Opetusministeriön asetus
|
|
- Arto Ahola
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Opetusministeriön asetus yliopistojen koulutusvastuun täsmentämisestä, yliopistojen koulutusohjelmista ja erikoistumiskoulutuksista Annettu Helsingissä 14 päivänä heinäkuuta 2005 Opetusministeriön päätöksen mukaisesti, säädetään 27 päivänä kesäkuuta 1997 annetun yliopistolain (645/1997) 7 :n 3 momentin nojalla, sellaisena kuin se on laissa 715/2004: 1 Soveltamisala Tässä asetuksessa säädetään yliopistolaissa (645/1997) tarkoitettujen yliopistojen koulutusvastuun täsmentämisestä, yliopistojen koulutusohjelmista sekä alemman korkeakoulututkinnon pohjalta suoritettavan erikoistumiskoulutuksen ja lisensiaatin tutkintoon sisältyvien erikoistumiskoulutusten aloista, joiden muutos edellyttää yliopiston esitystä. 2 Koulutusvastuun täsmentäminen Koulutusvastuun täsmentämisellä tarkoitetaan sitä, minkä alojen, oppiaineryhmien ja oppiaineiden syventäviä opintoja yliopistot voivat järjestää humanistisella, kasvatustieteellisellä, luonnontieteellisellä, yhteiskuntatieteellisellä ja terveystieteiden alalla sekä sitä, kuinka opettajankoulutuksen tehtävät on jaettu yliopistojen välillä. Tämän asetuksen liitteenä on luettelo humanistisista ja luonnontieteellisistä aloista, oppiaineryhmistä ja eräistä oppiaineista, joiden syventäviä opintoja yliopistot järjestävät; yhteiskuntatieteellisistä aloista ja oppiaineryhmistä, joiden syventäviä opintoja yliopistot järjestävät; terveystieteellisen alan ja kasvatustieteellisen alan oppiaineista, joiden syventäviä opintoja yliopistot järjestävät sekä kasvatustieteellisen alan opettajankoulutuksen vastuun jaosta yliopistojen välillä. Yliopisto ei voi näillä koulutusaloilla aloittaa syventävien opintojen järjestämistä eikä luopua alan, oppiaineryhmän tai oppiaineen syventävien opintojen järjestämisestä ilman tämän asetuksen muutosta. 3 Koulutusohjelmat Asetuksessa säädetään yliopistojen koulutusohjelmista kuvataiteen, taideteollisen, tanssi-, teatteri-, teknistieteellisellä ja musiikin alalla. Tämän asetuksen liitteenä on luettelo teknistieteellisen alan koulutusohjelmista. Ylempään korkeakoulututkintoon johtavista alemman korkeakoulututkinnon tasoon pohjautuvista koulutusohjelmista, joihin on erillinen valinta eli niin sanotuista maisteriohjelmista säädetään erikseen opetusministeriön asetuksella.
2 2 4 Erikoistumiskoulutukset Alemman korkeakoulututkinnon pohjalta suoritettavana erikoistumiskoulutuksena voidaan suorittaa farmaseutin erikoistumiskoulutus. Lisensiaatintutkintoon sisältyviä erikoistumiskoulutuksia ovat erikoispsykologin koulutus, erikoispuheterapeutin koulutus, terveydenhuollon luonnontieteellinen erikoistumiskoulutus, proviisorin erikoistumiskoulutus sekä erikoissosiaalityöntekijän koulutus. Opetusministeriö päättää kunkin yliopiston esityksestä sosiaali- ja terveysministeriötä kuultuaan, mitä erikoistumiskoulutuksia ja niiden erikoisaloja kussakin yliopistossa on. Erikoislääkärin, erikoiseläinlääkärin ja erikoishammaslääkärin tutkintoon johtavista koulutuksista säädetään erikseen. 5 Sosiaalityön koulutus Sosiaalityön koulutusta järjestetään Helsingin, Jyväskylän, Kuopion, Lapin, Tampereen ja Turun yliopistoissa. Helsingin yliopistossa sosiaalityön koulutus järjestetään myös Svenska social- och kommunalhögskolanissa ja yliopistossa suoritettavina opintoina. 6 Kuvataiteen ala Kuvataideakatemiassa voidaan suorittaa seuraavat koulutusohjelmat: 1) kuvanveiston koulutusohjelma; 2) maalaustaiteen koulutusohjelma; 3) taidegrafiikan koulutusohjelma; sekä 4) tila-aikataiteen koulutusohjelma. 7 Musiikin ala Sibelius-Akatemiassa voidaan suorittaa seuraavat koulutusohjelmat: 1) esittävän säveltaiteen koulutusohjelma; 2) jazzmusiikin koulutusohjelma; 3) kansanmusiikin koulutusohjelma; 4) kirkkomusiikin koulutusohjelma; 5) laulumusiikin koulutusohjelma; 6) musiikkikasvatuksen koulutusohjelma; 7) musiikkiteknologian koulutusohjelma; 8) orkesterin- ja kuoronjohdon koulutusohjelma; sekä 9) sävellyksen ja musiikinteorian koulutusohjelma. 8 Taideteollinen ala Taideteollisessa korkeakoulussa voidaan suorittaa seuraavat koulutusohjelmat: 1) elokuvataiteen koulutusohjelma; 2) graafisen suunnittelun koulutusohjelma; 3) keramiikka- ja lasitaiteen koulutusohjelma (TaK), josta opiskelijalla on oikeus jatkaa taideteollisen muotoilun maisteriohjelmaan; 4) kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma; 5) lavastustaiteen koulutusohjelma; 6) sisustusarkkitehtuurin ja huonekalusuunnittelun koulutusohjelma (TaK), josta opiskelijalla on oikeus jatkaa kalustesuunnittelun tai tilasuunnittelun maisteriohjelmaan; 7) tekstiilitaiteen koulutusohjelma; 8) teollisen muotoilun koulutusohjelma; 9) vaatetussuunnittelun ja pukutaiteen koulutusohjelma; sekä 10) valokuvataiteen koulutusohjelma. Lapin yliopistossa voidaan suorittaa seuraavat koulutusohjelmat: 1) audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutusohjelma; 2) graafisen suunnittelun koulutusohjelma; 3) kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma; 4) tekstiili- ja vaatetusalan koulutusohjelma; sekä 5) teollisen muotoilun koulutusohjelma. 9 Tanssiala Teatterikorkeakoulussa voidaan suorittaa seuraava koulutusohjelma: 1) tanssin koulutusohjelma.
