Oopperalaulaja Juha Uusitalo pohjalaiselle musiikin ammattilaiselle, kansainvälisten oopperoiden valloittajalle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oopperalaulaja Juha Uusitalo pohjalaiselle musiikin ammattilaiselle, kansainvälisten oopperoiden valloittajalle 10.000"

Transkriptio

1 Suomen Kulttuurirahaston ETELÄ-POHJANMAAN RAHASTON apurahat Palkinto Oopperalaulaja Juha Uusitalo pohjalaiselle musiikin ammattilaiselle, kansainvälisten oopperoiden valloittajalle Apurahat Medianomi AMK Sami Alho ja työryhmä, Seinäjoki, Anselmi, nuori ihmissusi - elokuvan tekemiseen, Oiva Kuusiston rahastosta Metsätalousinsinööri-opiskelija AMK Mika Autio, Ähtäri, hirvituhojen torjuntaa taimikoissa käsittelevään opinnäytetyöhön, Jalo Lahdensuon rahastosta Kuvataiteilija, taidegraafikko Sini Björkholm, Vaasa, taiteellisen työskentelyyn, Iivari ja Jenny Honkolan rahastosta Laulutaiteilija, mus. maisteri Kajsa Dahlbäck, Vaasa, taiteelliseen työskentelyyn vanhan musiikin alalla, Einar Salmen rahastosta Ohjaaja Alexandr Danichevski ja RAP-yhtye 3Feat, Vaasa, yhtyeen toimintaan Taidemaalari Elina Försti ja työryhmä, Alajärvi, näyttelyn järjestämiseen Bulgariassa, Oiva Kuusiston rahastosta Kirjailija Satu Grönroos, Vaasa, romaanin kirjoittamiseen, Hellin Hokkasen rahastosta Fil. maisteri Kirsi Haapamatti, Seinäjoki, suomalaisia ekokyliä ja -yhteisöjä käsittelevän kirjan tekemiseen Opettaja Satu Haveri ja työryhmä, Ähtäri, Rock Camp Etelä-Pohjanmaa - tapahtuman järjestämiseen, Viljo Syreniuksen rahastosta Kirjailija Heikki Hemminki ja toimittaja Perttu Hemminki, Kurikka, äänikirjan toteuttamiseen, Oiva Kuusiston rahastosta Fil. maisteri Hanna-Leena Hietaranta-Luoma, Seinäjoki, eteläpohjalaisten elämäntapoja käsittelevään väitöskirjatyöhön

2 Muotoilija AMK Timo Hoisko ja muotoilija AMK Matti Korpela, Seinäjoki, Etelä- Pohjanmaalla tuotetun ekologisen ja innovatiivisen luonnonkuitumateriaalin muotoilukokeiluihin, Oiva Kuusiston rahastosta Fil. maisteri Esa Honkimäki, teol. tohtori Tommi Lehtonen ja järjestösihteeri Hanna Tuura, Lapua, Vanhan Paukun V filosofiapäivien järjestämiseen, Jalo Lahdensuon rahastosta Fil. yo. Aino Hyyryläinen ja teatteri-ilmaisun ohjaaja Kaisa Ritola, Vaasa, monikielisen nuorten rockmusikaalin toteuttamiseen, Karl-Johan Lall'in rahastosta Tanssitait. maisteri Johanna Ikola, Seinäjoki, taiteelliseen työskentelyyn, Oiva Kuusiston rahastosta Fil. tohtori Sanna Joensuu, kasvatust. maisteri Helena Kallio ja valokuvaaja Jaakko Valtteri Salo, Alajärvi, vanhoja pariskuntia käsittelevän valokuvaprojektin toteuttamiseen, Jalo Lahdensuon rahastosta Fil. maisteri Henna Jousmäki, Seinäjoki, alakulttuurista kieltä ja identiteettejä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Viljo Syreniuksen rahastosta Fil. maisteri Arto Juurakko, Lapua, ministeri Kustaa Tiitun elämäkertaan perustuvan näytelmän kirjoittamiseen Teatteri Lapualle, Hellin Hokkasen rahastosta Kulttuurituottaja Karri Kallio ja MindMirror-yhtye, Seinäjoki, bändien nuorisotilakiertueen järjestämiseen Etelä-Pohjanmaalla Oopperalaulaja Johanna Kalmari, Jalasjärvi, mestarikurssille osallistumiseen Sveitsissä Taidemaalari Kaarina Kantokorpi ja kuvanveistäjä Voitto Kantokorpi, Alavus, näyttelyn järjestämiseen, Oiva Kuusiston rahastosta Kauppat. lis., oikeust. maisteri Anne Katajamäki, Maalahti, verkostokyvykkyyden merkitystä pk-yrityksen kehittymisen edistäjänä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Karl-Johan Lall'in rahastosta Fil. maisteri Niina Kiprianoff, Seinäjoki, Artistit juurillaan -konsertin järjestämiseen, Oiva Kuusiston rahastosta Erityisluokanopettaja Jarmo Kiukkonen, Lapua, sirkusleirin järjestämiseen yhteistyössä saksalaisen Circus Bombasticon kanssa Kulttuurituottaja AMK, fil. yo. Maaria Koivula-Talkkari, Kauhava, Artturi Leinosen runotuotantoa käsittelevään pro gradu -työhön, Oiva Kuusiston rahastosta Fil. tohtori Marianne Koskimies-Envall, Jurva, elämää Pohjanmaan vanhoissa pappiloissa käsittelevään tutkimukseen, Viljo Syreniuksen rahastosta

3 Diplomilaulaja Leena Kosola ja työryhmä, Seinäjoki, vokaalikamarimusiikkiteoksen toteuttamiseen Kulttuurituottaja AMK Vuokko Kärki ja työryhmä, Seinäjoki, eteläpohjalaisen taideviennin edistämiseen, Iivari ja Jenny Honkolan rahastosta Luonnont. kand. Kari Laasasenaho, Jyväskylä, pienen maaseutukunnan mahdollisuuksia hyödyntää yhdyskuntajätevedestä, maatalouden lannasta ja biojätteestä saatavaa biokaasua käsittelevään pro gradu -työhön, Einar Salmen rahastosta Kasvatust. maisteri Sini Lahdenmäki, Oulunsalo, näytelmämusiikin sävellystyöhön, Oiva Kuusiston rahastosta Kauppat. maisteri, fil. maisteri Jouni Laitinen, Vaasa, tilintarkastajan vahingonkorvausvastuun rajoittamista käsittelevään väitöskirjatyöhön, Viljo Syreniuksen rahastosta H-toiminnanjohtaja Kaija Lassila ja työryhmä, Alajärvi, vanhanajan joulua käsittelevän tapahtuman järjestämiseen Väentuvalla, Viljo Syreniuksen rahastosta Fil. maisteri Marja-Liisa Lehto, Espoo, kirjalliseen työskentelyyn Kuvatait. maisteri Marcus Lerviks, Vaasa, taiteelliseen työskentelyyn Kauppat. maisteri Karita Luokkanen-Rabetino, Vaasa, muutosta ja jatkuvuutta strategisen adaptaation ytimessä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Viljo Syreniuksen rahastosta Sosiaalikasvattaja Anne Lähdesmäki ja työryhmä, Seinäjoki, Jos Sittenkin - esityksen toteuttamiseen, Oiva Kuusiston rahastosta Maat. ja metsät. maisteri Anne Matilainen ja yhteiskuntat. ja kauppat. maisteri Merja Lähdesmäki, Seinäjoki, yhteismetsänomistajuutta Etelä-Pohjanmaalla käsittelevään tutkimukseen, Fanni ja Juho Koiviston rahastosta Fil. maisteri Pertti Mikkola, Kaskinen, Etelä-Pohjanmaan yhdyskuntarakenteen kehittymistä käsittelevään väitöskirjatyöhön Terveydenh. maisteri Satu Mäkinen, Seinäjoki, terveysalan korkeakouluopiskelijoiden mentorointia monikulttuurisessa toimintaympäristössä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Viljo Syreniuksen rahastosta Liikuntat. maisteri Arto Mäkipelto, Kurikka, yläasteikäisten rockin SM-kilpailun ja workshoppien järjestämiseen, Viljo Syreniuksen rahastosta Tanssinopiskelija Jani Neulaniemi, Vaasa, tanssinohjaajana kehittymiseen, Karl- Johan Lall'in rahastosta

