Kurssilla perehdytään valokuvauksen tekniikkaan ja kameratyöskentelyyn. Tietoa sovelletaan omassa valokuvailmaisussa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kurssilla perehdytään valokuvauksen tekniikkaan ja kameratyöskentelyyn. Tietoa sovelletaan omassa valokuvailmaisussa."

Transkriptio

1 Salon SALON KAUPUNGIN TIEDOTUSLEHTI 9/ 2015 kaupunkitiedote 9/ Kansalaisopisto KANSALAISOPISTON TOIMINTA ON KÄYNNISTY- MÄSSÄ Syyskauden 2015 opinto-opas on jaettu kaupungin alueella jokaiseen kotitalouteen ja yritykseen. Opintoohjelma on julkaistu myös netissä osoitteessa www. salonkansalaisopisto.fi. Kurssit käynnistyvät ma 7.9. alkaen perustoiminnan osalta; osa taiteen perusopetuksesta, avoimesta yliopistosta ja luennoista ma alkaen. Opiston toimisto ja omat luokkatilat ovat Turun AMK:n Salon yksikössä sijaitsevassa päätoimipaikassamme, osoitteessa Ylhäistentie 2. Muita opetustiloja on kymmenittäin ympäri Saloa. Tervetuloa kansalaisopiston kursseille Oletko huomannut, että kansalaisopisto järjestää myös avoimen ammattikorkeakoulun opintoja? Avoimessa AMK:ssa voit kehittää itseäsi ja opiskella tutkintoihin kuuluvia opintojaksoja. Tutkintoja avoimen AMK:n kautta ei voi suorittaa, mutta jos myöhemmin haet tutkinto-opiskelijaksi, voit hakea hyväksilukua avoimessa AMK:ssa suorittamillesi opinnoille ja lyhentää näin varsinaista opiskeluaikaa. Avoin ammattikorkeakoulu on hyvä vaihtoehto Sinulle, jos - haet myöhemmin tutkinto-opiskelijaksi - haluat kehittää itseäsi - opiskelet omaksi iloksi - mietit uutta alaa tai ammatin vaihtoa. Kurssit ovat avoimia kaikille kiinnostuneille. Niille voi osallistua myös ilman aikomusta suorittaa niitä avoimen ammattikorkeakoulun opintoina. Tällöin ei makseta avoimen ammattikorkeakoulun maksua. Toisaalta avoimen ammattikorkeakoulun opiskelijat ovat etusijalla opintoihin, jos tulijoita on enemmän kuin opiskelupaikkoja. Jos opiskelija suorittaa opintojakson Turun AMK:n Taideakatemialle, hän maksaa sekä kansalaisopiston että avoimen AMK:n maksut (mainittu kunkin kurssin kohdalla erikseen). Lisätietoja Jukka Tamminen MAALAUKSEN MENETELMÄT, 10 op, Turun Taideakatemian avoin AMK, Salo syksy , 60 oppituntia, kevät , 90 oppituntia, Piritan maalausluokka, Hämeentie 34, pe Kurssimaksu 106,50 + opintojakson suorittajilta AMK:n maksu 100. Syyslukukaudella perehdytään öljyliukoisiin ja keväällä vesiliukoisiin menetelmiin sekä teoriassa että käytännössä. Työskentely painottuu maalauksen ilmaisullisiin perusteisiin sekä materiaalin havainnointiin. Harjoitustöissä ja itsenäisessä työskentelyssä opiskelija etsii omaa ilmaisuaan maalauksen keinoin. Kurssilla perehdytään maalausmenetelmien historiaan, värioppiin ja sommitteluun. Opinnot suoritetaan harjoitustehtävinä, joissa tutkitaan tekniikoiden osa-alueita ja ilmaisullisia perusteita, sovelletaan väriopin ja sommittelun osaamista käytännössä. Perjantaisten tapaamisten lisäksi pidetään tunnit la 5.3. ja klo Kurssi vastaa Turun Taideakatemian opintojaksoja Maalauksen menetelmät I ja II, 10 opintopistettä. Ilmoittautuminen viimeistään 3.9. klo 15. Lisätietoja Jaana Houessou VALOKUVAUKSEN PERUSTEET, 5 op, Turun Taideakatemian avoin AMK Salo syksy , 52 oppituntia, kevät , 23 oppituntia, AMK, opiston atk-luokka D235, Ylhäistentie 2, ma Kurssimaksu 62,50 + opintojakson suorittajilta AMK:n maksu 50. Kurssilla perehdytään valokuvauksen tekniikkaan ja kameratyöskentelyyn. Tietoa sovelletaan omassa valokuvailmaisussa. Tutustutaan valokuvauksen peruskäsitteisiin, valon ominaisuuksiin ja mittaamiseen sekä kuvankäsittelyn perusteisiin. Pohditaan valokuvaajan työtä eri näkökulmista. Kurssi vastaa Turun Taideakatemian opintojaksoa Valokuvauksen perusteet, 5 opintopistettä. Ilmoittautuminen viimeistään ti 1.9. klo 12. Lisätietoja Jaana Houessou TEATTERITYÖ, 5 op, Turun Taideakatemian avoin AMK Salo , 75 oppituntia, Pikkuteatteri, Katrineholminkatu 9 (sisäpiha), ti Kurssimaksu 76 + opintojakson suorittajilta AMK:n maksu 50. Kurssilla tutustutaan teatterityön ja esiintymistaidon perusteisiin. Harjoitellaan näyttämöllistä läsnäoloa, vuorovaikutusta sekä esiintymistä osana ryhmäprosessia. Tutkitaan liikettä, tilaa ja rytmiä yksin ja ryhmässä. Tunneilla perehdytään oman kehon ilmaisuvoimaan erilaisten lämmittelyjen, harjoitusten ja improvisaatioiden kautta. Jakson aikana työskennellään erilaisten aiheiden ja teemojen parissa, jotka antavat kipinän opiskelijan omille ideoille, havainnoille ja luovuudelle. Kokeillaan myös naamionäyttelemistä sekä erilaisten materiaalien manipulointia osana esittämistä. Tavoitteena on ottaa oma keho haltuun ilmaisuvälineenä sekä oppia hyödyntämään omia ideoita improvisaatioissa sekä pienissä esityksissä yhdessä muiden kanssa. Kurssi sisältää tiistain kokoontumisten lisäksi naamionäyttelemisen työpajat pe 11.9., 25.9., 9.10., ja klo 15-19, yhdessä erikseen sovittavan esitysvierailun sekä presentaation ja palautteen pe klo Kurssi on osa Johdanto teatteri-ilmaisuun opintojaksoa, johon kuuluu lisäksi kevätlukukaudella 2016 toteutettava kurssi Ryhmän ohjaaminen sekä syyslukukaudelle 2016 sijoittuva kurssi Esityksen valmistaminen. Kaikille kursseille voi myös tulla erikseen. Ilmoittautuminen internetissä tai puhelimitse toimiston aukioloaikoina numeroon tai Lisätietoja Sarika Lipasti Huom! Tämän kurssin alkamisaika on muuttunut KEHYSKUKKAROT JA MEIKKIPUSSIT Salo , 6 oppituntia, Moision koulun tekstiililuokka, Uskelankatu 13, ke , la Kurssimaksu 11. Lyhytkurssi, ei kurssimaksualennusta. Kehyskukkaron kaavoitus ja valmistus. Tarvikkeita saa ostaa opettajalta. Meikkipussin kaavoitus ja valmistus. Tarvikkeita saa ostaa opettajalta. Ilmoittautuminen viimeistään ma klo 12. Lisätiedot ja ilmoittautumiset tai puhelimitse toimiston aukioloaikoina numeroon tai Kysy toimistosta myös muiden kurssien vapaita paikkoja. Kirjastopalvelut KIRJASTOJEN AUKIOLOAJAT Muutokset aukioloajoissa mahdollisia. Ajantasaiset aukiolotiedot löytyvät osoitteesta Pääkirjaston lehtienlukusalissa, kuva Tiina Vigelius Pääkirjasto puh tai Kesäaukioloajat : ma, ti, ke to, pe la suljettu

2 Normaaliaukioloajat alkaen: ma to pe la Halikon kirjasto puh ma, ti ke, to, pe Kiikalan kirjasto puh ma to Kiskon kirjasto puh ma, ke ti, to, pe Kuusjoen kirjasto puh ma, ti ke, to Muurlan kirjasto puh ti, pe ke Perniön kirjasto puh ma, ti ke, to, pe Perttelin kirjasto puh ma, ti ke, to, pe Suomusjärven kirjasto puh ma, to ti ke, pe Särkisalon kirjasto puh ma, pe ti Aukioloajat lähtien: ma, pe ke Pääkirjaston kirjastoauto puh Halikon kirjastoauto puh kirjaston kaikkien toimipisteiden yhteystiedot ja aukioloajat löytyvät osoitteesta: fi/kirjasto. Niitä voi tiedustella myös pääkirjastosta puh ja sekä suoraan lähikirjastoista. kirjasto on myös Facebookissa. TAPAHTUMIA Salon pääkirjaston satuteatterihetket Kirjatorilla lauantaisin 12.9., ja klo Sadut esittää Iloinen Tarinatupa. Tervetuloa kaikki satujen ystävät. Pääkirjaston Hilkansalissa Menneisyys läsnä nykyajassa keskiviikkona 9.9. klo Kamarineuvos ja museonjohtaja Kari-Paavo Kokki kertoo kuvin ja sanoin, miten museoon rakennettavien näyttelyiden avulla kerrotaan historiasta. Samalla Kokki pohtii, miten näyttelyiden aiheet ja kerronnan näkökulmat vaikuttavat siihen, mikä saa ihmiset tulemaan museoon. Kari-Paavo Kokki tunnetaan monista tv-esiintymisistä. Hän on pitänyt esitelmiä antiikista ja museotoiminnasta eri puolilla Suomea sekä toiminut asiantuntijatehtävissä erilaisissa korjausprojekteissa Presidentinlinnaa myöten. Lisäksi Kokki on toiminut Glorian Antiikin päätoimittajana ja ollut toimittamassa kolmiosaista antiikkikirjaa Suomen antiikkiesineet. Pääkirjaston kirjatorilla Anja Neuvosen luontokuvia syyskuun ajan. Halikon kirjastossa Salon kansalaisopiston kirjansidonnan kurssin mallitöitä asti. Kuusjoen kirjastossa Johanna Amnelinin valokuvanäyttely syyskuun ajan. Suomusjärven kirjastossa lukupiiri tiistaina 1.9. klo 13. Särkisalon kirjastossa lukupiiri perjantaina klo 19. Kulttuuripalvelut KULTTUURIASIAIN YKSIKKÖ KONSERTTI Taidemuseo Veturitalissa, Mariankatu klo 19 Archi di Salo Täyden kympin konsertti Juha-Pekka Vikman, viulu; Leena Kiiski, viulu; Antti Vesterinen, alttoviulu; Anna-Maaria Varonen, sello; Olli Varonen, sello. Ohjelma: Boccherini: Kvintetto op. 11 nro 5 E-duuri. Amoroso / Allegro e con spirit / Minuetto / Rondeau; Andante i Sotto voce. Mozart: Sonaatti kahdelle sellolle B-duuri (k.292) (orig. fagotille ja sellolle; transc. J. Werner). Allegro/ Andante / Rondo Dvorak: Jousikvartetto F-duuri op. 96 Amerikkalainen. Allegro, ma non troppo / Lento / Molto vivace / Vivace, ma non troppo. Liput konserttiin 10, koululaiset 5 Veturiallin lipunmyynnistä, myös ennakkoon. LAATUELOKUVAT BIO SALOSSA Kyyhkynen oksalla istui, olevaista pohtien, ohjaus Roy Andersson, valmistusmaa Ruotsi. Elokuva on mestariohjaaja Roy Anderssonin visio henkeäsalpaavasta olevaisuudesta nykyhetkessä, tulevaisuudessa, unimaailmassa ja määrittelemättömässä fantasiamaailmassa. Ihmiskohtalot muistuttavat meitä elämän mahtavuudesta ja ihmisen haavoittuvuudesta. Seuraavat laatuelokuvat: Leviathan, ohjaus Andrey Zvyagintsev, val mistusmaa Venäjä Mommy, ohjaus Xavier Dolan, valmistusmaa Ranska Tsamo, ohjaus Markku lehmuskallio, Anastasia Lapsui, valmistusmaa Suomi Laatuelokuvien kellonajat ilmoitetaan esitysviikon tiistaina kaupungin verkkosivuilla, Bio Salon verkkosivuilla ja ilmoituksissa ja ne ilmoitetaan myös Salon Seudun Sanomien Tapahtumat -palstalla. Huom. Elokuvat pyritään esittämään myös maanantaisin. Bio-Salo, Helsingintie 11. Liput 6. OOPPERAA JA BALETTIA VALKOKANKAALLA BIO JÄNNÄSSÄ klo 18 Guiseppe Verdin ooppera Aida Opera Australian esitystaltiointina. Aida muistetaan näyttävistä tapahtumista ja suurista joukkokohtauksista, mutta kaikessa mahtavuudessaan se on myös intiimi kuvaus kielletystä rakkaudesta. Seuraavat oopperat: klo 18 Opera de Paris/Rossini: Sevillan parturi klo 18 Gran Teatro del Licue, Barcelona/ Bellini: Norma klo 18 Mariinsky Theatre/Tshaikovski: Baletti Pähkinänsärkijä Bio Jännä, Turuntie 5. Liput 18, sisältää kahvin väliajalla TULOSSA: TALVELLA OOPPERAMATKA TAMPE- REELLE Ilmoittaudu jo nyt klo 15 Guiseppe Verdin ooppera Kohtalon voima Tampere-talolla. Kohtalon voima on Verdin vaikuttavimmista musiikkiosuuksista ja vahvasta näyttämökerronnasta rakentuva teos. Intohimoinen ooppera traagisesta rakkaudesta ja kohtaloon alistumisesta soi voimallisesti järjettömyyden ja kaipauksen säikeissä. Ohjaaja Kari Heiskasen tulkinnassa kohtalo antaa syyn, perusteen ja viimein myös merkityksen kärsimykselle. Kohtaloon tyytyminen liittää samankaltaiset yhteen ja suo yhteisön hyväksynnän, voiman ja identiteetin. Jos kutsumme ihmisten toimintaan vaikuttavia välttämättömyyksiä kohtaloksi, suljemme korvamme siltä, että kaiken aikaa tapahtumien taustalla kaikuu vapauden huuto, joka uhmaa kohtaloa, kyseenalaistaa ja viimein murtaa sen. Rooleissa mm. Johanna Rusanen-Kartano (Leonora), Mika Pohjonen (Don Alvaro), Georg Kirof (Padre Guardiano), Luca Grassi (Don Carlo di Vargas), Niina Keitel (Preziosilla), lavastus Markku Hakuri, puvut Riitta Anttonen-Palo, valosuunnittelu Olli Lehtinen, kuorokapellimestari Heikki Liimola. Tampere Filharmonia, Tampereen Oopperan kuoro. Esityskieli italia, tekstitys suomeksi Matkan hinta 99 /henkilö. Lähtö Salon torin turistipysäkiltä klo 12. Ilmoittautumiset kulttuuriasiain yksikköön kulttuurituottaja Jouko Kivirinnalle, ja puh Lisätietoja kulttuuriasian yksikön järjestämistä tapahtumista löytyy osoitteesta Salon kulttuuritapahtumia löytyy osoitteesta www. salo.fi/kulttuuritapahtumat. Taidemuseo SALON TAIDEMUSEO VETURITALLI Mariankatu 14, puh Avoinna ti-pe 10 18, la-su Liput 5 / 3, alle 18-v. ilmainen sisäänpääsy. Vapaa pääsy kunkin kuukauden ensimmäisenä perjantaina, syyskuussa pe tiedotuslehti

3 NÄYTTELYT Leena Luostarinen, Jaguaari, 1982, K.H.Renlundin museo/kuva Mikko Lehtimäki. SAMU Elokuun alusta kaupungin kuljetuksissa on tapahtunut useita muutoksia. Ateria- ja koulukuljetuksissa remmiin astuivat osittain uudet yhteistyökumppanit. Samoin palveluliikenteen tarjontaa lisättiin ja liikennöitsijät vaihtuivat. Alku on lähtenyt käyntiin osittain erinomaisesti, mutta toisaalla yskähdellen. Pahoittelemme muutoksista aiheutunutta mielipahaa. Luotamme kuitenkin yhteistyökumppaneihimme ja siihen, että alkuvaikeuksien jälkeen kuljetukset sujuvat suunnitelmien mukaan. Haluamme myös jatkossa kehittää liikennepalveluita vastaamaan entistä paremmin kuntalaisten todellisiin tarpeisiin. Tässä toivomme teiltä apua, eli laittakaa meille ruusuja ja risuja. Kehittämisehdotukset otamme vastaan mieluiten sähköpostilla osoitteeseen: Aurinkoista syksyä toivottaen, liikennepalveluyksikkö asti LEENA LUOSTARINEN, Kaukainen rakkaus Leena Luostarisen ( ) muistonäyttely luo läpileikkauksen taiteilijan tuotantoon 1980-luvulta 2010-luvulle. Luostarisen taiteen haaveellisuus ja kaukokaipuu ammensivat aiheensa vieraista kulttuureista, eksoottisista kohteista ja eläimistä. YLEISÖOPASTUKSET PERJANTAISIN KLO 14 Taidemuseon kaikkiin näyttelyihin on mahdollista tutustua opastetulla kierroksella. Yleisöopastukset sisältyvät pääsymaksuun ja kestävät noin 45 minuuttia. NÄYTTELYN ASIANTUNTIJAESITTELYT JA LUENNOT 4.9. maksuttomana museoperjantaina klo 14 tutkija Heidi Grahn esittelee Leena Luostarisen näyttelyn. Vapaa pääsy. Su 6.9. klo 12 sekä klo 14 näyttelyn kuraattori piispa Arseni esittelee Leena Luostarisen muistonäyttelyn. Piispa Arseni oli Luostarisen pitkäaikainen ystävä. Esittelykierroksella hän kertoo teoksista ja taiteilijasta mukaansatempaavasti ja asiantuntevasti. Normaalin pääsymaksun hinnalla. Ke klo 18 kuvataiteilija Eero Markukselan luento kiinalaisesta kulttuurista ja tussimaalauksesta. Markuksela on tehnyt Kiinaan useita työskentely- ja näyttelymatkoja vuosina Luennolla hän kertoo kokemuksistaan ja demonstroi tussimaalausta. Markuksela on opettanut Kuvataideakatemiassa ja toiminut Porin taidekoulun rehtorina Vapaa pääsy. KONSERTIT klo 19 Archi di Salo - Täyden kympin kamarimusiikkia Juha-Pekka Vikman, viulu; Leena Kiiski, viulu; Antti Vesterinen, alttoviulu; Anna-Maaria Varonen, sello ja Olli Varonen, sello. Ohjelma: L. Boccherini: Kvintetto op. 11 n:o 5 E-duuri / W. A. Mozart: Sonaatti kahdelle sellolle B-duuri (k. 292) / A. Dvorak: Jousikvartetto F-duuri op. 96 Amerikkalainen. Liput 10, koululaiset 5 taidemuseon lipunmyynnistä. Järj. kulttuuriasiain yksikkö. VETURITALLIN MUSEOKAUPPA Paikallisten taiteilijoiden ja käsityöläisten tuotteita, laaja valikoima Salon historiaa käsitteleviä teoksia ja taidekirjoja, kortteja sekä lahjatavaroita. Museokauppa on avoinna aina museon auki ollessa. Lisätietoja: Tykkää meistä facebookissa. Tilaa taidemuseon uutiskirje Kiskon kotiseutumuseo, kuva Anna Väänänen. VARSINAIS-SUOMEN MUSEOPÄIVÄ Sunnuntaina vietetään Varsinais-Suomen museopäivää, jolloin SAMUn paikallismuseot ovat avoinna seuraavasti: Kiikalan Kotiseutumuseo, Porvarinpolku 10, Kiikala. Avoinna klo Kesänäyttely: Hevonen voimanlähteenä. Torpassa kesäkahvila. Kiskon kotiseutumuseo, Kirkonkyläntie 30, Kisko. Avoinna klo Kesänäyttely: Karjalan kunnailta Kiskoon Siirtolaisten sijoittuminen tänne joukkoomme. Meritalon museo, Moisionkatu 18, Salo. Avoinna klo Kesänäyttely: Uskelasta Saloon vanhoja valokuvia. Pihalla perennanvaihtoa. Perniön museo, Museotie 9, Perniö. Avoinna klo Suomusjärven kotiseutumuseo, Karjalohjantie 161-2, Suomusjärvi. Avoinna klo Kesänäyttely: Kivikautinen Suomusjärvi. Kaikkiin on vapaa pääsy museopäivänä. Tervetuloa. Liikennepalvelut MUUTOKSIA LIIKENNEPALVELUISSA Uudet liikennöintipäivät ja asiointikohteet ovat: PALVELUALUE LIIKENNÖINTIPÄIVÄT ASIOINTIKOHDE Salo Tiistai ja torstai Salon keskusta Halikko Tiistai ja torstai Halikon Prisma ja Salon keskusta Kiikala Keskiviikko Salon keskusta Perjantai Kiikala kk, Rekijoki Kisko Keskiviikko Toija Perjantai Salon keskusta Kuusjoki Keskiviikko Salon keskusta Perjantai Kuusjoki kk, Kanunki Muurla Keskiviikko Salon keskusta Perjantai Muurla kk Pertteli Keskiviikko Inkere, Kaivola Perjantai Salon keskusta Suomusjärvi Tiistai Salon keskusta Torstai Kitula, Kivihovi Särkisalo ja Perniö Keskiviikko Salon keskusta Perjantai Perniö kk Asiointiaika kohteessa riippuu asiakkaiden määrästä ja heidän asiointitarpeistaan. Pääsääntöisesti asiointiaika on n. klo enintään kaksi tuntia kerrallaan. Keskustassa asioitaessa on mahdollista käyttää asiointiavustajan palveluja. Avustaja auttaa palveluliikenteen asiakkaita kaikissa asiointiin liittyvissä asioissa. Matka tilataan 1.8. alkaen numerosta arkisin klo Matka tulee tilata viimeistään matkapäivää edeltävänä arkipäivänä ja aikaisintaan viikkoa ennen matkapäivää. Taksa yhdensuuntaisesta matkasta on 3,30. Avustamista tarvitsevien matkustajien saattajat ja veteraanit matkustavat maksutta. Palveluliikenne noutaa asiakkaan tarvittaessa kotiovelta. Muutokset ovat mahdollisia. Aikataulut ja yhteystiedot sisältävän esitteen voi tilata soittamalla numeroon , lähettämällä sähköpostia osoitteeseen tai ilmoittamalla asiasta palveluliikenteessä matkustavalle asiointiavustajalle. TÄRKEÄ TIEDOTE SALO-TURKU-SALO (SATUSA) LIPUN KÄYTTÄJILLE Liityntämatkat Föli-alueen (Turku, Kaarina, Raisio, Naantali, Lieto ja Rusko) sisäisillä linjoilla edellyttävät rinnakkaiskortin hankkimista. Rinnakkaiskortin lataus sisältyy SaTuSa-lipun hintaan. Kortin hankkimisesta veloitetaan kortin lunastusmaksu 5 euroa/uusi matkakortti. Katso ohjeet rinnakkaiskortin hankkimisesta ja käyttämisestä löytyvät www-sivuilta, osoitteesta: joukkoliikenne/ Lisätietoja: Roope Virta tiedotuslehti 3

4 Karttapalvelu KAAVAT KARTTAPALVELUSSA Salon Karttapalvelusta löytyvät nyt kaavamääräykset ( lukuun ottamatta toistaiseksi Perttelin alueita ) sekä aluerajaukset asema-, ranta- ja yleiskaavoista. Suunnitteilla olevat asema-, ranta- ja yleiskaava-alueet löytyvät myös. Samoin löytyvät suunnittelutarvealueet sekä alueet joista on kaupungin pohjakarttaa saatavilla. Liikuntapalvelut LATAA LIIKETTÄ! - NUORTEN HARRASTELIIKUNTAA Huomio kaikki vuotiaat salolaiset nuoret ja nuorten vanhemmat. Lataa Liikettä! -harrasteliikuntaryhmät jatkuvat Salossa. Nuorille suunnatut ryhmät pyörivät syyskaudella viikoilla Ryhmät toteuttaa liikuntapalvelut yhteistyössä liikuntaseurojen ja muiden yhteistyökumppanien kanssa. Ryhmiin osallistuminen ei vaadi liikunnallista taustaa eikä erityisiä liikuntataitoja. Toiminta on maksutonta eikä ryhmiin tarvitse ilmoittautua, vaan nuoret voivat vapaasti käydä kokeilemassa ryhmissä eri lajeja Lataa Liikettä! korttia näyttämällä. Kaikille seiskaluokkalaisille jaetaan koulussa kortti, jolla ryhmiin pääsee osallistumaan. Vanhemmilla oppilailla kortti on jo aikaisemmilta vuosilta. Korttia on saatavana myöskin Te-toimistossa, sosiaaliohjaajilla, nuorten tieto- ja neuvontapalveluissa Steissillä sekä maahanmuuttajayksikössä. Yllä mainituista paikoista on saatavana myös lukkaria, joka kaikille yläasteen ja sitä vanhemmille nuorille jaetaan kouluissa. Lukkarissa on koko viikon liikuntatarjonta. Tutustu: Facebookissa www. facebook.com/lataaliiketta Ota yhteyttä: YLEISÖLUISTELUT JÄÄHALLISSA Yleisöluistelut kaupungin jäähallissa (os. Tahkonkatu 1) alkavat viikolla 38 eli to Yleisöluistelut ovat maksuttomia, mailattomia ja avoimia kaikenikäisille. Yleisöluisteluajat: Torstai klo ja Sunnuntai klo , huom. muuttunut aika. Lue lisää os. KOHDEAVUSTUKSET HAETTAVANA Kohdeavustukset jaetaan kerran vuodessa. Hakuaika päättyy ke klo Hakemukset liitteineen toimitetaan Salon kaupungille osoitettuna sähköpostilla osoitteeseen tai postitetaan osoitteeseen PL 77, Salo tai tuodaan talon infopisteeseen (Tehdaskatu 2). Kohdeavustusta jaetaan koulutusavustuksina ja karttaavustuksina yhteensä TANSSIA KAIKENIKÄISILLE URHEILUTALOLLA Pe 4.9., 25.9., , , ja klo urheilutalon peilisalissa, os. Perniöntie 7. One Man Band by Timo Rauhala. Kahviossa Salon 4H-yhdistys. Sisäänpääsymaksu 3,5 /krt suoritetaan arvokortilla. Viiden kerran kortit ovat ostettavissa kaupungintalon infopisteestä, uimahallista tai palvelupisteistä. Huom. Paikan päällä kortteja ei ole myynnissä. Tanssikengät mukaan. VUODEN VIIMEISESTÄ KUNTOKAUDESTA POT- KUA KUNTOILUUN Tämän vuoden viimeinen kuntokausi, Kaamosta karkuun kuntoillen, järjestetään ajalla Kuntokorttien noutaminen ja palautus: liikuntatoimisto (Perniöntie 7), palvelupisteet sekä uimahalli. Kesäkauden kuntokorttien palautus viim ja syksyn kuntokauden korttien palautus viim Nuorisopalvelut NUORISOPALVELUIDEN KOHDEAVUSTUKSET nuorisopalveluiden kohdeavustukset haettavissa klo 12 mennessä. Tarkemmat tiedot avustuksesta ja sen hakemisesta löytyvät kaupungin kotisivuilta osoitteesta Hakulomake ja hakuohjeet ovat saatavilla myös kaupungintalon infopisteestä ja alueellisista palvelupisteistä. Määräajan jälkeen jätettyjä hakemuksia ei käsitellä. Hakemus toimitetaan klo 12 mennessä Salon kaupungille osoitettuna - sähköpostilla osoitteeseen tai - postitetaan osoitteeseen PL 77, Salo tai - tuodaan kaupungintalon infopisteeseen Tehdaskatu 2 NUORISOTILAT Salon alueen nuorisotilat avoinna seuraavasti: Steissi (keskusta) ti ke to pe Nugga (Kiikala) ke pe Nuttu (Suomusjärvi) ti to Inksu (Inkere) ti to Kunnarin Vintti (Kuusjoki) ke pe Huudi (Kisko) ti to Mesta (Märynummi) ke pe Narikka (Perniö) ti to pe Poiju (Särkisalo) ke Muurla ke pe Yhdistysten avoinna pitämät tilat avoinna 1.9. alkaen: Kerhola (Hajala) ke Teijon urheilutalo to Vartsalan työväentalo pe Angelniemen seurojentalo pe Perttelin urheilutalo pe Narikka ( Perniö) la SKEITTIHALLI TUNNELI Tiistai Skuuttivuoro Skeittivuoro Keskiviikko Skuuttivuoro Skeittivuoro Torstai Skuuttivuoro Skeittivuoro Bmx-vuoro tiedotuslehti

5 Perjantai Skuuttivuoro Skeittivuoro MUURLAN NUORISOTILAN AVOIMET OVET Ke 2.9. klo Tervetuloa vanhat ja uudet kävijät juomaan kupponen kahvia tai haastamaan joku biljardissa. Ei ikärajaa tuona päivänä. Toivottavasti nähdään ja jutellaan kuulumiset. Terkuin, Marika TAPAHTUMAT JA LEIRIT Koko perheen steissi la klo Nyt kaikki tutustumaan Nuorten keskus Steissille. Ohjelmassa sumopainia, pelailua, pariakrobatiaa (klo 12), korupaja, kahvila ja paljon muuta. Tapahtuma on päihteetön, ilmainen ja kaikille avoin. Tervetuloa. Syxis-leiri Leirisalossa Kolmen päivän erähenkinen leiri kutsuu vuotiaita mukaan seikkailuun Leirin hinta 35. Lisätietoja leiristä salo.fi p , p ETSIVÄ NUORISOTYÖ Mikä meininki? Mistä opiskelupaikka, töitä tai tekemistä? Etsitään yhdessä. Voidaan nähdä vaikka kahvilassa, kaupungintalolla tai nuorten keskus Steissillä - ja jutella mm. koulu- ja työhakuihin, raha-asioihin, asumiseen, terveyteen, perhe-, ystävyyssuhteisiin ja omaan arkeen liittyvistä asioista. - saat myös tukea tulevaisuuden suunnitteluun ja asioiden eteenpäin viemiseen. Soita / lähetä teksitviesti ja nähdään. Anne p Sanni p s.posti: Yhteyttä voivat ottaa myös vanhemmat, ystävät, lähipiiri, eri palvelut, oppilaitokset jne. SALON ERITYISNUORISOTYÖ EN MÄ TIEDÄ, EI KIINNOSTA ÄLÄ AINA NIPOTA KUULOSTAAKO TUTULTA? Sinä vuotiaan nuoren huoltaja. Askarruttaako nuoresi tulevaisuus, vapaa-ajanvietto tai jokin muu nuorta koskeva asia? Tarjoamme sinulle ja nuorellesi tueksi Omin Jaloin asiakastyönmallia. Toiminnalla pyritään lisäämään nuoren tietoisuutta omista voimavaroistaan sekä kartoittamaan mahdollisia riskitekijöitä. Toiminnan on tarkoitus ohjata nuorta ymmärtämään omien valintojensa vaikutuksia nykyhetkeen sekä tulevaisuuteen. Jos kiinnostuit Omin Jaloin toiminnasta ja haluat tietää lisää, ota yhteyttä erityisnuorisotyöntekijöihin, niin kerromme mielellämme lisää. Esitteen sekä lähetteen voit tulostaa halutessasi: Toiminta on luottamuksellista ja maksutonta. erityisnuorisotyö Yhteystiedot: Erityisnuorisotyöntekijä Kaisa Koski p , nuorisopalvelut Nuorten keskus Steissi Sivistystoimi KIIKALA OPINTOAVUSTUKSIA HAETTAVANA Opintoavustuksia on haettavana entisen Kiikalan kunnan alueella asuville opiskelijoille Juho Maurits Lindebergin muistorahastosta. Avustuksia voivat hakea vähävaraiset opiskelijat maatalous- ym. ammattikoulu-, lukio- ja muuta näihin verrattavaa opiskelua varten. Vapaamuotoiset kirjalliset hakemukset on toimitettava perjantaihin klo 12 mennessä rahaston hoitokunnalle osoitteeseen: Salon kaupunki, Heli Antikainen-Pauna, Lasten ja nuorten palvelut, PL 77, SALO (käyntiosoite Tehdaskatu 2). Lisätietoja saa Heli Antikainen-Paunalta p tai heli. Salossa Lindebergin rahaston hoitokunta PUHUMINEN AUTTAA Vanhuspalvelut Ikääntyminen tuo usein suuria muutoksia elämään. Ne voivat liittyä eläkkeelle jäämiseen, puolison kuolemaan, yksinäisyyteen, omaan tai läheisen sairastumiseen, ihmissuhteisiin tai yllättävään kriisitilanteeseen. Kun monet huolet painavat mieltä, seurauksena voi olla uupumusta, mielialan laskua, jopa pelkoa selviytymisestä. Usein kannamme enemmän huolta ruumiillisesta terveydestämme kuin henkisestä jaksamisestamme. Kuitenkin myös henkinen hyvinvointi on tärkeää. Mielenvireyden ja henkisen toimintakyvyn ylläpitämisessä vuorovaikutuksella on suuri merkitys. SENIORIPYSÄKKI Senioripysäkki tarjoaa keskusteluryhmiä yli 60-vuotiaille. Palvelut ovat maksuttomia ja ehdottoman luottamuksellisia. Senioripysäkki-ryhmiä ohjaavat sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattilaiset, jotka ovat suorittaneet Senioripysäkki-ryhmäohjaajakoulutuksen. Senioripysäkki on Helsinki Mission kehittämä, Euroopassakin ainutlaatuinen senioreille suunnattu ryhmäterapiasovellus. Valtakunnallisesti Senioripysäkki-ryhmissä käytetään tästä kehitettyä ryhmäsovellusta, joka toimii jo lähes 30 paikkakunnalla. SENIORIPYSÄKIN TOIMINTA Senioripysäkin keskusteluryhmät kokoontuvat 1,5 tunnin ajan kerran viikossa. Ryhmässä on ohjaajan lisäksi 5-10 henkilöä. Ryhmässä on mahdollista jakaa omia ajatuksia ja tunteita sekä löytää niille uusia merkityksiä ja näkökulmia. Tavoitteena on yksinäisyyden, masennuksen ja ahdistuksen lieveneminen. Senioripysäkki mahdollistaa myös uusien ystävyyssuhteiden solmimisen. Senioripysäkkiryhmässä voit puhua peloistasi, huolistasi tai muista vaikeista asioista. Ryhmän kesto on 15 viikkoa. Uusi ryhmä alkamassa 7.syyskuuta, ilmoittaudu rohkeasti mukaan.! Salon kaupunki/ vanhuspalvelut Minna Lähdemaa p tai IKÄKESKUS MAJAKKA SYYSKUUN OHJELMA Osoite: Hornintie 3 (alakerta), Halikko Yhteystiedot: Minna Lähdemaa p tai www. salonikäinfo.fi, Kaikki ohjelman tilaisuudet ovat kaikille salolaisille ikääntyneille avoimia. Huomio: Ohjelmaan voi tulla lisäyksiä ja muutoksia. Tiedotamme niistä yhdistysten kautta, Ikäkeskus Majakan seinällä ja internetissä: Kuntosali: avoimessa käytössä ma pe Ruokailumahdollisuus on Kimaran ruokasalissa os. Kuruntie 5 Halikko klo tai vaihtoehtoisesti Paukkulakodissa Salaistentie 1. Yhteistyössä: Eläkeliiton Halikon Yhdistys ry, Halikon Eläkkeensaajat ry, Halikon Kaffekellari ry, Halikon Eläkeläiset ry, Salon Muistiyhdistys ry, Salon Seudun Luustoyhdistys ry, Salon seurakunta, liikunta-, kulttuuri- ja vanhuspalvelut. Vko 36 Ma klo curling / ryhmää ohjaa Salon Luustoyhdistys. Klo Halikon Eläkeläiset ry:n tapaaminen. Ti 1.9. klo Pilateksen jatkokurssi / ohjaa Pirkko Mehtälä. Kurssi on maksullinen. Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Eila Ruponen, p Klo äijäkerho / miesten oma juttutupa. Ke 2.9. klo runoryhmä Valopilkku / ohjaa Leena Savolainen. To 3.9. klo nappikauppa / kädentaitoryhmä ohjaa Minna. Klo tarinakerho / Eläkeliiton Halikon yhdistys. Pe 4.9. klo Nuppi ja Noppa -ryhmä / ryhmässä tehdään aivoja aktivoivia tehtäviä ja pelaillaan, ryhmän ohjaa muistikoordinaattori Kaisa Niinistö. Vko 37 Ma 7.9. klo curling / ryhmää ohjaa Halikon Eläkkeensaajat ry. Uutta klo atk-kerho, ota mukaan oma tabletti, läppäri tai puhelimesi. Kirjaa ylös ongelmia joita haluat, että ryhmässä yhdessä ratkotaan. Ryhmää ohjaa Gerhard Gilbert. Ti 8.9. klo pilateksen jatkokurssi / ohjaa Pirkko Mehtälä, kurssi on maksullinen. llmoittautumiset ja lisätiedot: Eila Ruponen, p Klo syksyn vaatemalliston muotinäytös. Ke 9.9. klo PP-jumppa / ohjaa Aino Männikkö, maksullinen ryhmä: eläkeläis- tai 70+ -kortti vaaditaan, sotaveteraaneille maksuton. Klo runoryhmä Valopilkku / ohjaa Leena Savolainen. To klo nappikauppa / kädentaitoryhmä ohjaa Minna. Klo ikäihmisen kuntojumppa / liikunnanohjaaja Jani Nurmi, maksullinen ryhmä: eläkeläis- tai 70+ -kortti vaaditaan, sotaveteraaneille maksuton. Klo Terhokerho, kerho vauvasta vaariin tule rohkeasti mukaan ikärajattomaan kerhoon / ryhmää ohjaa Halikon Mll. Pe klo PP-tasapainoryhmä / ohjaa Sirkka Vesander, maksullinen ryhmä: eläkeläis- tai 70+ -kortti vaaditaan, sotaveteraaneille maksuton. Klo Kaffekellarin ohjelmallinen iltapäivä / Tuominen Raimo esiintyy. tiedotuslehti 5

6 Vko 38 Ma klo curling / ryhmää ohjaa Salon Luustoyhdistys ry. Klo Halikon Eläkeläiset ry:n tapaaminen. Ti klo pilateksen jatkokurssi / ohjaa Pirkko Mehtälä, kurssi on maksullinen. llmoittautumiset ja lisätiedot: Eila Ruponen, p Klo äijäkerho / miesten oma juttutupa. Ke klo PP-jumppa / ohjaa Aino Männikkö, maksullinen ryhmä: eläkeläis- tai 70+ -kortti vaaditaan sotaveteraaneille maksuton. Klo runoryhmä Valopilkku / ohjaa Leena Savolainen. To17.9. klo nappikauppa / kädentaitoryhmä ohjaa Minna. Klo ikäihmisen kuntojumppa / liikunnanohjaaja Jani Nurmi, maksullinen ryhmä: eläkeläis- tai 70+ -kortti vaaditaan, sotaveteraaneille maksuton. Klo Eläkeliiton kuukausikerho. Pe klo PP-tasapainoryhmä / ohjaa Sirkka Vesander, maksullinen ryhmä: eläkeläis- tai 70+ -kortti vaaditaan, sotaveteraaneille maksuton. Klo Nuppi ja Noppa -ryhmä / ryhmässä tehdään aivoja aktivoivia tehtäviä ja pelaillaan. Ryhmän ohjaa muistikoordinaattori Kaisa Niinistö. Vko 39 Ma klo curling / ryhmää ohjaa Halikon Eläkkeensaajat ry. Ti klo pilateksen jatkokurssi / ohjaa Pirkko Mehtälä, kurssi on maksullinen. Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Eila Ruponen, p Klo Hyvän olon lähteillä ryhmä senioreille Päivän aiheena uniongelmat, luennoimassa Terveysmaailma. Ryhmä on avoin ja maksuton. Tervetuloa. Ke klo PP-jumppa / ohjaa Aino Männikkö, maksullinen ryhmä: eläkeläis- tai 70+ -kortti vaaditaan, sotaveteraaneille maksuton. Klo runoryhmä Valopilkut / ohjaa Leena Savolainen. To klo nappikauppa / kädentaitoryhmän ohjaa Minna. Klo ikäihmisen kuntojumppa / liikunnanohjaaja Jani Nurmi, maksullinen, eläkeläis- tai 70+ -kortti vaaditaan, sotaveteraaneille maksuton. Pe klo PP-tasapainoryhmä / ohjaa Sirkka Vesander, maksullinen ryhmä: eläkeläis- tai 70+ -kortti vaaditaan, sotaveteraaneille maksuton. Klo Kaffekellarin ohjelmallinen iltapäivä / Kari Nieminen ja kirtara. IKÄKESKUS REIMARI SYYSKUUN OHJELMA Osoite: Heikkiläntie 10, Perniö Yhteystiedot: Leena Vesalainen p , Kaikki ohjelman tilaisuudet ovat kaikille salolaisille ikääntyneille avoimia. Huomio: Ohjelmaan voi tulla lisäyksiä ja muutoksia. Tiedotamme niistä yhdistysten kautta, Ikäkeskuksen seinällä ja internetissä: www. salonikainfo.fi Kaikkeen toimintaan mahtuu uusia osallistujia. tule rohkeasti mukaan. Yhteistyössä: Salon seurakunta, SPR Perniön yhdistys, Eläkeliitto Perniön yhdistys, Salon Muistiyhdistys ry, Perniön runopiiri, Maa- ja kotitalousnaiset ry. Perniön yhdistys, Helluntaiseurakunta, Omaiset ja läheiset ry, Salon Luustoyhdistys ry, Salon kaupungin liikuntapalvelut, Perniö-Särkisalon Sydänyhdistys ry, Perniön Työväenyhdistys ry, Perniön Sisu ry, Perniön Karjalaiset ry sekä vapaaehtoiset. Vko 36 Ma klo SPR-yhteislaulutilaisuus. To 3.9. klo käsityö- ja askarteluryhmä. Klo kyläbingo, tule pelaamaan bingoa ja kertomaan kylän kuulumiset. Hinta 2 / Perniön Sisu ry / Eläkeliitto Pe 4.9. klo muistelua / Helluntaisrk. Vko 37 Ma 7.9. klo äijäkerho. Ke 9.9. klo tuolijumppaa ja tasapainoharjoittelua ikäihmisille / Salon kaupunki liikuntapalvelut Marita Säilä, maksullinen ryhmä; eläkeläisliikuntakortti tai 70+ -kortti (sotaveteraaneille maksuton). To klo käsityö- ja askarteluryhmä. Klo vertaistukiryhmä Perniön omaiset ja läheiset ry. La klo 13 vietetään Ikäkeskus Reimarin 3-vuotissynttäreitä. Tervetuloa. Vko 38 Ti klo curling. Ke klo tuolijumppaa ja tasapainoharjoittelua ikäihmisille / Salon kaupunki liikuntapalvelut Marita Säilä, maksullinen ryhmä; eläkeläisliikuntakortti tai 70+ -kortti (sotaveteraaneille maksuton). To klo käsityö- ja askarteluryhmä. Klo kyläbingo, tule pelaamaan bingoa ja kertomaan kylän kuulumiset. Hinta 2 / Perniön Sisu ry / Eläkeliitto. Pe klo 13 ehtoollishartaus Salon seurakunta Vko 39 Ma klo äijäkerho Ke klo tuolijumppaa ja tasapainoharjoittelua ikäihmisille / Salon kaupunki, liikuntapalvelut Marita Säilä, maksullinen ryhmä; eläkeläisliikuntakortti tai 70+ -kortti (sotaveteraaneille maksuton). To klo käsityö- ja askarteluryhmä. Klo Luustoyhdistyksen vertaistukiryhmä / osteoporoosia sairastaville. Liukuestekalossiesittely. Vko 40 Ti klo curling. Klo tupailtapäivä / Perniön karjalaiset ry. Ke klo tuolijumppaa ja tasapainoharjoittelua ikäihmisille / Salon kaupunki, liikuntapalvelut Marita Säilä, maksullinen ryhmä; eläkeläisliikuntakortti tai 70+ -kortti (sotaveteraaneille maksuton). Terveyspalvelut TYÖTTÖMIEN TERVEYSTARKASTUS Mikäli työttömyytesi on kestänyt alle 300 päivää, voit varata ajan terveydenhoitajan vastaanotolle terveystarkastukseen. Varaa aikasi oman terveysasemasi ajanvarauksesta tai sähköisestä ajanvarauksesta osoitteessa: -> terveyspalvelut. Yli 300 päivää työttömänä olleet varaavat tarkastusajan TE-toimiston kautta. Tarkastuksessa arvioidaan terveydentila suhteessa työkykyyn, mitataan verenpaine, arvioidaan tyypin 2 diabeteksen sairastumisriski, selvitetään päihteiden käyttö, liikuntatottumukset sekä mieliala. Tilanteen mukaan annetaan tehosterokotukset, kartoitetaan näkö ja/tai kuulo, ohjataan laboratoriokokeisiin ja tarvittaessa lääkärille. Rakennusvalvonta RAKENNUSVALVONTAYKSIKÖN PALVELUAJAT JA -PAIKAT ERI KAUPUNGINOSISSA Rakennusvalvonnan palveluajat ja paikat ilman ajanvarausta 1.9. alkaen ovat: Halikon virastotalo ma ja to klo 9-11, Hornintie 2-4 Perniön neuvolan kiinteistö ti klo 9 11, Vuorilinnantie 5, käynti Museotien puolelta alaparkkipaikalta Suomusjärven virastotalo ke klo 13 15, Kitulantie 1. Lisäksi rakennusvalvonta palvelee asiakkaita ajanvarauksella esim. Halikon virastotalolla ja rakennuspaikalla. Aukioloaikojen mahdollisista muutoksista tiedotetaan kaupungin kotisivuilla Yrityssalo Yrityssalo on elinkeinoyhtiö, Yrittäjyyden palvelukeskus, jonka ydintehtäviä ovat alueen yrityspalvelut, sijoittumispalvelut sekä yrittäjäksi tähtääville suunnatut palvelut. Yritysneuvontamme sekä alkaville että toimiville yrityksille on pääsääntöisesti maksutonta. Tarjolla on monipuolinen kirjo asiantuntijoiden neuvoja ja tukea, useita valmiita yritysverkostoja sekä erinomaisia työkaluja yrityksen elinkaaren eri vaiheisiin. Tulevista koulutuksista ja tapahtumista voit lukea lisää Yrityssalon kotisivuilta: 6 tiedotuslehti

7 YRITYSSALON SYYSKUUN INFOTILAISUUKSIA JA VALMENNUKSIA ALOITTAVILLE JA JO TOIMIVILLE YRITTÄJILLE SEKÄ YRITTÄJYYDESTÄ KIINNOSTU- NEILLE Startti-info ti 8.9. klo Yrityssalon koulutustilat, Innomo, Örninkatu 15B, 2. krs Startti-infossa käydään läpi yritystoiminnan aloittamiseen liittyviä perusasioita kuten esim. yritystoiminnan rahoitus, maksuliikenne, yritysmuodot, verotus ja tilitoimiston rooli. Lisäksi kuullaan kiteytykset starttirahasta ja tarjolla olevista seudullisista yrityspalveluista sekä palkkatuesta ja kehittämispalveluista yrityksille. Lisätietoja: Armi Metsänoja p , Turvatusti yrittäjyyteen info ti klo Yrityssalon koulutustilat, Innomo, Örninkatu 15B, 2. krs Turvatusti yrittäjyyteen -info tarjoaa kattavasti turva- ja tukitietoa yrittäjille ja yrittäjäksi ryhtyville. Infoillan aiheina ovat mm. yrittäjäksi ryhtyvän työttömyys-, sosiaali- ja vakuutusturva, yrityksen vakuutukset ja lakiasiat sekä yrittäjän työterveyshuolto ja yrityskummitoiminta. Lisätietoja: Armi Metsänoja p , armi. Showroom sijaitsee Astrum-keskuksen pääsisäänkäynnin aulatiloissa, 1. ja 2. kerroksessa (Salorankatu 5-7). Käynti showroomiin tapahtuu Astrum-keskuksen pääsisäänkäynnistä. Aukioloajat to pe klo Sisäänpääsy ilmainen Jätehuolto ROUSKIS JA TSJ YHDISTYVÄT LOUNAIS-SUOMEN JÄTEHUOLLOKSI www-sivuilla osoitteessa fi/linkit/salotietoa/yhdistyksiasalonseudulla/ on yhdistyksiä Salon seudulla -rekisteri, jota yhdistykset itse ylläpitävät.yhdistysten puheenjohtajat, sihteerit ja tiedottajat: Voisitteko tarkistaa onko edustamanne yhdistyksen yhteystiedot ajan tasalla, tai jos ne puuttuvat sieltä kokonaan, niin lisätkää tietonne sinne. ALHAISET SENIORIT Eläkeläiset B=bingo, Hall.kok=hallituksen kokous, Hart=hartaus, Hier=hieroja, kä/ks=kävely/kuntosali, Srk-pii=seurakuntapiiri, T.T=tiistaitiimi, =klo,?=kysyttävää kä/ks=12, T.T=12, Srk-pii=12, B=13, Hier=9.30, 13 Hall.kok.= kä/ks=12, kä/ks, T.T=12, Ekola/Lahti Syystapaaminen=13, B=12, kä/ks=12, Hartaus=18, kä/ ks=12, T.T=12, B=12. Kaikki ovat tervetulleita tilaisuuksiin. Hinnasto: Kahvi 1, Pulla 1, Bingo 1 Yrityssalo ja SelinSelin järjestävät toimiville, kehityshakuisille yrityksille Nostetta yritystoimintaan 4%:n Taktiikalla!TM te tapäivän 1.9. klo 13-16, Yrityssalon kokoustila Örninkatu 15 B Salo, Innomo 2. krs. Te tapäivä on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat tunnistaa ja parantaa työn tekemisen ja toiminnan tuottavuutta. Lisätietoja: sähköpostilla Yritysten riski- ja joukkorahoituksen infotilaisuus klo Yrityssalo, Innomo Örninkatu 15 B, 2. krs. Yrityssalo ja KPMG järjestävät infotilaisuuden yritysten rahoituksesta. Tilaisuudessa KPMG:n asiantuntijat kertovat sekä pankki- että riskirahoituksen/pääomasijoituksen lainalaisuuksista ja Fundu Oy:n edustajat valottavat joukkorahoituksen saloja. Tarkempi ohjelma ja ilmoittautumisohjeet tulevat Yrityssalon verkkosivuille elokuun aikana. Lisätietoja: Jukka Heinonen , Tapahtumia Rouskis Oy ja Turun Seudun Jätehuolto Oy fuusioituvat syyskuun alussa Lounais-Suomen Jätehuolloksi. Uudella yhtiöllä on yhteensä 17 omistajakuntaa Salon ja Turun seuduilla. Omistajakunnat ovat Aura, Kaarina, Kemiönsaari, Lieto, Marttila, Masku, Mynämäki, Naantali, Nousiainen, Paimio, Parainen, Pöytyä, Raisio, Rusko, Salo, Sauvo sekä Turku. Fuusio näkyy kunnissa lähinnä ilmeen muutoksena, kun uuden yhtiön logot ja tunnukset ilmestyvät muun muassa opasteisiin, autoihin ja tiedotusmateriaaleihin. Myös puhelinnumerot muuttuvat. Asiakaspalvelu vastaa jatkossa palvelunumerossa (pvm./ mpm.) maanantaista perjantaihin klo Muihin jätehuoltopalveluihin muutos ei vaikuta. Toiminta jätteiden vastaanottopaikoissa jatkuu syksyllä niin kuin ennenkin, ja aukioloajat pysyvät ennallaan. Jäteastiatyhjennyksiin kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen alueella ei tule muutoksia. Jäteneuvojat kiertävät kouluissa ja tapahtumissa neuvomassa lajittelusta ja jätteen synnyn ehkäisystä entiseen tapaan. Netistä jätehuoltotietoja etsivä tulee syyskuun alusta lähtien ohjautumaan Lounais-Suomen Jätehuollon uusille nettisivuille osoitteessa Sivustolta löytyy yhteystietojen ja aukioloaikojen lisäksi tietoja muun muassa jätteiden lajittelusta, jätekeskusten ja asemien vastaanotoista, maksuista, kiertävistä keräyksistä, jäteneuvonnasta ja yhtiön toiminnasta ympäristössä. Uuden yhtiön asiakaslehti, joka jaetaan joka kotiin lokakuussa, sisältää runsaasti tietoa uudesta yhtiöstä sekä ajankohtaisista jätehuollon aiheista. Yhteystiedot 1.9. alkaen Asiakaspalvelu puh Yhdistykset ELÄKELIITON HALIKON YHDISTYS Bocciaa pelataan maanantaisin klo Halikon kirkolla, Armfeltin koululla. Ke 2.9. klo 17 Eläkeliiton Salon alueen kirkkopyhä, Perttelin kirkko, ilmoita tulostasi viim , Sirkka tai Pekka puh , To 3.9 klo tarinakerho Majakassa, os. Hornintie 3 Halikko kk. Ke klo 13 virsilaulutilaisuus Halikon srk-talo. To klo kuukausikerho Majakassa. Vieraana Salon vanhusneuvoston puheenjohtaja Jari Laiho. To klo tarinakerho Majakassa. La klo 19 tanssit Laurilan lavalla, musiikista vastaa Juhani Virran orkesteri. ELÄKELIITON KIIKALAN YHDISTYS Risteily Baltic Princess. Matkan hinta 55, sis. A- luokan kahden hengen hytin, buffet-lounaan ja pullakahvit. Risteilyllä mukana orkestereineen Leif Lindeman ja Maria Tyyster, lisäksi orkesteri Hovinarrit. Ilm mennessä. Teatteri Turun kaupunginteatteri esittää Logomossa musiikkinäytelmän Tamara. Matkan hinta 50. Tamaran elämä oli suurten käänteiden ja intohimoisen rakkauden täyttämää, ja sitä kaikkia tulkitsee pääosan esittäjä Angelika Klas. Ilm mennessä Eila , Aikataulu Viron matkalle: Vainion tallit 5.00, Tori 5.15, Rekijoki Op 5.50, kk. 6.00, Kitula Alkaen ke 2.9. klo 15 jatkuu boccian pelaaminen parillisina viikkoina Komisuon koululla. ELÄKELIITON KISKON YHDISTYS saaristoristeily Silja Line, Turku- Maarianhamina- Turku. Lähtö Kisko kko klo 05.45, Neste Laiva lähtee klo 08.15, paluu Turkuun klo Matkatavaroille varattu hyttejä. Buffet-lounas juomineen + matka 45 /hlö. Ilmottautumiset mennessä Sirkka-Liisa puh Tervetuloa. SALO SHOWROOM ASTRUM-KESKUKSESSA Kun haluat esitellä Saloa, Salon syntytarinaa, teollisuuden kehitystä, innovatiivista salolaista osaamista voit viedä vieraasi Salo Showroomiin. Showroom esittelee Salon kompaktissa paketissa. Samalla voit mahdollisesti poiketa myös Salon elektroniikkamuseossa kulman takana. YHTEYSTIEDOT AJAN TASALLE ELÄKELIITON KUUSJOEN YHDISTYS Maanantaitapaaminen Terveystalolla klo 14. Vieraana suuhygienisti. Kerhot alkavat syyskuussa. Runopiiri klo Laulukkaat laulupiiri Terveystalolla. Canasta-peliryhmä tiistaisin klo 13 Kurkelan koululla. Tervetuloa osallistumaan tiedotuslehti 7

8 ELÄKELIITON PERTTELIN YHDISTYS klo 14 kuukausikerho klo 17 Salon alueen iltakirkko, Perttelin kirkko. Srk-talolla kahvitus ja miesköörin laulua klo yhteislaulua Perttelin urheilutalossa klo 14 kuukausikerho, vieraana geriatri Maaria Seppälä klo yhteislaulua Perttelin urheilutalossa risteilymatka Turku - Tukholma -Turku iltalähtönä. Ilm mennessä Harri Lehtonen tai Irma Lehtonen (pe-su) hyvinvointi-iltapäivä Päiväkummussa. Ilm mennessä Harri tai Irma Lehtonen ELÄKELIITON SALON YHDISTYS Ti 1.9. bocciaa urheilutalolla klo Pelit jatkuvat tiistaisin syyskauden aikana aina samaan aikaan. Uusia pelaajia otetaan mukaan. Ke 2.9. osallistumme Salon alueen iltakirkkoon Perttelissä klo 17. Ilmoittaudu hyvissä ajoin sekä ilmoita kuljetustarpeesta Annelille To 3.9. Rallattajien harjoitukset alkavat ja jatkuvat srk-talon alasalissa torstaisin klo Tule mukaan laulamaan. To ilmoittautumiset Annelille Turku-Tukholma risteilylle Baltic Princess laivalla Ke jäsentilaisuus klo10.30, poikkeuksellisesti srk-koti Mahlakankare. Kahvit klo 10. Teemana Miten kehität muistiasi Kuljetus Salon srk-talo klo To Tarinatupa kahvituksineen elämäni eilen, nyt ja huomenna, srk-talon alakerta klo 13. ELÄKELIITON SUOMUSJÄRVEN YHDISTYS Bingo pyörii taas maanantaisin 7.9. lähtien klo 14 Sosiaali- ja terveystalossa Aronkuja 2, parittomilla viikoilla pelit klo 15. Lauluryhmä kokoontuu samassa paikassa parillisilla viikoilla alkaen ke klo 18.30, Antti Vainio säestää. Tervetuloa mukaan. Syksyn toiminta alkaa Ikäkeskus Majakassa klo 13. Toiminta jatkuu aina parillisten viikkojen maanantaisin. Kerhoissa vietämme yhdessä kaffitellen, kertoen tarinoita, vitsejä ja pelaten bingoa. Lauluryhmä pyritään saamaan taas kokoon ja treenaamaan. Harjoitellaan muistitehtäviä. Tervetuloa suunnittelemaan yhdessä niin uudet kuin aikaisemmin mukana olleet. Johtokunta kokoontuu ensimmäisen kerran klo Tavataan Majakassa toivoo johtokunta. SALON ELÄKELÄISET Ke 9.9. klo on Prykin kerhotilassa Salmenranta 2 D syksyn ensimmäinen kokouksemme ja kerho on ke Olemme Salon vanhin eläkeläisyhdistys ja toimintamme alkamisesta on kulunut 55 vuotta, jota juhlistamme Prykillä ke yhdistyksemme jäsenten kesken. Kokoontumisemme Prykillä jatkuvat edelleen parittomina keskiviikkoina klo Tervetuloa mukaan toimintaamme. SALON VILPPAAN VETERAANIT Jumppaa ja sählynpeluuta syyskuun alusta Salon urheilutalon palloilusalissa keskiviikkoisin klo Hyvä salolainen mies, tule mukaan kuntoilemaan jo ke 2. syyskuuta alkaen ja siitä viikoittain aina joulukuulle asti. Olemme mukana myös perinteisesti Salon syysmarkkinoilla lokakuun alussa to-la makkaranmyynnissä Vilppaan kojulla. Tervetuloa jumppaan ja makkaralle. Lisätietoja saat soittamalla: Pj. Simo Vesa , siht. Ismo Metsänoja p ja rah.h. Markku Rantanen, p Jumppasalilla ja syysmarkkinoilla nähdään. PALVELUKESKUS ILOLANSALO Ilolankatu 6, Salo Kotiseutu ja kylätoiminta KUUSJOEN KARJALAISET RY Karjalaisseurojen Salon piirin ulkoilupäivä klo 12 alkaen Kuusjoen Nummijärvellä, Järvitie 91.Saunomisja uintimahdollisuus. Samalla vietämme Kuusjoen karjalaisten 70-vuotisjuhlaa. Tervetuloa. RIKALA-SEURA Halikkolaiset yhdistykset huomio. Avoin pitäjäkokous torstaina klo 18 Halikon seurakuntatalossa. Kehitetään yhdessä asuinympäristöämme ja toimitaan yhdessä. Ilmoittaudu mennessä sähköpostilla osoitteeseen Pidetään pitäjä pirteänä. Valokuvanäyttely Kotiseutuni kasvot Halikon kirjastossa syyskuun ajan. Salolaisten kotiseutuyhdistysten valokuvakilpailun satoa. SUOMUSJÄRVI-SEURA Kotiseutumuseo avoinna Varsinais-Suomen museopäivänä klo Kivikautinen Suomusjärvi -näyttely, kahvitarjoilu. Kesän viimeinen Kekkosentie-kävely Kokoontuminen kello 15 kotiseutumuseon luona. Kekkosentie-opaskirja myynnissä tapahtumissamme ja Suomusjärven kirjastossa. Rumantiikkaa kaunista rumaa, rumaa kaunista. Suomusjärvi-Seuran valokuvauskurssilaisten näyttely kirjastossa 4.9. asti. Tiedustelut tai puh ELÄKELIITON SÄRKISALON YHDISTYS 1.9. klo boccia ja 2.9. klo lentopalloa koululla, jatkuen viikottain samat ajat klo 13 kuukausikerho Särkisalokodilla. Vieraana Pohjola Vakuutus Oy:n vakuutusneuvoja Kirsi Savolainen. Alustavasti kalenteriin Turun konserttitalo / Luxenburgin kreivi -operetti. Jyrki Anttila ym. Tarkempia tietoja myöhemmin. Tervetuloa syksyn toimintaan. HALIKON ELÄKKEENSAAJAT Ti 1.9. Salon Luustoyhdistyksen järjestämänä tasapainotestausta ja liikuntaa Vartsalan työväentalolla klo Ti 8.9 Pirteyttä päiviin eli PP-jumpat alkavat Vartsalan työväentalolla (Vartsalantie 373, Vartsala). Klo jumppaa, välinevoimistelua. Jumpan jälkeen kerhot (käsityö- ja tarinakerho) klo Pe venyttelyä ja rentoutusta klo Tervetuloa joukolla mukaan. Lisää tietoa yhdistyksemme toiminnasta SALON ELÄKKEENSAAJAT Syyskuun kerhotapahtuma työväentalolla keskiviikkona 9.9. klo 13, kahvitus klo 12 alkaen. Ti edunvalvontaristeily Viking Amorellalla. Tiedossa ajankohtaisia puhujia ja iloista yhdessäoloa. Aamulähtö klo 6.30 torilta. HALIKON ELÄKELÄISET Syyskuun taiteilija Railimaria Lehto. Avoimet ovet Salvan kuntoutuksessa ke 2.9. klo ; tasapainorata, tuolijumppa, maksuton jalkojen asentotutkimus, Ilolansalo soi pe 4.9. klo 14, Paavo ja Yrjö Teuri, su klo 17, Sinikka laulaa haitarin säestyksellä, Salvavisa pe 11.9., ryhmätietovisa, tervetuloa mukaan porukkaan, Salva ja Ilolansalo tutuksi ma klo 11, kerromme palveluistamme, ikäakatemia ke klo FT Veli-Matti Rissanen, viestintä antiikin aikana, Veteraanituokio pe klo 13 Tunnetko sukuasi, alustaa Risto Lietepohja, Seniorimessut ke klo Salon VPK:n talolla, monipuoliset messut Salon seudun senioriväestölle. Palvelukeskus Ilolansalon asuntoihin jatkuva haku kotona koko elämä. Tavataan Ilolansalossa. Hyvä asua & ilo palvella. TAMMILEHDON PALVELUKESKUS Hornintie 7, HALIKKO. Päivähoitopaikka; tukee ja edistää ikäihmisten kotona selviytymistä sekä omaisen jaksamista. Tiedustelut sairaanhoitaja Eija Laine, puh , arkisin klo Palveluasunnot ja August-koti; ympärivuorokautista hoitoa ja huolenpitoa; turvallista asumista. Tiedustelut toiminnanjohtaja Päivi Koivisto puh Muistineuvolapalvelut; muistikoordinaattori Eija Laine. Maksuton yhdistyksen jäsenille, ainaisjäsenmaksu on 20. Ei-jäsenille maksu on 40 / tunti. Ajanvaraus ja tiedustelut puh , Vanhustentalo Hopealehto, vuonna 2006 peruskorjattu vanhuksille tarkoitettuja asuntoja. Tarkemmat tiedustelut toiminnanjohtaja Päivi Koivisto puh ANGELNIEMEN KYLÄYHDISTYS Su klo 16 Angelniemen seurojentalo, Kokkilantie 771. Ainoa tanssi Eino Leinon ja Unto Kupiaisen runoja sanoin ja sävelin. Esittäjinä Eila Mamia/runot, Aki Toivoniemi/sävellykset, laulut, kitara ja Janne Kuusinen/piano, haitari. Liput 15, väliajalla buffetti. Tervetuloa. Kyläyhdistys päivittää jäsenluetteloaan. Ota yhteyttä meihin jos haluat varmistaa että yhteystietosi ovat ajan tasalla, tai Kirsille Uusia jäseniä otamme myös mielellämme mukaan, joten ota yhteyttä ylläoleviin tahoihin. Tiedottamisen parantamiseksi voit myös ilmoittautua mukaan sähköpostilistallemme. Lisää tapahtumista SÄRKISALOKOTIYHDISTYS YHRES ETTESKESI -HANKE Särkisalokodin ovet ovat avoinna arkisin klo 9-17, Jennynkuja 2, Särkisalo. Yhteystiedot: Päivi Lindeman, p , Särkisalossa toimivasta kyläkeskuksesta löytyy saman katon alta mm. kirjasto, kuntosali, päiväkoti, Yhres Etteskesi -hanke ja hyvinvointipalvelujen tuottajia. Tapahtumista tiedotetaan sivujen kalenterissa ja Särkisalonkodin ilmoitustaululla. Ohjelmaan voi tulla lisäyksiä ja muutoksia. Särkisalon kirjaston aukioloajat muuttuvat syyskuusta alkaen. Uudet aukioloajat: Ma 16-19, ke ja pe Nuorisotila Poiju on avoinna keskiviikkoisin klo Alkaen 19.8.Tämän lisäksi myös maanantaisin klo vapaaehtoisten toimesta. Alkaen 7.9. Tiistaisin klo yhteistä kuntosaliliikuntaa. Särkisalokodilla juodaan keskiviikkokaffet joka viikko klo tiedotuslehti