3 3 10 Teatteriala Teatterikorkeakoulussa voidaan suorittaa seuraavat koulutusohjelmat: 1) dramaturgian koulutusohjelma; 2) näyttelijäntyön koulutusohjelma (suomenkielinen ja ruotsinkielinen); 3) ohjauksen koulutusohjelma; sekä 4) valo- ja äänisuunnittelun koulutusohjelma. Tampereen yliopistossa voidaan suorittaa seuraava koulutusohjelma: 1) teatterityön koulutusohjelma. 11 Farmaseutin erikoistumiskoulutus Farmaseutin tai muun vastaavan tutkinnon pohjalta voidaan suorittaa erikoistumiskoulutus sairaala- ja terveyskeskusfarmasiassa ja teollisuusfarmasiassa. Sairaala- ja terveyskeskusfarmasian erikoistumiskoulutus voidaan suorittaa Kuopion yliopistossa ja teollisuusfarmasian erikoistumiskoulutus Helsingin yliopistossa. 12 Proviisorin erikoistumiskoulutus Kun lisensiaatin tutkinto suoritetaan proviisorin tutkinnon tai muun vastaavan tutkinnon pohjalta, tutkintoon voidaan sisällyttää proviisorin erikoistumiskoulutus apteekkifarmasiassa, sairaala- ja terveyskeskusfarmasiassa ja teollisuusfarmasiassa. Proviisorin erikoistumiskoulutus apteekkifarmasiassa ja sairaala- ja terveyskeskusfarmasiassa voidaan suorittaa Kuopion yliopistossa sekä apteekkifarmasiassa ja teollisuusfarmasiassa Helsingin yliopistossa. 13 Erikoispuheterapeutin koulutus Kun lisensiaatin tutkinto suoritetaan logopedian alan ylemmän korkeakoulututkinnon pohjalta, tutkintoon voidaan sisällyttää erikoispuheterapeutin koulutus seuraavilla erikoisaloilla: 1) aikuisten neurologisperäiset kommunikaatiohäiriöt; 2) lasten neurologisperäiset kommunikaatiohäiriöt; 3) kuulovammojen aiheuttamat kommunikaatiohäiriöt; sekä 4) äänihäiriöt. Nämä erikoistumiskoulutukset voidaan suorittaa Helsingin ja Oulun yliopistoissa. 14 Terveydenhuollon luonnontieteellinen erikoistumiskoulutus Kun lisensiaatin tutkinto suoritetaan luonnontieteellisen, maatalous-metsätieteellisen tai teknillistieteellisen ylemmän korkeakoulututkinnon pohjalta, tutkintoon voidaan sisällyttää sairaalageneetikon, sairaalafyysikon, sairaalakemistin, sairaalamikrobiologin ja sairaalasolubiologin erikoistumiskoulutus. Helsingin yliopistossa voidaan suorittaa sairaalageneetikon, sairaalafyysikon, sairaalakemistin ja sairaalamikrobiologin erikoistumiskoulutus, Jyväskylän yliopistossa sairaalasolubiologin erikoistumiskoulutus, Kuopion yliopistossa sairaalafyysikon ja sairaalakemistin erikoistumiskoulutus ja Oulun yliopistossa sairaalafyysikon erikoistumiskoulutus. 15 Erikoispsykologin koulutus Kun lisensiaatin tutkinto suoritetaan psykologian maisterin tutkinnon tai muun vastaavan tutkinnon pohjalta, tutkintoon voidaan sisällyttää erikoispsykologin koulutus seuraavilla erikoisaloilla: kehitys- ja kasvatuspsykologia, neuropsykologia, psykoterapia, terveyspsykologia sekä työ- ja organisaatiopsykologia. Erikoispsykologin koulutus voidaan kaikilla mainituilla erikoisaloilla suorittaa Helsingin, Joensuun, Jyväskylän, Tampereen ja Turun yliopistoissa sekä Åbo Akademissa.
