NASTA-harjoituksen tiedotuslehti nro 1, helmikuu LINNA harjoitus. Kainuun Prikaati, Kajaani Ohjeet osallistujille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NASTA-harjoituksen tiedotuslehti nro 1, helmikuu 2012. LINNA 2012 - harjoitus. Kainuun Prikaati, Kajaani 16. 18.3.2012. Ohjeet osallistujille"

Transkriptio

1 NASTA-harjoituksen tiedotuslehti nro 1, helmikuu 2012 LINNA harjoitus Kainuun Prikaati, Kajaani Ohjeet osallistujille Kuva: NVL/Katja Sirviö

2 1 Hyvät Linna harjoitukseen osallistujat! Naisten Valmiusliitto ry on valtakunnallinen yhteistyöjärjestö, joka juhlii kuluvana vuonna 15-vuotista toimintaa. Liitto yhdistää 11 naisten vapaaehtoista maanpuolustus- ja turvallisuustyötä tekevää jäsenjärjestöä, joissa toimii noin naista. Liiton tarkoituksena on kehittää naisten turvallisuuteen ja varautumiseen liittyviä valmiuksia koulutuksen kautta sekä lisätä naisten mahdollisuuksia toimia poikkeusoloissa yhteiskunnan hyväksi heidän niin halutessaan. Kuva: Marjatta Hinkkala Naisten Valmiusliiton päätapahtuma ovat NASTA-harjoitukset, joita järjestetään kahdesti vuodessa. Linna 2012 harjoitus on jo vuorossaan 29. Harjoituksissa on koulutettu yli 5500 naista, kun laskussa huomioidaan osallistujamääristä vain ensikertalaisten osuus. Viime syksyisen NASTA-harjoituksen, Ulappa 2011, 350 osallistujasta 41 prosenttia osallistui tällaiseen harjoitukseen ensimmäistä kertaa. Osallistujien ikäjakauma oli vuotta ja heitä oli tullut joka puolelta Suomea. Koulutukseen osallistuminen ei edellytä minkään järjestön jäsenyyttä ja yleensä noin puolet osallistujista kuuluu johonkin liiton jäsenjärjestöstä. NASTA-yleisnimi kuvaa harjoitusten luonnetta, osallistujia ja ilmapiiriä, joka onkin ainutlaatuinen. Harjoitusten tavoitteena on, että osallistujat vahvistavat taitojensa kartuttamisen kautta kriisinkestokykyään ja ovat valmiimpia ja rohkeampia kohtaamaan ja selviytymään vaara-, onnettomuus- ja kriisitilanteista. Myös arjen turvallisuustaitojen tarpeellisuuden oivaltamista tavoitellaan. Turvallisuushakuinen ja valistunut kansalainen voi helpommin keskittyä muihin asioihin elämässään. Naisten Valmiusliiton alueneuvottelukunnat toteuttavat NASTA-harjoitukset vuorollaan. Tällä kertaa järjestelyvastuun on saanut päämäärätietoinen ja innokkaasti valmisteluihin suhtautunut Oulun alueneuvottelukunta. Linna harjoitus toteutetaan Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) kursseina puolustusvoimien tuella. Kiitos jo tässä vaiheessa harjoituksen organisaatiolle ja kurssien johdolle, jotka johtajansa Aila Alasalmen johdolla ovat tehneet laadukasta suunnittelu- ja etukäteistyötä itseään säästämättä! Kainuun Prikaati antaa erinomaiset puitteet harjoitukselle. Ilmoittautumisajan päättyessä Linna 2012 harjoituksen kursseille oli ilmoittautunut runsaat 200 naista. Kun tähän lisätään noin 60 hengen kurssinjohtaja-, kouluttaja- sekä johto- ja järjestelyorganisaatioporukka lähennellään jo 300 osallistujan vahvuutta. Erityisesti uudet aiheet harjoituksessa ovat olleet suosittuja. Toivonkin, että mahdollisen esteen sattuessa ilmoittaisit siitä viipymättä tässä kirjeessä ohjeistettavalla tavalla, jotta kaikki halukkaat pääsisivät juuri haluamalleen kurssille myös jonotuspaikoilta. Linna 2012 harjoitus on talviharjoitus, joka vuodenajan valinnan kautta tuo oman lisämausteensa ja haasteensa viikonlopun toteuttamiseen. Muistathan huomioida tämän erityisesti kenkiä ja käsineitä valitessasi, harjoituksen puolesta varustamme Sinut maastopuvulla ja sen päälle puettavalla toppapuvulla ja pipoilla eli ulkovaatteita ja päähinettä Sinun ei tarvitse ottaa mukaasi. Lisätietoja ja ajankohtaisia asioita harjoituksen valmisteluista saat www-sivuiltamme Toivon, että saat harjoituksessa paljon oppia valitsemastasi aihepiiristä, uusia ystäviä, elämyksiä, irtioton arjesta ja mukavia muistoja. Tervetuloa Linna harjoitukseen! Lotta Mertsalmi Pääsihteeri Naisten Valmiusliitto ry , (09) Tykkää meistä Facebookissa:

3 2 Kautta historian on huomattu, että moni tärkeä asia on saatu vietyä perille naisten ja perheenäitien kautta; niin tässä meidänkin turvallisuusasiassamme. Silloin, kun naiset kokevat jonkin asian tärkeäksi ja hyödylliseksi, alkaa tapahtua! Omassa elinympäristössämme saattaa sattua monenlaisia Kuva: Riitta Alasalmi kriisitilanteita, tai olemme matkalla ja siellä tapahtuu jotain odottamatonta. Kuitenkin perehtymällä asioihin ja opiskelemalla näitä tilanteita varten luodaan valmiuksia, joita kukaan ei ota meiltä pois. Haluan erityisesti kiittää Kainuun Prikaatin täydellistä mukana oloa hankkeessamme. Näin laajamittaisen harjoituksen läpivienti vaatii aina tukijoukkoja ja sellaista osaamista, jota vain varuskunta voi tarjota. Elämää suurempaa LINNA harjoitusta odotellen! Aila Alasalmi harjoituksen johtaja Lämpimästi tervetuloa Kainuuseen! Minulla on ilo toivottaa Sinut kokemaan uusia elämyksiä ja oppimaan arjen turvallisuutta meidän kainuulaisten vieraaksi. Kajaani on maakuntamme keskuspaikka, ja täällä on Suomen suurin varuskunta Kainuun Prikaati. Kurssien ohjelmat on laadittu minuutin tarkkuudella, eikä harjoituspäivien aikana tule jäämään varsinaista omaa aikaa. Toki olisimme halunneet näyttää vieraillemme maakuntaamme ja erityisesti Kajaania, mutta harjoituksen luonne vaatii meiltä kaikilta täydellistä mukanaoloa. Uskon kuitenkin, että pystymme luomaan teille tällä tavoin hyvän ja mieliinpainuvan tunnelman. Tässä kirjeessä kerromme LINNA harjoitukseen liittyviä ohjeita. Tutustu kirjeeseen tarkoin, näin varmistat harjoituksellesi parhaan mahdollisen alun ja joustavan toiminnan. Annamme mielellämme myös lisätietoja harjoitukseen liittyen. Yhteystietomme löydät sivulta 7. Harjoitus alkaa perjantaina kurssilaisten saapumisella, ilmoittautumisella ja varustamisella. Paikalla Kainuun Prikaatissa tulee olla viimeistään klo Harjoitus päättyy sunnuntaina klo OSALLISTUMISMAKSUN SUORITTAMINEN Kursseille ilmoittautuneille lähetetään laskut (ei koske johdon kurssia ja kouluttajia) 2.3. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen tietojärjestelmästä sähköpostilla tai e-kirjeenä. Mikäli et jostain syystä saa ohjeita maksun suorittamiseksi, ota yhteys Koulutus- ja tukiyksikön päällikkö Timo Toivoseen, , timo.toivonen(a)mpk.fi. Ota maksutosite mukaan tullessasi harjoitukseen. Huomioithan, että mikäli joudut perumaan osallistumisesi harjoitukseen 1.3. tai sen jälkeen, osallistumismaksu on kuitenkin maksettava. Huom! Olethan paikalla viimeistään klo 10.00!

