Remontti on alkanut...

Transkriptio

1 Arvoisa Kotiväki On kaksi asiaa, joista olen julistanut pitäväni kiinni: henkilökunnalle suunnattu Viikkotiedote ja Teille Huoltajille joka kuukausi kirjoitettu Kotitiedote. Kirjoitin ja lupasin seuraavaa: Oikein hyvää alkanutta lukuvuotta Minun nimeni on Risto Kilvelä ja olen aloittanut Sompion koulun rehtorina (vs.) Juuri nyt luette Sompion koulun Kotitiedotetta, jollainen julkaistaan kuukausittain lukuvuoden aikana koulun kotisivuilla. Tiedotteessa pyrin tuomaan esille koulutyön sekä koulun ja kodin yhteistyön kannalta keskeisiä asioita ja teemoja. Nyt olen joutunut nöyrin mielin myöntämään, että Kotitiedotteen suhteen olen alkanut olla uskoton omalle lupaukselleni. Yritin tässä jopa oikein pohtia, miksi tässä kävi näin, mutta enpä keksi. Enkä minä tiedä, onko minun tätä pettymystäni (itseeni) hyödyllistä tämän enempää pohtiakaan ainakaan näin julkisesti. Kauheinta tietenkin olisi se, jos saisin tietää, että Te ette ole olleet lainkaan pettyneitä tai ette olisi osanneet millään tavalla kaivata näitä minun Sompion koulun katselmuksia. Tänään olen PÄÄTTÄNYT vapautua pettymyksestäni ja aion paljastaa Teille joitakin Sompiossa koulussa tapahtuneita ja / tai tapahtuvia asioita, joista ette kenties ole kuulleet. Ennen kaikkea olen kuitenkin aikoinani runsas kaksi vuotta sitten todennut, että näiden tiedotteiden merkitys minulle on Remontti on alkanut... Kirjoitin aluksi otsikoksi Arvot mekin ansaitsemme..., mutta ennakkoluuloisesti ajattelin, että tällä otsikolla en saisi Teitä houkutelluksi lukemaan, mistä on kysymys. Siksipä huijasin Teitä tuolla remontti-asialla, koska se on konkretiaa ja uskoin sen herättävän uteliaisuutenne. Toivottavasti huijaukseni onnistui! Ensimmäinen Sompio-vuoteni oli minulle suorastaan häkellyttävä kokemus hyvällä tavalla. Rehtorikollegani hienolla tavalla opastivat minua keravalaiseen koulukulttuuriin, opettajat tekivät työtään intomielisesti liekehtien ja oppilaat toimivat erinomaisina peileinä sille, millä tavalla heidät tulisi kohdata. Kaikki siis oli hyvin! Ja kuitenkin aloin ajatella, että olimme jotakin vailla. Ehkä päällimmäisenä minulla oli sellainen tunne, että hyvästä vireestä ja tunnelmasta huolimatta olimme yhteisönä h ieman epävarmoja ei-toivotuissa tilanteissa. Yritimme torjua ja ratkaista ei-toivottuja asioita rajoituksilla, ohjeilla ja ohjeiden täsmennyksillä. Haluan tässä yhteydessä korostaa, että kaiken aikaa näitä asioita otettiin avoimesti keskusteluun, mikä osoitti aikuisten korkeaa ammatillisuutta. Mutta hieman idealisti kun olen, heräsi minulle unelma. En vielä tässä vaiheessa julistanut: I have a dream! enkä julista vieläkään. Unelmassani kaivauduin kuitenkin koulun toiminnan perustuksiin eli arvoihin. Minulla ei ollut tai tietenkin on ilmaistava, ettei meillä ollut riittävää yhteistä näkemystä siitä, millaiselle arvoperustalle toimintamme rakentuu. Ei se huono voinut olla, koska kaikki periaatteessa toimi. Sitä vailla me kuitenkin olimme. Koulun järjestyssäännöt konkretisoivat arvoja kenties selkeimmin. Unelmassani halusin ensisijaisesti remontoida olemassa olevat järjestyssäännöt. Mielestäni tämä halu oli perusteltu, koska järjestyssääntöjen ympärille oli jo jouduttu kasvattamaan työrauhapakki ja työrauhapakillekin vielä täydennysosa. En usko laajoihin ja yksityiskohtaisiin toimintaohjemanuaaleihin. Ne luovat toimintakulttuurin, jossa kaikelle toiminnalle yritetään keksiä ohje ja raja, mutta samalla vähennetään dialogia ja vähätellään ajattelua ja vastuunottoa. 1

2 En ole vielä herännyt unelmastani vaan olemme Sompiossa alkaneet elää tätä unelmaa todeksi ja JÄRJESTYS- SÄÄNTÖREMONTTI ON ALKANUT! Olemme käynnistäneet koulun toiminnan arvojen määrittelyn siten, että oppilaat omissa luokkakokouksissaan 26. helmikuuta kävivät keskustelua opetussuunnitelmatyön tiimoilta nousseista tärkeiksi kokemistaan asioista ja kukin luokka pisteytti nämä asiat. Oheisessa kuvassa ovat erään luokan tekemät valinnat. Henkilökunnan kanssa me puolestamme pohdimme vastaavia asioita arvokellon avulla ja saimme nostetuksi lopullista arvojen määrittelyä varten mm. seuraavia asioita tärkeiksi: turvallisuus oikeudenmukaisuus yhteisöllisyys hyvät tavat vastuullisuus kannustavuus Missä on sitten Teidän osuutenne? Teidän ajatuksianne olemme kuulleet ainakin kahdessa tilaisuudessa, jotka ovat liittyneet käynnissä olevaan kaupunkitasoiseen OPS 2016 työskentelyyn. Perustusten tekeminen on aina rakentamisessa huolellisuutta ja pitkäjänteisyyttä vaativin vaihe. Arvoperustalle rakentuu Sompion koulun toiminta emmekä halua ottaa sitä riskiä, että toiminta luhistuisi heikkoihin perustuksiin. Me puhumme toimintakulttuurista, johon sisältyvät keskinäinen tapa toimia, järjestyssäännöt, kanssakäymisen tapa jne.. Kun syksy koittaa, tarkistamme, että perustus on vakaa ja luja. Sen jälkeen alamme toden teolla rakentaa toimintamme runkoa, joksi järjestyssääntöjä rohkenen nimittää. Tähän tarvitaan monenlaista osaamista, monenlaisia näkökulmia, kiivasta keskustelua, yhdessä sopimista ja lopulta kaikkien sitoutumista. Siksi Teidät kutsutaan tähän mukaan meidän koulun nuorten ja aikuisten kanssa rinnalle! Tarkempi remonttiaikataulu ja suunnitelma julkaistaan syyslukukauden alussa! Kiitos on kivasana Koululehtikurssilaiset ovat äidinkielen opettaja Tuulian ohjauksessa toimittaneet lukuvuoden aikana Koululehteä, jonka painosmääräksi vahvistui noin 200 kappaletta. Vielä lehti ei ole ilmestynyt painosta, joten en itsekään tiedä, mitä kaikkea se pitää kansilehtiensä sisällä. Näkemättäkin voin antaa lehdelle viisi tähteä viidestä! Lehden toimitus pyysi minulta jo vuoden alussa kolumnia lehteen ja luonnollisesti sellaisen lupasin. Kuinkas sitten kävikään? Muistin kyllä lupaukseni, mutta kadotin ymmärrykseni ajan kulusta. Niinpä vietin yhden viikonvaihteen sormet näppäimistöltä, mutta mitään ei tuntunut tapahtuvan. Yksikään ajatus ei valunut sormiini ja olin aivan epätoivoissani. Olin viikonloppua edeltäneenä viikkona kuunnellut Haloo Helsinkiä työmatkoillani 2

3 ja korvamadokseni oli jäänyt mm. laulu Kiitos ei ole kirosana. Tartuin matoon ja rakensin kolumnini kiitoksen ympärille. Aniharvoin kirjoittaminen on niin tahmeaa kuin se tuolloin oli hyvästä aiheesta huolimatta. Anteeksi pyydellen lähetin tekstini toimituskunnalle ja annoin heille täyden vapauden joko julkaista tai jättää julkaisematta kirjoitukseni. Vakuutin, etten loukkaantuisi, vaikka tekstini päätyisi silppuriin. Nyt en siis tiedä, mikä on kolumnini kohtalo. Kiitos on yksi kauneimmista sanoistamme ja siksi julkaisen tekstini sen kirjallisista puutteista huolimatta tässä omassa tiedotteessani. Anteeksi äidinkielenopettajat otsikon yhdyssanavirheestä se on ihan tarkoituksellinen. Kiitos on yksi suomen kielen kauneimmista sanoista. Se on sana, jonka meistä useimmat osaavat monilla muillakin kielillä. Kuinka monta tulikaan heti mieleesi? Onnittelut meille kaikille tästä kielitaidosta! Voinko minä onnitella meitä siitä, että kiitämme tai että osoitamme kiitoksemme tavalla tai toisella aina silloin, kun siihen on hiukankin aihetta? Nyt rohkenen väittämään, että onnentoivotuksiin ei ole aihetta. Mistä meidän koulupäivien aikana tulisi kiittää ja ketä? En minä tiedä siihen vastausta. Tiedän vain, että monista ja monenlaisista asioista ja hetkistä meidän tulisi kiittää ja vaikka ketä niin nuoria kuin aikuisia. Aina ja joka kerta, kun kuka tahansa on tehnyt pienestäkin hetkestä elämäämme aurinkoisen, saanut meissä aikaan hyvän olon, nähnyt meidän, päästänyt meidät ruokajonossa eteensä, avannut meille oven, tulisi meidän ymmärtää sanoa: KIITOS! Olemmeko me jotenkin ikikohmeessa tai muuten vain jähmeitä, koska minä niin harvoin kuulen omasta suustani tai toisten suusta tuon sanan. Paljon enemmän me osaamme olla negatiivisia ja pullistelemme ikävillä sanoilla. Joskus väitetään, että suomalaiset ovat peruskohteliaita, mikä on hyvä, mutta arkitilanteissa ja elämässä positiivisuuden ja kiitoksen ilmaiseminen ei ole ihan luontevaa eikä ainakaan tavallista. Haluan antaa neuvon meille jokaiselle: älä säästele kiitoksiasi ja hyvän sanomistasi! Ole niiden kanssa suorastaan ylenpalttinen (mutta rehellinen). Yllätä ja häkellytä kuka tahansa ja koska tahansa! Laita kiitos kiertämään. Ja niinhän siinä sitten lopulta käy, että kiitos tulee Sinun itsesi kohdalle. Sananlaskussa sanotaan: Ei kissa kiitoksella elä! Ei eläkään, mutta onnellinen se on, kun sitä kiittää ja rapsuttaa! Kouluvuoden maaliviiva alkaa jo häämöttää, joten suurin osa kestävyysmatkasta on takana. Vaikka yksi jos toinenkin alkaa olla jo maitohapoilla, on kuitenkin mukava nähdä ja kuulla, että yhdessä olemisen riemua ja hyväntuulisuutta. Kiitos on kivasana, joten KIITOS meille kaikille sompiolaisille tästä vuodesta. Koskaan ei ole liian myöhäistä kiittää Pysy itsesi rinnalla elä unelmasi Koulumme 8.-luokkalaisille tarjoutui ainutlaatuinen tilaisuus päästä osalliseksi Suomen lasten- ja nuortensäätiön Zest-ohjelmasta huhtikuun 24. päivä. Tämän ohjelma on sen verkkosivuilla otsikoitu Zest elämäntaitoja etsimässä, eli ihan pienestä asiasta ei ole kysymys. Zest-ohjelma kannustaa ja auttaa oppilaita 3

4 tunnistamaan erilaisia lahjakkuuden lajeja itsessä ja muissa ihmisissä luomaan myönteistä ja realistista kuvaa itsestään löytämään halukkuutta omien lahjojen kehittämiseen ymmärtämään, että jokaisella on oikeus kehittää itseään tuntemaan vastuunsa muiden ihmisten hyvinvoinnista kehittämään omia sosiaalisia taitojaan. Zestillä on viestinviejiä, jotka ovat omalla urallaan ja elämäntaidoissaan menestyneitä suomalaisia. Zest-tiimiläiset omaan elämäntarinaansa ja uraansa peilaten kuljettavat viestiä yläkoululaisille ja kannustavat nuoria toteuttamaan Zestin tavoitteita omassa elämässään. Sompion kouluun saimme Zest-tiimiläisistä näyttelijä Krista Kososen. Kristan valloittava ja vangitseva persoona ja tyyli herkisti koulun runsaat luokkalaista tarkkaan kuunteluun. Tilaisuus oli todella vaikuttava. Pysy itsesi rinnalla elä unelmasi tämän ajatuksen Krista lausui ja se oli yksi monista, joka painui mieleeni. Valitettavasti meille ei annettu mahdollisuutta järjestää kuin yksi tilaisuus ja siksi vain yksi ikäryhmä sai kokea Zestin. Zestiin liittyy pieni tarina, jonka haluan kertoa. Haluan kertoa sen kahdesta syystä: osoittaakseni näin julkisesti ja laajasti kiitokseni tarinan päähenkilölle ja osoittaakseni Teille, hyvät lukijat, kuinka hienoja nuoria Sompiossa on. Torstai-iltana silmäilin seuraavaksi päiväksi sovitun Zest-vierailun ohjeistusta: Yhteyshenkilö on Zest-tiimiläistä vastassa kello 8.30; yhteyshenkilö huolehtii, ett tiimiläisen esitystä varten on läppäri, toimiva äänentoisto, mikrofoni; yhteyshenkilö tilaa tiimiläiselle taksin valmiiksi... Minä olin tämä yhteyshenkilö ja aloin toden teolla kokea pientä painetta tätä ohjeistusta lukiessani. Erityisesti huolestuin noista esitystekniikkaan liittyvistä ohjeista. Minun taitoni riittäisivät laittamaan virran tietokoneeseen ja siinä kaikki. Avasin Wilman ja aloin tarkastella AV-taitoisten opettajien työjärjestyksiä perjantaiaamuna. Tietenkin juuri nyt heidän päivänsä alkaisi joko 9:ltä tai 10:ltä. Viimeisenä oljenkortenani oli eräs 9.-luokkalainen, jonka tiesin hallitsevan tämän homman ja jonka tiesin olleen tekniikka-asiantuntijana yhdessä jos toisessakin tilaisuudessa. Tarkistin oppilaan lukujärjestyksen. Huono tuurini jatkui: ensimmäinen tunti oppilaalla oli merkitty alkavaksi kello 10.00! Paineeni kasvoi. Päätin kuitenkin tarttua tähän viimeiseen oljenkorteen... Kello oli jo 21.27, joten jouduin tarkasti arvioimaan, onko enää soveliasta soittaa. Mutta hätä ei lue lakia ja alitajunnassani kertasin kaikki tavat pyydellä anteeksi. Valitsin numeron ja hyvin pian reipas ääni vastasi. Kävimme suurin piirtein tai jopa melko tarkalleen seuraavanlaisen keskustelun: Hannus! Tervehdys Hannus, täällä on Risto! No mitäpä Risto? Enhän minä herättänyt sinua? Ei kun mä oon vielä tällä VPK:lla. Minulla on pieni ongelma... Selvitin Hannukselle, millainen pulma edessäni kasvoi ja että olin neuvoton. Noo, minäpä tuun huomenna kouluun kaheksaksi ja laitan kaiken kuntoon. Tarvitaanko siellä head set vai langallinen mikki? Ööööööööööööööh... No, minä laitan molemmat valmiiksi. Laitanpa tuohon nyt muistiin, että tuun huomenna ajoissa. 4

5 Hannus, lupaan, että sinulle koittaa tästä palkanmaksupäivä. No ei... Anna mulle stipendi! No jotain ihan varmasti... Menin niin levollisin mielin nukkumaan torstaina, kun tiesin, että Zest-tekniikka on hoidossa. Ja tiesin, että Hannukseen saatoin luottaa. Toden totta tämä nuorimies toimi Zest-tilaisuudessa ammattilaisen ottein: varmasti, rauhallisesti ja asiantuntevasti. KIITOS Hannukselle! Liikenneturvallisuuskokemuksia ja -elämyksiä Koulun 8.-luokkalaisia on huhtikuun aikana hellitty Zestin lisäksi Mopokoululla. Tiistaiaamuna koulun etupihalla oli jos jonkinlaista liikennerekvisiittaa: poliisiauto, poliisimoottoripyörä, mopoauto, mopo ja törmäyskelkka. Mopokoulun organisaattorina ja rahoittajan toimi Lions Club Kerava ja yhteistyökumppaneina sekä asiantuntijoina Itä-Uudenmaan poliisin ja Keravan autokoulun edustajat. Juhlasalin luentotilaisuudessa oppilaille havainnollistettiin sanoin ja kuvin vastausta kysymykseen Mitä on liikenneturvallisuus ja mopokoulun pihaosuudessa tehtiin nähtäväksi mm. mopon nopeuden vaikutusta jarrutusmatkaan. Halukkaat saivat törmäyskelkalla kokeilla, miltä tuntuu äkkipysäys 7 kilometrin tuntivauhdissa. Sokerina pohjalla oli arvonta, jonka pääpalkintona oli ajokypärä ja kaksi seuraavaa palkintoa ajohanskat. Voittajat olivat ansaitusti suu leveässä hymyssä. Hyvää lomaa meille kaikille! Olen nyt voittanut pettymykseni ja mieleni on taas tyyni. Olen NIIN tyytyväinen! Lukuvuotta on jäljellä vielä kolme viikkoa. Koulussa käy kuhina, kun valmistaudutaan erinäisiin lukuvuoden päättäviin tapahtumiin. Oman aikani yritän jakaa tähän kuhinaan osallistumisen, tulevan lukuvuoden valmistelun ja tähän hetkeen osallistumisen välillä. Seuraava viestini Teille julkaistaan kesäkuun alussa! Hyvää toukokuuta Teille kaikille. Terveisin Risto Kilvelä, rehtori (gsm ) 5