Polkuauto rata lapsille. Laajennuksen lisäksi Kesätorilla on. Niitty-Seppälän kesätorin kotieläintarhan hellyyttävät lemmikit ovat lasten suosikkeja.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Polkuauto rata lapsille. Laajennuksen lisäksi Kesätorilla on. Niitty-Seppälän kesätorin kotieläintarhan hellyyttävät lemmikit ovat lasten suosikkeja."

Transkriptio

1 a j n e e n Pälkä n e d h a l a Kuhm s a p o u l i matka Ä S E K

2 2 KESÄ 2009 Pälkäneen ja Kuhmalahden matkailuopasnäe JA KOE Pakanranta on Pikku-Yyteri Pälkäneen hienohiekkainen ja matala Pakanranta kerää lapsiperheet kauniina kesäpäivinä. Kun Pälkäneen Syrjänharjun kuntoradan varteen tehtiin pulkka- ja kelkkamäet laavuineen, talvinen puuhamaa nimettiin saman tien Pikku-Sappeeksi. Keskellä kylää sijaitsevaa Pakanrantaa puolestaan voisi kutsua Pikku-Yyteriksi. Varsinaisia hiekkadyynejä ei Mallasveden rannalta löydy, mutta hienoa hiekkarantaa kuitenkin silmänkantamattomiin. Kauniina kesäpäivänä lapsiperheet valloittavat Pälkäneen paratiisirannan. Hitaasti kohti vastarannalla siintäviä Valkeakosken tehtaiden piippuja laskeva ranta on pikkuväelle turvallinen uimapaikka. Rannasta saa kahlata kauas, ennen kuin vettä on edes napaan saakka. Aika ei käy pitkäksi, sillä pikkuväki pääsee välillä touhuamaan leikkipuiston telineille, isommat takovat palloa rantalentiskentällä. Rannan idylliin kuuluvat veneet, jotka lipuvat kohti Kostianvirtaa. Se kuuluu Laitikkalan Kyllönjoen ohella veneilijöiden vakiokohteisiin Mallasvedellä. Hoidetut rannat reunustavat kapeaa uomaa niin lähellä, että joissain kohdissa puut tuntuvat kaartuvan kulkijan ylle. Pakanrannan idylli kasvaa entistä pidemmäksi vyöhykkeeksi, sillä sen molemmille puolille nousevien asuinalueiden rannat varataan ulkoilureitille, jonka varrella riittää kauniita maisemia ja historiallisia kohteita. Pakanranta Uimarannantien päässä Pälkäneen keskustassa. Kesätori laajentaa, polkuautorata lapsille Niitty-Seppälän Kesätorilla on kevään ja alkukesän ajan käynyt melkoinen säpinä. Pälkäneläisen suoramyyntitilan myymälätila laajenee juhannuksesta alkavalla kaudella yli puolella. Samalla henkilökunta saa lisää kauppakunnostus- ja pakkaustilaa. Kylmävarastotilakin kasvaa, Jukka Kittilä mainitsee. Asiakkaille miellyttävä muutos on varmasti se, että Kesätorille rakennetaan vesi-wc:t. Niin ikään uusi invalidi- WC toimii tarpeen tullen myös lastenhoitotilana. Suoramyyntimyymälä myy tänäkin vuonna edellisten vuosien tapaan tuoreita tuotteita suoraan pellosta: mansikkaa, uuttaperunaa, hernettä, porkkanaa, tilliä, mausteyrttejä, salaatteja ja kaaleja. Paikalta voi hankkia myös kesäkukkia, amppeleita, Niitty-Seppälän oman kotileipomon leipää, munkkeja, leivoksia ja muita lähiseudun tuotteita. Kesäkahvila palvelee janoisia ja nälkäisiä. Polkuauto rata lapsille Laajennuksen lisäksi Kesätorilla on tulevana kesänä uutta tarjottavaa Niitty-Seppälän kesätorin kotieläintarhan hellyyttävät lemmikit ovat lasten suosikkeja. Niitty-Seppälän Kesätori avaa ovensa 17. kesäkuuta ja palvelee elokuun puoliväliin saakka. lapsille. Paikalle tulee polkuautorata, joka on parin aarin suuruinen. Radalle mahtuu kerrallaan kolme tai neljä pientä polkijaa. Perheen pienimmät viihtyvät lisäksi Kesätorin kotieläintarhassa, leikkipaikalla, peikkoluolassa ja seikkailulabyrintissa. Vanhoja tuttuja viihdykkeitä on tarkoitus kehittää entistä parempaan suuntaan, Kittilä tarkentaa. Niitty-Seppälän Kesätori Luopioistentien varressa. Avoinna alkaen joka päivä klo Juhannuksena poikkeusaukioloajat. Keskiaukeaman kartta: Laipan lumo löytyy läheltä Ajetaan Pälkäneeltä parikymmentä kilometriä Luopioisiin ja jatketaan muutama kilometri Rautajärven suuntaan. Käännytään Pihtilammentielle, josta haarautuu Vahlajärven kohdalla Pihtilammen eteläpäähän kulkeva pistotie. On tultu idyllisen erämaajärven rantaan. Sen nuotiopaikoilla ja laavulla lapsiperheet ja partiolaiset yöpyvät ja harjoittelevat eräelämää. Sen rannalla on juotu muun muassa Sydän-Hämeen Lehden 75-vuotisjuhlakahvit. Samoissa maisemissa arkkipiispa Jukka Paarma pitää sunnuntaina metsäkirkkoa kello 17 alkaen. Pihtilammelle on rakennettu yksi Laipan vaelluspolkujen taukopaikoista. Lähtipä polkuja kumpaan suuntaan tahansa, vastaan tulee karpalosoita, erämaalampia, naavaisia puita ja jäkäläisiä kallioita. Kosteimmissa ja hankalimmissa paikoissa kulkemista on helpotettu pitkospuiden ja rappusten avulla. Opastettuja vaelluspolkuja on parinkymmenen kilometrin verran. Eksymisen vaaraa ei ole, vaikka olisi liikkeellä ilman karttaa. Eniten reissusta saa kuitenkin irti, jos hakee kunnantalolta mukaansa Laipanmaan kartan. Siinä on kerrottu polkujen varsilla olevista luonto- ja kulttuurikohteista. Vanhojen rakennusten rauniot ja muut elämän jäljet kertovat Laipanmaan kiehtovasta menneisyydestä. Erämaan koskemattomiin korpiin kirveen kanssa lähteneet sitkeät uudisraivaajat aloittivat uuden elämän melkein tyhjästä. Kaatoivat ja kuorivat hirsipuut savupirtteihinsä, kaskesivat peltonsa ja kaivoivat kilometritolkulla ojia kuivatakseen suon laidalta lisää viljelysmaata. Laipanmaan uusi aika alkoi, kun koskien partaalle alkoi syntyä sahoja ja paperitehtaita. Metsäteitä ei ollut, vaan savotoille kuljettiin pitkien taipaleiden takaa. Savottaväen tukikohdaksi valmistui sotien jälkeen Rajalan kämppä. Se hiljeni kuitenkin pian, kun sahat ja kulkupelit koneellistuivat. Kämppää asui vuosikymmenien ajan yksikseen Nestori Hanhikoski. Kun aika jätti Laipan-erakosta, kämppä kunnostettiin savottaperinteen muistomerkiksi, jossa järjestetään kesäaikaan erilaisia kämppäpäiviä ja -laulajaisia. Laipan vaelluspoluilla on vilkkainta syksyn kuulailla keleillä, kun ruska värjää maisemat. Innokkaimmat kulkijat, maastopyöräilijät ja kalamiehet ovat kuitenkin liikkeellä läpi kesän. Rajalan kämpälle on opastettu Luopioisten ja Sahalahden kautta. Pihtilammen kautta vaellusreiteille löytää Luopioisten ja Rautajärven puolivälistä lähtevän Pihtilammentien kautta. Vaellusreiteille on rakenteilla on yhdyspolku myös Haltian kautta ja suunnitteilla Sappeen kautta. Rajalan kämpällä Avoimet ovet su 14.6., la ja su 2.8. klo 10 18, metsäiltapäivä (aiheena Laipan ja Suomen metsät) la klo 13, Puskapelimannien konsertti (Tähkäpäät ja muita esiintyjiä) klo 15. Laipan vaelluspoluilla kulkemista on helpotettu silloilla, pitkospuilla ja portailla. Nuotiopaikoilla on myös laavuja, joissa voi jopa yöpyä. Kuva on Pihtilammen päästä.

3 Pälkäne Kuhmalahti KESÄ 2009 Pälkäneen ja Kuhmalahden matkailuopas 3 1 Mukavia ratsastusryhmiä kaikenikäisille ja -tasoisille! Kysy myös kesän leireistä ja kursseista! Suomen Ratsastajainliiton hyväksymä ja valvoma ratsastuskoulu Luopioisten ratsastuskeskus Oy, Kaukkalantie 56, Aitoo Puh , master-ratsastuksenopettaja Marissa Henttinen 2 Myös varusteita hevoselle ja ratsastajalle ILOISIA ISLANNINHEVOS- ELÄMYKSIÄ PÄLKÄNEELLÄ! Soita ja kysy lisää! Sanna Rönni, p Tinnonpolku 6, Pälkäne Islanninhevonen, metsä ja kesä voiko parempaa toivoa? Alfur-tallin varustemyymälä palvelee läpi kesän Islanninhevosistaan tunnetun Alfurtallin kesä on tuttuun tapaan kiireinen. Sanna Rönni naurahtaakin, että pälkäneläistalli on oikeastaan aina auki. Tänä kesänä olemme ensimmäistä kertaa avoinna myös heinäkuussa, Rönni kertoo. Hevosharrastaja pääsee tekemään löytöjä tallilla jo kaksi vuotta asiakkaita palvelleesta varustemyymälästä. Valikoimista löytyy tarpeellisia tuotteita sekä ratsuille että ratsastajille, esimerkiksi satuloita, suitsia, loimia, hoitotuotteita ja lisäravinteita. Kesän hittituote on ötököitä tehokkaasti karkoittava pikiöljy. Moni luulee, että myymme pelkästään issikkatavaraa, mutta meillä on valikoimissa tuotteita kaikille ratsastajille ja hevosille. Esimerkiksi loimia meillä on myynnissä 95-senttisistä aina 165-senttisiin asti. Myymälän yhteydessä toimintaansa aloittelee myös hevosvarustekirpputori. Kirpputorille voi viedä myyntiin pestyjä, käytettyjä ratsastajan ja hevosten varusteita. Myydyistä tuotteista talli ottaa 10 prosenttia. Myymälätilassa asiakkaita palvelee lisäksi kahvitupa, josta saa kuumia ja kylmiä juotavia sekä suolaista ja makeaa välipalaa. Maastoratsastusta, leirejä ja talutustuokioita Alfur-tallilla asuu tällä hetkellä nelisenkymmentä issikkaa, joista kaksi on jalostusoreja. Lisäksi tallilla majailee täysihoitolaisina puoli tusinaa erirotuista hevosta ja ponia. Tallin kesä täyttyy muun muassa askellajitunneista, leireistä ja maastoratsastuksista. Maastoratsastuksia tehdään Ruokolan kylän metsissä ja idyllisillä kyläteillä. Kesän leirit ja maastoratsastustunnit alkavat olla täynnä, mutta ratsastamaan mielivän kannattaa tiedustella mahdollisia peruutuspaikkoja tallilta. Pitkillä maastomaastoreissullamme pidämme tauon Ansajärven rannalla, jossa voi vaikka pulahtaa uimaan, Sanna Rönni kertoo. Pälkäneläistalli järjestää tilauksesta lisäksi talutustuokioita esimerkiksi lapsiryhmälle. Talutusratsastus on oiva tapa tutustua islanninhevosiin. 35 euron hinta sisältää yhden talutusratsun ja hevoselle taluttajan tunniksi. Kentän laidan laavulla on nuotiotarpeet ja istumapaikkoja. Alfur-talli sijaitsee 12-tien kupeessa Iltasmäessä. Hevostarvike- ja ratsastusvarustemyymälä avoinna joka päivä klo 8 10 sekä Muina aikoina ot yhteyttä Sanna Rönniin: Samasta numerosta voi tiedustella myös ratsastusmahdollisuuksista. Keskiaukeaman kartta: Myymälä-kahvitupa avoinna joka päivä klo 8-10, olemme paikalla myös iltaisin. Soita ja varmista. Oksalan tila Jouko ja Tapani Suoniemi Savusauna Maatilamuseo Varsta Mökkivuokrausta Tuulimylly Kukkolanraitti 203, Pälkäne Puh , Maalaiselämää Pajuparvella Helena Tiililän yksilölliset pajutyöt Näyttelyt "Kestikievarin Rauha" ja alkaen "Vanhat kauniit lasipullot" Pajuparvi av pe, su 11-18, la Vanhankirkontie 6, Pälkäne, p Pajunpunonta, kukat, yrtit, kuusenkerkkäjuomat LÄHDE SAFARILLE KOE UPEA ELÄMYS Huwituksen uutuuksina melonta- ja kalastusretket Pälkäneläinen Ohjelmapalvelu Huwitus tarjoaa tämän kesän uutuutena melonta- ja kalastusretkiä lähivesille. Tähän asti melontaretkiä on voitu järjestää vain yritysryhmille, mutta nyt Huwitus pystyy tarjoamaan luontoelämyksen myös yksityisille melonnasta kiinnostuneille. Melontareitit kulkevat esimerkiksi luonnonkauniita Kyllönjokea ja Kostianvirtaa pitkin. Kanoottikalusto kulkee tarvittaessa myös tien päällä, joten melomaan voidaan lähteä asiakkaan toiveiden mukaan, vaikkapa Pälkäneen kirkonkylältä tai Rönnvikin rannasta. Myös kanoottien vuokraus kuuluu jatkossa Huwituksen palveluihin. Heikki Rönni Ohjelmapalvelu Huwituksesta kertoo vastikään suorittaneensa melontaohjaajatutkinnon. Melonta sopiikin sekä aloittelijoille että vesillä jo enemmän liikkuneille, Rönni lisää. Pälkäneläisyritys suunnittelee järjestävänsä kesän mittaan myös melonnan alkeiskursseja. Kalastusretkille lähdetään 12 hengen Sun Tracker -katamaraanialuksella. Retket suunnitellaan asiakkaan toiveiden mukaan. Lähialueen hyviä kalavesiä ovat Mallasvesi, Pälkänevesi ja Ilmoilanselkä. Katamaraanilla voi lähteä myös pelkälle maisemaristeilylle, mikäli kalastus ei niin kiinnosta, Rönni lisää. Juhannustanssit seurojentalolla Ohjelmapalvelu Huwitus järjestää totuttuun tapaan juhannuspäivän tanssit Laitikkalan seurojentalolla. Tänä vuonna tanssataan Olavi Virran hengessä. Rytmiorkesteri Huwituksen solisteina toimivat Aimo Kokkola ja Heikki Rönni. Paikalle ei nyt saatu edellisten vuosien tapaan ketään legendaa, mutta ajattelimme Olavi Virran sopivan hyvin tämän kesän teemaksi, onhan hän nyt ajankohtainen henkilö paikallisen kesäteatteriesityksenkin takia. Ohjelmapalvelu Huwituksen melonta- tai kalastusretkivaraukset ja -tiedustelut Heikki Rönnilltä tai Retkiä tehdään kaikkina viikonpäivinä asiakkaiden toivomusten mukaan. Melomaan! Heikki Rönni tarjoaa melonnasta kiinnostuneille melontaretkiä lähialueen kauniille jokireiteille TAIDEPAPPILAN KESÄ-09 TAIDETUSINA - TEEMU JA PLIKAT päivittäin klo muulloin sopi. mukaan. Yhdentoista naistaiteilijan sekä Teemu Luodon kuvataidetta, kudonnaisia ja ympäristöteoksia sisällä ja ulkona taidepolulla. Liput 5/4 lapset alle 16 v. ilmaiseksi vanhempien mukana. Taidetie 19, KUHMALAHTI KK P / Kesässä mukana Kuhmalahden Osuuspankki Strutseja (isoja ja pieniä) Highlandereita (Skotlannin ylämaannauta) Kuusipeuroja Poroja Kotieläinpiha (ankkoja, kanoja, kaneja, vuohia, villisikoja) Kahvio (olutta, siideriä) Suoramyynti Lihatiskistä grilliherkut Kirvuntie 76, PÄLKÄNE (03) , Tervetuloa! Katso aukioloajat:

