Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu. Lukio

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu. Lukio"

Transkriptio

1 Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu Lukio

2 Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu S uomalaisuus Y hteistyö K ansainvälisyys Vuonna 1886 toimintansa aloittanut Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu (SYK) on maamme vanhin suomenkielinen yhteiskoulu. Kymmenluokkaisessa SYK:ssa opiskelevat peruskoulun luokkalaiset ja lukiolaiset, joista osa käy kansainvälistä IB-linjaa. Koulussa on yhteensä noin 1100 oppilasta ja opiskelijaa, lukiolaisia noin 500. Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu on yksityinen oppilaitos, jonka ylläpitäjänä toimii Suomalaisen Yhteiskoulun Osakeyhtiö. Lukukausimaksuja ei peritä, ja koulu on opiskelijalle samalla tavoin maksuton kuin kunnalliset koulut. Suomalaisen Yhteiskoulun Osakeyhtiön varsinainen yhtiökokous valitsee koululle hallituksen, joka vastaa muun muassa taloudesta. Opetukseen liittyvät kysymykset käsitellään koulun johtokunnassa, johon hallituksen jäsenten lisäksi kuuluvat opettaja- ja henkilökunnan edustajat sekä kutsuttuna asiantuntijana lukion oppilaskunnan puheenjohtaja. Laadukas ja monipuolinen erityislukio SYK:n lukiolla on kaksi valtioneuvoston vahvistamaa erityistehtävää: kielipainotteisuus ja IB-lukio. Lukio noudattaa enimmäkseen valtakunnallista tuntijakoa, mutta opiskelija voi aine- ja kurssitarjonnasta valita yksilöllisen ja monipuolisen opinto-ohjelman. Opiskelija voi taipumustensa ja kiinnostuksensa mukaan painottaa opinto-ohjelmaansa kieliin, matematiikkaan, luonnontieteisiin, humanistisiin aineisiin tai taito- ja taideaineisiin.

3 Erityistehtävän mukaan lukiolla on laaja kieliohjelma. Opetuksessa painotetaan kommunikaatiovalmiuksia ja itseilmaisua. Kielilinjan opiskelijan opinto-ohjelmaan kuuluu yleensä 27 kielikurssia, joihin lasketaan myös esimerkiksi vieraalla kielellä opiskellut muiden aineiden kurssit, ulkomaiset opintomatkat sekä muissa oppilaitoksissa suoritetut opinnot. Erityistehtävän vuoksi opiskelija on oikeutettu vähentämään pakollisen kurssin määrästä kahdeksan kurssia. Opiskelijan tulee kuitenkin suorittaa vähintään puolet lukion jokaisen pakollisen oppiaineen pakollisista kursseista. Lukion kielitarjonta A-kielet: ranska, saksa, venäjä ja englanti B1-kieli: ruotsi B2-kielet: ranska, saksa ja venäjä B3-kielet: espanja, italia, ranska, saksa ja venäjä kiinan kieli: 1 3 kurssia SYK:ssa voi suorittaa ranskan kielen virallisen kansainvälisen kielitutkinnon DELF-scolairen ja saksankielisen Deutsches Sprachdiplomin. Lukiodiplomin voi suorittaa kuvataiteessa, musiikissa, liikunnassa, teatteritaiteessa ja mahdollisesti kotitaloudessa. Vuonna 1990 lukiossa alkoi International Baccalaureate -tutkintoon tähtäävä englanninkielinen IB-linja. Koska kaksivuotinen IB-ohjelma opiskellaan toisen ja kolmannen lukiovuoden aikana, IB-linjalle valittujen opiskelijoiden ensimmäisen, ns. valmistavan vuoden ohjelma ei sanottavasti poikkea yleisesti lukiossa noudatetuista oppimääristä. Useimmat reaaliaineiden kurssit sekä matematiikka opetetaan englanniksi. Kuinka SYK:n lukioon pyritään Lukioon valitaan 108 opiskelijaa. Lisäksi seitsemän opiskelijaa valitaan ensisijaisesti ulkomaisen todistuksen perusteella joustavassa valinnassa. Tarkemmat tiedot löytyvät koulun kotisivuilta ( kohdasta Lukio/Opiskelijaksi. Yhteishakulomake täytetään yhteishakujärjestelmän aikataulun ja ohjeiden mukaisesti.

4 Tiedelukio Tiedelukioksi kutsutaan SYK:n yhteistyötä korkeakouluasteen kanssa. Opiskelijat voivat suorittaa kursseja Avoimessa yliopistossa, Helsingin seudun kesäyliopistossa sekä Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen ja kemian ja fysiikan laitoksilla. Tiedelukion tarkoituksena on kannustaa opiskelijoita, joita kiinnostaa korkeakoulutyyppinen opiskelu ja tieteellinen ajattelu jo lukiovaiheessa. Koulu maksaa opiskelijan opinto-ohjelmaan hyväksytyt opinnot. Aineenopettajan ohjauksessa laadittu tutkimusessee lasketaan myös tiedelukion kurssiksi (1 2 kurssia). Kansainvälinen yhteistyö Ulkomaille suuntautuvat opintoretket, ulkomaiset vieraat, vaihto-oppilastoiminta ja paluuopiskelijat ovat kaikki omalta osaltaan mukana luomassa SYK:n lukion opiskelijoille uusia kontakteja. Koululla on ystävyyskouluja Belgiassa, Ranskassa, Saksassa ja Venäjällä. Lukiolaisia osallistuu myös vuosittain muun muassa Model European Parliament -toimintaan, Baltic MEP-ohjelmaan, United Nations International Schoolin YK-seminaariin New Yorkissa, Maths Senior Competition for International Schools -kilpailuun, Moskovan Pushkin-instituutin kielikurssille sekä Opetushallituksen rahoituksen mukaan Cernin hiukkasfysiikan tiedeleirikouluun Genevessä. Kirjasto Koulun kirjasto tukee opiskelua monin tavoin. Uutta kauno- ja tietokirjallisuutta hankitaan jatkuvasti, ja kirjastoon tulee runsaasti eri alojen lehtiä. Koulun verkossa on Encyclopædia Britannica -tietosanakirja, Helsingin Sanomien kokotekstitietokanta, Aleksi-artikkeliviitetietokanta ja lukuisia muita hyödyllisiä tiedonlähteitä. Kirjastonhoitaja ohjaa tietokantojen käytössä. Kirjaston näyttelyt esittelevät ajankohtaisia teemoja, kiinnostavia teoksia tai merkkihenkilöitä. Kirjastossa vierailee myös kirjailijoita kertomassa tuotannostaan. Kirjastossa on langaton verkko, tietokoneita, skanneri ja väritulostin. Lukiolaisilla on lisäksi oma työskentelytila. Kirjasto on auki päivittäin klo 8 16.

5 Studia generaliat Vuosittain järjestetään useita mielenkiintoisia eri alojen asiantuntijoiden pitämiä luentoja koko lukiolle. Harrastustoiminta SYK:n perinteisiin kuuluu laaja harrastustoiminta: lukiossa toimivat muun muassa teiniteatteri, kamarikuoro ja -orkesteri, kuvataidekerho Sykli, luontokerho Amici naturae, koulun lehti Oras, filosofian kerho ja koripalloseura Sykki ry. Koululla on oma autokoulu, musiikkiopisto ja uimahalli. SYK:ssa on pitkät juhlaperinteet. Juhlissa oppilaiden, opiskelijoiden ja opettajien luovuus pääsee oikeuksiinsa (mm. abinäytelmä, itsenäisyysjuhla, joulu- ja kevätkonsertit, vanhat tanssit, abit henkilökunta -ilta). Koko koulun teemapäiviä on vuosittain, ja eri aineiden opettajat järjestävät opiskelijoille usein mahdollisuuksia osallistua kulttuuritapahtumiin (esim. teatterit ja konsertit). Luonnosta kiinnostuneilla on mahdollisuus osallistua linturetkille keväisin ja syksyisin. Teinikunta Lukiolla on aktiivinen teinikunta, joka hoitaa edunvalvontaa ja huolehtii opiskelijoiden viihtyvyydestä. Teinikunta on myös vastuussa opiskelijoiden omasta yhteisestä tilasta.

6 Vapaaehtoinen soitonopetus Koulu järjestää maksullista orkesterisoittimien ja pianonsoiton opetusta. Koska soittotunnit pyritään yleensä niveltämään koulupäivän alkuun tai loppuun, soittoharrastus on ainakin ajankäytön kannalta ekonomista. Autokoulu SYK:n oppilailla on mahdollisuus suorittaa AB-ajokortti koulun omassa autokoulussa. Koska teoriaopetukseen voidaan käyttää koulun tiloja, autokoulu on hieman yleistä halvempi. Teoria-opetuksesta lukiolainen saa yhden kurssin. Maksut Lukiolaiset hankkivat itse oppikirjansa ja muut koulutarvikkeensa. Koeviikoilla ja tunneilla tarvittavista konseptiarkeista peritään vuosittain 10 euron maksu. Ylioppilaskirjoituksista maksetaan opetusministeriön vuosittain päättämät maksut. IB-linjan päättökokeeseen osallistumisesta opiskelija maksaa säädetyn tutkintomaksun IB-organisaatiolle. Liikuntatalo Koulun avarat liikuntatilat sijaitsevat erillisessä rakennuksessa. Liikuntatiloihin kuuluva uimahalli on koulupäivän aikana opetuskäytössä

7 HELSINGIN SYK 1886 KOULU SSUOMALAI N E N Y HT E I Yhteystiedot Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu Isonnevantie HELSINKI Kanslia (09) Fax (09) perusopetus@syk.fi lukio@syk.fi ibteam@syk.fi SYK sijaitsee Etelä-Haagassa, jonne on hyvät kulkuyhteydet. 12

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio www.osyk.fi - esittely peruskoulun 9. luokkalaisia varten ( MKE 4.12.2015) Lukiomme vahvuudet Runsaasti oppimista tukevia tekijöitä keskusteleva toimintakulttuuri,

Lisätiedot

Munkkiniemen yhteiskoulu. lukio

Munkkiniemen yhteiskoulu. lukio Munkkiniemen yhteiskoulu lukio TERVETULOA MUNKAN LUKIOON! Munkka on moderni yksityiskoulu, jolla on vankat perinteet. Lukiossa on laaja kurssitarjonta ja kattavasti kertauskursseja. Munkka on laatulukio,

Lisätiedot

KOKKOLAN YHTEISLYSEON LUKIO

KOKKOLAN YHTEISLYSEON LUKIO Vuodesta 1898 alkaen Ylioppilaita jo lähes 12 000 Keski-Pohjanmaan ensimmäinen suomenkielinen lukio KOKKOLAN YHTEISLYSEON LUKIO KYL VAHVA YLEISLUKIO a Vankka pohja yo-tutkintoon, jatko-opintoihin ja hyvään

Lisätiedot

Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu. Perusopetus 3. 9. luokat

Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu. Perusopetus 3. 9. luokat Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu Perusopetus 3. 9. luokat Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu (SYK) on vuonna 1886 perustettu oppilaitos, joka toimii yksityisenä sopimuskouluna.

Lisätiedot

HELSINGIN SUOMALAINEN YHTEISKOULU. Lukio

HELSINGIN SUOMALAINEN YHTEISKOULU. Lukio HELSINGIN SUOMALAINEN YHTEISKOULU Lukio SYKKILÄISYYS ON SINUSTAKO Tule mukaan! ERI TIETEENALOJEN, MEDIAN, TALOUSELÄMÄN, POLITIIKAN JA TAITEEN HUIPPUOSAAJISTA SUURI OSA ON SYKKILÄISIÄ. H elsingin Suomalainen

Lisätiedot

JATKAISINKO LUKIOSSA?

JATKAISINKO LUKIOSSA? JATKAISINKO LUKIOSSA? MIKSI LUKIOON? Tavoitteenasi on jatkaa korkeakouluissa, erityisesti yliopistossa. Yliopistojen pääsykokeissa voidaan vaatia lukion oppimäärän osaamista, esim. maa, fy, ke ja bi. Tarvitset

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS Toisen asteen koulutukseen kuuluu lukio ja ammatillinen koulutus. Toisen asteen koulutukseen voi hakea vain kaksi kertaa vuodessa eli keväällä ja

Lisätiedot

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio www.osyk.fi Avoimet ovet 18. 19.1.2017 Lukiomme vahvuudet Runsaasti oppimista tukevia tekijöitä keskusteleva toimintakulttuuri, yhteishenki -suvaitsevaisuus, tasa-arvo,

Lisätiedot

HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun.

HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun. 2011 HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun. Kaarinan lukiossa on laaja ja monipuolinen kurssitarjotin, josta voit pakollisten yleissivistävien aineiden lisäksi valita runsaasti

Lisätiedot

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2014 2015 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! 1. 6. luokilla opiskellaan yhtä tai kahta kieltä äidinkielen

Lisätiedot

EVÄITÄ ELÄMÄÄN LUKIOSTA

EVÄITÄ ELÄMÄÄN LUKIOSTA EVÄITÄ ELÄMÄÄN LUKIOSTA Perustietoja lukio-opinnoista ja Paimion lukiosta MIKSI LUKIOON? o SAAT HYVÄN YLEISSIVISTYKSEN Pohja henkiselle kasvulle Eväät elinikäiseen oppimiseen o SAAT HYVÄT VALMIUDET JATKO-OPINTOIHIN

Lisätiedot

Jatkaisinko lukioon?

Jatkaisinko lukioon? Jatkaisinko lukioon? Miksi lukio on hyvä valinta? Jatko-opintomahdollisuudet laajenevat. Lukio antaa mahdollisuuden hakea korkeakouluihin ja yliopistoihin. Lukio tarjoaa aikaa ja tukea tulevaisuuden miettimiseen.

Lisätiedot

Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS

Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS 1. Padasjoen lukion aikuislinja Padasjoen lukion aikuislinjalla voi suorittaa koko lukion oppimäärän tai opiskella yksittäisiä aineita ja saada niistä erillisen todistuksen.

Lisätiedot

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2015 2016. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2015 2016. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2015 2016 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! Ensimmäisen vieraan kielen eli A-kielen opiskelu aloitetaan

Lisätiedot

Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun.

Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun. Yhtenäiskoulu Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU opas peruskoulun luokille 7 9 Yhtenäiskoulun 7. - 9. luokkien tuntijako Vuosiluokka 7 8 9 Kaikille

Lisätiedot

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho LUKIO-OPINNOT Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho Opinto-ohjaajat Riina Laasonen 1 D, E, F Salla Purho - 1 A, B, C MITÄ LUKIOSTA ON HYVÄ TIETÄÄ? Oppimateriaalit hankittava

Lisätiedot

Tulevaisuus edessä, kesälukio kerran kesässä! Fritt fram för sommarstudier, framtiden är din! www.kesalukio.fi

Tulevaisuus edessä, kesälukio kerran kesässä! Fritt fram för sommarstudier, framtiden är din! www.kesalukio.fi + Tulevaisuus edessä, kesälukio kerran kesässä! Fritt fram för sommarstudier, framtiden är din! www.kesalukio.fi + Mikä kesälukio on? Kesälukiot järjestetään kurssikeskuksissa ja kansanopistoissa ympäri

Lisätiedot

Postinumero ja -toimipaikka. Kielivalinnat perusopetuksessa Pakolliset kielet A1-kieli (perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkanut kieli)

Postinumero ja -toimipaikka. Kielivalinnat perusopetuksessa Pakolliset kielet A1-kieli (perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkanut kieli) Täytä tiedot huolellisesti tekstaamalla. Henkilötiedot Sukunimi ja etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Kotikunta Henkilötunnus Huoltajan puhelinnumero Oma puhelinnumero

Lisätiedot

LUKIOINFOA 9-luokille syyskuu 2015

LUKIOINFOA 9-luokille syyskuu 2015 rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio Koulukatu 2, 55100 Imatra www.imatranyhteislukio.fi LUKIOINFOA 9-luokille syyskuu 2015 IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN LUKIOKOULUTUS PÄIVÄLUKIO 350 opiskelijaa IB-LUKIO

Lisätiedot

HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! AIOTKO LUONNONTIETEELLISELLE TAI LÄÄKETIETEELLISELLE ALALLE? KIINNOSTAVATKO SINUA KANSAINVÄLISET TEHTÄVÄT?

HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! AIOTKO LUONNONTIETEELLISELLE TAI LÄÄKETIETEELLISELLE ALALLE? KIINNOSTAVATKO SINUA KANSAINVÄLISET TEHTÄVÄT? Kaarinan Lukio 2009 010 HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun. Kaarinan lukiossa on laaja ja monipuolinen kurssitarjotin, josta voit pakollisten yleissivistävien aineiden

Lisätiedot

Tapiolan lukio. Opi ihmisestä. Opi elämästä. Opi maailmasta. Keskustele ja kyseenalaista.

Tapiolan lukio. Opi ihmisestä. Opi elämästä. Opi maailmasta. Keskustele ja kyseenalaista. Opi ihmisestä. Opi elämästä. Opi maailmasta. Keskustele ja kyseenalaista. Tapiolan lukio tarjoaa laajan sivistyspohjan sekä pitkän kulttuuritradition, jossa tiede ja taide kukoistavat. Suuren lukion laaja

Lisätiedot

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Lokakuu 2016 Koonnut Irma Kettunen

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Lokakuu 2016 Koonnut Irma Kettunen VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA Lokakuu 216 Koonnut Irma Kettunen Sisällys 1. Opiskelu peruskoulussa... 3 2. Opiskelu lukiossa... 4 3. Opiskelu ammattioppilaitoksessa ja ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Munkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9

Munkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9 Munkkiniemen yhteiskoulu peruskoulu luokat 7 9 TERVETULOA MUNKAN PERUSKOULUUN! Munkka on moderni yksityiskoulu, jossa toimivat yläkoulu ja lukio. Peruskoulun erityispiirteitä ovat jaksottomuus, laaja kieliohjelma

Lisätiedot

Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu. IB World School 0571

Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu. IB World School 0571 Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu IB World School 0571 Tervetuloa Helsingin Suomalaiseen Yhteiskouluun! Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu (SYK) on vuonna 1886 perustettu maksuton yksityiskoulu. Koulukokonaisuuteen

Lisätiedot

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Akateemiselta asiantuntijalta edellytetään monipuolista viestintä-osaamista. Kansainvälinen

Lisätiedot

Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü

Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü 2 AMMATTILUKIO Entinen lukiopolku-nimitys Syksystä 2018 alkaen Ammattilukiolla tarkoitetaan lukioopintoja ammatillisten opintojen rinnalla. Visio: päivälukiolaisilla mahdollisuus sisällyttää lukion oppimäärään

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F

Lisätiedot

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Saksa Euroopan sydämessä on yli sata miljoonaa ihmistä, jotka puhuvat saksaa äidinkielenään, ja yhä useampi opiskelee sitä. Saksa on helppoa: ääntäminen on

Lisätiedot

Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen. Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10.

Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen. Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10. Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10.2009 Maahanmuuttajien oman äidinkielen opetus Espoossa järjestetään perusopetusta

Lisätiedot

LUKIOINFOA 9-luokille marraskuu 2014

LUKIOINFOA 9-luokille marraskuu 2014 rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio Koulukatu 2, 55100 Imatra www.imatranyhteislukio.fi LUKIOINFOA 9-luokille marraskuu 2014 IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN LUKIOKOULUTUS PÄIVÄLUKIO 384 opiskelijaa

Lisätiedot

Kielten opiskelu Oulussa

Kielten opiskelu Oulussa Kielten opiskelu Oulussa Kielten nimitykset Varhennettu leikinomainen ja toiminnallinen kielenopetus 1. tai 2. luokalla (koulukohtainen) A-kieli (A1) on peruskoulun ensimmäinen vieras kieli, joka alkaa

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 05800 HYVINKÄÄ

HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 05800 HYVINKÄÄ Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 Alakoulujen rehtorit ENSIMMÄISEN VIERAAN KIELEN VALINTA JA MUSIIKKILUOKALLE PYRKIMINEN Tämän kirjeen liitteenä on 2. luokkalaisten vanhemmille jaettava

Lisätiedot

LOTILAN KOULU MUSIIKKILUOKAT, KIELET,ERITYISOPETUS. www.edu.lahti.fi/lotila www.wilmalahti.edu.lahti.fi www.soitankoulussa.fi

LOTILAN KOULU MUSIIKKILUOKAT, KIELET,ERITYISOPETUS. www.edu.lahti.fi/lotila www.wilmalahti.edu.lahti.fi www.soitankoulussa.fi LOTILAN KOULU MUSIIKKILUOKAT, KIELET,ERITYISOPETUS www.edu.lahti.fi/lotila www.wilmalahti.edu.lahti.fi www.soitankoulussa.fi Koulu keskellä kylää n n n n Lotilan koulu vuodesta 1955 Musiikkiluokat vuodesta

Lisätiedot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot

Lisätiedot

Munkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9

Munkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9 Munkkiniemen yhteiskoulu peruskoulu luokat 7 9 TERVETULOA MUNKAN PERUSKOULUUN! Munkka on moderni yksityiskoulu, jossa toimivat yläkoulu ja lukio. Peruskoulun erityispiirteitä ovat jaksottomuus, laaja kieliohjelma

Lisätiedot

Munkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9

Munkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9 Munkkiniemen yhteiskoulu peruskoulu luokat 7 9 TERVETULOA MUNKAN PERUSKOULUUN! Munkka on moderni yksityiskoulu, jossa toimivat yläkoulu ja lukio. Peruskoulun erityispiirteitä ovat jaksottomuus, laaja kieliohjelma

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio OSAOn ammattilukio Yli 500 opiskelee vuosittain lukio-opintoja Voi opiskella kaikissa koulutusohjelmissa (ei Kaukovainion

Lisätiedot

Ajankohtaista 5. jaksossa

Ajankohtaista 5. jaksossa Jaksovinkit on Oulun aikuislukion jaksotiedote, joka julkaistaan aikuislukion kotisivulla koeviikolla ennen seuraavan jakson aloitusta. Jaksovinkeissä on infoa tulevan jakson lukiokursseista sekä ajankohtaisista

Lisätiedot

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11 1. jakso 11.8. - 30.9.15 (37 työpäivää) ma ti ke to pe koeviikko 22.9. - 30.9. 7 1 4 5 3 Uusintakokeet 24.8. ja 31.8. 1. vuositason vanhempainilta 3.9. Ylioppilaskirjoitukset 7.9.-28.9. 6 1 3 2 4 5 6 2

Lisätiedot

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11 1. jakso 11.8. - 30.9.15 (37 työpäivää) ma ti ke to pe koeviikko 22.9. - 30.9. 7 1 4 5 3 Uusintakokeet 24.8. ja 31.8. 1. vuositason vanhempainilta 3.9. Ylioppilaskirjoitukset 7.9.-28.9. 6 1 3 2 4 5 6 2

Lisätiedot

SYK Vanhempainraa1 13.9.2010

SYK Vanhempainraa1 13.9.2010 SYK Vanhempainraa1 13.9.2010 Jukka Tanska 10/12/10 1 OPINTOKÄYNTI OPINTOKÄYNTI on enintään koulupäivän mi6ainen vierailu pääkaupunkiseudulla sijaitsevassa kohteessa. Ope6ajat järjestävät useimmat opintokäynnit

Lisätiedot

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Helmikuu 2015 Koonnut Irma Kettunen

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Helmikuu 2015 Koonnut Irma Kettunen VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA Helmikuu 2015 Koonnut Irma Kettunen Sisällysluettelo 1. Opiskelu peruskouluissa... 3 2. Opiskelu lukioissa... 4 3. Opiskelu korkeakouluissa... 6 4. Opiskelu

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 9.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

Paras paikka rakentaa tulevaisuuttasi! Kuva: Lea Kallio

Paras paikka rakentaa tulevaisuuttasi! Kuva: Lea Kallio Paras paikka rakentaa tulevaisuuttasi! Kuva: Lea Kallio Opiskelu lukiossa Vaatii hyvän pohjatason äidinkielestä, matematiikasta, ruotsista ja englannista Vaatii itsenäistä otetta opiskeluun ja vastuun

Lisätiedot

Humanistiset tieteet

Humanistiset tieteet Humanistiset tieteet 2013-15 Kielet kuuluvat humanistisiin tieteisiin, joten aluksi tarkastellaan humanistisia tieteitä yleensä. Kielissä on todistusvalinnan kannalta peräti 17 vaihtoehtoa, joista monet

Lisätiedot

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 31.8.2017 Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat

Lisätiedot

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Tiina Nyyssönen, koulutussuunnittelija OKL tiina.m.nyyssonen@jyu.fi JYU. Since 1863. 12.11.2018 1 Millainen OKL on? Luokanopettajakoulutus =>

Lisätiedot

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry ERASMUS KOULUISSA Eurooppalainen Vapaaehtoispalvelu - EVS volunteers 18-30 v. nuori tulee Suomeen vapaaehtoispalveluun suomalaiselle yleishyödyllisille organisaatioille (esim. järjestöjä, kunnallisia toimijoita,

Lisätiedot

Yläkoulun valinnaiset opinnot

Yläkoulun valinnaiset opinnot Yläkoulun valinnaiset opinnot Valinnaisaineiden opiskelu Valinnaisaineita opiskellaan 8. ja 9. luokalla. Tietoa valinnaisaineiden sisällöistä, opiskelutavoista ja -tavoitteista saat valinnaisaineiden opettajilta.

Lisätiedot

Tervetuloa Elimäen lukioon!

Tervetuloa Elimäen lukioon! Tervetuloa Elimäen lukioon! www.edukouvola/elimaenlukio Lukioon vai ammatilliseen koulutukseen? Lukio ei valmista ammattiin, mutta antaa monipuoliset jatko-opintomahdollisuudet. Ammattiopistojen yo-linjat

Lisätiedot

HARJAVALLAN LUKIO KOULUN YHTEYSTIEDOT HARJAVALLAN LUKIO. Myllykatu 10 29200 Harjavalta. OSOITE Harjavallan lukio

HARJAVALLAN LUKIO KOULUN YHTEYSTIEDOT HARJAVALLAN LUKIO. Myllykatu 10 29200 Harjavalta. OSOITE Harjavallan lukio KOULUN YHTEYSTIEDOT OSOITE Harjavallan lukio YHTEYSHENKILÖT Risto Tenhunen Rehtori GSM 0444325321 Satu Metso Koulusihteeri GSM 0444325322 Riitta-Liisa Kortetjärvi Opinto-ohjaus 0444325324 SÄHKÖPOSTIT etunimi.sukunimi@harjavalta.fi

Lisätiedot

LUKIOINFOA 9-luokan huoltajille tammikuu 2016

LUKIOINFOA 9-luokan huoltajille tammikuu 2016 rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio Koulukatu 2, 55100 Imatra www.imatranyhteislukio.fi LUKIOINFOA 9-luokan huoltajille tammikuu 2016 Toisen asteen koulutus: LUKIO - KOULUTUS AMMATILLINEN KOULUTUS

Lisätiedot

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Syyskuu 2015 Koonnut Irma Kettunen

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Syyskuu 2015 Koonnut Irma Kettunen VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA Syyskuu 2015 Koonnut Irma Kettunen Sisällys 1. Opiskelu peruskoulussa... 3 2. Opiskelu lukiossa... 4 3. Opiskelu ammattioppilaitoksessa ja ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Kevään tapahtumia Ylioppilaskirjoitukset ja hajauttaminen Opinto-ohjaajan katsaus Ryhmänohjaajan tapaaminen 19.4.2017 Toisen vuosikurssin vanhempainilta Yleisiä

Lisätiedot

HELSINGIN SUOMALAINEN YHTEISKOULU

HELSINGIN SUOMALAINEN YHTEISKOULU HELINGIN UOMALAINEN HTEIOULU ILÄI O N H elsingin uomalainen hteiskoulu,, on Etelä-Haagassa sijaitseva perinteikäs, kielipainotteinen koulu, jossa työskentelevät peruskoulun 3. 9.-luokkalaiset, lukiolaiset

Lisätiedot

Lukiokokeilu (-21)

Lukiokokeilu (-21) Lukiokokeilu 2016-2020 (-21) Lukiokokeilu Munkkiniemen yhteiskoulu on mukana Opetus- ja kulttuuriministeriön lukiokoulutuksen tuntijakokokeilussa. lukiolaki (629/1998) 15 kokeilu käynnistynyt 1.8.2016

Lisätiedot

O L A R I N K O U L U

O L A R I N K O U L U Tervetuloa! Olarin koulun matematiikka- ja luonnontiedeluokan tiedotustilaisuuteen Olarin koulu Olarin lukion ja Olarin matematiikkaja luonnontiede lukion yhteydessä luokat 7-9 yksi pienluokka 8lk:lla

Lisätiedot

Liite, Esitys koulujen kieliohjelmaksi 1.8.2016 alkaen alueittain( sisältää vieraskielisen opetuksen ja kielikylvyn)

Liite, Esitys koulujen kieliohjelmaksi 1.8.2016 alkaen alueittain( sisältää vieraskielisen opetuksen ja kielikylvyn) Liite, Esitys koulujen kieliohjelmaksi 1.8.2016 alkaen alueittain( sisältää vieraskielisen opetuksen ja kielikylvyn) A1: Itäinen ja kaakkoinen alue Nykyinen kielitarjonat Ehdotus kieliohjelmaksi 1.8.16/

Lisätiedot

VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA. Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta

VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA. Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta Kieliympäristössä tapahtuneita muutoksia Englannin asema on vahvistunut,

Lisätiedot

KURSSIEN ESIVALINTA LUKUVUODELLE

KURSSIEN ESIVALINTA LUKUVUODELLE KURSSIEN ESIVALINTA LUKUVUODELLE 2019-2020 on tärkein lukiolaisen vaikuttamisen työkalu seuraavan lukuvuoden kurssitarjotin kootaan kurssien esivalinnan antamien tietojen pohjalta valinnat eivät ole sitovia

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 30.8.2018 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

Siltoja Kiinaan Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden 3. yhteisseminaari

Siltoja Kiinaan Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden 3. yhteisseminaari Siltoja Kiinaan Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden 3. yhteisseminaari Ressun lukio 8.5.2015 Vaskivuoren lukion rehtori Eira Kasper Hankekoordinaattori Veli-Matti Palomäki Siltoja Kiinaan 9:30-10:00 Yanzu-

Lisätiedot

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Kevään tapahtumia Huoltajakyselyn tuloksia Ylioppilaskirjoitukset ja hajauttaminen Opinto-ohjaajan katsaus Ryhmänohjaajan tapaaminen 16.4.2019 Toisen vuosikurssin

Lisätiedot

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle 2019-2020 Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Valitse ja vaikuta! Esivalinnat lukuvuodelle 2019-2020 Lukion opiskelijoilta kerätään esivalinnat kurssivalinnoista

Lisätiedot

Tapiolan lukio. Opi ihmisestä. Opi elämästä. Opi maailmasta. Keskustele ja kyseenalaista.

Tapiolan lukio. Opi ihmisestä. Opi elämästä. Opi maailmasta. Keskustele ja kyseenalaista. Opi ihmisestä. Opi elämästä. Opi maailmasta. Keskustele ja kyseenalaista. Miksi päädyin Tapiolan lukioon? Miten olen viihtynyt Tapiolan lukiossa? Mikä on parasta Tapiolan lukiossa? Miten opiskelu lukiossa

Lisätiedot

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kieliopinnot KTM-tutkinnossa 4.9.2017 Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelut: kielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

OPS-kommentointi - Perusraportti

OPS-kommentointi - Perusraportti OPS-kommentointi - Perusraportti 1. Nimi tai taho: Anonyymi 1 Nimi Avoimet vastaukset: Nimi - Marja-Liisa Mikkola 2. Mitä osiota kommentti koskee? Kirjoita kommenttisi oikealla olevaan ruutuun. Mitä osiota

Lisätiedot

Tekniikan alan kieliopinnot

Tekniikan alan kieliopinnot Tekniikan alan kieliopinnot 29.8.2019 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja

Lisätiedot

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Illan ohjelma Ekonomian valinnaisaineryhmän kahvila Tervetulosanat Opinto-ohjaajien esitys VALINNAISAINEIDEN ESITTELY KOULUN LUOKKATILOISSA PERUSKOULUN OPPIAINEET

Lisätiedot

Ajankohtaista. Taidelukioviikko 21.1. 25.1.

Ajankohtaista. Taidelukioviikko 21.1. 25.1. Ajankohtaista Taidelukioviikko.. 5.. Lopputyönäyttely Muutos.. alkaen, näyttelyyn voi tutustua koulupäivien aikana 8.. saakka Promenadikonsertti ti.. klo 8:0 Melartinsalissa, vapaa pääsy, ohjelma 0 Kevyen

Lisätiedot

Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II

Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II Esimerkkejä Vaasa: Nivelluokat Jyväskylä: JOPO mmt oppilaille Kontiolahti: Jatkoluokat MOKU 18.9.2009 Vaasan nivelluokat 1 Nivelluokat

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäkoulutus Languages and communication. Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta

Kieli- ja viestintäkoulutus Languages and communication. Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta Kieli- ja viestintäkoulutus Languages and communication Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta 4.9.2019 Yleistä kieliopinnoista Suomen kieli ja viestintä Sisällys Toinen kotimainen kieli Englanti Muut vieraat

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittäminen

Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittäminen Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittäminen Koordinaattoritapaaminen 29.- 30.10.2009 Anna-Kaisa Mustaparta Minkä kielten opetusta mukana olevat kunnat ja koulut aikovat lisätä tai kehittää?

Lisätiedot

TERVETULOA

TERVETULOA TERVETULOA 22.1.2018 luokaton kurssimuotoinen pakolliset ja valinnaiset kurssit (yht. väh. 75) yleissivistävä 5-jaksojärjestelmä koeviikko sähköistyminen ylioppilaskirjoitukset Lukiossa opiskelu Minkä

Lisätiedot

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman 2016 Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman Muutokset luku 1 2019 perusteiden 2014 mukainen opetussuunnitelma Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan dekaanin hyväksymä 16.6.2016

Lisätiedot

Jatko-opinnot peruskoulun jälkeen ja kevään 2011 yhteishaku. 20.01.2011 Hanna Koskinen hanna.koskinen@annatapio.fi Puh.

Jatko-opinnot peruskoulun jälkeen ja kevään 2011 yhteishaku. 20.01.2011 Hanna Koskinen hanna.koskinen@annatapio.fi Puh. Jatko-opinnot peruskoulun jälkeen ja kevään 2011 yhteishaku 20.01.2011 Hanna Koskinen hanna.koskinen@annatapio.fi Puh. 0400 663346 Suomen koulutusjärjestelmä Koulutusvaihtoehdot peruskoulun jälkeen Ammatillinen

Lisätiedot

VALITSE LUKIO-OPINNOT

VALITSE LUKIO-OPINNOT VALITSE LUKIO-OPINNOT OVI MAHDOLLISUUKSIEN MAAILMAAN. Lukio on tärkeä ponnahduslauta tulevaisuuteesi. Se tarjoaa Sinulle hyvät valmiudet ja suoran väylän eri alojen jatko-opintoihin sekä lisäaikaa tulevaisuutesi

Lisätiedot

OPS-kommentointi. 1. Nimi tai taho: Avoimet vastaukset: Nimi - Marja-Liisa Mikkola. Vastaajien määrä: 1. Anonyymi. Nimi

OPS-kommentointi. 1. Nimi tai taho: Avoimet vastaukset: Nimi - Marja-Liisa Mikkola. Vastaajien määrä: 1. Anonyymi. Nimi OPS-kommentointi 1. Nimi tai taho: Anonyymi 1 Nimi Avoimet vastaukset: Nimi - Marja-Liisa Mikkola 2. Mitä osiota kommentti koskee? Kirjoita kommenttisi oikealla olevaan ruutuun. Mitä osiota kommentti koskee?

Lisätiedot

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Kurssilla monipuolistetaan ja syvennetään äidinkielen oppimista. Oppilaat pääsevät valitsemaan itseään kiinnostavia aiheita, esimerkiksi ilmaisutaitoa/draamaa,

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

Äidinkieli ja kirjallisuus, suomen kieli ja kirjallisuus Haapala ym. : Särmä, suomen kieli ja kirjallisuus, ISBN Otava

Äidinkieli ja kirjallisuus, suomen kieli ja kirjallisuus Haapala ym. : Särmä, suomen kieli ja kirjallisuus, ISBN Otava JOENSUUN YHTEISKOULUN LUKION 12.05.2016 sivu 1 ( 5 ) ÄI01 ÄI02 ÄI03 ENA01 ENA02 ENA03 RAA01 RAA02 RAA03 Äidinkieli ja kirjallisuus, suomen kieli ja kirjallisuus Äidinkieli ja kirjallisuus, suomi toisena

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info YLIOPPILASKIRJOITUKSET Info 14.11.2017 RAKENNE Tutkintoon kuuluu neljä koetta. Äidinkielen koe pakollinen kaikille Lisäksi kolme seuraavista neljästä: * Toinen kotimainen kieli * Matematiikka * Yksi vieras

Lisätiedot

Ammattilukio-opinnot Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

Ammattilukio-opinnot Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Ammattilukio-opinnot 2018 Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Ammattilukio OSAO järjestää lukio-opinnot yhteistyössä Oulun aikuislukion kanssa. Opetusta antavat pääasiallisesti Oulun aikuislukion opettajat.

Lisätiedot

EVÄITÄ ELÄMÄÄN LUKIOSTA

EVÄITÄ ELÄMÄÄN LUKIOSTA EVÄITÄ ELÄMÄÄN LUKIOSTA Perustietoja lukio-opinnoista ja Paimion lukiosta 4.2.204 Heikki Turpeinen, Paimion lukio MIKSI LUKIOON? o SAAT HYVÄN YLEISSIVISTYKSEN Pohja henkiselle kasvulle Eväät elinikäiseen

Lisätiedot

EVÄITÄ ELÄMÄÄN LUKIOSTA

EVÄITÄ ELÄMÄÄN LUKIOSTA EVÄITÄ ELÄMÄÄN LUKIOSTA Perustietoja lukio-opinnoista ja Paimion lukiosta AJANKOHTAISTA Uusi tuntijako voimaan v. 206 Opetussuunnitelma.8.206 Järjestämisluvat Sähköiset kirjoitukset alkaen s. 206 digabi.fi

Lisätiedot

Ajankohtaista lukiokoulutuksesta

Ajankohtaista lukiokoulutuksesta Ajankohtaista lukiokoulutuksesta Kuntamarkkinat 12. Kuntatalo 12.9.2018 Kyösti Värri Suomen Kuntaliitto Lukiokoulutuksessa tapahtumassa Lukion erityisen koulutustehtävän uudistus 1.8.2018 Menossa tuntijakokokeilu

Lisätiedot

Norssi eli Oulun normaalikoulun lukio. Rehtori Eija Kumpulainen

Norssi eli Oulun normaalikoulun lukio. Rehtori Eija Kumpulainen Norssi eli Oulun normaalikoulun lukio Rehtori Eija Kumpulainen Norssissa on perusaste ja lukio, yhteensä noin 1160 oppilasta ja opiskelijaa Alakoulut Linnamaalla ja Koskelassa, 641 oppilasta Yläkoulu ja

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulu Norssi ja Itä-Suomen koulu (ISK) UEF // University of Eastern Finland

Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulu Norssi ja Itä-Suomen koulu (ISK) UEF // University of Eastern Finland Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulu Norssi ja Itä-Suomen koulu (ISK) Norssi ja ISK Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulu, Joensuun Normaalikoulu, tuttavallisesti Norssi, toimii Tulliportinkadulla.

Lisätiedot

VANHEMPAINILTA 11AB

VANHEMPAINILTA 11AB TERVETULOA VANHEMPAINILTA 11AB 12.9.2018 ILLAN AIHEET Rehtorin kulma, Kari Kivinen Miten lukion suoritus etenee, apulaisrehtori Pirjo Pippuri Opinto-ohjaus ja jatko-opinnot, opinto-ohjaaja Tuija Heiskanen

Lisätiedot

Uudistuva aikuisten perusopetus

Uudistuva aikuisten perusopetus Uudistuva aikuisten perusopetus 15.5.2017 Leena Nissilä Teijo Koljonen Opetushallitus Turvapaikanhakijatilanteesta ja muusta maahanmuutosta johtuvat toimet OKM:n hallinnonalalla OKM: Ohjausryhmän ja valmisteluryhmän

Lisätiedot

Opas 3. luokalle siirtyvälle

Opas 3. luokalle siirtyvälle Kuopion kaupunki, kasvun ja oppimisen palvelualue Opas 3. luokalle siirtyvälle Lukuvuosi 2014-2015 Valinnat 2. luokan kevätlukukaudella Oppilas valitsee 2. luokan kevätlukukauden alussa ensimmäisen vieraan

Lisätiedot

Lukiolaisen opas Sallan lukio (75 kurssia = lukiotutkinto)

Lukiolaisen opas Sallan lukio (75 kurssia = lukiotutkinto) Lukiolaisen opas Sallan lukio (75 kurssia = lukiotutkinto) Kurssien nimet 2016 2017 uusi OPS ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Äidinkieli ja kirjallisuus, suomi äidinkielenä 1. Tekstit ja vuorovaikutus (ÄI01)

Lisätiedot

Kerttulin lukion kurssien valintaopas 2014-2015

Kerttulin lukion kurssien valintaopas 2014-2015 1 Kerttulin lukion kurssien valintaopas 2014-2015 Kurssien suoritusaikasuositus: A (äidinkieli) 3 vuoden syksy 1,2,3 4,5,6,7,8*,9* 8*,9* 3 vuoden kevät 1,2,3 4,5,6,7 6,7,8,9 4 vuoden syksy 1,2,3 4,5,6,7

Lisätiedot