4 Metsätalousinsinööri Andreas Norrvik ja Trinda-työryhmä, Kristiinankaupunki, kansanmusiikkifestivaali Vasa Folk -tapahtuman järjestämiseen Maat. ja metsät. maisteri Ismo Nousiainen, Kauhajoki, lintujen valtaväylän ja tuulivoimaloiden kohtaamista Suupohjassa käsittelevään tutkimukseen Rakennuskonservaattori AMK Liisukka Oksa, Kristiinankaupunki, koristemaalarien työtä Kristiinankaupungissa käsittelevän näyttelyn ja luentosarjan tekemiseen, Helvi ja Leila Rahkosen rahastosta Kasvatust. maisteri Elina Paananen ja kasvatust. ja fil. maisteri Leena Saunanen, Ähtäri, Topi Sorsakosken elämää käsittelevien te tojen järjestämiseen, Oiva Kuusiston rahastosta Maat. ja metsät. maisteri Pälvi Palander, Kurikka, ravitsemuksen ja ruokinnan vaikutusta sikojen hännänpurentaan käsittelevään väitöskirjatyöhön Fil. maisteri Jenni Palmroos, Vaasa, pakkoyrittäjyyttä ja sen seurauksista yksilötasolla käsittelevään väitöskirjatyöhön Kansanmusiikkipedagogi AMK Silja Palomäki, Seinäjoki, Kauhajoen kansanlauluperinnettä käsittelevän laulukirjan toimittamiseen, Oiva Kuusiston rahastosta Kauppat. maisteri Emilia Peni, Vaasa, naisjohtajuuden vaikutusta yrityksen taloudelliseen tilanteeseen ja tilinpäätöksen laatuun käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Karl-Johan Lall'in rahastosta Kauppat. maisteri Johanna Pihlajamaa, Vaasa, verkostomateriaalin roolia ja hallintaa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Viljo Syreniuksen rahastosta Mus. kand. Jonna Pirttijoki, Helsinki, harmonikansoitossa käytettävän uuden opetusmetodin toimintamahdollisuuksia Seinäjoen alueella käsittelevään tutkimukseen Kuvataiteilija Jamie Ranta, Kauhajoki, taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyn järjestämiseen Yrittäjä Pirkko Reinman ja työryhmä, Vähäkyrö, Vähänkyrön Saarenpään ja Mullolan kylien historiaa käsittelevään tutkimukseen, Oiva Kuusiston rahastosta Kapellimestari, mus. maisteri Anna Rombach ja työryhmä, Helsinki, Rakennetaan kaupunki! lasten arkkitehtuurioopperan toteuttamiseen, Oiva Kuusiston rahastosta Metsätalousinsinööri-opiskelija AMK Jarkko Saari, Seinäjoki, kuusen viljelyn laadun kehittymistä Etelä-Pohjanmaan metsänhoitoyhdistyksen alueella käsittelevään opinnäytetyöhön, Fanni ja Juho Koiviston rahastosta

5 Fil. maisteri Eveliina Salmela, Teuva, erikoisalaan liittyvän tiedon hakemista ja jakamista verkkoyhteisöissä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Viljo Syreniuksen rahastosta Fil. maisteri Hanna Salo ja Nukketeatteri Nurinkuri, Tampere, nukketeatterimusikaalin toteuttamiseen Härmälääset Häjyylyt 40-vuotisjuhlatapahtumaan Dosentti Merja Sankelo, Seinäjoki, kotona saattohoidossa olevan syöpäpotilaan omaishoitajien tukemista fyysisen hoidon antamisessa käsittelevään tutkimukseen Kasvatust. ja fil. maisteri Leena Saunanen ja kasvatust. maisteri Elina Paananen, Ähtäri, nuorisomusikaalin valmistamiseen, Karl-Johan Lall'in rahastosta Teatterit. maisteri Sami Silen ja We Got Worms -työryhmä, Seinäjoki, väkivaltaa ja riippuvuutta sosiaalisessa mediassa ja internetissä käsittelevän esityksen tekemiseen, Oiva Kuusiston rahastosta Muotoilija AMK Erika Sillander, Maalahti, Savinen TALO savesta -näyttelyn järjestämiseen sekä savirakennustekniikoiden inventointityöhön, Oiva Kuusiston rahastosta Kasvatust. maisteri Mirjam Silvén ja mus. maisteri Petri Judin, Vaasa, Maan kämmenellä meren sydämellä -kuoroteoksen toteuttamiseen Näyttelijä Göran Sjöholm, näyttelijä Juhani Rajalin ja ohjaaja Katarina Sjöholm, Evijärvi, kaksikielisen näytelmän kiertue-esityksen toteuttamiseen Musiikkipedagogi, fil. maisteri Mari Taivalmaa, Ilmajoki, cembalonsoiton opintoihin, Oiva Kuusiston rahastosta Terveystiet. maisteri Sari Takala, Seinäjoki, terveyshyötymallin juurrutusta ja sitä selittäviä tekijöitä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Viljo Syreniuksen rahastosta Kirjailija Sisko Thors, Ylistaro, Kimon Ruukille 1800-luvun puolivälissä sijoittuvan historiallisen romaanin kirjoittamiseen Fil. maisteri Janne Toivonen, Pietarsaari, happamien sulfaattimaiden vaikutusta Luodon-Öjanjärven vedenlaatuun sekä toimenpiteitä päästöjen vähentämiseksi käsittelevään väitöskirjatyöhön Hallintot. maisteri Noora Tuominen, Vaasa, luovuuden johtamista käsittelevään väitöskirjatyöhön, Karl-Johan Lall'in rahastosta Metsätalousinsinööri-opiskelija AMK Eeva-Kaisa Uusitalo, Seinäjoki, suvun yhteismetsien osakkaiden koulutustarvetta käsittelevään opinnäytetyöhön, Fanni ja Juho Koiviston rahastosta

6 Kasvatust. maisteri Tommi Vainio ja työryhmä, Alajärvi, musiikkiteatteriesityksen tekemiseen Paavolan koulun kuudesluokkalaisten kanssa, Viljo Syreniuksen rahastosta Medianomi AMK Terho Valkonen, Seinäjoki, Up with People -kansainvälisen nuorisoryhmän vierailun toteuttamiseen, Karl-Johan Lall'in rahastosta Artenomi, ohjaaja Nina Vana ja koordinaattori Leena Nyqvist, Vaasa, Villa Dei Misteri -lastentapahtuman järjestämiseen, Karl-Johan Lall'in rahastosta Muusikko AMK Satu-Maarit Veikkola, Seinäjoki, laulun opintoihin Tanskassa Kirjailija Seppo Vesiluoma, Seinäjoki, romaanin kirjoittamiseen, Hellin Hokkasen rahastosta Mus. maisteri Mika Virkkala, professori Heikki Laitinen ja mus. tohtori Piia Kleemola-Välimäki, Seinäjoki, konserttisarjan toteuttamiseen Seinäjoella, Oiva Kuusiston rahastosta M.Sc. Liandong Zhu, Vaasa, leväperäisen biodieselin valmistusta ja ympäristövaikutusta käsittelevään väitöskirjatyöhön Alkion koti -yhdistys ry, Laihia, Santeri Alkion syntymän 150-vuotisjuhlavuoden tapahtumien järjestämiseen, Oiva Kuusiston rahastosta Bothnia Navalis ry, Vaasa, sukellusleirin järjestämiseen Elokuvayhdistys Filmiä ja Valoa ry, Seinäjoki, Filmiä ja valoa -elokuvafestivaalin järjestämiseen, Oiva Kuusiston rahastosta Esittävän taiteen yhdistys Soiva ry, Vaasa, Teatteri Soivan Sammakon toimintaan, Karl-Johan Lall'in rahastosta Evijärven 4H-yhdistys, Evijärvi, paikalliskulttuuria ja historiaa esittelevän tapahtumasarjan järjestämiseen lapsille, Viljo Syreniuksen rahastosta Heikki Klemetti-seura ry, Kuortane, laulu- ja liikuntaleirin järjestämiseen lapsi- ja nuorisokuoroille, Viljo Syreniuksen rahastosta Härmälääset Häjyylyt ry, Kauhava, Härmälääset Häjyylyt -40- vuotisjuhlatapahtuman järjestämiseen, Oiva Kuusiston rahastosta Ilmajoen 4H-yhdistys ry, Ilmajoki, lasten ilmaisutaitoa lisäävän kerhotoiminnan järjestämiseen, Viljo Syreniuksen rahastosta Ilmajoen Musiikkijuhlat ry, Ilmajoki, uuden kotimaisen Kekkonen-oopperan toteuttamiseen, Oiva Kuusiston rahastosta

