VOLVO-PYÖRÄKUORMAAJAT l110g, l120g. 18,2 20,8 t hp

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VOLVO-PYÖRÄKUORMAAJAT l110g, l120g. 18,2 20,8 t hp"

Transkriptio

1 VOLVO-PYÖRÄKUORMAAJAT l110g, l120g 18,2 20,8 t hp 1

2 Suorituskyky avainasemassa. Me Volvo Construction Equipmentillä emme halua olla vain mukana maansiirtoalalla. Kehitämme koko ajan tuotteita ja palveluita, jotka nostavat tuottavuutta. Olemme varmoja, että pystymme alentamaan alan ammattilaisten kustannuksia ja nostamaan heidän tuottojaan. Osana Volvo yhtymää pyrimme jatkuvasti löytämään uusia innovatiivisia ratkaisuja, jotka auttavat sinua tekemään työsi järkevämmin ei kovemmin. Enemmän aikaan lyhyemmässä ajassa Volvo Construction Equipmentille on tunnusomaista kehittää alan koneita niin, että saat enemmän aikaan lyhyemmässä ajassa. Olemme jo kauan pystyneet yhdistämään korkeaan tuottavuuteen alhaisen energian kulutuksen., käytön helppouden sekä kestävyyden. Ja elinkaarikustannusten alentamisessa Volvo on aivan omassa luokassaan. Räätälöity tarpeittesi mukaan Ratkaisujen kehittäminen eri alojen tarpeisiin vaatii paljon luovaa työtä. Uusiin innovaatioihin sisältyy usein edistyksellistä teknologiaa, mutta näin se ei kuitenkaan aina ole. Eräät parhaimmista ideoistamme ovat yksinkertaisia ja perustuneet asiakkaidemme työn luonteen ja työn kuvan selkeään ja syvään ymmärrykseen. 175 vuodessa ehtii oppia paljon Menneiden vuosien aikana Volvo on esitellyt koko maansiirtoalaa mullistavia ratkaisuja. Mikään muu merkki ei ole korostanut turvallisuutta yhtä paljon kuin Volvo. Tuotesuunnittelumme lähtökohtia ovat kuljettajien ja heidän lähellään työskentelevien turvallisuus sekä ympäristövaikutusten alentaminen. Me olemme sinun puolellasi Volvon merkkiä ja mainetta ylläpitävät parhaat mahdolliset alan ammattilaiset. Volvo on aidosti kansainvälinen yritys, tarvittaessa asiakkaiden tukena nopeasti ja tehokkaasti olivatpa he missä tahansa maapallolla. Pyrimme parhaaseen suorituskykyyn. 2 Volvo kuorma-autot Renault kuorma-autot Mack kuorma-autot

3 UD kuorma-autot Volvo linja-autot Volvo Construction Equipment Volvo Penta Volvo Aero Volvo Financial Services

4 Joustavasti ja monipuolisesti, tarpeiden mukaan. Uudet vahvat Volvo L110G- ja L120G-pyöräkuormaajat siirtävät entistä enemmän materiaalia joustavasti ja monipuolisesti. Nämä tehokkaat koneet on suunniteltu kattamaan kaikenlaisten työmaiden tarpeet. Niissä käytetään Volvon työvälinevalikoimaa erityyppisten tuotteiden käsittelyyn louhoksista tienrakennukseen. Volvo L110G ja L120G ovatkin todellisia yleiskoneita. Suuntaisnosto Suuntaisnoston ansiosta koneella päästään lähelle kuormattavia materiaaleja. Kuormien nostaminen sujuu nopeasti tasaisen vaakavakavuuden ansiosta. Lastaaminen on tehokasta ja tuottavuus kasvaa. Kuorman tunnistava hydrauliikka Muuntuvatuottoisten aksiaalimäntäpumppujen ansiosta kuorman ja työvälineiden hallinta on helppoa. Irrotusvoima on suuri. Lyhyemmät työjaksot tekevät nosto- ja kallistustoiminnoista nopeampia. Tehokkaat pumput takaavat luotettavan tuottavuuden ja alhaisen polttoaineenkulutuksen. Hydraulinen pikakiinnike Volvon hydraulinen pikakiinnike, VAB-STD, täyttää kansainvälisen ISOstandardin mukaiset laatuvaatimukset. Kiinnike mahdollistaa nopean työlaitteiden vaihdon lisäten näin työn sujuvuutta työmaa-alueella. Vahva, avonainen pikakiinnike on suunniteltu siten, että kuljettaja pystyy esteettömästi tarkkailemaan ohjaamosta kutakin laitetta. 4

5 Kestävä TP-nostoaisasto Volvon patentoitu Torque Parallel (TP) -nostoaisasto varmistaa aina suuren irrotusvoiman, myös korkeimmassa nostoasennossa. Se on ihanteellinen tukkeja käsiteltäessä, vaativimmissakin käyttöympäristöissä.

6 Suorituskykyä tositarkoituksella. Volvon järkevä voimansiirto Volvon voimansiirtojärjestelmä on täysin optimoitu ja järkevä se on rakennettu toimimaan yhdessä muiden Volvon kompnenttien kanssa. Volvon moottori, vaihteisto ja akselit toimivat saumattomasti yhdessä hydrauliikka- ja ohjausjärjestelmien kanssa. Tämä harmonia pienentää polttoaineenkulutusta ja parantaa moottorin vastetta jopa pienimmillä kierrosnopeuksilla. 6

7 Volvo L110G ja L120G on valmistettu tarkkuutta vaativiin tehtäviin. Lopputuloksena saavutetaan lyömätön tuottavuus. Kaikki komponentit ovat Volvon yhtenä kokonaisuutena kehittämiä ja valmistettu tarjoamaan optimoitu suorituskyky, pienempi polttoaineenkulutus ja maksimaalinen luotettavuus. Automatic Power Shift -vaihteisto Automatic Power Shift (APS) -vaihteisto valitsee parhaan mahdollisen vaihteen moottorin tehon, kulkunopeuden, kick down -toiminnon, moottorijarrutuksen ja usean muun tekijän perusteella. Jos valitset Full Automatic Power Shift (FAPS) -vaihtoehdon, kone vaihtaa automaattisesti ykkösvaihteelle. Automaattivaihteisto tehostaa työtä ja sen seurauksena laitteiston kuluminen vähenee ja polttoaineenkulutus alenee. Tasauspyörästön lukko vedon parantamiseksi Etuakselisto on kiinnitetty eturunkoon ja varustettu sähköhydraulisesti toimivalla tasauspyörästön lukolla. Se siirtää 100 % tehosta pyörille ja rajoittaa renkaiden luistoa parantaen näin vetokykyä pehmeällä ja liukkaalla alustalla. Kestävät akselit Volvon kestävät akselit ja märät jarrulevyt vaikuttavat huoltovälien pidentymiseen. Koko koneen painojakauma siirtyy akselikoteloihin, joten vetoakselit voivat keskittyä siirtämään voiman napavälityksiin, vähentäen näin akseliin kohdistuvaa rasitusta. 7

8 Kuluttaa vähemmän, antaa enemmän. Volvon koneet ovat polttoainetaloudellisia ja ympäristöystävällisiä. Volvon Stage IIIB/Tier 4 Interim normit täyttävän turbomoottorin, pakokaasupäästöt polttavan dieselin hiukkassuodattimen ja taloudellisuutta parantavan ekokaasupolkimen ansiosta L110G ja L120G mallien polttoainetalous on parantunut. Polttoainetehokas Volvo V-ACT Volvo Combustion Technology, V-ACT, on räätälöity etenkin vaativia sovelluksia varten. Polttoaineenruiskutus on elektronisesti ohjattu ja se perustuu lämpötilaan, paineeseen, kuormitukseen ja moottorin käyntinopeuteen optimaalisen palamisen saavuttamiseksi. Tulos: korkea suorituskyky ja pienet päästöt. Itsepuhdistuva DPF-suodatin Aktiivisessa DPF-hiukkassuodattimessa (Diesel Particulate Filter) on hapetuskatalysaattori ja jälkipoltin. Järjestelmä pitää pakokaasun hetken aikaa sisällään polttaakseen sen. Polttaminen vähentää hiilivety- ja hiilipäästöjä entisestään. Polttoprosessi ei vaikuta toimintaan tai suorituskykyyn. Polttoainetta säästävä ekokaasupoljin Kaasupolkimessa on mekaaninen vastuspykälä, joka pysäyttää polkimen painumisen kierrosluvulla 1600 r/min, jolloin vääntömomentti ja polttoainetalous ovat parhaimmillaan. Lisätehon saamiseksi käyttöön poljin painetaan vastuksen läpi ja käytössä on silloin koneen maksimivoima. Tällainen poljin auttaa vähentämään polttoaineenkulutusta. 8

9 Päästöjen vähentäminen Volvon kyky yhdistää korkea vääntömomentti ja matala kierrosluku on markkinoiden paras. Yhteispaineruiskutus, jäähdytettyjen pakokaasujen uudelleenkierrätys ja hiukkassuodatin aktiivisella ja passiivisella regeneroinnilla vähentävät polttoaineen kulutusta. 9

10 Nopea avata, helppo huoltaa. Näppärä konepelti Entistäkin paremman konepellin voi avata elektronisesti. Se avautuu taaksepäin. Se on suuren avautumiskulmansa ansiosta helppo avata ja sulkea, jotta pääset nopeasti huoltamaan/puhdistamaan konetta. Lisäksi konepellin muotoilu parantaa moottoritilan ilmanvaihtoa ja parantaa näkyvyyttä moottoritilaan. 10

11 Aika on rahaa. Mitä nopeammin pääset töihin joka päivä, sitä enemmän saat aikaan ja sitä enemmän ansaitset. Juuri tämän vuoksi Volvon pyöräkuormaajat on rakennettu helposti huollettaviksi. Ohjaamon Contronic-valvontajärjestelmä valvoo koneen toimintaa ja optimoi huoltovälit. Contronic Volvo Contronic on tietokoneohjattu koneen elektroniikka- ja valvontajärjestelmä. Se tarkkailee jatkuvasti reaaliajassa konetta, sen toimintaa ja suorituskykyä. Volvo Contronicissa on myös diagnostiikkatoiminto ja mahdollisimman hyvään suorituskykyyn tarvittavia tärkeitä tietoja. Sen avulla elektroniikan toiminnan tarkastaminen on helppoa, mikä merkitsee enemmän tuottavaa työaikaa joka päivä. Akselikotelot Huoltovapaat valetut akselikotelot. Takasillan keinulaakerointi yhdistää akselin runkoon. Sisältää kaksi voiteluvapaata rullalaakeria ja kaksi kestovoideltua holkkia. Tämä vähentää akseliin kohdistuvia voimia ja auttaa pitämään koneen painopisteen alhaalla. Tuennan värähtelytapit on tiivistetty pitämään rasva/öljy sisällä ja lika ulkona. Hydraulinen jäähdyttäjän tuuletin Hydraulisesti toimiva, elektronisesti ohjattu jäähdyttäjän tuuletin toimii vain tarvittaessa polttoaineen säästämiseksi. Tuuletin sijaitsee moottorin ja jäähdyttimen takana. Tuloksena saadaan suurempi moottorin hyöätysuhde, pienempi polttoaineenkulutus ja matalammat äänitasot. 11

12 Kuljettajan mukavuus lisää tehokkuutta. Ilmansuodatin Voit hengittää helpommin, sillä Volvo ohjaamon sisäilmasto on alan paras. Ilmanottoaukko on korkealla, jotta se ei imisi sisään maasta nousevaa pölyistä ilmaa. Helposti vaihdettavissa oleva esisuodatin erottelee hengitysilmasta suuremmat hiukkaset ja sen jälkeen 90 prosenttia ohjaamon ilmasta kierrätetään pääsuodattimen kautta. Tämän vuoksi ohjaamon ilma on erittäin puhdasta. Sähköhydraulinen esiohjaus Hallintavivut sijaitsevat ohjaamon istuimessa. Ne pysyvät koko ajan oikeassa paikassa, vaikka istuin liikkuukin. Voit käyttää hyväksesi laadukkaan esiohjauksen helppokäyttöisiä asetuksia: voit yhden napin painalluksella helposti poistumatta ohjaamosta palata kaivutilaan, lukita puomin ja kallistuksen sekä poistaa vaimennuksen käytöstä. Helppoa ja mukavaa. Sisäilmaston hallinta lisää työskentelymukavuutta Volvon tehokas sisäilmaston hallintajärjestelmä takaa miellyttävän lämpöisen ohjaamon ulkoilman lämpötilasta riippumatta. Voit valita automaattisen lämmityksen säädön (Automatic Heat Control, AHC) tai lisävarusteena saatavilla olevan ilmastoinnin (Air Conditioning, AC). Hyvinvoiva kuljettaja tekee tuottavampaa työtä. Vähemmän melua Melun- ja tärinänvaimennus alentavat ohjaamon sisäistä äänitasoa. Kuljettaja voi keskittyä käsillä olevaan tehtävään mahdollisimman vähäisin häiriöin. Volvo Care Cab Volvo Care Cab -ohjaamo on käyttömukavuudeltaan ja turvallisuudeltaan alan huippua. Se on tilava: siinä on paljon jalkatilaa ja tilaa henkilökohtaisille tavaroille. Volvo Care Cab täyttää ROPS/FOPS-normien vaatimukset. 12

13 Kuljettajien täytyy pysyä keskittyneinä ja terävinä työvuoron jokaisena hetkenä. Volvon alan johtava ohjaamo tarjoaa tilavan, hiljaisen ja turvallisen ympäristön kuljettajalle ulkopuolen olosuhteista huolimatta, työpäivästä toiseen. 13

14 Kytke ja aja. Kaikki aidot Volvon työvälineet ovat samaa laatutasoa kuin itse kone. Ne toimivat saumattomasti yhdessä sen pyöräkuormaajan kanssa, jota varten ne on suunniteltu, ja niiden toiminnot ja ominaisuudet sopivat täydellisesti yhteen nostoaisaston irrotusvoiman, pyörien maakosketuksen ja nostovoiman kaltaisten parametrien kanssa. Näin ollen kone ja työvälineet toimivat harmonisesti yhdessä muodostaen yhtenäisen yksikön, jolla saat tarvittavan työn hoidettua turvallisesti ja tehokkaasti. Tehokkaaseen työskentelyyn suunnitellut lajittelukauhat lisäävät polttoainetehokkuutta: Valumisenestosuoja vähentää kauhasta tippuvan materiaalin määrää Samassa linjassa kauhan sivujen kanssa olevat sivuleikkurit ja optimoitu kulumislevyn muoto pidentävät käyttöikää. Työskentelyyn optimoitu muotoilu nopeuttaa kauhan täyttämistä ja parantaa polttoainetehokkuutta jopa 10 prosentilla Kauhassa on vähemmän kotelorakenteita, joihin voi tarttua materiaalia. Kulumislevyt ja kauhan pohja on valmistettu HB400-teräksestä ja kauhan terä HB500-teräksestä. Lisävarusteena on saatavilla HB500-teräksestä valmistetut säästöterät (Bolt-on Edge, BOE). Volvon kynsijärjestelmä Volvon patentoitu pystysuuntainen lukitustapin työkalu tekee kynsien asentamisesta ja irrottamisesta nopeaa ja helppoa. Lisäksi Volvon kauhoille voi valita useita erilaisia leikkuureunoja ja teriä, jotka on valmistettu vahvasta HB500- teräksestä. Ne suojaavat kauhaa kulumiselta. Tylppäkärkinen louhoskauha Louhoskauha 14

15 Hampaallinen sorakauha Yleiskauha Kevytmateriaalikauha Trukkihaarukka Tukkikoura 15

16 L110G ja L120G kummassakin tämä kaikki. TP-nostoaisasto Aisaston erinomainen muotoilu varmistaa suuren vääntömomentin ja erittäin hyvän suunnikastuennan. Volvo Care Cab Volvo Care Cab -ohjaamo on käyttömukavuudeltaan ja turvallisuudeltaan alan huippua. Se on tilava: siinä on paljon jalkatilaa ja tilaa henkilökohtaisille tavaroille. Volvo Care Cab täyttää ROPS/FOPS-normien vaatimukset. Tuottoisa TP-vivusto Suuri irrotusmomentti, myös ylimmässä nostoasennossa. Erinomainen nivelgeometria antaa hyvän suuntaisliikkeen. CareTrack CareTrack on Volvon telematiikkajärjestelmä, joka on tässä koneessa vakiona. Se on suunniteltu antamaan tuottavuuden ja tehokkuuden parantamisessa tarvittavia tietoja. Kuorman tunnistava hydrauliikka Muuntuvatuottoiset aksiaalimäntäpumput tekevät koneen helpoksi hallita ja varmistavat suuren irrotusvoiman. Esiohjatut hallintavivut Ohjaamon istuimeen asennetut hallintavivut tekevät koneen käytöstä helppoa. * Saatavilla vain niillä alueilla, joissa CareTrack on saatavilla. 16

17 Contronics Tietokonepohjainen, reaaliaikainen koneen diagnostiikka- ja tarkkailujärjestelmä. Uusi konepelti Uusi elektronisesti avautuva konepelti helpottaa huoltoa ja parantaa ilmanvaihtoa. Optimoitu voimansiirto Volvon voimansiirtojärjestelmä on täysin optimoitu ja järkevä se on rakennettu toimimaan yhdessä muiden Volvon komponenttien kanssa. Volvon moottori, vaihteisto ja akselit toimivat saumattomasti yhdessä hydrauliikka- ja ohjausjärjestelmien kanssa. Itsepuhdistuva DPF-suodatin Aktiivisessa DPF-hiukkassuodattimessa (Diesel Particulate Filter) on hapetuskatalysaattori ja jälkipoltin. Polttaminen vähentää hiilivety- ja hiilipäästöjä entisestään. Ympäristöystävällinen Vähäinen polttoaineenkulutus, täyttää Yhdysvaltain Tier 4 Interimin ja Euroopan vaiheen IIIB päästövaatimukset. Kestävät akselit Koneen paino jakautuu akseleille tasaisesti, jolloin vääntömomentti on optimaalinen, rasitus pienempää ja koneen käyttöikä pidempi. 17

18 TEHOKAS KONE ANSAITSEE HYVÄT TUKIPALVELUT. Uuden pyöräkuormaajan luovutuspäivä on vasta Volvon ja sinun yhteistyön alku. Volvolla on monipuoliset jälkimarkkinapalvelut, jotka kattavat kaiken huollosta CareTrack -telematiikkajärjestelmään. Palvelut tarjoavat sinulle jatkuvaa lisäarvoa. Volvo on suunnitellut ja rakentanut koneen, joten Volvo tietää parhaiten, miten sen saa pysymään huippukunnossa. Volvon ammattitaitoiset huoltoasentajat ovat Volvon koneiden asiantuntijoita. Huoltoasentajamme käyttävät alan parhaita diagnostiikkatyökaluja ja -tekniikoita ja vain aitoja Volvo varaosia, jotta laatu ja palvelun taso olisivat mahdollisimman hyviä. Kysy paikalliselta Volvo jälleenmyyjältä, mitkä Volvon palvelut ja huoltosuunnitelmat sopivat parhaiten sinun koneellesi ja liiketoiminnallesi. Laadukkaat koneet vaativat laadukkaita tukipalveluita. Saat paikalliselta Volvo jälleenmyyjältä tietoa siitä, mitkä palvelut auttavat sinua saamaan kaiken irti koneestasi, lyhentämään seisokkiaikoja ja lisäämään tuottavuutta. Jälleenmyyjillä on myös hyviä tukipalvelutarjouksia, kuten erilaisia huoltosuunnitelmia rutiininomaisista kulumistarkastuksista aina kattaviin huolto- ja korjaussopimuksiin saakka, analysointi- ja diagnostiikkapalveluita, joiden avulla ymmärrät paremmin, miten koneesi toimii, havaitset mahdolliset huoltoa vaativat ongelmat ajoissa ja voit parantaa koneen suorituskykyä. Ekokuljettaja -kurssien avulla voit oppia työskentelemään turvallisemmin, tuottavammin ja vähemmän polttoainetta kuluttaen. 18

19 CareTrack* Kaikissa Volvon pyöräkuormaajissa on vakiovarusteena Volvon CareTrack-telematiikkajärjestelmä. CareTrackista saat muun muassa polttoaineenkulutusraportteja, sijaintiraportteja ja huoltomuistutuksia, joiden avulla voit suunnitella työsi paremmin *Saatavilla vain niillä alueilla, joissa CareTrack on saatavilla. 19

20 VOLVO L110G JA L120G YKSITYISKOHTAISESTI. Moottori 8-litrainen, kuusisylinterinen turboahdettu dieselrivimoottori. Polttoaine johdetaan suuren paineen alaisena suurpainevaraajasta polttoaineenjakoputkeen. Nokka-akselin käyttämä suurpainepumppu syöttää polttoainetta jakoputkeen ja sitten edelleen suurpaineputkien kautta sähköhydraulisesti toimiviin ruiskutussuuttimiin. Jäähdytetty pakokaasujen takaisinkierrätys, hiukkassuodatin ja jälkipoltto. Ilmanpuhdistus: Kolmivaiheinen pyörre-esipuhdistin ensiösuodatin toisiosuodatin. Jäähdytysjärjestelmä: Hydrostaattinen, elektronisesti ohjattu tuuletin ja ilma/ilma-tyyppinen ahtoilmanjäähdytin. L110G Teho Hp Taloudellinen käyntinopeus Teho Vääntömomentti Vääntömomentti r/min r L110G Moottori D8H (Tier 4i) D8H (Stage IIIB) Suurin teho käyntinopeudella r/s (r/min) 28,3 (1700) SAE J1995 brutto kw / hv 191 (260) ISO 9249, SAE J1349 netto kw / hv 190 (258) Suurin vääntömomentti nopeudella r/s (r/min) 23,3 (1400) SAE J1995 brutto Nm 1255 ISO 9249, SAE J1349 Nm 1248 Taloudellinen toiminta-alue r/min Iskutilavuus l 7,75 L120G Teho Hp Taloudellinen käyntinopeus Teho Vääntömomentti Vääntömomentti L120G Moottori D8H (Tier 4i) D8H (Stage IIIB) Suurin teho nopeudella r/s (r/min) 28,3 (1700) SAE J1995 brutto kw / hv 201 (273) ISO 9249, SAE J1349 netto kw / hv 200 (272) Suurin vääntömomentti käyntinopeudella r/s (r/min) 25,0 (1500) SAE J1995 brutto Nm 1320 ISO 9249, SAE J1349 Nm 1312 Taloudellinen toiminta-alue r/min Iskutilavuus l 7,75 20

21 Voimansiirto Momentinmuunnin: yksiportainen. Vaihteisto: Volvon sivuakselityyppinen (countershaft) vaihteisto. Nopea ja pehmeä vaihteensiirto Pulse Width Modulation (PWM) -venttiilin avulla. Vaihteensiirto: Volvo Automatic Power Shift (APS) täysautomaattisella vaihteensiirrolla 1 4 ja toiminnonvalitsimella, jossa on neljä vaihteensiirto-ohjelmaa, myös AUTO-toiminto. Akselit: Volvon täyskevennetyt akselit planeettapyörästötyyppisin napavälityksin, akselikotelo valuterästä. Jäykkä etuakseli ja keinutyyppinen taka-akseli. 100 % tasauspyörästö etuakselilla. L110G Vaihteisto Volvo HTE 206 Muuntosuhde 2,47:1 Suurimmat ajonopeudet, eteen/taakse 1. vaihde km/h 7,0 2. vaihde km/h 13,5 3. vaihde km/h 28,0 4. vaihde* km/h 40,0 Mitattuna renkaiden kanssa 750/65R25 Etuakseli/taka-akseli AWB 31/AWB 30 Taka-akselin heilahduskulma ± ± 13 Maavara 13 asteen heilahduskulmalla 460 L120G Vaihteisto Volvo HTE 206 Muuntosuhde 2,47:1 Suurimmat ajonopeudet, eteen/taakse 1. vaihde km/h 7,0 2. vaihde km/h 13,5 3. vaihde km/h 28,0 4. vaihde* km/h 40,0 Mitattuna renkaiden kanssa 750/65R25 Etuakseli/taka-akseli AWB 31/AWB 30 Taka-akselin heilahduskulma ± ± 13 Maavara 15 asteen heilahduskulmalla 460 * ECU:n rajoittama Sähköjärjestelmä Keskusvaroitusjärjestelmä: Elektroninen Contronic-järjestelmä, johon kuuluu keskusvaroitusvalo ja summeri seuraaville toiminnoille: - Vakava moottorivika - Alhainen ohjausjärjestelmän paine - Moottorin ylinopeusvaroitus - Tiedonsiirtohäiriö (tietokonevika). Keskusvaroitusvalo ja summeri vaihteen ollessa kytkettynä seuraaville toiminnoille: - Matala moottorin öljynpaine - korkea moottoriöljyn lämpötila - korkea ahtoilman lämpötila - alhainen jäähdytysnesteen taso - korkea jäähdytysnesteen lämpötila - korkea kampikammion paine - matala vaihteiston öljynpaine - korkea vaihteistoöljyn lämpötila - matala jarrupaine - seisontajarru kytketty - jarrujen latausvika - alhainen hydrauliöljytaso - korkea hydrauliöljyn lämpötila - ylikierrokset valitulla vaihteella - korkea jarrujen jäähdytysöljyn lämpötila etu- ja taka-akselissa. L110G, L120G Jännite V 24 Akut V 2 x 12 Akkujen varauskyky Ah 2 x 170 Kylmäkäynnistyskapasiteetti (noin) A 1000 Akut Generaattorin teho W/A 3420/110 Käynnistysmoottorin teho kw 5,5 Jarrujärjestelmä Ajojarrut: Volvon kaksipiirijärjestelmä typpikaasupainevaraimin. Ulkopuolelle asennetut hydraulikäyttöiset koteloidut ja kiertoöljyjäähdytteiset märät levyjarrut. Kuljettaja voi valita automaattisen voimansiirron vedon irrotuksen jarrutettaessa Contronicin avulla. Seisontajarru: Koteloitu öljykylpymonilevyjarru kiinteästi vaihteiston yhteydessä. Kiristyy jousivoimalla ja vapautetaan sähköhydraulisesti kojelaudassa olevalla kytkimellä. Varajarru: Kaksi jarrupiiriä, joissa uudelleen varattavat paineenvaraimet. Yksi jarrupiiri tai seisontajarru riittää täyttämään kaikki turvallisuusvaatimukset. Standardi: Jarrujärjestelmä täyttää ISO standardin vaatimukset. L110G Jarrulevyjen määrä pyörää kohden edessä/takana 1 Paineenvaraimet l 3 x 1,0 L120G Jarrulevyjen määrä pyörää kohden edessä/takana 1 Paineenvaraimet l 3 x 1,0 21

22 VOLVO L110G, L120G YKSITYISKOHTAISESTI Ohjaamo Mittaristo: kaikki tärkeät tiedot ovat keskeisesti kuljettajan näkökentässä. Contronic-valvontajärjestelmän näyttö. Lämmitys ja huurteenpoisto: Lämmityslaite, jossa raittiin ilman suodatus. Puhaltimessa on automaattitoiminto ja 11 manuaalista säätönopeutta. Kaikissa ikkunoissa on huurteenpoistosuuttimet. Kuljettajan istuin: Istuin, jossa on säädettävä jousitus ja rullaturvavyö. Istuin on asennettu ohjaamon takaseinässä ja lattiassa oleviin kannattimiin. Rullaturvavyöhön kohdistuvat voimat siirtyvät istuimen ohjainkiskoihin. Standardi: Ohjaamo on testattu ja hyväksytty normien ROPS (ISO 3471) ja FOPS (ISO 3449) mukaisesti. Ohjaamo täyttää myös normien ISO 6055 ("korkeanostotrukkien turvakatto") ja SAE J386 ("kuljettajan turvavyö") vaatimukset. L110G Varauloskäynti: Riko ikkuna hätävasaralla Ohjaamon melutaso ISO 6396:n / SAE J2105:n mukainen LpA db(a) 68 Ulkoinen melutaso ISO 6395:n / SAE J2104:n mukainen LwA db(a) 106 Tuuletus m 3 /min 9 Lämmitysteho kw 16 Ilmastointi (lisävaruste) kw 7,5 Nostoaisasto TP-tyyppisellä (Torque Parallel) nostoaisastolla saadaan suuri irrotusvoima ja suunnikastuenta koko nostoalueella. L110G Nostosylinterit 2 Sylinterin halkaisija mm 150 Männänvarren halkaisija mm 80 Iskunpituus mm 676 Kallistussylinteri 1 Sylinterin halkaisija mm 210 Männänvarren halkaisija mm 110 Iskunpituus mm 412 L120G Nostosylinterit 2 Sylinterin halkaisija mm 150 Männänvarren halkaisija mm 80 Iskunpituus mm 676 Kallistussylinteri 1 Sylinterin halkaisija mm 210 Männänvarren halkaisija mm 110 Iskunpituus mm 412 L120G Varauloskäynti: Riko ikkuna hätävasaralla Ohjaamon melutaso ISO 6396:n / SAE J2105:n mukainen LpA db(a) 68 Ulkoinen melutaso ISO 6395:n / SAE J2104:n mukainen LwA db(a) 106 Tuuletus m 3 /min 9 Lämmitysteho kw 16 Ilmastointi (lisävaruste) kw 7,5 22

23 Hydrauliikkajärjestelmä Syöttö: Kaksi kuorman tunnistavaa muuttuvatuottoista aksiaalimäntäpumppua. Ohjausjärjestelmä on aina ensisijainen. Venttiilit: Kaksitoiminen kaksitieventtiili. Päähallintaventtiiliä ohjataan esiohjauspaineella ja sähköisellä hallintavivulla. Nostotoiminta: Kolmiasentoinen venttiili: nostoasento, lepoasento ja laskuasento. Poiskytkettävä induktiivinen/magneettinen varsiston nosto- ja laskuautomatiikka, joka on säädettävissä kaikkiin asentoihin suurimman ulottuvuuden ja suurimman nostokorkeuden välillä. Kallistustoiminta: Kolmiasentoinen venttiili: taaksekallistus, lepoasento ja eteenkallistus. Induktiivinen/magneettinen kallistusautomatiikka asettaa kauhan haluttuun kulmaan. Sylinterit: Kaksitoimiset sylinterit kaikille toiminnoille. Suodatin: Päävirtasuodatus, suodattimen panoksen absoluuttinen suodatuskyky 10 mikronia. Ohjausjärjestelmä Ohjausjärjestelmä: Kuorman tunnistava hydrostaattinen runkoohjaus. Syöttö: Ohjausjärjestelmä saa ensisijaisesti syötön kuorman tunnistavasta, muuttuvatuottoisesta aksiaalimäntäpumpusta. Ohjaussylinterit: Kaksi kaksitoimista sylinteriä. L110G L120G Ohjaussylinterit Sylinterin halkaisija mm Varren läpimitta mm Iskunpituus mm Työpaine MPa 21,0 21,0 Suurin öljyvirta l/min Suurin ohjauskulma ± L110G L120G Suurin työpaine, pumppu 1 MPa 27,0 ± 0,5 29,0 ± 0,5 Virtaus l/min paineella MPa käyntinopeudella r/s (r/min) 32 (1900) 32 (1900) Suurin työpaine, pumppu 2 MPa 29,0 ± 0,5 31,0 ± 0,5 Virtaus l/min moottorin MPa käyntinopeudella r/s (r/min) 21,0 (1900) 21,0 (1900) Suurin työpaine, pumppu 3 MPa 25,0 ± 0,5 25,0 ± 0,5 Virtaus l/min moottorin MPa käyntinopeudella r/s (r/min) 83 (1900) 83 (1900) Esiohjausjärjestelmä, työpaine MPa 3,5 3,5 Jaksoajat Kallistus* s 5,4 5,4 Laskuaika, tyhjänä s 2,1 2,1 Koko jaksoaika s 2,5 2,5 Koko jaksoaika s 10,0 10,0 Huolto Huollon helppous: Suuri, sähköisesti helposti avattava konepelti kattaa koko moottoritilan. Nestesuodattimet ja komponenttien ilmanvaihtosuodattimet pidentävät huoltovälejä. Käyttöolosuhdetiedot voidaan tallentaa ja analysoida vianetsinnän helpottamiseksi. L110G L120G Polttoainesäiliö l Moottorin jäähdytysneste l Hydrauliöljysäiliö l Vaihteistoöljy l Moottoriöljy l Akselistoöljyt, etuakseli/taka-akseli l

24 TEKNISET TIEDOT. Renkaat L110G: 23.5 R25 L3. Vakiopuomi Pitkä puomi B mm C mm D mm F mm G mm J mm K mm O 55 - P max 50 - R R 1 * 45 - S T mm U mm X mm Y mm Z mm a 2 mm a 3 mm a 4 ± 40 - * SAE-kantoasento Tekniset tiedot ja mittatiedot perustuvat soveltuvin osin normeihin ISO 7131, SAE J732, ISO7546, SAE J742, ISO ja SAE J818. L110G Myyntikoodi: WLA80832 Konepaino (sis. lisävastapainon puutavaran käsittelyyn kg): kg Työkuorma: kg Renkaat: 750/65 R25 A m 2 2,4 B mm 3470 C mm 1850 D mm 2850 E mm 1460 F mm 1520 G mm 2720 H mm 4580 I mm 6620 J mm 2790 K mm 2990 L mm 2060 M mm

25 L110G Renkaat 23.5R25 XHA2 L3 LAJITTELUKAUHAT VAKIOKAUHAT LOUHE- KAUHAT* KEVYT MATERIAALI PITKÄT AISAT 3,5 m 3 STE P BOE 3,5 m 3 STE H BOE 3 m 3 STE P T 3 m 3 STE H T 3,4 m 3 STE P BOE 3,4 m 3 STE H BOE 2,7 m 3 SPN P T SEG 5,5 m 3 LM H 9,5 m 3 LM H Kukkuratilavuus ISO/SAE m 3 3,5 3, ,4 3,4 2,7 5,5 9,5 Tilavuus 110 %:n täyttöasteella m 3 3,9 3,9 3,3 3,3 3,7 3,7 3 6,1 10,5 Staattinen kaatokuorma, suora kg käännettynä kg täysin käännettynä kg Irrotusvoima kn 162,1 149,8 174,8 160,4 157,7 145,9 143,1 115,3 100,6 A mm E mm H mm L mm M mm N mm V mm Pyyhkäisyhalkaisija a1 mm Konepaino kg Kauhanvalintakaavio Kauhan valinta riippuu materiaalin tiheydestä ja kauhan odotetusta täyttöasteesta. Kauhan todellinen tilavuus on usein suurempi kuin laskettu tilavuus TP-nostoaisaston ominaisuuksien ansiosta. Näitä ominaisuuksia ovat avoin kauharakenne, hyvä taaksekallistuskulma kaikissa asennoissa ja hyvä kauhan täyttöaste. Oheinen esimerkki pätee vakioaisoilla. Esimerkki: Hiekka ja sora, kauhan täyttöaste noin 105 %, tiheys 1,6 t/m 3. Tulos: 4,0 m 3 kauhaan mahtuu 4,2 m 3. Käytä aina kauhanvalintakaaviota varmistuaksesi siitä, että koneen vakaus on riittävä. Materiaali Maa/savi Hiekka/sora Murske Kauhan täyttöaste (%) ~ 110 ~ 105 ~ 100 Materiaalin tiheys, (t/m 3 ) 1,8 1,6 1,8 1,6 ISO/SAE -kauha- Tilavuus ( m 3 ) 3,0 3,4 3,0 3,4 Todellinen tilavuus, (m 3 ) 3,3 3,7 3,2 3,6 1,6 3,5 3,5 1,7 2,7 2,7 Louhe 100 Louhekauhojen koko on valittu optimaalisen tunkeutumiskyvyn ja kauhan täyttöasteen eikä materiaalin tiheyden perusteella. Lisätietoja Vakioaisat Pitkät aisat Renkaat 23.5 R25 L R25 L5 750/65 R25 750/65 R25 Leveys pyörien kohdalla mm mm Maavara mm mm +50 ±0 ±0 Kaatokuorma täysin käännettynä kg kg Konepaino kg kg Aisatyyppi Vakioaisat Pitkät aisat Lajittelu* Vakiokauhat Louhe Lajittelu* Louhe ISO/SAE -kauhatilavuus Kauhatyyppi Kevytmateriaali Vakiokauhat Kevytmateriaali P 3,5 m 3 H 3,5 m 3 P 3,0 m 3 H 3,0 m 3 P 3,4 m 3 H 3,4 m 3 P 2,7 m 3 H 5,5 m 3 H 9,5 m 3 P 3,5 m 3 P 3,0 m 3 P 3,4 m 3 P 2,7 m 3 H 5,5 m 3 Kauhan täyttöaste Kauhan täyttöasteen lukeminen L110G Kiinteästi asennettu Materiaalin tiheys (t/m 3 ) * Vastapainon kanssa 25