4 3 SAAPUMINEN HARJOITUKSEEN Henkilöautolla Kainuun Prikaati sijaitsee Hoikankankaalla noin 3 kilometrin päässä Kajaanin keskustasta Sotkamon suuntaan. Ajo-ohjeet pohjoisesta tulijoille: Valtatie 5:ltä (Kajaanin ohitustie) käännytään Valtatielle 6 itään päin (ramppi oikealle, opaste: Sairaala, Joensuu, Kuhmo, Sotkamo, Vuokatti). Varuskunnan liittymä on Valtatie 6:lta noin kilometri sairaalan jälkeen (opaste: Varuskunta). Ajo-ohjeet idästä tulijoille: Valtatie 6:lta käännytään etelään (vasempaan) ensimmäisistä liikennevaloista ennen kaupunkia (opaste: Varuskunta). Ajo-ohjeet etelästä tulijoille: Lohtajan ABC:n jälkeen Valtatie 5:ltä noustaan rampille (Kajaanin ohitustie) ja jatketaan oikealle. Ohitustieltä käännytään Valtatielle 6 itään päin (risteys oikealle, opaste: Sairaala, Joensuu, Kuhmo, Sotkamo, Vuokatti). Varuskunnan liittymä on Valtatie 6:lta noin kilometri sairaalan jälkeen (opaste: Varuskunta). Ajo-ohjeet lännestä tulijoille: Valtatieltä 28 (Kokkola - Kajaani) käännytään sen päätyttyä pohjoiseen (vasemmalle) Valtatielle 5. Lohtajan ABC:n jälkeen käännytään rampille oikealle (Kajaanin ohitustie), jolta käännytään itään päin (risteys oikealle, opaste: Sairaala, Joensuu, Kuhmo, Sotkamo, Vuokatti). Varuskunnan liittymä on Valtatie 6:lta noin kilometri sairaalan jälkeen (opaste: Varuskunta). Opastamme henkilöautolla saapuvat kaikilta pääteiltä LINNA opasteilla. Mikäli käytät navigaattoria, anna osoitteeksi Prikaatintie 97, Kajaani. Henkilöautoille on varattu pysäköintialue koulutushallin kentältä (merkitty tämän postin liitteenä olevaan varuskunta-alueen karttaan). Vastaavat paluukuljetukset järjestetään sunnuntaina. Alueneuvottelukuntien järjestämät yhteiskuljetukset LAPPEENRANNASTA järjestetään kuljetus, mikäli kuljetustarpeellisia kurssilaisia ilmoittautuu n Bussin reitti valitaan seuraavista kolmesta vaihtoehdosta sen mukaan, miltä suunnalta saamme enemmän kurssilaisia kyytiin: a) Lappeenranta Imatra Joensuu Lieksa Nurmes Kajaani b) LPR Mikkeli Kuopio Kajaani c) LPR Kouvola Mikkeli Kuopio Kajaani Bussikuljetuksen hinta osallistujille tulee tarkentumaan osallistujamäärän mukaan. Ilmoittautumiset sähköpostilla: marja-sisko.hartikka(a)kolumbus.fi. Ilmoita nimesi, yhteystietosi (puhelin ja sähköposti) sekä miltä retiltä tulet. HELSINGISTÄ bussikuljetus lähtee torstai-iltana Bussi kulkee reittiä Helsinki Kerava Järvenpää Mäntsälä Lahti. Bussi pyritään täyttämään ensisijaisesti Helsinki Lahti väliltä tulevista osallistujista. Sen jälkeen otetaan kyytiin matkan varrelta, mikäli on tilaa. Loppureitti vahvistuu viikolla 9 tai 10. Sunnuntaina paluu tapahtuu samaa reittiä. Ilmoittautumiset sähköpostilla: heli(a)erakorpi.fi. Kerro nimesi, sähköpostiosoitteesi, puhelinnumerosi ja lähtöpaikka. Kaikille ilmoittautuneille vahvistetaan lopullinen aikataulu erikseen. Bussikyyti on maksuton. Kyytejä yhdeksänpaikkaisilla autoilla suunnitellaan lähteväksi: MIKKELISTÄ (Etelä-Savon alueneuvottelukunta), tiedustelut Aila Väresmaa, , aila. varesmaa(a)pp.inet.fi ja Anneli Niskanen, , anneli.niskanen(a)surffi.fi. Harjoituksen maksuttomat kuljetukset rautatie- ja linja-autoasemalta sekä lentokentältä Mikäli tarvitset kuljetusta Kajaanin rautatie-, linja-auto- tai lentoasemalta Kainuun Prikaatille, ilmoita siitä harjoituksen kuljetusvastaava Anneli Niemiselle, , anneli.nieminen(a)gmail.com 9.3. mennessä. Autot on merkitty LINNA tunnuksin ja niitä kuljettaa lilaan NVL:n liiviin pukeutunut henkilö.

5 4 KUOPIOSTA (Pohjois-Savon alueneuvottelukunta) tiedustelut Irma Kärkkäinen, , ikarkkainen1(a)gmail.com. HÄMEENLINNASTA (Hämeen alueneuvottelukunta), tiedustelut Minna Koski, , minna. koski(a)phnet.fi. JYVÄSKYLÄSTÄ (Keski-Suomen alueneuvottelukunta), tiedustelut Kaija Koponen, , kaija. koponen(a)gmail.com. Alueneuvottelukuntien kyytivastaavat toimivat myös kimppakyytien koordinoijina, voit siis ilmoittaa kyytitarpeestasi tai mahdollisuudesta tarjota kyytiä oman alueesi kyytivastaavalle henkilölle. TURUN JA PORIN ALUENEUVOTTELUKUNTA ei järjestä yhteiskuljetusta, mutta kyytiasioissa voi olla yhteydessä Marjo Tuomarantaan, , marjo.tuomaranta(a)gmail.com. VAASAN ALUENEUVOTTELUKUNNAN alueelta ei järjestetä yhteiskuljetusta, mutta kyytiasioissa voi olla yhteydessä Tuula Autioon, OULUSTA kuljetusta tarvitsevat voivat olla yhteydessä Hannele Salmeen, , hannele. salmi(a)oulu.fi. Mikäli tarvitset majoitusta torstai perjantai tai sunnuntai maanantai väliseksi yöksi, ilmoita siitä 9.3. mennessä harjoituksen majoitusvastaava Anne Kekkoselle, , aekekkon(a)student.uef.fi tai harjoituksen huoltopäällikkö Ulla Niskaselle, , ulpukka63(a)gmail.com. Perjantaina ja maanantaina on mahdollista osallistua aamupalalle omakustanteisesti (3,40, varaa tasaraha). Ilmoita aamupalatarpeesta samalla kun varaat majoituksen. ILMOITTAUTUMINEN Saavu harjoitukseen Kainuun Prikaatiin perjantaina klo välisenä aikana. Varaudu todistamaan henkilöllisyytesi varuskunnan portilla kuvallisella henkilöllisyystodistuksella tai ajokortilla. Muita, kuin harjoitukseen osallistuvia ei päästetä sisään varuskunnan portista. Portilta on opastus ilmoittautumispaikalle. Alle 18-vuotiaat osallistujat tarvitsevat huoltajaltaan kirjallisen luvan harjoitukseen osallistumiseen. Lupa on vapaamuotoinen ja se luovutetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Alle 18-vuotiaat tarvitsevat huoltajan kirjallisen luvan. Harjoitukseen ilmoittautuminen tapahtuu sotilaskotirakennuksessa olevassa elokuvasalissa. Ilmoittautumisen yhteydessä saat kaulassa pidettävän nimikyltin, jota sinun tulee pitää päällysvaatteiden päällä näkyvillä kulkulupana koko harjoituksen ajan. Palauta nimikotelo ja -nauha harjoituksen päätyttyä. Ilmoittautumisen yhteydessä saat myös Naisten Valmiusliiton pipon. Päähine jää sinulle omaksi. Jos sinulla on jo ennestään NVL:n pipo, ota se mukaasi. VARUSTAMINEN Ilmoittautumisen jälkeen osallistujat ohjataan kurssikohtaisissa pienryhmissä materiaalikeskukselle varustamiseen. Matka varustamiseen on n. 300 m. Omat matkatavarat voi varustamisen ajaksi jättää lukittavaan säilytystilaan kasarmi nro 3:een. Varusteiden vaihtaminen tapahtuu keskusvaraston saunatiloissa. Omat vaatteet pakataan varustesäkkeihin, jotka varustetaan omalla nimellä (maalarinteippiä ja tusseja saatavilla). Varustesäkit tuodaan vaatteiden vaihdon jälkeen säilytykseen kasarmi nro 3:een. Käyttöösi jaetaan harjoituksen ajaksi seuraavat varusteet, jotka palautetaan pois lähtiessä: Kaikille jaettava varustus: Selkäreppu M85 Saapassukat M91 (2 paria) T-Paita M91 (2 kpl) Poolo M91 (2 kpl) Maastohousut M91 ja maastotakki M91 (näitä käytetään koko harjoituksen ajan, joten harjoituksen aikana et tarvitse omia päällysvaatteita) Pusero M05 ja housut M05 (=lämmin väliasu) Päällystakki M95 ja pakkashousut MKU (= toppatakki ja -housut, näitä käytetään harjoituksen aikana ulkovaatteina, joten et tarvitse omia ulkoiluvaatteita) Varustepussi M85 Kenttäpullo Miehistövyö Pyyheliina (ohut) Pussilakana

6 5 Aluslakana Tyynyliina Varustesäkki Talvimaastotaidot-kurssille jaettava lisävarustus: Talvilakki M91 Nahkakintaat Neulekintaat (käytettäväksi kintaiden sisällä) Alushuppu 05 (käytettäväksi lakin alla) Makuupussi Telttapatja Pakkassaappaat Huopavuoret saappaisiin (2 paria) Sadeviitta Pakki Lusikkahaarukka Jokainen kurssilainen kuittaa henkilökohtaisesti kaikki omat varusteensa ja vastaa myös itse niiden käytöstä, säilytyksestä ja palautuksesta. Mikäli olet huolissasi siitä, löytyykö sinulle kokosi puolesta sopivia vaatteita, ota ennakkoon yhteyttä harjoituksen huoltopäällikkö Ulla Niskaseen, , ulpukka(a)gmail.com. Ota kotoa mukaasi harjoitukseen: Maastokelpoiset, säänmukaiset jalkineet (mielellään tummat) Tummat käsineet (lämpimät) Laudeliina ja kylpypyyhe Tarvittavat alusvaatteet (myös lämpimiä ja pitkiä!) Hygieniatarvikkeet Henkilökohtaiset lääkkeet Suihkusandaalit Tasku- tai otsalamppu Muistiinpanovälineet Korvatulpat yöksi, mikäli olet herkkäuninen Riippulukko, mikäli haluat käyttöösi lukittavan kaapin tavaroiden säilytystä varten Uimapuku, mikäli haluat käydä uimassa perjantai- ja/tai lauantai-iltana Sisäjalkineet halutessasi Listat kurssikohtaisista, kotoa mukaan otettavista varusteista löytyvät kurssikohtaisista kirjeistä (liitteenä). YLEISJÄRJESTELYT Ilmoittautumisen, varustaminen ja varusteiden vaihdon jälkeen osallistujat ohjataan ryhmissä lounaalle muonituskeskukseen. Lounaalta osallistujat siirtyvät koulutustiloihin. Majoitus Majoitus tapahtuu kasarmissa nro 4 kahdessa kerroksessa. Majoittumiseen on varattu 12-hengen tupia, joissa on patjoin ja tyynyin varustetut kerrossängyt. Lukollisia kaappeja ei ole tuvissa käytettävissä, eikä tupien ovia lukita, joten arvotavaroita ei kannata ottaa mukaan. Majoittuminen tapahtuu perjantaina klo välillä kurssinjohtajien ohjeistuksen mukaisesti. Myöhäisen majoittumisajankohdan ja tavaroiden välisäilytyksen vuoksi pyydämme välttämään kaiken ylimääräisen tavaran mukaan ottamista. Kannattaa siis pyrkiä pakkaamaan tavarat niin, että ne mahtuvat mielellään yhteen kassiin. Kasarmien kuivaushuoneista on mahdollista saada käyttöön lukittavia kaappeja, mutta niihin täytyy ottaa omat riippulukot mukaan kotoa. Kasarmeissa noudatetaan hiljaisuutta klo välillä. Hiljaisuutta valvoo päivystäjä molemmissa majoitustiloissa. Herätys tapahtuu sekä lauantai- että sunnuntaiaamuna päivystäjän toimesta. Talvimaastotaidot-kurssilaiset yöpyvät maastossa teltoissa. Kuva: NVL/Katja Sirviö

7 6 Ensiapu ja osallistujien terveydentila Ensiapu päivystää koko harjoituksen ajan ja EA-henkilöstön saa kiinni puhelimitse. Ensiapuvastaavana toimii Petra Tervonen, Ilmoittautumisen yhteydessä sinulle jaetaan terveyskortti, joka sinun tulee täyttää harjoituksen aluksi. Kortti tulee säilyttää koko harjoituksen ajan päällysvaatteiden taskussa. Huomioithan, että harjoitukseen osallistuminen edellyttää normaalia fyysistä ja henkistä kuntoa. Erityisruokavaliot Erityisruokavaliosta ja ruoka-aineallergioista tulee ilmoittaa 9.3. mennessä muonitusvastaava Marika Moisaselle, , marika.moisanen(a)hotmail.com. Ruoka on vähälaktoosista, joten siitä ei tarvitse erikseen ilmoittaa. Vakuutus Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) on vakuuttanut alle 70-vuotiaat osallistujat tapaturmavakuutuksella harjoituksen ajaksi. Vakuutus on voimassa osallistujan ilmoittauduttua paikan päällä harjoituksessa. Yli 70-vuotiaiden tulee itse huolehtia vakuutusturvastaan. MUITA OHJEITA Kuvaaminen ja kurssikuva Oman kurssin toiminnan ja kalustonäyttelyn kuvaaminen on sallittua. Muutoin kuvaaminen alueella on kielletty. Huomioi, että pyydät kuvauksen kohteelta luvan kuvaamiseen. Harjoitusalueella otettuja kuvia tai videoita ei saa laittaa internet-levitykseen. Kaikista kursseista otetaan oma kurssikuva lauantain aikana. Kuvat voi lunastaa 5 :n hintaan sunnuntain aikana. Varaa mukaasi tasaraha. Kuvat toimitetaan kursseittain sunnuntain oppituntien aikana. Ostokset Sotilaskoti on avoinna seuraavasti: pe klo la klo su klo Kuva: NVL/Katja Sirviö Varuskunta-alueella ei ole pankkiautomaattia. Sotilaskodissa ostokset voi tehdä pankkikortilla, mutta voit myös varata käteistä rahaa omiin ostoksiisi. Harjoituksen toimistossa on myynnissä Naisten Valmiusliiton tuotteita. Nämä maksetaan käteisellä. Matkapuhelimet ja netti Matkapuhelimet pidetään suljettuina/äänettöminä koulutustapahtumien aikana. Poistuminen harjoituksesta Harjoituksen aikana harjoitusalueelta ei saa poistua. Sunnuntaina harjoituksesta poistutaan vasta harjoituksen päätyttyä. Poikkeuksista täytyy sopia etukäteen kurssinjohtajan kanssa, joka pyytää luvan poistumiseen harjoituksen johtajalta. Esteen sattuessa Mikäli olet estynyt saapumasta harjoitukseen, peruuta ilmoittautumisesi joko Naisten Valmiusliiton internetsivujen kautta osoitteessa: tai ilmoittamalla harjoituksen toimistopäällikkö Riitta Leiviskälle, , leiviskariitta(a)gmail.com. Tämä on tärkeää, koska useille kursseille on henkilöitä varasijoilla.

