTELIITON STRATEGISET VALINNAT VUOTEEN 2010 3 SUOMEN RINGETTELIITON ORGANISAATIO

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Joulukuu 2015

Työttömyyskatsaus Joulukuu 2015 Työttömyyskatsaus Joulukuu 2015 Turussa oli työttömiä työnhakijoita joulukuun lopussa 14696, joista miehiä 9205 ja naisia 6926. Turun työttömyysaste oli 17,7 %, lisäystä edellisvuodesta 0,4 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

PALLO VERKKOON JA VERKON YLI

PALLO VERKKOON JA VERKON YLI PALLO VERKKOON JA VERKON YLI Seurayhteistyötä yli lajirajojen! Joen Jujun ja FC Hertan JuHe yhteistyöprojekti Seurayhteistyökoordinaattori Anssi Liimatta Isännän Ääni - Mikkeli 7.-8.2.2014 Yhteistyön alkutaival

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006

Lisätiedot

1 (6) liikuntatoiminta TOIMINTASELVITYS VUODELTA. Viranomaisen merkintä. Seura täyttää 1. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA á yht.pist.

1 (6) liikuntatoiminta TOIMINTASELVITYS VUODELTA. Viranomaisen merkintä. Seura täyttää 1. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA á yht.pist. (6) TOIMINTASELVITYS VUODELTA Seura täyttää. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA á yht.pist. Viranomaisen - tytöt alle v. - pojat alle v. - naiset - miehet 2. KILPAILUTOIMINNAN LAATU a) Seuraluokitus - valio,

Lisätiedot

Agility iloinen, vauhdikas ja hyvinvointia edistävä urheilulaji

Agility iloinen, vauhdikas ja hyvinvointia edistävä urheilulaji 2016 Agility iloinen, vauhdikas ja hyvinvointia edistävä urheilulaji Suomen Agilityliitto www.agilityliitto.fi Mitä agilityon? Agility on ihmisen ja koiran yhteistyöhön perustuva liikuntamuoto, joka sopii

Lisätiedot

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 1991 1. YLEISTÄ Kuluneella kaudella ovat osaston perinteelliset toimintamuodot kallio-, jää- ja vuoristokiipeily eri muodoissaan sekä länsisuomalaisten

Lisätiedot

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU)

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Tehtävä LiikU on liikunnan asiantuntija Lounais- Suomessa. Liikutamme lapsia ja aikuisia tapahtumissa ja leireillä. Koulutamme lasten kanssa työskenteleviä,

Lisätiedot

Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille

Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille Ohjausryhmän esitys liikuntayhteisölle alueellisen toiminnan toteuttamisesta 2.x 16.6. 11.8. Maailman liikkuvin urheilukansa ja

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle Tulevan toimintakauden visio Jääkiekko vahvistaa edelleen paikkaansa paimiolaisessa harrastuskentässä kiinnostavana, innovatiivisena ja näkyvänä lajina. Johdanto

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta Ammatillisen koulutuksen laatuverkoston tapaaminen 1-2016, 18.4. Ahlmanin ammattija aikuisopisto Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta Opetusneuvos Leena Koski Opetusneuvos Leena Koski

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike. Jokaisen hyvinvointi rakentuu liikunnalliselle arjelle. Huippu-urheilijat inspiroivat

Lisätiedot

SML:N ANTIDOPINGOHJELMA

SML:N ANTIDOPINGOHJELMA SML:N ANTIDOPINGOHJELMA Sisällysluettelo: ANTIDOPINGOHJELMA 1 SML:N ANTIDOPINGTYÖN ARVOPERUSTA 2 ANTIDOPINGTYÖ JA -VALVONTA 3 DOPINGRIKKOMUKSET (LÄHDE ADT) 4 TAVOITTEET 5 TOIMENPITEET 5.1 Säännöt, ohjeistukset

Lisätiedot

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS LIEDON KUNTA Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta HAKEMUS LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki ja tilin n:ro Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Yhdistysrekisterinumero

Lisätiedot

Yhteinen visio. Visio voidaan saavuttaa luomalla suomalaiselle liikkujalle ja urheilijalle paras mahdollinen toimintaympäristö kehittyä ja menestyä

Yhteinen visio. Visio voidaan saavuttaa luomalla suomalaiselle liikkujalle ja urheilijalle paras mahdollinen toimintaympäristö kehittyä ja menestyä Yhteinen visio Suomi maailman liikkuvin ja pohjoismaiden menestynein urheilukansa 2020 Visio on yhteinen päämäärä koko suomalaiselle liikunnalle ja urheilulle, sen eri toimijoille Visio voidaan saavuttaa

Lisätiedot

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jonsuun ja Jyväskylän. Alkuvuoden yöpymiset + 11 %

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jonsuun ja Jyväskylän. Alkuvuoden yöpymiset + 11 % KOTKAN-HAMINAN SEUTU MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu Alkuvuoden yöpymiset + 11 % Kotkan-Haminan seudun majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (40.800) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 11,4

Lisätiedot

Ikäkausivalmennus ja Sanix-linja

Ikäkausivalmennus ja Sanix-linja 13.12.2015 Ikäkausivalmennus ja Sanix-linja Milja Hintsanen 2 Valmennusjärjestelmä Pyrkivän joukkueet ovat kautta aikojen olleet sarjojensa menestyneimpien joukkueiden joukossa Tämän säilyttämiseksi kevään

Lisätiedot

YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA

YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA LEMPÄÄLÄN KUNNAN PARHAINA PALKITTAVAT Vuoden miesurheilija TEEMU ROININEN 600 painonnosto

Lisätiedot

Miten seuratoiminnan kehittäminen auttaa ja tukee salibandyseuroja? SeuraForum 2011/Mervi Kilpikoski SLU-talo

Miten seuratoiminnan kehittäminen auttaa ja tukee salibandyseuroja? SeuraForum 2011/Mervi Kilpikoski SLU-talo Miten seuratoiminnan kehittäminen auttaa ja tukee salibandyseuroja? SeuraForum 2011/Mervi Kilpikoski SLU-talo 5.11.2011 JOUKKUEIDEN TOIMINTA JÄRJESTÖTOIMINTA HALLINTO TALOUS MITÄ ON SEURATOIMINTA? IHMISTEN

Lisätiedot

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta Avustusten hakuaika päättyy 31.03.2015 klo 16.00. Posion kunta, hyvinvointilautakunta, Kirkkotie 1, 97900 POSIO. Myöhästyneitä hakemuksia

Lisätiedot

EM 2017 projekti Sbl:n junioritoimikunnan suunnitelma Suomen juniorimaajoukkueen valmennukseen ja menestykseen

EM 2017 projekti Sbl:n junioritoimikunnan suunnitelma Suomen juniorimaajoukkueen valmennukseen ja menestykseen Sbl:n junioritoimikunnan suunnitelma Suomen juniorimaajoukkueen valmennukseen ja menestykseen 2014-2018 Alustus Suomen Bridgeliiton junioritoimikunta on tehnyt jo vuosia töitä koululais- ja junioripelaajiemme

Lisätiedot

Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018

Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014 2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus Yhteisöllisyys

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013. 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö. 2.

NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013. 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö. 2. NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö Nurmijärven Taitoluistelijat ry on Nurmijärven kunnan alueella, erityisesti Klaukkalan

Lisätiedot

VUODEN 2016 ORIMATTILAN MENESTYNEIDEN URHEILIJOIDEN JA JOUKKUEIDEN PALKITSEMINEN

VUODEN 2016 ORIMATTILAN MENESTYNEIDEN URHEILIJOIDEN JA JOUKKUEIDEN PALKITSEMINEN VUODEN 2016 ORIMATTILAN MENESTYNEIDEN URHEILIJOIDEN JA JOUKKUEIDEN PALKITSEMINEN Kaupunki palkitsee vuosittain ansioituneet urheilijat ja joukkueet. Urheiluseuroja on pyydetty toimittamaan esitykset perusteluineen

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008 PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.

Lisätiedot

Muuta. - Aluekierros - Tyttö Golf - Sähköinen jäsenkortti - Materiaalipankki - Andiata 14.2.

Muuta. - Aluekierros - Tyttö Golf - Sähköinen jäsenkortti - Materiaalipankki - Andiata 14.2. Muuta - Aluekierros - Tyttö Golf - Sähköinen jäsenkortti - Materiaalipankki - Andiata 14.2. Aluekierros Aluekierros 2017 Taina Mahlio- Ahonen Toimikunta: Outi Kunttu, Elisabeth Spåre, JettaPilvi ja Sanna

Lisätiedot

Liite 2 (Suomen melonta- ja soutuliiton eri lajien kansainvälisten kilpailujen ja arvokilpailujen valintajärjestelmän yleisosaan)

Liite 2 (Suomen melonta- ja soutuliiton eri lajien kansainvälisten kilpailujen ja arvokilpailujen valintajärjestelmän yleisosaan) Liite 2 (Suomen melonta- ja soutuliiton eri lajien kansainvälisten kilpailujen ja arvokilpailujen valintajärjestelmän yleisosaan) Olympiasoudun lajikohtaiset valintakriteerit vuodelle 2016 Tässä dokumentissa

Lisätiedot

Oman seuran analyysi Espoon Akilles suunnistus /18/15

Oman seuran analyysi Espoon Akilles suunnistus /18/15 Oman seuran analyysi Espoon Akilles suunnistus 0 /8/ Oman seuran analyysi Vastaajat Ikä 0 8 6, % 6 7,9 % 6, % 8, %, %, % alle -7 8-9 0-9 0-6 6 + Kaikki (KA:., Hajonta:0.8) (Vastauksia:9) Oman seuran analyysi

Lisätiedot

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi. Tampereen Seudun Koirakerho ry VUODEN KOIRA -KILPAILUSÄÄNNÖT kaudelle 1.1.2015 31.12.2015 Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi

Lisätiedot

Tarinan strategia 2020

Tarinan strategia 2020 Tarinan strategia 2020 Suomen golfin strategia Visio Parasta vapaa aikaa Missio Golf yhdistää terveysvaikutukset ja yhdessä luonnossa liikkumisen Strateginen tahtotila Golfyhteisöjen toimintatapoja uudistamalla

Lisätiedot

Strategia 2015-2020 Pieksämäki Curling ry versio 2

Strategia 2015-2020 Pieksämäki Curling ry versio 2 Strategia 2015-2020 Pieksämäki Curling ry versio 2 1 Johdanto Tämä Pieksämäki Curling Ry:n strategia 2015-2020 ohjaa seuran toimintaa ja antaa suuntaviivat kehitykselle. Käytännössä strategia ohjaa vuosien

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI 1 (6)

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI 1 (6) UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI (6) TOIMINTASELVITYS VUODELTA 205 Käytä sarkain näppäintä siirtymiseen Seura täyttää harmaat. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA henkilöä - tytöt alle 20 v. 3 - pojat alle 20 v.

Lisätiedot

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Suunta Jyväskylä ry. suunnistuksen erikoisseura Jyväskylässä Periaatteita ovat: - suunnistusseura, joka

Lisätiedot

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori 4.10.2017 SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 1.5.2016 30.4.2017 1. YLEISTÄ - yhteistyötä kehitetään Jämi Keskuksen kanssa alue-

Lisätiedot

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori 30.10.2016 SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 1.5.2017 30.4.2018 1. YLEISTÄ - Kehitetään yhteistyötä alueellisen yläkoululeiritystoiminnan

Lisätiedot

Keilaklubi Courun Colaajat ry Toimintasuunnitelma kaudelle

Keilaklubi Courun Colaajat ry Toimintasuunnitelma kaudelle 1 Keilaklubi Courun Colaajat ry Toimintasuunnitelma kaudelle 2008-2009 1 Yleistä Keilaklubi Courun Colaajat ry on keilailuharrastuksen ja keilailun kilpailutoiminnan ylläpitämiseen ja kehittämiseen erikoistunut

Lisätiedot

SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012. Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com.

SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012. Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com. SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012 Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com Puheenjohtajalta Marko Ahtiainen puheenjohtaja p. 044 3044626 marko.ahtiainen@pohjois-savonliikunta.fi

Lisätiedot

Strategiset tavoitteemme ohjaavat vuotta 2016

Strategiset tavoitteemme ohjaavat vuotta 2016 Strategiset tavoitteemme ohjaavat vuotta 2016 Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu Visio Koko Suomi

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010 http://www.imatrantennis.net. TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010 Imatran Tennis Ry http://www.imatrantennis.net. TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Vuosi 2010 tuo tullessaan tennisharrastajille merkittävän

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 9.5.2016 3 Suomen elinvoimalle on ensiarvoisen tärkeää, että tämä kokonaisuus toimii vaikuttavasti, inspiroivasti ja tuloksellisesti.

Lisätiedot