Lapin alueen helluntaiseurakuntien lehti NUMERO 5 6. marraskuuta 2013

Transkriptio

1 Lapin alueen helluntaiseurakuntien lehti NUMERO 5 6. marraskuuta Harmonikka myytävänä Syöpähoitojen myötä sormistakin katosi herkkyys. 4 Arki tasapainottaa saarnamiehen sisintä Miten pastorit selviävät tehtävistään väsymättä? Ihminen ihmistä hioo Kutsuttu lampaiden hoitajaksi 7 Rakkaudellista sielunhoitoa

2 2 6. marraskuuta 2013 PÄÄKIRJOITUS Ylhäältä näkee laajemmin Joskus olen nähnyt unta, että leijailen puiden latvojen tasalla maisemassa ja ihmiset katsovat alhaalta kaulat kenossa. Minä niille huutelen, että hyppäätte vaan ja laitatte kädet levälleen, niin ilman vetovoima nostaa teidät ylös. Se on kyllä ollut kevyt olotila, oikein ihana. Ylhäältä on nähnyt niin laajasti. Olen kamalasti ihmetellyt, miksi muut eivät hyppää. Jossakin mielessä usko vois olla jotain tuollaistakin...ainakin välillä. Ihmisiä, maata ja taivasta näkyvissä ja ittellä kevyt olo. Voi että, onko se vain unta? Ystäväni lähetti minulle sähköpostia ja siinä oli tuo yllä oleva kertomus unesta ja aivan kuin ihmettelevä toteamus, että usko voisi olla jotain tuollaistakin. Ja lopuksi huolenilmaus siitä, ettei tuo vain olisi pelkkää unta? Millaiseksi usko oikein on tarkoitettu? Muistanet yhden kuvauksen uskovaisena elämisestä: se on vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa. (Room 14:17) Tai sen toisen, jossa puhutaan Hengen vaikutuksesta uskovassa: rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. (Gal 5:22) Maan vetovoima painaa uskovaa usein niin suurella voimalla, että siitä on keveys ja ilo kaukana. Huolet, murheet, pelot, syyllisyys, uskonto, kipu ja monenlainen elämän ahdistus ovat todellisuuttamme. Silti ääni toisesta todellisuudesta kuiskaa meille, että älkää mistään murehtiko, älkää pelätkö. Minä annan teille rauhani. Ja vielä pisteeksi iin päälle kehotetaan, että olkaa aina iloiset. Pitäisikö meidän uskaltaa hypätä, levittää kätemme ja antaa sen toisen todellisuuden kannatella meitä? Olisiko silloin mahdollista, että Hengen nostovoima yhdistettynä Taivaan vetovoimaan voisi nostaa meidät sen verran korkeammalle maasta, että eteemme avautuisivat sieltä ylhäältä laajemmat näköalat? Näkisimme laajemmin elämän, ihmiset, naapurit ja oman itsemme, maan ja taivaan ja silti olisi kevyt olo? Todellisuus alhaalla ei muuttuisi miksikään, mutta sen yläpuolelle meille avautuisi Jumalan todellisuus ja saisimme hetken hengähtää, levätä tuntien, että meitä kannatellaan kaiken yläpuolella siellä missä meidän kotimme on. Mitä jos hypättäisiin? pikkuesa KUVA: KAI KARKULAHTI Pelkkä kädenojennus tekee ihmeitä... Isi, en jaksa. Voisitko kantaa minua? Nee, Victor, ik kan je niet dragen, maar geef me je hand. Ok. Pikkumies laittoi helpottuneena kätensä minun käteeni ja yhdessä jatkoimme matkaa, seuraten vaimoani ja teinipoikaamme. Geert Laevens Silloin kun isä on jäänyt kauas taakse, on äidin käsi yhtä rohkaiseva. Jo varhain tiistaiaamulla olimme ajaneet Hetan rauhalliseen keskustaan, josta paikallisen oppaan vene oli vienyt meidät ripeästi Ounasjärven toiselle puolelle. Vihdoinkin saimme vaeltaa Hetta-Pallas reittiä pitkin. Victor oli alussa hyvin innoissaan, kantaen oman kevyen reppunsa, jossa oli makuupussi ja unikaveri. Vaikka oli kesäkuu, sää oli viileämpää kuin olimme arvanneet. Tasainen alkumatka taittui helposti. Sitten pikkuhiljaa Victorin tahti hidastui. Ei ihme, jos ajatellaan, että poika täyttäisi kuukauden päästä vasta kuusi vuotta. Ensin reppu siirtyi vahvemmalle kantajalle. Vähän myöhemmin isän käsi ja vaatimaton lounastauko antoivat uutta voimaa. Iltapäivä järjesti ylipääsemättömän yllätyksen: kova, hyinen tuuli ja vesisade. Meille jäi vain yksi ratkaisu: pojan reppu ojennettiin äidillensä ja minä kannoin pojan, joka tärisi kylmyydestä. Toivoin, että vartaloani vasten poika saisi vähän lämpöä. Ilahduimme kaikki keron laskiessa, koska tiesimme, että autiotupa ei ollut enää pitkän matkan päässä. Seuraavana päivänä sää poutaantui ja vaellus jatkui iloisemmalla mielellä vielä kaksi päivää. Victorin käsi oli tarvittaessa minun kädessäni. Sitten tuli perjantaiaamu, joka tarkoitti, että viimeinen taipale oli edessä. Välillä aurinko yritti jopa päihittää pilvet, mutta ei onnistunut siinä. Vasta kun saavuimme hotellin parkkipaikalle, aurinko oli voittamassa taistelunsa. Varmasti moni tuntee runon, jossa henkilö näkee unta jalanjäljistä hiekassa. Hän kävelee meren rannalla Jeesuksen kanssa. Erilaiset tilanteet menneisyydestä tulevat esille ja jokaisessa tilanteessa hän huomaa jalanjäljet hiekassa. Joskus on kaksi paria jälkiä ja joskus vain yhdet. Juuri silloin kun oli vaikeaa, henkilö huomaa, että on vain yhdet jäljet ja siksi hän kysyy Jeesukselta, miksi Hän ei ollut mukana kun oli tuska, suru tai tappio. Ja Herra vastaa hänelle: Tilanteissa, joissa näit vain yhdet jäljet, minä kannoin sinua. Ihmisten elämä on kuin vaellus. Reppu voi olla kevyt tai painava, reitti täynnä yllätyksiä. Ei aina ole aurinkoista säätä. Tuuli voi olla lämmintä, mutta se voi muuttua kylmäksi viimaksi tai jopa kovaksi myrskyksi. Tässä vaiheessa Jeesus voi lähestyä kanssavaeltajan kautta. Keskustelutuokio kokouksen jälkeen tai tavattaessa kadulla tai kaupassa voi tehdä ihmeitä. Jos tiedät, että joku on kipeä tai sairaalassa tai kaipaa seuraa, käynti voi tuoda taivaanpalasen maan päälle. Yhdessä teemme tämän matkan, iloa ja surua jakaen.

