Tohtori Hütterin potilas

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tohtori Hütterin potilas"

Transkriptio

1 Tohtori Hütterin potilas Amerikkalainen Timothy Ray Brown on maailman ensimmäinen hivistä parantunut ihminen. Mutta ei ehkä enää ainoa. Teksti Janne Arola Tiistai 4. heinäkuuta vuonna 2006 oli poikkeuksellisen jännittävä päivä Saksassa. Illalla isäntämaa kohtaisi jalkapallon MM-välieräottelussa Dortmundissa Italian. Futishuuma oli valloillaan myös pääkaupunki Berliinissä, jossa pelattaisiin viiden päivän päästä MM-finaali. Kaupungissa asuneella nelikymppisellä amerikkalaisella Timothy Ray Brownilla oli kuitenkin muuta ajateltavaa. Hän ei voinut hyvin. Paha olo ei johtunut entiseltä miesystävältä saadusta hivistä, joka oli todettu Yhdysvalloissa vuonna Tauti pysyi hyvin kurissa antiretroviraalilääkkeillä, eikä se juurikaan haitannut Brownin arkielämää. Silti hänen voimansa olivat kesän aikana alkaneet ehtyä. Hän jaksoi hädin tuskin pyöräillä töihin. Brownin voinnista huolestunut miesystävä varasi hänelle lääkäriajan, ja diagnoosi sekoitti entisestään Brownin hengenvaarallisten tautien cocktailia: hän oli hivin lisäksi sairastunut leukemiaan. Ja nyt, 4. heinäkuuta, Brown lähetettiin Berliinin keskustassa sijaitsevaan yliopistosairaala Charitéen, jossa hänen syöpäänsä ryhtyi hoitamaan 37-vuotias veritautiopin lääkäri Gero Hütter. Ensimmäinen diagnoosi oli, että hänen luuytimessään on jotain vialla. Hänen piti olla yksinkertaisesti luuydinpotilas, Hütter sanoo. Mutta Brown oli kaikkea muuta kuin tavallinen potilas. Timothy Ray Brown, hoikka, keskimittainen ja valokuvissa poikamaisesti hymyilevä amerikkalaismies, oli muuttanut Yhdysvalloista Saksaan hiv-diagnoosinsa jälkeen 1990-luvun puolivälissä. Berliiniin hän päätyi, koska halusi edistää uraansa saksan kielen kääntäjänä. Hiv ei ollut lannistanut Brownin elämäniloa, pikemminkin päinvastoin. New York -aikakauslehden henkilökuvassa toukokuussa 2011 Brownin kerrottiin ennen sairastumistaan leukemiaan olleen seurallinen ja viihtyneen joukon keskipisteenä. Häntä viehätti erityisesti Saksan pääkaupungin vilkas yöelämä. New York -lehdelle hän kertoi olleensa melkoinen flirttailija. Kun näin jonkun kahvilassa, baarissa tai diskossa, tiesin kyllä, miten sain mitä halusin, Brown sanoi. Mutta nyt baareissa pörräämiselle tuli loppu, sillä Hütter ryhtyi hoitamaan Brownin leukemiaa kemoterapialla. Se ei kuitenkaan auttanut, vaan jäljelle jäi hoitovaihtoehdoista vaarallisin, luuydinsiirto.

2 20. kesäkuuta vuonna 1983 iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri Sirkka-Liisa Kikka Vallen tutkimusvastaanotolle Helsingissä tuli mies, jonka kurkku oli kipeä ja kasvoissa ja päänahassa oli pieniä sinipunaisia läiskiä. Valle arvasi heti, mistä on kysymys, sillä hän oli jo kuukausien ajan tankannut amerikkalaisista lähteistä tietoa uudesta tuntemattomasta virustaudista, joka aiheutti muun muassa Kaposin sarkoomaa, kuolemaan johtavaa syöpää. Hänen eteensä istahtanut noin 40-vuotias hauskannäköinen mies oli yksi niistä 60 vapaaehtoisesta homoseksuaalista, joita Valle oli kuukautta aiemmin ryhtynyt tutkimaan etsiäkseen heidän sukupuolikäyttäytymisestään aidsille altistavia tekijöitä. Muistelen, että nahka nousi kananlihalle, koska se oli aika dramaattinen hetki. Hänellä oli juuri se, mitä me etsimme, Valle kertoo. Mutta silti kukaan ei ollut ehtinyt varautua siihen, että Suomestakin voisi jo löytyä ihminen, jolla tauti oli kehittynyt aids-vaiheeseen. Valle tarkasteli potilasta hetken ja totesi, että läiskät ovat aika ikävän näköisiä. Dialogi oli koruton. Arvaatko, mistä on kyse? Joo, sitä se taitaa olla. Niin on. Yhteistuumin he päättivät, että mies menee ensin valokuvattavaksi Helsingin yliopistollisen keskussairaalan ihotautiklinikalle ja sen jälkeen hoidettavaksi Auroran sairaalan sisätautiosastolle. Muutaman tunnin kuluttua fyysisesti hyväkuntoinen potilas hyppäsi raitiovaunusta Auroran pysäkillä ja asteli sisään. Häntä vastassa oli kaikkiin mahdollisiin suoja-asuihin pukeutunut joukko sairaalahenkilökuntaa. Potilashuoneen astiatkin oli vaihdettu kertakäyttöisiin. Tauti oli siihen aikaan niin pelottava, että edes lääkärikunta ei tiennyt tarkkaan, miten se tarttuu, Valle sanoo. Auroran sairaalan tarkoituksena oli pitää matalaa profiilia tapauksesta ja miettiä rauhassa, miten asiasta tiedotettaisiin. Erityisesti iltapäivälehdet olivat jo usean kuukauden ajan lietsoneet kohua ja pelkoja tuntemattomasta homoja tappavasta taudista, joka oli pari vuotta aiemmin löydetty Yhdysvalloista. Olisi katastrofi, jos tieto Suomen ensimmäisestä aidsiin sairastuneesta pääsisi hallitsemattomasti julkisuuteen. Lehdistö sai kuitenkin vihiä aids-potilaasta Auroran sairaalan vaitiolosta huolimatta. Uutinen julkaistiin Helsingin Sanomissa ja iltapäivälehdissä 28. kesäkuuta. Syntyi valtava mediamylläkkä. Iltalehti julkaisi myöhemmin lööpissään karun kuvan ulkomaalaisesta homomiehestä, jonka silmät olivat turvonneet umpeen Kaposin sarkooman vuoksi.