8 7 Otamme jälki-ilmoittautumisia vielä seuraaville kursseille: Arjen ja ajanhallinta osana turvallisuutta, Harvaan asuttujen alueiden turvallisuus, Katuturvallisuus ja Selviytyminen sähköttä. Jälki-ilmoittautuminen tapahtuu osoitteessa: Tämän kirjeen liitteenä saat oman kurssisi ohjelman. Lisätietoja kurssistasi antaa kurssinjohtajasi: Arjen ja ajanhallinta osana turvallisuutta, Heidi Eronen, , heidi.eronen(a)tapiola.fi Eläimen turvallinen kohtaaminen, Jaana Lahti, , lahti.jaana(a)specmahydraulic.fi Elämyksiä ja arjen turvallisuutta, Hannele Salmi, , hannele.salmi(a)oulu.fi Harvaanasuttujen alueiden turvallisuus, Minna Karppinen, , minka_h(a)luukku.com Katuturvallisuus, Jonna Kalermo, , jonna.kalermo(a)gmail.com Liikenneturvallisuus, Tarja Huovinen, , tarja.huovinen(a)kao.fi Selviytyminen sähköttä, Marja-Sisko Hartikka, , marja-sisko.hartikka(a)kolumbus.fi Talvimaastotaidot: Jaana Välimäki, , jaana.valimaki(a)gmail.com Antoisaa, talvista LINNA harjoitusta! Aila Alasalmi Tuula Rajander harjoituksen johtaja harjoituksen varajohtaja puh puh alasalmi.aila(a)gmail.com tuula.rajander(a)gmail.com LIITTEET Yleisohjelma (vain johdon kurssille) Kurssikohtainen kirje Kurssiohjelma Harjoitusalueen kartta

NASTA-harjoituksen tiedotuslehti 1 Syyskuu 2011. Ohjeet osallistujille

NASTA-harjoituksen tiedotuslehti 1 Syyskuu 2011. Ohjeet osallistujille NASTA-harjoituksen tiedotuslehti 1 Syyskuu 2011 Ohjeet osallistujille Tervetuloa Ulapalle! NASTA-harjoitukset ovat Naisten Valmiusliitto ry:lle merkittäviä tapahtumia. Niiden avulla liitto toteuttaa perustehtäväänsä:

Lisätiedot

Nasta-harjoitus Karjalan Lennosto, Rissala 25. - 27.4.2008 HARJOITUSKIRJE

Nasta-harjoitus Karjalan Lennosto, Rissala 25. - 27.4.2008 HARJOITUSKIRJE Nasta-harjoitus Karjalan Lennosto, Rissala 25. - 27.4.2008 HARJOITUSKIRJE Hyvä Kallavesj 08 harjoitukseen osallistuva! Kallavesj 08 harjoitus on ensimmäinen Pohjois-Savossa järjestettävä naisten valtakunnallinen

Lisätiedot

Tervehdys Sinulle HIMOTTU10 harjoitukseen osallistuva!

Tervehdys Sinulle HIMOTTU10 harjoitukseen osallistuva! HARJOITUSKIRJE Tervehdys Sinulle HIMOTTU10 harjoitukseen osallistuva! NASTA-harjoitukset ovat Naisten Valmiusliitolle merkittäviä tapahtumia. Niiden avulla liitto toteuttaa perustehtäväänsä: vahvistaa

Lisätiedot

PikkuNASTA Savotar 2018 OHJEET OSALLISTUJILLE

PikkuNASTA Savotar 2018 OHJEET OSALLISTUJILLE SAAPUMINEN JA AJO-OHJEET Harjoituspaikan osoite Karkialammentie, Karkialampi Opastus Jyväskylän tieltä. Tervetuloa PikkuNASTA Savotar 2018 -harjoitukseen! Hienoa, että päätit tulla Mikkelin Karkialammelle

Lisätiedot

37. NASTAharjoitus! VARVARAN SANOMAT. Varvaran ohjeet osallistujille. Varvara 2016 on VARVARA 2016 -HARJOITUKSEN LEHTI. Lehti 1 Huhtikuu 2016

37. NASTAharjoitus! VARVARAN SANOMAT. Varvaran ohjeet osallistujille. Varvara 2016 on VARVARA 2016 -HARJOITUKSEN LEHTI. Lehti 1 Huhtikuu 2016 VARVARA 2016 -HARJOITUKSEN LEHTI VARVARAN SANOMAT Lehti 1 Huhtikuu 2016 Naisten Valmiusliiton NASTA-harjoitus Reserviupseerikoulu, Hamina, 22.-24.4.2016. Varvaran ohjeet osallistujille Varvara 2016 on

Lisätiedot

HANKI 2010. Hyvä Hanki 2010 harjoitukseen osallistuva!

HANKI 2010. Hyvä Hanki 2010 harjoitukseen osallistuva! HANKI 2010 Hyvä Hanki 2010 harjoitukseen osallistuva! Hanki 210 harjoitus on ensimmäinen Naisten Valmiusliiton talviharjoitus. Lapin keväinen luonto tulee tarjoamaan oivat puitteet tälle elämykselliselle

Lisätiedot

Naisten Valmiusliitto ry:n Pyrstö-harjoitus Pirkkalassa 13.-15.9.2013 OHJEET OSALLISTUJILLE

Naisten Valmiusliitto ry:n Pyrstö-harjoitus Pirkkalassa 13.-15.9.2013 OHJEET OSALLISTUJILLE Naisten Valmiusliitto ry:n Pyrstö-harjoitus Pirkkalassa 13.-15.9.2013 OHJEET OSALLISTUJILLE 1 Tervehdys Pyrstö 2013 -harjoitukseen osallistuva! On jännittävää tavata teidät Pirkkalassa Satakunnan lennostossa,

Lisätiedot

KURSSIKIRJE KARPALO 2007 7.-9.9.2007 KONTIORANTA

KURSSIKIRJE KARPALO 2007 7.-9.9.2007 KONTIORANTA KURSSIKIRJE KARPALO 2007 7.-9.9.2007 KONTIORANTA Hyvä Karpalo 2007 -harjoitukseen osallistuva! Naisten Valmiusliitto ry on valtakunnallinen järjestöjen järjestö, joka vahvistaa naisten osaamista ja mahdollisuuksia

Lisätiedot

Dragsvik 16. - 18.5.2014

Dragsvik 16. - 18.5.2014 Tiedotelehti 1 / Huhtikuu Dragsvik 16. - 18.5.2014 Helene on 33. Nasta-harjoitus! Tässä tiedotelehdessä kerromme Helene 2014 -harjoitukseen liittyviä ohjeita. Lue se tarkoin, näin varmistat harjoituksellesi

Lisätiedot

Savotan ohjeet osallistujille

Savotan ohjeet osallistujille Savotta 2014 -harjoitus Karjalan prikaati, Vekaranjärvi 3.-5.10.2014 Savotan ohjeet osallistujille Savotta 2014 on 34. -harjoitus! Mitä tarvitset mukaasi Miten tulet harjoitukseen Hyvä tietää Tässä tiedotelehdessä

Lisätiedot

TAMMI 2008. Tammi 2008 -harjoitus Dragsvikin varuskunta Tammisaari 19.-21.9.2008 KIRJE OSALLISTUJILLE

TAMMI 2008. Tammi 2008 -harjoitus Dragsvikin varuskunta Tammisaari 19.-21.9.2008 KIRJE OSALLISTUJILLE TAMMI 2008 Tammi 2008 -harjoitus Dragsvikin varuskunta Tammisaari 19.-21.9.2008 KIRJE OSALLISTUJILLE Tervehdys Sinulle Tammi 2008 harjoitukseen osallistuva! NASTA-harjoitukset ovat Naisten Valmiusliitto

Lisätiedot

ILIMATAR. Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! 3/2012. Lauantai 4.8.2012

ILIMATAR. Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! 3/2012. Lauantai 4.8.2012 ILIMATAR Lauantai 4.8.2012 3/2012 Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! SISÄLTÖ: 2 Terveiset Ajankohtaista ja uutiset 3 Valmiusliiton Lotalta 4 Tunnelmia avajaisista Maastossa majoitutaan mukavasti 5

Lisätiedot

Katarina 2018 Ohjeet osallistujalle Ota tämä opas mukaan harjoitukseen!

Katarina 2018 Ohjeet osallistujalle Ota tämä opas mukaan harjoitukseen! Katarina 2018 Naisten Valmiusliiton NASTA-harjoitus / Uudenmaan prikaati, Dragsvik 20.-22.4.2018 Ohjeet osallistujalle Ota tämä opas mukaan harjoitukseen! Harjoituksen johto ja organisaatio toivottaa Sinut

Lisätiedot

Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry NAISTEN VALMIUSLIITTO

Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry NAISTEN VALMIUSLIITTO Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry Naisten Valmiusliitto ry Valtakunnallinen yhteistyöjärjestö perustettu vuonna 1997 yhdistää 11 naisten maanpuolustustyötä tekevää ja tukevaa järjestöä

Lisätiedot

Naiset turvallisuuden eturivissä

Naiset turvallisuuden eturivissä Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry Döbelninkatu 2 00260 Helsinki Naisten Valmiusliitto ry Valtakunnallinen yhteistyöjärjestö perustettu vuonna 1997 yhdistää 10 naisten maanpuolustustyötä

Lisätiedot

Ohjeet osallistujille

Ohjeet osallistujille Leh$ 1 Huh%kuu Sinisiipi on 31. Nasta harjoitus! Ohjeet osallistujille Mitä tarvitset mukaasi Miten tulet harjoitukseen Hyvä %etää Tässä %edotelehdessä kerromme Sinisiipi 2013 harjoitukseen liigyviä ohjeita.

Lisätiedot

ILIMATAR2/2012. Perjantai 3.8.2012. Nyt se alkaa -ILIMATAR 2012 -harjoitus!

ILIMATAR2/2012. Perjantai 3.8.2012. Nyt se alkaa -ILIMATAR 2012 -harjoitus! ILIMATAR2/2012 Perjantai 3.8.2012 Nyt se alkaa -ILIMATAR 2012 -harjoitus! SISÄLTÖ: 2 Terveiset Hyvät Ilimattaret 3 Siilinjärven kunnanjohtajalta 4 Ajankohtaiset asiat Sovittelua ja kriisiviestintää 5 6

Lisätiedot

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä KYMEN VIESTIKILTA RY KUTSU 1(5) Kouvola 04.06.2017 Valtakunnalliset Viestimiespäivät 12. 13.08. 2017 Vekaranjärvellä Meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi viettämään kanssamme Valtakunnallisia

Lisätiedot

Karjalan lennosto, Siilinjärvi Kuva: Jaana Siljander. Ohjeistusta. -harjoitukseen

Karjalan lennosto, Siilinjärvi Kuva: Jaana Siljander. Ohjeistusta. -harjoitukseen Karjalan lennosto, Siilinjärvi 1. 3.9.2017 Kuva: Jaana Siljander Ohjeistusta -harjoitukseen Sisältö 3 Lennoston komentajan tervehdys 4 Terveiset harjoituksen johtajalta 5 Naisten Valmiusliitto ry 6 Kurssinjohtajien

Lisätiedot

sanomat Naisten Valmiusliiton NASTA -harjoitus Parolannummi, Hattula Ohjeet osallistujille

sanomat Naisten Valmiusliiton NASTA -harjoitus Parolannummi, Hattula Ohjeet osallistujille LEIJONA sanomat Naisten Valmiusliiton NASTA -harjoitus Parolannummi, Hattula 5. 7.5.2017 Ohjeet osallistujille #leijona2017 #valmiusliitto #naistenvalmiusliitto OTA TÄMÄ LEHTI MUKAASI HARJOITUKSEEN! 2

Lisätiedot

NASTA-harjoituksen tiedotuslehti 2 Syyskuu 2011. Perjantain lehti

NASTA-harjoituksen tiedotuslehti 2 Syyskuu 2011. Perjantain lehti NASTA-harjoituksen tiedotuslehti 2 Syyskuu 2011 Perjantain lehti Tervetuloa Kirkkonummelle! Nykyään mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmuus. Tämän joudumme kohtaamaan päivittäin lehtien sivuilla ja TV-uutisten

Lisätiedot

Tule mukaan NASTA-harjoitukseen oppimaan arjen turvallisuustaitoja!

Tule mukaan NASTA-harjoitukseen oppimaan arjen turvallisuustaitoja! Tule mukaan NASTA-harjoitukseen oppimaan arjen turvallisuustaitoja! 7. 9.9.2018, Porin prikaati, Niinisalo Harjoitus on avoin kaikille suomalaisille naisille. Siihen voi osallistua ilman ennakkotaitoja

Lisätiedot

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2016

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2016 Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2016 Hyvä Maanpuolustusnainen Tähän jäsentiedotteeseemme on kerätty muut kevätkauden tapahtumat. Jos et löydä etsimääsi maanpuolustustoimintaa tästä jäsentiedotteesta,

Lisätiedot

VETURI vie vertaisohjauksen uusiin maisemiin! VETURI V

VETURI vie vertaisohjauksen uusiin maisemiin! VETURI V VETURI vie vertaisohjauksen uusiin maisemiin! VETURI V Vertaistuutoritapaaminen Kurussa 7.-8.4.2006 VETURI V Vertaistuutoritapaaminen sivu 2/6 VETURI V on viides -hankkeen * Vertaistuutorointi-työrenkaan

Lisätiedot

Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje

Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje Ambulo 2015 Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin Toinen leirikirje Kuljetusten aikataulu Lähtö : Bussi lähtee maanantaina 27.7.2015 kello 12.00 Konalan kirkolta (kyntäjäntie 4, 00390 Helsinki). Olethan

Lisätiedot

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Tuomas Niskanen 050 5546531 kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat: Marja Salo 050 33 99 128

Lisätiedot

Dragsvik 16.-18.5.2014

Dragsvik 16.-18.5.2014 Dragsvik 16.-18.5.2014 Lehti 4 / Sunnuntai 18.5.2014 1 SISÄLLYSLUETTELO Päättäjäiset Lippukentällä 3 Johtamistaidoista voittajafiilistä 4 Henkistä perintöä nuoremmille sukupolville 5 Kuvasatoa lauantailta

Lisätiedot

Kurssi järjestetään Oriniemen Partiomajalla, Hirvensalossa (Ukko

Kurssi järjestetään Oriniemen Partiomajalla, Hirvensalossa (Ukko Tervetuloa Akela- ja Sampokurssille! Tietojemme mukaan olet ilmoittautunut partiopiirimme Akela- tai sampokurssille. Loistava juttu! Seuraavana on lisätietoa kurssista, varusteluettelo, ajo-ohje Partiomajalle,

Lisätiedot

Naisten Valmiusliitto ry

Naisten Valmiusliitto ry Naisten Valmiusliitto ry Valtakunnallinen yhteistyöjärjestö perustettu vuonna 1997 yhdistää naisten maanpuolustustyötä tekevät ja tukevat järjestöt 11 jäsenjärjestöä, joissa 200 000 naisjäsentä kehittää

Lisätiedot

Harjoituskirje ohjeet osallistujille

Harjoituskirje ohjeet osallistujille Harjoituskirje ohjeet osallistujille Naisten Valmiusliiton NASTA-harjoitus / Porin prikaati, Niinisalo 7.-9.9.2018 #Niksula2018, #NASTAharjoitus, #naistenvalmiusliitto Harjoituksen johto Harjoituksen johtaja

Lisätiedot

Vuoden 2017 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa

Vuoden 2017 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa Vuoden 2017 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 1.-2.4.2017 LEIRIN OHJAAJAT: Jyrki Saario -pääkouluttaja Scandinavian Defendo Antti Nurmi 4.aste musta vyö Defendo -Defendo Blue pääkouluttaja -I.D.D.I-

Lisätiedot

MPK tiedottaa kevään koulutustarjonnasta

MPK tiedottaa kevään koulutustarjonnasta MPK tiedottaa kevään koulutustarjonnasta AJOLUPAKURSSI 10.2.2014 Ajolupakursseille haluaa moni. Nyt se on taas mahdollista. Seuraava B-ajolupakurssi järjestetään maanantaina 10.2.2014. Kurssi on henkilökunnan

Lisätiedot

Harjoituskirje: Ohjeet osallistujille Naisten Valmiusliiton NASTA-harjoitus Kaartin jääkärirykmentti, Helsinki

Harjoituskirje: Ohjeet osallistujille Naisten Valmiusliiton NASTA-harjoitus Kaartin jääkärirykmentti, Helsinki Harjoituskirje: Ohjeet osallistujille Naisten Valmiusliiton NASTA-harjoitus Kaartin jääkärirykmentti, Helsinki 20.-22.9.2019 #Pihlaja2019, #NASTAharjoitus, #naistenvalmiusliitto Huoltotoimiston varapäällikkö

Lisätiedot

Linkki vastuuhenkilön ilmoittamiseen: https://docs.google.com/forms/d/1i9hevppg9ahrve7nnuue_jad5nxzplqfrtmnshr02ry/viewform?

Linkki vastuuhenkilön ilmoittamiseen: https://docs.google.com/forms/d/1i9hevppg9ahrve7nnuue_jad5nxzplqfrtmnshr02ry/viewform? Arvoisat ainejärjestöjen vastuuhenkilöt! Talvipäivät lähestyvät kovaa vauhtia ja onkin aika kiinnittää huomiota muutamaan erittäin tärkeään seikkaan. 1. Rannekkeiden jako 2. Saapuminen Raumalle 3. Bussien

Lisätiedot

Orimattilan seurakunnassa ja Artjärven kappeliseurakunnassa

Orimattilan seurakunnassa ja Artjärven kappeliseurakunnassa YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Katja Kerkkänen 050 5546531 katja.kerkkanen@evl.fi kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat:

Lisätiedot

Tampere 2019 Para Dance Sport International Competition (IPC) & Suomi Open 2019 Wheelchair Dance Competition (non-ipc)

Tampere 2019 Para Dance Sport International Competition (IPC) & Suomi Open 2019 Wheelchair Dance Competition (non-ipc) Tampere 2019 Para Dance Sport International Competition (IPC) & Suomi Open 2019 Wheelchair Dance Competition (non-ipc) Tällä lomakkeella tilataan pääsyliput, majoitus, kuljetukset ja ateriat Tampere 2019

Lisätiedot

Leirikirje. Kulttuuriympäristöleiri

Leirikirje. Kulttuuriympäristöleiri Kulttuuriympäristöleiri 18.-20.8.2017 Leirikirje Tervetuloa kulttuuriympäristöleirille Kangasalle! Päävastuu leirin järjestelyistä on Pirkanmaan maakuntamuseolla. Leiri on osa maakuntamuseon Adoptoi monumentti

Lisätiedot

Dragsvik 16. 18.5.2014

Dragsvik 16. 18.5.2014 Dragsvik 16. 18.5.2014 Lehti 3 / Lauantai 17.5.2014 1 SISÄLLYSLUETTELO Kyselytutkimus 3 Pääsihteeri Lotta Mertsalmen tervehdys 4 Myyntituotteet 5 Ajankohtaista Naisten Valmiusliitosta 6 Tunnelmia avajaisista

Lisätiedot

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan!

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Saapuminen Kotkaan ja majoittuminen Majoitumme Kotkan Original Sokos Hotel Seurahuoneella (Keskuskatu 21, 48100 Kotka, puh: +358 10 7821 000, kotka.seurahuone@sokoshotels.fi)

Lisätiedot

32. RANTALAKEUS-TURNAUS 17.-19.1.2014 TURNAUSINFO TERVETULOA RANTALAKEUS-TURNAUKSEEN 2014!

32. RANTALAKEUS-TURNAUS 17.-19.1.2014 TURNAUSINFO TERVETULOA RANTALAKEUS-TURNAUKSEEN 2014! TURNAUSINFO TERVETULOA RANTALAKEUS-TURNAUKSEEN 2014! Osoitteet Kempelehalli Koulutie 3 Oulunsalon liikuntakeskus Tuohikuja 6 Pitkäkankaan koulu Opintie 6 Pysäköinti Kempele Kempelehallin yhteydessä on

Lisätiedot

Lähtö linja-autoasemalta, tilausajolaiturilta to 9.6 klo 6.30, Savon Linjan bussilla. Auton pakkaaminen alkaa klo 6.00

Lähtö linja-autoasemalta, tilausajolaiturilta to 9.6 klo 6.30, Savon Linjan bussilla. Auton pakkaaminen alkaa klo 6.00 Lähtö linja-autoasemalta, tilausajolaiturilta to 9.6 klo 6.30, Savon Linjan bussilla. Auton pakkaaminen alkaa klo 6.00 Iso tapahtuma! 850 joukkuetta, 6538 passia 300 pelikenttää, n. 5000 peliä 100 000

Lisätiedot

Almost Lost -sarjan lähtöpaikka (la klo 8.00): Kajaanin Ammattikorkeakoulu, Tieto 1 -rakennus, Ketunpolku 1, Kajaani

Almost Lost -sarjan lähtöpaikka (la klo 8.00): Kajaanin Ammattikorkeakoulu, Tieto 1 -rakennus, Ketunpolku 1, Kajaani Lost In Kajaani Adventure 15.-16.9.2017 Aikataulu, päivitetty 18.8.2017 Kilpailukeskus ja Kisakanslia: Kajaanin Ammattikorkeakoulu, Tieto 1 -rakennus, Ketunpolku 1, 87100 Kajaani Avoinna: To 14.9. klo

Lisätiedot

Kaiken varalta. harvinaisempien turvallisuustarpeiden saavuttamisessa. Naisten voimavarojen ja

Kaiken varalta. harvinaisempien turvallisuustarpeiden saavuttamisessa. Naisten voimavarojen ja Kaiken varalta harvinaisempien turvallisuustarpeiden saavuttamisessa. Naisten voimavarojen ja taitojen hyödyntäminen suunnitelmallisesti normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa tukee yhteiskunnan

Lisätiedot

Almost Lost -sarjan lähtöpaikka (la klo 8.00): Kajaanin Ammattikorkeakoulu, Tieto 2 -rakennus, Ketunpolku 1, Kajaani

Almost Lost -sarjan lähtöpaikka (la klo 8.00): Kajaanin Ammattikorkeakoulu, Tieto 2 -rakennus, Ketunpolku 1, Kajaani Lost In Kajaani Adventure 15.-16.9.2017 Aikataulu, päivitetty 7.9.2017 Kilpailukeskus ja Kisakanslia: Kajaanin Ammattikorkeakoulu, Tieto 2 -rakennus, Ketunpolku 1, 87100 Kajaani Avoinna: To 14.9. klo 15.00-21.00

Lisätiedot

HUHMARI -KESÄRETKI LA 9.6 SU 10.6.2012 1

HUHMARI -KESÄRETKI LA 9.6 SU 10.6.2012 1 HUHMARI -KESÄRETKI LA 9.6 SU 10.6.2012 1 Tänä vuonna autismikirjon aikuisten kesäretki suuntautuu luonnonläheiseen Lomakeskus Huhmariin (Huhmarisentie 43, 83700 Polvijärvi). Lomakeskus Huhmari sijaitsee

Lisätiedot

SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA

SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA 2016 IPC WDS SUOMI OPEN, SUOMI OPEN 2016 EI-IPC, PYÖRÄTUOLITANSSIN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT Lohja, Finland 30. huhtikuuta 1. toukokuuta, 2016 Suomen pyörätuolitanssiliitto

Lisätiedot

Tervetuloa Sampokurssille!

Tervetuloa Sampokurssille! Tervetuloa Sampokurssille! Punk on 1970-luvulla syntynyt rockin tyyli, nuoriso- tai vastakulttuuri, johon on usein yhdistetty anarkistisesti sävyttynyt arvomaailma ja elämäntapa. Punk-kulttuuriin kuuluu

Lisätiedot

JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA

JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA JHL:n Kajaanin ja Oulun toimiston alueen jäsenille ja heidän perheilleen. Virkistys- ja ulkoilutapahtuma on kaksipäiväinen. Ohjelman pääpaino

Lisätiedot

22.3.2016. Leirikutsu

22.3.2016. Leirikutsu 22.3.2016 Leirikutsu Lapin ja Pohjois-Suomen pelastusliittojen palokuntanuorten In the Middle of Nowhere leiri järjestetään Sallassa koulukeskuksen alueella 3.-9.7.2016. Leirin järjestävät SPEK Lapin ja

Lisätiedot

Kainuun prikaati. alokasinfo

Kainuun prikaati. alokasinfo Kainuun prikaati alokasinfo Tervetuloa Kainuun prikaatiin! Tämänhetkisten tietojen mukaan aloitat palveluksen Kainuun prikaatissa 4. tammikuuta. Tämä vihkonen sisältää tärkeimmät tarvitsemasi tiedot ennen

Lisätiedot

Kainuun prikaatin ALOKAS- INFO

Kainuun prikaatin ALOKAS- INFO Kainuun prikaatin ALOKAS- INFO Tervetuloa Kainuun prikaatiin! Tämänhetkisten tietojen mukaan aloitat palveluksen Kainuun prikaatissa 6. heinäkuuta. Tämä vihkonen sisältää tärkeimmät tarvitsemasi tiedot

Lisätiedot

Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin

Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin 6.-7.7.2019 Viikonlopun tuomareina toimivat Johanna Wüthrich ja Riikka Kankainen, tarkemmat tuomarijaot löydät aikatauluista.

Lisätiedot

KILPAILUOHJE. Maastopyöräilyn XCO Suomi-cupin osakilpailu. IV Habanero XCO by Merida Sunnuntaina 9.6.2013 Salo, Märynummi YLEISTÄ

KILPAILUOHJE. Maastopyöräilyn XCO Suomi-cupin osakilpailu. IV Habanero XCO by Merida Sunnuntaina 9.6.2013 Salo, Märynummi YLEISTÄ KILPAILUOHJE Maastopyöräilyn XCO Suomi-cupin osakilpailu. IV Habanero XCO by Merida Sunnuntaina 9.6.2013 Salo, Märynummi YLEISTÄ Kilpailussa noudatetaan UCI:n ja SPU:n sääntöjä ja kilpailun järjestäjän

Lisätiedot

turvallisuustaitoja! Rovaniemi Turvallisuustaidot kuuluvat kaikille naisille!

turvallisuustaitoja! Rovaniemi Turvallisuustaidot kuuluvat kaikille naisille! 29.-31.3.2019 Rovaniemi Tule mukaan NASTAharjoitukseen oppimaan arjen turvallisuustaitoja! Harjoitus on avoin kaikille suomalaisille naisille. Siihen voi osallistua ilman ennakkotaitoja eikä osallistuminen

Lisätiedot

#partioscout #explo17 #explo24100

#partioscout #explo17 #explo24100 #partioscout #explo17 #explo24100 kuva: Alina Ainola/L-SP TAPAHTUMAJOHTAJIEN TERVEISET Moikka ja tervetuloa historian neljänteen Exploon! WAU meitä on lokakuussa koolla yli 1400 partiolaista! Exploa ollaan

Lisätiedot

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)

Lisätiedot

Ohjeita MP:n Jaliskouluun

Ohjeita MP:n Jaliskouluun Ohjeita MP:n Jaliskouluun 5.-9.6.2017 1. Päivittäinen toiminta-aika Jaliskoulun päivittäinen toiminta-aika on klo 10.00-13.00 2. Paikka Jaliskoulu järjestetään Mikkelin Raviradalla, Raviradantie 22 Ilmoittautuminen/

Lisätiedot

Pohjois-Suomen maanpuolustuspiiri Pyhätunturi PSMPP:n apulaispiiripäällikkö Antti Tölli

Pohjois-Suomen maanpuolustuspiiri Pyhätunturi PSMPP:n apulaispiiripäällikkö Antti Tölli Pohjois-Suomen maanpuolustuspiiri Pyhätunturi 31.1.2019 PSMPP:n apulaispiiripäällikkö Antti Tölli mpk.fi Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Maanpuolustuskoulutusyhdistys perustettu vuonna 1993 valtakunnallinen

Lisätiedot

Naisten Valmiusliitto ry:n Pyrstö-harjoitus Pirkkalassa 13.-15.9.2013. Perjantai 13. syyskuuta

Naisten Valmiusliitto ry:n Pyrstö-harjoitus Pirkkalassa 13.-15.9.2013. Perjantai 13. syyskuuta Naisten Valmiusliitto ry:n Pyrstö-harjoitus Pirkkalassa 13.-15.9.2013 Perjantai 13. syyskuuta 1 Sisällysluettelo Harjoituksen turvallisuusohjeet 2 Päivyri 3 Ilkka Tilli: Maanpuolustuskoulutusyhdistys -

Lisätiedot

Tervetuloa Varkauteen kisaamaan !

Tervetuloa Varkauteen kisaamaan ! Tervetuloa Varkauteen kisaamaan 27.-28..2014! Kaikille luokille kolme rataa Kiitos ilmoittautumisesta ja lämpimästi tervetuloa Varkauteen kilpailemaan! Kisat pidetään Koulutuskenttä 1:llä (kivituhka).

Lisätiedot

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014 SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014 Leiri alkaa perjanitaina 5.9. klo 17:00 ja loppuu sunnuntaina 7.9. noin klo 13:30. Eerikkilän urheilukeskuksen osoite on Urheiluopistontie 138, 31370

Lisätiedot

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin!

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016 Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Parempi avioliitto ry järjestää Avioparikurssin Itä-Hämeen opistossa Tainionvirran

Lisätiedot

Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin

Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin 7.-8.10.2017 Kilpailupaikan osoite: Rauhalantie 50, Mäntsälä www.uvu.fi/sm2017 AIKATAULU LAUANTAI Kilpailutoimisto aukeaa kello 7:30

Lisätiedot

Lost In Kajaani Adventure Alustava aikataulu, päivitetty

Lost In Kajaani Adventure Alustava aikataulu, päivitetty Lost In Kajaani Adventure 15.-16.9.2017 Alustava aikataulu, päivitetty 30.3.2017 Huomioitavaa seikkailun aikataulusta: - Tämän vuoden seikkailun aikataulu on laadittu seuraavin periaattein: > Järjestäjän

Lisätiedot

OPINTOPÄIVÄT KUUSAMOSSA

OPINTOPÄIVÄT KUUSAMOSSA 12.12.2013 PALOKUNTANUORTEN OHJAAJIEN JA PALOKUNTANAISTEN OPINTOPÄIVÄT KUUSAMOSSA SPEK Pohjois-Suomi järjestää Pohjois-Suomen ja Lapin pelastusliiton palokuntanuorten ohjaajien ja palokuntanaisten opintopäivät

Lisätiedot

NASTA-harjoituksen tiedotuslehti 4 Syyskuu 2011. Sunnuntain lehti

NASTA-harjoituksen tiedotuslehti 4 Syyskuu 2011. Sunnuntain lehti NASTA-harjoituksen tiedotuslehti 4 Syyskuu 2011 Sunnuntain lehti Viimeisenä aamuna yhdessä Upinniemen luonnonkaunis varuskunta-alue on antanut harjoituksellemme upeat puitteet. Syksyistä auringonnousua

Lisätiedot

Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016

Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016 Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016 LEIRIN OHJAAJAT: Jyrki Saario -pääkouluttaja Scandinavian Defendo Antti Nurmi 4.aste musta vyö Defendo -Defendo Blue pääkouluttaja -I.D.D.I-

Lisätiedot

Tiedotuslehti. # hoikka16. Tervetuloa Hoikankankaalle! E l o k u u

Tiedotuslehti. # hoikka16. Tervetuloa Hoikankankaalle! E l o k u u Tiedotuslehti # hoikka16 Tervetuloa Hoikankankaalle! Kainuun prikaati H O I K K A 2 0 1 6 - h a r j o i t u s YHTEYSTIEDOT H O I K K A 2 0 1 6 - h a r j o i t u s Sisällys: HARJOITUKSEN JOHTAJA Riitta

Lisätiedot

KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS. (Loppi n.

KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS. (Loppi n. KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) TO-SU 28.6.-1.7.2012 RETRIITIN TEEMAT JA HARJOITUKSET TORSTAI on

Lisätiedot

Aalborgiin ei ole Helsingistä suoria lentoja. Konetta vaihdetaan Kööpenhaminassa. Esimerkkejä lentohinnoista 31.1.2015 (www.supersaver.

Aalborgiin ei ole Helsingistä suoria lentoja. Konetta vaihdetaan Kööpenhaminassa. Esimerkkejä lentohinnoista 31.1.2015 (www.supersaver. MAANPUOLUSTUSKILTOJEN LIITTO RY Döbelninkatu 2, 00260 HELSINKI puh 040 554 8862 toiminnanjohtaja@mpkl.fi POHJOISMAISET KILTAPÄIVÄT 2015 2.2.2015 35. Pohjoismaiset Kiltapäivät järjestetään v. 2015 Tanskassa

Lisätiedot

KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS

KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) TO-SU 26.6.-29.6.2014 LAADUKKAASTA OHJELMASTA LÖYDÄT eli muutama hyvä syy

Lisätiedot

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013 ALUEELLINEN KOULUTUSKALENTERI (tilanne 24.6.2010) Teemapäivät on suunnattu toimiville hevosyrityksille; ravi-, ratsastus-, kasvatus-, siittola-, ym. yrittäjille. Aiheet soveltuvat hyvin myös toimintaa

Lisätiedot

Linna-Sanomat SUNNUNTAI 18. MAALISKUUTA 2012

Linna-Sanomat SUNNUNTAI 18. MAALISKUUTA 2012 Linna-Sanomat SUNNUNTAI 18. MAALISKUUTA 2012 Kuva: Miia Klemetti Eläimen kohtaamista harjoiteltiin ensimmäistä kertaa Sivu 8 Ikimuistoinen ajosimulaatioharjoitus liikenneturvalisuus-kurssilla Sivu 7 Itsepuolustusharjoittelua

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

POWER CUP 2012 TURKU (www.lentopalloliitto.fi)

POWER CUP 2012 TURKU (www.lentopalloliitto.fi) POWER CUP 2012 TURKU (www.lentopalloliitto.fi) - Lähtö Euran S-marketin pihalta torstaina 7.6.2011 klo 8.00. - Matka taittuu Ett-liikenteen busseilla (2 bussia). Turussa Ett-liikenteen bussi käytössä koko

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Rastivarsat ry. Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80- luvun alkupuolelta asti Sinettiseura 2008 Vuoden suunnistusseura

Lisätiedot

SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014

SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014 LAHVU 1968-2014 SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014 Henkilökunnan A- ja B-sarjat HELSINGIN ENERGIA CUP Vierumäki 24.-25.1.2014 Sotilasurheilupoolissa mukana: TERVETULOA LAHDEN VARUSKUNNAN

Lisätiedot

ETSINNÄN MAASTOJOHTAJAKURSSI LOPEN RÄYSKÄLÄSSÄ

ETSINNÄN MAASTOJOHTAJAKURSSI LOPEN RÄYSKÄLÄSSÄ KURSSITIEDOTE 18.3.2011 ETSINNÄN MAASTOJOHTAJAKURSSI LOPEN RÄYSKÄLÄSSÄ 21.-22.5.2011 Kurssin järjestää Punaisen Ristin Hämeen piiri yhteistyössä Opintotoiminnan Keskusliiton kanssa. Aika Lauantai 21.5.

Lisätiedot

Tervetuloa Naperoleirille Kankaanpäähän ja Pomarkkuun!

Tervetuloa Naperoleirille Kankaanpäähän ja Pomarkkuun! Tervetuloa Naperoleirille Kankaanpäähän ja Pomarkkuun! Naperoleiri 2019 valmistelut ovat käynnissä täydellä tohinalla. Tästä kirjeestä löydät tietoa muun muassa ilmoittautumisesta, kannustusväen majoitusmahdollisuuksista

Lisätiedot

MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ. Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke

MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ. Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke MIKÄ ON MPK? Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) on vuonna 1993 perustettu valtakunnallinen

Lisätiedot

ILIMATAR. Hyvää kurssipäivää innokkaille Ilimattarille! 4/2012. Sunnuntai 5.8.2012

ILIMATAR. Hyvää kurssipäivää innokkaille Ilimattarille! 4/2012. Sunnuntai 5.8.2012 ILIMATAR Sunnuntai 5.8.2012 4/2012 Hyvää kurssipäivää innokkaille Ilimattarille! SISÄLTÖ: 2 Sinisiipi 2012 -harjoitus Ajankohtaista ja uutiset Ilmapuolustus esitteli kalustonsa 3 4 5 Sähköt poikki - mitä

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Huhtikuu 2017 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Pohjanmaan ELY-keskus Koko yritysliikevaihdon trendit Vuosi 2010=100 115,0 110,0 105,0 100,0 95,0 90,0 85,0 Q1

Lisätiedot

ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011

ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011 KURSSITIEDOTE JA OHJELMA 26.7.2011 ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011 Kurssin järjestää Punaisen Ristin Satakunnan piiri yhteistyössä Opintotoiminnan Keskusliiton kanssa. Aika Perjantai 26.8.

Lisätiedot

Tervetuloa Varkauteen !

Tervetuloa Varkauteen ! Tervetuloa Varkauteen 7.-8.5.16! La 1-2 lk, su 3-lk Kiitos ilmoittautumisesta ja lämpimästi tervetuloa Varkauteen kilpailemaan! Kisat pidetään Koulutuskenttä 1:llä (kivituhka). Tuomariksi saapuu Anne Savioja.

Lisätiedot

Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin

Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin 11.-12.5.2013 Viikonloppuna tuomareina toimivat Henri Luomala ja Heidi Viitaniemi, sekä sunnuntaina tuomariharjoittelijana Jari

Lisätiedot

TRIUVARE AJO-OHJEET JA PYSÄKÖINTI

TRIUVARE AJO-OHJEET JA PYSÄKÖINTI 12.9.2014 1(7) TRIUVARE AJO-OHJEET JA PYSÄKÖINTI Käyntisoite Takojankatu 1c B 13 33540 Tampere Sisäänkäynti Tursonkadun puolelta sisäpihan kautta Pysäköinti - Punaisella merkityillä kaduilla maksuton pysäköinti

Lisätiedot

Ota varuskuntae$ke1 haltuun, s. 6

Ota varuskuntae$ke1 haltuun, s. 6 Leh$ 2 Perjantai 17.5.2013 Tervetuloa Porin prikaa$in! Ota varuskuntae$ke1 haltuun, s. 6 Päivän info, s. 3 Säkylän tervehdys, s.4 Kiinnostaako MPK toiminta? s. 8 Sisällyslue?elo 4 Säkylän kunnanjohtajan

Lisätiedot

Yleinen leirimatkatiedote leirit #1 ja #2

Yleinen leirimatkatiedote leirit #1 ja #2 MATKATIEDOTE 26.6.2013 Yleinen leirimatkatiedote leirit #1 ja #2 Aloitussanat Hyvät pelaajat, pelaajien vanhemmat ja toimihenkilöt, tiedote valmistelee pelaajat ja pelaajien vanhemmat onnistuneen tapahtuman

Lisätiedot

WINTER OPEN - KÄVIJÄN KÄSIKIRJA 2018

WINTER OPEN - KÄVIJÄN KÄSIKIRJA 2018 WINTER OPEN - KÄVIJÄN KÄSIKIRJA 2018 Tästä käsikirjasta löydät kaiken mitä sinun tulee tietää kun saavut Winter Open -tapahtumaan. TAPAHTUMA ON K-18. LIPUNMYYNTI Liput kannattaa hankkia tapahtumaan etukäteen.

Lisätiedot

Tervetuloa Villa Hillaan!

Tervetuloa Villa Hillaan! Villa Hilla Tervetuloa Villa Hillaan! Olet lämpimästi tervetullut lomailemaan YTYn Villa Hillaan Kittilän Leville. Tutustuthan ohjeisiin huolella ja muista ilmoittaa tuloaikasi avainpalveluumme. Perustiedot

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Lokakuu 2016 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Koko yritysliikevaihdon trendit Q1/15-Q1/16 Vuosi 2010=100 115 110 105 100 95 90 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI Habanero Mountainbikers (HHCMB) järjestää MTB-endurokisan perinteiseen tyyliin Halikon Märynummen vuoristoalueella.

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Järilänvuori Suomen Kartingliiton mestaruussarjan osakilpailu Kokemäki

Järilänvuori Suomen Kartingliiton mestaruussarjan osakilpailu Kokemäki Järilänvuori 2016 Suomen Kartingliiton mestaruussarjan osakilpailu 28.8.2016 Kokemäki KILPAILUKUTSU Kokemäen FK-Kerho ry kutsuu karting kilpailijoita, joilla on jonkin FIA:n kansallisen lajiliiton myöntämä

Lisätiedot

Pitkäjärvi leirimatkatiedote leiri #3

Pitkäjärvi leirimatkatiedote leiri #3 MATKATIEDOTE 27.8.2013 Pitkäjärvi leirimatkatiedote leiri #3 Aloitussanat Hyvät pelaajat, pelaajien vanhemmat ja toimihenkilöt, tiedote valmistelee pelaajat ja pelaajien vanhemmat onnistuneen tapahtuman

Lisätiedot

Pilates Mestarien käsissä

Pilates Mestarien käsissä CASTREN & SNELLMAN KEHONAHALLINNAN Yhteistyössä METHOD TALVEN PUTKISTO TIETO- JA TAITOPÄIVÄT INSTITUUTTI 2014 Tarjoaa Method Putkisto 3D Luonnollinen kasvoklinikka näytetuntitapahtuman Marja Putkiston

Lisätiedot

Tervetuloa Nokialle! Kiitos ilmoittautumisestasi syksyn agilitykilpailuun! Tuomareina toimii: Esa Muotka lauantaina ja Kari Jalonen sunnuntaina

Tervetuloa Nokialle! Kiitos ilmoittautumisestasi syksyn agilitykilpailuun! Tuomareina toimii: Esa Muotka lauantaina ja Kari Jalonen sunnuntaina Tervetuloa Nokialle! Nokian Palveuskoiraharrastajat ry 9.-10.9.2017 Konstintie 20, Nokia Kiitos ilmoittautumisestasi syksyn agilitykilpailuun! Tuomareina toimii: Esa Muotka lauantaina ja Kari Jalonen sunnuntaina

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015

KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015 KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015 Hei jalkapalloleiriläinen ja leiriläisen vanhempi! Tervetuloa jalkapalloleirille 1. - 3.7. Leirille on ilmoittautunut yli neljäkymmentä innokasta jalkapalloilijaa. Tässä

Lisätiedot

Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen !

Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen ! Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen 11.8.2018! Vajaat kaksi vuotta sitten Pihlavan paloasemalla sovittiin, että Kari Salminen ja Pauno Hellsten järjestävät seuraavan

Lisätiedot