7 Ilmajoki-opisto / Käsityökoulu, Ilmajoki, hevoshuovutuskurssin järjestämiseen lapsille ja nuorille, Viljo Syreniuksen rahastosta Isojoen-Karijoen 4H-yhdistys, Karijoki, Kuvatairetta Pohojalaasittain kersoolle - nuorten kuvataideleirien ja -kerhojen järjestämiseen, Viljo Syreniuksen rahastosta Kaskisten Matkailu ry, Kaskinen, Kaskisten musiikkikesä klassisen musiikin festivaalin järjestämiseen Korsholman Musiikkijuhlat ry, Mustasaari, Korsholman Musiikkijuhlien 30- vuotisjuhlavuoden toimintaan, Helvi ja Leila Rahkosen rahastosta Kortesjärven Ylikylän Nuorisoseura ry, Kauhava, Pohjalaisia-musikaalin valmistamiseen, Oiva Kuusiston rahastosta Kotona ry, Kurikka, lasten teatteriesityksen järjestämiseen, Viljo Syreniuksen rahastosta 800 Kristiinankaupungin Merihistoriallinen yhdistys ry, Kristiinankaupunki, kristiinalaisten laivanrakentajien- ja tervahovin arkipäivää käsittelevän näyttelyn järjestämiseen Merimakasiinissa Kulttuuriyhdistys Karikko ry, Lappajärvi, lastenteatteriesityksen toteuttamiseen Taavintuvalle, Viljo Syreniuksen rahastosta Kulttuuriyhdistys Kurpitsa ry, Seinäjoki, kulttuuripainotteisen iltapäiväkerhon järjestämiseen luokkalaisille, Viljo Syreniuksen rahastosta Kurikan Asemafestivaaliyhdistys ry, Kurikka, eteläpohjalaisia Amerikan siirtolaisia käsittelevän musiikillisen epookkitarinan toteuttamiseen, Jalo Lahdensuon rahastosta Kyrönmaan 4H-yhdistys ry, Vähäkyrö, lapsille suunnatun kulttuuriaiheisen päivän järjestämiseen, Karl-Johan Lall'in rahastosta Larvateatteriyhdistys ry, Lapua, nuorten koulutukseen ja näytelmien valmistamiseen, Viljo Syreniuksen rahastosta Mannerheimin Lastensuojeluliiton Isonkyrön yhdistys ry, Isokyrö, satukuvakirjan valmistamiseen kerhotoimintana, Viljo Syreniuksen rahastosta Mukula ry, Jalasjärvi, Jannu-stage -tapahtuman järjestämiseen osana Aukustitapahtumaa, Viljo Syreniuksen rahastosta Myrkyn Kyläyhdistys ry, Myrkky, Suomen Hanuriliiton 60-vuotisjuhlavuoden näyttelyn ja konserttien järjestämiseen

8 Nukketeatteriyhdistys Pikku Aasi ry, Vaasa, nukketeatteritoimintaan Näyttämö Pegasos, Vaasa, Helmiä-tapahtuman kiertueen järjestämiseen Pohjanmaalla Pohjanmaan Kirjailijat ry, Seinäjoki, Kirjailijaa korville -50-vuotisjuhlavuoden tapahtumien järjestämiseen Samuli Paulaharjun Säätiö, Kurikka, nuorten kotiseututuntemusta lisäävien työpajojen järjestämiseen Kyrönjoki-seminaarin yhteydessä, Oiva Kuusiston rahastosta Seinäjoen Baletti ry, Seinäjoki, Coppelia-baletin toteuttamiseen, Oiva Kuusiston rahastosta Seinäjoen elokuvakerho Raina Ry, Seinäjoki, Kansallisen audiovisuaalisen arkiston elokuvanäytösten järjestämiseen Seinäjoella yhteistyössä Elokuvakeskus Botnian kanssa, Oiva Kuusiston rahastosta Seinäjoen Oopperayhdistys ry, Seinäjoki, Ryösto Lakeurelta(Seraljista) -oopperan toteuttamiseen Siirtolaisuusinstituuttisäätiö, Turku, Seinäjokea ja Vaasaa muuttoalueina käsittelevään tutkimukseen SuLaVa ry, Vaasa, Suvilahden koulun iltapäivätoiminnan järjestämiseen, Viljo Syreniuksen rahastosta Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys ry, Alavus, maakunnallisesti tärkeiden lintualueiden nimeämistä Pohjanmaalla käsittelevään tutkimukseen, Einar Salmen rahastosta Suomi-Venäjä-Seuran Länsi-Suomen piiri ry, Tampere, karjalaisen Nukketeatteri Sisiliskon vierailun järjestämiseen Pohjanmaalla Taiteilijaseura Botnia ry, Vaasa, Botnia taiteilijaseuran 60-vuotisjuhlanäyttelyn järjestämiseen Pohjanmaan Museossa, Hellin Hokkasen rahastosta Tanssikipinä ry, Vaasa, Vaasa Dance Challenge -valtakunnallisen tanssikatselmuksen järjestämiseen yli 10-vuotiaille tanssinharrastajille ja tanssiryhmille, Viljo Syreniuksen rahastosta Tanssiurheiluseura Vaasan Viuhka Ry, Vaasa, tanssinohjaajien koulutuksen järjestämiseen Toivo Kuula -laulukilpailu 2012, Alavus, Toivo Kuula -laulukilpailun järjestämiseen

9 Vaasan Merihistorian Yhdistys ry, Vaasa, Merimuseon kokoelmien luettelointiin Vaasan Oopperasäätiö rs, Vaasa, Iloinen Leski-operetin valmistamiseen sekä professori Irma Rewellin muistokonsertin järjestämiseen Vaasan Orkesteriyhdistys ry, Vaasa, orkesteriyhdistyksen taiteelliseen toimintaan, Helvi ja Leila Rahkosen rahastosta Vaasan Taidegraafikot ry, Vaasa, näyttelyn järjestämiseen Watt ry - Waasan alueen tanssitaiteilijat ry, Vaasa, yhdistyksen taiteelliseen toimintaan Ylihärmän nuorisoseura ry, Kauhava, koko perheen näytelmän toteuttamiseen, Viljo Syreniuksen rahastosta Ylistaron Kaukolankylän jazzkerho ry, Seinäjoki, 15. Kalliojärvi jazz & blues - tapahtuman järjestämiseen, Jalo Lahdensuon rahastosta Ähtärin kaatuneitten omaiset ry, Ähtäri, sotaorpoja käsittelevän kirjan tekemiseen, Oiva Kuusiston rahastosta Ähtärin Kirjoittajaseura Kynäiset, Ähtäri, nuorten kirjoittajien tekstityöpajan järjestämiseen, Viljo Syreniuksen rahastosta Ähtäri-Seura, Ähtäri, Ähtärissä luvuilla kuvattujen digitoitujen kaitafilmien tekstitykseen ja äänitykseen, Oiva Kuusiston rahastosta Österbottens Försvarsgille - Pohjanmaan Maanpuolustuskilta, Vaasa, Pohjanmaan Maanpuolustuskillan ylläpitämän Vaasan Sotaveteraanimuseon verkkosivuston laatimiseen Yhteensä euroa 9

Näyttelijä, ohjaaja Eija-Irmeli Lahti monipuoliselle näyttämötaiteilijalle, teatteritaiteen lähettiläälle 10.000

Näyttelijä, ohjaaja Eija-Irmeli Lahti monipuoliselle näyttämötaiteilijalle, teatteritaiteen lähettiläälle 10.000 Suomen Kulttuurirahaston ETELÄ-POHJANMAAN RAHASTON apurahat 17.05.2015 Palkinto Näyttelijä, ohjaaja Eija-Irmeli Lahti monipuoliselle näyttämötaiteilijalle, teatteritaiteen lähettiläälle 10.000 Apurahat

Lisätiedot

Näyttelijä Allu Tuppurainen monipuoliselle näyttämötaiteilijalle, koko kansan Röllille 10.000

Näyttelijä Allu Tuppurainen monipuoliselle näyttämötaiteilijalle, koko kansan Röllille 10.000 Suomen Kulttuurirahaston ETELÄ-POHJANMAAN RAHASTON apurahat 18.05.2014 Palkinto Näyttelijä Allu Tuppurainen monipuoliselle näyttämötaiteilijalle, koko kansan Röllille 10.000 Apurahat Musiikkipedagogi YAMK