3 6. marraskuuta Harmonikka myytävänä Tapio Huttunen Magneetti- ja varjoainekuvaukset kestivät odottamattoman kauan. Arvioidun puolen tunnin sijasta ne venyivät yli tuntiin. Olin silloin lähes varma ettei kyse ollut mistään pikkuasiasta. Ajatus vahvistui välittömästi lääkärin tullessa kuvausten jälkeen odotustilaan. Tulkitsin lääkärin olemuksesta ja tavasta jolla hän piteli potilaskansiota etteivät kaikki asiat todellakaan olleet hyvin Kevättalven aikaan tuntui yleensä usein siltä kuin jotain ylimääräistä energiaa ja latausta alkaisi tulla valoisan ajan retkiin toimiin ja tehtäviin, yleiseen olotilaan muutenkin. Sinä keväänä (2008) virta vain tuntui viipyvän vai oliko se aivan ehtynyt? Yleinen saamattomuus tuntui vallanneen olemuksen sielua ja henkeä myöten. Olin talven ajan omasta mielestäni ahkeroinut uusimman kirjaprojektin parissa ja aivan nauttinut tekemisen ilosta. Rasitukset ja reissut luonnossa ja muutenkin kuuluivat työn olemukseen mutta palautuminen ei nyt ottanut sujuakseen. Tuli kesä ja kipuja jalkaan, lonkkaan ja selän puolelle en osannut arvioida mikä kolottaa, ainahan varsinkin maastoreissuissa rähjääntyy ajattelin. Ei muuta kuin kuvaus- ja muut kamppeet mukaan ja menoksi. Lyngenin alppien lumihuippuiset laet olivat yhtä kauniita hohtavan sinisen taivaan alla kuin ennenkin. Jäytävä kipu, tuska suorastaan, piti huolen etten liiaksi päässyt nauttimaan samoista tunnelmista, joita paikalle johdattamani ryhmä näytti kokevan sydämensä kyllyydestä. Sen matkan jälkeen piti oikein lähteä terveyskeskukseen kun kivut olivat niin kovia. Söin särkylääkkeitä ja yöt yritin nukkua toisessa huoneessa kuin vaimoni, että hän edes saisi nukkua rauhassa. Mittailin sukkasillani huushollia ympäri toivoen, että lääkkeiden vaikutus edes vähän tehoaisi. Pitkiä olivat kesäyöt! Ei siis mikään iskias vaan lumbago, noidannuoli? Melkoinen mötikkä, pahkura alaselän pakaran kupeessa, tulisena kuumottava ja tuskallisen kipeä. Noidannuoli? Tuommoinen tautiko se on? Eivät särkylääkkeet tehonneet. Pääsin sittemmin jatkotutkimuksiin, jolloin todettiin Joskus mieleen nousi, kuinka ihminen on avuton suuren todellisuuden sä, ajallisen lähtöhetken edessä. edes- Tapio Huttunen lopulta minulla olevan agressiivinen pahanlaatuinen syöpäkasvain lymfooma. Kasvain oli kooltaan 10x14x8 cm. Heti tutkimusten selvittyä aloitettiin Lapin Keskussairaalassa R-CHOP-14 hoidot jotka kestivät joulukuulle. Tuumori katosi kokonaan ja tammikuussa 2009 annettiin OYKS:ssa täydentävää sädehoitoa 40 gy, joiden jälkeen pääsin kotiin kuntoutumaan. Hoitojen sivuvaikutuksina alkoivat molemmissa käsissä sormet turtua. Samaa tuntua ja kramppeja myös varpaissa. Outoa. Kadonnut oli herkkyys sormista, mieli reagoi sitä vastoin tosi turhastakin! Katselin joskus kaunista valkoista upeaa Kouvolan Kuningas- Casotto harmonikkaani. Voikohan tulla enää sellaista päivää jolloin sormeni löytäisivät siihen kätkettyjä säveliä? Joutuisiko sen myymään taloushuolienkin takia? Tuntuisi kuin myisi palan omaa sisintään, niin monet kerrat olin purkanut tuntojani jalon soittimeni kautta. Eivät pelaa enää sormet niin kuin ennen. Harmonikka myytävänä -ilmoitus lehteen tai nettiin tuntui toden oloiselta. Voiko se olla totta? Kyllä! Ei kai sittenkään Kun odottamattomat kriisit (onkohan niitä odotettujakin) kohtaavat, uskon että ne voivat olla mahdollisuuksia Jumalan syvempään tuntemiseen. Ei todellakaan niissä tilanteissa tuntunut siltä, kun tuijottelin kuinka tippa toisensa jälkeen mielestäni tosi hitaasti tipahteli ohueen letkuun ja edelleen suoneen. Aika tuntui lähes pysähtyneeltä. Nyt ei ollut kiire mihinkään. Sellaisen sanan määritelmä oli menettänyt merkityksensä. Joskus mieleen nousi, kuinka ihminen on avuton suuren todellisuuden edessä, ajallisen lähtöhetken edessä. Taivaaseen pääsylle ei ole muita vaihtoehtoja kuin Jeesuksen vastaanottaminen ajassa ennen kuolemaa. Tunsin itsekin suuren heikkouden ja voimattomuuden iankaikkisuuden edessä. Olin saanut tehdä jo nuoruudessani uskon ratkaisun, mutta noina koettelun hetkinä silti koin suurta voimattomuuden tuntoa, vaikka tiesin monien rukoilevan puolestani. Ja Jumala auttoi! Hän antoi, niin uskon, minulle terveyden käyttäen lääkäreitä välikappaleinaan. Olen siitä kiitollinen. Muutamia viikkoja sitten olin tarkastuskäynnillä, jossa lääkäri totesi viisi vuotta kuluneen ilman minkäänlaisia merkkejä sairaudesta. Kiitos Jumalalle! Kamerat eivät ole joutuneet pakastimeen ja harmonikkakin soi taivaslauluja. Vaikka olen jo eläkeiässä, niin Jumala on vielä suonut mahdollisuuden liikkua ja kuvata hänen luomistöitään ja kertoa Hänen teoistaan. Meillä on elävä Jumala joka kutsuu sinuakin auttaakseen ja pelastaakseen ja antaakseen yltäkylläisen elämän. Älä hyvä ystävä jätä Jeesuksen vastaanottamista elämäsi Herraksi vanhuuteen tai sairasvuoteelle. Mistä tiedät elämänpäiviesi luvun? Nyt on pelastuksen päivä. Sinua siunaten Tapio Huttunen

