(Aninkainen, Klo 9:00-17:00)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "27.-28.4.2014 (Aninkainen, Klo 9:00-17:00)"

Transkriptio

1 (Aninkainen, Klo 9:00-17:00) Pitkien-hiusten-leikkaus-kurssi. Sunnuntai koulupäivä kun kevätaurinko paistaa täydeltä taivaalta, siinä on jo opiskelun makua ;) Kahden päivän ohjelmassa tosiaan oli kertailla ja verestää muistoja, opetella myös uusia asioita, pitkien hiusten leikkauksesta. Koska kyseessä on käytännössä hienoja ammattitermejä, en lähde niitä sen kummemmin tässä avaamaan. Opin kuitenkin muutamia asioita, joita en entuudestaan tiennyt. Mm. sen, että erilaisilla leikkauksilla on omat värikoodinsa. Leikkauksia on ensinäkin 4 erilaista: pyöreä, soikea, suorakaide ja kolmio. Näitä neljää muotoa käytetään soveltaen yhdisteltynä ja erikseen kaikkiin mahdollisiin leikkauksiin. Suorakaide on esim perinteinen polkkatukka, jossa joka hius loppuu käytännössä samaan kohtaan, linja on tasaisen seesteinen, kuten sininen vesi. Rakenne on ehjä. Kolmio on perinteisemmältä nimeltään porrastettu leikkaus. Siinä hiukset on alhaalta lyhyemmät kuin ylhäältä, jolloin hiukset muodostaa kolmiomaisen portaan haluttuun kohtaan. Esim Victoria Beckham malli on tällainen porrastettu leikkaus. Siinä takaraivolle tulee hyvin korostusta, sopii todella usealle naiselle. Värinä on keltainen, kuulemma ehkä varoituskolmion mukaan. Pyöreä leikkaus on sellainen, jossa joka hius on tismalleen yhtä pitkä koko päässä. Tällainen leikkaus on esimerkiksi miesten hiustenleikkaus 9mm mittaiseksi koneella. Osuvasti tätä mallia voi kuvailla nurmen leikkaamiseksi ruohonleikkurilla, jolloin väriksikin sopii vihreä. Täytyy tässä nyt kertoa, kun tietyt asiat vanhenevat ajan kuluessa riittävästi, että sain aikoinaan parturi-kampaaja koulussa tällaisen leikkauksen kokeesta täydet pisteet. Meidän kammoissa on merkkiviivat aina joka tuuman kohdalla. Mittasin joka kerta leikattavan osion 4 tuuman mittaiseksi kammalla, ennen kuin leikkasin. Hyvin meni ja nätti tuli ;) Tämä malli pyöristää asiakkaan kasvoja. Soikea malli. Tämä on ehkä, mielestäni, eniten kadulla nähty ja liikkeissä tilattu, malli. Siinä hiukset ovat lyhimmillään pään laella ja pitenevät rajoja kohti, kuten joulukuusi. Tässä hämäävästi on värikoodinapunainen, kuten tulenlieskat nyt näen pihallamme kasvavan kuusen aina punaisena kun katson sitä. Tällainen malli on esimerkiksi Jennifer Anistonilla ja se vähentää yleisesti kasvojen pyöreyttä.

2 Sellaisia juttuja hiustenleikkausvariaatioista. Kävimme tutustumaan myös legendaariseen Leonardo da Vinciin, aikansa monilahjakkuuteen joka hakee vertaistaan. Hänen mm. kuolleita ihmisiä leikkaamalla syntynyt ajatus Kultaisesta leikkauksesta ohjailee myös hiustenkäsittelyä ja kaikkea muuta visuaalista jota näemme. Se on kauneusihanne, joka ihmisissä vallitsee sisäänkirjoitettuna. Pidämme asioista joissa toteutuu suhde 10/16. Eli että jotain on 38% ja jotain muuta on loput 62%. Tämä toteutuu mm. tässä porrastetussa leikkauksessa, jossa ns.lyhyehköä niskaa on noin kolmannes verrattuna ehjään pääliosaan. Saman suhdeluvun mukaan on rakentunut luonnossa useat asiat, muun muassa simpukan spiraalimainen muoto toteuttaa tätä kaavaa. Ihmisten tekemänä kaikille mahdollisesti tuttu on Visa kortin suorakaiteen mallinen logo. Tunne historia pystyt keksimään uusia asioita Pyrimme siis edellä mainitut tietäen, jatkossa leikkaamaan ja muotoilemaan satoja vuosia vallinneen kauneusihanteen mukaan. Noin kolmasosa enemmän kuin vähemmän, tai toisin päin J Kertasimme myös ohennustekniikoita ohennuksen tarkoitus EI ole peittää leikkausvirheitä, vaan muodostaa leikkauksen sisäinen rakenne, joka on yhtä tärkeä kuin ulkoinen. Saimme sunnuntaina kotitehtäväksi tehdä Moodboardin, jonka pohjalta tuli maanantaina leikata harjoituspäähän leikkaus avainsanojen avulla. Ohessa boardini, mustekynä luonnostelma ja lopputulos, joka mielestäni kiitettävästi vastaa mustekynävedosta, sen laadusta huolimatta... Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. :D (kuvat antaa näköjään odottaa itseään vielä hetken...)

3 (Lemminkäisenkatu, Klo 9:00-17:00) Paluu menneisyyteen Lemminkäisenkadulla on tullut puurrettua yli kymmenen vuotta sitten ravintolakoulun paperit takataskuun. Oli jokseenkin nostalgista palata vanhaan opinahjoon, vaikkakin aivan eri merkeissä kuin aiemmin. Niistä ajoista parhaiten on syöpynyt mieleen viskin, konjakin ja brandyjen maistelu krapulaaamuna juomaopin tunnilla. Juomien mauista ja eroista ei kyllä juuri mitään muistijälkiä sinä aamuna jäänyt J No, tänään oltiin kovin erilaisissa merkeissä. Autopaikan löytäminen jo itsessään oli haasteellista päädyin noin 12 autopaikkaan, vain kuullakseni, että luokkatoveri oli löytänyt 2 parkkipaikan J Ensi kerralla suuntaan siis sinne! Tänään kävimme läpi aihetta minä aikuisopiskelijana ja opiskelimme tietotekniikan perussettejä. Selvisi, että olen auditiivinen oppija. Se tarkoittaa, että opin kuuntelemalla. Vähän vitsailinkin, että se selittää miksi opin niin rauhallisesti; kun en malta olla hetkeäkään hiljaa, niin harvoin pysähdyn kuuntelemaan ;) Se ei silti ole koko totuus. Kaltaiseni auditiiviset oppijat oppivat kyselemällä tyhmiä kysymyksiä (olen mestari niissä), virittämällä keskusteluita, varaamalla oppimiseen riittävästi aikaa ja myös tarinoiden avulla. Tarvitsemme myös tilan, jossa melu ja häiriötekijät on minimoitu. Olemme perusteellisia ja asioiden looginen eteneminen ja peräkkäisyys on tärkeää. Löysin tästä selvästi itseäni ja sitä, että olen rakentanut työskentelyolosuhteet itselleni sopiviksi. Haluan oppia asiakkaista mahdollisimman paljon, jotta osaisin tuottaa juuri asiakkaalle parasta palvelua ja laatua. Teen työt aina rauhassa käytän niihin selvän riittävästi aikaa. Juttelen asiakkaan kanssa niin paljon, että välillä mietin ketä varten oikein tilaan niitä lehtiä eihän asiakkaat kerkeä edes vilkaista niitä :D Asiakkaat kertovat tarinoita ja kerron heille tarinoita. Työskentelen liikkeessä mieluiten yksin, koen, että tila on silloin rauhallisempi, ja asiakas saa vapaammin puhua omista jutuistaan, jos haluaa. Etenen työt aina tietyssä järjestyksessä, joka kerta samalla tavalla. Niin, että tiedän tarkkaan mitä olen viimeksi tehnyt, mihin se johtaa ja mitä seuraavaksi. Uskon, että näiden syiden takia, olen onnellinen työssäni, ja koen, että myös asiakkaat ovat tyytyväisiä.

4 Piirsimme kuvamme paperille, käyttäen peilikuvaamme mallina. Ensin oikealla kädellä, sitten vasemmalla. Tuli aika kaameita räpellyksiä, siis omistani. Mutta, uskomatonta kyllä, vasemmalla kädellä piirretty kuva on huomattavan selkeästi parempi kuin oikealla piirretty! Kaikkien oppilaiden mielestä meidän kaikkien vasurilla piirtämät kuvat olivat mielenkiintoisempia. Katson jos tohdin, ja saan laitettua kuvat tänne esille jossain vaiheessa. Niitä katsoessa voi vain kiittää, etten ole esim tatuoija Tarkoituksena oli kättä vaihtamalla avata aihe Mitä on aikuisopiskelu. Se on mm. oman mukavuusalueen ulkopuolelle menemistä, mielenkiintoista, onnistumisen kokemuksia ja uusia haasteita. Kävimme iltapäivän läpi Facebookia (niin kuin viime viikon maanantain koulupäivänä, Timalin tiistaisella yrittäjien aamukahvilla ja keskiviikkona Salossa hiusyrittäjien Hiusverkot verkostoitumistapahtumassa), Wordia, PowerPointia ja digikameraa. Facebookista ei oikein mitään maata mullistavaa tänään tullut enää vastaan ja Word oli vielä tuttua kauraa Yrittäjän ammattitutkinnon jäljiltä. PowerPoint oli täysin uusi tuttavuus, joka vaikutti mukavalta, kivalta ja tervetulleelta kaverilta. Kamera on tullut tutuksi, kun kuvailen tuhannen kuvaa kuussa niitä on joskus joutunut koneelle siirtelemään. Mutta kuvankäsittelyohjelmat on jäänyt vähän vähälle perehtymiselle, joten oli hyvä, että kävimme tänään perusasioita niistä läpi. Päivä oli kaikin puolin tiivis paketti tuhtia tavaraa, jonka jälkeen oli kiva mennä vielä hetkeksi töihin palauttamaan aamua varten työmoodi päälle, tekemällä koulun jälkeen töitä klo 17:30-22:00. ( erillinen Intialainen päähieronta koulutus, Aninkainen) Olen aina ollut sellainen hierojalla käynnistä nauttiva yksilö, siinä on jotain erityisen rentouttavaa ja pään täyttävät ajatukset karkottavaa. Teen työssäni Amerikkalaista Parranajoa, sekä Talon Partahoitoa, joihin molempiin kuuluu kasvohieronta. Asiakkaiden palautteesta olen saanut sellaisen käsityksen, että juuri se hieronta on kaiken kruunu, ja miksei, mahtavaltahan se tuntuu Kun tuli tilaisuus laajentaa ammattitaitoa Intialaiseen päähierontaan, johon kuuluu kasvot, pää, niska, hartiat ja käsivarret, niin ajattelin, että sen haluan tarjota asiakkailleni Olin tänään kyseisessä koulutuksessa. Saimme ensin nähdä kouluttajan tekemässä hieronnan ja teimme sitten sen pareittain toisillemme. Olin ensin saavana osapuolena, ja täytyy sanoa, rakkaat lukijat, että vaikka hierojani oli asialla ensimmäistä kertaa, niin tuntuma oli taivaallinen!