Lisätiedot

Medianomi AMK Mari Ahokoivu, Oulu, sarjakuvaromaanin toteuttamiseen 22.000

Medianomi AMK Mari Ahokoivu, Oulu, sarjakuvaromaanin toteuttamiseen 22.000 POHJOIS-POHJANMAAN KULTTUURIRAHASTON APURAHAT JA PALKINNOT 2014 APURAHAT Medianomi AMK Mari Ahokoivu, Oulu, sarjakuvaromaanin toteuttamiseen 22.000 Fil. maisteri Tarja Alakoski, Oulu, Vezf1-tekijän roolia

Lisätiedot

EL Pm 2017 ei rekisteröidyt

EL Pm 2017 ei rekisteröidyt EL Pm 2017 ei rekisteröidyt Naiset kilpailija yhdistys tulos Kaadot viim.srj 1. Helena Saarimaa Lapua 676 2. Eila A Rajamäki Kauhava 668 3. Kaarina Tuuri Lapua 642 4. Pirkko Rissa Lapua 617 5. Sirkka Kangas

Lisätiedot

Sosiaaliohjaaja Noora Aarnio, Seinäjoki, lapsen ja aikuisen kuolemakeskusteluita käsittelevään pro gradu -työhön 2.000

Sosiaaliohjaaja Noora Aarnio, Seinäjoki, lapsen ja aikuisen kuolemakeskusteluita käsittelevään pro gradu -työhön 2.000 Suomen Kulttuurirahaston ETELÄ-POHJANMAAN RAHASTON apurahat 05.05.2013 Apurahat Sosiaaliohjaaja Noora Aarnio, Seinäjoki, lapsen ja aikuisen kuolemakeskusteluita käsittelevään pro gradu -työhön 2.000 Lehtikuvaaja

Lisätiedot

Kuvanveistäjä, professori Hiironen Eero valon ja veden vuoropuhelun näkijälle, uraa uurtavan taiteen tekijälle 10.000

Kuvanveistäjä, professori Hiironen Eero valon ja veden vuoropuhelun näkijälle, uraa uurtavan taiteen tekijälle 10.000 Suomen Kulttuurirahaston ETELÄ-POHJANMAAN RAHASTON apurahat 07.05.2011 Palkinto Kuvanveistäjä, professori Hiironen Eero valon ja veden vuoropuhelun näkijälle, uraa uurtavan taiteen tekijälle 10.000 Apurahat

Lisätiedot

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2009 2 SISÄLTÖ YLEISTÄ... 3 1 ALUETOIMINTA... 4 2 OHJELMA... 4 3 KOULUTUS... 4 4 VIESTINTÄ... 4 5 JÄRJESTÖTOIMINTA... 4 5.1 Jäsenkokoukset...

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

Laulaja Hillan Abdulla taiteelliseen työskentelyyn Yhdysvalloissa, Kaisu ja Antti Ravanin rahastosta 10.000

Laulaja Hillan Abdulla taiteelliseen työskentelyyn Yhdysvalloissa, Kaisu ja Antti Ravanin rahastosta 10.000 Suomen Kulttuurirahaston PÄIJÄT-HÄMEEN RAHASTON apurahat 09.04.2011 Apurahat Laulaja Hillan Abdulla taiteelliseen työskentelyyn Yhdysvalloissa, Kaisu ja Antti Ravanin rahastosta 10.000 Psykologi Saija

Lisätiedot

Isokyröstä pendelöijät v. 2009. Isokyröön pendelöijät v. 2009

Isokyröstä pendelöijät v. 2009. Isokyröön pendelöijät v. 2009 Isokyröstä pendelöijät v. 200 Vähäkyrö - Lillkyro Laihia - Laihela Lapua - Lappo Tampere - Tammerfors Ilmajoki Espoo - Esbo 42 30 1 1 1 8 4 0 0 0 200 20 300 30 400 40 2 Isokyröstä toisiin kuntiin pendelöijiä

Lisätiedot

M 200 m Tuuli: Matti Heikkilä Palosaaren Urheilijat 28,14

M 200 m Tuuli: Matti Heikkilä Palosaaren Urheilijat 28,14 Kurikan Ryhdin YU-Kisat 3.8.2015 M 200 m Tuuli: -0.6 1 Matti Heikkilä Palosaaren Urheilijat 28,14 M 1500 m 1 Henri Niiranen Kuortaneen Kunto 4.23,17 2 Tuomas Myllykoski IF Länken 4.29,27 3 Jari Välikorpi

Lisätiedot

TV-Kisa 2/Katsastus. Yksilökilpailut. Kävely, alle 65. Alavus,

TV-Kisa 2/Katsastus. Yksilökilpailut. Kävely, alle 65. Alavus, TV-Kisa 2/Katsastus Alavus, 28.06.2019 Yksilökilpailut Kävely, alle 65 Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota pistein -2p/1m, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Takanen Tapio 124

Lisätiedot

Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet. Hauki 6530 g pist: Markku EUK Ahven 8350 g pist: pc: 55 Evijärvi opm: 73,55

Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet. Hauki 6530 g pist: Markku EUK Ahven 8350 g pist: pc: 55 Evijärvi opm: 73,55 Evijärvi 07.06.2014 Kisassa 62 venekuntaa Suurin kala hauki 9215 g, Mika Mäenpään venekunta Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet Hauki 6530 g pist: 6530 24 Palomäki Tomi Pohjo Pertti ja Markku 48280

Lisätiedot

Jäsenten valinta kuntayhtymien valtuustoihin ajalle / uuden varajäsenten valinta Seinäjoen koulutuskuntayhtymän valtuustoon

Jäsenten valinta kuntayhtymien valtuustoihin ajalle / uuden varajäsenten valinta Seinäjoen koulutuskuntayhtymän valtuustoon Kaupunginhallitus 9 22.05.2017 Kaupunginvaltuusto 9 05.06.2017 Kaupunginhallitus 13 21.08.2017 Kaupunginvaltuusto 4 28.08.2017 Jäsenten valinta kuntayhtymien valtuustoihin ajalle 1.6.2017-31.5.2021 / uuden

Lisätiedot

Tait. maisteri Päivi Rintaniemi muotoilun innovatiiviselle ammattilaiselle ja eteläpohjalaisen yrittäjyyden uudistajalle 10.000

Tait. maisteri Päivi Rintaniemi muotoilun innovatiiviselle ammattilaiselle ja eteläpohjalaisen yrittäjyyden uudistajalle 10.000 Suomen Kulttuurirahaston ETELÄ-POHJANMAAN RAHASTON apurahat 25.04.2010 Palkinto Tait. maisteri Päivi Rintaniemi muotoilun innovatiiviselle ammattilaiselle ja eteläpohjalaisen yrittäjyyden uudistajalle

Lisätiedot

PALVELUKULTTUURI JA ALUSTATALOUS LIIKETOIMINNAN UUDISTAJINA TEOLLISISSA YRITYKSISSÄ PAALUT. Kilpailukykyä tekoälyllä ja alustataloudella 25.3.

PALVELUKULTTUURI JA ALUSTATALOUS LIIKETOIMINNAN UUDISTAJINA TEOLLISISSA YRITYKSISSÄ PAALUT. Kilpailukykyä tekoälyllä ja alustataloudella 25.3. PALVELUKULTTUURI JA ALUSTATALOUS LIIKETOIMINNAN UUDISTAJINA TEOLLISISSA YRITYKSISSÄ PAALUT Kilpailukykyä tekoälyllä ja alustataloudella 25.3.2019 Projektiryhmä Piia-Pauliina Mäntysaari, projektipäällikkö

Lisätiedot

Isostakyröstä pendelöijät v Isokyröön pendelöijät v Isostakyröstä toisiin kuntiin pendelöijiä yhteensä 1078

Isostakyröstä pendelöijät v Isokyröön pendelöijät v Isostakyröstä toisiin kuntiin pendelöijiä yhteensä 1078 Laihia Lapua Ilmajoki Tampere 33 2 2 20 10 Isostakyröstä pendelöijät v. 2014 0 20 Isostakyröstä toisiin kuntiin pendelöijiä yhteensä 10 44 0 100 200 300 400 500 00 Isokyröön pendelöijät v. 2014 124 103

Lisätiedot

Tanelinrannan Hiihdot (V) pk EPH (SHS ja Sjoen mest.) Järj:SeinäjHS

Tanelinrannan Hiihdot (V) pk EPH (SHS ja Sjoen mest.) Järj:SeinäjHS Tanelinrannan Hiihdot (V) pk EPH 31.1.219 (SHS ja Sjoen mest.) Järj:SeinäjHS Sarja N8 (1, km V) 1 18.31. 2 18.31.3 3 18.32. 4 18.32.3 Helmi Kataja Heta Harju Ilmajoen Kisailijat 44599 4351396 5 18.33.