4 4 KESÄ 2009 Pälkäneen ja Kuhmalahden matkailuopassappee SAPPEEN UUSI KESÄTEATTERI ESITTÄÄ: MUSIKAALI Sappeen uudessa katetussa kesäteatterissa nautitaan legendaarisen Olavi Virran upeimmmista lauluista loistavien laulaja-näyttelijöiden esittämänä. Musikaali on tunteikas tulkinta tähden elämästä. Ohjaus ja käsikirjoitus Heikki Paavilainen Rooleissa mm. Kunto Ojansivu, Jani Koskinen, Jane Kääriäinen, Aleksi Seppänen, Sanni Siurua ja Jani Rasimus Lisätiedot: i TANSSINOPETUSTA ALEKSI SEPPÄSELTÄ! Opi tanssimaan kuin tähdet! Juhannuksesta alkaen ennen torstain ja perjantain iltanäytöksiä Aleksi Seppänen antaa halukkaille tanssinopetusta. Opetus alkaa klo 16 ja kestää 1,5 tuntia. Hinta 10 /hlö. Lisätiedot: Alamäkiajajat ovat löytäneet Sappeen rinteet. Täksi kesäksi saadaan uusia väyliä ja hyppyharjoituspaikka. ESITYSAJAT Kantaesitys ja ensi-ilta pe (klo 19), (klo 19), (klo 14 ja 19), (klo 19), (klo 19), (klo 19), (klo 19), 2.7. (klo 19), 3.7. (klo 19), 4.7. (klo 14 ja 19), 5.7. (klo 14 ja 19), 9.7. (klo 19), (klo 19), (klo 14 ja 19), (klo 14 ja 19), (klo 19), (klo 19), (klo 14 ja 19), (klo 14 ja 19), (klo 19), (klo 19), (klo 14 ja 19), (klo 14 ja 19), (klo 19), (klo 19), 1.8. (klo 14 ja 19). Muutokset mahdollisia. LIPUT 20 / 18 / 13 Lisätiedot & lippuvaraukset: Puh Ryhmä- & majoituspaketit: Sappeen Myyntipalvelu Avoinna 7.6. asti ma-pe klo 9-17 ja 8.6 alkaen ma-pe 9-18, la-su Puh , Ryhmäpaketit (väh. 32 hlöä) Teatterilippu sekä maukas kotiruokalounas Tapahtu makeskus Huipussa: Teatterilippu sekä kahvi ja pulla (tai pikkusuolainen) Tapahtumakeskus Huipussa: Majoitus + teatteri Yhden yön majoitus laadukkaassa saunallisessa Chalets-huoneistossa ja lippu Sappeen Kesäteatteriin. Hinta sisältää liinavaatteet ja loppusiivouksen. Chalets-yksiö kahdelle 2 hlöä /huoneisto. Lisävrk 18,75/hlö Chalets-kaksio + makuualkovi neljälle 4 hlöä/huoneisto. Lisävrk 11,90 /hlö Majoitushintoihin lisätään toimistokulut 15,-/ varaus /hlö /hlö /hlö /hlö Hurjapäät ja malttimielet pyöräilevät Sappeessa Anu Ritvanen Sappeen pyöräilykeskus tavoittelee lisää harrastajia alamäkiajon pariin. Vauhdikkaassa lajissa mennään laskettelurinnettä pyörällä alas ja hissillä ylös. BikeParkiin rakennetaan kaksi uutta reittiä ja hyppyharjoittelupaikat. Erittäin helpon alamäkiajoradan on tarkoitus madaltaa aloituskynnystä. Sappeen rinnetoiminnanjohtaja Kosti Puurunen lupaa, että jokainen pyöräilytaitoinen selviää vihreästä reitistä. Lajin hurja maine johtuu vaativista DH-radoista, vaikka alamäkiajoon tehdään myös turvallisia freeride-ratoja, Puurunen kertoo. Freeride-väylät muovataan rinteeseen koneellisesti pehmeästi kaartuviksi ja pyöreälinjaisiksi. Töyssyt ovat loivia, hyppyrit ja muut vaikeat kohdat voi kiertää, jos taidot eivät vielä riitä. Luonnonmukaiseen maastoon tehdyt DH-väylät taas sisältävät kivikkoa, kannokkoa ja pudotuksia. Vaikea maasto vaatii laskijalta kunnollista ajotekniikkaa. Puurusen mukaan rinneajossa, kuten kaikissa nopeissa taitolajeissa, täytyykin tiedostaa oma osaaminen. Taitoa kasvatetaan perheen voimin Useimmiten lajia kokeilee yläasteikäinen tai sitä vanhempi poika, mutta mielestäni alamäkiajo on perhelaji. Aktiiviharrastajien lisäksi viime kesänä rinteillä näki samanlaisia isä-poikayhdistelmiä kuin laskettelurinteessä, Kosti Puurunen huomauttaa. Alle kouluikäisen kanssa voi harjoitella pyöränkäsittelyä Juniorialueella. Puurakenteisen radan kaarteissa ja kumpareissa tasapaino kehittyy. Ajotaidon karttuessa voi siirtyä kohti vaativampia ratoja. Puurusen mukaan pyöräharrastuksen viehätys perustuukin uuden oppimiseen. Mies itse aloitti rinneajamisen viime kesänä, kun Sappeen BikePark avattiin ensimmäisen kerran. Ensin mietin, että mitä tästä tulee. Ihastuin lajiin, kun huomasin millä tekniikalla töyssyistä pääsee ohi. Aivan kuten laskettelussa, käyttäjät ohjataan sopiville reiteille väriopastein. Vihreä tarkoittaa erittäin helppoa, sininen helppoa, punainen keskivaikeaa, ja musta vaikeaa. Tasojen lisäksi on tärkeää muistaa freeride- ja DH-ratojen erilaisuus. Uudet hyppyrit houkuttavat aktiiveja Edistyneemmät alamäkiharrastajat voivat kokeilla kykyjään uudella keskivaikealla freeride-radalla. Lisäksi Sappeeseen rakennetaan uusi hyppyharjoittelupaikka, jossa pyöräilijät voivat treenata yhdessä suksijoiden kanssa. Vauhdinottorinne päätyy hyppyriin, josta laskeudutaan ilmatäytteiselle patjalle eli BigAirBagille. Upouudelle Dirt-alueelle rakennetaan aktiiviharrastajille kolme eri hyppylinjaa. Hyppyrien korkeus vaihtelee puolesta metristä kahteen metriin, joten jokainen voi valita omalle tasolleen sopivimman linjan. Alamäkiajon sanastoa Rinteille ajetaan kymmeniä kuormia maata ennen kuin uudet alamäkiajoradat ovat valmiita, kertoo rinnetoiminnanjohtaja Kosti Puurunen Sappeelta. Freeride (FR): Koneellisesti muokattu, pehmeästi kaartuva alamäkiajorata. Päälinjasta voi haaroittua osioita, joissa vaaditaan kaarteisiin ja hyppyreihin sopivaa tekniikkaa. Down hill (DH): Haastava, kehittynyttä tekniikkaa vaativa rata, joka voivat sisältää kivikkoa juurakkoa, pudotuksia tai kalliota. North Shore: Metsäinen alue sisältää vaativia, puurakenteisia tasapainoratoja rinteessä. Soveltuu kokeneille harrastajille. Kun maasto vaikeutuu ja mukaan tulee hyppyjä, niin sitä enemmän pyörältä vaaditaan sekä joustoa että kestävyyttä. Varsinaisissa alamäkipyörissä on matala, vahvistettu runko, joka tuo hieman takakenon ajoasennon. Täysjousitus pehmentää menoa, ja levyjarrut tehostavat jarruttamista. Erikoisvarustus nostaa pyörien hinnan useampaan tonniin, mutta pyörän voi myös vuokrata. Helpoimmista radoista selviää maastopyörällä. Ohjelmapalveluista voi halutessaan tilata ajo-opetusta. Sappeen BikeParkin avoinna ma pe 12 20, la su ma pe suljettu, la su Sappeen BikeParkin tapahtumat: la Sappee MTB marathon, Maastopyöräkilpailu Laipan erämaassa, la DH SM-kilpailut, Alamäkiajon Suomen mestaruuskilpailut. www. sappee.fi

5 Pälkäne Kuhmalahti KESÄ 2009 Pälkäneen ja Kuhmalahden matkailuopas 5 8 Ilmapatja kutsuu temppuilijoita kesämäkeen Anu Ritvanen Sappeelle rakennetaan uusi kesähyppypaikka suksijoille ja muille temppuilijoille, joten kantit kannattaa pitää terässä myös lumien sulettua. Hyppyrin vauhdinottorinne saa muovisen liukupinnan, ja alastulopaikalle levitetään 15 x 11-metrinen ilmapatja. BigAirBag-nimeä kantava laskeutumisalusta on suunniteltu turvalliseen hyppyharjoitteluun talviolosuhteissa, mutta ilmapatja palvelee yhtä hyvin suvikelilläkin. Suomessa Sappeen BigAirBag on ensimmäinen laatuaan, vaikka maailmalta patjoja löytyy kymmeniä. Aluksi suunnittelimme pyöräilijöille perinteistä hyppyharjoittelupaikkaa. Saimme asiakaspalautteen ja maahantuojan kautta vihiä ilmatyynystä, jolla myös lautailijat ja newschoolerit voivat harjoitella, Sappeen rinnetoiminnanjohtaja Kosti Puurunen kertoo. Oranssi muovi vastaa valkoista lumea Vauhdinottorinteen pituus on noin 50 metriä. Italialainen valmistaja lupaa, että liuku oranssin muoviharjasmaton päällä vastaa lumella laskemista. Reilun kymmenen metrin korkeusero kasvattaa vauhtia ennen hyppyriä, josta on parin metrin pudotus patjalle. Pressut suojaavat ilmapatjaa, joka joustaa venttiilien kautta hyppääjän osuessa alustalle. Hyppyri on tarkoitettu aktiiviharrastajille. Perustaidot sekä kokemusta täytyy olla, jotta ylipäätään uskaltaa hypätä ja osuu patjalle, Puurunen toteaa. Rinteen kipuamiseen tarvitaan toistaiseksi vielä lihasvoimaa. Turvallisuutta valvoo Sappeen Bike- Parkin henkilökunta, ja kypäränkäyttö on pakollista. BigAirBag-kesähyppypaikan avajaisia vietetään Urheilulukiot ovat jo kyselleet leirityksiä. Markkinointi aktiiviharrastajien keskuuteen ei varsinaisesti ole ongelma. Tieto levisi tehokkaasti keskusteluryhmissä jo ennen asian julkaisemista, Kosti Puurunen hymähtää. Sappeen BigAirBag -kesähyppypaikan avajaiset la Hyppypaikka avoinna ma pe klo 12 20, la su ja ma pe suljettu, la su klo Sappee odottaa ennätysmäärää kesämatkailijoita Anu Ritvanen Kotimaanmatkailulla menee hyvin, vaikka taantuma kurittaa muuta taloutta. Nurinkurinen yhtälö nostattaa toiveita Sappeen Matkailukeskuksessa. Luminen talvi toi jo ennätysmäärän majoittujia alueelle. Meillä on aika suuret odotukset kesästä. Majoituskapasiteetti kasvoi yli 250 petipaikalla, kun Sappee Chalets -huoneistohotelli ja Sappeen Tähti -huvilat valmistuivat. Myytävää on aiempaa enemmän, Sappeen markkinoinnista vastaava Juha Marjanen kertoo. Myyntiä lisäävät myös omat matkailupanostukset. Pyöräilykeskus BikeParkin uudet ajoradat ja hyppyrit houkuttelevat rinteiden rämäpäitä ja vastapystytetty kesäteatteri kulttuuriväkeä. Marjanen kiitteleekin Teatteri Eurooppa Neljän musikaalin aihevalintaa. Annan kymmenen pistettä ohjaaja-käsikirjoittaja Heikki Paavilaiselle! Olavi Virta -musikaali sopii Suomen suveen täydellisesti, Marjanen ylistää. Lipunmyynnillä tuvat täyteen Uusien houkuttimien lisäksi Sappeella luotetaan lapsiperheille suunnattujen tarjouspakettien vetovoimaan. Erilaiset pääsylippu majoitus -yhdistelmät tekevät merkittävän osan kauden tuloksesta. Onnistuminen on vaatinut määrätietoista työtä, sillä vielä viisi vuotta sitten Sappee ei markkinoinut kesää lainkaan. Tapahtumakeskus Huipun valmistuttua 2005 varaamo pidettiin kyllä auki, mutta vasta Särkänniemi-pakettien mainonta kolme vuotta sitten nosti myynnin voimakkaaseen kasvuun. Edellisenä sesonkina palettiin lisättiin Puuhamaa. Yllättäen kaikki rokkasi. Joka kesä on ollut parempi kuin edellinen, Marjanen toteaa. Valikoima laajenee entisestään. Teatteripakettien lisäksi mukaan tulevat Hopealinjojen sisävesiristeilyt ja Valkeakosken asuntomessut. Viime vuonna majoituspaikat olivat täynnä juhannuksesta elokuun ensimmäiselle viikolle. Marjanen uskoo, että tänä vuonna käy samoin, vaikka kapasiteetti on kasvanut. Yösija voi jäädä saamatta heinäkuussa, jos varausta yrittää samalle päivälle. Mökki tarjoaa vapautta, hotellihuone helppoutta Mökkimajoitus vetoaa lapsiperheisiin, vaikka huvipuistoista tai Aulangon kylpylästä kertyykin kymmenien kilometrien ajomatka. Marjasen mukaan hiihtokeskuksen hyvinvarusteltuja mökkejä pidetään luksuksena verrattuna leirintäalueisiin tai hotelliasumiseen. Vanhemmat arvostavat omaa saunaa ja keittiötä. Lapset taas ottavat kaiken irti pihasta ja leikkipaikoista. Yhteistä puuhaa kaipaavat patikoivat rinnettä pitkin uimapaikalle Iso Arajärven pohjukkaan tai retkeilevät Laipan erämaa-alueella. Monet piipahtavat lähietäisyydellä sukulaisissa tai strutsitilalla. Aikuisporukat ja pariskunnat nauttivat Sappee Chalets -huoneistohotellin helppoudesta. Yksiöiden ja kaksioiden vuokraus kun sisältää sekä liinavaatteet että loppusiivouksen. Useasti ravintolakeittiön helppous houkuttelee väsyneitä lomalaisia kokkaamista enemmän. Ravintola Huipun aukioloaikoja pidennetään asiakkaiden pyynnöstä, kun pitkän päivän jälkeen moni kaipasikin valmista ruokaa, Marjanen ilmoittaa. Sappeen myyntipalvelu tai Keskiaukeaman kartta: Sappeen mökit täyttyvät kesäaikaan lapsiperheistä, jotka majoittuvat lomareissuilla mieluummin väljään huvilaan kuin kaupungin hotelliin.

6 6 KESÄ 2009 Pälkäneen ja Kuhmalahden matkailuopaskulttuuri Olavi Virta on Sappeen kesän tähti Krista Kaitasuo Nyt ne ovat alkaneet, nimittäin Sappeen kesäteatterin Olavi Virta -musikaalin harjoitukset paikanpäällä Sappeessa. Pari kertaa on jo vedetty näytelmä Sappeessa läpi, ja henki ja usko on ollut kaikilla hyvä, sanoo musikaalin ohjaaja Heikki Paavilainen. Olavi Virran elämästä kertovassa esityksessä musiikki on tärkeimmässä roolissa. Kappaleet on pääjuttu, ja koko tarina etenee niiden varassa. Varsinkin Hopeinen kuu ja Eeva ovat tarinassa vahvasti mukana, Paavilainen kertoo. Näytelmässä nuorta Olavi Virtaa esittää Jani Koskinen ja vanhaa Kunto Ojansivu. Sivurooleissa nähdään monta sydänhämäläistä harrastajanäyttelijää. Tällä hetkellä lippuja on myyty reilut Kesän esityksiin ohjaaja sanoo menevänsä odottavalla, jännittyneellä ja innokkaalla mielellä. Ja katsojille muistutukseksi, että näytöksen jälkeen ravintola Huipussa tanssitaan tunnin verran näytelmän tunnelmissa. Lisäksi näytelmän koreografi Aleksi Seppänen tanssikurssittaa halukkaita juhannuksen jälkeen kaikkina arkiesityspäivinä. Ilmoittautumiset Seppäsen kurssille tehdään teatterin toimistoon. Sappeen kesäteatteri valmistuu pikavauhtia, vain viimeistely ja kangaskate puuttuvat. Pian urakoitsija Timo Vepsäläinen ja Jouko Poukkanen voivat vaihtaa rakennepiirustukset Olavi Virta musikaalin ohjelmiksi. Kesäteatteri syntyi vauhdilla Kunto Ojansivu esittää Olavi Virtaa Sappeen kesäteatterin musikaalissa. Anu Ritvanen Kaivinkone levittää viimeiset kauhalliset hiekkaa, kun tärytinmies alkaa jo tasoittaa Sappeen uuden kesäteatterin näyttämöä. Katsomossa rakennusmiehet lisäävät vielä viimeisiä porrasrakenteita, mutta penkit istuvat jo jykevästi paikoillaan. Toukokuun viimeisellä viikolla sirkkeli vaikenee katsomon puolella. Sahan sointi siirtyy näyttämöalueelle, koska Olavi Virta -musikaalin lavastusta aletaan pystyttää. Samalla Teatteri Eurooppa Neljä pääsee jatkamaan harjoituksia aidossa ympäristössä. Hämäläinen hitaus loistaa poissaolollaan teatterin noustessa Sappeen kylkeen. Kesäteatteri sulautuu hiihtokeskukseen Ajatus kesäteatterista syntyi keväällä 2008 Sappeen matkailualueen kehittämisryhmässä. Syksyllä piirrettiin jo rakennuksen arkkitehtipiirustuksia. Suunnitteluprosessin rinnalla etsittiin sopivaa ammattiteatteria vastaamaan näytännöistä. Alusta asti oli selvää, että alueelle suunnitellaan katettu katsomo, jossa yleisö viihtyy, kertoo Jouko Poukkanen Sappeen matkailualueen kehittämisyhdistyksestä. Rakennusmateriaaliksi valikoitui puu, koska rakennelman täytyi miellyttää silmää ja sulautua hiihtokeskusalueelle. Suurin osa 1990-luvun jälkeen pystytetyistä kesäteattereista on ollut teräsrakenteisia, joten valmista mallia puupalkkirakentamiseen ei ollut. Vaativa rakennuspaikka laskettelurinteen vieressä, Tapahtumakeskus Huipun ja Sappee Chalets -huoneistohotellin kainalossa, lisäsi vaikeuskierrettä. Mittavat maanrakennustyöt aloitettiin maalis-huhtikuussa, jolloin hiihtokeskus oli vielä auki. Turvallisuusriskien välttämiseksi paikkaa louhittiin aamuisin ennen hissien käynnistämistä. Sappeenvuoren erikoinen kalliorakenne aiheutti ylimääräistä päänvaivaa. Tyhjä tila kansikerroksen alla vaikeutti räjäytystöitä ja lisäsi kustannuksia. Tolpat vähenevät ja hinta nousee Sappeen kesäteatterihanke Kesäteatteriprojekti käynnistyy Sappeen matkailualueen toimintojen kehittämishankkeen kehitysryhmässä keväällä Hanke päättyy vuoden 2008 lopussa. Vuoden 2009 alussa perustettu Sappeen matkailualueen kehittämisyhdistys jatkaa kesäteatterihanketta. Yhdistyksen muodostavat Pälkäne ja Kuhmalahti, Aitoon Emäntäkoulu Oy sekä Sappeen matkailukeskuksen Deltarec Oy yhdessä yksityishenkilöiden kanssa. Projektin osarahoituksesta vastaa Pomoottori ry eli alueen maaseudun kehittämisyhdistys. Lopulta Rakennuspalvelu Vepsäläinen Oy:lle jäi kaksi kuukautta aikaa toteuttaa Timberheartin suunnittelema katsomo kahvioineen. Rakentaminen on haasteellista, koska korko vaihtelee sekä maastossa että rakenteissa. Suoraa kulmaa ei saa kiinni mistään, kun viistettä on joka suuntaan, urakoitsija Timo Vepsäläinen kuvaa kohteen todellista monimuotoisuutta. Teatterilaiset toivoivat mahdollisimman vähän näköesteitä yleisölle, joten pystysuorat rakenteet vähennettiin minimiin. Tämä vaati vielä paluuta piirustuspöydälle. Lopulta kustannukset kasvoivat budjetin eurosta euroon. Toisaalta yli viisisataa katsojaa vetävä teatteri ei kaivanne laajennustöitä. Jouko Poukkasen mukaan toimiva yhteistyöketju auttoi merkittävästi aikataulun onnistumisessa. Teatteri Eurooppa Neljän ohjaaja Heikki Paavilainen ja tuottaja Jussi Rekonen toivat arvokkaan lisän suunnitelmiin. Kesäkuun puolivälissä ensi-iltayleisö pääsee laskeutumaan teatterimonttuun Virran vietäviksi. Kaiken pitäisi olla valmiina istutuksia myöten. Vielä meillä on näkötorni pöytälaatikossa, Jouko Poukkanen virnistelee tulevia suunnitelmia kysyttäessä. Sappeen kesäteatterin avajaiset ja Olavi Virta -musikaalin ensi-ilta Taidepappilan isäntä kiertää kesänäyttelyitä 38 vuotta Taidepappilan kesänäyttelyitä Kuhmalahdella pitänyt keraamikko Teemu Luoto aikoo ehtiä tänä vuonna myös muiden kesänäyttelyihin. Kuhmalahden Taidepappilan avajaisia on viimeiset parikymmentä vuotta vietetty juhannuksen alla. Tänä vuonna kesänäyttely avaa vasta juhannuksen jälkeisenä lauantaina, 27. kesäkuuta. Olen lyhentänyt näyttelyä viikon verran molemmista päistä, sillä aion viettää itse pari viikkoa kesälomaa, taidepappilan isäntä Teemu Luoto kertoo. Vuonna 2011 päästä Taidepappilan 40-vuotisjuhlia. Näiden vuosikymmenten aikana kesänäyttelyt ovat pitäneet Luodon tiiviisti Kuhmalahdella. Keraamikon lomasuunnitelmat ovat selvät jo hyvissä ajoin. Lähden kiertämään kesänäyttelyitä. On mukava nähdä, miten ne ovat 40 vuodessa muuttuneet. Taidepappilassa riittää kahtena seuraavana vuonna juhlan aihetta. Ensi kesäksi Teemu Luoto kokoaa omista töistään näyttelyn, joka juhlistaa hänen 50-vuotista taiteilijanuraansa. Seuraavana kesänä esillä on Taidepappilan 40-vuotisjuhlanäyttely. Teemu Luodon tarkoituksena oli pohjustaa juhlia jo tänä kesänä. Kesänäyttely piti koota Taidepappilan omista kokoelmista. Ajattelin, että otan yhden tai pari taiteilijaa mukaan. Kun koossa oli viisi tekijää, tajusin, että tästä tulee kyllä ryhmänäyttely. Lopulta taiteilijoita kertyi 11. Kun he kaikki olivat naisia, niin keksin, että tämän kesän teemana onkin sitten Teemu ja plikat. Teemu Luoto kirjasi tulevien vuosien juhlanäyttelyt ajoissa Taidepappilan nettisivuille, jottei mopo taas karkaisi käsistä, kun taiteilija alkaa ideoida näyttelyitä. Joskus Taidepappilan alkuvuosina kävi kyllä ihan toisinpäin: tajusin keväällä, että ai niin, se kesänäyttely. Mutta aina löytyi opiskelukavereita ja opettajia, jotka lähtivät mielellään mukaan. Taidepappilan kesä alkaa perinteiseen tapaan jo koulujen ensimmäisellä lomaviikolla. Viikon taideleiri täyttyi edellisvuosien tapaan nopeasti. Leiriä vetävät Teemu Luodon kanssa Heli Mäkinen ja Jari Salminen. Kuhmalahden Taidepappilan 38. kesänäyttely Teemu ja plikat päivittäin klo Esillä 11 naistaiteilijan (Helinä Jaakkola Kangasala, Ulla Kauhanen Hämeenlinna, Irmeli Kaunisto Nokia/Ranska, Marianne Laiti Kangasala, Teemu Luoto Kuhmalahti, Riia Paasonen Tampere, Kati Parvia Helsinki, Siri-Sirkka Latva- Äijö Lempäälä, Tuulikki Thomassen Tanska, Virve Vuolasvirta Helsinki, Emmi Vuorinen T:re ja Irma Weckman Espoo) sekä Teemu Luodon maalauksia, veistoksia, grafiikkaa, taidekudonnaisia ja ympäristöteoksia. Menneiden vuosien ympäristötaideteosten parhaimmisto on säilytetty ja entistetty Pappilan historiallisessa pihapiirissä. Teemu Luodon keraamiset veistokset levittäytyvät elämyksellisen taidepolun varrelle. Taidepappila Kuhmalahden kirkonkylässä Kangasalta Kuhmoisiin johtavan 325-tien tuntumassa. Kesänäyttely (muulloin sopimuksen mukaan). Keskiaukeaman kartalla:

7 Pälkäne Kuhmalahti KESÄ 2009 Pälkäneen ja Kuhmalahden matkailuopas 7 Soittajien juhla lähti käsistä Rock on kotoisin klubeilta. Suomen kesässä on kuitenkin totuttu matkustamaan rockin perässä metsään. Kaupunkien vastaisku on alkukantaisen festarimeiningin siirtäminen puistojen ja stadionien nurmelle tai sataman kolkolle asvalttikentälle. Kuohijoella tehdään toisinpäin. Rock raikuu keskellä idyllistä maaseutua, mutta silti viihtyisissä klubioloissa, joissa takarivikin näkee ja kuulee, mitä lavalla tapahtuu. August Rock järjestetään perinteiseen tapaan elokuun ensimmäisenä lauantaina. Myös esiintyjäkaarti on perinteikäs: loppuilta on täytetty bändeillä, jotka olivat mukana jo ensimmäisillä karkeloilla. Tällaisia ovat esimerkiksi puupäähattupiirtäjä Jukka Tilsan yhtye Lentomies Usva sekä Kuohijoelta kotoisin oleva Distained, joka aloitteli uraansa Endymion-nimellä. Jos haluaa nähdä hyviä bändejä, kannattaa tulla jo alkuillasta, Arto Tyrni vinoilee. August rockin isä päättää karkelot jo tutuksi tulleeseen tapaan Passion -yhtyeensä kanssa. Keikka on samalla bändin 40-vuotisjuhla. Susiveljillä on ollut ilahduttaa yleisöä Janis Joplinin Mercedes Benzin kaltaisia klassikoita. Omilla kappaleilla kuulijoita ei juurikaan piinata. Se on käytännön sanelema juttu: kun kuusi soittajaa asustaa Helsingin ja Venäjän rajan välillä, yhteistreenejä ei pidetä kovin usein. Silloin lavalla kannattaa Suomen luovimpana kuntana palkittu Luopioinen on nykyisin osa Pälkänettä. Kuntien yhdistymisvaiheessa oltiin huolissaan siitä, ettei potkukelkkakaistat, uuden ajan mummonmökit ja kelluvat pyörätiet tuottanut luopioislainen luovuus pääsisi kuihtumaan. Monet Luopioisten ennakkoluulottomista hankkeista saivat siivet idyllisen kunnantoimiston kahvipöydässä. Kun sieltä ei löytynyt realistia, joka olisi ampunut ideoita alas, kylän innovaattorit saivat lisää tuulta purjeisiinsa. Nyt kunnantoimiston henki on turvautua kaikkien tuntemiin klassikoihin. August rock sai alkunsa kymmenen vuotta sitten, kun Passion kutsui 30-vuotisjuhlilleen muitakin bändejä. Soittajien juhlasta kasvanut maalaisfestari muutti pari vuotta sitten Kuohijoen Aslak and the Eskimos -klubille. Talo tarjoaa kaksi lavaa. Musiikki soi vuorotellen alakerran trubaduurilavalla Huiliaitat ja Sarastus ovat taidekesän uutuuksia muuttanut naapuritalon naapuriin, Mikkolan navetalle. Terve Talo -keskus alkoi vetää talon suojiin luovaa väkeä. Aitopaja toi mukanaan pajamyymälän, josta löytää muun muassa kirpputoritavaraa ja entisöityjä huonekaluja. Kahvion pöydässä voi kiireettä lukaista päivän lehdet tai tempautua maailmoja syleileviin keskusteluihin. Pajaväki remontoi niin autoja, taloja kuin mökkejäkin. Muodonmuutoksia ry on täydentänyt kokonaisuutta erilaisilla taidenäyttelyillä ja -tapahtumilla. Nykyisin Mikkolan navetta onkin monipuolinen, ja yläkerran isolla lavalla, jossa on talon puolesta myös katsomo ja hulppeat lavavalot. Kymmenettä juhlakarkeloa ryhdyttiin edellisvuosien tapaan kasaamaan hyvissä ajoin. Muusikoiden.net -nettisivuston kautta mukaan löytyy sekä soittajia että muita tekijöitä. Talkoisiin on innostunut muun muassa osaavia ääni- ja valomiehiä. Distained soittaa August Rockin kymmenvuotisjuhlilla. Karkelon alkuvuosina Kuohijoelta ponnistava bändi tunnettiin Endymion -nimellä. koko ajan muotoaan muuttava kulttuuri- ja toimintakeskus. Kesällä Luopioisissa kukkii taide. Navettakalleriaan ripustetaan Ismo Höltön nostalgisia valokuvia, joissa pääosissa ovat 1960-luvun maalaismaisemat. Lisäksi esille tulee Pirkko Nukarin pronssiveistoksia. Näyttely on ensimmäinen osa Mahdollisia maailmoja -sarjassa. Maanantaina 1. kesäkuuta vietettävät Höltön ja Nukarin näyttelyn avajaiset ovat osa laidunkauden avausta. Vanhainkodin rantoja kesän ajan parturoivat Olli Klemolan lampaat saapuvat Tulijoita olisi enemmän kuin yhteen iltaan sopii, vaikka ainoa keikkapalkkio on t-paita, jonka paikallinen paitapaino tekee talkoilla. Kaikki muukin hoidetaan kotikutoisesti, eikä kustannuksia juurikaan synny. August rockin tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä lastenpsykiatrian klinikalle. Vuosien varrella maalaisfestari on kerännyt lapsille jo toistakymmentä tuhatta euroa. August rockin lisäksi Aslak and the Eskimos -klubilla soi kesäviikonloppuisin ja keskiviikkoisin rock ja blues. Kesäteatteriesitys Maallemuuttajat saa ensi-iltansa heinäkuun 8. päivä. Kymmenes August Rock 1.8. Aslak & and the Eskimos -klubilla Kuohijoella. Aslak & and the Eskimos -klubin ohjelmaa: la Tomi Leino & Jonne Kulluvaara, la Blues Company, ke 1.7. Upi Heikkinen Band, la 4.7. Lauri Karhuvaara, Kimmo Kosenius, Jukka Kosonen, Jyri Lehtonen, Tero Rikkonen ja Timo Virtaneva, ke 8.7. klo 19 Maallemuuttajat kesäteatterin ensi-ilta, ke 8.7. klo Sirkus, la klo Tuomas Kaila Quartet, ke Klubin 6-vuotissynttärit, Aslak and The Eskimos, Hau hau video, la Antsu Haahtela duo, ke Tuula Niiranen, Kalle Penttilä ja Marko Puro, la Nothinville Hillybillies, ke Tampo, la 8.8. Ian Marson duo (GB), pe Ants in the Pants. silloin laitumelleen Mikkolan navetan kautta. Samalla koemaataan myös Huiliaitat, jotka sulkevat kiireisen nykymaailman vuosisataisten hirsiseinien ulkopuolelle. Huiliaitat rakennetaan viimekesäisten Aistien aittojen tilalle. Mikkolan navetan vieressä olevat aitat sisustetaan sängyillä, sohvilla ja riippumatoilla. Paikalle järjestetään myös kirjoja luettavaksi ja musiikkia kuunneltavaksi. Huiliaitoilla voi oikaista hetkeksi tai nukuttaa lapsen kauppareissun ajaksi. Tai motoristi voi pitää sadetta riippumatossa loikoillen, Outi Nummi selostaa ideaa. Nummi johtaa tiedettä popularisoivaa Muodonmuutoksia -yhdistystä. Yhdistys piti parina viime kesänä Mikkolan navetan naapurissa Kuolema? -näyttelyä, joka kertoi tieteen ja taiteen keinoin aineiden ikuisesta kiertokulusta. Tänä kesänä Kuolemaa seuraa Sarastus. Outi Nummi on kerännyt Sarastus -näyttelyyn evoluutioaiheisia teoksia Darwinin syntymän 200-vuotisjuhlan ja Lajien synty -teoksen 150-vuotisjuhlien kunniaksi. Jyvämakasiinille tulee esille Esa Blickin, Ilkka Halson, Jaakko Himasen, Inari Krohnin, Tiina Poutasen, Osmo Rauhalan ja Piia Salmen teoksia. Näyttelyyn kuuluu myös Leena Krohnin kirjoittama kuunnelma ja Jari Suopo Kauppisen ääniteos. Mikkolan navetta, Aitopajan pajamyymälä ja kahvio ma to 9 16, pe klo Mikkolan navetta myös la klo 9 14 ja su klo Laidunkauden avajaiset ma 1.6. Navettakalleriassa Ismo Höltön valokuvia ja Pirkko Nukarin pronssiveistoksia 1.6. alkaen. Sarastus-näyttely Mikkolan jyvämakasiinilla Isien ja poikien Kirkastusjuhlat Heinolalainen Apulanta oli vuonna 1997 läpimurron kynnyksellä. Punkpiirien suosikki oli tehnyt Mitä kuuluu ja Anna mulle piiskaa -hitit, jotka kelpasivat vihdoin radiosoittoon ja suurelle yleisöllekin. Bändistä oli kasvanut Suomen Nirvana. Rastapäisen Toni Wirtasen johtama trio nousi heinäkuussa ensimmäistä kertaa Aitoon Honkalan lavalle. Kokemus oli ikimuistoinen sekä bändille että lavan edustalle sulloutuneelle yleisömassalle. Hurjassa iskussa ollut bändi ei kosiskellut väkijoukkoa, vaan raivosi sankan savun seassa pitelemättömällä energialla. Palokunnan väen oli vaikea uskoa, että yleisöä pompitti sama kolmikko, joka oli hetki sitten hurmannut kahvion vanhat rouvat esimerkillisellä käytöksellään. Rockin vaara oli hetken aikaa läsnä. Kaiutintornit heiluivat uhkaavasti ja peltikattoon tiivistynyt hiki putoili pisaroina niskaan. Koko puinen rockliiteri huojui ja tärisi. Hiljaisempia vuosia viettäneiden Kirkastusjuhlien uusi herääminen kiteytyi Apulantaan. Suomen kesässä halutaan kuulla kunnon Suomi-rockia, ei koneella tahditettua tanssisykettä tai valtameren takaa matkittua puhelaulua. Apulantaa kuuntelee nyt jo toinen sukupolvi. Stadionluokkaan kasvanut bändi on omittu Kirkastusjuhlien talon bändiksi. Valinta on osuva, sillä myös Aitoon karkeloa järjestetään ja Navettayhteisö on ideoinut Huiliaitat samoihin tiloihin, jotka viime kesänä toimivat Aistien aittoina, Outi Nummi kertoo. juhlitaan samanlaisella isältä pojalle -meiningillä. Kirkastusjuhlat ottavat huomioon eri-ikäiset juhlijat. Suomessa ei ole kovin monia kesäjuhlia, joissa esiintyvät sekä Peer Günt että Kari Tapio. Honkalan lavoille sopivat kuitenkin kaikki. Ylälavalla soi iskelmä- ja tanssimusiikki, alakerran retrodiskossa nostalginen jytä ja purkka. Alalavalla esiintyvät nuorta polvea kiinnostavat tämän päivän hittikoneet ja ajattomammat Suomi-rockin kulmakivet, kuten Yö ja Eppu Normaali joka palaa Aitooseen 15 vuoden tauon jälkeen ja liittyy samalla siihen harvinaiseen joukkoon, joka on villinnyt Kirkastuskansaa neljällä vuosikymmenellä. Juhlijoiden tapaan myös juhlan järjestäjäkaartista löytyy monen sukupolven edustajia. Muuten ei 400 asukkaan kylä saisi kerran vuodessa kokoon juhlijan kolmipäiväistä tapahtumaa. Pitkä työ palkittiin tänä keväänä, kun Suomen Huvijärjestäjien Keskusliitto valitsi Aitoon VPK:n Vuoden Huvijärjestäjäksi. Tänä vuonna Kirkastusjuhlat saattavat tarjota myös tilaisuuden nähdä rakastetuin Agents -kokoonpano jälleen hetken aikaa yhdessä: sekä Topi Sorsakoski että Agents esiintyvät maanantaina ylälavalla. Aitoon Kirkastusjuhlat Honkalassa la 4.7. ma Katso kesän kaikki tapahtumat kuntien tapahtumakalentereista

8 Valkeakoskelle 8 KESÄ 2009 Pälkäneen ja Kuhmalahden matkailuopaskartta Orivedelle Evijärvelle Orivedelle Mutikko Längelmävesi Vesijärvi Vahderpää 6 Kuhmalahti kk Sahalahti Kuhmalahti Pelisalmi Tampereelle Kangasalle Pakkala Laipanmaa Kaivanto Roine Raikku Ihari Pihtilampi Vehoniemi 9 Luikala Salmentaka 8 Korppivuori Sappeen matkailualue Saarikylät 7 Haltia 19 Pälkänevesi Haltianselkä Epaala Kukkola 11 3 Lu Seitsye Myttäälä 12 2 Aitoo Holja Hirvo Onkkaala Pälkäne 1 Kaukkala Mallasvesi Äimälä Harhala 2 Pintele Ilmoilanselkä Hämeenlinnaan Lahteen Vähä- Roine Pälkäneen ja Kuhmalahden matkailukohteet 1 Luopioisten Ratsastuskeskus 5 Pro Fantasy Safari 9 Kustavin Savipaja 13 Ravintola Liekki 17 Keltainen Talo 20 Pälkäneen Nuijantalo 2 Alfur-talli 3 Oksalan tila 6 Taidepappila 7 Strutsitila Syrjynen 10 Suttisen tila 11 Rönnvikin viinitila 14 Kahvila Rautahovi 15 Kostian Kievari 18 Mökkivuokraus Tuula Peltonen 21 Hannelen Pitopalvelu Morilea Oy 4 Pajuparvi 8 Sappeen matkailualue 12 Niitty-Seppälän Kesätori 16 Maaseutumyymälä Kesän maku, Katajan Liha 19 Uotilan Edustushuvilat ja Lomamökit 22 Tapailan Pitopalvelu

9 Pälkäne Kuhmalahti KESÄ 2009 Pälkäneen ja Kuhmalahden matkailuopas 9 luopioinen 18 Pajulanjärvi i ajärv Kuhm Vedentausta oisiin Kuhm Vehkajärvi Pohja Vehkajärvi Ämmätsä Kasiniemi 14 Rautajärvi Kyynärö pälkäne uopioinen 7 Pad asj oe lle Niemikunta 20 Evinsalo 6 Kukkia Puutikkala Vihavuosi 12 vi ijär oh Ku Pälkäneen ja Kuhmalahden Luonto- ja kulttuurikohteita Tykölänjärvi, Etelä-Äimälä: suojeltu lintuvesi 4 2 Kukkolan Vähäjärvi: suojeltu lintuvesi, lintutorni. 5 3 Kukkiajärvi: kuuluu ra2000-verkostoon. 1 Natu- Tervaniemenlahti, Kuhmalahti: suojeltu lintuvesi Kyllönjoki Laitikkalassa, idyllinen joki yhdistää Pinteleen ja Ilmoilanselän 6 Kostianvirta, syntyi vuoden 1604 luonnon mullistuksessa, kun ylävesistöjen vedet mursivat uoman Pälkäneveden ja Mallasveden välisen kannaksen läpi. Kostiavirta ruopattu laivaväyläksi vuosina Kylänraitin reitit Pälkäneellä kävellen ja pyöräillen, ota kartta netistä: (valitse: Matkailu) Syrjänharjun vesitorni, Pälkäne, avoinna kesäisin. 9 Kirvun linnavuori Iharintien varrella. 10 Kostianvirran taistelun kaivanteet vuodelta 1713 ja muistomerkki vuodelta Kukkolan kyläkeinu 1800-luvul- ta 12 Weberin piste, Suomen väestöllinen keskipiste. Tänne on jokaisella suomalaisella keskimäärin 191 kilometrin matka.

