Aktia näkee jokaisessa asiakkaassa ihmisen.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aktia näkee jokaisessa asiakkaassa ihmisen."

Transkriptio

1 JUMPPAA & KUNTOSALIA 4KK 180e (op/el 160e) Liity Facebook-faniksi! ma-to 7 21, pe 7 20 la 9 16, su P Aktia näkee jokaisessa asiakkaassa ihmisen. Yhteensä lähes 90 vuotta työtä asuntokaupan parissa. Hatanpään valtatie 8, Tampere Puh Pirkkala Härmälä Hatanpää Keskiviikko , nro 10 LYHYESTI Terveyskeskuksen puhelut sekaisin MAIJA-RIITTA NÄREIKKÖ - Suur-Tampere? Ei haluta, Pirkkala on meidän oma kunta. Tää on rauhallinen ja mukava paikka, tuumivat Juho Tohni (vas.) ja Manu Saari. Suur-Tampere, ei kiitos Pirkkalassa ei innostuttu tamperelaisten kuntaliitospuheista ANTTI JOKINEN SUUR-TAMPERE eli Tampereen kaupunkiseudun kahdeksan kunnan yhdistäminen asukkaan suurkunnaksi on nostettu valokeilaan Tampereella. Tampereen kaupunginvaltuusto käsitteli maanantaina aloitetta, joka patisti selvittämään asiaa jo tänä vuonna. Aloitteen esitys ei mennyt läpi. Tampereen pormestari Timo P. Nieminen (kok) totesi Aamulehdessä, että Suur-Tampere tulee silti varmasti pitkällä tähtäimellä, mahdollisesti 2020-luvun alussa. Pirkkalan kylänraitilla haastatellut antoivat tuoreeltaan piupaut Suur-Tampereelle. - Ei missään nimessä, miettivät Marjatta Kiviniemi ja Raija Mustakoski. - Olen asunut täällä 40 vuotta. Ihana kunta ja palvelut kunnossa. Huonoksi menee, jos niin tehdään, Kiviniemi sanoi. Päättäjät kummastelevat Pirkkalan pormestari Helena Rissanen (sd) ja seutuhallituksen pirkkalalainen jäsen Kari Talasmäki (vihr) olivat yllättyneitä Suur-Tampereen esiin nostosta juuri nyt. - Seutustrategia on juuri hyväksytty ja kävimme Helsingissä porukalla allekirjoittamassa seudun ja valtion välisen sopimuksen maankäytöstä, asumisesta ja liikenteestä, tuumi Rissanen. - Ministeri kehui pitkän aikaa esimerkillistä yhteistyötämme. Talasmäki vakuuttaa, että seutuyhteistyö on edennyt ripeästi ja sille pitää nyt antaa aikaa. - Selvityksiä yhteistyön parantamisesta tehdään liki jokaisen palvelualan piirissä; esimerkiksi niin koulujen, maankäytön kuin elintärkeän joukkoliikenteen sujumiseksi rajojen yli. Isoa kehitystä tapahtuu Rissanen painottaa samaa. - Suur-Tampereen puolustajat eivät ole yhtään eritelleet, mikä yhteistyössä tökkisi. - Liitoksen etua on perusteltu hallinnon säästöillä. Päinvastoinhan on puolueettomissa selvityksissä todettu, että kuntaliitoksissa suuruuden ekonomia ei toimi. - Ajatellaan Suur-Tamperetta, johon yhdistettäisiin naapurikuntien ihmistä. Hallintorakenteet olisivat moninkertaisia ja kuntalaisten palvelut heikkenisivät kehyskunnissa, Rissanen sanoo. - Palvelujen Pirkkala katoaisi, Talasmäki tuumaa. Rissanen kysyy, mitä olisi Suur-Tampereen ulkopuolella. - Taas vain uudet kehäkunnat ongelmineen, hän miettii. Monitoimitila liikuntatalon kylkeen vai muualle? S. 5. Torstai SÄÄ +2 Nokia Pirkkala Tampere Kangasala Perjantai +0 Nokia Pirkkala +0 Vesilahti Lempäälä Vesilahti 6:59 18:16 +2 Valkeakoski 6:56 18:18 Tampere Kangasala -0 Lempäälä - Ei Suur-Tamperetta. Pirkkala on äärettömän ihana kunta. Täällä on hyviä palveluita. Huonommaksi menee, jos liitetään Tampereeseen, sanoivat Marjatta Kiviniemi ja Raija Mustakoski. Valkeakoski Lauantai Maanantai -0 Sunnuntai Tiistai FAKTA Suur-Tampere Tamperelaisen kaupunginvaltuutetun Pauli Ruoholahden (sd) aloitteessa ehdotettiin, että seutuhallitus selvittäisi tänä vuonna edut ja haitat siitä, että Tampereen seutukunnasta muodostettaisiin yksi kunta. Tampereen kaupunginvaltuustossa ei kannatettu Suur-Tampere selvityksen tekoa Sen sijaan vuoden 2012 lopussa pitää tehdä seutuyhteistyön sujuvuuden arviointi ja tarkastella kuntayhteistyön tilannetta. Selkeä Melko selkeä Puolipilvinen Melko pilvinen Pilvinen (Jäätävä) tihku (Lumi)kuuro (Lumi)sade KUNNAN käyttämän operaattorin vaihtuminen Elisasta TeliaSoneraan viime torstaina sekoitti puhelinongelmista pitkään kärsineen terveyskeskuksen puhelinliikenteen entisestään. - Viikonloppu oli ihan kamala. Myös maanantaina meidän puhelimemme olivat aivan sekaisin, huokasi osastonhoitaja Maire Sonninen. - Vaikeuksia oli puheluiden yhdistymisessä, niitä meni vääriin numeroihin tai vastaajaan jopa päivystyksessä, missä näin ei saisi missään tapauksessa tapahtua. Aina asiakas ei ole päässyt edes kunnan puhelinvaihteeseen. Sitä kautta pitäisi saada yhteys myös terveyskeskuksesta tavoitellulle henkilölle, jos tämän suoraa numeroa ei ole tiedossa. Eilen tiistaina puhelinliikenne pelasi jo paremmin. Sonninen sanoo olevansa toiveikas, että se saataisiin vihdoin viimein toimimaan. - Luulen, että viikon, kahden päästä puhelinliikenne on kunnossa. Kunnan uusi puhelinluettelo löytyy tämän Pirkkalaisen sivulta 7. Naapuri potki: koira ja tupakansavu ärsyttivät ELÄKEIKÄINEN mies löi naapurissa asuvaa muutaman vuoden itseään nuorempaa naista kasvoihin ja potki tätä sunnuntaina iltapäivällä Pirkkalan keskustan kerrostalossa Koulutie 3:ssa. Mies oli naista vastassa rapussa. Nokian poliisin mukaan taustana oli se, että naapurin koiran haukunta oli pidempään häirinnyt miestä, samaten naapurin tupakointi. Nainen ei loukkaantunut vakavasti, mutta järkyttyi tapauksesta. Mies oli tiistaina pidätettynä kuulusteluissa. Minttu perustaa puodin Killoon, s. 4

2 2 PIRKKALAINEN PIRKKALAN SEURAKUNTA Palvelemme ma-pe 9-20, la 10-16, su Tervetuloa! Suupantori 4, Pirkkala, puh Katso tarjoustuotteemme osoitteesta Äitien latauspäivä kaikenikäisille äideille la klo 10 Pappilassa Mukaan mahtuu vielä muutama. Tarkemmat tiedot srk-palstalta. Tule syttymään Elämä armon merellä Kahvi- ja mehutarjoilu. Sielunhoitoa ja rukousta. Lastenhoito järjestetty. Katso tarkemmin srk-palstalta! Kristittyjen yhteinen rukoustapahtuma Pirkkalan kirkossa su klo Torpalla Siivikkalassa Isät ja tyttäret -leiri 10e lapset, 15e aikuiset. Ilmoittautuminen mennessä: Reilu Perjantai ilta Pirkkalan kirkolla klo 18 Reilun kaupan basaari klo 19 Jaakko Löytyn matalakirkollinen messu Iltapalanyyttärit. Kirkossa Perkiöntie 40 Jumalanpalvelus su klo 10. Arto Köykkä, Jukka Jormanainen, Liisa Aaltola. Tuhkakeskiviikko 9.3. klo 20 iltaehtoollinen. Jukka Jormanainen, Tuula Mannermaa ja Pirkko Leponiemi-Pirhonen sekä Kirkkokuoro. Reilu perjantai ilta kirkolla. Klo 18 Basaari avoinna: Reilun kaupan kahvia, teetä, hunajaa, suklaata, jalkapalloja ym. sekä church hope -tuotteita, joiden valmistukseen on käytetty seurakunnan vanhoja verhoja, pöytäliinoja ym. Basaarin tuotto Hosainen kuurojenkoululle Etiopiaan. Klo 19 Jaakko Löytyn matalakirkollinen messu. Saarna Arto Köykkä. Ehtoollinen. Messun jälkeen iltapalanyyttärit. Kirkko tarjoaa kahvin, teen ja ohrariävän. Voit tuoda yhteiseen pöytään esim. juustoja tai hedelmiä. Tule syttymään -yhteiskristillinen ilta klo 16. Puhumassa aiheesta Elämä armon merellä Olli-Pekka Silfverhuth, Jori Brander ja Taisto Hillberg. Mukana Outi ja Mika Piirto näyttämässä kuvia Haitista. Metodistiseurakunnan lauluryhmä. Kirkon keskiviikko Olet tervetullut hartauteen klo 11.30, syömään klo 11.40, lauluhetkeen klo Ruokailun hinta aikuinen 2,50e ja lapsi 1e. Iltaperhekerho kokoontuu torstaisin klo Iltaperhekerhoon on koko perhe tervetullut, eikä sinne tarvitse ilmoittautua. Kerhossa mukavaa yhdessäoloa, leikkiä ja laulua. Seurakunta tarjoaa iltateen ja mehut, muuten omat eväät. Tervetuloa! Vanhassa kirkossa Anian rantatie 226 Iltakirkko su klo 18 talvisodan päättymisen muistoksi. Juhani Husa, Liisa Aaltola. Lux Parva. Kirkkoveräjän srk-talolla Kouluportinkuja 1 Sururyhmä läheisensä menettäneille alkaa ke klo 18. Ryhmä kokoontuu neljä kertaa. Mukana pastori Jukka Jormanainen ja diakoniatyöntekijä Sirkka Nylund, jolle ilmoittautumiset Perjantaipiiri klo 18. Raamattu- ja rukouspiirissä pohdimme seuraavan jumalanpalveluspäivän tekstejä Hetkinen -raamatunlukuopas seuranamme. Tiistaitupa ti klo hartaus, jonka jälkeen ruokailu (2.50/1e) ja matkakuvia Indokiinan matkalta. Kitarakerho ke klo 17 on tarkoitettu 6-12-vuotiaille tytöille ja pojille. 10+ kerhossa ti klo 14 pelaillaan, napostellaan ja tehdään läksyjä. Pienoismallikerho ti klo 17 on tarkoitettu 6-12-vuotiaille tytöille ja pojille. Pappilassa Pappilantie 65 Äitien latauspäivä la klo 9.30 niin pienten lasten äideille kuin murrosikäistenkin äideille. Aamupäivällä mukana koulupsykologi Eija Tommila, askartelua helmistä, mahdollisuus ulkoiluun ja lepoon, rentoutuminen ja hiljentyminen. Päivän päätteeksi klo 16 alkaen mahdollisuus saunoa Pihlajaniemessä. Päivän hinta 10e, sis. aamukahvit, ruoka ja päiväkahvit. Järjestämme tarvittaessa kuljetuksen. Mukana Pirjo Tuominiemi ja Sirkka Nylund, jolle ilm. p Pihlajaniemessä Pappilantie 100 Miesten sauna ti klo 18. Miesten sauna kokoontuu tiistaisin klo 18-20, saunomisen jälkeen hartaushetki tuvassa. Naisten sauna ke klo 18. Lähetysmyymälä -kahvila Sirpakassa Suupantie 10 Shakinpeluuta ti klo 11 alkaen. Tule mukaan. Pirkkalaisen lukupiiri klo 14. Tule kuuntelemaan ja vaihtamaan ajatuksia yhdessä toisten kanssa keskiviikkoisin kokoontuvaan mukavaan joukkoon. Muuta toimintaa Seurakunnan Apurit ottavat vastaan pieniä naapuriapuhommia ma-pe klo 9-13, p Työt jaetaan maanantaisin, jolloin soittelemme takaisin ja sovimme ajankohdan työn suorittamiseen. Soittele ja kysele lisää. Isät ja tyttäret -leiri Torpalla Siivikkalassa Leirin hinta 10e lapset, 15e aikuiset. Ilmoittautuminen mennessä: Iltaperhekerho Pereen kerhopisteessä kokoontuu tiistaisin klo Iltaperhekerhoon on koko perhe tervetullut, eikä sinne tarvitse ilmoittautua. Kerhossa mukavaa yhdessäoloa, leikkiä ja laulua. Seurakunta tarjoaa iltateen ja mehut, muuten omat eväät. Tervetuloa! Pyhisparkit la Puuhkalakin kerholla klo 10-12, Pereen päiväkodilla seurakunnan kerhotilassa klo ja Kurikankulman kerhotilassa klo Pyhäkoulut su kirkolla klo 10, messun ajan, Toivon talolla klo 12-13, Toivion koulun Sinisiivessä klo ja Kirkkoveräjän seurakuntatalolla klo Aiheena: Myrskyssä. Toimintatuokiossa askarrellaan. NNMK:n lähetyspiiri ma klo 13 kirkon kerhotalossa. Perheuutiset Kastetut: Tapio Petteri Heikkinen, Lenni Samuel Kuusisto, Elsa Annikki Väisänen. Avioliittoon kuulutettu: Joni Petteri Haavisto ja Mira Katariina Vanhatalo. Kuolleet: Leo Einar Rantanen 79v. PIRKKALAN KUNNAN OPETUSTOIMEN KESÄKERHOT 2011 Kesäkerhotoimintaa järjestetään luokkalaisille kesäkuun viikoilla Kerho kestää klo 7-17 maanantaista perjantaihin, paitsi viikolla 25 maanantaista torstaihin, juhannuksesta johtuen. Kesäkerhoa järjestetään Naistenmatkan ja Nuolialan kouluilla. Kesäkerhon hinta on 60 /viikko. Viikolta 25 hinta on 48. Kesäkerhoon haetaan viikkokohtaisesti. Kerhoon hakeminen on sitova. Haku kesäkerhoon päättyy perjantaina Hakukaavakkeita saa iltapäiväkerhosta, sivistysosaston toimistolta sekä Internet-osoitteesta Lisätietoja Tytti Haukilahti-Pitkänen PIRKKALAN KUNNAN NUORISOTOIMEN KESÄLEIRIT 1. Kesämielellä-leiri luokkalaisille Sammalniemen leirikeskus/ Juupajoki. Leirin hinta Ilmaisun iloa -leiri luokkalaisille Tuuhosen leirikeskus/ruovesi. Leirin hinta Seikkailun riemua -leiri luokkalaisille. Marttisen nuorisokeskus/virrat. Leirin hinta 100. Haku leireille tapahtuu lomakkeella, joita on saatavilla nuorisotoimelta (Suupantie 6 C), Nuorisokahvila Nastasta (Suupantori 4) tai internet-osoitteesta Haku leireille päättyy Lisätiedot: Sanna tai Anni KESÄRETKET Koko perheen retkiä lapsille vanhempineen tai omatoimisille lapsille. Linnanmäki 7.6., Korkeasaari 9.6., Muumimaailma ja Ähtäri Ilmoittautumiset retkille mennessä. Lisätiedot ja retkien hinnat Sanna tai Anni Tervetuloa mukaan seurakuntasi toimintaan! Seurakuntatoimisto ja taloustoimisto (Suupantie 10) avoinna ma pe klo 9 13, lisäksi ma klo Puh Messu ja basaari perjantaina kirkossa GOSPELMUUSIKKO Jaakko Löytyn matalakirkollinen messu saapuu Pirkkalan kirkkoon, kun siellä vietetään Reilua perjantaita Ilta koostuu seurakunnan lähetystyön ja nuorten aikuisten järjestämästä Reilun kaupan basaarista sekä sen jälkeen alkavasta Wähäväkisten juhlaveisuusta. Messun päätyttyä nautitaan nyyttäripöydästä iltapala. Wähäväkisten juhlaveisuu on matalakirkollinen ja herännäishenkinen, yhteislauluun perustuva messukokonaisuus. Laulujen sanat ja sävelet on laatinut tunnettu gospelmuusikko Jaakko Löytty. Osallistujille jaetaan kirkossa vihkonen, josta löytyvät laulut ja messun kulku. Saarnaamassa on Arto Köykkä. Musiikista vastaa Jaakko Löytty TRE-bändinsä kanssa. Musiikissa lisäksi avustavat kanttorit Liisa Aaltola ja Pirkko Leponiemi-Pirhonen. - Messu on tarkoitettu lohduksi ja rohkaisuksi meille puutteenalaisille. Se ei ole esitys, vaan seurakunnan yhteinen yritys pukea sanoiksi ja säveliksi omia tuntojaan, selvittää Löytty. - Meillä on unelma, että kirkon ovet olisivat tielle asti auki, ja että sieltä löytyisi paikka kaikille, että tultaisiin sellaisina kuin ollaan; ei teeskennellen parempaa tai hienompaa, kertoo Löytty juhlaveisuun taustasta. Reilun kaupan basaari Ennen messua on Reilun kaupan basaari. Basaarilta voi hankkia itselleen vaikka seurakunnan vanhoista verhoista ja pöytäliinoista uusiokäyttöön tuunattuja monenlaisia tuotteita. - Olemme pitäneet pari tuunaustalkoopäivää, jossa on valmistettu kasseja, pussukoita ja muita käyttöesineitä myytäväksi, kertoo nuorisotyönohjaaja Taru Lossi. Basaarilta voi ostaa myös Reilun kaupan ruokia ja jopa jalkapalloja. Tapahtuman tuotto menee Pirkkalan seurakunnan nuorten aikuisten kummilapselle Hosainan kuurojen kouluun Etiopiaan. - Nyyttäreillä kirkko tarjoaa kahvit, teet ja ohrariävän. Muut tarjottavat jokainen voi tuoda tullessaan yhteiseen pöytään, esim. juustoja tai hedelmiä. Taksinkuljettajaksi? Tampereen aluetaksi järjestää taksinkuljettajan kurssin 5.4. alkaen. Info- ja valintatilaisuus aluetaksin toimistolla os. Sammon valtatie 7 ma klo 18. Tervetuloa! SANA DENISE GAUFFIN-KOSTILAINEN Kappalainen Hiljaisen Mestarin seuraan JOSTAIN omituisesta syystä elämässämme jotkut asiat vain toistuvat. Ja tuntuu siltä, että tahtomattaan joutuu prosessiin tietämättä sen tavoitteita. Usein kasvun ja muutokseen pakottavat kaudet liittyvät kipeisiin elämän taitekohtiin. Taitekohdat puolestaan nivoutuvat pitempiaikaisiin ja voimavaroja kuluttaviin haasteisiin. Ja juuri, kun ajattelee olevansa voiton puolella, joutuukin kantamaan sisälle uuden laatikon selvitettävää ja hävitettävää. Niin, kun kaikki on säästetty eikä kaikkea oikeasti voi säästää! Laatikkoleikit siis jatkuvat ja samalla saa uutta tietoa ja näkökulmaa jopa edellisten sukupolvien arkeen ja elämänvalintoihin. Ehkä sittenkin on osa suurta ja rakastavaa suunnitelmaa, että surun matkalla joutuu tai saa olla erilaisten laatikoiden äärellä ja lukea! Parhaimmillaan hyödynnettynä jokakeväinen paastonaika tarjoaa mahdollisuuden oman sielunmaiseman siivoamiseen ja selvittämiseen. Jokainen on varastoinut omiin laatikoihinsa sellaista, joka on turhaa ja raskasta kantaa mukanaan. Kipeät muistot, loukkaukset ja epäoikeudenmukaisuus katkeroittavat, kun ne jätetään kohtaamatta. Joskus muistot ja kokemukset ovat niin kipeitä, ettei niitä rohkene kohdata yksin, vaan kaipaa kuulijaa ja rinnalla kulkijaa. Oman sielunmaiseman perkaaminen vaatii aikaa ja rohkeutta, uskallusta kohdata itsessään vaikean ja kipeän. Tunnistaminen ja tunnustaminen ovat avainsanoja siinä prosessissa, jossa kristittyjä kutsutaan kasvuun ja muutokseen Kevät ja matalalta paistava aurinko paljastavat pölykerroksen kodeissamme, ikkunoiden harmauden ja tomun kaikkialla. Paljastavaa valoa tarvitsemme sisäisessä siivouksessamme ja selvitellessämme hiljaisuudessa omaa elämäämme. Osana jokaista kastetoimitusta luettava Uuden testamentin kohta Jeesus sanoi: Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo (Joh 8:12) antaa selkeän käsityksen valosta, jota tarvitsemme sisäisessä siivouksessamme. Kristus-valoon saatamme oman sisäisen elämämme lukemalla Raamattua ja hiljentymällä Pyhän Jumalan edessä.

3 LUKIJALTA Ladut kunnossa EI TARVITSE mennä merta edemmäs kalaan, kyllä Pirkkalasta latuja löytyy, jos on hiihtäjillä taito tallella. Lastenojan vuoren lenkki on ollut kunnossa joulukuun alusta alkaen, sekä perinteisen, että luistelutyylin harrastajille. Tänne voi tulla hiihtämään. Auton voitte jättää Kirkonkylän koululle, josta yhdyslatua pitkin Wellingin puutarhalle Lastenojan lenkin alkuun. Valittavissa on helppo lyhyempi tai pitempi ja vaativampi latu. Tällaiset kunnossapitoterveiset laduntekijältä. Pekka Naskali Pirkkalan Pirkat Eipä kytätä muita ihmisiä SINÄ kerrostalokyttääjä Kullaantiellä, jätä jo ihmiset rauhaan. Teet kymmenien ihmisten elämästä yhtä tuskaa. Tajuatko edes kuinka paljon sinusta kärsitään. Kyttäät naapureidesi tekemiset, tulemiset, vieraat, kaiken mitä naapurustossa tapahtuu ja vielä näet sen vaivan että raportoit muiden asioista eteenpäin. Sinua vastapäisen rivitalon asukkaat eivät voi vapaasti olla patioillaan, koska häiriintyvät kun silmäparisi on aina läsnä. Naapurisi miettivät koska vievät roskansa, koska yrittävät karttaa kyttäämistäsi. Koirien ulkoiluttajat valitsevat vaihtoehtoiset reitit välttääkseen tuijottavan silmäparisi. Hanki elämä ja jätä muut ihmiset rauhaan. Niin ja nyt joku sanoo että älä välitä moisesta. Hyvä sen sanoa, joka ei ole kyttäyksen kohteena. Kyttäykseen kyllästynyt Väkevä Eurooppa on avain Suomen menestykseen, aivan kuten Tampere toimii veturina Pirkkalalle. Synkkyyttä vai toivoa? ARMI KÄRKI kirjoitti (Pirkkalainen 2.3.) näkemyksiään nykymenosta varsin negatiiviseen sävyyn. Koska maailma ei mielestäni ole aivan niin mustavalkoinen ja synkkä kuin hän kuvaa, päätin vastata. Perussuomalaisten Armi Kärki kritisoi aivan oikein valtion velkaantumista, sen taittaminen on varmasti kaikkien puolueiden tavoitteena, ainakin pitäisi olla. Sen sijaan verotuksen kohdentamisesta olen Kärjen, kuten hänen edustamansa puoleenkin kanssa varsin eri mieltä. Veronkorotukset tuskin ovat mieluisia kenellekään. Vaihtoehdot ovat kiistatta huonoja, mutta valintoja on silti uskallettava tehdä. Kokoomus on esittänyt kulutusverojen kiristämistä ja vastaavasti tuloverojen maltillista kevennystä, jotta kuluttajien ostovoima kasvaisi edelleen. Siis jotta meille kaikille jäisi enemmän käteen millä ostaa ruokaa ja muuta tarpeellista, ehkä toisinaan vaihtaa maksalaatikko pihviin jos itse niin haluaa. Kevennykset kohdennettaisiin erityisesti vähiten tienaaville. Vastaavasti yritysten verotuksen maltillisella ja portaittaisella keventämisellä tavoitellaan lisää työpaikkoja, sillä vain sitä kautta Suomi saa kaipaamaansa kasvua verotuloihin. Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas Sofia Vikman on lisäksi todennut työn olevan parasta sosiaaliturvaa. En voisi olla enemmän samaa mieltä hänen kanssaan. En oikein ymmärrä Kärjen logiikkaa, jonka mukaan suurin osa verotuloistamme maksettaisiin ulkomaille. On myös utopiaa haaveilla menetettyjen teollisuuden työpaikkojen joskus palaavan Suomeen. Yksi ongelma näiden työpaikkojen katoamisessa oli nimenomaan Kärjen haikailemat korkeat palkat. Suomalainen työ ei laadustaan huolimatta ole monesti kilpailukykyistä tämän päivän teollisuudessa. Tulevaisuuden suomalainen työ onkin muodoltaan muuttunut ja muuttuu edelleen, tähän emme voi vaikuttaa. Se mihin voimme vaikuttaa, on antaa yrittäjille ja yrityksille mahdollisuus työllistää jatkossa entistä joustavammin ja kannustavammin. Vastaavasti kiristämällä yritysverotusta Suomi voi halutessaan kiihdyttää työpaikkojen virtaa ulkomaille, mutta en usko että tätä lopulta toivoo kukaan. Miksi sitten Suomi ja Euroopan Unionin muut maat ovat auttaneet asiansa huonosti hoitaneita jäsenmaita? Siitä yksinkertaisesta syystä, että Suomi ja EU voivat jatkossakin pärjätä. Väkevä Eurooppa on avain Suomen menestykseen, aivan kuten Tampere toimii veturina Pirkkalalle. Joskus näitä tosiasioita on ilmeisen vaikea hyväksyä. Oma toiveeni on, että äänestäjille tarjoillaan kevään mittaa ratkaisuja ongelmien sijaan. On tärkeää käydä rakentavaa keskustelua ongelmista, mutta myös tuoda esiin selkeitä ehdotuksia miten asiat voisi tehdä paremmin. Iloa ja kevätaurinkoa kaikille, äänestäminen kannattaa edelleen (kaikesta huolimatta). Tomi Väätäinen Kokoomus Samat säännöt kaikille TARJA Virtanen valittaa kirjoituksessaan (Pirkkalainen ) siitä, että kunnan rakennusvalvonta on vaatinut heitä korjaamaan pihansa, jonka he ovat rakennuttaneet rakennuslupansa ja kunnan rakennusjärjestyksen vastaisesti. Tekstissä naapureista mainitut asiat eivät pidä paikkaansa, kuten hän kertoo rakennusvalvonnankin todenneen. Rajanaapurit Ota kantaa! Mielipiteet Lukijalta-palstalle ma klo 15 mennessä. Suupantie 2 A 10, Pirkkala. Myös nimi merkillä julkaistaviin kirjoituk siin tulee liittää nimi ja osoite tiedoksi toimitukselle. Kirjoita napakasti, sillä lyhyt teksti luetaan tarkemmin. Toimitus voi tarvittaessa lyhentää tekstiä asiasisältöä muuttamatta. TEKSTARIT Tekstarit yleisönosastolle numeroon Kiitos auttajille LÄMMIN kiitos kaikille meitä Anian rantatiellä sunnuntai-iltana tapahtuneessa autokolarissa auttaneille. Teppo Ei syytettä kakkapussin heittäjälle VIIME vuoden Pirkkalaisessa oli koirankakkapussijuttu. Asianomaiselle pussin heittäjälle ei tullut pahoinpitelysyytettä, koska hän oli oikeassa. Alue kuuluu kyseiselle perheelle. Maineensa puhdistanut Stop rakentamiselle LOPETTAKAA jo rakentaminen Pirkkalassa. Tänne on muuttanut jo liikaa porukkaa ja outoja sellaisia. Peruspirkkalaisia syrjitään ja terveyskeskus ei hoida ihmisten vaivoja kunnolla. Haukutaan vain vainoharhaiseksi. Kokemusta on KOLUMNI ANTTI JOKINEN PIRKKALAINEN 3 Santra takaisin HANKIN jokunen viikko sitten älypuhelimen. Ensimmäisen sellaisen. Toiveena oli, että kommunikaatio urkenee, maailmojen salat aukeavat internetin välityksellä mobiilisti ja kiireiset viestit hujahtavat sähköpostissa kuin tyhjää vain. Sanalla sanoen, elämä sujuisi uuden tekniikan avulla kuin tanssi. Vaan kuinkas kävikään. Viikonloppuna jo sovittelin sirukorttiani takaisin Nokian Classiciin. Mokoma kiinalaispuhelin söi akkua kuin sähkömato eikä herättänyt, jos virran otti illalla pois. Kun kosketusnäyttöä alkoi hapuilla auton penkillä, oltiin lähellä metsähallitusta. Kaverit saivat yllätyspuheluita. Yllätyksiä ne olivat itsellenikin. Sanalla sanoen, älypuhelin ei taida sopia tyhmille ihmisille. Varmaan vaihdan pian sim-kortin takaisin siihen uuteen luuriin ja alan sopeutua ajatukseen, pakkohan se on. Silti tarinan opetus on, että uusi tekniikka ei välttämättä vie tätä maailmaa eteenpäin. Eikös kunnankin puhelimet pärisseet entisaikaan takuuvarmasti? Nyt on ulkoistettu sentraali- Santrat, eikä auta Teliat, Sonerat, Elisat tai muutkaan mantrat. Auto tönäisi ponivaljakkoa HENKILÖAUTO törmäsi ponivaljakkoon Heikkiläntiellä viime viikon keskiviikkoiltana. Parikymppisen naisen ohjastama poni veti ajokärryjä ja sen edessä ratsasti niin ikään parikymppinen nainen hevosella kohti Anian rantatietä. Ratsastaja pysäytti hevosen nähtyään vastakkaisesta suunnasta tulevan auton, joka törmäsi ponikärryjen vasempaan kylkeen. Henkilö- ja eläinvahingoilta vältyttiin. Lions Club Pirkkala julkaisee Pirkkala-Hakemiston 2011 Hakemisto rahoitetaan maksullisilla ilmoituksilla ja se jaetaan kaikkiin Pirkkalan kotitalouksiin ja yrityksiin. Ilmoituksista lisätietoa: Lc-Pirkkalan kotisivuilta tai Eero Virtanen p Jokainen voi päivittää puhelinnumeronsa yhteystietoineen julkaistavaksi hakemistossa ilmaiseksi, LC-Pirkkalan kotisivuilla Laadukas kiinteistötoimisto Pirkkalan keskustassa. Jos olet myymässä tai ostamassa kotia, niin ota meihin yhteyttä. t. Tuukka Salomaa, HM, LKV ( ) ja Sari Vierimaa ( ) KIINTEISTÖTOIMISTO TaloMaa [A] v. Vielä maaliskuussa aloitetuista töistä 43 alennus. Av. ark tai sop. muk. Koulutie 1 Nokialaista laatutyötä! ERIKOIS- HAMMASTEKNIKKO- MESTARI RAIMO REPO Välikatu 19, Nokia, katutaso Ajanvaraus puh Päivystys myös Marko Asell - Ote pitää - Tarvitsetko asuntorahoitusta? Kysy meiltä lainatarjous, joka on oikein mitoitettu ja sinulle räätälöity. Luonnollinen kasvojenkohotus LPG huipputeknologian avulla. Hoito aktivoi ihon soluja, jolloin kollageeni ja sidekudossäikeet vahvistuvat. Iho kiinteytyy ja rypyt madaltuvat Turvotus vähenee Kasvojen ilme kohoaa LPG- kasvohoito 40 Hoitolastamme myös LPG- vartalohoidot, kasvo-, käsi- ja jalkahoidot ym. Terveyspiste Pirkkala p. (03) Karhumäentie 1, Partola-Keskus, Pirkkala. P , fax EDUSKUNTAVAALIT Ehdokas! Kartuta äänisaalistasi ja ilmoita Pirkkalaisessa. Pyydä tarjous p , , com Etua elämään. OP-Pohjolasta. Varaa aika neuvotteluun numerosta tai tee luottohakemus osoitteessa op.fi.

4 4 PIRKKALAINEN PIRKKALASSA MAIJA-RIITTA NÄREIKKÖ Pieni vai iso? S ohjo ja liukkaus ovat täällä taas. Katuja ja teitä aurataan ja höylätään ahkerasti. Kevyen liikenteen väylillä kulkeminen sen sijaan on hankalaa, paikoin jopa mahdotonta, ainakin jos on liikkeellä lastenvaunujen, rollaattorin tai vaikkapa sähköpyörätuolin kanssa. Viime päivinä liikkuneet aura-autot ovat heittäneet esimerkiksi Kyöstillä ja Pereellä irtojäätä kevytväylille, joille puolestaan ei ole hetkeen tehty mitään. Miksi? Lumisateetko vain saavat kevytväylien auraajat liikkeelle? Pirkkalalaisia on viime päivinä risonut myös se, että yhteyden saaminen terveyskeskukseen on ollut todella vaikeaa. Vajaa viikko sitten tapahtuneesta kunnan puhelinoperaattorin vaihtumisesta ja puhelinpalveluiden paranemislupauksista huolimatta. Pirkkalassa on hyvät terveyspalvelut, sitä ei kukaan kiistä. Ison miinuksen niihin on tuonut kuitenkin terveyskeskuksen jo pitkään huonosti toiminut puhelinliikenne. Toivottavasti operaattorin vaihtumisen yhteydessä pahentuneet ongelmat ovat vain nopeasti ohimeneviä siirtymävaiheen vaikeuksia. Toimivat puhelinyhteydet ovat oleellinen osa terveys- ja muita palveluita. Sujuisivatko palvelut paremmin isossa kunnassa? Viime päivinä julkisuudessa on keskusteltu Suur- Tampereesta. Tampereella kaupunkiseudun kuntien yhdistymisen etuja on perusteltu muun muassa palvelujen paranemisella isossa yksikössä. Ison Tampereen huonosti hoidetut kadut talvella ja kaupunkiseudun kuntien yhteiseen puhelinvaihteeseen siirtymisessä ilmenneet ongelmat eivät ole ainakaan Pirkkalasta katsottuna kovin hyvää mainosta isojen yksiköiden paremmuudelle kansalaisille tärkeiden ruohonjuuritason palveluiden tuottamisessa. Seutuyhteistyön onnistumista arvioidaan ensi vuonna. Sen jälkeen tiedetään paremmin, onko yhteistyö toiminut ja miten sen suhteen edetään seudulla jatkossa. Killo on Minttu Jamalainen-Sinilehdolle lapsuudesta saakka tuttua seutua. Omalle yritykselle löytyivät tilat Killon vanhasta kaupasta. Pieniä puoteja viriää tyhjiin liiketiloihin Minttu Jamalainen- Sinilehto avaa Killon vanhaan kauppaan ompelimon ja puodin MAIJA-RIITTA NÄREIKKÖ KILLON vanhaan kauppataloon tulee pian lisää eloa. Minttu Jamalainen-Sinilehto avaa ensi maanantaina sen keskimmäiseen liikehuoneistoon Ompelimo&Puoti HeavyRoyalin. Tilaus- ja korjausompelupalveluiden lisäksi tarjolla on kodin- ja sisustustekstiilejä, lahjatavaroita, ihanuuksia vintagen ja blingblingin rakastajille sekä lasten hevivaatteita. Jamalainen-Sinilehdon puodin lisäksi talossa on entuudestaan tatuointiliike ja urheiluhieroja. Yritystoimintaa on tulossa myös Pereentiellä sijainneen Pereen kaupan tiloihin. Niissä aloittaa kesällä toimintansa parturi-kampaamo. Loukonlahdessa entisen ruokakaupan tiloissa Kreetantiellä avattiin loppuvuodesta kirpputori. Neljännen polven vaateyrittäjä Käynti Mintun puodissa saattaa yllättää. Ritirinnan maalaisromanttisten kodin- ja sisustustekstiilien ja romanttisten lastenvaatteiden kanssa hyllyiltä löytyy lasten mustanpuhuvia hevivaatteita. - Olen kaksijakoinen tyyppi. Kotini on sisustettu maalaisromanttisesti. Sieltä löytyy ruusua ja pilkkua ja kaikenlaisia ihania vanhoja tavaroita, mutta pukeutuminen on ihan toinen juttu, mustissa vaatteissa viihtyvä Minttu sanoo. - Myös lapseni puen hevityyliin. Yksivuotiaan poikani vaatteet ovat mustia, neljävuotias tyttöni käyttää tosin mustan ohella joskus myös maalaisromanttisia asuja. Mintulla on vahva vaatealan yrittäjätausta. - Olen ompelija ja yrittäjä jo neljännessä polvessa. Isoisoäidilläni O. Välimaalla oli kappa- ja lenkinkiliike vuosina Tampereella Commercen talossa. - Liikkeenpitoa jatkoi isoäitini Terttu Ahmavuo, ensin yksin, sitten yhdessä äitini Kaarinan kanssa samassa paikassa vuoteen 1984 saakka. Silloin leninkiliike siirtyi Kehräsaareen, jossa se oli vuoteen 2005 saakka. Rakennusmaalarin koulutuksen hankkinut Minttu on ommellut itsekin vaatteita pienestä pitäen. Vaatteiden lisäksi hän loihtii ompelukoneella kaikenlaista sisustustekstiileistä lasten retuutusvarmoihin leluihin. - Puodissani kaikki tuotteet ovat 98-prosenttisesti itse tekemiäni. Killo on Mintulle tuttuakin tutumpi alue yrittää. Hänen isänsä lapsuudenkoti on siellä, isovanhemmat asuvat edelleen Killon urheilukentän vieressä. - Jamalaisia täällä on enemmän ja vähemmän, Rantaperkiössä kasvanut, mutta kolme vuotta sitten Pirkkalaan Vähäjärvelle muuttanut Minttu kertoo. Taikahuilun ja Pikkukakkosen Helmi MAIJA-RIITTA NÄREIKKÖ HELMI HOLMSTRÖMILLÄ oli viime viikolla jännät paikat. Flunssa oli kaataa petiin yhdeksänvuotiaan pirkkalalaisen, jota odotti esiintyminen perjantaina ensi-illan saaneessa Tampereen oopperan Taikahuilussa. Äidin tarjoama valkosipulimaito ja muut tropit kuitenkin tehosivat, ja koelaulun kautta oopperaroolin saanut Helmi pääsi estradille. Tampere-talon näyttämö tuli Helmille tutuksi jo pari vuotta sitten, jolloin hän oli mukana siellä esitetyssä Sound of Music -musikaalissa. Hänellä oli rooli von Trappin perheen lapsikatraan nuorimpana. Musikaalisesti lahjakas Helmi käy Tampereella Nekalan koulussa musiikkiluokkaa ja haaveilee laulajan tai näyttelijän urasta. Sound of Musicin ja Taikahuilun lisäksi esiintymiskokemusta hänelle karttuu Pikkukakkosesta, jonka yhtenä lapsijuontajana hänet nähdään ainakin tämän kevään ajan. Pikkukakkosessa hän on piipahdellut aikaisemminkin. Lapsijuontajia on mukana tiistai-illan lähetyksissä. Joka tiistai Helmin ei tarvitse kuitenkaan lähteä Tohloppiin, vaan yhtenä päivänä kuukaudessa kuvataan jopa viisi lähetystä. Pirkkalan Helmi. Helmi Holmström laulaa Tampereen oopperan Taikahuilussa, juontaa Pikkukakkosta ja haaveilee laulajan tai näyttelijän ammatista. VIIKON VIERAS Ratikka myös Pirkkalaan RITVA ASULA-MYLLYNEN HM TAMPEREEN kaupunkiseudun kahdeksan kuntaa ovat tehneet poliittisen päätöksen kasvattaa joukkoliikenteen kulkutapaosuutta 13 prosentista 25:een. Halvin keino tehdä se on panostaa pitkäjänteisesti raideliikenteen kehittämiseen. Seudullinen raideliikenne ei ole vain maakunnan rakentamattomissa metsissä harvakseltaan kulkeva juna. Se on panostus, joka tutkitusti tuo elämää ympäristöönsä, kuljettaa asiakkaita palveluiden ja kaupan äärelle, kasvattaa maan arvoa ja tuottaa kestävää yhdyskuntarakennetta tiivistyvinä nauhataajamina. Kaupunkiseudun yhteisessä joukkoliikennesuunnitelmassa raideliikenteen muodostaa kokonaisuus, joka käsittää lähijunan lisäksi myös ratikan rakentamisen maakunnan keskuksen ahtaalle pääakselille. Toisessa vaiheessa raitiotie on tarkoitus linjata Kirjoita palstalle: Suupantie 2 A 10, Pirkkala, sähköposti: myös Hatanpäälle, Härmälään ja Pirkkalaan, mikä tukisi Pirkkalan keskustan, Naistenmatkantien, Hatanpään valtatien ja Nuolialantien varren kasvavia alueita. Tulevassa se palvelisi myös kehätien suuntaista joukkoliikenteen laatukäytävää sekä lentokentän alueen elinkeinoelämän ja matkustajien liikennettä. Lähijunan tehtävä on palvella maantieteellisesti laajaa aluetta Tampereen ulkopuolella. Pirkkalan nauhataajamaa lähijuna ei palvele, mutta seudullisen kokonaisuuden vuoksi jatkovaiheessa ratikka laajennetaan myös Pirkkalaan. Ensimmäinen vaihe on Tampereen Hervannasta Keskustorin kautta Lentävänniemeen. Tämä reitti kattaa yli 40 Pirkanmaan vilkasta käyntikohdetta. Liityntäliikennettäkin voi kehittää siellä, missä se on työmatkalaisten ja perheiden liikkumisen kannalta toimivaa. Kätevää olisi jos saisi polkupyöränkin ratikan kyytiin. Pysäkkien ympäristöt tulisi kehittää pyöräilijöille houkutteleviksi ja turvallisiksi. Mutta jotta liikkuminen kaupunkiseudulla saadaan sujuvaksi, tarvitsemme keskitetyn linjastosuunnittelun sekä seudullisen reittioppaan kuten pääkaupunkiseudulla. Myös matkaketjut ja liityntäliikenne bussi- ja junajärjestelmän kanssa on saatava helppokäyttöiseksi, jotta joukkoliikenne voi aidosti muodostua kilpailukykyiseksi henkilöauton rinnalle.

5 Reipin laskiainen ennätyssuosittu ANTTI JOKINEN REIPISSÄ vietti laskiaisriehaa sunnuntaina järjestäjien arvioiden mukaan noin 1200 henkeä. Tapahtuma sujui pieniä ruuhkia lukuun ottamatta mallikkaasti. Valerie Rolland kunnan vapaa-aikatoimesta oli ottanut päävastuun käytännön järjestelyistä ja halusi tehdä tämänvuotisesta riehasta hienon tapahtuman edesmenneen Antti Inkisen muistoksi. Inkinen ideoi aikanaan riehan Reippiin. Vapaa-aikapäällikkö Jouni Salonen kertoi, että ihmiset ovat olleet todella kiinnostuneita Reipin tulevaisuudesta. Kunta joutuu Reipissä asuneen Antti Inkisen kuoltua miettimään pian, miten hieno alue kuntalaisia jatkossa parhaiten palvelee. Kahviota ja muuta säpinää kaivataan. Moni pitää Reippiä Pirkkalan helmenä. - Olen saanut hirveästi yhteydenottoja henkilöiltä, jotka voisivat vuokrata päärakennusta tai ovat ideoineet muuta mukavaa. Ideoita tuli viimeksi lehtijutun jälkeen ja nyt laskiaisriehassa lisää. - Eläimet, lasten vierailut, leirit ja muu toiminnallisuus ovat olleet monilla ajatuksissa. - Näitä ideoita pureskellaan nyt huhtikuulle ja kunnan johtoryhmä pohtii asiaa. Tähän saakka Reipin kanssa on poukkoiltu, nyt haussa on selkeä linja, jolla mentäisiin eteenpäin. Monitoimitilan suunnittelu alkaa ANTTI JOKINEN Reipin tulillä lämmittelivät laskiaisena 1200 muun kävijän joukossa myös Tero Kivinen (vas.), Leevi Kivinen, Johanna Kivinen, Ulla Peltoniemi, Lenni Peltoniemi ja Jani Peltovuori. Leevi Koskinen pääsi koirakyytiin. Hevoskyytiä oli tarjolla, mutta ei enää Antti Inkisen toimesta. Kuvat: Niilo Putkonen NUORISOA ja muitakin ikäryhmiä palvelevan monitoimitilan suunnittelu on alkamassa. Rakentamiseen on varattu 1,2 miljoonaa euroa. Milloin tilan on määrä olla valmis, vapaa-aikapäällikkö Jouni Salonen? - Ensi vuonna, joten nyt on pistettävä äkkiä tehokas suunnittelutyö käyntiin. Joko rakennuksen paikka tiedetään? Aiemmin on puhuttu, että ne tulevat liikuntatalon yhteyteen. - Siellä tilat täydentäisivät hyvin kokonaisuutta. Rakennusalan asiantuntijoita on vain pohdituttanut, onko maapohja siinä huono ja tarvitaanko kalliita paalutuksia. - Tarkka paikka liiikuntatalon yhteydessä kokoushuoneen kohdalta järvelle lähtevä seinän osa. - Ensimmäisessä suunnittelukokouksessa 15. maaliskuuta tämä asia nousee esiin. Minkä tyyppiset tilat muutoin ovat mielessä? - Paikka, jossa sekä nuoriso että erilaiset kerhot ja harrastusryhmät voisivat kokoontua. Siinä pitäisi olla yksi hiukan kookkaampi sali, jossa mahtuu vaikkapa tanhuamaan ja pitämään muita liikuntaryhmiä. Olisivatko kaikki tilat illalla nuorten ja päivällä muiden käytössä? - Riippuu siitä, miten suuren määrärahan hankkeelle lopulta saamme ja mikä on tilojen mitoitus lopulta. - Jos saataisiin neliön tilat, niin kaiken tilan ei silloin välttämättä tarvitse olla yhteiskäytössä. Ryanair Roomaan ja Sisiliaan RYANAIR ilmoitti viime viikolla avaavansa kaksi uutta lentoreittiä Tampereelta. Molemmat suuntautuvat Italiaan. Tampere-Rooma reitti aloittaa liikennöinnin 6. toukokuuta maanantaisin ja perjantaisin ja Tampere-Trapani (Sisilia) reitti 4. kesäkuuta tiistaisin ja lauantaisin. Rooman kone lähtee Pirkkalasta Roomaan kello ja paluulento Roomasta starttaa Trapaniin on tarjolla Pirkkalasta sekä ilta- että keskipäivän lähtöjä. Teknistä johtajaa haetaan uudelleen KUNNANHALLITUS päätti maanantaina laittaa Pirkkalan teknisen johtajan viran uudelleen hakuun. Virkaa haki 15 henkilöä, joista viisi kävi haastattelussa ja kaksi soveltuvuustestissä. Kunnanhallitus päätti lieventää hakuehtoja. Ylemmän korkeakoulututkinnon sijasta vaaditaan teknisen alan korkeakoulututkintoa. Pirkkalassa on avoinna myös toinen teknisen osaston päällikkövirka, kunnallistekniikan rakennuspäällikkö. Tekninen johtaja Reijo Leinonen ja rakennuspäällikkö Pertti Heikkilä ovat molemmat jäämässä eläkkeelle. Valtuutetuille esitetään kyselytuntia MIKKO KUOPPA (vas) esittää valtuustoaloitteessaan, että Pirkkalassa otettaisiin käyttöön kyselytunti ennen valtuuston kokousta. Kyselytunnilla valtuutetut voisivat esittää kunnanhallitukselle kunnan hallintoa ja taloudenhoitoa koskevia kysymyksiä. Kuopan mukaan valtuutetut saisivat nopeasti vastauksia ajankohtaisiin kysymyksiin, eikä heidän tarvitsisi näin ollen tehdä välttämättä valtuustoaloitetta. Maastoreittejä kaikille ulkoilijoille TAPIO KANGASNIEMI (kd) ja 25 muuta valtuutettua haluaa, että kunta ryhtyy selvittämään kunnan ulkoilureittien käyttöä. Valtuustoaloitteen mukaan tavoitteena pitäisi olla, että hiihtäjien lisäksi myös kävelijät, koiranulkoiluttajat ja ratsastajat saisivat omat maastolenkkinsä. Pirkkalainen verkossa PIRKKALAINEN 5 LYHYESTI Viraston vanha osa aukeaa kesällä KUNNANVIRASTON vanhan osan saneeraustyöt valmistuvat juhannukseen mennessä. Tällöin kuntalaisille suunnatut palvelut yhteispalvelusta poliisin lupapisteisiin ja työvoiman palveluihin muuttavat rakennuksen katutasolle. Remontti aloitettiin viime vuonna kiireellä kosteus- ja homeongelmien takia. Kunnanviraston pääsisäänkäynnin vieressä olleet palvelupisteet muuttivat evakkoon, suurin osa vanhaan kirjastotaloon. - Terveydellisten olojen varmistamiseksi on peruskorjaus ollut varsin perusteellinen. 1. ja 2. kerroksen osalta vain betonirakenteet ovat entiset ja niihinkin on tehty puhdistus- ja desinfiointitöitä, kertoo rakennuspäällikkö Markku Viinamäki. Työn edetessä kustannukset ovat hiukan nousseet alkuperäisestä arviosta. Tekninen lautakunta esittää, että kohteelle myönnetään euron lisämääräraha. Seurakuntaan valittiin uudet ohjausryhmät KIRKKONEUVOSTO on valinnut Pirkkalan seurakunnan ohjausryhmät. Niiden toimiaika on kaksi vuotta. Aikuis- ja perhetyö: Anita Ranta, pj. (varalla Tuula Aho), Juhani Miilunpohja (Tuomas Jukkola), Pentti Kuusjärvi (Lasse Malmi), Linda Nieminen (Jaakko Lari), Nina Hannonen (Aleksi Koskinen), Antti Aalto (Anniina Lehu). Kirkkoneuvoston edustaja Tuija Ollila. Lapsityö: Kyllikki Koskinen, pj. (Helena Lindqvist), Tuomas Jukkola (Liisa Vihma-Sievers), Johanna Rauma (Henni Hakala), Elina Jääskeläinen (Karita Kauppinen), Mirja Toiva (Maarit Hoikkala), Petro Tuominen (Merja Salminen). Kirkkoneuvoston edustaja Reija Mattsson. Nuorisotyö: Liisa Hakala, pj. (Henni Hakala), Tiia-Pauliina Niemi (Pirkka Kärki), Heini Pasanen (Tuomas Jukkola), Niko Metso (Pekka Kinnunen), Mika Oksanen (Matti Aalto), Hannu Touru (Eero Rekola). Kirkkoneuvoston edustaja Jorma Schukoff. Diakonia ja lähetystyö: Sirpa Pajunen, pj. (Kirsti Maja), Kauko Järvensivu (Aleksi Koskinen), Eeva Uskali (Karita Kauppinen), Reijo Kaartokallio (Riitta Kunnas), Osmo Palvanen (Sirkka-Liisa Nieminen), Pirjo Kivelä (Reijo Ylikippari). Kirkkoneuvoston edustaja Marko Ruusunoksa. NUORTEN PALSTA Nuoret odottavat jo uusia tilojaan SUURIN nuoria koskeva asia tällä hetkellä on uudet nuorisotilat. Niiden puolesta osoitettiin mieltä jo syksyllä ja niiden rakentaminen valmiiksi ensi vuodeksi onkin jo varmistunut. Tähän mennessä nuorisotilana on toiminut nuorisokahvila Nasta, jonka pieni koko ja nuorille riittämättömät tilat eivät ole olleet tarpeeksi nuorten mieleen. Nastan lisäksi nuorilla ei ole juuri ole muita jokapäiväisiä paikkoja täällä Pirkkalassa. Seuris on toiminut myös nuorten oleskelupaikkana, tosin Marcell Menke ja Juho Rae sanovat käyvänsä uusissa nuorisotiloissa, kun sellaiset Pirkkalaan saadaan. Ensi vuonna tilat ovat jo tulossa. nuorteniltoja on vain kaksi kaksi viikossa, keskiviikko ja torstai. Nyt kunta on kuitenkin HENNA KORPELA myöntänyt budjetin nuorisotilojen rakentamiselle kahdeksi vuodeksi, ja tilojen sunnittelutyöt ovat alkamassa pian. Nuorillehan tämä on hyvin positiivista tietoa, sillä tähän mennessä on esiintynyt hyvin paljon eriäviä mielipiteitä Pirkkalan nuorisopalveluista. Yhdeksäsluokkalaiset Juho Rae ja Marcell Menke käyttävät nykyisiä nuorisotiloja satunnaisesti. - Käytän nykyään nuorisotiloja joskus, mielestäni Nasta menee ehkä juuri tunnin liian aikaisin kiinni, Juho kertoo. Pojat ennakoivat käyttävänsä tulevia uusia nuorisotiloja heti kun sellaiset Pirkkalaan valmistuvat. Nykyään monesti esimerkiksi nuorten oleskelupaikkoina toimivilta huoltoasemilta nuoret häädetään ulos, jos he eivät ole asiakkaina. Kun pojilta kysyy onko uloshäätämisestä liiketiloista, on vastaus yksimielinen. - On häädetty kyllä muutamankin kerran ulos, vaikka ihan hyvin ollaan käyttäydytty, Marcell Menke kuvailee. ONNEA Onko merkkipäivä? Pirkkalaisessa on kolme ilmaista lukijoiden juhlapäivistä kertovaa palstaa: Vihitty, Paljasjalkaiset sekä Merkkipäiviä. Tiedot viimeistään ma kello 12 Pirkkalainen, Suupantie 2 A 10, Pirkkala. Puhelin Sähköposti: Ilmaispalstat ovat lyhyttä tiedottamista ja onnitteluita varten. Kutsut kellonaikoineen, kiitokset yms. ovat erillisten maksullisten ilmoitusten aineistoja. MERKKIPÄIVÄT Väinö 2 vuotta eikä suotta! Oikein paljon onnea elämääsi toivottavat isomummu ja isopappa.

6 6 PIRKKALAINEN LYHYESTI URHEILU Martat kartuttivat taitojaan PIRKKALAN kaikki kolme marttayhdistystä, Pirkkalan martat, Hämeenpuolen martat sekä nuormartat, perustivat viime vuonna yhdessä Sirpakat-nimisen opintokerhon, jossa voi suorittaa marttojen taitoavaimia. Kaikkiaan 11 sirpakkaa marttaa kartutti taitojaan niin, että he saivat tavoittelemansa I-taitoavaimen. Pirkkalan martat ja Hämeenpuolen martat ovat myös valinneet kuluvalle vuodelle uudet hallitukset. Pirkkalan marttayhdistyksessä puhetta johtaa Raija Järvinen ja varapuheenjohtajana toimii Kirsti Ojala. Sihteeriksi valittiin Terhikki Knuuti ja rahastonhoitajaksi Riitta Kunnas. Muut hallituksen jäsenet ovat Pirjo Hanhivaara, Leena Hänninen, Tuula Palo, Ritva Tuominen ja Sirkku Tuominen. Pirkkalan Hämeenpuolen marttayhdistyksen puheenjohtaja on Irma Luotonen, varapuheenjohtaja Ulla-Maija Julin, sihteeri Marjo Welling ja rahastonhoitaja Hilkka Koppanen. Hallituksessa ovat mukana myös Raili Hahmo, Kati Järvinen, Seija Kilpinen, Marja- Leena Kinnunen ja Hanna Welling. Marttailu, sitä on nyt liikkeellä. Sirpakkaat martat Irma Luotonen (vas.), Terhikki Knuuti, Raili Talonen, Sisko Latva-Reinikka, Raija Kettunen, Tarja Pirilä, Sirkka- Liisa Arvonen, Ulla-Maija Julin, Sirkku Tuominen ja edessä Eila Kallio ja Hilkka Koppanen suorittivat yhdessä marttojen ensimmäisen taitoavaimen. AJAN HERMOLLA Ajatelma Ihminen on onneton siksi, ettei tiedä olevansa onnellinen. Fedor Dostojevski Nimipäivät Ke 9.3. Auvo, to Aurora, Aura, Auri, pe Kalervo, la Reijo, Reko, su Erno, Ernesti, Tarvo, ma Matilda, Tilda, Mette, ti PAIKALLISUUTISIA Hopeasompa kutsuu Sotkamoon Pirkkalan Hiihtäjillä riittää ladulle nuorta polvea ANTTI JOKINEN PIRKKALASTA lähtee ennätysmäärä nuoria hiihtäjiä Sotkamossa viikonloppuna pidettäviin Hopeasompa-kisoihin. - Aiemmin lähtijöitä on ollut muutama, nyt kahdeksan, valmentaja Timo Lopperi kertoo. Koska kyseessä ovat Hopeasomman juhlakisat, mukaan pääsevät tänä vuonna kaikki karsintakisoihin osallistuneet. - Mutta koko meidän porukka olisi karsinnat läpäissyt, muistuttaa Antero Heikkinen. Pirkkalan Hiihtäjien osakkeet ovat viime vuosina nousseet Suomen hiihtokartalla: ranking-sija on kohonnut ripeästi. PirHi on nyt Suomen 69: nneksi paras seura, kun se oli 249:s vielä viisi vuotta sitten. Risto. FAKTA Hopeasompa Vastaavat vuotiaiden SM-kisoja. Hopeasomman 40-vuotisjuhlakisat Sotkamossa Mukana 881 maastohiihtäjää ja 193 viestijoukkuetta. Lajeista mukana myös yhdistetty ja mäkihyppy. Mukana 8 Pirkkalan Hiihtäjien nuorta lupausta. Heidän päävalmentajansa Timo Lopperi. Mukaan myös vanhempia, jotka vastaavat kuljetuksista, varusteista ja siitä tuiki tärkeästä voitelusta. Pirkkalan Hiihtäjien naperohiihtokoulussa n. sata lasta ja hiihtokoulussa noin 30. Seurassa 249 jäsenmaksun maksanutta jäsentä. Kohti Sotkamoa. Pirkkalan Hiihtäjien Hopeasompa-joukkue viimeistelee tällä viikolla kuntoaan ja toivoo, ettei lentsu iske. Vasemmalta Juho Heikkinen, Eevert Toivonen, Pauliina Pitkänen, Vili Mustonen, Sonja Julkunen, Eveliina Piippo ja Pyry Mustonen. Kuvasta puuttuu Teemu Eerola. - Meillä pisteet tulevat nuorisotoiminnasta pääasiassa, vetäjät kertovat. - Kyllä kilpahiihtoväki on Hämeessä nousumme huomannut. Viestiporukkamme otti piirinmestaruuden, ja tässä kisaillaan aika kovatasoisessa piirissä sentään, Lopperi kehaisee, Parhaamme tehdään Sen paremmin nuoret itse kuin valmentaja eivät stressaile tulevan viikonlopun sijoituksesta - ainakaan toimittajalle, kotona ehkä. Jopas sattui Hilma Palmroth tuli nuorena opettajana kaupungista Partolan emännäksi. Kerran isäntä Hannes pyysi Hilmaa laittamaan sunnuntain Aamulehteen ilmoituksen myytävästä sonnista. Kun lehti tuli, niin ilmoitus olikin myytävästä härästä. Hannes ihmetteli syytä muutokseen. Hilma selitti sonnin kuulostaneen niin julmalta, että hän oli laittanut lehteen härkä. Hannes totesi, että eihän sitä härkää kukaan osta, sehän on kuohittu sonni! TM 40 vuotta sitten Valaistu latu taitaa olla tällä hetkellä lähempänä toteutumistaan kuin moni uskoisi. Pirkkalainen maaliskuussa 1971 Muut lehdet Kunnanvaltuustojen puheenjohtajat pelkäävät, että Suur-Tampere kangistaisi päätöksenteon ja veisi palvelut kotiovelta. Aamulehti Päivystykset Hammashoito, kiireellistä ensiapua arkipäivisin terveyskeskuksen hammashoitolassa, puh , soitto miel. klo 8-9. Viikonloppuisin ja arkipyhinä päivystys Ensiapu Acutassa Taysissa. Ajanvaraus klo 8-12, puh Pirkkalan apteekki, (Suupantori 4) avoinna ma-pe 9-20, la 10-16, su Tampereella avoinna joka päivä Yliopiston Apteekki (Hämeenkatu 16) 7-24, Keskustorin apteekki (Keskustori 1) Päivystävä eläinlääkäri, puh (lemmikkieläimet), puh (tuotantoeläimet). Arkisin puh Sairaanhoito, kiireellistä apua tarvitsevat Pirkkalan terveyskeskus ma-pe 8-22, la 10-18, su 10-20, puh Yöpäivystys Ensiapu Acutassa Taysissa ma-pe 22-8, la 18-10, su 20-8, puh Vikailmoitukset, sähkö, lämpö, maakaasu Loukonlahteen saakka Tampereen Sähkölaitos, puh , muualla Pirkkalassa Vattenfall sähkö, puh , kaukolämpö ja maakaasu, puh Vesiongelmissa Tampereen Vesi, puh Parhaamme vaan yritämme, tuumivat Sonja Julkunen ja Eveliina Piippo muiden velmuillessa mukana. Odotuksissa taitaa olla kaikin puolin kiva viikonloppu Kainuussa. - Onhan meillä yksi Hopeasomman kultakin, kun Markus Sinijärvi voitti kisat 16-vuotiaana, Timo Lopperi kertoo. Täksi talveksi nuorten MMkisoissakin hiihtänyt Sinijärvi vaihtoi Valkeakosken Hakaan. - Siitä ei yhtään purra hammasta. Olemme kasvattajaseura ja kun oma junnumme pääsee isoihin ympyröihin, niin hieno juttu, Lopperi ja muut seuran puuhamiehet painottavat. Oslo toi uskoa tekemiseen Lopperi linjaa jo hienoksi saavutukseksi, että selviää piirin karsinnoista loppukisoihin. Harjoittelu on tavoitteellista. Ympärivuotiseksi se muuttuu 10 ikävuoden jälkeen. - Periaate kuitenkin on, että se on nuoresta itsestään kiinni, Palvelut Elokolo, Pirkkalan Elämäntapayhdistys Elopilkun kokoontumispaikka kuntalaisille (Suupankuja 8-10, kerhohuone, puh ), avoinna ma-to 9-15, pe Kelan Pirkkalan toimisto (Suupantie 2), avoinna ma-pe 10-12, Kirjastot, Pirkkalan pääkirjasto avoinna ma 10-20, ti-pe 10-19, la 10-15, su lehtisali 12-16; Nuolialan kirjasto mato 13-19, pe 10-15, aattopäivisin 10-15; Kirkonkylän lainausasema ti 10-15, to 10-15; Toivion lainausasema ma ja pe 10-15, ke Härmälän kirjasto ma, ti, to 13-19, ke 9-15, pe, la Pirkkalan ikäpiste, tietoa ja neuvontaa ikäihmisille vanhainkoti-palvelukeskus Pirkankoivussa (Lehtimäentie 2 C, puh ), avoinna ma, ti, ke , Rasihovi, toimintaa mielenterveyskuntoutujille (Rasitie 10, puh ), avoinna arkisin 8-18, la Työpala, Pirkkalan työttömien toimintapiste (Teollisuustie 29, puh ), avoinna ma-pe Työterveyspalvelu Viisari, Pirkkalan toimipiste (Suupantie 10), avoinna ja ajanvaraus ma-pe klo , puh Tampereen työ- ja elinkeinotoimisto, Pirkkalan palvelupiste kunnantalolla (Suupantie 11), puh Avoinna ti-to klo 9-12, Ma, pe asiakkaat ajanvarauksella. Näyttelyt: Pirkkalan taideyhdistys ry.: liikuntatalolla (Koulutie 9) Juha Isometsän gra- kuinka pitkälle hiihtoharrastuksessaan haluaa. Sekä nuoret hiihtäjät että valmentajat iloitsivat Suomen menestyksestä Oslon MM-kisoissa. Suomen juniorikisoissa ikäluokkien koko on kasvanut. Hiihtoharrastus on taas voimissaan, vaikka doping-sotkujen aikaan näytti pahalta. Kahden hyvän lumitalven vaikutusta ei sovi unohtaa. - Oli hieno nähdä, kun uusia suomalaisia nousi maailman huipulle Oslossa, Lopperi iloitsee. fiikkaa , terveyskeskuksessa (Lentoasemantie 60) Valerie Kalvesin maalauksia , Pirkankoivun taidekäytävällä (Lehtimäentie 2 C) Elina Makkosen maalauksia Pirkanmaan muistiyhdistys ry. (Kalevantie 1, Tre), Sinikka Pyykösen maalauksia Taysin naistentautien poliklinikalla Riitta Mäkelän ja Kirsti Sutisen maalauksia Pirkkalan taidenyhdistyksen 35-vuotisjuhlanäyttely Galleria 2:ssa (Suupantori 2) Avoinna ma, ti, to 15-19, ke 10-15, la-su 12-16, pe sulj. Baren-Baren -taideryhmän näyttely Galleria 2:ssa (Suupantori 2, Pirkkala) Avoinna ma, ti, to 15-19, ke 10-15, la-su 12-16, pe sulj. Juhani Vuorisen maalauksia Härmälän kirjastossa saakka. VIIKKOKALENTERI Jaakko Löytyn matalakirkollinen messu Pirkkalan kirkon Reilussa perjantai-illassa pe klo 19. Reilun kaupan basaari klo 18. Pirkat - SCU, 2. divisioonan salibandya Pirkkalan liikuntatalossa la klo 16. Pirkkalan hiihtäjien mestaruuskilpailut alle 6-16v. Nordea-nuorisohiihtojen yhteydessä Toivion koululla ti klo 18. Tyyli perinteinen. To klo 18 alle 6-16v., M/N18, M/N, M/ N3, M45, M55. Vapaa tyyli.

7 PIRKKALAINEN 7 A Aluehälytyskeskus 112 Aluepelastuslaitos, Tampere *(03) Ambulanssi 112 Apila (Pirkankoivu) apulaisosastonhoitaja Apteekki, Pirkkala (03) ma-pe 9-20, la 10-16, su päivystykset Apuvälinelainaus terveyskeskus ma-pe 9-12, (03) Asuntotoimi , asumiseen liittyvät korjausavustukset asumisoikeusasunnot neuvonta E Edunvalvonta -Tampereenseudun oikeusaputoimisto, Yleinen edunvalvonta * Elatustuki Elinkeinojohtaja (03) Elintarvikevalvonta ks.ympäristöterveydenhuolto Eläinlääkäripalvelut ks. Ympäristöterv.huolto/eläinlääkärit Eläkeläisneuvosto sihteeri Ennakonpidätyksen muutos (03) , Ensiapu Pirkkalan terveyskeskus (03) (päivystys/en siapu) ark. 8-22, la 10-18, su muuna aikana Ensiapu Acuta, Teiskontie 35, (03) Esikoululaisten iltapäivähoito Esiopetus ks. peruskoulut F Fysioterapiaosasto puhelinaika ma-pe 9-12 H Hallintopäällikkö Olli Niemi Hammashuolto ajanvaraukset hammashoitoloihin (03) Hammaslääkäripäivystys (03) (ma-pe) Helaakallion klinikka klo 8-15 ma-to, klo pe (03) Henkilöstöjohtaja (03) Hoitotarvikejakelu to Hoivaosasto (Pirkankoivu) apulaisosastonhoitaja Holhous/edunvalvonta Huolto ja tapaamisoikeus (lapsen) Huoneenvuokraneuvonta Asukasliitto ry Vuokralaisten keskusliitto Hyötyjätekeskus, Pirkkala (Pirkanmaan jätehuolto) Turkkirata 12, ti-pe ja kesällä ( ) la (03) Hälytysnumerot lastensuojelun sosiaalipäivystys (03) palo- ja onnettomuusilmoitukset 112 varanumero poliisin hätänumero 112 I Ikäpiste ma-ti klo 8-15 ja ke (03) Ilmansuojelu (03) J Joukkoliikenne (03) / (03) Järjestyssääntö Jätehuolto (03) Pirkanmaan jätehuolto Oy (03) (jätteiden kuljetuksiin, kaatopaikkatoimintoihin, hyötyjätteen keräilyyn ym. Pirkkalan kunta palvelee liittyvät kyselyt) Jäteneuvonta (03) Jäähalli / K Kaavoitusasiat (03) /(03) Kaavoitusjohtaja (03) Kalastuksenvalvoja Skogberg Juhani (03) Kanervakoti (ent. palveluasunnot) hoitajat apulaisosastonhoitaja Kansliapäällikkö Kartat (03) ja (03) Kaukolämpö,Tre asiakaspalvelu (03) vikapäivystys /24h Kaukopalvelu, kirjasto (03) Kela asevelvolliset asumisen tuet eläkeläiset kela-kortit kuntoutus lapsiperheet maasta- ja maahanmuutto opiskelijat työttömät vammaistuet Kirjastot Pääkirjasto, Suupantori 2, (03) Nuolialan kirjasto, Jaakontie 3, (03) Kirkonkylän lainausasema, Anian rantatie 97, ti ja to (03) Toivion lainausasema, Korpitie 13, ma ja ke (03) Kirjastotoimenjohtaja (03) Kirkot Pirkkalan kirkko (03) Vanha kirkko ja hautausmaa (03) Korjausavustukset (03) Korjausneuvonta (03) Kotihoidon tuki(lasten) -kuntalisä(lasten) (03) Kotihoito ja kotihoidon tukipalvelut vs. kotihoidon johtaja kotihoidon esimies itäinen alue ja perhetyö (03) kotihoidon päivystys, itäinen kotihoidon esimies läntinen alue ja kotisairaanhoito (03) kotihoidon päivystys, läntinen kotisairaanhoidon päivystys Koulukuljetukset (03) Koulukuraattorit Jäppinen (03) (yläaste), Suhonen (03) (alakoulut) Koululaisten iltapäiväkerhotoiminta (03) , Koulupsykologi, lukio (03) Koulupsykologi, yläaste ja alakoulut (03) , Kouluterveydenhuolto Koulutoimisto (03) , (03) , (03) , (03) , (03) Kranstolpan leirikeskus, varaukset (03) Kriisipuhelin (03) Kulttuuritoimisto (03) / , (03) Kuluttajaneuvonta (www.maistraatti.fi ) valtakunnallinen numero Kunnallistekniikka rakennuspäällikkö (03) / toimistoinsinööri (03) / Kunnan kassa ma , ti-pe 9-15 Kunnanvirasto avoinna ma , ti-pe 9-15 L Laboratorio avoinna ma-to , pe ajanvaraus ma-pe tai Lastenneuvolat * (03) Lasten päivähoito ks. Varhaiskasvatus Lastensuojelu Lastenvalvoja Leikkipaikat (kunnossapito) (03) , Liikunnanohjaajat (03) , (03) , (03) Liikuntapaikkamestari (03) Liikuntatalo (03) Lomatoiminta, maatalouspäällikkö, Lempäälä Lukio koulusihteeri (03) LVI-tarkastus (03) , Löytöeläimet: Boondock s/pellas (03) , Löytötavarat: (poliisilaitos, Nokia) (poliisilaitos, Tampere) M Maa-ainesten ottoluvat (03) Maanhankinta kunnalle (03) Maanvastaanottopaikat (03) Maanmittaustoimitukset Maataloustuet, maaseutupäällikkö Maastomittaukset (03) , Maistraatti, Tampere * Matonpesupaikat (03) Mielenterveyspalvelut ma-to klo , pe klo (03) Mittausasiat (03) Myrkytykset neuvontaa 24 h, (09) , (09) 4711 (puhelinvaihde), (09) (ohivalin ta) N Neuvolat Niittyvillan dementiaryhmäkoti hoitajat Nuohoustilaukset, Pirkkala tai Nuoriso-ohjaajat (03) , (03) , (03) , (03) , (03) Nuorten työpaja toiminnanjohtaja toimisto kyläavustus työpajat (03) O Omaishoidon tuki (03) Omakotitonttien myynti ja vuokraus (03) Ongelmajätteet (03) Osoitenumerointi (03) P Pakolais- ja maahanmuuttaja-asiat Palo- ja pelastusilmoitukset 112 Palotarkastus (03) Palveluasunnot, ks. Kanerva-koti palveluasumisen hakemukset: osastonhoitaja Palvelubussi (Atro Vuolle Oy), kuljettaja Tarja Kuusi Perheneuvola (03) Perhepäivähoito ks. Varhaiskasvatus Peruskorjausneuvonta (03) Peruskoulut Hyrsingin koulu rehtori (03) Kirkonkylän koulu rehtori (03) Kurikankulman koulu: rehtori , opettajainhuone (03) Naistenmatkan koulu koulusihteeri (03) Nuolialan koulu koulusihteeri (03) Toivion koulu rehtori (03) Yhteislukio koulusihteeri (03) Yläaste koulusihteeri (03) Perusparannuslainat (03) Perusturvalautakunta Perusturvajohtaja Pirkankoivu - osastonhoitaja Apila, Niittyvilla ja Tähkä apulaisosastonhoitaja Apila, Niittyvilla ja Tähkä Pirkanmaan verotoimisto, Hatanpään valtatie 36 (03) Pirkkala opisto Rehtori toimistosihteeri (03) Taiteen perusopetus teatteritaiteen opetus musiikin opetus kuvataiteen opetus ks. Pirkkalan taidekoulu Pirkkalan taidekoulu aikuiset (03) , lapset ja nuoret (03) , Pirkkalan seurakunta seurakuntatoimisto ark ja ma myös *(03) Poliisi 112 Poliisin lupa-asiat ks. Yhteispalvelu Pormestari (03) Psykiatrinen hoito (ma-to klo , pe klo (03) Psykologi terveyskeskus Puhelinvikapalvelu 24h/vrk Puheterapia Puistot (03) , ja (03) , Päihdehuolto * (03) , * (03) Päivystävä apteekki Päivähoito, ks. varhaiskasvatus Päiväkodit, ks. varhaiskasvatus R Rakennusluvat ja valvonta (03) , (03) Rakennustarkastaja (03) , , Rakennuspaikkojen merkitseminen (03) Reippi tilaussaunat (03) sauna (03) Rintamaveteraanien kuntoutus Rokotukset * (03) Röntgen ajanvaraus ti ja to (03) S Sairaanhoitajat, terveyskeskus Sairaankuljetus 112 Sivistystoimenjohtaja (03) Sosiaaliasiamies , Sosiaalitoimisto neuvonta ja ajanvaraus (03) Sosiaalityön johtaja (03) Sotaveteraanien kuntoutus T Taideapurahat (03) Taidenäyttelyt (03) , (03) Taiteen perusopetus (03) Talous- ja velkaneuvonta (03) Talousjohtaja (03) Tampereen sähkölaitos asiakaspalvelu (03) (mm.sähkösopimukset, -laskutus) vikapäivystys /24h Tarkastuslautakunta (03) Tehostettu palveluasuminen ks. Niittyvillan dementiaryhmäkoti ja Kanervakoti Teiden ylläpito (03) Tekninen johtaja (03) Tekninen lautakunta (03) / (03) Tekninen päivystys (työajan ulkopuolella) kunnan yleiset alueet, tiet ja kiinteistöt Teollisuustontit (03) tai Terveyskeskus, vaihde ajanvaraus ma-pe 8-11 päivystys/ensiapu (03) hallinto potilasasiamies Terveyskeskussairaala (03) Terveystarkastajat ks. Ympäristöterveydenhuolto Tiemestari (03) , Leikkaa talteen Tilapalvelu kiinteistönhoito rakennuttaminen siivoustoimi Toimeentulotuki Tontinvuokrat (03) Tonttiasiat (03) Tonttien myynti ja vuokraus (03) Tuoremehuasema Pirkkala-Lempäälän 4H ry Työsuojelutarkastus Hämeen työsuojelupiiri (03) Työterveyshuolto Viisari ajanvaraus Työ- ja elinkeinotoimisto (ent. työvoimatoimisto) Pirkkala Tampere Tähkä (Pirkankoivu) hoitajat U Uimakoulu (03) Uimarannat (03) , työajan ulkop. päivystys Urheilu- ja ulkoilualueet (03) , työajan ulkop. päivystys Urheiluseurat (03) V Vaalit (03) Vammaisneuvosto Vammaispalvelut Vammaistuet, Kela Vanhainkoti Pirkankoivu osastonhoitaja Vanhainkoti hakemukset: osastonhoitaja Vanhainkoti laskutusasiat palvelusihteeri Vanhustyön johtaja Vapaa-aikapäällikkö (kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimi) (03) , Vapaa-aikatoimistosihteeri (03) Varhaiskasvatus(ent. Lasten päivähoito) varhaiskasvatuspäällikkö (03) varhaiskasvatuksen erityisopettaja (03) varhaiskasvatuksen suunnittelija (03) läntinen alue, aluepäällikkö (03) Kyöstin päiväkodin johtaja (03) Puuhkalakin, Tommilan, Takamaan ja Suupanpuiston pk:n johtaja (03) Kurikankulman, Kurikanpirtin ja Kurikansiiven pk:n johtaja (03) itäinen alue, aluepäällikkö (03) Nuolialan, Killon Loukonlahden, Kreetankujan pk:n johtaja (03) Pereen, Pakkalahlyhdyn ja Toivion pk:n johtaja (03) perhepäivähoidon päällikkö (03) kotihoidon tuen Pirkkala-lisät (03) varhaiskasvatuksen laskutus (03) Vattenfall Oy asiakaspalvelu (yksityiset), (yritykset) kaapelinnäytöt vikapäivystys Velkaneuvonta (03) Venepaikat laskutus (03) luonnonrantapaikat * (03) / Yhteispalvelu Venesatamat (03) Verotoimisto ks. Pirkanmaan verotoimisto (03) Vesihuollon vikapäivystys (Tampereen Vesi) Vesilaitos, Tampereen Vesi *(03) Vesilaitoksen laskutus (03) Veteraanikuntoutus Viheralueet (03) Vikailmoitukset puhelinlaitos, Elisa Oyj sähkölaitos, Tampere /24h sähkölaitos, Vattenfall Oy sähkölaitos, kunnan kiinteistöt Fortumvoima Oy (02) Tampereen Vesi (vesi ja viemäri) /24h Tampereen Sähkölaitos, vikailmoitukset sähkö, lämpö ja maakaasu /24h Virkistysalueet (03) Vuokra-asunnot (03) , (03) Y Yhteispalvelu , kunnan palvelupiste poliisin lupa-asiat (Pirkkala), valmiiden asiakirjojen nouto poliisin lupa-asiat (Nokia) työ- ja elinkeinotoimisto, Pirkkala (ent. työvoimatoimisto) ti-to klo 9-12 ja puh Ympäristölautakunta (03) , (03) Ympäristöluvat (03) Ympäristönsuojelu (03) Ympäristösihteeri (03) Ympäristöterveydenhuolto Elintarvikevalvonnan päivystäjä (03) / Elintarviketarkastus: Elintarvikekuljetukset, ruokamyrkytykset Tarjoilukohteet, torit, tilapäismyynti Myymälät, tupakka-asiat Suurtaloudet Leipomot, luontaistuotteet, pakkausmerkinnät ja materiaalit Terveystarkastajat: Helenius Kaarina Hoisko Petteri Marttinen Riikka Pääskynkivi Ulla-Riikka Pöysti Seppo va Ranta Hanna (Mäkiranta Markun sij.) Eläinlääkintähuolto (Nokia/Pirkkala) Valvontaeläinlääkäri , Lemmikkieläinpäivystys (4 ensimmäinen min, seuraavat 3 / min) Tuotanto-/suureläinpäivystys / myös Tampere (0,66 /min) Lemmikkieläinpäivystys Tampereella (4 ensimmäinen min, seuraavat 3 /min) Tuotantoeläimet/suureläimet arkisin/ Tampere: eläinlääkäri Jyrki Haapasalmi, Pirteva Lemmikkieläimet arkisin/tampere: Tuhatjalka Eläinlääkäri Nokia, Pirkkala , Eläinlääkäri Hämeenkyrö , Eläinlääkäri Ylöjärvi arkisin , Eläinlääkäri Ylöjärvi arkisin , Eläinlääkäri Lempäälä, Vesilahti arkisin , Yrityksen perustaminen Yrittäjäneuvonta Ystävyyskuntatoiminta (03) Ä Äitiysneuvolat Äkillinen sairastuminen (03) Ö Öljyvahinkojen torjunta 112 tai tekninen päivystys (työajan ulkop.)

8 8 PIRKKALAINEN TV-VIIKKO YLE TV1 torstai Puoli seitsemän Ykkösen aamu-tv Mercy Peakin lääkäriasema Jaakko ja maailmanvalloittajat Kansallismaisemat: Eteläpohjalaiset lakeudet YLE News Syteen ja saveen Ykkösen aamu-tv Tuomas Enbuske - Sivistyksen käsikirja A-studio A-plus Puoli seitsemän Tv-uutiset Uusiin maisemiin Eduskunnan kyselytunti YLE TV1 perjantai Puoli seitsemän Ykkösen aamu-tv Mercy Peakin lääkäriasema MOT Kansallismaisemat: Väisälänmäki YLE News Syteen ja saveen Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa Aamusydämellä A-Eurooppa Puoli seitsemän Tv-uutiset Uusiin maisemiin Eläinten elämää maalla ja merellä Avara luonto: Vaihtolämpöisten elämää YLE TV1 lauantai Tv-uutiset Attenborough: Sininen planeetta Tv-uutiset Ykkösen aamu-tv Tv-uutiset Ykkösaamu Presidentin kanslia Pisara Kahden kerroksen väkeä Antiikkia, antiikkia Ykkösdokumentti: Matka isän luo Veteraanimuistoja Masiinamiehet Serranon perhe Gilmoren tytöt Mercy Peakin lääkäriasema Puoli seitsemän Vanha suola janottaa Kuningaskuluttaja Kotikatu Urheiluruutu A-Eurooppa Monk Tv-uutiset Ajojahti (K15) Uutisikkuna YLE TV2 torstai Sudoku Mikämikä-tvpeli Tellus-tietovisa PIKKU KAKKONEN Lauri kilpa-auto: Vili villiintyy Mercy Peakin lääkäriasema Puoli seitsemän Ensyklopedia Sydämen asialla Kotikatu Urheiluruutu Tuomas Enbuske - Sivistyksen käsikirja Strada Voimala Tv-uutiset Kotikatsomo: Alamaailma (K15) YLE TV2 perjantai PIKKU KAKKONEN Hertan maailma: Hertta pohtii tunteita Holby Cityn sairaala Kotikatu Urheiluruutu Jaakko ja maailmanvalloittajat Avara luonto: Oriiden taisto Ryhmä Pullman Lotto ja Jokeri Urheiluruutu Presidentin kanslia Miitta-täti Uutisvuoto Kidnappaus (K13) Viisi kampitusta YLE TV2 lauantai Herra Heinämäki: Djembe Ariol Karhunpaini Jääkarhu Otto Sana-Arkku: Kirpputorilla Pikku hirviötyttö Neppajymykerho Martta puhuu GALAXI Karvinen Mimun maailma Oddasat Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Pieni talo preerialla Matkapassi: Marrakesh ja Kuunalle Sirkus Temppula Postimies Pate Kaapo ja Late: Kanootin mela ja intiaanipäähine Nelli ja Iiro Pikku Kakkosen posti Martta puhuu Vekarat! GALAXI Late lammas Oddasat Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Pieni talo preerialla Kyllä isä osaa Sudoku Piilosana Mikämikä-tvpeli Tellus-tietovisa PIKKU KAKKONEN Leijulaakso Pikku Kakkosen posti Herra Heinämäki: Mikä ei kuulu joukkoon Babar ja Badun seikkailut Hotelli Ulappa GALAXI Mimun maailma Karvinen Aivokeskus Operaatio Hurrikaani: Viileät veijarit Peukaloisen retket: Karhujen luona Kauriinvasa Peliuutiset Dubai Iloa puutarhasta Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa Isä Matteon tutkimuksia Suomi express Akuutti Lentävät lääkärit Kyllä isä osaa Dinojuna Pikku Kakkonen Pikaluistelun MM Tv-uutiset Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen kevätsää Erikoisrajajääkärit Siska Satuhäät Tv-uutiset, sää ja urheilu Poliisi-TV Pirunpeli (K15) Puskuri Salpausselän Kisat: Yhdistetyn mäki Paavo ja Raili Maalaiselämää Jumppa : Voimaa keskivartaloon Pikaluistelun MM Finlandia-hiihto Salpausselän Kisat: Yhdistetyn 10 km Harri ja dinot Pikku Kakkonen Pikaluistelun MM Tv-uutiset Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen kevätsää Salpausselän Kisat: Mäkikarsinta Niklaksen keittiössä Tartu Mikkiin Salpausselän Kisat: Yhdistetyn mäki Salpausselän Kisat Salpausselän Kisat: Naisten yhdistelmähiihto Ampumahiihdon MM: Naisten yhteislähtö Salpausselän Kisat: Miesten yhdistelmähiihto Ampumahiihdon MM: Miesten yhteislähtö Salpausselän Kisat: Yhdistetyn 10 km V75-ravit Salpausselän Kisat: Joukkuemäki Tv-uutiset Kakkosen kevätsää Suomen paras kuoro Pirunpelto Erikoisryhmä Stuttgart Missä Andy on Piilosana Tellus-tietovisa MTV3 torstai Aamusää Studio Voittovisa Huomenta Suomi Studio Mitä tänään syötäisiin? Tunteita ja tuoksuja Voittovisa Ostoskanava Emmerdale Emmerdale Ostoskanava Suurin pudottaja Mitä tänään syötäisiin? Edessä uusi elämä MTV3.doc: Huipputekniikkaa suomalaisesta metsästä Tv-uutiset, sää ja urheilu Kova laki (K13) Raja - the Border (K15) True Blood (K15) Tellus-tietovisa How to Make it in America (K13) Poliisi-TV Mikämikä-tvpeli Piilosana MTV3 perjantai Aamusää Studio Voittovisa Huomenta Suomi Studio Mitä tänään syötäisiin? Tunteita ja tuoksuja Voittovisa Ostoskanava Emmerdale Emmerdale Tv-uutiset, sää ja urheilu Sankari vai vakooja Silminnäkijä: Dosentti vai desantti? Kova laki: Rikollinen mieli (K15) Yle Live: V Festival Mikämikä-tvpeli Piilosana MTV3 lauantai Voittovisa Ostoskanava Uki Pieni merenneito Kasperin kauhukoulu Animaatiomaailma Tom ja Jerry Pokémon Ben 10: Alien Force Hannah Montana Korkojen kera Voittovisa Uutiset Kauniit ja rohkeat Kauniit ja rohkeat Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale Emmerdale Päivän Sää Salatut elämät Idols House Päivän Sää Tulosruutu Hjalliksen kanssa Ratkaisija Code 46 (K15) UEFA Europa League Se Oikea Ostoskanava Voittovisa Alppihiihdon maailmancup: Spindleruv Mlyn Mitä tänään syötäisiin? Bill Engvall Show Idols Voittovisa Uutiset Kauniit ja rohkeat Kauniit ja rohkeat Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale Emmerdale Päivän Sää Salatut elämät Korkojen kera Kallista kipua Päivän Sää Tulosruutu Kaikkea sitä näkee Alppihiihdon maailmancup: Spindleruv Mlyn Lumilautailua: Frontside FUTIS UEFA Europa League Ostoskanava Alppihiihdon maailmancup: Spindleruv Mlyn Freestyle: Maailman Cup Salatut elämät Salatut elämät Salatut elämät Star Wars: The Clone Wars Top Gear Idols Studio Tulosruutu UNICEF Live Amazing Race Nelonen torstai Disney esittää Paavo Pesusieni Vaaleanpunainen pantteri Animal Planet: Jeff ja ihmeelliset eläimet Annan mehukas keittiö James Martin: Makeaa Vauvan tarina Hyvästit sotkulle Kämppä myyntikuntoon Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Vauvan tarina Hyvästit sotkulle Kämppä myyntikuntoon Kiss, Kiss, Bang, Bang (K15) Life Se Oikea Nelonen perjantai Disney esittää: Timon ja Pumba Paavo Pesusieni Vaaleanpunainen pantteri Animal Planet: Jeff ja ihmeelliset eläimet Annan mehukas keittiö James Martin: Makeaa Vauvan tarina Hyvästit sotkulle Kämppä myyntikuntoon Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Vauvan tarina Päivän Sää Tulosruutu Lotto ja Jokeri Dante s Peak Kings Se Oikea Nelonen lauantai Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Start! Matkaoppaat Matkaoppaat Matkaoppaat Matkaoppaat Arvostele mun illallinen Arvostele mun illallinen Arvostele mun illallinen James Martin: Makeaa Amyn lailla Lemmikkieläinten ABC Pulmuset Nelosen sää Päivien viemää Dr. Phil Matkaoppaat Arvostele mun illallinen Sokkokokki Detroit (K13) Beck: Japanilainen maalaus (K15) Nelosen uutiset Nelosen sää SM-liigan huippuhetket Frasier Palm Springs (K13) Palm Springs (K13) Ostosruutu Hyvästit sotkulle Kämppä myyntikuntoon James Martin: Makeaa Amyn lailla Lemmikkieläinten ABC Pulmuset Nelosen sää Päivien viemää Dr. Phil Maria! Hauskat kotivideot Elokuva: Houkutus (K15) Nelosen uutiset Nelosen sää Havaiji 5-0 (K13) Elokuva: Reno 911!: Miami (K15) Ostosruutu Älypää-TV Arvostele mun illallinen Waverly Placen velhot Drop Dead Diva Dawson s Creek Wildfire Kampus Greek Usko tai älä Elokuva: MirrorMask - Peilinaamio Elokuva: Transamerica (K15) Nelosen uutiset Nelosen sää Harper s Island (K15) Elokuva: Hardbodies (K15) Ostosruutu Älypää-TV YLE TV1 sunnuntai Tv-uutiset Avara luonto: Oriiden taisto Tv-uutiset Aamusydämellä Ihmiskunnan aarteita Tv-uutiset Taistelu syöpää vastaan Veteraanimuistoja Veteraanimuistoja Viikko viitottuna Kahden kerroksen väkeä Vielä virtaa Prisma: Koiran salainen elämä Kiehtova maailma: Himalaja, naisten maa Kestääkö rakkaus YLE TV1 maanantai Puoli seitsemän Ykkösen aamu-tv Mercy Peakin lääkäriasema Tosi tarina: Bussikuski Kansallismaisemat: Oulankajoki YLE News Syteen ja saveen Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa Ykkösaamu Pisara Arto Nyberg Puoli seitsemän Tv-uutiset Uusiin maisemiin Jaakko ja maailmanvalloittajat Kuningaskuluttaja YLE TV1 tiistai Tosi tarina: Bussikuski Ykkösen aamu-tv Mercy Peakin lääkäriasema Kuningaskuluttaja Kansallismaisemat: Hailuoto YLE News Syteen ja saveen Ykkösen aamu-tv Aamusydämellä Masiinamiehet Voimala Tv-uutiset Uusiin maisemiin A-studio Antiikkia, antiikkia YLE TV1 keskiviikko Puoli seitsemän Ykkösen aamu-tv Puutarhaetsivät Tohtori Kiminkinen Kansallismaisemat: Pohjois- Karjalan vaarakylät YLE News Syteen ja saveen Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa Attenborough: Sininen planeetta Kuvakirjeitä Euroopasta MOT Puoli seitsemän Tv-uutiset Uusiin maisemiin Ensyklopedia Avara luonto: Oriiden taisto Kätilöt Gilmoren tytöt Historiaa: DDR:n naisvankila Sydämen asialla Urheiluruutu Tohtori Kiminkinen Antiikkia, antiikkia Luontohetki: Kroatian rannikolla Arto Nyberg Urheiluruutu Ykkösdokumentti: Hehkulamppuhuijaus Komisario Frost Julkisuuden trauma Mercy Peakin lääkäriasema Uutisvuoto Prisma: Kuinka maapallo loi meidät? Veteraanimuistoja MOT Urheiluruutu A-studio Kotikatsomo: Kolmistaan (K13) Presidentin kanslia Tv-uutiset Uusi Kino: L Artiste Uusi Kino: Siberian Express Ulkolinja: Hodorkovski, sijaiskärsijä? YLE TV2 maanantai PIKKU KAKKONEN Puutarhaetsivät Puoli seitsemän Attenborough: Sininen planeetta Eläinten elämää maalla ja merellä Tosi tarina: Myrskyn silmässä Urheiluruutu Kuningataruhri (K13) Viimeinen vihollinen (K13) Jakobin petivinkit Tv-uutiset Prisma: Kuinka maapallo loi meidät? YLE TV2 tiistai Sudoku Mikämikä-tvpeli Tellus-tietovisa Puutarhaetsivät Puoli seitsemän Historiaa: Brewster - Taivaan helmi Vielä virtaa Viking Lotto ja Jokeri Urheiluruutu ja V5-ravipeli A-studio A-plus Ulkolinja: Painajainen Dubaissa Tv-uutiset Miitta-täti Strada YLE TV2 keskiviikko Sudoku Mikämikä-tvpeli Tellus-tietovisa PIKKU KAKKONEN YLE TV2 sunnuntai Sudoku Piilosana Mikämikä-tvpeli Tellus-tietovisa Unna Junná PIKKU KAKKONEN Ruusulaakson Roosa Disney esittää: Mainio Manu Ariol Taikaplaneetta GALAXI Pertti ja Purtti Poinzi Lulu ja lehmä Remakat ritarit: Noiduttu silta Otetaan uusiks Matka maailman ympäri Muista laulaa Samu ja Salla Runoretki Bertin ja Ernien suuret seikkailut Ketunleipää: Tukkimiehen halkopino Jessin kanssa Isot koneet Humps Neppajymykerho Martta puhuu GALAXI Hirveä Henri Tohtori Koira: Poppamies Peukaloisen retket: Karhujen luona Matka maailman ympäri Summeri Tanssiakatemia Summeri Pieni talo preerialla PIKKU KAKKONEN Elmeri: Elmeri ja kirahvi Anjan satuhetki Saari Meidän vauva Pikku prinsessa Musatoosa Pasin ja Kielon valtakunta Neppajymykerho Martta puhuu GALAXI Animalia Katja-Kai ja Aimo-Anna: Koisoa kerrakseen Oddasat Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Norsulan perhe Ika Oka Grimmin satuja: Kuusi joutsenta Hertan maailma Katinkontti Remix: Uutiskissa Pingu Neppajymykerho Martta puhuu GALAXI Poinzi Lulu ja lehmä Oddasat Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Pieni talo preerialla Matkapassi: Parhaat Summeri Tanssiakatemia Summeri Jumppa : Voimaa keskivartaloon Ampumahiihdon MM: Naisten viesti Salpausselän Kisat: Sprinttikilpailut Pikaluistelun MM Salpausselän Kisat: Mäki Pikaluistelun MM Sisu Tv-uutiset Urheiluruutu Kakkosen kevätsää Uusi päivä - koko viikko Tarinateltta Seitsemäs taivas Tv-uutiset, sää ja urheilu Näin meidän perheessä Suomen paras kuoro Kultamitalivaimo Kova peliä pohjolassa - esittely Minun maisemani Sisu Erikoisrajajääkärit Lentävät lääkärit Uusi päivä Utelias Vili Pikku Kakkonen Kotikokkien reseptit Strömsö Tv-uutiset Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen kevätsää Hienosti hihnassa Paavo ja Raili Uusi päivä Pasila (K11) Urheiluhullut Pohjois-Suomen uutiset Pieni talo preerialla Matkapassi: Washington Paavo ja Raili Urheiluhullut Kovaa peliä Pohjolassa Hienosti hihnassa Pirunpelto Lentävät lääkärit Uusi päivä Viidakkokirja Pikku Kakkonen Satuhäät Tv-uutiset Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen kevätsää Akuutti Uusi päivä Kyllä isä osaa: Isän mummo Ajankohtainen kakkonen Jalkapallon Mestareiden liiga festivaalit Satuhäät Naiset jotka minulle annoit Ajankohtainen kakkonen Minä - äiti! Lentävät lääkärit Uusi päivä Anniina Ballerina Pikku Kakkonen Hiihdon mc: Sprinttikilpailut Tv-uutiset Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen kevätsää Suomi express Uusi päivä Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa Pirunpelto Tv-uutiset, sää ja urheilu Kova laki: Erikoisyksikkö (K15) How to Make it in America (K13) Pasila (K11) Kova laki (K13) Piilosana Tellus-tietovisa Mikämikä-tvpeli Piilosana MTV3 sunnuntai Voittovisa Ostoskanava Dino, pikku dinosaurus Dibitassut Dibitassut Superpahisten liiga X-Men: Evolution Batman - pelottomat Jokakoti.fi Hjalliksen kanssa Puskuri Tv-uutiset, sää ja urheilu Silminnäkijä: Irti internetistä! True Blood (K15) Ensiapuosasto (K13) MTV3 maanantai Aamusää Studio Voittovisa Huomenta Suomi Studio Mitä tänään syötäisiin? Tunteita ja tuoksuja Voittovisa Ostoskanava Emmerdale Emmerdale Ostoskanava Viidakkoperhe Mitä tänään syötäisiin? Takaisin ruutuun Puskuri Jalkapallon Mestareiden liiga Tellus-tietovisa Mikämikä-tvpeli Piilosana MTV3 tiistai Aamusää Studio Voittovisa Huomenta Suomi Studio Mitä tänään syötäisiin? Tunteita ja tuoksuja Voittovisa Ostoskanava Emmerdale Emmerdale Ostoskanava She s Got The Look Mitä tänään syötäisiin? Miehen puolikkaat Dokumenttiprojekti: Voittajat ja voitetut Ensiapuosasto (K13) Tellus-tietovisa MTV3 keskiviikko Aamusää Studio Voittovisa Huomenta Suomi Studio Mitä tänään syötäisiin? Voittovisa Alppihiihdon maailmancup: Lenzerheide Emmerdale Emmerdale Alppihiihdon maailmancup: Lenzerheide Perhesiteet Mitä tänään syötäisiin? Ensisilmäyksellä Kurjat kuppilat USA Motor Forum: Ralli SM - Kouvola Salatut elämät Salatut elämät Clintonien uskomaton tarina Amorin nuolet Ice Age 2: Jäätikkö sulaa Perhesiteet National Geographic esittää Tulosruutu Formula 1: Extra Keksijätehdas Idols Tappajan näköinen mies Viikon sää Tulosruutu Irene Huss: Yökierto (K15) Ratkaiseva isku (K15) Amazing Race Idols Voittovisa Uutiset Kauniit ja rohkeat Kauniit ja rohkeat Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale Emmerdale Päivän Sää Salatut elämät Linnan tähdet C.S.I. Miami Päivän Sää Tulosruutu Trauma Kovat kaulassa Lumilautailua: Frontside Voittovisa Metsien miehet Linnan tähdet Voittovisa Uutiset Kauniit ja rohkeat Kauniit ja rohkeat Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale Emmerdale Päivän Sää Salatut elämät Muodin huipulle Ratkaiseva isku (K15) Päivän Sää Tulosruutu C.S.I. Miami Tappajan näköinen mies Rillit huurussa Voittovisa Se Oikea Leijonakuiskaajat Voittovisa Uutiset Kauniit ja rohkeat Kauniit ja rohkeat Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale Emmerdale Päivän Sää Salatut elämät Suuri journalistipalkinto C.S.I. New York Vikinglotto ja Keskiviikko- Jokeri Päivän Sää Tulosruutu Teknari Southland Luota minuun Kovan onnen kundi Voittovisa Voittovisa Se Oikea Nelonen sunnuntai Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Unitupa Kuono kohti voittoa Sikke - Ruokaa rakkaudella Animal Planet: Urhea eläintarha Eläinkunnan ennätykset Inspector Cartoons Frasier Frasier Frasier Frasier Nelonen maanantai Disney esittää: Timon ja Pumba Paavo Pesusieni Vaaleanpunainen pantteri Animal Planet: Jeff ja ihmeelliset eläimet Annan mehukas keittiö James Martin: Makeaa Vauvan tarina Hyvästit sotkulle Kämppä myyntikuntoon Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Vauvan tarina Hyvästit sotkulle Kämppä myyntikuntoon Nelonen tiistai Disney esittää: Timon ja Pumba Paavo Pesusieni Vaaleanpunainen pantteri Animal Planet: Jeff ja ihmeelliset eläimet Annan mehukas keittiö James Martin: Makeaa Vauvan tarina Hyvästit sotkulle Kämppä myyntikuntoon Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Vauvan tarina Hyvästit sotkulle Kämppä myyntikuntoon Se Oikea Nelonen keskiviikko Disney esittää Paavo Pesusieni Vaaleanpunainen pantteri Animal Planet: Jeff ja ihmeelliset eläimet Annan mehukas keittiö James Martin: Makeaa Vauvan tarina Hyvästit sotkulle Kämppä myyntikuntoon Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Vauva tulossa Hyvästit sotkulle Kämppä myyntikuntoon Täydelliset naiset Unelmien poikamies Meidän isä on parempi kuin teidän isä Sokkokokki MasterChef Suomi Hauskat kotivideot Elokuva: Sex and the City - Sinkkuelämää (K13) Nelosen uutiset Nelosen sää Castle (K13) Detroit (K13) Ostosruutu Älypää-TV James Martin: Makeaa Amyn lailla Lemmikkieläinten ABC Pulmuset Nelosen sää Päivien viemää Dr. Phil Matkaoppaat Arvostele mun illallinen Ruotsin miljonääriäidit Täydelliset naiset Sinkkuelämää (K13) Sinkkuelämää (K13) Nelosen uutiset Nelosen sää Frasier Näkijä Ostosruutu (K13) Älypää-TV James Martin: Makeaa Amyn lailla Lemmikkieläinten ABC Pulmuset Nelosen sää Päivien viemää Dr. Phil Matkaoppaat Arvostele mun illallinen MasterChef Suomi NCIS Rikostutkijat (K13) D: Puolikas mies Nelosen uutiset Nelosen sää Frasier Start! Ostosruutu Älypää-TV James Martin: Makeaa Amyn lailla Lemmikkieläinten ABC Pulmuset Nelosen sää Päivien viemää Dr. Phil Matkaoppaat Arvostele mun illallinen Trinny & Susannah Amerikassa Havaiji 5-0 (K13) Maria! Nelosen uutiset Nelosen sää Frasier Asema 62 (K15) NCIS Rikostutkijat (K13) Ostosruutu Älypää-TV

9 TV-VINKIT Summeri vierailee Vihdissä. Kuvassa Kalle Lindroth ja Minna-Liisa Penttinen. TV2 su klo Taistelu syöpää vastaan. Kun Cal MacDonald (kuva, as.) sairastui syöpään, ryhtyi hänen poikansa Chris (kuva, oik.) tukemaan isäänsä kaikin tavoin taistelussa. Kaikista tehokkaimmat hoitokeinot otetaan käyttöön ja lopputulos yllättää. TV1 su klo 10. YLE Teema torstai Teematieto Opettaja.tv: Tiede ja teknologia Opettaja.tv: Sosiaalinen netti Mun uutiset Opettaja.tv: Ullakkokomppania Teematieto Ohjelmakirjasto: Sukella yrittäjyyteen Kun Castro valtasi Hiltonin Berliini 24 h Pieni moskeija preerialla Kaatopaikan haudattua elämää Laulujen Pariisi Prisma Studio Jimmyn ruokapaja Tiededokumentti: Voiko tieteeseen luottaa Kino: Huonot tavat (K15) Tabu (K13) Teematieto perjantai Teematieto TV-arkisto: Elina Salo Laulujen Pariisi Intiaanikansat Amazon-virran varrella Historia: Sodan lapset Kansankodin kuokkavieraat Kino: Mies joka ei ollut siellä Kosketuksessa: Irina Näin se tehtiin: Älä riko kaavaa Teematieto lauantai Teematieto Opettaja.tv: Tiede ja teknologia Opettaja.tv: Sosiaalinen netti Monen kulttuurin koulu Opettaja.tv: Eläinten esiinmarssi Opettaja.tv: Olipa kerran... löytöretket Go Yoyo Go Mun uutiset Opettaja.tv: Oppimisympäristöt käyttöön! Opettaja. tv: Hyppytunti La Famiglia Montalcino Minä ja mun äiti Afganistanin arkea Tutkiva juttu: Salaperäinen uni Kirjamaa : Pikkukaupunki Porvoo Kansallisooppera 100 v: Kuollut kaupunki Musiikin muisti - kansansoitinvideot Jimmyn ruokapaja Tiededokumentti: Voiko tieteeseen luottaa Prisma Studio Historia: Terrorin aikakausi Arbatin lapset Amazon-virran varrella Lapset puhuvat Teemalauantai: The Rolling Stones Stones in Exile Stoned Jools Holland show Teematieto sunnuntai Teematieto Tyhmiä kysymyksiä musiikista TV-arkisto: Elina Salo Matkaoppaana arkkitehti: Brasilia Francon aika - näin sen koimme (Cuéntame cómo pasó) Toivon tuoja, tohtori Hope Olipa kerran... Enoni on toista maata Kansankodin kuokkavieraat Sub torstai SubChat Lemmen viemää Capri Subvisa SubPlay Ostos-tv E! Dallasin diivat tyttärineen Kaiken maailman keksijät Marienhof Capri Subin uutiset Lemmen viemää Paratiisi Miehen puolikkaat Simpsonit Simpsonit Dieetit vaihtoon! Sons of Anarchy (K15) C.S.I Duudsonit Amerikassa (K13) Heroes Skins - liekeissä SubChat perjantai SubChat Lemmen viemää Capri Subvisa SubPlay Ostos-tv E! Giuliana & Bill Subvisa Kaiken maailman keksijät Marienhof Capri Subin uutiset Lemmen viemää Paratiisi Miehen puolikkaat Simpsonit Simpsonit Lainvalvojat Duudsonit Amerikassa (K13) C.S.I. Miami Num3rot Top Chef Suomi Kyttäkamera Life on Mars SubChat lauantai SubChat Ostos-tv Marienhof Marienhof Marienhof Marienhof Marienhof Antonio lemmenjahdissa Dirty Dancing Biisonimafia Amerikan huonoimmat kuskit Glee rakastettuni (K15) Entourage Duudsonit Amerikassa (K13) Miami Vice Riivatut talot SubChat sunnuntai Ostos-tv Simpsonit Futurama Biisonimafia Paratiisi Paratiisi Paratiisi Paratiisi Unelmien kentät Suomen kaamein kämppä American Idol American Idol Jamie Oliverin ruokavallankumous Pushing Daisies Lainvalvojat Amerikan huonoimmat kuskit Hot Shots! 2 - kaikkien jatko-osien äiti Tosipaikka: Saamme identtiset neloset! Gavin & Stacey Num- 3rot SubChat maanantai SubChat Lemmen viemää Capri Subvisa SubPlay Ostos-tv E! Giuliana & Bill Subvisa Muukalaisia Amerikassa Muukalaisia Amerikassa Marienhof Lemmen viemää Subin uutiset American Idol American Idol Medusan verkko (K15) Suomen kaamein kämppä Sons of Anarchy (K15) Tosipaikka: Saamme identtiset neloset! SubChat tiistai SubChat Lemmen viemää Subvisa SubPlay Ostos-tv E! Giuliana & Bill Subvisa Muukalaisia Amerikassa Muukalaisia Amerikassa Marienhof Capri Subin uutiset Lemmen viemää Paratiisi Miehen puolikkaat Simpsonit Simpsonit Suomen kaamein kämppä Top Chef Suomi Life on Mars Bones Exterminators SubChat keskiviikko SubChat Lemmen viemää Capri Subvisa SubPlay Ostos-tv E! Giuliana & Bill Muukalaisia Amerikassa Muukalaisia Amerikassa Marienhof Capri Lemmen viemää Subin uutiset Paratiisi American Idol Top Chef Suomi Skins - liekeissä Heroes Lainvalvojat Chuck Riivatut talot SubChat Ranskalainen kylä Historia: Etelä-Afrikka - toivon maa Kino Klassikko: Kuin surmaisi satakielen Tässä on elämä Kausikortti: Shostakovits! Historia: Sodan lapset Talonvaltaajat Teematieto maanantai Teematieto Opettaja.tv: Eläinten esiinmarssi Opettaja.tv: Olipa kerran... löytöretket Go Yoyo Go Teematieto Ohjelmakirjasto: Avaruuskansiot Tutkiva juttu: Pelottaako? Minä ja mun äiti Historia: Tuntemattomat sotilaat Nobelistien aatelia Opettaja.tv: Hyppytunti Monen kulttuurin koulu Francon aika - näin sen koimme (Cuéntame cómo pasó) Tiededokumentti: Matematiikan historia Kosketuksessa: Johanna Kurkela Näin se tehtiin: Hyvästi Dolores Haze Tabu (K13) Jools Holland show Teematieto tiistai Teematieto Mun uutiset Opettaja.tv: Ullakkokomppania Teematieto Ohjelmakirjasto: Anaconda en francais Mitä auringolle tapahtuu? La Famiglia Montalcino Intiaanikansat Opettaja.tv: Persoona peliin Opettaja.tv: Sosiaalinen netti Prisma Studio Pieni moskeija preerialla Lapset puhuvat Tutkiva juttu: Pelottaako? Arbatin lapset Kansankodin kuokkavieraat: Muistatko Historia: Etelä-Afrikka - toivon maa TV-arkisto: Anja Pohjola On neidolla punapaula TV-arkiston vieraana: Anja Pohjola Tässä on elämä Teematieto keskiviikko Teematieto Opettaja.tv: Hyppytunti Monen kulttuurin koulu Opettaja.tv: Eläinten esiinmarssi Opettaja.tv: Olipa kerran... löytöretket Go Yoyo Go Teematieto Ohjelmakirjasto: Duunijahdissa Islamin vieraana Mitä auringolle tapahtuu? Tiededokumentti: Matematiikan historia La Famiglia Montalcino Minä ja mun äiti Elävä arkisto: Iltatähti Kirjamaa : Tarinoita Tornionjokilaaksosta Ranskalainen kylä Olipa kerran - Piukat paikat Edistyksen hinta Prisma Studio Teematieto URHEILU Pingviinit päätti hyvillä mielin JHT-Pingviinit 6-1 (2-1, 2-0, 2-0) MAIJA-RIITTA NÄREIKKÖ PIRKKALAN KUNTA TIEDOTTAA Pirkkalan kunta on vireä, ripeästi kasvava ja kehittyvä yli asukkaan kunta ja kiinteä osa Tampereen kaupunkiseutua. Henkilöstöä on palveluksessamme yli Kunnan voimakas kasvu asettaa erityisen haasteen yhdyskuntasuunnittelulle ja rakentamiselle. Kunta hakee vakituiseen virkasuhteeseen klo mennessä Rakennuspäällikköä Kunnallistekniikan rakennuspäällikkö johtaa kunnallistekniikan vastuualueen toimintaa. Lähin esimies on kunnan tekninen johtaja. Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva rakennusalan insinöörin tutkinto. Arvostamme hyvää johtamistaitoa ja ammatillista osaamista, aktiivista muutos- ja kehittämisvalmiutta sekä toimisto- ja suunnitteluohjelmistojen hallintaa. Palkkaus määräytyy kuntien teknisen sopimuksen palkkaryhmä III:n mukaan. Viran täyttämisessä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa. Valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä kunnan työterveyslääkärin hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Valintaprosessiin kuuluu soveltuvuustesti. Hakuohjeet sekä sähköinen hakulomake löytyvät kunnan kotisivuilta osoitteesta avoimet työpaikat osiosta. Yleistietoa kunnasta löytyy Pirkkala kunnan kotisivuilta osoitteesta Virkaa koskeviin tiedusteluihin vastaa tekninen johtaja Reijo Leinonen, puh Virasta voi tiedustella myös sähköpostitse: pirkkala.fi. Pirkkalassa Päivähoitopaikkojen hakeminen Tekninen lautakunta Päivähoidon toimintakauden 2011 alusta vapautuvat hoitopaikat ja ohjatun kerhotoiminnan paikat ovat haettavana mennessä. Päivähoidon toimintakausi alkaa Hoitopaikkaa on haettava viimeistään neljä kuukautta ennen hoidon alkua. Äkillisissä tapauksissa (työ- tai opiskelupaikan saaminen) paikka järjestetään kahden viikon kuluessa hakemuksen saapumisesta. Kokopäiväpaikkoja vapautuu päiväkodeista ja perhepäivähoidosta. Osapäiväistä toimintaa yli 3-vuotiaille on ohjatussa kerhotoiminnassa. Hoitopaikkoja voi hakea web-hakemuksena (os. > Sivistys ja vapaa-aika > Varhaiskasvatus > Päivähoitoon hakeminen) tai paperilomakkeella. Hakemuslomakkeet voi tulostaa varhaiskasvatuksen kotisivuilta. Paperihakemukset palautetaan sivistysosaston toimistoon os. Suupantie 6 C, 2. krs. Ilmoitus esiopetukseen ja sen lisäksi tarvittavaan hoitoon hakemisesta tulee myöhemmin. Lisätietoja saa varhaiskasvatuksen kotisivuilta ja varhaiskasvatuksen aluepäälliköiltä: Itäinen alue: aluepäällikkö Kirsi Huhtala-Reinikka, Suupantie 6C, puh Läntinen alue: aluepäällikkö Arja Raunio, Suupantie 6 C, puh Pirkkalassa FAKTA Suomi-sarja, lopputaulukko RoKi HCK KOOVEE Ketterä TuusKi JHT Hunters VG Hermes S-Kiekko Pingviinit HC Luvia PINGVIINIEN kausi päättyi häviöön Kalajoella, mutta siitä huolimatta kotimatkalle lähti tyytyväinen pirkkalalaisjoukkue. - Viime vuonna pelasimme vielä kakkosdivisioonassa. Siitä nousimme Suomi-sarjan alkusarjaan ja etenimme ylempään jatkosarjaan, kertaa valmentaja Jari Lehtivuori. - Ensi vuodeksi paikka Suomi-sarjassa on varmistettu, joten ei tässä voi muuta kuin olla tyytyväinen. Kauden viimeisen pelin jälkeen joukkue jäi kolmen viikon tauolle. Sen jälkeen alkaa jo valmistautuminen uuteen kauteen. - Haluamme säilyttää sarjapaikan. Se tarjoaa meille kaikille sopivasti haasteita. Sarja on kova ja se antaa pelaajille joukkueena ja yksilöinä mahdollisuuden kehittyä, valmentajana jatkava Lehtivuori miettii. Edessä on jonkin verran pelaajavaihtoja. - Jotkut ovat ilmoittaneet jättävänsä joukkueen. Harrastuksen, perheen ja työn yhteensovittaminen voi olla hankalaa, kun pelimatkat ovat pitkiä ja aikaa vieviä. - Joudumme siten etsimään uusia pelaajia. Toivottavasti Suomi-sarjassa pelaaminen tuo imua meidän suuntaan. Pelaajia löytyy mahdollisesti myös pinkkarijunnuista. Toisin kuin viime vuonna, nyt joukkue pääsee valmistautumaan tulevaan kauteen hyvissä ajoin. - Nyt tiedämme, mitä sarja vaatii pelillisesti ja taloudellisesti. Panostuksia vaaditaan, mutta hyvillä mielin jatkamme toiminnan kehittämistä. Varhaiskasvatuspäällikkö ILMOITUSTORI Palvelupalsta lukijoille. Jätä viimeistään maanantaina klo 15. Puh Suupantie 2 A 10, Pirkkala. Sähköposti: Hinta 1 5 riviä 9 e, 6 10 riviä 12,5 e. Löydetty-ilmoitus ilmaiseksi. Ostetaan Maatila, määräala, omakotitalo tai tontti. Pirkkalasta nuorelle perheelle kodiksi/ kodin paikaksi Sekaklapia 2 kuutiota. Puh Ostan 0,5-10 ha peltoa / metsää / tontin Pirkkalan ja Säijän väliltä Anian rantatien varrelta. Ranta- ja rakennusoikeus plussaa. Puh Halutaan ostaa Pirkkalasta 1-tasoinen rivitaloasunto 4h+k+s mielellään järven läheltä. Vastaukset p Myydään Rivitalo 4h+k+khh+s, 90m2. Rauhallinen päätyasunto Kurikassa. Soitot klo 17:00 jälkeen: Myydään lämmin autohallipaikka PIRKKALAINEN 9 Pirkkala / Pere / Partolanhovi. Soita Myydään 2 kpl pistokkeellisia autopaikkoja os. Suupantie 6. Hinta 3000e/kpl. Lisätietoja Saunallinen kt-huoneisto 4h+k, 98,5 m2, suositulta Loukonlahden alueelta. Hp P Vuokralle tarjotaan Valoisa vapaa yksiö Kyöstissä alk Täysin uusittu 30m2, upea oh, alkovi, pienoiskeittiö, kph, talonsauna ja kuntosali. Sähk. autopaikka, 2/3 krs. Lisätiedot ja kuvia p Yksiö Loukonlahti n. 30m2 las.parveke, vapaa , p Yksiö 1h+kk+kph+vh, 30,5m2 Pirkkalan keskustassa. Tied. puh Löydetty Lompakko ke 2.3. Valintatalon pihasta. Tied. tuntomerkkejä vastaan Pirkkalaisen konttorista p Kunnan hiihtomestaruuskilpailut to klo 18 Toivion koulu. Ht.v. Sarjat M/N18, M/N, M/N35, M45, M55. Yhteislähtö. Matka 5 km. Ilm mennessä. Pirkkalan Hiihtäjien mestaruuskilpailut ti 15.3 klo 18 alle 6-16v. Nordea-nuorisohiihtojen yhteydessä. Ht. p. To klo 18 alle 6-16v. ja M/N18, M/N, M/N35, M45, M55. Ht. v. Paikka Toivion koulu. Jalkapalloa omalla kylällä kaudella 2011 Joukkueita mm. kaiken ikäisille TYTÖILLE ja Pallokoulu -06 syntyneille. Joukkueisiin ilmoittautumiset: Pirkkalan liikuntatalon kahviossa klo ja klo Ilmoittautua voi sekä sähköpostilla ja tekstarilla

10 10 PIRKKALAINEN PALVELEMME TEITÄ LAHJAT JA SISUSTUS KAUNEUS JA TERVEYS Fysioterapeutit F Hierojat Y Fysioterapia Riitta S Akupunktio Hieronta PARTURI-KAMPAAMO I Intialainen päähieronta Kuumakivi Kirjosiipi O hieronta Kirjosiipi 11 L p.jalkahoito PIRKKALA A Puh SULATAN SINUT! Leila Vanninen Minna Krans Elvi RRiihiaho iihiaahoo Teij Teijaja AAarnio arn Fysioterapeutti PikkuBirkala Suupantie 2, Sisustuskauppa Pirkkalassa Suupantie 6 Avoinna Ark , la ma pe 9 19, la Oili Halme Teemana KOTI KUNTOON PETRI IJÄS Ompelimo keskiviikkona Vielä ehdit! Suupantie Varaa ilmoitustilasi pe 11.3 mennessä p , Nina Serafina KAHVILAT PESULAPALVELUT Partolakeskus, Pirkkala Av. ark , la Kenkätie 4 Tervetuloa palveltavaksi! Kahvila s (IUSTEN PIDENNYKSET s +%2!34!3% HEMMOTTELU HOIDOT s -EIKIT Suupantori 4 J&M HIUSTEAM Johanna ja Kristiina CAFE INNE Suupantori 4, Pirkkala Avoinna arkisin 9 16 Lounas klo Puh Suupankuja 3, PLA. Puh KOTIRUOKALOUNAS KM-SALONKI Partola-Keskuksessa NYT MEILLÄ MYÖS SOLARIUM! Partola-Keskus puh Avoinna ark. 9 18, la 9 15 aa Var a! k i a F;H?DJ;?D;D A??D7B7?D;D BuuA;J?;:; `W 7AKFKDAJ?E" <;D=I>K?#aedikbjWWj_ej i_i$a_h$%fioa$ iw_h$^e_j$ 4. vuoden osteopatian opiskelija puh tai Ståhlberg-leipomon tuotteet A_hi_ Be^jW`W AJANVARAUS: ark. klo &*&& )-/ +-+ abe ''Å', Koulutie 3, Pirkkala P Av. ark , la sulj. Citymarket Partola INSTRUMENTARIUM PIRKKALA Palmrothintie 2, ark , la lwijwwdejje j_#je J;HL;OIF?IJ; G? Klassinen ja urheiluhieronta, nikama- ja nivelkäsittelyt, akupunktio, kinesioteippaus ja ultra. Dkkj_iWhWdaWjk." Jh[ IWhWdakbcW" Xkii_ - mmm$j[hl[oif_ij[g_$\_ Suupantie 2, Pirkkala, p LAKIASIAT Varatuomari TIMO KIRKKO-JAAKKOLA KOTI JA PIHAPIIRI 32 3ËHKÚURAKOINTI 3AMI 2ANTANEN 0 (03) , Sähköurakointi SEPPO ANNALA SK Laiteasennus P WWW SR SAHKOURAKOINTI FI K RM puh RAKENNUSPALVELU Rakentaja, oman kodin ja pihan kunnostaja! UÊTule ihmisenkokoiseen rautakauppaan, jossa myös palvellaan UÊVain kilometri Nokian keskus- ut tun tasta Siuroon päin udis in u älä UÊMeillä et ole hukassa! Täys myym Av. ark , la Rounionk. 1, p , NOKIA PIRKKALA Tero Saarikoski Mika Helén lasikorjaukset alumiiniset ovet ikkunat ja tuulikaapit eristyslasit terassilasitukset ILMALÄMPÖPUMPUT LMJ-Tekniikka Marko Lehtonen Halmeentie 5, Pirkkala Vaittintie 2, PIRKKALA Suupantie 12 B, Pirkkala P ILMOITA IHMEESSÄ! Pienikin ilmoitus kannattaa! Taksi Antti Aalto metallisälekaihtimet terassi- ja ikkunamarkiisit liukuovet Turkkirata 9, Pirkkala, p. (03) , myymälä ma-pe PIRKKALAN SÄHKÖLIIKE KY Taitajankuja 3 s PIRKKALA s Puh. (03) s Fax (03) s GSM , PIRKKALAN KIRPPIS Av. ma-to 10 18, pe, la, su Pöytätarjous alk. 1E/vrk, ota niin monta kuin haluat! Huonekaluja, polkupyöriä ja kodinkoneita. Myös kahvio + 40 VUOTTA + Suunnitelmat + Asennukset + Korjaukset + Tarvikemyynti KIRPPUTORIT Teollisuustie 8, Pirkkalan ABC-asemalta n. 1 km tai Savupoikien risteyksestä 2,2 km Turkkirataa YKSIN TAI YHDESSÄ LÄHELLE TAI KAUAS Invavarustettu tilataksi (1+8) käytössäsi moneen menoon. Katso lisää netistä Mittaus- ja asennuspalvelu! Palvelu on ilomme. P Timo Hänninen KAIHDIN-JUKKA puusälekaihtimet pystylamellikaihtimet verhotangot VALOKUVAUS TAKSI Taksi puh s Myynti s Asennus s Huolto LIIKENNE Ruusunoksa Bene & Late ILMALÄMPÖPUMPUT JÄÄHDYTYSLAITTEET KRANAATINMÄEN RAKENNUSPALVELU Perukirjat, testamentit, kaupanvahvistus ym. Tiedustelut ja pöytävaraukset p STUDIO PALVELEE OSOITTEESSA +IRKKOKATU! 0IRKKALA (Loukonlahti). Kuvaukset ajanvarauksella p , MYYMÄLÄ s PASSIKUVAT HETI s +UVAT JOPA TUNNISSA s +AMERAT JA TARVIKKEET Puh Av. ark , la ALMROTHINTIE 0IRKKALA (Citymarket) Hyviä lukuhetkiä

11 YHDISTYKSET TOIMIVAT Yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen tarkoitettu maksuton palsta. Aineistot viimeistään maanantaina klo 12. Puhelin Sähköposti: Elokolo/Elopilkku: To klo 12 yhteislaulu, pe klo 9 perjantaipuheet, ma klo 9 kuntosali, ke klo 13 verenpainemittaus. Pirkkalan Eläkkeensaajat: Kyöstin kerhotalolla, Kyöstintie 6, ma klo 8.30 boccia, klo 10 tanhut, tanhuajia kaivataan lisää, klo laulu, klo palosuojelufilmi, EKL: puheenjohtajan puhe, klo 13 johtokunta ja ke klo 10 askartelukerho. Jäsenmaksut maaliskuun loppuun mennessä. Liikuntatalolla ti klo kuntosaliryhmä 2, ke klo 9-10 kuntosaliryhmä 1. Ke klo 19 Hämeenlinnan teatteri Niskavuori - Loviisan tarina. Ajoreitti: lähtö klo 17 Turri, Kyösti, kirjasto, Teboil, Neste, Pere. Auto pysähtyy linjaautopysäkeillä. Su klo 14 Valkeakosken kesäteatteri, musikaalikomedia Kuin helminauhaa. Osallistumislista Kyöstin kerhotalon kahviossa tai puh / Mirja. Pirkkalan Eläkeläiset: Kevätkokous ti klo 15 Elokololla. Pirkkalan Seniorit: Jäsentilaisuus kirkon seurakuntasalissa seuraavan kerran to klo 12. Tampereen Valmet Eläkeläiset: Valmet eläkeläisyhdistysten kevätristeily Tukholmaan Isabella laivalla Soita Pirkkalan Sotaveteraanit: Hallituksen kokous ti klo 13 liikuntatalolla. Pirkkalan Sotaveteraanit / Naisjaosto: Retki Turkuun Sisarpäiville Ilmoittautumiset Lealle mennessä puh Pirkkalan Kokoomusnaiset: Hallituksen kokous klo 18 (Anna- Maijalla). Vihreä Pirkkala: Rikun tukiryhmä kokoontuu Röllien kodalla Kurikantien varressa su klo 14. Pirkkalan Hiihtäjät: Kevätkokous ti klo 18 Toivion koulu. Pirkkalan Karjala-seura: Sytytämme tulet Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille klo ennen iltakirkkoa Talvisodan päättymisen muistopäivänä. Ilmoittautumiset Mäntän retkelle mennessä Raijalle (Piirin kevätkokous, kirkkopyhä ja tutustuminen Serlachiuksen taidemuseoon) MLL:n Pirkkalan osasto: Kaikille avoimet perhekahvilat Pereen päiväkodilla ja Kyöstin kerhotalolla ke klo ja Kurikassa pe klo Naisten höntsyporukka to klo Nuolialassa. Esikoistaan odottavien ryhmä aloittaa ke 9.3. Ryhmässä valmentaudutaan henkisesti synnytykseen ja tulevaan elämänmuutokseen sekä tutustutaan toisiin odottajiin. Uusi Vaavinkaisryhmä aloittaa to klo Pereellä. Ryhmässä lauletaan, leikitään ja kahvitellaan 2-6 kk ikäisten vauvojen ja heidän vanhempiensa kanssa. La suunnataan perhekahviloiden yhteiselle retkelle Seitsemisen kansal- KOKOUKSIA lispuistoon Kuruun! Lisätietoja netistä: pirkkala.mll.fi Pirkanmaan Vammaistyö: Pirkkalan klubi kokoontuu ma klo 18 Pirkankoivussa. Aiheena arvoitukset ja lorut. Johtokunta kokoontuu su klo 17 Pirjolla. Pirkkalan Kuulorajoitteisten yhdistys: Kokoonnumme to klo 13 uuden kirkon seurakuntasalissa, Perkiöntie 40. Vieraina Pirkkalainen-lehden päätoimittaja Antti Jokinen ja kuulohoitaja Margit Salonen. Margit puhuu meille tinnituksesta. Kerho on tarkoitettu huonokuuloisille ja kuuroutuneille henkilöille sekä heidän läheisilleen. Induktiosilmukka käytettävissä. Paristoja myynnissä Sirpakassa ja Salmella tapaamisissa. Pirkkalan Kädentaidonkerho: Kaikille avoin käsityökerho to ja to klo 13 Hopeakellon kerhohuoneessa, os. Suupankuja 3. Kerho kokoontuu torstaisin parillisilla viikoilla. Tiedustelut Jennyltä puh Toivion koulun vanhempainyhdistys: Kokous to klo 17 koululla, ruokala Mäyränkolossa. Tilaisuus on avoin kaikille koulun oppilaiden vanhemmille. Aiheena mm. kevättapahtuma. Hyrsingin koulun vanhempainyhdistys: Kokous koululla ke klo 18. Kokous on avoin kaikille oppilaiden vanhemmille. Pirkkalan Työttömät: Työpala avoinna ark. klo 8-14, Teollisuustie 29, puh , sp: gmail.com Kuntosalivuorot jäsenille ma ja to Sankilan Kyläyhdistys: Vuosikokous su klo 14 Naskalilla, Ryttylänmäentie 60. Esillä vuosikokousasiat. Pirkkalan Reserviläiset: Yhdistyksen 2011 jäsenmaksun maksaneille jäsenille RES -pilkki 2011, su klo 9-13, poikkeuksellisesti Sankilanlahdella. Kevätkokous 7.4. klo 18 Sampo -pankki. Pirkkalan Pohjola-Norden: Kevätkokous ke klo Nuolialan kirjaston kerhotilassa. TORIMYYNTIÄ Pirkkalan torilla maanantaina klo 8 13 hyvää Kauhajoen PERUNAA VanGogh, Pito, Siikli, Timo ym. Nevala LAPIN POROJALOSTEITA Pirkkalan torilla to klo PORO MARKET Pirkkalan torilla maanantaina tuoretta silakkaa, muikkua, siikaa, kuhaa ja paistettuja muikkuja, Sundomin savusilakoita ja Kuusamon survottua puolukkaa. Pirkkalan Sotaveteraanit ry to klo 13 Kirkkoveräjän seurakuntatalolla. Kahvitarjoilu klo Tervetuloa! Hallitus Pirkkalan kunnalliset JHL: Tallinnan hotellimatka Lähtö Pirkkalasta la 16.4 klo Tallink Star lähtee Helsingistä 10.30, Tallinnassa Bussi mukana Tallinnassa, kuljetukset ostoksille. Hotelli Radison Blue. Su paluu Tallinnasta klo 17.30, Helsingissä Jäsenetuhinta yhdistyksen jäsenille 90e, ei jäsenet 130e. Sitovat ilmoitt. ja maksu ma mennessä yhdistysten kotisivujen kautta pirkkala435.jhlyhdistys.fi (tai pirjo.belcher(at)pirkkala. fi ), Pirkkalan kunnalliset JHL ry AA-ryhmä: Kokoontuminen keskiviikkoisin klo 18 os. Suupankuja 8-10 C, käynti talon päädystä. Puh. Jari Härmälän Martat: Syötävää illanistujaisiin kurssi Pilvi Mannisen johdolla kirkolla ke 9.3 (huom.) klo 18. RUOKALISTAT Palvelukeskus Pirkankoivu MA jauhelihapihvit, kastike, perunat, kasvis, salaatti, mansikkakiisseli. TI kahden kalan keitto, vihannes, omenapaistos, vaniljakastike. KE possu- kasvispata, perunat, kasvis, tuoresalaatti, vadelma- persikkakiisseli. TO riistavuoka, salaatti, puolukkakiisseli. PE kinkkusipatti, perunat, kasvis, salaatti, vispipuuro. LA mantelikala, perunasose, kasvis, salaatti, hedelmäsalaatti. SU kalkkunakastike, perunat / riisi, kasvis, tuoresalaatti, marjakiisseli. Päiväkotiruoka MA lihapullakastike, perunat, hernemaissi- porkkana, tuoresalaatti. TI minestronekeitto, juures ja hedelmä. KE lounas talon tapaan, kukkakaali, porkkanaraaste. TO broiler- pastavuoka, punajuuri- punakaalisalaatti. PE juustoinen kalakasviskeitto, ruisleipä, tuorepalat. Kouluruoka MA lihapullakastike, perunat, hernemaissi- porkkana, tuoresalaatti. TI hiutalepuuro, hillo, ohrainen tonnikalasalaatti. KE lounas talon tapaan, kukkakaali, porkkanaraaste. TO broiler- pastavuoka, punajuuri- punakaalisalaatti. PE juustoinen kalakasviskeitto, ruisleipä, tuorepalat. Viialan Kotileipomo joka torstai klo Pirkkalan torilla Palvit, makkarat, leikkeleet, säilykkeet. Aina tiistaisin Pirkkalan torilla. KOKOUKSIA KOKOUKSIA Pirkkalan Pirkat ry VUOSIKOKOUS su klo 16 Pirkan Pirtillä. Tervetuloa! Johtokunta Pirkkalan Reserviläiset ry to klo 18 Sampo Pankki, Koulutie 1, Pirkkala. SPR:n Härmälän osaston sääntömääräinen su klo 15 Kuuselassa, Nuolialantie 46. Tervetuloa! Pirkkalan Kokoomusnaiset ry to klo 18 Klubiravintola Valtessa. Tilaisuudessa puhuvat Irja Tulonen sekä Sofia Vikman. Tervetuloa! Hallitus Pirkkalan Jalkapalloklubi ry VUOSIKOKOUS su klo 14, Kaffestiina, Koulutie 3, Pirkkala. TERVETULOA! Hallitus Pirkkalan Vasemmistoliitto ry VUOSIKOKOUS su klo 18 Pirkkalan Elokolossa, Suupankuja Käsitellään sääntöjen 7 :n mukaiset vuosikokousasiat. Sankilan kyläyhdistys ry VUOSIKOKOUS su klo 14 Naskalilla, Ryttylänmäentie 60. Tervetuloa! Pirkkala-Seura ry:n sääntömääräinen ke klo 19 Kaffestiinassa, Koulutie 3. Pirkkalan polut ja perinteet -hankkeen esittely. Hallitus kokoontuu klo 18. Kahvitarjoilu, tervetuloa! Hallitus PIRKKALAINEN 11 Pirkkalan Hiihtäjät ry ti klo 18 Toivion koululla. Jäsenet tervetuloa! Pirkkalan Yrittäjät ry ke klo Sampo Pankki Oyj, Pirkkalan konttori, Koulutie 1. OHJELMA: Tervetuloa Pankinjohtaja Jenni Moilanen Vaurastu ja turvaa taloutesi verotehokkaasti Mandatum Life Vp mennessä puh PIRKKALAN KUNTA TIEDOTTAA Eduskuntavaalien 2011 ulkovaalimainostelineiden paikat ja mainosten käsittely Pirkkalan kunnassa eduskuntavaalien 2011 ulkomainonnan vaalimainostelineet pystytetään kunnan toimesta siten, että ulkomainonta voi alkaa Ulkovaalimainostelineiden sijoituspaikat ovat seuraavat: Killo Loukonlahti (Killontorin- ja Niittykulmantien risteysalue), Kuntakeskus (Suupantori), Kurikka (Kurikan- ja Naistenmatkantien risteysalue), Kyösti Turri (Lehtimäentien varsi lähellä Naistenmatkantien risteysaluetta), Partola (Isomäen- ja Naistenmatkantien risteysalue), Takamaa (Jäähallin portin vierus), Toivio (Ruotu- ja Kärppäkalliontien kulma-alue), Vähäjärvi (Urheilu- ja Ollikantien risteysalue). Ulkovaalimainostelineiden sijoituspaikkoja on kahdeksan (8). Sijoituspaikoista kunta varaa yhden mainoskehikon jokaista ehdokkaita asettanutta puoluetta, yhteislistaa ja valitsijayhdistystä varten. Vaalimainospaikat ja vaalimainosten kiinnittäminen ovat em. mainostajille maksuttomat. Vaalimainosten kiinnityksen taustalevyihin, telineisiin ja rikkoutuneiden mainosten vaihtamisen suorittaa Pirkkalan työpaja, osoite Lehtimäentie 23, Pirkkala. Poikkeuksista on erikseen sovittava Pirkkalan työpajan kanssa. Vaalimainokset kiinnitetään taustalevyihin kaksipuolisena. Jokaista sijoituspaikkaa varten mainostajia pyydetään varaamaan riittävä määrä vaalimainoksia, myös rikkoutuneiden mainosten varalle. Vaalimainokset pyydetään toimittamaan Pirkkalan työpajalle mennessä. Vaalimainostelineet taustalevyineen poistetaan kunnan toimesta heti vaalien jälkeen. Ulkovaalimainontaan liittyvät kunnan yhteyshenkilöt virka-aikana ja heille kuuluvat tehtävät: Toiminnanjohtaja Matti Syrjä puh , sähköposti ulkovaalimainosten taustalevyasiat, mainosten kiinnittäminen taustalevyihin ja paikoilleen asettaminen ilmoituskehikoihin ja ylläpito, ilmoitusten vastaanotto rikkoutuneista vaalimainoksista, Tiemestari Markku Koskinen puh , sähköposti vaalimainostelineiden sijoituspaikat, telineiden asettaminen paikoilleen ja niiden poisto vaalien jälkeen Keskusvaalilautakunnan sihteeri Pirkko Ruokonen puh , sähköposti Pirkkalassa Keskusvaalilautakunta LEHDENTEKIJÄT PALVELUKSESSANNE Antti Jokinen Päätoimittaja P Anneli Salonen Ilmoitusmyynti p Maija-Riitta Näreikkö Toimittaja p Eeva Leskinen Laskutus, Päivyri p Eija Forssell Ilmoitukset p Pirkkalainen Suupantie 2 A Pirkkala Puhelinvaihde Fax Avoinna ma-pe klo 9 16 Toimisto: päivyri, ilmoitustori, tilaukset ym. Ilmoitukset: yritysten ja yhteisöjen maksulliset ilmoitukset Toimitus: juttuasiat Kustantaja: Pirkkala-Seura ry. pj. Olli Hämäläinen p Ilmoitushinnat: alkaen:...e/pmm tekstissä... 0,93 e takasivu... 0,98 e vuosi-ilmoitukset... 0,57 e kuolinilmoitukset... 0,62 e silmäkulma... 1,55 e määräpaikkakorotus... 0,09 e Värilisä...30 e/lisäväri 4-väri e Hintoihin lisätään ALV 22 % Ilmoitustori sis. alv 9,00 e Ilmoitustori sis. alv. 12,50 e Maksuehdot: 14 pv netto. Painos: kpl Lehtitilaushinnat Pirkkalan ulkopuolelle alkaen: Kotimaa e Eurooppa e Muut alueet e Sivunvalmistus: Taittoteam Oy Painopaikka: Pirkanmaan Lehtipaino Oy, Tampere 2011 Jakoalue: Pirkkala, Härmälä, Rantaperkiö, Rautaharkko, Vihilahti Jakelu: Taajama-alueet TAMPEREEN YKKÖSJAKELUT OY Jakelumuistutukset: p Haja-asutusalue Pirkkalassa POSTIN LEHTIPALVELUT Jakelumuistutukset: Pirkkalainen p ILMESTYY KESKIVIIKKOISIN Ilmoitusten viimeinen jättöaika ma klo 15 Päivyrin viimeinen jättöaika ma klo 12 VASTUU ILMOITUSTEN VIRHEISTÄ Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. Emme vastaa puhelimitse saadun aineiston virheistä. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Huomautukset on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai ilmoitukseen tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien.

12 12 PIRKKALAINEN ENNAKKOMARKKINOINNISSA: As Oy Pirkkalan Kurikankulma, Hosakuja 1 (Teboilin vieressä) 13 ASUNTOA VARATTU POHJOLA RAKENTAA: KEITTIÖNÄYTTELY la klo su klo Pirkkalan Kurikankulma rakennetaan Kurikan alueen alkupäähän keskustan tuntumaan. Kurikankulma tarjoaa peräti 9 erilaista asuntotyyppiä/kokoa, joista voit valita. Erinomaiset liikenneyhteydet ja ulkoilumaastot aukeavat alaoveltasi. Etsitpä uutta kotia tai sijoitusasuntoa, tästä löytyy sopiva asunto keskeiseltä paikalta kasvavasta ja suositusta Pirkkalasta. Ennakkomarkkinointi. Joustava vuokratontti *) Valinnanmahdollisuus: Mikäli et halua sijoittaa pääomaa taloyhtiön tonttiin, osallistut tontinvuokraan vastikkeessa. Halutessasi voit vapautua tontinvuokrasta maksamalla osuutesi tontista ns. vuokratontin lunastusosuutena. Lunastusosuus ei sisälly velattomaan hintaan. Myyntihinnat alk , velaton hinta alk , tontin lunastusosuus alk OKT Pirkkala, Toivio 3-4 h+k s, n.120 m 2 Kodikas, ryhdikäs ja osin remontoitu rintamamiestalo (vm. 1953) halutulla Toivion alueella. Isot ja avarat huoneet. Helposti erotettavissa kolmas makuuhuone. Tontti tullaan jakamaan hallinnanjakosopimuksella rakenteilla olevan uudistalon kanssa. Päättyvän kadun varrella. Asunnossa olevat huonekalut kuuluvat kauppaan. Karjalantie 11, Vh RT Pirkkala, Loukonlahti 4h+k+s+allash., 128 m 2 Luonnonläheisellä Loukonlahden alueella nyt myynnissä iso yhteen tasoon rakennettu perheasunto, jossa on myös oma uimaallas! Asunto on remontoitu n. 10 v sitten ja yhtiössä mm. käyttövesi- ja lämpöjohdot uusittu. Iso olohuone ja 3 makuuhuonetta. Avoinna arkisin klo ja sop. mukaan. Myydään koteja Pirkkalassa: KIINTEISTÖTOIMISTO TaloMaa [A] Koulutie 1, Pirkkala Paljon säilytystilaa. Taloyhtiöllä iso oma tontti, joka rajoittuu Pyhäjärven rantapuistikkoon. Kirkkoveräjäntie 9 B, Vh OKT Pirkkala Lepomoisio 5h-k+s 135/153 m 2 Vain reipas kilometri Pirkkalan keskustasta vuonna 2001 valmistunut tiiliverhoiltu, puurunkoinen selkeän pohjaratkaisun talo. Oma valoisa tontti, joka avautuu kivasti etelän suuntaan. Lapsiperheiden suosikkialuetta. Olohuoneen ja keittiön osalta korkea viistokatto. Tilava keittiö. Varaava Tiilerin Pikku-Jussi takka. LTO-laite ja ilmalämpöpumppu. Rakennusoikeutta jäljellä. Vap. sop. muk. H Haavistontie 21. Kaikki myyntikohteemme, esittelyajat ja lisätietoja palveluistamme: Asuntokauppasi Pirkkalassa! Välityspalkkiot alk. 2,9% velattomasta myyntihinnasta +asiakirjakulut 250, tai sop. muk. Minimipalkkio 2500,- sis. alv:n. Tuukka Salomaa HALL. MAIST., LKV, RAK talomaa.fi Sari Vierimaa asuntomyyjä talomaa.fi Suomen Kiinteistönvälittäjäliiton [A] jäsentoimisto Liikkeessämme hyviä kevättarjouksia. Tervetuloa! Tehtaanmyymälä PIRKKALAN KALUSTEPALVELU OY Taitajankuja 1, Pirkkala, p Palvelemme ark Tarjoukset voimassa to su Ellei tuotteen kohdalla toisin mainita. Kotitalouksille, ei jälleenmyyjille. PALVELEMME SU KLO Tervetuloa! % -21 % Paulig g pkt Juhla Mokka kahvi 500 g rajoitus 2 pkt/talous, 5,98/kg 90 kg HK Naudan takuumurea sisäfilee Suomi Pouttu kermainen kassler n. 1,2 kg Suomi 1 99 kpl ERÄ 3 99 kg Jamie Oliver isot yrttiruukut Tanska Plussakortilla: Saarioisten pizzat g 4,04-4,45/kg Hinta ilman korttia 1,39-1,49/kpl (6,77-6,95/kg) 6 99 kg ERÄ 0 89 kpl Mini- ja erikoistomaatit Espanja Plussakortilla: Marabou suklaalevyt 200 g 8,33/kg Hinta ilman korttia ja yksittäin 2,11/kpl (10,55/kg) 3kpl kg 5.-ERÄ Kalamestarin savulohisalaatti 3tlk.-erä Valion4 Täysmehut 1 l 1,33/l, ei appelsiini Yksittäin 1,59/tlk (1,59/l) 4 99 kg Elävät sinisimpukat Tanska Perheleipurit KCM jättisämpylät 6 kpl/480 g, 4,15/kg 1 99 ps Oululainen Iso reissumies 705 g 2,82/kg 1 99 ps Arla Adam edamjuustoviipaleet 17 % 750 g 9,20/kg 6 90 pkt PIRKKALA Palmrothintie 2, Pirkkala, puh MA PE 9 21, LA 9 18, SU Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis alv 22%), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis alv 22%). Lisätiedot Vastuullisuus

Pirkkalan seurakunta KIRKKONEUVOSTO. 16.1.2013 klo 17.30. Seurakunnan toimisto

Pirkkalan seurakunta KIRKKONEUVOSTO. 16.1.2013 klo 17.30. Seurakunnan toimisto KIRKKONEUVOSTO 16.1.2013 klo 17.30 Seurakunnan toimisto KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA 1 / 2013 Sivu 2 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkojärjestyksen mukaan n kokouksen

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS

KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS N KOKOUS 13.12.2011 klo 18.30 Ryhmäkokoukset klo 17.30 Pirkkalan kirkko, seurakuntasali ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA PIRKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA 4 / 2011 Sivu 2 48 KOKOUKSEN AVAUS n kokouksen

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

Ota mukaan! Palvelubussi Aikataulu. Voimassa 15.9.2014 alkaen

Ota mukaan! Palvelubussi Aikataulu. Voimassa 15.9.2014 alkaen Ota mukaan! Palvelubussi Aikataulu Voimassa 15.9.2014 alkaen Palvelubussi Palvelubussi palvelee pirkkalaisia ikäihmisiä ja liikuntaesteisiä. Kyytiin pääsee kättä nostamalla reitin varrelta. Kyytiin pääsee

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun kappelineuvosto 13.4.2016-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja,

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ SYKSYN ohjelma 2015 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12 Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin

Lisätiedot

Pirkkalan seurakunta KIRKKONEUVOSTO. 16.4.2014 klo 17.30. Seurakunnan toimisto

Pirkkalan seurakunta KIRKKONEUVOSTO. 16.4.2014 klo 17.30. Seurakunnan toimisto KIRKKONEUVOSTO 16.4.2014 klo 17.30 Seurakunnan toimisto KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA 4 / 2014 Sivu 2 71 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkojärjestyksen mukaan n kokouksen

Lisätiedot

J U V A N K U N T A T I E D O T T A A

J U V A N K U N T A T I E D O T T A A K U U L U T U S J U V A N K U N T A T I E D O T T A A Kunnanvirasto on avoinna ma - pe klo 9.00-16.00 Lähiosoite: Juvantie 13, 51900 Juva Puh. 040 755 1100, telefax 015 651 601 Sähköpostiosoite: juva.kunta@juva.fi

Lisätiedot

LEIRIHAKEMUKSEN voi tehdä netissä; www.lahdenseurakuntayhtyma.fi/tule_mukaan/diakoniatyon_retkille_ja_leirille.

LEIRIHAKEMUKSEN voi tehdä netissä; www.lahdenseurakuntayhtyma.fi/tule_mukaan/diakoniatyon_retkille_ja_leirille. 1 LEIRIHAKEMUKSEN voi tehdä netissä; www.lahdenseurakuntayhtyma.fi/tule_mukaan/diakoniatyon_retkille_ja_leirille. Hakemuslomakkeita saa myös diakoniatyöntekijöiltä tai Diakoniakeskus Marian neuvonnasta.

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

KOULUIKÄISTEN talvi 2016

KOULUIKÄISTEN talvi 2016 Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN talvi 2016 ILLAT KERHOT PARTIO LEIRI TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

PIRKKALAN SEURAKUNTA. Kevät 2016

PIRKKALAN SEURAKUNTA. Kevät 2016 PIRKKALAN SEURAKUNTA Kevät 2016 Messut ja jumalanpalvelukset Messu Pirkkalan kirkossa joka sunnuntai klo 10 Kevään erityisteemoja: 24.1. Messu. Rippikoulusunnuntai. Kirkkokahvit. 31.1. Perhemessu. Talvitapahtuma.

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin

Lisätiedot

7 KIRKKONEUVOSTON TYÖRYHMIEN JÄSENTEN VALITSEMINEN VUOSIKSI 2015-2016

7 KIRKKONEUVOSTON TYÖRYHMIEN JÄSENTEN VALITSEMINEN VUOSIKSI 2015-2016 Kirkkoneuvosto Kokousaika Tiistai 3.2.2015 kello 17.30-19.00 Kokouspaikka Lempoisten seurakuntatalo Käsiteltävät asia 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 PÖYTÄKIRJANTARKISTAJIEN

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ Kesäohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340 2538

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 2.4.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Valittu Vertausluku nro

Valittu Vertausluku nro Valitut ja varamiehet vertausluvuittain Sivu 1 Valittu Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku nimi 1. 116 Routamaa, Hannu KOK 504 2851,000 pankinjohtaja 2. 163 Rissanen, Helena SDP 488 2195,000 pormestari

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016 KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,

Lisätiedot

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ LEMPÄÄLÄ Tiistai / Lempäälä 0550106LV SUPERHEROES AND ANGRY BIRDS LEFFA JA PELIMUSIIKKIA 12.1.2016 10.5.2016 Tiistaisin Klo 16.30 17.15 Hääkivi Opettaja Mikko Kiiski 0530101LV MINIJOUSET 12.1.2016 10.5.2016

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 07 09 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 05 07 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

LOPEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Sivu 1 ( 7 ) 1 Kirkkovaltuusto 1 / 2013. Maanantai 14.1.2013 klo 18.30 (kahvit klo 18.00 lähtien)

LOPEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Sivu 1 ( 7 ) 1 Kirkkovaltuusto 1 / 2013. Maanantai 14.1.2013 klo 18.30 (kahvit klo 18.00 lähtien) KOKOUSKUTSU Sivu 1 ( 7 ) 1 Kirkkovaltuusto 1 / 2013 KOKOUSAIKA Maanantai 14.1.2013 klo 18.30 (kahvit klo 18.00 lähtien) KOKOUSPAIKKA Asialuettelo: Kirkon seurakuntasali, Pilpalantie 1, Loppi 1 Kokouksen

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015 Rimmin Räpylä Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015 Puheenjohtajan palsta Vireä kyläyhdistyksemme on toiminut jo yli 13 vuotta ja aina vaan tekemistä riittää. Vappuna on yhteisiä menoja, äitienpäivän

Lisätiedot

Esityslista. Klo 17 varainhoidosta puhumassa Arto Virtanen ja Lea Rajamäki Nordeasta

Esityslista. Klo 17 varainhoidosta puhumassa Arto Virtanen ja Lea Rajamäki Nordeasta KIRKKONEUVOSTO 3/2016 1 (7) Aika Keskiviikko 4.5.2016 n. klo 17:20 - Kahvitarjoilu klo 16:45- Klo 17 varainhoidosta puhumassa Arto Virtanen ja Lea Rajamäki Nordeasta Paikka Seurakuntakeskus, Arkki KÄSITELTÄVÄT

Lisätiedot

119 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

119 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 6 / 2015 Sivu 120 119 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkojärjestyksen mukaan n kokouksen kutsuu koolle puheenjohtaja kirkkoneuvoston päättämällä tavalla.

Lisätiedot

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN VAPAA AJAN LAUTAKUNTA KOKOUS 3/2008 Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 3. 10 TALOUDEN TOTEUMA 4. 11

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

Kolmannen luokan luokkalehti

Kolmannen luokan luokkalehti Kolmasluokkalainen 5 Pääkirjoitus 6 Sähkökatkos koulussa 8 Lumiluola 10 Erityisopettajan haastattelu 12 Rehtorin haastattelu 14 Maalivahti Miikka Kiprusoff 16 Kuviskerho 18 3. luokan sarjakuvia 3 Kolmasluokkalainen

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Teht. Pist. Ikä Hyv.

Teht. Pist. Ikä Hyv. Kilpailu: Puumieskesätaitokilpailu 2013 Järjestäjä: Mikkelin Seudun Puumiehet ry Päivämäärä: 21.9.2013, Anttolanhovi, Mikkeli Miesten kilpasarja Ikä Hyv. Pisteet 1 Pekka Repo P-Savo 88 17 72 177 29:10

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta.

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta. 2. kappale ( toinen kappale) P ERHE 2.1. Fereshte ja Anna katsovat kuvaa. Fereshte: Tämä on minun perhe. Anna: Kuka hän on? Fereshte: Hän on minun äiti. Äidin nimi on Samiya. Tämä olen minä. Tämä on minun

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen PÄIVITETTY 2016 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien

Lisätiedot

KOULUIKÄISTEN syksy 2015

KOULUIKÄISTEN syksy 2015 Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN syksy 2015 KERHOT LEIRI PARTIO ILLAT TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset

Lisätiedot

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TKEK = Työväen Kala- ja Eräkerho Kirkkonummi = Kirkkonummen Kala- ja Metsämiehet H-linna = Hämeenlinnan Kala ja Erä ry TEM = Tesoman Erämiehet ry TULOKSET

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Sovellettu kuntosali klo. 9-10 sekä klo.10-11. Ohjattua kuntosaliliikuntaa pienryhmässä. Eläkeliiton Jaalan yhdistyksen kerho klo. 12, parittoman viikon

Lisätiedot

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä POLVIJÄRVI-PÄIVÄT ke - su 17.-21.7.2013 keskiviikko 17.7. klo 18.30 Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä Leikkimielisessä kisassa valitaan

Lisätiedot

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 8.3.2010 - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 1 Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut Lasten leiri 7.6.-9.6. 8-12 -vuotiaille.

Lisätiedot

Irja Kivistö, sihteeri

Irja Kivistö, sihteeri Seurakuntaneuvosto 27.01.2011 klo 18.00 Seurakuntakoti 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Pöytäkirjan allekirjoittaminen 4. Pöytäkirjan nähtävillä pitämisestä

Lisätiedot

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kevät 2016 Sisällysluettelo Lapsityönjohtajan tervehdys 3 Perhekerhot 4 Avoinkerho Musaperhekerho Päiväkerho 5 Musiikkitoimintaa 6 Musapäiväkerho Lapsikuoro Koululaisten

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010 PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010 SISÄLTÖ Kuntatiedotteista... 1 Valtuuston kokouskutsu... 1 112-päivä Pyhännällä... 2 Mitä haluaisit opiskella kansalaisopistossa... 2 Pyhännän rintamaveteraanien

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

3/2014. Tietoa lukijoista

3/2014. Tietoa lukijoista 3/2014 Tietoa lukijoista Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen 2. luetuimman päivälehden, kuukausiliite. Se on maaseudulla asuvalle ihmiselle tehty aikakauslehti. Lehti on onnistunut tehtävässään ja

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

3. Miksi rottaa kutsuttiin Ronkeliksi? 4. Mitä rotta söi maanantaisin? 5. Mitä rotta söi tiistaisin? 6. Mitä rotta söi keskiviikkoisin?

3. Miksi rottaa kutsuttiin Ronkeliksi? 4. Mitä rotta söi maanantaisin? 5. Mitä rotta söi tiistaisin? 6. Mitä rotta söi keskiviikkoisin? Rotta Ronkeli Eräällä rotalla oli kummallinen nimi. Rottaa kutsuttiin Ronkeliksi. Ronkeli oli saanut nimensä ruokatavoistaan. Se halusi syödä vain hedelmiä. Maanantaisin rotta söi banaaneja. Tiistaisin

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Hyvät Castrén-suvun jäsenet

Hyvät Castrén-suvun jäsenet Huhtikuussa 2015 Hyvät Castrén-suvun jäsenet ON KULUNUT viisi vuotta kun olimme koolla Helsingissä. Kuluvan kauden aikana julkaistiin ajantasainen sukukalenteri Castrén-suku 2012 ja aloitettiin uuden kirjan

Lisätiedot

KESKUSTELUA DIAKONIAPAJAN KOKOONPANOSTA SUURELLA SYDÄMELLÄ VAPAAEHTOISTYÖN MUUTOKSET

KESKUSTELUA DIAKONIAPAJAN KOKOONPANOSTA SUURELLA SYDÄMELLÄ VAPAAEHTOISTYÖN MUUTOKSET Kokousaika Tiistaina 5.5.2015 kello 16.30 Kokouspaikka Vanha pappila, Rovastintie 3 1 2 3 4 5 6 7 KOKOUKSEN AVAUS KESKUSTELUA DIAKONIAPAJAN KOKOONPANOSTA DIAKONIAN KESÄ SUURELLA SYDÄMELLÄ VAPAAEHTOISTYÖN

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Syyskuun 2015 ohjelma Viikko 37 Maanantai 7.9 8.30 16.00 *Perhekerhoon

Lisätiedot

5. Toimittajan Fanny Segerfelt vierailu/haastattelut. 8. Street-tanssi alkaa koulun salissa 18.1.2016

5. Toimittajan Fanny Segerfelt vierailu/haastattelut. 8. Street-tanssi alkaa koulun salissa 18.1.2016 TOIMINTAKAUSI 2016-2017 Leikkipuisto Kesanto Koululaisten talokokous Talokokous 12.1.2016 /1 Asialista: 1. Osallistujalista 2. Edellisen kokouksen muistion kertaus 3. Apuohjaajien ja pihapoliisien tehtävät

Lisätiedot

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 Hei! Tässä Haka Gym ry:n jäsentiedote kaikille jäsenille! Tiedotteesta löydät tietoa mm. kesän jumppa- tarjonnasta sekä leikkikenttä- ja kesäkerhoista. Muistuttelemme

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Valmistelut avajaisia varten

Valmistelut avajaisia varten POISTARIPAJA -hanke 10.6.2014 Oona Salo Texvex Forssan avajaiset 3.6.2014 juhlistettiin Forssan Texvexin virallisia avajaisia iloisissa tunnelmissa. Päivään sopi niin lasten askartelua, tekstiilin lajittelua

Lisätiedot