Lisätiedot

SML:N POHJANMAAN PIIRIN PM-KILPAILUT ÄHTÄRISSÄ

SML:N POHJANMAAN PIIRIN PM-KILPAILUT ÄHTÄRISSÄ SML: POHJAMAA PIIRI PM-KILPAILUT ÄHTÄRISSÄ 19.7.2015 TULOKSET METSÄSTYSLUODIKKO Alkuk. Loppuk. Yhteensä 1. Raja Tiia Jalasjärvi 80 73 153 1. Rauma Sami VS-VA 94 90 184 2. Seppälä Lauri Orismala 92 86 178

Lisätiedot

4 Etelä-Pohjanmaa. 4.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

4 Etelä-Pohjanmaa. 4.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 4 Etelä-Pohjanmaa 4.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 4.1 ETELÄ-POHJANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 5 kpl Maaseutumaiset: 13 kpl Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Isokyröstä pendelöijät v. 2011. Isoonkyröön pendelöijät v. 2011

Isokyröstä pendelöijät v. 2011. Isoonkyröön pendelöijät v. 2011 Isokyröstä pendelöijät v. 20 Laihia Laihela Lapua Lappo Tampere Tammerfors Ilmajoki Kurikka 3 2 2 19 1 9 9 3 2 Isokyröstä toisiin kuntiin pendelöijiä yhteensä 1 130 530 0 0 200 300 400 500 00 Isoonkyröön

Lisätiedot

Leader Aisapari. ALAJÄRVI Aaltoa & Aarioita -festivaali, monipuolinen kulttuuritapahtuma

Leader Aisapari. ALAJÄRVI Aaltoa & Aarioita -festivaali, monipuolinen kulttuuritapahtuma Leader Aisapari ALAJÄRVI Aaltoa & Aarioita -festivaali, monipuolinen kulttuuritapahtuma 27.6. 1.7.2018 www.aaltoajaaarioita.fi/ ALAHÄRMÄ Jokamiesluokan SM-mitalit jaossa Härmässä: PowerPark JM SM Yleinen

Lisätiedot

KUNTAUUDISTUKSESSA EHDOTETUT UUSKUNNAT POHJALAISMAAKUNTIEN ALUEELLA

KUNTAUUDISTUKSESSA EHDOTETUT UUSKUNNAT POHJALAISMAAKUNTIEN ALUEELLA KUNTAUUDISTUKSESSA EHDOTETUT UUSKUNNAT POHJALAISMAAKUNTIEN ALUEELLA demografinen kilpailukyky, houkuttelevuus ja vetovoima Dos. Markku Mattila Aluepäällikkö Siirtolaisuusinstituutti Pohjanmaan aluekeskus

Lisätiedot

Suomen Kulttuurirahasto

Suomen Kulttuurirahasto Suomen Kulttuurirahasto Suomen Kulttuurirahasto Historia Eturyhmistä ja instituutioista riippumaton, henkisesti ja taloudellisesti itsenäinen kulttuurin tukija Kulttuurirahaston sääntömääräinen tarkoitus

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014. Tilastoliite

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014. Tilastoliite Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014 Tilastoliite ETELÄ POHJANMAAN LIITTO Etelä Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014 Tilastoliite Julkaisu B:68 ISBN 978 951 766 255 0 (nide) ISBN 978 951 766 256 7 (verkkojulkaisu)

Lisätiedot

Asialista/ Pöytäkirja. Hotelli/Ravintola Alma, Näyttämökabinetti. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kokousmuistio 10.5.

Asialista/ Pöytäkirja. Hotelli/Ravintola Alma, Näyttämökabinetti. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kokousmuistio 10.5. Asialista/ Pöytäkirja Nro 4/2016 1 Kokoustiedot Kokousaika kello 08.30 Kokouspaikka Hotelli/Ravintola Alma, Näyttämökabinetti Käsitellyt asiat Pykälä Asia 1 Kokouksen avaus 3 2 Kokousmuistio 10.5.2016

Lisätiedot

Lomakyytien aikataulut 2015

Lomakyytien aikataulut 2015 Lomakyytien aikataulut 2015 päivitetty 6.7.2015 / Alik Hotti VMTK Reitti 3B Pyhäntä th 16:25 16:25 21:25 21:25 Kärsämäki Neste 16:50 16:50 21:00 21:00 Nivala Neste th 17:35 17:35 20:10 20:10 Sievi th 17:50

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla

Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla Juhlaseminaari 30.3.2015 Matti Rekiaro Ylilääkäri Aksila Väestö 1.1.2013 Ihmisen terveyden tähden Yhteensä 198 747 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen

Lisätiedot

Maatalous Lapualla 2013

Maatalous Lapualla 2013 Maatalous Lapualla 2013 Lapualla on tällä hetkellä (5/2013) 540 toimivaa maatilayritystä. Vuodesta 1995 tilalukumäärä on vähentynyt 39,8 % mikä on Etelä-Pohjanmaan alueen kunnista 3 vähiten. 3.5.2013 Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

E-P:n AM, hisu sprintti Jurvassa

E-P:n AM, hisu sprintti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n AM, hisu sprintti Jurvassa 17.2.2013 H21 4,3 km (Lähti 6, Keskeytti 0, Hylätty 0) 1) Petri Saari Pohjankyrön Rasti 16:26 2) Jussi Laurila Jalasjärven Jalas 16:27 3) Samu Heiska

Lisätiedot

Suomen Kulttuurirahaston Mikael Agricola -mitali

Suomen Kulttuurirahaston Mikael Agricola -mitali Suomen Kulttuurirahaston PÄIJÄT-HÄMEEN RAHASTON apurahat 10.04.2010 Suomen Kulttuurirahaston Mikael Agricola -mitali Professori Antti Hassi muotoilun ymmärtäjälle, taidekasvatuksen ja -opetuksen intomieliselle

Lisätiedot

Koulutusohjelmapäällikkö Matti Laine etelä-pohjalaisen rakennusperinteen tuntijalle ja puurakennuskonservoinnin ainutlaatuiselle osaajalle 10.

Koulutusohjelmapäällikkö Matti Laine etelä-pohjalaisen rakennusperinteen tuntijalle ja puurakennuskonservoinnin ainutlaatuiselle osaajalle 10. Suomen Kulttuurirahaston ETELÄ-POHJANMAAN RAHASTON apurahat 26.04.2009 Palkinto Koulutusohjelmapäällikkö Matti Laine etelä-pohjalaisen rakennusperinteen tuntijalle ja puurakennuskonservoinnin ainutlaatuiselle

Lisätiedot

Sija Nro Nimi Seura Tulos Ero

Sija Nro Nimi Seura Tulos Ero tettu.0.9 klo 0.4.0 Sivu N08 (,0 km V) Lähti : 0 Keskeytti : 0 Hylätty : 0 Oona Muhonen 4.,9 Outi Hietamäki Iida Ylimäki Lapuan Virkiä 4.,.00, +4, +8, 4 4 Heta Harju.0, +0, 8 Linnea Lemberg Seinäjoki.8,0

Lisätiedot

Taiteilija Ismo Alanko laulun kotimaan laajentamisesta, ilojen ja surujen soittelemisesta

Taiteilija Ismo Alanko laulun kotimaan laajentamisesta, ilojen ja surujen soittelemisesta Suomen Kulttuurirahaston POHJOIS-KARJALAN RAHASTON apurahat 17.04.2011 Palkinnot Taiteilija Ismo Alanko laulun kotimaan laajentamisesta, ilojen ja surujen soittelemisesta 10.000 Professori Seppo Knuuttila

Lisätiedot

PIIRIKUNNALLISET/VKS- CUP KISAT KARSTULASSA Käsiajanotto. M17 Kuula 5 kg. 1.Mika Pekkanen Karski 10,69. P m

PIIRIKUNNALLISET/VKS- CUP KISAT KARSTULASSA Käsiajanotto. M17 Kuula 5 kg. 1.Mika Pekkanen Karski 10,69. P m PIIRIKUNNALLISET/VKS- CUP KISAT KARSTULASSA 27.6.2007 Käsiajanotto M17 Kuula 5 kg 1.Mika Pekkanen Karski 10,69 P15 200 m 1.Timo Pölkki KyyjKy 27,20 2.Jesse Lehto KyyjKy 30.80 P15 3-loikka 1.Timo Pölkki

Lisätiedot

TV-Kisa 4, 2017 M60 M70

TV-Kisa 4, 2017 M60 M70 TV-Kisa 4, 2017 Alavuden länsimajalla käytiin kesän 2017 neljäs TV-kisasarjan osakilpailu pe 16.6.2017 Päivän parhaat pisteet teki Puoliväli Tarmo, 1156 pistettä. Nopein juoksija oli Seppälä Kari, aika

Lisätiedot

Asialista/ Pöytäkirja. Kokouspaikka Frami D1, Kokoustila Mega, Tiedekatu 2. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3

Asialista/ Pöytäkirja. Kokouspaikka Frami D1, Kokoustila Mega, Tiedekatu 2. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3 Asialista/ Pöytäkirja Nro 2/2016 1 Kokoustiedot Kokousaika 5.4.2016 kello 13.00 Kokouspaikka Frami D1, Kokoustila Mega, Tiedekatu 2 Käsitellyt asiat Pykälä Asia 1 Kokouksen avaus 3 2 Kokousmuistio tarkastus

Lisätiedot

Ahonkylän koulun johtokunta

Ahonkylän koulun johtokunta 1 KOULUJEN JOHTOKUNNAT 2013-2016 Ahonkylän koulun johtokunta Puheenjohtaja Toni Lahti Lassi-Matti Rauhala Varapuheenjohtaja Anne Mäenpää Johan Mäenpää Jäsen Marjut Lahti Matti Ylisaukko-Oja Jäsen Marja

Lisätiedot

Toimintamme tarkoituksena on

Toimintamme tarkoituksena on Yhdistyksemme on jäsen Kansallinen senioriliitto ry:ssä, joka on vuonna 1971 perustettu puolueisiin kuulumaton järjestö. Meitä jäseniä valtakunnallisesti on yhteensä noin 26 000. Toimintamme tarkoituksena

Lisätiedot

Murtumapotilaille mahdollisuus uuden murtuman ehkäisyyn, miten palveluketju toimii Etelä- Pohjanmaalla?

Murtumapotilaille mahdollisuus uuden murtuman ehkäisyyn, miten palveluketju toimii Etelä- Pohjanmaalla? Murtumapotilaille mahdollisuus uuden murtuman ehkäisyyn, miten palveluketju toimii Etelä- Pohjanmaalla? Heli Latva-Nikkola murtumapotilaiden kuntoutusohjaaja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri/ Seinäjoen

Lisätiedot

1. PERUSKOULUJEN JA LUKIOIDEN TYÖ- JA LOMA-AJAT LUKUVUONNA PIRKANMAA Suomenkielinen koulutoimi. Lähde: kuntien ilmoitukset toukokuussa 2018

1. PERUSKOULUJEN JA LUKIOIDEN TYÖ- JA LOMA-AJAT LUKUVUONNA PIRKANMAA Suomenkielinen koulutoimi. Lähde: kuntien ilmoitukset toukokuussa 2018 1. PERUSJEN JA LUKIOIDEN TYÖ- JA LOMA-AJAT LUKUVUONNA 2018-2019 Lähde: kuntien ilmoitukset toukokuussa 2018 PIRKANMAA Akaa 9.8. 15. - 19.10. 22.12. - 6.1. 25.2. - 1.3. Hämeenkyrö 9.8. 15. - 19.10. 22.12.

Lisätiedot

Aluejärjestöraportti Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät. Suomen Yrittäjät

Aluejärjestöraportti Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät. Suomen Yrittäjät raportti Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä

Lisätiedot

Käsityönopettaja Tuula Lampinen merkittävästä työstä eteläkarjalaisen käsi- ja taideteollisuuden hyväksi 5.000

Käsityönopettaja Tuula Lampinen merkittävästä työstä eteläkarjalaisen käsi- ja taideteollisuuden hyväksi 5.000 Suomen Kulttuurirahaston ETELÄ-KARJALAN RAHASTON apurahat 13.05.2011 Palkinto Käsityönopettaja Tuula Lampinen merkittävästä työstä eteläkarjalaisen käsi- ja taideteollisuuden hyväksi 5.000 Apurahat Tait.

Lisätiedot

SUPERTOTAL. Painonnosto

SUPERTOTAL. Painonnosto SUPERTOTAL Naiset: 1. Pauliina Utoslahti Tampereen Yliopisto 415,5kg (262,5+153) 525,542p (305,44+221,102) 2. Johanna Tammela Tampereen Yhteiskoulun Lukio 326,5kg (217,5+109) 460,323p (281,32+179,003)

Lisätiedot

Kirkolliskokousvaalit 2016

Kirkolliskokousvaalit 2016 I Viinipuu 87 Engström Vesa asiantuntija I Viinipuu 88 Ijäs Mika palvelukokonaisuuden esimies, yhteisöpedagogi (AMK) I Viinipuu 89 Leipakka Laura TM I Viinipuu 90 Leskinen Heikki TM I Viinipuu 91 Orpana

Lisätiedot

Kuva: SOSTE/Anne Knaapia mukaillen

Kuva: SOSTE/Anne Knaapia mukaillen Kuva: SOSTE/Anne Knaapia mukaillen Vimpeli; 85 Ähtäri; 176 Teuva; 120 Soini; 65 Seinäjoki; 1094 Alajärvi ; 206 Alavus; 253 Evijärvi; 80 Ilmajoki; 203 Isojoki; 66 Karijoki; 38 Kauhajoki; 296 Kauhava; 373

Lisätiedot

Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 27.-28.1.1962, Myllykoski ja Ilmajoki

Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 27.-28.1.1962, Myllykoski ja Ilmajoki Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 21.-22.1.1961, Sodankylä ja Tainionkoski 1. Tom Rutqvist Kouvolan Painijat 2. Veli Haarala Ylivieskan Kuula 3. Taisto Aikio Lapin Veikot 1. Väinö Rantala Lapuan Virkiä

Lisätiedot

Himangan Urheilijat ry. Yleisurheilu - Athletics. Henkilökohtainen arvokilpailumenestys

Himangan Urheilijat ry. Yleisurheilu - Athletics. Henkilökohtainen arvokilpailumenestys Himangan Urheilijat ry Henkilökohtainen arvokilpailumenestys 2006 Markus Hakala (8v.) Pm-viestit Veteli 5.7. P9 8 x 40 m 2. 1.00,61 Pm-ottelut Veteli 26.7. P9 3-ottelu 12. 406 (40 m 7,43, pituus 297, pallo

Lisätiedot

Kristiinankaupunki. Kuntaraportti

Kristiinankaupunki. Kuntaraportti Kristiinankaupunki Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Isokyrö. Kuntaraportti

Isokyrö. Kuntaraportti Isokyrö Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kauhava. Kuntaraportti

Kauhava. Kuntaraportti Kauhava Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Teuva. Kuntaraportti

Teuva. Kuntaraportti Teuva Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kurikka. Kuntaraportti

Kurikka. Kuntaraportti Kurikka Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Seinäjoki. Kuntaraportti

Seinäjoki. Kuntaraportti Seinäjoki Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

OSASTO Puheejohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Taloudenhoitaja KV-asiamies

OSASTO Puheejohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Taloudenhoitaja KV-asiamies KD PAIKALLISOSASTOJEN TOIMIHENKILÖT 2005 OSASTO Puheejohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Taloudenhoitaja KV-asiamies ALAHÄRMÄ ok Ruotsala Antti Nojonen Eero Kauppi Pirkko Valkeinen Helena Nojonen Eero Peltoniementie

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Kuntien taksilupien enimmäismäärien vahvistaminen Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa

PÄÄTÖS. Kuntien taksilupien enimmäismäärien vahvistaminen Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa 1(8) PÄÄTÖS 25.11.2010 EPOELY/991/060602/2010 ASIA Kuntien taksilupien enimmäismäärien vahvistaminen Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa LAUSUNNONANTAJAT Lausunnot on pyydetty

Lisätiedot

Valtionavustukset lasten ja nuorten toimintaan

Valtionavustukset lasten ja nuorten toimintaan 9.5.2019 Valtionavustukset lasten ja nuorten toimintaan Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt valtionavustusta kaikkiaan noin 8 miljoonaa lasten ja nuorten toimintaan. Etsivä nuorisotyö

Lisätiedot

N-20 SIJ SARJA PIIRI SUKUNIMI ETUNIMI AIKA AIK ARV AMM OSUM YHT 1 N-20 VS Onnela Iida 0:24:

N-20 SIJ SARJA PIIRI SUKUNIMI ETUNIMI AIKA AIK ARV AMM OSUM YHT 1 N-20 VS Onnela Iida 0:24: S-16 1 S-16 Sa Viitanen Risto 0:25:27 270 208 492 82 970 2 S-16 Sa Hakala Ville 0:24:28 276 200 480 80 956 3 S-16 PH Siukola Teemu 0:22:56 285 230 420 70 935 4 S-16 Sa Hakala Kalle 0:28:07 254 182 468

Lisätiedot

13 Pohjanmaa Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti POHJANMAA

13 Pohjanmaa Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti POHJANMAA Kulttuuria kartalla 13 Pohjanmaa 13.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 13.1. POHJANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 2 kpl Maaseutumaiset: 11 kpl Pohjanmaan

Lisätiedot

Vimpeli. Kuntaraportti

Vimpeli. Kuntaraportti Vimpeli Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Taksilupien enimmäismäärien vahvistaminen Länsi-Suomen läänissä Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa

Taksilupien enimmäismäärien vahvistaminen Länsi-Suomen läänissä Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa 1 LÄNSI-SUOMEN LÄÄNINHALLITUS Liikenneosasto PÄÄTÖS 26.11.2009 LSLH-2009-7937/Vi-254 LSLH-2009-1197/Vi-254 ASIA Taksilupien enimmäismäärien vahvistaminen Länsi-Suomen läänissä Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan

Lisätiedot

Eepos -kirjastojen aineistokuljetukset kahden vuoden optio

Eepos -kirjastojen aineistokuljetukset kahden vuoden optio TARJOUSPYYNTÖ Hankinnan kohde Eepos -kirjastojen aineistokuljetukset 1.2.2017 31.12.2018 + kahden vuoden optio 1.1.2019 31.12.2020 Hankinnan kohde on Kirjastoaineistokuljetukset Eepos -kirjastojen välillä

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

Tanelinrannan Hiihdot (V) pk EPH Järj: Seinäjoen Hiihtoseura

Tanelinrannan Hiihdot (V) pk EPH Järj: Seinäjoen Hiihtoseura Tanelinrannan Hiihdot (V) pk EPH 1.2.218 Järj: 1.2.18 1.59.29 Sarja N8 (1, km V) 1 18.31. 2 18.31.3 3 18.32. 4 18.32.3 Lilja Metsäranta Iida Ylimäki Lapuan Virkiä 4399748 6192621 5 18.33. Outi Hietamäki

Lisätiedot

Asialista/ Pöytäkirja. Kokouspaikka Frami D, Kokoustila Mega, Tiedekatu 2. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3

Asialista/ Pöytäkirja. Kokouspaikka Frami D, Kokoustila Mega, Tiedekatu 2. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3 Asialista/ Pöytäkirja Nro 3/2015 1 Kokoustiedot Kokousaika kello 13.00 Kokouspaikka Frami D, Kokoustila Mega, Tiedekatu 2 Käsitellyt asiat Pykälä Asia 1 Kokouksen avaus 3 2 Työvaliokunnan pöytäkirja 25.11.2015

Lisätiedot

Noukkala Mika Saarela Veijo

Noukkala Mika Saarela Veijo Alajärvi-uistelu 17.5.2014 Kisassa 56 venekuntaa Kilpailun suurin kala hauki 7560 g Toni Harjun venekunta Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet Hauki 17150 g pist: 17150 36 Harju Toni Rinto Toni Hauki>5

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN KAVERIKOIRAT TOIMINTASUUNNITELMA 2018

ETELÄ-POHJANMAAN KAVERIKOIRAT TOIMINTASUUNNITELMA 2018 ETELÄ-POHJANMAAN KAVERIKOIRAT TOIMINTASUUNNITELMA 2018 ETELÄ-POHJANMAAN KENNELPIIRIN KAVERIKOIRARYHMÄT: Seinäjoen, Järviseudun, Suupohjan, Lapuan ja Suomenselän kaverikoirat Toiminta-alue: Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Tyttöjen (17v.) vapaapainin SM-kilpailut 2.-3.12.2006 VAASA (VVV)

Tyttöjen (17v.) vapaapainin SM-kilpailut 2.-3.12.2006 VAASA (VVV) Tyttöjen (17v.) vapaapainin SM-kilpailut 2.-3.12.2006 VAASA (VVV) 1. Katarina Varteva Espoon Urheilijat 3. Emilia Haapoja Lapuan Virkiä 4. Solja Ala-Korpi Muuramen Yritys 1. Nathalie Nurminen Espoon Urheilijat

Lisätiedot

Kirjailija Jukka Behm kirjalliseen työskentelyyn 21.000

Kirjailija Jukka Behm kirjalliseen työskentelyyn 21.000 Suomen Kulttuurirahaston KYMENLAAKSON RAHASTON apurahat 14.04.2011 Apurahat Kirjailija Jukka Behm kirjalliseen työskentelyyn 21.000 Diplomipianisti, mus. maisteri Päivi Ekroth soolokonsertin valmistamiseen,

Lisätiedot

SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA.

SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA. SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA. DTF 3. HALKOSAARI, LASSI. POWER BULL RY 4. HIRVIMÄKI, ANTERO. JURVAN

Lisätiedot

Musiikinopiskelija Tatu Eskelinen, Joensuu, Suolahden kansainväliselle musiikkikurssille osallistumiseen, Valter ja Elin Parviaisen rahastosta 1.

Musiikinopiskelija Tatu Eskelinen, Joensuu, Suolahden kansainväliselle musiikkikurssille osallistumiseen, Valter ja Elin Parviaisen rahastosta 1. Suomen Kulttuurirahaston POHJOIS-KARJALAN RAHASTON apurahat 05.05.2013 Apurahat Muotoilija AMK, yhteiskuntat. kand. Samu Aarnio, Joensuu, funktionalistista arkkitehtuuria Pohjois-Karjalassa ja Karjalan

Lisätiedot

Sija Kilpnro Kippari Paikkakunta Seura Alaj Evij Vimp Lapp Tois Kuor Kuha Pata Os.pist. Yht.

Sija Kilpnro Kippari Paikkakunta Seura Alaj Evij Vimp Lapp Tois Kuor Kuha Pata Os.pist. Yht. Pohjanmaa Cup 2014 Kokonaistilanne Sija Kilpnro Kippari Paikkakunta Seura Alaj Evij Vimp Lapp Tois Kuor Kuha Pata Os.pist. Yht. 1 4 Noukkala Mika Ähtäri ÄUK 47 22 43 55 49 38 30 262,0 2 36 Harju Toni Peräseinäjoki

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan AM-Sprintti Ylivieskan Kuula

Keski-Pohjanmaan AM-Sprintti Ylivieskan Kuula Keski-Pohjanmaan AM-Sprintti 2.8.2017 Ylivieskan Kuula H21 : 2,8 km Lähti: 9, Keskeytti: 0, Hylätty: 1 1. 3 Koirikivi Anssi RasTiimi 11:37 +0 2. 5 Ketonen Miikka Kokkolan Suunnistajat 11:54 +17 3. 9 Poutanen

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet 1. Sosiaali- ja terveysryhmä Aulis Laaksonen, pj. Pori Terttu Nordman Eija Kuokka Hanna-Leena Markki Harjavalta Jaana Karrimaa Eero Mattsson Pomarkku

Lisätiedot

Sija Kilpnro Kippari Paikkakunta Seura Alaj Evij Vimp Lapp Tois Kuor Kuha Pata Os.pist. Yht.

Sija Kilpnro Kippari Paikkakunta Seura Alaj Evij Vimp Lapp Tois Kuor Kuha Pata Os.pist. Yht. Pohjanmaa Cup 2014 Kokonaistilanne Sija Kilpnro Kippari Paikkakunta Seura Alaj Evij Vimp Lapp Tois Kuor Kuha Pata Os.pist. Yht. 1 4 Noukkala Mika Ähtäri ÄUK 47 22 43 55 49 38 46 35 275,0 2 36 Harju Toni

Lisätiedot

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os.

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os. Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os. 1. Kari Toivonen Helsingin Tarmo 2. Kari Keskinen Tampereen Voimailijat 3. Pekka Laakso Rauman Voimailijat

Lisätiedot

Fil. maisteri Anne Alanne Alexander-tekniikan opettajaopintoihin 8.000

Fil. maisteri Anne Alanne Alexander-tekniikan opettajaopintoihin 8.000 Suomen Kulttuurirahaston KESKI-SUOMEN RAHASTON apurahat 13.05.2011 Apurahat Fil. maisteri Kaisa Ahvenjärvi ja työryhmä lasten- ja nuortenkirjallisuutta esittelevän Iilimato-verkkosivuston tekemiseen, Elsa

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

LÄHIENERGIA Innovaa/oleiri. Seinäjoki Pekka Peura

LÄHIENERGIA Innovaa/oleiri. Seinäjoki Pekka Peura LÄHIENERGIA Innovaa/oleiri Seinäjoki 25.3.2014 Pekka Peura Suomi energiaomavaraiseksi RES poten/aali - RES poten+aali rii0ää, kaikki energia - Sama globaalis/ Talous - Liiketalous: kohtuullinen jo nyt

Lisätiedot

Tanelinrannan Hiihdot PK (V) 4.2.2016 Järj: Seinäjoen HIihtoseura

Tanelinrannan Hiihdot PK (V) 4.2.2016 Järj: Seinäjoen HIihtoseura Tanelinrannan Hiihdot PK (V) 4.2.216 Järj: Seinäjoen HIihtoseura 3.2.16 9.45.32 Sarja N8 (1, km) 1 18.1. 2 18.1.3 3 18.2. Viola Kurunmäki 4272356 4 18.2.3 Sanni Korpi 4343664 5 18.3. Anni Hietamäki 4359755

Lisätiedot

Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet. Hauki g pist: Tikkamäki Aki Kuha 8020 g pist: pc: 55 Alajärvi opm: 73,5

Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet. Hauki g pist: Tikkamäki Aki Kuha 8020 g pist: pc: 55 Alajärvi opm: 73,5 Kivitippu-uistelu 8.7 Kisassa 60 venekuntaa Suurin hauki 7940 g, Sami Viljasen venekunta Suurin kuha 1510 g, Toni Harjun venekunta Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet Hauki 22470 g pist: 22470 69

Lisätiedot

Sillanpää Juha Sillanpää Antti ja Hauki g pist: 58180

Sillanpää Juha Sillanpää Antti ja Hauki g pist: 58180 Alajärvi-uistelu 18.5.2013 Osallistujia 58 venekuntaa Suurin kala hauki 7590 g Jukka Rajalan venekunta Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet Hauki 66440 g pist: 66440 1 Rajala Jukka Tikkamäki Juha ja

Lisätiedot

Lohtajan Veikkojen hallikisat m T7. 1. Eerika Rekilä LoVe Sini Takkunen AV Aino Saari Evijärven Urheilijat (EvU) 8.

Lohtajan Veikkojen hallikisat m T7. 1. Eerika Rekilä LoVe Sini Takkunen AV Aino Saari Evijärven Urheilijat (EvU) 8. Lohtajan Veikkojen hallikisat 5.12.2015 40m T7 1. Eerika Rekilä LoVe 8.06 2. Sini Takkunen AV 8.17 3. Aino Saari Evijärven Urheilijat (EvU) 8.91 Sini Takkunen 8.17 Aino Saari 8.91 Eerika Rekilä 8.06 40m

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

Fysioterapeuttien suoravastaanotto - kokemuksia Etelä-Pohjanmaalta ja Tampereen kaupungilta

Fysioterapeuttien suoravastaanotto - kokemuksia Etelä-Pohjanmaalta ja Tampereen kaupungilta Fysioterapeuttien suoravastaanotto - kokemuksia Etelä-Pohjanmaalta ja Tampereen kaupungilta OMAN ORGANISAATION NIMI 1 22.6.2017 Päivi Lehtimäki ja Tuula Haukka-Wacklin Lähtökohdat EPSHP selkäpotilaita,

Lisätiedot

Sarjan paras tulos:

Sarjan paras tulos: Eurooppalainen yhdistelmä 2016 1. Katsastus: Ylistaro_1 15.5.2016 4. Katsastus: Vaasa_21.5.2016 2. Katsastus: Ylistaro_2 15.5.2016 5. Katsastus: Mäntsälä SM_29.5.2016 3. Katsastus: Vaasa 21.5.2016 M Sarjan

Lisätiedot

SUOMEN KÄDENVÄÄNTÖLIITTO RY SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT 2014 LAUANTAI 10.5.2014, RAAHE Osallistujia: 76

SUOMEN KÄDENVÄÄNTÖLIITTO RY SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT 2014 LAUANTAI 10.5.2014, RAAHE Osallistujia: 76 SUOMEN KÄDENVÄÄNTÖLIITTO RY SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT 2014 LAUANTAI 10.5.2014, RAAHE Osallistujia: 76 Miehet Noviisi -80kg Oikea 1 Niko Eerola TKT-Nääsvääntö, Tampere 10 2 Jani Kuukasjärvi Team Pro-Am,

Lisätiedot

Kultasarvi. Yksilökilpailut. Hirvikävely Ikäkausisarja. Ylöjärvi, Viljakkala,

Kultasarvi. Yksilökilpailut. Hirvikävely Ikäkausisarja. Ylöjärvi, Viljakkala, Kultasarvi Ylöjärvi, Viljakkala, 12.08.2018 Yksilökilpailut Hirvikävely Ikäkausisarja Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota pistein -2p/1m, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Rintala

Lisätiedot

Naisten ja tyttöjen SM-kisat VAASA, Voima-Veikot

Naisten ja tyttöjen SM-kisat VAASA, Voima-Veikot Naisten ja tyttöjen SM-kisat 27.-28.11.1999 VAASA, Voima-Veikot Tytöt 34 kg 1. Anna Soronen Haukiputaan Heitto 2. Johanna Hautala Alahärmän Kisa 3. Helmi Alatalo Haukiputaan Heitto 4. Anne-Mari Hautamäki

Lisätiedot

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani Sijoitus Etunimi Sukunimi Joukkue Tulos 1 Seppo Lehtonen Jokilaakso 104 / 2 40 2 Kai Rimpineva Imatra 002 39 3 Matti Syvälä Tampere 005 36

Lisätiedot

ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT

ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT MEDIAKORTTI 2016 ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT 6 x 280 84mm 84x100 1, 2, 3, 4, 6 x 50 ETUSIVU PÄÄUUTISAUKEAMA, SIVUT 2 3 SEURATOIMINTA UUTISAUKEAMA, PYSTYBLOKKI 6x365 3x365 2x365 UUTISAUKEAMA, 1/2-SIVUA 6x180

Lisätiedot

Lomakyytien aikataulut 2017

Lomakyytien aikataulut 2017 Lomakyytien aikataulut 2017 päivitetty 28.11.2016 / Alik. Kokko, VMTK Reitti 3B Pyhäntä tienristeys 28/88 16:25 16:25 21:25 21:25 Kärsämäki Neste 16:50 16:50 21:00 21:00 Nivala Neste th/liikenneympyrä

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät. Aluejärjestöraportti

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät. Aluejärjestöraportti Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät raportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Kansalliset Seniorit Joukkuekilpailu

Kansalliset Seniorit Joukkuekilpailu Kansalliset Seniorit 2016 Joukkuekilpailu yht. 1 Hämeelinna 1 Hellemaa Reino, Laiho Ilpo, Ohristo Antti, Sivonen Aaro 4334 2 Turku Viitanen Heikki, Nummi Jukka, Raatikainen Jarmo, Kari Raimo 4309 3 Hyvinkää

Lisätiedot

Hyviä hoitokäytäntöjä EPSHP:ssä, Going for Gold

Hyviä hoitokäytäntöjä EPSHP:ssä, Going for Gold Hyviä hoitokäytäntöjä EPSHP:ssä, Going for Gold Reetta-Maija Luhta, ennaltaehkäisevän päihdetyön koordinaattori, perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen yksikkö Aksila, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri

Lisätiedot

, HELSINKI, Jyry

, HELSINKI, Jyry 14. - 16.2.1975, HELSINKI, Jyry 1. Raimo Hirvonen Helsingin Paini-Miehet 3. Raimo Rasinkangas Lapin Kaira 1. Kari Toivonen Viipurin Voimailijat 2. Martti Pykäläinen Outokummun Vesa 3. Kari Väliaho Muhoksen

Lisätiedot

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4 1 Vettenranta Jari B 192,32 13 221 266 513 2 Ilkka Nenonen M 213,97 0 262 245 507 3 Nurmilo Panu M 218,81 0 277 221 498 4 Jere-Petteri Lehtinen B 185,4 18 204 257 497 5 Pasi Paalosalo M 206,98 2 242 224

Lisätiedot

, KURIKKA, Ilmajoen Kisailijat

, KURIKKA, Ilmajoen Kisailijat 9. - 11.3.1990, KURIKKA, Ilmajoen Kisailijat 1. Tero Katajisto Ilmajoen Kisailijat 2. Hannu Vaskelainen Vaajakosken Kuohu 3. Paavo Paananen Kemin Into 1. Ismo Kamesaki Voikkaan Viesti 2. Vesa Mäki-Turja

Lisätiedot