4 4 6. marraskuuta 2013 Miten seurakunnan johdossa jaksetaan? pikkuesa Viime aikoina on kristillisessä mediassa puhuttu hengellisen työn tekijöiden jaksamisesta. Keskustelu asiasta on virinnyt kun on enenevässä määrin nähty ja koettu, että saarnamiehet väsyvät ja uupuvat. Moni on intoa täynnä lähtenyt seurakuntatyöhön, mutta silti on käynyt niin, että innon ja näyn tilalle on tullut väsymys ja suoranainen uupumus. Väsyminen ja uupuminen eivät ole kuitenkaan vain viimeisten aikojen villitystä, vaan jo seurakuntatyön ylimmässä oppikirjassa, Raamatussa, puhutaan seurakuntien johtajien vaarasta väsyä. Heprealaiskirjeessä sanotaan asiasta näin: Olkaa johtajillenne kuuliaiset, totelkaa heitä. He valvovat öitä teidän vuoksenne, koska joutuvat kerran tekemään teistä jokaisesta tiliä. Saakoot he tehdä työnsä iloiten, ei huokaillen, sillä se olisi teille paha asia. Rukoilkaa meidän puolestamme. (Hepr 13:17) Seurakuntatyön tekeminen iloiten tai huokaillen siinä lienee jonkinlainen rajaviiva jaksamiselle ja väsymiselle. Vastuu johtajien työnteon ilosta tai työssä huokailemisesta tuskin on vain ja ainoastaan seurakuntalaisilla, vaan myös työn tekijällä on oma vastuunsa. Kuitenkin teksti tässä kohtaa kertoo siitä, että seurakuntalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa sekä johtajiensa että omaan hyvinvointiinsa huokaileva saarnamies on paha asia koko seurakunnalle. Tällä aukeamalla on juttua kahdesta saarnamiehestä, Ilposta ja Veikosta. Ilpo on tehnyt seurakuntatyötä yhteensä kolmisenkymmentä vuotta useissa eri seurakunnissa ja Veikko aloitti syyskesällä palkallisen työnsä Ivalossa. Ilpo on työssään purjehtinut läpi monien myrskyävien vesien, jos tyvenienkin. Veikko on juuri nostanut purjeensa ja lähtenyt katsomaan Inarin syksyisiä vesiä ja toivoo varmasti ettei kovin myrskyäisi. Ei nyt eikä jatkossakaan. Miten nämä kaksi ja heidän lisäkseen monet muut alueemme seurakuntatyön vastuunkantajat jaksavat työssään? He ovat vain ihmisiä, vaikka toivoisimme muuta. Kuka ja mikä hoitaa heidän sisintään niin, että heidän ei tarvitsisi kovin huokailla, vaan heidän elämästään ja työstään näkyisi ilo nyt ja tulevaisuudessakin? Arki tasapainottaa saarnam Ilpo ja Iiris Talka Tapasimme Ilpon kanssa ensimmäisen kerran vuonna 1983 ja tuon syksyn aikana kirjoittelimme ahkerasti. Toisessa kirjeessään Ilpo paljasti omien sanojensa mukaan minulle salaisuuden, jonka hänen lisäkseen tiesi vain puolet seurakuntalaisista: Olen rukoillut itselleni aviopuolisoa, sellaista oikeaa saarnamiehen vaimoa (Iiriksen kertoma kursivoitu). Seurakuntien työntekijöillä tulisi olla joku luotettava ystävä, jonka kanssa voi vaihtaa ajatuksia ja jolle voi tarvittaessa purkaa paineitaan. Eräällä paikkakunnalla Iiriksen uskovainen luterilainen työnantaja oli sellainen henkilö, jonka kanssa tuli juteltua monenlaisista asioista. Omassa seurakunnassa ei välttämättä ole työntekijälle sopivaa kuuntelijaa, eivätkä henkilökemiat aina kohtaa. Uskon että saarnaajamiehelleni on ollut hyvää sielunhoitoa se, että meillä on ollut keskinäinen luottamus. Olemme voineet puhua toisillemme asioista luottavaisesti, ja alusta asti on ollut selvää, että asiat, joita kotona puhutaan, olivatpa ne perheen sisäisiä tai seurakunnan asioita, niin ne eivät leviä minnekään. Minulla on onni omistaa vaimo, jonka olen huomannut ymmärtävän minua. Hän uskaltaa myös sanoa, milloin on syytä tarkistaa kurssia. Saarnojeni jälkeen hän saattaa sanoa, mitä olisi voinut sanoa toisin tai mikä jäi ehkä sanomatta. Joskus se rassaa, mutta kuka oikaisee, ellei oma puoliso. Kyllä hän sitten hyvän puheen jälkeen muistaa kehuakin. Mikäli mies ja vaimo ei jaa yhteistä näkyä Jumalan valtakunnan työstä, on sen toteuttaminen vaikeaa. En vieläkään tiedä, minkälainen oikea saarnamiehen vaimo on, enkä nuorena aavistanut, mitä saarnamiehen kelkkaan lähteminen toisi tullessaan. Mutta kun nyt katsoo taaksepäin näitä kolmeakymmentä yhdessä elettyä vuotta, niin välillä ihmettelee, että mihin ne vuodet ovat vierineet ja miten kaikesta on selvitty. Olemme edelleen onnellisia ja rakastuneita ja olemme pysyneet suhteellisen terveinä, mitä nyt Ilpolle kehittyi verenpainetauti jo alle nelikymppi- Meillä kaikilla on omat me ja minulla se heikkoutemtaitaa olla autot nimittäin niiden vaihtaminen. Ilpo Talka senä. Lienee aika yleinen sairaus saarnamiehillä, stressiä ja painetta kun on monenlaista, niin kroppa ei aina kestä. Meillä kaikilla on omat heikkoutemme ja minulla se taitaa olla autot nimittäin niiden vaihtaminen. Välillä ihmettelen ihmisiä, jotka ajavat samalla kärryllä jopa vuosikymmeniä. Joitakin vuosia minulla oli myös veteraaniauto harrasteajoneuvona, mutta tänä vuonna myin sen pois. Kutsuimme sitä leikkisästi vanhaksi rouvaksi. Veteraaniautolla liikkuessa tuli aina silloin tällöin myös keskusteluja ennestään tuntemattomien ihmisten kanssa. Erään kerran pysähdyttyäni P-paikalle, tapasin miehen, joka oli helluntailaisen lähetyssaarnaajaperheen poika. Hän tunnusti vieraantuneensa seurakuntaelämästä. Uskon, että tapaamisemme oli Jumalan johdatusta. Suurin voimavaramme on mielestäni ollut se, että meillä on samanlainen arvomaailma ja usko Jumalaan, joka tahtoo johdattaa omiaan. Meillä kummallakin on ollut myös oma, henkilökohtainen kutsu Herran työhön. Sen asian tiedostaminen, että Jumala on ollut kutsun takana, on kantanut ja antanut voimaa ja rohkeutta. Vuosien varrella on tapahtunut monenlaista, ja viiden lapsen kanssa elämä on tuonut haasteita aivan riittävästi. Näin jälkikäteen kun muistelee, niin ehkä olisi ollut helpompaa, jos elatuksen murheet olisivat olleet vähempänä. Joskus tuntuu, että lapset eivät saaneet välttämättä aina sitä, mitä olisivat toivoneet ja ehkä kärsivätkin siitä jonkin verran. Aina Herra kuitenkin auttoi niin, että saimme sen mitä tarvitsimme. Metsästysharrastus on ollut osa elä-

5 6. marraskuuta iehen sisintä Ivalo sai uuden pastoripariskunnan. määni nuoruudesta asti. Liittyessäni helluntaiseurakuntaan ajattelin, että aseista ja metsästyksestä täytyisi luopua. Niinpä hämmästykseni oli melkoinen, kun Katinalan raamattuopistolla huomasin, että opiston johtajalla oli ajokoira, jonka kanssa näin hänen lähtevän jänismetsälle. Tällä hetkellä kuulun Erä-Karhu -nimiseen metsästysseuraan, jossa olen myös sihteerinä ja rahastonhoitajana. Hirvestäessä on mukava liikkua luonnossa ja ruokavalioonkin saa vaihtelua. Kaatoluvat ovat nykyisin aika vähissä, mutta eipähän mene koko syksy metsässä juoksemiseen. Harrastuksen myötä olen tutustunut moneen mielenkiintoiseen persoonaan. Hyviä sielua hoitavia hetkiä ovat olleet yhteiset automatkat, sekä lasten kanssa että kaksistaan. Muutenkin olemme paljon tehneet asioita yhdessä. Erään kerran, kun olimme Iiriksen kanssa ajelemassa etelään päin niin sanoin hänelle hiukan häpeillen, että seuraavana iltana tulisi televisiosta Uuno Epsanjassa. En muista, mitä vaimoni vastasi, mutta hän oli ottanut kotoa mukaan vanhan kasetin, jota päätimme ajon aikana kuunnella. Laiton kasetin päälle ja aloimme kuunnella Pekka Marinin pitämää raamattutuntia. Pekka saarnasi valintojen tekemisestä ja sanoi puheessaan, että joskus voi tulla tilanne, että joku ei haluakaan mennä rukouskokoukseen, vaan menee mieluummin elokuviin katsomaan Uuno Epsanjassa. Katsoimme Iiriksen kanssa toisiamme ja nauroimme. Herrallamme on tilannekomiikka hallussaan! Seurakuntaelämä on rytmittänyt elämäämme ja se on ollut iso osa arkeamme. Olemme Ilpon kanssa hyvin erilaisia sielunrakenteeltamme ja luonteeltammekin, ja se on mielestäni koitunut meille siunaukseksi ja voimavaraksi. Ilpo suhtautuu joskus asioihin pessimistisesti ja melankolisesti. Minä taas pyrin löytämään asioihin ratkaisun optimistisella ja positiivisemmalla asenteella. Ihmisten kanssa työskennellessä joutuu osallisiksi heidän asioistaan ja ongelmistaan, ja joskus on koettu melkoista väsymystä, voimattomuutta ja jopa masennusta. Lukeminen on ollut minulle aina tärkeää ja Raamattua pyrin lukemaan päivittäin. Erityisen kiinnostavia ovat henkilöhistoriat, sillä ihmiselämä on niin moninaista. Teologisella kirjallisuudella on paikkansa, mutta se liittyy useimmiten puheiden valmistukseen. Vuosia sitten oli mieleenpainuva hetki Sallassa, kun eräs sisar ojensi minulle lapun, jossa oli profeetallinen teksti: Älä ole murheellinen, minä vien asian päätökseen. Olin tuolloin ollut todella mietteissäni, sillä en tiennyt, miten erään ongelmatilanteen kanssa tulisi menetellä. Sain tuossa tilanteessa rohkeutta ja tiesin, että Jumala huolehtii omistaan! Ja niin on huolta pitänyt niin arjessa kuin juhlassa. Viimeisten vuosien aikana olemme voineet olla entistä enemmän yhdessä ja olemme lenkkeilleet, käyneet kuntosalilla ja reissanneet. Oman mausteensa viime vuosiin ovat tuoneet myös lastenlapset. Se, että ollaan yhdessä ja tehdään asioita yhdessä, antaa voimaa ja vahvistaa se on mielestäni hyvä ohje kaikille aviopareille. Anja Akujärvi Sininen omakotitalo pottuperällä on jälleen saanut asukkaat. Pihamaa on lumesta valkoinen ja syksyn kiireet ohi. Taloa asuttaa Kivimäen kolmihenkiseksi kutistunut perhe. Tapaamme rukoushuoneella kahvikupin äärellä ja pian päästään itse asiaan. Muutosta Ivaloon ja pastorin tehtävän vastaanottamisesta on kulunut lähes kolme kuukautta. Veikko, että Teija kokevat, että heidät on otettu lämpimästi vastaan seurakunnassa ja he ovat kotiutuneet tänne erittäin hyvin. Irtautuminen Ähtäristä tapahtui muutaman vuoden aikana, kun oli tullut selväksi, että Jumala haluaa Veikon kokoaikaiseen seurakuntatyöhön ja sekä Veikko että Teija kokivat tahollaan selvää johdatusta asian suhteen. Kun sitten varmistui, että paikka on Ivalossa, muutto uudelle paikkakunnalle ei ollut vaikeaa. Silti oman haasteensa ja haikeutensa siihen toi se, että perhe pieneni samalla kahdella hengellä. Vanhempi pojista lähti opiskelemaan Helsinkiin ja nuorempi jäi isovanhempien silmälläpidon alle Ähtäriin jatkamaan ammattiopintojen parissa. Kotiutumista ja viihtymistä ovat auttaneet hyvin monet asiat. Tytär Jennika löysi heti uuden ystävän ja kun koulu yläasteella alkoi, hänet otettiin siellä hyvin vastaan. Myös ilmapiirin koulussa hän kokee rennommaksi kuin etelässä. Teija puolestaan sai heti töitä ja on saanut tehdä sijaisuuksia koko täällä olon ajan. Työhön pääsyssä on sekin etu, että on helpompi tutustua uusiin ihmisiin seurakunnan ulkopuolella. Yksi suuri tekijä täällä pohjoisessa on luonto ja he ovat perheenä tehneet useita patikkaretkiä ympäristöön ja tuntureita on vallattu, ensimmäisenä Lapiopää. Veikko on saanut seurakseen seurakunnan veljistä vuoroin Kauppisen Tapanin ja vuoroin Kyrön Jounin ja he ovat tehneet yhdessä monta antoisaa retkeä lähituntureille. Kotiutumista ja tutustumista lisää varmasti myös se välittömyys, millä Veikko ja Teija kohtaavat täällä ihmisiä. Heidät voi useinkin tavata vaikka kirpparilla käydessä. Tällä viikolla on Veikko nähty rukoushuoneen pihalla aidantekotalkoissa ja siinä on ohikulkijoiden helppo pysähtyä juttelemaan. Kun sitten kysyn, eikö ole mitään huonoja kokemuksia, jotain mikä olisi hidastanut kotiutumista niin vastaus on yhdestä suusta ei. Tämä on tuntunut alusta asti kodilta ja sisimmässä on täysi rauha sen suhteen. Seurakuntalaisetkin alkavat hiljalleen tulla tutuiksi ja työ sekä seurakunnan vahvuudet ja haasteet hahmottuvat. Näitä pohdittaessa nousee esiin seurakunnan ikärakenne, nuorten ja lapsiperheiden vähäinen osuus. Vanhimmasta päästä väki vähenee ja jos uutta ei tule tilalle niin näkymät ovat huonot. Veikko kokee kuitenkin, ettei se lannista vaan asia otetaan haasteena ja yhdessä tehdään työtä sen eteen, että tilanne muuttuu. Ihmiset täällä ovat välittömiä ja ystävällisiä. He uskaltavat tulla juttusille ja puhua asioistaan. Seurakunnasta löytyy hyvin erilaisia persoonallisuuksia, jotka ovat yksinomaan rikastuttavia. Kaikesta positiivisuudesta huolimatta Veikko ei kuitenkaan katso sinisilmäisesti tulevaisuuteen, vaan pitkäaikaisesta vanhimmistossa työskentelystä johtuen tiedostaa hyvin sen, että kaikenlaisia tuulia tulee ja menee, mutta haasteetkaan eivät pelota. Mitä enemmän Herra antaa, sitä lujemmin tuulee. Ei vihollinen meitä jätä rauhaan, mutta Jeesus on jo voittanut. Jossain vaiheessa Kauppisen Tapani ilmestyy rukoushuoneelle ja alan kysellä häneltä, miten hän on auttanut osaltaan Veikon kotiutumista paikkakunnalle ja tähän työhön. Hetken hiljaisuuden jälkeen kuuluu vastaus: Olen olemassa. Vastaus oli yksinkertaisuudessaan hyvin osuva. Kahvipannu tyhjenee ja Veikko liittyy Jounin ja Tapanin seuraan pihalle. Ulkona jatkuvat talkoot ja uusi komea aita tontin ympärillä alkaa olla viimeistelyä vailla valmis.

6 6 6. marraskuuta 2013 Jumala on paras sielunhoitaja Jorma Lappalainen Vanhin rakkaalle Gaiukselle, jota minä totuudessa rakastan. Rakkaani, toivon, että sinä menestyt kaikessa ja pysyt terveenä, niin kuin sielusikin menestyy. 1 Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan ja säilyköön koko teidän henkenne, sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen. 2 Jumala Sanassaan lähtee siitä, että jokainen ihminen löytäisi pelastuksen Kristuksessa ja tasapainon sielulleen. Kun syntejään katuva ihminen parannusta tehden uskoo Jeesukseen Kristukseen syntien anteeksiantajana, syntyy Hengen yhteys Taivaalliseen Isään Jeesuksessa Kristuksessa. Pyhä Henki tulee ihmisen henkeen ja tuo Jumalan läsnäolon koko ihmiseen. Jotta Jumalan Hengen työ ihmisessä voisi edistyä hyvin, tulee suostua yhteistyöhön hänen kanssaan. Jumala ei tee mitään meissä, jos emme tahdo. Sielujemme vihollinen usein jyrää tahtomme ja houkuttelee tekemään vääriä valintoja. Siksi on tärkeää ymmärtää mitä tahdomme ja keneltä tahdomme. Jumala haluaa vahvistaa tahtoamme, jotta voimme tehdä oikeita valintoja. Kun teemme oikeita valintoja, siitä yleensä tulee hyvät tunteet. Myöskin mieli eli ajatusmaailmamme ymmärtää ja tietää, mitä olemme tekemässä. Silloin Pyhä Henki antaa rauhan sisimpäämme. Jos valinta on jotenkin epävarmuutta aiheuttava tai hämmentävä, on parempi, että emme valitse vaikeuksia itsellemme. Sielu käsittää siis tahdon, mielen eli ymmärryksen ja tunteet. Sielunhoidolliset kysymykset pyörivät näissä asioissa. Tahto voi olla joko liian vahva tai liian heikko. Tahto voi olla vahingoksi tai hyödyksi ympärillä oleville riippuen siitä, kenen palvelukseen ymmärrys ja tahto on annettu. Esimerkiksi Paavali vainosi kristittyjä ennen uskoontuloaan, mutta puolusti heitä voimakkaasti, kun oli löytänyt Kristuksessa uuden mielen. Tunteet seuraavat yleensä tahtoa ja ymmärrystä. Hyvät, nostavat ja inspiroivat tunteet tulevat Jumalan läsnäolossa. Masentavat, epätoivoiset tunteet voivat tulla erilaisista peloista ja Jumalan tuntemisen puutteesta. Sielunhoitoseminaarit ja rukouskonferenssit Kolarissa panostamme rukouksen ja sisäisen parantumisen opetukseen näissä tapahtumissa, jotka ovat olleet suureksi siunaukseksi monille. Meillä kaikilla on tarvetta sielun eheytymiseen ja hyvinvointiin. Jumala on paras sielunhoitaja. Jumalan hoidossa ollut ihminen yleensä ymmärtää lähimmäistään paremmin. Hänellä on myös kärsivällisyyttä enemmän kuunnella lähimmäistään aktiivisesti. Hän on enemmän empaattinen ja armollinen, koska on itsekin saanut armon. Perimmältään on kysymys yhden Raamatun perussanan ymmärtämisestä: Sillä minä tiedän, ettei minussa, nimittäin lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla tosin on, mutta hyvää en pysty saamaan aikaan. 3 On pakko turvautua Jumalan armoon kuten Paavali sanoi: Minä kurja ihminen! Kuka vapauttaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta! Niin minä siis tällaisena palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia. 4 Jeesus Kristus tuli meidän syntisten ja heikkojen ihmisten Vapahtajaksi ja sielunhoitajaksi: Tulkaa minun luokseni kaikki te, jotka teette raskasta työtä ja kannatte taakkoja, niin minä annan teille levon. 5 Kun saamme armon vastata Jeesukselle kyllä, niin silloin löytyy elämäämme sopiva kuorma, ja se ei ole liian raskas kantaa. 1 3 Joh. 1:1 2 1 Ts. 5:23 3 Room. 7:18 4 Room 7: Matt 11:28 Elonkorjuujuhla Ivalossa Anja Akujärvi Syksyn viimeiset lehdet ovat jo tippuneet ja järvi vetäytynyt riitteeseen. Syksyn sato on korjattu talteen. Perunat nostettu, marjat kerätty ja niistä tehty hillot ja mehut. Sienet on suolattu ja tietenkin kalaa, poroa ja hirveä on pakkaset pullollaan. Iloinen joukko eri ikäisiä lapsista vanhuksiin nousee Ukontuvan portaita sisälle pirttiin. Pöydät on katettu kauniisti ja keittiöstä tulvii herkullinen ruuan tuoksu. On elonkorjuujuhlan aika. Itse kukin löytää sopivan paikan pöydän äärestä ja seurakunnan ahkerakätiset sisaret ja veljet tarjoilevat ruokaa, joka on valmistettu syksyn sadosta. On tuoretta Inarin siikaa, perunoita ja vihanneksia, sieni- ja mätisalaattia sekä itse leivottua leipää. Lisäksi monta pientä herkullista höystöpalaa. Juomana puolukka- ja kaarnikkamehua. Jälkiruokana marjoista tehtyjä herkkuja. Runsas puheensorina täyttää koko huoneen. Kerrotaan kuulumisia ja muistellaan mennyttä kesää. Jokainen saa vuorollaan esittää oman kiitoksensa ja aihetta riittää. Kiitos ihanasta luonnosta, josta saamme nauttia, kiitos runsaista luonnonantimista, kiitos lapsista, perheestä ja ystävistä, kiitos Jumalan avusta ja huolenpidosta, kiitos terveydestä. Laulun sanoin: Paljon on aihetta lapsella kiittää. Idea tällaisen juhlan järjestämisestä lähti Olga Kangasniemeltä, jonka kotiseurakunnassa Ukrainassa oli tapana järjestää syksyn päätteeksi kiitosjuhla Jumalalle kaikesta siitä hyvästä mitä olemme saaneet. Olgan innostamana olemme järjestäneet näitä juhlia syksyisin jo muutaman kerran. Ilta alkaa jo hämärtyä ja on aika nauttia vielä kahvit erilaisten leivonnaisten kanssa. Hiljalleen joukko lähtee kohtia kotia ja arkea. On hyvä jatkaa taas kiitollisin mielin eteenpäin. Hämärä vaihtuu pimeydeksi ja kiitos nousee tästä ihanasta paikasta, jossa olemme saaneet viettää elonkorjuujuhlaa.

7 6. marraskuuta Ihminen ihmistä hioo Paula Portaankorva Tuulikki tuli uskoon vuonna 1984 ja jo melko pian uskoontulonsa jälkeen hän koki Jumalan sanovan: Hoida minun lampaitani. Se oli hänelle kutsu sielunhoidolliseen työskentelyyn, yksilöiden tapaamisiin ja kasvuryhmien vetämiseen. Myöhemmin hän sai vielä varmistuksen asiaan Keuruulla kiinalaisen Veli Taivaallisen profetoidessa: Sinun nimesi on halkeamain umpeen muuraaja. Nyt Tuulikki Pietiläinen on 68 vuotias eläkkeellä oleva psykiatrian erikoissairaanhoitaja ja taideterapeutti. Hänet on myös siunattu sielunhoidon tehtäviin Rovaniemen helluntaiseurakunnassa. Tuulikin luona kokoontuu joka toinen viikko kuuden henkilön kasvuryhmä. Tämän lisäksi hän ottaa kotonaan vastaan ihmisiä, jotka tarvitsevat sielunhoidollista keskustelua ja rukousta. Sielunhoitoa tarvitaan Tuulikin kokemuksen mukaan sielunhoito on tärkeä tehtävä, vaikka sitä ei aina ole seurakunnissa ymmärretty tarpeeksi hyvin. Hän toivoisi vielä enemmän sielunhoidollista opetusta ja koulutusta seurakuntiin. Jumalan sanahan jo sinänsä opettaa ja eheyttää, mutta jotkut eivät aina pysty ottamaan sitä vastaan oikealla tavalla ja näissä tapauksissa tarvitaan henkilökohtaisempaa ohjausta ja keskustelua. Jeesushan aina opetti ja paransi ja parantuminen on myös sisäistä parantumista ja synneistä vapautumista. Synnit ovat paljon haavoittaneet ihmisiä. Kun olemme syntyneet Jumalan perheeseen uusina luomuksina, niin meidän tulisi heittää vanhat vaatteet pois ja kulkea uudessa luomuksessa. Tässä me kaikki tarvitsemme harjoitusta ja ohjausta. Suurin ihmissuhdeongelma on rakkaudettomuus ja kunnioituksen puute Suurin ihmissuhdeongelma on rakkaudettomuus, johon sisältyy myös kunnioituksen puute. Usein puuttuu myös halu kuunnella toista ihmistä niin tarkkaan, että ymmärtäisi häntä oikein. Rakkaudettomat puheet ja teot saavat katkeruuden juuret helposti kasvamaan. Tuulikin mielestä kaikki ongelmat pohjimmiltaan juontavat juurensa pahan olemassaolosta. Usein kuunnellaan sielunvihollisen valheita, eikä nähdä Jumalan totuutta. Tuulikin mukaan usein lapsuudenkodissamme emme aina ole tulleet tarpeeksi syvältä nähdyiksi ja rakastetuiksi niin, että meillä olisi täysin terve itsetunto ja kokisimme itsemme todella arvokkaiksi. Voimme myös kantaa sukupolvesta toiseen jotain suvulle ominaista häpeää tai syyllisyyttä. Tämä voi muovata koko minuutemme niin, että koemme olevamme arvottomia. Myöhemmin vaikeat ihmissuhteet voivat vielä lisää rikkoa ihmistä. Tällaisessa ihmisessä on teräviä särmiä luonteessa ja halkeamia sydämen maaperässä. Jos ihminen ei ole käsitellyt asioita anteeksiantoon saakka, hän särmikkäänä, vaikkakin elävänä kivenä, törmäilee toisiin kiviin, ihmisiin. Syntyy kipinää ja tulta. Syntyy hiomista särmien välillä. Se sattuu. Esimerkiksi jos ihmisellä on terve identiteetti ja hän tietää kuka hän on Kristuksessa, niin ei hän loukkaannu helposti toisten sanomisista, eikä myöskään loukkaa toisia. Kannattaa antaa anteeksi Usein ihminen toimii haavojensa kautta ja hänen reaktionsa ovat sen mukaisia. Tuulikin mielestä tässä tilanteessa pitäisi tutkia itseään, että mistä tämä reaktio tulee. Onko ehkä jotain katkeruutta sydämessä tai jotain minkä Jeesuksen tulisi parantaa. Emme voi muuttaa toista ihmistä, mutta voimme itse muuttua Jeesuksen kanssa. Meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin antaa toisille anteeksi, koska Jumalakin on meille anteeksi antanut. Usein tämä anteeksiantaminen voi olla prosessi, jota pitää työstää niin kauan, että tulee siihen pisteeseen, jossa sitten voi antaa anteeksi, Tuulikki tähdentää. Kerran eräs tyttö sanoi Tuulikille, että hänen isänsä ei ansaitse hänen anteeksiantoaan. Tuulikki sanoi hänelle, että ehkä isä ei ansaitsekaan, mutta tyttö itse ansaitsee tulla vapaaksi ja tämä onnistuu vain antamalla anteeksi. Vaikeudet muuttuvat siunauksiksi Jos ihminen etsii vaikeassa asiassa Jumalan kasvoja ja Jumalan avaimia ihmissuhdelukkoonsa, ruosteinenkin lukko aukeaa ja muuttuu Jumalan käsissä siunaukseksi. Ihmissuhdevaikeuksissa oleva karhea, säröinen kivisydäminen ihminen saattaa parhaimmillaan molskahtaa syvälle Jumalan armon valtamereen, mikä hioo hänet sileäksi. Usein vaikeudet vievät ihmisen etsimään apua Herralta. Pyhän Hengen kautta ihminen ymmärtää oman rakkaudettomuutensa ja omat loukkaavat sanansa ja tekonsa toisia kohtaan, eikä enää Tuulikin mukaan usein lapsuudenkodissamme emme aina ole tulleet tarpeeksi syvältä nähdyiksi ja rakastetuiksi niin, että meillä olisi täysin terve itsetunto ja kokisimme itsemme todella arvokkaiksi. Tuulikki Pietiläinen näe vain toisen vikoja ja väärintekoja. Hengen hedelmä pääsee näin kasvamaan ja kypsymään. Kaiken perusta on jumalasuhde, joka on rakkaussuhde, koska Jumala on rakkaus ja hän itse on ensin meitä rakastanut ja niin mekin voimme rakastaa toisia. Tuulikin mielitekstejä Raamatussa on kolossalaiskirjeen sana: Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen ja pitkämielisyyteen, kärsikää toinen toisianne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niin kuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa. Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, joka on täydellisyyden side. (Kol.3:12-14)

8 8 6. marraskuuta 2013 Tornion seurakunnassa rukous, Sana ja yhteys hoitavat Juha Juola Haastateltavana Sonja Hiukka, ahkera rukousilloissa kävijä 1. Mitä yhteinen seurakunnan rukous sinulle merkitsee? Se merkitsee minulle paljon. Saan rauhaa ja voimaa. Vaikka joskus lähdenkin vastahakoisella mielellä kokoukseen, saan aina siunauksen. 2. Miksi rukous on niin tärkeä? Jumala kuulee ja vastaa. Olen saanut paljon rukousvastauksia. Suuri rukousvastaus oli aviomiehen uskoontulo. Samoin se, että olemme saaneet kaksi lasta. Nämä ovat ihmeellisiä vastauksia, ne todella sytyttävät rukoilemaan! 3. Mitä sinulle merkitsee seurakunta? Seurakunta merkitsee paljon. Ei olisi mitään, jos ei olisi seurakuntaa. Olisin yksin ja enkä jaksaisi taistella uskon tiellä. 4. Mikä on parasta seurakunnassa? Seurakunnassa voi esittää rukousaiheita ja ne otetaan vakavasti. Lisäksi saan ja voin puhua ongelmistani toisille ja jakaa asioita. Minulla on seurakunnassa useita hyviä ystäviä, joiden kanssa voin keskustella kaikista minulle tärkeistä asioista. Rukoilen paljon myös kotona. Herra kohtaa joskus voimakkaasti, mutta sen olen oppinut, että aina ei ole tunteita ja Jumala kuulee silti rukoukseni. 