10 10 KESÄ 2009 Pälkäneen ja Kuhmalahden matkailuopasostokset 9 Kesäviikonloppuina teemaohjelmaa Keltaisessa Talossa TILAMYYMÄLÄSTÄ MARJOJA VIHANNEKSIA MUITA KESÄHERKKUJA VINTTIPUODISTA KÄSITYÖLÄISTEN TUOTTEITA P Kissalammintie 43, Laitikkala Tervetuloa maistelemaan! UUDISTUNUT Hämeenlinnantie 270, Laitikkala Kesän aukioloajat: ma-pe la su P. (03) , KORJUUTUOREINA OMISTA PELLOISTA polkuautorata KOKO PERHEEN MANSIKKAKESÄN KESKUS Palvelemme lähtien joka päivä 9-19 Pälkänevedentie 135. P PÄLKÄNEELLÄ Hämeen -linna RALPH lipan alta Lahti Sarjakuva-albumi Ralph -lipan alta julkaistaan Pälkäne tuottaa ja palveleenäyttelyn yhteydessä Aitoon Honkalassa! Albumi on myynnissä Sydän-Hämeen Lehden osastolla! Pälkäneläinen Keltainen Talo aloittaa tänä kesänä teemaviikonloppujen vieton. Kesäkuukausien ensimmäisinä viikonloppuina Rauniokirkon naapuriin saapuu tuote-esittelijöitä, käsityöläisiä ja asiantuntijoita kunkin teeman mukaisesti. Lähiruokaa Laitikkalasta, nam! Herkkusuun vatsan täyttävät muun muassa Suttisen marja- ja vihannestila, Katajan Liha sekä Heikkilän juustola Makumatkalle ei tarvitse Sydän-Hämeessä kauas lähteä Laitikkalan kylä Pälkäneellä riittää: tuoreita marjoja ja vihanneksia, uunituoretta leipää, paikan päällä palvattuja lihoja ja oman tilan maidosta tehtyjä juustoja. Herkkusuut saavat kylässä vatsansa kylläiseksi sekä arkena että juhlapäivinä. Marjat ja vihannekset Suttisen marja- ja vihannestilan kesä on poikkeuksellinen, sillä isäntäväki pitää elokuun puoliväliin asti sapattivapaata. Palvelut pyörivät ulkoistetuin voimin normaaliin tapaan: tilamyymälästä kantaa vastuun isäntä Simo Laakson sisar Eeva Laakso, ja Kesäkuun 5. ja 6. päivä tutustutaan kompostin perustamiseen, hoitoon ja jäteneuvontaan. Luvassa on esimerkiksi yrttitaimien ja kesäkukkien esittelyä sekä myyntiä, asiaa yrttimaan perustamisesta ja tietoa huvimajan rakentamisesta kierrätysmateriaaleista. Heinäkuun neljäntenä päivänä Heikkilän juustolasta saa myös valmiiksi paloitellut juustot: esimerkiksi neliöt, kuutiot ja sydämet. Marjat ja vihannekset tulevat tuoreina suoraan pelloilta Suttisen myymälään. keskitytään saunomisen ja hyvän olon teemaan, silloin sisustetaan saunakamaria uusilla tekstiileillä, tutustutaan saunahunajiin ja rentoutushoitoihin sekä opitaan vihdan tekoa. 1. elokuuta aiheena ovat kesäiset puutarhajuhlat, ja toivottavasti talon pihassa päästään grillaamaankin, Keltaisen Talon emäntä Keltaisen Talon emäntä Heli Rapatti asettelee sisustusmyymälän pöydille kesäisiä tuliaistuotteita marjaviljelykset ottaa hoitoonsa Yrjö Tanila. Pyhitämme 20 vuoden työskentelyn jälkeen hieman aikaa perheelle, Simo Laakso taustoittaa. Suttisen tilamyymälän tarjonta vaihtelee marjojen ja vihannesten sesongin mukaan. Tilan oman pellon mansikat, vadelmat, maissit ja ruusukaalit täyttävät hyllyjä juhannukselta pitkälle syksyyn. Myymälän vintillä asiakkaita palvelee Anja Wählingin toteuttama tunnelmallinen vinttipuoti, josta löytyy suomalaisten käsityöläisten suunnittelemia ja valmistamia käyttö- ja sisustustuotteita. Vintin toisessa huoneessa toimii kahvikammari. Palvit ja makkarat Katajan Liha savustaa tuotteensa vanhalla hyvällä tavalla. Leppäsavu huolehtii siitä, että tuotteiden savunmaku on vahva ja tuoksu oikea. Lenkkien ja leikkeleiden suhteen linja on yhtä tinkimätön. Katajan makkarat eivät ryynimakkaraa lukuun ottamatta sisällä laktoosia tai gluteiinia, joten ne sopivat hyvin allergikkojenkin ruokavalioon. Palvaamon ja tilan oman leivintuvan tuotteita on myynnissä Katajan maaseutumyymälä Kesänmaussa. Myymälästä saa ruokatarvikkeita joka lähtöön. Omien tuotteiden lisäksi kaupan on muun muassa vihanneksia Heli Rapatti listaa. Tunnelmien kauppa ja kahvila, kursseja ja majoitusta Keltaisen Talon tunnelmallisen kaupan valikoimiin kuuluvat kodin sisustustuotteet kuten tyynyt, verhot ja tapetit sekä laadukkaat lahjat, hyvän olon tuotteet ja erikoisherkut läheltä ja kaukaa. Talo tunnetaan erityisesti Heli Rapatin suunnittelemista Kimikon luonnonmateriaaleista valmistetuista sisustustekstiileistä ja vaatteista. Sieltä löytyy myös laaja valikoima muiden suomalaisten käsityöläisten tuotteita. Kaupan yhteydessä toimii kahvila, jossa voi herkutella talon oman keittiön leivonnaisilla. Teemapäiviksi on luvassa aina jotain pientä ekstraa kuten lettuja ja jäätelöä normaalitarjonnan lisäksi. Talossa järjestetään kesän aikanakin erilaisia yksipäiväisiä kädentaitokursseja. Kesäkurssien aiheet liittyvät puutarhaan, kurssilaiset oppivat mm. rautalankaesineiden, betonikoristeiden ja mosaiikkitöiden valmistamista. Pälkäneläiseen maalaisidylliin ihastuvat voivat myös yöpyä Keltaisessa Talossa. Talon yläkerrassa on kaksi kauniisti sisustettua ja modernein mukavuuksin varustettua vierashuonetta Pellavakamari ja Silkkihuone - joissa yökyläilijät voivat levähtää. Palvelu toimii aamiaismajoitusperiaatteella eli hintaan sisältyvät liinavaatteet ja aamupala. Keltaisessa Talossa toimii myös Pälkäneen kunnan matkailuinfo. Keltainen Talo Pälkäneen Rauniokirkon naapurissa, Lahdentien varressa. Tiedustelut: Kauppa ja kahvila avoinna syyskuun loppuun asti joka päivä kello Keskiaukeaman kartalla: ja maitoa. Tuotteitamme on saatavilla myös kauppa-autostamme, joka kiertää tänäkin kesänä Kangasalan ja Hauhon toreilla. Maustetut juustot Juuston ystävä täyttää juustonälkänsä Heikkilän tilalla. Juustola valmistaa tilan omasta lehmänmaidosta tuore- ja kypsytettyjä juustoja. Ruovedeltä tuotavasta kyytön maidosta valmistan kypsytettyjä juustoja gourmet-ravintola Masuuniin, Pirkko Heikkilä mainitsee. Koska kaikki juustot valmistetaan käsityönä, ne voidaan myös maustaa asiakkaan toiveiden mukaisesti. Pirkko Heikkilän mukaan juustoihin sopivat lähes kaikki mausteet. Useimmin käytettyjä ovat erilaiset yrtit ja siemenet, vanilja, kardemumma ja pippuri. Kokeilin kerran pyynnöstä myös suklaata, mutta se ei mielestäni sopinut juustoon lainkaan, Heikkilä naurahtaa. Heikkilän tila tarjoaa juustojen lisäksi majoitusta. Päärakennuksessa on kolme majoitukseen varattua huonetta, joissa on yhteensä 14 vuodepaikkaa. Meillä käy paljon poikkeajia, jotka saattavat tulla lyhyelläkin varoitusajalla. Suttisen marja- ja vihannestila, Katajan Liha ja Heikkilän tila & juustola Hämeenlinnantien varressa Laitikkalassa.

11 Pälkäne Kuhmalahti KESÄ 2009 Pälkäneen ja Kuhmalahden matkailuopas 11 Teräsmiehet ja -naiset kiertävät Kukkiaa Jouko Vilkman (halkopinoon nojaamassa) järjestää Rautajärvellä perinnetapahtuman kesällä, syksyllä ja talvella. Aikamatka entisaikojen pelto- ja metsätöihin Maalaismaisema on muuttunut nopeasti. Heinäseipäät ovat vaihtuneet peltoja reunustaviin valkoisiin dinosauruksen muniin, lehmät muuttaneet laitumilta suuriin pihattoihin. Perinnetapahtumissa maalaisidylli elää sellaisena kuin se haluttaisiin muistaa. Tuulimylly jauhaa, vanha kone puksuttaa ja heinä tai pihka tuoksuu. Vanhan ajan metsä- ja maatalousnäyttely kokoaa Rautajärvelle entisaikojen työtavat ja -koneet taitavat vanhat mestarit. He herättävät perinteet elämään kahden päivän ajaksi heinäkuuta. Pientilojen väki ahersi kesän pelloilla ja talvet savotassa, tapahtumaa isännöivä Jouko Vilkman sanoo. Samaa rytmiä noudattavat Rautajärven perinnetapahtumat. Kesällä järjestetään metsä- ja maatalousnäyttely, syksyllä puintipäivät ja talvella savotta, joka täyttää ensi maaliskuussa kymmenen vuotta. Savottamuseolle on traktorikuljetus. Metsässä ei kuitenkaan ole kesällä sen isompia näytöksiä, vaan enemmänkin siellä pääsee kokemaan savotan hiljaisuutta. Tapahtumat keskittyvät kämpän ympäristöön. Pääosissa ovat perinnettä vaalivat mestarit, joiden kanssa Jouko Vilkman kiertää erilaisia tukkilaisnäytöksiä ja muita perinnetapahtumia. Vilkkaimpien viikonloppujen osalta kalenteri on täynnä vuosiksi eteenpäin. Perinteet kiinnostavat nykyihmistä, Vilkman sanoo. Porukka on myös kerännyt, kunnostanut ja rakentanut vanhoja koneita, joita ennen kehiteltiin arjen helpottamiseksi. Monesti ne pitää rakentaa uudelleen muisti- ja valokuvien perusteella. Elävissä perinnetapahtumissa vanhat koneet eivät ole kuollutta rautaa, vaan ne väännetään käyntiin. Aikamatkaan kuuluu, että yleisö pääsee jopa Palokunnanjuhlien super - viikonloppu heinäkuussa kokeilemaan entisaikojen työkaluja ja vempaimia. Vanhan savotan kämppäkauppa palvelee tapahtumaviikonloppujen ulkopuolellakin. Sen hyllyistä löytää kunnon pellavapaidat ja sarkatakit, jotka kestävät isältä pojalle. Vanhan ajan metsä- ja maatalousnäyttely Rautajärvellä Vanhan savotan kämpällä alkaen klo 10. Metsä- ja peltotyöperinnettä, vanhoja koneita, traktoreita, työhevosnäytöksiä ja vanhan ajan tunnelmaa. Kämppäemänniltä keittoa ja lättyjä. Savuisen, sumuisen ja kiireisen Englannin Haltian rauhaan vaihtanut Ivan Luck kahlasi Kukkian veteen heinäkuun lopussa Suomalaistunut brittiteräsmies kiersi kolmesti Luopioisten uimarannan edustalle viritellyt pojut ja nousi 600 metrin uintimatkan jälkeen pyörän selkään. 52 kilometrin lenkki Kukkia-järven ympäri ei ole leikintekoa, sillä matkalla on soratieosuuksia ja haastavia nousuja. Luck palasi kuitenkin uimarannalle hyvävoimaisena, vaihtoi jalkaan lenkkitossut ja lähti 13 kilometrin juoksutaipaleelle Haltianselän ympäri. 2 tuntia 23 minuuttia lähtölaukauksen jälkeen Ivan Luck saapui kolmannen kerran uimarannan kisakeskukseen. Oli syntynyt Kukkia Triathlonin reittiennätys, joka on sen jälkeen kestänyt niin miehen omat kuin muidenkin kilpailijoiden hyökkäykset. Vaimonsa suvun juurille Laipanmaan laidalle asettunut Luck saa todennäköisesti pitää Kukkia Triathlonin reittiennätyksen nimissään vielä pitkään, sillä hurjan aikansa tehdessään mies olisi pärjännyt maailmankin triathlonkisoissa. Kukkia Triathlonissa kolme tuntia on haamuraja, jonka alle selviää vuosittain vain osa kärkikymmeniköstä. Valtaosaa osanottajista aika ei tosin kiinnosta, vaan päätavoite on selvitä kunnialla läpi vaativasta urakasta. Lauantaina kahdeksatta kertaa starttaava triathlon on paikallisen kuntoiluporukan kuuluisin luomus. Vuosi vuodelta enemmän osanottajia keräävä kisa kasvoi pari vuotta sitten sellaisiin mittoihin, että järjestelyvastuu siirtyi kunnalle. Vaikka osanottajamäärä on kasvanut pariin sataan, tapahtumassa on pyritty säilyttämään kotoinen tunnelma. Myös osanottomaksu on pysynyt nimellisenä. Valtaosa triathlonisteista valitsee lyhemmän riatlonin. Pitkälle matkalle uskaltautuu vuosittain vajaat 50 miestä ja kymmenkunta naista. Hyvän mielen urheilujuhla on nykyisin entistä enemmän perhetapahtuma, sillä kun vanhemmat ovat lähteneet matkaan, yleisö pääsee seuraamaan pikkuväen duathlonia, joka koostuu uinti- ja juoksupyrähdyksestä. Kukkia Triathlonin lisäksi Luopioisten kesään kuuluu monta muutakin omaleimaista liikuntatapahtumaa. Kesäkuun lopussa työpaikka- ja haasteporukat kiertävät toista kertaa vuorokauden ajan Haltianselkää Haltia 24-juoksutapahtumassa. Heinäkuussa kaveri- ja mökkiläisporukat haastavat paikalliset pelaajat rantalentiksessä ja elokuussa pihasählyssä. Haltia 24 -hyväntekeväisyysviesti pe klo klo 19 Luopioisissa. Beach Volley Pälkäneen avoin rantalentiksen mestaruusturnaus la Luopioisissa. Kukkia Triathlon lauantaina klo 10 Luopioisten uimarannasta. Miesten ja naisten triathlon (uinti 600 m, pyöräily 52 km, juoksu 13 km), miesten ja naisten riatloni (uinti 200 m, pyöräily 13 km, juoksu 4 km) ja lasten duathlon (uinti 25 m, juoksu 300 m) Pihasähly ja Luopioisten lähiliikuntapaikan avajaistapahtuma la 8.8. Kun tuli karkaa nuotiosta tai risteyksessä rysähtää, monella työmaalla ja verstaalla putoavat kädestä vasarat ja jakoavaimet. Yrittäjän puku vaihtuu haalariin ja postinkantajan vapaapäivä peruuntuu, kun miehet kiitävät auttamaan hätään joutuneita. Maaseudun pelastajat ovat yksiä meistä. Aitoolaiset ovat sitä mieltä, että palokunta-aate on oikeastaan Aitoosta kotoisin. Onkkaalan VPK taas katsoo olevansa yhdessä Hämeenkyrön VPK:n kanssa niitä ainoita palokuntia, jotka ovat vaalineet perinteikkäitä palokunnanjuhlia toista sataa vuotta muuttumattomina. Pieni kilpailu kuuluu palokuntien välille. Siksi Aitoon VPK mielellään julistaa, että Kirkastusjuhlia vietetään tänä vuonna jo 127. kertaa, kun Onkkaalan VPK:n juhlia vietetään vasta 126. kertaa. Kaikesta tästä voi päätellä, että palokunta-aate voi edelleen hyvin. Palokunnanjuhlien perinteisiin kuuluu marssi. On sykähdyttävää nähdä, kuinka pitkä rivistö univormuun sonnustautuneita lapsia, naisia, miehiä ja palokuntaveteraaneja uhraa vapaa-aikansa toisten turvallisuuden puolesta. Marssi päättyy palokunnantalolle, jonka edeltävät palokuntalaispolvet ovat rakentaneet juuri palokuntajuhlien ja iltamien tuotolla. Palokuntajuhlille kuuluvat myös puheet, toimintanäytökset ja pihapelit. Juhlaväki heittää tikkaa, rengasta ja ketjua, tähtäillee kuulilla ja puupalikoilla keiloihin ja reikiin. Joka kylällä on omat versionsa pihapeleistä. Peleistä innostuneen on mahdoton harjoitella lajeja ja kiertää putsaamassa palkintopöytiä, sillä jokaisella palokunnalla on hieman eri tavalla kiero pelilauta ja hieman erilaiset heittovälineet. Pälkäneen palokuntajuhlien sesongin aloittaa perinteiseen tapaan Vuolijoen VPK jo ennen juhannusta. Heinäkuun ensimmäinen viikonloppu on toista kertaa peräkkäin todellinen palokuntien superviikonloppu: sekä Onkkaalan että Aitoon VPK:t juhlivat samaan aikaan. Kesäisillä sadekuuroilla on tapana loppua, kun palokuntalaisrivistöt marssivat Vilpolan mäelle. Vuolijoen VPK:n kesäjuhlat Vuolijoen VPK:n talolla: la klo 20 tanssit, su klo 13 päiväjuhla Onkkaalan VPK:n juhlat Vilpolassa: su 5.7. klo 15 palokuntamarssi ja päiväjuhla, su 5.7. klo 20 tanssit, Tanssiorkesteri Syke, ma 6.7. rääppiäistanssit: Tanssiorkesteri Helmi Vilpolassa Aitoon VPK:n Kirkastusjuhlat Honkalassa: la 4.7. klo 19 mm. Yö ja Frederik, su 5.7. klo 13 palokunnan päiväjuhla marsseineen, su 5.7. klo 19 mm. Eppu Normaali, Maija Vilkkumaa ja Kari Tapio, ma 6.7. klo 10 päivätanssit, Jämin pelimannit ja Sinikka yhtyeineen, ma 6.7. klo 19 mm. Apulanta, PMMP, Topi Sorsakoski, Agents. Kukkia Triathlonin alkajaisiksi kauhotaan Kukkiassa.

