Keravan Ratsastusseura Ry:n jäsenlehti 1/2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keravan Ratsastusseura Ry:n jäsenlehti 1/2015"

Transkriptio

1 Keravan Ratsastusseura Ry:n jäsenlehti 1/2015

2 Sisällysluettelo Kerra 1/2015 Puheenjohtajan kirjoitus. 3 1-Tason kilpailut kouluratsastuksessa 4 1-Tason kilpailut esteratsastuksessa 5 MinunHevonenParasHevonen(Amadeus).. 6 Tallikolmikon vinkit 8 Laidunkausi lähestyy. 10

3 Puheenjohtajan tervehdys! Hei kaikki KERRA:laiset! Alkuvuosi on mennyt hurjaa vauhtia. Tämä onkin ensimmäinen KERRA-lehti, joka ilmestyy vain sähköisessä muodossa. Olisikin hienoa, jos kertoisitte ajatuksianne tästä muutoksesta allekirjoittaneelle tai muille hallituksen jäsenille. Toivottavasti kaikilla on ollut antoisa kesä takana ja vielä vähän edessäkin. Itse olen päässyt opettelemaan varsan kanssa toimintaa, kun Terhin omistama Siiri (Chére Du Lys) sai toukokuussa reippaan tammavarsan. Pääsin itse paikalle kun varsa oli vasta 20 minuutin ikäinen. Varsa oli niin pienen ja heiveröisen näköinen, vaikka todellisuudessa oli hyvinkin vahva. Siiri on hoitanut hienosti äidin roolin näin ensikertalaiseksi. Tänä vuonna seura täyttää jo 40 vuotta! Hieno saavutus ja kiitos siitä kuuluukin kaikille teille jäsenille, jotka tämän teette mahdolliseksi. Kautta historian KERRA on panostanut kilpailutoimintaan. Tämä on ollut mahdollista vain aktiivisten jäsenten avulla. Terveisin, Tiina

4 Kauden ensimmäiset kisat olivat järjestetyt kouluratsastuskisat. Ratsastettavat luokat olivat helppo C, helppo B ja helppo A. Kilpailuissa nähtiin n. 50 starttia. Kristiina Kiiski ja Carlotty (kuvassa vasemmalla) sijoittuivat luokassa helppo C, jaetulle 3. sijalle. Tasatuloksin jaetulle 3. sijalle tulivat myös Inka Penttilä ja Lapasa. Luokassa helppo B, voiton nappasi Sanna Kortesmäki ja hänen 5- vuotias ruunansa Big Lottery! (kuvassa alla Big Lottery) Kilpailunjohtaja kiittää hienosta kisapäivästä kaikkia reippaita toimihenkilöitä! Hommat toimivat hienosti kuulutuksesta kakankeräykseen. Tästä on hyvä jatkaa! Erityiskiitos Carlottylle, joka on paras kimomuikki!

5 19.4. pidettiin 1- tason estekilpailut. Kisat päästiin järjestämään kentällä hyvien säiden salliessa. Päivän aikana ratsastettiin luokat cm. Luokan 1, 60cm voitti Sara Mertaniemi ja Perfect Reflection. Poni on Saralle uusi tuttavuus ja kisat olivat ratsukon ensimmäiset. Kuvassa vasemmalla Luokan 4, 100cm voiton vei Jonna Pitkänen, 22- vuotiaalla ponitammalla Freedom Girl. Luokassa 2, 80cm parhaiten sijoittunut KERRA:lainen oli Eerika Tillaeus hevosella Ariane II, sijalla 4. Kuvassa yläpuolella Luokassa 5, 110cm kakkossijalle ylsivät Essi Horttanainen sekä 7- vuotias ruuna Amadeus. Kiitos toimihenkilöille ja kilpailijoille hyvin sujuneesta kisapäivästä!

6 MINUN HEVONEN, PARAS HEVONEN Hevoseni nimi: Amadeus Ikä: 8v Rotu: hannover Säkäkorkeus: 166cm Väri: tummanruunikko Hevoseni asuu: keravan ratsastuskoululla Olen tuntenut hevoseni (kuinka kauan): 3,5kk Miten tapasin hevoseni: koe ratsastuksessa Tavoitteemme ratsukkona: kehittyä ja päästä kilpailemaan esteratsastuksessa mahdollisimman pitkälle Hevoseni syö: kaiken mihin ylettää :D Hevoseni varusteet: satula, suitset ja suojat Hevoseni suurin herkku: porkkana, omena ja tuore ruoho Hevoseni paras ominaisuus: yritteliäisyys Hevoseni ärsyttävin piirre: kaiken suuhun ottaminen Hevoseni outous: luulee, että kaiken voi syödä Hevoseni on osoittautunut lahjakkaaksi: varastelemaan tavaroita Hevoseni inhoaa: satulavyötä Hevoseni rakastaa: rapsuttelua ja maastoilua Meidän paras yhteinen hetkemme tähän mennessä: young riders event

7 FACT FILE Tilda Paukonoja Ikä: 17v Olen ratsastanut (kuinka kauan): 7v Valmentaudun: Simo Leppäsen ja Essi Horttanaisen tunneilla Tavoitteeni ratsastajana: kehittyä mahdollisimman hyväksi ratsastajaksi, etenkin esteratsastuksessa Kolme toivetta liittyen hevoseeni: Toivoisin hevoseni... 1)pysyvän terveenä 2)pysyvän onnellisena 3)nauttivan elämästä

8 Esittely Saimme mahdollisuuden kirjoittaa tähän lehteen ja otimme sen ilomielin vastaan. Tätä kirjoittaa kolme tyttöä, Henni, Meri & Elisa. Olemme kaikki eri ikäisiä. Henni on 12, Meri täyttää joulukuussa 13 ja Elisa elokuussa 14. Merillä on oma poni Lara Foxx, Henni hoitaa opettajamme Donna hevosta ja Elisalla on liikutushevonen nimeltään Barbi doll. Ratsastamme kaikki Keravan ratsastuskoululla, Meri on ratsastanut melkein 6 vuotta, Henni 1 vuoden ja pari vuotta muualla ja Elisa on ratsastanut melkein 8 vuotta. vas. Meri ja Lara Foxx, kesk. Elisa ja Barbi Doll, oik. Henni ja Donna Oma hevonen Kaikki haluavat oman hevosen, mutta luettuasi tämän tekstin ajattelet asiaa uudella näkökulmalla. Hevonen on kallis ostos, jota ei voikkaan noin vain hylätä. Laran oston myötä Merikin on ymmärtänyt, kuinka paljon vastuuta hevosen omistus sisältää, vaikka luuli että oli ymmärtänyt sen jo. Hevosen omistukseen kuluu paljon rahaa ja aikaa. Hevosen etsimiseen saattaa kulua pitkä aika, sillä sitä oikeaa kannattaa odottaa. Ensimmäisen hevosen pitäisi olla koulutettu opetusmestari, jolta sinä opit eikä päinvastoin. Kun ostat hevosen sinun pitää olla varma, että ympärilläsi on ihmisiä, jotka tietävät hevosista ja ovat tukenasi ylä- ja alamäissä.

9 Mihin rahaa oikeasti kuluu? Rahaa kuluu tallivuokraan, kengitykseen, vakuutukseen, ruokaan ja moniin muihin asioihin. Rahaa kuluu hevosen loimiin paljon sillä hevonen tarvitsee monia loimia eri käyttöön. Laadukkaat, käytännölliset ja kestävät loimet maksavat sadasta eurosta ylöspäin. Tallivuokra on pääkaupunkiseudulla kalliimpaa, mutta sekin on tallikohtaista paljonko vuokra maksaa. Pienet yksityistallit ovat huomattavasti halvempia, kuin suuret täyshoitotallit. Varusteisiin kuluu myös todella paljon rahaa. Hevosesta riippuen tarvitset erilaisia varusteita. Perus varusteita ovat satula, suitset ja suojat, mutta hevonen tarvitsee myös paljon muita varusteita. Kuukaudessa hevoseen kuluu rahaa noin Kun omistat hevosen velvoittaudut käymään tallilla joka päivä, vaikka et ratsastaisikaan sillä. Hevosen omistus on nimittäin muutakin, kuin ratsastusta. Hevoset kaipaavat päivittäistä hoitoa ja huolenpitoa. Ne kaipaavat myös paljon seuraa, sillä ne ovat laumaeläimiä. Jos hevonen sairastuu eläinlääkäri kulut ovat kalliit ja siitä tulee paljon lisämaksuja. Pahimmassa tapauksessa hevosellasi ei voi ratsastaa kuukausiin. Nyt kerromme jotain positiivisempaakin. Oman hevosen kanssa kehityt paljon ja saat uusia kokemuksia. Pääset myös kokemaan mitä vastuunkantaminen oikeasti on. Omalla hevosellasi saat tehdä asioita omalla tavallasi ja sinun valitsemaan aikaasi. Aurinkoisina kesäpäivinä voit mennä maastoon tekemään pitkiä ihania retkiä ja synkkinä sadepäivinä voit touhuta hevosen kanssa esim. Opettaa temppuja. Ihanaa on myös, kun löydät hevosesi kanssa yhteisen sävelen ja luotatte toisiinne. Jos mietit vielä hevosen ostoa, voit kokeilla esimerkiksi vuokraus- tai ylläpitohevosta ensin, sillä saat siitä hieman kokemusta hevosen omistuksesta ja sen hyvistä ja huonoista puolista. ~ Meri, Henni ja Elisa~

10 Laidunkausi lähestyy Laidunkausi lähestyy, monet hevoset totuttelevat siihen jo asteittain, syömällä ruohoa vähän kerrallaan. Miksi ne totuttelevat? Laitumella hevoset syövät runsaasti ruohoa. Laitumilla kasvavan ruohon sokerin määrä on suurempi kuin syötettävässä kuivassa heinässä. Kun hevosta totutellaan pikku hiljaa ruohoon, vältytään mm. mahdollisilta kaviokuumeilta ja vatsavaivoilta. Hevosta voidaan totuttaa ruohoon joko viemällä sen hetkeksi kerrallaan ulos, esim. narun päähän tai pienelle laitumelle. Myös ämpäriin voi kerätä ruohoa ja tarjota se hevoselle vaikkapa karsinaan. Totuttelu voidaan aloittaa syöttelyllä, jota voi tehdä 5-10 minuutin pätkissä tai antamalla pienen määrän ruohoa hevoselle esim. palkkioksi. Pikku hiljaa aikaa/annosta lisätään. Totuttelu laidunruohoon ei tapahdu hetkessä, joten kannattaa aloittaa ajoissa! Millainen laitumen tarvitsee olla? Kesälaitumien koko riippuu laiduntavien hevosten määrästä. Pääsääntöisesti tilaa tulisi olla 0,25-0,5 hehtaaria hevosta kohden. Erityisen tärkeää on, että hevosella on laitumella paljon vettä tarjolla. Kesäkuumalla hevonen hikoilee ja näin ollen tarvitsee nestettä. Myös suojaisan paikan mahdollisuus olisi tärkeä. Kuumassa auringonpaisteessa hevosen pintalämpötila voi nousta hyvinkin korkeaksi. Laitumella tulisi siis olla jokin varjoisa paikka. kuva: Vilja Laitasalmi

Keravan ratsastusseura ry:n jäsenlehti 2/2016. Katri Tirronen

Keravan ratsastusseura ry:n jäsenlehti 2/2016. Katri Tirronen Keravan ratsastusseura ry:n jäsenlehti 2/2016 Katri Tirronen Sisällysluettelo Kerra 2/2016 2-tason kilpailut esteratsastuksessa...3 Match show...5 Kenttäratsastuskilpailut...10 MinunHevonenParasHevonen(Rigonda)...11

Lisätiedot

PIENI HEVOSTAITO-OPAS SUOMEN RATSASTAJAINLIITTO RY 3

PIENI HEVOSTAITO-OPAS SUOMEN RATSASTAJAINLIITTO RY 3 PIENI HEVOSTAITO-OPAS SUOMEN RATSASTAJAINLIITTO RY 3 TÄMÄN HEVOSTAITO-OPPAAN OMISTAA TALLI Hevoset asuvat tallissa. Jokaisella hevosella on tallissa oma karsinansa. Hevoset ovat päivisin ulkona tarhassa.

Lisätiedot

90 cm, Prix de Keravan Ratsastuskoulu, ESRA:n aluemestaruus. Klo Koulukoe, Helppo C Tutustumisluokan kouluohjelma (rata B) 2016

90 cm, Prix de Keravan Ratsastuskoulu, ESRA:n aluemestaruus. Klo Koulukoe, Helppo C Tutustumisluokan kouluohjelma (rata B) 2016 KILPAILIJATIEDOTE JA AIKATAULU Sunnuntai 10.9.2017 Luokka 1 3-taso 105 cm, Prix de Keravan Ratsastusseura ry Avoin kaikille (160, 120, 100, 80 ) Klo 11.30-13.30 Koulukoe, FEI:n kenttäkilpailuohjelma 1*

Lisätiedot

NIIHAMA RIDING KESÄKAUDEN RATSASTUS- JA HOITOKURSSIT 2016

NIIHAMA RIDING KESÄKAUDEN RATSASTUS- JA HOITOKURSSIT 2016 NIIHAMA RIDING KESÄKAUDEN RATSASTUS- JA HOITOKURSSIT 2016 Ratsastuskurssit Vko 26 alkeiskurssi 27.6-1.7.2016 Opettaja Heidi Kivi HINTA 195 Tehoalkeet: Onko nyt aika nousta ratsaille? Hyvä startti esimerkiksi

Lisätiedot

Tervetuloa. ratsastamaan!

Tervetuloa. ratsastamaan! Tervetuloa ratsastamaan! Miksi ratsastus? Hevoset ovat ihania. Siihen kiteytyy, miksi 170 000 suomalaista ratsastaa. Ratsastus tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia harrastaa monin eri tavoin. Hevosen kanssa

Lisätiedot

OHJEITA RATSASTAJILLE

OHJEITA RATSASTAJILLE OHJEITA RATSASTAJILLE TALLILLE SAAPUMINEN Saavuthan tallille viimeistään 30 minuuttia ennen tunnin alkua. Maneesin vieressä on parkkipaikka, minne jätetään autot. Pihaan ei ajeta autoilla! Polkupyörän

Lisätiedot

Mannerheimin Kiinan-reitin ratsastanut Tony Ilmoni pääsi kokeilemaan maisemaratsastusta läntisellä Uudellamaalla.

Mannerheimin Kiinan-reitin ratsastanut Tony Ilmoni pääsi kokeilemaan maisemaratsastusta läntisellä Uudellamaalla. HIPPOS Nro 8/2010 Melkein paratiisissa Mannerheimin Kiinan-reitin ratsastanut Tony Ilmoni pääsi kokeilemaan maisemaratsastusta läntisellä Uudellamaalla. Teksti ja kuvat TONY ILMONI Snappertuna 90 kilometrin

Lisätiedot

PIENI HEVOSTAITO-OPAS

PIENI HEVOSTAITO-OPAS PIENI HEVOSTAITO-OPAS HEVONEN Hevosia on erikokoisia, erinäköisiä ja erivärisiä. TALLI Hevoset asuvat tallissa. Jokaisella hevosella on tallissa oma karsinansa. Hevoset ovat päivisin ulkona tarhassa. Tallialueeseen

Lisätiedot

Käytännöntehtäviä hevostaidoista #hevostaidothaltuun

Käytännöntehtäviä hevostaidoista #hevostaidothaltuun Käytännöntehtäviä hevostaidoista #hevostaidothaltuun Tehtävät pohjautuvat hevostaitomerkkisuoritusten mini-, perushoito-, ja hoito I - merkkeihin. Jos käytännöntehtäviä suoritetaan osasuorituksina tallin

Lisätiedot

Oulunsalon Ratsastajat ry:n järjestämien ratsastuskilpailujen TURVALLISUUSASIAKIRJA

Oulunsalon Ratsastajat ry:n järjestämien ratsastuskilpailujen TURVALLISUUSASIAKIRJA Oulunsalon Ratsastajat ry:n järjestämien ratsastuskilpailujen TURVALLISUUSASIAKIRJA Oulunsalon Ratsastajat ry 2019 Sisällys 1. Tapahtumien tiedot... 1 2. Tapahtumien järjestäjän tiedot... 1 3. Tapahtumapaikka...

Lisätiedot

Helppo hevoset ( ), avoin kaikille (160, 120, 100, 80 )

Helppo hevoset ( ), avoin kaikille (160, 120, 100, 80 ) KILPAILIJATIEDOTE JA AIKATAULU Sunnuntai 21.8.2016 Luokka 1 3-taso Prix de Keravan Ratsastusseura ry, HELPPO Helppo hevoset (50+50+2), avoin kaikille (160, 120, 100, 80 ) Klo 9.30-11 Koulukoe, FEI:n kenttäkilpailuohjelma

Lisätiedot

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus.

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus. 1/ 23.1.2014 HÄMEEN ALUEMESTARUUSSÄÄNNÖT LAJEITTAIN 2014 1. Este sivut 1-2 2. Koulu sivut 3-4 3. Kenttä sivu 5 4. Valjakko sivu 6 ESTERATSASTUS 1. Osallistumisoikeus ja kvaalit edustaneet jotain Hämeen

Lisätiedot

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! 1 Ratsastus on hieno harrastus Ratsastus on luonnonläheinen ja tasa-arvoinen laji. Ratsastus on monipuolinen

Lisätiedot

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus.

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus. 1/ 18.4.2016 HÄMEEN ALUEMESTARUUSSÄÄNNÖT LAJEITTAIN 2016 1. Este sivut 1-2 2. Koulu sivut 3-4 3. Kenttä sivu 5 4. Valjakko sivu 6 ESTERATSASTUS 1. Osallistumisoikeus ja kvaalit edustaneet jotain Hämeen

Lisätiedot

MeLaRan järjestämissä kansallisissa kouluratsastuskilpailuissa

MeLaRan järjestämissä kansallisissa kouluratsastuskilpailuissa Meri-Lapin ratsastajat ry LEHDISTÖTIEDOTE Lahentie 95430 Tornio 29.6.2014 Järjestäjä MeLaRa ry Kilpailu Kansalliset kouluratsastuskilpailut Aika 28.-29.6.2014 Paikka Meri-Lapin Hevospalvelun talli MeLaRan

Lisätiedot

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015 1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja

Lisätiedot

Halloween kouluratsastuskilpailu

Halloween kouluratsastuskilpailu Oulunsalon Ratsastajat ry. OUSA Cup 2017 koulu, 4. osakilpailu 1.tason harjoitustasonkouluratsastuskilpailut Tuomari: Petri Lopakka Kilpailujen johtaja: Jaana Karjalainen, Linda Ervasti ja Tuija Halloween

Lisätiedot

Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry

Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry Sisällysluettelo 3 Mikä on Jokkarin Sanomat? 4 Opettajanhuoneessa suuria muutoksia 5 Kisakuume nousee -

Lisätiedot

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN 1 TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN A) Sisältökysymykset: 1. Miksi pojan nimeksi tuli Peukaloinen? 2. Millainen Peukaloinen oli lapsena? 3. Miten Peukaloinen ohjasi hevosta oikeaan paikkaan? 4. Mitä vastaan

Lisätiedot

Muistutus yleisölle ja kilpailijoille : Liikuthan rauhallisesti tallin ja katsomon alueella. Muista turvallisuus kohdatessasi ratsukon, kiitos"

Muistutus yleisölle ja kilpailijoille : Liikuthan rauhallisesti tallin ja katsomon alueella. Muista turvallisuus kohdatessasi ratsukon, kiitos Oulunsalon Ratsastajat OUSA cup este 2017, 4. osakilpailu Esteratsastuksen 1- tason Drive-in rataharjoitukset 14.10.2017 Kisainfo 14.10.2017 Kilpailut ratsastetaan hiekkapohjaisessa maneesissa. Verryttely

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN NUORISOTIIMI

LOUNAIS-SUOMEN NUORISOTIIMI LOUNAIS-SUOMEN NUORISOTIIMI Lounais-Suomen alueella toimii iloinen ja aktiivinen Nuorisotiimi, joka koostuu seitsemästä nuoresta ympäri aluetta. Tiimin vastaavana on Jenna Tammi. Jenna lisäksi tiimiin

Lisätiedot

Tallilehti Kavionkopse nro. 1

Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Sisällys: A osa Tallin säännöt. B osa Haluatko hoitajaksi? Kuvia tallin hevosista. C osa Hevosaiheisia tehtäviä ja kysymyksiä (hoitajille ja henkilökunnan jäsenille). D osa

Lisätiedot

Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset...

Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset... Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset... 2 1.4 Kilpailukalenteri ja kutsu... 2 1.5 Palkinnot ja

Lisätiedot

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina Tästä se alkoi Tiinan talli 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina 2 Tässä se kauan odotettu kirjoitus, mitä joskus vuosia sitten lupasin ja itse asiassa jo aloitinkin. Eli mistä kaikki alkoi. Vuosi -85

Lisätiedot

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! 1 Ratsastus on hieno harrastus Ratsastus on luonnonläheinen ja tasa-arvoinen laji. Ratsastus on loistava, monipuolinen

Lisätiedot

Ratsastus. - koko elämän harrastus

Ratsastus. - koko elämän harrastus Ratsastus - koko elämän harrastus Nouse ratsaille! Ratsastus on luonnonläheinen, tasa-arvoinen ja monipuolinen liikuntamuoto, joka sopii lähes kaikille ikään, kokoon ja sukupuoleen katsomatta. Ratsastusta

Lisätiedot

MYYNTIESITE ULOSMITATTU HEVONEN "DIE WELT" R

MYYNTIESITE ULOSMITATTU HEVONEN DIE WELT R KANTA-HÄMEEN MYYNTIESITE ULOSOTTOVIRASTO PL 21, Arvi Kariston katu 5 13101 HÄMEENLINNA 04.09.2017 Puhelin 02956 24540, Telekopio 02956 24566 Sähköposti kanta-hame.uo@oikeus.fi ULOSMITATTU HEVONEN "DIE

Lisätiedot

243, Verkkoloimi 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00. Toimitus maksutta! Koot ja hinnat:

243, Verkkoloimi 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00. Toimitus maksutta! Koot ja hinnat: Verkkoloimi 243, 00 Paras loimi sinulle, joka haluat hevosellesi Back on Track -vaikutuksen ympäri vuoden käyttämällä samaa loimea. Ohutta keraamista kangasta peittää ohut verkkokangas, joka hengittää

Lisätiedot

Turvallisuus Asiakirja. Talman Talli

Turvallisuus Asiakirja. Talman Talli Turvallisuus Asiakirja Talman Talli Päivitetty 01.01.2015 Sisällysluettelo Turvallisuudesta vastaava henkilö sivu 3 Työntekijät Asiakkaat Alueella käyttäytyminen / toimiminen sivu 4 Hevoset Rakennukset

Lisätiedot

Muistutus yleisölle ja kilpailijoille : Liikuthan rauhallisesti tallin ja katsomon alueella. Muista turvallisuus kohdatessasi ratsukon, kiitos"

Muistutus yleisölle ja kilpailijoille : Liikuthan rauhallisesti tallin ja katsomon alueella. Muista turvallisuus kohdatessasi ratsukon, kiitos Oulunsalon Ratsastajat OUSA cup este 2017, 3. osakilpailu Esteratsastuksen 1- tason rataharjoitukset 16.9.2017 Kisainfo 16.9.2017 Kilpailut ratsastetaan hiekkapohjaisessa maneesissa. Verryttely tapahtuu

Lisätiedot

Sanna Rassa- Salakka, hallituksen jäsen ja kouluratsastusvastaava

Sanna Rassa- Salakka, hallituksen jäsen ja kouluratsastusvastaava 1. YLEISTÄ SEURASTA Vesilahden Seudun Ratsastajat ry. (VESRA) on vuoden 2004 alusta toimintansa aloittanut ratsastusseura, joka on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alainen. Seurassa on n. 165 jäsentä. Seura

Lisätiedot

Hippodome, Sakun Talli ja Uudenmaan Hevosurheilijat (UHU) järjestävät. Su 30.5.2010 alkaen klo 10.00 Sakun Tallilla Rusutjärvellä (Rusutjärventie 225)

Hippodome, Sakun Talli ja Uudenmaan Hevosurheilijat (UHU) järjestävät. Su 30.5.2010 alkaen klo 10.00 Sakun Tallilla Rusutjärvellä (Rusutjärventie 225) 1 JÄSENTIEDOTE 1/2010 Hippodome, Sakun Talli ja Uudenmaan Hevosurheilijat (UHU) järjestävät Su 30.5.2010 alkaen klo 10.00 Sakun Tallilla Rusutjärvellä (Rusutjärventie 225) mahtavaa menoa ja meininkiä.

Lisätiedot

HELSINKI INTERNATIONAL HORSE SHOW KARSINTAJÄRJESTELMÄ 2019

HELSINKI INTERNATIONAL HORSE SHOW KARSINTAJÄRJESTELMÄ 2019 HELSINKI INTERNATIONAL HORSE SHOW KARSINTAJÄRJESTELMÄ 2019 CSN- luokat (5- taso) Tervetuloa kilpailemaan Helsinki International Horse Show:n kiehtovaan kansainväliseen ympäristöön Helsingin Jäähalliin

Lisätiedot

Kisan päivämäärä & kellonaika:

Kisan päivämäärä & kellonaika: ESTEKISA Kisan päivämäärä & kellonaika: Ilmoittautumisohjeet: Kisaan voivat osallistua kaikki korkeintaan 18-vuotiaat ratsastajat, joilla ei ole sijoituksia aluetason este- tai kenttäratsastuskisoista.

Lisätiedot

Joukkueenjohtajan rooli ja tehtävät arvokisoissa

Joukkueenjohtajan rooli ja tehtävät arvokisoissa Joukkueenjohtajan rooli ja tehtävät arvokisoissa Joukkueenjohtajan tehtävät: Ennen matkaa: -Palaverit järjestelyistä (liitto, mj-valmentaja, mahdolliset tukihenkilöt) -Maajoukkue leirillä esittäytyminen,

Lisätiedot

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi 1 SISÄLTÖ JOHDANTO. 3 RATSASTUSSEURAN VISIO... 4 RATSASTUSSEURAN ARVOT... 4 RATSASTUSSEURATOIMINNAN TAVOITTEET... 5 KÄYTÄNNÖN TOIMINTA JA PERIAATTEET... 5 Vakiintunut vuosittainen toiminta... 5 Seuran

Lisätiedot

1-tasolla kilpaileville ratsastajille: Bronze Rider Trophy. 2-tasolla kilpaileville ratsukoille: Avoin kaikille:

1-tasolla kilpaileville ratsastajille: Bronze Rider Trophy. 2-tasolla kilpaileville ratsukoille: Avoin kaikille: 1-tasolla kilpaileville ratsastajille: Bronze Rider Trophy 2-tasolla kilpaileville ratsukoille: Silver Dressage Rider Trophy SilverJumping Rider Trophy Avoin kaikille: Gold Dressage Rider Trophy Gold Jumping

Lisätiedot

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015. (päivitetty 13.4.2015)

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015. (päivitetty 13.4.2015) Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015 (päivitetty 13.4.2015) 1 10 Yleinen osa Lounais-Suomen alueen mestaruuskilpailut ovat avoimia Lounais-Suomen alueen seuroja sekä Lounais-Suomen alueella asuville

Lisätiedot

HELSINKI INTERNATIONAL HORSE SHOW KARSINTAJÄRJESTELMÄ 2019

HELSINKI INTERNATIONAL HORSE SHOW KARSINTAJÄRJESTELMÄ 2019 HELSINKI INTERNATIONAL HORSE SHOW KARSINTAJÄRJESTELMÄ 2019 CSN- luokat (5- taso) Tervetuloa kilpailemaan Helsinki International Horse Show:n kiehtovaan kansainväliseen ympäristöön Helsingin Jäähalliin

Lisätiedot

Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2018!

Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2018! Penny & Friends kilpailusäännöt 2018 Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2018! Ratsastajainliiton jäsentalleilla ja -seuroille on tänäkin vuonna mahdollisuus järjestää Renny & Friends -

Lisätiedot

Tehtävä 1. Tunnista hevosen pään- ja jalkojen merkit /5p

Tehtävä 1. Tunnista hevosen pään- ja jalkojen merkit /5p Sydän-Hämeen ratsastajat ry:n ja Suomen Ratsastajainliiton järjestämät Valtakunnalliset Hevostaitomestaruuskilpailut Aitoossa 18.5.2013 TEORIAKOE SARJA I kilpailija numero: nimi: seura: kokonaispisteet:

Lisätiedot

Toimintakertomus 2009

Toimintakertomus 2009 2009 Toimintakertomus 2009 1. YLEISTÄ Kemiönsaaren ratsastatajat ry on Kemiönsaaren kunnassa toimiva Suomen ratsastajainliittoon kuuluva ratsastusseura. Seura perustettiin vuonna 1990 ja rekisteröitiin

Lisätiedot

Keravan Ratsastusseura ry:n jäsenlehti 1/ 2012

Keravan Ratsastusseura ry:n jäsenlehti 1/ 2012 Keravan Ratsastusseura ry:n jäsenlehti 1/ 2012 1 KERRA 1/2012 Puheenjohtajan kirjoitus... Hallitus 2012... Uudet hallituksen jäsenet... Junnukysely ja runot.. MinunHevonenParasHevonen (Future s Hope)...

Lisätiedot

TOIMINTALINJA 2015 Rusko Riding Team ry.

TOIMINTALINJA 2015 Rusko Riding Team ry. TOIMINTALINJA 2015 Rusko Riding Team ry. - turvallisessa seurassa VISIO: Rusko Riding Team ry. (TeamRR) on aktiivinen ratsastusseura, joka palvelee niin yksityishevosten omistajia kuin ratsastuskoulun

Lisätiedot

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen! 祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät

Lisätiedot

4 /2010. Keravan Ratsastusseura ry:n jäsenlehti

4 /2010. Keravan Ratsastusseura ry:n jäsenlehti 4 /2010 Keravan Ratsastusseura ry:n jäsenlehti 1 KERRA 4/2010 Puheenjohtajan kirjoitus... Seuramestarit 2010... Sarjakuva... Pukeudu järkevästi pakkasilla... MinunHevonenParasHevonen (Passion)... Ajankohtaista......

Lisätiedot

Keravan Ratsastusseura ry:n jäsenlehti 4 / 2011

Keravan Ratsastusseura ry:n jäsenlehti 4 / 2011 Keravan Ratsastusseura ry:n jäsenlehti 4 / 2011 1 KERRA 4/2011 Puheenjohtajan kirjoitus... Seuramestaruus esteratsastuksessa... Seuramestaruus kouluratsastuksessa... Pikkujouluissa palkittuja... Kengityskurssi...

Lisätiedot

Luhtiksen kisatiimi Toimintaperiaatteet!1

Luhtiksen kisatiimi Toimintaperiaatteet!1 Luhtiksen kisatiimi Toimintaperiaatteet!1 Kisatiimin tarkoitus Viedä ratsastajia tallin ulkopuolisiin kilpailuihin Kaikilla on mahdollisuus osallistua Kisatiimiin saa liittyä kuka vaan. Luhtajoen Ratsutila

Lisätiedot

KILPAILUIHIN ILMOITTAUTUMINEN KIPAN KAUTTA

KILPAILUIHIN ILMOITTAUTUMINEN KIPAN KAUTTA KILPAILUIHIN ILMOITTAUTUMINEN KIPAN KAUTTA Sisällysluettelo KIRJAUTUMINEN KIPAAN... 2 RATSUN KILPAILUREKISTERINUMERON ETSIMINEN... 2 KILPAILUN HAKEMINEN KIPASTA... 3 KILPAILUUN ILMOITTAUTUMINEN... 3 ILMOITTAUTUMISEN

Lisätiedot

KSIII 2019 SÄÄNTÖMUUTOKSIA. Lisenssikoulutukset 2019 Anu Tuomi

KSIII 2019 SÄÄNTÖMUUTOKSIA. Lisenssikoulutukset 2019 Anu Tuomi KSIII 2019 SÄÄNTÖMUUTOKSIA Lisenssikoulutukset 2019 Anu Tuomi 1 307. Ratapiirros Lähtölinjan tulee olla 6...25 15 metriä ennen ensimmäistä estettä ja maalilinjan 15 6...25 15 metriä viimeisen esteen jälkeen.

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015

KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015 KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015 RATSASTUSKOULUJEN OPPILAIDEN MESTARUUSKILPAILUT OPETUSHEVOSILLA Lahden Ratsastajat ry järjestää yhdessä Suomen Ratsastuksenopettajainyhdistys ry:n kanssa 31.7. 2.8.2015

Lisätiedot

Mitä sinä haluaisit meidän tekevän hyväksesi ja kanssasi? Helsingin Ratsastajat ry:n jäsenkysely 10/2014

Mitä sinä haluaisit meidän tekevän hyväksesi ja kanssasi? Helsingin Ratsastajat ry:n jäsenkysely 10/2014 Mitä sinä haluaisit meidän tekevän hyväksesi ja kanssasi? Helsingin Ratsastajat ry:n jäsenkysely 10/2014 Helsingin Ratsastajat ry:n jäsenet 274 jäsentä 239 (87 %) naista 35 miestä 225 (82 %) senioria 49

Lisätiedot

Mini Rider Trophy. Dressage Rider Trophy. Jumping Rider Trophy

Mini Rider Trophy. Dressage Rider Trophy. Jumping Rider Trophy Mini Rider Trophy Dressage Rider Trophy Jumping Rider Trophy Sarjakilpailusäännöt 2016-2017 Suonenjoen Vasama Riders järjestää hallikaudella 2016-2017 sekä koulu- että esteratsastuksessa sarjakilpailun,

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

KYRÖ SJÄ RVEN RÄTSÄSTÄJÄT RY TÖIMINTÄLINJÄ

KYRÖ SJÄ RVEN RÄTSÄSTÄJÄT RY TÖIMINTÄLINJÄ KYRÖ SJÄ RVEN RÄTSÄSTÄJÄT RY TÖIMINTÄLINJÄ 5.2.2017 Sisältö JOHDANTO... 3 RATSASTUSSEURAN VISIO...4 RATSASTUSSEURAN ARVOT JA EETTISET LINJAUKSET... 5 RATSASTUSSEURATOIMINNAN TAVOITTEET...6 Lyhyen aikavälin

Lisätiedot

Helsinki International Horse Show karsintajärjestelmä 2015

Helsinki International Horse Show karsintajärjestelmä 2015 päivitetty 2.6.. Helsinki International Horse Show karsintajärjestelmä 2015 Suomen Ratsastajainliitto ja BCM Scanhorse ovat sopineet seuraavista kansallisista kilpailuluokista ja SRL:n kiintiöpaikoista

Lisätiedot

Vaatimukset 1-taso 2-taso 3-taso 4-taso 5-taso Status epäviralliset viralliset Kohderyhmä Sport: (tallikilpailut, harjoituskilpailut)

Vaatimukset 1-taso 2-taso 3-taso 4-taso 5-taso Status epäviralliset viralliset Kohderyhmä Sport: (tallikilpailut, harjoituskilpailut) Kohderyhmä (tallikilpailut, harjoituskilpailut) (Seurakilpailut) (Aluekilpailut) (Kansalliset kilpailut) (WR-kilpailut) Maajoukkue Tavoitteellinen kilpaurheilu Tähtikilpailut Aloittaville ratsastajille,

Lisätiedot

Henna Halme Kouvola 28.3.2015 Young Power -ravigaala

Henna Halme Kouvola 28.3.2015 Young Power -ravigaala Henna Halme Kouvola 28.3.2015 Young Power -ravigaala RaviPonin valmennus varsasta kilpaponiksi Raviponin hyvinvointi Raikas vesi, hyvät ja laadukkaat rehut, riittävä määrä ruokaa ja juotavaa suhteessa

Lisätiedot

Kesätunnit Tuntien kuvaukset ja hinnat:

Kesätunnit Tuntien kuvaukset ja hinnat: Kesätunnit 2016 Vko 29, 18-22.7.2016 klo 11-14 --- ponikurssi ponikurssi ponikurssi --- klo 17-18 yleistunti yleistunti yleistunti yleistunti --- klo 18-19 koulukurssi / täynnä koulukurssi / täynnä koulukurssi

Lisätiedot

1-tasolla kilpaileville ratsastajille: Bronze Trophy. 2-tasolla kilpaileville ratsukoille: Dressage Trophy Jumping Trophy

1-tasolla kilpaileville ratsastajille: Bronze Trophy. 2-tasolla kilpaileville ratsukoille: Dressage Trophy Jumping Trophy 1-tasolla kilpaileville ratsastajille: Bronze Trophy 2-tasolla kilpaileville ratsukoille: Dressage Trophy Jumping Trophy Avoin nuorille 4-7-vuotiaille hevosille ja poneille: Youngster Trophy Sarjakilpailusäännöt

Lisätiedot

TOIMINTALINJA RATSUTEAM

TOIMINTALINJA RATSUTEAM TOIMINTALINJA RATSUTEAM 3. joulukuuta 2014 SISÄLLYSLUETTELO RATSASTUSSEURAN VISIO... 1 Ratsastusseuran arvot ja eettiset linjaukset... 1 Ratsastusseuratoiminnan tavoitteet... 2 Käytännön toiminta ja periaatteet...

Lisätiedot

KIMITOÖNS RYTTARE RF

KIMITOÖNS RYTTARE RF KIMITOÖNS RYTTARE RF KEMIÖNSAAREN RATSASTAJAT RY ÅRSBERÄTTELSE TOIMINTAKERTOMUS Toimintakertomus 2008 1. YLEISTÄ Kemiönsaaren ratsastatajat ry on Kemiönsaaren kunnassa toimiva Suomen ratsastajainliittoon

Lisätiedot

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 2. Sisältö

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 2. Sisältö Merisuo & Storm 2 Sisältö Opettajalle.................................... 3 Leijona ja hiiri (kansansatua mukaellen).............. 5 Kyyhkynen ja muurahainen (La Fontainea mukaellen).. 8 Korppi ja muurahainen

Lisätiedot

Seuratoiminnan yleiset edellytykset ja tavoitteet. Toimintaamme ohjaavat arvot

Seuratoiminnan yleiset edellytykset ja tavoitteet. Toimintaamme ohjaavat arvot Toimintasuunitelma 2015 Seuratoiminnan yleiset edellytykset ja tavoitteet Kouvolan Ratsastajat ry edustaa Kaakkois-Suomen alueen ratsastusurheilua. Seuran toiminnan tarkoituksena on tehdä seuran toimialueella

Lisätiedot

Penny & Friends KILPAILUSÄÄNNÖT 2019

Penny & Friends KILPAILUSÄÄNNÖT 2019 Penny & Friends KILPAILUSÄÄNNÖT 2019 Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2019! Ratsastajainliiton jäsentalleilla ja -seuroilla on tänäkin vuonna mahdollisuus järjestää Penny & Friends -

Lisätiedot

SRL Häme kevättapaaminen 2019

SRL Häme kevättapaaminen 2019 SRL Häme kevättapaaminen 2019 Tervetuloa! Alkusanat Marissa Henttinen, SRL Hämeen aluejaoston pj Potkua Pirkanmaalle hanke esittäytyy Tiina Brandt, projektipäällikkö Liiton terveiset Petri Pesonen, SRL

Lisätiedot

Kisahaastattelut 2014

Kisahaastattelut 2014 Kisahaastattelut 2014 Sisältö 1.11.2014 Halloween-koulukilpailut, Tiia-Riina Niemelä... 1 27.9.2014 Hevoshullu-koulukilpailut, Miitta Ylinampa... 1 28.6.2014 koulukilpailut, Elisa Juntunen... 2 14.6.2014

Lisätiedot

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! 1 Ratsastus on hieno harrastus Ratsastus on luonnonläheinen ja tasa-arvoinen laji. Ratsastus on monipuolinen

Lisätiedot

KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2015

KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2015 KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2015 Sisältö RACING KENTTÄ-TROPHY 2015... 2 KENTTÄRATSASTUKSEN HELPPO KENTTÄCUP 2015... 3 KENTTÄRATSASTUKSEN PONICUP 2015... 4 KENTTÄRATSASTUKSEN ALUEJOUKKUEMESTARUUSKILPAILUT

Lisätiedot

Repiviä tai viiltäviä kannuksia ei saa käyttää. Kannusten kärjet eivät saa osoittaa ylöspäin.

Repiviä tai viiltäviä kannuksia ei saa käyttää. Kannusten kärjet eivät saa osoittaa ylöspäin. Esteratsastussääntömuutokset 2012 315. Kilpailuissa tarvittava henkilökunta Turvallisuuspäällikkö* * = Pakollinen nimettävä. 5. RATSASTAJIA KOSKEVAT ERITYISMÄÄRÄYKSET 321. Kilpailuasu Verryttelyalueella

Lisätiedot

Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen!

Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen! Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen! Tuntuuko siltä, että rippikouluusi on vielä valovuoden mittainen matka? Todellisuudessa rippikoulusi alkuun ei ole kovinkaan pitkä aika. Kaikki rippikouluryhmät

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio vuodelle 2012 Valtakirja SRL-HÄME ratsastusjaosto Tervetuloa

Lisätiedot

Helsinki International UB Horse Show karsintajärjestelmä 2014

Helsinki International UB Horse Show karsintajärjestelmä 2014 Helsinki International UB Horse Show karsintajärjestelmä 2014 Suomen Ratsastajainliitto ja BCM Scanhorse ovat sopineet seuraavista kansallisista kilpailuluokista ja SRL:n kiintiöpaikoista Helsinki International

Lisätiedot

M-Ridersin jäsenkysely 2012 TULOKSET

M-Ridersin jäsenkysely 2012 TULOKSET M-Ridersin jäsenkysely 2012 TULOKSET 1. Olen ollut tyytyväinen M-Ridersin toimintaan vuonna 2011 1-0 0% 2 1 3% 3 25 74% 4-8 24% Lähes kaikki kyselyyn vastanneet olivat lähet tyytyväisiä seuran toimintaan

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2017!

Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2017! Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2017! Uudessa kisamuodossa hyödynnetään Ratsastajainliiton merkkisuoritusten ratapohjia. Samalla oppilailla on mahdollisuus suorittaa hevostaito- ja ratsastusmerkkejä.

Lisätiedot

Hevonen saa osallistua yhteen enintään 100 cm tai helppo B-tasoiseen luokkaan päivässä sinä kalenterivuonna, jona se täyttää 4 vuotta.

Hevonen saa osallistua yhteen enintään 100 cm tai helppo B-tasoiseen luokkaan päivässä sinä kalenterivuonna, jona se täyttää 4 vuotta. .Aluekilpailuissa noudatetaan SRL:n kilpailusääntöjä ja kilpailuiden järjestämismääräyksiä ja ohjeita tässä ohjeessa mainituin poikkeuksin. Lajisäännöissä voidaan tarkentaa tätä ohjetta lajikohtaisesti.

Lisätiedot

Kilpailijan starttikoulutus ratsastuskilpailuihin, EVR ry (Materiaalina käytetty SRL:n Kilpailijan starttikurssi -materiaalia,

Kilpailijan starttikoulutus ratsastuskilpailuihin, EVR ry (Materiaalina käytetty SRL:n Kilpailijan starttikurssi -materiaalia, Kilpailijan starttikoulutus ratsastuskilpailuihin, EVR ry (Materiaalina käytetty SRL:n Kilpailijan starttikurssi -materiaalia, www.ratsastus.fi) Ratsastuskilpailuihin Miksi haluat kilpailemaan? On hyvä

Lisätiedot

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Ympäristöraadin terveiset Viikolla 13 kiinnitimme ruokalassa huomiota hyvään ruokalakäyttäytymiseen ja ruokahävikin

Lisätiedot

I KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISMÄÄRÄYKSET, OHJEET, LUVAT JA RANKING

I KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISMÄÄRÄYKSET, OHJEET, LUVAT JA RANKING SRL Pohjanmaan Ratsastusjaosto I KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISMÄÄRÄYKSET, OHJEET, LUVAT JA RANKING Sisällysluettelo 1. KILPAILUJÄRJESTELMÄ...2 2. OHJEITA KILPAILIJOILLE...2 2.1. ALUEEN JAKAMAT PALKINNOT... 2

Lisätiedot

OHJEITA SUOMENHEVOSTEN LAATUARVOSTELUN FINAALIIN 2018 TULEVILLE HEVOSILLE

OHJEITA SUOMENHEVOSTEN LAATUARVOSTELUN FINAALIIN 2018 TULEVILLE HEVOSILLE OHJEITA SUOMENHEVOSTEN LAATUARVOSTELUN FINAALIIN 2018 TULEVILLE HEVOSILLE RAKENNE & ASKELLAJIARVOSTELU 3-vuotiaat 3-vuotiaiden rakenne- ja askellajiarvostelu suoritetaan samanaikaisesti. Hevoselle annetaan

Lisätiedot

Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat KATSO YLLÄTYSTULOS!

Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat KATSO YLLÄTYSTULOS! TOIMITTAJAT PISTIVÄT KESÄN JÄÄTELÖT JÄRJESTYKSEEN SIVU 3 KATSO YLLÄTYSTULOS! Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat -Rasmus SIVU 2 Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. SIVU 6 KUINKA KAUPPA

Lisätiedot

Quarter. hevonen ja ystävä. Quarterruuna Nici antoi omistajalleen Annika Lassilalle kaikkea ja vähän enemmän mitä hevoselta voi toivoa.

Quarter. hevonen ja ystävä. Quarterruuna Nici antoi omistajalleen Annika Lassilalle kaikkea ja vähän enemmän mitä hevoselta voi toivoa. Quarter hevonen ja ystävä Quarterruuna Nici antoi omistajalleen Annika Lassilalle kaikkea ja vähän enemmän mitä hevoselta voi toivoa. Teksti: Tarja Jakobsén Kuvat: Tarja Jakobsén, Annika Lassila A nnika

Lisätiedot

Lännenratsastuksen all-around lajiseminaari

Lännenratsastuksen all-around lajiseminaari Lännenratsastuksen all-around lajiseminaari Ohjelma: Ranking pokaalien jako All around komitea 2017 Lisäykset lajisääntöihin vuodelle 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Kauden 2018 kilpailut 2018 komitean jäsenet

Lisätiedot

Kaikilla esittäjillä tulee olla kypärä päässä ja kaikilla yli 1-vuotiailla hevosilla ja poneilla kuolaimet suussa.

Kaikilla esittäjillä tulee olla kypärä päässä ja kaikilla yli 1-vuotiailla hevosilla ja poneilla kuolaimet suussa. Match Show 15.7.2017 Ohjeita esittäjille: Saat sähköpostilla liitteenä lomakkeen, johon voit kertoa hevosestasi tietoja. Kuuluttaja lukee lomakkeella kerrottuja tietoja, kun hevonen on kehässä arvosteltavana.

Lisätiedot

Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset

Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset 1. Missä Burundi on? Tutustu Google-karttapalveluun seuraavilta sivulta: www.google.fi/maps (voit vaihtaa näkymän satelliittitilaan) Etsi koulunne kartalta.

Lisätiedot

SELVIÄ VOITTAJANA LAMASTA tästä ja seuraavasta. Olli E. Juvonen

SELVIÄ VOITTAJANA LAMASTA tästä ja seuraavasta. Olli E. Juvonen SELVIÄ VOITTAJANA LAMASTA tästä ja seuraavasta Olli E. Juvonen Talentum Helsinki 2009 Talentum Media Oy ja Olli E. Juvonen ISBN 978-952-14-1446-6 Kansi: Ea Söderberg Taitto: NotePad Ay, www.notepad.fi

Lisätiedot

Turvallisuusasiakirja

Turvallisuusasiakirja Vastuuhenkilöt Turvallisuusasiakirja o Sari Pakula 0407150654 o Ari Tiainen 0405018518 TOIMINTAOHJEET HÄTÄTILANTEESSA 1. SOITA HÄTÄPUHELU NUMEROON 112 2. KERRO MITÄ ON TAPAHTUNUT 3. KERRO TALLIN TARKKA

Lisätiedot

Kooste matkaratsastuksen kilpailusääntömuutoksista vuodelle 2013. Näitä sääntöjä noudatetaan SRL:n alaisissa kilpailuissa 1.1.2013 lukien.

Kooste matkaratsastuksen kilpailusääntömuutoksista vuodelle 2013. Näitä sääntöjä noudatetaan SRL:n alaisissa kilpailuissa 1.1.2013 lukien. Kooste matkaratsastuksen kilpailusääntömuutoksista vuodelle 2013 Näitä sääntöjä noudatetaan SRL:n alaisissa kilpailuissa 1.1.2013 lukien. Muutokset vuoden 2010 sääntöihin on merkitty alleviivauksiin. Uudet

Lisätiedot

Seuran kevätkokous pidettiin ja syyskokous Lisäksi hallitus piti ylimääräisen

Seuran kevätkokous pidettiin ja syyskokous Lisäksi hallitus piti ylimääräisen Myllyn Ratsukot ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Vuosi 2014 oli seuran ensimmäinen kokonainen toimintavuosi. Seuran toiminnan tavoitteena on edistää ratsastusurheilua ja muuta siihen liittyvää toimintaa siten,

Lisätiedot

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2014

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2014 Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2014 (päivitetty 11.8.2014) Yleinen osa... 2 HENKILÖKOHTAISET MESTARUUDET... 3 Esteratsastus... 3 Kouluratsastus... 3 Kenttäratsastus... 4 JOUKKUEMESTARUUDET... 5 Esteratsastus...

Lisätiedot

Tilin käyttöoikeus on Laatukimpan vetäjillä Katri Leskisellä ja Marika Tikkasella.

Tilin käyttöoikeus on Laatukimpan vetäjillä Katri Leskisellä ja Marika Tikkasella. KIMPAN YHTEISOMISTUSSÄÄNNÖT Yhtymän nimi ja kotipaikka Melekomonen -Talli, KAJAANI. Tällä sopimuksella sopijapuolet sopivat yhdessä omistamansa hevosen, Peggy Beat, 246001L00122296, omistuksesta ja käytöstä

Lisätiedot

SARJAKILPAILUSÄÄNNÖT Esteratsastus. Suomen Ratsastajainliitto ry Radiokatu 20, 00093 VALO

SARJAKILPAILUSÄÄNNÖT Esteratsastus. Suomen Ratsastajainliitto ry Radiokatu 20, 00093 VALO SARJAKILPAILUSÄÄNNÖT Esteratsastus Suomen Ratsastajainliitto ry Radiokatu 20, 00093 VALO 1 Sisältö VOLKSWAGEN LEADING RIDER 2015 KILPAILU... 3 LÄHITAPIOLA GRAND PRIX 2015... 4 LÄHITAPIOLA FUTURE CHALLENGE...

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Kilpailujen tulokset:

Kilpailujen tulokset: Kilpailujen tulokset: 40-50cm: 1. Rousku, Keeps Gettiing Better 9.15 s. 2. Anu, Sipuli 9,56 3. Petra, Deko King 9.59 4. Emmi, Emilja 9.71 5. Ida, Alway's Mine 10.10 6. Omppu, Kehäkukan Desiree 10.11 7.

Lisätiedot

Hevostalouden haasteet mahdollisuuksien hevonen

Hevostalouden haasteet mahdollisuuksien hevonen Hevostalouden haasteet mahdollisuuksien hevonen MTK:n maatalous- ja maaseutupolitiikan AMK-konferenssi 19.3.2015 Maarit Hollmén, MTK Hevosmäärän historia 400 000 350 000 300 000 250 000 200 000 150 000

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2010

Syyskokousmateriaali 2010 Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2010 Kokouskutsu/esityslista Hämeen hallitus 2010, erovuoroiset Toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Talousarvio vuodelle 2011 Valtakirja

Lisätiedot

Lounais-Suomen aluemestaruussäänno t 2018

Lounais-Suomen aluemestaruussäänno t 2018 Lounais-Suomen aluemestaruussäänno t 2018 (päivitetty 7.6.2018/KS) Sisällys Yleistä... 2 HENKILÖKOHTAISET MESTARUUDET... 2 Esteratsastus... 2 Kouluratsastus... 3 Kenttäratsastus... 3 JOUKKUEMESTARUUDET...

Lisätiedot

Ratsastuksen ja hevosenhoidon yhteydessä sattuu silloin tällöin tapaturmia. Parasta tapaturmien torjuntaa on niiden ennaltaehkäisy.

Ratsastuksen ja hevosenhoidon yhteydessä sattuu silloin tällöin tapaturmia. Parasta tapaturmien torjuntaa on niiden ennaltaehkäisy. Talliturvallisuusohjelma Liite 1. OHJEITA TALLILLA LIIKKUJALLE Liite 2. TURVALLISUUSOHJEITA RATSASTAJALLE Vironmäen Ponitallin TALLITURVALLISUUSOHJELMA Ratsastuksen ja hevosenhoidon yhteydessä sattuu silloin

Lisätiedot