5 Ensin asetettiin kädet asiakkaan pään ylle niin, että juuri ja juuri saattoi kuvitella sormien koskettavan hiusten ulointa latvaa, pyydettiin asiakasta hengittämään syvään kolme kertaa ja hieroja mukautti oman hengityksensä vastaamaan asiakkaan hengitystä. Sen jälkeen käytiin lämmitellen läpi niska-hartia seutu. Oli isoa kättä, murutaikinaa ja koko käsivarren rullausta. Kumitettiin lapaluiden ympärys kauttaaltaan ja pyyhittiin kumitetut purut pois (heilautus suoraan suola-astiaan olisi paras päätepysäkki puruille). Käsivarsissa laitettiin lymfat liikkeelle, kussakin kädessä yhdeksässä kohtaa pienen vauvan sively hellyydellä. Tämän jälkeen yhtä hellillä halauksilla käytiin läpi samat kohdat kuin kolme oluttynnyrin vannetta. Tuli niskan vetoa ylöspäin ja portaittaista liu utusta alaspäin aina C7 asti. Hartiat käytiin läpi Japanilaisella rukousasennolla, josta sulavasti kädet kävi läpi hartiat ja aina kyynärvarsiin saakka silitysrautana. Niskassa oli myös hurja herneluu hieronta kolmeen kohtaan kallonpohjassa. Päässä käsittelimme ensin korvat Oli puristelua koko sikiön muoto kaikki poimut ja mutkat. Sitten vedettiin korvan koko reunaa kaikkiin ilmansuuntiin. Asetettiin sormet asiakkaan korviin ja painettiin hellän voimakkaasti korvakäytävää alas. Sitten taakse. Sitten eteen. Ja lopuksi ylöspäin. Otettiin korvasta kunnon ote, peittämättä kuuloa, ja pyöritettiin koko korvaa ympäri. Ja lopuksi vielä puristettiin korva kasaan kuin simpukka, auki ja kiinni. Auki, ja kiinni. Tämä voi kaikkinensa kuulostaa aivan pöhköltä, koska siltä se myös hiukan näyttää, mutta se tuntuu siis aivan mahtavalta!!! Hiusten alueella oli taas hiusrajojen kumitus, mitä tiheämmin sen parempi. Tehtiin etusormen päkiällä autorata korvan ympärille: takaa eteen, hiukan ylös, ja taakse, ja eteen ja otsalle, ja uudestaan alusta. Koko pää hinkattiin etusormen syrjällä täyteen joulukuusia Siveltiin hiuksia vuorokäsin edestä taaksepäin, laelta korvalliselle, ja sitten molemmat kädet yhtä aikaa. Naputeltiin päälakea kuin pianoa ja annettiin kirppujen hypähdellä vauhdikkaasti hiusten joukossa. Liu utettiin sormet hiusten sisään, nostettiin hiukset ylös päälaella ja vedettiin kohtalaisen kovaa, ja pääsetettiin hiukset hitaasti takaisin mitä hitaammin, sen parempi (Arttu 3,5v. tykkäsi kotona tästä liikkeestä kaikkein eniten, se piti tehdä uudestaan ja uudestaan). Ja sitten vielä sormet hiusten sisään päätä pitkin, suorina ylöspäin, puristus päästä ja nosto niin että silmät menee ihan viiruiksi - se joka puolelle päätä. Ei mielellään välttämättä kasvojen kohdalle kuitenkaan Lopuksi painettiin hyvin rentoutuneen asiakkaan hartiat vielä reilusti taakse, laskettiin kädet hartioille ja painettiin voimakkaasti alaspäin. Kasvohieronta jätettiin väliin, mutta se on hyvin samantyyppinen kuin parranajoissa käyttämäni, joten se sopii hyvin tähän kokonaisuuteen jatkoksi, kruunaamaan ylimmän kermakakun makeimman huipun. Koulutus oli miellyttävä kokemus ja avasi paljon uusia mahdollisuuksia

6 (Aninkainen, klo 9:00-17:00) Ei alkanut toinen koulupäivä niin kuin elokuvissa Ei ollut mukana vihkoa, kynää, kumia, ei paperia, ei työvälineitä eikä viime kerralla saatua kotitehtävää.. Ei ole niin helppoa asentaa päälle opiskelumoodia - Yrittäjän ammattitutkinnosta valmistumisesta on kuitenkin jo kokonainen vuosi ;) Oli btw tullut tehtäväksi myös lainata / ostaa kirjat Tunneäly työelämässä ja Onnelinen nyt kuulostaa mukavalta :D Päivän ohjelmassa oli mm. 1.Viime koulupäivän; seminaarin ja moodboardin läpikäyntiä 2.Kotitehtävän avaaminen ryhmätyönä: SWOT analyysi (minä parturi-kampaajana ja yrittäjänä) 3.Yrityksen Brändäys, Miten ja Miksi 4.Pitkien hiusten kampauskurssi (1.) Seminaarista oli jäänyt ryhmälle mieleen mukavasti pohdiskeltavaa, mm. * Tee erilaista * Anna ideoille mahdollisuus (myös niille hulluimmille) * Kehitä itseäsi ja yritystoimintaasi * Toimi niin, että Sinut huomataan * Verkostoituminen tiedon jakaminen Antaminen on saamista * Asiakaslähtöisyys * Älä salaa ideoitasi jos joku tekee ideasi paremmin, hyvä niin * Hakeudu Sinua osaavampien ihmisten joukkoon (2.) SWOT analyysi (minä parturi-kampaajana ja yrittäjänä) Kävimme kotitehtävänä olleen SWOT analyysin läpi ryhmätyönä. Aika laajalti erilaisia tuntemuksia opiskelijoilla oli nelikentän osa-alueista, mutta oli myös joitain yhteneväisyyksiä, jotka useimmilla toteutuvat, kuten esimerkiksi: Vahvuudet: Sosiaalinen ulospäinsuuntautuneisuus, vahva ammattitaito Heikkoudet: Kiireinen elämäntahti, hinnoittelu, tietotekniset taidot Mahdollisuudet: Kouluttautuminen, toiminnan laajentaminen, tuotemyynti Uhat: Taloustilanteen muutokset, kasvava kilpailutilanne, sairastuminen

