Kristillinen tv-työ Intiassa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kristillinen tv-työ Intiassa"

Transkriptio

1 Kristillinen tv-työ Intiassa PowerPoint -esitys (15 diaa) toukokuu 2014 Tutustuthan tekstiin ja powerpoint-dioihin hyvin ennen esityksen pitämistä. Ilman muuta voit muokata tekstiä paremmin omaan suuhun sopivaksi. DIA 1 Punainen maailmankartta, otsikko Kristillinen tv-työ Intiassa Anna tämän dian olla näkyvissä kun esim. säädät projektorin paikkaa ym. Jos voit aloittaa esityksen suoraan lukemalla kuuntelijan palautteen (alla), se olisi tehokkain aloitus. Sansan projektityöntekijän Amarjit Chughin nimi äännetään amardzit tshug. Se tulee vastaan heti tässä ensimmäisessä kuuntelijapalautteessa. DIA 2 (Kuva katolta lähikatoille Baroda, Gujarat) Olen kasvanut syvästi hindulaisessa perheessä. Iäkäs isäni on astrologi ja harras hindu. Meillä on kaksi televisiota, mutta vain yksi kaapeli-tv-liitäntä. Olen virittänyt sen pysyvästi Subshandesh-kanavalle, joka siis näkyy molemmista televisioista. Näin isä ei voi katsota muita kanavia kuin tätä kristillistä. Meillä oli kymmenen vuoden ajan huonot välit. En pitänyt isän ajattelutavasta. Sitten löysimme Sinun toivosi -ohjelman. Se muutti elämämme. Isä on pehmennyt huomattavasti katsottuaan sitä monella viikolla. Ohjelma on erinomainen. Se on täyttä asiaa kristinuskosta eikä siinä loukata muita uskontoja. Itse olen totuuden etsijä. Haluan kovasti olla niiden seurassa, jotka uskovat Jeesukseen. Haluan kiittää Amarjitia hyvästä ohjelmasta. Tämä oli välähdys yhden suurkaupungissa sijaitsevan intialaisen kodin arkeen. Se ei ollut kirje vaan tuon televisio-ohjelman tekijälle itse kerrottu todistus. Kertoja, Amit, ja hänen isänsä kuuluvat varakkaisiin ja koulutettuihin intialaisiin. Nyt eläkkeellä oleva isä oli korkeassa virassa valtiovarainministeriössä ja työskenteli lähellä pääministeriä. Hänen aikuinen poikansa on vaikuttunut kristinuskosta, vaikka kutsuu itseään vielä etsijäksi. Tuota isää ei inhimillisesti ajatellen mitenkään olisi saanut evankeliumin äärelle muuta kuin televisio-ohjelman kautta. Sansan medialähetystyö on myös tätä: että sanoma Jeesuksesta saapuu koulutettujen ja varakkaiden katsojien koteihin, siellä rauhassa pohdittavaksi ja sulateltavaksi. Lisää ohjelmasta ja sen tekijöistä hetken päästä. DIA 3 (Kuva kadulta, paljon ihmisiä) Intia on maailman toiseksi väkirikkain valtio. Yli 1200 miljoonaa ihmistä. Sitä ei voi kuvata millään yhdellä sanalla. Monenlaiset erot ovat valtavat. Maaseudun kylien elämä on jotain aivan muuta kuin suurkaupunkien. Varallisuuserot ovat ehkä suuremmat kuin missään muussa maassa. Kieliä on paljon. Uskontoja on paljon. Kulttuureja on paljon. Kauneutta on paljon. Ja valtavia ongelmia myös.

