TESTAMENTTI. Kalle (Perjantai-ryhmän jäsen, Hki)

Transkriptio

1 Kalle (Perjantai-ryhmän jäsen, Hki) TESTAMENTTI Tämän me olemme velkaa AA:n tulevaisuudelle. Annamme etusijan yhteiselle hyvälle, pidämme joukkomme koossa. Sillä AA:n yhtenäisyys on elämämme tae ja tulevien elämän myös.

2 KALLEN TESTAMENTIN LUKIJALLE 2 Kalle kirjoitti tämän kirjan vuosina Suomen AA-ryhmien vuosikokouksessa Finlandia-talossa saatoimme todeta samoja vanhoja valtataisteluita, joista Kalle kirjoittaa. Kuinka kauan Suomen AA on vielä yhtä alhaisella tasolla kuin 10 vuotta sitten? Vuosikokouksessa saatoimme todeta, että mitään kehitystä asenteissa ei ole tapahtunut sitten Kallen aikojen. "Kalle" Perjantai-ryhmästä, Testamentin kirjoittaja, oli elinaikanaan aikaansa edellä oleva ainutlaatuinen AA-persoonallisuus. Käyttäen koko loppuelämänsä viimeiset 16 vuotta, jonka hänen raittiutensa kesti, yhtäjaksoisesti ns. 0-miehenä, AA-yhteisön toimintaedellytysten tutkintaan USA:ssa saavutettujen kokemusten siirtämiseksi suomalaisten kärsivien alkoholistien tervehtymisedellytysten luomiseksi. AA-liikkeen avulla Suomessa Kalle oli pitkäaikaisen tuntemuksemme perusteella määriteltynä erittäin tarkka ja yksityiskohtiin paneutumaan kykenevä tutkija omaten myös pätevän koulutuksen ja kokemuksen. Kallen "Testamentin" testamentti-osassa sivut ehdotetuista toimenpiteistä on jo osa toteutunut, suuremman osan ollessa toteutumatta AA-"johtajien" vastustuksen vuoksi. Tämän kirjan julkaisulla pyrimme saattamaan alkuun keskustelun siitä onko Suomen AA:ssa jotain vialla? Olisiko AA:n "johtajien" tilalle saatava AA:n palvelijoita, jotka pyrkisivät auttamaan vielä kärsiviä alkoholisteja, eivätkä paistattelisi omassa erinomaisuudessaan, kuten nyt jo pitkään "vallan satulassa" olleet johtajat ovat tehneet. Seuraavien tosiasioiden vallitessa jotain on varmasti vialla Suomen AA:ssa. Kirjassa "AA tulee täysi-ikäiseksi" esitetään USA:n AA:n kasvutilasto: Ensimmäisen vuoden lopussa 5 raitistunutta Toisen vuoden lopussa 15 raitistunutta Kolmannen vuoden lopussa 40 raitistunutta Neljännen vuoden lopussa 100 raitistunutta Viidennen vuoden lopussa 400 raitistunutta Kuudennen vuoden lopussa 2000 raitistunutta Seitsemännen vuoden lopussa 8000 raitistunutta AA-yhteisön kasvu Suomessa ei noudata lainkaan tuollaista kuviota. Meillä jäsenmäärän kasvu on ollut yleensä alle 10 % vuosittain. Viime vuonna ylitettiin pitkästä aikaa 10 % kasvuraja. Syksyllä 1980 julkaistiin AA-Tiedotuksissa seuraava tilasto: Suomi AA-jäseniä 1,5 % väestöstä (1,5 tuhannesta) USA AA-jäseniä 2,7 % väestöstä (2,7 tuhannesta) Keski-Amerikka AA-jäseniä 3,4 % väestöstä (3,4 tuhannesta) Islanti AA-jäseniä 10,0 % väestöstä (10,0 tuhannesta) Kun vertaamme oman jäsenistömme määrää kansamme ongelmaisten määrään , on todettava, että jotain on todella vialla. Kysymme olisiko vihdoinkin itsetutkiskelun ja johtopäätösten tekemisen aika tullut Suomen AA:n "johtajille"? Helsingissä, maaliskuussa 1981 KATSO TAKASIVU!

3 SANOKAA MITÄ SANOTTE 3 Tämä kirjoitukseni tulee synnyttämään runsaasti keskustelua suomalaisen AA-jäsenistön keskuudessa. Toivottavasti tämä kirjoitukseni pysähdyttää mahdollisimman monen ajattelemaan. Kaikkein onnistunein tulos olisi, että se aikaansaisi myöskin tapahtumia ja tekoja. Viimeksimainittua kuitenkin aikaisemman kokemukseni perusteella epäilen. En ole nimittäin voinut välttyä tekemästä havaintoa, että ehdotuksiani, jotka toteutettuina olisivat johtaneet AAtoiminnan kannalta hyödylliseen tulokseen, on tyrmätty, torjuttu ja selitetty tarpeettomiksi vain siitä syystä, että ehdotuksen tekijänä olen ollut minä. Mitään kestäviä asiallisia perusteita ehdotusteni torjumiseksi ei ole esitetty. Voisin luetella tästä lukuisasti esimerkkejä, mutta en pidä sitä tarpeellisena, koska esimerkiksi pelkästään AA-toimistoomme arkistoitu aineisto sisältää riittävästi näyttöä. En ole ainoa tämän kaltaisen kohtelun osakseen saanut jäsen. Vuosien saatossa on monen työkykyisen ja työhaluisen AA-jäsenen mahdollisuudet suorittaa edellytystensä mukaista työtä AA-liikkeen hyväksi tukahdutettu tai estetty. Toiselta puolen on vaikuttaviin asemiin AA-toiminnassamme tunkeutunut ja pesiytynyt sellaisiakin jäseniämme, joilta ilmeisen selvästi puuttuvat edellytykset riittävästi täyttää niitä tehtäviä, joita heidän haluamansa asemat vaatisivat. Jo tässä vaiheessa minun on todettava, että kirjoitukseeni tullaan suhtautumaan monin eri tavoin. Jotkut tulevat nimittämään sitä paimenkirjeeksi. Jotkut raivoavat. Muutamat hautovat ehkäpä vuosikausiakin mielessään tapaa, millä pääni pantaisiin vadille. Mutta tulee löytymään myös sellaisia, jotka kiinnostuneina, jotkut jopa ilahtuneina ottavat vastaan selontekoa toimintamme kehityskulun kasvoista ja pyrkivät myöskin saattamaan AA-liikkeen yleistä kokemusta ja periaatesuosituksia käytäntöön. Kuten kuka tahansa jäsenemme, joka puolueettomasti haluaa tarkastella käyttäytymistäni lyhyemmältä tai pitemmältä ajalta AA-liikkeen piirissä, pakostakin havaitsee, en ole mikään selittelijä. Tällä kerralla on kuitenkin perusteltua kertoa vähän syitäkin. Kuten Tiedotusten välityksellä tai muulla tavoin toimintamme tapahtumia seurannut jäsenistömme on voinut merkitä muistiin, olin toukokuussa 1972 Helsingin Kalliolassa alustamassa Kolmannen perinnön käsikirjan sovellutuksesta Suomen oloihin. Tilaisuuden päättyessä paikalla ollut Suomen AA-palvelun puheenjohtaja esitti minulle pyynnön, että esittäisin samasta aihepiiristä alustuksen koko maan yhteisessä kokouksessakin. Tuon jälkeen toukokuun 1972 lopulla pidetystä Suomen AA-palvelun kokouksen Tiedotuksissa julkaistussa selosteessa on merkittynä, että minun toivotaan jatkavan Käsitteiden suomentamista, minkä lienee ymmärrettävä tarkoittavan, että minun haluttaisiin suorittavan kuhunkin Käsitteeseen liittyvän selostavan tekstiosan suomentamista. Itse Käsitteethän on vahvistettu suomenkieliseen asuunsa yhteisellä päätöksellämme Kolmen perinnön kokouksessa Joensuussa heinäkuun alussa Tulkoon riittävän selväpiirteisesti kerrotuksi Kalliolassa tiedoksi antamani seikka, joka luonnollisesti oli tiedossa myös tuossa Suomen AA-palvelun kokouksessa, jossa minulta toivottiin vaativaa työsuoritusta. Olen täysin vailla kummankin silmän näkökykyä - yksinkertaisesti sanottuna olen sokea ja siis vailla työkykyä.