7 (3.) Yrityksen brändäys, Miten ja Miksi? Hedelmällisen keskustelun voisi tiivistää niin, että brändäyksen tarkoitus on se, että sekä yritys, että asiakas hyötyvät. Brändäys saa yrityksen toimimaan johdonmukaisesti, joka kasvattaa asiakkaiden luottamusta ja saa yrityksen tuottamaan parempaa tulosta. Brändäys tekee tuotteen / taidon näkymättömästä näkyväksi konkreettiseksi, ja helpommin lähestyttäväksi. (4.) Pitkien hiusten kampauskurssi Jos naiset olisivat enemmän naisia, ehkä miehet ottaisivat haasteen vastaan ja olisivat enemmän herrasmiehiä Ostimme tänään harjoituspäät leikkauskursseja ja nyt alkanutta kampauskurssia varten. Opiskelimme kampausten teoriaa, mm. millainen kampaus etiketin mukaan tulee olla päivällä, millainen juhlissa. Kuinka vartalon muoto vaikuttaa kampauksen kokoon ja muotoon. Entä hiusten pituus / rakenne, vaatetus, jopa seuralainen! Mielenkiintoisia asioita ;) Saimme opastusta perinteisen, ikivanhan, aina uudelleen muotiin tulevan pintalaineen tekoon raudalla. Näytti helpolta hommalta nyt vaan harjoittelemaan. Harjoituspäässä on se hyvä puoli, että se jaksaa olla paikoillaan tunti tolkulla, vaikka harjoittelu olisi sellaista: No niin, tästä nyt näin Eiku Eli siis tästä nyt sormien väliin ja sit käännetään oikealle Eiku, ootas Mites se taas menikään!! Päivä oli antoisa ja tässä vielä loppuun muutama mietelause päivän varrelta: * Pelkkä varhain nouseminen aamulla ei riitä, on myös noustava hyvällä tuulella * Muutu ympäristön mukana! * KISS (Keep it simple, stupid) * Viime hetkellä venymme mestarillisiin suorituksiin, siksi meillä on deadlinet!

8 (Alvarium / Aninkainen, klo 9:00-17:00) Aloitimme tänään koulun Alvariumissa Anne Kukkohovin seminaarilla. Sieltä saimme käytännön vinkkejä yrityskuvan ja markkinointi-ideoiden virkistämisestä. Seminaarin jälkeen meillä oli kaupungilla virkistävä kahden tunnin "inspiraatio-kierros", jossa kävimme 5 erilaisessa muotoilu / sisustus / kampaamo -yrityksessä ottamassa valkokuvia ja inspiroitumassa. Avaamassa silmämme ja tutkimassa ympäristöä avoimin aistein. Otimme koko kierroksen ajan valokuvia, joista teimme myöhemmin koululla viiteen kuvaan tiivistetyn "tunnelmataulun", jollaisen pohjalta esim. sisustussuunnittelijat voivat ryhtyä suunnittelemaan tilan tai kokonaisuuden sisustamista, ja me, parturi-kampaajina, voimme alkaa suunnitella asiakkaalle kokonaisuutta: leikkaus, kampaus, meikki, vaatetus, asusteet. Tästä se matka kohti mestaritutkintoa lähtee :)

iloa yhdessä liikkuen KUMINAUHALLA VOIMAA

iloa yhdessä liikkuen KUMINAUHALLA VOIMAA iloa yhdessä liikkuen KUMINAUHALLA VOIMAA LIHASVOIMAHARJOITUSTEN LIIKEPANKKI HARTIASEUDUN LIIKKEET VETO LEUKAAN Kohota kyynärpäät ylös ja venytä kuminauhaa leuan alle. HARTIASEUDUN LIIKKEET HARTIOIDEN

Lisätiedot

Hard Core Keskivartalo

Hard Core Keskivartalo Hard Core Keskivartalo Keskivartalo kuntopiiri kestävyysurheilijalle Keskity jokaisessa liikkeessä keskivartaloon ja siihen että paketti pysyy kasassa. Staattisissa liikkeissä lankkupito toimii perusasentona.

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Lajitekniikka: venyttely

Lajitekniikka: venyttely Alaraajat Etureiden lihakset Seiso ryhdikkäästi. Ota yhdellä tai kahdella kädellä kiinni nilkastasi. Pidä jalat samansuuntaisena ja lantio suorassa. Työnnä lantiota hiukan eteenpäin jännittämällä pakaralihakset.

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Turvallisuus Lämpö & Ymmärrys Terveystalossa tunnen olevani parhaissa käsissä. Asiakkaalle välittyy lämmin tunnelma. Minusta

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS

TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS SUOMEN URHEILUOPISTO VALMENNUSKESKUS Pia Pekonen & Annimari Savolainen ASKELKYYKKY KÄDET YLHÄÄLLÄ Polvissa noin 90 asteen kulma Keskivartalossa pito Käsien vienti yhdessä ylös

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

LAAVU portfolio 21.4.-25.4.2008. Tekijä: Henna Kangas TEVA 0710 Opettaja: Merja Heikkinen. Saamelaisalueen koulutuskeskus

LAAVU portfolio 21.4.-25.4.2008. Tekijä: Henna Kangas TEVA 0710 Opettaja: Merja Heikkinen. Saamelaisalueen koulutuskeskus LAAVU portfolio 21.4.-25.4.2008 Tekijä: Henna Kangas TEVA 0710 Opettaja: Merja Heikkinen Saamelaisalueen koulutuskeskus Aluksi Halusin alkaa tekemään laavua, koska sen tekemään oppiminen on hyödyllistä

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Selkä suoraksi Suomi TM. Pidetään hauskaa harjoittelemalla!

Selkä suoraksi Suomi TM. Pidetään hauskaa harjoittelemalla! Selkä suoraksi Suomi TM Pidetään hauskaa harjoittelemalla! "Selkä suoraksi Suomi" ʺSelkä suoraksi Suomiʺ on helppo muutaman minuutin harjoitusohjelma, joka päivittäin tehtynä auttaa lapsia kehittämään

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

www.gains.fi/kotijumppa 1. Etukyykky 2-4 x 10-20

www.gains.fi/kotijumppa 1. Etukyykky 2-4 x 10-20 www.gains.fi/kotijumppa 1. Etukyykky 2-4 x 10-20 Ota isompi vesikanisteri tai vaikka matkalaukku syliin. Jalat hartianlevyiseen haaraasentoon, jalkaterät suoraan eteenpäin. Polven tulee ehdottomasti mennä

Lisätiedot

Naisten hiusten trendikäs leikkaus, värjäyskäsittely, viimeistely ja ehostus asiakkaalle

Naisten hiusten trendikäs leikkaus, värjäyskäsittely, viimeistely ja ehostus asiakkaalle Testi A Naisten hiusten trendikäs leikkaus, värjäyskäsittely, viimeistely ja ehostus asiakkaalle Työskentelyaika: 3,5 tuntia, sisältää työn suunnittelun Yleiskuvaus: Kilpailutehtävässä tehdään järjestäjän

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa Venyttelyohje: Jalat 1. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa. Paina lantiota eteen. 2. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja

Lisätiedot

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Lähdimme Essin kanssa sunnuntai aamuna 27.3 kohti länsisatamaa, josta suuntasimme laivalla kohti Tallinnaa.

Lisätiedot

KOTIKUNTOILUOPAS. Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat

KOTIKUNTOILUOPAS. Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat KOTIKUNTOILUOPAS Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat Tämä opas on tehty opinnäytetyönä aiheena Seniorit kuntoon kotikonstein. Oppaan ovat tehneet Kouvolan seudun ammattiopiston sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

NIVELLIIKKUVUUSHARJOITTEITA

NIVELLIIKKUVUUSHARJOITTEITA Frisbee vinottain vettä vasten = vastus pienempi kuin edellä. (Kuva 171) Frisbee pystysuoraan vettä vasten = kevyin vastus. (Kuva 172) Frisbeeharjoituksia Useimpia seuraavista frisbee-harjoituksista voi

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Kurssitusten tarve kipuaa

Kurssitusten tarve kipuaa Kurssitusten tarve kipuaa 9.11.2000 08:02 Muinoin tietotekniikkakurssilla opeteltiin ohjelmat läpikotaisin. Nyt niistä opetellaan vain työssä tarvittavat toiminnot. Niissäkin on työntekijälle tekemistä,

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Tai Chi Qigong Shibashi: Ohjekirja

Tai Chi Qigong Shibashi: Ohjekirja Tai Chi Qigong Shibashi: Ohjekirja Tai Chi Qigong Shibashi videon liitemateriaali (Saat ilmaisen kopion videosta: www.taichi18.com) Voit vapaasti jakaa ohjekirjan niiden kanssa, jotka tarvitsevat sitä,

Lisätiedot

4. Varastossa on 24, 23, 17 ja 16 kg:n säkkejä. Miten voidaan toimittaa täsmälleen 100 kg:n tilaus avaamatta yhtään säkkiä?

4. Varastossa on 24, 23, 17 ja 16 kg:n säkkejä. Miten voidaan toimittaa täsmälleen 100 kg:n tilaus avaamatta yhtään säkkiä? Peruskoulun matematiikkakilpailu Loppukilpailu perjantaina 3.2.2012 OSA 1 Ratkaisuaika 30 min Pistemäärä 20 Tässä osassa ei käytetä laskinta. Kaikkiin tehtäviin laskuja, kuvia tai muita perusteluja näkyviin.

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Oppisopimus -toimintamallin arviointi - Perusraportti

Oppisopimus -toimintamallin arviointi - Perusraportti Oppisopimus toimintamallin arviointi Perusraportti 1. Olen Vastaajien määrä: 8 0 1 2 3 työelämän edustaja opiskelija opettaja koulutusorganisaation johtoa 2. Yllä olevan oppisopimusmallin (kuva) selkeys

Lisätiedot

VENYTTELYOHJE B-juniorit

VENYTTELYOHJE B-juniorit VENYTTELYOHJE B-juniorit Venyttelyn perusteet: Toisin kuin yleensä uskotaan, lihasta voidaan venyttää myös ennen tai jälkeen raskaan suorituksen. Venyttelyn ja lihaksen venyttämisen kesto riippuu siitä,

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

VALMENTAJA 1 AMMUNNAN PERUSTEET. Asko Nuutinen

VALMENTAJA 1 AMMUNNAN PERUSTEET. Asko Nuutinen VALMENTAJA 1 AMMUNNAN PERUSTEET Asko Nuutinen Ammunnan perusteet - tuuli Kuvat: Jami Aho Malli: Eija Salonen Asko Nuutinen - Ammunta on taitolaji joka on opittavissa harjoittelemalla - perusteet heti oikein

Lisätiedot

SEISAN 1(12) SEISAN. 1. Yoi

SEISAN 1(12) SEISAN. 1. Yoi SEISAN 1(12) Kuvien lähde: Gijomonkai ry:n katavideo Tekstien lähde: Shoko-Ryu kolleegio Shoko-Ryu vyokoevaatimukset (Lokakuu 2003 Tarkistettu versio helmikuu 2004 ) SEISAN 1. Yoi 2. Askel vasemmalla jalalla

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm.

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm. Liikkuvuuden kehittäminen Venyttelyn merkitys koripalloilijalle voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan: Valmistava venyttely: suoritetaan ennen harjoitusta tai peliä! Valmistavassa venyttelyssä avataan

Lisätiedot

POTILAAN OPAS. Olkapään tekonivelleikkaus. Olkapään/REVERSE harjoitusohjeita!

POTILAAN OPAS. Olkapään tekonivelleikkaus. Olkapään/REVERSE harjoitusohjeita! POTILAAN OPAS Olkapään tekonivelleikkaus Olkapään/REVERSE harjoitusohjeita! Sisältö Tämän oppaan tarkoituksena on tukea kuntoutumistanne tekonivel leikkauksen jälkeen. Kuntoutuminen olkapään tekonivelleikkauksesta

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

1. Aloitusliike...2. 2. Villihevosen harjan jakaminen molemmille puolille...3. 3. Valkoinen kurki levittää siipensä...6

1. Aloitusliike...2. 2. Villihevosen harjan jakaminen molemmille puolille...3. 3. Valkoinen kurki levittää siipensä...6 24 liikkeen Taiji Sisältö 1. Aloitusliike...2 2. Villihevosen harjan jakaminen molemmille puolille...3 3. Valkoinen kurki levittää siipensä...6 4. Harjaa polvea ja käännä askelta molemmille puolille...7

Lisätiedot

NIMI & RYHMÄ TEKNINEN TYÖ KASTUN KOULU

NIMI & RYHMÄ TEKNINEN TYÖ KASTUN KOULU OPPILAAN VIHKO 2005-2006 Kalle Kastulainen 7X NIMI & RYHMÄ TEKNINEN TYÖ KASTUN KOULU MISTÄ NUMERO TULEE? Numero tulee vihosta, kalalaudasta, pulmapelistä ja sähköopin harjoituksista. Esim: Ensimmäisen

Lisätiedot

Liikuntaohjelma: viikot 1-6

Liikuntaohjelma: viikot 1-6 Liikuntaohjelma: viikot 1-6 Tässä on erinomainen koko kehoa hyödyntävä liikuntaohjelma, joka tarkoitettu aloittelijoille. Se sopii täydellisesti normaaliin elämäntyyliin, sillä voit harjoitella koska sinulle

Lisätiedot

LIHASKUNTOTESTIEN SUORITUSOHJEET. 1 Painoindeksi BMI. Painoindeksi lasketaan paino jaettuna pituuden neliöllä (65 kg :1,72 m 2 = 21,9).

LIHASKUNTOTESTIEN SUORITUSOHJEET. 1 Painoindeksi BMI. Painoindeksi lasketaan paino jaettuna pituuden neliöllä (65 kg :1,72 m 2 = 21,9). LIHASKUNTOTESTIEN SUORITUSOHJEET 1 Painoindeksi BMI Painoindeksi lasketaan paino jaettuna pituuden neliöllä (65 kg :1,72 m 2 = 21,9). Painoindeksi kuvaa painon sopivuutta ja myös rasvakudoksen määrää.

Lisätiedot

TAHROJEN POISTO ADOBE PHOTOSHOP ELEMENTS 6:N AVULLA

TAHROJEN POISTO ADOBE PHOTOSHOP ELEMENTS 6:N AVULLA TAHROJEN POISTO ADOBE PHOTOSHOP ELEMENTS 6:N AVULLA 16.2.2015 ATK Seniorit Mukanetti ry / Kuvakerho 2 Tahrojen poisto Photoshop Elements 6:n avulla Valokuviin tulee vuosien kuluessa usein pieniä tahroja

Lisätiedot

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Tuotteita käyttävistä ihmisistä on tullut parempia mainoksia, kuin perinteisistä medioista Miksi näin on? 3

Lisätiedot

Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta kerroksesta.

Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta kerroksesta. Osastollamme tehdään paljon erilaisia tutkimuksia. Lääkärin pyynnöstä haluamme ottaa sinusta EEG- eli aivosähkötutkimuksen, joka tutkii aivojen toimintaa. Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj rekrytointi Kari Juutilainen InHunt Group gsm 044 995 5382 kari.juutilainen@inhunt.fi www.urawulffilla.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus

Lisätiedot

Millainen on sopuisa ero? Heli Vaaranen, parisuhdekeskuksen johtaja, perhesosiologi, psykoterapeutti

Millainen on sopuisa ero? Heli Vaaranen, parisuhdekeskuksen johtaja, perhesosiologi, psykoterapeutti Millainen on sopuisa ero? Heli Vaaranen, parisuhdekeskuksen johtaja, perhesosiologi, psykoterapeutti Miten avioero satuttaisi osapuolia mahdollisimman vähän? Belgiassa Lowenin ja Gentin yliopistoissa on

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 MATKAPÄIVÄKIRJA Suomen palloliitto järjestää vuosittain valioerotuomareille ja Veikkausliigan avustaville erotuomareille koulutus- ja harjoitusleirin. Tänä vuonna

Lisätiedot

TAIDEKASVATUS YHTEISÖLLISYYDEN VAHVISTAJANA

TAIDEKASVATUS YHTEISÖLLISYYDEN VAHVISTAJANA TAIDEKASVATUS YHTEISÖLLISYYDEN VAHVISTAJANA Siellä sai olla yhdessä Sai tehdä porukassa erityisopettaja 1 TAIDEPAJALAISTEN POSITIIVISIA KOKEMUKSIA TAIDEPAJOISSA Yhdessä tekeminen oli kaikkein tärkein t

Lisätiedot

Maahanmuuttajaopiskelijan ohjaaminen. Mervi Rantanen Turun ammatti-instituutti

Maahanmuuttajaopiskelijan ohjaaminen. Mervi Rantanen Turun ammatti-instituutti Maahanmuuttajaopiskelijan ohjaaminen Mervi Rantanen Turun ammatti-instituutti Kuka on maahanmuuttaja? Milloin lakkaa olemasta maahanmuuttaja? Turun ammatti-instituuttiin tulevat maahanmuuttajaopiskelijat

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

iloa yhdessä liikkuen KUMINAUHALLA VOIMAA

iloa yhdessä liikkuen KUMINAUHALLA VOIMAA iloa yhdessä liikkuen KUMINAUHALLA VOIMAA Lihasvoimaharjoitusten liikepankki Tämä voimaharjoittelun liikepankki on koottu teille, hyvät vertaisohjaajat, jotka liikutatte ikäihmisiä meidän Eläkeläiset ry:n

Lisätiedot

Kirjalliset ohjeet Kulkureiden jumppaliikkeistä

Kirjalliset ohjeet Kulkureiden jumppaliikkeistä Kirjalliset ohjeet Kulkureiden jumppaliikkeistä 1. Hartiat ja yläselkä Olkapäiden pyörittely. Pyörittele olkapäitä rennosti eteenja taaksepäin. Varo, ettet jännitä liikaa hartioita. Hartioiden pyörittelyjen

Lisätiedot

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.

Lisätiedot

Taitouimarin liivatekampauksen tekeminen

Taitouimarin liivatekampauksen tekeminen Taitouimarin liivatekampauksen tekeminen Olet ehkä taitouimarina tai taitouimarin vanhempana osallistumassa ensimmäistä kertaa kilpailuihin ja kampauksen tekeminen arveluttaa. Tein nämä ohjeet oman ensimmäisen

Lisätiedot

1. Niilo 2. Juho Kusti 3. Tapio 4. Valentin 5. Paavo 6. Siiri 7. Hertta 8. Veikko 9. Ester 10.Henry

1. Niilo 2. Juho Kusti 3. Tapio 4. Valentin 5. Paavo 6. Siiri 7. Hertta 8. Veikko 9. Ester 10.Henry KEKSI SUKUNIMI SEURAAVILLE ETUNIMILLE 1. Niilo 2. Juho Kusti 3. Tapio 4. Valentin 5. Paavo 6. Siiri 7. Hertta 8. Veikko 9. Ester 10.Henry KEKSI ETUNIMI SEURAAVILLE SUKUNIMILLE 1. Laine 2. Sillanpää 3.

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka 3 pisteen tehtävät Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 1. Missä kenguru on? (A) Ympyrässä ja kolmiossa, mutta ei neliössä. (B) Ympyrässä ja neliössä, mutta ei kolmiossa. (C) Kolmiossa ja neliössä, mutta

Lisätiedot

BAKASANA ELI KURKIASENTO ON YKSI TUNNETUIMMISTA SELÄN KIERTO, SAADAAN VÄHEMMÄN TUNNETTU PARSVA (SIVU) HALLINNAN JA SYVIEN VATSALIHASTEN TYÖSKENTELYN

BAKASANA ELI KURKIASENTO ON YKSI TUNNETUIMMISTA SELÄN KIERTO, SAADAAN VÄHEMMÄN TUNNETTU PARSVA (SIVU) HALLINNAN JA SYVIEN VATSALIHASTEN TYÖSKENTELYN KAKSITOISTA Sivuttainen kurki BAKASANA ELI KURKIASENTO ON YKSI TUNNETUIMMISTA KÄSITASAPAINOASENNOISTA. KUN BAKASANAAN LISÄTÄÄN SELÄN KIERTO, SAADAAN VÄHEMMÄN TUNNETTU PARSVA (SIVU) BAKASANA. KÄSITASAPAINOASANAT

Lisätiedot

Kokeileva painanta ja värjäys

Kokeileva painanta ja värjäys Kokeileva painanta ja värjäys Elämys vastakarvaan Tekstiiliteosnäyttely 2012 Johanna Hytönen Mistä on kyse Saimme itse vaikuttaa kurssin sisältöön ja toiveenamme olikin tehdä taidetekstiilejä. Saimme idean

Lisätiedot

Möbiuksen nauha. Välineet: paperisuikaleita, paperiristejä (liitteenä) lyijykynä, teippiä, sakset, värikyniä, liimaa ja värillistä paperia

Möbiuksen nauha. Välineet: paperisuikaleita, paperiristejä (liitteenä) lyijykynä, teippiä, sakset, värikyniä, liimaa ja värillistä paperia Möbiuksen nauha Avainsanat: yksipuolinen paperi, kaksiulotteinen pinta, topologia Luokkataso: 1.-2. luokka, 3.-5. luokka, 6.-9. luokka, lukio Välineet: paperisuikaleita, paperiristejä (liitteenä) lyijykynä,

Lisätiedot

Loppuverryttelyn yhteydessä venytysten kesto 15-30 sekuntia per jalka/puoli. *Keskipitkä venytys

Loppuverryttelyn yhteydessä venytysten kesto 15-30 sekuntia per jalka/puoli. *Keskipitkä venytys Johdanto Tässä oppaassa on kuvattu ja esitetty jalkapalloilijan tärkeimpiin lihasryhmiin kohdistuvat venytykset. Tavoitteena on selkeyttää pelaajille ja valmentajille sekä pelaajien vanhemmille mitä venytyksiä

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

perustelu Noudatetaan sääntöjä. Opetuskortit (tehtävät 16 28), palikoita, supermarketin pohjapiirustus, nuppineuloja, tangram-palat

perustelu Noudatetaan sääntöjä. Opetuskortit (tehtävät 16 28), palikoita, supermarketin pohjapiirustus, nuppineuloja, tangram-palat Harjoitus 12: INDUKTIIVISEN PÄÄTTELYN KERTAUS Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: Ominaisuuksien ja suhteiden kertaus Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat ratkaisevat paperi- ja palikkatehtäviä

Lisätiedot

3. Oppimiseni Vastaa asteikolla 1-3. Kolme on täysin samaa mieltä, yksi on täysin eri mieltä.

3. Oppimiseni Vastaa asteikolla 1-3. Kolme on täysin samaa mieltä, yksi on täysin eri mieltä. VIRVATULIKYSELY 7-8-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Monettako vuotta olet kuvataidekoulussa? 1. vuotta 32 % 9 2. vuotta 25 % 7 3. vuotta 11 % 3 4. vuotta 21 % 6 5. vuotta 11 % 3 2. Ilomittarit eli hymynaamat

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Lisää toiminnallista voimaa

Lisää toiminnallista voimaa 1 Lisää toiminnallista voimaa Käytä näitä liikkeitä itsenäisenä harjoituksena, alkuverryttelynä kuntosalilla tai valmistautuessasi nostotöihin. Voit käyttää kotona painona esimerkiksi kirjaa. Itsenäisenä

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

Kertomustaulut. Johdanto. Pakkauksen sisältö

Kertomustaulut. Johdanto. Pakkauksen sisältö Kertomustaulut Johdanto Tämä peli luotiin puheen ja kielen häiriöistä kärsiville lapsille, jotka tarvitsivat apua tarinankerronnassa, kun he esimerkiksi halusivat kuvailla luokkaretken tapahtumia. Kertomustaulut-peli

Lisätiedot

Päivi Homanen Satakieliohjelma 17.1.2013 Tampere

Päivi Homanen Satakieliohjelma 17.1.2013 Tampere Päivi Homanen Satakieliohjelma 17.1.2013 Tampere LAPSET OVAT ERILAISIA SOSIAALINEN LAPSI Jos kommunikaatiotaidot vielä heikot Huomioidaan aloitteet Jatketaan lapsen aloittamaa keskustelua Jutellaan kahden

Lisätiedot

Matopeli C#:lla. Aram Abdulla Hassan. Ammattiopisto Tavastia. Opinnäytetyö

Matopeli C#:lla. Aram Abdulla Hassan. Ammattiopisto Tavastia. Opinnäytetyö Matopeli C#:lla Aram Abdulla Hassan Ammattiopisto Tavastia Opinnäytetyö Syksy 2014 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Projektin aihe: Matopeli C#:lla... 3 3. Projektissa käytetyt menetelmät ja työkalut

Lisätiedot

Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra Eija Saarinen. Opinnäytetyö: Mari Kopra ja Eija Saarinen

Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra Eija Saarinen. Opinnäytetyö: Mari Kopra ja Eija Saarinen Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra TASAPAINOHARJOITUKSIA VERTAISOHJAAJIEN KÄYTTÖÖN Tasapainoharjoitukset on suunniteltu vertaisohjaajien työkaluiksi, he voivat hyödyntää näitä kortteja omissa