4 4 16 Erikoissosiaalityöntekijän koulutus Kun lisensiaatin tutkinto suoritetaan yhteiskuntatieteiden tai valtiotieteiden maisterin tutkinnon tai muun vastaavan tutkinnon pohjalta, tutkintoon voidaan sisällyttää erikoissosiaalityöntekijän koulutus seuraavilla erikoisaloilla: lapsi- ja nuorisososiaalityö, kuntouttava sosiaalityö, marginalisaatiokysymysten sosiaalityö, hyvinvointipalvelujen erikoisala sekä yhteisösosiaalityö. Erikoissosiaalityöntekijän koulutus voidaan kaikilla mainituilla erikoisaloilla suorittaa Helsingin, Jyväskylän, Kuopion, Lapin, Tampereen ja Turun yliopistoissa. 17 Voimaantulo Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä elokuuta Helsingissä 14 päivänä heinäkuuta 2005 Opetusministeri Tuula Haatainen Opetusneuvos Ari Saarinen
5 5 Liite I Humanistiset tutkinnot Luettelo aloista, oppiaineryhmistä ja eräistä oppiaineista, joiden syventäviä opintoja yliopistot järjestävät humanistisella alalla HY JoY JY OY TaY TY VY ÅA Euroopan ulkopuolisten kielten ja kulttuurien ala Filosofian ala Kirjallisuuden ala Klassisten kielten ja antiikin kulttuurien ala Logopedian ala Pohjoismaisten kielten ala Suomen kielen ja sen sukukielten ala Viestintätieteiden ala Englantilainen filologia, englanti Etnologia, folkloristiikka, kansanrunoudentutkimus, kansatiede, perinteentutkimus Germaaninen filologia, saksa Musiikkikasvatus, -terapia Romaaninen filologia, ranska Suomen, Suomen ja Skandinavian, pohjoismainen, yleinen historia Uskontohistoria, uskontotiede Venäjän kieli ja kirjallisuus, venäjä, slaavilainen filologia Aate- ja oppihistoria Arkeologia Balttilaiset kielet ja kulttuuri Espanjalainen filologia, espanja Estetiikka Etnomusikologia Fonetiikka Italialainen filologia Italian kieli ja kulttuuri Kieliteknologia Kognitiotiede Kulttuuriantropologia Kulttuurihistoria Kulttuurintutkimus Maisemantutkimus Musiikkitiede Soveltava kielitiede Taidehistoria Taidekasvatus Taloushistoria Teatteritiede Yleinen kielitiede
6 6 Liite II Kasvatustieteelliset tutkinnot ja opettajankoulutus Luettelo oppiaineista, joiden syventävät opinnot ovat pääaineen asemassa eri yliopistoissa kasvatustieteellisellä alalla HY JoY JY LY OY TaY TY ÅA Kasvatustiede Aikuiskasvatus(tiede), aikuiskoulutus Erityispedagogiikka Kasvatuspsykologia Kasvatussosiologia Mediakasvatus Musiikkikasvatus Kotitaloustiede Käsityökasvatus, käsityötiede, tekstiilityö Varhaiskasvatustiede Luettelo opettajankoulutuksen koulutusvastuun jaosta yliopistojen välillä kasvatustieteellisellä alalla HY JoY JY LY OY TaY TY ÅA Lastentarhanopettajien koulutus Luokanopettajien koulutus Aineenopettajien koulutus (ensimmäinen opetettava aine) * kotitalous * käsityö * musiikki Erityisopettajien koulutus Opinto-ohjaajien koulutus Opettajan pedagogiset opinnot Ammatillisten oppilaitosten opettajankoulutus
7 7 Liite III Luonnontieteelliset tutkinnot Luettelo aloista, oppiaineryhmistä ja eräistä oppiaineista, joiden syventäviä opintoja yliopistot järjestävät luonnontieteellisellä alalla HY JoY JY KY OY TaY TTY TY ÅA Biokemian ala Biologian ala Fysiikan ala Geologian ala Kemian ala Maantieteen ala Matematiikan ala Tietojenkäsittelyn ala Filosofia Geofysiikka Informaatiotutkimus Kognitiotiede Meteorologia Tilastotiede Tähtitiede Ympäristötiede
8 8 Liite IV Terveystieteelliset tutkinnot Luettelo oppiaineista, joiden syventävät opinnot ovat pääaineen asemassa eri yliopistoissa terveystieteellisellä alalla JY KY OY TaY TY ÅA Ergonomia Fysioterapia Gerontologia ja kansanterveys Hoitotiede Hyvinvointitekniikka Kansanterveystiede Kliininen laboratoriotiede Liikuntalääketiede Radiografia Ravitsemustiede Terveyshallintotiede Terveyskasvatus Terveystaloustiede Toimintaterapia
9 9 Liite V Yhteiskuntatieteelliset tutkinnot Luettelo aloista ja eräistä oppiaineista, joiden syventäviä opintoja yliopistot järjestävät pääaineina yhteiskuntatieteellisellä alalla HY JoY JY KY LY TaY TY VY ÅA Filosofian ala Hallintotieteiden ala Sosiaalitieteiden ala Taloustieteiden ala Valtio-opin ala Viestintätieteiden ala Aluetiede Folkrätt Julkisoikeus Kehityspsykologia Offentlig rätt Poliittinen historia Privaträtt Sosiaalipsykologia Talous- ja sosiaalihistoria Tilastotiede Yhteiskuntamaantiede Ympäristöpolitiikka
10 10 Liite VI Teknillistieteelliset tutkinnot Luettelo koulutusohjelmista ja tutkinto-ohjelmista, joiden syventäviä opintoja yliopistot järjestävät teknillistieteellisellä alalla LTY OY TTY TKK TY VY ÅA Arkkitehtuuri Automaatiotekniikka Automaatio- ja systeemitekniikka Bioinformaatioteknologia Biotekniikka Elektroniikka ja sähkötekniikka Energiatekniikka Energia- ja LVI-tekniikka Geomatiikka Informaatioverkostot Kemiantekniikka Kiinteistötalous Konetekniikka Maisema-arkkitehtuuri Materiaalitekniikka Prosessitekniikka Puunjalostustekniikka Rakenne- ja rakennustuotantotekniikka Rakennustekniikka Sähkötekniikka Sähkö- ja energiatekniikka Teknillinen fysiikka ja matematiikka Teknis-luonnontieteellinen Tekstiili- ja vaatetustekniikka Tietojohtaminen Tietoliikenne-elektroniikka Tietoliikennetekniikka Tietotekniikka Tietotekniikka, elektroniikka ja tietoliikennetekniikka Tuotantotalous Yhdyskunta- ja ympäristötekniikka Ympäristötekniikka Ympäristö- ja energiatekniikka Huomautukset 1. Teknillinen korkeakoulu voi sijoittaa ylempään tutkinto-ohjelmaan valitsemansa opiskelijat ensiksi johonkin korkeakoulun itsensä hyväksymään ja nimeämään alempaan tutkintoohjelmaan tekniikan kandidaatin tutkintoa suorittamaan.
