Naisten Valmiusliitto ry:n Pyrstö-harjoitus Pirkkalassa OHJEET OSALLISTUJILLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Naisten Valmiusliitto ry:n Pyrstö-harjoitus Pirkkalassa 13.-15.9.2013 OHJEET OSALLISTUJILLE"

Transkriptio

1 Naisten Valmiusliitto ry:n Pyrstö-harjoitus Pirkkalassa OHJEET OSALLISTUJILLE 1

2

3 Tervehdys Pyrstö harjoitukseen osallistuva! On jännittävää tavata teidät Pirkkalassa Satakunnan lennostossa, joka on pieni varuskunta. Pienen varusmiesvahvuuden ja remonttiin menevän kasarmin vuoksi harjoituksestamme tullee varsin tiivis. Tämä tarkoittaa sitä, ettemme joudu käyttämään aikaa siirtymiseen paikasta toiseen, koska käytössämme olevat tilat ovat lähellä toisiaan. Voimme siis keskittyä pääasiaan: laadukkaaseen koulutukseen ja oppimismahdollisuuksien tuottamiseen. NASTA-yleisnimi kuvaa ilmapiiriä harjoituksissa sekä niiden luonnetta, joka on iloksemme kerta kerran jälkeen innostunut, motivoitunut ja aina kuitenkin jollain tavalla omanlaisensa. Näissä harjoituksissa kouluttautuneet naiset ovat valmiimpia kohtaamaan ja selviytymään vaara- ja onnettomuustilanteista. Heillä on paremmat verkostot kriisitilanteita silmällä pitäen, ja he oppivat soveltamaan uusia tai päivitettyjä taitojaan myös arkielämässä. Keskeistä NASTA-harjoituksissa on se, että harjoitukset myös toteutetaan vapaaehtoisten naisten voimin. Järjestäjillä ei automaattisesti ole vuosien kokemusta vapaaehtoisten johtamisesta, huollon toteuttamisesta tai kokonaisuuden hallinnasta. Jokaisessa harjoituksessa on aina myös pääosin uudet toimijat näissä tehtävissä. Paras palaute onkin se, kun toimijat sanovat: Seuraavalla kerralla osaan tämän paljon paremmin. Naisten Valmiusliitto haluaa pitää NASTA-harjoitukset naisten harjoituksina, ja näin myös niiden johtamisen ja huollon naisten käsissä. Kaikki toimijat ja harjoitukseen osallistuvat ovat oppimassa hoitamaan oman tehtävänsä entistä paremmin. Joskus se vaatii vähän ymmärrystä, mutta useimmiten paljon kiitosta. Pyrstö harjoituksen järjestää käytännössä Naisten Valmiusliiton Hämeen alueneuvottelukunta, joka jo tässä vaiheessa ansaitsee isot kiitokset. Harjoituksen johto ja kurssien johtajat ovat Taina Heimosen johdolla määrätietoisesti suunnitelleet harjoituksen huollon, puitteet ja kurssit sekä rekrytoineet osaavat ja asiantuntevat kouluttajat. Tästä lehdestä löydät käytännön ohjeita harjoitusta varten. Voit seurata harjoitukseen liittyviä ajankohtaisia asioita myös verkkosivuiltamme ja Facebook-sivultamme Kotijoukot voivat seurata harjoituksen kulkua sen aikana Facebook-sivultamme. Lämpimästi tervetuloa harjoitukseen! Lotta Mertsalmi Pääsihteeri Naisten Valmiusliitto ry 3

4 Tervetuloa harjoitukseen hyvät Pyrstöttäret Pyrstö harjoitus pidetään Pirkanmaalla Satakunnan lennostossa aivan Tampereen lähimaastossa. Harjoituspaikkaan on hyvät kulkuyhteydet, valitsitpa sitten junan, onnikan kuten Pirkanmaalla linjaautoa nimitetään tai lentokoneen. Kouluttajat ja harjoituksen johto odottavat Teitä malttamattomina, jotta pääsemme yhdessä oppimaan uutta, kertaamaan jo opittuja taitoja ja nauttimaan hyvästä seurasta. Luvassa on muutama uusi kurssi kuten Joka- Naisen Selviytymispakki sekä Ilmasuojelu, jotka täyttyivätkin jo ensimmäisenä ilmoittautumispäivänä. Maastotaitojen ohella on tarjolla Erätaidot, joissa syvennetään ja sovelletaan Maastotaidoissa hankittuja taitoja asiantuntevien kouluttajien kanssa. Mukana ovat myös kurssit Katuturvallisuus, Kanttiinitoiminta maastossa sekä Elämyksiä ja arjen turvallisuutta. Harjoituksen sujuvuuden varmistamiseksi muutama avainsana: Pyrstötär PYRSTÖharjoituksen osallistuja onnikka linja-auto Tapolan musta mustamakkara eli verimakkara, jota nautitaan yleisimmin puolukkahillon kera myssy tai pipa pipo kiakko jääkiekko jalitsu jalkapallo eisevväliä kyllä kiitos, mielelläni Näillä avainsanoilla pärjäätte pitkälle. Sydämellisesti tervetuloa! Se om moro. Taina Heimonen Harjoituksen johtaja 4

5 Faktaa: Mikä lie NASTA -harjoitus? NASTA-harjoitukset ovat Naisten Valmiusliiton tilaamia ja organisoimia, valtakunnallisia naisten omia monesta kurssista koostuvia valmiusharjoituksia. Naisten Valmiusliiton alueneuvottelukunnat toteuttavat harjoitukset vuorollaan eri puolilla Suomea. Harjoituksia järjestetään kahdesti vuodessa vapaaehtoisten naisten voimin. Harjoitukset eivät ole sotilaallisia. NASTA-harjoitusten päämääränä on parantaa osallistujien arjen turvallisuuteen ja varautumiseen liittyviä tietoja ja taitoja sekä valmentaa naisia toimimaan erilaisissa johto- ja kouluttajatehtävissä. NASTA-harjoitukset toteutetaan Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) kursseina puolustusvoimien tuella. Puolustusvoimien tuki onkin harjoituksille välttämätön, jotta osallistumismaksut saadaan pidettyä kohtuullisina. NASTA-harjoitusten paikat ja ajankohdat on suunniteltu alustavasti vuoteen 2020 asti. Niiden ajankohtaisuutta kehitetään jatkuvasti maailman ja uhkien muuttuessa. Erityisesti harjoitusten laadukkuuteen kiinnitetään entistä enemmän huomiota. Tätä tukee JohdaNASTAkoulutuskokonaisuus NASTAharjoituksen toimijoille, joka antaa osallistujille kouluttamis- ja johtamisvalmiuksia. Kouluttautumismahdollisuus on itsessään yksi harjoituksen suunnitteluun osallistumisen kannuste. Haluatko mukaan järjestämään NASTA-harjoitusta? Ota rohkeasti yhteyttä liiton pääsihteeriin. Turvallisuustaidot kuuluvat kaikille Naisten Valmiusliitto ry on valtakunnallinen yhteistyöjärjestö, joka on perustettu vuonna Liitto yhdistää 10 naisten vapaaehtoista maanpuolustusja turvallisuustyötä tekevää jäsenjärjestöä, joissa toimii noin naista. Naisten Valmiusliittoon kuulutaan aina jäsenjärjestön kautta, liitolla ei ole henkilöjäseniä. Liiton tarkoituksena on kehittää naisten turvallisuuteen ja varautumiseen liittyviä valmiuksia koulutuksen kautta sekä lisätä naisten mahdollisuuksia toimia poikkeusoloissa yhteiskunnan hyväksi. Liiton toiminnasta pääosa toteutetaan 11 alueneuvottelukunnan kautta, jotka vuorollaan järjestävät NASTA-harjoitukset ja muutoin paikallisia ja alueellisia valmiuskoulutustilaisuuksia. Naisten Valmiusliiton jäsenjärjestöt ovat: Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry Maanpuolustuskiltojen liitto ry Maanpuolustusnaisten Liitto ry Marttaliitto ry Finlands svenska Marthaförbund rf Päällystön Naisten Liitto ry Reservin Upseerien Naisten Perinneliitto ry Sotilaskotiliitto ry Suomen Lottaperinneliitto ry Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry Jäsenjärjestöt tarjoavat monipuolista toimintaa ja jäsenyyden kautta pääset paremmin vaikuttamaan myös alueelliseen sekä NASTA-harjoitusten koulutustarjontaan. Liiton järjestämään koulutukseen osallistuminen ei kuitenkaan edellytä minkään jäsenjärjestön jäsenyyttä. Vaikuta oman alueesi valmiuskoulutustarjontaan, tutustu omaan alueneuvottelukuntaasi ja tule rohkeasti mukaan turvaamaan naisten valmiusosaaminen! 5

6 Ajo-ohjeet Vaasa Parkano Jyväskylä Orivesi Lahti Pälkäne Turku Sastamala Helsinki Hämeenlinna Turku ABC Pirkkala Seuraa Lentoaseman opasteita: lentokoneen kuva n. 3 km n. 2.5 km ja lähempänä myös Lentoasema teksti. Tieltä 308 opasteet perille. Osoite: Satakunnan lennosto Pirkkalan tukikohta Varuskunnantie Pirkkala 6

7 Kuljetukset Järjestämme maksuttomat kuljetukset Tampereen rautatie- ja linja-autoasemilta sekä Tampere- Pirkkala lentoasemalta. Autot on merkitty Pyrstö tunnuksin ja niitä kuljettaa pinkkiin liiviin ja maastopukuun pukeutunut henkilö. Mikäli tarvitset kuljetusta ko. paikoista, ota viimeistään yhteys kuljetusvastaavaan: Maire Kärkäs, puh , fi mennessä. Vastaavat kuljetukset järjestetään harjoituksen päätyttyä sunnuntaina, ilmoittaudu niihin samalla. Naisten Valmiusliiton alueneuvottelukuntien järjestämät yhteiskuljetukset Etelä-Savon alueneuvottelukunta järjestää kuljetuksen Mikkelistä Pirkkalaan (maksuton). Kyytiin mahtuu kuljettajan lisäksi 8 henkilöä. Yhteyshenkilö: Aila Väresmaa aila.varesmaa@ pp.inet.fi, puh Helsingistä lähtevässä kuljetuksessa on vielä paikkoja vapaana, Ilmoittautumiset sähköpostilla: nvlhginank(a)hotmail.fi. Ilmoittautumisia otetaan vastaan 1.9. asti ja paikat (34) täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Kyyti on harjoitukseen osallistuville maksuton. Lisätietoja: Tuija Koivu puh Hämeen alueneuvottelukunta järjestää maksuttomat kuljetukset Pirkkalaan julkisilla kulkuvälineillä saapuville Tampereen rautatie- ja linja-autoasemilta. Ilmoittautumisohjeet yllä. Keski-Suomen alueneuvottelukunta järjestää yhteiskuljetuksen Jyväskylästä. Ilmoittautumiset Tiina Ronkaiselle puh iltaisin tai tiinarjo@gmail.com Oulun alueneuvottelukunnalla on yhteiskyytien yhteyshenkilö tuula.rajander@gmail. com. Myös Kainuusta voi kysellä yhteiskyytiä Tuula Rajanderilta. Pohjois-Savon alueneuvottelukunta järjestää kuljetuksen Kuopiosta Pirkkalaan (hinta 10 euroa). Kyytiin mahtuu vielä 1-2 henkeä. Yhteyshenkilö on Irma Kärkkäinen puh Uudenmaan alueneuvottelukunta osallistuu Helsingin kuljetukseen 7

8 Saapuminen harjoitukseen Saavu harjoitukseen Satakunnan Lennostoon klo välisenä aikana. Jos jostain syystä myöhästyt, ilmoitathan siitä Eve Jokiselle: puh Ilmoita samalla vaatekokosi, kurssisi ja tarkka saapumisaikasi. Varaudu todistamaan henkilöllisyytesi saapuessasi ottamalla valmiiksi esille kuvallinen henkilötodistus tai ajokortti. Portilla kaikkien harjoitukseen osallistuvien kulkuoikeus tarkistetaan nimilistasta sukunimen mukaan. Alle 18-vuotiaat osallistujat tarvitsevat huoltajaltaan kirjallisen luvan harjoitukseen osallistumiseen. Lupa on vapaamuotoinen, mutta siitä tulee käydä ilmi harjoitukseen osallistujan nimi ja tämän henkilötunnus. Lisäksi luvassa olisi hyvä kertoa, voiko niitä harjoituksessa otettuja kuvia, joissa osallistuja näkyy, käyttää Naisten Valmiusliiton markkinoinnissa. Lupa vahvistetaan huoltajan allekirjoituksella. Lupa luovutetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Omalla autolla saapuessa Palue on ennen porttia. Liikennemerkistä poiketen et tarvitse pysäköintikiekkoa. Ilmoittautuminen tapahtuu kasarmirakennuksen alakerrassa. Ilmoittautumisen yhteydessä saat nauhallisen nimikyltin, joka toimii kulkulupana. Nimikyltti on pidettävä kaulassa ja näkyvillä koko harjoituksen ajan. Ilmoittautumisen yhteydessä sinulta kysytään lähiomaisen yhteystiedot, muutamia tilastotietoja sekä terveystietoja. Lomake tiedoista on tässä kirjeessä, ja voit täyttää sen kotona etukäteen ja antaa ilmoittautuessasi. Terveystieto-osio jää sinulle itsellesi, ja se tulee säilyttää koko harjoituksen ajan housujen vasemmanpuoleisessa reisitaskussa. Huomioithan, että harjoitukseen osallistuminen edellyttää normaalia fyysistä ja henkistä kuntoa, ja teltassa yöpyviltä myös säänkestävyyttä! Ilmoitathan mahdollisesta liikuntarajoitteesta mennessä puhelimitse Maire Kärkkäälle: puh Harjoituksen aikana harjoitusalueelta ei saa poistua. Sunnuntaina harjoituksesta poistutaan vasta harjoituksen päätyttyä klo 14:30. Poikkeuksista sovittava etukäteen kurssinjohtajan kanssa, joka pyytää luvan harjoituksen johtajalta Taina Heimoselta. Osallistumismaksu Kursseille ilmoittautuneille (ei koske johdon kurssia ja kouluttajia) lähetetään lasku Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK:n) tietojärjestelmän kautta sähköpostilla tai e-kirjeenä viimeistään Mikäli et jostain syystä ole saanut oh- 8 jeita maksun suorittamiseksi mennessä, ota yhteys MPK:n Ilkka Tilliin: puh , pirkanmaa@mpk.fi. Jos joudut perumaan osallistumisesi tai sen jälkeen, osallitumismaksu on kuitenkin maksettava. Elina Paukkunen Majoitus Majoitus tapahtuu varuskunnan 14 hengen tuvissa, joissa on patjoin ja tyynyin varustetut kerrossängyt. Tuvissa ei ole käytettävissä lukollisia kaappeja eikä tupien ovia lukita, joten arvotavarat kannattaa jättää kotiin. Maastossa yöpyvät majoittuvat hengen teltoissa. Tuvissa ja käytävillä noudatetaan hiljaisuutta kello Herätys tapahtuu lauantai- ja sunnuntaiaamuna klo Mikäli tarvitset majoitusta torstain ja perjantain tai sunnuntain ja maanantain väliseksi yöksi, ilmoita tästä mennessä harjoituksen majoitusvastaavalle Elina Paukkuselle: puh , elina.paukkunen@kolumbus.fi,). Perjantaina ja maanantaina on mahdollista osallistua aamupalalle omakustanteisesti (3,56 ). Maksu suoritetaan Sääksi-varuskuntaravintolaan aamupalan yhteydessä. Ilmoita aamupalatarpeesta samalla, kun varaat majoituksen.

9 Aluekartta 9

10 Varusteluettelo Osallistujat varustetaan kurssien avauksen jälkeen kursseittain. Varustaminen tarkoittaa kävelyä kootusti kursseittain varusvarastolle noin 500 metriä, ja sieltä henkilökohtaisesti lainattavien vaateym. tarvikkeiden kuittaamista viikonlopuksi käyttöön. Jokainen kurssilainen kuittaa henkilökohtaisesti kaikki omat varusteensa ja vastaa myös itse niiden käytöstä, säilytyksestä ja palautuksesta. Sisätiloissa majoittuville vuodevaatteet kuitataan majoitusrakennuksesta. Saat myös Naisten Valmiusliiton lippalakin tai pipon. Se jää sinulle omaksi. Jos sinulla on jo ennestään liiton päähine, ota se mukaasi. Harjoitukseen on varattu maastopukuja koosta S aina kokoon XXXL. Kaikille jaetaan harjoituksen ajaksi seuraavat varusteet, jotka palautetaan pois lähtiessä pyyhe maastopuku (et siis käytä omia päällysvaatteita) 2 t-paitaa poolopaita vyö väliasun takki (villapaitaa vastaava) reppu sadeasu Sisätiloissa yöpyville jaetaan lisäksi harjoituksen ajaksi seuraavat varusteet, jotka palautetaan pois lähtiessä tyyny tyynyliina lakanat peitto Maastotaidot-, Erätaidot-, Jokanaisen selviytymispakki- ja Elämyksiä ja arjen turvallisuutta -kursseilla jaetaan lisäksi harjoituksen ajaksi seuraavat varusteet, jotka palautetaan pois lähtiessä makuualusta makuupussi Ota mukaasi harjoitukseen juomapullo (kenttäpullo/0.5 litran juomapullo tms.) henkilökohtaiset hygieniavarusteet ja lääkkeet laudeliina ja kylpypyyhe maastokelpoiset, säänmukaiset, tummat kengät (miel. mustat) tummat käsineet tarvittavat alusvaatteet suihkusandaalit sisäjalkineet halutessasi käteistä rahaa halutessasi viiden euron seteli ryhmävalokuvaa varten Tarkistathan kurssinjohtajan kirjeestä kurssisi mahdollisen lisävarustuksen. HUOM! Älä ota mukaan tarpeettomia arvoesineitä. 10

11 Muita ohjeita Kuvaaminen, kurssikuva ja päivitykset sosiaaliseen mediaan Valokuvaaminen on ehdottomasti kiellettyä puolustusvoimien alueella. Harjoituksella on valokuvaaja, joka huolehtii kuvaamisesta ja jonka ottamia kuvia käytetään liitosta ja harjoituksesta kertovaan viestintään. Kuvat ovat jälkikäteen myös kurssilaisten saatavilla sähköisinä. Mikäli et halua esiintyä kuvissa, kerro siitä kurssinjohtajallesi harjoitukseen tultuasi. Kaikista kursseita otetaan ryhmäkuvat harjoituksen aikana, ja kuva on mahdollista lunastaa itselleen 5 euron hintaan. HUOM! Kuva- tai videopäivitykset nettiin eivät ole sallittuja. Tekstimuotoiset facebook-päivitykset ja tviitit harjoituksen aikana ovat sallittuja ja toivottuja seuraavien periaatteiden mukaan: voi kirjoittaa siitä millaista oli ja mitä on tehnyt, ei siitä mitä tulee tekemään tai minne tulee menemään. voi kirjoittaa omia tunnelmia ja kokemuksia voi kertoa olevansa harjoituksessa ja omasta kurssista toisten nimiä ei lupaa kysymättä voi kertoa. ENSIAPU päivystää koko harjoituksen ajan ja EA-henkilöstön saa kiinni puhelimitse. Harjoituksen lääkärinä toimii Salla Laurila: puh , salla. laurila@hotmail.com ERITYISRUOKAVALI- OT ja ruoka-aineallergiat tulee ilmoittaa mennessä muonitusvastaavalle Paula Alangolle: puh , paula.alanko@leijonacatering.fi. Ruoka on pääsääntöisesti vähälaktoosista, joten sitä ei tarvitse ilmoittaa. Erityisruokavalion ilmoittaminen on sitova ja edellyttää kyseisen ruokavalion nauttimista koko harjoituksen ajan. Ruokalistaan harjoituksen järjestäjä ei voi vaikuttaa. Tupakointi (myös sähkötupakka)on sallittu ainoastaan merkityillä paikoilla. Alkoholin nauttiminen ja säilyttäminen on kiellettyä varuskunta-alueella. VAKUUTUS: Maanpuolustusyhdistys (MPK) on vakuuttanut osallistujat tapaturmavakuutuksella harjoituksen ajaksi. Vakuutus on voimassa osallistujan ilmoittauduttua paikan päällä harjoituksessa. PUHELIMET pidetään suljettuina/äänettömina koulutustapahtumien aikana. Alueella DNA-operaattorin kuuluvuus on heikko. Kasarmilla on käytettävissä WLAN. ESTEEN SATTUESSA: Mikäli olet estynyt saapumasta harjoitukseen, peruuta osallistumisesi MPK-päällikkö Ilkka Tillille: puh , pirkanmaa@mpk.fi. Tämä on tärkeää, koska useille kursseille on henkilöitä jonossa. 11

12 Kurssit ja kurssinjohtajien yhteystiedot Kurssit ja kurssinjohtajien yhteystiedot Elämyksiä ja arjen turvallisuutta Mervi Lehtinen Erätaidot Minna Leimu Ilmasuojelu asutuskeskuksessa Annukka Turunen JohdaNasta Minna Koski Jokanaisen selviytymispakki Anne Rautakorpi Kanttiinitoiminta maastossa Kirsi Tulkki Katuturvallisuus Janette Saukko Maastotaidot Niina Laakso Tämän kirjeen liitteenä saat oman kurssisi ohjelman. Tietosuojan vuoksi emme voi lähettää etukäteen kurssilaisten nimilistoja Ostokset kyytien sopimista, ryhmäjakoa tms. varten. Sotilaskoti on avoinna seuraavasti: Pe klo ; la klo ; su klo Sotilaskotiauto liikkuu harjoitusalueella. Varuskunta-alueella ei ole pankkiautomaattia. Sotilaskodissa ostokset voi maksaa pankkikortilla. Varaa käteistä rahaa kurssikuvaan, se maksaa viisi euroa. Harjoituksen toimiston läheisyydessä on myynnissä Naisten Valmiusliiton tuotteita, ne maksetaan käteisellä. 12 Pyrstö-julkaisu: Katja Sirviö,

13 TILASTO TERVEYSLOMAKE Tällä kyselyllä on tarkoitus kerätä tilastotietoja harjoituksestamme. Pyydämme että täyttäisit lomakkeen ennakkoon ja palauttaisit sen ilmoittautuessasi harjoitukseen. Riittää kun laitat rastin oikean vaihtoehdon kohdalle. Ikäryhmä: Asuinalue: Kuuluminen jäsenjärjestöön: -19 Etelä-Savo En kuulu mihinkään alla olevista Helsingin seutu (Hki,Vantaa,Espoo,Kauniainen) Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry Häme (Päijät-Häme, Kanta-Häme, Pirkanmaa) Maanpuolustuskiltojen liitto ry Keski-Suomi Maanpuolustusnaisten Liitto ry Kymi (Etelä-Karjala, Kymenlaakso) Marttaliitto ry Lappi Finlands svenska Marthaförbund rf 70- Oulu (Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu) Päällystön Naisten Liitto ry Pohjois-Karjala Reservin Upseerien Naisten Perinneliitto Pohjois-Savo Sotilaskotiliitto ry Turku ja Pori (Satakunta, Varsinais-Suomi) Suomen Lottaperinneliitto ry Uusimaa (muu kuin pääkaupunkiseutu) Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry Vaasa (Pohjanmaa, Keski- ja Etelä-Pohjanmaa) Osallistuminen NASTA-harjoitukseen: En ole osallistunut aikaisemmin Olen osallistunut 1-3 kertaa aikaisemmin Olen osallistunut 4-9 kertaa aikaisemmin Olen osallistunut 10 kertaa tai enemmän Ammatti: Kurssi tässä harjoituksessa: Jokanaisen selviytymispakki Erätaidot Maastotaidot Ilmasuojelu asutuskeskuksessa Katuturvallisuus Kanttiinitoiminta maastossa Elämyksiä ja arjen turvallisuutta JohdaNASTA Terveydentilassani ei ole mitään sellaista, joka estää kurssille osallistumisen. LÄHIOMAISEN TIEDOT (irroitetaan tilastolomakkeesta, tiedot tuhotaan harjoituksen päätyttyä) Harjoitukseen osallistuvan nimi Kurssi Lähiomaisen nimi Lähiomaisen puhelinnumero TERVEYSTIEDOT (säilytä tämä osa lomakkeesta vasemmassa reisitaskussa) Harjoitukseen osallistuvan nimi Perussairaus/det/allergiat Käytössä oleva lääkitys/allergialääkitys Tiedoksi ensiavulle 13

Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry NAISTEN VALMIUSLIITTO

Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry NAISTEN VALMIUSLIITTO Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry Naisten Valmiusliitto ry Valtakunnallinen yhteistyöjärjestö perustettu vuonna 1997 yhdistää 11 naisten maanpuolustustyötä tekevää ja tukevaa järjestöä

Lisätiedot

PikkuNASTA Savotar 2018 OHJEET OSALLISTUJILLE

PikkuNASTA Savotar 2018 OHJEET OSALLISTUJILLE SAAPUMINEN JA AJO-OHJEET Harjoituspaikan osoite Karkialammentie, Karkialampi Opastus Jyväskylän tieltä. Tervetuloa PikkuNASTA Savotar 2018 -harjoitukseen! Hienoa, että päätit tulla Mikkelin Karkialammelle

Lisätiedot

Savotan ohjeet osallistujille

Savotan ohjeet osallistujille Savotta 2014 -harjoitus Karjalan prikaati, Vekaranjärvi 3.-5.10.2014 Savotan ohjeet osallistujille Savotta 2014 on 34. -harjoitus! Mitä tarvitset mukaasi Miten tulet harjoitukseen Hyvä tietää Tässä tiedotelehdessä

Lisätiedot

Naiset turvallisuuden eturivissä

Naiset turvallisuuden eturivissä Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry Döbelninkatu 2 00260 Helsinki Naisten Valmiusliitto ry Valtakunnallinen yhteistyöjärjestö perustettu vuonna 1997 yhdistää 10 naisten maanpuolustustyötä

Lisätiedot

37. NASTAharjoitus! VARVARAN SANOMAT. Varvaran ohjeet osallistujille. Varvara 2016 on VARVARA 2016 -HARJOITUKSEN LEHTI. Lehti 1 Huhtikuu 2016

37. NASTAharjoitus! VARVARAN SANOMAT. Varvaran ohjeet osallistujille. Varvara 2016 on VARVARA 2016 -HARJOITUKSEN LEHTI. Lehti 1 Huhtikuu 2016 VARVARA 2016 -HARJOITUKSEN LEHTI VARVARAN SANOMAT Lehti 1 Huhtikuu 2016 Naisten Valmiusliiton NASTA-harjoitus Reserviupseerikoulu, Hamina, 22.-24.4.2016. Varvaran ohjeet osallistujille Varvara 2016 on

Lisätiedot

Naisten Valmiusliitto ry

Naisten Valmiusliitto ry Naisten Valmiusliitto ry Valtakunnallinen yhteistyöjärjestö perustettu vuonna 1997 yhdistää naisten maanpuolustustyötä tekevät ja tukevat järjestöt 11 jäsenjärjestöä, joissa 200 000 naisjäsentä kehittää

Lisätiedot

Dragsvik 16. - 18.5.2014

Dragsvik 16. - 18.5.2014 Tiedotelehti 1 / Huhtikuu Dragsvik 16. - 18.5.2014 Helene on 33. Nasta-harjoitus! Tässä tiedotelehdessä kerromme Helene 2014 -harjoitukseen liittyviä ohjeita. Lue se tarkoin, näin varmistat harjoituksellesi

Lisätiedot

Nasta-harjoitus Karjalan Lennosto, Rissala 25. - 27.4.2008 HARJOITUSKIRJE

Nasta-harjoitus Karjalan Lennosto, Rissala 25. - 27.4.2008 HARJOITUSKIRJE Nasta-harjoitus Karjalan Lennosto, Rissala 25. - 27.4.2008 HARJOITUSKIRJE Hyvä Kallavesj 08 harjoitukseen osallistuva! Kallavesj 08 harjoitus on ensimmäinen Pohjois-Savossa järjestettävä naisten valtakunnallinen

Lisätiedot

NASTA-harjoituksen tiedotuslehti 1 Syyskuu 2011. Ohjeet osallistujille

NASTA-harjoituksen tiedotuslehti 1 Syyskuu 2011. Ohjeet osallistujille NASTA-harjoituksen tiedotuslehti 1 Syyskuu 2011 Ohjeet osallistujille Tervetuloa Ulapalle! NASTA-harjoitukset ovat Naisten Valmiusliitto ry:lle merkittäviä tapahtumia. Niiden avulla liitto toteuttaa perustehtäväänsä:

Lisätiedot

Ohjeet osallistujille

Ohjeet osallistujille Leh$ 1 Huh%kuu Sinisiipi on 31. Nasta harjoitus! Ohjeet osallistujille Mitä tarvitset mukaasi Miten tulet harjoitukseen Hyvä %etää Tässä %edotelehdessä kerromme Sinisiipi 2013 harjoitukseen liigyviä ohjeita.

Lisätiedot

Katarina 2018 Ohjeet osallistujalle Ota tämä opas mukaan harjoitukseen!

Katarina 2018 Ohjeet osallistujalle Ota tämä opas mukaan harjoitukseen! Katarina 2018 Naisten Valmiusliiton NASTA-harjoitus / Uudenmaan prikaati, Dragsvik 20.-22.4.2018 Ohjeet osallistujalle Ota tämä opas mukaan harjoitukseen! Harjoituksen johto ja organisaatio toivottaa Sinut

Lisätiedot

Tervehdys Sinulle HIMOTTU10 harjoitukseen osallistuva!

Tervehdys Sinulle HIMOTTU10 harjoitukseen osallistuva! HARJOITUSKIRJE Tervehdys Sinulle HIMOTTU10 harjoitukseen osallistuva! NASTA-harjoitukset ovat Naisten Valmiusliitolle merkittäviä tapahtumia. Niiden avulla liitto toteuttaa perustehtäväänsä: vahvistaa

Lisätiedot

Karjalan lennosto, Siilinjärvi Kuva: Jaana Siljander. Ohjeistusta. -harjoitukseen

Karjalan lennosto, Siilinjärvi Kuva: Jaana Siljander. Ohjeistusta. -harjoitukseen Karjalan lennosto, Siilinjärvi 1. 3.9.2017 Kuva: Jaana Siljander Ohjeistusta -harjoitukseen Sisältö 3 Lennoston komentajan tervehdys 4 Terveiset harjoituksen johtajalta 5 Naisten Valmiusliitto ry 6 Kurssinjohtajien

Lisätiedot

ILIMATAR. Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! 3/2012. Lauantai 4.8.2012

ILIMATAR. Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! 3/2012. Lauantai 4.8.2012 ILIMATAR Lauantai 4.8.2012 3/2012 Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! SISÄLTÖ: 2 Terveiset Ajankohtaista ja uutiset 3 Valmiusliiton Lotalta 4 Tunnelmia avajaisista Maastossa majoitutaan mukavasti 5

Lisätiedot

sanomat Naisten Valmiusliiton NASTA -harjoitus Parolannummi, Hattula Ohjeet osallistujille

sanomat Naisten Valmiusliiton NASTA -harjoitus Parolannummi, Hattula Ohjeet osallistujille LEIJONA sanomat Naisten Valmiusliiton NASTA -harjoitus Parolannummi, Hattula 5. 7.5.2017 Ohjeet osallistujille #leijona2017 #valmiusliitto #naistenvalmiusliitto OTA TÄMÄ LEHTI MUKAASI HARJOITUKSEEN! 2

Lisätiedot

Naisten Valmiusliitto ry:n Pyrstö-harjoitus Pirkkalassa 13.-15.9.2013. Perjantai 13. syyskuuta

Naisten Valmiusliitto ry:n Pyrstö-harjoitus Pirkkalassa 13.-15.9.2013. Perjantai 13. syyskuuta Naisten Valmiusliitto ry:n Pyrstö-harjoitus Pirkkalassa 13.-15.9.2013 Perjantai 13. syyskuuta 1 Sisällysluettelo Harjoituksen turvallisuusohjeet 2 Päivyri 3 Ilkka Tilli: Maanpuolustuskoulutusyhdistys -

Lisätiedot

NASTA-harjoituksen tiedotuslehti nro 1, helmikuu 2012. LINNA 2012 - harjoitus. Kainuun Prikaati, Kajaani 16. 18.3.2012. Ohjeet osallistujille

NASTA-harjoituksen tiedotuslehti nro 1, helmikuu 2012. LINNA 2012 - harjoitus. Kainuun Prikaati, Kajaani 16. 18.3.2012. Ohjeet osallistujille NASTA-harjoituksen tiedotuslehti nro 1, helmikuu 2012 LINNA 2012 - harjoitus Kainuun Prikaati, Kajaani 16. 18.3.2012 Ohjeet osallistujille Kuva: NVL/Katja Sirviö 1 Hyvät Linna 2012 -harjoitukseen osallistujat!

Lisätiedot

HANKI 2010. Hyvä Hanki 2010 harjoitukseen osallistuva!

HANKI 2010. Hyvä Hanki 2010 harjoitukseen osallistuva! HANKI 2010 Hyvä Hanki 2010 harjoitukseen osallistuva! Hanki 210 harjoitus on ensimmäinen Naisten Valmiusliiton talviharjoitus. Lapin keväinen luonto tulee tarjoamaan oivat puitteet tälle elämykselliselle

Lisätiedot

KURSSIKIRJE KARPALO 2007 7.-9.9.2007 KONTIORANTA

KURSSIKIRJE KARPALO 2007 7.-9.9.2007 KONTIORANTA KURSSIKIRJE KARPALO 2007 7.-9.9.2007 KONTIORANTA Hyvä Karpalo 2007 -harjoitukseen osallistuva! Naisten Valmiusliitto ry on valtakunnallinen järjestöjen järjestö, joka vahvistaa naisten osaamista ja mahdollisuuksia

Lisätiedot

TAMMI 2008. Tammi 2008 -harjoitus Dragsvikin varuskunta Tammisaari 19.-21.9.2008 KIRJE OSALLISTUJILLE

TAMMI 2008. Tammi 2008 -harjoitus Dragsvikin varuskunta Tammisaari 19.-21.9.2008 KIRJE OSALLISTUJILLE TAMMI 2008 Tammi 2008 -harjoitus Dragsvikin varuskunta Tammisaari 19.-21.9.2008 KIRJE OSALLISTUJILLE Tervehdys Sinulle Tammi 2008 harjoitukseen osallistuva! NASTA-harjoitukset ovat Naisten Valmiusliitto

Lisätiedot

Tule mukaan NASTA-harjoitukseen oppimaan arjen turvallisuustaitoja!

Tule mukaan NASTA-harjoitukseen oppimaan arjen turvallisuustaitoja! Tule mukaan NASTA-harjoitukseen oppimaan arjen turvallisuustaitoja! 7. 9.9.2018, Porin prikaati, Niinisalo Harjoitus on avoin kaikille suomalaisille naisille. Siihen voi osallistua ilman ennakkotaitoja

Lisätiedot

ILIMATAR2/2012. Perjantai 3.8.2012. Nyt se alkaa -ILIMATAR 2012 -harjoitus!

ILIMATAR2/2012. Perjantai 3.8.2012. Nyt se alkaa -ILIMATAR 2012 -harjoitus! ILIMATAR2/2012 Perjantai 3.8.2012 Nyt se alkaa -ILIMATAR 2012 -harjoitus! SISÄLTÖ: 2 Terveiset Hyvät Ilimattaret 3 Siilinjärven kunnanjohtajalta 4 Ajankohtaiset asiat Sovittelua ja kriisiviestintää 5 6

Lisätiedot

Harjoituskirje ohjeet osallistujille

Harjoituskirje ohjeet osallistujille Harjoituskirje ohjeet osallistujille Naisten Valmiusliiton NASTA-harjoitus / Porin prikaati, Niinisalo 7.-9.9.2018 #Niksula2018, #NASTAharjoitus, #naistenvalmiusliitto Harjoituksen johto Harjoituksen johtaja

Lisätiedot

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013 ALUEELLINEN KOULUTUSKALENTERI (tilanne 24.6.2010) Teemapäivät on suunnattu toimiville hevosyrityksille; ravi-, ratsastus-, kasvatus-, siittola-, ym. yrittäjille. Aiheet soveltuvat hyvin myös toimintaa

Lisätiedot

NASTA-harjoituksen tiedotuslehti 4 Syyskuu 2011. Sunnuntain lehti

NASTA-harjoituksen tiedotuslehti 4 Syyskuu 2011. Sunnuntain lehti NASTA-harjoituksen tiedotuslehti 4 Syyskuu 2011 Sunnuntain lehti Viimeisenä aamuna yhdessä Upinniemen luonnonkaunis varuskunta-alue on antanut harjoituksellemme upeat puitteet. Syksyistä auringonnousua

Lisätiedot

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW Suomen Kylätoiminta ry, Maaseutuverkostoyksikkö ja Maaseudun Sivistysliitto järjestävät syksyn 2008 aikana Vastuuta ottavan paikallisyhteisö

Lisätiedot

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016 Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437

Lisätiedot

Pohjois-Suomen maanpuolustuspiiri Pyhätunturi PSMPP:n apulaispiiripäällikkö Antti Tölli

Pohjois-Suomen maanpuolustuspiiri Pyhätunturi PSMPP:n apulaispiiripäällikkö Antti Tölli Pohjois-Suomen maanpuolustuspiiri Pyhätunturi 31.1.2019 PSMPP:n apulaispiiripäällikkö Antti Tölli mpk.fi Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Maanpuolustuskoulutusyhdistys perustettu vuonna 1993 valtakunnallinen

Lisätiedot

Dragsvik 16. 18.5.2014

Dragsvik 16. 18.5.2014 Dragsvik 16. 18.5.2014 Lehti 3 / Lauantai 17.5.2014 1 SISÄLLYSLUETTELO Kyselytutkimus 3 Pääsihteeri Lotta Mertsalmen tervehdys 4 Myyntituotteet 5 Ajankohtaista Naisten Valmiusliitosta 6 Tunnelmia avajaisista

Lisätiedot

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen. toiminta Lapissa

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen. toiminta Lapissa Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) toiminta Lapissa Alueellisen maanpuolustuskurssin jatkokurssi Rovaniemi 24.11.2016 Lapin KOTU -yksikön päällikkö Antti Tölli Mikä on MPK? Maanpuolustuskoulutusyhdistys

Lisätiedot

Dragsvik 16.-18.5.2014

Dragsvik 16.-18.5.2014 Dragsvik 16.-18.5.2014 Lehti 4 / Sunnuntai 18.5.2014 1 SISÄLLYSLUETTELO Päättäjäiset Lippukentällä 3 Johtamistaidoista voittajafiilistä 4 Henkistä perintöä nuoremmille sukupolville 5 Kuvasatoa lauantailta

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/9 ja 2015/9 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa -1000 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 8000 6271 678 6949 3597 798 4395 2848

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/6 ja 2015/6 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa 6255 696 6951 3602 860 4462 3621 482 4103 2632 340 2972 2289 306 2595 2103 460 2563

Lisätiedot

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2016

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2016 Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2016 Hyvä Maanpuolustusnainen Tähän jäsentiedotteeseemme on kerätty muut kevätkauden tapahtumat. Jos et löydä etsimääsi maanpuolustustoimintaa tästä jäsentiedotteesta,

Lisätiedot

Leirikirje. Kulttuuriympäristöleiri

Leirikirje. Kulttuuriympäristöleiri Kulttuuriympäristöleiri 18.-20.8.2017 Leirikirje Tervetuloa kulttuuriympäristöleirille Kangasalle! Päävastuu leirin järjestelyistä on Pirkanmaan maakuntamuseolla. Leiri on osa maakuntamuseon Adoptoi monumentti

Lisätiedot

Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016

Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016 Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016 LEIRIN OHJAAJAT: Jyrki Saario -pääkouluttaja Scandinavian Defendo Antti Nurmi 4.aste musta vyö Defendo -Defendo Blue pääkouluttaja -I.D.D.I-

Lisätiedot

Vuoden 2017 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa

Vuoden 2017 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa Vuoden 2017 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 1.-2.4.2017 LEIRIN OHJAAJAT: Jyrki Saario -pääkouluttaja Scandinavian Defendo Antti Nurmi 4.aste musta vyö Defendo -Defendo Blue pääkouluttaja -I.D.D.I-

Lisätiedot

turvallisuustaitoja! Rovaniemi Turvallisuustaidot kuuluvat kaikille naisille!

turvallisuustaitoja! Rovaniemi Turvallisuustaidot kuuluvat kaikille naisille! 29.-31.3.2019 Rovaniemi Tule mukaan NASTAharjoitukseen oppimaan arjen turvallisuustaitoja! Harjoitus on avoin kaikille suomalaisille naisille. Siihen voi osallistua ilman ennakkotaitoja eikä osallistuminen

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

VETURI vie vertaisohjauksen uusiin maisemiin! VETURI V

VETURI vie vertaisohjauksen uusiin maisemiin! VETURI V VETURI vie vertaisohjauksen uusiin maisemiin! VETURI V Vertaistuutoritapaaminen Kurussa 7.-8.4.2006 VETURI V Vertaistuutoritapaaminen sivu 2/6 VETURI V on viides -hankkeen * Vertaistuutorointi-työrenkaan

Lisätiedot

Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK

Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Isänmaallisuus Vapaaehtoisuus Osaaminen Kuva Joonas Pehkonen Maanpuolustuskoulutusyhdistys Perustettiin vuonna 1993 valtakunnalliseksi organisaatioksi, joka kouluttaa

Lisätiedot

Tiedotuslehti. # hoikka16. Tervetuloa Hoikankankaalle! E l o k u u

Tiedotuslehti. # hoikka16. Tervetuloa Hoikankankaalle! E l o k u u Tiedotuslehti # hoikka16 Tervetuloa Hoikankankaalle! Kainuun prikaati H O I K K A 2 0 1 6 - h a r j o i t u s YHTEYSTIEDOT H O I K K A 2 0 1 6 - h a r j o i t u s Sisällys: HARJOITUKSEN JOHTAJA Riitta

Lisätiedot

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä KYMEN VIESTIKILTA RY KUTSU 1(5) Kouvola 04.06.2017 Valtakunnalliset Viestimiespäivät 12. 13.08. 2017 Vekaranjärvellä Meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi viettämään kanssamme Valtakunnallisia

Lisätiedot

Harjoituskirje: Ohjeet osallistujille Naisten Valmiusliiton NASTA-harjoitus Kaartin jääkärirykmentti, Helsinki

Harjoituskirje: Ohjeet osallistujille Naisten Valmiusliiton NASTA-harjoitus Kaartin jääkärirykmentti, Helsinki Harjoituskirje: Ohjeet osallistujille Naisten Valmiusliiton NASTA-harjoitus Kaartin jääkärirykmentti, Helsinki 20.-22.9.2019 #Pihlaja2019, #NASTAharjoitus, #naistenvalmiusliitto Huoltotoimiston varapäällikkö

Lisätiedot

22.3.2016. Leirikutsu

22.3.2016. Leirikutsu 22.3.2016 Leirikutsu Lapin ja Pohjois-Suomen pelastusliittojen palokuntanuorten In the Middle of Nowhere leiri järjestetään Sallassa koulukeskuksen alueella 3.-9.7.2016. Leirin järjestävät SPEK Lapin ja

Lisätiedot

KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS

KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) TO-SU 26.6.-29.6.2014 LAADUKKAASTA OHJELMASTA LÖYDÄT eli muutama hyvä syy

Lisätiedot

Kaiken varalta. harvinaisempien turvallisuustarpeiden saavuttamisessa. Naisten voimavarojen ja

Kaiken varalta. harvinaisempien turvallisuustarpeiden saavuttamisessa. Naisten voimavarojen ja Kaiken varalta harvinaisempien turvallisuustarpeiden saavuttamisessa. Naisten voimavarojen ja taitojen hyödyntäminen suunnitelmallisesti normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa tukee yhteiskunnan

Lisätiedot

Tampere 2019 Para Dance Sport International Competition (IPC) & Suomi Open 2019 Wheelchair Dance Competition (non-ipc)

Tampere 2019 Para Dance Sport International Competition (IPC) & Suomi Open 2019 Wheelchair Dance Competition (non-ipc) Tampere 2019 Para Dance Sport International Competition (IPC) & Suomi Open 2019 Wheelchair Dance Competition (non-ipc) Tällä lomakkeella tilataan pääsyliput, majoitus, kuljetukset ja ateriat Tampere 2019

Lisätiedot

POWER CUP 2012 TURKU (www.lentopalloliitto.fi)

POWER CUP 2012 TURKU (www.lentopalloliitto.fi) POWER CUP 2012 TURKU (www.lentopalloliitto.fi) - Lähtö Euran S-marketin pihalta torstaina 7.6.2011 klo 8.00. - Matka taittuu Ett-liikenteen busseilla (2 bussia). Turussa Ett-liikenteen bussi käytössä koko

Lisätiedot

NASTA-harjoituksen tiedotuslehti 2 Syyskuu 2011. Perjantain lehti

NASTA-harjoituksen tiedotuslehti 2 Syyskuu 2011. Perjantain lehti NASTA-harjoituksen tiedotuslehti 2 Syyskuu 2011 Perjantain lehti Tervetuloa Kirkkonummelle! Nykyään mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmuus. Tämän joudumme kohtaamaan päivittäin lehtien sivuilla ja TV-uutisten

Lisätiedot

Rahoitusvaihtoehtoja. 4.2.2014 Lappeenranta. sari.federley@ely-keskus.fi, +358 295 029 042

Rahoitusvaihtoehtoja. 4.2.2014 Lappeenranta. sari.federley@ely-keskus.fi, +358 295 029 042 Rahoitusvaihtoehtoja kansainvälistymiseen 4.2.2014 Lappeenranta Sari Federley, Kaakkois-Suomen ELY-keskus k sari.federley@ely-keskus.fi, +358 295 029 042 Onko yritykselläni riittävät valmiudet kansainvälistymis

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP?

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllisyysseminaari, Kuntamarkkinat 9.9.2015 Erityisasiantuntija Tommi Eskonen Työllistymistä edistävällä monialainen yhteispalvelu

Lisätiedot

Sivistystoimen johdon varautumisja valmiuspäivä Puolen Suomen vapaaehtoiskouluttaja.

Sivistystoimen johdon varautumisja valmiuspäivä Puolen Suomen vapaaehtoiskouluttaja. Sivistystoimen johdon varautumisja valmiuspäivä 9.11.2017 Puolen Suomen vapaaehtoiskouluttaja 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) tehtävät Laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta

Lisätiedot

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 jäsenkysely 1) Olen tällä hetkellä Kysymykseen vastanneet: 135 (ka: 2,4) a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 e) jokin muu,

Lisätiedot

Palokuntien viikkoharjoituskysely Pelastusalan vapaaehtoistoiminnan seminaari 23.-24.8.2011 Padasjoki

Palokuntien viikkoharjoituskysely Pelastusalan vapaaehtoistoiminnan seminaari 23.-24.8.2011 Padasjoki Palokuntien viikkoharjoituskysely Pelastusalan vapaaehtoistoiminnan seminaari 23.-24.8.2011 Padasjoki Koulutussuunnittelija Markku Savolainen Vastausmäärän kehittyminen 1. Mikä rooli vastaajalla on palokunnassa?

Lisätiedot

VETERAANIAVUSTA TYÖELÄMÄÄN - hanke. Keuruun kaupunki 10.1.2013 VETERAANINEUVOTTELU

VETERAANIAVUSTA TYÖELÄMÄÄN - hanke. Keuruun kaupunki 10.1.2013 VETERAANINEUVOTTELU VETERAANIAVUSTA TYÖELÄMÄÄN - hanke Keuruun kaupunki 10.1.2013 VETERAANINEUVOTTELU Hankkeen taustaa Sotainvalidien Veljesliitto on hallinnoinut avustajatoiminnan projektia vuodesta 1998 Sotainvalidien Veljesliiton

Lisätiedot

MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ. Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke

MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ. Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke MIKÄ ON MPK? Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) on vuonna 1993 perustettu valtakunnallinen

Lisätiedot

Tampereen Kotkien kesäleiri Sudenpentuleiri

Tampereen Kotkien kesäleiri Sudenpentuleiri Tampereen Kotkien kesäleiri 26.7-2.8.2018 Sudenpentuleiri 26.7.-29.7.2018 Kuva: CC BY 2.0 Ville Vuorisalmi LEIRIKIRJE Tervetuloa Kotkien kesäleirille Niinisaareen Ruovedelle. Tässä kirjeessä on paljon

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Koulutus ja tutkimus Koulutus ja tutkimus Koulutusaste muuta maata selvästi korkeampi 2011 Diat 4 6 Tamperelaisista 15 vuotta täyttäneistä 73,6 % oli suorittanut jonkin asteisen tutkinnon,

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMISLOMAKE HENKILÖTIEDOT LEIRIOHJELMA. ILMOITTAUTUMINEN RAKENNUS- JA PURKULEIREILLE (vain samoajat ja sitä vanhemmat)

ILMOITTAUTUMISLOMAKE HENKILÖTIEDOT LEIRIOHJELMA. ILMOITTAUTUMINEN RAKENNUS- JA PURKULEIREILLE (vain samoajat ja sitä vanhemmat) ILMOITTAUTUMISLOMAKE Lomake palautetaan lippukunnan Piiru-yhteyshenkilölle 28.2.2014 mennessä. Kaikki tiedot ovat luottamuksellisia kä niitä luovuteta ulkopuolisille. HENKILÖTIEDOT Lriläisen etu- ja sukunimi:

Lisätiedot

Kurssi järjestetään Oriniemen Partiomajalla, Hirvensalossa (Ukko

Kurssi järjestetään Oriniemen Partiomajalla, Hirvensalossa (Ukko Tervetuloa Akela- ja Sampokurssille! Tietojemme mukaan olet ilmoittautunut partiopiirimme Akela- tai sampokurssille. Loistava juttu! Seuraavana on lisätietoa kurssista, varusteluettelo, ajo-ohje Partiomajalle,

Lisätiedot

Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje

Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje Ambulo 2015 Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin Toinen leirikirje Kuljetusten aikataulu Lähtö : Bussi lähtee maanantaina 27.7.2015 kello 12.00 Konalan kirkolta (kyntäjäntie 4, 00390 Helsinki). Olethan

Lisätiedot

Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: 12.12.2012. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: 12.12.2012. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: 12.12.2012 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Sukupuoli 1. Nainen 415 49,11% 2. Mies 430 50,89% 2. Ikä 1. alle 30 19 2,25%

Lisätiedot

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 27.-31.7.2015

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 27.-31.7.2015 MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 27.-31.7.2015 MPT moottorikerho järjestää trial- urheiluleirin lajin juniori ja nuoriso harrastajille Raaseporissa, Kisakeskuksen urheiluopistolla.

Lisätiedot

!!!!!!!!!!!!!!! SILMÄNPOHJAN!IKÄRAPPEUMAN!ALUEELLINEN! ESIINTYVYYS!SUOMESSA!1998!!2012!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Elias!Pajukangas!

!!!!!!!!!!!!!!! SILMÄNPOHJAN!IKÄRAPPEUMAN!ALUEELLINEN! ESIINTYVYYS!SUOMESSA!1998!!2012!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Elias!Pajukangas! SILMÄNPOHJANIKÄRAPPEUMANALUEELLINEN ESIINTYVYYSSUOMESSA1998 2012 EliasPajukangas Syventävienopintojenkirjallinentyö Tampereenyliopisto Lääketieteenyksikkö Elokuu2015 Tampereenyliopisto Lääketieteenyksikkö

Lisätiedot

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209 2 Lukijalle! Seurakunnan lastenleirit on tarkoitettu järvenpääläisille lapsille, leiripaikkoja on rajoitetusti, 1 paikka/lapsi. Jokaisella leirillä on osallistujakiintiönsä ja ikärajansa. Kaikki leiriläiset

Lisätiedot

KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015

KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015 KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015 Hei jalkapalloleiriläinen ja leiriläisen vanhempi! Tervetuloa jalkapalloleirille 1. - 3.7. Leirille on ilmoittautunut yli neljäkymmentä innokasta jalkapalloilijaa. Tässä

Lisätiedot

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen Tausta Nuorten yhteiskuntatakuu Erillinen ohjelma 20 29-vuotiaille, vailla toisen asteen tutkintoa oleville Lisärahoitus ammatti- ja erikoisammattitutkintoon

Lisätiedot

G r a a f i n e n o h j e i s t u s

G r a a f i n e n o h j e i s t u s Graafinen ohjeistus Naisten Valmiusliiton graafinen ilme on merkittävä osa yleisölle välittyvästä mielikuvasta. Graafisen ohjeistuksen avulla luodaan huoliteltu ja yhtenäinen ilme, joka antaa Naisten Valmiusliitosta

Lisätiedot

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan!

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Saapuminen Kotkaan ja majoittuminen Majoitumme Kotkan Original Sokos Hotel Seurahuoneella (Keskuskatu 21, 48100 Kotka, puh: +358 10 7821 000, kotka.seurahuone@sokoshotels.fi)

Lisätiedot

Sulasolin organisaatio

Sulasolin organisaatio Sulasol Mikä Sulasol? Vuonna 1922 perustettu Sulasol, Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto r.y. on maamme suurimpia harrastajamusiikkijärjestöjä. Sulasol tarjoaa jäsenilleen harrastustoimintaan liittyviä

Lisätiedot

Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa.docx

Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa.docx 1(5) Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa Keskisuurilla kaupungeilla tarkoitetaan muistiossa kahta asiaa: niiden väkilukua sekä niiden epävirallista asemaa maakunnan keskuksena. Poikkeus

Lisätiedot

KYSELYTUTKIMUS MUISTISAIRAAN PUOLISON MENETTÄNEELLE. Hyvä vastaaja!

KYSELYTUTKIMUS MUISTISAIRAAN PUOLISON MENETTÄNEELLE. Hyvä vastaaja! KYSELYTUTKIMUS MUISTISAIRAAN PUOLISON MENETTÄNEELLE Hyvä vastaaja! Opiskelen Therapeia-säätiön ja Helsingin Psykoterapiayhdistyksen yhteistyössä toteuttamassa 4- vuotisessa psykoanalyyttisen paripsykoterapian

Lisätiedot

MAAKUNTAKAAVATILANNE. viranomaisneuvottelut

MAAKUNTAKAAVATILANNE. viranomaisneuvottelut 31.10.2016 RATKAISTUT MAAKUNTAKAAVAT Lapin liitto Rovaniemen seudun maakuntakaava 14.4.2000 19.5.2000 26.6.2000-2.11.2001 - - (m19001) 1/5222/2000 Uudenmaan liitto Itä-Uudenmaan vaihemaakuntakaava KUMOTTU

Lisätiedot

Ohjeita MP:n Jaliskouluun

Ohjeita MP:n Jaliskouluun Ohjeita MP:n Jaliskouluun 5.-9.6.2017 1. Päivittäinen toiminta-aika Jaliskoulun päivittäinen toiminta-aika on klo 10.00-13.00 2. Paikka Jaliskoulu järjestetään Mikkelin Raviradalla, Raviradantie 22 Ilmoittautuminen/

Lisätiedot

Tervetuloa opettajankoulutuslaitokseen Turkuun!

Tervetuloa opettajankoulutuslaitokseen Turkuun! Tervetuloa opettajankoulutuslaitokseen Turkuun! Alkuseikkailu 2016 17. 19.8.2016 Tervetuloa Opexiin! Onnea, onnea ja vielä kerran onnea uuden opiskelupaikkasi johdosta, sinä uunituore OKL-fuksi! VAKAVA-koe

Lisätiedot

Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö

Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö Osaamiskeskusohjelma 2007 2013 13 klusteria 21 osaamiskeskusta Lahden Seudun Kehitys LADEC Henkilöstöä 75 Asumisen

Lisätiedot

MPK tiedottaa kevään koulutustarjonnasta

MPK tiedottaa kevään koulutustarjonnasta MPK tiedottaa kevään koulutustarjonnasta AJOLUPAKURSSI 10.2.2014 Ajolupakursseille haluaa moni. Nyt se on taas mahdollista. Seuraava B-ajolupakurssi järjestetään maanantaina 10.2.2014. Kurssi on henkilökunnan

Lisätiedot

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tiedosta hyvinvointia 1 Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa tilanne 31.8.2008 Tiedosta hyvinvointia Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien määrä ja odotusajat 31.8.2008 2 Joista odottaneet

Lisätiedot

Pyydämme sinua jakamaan ajatuksesi ja kokemuksesi. Laita ruksi sopivimpaan vaihtoehtoon tai täytä puuttuva tieto.

Pyydämme sinua jakamaan ajatuksesi ja kokemuksesi. Laita ruksi sopivimpaan vaihtoehtoon tai täytä puuttuva tieto. Kyselylomakkeen palautus 2.6.2003 mennessä osoitteeseen: OAMK/ Hoitotyön osasto/ Salla Seppänen Kuntotie 2 86300 Oulainen TIETOA KOHTI AKTIIVISTA VANHUUTTA KYSELYLOMAKKEESTA Kohti aktiivista vanhuutta

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa. Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.

Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa. Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12. Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.2008 JÄRJESTÖBAROMETRI Ajankohtaiskuva sosiaali- ja terveysjärjestöistä

Lisätiedot

JOKU PÄÄTTÄÄ AINA. Nyt

JOKU PÄÄTTÄÄ AINA. Nyt Kuinka voin vaikuttaa omiin asioihini? Onko arjen valinnoilla merkitystä? Hyödyttääkö osallistuminen? Kannattaako aktivismi? Millaisessa maailmassa haluaisin elää? Joku päättää aina. Vaikuta. Vaikuta.

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa Eduskuntavaaliehdokastutkimus Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa koskien terveyspalvelualan tulevaisuutta

Lisätiedot

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 23-27.7.2012 MPT moottorikerho järjestää trial- urheiluleirin lajin juniori ja nuoriso harrastajille Raaseporissa, Kisakeskuksen urheiluopistolla.

Lisätiedot

Näin ilmoittaudut Pistoliekki leirille

Näin ilmoittaudut Pistoliekki leirille Näin ilmoittaudut Pistoliekki 2019 -leirille Jos kysymyksiä ilmenee ilmoittautumisesta, ole yhteydessä projektisihteeriin Katariina Niemelään. Puh. 0400-736378, katariina.niemela@upl.fi Tärkeitä huomioita

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö 2012

Etsivä nuorisotyö 2012 OPETUS JA KULTTUURIMINISTERIÖ Etsivä nuorisotyö 2012 Trenditiedot 2008-2012 Erik Häggman 2013 [KIRJOITA YRITYKSEN OSOITE] Sisältö 1. Johdanto... 5 2. Etsivän nuorisotyön palvelujen saatavuus 2008 2012...

Lisätiedot

Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013

Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013 Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013 Taustaa Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt valtionavustusta opetusryhmien pienentämiseksi vuodesta 2010 lähtien. Vuosina 2013 ja 2014 myönnettävä summa on kasvanut

Lisätiedot

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja

Lisätiedot

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella 1 (5) KILPAILUKUTSU AIKA: 1.-2.11.2014 Lämpimästi tervetuloa Aerobic Cup 4 kilpailuihin Nokialle! PAIKKA: Nokian palloiluhalli, Kankaantaankatu 4, 37100 Nokia SARJAT ja alustava aikataulu: Lauantai 1.11.

Lisätiedot

NAISTEN VALMIUSLIITTO RY. Naisten Valmiusliiton visio:

NAISTEN VALMIUSLIITTO RY. Naisten Valmiusliiton visio: NAISTEN VALMIUSLIITTO RY Naisten Valmiusliiton visio: Toimintakatsaus 2008 YLEISTÄ Joukko suomalaisia maanpuolustus- ja turvallisuustyötä tekeviä järjestöjä perusti tammikuussa 1997 Naisten Valmiusliitto

Lisätiedot

KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS. (Loppi n.

KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS. (Loppi n. KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) TO-SU 28.6.-1.7.2012 RETRIITIN TEEMAT JA HARJOITUKSET TORSTAI on

Lisätiedot

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tilanne 31.8.2009 Erikoissairaanhoidon hoitoon pääsy - 31.8.2009 tilanne 1 Yleistä 31.8.2009 tiedonkeruussa kysyttiin tietoja sekä kiireettömien että kiireellisten

Lisätiedot

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2014

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2014 Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2014 Hyvä Maanpuolustusnainen Espoon Maanpuolustusnaisten toiminta käynnistyy taasen pikku hiljaa. Tule mukaan! Jos et löydä etsimääsi maanpuolustustoimintaa

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntatilaisuus

Pirkanmaan maakuntatilaisuus Pirkanmaan maakuntatilaisuus 26.4.216 Pirkanmaan maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Tulevaisuuden kunta -verkkoaivoriihen välitulokset Aineistot: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Iltasanomat.fi mobiilin kävijäprofiili Toukokuu 2013

Iltasanomat.fi mobiilin kävijäprofiili Toukokuu 2013 Iltasanomat.fi mobiilin kävijäprofiili Toukokuu 2013 Tutkimuksen toteutus Iltasanomat.fi mobiilipalvelun profiilitutkimus on toteutettu 21.5 3.6.2013. Tutkimukseen vastasi 300 henkilöä, ja vastausprosentti

Lisätiedot

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 23.-27.7.2018 MPT moottorikerho järjestää trial- urheiluleirin lajin juniori ja nuoriso harrastajille Raaseporissa, Kisakeskuksen urheiluopistolla.

Lisätiedot

Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen

Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen Valtakunnallinen hissiseminaari 9.5.2012 Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Kehittämispäällikkö, arkkitehti Vesa Ijäs

Lisätiedot