2 Seuraavaksi ihan muutamia tietoja Intiasta: DIA 4 Perustiedot Intiasta (sivussa kartta) Väkiluku 1,2 miljardia, kristittyjä n. 2,5% 460 kieltä, joista 22 ns. kansallista kieltä 43 miljoonakaupunkia (Mumbai, Delhi, Banglore, Kalkutta, Chennai jne) Noin 400 miljoonaa asuu kaupungeissa, noin 800 miljoonaa asuu maaseudulla Puhutuin kieli hindi, hallinnon kieli englanti 1,2 miljardia on sama kuin 1200 miljoonaa. Se on luku, jota kukaan ei pysty hahmottamaan. Mutta pidetään mielessä, että se luku muodostuu yksilöistä, ihmisistä. Samanlaisista kuin me nyt täällä. (Esittäjälle: Jos joku kommentoi, että aiemmin Sansakin on sanonut kieliä olevan n. 1650, niin se oli oikea luku: kieliä ja murteita. DIA 5 Kuvakooste intialaisista (juliste kadun varrella, liittyi teksti Olemme kaikki intialaisia, kuva Marjut Chugh) He näyttävät vähän erilaisilta kuin me, pukeutuvat ehkä eri tavalla, syövät ehkä erilaista ruokaa. Mutta he kaikki ovat osa jotain perhettä. Heillä on toiveita, haaveita, elämän suuria iloja ja suuria suruja. Suuri osa niistä on aivan samoja kuin meillä. Lisäksi heitä ja meitä yhdistää se kaikkein tärkein, että olemme Jumalan luomia. Hän rakastaa heitä niin kuin meitäkin ja Jeesus on kuollut, jotta myös he voisivat saada synnit anteeksi ja olla kerran taivaassa. Sansa tekee Intiassa myös radiotyötä monilla kielillä ja nimenomaan maaseudulla, jossa asuu valtaosa väestöstä. Kun nyt puhumme Sansan tekemästä tv-työstä, puhumme suurkaupungeista. Sillä on kyse kaapeli-tv-kanavista ja niitä on vain kaupungeissa. Joissa siis asuu myös ihan riittävästi mahdollisia katsojia. TV-työ tehdään kuitenkin yhteistyössä Sansan pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, TWR-Intian kanssa. DIA 6 Intian tv-tilanne (kadulla tv-liikkeen edessä) Yli 800 tv-kanavaa 150 milj. tv-kotia, niistä puolessa kaapeli-tv Internet-mahdollisuus n. 150 miljoonalla Intiassa tietysti kaikkea on paljon. Niin myös televisiokanavia. Yli 800. Voi aiheesta kysyä, miten katsojat löytävät juuri sen kanavan, jolla Sansan tekemät ohjelmat näkyvät. Kanavilla surffaillaan niin kuin joka paikassa. Toisaalta, sana kiertää. Maassa on arviolta n. 150 miljoonaa kotia, joissa on televisio. Kun puolessa niistä on kaapeli-tv, se tarkoittaa n. 75 miljoonaa kotia. Ja paljon suurempaa määrää mahdollisia katsojia. Internetin kohdalla Intia on maailman kolmanneksi suurin yksittäinen käyttäjäalue (Kiinan ja Yhdysvaltojen jälkeen).