Varhaiskasvatustiede. Luettelo opettajankoulutuksen koulutusvastuun jaosta yliopistojen välillä kasvatustieteellisellä alalla
3340 N:o 568 Liite I Humanistiset tutkinnot Luettelo aloista, oppiaineryhmistä ja eräistä oppiaineista, joiden syventäviä opintoja yliopistot järjestävät humanistisella alalla HY JoY JY OY TaY TY VY ÅA
SISÄLLYS. N:o 567. Laki. tieliikennelain 103 :n muuttamisesta. Annettu Naantalissa 15 päivänä heinäkuuta 2005
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä heinäkuuta 2005 N:o 567 569 SISÄLLYS N:o Sivu 567 Laki tieliikennelain 103 :n muuttamisesta... 3335 568 Opetusministeriön asetus yliopistojen
Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus
LUONNOS 28.11.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen koulutusvastuun täsmentämisestä annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen liitteen muuttamisesta Opetus- ja kulttuuriministeriön
Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013. 1040/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013 1040/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen koulutusvastuun täsmentämisestä, yliopistojen koulutusohjelmista ja
SISÄLLYS. N:o 803. Laki. eläimistä saatavien elintarvikkeiden elintarvikehygieniasta annetun lain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä heinäkuuta 1999 N:o 803 807 SISÄLLYS N:o Sivu 803 Laki eläimistä saatavien elintarvikkeiden elintarvikehygieniasta annetun lain muuttamisesta...
Helsingin yliopiston päävalinnan valintakokeet keväällä/kesällä 2015
Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta Ajankohta Paikkakunta Lisätietoa Biologia (ruotsinkielinen valinta) to 21.5.2015 klo 9.00-13.00, Joensuu, Jyväskylä, Oulu, Turku Biologia (suomenkielinen valinta)
SISÄLLYS. N:o 492. Laki. opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 54 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 26 päivänä kesäkuuta 2009
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä heinäkuuta 2009 N:o 492 496 SISÄLLYS N:o Sivu 492 Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 54 :n muuttamisesta... 3685 493 Laki
Liite opintojohtosääntöön (päivitetty vastaamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä ja yliopiston hallituksen päätöksiä)
1/5 Liite opintojohtosääntöön (päivitetty 4.1.2016 vastaamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä ja yliopiston hallituksen päätöksiä) Turun yliopistossa edustettuina olevat t, tutkinnot, pääaineet, koulutusohjelmat
Helsingin yliopiston päävalinnan valintakokeet keväällä/kesällä 2016
Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta Ajankohta Paikkakunta Lisätietoa Akvaattiset tieteet 26.5.2016 klo 9.00-13.00, Jyväskylä, Oulu, Turku Yhteinen valintakoe biologian ja ympäristötieteiden sekä Jyväskylän,
Mitä lukion jälkeen? 14-ryhmien vanhempainilta 21.4.2016
Mitä lukion jälkeen? 14-ryhmien vanhempainilta 21.4.2016 Kansalaistoiminta ja nuorisotyö Puhuttujen kielten tulkkaus Viittomakielentulkki Elokuva ja televisio Journalismi Konservointi Kulttuurituotanto
N:o 794 LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NIMISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORITTAA
2220 Liite LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NIMISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORITTAA Koulutusyksiköiden nimien lyhenteet: HKKK HY HY (SSKH) JoY JY KY KuvA LTY LY
Hakijoista ensikertalaisia yht. yht.
Hakukohde Akvaattiset tieteet, luonnontieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri (3 v + 2 v): Jyväskylän yliopisto, Matemaattisluonnontieteellinen Biologian ala, luonnontieteiden kandidaatti ja filosofian
Valintakokeisiin. Aloituspaikat Hakeneet. osallistuneet Hyväksytyt
1 (5), valintakokeisiin, ja yliopistoon kirjoittautuneet tiedekunnittain ja hakukohteittain Humanistinen tiedekunta Arkeologia 8 116 49 9 83.17 100 61.50 70 Englannin kielen kääntäminen ja tulkkaus 24
Korkeakoulujen kevään yhteishaku 2019
Korkeakoulujen kevään yhteishaku 2019 Hakukohde Hakijat Hakijoista ensisijasia Hakijoista ensikertalaisia Hyväksytyt Paikan vastaanottaneet Aloituspaikat Arkkitehtuuri, Arkkitehtuurin tutkinto-ohjelma,
Hakijasuman purkamiseen myönnetyt aloituspaikkojen lisäysmäärät 2014 ja 2015
Hakijasuman purkamiseen myönnetyt aloituspaikkojen lisäysmäärät 2014 ja 2015 Korkeakoulu Hakukohde Myönnetty lisäysmäärä 2014: Myönnetty lisäysmäärä 2015: Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola sjukskötare
Kokeisiin osallistuneet
Helsingin yliopistoon hakeneet, ja aloituspaikat v. 2012 Koulutusohjelma hakijoista osuus osallistuneista Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta Akvaattiset tieteet 135 78 16 16 % 28 % Biologi (svenskspråkig)
Humanistinen tdk Yhteensä Näistä naisia Naisten osuus % K M L T K M L T K M L T
Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit 20.1.2011, Tapani Harden, Mirja Tervo Suoritetut tutkinnot v. 2010 tiedekunnittain ja pääaineittain: naisten suorittamien tutkintojen osuus K=alempi tutkinto,
Helsingin yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle
Asemointitilastot 2016, 1/8 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak.
