Salon kansalaisopisto. kevät Opinto-opas

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Salon kansalaisopisto. kevät 2013. Opinto-opas"

Transkriptio

1 Salon kansalaisopisto kevät 2013 Opinto-opas

2 Elämänvoimaa opistosta! Salon kansalaisopiston kevätlukukausi on jälleen käynnistymässä. Viime vuodenvaihteen tapaan nytkin opiston opinto-opas julkaistaan mukavasti mukaan mahtuvana pokkarina. Tilan ohella säästetään myös kustannuksissa. Oppaasta löydät tiedot niin uusista kursseista kuin myös niistä syyskaudella alkaneista kursseista, joissa on vielä tilaa uusille opiskelijoille. Oletpa nuori tai vanhempi, opiskelija, työssä, työttömänä tai eläkkeellä, kansalaisopisto tarjoaa lukuisilla eri aiheita käsittelevillä kursseillaan tilaisuuksia uuden oppimiseen yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa. Yhteisen opiskelun kautta syntyvä yhteisöllisyys on olennainen osa kansalaisopistossa opiskelua. Monista kursseista voi rakentaa itselleen jatkumoa, joka mahdollistaa pitkäkestoisia, vaikkapa useita vuosia kestäviä opintopolkuja. Opiskelun vapaaehtoisuus ja omasta halusta syntyvä tavoitteellisuus tekevät opiston opintoryhmästä rennon ja miellyttävän opiskeluympäristön. Kaiken kaikkiaan opiskelu opistossa tarjoaa hyvää vastapainoa kaikelle sille arkiselle aherrukselle, jota elämämme jatkuvasti vääjäämättä sisältää. Salon ja Someron kansalaisopistot tekivät parisen viikkoa sitten opiskelijoillemme pienen kyselyn. Salon osalta se toteutettiin Moision koulussa Kaikkien siellä tuona päivänä kokoontuvien ryhmien kaikilta opiskelijoilta kysyttiin yksi ainoa kysymys: Kuinka paljon koet kansalaisopistossa opiskelulla olevan vaikutusta arjessa jaksamiseen. Vastaajia oli yhteensä 169. Näistä 139 henkilöä eli 82 prosenttia vastasi kokevansa vaikutusta melko paljon tai paljon. 16 prosenttia, 26 henkilöä, koki vaikutusta olevan vähän tai melko vähän. Loput 2 prosenttia ei kokenut lainkaan vaikutusta tai kirjasivat vaikutuksia useisiin kohtiin. Kyselyn tulos viittaa siihen, että varsin suuri osa opiston opiskelijoista kokee opiskelun antavan voimaa ja tukea arkielämässä pärjäämiseen. Havainto on merkittävä erityisesti, kun ajatellaan työllisyystilannetta Salossa ja sen aiheuttamia heijastusvaikutuksia koko yhteisön elämään. Kansalaisopiston nettisivujen etusivulle on sijoitettu kaksi uutta tärkeää toimintalinkkiä, jotka palvelevat opiston ja kuntalaisten vuorovaikutusta: palautelaatikko ja ehdota uutta kurssia -linkki. Näiden kautta Sinun on helppo saada toiveesi opistolle tiedoksi. Palautetta ja kurssitoiveita voit tietysti esittää edelleen myös puhelimitse tai kasvotusten. Korostan jälleen, että kaikilla salolaisilla on todellinen mahdollisuus vaikuttaa opistossa järjestettävään kurssitarjontaan. Tervetuloa kansalaisopiston opintojen pariin! Jukka Tamminen Rehtori 2

3 Ilmoittautumisohje Sisällysluettelo Opistoinfo Rehtorin tervehdys Sisällysluettelo Yhteystiedot ja aukioloajat, aikataulu ja nettisivut Kansalaisopiston henkilökunta Opiskelijan tietopaketti Sportti- ja KulttuuriPassin käyttö Netti-ilmoittautumisohje Salon kansalaisopiston opiskelijakunta ry 115 Kevätkauden 2013 opetustarjonta Hei, nuoriso! Etsikää sivu 111. Avoin yliopisto Ihminen ja yhteiskunta Luonto ja ympäristö Kielet Musiikki Kuvataide Tanssi Teatteri Sanataide ja kirjallisuus Kädentaidot Tekninen työ Tietotekniikka Liikunta ja terveys Vapaa-aika, koti ja harrastukset Nuorille suunnattu kurssitarjonta Taitto Kari Koivunen Kannen kuva Marcus Lindén, kuva Kaisa Lipposen 7 joulua -esityksestä. 3

4 Ilmoittautumisohje Yhteystiedot ja toimiston aukioloajat Hallintotilat sekä toimistopalvelut ovat Salossa, Moision koulun yhteydessä sijaitsevassa päätoimipisteessämme. Osoite: Salon kansalaisopisto Uskelankatu Salo Puhelin: Fax: Salon toimisto on avoinna syys- ja kevätlukukausien aikana ma-to klo 9-16 ja pe klo 9-14 sekä muulloin ma-pe klo Toimistopalveluita tarjotaan myös Halikossa, Halikon lukion yhteydessä. Osoite: Salon kansalaisopisto Kuruntie Halikko Puhelin: Halikon toimisto on avoinna syys- ja kevätlukukausien aikana ma klo 9-17, ti-to klo ja pe klo Kevätkauden 2013 aikataulu Kansalaisopiston lukuvuosi ajoittuu kevätkauden osalta seuraavasti: Kevätkausi: Talviloma: (vko 8) Virallisina juhlapyhinä ja näiden aattoina klo 17 jälkeen sekä lomaviikkoina ei järjestetä opetusta. 4 Kansalaisopiston Internet-sivut Opiston Internet-sivut löytyvät osoitteesta Nettisivuiltamme löydät kaikki kurssitietomme, myös opinto-oppaan ilmestymisen jälkeen sovitut uudet kurssit sekä mahdolliset muutokset oppaassa ilmoitettujen kurssien sisältöön. Pääset ilmoittautumaan lähes jokaiselle kurssille Internetin kautta. Netti-ilmoittautuminen on vaivatonta ja aina nopeampaa kuin ilmoittautuminen puhelimitse. Ohjeet netti-ilmoittautumiseen löydät tämän oppaan sivuilta 9-10.

5 Kansalaisopiston henkilökunta kevätkaudella 2013 Ilmoittautumisohje Rehtori Jukka Tamminen Puhelin: Sähköposti: Apulaisrehtori Kari Koivunen Puhelin: Sähköposti: Kieltenopettaja Leena Karimäki-Niemi Puhelin: Sähköposti: Kieltenopettaja Anne Pajunen Puhelin: Sähköposti: Kuvataideaineiden suunnittelijaopettaja Jaana Houessou Puhelin: Sähköposti: Kuvataideaineiden opettaja Maija Tanhua Puhelin: Sähköposti: Käsityön suunnittelijaopettaja Mirja Rautiainen Puhelin: Sähköposti: Musiikin suunnittelijaopettaja Pekka Laakso Puhelin: Sähköposti: Musiikinopettaja Helena Kangas Puhelin: Sähköposti: Teknisentyön opettaja Jari Vatola Puhelin: Sähköposti: Kurssisihteeri Riitta Honkanen (tavoitettavissa ma-ke) Avoimen yliopiston yhteyshenkilö Puhelin: Sähköposti: Kurssisihteeri Paula Alanne (tavoitettavissa to-pe) Puhelin: Sähköposti: Kurssisihteeri Soile Verhola Puhelin: Sähköposti: Toimistosihteeri Hilkka Lähdekorpi Puhelin: Sähköposti: Toimistosihteeri Birgitta Jalonen Puhelin: Sähköposti: 5

6 Ilmoittautumisohje 6 Kursseille ilmoittautuminen Opiskelijan tietopaketti Jokaiselle kurssille on määrätty hetki, josta lähtien sille voi ilmoittautua. Opiskelupaikka kurssille varataan Internetin kautta tai puhelimitse. Ilmoittautumisjärjestelmään pääsee kotisivujemme kautta. Ilmoittautumisohjeet löytyvät tästä oppaasta sivuilta Internetin kautta ilmoittautuminen on nopeampaa kuin puhelimitse. Suosituimpien kurssien paikat täyttyvät hetkessä! Ilmoittautumalla kurssille varaat itsellesi opiskelupaikan ja sitoudut maksamaan kurssimaksun. Kurssipaikkaa ei voi varata tulemalla toimistoon ilmoittautumisaikana. Sähköpostitse, faksilla, tekstiviestillä tai puhelinvastaajaviestillä ei voi ilmoittautua. Jos laskun maksaa joku muu kuin kurssilainen itse, on laskutustiedot mainittava ilmoittautumisen yhteydessä. Kursseille voi ilmoittautua myös annetun ilmoittautumisajan jälkeen joko Internetin kautta tai puhelimitse Salon toimistoon sen aukioloaikoina, puh Jos kurssi on jo käynnistynyt, voi toimistosta tiedustella onko siihen mahdollista päästä vielä mukaan. Peruutuksesta, esteestä ja keskeyttämisestä ilmoittaminen Pitkillä, seitsemän tai useamman kokoontumiskerran kursseilla voit käydä maksutta tutustumassa yhden kerran. Tämä ei koske luentoja eikä avointa yliopistoa. Kurssipaikan peruuttaminen on tehtävä ennen kurssin toista kokoontumiskertaa opiston toimistoon puh tai tai sähköpostilla osoitteeseen tai Peruutusta ei voi tehdä opettajalle! Kurssimaksu laskutetaan aina, mikäli peruutusta ei ole tehty ennen toista kokoontumiskertaa. Lyhyt- ja erikoiskurssit tunnistat - ja Erikoiskurssi-merkeistä. Näiden kurssien ilmoittautumisajan päättyminen on aina ilmoitettu kurssitiedoissa (ilmoittautuminen viimeistään tiettynä päivänä). Lyhyt- ja erikoiskursseille varattu kurssipaikka tulee perua viimeistään viimeisenä ilmoittautumispäivänä. Tämän jälkeen peruuttaneilta peritään puolet kurssimaksusta. Niiltä, jotka eivät peru varattua kurssipaikkaa lainkaan tai tekevät sen kurssin alkamisen jälkeen, peritään koko kurssimaksu. Opettajan sairastuessa pyritään tapaamiskerralle järjestämään toinen opettaja. Jos tämä ei onnistu, järjestetään korvaava tapaaminen oppaaseen merkityn viimeisen tapaamiskerran jälkeen vastaavaan aikaan. Opisto ilmoittaa kurssitapaamisen peruuntumisesta mahdollisuuksien mukaanse tehdään tekstiviestillä. Se tehdään siihen numeroon, jonka olet antanut ilmoittautumisen yhteydessä. Kurssimaksut Tässä oppaassa ja kotisivuillamme mainitaan jokaisen kurssin kohdalla sen kurssimaksu. Kurssin hinta määräytyy sen tuntimäärästä ja

7 Ilmoittautumisohje toimistomaksusta. Työttömät, eläkeläiset ja maahanmuuttajat saavat perustoiminnan kurssimaksuista 35 prosentin alennuksen. Alennusta ei voida ottaa jälkikäteen huomioon jos kurssimaksu on laskutettu. Luennoista ei myönnetä alennusta. Taiteen perusopetuksen osalta alennus koskee opetukseen osallistuvien alaikäisten vanhempia, mikäli he tai toinen heistä on työttömänä, eläkkeellä tai maahanmuuttaja. Alennukset kurssimaksuista ovat henkilökohtaisia. Jos laskun maksaja on yritys tai yhdistys, alennuksia ei myönnetä. Jos haluat käyttää kurssin maksamiseen SporttiPassia tai Kultturi- Passia, kurssille voi ilmoittautua vain netti-ilmoittautumisen kautta. Tarkemmat ohjeet näiden passien käytöstä löydät sivulta 8. Maksettuja kurssimaksuja ei palauteta takaisin. Opiskelija hankkii itse oppikirjat ja muun opiskelussa tarvittavan materiaalin, ellei kurssitiedoissa toisin mainita. Taiteen perusopetusryhmissä materiaalit sisältyvät opintomaksuun. Kurssimaksujen laskutus Kurssimaksut laskutetaan lukukauden aikana. Alle 18-vuotiaan opiskelijan Kurssimaksu laskutetaan aina huoltajalta. Myös yritys tms. organisaatio voi maksaa opiskelijan kurssimaksun. Alennukset kurssimaksuista: - Työtön: Saadaksesi alennuksen, sinun tulee toimittaa TE-toimistosta saatava todistus työttömyydestä opiston toimistoon ennen kurssin toista kokoontumiskertaa, ei opettajalle. Lomake on voimassa kuluvan lukukauden ajan. - Eläkeläinen: Saadaksesi alennuksen, valmistaudu tarvittaessa esittämään eläkeläiskortti. - Maahanmuuttaja: Saadaksesi alennuksen, täytä ilmoittautumislomake kurssin alkaessa. Opiskeluoikeus Kansalaisopiston opetustarjonnassa on kursseja kaikenikäisille. Useimmat kurssit on suunnattu lähinnä aikuisille (yli 15-vuotiaille), riippumatta osallistujan iästä tai koulutuspohjasta. Osa kursseista on tarkoitettu vain ikääntyville, työttömille, maahanmuuttajille, lapsille tai jollekin muulle kohderyhmälle. Kurssin nimessä tai kuvauksessa on tällöin maininta kohderyhmästä. Kurssin vähimmäisopiskelijamäärä Kurssin aloituskoko Salon keskustassa pääsääntöisesti 10 osallistujaa. Keskustan ulkopuolella se on pääsääntöisesti 7. Liikuntakurssien, luentosarjojen ja avoimen yliopiston osalta aloitusryhmäkoko on tätä suurempi, ryhmäkoot näissä määritellään kurssikohtaisesti. Todistukset Opiskelija voi pyytää toimistosta todistuksen opiskelustaan. Kuluvan 7

8 Ilmoittautumisohje lukuvuoden opiskelutodistuksesta peritään 5 euron, aikaisemmilta lukuvuosilta 10 euron maksu. Opintoneuvonta Opintoneuvontaa saa ilmoittautumisen yhteydessä, päätoimisilta opettajilta sekä kurssien opettajilta muulloinkin. Vakuutusturva Kaikki opiskelijat on vakuutettu opistossa sattuvan tapaturman varalta. Henkilörekisteri Ilmoittautumisen yhteydessä kerätään henkilötietoja, joita ei luovuteta ulkopuolisille. Tietoja kerätään opiskelijoiden identifioimiseksi sekä kurssimaksujen laskutusta varten. Tiedot koulutustaustasta ja pääasiallisesta toiminnasta kysytään tilastokeskusta varten. Muutokset Kesken lukukauden sovituista uusista kursseista ja muista tapahtumista ilmoitetaan paikallisissa sanomalehdissä sekä kotisivuillamme. Tietoja saa myös opiston toimistosta. Kansalaisopisto pidättää itselleen oikeuden opinto-ohjelmassa olevien kurssien tuntimäärien supistamiseen tai lyhytkurssien osalta niiden peruuttamiseen kesken lukukauden, mikäli kaupungin taloudellisesta tilanteesta johtuvien säästötavoitteiden saavuttaminen tätä edellyttää. Tuntimäärien mahdolliset muutokset huomioidaan kurssimaksuissa siten, että maksu määräytyy toteutuvan tuntimäärän mukaisesti. 8 Sportti- ja KulttuuriPassin käyttö Salon kansalaisopiston kurssimaksuissa Jos käytössäsi on SporttiPassi tai KulttuuriPassi, voit maksaa sillä osallistumisesi Salon kansalaisopiston kursseille. Lue seuraavat ohjeet tarkasti, jotta tiedät kuinka menetellä! Kurssimaksun maksaminen SporttiPassilla tai KulttuuriPassilla on mahdollista vain Internet-ilmoittautumisen yhteydesssä. Kurssimaksun maksaminen sillä jälkikäteen ei ole mahdollista. Myöskään puhelimitse ilmoittautuessasi passia ei voi siis käyttää. Ilmoittaudu internetin kautta kursseille sivujen 9-10 ohjeiden mukaisesti. Klikattuasi LÄHETÄ ILMOITTAUTUMINEN -painiketta näet näytölläsi SporttiPassi- tai KulttuuriPassi-kuvakkeen. Klikkaamalla sitä hyppäät uuteen ikkunaan, Sportti- ja Kulttuuripassijärjestelmään. Kirjaudu omilla tunnuksillasi ja toimi sivuston antamien ohjeiden mukaisesti. Voit testata maksamista sivulla 10 mainitun INTERNET-ILMOIT- TAUTUMISEN HARJOITTELU -kurssin avulla. Toimi annetun ohjeen mukaisesti, mutta älä paina maksujärjestelmässä ollessasi lopussa MAKSA-painiketta, sillä silloin suoritus veloitetaan SporttiPassi/Kultturipassi-tililtäsi.

9 Netti-ilmoittautumisohje Ilmoittautumisohje Voit ilmoittautua lähes kaikille kursseillemme Internetin kautta. Jos käytössäsi on Internet-yhteydellä varustettu tietokone, on netti-ilmoittautuminen tällöin helppoa ja aina puhelinilmoittautumista nopeampaa. Seuraavassa esitellään kuinka tämä netti-ilmoittautuminen tapahtuu. Jokainen tässä oppaassa mainittu kurssi löytyy opiston nettisivuilta osoitteesta Kurssit on lajiteltu samalla tapaa oppiaineittain kuin tässä oppaassakin. Jos kurssille on mahdollista ilmoittautua Internetin kautta, on nettisivuilla kurssin kuvauksen lopussa Ilmoittaudu-painike. Kuvauksessa on myös tieto siitä, millä hetkellä ilmoittautuminen käynnistyy. Kun tällöin klikkaat painiketta, ponnahdat suoraan ilmoittautumisjärjestelmään varaamaan kurssipaikkasi kyseiselle kurssille. Avautuvassa ikkunassa näet valitsemasi kurssin tiedot. Jos kurssilla on vielä tilaa, näet tietojen alapuolella painikkeen, jossa lukee Valitse kurssi ilmoittautumislomakkeelle. Jos painikkeessa lukee Haluan ilmoittautua varalle, on kurssi ikävä kyllä täynnä. Varasijalle kannattaa kuitenkin aina ilmoittautua, peruutusten kautta voit saada vielä kurssipaikan. Runsas varasijalle jääneiden määrä kertoo lisäksi henkilökunnallemme kurssilla olevan kysyntää. Yritämme huomioida runsaan kysynnän tulevassa kurssisuunnittelussamme. Molemmissa vaihtoehdoissa jatkat ilmoittautumistasi klikkaamalla em. painiketta. Jos olet ilmoittautumassa vain yhdelle kurssille, hyppää seuraavan kappaleen yli. Voit samalla kertaa ilmoittautua useammalle kurssille, kunhan ilmoittautumisaika niissä on käynnistynyt. Jatka näin: klikkaa Pikahaku-välilehteä, syötä tekstikenttään haluamasi kurssin numero ja klikkaa Hae kurssi painiketta. Etene nyt samoin kuin edellisessä kappaleessa kerrottiin. Valittuasi kaikki haluamasi kurssit siirry seuraavaan kappaleeseen. Seuraavalla sivulla on lista kursseista, joihin olet ilmoittautumassa. Listan alapuolelta löydät Lue ohjeet -painikkeen. Sitä klikkaamalla näet mihin sitoudut ilmoittautuessasi kurssille. Näet alarivillä myös tekstin Olen lukenut ilmoittautumisohjeen ja hyväksyn ehdot ja tämän vieressä tyhjän ruudun. Klikkaamalla ruutua hyväksyt ohjeissa mainitut ehdot ja vasta tämän jälkeen Kirjoita henkilötiedot linkkiä klikkaamalla pääset ilmoittautumisesi viimeiseen vaiheeseen. Lopuksi täytät henkilötietolomakkeen. Jokainen *-merkillä varustettu kenttä on pakollinen. Kirjoita tietosi huolella, ilmoittaudu aina opiskelijan nimellä. Muun muassa henkilötunnus on oltava oikein kirjoitettuna, muuten järjestelmä antaa tuonnempana virheilmoituksen. Yhteystiedoissa ilmoittautuneen kännykkänumero on tärkeä, ilmoitamme peruuntuneista kurssitapaamisista ja muista kurssiin kohdistuvista muutoksista ensisijaisesti tekstiviestillä. Jos olet ilmoittamassa alle 18-vuotiasta kurssille tai jos laskutusosoite on muu kuin kurssille ilmoittautuneen (esim. maksajana on yritys tai joku muu organisaatio), on täytettävä myös lomakkeen 9

10 Ilmoittautumisohje 10 oikeanpuolinen sarake. Klikkaa lopuksi vasemman sarakkeen alapuolella olevaa Lähetä ilmoittautuminen painiketta. Ilmoittautumisesi on nyt valmis. Ilmoittautumisessa huomioitavaa Jokaiselle kansalaisopiston kurssille voit ilmoittautua myös puhelimitse. Jos netti-ilmoittautumisen kanssa on ongelmia, soita ilmoittautumisaikana kurssin kuvauksessa mainittuun puhelinnumeroon. Ilmoittautumiseesi liittyen opistosta otetaan sinuun yhteyttä vain kurssin peruuntuessa tai saadessasi opiskelijapaikan varasijalta. On siis tärkeää, että syötät yhteystietosi tarkasti. Muista ilmoittaa toimistoon myös jos yhteystietosi tuonnempana muuttuvat. Lasku toteutuneesta kurssipaikasta tulee sinulle postitse lukukauden aikana. Kurssipaikan peruminen on poikkeuksetta opiskelijan tehtävä! Kansalaisopisto ei valvo kurssin aikana tapaamisten läsnäololistoja. Katso ohjeet kurssipaikan peruuttamisesta oppaan opistoinfosivuilta 5-6! Yleiset ongelmat ja niiden ratkaisut Varmista etukäteen, että osaat ilmoittautua Internetin kautta! Kokeile ilmoittautumista harjoituskurssinumerolla Internet-selaimesi täytyy sallia evästeet. Tarkista selaimesi asetukset seuraavasti: valitse Selaimen työkalut > Internet-asetukset > Tietosuoja > ja säädä tietokoneesi tarvittaessa sallimaan evästeet (cookies). Jos jostain syystä et pääse nettisivuillemme, pääset ilmoittautumisjärjestelmään myös seuraavan Internet-osoitteen kautta: Klikkaa Ilmoittautuminen ja tämän jälkeen avautuneen ikkunan Pikahaku-välilehteä ja kirjoita ilmestyvään tekstikenttään haluamasi kurssin numero. Tämä tapahtuu siis täsmälleen samalla tapaa kuin edellä esitelty ilmoittautuminen useammalle kurssille. Jos klikkaat kurssin Ilmoittaudu-painiketta ennen ilmoittautumisajan käynnistymistä, tulee siitä näytölle huomautus. Voit klikata selaimen Päivitä-painiketta ilmoittautumisajan käynnistyttyä, tällöin pääset jatkamaan ilmoittautumista. Ellei henkilötietolomakkeen täyttämisen jälkeen tule näytölle vahvistusilmoitusta, on järjestelmässä ruuhkaa. Palaa tällöin ilmoittautumislomakkeelle. Jos henkilötietosi ovat hävinneet, kirjoita ne uudelleen ja klikkaa Lähetä ilmoittautuminen. Jos tämä ei vieläkään onnistu, niin ilmoittaudu puhelimitse kurssin kuvauksessa näkyvään puhelinnumeroon.

11 Avoin yliopisto Avoin yliopisto-opetus Avoin yliopisto tarjoaa kaikille kiinnostuneille mahdollisuuksia osallistua yliopistojen tutkintovaatimusten mukaisiin opintoihin. Avoimessa yliopistossa voi opiskella iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta ja opintoja voi valita oman kiinnostuksen mukaan. Tarjolla on laaja ja monipuolinen valikoima eri oppiaineiden perusopintoja. Monissa aineissa opiskelua on mahdollista jatkaa aineopintoihin. Lisäksi tarjolla on kieli- ja viestintäkursseja. Avoimessa yliopistossa on mahdollista suorittaa useassa oppiaineessa suuri osa alempaan yliopistotutkintoon kuuluvista opinnoista. Tarjontaan kuuluu sekä perusopintoja että aineopintoja ja myös tutkintoon vaadittavia yleisopintoja (kieli- ja viestintäopinnot). Kaikilla opistojen toimialueiden asukkailla on todellinen mahdollisuus vaikuttaa alueella järjestettävän avoimen yliopiston tarjontaan. Voit koska tahansa ottaa yhteyttä opistoihin, antaa palautetta ja esittää toiveitasi. Kansalaisopistojen yhteyshenkilöt Jos et löydä tästä oppaasta haluamaasi tietoa tai sinua askarruttaa jokin muu avoimen yliopiston opetukseen liittyvä asia, ota yhteyttä seuraaviin henkilöihin: Salon tarjonta: kurssisihteeri Riitta Honkanen, puh , apulaisrehtori Kari Koivunen, puh , rehtori Jukka Tamminen, puh , Someron tarjonta: kurssisihteeri Riitta Ryhtä, puh , 11

12 Avoin yliopisto Ilmoittautuminen avoimen yliopiston kurssille Tiedotuskanavamme avoimeen yliopistoon ilmoittautuneille on sähköposti. SEURAA SÄHKÖPOSTIASI! Ilmoittautuminen kurssille suoritetaan sekä kansalaisopistoon että Turun yliopiston avoimeen yliopistoon seuraavassa järjestyksessä: 1) Ilmoittautuminen kurssille kansalaisopistoon internetissä tai puhelimitse kurssitiedoissa mainittuina aikoina. 2) Ilmoittautuminen Turun yliopiston avoimeen yliopistoon tehdään, jollei kurssitiedoissa ole muuta mainittu, opintojen alettua tai kansalaisopistolta sähköpostitse tulevien ohjeiden mukaisesti. SEURAA SÄHKÖPOSTIASI! Opiskelija maksaa avoimen yliopiston opintomaksun ilmoittautumisen yhteydessä. Ilmoittautuminen opintoihin tehdään avoimen yliopiston NettiOpsu -palvelussa. Tutustu etukäteen ilmoittautumisohjeisiin ja maksuehtoihin. Ohjeet ovat avoimen yliopiston Ilmoittaudu opintoihin -sivuilla Jos opiskelija haluaa peruuttaa osallistumisensa avoimen yliopiston opintoihin, tästä pitää ilmoittaa kirjallisesti sekä kansalaisopistoon että avoimen yliopiston toimistoon ko. yliopistossa. Jollei peruuttamista tapahdu, kurssi laskutetaan normaalisti. Turun yliopiston avoimeen yliopistoon ilmoittautumista ei voi peruuttaa, so. ilmoittautumisen yhteydessä maksettua avoimen yliopiston maksua ei palauteta. 12 Osallistuminen tenttiin Tenttiin tulee aina ilmoittautua. Ilmoittautua pitää myös oppiaineen tai osion ensimmäiseen tenttiin. Ilmoittautuminen tapahtuu lähettämällä sähköpostiviesti tai soittamalla opiston toimistoon puh tai salo.fi, puh Ilmoittauduttaessa tulee mainita tentin päivämäärä, oppiaine ja oppiaineen osio sekä tenttijän nimi. Ilmoittautumisaika päättyy viikkoa ennen tenttitilaisuutta klo 15. Jos et pääse osallistumaan tenttiin, johon olet ilmoittau-

13 Avoin yliopisto tunut, ole hyvä ja peruuta ilmoittautumisesi opiston toimistoon jompaankumpaan em. puhelinnumeroista tai sähköpostiosoitteista. Peruuttamatta jäänyt tentti laskutetaan aina. Ilmoittautuminen on välttämätöntä, jotta opistolla tiedettäisiin, minkä oppiaineiden kysymyksiä tenttitilaisuudessa tarvitaan ja kuinka suuri määrä osallistujia on tulossa tenttiin. Ilmoittautumatta tenttitilaisuuteen tulevat eivät voi osallistua tenttiin. Opiskelijalla on oikeus osallistua suoritettavan osion tenttiin kolmesti. Kurssimaksuun sisältyy yksi tentti. Seuraavat kerrat ovat maksullisia. Maksu on tällöin 12 euroa. Uusintatentit suoritetaan opiston yleisinä tenttipäivinä. Kaikkina rästitenttipäivinä ei voi tenttiä jokaista osiota - tarkista opetussuunnitelmasta kyseessä olevan osion / kurssin tenttipäivät. Opiston tenttitilaisuuksiin voi osallistua erikseen niin sovittaessa myös muissa oppilaitoksissa opiskelevia. Tenttimaksu on tällöin 30. Kevätkauden 2013 tenttitilaisuudet Kevätkaudella 2013 Salon kansalaisopiston yleiset tenttipäivät ovat keskiviikkoisin klo seuraavasti: 16.1., 13.2., 13.3., 17.4., ja Salon kansalaisopiston tentit järjestetään Moision koululla (Uskelankatu 13). Someron kansalaisopiston tentit Kiiruun koululla (Kiiruuntie 4). Tentistä saa poistua aikaisintaan klo Lisäohjeita annetaan tenttitilaisuuden alussa. 13

14 Avoin yliopisto Avoimen yliopiston tarjonta kevätkaudella 2013 Kauppakorkeakoulun opinnot HENKILÖSTÖJOHTAMINEN 5 op Somero Kiiruun koulu, Kiiruuntie 4 Alkaa KTM Tanja Paassilta Ilmoittautuminen viimeistään 8.1. mennessä Someron kansalaisopistoon Lisätietoja kurssista Riitta Ryhtä, puh Oikeustieteelliset opinnot JULKISUUS, AVOIMUUS JA TIETOSUOJA 7 op Salo , 20 oppituntia Moision koulun luokka 106, Uskelankatu 13 ti OTT Mikael Koillinen ja OTK Hannu Sorvari Kurssimaksu 85 sekä avoimen yliopiston maksu 20. Kokoontumispäivät 26.2., 5.3., 12.3., 19.3., ja 2.4. Opintojaksolla keskitytään viranomaistoiminnan julkisuus- ja salassapitolainsäädäntöön sekä henkilötietosuojaan, erityisesti sen julkishallintoa koskeviin osiin, ja julkisuuden ja tietosuojan saumakohtiin. Lainsäädäntö näillä oikeudenlohkoilla on aivan uutta ja osittain eurooppasidonnaista. Luennoilla käydään läpi pääperiaatteita ja tulkinnan pulmakohtia. Opintojakson sisältö: Julkisuus ja yksityisyys Viranomaisten toiminnan julkisuus Julkisuus ja henkilötietosuoja Uudet sääntelymallit. Julkisuus, avoimuus ja tietosuoja on Turun yliopiston oikeustieteelliseen tutkintoon sisältyvä aineopintojen valinnainen opintojakso. Ilmoittautuminen ke 9.1. klo 15 alkaen internetissä tai puhelimitse klo puh ja tämän jälkeen toimiston aukioloaikoina puh Ilmoittautuminen Turun yliopistoon: ks. avoimen yliopiston ilmoittautumisohje edellä s. 12.

15 Avoin yliopisto Kieli- ja viestintäopinnot PUHEVIESTINNÄN PERUSTEET 2 op Salo , 28 oppituntia Moision koulun luokka 106, Uskelankatu pe la 9-14 FM Jenni Kärppä Kurssimaksu 42 sekä avoimen yliopiston maksu 20. Kurssilla tarkastellaan erilaisia puheviestintätapahtumia, niihin vaikuttavia tekijöitä ja suomalaisen viestijän erikoislaatua sekä tutustutaan puhetekniikan perusteisiin. Kurssilla käsitellään äänenkäytön, puhetaidon ja ryhmäviestintätilanteiden perusasioita. Lisäksi kurssi tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden kokeilla ja kehittää omia viestintä- ja vuorovaikutustaitojaan. Keskeiset sisällöt: Opiskelija osaa viestinnän onnistumisen kannalta - käyttää ääntään ja nonverbaaliviestintää tarkoituksenmukaisesti - toteuttaa havainnollistetun ja kohdennetun mielipidepuheenvuoron - argumentoida ryhmäviestintätilanteissa valmistellun mielipiteen ja toimia niiden osallistujana ja puheenjohtajana. Opetus on Turun yliopiston humanistisen, kasvatustieteiden, matemaattis- luonnontieteellisen, oikeustieteellisen ja yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkintovaatimusten mukaista ja kurssin suorituksen voi liittää tutkintoon kuuluviin vastaaviin kieli- ja viestintäopintoihin. Kasvatustieteiden tiedekunnan luokanopettajankoulutuksessa kurssin voi hyväksyttää osasuoritukseksi. Opiskelijat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä, 15 opiskelijaa/kurssi. Luento-opetusta ja harjoituksia 28 t. Vaadittavat opintosuoritukset: Kurssin suorittaminen edellyttää säännöllistä ja aktiivista osallistumista opetukseen ja harjoitusten tekemistä. Kokoontumiset viikoilla 4, 6 ja 9 perjantaina ja lauantaina Ilmoittautuminen ke 9.1. klo 15 alkaen internetissä tai puhelimitse klo puh ja tämän jälkeen toimiston aukioloaikoina puh Ilmoittautuminen Turun yliopistoon: ks. avoimen yliopiston ilmoittautumisohje edellä s ENGLISH COMMUNICATION SKILLS - ENGLANNIN KIE- LEN SUULLINEN TAITO Salo , 24 oppituntia Moision koulun luokka 104, Uskelankatu 13 pe ja la TEFL Henry Rawstorne Kurssimaksu 52,50 sekä avoimen yliopiston maksu 20. This course is intended to allow all students to practise their use 15

16 Avoin yliopisto of English in various different ways and for different purposes. Amongst other elements, the structure of the course includes discussion, small talk, problem-solving, and presenting points of view. The students work in pairs or in small groups for much of the course and considerable effort is put into encouraging the students to feel comfortable and at ease with the language. Topics include: current affairs, education, the media, work and unemployment, health issues, negotiations, different dialects of English, slang, etc. These and other topics are arranged with the students to suit their preferences. The course is taught entirely in English, but any difficult phrases and concepts are translated into Finnish if necessary. Kurssilla harjoitellaan suullista kommunikointia, ääntämistä ja keskustelutaitoja erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Opetus vastaa Turun yliopiston humanistisen, kasvatustieteiden, yhteiskuntatieteellisen ja matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan kielitaitovaatimusten mukaista opetusta ja suorituksen voi hyväksyttää tutkintoon sisältyviin pakollisiin kieli- ja viestintäopintoihin. Kurssin hyväksytty suorittaminen edellyttää säännöllistä ja aktiivista osallistumista opetukseen (vähintään 80 % tunneista) sekä harjoitusten tekemiseen. Kurssin arvosana määräytyy opiskelijan jatkuvan arvioinnin perusteella (arvosteluasteikko 0-5). Kurssin kokoontumiskerrat: perjantait klo ja lauantait 6.4., 20.4., 4.5. sekä klo La ajat sis.15min tauon. Viikonloppuisin opiston kahvio on kiinni, joten omat eväät on syytä olla mukana. Avoimen yliopiston maksu 20, joka laskutetaan erikseen. Opiston kurssimaksu sisältää 5 monistusmaksun. Ilmoittautuminen ke 9.1. klo 15 alkaen internetissä tai puhelimitse klo puh ja tämän jälkeen toimiston aukioloaikoina puh Ilmoittautumiset viimeistään pe klo

17 Ihminen ja yhteiskunta Ihminen ja yhteiskunta-kokonaisuuden luennoilla ja kursseilla käsitellään laajasti historiaa, arkeologiaa, perinne- ja kulttuurityötä. Kansalaisvaikuttamisesta, luonnosta ja ympäristöstä nostetaan esille valittuja teemoja. Turvallisuutta ja kansalaistaitoja opitaan lyhytkurssien muodossa. Psykologian ja kasvatuksen ajankohtaisia aiheita tuodaan kiinnostavasti esille. Oppiaineen vastuuhenkilö: Rehtori Jukka Tamminen puh: Sähköposti: historia, arkeologia, perinne- ja kulttuurityö KUPARINHOHTOINEN RUUKINMAISEMA Salo 3 oppitunnin luento sekä kaksi retkeilyä Moision koulun luentosali, Uskelankatu 13 ti FM Heidi Grahn Kurssimaksu 10 ; retkeilyistä eri maksu Salon alueen ruukkien ja niihin oleellisesti liittyvän Orijärven kuparikaivoksen historia osoittaa kaupunkimme ainutlaatuisuuden Suomen varhaisteollisena aikana. Olemme olleet aikaa 17

18 Ihminen ja yhteiskunta 18 edellä, ensimmäisten joukossa jopa ensimmäisiä monissa Suomen historiaan liittyvissä teollisissa tapahtumissa. Kulttuuriasiain yksikkö valokuvasi Salon kaupungin alueella sijaitsevia Museoviraston inventoimia valtakunnallisesti arvokkaita rakennettuja kulttuuriympäristöjä vuonna 2011, jolloin Salo osallistui Turun kulttuuripääkaupunkivuoteen omalla ohjelmakokonaisuudellaan. Näistä kohteista otettujen kuvien kautta matkataan tämän luennon aikana historiassa taaksepäin Kärkelän ruukkiyhdyskunnan, Kosken ruukinalueen, Teijon ruukinalueen, sekä ruukkeihin kiinteästi liittyvän Orijärven kaivosyhdyskunnan maisemiin. Mitä meille säilyneet rakennukset, rauniot, maastonmuodot kertovat menneestä, miten ja miksi se ovat sinne asettuneet? Kurssiin sisältyy kaksi vierailua toukokuun alkupuolella: käymme Orijärvellä ja Kärkelässä. Näistä retkistä eri maksu. Ilmoittautuminen ti 8.1. klo 15 alkaen internetissä tai puhelimitse klo numeroon ja tämän jälkeen toimiston aukioloaikoina numeroon Ilmoittautuja sitoutuu osallistumaan luennolle; retkeilyihin ilmoittaudutaan luennon yhteydessä KIVINAVETAN KULTTUURIHISTORIAA Salo Ajankohta ilmoitetaan opiston nettisivuilla., 3 oppituntia Moision koulun luentosali, Uskelankatu 13 Luennoija ilmoitetaan myöhemmin Ei kurssimaksua Kevätkaudella toteutettavaksi suunniteltu luento, jossa perehdytään kivirakenteisiin karjasuojiin, niiden käyttötapoihin ja rakenteiden kehitykseen. Lisätietoja tuonnempana mm. opiston nettisivuilla ja kaupunkitiedotteessa.

19 Ihminen ja yhteiskunta MUISTOJA MULLAN ALTA - arkeologiaa Varsinais-Suomesta Salo , 26 oppituntia Moision koulun luentosali, Uskelankatu 13 ti Kurssinjohtajana FM Jouko Pukkila Kurssimaksu 17,50, retkeilystä eri maksu Huom! syksyllä alkanut ryhmä, uudet opiskelijat tervetulleita! Luentosarja esittelee arkeologian tutkimusta sekä uusimpia tutkimustuloksia. Tänä lukuvuonna kurssin teemana ovat Salon seudun myöhäinen kivikausi sekä varhaisimmat metallikauden jaksot. Kurssilla tarkastellaan pronssikauden (n ekr.) kulttuurikuvaa Salon seudulla. Varsinaisen pronssikauden ohella tarkastellaan sitä edeltäneen kivikauden viimeisiä vuosisatoja sekä sitä seuranneen rautakauden varhaisimpia vaiheita, koska kummassakin vaiheessa esiintyy pronssikauden kanssa yhteisiä piirteitä. Ilmoittautuminen uusille opiskelijoille puhelimitse ti 8.1. klo numeroon ja tämän jälkeen toimiston aukioloaikoina numeroon Ohjelma: Pronssikauden asuinpaikat ja rakennustekniikka. FM Jouko Pukkila 5.2. Pronssikauden esineistö ja muu materiaalinen kulttuuri sekä siinä näkyvät kontaktit. FM Jouko Pukkila Varhainen viljely. FM Mia Lempiäinen-Avci 5.3. Kotieläinten pito pronssikaudella. FT Auli Bläuer Pronssikauden hautaustavoissa ja kätkölöydöissä ilmenevät uskomukset. FM Nora Kivisalo 2.4. Pronssikautinen sodankäynti ja asekulttuuri. FM Sami Raninen Yhteenveto-osio: Pronssikauden kulttuurin kuva. FM Jouko Pukkila Pronssikauden suhde kivikauden lopun ja rautakauden alun kulttuureihin Salon seudulla. FM Jouko Pukkila Toukokuussa, myöhemmin sovittavana ajankohtana tkeilykurssilla käsitellyille arkeologisille kohteille. 19

20 Ihminen ja yhteiskunta SUKUTUTKIMUKSEN SALAT TUTUIKSI Halikko , 11 oppituntia Halikon lukion Kirjava, Kuruntie 30 pe ja la 9-15 Pirjo Heinonen Kurssimaksu 16,25 Huom! syksyllä alkanut ryhmä, uudet opiskelijat tervetulleita!. Tutustutaan kirkollisten asiakirjojen rakenteeseen ja sisältöön, tarvittavaan ruotsinkieliseen sanastoon, vanhojen käsialojen ominaispiirteisiin ja lain merkitykseen ko. aikana. Käydään läpi sukututkimusohjelmia ja tutustutaan Internetin suomiin uudenlaisiin mahdollisuuksiin suku- ja yhteisöhistorian tekemisessä. Lisäksi perehdytään Salon kirjaston antiin sukututkijalle. Ilmoittautuminen uusille opiskelijoille puhelimitse ti 8.1. klo numeroon ja tämän jälkeen toimiston aukioloaikoina numeroon Filosofia, psykologia, ihmissuhteet, elämäntaidot KÄYTÄ PÄÄTÄSI, IKÄÄNNY VIREÄSTI! , 14 oppituntia Moision koulun luentosali, Uskelankatu 13 to Kurssinjohtajana projektityöntekijä Anne Viirret-Rautio Salon Muistiyhdistys Ry:stä Ei kurssimaksua, kurssi toteutetaan RAY:n tuella Väestö ikääntyy ja eläkeikäisten määrä tulee kasvamaan entisestään tulevaisuudessa. Eläkeikäisessä väestössä on valtava voimavara yhteiskuntaammekin ajatellen. Eläkkeelle jääminen tulee meitä jokaista vastaan vain kerran elämässä. Kyseessä on suuri elämänmuutos, johon liittyy monenlaisia tunteita ja odotuksia. Tässä luentosarjassa eri alojen asiantuntijat käsittelevät ikääntymiseen ja eläkkeelle jäämiseen liittyviä aiheita eri näkökulmista ja erilaisin lähestymistavoin. Tarkastellaan mm. mitä aivoissa tapahtuu ikääntyessämme ja pohditaan eläköitymiseen liittyvää elämänmuutosta sekä ikääntymistä yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Kerrotaan hyvinvointiteknologian tuomista mahdollisuuksista arjen apuna sekä paljon keskustelua herättävästä ravitsemusasiasta. Lisäksi käsitellään elinikäiseen oppimiseen liittyviä kysymyksiä ja voimavaroja. Luentosarja on tarkoitettu kaikille eläkkeellä oleville, lähivuosina eläkkeelle jääville henkilöille tai muuten asiasta kiinnostuneille. Luentosarja järjestetään Salon Muistiyhdistyksen ja kansalaisopiston yhteistyönä. Ilmoittautuminen ti 8.1. klo 15 alkaen internetissä tai puhelimitse klo numeroon ja tämän jälkeen toimiston aukioloaikoina numeroon Luentosarjan luennot ks. seuraava sivu!

21 Ihminen ja yhteiskunta Luentosarjan sisältö: Aivot ja ikääntyminen. Salla Lamusuo, neurologi Mitä aivoissamme tapahtuu ikääntymisen myötä. Lisäksi kuulemme asiaa muistista ja muutamista erilaisista neurologisista sairauksista Voimavara vai taakka? - Ikääntyneet yhteiskunnallisen murroksen keskellä. Heikki Suhonen VTL, Turun yliopisto Luennon yhteydessä pohditaan mm. miten ikääntyneet muuttavat yhteiskuntaa ja miten muut suhtautuvat ikääntyneisiin. Onko olemassa ikärasismia? Liittyykö ikääntymiseen pelkoja, mutta myös mahdollisuuksia? Eläkkeelle siirtyminen, uhka vai mahdollisuus hyvään elämänvaiheeseen. Anu Ellilä, kriisi- ja traumapsykoterapeutti ET, VET-koulutuksessa Eläkkeelle jääminen ja sen tuoma elämänmuutos on meillä jokaisella edessä jossain vaiheessa. Siihen saattaa liittyä mahdollinen kriisi ja miten sopeutua tilanteeseen Hyvinvointiteknologiset ratkaisut arjen tukena. Tuula Suominen TtM, th, vanhuspalvelujohtaja Forssan kaupunki Voisiko hyvinvointiteknologia tarjota tukea ja apua arkeemme? Minkälaisia apuvälineitä teknologialla on meille tarjolla? 4.4. Ravitsemusohjeiden viidakossa: hyvää syömistä etsimässä. Sanna Talvia ravitsemusasiantuntija (ETM, KM), Turun yliopisto Elämme ravitsemusohjeiden ja -neuvojen luvattua aikaa. Erilaiset dieetti-ideat innostavat monia, mutta samalla ne ristiriitaisuudessaan voivat myös hämmentää. Miten luovia ohjeiden viidakossa ja saada oikeasti ruoasta hyvää oloa niin keholle kuin mielelle? Iloa ja terveyttä elinikäisestä oppimisesta. Sanna Saari-Salomeri KM, koulutussuunnittelija, Helsingin yliopiston Ikäihmisten yliopisto Mitä oppiminen on? Mitä oppimisen on eri aikoina ajateltu olevan, ja mitä siitä ajatellaan tällä hetkellä. Ikääntymisen vaikutus muistiin ja oppimiseen - säilyykö ihmisen oppimiskyky läpi elämän? Olisiko oppiminen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja elämänilon tukija? Ikäihmisten mielen hyvinvointi ja voimavarat. Sini Eloranta sh, TtT, Ikäinstituutti Luennolla keskitytään ikäihmisten mielen hyvinvoinnin kysymyksiin. Aihetta tarkastellaan ikäihmisten voimavarojen ja elämän mielekkyyttä vahvistavien tekijöiden valossa. 21

22 Ihminen ja yhteiskunta Yhteiskunta, kansalaisvaikuttaminen, kulttuurit KUNTALAISENA SALOSSA Salo Kurssipaikka avoin, kolme kokoontumiskertaa myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana Kurssinjohtajana VTM Päivi Reponen-Koitto Ei kurssimaksua Keskustelu kuntalaisen osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista jatkuu. Kuntalainen ei enää ole hallintoalamainen vaan aktiivinen kansalainen. Miten kuntalainen voi osallistua ja vaikuttaa itseään koskevaan kunnalliseen päätöksentekoon kansalaiskunnassa tai tekeillä olevan kuntalain kokonaisuudistuksen yhteydessä ehdotetussa kukoistavassa kansalaisyhteiskunnassa? Ei ennakkoilmoittautumista. Lisätietoja tuonnempana mm. opiston nettisivuilla ja kaupunkitiedotteessa NÄIN SALON KAUPUNKI TOIMII Salo Kuusi tilaisuutta eri puolilla kaupunkia maalis-huhtikuussa; kurssipaikat ilmoitetaan tuonnempana Kurssinjohtajana VTM Päivi Reponen-Koitto Ei kurssimaksua Luottamushenkilöiden, viranhaltijoiden ja kuntalaisten kohtaamispaikka. Kaupunginvaltuutetut, lautakunnat ja niiden alaiset toimialat esittäytyvät. Aikaa myös keskustelulle paikallisesti ajankohtaisista asioista.. Ei ennakkoilmoittautumista. Lisätietoja tuonnempana mm. opiston nettisivuilla ja kaupunkitiedotteessa ELÄKELÄISTEN ILTAPÄIVÄPIIRI Perniö , 8 oppituntia Someron SP:n kokoustila, Heikkiläntie ma Leila Kuosa Kurssimaksu 11,75 Huom! syksyllä alkanut ryhmä, uudet opiskelijat tervetulleita! Ryhmä kokoontuu 14.1., 4.2., 4.3. ja 8.4. Esitelmiä mm. kotiseutuni Perniö, uutuuskirjat ym. kiinnostavista aiheista osallistujien toiveiden mukaan. Ulkopuoliset asiantuntijat. Tiedustelut Ilmoittautuminen uusille opiskelijoille puhelimitse ti 8.1. klo numeroon ja tämän jälkeen toimiston aukioloaikoina numeroon

23 Ihminen ja yhteiskunta Oikeus, turvallisuus, kansalaistaidot JULKISUUS, AVOIMUUS JA TIETOSUOJA 7 op Salo , 20 oppituntia Moision koulun luokka 106, Uskelankatu 13 ti OTT Mikael Koillinen ja OTK Hannu Sorvari Kurssimaksu 85 sekä avoimen yliopiston maksu 20. Erikoiskurssi. Opintojaksolla keskitytään viranomaistoiminnan julkisuus- ja salassapitolainsäädäntöön sekä henkilötietosuojaan, erityisesti sen julkishallintoa koskeviin osiin, ja julkisuuden ja tietosuojan saumakohtiin. Huom! Tarkempi kurssikuvaus opinto-oppaan sivulla 14! Kokoontumispäivät 26.2., 5.3., 12.3., 19.3., ja 2.4. Ilmoittautuminen ke 9.1. klo 15 alkaen internetissä tai puhelimitse klo puh ja tämän jälkeen toimiston aukioloaikoina puh Ilmoittautuminen viimeistään pe klo JÄRJESTYKSENVALVOJAN KERTAUSKOULUTUS Salo , 8 oppituntia Erikoiskurssi Moision koulun fysiikan luokka 1, Uskelankatu 13 ma Rikosylikonstaapeli Heikki Anttila ja ylikonstaapeli Toni Elo Kurssimaksu 43 Erikoiskurssi Erikoiskurssi. Kurssilla suoritetaan järjestyksenvalvojan hyväksymistä uudistettaessa tarvittava sisäasiainministeriön vahvistama järjestyksenvalvojan kertauskoulutus. Koulutuksen voi suorittaa ja hyväksymisen uudistamista hakea aikaisintaan kuusi kuukautta ennen hyväksymisen päättymistä ja viimeistään kuuden kuukauden kuluessa sen päättymistä. Jos järjestyksenvalvojaksi hyväksymisen voimassaolon loppumisesta on kulunut yli kuusi kuukautta, tulee järjestyksenvalvojan peruskoulutus suorittaa uudelleen. Kurssi sisältää teoriaopetusta ja kolmen tunnin voimankäyttökoulutuksen. Kertauskurssin opetusaineisto on tulostettavissa internetistä. Linkki aineistoon löytyy Internet-osoitteesta Täältä valitse >Turvallisuusalan valvonta> Järjestyksenvalvontatoiminta > Järjestyksenvalvojan koulutusmateriaali. Ilmoittautuminen ti 8.1. klo 15 alkaen internetissä tai puhelimitse klo numeroon ja tämän jälkeen toimiston aukioloaikoina numeroon Ilmoittautuminen viimeistään ma 21.1 klo 15. Huom! Järjestyksenvalvojan peruskoulutuskurssin järjestää Someron kansalaisopisto Lisätietoja: kansalaisopisto ja puh

24 Luonto ja ympäristö Luentosarjoja ja kursseja, joissa tarkastellaan luontoa ja ympäristöä käsitteleviä teemoja milloin käytännönläheisesti, milloin teoreettisemmin. Laajimmillaan otsikon aihe on ollut tähtitieteen kursseilla, joissa tutkimuksen kohteena on ollut koko maailmankaikkeus. Myös ihmisen lääketieteeseen liittyvät teemat kuuluvat tämän otsikon alle. Samoin fysiikan ja matematiikan kurssit, jos niitä on ohjelmassa. Oppiaineen vastuuhenkilö: Rehtori Jukka Tamminen puh: Sähköposti: Ihmisen fysiologia KAIKEN TAKANA ON AIVOT? - näkökulmia aivojen toimintaan ja muovautumiseen Salo , 12 oppituntia Moision koulun luentosali, Uskelankatu 13 to Kurssinjohtajana ravitsemusasiantuntija Sanna Talvia, Turun yliopisto Kurssimaksu 30 Syksyllä erittäin suosittu aivoja käsittelevä luentosarja saa jatkoa keväällä! Aivotutkimuksen erityisasiantuntijat avaavat luennoilla jälleen uusia näkökulmia aivojen mielenkiintoiseen maailmaan. Kevään luennoilla tarkastellaan muun muassa kännyköiden turvallisuutta aivojen terveyden ja toimintakyvyn näkökulmasta sekä unennäön aivomekanismeja. Lisäksi pohditaan kaksikielisyyden neuraalista rakentumista erilaisissa kasvuympäristöissä ja ravitsemuksen merkitystä mielen hyvinvoinnin edistäjänä. Tutustumme myös aivojen muovautuvuuteen ja uutta luovan oppimisen mahdollisuuksiin sekä erilaisten riippuvuuksien syntyyn aivotasolla. Kurssimaksualennus ei koske luentoja. Ilmoittautuminen internetissä ti 8.1. klo 15 alkaen tai puhelimitse klo numeroon ja tämän jälkeen toimiston aukioloaikoina numeroon Luentosarjan tapaamiset seuraavalla sivulla: 24

25 Luonto ja ympäristö Kännykkä ja aivot. Professori Heikki Hämäläinen, Turun yliopisto Kännykkä kuuluu nykypäivän suomalaisen vakiovarusteisiin. Mutta onko sen käyttö turvallista ja terveellistä aivojen näkökulmasta? Luennolla kuulemme uusista aihetta käsittelevistä tutkimustuloksista Aivot ja unennäkö. Tutkijatohtori Katja Valli, Turun yliopisto Mitä aivoissamme tapahtuu nähdessämme unia? Miten unet syntyvät ja mikä merkitys niillä on meille? Erilaiset kaksikieliset. Dosentti Maija S. Peltola Turun yliopisto Luennolla tutustutaan erilaisten kaksikielisyyden muotojen neuraalisiin vaikutuksiin. Tutustumme mm. kielikylpy- ja luokkahuoneoppijoiden puheen prosessointiin ja vertaamme oppimista luonnolliseen, kaksikielisessä kodissa tapahtuneeseen omaksumiseen Voidaanko ravinnolla ehkäistä masennusta? Ravitsemustutkija, laillistettu ravitsemusterapeutti Anu Ruusunen, Itä-Suomen yliopisto Miten onnelliset ihmiset syövät? Selättääkö suklaa masennuksen? Entä torjuuko D-vitamiini kaamosmasennusta? Mikä on syömisen sosiaalinen merkitys? Ruokavalion ja mielen yhteyksiä pohtivalla luennolla pureudutaan näihin aiheisiin yhdessä pohdiskellen Itsensä ylittäminen, uutta luova oppiminen ja aivojen muotouttaminen. Professori Kai Hakkarainen, Turun yliopisto Aivot ovat supermuovautuva kokonaisuus: ne voivat pitkäaikaisen ponnistelun tuloksena asteittain muovautua tukemaan vaativia älyllisiä prosesseja. Luennolla käsitellään kasvatuspsykologisen tutkimuksen näkökulmasta sitä, kuinka ihmiset voivat laajentaa älyllisiä voimavarojaan työskentelemällä oman osaamisen ylärajalla ja jakamalla yhteisöllisiä ponnistuksiaan. Itsensä ylittämisessä olennainen merkitys on erilaisten digitaaliseen teknologiaan perustuvien älyllisten ja sosiaalisten työvälineiden ( proteesien ) omaksumisella, jotka uutta luovassa oppimisessa asteittain sulautuvat osaksi mielen arkkitehtuuria Riippuvuus aivosairaus? Dosentti Tuuli Lahti, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Voimme tulla riippuvaisiksi erilaisista aineista kuten alkoholista ja huumeista tai erilaisista toiminnoista kuten shoppailusta ja rahapelien pelaamisesta. Mistä riippuvuudessa on aivotoiminnan näkökulmasta kyse? Onko riippuvuus kenties aivojen sairaus? 25

26 Luonto ja ympäristö AKVA-hanke AKVA - tietoa Salon ja Kemiönsaaren vesistöistä AKVA- tietoa Salon ja Kemiönsaaren vesistöistä hanke on Salon kansalaisopiston hallinnoima EU:n Leader-osarahoitteinen alueidenvälinen koulutushanke. Hake saa rahoitusta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta ( ) seuraavien Leader-toimintaryhmien kautta: Ykkösakseli ry, Varsinais-Suomen Jokivarsikumppanit ry ja I samma båt rf. Hankkeen päämääränä on järjestää vesistöihin liittyvää koulutusta Salon alueella osana Salon kansalaisopiston kurssitarjontaa vuosina Hankkeen toimialueena ovat Salon kaupungin ja Kemiönsaaren kunnan alueet. Salossa koulutukset toteutetaan pääsääntöisesti eri kaupunginosissa räätälöityinä vastaamaan kullakin alueella sijaitsevien vesien tilaa. Kohderyhmänä ovat näiden alueiden asukkaat ja loma-asukkaat sekä vesistöjen hoitoyhdistykset jäsenineen. Hankkeen tavoitteena on: 1) tietotaidon kasvu vesienhoitoon liittyvissä asioissa, jotta ihmiset voisivat paremmin hoitaa omaa vesiympäristöään; 2) asukkaiden tutustuminen alueensa vesistöihin, ja vesistöjen arvostuksen lisääntyminen sitä kautta; 3) pitkällä tähtäimellä vaikutuksena toivotaan olevan alueen vesistöjen ekologien tilan paraneminen ja Saaristomeren kuormituksen väheneminen. 26

27 AKVA-kurssitarjonta Luonto ja ympäristö AKVA-hankkeen kurssit ovat erikoishinnoiteltuja, joten niihin ei sovelleta kansalaisopiston alennusjärjestelmää. Lisätietoja kursseista saa projektipäällikkö Päivi Joki-Heiskalalta puh tai Ilmoittautuminen AKVA-kursseille ke 9.1. internetissä klo 15 alkaen tai puhelimitse klo numeroon ja tämän jälkeen toimiston aukioloaikoina numeroon Viimeinen ilmoittautumispäivä on mainittu kurssitietojen lopussa RAVUT, RAVUSTUS JA RAPUKANTOJEN HOITO Suomusjärvi , 14 oppituntia Suomusjärven Paloasema, Meijeritie 6 to FM Teuvo Järvenpää Kurssimaksu 20. Onko kotivedessäsi joskus ollut rapuja, mutta ei ole enää? Miksi? Tai onko kanta kovin heikko? Onko asialle jotakin tehtävissä? Tai virtaako maillasi puro tai oja, jossa ravut saattaisivat menestyä? Tai olisiko puroosi padottavissa lammikko, jossa voisit kasvattaa ravut vähintään omaan pöytääsi? Etsimme vastauksia kysymyksiin ja ratkaisuja ongelmiin kevään rapukurssilla. Luentojen aiheena ovat: Rapujen elämänkierto ja ympäristövaatimukset, Rapukantojen ja rapuvesien hoito, Rapujen kasvattaminen lammikoissa, Ravustus ja rapu elintarvikkeena. Kurssiin sisältyy myös yhteinen retki keväällä jäiden lähdettyä myöhemmin sovittavaan kohteeseen. Ilmoittautuminen viimeistään 1.2. klo KALAKANTOJEN HOITO SISÄVESISSÄ JA VIRTAVESIEN KUNNOSTUKSET Salo , 14 oppituntia Moision koulun fysiikan luokka 1, Uskelankatu 13 ti Iktyonomit Jussi Aaltonen ja Olli Toivonen Kurssimaksu 20. Kurssilla saa tietoa sisävesien kalakantojen hoidosta. Ryhmä kokoontuu 5 kertaa. Aiheina esim. osakaskunnat (ent. kalastuskunnat) ja kalakantojenhoito, virtavesikunnostukset ja niiden toteuttaminen, esimerkki onnistuneesta virtavesien kunnostushankkeesta Uudeltamaalta. Lisäksi tehdään retki virtavesien kunnostuskohteelle kimppakyydeillä yhdessä sovittava aikana. Ilmoittautuminen viimeistään 6.3. klo

28 Luonto ja ympäristö JÄRVIÄ TUTKIMAAN JA HOITAMAAN Salo , 15,5 oppituntia Moision koulun luokka 107, Uskelankatu 13 ke useita luennoitsijoita Kurssimaksu 22. Kurssin tarkoituksena on antaa tietoa vesistöjen tutkimisen menetelmistä, analyysitulosten tulkinnasta sekä järvien hoidon suunnittelusta. Opitaan poimimaan tietoja ympäristöhallinnon rekistereistä ja syöttämään niitä Järviwikiin. Ilmoittautuminen viimeistään 7.3. klo 12 Ryhmä kokoontuu 6 kertaa: 13.3 Miten vesistöjä tutkitaan, talvinäytteenotto. Limnologi Päivi Joki-Heiskala Tutkimustietojen poimiminen ympäristöhallinnon rekistereistä (Hertta). Erikoissuunnittelija Leena Grönholm, Suomen ympäristökeskus (tietokoneluokka 108, tämä kerta muita tapaamisista poiketen klo ) 3.4. Levät ja levien tutkiminen. Levätutkija Satu Zwerver, Kemiö Tulosten tulkinta. Biologi Reetta Räisänen, L-S Vesija ympäristötutkimus Oy Järvien hoito ja sen suunnittelu. Suunnittelija Maria Arola, Suomen ympäristökeskus Järven tietojen syöttäminen Järviwiki-verkkopalveluun. Verkkotoimittaja Matti Lindholm, Suomen ympäristökeskus (tietokoneluokka 108) HALIKONLAHDEN TILA JA HOITOKALASTUS TILAN PA- RANTAMISEN KEINOINA Angelniemi la 9.2. klo 12-15, 2,5 oppituntia Angelniemen seurojentalo, Kokkilantie 771 Useita luennoitsijoita Kurssimaksu 10. Ilmoittautuminen viimeistään ti 5.2. klo 15. Kurssin sisältö: klo : Missä kunnossa Halikonlahden ja Kokkilan ympäristön merialueet ovat? Biologi Reetta Räisänen L-S Vesija ympäristötutkimus Oy 28

AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA

AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA 010851 TYÖHYVINVOINTI 5 op Salo 5.4.-1.6., 12 oppituntia AMK D113, Ylhäistentie 2 KTM Tiina Rantanen Kurssimaksu 62 sekä avoimen yliopiston maksu 50. Erikoiskurssi.

Lisätiedot

WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen

WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen Aloitus Homma alkaa osoitteesta www.helsinki.fi/weboodi. Jos et omista yliopiston atk-tunnuksia, voit hypätä kohdan 1. yli. Voit huoletta tutustua WebOodin saloihin ilman tunnuksiakin. WebOodin opinto-opas

Lisätiedot

Salon kansalaisopisto

Salon kansalaisopisto Salon kansalaisopisto Tästä lehdestä löydät myös Salon kaupungin liikuntapalvelujen liikuntaoppaan sekä tiedotteet Salon taidemuseo Veturitallin ja kulttuuriasiain yksikön tulevasta ohjelmistosta! Opinto-opas

Lisätiedot

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Liite nro 4 Yhdtr. 30.7.2008 223 liite2 Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Kurssihinnoittelun lähtökohtana on oppitunnin tuotantohinta,

Lisätiedot

Kokemäen kansalaisopisto

Kokemäen kansalaisopisto Kokemäen kansalaisopisto LUKUVUODEN 2014 2015 TOIMINTASUUNNITELMA Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2014 31.7.2015 Syyskausi 8.9. 13.12.2014 Kevätkausi 7.1. 11.5.2015 Syysloma 20.

Lisätiedot

SPORTTI- JA KULTTUURIPASSIN KÄYTTÖ SALON KANSALAISOPISTON KURSSIMAKSUISSA. Sisällysluettelo

SPORTTI- JA KULTTUURIPASSIN KÄYTTÖ SALON KANSALAISOPISTON KURSSIMAKSUISSA. Sisällysluettelo Sisällysluettelo Opistoinfo Sisällysluettelo Sportti- ja KulttuuriPassin käyttö Rehtorin tervehdys Salon kansalaisopiston opiskelijakunta Yhteystiedot ja henkilökunta Lukuvuoden aikataulu ja nettisivut

Lisätiedot

WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen

WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen ALOITUS...2 WEBOODIN OPINTO-OPPAAN LÖYTÄMINEN...2 WEBOODIN OPINTO-OPAS...4 Opetus välilehti...5 Tentit -välilehti...6 Tutkintorakenteet -välilehti...6 Opintokokonaisuudet

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET

LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Kokemäen kansalaisopisto 25.6.2013 LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2013 31.7.2014 Syyskausi 9.9. 15.12.2013 Kevätkausi 7.1. 18.5.2014

Lisätiedot

Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin. SALON KANSALAIS- OPISTO. Opinto-opas. kevät 2014 3

Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin. SALON KANSALAIS- OPISTO. Opinto-opas. kevät 2014 3 Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin. SALON KANSALAIS- OPISTO Opinto-opas kevät 2014 3 Sisällysluettelo Opistoinfo Sisällysluettelo Sportti- ja KulttuuriPassin käyttö Rehtorin tervehdys Yhteystiedot

Lisätiedot

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon. TYÖKAUSI 2015-2016 syyslukukausi 14.9.-22.11.2015 kevätlukukausi 11.1.-15.4.2016 hiihtoloma 7.-11.3.2016 kevätnäyttely huhti-toukokuu konsertti/kevätjuhla huhti-toukokuu Yksittäisiä kursseja voidaan järjestää

Lisätiedot

Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin. Salon kansalaisopisto Opinto-opas

Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin. Salon kansalaisopisto Opinto-opas Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin. Salon kansalaisopisto Opinto-opas syksy 2015 Sisällysluettelo Opistoinfo Sisällysluettelo Sportti- ja KulttuuriPassin käyttö Rehtorin tervehdys Yhteys- ja lukukausitiedot,

Lisätiedot

Taitto Kari Koivunen Oppaan sisäsivujen kuvat (ellei toisin mainittu)

Taitto Kari Koivunen Oppaan sisäsivujen kuvat (ellei toisin mainittu) Sisällysluettelo Sportti- ja KulttuuriPassin käyttö Rehtorin tervehdys Salon kansalaisopiston opiskelijakunta ry Opistoinfo Ohje netti-ilmoittautumiseen Ohjeita avoimen yliopiston opiskeluun 3 3 4 5 6

Lisätiedot

KANSALAISOPISTON INTERNET-ILMOITTAUTUMISEN OHJEET TUNNUKSEN JA SALASANAN HANKKIMINEN

KANSALAISOPISTON INTERNET-ILMOITTAUTUMISEN OHJEET TUNNUKSEN JA SALASANAN HANKKIMINEN KANSALAISOPISTON INTERNET-ILMOITTAUTUMISEN OHJEET Yleistä Opiston Internet-ilmoittautuminen perustuu siihen, että jokaisella ilmoittautujalla täytyy olla oma käyttäjätunnus ja salasana, jolla ilmoittautuminen

Lisätiedot

Weboodi. Katri Laaksonen Oppimisen IT oodi@aalto.fi

Weboodi. Katri Laaksonen Oppimisen IT oodi@aalto.fi Weboodi Katri Laaksonen Oppimisen IT oodi@aalto.fi WebOodissa: Henkilötietojen ylläpito Henkilötietojen luovutusluvat ja niiden ylläpito Ilmoittautuminen opetukseen / tentteihin Virallinen suoritusrekisteri

Lisätiedot

Salon kansalaisopisto

Salon kansalaisopisto Salon kansalaisopisto Opinto-opas kevät 2015 Juhlakevään tapahtumia: 23.3.-31.3. Grafiikan näyttely Salon kirjasto, Vilhonkatu 2 1.4.-30.4. Lasten ja nuorten kuvataiteen ja käsityön näyttely Steissi, Mariankatu

Lisätiedot

SPORTTI- JA KULTTUURIPASSIN KÄYTTÖ SALON KANSALAISOPISTON KURSSIMAKSUISSA. Sisällysluettelo. Opistoinfo. Kevätkauden 2016 opetustarjonta

SPORTTI- JA KULTTUURIPASSIN KÄYTTÖ SALON KANSALAISOPISTON KURSSIMAKSUISSA. Sisällysluettelo. Opistoinfo. Kevätkauden 2016 opetustarjonta Opistoinfo Sisällysluettelo Sisällysluettelo Sportti- ja KulttuuriPassin käyttö Yhteys- ja lukukausitiedot, henkilökunta Opiskelijan tietopaketti Ohjeita netti-ilmoittautumiseen Salon kansalaisopiston

Lisätiedot

Fysiikan opinnot Avoimen yliopiston opiskelijoille

Fysiikan opinnot Avoimen yliopiston opiskelijoille Fysiikan opinnot Avoimen yliopiston opiskelijoille 2.9.2014 1 Yliopiston lukuvuosi ja opetusperiodit 2014-2015 Yliopiston lukuvuosi 1.8. 31.7. Syyslukukausi I periodi: 1.9.-17.10. lukuvuoden avajaiset

Lisätiedot

Petäjä-opisto on seudullinen kansalalaisopisto. Petäjä-opisto 8.10.2014 Olli RUohomäki

Petäjä-opisto on seudullinen kansalalaisopisto. Petäjä-opisto 8.10.2014 Olli RUohomäki Petäjä-opisto on seudullinen kansalalaisopisto Petäjä-opisto 8.10.2014 Olli RUohomäki Petäjän laaja toiminta-alue Karvia Kihniö Honkajoki Parkano Pomarkku Kankaanpää Lavia Saskyn ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Avoinamk.fi -portaalin sähköinen asiointi Opiskelijan ohje

Avoinamk.fi -portaalin sähköinen asiointi Opiskelijan ohje Avoin AMK sähköinen asiointi opiskelijan ohje 1/10 Avoinamk.fi -portaalin sähköinen asiointi Opiskelijan ohje Sisällysluettelo Avoinamk.fi portaalin yleisnäkymä...2 Koulutushaku...3 Rekisteröityminen ja

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN OPINNOILLE

ILMOITTAUTUMINEN OPINNOILLE 1 (5) ILMOITTAUTUMINEN OPINNOILLE Opintojen toteutuksille tulee ilmoittautua SoleOPSissa niiden ilmoittautumisaikana joko HOPSilta tai toteutussuunnitelmalta. Ilmoittautumisajat - syksyn opinnoille 15.4.

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2015 tai keväällä 2016 aloittaville. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

ILOMANTSIN KANSALAISOPISTON OPETUSSUUNNITELMAN YLEISOHJEET TYÖVUODELLE 2014 2015

ILOMANTSIN KANSALAISOPISTON OPETUSSUUNNITELMAN YLEISOHJEET TYÖVUODELLE 2014 2015 1 ILOMANTSIN KANSALAISOPISTON OPETUSSUUNNITELMAN YLEISOHJEET TYÖVUODELLE 2014 2015 1. Opetussuunnitelman laatiminen Kansalaisopisto on pyytänyt kurssitoiveita kuntalaisilta ja opettajilta huhtikuun loppuun

Lisätiedot

Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille

Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille Ranuan kr. kansanopiston erityislinja on tarkoitettu kehitysvammaisille ja muille erityistä tukea tarvitseville. Toiminta käynnistyi vuonna 2003 kehitysvammaisten

Lisätiedot

WebOodi Opetukseen ja tentteihin ilmoittautuminen 07.11.2011

WebOodi Opetukseen ja tentteihin ilmoittautuminen 07.11.2011 WebOodi Opetukseen ja tentteihin ilmoittautuminen 07.11.2011 Kuva: Ilpo Okkonen W e b O o d i O p e t u k s e e n j a t e n t t e i h i n i l m o i t t a u t u m i n e n 1 Opiskelijan näkökulmasta yksi

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014 Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pirkan opiston opiskelijoiden tyytyväisyyttä

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2014 tai keväällä 2015 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille

Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille Tämä ohje on tarkoitettu niille suunnistajille joilla ei ole koskaan ollut nk. lisenssiä. Mikäli sinulla on joskus ollut lisenssi, niin ohjeet Irman käyttöön löytyvät

Lisätiedot

HISTORIAN OPPIAINE KEVÄTLUKUKAUSI 2015. Historian perusopinnot

HISTORIAN OPPIAINE KEVÄTLUKUKAUSI 2015. Historian perusopinnot HISTORIAN OPPIAINE KEVÄTLUKUKAUSI 2015 Historian perusopinnot yliopistonlehtori Henry Oinas-Kukkonen: Uusi aika, luento 16 t. + kirjallisuus, 8.1. 3.2. ti klo 10 12 HU205 ja to klo 14 16 HU106. Tentti

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014 Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pirkan opiston opiskelijoiden tyytyväisyyttä

Lisätiedot

WILMAN KÄYTTÖOHJE OPISKELIJALLE

WILMAN KÄYTTÖOHJE OPISKELIJALLE WILMAN KÄYTTÖOHJE OPISKELIJALLE Sisällys Täysi-ikäinen opiskelija... 1 ehops... 4 Tuntimerkinnät... 5 Opiskelijan työssäoppiminen Wilmassa... 7 Pankkiyhteys ateriakorvauksiin... 9 Työssäoppiminen alkaa...

Lisätiedot

1. Yleistä ohjeistusta

1. Yleistä ohjeistusta Suomen Lions-liitto Kokoukseen ilmoittautuminen OHJE Sisällysluettelo 1. Yleistä ohjeistusta...1 2. Kirjautuminen...2 3. Osallistujatyypin valinta...3 4. Osallistujan tiedot...4 5. Ilmoittautumisen vahvistaminen/peruminen...5

Lisätiedot

OPINTO-OPAS KEVÄT 2010 SALON KANSALAISOPISTO SOMERON KANSALAISOPISTO

OPINTO-OPAS KEVÄT 2010 SALON KANSALAISOPISTO SOMERON KANSALAISOPISTO OPINTO-OPAS KEVÄT 2010 SALON KANSALAISOPISTO SOMERON KANSALAISOPISTO Sisällys Salon kansalaisopiston projekteja Ohjeita netti-ilmoittautujille Avoin yliopisto-opetus 1 2 3 4 SALON KANSALAISOPISTO Opistoinfo

Lisätiedot

Send-It ilmoittautumisjärjestelmä (judotapahtumat Suomessa)

Send-It ilmoittautumisjärjestelmä (judotapahtumat Suomessa) Ilmoittautumis järjestelmän otsikko alue Jokaisella tapahtumalla on otsikko-osa joka on samanlainen joka puolella sovellusta. Tämä Judokilpailuissa käytetty otsikko-osa koostuu viidestä linkistä, joita

Lisätiedot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (9) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/6 27.08.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (9) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/6 27.08.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (9) 72 A. Belle Selene Xian valtuustoaloite vähäosaisten opiskelun tarpeesta HEL 2013-003033 T 00 00 03 Päätös Johtokunta päätti antaa valtuutettu Belle Selene Xian

Lisätiedot

TenttiWilho 2.0 UUSINTA- JA KOROTUSTENTTIJÄRJESTELMÄ OPISKELIJAN OHJE

TenttiWilho 2.0 UUSINTA- JA KOROTUSTENTTIJÄRJESTELMÄ OPISKELIJAN OHJE TenttiWilho 2.0 UUSINTA- JA KOROTUSTENTTIJÄRJESTELMÄ OPISKELIJAN OHJE Virve Peltoniemi TAMK, 17.02.2012, Versio 2.0 (muokattu ohjeesta: Laurea-ammattikorkeakoulu/Jori Komulainen) 1 Yleistä 1.1 Uusintatenttikelpoisuus

Lisätiedot

Kliininen linja Pirjo Lindström-Seppä opintoasiainpäällikkö Itä-Suomen yliopisto, terveystieteiden tiedekunta, lääketieteen laitos 2016

Kliininen linja Pirjo Lindström-Seppä opintoasiainpäällikkö Itä-Suomen yliopisto, terveystieteiden tiedekunta, lääketieteen laitos 2016 Kliininen linja Pirjo Lindström-Seppä opintoasiainpäällikkö Itä-Suomen yliopisto, terveystieteiden tiedekunta, lääketieteen laitos 2016 Ilmoittautuneita: 2000 / 78 2001 / 83 2002 / 87 2003 / 72 2004 /

Lisätiedot

Opinto-opas kevät 2012

Opinto-opas kevät 2012 Opinto-opas kevät 2012 Salon kansalaisopisto Sisällysluettelo Opistoinfo Sisällysluettelo Yhteystiedot ja aukioloajat, aikataulu ja nettisivut Kansalaisopiston henkilökunta Opiskelijan tietopaketti Sportti-

Lisätiedot

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013 TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013 Päivän ohjelma 12.00 Opiskelukäytännöt INFIMissä 13.30 Kahvitauko 14.00 Tutkintokohtaiset

Lisätiedot

SUOMI LIIKKUU KOULULIIKUNTATAPAHTUMIEN ILMOITTAUTUMISJÄRJESTELMÄ

SUOMI LIIKKUU KOULULIIKUNTATAPAHTUMIEN ILMOITTAUTUMISJÄRJESTELMÄ SUOMI LIIKKUU KOULULIIKUNTATAPAHTUMIEN ILMOITTAUTUMISJÄRJESTELMÄ KÄYTTÄJÄN OHJE 2 S i v u SISÄLLYSLUETTELO 1. Kirjautuminen 3 2. Etusivunäkymä 4 3. Tapahtumat 5 3.1. Tapahtumaan ilmoittautuneet 6 3.2.

Lisätiedot

Asiakaskoulutukset pääkirjastolla

Asiakaskoulutukset pääkirjastolla Asiakaskoulutukset pääkirjastolla Asiakaskoulutukset pääkirjastossa elo-syyskuu 2015 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, 3 tai tutustu tablettiin.

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

ABI-ryhmille Ylioppilaslehti Abien ryhmänohjaajat jakavat Ylioppilaslehden ryhmälleen (opoilta).

ABI-ryhmille Ylioppilaslehti Abien ryhmänohjaajat jakavat Ylioppilaslehden ryhmälleen (opoilta). Jakoon Kastellin oma Osukki ja kutsu toimittajakuntaan Ryhmänohjaajat vievät (kahviosta) omalle ryhmälleen noin 10 kpl syksyn Osukki-lehteä. Kimppalehtiä on tarkoitus kierrättää kavereiden kesken. Osukin

Lisätiedot

WinhaWilho 8.9. Käyttöohje. Opiskelijapalvelukeskus / ja. X:\Yhteiset\OPHJ-ohjeet\Wilho\PHKK\Salpaus\Wilho_huoltajanohje_Winha89_190815.

WinhaWilho 8.9. Käyttöohje. Opiskelijapalvelukeskus / ja. X:\Yhteiset\OPHJ-ohjeet\Wilho\PHKK\Salpaus\Wilho_huoltajanohje_Winha89_190815. 2 (17) Sisällysluettelo 1. Yleistä... 3 2. Kirjautuminen WinhaWilho -huoltajaliittymään... 4 2.1. Kirjautuminen... 4 2.2. Jos kirjautuminen ei onnistu... 4 3. Etusivu... 5 4. Henkilötiedot -linkki... 6

Lisätiedot

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Sähköinen ilmoittautuminen Salibandyliiton tapahtumaan

Sähköinen ilmoittautuminen Salibandyliiton tapahtumaan SUOMEN SALIBANDYLIITTO SÄHKÖINEN ILMOITTAUTUMISJÄRJESTELMÄ OHJEEN VERSIO 1.4. (s. 1) Sähköinen ilmoittautuminen Salibandyliiton tapahtumaan Seuraavilla sivuilla opastamme tekemään ilmoittautumisen liiton

Lisätiedot

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin Tervetuloa opiskelemaan Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 1 Ennen opiskelua Tutustu hyvin opinto-ohjelmaan verkkopalvelussa: luentojen ajat ja

Lisätiedot

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Jyväskylän yliopisto KOKKOLAN YLIOPISTOKESKUS CHYDENIUS Avoin yliopisto

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Jyväskylän yliopisto KOKKOLAN YLIOPISTOKESKUS CHYDENIUS Avoin yliopisto Kokkolan yliopistokeskus Chydenius kaikille avointa opetusta iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta opetus vastaa yliopiston opetussuunnitelmia opiskelu on sivutoimista opiskelu on maksullista opiskelutavoissa

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa. Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen

Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa. Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen Onnittelut valinnoistasi Ensinnäkin siitä, että olet valinnut

Lisätiedot

Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Telefax

Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Telefax 23.8.2011 Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Telefax Helsingin medialukio Helsingin medialukio PL 3512 Moisiontie 3 Telefax 00099 Helsingin kaupunki 00730 Helsinki (09) 310 82918 (09) 310 82926 YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014 KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014 1. Toiminta-ajatus Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa

Lisätiedot

1. ASIAKKAAN OHJEET... 2. 1.1 Varauksen tekeminen... 2. 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4. 1.3 Varauksen peruminen... 4

1. ASIAKKAAN OHJEET... 2. 1.1 Varauksen tekeminen... 2. 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4. 1.3 Varauksen peruminen... 4 1. ASIAKKAAN OHJEET... 2 1.1 Varauksen tekeminen... 2 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4 1.3 Varauksen peruminen... 4 1.4 Omien tietojen muokkaaminen... 5 1.5 Salasanan muuttaminen... 5 2. TYÖNTEKIJÄN

Lisätiedot

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa

Lisätiedot

Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE. www.nettirassi.fi

Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE. www.nettirassi.fi Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE www.nettirassi.fi Sisällysluettelo 1. Kirjautuminen ja rekisteröityminen... 4 2. Omat jutut kansio... 8 2.1. Omat tiedostot:... 8 2.2. Omat seurannat... 9 3. Omat terveystiedot...

Lisätiedot

WEBOODIN PIKAOHJE 29.4.2016

WEBOODIN PIKAOHJE 29.4.2016 WEBOODIN PIKAOHJE 29.4.2016 WebOodissa opiskelija voi tarkastaa omat henkilötietonsa, muuttaa tai lisätä yhteystietojaan, ilmoittautua opetukseen ja tentteihin, ilmoittautua yliopistoon, selata omia opintojaan

Lisätiedot

WINHAWILLE 1 (6) Opiskelijasivut Opiskelijan ohjaus/hh/versio2 27.9.2012

WINHAWILLE 1 (6) Opiskelijasivut Opiskelijan ohjaus/hh/versio2 27.9.2012 WINHAWILLE 1 (6) 1 Käyttäjätunnus ja salasana WinhaWillen opiskelijaliittymä on toteutettu web-versiona ja pääset käyttämään opiskelijasivuja vain antamalla henkilökohtaisen tunnuksen ja salasanan. Käyttäjätunnuksena

Lisätiedot

1.1 Kirjaudu omalla tunnuksellasi Kipaan kilpailulisenssin numerolla ja salasanallasi.

1.1 Kirjaudu omalla tunnuksellasi Kipaan kilpailulisenssin numerolla ja salasanallasi. (MAKSUJÄRJESTELMÄ) Suomen Ratsastajainliitto on ottamassa käyttöönsä maksujärjestelmän Kipaan. Kun ilmoittaudut kilpailuun, niin kaikki maksaminen tapahtuu verkkopankin kautta. Kilpailun loputtua saat

Lisätiedot

turun seudun musiikkiopisto Turun seudun musiikkiopiston säännöt

turun seudun musiikkiopisto Turun seudun musiikkiopiston säännöt turun seudun musiikkiopisto Turun seudun musiikkiopiston säännöt 2 Yleistä Tähän järjestyssääntöön/opinto-oppaaseen on koottu musiikkioppilaitoksia ja taiteen perusopetusta koskevia yleisiä sääntöjä sekä

Lisätiedot

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT KAUHAJOEN KAUPUNKI SIVISTYSOSASTO KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT TOIMINTAOHJE Sivistyslautakunta 9.6.2010, 92 Päivitys: Sivistyslautakunta 25.5.2011 70 1 Lähtökohta Suomessa vakinaisesti asuvat lapset

Lisätiedot

OpeOodi Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen

OpeOodi Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen Helsingin yliopisto WebOodi 1 OpeOodi Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen Opetustapahtuman opiskelijalistan tulostaminen Ilmoittautuneista opiskelijoista

Lisätiedot

OpeOodi Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen

OpeOodi Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen Helsingin yliopisto WebOodi 1 OpeOodi Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen Opetustapahtuman opiskelijalistan tulostaminen Ilmoittautuneista opiskelijoista

Lisätiedot

POM-opinnot erityisopettajaopiskelijoille. Lisätietoja: Johanna Kainulainen johanna.kainulainen@jyu.fi p. 040 5233913

POM-opinnot erityisopettajaopiskelijoille. Lisätietoja: Johanna Kainulainen johanna.kainulainen@jyu.fi p. 040 5233913 POM-opinnot erityisopettajaopiskelijoille Lisätietoja: Johanna Kainulainen johanna.kainulainen@jyu.fi p. 040 5233913 Perusopetuksessa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaiset opinnot (POM)

Lisätiedot

UKK - USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET - KAUPPATIETEET

UKK - USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET - KAUPPATIETEET UKK - USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET - KAUPPATIETEET OPISKELIJAKSI HAKEMINEN Kuinka pitkään saan opiskella? Opinto-oikeusaika on perusopintokokonaisuudessa kolme lukukautta, aineopintokokonaisuudessa neljä lukukautta

Lisätiedot

SYKSY 2010 SALON KANSALAISOPISTO SOMERON KANSALAISOPISTO

SYKSY 2010 SALON KANSALAISOPISTO SOMERON KANSALAISOPISTO OPINTO-OPAS SYKSY 2010 SALON KANSALAISOPISTO SOMERON KANSALAISOPISTO Avoin yliopisto tarjoaa monia mahdollisuuksia kaikille kiinnostuneille pohjakoulutuksesta riippumatta ammatillisen osaamisen kehittämiseen

Lisätiedot

Rekisteröitymisohje. Vaihe 1. Rekisteröityminen palveluun tapahtuu seuraavasti: 22.2.2013

Rekisteröitymisohje. Vaihe 1. Rekisteröityminen palveluun tapahtuu seuraavasti: 22.2.2013 Rekisteröitymisohje Vaihe 1 Kiitos osoittamastasi luottamuksesta ja ilmoituksesta liittyä Suomen Yrittäjien hankintaasiamiespalvelun käyttäjäksi. Tämä ohje koskee rekisteröitymistä palvelun käyttäjäksi.

Lisätiedot

Ajankohtaista. Taidelukioviikko 21.1. 25.1.

Ajankohtaista. Taidelukioviikko 21.1. 25.1. Ajankohtaista Taidelukioviikko.. 5.. Lopputyönäyttely Muutos.. alkaen, näyttelyyn voi tutustua koulupäivien aikana 8.. saakka Promenadikonsertti ti.. klo 8:0 Melartinsalissa, vapaa pääsy, ohjelma 0 Kevyen

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minien ryhmät on tarkoitettu 4-6-vuotiaille lapsille. Harjoituksiin sisältyy aina kuivaharjoittelua, jossa verrytellään, jumpataan ja

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2016? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot yhteensä vähintään 75

Lisätiedot

Avoin yliopisto abeille. Abipäivät 11.-12.11.2015

Avoin yliopisto abeille. Abipäivät 11.-12.11.2015 Avoin yliopisto abeille Abipäivät 11.-12.11.2015 Avoin yliopisto abeille Oman opiskelualan etsiminen: Mahdollisuus tutustua yliopistoopiskeluun sekä eri koulutusaloihin ja oppiaineisiin Valmistautuminen

Lisätiedot

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17.

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17. Jaksovinkit 6 Iltaopetus 7.4. 13.5. Iltaopetuksen kokeet 6. jaksossa: B-koodi: 14.5. D-koodi: 19.5. C-koodi: 15.5. E-koodi: 20.5. Kokeiden palautus: 21.5. Rehtori Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on

Lisätiedot

Wilma. https://wilma.sakky.fi

Wilma. https://wilma.sakky.fi Wilma https://wilma.sakky.fi Mikä Wilma on? Opiskelijan Wilma lukujärjestykset suorituksien seuranta poissaolojen seuranta oppilaitoksen tiedotteet viestintä opettajien kanssa kurssien valinta kyselyihin

Lisätiedot

Fysiikan opinnot Avoimen yliopiston opiskelijoille

Fysiikan opinnot Avoimen yliopiston opiskelijoille Fysiikan opinnot Avoimen yliopiston opiskelijoille Fysiikan laitos / Pia Saarinen www.helsinki.fi/yliopisto 4.9.2013 1 Fysiikan perusopinnot, 25 op - kokonaisuutena tai yksittäisinä kursseina 530281 Vuorovaikutukset

Lisätiedot

Hops-ohjaajan ohje Opiskelijan hopsit.

Hops-ohjaajan ohje Opiskelijan hopsit. Hops-ohjaajan ohje Tässä ohjeessa kuvataan kaksi erilaista tapaa hakea tietyn opiskelijan lähettämä hops. Ensin ohjeistetaan miten toimitaan, jos hopsin ryhmätyökalu on käytössä, eli ohjaajalle on luotu

Lisätiedot

ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, KEVÄT 2016 PÄIVITETTY 1.2.2016

ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, KEVÄT 2016 PÄIVITETTY 1.2.2016 ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, KEVÄT 2016 PÄIVITETTY 1.2.2016 Aikataulun lukuohje: Lukujärjestyksessä on ensin mainittu kellonaika, sen jälkeen opintojakso jonka opetuksesta

Lisätiedot

OPS-kommentointi - Perusraportti

OPS-kommentointi - Perusraportti OPS-kommentointi - Perusraportti 1. Nimi tai taho: Anonyymi 1 Nimi Avoimet vastaukset: Nimi - Marja-Liisa Mikkola 2. Mitä osiota kommentti koskee? Kirjoita kommenttisi oikealla olevaan ruutuun. Mitä osiota

Lisätiedot

myclub-pikaohje jojoille

myclub-pikaohje jojoille Pohjois-Espoon Ponsi Ry 1/12 myclub-ohje jojoille 9.4.2014 myclub-pikaohje jojoille 1 Mikä on myclub? PEP ottaa vuoden 2014 aikana käyttöön myclub-jäsenpalvelun, jonka avulla tullaan hoitamaan seuran:

Lisätiedot

WinhaWille-opas opiskelijoille

WinhaWille-opas opiskelijoille WinhaWille-opas opiskelijoille Sisällys Esittely 2 Sisäänkirjautuminen 2 Omien tietojen tarkistaminen ja muuttaminen 3, 4 Omien suoritusten ja opiskelusuunnitelman seuraaminen 5 Ilmoittautumiset 6 HOPS:n

Lisätiedot

Orientointi Avoimen yliopiston opintoihin

Orientointi Avoimen yliopiston opintoihin Orientointi Avoimen yliopiston opintoihin Tervetuloa opiskelemaan maantiedettä Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! Syytä valmistautua ennen opintojen alkua Tutustu huolellisesti opinto-ohjelmaan.

Lisätiedot

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO kaikille englannin opiskelijoille to 21.4.2016 klo 16.00 Paikalla englannin oppiaineen pääedustaja professori Paula Kalaja, yliopistonopettaja Jaana Toomar ja amanuenssi Anna-Maria

Lisätiedot

TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN ARVIOINTI. Palveluun sisään kirjautuminen. Arviointilomakkeen kuittaaminen

TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN ARVIOINTI. Palveluun sisään kirjautuminen. Arviointilomakkeen kuittaaminen Ohje opiskelijalle 1 (7) TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN ARVIOINTI Kun työpaikalla tapahtuvan oppimisen arviointi on ajankohtaista, saat asiasta ilmoituksen sähköpostiisi. Käy työpaikkaohjaajasi kanssa

Lisätiedot

LUKIOINFOA 9-luokan huoltajille tammikuu 2016

LUKIOINFOA 9-luokan huoltajille tammikuu 2016 rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio Koulukatu 2, 55100 Imatra www.imatranyhteislukio.fi LUKIOINFOA 9-luokan huoltajille tammikuu 2016 Toisen asteen koulutus: LUKIO - KOULUTUS AMMATILLINEN KOULUTUS

Lisätiedot

AMMATTILUKIOTOIMINTA TORNIOSSA Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa

AMMATTILUKIOTOIMINTA TORNIOSSA Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa Mikä on ammattilukiotoiminta Torniossa? Mitä tahansa ammatillista perustutkintoa opiskeleva opiskelija voi opiskella perustutkinnon rinnalle myös ylioppilastutkinnon

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

ValmennusMomentti Juridica Avoimen yhtiön tarjoamia palveluja koskevat yleiset sopimusehdot

ValmennusMomentti Juridica Avoimen yhtiön tarjoamia palveluja koskevat yleiset sopimusehdot ValmennusMomentti Juridica Avoimen yhtiön tarjoamia palveluja koskevat yleiset sopimusehdot ValmennusMomentti Juridican koulutukset ValmennusMomentti Juridican koulutuksien vastuullinen järjestäjä on ValmennusMomentti

Lisätiedot

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016 BALLET KAUKAMETSÄ Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016 Kuvat: Natalia Hoskio, Anni Kääriäinen, Valeria Andreeva KAINUUN MUSIIKKIOPISTON BALLET KAUKAMETSÄ Ballet Kaukametsä antaa

Lisätiedot

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN HUOLTAJAKSI ILMOITTAUTUMINEN REKISTERÖITYMINEN

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN HUOLTAJAKSI ILMOITTAUTUMINEN REKISTERÖITYMINEN 3.2.2016 vj Oikeudet: huoltaja HUOLTAJAN OHJE Tämä ohje on tarkoitettu partiolaisen huoltajalle. Ohjeesta selviää kuinka huoltaja voi toimia huollettavansa partiojäsenyyteen liittyvissä asioissa. Huoltajalla,

Lisätiedot

YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg

YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg YO-info S2014 3.9.2014 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä

Lisätiedot

Sosiaalialan polkuopinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa Sisällys

Sosiaalialan polkuopinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa Sisällys Sosiaalialan polkuopinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa Sisällys TERVETULOA AVOIMEN AMK:N POLKUOPINTOIHIN!... 2 Mikä on avoin AMK?... 2 Polkuopiskelun idea... 2 Sosiaalialan polulla opiskelu... 3 Polkuopinnoissa

Lisätiedot

Hei Kolkkametsä-yhteyshenkilö! TOIMI NÄIN. Polussa viimeistään 15.3.2007 HINTA JA MAKSAMINEN ILMOITTAUTUMINEN OSALLISTUJAT

Hei Kolkkametsä-yhteyshenkilö! TOIMI NÄIN. Polussa viimeistään 15.3.2007 HINTA JA MAKSAMINEN ILMOITTAUTUMINEN OSALLISTUJAT Hei Kolkkametsä-yhteyshenkilö! Varsinais-Suomen Partiopiirin sudenpentujen Tammileiri Kolkkametsän ilmoittautumisaika on alkanut! Lippukuntasi on valinnut Sinut toimimaan lippukuntasi Kolkkametsä-yhteyshenkilönä.

Lisätiedot

YO-info S2015 26.8.2015. rehtori Mika Strömberg

YO-info S2015 26.8.2015. rehtori Mika Strömberg YO-info S2015 26.8.2015 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä

Lisätiedot

Suomen Partiolaisten jäsenrekisteri Kuksan pikaopas huoltajalle

Suomen Partiolaisten jäsenrekisteri Kuksan pikaopas huoltajalle Suomen Partiolaisten jäsenrekisteri Kuksan pikaopas huoltajalle A) Kuksaan rekisteröityminen (ensimmäisellä käyttökerralla) ja kirjautuminen (jatkossa) B) Huoltajan omien tietojen tarkastelu ja korjaaminen

Lisätiedot

Oulun yliopiston avoimen yliopiston ILPA-järjestelmä on osoitteessa https://oulu.ilpa.oodi.fi/ilpa/

Oulun yliopiston avoimen yliopiston ILPA-järjestelmä on osoitteessa https://oulu.ilpa.oodi.fi/ilpa/ Mikä ILPA on? ILPA on Oulun avoimen yliopiston sähköinen ilmoittautumis- ja maksujärjestelmä, jonka kautta on mahdollista ilmoittautua ja saada opinto-oikeus avoimen yliopiston opintoihin sekä maksaa avoimen

Lisätiedot

Oulun yliopiston avoimen yliopiston ILPA-järjestelmä on osoitteessa https://oulu.ilpa.oodi.fi/ilpa/

Oulun yliopiston avoimen yliopiston ILPA-järjestelmä on osoitteessa https://oulu.ilpa.oodi.fi/ilpa/ Mikä ILPA on? ILPA on Oulun avoimen yliopiston sähköinen ilmoittautumis- ja maksujärjestelmä, jonka kautta on mahdollista ilmoittautua ja saada opinto-oikeus avoimen yliopiston opintoihin sekä maksaa avoimen

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot