1954 Sahalaboratorio (nyk. Saha), Aalto Konemiehentie 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1954 Sahalaboratorio (nyk. Saha), Aalto Konemiehentie 1"

Transkriptio

1 1954 Sahalaboratorio (nyk. Saha), Aalto Konemiehentie 1 Alvar Aallon suunnittelema saharakennus on TKK:n vanhin (tätä aikaisempi saha rakennettiin 50- luvun alussa). Se oli pitkään pelkkä kylmä kuori sahauslinjan ympärillä, sillä rakennuksessa ei ollut edes eristeitä. Saha palveli TKK:n kampusta vilkkaan rakentamisen aikana ja 60- luvuilla ja myöhemmin Sahalla koulutettiin puunjalostustekniikan osaston opiskelijoita. Nykyään pinta- alaltaan noin 460m2 kokoinen Saha toimii erilaisten tapahtumien ja tilaisuuksien pitopaikkana Betonimiehenkuja 5 (nyk. Design Factory), Hämäläinen Rakennushallituksen yliarkkitehdin Toimi Hämäläisen suunnittelema rakennus valmistui vuonna Se on toiminut sekä VTT:n rakennusmateriaalilaboratoriona että kemiantekniikkarakennuksena. Nykyään tilat ovat Aalto- yliopiston Design Factoryn käytössä. Tiloissa toimii tällä hetkellä kursseja, tutkimusryhmiä ja projekteja, start up yrityksiä sekä sponsoriyrityksiä. Design Facoryn arkkitehtuuri ja toimintamuodot on suunniteltu tukemaan opiskelijoiden, tutkijoiden ja yritysten välistä yhteistyötä.

2 1959 Lämpömiehenkuja 3, Hämäläinen Aalto Lämpömiehenkuja 3:ssa sijaitsee vuonna 1959 valmistunut, Toimi Hämäläisen suunnittelema kattilalaitos ja muuntamo. Neljä vuotta sen jälkeen valmistui Alvar Aallon suunnittelema laboratorion päärakennus, eli Otaniemen lämpövoimalaitos. Se on kattilalaitoksen itäpuolella Lämpömiehenkujan suuntaisena. Rakennus toimi ennen VTT:n rakennustekniikan laitoksena Rakennusinsinööriosasto (nyk. Rakennus- ja ympäristötekniikka), Pernaja Sandell Rakennus- ja ympäristötekniikan laitoksen päärakennus kuuluu TKK:n vanhimpiin rakennuksiin. Se on valmistunut vuonna 1959 Antero Pernajan suunnittelemana. Alun perin 3- kerroksiseen rakennukseen on tullut kolme lisäosaa, joista viimeisin on valmistunut vuonna Pääjulkisivulla on rakennukselle tunnusomaiset, korkeat ikkunat, jotka ulottuvat lähes kattoon asti. Rakennuksessa toimivat Rakenne- ja rakennustuotantotekniikan laitos ja Yhdyskunta- ja ympäristötekniikan laitos.

3 1959 Teknillinen fysiikka, Piirainen Rakentajanaukio 2 (Otakaari 3) Rakennus on rakennettu useammassa vaiheessa: ensimmäinen osa valmistui Sirkka ja Aarne Piiraisen suunnittelemana vuonna 1959, mutta suurin osa rakennuksesta tehtiin vuonna Tänne sijoitettiin vuonna 1961 Suomen ensimmäinen atomireaktori, ja rakennuksen kylmälaboratoriossa, joka tosin nykyään toimii Nano- talossa, on tehty kansainvälisesti mittavaa tutkimustyötä Alkuperäisten rakennusten länsipuolelle kohosi vuonna 2000 lisäsiipi, jossa on Aalto- yliopiston tiloja Lämpömiehenkuja 2, Pernaja Vuonna 1962 rakennetussa, alun perin VTT:n Tie- ja geotekniikan laboratoriorakennuksessa toimivat nykyään Aalto- yliopisto ja Aalto - Yliopistokiinteistöt Oy. Rakennus suunniteltiin aluksi kolmikerroksiseksi, mutta kuulopuheiden mukaan rakentajille olisi toisen kerroksen kohdalla ilmoitettu: Rahat on loppu, katto tulee tähän. Ainoastaan rakennuksen hissitorni kohoaa muun rakennuksen yli, ja sitä onkin pidetty yhtenä Otaniemen maamerkkinä.

4 1964 Betonimiehenkuja 3, Pernaja Sandell Pernaja - Sandellin suunnitteleman rakennuksen ensimmäinen vaihe valmistui vuonna 1964 VTT:n Sillanrakennus- ja staattiseksi laboratorioksi. Toisessa vaiheessa ensimmäisen rakennuksen itäpuolelle rakennettiin lisäosa, suunnilleen samankokoinen VTT:n koelaboratorio. Sen suunnitteli Heikkilä - Kauppinen, ja se valmistui vuonna Nykyään Betonimiehenkuja 3:ssa majailee Aalto- yliopiston Venture Garage, mikä on start- up yritysten keskus Metallimiehenkuja 10, Vikstedt Olli Vikstedtin suunnittelema rakennus valmistui vuonna 1964, ja siitä tuli VTT:n Radioteknillinen laboratorio. Samanaikaisesti valmistuivat myös Metallimiehenkuja 4 sekä myöhemmin kaksi muuta Metallimiehenkujan rakennusta. Nykyään rakennus on loistavassa kunnossa peruskorjauksen jäljiltä ja tiloissa toimii Innovaatiokeskus.

5 1964 Vuoriteollisuusosasto (nyk. Materiaalitekniikka), Blomstedt - Penttilä Vuorimiehentie 2 Märta Blomstedtin ja Olli Penttilän suunnittelema rakennus Kemistintien ja Vuorimiehentien välissä valmistui vuonna Suurimmaksi osaksi 3- kerroksinen rakennus on toteutettu kolmessa vaiheessa, muun muassa 70- luvun lopulla sen luoteisosaan vaihdettiin tasakaton tilalle porrastettu pulpettikatto. Rakennuksessa toimii tällä hetkellä Materiaalitekniikan osasto TKK VTT Puun mekaanisen tekniikan laboratorio (nyk. Nano- talo), Alvar Aalto Puumiehenkuja 2 Alkuperäisesti Alvar Aallon suunnittelema rakennus valmistui vuonna Lisärakennuksia entiselle puulaboratoriolle tehtiin vuosina 1969 ja 1990, viimeisin Elissa Aallon käsialaa. Vuonna 2006 alkanut remontti teki puulaboratoriosta kuitenkin Nanotalon, ja sinne sijoittuu nykyään osa teknillisen fysiikan laitosta ja kaksi Kylmälaboratorion hallinnoimaa Suomen Akatemian huippututkimusyksikköä.

6 1966 Koneinsinööriosaston päärakennus (nyk. Konetekniikka 1), Kontio - Räike Otakaari 4 Jaakko Kontion ja Kalle Räiken suunnittelema, suurimmaksi osaksi kolmikerroksinen rakennus valmistui vuonna Tiilipintainen julkisivu on samankaltainen kuin vastapäätä olevalla päärakennuksella, ja erikoisuutena on suuren luentosalin katon sahamainen ikkuna. Rakennuksesta löytyy sekä Konetekniikan osasto että osa Teknillisen fysiikan osastoista. Rakennuksessa toimii myös oma ruokalansa, joka on hyvä paikka syödä kun päärakennuksen ruokalan jonot näyttävät liian tuskastuttavilta Dipoli, Paatelainen - Pietilä Otakaari 24 Dipoli on vuonna 1966 valmistunut Aalto- yliopiston Teknillisen korkeakoulun aikuiskoulutusyksikkö. Alun perin Reima Pietilän ja Raili Paatelaisen suunnittelema rakennus oli tarkoitettu ylioppilaskunnan käyttöön. Nykyään Dipolissa on kokouksiin ja kongresseihin 20 erilaista tilaa, jotka sopivat yhtä hyvin pieniin muutaman hengen palavereihin kuin suuriin yli tuhannen hengen tilaisuuksiinkin.