3 DIA 7 Amarjit ja Marjut Chugh (kuva) Sansan tv-työtä Intiassa tekevät projektityöntekijät Amarjit (äännetään: amardzit) ja Marjut Chugh (tshug). Amarjit on syntynyt pohjois-intiassa sikhiperheeseen. Hän opiskeli Delhin lähellä yliopistossa hindinkielistä ja englanninkielistä kirjallisuutta maisteriksi asti. Ulkomaat houkuttivat nuorta miestä. Delhissä silmiin osui ilmoitus, jossa suomalainen perhe etsi englanninkielen opettajaa lapsilleen. Väkirikkaasta Intiasta Amarjit päätyi pieneen Puumalaan etelä-savoon. Pian hän siirtyi sieltä Helsinkiin opiskelemaan yliopistossa sosiaalipsykologiaa ja vähän muita aineita. Hän on suorittanut silloisessa Hotelli- ja ravintolaopisto Haagassa esimiestutkinnon. Marjutilla oli intialainen tuttu opiskelija, joka kerran ilmaantui samaan lounaspaikkaan parin muun intialaisen kanssa ja toinen heistä oli Amarjit. Hän oli silloin vielä sikhi. Helsingissä Amarjit löysi Kansainvälisen seurakunnan, joka kokoontui pitkään Temppeliaukion kirkossa. Sitä veti amerikkalainen luterilainen pappi Lloyd Swantz. Hän myös kastoi Amarjitin samassa kirkossa keväällä Marjut oli myös mukana samassa seurakunnassa. Kasteensa jälkeen Amarjit kävi vuoden mittaisen yhteiskristillisen raamattukoulun Hämeenlinnassa saadakseen lisää tukea uskossa kasvamiselle. Hänhän kääntyi kristityksi täysin toisenlaisen uskonnon piiristä. Jumala kutsui hänet takaisin Intiaan Marjut valmistui ensin valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta ja myöhemmin peruskoulun luokanopettajaksi Jyväskylästä. Marjutin ja Amarjitin tiet kohtasivat uudelleen 12 vuotta myöhemmin, kun Amarjit tuli käymään Suomessa tavatakseen ystäviä. Häitä vietettiin pari vuotta myöhemmin, joulukuussa 1996 Espoossa. DIA 8 Aiempi tv-työ (kuva 10 käskyä -sarjasta Amarjit ja juontaja) 10 käskyä esitetty Suomessa, Englannissa, Israelissa Elämän koulu esitetty Intiassa ja Englannissa Amarjit oli jo nuorena kiinnostunut televisiosta ja elokuvista. Avioiduttuaan Suomeen hän perusti matkatoimiston Espooseen. Sen työn ohella hän otti yhteyttä Keravalla sijaitsevaan IRRTV:hen. Vuonna 2005 IRRTV tarjosi hänelle mahdollisuuden käsikirjoittaa ja tuottaa hindinkielisiä tv-ohjelmia. Osan niiden kustannuksista maksoi Helsingin kansainvälinen seurakunta. Ensimmäinen ohjelmasarja oli 10 käskyä (josta tämä kuva on), seuraavan nimi oli Elämän koulu. Sarjoja on esitetty vaihdellen Intiassa, Suomessa, Englannissa ja Israelissa. Kymmenessä käskyssä on englanninkielinen tekstitys. DIA 9 Kuva Mumbaista Shashin asunnosta Palataanpa taas katsojiin. Tämä kuva on otettu Mumbaissa korkean kerrostalon kahdennestakymmenennestä viidennestä kerroksesta. Kodissa asuu Shashiniminen rouva sekä hänen miehensä, joka on osavaltion parlamentin jäsen. Lisäksi yksi heidän pojistaan perheineen asuu samassa asunnossa.

4 TWR-Intian paikallinen työntekijä Mumbaissa oli järjestänyt katsojatapaamisen, johon tuli n. 25 henkilöä. Sen jälkeen Shashi kutsui Amarjitin ja Marjutin kotiinsa pääsiäisenä Shashi on iloinnut ohjelmista, sillä hänestä raamattua selitetään niissä selkeällä tavalla. Intiassa kristillisillä kanavilla on paljon muualla maailmassa hengellisistä tilaisuuksista kuvattuja ohjelmia, joihin on lisätty hindinkielinen tekstitys tai tulkkaus. Katsoja näkee sekä puhujan että seurakuntaa, joka ei selvästikään ole intialaista. DIA 10 (Amarjit tietokoneen ääressä) Amarjit on pohjoisintialainen, korkeasti koulutettu, ja lisäksi taustaltaan sikhi. Hän puhuu hindiä luontevasti ja käyttää riittävän yksinkertaista kieltä opettaessaan raamattua. Kristittyjä on Intiassa suhteellisesti hyvin vähän. Siitä vähästä enemmän on maan eteläosissa. TWR-Intian kannalta tv-työn kohdealue on nimenomaan maan pohjoisosissa. Koska Amarjit on sieltä kotoisin, hänen tapansa puhua hindin kieltä löytää vastakaikua pohjoisen katsojissa. Sydämeltään Amarjit on evankelista. Tämä kaikki luo sellaisen yhdistelmän, joka pitää katsojia ruudun äärellä, kun he ovat löytäneet ohjelman. Myös alussa mainitsemani Amit sanoi, että Amarjitin puhetta on helppo kuunnella, koska se on selkeää. DIA 11 TWR-Intia ryhmäkuva virkistyspäivästä TWR-Intian työntekijöiden perhepäivä Amarjit on kuvassa keskellä takana, kuvan otti Marjut Amarjit ja Marjut ovat Sansan projektityöntekijöinä New Delhissä, Intiassa. Vaikka Amarjit on TWR-Intian ainoa tv-työntekijä, on hänellä ja Marjutilla kuitenkin ympärillään työyhteisö. Se tarjoaa monenlaista apua sekä työssä että Delhissä elämisessä. Marjut auttaa miestään monin tavoin ja mahdollistaa arjen elämän. Sen lisäksi Marjut on tärkeä suomalainen linkki Sansan ja TWR-Intian välillä. DIA 12 Subhsandesh Television ohjelman nimi: Aapki aashaa Sinun toivosi Subhsandesh-kaapelitelevisiokanava kristillinen perhekanava näkyy suuressa osassa Intiaa kaapelikodeissa lähetykset alkoivat tammikuussa 2014 etsinnässä maallinen kanava, jolle ohjelmat saataisiin, ja siihen rahoitus Intiassa on paljon toivottomuutta. Toivon tuominen katsojille on elintärkeää. Sen todellisen toivon, joka on Jeesuksessa. Kun lähetykset alkoivat tammikuussa 2014, tuli Amarjitille ensimmäisten kolmen kuukauden aikana eri tavoin yli 300 yhteydenottoa. Niitä tuli puhelimitse, tekstiviestein, sähköpostitse ja kirjeitse. Ohjelman lopussa kaikki yhteystiedot näkyvät hyvän aikaa ruudussa samalla kun juontaja pitää loppujuontoa. ( Esittäjälle

5 tiedoksi: tämä esitys on tehty huhti-toukokuun vaihteessa 2014, siksi tiedämme tässä vasta 3 kuukaudesta.) Sekä meidän, Chughien että TWR-Intian toive on, että he löytäisivät sopivan maallisen tv-kanavan, jolle Sinun toivosi -ohjelmasarja saataisiin. Ei ole helppoa löytää kanavaa, joka ottaisi kristillisen ohjelman ja rahoituskin pitäisi järjestää. Sellaisen kanavan kautta ohjelma kuitenkin saisi vielä laajemman, ei-kristityn katsojakunnan. DIA 13 Temppelin seinää ja pyhä mies (2 kuvaa) Intiassa sanotaan olevan 330 miljoonaa jumalaa. Siellä on lukematon määrä temppeleitä, joiden luona on ns. pyhiä miehiä neuvomassa ihmisiä rahaa vastaan. Lisäksi kaikilla kunnon hinduilla on kotialttari sekä toinen esim. omassa liikeyrityksessä. Uhraamisen perusajatus on jumalien, jumalattarien ja henkien lepyttäminen. Sen taustalla on pelko. Evankeliumin voima murtaa kaiken pelon kun ihminen vain kuulee siitä ja uskaltaa lähteä Jeesus-tielle. DIA 14 Tule mukaan! Sansa tekee yhteistyötä seurakuntien kanssa. Sitä kautta pääsee hyvin mukaan. Sansan medialähetystyöstä kuka tahansa saa tietoa monesta eri kanavasta. Tilaa ilmainen Ristiaalloilla-tiedote joko sähköpostiisi tai postitse kotiisi. Tai tilaa myös ilmainen kansainvälisen naisten rukousliikkeen Hanna-työn rukouskalenteri. Joka kuukaudelle oma kalenteri ja jokaiselle päivälle yksi aihe. Joko tunnet Raamattu kannesta kanteen -ohjelmat? Radio Deissä joka arkipäivä klo 21, uusinta yöllä klo 2 ja aamulla klo 6. Ohjelma kuuluu myös Järviradiossa Pohjanmaalla ja Radio Kajauksessa Kajaanin seudulla heidän omina lähetysaikoinaan. Tai liity kannatusjäseneksi. Saat jäsenetuna Lähde-lehden kuusi kertaa vuodessa kotiisi. Medialähetystietoutta sopivina annoksina. DIA 15 Intialaiset vilkuttavat suomalaisille Kiitos mukanaolostasi! Kiitos! (Esitys päättyy tähän. Jos joku kysyy, minkä ikäinen Amarjit on, voit kertoa, että hän on syntynyt Mutta VAIN jos joku kysyy. Lisäksi: Chughien kanssa on tehty 3 vuoden projektisopimus, joka alkoi kesästä 2013 ja loppuu kesään Sen loppupuolella katsotaan uudelleen. Tämäkin vain, jos joku kysyy.) * * * * * Lisätietoja Sansan työstä: (Jos aiot kertoa näistä seuraavalla sivulla olevista, ota mallikappaleet painotuotteista valmiiksi, että voit näyttää niitä katsojille.) sansa.fi

6 Liity Sansan kannattajajäseneksi. Jäsenmaksu 45 euroa/vuosi työssäkäyviltä ja 30 euroa/vuosi opiskelijoilta ja eläkeläisiltä. Jäsenetuna Lähde-lehti, joka ilmestyy 6 kertaa vuodessa. (kannatusjäsenlomake) Sansan viikkorukouskalenteri toimii samalla työn yleisesitteenä. Joko tunnet Raamattu kannesta kanteen -ohjelmat? Radio Deissä joka arkipäivä klo 21, uusinta yöllä klo 2 ja aamulla klo 6. Ohjelma kuuluu myös Järviradiossa Pohjanmaalla ja Radio Kajauksessa Kajaanin seudulla heidän omina lähetysaikoinaan. Oletko kuullut Hanna-työstä? Joka kuukaudelle oma rukouskalenteri, jossa maailman naisiin liittyvä rukousaihe jokaiselle päivälle. Ota tuorein kalenteri mukaan materiaalipöydältä. Netissä toimii myös Sansan Putiikki, pieni lähetyskauppa, josta saa kristillisiä kirjoja, musiikkia, kortteja ja lahjatavaroita. Putiikin tuotteita voi tilata myös puhelimitse.

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Sanansaattajien radiotyö Intiassa

Sanansaattajien radiotyö Intiassa 1 / 7 Sanansaattajien radiotyö Intiassa (Tv-työstä on erillinen esitys.) PowerPoint-esitys, johon sisältyy video Kolme kuuntelijakertomusta Intiasta (4:50) Ohjeeksi: Kopioi powerpoint-esitys ja video tikulta

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal

FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal 1 FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal Kumppani FOCUS-Nepal Hankkeen kuvaus FOCUS on nepalilainen kansalaisjärjestö ja Suomen Lähetysseuran yhteistyökumppani, joka työskentelee erityisesti

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Seurakunta vaikeuksissa

Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN 1 (5) KYSYMYKSET JA VASTAUKSET HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN 1. Lähetysjärjestö kirkon lähetystyön toteuttajana 1a. Miten järjestönne ymmärtää asemansa kirkon virallisena lähetysjärjestönä?

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Totta Mooses? Mitä mieltä on Jeesus? Mitä mieltä apostolit? Ajatuksia Ken Hamin kirjan VALHE EVOLUUTIO äärellä

Totta Mooses? Mitä mieltä on Jeesus? Mitä mieltä apostolit? Ajatuksia Ken Hamin kirjan VALHE EVOLUUTIO äärellä Totta Mooses? Mitä mieltä on Jeesus? Mitä mieltä apostolit? Ajatuksia Ken Hamin kirjan VALHE EVOLUUTIO äärellä AIKOINAAN käytettiin leikillisenä sanontana totta Mooses. Se lienee lähtöisin politiikkojen

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Sansan radiotyö Indonesiassa (otsikkodia, anna tämän olla valmiina näkyvissä jo ennen esitystä, jos mahdollista)

Sansan radiotyö Indonesiassa (otsikkodia, anna tämän olla valmiina näkyvissä jo ennen esitystä, jos mahdollista) 1 / 7 Sansan radiotyö Indonesiassa Powerpoint-esitys johon sisältyy 11 diaa ja video Indonesialaisen muslimimiehen kertomus (4:50) Ohjeeksi kun käytät Powerpoint-ohjelmaa: Kopioi powerpoint-esitys (jossa

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014 VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto Mwanza, Tanzania Nimikkohankeraportti 1/2014 Hankenumero 14106 115 Nyakato Luterilainen Koulutuskeskus perustettiin

Lisätiedot

Yhtäläisyydet abrahamilaisten uskontojen kesken. Wednesday, August 19, 15

Yhtäläisyydet abrahamilaisten uskontojen kesken. Wednesday, August 19, 15 Yhtäläisyydet abrahamilaisten uskontojen kesken Abrahamilaisia uskontoja Juutalaisuus Kristinusko Islam Jumala Kaikilla kolmella on yksi jumala Jumala Kaikkivaltias Luojajumala Juutalaisuus ja islam Juutalaisilla

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

NIKODEMOS Joh. 3:1 21

NIKODEMOS Joh. 3:1 21 Jeesuksen ystäviä NIKODEMOS Joh. 3:1 21 Taustatietoa ohjaajalle Jeesus on tullut Jerusalemiin pääsiäisjuhlille ja hänen tulonsa on varmasti huomattu. Hän on ajanut temppelistä pois uhrieläinten myyjiä

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Taivas, Jumalan kaunis koti

Taivas, Jumalan kaunis koti Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde?

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? DOGMATIIKKA Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? JUMALA RAKKAUS EHTOOLLINEN KIRKKO PELASTUS USKONTUNNUSTUKSET

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA TORSTAI 27.6.2013 12.00 LAULUTUOKIO TELTASTA 12.30 TOIMITETTUA OHJELMAA Onneksi oli kiitotie - Muistoja Pudasjärven suviseuroista 1998 Nuorten suviseuramuistoja 1: elämää

Lisätiedot

Nuoren syrjäytymisen/syrjäyttämisen ehkäisy. Suomen Kristillisen lääkäriliiton 90-vuotisjuhlaseminaari. 25.10.2013 teologi Mikko Mäkelä. SKLS 90v.

Nuoren syrjäytymisen/syrjäyttämisen ehkäisy. Suomen Kristillisen lääkäriliiton 90-vuotisjuhlaseminaari. 25.10.2013 teologi Mikko Mäkelä. SKLS 90v. Nuoren syrjäytymisen/syrjäyttämisen ehkäisy Suomen Kristillisen lääkäriliiton 90-vuotisjuhlaseminaari Kuva: Lotta Numminen Mitä se on? tulla nähdyksi ja kuulluksi on ihmisen perustarve ihmisestä välittäminen,

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

1. Uskon puolustus. Jyväskylän Vapaaseurakunta

1. Uskon puolustus. Jyväskylän Vapaaseurakunta 1. Uskon puolustus Jyväskylän Vapaaseurakunta 2. Sisältö Klo 12-13.30 Timo K: 1) Katsaus ateismiin ja uusateismiin 2) Mitä meiltä kysytään? Mitä vastamme kysymyksiin? *Miksi on kärsimystä, jos Jumala on

Lisätiedot

Rikas mies, köyhä mies

Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Kristillisyys vangin ja vapautujan tukena. Kriminaalityön foorumi 24.10.2012 Pekka Lund Sininauhaliitto

Kristillisyys vangin ja vapautujan tukena. Kriminaalityön foorumi 24.10.2012 Pekka Lund Sininauhaliitto Kriminaalityön foorumi 24.10.2012 Pekka Lund Sininauhaliitto Seminaarin tavoitteita: - Näkökulmia siihen, miten kristillisyys voi tukea vankia ja vapautujaa - Mahdollisuus keskustella ja vaihtaa ajatuksia

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Tämä Jyväskylän helluntaiseurakunnan julkaisema esite on tarkoitettu niille, jotka haluavat aloittaa matkan kohti eheämpää elämää.

Tämä Jyväskylän helluntaiseurakunnan julkaisema esite on tarkoitettu niille, jotka haluavat aloittaa matkan kohti eheämpää elämää. Tämä Jyväskylän helluntaiseurakunnan julkaisema esite on tarkoitettu niille, jotka haluavat aloittaa matkan kohti eheämpää elämää. Matkan perustana on aito ja alkuperäinen kristinusko. Kuva: futureimagebank.com

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Matka Raamatun kastetilanteisiin. Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto

Matka Raamatun kastetilanteisiin. Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto Matka Raamatun kastetilanteisiin Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto I Kristillinen kaste ja muut puhdistautumisrituaalit Puhdistautumisriitit tavallisia uskonnoissa Puhdistautumisriitti Ganges- virrassa

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:

Lisätiedot

Ilonan ja Haban aamu Pariskunnalle tulee Aamulehti, mutta kumpikaan ei lue sitä aamulla: ei ehdi, eikä jaksa edes lähteä hakemaan lehteä kauempana sijaitsevasta postilaatikosta. Haba lukee Aamulehden aina

Lisätiedot

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17 Vainoista herätykseen Ap t. 8:1-17 Jumalan sanallinen ilmoitus on lisääntyvää ja se huipentuu Jeesuksen ihmiseksi tulemiseen. Pelastusilmoitus loppuu apostolien ajan päättyessä. Jeesuksen antaessa lähetyskäskyn

Lisätiedot

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen.

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen. SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: 1. -ko/-kö -kysymys; vastaus alkaa aina kyllä- tai ei-sanalla esim. Asutko sinä Lahdessa? Autatko sinä minua? Oletko sinä iloinen? Kyllä, minä asun. (positiivinen)

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Sanansaattajien radiotyö Kambodžassa toukokuu 2015 PowerPoint-esitys, johon sisältyy video Kambodžalaisen Lidan kertomus (3:40)

Sanansaattajien radiotyö Kambodžassa toukokuu 2015 PowerPoint-esitys, johon sisältyy video Kambodžalaisen Lidan kertomus (3:40) 1 / 7 Sanansaattajien radiotyö Kambodžassa toukokuu 2015 PowerPoint-esitys, johon sisältyy video Kambodžalaisen Lidan kertomus (3:40) Ohjeeksi: Jos näytät esityksen Powerpoint-ohjelmasta (tiedostotunnus.pptx),

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Elämä Jumalan lapsena

Elämä Jumalan lapsena 1 Roomalaiskirjeen selitys 18 Room. 8:14 17 Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.3.2013 Elämä Jumalan lapsena Kertausta Tähän mennessä Paavali on Roomalaiskirjeessään esittänyt pääasiat siitä, kuinka ihmisestä

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET TAMPEREEN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET TAMPEREEN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN KYSYMYKSET JA VASTAUKSET TAMPEREEN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN Mikä on järjestönne visio ja toiminta-ajatus? Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) tehtävä on viedä evankeliumi median