9 Kaikki ovat tervetulleita nauttimaan kahvista ja hyvästä seurasta. Järjestäjinä toimivat paikalliset yhdistykset. Torstaisin klo 11 Yhres-kävely. Kokoonnutaan särkisalokodin parkkipaikalle. Yhresruokailu torstaisin klo Tarjolla konstailematonta kotiruokaa. Hinta 6. Olohuoneessa / monitoimitilassa on langaton nettiyhteys. Kulttuuri LETICIA-KUORO LAULATTAA KOKO PERHETTÄ Salon lukio maanantaisin alkaen Tytöt (2.-5.-luokkalaiset): klo Pojat (2.-5.-luokkalaiset): klo Valmennusryhmäläiset (viskarit, eskarit ja ekaluokkalaiset): klo Nuoret (6.-luokkalaiset - 25-vuotiaat): klo Aikuiset: klo Perniön yhteiskoulu keskiviikkoisin alkaen Nuoret (6.-luokkalaiset - 25-vuotiaat): klo Tytöt (2.-5.-luokkalaiset): klo Valmennusryhmäläiset (viskarit, eskarit ja ekaluokkalaiset): klo Aikuiset: klo Raakkuryhmä laulutaidottomille: klo Ei pääsykokeita. Tarkempia tietoja: Tervetuloa uudet ja vanhat laulajat! SALON SEUDUN TAIDEHARRASTAJAT Yhdistyksen perinteinen syysnäyttely Sinisessä talossa la-su Näyttely avoinna klo Tervetuloa. Katastrofiklubit syyskuussa 5.9. / Kutkuttavan huvittavan hauska iltamailoittelu. Tervetuloa aloittamaan illanvietto Salon Teatterilta. Ovet auki klo 19, ohjelma klo Tulossa: Dogvillen tematiikka saa jatkoa, kun Henrik Ibsenin symbolinen näytelmä Peer Gynt valtaa Salon Teatterin. Tutkimusmatka ihmismielen pimeimpään kolkkaan voi jälleen alkaa. Ohjaus Pauliina Salonius, ensi-ilta Tiedustelut ja lisätiedot: Salon Teatteri, Mariankatu 3. puh , Liput myös Astrum-keskus, Salorankatu 5-7 Salo, puh lippu.fi Hanna Pakarinen on Carola konsertti, Quo Vadis vierailu Juoksuhaudan tie näytelmä, Suoralähetys konsertti, Minä suojelen sinua kaikelta musiikkinäytelmä ensi-ilta, Marion Rung juhlakonsertti, Kroppaa likoon ensi-ilta, Arttu Wiskari konsertti, Ismo Leikola stand-up show, Pete Poskiparta uusi show Mielenkääntäjä ja Viis Töistä pikkujoulurevyy ensi-ilta. Liikunta HALIKON HAKONISKAT / NAISJAOSTO Syksyllä alkavat kurssit: Itämainen tanssi, väh. 2 v. tanssia harrastaneille, Rumbita Fuerte ja uutena lajina lavatanssijumppa Lavis. Katso lisätiedot Facebookissa Halikon hakoniskat ry / naisjaosto. Lisätiedot ja ilmoittautumiset haha. KAHVAKUULAILUA Naisille ja miehille Komisuon liikuntahallilla joka torstai klo ajalla (ei vkolla 42). Ohjaajana liikuntaneuvoja Elina Lietzen. Ota mukaasi hyvät kengät, juomapullo ja oma kahvakuula, mahdollisuus myös lainata kuula. Ensimmäinen kokeilukerta ilmainen. Maksu KiU:n jäsenille 10 ja ei-jäsenille 30 koko syksy (jäsenyys 10 /v.). Tied. Leena Järj. Kiikalan Urheilijat KUUSJOEN HUMU Kehonhuoltoa rullan avulla. Rullaus on mukavaa ja tuntuvaa kehon huoltoa rullan (foam roller) avulla. Tunteja on syksyn aikana kahdeksan, sunnuntaisin klo Kuusjokitalolla. Tarkempaa tietoa mm. rullauspäivistä ja varusteista Tiedustelut liikuntaneuvoja Elina Lietzen KYLMÄUINTIKAUSI ALKAA Uintikautta voi jälleen jatkaa tauotta kesästä läpi vuoden. Sauna lämmin Kokkilan uimalassa pe ja su klo syyskuun alusta alkaen. PERNIÖN PIRTEÄT Kutsumme patikomaan Lehmijärven maastoon su klo 11, lähtö Perniön Op:n edestä. Salon suunnasta tulevat, tavataan Lehmirannan parkkipaikalla n. klo Kävelyn jälkeen sauna/uinti allasosastolla, jonka Pirteät maksaa jäsenilleen. Mahdollisuus omakustannushintaan ruokailla noutopöydästä. Tervetuloa reippailemaan, johtokunta. SALO-JOOGA Joogaa uimahallin yläkerran liikuntasalissa torstaisin klo Tarkistathan nettisivulta, että tapahtumapäivänä klo 12 mennessä ilmoittautuneita on vähintään viisi. Kertamaksu 8, jäsenet 6 5- tai 10-kortilla. Lisätietoja juhlavuoden tapahtumista ja ilmoittautuminen SALPA TAITOLUISTELU Otso-Salkkarin luistelukoulu alkaa ma 7.9. klo (Salon jäähalli) tai ke 9.9. klo (SSO-halli). Valmentaja Tiina Huhtala ja useita koulutettuja apuvalmentajia. Otson Rakettiryhmä luistelukoulu pojille alkaa ke 9.9. klo (SSO-halli), valmentajana Ari-Pekka Nurmenkari. Kausimaksu 90 +SalPan jäsenmaksu 15 /vuosi. Ilmoittautuminen ja lisätiedot salpataitoluistelu.fi Otso Salkkarin perheluistelu alkaa ma 7.9. klo (Salon jäähalli). Ryhmä on tarkoitettu aloitteleville luistelijoille. Valmentajana Annika Laine. Kausimaksu lapsi 90 +SalPan jäsenmaksu 15 / vuosi ja aikuinen 40 +SalPan jäsenmaksu 25 /vuosi. Aikuisluistelutunneilla harjoitellaan perusluistelua, muodostelmaluistelua ja kohotetaan sykettä kuntoluistelun merkeissä musiikin tahdissa. Kausi alkaa ke 2.9. klo SSO-hallissa. Kausimaksu SalPan jäsenmaksu 25. Valmentajina Susanna Koivisto ja Ari-Pekka Nurmenkari. Tiedustelut ilmoittautumiset TANSSIURHEILUSEURA SWIVEL Tervetuloa katsomaan vakio- ja latinalaistanssien aluekilpailuja 6.9. Halikon liikuntahallille, Kuruntie 7, Halikko. Pääsyliput: Aikuiset 12, eläkeläiset, opiskelijat, varushenkilöt, lapset 7-15-v. 6. Lisätietoja aikatauluista Maa- ja kotitalous HALIKON MARTAT Syyskuun marttailta pidetään 15. pvä. klo 18 Armfeltin koulun kotitalousluokassa, osoite Kuruntie 7, Halikko. Opiskellaan sienituntemusta asiantuntijan johdolla. Tarjolla sienileipiä kahvin kera. Lokakuun 13. pvä. teemme retken Tampereelle, lähtö Halikosta Ohjelmassa mm. opastettu kierros ja tutustuminen Vapriikkiin. Tarkemmat tiedot tulevissa marttailloissa. MUURLAN MARTAT Ti 8.9. klo 18 alkaen marttailta Muurlan seurakuntakodilla. V-S:n Marttojen piiriliitosta erikoisneuvoja Riitta Laatu tulee pitämään klassikkoruuat -ruokakurssin. Tulkaa mukaan oppimaan, kuuntelemaan, katsomaan ja tekemäänkin, kaikki aiheesta kiinnostuneet ja samalla tutustuen Marttoihin. Ovet avoinna uusille jäsenille. Muurlan Wanhanajan markkinoilla Martoilta herkut: makkarat ja vohvelit. SALON MARTAT Syksyn ensimmäistä marttailtaa vietämme srk-talolla ma 7.9. klo 18. Saamme kuulla Ari Kämärin esityksen Eläkeläisen talvi 2014 Espanjassa. Käsityökerho kokoontuu srk-talolla to klo Lämpimästi tervetuloa mukaan marttailemaan myös uudet jäsenet. Liittymisohjeet ja toimintakalenterimme löydät kotisivultamme SALON PIRITAN MARTAT Syyskauden alussa menemme retkelle Vuohensaareen torstaina (huom. päivä) klo 18. Paistamme nuotiolla tikkupullaa ja makkaraa, juomme kahvia ja nautimme luonnosta. Ota mukaan istuinalusta ja 3. Tervetuloa kaikki marttailusta kiinnostuneet iltanuotiolle. SALON VOIMAMARTAT Vireä syksymme alkaa kierrätysteemalla perennojen ja kirjojen vaihdolla ti Kokoonnumme Meritalon museon viereisellä parkkipaikalla, Moisionkatu 18, klo Ke teemme syysretken Teijon kansallispuistoon. Lähdemme kimppakyydeillä klo torin ympyräparkista Teijon poluille ulkoilemaan. Kimppakyytimaksu on 3 /hlö, omat eväät mukaan. Ilmoittaudu tapahtumiin sähköpostilla gmail.com. Lisää tietoa toiminnastamme löydät kotisivuiltamme Tervetuloa mukaan toimintaamme. Kässäkerhomme kokoontuu syyskuussa seurakuntakoti Paunalassa 14. ja klo Huomaa uusi kellonaika. SÄRKISALON-FINBYN MARTAT Marttojen kahvimyynti Muinaistulien ilta -tapahtumassa Niksaaressa Marttailta klo 16 Särki- tiedotuslehti 9

10 salokodissa (= syyskuulle 7.9. suunniteltu). Tervetuloa joukolla mukaan aloittamaan syyskausi. Perheet MLL TUKIVERKOSTO TIEDOTTAA Maksuton MLL Tukiverkosto on luotu vastaamaan lapsiperheiden akuuttiin tuentarpeeseen. Kun olo on voimaton, väsynyt tai yksinäinen, voit soittaa tukipyynnön päivystävään puhelimeen. MLL Tukiverkoston päivystys- ajat: Maanantaista lauantaihin klo & 17-19, puh Päivystysalue: Halikko ja vanhan alue. Soita ihmeessä päivystävään numeroon, kun tarvitset tukea olemme täällä sinua varten. MLL HALIKKO Peräkonttikirppis Halikon Prisman parkkipaikalla la klo Varaa myyntipaikkasi mennessä: 5 MLL:n jäseniltä, 10 ei-jäseneltä / tuote-esittelijöiltä. Märyn perhekahvila avoinna keskiviikkoisin klo 9-12 Märyn nuorisotila Mestassa (Nummentie 1). Tervetuloa mukaan. Vauva-Lumo tulee taas. To klo 9.30 elokuvateatteri Lumossa, tarkemmat tiedot ja Facebookissa. Terhokerho to klo (Ikäkeskus Majakka, Hornintie 3). Maksuttomaan kerhoon ovat tervetulleita niin lapset kuin eläkeläiset ja muut aikuiset leikkimään yhdessä. Askartelukerho alkaa syyskuussa, lisätietoja ja Facebookissa. MLL KISKO MLL:n kerhot Kiskossa syksyllä: Puuhakerho ti klo Kiskohallissa. Touhua ja temmellystä alle kouluikäisille lapsille huoltajan seurassa. Maksuton. Liikuntaleikkikoulu ti klo Kiskohallissa. Ohjattuja liikuntaleikkejä noin 3 6-vuotiaille lapsille. Maksu 10 / lapsi/syksy. Perhekahvila to klo Kiskolan (kirjaston) yläkerrassa (käynti takaovelta). Seuraa ja leikkihetkiä pienten lasten vanhemmille lapsineen. Maksuton. Nuorten sählykerho starttaa Kiskohallissa myöhemmin syksyllä la klo Tiedustelut: puh / Vesa. Koko perheen peuhu -tapahtumia kerran kuussa Kiskohallissa la 26.9., ja klo Maksuton. Lapset huoltajan seurassa. MLL PERTTELI Sählyä koululaisille maanantaisin alkaen Inkereen koululla, 10 kertaa, hinta 30 /MLL:n jäseniltä ja muilta 35, sisaralennus 5. Tanssitan vauvaa -kurssi perjantai aamupäivisin. Kekseliästä kotoilua kurssilla tehdään syyskuussa kukka-asetelmia ja lokakuussa rautalankakurssi. Puuhakasta perheilyä järjestetään Teijolla mäkiautoilun parissa 