7 1967 Puuinsinööriosasto päärakennus (nyk. Puunjalostustekniikka 1) Eero Eerikäinen Vuorimiehentie 1 T- mallinen, tasakattoinen ja porrastettu rakennus on Eero Eerikäisen käsialaa vuodelta Rakennuksessa toimii osa Puunjalostustekniikan laitosta, ja syksyllä 2010 siellä alkaa uusi linja: Biotuotetekniikka. Puunjalostustekniikan rakennuksen konehallissa toimii oikea paperikone Konemiehentie 4, Pulkka - Pulkka Konemiehentie 4 on Aili ja Niilo Pulkan suunnittelema yksikerroksinen, harjakattoinen rakennus joka jää hieman uuden tietotekniikan talon peittoon. Alun perin rakennus on toiminut TKK:n Maatalouden vesirakennuslaboratoriona sekä Vesitalouden laboratoriona, viimeksi siinä toimii Tila- ja turvallisuusasioiden yksikkö

8 1967 Kemiantekniikka; Pulkka - Pulkka Kemistintie 1 Aili ja Niilo Pulkka suunnittelivat tämän rakennuksen porrastettuun, neljän sakaran kampamuotoon, ja sen ensimmäinen vaihe valmistui vuonna Arkkitehtuuriltaan ratkaisu on selkeä; pääkerros ja sisääntulo yhdistävät rakennuksen eri kerrokset ja sakarat toisiinsa. Pääaula on kaksikerroksinen, kahtia jaettu tila, joka linkittyy muihin kerroksiin avoportailla. Jokaisen sakaran aulasta on myös suora yhteys rakennuksen päärunkoon. Talossa on lähinnä laboratorio- ja opetustiloja, ja sieltä löytyy Kemian laitos..

9 1968 TKK, VTT Laivan- ja vesirakennuslaboratorio (nyk. Laivatekniikka/Meritekniikka), Seppo Kasanen Seppo Kasasen suunnittelema rakennus on poikkeuksellinen maamerkki Otaniemessä. Otaniementien varrelle vuonna 1968 valmistuneen rakennuksen pohjoisenpuoleinen, valtava tiiliseinä on kokonaan umpinainen. Sisällä on kolme päätilaa: kaksi allashallia ja yksi työskentelyhalli. Suurempaa allashallia täyttää 130 x 11 x 5 metrin kokoinen koeallas täynnä vettä. Pienempi tila on 30 x 30 metrin kokoiselle jääaltaalle, jossa suoritetaan jääkokeita. Rakennuksen eteläpuolella on ulkoseinällä kahdessa kerroksessa pienempiä opetus- ja työtiloja. Tietotie 1:ssä toimivat Sovelletun mekaniikan laitos ja Yhdyskunta- ja ympäristötekniikan laitos. Varsinkin laivanrakennustekniikan opiskelijat käyttävät rakennusta usein tehdäkseen jäänmurto- ja merikokeita laivoillensa Sähköinsinööriosasto (nyk. Sähkö- ja tietoliikennetekniikka), Vikstedt Olli Vikstedtin suunnittelema, vuonna 1969 valmistunut Otaniemen puhtaaksimuurattu tiilirakennus on monen laitoksen käytössä; Elektroniikan laitos, Mikro- ja nanotekniikan laitos, Radiotieteen ja - tekniikan laitos, Signaalinkäsittelyn ja akustiikan laitos, Sähkötekniikan laitos ja Tietoliikenne- ja tietoverkko tekniikan laitos toimivat kaikki Otakaari 5:ssä. Rakennuksen korkeus vaihtelee kahdesta neljään kerrokseen, ja sisältä löytyy esimerkiksi korkeajännitelaboratorio suurena hallirakennuksena.

10 1969 Teknillisen korkeakoulun keskuskirjasto, Alvar Aalto Otaniementie 9 Aalto- yliopiston kirjasto (entinen Teknillisen korkeakoulun kirjasto) on Suomen vanhin ja suurin tekniikan alan kirjasto. Sen tehtävänä on tukea ja edistää teknistieteellistä tutkimusta, opetusta ja opiskelua. Kirjastorakennus valmistui Alvar Aallon suunnittelemana vuonna Kirjasto on sijaintinsa puolesta Otaniemen kampuksen tärkeimpiä rakennuksia, ja se liittyykin selkeästi vieressä olevaan päärakennukseen julkisivujen materiaalien ja muotojensa puolesta. Kirjaston sisätilojen kalusteet ovat kiinteä osa kokonaisuutta: suuri osa hyllyistä, pöydät, tiskit ja muut irtaimistot ovatkin alkuperäisiä. Kirjasto palvelee opiskelijoita ahkerasti varsinkin tenttien lähestyessä, jolloin tyhjää luku- tai tietokonepaikkaa on teekkarien mukaan lähes mahdoton löytää. Kevään saapuessa heidän harmikseen myös lähialueiden lukiolaiset alkavat käyttää kirjastoa lukiessaan ylioppilas- sekä pääsykokeisiin. Tällöin rakennus tuntuu entistä ahtaammalta ja viisaammat opiskelijat tietävätkin tällöin hakeutua lukemaan kirjaston kellareihin, johon muilla kuin teekkareilla ei ole uskallusta mennä.

11 1973 Puunjalostustekniikka 2, Salmio- Toivanen - Toivanen Tekniikantie 3 Salmio- Toivasen ja Toivasen suunnittelema entinen viestintätekniikan rakennus on valmistunut vuonna Sisätila koostuu kahdesta erillisestä osasta, jotka yhdessä muodostavat tasakattoisen laatikon. Pohjoisosassa on iso ja pieni konesali, ja eteläpuolelle sijoittuvat työ- ja opetustilat. Puunjalostustekniikan laitos toimii myös tässä rakennuksessa TKK, VTT laivan- ja vesirakennuslaboratorion aluksenkäsittelysimulaattori (nyk. Vesilaboratorio), Seppo Kasanen Tietotie 1E Seppo Kasasen suunnittelema, vuonna 1984 valmistunut rakennus on ennen toiminut aluksenkäsittely- simulaattorina, ja siellä on tutkittu erilaisia merenkulkuun liittyviä olosuhteita. Nykyään siellä on laboratoriotiloja opetus- ja tutkimuskäyttöön, kuten esimerkiksi puhdasvesilaboratorio. Yhdyskunta- ja ympäristötekniikan laitos toimii rakennuksessa

12 1998 Tietotekniikan talo Konemiehentie 2 Uusimpia Otaniemen rakennuksia, jossa toimii tietotekniikan osasto. Tästä rakennuksesta löytyy vähintäänkin yksi kaveri, jolle soittaa tietokoneen kaaduttua. Otaniemen opiskelijoiden pettymykseksi ainoastaan rakennuksessa opiskelevien opiskelijoiden tietokonetunnukset käyvät tämän talon tietokoneisiin, joten tänne on turha lähteä vapaiden koneiden toivossa. Tietotekniikan talo on yhteydessä viereiseen TUAS- taloon TUAS (Arkkitehtitoimisto HKP Oy) Otaniementie 17 Vuonna 2003 valmistunut TUAS- talo on rakennettu tuotantotalouden sekä automaatio- ja systeemitekniikan osastoille, mutta siellä on myös yhteisiä tiloja koko yliopiston käyttöön, kuten opiskelija- ja henkilöstöravintola. Arkkitehtitoimisto HKP:n suunnittelemassa kaksiosaisessa TUAS- talossa on Otaniementien varrella tuotantotalouden osastolla lukuisia pieniä avotiloja työryhmiä varten sekä niihin liittyviä erillishuoneita ja kokoustiloja. Rannan puolella olevalla automaatio- ja systeemitekniikan osastolla on erilliset työhuoneet ja pieniä laboratoriotiloja. Näitä