26 TEKNISET TIEDOT. Renkaat L120G: 23.5 R25 L3. Vakioaisat Pitkät aisat B mm Pitkät aisat 7067 C mm D mm F mm G mm J mm K mm O 54 - P max 51 - R 42 42,5 R 1 * 47 - S 67 63,9 T mm U mm X mm Y mm Z mm a 2 mm a 3 mm a 4 ± 40 - * SAE-kantoasento Tekniset tiedot ja mittatiedot perustuvat soveltuvin osin normeihin ISO 7131, SAE J732, ISO7546, SAE J742, ISO ja SAE J818. L120G Myyntikoodi: WLA80832 Konepaino (sis. lisävastapainon puutavaran käsittelyyn kg): kg Työkuorma: kg Renkaat: 750/65 R25 A m 2 2,4 B mm 3470 C mm 1850 D mm 2850 E mm 1460 F mm 1520 G mm 2720 H mm 4580 I mm 6620 J mm 2790 K mm 2990 L mm 2060 M mm

27 L120G Renkaat 23.5R25 XHA2 L3 LAJITTELUKAUHAT VAKIOKAUHAT LOUHE- KAUHAT* KEVYT MATERIAALI PITKÄT AISAT 3,8 m 3 STE P BOE 3,8 m 3 STE H BOE 3,3 m 3 STE P T 3,3 m 3 STE H T 3,6 m 3 STE P BOE 3,6 m 3 STE H BOE 3 m 3 SPN P T SEG 5,5 m 3 LM H 9,5 m 3 LM H Kukkuratilavuus ISO/SAE m 3 3,8 3,8 3,3 3,3 3,6 3,6 3 5,5 9,5 Tilavuus 110 %:n täyttöasteella m 3 4,2 4,2 3,6 3, ,3 6,1 10,5 Staattinen kaatokuorma, suora kg käännettynä kg täysin käännettynä kg Irrotusvoima kn 163,7 151, ,4 172,9 159,6 150,6 121,6 106,1 A mm E mm H mm L mm M mm N mm V mm Pyyhkäisyhalkaisija a1 mm Konepaino kg Kauhanvalintakaavio Kauhan valinta riippuu materiaalin tiheydestä ja kauhan odotetusta täyttöasteesta. Kauhan todellinen tilavuus on usein suurempi kuin laskettu tilavuus TP-nostoaisaston ominaisuuksien ansiosta. Näitä ominaisuuksia ovat avoin kauharakenne, hyvä taaksekallistuskulma kaikissa asennoissa ja hyvä kauhan täyttöaste. Oheinen esimerkki pätee vakioaisoilla. Esimerkki: Hiekka ja sora, kauhan täyttöaste noin 105 %, tiheys 1,6 t/m 3. Tulos: 4,6 m 3 kauhaan mahtuu 4,8 m 3. Käytä aina kauhanvalintakaaviota varmistuaksesi siitä, että koneen vakaus on riittävä. Materiaali Maa/savi Hiekka/sora Murske Kauhan täyttöaste (%) ~ 110 ~ 105 ~ 100 Materiaalin tiheys, (t/m 3 ) 1,8 1,6 1,8 1,6 ISO/SAE -kauha- Tilavuus ( m 3 ) 3,3 3,6 3,3 3,6 Todellinen tilavuus, (m 3 ) 3,6 3,9 3,5 3,8 1,6 3,8 3,8 1,7 3,0 3,0 Louhe 100 Louhekauhojen koko on valittu optimaalisen tunkeutumiskyvyn ja kauhan täyttöasteen eikä materiaalin tiheyden perusteella. Lisätietoja Vakioaisat Pitkät aisat Renkaat 23.5 R25 L R25 L5 750/65 R25 750/65 R25 Leveys pyörien kohdalla mm mm Maavara mm mm +50 ±0 ±0 Kaatokuorma täysin käännettynä kg Konepaino kg Aisatyyppi Vakioaisat Pitkät aisat Lajittelu* Vakiokauhat Louhe Lajittelu* Louhe ISO/SAE -kauhatilavuus Kauhatyyppi Kevytmateriaali Vakiokauhat Kevytmateriaali P 3,8 m 3 H 3,8 m 3 P 3,3 m 3 H 3,3 m 3 P 3,6 m 3 H 3,6 m 3 P 3,0 m 3 H 5,5 m 3 H 9,5 m 3 P 3,8 m 3 P 3,3 m 3 P 3,6 m 3 P 3,0 m 3 H 5,5 m 3 Kauhan täyttöaste Kauhan täyttöasteen lukeminen L120G Kiinteästi asennettu Materiaalin tiheys (t/m 3 ) * Vastapainon kanssa 27

28 VARUSTEET. VAKIOVARUSTEET L110G L120G Huoltovarusteet Moottoriöljyn tyhjennys ja täyttö Vaihteistoöljyn tyhjennys ja täyttö Ryhmitetyt voidenipat, joihin pääsee käsiksi maasta käsin Paineenmittausliitännät: vaihteisto ja hydrauliikka, pikaliittimet Lukittava työkalulaatikko CareTrack Telematiikka, kolmen vuoden tilaus Moottori Kolmivaiheinen ilmanpuhdistin, esisuodatin, ensiö- ja toisiosuodatin Jäähdytysnestetason tunnistin Imuilman esilämmitys Polttoainesuodatin vedenerottimin Polttoainesuodatin Kampikammion ilmanvaihtosuodattimen öljyloukku Pakojärjestelmän lämpöeristys Ulkopuolinen jäähdyttimen ilmanoton suoja Sähköjärjestelmä 24 V, johdotukset lisävarusteille valmiina Generaattori 24 V / 80 A Päävirtakytkin, irrotettava avain Polttoainemittari Käyttötuntimittari Sähkötoiminen äänitorvi Mittaristo: Polttoaineen taso Vaihteiston lämpötila Jäähdytysnesteen lämpötila Mittarivalaistus Valot: Kahdet halogeeniajovalot lähi- ja kaukovaloin Seisontavalot Kahdet jarru- ja takavalot Suuntavilkut, joissa varoitusvilkkutoiminto Halogeenityövalot (kaksi edessä ja kaksi takana) Contronic-valvontajärjestelmä Konetietojen valvonta- ja lokijärjestelmä Contronic-näyttö Polttoaineen kulutus Ulkolämpötila Kello Varoitus- ja merkkivalojen testitoiminto Jarrutestitoiminto Testitoiminto, melutaso tuulettimen maksiminopeudella Varoitus- ja merkkivalot: Akun lataus Seisontajarru Varoitus- ja näyttöviestit: Moottorin jäähdytysnesteen lämpötila Ahtoilman lämpötila Moottoriöljyn lämpötila Moottorin öljynpaine Vaihteistoöljyn lämpötila Vaihteistoöljyn öljynpaine Hydrauliöljyn lämpötila Jarrupaine Seisontajarru kytketty Jarrujen lataus Ylinopeus suunnanvaihdossa Akseliöljyn lämpötila Ohjausjärjestelmän paine Kampikammion paine Työvälinelukko auki Tasovaroitukset: Polttoaineen taso Moottorin öljytaso Moottorin jäähdytysnestetaso Vaihteiston öljyntaso Hydrauliöljyn taso Pesimen nestetaso Moottorin vääntömomentin alennus toimintahäiriön osoituksen yhteydessä: Korkea moottorin jäähdytysnesteen lämpötila Korkea moottoriöljyn lämpötila Matala moottorin öljynpaine Korkea kampikammion paine Korkea ahtoilman lämpötila Moottorin siirtyminen joutokäynnille toimintahäiriön osoituksen yhteydessä: Korkea vaihteistoöljyn lämpötila Luistoa vaihteiston kytkimissä Näppäimistö, taustavalaistu Käynnistyksen lukitus vaihteen ollessa kytkettynä Voimansiirto Automatic Power Shift -vaihteisto Täysin automaattinen vaihteensiirto (1 4) PWM-ohjattu vaihteensiirto Suunnanvaihdon kytkin hydrauliikkahallintavipujen yhteydessä Vaihteistoöljyn tason tarkastuslasi Tasauspyörästöt: Jarrujärjestelmä Kaksi jarrupiiriä Kaksi jarrupoljinta Varajarrujärjestelmä Seisontajarru, sähköhydraulinen Jarrujen kuluneisuuden ilmaisimet Ohjaamo ROPS (ISO 3471), FOPS (ISO 3449) Sama avain oveen ja virtalukkoon Ääntä vaimentava sisäverhoilu Tuhkakuppi Savukkeensytytin, 24 V pistorasia Lukittava ovi Ohjaamon lämmitys, raittiin ilman otto ja huurteenpoisto Raittiin ilman tuloaukko, jossa kaksi suodatinta Automaattinen lämpötilan säätö Lattiamatto Kaksi sisävaloa Kaksi sisätaustapeiliä Kaksi ulkotaustapeiliä Liukuikkuna oikealla puolella Ikkunat sävytettyä turvalasia Rullaturvavyö (SAE J386) Säädettävä ohjauspyörä Säilytyslokero Asiakirjatasku Häikäisysuoja Kupinpidike Etu- ja takalasinpesimet Etu- ja takalasinpyyhkimet Etu- ja takalasinpyyhkimien tihkukytkin Hydraulijärjestelmä Päähallintaventtiili, kaksitoiminen ja kaksilohkoinen, esiohjausventtiili Muuttuvatuottoiset aksiaalimäntäpumput (3 kpl) seuraavia toimintoja varten: 1 Hydrauliikka 2 Hydrauliikka, ohjaus, jarrut 3 Jäähdytystuuletin ja jarrut Sähköhydraulinen servo-ohjaus Sähkötoiminen tasolukko Aisan nosto-/laskuautomatiikka Kauhan asennonsäädin, automaattinen Kaksitoimiset hydraulisylinterit Hydrauliöljyn tason tarkastuslasi Hydrauliöljyn jäähdytin Ulkopuolen varusteet Etu- ja takalokasuojat Ohjaamon viskoosikiinnikkeet Moottorin ja vaihteiston kumikiinnikkeet Helposti avattava konepelti Runkonivelen lukitsin Ilkivaltasuojaus seuraaville: akut moottoritila jäähdyttimen säleikkö Nostosilmukat Kiinnityssilmukat Vetokoukku Vastapaino, jossa valmiiksi poratut reiät lisävarusteille 28

29 LISÄVARUSTEET L110G L120G Huoltovarusteet Automaattinen voitelujärjestelmä Automaattinen pitkien varsiston voitelujärjestelmä Voitelunippojen suojukset Öljynkeräysventtiili Voitelujärjestelmän rasvantäyttöpumppu Työkalusarja Pyöränmutteriavainsarja Moottori Esisuodatin, pyörretyyppi Esisuodatin, pyörretyyppi, kaksivaiheinen Esisuodatin, öljykylpytyyppi Esisuodatin, turbotyyppi Jäähdyttimen korroosiosuojaus Moottorin automaattinen sammutus Moottorilohkonlämmitin 230 V / 110 V ESW, moottorin käynnistyksenesto Ilmanottoaukon suoja (jäähdyttimen säleikköön) Tankkaussiivilä Polttoaineenlämmitin Käsikaasu Tuulettimen suurin nopeus, kuuma lämpötila Korroosiosuojattu jäähdytin Suuntaa vaihtava tuuletin Sähköjärjestelmä Varkaudenestolaite Rekisterikilven valo Peruutuskamera ja monitori Taustapeilit, sähköisesti säädettävät, sähkölämmitteiset Taustapeilit pitkällä varrella Taustapeilit, sähköisesti säädettävät, sähkölämmitteiset, pitkällä varrella Takatyövalot päällä peruutusvaihde kytkettynä Peruutusvaroitin Välkkyvät varoitusvalot peruutettaessa Lyhyemmät ajovalojen kannattimet Sivuvaroitusvalot Majakkavalo Lisätyövalot työvälineille HID-etutyövalot (High Intensity Discharge) Kaksi ohjaamoon kiinnitettyä etutyövaloa Ylimääräiset etutyövalot Ohjaamoon kiinnitetyt takatyövalot Kaksi ohjaamoon kiinnitettyä takatyövaloa Työvalot takana, ohjaamon päällä, kaksi Ohjaamo Käyttöohjekirjan säilytystila Automaattinen lämmitys ja ilmanvaihto (ACC) Tuuletusilman suodatin asbestipitoiseen ympäristöön Ohjaamon esisuodatin, pyörretyyppi Hiilisuodatin Vahvistettu ohjaamon katto Ohjaamon alapuolinen suojapelti Eväsrasian pidike Kuljettajan istuimen käsinoja, IRSI, vain vasen Kuljettajan istuin, KAB, ilmajousitus, vain CDC:n tai servoohjauksen yhteydessä Kuljettajan istuin, ISRI, ilmajousitus, lämmitys, korkea selkänoja Radion asennussarja, sis. 11 A 12 V pistorasia, vasemmalle puolelle Radion asennussarja, sis. 11 A 12 V pistorasia, oikealle puolelle Radion asennussarja, sis. 20 A 12 V pistorasia Radio ja CD-soitin Lantioturvavyö (leveys 75 mm) Ohjauspyörän nuppi Aurinkosuojat takaikkunoihin Aurinkosuojat sivuikkunoihin Ohjaamon lämmityksen ajastin Liukuikkuna oveen Yhteinen ovi- ja virta-avain Etupeili Voimansiirto Edessä 100 % tasauspyörästö, takana kitkalukko (Limslip) Nopeusrajoitin, 20 km/h Nopeusrajoitin, 30 km/h Nopeusrajoitin, 40 km/h Pyörien/akselien napojen tiivisteiden suojaukset Jarrujärjestelmä Etu- ja taka-akselien öljynjäähdytin ja -suodatin Jarruputket ruostumatonta terästä Hydrauliikkajärjestelmä Hitsattu työvälinekannatin Joustohydrauliikka (Boom Suspension System, BSS) Erillinen työvälineen lukitus, vakioaisat Erillinen työvälineen lukitus, pitkät aisat Kylmän ilmaston varustussarja, työvälineen lukitusletkut ja 3. hydraulitoiminto Kylmän ilmaston varustussarja, esiletkut, jarrupainevaraaja, sis. hydrauliöljy Aisasylinteriletkun ja putken suojukset Aisasylinteriletkun ja putken suojukset, pitkät aisat Biologisesti hajoava hydrauliöljy, Volvo Palamaton hydrauliöljy Kuuman ilmaston hydrauliöljy Sähköhydraulitoiminto, 3. Sähköhydraulitoiminto, 3., pitkät aisat Sähköhydraulitoiminto, Sähköhydraulitoiminto, 3. 4., pitkät aisat Ulkopuolen varusteet Kumiripusteiset ohjaamon askelmat Etulokasuojat ilman levikkeitä Etu- ja takalokasuojan levitin 80-sarjan renkaille Etu- ja takalokasuojan levitin 65-sarjan renkaille Palonsammutusjärjestelmä Täyspeittävät takalokasuojat 80-sarjan renkaille Täyspeittävät takalokasuojat 65-sarjan renkaille Pitkät aisat Suojavarusteet Eturunkopanssari Takarunkopanssari Takarunkopanssari öljypohjalle Vahvistettu eturungon peitelevy Vahvistettu ohjaamon katto Etuajovalojen suojukset Jäähdyttimen säleikön suojukset Takavalojen suojukset Sivu- ja takaikkunoiden suojukset Tuulilasin suojus Koneen maalipinnan korroosionsuojaus Työvälineen maalipinnan korroosionsuojaus Muut varusteet CE-merkintä Vipuohjaus (CDC) Vastapaino puutavaran käsittelyyn Vastapaino, jossa maalatut merkit ja nuolimerkit Varaohjaus, jossa automaattinen testitoiminto EU-melutasotarra Ulkoinen melunvaimennussarja Hitaasti liikkuvan ajoneuvon kilpi CareTrack, GSM CareTrack, GSM/satelliitti Renkaat 23.5 R25 750/65 R25 29

30 VARUSTEET. LISÄVARUSTEET L110G L120G Työvälineet Kauhat: Louhe, suora tai tylppäkärkinen Yleiskauhat Lajittelu Sivukaato Kevytmateriaali Kulutusosat: Pulttikiinnitteiset tai hitsattavat kauhan kynnet Kynsien väliset kulutuspalat Kolmiosainen säästöterä Trukkihaarukat Nostopuomi Puutavarakourat VOLVON LISÄVARUSTEET Vipuohjaus (CDC) Sähköhydraulitoiminto, Peruutuskamera Joustohydrauliikka (Boom Suspension System, BSS) Palonsammutusjärjestelmä Keskusvoitelujärjestelmä 30

31

32 volvo construction equipment Volvo Construction Equipment eroaa muista. Koneemme suunnitellaan, rakennetaan ja huolletaan eri tavalla kuin muut. Tämä ero syntyy 175 vuoden insinööritaitoperinteestä. Perinteemme lähtökohtana on se, että ajattelemme ensin koneita käyttäviä ihmisiä ja sitä, miten voimme auttaa heitä työskentelemään turvallisemmin, mukavammin ja tuottavammin. Otamme huomioon myös meidän kaikkien yhteisen ympäristön. Tämän ajattelutavan seurauksena on syntynyt jatkuvasti kasvava konevalikoimamme ja maailmanlaajuinen tukiverkostomme, joka on omistautunut auttamaan sinua saamaan aikaan enemmän. Ihmiset ympäri maailmaa ovat ylpeitä käyttäessään Volvo koneita, ja me olemme ylpeitä siitä, mikä tekee Volvosta erilaisen. Kaikkia tuotteita ei ole saatavilla kaikilla markkina-alueilla. Jatkuvan tuotekehittelymme vuoksi varaamme oikeuden muuttaa teknisiä tietoja ja malleja ilman erillistä ilmoitusta. Tämän esitteen kuvissa ei välttämättä ole koneen vakioversioita. Ref. No A Finnish WLO Volvo, Global Marketing

VOLVO-PYÖRÄKUORMAAJAT l150g, l180g, l220g

VOLVO-PYÖRÄKUORMAAJAT l150g, l180g, l220g VOLVO-PYÖRÄKUORMAAJAT l150g, l180g, l220g 23,6 32,8t 300 371hv 1 Suorituskyky avainasemassa. Me Volvo Construction Equipmentillä emme halua olla vain mukana maansiirtoalalla. Kehitämme koko ajan tuotteita

Lisätiedot

VOLVO-PYÖRÄKUORMAAJAT. l60g, L70G, L90G. 11,0 17,3 t 161 173 hv

VOLVO-PYÖRÄKUORMAAJAT. l60g, L70G, L90G. 11,0 17,3 t 161 173 hv VOLVO-PYÖRÄKUORMAAJAT l60g, L70G, L90G 11,0 17,3 t 161 173 hv Intohimona suorituskyky. Me Volvo Construction Equipmentillä haluamme olla kehittämässä koko ajan tuotteita ja palveluita maansiirtoalalle,

Lisätiedot

L60H, L70H, L90H. VOLVO-PYÖRÄKUORMAAJAT 11,0 17,3 t 167 186 hv

L60H, L70H, L90H. VOLVO-PYÖRÄKUORMAAJAT 11,0 17,3 t 167 186 hv L60H, L70H, L90H VOLVO-PYÖRÄKUORMAAJAT 11,0 17,3 t 167 186 hv Intohimona suorituskyky. Me Volvo Construction Equipmentillä haluamme olla kehittämässä koko ajan tuotteita ja palveluita maansiirtoalalle,

Lisätiedot

VOLVO PYÖRÄKUORMAAJAT L60F, L70F, L90F

VOLVO PYÖRÄKUORMAAJAT L60F, L70F, L90F VOLVO PYÖRÄKUORMAAJAT L60F, L70F, L90F VARMISTA ETTÄ TYÖ TULEE TEHDYKSI. HANKI VOLVO Saada työ hyvin tehdyksi on ollut Volvolle ehdoton edellytys aina pyöräkuormaajakonseptin kehittämisestä lähtien yli

Lisätiedot

VOLVO PYÖRÄKUORMAAJA. L180F High-LIFT

VOLVO PYÖRÄKUORMAAJA. L180F High-LIFT VOLVO PYÖRÄKUORMAAJA L180F High-LIFT TÄYDELLINEN TUKINKÄSITTELIJÄ NOSTAA MAASTA KORKEALLE Volvo L180F High-Lift on paljon enemmän kuin korkealle nostavalla yksiköllä varustettu pyöräkuormaaja. Koko kone

Lisätiedot

VOLVO PYÖRÄKUORMAAJAT L110F, L120F

VOLVO PYÖRÄKUORMAAJAT L110F, L120F VOLVO PYÖRÄKUORMAAJAT L110F, L120F TARTU OHJAUSPYÖRÄÄN. TEE RUNSAASTI TYÖTÄ. Volvo on jalostanut pyöräkuormaajakonseptiaan yli puolen vuosisadan ajan. Uudella koneiden Volvo L110F ja Volvo L120F tuotannolla

Lisätiedot

VOLVO PYÖRÄKUORMAAJA L90E

VOLVO PYÖRÄKUORMAAJA L90E VOLVO PYÖRÄKUORMAAJA L90E L90E TASAVEROINEN KUMPPANI KOVAAN TYÖHÖN Teet kovaa työtä joka päivä ja odotat sitä samaa myös koneiltasi. Pyöräkuormaaja Volvo L90E on kumppani, johon voit luottaa, joka ei vain

Lisätiedot

Kuormantunteva hydrauliikka antaa erityisen tarkat liikkeet kaikissa kuormitustilanteissa.

Kuormantunteva hydrauliikka antaa erityisen tarkat liikkeet kaikissa kuormitustilanteissa. VOLVO PIENKAIVUKONE Nettoteho: D.80/1269 CEE: 33,7 kw/45,8 hv Työpaino: 5190-5295 kg Kauhatilavuudet: 70-231 l Suurin kaivusyvyys: 3130-3530 mm Kuormantunteva hydrauliikka antaa erityisen tarkat liikkeet

Lisätiedot

VOLVO PYÖRÄKUORMAAJA L110E

VOLVO PYÖRÄKUORMAAJA L110E VOLVO PYÖRÄKUORMAAJA L110E Tehokuormaaja joka antaa hieman eneän Volvo L110E:n olee kehittäneet todelliseksi suurtehokuormaajaksi, tehokkuuden, taloudellisuuden ja tuottavuuden yhdistelmäksi. L110E on

Lisätiedot

VOLVO PYÖRÄKUORMAAJA L60E

VOLVO PYÖRÄKUORMAAJA L60E VOLVO PYÖRÄKUORMAAJA L60E L60E YKSI KONE MONTA KÄYTTÖÄ Volvo L60E antaa käsitteelle monikäyttöisyys aivan uuden sisällön. L60E on kone, jolla on todella laaja käyttöalue. Se toimii hiljaa ja joustavasti

Lisätiedot

302.7D CR. Hydraulinen minikaivukone. Moottori Nettoteho 15,2 kw 20,7 hp Bruttoteho 17,9 kw 24,3 hp Paino Työpaino 2 670 kg 5 890 lb

302.7D CR. Hydraulinen minikaivukone. Moottori Nettoteho 15,2 kw 20,7 hp Bruttoteho 17,9 kw 24,3 hp Paino Työpaino 2 670 kg 5 890 lb 302.7D CR Hydraulinen minikaivukone Moottori Nettoteho 15,2 kw 20,7 hp Bruttoteho 17,9 kw 24,3 hp Paino Työpaino 2 670 kg 5 890 lb Pieni koko Vähemmän vaurioita takuuvarma parempi tuottavuus Pieni säde

Lisätiedot

VOLVO PYÖRÄKUORMAAJA L70E

VOLVO PYÖRÄKUORMAAJA L70E VOLVO PYÖRÄKUORMAAJA L70E L70E KUORMAA, NOSTA, SIIRRÄ. VALMISTA ON! Kun jokin työ on saatava tehdyksi, L70E kuormaa sen, nostaa sen ja siirtää sen, tarkasti ja nopeasti. Se tarjoaa sinulle kaiken tarvitsemasi

Lisätiedot

VOLVO PYÖRÄKUORMAAJA L50E

VOLVO PYÖRÄKUORMAAJA L50E VOLVO PYÖRÄKUORMAAJA L50E VOLVO L50E YLEISKUORMAAJA Maarakennuskoneista puhuttaessa tärkein on perusmallisto. Volvo L50E on yleiskuormaaja, joka perustuu vuosien kokemukseen Volvon perusideasta, joustavista,

Lisätiedot

T RC/ PC - Tekniset tiedot

T RC/ PC - Tekniset tiedot T7.185-200 RC/ PC - Tekniset tiedot TRAKTORIMALLI T7.185 T7.200 T7.185 T7.200 RC RC PCE PCE Sylinteriluku/hengitys 6 T Interc 6 T Interc 6 T Interc 6 T Interc Iskutilavuus litraa 6,728 6,728 6,728 6,728

Lisätiedot

METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D

METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D Tehokkuutta harvennuksille - John Deere 770D John Deere 770D -harvesteri on oikea valinta harvennuksille ja pienten puiden käsittelyyn. Nelipyöräinen ja pienikokoinen

Lisätiedot

ZL302C VOLVO MINIPYÖRÄKUORMAAJA

ZL302C VOLVO MINIPYÖRÄKUORMAAJA VOLVO MINIPYÖRÄKUORMAAJA ZL302C Moottoriteho: SAE J1995 22,5/31 kw/hv Nettoteho: SAE J1349 22/30 kw/hv Työpaino: 2,1 t Kauhatilavuudet: 0,3-0,5 m 3 Tehokas, vähäpäästöinen mootori: Hiljainen, alhaiset

Lisätiedot

301.4C. Minikaivukone

301.4C. Minikaivukone 301.4C Minikaivukone Moottori Nettoteho 13,2 kw 17,7 hp Paino Työpaino turvakaaren kanssa 1 380 kg 3 042 lb Työpaino ohjaamon kanssa 1 470 kg 3 241 lb Monipuolisuus Helppo kuljettaa ja käyttää erilaisilla

Lisätiedot

VOLVO PYÖRÄKUORMAAJA L330E

VOLVO PYÖRÄKUORMAAJA L330E VOLVO PYÖRÄKUORMAAJA L330E 50 tonnia raakaa voimaa ja älyä Kannattavuus tarkoittaa kuormaajan osalta sitä, että sillä on voitava siirtää mahdollisian paljon materiaalia mahdollisian nopeasti ja halvalla,

Lisätiedot

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto Tekniset tiedot Malli Mechron 2210 Moottori malli tyyppi teho iskutilavuus kierrosluku polttoainetankki 3C100LWU 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) 1007 cm³ 2200 rpm 28 litraa Voimansiirto

Lisätiedot

2070LP. Pyöräkuormaaja. Tekniset tiedot 2070 CX50 LP 2070 CX80 LP

2070LP. Pyöräkuormaaja. Tekniset tiedot 2070 CX50 LP 2070 CX80 LP 2070LP Tekniset tiedot 2070 CX50 LP 2070 CX80 LP Moottoritiedot Moottorin valmistaja Perkins Deutz Moottorin tyyppi 404 D-22 TD2011 L04w Sylinteri 4 4 Moottorin teho (maks.) kw (hv) 35.7 ( 49 ) 55.1 (

Lisätiedot

VOLVO PYÖRÄKUORMAAJA L110E

VOLVO PYÖRÄKUORMAAJA L110E VOLVO PYÖRÄKUORMAAJA L110E Tehokuormaaja joka antaa hieman eneän Volvo L110E:n olee kehittäneet todelliseksi suurtehokuormaajaksi, tehokkuuden, taloudellisuuden ja tuottavuuden yhdistelmäksi. L110E on

Lisätiedot

VOLVO PYÖRÄKUORMAAJA L150 E

VOLVO PYÖRÄKUORMAAJA L150 E VOLVO PYÖRÄKUORMAAJA L150 E Terhakka 25-tonninen Kysymys on tietysti loppujen lopuksi kannattavuudesta. Kuormaajasi tehtävänä on siirtää materiaalia mahdollisimman nopeasti ja halvalla. Lisäksi sen on

Lisätiedot

Kuormantunteva hydrauliikka antaa erityisen tarkat liikkeet kaikissa kuormitustilanteissa.

Kuormantunteva hydrauliikka antaa erityisen tarkat liikkeet kaikissa kuormitustilanteissa. VOLVO MINIKAIVUKONE Nettoteho: SAE J1349: 41,2 kw/56 hv Työpaino: 7035-7450 kg Kauhatilavuudet: 103-306 l Suurin kaivusyvyys: 4260-4660 Kuormantunteva hydrauliikka antaa erityisen tarkat liikkeet kaikissa

Lisätiedot

VOLVO PYÖRÄKUORMAAJA L180E

VOLVO PYÖRÄKUORMAAJA L180E VOLVO PYÖRÄKUORMAAJA L180E Murskaavan ylivoimainen niin murskaamolla kuin muuallakin Uusi Volvo L180E on ainutlaatuisen kova kone. Se on suuri, väkivahva tuotantokuormaaja 29 tonnin painosarjassa, 300

Lisätiedot

Hydrostaattinen voimansiirto huomattavilla eduilla Helppo ajaa kehittyneen automatiikan

Hydrostaattinen voimansiirto huomattavilla eduilla Helppo ajaa kehittyneen automatiikan VOLVO MINIPYÖRÄKUORMAAJA L30B Moottoriteho: SAE J 1349: 52 kw (71 hv) Nettoteho: SAE J1349: 50 kw (68 hv) Työpaino: 5,1-5,2 t Kauhatilavuudet: 0,9-1,4 m 3 Tehokas, vähäpäästöinen moottori: Hiljainen, alhaiset

Lisätiedot

Tekniset tiedot R25Z-9A

Tekniset tiedot R25Z-9A Tekniset tiedot R25Z-9A MOOTTORI MALLI MITSUBISHI S3L2 Vesijäähdytteinen, 4-tahtinen diesel, 3-sylinteriä rivissä, Nimellisteho SAE J1995 (brutto) 24,7 HV ( 18,4 kw) / 2300 rpm J1349 (netto) 23,1 HV (

Lisätiedot

TULOKSEN TEKOON! VALMIINA KUORMAAJAT >>> TOUGH WORLD. TOUGH EQUIPMENT.

TULOKSEN TEKOON! VALMIINA KUORMAAJAT >>> TOUGH WORLD. TOUGH EQUIPMENT. VALMIINA TULOKSEN TEKOON! KUORMAAJAT >>> FATGAD Hiekkakuopantie 5, 04300 Tuusula, puh. 09 2746 880 www.liugong.fi www.facebook.com/fatgadfinland TOUGH WORLD. TOUGH EQUIPMENT. Valmiina tuloksen tekoon Edullinen

Lisätiedot

HYDRAULIIKKA Monipuolinen hydrauliikka kuuluu vakiovarusteena

HYDRAULIIKKA Monipuolinen hydrauliikka kuuluu vakiovarusteena HYDRAULIIKKA Monipuolinen hydrauliikka kuuluu vakiovarusteena Wille monitoimikoneisiin. Se mahdollistaa erittäin laajan työlaitevalikoiman käytön. RUNKO-OHJAUS Runko-ohjauksen ansiosta kone seuraa kääntyessään

Lisätiedot

VOLVO PYÖRÄKUORMAAJA L350F

VOLVO PYÖRÄKUORMAAJA L350F VOLVO PYÖRÄKUORMAAJA L350F 1 Volvo Luotettava partneri L350F on pyöräkuormaaja vailla kompromisseja. Se on täydellinen kokonaisuus, jossa kone, nostoaisasto ja työväline muodostavat yhdessä dynaamisen

Lisätiedot

Tehokas Sarja 460 T]470 T]6370 T 6390 T]9310 T]9330 T 9380 T. Kurottajien uusi teholuokka

Tehokas Sarja 460 T]470 T]6370 T 6390 T]9310 T]9330 T 9380 T. Kurottajien uusi teholuokka Tehokas Sarja 460 T]470 T]6370 T 6390 T]9310 T]9330 T 9380 T Kurottajien uusi teholuokka Pien-, pyörä- ja teleskooppikuormaajat... 14 kilowatista (20 hv) 130 kilowattiin (177 hv). Olemme suunnitelleet

Lisätiedot

Joustava voimapaketti.

Joustava voimapaketti. 1880 Joustava voimapaketti. Valinnaisesti joko kuljettajan suojakatolla tai ohjaamolla. Voimakkain Hoftracimme. Uusi 1880 on linkki pienen monitoimisen Hoftracin ja voimakkaan pyöräkuormaajan välillä.

Lisätiedot

DFG/TFG 660/670/680/690/S80/S90

DFG/TFG 660/670/680/690/S80/S90 Mukava ja turvallinen ohjaamo, jonka ergonomia on esimerkillinen Vankka hydrodynaaminen vaihteisto tehokasta voimansiirtoa varten, huoltovapaat monilevyjarrut Erittäin hiljainen: ohjaamon äänitaso vain

Lisätiedot

AGRICULTURAL HANDLING solutions

AGRICULTURAL HANDLING solutions AGRICULTURAL HANDLING solutions www.manitou.com SUORITYSKYKYÄ SINUN TILALLESI 000 kg: MLT 0 ja 00 maksimi kantavuus sallii jopa tonnin kuorman kuljetuksen - ja vielä enemmän - jopa tonnin noston, m korkeaan

Lisätiedot

Kompakti Sarja 3345]3350]3360 4350]4360. Optimoitua ergonomiaa ja tehoa

Kompakti Sarja 3345]3350]3360 4350]4360. Optimoitua ergonomiaa ja tehoa Kompakti Sarja 3345]3350]3360 4350]4360 Optimoitua ergonomiaa ja tehoa Pien-, pyörä- ja teleskooppikuormaajat... 14 kilowatista (20 hv) 130 kilowattiin (177 hv). Olemme suunnitelleet ja rakentaneet kuormaajia

Lisätiedot

Tekniset tiedot R220LC-9A / R220NLC-9A

Tekniset tiedot R220LC-9A / R220NLC-9A Tekniset tiedot R220LC9A / R220NLC9A MOOTTORI MALLI Tyyppi CUMMINS QSB6.7 Vesijäähdytteinen, 4tahtinen diesel, 6sylinteriä rivissä, suoraruiskutus, turboahdin, ahtoilman jäähdytys ja alhainen päästötaso

Lisätiedot

More care. Built in. VOLVO MINIPYÖRÄKUORMAAJA L20B, L25B

More care. Built in. VOLVO MINIPYÖRÄKUORMAAJA L20B, L25B More care. Built in. VOLVO MINIPYÖRÄKUORMAAJA, SUUNNITELTU PITKÄAIKAISEEN TEHOKKAASEEN TYÖSKENTELYYN. Toisinaan koko on ratkaiseva. Siksi Volvolla on tarjolla sinulle ja minipyöräkuormaajat, mitoiltaan

Lisätiedot

2. MAANRAKENNUS- KONEET

2. MAANRAKENNUS- KONEET 30 RAMIRENT TUOTELUETTELO 2017 2 2. MAANRAKENNUS- KONEET KAIVINKONEET KUORMAAJAT RAMIRENT TUOTELUETTELO 2017 31 KAIVINKONEET Monipuolinen kalusto varustettuna Suomen vaativiin olosuhteisiin. Saatavilla

Lisätiedot

VOLVO PYÖRÄKUORMAAJAT L150F, L180F, L220F

VOLVO PYÖRÄKUORMAAJAT L150F, L180F, L220F VOLVO PYÖRÄKUORMAAJAT L150F, L180F, L220F Etsitkö elinikäistä kumppanuutta? Volvo on jalostanut pyöräkuormaajakonseptiaan yli puolen vuosisadan ajan. Se on F-sarjan vankoilla ja luotettavilla tuotantokuormaajillaan

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Amarok

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Amarok Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Amarok Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

Hydraulinen järjestelmä

Hydraulinen järjestelmä Työpaino 6640 kg Moottorin teho 55 kw Vakiokauha 0.9 m 3 Välyksetön, ketjua käyttävä 180 kääntöjärjestelmä Mukava panoraamaohjaamo täyttää ROPS turvallisuusvaatimukset Esiohjatut joystick-hallintavivut

Lisätiedot

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000 John Deere Erinomainen leikkuujälki Helppo suoraan ajettavuus on väyläleikkurin tärkeimpiä ominaisuuksia. Maailman suurimpana golfkenttien hoitokoneiden valmistajana

Lisätiedot

Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset.

Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset. VAIN YKSI ASKEL Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset. Sinulle, joka poistut ohjaamosta ja kiipeät takaisin monta kertaa

Lisätiedot

More care. Built in. VOLVO MINIPYÖRÄKUORMAAJA, RAKENNETTU KOVAAN TYÖHÖN Tutustu parhaimpiin työntekijöihisi: Volvo ja -malleihin. Ne on suunniteltu kokopäiväiseen työntekoon, kaikkina päivinä ja näihin

Lisätiedot

More care. Built in. VOLVO MINIPYÖRÄKUORMAAJA L30B L35B PRO, PRO SUORITUSKYKY JAMONIKÄYTTÖISYYS UUDELLE TASOLLE. Volvo L30B Pro ja L35B Pro minipyöräkuormaajissa on suorituskykyä, joka antaa sinulle erittäin

Lisätiedot

Mökin ja kodin tuhattaituri

Mökin ja kodin tuhattaituri Suomi Mökin ja kodin tuhattaituri Vahva 20 hv moottori Hämmästyttävän tehokas Turvavyö ja ROPS/FOPS turvakaari vakiona Kun haluat enemmän tehoa Väkivahva Kohler EFI-moottori Työlaitehydrauliikka 42 l/min

Lisätiedot

Käännös Tekniset tiedot MLT Kurottajat

Käännös Tekniset tiedot MLT Kurottajat Käännös 12.03.2017 Tekniset tiedot Kurottajat Ominaisuudet metrinen imperial Suurin nostoteho 3300 kg 7275 lbs Suurin nostokorkeus 6.90 m 22 ft 7 in Suurin ulottuvuus 3.90 m 12 ft 9 in Ulottuvuus maksimikorkeudella

Lisätiedot

1270E- / 1470E-Harvesterit

1270E- / 1470E-Harvesterit 1270E- / 1470E-Harvesterit PRODUCTIVITY UPTIME LOW DAILY OPERATING COSTS REVOLUTION LOGGING WILL NEVER BE THE SAME REVOLUTIO VOLUTION ON John Deere E-sarjan harvesterien kehittyneet tekniset ominaisuudet

Lisätiedot

Käännös Tekniset tiedot MLT PS+ Kurottajat

Käännös Tekniset tiedot MLT PS+ Kurottajat Tekniset tiedot MLT 635-130 PS+ Kurottajat Käännös 12.03.2017 MLT 635-130 PS+ minaisuudet Suurin nostoteho Suurin nostokorkeus Suurin ulottuvuus Ulottuvuus maksimikorkeudella Kauhan murtovoima Paino ja

Lisätiedot

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ponsse fox -harvesteri sujuvaa tuottavuutta PONSSE Fox -harvesteri on uusimman teknologian ja luotettavien perusratkaisujen tehokas kokonaisuus. Innovatiivinen

Lisätiedot

CITROËN C8 TEKNISET TIEDOT

CITROËN C8 TEKNISET TIEDOT CITROËN C8 TEKNISET TIEDOT JA VAKIOVARUSTEET lokakuu 2011 CITROËN C8 TEKNISET TIEDOT Moottori Sylinteriluku/venttilien lkm Iskutilavuus cm 3 Syl halkaisija/iskun pituus mm Suurin teho kw / rpm Suurin teho

Lisätiedot

VOLVO MINIKAIVUUKONE ECR28, ECR38 Teho, asennettuna: ECR28 : 13,5 kw / 18,1 hv ECR38 : 19,7 kw / 26,4 hv Työpaino: ECR28: 2727-2821 kg ECR38: 3343-3437 kg Suurin kaivusyvyys: ECR28: 2660-2910 mm ECR38:

Lisätiedot

Tekniset tiedot R330LC-9A

Tekniset tiedot R330LC-9A Tekniset tiedot R330L-9 MOOTTORI MLLI Tyyppi ummins QSL9 Vesijäähdytteinen, 4-tahtinen diesel, 6-sylinteriä rivissä, suoraruiskutus, turboahdin, ahtoilman jäähdytys ja alhainen päästötaso J1995 (brutto)

Lisätiedot

LÄNNEN-MONITOIMIKONEEN TEKNOLOGISIA OMINAISUUKSIA

LÄNNEN-MONITOIMIKONEEN TEKNOLOGISIA OMINAISUUKSIA Vahvat ja taloudelliset moottorit Lännen-monitoimikoneet varustetaan taloudellisilla Agco Power 4-sylinterisellä dieselmoottorilla. Moottorit vääntävät vahvasti koko kierrosalueella. Kaikilla Lännen käyttämillä

Lisätiedot

Tekniset tiedot R60CR-9A

Tekniset tiedot R60CR-9A Tekniset tiedot R60CR-9A MOOTTORI MALLI Tyyppi YANMAR 4TNV98C Vesijäähdytteinen, 4-tahtinen diesel, 4-sylinteriä rivissä, suoraruiskutus ja alhainen päästötaso J1995 (brutto) 64,7 HV (48.3 kw) / 2200 rpm

Lisätiedot

Tekniset tiedot R17Z-9A

Tekniset tiedot R17Z-9A Tekniset tiedot R17Z-9A MOOTTORI MALLI KUBOTA D902 Vesijäähdytteinen, 4-tahtinen diesel, rivissä, Tier 4 sertifioitu Nimellisteho SAE J1995 (brutto) 16,8 HV (12.5 kw) / 0 rpm J1349 (netto) 15,8 HV ( 11.8

Lisätiedot

Koukku-kontti-vaihtolavasovitteinen AMPHITEC FLEX LOADER

Koukku-kontti-vaihtolavasovitteinen AMPHITEC FLEX LOADER Koukku-kontti-vaihtolavasovitteinen AMPHITEC FLEX LOADER Kuivien ja nestemäisten aineiden puhallukseen ja imuun 14 m3 kippaavaan säiliöön, materiaalitilavuus 12 m3 Catepillar -moottori joka tuottaa max.

Lisätiedot

Kuormantunteva hydrauliikka antaa erityisen tarkat liikkeet kaikissa kuormitustilanteissa.

Kuormantunteva hydrauliikka antaa erityisen tarkat liikkeet kaikissa kuormitustilanteissa. VOLVO PIENKAIVUKONE Nettoteho: SAE J 1349 / ECE-R24: 41,2 kw/56 hv Kuormantunteva hydrauliikka antaa erityisen tarkat liikkeet kaikissa kuormitustilanteissa. Pienet ulkomitat. Kulmien yli ulottuva vastapaino

Lisätiedot

Dynaaminen Sarja 4350]4360]5050 5058]5370]5390 9300. Kestävyyttä ja nostokorkeutta

Dynaaminen Sarja 4350]4360]5050 5058]5370]5390 9300. Kestävyyttä ja nostokorkeutta Dynaaminen Sarja 4350]4360]5050 5058]5370]5390 9300 Kestävyyttä ja nostokorkeutta Pien-, pyörä- ja teleskooppikuormaajat... 14 kilowatista (20 hv) 130 kilowattiin (177 hv). Olemme suunnitelleet ja rakentaneet

Lisätiedot

Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija.

Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. Monikäyttöiset tela-alustaiset kaivukoneet 6MCR 8MCR 10MCR 712MC 714MCe Kokonaispaino

Lisätiedot

NISSAN INTERSTAR Van/Bus/Ohjaamoalusta

NISSAN INTERSTAR Van/Bus/Ohjaamoalusta // VARUSTEET MITTARISTO TURVALLISUUS Digitaalinen kello ABS jarrut Nopeusmittari välimatkamittarilla ESP (ei saatavana Robottivaihteiston kanssa) - - Jäähdytysnesteen lämpötila Kuljettajan turvatyyny Kierrosluku

Lisätiedot

NX Sarja KIOTI-TRAKTORIT

NX Sarja KIOTI-TRAKTORIT NX Sarja KIOTI-TRAKTORIT TRAKTORIT NX4510/NX5010/NX5510/NX6010 NX Uutta kehittynyttä TEKNIIKKAA Moderni ja tyylikäs Kioti-muotoilu Kiotin uuden, nykyaikaisen ja tyylikkäästi muotoillun konepeiton ansiosta

Lisätiedot

4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA KAIKKINA VUODENAIKOINA Liikkuvuus Monitoimisuus. www.lannencenter.com

4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA KAIKKINA VUODENAIKOINA Liikkuvuus Monitoimisuus. www.lannencenter.com 4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA KAIKKINA VUODENAIKOINA Liikkuvuus Monitoimisuus Tuottavuus Ympäristövastuu www.lannencenter.com FI SIIRTYY TYÖMAALTA TYÖMAALLE. OMINAISUUS 1 LIIKKUVUUS Markkinoiden nopein monitoimikone.

Lisätiedot

TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO. 801/ /2017 / Työkoneen hankinta (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan)

TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO. 801/ /2017 / Työkoneen hankinta (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) 1/9 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 801/02.08.00/2017 / Työkoneen hankinta (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 1 Kelvollisia tarjouksia yhteensä: 1 Monitoimikone Wihuri Oy

Lisätiedot

CS2610 KIOTI-PIENOISTRAKTORI

CS2610 KIOTI-PIENOISTRAKTORI CS2610 KIOTI-PIENOISTRAKTORI PIENOISTRAKTORI sc2610 Laadukas dieselmoottori Optimoitu 26 hevosvoiman dieselpolttomoottori on erittäin tehokas ja sen polttoaineenkulutus on pieni. Öljyn/nesteiden täyttö-

Lisätiedot

T4512. Teleskooppikuormaaja. Tekniset tiedot

T4512. Teleskooppikuormaaja. Tekniset tiedot T4512 Teleskooppikuormaaja Tekniset tiedot pieni moottori suuri moottori Moottoritiedot Moottorin valmistaja Yanmar Yanmar Moottorin tyyppi 3TNV82A 3TNV84T Sylinteri 3 3 Moottorin teho (maks.) kw (hv)

Lisätiedot

Tekniset tiedot R300LC-9A

Tekniset tiedot R300LC-9A Tekniset tiedot R300-9 MOOTTOR M Tyyppi ummins QS6.7 Vesijäähdytteinen, 4-tahtinen diesel, 6-sylinteriä rivissä, suoraruiskutus, turboahdin, ahtoilman jäähdytys ja alhainen päästötaso 1995 (brutto) 225

Lisätiedot

UUSIA MALLEJA N-SARJAAN!

UUSIA MALLEJA N-SARJAAN! Power Partner UUSIA MALLEJA N-SARJAAN! nn82 88 hv N92 101hv nu U S I K E T T E R Ä K A K S I K K O N82 N92 Valtra N-sarja täydentyy kahdella uudella traktorimallilla N82 ja N92, joihin on lisätty ketteryyttä

Lisätiedot

OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN

OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN PONSSE SCORPION PONSSE SCORPION -HARVESTERI YLIVOIMAISTA TEHOA & ERGONOMIAA Uskomaton näkyvyys ja ohjattavuus, vakaudeltaan voittamaton, tehoa ja tuottavuutta ympäristön ehdoilla,

Lisätiedot

VUOTTA SUOMESSA. Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija.

VUOTTA SUOMESSA. Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. 30 1987 2017 VUOTTA SUOMESSA Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. Monikäyttöiset tela-alustaiset kaivukoneet 6MCR 8MCR

Lisätiedot

AVERO 240 160. C 600 (6.07 m), C 540 (5.46 m), C 490 (4,92 m), C 430 (4,32 m)

AVERO 240 160. C 600 (6.07 m), C 540 (5.46 m), C 490 (4,92 m), C 430 (4,32 m) AVERO 240 160 Etuvarusteet VARIO leikkuupöytä V 600 V 540 V 540 Vakioleikkuupöytä C 660 C 370 C 600 C 370 Rapsileikkuupöytä kaikkiin vakio- ja VARIO -leikkuupöytiin Taitettavat leikkuupöydät C 450 FLEX

Lisätiedot

926M, 930M, 938M. Pyöräkuormaajat

926M, 930M, 938M. Pyöräkuormaajat 926M, 930M, 938M Pyöräkuormaajat 926M 930M 938M Moottorimalli* Cat C7.1 ACERT Cat C7.1 ACERT Cat C7.1 ACERT Suurin nimellisbruttoteho: ISO 14396 114 kw (153 hp) 122 kw (164 hp) 140 kw (188 hp) ISO 14396

Lisätiedot

Työvälineet. Volvo-Minikaivukoneiden Tehokkaasti Leikkaavat Kauhat

Työvälineet. Volvo-Minikaivukoneiden Tehokkaasti Leikkaavat Kauhat Työvälineet Volvo-Minikaivukoneiden Tehokkaasti Leikkaavat Kauhat Täydellinen yhteensopivuus. Volvo-minikaivukoneiden uuden kauhavalikoiman esittely. Nämä kestävät työvälineet on suunniteltu toimimaan

Lisätiedot

MIDI-KAIVURI SV100 2PB. 4TNV98CT-VBV 70,3 CV 10 360 kg 68,5 kn. Moottori Nettoteho Käyttöpaino Kaivuuvoima (kauha)

MIDI-KAIVURI SV100 2PB. 4TNV98CT-VBV 70,3 CV 10 360 kg 68,5 kn. Moottori Nettoteho Käyttöpaino Kaivuuvoima (kauha) MIDI-KAIVURI SV100 2PB Moottori Nettoteho Käyttöpaino Kaivuuvoima (kauha) 4TNV98CT-VBV 70,3 CV 10 360 kg 68,5 kn OMINAISUUDET +45% Nivelpuomikonsepti Yanmar esittelee ensimmäisen mallinsa, jonka kaivuupuomissa

Lisätiedot

VOLVO-MINIPYÖRÄKUORMAAJAT L20F, L25F

VOLVO-MINIPYÖRÄKUORMAAJAT L20F, L25F VOLVO-MINIPYÖRÄKUORMAAJAT, SEURAAVAAN TYÖTEHTÄVÄÄSI. Volvo ja -minipyöräkuormaajat on suunniteltu parantamaan tuottavuuttasi. Todellista voimaa. Todellista suorituskykyä. Siihen voit luottaa joka päivä,

Lisätiedot

VOLVO PYÖRÄKUORMAAJA L45F. More care. Built in.

VOLVO PYÖRÄKUORMAAJA L45F. More care. Built in. VOLVO PYÖRÄKUORMAAJA L45F More care. Built in. MONIPUOLISTA SUORITUSKYKYÄ. Volvo L45F Compact-pyöräkuormaajat ovat oikea valinta monipuolista suorituskykyä tarvitseville. Hyvä tehopainosuhde Volvon patentoiman

Lisätiedot

925E KAIVINKONE TOUGH WORLD. TOUGH EQUIPMENT.

925E KAIVINKONE TOUGH WORLD. TOUGH EQUIPMENT. Moottori Cummins QSB 6.7 Moottorin teho, netto 173 Hp (129 kw) Työpaino 25,000 28,200 kg Suositeltu kauhan tilavuus 0.5 1.4 m 3 KAIVINKONE 0400-142 2291, info@esapuustinen.fi www.esapuustinen.fi TOUGH

Lisätiedot

Grasshopper 725DT 25hv diesel 130 -

Grasshopper 725DT 25hv diesel 130 - 725DT 25hv diesel 130-150cm OMINAISUUDET Etuleikkurimalli Moottori: Kubota 3-syl 25hv nestejäähdytteinen diesel Leikkuuleveydet: 130-150cm Sivullepurkava leikkuulaite johon voi asentaa allemurskasetin

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caddy

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caddy Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Caddy Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

UUSI MOFFETT M4 NX HUIPPUSUORITUSKYKYÄ JA PALJON MUUTA

UUSI MOFFETT M4 NX HUIPPUSUORITUSKYKYÄ JA PALJON MUUTA UUSI MOFFETT M4 NX HUIPPUSUORITUSKYKYÄ JA PALJON MUUTA TUOTE-ESITE M4 TUTUSTU SEURAAVAAN SUKUPOL MOFFETT M4 NX VEEN Seuraavan sukupolven MOFFETT M4 NX nostaa Euroopan luotetuimman ajoneuvotrukin suorituskyvyn

Lisätiedot

104 Roh LT. ilman peilejä. Pitkävartiset peilit Lyhytvartiset peilit. 648 Kuormattuna. Ei kuormaa. 740 Kuormattuna. Ei kuormaa

104 Roh LT. ilman peilejä. Pitkävartiset peilit Lyhytvartiset peilit. 648 Kuormattuna. Ei kuormaa. 740 Kuormattuna. Ei kuormaa ATLEON (N) 56.15 NE LCV BU - L32 27.4.29 N painos, heinäkuu 26 GV: 56 kg 15 HP Tietolehti: TK-N56.15 LC M C G. C. H1 A Y B Alleajosuojapalkki protection Underrun bar 158 Foh B Roh 14 Roh VT R VD AJONEUVON

Lisätiedot

Wille - vahva suomalainen

Wille - vahva suomalainen Neljä Wille Vuodenaikaa FIN 2009 Wille - vahva suomalainen Vilakone Oy on Pohjoismaiden johtava monitoimikoneiden ja työlaitteiden valmistaja. Wille monitoimikoneiden tuotekehitys aloitettiin 1970-luvulla

Lisätiedot

More care. Built in. VOLVO-MINIPYÖRÄKUORMAAJAT L20F, L25F

More care. Built in. VOLVO-MINIPYÖRÄKUORMAAJAT L20F, L25F More care. Built in. VOLVO-MINIPYÖRÄKUORMAAJAT, SEURAAVAAN TYÖTEHTÄVÄÄSI. Volvo ja -minipyöräkuormaajat on suunniteltu parantamaan tuottavuuttasi. Todellista voimaa. Todellista suorituskykyä. Siihen voit

Lisätiedot

VALTION MAATALOUSTEKNOLOGIAN TUTKIMUSLAITOS STATE RESEARCH INSTITUTE OF ENGINEERING IN AGRICULTURE AND FORESTRY

VALTION MAATALOUSTEKNOLOGIAN TUTKIMUSLAITOS STATE RESEARCH INSTITUTE OF ENGINEERING IN AGRICULTURE AND FORESTRY Vi-AKCn) PPA 1 03400 VIHTI 913-46 211 VALTION MAATALOUSTEKNOLOGIAN TUTKIMUSLAITOS STATE RESEARCH INSTITUTE OF ENGINEERING IN AGRICULTURE AND FORESTRY KOETUSSELOSTUS TEST REPORT NUMERO 1197 RYHMÄ 13 VUOSI

Lisätiedot

Kubota E-TVCS -moottori. ROPS-turvakaari. K008-3-mallissa on vakiovarusteena lisäsuojaa antava, taittuva

Kubota E-TVCS -moottori. ROPS-turvakaari. K008-3-mallissa on vakiovarusteena lisäsuojaa antava, taittuva Superkompakti. Erittäin luotettava. Tehokas Kubota K0083, joka tarjoaa kehittyneen kuljettajan suojauksen, on oikea minikaivukone koviin töihin, kun tilaa on vähän. Kubota ETVCS moottori Minikaivukoneiden

Lisätiedot

SK815-5. Liukuohjattu kuormaaja SK 815

SK815-5. Liukuohjattu kuormaaja SK 815 SK 815 Liukuohjattu kuormaaja SK815-5 MOOTTORITEHO [Turbo] 34,9 kw / 46,8 hv @ 2.800 rpm [39,9 kw / 53,5 hv @ 2.800 rpm] TYÖPAINO 2.630 kg HYÖTYKUORMA 700 kg Yhdellä silmäyksellä Erittäin monikäyttöinen

Lisätiedot

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 135-7 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia!

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 135-7 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! ENTREPOT TRADE OY Vahvaa voimaa YUCHAI YC 135-7 Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI 7-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Hiljainen Taloudellinen Voimakas VAHVAA VOIMAA YC 135-7 Sivu 2 E N T R E P O T

Lisätiedot

Yleistietoja polttoaineenkulutuksesta. Yhteenveto PGRT

Yleistietoja polttoaineenkulutuksesta. Yhteenveto PGRT Yhteenveto Yhteenveto Tässä asiakirjassa esitellään ja selitetään lyhyesti ajoneuvon polttoaineenkulutukseen vaikuttavat tekijät. Ajoneuvon polttoaineenkulutukseen vaikuttavat useat eri tekijät: Renkaat

Lisätiedot

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 75 SR ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI SR-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Lyhytperäinen

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 75 SR ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI SR-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Lyhytperäinen ENTREPOT TRADE OY Vahvaa voimaa YUCHAI YC 75 SR UUSI SR-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Lyhytperäinen Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! Hiljainen Taloudellinen Voimakas VAHVAA VOIMAA YC 75-SR Sivu 2 ENTREPOT

Lisätiedot

AGROPLUS 67 77 87 EVOLVING AGRICULTURE.

AGROPLUS 67 77 87 EVOLVING AGRICULTURE. AGROPLUS 67 77 87 EVOLVING AGRICULTURE. AGROPLUS: KOMPAKTI JA JÄRKEVÄ 2 OMINAISUUDET: Kompakti ja helposti hallittava yleistraktori kaikille tiloille. Optimaalinen painojakauma (45:55%), pieni omapaino,

Lisätiedot

Hiab 211W Kapasiteetti 21 tm

Hiab 211W Kapasiteetti 21 tm Hiab 211W Kapasiteetti 21 tm Tuote-esite Tekee kierrätyksestä helpompaa Nopea ja kompakti Hiabin XS 211W HiPro on erityisesti kevyempiin kierrätystöihin suunniteltu 21 tm kapasiteettiluokan nosturi. XS

Lisätiedot

WA75-3 WA75-3 PYÖRÄKUORMAAJA. NETTOTEHO 42,5 kw 58 hp TYÖPAINO kg KAUHOJEN TILAVUUDET 0,65-1,25 m³

WA75-3 WA75-3 PYÖRÄKUORMAAJA. NETTOTEHO 42,5 kw 58 hp TYÖPAINO kg KAUHOJEN TILAVUUDET 0,65-1,25 m³ WA 75 WA75-3 WA75-3 PYÖRÄKUORMAAJA NETTOTEHO 42,5 kw 58 hp TYÖPAINO 4.880 kg KAUHOJEN TILAVUUDET 0,65-1,25 m³ WA75-3 Pyöräkuormaaja YHDELLÄ SILMÄYKSELLÄ Uusi WA75-3 on ajomukavuudessa, huollettavuudessa

Lisätiedot

Vahvaa voimaa ENTREPOT TRADE OY YUCHAI YC 135-8 LR PITKÄPUOMI KAIVUKONE. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia!

Vahvaa voimaa ENTREPOT TRADE OY YUCHAI YC 135-8 LR PITKÄPUOMI KAIVUKONE. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! ENTREPOT TRADE OY Vahvaa voimaa PITKÄPUOMI KAIVUKONE UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Hiljainen Taloudellinen Voimakas Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! Sivu 2 ENTREPOT TRADE OY Käyttäjät sen tietävät!

Lisätiedot

VOLVO S60 & V60 DRIV. Lisäys käyttöohjekirjaan

VOLVO S60 & V60 DRIV. Lisäys käyttöohjekirjaan VOLVO S60 & V60 DRIV Lisäys käyttöohjekirjaan Tästä lisäyksestä Tämä painotuote Tämä käyttöohje on auton käyttöohjekirjaa täydentävä lisäys. Volvo Personvagnar AB Lisäys käsittelee tämän automallin varsinaisen

Lisätiedot

TriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi

TriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Floor Täysin integroitu lattiajärjestelmä TriflexAIR Floor on täydellinen, helppokäyttöinen kiinnikejärjestelmä, joka takaa turvallisen,

Lisätiedot

WA95-3 WA95-3 PYÖRÄKUORMAAJA. NETTOTEHO 55 kw 75 hp TYÖPAINO kg KAUHOJEN TILAVUUDET 0,9-1,6 m³

WA95-3 WA95-3 PYÖRÄKUORMAAJA. NETTOTEHO 55 kw 75 hp TYÖPAINO kg KAUHOJEN TILAVUUDET 0,9-1,6 m³ WA 95 WA95-3 WA95-3 PYÖRÄKUORMAAJA NETTOTEHO 55 kw 75 hp TYÖPAINO 6.020 kg KAUHOJEN TILAVUUDET 0,9-1,6 m³ WA95-3 Pyöräkuormaaja YHDELLÄ SILMÄYKSELLÄ Uusi WA95-3 on ajomukavuudessa, huollettavuudessa ja

Lisätiedot

SPEED GRADER G2 Teknistä huippulaatua ja kestävyyttä

SPEED GRADER G2 Teknistä huippulaatua ja kestävyyttä & SPEED GRADER G2 Teknistä huippulaatua ja kestävyyttä www.pthproducts.com Tiehöylä omassa luokassaan Monikäyttöinen kiinnitysjärjestelmä Nopea asentaa Korkea laatu 2 Täydellisyyttä kahdessa eri kokoluokassa

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caravelle

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caravelle Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Caravelle Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

Valinnaiset lähtösignaalit (UF 356) Valinnaiset lähtösignaalit. Käänteinen signaali

Valinnaiset lähtösignaalit (UF 356) Valinnaiset lähtösignaalit. Käänteinen signaali Valinnaiset lähtösignaalit Valinnaiset lähtösignaalit Tässä asiakirjassa kuvataan, mitä valinnaisia lähtösignaaleja on liittimelle C493, napa 8 12 (lisätoimintojen liitin). Nämä signaalit on valittu ja

Lisätiedot

WC & KYLPYHUONE/HERON. heron

WC & KYLPYHUONE/HERON. heron WC & KYLPYHUONE/HERON heron TM Heron on monipuolisimmista markkinoilla olevista WC- ja suihkutuoleista. Yksinkertaisen rakenteen ja selkeän muotoilun taakse kätkeytyy monipuolisia toiminnallisia ominaisuuksia,

Lisätiedot

Grasshopper 623T 23hv bensiini 120cm

Grasshopper 623T 23hv bensiini 120cm 623T 23hv bensiini 120cm OMINAISUUDET Etuleikkurimalli Moottori: Kohler Command Pro 2-syl 23hv bensiinimottori Leikkuuleveys: 120cm Sivullepurkava leikkuulaite johon voi asentaa allemurskasetin tai kerääjän.

Lisätiedot