KUNTIEN NUORISOTYÖSTÄ NUORISOLAIN VALOSSA TILANNE, PUITTEET JA TULKINTOJA

Transkriptio

1 KUNTIEN NUORISOTYÖSTÄ NUORISOLAIN VALOSSA TILANNE, PUITTEET JA TULKINTOJA Sisältö OSA 1 JOHDANTO 1.1. Tämä raportti 1.2 Nuorisotyötä koskeva tieto ja tutkimus Suomessa 1.3. Käytetty aineisto, lähteet ja raportin luonne OSA 2 NUORISOLAKI JA KUNTIEN TOIMINTA KÄYTÄNNÖSSÄ 2.1 Nuorisopolitiikan ja nuorisotyön ero ja yhteydet 2.2. Nuorten ikäryhmän ja nuorisotyön yleisen kohdepuitteen rajaus 2.3 Laissa säädetyt yleiset tavoitteet ja tarkoitteet nuorisotyössä 2.4 Laissa säädetyt erityiset tavoitteet ja tarkoitteet nuorisotyössä 2.5. Kuntien nuorisotyö ei ole yksiselitteinen asia OSA 3 TIETOJA JA HUOMIOITA OSA-ALUEITTAIN 3. Voimavarat: henkilöstö, nuorisotilat ja nuoret 3.1 Henkilöstö 3.2. Nuorisotilat 3.3. Nuoret osallistujina, asiakkaina ja kohteina 4. Avoin nuorisotyö: kontaktityö perustyönä ja kohdennettuna työnä 5. Verkkonuorisotyö avoimen kontaktityön laajentumana 6. Liikunnallinen ja kulttuurinen nuorisotoiminta 7. Kansainvälinen ja monikulttuurinen nuorisotoiminta 8. Ympäristökasvatus ja kestävän elämäntavan edistäminen 9. Ehkäisevä päihdetyö 10. Nuorten osallisuus ja vaikuttaminen 11. Nuorisotiedotus ja -neuvonta 12. Kohdennettu, auttava ja tukeva erityisnuorisotyö tai sosiaalinen nuorisotyö 13. Nuorten ohjaus ja tukeminen kohti koulutusta ja työelämää 13.1 Nuorten työpajat 13.2 Etsivä nuorisotyö 14 Monialainen yhteistyö ja nuorisolain mukainen ohjaus- ja palveluverkosto Yhteistyösuhteista yleisesti 14.2 Monialaiset ryhmät ja palveluverkoston idea

2 OSA 1 JOHDANTO 1.1. Tämä raportti Tämä raportti perustuu vuosien seurantatyöhöni suomalaisen nuorisotyön parissa. Raportista sovittiin Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisoyksikön kanssa vuonna 2012 ja se valmistui helmikuussa Lähtökohtana esitykselleni on vuonna 2006 voimaan tullut ja vuodeksi 2011 muutoksilla täydennetty nuorisolaki, erityisesti sen 7. Sisältöä olen jäsentänyt pääosin lain sisältämine teemojen mukaan, mutta jonkin verran nuorisotyössä perinteisillä otsikoinneilla tai huomioinnin lisäyksillä täydentäen. Aiheena kuntien nuorisotyön osa-alueetkin on runsassisältöinen ja kuntien välinen vaihtelu pakottaa myös kuvaamaan eroja suhteessa keskimääräisiin tilastoituihin tietoihin. Tiivis esitys on vaativa ja sen uhkana on liian pelkistynyt kuva moninaisuudesta. 1.2 Nuorisotyötä koskeva tieto Suomessa Suomalaista nuorisotyötä koskeva tietopohja on puutteellinen ja rakenteeltaan heikko. Nuorisotyöstä saa parhaiten yleiskuvan ja sisällöllistä perusinformaatiota selaamalla alan organisaatioiden verkkosivuja, käytännönläheisiä ammattilaisten tuottamia kertomuksia ja raportteja, sekä eri toimintamuotoja koskevia oppaita. Ne eivät kuitenkaan edusta riittävästi tarkoituksenmukaista kriittisesti luotettavaa aineistoa valtakunnalliseen kokonais- ja ajankohtaiskuvaan siitä mitä kentällä paikallisesti tapahtuu. Tilastoitujen kyselyaineostojen osalta parhaat tiedot on seurakuntien nuorisotyöstä: Kirkon tutkimuskeskuksen kokoamat julkaisemat vuosittaiset toimintatilastot ja mm. niitä yhteen vetävät nelivuotiskertomukset tarjoavat vakuuttavamman kokonaisuuden kuin vastaavat tiedot kunnista. Kansalaisjärjestöjen nuorisotoiminnan ja -työn tilanteesta paikallistasolta on saatavilla sisällöiltään ja laadultaan vaihtelevia valtakunnallisten järjestöjen jäsenjärjestökyselyjen perusteella koottuja tietoja, mutta niitä ei ole missään yhteyksissä koottu yhteen kokonaiskuvaksi: valtakunnallisesti riittävän kattavaan, riippumattomaan seurantaan ja ajankohtaistietojen tuottamiseen perustuva tutkimus puuttuu kokonaan. Edelliset valtakunnallisesti ja sisällölliset kattavat kuntien nuorisotyötä koskevat kyselytutkimukset tehtiin vuosituhannen vaihteen ja alkuvuosien aikana. Sen jälkeen käytettävissä ovat olleet vuosittain julkaistut peruspalvelujen arviointiraportit (PEPA) sekä Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssin ja Suomen Kuntaliiton tuottamat Kunnallisen nuorisotyön tulevaisuusodotukset -raportit (tässä käytetyt A&K 2004, 2006, 2009, 2011). Jälkimmäiset ovat erityisen huomionarvoisia siksi, että kuntien nuorisotoimien peruspalvelujen arviointitulokset ovat aukolliset, heikosti tunnetut ja käytetyt. Peruspalvelujen arviointi nuorisotoimien osalta on kohdistunut koko nuorisotoimen toimintojen / osaaluekirjoihin vain muutaman vuoden välein, useimmiten vain yksittäisiin aiheisiin kuten nuorten osallisuuteen ja nuorten työpajoihin. Lisäksi aiemmin lääninhallitusten ja sittemmin ely-keskusten (nykyisin aluehallintovirastojen) nuorisotoimien koostamista tiedoista valtakunnallisiin yhteenvetoraportteihin on koottu vain hyvin suppeat tekstit. Nuorisotyön aluehallinnon koostamia aineistoja ei tunneta ja käytetä koko toimialalla hyvin ja vuosittainkin kootut kokonaistiedot jäävät yleensä työstämättä jatkokäsittelyn ja muuhun tietoon yhdistelyn kannalta. Lapin sekä aiempaa Oulun lääniä vastaavan aluehallinnon nuorisotoimissa on koostettu ja verkkojulkaistu enemmän monipuolista tietoa kuntien nuorisotoimista. Joka tapauksessa peruspalvelujen arvioinnissa haaskataan voimavaroja ja tulokset ovat alikäytettyjä, koska sitä ei tehdä yhteistyössä ja suhteessa muuhun tutkimukseen ja tiedonkäsittelyyn. Tämä ongelma liittyy myös aluehallinnon sekä ministeriöiden ohjauksen keskinäisiin valtasuhteisiin aluehallintojärjestelmässä sekä aluehallinnon yleisiin puutteisiin. Ongelma on kokonaisvoimavarojen kannalta merkittävä, koska valtion aluehallinnon nuorisotoimen pienellä henkilöstöllä on perinteisestikin hyvä suhde kuntien

3 nuorisotoimiin, kyselymenettelyä on kehitetty vastaajaystävälliseksi ja vastausprosentti on korkeampi kuin muissa samantyyppisissä kuntien nuorisotoimiin tehdyissä kyselyissä. Nuorisotyötä koskeva varsinainen tutkimus on Suomessa edelleen vähäistä. Se tarjoaa vain saaria ja saarekkeita puuttuvan tiedon mereen. Vaikka yksittäisiä alan tutkimuksia on tehty noin kymmenen vuoden kuluessa kasvava määrä, on se silti vasta pieni ja epäsystemaattinen panostus. Tutkimukset eivät kata tasapuolisesti nuorisotyön eri osa-alueita, eivätkä muodosta keskenään sidostunutta tiedon kokonaisuutta. Tiedon kasautumista ja rikastumista ei tapahdu sisällöllisesti eikä ajallisesti, koska erillistutkimusten havaintoja ei riittävästi sidota toisiinsa eikä vertailla keskenään. Mahdollisen lähde- ja tukimateriaalin tarjoavat monet myös tieteellisin kriteerein laadukkaat alan opinnäytetyöt ovat hyödyntämättä. Tieteelle tyypillistä tutkimustulosten koettelua ei tapahdu. Suomessa ei ole alan tutkimuksen traditiota, selväpiirteistä jatkumoa eikä yhteisöllistä rakennetta. Alan tutkijoita on vain muutama, hekin lähes kaikki kausittain toteutuvien erillisrahoitusten toimivia ja monet ovatkin toimineet vain vierailijoina alan parissa. Tämä merkitsee käytännössä erillään työskentelyä, jolloin haaskataan voimavaroja mahdollisilla päällekkäisyyksillä ja synergian puuttumisella. Ongelmana on se, että vakiintunutta toimialatutkimuksen resursointia ja agendaa ei ole. Näihin tiedon ja tiedonpolitiikan ongelmiin kiinnittyvät myös käytännölliset kysymykset nuorisotyön yleisen tunnettuuden puutteista, tutkimuksen hyödyntämisen puutteista nuorisotyössä ja sen koulutuksessa, sekä laajin kysymys valtion päätöksentekoon, politiikkaan, suunnitteluun, budjetointiin ja allokointiin kytkeytyvästä tietoperustaisesta hallinnosta, johtamisesta ja yhteiskuntapolitiikasta. Edellä kuvatuista tietoperustan ja tutkimuksen kysymyksistä käytiin vuoropuheluja noin kymmenen alan tutkijan ja muutamien muiden kiinnostuneiden alan toimijan kesken vuosina Lisätietoja tästä vuorovaikutuksesta saa tämän kirjoittajalta ja johdannoksi siihen sopiva katsaus elokuulta 2011 on luettavissa verkossa: ). Vuorovaikutuksen perusteella vuonna 2012 toteutunut opiskelijatyön tuloksena tammikuussa 2013 julkaistuun raporttiin nuorisotyötä koskevan tutkimuksen katvealueista voi tutustua tai tilata sen verkossa: Ville Pöysä, Aktiivisten havainnoinnista ulkopuolisten kuuntelemiseen? Nuorisotyön tutkimuksen sisällöt, menetelmät ja katvealueet Käytetty aineisto, lähteet ja raportin luonne Pääasiallisina käsitysteni aineksina ovat vuosien seurantatyöni sekä viime vuosien sadoista keskustelutapaamisista eri puolilla Suomea minulle välittyneet käsitykset. Lähteinä olen käyttänyt viime vuosien peruspalvelujen arviointitietoja, joista tätä kirjoittaessa edellinen koko nuorisolain pykälää 7 koskeva arviointi oli koottu vuoden 2008 aineistosta. Lisäksi tukena ovat olleet edelliset Kunnallisen nuorisotyön tulevaisuusodotukset - raportit (A&K 2009 ja 2011). Olen selannut joitakin alan yksittäistutkimuksia, omia julkaisujani ja julkaisemattomia käsikirjoituksiani. Tammi-helmikuussa 2013 pyysin hahmottuviin päähuomioihini myös joitakin kommentteja eri puolilla Suomea toimivilta nuorisotyön edustajilta sähköisin viestein sekä mm. Facebookissa, jonka kaveripiiristäni 90% koostuu nuorisotyöntekijöistä eri puolilla Suomea. Yleisesti tämä raportti on katsaus näistä monista aineksista minulle muodostuneeseen lähivuosien kuvaani kunnallisesta nuorisotyöstä karkeassa valtakunnan kattavassa muodossa.

4 OSA 2 NUORISOLAKI JA KUNTIEN TOIMINTA KÄYTÄNNÖSSÄ Nuorisolaki ( /72, /693) on huomattavasti aiempia alan vastaavia säädöksiä konkreettisempi, koska se täsmentää ja luettelee sekä historiallisesti että ajankohtaisesti tyypillistä nuorisotyön sisältöä, mitä mm. edeltävä Nuorisotyölaki ei tehnyt. Toisaalta se ei edelleenkään velvoita kuntia nuorisotyöhön siten että se määrittyisi subjektiiviseksi oikeudeksi nuorille. Kunnat voivat jokseenkin vapaasti päättää toteuttamansa nuorisotyön sisällöstä, määrästä ja laadusta. Tätä epäsuoruutta vielä lisäävät lain momentit Nuorisotyön toteuttamisesta vastaavat kunnat, nuorisoyhdistykset ja muut nuorisotyötä tekevät järjestöt. Nuorisotyön palveluja voidaan tuottaa myös alueellisesti kuntien yhteistyönä. ( ) Nuorisotyötä ja -politiikkaa toteutetaan monialaisena yhteistyönä sekä yhteistyönä nuorten, nuorisoyhdistysten ja muiden nuorisotyötä tekevien järjestöjen kanssa (7, /693). Toki nuo momentit ovat myös realistisia suhteessa sekä perinteisiin eri toimijoiden yhteistyön muotoihin että niiden nykyisiin haasteisiin. Mutta vastuun osoittaminen monialaiselle yhteistyölle ei osoita sitä kenellekään. 2.1 Nuorisopolitiikan ja nuorisotyön ero ja yhteydet Nuorisolain luku 3 ( Kuntien nuorisotyö ja -politiikka ) sisältää merkittävän täsmentävän erottelun. Edeltävässä nuorisolaissa nuorisotyön määritelmään sisältyi nuorten elinolojen parantaminen, mikä tarkoitteellaan lavensi nuorisotyön tehtäväksi nuorten eri elämänalueita koskevan nuorisopolitiikan. Nykyisen lain määritelmän mukaan nuorisopolitiikalla tarkoitetaan nuorten kasvu- ja elinolojen parantamista, joten se määrittyy yhteiskunnalliseksi ja kuntien kokonaisvaltaiseksi tehtäväksi. Käytännön nuorisotyön tai nuorisopalvelujen suhteesta nuorisopolitiikkaan on käyty toimialakeskustelua kymmeniä vuosia ja siitä on edelleen todettavissa alan ammattilaisten erilaisia näkemyksiä. On kuitenkin todettavissa, että aiemman näkökulmapainotuksen seurauksena vastuu kunnan nuorisopolitiikan edistämisestä on usein kaatunut nuorisotyön tehtäväksi ilman sitä vastaavaa mandaattia ja voimavaroja, jolloin esitykset, suunnitelmat ja ohjelmat ovat jääneet koko kuntatasolla ja monialaisesti toteutumatta. Samaa on ollut todettavissa siellä täällä kunnissa myös nykyisen lain voimaantulon jälkeen ja lain säätämän valtakunnallisen nuorisopoliittisen ohjelmatyön kausilla, tosin harvemmin kuin sitä ennen. On siis tärkeää erottaa toisistaan nuorisotyö ja nuorisopolitiikka, vaikka ne merkityksissään ja sisällöiltään monilta osin kytkeytyvätkin yhteen (sekä historiallisesti että käytännössä). Sama koskee säädöksiä nuorten osallistumisesta ja vaikuttamisesta (NL 8 ) sekä monialaisesta yhteistyöstä (NL 7a ), jotka viittaavat ensisijaisesti kuntien nuorisopoliittiseen tehtävään. Nuorisotyö on ilman muuta nuorten osallisuuden ja vaikuttamisen, nuoria koskevan monialaisen yhteistyön ja nuorisopolitiikan asiantuntijataho ja toimija, mutta ei sen toteutuksen ainoa tai edes keskeinen vastuutaho. Nuorisolain (7 a ) mukaan: Paikallisten viranomaisten monialaisen yhteistyön yleistä suunnittelua ja toimeenpanon kehittämistä varten kunnassa on oltava nuorten ohjaus- ja palveluverkosto, johon kuuluvat opetus-, sosiaali- ja terveys- ja nuorisotoimen sekä työ- ja poliisihallinnon edustajat. Lisäksi verkostoon voi kuulua puolustushallinnon ja muiden viranomaisten edustajia. Verkosto toimii vuorovaikutuksessa nuorten palveluja tuottavien yhteisöjen kanssa. Kunnat voivat koota myös yhteisen verkoston. Verkosto ei käsittele yksittäistä nuorta koskevia asioita. Lain mukaan ohjaus ja palveluverkosto toimiin nuorille suunnattujen palvelujen keskinäisen toimivuuden ja vaikuttavuuden parantamiseksi ja sen tulee:

5 1) koota tietoja nuorten kasvu- ja elinoloista sekä arvioida niiden pohjalta nuorten tilannetta paikallisen päätöksenteon ja suunnitelmien tueksi; 2) edistää nuorille suunnattujen palvelujen yhteensovittamista ja vaikuttavuutta tavoitteena palvelujen riittävyys, laadukkuus ja saavutettavuus; 3) suunnitella ja tehostaa yhteisiä menettelytapoja nuorten palveluihin ohjautumiseksi ja tarvittaessa palvelusta toiseen siirtymiseksi; 4) edistää nuorten palveluiden järjestämiseen liittyvän tietojen vaihdon sujuvuutta suunnittelemalla yhteisiä menettelytapoja viranomaisten kesken. Tässä yhteydessä merkittävä huomio on, että sekä nuorisotyön että monialaisen yhteistyön ja nuorisopolitiikan kannalta keskeisten eri toimijatahojen piirissä on jäänyt liian vähäiselle huomiolle vuonna 2008 uudistuneen lastensuojelulain merkitys. Huomio on erityisen merkittävä siksi, että lastensuojelulaki normittaa kuntien toimintaa sitovammin kuin nuorisolaki. Lastensuojelulaki koskee alle 18-vuotiaita nimikkeellä lapsi ja18-20-vuotiaita nimikkeellä nuori, eli siis koko sitä ikäluokkaa, joka on myös kunnan tyypillisen nuorisotyön asiakas- tai kohderyhmää. Lain mukaan kunnan sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen ja kunnan muiden viranomaisten on yhteistyössä seurattava ja edistettävä lasten ja nuorten hyvinvointia sekä poistettava kasvuolojen epäkohtia ja ehkäistävä niiden syntymistä (LSL 7 ). Näiden toimien kokonaisuus on lain määrittelemää ehkäisevää lastensuojelua. Lastensuojelulain monet säädökset sitovat ehkäisevän lastensuojelun, mukaan lukien siis nuorisotyön, osaksi monialaista yhteistyötä, seurantaa, suunnittelua ja kehittämistä lasten ja nuorten palveluissa, mikä kannattaisi tähänastista paremmin huomioida nuorisolain 7a : n mukaisessa monialaisen nuorisotyön toteuttamisessa. Suhteessa aiemmin nuorisotoimialan panoksella laadittuihin moniin sisällöltään hyviin mutta liian moniin toteutukseltaan enemmän tai vähemmän epäonnistuneisiin nuoria, nuorten palveluja ja nuorisopolitiikkaa koskeviin suunnitelmiin säädökselliset lähtökohdat ovat hyvät. Mutta lastensuojelun ja nuorisotyön säädösten yhteensovittaminen on edelleen riittämätöntä sekä valtiohallinnon että kuntien eri toimialojen ja muiden nuorisotyön toimijoiden välillä. Lastensuojelulaki velvoittaa kuntia juuri sellaisiin toimiin, joiden avulla myös nuorisopolitiikan tavoitteita ja nuorisotyön asemaa voitaisiin aiempaa paremmin edistää: Lastensuojelulain mukaan Kunnan tai useamman kunnan yhdessä on laadittava lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi ja lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi suunnitelma, joka hyväksytään kunkin kunnan kunnanvaltuustossa ja tarkistetaan vähintään kerran neljässä vuodessa. Suunnitelma on otettava huomioon kuntalain (365/1995) 65 :n mukaista talousarviota ja -suunnitelmaa laadittaessa. Suunnitelman tulee sisältää suunnittelukaudelta tiedot: 1) lasten ja nuorten kasvuoloista sekä hyvinvoinnin tilasta; 2) lasten ja nuorten hyvinvointia edistävistä sekä ongelmia ehkäisevistä toimista ja palveluista; 3) lastensuojelun tarpeesta kunnassa; 4) lastensuojeluun varattavista voimavaroista; 5) lastensuojelulain mukaisten tehtävien hoitamiseksi käytettävissä olevasta lastensuojelun palvelujärjestelmästä; 6) yhteistyön järjestämisestä eri viranomaisten sekä lapsille ja nuorille palveluja tuottavien yhteisöjen ja laitosten välillä; sekä 7) suunnitelman toteuttamisesta ja seurannasta. 2.2 Laissa säädetyt yleiset tavoitteet ja tarkoitteet nuorisotyössä Nuorisolain tarkoituksena (1 ) on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Laissa tarkoitetaan aktiivisella kansalaisuudella nuorten tavoitteellista toimintaa kansalaisyhteiskunnassa;

6 sosiaalisella vahvistamisella tarkoitetaan nuorille suunnattuja toimenpiteitä elämäntaitojen parantamiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Lastensuojelulain mukaan nuorisotyö on osa ehkäisevää lastensuojelua. Kokonaisuudessaan laaja ja lastensuojelun erityiskysymysten osalta sisällöltään runsas laki säätää nimeltä mainiten myös nuorisotyöstä kunnissa. Lain mukaan perinteisen yksilö- ja ongelmakohtaisen lastensuojelun lisäksi kunta järjestää lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi ehkäisevää lastensuojelua silloin, kun lapsi tai perhe ei ole lastensuojelun asiakkaana. Ehkäisevää lastensuojelua on tuki ja erityinen tuki, jota annetaan esimerkiksi opetuksessa, nuorisotyössä, päivähoidossa, äitiys- ja lastenneuvolassa sekä muussa sosiaali- ja terveydenhuollossa. (LSL /88, 3a.) Nuorisolain mukaan nuorisotyö on nuorten oman ajan käyttöön kohdistuvaa toimintaa: - aktiivisen kansalaisuuden edistämistä - sosiaalista vahvistamista (siis elämäntaitojen vahvistamista ja syrjäytymisen ehkäisyä) - kasvun ja itsenäistymisen tukemista (siis tavoitteellisen toiminnan edistämistä kansalaisyhteiskunnassa) - sukupolvien välistä vuorovaikutusta Lastensuojelulain mukaan nuorisotyö on (alle 21-vuotiaiden lasten ja nuorten) kasvun, kehityksen ja hyvinvoinnin edistämistä ja turvaamista tuella ja erityisellä tuella, sekä vanhemmuuden tukemista. Nuorisolain säätämät tehtävät liittyvät siis sitä vahvemmin kuntaa velvoittavan lastensuojelulain esittämiin ehkäisevän lastensuojelutyön tehtäviin. Nuorisolaki siis määrittää nuorisotyön yleisiksi tehtäviksi 1 nuorten kasvun ja itsenäistymisen tukemisen, mikä aiempiin säädöksiin verrattuna painottaa nuorisotyön kasvatuksellista tehtävää ja vastaa hyvin nuorisotyöntekijöiden enemmistön näkemystä vähintäänkin siitä, mikä nuorisotyön merkityksen tulisi olla - kasvatusnäkökulmat ovat esiintyneet nuorisotyössä läpi vuosikymmenten, mutta usein osin jännitteisessä ja vaihtelevassa suhteessa ajatukseen nuorten yhteiskunnallisen (kasvatuksellisesta ohjaamisesta vapaan?) kansalaisaktiivisuuden edistämisestä. Tämä ilmeni esimerkiksi luvuilla tavoitteellisena nuorisojärjestötoiminnan tukemistehtävänä, johon nähden siitä riippumattoman kunnallisen nuorisotoiminnan kehittämistä vielä 1980-luvulla vastustettiin. 2 kansalaisyhteiskunnassa tapahtuvan nuorten tavoitteellisen toiminnan edistämisen, joka myös vastaa alan toimijoiden enemmistön näkemyksiä ja alan historiaa - tavoite sisältää edellä mainitun historiallisen kansalaistoimintapainotuksen, vähimmillään alan yhdistysten toiminnan taloudellisen avustamisen; mutta se myös kytkee tuon (kansalais)yhteiskunnallisen tehtävän täsmällisempään kysymykseen nuorten osallisuuden ja vaikuttamisen edistämisestä nuorisotyön ammatillisena kasvatustehtävänä - toisaalta laki säätää erikseen (8 ) nuorten osallistumisesta ja kuulemisesta kunnan tehtävänä, sinänsä riippumatta nuorisotyön panostuksesta 3 nuorten elämäntaitojen vahvistamisen ja syrjäytymisen ehkäisyn, mitkä tunnetaan ja tunnustetaan alan paikallisten toimijoiden keskuudessa yleisesti ja perinteisestikin - suhteessa edeltäviin säädöksiin nuorisolaissa on haluttu painottaa vahvistamisen ja tukemisen näkökulmaa ja pääkäsitteellä sosiaalinen vahvistaminen liittää yksilötaso yhteisölliseen tasoon sekä välttää otsikkotasolla kielteisemmäksi koettua syrjäytymis-termistöä minkä nuorisotyön toimijat laajasti kokenevat mielekkäänä - nuorisolaki ei kuitenkaan selvennä arkisen ja periaatteessa kaikkia nuoria koskevan kasvun tukemisen eroja tai edes rajapintoja vahvemmin ongelmapainotteiseen, yksilölliseen tukeen ja edelleen muun avun piiriin ohjaukseen ja saattamiseen

7 - alalla vakiintunutta nimitystä erityisnuorisotyö ei ole mainittu nuorisolain esittämissä nuorisotyön tavoitteissa eikä sisällöissä - lastensuojelulain ehkäisevää lastensuojelua koskeva erittely tukeen ja erityiseen tukeen voisi auttaa vahvistamisen ja ehkäisyn eri asteiden kirjon jäsentämisessä niin kutsuttujen perus- ja erityisnuorisotyön muodostamalla akselilla 4 sukupolvien välisen vuorovaikutuksen, josta alan toimialakeskusteluissa ja -kirjoituksissa ei suoranaisesti ole puhuttu juuri lainkaan - yksittäisissä ja paikallisissa alan käytännöissä on kuitenkin todettavissa esimerkiksi ikääntyneiden ja nuorten välisten yhteyksien mahdollistamisesta, tosin enemmän järjestöjen nuorisotyössä sekä kuntien ja seurakuntien lasten toiminnassa - yksittäistapauksissa eri kohde-/asiakasryhmien yhteiskäyttö toimintatiloissa voi lisätä mm. harrastuksiin ja kiinnostuksen kohteisiin liittyvää vuorovaikutusta ikääntyneiden ja nuorten välillä Lastensuojelulain mukaisista ehkäisevän työn tavoitteista kasvun, kehityksen ja hyvinvoinnin edistäminen ja turvaaminen sopivat hyvin nuorisolain yleisten tavoitteiden rinnalle ja yhteyteen kuvaamaan alan työkäytännöissä ja toimialakeskusteluissa ilmeneviä näkemyksiä nuorisotyön tarkoituksesta - niitä ei kuitenkaan ole yleensä tietoisesti hyödynnetty nuorisotyön paikallisissa kuvauksissa, sen aseman ja rahoituksen perusteluissa nimenomaan kuntia velvoittavina nuorisotyön tehtävinä Vanhemmuuden tukemisesta (LSL) on myös nuorisotyön piirissä aika-ajoin käyty paljonkin keskusteluja, se on ilmennyt siellä täällä paikallisissa erityisesti hankeluonteisissa tavoitteissa, ja erilaisissa nuorten ja vanhempien välisissä yhteyksissä toimitaan nuorisotyössä vaihtelevasti - mutta varsinaiseksi vakiintuneeksi tehtäväksi se ei koko nuorisotyön osalta kuitenkaan käytännössä määrity Käytettävissä ei ole valtakunnan tasolla yleistettävää, empiirisesti verifioitua laadullista tai tilastollista tietoa nuorisolain mukaisten yleisten tavoitteiden (kuten kasvun ja itsenäistymisen tukeminen, elämäntaitojen vahvistaminen jne.) toteutumisesta ja vaikutusulottuvuuksista nuorisotyöllisissä prosesseissa. Niitä ei ole operationalisoitu, joten niitä voi vain yrittää tulkita käytettävissä olevista toimintatiedoista Nuorten ikäryhmän ja nuorisotyön yleisen kohdepuitteen rajaus Nuorisolaki esittää kaksi yleistä huomionarvoista nuorisotyön määritystä, joiden mielekkyydestä ei ole yksimielistä käsitystä alan toimijoiden piirissä: nuorten ikärajauksen sekä nuorisotyön ajallis-paikallisen kohdentamisen. Nuorisolaissa nuorella tarkoitetaan vuotiasta Laissa nuorilla tarkoitetaan alle 29-vuotiaita. Näin väljä ikärajaus koetaan toimialalla tavanomaisen nuorisotyön kannalta usein ongelmalliseksi. Käytännössä monissa nuorisotoimissa on määritelty keskeiseksi asiakas- tai kohderyhmäksi rajallisempi joukko, esim vuotiaat. Rajoittamattomuus lasten ja nuorten välillä on kuitenkin ymmärrettävä suhteessa suuren pienten kuntien joukon toimintaan, jossa työtekijöiden ja toimialan tehtävien kannalta yksiselitteistä rajaa ei ole, sekä suhteessa nuorisolain ja vastaavan asetuksen puitteissa nuorisotoimen budjetista tuettuihin yhdistyksiin, joiden avustuskelpoisuus on erikseen täsmennetty ja joissa lasten ja nuorten eroa olisi hankala täsmentää esimerkiksi perhetoiminnassa. Suuremmissa kuntaorganisaatioissa lasten toiminnan ulosrajaaminen on luontevaa, koska siitä vastaavat eri toimijat, eikä rajaus välttämättä kerro yhteydettömyydestä näiden eri toimijoiden välillä. Mutta kuntien enemmistössä so. pienimpien kuntien joukossa yleensä nuorisotyöntekijät vastaavat ainakin osittain myös

8 alle kouluikäisten ja alakouluikäisten toiminnasta, jolloin esimerkiksi nuorisotaloilla on erilaisia täsmennettyjä aika- ja ikärajoja. Ikärajoja saatetaan myös kirjata jotta nuorisotoimen hallinnonalan toiminta budjetillisesti erottuisi muista toimista joista vastataan käytännössä samojen henkilöiden työpanoksella. Erilainen problematiikka liittyy kysymykseen nuorten aikuisten (18-28v) huomioinnista nuorisotyössä. Etsivässä nuorisotyössä ja nuorten työpajatoiminnassa toimitaan yleensä myös tämän ja joissain tapauksissa enimmäkseen tämän ikäryhmän parissa. Sen sijaan tavanomaisessa perusnuorisotyössä kuten kuntien nuorisotilatoiminnassa pääsääntöisesti ei olla paljoa tekemisissä täysi-ikäisten nuorten kanssa. Tavanomaista yksittäistapauksissa tosin on myös täysi-ikäisyyden saavuttaneiden jo nuorempana kohdattujen henkilöiden tuttavuuden säilyminen ja satunnaiset nuorisotyölliset kontaktit heihin, mutta ei yleensä erikseen suunnitellussa mielessä osana nuorisotoimen perustoimintoja. Aikuistuneita aiempia nuorisotyön piirissä toimineita paikkakunnan nuoria osallistuu siellä täällä apuohjaajina tai esim. harrastusyhteyshenkilöinä suhteessa nuorisotoimeen. Suuressa pienten kuntien joukossa suhteen katkeamista selittää niissä tavanomainen nuorten paikkakunnalta pois muutto opintoihin tai työelämään. Muutamissa yksittäisissä kunnissa on aivan lähivuosina ainakin kokeiltu aikuisten nuorten iltoja tms. tapaamisia (vrt. alakoululaisten iltapäivät tai alkuillat nuorisotilalla), mutta mitään valtakunnallista tietoa toiminnan yleisyydestä ei ole; seurakunnilla on tästä enemmän kokemusta. Nuorisolain mukaan nuorisotyö kohdistuu nuorten omaan aikaan Nuorisotyö on perinteisesti kytkeytynyt nuorten vapaa-ajankäyttöön ja siihen lomittuviin enemmän tai vähemmän usein toiminnallisiin kasvatusluonteisiin pyrkimyksiin ryhmien ja yksilöiden kannalta. Nuorisolaissa tällä määritelmällä on haluttu profiloida nuorisotyön omalaatuisuutta ja oikeutusta suhteessa esimerkiksi kouluun oppivelvollisuuden puitteissa ja eri viranomaistahoihin vahvemmin nuorten aikaa sitovina tai määrittelevinä. Erityinen kysymys tässä suhteessa syntyy lisääntyneissä nuorisotoimien ja koulujen yhteistyön muodoissa. Se on useimmiten koettu nuorisotyössä yleisesti mielekkääksi kehitykseksi, mutta ristiriitaisia kokemuksia se aiheuttaa silloin, kun nuorisotyöntekijän työpanos koulussa vähentää hänen työpanostaan nuorten vapaa-ajalla. Nuorisotyöntekijän on usein koettu olevan ainoa ammattiryhmä joka toimiin pääsääntöisesti nuorten vapaa-ajan puitteissa, kun muiden kunnan viranhaltijoiden kuten opettajien tyypillinen työ rajoittuu kokonaan siitä erilliseksi. 2.4 Laissa säädetyt erityiset tavoitteet ja tarkoitteet nuorisotyössä Nuorisolain mukaan nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin. Vaikka toteuttajia ja organisointitapoja voi olla monia, on toteutumisen varmistaminen lain mukaan kuntien vastuulla ja siksi nuorisotyön toteutumisessa on paikkakuntakohtaista vaihtelua. Joidenkin pienten kuntien osalta on kyseenalaista, vastaavatko ne paikallisen nuorisotyön edes vähimmäisedellytyksistä suhteessa nuorisolain esittämiin tavoitteisiin ja sisältöihin. Tällaisia kuntia on määritelmästä riippuen jopa kymmeniä, vahvan laiminlyön osalta kuitenkin vain muutamia. Laiminlyönnit perustuvat yleensä kustannusten säästämisen näkökulmiin, mutta ne palautuvat toki kysymyksiin nuorisotyön ja sitä koskevan lainsäädännön tuntemuksesta ja arvostuksesta kunnallisten päättäjien ja eri viranhaltijoiden keskuudessa. Jälkimmäiset tekijät tuottavat huomattavaa vaihtelua kaiken kokoisten kuntien joukossa osin myös suurimpien kaupunkien nuorisotyön tosiasiallisessa organisaatiostatuksessa. Nuorisolain 7 esittää alkuosassaan tavoitteellisen kirjon kunnan nuorisotyön sisältöä. Pykälä 7a koskee monialaista yhteistyötä, pykälät 7b-7d käsittelevät etsivää nuorisotyötä ja siihen liittyvää tietojen käsittelyä. Lain esittämä tavoitteellinen toiminnan kirjo on seuraava:

9 nuorten kasvatuksellinen ohjaus, toimintatilat ja harrastusmahdollisuudet, tieto- ja neuvontapalvelut, nuorisoyhdistyksien ja muiden nuorisoryhmien tuki, liikunnallinen, kulttuurinen, kansainvälinen ja monikulttuurinen nuorisotoiminta, nuorten ympäristökasvatus sekä tarvittaessa nuorten työpajapalvelut ja etsivä nuorisotyö tai muut paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin sopivat toimintamuodot ( /693). Nuorten työpajapalvelujen ja etsivän nuorisotyön edellä on ilmaisu sekä tarvittaessa koska työpajatoiminnan ja etsivän työn vahvistaminen olisi ilman sitä koettu olevan tulkittavissa kuntia liikaa velvoittaviksi ja sitä olisi vastustettu. Toisaalta ilmaisu tai muut paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin sopivat toimintamuodot antaa kunnille ja niiden nuorisotyölle huomattavan vapauden luovuuteen. Tätä toimien joukkoa eriteltäessä on huomioitava, että nuorisotyössä toteutetaan osaltaan kohde- tai asiakasryhmittäin kohdennettua toimintaa, jota muutkin toimijat toteuttavat, esimerkiksi lasten ja nuorten liikunta- ja kulttuuritoimintaa sekä kansainvälistä toimintaa. Nuorisotyö siis sisältää monenlaisia aineksia yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Tämä asetelma on toisaalta perusteltavissa sillä, että näin tarjotaan mahdollisuus vapaampaan vähemmän tavoitteelliseen tai sitoutumista edellyttävään vapaa-ajantoimintaan ja kokeilun ja kokemusten mahdollisuuksia pienemmille ryhmille matalammalla kynnyksellä, sekä enemmän arastelevankin lapsen tai nuoren ehdoin, kuin vastaavassa vahvemmin tavoitteellisessa säännöllisessä harrastustoiminnassa. Toisaalta asetelma on perusteltavissa myös sillä, että nuorisotyö ammentaa eri alojen piiristä menetelmällisiä sisältöjä omien tavoitteidensa toteuttamiseksi. On myös huomioitava, että useita tavoitteellisia toimia (kuten ohjaus, tiedotus- ja neuvonta, liikunta, kulttuuri, yhdistysten ja nuorisoryhmien avustaminen) toteutuu toisaalta lukemattomissa pienissä kunnissa osana arkista nuorisotyöntekijän työtä ilman selväpiirteistä osa-alueiden erottelua, toisaalta suuremmissa kuntaorganisaatioissa yleensä erillisinä nuorisopalveluina tai nuorisotoimen palvelujen osina joissa on niihin usein erikoistuneempaa henkilökuntaa. Hyvä esimerkki tästä on nuorisotiedotus- ja neuvonta, joka voi ilmetä pienen kunnan nuorisotilan tietopisteenä ja ainoan nuorisotyöntekijän henkilökohtaisella tieto- ja neuvontapanostuksella erilasissa nuorten kohtaamistilanteissa, mutta suurella paikkakunnalla omalla nuorisotyön yksiköllään toteutuvana selvästi profiloituneena nuorten tieto- ja neuvontapalveluna. Näin suurissa asetelmaeroissa yhden nuorisotyön osa-alueen, menetelmän tai toiminnon toteutumista eri paikkakunnilla ei voi suoraan verrata toisiinsa. Lain mukaiset tavoitteelliset toimet voidaan erotella esimerkiksi konkreettisuus- ja traditionaalisuusasteen sekä itsenäisen asemansa ja yleisyytensä tai sisällöllisen laajuutensa mukaan. Esimerkiksi nuorten toimintatilat ja harrastusmahdollisuudet on sinällään kenelle tahansa ymmärrettävä tavoitteellinen asia, mutta hyvin yleisenä se viittaa paljon laajempaan kuin kunnan vain nuorisotyön vastuulla ja mahdollisuuksien rajoissa olevaan toimintaan. Siihen voidaan lukea esimerkiksi konkreettinen nuorisotilatoiminta, jota lähes joka kunnassa ylläpidetään perinteisenä ja vakiintuneena toimintamuotona ja jolla siten on varsin itsenäinen, usein keskeinen ja rakenteellinen asema kunnan nuorisotyön toimintakirjossa. Nuorten työpajatoiminta ja etsivä nuorisotyö puolestaan voidaan kyllä lukea koko nuorisotyön sisältöalueen osiksi, mutta esim. työpajatoiminnan suhde nuorisotoimiin ja myös koko kuntaan vaihtelee paljon ja toisaalta sillä on rakenteellisesti varsin itsenäinen asema. Etsivä nuorisotyö on niin ikään sisällöiltään osa nuorisotyön traditioon kiinnittyvää työotteiden ja työsuuntausten joukkoa, mutta rakenteellisesi (laki ja rahoitus) sekin on varsinkin tuoreimmassa laajuudessaan toisaalta varsin itsenäinen ja sikäli muuta kuin vain nuorisotyön osa-alue, toisaalta asemaltaan monin tavoin kysymyksenalainen. Nuorten kasvatuksellisen ohjauksen tarkoitetta olisi syytä selvittää toimialakeskustelussa ja tietenkin tutkimuksessa. Sitä voi nähdä tai olla näkemättä nuorisotyöntekijän tavoitteena ja työnä läpi erilaisten nuorisotyön toimintojen, mutta missä määrin se tarkkaan ottaen toteutuu, on vaikea arvioida, koska sen riittävän yksiselitteistä määrittelyä ja tutkimusta käytännön työprosesseista tunnistettavalla tavalla ei ole tehty. Lisäksi kysymys kasvatuksellisuudesta tavoitteena kiinnittyy kiinnostavalla osin jännitteisellä tavalla

10 kysymykseen nuorten omien ryhmien ja yhdistystoiminnan tukemisesta sekä (vapaan) kansalaistoiminnan edistämisestä siis kasvatuksellisen sosialisaatiopyrkimyksen ja vapauttavan nuorten oman aktiivisen kansalaistoiminnan (jopa aktivismin) tukemisen väliseen toimialahistorialliseen jännitteeseen Kuntien nuorisotyö ei ole yksiselitteinen asia: Kuntien nuorisotyötä koskevissa kirjoituksissa ja puheissa ei aina tehdä eroa toisaalta kunnallisveroilla ja valtionosuuksilla rahoitetun pysyväluonteisen toiminnan ja toisaalta sisällöltään ja/tai ajallisesti kohdennettujen erillisen rahoituksen mahdollistamien toimien välillä. Jälkimmäisistä on osa selkeästi määräaikaisia hankkeita tai projektiluonteisia toimia, joiden yhteydessä kunta voi kustantaa budjetistaan omarahoitusosuuden (esimerkiksi EU: n tai kansallisen rakennerahoituksen mukaisessa hankkeessa). Mutta valtion nuorisotoimen kautta tuetuissa hankkeissa yleisemmin määritellään kunnan osuudeksi tietty työajankäyttö. Kuntien enemmistössä hankkeisiin kiinnitetään eli irrotetaan nuorisotyön perustoimissa jo työsuhteessa olevan työntekijän panosta ja silloin, kun vastaavaan panoksen lisäystä perustoimiin ei tapahdu, ei myöskään hanketyötä voi pitää kunnan lisäpanostuksena nuorisotyöhön. Suurimmilla kunnilla (kaupungeilla) on yleensä tässä suhteessa enemmän liikkumavaraa ja hankkeiden yhteydessä on useammin nähtävissä kunnan todellista lisäpanostusta. Periaatteessa kehittämishankkeen toteutus voi tuottaa lisäarvoa perustoimintaan, jolloin voimavarojen kiinnittäminen hankkeeseen voidaan nähdä kunnan satsauksena nuorisotyöhön. Mutta tunnetusti hankkeiden yhteys ja vaikutus pysyviin perustoimiin vaihtelee hyvin paljon ja se on usein melko kaukana hankemuotoisten kehittämistoimien ideaaleista. Valtionhallinnon budjetoidut ja kuntien haettavissa olevat nuorisotoimialan rahoitukset muodostavat erityistapauksen siksi, että ne ovat keskeisin kuntien nuorisotyön taloudellinen lisäresurssi ja kunnissa toteutuvan nuorisotyön koko kuva olisi erilainen ilman niitä. Esimerkiksi useimmiten kuntaorganisaatioihin sidottu valtionavustuksin edistetty etsivä nuorisotyön on vakiinnuttanut asemaansa, mutta vain harva kunta (joskin vähitellen useampi) on ottanut sen toteutumisen ja jatkuvuuden varsinaisesti omalle vastuulleen. Hankeluonteiset toimet ovat siis useimmiten vain pienessä määrin kunnan oman panostuksen varassa. Lisäksi niitä toteutetaan jonkin verran yhteistyössä esimerkiksi yhdistysten ja joskus seurakuntien kanssa, sekä melko usein ylikunnallisina, jolloin tietyn kunnan mukanaolo ja panostus niissä ei ole yksiselitteistä Edelliset huomiot kysymyksenalaistavat sen, missä määrin voimavarojen ja panostuksen osalta on informatiivista puhua kunnan / kuntien tai kunnallisesta nuorisotyöstä täsmällisemmin, kuin kunnassa (kunnan alueella) tapahtuvasta nuorisotyöstä, jonka toteutuminen on usein muidenkin kuin kunnan vastuulla. Myöskään puhe kuntien nuorisotoimista osana kuntaa ei ole tarkkaan ottaen informatiivinen luvun alun vapaakuntauudistuksen ja laman seurauksena itsenäiset nuorisolautakunnat katosivat lähes kokonaan sulautuen osaksi yhdistelmälautakuntia ja -toimialoja; yleisimmäksi hallinnolliseksi kodiksi nuorisotoimille tuli vapaa-aikatoimi, 2000-luvulla sitä yleisemmäksi on tullut sivistystoimi. Toimialayhdelmien puitteissa yleisiä ovat olleet yhdistelmävirat: nuorisotoimesta vastaava viranhaltija tai muu työntekijä vastaa etenkin pienten kuntien joukossa eli kuntien enemmistössä ainakin kahdesta, joissain tapauksessa kolmesta toimialasta tällöin pelkästä työntekijöiden määrästä ei voi suoraan päätellä nuorisotoimen henkilötyöpanoksen määrää.

11 Kunnallisella (tai kunnan) nuorisotyöllä voidaan tarkoittaa toisaalta lakisäädösten ja kunnan omien päätösten mukaisen nuorisotyön toteuttamista, toisaalta sen järjestämistä eli vastaavien toimien toteutumisen varmistamista esimerkiksi palvelusopimuksien puitteissa (tilaamista), jolloin toteuttaja (tuottaja) on joku muu. Kun nuorisotyön toteuttamisesta maksaa kunta, se voidaan ainakin karkeasti lukea osaksi kunnan / kunnallista nuorisotyötä mutta tässäkin on huomattava, että eri palvelutuottajien toimintaan voi liittyä osaamista ja painotuksia, joita kunnassa ei ehkä muuten (vain kunnan toimesta) ilmenisi, ja monet palvelut kohdistuvat nuorille ilman että ne edustaisivat nimellistä nuorisotyötä. OSA 3 TIETOJA JA HUOMIOITA OSA-ALUEITTAIN 3. Voimavarat: henkilöstö, nuorisotilat ja nuoret 3.1 Henkilöstö Edellisen aihetta käsittelevän peruspalveluraportin (PEPA 2009 vuoden 2008 tiedoista) mukaan nuorisotoimissa työskenteli yli 2000 henkilöä mukaan lukien projektihenkilöstö ja pois lukien työpajahenkilöstö. Heistä 72% eli noin 1500 työskenteli vakituisessa työsuhteissa ja monien yhdistelmätehtävissä toimivien takia henkilötyövuosien määräksi arvioitiin noin Aiempien edeltävien vuosien useiden eri tilastolähteiden perusteella vakinaisten osalta henkilöresurssi nuorisotyön ydintehtävissä oli noin 1000 htv ja määräaikaisten osalta noin 500 htv. Kuukausipalkkaisesti ja muuten kuin erillisissä määräaikaisissa tehtävissä kunnissa toimii nuorisotyön ydintehtävissä enimmillään noin henkilöä. (Cederlöf 2007, useiden lähteiden perusteella.) Tilastokeskuksen henkilöstötietojen ja esimerkiksi Suomen Kuntaliiton ilmoituksen mukaan kuntien nuorisotoimet työllistävät yli 3000 henkilöä. Tämä johtuu siitä että mukaan on laskettu henkilölukuna jokainen nuorisotoimilta palkkaa saanut esimerkiksi muutaman päivän leiriohjaajana tai keittäjänä toimineet, muutaman tunnin viikossa apuohjaajana toimineet, sekä nuorisotoimien budjettiin jyvitettyä muun muassa teknisen toimen, siivoustyöntekijöiden ja taloushallinnon henkilöitä. Määrää joissain selvityksissä nostaa myös se, että osassa kuntia nuorten työpajan työntekijät luetaan nuorisotoimen henkilöstöön, mutta se vääristää kokonaiskuvaa koska monissa kunnissa näin ei ole. Nuorisotoimien ydintehtävien henkilöstön määrä on pysynyt koko valtakunnan tasolla hyvin lähellä samaa jo noin 10 vuotta, joskin joissakin pääasiassa suurimmissa kunnissa se on lisääntynyt, mutta joissain taas vähentynyt. Osassa kuntia resurssien määrän kasvuksi on vastauksissa tulkittu lisääntynyt erillisrahoitettu hanketyöntekijäpanos. Yli puolessa kuntia vakituisia työntekijöitä on alle kolme ja noin viidenneksessä vähemmän kuin yksi, mikä on suoraan yhteydessä kuntarakenteeseen jossa edelleen on suuri määrä pieniä kuntia. Henkilöstön koulutustaso on kuitenkin parantunut ja vain muutama prosentti lähinnä ohjaustehtävissä (todennäköisesti osa-aikaisesti) toimivista on kokonaan ilman alan koulutusta. Tulevien työllistymispolkujen kannalta ja suhteessa koulutukseen kiinnostavia ovat myös tulevavaisuusodotuskyselyn (A&K 2011) huomiot nuorisotyöntekijöiden ikärakenteesta: tehtävässään alle 10 vuotta toimineita oli jo yli puolet ja korkeintaan 5 vuotta toimineiden osuus jo 40%, mutta samalla alle 31-vuotiaita 10% ja alle 41-vuotiaita kolmannes kaikista. 3.2 Nuorisotilat Kunnallisten nuorisotilojen määrä on eri selvityksissä arvioitu noin tuhanneksi ja määrä on pysynyt noin vuosikymmenen ajan lähellä samana laskettuaan sitä ennen hiukan. Noin 63% vuotiaista nuorista asuu kolmen kilometrin säteellä nuorisotilasta, mutta osuus vaihtelee hyvin paljon sekä eri puolella maata että aluehallintorajoittain. Tavoitettavuuden ainakin asteittaista heikommuutta on varsin ymmärrettävästä

12 havaittavissa enemmän useimmissa pitkien etäisyyksien kunnissa, mutta myös joissakin pinta-alaltaan pienissä kunnissa, maakunnittain eniten Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Savossa, Keski-Pohjanmaalla, sekä Pohjoisessa Keski-suomessa ja Pohjois-Pirkanmaalla, osassa Satakuntaa ja Etelä-Pohjanmaata, sekä pienempinä laikkuina jonkin verran lähes joka maakunnassa. Tilojen määrän ja koon on arvioitu vastaavan tarvetta erinomaisesti tai hyvin noin kahdessa kolmasosassa kuntia. (PEPA 2009.) Kuntaliitosten yhteydessä tilojen tavoitettavuus nuorille on usein parantunut aiemmin sivummalla palveluista asuneiden nuorten osalta. Karsinnat etäisyyksien kannalta ovat yleensä seurausta pienenevästä nuorten ikäluokan määrästä tai parantuneista kulkuyhteyksistä. Kulkuyhteydet ovatkin etäisyyskriteeriä ehkä merkityksellisempi mittari, kun tiedetään nuorten tyypillisesti liikkuvan jos se vain on mahdollista esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on havaittu nuorisotiloja kohtaan tunnetun kiinnostuksen vaihtuvan ja liikkuvan yli kaupunginosarajojen. On myös huomioitava, että nuorisotoimia koskevista tiedoista eivät ilmene kaikki nuorten käytössä olevat esimerkiksi yhdistysten ylläpitämät harrastustilat, joita on paitsi kaupungeissa paljon, myös vaihtelevasti maaseutumaisten alueiden sivukylissä ja taajamissa. Peruspalvelujen arvioinnissa (2009) on kiinnitetty huomiota tilojen viikonloppuaukiolon vähäisyyteen ajatellen nuorten vapaa-aikaa: perjantai-aukiolo on kaikkein yleisintä mutta viikonloppuaukiolo kaikkein harvinaisinta. Pienimmissä kunnissa aukiolo rajoittuu useimmiten yleensä kahteen-kolmeen iltapäivään tai/ja iltaan. Nuorisotiloja on saneerattu erityisesti valtion nuorisotoimen avustusten tuella, joissakin tapauksissa myös kuntien omalla panostuksella, mutta vaihtelu kunnossa on edelleen suurta ja myös heikkokuntoisten tai muuten laadultaan heikommat tilat ovat ainakin sivutoimipaikkojen tiloina edelleen melko yleisiä. Noin puolet kuntien nuorisotoimien edustajista on arvioinut nuorisotilojen kunnon, varustuksen ja palvelutason vastaavan tarvetta erinomaisesti tai hyvin (PEPA 2009). Vuoden 2008 peruspalvelukyselyn mukaan avoimen nuorisotilatoiminnan lisäksi yleisimpiä toimintamuotoja nuorisotiloilla olivat harrastus- ja kerhotoiminta (85%), kokous- ja järjestötoiminta (66%), tieto- ja neuvontapalvelu (52%) ja nuorisokahvilatoiminta (49%) (PEPA 2009). Myös rinnakkaisessa selvityksessä (A&K2011) toimitilojen ja harrastusmahdollisuuksien tarjonta on koettu useimmiten (88%) hyväksi Nuoret osallistujina, asiakkaina ja kohteina Tilastot ja tutkimukset eivät kerro nuorisotoimien toimintaan ja peruspalveluihin osallistuneista nuorista paljoakaan. Nuorisotoimissa asiakas- ja kävijäkyselyt nuorille ovat lisääntyneet ja laadultaan parantuneet osana yleisempää arvioinnin ja laatunäkökulmien soveltamisen yleistymistä, selvimmin suurimmissa kaupungeissa, mutta osittain myös monissa pienemmissä kunnissa. Niiden kuntakohtaisista tuloksista ei ole kuitenkaan tehty laajempia yhteenvetoja yleisemmäksi tiedoksi nuorisotyöstä. Valtakunnallisesti ei ole myöskään koottuja seurantatietoja nuorisotoimien palveluihin ja toimintaan osallistuvien nuorten määrästä sekä sen ajallisesta ja paikallisesta vaihtelusta. Lisäksi on tiedossa, että esimerkiksi nuorisotiloilla on usein melko vakioiset muutaman vuoden välein muodostuvat pääkävijäryhmät, mutta toimintaan osallistumattomista nuorista ei tiedetä riittävästi suhteessa ajatukseen kaikille tarjotuista toimintamahdollisuuksista tämä on huomioitu joissakin alan erillistutkimuksissa. Potentiaaliset mutta ilmenemättömät palvelujen käyttäjäryhmät jotka eivät kuitenkaan (ainakaan vielä) määrity etsivän nuorisotyön tai sosiaalityön asiakaspiiriin kuuluviksi tulisi selvittää alkaen nuorisotilatoiminnasta. Olisikin tärkeää sekä nuorisotoimien että tutkimuksen toimesta selvittää näiden nuorten osallistumattomuuden syitä.

13 Vuonna vuotiaiden määrä suhteessa kunnan nuorisotoimen henkilötyövuosiin vaihteli maakunnittain välillä noin valtakunnallisen keskiarvon ollessa noin 230. Suhdelukujen vaihtelu maakunnittain kertonee enemmän nuorisoikäluokan määrän kuin nuorisotoimien henkilöstön maakunnittaisesta vaihtelusta (PEPA 2009.) Nuorten harrastustoiveita nuorisotoimissa on kartoitettu kyselyillä varsin yleisesti. Vuonna 2008 noin 70% kysymykseen vastanneista 266 kunnasta ilmoitti systemaattisten tällaisten kyselyjen tekemisestä. Yleisesti harrastusmahdollisuudet on arvioitu keskimäärin melko hyviksi, joskin harrastusten kirjon osalta usein rajoittuneeksi useimmissa pienissä kunnissa ja erityisesti pinta-alaltaan laajojen kuntien sivukylien osalta jälkimmäinen viittaa tietenkin myös kulkuyhteyksien ongelmiin. (PEPA 2009) On tietenkin selvää, ettei harrastustoimintaa nuorisotoimissa tarvitse ainakaan suuressa määrin järjestää silloin, kun kyseistä toimintaa on tarjolla muiden järjestäjien kuten yhdistysten ja seurakuntien toimesta. Osana julkista kunnallista palvelua olisi kuitenkin syytä järjestelmällisemmin selvittä ja määrittää nimenomaan nuorisotoimien tarkoituksenmukainen harrastustoiminta suhteessa nuorten tarpeisiin. Nuorisoyhdistysten ja nuorten ryhmien tukeminen on säilynyt perinteisenä nuorisotoimien tehtäviin kuuluvana työn osa-alueena, jossa ei ole tapahtunut huomattavia profiilin muutoksia. Useissa kaupungeissa on kylläkin niiden organisaatiomuutosten yhteydessä keskitetty eri toimialojen avustukset yhteen yksikköön, mutta yleensä avustuspäätökset tehdään kuitenkin toimialavastaavien lausuntojen mukaan. Peruspalvelujen arvioinnin 2009 mukaan vuonna 2008 kunnat avustivat nuorisoalan piiriin luetuista alueidensa nuorisoyhdistyksistä 81% ja muista ryhmistä 71%. Rahallisten avustusten jakautuminen on aiempiin vuosiin nähden jonkin verran muuttunut siten, että avustusmäärät ovat melko monissa kunnissa pienentyneet, mutta toisaalta tilojen (90%) ja varusteiden (75%) ilmaisen käytön sekä yhdistyksille järjestettävän koulutuksen (43%) tarjoaminen on pysynyt korkeana ja osassa lähinnä pienimpiä kuntia jopa lisääntynyt. Maakunnittainen avustusmäärien vaihtelu kertonee ainakin yhtä paljon alueen yhdistystoiminnan aktiivisuudesta kuin sen kuntien passiivisuudesta. Osassa kaupunkeja nuorisoyhdistysten tukemisen rinnalla tai sijaan on pyritty hahmottamaan suhdetta yhdistyksiin vahvemmin niiltä ostopalveluina tai kumppanuussopimuksien puitteissa hankittavien toimintojen tai palvelusisältöjen kannalta, mutta erityistä muutosta viime vuosilta ei ole todettavissa. 4. Avoin nuorisotyö: kontaktityö perustyönä ja kohdennettuna työnä Kontaktityö nuorten parissa on nuorisotyön ydintä. Se ulottuu tavanomaisesta perustyöstä yksittäisiin nuoriin ja nuorisoryhmiin keskittyvään eri painotuksin toteutuvaan ja kohdennettuun työhön. Tavanomainen perusnuorisotyö sisältää nuorten oman toiminnan mahdollistamista ja ohjausta, alkaen turvallisesta vapaa-ajanvietosta, arkisesta yhdessäolosta, keskustelusta ja neuvonnasta. Perusnuorisotyö voi mahdollistaa ja edistää muun muassa harrastustoimintaa, epämuodollista oppimisen edistämistä, sekä ryhmä- ja yksilöohjausta. Se voi tarjota puitteita, tukea ja ohjausta nuoren mielekkään yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden kehitykselle. Nuorisotilat ovat tavallisen perusnuorisotyön tukikohta ja ne voivat osaltaan mahdollistaa inhimillisesti tärkeää ja paljon peräänkuulutettua yhteisöllisyyttä ja sosiaalista pääomaa. Termillä perusnuorisotyö on Suomessa haluttu viitata paitsi avoimeen, kävijöille matalan kynnyksen periaatteella ja sinänsä heiltä erityistä toimintaa edellyttämättömän nuorten oman tilan ja paikan tarjontaan, myös ja erityisesti pysyvän ja pitkäjänteisen nuorisotyöntekijän mahdollisuuteen tukea nuorten mahdollisuuksia ja vaikuttaa myönteisesti nuoriin yksilöinä ja ryhminä ilman myöskään hänen työpanoksensa sitomista tiettyihin toiminnan ja osaamisen erityisalueisiin. Perusnuorisotyön tärkein ydintehtävä on välitön kontaktityö, joka ammatillisesti yleensä nimetään nuoriso-ohjaukseksi tai vain yleisesti nuorisotyöntekijän työksi.

14 Perusnuorisotyöllä voidaan myös viitata laajasti nuorisolain esittämiin nuorisotyön osa-alueisiin, joita voidaan nimittää kunnan nuorisotyön peruspalveluiksi. Sen perinteisiä muotoja ovat nuorisotilan valvontaan, kerhoihin, liikunnallisiin ja kulttuurisiin harrastustoimintoihin, tapahtumiin ja tilaisuuksiin sekä retkiin, matkoihin ja leireihin liittyvä ryhmä- ja yksilöohjaus. Lisäksi perustehtäviin kuuluu erilainen tiedottaminen nuorille, usein myös kouluille ja vanhemmille. Perusnuorisotyöhön pienillä paikkakunnilla kuuluu useita nuorisotyön muotoja, usein saman ihmisen edistämänä: esimerkiksi ammattimaisen, pitkäaikaisen nuorisotilassa toimivan nuoriso-ohjaajan työhön voi sisältyä parhaimmillaan välitöntä tiedotusta ja neuvontaa, atk- ja internet-palvelujen tarjontaa, nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuden sekä kuulemisen edistämistä, nuorisotilatoiminnan ylläpito, valvonta ja ohjaus, nuorten viikonloppujen illanvieton mahdollistaminen ja ohjaus, harrastus- ja kerhotoiminnan ohjaus tai tiedon levittäminen siitä, kausittain matkojen, tilaisuuksien, tapahtumien, kurssien yms. järjestäminen ja ohjaus, sekä paikallisten yhdistysten tukeminen, motivointi ja aktivointi. Perusnuorisotyössä toimitaan sekä nuorten ryhmien että yksittäisten nuorten kanssa. Nuorisotyön perustyöhön voi liittyä dialogista, keskustelevaa, neuvovaa, kasvatuksellista ja tukevaa sekä myös erityistä tukea ja erityisnuorisotyöksi nimitettyä työtä. Joka tapauksessa tätä kokonaisuutta voidaan nimittää vaikkapa avoimeksi tai yleiseksi työotteeksi tai työn suuntautumiseksi. Suuremmilla paikkakunnilla nuorisotyön peruspalvelut muodostuvat monien toimijoiden rinnakkaisen toiminnan ja työnjaon kautta, enemmän eriytyneissä työnkuvissa. Monien kuntien nuorisotyöntekijät ovat ilmaisseet ähkyä tai oman ja yleisemmin kunnan resursoinnin riittämättömyydentunteen luomaa turhautumista suhteessa koko nuorisotyön osa-alueiden ja lakisääteisten tehtävien muodostaman toiminnan kirjoon. Samalla tutkimustieto puuttuu siitä, millaiset koulutukselliset ja osaamisvalmiudet moninaisissa tehtävissä kunnissa toimivilla nuorisotyöntekijöillä on koko tehtäväkirjon eri osa-alueiden kannalta. 5. Verkkonuorisotyö avoimen kontaktityön laajentumana Kunnissa nuorisotyö internetissä (nettinuorisotyö, verkkonuorisotyö) on edistynyt aluksi keskeisesti nuorisotyöntekijöiden työpanoksella ja valtion tukemana. Nettinuorisotyössä kohdattavien nuorten määrä voi olla monikymmenkertainen suhteessa tavanomaiseen nuorisotilatoimintaan, keskustelut ulottuvat arkisesta jutustelusta vakavissakin ongelmissa tukevaan neuvontaan ja ne voivat luoda pohjan myös reaalikohtaamisille. Toisaalta virtuaalinen nuorisotila on nettiyhteisö, jossa nuorisotyöntekijöiden tukevalla panoksella voi nähdä myönteisiä mahdollisuuksia mielekkään yhteisöllisyyden kokemuksiin ja yleisemmin yhteisöllisyyden kehittymiseen, sekä internet-kommunikaation kielteisten vaikutteiden valvontaan ja torjumiseen. Internetissä toimiva nuorisotyö on kehittynyt aluksi suurimpien kaupunkien nuorisotyön yhteishankkeena, joka on laajentunut yhä suuremman nuorisotyöntekijöiden verkoston ylläpitämäksi vuoropuheluksi nuorten kanssa internetin eri foorumeilla. Toiminta ei tunne kuntarajoja vaan on eri kuntien toimijoiden työnä yhteistä. Vuoden 2008 (PEPA 2009) kyselyvastusten mukaan reaaliaikaista nuorisotyötä verkossa teki 19% vastanneista kunnista jonkun työntekijän panoksella, noin puolet niistä IRC-galleriassa, neljännes Habbomaailmassa ja noin viidennes Messenger-yhteyksillä. Verkkonuorisotyön yleisyys on tämän jälkeen noussut huomattavasti yhteistyöverkoston laajetessa kymmenien kuntien joukkoon ja yhä suurempaan sovitusti verkossa työskenteleviin nuorisotyöntekijöihin ja pelkästään tässä verkostossa nuorisokontaktien määrä on noussut muutamassa vuodessa kymmenistä moninkertaiseksi. Koko maan laajuinen arviointi on kuitenkin vaikeaa kuntiin tehtyjen kyselytutkimusten puuttuessa (tammikuu 2003 sen jälkeen ks. verke.org) ja koska kuntien toimijoiden lisäksi erilaisia vuorovaikutteisia

15 verkkopalveluja ja -yhteyksiä tarjoavat monet muutkin toimijat ja koska verkkonuorisotyöksi on saatettu mieltää myös monenlaiseksi muuksi toiminnaksi, kuten yksisuuntainen nuorisopalveluista tiedotus ja yleinen nuorisotiedotus verkossa. Joka tapauksessa toiminta on yleistynyt sekä laajentunut erilaisiin yhteisöpalveluihin ja sosiaalisiin medioihin ja sen muodot lisääntyvät ja sisällöt kehittyvät jatkuvasti. Ainakin sadat kuntien nuorisotyöntekijät viestivät säännöllisesti ja vuorovaikutuksellisesti sosiaalisessa mediassa kuten Facebookissa potentiaalisille osallistujaryhmän muodostaville paikkakuntansa nuorille ja tiedottavat siitä. Vuonna 2011 tehdyssä kyselyssä (A&K 2011) vastanneista kunnista 47% ilmoitti tekevänsä verkkonuorisotyötä ja 16% suunnittelevansa sitä ja 84% vastaajista arvioi sen määrän kasvavan. Osassa vastauksia verkkonuorisotyöksi on tosin voitu tulkita sinänsä passiivinen tietojen esillä olo verkossa. Verkkonuorisotyön menetelmistä ja sisällöistä on kasvavassa määrin julkaistua tietoa ja sen kehystä edistää nopeasti toimintaansa tehostanut valtakunnallinen verkkonuorisotyön palvelu- ja kehittämiskeskus Verke, jolla on valtakunnallinen vastuu tämän nuorisotyön osa-alueen kehittämisestä. Sen toiminta on vuodesta 2011 lähtien kehittynyt tarjoamaan mm. koulutusaineistoja, selvityksiä ja tutkimusraportteja, sekä aihetta koskevia verkkolähetyksinä ja toteutettuja ja nauhoitteina tarjolla olevia vuorovaikutteisia koulutustilaisuuksia. Kunnittain vaihtelevasta nuorisotyöntekijöiden verkkotoiminnan määrästä ja muodoista tarvitaan joka tapauksessa ajantasaistavaa tilannekuvaa sekä seurantaa sitä koskevalla kyselytutkimuksella. 6 Liikunnallinen ja kulttuurinen nuorisotoiminta Suomessa nuorten urheilu ja liikunta on enimmäkseen nuorisotyöstä erillinen sektori, mutta liikunta- ja urheiluharrastukset ovat erittäin suosittuja nuorten parissa ja osassa niitä nuoria koskevaa ohjausta ja valmennusta nimitetään nuorisotoiminnaksi tai nuorisotyöksi. Liikuntajärjestöjen toiminta ja nuorten osallistuminen niihin on aktiivista. Kuntien enemmistössä pienissä kunnissa nuoriso-, kulttuuri- ja liikuntatoimi ovat läheisessä yhteydessä tai saman henkilön vastuulla ja niitä toteutetaan vaihtelevasti myös muiden järjestämän toiminnan rinnalla osana edellä mainittua matalan kynnyksen perusnuorisotyötä, vaikka liikunta- ja urheilujärjestöt ovatkin niiden suurimpia toiminnan mahdollistajia. Liikunnan suosio nuorten parissa on selvin syy siihen, että liikunnallinen ja liikuntakulttuurinen toiminta on osa nuorisotyötä, sen toimintasisällöllinen ja menetelmällinen osa-alue. Eri kyselyissä liikunnallista ja kulttuurista toimintaa on ilmoittanut järjestävänsä vakiintuneesti säännöllisissä tai kausittaisissa rytmeissä valtaosa (arviolta ainakin noin kaksi kolmasosaa kunnista), joskaan toiminnan tarkemmasta sisällöstä ei ole täsmentävää tutkimusta. Kysyttäessä tyypillisimmistä nuorille tarjotusta harrastustoiminnasta peruspalvelujen arvioinnissa vuonna 2008 yleisimmin mainittu (98%) harrastustoiminta liittyi liikuntaan (PEPA 2009). Suomessa nuorisotyöhön kuuluu perinteisesti ja tavanmukaisesti erilaisen luovan, ilmaisullisen ja kulttuurisen toiminnan mahdollistamista ja tukemista nuorisotyön itsensä edistämänä tai suhteissa kulttuurialan toimijoihin. Kulttuurinen nuorisotyö on terminä yleistynyt, mutta käsitteenä sen tarkoite on moniselitteinen ja epätarkka. Se voi viitata nuorisokulttuurisiin virtauksiin ja niiden tukemiseen, yleisesti kulttuuriharrastuksiksi miellettyjen toimintojen mahdollistamiseen ja edistämiseen, tai laajemmin inhimilliseen toimintaan, jolloin esimerkiksi liikuntaharrastus voi määrittyä liikuntakulttuuriksi tai nuorisokulttuuriseksi liikunnaksi (esimerkiksi skeittaus, parcour, liveroolipelaamisen muodot ym.) Vuoden 2008 peruspalvelutietojen (PEPA 2009) mukaan 96% kuntien vastaajista mainitsi liikunnan, useimmiten (yli 70%) kädentaidot tai yleensä toiminnalliset monitoimikerhot, joita ei voi erotella yhden tietyn toimintamuodon mukaan. Näissäkin tiedoissa on jonkin verran tulkinnanvaraa suhteessa siihen, mitkä muut toimijat harrastustoimintaa järjestävät, sekä tietenkin jakautumista nuorille tavoitettavuuden kannalta.

16 Valtakunnallisesti tilastoidut tiedot eivät kerro vahvasti siitä, onko kuntien nuorisotyön nimissä tapahtuvassa liikunnallisessa ja kulttuurisessa toiminnassa tapahtunut merkittäviä sisällöllisiä muutoksia muuten kuin tietenkin nuorten suosimien harrastusten muutosten kautta päätellen. 7 Kansainvälinen ja monikulttuurinen nuorisotoiminta Nämä nuorisotyötä suuntaavat nuorisokasvatukselliset periaatteet toteutuvat käytännön nuorisotyössä vaihtelevasti ja tieto niistä on vahvasti tulkinnanvaraista, vaikka ne nuorisotyön julkisissa kuvauksissa ilmenevätkin varsin yleisesti. Kansainvälinen suhdetoiminta ystävyyskuntayhteyksien ja vierailujen sekä nuorisovaihtoon osallistumisen kautta on perinteistä kansainvälistä nuorisotyötä, mutta sen nykytilasta niin nuorisotyöntekijöiden arkiorientaatiossa kuin toiminnan sisällöissä ei ole kunnollista ajankohtaista tietoa. kansainvälinen toiminta painottunee enemmän työntekijän henkilökohtaisen kiinnostuksen mukaan tai yleisenä viestintänä esimerkiksi nuorisovaihtoon osallistumisen mahdollisuuksista, sekä kausittaisina tai satunnaisina osallistumisina nuorisovaihtojen ja -vierailujen edellyttämään työhön kuin erityisenä kansainvälisyyskasvatuksena. Omat taltioimani tiedot sieltä täältä eri puolilta Suomesta tarjoavat ainakin lievän viitteen siitä, että suhteessa menneisiin vuosiin monissa kunnissa on vähennetty kansainvälisen toiminnan osuutta nuorisotoimien budjettipäätöksissä. Monikulttuurinen nuorisotoiminta on edellistä moniselitteisempi osa-alue. Se voidaan lisäksi liittää myös yleisempiin kysymyksiin moninaisuuden ja yhdenvertaisuuden huomioinnista. Yleisimmin monikulttuurisuus nuorisotyössä on liitetty maahanmuuttajanuorisotyöhön, joka on tavallista useimmissa suurimmissa kaupungeissa ja paikkakunnilla, joilla maanmuuttajien määrä on suhteellisen suuri mutta onko tarkkaan ottaen oikein puhua monikulttuurisesta nuorisotyöstä silloin, kun työntekijä toimii erityisesti eri kulttuurivähemmistöä edustavien nuorten parissa sen sijaan että pyrkisi laajentamaan nuorisotyötä kokonaisuudessaan monikulttuuriseksi eri kulttuuritaustaisten nuorten kohtaamisen puitteissa? Pyrkimyksen moninaisuuden kunnioitukseen, tasa-arvoon ja suvaitsevuuteen tulisi viitata yleensä erilaisuuden ja kaikkien (myös kotimaisperäisten) kulttuuristen, etnisten ja muiden vähemmistöjen huomiointiin ja kunnioitukseen alkaen esimerkiksi liikuntarajoitteisten nuorten huomioinnista (esteettömyys rakenteissa), yleistyneestä sukupuolisensitiivisestä nuorisotyöstä (kuten tyttöjen ja poikien kerhot, illat ja tilat), sekä seksuaalivähemmistöjen huomioon ottamiseen nuorisotyössä ja integraatioon toiminnan periaatteissa. Lähivuosina tehtyjen erillistutkimusten valossa monikulttuurisen huomioinnissa nuorisotyössä on paljon puutteita, se riippuu usein yksittäisten työntekijöiden omasta motivaatiosta ja on käsitteenäkin se on usein edelleen jäsentymätön. Peruspalvelujen arviointikyselyssä 2008 (vain?) 39% vastanneista nuorisotoimista ilmoitti että niillä oli ollut kuluvan vuoden aikana kansainvälisiä yhteyksiä. Sen yleisimpiä tuon muotoja olivat EUnuorisotoimintaohjelman palvelujen käyttö (58% - yleensä nuorisovaihto), ystävyyskuntatoiminta (43%) ja lähialueyhteistyö (23%). Vain 59: ssä kunnassa oli vastaustietojen mukaan kansainväliseen toimintaan varattu erillinen määräraha tämä tukee edellä esittämääni karkeaa yleishuomiota ja kertoo painotuksen ainakin osittaisesta vähenemisestä suhteessa kuntien nuorisotoimien pitkän aikavälin historiaan. Vuoden 2011 kyselyn tulosten mukaan nuorisotyön perinteisten osa-alueiden joukosta 68% vastanneista arvioi monikulttuurisen nuorisotyön toteutumisen huonoksi (A&K 2011).

17 8 Ympäristökasvatus ja kestävän elämäntavan edistäminen Myös ympäristökasvatuksen ilmenemistä kuntien nuorisotyössä on vaikea arvioida. Kyselyillä tavoitetut tiedot siitä edellyttäisivät tarkentavaa tutkimusta. Yli 60% kunnasta ilmoitti sen huomioinnista vuonna 2008 ja sen katsottiin limittyvän moniin toimintoihin, erityisimmin leireillä, nuorisotiloilla ja tapahtumajärjestämisessä, konkreettisesti esimerkiksi kierrätyksenä. (PEPA 2008.) Tällaiseen tulokseen on kuitenkin suhtauduttava varauksellisesti. Ympäristökasvatus on pitkälle laiminlyöty nuorisotyön koulutuksessa ja sen tarkoite alalla on varmasti jäsentymätön. Vuonna 2009 tehdyssä kyselyssä 56% vastanneista ilmoittikin ympäristökasvatuksen toteutuvan melko tai erittäin huonosti (A&K 2009). Jos luonnossa tapahtuvaa toimintaa tai kierrätystä nimitetään ympäristökasvatukseksi, on suuri osa kansalaisista ympäristökasvattajia. Toki ne voivat olla puitteita suunnitelmallisen pedagogisen otteet toteuttamiselle ympäristöasioissa. Omien havaintojeni mukaan ympäristökasvatus eli ympäristökysymysten, ympäristönsuojelun ja ekologian aiheiden suunnitelmallisena ja toimintaan selvästi lomittuvana käsittelynä nuorten kanssa ei ole nuorisotoimissa kovin yleistä ja yleisenäkin se on pienimuotoista tai rajalliseen aihepiiristä kiinnostuneiden nuorten toimintaan kiinnittyvää. Kokoaan toinen asia on kysyä, kuinka ympäristöystävällisesti kunnan nuorisotyön kaikki puitteet ja toiminta on järjestetty. Esimerkiksi mielekkään kierrätyksen toteuttaminen voi monissa pienissä kunnissa rajoittua kunnan kustannustehokkuuden nimissä toteuttamiin hankinta- ja esimerkiksi jätehuollon menettelyihin. Tilanne vaihtelee pienten kuntien ja suurten kaupunkien välillä ekologisen toiminnan eri ulottuvuuksien osalta. 9 Ehkäisevä päihdetyö Suomen kunnissa raittiustyö on aiemmin ollut tavallinen virallinen toimiala usein yhteydessä kunnan nuorisotyöhön. Nykyään erittäin yleistä on päihteettömyyden korostaminen ja valvominen järjestetyssä ja ohjatussa nuorisotoiminnassa ja useimmissa nuorisotyön muodoissa. Nuorisotiloissa ja niiden piha-alueilla päihteiden käyttö ja tupakointi on poikkeuksetta kielletty, erilaisissa nuorten tilaisuuksissa alkoholin käyttö on yleensä kokonaan kielletty, mutta täysi-ikäisten (18-v) kohdalla ja tupakointi on usein tilannekohtaisesti rajattu tiettyyn paikkaan tai paikan ulkopuolelle. Yleisemmin tavoite liittyy nuorisotyön mahdollisuuteen tuoda esille terveitä elämäntapoja ja päihteiden riskejä erilaisen tiedotuksen ja neuvonnan keinoin. Hyvin yleinen kunnissa on viime vuosina ollut useimmiten nuorisotyöntekijöiden osittain tai päävastuullaan paikka- tai seutukunnan koululaisilla toteuttama kausittainen elämyksellinen päihdevalistusnäyttely kokemusten purkuineen. 10 Nuorten osallisuus ja vaikuttaminen Nuorisolain 8 : n mukaisen nuorten osallisuuden, vaikuttamisen ja kuulemisen edistäminen ei nuorisolain mukaan ole erityisesti eikä varsinkaan yksin kunnan nuorisotyöntekijöiden tehtävä. Nuorisotyön piirissä on kuitenkin perinteisesti ja tavallisesti edistetty nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia, alkaen nuorten omaehtoisen aktiivisuuden tukemisesta ja demokraattisen ryhmätoiminnan ohjauksesta esimerkiksi nuorisotaloissa (nuorisotaloneuvostot, äänestäminen yhteisistä päätöksistä, demokratiakasvatus). Nuorten osallisuus nuorisotyössä voi toteutua alkaen arkisesta keskustelusta nuorisotyöntekijän kanssa siten, että nuorten mielipiteet, intressit ja tarpeet tulevat huomioiduksi. Järjestelmällisempi osallisuuden muoto on vaikkapa nuorisotilademokratia. Lisäksi nuorten osallisuuden toteutuminen voi liittyä kaikkeen nuorisotyön sisältöön nuorten omana toimintana ilman että sitä aina ajatellaan nuorisotyön aikaansaamaksi.

18 Perinteisestikin nuorisotyön yhdeksi tehtäväksi on nähty nuorten oman toiminnan mahdollistaminen. Osallisuuden kokemuksen ja spontaanin osallistumisen edistämisessä on siis varottava liian suunnitelmallista osallisuuden ohjailua ja sen ylimäärittelyä muiden kuin nuorten itsensä taholta. Toisaalta arkisten kontaktiensa ja tietotaitonsa myötänuorisotyöntekijät voivat olla keskeisessä asemassa nuorten osallistumisen ja vaikuttamisen edistämisessä kannustamalla, toiminnan sisällöissä, tiedottamalla ja tukemalla nuoria sekä tekemällä nuorten osallisuuden kysymyksiä tunnetuksi: luomalla yhteyksiä nuorten, päätöksentekijöiden ja muiden aikuisten välille. Ammatillisesti nuorisotyöntekijät ovat usein luontevia kouluttajia ja kehittäjiä nuorten osallisuus- ja vaikuttamisasioissa jolloin demokratiakasvatusta voi pitää toiminnan yleisenä teoreettisena tai ideologisena (yhteiskunnallisena) taustana. Nuorisotyöntekijät ovat usein nuorten osallistumisen ja kuulemisen asioiden edistäjiä, tuki- ja yhteyshenkilöitä kunnissa. Siellä täällä kuntien nuorisotyöntekijät ovat toimineet myös koulujen oppilaskuntatoiminnan neuvojina tai kouluttajina. Nuorten vaikuttajaryhmä tai hanke on useimmissa kunnissa. Vuonna 2011 nuorisovaltuusto tai vastaava vaikuttajaryhmä toimi 76%: ssa kyselyihin vastanneista kunnista, mikä ilmensi selvää kasvua aiemmista vuosista. Nuorisovaltuusto tai vastaava toimii useimmin suurissa kuin pienissä kunnissa, osaselityksenä tähän on se, että pienemmissä kunnissa toiminta useammin tyrehtyy aktiivisimpien nuorisoryhmien poismuuton myötä. Kaikkien lautakuntien kokouksiin vaikuttajaryhmillä on ollut osallistumisoikeus vain varsin harvoin (noin 20%) ja osallistumismahdollisuudet ovat kasvaneet selvästi hitaammin kuin osallisuusryhmien määrät. Jonkun tai joidenkin lautakuntien kokouksiin osallistumisoikeudesta ilmoitti vuonna % vastaajista. Nuorten kuulemisvelvoitteen täyttämistä kuvailtiin eri tavoin: nuorisotilatoiminnassa (69%) ja oppilaskuntatoiminnassa (60%) Lisäksi sähköisen aloitekanavan mainitsi 47% vastaajista. Noin joka toisessa kunnassa on kuitenkin järjestetty kohtuullisin määräajoin nuorten ja päättäjien välisiä keskusteluja ja noin kuntien viidenneksessä nuorisofoorumeja. (A&K 2011) Samana vuonna julkaistu peruspalvelujen arviointi vuodelta 2010 (PEPA 2011) sekä erillistutkimukset joita on useita, sisältävät vastaavia huomioita. Nuoret ovat kokeneet mahdollisuuksikseen vaikutta vapaa-aikaan (mukaan lukien nuorisotyö) ja koulu joihinkin toiminnallisiin ja puitteellisiin ratkaisuihin tai hankintoihin, mutta vähemmän koko kunnan toimintaan ja päätöksentekoon, edes nuorisopolitiikan aihepiirissä. Toisaalta osa nuorten vaikuttamisryhmistä ei omilla periaatteillaankaan ole edes pyrkinyt varsinaiseen muodolliseen vaikuttamiseen, vaan jotkut enemmän vain käytännöllisiin nuorten toimintaa koskeviin asioihin, kuten tapahtumien järjestämiseen, koulun tai nuorisotilan sisustusratkaisuihin, projektien järjestämiseen, tietyn toimintamahdollisuuden vaikka skeittirampin saamiseksi kuntaan jne. Tällaista vaihtelua nuorten ryhmien luonteissa on ollut havaittavissa selvästi myös aiempina vuosina. Peruspalvelujen arvioinnin 2010 (2011) mukaan: Osassa kunnista nuorten osallisuus huomioidaan hyvin, osassa välttävästi. Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmassa nimetty palvelutasotavoite, jonka mukaan vuoden 2010 loppuun mennessä kaikissa kunnissa on käytössä 5 17-vuotiaiden vaikuttamis- ja kuulemisjärjestelmä, ei toteudu. Nuorten vaikuttajaryhmä on 70 prosentissa vastanneista kunnista. Toiminnan edellytyksiä on luotu nuorten vaikuttajaryhmille pääosin hyvin, mutta edelleen kaivataan niiden toiminnan parempaa tunnustamista ja aikuisten tukea. Kaikissa kunnissa ei ole vielä tarjolla nuorille monipuolisia osallistumis- ja kuulemismahdollisuuksia. Vastanneista kunnista 40 prosentissa on sekä nuorten vaikuttajaryhmä, kuulemisjärjestelmä, aloitekanava että nuorisotalon talotoimikunta tai muu vastaava. Kun tarkastelusta pois luettiin oppilaskunnat ja -yhdistykset, nuorisotalotoimikunnat, sekä muutaman kerran vuodessa toteutuneet kokoukset, foorumit yms., oli nuorten vaikuttajaryhmiä vuonna 2010 lähes 300 kappaletta. yhteensä vastanneiden kuntien ryhmissä oli mukana lähes 3500 nuorta, yleisin ryhmäkoko oli noin 10 ja ikä vuotta.

19 Määrällisesti viime vuodetkin ovat ilmentäneet pientä kasvua ja joka tapauksessa todettavien vaikuttajaryhmien määrän merkittävää kasvua muutamissa vuosissa 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Kriittisistä huomioista huolimatta nuorten jonkinlaisen kuulemisjärjestelmän tai - käytännön olemassaolo kunnissa samoin kuin niiden eri vaihtoehtoisten tapojen määrä oli myös hiukan yleistynyt. Erityisesti vaikuttamisryhmien nuoret kokivat mahdollisuutensa vaikuttaa mm. kunnan nuorisopoliittisiin asioihin yleisemmin melko hyviksi, mutta nuorisotoimien viranhaltijat huonommiksi. Kuitenkin useissa vastauksissa toistui toive ryhmän aseman paremmasta tunnustamisesta sekä luonteeltaan aidosta kuulemisesta. Edellä viimeisimmät huomiot on merkittäviä, koska vastanneet nuoret ovat tässä suhteessa kunnan keskimääräistä nuorta aktiivisempia ja ilmentävät siten rajallisempaa näkemystä suhteessa ajatukseen nuorten yleisistä vaikuttamismahdollisuuksista. Tiedot eivät siis kerro erityisen hyvin kunnan koko nuorison kokemuksista, kiinnostuksesta ja mahdollisuuksista tulla kuulluksi ja vaikuttaa heitä koskevissa asioissa. Vuoden 2010 vastaustiedot kertovatkin pääasiallisesti rajallisista ja melko muodollisista kuulemisen tavoista, evät myöskään siitä, kuinka motivoituneita kuntien päättäjät ovat kuulemiseen ja kuinka sitoutuneita nuorten esitysten edistämiseen kunnan toiminnassa, eli kuinka tosissaan nuoria oltaisiin ottamassa mukaan kunnalliseen päöätöksentekoon (vrt. keskustelut äänestysikärajan laskusta). Yleisimmiksi kuulemistavoiksi listattiin nuorisovaltuuston tai muun vaikuttajaryhmän kuuleminen, siltä pyydetyt lausunnot, oppilaskuntien hallitusten kuuleminen, nuorten ja päättäjien yhteiset keskustelutilaisuudet, sekä nuorten vaikuttajaryhmän edustus lautakunnassa tai valtuustossa. Vastanneissa kunnissa nuorten ryhmät tekivät toimintakaudellaan 518 aloitetta, joista hieman yli puolet toteutui ryhmän toivomalla tavalla. Toisaalta myös yli puolet koki että ryhmä ei ollut saanut kunnalta palautetta tekemiinsä aloitteisiin ja yli kolmannes ryhmistä ei ollut tehnyt lainkaan aloitteita kunnalle (vaan keskittyneet ilmeisesti muihin toiminnallisiin vaikuttamispyrkimyksiin joissakin käytännön asioissa, kuten vaikuttamisessa nuorisotyöhön suorilla yhteyksillä ja esityksillä nuorisotoimeen). Aiepiin kyselytuloksiin verrattuna (aktiiviset nuoret) ovat ilmoittaneet voivansa vaikuttaa kunnallisiin ohjelmiin ja strategioihin ainakin niiden työstämisvaiheessa hiukan useammin kuin ennen, ei kuitenkaan edes puolessa tapauksista, sekä vastaavasti esimerkiksi joihin työntekijöiden palkkaamisiin tämänlaatuisia tuloksia voidaan tietenkin pitää hienoina, mutta ne eivät kuitenkaan ole kuntien enemmistössä yleisiä eikä pelkkä nuorten ryhmän esitys keskeisenä vaikutustekijänä ole näillä selvityksillä aukottomasti osoitettavissa. Ei ole myöskään kriittisesti varmennettu tietoa siitä, millainen todellinen vaikutusyhteys kuntien päätöksiin ja toimintoihin strategisemmassa pitemmän aikavälin toteutusmielessä on. Selvimmin tulkittavissa olevat nuorten kokemat vaikutusmahdollisuudet ovat nuorten elämän arkipäivään ja käytännönläheisempiin asioihin kiinnittyviä. Tyypillisimmin ne liittyivät nuorisotalojen viihtyvyyteen ja toimintaan, nuorisotoimen järjestämiin tapahtumiin, koulun viihtyvyyteen ja ruokailuun, harrastuksiin jne. Tärkeänä nuorten ryhmät ovat pitäneet aikuisille toimijoille tiedottamista nuorten oikeuksista sekä vaikuttamisen ja kuulemisen tavoitteista. Keskeisenä on pidetty nuorten ryhmien tukihenkilön riittävää tietotaitoa ja motivaatiota. Varsin usein tukihenkilönä on nuorisotyöntekijä. Näiden tietojen perusteella voidaan todeta, että nuorten osallisuus, vaikuttaminen ja kuuleminen liittyy luontevasti nuorisotyöntekijöiden tehtäviin ja yleisemmin nuorisotyöhön, mutta se ei riitä. Nuorten vaikuttamisen ja kuulemisen suhteessa kuntaa tulisi tapahtua selvemmin kunnan päätöksenteon ja johtavien viranomaisten tunnustamana ja vastaanottamana. Siten siis paitsi osallistumisen ja vaikuttamisen kehittämisen, myös sitä koskevan tutkimuksen ja tiedotuksen tulisi keskittyä aiempaa vahvemmin suoraan kuntien johtotasoon, sen päätöksentekoon ja hallintoon.

20 11 Nuorisotiedotus ja -neuvonta Suomessa nuorisotiedotus ja -neuvonta on, ainakin pienimuotoisena, osa perinteistä kuntien nuorisotyötä. Vuosituhannen alun jälkeen vähitellen yleistyneen nuorisotiedotuksen kehittäjinä ja toteuttajina ovat usein olleet nuorisotyöntekijät. Paikallinen nuorille suunnattu neuvonta ja tiedotus toteutuu toisaalta nuorisotyöntekijän välittömissä kontakteissa nuoriin, toisaalta se kattaa myös välillisen työn, esimerkiksi informaation tuottamisen ja tarjoamisen kirjallisesti ja nettisivustoilla. Valtakunnallisesti useimpien kuntien nuorisotyö tarjoaa esimerkiksi nuorisotilassa vähintään internet-yhteyden, jotain kirjallista informaatiota ja nuorisotyöntekijän neuvoja ja opastusta tiedon pariin. Monipuolisimmillaan nuorisotiedotus ilmenee kaupungin nuorisotiedotuspisteenä, jossa on tarjolla monenlaista neuvontaa ja ohjausta lähes kaikesta nuorten elämää koskevasta, mukaan lukien palveluohjausta erityisasiantuntijalle esimerkiksi terveydellisissä kysymyksissä jolloin lähestytään mm. erityis- ja etsivän nuorisotyön sosiaalityömäisiä toisinaan vahvasti moniammatillisen yhteistyön puitteissa. Vahvasti kehittyneenä varsin itsenäisenä nuorisotyön sisältökokonaisuutena sitä onkin luonnehdittu tavoitteellisesti seuraavalla tavalla: Nuorten tieto- ja neuvontatyö on ennalta ehkäisevää nuorisotyötä, joka tavoitteellisena peruspalveluna tarjoaa ammattitaitoista tietoa, ohjausta ja neuvontaa erilaisissa nuorten elämään liittyvissä kysymyksissä ja tilanteissa. Työmuodolla tuetaan nuorten kasvua, itsenäistymistä ja hyvinvointia. Palvelut perustuvat nuorten tiedon ja tuen tarpeisiin. Niitä tuottavat kunnat ja järjestöt. Nuorten lisäksi palveluiden kohderyhminä ovat nuorten vanhemmat ja nuorten parissa toimivat. ( Valtakunnallinen nuorisotiedotuksen kehitys noin kuluneen kymmenen aikana ilmeni selväpiirteisin nuorisotiedotusta tarjoavien verkkosivustojen kehittymisenä. Melko pian todettiin, ettei tarkoituksenmukaista ole tukea jokaisen pienenkin kunnan omaa nuorisotiedotussivustoa, vaan siirryttiin pääasiassa ylikunnallisiin seudullisiin verkkopalveluihin, joihin toki kunnat voivat linkittää omat mm. nuorisotyöstä ja muistakin palveluista kertovat sivustonsa. Sittemmin on kehittynyt myös muutamia laajemman alueen, yleensä maakunnallisia, nuorisotiedotuspalveluja. Verkkoa käyttävät nuoret yleensä etsivät itseään kiinnostavia ja itselleen miellyttävimpiä sivustoja, minkä takia loputon erillissivustojen luominen kunnittain tuntuisikin epätarkoituksenmukaiselta. Vuoteen 2013 mennessä koordinaatin tiedossa olevia nuorisotiedotuksen ja -neuvonnan verkkosivustoja oli Suomessa 41 (koordinaatti.fi). Jossain määrin tähän joukkoon voidaan lisätä muita verkkopalveluja, joiden luonne ja sisältö lähestyvät viime vuosina nuorisotiedotuksen nimissä kehittynyttä sivustojen verkostoa. Samalla on huomattava, että verkossa tapahtuvan nuorisotiedotus- ja neuvontatyön raja edellä kuvattuun verkkonuorisotyöhön on liukuva erityisesti silloin, kun kysymyksissä nuoria yksilöllisesti tukevat livepalvelut, kuten chatit, mutta yleisemmin verkossa tapahtuvan nuorisotiedotuksen ja neuvonnan voinee kokonaankin lukea verkkonuorisotyöksi. Käytännön nuorisotiedotuksen ja neuvonnan vakiintuneisuus ja monipuolisuus sekä sitä koskeva erityinen osaaminen kuntien nuorisotyössä on kehittynyt polveilevammin ja siinä on edelleen melko paljon vaihtelua, kuten edellä esittelyn alussa todettiin, mutta eniten myös pienten kesken vertaillen: paikallisen tiedotuksen ja neuvonnan sisällössä, tavoittavuudessa ja saavutettavuudessa on yhä melko suuria eroja, mitä toki paikasta riippumatta avoimet verkkopalvelut osittain pehmentävät. Nuorten tieto- ja neuvontapalveluja tavoitteellisesti tuottavia kuntia on Koordinaatin ilmoituksen mukaan 238 ja varsinaisia tieto- ja neuvontapisteitä tai keskuksia 101. Valtakunnallinen nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus koordinaatti on viime vuosina vaikuttanut kehitykseen merkittävästi alan työntekijöille tarjotuilla lähikoulutuksilla ja kuntakohtaisiakin asiantuntija- ja tukipalveluja tarjoamalla, sekä mm. alan toimijoille tarjotulla materiaalipankilla ja keskustelufoorumilla, jotka palvelevat niin alan kehittämistä kuin koulutusta. Nuorten tieto- ja neuvontapalveluista on tietomateriaalia tarjolla sivustolla