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain Sanat SISÄLTÖ Puhuminen ja kuunteleminen tie läheisyyteen Mitä on viestintä? Puhumisen tasoja Miten puhun? Keskustelu itsensä kanssa Puhumisen esteitä Kuuntelemisen tasoja Tahdo kuunnella Kehitä kuuntelutaitojasi

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

Liikuntakoneiston huolto

Liikuntakoneiston huolto Liikuntakoneiston huolto Lihakset kaipaavat vahvistamisen lisäksi myös huoltoa. Huolla liikuntakoneistoasi säännöllisin venytyksin ja liikkuvuusharjoituksin. Sisällytä huoltoa jokaiseen harjoitukseesi

Lisätiedot

OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen

OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen 2 JOHDANTO Tämä opas on tarkoitettu työpaikkaohjaajille, jotka ohjaavat opiskelijoita työelämässä. Opas sisältää tietoa ohjaajana toimimisesta. Oppaassa käsitellään

Lisätiedot

Graafiset käyttöliittymät Sivunparantelu

Graafiset käyttöliittymät Sivunparantelu Graafiset käyttöliittymät Sivunparantelu Johdanto Tarkoituksenamme on parantaa Konebox.fi-verkkokaupan nettisivuja. Ensivaikutelman perusteella sivusto tuntuu todella kömpelöltä ja ahdistavalta. Sivu on

Lisätiedot

KAUNEUDENHOITOPALVELUT (sis. alv 24%) 2014

KAUNEUDENHOITOPALVELUT (sis. alv 24%) 2014 KAUNEUDENHOITOPALVELUT (sis. alv 24%) 2014 Peruskasvohoito Opiskelija Ammattilainen Kasvohoito 1 (1,5h)... 50,00 69,00 Kasvohoito 2 (2 h)... 60,00 79,00 Ultraäänipuhdistus... 45,00 65,00 Pikakasvohoito

Lisätiedot

Kaavat haltuun Opetusmateriaali kauluspaidan mittojen ottoon ja valmiskaavan valintaan Anna Vesamäki Kevät 2011 Oppimateriaalin esittely

Kaavat haltuun Opetusmateriaali kauluspaidan mittojen ottoon ja valmiskaavan valintaan Anna Vesamäki Kevät 2011 Oppimateriaalin esittely Kaavat haltuun Opetusmateriaali kauluspaidan mittojen ottoon ja valmiskaavan valintaan Anna Vesamäki Kevät 2011 Oppimateriaalin esittely Alkuvalmistelut Tarvitset näitä kauluspaidan mittojen ottoon Pari

Lisätiedot

Brändäystä lyhyesti. Esittelykappale, lisää: www.helsinkibranding.com/kurssit

Brändäystä lyhyesti. Esittelykappale, lisää: www.helsinkibranding.com/kurssit Brändäystä lyhyesti Esittelykappale, lisää: www.helsinkibranding.com/kurssit BRÄNDÄYSTÄ HELPOSTI -KURSSIN SISÄLTÖ Päivä 1 Päivä 2 PERUSTEET Mitä kurssi sisältää? Mitä on luova ajattelu brändäyksessä? Brändi-aakkoset

Lisätiedot

Matikkaa KA1-kurssilaisille, osa 3: suoran piirtäminen koordinaatistoon

Matikkaa KA1-kurssilaisille, osa 3: suoran piirtäminen koordinaatistoon Matikkaa KA1-kurssilaisille, osa 3: suoran piirtäminen koordinaatistoon KA1-kurssi on ehkä mahdollista läpäistä, vaikkei osaisikaan piirtää suoraa yhtälön perusteella. Mutta muut kansiksen kurssit, no

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa

Lisätiedot

Kokemuksia kerhotoiminnasta

Kokemuksia kerhotoiminnasta Kokemuksia kerhotoiminnasta Kerhopäivinä koulussa on aina myönteinen sutina. Ovat oppilaat ja ohjaajat sama hehku kasvoillaan touhottamassa sinne tänne. Siinä tulee rehtorinakin tunne, että tämähän toimii!

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen Muuton tuki ja yhteisöllisyys Pirjo Valtonen Muutto ja muutos Muutto ja muutos ovat isoja asioita, joissa koetaan epävarmuutta. Omalta mukavuusalueelta poistuminen on ahdistavaa. Muutos tuo aina haasteita

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla (voit käyttää peiliä apunasi harjoitellessasi sidontaa) 1.

Lisätiedot

MITEN AVUSTAN JA SIIRRÄN OMAISTANI

MITEN AVUSTAN JA SIIRRÄN OMAISTANI MITEN AVUSTAN JA SIIRRÄN OMAISTANI Koulutuspäivä omaishoitajille 26.3. 2009 OULA / sosiaali- ja terveysalan yksikkö Opettaja Pia Koistinen MITÄ? siirrot terveellisesti ja turvallisesti sekä omaisen toimintakykyä

Lisätiedot

Kielipuntari. Porttitehtävät. Avuksi oikean arviointitehtäväpaketin valitsemiseen. Aurora Vasama (toim.) Anu Hakola Kristel Hiltunen Inkeri Kaipiainen

Kielipuntari. Porttitehtävät. Avuksi oikean arviointitehtäväpaketin valitsemiseen. Aurora Vasama (toim.) Anu Hakola Kristel Hiltunen Inkeri Kaipiainen Kielipuntari Porttitehtävät Avuksi oikean arviointitehtäväpaketin valitsemiseen Aurora Vasama (toim.) Anu Hakola Kristel Hiltunen Inkeri Kaipiainen Piirrokset: Anniina Hankkio, Anna-Riitta Jussila Taitto:

Lisätiedot

TEMPPUILIJAN SUORITUSKORTTI

TEMPPUILIJAN SUORITUSKORTTI TEMPPUILIJAN SUORITUSKORTTI BOING-temppuradalle on suunniteltu kahdeksan erilaista temppua, joista radan järjestäjä on valinnut osan BOING-temppurataan. Suorituspaikkojen ohjeet saat suorituspaikoilta

Lisätiedot

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys

Lisätiedot