3.9. Peuhu jatkuu torstaisin sekä iltaperhekerho aina kuun viimeisenä maanantaina. Lisätietoja ja ilmoittautumiset: pertteli.mll.fi MLL SALO Isä-lapsi -toiminta: Kokoontumiset klo 18 jollei muuta ilmoitettu Perhepuiston valloitus ja Rouskis/ Korvenmäen jäteasema. Jari Sinkkosen luento klo 14 ja 18. Iltapäivän klo 14 luento Lapsen ja nuorten hyvän itsetunnon kehittyminen on suunnattu kasvatusalan ammattilaisille ja opiskelijoille. Kesto 2 h. Iltaluento klo 18 Mitä lapsi tarvitsee hyvään kasvuun on suunnattu kaikille asiasta kiinnostuneille. Kaikki lisätiedot salo.mll.fi. Perhekahvila: lettukestit, askarrellaan heijastin sudenkorentoja ja satutuokio. Potilas- ja vammaisyhdistykset FINFAMI SALON SEUDUN MIELENTERVEYSOMAISET Omaiskahvila 4.9. alkaen joka perjantai klo toimistolla: kahvittelua ja vapaata jutustelua. Nuorten naisten suljettu vertaisryhmä alle 40-v. naisille, joiden läheinen sairastaa psyykkisesti. Ensimmäinen tapaaminen ke 9.9. klo 18. Käsityökahvila ma klo Alman puodissa. Avoin vertaisryhmä mielenterveyskuntoutujien omaisille ke klo 18. Suljettu ryhmä jatkaa vanhalla porukalla ke 2.9. klo 18. Vertaisryhmä vanhemmille, joiden lapsella on mielenterveys- tai päihdeongelmia. Aloitusviikonloppu Lehmirannassa ja sen jälkeen kuukausittaiset tapaamiset. Prospect-ryhmä torstaisin alkaen klo 18 viikon välein yht. 10 kertaa. Ryhmä auttaa läheistä jaksamaan lisäämällä itseluottamusta ja antamalla selviytymisvalmiuksia. Tiedustelut ja ilmoittautumiset puh /Jaana Knaapi-Lehtonen. Soita ja tule mukaan. LOUNAIS-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SALON SEUDUN PAIKALLISOSASTO Palveluasema, Salo-Karina, Helsingintie 52, toimisto on avoinna pe klo 10-12, p , jolloin voit tulla keskustelemaan syöpään liittyvistä asioista vertaistukihenkilön kanssa ja tarvittaessa varata henkilökohtaisen ajan. LSSY:n neuvontapalvelu laajenee; neuvontahoitaja on Salo-Karinassa keskiviikkoisin n. 2x /kk (rintaproteesit, luomien tarkastus, keskusteluaika), ajanvaraus Meri-Karinasta p (ma-pe klo 9-10, 13-14). Rintasyöpään lähiaikoina sairastuneiden keskusteluryhmät alkavat 7.9. Salossa ja Somerolla. Roosa-nauhojen myyntikampanja vk. 40 S-marketissa ja Halikon Prismassa, myyjiä kaivataan. Kahvipussiaskartelua yhdessä Salon Diabetes ry:n kanssa. (Kysy lisää toimistolta). facebook. La teatteri Desiree Tampereella, lähtö klo 15.30, hinta 52, lisätietoja ja ilmoittautumiset toimistoon tai Siru p Syyskuun tapaamisilta to klo 18, Arjen turvallisuus, poliisi Paavo Rastas. Lokakuun tapaamisilta to klo 18, Levinneen rintasyövän hoito, syöpätautien erik.lääkäri Outi Hirvonen. Kahvitarjoilu klo 17:30 alkaen, hinta 2 ja arpoja 2. Tapaamisillat ovat kaikille avoimet ja maksuttomat. MIELENTERVEYSYHDISTYS SALMI Musiikkiryhmä ti 1.9., 15.9., klo Ompeluryhmä ke 2.9., 16.9., klo Liikunta to 3.9., klo Perjantaikerho 4.9., 11.9., klo Sulkapalloa tiistaisin Sirkkulan koulu, klo Sulkapalloa perjantaisin Sirkkulan koulu klo Kädentaito ti 8.9., klo Maanantaikerho klo Avoimet ovet Salmi ry:n tiloissa Salonkatu 10 as. 6. pe18.9. klo Tervetuloa tutustumaan toimintaamme. Kahvitarjoilu. Vesijumppa maanantaisin klo Salon uimahallissa, vetäjänä Sirpa. Salmi ry. ja paikalliset yhteistyökumppanit järjestää Pad Pride Salo kynttiläkulkuetapahtuman mielenterveyspalvelujen kohottamiseksi talon valtuustosali klo Tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen. Kahvitarjoilu. SALON AVH-KERHO klo 15 alkaen kerhokokous Sytyn salissa, Helsingintie 6, katutaso. Vierailijana sosiaalihoitaja, TtM Irma Lehtonen, Kelan etuudet ja AVH-potilaille soveltuva kurssitarjonta. SALON DIABETES Keilailu to klo 15 Hanhivaaran keilailuhallilla, Salorankatu 5, Salo. Keilaus maksaa 5. Ilmoittaudu mennessä p klo 18 jälkeen. SALON INVALIDIT Tapahtumat Leirirannassa (Muurla, Vähä- Rytköntie 14). Kerhoillat toimintakeskus Leirirannassa joka tiistai klo Ellei toisin ilmoiteta, kerhoillan ohjelmassa yhdessäoloa, pelejä, tuolijumppaa ym. Tarjolla kahvi ja leipä 1 + esim. pulla Kerhoillassa 8.9. vieraana Anne Koskela, luento hyvän unen salaisuus. Curling-vuoro keskiviikkoisin klo , paikka Urheilutalo Salo, kuntosali. Torstaisin 16-18, paikka Salohalli. SALON KLUBITALO Salon Klubitalo on työpainotteinen paikka salolaisille mielenterveyskuntoutujille. Soita ja varaa tutustumisaika. Järjestämme Ruokariippuvuus -luennon AMK:n isossa auditoriossa klo Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Olemme mukana MadPride-tapahtumassa Länsiranta 8, 2. kerros, SALO. Sisäänkäynti porttikäytävästä. Avoinna ma-pe Enemmän tietoa ajankohtaisista asioista SALON KUULOYHDISTYS RY Syyskuun kuukausitapaaminen ma 7.9. alk. klo 13. Vieraana Erik Virtanen pelastuslaitokselta, aiheena kodin turvallisuus. Paikka: seurakuntatalo, Kirkkokatu 6, Salo. Arvontaan voit tuoda voittoja entiseen tapaan. Kuulon heikkenemisen vaikutukset arjessa. Yhdistys esittelee toimintaansa torstaina Paikka Salon kaupungintalo, valtuustosali Tammi. Vieraana psykologi Pirkko Lahti. Kaikille avointa kuulolähipalvelua Salon SYTY:n tiloissa, Helsingintie 6, ma klo Kuukausitapaamisissa ja kuulolähipalvelussa on myynnissä kuulokojeen paristoja ja puhdistustarvikkeita. SALON LUUSTOYHDISTYS Torstai 3.9. SYTYn sali klo 16 vertaistukiryhmä. Klo 17 lääkkeiden yhteisvaikutuksista, luennon pitää Halikon apteekkari Hannele Kerko. Torstaina klo Ikäkeskus Reimari liukuestekalossien esittely, Lasse Saloniemi. Vertaistukiasioita, ota tutkimustulokset mukaan. Torstaina SYTYn sali, klo 16 vertaistukiryhmä. Klo 17 ravitsemus ja luustoterveys, ruokapalveluohjaaja Mari Portaala. Kaikille avoin luento. Katso myös Salon liikuntaopas ja Ikäkeskus Majakan ja Reimarin ohjelma. Tietoa diagnoosin saaneille saa luustopassista ja jäsentapaamisissa. SALON MUISTIYHDISTYS Vilhonkatu 8, Salo p , Syksyn toiminta käynnistyy hiljalleen, osa ryhmistä on jo alkanut. Tietoa syksyn toiminnasta saat poikkeamalla esim. Muistikammarille Plazassa 3. krs. Muistikammari on avoinna ma klo Lisätietoja saat myös soittamalla tai lähettämällä sähköpostia. Nettisivujen osoite, kuten sähköpostimmekin, ovat muuttuneet kesän aikana. Uusi osoite on 10 tiedotuslehti

11 tisalo.fi ja sähköposti on muotoa muistisalo.fi. Muistiviikkoa vietetään viikolla 39, siitä tiedotamme paikallislehdessä. SALON NÄKÖVAMMAISET 2.9. klo 13 keskiviikkokerho, Ilolansalo klo TraFi,Syty klo Pimeän peitto,perniö klo 8-17 Iiris,Hki klo kontaktip. Joka to avointa toimintaa klo Syty. Infoa p ja salonnakovammaiset.fi SALON REUMAYHDISTYS 1.9. klo 12 Salmen virikekerho Syty:ssä klo 18 Nivelrikkoryhmä Syty:ssä. Keskustellaan kuluneesta kesästä ja mietitään aiheita tuleviin tapaamisiin. Yht.hlö Margit. Tervetuloa entiset ja uudet ryhmäläiset ja klo 12 HyväOlo -kerho, vast. hlö. Pirjo klo kirjapiiri, vast.hlö Päivi klo 18 kuukausikerho, vast.hlö Pirjo. Em. tilaisuudet Salon Sytyssä, Helsingintie 6. Vesivoimistelut alkavat viikolla 38 ( >), paitsi keskiviikon ryhmä alkaa jo 9.9. Tiist. klo terapia-allas (huom! Päivä on muuttunut) keskiv. klo Kilpa-allas perj. klo ja klo Voimistelu Salon urheilutalossa maanantaisin klo alkaen Yht.hlö. Päivi (ajalla Pirjo) Seuraa yhdistyksemme toimintaa wwwsivuilta ja Facebookista. SALON SYTY Kaikki tapahtumat Sytyn tiloissa, Helsingintie 6, Salo. Verto Verkossa kouluttaa: Dropbox-koulutus 7.9. klo Ilmottautumiset: tai puhelimitse Lumia / Windows puhelinjatko-opetus klo Ilmottautumiset: lauri. tai Luento: Vammaisten ja liikuntarajoitteisten matkustajien oikeusasiat 9.9. klo Lakimies Maija Mansikkaniemi Trafilta tulee luennoimaan. Tilausuudessa voi kysellä kysymyksiä. Teematorstait syyskuussa klo 12-14: 3.9. pelit, yhteislaulua haitarin säestyksellä kulttuuri: Maalausta Liisa Halosen opastuksella, materiaalimaksu liikuntaa: Tarkempia tietoja myöhemmin, seuraa ilmoitteluja lehdissä ja FB-sivuilla. Keskiviikkona 2.9. klo kauppiaille ja klo 18 keliaakikoille tapaaminen Salon Syty:n tiloissa keliakiaviikon teemalla Lupa tuntea sekä muina aiheina Gluteenittomia tuotteita kaupassa, Keliakian ainoa hoitomuoto on oikea ruokavalio, Gluteeniton ruoanvalmistus ja leivonta. Kummassakin tilaisuudessa mukana Keliakialiitosta tuoteasiantuntija Marjo Jokinen. Kahvitarjoilu. SALON SEUDUN OMAISET JA LÄHEISET Kuntosali Salohallissa keskiviikkoisin, huomioi aika klo Omaishoitokeskuksen päivätoiminta on auki 1.9. alkaen vain keskiviikkoisin klo vuotisjuhlakahvitukset alkaen klo Kuusjoki, seurakuntatalo; Kisko, ravintola Toijan Helena Toijante 10. Lähellä ja tukena -seminaari ke klo Lamminniemen Hyvinvointikeskus, Somero. Bussikuljetus Salosta, hinta 5 / hlö. Ilmoittautumiset Marille p Vertaisryhmät Salo: Torstait klo , Omaishoitokeskus, Torikatu 12. Perniö: torstai Ikäkeskus Reimari, Heikkiläntie 10. Kuusjoki-Pertteli: Ma klo Kuusjoen srk-talo, Ylikulmantie. Suomusjärvi-Kiikala: Vuoroin Kiikalan srk-talo tai Suomusjärven srk-kesk. Leskenlehdet Sinulle, joka kamppailet selviytyäksesi surusta klo Omaishoitokeskuksessa, Torikatu 12. Ryhmänohjaajina: Kähkönen Sinikka, Ruohonen Lea ja Airi Nikkanen p tai Kerhoilta Paukkulakodissa torstaina 17.9., kahvittelua ja Apuneuvo -liikkeen esittelyluento. Vesivoimistelut Salon uimahallissa valinnan mukaan joko tiistaisin tai perjantaisin 1.9. alkaen, 15 kertaa, yht uimahallin käyntimaksu. Jumppaa Paukkulakodissa torstaisin, paitsi kerhoiltoina, 14 kertaa, yht. 42. Lisätiedot vesivoimisteluista ja jumpasta: / ajankohtaista. SYDÄNTANSSIT Salon VPK:n talolla Asemakadulla klo 13 16, orkesterina Keijo Nurmen tanssiorkesteri, liput 12, arvontaa, kahvi ja pulla sis. lipun hintaan. Liikunta on lääke. Tervetuloa kaikki viihtymään kanssamme. Tanssikurssit Salohallin tanssitilassa alkaa pe klo ja jatkuu aina