13 rakennuksia yhdistää korkea valokatteinen keskusaula. TUAS- talossa toimivat Automaatio- ja systeemitekniikan laitos, BIT- tutkimuskeskus (BIT), Mediatekniikan laitos, Talous- ja hankinta- asiat, TKK Executive School of Business ja Tuotantotalouden laitos. Rakennus tarjoaa opiskelijoille hyvät työskentely- mahdollisuudet OIH Maarinranta, Arkkitehtitoimisto Tuomo Siitonen Oy Vuonna 2012 Otaniemen kampukselle valmistui Aalto- yliopistokiinteistöt Oy:n rakennuttama moderni Open Innovation House. Se tarjoaa tilat Aalto- yliopiston tutkijoille, Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutin (EIT) ICT Labs- yksikölle sekä Nokian tutkimushankkeisiin keskittyvällä Nokia Research Centerille. Aalto- yliopiston rehtorin Tuula Teerin mukaan Open Innovation House ilmentää hyvin yliopiston tavoitteita, kuten ihmisten ja ideoiden kohtaamista, energiatehokkuutta ja kestävää kehitystä. Ympäristöystävällisiin ratkaisuihin onkin kiinnitetty erityistä huomiota, ja hankkeelle myönnettiin Gold- tason LEED- sertifikaatti. Perustietoa kohteesta: - laajuus noin brm2 - pääurakoitsija Quattroproject Oy - pääsuunnittelija Arkkitehtitoimisto Tuomo Siitonen Oy

Katalyytin avulla sellun voi valkaista sekunneissa

Katalyytin avulla sellun voi valkaista sekunneissa http://aalto.fi/ Tuesday 14th of October 2014 01:46:40 PM Haku opiskelijaksi Alumnit Media Yhteystiedot Aaltolaiselle In English På svenska EN SV Opiskelu ja ohjelmat Tiede ja tutkimus Yhteistyö ja kumppanuudet

Lisätiedot

Energianhallinta Aallon kampuksilla 25.3.2015. Töölö, Fazer-sali

Energianhallinta Aallon kampuksilla 25.3.2015. Töölö, Fazer-sali Energianhallinta Aallon kampuksilla 25.3.2015 Töölö, Fazer-sali Energiatehokkuustiimi Tiimin tehtävät tehdä esityksiä energiatehokkuuden kehittämiseksi huolehtia hyväksyttyjen toimenpiteiden jalkauttamisesta

Lisätiedot

!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! TUTOR%GUIDE! Exchange)tutors)2015)!!!

!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! TUTOR%GUIDE! Exchange)tutors)2015)!!! TUTOR%GUIDE Exchange)tutors)2015) 1 CONTENTS( Things(that(need(to(be(done(before(the(orientation(day(...(4 Tutor s(checklist(and(program(...(4 Orientation(days(...(6 Thursday,September3rd...6 Friday,September4th...6

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN SISÄÄNOTOT 2015 RIL-JÄSENKELPOISET OPISKELIJAT 26.10.2015

YLIOPISTOJEN SISÄÄNOTOT 2015 RIL-JÄSENKELPOISET OPISKELIJAT 26.10.2015 SISÄÄNOTOT 2015 RIL-JÄSENKELPOISET OPISKELIJAT 26.10.2015 TIIVISTETTYNÄ YLIOPISTOJEN Alalle johtaville linjoille haki yhteishaussa ensisijaisesti 974 henkilöä. Edellisvuonna 2014 ensisijaisia hakijoita

Lisätiedot

Aallosta kestävän kehityksen osaajia

Aallosta kestävän kehityksen osaajia Aallosta kestävän kehityksen osaajia LUMA-toimintaa yläkouluille ja lukioille RCE Espoon Unelman päivän seminaari Tiistaina 2.12.2014 @ Espoon valtuustotalo Meri Löyttyniemi, Aalto kampuspalvelut, kestävän

Lisätiedot

Jatko-opintoja fysiikasta kiinnostuneille

Jatko-opintoja fysiikasta kiinnostuneille Jatko-opintoja fysiikasta kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5-4v.) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön mm. erilaisten työelämäprojektien

Lisätiedot

OSSINLAMMEN SILTA SUUNNITELMASELOSTUS EHDOTUS: FORMULA

OSSINLAMMEN SILTA SUUNNITELMASELOSTUS EHDOTUS: FORMULA OSSINLAMMEN SILTA SUUNNITELMASELOSTUS EHDOTUS: FORMULA SISÄLLYSLUETTELO 1 TAUSTATIETOJA... 3 1.1 HISTORIAA... 3 1.2 OTANIEMEN ALUEEN ARKKITEHTUURISTA... 3 1.3 SILTAPAIKAN SIJAINTI... 3 1.4 ALUEESEEN LIITTYVÄT

Lisätiedot

KAISA-TALO HELSINGIN YLIOPISTON KESKUSTAKAMPUKSEN KIRJASTO

KAISA-TALO HELSINGIN YLIOPISTON KESKUSTAKAMPUKSEN KIRJASTO KAISA-TALO HELSINGIN YLIOPISTON KESKUSTAKAMPUKSEN KIRJASTO 14.12.2009 Kaisatalo hanke Visio Keskustakampuksen tiedekirjasto on opiskelijoiden ja tutkijoiden arvostama tutkimus-, opiskelu- ja työskentely-ympäristö,

Lisätiedot

Sähköalan koulutus. Ammattikorkeakoulut ja yliopistot. STUL Sähköurakoitsijapäivät 22.4.2010 Mitä ajattelee ja odottaa opiskeleva nuoriso

Sähköalan koulutus. Ammattikorkeakoulut ja yliopistot. STUL Sähköurakoitsijapäivät 22.4.2010 Mitä ajattelee ja odottaa opiskeleva nuoriso Sähköalan koulutus Ammattikorkeakoulut ja yliopistot STUL Sähköurakoitsijapäivät 22.4.2010 Mitä ajattelee ja odottaa opiskeleva nuoriso Pirkko Harsia Yliopettaja, sähköinen talotekniikka P Harsia 22.04.2010

Lisätiedot

KANNELMÄEN PERUSKOULU, PERUSKORJAUS

KANNELMÄEN PERUSKOULU, PERUSKORJAUS KANNELMÄEN PERUSKOULU, PERUSKORJAUS RUNONLAULAJANTIE 40 00420 HELSINKI Bruttoala 5410 Valmistunut 2009 KOULUN PÄÄSISÄÄNKÄYNTI KOHDE Koulu on rakennettu vuonna 1966 Etelä-Kaarelan Yhteiskouluksi. Rakennuksen

Lisätiedot

Kuva 38. Otaniementie Otakaari Luolamiehentie, vaihtoehto 1. Kuva 39. Otaniementie Otakaari Luolamiehentie, vaihtoehto 2.

Kuva 38. Otaniementie Otakaari Luolamiehentie, vaihtoehto 1. Kuva 39. Otaniementie Otakaari Luolamiehentie, vaihtoehto 2. 23 Kuva 38. Otaniementie Otakaari Luolamiehentie, vaihtoehto 1. Kuva 39. Otaniementie Otakaari Luolamiehentie, vaihtoehto 2. 24 Kuva 40. Otaniementie Vuorimiehentie. 25 Kuva 41. Otaniementie Vuorimiehentie,

Lisätiedot

Varuskuntaravintola määrä-ala 10951 m 2

Varuskuntaravintola määrä-ala 10951 m 2 Varuskuntaravintola määrä-ala 10951 m 2 Rakennukset myydään siinä kunnossa, kuin se ostohetkellä on. Rakennuksesta on tehty rakennustekninen kunto-arvio vuonna 2002-2003. Tehdyistä toimenpiteistä ei ole

Lisätiedot

Nanopinnoitetutkimus Suomessa - päivän teemaan sopivia poimintoja

Nanopinnoitetutkimus Suomessa - päivän teemaan sopivia poimintoja Nanopinnoitetutkimus Suomessa - päivän teemaan sopivia poimintoja Nanopinnoitteita koneenrakentajille Tampere 8.4.2010 Juha Kauppinen, Miktech Oy Mikkelin seudun Osaamiskeskus, Nanoteknologian klusteri

Lisätiedot

Lahden keskustassa avattiin 8.8.2011. Sirkku Blinnikka tietopalvelujohtaja. www.fellmannia.fi Kirkkokatu 27 15140 Lahti

Lahden keskustassa avattiin 8.8.2011. Sirkku Blinnikka tietopalvelujohtaja. www.fellmannia.fi Kirkkokatu 27 15140 Lahti Lahden keskustassa avattiin 8.8.2011 Sirkku Blinnikka tietopalvelujohtaja www.fellmannia.fi Kirkkokatu 27 15140 Lahti Tervetuloa tiedon ja oppimisen kohtaamispaikalle Fellmannian taustaa Fellmannian rakennus

Lisätiedot

JATKO-OPINTOJA MATEMATIIKASTA KIINNOSTUNEILLE

JATKO-OPINTOJA MATEMATIIKASTA KIINNOSTUNEILLE JATKO-OPINTOJA MATEMATIIKASTA KIINNOSTUNEILLE Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v. opinnot) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v. opinnot) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön

Lisätiedot

Orientaatioviikon aikataulu

Orientaatioviikon aikataulu Aalto yliopisto Perustieteiden korkeakoulu Fuksit 2013 Orientaatioviikon aikataulu 2. 6. syyskuuta 2013 Hyvä uusi opiskelija, kädessäsi on orientaatioviikon ohjelmaesite, josta löydät tiedot orientaatioviikon

Lisätiedot

move! 2040 VISIOKILPAILU LIIKKUMISESTA JA INFRASTA

move! 2040 VISIOKILPAILU LIIKKUMISESTA JA INFRASTA VISIOKILPAILU LIIKKUMISESTA JA INFRASTA 1 Tiivistettynä 2 Tavoite 3 Miten osallistuisit? 4 Yhteystiedot + Kokemuksia edellisestä visiokisasta 1 TIIVISTETTYNÄ move! 2040 on nuorten ammattilaisten monialainen

Lisätiedot

PAIHOLAN SAIRAALA-ALUE

PAIHOLAN SAIRAALA-ALUE Dokumentti on tehty tulostettavaksi A4-kokoon kaksipuoleisena 30.9.2014 Arkkitehtitoimisto Torikka & Karttunen Tilaaja: Master Yhtiöt PAIHOLAN SAIRAALA-ALUE RAKENNUS- JA KULTTUURIHISTORIALLINEN SELVITYS

Lisätiedot

ICT alue ja yliopistot. Ilkka Niemelä Aalto yliopisto 27.3.2014

ICT alue ja yliopistot. Ilkka Niemelä Aalto yliopisto 27.3.2014 ICT alue ja yliopistot Ilkka Niemelä Aalto yliopisto 27.3.2014 Haasteet ICT:n merkitys (laajasti ymmärrettynä) tulee korostumaan entisestään yhä pidemmälle menevän digitalisaation ansiosta. Tämä näkyy

Lisätiedot

CCC CO-CREATION CENTER LINNANMAAN KAMPUS, OULU

CCC CO-CREATION CENTER LINNANMAAN KAMPUS, OULU CO-CREATION CENTER LINNANMAAN KAMPUS, OULU 8.8.2014 Toimistoalueen käytävä (arkkitehdin näkemys) CO-CREATION CENTER Co-Creation Center sijaitsee noin viisi kilometriä Oulun keskustan pohjoispuolella Linnanmaalla,

Lisätiedot

Varhaiskasvatustiede. Luettelo opettajankoulutuksen koulutusvastuun jaosta yliopistojen välillä kasvatustieteellisellä alalla

Varhaiskasvatustiede. Luettelo opettajankoulutuksen koulutusvastuun jaosta yliopistojen välillä kasvatustieteellisellä alalla 3340 N:o 568 Liite I Humanistiset tutkinnot Luettelo aloista, oppiaineryhmistä ja eräistä oppiaineista, joiden syventäviä opintoja yliopistot järjestävät humanistisella alalla HY JoY JY OY TaY TY VY ÅA

Lisätiedot

01 Helsingin yliopisto

01 Helsingin yliopisto 1( 7) 01 Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta 417 1 Oikeusnotaari, Helsinki ja oikeustieteen maisteri, Helsinki/Vaasa 418 2 Oikeusnotaari, Vaasa ja oikeustieteen maisteri, Vaasa/Helsinki 688

Lisätiedot

Tkk Sali600 Arkkitehtisuunnittelijan näkökulma

Tkk Sali600 Arkkitehtisuunnittelijan näkökulma Tkk Sali600 Arkkitehtisuunnittelijan näkökulma TkkSali600 Arkkitehtitoimisto A-konsultit Oy Arkkitehtitoimisto A-konsultit perustettu 1961 (nimellä Adlercreutz & Aschan) Siirtyminen cad-ohjelmien käyttöön

Lisätiedot

Ajaton klassikko. Tapiolan Aura Revontulentie 7, Espoo, Tapiola. Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava.

Ajaton klassikko. Tapiolan Aura Revontulentie 7, Espoo, Tapiola. Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava. Kiinteistö-Tapiola Oy Ajaton klassikko Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava. Pääkonttoritason toimitila Tapiolassa jo tänään huomisen arvoalueella Tapiolan Aura

Lisätiedot

Tuotantotalous. - Menestyjän valinta

Tuotantotalous. - Menestyjän valinta Tuotantotalous - Menestyjän valinta Sisältö Oulun yliopisto ja tekniikan opiskelu Mikä ihmeen tuotantotalous? Tutalainen työelämässä Opiskelu tutalla Opiskelun ohessa Miten haen? Yhteystiedot Oulun yliopisto

Lisätiedot

ARKKITEHTITOIMISTO HEIKKI KIRJALAINEN OY

ARKKITEHTITOIMISTO HEIKKI KIRJALAINEN OY ARKKITEHTITOIMISTO HEIKKI KIRJALAINEN OY 1/5 20.09.2011 TOIMISTOMME SUUNNITTELEMAT SEKÄ TYÖN ALLA OLEVAT TOIMISTOTALOTYYPPISET REFERENSSIKOHTEET Tässä luettelossa olevat kohteet ovat toimistomme koulu-/

Lisätiedot

TOIMISTOTALO YLITS E MUIDEN. metriä. Noin 3000. työpistettä. metro 2015

TOIMISTOTALO YLITS E MUIDEN. metriä. Noin 3000. työpistettä. metro 2015 TOIMISTOTALO YLITS E MUIDEN Noin 3000 työpistettä 111 metriä metro 2015 KAU KO KAT S E I S E N VAL I N TA Keilaranta Tower nousee edustavalle paikalle p aivan meren äärelle Espoon Keilaniemeen. Sen korkeus

Lisätiedot

Opiskelijavalinta ja opiskelu. Teknillinen tiedekunta Opintoasiainpäällikkö Sirpa Nelo

Opiskelijavalinta ja opiskelu. Teknillinen tiedekunta Opintoasiainpäällikkö Sirpa Nelo Opiskelijavalinta ja opiskelu Teknillinen tiedekunta Opintoasiainpäällikkö Sirpa Nelo Missä voit opiskella diplomiinsinööriksi ja arkkitehdiksi? OULU Vaasa Turku Tampere Helsinki Lappeenranta Koulutusohjelmat

Lisätiedot

CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy

CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy SR311 Kestävä tietotekniikka CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy Käyttöinsinööri Jari Niittylahti 18.12.2012 CSC lyhyesti Valtion omistama ja opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoima, voittoa tavoittelematon

Lisätiedot

Ylitse muiden. kerrosta. metro. Noin. työpistettä

Ylitse muiden. kerrosta. metro. Noin. työpistettä Toimistotalo Ylitse muiden 26 kerrosta Noin 3000 työpistettä metro 2015 Kaukokatsei sen valinta Keilaranta Tower nousee edustavalle paikalle aivan meren äärelle Espoon Keilaniemeen. Sen korkeus tulee olemaan

Lisätiedot

Ylits e muiden. metriä. metro. Noin. työpistettä

Ylits e muiden. metriä. metro. Noin. työpistettä To i m i s t o ta l o Ylits e muiden Noin 3000 työpistettä 111 metriä metro 2015 Kau ko kat s e i Keilaranta Tower nousee edustavalle paikalle aivan meren äärelle Espoon Keilaniemeen. Sen korkeus tulee

Lisätiedot

FYSIIKAN TENTTIJÄRJESTYS 2008-2009 versio 2.2

FYSIIKAN TENTTIJÄRJESTYS 2008-2009 versio 2.2 TEKNILLINEN KORKEAKOULU 4.6.2008 Informaatio- ja luonnontieteiden tiedekunta Teknillisen fysiikan laitos FYSIIKAN TENTTIJÄRJESTYS 2008-2009 versio 2.2 TENTIT JÄRJESTETÄÄN PÄÄRAKENNUKSESSA TAI KONETALOSSA

Lisätiedot

ESPOON SUURIN TOIMISTORAKENNUS

ESPOON SUURIN TOIMISTORAKENNUS 1 Kiinteistö M² ESPOON SUURIN TOIMISTORAKENNUS PK²:n suuri rakennusala on onnistuneesti sijoitettu julkisivultaan ja massoittelultaan puutarhakaupungin mittakaavaan. Maanpäälliset kuusi kerrosta on jaettu

Lisätiedot

DIPLOMI INSINÖÖREIKSI VALMISTUNEIDEN PÄÄ JA SIVUAINEET 1990 2010

DIPLOMI INSINÖÖREIKSI VALMISTUNEIDEN PÄÄ JA SIVUAINEET 1990 2010 DIPLOMIINSINÖÖREIKSI VALMISTUNEIDENPÄÄ JA SIVUAINEET19902010 SUOMENRAKENNUSINSINÖÖRIENLIITTORIL 30.5.2011 Tämäselvitysperustuukolmenkiinteistö ja rakentamisalankoulutustatarjoavanyliopiston Aalto,TampereenteknillinenyliopistojaOulun

Lisätiedot

SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO

SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO MYYDÄÄN Tarjousten perusteella ARVOKIINTEISTÖ KIINTEISTÖN PERUSTIEDOT KIINTEISTÖTUNNUS 297-1-21-4 TONTIN PINTA-ALA 1206m² PÄÄRAKENNUS 1027m² SAUNA 160m² RAKENNUSTEN PERUSTIEDOT

Lisätiedot

Valitsemisen solmukohdassa. Oulun yliopisto teknillinen tiedekunta

Valitsemisen solmukohdassa. Oulun yliopisto teknillinen tiedekunta Valitsemisen solmukohdassa Oulun yliopisto teknillinen tiedekunta 400 aloituspaikkaa 7 koulutusohjelmaa arkkitehtuuri konetekniikka prosessitekniikka ympäristötekniikka sähkötekniikka tietotekniikka tuotantotalous

Lisätiedot

MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka

MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka Haku maisterikoulutukseen (Oulun yliopisto) ( 15.12.2014 klo 08:00 30.1.2015 klo 15:00 ) Hakija voi hakea vain yhteen teknillisen tiedekunnan maisteriohjelmaan

Lisätiedot

KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Tarvontori

KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Tarvontori 1 KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Tarvontori Kunta: Rauma Kylä/kosa: (Tarvonsaari) Sijainti: Valtakatu 1 Kohdetyyppi: liike-elämä ja kaupankäynti Kohdeluokka: ei määritelty Ajoitus: 1972, muutoksia

Lisätiedot

Kohti huippua, tehokkaampaa hallintoa ja tiiviimpää yhteistyötä

Kohti huippua, tehokkaampaa hallintoa ja tiiviimpää yhteistyötä Kohti huippua, tehokkaampaa hallintoa ja tiiviimpää yhteistyötä EK Tampereella 2.10.2007 Jarl-Thure Eriksson Rehtori Cam-joki Cambridgen yliopisto Cam-silta Perustettu 1209 Opiskelijat 18 000 Budjetti

Lisätiedot

Toimivat esteettömät työtilat: case THL

Toimivat esteettömät työtilat: case THL Toimivat esteettömät työtilat: case THL ESKEN verkostoseminaari 18.3.2015 Mikko Nissinen, THL Kai Rajakaltio, Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola Oy 19.3.2015 THL 1 THL:n tehtävänä on tutkia, seurata ja

Lisätiedot

Opiskelijavalinta ja opiskelu. Tekniikan ala Koulutuspäällikkö Sirpa Nelo Teknillinen tiedekunta

Opiskelijavalinta ja opiskelu. Tekniikan ala Koulutuspäällikkö Sirpa Nelo Teknillinen tiedekunta Opiskelijavalinta ja opiskelu Tekniikan ala Koulutuspäällikkö Sirpa Nelo Teknillinen tiedekunta Missä voi opiskella diplomi insinööriksi ja arkkitehdiksi? DIA yhteisvalintaan kuuluvat yliopistot OULU Vaasa

Lisätiedot

2/9 3/9 4/9 5/9 6/9 7/9 8/9 9/9 LIITE 1 Seuraavat tiedot ovat suoria lainauksia Länsi-Pakkalan yleissuunnitelmasta 17.10.2012, jonka ovat laatineet Serum arkkitehdit Oy, Arkkitehtitoimisto Kristina Karlsson

Lisätiedot

Oulun yliopisto tutkii Julkaisutilasto 2009

Oulun yliopisto tutkii Julkaisutilasto 2009 Oulun yliopisto tutkii Julkaisutilasto 2009 Tiedekunta / laitos / yksikkö Monografiat Monografiat Toimitetut Patentit ja Av aineistot ja Abstraktit Humanistinen tiedekunta Aate ja oppihistoria 29 2 0 1

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 7 Alue 220210 Dipoli 10. kaupunginosa, Otaniemi Osa korttelia 10010 Asemakaavan muutos Asianumero 636/10.02.03/2015 9.2.2015 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa Aalto-yliopiston toimintojen

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 2 Opetusneuvos 3.11.2015 Mirja Vihma

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 2 Opetusneuvos 3.11.2015 Mirja Vihma OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 2 Opetusneuvos 3.11.2015 Mirja Vihma VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS 22.10.2015 SUOMEN AKATEMIAN TIETEELLISTEN TOIMIKUNTIEN KOKOONPANOSTA KAUDELLE 2016 2018 BIOTIETEIDEN

Lisätiedot

Teoreettisen fysiikan esittely

Teoreettisen fysiikan esittely Teoreettisen fysiikan esittely Fysiikan laitos Oulun yliopisto 28.9.2012 Erkki Thuneberg Nämä kalvot on saatavissa osoitteessa http://www.oulu.fi/fysiikka/teoreettinen-fysiikka Sisältö Mitä on teoreettinen

Lisätiedot

Johtokunnan kokous 6/2009

Johtokunnan kokous 6/2009 PÖYTÄKIRJA 5.2.2010 1 (6) Johtokunnan kokous 6/2009 Aika: ke 25.11.2009 klo. 9.08-11.10 Paikka: Päärakennuksen neuvotteluhuone H1, Teknillinen korkeakoulu, Otakaari 1, Otaniemi Läsnä: Vararehtori, professori

Lisätiedot

JATKO-OPINTOJA MATEMATIIKASTA KIINNOSTUNEILLE

JATKO-OPINTOJA MATEMATIIKASTA KIINNOSTUNEILLE JATKO-OPINTOJA MATEMATIIKASTA KIINNOSTUNEILLE Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v. opinnot) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v. opinnot) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön

Lisätiedot

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö Varkauden rakennettu kulttuuriperintö 1996/2005 inventoinnit Käärmeniemi Kohteen nimi: Inventointinumero: Pikku paratiisi 176 Tiittala 177 Kalliola, museo 179 Aavala 180 Porukka 182 Käärmeniemen raitti

Lisätiedot

Kuinka kannustaa opiskelijoita kansainvälistymään: tutkittua tietoa ja toimivia ratkaisuja. Sonja Ojanen Eila Pajarre Anna-Mari Viitala

Kuinka kannustaa opiskelijoita kansainvälistymään: tutkittua tietoa ja toimivia ratkaisuja. Sonja Ojanen Eila Pajarre Anna-Mari Viitala Kuinka kannustaa opiskelijoita kansainvälistymään: tutkittua tietoa ja toimivia ratkaisuja Sonja Ojanen Eila Pajarre Anna-Mari Viitala TTY 13.5.2014 Taustaa Miksi vaihtoon? Minne? Mitä opiskelemaan? Miten

Lisätiedot

Tieteenaloittaiset tilastot: Tekniikka

Tieteenaloittaiset tilastot: Tekniikka Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot: Tekniikka Tässä dokumentissa tarkastellaan tekniikan aloista arkkitehtuuria; kone- ja valmistustekniikkaa; rakennusja yhdyskuntatekniikkaa; sähkötekniikkaa,

Lisätiedot

TUUSULAN PERHETUKIKESKUS

TUUSULAN PERHETUKIKESKUS TUUSULAN PERHETUKIKESKUS Päärakennus Koivukujan vastaanottokoti Kotorannan lastenkoti NÄKYMÄ TUUSULANJÄRVEN PUOLELTA RAKENTAMISEN JÄLKEEN Kotorannankuja 2 00430 Tuusula Nykyiset rakennukset: Päärakennus

Lisätiedot

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö Varkauden rakennettu kulttuuriperintö 1996/2005 inventoinnit Kopolanvirran ympäristö Kohteen nimi: Inventointinumero: Kinkamon lomamaja 39 Riiala 40 Kopolanniemi 153 Kopolanniemen kartano 154 Alakinnari

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO, ARKKITEHTUURIN TIEDEKUNNAN TILAT SUPPEA KUTSUKILPAILU

OULUN YLIOPISTO, ARKKITEHTUURIN TIEDEKUNNAN TILAT SUPPEA KUTSUKILPAILU OULUN YLIOPISTO, ARKKITEHTUURIN TIEDEKUNNAN TILAT Ehdotuksen lähtökohtana on ollut luoda Linnanmaan kampusrakenteeseen sopeutuva, omaleimainen, monikäyttöinen ja korkeatasoinen ratkaisu, joka selväpiirteisyydellään

Lisätiedot

Aaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI

Aaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI Aaltoa kulttuurimatkaillen Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI Alvar Aalto Seinäjoella Seinäjoki on Etelä-Pohjanmaan maakunnan keskus ja yksi Suomen voimakkaimmin kasvavista kaupunkikeskuksista.

Lisätiedot

HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2016. Hakuohjeet Avoimen yliopiston DI-väylälle. Haku tutkinto-opiskelijaksi DI-väylältä

HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2016. Hakuohjeet Avoimen yliopiston DI-väylälle. Haku tutkinto-opiskelijaksi DI-väylältä HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2016 Opiskelu avoimen yliopiston väylällä Opiskelu avoimen yliopiston väylällä on pääosin päiväsaikaan tapahtuvaa opiskelua, joitain opintojaksoja saattaa olla

Lisätiedot

VUORIKATU 20. Kaisaniemen klassikko

VUORIKATU 20. Kaisaniemen klassikko SUOJAISAT TILAT SOPIVASSA PAIKASSA Monien yritysten sekä yliopiston ja poliisihallinnon tiloina toiminut Vuorikatu 20:n kiinteistö lukeutuu Helsingin keskustan klassikko-osoitteisiin. Kaisaniemessä Vuorikadun

Lisätiedot

Laskennallisten tieteiden tutkijakoulu FICS. Ella Bingham, TKK

Laskennallisten tieteiden tutkijakoulu FICS. Ella Bingham, TKK Laskennallisten tieteiden tutkijakoulu FICS Ella Bingham, TKK Mikä FICS on Kuka minä olen Tutkijakoulun koordinaattori Dosentti, HY tietojenkäsittelytiede TkT, TKK informaatiotekniikka DI, TKK systeemi-

Lisätiedot

KAJAANIN KAMPUS KIRJASTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2

KAJAANIN KAMPUS KIRJASTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2 KAJAANIN KAMPUS KIRJASTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2 2 Yrittäjän Kajaani Kajaani on kehittyvä yrityskaupunki sekä vireä kulttuuri- ja urheilukaupunki. Se on valittu suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista

Lisätiedot

ssä Vuosittain jaetaan noin 30 000 ylioppilastodistusta Helsingin koulut tarvitsevat vuosittain 243 000 lyijykynää

ssä Vuosittain jaetaan noin 30 000 ylioppilastodistusta Helsingin koulut tarvitsevat vuosittain 243 000 lyijykynää Näe e metsä puilta Metsäteollisuus teollisuus liittyy kaikkeen arkielämäss ssä Vuosittain jaetaan noin 30 000 ylioppilastodistusta Helsingin koulut tarvitsevat vuosittain 243 000 lyijykynää Tavallisena

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 6. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 6. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 6 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Helminauha 9 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Harkkorunko-rappaus

Lisätiedot

Automaatio ja robotiikka arjessa

Automaatio ja robotiikka arjessa Automaatio ja robotiikka arjessa Jari Saarinen Aalto yliopisto, sähkötekniikan korkeakoulu Automaatio ja systeemitekniikan laitos Geneeristen älykkäiden koneiden huippuyksikkö Aalto University, based on

Lisätiedot

LO OTA HUPISAARET. ASEMAPIIRUSTUS 1:500 bruttoala: 1 445m tilavuus: 7 670m3 L O O T A 2/5 +5,7 5 TEATTERIAUKIO +7,0 +7,9 +6,1 P +5,5

LO OTA HUPISAARET. ASEMAPIIRUSTUS 1:500 bruttoala: 1 445m tilavuus: 7 670m3 L O O T A 2/5 +5,7 5 TEATTERIAUKIO +7,0 +7,9 +6,1 P +5,5 L O O T A / ajanmukaistaa Hupisaarten kesäteatterin nykyaikaiseksi ja monipuoliseksi esitystaiteiden keskukseksi ja oululaisten kesäiseksi olohuoneeksi. Rakennus on kutsuva ja hyvin havaittavissa päälähestymisreitiltä

Lisätiedot

Navigaattori 2015 2016

Navigaattori 2015 2016 Navigaattori TTY:N NEUVONTAPALVELUT OPISKELIJOILLE 2015 2016 TTY:N NEUVONTAPALVELUT OPISKELIJOILLE 2015 2016 Opintotoimistossa hoituvat muun muassa lukuvuosi-ilmoittautuminen sekä nimen- ja osoitteenmuutokset.

Lisätiedot

ERÄITÄ MERKITTÄVIÄ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMISTON REFERENSSEJÄ:

ERÄITÄ MERKITTÄVIÄ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMISTON REFERENSSEJÄ: ERÄITÄ MERKITTÄVIÄ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMISTON REFERENSSEJÄ: Eteläesplanadi 16 Hämeentie 19 Eteläesplanadi 4 PERUSKORJAUSREFERENSSEJÄ Työ ja elinkeinoministeriön toimitalo o Laajuus: 11 380 brm2 Kaikukatu

Lisätiedot

KORJAAMO- VARASTOHALLI TOIMISTO- JA LABORATORIOTILAA VAASAN VANHASTA SATAMASTA

KORJAAMO- VARASTOHALLI TOIMISTO- JA LABORATORIOTILAA VAASAN VANHASTA SATAMASTA MYYDÄÄN KORJAAMO- VARASTOHALLI TOIMISTO- JA LABORATORIOTILAA VAASAN VANHASTA SATAMASTA Tulli Business Park, Åkerlundinkatu 11 A - PL 352-33101 Tampere Puh. 010 5220 100 Fax 03 222 9835 www.catella.fi OSOITE

Lisätiedot

Navigaattori 2014 2015

Navigaattori 2014 2015 Navigaattori TTY:N NEUVONTAPALVELUT OPISKELIJOILLE 2014 2015 TTY:N NEUVONTAPALVELUT OPISKELIJOILLE 2014 2015 Opintotoimistossa hoituvat muun muassa lukuvuosi-ilmoittautuminen sekä nimen- ja osoitteenmuutokset.

Lisätiedot

VAPAAT TOIMITILAT JA TONTIT VAPAAT TOIMITILAT SEKÄ TEOLLILSUUSTONTIT. Tilanne 17.11.2015

VAPAAT TOIMITILAT JA TONTIT VAPAAT TOIMITILAT SEKÄ TEOLLILSUUSTONTIT. Tilanne 17.11.2015 VAPAAT TOIMITILAT SEKÄ TEOLLILSUUSTONTIT Tilanne 17.11.2015 TOIMITILAT (kaikki kaupungin omistamien tilojen vuokrat alv 0%) 1. BERGSTRÖMIN KIINTEISTÖ, Keskuskatu 2 Oulainen - Vuokra sisältää veden ja lämmön

Lisätiedot

HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2015

HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2015 HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2015 Opiskelu avoimen yliopiston väylällä Opiskelu avoimen yliopiston väylällä on pääosin päiväsaikaan tapahtuvaa opiskelua, joitain opintojaksoja saattaa olla

Lisätiedot

LENTOTEKNIIKAN JATKO OPINTO OHJE VUODEN 2005 TUTKINTOSÄÄNNÖN MUKAAN OPISKELEVILLE

LENTOTEKNIIKAN JATKO OPINTO OHJE VUODEN 2005 TUTKINTOSÄÄNNÖN MUKAAN OPISKELEVILLE Sivu 1 TEKNILLINEN KORKEAKOULU Konetekniikan osasto 22.10.2006 LENTOTEKNIIKAN JATKO OPINTO OHJE VUODEN 2005 TUTKINTOSÄÄNNÖN MUKAAN OPISKELEVILLE 1. OHJEEN TARKOITUS Ohjeen tarkoituksena on antaa jatko

Lisätiedot

TURKU, KESKUSTA HENRIKINKATU 10

TURKU, KESKUSTA HENRIKINKATU 10 TURKU, KESKUSTA HENRIKINKATU 10 NNISSÄ HISTORIALLINEN MAAHERRAN MAKASIINI PERUSTIETOA KOHTEESTA Myynnin kohteena Turun keskustassa sijaitseva historiallinen kiinteistö Maaherran makasiini Osoite: Henrikinkatu

Lisätiedot

TKK 100 vuotta -merkki

TKK 100 vuotta -merkki TKK 100 vuotta -merkki jari laiho design studio WHO ARE YOU oy Merkin esittely TKK Viestintä elementit TKK Viestintä TKK Viestintä TKK Viestintä TKK Viestintä TKK Viestintä TKK Viestintä TKK Viestintä

Lisätiedot

TLT-opintokysely 2011

TLT-opintokysely 2011 TLT-opintokysely Sähköinsinöörikilta toteutti keväällä opintokyselyn TLT-opiskelijoille. Kysely toteutettiin nettilomakkeena, ja siihen vastasi 7 TLT-opiskelijaa. Tämä on yhteenveto kyselyn tuloksista

Lisätiedot

Kemian ja materiaalitieteiden tiedekunta Kemian laitos. Laitoskäsikirja versio 2.0

Kemian ja materiaalitieteiden tiedekunta Kemian laitos. Laitoskäsikirja versio 2.0 Kemian ja materiaalitieteiden tiedekunta Kemian laitos versio 2.0 27.3.2010 VERSION HALLINTA Versio Päivitetty Päivittäjä Muutos 001 24.9.2008 A. Kontturi n runko 002 4.11.2008 A. Kontturi Laitoksen kommentit

Lisätiedot

Taideteollisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston näkökulmia

Taideteollisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston näkökulmia Kansallinen Bologna-seurantaseminaari, Dipoli 25.5.2009 Opetussuunnitelmatyön haasteet ja mahdollisuudet yliopistolakiuudistuksen ja korkeakoulutuksen rakenteellisen kehittämisen yhteydessä Taideteollisen

Lisätiedot

Kuva: Mika Perkiömäki

Kuva: Mika Perkiömäki Tule opiskelemaan kanssamme venäjää Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaan! http://www.uta.fi/ltl/ven/index.html Kuva: Mika Perkiömäki Venäjän kielen tutkinto-ohjelma

Lisätiedot

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä EKOTEHOKAS TOIMIstoTALO KEILANIEMEssä www.keilaranta.fi Uusi, aidosti muunneltava toimistokokonaisuus Keilaranta :ssä sijaitsee lähimpänä Keilaniemen tulevaa metroasemaa. Viihtyisiä tiloja sekä pienille

Lisätiedot

www.sunnycarcenter.fi

www.sunnycarcenter.fi www.sunnycarcenter.fi www.sunnycarcenter.fi Sunny Car Center Oy Vankanlähde 7 13100 Hämeenlinna Tel +358 (0)10 322 3344 Fax +358 (0)10 322 3345 www.sunnycarcenter.fi Katariina Muukka Project Coordinator

Lisätiedot

ASUNTOTUOTANTOTOIMISTO 17.06.2013

ASUNTOTUOTANTOTOIMISTO 17.06.2013 HELSINGIN KAUPUNKI HANKESELOSTUS ASUNTOTUOTANTOTOIMISTO 17.06.2013 Helsingin asumisoikeus Oy Kivipari Sijainti ja tontti Kaupunginosa 4, kortteli 4129, tontti Kiviparintie a 00920 Helsinki Tontti on Kiviparintiellä,

Lisätiedot

KIINTEISTÖ REVONTULENTIE 9, 02100 ESPOO

KIINTEISTÖ REVONTULENTIE 9, 02100 ESPOO , 02100 ESPOO ESPOON TAPIOLASSA Historiallisesti merkittävä rakennus on keskeiselle paikalla Tapiolan keskustan välittömässä läheisyydessä. Puistomaisessa ympäristössä sijaitseva kiinteistö liittyy saumattomasti

Lisätiedot

HERVANNAN AMMATTIOPPILAITOS

HERVANNAN AMMATTIOPPILAITOS HERVANNAN AMMATTIOPPILAITOS Hepolamminkatu 10, Bussit 6,13, 20, 23, 30 A-RAKENNUS sosiaalikuraattorin vastaanotto oppilaskunnan kokoustila liikuntatilojen pukuhuoneet hallinto, rehtorit postitustila kassa

Lisätiedot

Helsingin korkeakoulut taistelevat osaajista yritysten kanssa

Helsingin korkeakoulut taistelevat osaajista yritysten kanssa Helsingin korkeakoulut taistelevat osaajista yritysten kanssa 23.8.2001 05:11 Kun opiskelijat eivät valmistu, tutkintotavoitteisiin sidotut perusmäärärahat ovat vaarassa pienentyä. Tällöin joudutaan yhä

Lisätiedot

OSUUSLIIKE SALLAN KESKUSTOIMIPAIKAN KIINTEISTÖ

OSUUSLIIKE SALLAN KESKUSTOIMIPAIKAN KIINTEISTÖ OSUUSLIIKE SALLAN KESKUSTOIMIPAIKAN KIINTEISTÖ Rakennushistoriaselvitys 10.10.2013 Arkkitehtitoimisto Pia Krogius Sisällys 1. JOHDANTO 4 Kohde 4 Tehtävä 4 Perustiedot 6 2. TAUSTAA 7 Osuusliike Salla 7

Lisätiedot

Valokuva: Aalto-yliopistokiinteistöt Otaniemen geoenergiapotentiaali

Valokuva: Aalto-yliopistokiinteistöt Otaniemen geoenergiapotentiaali Valokuva: Aalto-yliopistokiinteistöt Otaniemen geoenergiapotentiaali Energianhallinta Aallon kampuksilla tilaisuus Helsinki 25.3.2015 Nina Leppäharju, Geologian tutkimuskeskus (GTK) Esityksen sisältö 1.

Lisätiedot

Tassu Takala pääaineinfo 2.3.2009

Tassu Takala pääaineinfo 2.3.2009 Tassu Takala pääaineinfo 2.3.2009 1 Kaksi näkökulmaa mediaan Tekniikka eri medialajeja ja koosteita käsittelevät algoritmit uudet teknologiat Sisältö mediatuotteiden käsittely valmiilla välineillä tuotantoprosessin

Lisätiedot

Käpylän elävä keskipiste

Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskus Amerin talona tunnettu Mäkelänkatu 91 uudistuu. Siitä tulee viihtyisä ja inhimillisen kokoinen kaupunginosan keskus. Kiinteistössä on tilaa erilaisille toimijoille:

Lisätiedot

1. BERGSTRÖMIN KIINTEISTÖ - Keskuskatu 2. Kellarissa noin 400 m 2 - Vuokra: n.4,05 / m 2 + sähkö - Vuokranantaja: Oulaisten kaupunki

1. BERGSTRÖMIN KIINTEISTÖ - Keskuskatu 2. Kellarissa noin 400 m 2 - Vuokra: n.4,05 / m 2 + sähkö - Vuokranantaja: Oulaisten kaupunki VAPAAT TOIMITILAT 1. BERGSTRÖMIN KIINTEISTÖ - Keskuskatu 2. Kellarissa noin 400 m 2 - Vuokra: n.4,05 / m 2 + sähkö 2. MANNERKORVEN KIINTEISTÖ - Oulaistenkatu 3. 2 krs. noin 80 m 2. Vuokrataan. - Vuokra:

Lisätiedot

Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi

Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella Pressi Jenita Kokkoniemi SRV 1.4.2014 Pressi Kaikki palat kohdallaan Uutta ajattelua toimitiloihin Toimisto ja tarpeen mukaisesti aputilat (huolto, showroom,

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Helsingin Kumpulantie 3 Kumpulantie 3, Helsinki

Kiinteistö Oy Helsingin Kumpulantie 3 Kumpulantie 3, Helsinki HYVÄT TILAT HYVÄT TILAT Kumpulantie 3 sijaitsee suositulla työpaikka-alueella Helsingin Vallilassa. Näyttävä julkisivu avautuu Teollisuuskadulle päin. Rakennus muodostuu vuonna 1952 rakennetusta ja vuosina

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU 16.1.2007. TEKNILLINEN KORKEAKOULU Automaatio- ja systeemitekniikan osasto Osastoneuvoston kokous 1/2007

KOKOUSKUTSU 16.1.2007. TEKNILLINEN KORKEAKOULU Automaatio- ja systeemitekniikan osasto Osastoneuvoston kokous 1/2007 TEKNILLINEN KORKEAKOULU Automaatio- ja systeemitekniikan osasto KOKOUSKUTSU 16.1.2007 Aika Maanantaina 22.1.2007 klo 13.15 - Paikka TUAS-talo, kokoushuone 4126 Käsiteltävät asiat: 1. Ilmoitusasiat 2. Sivuainevalinta

Lisätiedot

www.finnforest.com www.late.net www.finnforest.com www.woodproducts.upm-kymmene.com www.spu.fi www.vierumaenteollisuus.fi www.woodfocus.

www.finnforest.com www.late.net www.finnforest.com www.woodproducts.upm-kymmene.com www.spu.fi www.vierumaenteollisuus.fi www.woodfocus. Nykyiset palomääräykset ja kehittyneet puurakenteet mahdollistavat puun käytön julkisessa rakentamisessa rakennuksen koosta riippumatta. Puu myös valitaan aikaisempaa useammin luomaan puitteet tasokkaille

Lisätiedot

Opiskelijavalinta ja opiskelu. Teknillinen tiedekunta Koulutuspäällikkö Sirpa Nelo

Opiskelijavalinta ja opiskelu. Teknillinen tiedekunta Koulutuspäällikkö Sirpa Nelo Opiskelijavalinta ja opiskelu Teknillinen tiedekunta Koulutuspäällikkö Sirpa Nelo Missä voit opiskella diplomiinsinööriksi ja arkkitehdiksi? OULU Vaasa Turku Tampere Helsinki Lappeenranta Koulutusohjelmat

Lisätiedot

Hakijasuman purkamiseen myönnetyt aloituspaikkojen lisäysmäärät 2014 ja 2015

Hakijasuman purkamiseen myönnetyt aloituspaikkojen lisäysmäärät 2014 ja 2015 Hakijasuman purkamiseen myönnetyt aloituspaikkojen lisäysmäärät 2014 ja 2015 Korkeakoulu Hakukohde Myönnetty lisäysmäärä 2014: Myönnetty lisäysmäärä 2015: Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola sjukskötare

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTO. HISTORIAA 1640 Kuninkaallinen Turun Akatemia 250 opiskelijaa, 11 professuuria

HELSINGIN YLIOPISTO. HISTORIAA 1640 Kuninkaallinen Turun Akatemia 250 opiskelijaa, 11 professuuria HISTORIAA 1640 Kuninkaallinen Turun Akatemia 250 opiskelijaa, 11 professuuria 1809 Suomi Venäjän autonomiseksi suuriruhtinaskunnaksi 1812 Helsingistä Suomen pääkaupunki 1827 Turun palo; Akatemia Helsinkiin

Lisätiedot

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSNEUVOSTON KOKOUS 10/2011

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSNEUVOSTON KOKOUS 10/2011 1 (5) 7.11.2011 AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSNEUVOSTON KOKOUS 10/2011 Aika Maanantai 7.11.2011 kello 14.05 16.05 Paikka TUAS-talo, kokoushuone 1593 Käsiteltävät asiat 1. Kokouksen avaus ja

Lisätiedot

Navigaattori 2015 2016

Navigaattori 2015 2016 Navigaattori TTY:N NEUVONTAPALVELUT OPISKELIJOILLE 2015 2016 TTY:N NEUVONTAPALVELUT OPISKELIJOILLE 2015 2016 Opintotoimistossa hoituvat muun muassa lukuvuosi-ilmoittautuminen sekä nimen- ja osoitteenmuutokset.

Lisätiedot

Jos diplomityö olisi peli, ketkä sitä pelaisivat ja mitkä olisivat sen säännöt?

Jos diplomityö olisi peli, ketkä sitä pelaisivat ja mitkä olisivat sen säännöt? 7.5.2012 Jos diplomityö olisi peli, ketkä sitä pelaisivat ja mitkä olisivat sen säännöt? Aalto-yliopiston Otaniemen kampuskirjastossa on pidetty jo vuodesta 2008 lähtien kurssia nimeltä Diplomityöntekijän

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Petteri Alho. Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Hydrogeografia ja kaukokartoitus

PROFESSORILUENTO. Professori Petteri Alho. Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Hydrogeografia ja kaukokartoitus PROFESSORILUENTO Professori Petteri Alho Hydrogeografia ja kaukokartoitus Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 16.12.2015 Professori Petteri Alho pitää professoriluentonsa Educariumin Edu 1 -salissa,

Lisätiedot