3 Seksuaalista yhdenvertaisuutta ajavan Setan puhelinlinjat tukkeutuivat ja homoja uhkailtiin, vaikka esimerkiksi Valle yritti julkisuudessa vakuuttaa, että kyse ei ole vain homomiesten taudista vaan virustaudista, joka leviää samaan tapaan kuin suurelle yleisölle tutumpi hepatiitti-b. Yleisön oli hirveän vaikea ymmärtää, ettei tauti tartu ihokosketuksesta tai yhdessä asumisesta, vaan täytyy olla seksi- tai verikontakti, muistelee Valle, josta leivottiin nopeasti valtakunnan virallinen aids-asiantuntija. Mutta olihan se järkyttävää, että monen vuoden ajan kaikki uutiset olivat negatiivisia. Pelkoja lietsoi sekin, että vielä tässä vaiheessa lääkärit eivät tienneet, mikä virus taudin aiheutti ja miten sitä voitaisiin hoitaa. Aids-diagnoosin saaneita odotti varma kuolema. Eikä elinaikaa välttämättä ollut paljon. Syksyllä 1985 Suomessa otettiin käyttöön vasta-ainetesti, jolla hiv-tartunta pystyttiin todentamaan. Lääkkeitä tautiin ei ollut vieläkään, ja diagnoosia pelättiin niin paljon, että moni jätti siksi menemättä testeihin. Sitä Valle ei käsittänyt. Hänen mielestään jokaisen riskikäyttäytyjän tuli tietää tartunnastaan, ja esimerkiksi juuri homomiesten keskuudessa laajempiin testeihin oli hänestä erityinen tarve, jotta tauti ei leviäisi eteenpäin kantajiensa tietämättä. Vaatimus sai monet homoaktiivit varpailleen. He tulkitsivat Vallen vaativan homojen pakkotestausta. Siitä joillekin tuli fiilis, että Valle vain komentaa. Jotkut homomiehet ihmettelivät julkisuudessa, miksi heteronainen määrää, mitä me saadaan tehdä, kun minä varoittelin, mitkä seksitekniikat saattavat olla vaarallisia, Valle muistelee. Oli ennenkuulumatonta, että nainen oli televisiossa prime time -aikaan puhumassa anaaliyhdynnästä. Vallen kliininen tutkimus päättyi syksyllä 1992, mutta hän kertoo vieläkin silloin tällöin saavansa terveisiä 30 vuoden takaisilta potilailtaan, jotka ovat hänen ansiostaan säästyneet tappavalta taudilta. He sanovat, että olipa hyvä, kun tajusit silloin käynnistää tutkimukset. Timothy Ray Brownin onni oli, että hän sairastui hiviin vasta 1990-luvulla. Ensimmäinen hiv-lääkevalmiste, tsidovudiini, tuli markkinoille jo vuonna 1987, mutta siitä ei ollut paljon apua potilaille: hivin eteneminen hidastui vain muutamalla kuukaudella. Käänteentekijänä taudin hoidossa pidetään Vancouverissa kesällä 1996 järjestettyä maailman aids-konferenssia. Siellä esiteltiin tuloksia yhdistelmähoidoista, joiden avulla pystyttiin dramaattisesti vaikuttamaan potilaiden elinikään, kertoo Auroran sairaalan infektiolääkäri Matti Ristola. Juuri näiden hoitojen avulla Timothy Ray Brownkin oli selvinnyt hengissä pitkälle 2000-luvulle.

4 Nykyään lääkkeet ovat niin tehokkaita, että hiviä sairastavat voivat elää kuin kuka tahansa meistä: käydä töissä ja matkustella saada jopa lapsia. Heidän elinikänsäkin on keskimäärin vain hieman lyhyempi kuin täysin terveillä ihmisillä, ja ero kuroutuu koko ajan pienemmäksi. Vaikka vähän pessimistinen olenkin, niin uskon, että kymmenen vuoden sisään lääkityksessäkin löydetään ratkaiseva tekijä, joka jos ei paranna niin ainakin laittaa viruksen niin ahtaalle, että se ei aiheuta mitään haittaa, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Mika Salminen. Laboratorioissa eri puolilla maailmaa kehitetään parhaillaan myös aids-rokotetta, mutta tutkijoiden mukaan sen valmistuminen on vähintään vuosien päässä. Salminenkin on epäileväinen. Rokotteeseen en oikein usko, vaikka se olisikin hieno juttu. Sitä on niin pitkään yritetty, ja kaikki yritykset ovat menneet pieleen. Suomessa ja monissa muissa länsimaissa hiviä on jo pitkään pidetty kroonisena siis jatkuvana ja pitkäaikaisena, mutta ei automaattisesti kuolemaan johtavana tautina. Olen usein verrannut hiviä diabetekseen. Molemmat vaativat jatkuvan lääkityksen. Muussa tapauksessa ne voivat johtaa kuolemaan hyvinkin nopeasti, Ristola sanoo. Henkisesti ero tautien välillä on kuitenkin edelleen valtava. Se liittyy siihen, että monet meistä kavahtavat seksitauteja ja huumeidenkäyttöä. Seksitauteihin saattaa liittyä rinnakkaissuhteita tai maksullista tai miesten välistä seksiä. Ne ovat asioita, joita ihmiset miettivät ja joihin julkisuudessa lyödään leimoja, hän puntaroi. Timothy Ray Brownin elämä kävi tukalaksi loppuvuonna Kemoterapia ei ollut tehonnut hänen leukemiaansa, ja lääkäri Hütter oli ryhtynyt etsimään hänelle kansainvälisestä rekisteristä sopivaa kantasolujen luovuttajaa luuydinsiirtoa varten. Sopivia luovuttajia löytyi peräti 232, ja Hütter sai idean. Hän muisti, että noin prosentilla maailman ihmisistä on immuunijärjestelmänsä solujen pinnalla olevassa CCR5-molekyylissä molemmilta vanhemmilta peritty mutaatio, jonka ansiosta he ovat immuuneja hi-virukselle. Hän päätti etsiä Brownille luovuttajan, jolla olisi tämä mutaatio. Näin voisi olla mahdollista parantaa kerralla sekä leukemia että hiv. Aiheeseen perehtyessään Hütter hämmästyi, sillä hän ei löytänyt mistään tietoa, että vastaavaa olisi kokeiltu aiemmin. Siksi hänen oli vaikea vakuuttaa esimerkiksi esimiehiään hoidon tarpeellisuudesta. Kaikki olivat skeptisiä. Kukaan ei vielä silloin pystynyt ajattelemaan, että tautiin olisi parannusta, koska hiv on tappava virus, Hütter kertoo. Potilas Brown itse suhtautui asiaan tyynesti, sillä hän oli jo tottunut elämään hivin kanssa. Hänelle oli tärkeintä päästä eroon leukemiasta. Selitin hänelle, mitä aiomme tehdä ja mitkä ovat hoidon riskit ja edut. Mutta silti Brown ajatteli koko ajan, että olemme parantamassa vain leukemiaa, Hütter muistelee.

5 Brownille tehtiin luuydinsiirto helmikuun 15. päivä vuonna 2007, ja samana päivänä hän lopetti hivlääkityksen. Pian hi-virus oli testitulosten perusteella kadonnut hänen elimistöstään. Mutta tuli vielä yksi takaisku: leukemia palasi entistä ärhäkämpänä. Brown oli jälleen kuolemanvaarassa. Hänelle tehtiin toinen luuydinsiirto samalta luovuttajalta 13. maaliskuuta vuonna Se oli vähällä tappaa hänet. Brown vietti lähes koko vuoden 2008 sairaalassa. Hän houraili eikä pystynyt kävelemään. Kun lääkäri pyysi Brownia nostamaan vasenta jalkaansa, hän nosti oikeaa, koska ei erottanut puolia toisistaan. Mutta amerikkalainen selvisi. Nyt, yli 6,5 vuotta ensimmäisen luuydinsiirron jälkeen, hiv ja leukemia ovat edelleen poissa. Brown asuu nykyään Las Vegasissa ja voi hyvin. Vasta viime vuosina hän on tajunnut olleensa hyvin erityinen potilas. Ensimmäinen, johon tätä hoitoa sovellettiin toimivasti, Hütter kertoo. Nyt hän on hiv-ekspertti. Hän tuntee kaikki ihmiset tältä alalta, ja hänellä on myös oma säätiö, joka tukee hiv-tutkimusta. Kehitys on ollut uskomatonta. Brown ei kuitenkaan ehkä ole enää ainoa ihminen maailmassa, jonka hiv on onnistuttu parantamaan. Tämän vuoden aikana hivin on raportoitu kadonneen Ranskassa 14 potilaalta isossa tutkimusjoukossa ja Yhdysvalloissa pieneltä vauvalta. Kaikissa tapauksissa potilaiden hiv-lääkitys oli aloitettu normaalia aiemmin. Viimeisin läpimurto ovat niin sanotut Bostonin potilaat. Tutkijat kertoivat heinäkuun alussa Kuala Lumpurissa järjestetyssä aids-konferenssissa kahdesta amerikkalaisesta hiviä ja imusolmukesyöpää sairastaneesta potilaasta, joille tehtiin luuydinsiirto joitakin vuosia sitten. Heistä toinen oli ollut nyt seitsemän ja toinen 15 viikkoa ilman hiv-lääkitystä. Merkkejä taudin paluusta ei ollut. Asiasta raportoineen New York Timesin mukaan Bostonin potilaiden vanhat luuytimet, joissa verisolut muodostuvat, tuhottiin lääkityksellä vain osittain (Brownin luuydin tuhottiin kokonaan) ennen uuden luuytimen siirtoa. Lehden mukaan menetelmä on niin vaarallinen, että sitä olisi epäeettistä soveltaa tavallisiin hiv-potilaisiin, joita ei uhkaa kuolemanvaarallinen syöpä. Bostonin potilaitakin oli alun perin kolme, mutta yksi heistä kuoli syövän uusiuduttua. Hoito erosi Timothy Ray Brownin vastaavasta myös siinä, että Bostonin potilaat jatkoivat hivlääkkeiden syömistä vielä vuosia luuydinsiirtojen jälkeen, jotta uudet verisolut eivät altistuisi virukselle. Lisäksi Bostonin potilaille luuytimen luovuttaneet eivät olleet immuuneja hi-virukselle. Tutkijat ja lääkärit ovat kuitenkin hyvin varovaisia puhuessaan hivistä paranemisesta Bostonin tapauksissa. Vaikka testitulokset näyttäisivät pitkään hyviltä, hi-virus voi lymyillä ihmisen elimistössä pitkäänkin ennen uudelleen puhkeamista.