Korkeakoulujen hakeneet, hyväksytyt ja paikan vastaanottaneet - raportti
1(11) Hakuehdot Raportin tulostuspäivämäärä 22.8.2016 Tiedot päivitetty Opintopolusta 18.8.2016 06:52 Tulostustapa Hakukohteittain Koulutustoimija Jyväskylän yliopisto Oppilaitos Jyväskylän yliopisto Toimipiste
Humanistinen tdk Yhteensä Näistä naisia Naisten osuus % K M L T K M L T K M L T
Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit 25.1.2012, Tapani Harden, Mirja Tervo Suoritetut tutkinnot ja naisten osuuss suorittajista v. 2011 tiedekunnittain ja pääaineittain K= kanditaatin tutkinto, M=maisterin
Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit , Tapani Harden, Mirja Tervo
Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit 25.1.2010, Tapani Harden, Mirja Tervo Suoritetut tutkinnot v. 2009 tiedekunnittain ja pääaineittain, naisten osuus tutninnon suorittajista K=alempi tutkinto, M=maisterin
Opetus- ja kulttuuriministeriö Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Korkeakoulu- ja tiedeyksikkö
Opetus- ja kulttuuriministeriö 25.2.2011 Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Korkeakoulu- ja tiedeyksikkö Humanistinen ala Keskustelutilaisuus 1.3.2011 MUISTIO JA KESKUSTELUKYSYMYKSET TUTKINNOISTA JA KOULUTUSVASTUUSTA
Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta /2012 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta 2012 421/2012 Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen liitteen muuttamisesta Annettu Helsingissä
Tohtorin tutkinnot % 111 % -7 % 1 % Alemmat korkeakoulututkinnot % 103 % 15 % 11 %
Asemointitilastot 2016, 1/8 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak.
Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2016 yhteishaussa
Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2016 yhteishaussa (Hakukohteet, joihin sisältyy aikaisempien opintojen/avoimen väylän jono) FILOSOFINEN TIEDEKUNTA Koulutuksen Aloituspaikat Englannin
Oikeustieteellinen ala, psykologian ala, teologian ala ja yhteiskuntatieteellinen ala (yliopistot) Keskustelutilaisuus 14.3.2011
Opetus- ja kulttuuriministeriö 10.3.2011 Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Korkeakoulu- ja tiedeyksikkö Oikeustieteellinen ala, psykologian ala, teologian ala ja yhteiskuntatieteellinen ala (yliopistot)
1 (6) Sisältyvien kokonaisuuksien lkm. Tdk Pääaine Sivuaine
1 (6) H Arkeologia Kansatiede 8 2 10 Museologia 4 3 7 Klassillinen arkeologia 5 1 6 Arkeologia Total 41 13 54 Digitaalinen kulttuuri, Pori Kulttuurituotannon suunnittelu, Pori 12 3 15 Museologia ja aineellinen
Opinto-ohjauksen koulutuspäivä Opiskelijavalinnat tilastojen valossa Sari Pulkkinen, Tietokonekeskus
Opinto-ohjauksen koulutuspäivä 14.1.2004 Opiskelijavalinnat tilastojen valossa Sari Pulkkinen, Tietokonekeskus Tampereen yliopisto Ensisijaisten hakijoiden lukumäärä 1994 2003 16 000 15 000 KOTA 14 842
Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista
LUONNOS 25.5.2004 Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty opetusministeriön esittelystä, säädetään 27 päivänä kesäkuuta 1997 annetun yliopistolain
Päätös 12.12.2014. Hakijasuman purkamiseen tarkoitetut valtionavustukset vuodelle 2014
Päätös OKM/88/592/2014 12.12.2014 Jakelussa mainituille Viite Asia Hakijasuman purkamiseen tarkoitetut valtionavustukset vuodelle 2014 Opetus- ja kulttuuriministeriö teki 16.5.2014 päätöksen (18/592/2014)
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VALINTATILASTO / YHTEISHAKU 2016
1 Valintatilasto - Yhteishaku 2016 //UEF ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VALINTATILASTO / YHTEISHAKU 2016 (aikaisempien opintojen ) Filosofinen kulttuuri, kääntäminen, 30 (5) 267 189 33 (3) 30 83,37/84,43 30,83
12. 13.11.2014 klo 9 16. Ohjelma on sama molempina päivinä.
12. 13.11.2014 klo 9 16 Ohjelma on sama molempina päivinä. Luonnontieteellinen koulutusala Sali L3 Luonnontieteellisen koulutusalan yleisesittely Biologian koulutusohjelma Biokemian koulutusohjelma Kemian
Jyväskylän yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015
Asemointitlastot 2016, 1/7 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak.
Tieteen tila katsauksen tohtoreiden sijoittumista koskevien tarkastelujen tieteenalaryhmittelyt
10.12.2018 Tieteen tila 2018 -katsauksen tohtoreiden sijoittumista koskevien tarkastelujen tieteenalaryhmittelyt Tieteen tila 2018 -katsauksen 1 alaluvussa 4.1 Tavoitteena 4 prosentin t&k-intensiteetti
Vuoden 2015 opiskelijavalintojen aloituspaikkamäärät
Liite 1 Vuoden 2015 opiskelijavalintojen t Vuonna 2012 ylemmän korkeakoulututkinnon suoritti 1315 opiskelijaa ja vuonna 2013 vastaavasti 1324 opiskelijaa. Vuonna 2012 alemman korkeakoulututkinnon suoritti
SISÄLLYS. N:o 462. Asetus. korkeakoulun professorin ja apulaisprofessorin viran täyttämisestä annetun asetuksen muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä kesäkuuta 1998 N:o 462 468 SISÄLLYS N:o Sivu 462 Asetus korkeakoulun professorin ja apulaisprofessorin viran täyttämisestä annetun asetuksen
Opetus- ja kulttuuriministeriö Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Korkeakoulu- ja tiedeyksikkö
Opetus- ja kulttuuriministeriö 8.4.2011 Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Korkeakoulu- ja tiedeyksikkö Kasvatustieteellinen ala ja opettajankoulutus (yliopistot) Keskustelutilaisuus 13.4.2011 MUISTIO
Hyväksytyt yht. (joista varasijalta kutsuttuja) 62 (30)
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VALINTATILASTO / YHTEISHAKU 2019 Filosofinen tiedekunta Englannin kieli, kulttuuri ja kääntäminen, 65 (10) 410 331 60 (4) 56 85,66 32,09 Erityisluokanopettaja ja erityisopettaja,
Luonnontieteellinen koulutusala
Luonnontieteellinen koulutusala Sali L3 Luonnontieteellisen koulutusalan yleisesittely Biologian koulutusohjelma Biokemian koulutusohjelma Kemian koulutusohjelma klo 11.45 12.15 Tietojenkäsittelytieteiden
Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2017 yhteishaussa
Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2017 yhteishaussa FILOSOFINEN TIEDEKUNTA Englannin kieli ja kulttuuri, Joensuu, humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian Maisterihaku,
1 (5) Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. ott. Hakukohde. Kirj. Haken. Kok. osall. Kirj. osall. osall. ott.
Hakeneet, hyväksytyt ja opiskelupaikan vastaanottaneet tiedekunnittain ja hakukohteittain, kaikki valinnat vuosina -2014 1 (5) Haken. Kok. Hyv. Hyv. Humanistinen tiedekunta Arkeologia 168 58 12 8 8 166
01 Helsingin yliopisto
1( 7) 01 Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta 417 1 Oikeusnotaari, Helsinki ja oikeustieteen maisteri, Helsinki/Vaasa 418 2 Oikeusnotaari, Vaasa ja oikeustieteen maisteri, Vaasa/Helsinki 688
Opetus- ja kulttuuriministeriö Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Korkeakoulu- ja tiedeyksikkö
Opetus- ja kulttuuriministeriö 4.3.2011 Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Korkeakoulu- ja tiedeyksikkö Kuvataiteen ala, musiikin ala, taideteollinen ala, tanssiala, teatteriala (yliopistot), kulttuuriala
Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista. Annettu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2004
Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista Annettu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2004 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty opetusministeriön esittelystä, säädetään 27 päivänä kesäkuuta
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista Annettu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2004 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty opetusministeriön esittelystä, säädetään 27 päivänä kesäkuuta
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VALINTATILASTO / YHTEISHAKU 2017
1 Valintatilasto - Yhteishaku 2017 //UEF ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VALINTATILASTO / YHTEISHAKU 2017 (aikaisempien opintojen ) Filosofinen tiedekunta kulttuuri, kääntäminen, 30 (5) 274 193 31 (1) 30 82,93 31,6
Oulun yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle
Asemointitilastot 2016, 1/6 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak. YO Valtak.
Koulutuksen Aloituspaikat. Hakuajat Hakukohde Opintopolussa Englannin kieli ja kulttuuri, Joensuu, humanististen tieteiden
Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2017 yhteishaussa Hakukohteet, joihin sisältyy aikaisempien opintojen/avoimen väylän jono (suluissa aloituspaikat) FILOSOFINEN TIEDEKUNTA Koulutuksen
JATKO-OPINTOJA MATEMATIIKASTA KIINNOSTUNEILLE
JATKO-OPINTOJA MATEMATIIKASTA KIINNOSTUNEILLE Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v. opinnot) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v. opinnot) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön
Hyväksymispistemäärät
17( 62) Humanistinen tiedekunta Englantilainen filologia 46/60 21.17/30 Englannin kielen aineenoettajan koulutus Germaaninen filologia 28.33/45 max. 30 + 34.75/60 19.5/30 Pohjoismainen filologia 29.92/60
TIETEEN TILA Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: tieteenalaluokitukset
TIETEEN TILA 2016 Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: tieteenalaluokitukset 19.12.2016 Lisätietoja: www.aka.fi/tieteentila Suunnittelu ja johdon tuki -yksikkö Suomen Akatemia 1 Tieteenalaryhmittely
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VALINTATILASTO / YHTEISHAKU 2018
1 Valintatilasto - Yhteishaku 2018 //UEF ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VALINTATILASTO / YHTEISHAKU 2018 ) Filosofinen tiedekunta Englannin kieli, kulttuuri ja kääntäminen, 65 (10) 340 235 59 (4) 55 83,13 30,57
Kysely korkeakoulutustarpeista
Kysely korkeakoulutustarpeista Kyselyn perustiedot Kysely oli auki webropolissa: 5. 8.5 Kyselyä kampanjoitiin somessa ja verkostoissa Vastauksia 8.5.2018 / 107 kpl:tta Minkälainen pohjakoulutus sinulla
Korkeakoulujen hakeneet, hyväksytyt ja paikan vastaanottaneet - raportti
1(6) Hakuehdot Raportin tulostuspäivämäärä 22.3.2016 Tiedot päivitetty Opintopolusta 22.3.2016 08:04 Tulostustapa Hakukohteittain Koulutustoimija Jyväskylän yliopisto Oppilaitos - Toimipiste - Haku Korkeakoulujen
Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa
23.7.2015 1/12 Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa Alla olevissa taulukoissa kuvataan koulutusvastuun jakautumista tieteenalayksiköiden ja koulutusalojen kesken. Ensimmäinen taulukko
Yhteishaku Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö. Oulun yliopisto
Yhteishaku 2017 Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö Hakukohteet 2017 Kandidaatti + maisterikoulutukset 3+2 v oulu.fi/yliopisto/hakijalle 3 Aloituspaikat ja ensikertalaiset - Vuoden 2017 yhteishaussa on n.
Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013. 1039/2013 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013 1039/2013 Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 19
SISÄLLYS. N:o 625. Laki. Venäjän kanssa Suomen ja Venäjän välisestä rautatieyhdysliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 2 päivänä heinäkuuta 1997 N:o 625 634 SISÄLLYS N:o Sivu 625 Laki Venäjän kanssa Suomen ja Venäjän välisestä rautatieyhdysliikenteestä tehdyn sopimuksen
Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2016 yhteishaussa
Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2016 yhteishaussa FILOSOFINEN TIEDEKUNTA Englannin kieli ja kulttuuri, Joensuu, humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian Maisterihaku,
16.3.-6.4.2016 www.opintopolku.fi
16.3.-6.4.2016 www.opintopolku.fi Hammaslääketieteellinen Hammaslääketiede Humanistinen Aate- ja oppihistoria Englantilainen filologia Englantilainen filologia (aineenopettaja) Germaaninen filologia Historia
308 Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista
308 Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista N:o 794/2004 Annettu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2004 Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka
VALTIONEUVOSTON ASETUS YLIOPISTOJEN TUTKINNOISTA (794/2004)
VALTIONEUVOSTON ASETUS YLIOPISTOJEN TUTKINNOISTA (794/2004) Annettu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2004 Valtioneuvoston asetusyliopistojen tutkinnoista Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty
Åbo Akademin määrälliset tavoitteet kaudelle
Asemointitilastot 2016, 1/6 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak. YO Valtak.
Vanhan tiedekunta- ja laitosrakenteen mukaan järjestettyjen oppiaineiden sijoittuminen uusiin tieteenalayksiköihin 1.1.2011 alkaen
Vanhan tiedekunta- ja laitosrakenteen mukaan järjestettyjen oppiaineiden sijoittuminen uusiin tieteenalayksiköihin 1.1.2011 alkaen Tiedekunta Laitos Oppiaine/Koulutusohjelma Tieteenala Humanistinen tiedekunta
LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NI- MISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORIT- TAA
1039/2013 5 LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NI- MISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORIT- TAA Yliopistojen nimien lyhenteet: AYO Aalto-yliopisto Helsingin yliopisto (SSKH)
Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto
n koulutustarjonta Sisällys 1. Hakukohteet 2017 2. Haut 2017 3. Mitä seuraavaksi 2 Hakukohteet 2017 Kasvatusalat Opetus- ja kasvatusalan tutkinto-ohjelma Erityispedagogiikka 20 (14) Intercultural Teacher
TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON. Anne Talvio Koulutuspalvelut
TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON Anne Talvio Koulutuspalvelut OULUN YLIOPISTO Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 2 800 työntekijää 6 tiedekuntaa Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja MONITETEINEN
LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NIMISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORITTAA
VNA yliopistojen tutkinnoista (794/2004) LUONNOS 16.9.2013 Liite LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NIMISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORITTAA Koulutusyksiköiden nimien
Jatko-opintoja fysiikasta kiinnostuneille
Jatko-opintoja fysiikasta kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5-4v.) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön mm. erilaisten työelämäprojektien
Pöytäkirja 4/2014, asia 3, liite 1
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HAKUKOHTEET JA ALOITUSPAIKKAMÄÄRÄT 2015 Pöytäkirja 4/2014, asia 3, liite 1 HUMANISTINEN TIEDEKUNTA Englannin kieli 20 25 Englannin opettajankoulutus 30 25 Etnologia 15 15 Historia
KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio
1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden
Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa
Liite 1 1 (10) Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa Alla olevissa taulukoissa kuvataan koulutusvastuun jakautuminen Tampereen yliopistossa koulutusaloittain ja nimikkeittäin tiedekunnille
Eläinlääketieteen, farmasian, hammaslääketieteen, liikuntatieteen, lääketieteen ja terveystieteiden alat (yliopistot) Keskustelutilaisuus 19.4.
Opetus- ja kulttuuriministeriö 15.4.2011 Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Korkeakoulu- ja tiedeyksikkö Eläinlääketieteen, farmasian, hammaslääketieteen, liikuntatieteen, lääketieteen ja terveystieteiden
Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä
Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen mukaisesti säädetään yliopistolain 49 :n 6 momentin nojalla: 1 Koulutuksen
1 (61) Tdk Pääaine/koulutusohjelma Luokittelu Sivuaine Kokonaisuus
1 (61) H Arkeologia Pääaine Arkeologia ARKEOLOGIAN 16 16 ARKEOLOGIAN 16 16 ARKEOLOGIAN SYVENTÄVÄT OPINNOT 12 12 Pääaine Total 32 12 44 Sivuaine Hum.tdk:n antamat merkinnät KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT 16
MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka
MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka Haku maisterikoulutukseen (Oulun yliopisto) ( 15.12.2014 klo 08:00 30.1.2015 klo 15:00 ) Hakija voi hakea vain yhteen teknillisen tiedekunnan maisteriohjelmaan
UUSIEN OPISKELIJOIDEN MÄÄRÄT VUONNA 2007, Hyväksytty hallituksessa Liite 1
UUSIEN OPISKELIJOIDEN MÄÄRÄT VUONNA 2007, Hyväksytty hallituksessa 13.12.2006 Liite 1 HUMANISTINEN TIEDEKUNTA HuK- ja FM- tutkintoon johtavat pääaineet: Englannin kieli 25 Englannin opettajankoulutus 40
Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto
n koulutustarjonta Hakukohteet 2018 Humanistiset ja yhteiskunnalliset alat Historia (sis. aate- ja oppihistorian pääaineen) Informaatiotutkimus Kulttuuriantropologia ja arkeologia Saamelainen kulttuuri
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HAKUKOHTEET JA ALOITUSPAIKKAMÄÄRÄT 2015 HUMANISTINEN TIEDEKUNTA. Esityslista 4/2014, asia 3, liite 1
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HAKUKOHTEET JA ALOITUSPAIKKAMÄÄRÄT 2015 Esityslista 4/2014, asia 3, liite 1 HUMANISTINEN TIEDEKUNTA (sis. Englannin kieli 20 25 Englannin opettajankoulutus 30 25 Etnologia 15 15 Historia
Hyväksyttyjä. Aloituspaikat. Hyväksytyt. kaikista hakijoista ,0 % ,0 % ,0 % ,0 % ,7 % 130,7/180
Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Avoimen väylä Historian kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti (3 v) Kirjallisuuden kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti
Hyväksyttyjä. Aloituspaikat. Hyväksytyt. kaikista hakijoista ,0 % ,0 % ,0 % ,0 % ,3 % 40/70 62,6/100
Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Avoimen väylä kutsuun Historian kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti (3 v) Kirjallisuuden kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio 16.9.2013 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUS YLIOPISTOJEN KOULUTUS- VASTUUN TÄSMENTÄMISESTÄ, YLIOPISTOJEN KOULUTUSOHJELMISTA JA ERIKOISTUMISKOULUTUKSISTA ANNETUN
TAMPEREEN YLIOPISTO Lukuvuonna valitut perustutkinto-opiskelijat Opintosuoritukset ensimmäisenä lukuvuotena
TAMPEREEN YLIOPISTO 23.9.2014 Lukuvuonna 2013-2014 valitut perustutkinto-opiskelijat Opintosuoritukset ensimmäisenä lukuvuotena 0 1-29 30-44 45-54 55-59 60- yht. IBT LUO Bioteknologian tutkinto-ohjelma
Oulun yliopiston tutkinto-ohjelmaportfolio 2017 alkaen
15.6.2016 Oulun yliopiston tutkinto-ohjelmaportfolio 2017 alkaen Kandidaattiohjelmat Ohjelman nimi tummennetulla, englanninkielinen nimi alla, hakukohteet kursiivilla. Tutkinto-ohjelman nimen perässä on
LIITE 6: TYÖVOIMAN TARVE JA ALOITTAJATARVE
LIITE 6: TYÖVOIMAN TARVE JA ALOITTAJATARVE 2017-2025 KASVU (SEKTORI) KAIKKI TARKASTELLUT TUTKINTONIMIKKEET YHTEENSÄ 7 116 7 636 6 526 6 662 9 488 10 181 Kaikki tarkastellut tutkintonimikkeet yhteensä,
Faculty of Economics and Administration
Faculty of Economics and Administration in Finnish: Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta Bachelor of Administrative Sciences Hallintotieteiden kandidaatin tutkinto Major subjects: Administrative Science
Hyväksyttyjä. Paikan vastaanottaneet. Aloituspaikat. kaikista hakijoista ,0 % ,7 % ,0 % ,0 %
Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Avoimen väylä Historian kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti (3 v) 5 0 0 0 0,0 % Kirjoittamisen kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden
Opotupa. Oulun yliopisto
Opotupa Ohjelma 9.30 Aamukahvit tarjolla 9.45-10.30 Opiskelijavalinnan kuulumiset, Anne Talvio 10.30-11.15 Tähtiparaati alumnien terveisiä työelämästä. 11.15-12.45 Lounastauko 12.45-13.15 Lukion ainevalintojen
Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM)
Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010 Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM) Virt@ -koulutuksen opinnot johtavat taiteen maisterin tutkintoon
Itä-Suomen yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle
Asemointitilastot 2016, 1/8 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak.
Oppaan käyttäjälle Opintojen suunnittelu, opinto-ohjaus ja opintoneuvonta
Oppaan käyttäjälle Humanistisen tiedekunnan opinto-opas lukuvuosiksi 2007 2008 ja 2008 2009 sisältää tiedekunnan opetussuunnitelmat, jotka tulevat voimaan 1.8.2007. Opas sisältää perustutkintoja koskevat
Oulun yliopiston koulutustarjonta
n koulutustarjonta Yhteishaku Oulun yliopistossa Aloituspaikkoja vuosittain n. 2 100 Kevään 2018 hakijaennätys n. 15 000 hakijaa Hakijoista n. 5 800 ensisijaista Syksyllä 2019 n. 1 900 aidosti uutta opiskelijaa
Aalto-yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle
Asemointitilastot 2016, 1/6 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak. YO Valtak.
Aalto-yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle
Asemointitilastot 2016, 1/6 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak. YO Valtak.
Tampereen yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle
Asemointitilastot 2016, 1/7 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitte tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak. YO
Oulun yliopisto tutkii Julkaisutilasto 2009
Oulun yliopisto tutkii Julkaisutilasto 2009 Tiedekunta / laitos / yksikkö Monografiat Monografiat Toimitetut Patentit ja Av aineistot ja Abstraktit Humanistinen tiedekunta Aate ja oppihistoria 29 2 0 1
Haku avoimessa yliopistossa opintoja suorittaneille (tavoitetutkinto kandi) Haku siirtoopiskelijoille
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Esityslista 3/2015, asia 3, liite 1 TIEDEKUNTIEN ESITYKSET HAKUKOHTEIKSI JA ALOITUSPAIKKAMÄÄRIKSI VUONNA 2016 HUMANISTINEN TIEDEKUNTA kohde 2016 2015 siirtoopiskelijoille ja : : Master's
JATKO-OPINTOJA MATEMATIIKASTA KIINNOSTUNEILLE
JATKO-OPINTOJA MATEMATIIKASTA KIINNOSTUNEILLE Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v. opinnot) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v. opinnot) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön
Lausuntopyyntö 19.11.2014. Erikoistumiskoulutukseen liittyvät asetusmuutokset
Lausuntopyyntö OKM/75/010/2014 19.11.2014 Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO Viite Asia Erikoistumiskoulutukseen liittyvät asetusmuutokset Erikoistumiskoulutusta koskeva hallituksen
Sinustako tulevaisuuden opettaja?
Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa