Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS"

Transkriptio

1 EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg COM(2016) 711 final 2016/0347 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Schengen-alueen yleisen toiminnan vaarantavissa poikkeuksellisissa olosuhteissa väliaikaisesti suoritettavan sisärajavalvonnan jatkamista koskevan suosituksen antamisesta FI FI

2 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Ehdotuksen perustelut ja tavoitteet Johdanto PERUSTELUT Neuvosto hyväksyi 12. toukokuuta 2016 komission ehdotuksen pohjalta täytäntöönpanopäätöksen, jolla annettiin Schengen-alueen yleisen toiminnan vaarantavissa poikkeuksellisissa olosuhteissa väliaikaisesti suoritettavaa sisärajavalvontaa koskeva suositus. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Schengenin rajasäännöstön 29 artiklan mukaista suojamenettelyä käytettiin. Ulkorajan hallinnoinnissa Kreikassa oli tuolloin vakavia puutteita, ja maassa oli huomattavan paljon rekisteröimättömiä maahanmuuttajia, joiden tarkoituksena saattoi olla siirtyä laittomasti toiseen jäsenvaltioon. Tämä aiheutti poikkeukselliset olosuhteet, jotka merkitsivät yleiseen järjestykseen ja sisäiseen turvallisuuteen kohdistuvaa vakavaa uhkaa ja vaaransivat Schengen-alueen yleisen toiminnan. Tämä suositus osoitettiin viidelle Schengen-valtiolle (Itävallalle, Saksalle, Tanskalle, Ruotsille ja Norjalle), ja se kattoi kyseisten valtioiden sisärajojen tietyt osuudet. Suosituksen mukaan kohdennettuja ja oikeasuhteisia tarkastuksia suoritetaan kuuden kuukauden ajan 12. marraskuuta 2016 saakka. Schengenin rajasäännöstön 29 artiklan mukaan kyseistä ajanjaksoa voidaan pidentää samassa artiklassa säädettyjä edellytyksiä ja menettelyä noudattaen. Nykytilanne Toukokuun 12. päivänä annetun neuvoston suosituksen johdosta kyseiset viisi Schengenvaltiota ilmoittivat komissiolle, että ne suorittavat suositeltua väliaikaista rajavalvontaa sisärajoillaan. Komissio antoi 28. syyskuuta 2016 kertomuksen, joka perustui kyseisiltä Schengen-valtioilta suosituksen mukaisesti saatuihin tietoihin. Kertomuksessa komissio totesi, että rajatarkastukset ovat pysyneet suosituksen rajoissa: tarkastukset rajattiin koskemaan tunnistettuja maahanmuuttoreittejä ja uhkia, ne kohdennettiin ja niiden soveltamisalaa, tiheyttä, paikkaa ja aikaa rajoitettiin ehdottoman välttämättömään, jotta tunnistettuun uhkaan voitiin puuttua. Vaikka tiettyä taloudellista vaikutusta ei voida sulkea pois, tarkastusten vaikutus ihmisten liikkumiseen sisärajojen yli on ollut mahdollisimman vähäinen. Lisäksi komissio päätteli tuolloin käytettävissään olleiden tietojen perusteella, että suositukseen ei ollut tarvetta ehdottaa muutoksia. Kyseiset Schengen-valtiot antoivat 18. ja 21. lokakuuta 2016 komissiolle toisen kertomuksen neuvoston suosituksen täytäntöönpanosta. Annetut tiedot noudattavat samaa suuntausta kuin ensimmäisessä kertomuksessa (niiden henkilöiden määrän väheneminen, joilta on evätty maahanpääsy, ja saatujen turvapaikkahakemusten määrän väheneminen), ja tilanteessa on näin ollen tapahtunut asteittaista vakiintumista. Kyseiset viisi Schengen-valtiota kirjoittivat 20. lokakuuta komissiolle kirjeen, jossa ne korostivat tarvetta väliaikaisen rajavalvonnan jatkamiselle. Lisäksi Slovenia kirjoitti komissiolle 6. lokakuuta ilmaistakseen huolensa mahdollisesta rajatarkastusten jatkumisesta Itävallan ja Slovenian välisellä rajalla. FI 2 FI

3 Schengenin rajasäännöstön 29 artiklan mukaisten toimien käynnistäminen ja väliaikaista rajavalvontaa koskevan koordinoidun lähestymistavan hyväksyminen EU:n tasolla sisältyivät Schengen-järjestelmän normaalin toiminnan palauttamiseksi laaditun etenemissuunnitelman 1 aloitteisiin, joilla pyrittiin poistamaan kaikki sisärajatarkastukset ja palauttamaan Schengenalueen normaali toiminta vuoden 2016 loppuun mennessä. Vaikka laittomien maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden määrä on rajusti laskenut Euroopan unionissa erityisesti EU:n ja Turkin julkilausuman täytäntöönpanon seurauksena, Kreikassa on edelleen huomattava määrä laittomia maahanmuuttajia (noin ), joiden voidaan olettaa pyrkivän laittomasti muihin jäsenvaltioihin. Lisäksi niiden Schengen-valtioiden, joille suositus on osoitettu, saamien turvapaikkahakemusten kokonaismäärä on yhä merkittävä tekijä, vaikka se ei ole verrattavissa samaan aikaan viime vuonna saatujen hakemusten määrään. Euroopan unioniin vuoden 2015 syksystä saapuneiden laittomien maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden suuri määrä on asettanut huomattavia haasteita kaikille EU:n jäsenvaltioille, ja tämä on otettava huomioon. Haasteet liittyvät asianmukaisen asunnon sekä koulutuksen ja terveydenhuollon järjestämiseen henkilöille, jotka ovat saapuneet EU:hun viime vuodesta lähtien. Lisäksi hakemusruuhkan purkaminen ja uudet tulokkaat sekä turvapaikkahakemukset koettelevat jatkuvasti kyseisten valtioiden hallintojen toimintakykyä. Myöskään Schengen-järjestelmän normaalin toiminnan palauttamiseksi laaditun etenemissuunnitelman mukaisia muita toimia ei ole suunnitelman huomattavasta edistymisestä huolimatta pantu täysimääräisesti täytäntöön, ja niiden tulokset ovat vielä vahvistamatta. Tämän vuoksi perustettiin eurooppalainen raja- ja merivartiosto, joka aloitti toimintansa ennätysajassa. Nopean toiminnan reservit henkilöstöineen ja kalustoineen on saatava perustettua ja toimintaan 7. joulukuuta 2016 mennessä, ja nopeisiin palautuksiin osallistuvien reservi 7. tammikuuta 2017 mennessä. Ensimmäiset haavoittuvuusarvioinnit olisi tehtävä vuoden 2017 kolmen ensimmäisen kuukauden aikana. EU:n ja Turkin julkilausuman täytäntöönpano on edelleen tuloksellista. Siitä huolimatta Kreikan saarille tulee päivittäin keskimäärin 107 henkilöä. On tärkeää varmistaa, että julkilausuma on kestävällä pohjalla. Länsi-Balkanin reitin varrella olevien maiden johtajien tapaamisessa annetun julkilausuman mukaisen yhteistyön tarve on lisäksi jatkuva, mistä on osoituksena Serbiaan edelleen saapuvien määrä. Näin ollen poikkeukselliset olosuhteet, jotka merkitsevät yleiseen järjestykseen ja sisäiseen turvallisuuteen kohdistuvaa vakavaa uhkaa ja vaarantavat koko Schengen-alueen toiminnan, jatkuvat edelleen. Tulevat toimet Edellä esitettyjen seikkojen perusteella vaikuttaa siltä, että sellaisia olosuhteita ei ole vielä saavutettu, joihin etenemissuunnitelmassa Schengen-järjestelmän normaalin toiminnan palauttamiseksi tähdättiin, jotta kaikki sisärajavalvonta voitaisiin poistaa ja Schengen-alueen toiminta palauttaa normaaliksi. Schengen-alueen toiminnan normalisoimista silmällä pitäen 1 Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, Eurooppa-neuvostolle ja neuvostolle Etenemissuunnitelma Schengen-järjestelmän normaalin toiminnan palauttamiseksi, COM(2016) 120 final. FI 3 FI

4 on kuitenkin tapahtunut tasaista ja merkittävää edistystä. Tässä vaiheessa tilanne Kreikassa ja Länsi-Balkanin reitin varrella on kuitenkin edelleen epävakaa, ja niihin jäsenvaltioihin kohdistuu suuria paineita, joihin sääntöjenvastaisesti Kreikkaan tulleiden edelleen liikkuminen eniten vaikuttaa. Eurooppalaisen raja- ja merivartioston täytäntöönpano saatetaan kokonaan loppuun tammikuuhun 2017 mennessä, mikä vahvistaa EU:n ulkorajojen turvaamista. EU:n ja Turkin julkilausuman täytäntöönpanon jatkaminen auttaa vähentämään lisää EU:hun saapuvien määrää ja vapauttaa kansallisten järjestelmien resursseja turvapaikkahakemusten käsittelyyn ja hakemusruuhkan purkamiseen sekä vastaanottovalmiuksien parantamiseen. Voimassa olevien Dublin-sääntöjen täysimääräiseen noudattamiseen on palattava vähitellen, Kreikka mukaan lukien komission suositusten 2 mukaisesti, mutta kyseisiä sääntöjä on myös parannettava tulevaisuutta silmällä pitäen solidaarisella ja vastuullisella tavalla. Lisäksi syyskuussa 2015 käyttöönotetut hätätilanteessa sovellettavat siirtojärjestelmät tuottanevat jatkossakin konkreettisia tuloksia ja siirrettyjen henkilöiden määrä kasvaa. Niiden henkilöiden palauttamista, joilla ei ole oikeutta jäädä Euroopan unioniin, on edelleen tehostettava. Tämän vuoksi on perusteltua antaa kyseisten jäsenvaltioiden jatkaa nykyistä sisärajavalvontaa poikkeustoimenpiteenä oikeasuhteisen jatkokauden ajan. Tässä vaiheessa käytettävissä olevien tietojen perusteella jatko ei saisi ylittää kolmea kuukautta. Ehdotuksen soveltamisala Niille Schengen-valtioille, jotka nyt suorittavat 12. toukokuuta 2016 annetun neuvoston suosituksen mukaista väliaikaista rajavalvontaa, olisi annettava lupa jatkaa valvontaa. Koska tilanne on kuitenkin asteittain vakautunut, rajatarkastuksia olisi käytettävä Schengenin rajasäännöstön 23 artiklan mukaisesti ainoastaan viimeisenä keinona kun muut toimenpiteet, jotka eivät rajoita yhtä paljon rajatylittävää liikennettä (kuten poliisin suorittama valvonta), eivät riitä havaittujen uhkien torjumiseen. Tämän mukaisesti jäsenvaltioiden, jotka päättävät säilyttää sisärajatarkastukset tämän suosituksen mukaisesti, olisi ennen päätöksen tekemistä tarkasteltava kaikkia käytettävissä olevia, rajatarkastuksille vaihtoehtoisia toimenpiteitä. Kyseisten jäsenvaltioiden olisi ilmoitettava tämän tarkastelun tuloksista, kun ne ilmoittavat muille jäsenvaltioille, Euroopan parlamentille ja komissiolle aikeestaan jatkaa sisärajavalvontaa. Kuten 20. lokakuuta 2016 muuttoliikkeestä annetuissa Eurooppa-neuvoston päätelmissä todetaan, prosessiin Schengen-järjestelmän normaalin toiminnan palauttamiseksi kuuluu väliaikaisen sisärajavalvonnan mukauttaminen kulloinkin vallitseviin tarpeisiin. Sisärajavalvontaa olisi suoritettava ainoastaan riskianalyysin ja tiedustelutiedon perusteella, ja sen laajuus, tiheys sekä suorituspaikka ja -ajankohta olisi rajoitettava siihen, mikä on uhan vakavuuden vuoksi sekä yleisen järjestyksen ja sisäisen turvallisuuden varmistamiseksi ehdottoman välttämätöntä. Tämän suosituksen mukaisesti sisärajavalvontaa suorittavan jäsenvaltion olisi tarkasteltava viikoittain uudelleen tarkastusten tarvetta ja tiheyttä sekä 2 Komission suositus, annettu , Kreikan tasavallalle kiireellisistä toimenpiteistä, jotka Kreikan on toteutettava asetuksen (EU) N:o 604/2013 nojalla tehtävien siirtojen aloittamiseksi uudelleen (C(2016) 871 final); komission suositus, annettu , Kreikan tasavallalle kiireellisistä erityistoimenpiteistä, jotka Kreikan on toteutettava asetuksen (EU) N:o 604/2013 nojalla tehtävien siirtojen aloittamiseksi uudelleen (C(2016) 3805 final); komission suositus, annettu , Kreikan tasavallalle kiireellisistä erityistoimenpiteistä, jotka Kreikan on toteutettava asetuksen (EU) N:o 604/2013 nojalla tehtävien siirtojen aloittamiseksi uudelleen (C(2016) 6311 final). FI 4 FI

5 suorituspaikkaa ja -ajankohtaa niiden mukauttamiseksi torjuttavan uhan tasoon ja poistettava tarkastukset vaiheittain, mikäli suinkin mahdollista. Tämän suosituksen mukaisesti sisärajavalvontaa suorittavan jäsenvaltion olisi myös kuultava säännöllisesti jäsenvaltioita, joita asia koskee, varmistaakseen, että sisärajatarkastuksia tehdään vain niillä sisärajaosuuksilla, joilla tämän katsotaan olevan Schengenin rajasäännöstön mukaisesti tarpeen ja oikeasuhteista. Raportointivelvollisuudesta olisi lisäksi tehtävä yksityiskohtaisempi. Kyseisen jäsenvaltion olisi raportoiva jokaisen tämän suosituksen täytäntöönpanokuukauden jälkeen komissiolle rajavalvonnan tuloksista ja esitettävä tarvittaessa arvio valvonnan jatkamisen tarpeesta. Raportissa olisi esitettävä ainakin tarkastettujen henkilöiden lukumäärä, tarkastukseen perustuvien maahantulon epäämisten lukumäärä, tarkastusten johdosta tehtyjen palauttamispäätösten lukumäärä sekä tarkastuspaikoissa sisärajoilla vastaanotettujen turvapaikkahakemusten lukumäärä. Komissio seuraa tiiviisti suosituksen soveltamista ja tilannetta kentällä. Yhdenmukaisuus muiden alaa koskevien politiikkojen säännösten kanssa Suosituksella pyritään panemaan täytäntöön tällä politiikan alalla voimassa olevat säännökset. Yhdenmukaisuus unionin muiden politiikkojen kanssa Suositus liittyy unionin sisämarkkina- sekä turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikkoihin. 2. OIKEUSPERUSTA, TOISSIJAISUUSPERIAATE JA SUHTEELLISUUSPERIAATE Oikeusperusta Henkilöiden liikkumista rajojen yli koskevasta unionin säännöstöstä 9 päivänä maaliskuuta 2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 2016/399 (Schengenin rajasäännöstö) 29 artikla. Toissijaisuusperiaate (jaetun toimivallan osalta) Asetuksen (EU) N:o 2016/ artiklassa täsmennetään, että neuvosto antaa komission ehdotuksen perusteella suosituksen väliaikaisesta sisärajavalvonnasta. Unionin tason toiminta on tarpeen silloin kun sisärajavalvonnasta vapaan alueen yleinen toimivuus on vaarantunut. Suhteellisuusperiaate Tässä ehdotuksessa ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen asetetun tavoitteen saavuttamiseksi. 3. JÄLKIARVIOINTIEN, SIDOSRYHMIEN KUULEMISTEN JA VAIKUTUSTENARVIOINTIEN TULOKSET Jälkiarvioinnit/toimivuustarkastukset Ei sovelleta. Sidosryhmien kuuleminen Sidosryhmien kuulemista ei voida toteuttaa ehdotuksen kiireellisyyden vuoksi. FI 5 FI

6 Asiantuntijatiedon keruu ja käyttö Ei sovelleta. Vaikutustenarviointi Ottaen huomioon asian kiireellisyyden, kyseisten jäsenvaltioiden toimittamat tiedot sekä käytettävissä olevat tiedot Kreikan tilanteesta täysimääräistä vaikutustenarviointia ei ole tehty. Sääntelyn toimivuus ja yksinkertaistaminen Ei sovelleta. Perusoikeudet Ehdotusta laadittaessa otettiin huomioon perusoikeuksien suojelu. 4. TALOUSARVIOVAIKUTUKSET Ehdotetulla toimenpiteellä ei ole vaikutuksia unionin talousarvioon. FI 6 FI

7 2016/0347 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Schengen-alueen yleisen toiminnan vaarantavissa poikkeuksellisissa olosuhteissa väliaikaisesti suoritettavan sisärajavalvonnan jatkamista koskevan suosituksen antamisesta EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, ottaa huomioon henkilöiden liikkumista rajojen yli koskevasta unionin säännöstöstä (Schengenin rajasäännöstö) 9 päivänä maaliskuuta 2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/399 3 ja erityisesti sen 29 artiklan, ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen, sekä katsoo seuraavaa: (1) Neuvosto hyväksyi Schengenin rajasäännöstön 29 artiklan mukaisesti 12 päivänä toukokuuta 2016 täytäntöönpanopäätöksen, jolla annettiin Schengen-alueen yleisen toiminnan vaarantavissa poikkeuksellisissa olosuhteissa väliaikaisesti suoritettavaa sisärajavalvontaa koskeva suositus. (2) Neuvosto suosittaa viidelle Schengen-valtiolle (Itävalta, Saksa, Tanska, Ruotsi ja Norja), että ne jatkavat oikeasuhteisen väliaikaisen rajavalvonnan suorittamista enintään kuuden kuukauden ajan täytäntöönpanopäätöksen antamispäivästä vastauksena yleiseen järjestykseen tai sisäiseen turvallisuuteen näissä valtioissa kohdistuvaan vakavaan uhkaan, joka johtuu ulkorajavalvonnan puutteista Kreikassa sekä Kreikan kautta sääntöjenvastaisesti tulleiden edelleen liikkumisesta ja pyrkimisestä muihin Schengen-valtioihin. (3) Komissio antoi 28 päivänä syyskuuta 2016 kertomuksen täytäntöönpanopäätöksen soveltamisesta. Siinä todettiin, että Itävallan, Saksan, Tanskan, Ruotsin ja Norjan suorittama sisärajavalvonta on ollut oikeasuhteista ja neuvoston suosituksen mukaista. Lisäksi komissio päätteli, että kertomuksen laatimisen aikaan käytettävissä olleiden tietojen ja kyseisiltä jäsenvaltioilta saatujen raporttien perusteella ei ollut tarvetta ehdottaa muutoksia täytäntöönpanopäätökseen. (4) Kyseiset Schengen-valtiot raportoivat 18 ja 21 päivänä lokakuuta 2016 komissiolle toisen kerran neuvoston suosituksen soveltamisesta. Annetut tiedot ovat samansuuntaisia kuin ensimmäisessä kertomuksessa annetut tiedot (niiden henkilöiden määrän väheneminen, joilta on evätty maahanpääsy, ja vastaanotettujen turvapaikkahakemusten määrän väheneminen), ja tilanteessa on näin ollen tapahtunut asteittaista vakiintumista. (5) Huolimatta sääntöjenvastaisesti Euroopan unioniin saapuvien ja turvapaikanhakijoiden määrän jyrkästä laskusta, Kreikassa sekä jäsenvaltioissa, joihin Kreikkaan sääntöjenvastaisesti saapuneiden edelleen liikkuminen eniten vaikuttaa, on kuitenkin 3 EUVL L 77, , s. 1. FI 7 FI

8 edelleen suuri määrä sääntöjenvastaisesti maahan tulleita. Aiemmin havaittujen suuntausten perusteella on perusteltua odottaa, että nämä henkilöt saattavat haluta siirtyä sääntöjenvastaisesti muihin jäsenvaltioihin, jos heidän edelleen liikkumistaan estävät rajatarkastukset poistetaan. (6) Muuttoliikekriisin alusta alkaen kertyneiden turvapaikkahakemusten määrä ja edelleen saapuvat hakemukset rasittavat merkittävästi kansallisia hallintoelimiä ja yksiköitä kaikissa EU:n jäsenvaltioissa ja etenkin niissä Schengen-valtioissa, joita täytäntöönpanopäätös koskee. (7) Sisärajavalvontaa ei voida tarkastella irrallaan muista tärkeitä tekijöistä. Etenemissuunnitelmassa Schengen-järjestelmän normaalin toiminnan palauttamiseksi 4 komissio esitti erilaisia toimenpiteitä Schengen-alueen toiminnan palauttamiseksi normaaliksi. (8) Etenemissuunnitelmaan kuului etenkin Euroopan raja- ja rannikkovartioston hyväksyminen ja sen toiminnan käynnistäminen. Eurooppalaisesta raja- ja merivartiostosta 17 päivänä syyskuuta annettu asetus (EU) 2016/ tuli voimaan 6 päivänä lokakuuta 2016, yhdeksän kuukauden kuluttua komission ehdotuksesta, mikä osoittaa kaikkien toimijoiden sitoutuneisuuden asiaan. Nopean toiminnan reservit henkilöstöineen ja kalustoineen saataneen perustettua ja toimintaan 7 päivään joulukuuta 2016 mennessä ja nopeisiin palautuksiin osallistuvien reservi 7 päivään tammikuuta 2017 mennessä. (9) Toinen Schengen-järjestelmän normaalin toiminnan palauttamiseksi laaditussa etenemissuunnitelmassa mainittu tekijä on EU:n ja Turkin julkilausuman onnistunut täytäntöönpano. Vaikka julkilausuman täytäntöönpano tuottaa edelleenkin tulosta kolmannessa edistymiskertomuksessa 6 esitetyllä tavalla, on tärkeää jatkossakin varmistaa, että julkilausuma on kestävällä pohjalla. Länsi-Balkanin reitin varrella olevien maiden johtajien kokouksessa annetun julkilausuman mukaiselle yhteistyölle on lisäksi jatkuvasti tarvetta. (10) Edellä esitetyistä seikoista seuraa, että huolimatta Schengen-järjestelmän normaalin toiminnan palauttamiseksi laaditussa etenemissuunnitelmassa yksilöidyillä aloilla tapahtuneesta tasaisesta ja merkittävästä edistymisestä sekä tilanteen asteittaisesta vakautumisesta, toimien täysimääräinen täytäntöönpano ja niistä saatavien tulosten toteutuminen vie aikaa. (11) Poikkeukselliset olosuhteet, jotka merkitsevät yleiseen järjestykseen ja sisäiseen turvallisuuteen kohdistuvaa vakavaa uhkaa ja vaarantavat koko Schengen-alueen toiminnan, ovat näin ollen edelleen olemassa. (12) Ottaen huomioon Kreikan nykyisen epävakaan tilanteen ja niihin jäsenvaltioihin vieläkin jossain määrin kohdistuvan paineen, joihin Kreikkaan sääntöjenvastaisesti saapuneiden edelleen liikkuminen eniten vaikuttaa, vaikuttaa perustellulta sallia väliaikaista sisärajavalvontaa tällä hetkellä suorittavien Schengen-valtioiden eli Itävallan, Saksan, Tanskan, Ruotsin ja assosioituneen maan Norjan tällaisen valvonnan oikeasuhteinen jatkaminen viimeisenä keinona vastata niiden yleiseen järjestykseen tai sisäiseen turvallisuuteen kohdistuvaan vakavaan uhkaan Schengenin rajasäännöstön 29 artiklan mukaisesti COM(2016) 120 final. EUVL L 251, , s Kolmas kertomus EU:n ja Turkin julkilausuman täytäntöönpanon edistymisestä (COM(2016) 634). FI 8 FI

9 (13) Tässä vaiheessa käytettävissä olevien tietojen perusteella jatko ei saisi ylittää kolmea kuukautta tämän täytäntöönpanopäätöksen antamisesta. (14) Jäsenvaltioiden, jotka päättävät jatkaa sisärajavalvontaa tämän täytäntöönpanopäätöksen mukaisesti, olisi ilmoitettava siitä muille jäsenvaltioille, Euroopan parlamentille ja komissiolle. (15) Kyseisten jäsenvaltioiden olisi ennen valvonnasta päättämistään tarkasteltava, voitaisiinko muilla toimenpiteillä kuin rajavalvonnalla tehokkaasti torjua havaittua uhkaa. Kyseisten jäsenvaltioiden olisi esitettävä ilmoituksissaan tämän tarkastelun tulokset ja syyt siihen, miksi ne ovat valinneet rajavalvonnan. (16) Kuten 20 päivänä lokakuuta 2016 muuttoliikkeestä annetuissa Eurooppa-neuvoston päätelmissä todetaan, prosessiin Schengen-järjestelmän normaalin toiminnan palauttamiseksi kuuluu väliaikaisen sisärajavalvonnan mukauttaminen kulloinkin vallitseviin tarpeisiin. Tämän täytäntöönpanopäätöksen mukaista valvontaa olisi suoritettava ainoastaan välttämättömässä laajuudessa ja sen intensiteetti olisi rajoitettava siihen, mikä on ehdottoman välttämätöntä. Esimerkiksi jos maahantulovirta on tiettynä aikana merkityksettömän pieni, valvonta tietyillä rajaosuuksilla saattaa olla tarpeetonta. Jotta ihmisten liikkumista kyseisillä sisärajoilla haitattaisiin mahdollisimman vähän, ainoastaan kohdennettu, riskianalyysiin ja tiedustelutietoon perustuva valvonta on sallittua. Lisäksi tämän valvonnan tarpeellisuutta kyseisillä rajaosuuksilla olisi tarkasteltava ja arvioitava säännöllisesti yhteistyössä kaikkien asianomaisten jäsenvaltioiden kanssa tavoitteena sen asteittainen vähentäminen. (17) Komissiolle on lähetettävä jokaisen tämän täytäntöönpanopäätöksen täytäntöönpanokuukauden lopussa kattava raportti suoritettujen tarkastusten tuloksista sekä tarvittaessa arvio niiden jatkamisen tarpeellisuudesta. Raportissa olisi esitettävä tarkastettujen henkilöiden lukumäärä, tarkastukseen perustuvien maahantulon epäämisten lukumäärä, tarkastusten johdosta tehtyjen palauttamispäätösten lukumäärä sekä tarkastuspaikoissa sisärajoilla vastaanotettujen turvapaikkahakemusten lukumäärä. (18) Neuvosto panee merkille, että komissio on ilmoittanut seuraavansa tiiviisti tämän täytäntöönpanopäätöksen soveltamista, SUOSITTAA SEURAAVAA: 1. Itävalta, Saksa, Tanska, Ruotsi ja Norja voivat jatkaa oikeasuhteista rajavalvontaa väliaikaisesti enintään kolmen kuukauden ajan täytäntöönpanopäätöksen antamispäivästä seuraavilla sisärajoilla: - Itävalta Itävallan ja Unkarin maarajalla ja Itävallan ja Slovenian maarajalla, - Saksa Saksan ja Itävallan maarajalla, - Tanska Tanskan satamissa, joista on lauttayhteys Saksaan, ja Tanskan ja Saksan maarajalla, - Ruotsi eteläisellä ja läntisellä poliisialueella sijaitsevissa Ruotsin satamissa sekä Juutinrauman sillalla, - Norja Norjan satamissa, joista on lauttayhteys Tanskaan, Saksaan ja Ruotsiin. FI 9 FI

10 2. Ennen tällaisen valvonnan jatkamista kyseisten jäsenvaltioiden olisi keskusteltava niiden jäsenvaltioiden kanssa, joita asia koskee, varmistaakseen, että sisärajavalvontaa suoritetaan ainoastaan siellä, missä sitä pidetään välttämättömänä ja oikeasuhteisena. Lisäksi kyseisten jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että sisärajavalvontaa suoritetaan Schengenin rajasäännöstön mukaisesti ainoastaan viimeisenä keinona kun muilla toimenpiteillä ei voida saavuttaa samaa vaikutusta ja ainoastaan niillä sisärajaosuuksilla, joilla se katsotaan välttämättömäksi ja oikeasuhteiseksi. Kyseisten jäsenvaltioiden olisi ilmoitettava tästä muille jäsenvaltioille, Euroopan parlamentille ja komissiolle. 3. Rajavalvonnan olisi oltava kohdennettua ja perustuttava riskianalyysiin ja tiedustelutietoon, ja sen laajuus, tiheys sekä suorituspaikka ja -ajankohta olisi rajoitettava siihen, mikä on uhan vakavuuden vuoksi sekä yleisen järjestyksen ja sisäisen turvallisuuden varmistamiseksi ehdottoman välttämätöntä. Tämän täytäntöönpanopäätöksen mukaisesti sisärajavalvontaa suorittavan jäsenvaltion olisi viikoittain tarkasteltava uudelleen tarkastusten tarvetta ja tiheyttä sekä suorituspaikkaa ja -ajankohtaa niiden mukauttamiseksi torjuttavan uhan tasoon, poistettava tarkastukset vaiheittain, mikäli suinkin mahdollista, ja raportoitava komissiolle kuukausittain. Tehty Strasbourgissa Neuvoston puolesta Puheenjohtaja FI 10 FI

6020/17 team/sj/hmu 1 DG D 1 A

6020/17 team/sj/hmu 1 DG D 1 A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0014 (NLE) 6020/17 SCH-EVAL 52 FRONT 48 COMIX 95 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2017 COM(2017) 40 final 2017/0014 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Schengen-alueen yleisen toiminnan vaarantavissa poikkeuksellisissa olosuhteissa väliaikaisesti

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.5.2017 COM(2017) 226 final 2017/0095 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS suosituksen antamisesta Schengen-alueen yleisen toiminnan vaarantavissa poikkeuksellisissa

Lisätiedot

5750/1/17 REV 1 rir/msu/pt 1 DG D 1 A. Euroopan unionin. Neuvosto. Bryssel, 6. helmikuuta 2017 (OR. en) 5750/1/17 REV 1

5750/1/17 REV 1 rir/msu/pt 1 DG D 1 A. Euroopan unionin. Neuvosto. Bryssel, 6. helmikuuta 2017 (OR. en) 5750/1/17 REV 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0014 (NLE) 5750/1/17 REV 1 SCH-EVAL 35 FRONT 37 COMIX 70 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston

Lisätiedot

8835/16 team/sas/si 1 DG D 1 A

8835/16 team/sas/si 1 DG D 1 A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0140 (NLE) 8835/16 SCH-EVAL 78 FRONT 204 COMIX 358 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0356/48. Tarkistus. József Nagy, Jeroen Lenaers PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0356/48. Tarkistus. József Nagy, Jeroen Lenaers PPE-ryhmän puolesta 21.11.2018 A8-0356/48 48 Johdanto-osan 4 kappale (4) Kokemus on kuitenkin osoittanut, että tietyt yleiseen järjestykseen tai sisäiseen turvallisuuteen kohdistuvat vakavat uhat, jotka ovat olleet perusteena

Lisätiedot

Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla.

Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla. Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00170 KVY Sulander Heidi(SM) 12.05.2017 Asia EU/OSA; Neuvoston täytäntöönpanopäätös suosituksen antamisesta Schengen-alueen yleisen toiminnan vaarantavissa poikkeuksellisissa

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.9. COM() 635 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Schengen-alueen yleisen toiminnan vaarantavissa poikkeuksellisissa olosuhteissa väliaikaisesti suoritettavaa

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.3.2016 COM(2016) 120 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Etenemissuunnitelma Schengen-järjestelmän

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Schengenin tietojärjestelmää koskevien Schengenin säännöstön määräysten soveltamisesta Kroatian tasavallassa

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Schengenin tietojärjestelmää koskevien Schengenin säännöstön määräysten soveltamisesta Kroatian tasavallassa EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.1.2017 COM(2017) 17 final 2017/0011 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Schengenin tietojärjestelmää koskevien Schengenin säännöstön määräysten soveltamisesta Kroatian tasavallassa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2017 COM(2017) 382 final 2017/0160 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kanta väliaikaisen talouskumppanuussopimuksen puitteet muodostavalla itäisen ja eteläisen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 199 final 2017/0088 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0160 (NLE) 11431/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 19. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ETAsopimuksen liitteen XIII (Liikenne) muuttamiseen

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ETAsopimuksen liitteen XIII (Liikenne) muuttamiseen EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.2.2018 COM(2018) 82 final 2018/0037 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ETAsopimuksen liitteen XIII (Liikenne)

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0045 (NLE) 6715/16 ASIM 22 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Italian ja Kreikan

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.2.2016 COM(2016) 44 final 2016/0029 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS muiden kuin kahdenvälisten sopimusten, pöytäkirjojen tai muiden järjestelyjen taikka

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2016 COM(2016) 649 final 2016/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.6.2016 COM(2016) 315 final 2016/0158 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyjä kalastustuotteita koskevien unionin autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta ja hallinnoinnista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2016 COM(2016) 407 final 2016/0189 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen XIX (Kuluttajansuoja)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.5.2016 COM(2016) 241 final 2016/0128 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.7.2017 COM(2017) 374 final 2017/0156 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU Turkki-assosiaationeuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta maataloustuotteiden kauppajärjestelmästä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.10.2015 COM(2015) 517 final 2015/0242 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Saksalle ja Itävallalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.10.2017 COM(2017) 599 final 2017/0261 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä vuoden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.11.2015 COM(2015) 552 final 2015/0256 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Belgian kuningaskunnalle annettavasta luvasta ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0356/58. Tarkistus. József Nagy, Jeroen Lenaers PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0356/58. Tarkistus. József Nagy, Jeroen Lenaers PPE-ryhmän puolesta 21.11.2018 A8-0356/58 58 1 artikla 2 kohta ii alakohta 27 artikla 1 kohta e alakohta ii) Korvataan 1 kohdan e alakohta seuraavasti: e) tarvittaessa toimenpiteet, jotka muiden jäsenvaltioiden on määrä toteuttaa,

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. kesäkuuta 2012 (05.06) (OR. en) 6161/4/12 REV 4. Toimielinten välinen asia: 2011/0242 (COD)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. kesäkuuta 2012 (05.06) (OR. en) 6161/4/12 REV 4. Toimielinten välinen asia: 2011/0242 (COD) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. kesäkuuta 2012 (05.06) (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2011/0242 (COD) 6161/4/12 REV 4 SCHENGEN 9 FRONT 15 SCH-EVAL 17 COMIX 83 CODEC 292 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.10.2014 COM(2014) 653 final 2014/0302 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Romanialle ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0183 (NLE) 11618/17 FISC 172 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 3. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.10.2016 COM(2016) 665 final 2016/0326 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Puolan tasavallalle soveltaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.2.2017 COM(2017) 61 final 2017/0018 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Viron tasavallalle soveltaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.4.2016 COM(2016) 172 final 2016/0090 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisten hankintojen komiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta tarkistetun julkisia hankintoja

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0158 (NLE) 9741/16 PECHE 197 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.5.2016 COM(2016) 275 final 2016/0140 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Schengen-alueen yleisen toiminnan vaarantavissa poikkeuksellisissa olosuhteissa väliaikaisesti

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 654 final 2016/0320 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä rahoitusosuuden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 214 final 2017/0091 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Eteläisen Intian valtameren kalastussopimuksen (SIOFA) osapuolten kokouksessa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 15.12.2015 COM(2015) 677 final 2015/0314 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Ruotsin hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten toimenpiteiden käyttöön

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0318 (NLE) 13117/16 ACP 132 FIN 637 PTOM 32 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 10. lokakuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.5.2018 COM(2018) 249 final 2018/0117 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen XI (Sähköinen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.1.2017 COM(2017) 2 final 2017/0006 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Ranskalle tehdä Sveitsin kanssa sopimus, joka sisältää direktiivin 2006/112/EY

Lisätiedot

RESTREINT UE. Strasbourg COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date

RESTREINT UE. Strasbourg COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 1.7.2014 COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date 23.7.2014 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 2866/98 muuttamisesta Liettuaa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.9.2013 COM(2013) 633 final 2013/0312 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.7.2016 COM(2016) 440 final 2016/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS pöytäkirjan (2015) tekemisestä Euroopan unionin puolesta siviili-ilma-alusten kauppaa koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.11.2015 COM(2015) 558 final 2015/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Liettuan tasavallalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.6.2013 COM(2013) 337 final 2013/0176 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi FI FI PERUSTELUT 1.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final 2016/0155 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.6.2017 COM(2017) 296 final 2017/0126 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä vuoden

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 13.12.2006 KOM(2006) 796 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS päätöksen 2000/91/EY soveltamisalan laajentamisesta luvan antamiseksi Tanskan kuningaskunnalle ja Ruotsin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.9.2017 COM(2017) 556 final 2017/0241 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS 5 päivänä lokakuuta 2006 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 1563/2006 hyväksytyn Euroopan yhteisön

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.9.2017 COM(2017) 571 final 2017/0245 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2016/399 muuttamisesta sisärajavalvonnan väliaikaiseen palauttamiseen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0192 (NLE) 10653/16 PECHE 242 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.3.2016 COM(2016) 156 final 2016/0085 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta linja-autoilla harjoitettavasta satunnaisesta kansainvälisestä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. helmikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. helmikuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. helmikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0314 (NLE) 5626/16 LIMITE PUBLIC ASIM 9 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Ruotsin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0089 (NLE) 8330/1/16 REV 1 ASIM 60 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Italian ja Kreikan hyväksi

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2016 COM(2016) 477 final 2016/0229 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin tullikoodeksista annetun asetuksen (EU) N:o 952/2013 muuttamisesta meri-

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.6.2012 COM(2012) 329 final 2012/0159 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS liittymistä valmistelevasta tukivälineestä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0192 (NLE) 11696/17 FISC 174 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 26.11.2018 A8-0356/ 001-047 TARKISTUKSET 001-047 esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta Mietintö Tanja Fajon Sisärajavalvonnan väliaikainen palauttaminen A8-0356/2018

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.6.2014 COM(2014) 325 final 2014/0169 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi FI FI PERUSTELUT 1.

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 13.11.2018 COM(2018) 744 final 2018/0385 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS energiatehokkuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2012/27/EU

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.1.2010 KOM(2010)17 lopullinen 2010/0009 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS tiettyjen Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien volframielektrodien tuontiin sovellettavien polkumyyntitoimenpiteiden

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0124 (NLE) 10201/17 FISC 137 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 8. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 659 final 2016/0323 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.12.2016 COM(2016) 779 final 2016/0385 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisesti tuettuja vientiluottoja koskevan OECD:n järjestelyn osallistujien työryhmässä esitettävästä markkinaviitearvoihin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven

Lisätiedot

U 61/2017 vp. Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (Schengenin rajasäännöstön muutos)

U 61/2017 vp. Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (Schengenin rajasäännöstön muutos) Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (Schengenin rajasäännöstön muutos) Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti lähetetään eduskunnalle Euroopan

Lisätiedot

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201600103 MMO Räty Johanna(SM) 03.03.2016 Asia Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2014 COM(2014) 622 final 2014/0288 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Viron tasavallalle ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.2.2017 COM(2017) 73 final 2017/0027 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavan kannan vahvistamisesta osapuolten konferenssissa Rotterdamin yleissopimuksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0189 (COD) 11667/17 JUSTCIV 189 CODEC 1312 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 9. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2017 COM(2017) 318 final 2017/0131 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Puolan tasavallalle tehdä Ukrainan tasavallan kanssa sopimus, johon sisältyy

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.3.2017 COM(2017) 145 final 2017/0065 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta yhteistyöstä muilla kuin neljän vapauden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.6.2018 COM(2018) 453 final 2018/0239 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS sääntelemättömän aavan meren kalastuksen ehkäisemiseksi Pohjoisen jäämeren keskiosassa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM KVY Everhall Tony(SM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM KVY Everhall Tony(SM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2016-00198 KVY Everhall Tony(SM) 12.04.2016 Asia Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, Eurooppa-neuvostolle ja neuvostolle Etenemissuunnitelma Schengen-järjestelmän

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.3.2017 COM(2017) 146 final 2017/0066 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen pöytäkirjan 31, joka

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 215 final 2017/0092 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS seitivarojen säilyttämisestä ja hallinnoinnista keskisellä Beringinmerellä tehdyn yleissopimuksen osapuolten

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0109 (NLE) 9894/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 31. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan

Lisätiedot

8790/18 team/sj/hmu 1 DG D

8790/18 team/sj/hmu 1 DG D Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2018/0029 (NLE) 8790/18 SCH-EVAL 100 FRONT 128 COMIX 242 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2014 COM(2014) 81 final 2014/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan väliseen vapaakauppasopimukseen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2018 COM(2018) 199 final 2018/0097 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 110/2008 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse panostislauksella

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.4.2017 COM(2017) 166 final 2017/0077 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavasta kannasta muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelemista koskevan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.6.2016 COM(2016) 412 final 2016/0191 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta WTO:n poikkeuslupaa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.10.2016 COM(2016) 653 final 2016/0319 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS maataloustuotteiden yhteiseen markkinajärjestelyyn liittyvien tiettyjen tukien ja vientitukien vahvistamista

Lisätiedot

12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B

12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0310 (COD) 12310/16 ILMOITUS Asia: Äänestystulos VOTE 52 INF 161 PUBLIC 57 CODEC 1280 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamiseen

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamiseen EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.3.2017 COM(2017) 111 final 2017/0047 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen XX (Ympäristö)

Lisätiedot

PUBLIC /16 mba/js/kkr 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. marraskuuta 2016 (OR. en) 14340/16 LIMITE PV/CONS 55 RELEX 943

PUBLIC /16 mba/js/kkr 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. marraskuuta 2016 (OR. en) 14340/16 LIMITE PV/CONS 55 RELEX 943 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. marraskuuta 2016 (OR. en) 14340/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 55 RELEX 943 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3496. istunto (ulkoasiat/kauppa),

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10152/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 8. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak.

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.11.2016 COM(2016) 709 final 2016/0355 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS vähittäismarkkinoille tarkoitettuja paketoituja ja vakuutusmuotoisia sijoitustuotteita

Lisätiedot

8795/18 team/sas/mh 1 DG D

8795/18 team/sas/mh 1 DG D Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2018/0049 (NLE) 8795/18 SCH-EVAL 104 MIGR 57 COMIX 246 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.9.2017 COM(2017) 543 final 2017/0233 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Romanialle soveltaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun direktiivin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0296 (NLE) 14568/17 FISC 281 ECOFIN 966 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.9.2015 COM(2015) 426 final 2015/0190 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön TRIPS-neuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2015/104 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2015/104 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.10.2015 COM(2015) 487 final 2015/0236 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2015/104 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta FI FI 1. EHDOTUKSEN TAUSTA

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.12.2014 COM(2014) 736 final 2014/0352 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Romanialle soveltaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun direktiivin

Lisätiedot