Lisätiedot

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin

Lisätiedot

Armolahjat ja luonnonlahjat

Armolahjat ja luonnonlahjat Armolahjat ja luonnonlahjat Rakkauden palvelua varten Jumalan antamat lahjat Luonnonlahjat ja armolahjat liittyvät t syvällisell llisellä tavalla ihmisen kokonaisvaltaiseen kutsumukseen. Luonnonlahjat

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen

Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen Avioliiton merkitys Avioliiton esteiden tutkinta Vihkimisen varaaminen Tapaaminen papin kanssa Avioliittoon vihkiminen vai morsiusmessu? Häämusiikki

Lisätiedot

Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.)

Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) 1 Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) rabbi J.Melamed Israelista. Mikkeli 19.04.2012 Olen hyvin iloinen, että pääsin tulemaan tänne. Meillä Israelissa on nyt todella kuuma. Kun lähdin,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA Kaikille muille sydämenlyönnit ovat rummutus kohti hautaa, mutta me elämme elämää

Lisätiedot

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUKSEN SYNTYMÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beetlehem on kaupunki Juudan vuoristossa n. 770 m merenpinnan yläpuolella Hebronin

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC-lomapalvelu aina vuodesta 1953 lähtien u Voit vaihtaa asunnon toisen kanssa kotimaassa tai ulkomailla. Kun asut

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Puhe Kajaanin Kl-kodilla su 11.07.2010. Väläyksiä Raamatun henkilöistä

Puhe Kajaanin Kl-kodilla su 11.07.2010. Väläyksiä Raamatun henkilöistä Puhe Kajaanin Kl-kodilla su 11.07.2010 Väläyksiä Raamatun henkilöistä Minä otan puheeseeni pieniä väläyksiä joistakin Raamatun henkilöistä. Nämä henkilöt, niin kuin yleensäkin kaikki Raamatun henkilöt,

Lisätiedot

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus Herodeksen

Lisätiedot

TASAPAINOISET IHMISSUHTEET

TASAPAINOISET IHMISSUHTEET TASAPAINOISET IHMISSUHTEET Ihmissuhdeinventaario Jumalan suunnitelma ihmissuhteille Syntiinlankeemuksen seuraukset Terveet ihmissuhteet Riippuvuusjatkumo Epäterveet riippuvuudet Irti epäterveistä riippuvuuksista

Lisätiedot

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,

Lisätiedot

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kun kaste toimitetaan seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa, siihen liitetään tässä esitetyt kohdat. Saarnan jälkeen vanhemmat ja kummit siirtyvät kastettavan

Lisätiedot

MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.

MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen. MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS:

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta

Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia,

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti.

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti. JOHDANTO - sopisi 2. luokkalaisille 1) JOHDANTO pala aiheena anteeksi pyytäminen Liturgisena lauluna alkusiunaus: Pappi: Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen Seurakunta: Aamen, aamen, aamen Pappi: Herra,

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Jeesus, suuri Opettaja

Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Opettajalle. RUKOUS JA VIRRET Tunnettuja rukouksia RUKOUS JA VIRRET. TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ Rukous ja rukoileminen

Opettajalle. RUKOUS JA VIRRET Tunnettuja rukouksia RUKOUS JA VIRRET. TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ Rukous ja rukoileminen RUKOUS JA VIRRET Tunnettuja rukouksia Isä meidän Herran siunaus Ruokarukous ennen ruokaa Opettajalle Kiitosrukous ruuan jälkeen Pöytärukous, joka voidaan laulaa Ystävä sä lapsien RUKOUS JA VIRRET TAUSTATIETOA

Lisätiedot

Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014

Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 Tule sellaisena kuin olet 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 2 Toivon kultuurin luominen Useimmat ihmiset elävät hiljaisen epätoivon vallassa. - Henry Thoreau 3 Toivo (sivistyssanakirja) harras odotus, että

Lisätiedot