5. Mitä muuta haluaisit sanoa lukijoille rohkaisuksi? Älä jää yksin asioinesi, älä katkeroidu ja jää sivuun, vaan tule uskovien yhteyteen. Älä jää yksin. Meidän pitää taistella. Kuka meitä auttaisi, jos ei Jeesus! Maarit Keisu Ylitornio Anna-Liisa Tuoma syntyi uskovaiseen kotiin. Isä oli lestadi- Aolaissaarnaajaja ja seuroja pidettiin usein. Jumalan Henki vaikutti seuraväessä ja ihmiset tekivät parannusta synneistään ja kokivat iloa Herrassa. Olin noin kahdeksan vuotias kun kohtasin Jeesuksen unessa. Hän Haastateltavana Anu Pekkala, ahkera raamattutunneilla kävijä 1. Mitä raamattutunnit ja Sanan opetus seurakunnassa merkitsevät sinulle? Opetuksesta saan aina uutta asiaa ja siihen tulee toisen ihmisen näkökulma mukaan. Samalla olen myös saanut kannustusta säännölliseen Raamatun lukemiseen ja rukoukseen. Arjen touhujen keskellä nämä asiat helposti unohtuvat ja jäävät ellei saa seurakunnasta aina uutta potkua. 2. Onko joku erityinen asia, johon olet saanut apua Sanan opetuksen kautta tai vastauksen kysymykseesi? Kyllä, se on juuri tuo edellä mainittu kannustus. 3. Teetkö muistiinpanoja kuunnellessasi? Viime aikoina en ole tehnyt. Kun olin solunvetäjänä, silloin tein. Kuuntelen paremmin, kun en tee muistiinpanoja. Ehkä kuitenkin opetuksesta saisi enemmän irti, jos tekisi muistiinpanoja. Myöhemmin voisi sitten tutkia opetusta itsekseen. 4. Mitä seurakunta yleensä merkitsee sinulle? Seurakunnasta saan eväitä hengelliseen elämään ja kasvuun. Ellei olisi seurakuntayhteyttä, uskonelämä hiipuisi niin helposti. Mielestäni on tärkeää, että on sitoutunut säännöllisyyteen. 5. Koetko, että seurakunta tuo elämääsi jotain positiivista ja hyvää? Kyllä. Ihmissuhteita. Ihmisiä, joiden kanssa voi jakaa uskonelämän kokemuksia, sillä arkielämän keskellä ei voi jakaa tällaisia asioita niiden kanssa, jotka eivät usko samoin. Eivät he ymmärtäisi. Kuninkaasta on minun lauluni oli täynnä hyvyyttä ja rakkautta ja kysyi minulta: Mitä sinä Anna-Liisa tahdot minulta? Ennen kun täytin kymmenen vuotta aloin lukea raamattua ja uskoin, että Jumalan sana on elävä, ja Jeesus rakastaa minua. Maailma tarjosi houkutuksiaan ja jotakin se antoikin, mutta pian se kaikki menetti merkityksensä ja olin harhaileva sielu. Tiesin kuitenkin, että Jumalalla on varattuna jotakin hyvää minua varten. Viisikymmentä luvulla helluntaievankelistat tulivat Ylitorniolle. Kotikylälläni Kantomaanpäässä pidettiin telttakokouksia. Eräässä tilaisuudessa Jumala kosketti minua voimakkaasti ja olin valmis antamaan elämäni Jeesukselle. Minun puolestani rukoiltiin ja rauha laskeutui sydämeeni ja ylistyksen virta tulvi suustani sanoina. Muutaman päivän kuluttua täytyin Pyhällä Hengellä, sain profetianlahjan, ja Ilmalämpöpumput alkaen 298 Vesi-ilmalämpöpumput Energiavaraajat Tulen eteesi Herra Nyt tulen Herra eteesi köyhänä, tyhjin käsin tomusta raskain saappahin ja huulin kuivin, janoisin. Turvaten suureen armoosi sun puolees huutaa sisin. Luo pyhän armoistuimes en tulla uskaltaisi - ellet sä itse rohkaisis ja Sanas kautta tarjoais osuutta armoon lapselles - uskomaan kannustaisi. Aurinkokerääjät Asennustyö Asennustyöstä kotitalousvähennys -45% Sua rukoilen, oi virran luo johda mun askeleeni - sun puroillesi kirkkaille, elämänvetten lähteille. Siellä nääntyvän sä juoda suo - tuo lepo sydämeeni. Suo elonleipää sielullein sen nälkään taivaanmannaa. Vie sinne, missä niityillä orastaa ruohot vihreinä - sun Sanas laidunpaikoille mua voimatonta kanna. Luo kiitosmieli sydämeen ja suuhun sanat uudet. katseeni nosta uudelleen kun huomaat vajavuudet. Mua Henkes anna johdattaa, armosi kantaa ja kasvattaa. Soittele ja kysy! Tmi Pertti Keisu Kantomaanpää Anna-Liisa Tuoma sain tuoda sanoman kuulijakunnalle. En ollut saanut opetusta lahjasta, joten ihmettelin mitä tämä on. Elämääni ovat joskus varjostaneet synkät pilvet, mutta Jumala on ollut lohdutuksen Jumala ja auttanut kaikessa. Monet kokemukset ovat purkautuneet runoina, sydämen tuskassa ja ilossa. Aamuhetkellä on kultaa suussa, sanoo Anna-Liisa ja muistuttaa meitä parhaan ajan antamista Herralle. Anna-Liisa on koonnut osan runoistaan kustantamaansa kirjaan Tähkäpäät huojuvat tuulessa. Lapin helluntaiseurakuntien yhteystiedot Enontekiön Helluntaiseurakunta Tapio Huttunen Ivalon Helluntaiseurakunta Kemin Helluntaiseurakunta Eero Peteri Kittilän Helluntaiseurakunta Geert Laevens Kolarin Helluntaiseurakunta Jorma Lappalainen Muonion Helluntaiseurakunta Ilmari Kurki Pellon Helluntaiseurakunta Ilpo Talka Rovaniemen Helluntaiseurakunta Esa Pikkumäki Sallan Helluntaiseurakunta Olli Teukku Sodankylän Helluntaiseurakunta Kari Kielinen Tornion Helluntaiseurakunta Juha Juola Pitkospuut Ilmestyy RV-lehden liitteenä kuusi kertaa vuodessa. Yhteistyöseurakuntina Pitkospuita rakentamassa Tornion, Ylitornion, Pellon, Kittilän, Kolarin, Enontekiön, Ivalon ja Rovaniemen helluntaiseurakunnat. Toimituksen postiosoite: Rovaniemen Helluntaiseurakunta/ Pitkospuut Kairatie Rovaniemi Sähköpostiosoite: pikkuesa@gmail.com Ilmoitusasioissa ja juttuaiheisssa yhteyttä voi ottaa paikallisiin seurakuntiin. Päätoimittaja Esa Pikkumäki p Graafinen suunnittelu Kai Karkulahti Kannen kuva Tapio Huttunen Kemijärven Helluntaiseurakunta Heikki Korppi Posion Helluntaiseurakunta Erkki Karjalainen Ylitornion Helluntaiseurakunta Pertti Keisu