12 12 KESÄ 2009 Pälkäneen ja Kuhmalahden matkailuopasruoka Lauantaisin bändejä, heinäkuun keskiviikkoisin karaokea Vappuna: TORNADO LIEKKI Joka Avoinna: päivä lounasbuffet Ma to 9 18 Pe la 9 02 Su klo Kahvila Rautahovi Rautajärvi, p Kesän aukioloajat: ma-to 10-21, pe 10-02, la (24), su Posti- ja veikkauspalvelupiste 5,- KEITTOPÄIVÄT ma-pe alk. klo 11 Sis. juoma, leipä + kahvi KESKIOLUT- OIKEUDET Nyt myös pientä elintarvikemyyntiä! annos ievari keskellä kylää Leppoisan tunnelman lomasta löydät: - Makuhermoja hemmottelevia ála Carte-annoksia - Sekä viikonlopun vauhti-illat orkesterin tahdissa - Perjantaisin KARAOKE-illat MYÖS ERINOMAINEN PITOPALVELU Rönnvikin Viinitila sijaitsee keskellä sydänhämäläistä idylliä. POIKKEA KAHVILLE, nouda tuoreet leivonnaiset paikallisesta konditoriasta! Pälkäne, puh Kievarissa kohtaavat kyläläiset ja kaukaisetkin vieraat Suut tötterölle jäätelökioskilla! avoinna: ma-pe 6-17, la 8-14, su suljettu puh , onkkaalantie 68, pälkäne Maaseutumyymälä Kesänmaku KATAJAN LIHA Unnaanmäentie 2, LAITIKKALA P myymälä, Kataja, Tervetuloa herkkuostoksille! Palvelutiskistämme Maatilajalostamo Katajan Lihan Perinteisiä, ylikypsiä lepällä palvattuja palvituotteita Lihaisia luonnosuolimakkaroita ja sylttyä Tuoretta viljapossua eri muodoissa Kesän Grillihetkiin Meiltä myös: Omasta leivintuvasta juureen tehtyä aitoa ruisleipää, rievää, pullaa, leivonnaisia, eineksiä ym. Heikkilän Juustolan tuotteita Perunaa, vihanneksia, juureksia Lahjatavaroita ym.. Palvelemme kesäkuusta alkaen: Ma, Ke-To 10-17, Pe , La 10-15, Su Tiistaisin suljettu. Herkuttele kesällä Poikkea kesämatkallasi Keltaiseen Taloon ja maista talon leivonnaisia! Löydä Tunnelmien kaupasta kesän parhaat tuliaiset kotiin ja mökille. Tule ja koe Keltaisen Talon ja koko kylämiljöön ainutlaatuinen tunnelma. TUNNELMIEN KAUPPA ja KAHVILA Pälkäneen matkailuinfo nyt Keltaisessa Talossa. Nouda kesän menovinkit! Katso myös iwww.palkane.fi Sisustus Vaatteet Lahjat Kurssit B&B Pälkäneen Rauniokirkon naapurissa Vanhankirkontie 6, Pälkäne Puh Avoinna JOKA PÄIVÄ Rönnvikin Viinitila jatkaa kesän tutulla konseptilla Panimotoimintaa käynnistellään syksyllä Rönnvikin Viinitilan kesä sujuu tutulla, hyväksi havaitulla konseptilla. Pälkäneen Laitikkalassa sijaitseva tila siirtyi viime keväänä seuraavan sukupolven omistukseen. Nuori isäntä Kalle Rönni toteaa, että oikeastaan mikään ei kuitenkaan muuttunut sukupolvenvaihdoksen myötä. Vastuuhenkilöt menivät tietysti uusiksi, mutta muuten jatkamme vanhalla kaavalla. Sen verran uutta on luvassa, että saamme mukaan uuden yrittäjän syksyllä. Hän alkaa harjoittaa panimotoimintaa, ja miedot alkoholituotteet saadaan markkinoille ensi vuoden aikana. Viinitila on nyt Kallen ja hänen veljensä Juho Rönnin omistuksessa. Talon vanha emäntä Eila Rönni naurahtaa, että hän tarjoaa nuoremmilleen eläkeläistyövoimaa. Uskon, että pojat uudistavat Rönnvikin toimintaa pidemmällä tähtäimellä. He tuovat mukanaan nuorten näkökulmaa asioihin, itse sitä helposti sokeutuu asioille, Eila Rönni miettii. Jos hyvä tuuri käy, nälkäinen pääsee herkuttelemaan tuoreella Kukkian muikulla ravintola Liekissä Luopioisissa. Ravintolan lounaspöytään nimittäin kannetaan säännöllisen epäsäännöllisesti muikkua, jonka on pyytänyt ravintoloitsija Hanna Paasion isä Keijo Herukka-, raparperija vadelmaviiniä Rönnvikin Viinitila on yksi maan suurimpia ja palkituimpia viinitiloja. Raaka-aineet saadaan omalta ja naapuritiloilta. Raaka-aineista ei olekaan pulaa, sillä yksistään Rönnvikin tilan alueella kasvaa herukkapensaita 23 hehtaarin alalla. Tilan ympäristössä palvelee kesällä viinimyymälän lisäksi tallikahvila ja ravintola. Viinimyymälästä voi ostaa kaikkia Rönnvikin viinejä, lähialueiden tuottajien antimia sekä kädentaitajien tuotteita. Tilalla sijaitsevan Berit Sohlberg- Liekistä vastakalastettua Kukkian muikkua Paistetut herkut ovat tarjolla kalaonnen ja kalanpyytäjän ehtimisen mukaan Liekin tilava ja viihtyisä terassi täyttyy kauniina kesäpäivinä. Järvinen. Paistamme verkoilla pyydetyt muikut ja pistämme ne noutopöytään tarjolle. Kotoista herkkua on tarjolla satunnaisesti kalaonnen ja isän kiireiden mukaan, Paasio kertoo. Liekin lounas tarjoillaan kesänkin aikana joka päivä kello Arkisin teemme kotiruokaa, kun taas viikonloppuisin lounaspöydästä löytyy enemmän kokoliharuokia, Paasio sanoo. Lounasruoan lisäksi ravintolan menulta löytyy hampurilaisannoksia, pizzaa, grilliruokia, salaatteja ja erilaisia toasteja. Kesällä bändejä ja karaokea Liekin perinteistä kesä käyntiin -viikonloppua vietetään 5. ja 6. kesäkuuta. Tuolloin aikuisille tarjotaan pullakahvit ja lapsille jäätelöt, ja kesän perinteiset Liekki-T-paidat tulevat myyntiin. Luvassa on myös musiikkia: Kukon leipomon herkut löytyvät niin ikään myymälän hyllyiltä. Tallikahvilassa voi Rönnvikin viinien lisäksi nauttia pientä suolaista ja makeaa syötävää. Isomman nälän pääsee taltuttamaan tilan ravintolassa, joka käyttää pääraaka-aineinaan oman kylän ja lähiseudun tuottajien antimia. Rönnvikin viinitila Hämeenlinnantien varressa Laitikkalassa. Varaukset ja tiedustelut Elokuun puoliväliin asti avoinna arkisin klo 10 20, la klo ja su klo Keskiaukeaman kartalla: perjantai-iltana lavalle astelee trubaduuri Otto F, ja lauantaina yleisölle esiintyy rautalankabändi C.rown & Coronets. Kesällä meillä esiintyy jokin bändi joka lauantai. Keskiviikkoisin luvassa on puolestaan karaokea, Paasio valottaa kesän ohjelmaa. Ravintolarakennuksessa toimii ruokailu- ja baaritilojen lisäksi niin sanottu Liekki-VIP, jota vuokrataan saunailtoja tai muita juhlatilaisuuksia varten. VIPpuolella on tilat noin 20 vieraalle. Majoituspaikkoja riittää kuudelle henkilölle. Olemme vuokranneet viime lokakuusta alkaen myös kylpytynnyriä. Talven ajan tynnyri olikin ahkerassa käytössä, Paasio mainitsee. Ravintola Liekki Keskitien varrella Luopioisten keskustassa. Kesällä avoinna ma to klo 9 21, pe ja la klo 9 02 ja su klo Heinäkuussa myös keskiviikkoisin 02:een. Puhelin Keskiaukeaman kartalla:

13 Pälkäne Kuhmalahti KESÄ 2009 Pälkäneen ja Kuhmalahden matkailuopas 13 Kostia kurkistaa kirkon historiaan Kostia-tapahtuma Pälkäneellä kuljettaa paikallishistoriasta kiinnostuneet tänä vuonna aikamatkalle kirkon historiaan. Pälkäneen seurakunnan 600-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kotiseututapahtumankin ohjelma liittyy kirkon historiaan. Paikallishistoriaan nojaavan kotiseututapahtuman tämän vuoden teema sopii hienosti yhteen seurakunnan merkittävän juhlavuoden kanssa. Yhteistyön avulla saamme tapahtumaan jälleen uutta sisältöä, kiteyttää Pälkäne-Seuran puheenjohtaja Anna-Mari Henriksson-Helmikkala. Oman kirkon ja seurakunnan menneisyyteen vuosisatojen taakse johdattelevat kirkkotekstiilit, joista kootaan heinäkuun jo viimeiseksi viikoksi Pälkäne-Seuran ja seurakunnan voimin näyttely Pälkäneen kirkkoon. Kostiatapahtumaan liittyvä Ajan ratas -näyttely on saanut tänä vuonna nimekseen Kasukasta kalkkiliinaan. Kirkon historia on samalla valistuksen historiaa, jossa rippikoulun vakiintumiseen yhdistyy lukutaidon yleistyminen ja suomalaisen sivistyksen vahvistuminen. Kirkolla oli 1700-luvulla merkittävä rooli suomalaisten sivistämisessä. Kostia-tapahtuman avajaisissa perjantaina filosofi Eero Ojanen pohtii valistuksen vuosisadan merkitystä suomalaisen kansansivistyksen herättäjänä. Kostian vanhan ajan markkinoilla kirkon historiaan kurkistetaan sukututkimuksen kautta: kirkonkirjat avaavat sukututkijalle usein ensimmäisiä polkuja oman suvun vaiheisiin. Sydän-Hämeen sukututkijat ovat lupautuneet markkinoille esittelemään sukututkimuksen perusasioita ja kertomaan omista tutkimuskohteistaan. Kostian ABC-talon lukkarinkoulu muuttuu tänä vuonna sukututkimuksen aarreaitaksi. Juuret tuntuvat nyt kiinnostavan. Olen iloinen, että saamme paikalliset sukututkijat mukaan Kostia-tapahtumaan, Henriksson-Helmikkala sanoo. Markkinoilla on luvassa käsityöläistuotteiden ja kepeän kansanhuvin rinnalla myös taidetta: pälkäneläinen Saija Pitkämäki tuo Kostia-tapahtumaan esille maalauksiaan. Tärkeä osa 1700-luvun henkisen Kostia-tapahtuman ilmettä ovat ajanmukaisiin asuihin pukeutuneet pälkäneläiset, jotka ovat ottaneet tapahtuman elävöittämisestä kesäisen viikonvaihteen kestävän roolityön. Lauantain markkinoilla ja sunnuntain perinnejumalanpalveluksessa kohtaavat pellavanuttuiset talonpojat ja silkkeihin sonnustautunut kartanonväki. Pälkäneen seurakunnan lisäksi Pälkäne-Seura tekee tänä kesänä entistä enemmän yhteistyötä Vanhan kirkon suojeluyhdistyksen kanssa. Suojeluyhdistyksen ja kotiseutuyhdistyksen yhteinen ponnistus on vanhan kirkon eli rauniokirkon öinen kesäkonsertti lauantaina 18. heinäkuuta. Päävastuun Lumous-yhtyeen yökonsertin järjestelyistä hoitaa Vanhan kirkon suojeluyhdistys ja yhteistyössä on mukana myös Keltainen Talo. Kostia-tapahtuma Pälkäneellä Kostiatapahtuman perinnejumalanpalveluksessa rauniokirkolla kohtaavat pellavanuttuiset talonpojat ja silkkeihin sonnustautunut kartanonväki. Rakuunat ratsastavat Oksalan rustholliin Ulla Sirén Oksalan rustholli Kukkolassa on valmiina vastaanottamaan kahdeksannen perinnepäivänsä vierailijat lauantaina Perinteisestä ohjelmasta tukkilaisesityksineen, traktoriparaateineen, tuulimyllyineen ja hevosajeluineen päästään nauttimaan aamukymmenestä iltapäivään kello viiteen asti, ja tuttujen ohjelmanumeroiden, työkoneiden ja laitteiden rinnalla on jälleen paljon uutta nähtävää. Oksalan isännän Jouko Suoniemen mittava kotimuseokokoelma on esillä tilamuseo Varstassa sekä perinneaitoissa ja muissa tilan rakennuksissa. Juhlapuhujaksi on kutsuttu suurta julkisuutta kerännyt Helsingin ortodoksisen seurakunnan pastori Mitro Repo eli isä Mitro. Hevoset kuuluvat Oksalan rustholliin. Kuva kouluratsastusnäytöksestä elokuussa Päiväjuhlassa Varstassa luovutetaan toista kertaa Vuoden Varstat eli tunnustuspalkinnot maatalouden parissa ja maaseudun elämän kehittämiseksi elämäntyönsä tehneelle pälkäneläiselle miehelle ja naiselle. Hevosia ja lampaita Tänä vuonna Oksalassa herätellään vanhan ratsutilan muistoja: Sydän-Hämeen Ratsastajien perinneratsastajat esittävät rakuunaratsastusnäytöksen. Kuuden ratsukon ryhmänä ratsastavat miehet käyttävät rakuunoiden perinneasua. Sen tunnuksena on niin sanottu luurankotakki, jonka vaakasuorat raidat muistuttavat kylkiluita. Rakuuna oli sotilas, joka taisteli jalan, mutta liikkui ratsastaen. Siten rakuunat tulivat kruunulle halvemmiksi kuin ratsain taistelevat joukot, sillä hevosen ei tarvinnut olla taistelukuntoinen. Toisena teemana on lammas ja sen villa. Oksalassa tavataan määkijöitä laitumella ja katsellaan keritsemisnäytöksiä, villan värjäystä luonnonväreillä ja lammasaidan rakentamista. Näyttelyaitassa esitellään villakäsitöitä. Haja-asutusalueiden jätteidenkäsittely-uudistuksen vuoksi erityisen ajankohtainen on myös huussinäyttely, jossa esitellään ainakin kompostoiva ulkokäymälä ja sisätiloihin tarkoitettu kuivakäymälä. Lapsille on varattu omaa ohjelmaa: perinteisiä pihaleikkejä, tarkkuusammuntaa kaaripyssyllä, hevosajelua vankkureilla ja kieseillä sekä talutusratsastusta. Oksalasta löytyy myös seppä, harjamestari, suutari, köydenpunoja, patatervan keittäjä, puunikkari ja muita käsityöläisiä. Nälkäisiä ja janoisia vieraita palvelevat Navettaravintola ja kahvila Varstan parvi, ja tapahtuma-alueella myydään lättyjä ja grillimakkaraa. Oksalan perinnepäivä Kukkolassa Pälkäneen ja Aitoon välillä. Keskiaukeaman kartalla: Pälkäneen osaaminen esillä koko kirjossaan Luopioisissa on järjestetty viiden vuoden välein näyttelyitä, joissa pieni maaseutukunta on näyttänyt osaamistaan. Myös Pälkäneellä on ollut omat Pälkäne tuottaa ja palvelee -näyttelynsä, jotka ovat tiivistäneet tekemisen meininkiä paikkakunnan yrittäjien kesken. Reilut kaksi vuotta sitten syntyi uusi Pälkäneen kunta, kun Pälkäne ja Luopioinen yhdistivät voimansa. Uusi Pälkäne pyrkii yhdistämään vanhojen kuntien parhaat puolet. Samassa hengessä järjestetään ensimmäistä uuden kunnan yhteistä Pälkäne tuottaa ja palvelee näyttelyä, joka pidetään Aitoon Honkalassa Tarkoituksena on koota tapahtuma, jota niin kävijät kuin näytteilleasettajatkin muistelevat pitkään. Mukaan on ilmoittautunut toista sataa yritystä ja yhdistystä. Ne ovat ideoineet 1 esiteltävää ja ohjelmaa paitsi omalle osastolleen, myös ohjelmalavalle. Näyttelyn avaa lauantaina hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi. Lisäksi lavalla nähdään muun muassa näytteitä Sappeen Olavi Virta -musikaalista ja paikallisten tekstiilialan yrittäjien sekä harrastajien muotinäytös. Aitoon Honkalaan rakennettavien Pälkäne TUOTTAA ja PALVELEE sisäosastojen ja pihalle levittäytyvien ulko-osastojen äärelle odotetaan jopa kolmea tuhatta pälkäneläistä, kesäasukasta ja muuta näyttelyvierasta. Pälkäneen monipuolista osaamista esittelevä näyttely on kävijöille maksuton. Pälkäne Pälkäne tuottaa ja palvelee -näyttely Aitoon Honkalassa TUOTTAA ja PALVELEE la su Näyttelyosastoja tulee sekä sisälle että ulos. Niiden äärellä riittää katseltavaa koko viikonlopuksi. 2

14 14 KESÄ 2009 Pälkäneen ja Kuhmalahden matkailuopasmajoitus Uotilan Edustushuvilat ja Lomamökit Tossantie 33, Kaivanto, Saarikylät / Mökkivuokraus Tuula Peltonen Ylelliset puitteet lomailuun, koulutus-, kokousja virkistystilaisuuksiin! Vuokraamme myös kanootteja Kalastus- ja rapusafarit Kun haet paikkaa... Monien erilaisten tilaisuuksien, esitysten, tanssien, juhlien ja kokousten pitopaikka Pälkäneen keskustassa, hyvän matkan päässä. Tiedustelut ja tilavaraukset: Raija Hallila, p Kanootteja, kalastusta, laavuretkiä... Uotilan Edustushuvilat ja Lomamökit tarjoaa majoituksen ohella runsaasti virkistyspalveluita Uotilan lomamökeillä ei matkailijan aika tule pitkäksi. Pälkäneen Saarikylissä riittää tekemistä, vaikka mökkiä tai huvilaa ei paikasta vuokraisikaan. Majoituspalveluiden ohella vuokraamme kanootteja ja kajakkeja sekä veneitä ja moottoreita. Annamme omatoimisesti vesille lähteville opastusta ja kartan mukaan, jotta ikäviä yllätyksiä ei pääse sattumaan. Järjestämme erikseen myös melontasafareita, joilla nautitaan nokipannukahvit ja joita vetää ammattitaitoinen opas. Kuka tahansa voi myös tulla vaikkapa päivän ajaksi yksityiselle kalastusalueellemme kalastamaan, Terttu Uotila kertoo. Kesän uutuus Saarikylissä on saarennokassa sijaitseva laavu, jonne voi tehdä päiväretkiä. Heinäkuussa Roine-järven rannalla päästään viettämään rapujuhlia ja opastetusti myös rapusafareita. Yhä enemmän ulkomaisia matkailijoita Kesällä Saarikylien idyllisessä maalaisympäristössä vietetään paljon häitä ja syntymäpäiviä sekä pidetään kokouksia, koulutuksia ja yritysten hengennostatustilaisuuksia. Vieraita riittää paitsi Suomesta myös ulkomailta. Ulkomaalaisten vieraiden osuus on tänä vuonna kasvussa. Erityisen paljon ryhmiä ja perheitä meille saapuu Japanista. Kysyntä on suurta myös Venäjältä, Uotila toteaa. Uotilan kolme lomamökkiä ja kaksi huvilaa alkavat olla kesän osalta jo varattuja, mutta mökin vuokrauksesta kiinnostuneiden kannattaa kysellä vielä haja- tai peruutuspaikkoja. Ammattitaitoista pitopalvelua vuodesta Kesäiselle kanoottisafarille lähdössä. Taustalla Uotilan edustushuviloista toinen, Villa Elegante. Uotilan lomamökit Tossantiellä Saarikylissä. Varaus ja tiedustelut tai ja Keskiaukeaman kartalla: Hannele Hyöki-Haataja , Luopioinen Juhlat Häät Syntymäpäivät Valmistujaiset, YO-juhlat Ristiäiset Rippijuhlat Muistotilaisuudet Pitopalvelu suuriin ja pieniin juhlatilaisuuksiin! Saat kauttamme ruoat, kakut, leivonnaiset yms. sopimuksen mukaan. Tapailan Pitopalvelu 22 Helena Tapaila, Kuhmalahti p , KESÄ 2009 Pälkäneen ja Kuhmalahden matkailuopas Syrjysen pihamaalla käyskentelee strutsien lisäksi myös muun muassa vuohia. Kansikuva: alamäkiajajia Sappeen BikeParkissa Painopaikka: Pirkanmaan Lehtipaino, 2009 Sydän-Hämeen Kesälehden matkailu opasliite Jaossa kesätapahtumissa ja matkailukohteissa Lehden ideointiin ja toteutukseen ovat osallistuneet Pälkäneen ja Kuhma lahden matkailu yrittäjät sekä Kaakkois- Pirkanmaan Yrityspalvelukeskus Syrjysen strutsitila myy maukkaat grillilihat Grillikausi on pian parhaassa vauhdissa. Makkaraan, kanaan tai naudanlihaan vaihtelua haluavan grillimestarin kannattaa suunnata Syrjysen strutsitilalle Pälkäneelle, sillä tilan lihatiskistä löytyy herkullista strutsinlihaa. Strutsinliha sopii hyvin grilliin, sillä se kypsyy nopeasti. Liha on hyvin monikäyttöistä, ja sitä voi käyttää esimerkiksi pihveihin, vartaisiin ja wokkeihin. Strutsi on erittäin terveellistä ja vähärasvaista, siinä on puolet vähemmän rasvaa kuin kanassa. Liha on lisäksi vähäkolesterolista ja siinä on paljon proteiinia, Anu Syrjynen Syrjysen strutsitilalta luettelee. Maaseutumatkailuyritys myy oman teurastamonsa tuotteina muun muassa grillipihvejä, maustettuja tai maustamattomia varraspaloja sekä tuoretta lihaa paisteina, fileinä, palvattuna ja purkitettuna. Tila myy strutsin lihan ohella myös highlanderin eli ylämaan karjan ja villisian lihaa. Highlanderin liha on vähän kuin nautaa, mutta makuisampaa ja marmoroituneempaa. Strutseja, kuusipeuroja, kotieläimiä Grilliherkkujen hakumatkalla viihtyvät perheen pienimmätkin, sillä tilan tarhoista löytyy paljon katsottavaa. Pihapiirissä pääsee ihastelemaan paitsi uhkeita strutseja myös highlandereita, kuusipeuroja, villisikoja, vuohia, poroja, possuja, kanoja, lampaita ja kaneja. Tänä kesänä esittelemme yleisölle viime syksynä tarhaan saapuneet fasaanimme. Fasaaneja oli alun perin kymmenen, mutta niiden määrä nousee kunhan linnut saavat haudontansa tehtyä, Anu Syrjynen tietää. Syrjysen strutsitila Lahdentien tuntumassa Pälkäneen Epaalassa. Avoinna 16. elokuuta asti arkisin klo 10 18, la klo ja su klo Elokuun ajan avoinna viikonloppuisin viikonloppuaikataulujen mukaisesti. Juhannusaattona ja -päivänä suljettu. Keskiaukeaman kartalla:

15 Pälkäne Kuhmalahti KESÄ 2009 Pälkäneen ja Kuhmalahden matkailuopas 15 Pälkäneellä on yli 4000 ja Kuhmalahdella lähes tuhat mökkiläistä. Heidän vaikutuksensa näkyy kunnissa etenkin kesäaikaan. Mökkiläiset tuplaavat Sydän-Hämeen asukasluvun kesälomaviikkojen aikaan Kun lähdetään pääkaupunkiseudulta luonnon keskelle vapaa-ajan viettoon, ensimmäiset isot, kirkkaat ja puhtaana säilyneet vesistöt löytyvät Sydän- Hämeestä. Siksi seudulta löytyvät Suomen suosituimmat ja halutuimmat mökkirannat. Pälkäne ja Kuhmalahti muodostavat melkoisen erikoisuuden suomalaisseutukuntien joukossa. Sydän-Hämeessä on viisi mökkiä maaneliökilometriä kohti (lähde: Kesämökkibarometri 2009). Väkimäärään suhteutettuna kesäasukkaita on enemmän kuin missään muualla Manner-Suomessa; mökkejä on 0,6 jokaista asukasta kohti. Tämä tarkoittaa sitä, että vilkkaimpina lomaviikkoina seudun asukasluku vähintäänkin kaksinkertaistuu mökkiläisten ansiosta. Pälkäneen 4019 ja Kuhmalahden 914 mökkiä näkyvät kyläkuvassa ympäri vuoden. Keväästä alkaen entistä useampi mökkisauna lämpenee iltaisin, ja kauppojen kuhina vilkastuu kohti kesää. Myös muun muassa rakennustarvikekauppa käy aivan eri tahtiin kuin talvella. Vapaa-ajan asumisen merkitys ei rajoitu pelkästään elinkeinoelämään. Moni kesäasukas on juurtunut mökkipitäjäänsä niin, että osallistuu täysillä kylän talkoisiin, kesätapahtumiin ja harrastuselämään. Kesäasukkaiden ansiosta seudulla on monta yritystä, Medelplan-museon kaltaisia matkailukohteita ja monta tapahtumaa. Kesämökkien merkitys seudulle kasvaa entisestään, sillä moni kesäasukas alkaa olla siinä elämänvaiheessa, että mökillä voidaan viettää entistä suurempi osa vuodesta. Taantuma vähentää ulkomaanmatkailua ja takaa sen, että mökit ovat aiempia vuosia ahkerammassa käytössä. Myös tutkimukset kertovat siitä, että suomalaiset käyttävät aiempaa selvästi enemmän rahaa mökkikunnissaan. Kotikylän raitilla tapahtuu kesäaikaan Pälkäne kasvaa Kukkian ja Mallasveden rannoille Pirkanmaan pienin kunta Kuhmalahti kukoistaa kesällä, sen takaavat rannoilleen saapuvat mökkiläiset ja aikaansaavat kylät. Ehkä paras esimerkki Kuhmalahden aktiivisesta kesämeiningistä on Kuhmoisten rajalla sijaitseva Vehkajärvi. Kylän entisellä koululla palvelee kesäkahvila, joka avaa perinteiseen tapaan ennen juhannusta. Kahvilan yhteydessä järjestetään näyttelyitä. Tänä vuonna vehkajärveläiset todistavat, että kylässä eletään ajan hermoilla: esillä on digikuvausta ja kuvankäsittelyä harjoitelleen ryhmän töitä, joita esitetään musiikin säestyksellä. Vehkajärven kesäperinteisiin kuuluvat Mansikkajuhlat ja kesäteatterit. Tämän kesän erikoisuus on Vehkajärven korvissa soi -musiikkitapahtumasarja. Niiden esiintyjät ovat nuoria muusikoita, jotka toteuttavat itsensä näköisiä tilaisuuksia. Vehkajärven kirkossa kuultavassa konsertissa soivat kitarat, huilut ja harput. Soittajista yksi on Norjasta saakka. Lisäksi tapahtumasarjaan kuuluu musiikkipiknik ja lauluilta. Piknikin luonnonkaunista määränpäätä ei paljasteta etukäteen, vaan konserttiyleisö opastetaan ryhmänä paikalle. Upeiden maalais- ja järvimaisemien keskellä olevassa Vehkajärven tunnelmallisessa kirkossa järjestetään kesällä konserttien lisäksi häitä. Moni hääseurue siirtyy juhlimaan Touhulaan, joka tarjoaa idylliset puitteet suurelle juhlapäivälle. Rukoushuonekunnan omistama Vehkajärven kirkko on myös kuhmalahtelaisen itsenäisyyden tai -päisyyden monumentti: paikalliset isännät eivät halunneet lähteä pitkälle ja vaivalloiselle kirkkomatkalle Sahalahdelle, ja siksi kylälle rakennettiin oma pyhättö. Lähde Kotikylän Raitille Kuhmalahden kunta, Rautajärventie 36, POHJA, Puh Pälkäneellä on rikas historia ja pitkät perinteet, mutta Pälkäne elää myös ajan hermolla. Tästä kertoo kunnan tunnuslause Pälkäne parasta aikaa. Kasvavassa, turvallisessa ja maaseutumaisessa kunnassa on hyvä asua. Siksi ennen kaikkea lapsiperheet perustavat mielellään kotinsa Pälkäneelle. Monen mielessä parasta aikaa ovat lapsuuden kesät. Pälkäneen kesästä nauttivat paikkakuntalaisten lisäksi myös tuhannet mökkiläiset, jotka arvostavat kalaisia ja puhtaita vesiä. Jatkossa entistä useampi pääsee asettumaan ympärivuotisesti upeisiin järvimaisemiin. Kunta on kaavoittanut pientaloalueita rannoille niin Pälkäneen keskustassa kuin Luopioisissakin. Mallasveden rannoille, historiallisen Kostianvirran suulle valmistui talvella Nenäpään kaava. Se tuo uuden pientaloalueen leirintäalueen paikalle ja sitä reunustaville rantapelloille. Kaavoitustyö jatkuu Kostianvirran vastarannalla. Pakanrannan hienon hiekkarannan viereen kaavoitetaan parhaillaan pientaloaluetta, joka jatkuu Tommolan pelloille saakka. Pälkäneen kunta, Keskustie 1, Pälkäne Puh , Kaikkia Mallasveden rantamaisemiin tulevia uusia asuinalueita yhdistää tulevaisuudessa ulkoilutie, joka kulkee rannassa kohti keskustaa. Luopioisissa Kukkian rannoista ovat päässeet jo nauttimaan Rajalanniemen ensimmäiset uudisasukkaat. Parhaillaan odotetaan, että sen jatkoksi kaavoitettu toinen vaihe pääsisi käyntiin. Matkailuinfo Keltaisessa Talossa Rauniokirkon naapurissa

16 16 KESÄ 2009 Pälkäneen ja Kuhmalahden matkailuopastapahtumat Kostia-tapahtuma Pälkäneellä Formula Off Road Pälkäneellä Kukkia Triathlon la Luopioisissa Kesäkuu ma 1.6. klo 9 16 Laidunkauden avaus Luopioisissa Mikkolanlahden rantaniittyä kesän ajan parturoivat lampaat saapuvat Luopioisiin. Mikkolan navetalla päivän mittaan ohjelmaa. Aitopajan pajamyymälä ja Terve Talo -keskuksen näyttely avoinna. Navettakalleriassa avaa taidenäyttely: Ismo Höltän valokuvia ja Pirkko Nukarin lintuveistoksia. Kesäiseksi levähdyspaikaksi sisustetut Huiliaitat avaavat. Mikkolan navetta Keskitien varrella Luopioisten keskustassa. su 7.6. klo Markkinat Pälkäneellä Perinteiset kesämarkkinat levittäytyvät jo 40. kertaa Pälkäneen Vilpolan ympäristöön. Kaikki alle torihintojen ja tuosta vielä kaupan päälle vuotias tanssilava Vilpola Pälkäneen keskustassa Koulutien varressa, Onkkaalan palokunnantalon vieressä. su 7.6. klo 14 Daniel Medelplan -museo avaa Pälkäne tunnetaan puuaapisestaan, jonka painolaatat Daniel Medelplan veisti isovihan aikaan. Medelplanin entinen asuinpaikka Kukkolassa on nykyisin Arja ja Heikki Liutan kesänviettopaikka. Kaksikko avasi vuonna 2005 Medelplan-museon, jonka perusnäyttelyssä kerrotaan Medelplanin aapisen syntyhistoriasta esinein ja tekstein. Esillä on muun muassa kuvanveistäjä Allan Frilanderin kaivertama painolaatan rekonstruktio. Tämän kesän avajaisissa muun muassa musiikkia ja Medelplan-tietokilpailu. Kukkola Pälkäneen ja Aitoon puolivälissä, museo Medelplanintien ja Konkintien risteyksessä lähellä Kukkolan kyläkeinua. pe klo 19 Olavi Virta -musikaalin ensi-ilta Ikimuistoinen iskelmä- ja tangotulkitsija Olavi Virta saapuu Pälkäneelle. Heikki Paavilaisen ohjaama musikaali saa ensi-iltansa Sappeen uudessa kesäteatterissa. Teatteri Eurooppa Neljän toteuttama musikaali on herättänyt runsaasti kiinnostusta, ja elokuun alkuun saakka jatkuviin esityksiin myytiin jo talvella tuhansia lippuja. Iltanäytösten jälkeen Sappeen Tapahtumakeskus Huipussa tanssitaan nostalgisesti Olavi Virran hengessä. Sappeen kesäteatteri ja Tapahtumakeskus Huippu Sappeenvuoren huipulla keskellä Sappeen matkailualuetta. pe la juhannustanssit ja -kokot Juhannuskokot syttyvät perjantaina pitkin Pälkäneen ja Kuhmalahden rantoja. Aattoiltana tanssitaan muun muassa Vihavuodessa ja Puutikkalassa. Kokolle pääsee myös Seitsyen leirikeskuksessa ja Sappeen kirkkovenerannassa. Juhannuspäivänä tunnelmoidaan muun muassa Salmentaan VPK:n lavan, Kuohijoen Veparin ja Laitikkalan seurojentalon juhannustansseissa. ti klo 18 Kämppäkonsertti Rajalan kämpällä Kansanmusiikkiyhtye Tähkäpäät tuo tunnelmaa Laipanmaan sydämeen Rajalan kämpälle, joka kunnostettiin muutaman vuoden takaisissa talkoissa. Tiistaina pidettävän kämppäkonsertin lisäksi Tähkäpäät soittavat Rajalassa lauantaina 1.8. klo 19 alkavassa kansanlauluillassa ja sunnuntaina klo 15 järjestettävässä puskapelimannien konsertissa. Kämpällä on avointen ovien päivä su 14.6., la ja su 2.8. klo Opasteet Rajalan kämpälle sekä Sahalahden että Luopioisten kautta. la Kuhmalahden taidepappilan kesänäyttely Kuhmalahden Taidepappilan isäntä Teemu Luoto avaa juhannuksen jälkeen jo 38. kesänäyttelyn. Tänä kesänä Luodon keramiikan lisäksi on esillä 11 naistaiteilijan teoksia. Lisäksi pappilan pihamaalla veikeitä ympäristöteoksia. Taidepappila on avoinna kesän ajan päivittäin kello Taidepappila Kuhmalahden kirkonkylässä Kangasalta Kuhmoisiin johtavan maantien varressa. Heinäkuu la 1.7. su 2.8. Sarastus -näyttely Luopioisissa Luopioisista on tullut Pälkäneen taidekesän keskus. Kesäkuun alussa avautuvia Mikkolan navetan näyttelyitä täydentää Jyvämakasiinin Sarastus, joka on jatkoa viime vuosien Kuolema? -näyttelylle. Sarastuksessa on esillä Esa Blickin, Ilkka Halson, Jaakko Himasen, Inari Krohnin, Tiina Poutasen, Osmo Rauhalan ja Piia Salmen evoluutioaiheisia teoksia. Luopioisten jyvämakasiini Mikkolan navettaa vastapäätä Keskitien varrella Luopioisten keskustassa. la 4.7. ma 6.7. Aitoon Kirkastusjuhlat Aitoon perinteikkään maalaisfestarin tähtiä ovat tänä vuonna muun muassa Eppu Normaali, Yö Apulanta, Maija Vilkkumaa, PMMP. Varttuneemman väen mieleen ovat Topi Sorsakoski, Agents ja Kari Tapio. Honkalan karkelon erikoisuus on maanantaipäivä, jonka perinteiseksi huipennukseksi on muodostunut Apulannan rypistys. Yhtye esiintyy Kirkastusjuhlilla jo 13. kertaa peräkkäin. Aitoon Honkala Pälkäneeltä Luopioisiin johtavan maantien varressa. su 5.7. ma 6.7. Onkkaalan VPK:n juhlat Pälkäneellä 126 vuotta täyttävä Onkkaalan VPK juhlii perinteiseen tapaan Vilpolassa. Tapana on, että sunnuntain sadekuurot päättyvät, kun päiväjuhla alkaa. Sen ohjelmassa on marssi, puheita, palkitsemisia ja toimintanäytöksiä. Sunnuntai- ja maanantai-iltoina Vilpolassa pyörähdellään tunnelmallisissa tansseissa. Vilpola Pälkäneen keskustassa Koulutien varressa. ke 8.7. pe klo 19 Maallemuuttajat Kylä-Mukkulan kulttuurikeskuksessa Kuohijoella. Kuusivuotisjuhliaan tänä kesänä viettävän Kylä-Mukkulan kulttuurikeskuksen isäntä Aslak Christiansson suunnitteli viime kesänä, että tämänvuotisiin mainoksiin hän laittaa vain pari kilometriä Hämeenlinnasta. Kuntaliitos ei tuonut Kuohijokea yhtään lähemmäs suurta yleisöä, mutta Kylä-Mukkulan tanssi- ja teatterikursseilla sekä klubin keikkailloilla on jo uskollinen kävijäkuntansa. Viime kesänä kävijät ylistivät Kylä- Mukkulan Maallemuuttajat -kesäteatteriesitystä, ja toivoivat, että se saisi jatkoa myös tänä vuonna. Toiveet toteutuvat, sillä farssia esitetään ke 8.7. pe klo 19 ja la klo 16 ja 19. Kylä-Mukkulan kulttuurikeskus Kuohijoelta Porraskosken suuntaan lähtevän Lammintien varressa. la su Pälkäne tuottaa ja palvelee -näyttely Aitoon Honkalassa kuhisee vain viikko Kirkastusjuhlien jälkeen, kun pälkäneläisyritykset ja -yhdistykset esitteleät osaamistaan. Maksuttomaan näyttelyyn odotetaan tuhansia kävijöitä, näytteilleasettajia on toista sataa. Aitoon Honkala Pälkäneeltä Luopioisiin johtavan maantien varressa. la klo 10 Vanhan ajan metsä- ja maatalousnäyttely Rautajärvellä Kesän superviikonlopun tapahtumatarjontaan kuuluu Vanhan savotan kämpällä Rautajärvellä vietettävä Vanhan ajan metsä- ja maatalousnäyttely. Metsä- ja peltotyöperinne herää henkiin, kun vanhat koneet väännetään käyntiin. Ohjelmassa on myös työhevosnäytöksiä ja muuta vanhan ajan tunnelmaa. Vanhan savotan kämppä Rautajärvellä Kuhmalahden suuntaan lähtevän maantien varressa. su klo 17 arkkipiispa pitää metsäkirkon Pälkäneellä vierailee viikon välein kaksi piispaa. Vuolijoella mökkeilevä Tampereen piispa Matti Repo pitää Pälkäneen seurakunnan 600-vuotisjuhlamessun su 5.7. Seuraavana sunnuntaina arkkipiispa Jukka Paarma toimittaa metsäkirkon Pihtilammen rannalla Laipanmaassa. Paikalle odotetaan sen verran sankkaa yleisöryntäystä, ettei Pihtilammen metsätielle päästetä henkilöautoja, vaan paikalle järjestetään bussikuljetus Luopioisten kirkon parkkipaikalta. la klo 23 Vokaaliyhtye Lumous Pälkäneen kirkkorauniolla Pälkäneen rauniokirkossa kesäaikaan järjestettävät tunnelmalliset tapahtumat keräävät väkeä laajalta alueelta. Perinteisiin kuuluvat muun muassa juhannuspäivän messu ja perinnejumalanpalvelus Kostia-tapahtuman yhteydessä. Lisäksi kirkkorauniolla järjestetään kesäisiä yökonsertteja. Tänä vuonna vokaaliyhtye Lumous tuo katottomaan kirkkoon keskiaikaisia kaikuja. Keskiajan naisluostareiden ja linnansalien tunnelmia naisnäkökulmasta valottavan esityksen on dramatisoinut ohjaaja Miira Sippola. Pälkäneen rauniokirkko Lahdentien varressa taukopaikka Aapiskukkoa vastapäätä. pe su Kostia-tapahtuma Pälkäneellä Pälkäne siirtyy heinäkuun lopussa kolmen päivän ajaksi 1700-luvulle. Kostia-tapahtuman vetonauloja ovat lauantaina Kostian koulun pihapiirissä järjestettävät Wanhan ajan markkinat ja sunnuntainen perinnemessu rauniokirkossa. Niissä molemmissa saattaa nähdä aatelisia silkkihepeneissään, talonpoikia pellavapaidoissaan ja jalkapuussa tekosiaan miettiviä konnia. la klo 10 Kukkia triathlon Luopioisissa Kukkia kuohuu kahdeksatta kertaa, kun Kukkia triathlon starttaa lauantaina Hyvän mielen kuntoilutapahtuma vetää teräsmiesten lisäksi tavallisia kuntoilijoita, jotka haluavat testata, miten selviävät uinti-, pyöräily- ja juoksuosuuksien asettamista haasteista. Kukkia triathlonin kilpailukeskus Luopioisten uimarannalla Rajalantien päässä. pe la 1.8. Siuronsalmi soi laituritapahtumat Kuhmalahdella Längelmäveden veneilijät ja mökkiläiset ovat ottaneet omakseen Kuhmalahden Siuronsalmen laituritanssit. Edellisvuosien tapaan tapahtuma alkaa perjantaina rantajazzeilla. Rantatien päässä sijaitseva Siuronsalmen laituri Puntarissa Kuhmalahden kirkonkylän ja Pohjan puolivälissä. Elokuu la Oksalan perinnepäivä Kukkolassa Pälkäneläinen Oksalan tilan isäntä Jouko Suoniemi on tallentanut ainutlaatuiset kokoelmat suomalaista maatalousperinnettä. Vanhojen koneiden suojaksi mies rakensi pari vuotta sitten maatalousmuseo Varstan. Ansioistaan Vuoden Pälkäneläisenä palkittu Suoniemi vääntää koneitaan käyntiin jokavuotisilla perinnepäivillä, jotka kokoavat niin paikkakuntalaiset kuin kesävieraatkin. Oksalan tila Pälkäneen ja Aitoon välillä Kukkolassa. la su Formula Offroad Varalan soramontuilla Pälkäneen ja Kangasalan rajalla sijaitsevat soramontut keräävät tuhansia katsojia, kun autohirviöt möyrivät ylös niiden rinteitä. Formula Offroadin Nordic cupin Suomen osakilpailussa nähtäneen myös pälkäneläisväriä, sillä Hate Kämppi kiertää Rabis-autonsa kanssa Pohjoismaiden kisoja. Varalan soramontuille opastus valtatie 12:lta. la klo Valon ja lepakoiden juhla Vihavuodessa Vihavuoden kosken yllä alkaa melkoinen vilinä, kun kesäilta hämärtyy. Pään yläpuolelta vilahtaa vähän väliä tumma hahmo, kun lepakot lähtevät saalistamaan hyönteisiä. Vihavuoden kesän huipentavassa valon ja lepakoiden yössä tunnelma on kohdallaan, kun kosken partaalle asetellyt värikkäät valot syttyvät. Tapahtuman ohjelmassa on muun muassa ankkakoskenlaskua ja tanssit. Pälkäneen ja Hämeenlinnan rajalla sijaitsevaan Vihavuoteen kulkee tie Hauhon Sappeen kautta. Vesitse perille pääsee Kukkianvirran tai Vähä-Roineen Villastaipaleensalmen kautta. la Alamäkiajon SM-kilpailut Sappeessa Alamäkiajon huiput polkaisevat Sappeen BikeParkin radoille, kun lajin Suomen mestaruudet ratkotaan Pälkäneellä. Vauhtiviikonlopun bileissä Sappeen Huipussa esiintyy Fintelligens. DH SM-kisa Sappeessa la Taidepappilan kesänäyttely Aitoon Kirkastusjuhlat

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! TALOMUSEO GLIMS Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! Kuva: Olli Hakamies Glimsintie 1, Espoo (Jorvin sairaalan vieressä) www.espoonkaupunginmuseo.fi TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1, 02740 Espoo (Jorvin

Lisätiedot

Melontaretket Aurajoella Aurajokimelonta 20 vuotta! 2011 2.-3.7. 29.5. 27.8. YÖMELONTA AURAJOKIMELONTA KEVÄTMELONTA Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo avoinna 1.6.-31.8.2011, talviaikaan tilauksesta Tervetuloa!

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

JHL Talvipäivät 2012 23.-25.3.2012. Esittelyt / Hinnasto

JHL Talvipäivät 2012 23.-25.3.2012. Esittelyt / Hinnasto JHL Talvipäivät 2012 23.-25.3.2012 Esittelyt / Hinnasto Tahkovuori Chalets ***** Kalliolantie 1 B Tasokkaat ja viihtyisät huoneistot v. 2008 valmistuneessa hissitalossa. Kaikki huoneistot ovat täysin sisustettuja

Lisätiedot

Mieli hyvin. Luonnon rauhassa. Tervetuloa Anttolanhoviin ART&DESIGN VILLAT RANTAHOTELLI RANTARAVINTOLA DAYSPA

Mieli hyvin. Luonnon rauhassa. Tervetuloa Anttolanhoviin ART&DESIGN VILLAT RANTAHOTELLI RANTARAVINTOLA DAYSPA Mieli hyvin. Luonnon rauhassa. Tervetuloa Anttolanhoviin ART&DESIGN VILLAT RANTAHOTELLI RANTARAVINTOLA DAYSPA Omaa tilaa. Hengittää, olla, nauttia. Seitsemäs taivas -vиkonlo u Seitsemäs taivas -viikonloppulomaan

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

PALVELUT KAAKKOIS PIRKANMAALLA OSA 3. LIITE 2. PÄLKÄNEEN PALVELUT

PALVELUT KAAKKOIS PIRKANMAALLA OSA 3. LIITE 2. PÄLKÄNEEN PALVELUT PALVELUT KAAKKOIS PIRKANMAALLA OSA 3. LIITE 2. PÄLKÄNEEN PALVELUT LUETTELO PALVELUISTA Tähän luetteloon on listattu kunnalliset palvelut sekä niiden lisäksi arkielämässä päivittäin tai usein

Lisätiedot

SAPPEEN MATKAILUKESKUS KESÄ 2009. www.sappee.fi

SAPPEEN MATKAILUKESKUS KESÄ 2009. www.sappee.fi SAPPEEN MATKAILUKESKUS KESÄ 2009 www.sappee.fi Sappeen kesä kutsuu! TAPAHTUMAKESKUS HUIPPU Tapahtumakeskus Huipussa toimii kesällä viihtyisä kahvilaravintola kesäterasseineen sekä elintarvikkeiden ulosmyyntipiste.

Lisätiedot

Gilles Dyrek. Ohjaus. Jaakko Loukkola. Sinustako kesän 2012. hauskimman komedian yhteistyökumppani?

Gilles Dyrek. Ohjaus. Jaakko Loukkola. Sinustako kesän 2012. hauskimman komedian yhteistyökumppani? Gilles Dyrek Ohjaus Jaakko Loukkola Sinustako kesän 2012 hauskimman komedian yhteistyökumppani? YHTEISTYÖ KANNATTAA AINA! Edessäsi on IdeaTeatterin kesän 2012 esite uusille ja vanhoille yhteistyökumppaneille.

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Ulkoilua Kuolimon äärellä!

Ulkoilua Kuolimon äärellä! Ulkoilua Kuolimon äärellä! Kuolimon ympäristö tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnosta nauttimiseen. Rantametsissä on kilometreittäin merkittyjä retkipolkuja ja monin paikoin myös laavuja

Lisätiedot

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Kaikille löytyy sopivia reittejä patikoida ja samalla antautua luonnon rauhoittavaan syleilyyn. Nuotiopaikat, laavut ja kahvilat toivottavat kulkijan virkistävälle

Lisätiedot

Maastoon matalalla kynnyksellä. Tiiina Riikonen

Maastoon matalalla kynnyksellä. Tiiina Riikonen Maastoon matalalla kynnyksellä Tiiina Riikonen PyöräPolku hanke 2014-2015 Hanke keskittyi maastopyöräilyyn luontoympäristössä. Maastopyöräily on monipuolinen laji. Kuntoliikuntana, ulkoiluna, retkeilynä

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Tervetuloa Ryhmänohjaajien valmennusviikonvaihteeseen

Tervetuloa Ryhmänohjaajien valmennusviikonvaihteeseen Ryhmänohjaakurssi Peurunka Laukaa 11.-13.4.2014 www.seurakuntaopisto.fi Tervetuloa Ryhmänohjaajien valmennusviikonvaihteeseen Peurungan kylpylään Laukaaseen 11.-13.4.2014 Sielunhoidon kouluttaja Saara

Lisätiedot

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Joulukuun pakkaset jäivät taakse, kun laskeuduin kuuden tunnin lentomatkan jälkeen Las Palmasin lentokentälle. Kenttäpalvelut toimivat

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

Vierailulla Urho Kekkosen museossa

Vierailulla Urho Kekkosen museossa Vierailulla Urho Kekkosen museossa Teksti, kuvat ja Sari Salovaara 10.5.2012 sivu 2 / 9 Sisällys Johdanto... 3 Tamminiemen uudistukset parantavat saavutettavuutta... 4 Elämyksiä eri aistein... 5 Muita

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

Hetta-Pallas 2-9.8.2014

Hetta-Pallas 2-9.8.2014 Hetta-Pallas 2-9.8.2014 eli ensikertalaisen kokemuksia viikon vaellukselta Joensuun Ladun Loistavien Leidien matkassa. Opin aika monta asiaa vaeltamisesta ja varustautumisesta, kanssavaeltajistani ja itsestäni;

Lisätiedot

Kelotähti. Saariselkä

Kelotähti. Saariselkä Kelotähti Saariselkä Kelotähti - Saariselän uusi keskipiste. Kelotähti on rakennettu Saariselän keskustaan paikalle, jossa kunnioitettavaan ikään ehtinyt kelovanhus aiemmin kurotti kohti revontulia. Nyt

Lisätiedot

AVOMAANKURKUN KASVATUS

AVOMAANKURKUN KASVATUS AVOMAANKURKUN KASVATUS Atte Ahlqvist 8 B Avomaankurkun kukkia ja kurkkuja heinäkuussa 2012 / oma kuva-arkisto Me viljelemme kotonani avomaankurkkua, nippusipulia ja perunaa. Tässä työssä kerron avomaankurkun

Lisätiedot

Tervetuloa! Varkauden-Pieksämäen seutu. Sisältö:

Tervetuloa! Varkauden-Pieksämäen seutu. Sisältö: Varkauden-Pieksämäen seutu Sisältö: Tervetuloa! Tule kokemaan iloisia hetkiä Savon sydämeen! Täällä voit nauttia kiireettömästä yhdessäolosta perheesi kanssa tai osallistua elämyksellisiin aktiviteetteihin.

Lisätiedot

Hotel Levi Panorama & Levi Summit

Hotel Levi Panorama & Levi Summit Hotel Levi Panorama & Levi Summit Juhli kanssamme! Hotel Levi Panorama ja Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit sijaitsevat korkealla Levitunturin rinteellä, merenpinnasta korkeus on yli 300 metriä. Hotellin

Lisätiedot

Tervetuloa loma-asuntomessumatkalle Mäntyharjuun!

Tervetuloa loma-asuntomessumatkalle Mäntyharjuun! Tervetuloa loma-asuntomessumatkalle Mäntyharjuun! Loma-asuntomessut Mäntyharjussa 27.6. - 10.7.2011 Valtakunnalliset loma-asuntomessut pidetään lomaasumisen sydämessä Mäntyharjussa 27.6. 10.7.2011. Messut

Lisätiedot

Tule ja tutustu Porin uuteen, vanhaan Kauppahalliin! UUDISTUNUT PORIN KAUPPAHALLI. Jo vuodesta 1927

Tule ja tutustu Porin uuteen, vanhaan Kauppahalliin! UUDISTUNUT PORIN KAUPPAHALLI. Jo vuodesta 1927 Tule ja tutustu Porin uuteen, vanhaan Kauppahalliin! UUDISTUNUT PORIN KAUPPAHALLI Jo vuodesta 1927 PORIN PISIN PALVELUTISKI! Café Nestor Kahvitupa Viva la Coffee Ullan Pakari Lounaspiste Kanttura Ravintola

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

YLEINEN OHJE. Mökin lisääminen Lomaovi.fi palveluun. Kwantic 1

YLEINEN OHJE. Mökin lisääminen Lomaovi.fi palveluun. Kwantic 1 YLEINEN OHJE Mökin lisääminen Lomaovi.fi palveluun Kwantic 1 OHJEITA MÖKKIEN LISÄÄMISEKSI LOMAOVI PALVELUUN Hakukone näkyvyydellä voi olla suuri merkitys siihen kuinka monta tiedustelua tai kauppaa internetin

Lisätiedot

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Kauniin Kivijärven rannalla sijaitseva kurssikeskus antaa monipuoliset mahdollisuudet liikkua

Lisätiedot

1. Toiminta ja palvelut

1. Toiminta ja palvelut 1. Toiminta ja palvelut Hotelli Joki on 32-paikkainen huoneistohotelli, jossa on kahdeksan esteetöntä huoneistoa, ja viereisessä siivessä ravintolatilat n. 40 ruokailijalle, sauna ja kesäterassi. Kaikissa

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen.

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen. TIEDOTE 1/2008 KEVÄTKOKOUSKUTSU Laaksolahden huvilayhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään maanantaina 31.3.2008 klo 18.30 Laaksolahden monitoimitalossa (Lähdepurontie 2). Kokouksessa käsitellään

Lisätiedot

HIIHTOLOMAVIIKOT 8-10

HIIHTOLOMAVIIKOT 8-10 HIIHTOLOMAVIIKOT 8-10 RINTEET Ukkohalla-Paljakka samalla lipulla 31 rinnettä, 4 parkkia! Keskusten välillä liikennöi ilmainen SkiBussi, katso aikataulut netistä. Hissit ja välinevuokraamo avoinna: Ma-su

Lisätiedot

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden

Lisätiedot

ILIMATAR. Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! 3/2012. Lauantai 4.8.2012

ILIMATAR. Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! 3/2012. Lauantai 4.8.2012 ILIMATAR Lauantai 4.8.2012 3/2012 Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! SISÄLTÖ: 2 Terveiset Ajankohtaista ja uutiset 3 Valmiusliiton Lotalta 4 Tunnelmia avajaisista Maastossa majoitutaan mukavasti 5

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 7.-8.3.2015 Indoor Games Lauantaina 7.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Case: Hyvän Olon viikonloppu kurssilaisen palvelupolku Vierumäellä VIERUMÄKI KOTISIVUT www.vierumaki.fi - Paljon informaatiota

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y..

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y.. Kuva: YLE Etelä-Karjala TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN KYLPYLÄVIIKONLOPPU...2 SYKSYN KAHVITILAISUUDELLE JATKOA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA...3 JUHLAVUOSI 2016...4 MUUTTUNEISTA

Lisätiedot

KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS

KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) TO-SU 26.6.-29.6.2014 LAADUKKAASTA OHJELMASTA LÖYDÄT eli muutama hyvä syy

Lisätiedot

Pikkujoulut 2014. Varaa nyt paikkasi. Tarkemmat tiedot netistä! Ota yhteyttä 040 779 9896 / www.sahanlahtiresort.fi

Pikkujoulut 2014. Varaa nyt paikkasi. Tarkemmat tiedot netistä! Ota yhteyttä 040 779 9896 / www.sahanlahtiresort.fi Pikkujoulut 2014 Varaa nyt paikkasi Tarkemmat tiedot netistä! Ota yhteyttä 040 779 9896 / www.sahanlahtiresort.fi Pikkujoulut 2014 Isot juhlat syntyvät pienistä asioista Tervetuloa viettämään ikimuistoisia

Lisätiedot

nuottaniemen portti, ESPOO

nuottaniemen portti, ESPOO AUNTO OY nuottaniemen portti, EOO Etuniementie 3, 02230 EOO 10.9.2013 ENNAKKOMARKKINOINTI KUVAA IARYTIÖ NUOTTANIEMEN UITO. TAITEILIJAN NÄKEMY. arasta mahdollista arkea loistavien yhteyksien, palveluiden

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Yhteistyöstä menestystä Forma messut on Taito Shopketjun myymälöille tärkein sisäänostotapahtuma ja paikka kohdata tavarantoimittajia. Siksi se

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

KOULUTUSVIIKONLOPPU ALUEEN TEATTERIHARRASTAJILLE. HAAPAVEDEN OPISTOLLA pe 9.10. la 10.10.2015

KOULUTUSVIIKONLOPPU ALUEEN TEATTERIHARRASTAJILLE. HAAPAVEDEN OPISTOLLA pe 9.10. la 10.10.2015 KOULUTUSVIIKONLOPPU ALUEEN TEATTERIHARRASTAJILLE HAAPAVEDEN OPISTOLLA pe 9.10. la 10.10.2015 (Huom: Stand up -kurssi to su 8. 11.10 tai pe su 9. 11.10!) Järjestäjät: Kajaanin Kaupunginteatteri -alueteatteri,

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

SU 13.12. Suurpujottelu klo 09.00 Joukkueenjohtajien kokous klo 09.30 Rataan tutustuminen klo 10.15 SP 1. kierros

SU 13.12. Suurpujottelu klo 09.00 Joukkueenjohtajien kokous klo 09.30 Rataan tutustuminen klo 10.15 SP 1. kierros Kilpailukutsu PS ALPPI CUP 2015/2016 12.-13.12.2015 PYHÄ 30.-31.1.2016 SALLA LA 12.12. Alueleiri klo 11.00 leiriohjelma alkaa treeniklinikka (myös pujottelusukset mukaan) aikuisille radanmerkkauskoulutus

Lisätiedot

Liikkuvan Arjen Design KÄYTTÄJÄPROFIILIT. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen

Liikkuvan Arjen Design KÄYTTÄJÄPROFIILIT. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen KÄYTTÄJÄPROFIILIT Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen KÄYTTÄJÄPROFIILIT TYÖMATKAPYÖRÄILIJÄ SATUNNAINEN PYÖRÄILIJÄ RETKIPYÖRÄILIJÄ MAANTIEPYÖRÄILIJÄ MAASTOPYÖRÄILIJÄ

Lisätiedot

Tervetuloa. Tampere 35 km PÄLKÄNE. Hämeenlinna 45 km Lahti 91 km Helsinki 145 km

Tervetuloa. Tampere 35 km PÄLKÄNE. Hämeenlinna 45 km Lahti 91 km Helsinki 145 km Tervetuloa 2 Pälkäne on noin 6800 asukkaan sykkivä maaseutukunta Tampereen seutukunnassa, valtatie 12:n varrella. Pälkäne on yli neljällä tuhannella kesämökillään yksi Suomen mökkitiheimmistä kunnista.

Lisätiedot

Uudet tuoteaihiot Luvia 23.4. 2014. Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke

Uudet tuoteaihiot Luvia 23.4. 2014. Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Uudet tuoteaihiot Luvia 23.4. 2014 Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Monimuotoiset nykypäivän maatilat - kierros Huittisissa Palvelun tuottajat: maatilat, jotka toimivat matkailualalla + käsityöyrittäjät

Lisätiedot

REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1

REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1 REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1 KEVYEN LIIKENTEEN REITTITARKASTELUT KESKUSTASTA ITÄÄN - ESISELVITYS 1. Työn sisältö ja tarkoitus Keskustasta itään suuntautuva reitti kulkee Lapinniemestä Rauhaniementien

Lisätiedot

Mannerheimin Kiinan-reitin ratsastanut Tony Ilmoni pääsi kokeilemaan maisemaratsastusta läntisellä Uudellamaalla.

Mannerheimin Kiinan-reitin ratsastanut Tony Ilmoni pääsi kokeilemaan maisemaratsastusta läntisellä Uudellamaalla. HIPPOS Nro 8/2010 Melkein paratiisissa Mannerheimin Kiinan-reitin ratsastanut Tony Ilmoni pääsi kokeilemaan maisemaratsastusta läntisellä Uudellamaalla. Teksti ja kuvat TONY ILMONI Snappertuna 90 kilometrin

Lisätiedot

Finnish Sports Car Drivers ry. Suomen UrheiluAutoilijat. MUSEOT ja KOULUT. Finnish Sports Car Drivers ry. www.sua.fi

Finnish Sports Car Drivers ry. Suomen UrheiluAutoilijat. MUSEOT ja KOULUT. Finnish Sports Car Drivers ry. www.sua.fi . MUSEOT ja KOULUT . Urheiluautoilijat Vanajanlinnassa 25/8 2012 Suomen Urheiluautoilijat kutsuu Suomen urheiluauto- ja klassikkoautoharrastajia, -kerhoja, -yhtiöitä ja muita asiaan liittyviä tahoja viettämään

Lisätiedot

kesä 2010 Suositut Sappee-paketit VAuhdin hurmaa Bikeparkissa Unto Mononen musikaali kesäteatterissa

kesä 2010 Suositut Sappee-paketit VAuhdin hurmaa Bikeparkissa Unto Mononen musikaali kesäteatterissa s a p p e e n m a t k a i l u k e s k u s kesä 2010 VAuhdin hurmaa Bikeparkissa Suositut Sappee-paketit Unto Mononen musikaali kesäteatterissa w w w. s a p p e e. f i Sappeen kesä kutsuu! tapahtumakeskus

Lisätiedot

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 Puheenjohtajan palsta Hei kaikille venesjärveläisille ja lehden lukijoille. Nyt se ISOKESÄ vihdoin alkoi. Niin ainakin omat lapset sanoivat

Lisätiedot

Lasketteluloma paketissa Ylläkselle, Lapland Hotel Äkäshotelli

Lasketteluloma paketissa Ylläkselle, Lapland Hotel Äkäshotelli Lasketteluloma paketissa Ylläkselle, Lapland Hotel Äkäshotelli Helppoon lomaan valmis paketti. Tiesithän, että Ylläkseltä löytyy Suomen pisimmät (kolme kilometriä pitkät) rinteet! Aluebussi kuljettaa pihasta

Lisätiedot

Täydellinen loma Lapissa

Täydellinen loma Lapissa Täydellinen loma Lapissa Ainutlaatuinen palvelukonsepti kokoaa saman katon alle kaksi viihtyisää ja tasokasta hotellia sekä Kokousja kongressi keskus Levi Summitin palveluineen ja näyttelyineen. Suomen

Lisätiedot

HAUHON REITIN TAPAHTUMAKALENTERI 2014

HAUHON REITIN TAPAHTUMAKALENTERI 2014 HAUHON REITIN TAPAHTUMAKALENTERI 2014 TOUKOKUU 1.5. 12 18 Kahvilan avajaiset, Vappuohjelmaa 13.30 15.00 Vihavuosi 040 8476649 / Mona 7.5. 13 17 Päivätanssit Lautsian lomakeskus 8 8.5. 12 16 Kädet saveen,

Lisätiedot

Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen!

Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen! Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen! Tuntuuko siltä, että rippikouluusi on vielä valovuoden mittainen matka? Todellisuudessa rippikoulusi alkuun ei ole kovinkaan pitkä aika. Kaikki rippikouluryhmät

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 2/2011

SR ry. Jäsentiedote 2/2011 Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa

Lisätiedot

Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014!

Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014! Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014! Humppilan lasitehtaan piha muuttuu toiminnalliseksi kädentaitojen ja kulttuurin tyyssijaksi 12.7., joka on Humppilan Uniikkiviikon avajaispäivä ja samalla vuoden 2014

Lisätiedot

Intialainen kasvisruokakurssi Tuohikodossa 2.2.2013 vetäjänä Vijay

Intialainen kasvisruokakurssi Tuohikodossa 2.2.2013 vetäjänä Vijay Intialainen kasvisruokakurssi Tuohikodossa 2.2.2013 vetäjänä Vijay Alla on kuvia, mitä kaikkea (mausteita, raaka-aineita, työvaiheita ja astioita) kuuluu intialaiseen ruuanlaittoon. Aivan aluksi joimme

Lisätiedot

t i e d o t t a a! MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 KIRJASTO TIEDOTTAA KUNNANVIRASTO SULJETTUNA LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Porissa 20.4.

t i e d o t t a a! MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 KIRJASTO TIEDOTTAA KUNNANVIRASTO SULJETTUNA LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Porissa 20.4. MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 t i e d o t t a a! Palstamillimetrin hinta 1.1.2013 alkaen 0,99 (sis.alv 24%) LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Laitakarin alue tullaan kaavoittamaan. Tämä tarkoittaa sitä

Lisätiedot

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN Uusiutunut lipunnostotilaisuus täytti Pietarinkarin paviljongin ääriään myöten äitienpäivää edeltäneenä lauantaina. - Väkimäärä yllätti järjestäjät! totesi kommodori Timo

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

Uusi suunta. Juurien tunteminen tekee vahvaksi

Uusi suunta. Juurien tunteminen tekee vahvaksi Uusi suunta Juurien tunteminen tekee vahvaksi Arja Saijonmaa Arja Saijonmaa on suomalaisen saunan lähettiläs ja suuren suosion saavuttaneen Sauna kirjan kirjoittaja. Voimansa hän ammentaa kuulaasta järvimaisemasta

Lisätiedot

Lapponia Saunamökit. Paras paikka kesäihmisille

Lapponia Saunamökit. Paras paikka kesäihmisille Lapponia Saunamökit Paras paikka kesäihmisille 1 Maailman paras paikka! Oma kesäpaikka: vapaa-ajanasunto, huvila tai saunamökki on suomalaisille suvantopaikka arjen keskellä. Piilopirtti metsän keskellä

Lisätiedot

PIENTÄ LUKSUSTA VUOKATTI SUITES - HUONEISTOSSA

PIENTÄ LUKSUSTA VUOKATTI SUITES - HUONEISTOSSA PIENTÄ LUKSUSTA VUOKATTI SUITES - HUONEISTOSSA Julkaistu: 29.3.2016, http://www.lumipallo.fi/rinnepesue/2016/03/29/pienta-luksusta-vuokatti-suites-huoneistossa/ Vuoden 2015 Skiexpossa voitimme neljän vuorokauden

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Vapaalla tapahtuu. - kesällä 2015 tiistaisin klo 17- kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntatoimi

Vapaalla tapahtuu. - kesällä 2015 tiistaisin klo 17- kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntatoimi - kesällä 2015 tiistaisin klo 17- Vapaalla tapahtuu kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntatoimi Kittilän kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntatoimi järjestävät erilaisia harrastekokeiluja kesällä 2015. Harrastekokeilut

Lisätiedot

Hyvä muistaa ja tietää. Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10

Hyvä muistaa ja tietää. Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10 Alkkari Elokuu 2005 Sisällysluettelo: Hyvä muistaa ja tietää 2 Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10 Hyvä muistaa ja tietää Askelvihkotilaukset

Lisätiedot

Leppoisaa lomaa Luistokkaassa

Leppoisaa lomaa Luistokkaassa Leppoisaa lomaa Luistokkaassa Jämin loistomaisemissa KEVÄÄLLÄ KESÄLLÄ SYKSYLLÄ TALVELLA Me haluamme Sinun hymyilevän, rentoutuvan ja nauttivan. Jo muutama päivä täällä lataa Sinuun valoa ja virtaa. Siksi

Lisätiedot

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa!

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa! MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 4-2015 Toukokuun kuukausikokous Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00 Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA Tervetuloa!

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

TERVEISIÄ TARVAALASTA

TERVEISIÄ TARVAALASTA TERVEISIÄ TARVAALASTA TIESITKÖ, ETTÄ TARVAALA ON MAAKUNNALLISESTI ARVOKASTA MAISEMA- ALUETTA. TARVAALASSA ON MYÖS VALTAKUNNALLISESTI ARVOKASTA RAKENNUSPERINNETTÄ. NO NIIN, ASIAAN! eli hieman taustaa Sotilasvirkata-losta

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2015 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2015: Toukokuu on jo startannut ja kesä tekee tuloaan rivakkaan tahtiin. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

KUARA 2/2013. KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi. Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö

KUARA 2/2013. KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi. Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö KUARA 2/2013 Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi PIKKUJOULUT Kuopion Urheiluautoilijoiden pikkujoulut vietetään lauantaina 23.11.2013 Hotelli Savoniassa,

Lisätiedot

Ilmoittaudu ja tule mukaan!

Ilmoittaudu ja tule mukaan! Suomen Ladun 54. Leiripäivät Vantaan Hakunilassa Ilmoittaudu ja tule mukaan! Tule hetkeksi, päiväksi tai koko viikonlopuksi pelaamaan, kisaamaan, osallistumaan ja rentoutumaan, tule lauantai-iltana tanssimaan

Lisätiedot

Syksy on täydessä vauhdissa ja moni asia on ajankohtainen juuri nyt. Poimi tästä päivämäärät kalenteriisi, niin eivät pääse unohtumaan.

Syksy on täydessä vauhdissa ja moni asia on ajankohtainen juuri nyt. Poimi tästä päivämäärät kalenteriisi, niin eivät pääse unohtumaan. PARTIOTIEDOTE 6/2013 Aurinkoista lokakuuta! Syksy on täydessä vauhdissa ja moni asia on ajankohtainen juuri nyt. Poimi tästä päivämäärät kalenteriisi, niin eivät pääse unohtumaan. Koulutuskuitit palautetaan

Lisätiedot

Tverin Karjalan Savusaunamatka 16.8. 23.8.2015

Tverin Karjalan Savusaunamatka 16.8. 23.8.2015 Tverin Karjalan Savusaunamatka 16.8. 23.8.2015 Tämä matka on tehty ennenkin. Se oli niin hyvä että pyysimme Leo Baskinia järjestämään matkan uudelleen. Tämä on tosi Savusaunafaneille. Matalle mahtuu vain

Lisätiedot

RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2013 KUHMOISISSA

RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2013 KUHMOISISSA RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2013 KUHMOISISSA Kuhmoisten rakennusperintöpäivät lauantaina 7.9. ja sunnuntaina 8.9.2013 kuuluu Euroopan rakennusperintöpäiviin. Koko Euroopan Unionin alueella järjestetään aina

Lisätiedot

TALVI- PÄIVÄT TALVI LÖYTÖJÄ. Muitta mutkitta

TALVI- PÄIVÄT TALVI LÖYTÖJÄ. Muitta mutkitta TALVI- PÄIVÄT Martinlaakson Ostarilla 27.2. 3.3. TALVI ON OIKEA AIKA TEHDÄ LÖYTÖJÄ Muitta mutkitta Tervetuloa talviostoksille Martinlaakson ostarille! Kyllä nykytalvistakin selviää, kun pistää nenän ulos

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Yli-Ii. Kierikkikeskus

Yli-Ii. Kierikkikeskus Kierikkikeskus 6000 vuotta matkailua Kierikin historia Ensimmäiset kaivaukset1960 Yliopisto mukaan 1993 Purkajasuon löydöt 1995- Kierikkiprojekti 1996-2001 Kivikauden kylän rakentaminen Päärakennus avattiin

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 1/2006

Körpäkkäsanomat 1/2006 Körpäkkäsanomat 1/2006 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

SUOMENLINNAN UPSEERIKERHO OHJE 1 (5) Johtokunta Suomenlinna C53

SUOMENLINNAN UPSEERIKERHO OHJE 1 (5) Johtokunta Suomenlinna C53 SUOMENLINNAN UPSEERIKERHO OHJE 1 (5) SUOMENLINNAN UPSEERIKERHON SAUNAN SÄÄNNÖT 1. YLEISTÄ Suomenlinnan upseerikerhon saunalla on käytössä jäsenten yhteisvuoro, tilaussauna sekä perhesauna. Arkiviikon maanantait

Lisätiedot

AISTIT AVOINNA YMPÄRI VUODEN

AISTIT AVOINNA YMPÄRI VUODEN Aistikahvilan saattaminen ympärivuotiseksi Deme-passi koulutus 2012-2013 LOMAKOTI ILONPISARA Toiminnan alku Aistikahvila sai alkunsa THL (terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen) Mental healthprojektista,

Lisätiedot

Lipunnosto on klo 20 ja kokko sytytetään klo 22.

Lipunnosto on klo 20 ja kokko sytytetään klo 22. TIEDOTE 2/2009 TERVETULOA JUHANNUSJUHLIIN! Laaksolahden huvilayhdistys järjestää perinteiset juhannusaaton juhlat kokkorannassa yhdessä Pitkäjärven VPK:n kanssa. Ohjelmassa on musiikkia, tanssia, ongintaa

Lisätiedot

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy

Lisätiedot

Káfet Café & Bakery. www.kafet.fi Keskuskatu 5 99130 Sirkka +358 16 644 560 info@kafet.fi

Káfet Café & Bakery. www.kafet.fi Keskuskatu 5 99130 Sirkka +358 16 644 560 info@kafet.fi Káfet Café & Bakery ELÄMYSMATKAILU Tilaussaunojen hinnasto - Savusauna 310 + 30 / henkilö - Perinteinen sauna 270 + 30 / henkilö - Palju 170 + 25 / henkilö Kesto: noin 4 tuntia Ryhmän koko: 4-10 henkilöä

Lisätiedot