6 Berliinin ja Bostonin potilaiden hoitokeinoista ei ehkä suoranaisesti ole apua maailman yli 30 miljoonan hiv-potilaan parantamiseen, mutta silti moni näkee tapaukset merkittävinä edistysaskelina kohti taudin totaalista hävittämistä. Esimerkiksi Timothy Ray Brown itse on luottavaisin mielin. Minä todella uskon, että minun elinaikanani löytyy parannuskeino kaikille, Brown sanoi kesäkuussa Seattle Times -lehdelle antamassaan haastattelussa. Hiv-tutkimus kuten muukin lääketiede käy kovaa kamppailua rahoituksesta. Tähän asti tiedeyhteisö on ollut pääosin sitä mieltä, että tautia ei voi kokonaan parantaa, joten resursseja on suunnattu lääkkeiden kehittämiseen. Ennen tätä ajattelu oli rajoittunutta, Brownia hoitanut Gero Hütter sanoo. Nyt, jos menee mihin tahansa konferenssiin, siellä on aina yksi keskustelunaihe, joka käsittelee mahdollisuutta parantaa hiv. Se on hyvä asia. THL:n Salminen alleviivaa, että kaikki potilaat, joiden tähän mennessä on väitetty parantuneen taudista, ovat olleet erityistapauksia, joista on helppo kirjoittaa raflaavia juttuja. Mutta tietysti jokainen niistä kertoo infektion kulusta jotakin, mitä ei ole aiemmin tiedetty. Jokaisesta tiedonmurusta voi olla hyötyä, kun etsitään parannuskeinoja, hän toteaa. HUS:n Ristola puolestaan muistuttaa, että esimerkiksi Yhdysvalloissa National Institutes of Health eli maan terveysvirasto on jo muutama vuosi sitten linjannut, että he tukevat nyt nimenomaan eradikatiivista eli taudin täydelliseen hävittämiseen tähtäävää tutkimusta. He verorahoitteisena organisaationa pystyvät nyt keskittymään siihen käänteentekevään mullistukseen, että pystyttäisiin rakentamaan hoito, jolla hiv parannetaan. Yhtenä pontimena tähän oli Berliinin potilas. Mutta ei ollut kaukana, että maailma ei olisi koskaan kuullut Timothy Ray Brownista. Hänen paranemisensa hivistä oli huikeiden yhteensattumien summa: Ensin hänen piti sairastua leukemiaan. Kemoterapia ei saanut auttaa häntä, koska muuten hän ei olisi tarvinnut luuydinsiirtoa. Hänen lääkärinsä oli yleisen mielipiteen vastaisesti uskottava, että hiv on mahdollista parantaa. Hänellä piti olla niin yleinen HLA (molekyylijoukko, joka on ihmisen jokaisessa solussa), että hänelle löytyi riittävästi kantasoluluovuttajia. Luovuttajien joukosta piti löytyä vähintään yksi, joka on immuuni hiville. Hänen piti kahdesti selvitä äärimmäisen riskialttiista luuydinsiirrosta, johon kuolee jopa 40 prosenttia potilaista.

7 Ja sitten kun kaikki nämä ehdot täyttyivät ja hän oli taistellut läpi vuosikausia jatkuneiden rankkojen ja hengenvaarallisten hoitojen hänen elimistöstään poistui tauti, jonka kanssa hän olisi luultavasti pystynyt elämään onnellista elämää vielä vuosikymmeniä. Melkoinen flaksi. THL: Hivin levittämisestä ei pitäisi rangaista Suomessa on viime vuosina paljastunut noin 180 uutta hiv-tapausta vuodessa. Viime vuonna julkaistussa Suomen hiv-strategiassa vuosille arvioidaan, että tartunnastaan tietämättömiä on tällä hetkellä jopa tuhat. Suurin haitta on se, että ihmiset eivät uskalla mennä testiin, vaan pistävät päätä pensaaseen, ja sen myötä diagnoosi viivästyy, kritisoi Auroran sairaalan infektiolääkäri Matti Ristola. Ihmisiä kuolee sen takia, että he tulevat hoitoon liian myöhään. Oireita aiheuttavaan vaiheeseen edenneen hivin hoidot ovat rankkoja ja kalliita, ja lisäksi potilas on saattanut levittää tautia eteenpäin tietämättään. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Mika Salmisen mielestä hivin erityisasema seksitautien joukossa pitäisi poistaa kokonaan. Hänen työnantajansa THL on virallisestikin ottanut kantaa siihen, että hivin levittämisestä ei pitäisi rangaista oikeudessa. Maallikko ajattelee, että taudista pitäisi kertoa, ja moraalisesti asia onkin juuri näin. Mutta siihen liittyy kerrannaisvaikutuksia, jotka eivät ole kovin hyödyllisiä, Salminen aloittaa. Ensinnäkin, hän jatkaa, minkään muun seksitaudin levittäminen ei johda vastaaviin rangaistuksiin tai oikeudenkäynteihin, joten hiv on aivan epäsuhtaisessa asemassa muihin nähden. Tämä pitää Salmisen mukaan yllä pelkoa, joka johtaa siihen, että moni tartunnasta huolissaan oleva ei uskalla mennä testiin, koska pelkää rangaistuksia ja seksielämänsä loppumista. Ja jos tuudittaudutaan ajatteluun, että kaikki tietysti kertovat omasta hivistään tai muusta seksitaudista, niin ajatellaan, että miksi pitäisi itse suojautua. Se on huono asia, hän toteaa. Tietoinen ja tahallinen levittäminen on eri asia, mutta nyt puhutaan normaaleista yhden yön jutuista. On eettisesti liian helppo ratkaisu syyttää vain toista osapuolta, vaikka toinenkin ottaa tietoisen riskin. Siksi kaikessa valistuksessakin lähdetään siitä, että hiv-testissä on syytä käydä aina, kun on pienikin epäilys mahdollisesta taudille altistumisesta. Erityistä huomiota pitäisi Salmisen mielestä kiinnittää miesten välistä seksiä harrastaviin. Homomiehillä kävi huono tuuri, kun tauti pääsi leviämään heidän keskuudessaan ennen kuin siitä tiedettiinkään 1980-luvun alussa. Jotkut ovat arvioineet, että silloin jopa prosenttia heistä sai tartunnan, Salminen toteaa. Fakta on, että kun tauti on niin yleinen tässä erityisryhmässä, siitä on vaikea päästä eroon. Sama tilanne on niissä maissa, joissa se on päässyt heteroseksin kautta leviämään.

8 Salmisen mielestä Suomessa ennaltaehkäisyssä on oltu jopa häveliäitä, sillä homojen erityistarpeita ei ole täysin ymmärretty. Sen pitäisi lähteä yhteisön omasta intressistä ja yhteiskunnan pitäisi avoimesti ja suoraan antaa sille tukea, hän toteaa. TIETOLAATIKKO: Hiv on virus, joka takertuu ihmisen immuunijärjestelmän tiettyihin osiin ja tuhoaa elintärkeitä CD4+soluja. Virus leviää ihmisestä toiseen erityisesti suojaamattoman seksin ja likaisten huumeneulojen välityksellä. Jos hiviä ei hoideta, immuunikato pahenee ja johtaa aidsiin, joka on sairauden viimeinen ja vakavin vaihe. Aids-vaiheessa oleva ihminen altistuu helpommin monille hivin liitännäissairauksille kuten keuhkokuumeelle ja erilaisille syöville jotka voivat johtaa kuolemaan. Aids on malarian ja tuberkuloosin ohella eräs nykyajan tappavimmista tartuntataudeista maailmassa. Se on vienyt 30 vuodessa ainakin 25 miljoonan ihmisen hengen. Tunnetuin aidsin uhri lienee Queen-yhtyeen laulaja Freddie Mercury, joka menehtyi 24. marraskuuta vuonna 1991, vain päivä sen jälkeen, kun hän ilmoitti julkisuuteen olevansa hiv-positiivinen. YK:n aids-ohjelman UNAidsin mukaan vuonna 2011 maapallolla arvioitiin olevan jopa 34 miljoonaa hiv-tartunnan saanutta. Heistä 2,5 miljoonaa oli lapsia, ja ylivoimaisesti suurin osa (jopa 70 prosenttia) asui Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Samana vuonna aidsin aiheuttamiin tauteihin kuoli 1,7 miljoonaa ihmistä, joista yli kaksi kolmasosaa Afrikassa.

Hiv tutuksi. Koulutus vastaanottokeskuksille Maahanmuuttovirasto 25.3.2015. Batulo Essak HIV-tukikeskus

Hiv tutuksi. Koulutus vastaanottokeskuksille Maahanmuuttovirasto 25.3.2015. Batulo Essak HIV-tukikeskus Hiv tutuksi Koulutus vastaanottokeskuksille Maahanmuuttovirasto 25.3.2015 Batulo Essak HIV-tukikeskus 1 Täyttä elämää hivin kanssa www.tuberkuloosi.fi/materiaali/animaatiot/ 2 Näitte juuri hivistä kertovan

Lisätiedot

TaLO-tapaukset Virusoppi. Vastuuhenkilöt: Tapaus 1: Matti Varis Tapaus 2: Veijo Hukkanen Tapaus 3: Sisko Tauriainen Tapaus 4: Ilkka Julkunen

TaLO-tapaukset Virusoppi. Vastuuhenkilöt: Tapaus 1: Matti Varis Tapaus 2: Veijo Hukkanen Tapaus 3: Sisko Tauriainen Tapaus 4: Ilkka Julkunen TaLO-tapaukset Virusoppi Vastuuhenkilöt: Tapaus 1: Matti Varis Tapaus 2: Veijo Hukkanen Tapaus 3: Sisko Tauriainen Tapaus 4: Ilkka Julkunen TaLO-tapaus 1 Uusi uhkaava respiratorinen virusinfektio Tapaus

Lisätiedot

HIV. ja ikääntyminen

HIV. ja ikääntyminen HIV ja ikääntyminen LUKIJALLE Tämä esite tarjoaa lukijalleen tietoa ikääntymisen vaikutuksista elämään hiv-positiivisena. Esite on tehty yhteistyössä HUS:n Infektiosairauksien poliklinikan ja Hiv-tukikeskuksen

Lisätiedot

Voinko saada HIV-tartunnan työssäni?

Voinko saada HIV-tartunnan työssäni? Voinko saada HIV-tartunnan työssäni? Koulutuspäivä vastaanottokeskuksille Maahanmuuttovirasto 25.3.2015 Haastateltavana: LT Pia Kivelä, HUS Tartuntataudit VOK:ssa Turvapaikan hakijoilla tarttuvia tauteja,

Lisätiedot

Hiv/aidsista ei ole aina helppo puhua, mutta tietoa tarvitaan

Hiv/aidsista ei ole aina helppo puhua, mutta tietoa tarvitaan Nuoret keskittyvät kuuntelemaan hiv/aids-aiheisella vertaiskouluttajan tunnilla Umzimkhulun lukiossa. Hiv/aidsista ei ole aina helppo puhua, mutta tietoa tarvitaan Apple! Ryminää, juoksevia nuoria ja naurua.

Lisätiedot

Soluista elämää. Tietopaketti Kantasolurekisteriin liittyjälle

Soluista elämää. Tietopaketti Kantasolurekisteriin liittyjälle Soluista elämää Tietopaketti Kantasolurekisteriin liittyjälle Perehdy huolella tietopakettiin ennen liittymistäsi Kantasolurekisteriin. Rekisteriin liitytään osoitteessa www.soluistaelämää.fi kantasolujen

Lisätiedot

Tutkittavan tiedote ja tietoinen suostumus HIV-negatiiviselle kumppanille. PARTNER-tutkimus

Tutkittavan tiedote ja tietoinen suostumus HIV-negatiiviselle kumppanille. PARTNER-tutkimus Tutkittavan tiedote ja tietoinen suostumus HIV-negatiiviselle kumppanille PARTNER-tutkimus PARTNER-tutkimus on tutkimus, joka tehdään pareille, joissa: (i) toinen osapuoli on HIV-positiivinen ja toinen

Lisätiedot

TUBERKULOOSI. Oireet: kestävä ja limainen yskös, laihtuminen, suurentuneet imusolmukkeet ja ruokahaluttomuus

TUBERKULOOSI. Oireet: kestävä ja limainen yskös, laihtuminen, suurentuneet imusolmukkeet ja ruokahaluttomuus TUBERKULOOSI On Mycobacterium tuberculosis bakteerin aiheuttama infektio. Oireet: kestävä ja limainen yskös, laihtuminen, suurentuneet imusolmukkeet ja ruokahaluttomuus Hoitona käytetään usean lääkkeen

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

HIV ja hepatiitit HIV

HIV ja hepatiitit HIV HIV ja hepatiitit Alueellinen tartuntatautipäivä 3.5.16 Keski Suomen keskussairaala Infektiolääk. Jaana Leppäaho Lakka HIV 1 HIV maailmalla HIV Suomessa Suomessa 2014 loppuun mennessä todettu 3396 tartuntaa,

Lisätiedot

ZA5222. Flash Eurobarometer 287 (Influenza H1N1) Country Specific Questionnaire Finland

ZA5222. Flash Eurobarometer 287 (Influenza H1N1) Country Specific Questionnaire Finland ZA5222 Flash Eurobarometer 287 (Influenza H1N1) Country Specific Questionnaire Finland FLASH 287 INFLUENZA Q1. Aiotteko ottaa kausi influenssarokotuksen tänä vuonna? Kyllä, olen jo ottanut rokotuksen...

Lisätiedot

PARTNER-tutkimus. Sinua on pyydetty osallistumaan tähän tutkimukseen, koska olet tässä parissa HIV-positiivinen kumppani.

PARTNER-tutkimus. Sinua on pyydetty osallistumaan tähän tutkimukseen, koska olet tässä parissa HIV-positiivinen kumppani. Tutkittavan tiedote ja tietoinen suostumus HIV-positiiviselle kumppanille PARTNER-tutkimus PARTNER-tutkimus on tutkimus, joka tehdään pareille, joissa: (i) toinen osapuoli on HIV-positiivinen ja toinen

Lisätiedot

SEKSITAUDIT Hiv-säätiö / Aids-tukikeskus Vaihde 0207 465 700 (ma - pe 9-16) Neuvonta ja ajanvaraus 0207 465 705 (ma - pe 10-15.30) www.aidstukikeskus.fi SEKSUAALITERVEYS Rakkaus, seksuaalisuus ja seksi

Lisätiedot

Lukijalle. HUS:in Naistenklinikan ja Hiv-säätiön yhteistyönä.

Lukijalle. HUS:in Naistenklinikan ja Hiv-säätiön yhteistyönä. HIV ja raskaus Lukijalle Esite on suunnattu hiv-positiivisille raskautta suunnitteleville tai raskaana oleville naisille ja perheille. Esitteessä käsitellään hiv-tartunnan huomioimista raskautta suunniteltaessa

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Esite on suunnattu hiv-positiivisille raskautta suunnitteleville tai raskaana oleville naisille ja perheille. Esitteessä käsitellään hiv-tartunnan

Esite on suunnattu hiv-positiivisille raskautta suunnitteleville tai raskaana oleville naisille ja perheille. Esitteessä käsitellään hiv-tartunnan HIV ja raskaus 1 Lukijalle Esite on suunnattu hiv-positiivisille raskautta suunnitteleville tai raskaana oleville naisille ja perheille. Esitteessä käsitellään hiv-tartunnan huomioimista raskautta suunniteltaessa

Lisätiedot

Lapsi ja nuori syöpäpotilaana. Carea, Kymenlaakson Syöpäyhdistys, Sylva Toivo Salmi 20.3.2014

Lapsi ja nuori syöpäpotilaana. Carea, Kymenlaakson Syöpäyhdistys, Sylva Toivo Salmi 20.3.2014 Lapsi ja nuori syöpäpotilaana Carea, Kymenlaakson Syöpäyhdistys, Sylva Toivo Salmi 20.3.2014 Lasten ja nuorten syöpä, lukumäärät 0-14 vuotiaat n.150 uutta tapausta vuosittain 15-24 vuotiaat n. 140 uutta

Lisätiedot

Syöpä pelottaa. Sairastunut kaipaa enemmän tietoa ja tukea.

Syöpä pelottaa. Sairastunut kaipaa enemmän tietoa ja tukea. Syöpä pelottaa. Sairastunut kaipaa enemmän tietoa ja tukea. Nykyarvion mukaan joka kolmas suomalainen sairastuu jossain elämänsä vaiheessa syöpään. Syöpä on läsnä suomalaisten elämässä entistä useammin,

Lisätiedot

Ymmärrämmekö toisiamme

Ymmärrämmekö toisiamme Ymmärrämmekö toisiamme Koulutuspäivä vastaanottokeskuksille Maahanmuuttovirasto 25.3.2015 Kristiina Salovaara/Filha 1 Kertomus 1 Kyseessä on 23-vuotias turvapaikanhakijana maahan tullut mies, joka asuu

Lisätiedot

Elämä hiv-positiivisena

Elämä hiv-positiivisena Elämä hiv-positiivisena LUKIJALLE Tämä esite tarjoaa lukijalleen tietoa elämästä hiv-positiivisena. Esite on tehty yhteistyössä HUS:n Infektiosairauksien poliklinikan ja Hiv-tukikeskuksen kanssa. 2 Miksi

Lisätiedot

10/12/12. HIV-1 O and P. HIV-1 M and N NATURE VOL 397 4 FEBRUARY 1999

10/12/12. HIV-1 O and P. HIV-1 M and N NATURE VOL 397 4 FEBRUARY 1999 1 2 3 NATURE VOL 397 4 FEBRUARY 1999 HIV-1 O and P HIV-1 M and N 4 MITEN HIV-EPIDEMIA ALKOIKAAN 1980 s 1990 s?? 1970 s 1980 s 1980 s 5 HIV Gp120 Gp41 RNA p17 p24 6 HIV 1 simpanssista ihmiseen Myron S.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Lasten tuberkuloosi ja sen ehkäisy. Eeva Salo Koulutuspäivä LPR 6.3.2007

Lasten tuberkuloosi ja sen ehkäisy. Eeva Salo Koulutuspäivä LPR 6.3.2007 Lasten tuberkuloosi ja sen ehkäisy Eeva Salo Koulutuspäivä LPR 6.3.2007 Tartuntatautirekisteri 1995-2006 alle 15-vuotiaiden tb-tapaukset Suomessa 10 8 6 4 2 0 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003

Lisätiedot

Lepakkorabiestutkimus

Lepakkorabiestutkimus Lepakkorabiestutkimus Lepakkoseminaari 19.3.2011 Esitelmän rakenne Tietoa rabieksesta ja lepakkorabieksesta Tutkimushanke Miten voit osallistua hankkeeseen Mitä lepakkoharrastajan ja -tutkijan on hyvä

Lisätiedot

Tuloperiaate. Oletetaan, että eräs valintaprosessi voidaan jakaa peräkkäisiin vaiheisiin, joita on k kappaletta

Tuloperiaate. Oletetaan, että eräs valintaprosessi voidaan jakaa peräkkäisiin vaiheisiin, joita on k kappaletta Tuloperiaate Oletetaan, että eräs valintaprosessi voidaan jakaa peräkkäisiin vaiheisiin, joita on k kappaletta ja 1. vaiheessa valinta voidaan tehdä n 1 tavalla,. vaiheessa valinta voidaan tehdä n tavalla,

Lisätiedot

SARAN JA TUOMAKSEN TARINA

SARAN JA TUOMAKSEN TARINA SARAN JA TUOMAKSEN TARINA Opettajalle Sara on 15-vuotias ja Tuomas 17. He ovat seurustelleet parisen kuukautta. He olivat olleet yhdynnässä ensimmäistä kertaa eräissä bileissä, joissa he olivat myös juoneet

Lisätiedot

Perusasiat Totta ja tarua Tarua. Totta

Perusasiat Totta ja tarua Tarua. Totta Perusasiat ja tarua Tarua Hiviin ja aidsiin liittyy paljon väärinkäsityksiä. Kaikki hivistä tai aidsista kuulemasi tiedot eivät ole totta. Tämä esitteessä kerrotaan, mikä on totta ja mikä on tarua. Hiv-hoidolla

Lisätiedot

Hiv + ikääntyminen. Sini Pasanen toiminnanjohtaja Positiiviset ry

Hiv + ikääntyminen. Sini Pasanen toiminnanjohtaja Positiiviset ry Hiv + ikääntyminen Sini Pasanen toiminnanjohtaja Positiiviset ry Miksi asia on noussut esiin? Hiv-tartunnan saaneet ikääntyvät lääkityksen ansiosta. 80-luvulla odotettiin pahinta, 90-luvulla tuli toivo

Lisätiedot

Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa?

Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Materiaali hoitosuhdekeskusteluihin Selkomukautus Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Opas on tehty Arjen mieli -hankkeessa,

Lisätiedot

BCG rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan. Eeva Salo lasten infektiosairauksien erikoislääkäri HUS LNS

BCG rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan. Eeva Salo lasten infektiosairauksien erikoislääkäri HUS LNS BCG rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan Eeva Salo lasten infektiosairauksien erikoislääkäri HUS LNS Lapsen tuberkuloosi on nyky-suomessa harvinainen tauti ei ole tuttu lääkäreille

Lisätiedot

Hivin ABC MAAILMAN AIDS-PÄIVÄN TOIMIKUNTA 2014

Hivin ABC MAAILMAN AIDS-PÄIVÄN TOIMIKUNTA 2014 MAAILMAN AIDS-PÄIVÄN TOIMIKUNTA 2014 Johdanto Ensimmäiset hiv-tartunnat havaittiin Suomessa yli 30 vuotta sitten. Tuolloin tauti eteni useimmiten aids-vaiheeseen ja tartunnan saaneen ennuste oli huono.

Lisätiedot

HIV potilaiden polikliinisen. Matti Ristola 4.2.2010

HIV potilaiden polikliinisen. Matti Ristola 4.2.2010 HIV potilaiden polikliinisen hoidon kehittämisestä Matti Ristola 4.2.2010 HIV-potilaan hoidon aspekteja HIV-infektion lääketieteellinen hoito Potilaan elämänhallinta Tarttuvan taudin luomat erityispiirteet

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Opas sädehoitoon tulevalle

Opas sädehoitoon tulevalle Opas sädehoitoon tulevalle Satakunnan keskussairaala Syöpätautien yksikkö / sädehoito 2014 Teksti ja kuvitus: Riitta Kaartinen Pekka Kilpinen Taru Koskinen Syöpätautien yksikkö / sädehoito Satakunnan keskussairaala

Lisätiedot

Suomen Lihastautirekisteri osana kansainvälistä yhteistyötä. Jaana Lähdetie Erikoislääkäri, Suomen Lihastautirekisterin vastuuhenkilö TYKS

Suomen Lihastautirekisteri osana kansainvälistä yhteistyötä. Jaana Lähdetie Erikoislääkäri, Suomen Lihastautirekisterin vastuuhenkilö TYKS Suomen Lihastautirekisteri osana kansainvälistä yhteistyötä Jaana Lähdetie Erikoislääkäri, Suomen Lihastautirekisterin vastuuhenkilö TYKS Taustaa Miksi uudet tutkimustulokset lihastautien perimmäisistä

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintöosasto on määrännyt hevosen näivetystaudin valvottavaksi eläintaudiksi.

Maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintöosasto on määrännyt hevosen näivetystaudin valvottavaksi eläintaudiksi. D 52 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Eläinlääkintöosasto Helsinki 27. 2.1981 Yleiskirje n:o 195 Asia: Hevosen näivetystauti Sen lisäksi mitä eläintautilaissa (55/80) ja -asetuksessa (601/80) on säädetty,

Lisätiedot

Minun psori päiväkirjani

Minun psori päiväkirjani Tähän päiväkirjaasi voit kirjoittaa henkilökohtaisesti psoristasi, psorin hoidoistasi ja niiden vaikutuksista. Voit hyödyntää päiväkirjaa kirjoittamalla myös muista psoriin vaikuttavista asioista, sillä

Lisätiedot

KORKEIMMAN OIKEUDEN HIV-TAPAUKSET XVII VALTAKUNNALLINEN HIV- KOULUTUSTILAISUUS, KE 11.2.2016, BIOMEDICUM APULAISPROFESSORI SAKARI MELANDER, HY

KORKEIMMAN OIKEUDEN HIV-TAPAUKSET XVII VALTAKUNNALLINEN HIV- KOULUTUSTILAISUUS, KE 11.2.2016, BIOMEDICUM APULAISPROFESSORI SAKARI MELANDER, HY KORKEIMMAN OIKEUDEN HIV-TAPAUKSET XVII VALTAKUNNALLINEN HIV- KOULUTUSTILAISUUS, KE 11.2.2016, BIOMEDICUM APULAISPROFESSORI SAKARI MELANDER, HY AIEMPI NÄKEMYS Rikosoikeudellisesti ankara lähestymistapa

Lisätiedot

Hiv ja hepatiitit Suomessa

Hiv ja hepatiitit Suomessa Hiv ja hepatiitit Suomessa Karjalan XII Lääketiedepäivät Petroskoi 14.6.2012 Henrikki Brummer-Korvenkontio Virologian yksikkö Hiv-tartunnat Suomessa TTR -Yhteensä 2952 tartuntaa -69 % tartunnoista suomalaisilla

Lisätiedot

THL HPV-rokotekampanja

THL HPV-rokotekampanja Lähtökohta Brief Kampanja HPV-rokotteelle Kohderyhmänä tyttäret ja äidit/vanhemmat Tavoite: herättää mielenkiinto, jakaa tietoa Sävy: luotettava, selkeä Konsepti Taloustutkimus kartoitti lähtötilanteen

Lisätiedot

Potilasnäkökulma hivhoitotyöhön

Potilasnäkökulma hivhoitotyöhön Potilasnäkökulma hivhoitotyöhön SINI PASANEN TOIMINNANJOHTAJA, POSITIIVISET RY Potilasnäkökulma hiv-hoitotyöhön - Hiv-positiivisten merkitys hiv-hoitotyössä - Mikä vastaanotolla, asenteissa, suhtautumisessa

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Vallitseva periytyminen. Potilasopas. Kuvat: Rebecca J Kent www.rebeccajkent.com rebecca@rebeccajkent.com

Vallitseva periytyminen. Potilasopas. Kuvat: Rebecca J Kent www.rebeccajkent.com rebecca@rebeccajkent.com 12 Vallitseva periytyminen Muokattu allamainittujen instanssien julkaisemista vihkosista, heidän laatustandardiensa mukaan: Guy's and St Thomas' Hospital, London, United Kingdom; and the London IDEAS Genetic

Lisätiedot

Verensiirtojen haittavaikutusten, vaaratilanteiden ja väärän verensiirron määrittely

Verensiirtojen haittavaikutusten, vaaratilanteiden ja väärän verensiirron määrittely VERENSIIRTOJEN HAITTAVAIKUTUKSET VUONNA 2010 Verensiirtoihin liittyvät turvallisuusriskit ovat Suomessa vähäiset. Vuonna 2010 sairaanhoitolaitoksiin toimitettiin yhteensä yli 343 000 verivalmistetta. Vakavia

Lisätiedot

Käyttöohje. Tervetuloa klamydiaja tippuritestipalvelun käyttäjäksi!

Käyttöohje. Tervetuloa klamydiaja tippuritestipalvelun käyttäjäksi! Käyttöohje Tervetuloa klamydiaja tippuritestipalvelun käyttäjäksi! Palvelun käyttämiseen tarvitset internetyhteyden esimerkiksi matkapuhelimesta ja keinon tunnis tautua sähköisesti pankkitunnuksilla tai

Lisätiedot

HIV-potilaan raskauden seuranta. Elina Korhonen, kätilö HYKS, Naistenklinikka

HIV-potilaan raskauden seuranta. Elina Korhonen, kätilö HYKS, Naistenklinikka HIV-potilaan raskauden seuranta Elina Korhonen, kätilö HYKS, Naistenklinikka Naistenklinikan HIVpoliklinikka raskauden seuranta tapahtuu keskitetysti NKL:n äitiyspoliklinikalla erikoislääkäri Marja Kaijomaa

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Sädehoitoon tulevalle

Sädehoitoon tulevalle Sädehoitoon tulevalle Satakunnan sairaanhoitopiiri Sädehoitoyksikkö Päivitys 10//2015 Päivittäjä MM, mi Tämä opas on selkokielinen. Saat siitä tietoa helposti ja nopeasti. Ohjeen laatinut: Satakunnan sairaanhoitopiiri,

Lisätiedot

Käyttöohje. Tervetuloa klamydiaja tippuritestipalvelun käyttäjäksi!

Käyttöohje. Tervetuloa klamydiaja tippuritestipalvelun käyttäjäksi! Käyttöohje Tervetuloa klamydiaja tippuritestipalvelun käyttäjäksi! Palvelun käyttämiseen tarvitset internetyhteyden esimerkiksi matkapuhelimesta ja keinon tunnis tautua sähköisesti pankkitunnuksilla tai

Lisätiedot

Susanna Anglé. PsT, psykoterapeutti Psykologikeskus ProMente, Turku 20.1.2011

Susanna Anglé. PsT, psykoterapeutti Psykologikeskus ProMente, Turku 20.1.2011 Susanna Anglé PsT, psykoterapeutti Psykologikeskus ProMente, Turku 20.1.2011 I Toiveikkuuden määritelmästä ja merkityksestä Mitä toiveikkuus, toivo, on? Miksi toivo on tärkeää? II Toiveikkuuden ylläpitämisestä

Lisätiedot

Fidan projektikylän etuudet

Fidan projektikylän etuudet Säännöt Pelin tavoitteena on, että ainakin yksi kylän lapsista saa käydä koulun loppuun. Peli aloitetaan seisten. Kyläläinen, joka kuolee tai joutuu poistumaan koulusta tai kylästä, istuu alas. Jos vähintään

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

TERVEYSHISTORIA - LYHYT JOHDATUS. Heini Hakosalo FT, akatemiatutkija aate- ja oppihistoria Oulun yliopisto

TERVEYSHISTORIA - LYHYT JOHDATUS. Heini Hakosalo FT, akatemiatutkija aate- ja oppihistoria Oulun yliopisto TERVEYSHISTORIA - LYHYT JOHDATUS Heini Hakosalo FT, akatemiatutkija aate- ja oppihistoria Oulun yliopisto TERVEYSHISTORIA MITÄ SE ON? "HISTORY OF MEDICINE & HEALTH" SAIRAUKSIEN JA NIIDEN HALLINNAN HISTORIAA

Lisätiedot

Lukijalle. Esite on suunnattu lapsiperheille, joissa vanhemmalla, nuorella tai lapsella

Lukijalle. Esite on suunnattu lapsiperheille, joissa vanhemmalla, nuorella tai lapsella HIV perheessä Lukijalle Esite on suunnattu lapsiperheille, joissa vanhemmalla, nuorella tai lapsella on hiv-tartunta. Esitteessä käsitellään hivistä puhumista ja tartunnasta kertomista. Tämä esite on tehty

Lisätiedot

Terveiset European HIV Nursing Conference 2014, Barcelonasta

Terveiset European HIV Nursing Conference 2014, Barcelonasta Terveiset European HIV Nursing Conference 2014, Barcelonasta Lajissaan ensimmäinen European HIV Nursing Conference pidettiin 19.-20.10.2014 Barcelonassa, Espanjassa. Konferenssia isännöi IAPAC, International

Lisätiedot

Uusi potilasyhdistys kilpirauhaspotilaiden tukena. Marika Alanen puheenjohtaja Suomen kilpirauhaspotilaat ry

Uusi potilasyhdistys kilpirauhaspotilaiden tukena. Marika Alanen puheenjohtaja Suomen kilpirauhaspotilaat ry Uusi potilasyhdistys kilpirauhaspotilaiden tukena Marika Alanen puheenjohtaja Suomen kilpirauhaspotilaat ry Ajatus yhdistyksen perustamisesta lähti helmikuussa 2015 eräästä Facebookin vertaistukiryhmästä,

Lisätiedot

Tiesitkö tämän? Naisille. Miehille. Vanhemmille SIVU 2

Tiesitkö tämän? Naisille. Miehille. Vanhemmille SIVU 2 3 4 10 12 14 Tiesitkö tämän? Naisille Miehille Vanhemmille SIVU 2 4 Tiesitkö tämän? 5 Mikä on ihmisen papilloomavirus? Ihmisen papilloomavirus (HPV) on sukupuoliteitse leviävä virusinfektion aiheuttaja,

Lisätiedot

Skitsofrenia. Mitä se tarkoittaa? Tietoa skitsofreniasta pidemmän aikaa sairastaneille. Materiaali hoitosuhdekeskusteluihin Selkomukautus

Skitsofrenia. Mitä se tarkoittaa? Tietoa skitsofreniasta pidemmän aikaa sairastaneille. Materiaali hoitosuhdekeskusteluihin Selkomukautus Skitsofrenia Mitä se tarkoittaa? Tietoa skitsofreniasta pidemmän aikaa sairastaneille Materiaali hoitosuhdekeskusteluihin Selkomukautus Skitsofrenia Mitä se tarkoittaa? Tietoa skitsofreniasta pidemmän

Lisätiedot

Autoimmuunitaudit: osa 1

Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaute tunnetaan yli 80. Ne ovat kroonisia sairauksia, joiden syntymekanismia eli patogeneesiä ei useimmissa tapauksissa ymmärretä. Tautien esiintyvyys vaihtelee maanosien,

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen

Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen Dosentti Mikko Ketola Kirkkohistorian laitos Workshop tohtorikurssilla toukokuussa 2008 Teologinen tiedekunta Workshopin sisältö Miksi kirjoittaa

Lisätiedot

Ajankohtaista infektioiden torjunnasta. Pekka Ylipalosaari Infektiolääkäri /OYS Infektioiden torjuntayksikkö 261015

Ajankohtaista infektioiden torjunnasta. Pekka Ylipalosaari Infektiolääkäri /OYS Infektioiden torjuntayksikkö 261015 Ajankohtaista infektioiden torjunnasta Pekka Ylipalosaari Infektiolääkäri /OYS Infektioiden torjuntayksikkö 261015 Mikä on runsaasti kosketeltujen pintojen merkitys influenssan leviämisessä? 49 näytettä

Lisätiedot

Osasto-opas. Synnytysvuodeosasto. www.eksote.fi

Osasto-opas. Synnytysvuodeosasto. www.eksote.fi Osasto-opas Synnytysvuodeosasto www.eksote.fi Synnytysvuodeosasto sijaitsee sairaalan päärakennuksen ensimmäisessä kerroksessa C-siivessä. Sisäänkäynti pääovesta. Osastolla hoidetaan raskaana olevia ja

Lisätiedot

Syöpäseulonnat I - sairauksien ennaltaehkäisyä

Syöpäseulonnat I - sairauksien ennaltaehkäisyä Syöpäseulonnat I - sairauksien ennaltaehkäisyä Janne Pitkäniemi 1,2 1 Suomen Syöpärekisteri ja 2 Helsingin yliopisto Suomen Syöpärekisteri,Finnish Cancer Registry Institute for Statistical and Epidemiological

Lisätiedot

Lukijalle. Esite on suunnattu lapsiperheille, joissa vanhemmalla, nuorella tai lapsella

Lukijalle. Esite on suunnattu lapsiperheille, joissa vanhemmalla, nuorella tai lapsella HIV perheessä 1 Lukijalle Esite on suunnattu lapsiperheille, joissa vanhemmalla, nuorella tai lapsella on hiv-tartunta. Esitteessä käsitellään hivistä puhumista ja tartunnasta kertomista. Tämä esite on

Lisätiedot

HIV ja ammatilliset kysymykset. 15.2.2012 Matti Ristola

HIV ja ammatilliset kysymykset. 15.2.2012 Matti Ristola HIV ja ammatilliset kysymykset 15.2.2012 Matti Ristola Perustelut HIV-positiivisten ammatillisiin rajoituksiin Tartunnanvaara Vaikutus toimintakykyyn Hammaslääkärin vastaanottoon liittyneet HIV-tartunnat

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Immunosupressiopotilaiden TB-riskin arviointi. Ville Valtonen professori, ylilääkäri HYKS, sisätaudit, infektiosairauksien klinikka, HUS

Immunosupressiopotilaiden TB-riskin arviointi. Ville Valtonen professori, ylilääkäri HYKS, sisätaudit, infektiosairauksien klinikka, HUS Immunosupressiopotilaiden TB-riskin arviointi Ville Valtonen professori, ylilääkäri HYKS, sisätaudit, infektiosairauksien klinikka, HUS Immunosupressiopotilaiden TB-riskin arviointi Immunosupressiopotilaat

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Onko eturauhassyövän PSAseulonta miehelle siunaus vai. Harri Juusela Urologian erikoislääkäri 28.3.2012 Luokite-esitelmä Kluuvin rotaryklubissa

Onko eturauhassyövän PSAseulonta miehelle siunaus vai. Harri Juusela Urologian erikoislääkäri 28.3.2012 Luokite-esitelmä Kluuvin rotaryklubissa Onko eturauhassyövän PSAseulonta miehelle siunaus vai kirous? Harri Juusela Urologian erikoislääkäri 28.3.2012 Luokite-esitelmä Kluuvin rotaryklubissa Miten minusta tuli urologian erikoislääkäri Eturauhassyöpäseulonta

Lisätiedot

Mistä iäkkäiden hoitopaikkasiirrot kertovat ja voidaanko niihin vaikuttaa?

Mistä iäkkäiden hoitopaikkasiirrot kertovat ja voidaanko niihin vaikuttaa? YLEISLÄÄKETIETEEN OPPIALA Mistä iäkkäiden hoitopaikkasiirrot kertovat ja voidaanko niihin vaikuttaa? Jaakko Valvanne Geriatrian professori 31.8.2015 Miksi hoitopaikkasiirroista keskustellaan? Tamperelaiset

Lisätiedot

Ajankohtaista hiv-infektiosta

Ajankohtaista hiv-infektiosta Ajankohtaista hiv-infektiosta 27.8.2012 Esa Rintala Ylilääkäri, infektiolääkäri Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri N VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Hiv-tapaukset Suomessa 1990-250 200 193 188 177 187

Lisätiedot

Sata vuotta sitten tähän sairauteen kuoli Suomessa yksi ihminen tunnissa.

Sata vuotta sitten tähän sairauteen kuoli Suomessa yksi ihminen tunnissa. Sata vuotta sitten tähän sairauteen kuoli Suomessa yksi ihminen tunnissa. Ylilääkäri tutkii pikku potilasta, kertoo teksti kuvan takana. Iltasanomat 14.5.2016 Tuberkuloosi oli tappava sairaus, joka aiheutti

Lisätiedot

FSD1256 Masennuskysely 2002 FSD1293 Kokemukset masennuksen hoidosta ja toipumisesta 2002 FSD1296 Elämä masentuneena 2002

FSD1256 Masennuskysely 2002 FSD1293 Kokemukset masennuksen hoidosta ja toipumisesta 2002 FSD1296 Elämä masentuneena 2002 1 of 8 19.7.2011 8:42 KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoituja tutkimusaineistoja FSD1256 Masennuskysely 2002 FSD1293 Kokemukset masennuksen hoidosta ja

Lisätiedot

NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA

NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA 1 RINTAOIREET JA RINTOJEN SEURANTA Nainen huolehdi rintojesi terveydestä. Rintakuvauksiin tullaan yleensä joko oireettomille tehdyn seulontatutkimuksen

Lisätiedot

Tuberkuloosi tutuksi. Koulutuspäivä vastaanottokeskuksille Maahanmuuttovirasto 25.3.2015. Sirkku Grierson / Filha Rauni Ruohonen / Filha

Tuberkuloosi tutuksi. Koulutuspäivä vastaanottokeskuksille Maahanmuuttovirasto 25.3.2015. Sirkku Grierson / Filha Rauni Ruohonen / Filha Tuberkuloosi tutuksi Koulutuspäivä vastaanottokeskuksille Maahanmuuttovirasto 25.3.2015 Sirkku Grierson / Filha Rauni Ruohonen / Filha 1 Tuberkuloosi on parannettavissa www.tuberkuloosi.fi/materiaali/animaatiot/

Lisätiedot

Positiivisten asioiden korostaminen. Hilla Levo, dosentti, KNK-erikoislääkäri

Positiivisten asioiden korostaminen. Hilla Levo, dosentti, KNK-erikoislääkäri Positiivisten asioiden korostaminen Hilla Levo, dosentti, KNK-erikoislääkäri Krooninen sairaus - Pitkäaikainen sairaus = muuttunut terveydentila, mikä ei korjaannu yksinkertaisella kirurgisella toimenpiteellä

Lisätiedot

Jonnan tarina. Keväällä 2007

Jonnan tarina. Keväällä 2007 Sairastui syömishäiriöön 19-vuotiaana, 2006 Hoitosuhde kotikaupunkinsa nuorisopsykiatriseen poliklinikkaan jo ennen syömishäiriötä ahdistuksen takia Nyt 26-vuotias - Nuorisopsykiatrian poliklinikalla syömishäiriötä

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät?

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? 1 Hyvästä paras Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? Nimi: Nina Granqvist Päivämäärä: Teos: Hyvästä paras Kirjailija: Jim Collins Kirjapisteet: 3 2 Jim Collinsin teos Hyvästä paras on noussut

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

Veren välityksellä tarttuvat taudit. Ajankohtaista infektioiden torjunnasta 7.10.2011 OYS, infektiolääkäri Lotta Simola

Veren välityksellä tarttuvat taudit. Ajankohtaista infektioiden torjunnasta 7.10.2011 OYS, infektiolääkäri Lotta Simola Veren välityksellä tarttuvat taudit Ajankohtaista infektioiden torjunnasta 7.10.2011 OYS, infektiolääkäri Lotta Simola Veren välityksellä tarttuvat taudit merkittävä tartunnanvaara taudeissa, joissa mikrobia

Lisätiedot

Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi.

Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi. idslofi04.12/06.2 Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi. Galderma Nordic AB. Box 15028, S-167 15 Bromma. Sweden Tel +46 8 564 355 40, Fax +46 8 564 355 49. www.galdermanordic.com

Lisätiedot

FT Katja Koski 2 lapsen äiti. Miniopas, jolla pääset alkuun uhmaikäisen kiukkupussin muuttamisesta todelliseksi enkeliksi.

FT Katja Koski 2 lapsen äiti. Miniopas, jolla pääset alkuun uhmaikäisen kiukkupussin muuttamisesta todelliseksi enkeliksi. FT Katja Koski 2 lapsen äiti SELÄTÄ UHMA Miniopas, jolla pääset alkuun uhmaikäisen kiukkupussin muuttamisesta todelliseksi enkeliksi. Arkea Ilman Taistelua Millaista arkesi olisi, jos sinun ei tarvisi

Lisätiedot

1. Lapsen oikeuksien julistus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsen oikeuksien julistuksessa lapsiksi kutsutaan sekä lapsia että nuoria.

1. Lapsen oikeuksien julistus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsen oikeuksien julistuksessa lapsiksi kutsutaan sekä lapsia että nuoria. Lapsen oikeuksien julistus Barnkonventionen på finska för barn och ungdomar YK:n lapsen oikeuksien julistus annettiin vuonna 1989. Lapsen oikeuksien julistuksessa luetellaan oikeudet, jotka jokaisella

Lisätiedot

Depression tuloksekas vuorovaikutuksellinen hoito ja ongelmien ennaltaehkäisy työterveyshuollossa Mehiläisen toimintamalli

Depression tuloksekas vuorovaikutuksellinen hoito ja ongelmien ennaltaehkäisy työterveyshuollossa Mehiläisen toimintamalli Depression tuloksekas vuorovaikutuksellinen hoito ja ongelmien ennaltaehkäisy työterveyshuollossa Mehiläisen toimintamalli Aku Kopakkala johtava psykologi Masennus on sairaus, joka tappaa aivosoluja -

Lisätiedot

TIE KOULUUN 200:LLE LAPSELLE!

TIE KOULUUN 200:LLE LAPSELLE! TIE KOULUUN 200:LLE LAPSELLE! Kenfin Bridge toteuttaa vuosina 2012-2014 orpojen ja haavoittuvaisten lasten tukihankkeen Busiassa, Länsi -Keniassa. HANKKEESSA LAPSET SAAVAT: KOULUMAKSUN KOULUPUVUN KOULUMATERIAALIN

Lisätiedot

Genomitiedon hyödyntäminen yksilötasolla ja tiedon omistajuus

Genomitiedon hyödyntäminen yksilötasolla ja tiedon omistajuus Kuka omistaa genomitiedon - työpaja 12.09.2014 Genomitiedon hyödyntäminen yksilötasolla ja tiedon omistajuus Kristiina Aittomäki, prof., ylilääkäri HUSLAB, Helsingin yliopisto Genomistrategia työryhmä

Lisätiedot

Kinnulan humanoidi 5.2.1971.

Kinnulan humanoidi 5.2.1971. Kinnulan humanoidi 5.2.1971. Peter Aliranta yritti saada kiinni metsään laskeutuneen aluksen humanoidin, mutta tämän saapas oli liian kuuma jotta siitä olisi saanut otteen. Hän hyökkäsi kohti ufoa moottorisahan

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Tiedettä kaikelle kansalle. Ulla Järvi Vs.päätoimittaja Tesso-lehti, THL

Tiedettä kaikelle kansalle. Ulla Järvi Vs.päätoimittaja Tesso-lehti, THL Tiedettä kaikelle kansalle Ulla Järvi Vs.päätoimittaja Tesso-lehti, THL Ulla Järvi - kuka? Suomen Lääkärilehden toimittaja vuodesta 2000 1.5.09 31.5.10 vs päätoimittaja Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitoksen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot