3.4. Gyproc Väli- ja yläpohjat. Rakennuskokonaisuus. Kelluva lattia. Koolattu levylattia. Joustavasti ripustettu katto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "3.4. Gyproc Väli- ja yläpohjat. Rakennuskokonaisuus. Kelluva lattia. Koolattu levylattia. Joustavasti ripustettu katto"

Transkriptio

1 .7 Välipohjien ääneneristyksen parantaminen Gyproc-kevyttekniikalla Vanhojen rakennusten välipohjien ääneneristys on usein riittämätön täyttämään nykyisten määräysten vähimmäisvaatimukset. Kun kerroskorkeus on rakentamismääräyksin muutettu, tilaa riittää uusille rakennustavoille. Tämän luvun kuvasarjoissa on esitetty pääasiassa vanhojen rakennusten välipohjarakenteita ja Gyproc-lisärakenteita. Gyproc-lisärakenteina on esitetty kolme eri tyyppiä. Niistä kaksi on perusrakenteen päälle tehtäviä lattiarakenteita ja yksi alapuolelle tehtävä katto. Kelluva lattia Kelluvan lattian käytön perusteena on ensisijaisesti askelääneneristys siten, että lattianpäällysteen valinta tulee täysin vapaaksi. Kelluva lattia parantaa tehokkaasti askelääneneristystä keskikorkeilla ja korkeilla äänillä. Se on erityisen käyttökelpoinen silloin, kun perusrakenteena on raskas betonivälipohja. Keveillä puu- ja teräsvälipohjilla saavutettava hyöty on vähäisempi, koska niiden eristys korkeilla äänillä on jo suhteellisen hyvä, mutta matalilla äänillä heikko. Sama lisä antaa siis erilaisen parannuksen sen mukaan, millaisen perusrakenteen kanssa sitä käytetään. Kelluvan Gyproc-levylattian erikoisominaisuuksiin kuuluu, että huoneen reunoilla - jonne raskain kuormitus, esim. kirjahylly, sijoittuu - joustavan väliaineen tilaan voidaan sijoittaa kantavampi materiaali, kuten eristeen paksuinen puurima. Koolattu levylattia Koolatun levylattian tarkoituksena on asennustilan varaaminen erilaisille johtojärjestelmille. Silläkin saavutetaan ääneneristyksen parannusta, mutta se on oleellisesti huonompi kuin kelluva lattia. Joustavasti ripustettu katto Joustavasti ripustettujen kattorakenteiden toiminta perustuu kaksinkertaiseen rakenteeseen. Keveissä välipohjarakenteissa lattialevyn ja tiiviin kattopinnan väliin pitäisi saada mahdollisimman suuri yhtenäinen ilmaväli. Tästä syystä on edullista, että kelluvan lattian mineraalivilla tehdään harvan laudoituksen tai reikälevyn päälle, jolloin mineraalivillan ilmatila yhdistyy palkkivälisen ilmatilaan. Joustavasti ripustettua kattoa tehdessä on edullista poistaa vanhan rakenteen palkkien alapinnassa oleva tiivis levy. Joustavasti ripustetun kattolevyn tulee olla tiivis. Normaalilevyn, erikoiskovan tai palolevyn painoerot ovat vähäisiä. Levyn valinta tapahtuu näiden välillä muiden kuin ääneneristysnäkökohtien mukaan. Rakennuskokonaisuus Rakennus on aina äänitekninen kokonaisuus. Rakennuksessa olevilla välipohjille voidaan ilmoittaa ääneneristysarvoja vain, kun myös muut rakenteet on määritelty. Tästä syystä seuraavassa kuvaillaan aina se rakennuskokonaisuus, johon välipohjan oletetaan kuuluvan. Lisäksi oletetaan, että äänen siirtyminen ilmanvaihtoja lämmityslaitteiden kautta on estetty, koska se on helposti tehtävissä. Kun välipohjarakenteen eristävyys on erittäin hyvä, lopputulos määräytyykin ensisijaisesti sivutiesiirtymän heikentävän vaikutuksen mukaan. Tästä syystä itsessään erittäin hyville rakenteille onkin ilmoitettu arvot, joita parempia ne ovat todellisuudessa, eli ilmaääneneristys ja askeläänitaso. Askeläänitasolle on annettu yleensä kaksi arvoa: 1. tarkoittaa, että päällyste on kova, esim. parketti, linoleumi tai muovi ilman joustavaa aluskerrosta. 2. edellyttää, että lattianpäällyste on joustava, tyypillisesti jokin seuraavista: PVC-päällyste, alustana joustava polyesterihuopa g/m 2 Parketit pehmeällä alustalla. Lautaparketin alustana aaltopahvi, korkkiraehuopa, tekstiilikuituhuopa, solumuovilevy. Mosaiikkiparketin alustana riittävän joustava korkkirouhelevy. Vaahtomuovialustainen päällyste, jossa kulutuskerros PVC-muovia tai vastaavaa, pohjassa erittäin joustava PVC-vaahto joko polyesterihuovan kanssa tai ilman, sekä tavanomainen neulahuopamatto, paksuus 4-5 mm. Vaahtomuovialustainen päällyste, jossa kulutuskerros PVC-muovia tai vastaavaa, pohjassa normaali, joustava PVC-vaahto joko polyesterihuovan kanssa tai ilman. Eristävyyksiä arvioitaessa on huomattava, että rakennuksissa suoritettavissa mittauksissa tavanomainen hajontakin on ± 2 db. Rakennustavoissa saattaa olla myös suurempaa hajontaa aiheuttavia tekijöitä erityisesti, kun on kysymys palkkivälipohjista. Gyproc Käsikirja Gyproc Suunnittelu 301

2 .7.1 Kerrostalot 1900 lauta koolaus/täyte korokepuut/täyte koolaus/täyte lauta ilmaväli/koolaus levyverhous + pintakäsittely = db = db Kaupunkikerrostaloissa yleisesti käytetty järjestelmä. = db Välipohjan puupalkit usein veistettyjä parruja. Niiden yläpuolella koolattu lautalattia. Palkeista kannatettu täytepohja ja kattolaudoitus, joka on usein paloturvallisuudenkin vuoksi rapattu. Lattiapäällysteenä parketti, usein myös lautalattia maalattuna. Ulkoseinät 600 mm täystiiltä tai matalissa rakennuksissa hirsi laudoitettuna. = db = db Tiiliseinät mm mm täystiiltä. Vain rajoitetusti ohuempia tiiliväliseiniä. Väliseinät mm täystiiltä, hirsitaloissa hirttä. Tiilitaloissa ei yleensä lainkaan kevyitä väliseiniä. Uunilämmitys, 450 mm seinissä savu- ja ilmahormeja. = db 302 Gyproc Käsikirja Gyproc Suunnittelu

3 .7.2 Kerrostalot 1900 lauta korokepuut/täyte teräspalkit, tiiliholvi rappaus pintakäsittely = db Matalissa kaupunkitaloissa yleisesti käytetty kellarin ja 1. kerroksen välillä. = db Kantavat l-teräspalkit, usein myös ratakiskoa. Laippojen varaan muurattu tiiliholvi. Koolattu lautalattia, päällysteenä usein parketti. Välitilan täytteenä hiekka, turve tms. Kellarikerroksen seinät kantavia tiiliseiniä. Ulkoseinä luonnonkivestä tehty perusmuuri. Ylempien kerrosten ulkoseinät 600 mm täystiiltä tai matalissa rakennuksissa hirsi laudoitettuna. Tiiliseinät mm, ylimmissä kerroksissa hirsi. Tiiliseinät mm. Tilliseinät mm, ylimmissä kerroksissa hirsi laudoitettuna. Syrjätiilimuuraus, rapattu puuseinä. Uunilämmitys ja tiilirakenteiset savupiiput. Painovoimainen ilmanvaihto Raitisilmaventtiilit. = db Gyproc Käsikirja Gyproc Suunnittelu 303

4 .7.3 Kerrostalot lauta korokepuut kiilaus betoni mm rappaus + pintakäsittely = db Välipohjissa teräspalkit ja betoninen alalaatta. Täytteenä turvetta, sahajau- hoa tms. Teräspalkkien päällä koolattu puulattia. Päällysteenä parketti tai linoleumi. Kantavat ulkoseinät 600 mm täystiiltä. Tiiliseinät mm. = db mm täystiiltä mm täystiiltä. Vain rajoitetusti ohuempia tiiliväliseiniä. Syrjätiilimuuraus, rapattu puuseinä, kipsimassa., ilmanvaihto Alkuperäisasussa uunilämmitys, 450 mm:n seinissä savu- ja ilmahormeja. Painovoimainen ilmanvaihto (Huom! ). Raitisilmaventtiilit. 304 Gyproc Käsikirja Gyproc Suunnittelu

5 .7.4 Kerrostalot lauta korokepuut/täyte alalaattapalkisto rappaus pintakäsittely = db Teräsbetoninen alalaattapalkisto. Palkeissa usein yläpinnassa levennys (puristuslaippa) "mahapalkisto". Alalaatan nimellispaksuus tavallisesti 40 mm. Koolattu puulattia, päällysteenä linoleumi, parketti tms. = db = db Kantavat ulkoseinät 600 mm täystiiltä, loppuaikana myös reikätiiltä. Yleensä betonipilareita tai osittain tiiliseinien pätkiä. Porrashuoneiden seinät ja lamellien väliset seinät mm täystiiltä. Yleensä kaksinkertaisia kipsimassa-, kuonabetonitai kevyttiili- (syrjätiili) seiniä, välissä aaltopahvi tms. (huono ilmaääneneristys). = db Yksinkertaisia kipsimassa-, kuonabetoni- tai kevyttiilirakenteita., ilmanvaihto Vesikeskuslämmitys valurautapatterein, kaasuliedet. Paljon ohuesta kivimateriaalista tehtyjä ilmahormeja. Painovoimainen ilmanvaihto, raitisilmaventtiilit. Gyproc Käsikirja Gyproc Suunnittelu 305

6 .7.5 Kerrostalot Teräsbetoninen kaksoislaattapalkisto, ontelossa yleensä laudoitus ja kevyttä täytettä. Alalaatan nimellispaksuus yleensä 40 mm, ylälaatta noin 80 mm + pintabetoni. Päällysteenä linoleumi tai alustaan liimattu parketti. Kantavat ulkoseinät 600 mm täystiiltä, loppupuolella myös reikätiiltä tai lisälämmöneristeellä varustettuja tiiliseiniä. Tavallisesti betonipilarit. Porrashuoneiden seinät ja lamellien väliset seinät kantavia 300 mm tiilirakenteita. Kaksinkertaisia kipsimassa-, kuonabetoni- tai kevyttiiliseiniä. Yksinkertaisia kipsimassa-, kuonabetoni- tai kevyttiiliseiniä. Vesikeskuslämmitys, kaasuliedet, paljon kevytrakenteisia ilmahormeja. päällyste betoninen kaksoislaattapalkisto, ylälaatta n. 70 mm ontelolaatta/täyte rappaus pintakäsittely = db = db = db = db = db 306 Gyproc Käsikirja Gyproc Suunnittelu

7 .7.6 Kerrostalot Massiiviseen betonilaattaan perustuva järjestelmä, jossa askelääneneristystä on pyritty parantamaan ns. levylattialla. Rakenteet kuten massiivilaatta. Betoni n mm + 2 x huokoinen kuitulevy + kovalevy. Lattiapäällysteenä linoleumi, muovimatto, tekstiilimatto tai parketti. päällyste kovalevy 2x huokoinen kuitulevy betoni n mm rappaus pintakäsittely = db = db = db = db Ulkoseinät 450 mm kennotiiltä, kevytbetonia ja loppuvaiheessa mineraalivillalla eristettyjä "betonielementtejä". 300 mm tiili tai mm betoni. Pääosin kantavia 300 mm tiilirakenteita tai mm betonia. Pääosin kantavia 300 mm tiilirakenteita tai mm betonia. Kevyttiiltä, kevytbetonielementtejä tms. Keskuslämmitys, kaasu- tai sähköliedet. Ilmahormit kevyttä kivitta. Loppuvaiheessa koneellinen poistoilma "yhteiskanavajärjestelmällä", peltikanavat yleisiä. Gyproc Käsikirja Gyproc Suunnittelu 307

8 .7.7 Kerrostalot Rakennejärjestelmä, jossa tavoitteena oli parempi äänen-eristys kuin mitä oli saavutettavissa pelkällä massiivisella betonilaatalla. Lastuvillalevy korvattiin 1960-luvulle tultaessa paremmilla eristysmateriaaleilla. Vrt. massiivilaatta Betoni n. 150 mm + korkki tai lastuvillalevy n. 50 mm + betoni n. 50 mm. Lattiapäällysteenä linoleumi, muovimatto, tekstiilimatto tai parketti. päällyste betoni n. 50 mm korkki n. 50 mm tai lastuvillalevy n. 50 mm betoni rappaus pintakäsittely = db = db = db = db Ulkoseinät 450 mm kennotiiltä, kevytbetonia ja loppuvaiheessa mineraalivillalla eristettyjä "betonielementtejä". 300 mm tiili tai mm betoni. = db Pääosin kantavia 300 mm tiilirakenteita tai mm betonia. Pääosin kantavia 300 mm tiilirakenteita tai mm betonia. Kevyttiiltä, kevytbetonielementtejä tms. Keskuslämmitys, kaasu- tai sähköliedet. Ilmahormit kevyttä kivitta. Loppuvaiheessa koneellinen poistoilma "yhteiskanavajärjestelmällä", peltikanavat yleisiä. 308 Gyproc Käsikirja Gyproc Suunnittelu

9 .7.8 Kerrostalot päällyste betoni n. 50 mm hiekka n. 50 mm betoni n. 150 mm rappaus pintakäsittely = db = db Massiivinen betonilaattaan perustuva järjestelmä, tavoitteena parempi ääneneristys. Väliaine ei kuitenkaan ole toimiva ja lopputulos jopa heikkeni. = db Betoni 150 mm + hiekka 50 mm + betoni 50 mm. Lattiapäällysteenä linoleumi, muovimatto, tekstiilimatto tai parketti. = db Ulkoseinät 450 mm kennotiiltä, kevytbetonia ja loppuvaiheessa mineraalivillalla eristettyjä "betonielementtejä". 300 mm tiili tai mm betoni. Pääosin kantavia 300 mm tiilirakenteita tai mm betonia. Pääosin kantavia 300 mm tiilirakenteita tai mm betonia. Kevyttiiltä, kevytbetonielementtejä tms. Keskuslämmitys, kaasu- tai sähköliedet. Ilmahormit kevyttä kivitta. Loppuvaiheessa koneellinen poistoilma "yhteiskanavajärjestelmällä", peltikanavat yleisiä. Gyproc Käsikirja Gyproc Suunnittelu 309

10 .7.9 Kerrostalot päällyste massiivi-betonilaatta 160 mm, 200 mm, 250 mm = db (kantavan laatan paksuuden = db = db Massiivinen betonivälipohja paikalla valettuna tuli käyttöön 1950-luvulla ja oli yleisesti käytössä myös elementtirakentamisen alkuaikoina 1970-luvulle asti. Betoni mm, tasauskerros betonia. Lattiapäällysteenä linoleumi, muovimatto, tekstiilimatto tai parketti. Ulkoseinät 450 mm kennotiiltä, kevytbetonia ja loppuvaiheessa mineraalivillalla eristettyjä "betonielementtejä". 300 mm tiili tai mm betoni. = db (kantavan laatan paksuuden = db (kantavan laatan paksuuden = db Pääosin kantavia 300 mm tiilirakenteita tai mm betonia. Pääosin kantavia 300 mm tiilirakenteita tai mm betonia. Kevyttiiltä, kevytbetonielementtejä tms. Keskuslämmitys, kaasu- tai sähköliedet. Ilmahormit kevyttä kivitta. Loppuvaiheessa koneellinen poistoilma "yhteiskanavajärjestelmällä", peltikanavat yleisiä. Äänen siirtyminen ilmanvaihtokanavan ja lämpöjohtoverkoston kautta. 310 Gyproc Käsikirja Gyproc Suunnittelu

11 .7.10 Kerrostalot Rakennejärjestelmä, jossa tavoitteena oli parempi ääneneristys. Joustavan väliainekerroksen heikon mekaanisen kestävyyden vuoksi se usein vaurioitui valutyön yhteydessä. Rakenne oli arka työvirheille. Betoni n. 150 mm + lasivilla 2x20 mm + betoni n. 50 mm. Lattiapäällysteenä linoleumi, muovimatto, tekstiilimatto tai parketti. päällyste betoni n. 50 mm lasivilla 2x20 mm betoni n. 50 mm rappaus pintakäsittely Ulkoseinät 450 mm kennotiiltä, kevytbetonia ja loppuvaiheessa mineraalivillalla eristettyjä "betonielementtejä". 300 mm tiili tai mm betoni. Pääosin kantavia 300 mm tiilirakenteita tai mm betonia. Pääosin kantavia 300 mm tiilirakenteita tai mm betonia. Kevyttiiltä, kevytbetonielementtejä tms. Keskuslämmitys, kaasu- tai sähköliedet. Ilmahormit kevyttä kivitta. Loppuvaiheessa koneellinen poistoilma "yhteiskanavajärjestelmällä", peltikanavat yleisiä. Gyproc Käsikirja Gyproc Suunnittelu 311

12 .7.11 Kerrostalot päällyste Nilcon-elementti = db = db Alunperin ruotsalaista Nilconelementtijärjestelmää paran- nettiin suomalaisin tutkimuksin. Nilcon-elementtivälipohja, U-muotoinen palkki, alalaatan nimellispaksuus 27 mm, kelluva lattialaatta 40 mm neopren-eristimien varassa. Välitilassa mineraalivillaa. Lattiapäällysteenä joustavapohjainen muovimatto, korkkialustainen parketti tai tekstiilimatto. = db Ulkoseinät mineraalivillalla lämpöeristettyjä betonielementtejä. 180 mm betonia (BES-järjestelmä). 180 mm betonia (BES-järjestelmä). Runkorakenteisia levyseiniä (lastu- tai kipsilevy). Elementtikylpyhuoneet. = db = db Keskuslämmitys. Koneellinen poistoilma. Äänen siirtyminen yleistä ilmanvaihtokanava ja lämpöjohtoverkoston kautta. = db 312 Gyproc Käsikirja Gyproc Suunnittelu

13 .7.12 Kerrostalot Lähinnä Kupion ja Mikkelin alueella käytetty PLS-80 -järjestelmä. päällyste 40 mm ripalaatta PLS-80 levykatto = db = db PLS-80 -ripalaattapalkisto betonia, laatta noin 50 mm, alapuolella levykatto, välissä mineraalivilla. Lattiapäällysteenä joustavaalustainen muovimatto, tekstiilimatto tai lautaparketti. Ulkoseinät mineraalivillalla lämpöeristettyjä betonielementtejä. = db = db = db Teräsbetonipilarit. 180 mm betonia. 180 mm betonia. = db = db Runkorakenteisia levyseiniä (lastu- tai kipsilevy). Vesikeskuslämmitys. Koneellinen poistoilma. Äänen siirtyminen ilmanvaihtokanavan ja lämpöjohtoverkoston kautta. = db Gyproc Käsikirja Gyproc Suunnittelu 313

14 .7.13 Kerrostalot 1970 lauta korokepuut kiilaus betoni mm rappaus + pintakäsittely = db = db = db BES-elementtijärjestelmissä yleisimmin käytetty välipohja oli 265 mm ontelolaatta painoltaan noin 380 kg/m 2. Ontelolaatta (Variax 5) 265 mm/380 kg/m 2 + tasoite. Lattiapäällysteenä joustavaalustainen muovimatto, tekstiilimatto, lautaparketti tai parketti korkkialustalla. = db (kantavan laatan paksuuden = db (kantavan laatan paksuuden Ulkoseinät mineraalivillalla lämpöeristettyjä betonielementtejä. 180 mm betonia. = db 180 mm betonia. Runkorakenteisia levyseiniä (lastu- tai kipsilevy). Elementtikylpyhuoneet. Vesikeskuslämmitys. Koneellinen poistoilma. Äänen siirtyminen yleistä ilmanvaihtokanavan ja lämpöjohtoverkoston kautta. 314 Gyproc Käsikirja Gyproc Suunnittelu

15 .7.14 Kerrostalot Teräsbetoni/betoni -liittolaatta. Toistaiseksi vähän käytetty järjestelmä. Teräsbetoni/betoni -liittolaatta. Lattiapäällysteenä joustavapohjainen muovimatto. Alapuolella kipsilevy. Keveitä levyelementtejä. päällyste 60 mm betoni teräspoimulevy = db = db = db Teräspilarit tai teräsbetonipilarit. Kaksinkertainen levy. Levyrakenteinen. Vesikiertoinen keskuslämmitys. Koneellinen ilmanpoisto. Gyproc Käsikirja Gyproc Suunnittelu 315

16 .7.15 Kerrostalot, puurakenteinen asuinrakennus Puurakenteisten asuinrakennusten käytetty välipohjatyyppi. pontattu lattialauta ristikoolaus pääkannattajat/ mineraalivilla lauta 22x50 k 400 Gyproc GN 13 = db = db = db Välipohjassa puupalkki, ristikoolaus ja pontattu lattialaudoitus. Kattoverhoiluna rakennuslevy. Täytteenä mineraalivilla. Vanhaa korjattaessa alapuolinen Gyproc GN 13 jätetään paikoilleen ja lisätään runko/ mineraalivilla ja jousiranka + levyt. Ulkoseinissä kantava puutolpparunko. Tolpparungon välissä mineraalivillaeristys. Ulkoverhouksena tiili- tai lautaverhous. Sisäpuolella rakennuslevy. Kantava tolpparunko ulkoseinässä ja kantavissa väliseinissä. = db = db = db = db = db = db = db Erilliset puurunkoiset mineraalivillaeristeiset seinät/ ilmarako. Puurunko/rakennuslevy. Mineraalivillaeristys halutuissa huoneissa. Suora sähkölämmitys tai öljylämmitteinen vesikierto. Painovoimainen tai koneellinen poisto. 316 Gyproc Käsikirja Gyproc Suunnittelu

17 .7.16 Kerrostalot, puurakenteinen asuinrakennus Puurakenteisten asuinrakennusten käytetty välipohjatyyppi. pontattu lattialauta kannattajat 50x200 k 600/min. villa 100 mm lauta 22x50 k 400 Gyproc GN 13 = db = db = db Välipohjassa puupalkit ja pontattu lattialaudoitus. Kattoverhoiluna rakennuslevy. Täytteenä mineraalivilla. Vanhaa korjattaesssa alapuolinen Gyproc GN 13 jätetään paikoilleen, lisätään runko/mineraalivilla ja Gyproc akustinen jousiranka AP x Gyproc GN 13. Ulkoseinissä kantava puutolpparunko. Tolpparungon välissä mineraalivillaeristys. Ulkoverhouksena tiili- tai lautaverhous. Sisäpuolella rakennuslevy. Kantava tolpparunko ulkoseinässä ja kantavissa väliseinissä. Erilliset puurunkoiset mineraalivillaeristeiset seinät/ ilmarako. Puurunko/rakennuslevy. Mineraalivillaeristys halutuissa huoneissa. Suora sähkölämmitys tai öljylämmitteinen vesikierto. = db = db = db = db = db = db Painovoimainen tai koneellinen poisto. = db Gyproc Käsikirja Gyproc Suunnittelu 317

18 .7.17 Kerrostalot, puurakenteinen asuinrakennus Puurakenteisten asuinrakennusten käytetty välipohjatyyppi. pontattu lattialauta kannattajat 50x200 k 600/min. villa 100 mm lauta 22x50 k 400 Gyproc GN 13 = db = db = db Välipohjassa puupalkit ja pontattu lattialaudoitus. Kattoverhoiluna rakennuslevy. Täytteenä mineraalivilla. Uutta tehtäessä alapuolinen Gyproc GN 13 jätetään pois ja korvataan Gyproc akustisella jousirangalla ja 2 x Gyproc GN 13. Ulkoseinissä kantava puutolpparunko. Tolpparungon välissä mineraalivillaeristys. Ulkoverhouksena tiili tai lautaverhous. Sisäpuolella rakennuslevy. Kantava tolpparunko ulkoseinällä ja kantavissa väliseinissä. Erilliset puurunkoiset mineraalivillaeristeiset seinät/ ilmarako. Puurunko/rakennuslevy. Mineraalivillaeristys halutuissa huoneissa. Suora sähkölämmitys tai öljylämmitteinen vesikierto. Painovoimainen tai koneellinen poisto. Huom! Pontattu lattialauta muutetaan harvalaudaksi Huom! Pontattu lattialauta muutetaan harvalaudaksi Huom! GN 13 jätetään pois = db = db = db = db = db = db = db Huom! Pontattu lattialauta muutetaan harvalaudaksi ja GN 13 jätetään pois Huom! Pontattu lattialauta muutetaan harvalaudaksi ja GN 13 jätetään pois = db 318 Gyproc Käsikirja Gyproc Suunnittelu

19 .7.18 Toimitilat päällyste + tasausbetoni 30 mm ylälaatta n. 80 mm rappaus = db = db Etenkin koulu-, teollisuus-, toimisto- ja liikerakennuksissa käytetty järjestelmä. = db Teräsbetoninen ylälaatallinen palkisto. Laatan paksuus mm + tasausbetoni. Päällyste käyttötarkoituksen mukaan. Linoleumi, kumimatto, laatat ja lattiamassa. Ulkoseinät 600 mm täystiilirakenteita, myöhemmin myös 450 mm kennotiili, lisälämmöneristeinen tiili mm tai betoni ulkopuolisin lämmöneristein. = db Teräsbetonipilarit tai kantavat tiili- tai betoniseinät. Kantavat tiili- tai betoniseinät. Kaksinkertaiset kipsimassa, kuonabetoni tai kevyttiili. Kevyttiili, kipsimassa, kevytbetoni. Keskuslämmitys, kivirakenteiset ilmahormit. Myöhemmin valmistuneissa rakennuksissa koneellinen ilmanvaihto. Gyproc Käsikirja Gyproc Suunnittelu 319

20 .7.19 Liike- ja tuotantorakennukset päällyste 100 mm kupulaatta = db Kupulaatta. Lattiapäällyste käyttötarkoituksen mukaan. = db Ulkoseinät mineraalivillalla lämöperistettyjä betonielementtejä tai kevyitä levyelementtejä. Teräsbetonipilarit, mahdollisia kantavia seiniä (jäykistys). Mahdollisia kantavia seiniä (jäykistys). Tiili- tai levy. Tiili- tai levy. = db, ilmanvaihto Vesikeskuslämmitys Koneellinen poistoilma. 320 Gyproc Käsikirja Gyproc Suunnittelu

21 .7.20 Tuotanto- ja liikerakennukset 1970 päällyste 60 mm ja 70 mm TT-laatta tasauskerroksineen = db = db Etenkin tuotanto- ja liikerakennuksissa käytetty järjestelmä. TT-laatat + pintalaatta. Lattiapäällyste käyttötarkoituksen mukaan. Ulkoseinät mineraalivillalla lämpöeristettyjä betonielementtejä tai kevyitä levyelementtejä. = db = db Teräsbetonipilarit, mahdollisia kantavia seiniä (jäykistys). Mahdollisia kantavia seiniä (jäykistys). Tiili- tai levy. Tiili- tai levy., ilmanvaihto Vesikeskuslämmitys. Koneellinen ilmanpoisto. Gyproc Käsikirja Gyproc Suunnittelu 321

22 .7.21 Teräsrakenteiset teollisuusrakennukset ja omakotitalot Uudempien teräsrakenteisten teollisuusrakennusten ja omakotitalojen käytetty välipohjatyyppi. Välipohjassa teräspalkki, teräspoimulevy ja 2 x levy. 2 x levy teräspoimulevy teräspalkki = db = db = db = db Ulkoseinät ei-kantavia julkisivuelementtejä. Kantavat teräspilarit. Erilliset teräsrunkoiset mineraalivillaeristeiset seinät/ ilmarako. Teräsranka/rakennuslevy Mineraalivillaeristys halutuissa huoneissa. Suora sähkölämmitys tai öljylämmitteinen vesikierto. = db = db = db = db Painovoimainen tai koneellinen poisto. 322 Gyproc Käsikirja Gyproc Suunnittelu

23 .7.22 Teräsrakenteiset teollisuusrakennukset ja omakotitalot Uudempien teräsrakenteisten teollisuusrakennusten ja omakotitalojen käytetty välipohjatyyppi. levy teräspoimulevy/ betoni teräspalkki = db Välipohjassa teräspalkki, teräspoimulevy/betoni ja levy. Huom! Levy jätetty pois. Ulkoseinät ei-kantavia julkisivuelementtejä. Kantavat teräspilarit. Erilliset teräsrunkoiset mineraalivillaeristeiset seinät ilmarako. = db = db Teräsranka/rakennuslevy Mineraalivillaeristys halutuissa huoneissa. Suora sähkölämmitys tai öljylämmitteinen vesikierto. Painovoimainen tai koneellinen poisto. Gyproc Käsikirja Gyproc Suunnittelu 323

24 .7.23 Teräsrakenteiset toimistorakennukset ja kerrostalot Uudempien teräsrakenteisten toimistorakennusten ja kerrostalojen käytetty välipohjatyyppi. pintaverhous betoni 200 mm muotti- ja liittolevy teräspalkki = db = db Välipohjassa teräspalkki, muotti- ja liittolevy/betoni, pintaverhous. = db Ulkoseinät ei-kantavia julkisivuelementtejä. Kantavat teräspilarit. Betonielementtiseinä. = db Teräsranka/rakennuslevy Mineraalivillaeristys halutuissa huoneissa. Vesikiertoinen patterilämmitys. = db Koneellinen poisto. 324 Gyproc Käsikirja Gyproc Suunnittelu

Palkkivälipohjan äänitekniikka

Palkkivälipohjan äänitekniikka 1.0 KEVYEN VÄLIPOHJAN ÄÄNITEKNINEN TOIMINTA Kevyen välipohjan (esim. puuvälipohja) äänitekninen toiminta poikkeaa merkittävästi massiivisen välipohjan (esim. betonivälipohja) ääniteknisestä toiminnasta.

Lisätiedot

Rakennetyypit 01.09.2013. AP1 AP8: Ontelolaatta-alapohja, tuuletettu, alapuolinen solupolystyreenieristys. kelluva pintalaatta, askeläänieristys

Rakennetyypit 01.09.2013. AP1 AP8: Ontelolaatta-alapohja, tuuletettu, alapuolinen solupolystyreenieristys. kelluva pintalaatta, askeläänieristys Rakennetyypit Ontelolaatta-alapohjat AP1 AP8: Ontelolaatta-alapohja, tuuletettu, alapuolinen solupolystyreenieristys AP1: AP2: AP3: AP4: AP5: AP6: AP7: AP8: tasoite pintabetoni pintabetoni ja vedeneristys,

Lisätiedot

MR000. Tuoterakennekuvaus. rakenneselosteen mukaan

MR000. Tuoterakennekuvaus. rakenneselosteen mukaan MR000 1123 Täytöt MR000 Tuoterakenne TÄYTTÖ - kanaalien täyttö - aluetäytöt ja pengerrykset - perustusten alustäytöt - rakenteiden vierustäytöt - rakenteiden sisäpuoliset täytöt TÄYTTÖÖN LIITTYVÄ ROUTAERISTYS

Lisätiedot

Työ nro. Tässä esitetään ääneneristysvaatimukset täyttäviä välipohjarakenteita.

Työ nro. Tässä esitetään ääneneristysvaatimukset täyttäviä välipohjarakenteita. PINTAMATERIAALIEN VAIKUTUS VP 00 LIITE : VÄLIPOHJARAKENTEET SAATE Tässä esitetään ääneneristysvaatimukset täyttäviä välipohjarakenteita. Perinteisesti O7 päällä parhaana pinnoitusmateriaalina on pidetty

Lisätiedot

Käyttäjän tiedot. Nimi. Katuosoite Hämeenkatu 1 A 1 Postiosoite Sähköposti. Puhelinnumero 000 1234123

Käyttäjän tiedot. Nimi. Katuosoite Hämeenkatu 1 A 1 Postiosoite Sähköposti. Puhelinnumero 000 1234123 04.05.205 /6 Kohteen tiedot Nimi MALLITALO 930 luvun esimerkki Katuosoite Hämeenkatu Postiosoite 00000, Kotikunta Rakennuskunta/maakunta Helsinki, Uusimaa Käyttäjän tiedot Nimi Erkki Esimerkki Katuosoite

Lisätiedot

MR101. Tuoterakennekuvaus. 30 TASAUSKERROS Tasaushiekka Suodatinkangas 120 g/m2

MR101. Tuoterakennekuvaus. 30 TASAUSKERROS Tasaushiekka Suodatinkangas 120 g/m2 MR101 1123 Täytöt MR101 Sisäpuolinen täyttö Salaojituskerros 230 30 TASAUSKERROS Tasaushiekka Suodatinkangas 120 g/m2 200 SALAOJITUSKERROS Pesty sepeli 200, ø 6...32 Suodatinkangas 120 g/m2, kun pohjamaa

Lisätiedot

a s k e l ä ä n i e r i s t e

a s k e l ä ä n i e r i s t e askeläänieriste AKTIIVISEN ELÄMÄN ÄÄNIÄ Kävely, tanssi, korkokengät, koneet... Ilman kunnollista askeläänieristystä äänet kantautuvat helposti kerroksesta toiseen. Sen sijaan, että rajoittaisimme äänien

Lisätiedot

ASENNUSOHJEET SILENCIO 24 / 36 SILENCIO EL

ASENNUSOHJEET SILENCIO 24 / 36 SILENCIO EL ASENNUSOHJEET 24 / 36 EL Näin saavutetaan paras ääneneristys Betonielementit ja betoniset ontelolaatat Betonisten välipohjien ääneneristys riippuu paljolti siitä, millaisia kantavat rakenteet ovat. Laatta-

Lisätiedot

AP 2RK AP 1RK ONTELOLAATTA 265-ALAPOHJA, TUULETETTU ALAPUOLINEN SOLUPOLYSTYREENIERISTE TASOITE+TUPLEX+PARKETTI; ASUNTOJEN LATTIA

AP 2RK AP 1RK ONTELOLAATTA 265-ALAPOHJA, TUULETETTU ALAPUOLINEN SOLUPOLYSTYREENIERISTE TASOITE+TUPLEX+PARKETTI; ASUNTOJEN LATTIA ONTELOLAATTA 265-ALAPOHJA, TUULETETTU ALAPUOLINEN SOLUPOLYSTYREENIERISTE TASOITE+TUPLEX+PARKETTI; ASUNTOJEN LATTIA ONTELOLAATTA 370-ALAPOHJA, TUULETETTU ALAPUOLINEN SOLUPOLYSTYREENIERISTE TASOITE+TUPLEX+PARKETTI;

Lisätiedot

3.1.51 Gyproc GT Puurunkoiset väliseinät

3.1.51 Gyproc GT Puurunkoiset väliseinät .5 Gyproc GT Puurunkoiset väliseinät Sisältö.5 Gyproc GT Puurunkoiset väliseinät.5 Gyproc GT Puurunkoiset väliseinät...65 Rakennetyypit...67 Tyyppidetaljit...76 Viittaukset tyyppidetaljeihin...sivu Liitos

Lisätiedot

ThermiSol-eristeiden rakennekuvat

ThermiSol-eristeiden rakennekuvat ThermiSol-eristeiden rakennekuvat Yksi talo. Kaikki ERISTEET. Sisällysluettelo Aihe thermisol-tuotteet Piha-alueen routaeristykset 1.1 Piha-alueen routaeristykset ThermiSol EPS 120 Routa, ThermiSol Super

Lisätiedot

1 RAKENNNESELVITYS. 9 LIITE 5. s. 1. Korutie 3 Työnumero: 8.9.2011 Ilkka Meriläinen 51392.27

1 RAKENNNESELVITYS. 9 LIITE 5. s. 1. Korutie 3 Työnumero: 8.9.2011 Ilkka Meriläinen 51392.27 9 LIITE 5. s. 1 1 RAKENNNESELVITYS 1.1 TEHTÄVÄN MÄÄRITTELY Selvitys on rajattu koskemaan :ssa olevan rakennuksen 1. ja 2. kerroksen tiloihin 103, 113, 118, 204 ja 249 liittyviä rakenteita. 1.2 YLEISKUVAUS

Lisätiedot

PM201 455 Betoniseinä, kantava Solupolystyreenieriste, ulkopuolinen S1-luokan VSS:n seinä maata vasten

PM201 455 Betoniseinä, kantava Solupolystyreenieriste, ulkopuolinen S1-luokan VSS:n seinä maata vasten Pro IT tunnus ja nimi / käyttökohde Vahvuus mm MR101 230 Salaojituskerros Sisäpuolinen täyttö PM201 455 Betoniseinä, kantava Solupolystyreenieriste, ulkopuolinen S1luokan VSS:n seinä maata vasten PM202

Lisätiedot

ASENNUSOHJEET SILENCIO THERMO 24 / 36

ASENNUSOHJEET SILENCIO THERMO 24 / 36 ASENNUSOHJEET SILENCIO THERMO 24 / 36 SILENCIO THERMO Näin saavutetaan paras ääneneristys Betonielementit ja betoniset ontelolaatat Betonisten välipohjien ääneneristys riippuu paljolti siitä, millaisia

Lisätiedot

3.1.1 Gyproc XR Teräsrunkoiset väliseinät

3.1.1 Gyproc XR Teräsrunkoiset väliseinät .1 Gyproc XR Teräsrunkoiset väliseinät .1 Gyproc XR Teräsrunkoiset väliseinät Rakennetyyppi.1:101 Seinätyyppi Seinätyyppi B 1 2 3 1 2 3 Seinätyyppi C, seinätyyppi 1. Gypsteel SK 66 Kisko (lattiassa ja

Lisätiedot

Käyttäjän tiedot. Nimi. Katuosoite Hämeenkatu 1 A 1 Postiosoite Sähköposti. Puhelinnumero 000 1234123

Käyttäjän tiedot. Nimi. Katuosoite Hämeenkatu 1 A 1 Postiosoite Sähköposti. Puhelinnumero 000 1234123 04.05.205 /6 Kohteen tiedot Nimi MALLITALO 940 luvun esimerkki Katuosoite Hämeenkatu Postiosoite 00000, Kotikunta Rakennuskunta/maakunta Helsinki, Uusimaa Käyttäjän tiedot Nimi Erkki Esimerkki Katuosoite

Lisätiedot

Kerrospaksuuden ylittäessä 50mm, tulee huomioida, että tuotekortissa esitetty kuivumisaika kasvaa.

Kerrospaksuuden ylittäessä 50mm, tulee huomioida, että tuotekortissa esitetty kuivumisaika kasvaa. Lattiaratkaisut 1 Betonilattian tasoitus, liike- ja toimistorak. RAK 1 / 10 Hyvälaatuisen betonin tasoitus mm. liike- ja toimistorakennuskohteissa Uusi lattiapäällyste, esim. muovi- tai tekstiilimatto,

Lisätiedot

VAIN URAKKALASKENTAA VARTEN KUSTAA HIEKAN LUKUTUPA RAKENNE. KORJAUS Rakennuskohteen nimi ja osoite RAKENNETYYPIT 1:10 KESKUSKATU 8, 23800, LAITILA JSO

VAIN URAKKALASKENTAA VARTEN KUSTAA HIEKAN LUKUTUPA RAKENNE. KORJAUS Rakennuskohteen nimi ja osoite RAKENNETYYPIT 1:10 KESKUSKATU 8, 23800, LAITILA JSO MITAT TARKISTETTAVA TYÖMAALTA! VAIN UKALASKENTAA VARTEN Tunn Lukum Muutos Piirt Päiväys Kaupunginosa / Kylä Kortteli / Tila Tontti / Rno Viranomaisten merkintöjä Rakennuksen numero (RATUT) / Rakennusten

Lisätiedot

SILENCIO TRINNLYD 4 SILENCIO TRINNLYD 6 SILENCIO TRINNLYD 12 SILENCIO TRINNLYD 24 SILENCIO TRINNLYD 36 ASENNUSOHJEET.

SILENCIO TRINNLYD 4 SILENCIO TRINNLYD 6 SILENCIO TRINNLYD 12 SILENCIO TRINNLYD 24 SILENCIO TRINNLYD 36 ASENNUSOHJEET. SILENCIO TRINNLYD 4 SILENCIO TRINNLYD 6 SILENCIO TRINNLYD 12 SILENCIO TRINNLYD 24 SILENCIO TRINNLYD 36 ASENNUSOHJEET www.hunton.fi Näin saavutetaan paras ääneneristys Betonielementit ja betoniset ontelolaatat

Lisätiedot

RunkoPES. - Rungon puuelementtistandardi. LUENTO 2: Puukerrostalon rakenteet. RoadShow Tero Lahtela

RunkoPES. - Rungon puuelementtistandardi. LUENTO 2: Puukerrostalon rakenteet. RoadShow Tero Lahtela RunkoPES - Rungon puuelementtistandardi LUENTO 2: Puukerrostalon rakenteet RoadShow 2013 Tero Lahtela PINTALUOKAT Suuntaa-antavia esimerkkejä seinä- ja kattomateriaalien paloluokituksesta A1 A2 B C D E

Lisätiedot

Ääneneristyksen parantaminen. Peruskorjaus

Ääneneristyksen parantaminen. Peruskorjaus Ääneneristyksen parantaminen Peruskorjaus Aito Gyproc takuusi siitä, että valitsemasi järjestelmä: koostuu aina parhaista komponenteista, jotka ovat suunniteltu toimimaan niin yksittäisinä kuin järjestelmän

Lisätiedot

KUNTOTARKASTUS. Kiinteistö Kirkkola / Tapanaisen talo. Kirkkokatu 9. 53100 Lappeenranta 17.12.2009

KUNTOTARKASTUS. Kiinteistö Kirkkola / Tapanaisen talo. Kirkkokatu 9. 53100 Lappeenranta 17.12.2009 1(9) KUNTOTARKASTUS Kiinteistö Kirkkola / Tapanaisen talo Kirkkokatu 9 53100 Lappeenranta 17.12.2009 2(9) 1.YLEISTIETOA KOHTEESTA Kohde: Kiinteistö Kirkkola / Tapanaisen talo Kirkkokatu 9 53100 Lappeenranta

Lisätiedot

Käyttäjän tiedot. Nimi. Katuosoite Hämeenkatu 1 A 1 Postiosoite Sähköposti. Puhelinnumero 000 1234123

Käyttäjän tiedot. Nimi. Katuosoite Hämeenkatu 1 A 1 Postiosoite Sähköposti. Puhelinnumero 000 1234123 04.05.205 /6 Kohteen tiedot Nimi MALLITALO 950 luvun esimerkki Katuosoite Hämeenkatu Postiosoite 00000, Kotikunta Rakennuskunta/maakunta Helsinki, Uusimaa Käyttäjän tiedot Nimi Erkki Esimerkki Katuosoite

Lisätiedot

Käyttäjän tiedot. Nimi. Katuosoite Hämeenkatu 1 A 1 Postiosoite Sähköposti. Puhelinnumero 000 1234123

Käyttäjän tiedot. Nimi. Katuosoite Hämeenkatu 1 A 1 Postiosoite Sähköposti. Puhelinnumero 000 1234123 04.05.205 /6 Kohteen tiedot Nimi MALLITALO 990-200 luvun esimerkki Katuosoite Hämeenkatu Postiosoite 00000, Kotikunta Rakennuskunta/maakunta Helsinki, Uusimaa Käyttäjän tiedot Nimi Erkki Esimerkki Katuosoite

Lisätiedot

Pintojen ja katteiden paloluokat

Pintojen ja katteiden paloluokat TEKNINEN TIEDOTE 1.0 YLEISTÄ Tässä teknisessä tiedotteessa esitetään rakennustarvikkeiden ja katteiden jakoa erilaisiin paloluokkiin eurooppalaisen paloluokitusjärjestelmän mukaan. 2.0 RAKENNUSTARVIKKEIDEN

Lisätiedot

Käyttäjän tiedot. Nimi. Katuosoite Hämeenkatu 1 A 1 Postiosoite Sähköposti. Puhelinnumero 000 1234123

Käyttäjän tiedot. Nimi. Katuosoite Hämeenkatu 1 A 1 Postiosoite Sähköposti. Puhelinnumero 000 1234123 04.05.205 /6 Kohteen tiedot Nimi MALLITALO 970 luvun esimerkki Katuosoite Hämeenkatu Postiosoite 00000, Kotikunta Rakennuskunta/maakunta Helsinki, Uusimaa Käyttäjän tiedot Nimi Erkki Esimerkki Katuosoite

Lisätiedot

Energiatodistus opas Liite Tyypillisiä olemassa olevien vanhojen rakennusten alkuperäisiä suunnitteluarvoja

Energiatodistus opas Liite Tyypillisiä olemassa olevien vanhojen rakennusten alkuperäisiä suunnitteluarvoja 1 (49) Energiatodistus opas Liite Tyypillisiä olemassa olevien vanhojen rakennusten alkuperäisiä suunnitteluarvoja 2 (49) Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Rakennusmääräysten ja niitä edeltävien ohjeiden U-arvovaatimukset...

Lisätiedot

SPU U-ARVOTAULUKOT. Yläpohjat Yläpohjat Ulkoseinät Ulkoseinät

SPU U-ARVOTAULUKOT. Yläpohjat Yläpohjat Ulkoseinät Ulkoseinät SPU U-ARVOTAULUKOT Yläpohjat Yläpohjat Ulkoseinät Ulkoseinät uudisrakentaminen korjausrakentaminen uudisrakentaminen korjausrakentaminen Alapohjat uudis- ja korjausrakentaminen SPU U-arvotaulukoista löydät

Lisätiedot

Gyproc Akustinen Seinä

Gyproc Akustinen Seinä on järjestelmä, jossa seinäalaa hyödynnetään osana huoneen äänenvaimennusta. Järjestelmää voidaan käyttää niin uudisrakentamisessa kuin saneerauksessa. Gyproc Akustinen Seinä sopii kaikkiin tiloihin, joissa

Lisätiedot

ULKOSEINÄ VÄLISEINÄ Teräs, alapohjassa Anturan päällä Laatan päällä

ULKOSEINÄ VÄLISEINÄ Teräs, alapohjassa Anturan päällä Laatan päällä PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN 20.08.15 9935 Kinnunen Vesa 050-9186695 TILAAJA Euran kunta Sorkkistentie 10 27510 Eura markus.rantanen@eura.fi TYÖKOHDE As Oy Kotivainio Kotivainiontie 3 as

Lisätiedot

Suomen Sisäilmaston Mittauspalvelu Oy

Suomen Sisäilmaston Mittauspalvelu Oy 1 Kuvat 1, 2. Tutkimuskohteena on ollut koulurakennus, jossa sijaitsee kolme eri-ikäistä osaa. Osat on rakennettu vuosina 1926 ja 1955 sekä 2000-luvun alussa Tutkitut tilat sijaitsevat vuosina 1926 ja

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Nro VTT-S-02770-11 20.4.2011. Pintalattian askel- ja ilmaääneneristävyyden parannusvaikutuksen määrittäminen Fescon db-lattia

TESTAUSSELOSTE Nro VTT-S-02770-11 20.4.2011. Pintalattian askel- ja ilmaääneneristävyyden parannusvaikutuksen määrittäminen Fescon db-lattia TESTAUSSELOSTE Nro VTT-S-02770-11 20.4.2011 Pintalattian askel- ja ilmaääneneristävyyden parannusvaikutuksen määrittäminen Fescon db-lattia Tilaaja: Fescon Oy TESTAUSSELOSTE NRO VTT-S-02770-11 1 (4) Tilaaja

Lisätiedot

Rakennuskohde. Sisältö Siporex-alapohja Eristys- ja pintavaihtoehtoja. Suunnittelija. Työ 11.1. Tekijä. Päiväys. Mittakaava 1:10

Rakennuskohde. Sisältö Siporex-alapohja Eristys- ja pintavaihtoehtoja. Suunnittelija. Työ 11.1. Tekijä. Päiväys. Mittakaava 1:10 Siporex-alapohja Eristys- ja pintavaihtoehtoja 11.1 Sokkelileikkaus, matalaperustus Siporex-alapohja ja -harkkoseinä 11.2.1 Sokkelileikkaus, matalaperustus Siporex-alapohja ja -harkkoseinä 11.2.2 Sokkelileikkaus,

Lisätiedot

3.1.6 Gyproc Teräsrunkoiset väliseinät

3.1.6 Gyproc Teräsrunkoiset väliseinät .6 Gyproc Teräsrunkoiset väliseinät Sisältö.6.6 Gyproc GS Teräsrunkoiset väliseinät....................................................141 Rakennetyypit... 143 Viittaukset tyyppidetaljeihin...sivu Liitos

Lisätiedot

Ontelolaatastojen suunnittelukurssi 21.11.2012 Juha Rämö. 12.10.2012 Juha Rämö 1

Ontelolaatastojen suunnittelukurssi 21.11.2012 Juha Rämö. 12.10.2012 Juha Rämö 1 Ontelolaatastojen suunnittelukurssi 21.11.2012 Juha Rämö 12.10.2012 Juha Rämö 1 Suunnittelu - Äänen eristys - Liitosten erityiskysymyksiä; mm. ulokeparvekkeet - Palonkesto tiistai, 20. marraskuuta 2012

Lisätiedot

AP1 HANKESUUNNITELMA 1:10 RANTATIEN KOULU VIRRAT. Kosteudeneristys/sively. Maa. Korjausvaihtoehdot:

AP1 HANKESUUNNITELMA 1:10 RANTATIEN KOULU VIRRAT. Kosteudeneristys/sively. Maa. Korjausvaihtoehdot: LÄMMÖNERISTÄMÄTÖN ALAPOHJA AP1 50 mm Teräsbetoni Kosteudeneristys/sively 60 mm Teräsbetoni Maa - pintojen puhdistus ja maalaus - uusitaan perusmaasta alkaen KAKSOISLAATTA JA TOJA AP2 Rakenne kuntotutkimuksen

Lisätiedot

Puukerrostalokoulutus

Puukerrostalokoulutus Puukerrostalokoulutus Pintaluokat & Suojaverhous Kouvola 12.6.2013 Tero Lahtela PINTALUOKAT Suuntaa-antavia esimerkkejä seinä- ja kattomateriaalien paloluokituksesta A1 A2 B C D E F Kivi Kipsilevyt Kipsilevyt

Lisätiedot

MITEN LUEN PALOMÄÄRÄYKSIÄ

MITEN LUEN PALOMÄÄRÄYKSIÄ MITEN LUEN PALOMÄÄRÄYKSIÄ Puupäivä 2014 Tero Lahtela SPRINKLAUS SFS-5980 standardin 2-luokan sprinkleri Vähimmäisvaatimus 3 4 krs. P2-paloluokan asuinrakennukselle SFS-EN 12845 standardin OH-luokan sprinkleri

Lisätiedot

Käyttäjän tiedot. Nimi. Katuosoite Hämeenkatu 1 A 1 Postiosoite Sähköposti. Puhelinnumero 000 1234123

Käyttäjän tiedot. Nimi. Katuosoite Hämeenkatu 1 A 1 Postiosoite Sähköposti. Puhelinnumero 000 1234123 04.05.205 /6 Kohteen tiedot Nimi MALLITALO 980 luvun esimerkki Katuosoite Hämeenkatu Postiosoite 00000, Kotikunta Rakennuskunta/maakunta Helsinki, Uusimaa Käyttäjän tiedot Nimi Erkki Esimerkki Katuosoite

Lisätiedot

HAKALAN KOULU SISÄILMATUTKIMUKSET

HAKALAN KOULU SISÄILMATUTKIMUKSET HAKALAN KOULU SISÄILMATUTKIMUKSET Petri Lönnblad RI. RTA 4.9.2017 Tehdyt tutkimukset HUHTIKUU 2006: Asbestikartoitus KESÄ-HEINÄKUU 2017: - Kosteuskartoitus, kosteusmittaukset - Rakenneavaukset, mikrobinäytteenotto

Lisätiedot

CLT-rakentamisen yleisperiaatteet

CLT-rakentamisen yleisperiaatteet 2.1 Ulkoseinä - Mineraalivillaeristys Koolaus (välirakenne eristystasossa) CLT-välipohjalevy Saumanauhat - eriste (mineraalivilla) - CLT-seinälevy - vaakalaudoitus - rimoitus - tuulensuojalevy CLT-seinälevy

Lisätiedot

Rakennusten pinta-alojen ja tilavuuksien laskeminen:

Rakennusten pinta-alojen ja tilavuuksien laskeminen: Rakennusten pinta-alojen ja tilavuuksien laskeminen: RT-ohjekortti RT 12-10277 Rakennuksen pinta-alat (1985) Kerrosalan laskeminen, Ympäristöopas 72 (2000) RAKENNUSALA: Rakennusala on se alue tontilla,

Lisätiedot

Akustinen jousiranka AP 25

Akustinen jousiranka AP 25 Akustinen jousiranka AP 25 Gyproc akustinen jousiranka AP 25 AP 25 ääneneristyksen parantamisessa Akustiseen jousirankaan perustuvalla ääneneristysratkaisulla saadaan parannettua huoneistojen välista ääneneristystä

Lisätiedot

4.1 Rakennusakustiikka ja korjausrakentaminen

4.1 Rakennusakustiikka ja korjausrakentaminen Rakennusakustiikka ja korjausrakentaminen .1 Ääneneristysvaatimukset ja suositukset Yleistä RakMK:n osa C1:ssä on esitetty määräykset ja ohjeet rakenteellisesta ääneneristyksestä ja meluntorjunnasta uudisrakennuksessa

Lisätiedot

15.11.2010 Arto Suikka Betoniteollisuus ry. Betonivalmisosarakentamisen uudet suunnittelu- ja toteutusohjeet

15.11.2010 Arto Suikka Betoniteollisuus ry. Betonivalmisosarakentamisen uudet suunnittelu- ja toteutusohjeet 15.11.2010 Arto Suikka Betoniteollisuus ry Betonivalmisosarakentamisen uudet suunnittelu- ja toteutusohjeet Uutta ja vanhaa Valmisosarakentaminen Suunnitteluprosessi Rakennejärjestelmät Talonrakentaminen

Lisätiedot

TUNNISTA JA TUTKI RISKIRAKENNE

TUNNISTA JA TUTKI RISKIRAKENNE TUNNISTA JA TUTKI RISKIRAKENNE OPETUSMATERIAALI Pientalojen riskirakenteet PIENTALOJEN RISKIRAKENTEET Opetusdiat 2012 SAATTEEKSI Tämä opetusmateriaali palvelee ensisijaisesti kuntotutkimuksen opettajien

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS

RAKENNUSTAPASELOSTUS RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY JÄMSÄ VILLENKUJA Villenkuja 3 42100 JÄMSÄ Mestaritiimi Oy Lukkoilantie 12 42100 JÄMSÄ Yleistä: As Oy Jämsän Villenkuja sijaitsee Jämsässä os. Villenkuja 3. Tontti sijaitsee Villenkujalla

Lisätiedot

Akustinen jousiranka AP 25

Akustinen jousiranka AP 25 Akustinen jousiranka AP 25 Gyproc akustinen jousiranka AP 25 AP 25 ääneneristyksen parantamisessa Akustiseen jousirankaan perustuvalla ääneneristysratkaisulla saadaan parannettua huoneistojen välista ääneneristystä

Lisätiedot

PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN TYÖKOHDE. Välikarintie 62 29100 Luvia

PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN TYÖKOHDE. Välikarintie 62 29100 Luvia PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN 13.11.15 10185 Markku Viljanen 050 9186694 TILAAJA Satakunnan Ulosottovirasto PL44 28101 Pori sari.merivalli@oikeus.fi TYÖKOHDE Välikarintie 62 29100 Luvia

Lisätiedot

Työn nro. PL 120 30101 Forssa puh. 03 4243 100 www.foamit.fi. Päiväys

Työn nro. PL 120 30101 Forssa puh. 03 4243 100 www.foamit.fi. Päiväys LOIVA YLÄPOHJA, KATTEEN ALUSTANA KEVYTSORABETONILAATAT puh 03 4243 100 wwwfoamitfi YP 101 Mahdollinen suojakiveys Vedeneristys VE 4080, kaksinkertainen kumibitumikermieristys, pintakermi sirotepintainen,

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS KAUKAAN VIRKAILIJAKERHO

RAKENNUSTAPASELOSTUS KAUKAAN VIRKAILIJAKERHO RAKENNUSTAPASELOSTUS KAUKAAN VIRKAILIJAKERHO RAKENNUSTAPASELOSTUS YLEISTIEDOT PAIKKATIEDOT Rakennuskohteen nimi Kaukaan Virkailijakerho Osoite Kaukaankatu 28 Rakennuspaikkaa koskevat tiedot (tontti, kaavoitus,

Lisätiedot

LAUSUNTO Hämeenlinnan lyseon lukio Hämeenlinnan kaupunki

LAUSUNTO Hämeenlinnan lyseon lukio Hämeenlinnan kaupunki LAUSUNTO Hämeenlinnan lyseon lukio Hämeenlinnan kaupunki FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Päivämäärä 12.3.2018 Projektinumero P34705 1 LAUSUNTO Tämä lausunto koskee Hämeenlinnan lyseon lukiota. on tehty

Lisätiedot

Martinkartano. Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat. Senioriasumisoikeusasuntoja. Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää

Martinkartano. Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat. Senioriasumisoikeusasuntoja. Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää Martinkartano Senioriasumisoikeusasuntoja Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat SENIORIASUMISOIKEUS OY ILTAMANTIE 7, 05810 HYVINKÄÄ P +108.00

Lisätiedot

Unidrain. Yksityiskohta 1. Yksityiskohta 2. Laattojen kiinnitysmassa. Kalvo Vahvikenauha. Ruuvi. Laatoitus. Sauma. Ritilä Kehys. Sauma.

Unidrain. Yksityiskohta 1. Yksityiskohta 2. Laattojen kiinnitysmassa. Kalvo Vahvikenauha. Ruuvi. Laatoitus. Sauma. Ritilä Kehys. Sauma. itilä Kehys Malli H (mm) 300 12 700 17 800 18 900 19 1000 20 1200 22 H Tasoituskerros Viemärikaivo Valu Viemärikaivoliitäntä Aihe: akennusohje: Tasoituskerroksella varustettu betoni Päiväys : 2010-02-12

Lisätiedot

Melulukukäyrä NR=45 db

Melulukukäyrä NR=45 db Rakenteiden ääneneristävyys LEVYRAKENTEET 1..013 LUT CS0A0650 Meluntorjunta juhani.kuronen@lut.fi 1 Melulukukäyrä NR=45 db Taajuus mitattu Lin. A-painotus A-taso 63 Hz 61 db 6 db= 35 db 15 Hz 50 db 16

Lisätiedot

Laukkarinne 4 01200 VANTAA. Vantaan Tilakeskus Kielotie 13 01300 VANTAA

Laukkarinne 4 01200 VANTAA. Vantaan Tilakeskus Kielotie 13 01300 VANTAA Kosteusvauriokartoitus ja pintakosteusmittaus Tarkastuskohde: Hakunilan nuorisotila Laukkarinne 4 01200 VANTAA Tilaaja: Mikko Krohn Vantaan Tilakeskus Kielotie 13 01300 VANTAA Vahinkonumero: Tarkastaja:

Lisätiedot

PROTECTA FR BOARD ASENNUSOHJEET

PROTECTA FR BOARD ASENNUSOHJEET PROTECTA FR BOARD ASENNUSOHJEET SISÄLLYS Kaapelit ja kourut kipsi-, kivi- tai betoniseinässä s. 2 kipsi-, kivi- tai betoniseinässä s. 2-3 Kupariputket kipsi-, kivi- tai betoniseinässä s. 3 Alupex-putket

Lisätiedot

RT ohjetiedosto huhtikuu 2004 korvaa RT RT PIENTALON PUURAKENTEET

RT ohjetiedosto huhtikuu 2004 korvaa RT RT PIENTALON PUURAKENTEET RT 82-10820 ohjetiedosto huhtikuu 2004 korvaa RT 82-10560 RT 82-10693 PIENTALON PUURAKENTEET JJ/1/huhtikuu 2004/6000/Vla/Rakennustieto Oy 3 ohjetiedosto RT 82-10820 3 RAKENNUSTARVIKKEET Yläsidepuut Levyjäykiste

Lisätiedot

Pintaluokat & Materiaalit. Eurooppalaiset rakennusmateriaalien paloluokat. Versio 1.0

Pintaluokat & Materiaalit. Eurooppalaiset rakennusmateriaalien paloluokat. Versio 1.0 Pintaluokat & Materiaalit Eurooppalaiset rakennusmateriaalien paloluokat Versio 1.0 1 Alkusanat Vuonna 2002 Suomessa siirryttiin käyttämään eurooppalaista paloluokitusjärjestelmää rinnakkain suomalaisen

Lisätiedot

KIINTEISTÖTIETOJEN ILMOITUSLOMAKE - ELINKEINOTOIMINTA.

KIINTEISTÖTIETOJEN ILMOITUSLOMAKE - ELINKEINOTOIMINTA. LAUKAAN KUNTA Rakennusvalvonta K2 KIINTEISTÖTIETOJEN ILMOITUSLOMAKE - ELINKEINOTOIMINTA. KIINTEISTÖN (MAA-ALUEEN) TIEDOT Kiinteistötunnus Kiinteistön osoite Kiinteistön kokonaispinta-ala Kiinteistön maapohja

Lisätiedot

MYYDÄÄN MERIVARTIOASEMA KOKKOLASTA

MYYDÄÄN MERIVARTIOASEMA KOKKOLASTA MYYDÄÄN MERIVARTIOASEMA KOKKOLASTA Märaskärintie 111, 68550 Öja Tulli Business Park, Åkerlundinkatu 11 A - PL 352-33101 Tampere Puh. 010 5220 100 www.catella.fi OSOITE MYYTÄVÄ KOHDE Märaskärintie 111,

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI VTT-R-07831-11 2 (6) Sisällysluettelo

TUTKIMUSRAPORTTI VTT-R-07831-11 2 (6) Sisällysluettelo 2 (6) Sisällysluettelo 1 Tehtävä... 3 2 Aineisto... 3 3 Palotekninen arviointi... 3 3.1 Tuotemäärittelyt ja palotekninen käyttäytyminen... 3 3.2 Ullakon yläpohjan palovaatimusten täyttyminen... 3 4 Yhteenveto...

Lisätiedot

Tarhapuiston päiväkoti, Havukoskentie 7, Vantaa. 24.11.2011 Työnumero:

Tarhapuiston päiväkoti, Havukoskentie 7, Vantaa. 24.11.2011 Työnumero: RAKENNETEKNINEN SELVITYS LIITE 4 s. 1 1 RAKENTEET 1.1 YLEISKUVAUS Tutkittava rakennus on rakennettu 1970-luvun jälkipuoliskolla. Rakennukseen on lisätty huoltoluukut alustatilaan 1999. Vesikatto on korjattu

Lisätiedot

ASENNUSPIIRUSTUKSET. Selluvilla talojen lämmöneristykseen

ASENNUSPIIRUSTUKSET. Selluvilla talojen lämmöneristykseen ASENNUSPIIRUSTUKSET Werrowoolin selluvilla on Virossa valmistettu ympäristöystävällinen lämmöneristysmateriaali, jolla on erittäin hyvät lämmöneristysominaisuudet. Se sopii mainiosti sekä uusien että kunnostettavien

Lisätiedot

Martinlaaksontie VANTAA. Vantaan Tilakeskus Kielotie VANTAA

Martinlaaksontie VANTAA. Vantaan Tilakeskus Kielotie VANTAA Kosteusvauriokartoitus ja pintakosteusmittaus Tarkastuskohde: Martinussali Martinlaaksontie 16 01620 VANTAA Tilaaja: Mikko Krohn Vantaan Tilakeskus Kielotie 13 01300 VANTAA Vahinkonumero: Tarkastaja: Sami

Lisätiedot

pdf: Seinärakenteiden liitokset

pdf: Seinärakenteiden liitokset pdf: Seinärakenteiden liitokset 3.1. Seinäelementit yleistä XDE031: XDE033: XDE035: XDE037: XDE039: XDE041: Kattoikkuna, liitos kevytsoraeristettyyn yläpohjaan, puurakenteinen kehys Kattoikkuna, liitos

Lisätiedot

ALUSTANKÄSITTELYOHJEET

ALUSTANKÄSITTELYOHJEET ALUSTANKÄSITTELYOHJEET Uudisrakennus Alusta: - Betoni - Levylattiat - Metallilattiat Korjausrakentaminen Alusta: - Maalattu puulattia - Maalattu betonilattia - Betonilattia, jossa akryylidispersioliimajäänteitä

Lisätiedot

3 Seinärakenteiden liitokset

3 Seinärakenteiden liitokset 3 Seinärakenteiden liitokset 3.1 Seinäelementit yleistä XDE031: Kattoikkuna, liitos kevytsoraeristettyyn yläpohjaan, puurakenteinen kehys XDE033: Kattoikkuna, liitos kevytsoraeristettyyn yläpohjaan, betonirakenteinen

Lisätiedot

Rauno Pakanen tutkimusinsinööri, sertifioitu kosteudenmittaaja. Gsm 050 4680020 e-mail rauno.pakanen@kortes.fi

Rauno Pakanen tutkimusinsinööri, sertifioitu kosteudenmittaaja. Gsm 050 4680020 e-mail rauno.pakanen@kortes.fi TIIVISTELMÄ Ryhmäperhepäiväkoti Okariina, Vantaa, märkätilojen rakenne- ja kuntoselvitys. Tutkimuksen tilaajana oli Arto Alanko Vantaan kaupungin tilakeskuksesta. Päiväkodin märkätilojen rakenne- ja kuntoselvitys

Lisätiedot

ALUSTANKÄSITTELYOHJEET

ALUSTANKÄSITTELYOHJEET 26.6.2014 ALUSTANKÄSITTELYOHJEET Uudisrakentaminen - Betoni - Levylattiat - Metallilattiat Korjausrakentaminen - Maalattu puulattia - Maalattu betonilattia - Betonilattia, jossa akryylidispersioliimajäänteitä

Lisätiedot

ASKELÄÄNITASOKOEMITTAUKSET

ASKELÄÄNITASOKOEMITTAUKSET Rakennusakustiikka Raportti PR3573-R01 Sivu 1 (6) Lämmittäjänkatu 2 7 Kaarina Turku 17.6.15 ASKELÄÄNITASOKOEMITTAUKSET, Kelluvan lattian mittaukset Raportin vakuudeksi Jani Kankare Toimitusjohtaja, FM

Lisätiedot

AS OY KERAVAN NURMIPUISTO Ravikuja 12, 04250 Kerava. RAKENNUSTAPASELOSTUS Pvm. 28.4.2014

AS OY KERAVAN NURMIPUISTO Ravikuja 12, 04250 Kerava. RAKENNUSTAPASELOSTUS Pvm. 28.4.2014 AS OY KERAVAN NURMIPUISTO Ravikuja 12, 04250 Kerava RAKENNUSTAPASELOSTUS Pvm. 28.4.2014 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: 2 luhtitalon ja 1 erillisen varastorakennuksen sekä 1 autokatoksen uudiskohde.

Lisätiedot

KOSTEUSKARTOITUS JUHA SYRJÄMÄKI RAPORTTI KUNTO-/KOSTEUSKARTOITUS MYYNTIÄ VARTEN HIRVIJOENTIE 158, KAUHAVA

KOSTEUSKARTOITUS JUHA SYRJÄMÄKI RAPORTTI KUNTO-/KOSTEUSKARTOITUS MYYNTIÄ VARTEN HIRVIJOENTIE 158, KAUHAVA RAPORTTI 11712 KUNTO-/KOSTEUSKARTOITUS MYYNTIÄ VARTEN 11.5.2016 HIRVIJOENTIE 158, KAUHAVA RAPORTTI 11712 1/10 Työn tilaaja: Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan ulosottovirasto Läsnä: rakennuksen omistaja, ulosottoviraston

Lisätiedot

Revisio ID Muutos Julkaisija Muuttaja Julkaisupäivä. Juokseva nro ### 6

Revisio ID Muutos Julkaisija Muuttaja Julkaisupäivä. Juokseva nro ### 6 Asiakirjaluettelo Planssin ID A.1.1 A.2.1 A.3.1 A.3.2 A.4.1 Planssin nimi Asiakirjaluettelo 1. Kerros JS-1 Julkisivut ja leikkaukset 3D-1 Näkymät 3D-2 Näkymät Planssi Revisio Julkaistu Tulostettu Huomio

Lisätiedot

Tutkimusraportti Työnumero: 051121200197

Tutkimusraportti Työnumero: 051121200197 Vastaanottaja: Kimmo Valtonen Sivuja:1/7 Tutkimusraportti Kohde: Toimeksianto: Taipalsaaren sairaala Os. 13 huone 2 Kirjamoinkaari 54915 SAIMAANHARJU Kosteuskartoitus Tilaaja: Kimmo Valtonen 14.4 Läsnäolijat:

Lisätiedot

ÄÄNITEKNINEN SUUNNITTELUOHJE.

ÄÄNITEKNINEN SUUNNITTELUOHJE. 28.10.2004 HUONEISTOJEN VÄLISEN ACO-SEINÄN ÄÄNITEKNINEN SUUNNITTELUOHJE. YHTEISTYÖSSÄ: Rakennusbetoni- ja Elementti Oy VTT Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka KATMI Consulting Oy 28.10.2004 ESIPUHE Huoneistojen

Lisätiedot

Ääneneristyksen parantaminen Peruskorjaus

Ääneneristyksen parantaminen Peruskorjaus Ääneneristyksen parantaminen Peruskorjaus Tavoitteena asumismukavuus ja viihtyvyys Remontti mahdollistaa tilojen uudelleen suunnittelun, jonka toteuttamiseen kevytrakennetekniikka on omiaan Peruskorjauksen

Lisätiedot

Käpylän peruskoulun sisäilma- ja kosteusongelmiin liittyvä katselmus

Käpylän peruskoulun sisäilma- ja kosteusongelmiin liittyvä katselmus 1 Helsingin kaupunki MUISTIO HKR-Rakennuttaja Rakennuttajatoimisto 1 Riitta Harju 9.3.2009 Käpylän peruskoulu Väinölänkatu 7 ja Untamontie 2 00610 HELSINKI Käpylän peruskoulun sisäilma- ja kosteusongelmiin

Lisätiedot

PUUKERROSTALO - PALOMÄÄRÄYKSET - - Suojaverhoukset, pintaluokat, palokatkot. Tero Lahtela

PUUKERROSTALO - PALOMÄÄRÄYKSET - - Suojaverhoukset, pintaluokat, palokatkot. Tero Lahtela PUUKERROSTALO - PALOMÄÄRÄYKSET - - Suojaverhoukset, pintaluokat, palokatkot Tero Lahtela SPRINKLAUS SFS-5980 standardin 2-luokan sprinkleri Vähimmäisvaatimus 3 4 krs. P2-paloluokan asuinrakennukselle SFS-EN

Lisätiedot

Raportti Työnumero: 051321701024

Raportti Työnumero: 051321701024 Sivuja:1/8 Vastaanottaja: Sami Liukkonen Vanamontie 24 15610 Lahti Raportti Työnumero: 051321701024 Kohde: Toimeksianto: Okt Liukkonen Vanamontie 24 15610 Lahti Home-epäilyn tutkiminen Tutkimus pvm: 13.9.2013

Lisätiedot

YM:n asetus rakennusten paloturvallisuudesta eristeiden kannalta. Paloseminaari Tuuli Kunnas

YM:n asetus rakennusten paloturvallisuudesta eristeiden kannalta. Paloseminaari Tuuli Kunnas YM:n asetus rakennusten paloturvallisuudesta eristeiden kannalta Paloseminaari 2018 6.2.2018 Tuuli Kunnas Kaksi vaihtoehtoa paloturvallisuusvaatimusten täyttämiseen Asetuksessa esitettyjen luokkien ja

Lisätiedot

Tutkimusraportti. Rakenteiden kosteusmittaus. Elimäenkatu 15, liikekiinteistö 00510 HELSINKI. Tarkastuskohde: Vahinkonumero:

Tutkimusraportti. Rakenteiden kosteusmittaus. Elimäenkatu 15, liikekiinteistö 00510 HELSINKI. Tarkastuskohde: Vahinkonumero: Tutkimusraportti Rakenteiden kosteusmittaus Tarkastuskohde: Vahinkonumero: Elimäenkatu 15, liikekiinteistö 00510 HELSINKI Tarkastaja: Jani Streng 040 827 7549 Tarkastuspvm: 4.12.2007 KTS-05, Tarkastuspöytäkirja

Lisätiedot

HAITTA-AINE- / ASBESTIKARTOITUS Työnumero: 4775 Kohde: Terveyskeskussairaala Tammikumpu

HAITTA-AINE- / ASBESTIKARTOITUS Työnumero: 4775 Kohde: Terveyskeskussairaala Tammikumpu Vapaalantie 8A 01650 VANTAA 24H / 050-44 00 415 HAITTA-AINE- / ASBESTIKARTOITUS Työnumero: 4775 Kohde: Terveyskeskussairaala Tammikumpu Osoite: Lippajärventie 1 02700 Espoo Yhteyshenkilö: Alexi Mygänen

Lisätiedot

NIKO PALONEN ALAPOHJAN RAKENNE JA TYÖOHJE. Kohde: XXX

NIKO PALONEN ALAPOHJAN RAKENNE JA TYÖOHJE. Kohde: XXX NIKO PALONEN ALAPOHJAN RAKENNE JA TYÖOHJE Kohde: XXX 2.11.2013 Alapohjan rakenne Nykyinen alapohjarakenne on maanvarainen laatta, jossa on ollut puinen koolausrakenne. Lämmöneristeenä on käytetty sahanpurua.

Lisätiedot

Kuntokartoitus katselmus Prijuutissa 2.12.2013

Kuntokartoitus katselmus Prijuutissa 2.12.2013 Insinööritoimisto Kimmo Kaitila Oy RAPORTTI Tuusulan kunta/ Tilakeskus Kuntokartoitus katselmus Prijuutissa 2.12.2013 Kohde on Hyrylässä Ajomiehentiellä sijaitseva vanha kauppiastalo ( tila 3:282 ). Rakennus

Lisätiedot

fermacell Rakenteiden yleiskatsaus REI 60 EI 60 EI 30 -s1, d0 A 1 A 2 (BD 60) (BS 60)

fermacell Rakenteiden yleiskatsaus REI 60 EI 60 EI 30 -s1, d0 A 1 A 2 (BD 60) (BS 60) Rakenteiden yleiskatsaus REI 60 K 60 2 K 10 1 (BD 60) (BS 60) EI 60 EI 30 A 2 -s1, d0 A 1 2 Sisällysluettelo Esineiden kiinnittäminen seinille ja sisäkattoon Asennus seinälle 3 Esineiden kiinnittäminen

Lisätiedot

Ullakon eristäminen Rakennuseristeet

Ullakon eristäminen Rakennuseristeet Ullakon eristäminen Rakennuseristeet Huhtikuu 0 korvaa Joulukuu 00 Sisällys Edullisesti lisätilaa kylmästä ullakosta... Edullisesti lisätilaa kylmästä ullakosta Näin eristät ullakon seinät... Näin eristät

Lisätiedot

VESIJOHDOT LÄMPÖJOHDOT ALAJUOKSU ULKOSEINÄ ALAJUOKSU VÄLISEINÄ Kupari, pinta Perusmuurin päällä Rossin päällä

VESIJOHDOT LÄMPÖJOHDOT ALAJUOKSU ULKOSEINÄ ALAJUOKSU VÄLISEINÄ Kupari, pinta Perusmuurin päällä Rossin päällä PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN 04.06.15 9705 Markku Viljanen 050 9186694 TILAAJA Satakunnan Ulosottovirasto Pl 9 32701 HUITTINEN TYÖKOHDE As Oy Kauttuan Vanha Kartano Mikolanmäentie 1 as

Lisätiedot

Asennusohjeet. Ylä- ja alakiskojen (myös puurankaisten) tiivistys alustaansa tehdään mineraalivillakaistan avulla, silloin kun alusta on epätasainen.

Asennusohjeet. Ylä- ja alakiskojen (myös puurankaisten) tiivistys alustaansa tehdään mineraalivillakaistan avulla, silloin kun alusta on epätasainen. Asennusohjeet Tässä esitetyt ratkaisut koskevat seinien sekä väli- ja yläpohjien paloteknistä tyyppihyväksyntää. Ääniteknisessä suunnittelussa noudatetaan viranomaismääräyksiä ja ohjeita. Seuraavilla sivuilla

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI VTT-R-07056-11 2 (8) Sisällysluettelo

TUTKIMUSRAPORTTI VTT-R-07056-11 2 (8) Sisällysluettelo 2 (8) Sisällysluettelo 1 Tehtävä... 3 2 Aineisto... 3 3 Palotekninen arviointi... 3 3.1 Tuotemäärittelyt ja palotekninen käyttäytyminen... 3 3.2 Ulkoseinien palovaatimusten täyttyminen... 4 4 Yhteenveto...

Lisätiedot

Kinnunen Vesa PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN. TYÖKOHDE Kukkula Koulutie Eura

Kinnunen Vesa PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN. TYÖKOHDE Kukkula Koulutie Eura PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN 17.04.13 7522 Kinnunen Vesa 050-9186695 TILAAJA Euran kunta Pl 22 27511 Eura TYÖKOHDE Kukkula Koulutie 2 27510 Eura VAKUUTUSYHTIÖ ISÄNNÖITSIJÄ KIINTEISTÖVÄLITYS

Lisätiedot

II Taloyhtiön vastuunjakotaulukko. Seinien sisäpinnat. Lattianpäällysteet. Sisäpinnat. Pilari. Alapohjarakenne Lämmöneriste

II Taloyhtiön vastuunjakotaulukko. Seinien sisäpinnat. Lattianpäällysteet. Sisäpinnat. Pilari. Alapohjarakenne Lämmöneriste II Taloyhtiön vastuunjakotaulukko RAKENTEET Ulkoseinärakenne Sisäpinnat Seinien sisäpinnat Lattianpäällysteet Pilari Sisäpinnat Vesikate Aluskate, alusrakenne Kantava rakenne, kattotuolit Lämmöneriste

Lisätiedot

Anttilan koulu. Rakennusaika 5/2016-4/2017. Kohteen laajuus ja käyttö. Kirkkokatu 6, Lohja

Anttilan koulu. Rakennusaika 5/2016-4/2017. Kohteen laajuus ja käyttö. Kirkkokatu 6, Lohja Anttilan koulu Anttilan koulu Rakennuttaja Lohjan kaupunki Rakennusaika 5/2016-4/2017 Kohteen laajuus ja käyttö Anttilan koulu on 1982 valmistunut betonirunkoinen koulurakennus, jonka kantavana rakenteena

Lisätiedot

3.2.4 229 Tuote: Trap

3.2.4 229 Tuote: Trap 8 3..4 Tuote: Trap 9 Reuna D Piilokiinnitteinen ripustettu T-4 kannatinjärjestelmä, avattava 3 5 A Gyptone levyt joissa on viistetty reuna D, kiinnitetään piilokiinnitteiseen kannatinjärjestelmään T-4.

Lisätiedot

Ääneneristys ja akustiikka. Eija Halme-Salo Arkkitehtitoimisto Alpo Halme Oy

Ääneneristys ja akustiikka. Eija Halme-Salo Arkkitehtitoimisto Alpo Halme Oy Ääneneristys ja akustiikka Eija Halme-Salo Arkkitehtitoimisto Alpo Halme Oy Akustiikan osa-alueita 1 Rakennusakustiikka äänen eristäminen ja vaimentaminen rakenteiden äänitekninen toiminta tärinä Huoneakustiikka,

Lisätiedot

2. Perustukset ja kellarit 1/3. Kuva 2: Maanvarainen perustus 2

2. Perustukset ja kellarit 1/3. Kuva 2: Maanvarainen perustus 2 Jämerä detaljit 2. Perustukset ja kellarit 1/3 Kuva 1: Maanvarainen perustus 1 Kuva 2: Maanvarainen perustus 2 2. Perustukset ja kellarit 2/3 Maanvaraisen/tuulettuvan alapohjan perustuksen anturat tarjotaan

Lisätiedot

RAKENNEKOSTEUSMITTAUSRAPORTTI Työnumero:

RAKENNEKOSTEUSMITTAUSRAPORTTI Työnumero: RAKENNEKOSTEUSMITTAUSRAPORTTI Työ:3503160 Kohde: Kaivokselan koulu, Vantaa Osoite: Kaivosvoudintie 10, 01610 Vantaa Yhteyshenkilö: Juha Leppälä, p. 040 522 4062 juha.leppala@iss.fi Vahinkotapahtuma: Toimeksianto:

Lisätiedot

Kyseessä on kokonaisuuden suunnittelu, jossa kaikki asiaan vaikuttavat tekijät tulee ottaa huomioon.

Kyseessä on kokonaisuuden suunnittelu, jossa kaikki asiaan vaikuttavat tekijät tulee ottaa huomioon. Rakenteiden ääneneristävyys MASSIIVISET RAKENTEET 1 7..013 LUT CS0A0650 Meluntorjunta juhani.kuronen@lut.fi 1 Äänitekninen suunnittelu Rakennuksen ääniteknisellä suunnittelulla pyritään luomaan olosuhteet,

Lisätiedot

Finnmap Consulting Oy SSM

Finnmap Consulting Oy SSM 1 Idänpuoleinen rakennusosa Liikuntasali Idänpuoleinen rakennusosa Kirjasto Liikuntasali Kuvat 1, 2. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää os. Varistontie 3, Vantaa sijaitsevan koulurakennuksen

Lisätiedot

Kingspan-ohjekortti nro. 109

Kingspan-ohjekortti nro. 109 Toukokuu 2016 Kingspan-ohjekortti nro. 109 MÖKKIOHJE Kingspan Therma -eristeiden vahvuudet mökkien lämmöneristämisessä Paremman lämmöneristyksen ansiosta mökkien vuosittainen käyttöaika pitenee. Mökit

Lisätiedot