Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi."

Transkriptio

1 Imatran kaupunki Vammaisneuvosto Pöytäkirja 4/2016 Aika Keskiviikkona kello Paikka Ukonlinnan Retkeilymaja Osallistujat Heikki Luukkanen puheenjohtaja, Kh:n nimeämä edustaja Matti Seppälä hyvinvointilautakunnan edustaja Esa Hirvonen kaupunkikehittämislautakunnan edustaja Auli Gröhn järjestön edustaja Erkki Saarimäki Ari Savisto Simo Vento Paavo Sihvonen Liisa Sivonen Tiina Hämäläinen Ellen Peltola Unto Viljakainen Seppo Lehtimäki Annaleena Rita Rautjärven kunnan edustaja Marketta Paananen Ruokolahden kunnan edustaja Leena Luukka Eksoten edustaja Sirkku Sarlomo sihteeri Hanna-Kaisa Ellonen Imatran kaupunki/hyvinvointijohtaja, 186 Topiantti Äikäs Imatran kaupunki/kaupunkikehitysjohtaja, 186 Arja Kujala Imatran kaupunki/hyvinvointikoordinaattori, Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 185 Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen Pöytäkirjaan korjataan, että Simo Luumi ei ollut kokouksessa. Hyväksyttiin pöytäkirja edellisellä korjauksella.

2 186 Lausunto palveluverkkoselvitykseen Kaupunginjohtajan asettama työryhmä selvitti kevään 2016 aikana seitsemää vaihtoehtoista kampusmallia Imatran kouluverkon rakenteeksi. Toimiva kampusmalli vuonna 2026 selvityksen tavoitteena on luoda pohja Imatran kaupungin uudistuneen strategian mukaisille ratkaisuille ja pitkän aikajänteen palveluverkkolinjauksille. Palveluverkkoselvitystä valmistellut työryhmä esittää, että tehdyn vertailun pohjalta Imatran palveluverkkoa kehitetään keskitetyn mallin mukaisesti. Ryhmä esittää koulukampusten rakentumista kolmen yhtenäiskoulun ympärille. Selvityksessä keskitetyt mallit osoittautuivat parhaiksi oppimisympäristöjen ja pedagogisen laadun, investointi- ja käyttökustannusten, kaupunkikehittämisen ja kaupunkistrategian näkökulmista. Lisäksi kolmen yhtenäiskoulun malli tukee palveluiden yhdenvertaisuutta ja tasapuolisuutta kaupungin eri osissa. Työryhmä esittää, että selvitetyistä vaihtoehdoista mallit 2a ja 3a otetaan syventävään tarkasteluun. Molemmissa malleissa peruskoulujen koulukampukset sijaitsisivat Kosken koulun kampuksella, Vuoksenniskalla ja Ukonniemessä. Mallit eroavat toisistaan lukion sijaintipaikan osalta. Kampusmallien toteutusaikataulu tarkentuu jatkovalmistelussa; kokonaisuudessaan palveluverkkouudistus toteutetaan useassa vaiheessa noin 10 vuoden aikana. Varhaiskasvatuksen osalta työryhmä esittää, että varhaiskasvatuksen palveluverkkoa tiivistetään, ja ensimmäisenä investoidaan keskitettyyn vuoroja laajennetun hoidon yksikköön. Varhaiskasvatuksen yksiköiden uudisrakennuskohteet tulee yhdistää koulukampuksiin. Työryhmän esitys etenee elokuussa pidettävien avoimien keskustelutilaisuuksien jälkeen lausuntokierrokselle lasten parlamentille, nuorisovaltuustolle, vammaisneuvostolle ja vanhusneuvostolle. Lisäksi koulujen ja päiväkotien oppilaskunnille, henkilökunnille ja vanhempaintoimikunnille osoitetaan kyselyt. Hyvinvointilautakunta ja Kaupunkikehityslautakunta käsittelevät asiaa syyskuussa, ja asia etenee kaupungin hallituksen ja valtuuston päätettäväksi lokakuussa. Palveluverkkoselvitys on kokonaisuudessaan luettavissa Imatran kaupungin verkkosivuilla osoitteessa Selvitystä esitellään elokuussa sekä avoimissa kuntalaistilaisuuksissa että erikseen keskeisille sidosryhmille. Asukkaat ja muut osalliset voivat antaa palautetta suunnitelmista OtaKantaa.fi sivustolla Palautetta voi antaa myös toimittamalla näkemykset kirjallisesti asiakaspalvelupisteeseen tai -sivuilla olevan lomakkeen kautta. Palveluverkkoselvitys on jaettu esityslistan liitteenä.

3 Hyvinvointijohtaja Hanna-Kaisa Ellonen, kaupunkikehitysjohtaja Topiantti Äikäs ja hyvinvointikoordinaattori Arja Kujala kävivät läpi työryhmän laatiman selvityksen palveluverkosta. Merkittiin esitys tiedoksi. Sihteeri valmistelee vammaisneuvostolle hyväksyttäväksi lausunnon palveluverkkoselvitykseen. 187 Valtakunnallisen vammaisneuvoston tiedote 2/2016 Ajankohtaista vammaispolitiikassa YK:n vammaisyleissopimus ratifioitu Suomi ratifioi YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen ja sen valinnaisen pöytäkirjan. Ne tulevat Suomen osalta voimaan Yleissopimus on vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva oikeudellisesti sitova kansainvälinen asiakirja. Sen tarkoituksena on edistää, suojella ja taata vammaisille henkilöille täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti kaikki ihmisoikeudet ja perusvapaudet sekä edistää vammaisten henkilöiden ihmisarvon kunnioittamista. Valinnainen pöytäkirja mahdollistaa yksilövalitusten tekemisen yleissopimuksella perustetulle vammaisten henkilöiden oikeuksien komitealle. Yleissopimuksen kansallisina yhteystahoina toimivat ulkoasiainministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö. Sosiaali- ja terveysministeriön yhteyteen perustetaan kansallinen koordinaatiomekanismi, joka korvaa nykyisen valtakunnallisen vammaisneuvoston. Koordinaatiomekanismi perustettaneen alkusyksystä. Sen tehtävänä on yleissopimuksen toimeenpanon koordinointi eri hallinnonaloilla ja -tasoilla. Kunnalliset vammaisneuvostot ovat edelleen tärkeä yhteistyökumppani ja koordinaatiomekanismi tukee kunnallisten neuvostojen toimintaa. Sopimuksen mukaiseksi riippumattomaksi mekanismiksi nimetään eduskunnan oikeusasiamiehen toimiston yhteydessä toimiva ihmisoikeusinstituutio, joka muodostuu eduskunnan oikeusasiamiehestä, Ihmisoikeuskeskuksesta ja sen ihmisoikeusvaltuuskunnasta. Riippumattoman mekanismin tehtävänä on edistää, suojella ja seurata yleissopimuksen täytänto o npanoa. VANE julkaisee tämän tiedotteen liitteenä tietoa sopimuksen hyödyntämisestä kuntatasolla. Kehitysvammalain muutokset Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muutokset tulevat myös voimaan Muutosten tarkoituksena on vahvistaa erityishuollossa olevan henkilön itsemääräämisoikeutta ja itsenäistä suoriutumista sekä vähentää rajoitustoimenpiteiden käyttöä erityishuollossa.

4 VAMPO-loppuraportti julkaistu Suomen vammaispoliittisen ohjelman VAMPOn ohjelmakausi on päättynyt. Loppuraportti on julkaistu ja se on saatavilla VANEn kotisivuilla Ajankohtaista-osiossa. Sieltä löytyy myös maaliskuussa pidetyn VAMPOn loppuseminaarin materiaalit. Kunnalliset vammaisneuvostot Etelä-Suomen vammaisneuvostopäivän VANE järjestää Tampereella seminaarin, jonka aiheina on YK:n vammaisyleissopimuksen täytäntöönpano Suomessa ja yhdenvertaisuuslaki. Ennakkotiedote tapahtumasta on liitteenä. Lopullinen ohjelma ilmoittautumistietoineen julkaistaan syksyllä. Pohjois-Suomen vammaisneuvostopäivä Pohjois-Suomen vammaisneuvostopäivä on suunnitteilla Ouluun helmikuulle Tapahtumasta tiedotetaan tarkemmin syksyllä. Uutta materiaalia Tämän tiedotteen liitteenä on kunnallisten vammaisneuvostojen käyttöön julkaistua materiaalia. Kunnallisten vammaisneuvostojen toiminta tarjoaa perustietoa kunnallisista vammaisneuvostoista, niiden toiminnasta ja uudesta kuntalaista. Kunnallinen vammaispoliittinen ohjelma YK:n vammaisyleissopimuksen hengen mukaisesti on tarkoitettu työkaluksi kunnallisten vammaispoliittisten ohjelmien tekoon ja päivitykseen. Lisätiedot VANEn kotisivut ovat osoitteessa Sieltä löytyy tietoa ajankohtaisista asioista ja VANEn yhteystiedot. Etelä-Suomen vammaisneuvostopäivä pidetään Tampereella Imatran Vammaisneuvosto osallistuu vammaisneuvostopäivään yhteismatkana. Ilmoittautumiset Sirkku Sarlomolle. Merkittiin tiedote 2/2016 tiedoksi. 188 Vammaispalvelujen ajankohtaiskatsaus Eksoten vammaispalvelujen palveluesimies Leena Luukka kertoo ajankohtaisista asioista. Diaesitys on pöytäkirjan liitteenä. Merkittiin tiedoksi. 189 Muut asiat

5 Rautjärven kunnanhallituksen päätös edustajan nimeämisestä vammaisneuvostoon v Merkittiin tiedoksi Rautjärven kunnanhallituksen päätös nimetä palvelupäällikkö Annaleena Rita Rautjärven kunnan edustajaksi vammaisneuvostoon. Varahenkilöksi kunnanhallitus nimesi Timo Tervosen. 190 Seuraava kokous Seuraavasta kokousajasta lähetetään jäsenille vaihtoehtoisia päiviä valittavaksi. 191 Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen. Heikki Luukkanen puheenjohtaja Sirkku Sarlomo sihteeri

Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi ja puheenjohtaja totesi osallistujat.

Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi ja puheenjohtaja totesi osallistujat. 1(5) Imatran kaupunki Vammaisneuvosto Pöytäkirja 2/2017 Aika Tiistai 4.4.2017 kello 17.00-18.27 Paikka Imatran kaupungintalo, kokoustila Vallinkoski (h 138) Osallistujat Heikki Luukkanen puheenjohtaja,

Lisätiedot

Imatran kaupunki Pöytäkirja 5/2016, tarkastamaton pöytäkirja

Imatran kaupunki Pöytäkirja 5/2016, tarkastamaton pöytäkirja 1(7) Imatran kaupunki Vammaisneuvosto Pöytäkirja 5/2016, tarkastamaton pöytäkirja Aika Keskiviikkona 30.11.2016 kello 17.00-19.15 Paikka Imatran kaupungintalo, kokoustila Vallinkoski (h 138) Osallistujat

Lisätiedot

Imatran kaupunki Vammaisneuvosto Pöytäkirja 1/2016. Imatran kaupungintalo, Virastokatu 2, kokoustila Imatrankoski

Imatran kaupunki Vammaisneuvosto Pöytäkirja 1/2016. Imatran kaupungintalo, Virastokatu 2, kokoustila Imatrankoski Imatran kaupunki Vammaisneuvosto Pöytäkirja 1/2016 Aika Keskiviikkona 10.2.2016 klo 17.00-17.51 Paikka Imatran kaupungintalo, Virastokatu 2, kokoustila Imatrankoski Osallistujat Heikki Luukkanen puheenjohtaja,

Lisätiedot

Vammaistyön uusimmat kuulumiset

Vammaistyön uusimmat kuulumiset Vammaistyön uusimmat kuulumiset VS avy 15.9.2015 Vammaisuuden määritelmä Vammaisuus ei ole vain terveysongelma. Se on monimutkainen ilmiö, joka syntyy vuorovaikutuksessa henkilön ja yhteiskunnan piirteiden

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Lappeenrannan kaupungintalo, neuvotteluhuone Venla, 1. krs, Villimiehenkatu 1, Lappeenranta

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Lappeenrannan kaupungintalo, neuvotteluhuone Venla, 1. krs, Villimiehenkatu 1, Lappeenranta LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 AIKA 24.01.2017 klo 15:00 16:30 PAIKKA Lappeenrannan kaupungintalo, neuvotteluhuone Venla, 1. krs, Villimiehenkatu 1, 53100 Lappeenranta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro

Lisätiedot

Simpele, Rautjärven kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Simpele, Rautjärven kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirja 3/2016 1(8) Vammaisneuvoston kokous Aika Tiistaina 5.4.2016 kello 17.00-19.20 Paikka Simpele, Rautjärven kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Osallistujat Heikki Luukkanen puheenjohtaja,

Lisätiedot

POISSA Juppi Joel Keravan kaupunki

POISSA Juppi Joel Keravan kaupunki PÖYTÄKIRJA 2/2016 8.4.2016 KERAVAN VAMMAISNEUVOSTONKOKOUS AIKA 7.4.2016 klo 17.30 19.47 PAIKKA Terveyskeskus Metsolantie 2, Ruokasali LÄSNÄ Taipale Olavi, puheenjohtaja Johansson Erja Molin Kati Kiiski

Lisätiedot

Sastamalan kaupungintalo, hallituksen kokoushuone

Sastamalan kaupungintalo, hallituksen kokoushuone PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Elämänhallintatyöryhmä Aika 19.01.2016 klo 09:00-11:25 Paikka Sastamalan kaupungintalo, hallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Sastamalan kaupungintalo hallituksen kokoushuone

Sastamalan kaupungintalo hallituksen kokoushuone PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Elämänhallintatyöryhmä Aika 22.03.2016 klo 09:00-12:10 Paikka Sastamalan kaupungintalo hallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

VAMN 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 16 VAMN 16 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 16 VAMN 17 SUOMEN VAMMAISPOLIITTINEN OHJELMA 2010-2015 17

VAMN 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 16 VAMN 16 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 16 VAMN 17 SUOMEN VAMMAISPOLIITTINEN OHJELMA 2010-2015 17 3/2010 27.10.2010 Asiat VAMN 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 16 VAMN 16 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 16 VAMN 17 SUOMEN VAMMAISPOLIITTINEN OHJELMA 2010-2015 17 VAMN 18 PALAUTE SEUTUKUNNAN

Lisätiedot

Rautjärven kunta Pöytäkirja 3/

Rautjärven kunta Pöytäkirja 3/ Rautjärven kunta Pöytäkirja 3/2016 22 Vanhusneuvosto Aika 13.09.2016 klo 14:00-15:33 Paikka Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 28 Kokouksen avaaminen 24 29 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 25 30 Pöytäkirjan

Lisätiedot

SOSTEVLK 73 Sosiaali- ja terveysvaliokunta Valmistelija: Palvelujohtaja Helena Räsänen, helena.rasanen (at) sipoo.fi

SOSTEVLK 73 Sosiaali- ja terveysvaliokunta Valmistelija: Palvelujohtaja Helena Räsänen, helena.rasanen (at) sipoo.fi Valtuusto 4 09.09.2013 4 Sipoon vammaispoliittinen ohjelma 2013-2016 577/05.04.00/2012 SOSTEVLK 73 Sosiaali- ja terveysvaliokunta 16.10.2012 Valmistelija: Palvelujohtaja Helena Räsänen, helena.rasanen

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja/ 5 / 2015 Asialista Vammaisneuvosto Lahdenpohja, Lahdenpohjantie 1, Mikkeli

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja/ 5 / 2015 Asialista Vammaisneuvosto Lahdenpohja, Lahdenpohjantie 1, Mikkeli Kokoustiedot Aika torstai klo 16.00 17.45 Paikka Lahdenpohja, Lahdenpohjantie 1, 50100 Mikkeli Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kauko Väisänen, puheenjohtaja Eero Erola, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Ihmisoikeusvaltuuskunnan työjärjestys

Ihmisoikeusvaltuuskunnan työjärjestys Ihmisoikeusvaltuuskunnan työjärjestys Hyväksytty 9.3.2015 Ihmisoikeuskeskuksen valtuuskunta toimii perus- ja ihmisoikeusalan toimijoiden kansallisena yhteistyöelimenä, käsittelee laajakantoisia ja periaatteellisesti

Lisätiedot

Pispanlinnan palvelukeskus, Simolankatu 4B, 2. krs. 4 Henkilökuljetukset tulevaisuudessa -seminaariin osallistuminen

Pispanlinnan palvelukeskus, Simolankatu 4B, 2. krs. 4 Henkilökuljetukset tulevaisuudessa -seminaariin osallistuminen Tampere Pöytäkirja 1/2016 1 (13) Aika 22.09.2016, klo 14:00-15:40 Paikka Pispanlinnan palvelukeskus, Simolankatu 4B, 2. krs Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

VAMN 21 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 22 VAMN 22 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 22

VAMN 21 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 22 VAMN 22 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 22 5/2012 26.11.2012 Asiat VAMN 21 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 22 VAMN 22 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 22 VAMN 23 VAMMAISPOLIITTISEN OHJELMAN TARKISTUS 23 VAMN 24 VAMMAISNEUVOSTON ESITTEEN

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ (12 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ (12 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (12 ) Vammaisneuvosto 14.10.2015 AIKA 14.10.2015 klo 09:00-10:35 PAIKKA Keskustan palvelutalo KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 9 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 10 Pöytäkirjan

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA Pöytäkirja 4/2014 vammaisneuvosto

LAUKAAN KUNTA Pöytäkirja 4/2014 vammaisneuvosto KOKOUSAIKA 13.8.2014, klo 12:47-14:27 KOKOUSPAIKKA Toininranta, Honkaniementie 35, Laukaa SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Varsinaiset jäsenet: Jan Hänninen (puheenjohtaja) Helka Lahtinen (varapuheenjohtaja)

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA. Aika: klo Palvelukeskus Kotikarpalo, Talvitie 1, KYRÖ

PÖYTYÄN KUNTA. Aika: klo Palvelukeskus Kotikarpalo, Talvitie 1, KYRÖ 31.01.2017 1. Aika: 31.1.2017 klo 9.10 10.10 Paikka: Palvelukeskus Kotikarpalo, Talvitie 1, 21800 KYRÖ Paikalla: Veikko Rantala, Auranmaan kansalliset seniorit Seppo Eskola, Pöytyän sotaveteraanit Jaakko

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 KATSAUS NEUVOSTON KULUNEESEEN

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 KATSAUS NEUVOSTON KULUNEESEEN ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Vanhusneuvosto 01.02.2017 AIKA 14:00-15:10 PAIKKA Palvelukeskus Mäntyrinne KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KATSAUS NEUVOSTON KULUNEESEEN 3 TOIMINTAKAUTEEN 2 KATSAUS KUNNAN

Lisätiedot

Koti-Kuusela, Pelloskuja 5, 41340 Laukaa Varsinaiset jäsenet. Jan Hänninen

Koti-Kuusela, Pelloskuja 5, 41340 Laukaa Varsinaiset jäsenet. Jan Hänninen KOKOUSAIKA 19.6.2013, klo. 14:30-16:20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Koti-Kuusela, Pelloskuja 5, 41340 Laukaa Varsinaiset jäsenet Jan Hänninen (pj.)

Lisätiedot

Ajankohtaisia asioita meiltä ja maailmalta

Ajankohtaisia asioita meiltä ja maailmalta Ajankohtaisia asioita meiltä ja maailmalta Kirsi Konola Kehittämistoiminnan johtaja Tienviittoja tulevaisuuteen Turku 1.11.2013 Ajankohtaista meillä: Kehas ohjelma Valtioneuvoston periaatepäätös 8.11.2012

Lisätiedot

1. 66 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen.

1. 66 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen. Tekninen lautakunta 04.11.2015 79 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 8 / 2015 Kokousaika Keskiviikko 04.11.2015 klo 15:00 16:30 Kokouspaikka Kunnanhallituksen huone. 1. 66 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.80

Lisätiedot

Aika klo 18:00-21:10 Oulunkylän kirkko, Teinintie 10, 2.krs, rippikoulusali

Aika klo 18:00-21:10 Oulunkylän kirkko, Teinintie 10, 2.krs, rippikoulusali Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 11.04.2016 klo 18:00-21:10 Paikka Oulunkylän kirkko, Teinintie 10, 2.krs, rippikoulusali Saapuvilla olleet jäsenet Anne Lindell, puheenjohtaja

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 1 (9) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Käsiteltävät asiat 209 Kokouksen avaus 210 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 211 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 212 Ääntenlaskijoiden

Lisätiedot

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 5/2016

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 5/2016 Pöytäkirja 1 (12) Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 5/2016 Aika 19.4.2016 kello 18:00-19:53 Paikka Porin kaupunginhallituksen kokoushuone Allekirjoitukset Juha Vasama puheenjohtaja Aino-Maija Luukkonen

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 8.4.2011 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Ahlqvist Leila jäsen Laukkanen

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/

ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 1 18.05.2016 AIKA 18.05.2016 klo 18:00-20:15 PAIKKA Rovastinkankaan koulu KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Vammaisneuvosto LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Vammaisneuvosto LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 9 Vammaisneuvosto 30.09.2015 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Sivu 7 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN TOTEAMINEN 11 8 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 12 9 TUTUSTUMINEN HÄMEENKYRÖN

Lisätiedot

Sastamalan kaupungintalo hallituksen kokoushuone

Sastamalan kaupungintalo hallituksen kokoushuone PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 Elämänhallintatyöryhmä Aika 19.10.2016 klo 13:00 Paikka Sastamalan kaupungintalo hallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 24 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Vammaisneuvosto 21.03.2016 AIKA 21.03.2016 klo 18:00-19:06 PAIKKA Helmirannan kokoustila, Helminkuja 3, 62200 Kauhava KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Valtakunnallisen

Lisätiedot

Keskiviikko 20.11.2013 klo 16.00 17.20. Vanhusten palvelukeskus

Keskiviikko 20.11.2013 klo 16.00 17.20. Vanhusten palvelukeskus Viranomainen No 9/ 2013 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Perusturvalautakunta Sivu 79 KOKOUSAIKA Keskiviikko 20.11.2013 klo 16.00 17.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017. Kirkkovaltuusto

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 18.01.2017 1 KOKOUSAIKA 18.01.2017 kello 18.00-18.30 KOKOUSPAIKKA Forssan seurakuntatalo OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Poissa Caven Heidi Haavisto Veikko Heikkilä Timo Hämäläinen Jari Kallionpää

Lisätiedot

Konginkankaan palvelutalo, Palvelutie 3, Konginkangas. Otsikko Sivu

Konginkankaan palvelutalo, Palvelutie 3, Konginkangas. Otsikko Sivu ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 Vammaisneuvosto AIKA 13.05.2015 kello 14:20-15:00 PAIKKA Konginkankaan palvelutalo, Palvelutie 3, 44400 Konginkangas LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu

Lisätiedot

Asialista Lounashuone, Maaherrankatu 9-11, Mikkeli

Asialista Lounashuone, Maaherrankatu 9-11, Mikkeli Kokoustiedot Aika torstai klo 16.00-17.30 Paikka Lounashuone, Maaherrankatu 9-11, 50100 Mikkeli Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kauko Väisänen, puheenjohtaja Eero Erola, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 4/2013 1

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 4/2013 1 Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 4/2013 1 Tarkastuslautakunta 05.11.2013 AIKA 05.11.2013 klo 16:45 PAIKKA KPMG:n toimist, Isokatu 32 B, Oulu KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen avaus 3 16 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Kuntalan saunan kokoustila, Laukaantie 14, Laukaa. Tapio Kainu, poistui 14:37

Kuntalan saunan kokoustila, Laukaantie 14, Laukaa. Tapio Kainu, poistui 14:37 KOKOUSAIKA 29.5.2013, klo. 14:00-16:30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kuntalan saunan kokoustila, Laukaantie 14, Laukaa Varsinaiset jäsenet Jan Hänninen

Lisätiedot

14.3.2013 VAMN 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VAMN 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VAMN 3 VAMMAISNEUVOSTON ASETTAMINEN 3

14.3.2013 VAMN 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VAMN 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VAMN 3 VAMMAISNEUVOSTON ASETTAMINEN 3 1/2013 14.3.2013 Asiat VAMN 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VAMN 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VAMN 3 VAMMAISNEUVOSTON ASETTAMINEN 3 VAMN 4 VAMN 5 VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 8

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 8 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 8 Vanhusneuvosto 01.06.2017 AIKA 14:00-15:00 PAIKKA Palvelukeskus Mäntyrinne KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 6 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 10 7 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS

Lisätiedot

SAAPUVILLA OLLEET Kivisaari Markku puh.johtaja JÄSENET Marttinen Timo varapuh.johtaja

SAAPUVILLA OLLEET Kivisaari Markku puh.johtaja JÄSENET Marttinen Timo varapuh.johtaja PÖYTÄKIRJA 1/2016 Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA 23.03.2016 klo 15.00 16.45 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto SAAPUVILLA OLLEET Kivisaari Markku puh.johtaja JÄSENET Marttinen Timo varapuh.johtaja Jyrälä Arja

Lisätiedot

28.5.2015. Imatran yhteislukio, varsinainen jäsen. Nuorisopalvelut (Lasten ja nuorten lautakunnan nimeämä hyvinvointipalveluiden edustaja)

28.5.2015. Imatran yhteislukio, varsinainen jäsen. Nuorisopalvelut (Lasten ja nuorten lautakunnan nimeämä hyvinvointipalveluiden edustaja) PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika klo 16.00 18.30 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone Koskikirnu (278) Virastokatu 2, 55120 Imatra Läsnä Kerttu Ruotsalainen Moona Rantasalmi Sonja Fredriksson

Lisätiedot

YK:n vammaissopimus ja itsemääräämisoikeus. Juha-Pekka Konttinen, THL 18.1.2013 Vammaispalvelujen neuvottelupäivät

YK:n vammaissopimus ja itsemääräämisoikeus. Juha-Pekka Konttinen, THL 18.1.2013 Vammaispalvelujen neuvottelupäivät YK:n vammaissopimus ja itsemääräämisoikeus Juha-Pekka Konttinen, THL 18.1.2013 Vammaispalvelujen neuvottelupäivät YK:n vammaissopimus (CRPD) suunnannäyttäjänä CRPD viitoittaa uudenlaista ajattelutapaa

Lisätiedot

VAMN 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VAMN 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9

VAMN 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VAMN 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9 2/2017 15.5.2017 Asiat VAMN 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VAMN 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9 VAMN 10 VAMMAISNEUVOSTOJEN LAKISÄÄTEISYYS 1.6.2017 LÄHTIEN 10 VAMN 11 VAMMAISNEUVOSTON UUDET

Lisätiedot

Hyväksyttiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Puheenjohtaja totesi kokouksen läsnäolijat. Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja.

Hyväksyttiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Puheenjohtaja totesi kokouksen läsnäolijat. Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja. 1(11) Imatran kaupunki Vammaisneuvosto Pöytäkirja 1/2017 Aika Torstai 2.2.2017 kello 14.00-16.00 Paikka Imatran kylpylä, Purjekuja 1 Osallistujat Heikki Luukkanen puheenjohtaja, Kh:n nimeämä edustaja Matti

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 2/2013 Oulunkylän seurakunta Seurakuntaneuvosto

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 2/2013 Oulunkylän seurakunta Seurakuntaneuvosto Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous Aika maanantai 11.3.2013 klo 18.00 19.00 Paikka Maunulan kirkko, Metsäpurontie 15 Osanottajat: jäsenet Kaisa Heininen, puheenjohtaja Raimo Anttila Irja

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O

A S I A L U E T T E L O IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 (10) A S I A L U E T T E L O 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4. Ääntenlaskijoiden valinta 5. Työjärjestyksen

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:08-16:06. Yhtenäiskoulun atk-luokka.

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:08-16:06. Yhtenäiskoulun atk-luokka. Mäntyharju Pöytäkirja 4/2016 1 (8) Aika 10.05.2016, klo 14:08-16:06 Paikka Yhtenäiskoulun atk-luokka Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastus 20 Arviointikertomus

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Vammaisneuvosto 15.10.2015 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 17 Rajamäen uimahallin esittely ja tutustuminen 4 18 Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen 5 19 Valtakunnalliset

Lisätiedot

Paikka Mikkelin kaupunginhallituksen kokoushuone, Raatihuoneenkatu 8-10, Mikkeli

Paikka Mikkelin kaupunginhallituksen kokoushuone, Raatihuoneenkatu 8-10, Mikkeli Mikkeli Pöytäkirja 24/2016 1 (9) Aika 21.04.2016, klo 14:05-15:17 Paikka Mikkelin kaupunginhallituksen kokoushuone, Raatihuoneenkatu 8-10, 50100 Mikkeli Käsitellyt asiat 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

9.6.2010 VAMN 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VAMN 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9

9.6.2010 VAMN 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VAMN 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9 2/2010 9.6.2010 Asiat VAMN 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VAMN 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9 VAMN 10 LAUSUNNON ANTAMINEN KANGASALAN UUDEN LUKION RAKENNUSPIIRUSTUKSISTA 10 VAMN 11 VAMMAISPALVELULAIN

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 1. Vanhusneuvosto. AIKA 29.04.2014 kello 10:30-11:20. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, kokoushuone 115

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 1. Vanhusneuvosto. AIKA 29.04.2014 kello 10:30-11:20. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, kokoushuone 115 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 1 Vanhusneuvosto AIKA 29.04.2014 kello 10:30-11:20 PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, kokoushuone 115 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 22 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Vanhus- ja vammaisneuvosto 21.03.2013 AIKA 18:00-19:45 PAIKKA Palvelukeskus Mäntyrinne KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN 3 TARKASTAMINEN

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ (10) Jarva Marisanna. Piirainen Raimo. Kortesalmi Joukamo Pohjois-Pohjanmaa

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ (10) Jarva Marisanna. Piirainen Raimo. Kortesalmi Joukamo Pohjois-Pohjanmaa POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 (10) Aika 31.08.2016 klo 08:00-08:55 Paikka Keski-Pohjanmaan liitto, Rantakatu 14, Kokkola Läsnä Kant Esa Keski-Pohjanmaa Mustasaari Erkki Keski-Pohjanmaa

Lisätiedot

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 694/9B/

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 694/9B/ Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Diaarinumero Päiväys 694/9B/15 17.2.2015 Viite Sosiaali- ja terveysvaliokunnan Ihmisoikeuskeskukselle 6.2.2015 lähettämä lausunto- ja kuulemispyyntö. Asia Ihmisoikeuskeskuksen

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 8/2014 1

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 8/2014 1 Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 8/2014 1 Tarkastuslautakunta 16.09.2014 AIKA 16.09.2014 klo 16:00-20:21 PAIKKA KPMG:n toimitilat, Isokatu 32B, Oulu KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 5/2015

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 5/2015 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) KOKOUSAIKA Maanantai 23.11.2015 kello 16.00 17.20 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä

Lisätiedot

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O1 /2015 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 )

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O1 /2015 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kokouksen aika Keskiviikko 21.1.2015 klo 18.10 20.13 Paikka Vuokatin kirkko Läsnä Mustonen Teuvo puheenjohtaja 1-4 Mustonen Tuomo puheenjohtaja 5-18 Diukman Sanna Juntunen Pirjo

Lisätiedot

Vesiliikuntakeskus Kaukaveden kokoustila, Jokikatu 5, Kajaani

Vesiliikuntakeskus Kaukaveden kokoustila, Jokikatu 5, Kajaani Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (11) Aika 27.02.2017, klo 13:01-15:20 Paikka Vesiliikuntakeskus Kaukaveden kokoustila, Jokikatu 5, 87100 Kajaani Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista - järjestöjen näkemyksiä. pääsihteeri Pirkko Mahlamäki Vammaisfoorumi ry

YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista - järjestöjen näkemyksiä. pääsihteeri Pirkko Mahlamäki Vammaisfoorumi ry YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista - järjestöjen näkemyksiä pääsihteeri Pirkko Mahlamäki Vammaisfoorumi ry Vammaisfoorumi ry. Vammaisjärjestöjen yhteinen ääni 24 kansallisen vammaisjärjestön

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 7/

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 7/ ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 7/2015 55 Kokousaika 11.11.2015 kello 18.00 19.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali, Koulutie 2 Läsnä Anne-Mari Kaarto, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Varastokatu KAJAANI Hallituksen kokous nro 3/2006

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Varastokatu KAJAANI Hallituksen kokous nro 3/2006 Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(5) KOKOUSAIKA Perjantai 24.3.2006 kello 12.00 KOKOUSPAIKKA Kainuun Jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87100 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi

Lisätiedot

VAMN 9 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 10 VAMN 10 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 10

VAMN 9 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 10 VAMN 10 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 10 2/2016 11.5.2016 Asiat VAMN 9 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 10 VAMN 10 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 10 VAMN 11 KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS / HYVINVOINTIKOORDINAATTORI MAIJA MÄKINEN 11 VAMN

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistai klo Kunnantalon kokoushuone

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistai klo Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 20.8.2015 Kokoustiedot Aika Tiistai 8.9.2015 klo 19.00 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 35 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 8/2009. TEKNINEN LAUTAKUNTA s 52 KOKOUSTIEDOT. Torstai12.11.2009 kello 16.30-17:30

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 8/2009. TEKNINEN LAUTAKUNTA s 52 KOKOUSTIEDOT. Torstai12.11.2009 kello 16.30-17:30 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 8/2009 TEKNINEN LAUTAKUNTA s 52 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Torstai12.11.2009 kello 16.30-17:30 Kunnanvirasto, lautakuntien kokoushuone Varsinainen

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu 19 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu 19 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 Vanhusneuvosto 15.09.2016 Aika 15.09.2016 klo 12:00-13:45 Paikka Kaupunginhallituksen huone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 19 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/2014 1 Sosiaalitoimi Puthaanrannantie 15 99300 MUONIO 22.4.2014

MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/2014 1 Sosiaalitoimi Puthaanrannantie 15 99300 MUONIO 22.4.2014 MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/2014 1 Puthaanrannantie 15 99300 MUONIO MUONION VANHUSNEUVOSTON KOKOUS Aika. klo 14.00 15.25 Paikka ston kokoushuone Läsnä Poissa Kutsutut/osallistujat x Yrjö Perkkiö

Lisätiedot

Satakunnan ammattiopisto, Myllykatu 10, Harjavalta, luokka 113, 1. krs

Satakunnan ammattiopisto, Myllykatu 10, Harjavalta, luokka 113, 1. krs KOKOUSKUTSU 4 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 11.5.2012 1 KOKOUSAIKA Tiistai 22.5.2012 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Satakunnan ammattiopisto, Myllykatu 10, Harjavalta, luokka

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 2/2016

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 2/2016 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) KOKOUSAIKA Perjantai 8.4.2016 kello 16.00 17.45 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 21

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 21 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 21 Vanhusneuvosto 10.09.2014 AIKA 14:00-15:30 PAIKKA Palvelukeskus Mäntyrinne KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 23 18 PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Piirihallitus Pöytäkirja 8/2016 puh

Piirihallitus Pöytäkirja 8/2016 puh 1 / 6 Aika: Torstai 13.10.2016 klo 17.00 Paikka: Piiritoimisto, Onkapannu 2, 40700 Jyväskylä Läsnä: Tom Nevanpää, pj. Kohdat 1-16; 8 (8) Auli pitkänen, varapj. Kohdat 1-16; 8 (6) Tapio Korhonen Kohdat

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 15

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 15 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 15 Vanhusneuvosto 26.08.2015 AIKA 12:00-13:30 PAIKKA Palvelukeskus Mäntyrinne KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 VANHUSNEUVOSTON TÄRKEÄNÄ PITÄMIÄ PAINOPISTEALUEITA JA ASIOITA

Lisätiedot

YK:n vammaissopimus (CRPD) ja sen valinnainen pöytäkirja

YK:n vammaissopimus (CRPD) ja sen valinnainen pöytäkirja YK:n vammaissopimus (CRPD) ja sen valinnainen pöytäkirja Juha-Pekka Konttinen Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Helsinki 1 Suomen vammaispolitiikan taustoja Kehitysvammalaki 1977 Kansainvälisen vammaisten

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (11) Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (11) Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 (11) Aika 10.11.2015 klo 16:00-18:10 Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki Läsnä Kant Esa Keski-Pohjanmaa Mustasaari Erkki

Lisätiedot

Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 1/5 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisovaltuusto 11.9.2017 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 11.9.2017 kello 18.26-19.39 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 26

RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 26 RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 26 Tarkastuslautakunta 05.11.2014 AIKA 05.11.2014 klo 12:00-16:30 PAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 21 Vastuullisen tilintarkastajan

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 1

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 1 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 1 Alueyhteistyön ja elinvoiman valiokunta 19.02.2014 AIKA 19.02.2014 klo 09:00-11:42 PAIKKA Kaupungintalo, neuvotteluhuone Kotka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 13

Lisätiedot

30.9.2015. Imatran yhteislukio, varsinainen jäsen. Nuorisopalvelut (Lasten ja nuorten lautakunnan nimeämä hyvinvointipalveluiden edustaja)

30.9.2015. Imatran yhteislukio, varsinainen jäsen. Nuorisopalvelut (Lasten ja nuorten lautakunnan nimeämä hyvinvointipalveluiden edustaja) PÖYTÄKIRJA 7/2015 1 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika klo 16.00-18.00 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone Koskikirnu (278) Virastokatu 2, 55120 Imatra Läsnä Kerttu Ruotsalainen Sonja Fredriksson Emmi Tossavainen

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2016 KOKOUSAIKA 07.03.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 1 6 2 7 8 Kokouksen

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet: Pauli Salonpää Aulis Hämäläinen*) Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen. (x) (x) (x) (-) Anita Urpilainen.

Henkilökohtaiset varajäsenet: Pauli Salonpää Aulis Hämäläinen*) Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen. (x) (x) (x) (-) Anita Urpilainen. KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7/2016 26.5.2016 Kokousaika Torstaina 26.5.2016 klo 16.00-18.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto, neuvotteluhuone Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (9) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (9) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:00-17:25 Paikka Saunakabinetti, kaupungintalo 3. krs. Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja,

Lisätiedot

Kokousaika Keskiviikko klo 13:00 Enontekiön Kehitys Oy:n neuvotteluhuone, Virastotalo, Hetta

Kokousaika Keskiviikko klo 13:00 Enontekiön Kehitys Oy:n neuvotteluhuone, Virastotalo, Hetta ENONTEKIÖN KEHITYS OY HALLITUKSEN KOKOUS 4/2015 Kokousaika Keskiviikko klo 13:00 Kokouspaikka Enontekiön Kehitys Oy:n neuvotteluhuone, Virastotalo, Hetta Paikalla olleet kutsutut jäsenet Paikalla olleet

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 05.10.2016 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 10.10.2016-11.11.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 Kappelineuvosto

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS Aika tiistai klo 18.30 20.35 Paikka Virojoen seurakuntatalo, Riihitie 2, Virojoki läsnä/poissa Osallistujat Karvonen Taina vt. kappalainen, puheenjohtaja (-) Hanski Liisa kappelineuvoston

Lisätiedot

Sastamalan kaupungintalo hallituksen kokoushuone

Sastamalan kaupungintalo hallituksen kokoushuone PÖYTÄKIRJA 7/2015 1 Elämänhallintatyöryhmä Aika 22.10.2015 klo 13:00-15:07 Paikka Sastamalan kaupungintalo hallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 38 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Sorvari Vuokko jäsen. Långström Ulla sihteeri

Sorvari Vuokko jäsen. Långström Ulla sihteeri PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 Tarkastuslautakunta 07.04.2017 AIKA 07.04.2017 klo 12:00-16:05 PAIKKA Mylly OSALLISTUJAT LÄSNÄ Packalen Paul pj Peippo Jukka varapj Sorvari Vuokko jäsen Jaskari Minna jäsen Långström

Lisätiedot

UTAJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 1

UTAJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 1 UTAJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 1 AIKA 21.08.2013 18:00-20:50 PAIKKA Utajärven kunnanvirasto, kokoustila Sotka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 40 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

] E N S U U VAMMAISNEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika Torstai klo Kaupungintalo, Tornikabinetti.

] E N S U U VAMMAISNEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika Torstai klo Kaupungintalo, Tornikabinetti. ] E N S U U PÖYTÄKIRJA Sivu 1/5 26.4.2017 VAMMAISNEUVSTN KKUS 412017 Aika Torstai 20.4.2017 klo 14.00 15.40 Paikka Kaupungintalo, Tornikabinetti Läsnä Liisa Karvinen jäsen, puheenjohtaja Pentti Keskisalo

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0279(COD) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0279(COD) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/0279(COD) 5.12.2016 LAUSUNTOLUONNOS työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta oikeudellisten asioiden valiokunnalle

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 05.03.2015 Sivu 1 / 14

Tarkastuslautakunta 05.03.2015 Sivu 1 / 14 Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 05.03.2015 Sivu 1 / 14 Kokoustiedot Aika 05.03.2015 torstai klo 15:00-18:50 Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone Saapuvilla olleet jäsenet Paula Viljakainen,

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ (13 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ (13 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 (13 ) Vapaan sivistystyön jaosto 13.09.2016 AIKA 13.09.2016 klo 18:00-19:14 PAIKKA Simon kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2016 KOKOUSAIKA 07.03.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 1 6 2 7 8 Kokouksen

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA klo

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA klo ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KOKOUSAIKA 29.11.2016 klo 18-19.06 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari Tuula Kontturi Eeva-Liisa Hassinen

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistai klo Kunnantalon kokoushuone

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistai klo Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 11.1.2017 Kokoustiedot Aika Tiistai 31.1.2017 klo 19.00 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 16.5.2017 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Muut osallistujat: Mikko Luoma, tilintarkastaja

Lisätiedot

JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä

JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä Aika: Tiistaina 17.5.2011, klo 16 18 Paikka: JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Viivi Setälä avasi kokouksen klo 16.08. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 3. KOKOUS

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 3. KOKOUS ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 3. KOKOUS MUISTIO Aika: maanantai 2.9.2016 kello 11.38 12.25 Paikka: Kokoustila C6, Toimistotalo Ruori, Valto Käkelän katu 3, Lappeenranta Läsnä/jäsenet:

Lisätiedot

Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 RYMÄTTYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2010 Seurakuntaneuvosto 20.1.2010 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko 20.1.2010 klo 17-18.20 Paikka: Seurakuntakoti Läsnä: Sirén Petri puheenjohtaja Heino,

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 4.9.2014 Kirkkoneuvosto 1/6

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 4.9.2014 Kirkkoneuvosto 1/6 1/6 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Paikka Torstai klo 18.00 Virastotalo LÄSNÄ Äärelä Torsti, pj Hafrén Leena Holppi Hanna- Maria Ääri Anna- Liisa Mäki Kaija Pajula Heikki Toivonen Ari Sahla Taru Laakso Arvo

Lisätiedot

1 Kirkkonummen vammaisneuvosto on Kirkkonummen kunnan sekä vammais- ja potilasjärjestöjen yhteistyöelin.

1 Kirkkonummen vammaisneuvosto on Kirkkonummen kunnan sekä vammais- ja potilasjärjestöjen yhteistyöelin. Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasääntö 1 Kirkkonummen vammaisneuvosto on Kirkkonummen kunnan sekä vammais- ja potilasjärjestöjen yhteistyöelin. 2 Kirkkonummen vammaisneuvoston tarkoituksena on 1)

Lisätiedot