4 4 Täydennän kuvausta terveydentilastani tai oikeammin sen puuttumisesta. Munuaistoiminnan vajavuus aiheuttaa toiselta puolen jatkuvaa punasoluhukkaa ja toiselta puolen kuvaan liittyy taipumus nesteitten kasautumiseen kudoksiin, mikä tuo mukanaan hengitysvaikeustaipumuksia. Tätä taustaa vasten tuo toivomus työsuorituksesta minulta - varsinkin toivomuksen esittäjien ollessa tietoisia sokeudestani - on kuin irvokkaan hirtehinen pila. Ehkä se olikin vain tarkoitettu eräänlaiseksi päänsilitykseksi. Tältä päänsilitys-ajatukselta en voi välttyä, kun otan huomioon, että juuri paria kuukautta aikaisemmin Suomen AA-palvelun kokouksessa Lahdessa oli tyrmätty muka tarpeettomana tammikuussa 1972 julkistamallani monisteella tekemäni perusteltu ehdotus toiminnallemme tuiki tarpeellisen palvelurakenteen tarkistusja kehitystyön aikaansaamiseksi. Huvittavaa oli todeta, kuinka Suomen AA-palvelu tuossa samassa kokouksessa - ensin tyrmättyään ehdotukseni työn käynnistämiseksi - sitten ryhtyy pohtimaan, kylläkin tuloksettomasti, juuri niitä ongelmia, joitten selvittämiseen ehdottamani määrätehtävätoimikunnan työ suoritettuna olisi johtanut. Samassa yhteydessä kuin Suomen AApalvelun puheenjohtaja Kalliolassa esitti minulle pyynnön tulla alustamaan koko maan yhteiseen kokoukseen, hän pyysi puhelinnumeroni ja kertoi haluavansa keskustella asioista kanssani oikein perusteellisimmin. Uskon hänen tuossa tilaisuudessa olleen täysin vilpitön ja tarkoittaneen sitä, mitä hän esittikin. Taisi olla kuitenkin niin, ettei hän silloin tiennyt sitä seikkaa, että minä en nauti Suomen AAjohdon luottamusta. On ilmeistä, että Suomen AA:n johdon taholta on tuon jälkeen valistettu Suomen AA-palvelun puheenjohtajaa, sillä vielä tähän mennessä eli elokuun loppuun 1972 mennessä mitään yhteydenottoa ei ole tapahtunut. En sellaista odotakaan. En myöskään pyyntöä tulla alustamaan koko maan yhteiselle kokoukselle. Siitä seikasta, että minä en nauti Suomen AA:n johdon luottamusta, minulla on kirjallinen todiste. Vuoden 1967 syksyllä minulle nimittäin lähetettiin ulkomailta jäljennös silloisen valtuutettumme Johanin (Pitkä-Jussi) sinne lähettämästä kirjeestä, jossa tämä asia selväsanaisesti kerrottiin. Tämä tapahtumatausta antaakin jokaiselle tämän kirjoitukseni lukijalle tilaisuuden tunnistaa itsensä oman suhtautumistapansa perusteella. Tunnistamiskaava on hyvin yksinkertainen: Mikäli lukija ei luota esittämieni tosiseikkojen todenperäisyyteen tai päätelmieni perusteltavuuteen, on kysymyksessä henkilö, joka kuuluu Suomen AA:n nykyiseen johtoon. Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa mitkä voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan. Älköön kukaan lukija erehtykö kuvittelemaan, että minä olisin katkera tai onneton tuon luottamuksen puuttumisen johdosta, lähinnä olen huvittunut. Älköön myöskään kukaan lukija erehtykö kuvittelemaan, että minä olisin katkera tai onneton puuttuvan näkökykyni tai muun terveydentilani romahtamisen vuoksi. Tässä suhteessa on kysymyksessä tilanne, jota olin tiennyt odottaa lähes kolmenkymmenen vuoden ajan. Kuten niin monien muittenkin osaksi, lankesi minunkin kohdalleni joutuminen sodan rasitusten puristukseen. Käytännössä tämä merkitsee, että kun kalenteri-ikäni on 49 vuotta, fyysinen rasitusikäni on - kaksi vaikeaa haavoittumistani huomioon ottaen - yli 70 vuoden luokkaa. Kaikesta huolimatta elän täysin onnellisena ja mieleltäni tasapainoisena. Elämäni on ollut sisältörikasta, kiehtovaa ja elämisen arvoista. Sellaista se on edelleenkin.

5 5 Jäljellä oleva elonaikani on luonnollisesti hyvin rajallinen, joskaan minun tietoni piiriin ei voi sisältyä tuon rajallisuuden ulottuvuus. Se ei kuitenkaan minua millään tavoin huoleta. Kysymys elämän ja kuoleman välisestä rajasta kärsi minun kohdallani lopullisen inflaation Kiitos AA:n, löysin aikanaan sisältäni sinne tallettuneen kokemuksen tämän asian kohdalta. Siitä on jo toistakymmentä vuotta ja siitä alkaen elämäni on ollut turvallista. Lienee tunnettua, että olen liittynyt AA:han ja siitä alkaen jatkuvasti säilyttänyt raittiuteni. Tulkoon tämä kuitenkin kerratuksi, jotta kuka tahansa lukija saa mahdollisesti haluamaansa vertailuaineistoa. Tämän ehkä pitkälliseltäkin tuntuvan valmistelun jälkeen on aika siirtyä varsinaisiin asioihin. Esitän kaiken tällä tavoin kirjallisesti sen vuoksi, että vaikka minua ehkä pyydettäisiinkin alustamaan koko maan yhteiseen kokoukseen, terveydentilani saattaa kokouksen ajankohtana estää pyyntöä täyttämästä. JOHTAJAT - VASTUSTAJAT - POLIITIKOT VALTIOMIEHET Aluksi on paikallaan todeta, että jonkin verran Käsitteiden selostuksiin liittyvästä tekstistä on ollut suomenkielellä jo kauan aikaa eli toistakymmentä vuotta käytettävissä. Tämä aineisto on Bill W:n artikkeli "AA:n johtajisto - aina tärkeä tarve." Artikkeli on suomentamanani julkaistu lehdessämme. Artikkeli on sellaisenaan liitetty V Käsitteen kohdalle muun selostavan tekstin jälkeen. Artikkeli on sekä lukemisen että oppimisen ja käyttöön ottamisen arvoinen. Se sisältää ennen kaikkea analyysin siitä, mitä AA:n johtajistolta on odotettava, sekä analyysin johtajiston vastustajista, AA-poliitikoista sekä AA-valtiomiehistä. Koska laiskuus on alkoholistin luonteenomainen piirre AA-jäsenenäkin, en usko kovinkaan monen lukijan hakevan tuota artikkelia esille saatikka syventyvän siihen. Tämän vuoksi käyn tässä lyhyesti läpi Bill W:n analyysin. Johtajistolta odotetaan aloitteellisuutta, suunnittelukykyä, kykyä nähdä tulevaisuuteen, rohkeutta käynnistää tapahtumia, rohkeutta seistä tarvittaessa lujasti AA:n periaatteitten kannalla vaikkapa suurta enemmistöä vastaan sekä kykyä löytää keskuudestamme oikeita henkilöitä erilaisiin tehtäviin. Vastustajat voivat olla kahdenlaatuisia. Toiset ovat sikäli johdonmukaisia, että he ainoastaan väheksyvät AA-liikkeen yleistä kokemusta ja periaatesuosituksia sekä mieluummin hellivät omia keksintöjään ja pyrkivät saattamaan niitä käytäntöön AA-liikkeen piirissä, jopa yhteisten kokousten päätöksen voimalla. Vaikeampia ovat ne vastustajat, jotka vastustavat vastustamisen itsensä vuoksi. Tämä vastustamisen laji ei koskaan sisällä mitään päämäärähakuista. Näille vastustajille on tärkeätä ainoastaan se, että he selvästi, useimmiten kiihkeästi ilmaisevat vastustuksensa. Johtajisto voi löytyä palveluelimistä tai niiden ulkopuolelta. Vastustajat voivat yhtäläisesti löytyä palveluelimistä tai niiden ulkopuolelta. AA-poliitikko on jäsen, joka sanoo: Antakaa kansalle, mitä kansa tahtoo. AA-valtiomies on jäsen, joka kykenee arvioimaan, milloin tämä on tehtävä ja milloin ei. Siihen, kuka on mitäkin, on vain yksi lahjomaton todistaja : A I K A.

6 HIEMAN SUOMEN AA:N PALVELURAKENTEELLISTA KEHITYSTÄ 6 Tulin valituksi yhteisömme asioitten hoitamiseen mukaan Suomen AA-Kerhojen Liitto ry:n vuosikokouksessa Valkeakoskella pääsiäisenä Sitä edeltävältä ajalta tietoni perustuvat artikkeliaineiston lukemiseen, haastatteluihin, kirjeenvaihtoon ja ulkopuolisista lähteistä hankittuihin tietoihin. Mainitun ajankohdan jälkeiseltä ajalta ovat kysymyksessä osallistumisaktiivisuuteni mukanaan tuomat tiedot, haastattelut ja minulle monesti pyytämättäkin toimitetut tiedot. AHDISTAVAT KAPALOT Olen kuullut monesti puhuttavan lukujen taiteajankohdasta - riitojen aikana Suomen AA-toiminnan kehityksen kulussa. Tuo näkemys on kuitenkin täysin virheellinen. Tulen osoittamaan sen tässä jäljempänä. Oikea määritys tuolle - oikeudenkäynninkin käsittäneelle - kehitysjaksolle kuuluu seuraavasti: Kasvun vaatima ja suunnitelmallisen määrätietoisesti toteutettu palvelurakenteellisten lapsenkapaloitten pois repiminen, paremman kehityspohjan luominen, Ison Kirjan aikaansaaminen ja monivuotisen kiistelykauden lopettaminen. Ei ole kovin yksinkertaista löytää sitä ajankohtaa, mistä AA-liikkeen toiminnan Suomessa on katsottava alkaneen, mikäli käytetään samankaltaisia, kestäviin tosiseikkoihin nojaavia perusteita kuin maailmanlaajuisen AA-liikkeen puitteissa. Nyttemmin kuolleen ensimmäisen jäsenemme Bill W:n raittiushan alkoi marraskuussa 1934 ja jatkui katkeamattomana hänen kuolemaansa asti. Toisena jäsenenämme tunnetuksi tulleen tri Bobin Bill ensimmäisen kerran tapasi äitienpäivän aikaan toukokuussa Tri Bob pysyi tämän jälkeen jonkin aikaa raittiina, mutta retkahti lääkärikongressimatkallaan. Vasta tuon jälkeen on se ajankohta, josta AA-liikkeen synty on laskettu. Tuo päivä oli 10. päivä kesäkuuta 1935, mistä alkaen tri Bob sitten säilytti uudelleen alkaneen raittiutensa kuolemaansa asti. Tulkoon vielä todetuksi, että viiden vuoden väliajoin pidettävät maailmanlaajuisen AA-liikkeen juhlakokoukset on sijoitettu siihen vuosittaiseen ajankohtaan eli heinäkuun alkuun, jolloin Bill W. ja tri Bob tavoittivat jo mainittuna vuonna 1935 kolmannen jäsenen ja ensimmäinen AA-ryhmä oli näin saanut alkunsa. Suomen osalta on seuraavanlaista tapahtumien kulkua merkittävissä muistiin: Toisen maailmansodan päättymisen jälkeen avautuivat normaalit viestiliikenneyhteydet kautta maapallon. Tähän liittyi muun muassa, että suuri USA:lainen aikakausijulkaisu, Readers'Digest, joka ensimmäisenä huomattavana julkaisuna oli palstoillaan tehnyt AA-liikettä tunnetuksi USA:ssa 1930-luvun loppuvuosina, levittäytyi eri maihin kautta maapallon ja muun muassa Suomeen. Täällä se alkoi ilmestyä vuodesta 1945 lähtien nimellä Valitut Palat. Jo maaliskuun 1946 numerossa Valitut Palat julkaisi AA-liikkeessä toipuneen alkoholistin elämäntarinan. Samassa yhteydessä oli merkittynä, miten AA:n päämajaan New Yorkissa saa yhteyden. En omakohtaisesti osunut lukemaan tuota Valittujen Palojen numeroa sen ilmestymisaikaan. Nyttemmin AA:ssa ollessani olen jälkikäteen hankkinut Valituilta Paloilta valojäljennöksen artikkelista. Haastattelutietojen perusteella kuitenkin tiedän artikkelin osuneen ainakin muutamien myöhemmin toimintaamme mukaan tulleen jäsenemme silmiin heidän juomakautensa aikana. He ovat kertoneet artikkelin ainakin hetkellisesti hätkähdyttäneen vakavasti.

7 7 Varsinaista tapahtumistakin tuo artikkeli sai aikaan. Eräs kuopiolainen kirjoitti New Yorkiin ja sai pikkukirjasiamme. Niitä hän yritteli suomennellakin. Yksinäinen kynttilänliekki sammahti kuitenkin sillä kerralla. Myöhemmin asianomainen on ollut mukana toiminnassamme. Vuosi 1947 toi mukanaan uusia tapahtumia. Kveekarien Lapin ryhmän työntekijänä tänne tuli mies nimeltä Stuart Moore, joka USA:ssa oli tullut tuntemaan AA-liikettä. Täällä Moore tuli yhteyteen Olav Rikberg -nimisen henkilön kanssa. Rikberg on myöhemmin työskennellyt A- klinikkasäätiön palveluksessa. Mooren ja Rikbergin kohtaaminen johti tapahtumiin, jotka sisälsivät ensimmäisen AA-ryhmän toiminnan alulle saattamisen elokuun alussa Tämä ryhmä oli todellinen, vapaamuotoinen alkoholistien AA-ryhmä. Se kokoontui Etu-Töölössä. Toiminnan perustaksi hankittiin New Yorkista jopa kappale Isoa Kirjaa (Alcoholics Anonymous), johon sisältyviä Kahtatoista Askelta yriteltiin ryhmän puitteissa suomentaa. Myös maamme ensimmäinen naispuolinen AA-jäsen löytyi tämän ryhmän toiminnan aikana. Valitettavasti tämäkin kynttilänliekki sammui. Se tapahtui helmikuulla 1948 ryhmän hajotessa juomaan. Tämän jälkeen Isä -nimellä tunnetuksi tullut henkilö käynnisti maaliskuun alulta 1948 Kotikerho ry:n, jonka toiminta käsitti perheellisten miesalkoholistien ja heidän vaimojensa yhdessä kokoontumista. Meillä Suomessa on vietetty AA-toimintamme 15- ja 20-vuotisjuhlat sekä tullaan viettämään 25- vuotisjuhlat, pitäen lähtökohtana tuota Kotikerho ry:n perustamista. On kuitenkin pakko asettaa kysymyksen alaiseksi, onko tämä perusteltua. Tapahtui nimittäin siten, että Rikberg luovutti tuon ensimmäisen, hajaantuneen AA-ryhmän jäljiltä jääneen aineiston, muun muassa Ison Kirjan Isälle, joka kuitenkin hylkäsi AA-liikkeen tarjolla olleen, kirjaan sisältyvän kokemuksen. Sen asemasta Isä tuotti tänne läntisestä naapurimaastamme Ruotsista Länkarnan 7 pykälää, jotka itse asiassa pohjautuivat AA-liikkeen Kahteentoista Askeleeseen, mutta olivat Askelista olennaisilta osilta karsittuja ja mukailtuja. Toinen seikka, joka panee asettamaan kysymyksen alaiseksi AA-toimintamme alkuajankohdan määrityksen, on se, että meillä ei ole ketään jäsentä, jonka raittius olisi alkanut tuolloin ja jatkunut katkeamattomana ellei muuhun, niin ainakin luonnolliseen poistumaan eli kuolemaan asti. Varsinaisesti tulosta tuottavasti alkoi tapahtua vuodesta 1949, jolloin Siteen ja Kolumbuksen välinen monivuotinen kirjeenvaihto alkoi. Kolumbus laskee jatkuvan raittiutensa alkaen, mutta olen itse kuullut hänen kertovan nauttineensa syksyllä 1949 ravintola Adlonissa pullon olutta. Joka tapauksessa hän on ilmeisen selvästi ensimmäinen AA-kokemukseen perustuvan raittiuden saavuttanut ja jatkuvasti säilyttänyt AA-jäsen Suomessa. Kun sitten seuraava jatkuvan raittiuden saavuttanut jäsenemme on vuodelta 1950, olisi AA-toimintamme alkamisajankohta haettava tuosta vuodesta 1950, mikäli haluaisimme olla siten rehellisiä kuin maailmanlaajuisen AA-liikkeen puitteissa ollaan. Kun kuitenkin viisivuotisvälein juhlakokouksiamme on ruvettu pitämään tuon Kotikerho ry:n perustamisajankohdan mukaan, näyttää rehellisyyteen palaaminen tässä vaiheessa jo täysin mahdottomalta.

8 8 Suomi on yhdistysten luvattu maa. Tästä samoin kuin siitä, että ei ole AA-liikkeen toimin-nalle hyväksi tuoda AA-toimintaan yhdistys- ja järjestötoiminnan kokemuksia eikä rakenteita, ovat vuosien tapahtumat sekä noita tapahtumia luonnonmukaisesti seurannut useamman vuoden jatkovaihe ajan armottomassa valossa vakuuttavina todisteina. Vuosina eri paikkakunnille perustettiin yhdistyksiä, joitten nimissä esiintyi eri yhdistelmien rakenne "AAkerho ry." Noitten yhdistysten sääntöjen mukaan niissä saattoi olla jäseninä sekä alkoholisteja että ei-alkoholisteja, niitten toiminnan rahoitus saattoi sääntöjen mukaan tapahtua avustus- ja lahjoitusvaroja vastaanottamalla, arpajaisia järjestämällä jne. Joku niistä oli ajatellut harjoittaa saunaliikettäkin. Eri paikkakuntien välistä yhteistoimintaa alettiin kehittää siten, että elokuulla 1950 Lapinjärvellä perustettiin Suomen AA-Kerhojen Neuvottelukunta, joka sellaisenaan jäi vapaamuotoiseksi ja rekisteröimättömäksi. Tähän ei kuitenkaan tyydytty, vaan toista vuotta myöhemmin, lokakuussa 1951 perustettiin Suomen AA-Kerhojen Liitto ry, jonka sääntörakenne ilmeisen selvästi on lainattu ammattiyhdistysliikkeeltä. Jo ennen tuota tapahtumaa oli kuitenkin normaali ja terve kehitys alkanut. Oli alkanut syntyä perinteellisiä, omavaraisia AA-ryhmiä, joitten lukumäärä kasvoi suhteellisen nopeassa tahdissa, kun sen sijaan jotkut rekisteröidyistä yhdistyksistä kuolivat ja toiset jäätyivät paikalleen. AAtoimistoomme arkistoitu asiakirja-aineisto kertoo, että jo vuonna 1954 yhteisen kokouksen päätöksellä tähdennettiin omavaraisuusperiaatteen merkitystä. Varsinainen kehityksen kulminoitumisajankohta osuu vuodelle 1955, jolloin Suomen AA-Kerhojen Liitto ry:n omavaraisuusjulistus tapahtui ja tarjolla olleet Alkoholiliikkeen rahat torjuttiin. Tuo ajankohta on kulminoitumisajankohta nimenomaan siinä mielessä, että jälkikäteistarkastelu osoittaa maamme AA-jäsenistön enemmistön silloin jo olleen perinteellisissä AA-ryhmissä. Tuon jälkeen kehitys vuosi vuodelta perinteellisten AA-ryhmien ja rekisteröityjen AA-kerhojen keskinäisessä suhteessa kävi AA-ryhmien hyväksi siten, että kasvu tapahtui niitten osalta, mutta ei sen sijaan rekisteröityjen AA-kerhojen kohdalla. Muutos ja kasvu eivät tapahtuneet suinkaan sopuisasti. Omavaraisuus-periaatteesta ennen kaikkea kiisteltiin vuosi toisensa jälkeen. Kaikki tuo tapahtui ennen kuin minä tulin mukaan kuvaan. On siis mahdotonta yrittää todistaa, että minä olisin pannut riidat alulle. Ennen kuin siirryn eteenpäin, kysyn: Uskallammeko ehkä jo nauraa itsellemme ja joillekin kehitystapahtumillemme? Muutama koe 1950-luvulta: Eräässä rekisteröidyssä AA-kerho ry:ssä oli esimerkiksi ainakin vielä vuonna 1953 sellainen käytäntö, että jos jäsen oli retkahtanut, hänelle lähetettiin juhlallisesti yhdistyksen kirje, jossa kerrottiin, että asianomainen oli retkahtamisensa vuoksi erotettu ja että hän saisi liittyä uudelleen yhdistykseen sitten, kun hän ensin olisi ollut yhtäjaksoisesti kolme kuukautta raittiina. Jossakin toisessa AA-kerho ry:ssä ruvettiin tekemään puhdetöitä. Aiotusta veneestä tuli kuitenkin roskalaatikko. Koska lähdettiin ajatuksesta, että AA-jäsenet muodostavat muka yhden suuren perheen, varattiin vastaisen varalle AA-hautapaikkoja. Pitäähän toki olla perhehautakin.

9 9 Erään AA-kerho ry:n puitteissa oli luottamus AA-kokemukseen niin väkevä, että kokousten alussa kokoushuoneessa kiersi Antabus-tarjotin, jolta saapuvilla olevat alkoholistit nauttivat uskon vahvistusta. Ehkä kaikkein muistiinmerkittävin on kuitenkin karhunkierrosjuttu luvun alkuvuosinakin, AA-toimintamme alkuaikoina siis yritettiin tehdä AA-liikettä tunnetuksi. Eikä alkoholisteilta ole koskaan idearikkautta puuttunut. Niinpä suunniteltiin, että ostetaan Lapista karhunkierros ja että sitten kutsutaan omia isokenkäisiämme, diplomaatteja ja lehtimiehiä AA-jäsenten mukaan ampumaan karhu kierrokselta, mistä sitten saataisiin julkisuutta AA-liikkeelle runsain mitoin. Se karhu jäi kuitenkin. Tiedä häntä, mitenkä olisi vaikuttanut, jos olisi toteutunut. Kuten edellä olen jo todennut, tulin mukaan kuvioihin yhteisissä asioissamme siten, että Pääsiäisenä 1959 Valkeakoskella pidetyssä Suomen AA-Kerhojen Liitto ry:n vuosikokouksessa minut valittiin sen johtokuntaan varajäsenenä. Tuo valintakokous muodosti ensimmäisen kasautuman. (Toinen kasautuma tuli vuonna Parhaillaan nyt vuonna 1972 elämme kolmannen kasautuman aikaa.) Kasautumalla tarkoitan sitä, että - toisin kuin AA-kokemus I Käsitteessä suosittaa - päätöksentekovalta yhteisömme palveluelimien puitteissa kasautuu pääasiallisesti yhden tai parin AAryhmän varaan. On syytä luetella vuonna 1959 valittu SAAKL ry:n johtokunta. Sen muodostivat Arvo, Kolumbus, Veka ja minä, kaikki silloin Rööperin ryhmästä, sekä Arvi ja Kapo, molemmat silloin Siltaryhmästä. Näistä Arvo puheenjohtajana, Arvi varapuheenjohtajana ja Kolumbus sihteerinä. Kohta vuosikokouksen jälkeen huhtikuulla 1959 sain haltuuni kappaleen alkukielistä Kolmannen perinnön käsikirjaa sekä Bobin tarkistusta kaipaavaksi havaitsemani suomennoksen käsikirjoitusliuskoina. Välittömästi luettuani kirjan läpi totesin, kuinka nurinkurinen maamme AA-palvelurakenne Suomen AA-Kerhojen Liitto ry:n pohjalla oli. Toinen seikka, johon jo sitä ennen olin joutunut kiinnittämään huomioni, oli Ison Kirjan puuttuminen ja se, kuinka luonnostaan laiskuuteen toipumistyöskentelyssäänkin taipuvaiset alkoholistit hanakasti kävivät käsiksi vain ns. "pikku oppaaseen", koska siinä kunkin Askelen kohdalla on varsin vähän selostavaa tekstiä eikä siis tarvinnut nähdä kovin paljoa lukemisen ja syventymisen vaivaa. Huhti-toukokuulla 1959 asetin kaksi saavutettavaa tavoitetta: I. Suomen AA-Kerhojen Liitto ry:n tappaminen pois päiviltä ja sen edellyttämä palvelurakenteen uudistus. II. Ison Kirjan julkaiseminen varsinaisena kirjana kirjapainotyönä.

10 10 Minulla ei aluksi ollut minkäänlaista käsitystä, miten näihin tavoitteisiin olisi mahdollista päästä. Sen vuoksi minun oli aluksi ryhdyttävä kuuntelemaan kohtaan 1. liittyvien seikkojen osalta. Toukokuulla 1959 kirjoitin pari konekirjoitusliuskaa käsittävän sarjan kysymyksiä. Näytin kysymyssarjan Kolumbukselle, jolloin hän otti ja monisti kysymyssarjan Tiedotusten liitteeksi, joten kysymyssarja tuli ryhmiemme ja jäsenistömme mielenkiinnon ja keskustelun kohteeksi. Tällä tavoin minulle muodostui ensimmäinen parempi tilaisuus kuuntelemiseen. Ensimmäinen kouriintuntuvan antoisa kuuntelutilaisuus oli tuon Tiedotusten numeron jälkeinen, ensinnä pidetyn SAAKL ry:n johtokunnan kokouksen jälkeinen myöhäisilta seuraavan vuorokauden pikkutunneille asti. Johtokunnan kokouksessa käsiteltiin Tiedotusten asianomainen numero sekä sen liitteenä ollut kysymyssarja. Johtokunnan kokouksen jälkeen kotimatkalla Arvo pyysi minut hetkeksi sisälle kotiinsa. Tunnettaneen Arvon tunteikas ja vaikuttava puhetapa. Sain kuunnella sitä sitten pikkutunneille asti. Ja arvatkaapa, mikä oli puheen sisältö. Se oli, että minä en missään tapauksessa saanut lähteä Arvin kelkkaan, koska tämä oli Arvon esityksen mukaan Suomen AA:n hajottaja. Syynä saamaani puhutteluun näytti olevan se, että Arvo luuli ajatuksen kysymyssarjan kirjoittamisesta olleen lähtöisin Arvilta. Todellisuudessa tilanne oli se, että kysymyksessä oli täysin omintakeinen ja omasta aloitteestani suorittamani toimenpide, joka - kiitos Kolumbuksen silloin - sai tarpeellista julkisuutta. Kuten kertomukseni jäljempänä tulee osoittamaan, Arvi tarpeen sitä vaatiessa kykeni kasvamaan todellisen AA-valtiomiehen mittaan Arvon painokkaasti esittämä käsitys näin ollen ajan lahjomattoman todistuksen valossa oli täysin virheellinen. Minulle tuo muutaman tunnin puhuttelutilaisuus samalla oli varoitussignaali, koska Arvo asetti henkilön periaateseikkojen edelle. Tässä vaiheessa on minun syytä kertoa, miksi alan täsmällisin nimeämisin ja tapahtumakuvauksin käydä läpi joitakin vaiheita, nykyisiäkin. Vain tällä menettelyllä minun on edes jossakin määrin mahdollista herättää ryhmiämme ja jäsenistöämme havaitsemaan niitä kipeitä ja korjausta edellyttäviä kohtia, joita ennen kaikkea palvelurakenteessamme, yhteisömme päätöksenteon todellisessa muodostumisessa ja sen kautta koko maamme AA-toiminnassa tänäkin päivänä on. Pidän varsin oletettavana, että Arvo näin jälkikäteen kiistää koko puhuttelun ja sen sisällön. Olen joutunut väkisinkin havaitsemaan hänen - kuten monen muunkin johtavan AA-jäsenemme - muistinsa luonteeltaan tarkoituksenmukaiseksi. Edelleen minun on tässä vaiheessa välttämätöntä tehdä selväksi yksi asia: Otan hyvin mielelläni vastaan mitkä tahansa tämän kirjoitukseni aiheuttamat huomautukset ja mielipiteet, mutta vain kirjallisesti minulle toimitettuina. Minulla on käytettävissäni palvelevat silmät, joitten avulla saan kirjallisten huomautusten sisällön tietooni.

11 11 Syynä siihen, minkä vuoksi en tule ryhtymään mihinkään henkilökohtaisiin, suullisiin keskusteluihin enempää puhelimitse kuin muutenkaan, on yksinkertaisesti terveydentilani. Hengitysvaikeudet eivät salli riittävän pitkää keskusteluaikaa enempää puhelimessa kuin henkilökohtaisesti kasvot vastatusten, niin halukas kuin siihen muuten olisinkin. Eräs toinenkin asia on paikallaan tehdä päivänselväksi jo tässä vaiheessa. Käytetyimpiä tapoja yrityksissä tukahduttaa työhaluni ja toimeliaisuuteni AA-liikkeessä on ollut sellaisen huhun levittäminen, että minä tavoittelisin Kolumbuksen paikkaa. En ole koskaan vaivautunut tutkimuksin selvittämään huhujen alkulähteitä. Sellainen ei yksinkertaisesti ole minua kiinnostanut. Huhut alkoivat joskus vuonna 1960 tai Tuorein tieto tällaisesta huhusta on tammikuulta 1972 Tampereelta. Tällöin olin jo 100-prosenttisesti työkyvytön. Noitten ajankohtien väliin tuota huhua on vuosien mittaan liikkunut enemmän kuin runsaasti. Asetettakoon nyt vertailutietojen varassa kysymys, onko noilla huhuilla voinut koskaan olla asiallista katetta. Tämä silläkin uhalla, että sokeudestani, hengitysvaikeuksistani ja muusta terveyden puuttumisesta huolimatta ilmeisesti tulen joutumaan, nyt vuorostaan kateuden kohteeksi. Vertailu on seuraava: Jos olisin tullut Kolumbuksen työpaikan haltijaksi hänen sijaansa, olisin nyt työkyvyttömänä eläkkeellä TEL-järjestelmän perusteella. Syntymävuoteni mukaisesti tämä merkitsisi sitä, että TEL-eläkkeeni olisi 27 prosenttia palkasta. Koska kuitenkin toipumiskulussani tähtäsin valtion palvelukseen palautumiseen ja siinä saavutin myös asianmukaisen tuloksen, on eläkkeeni nyt 66 prosenttia palkasta. Vertailuero vielä selvemmin kärjistettynä minun on todettava, että tämä 66 prosenttia lasketaan olennaisesti korkeammasta palkasta kuin mitä Kolumbus tänä päivänäkään nauttii. Silloin, kun huhukampanjat ensimmäisiä kertoja käynnistyivät, minulla oli jo käytettävissäni kaikki tarpeellinen tieto eri eläkejärjestelyjen kehityksestä vertailun tekemiseksi niitten välillä. Yritin Ison Kirjan suomenkieliseen laitokseen kesäkuussa 1962 kirjoittamassani elämäntarinassani antaa lukijoille selvän kuvan siitä, mihin toipumistyöskentelyssäni esimerkiksi ammattialallani tähtäsin. Ilmeisesti on kuitenkin alkoholistien maailmassa AA-liikkeen piirissäkin tilanne sellainen, että järki ei pahemmin päätä pakota, eikä lukutaitoa käytetä silloinkaan, kun siihen olisi hyvä mahdollisuus olemassa. Mieluimmin huhuja. Ja mitä mielettömämpiä huhut ovat, sen hanakammin niihin uskotaan. En toki ole suinkaan ainoa huhukampanjoitten kohteeksi päässyt jäsen keskuudessamme. Tuoreita esimerkkejä on.

12 12 Edellä kerroin jo ensimmäisestä varoitussignaalista. Varsin pian sain uuden, eri henkilön osalta. Oikeastaan tässä tapauksessa kokemuksen jo viisastuttamana suoritin tahallisen mittauksen. Heinäkuussa 1959, eräänä iltana kokouksen jälkeen kävellessämme Esplanadipuiston kohdalla jalkakäytävällä sillä katuosuudella, mikä lankeaa Korkeavuorenkadun ja Mikonkadun väliin, kerroin Kolumbukselle, että olin jo muodostanut itselleni mielipiteen ns. kultamerkkiasiassa ja että en tulisi suostumaan ottamaan vastaan kultamerkkiä, vaikka sitä minulle tarjottaisiinkin sitten, kun olen saavuttanut 5-vuoden raittiuden. Tuohon aikaanhan olin alun kolmannella. Ja arvatkaapa, mitä Kolumbus siihen sanoi. Hän varoitti minua lähtemästä Tampereen Erkin kelkkaan. Hän nimittäin ilmeisesti oletti, että olisin muka saanut ajatukseni Erkiltä, eikä kyennyt käsittämään, että joku jäsen saattaisi tehdä vertailuja maassamme vallitsevan käytännön ja AA-liikkeen periaatteiden välillä. Joka tapauksessa tuo pikku mittaus paljasti minulle, että myös Kolumbus oli taipuvaisempi asettamaan henkilökysymykset periaatteiden edelle kuin päinvastoin. Uutta, erittäin tehokkaasti vaikuttanutta kuuntelemisaineistoa sain vähän myöhemmin saman kesän aikana. Olin Hämeenlinnassa vierailemassa sikäläisen Ahjo-ryhmän kokouksessa. Hämeenlinnalaiset jäsenet valittivat, että kaupungissa oli kaupungin huoneustossa toiminut Hämeenlinnan AA- Kerho, jonka toiminta oli ollut ulkopuolisin varoin tuettua ja jossa lisäksi oli kerhotiloissa asuen kaupungin palkkalistoilla tuloa nauttiva henkilö kerhosta huolehtimassa. Tämä henkilö oli aikaisemmin ollut raittiina ja lukenut itsensä AA-jäseneksi, mutta oli nyttemmin alkanut juoda. Tuumin, että saatetaan tilanne toki hämeenlinnalaisia AA-jäseniä tyydyttävään ratkaisuun. Heistä pari-kolme lähti kanssani opastamaan minut Hämeenlinnan AA-Kerhon huoneustolle. Pääsimme iltamyöhäisestä huolimatta sisälle tavoittaen edellä tarkoitetun kaupungin palkkalistoilla olevan henkilön. Silmät vähän punoittivat. Liekö ollut vähän sammutettu krapulaa. Keskustelimme hänen kanssaan tilanteen selväksi ja irrotimme seinästä ulkopuolelta peltisen "AA-Kerho" kilven. Otin kilven mukaani Helsinkiin. Vähän myöhemmin tein päivällä virka-aikana uuden matkan Hämeenlinnaan. Tällä kerralla kävin kaupungin sosiaalijohtaja Ahomaan luona. Kerroin hänelle, mitä olin tehnyt. Ahomaa oli aikaisemmin ollut toimessa Pohjois-Suomessa. Siellä hän oli jo tullut tuntemaan AAliikettä ja sen periaatteita. Käymämme, erittäin yksimielisen neuvottelun yhteydessä Ahomaa kertoi, että Hämeenlinnan kuolleella AA-Kerholla ollut kaupungin huoneusto tullaan antamaan jollekin tarvitsevalle perheelle ja että kerhohuoneustossa asunut henkilö sijoitetaan toimeen Ahveniston parantolaan. Hämeenlinnan nykyinen kukoistava AA-toiminta lienee parhaana todistuksena siitä, että en toimenpiteelläni missään tapauksessa vahingoittanut AA-liikettä.

13 13 Mutta arvatkaapa, sainko kovin paljon kiitosta osakseni. Ei. Kiitosta en saanut, mutta kylläkin runsain mitoin kiitollista kuuntelemisaineistoa suunnitelman kehittelyyn edellä mainitsemani tavoitteen 1. eli SAAKL ry:n tappamista varten. Olin jo loppukeväästä lähtien alkanut työskennellä Kolmannen perinnön käsikirjan tarkistettua suomennosta. (Tässä yhteydessä minun on huomautettava, että käsikirjaan sisältyviin Kahdentoista Askelen, Kahdentoista Perinteen ja Keskuspalveluvaltuuston peruskirjan XII kohdan eli XII Käsitteen sanontoihin ei pidä kiinnittää huomiota, koska - kuten jäljempänä tulen täsmällisesti selostamaan - noilta osin myöhemmin on suoritettu perusteellinen selvitystyö ja asianomaiset lauselmat on vahvistettu suomenkieliseen asuunsa Kolmen perinnön kokouksessa Joensuussa heinäkuun alussa 1967.) Tuo työskentelyni sekä muun muassa edellä kuvaamieni yksityistapahtumien antama kuunteluaineisto pikku hiljaa soivat mahdollisuuden kehittää suunnitelma Suomen AA-Kerhojen Liitto ry:n tappamiseksi. Suunnitelma sinänsä oli perin yksinkertainen, mutta koska aivan lähimmässä ympäristössä (vertaa edeltä tapaukset Arvo ja Kolumbus) oli arvioitava olevan odotettavissa tyrmäävä vastustus, jos lähtisin yrittämään suunnitelmaa käytäntöön sinisilmäisen idealistisen avomielisesti, oli pakko edetä naamioidusti ja yleistä tilannetta seuraten. Suunnitelman perusteet olivat seuraavat tosiseikat: 1. Suomen AA-Kerhojen Liitto ry:n jäsenyhdistyksinä ja siis virallisen päätösvallan käyttäjinä liiton asioissa olivat Tampereen AA-Kerho ry, Turun AA-Kerho ry, AA-Kerho Outori ry ja Kuopion AA-Kerho ry, joista ainoastaan viimeksimainittu oli omavarainen ja perinteellisen AAliikkeen periaatteita kunnioittava. 2. Suomen AA-jäsenistön ylivoimaisesti suurin osa oli normaaleissa, vapaamuotoisissa AAryhmissä, joilla kuitenkaan - mikäli tilanne kärjistyi - ei olisi lainkaan oikeutta osallistua päätösvaltaan Suomen AA-Kerhojen Liitto ry:n asioissa, vaikka kysymyksessä oli heidän rahoittamansa ja muutenkin aktiviteetillaan ylläpitämänsä toiminta. 3. Kirjallisuus ja sen julkaisuoikeudet olivat Suomen AA-Kerhojen Liitto ry:llä. 4. AA-ryhmillä yhdessä Kuopion AA-Kerho ry:nkään kanssa ei olisi edellytyksiä vastoin ei-omavaraisten Tampereen AA-Kerho ry:n, Turun AA-Kerho ry:n ja AA-Kerho Outori ry:n tahtoa saada AA-kirjallisuutta ja sen julkaisuoikeuksia tai muuta SAAKL:n omaisuutta, kuten esimerkiksi konttorivälineistöä siirretyksi perinteellisen AA-liikkeen toimesta muodostettavalle tarpeita paremmin vastaavalle palveluelimelle. Kun vallitseva tilanne siten oli sellainen, että se parhaiten oli kuvattavissa nenällä, jonka toinen sierain on tukossa ja jonka toisen sieraimen kautta hengitys tapahtui, tulisi nenä pärskähtämään molempien sierainten osalta hengityskelpoiseksi, kun toinenkin, vielä avoinna oleva sierain saatettaisiin tukoksiin. Tämä yksinkertainen suunnitelma oli senkin vuoksi lähinnä kysymykseentuleva, että asian sen kautta toteuttaminen oli mahdollista naamioida lähiympäristöltä.

14 14 Tuo toisenkin sieraimen tukkimisen idea oli se, että Suomen AA-Kerhojen Liitto ry:n sääntörakenne uusittaisiin ja että liiton jäsenyhdistyksinä tulisivat olemaan eri paikkakunnilla, samalla paikallisia yhteistoimintatarpeita palvelevat AA-yhdistys ry:t. Valmistelin sääntömallit sekä paikallisia AA-yhdistyksiä että Suomen AA-Kerhojen Liitto ry:n uutta rakennetta varten. Omavaraiset AA-ryhmät eri puolilla maata ottivat ajatuksen hyväksyen vastaan ja paikallisia AAyhdistyksiä muodostettiin nopeassa tahdissa sekä hyväksyttiin yhtä nopeasti SAAKL:n jäsenyhdistyksiksi. Kaikki tämä luonnollisesti oli jo omiaan saamaan ei-omavaraiset AA-Kerho ry:t varpailleen. Tästä on kuvaavana esimerkkinä, että areenalle ilmaantui uusi ei-omavarainen AA-Kerho ry. Tämä oli vieläkin rekisteröinniltään purkamattomana ja yhteiskunnan tuen varassa toimiva Helsingin AA-Kerho ry, jota sen esittämästä hakemuksesta huolimatta ei hyväksytty SAAKL:n jäsenyhdistykseksi. Helsingin AA-Kerho ry oli kylläkin perustettu jo 1950-luvun alkupuoliskolla mutta se oli siihen asti ollut vain jonkun pöytälaatikossa paperiyhdistyksenä. Helsingin AA-Kerho ry:n paperiyhdistykseksi perustamisen asiatausta on sinänsä kuvaava ja kertomisen arvoinen. Siihen aikaan vaikutti Helsingissä tarmokas ja energinen AA-jäsen tunnettu nimellä Jellona - jonka toiset silloiset AA-jäsenressukat pelkäsivät ryöstävän koko AA:n käsiinsä. Paperiyhdistyksen muodostamisella haluttiin estää ainakin se, ettei Jellona ainakaan saisi tuollaista silloin niin kovin arvokkaaksi koettua nimeä haltuunsa. Minusta täysin riippumattomat tapahtumatkin suosivat kehityksen kulkua kohti asetettua päämäärää eli Suomen AA-Kerhojen Liitto ry:n tappamista. Tämän selventämiseksi minun on otettava mukaan kuvaus Alkoholismin Torjunta ry:n eräistä toiminnoista. Aikaisemmin mainitsemani Kotikerho ry:n perustaja Isä oli 1950-luvun alkupuolella perustanut sellaisenkin yhdistyksen kuin Alkoholistien Perheiden Huolto ja Tuki ry:n. Tämäkin yhdistys oli jäänyt pöytälaatikkoon paperiyhdistykseksi. Vuoden 1957 helmikuun alulla oululaiset AA-jäsenet järjestivät Rovaniemellä tiedotustilaisuuden. Tuloksena oli Rovaniemen ryhmän syntyminen ja muun muassa Pännän raitistuminen. Vuoden 1958 loppukesällä Pännä siirtyi Rovaniemeltä Helsinkiin. En ole koskaan udellut häneltä muuton perusteita, mutta olen ollut läsnä, kun eräs jäsenemme - M.K. Kotkasta - kertoi olleensa Kotkassa ryhmän kokouksessa, jossa Pännä oli maininnut siirtyvänsä Helsinkiin ottaakseen vastaan Kolumbukselta tämän tehtävät. En tiedä, oliko Pännän Helsinkiin tuolla tavoin viidakkorumpumme välityksellä viestitetty lausuma pelkkä huuli vaiko tosiajatus. Kolumbuksen luopumisesta työstään ei missään tapauksessa tuolloin ollut mitään puhettakaan liikkeellä. Sitä päätelmää, että kysymyksessä hyvinkin saattoi olla tositarkoitus, tukee se monen todistajan läsnäollessa sattunut tapahtuma vähän myöhemmin syksyllä 1958 Primulan kerhohuoneustossa, Kalevankatu 2, Helsinki, jolloin Pännä silloisen Helsingin AA-keskustoimikunnan kokouksessa esitteli Helsingin paikallista toimintaa varten laatimansa, silloin toiselle miljoonalle vanhalle markalle nousseen budjettiehdotuksen, jonka toteuttaminen olisi samalla edellyttänyt Pännän palkkaamisen päätoimisesti Helsingin paikallista AA-toimintaa varten.

15 15 Budjettiehdotus ei saanut hyväksyvää vastaanottoa ja Pännän suunnitelma päästä AA-palkkalistoille raukesi. Siihen päättyi myös Helsingin AA-keskustoimikunnan elämäntarina. Suhteellisen pian tuon jälkeen ilmaantui julkisuuden areenalle uusi yrittäjä - Alkoholismin Torjunta ry. Yhdistyksen toiminnanjohtajaksi ilmaantui Pännä. Tarkistus osoitti, että edellä mainitsemani paperiyhdistys eli Alkoholistien Perheiden Huolto ja Tuki ry oli kaivettu pöytälaatikosta, sen nimi oli vaihdettu ja säännöt uusittu. Malli Alkoholismin Torjunta ry:n tarkoitusperiä ja toimintatavoitteita varten oli lainattu USA:n NCA:lta (Kansallinen Alkoholismikomitea), jossa keskeisenä henkilönä vaikutti itse AA-liikkeen kautta aikanaan raitistunut Marty Mann. Alkoholismin Torjunta ry:n tarkoitus olisi näin ollen ollut kohdistaa tiedon jakamista ja valistusta alkoholismin luonteesta yhteiskuntaan ja suureen yleisöön päin, mikä luonnollisesti olisi toki ollut kaikin puolin hyväksyttävää ja kannatettavaa toimintaa. Jostakin merkillisestä syystä Alkoholismin Torjunta ry kuitenkin suuntasi aktiviteettinsa varsin olennaisesti AA-liikkeen sisälle. Kuten vähän myöhemmin tulen kertomaan, muualle suuntautuneissa toimissaan Alkoholismin Torjunta ry syyllistyi todistettuun ja edelleenkin todistettavissa olevaan epärehellisyyteen. Paitsi muuta Alkoholismin Torjunta ry harjoitti myös julkaisutoimintaa saadenkin aikaan eräitä pikkukirjasia. Näitä kirjasia Alkoholismin Torjunta ry alkoi tunkea AA-liikkeen sisälle. Niitä oli muun muassa Haminan ryhmän kokoushuoneessa, Ouluun Pännä lähetti niitä paketillisen erään Helsingissä käymässä olleen Karjasillan ryhmän jäsenen mukana. Huippunsa tässä suhteessa Alkoholismin Torjunta ry:n toiminta saavutti siinä, kun sen toimesta lupaa edes tiedustelematta neuvottelupäiviemme yhteydessä vakiintuneesti esillä olevalle AAkirjallisuuden esittelypöydälle sijoitettiin Alkoholismin Torjunta ry:n kirjasia. Neuvottelupäivien yhteisellä päätöksellä nuo kirjaset määrättiin poistettavaksi AA-kirjallisuuden esittelypöydältä. Suomen AA-Kerhojen Liitto ry:n tappamiseen suotuisasti myötävaikuttanut ja edellä tarkoittamani epärehellisyyden todistava toimenpide tuli tietooni helmikuulla AA-jäsenistä Alkoholismin Torjunta ry:ssä keskeisenä ja aktiivisena henkilönä oli Pännän ohessa ainakin Taata. Helsingissä vaikutti tuohon aikaan silloin jo pitkäaikaisen raittiuden omannut ja AA-liikkeen ohjelmaa ja periaatteita syvästi kunnioittanut jäsen, Keramiikka-Veikko, joka myöhemmin palasi lapsuuden kotiseudulleen, Lappajärvelle, työskenteli sinne elävän AA-ryhmän ja on nyttemmin kuollut raittiutensa elämänsä loppuun asti säilyttäneenä. Helmikuulla 1960 Keramiikka-Veikko soitti minulle ja pyysi luokseen. Hänellä oli kerrottavaa ja näytettävää. Alkoholismin Torjunta ry:n organisaatioon sisältyi muun muassa valtuuskunta, johon oli saatu lupautumaan varsin tunnettuja kansalaisia. Taata oli jostakin syystä halunnut saada myös Keramiikka-Veikon mukaan valtuuskuntaan. Keramiikka-Veikko oli kuitenkin selväsanaisesti kieltäytynyt, koska hän piti arvossa AA-liikettä ja raittiuttaan nimettömänä alkoholistina.

16 16 Nyt oli posti kuljettanut Keramiikka-Veikon postiluukusta sisään Alkoholismin Torjunta ry:n monistetun toimintakertomuksen vuodelta Toimintakertomuksessa oli Keramiikka-Veikko oikealla nimellään luetteloituna mukaan Alkoholismin Torjunta ry:n valtuuskuntaan vastoin hänen kieltoaan. Luultavasti oli oletettu, että kun Keramiikka-Veikko näkee nimensä luetteloituna Antti Wihurin ynnä muitten tunnettujen kansalaisten joukkoon samanveroisena heidän kanssaan, Keramiikka-Veikko peruisi kieltonsa. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Päinvastoin Keramiikka-Veikko loukkaantui oikeutetusti nimensä väärinkäyttämisestä. Joka tapauksessa tuosta nimen väärinkäyttämisestä oli seurauksena, että toimintakertomus postitettiin Keramiikka-Veikolle. Ja toimintakertomus paljasti epärehellisyyttä. Siinä nimittäin luetteloitiin Helsingin Keskusvankilassa vuoden 1959 aikana pidetyt AA-kokoukset Alkoholismin Torjunta ry:n toiminnaksi. Eiköpähän tuo toimintakertomus mahtane tänäkin päivänä asianmukaisesti arkistoituna löytyä esim. jonkun julkisen viraston hallusta määräraha-anomukseen liitettynä. Kenelle olisi luettava vastuu toimintakertomuksesta? Luonnollisimmalta tuntuisi, että toiminnanjohtaja sen olisi laatinut. Keramiikka-Veikko antoi toimintakertomuksen minulle ja pyysi, että saattaisin sen virheelliset tiedot maamme AA-jäsenistön tietoon. Tämän asiakirjan haltuun saatuani minun olikin mahdollista entistä paremmin myötävaikuttaa siihen, että Suomen AA-Kerhojen Liitto ry:n tappaminen luonnistuisi. Siihen aikaan pidettiin aina vuosittain pääsiäisen aikaan peräkkäisinä päivinä ensin neuvottelupäivät ja seuraavana päivänä SAAKL:n vuosikokous. Arkistoidun asiakirja-aineiston perusteella olin tuohon mennessä tehnyt jo huomattavasti analyysia yhteisömme sisäisen jänniterytmin vuodenaikaisvaihteluista. Tämä rytmi oli vuodesta toiseen muodostunut sellaiseksi, että erilaisten kiistakysymysten ympärille keskittynyt yhteisön sisäinen jännitys latautui huippuunsa ja purettiin juuri tuossa neuvottelupäivät ja vuosikokouksen käsittävässä kokoussarjassa. Sen jälkeen jännitteet olivat vuosittain aina olleet lientyneitä, kunnes ne seuraavana syksynä uudelleen alkoivat kehittyä. Tähän liittyi yksityisten jäsenten ja ryhmien kannalta erittäin haitallinen piirre. Kohti kesää tultaessa monien jäsenten osallistumisaktiivisuus lamaantui ja monet ryhmät jättivät kesäaikana kokouksensa kokonaan pitämättä. Tuloksena oli runsaasti raittiuden menetyksiä. Vielä nykyisinkin on todettavissa, että useimmat pitkäaikaisraittiuden menetykset osuvat kevään ja kesän ajalle. Palaan taas AA-toimintamme palvelurakennekehitystapahtumiin. Nyt vuonna 1960 käytettiin tuota vuosittain ilmennyttä jännitelatausrytmiä harkitun tehostetusti seuraavasti: Pitkä-Immu varasi alustuksen neuvottelupäiville eli vuosikokousta edeltävään päivään. Kokouksen tapahtumapaikka oli Varkaus. Pitkän-Immun alustus oli kohdistettu ei-omavaraisia kritisoivaksi. Alustus valmisteltiin erityisellä huolella. Immu kirjoitti sen aikaa käyttäen ja lisäksi hän luonani luki sen magnetofoninauhalle, minkä jälkeen vielä yhdessä seuloimme sitä, jotta voitaisiin olla vakuuttuneita sen mielialaa herkistävästä vaikutuksesta.

17 17 Suunniteltuun menettelyyn sisältyi lisäksi, että varasin käyttääkseni alustuksen jälkeen ensimmäisen puheenvuoron. Alustuksella oli todella mielialaa herkistävä vaikutus. Minun tarvitsi vain lyhyesti selostaa, mitä Alkoholismin Torjunta ry:n toimintakertomuksesta oli todettavissa merkityksi toiminnasta Helsingin Keskusvankilassa. Vaikutus oli kuin räjähdyselohopeanallin paukauttamisella ruutitynnyrissä. Sinä päivänä Varkaudessa keskusteltiin vilkkaasti ja kauan. Luultavasti Varkaudessa eri puolilla keskusteltiin myös sen päivän ilta ja ehkä seurannut yökin. Tämän minä voin vain päätellä, sillä nukuin itse makeasti hotellihuoneessani. Seuraavana aamuna vuosikokouksen alkaessa alkoi tapahtua. Rekisteröityjen ei-omavaraisten AA-kerho ry:iden edustajat esittivät yhdistyslakiin ja Suomen AA-Kerhojen Liitto ry:n sääntöihin vaatimuksen nojaten, että yksistään rekisteröityjen, SAAKL:n jäsenyhdistyksinä olevien AA- Kerho ry:iden edustajien oikeutena oli käyttää päätösvaltaa vuosikokouksessa. Seurasi vilkas mielipiteitten esittäminen myös perinteellisen AA-liikkeen edustajien taholta. Minun ei tarvinnut osallistua tähän. Tulokseksi muodostui, että ei-omavaraiset poistuivat paikalta. Perinteellisen AA-liikkeen kannalla olijat jäivät pitämään SAAKL:n vuosikokousta. Vuosikokouksessa muun muassa hyväksyttiin valmistelemani SAAKL:n uudet säännöt ja valittiin uusien sääntöjen mukainen, määrältään aikaisempaa suurempi johtokunta. Tuskin kukaan koskaan on kiinnittänyt edes huomiota siihen pikku seikkaan, että ennen vuosikokousta en lainkaan pitänyt huolta sen seikan suhteen, että vuosikokouskutsu esimerkiksi kutsuajan osalta olisi täyttänyt vaatimukset. Minähän en todellisuudessa ollut ollenkaan ajamassa organisaatiomuutosta Suomen AA- Kerhojen Liitto ry:n puitteissa, vaan tappamassa sitä. Välittömiä liitännäisseurauksia ei-omavaraisten käyttäytymisestä oli, että yksi näitten edustajista kotimatkallaan Varkaudesta jo Helsingin linja-autoasemalla rahan puutteessa yritti vaihtaa kultamerkkiään mustaan pulloon. Viidakkorumpu ei ole kertonut, hyväksyikö kukaan lestinheittäjä tarjousta. Seuraava merkittävä lento oli erään ei-omavaraisten Varkaudesta poistuneen edustajan kastuminen seuraavassa kuussa eli toukokuulla Tämä tapahtui siihen aikaan suhteellisen merkittävästä yli yhdeksän vuoden jatkuneesta raittiudesta. Tapasin asianomaisen syyskuussa 1961 Tampereella, silloin raittiina eikä esimerkiksi meidän välillämme ollut minkäänlaista kitkaa. Mutta kuten yleensäkin pitkäaikaisen raittiuden menettäneiden alkoholistien kohtalo on, hän pian tuon jälkeen alkoi jälleen juoda eikä kestänyt kauan, kun hän kuoli. Varkauden tapahtumilla oli ei-omavaraiset AA-Kerho ry:t saatu ulos pesästään. Tässä auttoi vielä se, että ne poistettiin ryhmäluettelosta ja Tiedotusten lähettäminen niille lopetettiin. Ensimmäinen pesästä ulos tulemisen vaihe oli ei-omavaraisten AA-Kerho ry:iden yhteinen kirje toukokuulla Kirjeessä vaadittiin Varkauden vuosikokouksessa tehtyjen päätösten mitätöintiä vapaaehtoisesti. Vaatimus torjuttiin. Seuraava vaihe olikin sitten, että Tampereen AA-Kerho ry, Turun AA-Kerho ry, AA-Kerho Outori ry ja Helsingin AA-Kerho ry, joista viimeksimainittu ei luonnollisestikaan ollut asianosaisasemassa, käynnistivät oikeudenkäynnin vaatien kanteellaan Varkauden vuosikokousta kumottavaksi.

18 18 Tapahtumien kehitys oli suosinut suunnitelmiani siten, että minut oli Varkauden vuosikokouksessa valittu SAAKL:n johtokuntaan. Tämä oli sikäli erityisen suotuisaa, että ei-omavaraisten haasteen tultua, minulle annettiin SAAKL:n valtakirja asian hoitamista varten. Tämän jälkeen saatoin kaikessa rauhassa viedä suunnitelmaani eteenpäin. Lähtökohtana oli se, että en missään vaiheessa pitänyt tähdellisenä asian sitä puolta, mikä lankesi ulkopuoliselle areenalle eli tuomioistuintielle. Ratkaisun tilanteeseen tuli kasvaa AA-liikkeen sisältä. Tähän päästäkseni käytin ammattitaitoani yksinkertaisesti siihen, että juttu pysyi alioikeusasteella vireillä vuoden 1961 puolelle eli lähelle seuraavaa vuosikokousta. AA-liikkeen sisällä työskentelin mielialan edelleen kypsyttämiseksi muun muassa siten, että Tiedotuksiin sijoitin ehkä ärsyttävästikin vaikuttavia tiedonantoja oikeudenkäynnin vaiheista ja että neuvottelupäivillä Haminassa syksyllä 1960 käytin varaamani puheenvuoron siten, että luin kokousväelle oikeudenkäynnin pöytäkirjoja. Vuoden 1961 puolella päästin sitten jutun ennen vuosikokousta päättymään Helsingin raastuvanoikeudessa. Tuon jälkeen pyydettiin AA-ryhmiä suorittamaan postiäänestys siitä, oliko päätökseen, jolla luonnollisesti Varkauden vuosikokous oli kumottu, haettava muutosta tahi ei. Ryhmien selvän enemmistön mielipiteen mukaisesti juttu pysytettiin edelleen vireillä ja saatettiin siis hovioikeuden tutkittavaksi. Tapahtunut kehityksen kulku oli saanut myös Kolumbuksen, todistettavasti viimeistään vuoden 1961 alulla ulos pesästään. Hänen sen kevättalven ja kevään käyttäytymisensä paljasti, että olin osunut aikaisemmin kertomassani pikku mittauksessa vuonna 1959 oikeaan. Kysyttäneen, onko näyttöä. Onhan toki. Ei tarvitse muuta kuin kaivaa esiin se lehtemme numero vuoden 1961 alulta, josta löytyy hänen kirjoituksensa "AA:n aarreaitta". Samassa numerossa on löydettävissä sitä näyttöä, Kolumbuksen huolella valitsema ontoksi naamioksi leikattu tyhjä kurpitsankuori minun kirjoitukseni lopussa. Onko muuta näyttöä? Onhan toki. Jossakin vaiheessa sen kevättalven kuluessa eräs jäsenemme - R.P. - K:koskelta - otti yhteyttä minuun. Hänellä oli näytettävää. Kaksi Kolumbuksen kirjettä hänelle. Ne oli kirjoitettu Suomen AA-Kerhojen Liitto ry:n kirjelomakkeille ja ilmeisesti kirjoitettu Kolumbuksen säännöllisen työajan aikana. Mitä arvelette olleen kirjeen aiheena? Niissä selitettiin, että kirjeitten saaja eli R.P. oli liian hyvä mies lähtemään Kallen kelkkaan. Merkillistä, miten usein tuo kelkka-sana onkaan kohdalleni osunut. Milloin mitenkin päin. Ja katsotaanpa, mitä on tapahtunut. Vuodesta 1961 lähtien R.P. on ollut syrjässä AA-toiminnasta. Suoritin äskettäin tarkistuksen ja totesin, että - Luojan kiitos - hän vielä on raittiina, mutta kuten kaikki erittäin hyvin tiedämme, hän syrjään vetäytymisensä vuoksi on vaaratilanteessa joka hetki. Tässä kohdassa pyydän Sinua Kolumbus, laskemaan kätesi sydämellesi ja vastaamaan kysymykseen: Mitä olet tehnyt R.P:n hyväksi? Minä olen pysynyt oikein mukavasti AA:n kelkassa, Mutta R.P. - joka ei tiettävästi ole ainoa karkottamasi - ei ole AA:n kelkassa ollut aikoihin.

19 19 Kolumbus - Sinun ei tarvitse luonnollisestikaan vastata minulle. Kuten edeltä käy ilmi, otan kyllä mielelläni kirjallisia huomautuksia vastaan. Mutta minulle Sinun ei tarvitse edellä tekemääni kysymykseen vastata. Vastuun Sinä joka tapauksessa kannat AA-liikkeen tulevaisuudelle. Ei sille mitään mahda. Vaihe, jonka suhteen olen kuullut vuosien mittaan monesti esitettävän täysin totuudesta poikkeavia kuvauksia, oli Kolumbuksen irtisanoutuminen työsuhteestaan Suomen AA-Kerhojen Liitto ry:n palveluksesta. Olen kuullut väitettävän, että hänet olisi irtisanottu tai ajettu itse irtisanoutumaan. Kumpikaan tällainen väittämä ei ole koskaan pitänyt yhtä toden kanssa. Kolumbuksen irtisanoutuminen tapahtui hänen oman valintansa perusteella ja hänen omasta vapaasta tahdostaan. Ei häntä siihen aikaan tiettävästi kukaan halunnut ajaa pois hänen töistään. Mikä sitten oli syynä Kolumbuksen irtisanoutumiseen? Ilmeisen selvää on, että häneltä irtisanoutumisensa aikaan ja pitkälti sen jälkeenkin puuttui täysin kyky arvioida vallinnut tilanne ja vastainen kehitys sekä että hän arviointikyvyn puuttumisen vuoksi vain halusi asettua kaikella käytettävissä olevalla vaikutusvallalla vastustamaan muutoskehitystä. Esittämäni päätelmän perusteltavuutta on omiaan tukemaan Kolumbuksen käyttäytyminen Suomen AA-Kerhojen Liitto ry:n Tampereella pääsiäisenä 1961 pidettyä vuosikokousta edeltäneenä iltana siihen aikaan erittäin aktiivisen jäsenemme E.O:n luona Pirkkalassa, jossa meitä oli majoittuneina koko joukon AA-jäseniä. Falsettiin kiihtyneellä äänellä Kolumbus selitti, että Suomen alkoholistia tarvitsivat häntä. Esittämäni päätelmän perusteltavuutta tukee sekin, että jäätyään ensin irtisanoutumisensa mukaisesti pois työstä AA-toimistossa, Kolumbus myöhemmin vähin äänin palasi palvelukseen. SAAKL:n edellä mainitussa vuoden 1961 vuosikokouksessa alkoi tapahtua sellaista, mikä oli omiaan edistämään asetettuun tavoitteeseen eli liiton tappamiseen pääsemistä. Vuosikokouksessa valittuun johtokuntaan ei Kolumbukselta vapautuneelle sihteerin paikalle tahtonut helpolla löytyä halukasta. Minullekin tuota tehtävää tarjottiin, mutta kun katsoin voivani parhaiten edistää liitontappamista johtokunnan tai minkään muunkaan elimen ulkopuolelta käsin tilanteen tuossa kehitysvaiheessa, kieltäydyin. Lopulta Hyvinkään Erkki suostui ja niin saatiin johtokunta kokoon. Muuten siihen kyllä oli halukkaita puheenjohtajan tehtävistä lähtien. Toimiston työntekijäksi tarjoutui äskettäin kuollut Sturen ryhmän Uljas. Johtokunnan lisäksi valittiin erityinen sovitteluneuvottelutoimikunta käymään neuvotteluja sovinnon aikaansaamiseksi ei-omavaraisten AA-Kerho ry:iden kanssa, jotka eivät olleet vuosikokouksessa edustettuina.

20 20 Vuosikokouksen aikaan pyrittiin erityisen voimakkaasti korostamaan suvaitsevuuden merkitystä - ei kylläkään siinä merkityksessä kuin tuon sanan sisällön ihmisten keskinäisiin suhteisiin liittyvänä asiana tulisi olla. Sen sijaan suvaitsevaisuus-sanalle noissa korostuspuheissa silloin - kuten niin paljolti ennen sitä ja valitettavasti myös sen jälkeen, tänä päivänäkin - annettiin se sisältö, että kunhan vain joko puhuttuun tai kirjoitettuun sanaan johonkin kohtaan, mieluimmin tietysti mahdollisimman usein, liittää mukaan kirjaimet AA (tahi joskus vaikkapa AAA, kuten Bill W. eräässä artikkelissaan on varsin kärkevästi huomauttanut), niin liittipä kuka tahansa noihin kirjaimiin mitä tahansa yrityksiä tahi puuhailuja, niin AA-liikkeen, AA-ryhmien ja AA-jäsenten on nuo yritykset ja puuhailut hyväksyttävä. Ei arvostelevan sanan häivähdyskään saa tulla mieleen. Mutta luodaanpa pikku silmäys siihen, mihin tuollainen suvaitsevaisuus saattaa johtaa. Oli Tampereella AA-jäsen - Unto L. Ennen tuota vuoden 1961 vuosikokousta hän oli keskuudessamme tunnettu sekä erinomaisesta aktiivisuudestaan että siitä, että hän oli täydestä sydämestään perinteellisen AA-liikkeen puolestapuhuja. Nyt vuoden 1961 vuosikokouksessa hän oli kuin täyskäännöksen tehnyt suvaitsevaisuuden apostoli edellä kertomassani mielessä vähintään yhtä kiihkeästi kuin hän sitä ennen oli ollut omavaraisen ja perinteellisen AA-liikkeen kannalla. Puistin päätäni. Mielestäni tuollainen äkkikäännös ei yksinkertaisesti voisi jäädä seurauksitta. Ja niin kävikin. Se oli vain ajan kysymys. Aikanaan Unto L. rupesi pitkäaikaisesta raittiudestaan juomaan. Loppu oli karmea. Hyppy kuolemaan Hatanpään sairaalan parvekkeelta. Vuosikokouksen jälkeen kävin joitakin keskusteluja Kolumbuksen kanssa. Minullahan ei AAliikkeessä ole koskaan ollut kehenkään nähden ns. "pärstäongelmia" - käyttäytyivätpä toiset minua kohtaan milloin tahansa miten tahansa. (Toisin ajoin minusta on jotenkin vaikuttanut siltä kuin jollakin tai joillakin AA-jäsenillä saattaisi olla sanotunlaisia ongelmia minun suhteeni.) Keskustelujen kaksi aihetta kannattaa palauttaa mieliin. En tiedä, suostuuko Kolumbus muistamaan tahi ei. Se on hänen asiansa. Aihe yksi. Kolumbus antoi minulle pyytämättä neuvon, ettei vakavilla asioilla pidä leikkiä. Hän ilmeisesti vakavissaan luuli minun leikkivän kaikkien niitten asioitten kanssa, joitten parissa AA-liikkeessä työskentelin. Tähän neuvoon en reagoinut. En usko, että hänellä tuohon aikaan olisi ollut edellytyksiä käsittää se, että hänen neuvoltaan puuttuivat perusteet. En tiedä, mahtaako hän käsittää vielä sittenkään, kun on lukenut, mitä tässä kirjoituksessani edellä on ja jäljempänä seuraa. Kiinnitin kyllä tuona vuonna yhdellä kirjeellä hänen huomiotaan siihen kokemustaustaan, jota edustan. En ole koskaan ollut hurraakiihkoilija missään asiassa enkä millään elämäni alalla. Ei minua myöskään ole luotu eikä tarkoitettu sotijaksi. Olosuhteet aikanaan minusta sellaisenkin pusersivat. Siihen, mitä nyt kerron, olen saanut innoituksen kuultuani kerran Kolumbuksen vuosipäivillään puhuvan pitkään rannikkotykin sivusuuntaajan tehtävistä. Niin ikään olen saanut innoitusta kuultuani Saken neuvottelupäivillä Joensuussa heinäkuun alussa 1967 tarmokkaasti puhuvan toiminnastaan eteentyönnetyssä tukikohdassa sodan aikana.