perjantaisin asti. Opetellaan vakio- ja latinalaisia tansseja. Oma pari ei välttämätön. Ohjaajina Tuire ja Aulis Liljeström. Tied. ja ilmoittautumiset alkaen Ulla Sagulin-Lehtinen, Sydänkerho aloittaa taas tapaamiset 1.9. alkaen klo Salon srk-talossa Kirkkokadulla jatkuen joka kk:n 1. tiistai klo muistiasiat, Salon Muistiyhdistys ry., sydänasiat, vuosikokous ja joulujuhla. Joka tapaamisessa lisäksi musiikkia, yhteislaulua ym. Kahvi ja kahvileipä 3. Tervetuloa. Salon Sydänyhdistys VAIHTOEHTO 90 RY Tervetuloa tutustumaan Toimintakeskus Vaihtoehdon toimintaan. Kahvia ja arkipäivisin lounas jäsenille edulliseen hintaan. Osoite: Kaivokatu 4, Salo. Kotisivut: Tapahtumia SALON FILATELISTIKERHO Salon Filatelistikerho järjestää jo perinteisen keräilytapahtuman lauantaina klo 9-14 Hermannin koulun ruokalassa, Torikatu 5-7. Vapaa pääsy. Tervetuloa. Postimerkin päivää vietetään Salon pääpostissa perjantaina Kerhomme on paikalla klo Tervetuloa. Lisätietoja Hans Koskinen TOIMIVAT PALKEET -PROJEKTI Astmaa sairastaville ikääntyville omahoitopaja ti ja vertaisryhmä 8.9. Keuhkoahtaumatautia sairastaville ikääntyville vertaisryhmä Varaventtiili 1.9. ja omahoitopaja Kaikki tapaamiset klo Salon Hengitysyhdistyksen tiloissa (Inkerinkatu 10, Salo). Tervetuloa. Järjestäjänä Toimivat palkeet -projekti. Ilmoittaudu puh Ulla. MAD PRID SALO Salon Mielenterveysyhdistys Salmi ry. on koonnut paikalliset yhteistyökumppaninsa järjestämään Mad Pride -tapahtuman Maailman mielenterveyspäivänä Mad Pride on kansainvälisesti tunnettu tapahtuma, jonka juuret juontavat Kanadan Torontoon ja vuoteen Suomessa ensimmäinen MadPride järjestettiin Turussa elokuussa Madpride tärkein osuus on klo 16 alkava kynttiläkulkue, jossa marssitaan kaupungintalolta torille mielenterveyspalvelujen käyttäjien aseman kohottamisen puolesta. Ennen kynttiläkulkuetta järjestetään kaikille avoin ja maksuton luentotilaisuus kaupungintalon valtuustosalissa klo Luennoitsijoina toimivat dosentti Lauri Kuosmanen, kokemuskouluttaja Kerstin Ögård ja kokemusasiantuntija Annukka Harjula. Luennot käsittelevät mielenterveyspalvelujen käyttäjien asemaa tämän hetken Suomessa. Luentotilaisuuden aluksi mielenterveysalalla toimivat paikalliset yhdistykset ja yritykset esittelevät toimintaansa. Päivän järjestämiseen ovat osallistuneet mm. Salon kaupunki, Salon seurakunta, Salon Klubitalo, FinFami - Salon seudun mielenterveysomaiset ry. ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri. Ystävyysseurat SALON SEUDUN SUOMI-VIRO SEURA Teatterimatka Turkuun la Yhdistys järjestää bussimatkan Turun kaupunginteatteriin Logomoon katsomaan musiikkinäytelmää Tamara, joka kertoo Tamara Lundin elämästä ja jonka musiikki koostuu Tamaran tulkitsemista lauluista. Tamaran rooleissa nähdään Angelika Klas, Kirsi Tarvainen ja Sofia Arasola. Lähtö Salon torilta klo Ilmoittautumiset Taimille tai ja maksu mennessä seuran tilille FI , viite 13. Muut Valmennusta korkeakouluopintoihin: valokuvaus-, sarjakuvataide- ja animaatiolinjoilla. Vielä ehdit hakea. Syksyn lyhytkursseja: Taitto-klubin iltakurssit alkavat 1.9., Videokuvaus- ja editointikurssi tee omaa lyhytelokuvaa , Some-kurssi : Miten luon yritykselleni / yhteisölleni sopivan some-strategian? NLP Master Practitioner Ilmoittaudu: SALON 4H-YHDISTYS 4H-kerhot alkavat Uutta: Kerhoihin ilmoittaudutaan tästä syksystä alkaen sähköisesti kotisivuillamme. Lue lisää > Lapsille. Tule tutustumaan lepakoihin klo alkaen Märynummelle (Nummentie 1), avoin kaikille. Sieninäyttely yhdessä Salon seudun luonnonsuojeluyhdistyksen ja Salon Marttojen kanssa klo kauppakeskus Plazan 2. kerroksessa, tervetuloa. HALIKON KAFFEKELLARI Kerhohuoneemme / kirpputori, Vanha Turuntie 1. Avoinna ma-pe 10-14, la Otamme vastaan lahjoituksia, p Halikon Kaffekellarin tilaisuudet Ikäkeskus Majakassa, Hornintie 3, klo Tuominen Raimo, Kari Nieminen kitaroineen. SALON KANSALAISOPISTON OPISKELIJAKUNTA Opiskelijakunnan uinti- ja saunaillat jatkuvat Lehmijärven Rantapirtillä keskiviikkoisin klo Te lat 2.9. tikkakisafinaali klo 17 alkaen, 9.9. sieni-ilta ja onkikilpailu Rantapirtin varaukset p Aarno Jokinen. Kesän varauskausi päättyy syyskuun puolivälissä ja jatkuu ensi vuonna. Kiitokset varaajille. tiedotuslehti 11

12 Salon Omakotiyhdistyksen talkkarit tavoittaa seuraavista numeroista: Sari Juuti , Jari Suominen ja Timo Kavander Työtilaukset suoraan talkkareille ma-pe klo Toimitiloissamme on päivystys arkimaanantaisin klo , tervetuloa keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Yhdistyksen vuokrattavia laitteita voi varata Jaskalta, p VARSINAIS-SUOMEN KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUS RY Tervetuloa tutustumaan käsityökeskusten syksyn toimintaan. Kurssikalentereissa on monia kivoja uutuuskursseja ja kangaspuut valmiina syksyn kudontaan alkaa myös Roosa nauha kampanja, uudet langat, uudet värit. Kursseja salossa, klo 17 syksyn avaus, kuvioidaan sateenvarjot pitsikuvioin. Oma sateenvarjo mukaan. Hinta 8 / varjo ja to klo 17. Tule tekemään lemmikille makuukori ym., virkkaamalla Tekemisen iloa-malliston Piippo-kori. Kurssi 5 oppituntia. Kurssimaksu 25 + materiaalit Betonista pitsikulhoja puutarhaan klo Kurssi 3 oppituntia, hinta 25, sis. 1 kulhon / vadin. Kursseja Perniössä,16.9. klo syksyn avaus, pitsikuvioidut sateenvarjot. Oma varjo mukaan. Hinta 8 / varjo klo teemapäivä: matonkuteiden leikkuu. Opi niksit miten leikkaat hyvää matonkudetta erilaisista kankaista. Omat kankaat mukaan. Osallistumismaksu klo teemapäivä: pitsipainantaa, Paina kuviot kankaalle tai tuunaa vanhoja vaatteita. Kurssimaksu 20 + materiaalit. Tarkemmat tiedot ilmoittautuessa. Ilmoittaudu pian. Perniön käsityökeskus , Salon käsityökeskus Kurssit järjestetään yhteistyössä OK-opintokeskuksen kanssa. SALON SEUDUN LOTTAPERINNE Syyskuussa kävelytapahtuma Kemiössä Villa Landen torilla klo Kyseessä on joka syksyinen tapahtuma, tällä kertaa Kemiössä. Lähdemme Salon torilta bussilla klo ja palaamme takaisin klo 15 ja olemme Salon torilla n. klo 16. Myymme kävelytapahtuman aikana hernerokkaa ja kahvia. Ma aloitamme tapaamisemme klo 17 kahvilla ja klo Minna Elomaa-Krapun esitys väitöskirjastaan Lääkintälottien kokemukset koulutuksesta ja hoitotyöstä Suomen sodissa vuosina Kokoonnumme Salon Vapauden ja itsenäisyyden perinneyhdistyksen museon tiloissa, torikatu 5. Srk-talon vastaisesta portista sisälle Hermannin pihalle ja heti portista vasemmalle ovi alhaalla. Lottien ja pikkulottien Henkisen ja fyysisen kuntoutuksen kurssi on Muurlassa Kuntoutukseen voi jo hakea.tarkemmat tiedot ja hakupaperit: Mailis Teiro p tai tai , Inkeri Kaski tai Tervetuloa mukaan yhteiseen joukkoon. SALON SEUDUN RINTAMAVETERAANIT Kesän viimeinen rantapirttipäivä. Ilmainen kuljetus torilta klo Irjan luota klo Sauna lämpöisenä, makkaranpaistoa, bingoa Sydämeni Sävel -konsertti Teatteri Provinssissa, tenoriluutnantti Raimo Salo ja tangoprinsessa Ailamari Vehviläinen. Konsertin jälkeen dokumentti Poltettu kylä. SALON SEUDUN SOTAVETERAANIT RY Syyskuu 2015 Veteraanipajassa: Päivä: Tapahtuma, kellonaika: Veteraanijärjestöjen alueellinen kirkkopyhä Salossa, Uskelan kirkko klo 10, ruokailu ja ohjelma srk-talolla. Linja-autot Salon torilta klo 9.30 ja paluu srk-talolle Runotiistai, juontaa Jaakko Salonoja, klo Kokouspäivä, Paja suljettu Karaoketunti, Seppo Vesterinen juontaa, klo Alueellinen kirkkopyhä Loimaalla, Salon Veteraaniyhdistysten yhteisbussimatka kaikille ilmainen. llmoittaudu Pajalle. Lähtö Salon tori, klo Kerhoiltapäivä, Jaakko Salonojan esitelmä ja Jouko Pukarin hartaushetki, srk-talo, klo Kokouspäivä, Paja suljettu Veteraaniyhdistysten syyspäivä Naarilassa klo Sotainvalidien ohjelma, ruokailu ja kahvitus. Lähtö Salon torilta klo 11, paluu Salossa klo Ei maksuja Veteraanikuoron harjoitusleiri Naarilassa klo Yhd. naiskvartetti laulattaa, klo Kokouspäivä, Paja suljettu Raimo Tuominen laulattaa, klo Anne Vainion Veteraanitapaaminen, uuden palveluliikenteen aikataulut, klo Antti Sarpila, The Story of Jazz, teatteri Provinssi, klo 15. Seppo Hovi juontaa. Liput 25 Veteraanipajasta, Kelloliike Jokiselta ja teatteri Provinssilta Videoesityksiä, klo Kokouspäivä, Paja suljettu Vapaussotien Salon Perinneyhdistys kutsuu Salon Seudun Sotaveteraanien jäsenet Itsenäisyyden museoon, kahvitarjoilu, Torikatu 5, klo Hartaushetki seurakunnan papin kanssa, klo Risto Lietepohjan Veteraanituokio, tunnetko sukuasi, Ilolansalo, klo Antti ja pojat laulattaa, klo Veteraanipaja suljettu, valmistelemme Salon markkinoita SPR SALON OSASTO Terveyspiste Aputupa, Paasionkatu 6, avoinna maanantaisin klo Kaikille avoin ja maksuton. Ensiapuryhmä kokoontuu ja 8.9. klo 18 Aputuvalla. Ystävien kerhoilta 2.9. klo 18 Aputuvalla. Nälkäpäiväkeräys Muurlan Wanhan ajan markkinat klo Tervetuloa tutustumaan ja mukaan toimintaan. YK:n naistenjärjestö UN Womenin Salon paikallistoimikunta panostaa YK-päivän viettoon yhdessä Naistoimittajien kanssa la Bio Jännässä. Salon keskustassa Turuntien varren elokuvateatterissa näytetään kaikille avoimessa tilaisuudessa dokumenttielokuva Marzia ystäväni, joka kertoo nuoren afgaaninaisen tarinan. Tuoreen elokuvan ohjaaja Kirsi Mattila on mukana näytöksessä. Luvassa myös oheistapahtumia sekä Leena Alamin lyhytelokuva Lapsiavioliitot. Pane tilaisuus jo nyt allakkaasi ja seuraa ilmoittelua. Tervetuloa. Tule mukaan naisvoimaan. UN Women Salon paikallistoimikunnan seuraava kokous on ti 8.9. klo alkaen Salon kirjaston Laurinsalissa. Kaikkia naisia tarvitaan. Lisätietoja toiminnasta pj Kaupunkitiedote Kaupunkitiedotteessa voivat kaupungin lisäksi toiminnastaan lyhyesti ílmoittaa yleishyödylliset, voittoa tavoittelemattomat - ei uskonnolliset- salolaiset yhdistykset ja urheiluseurat. Ilmoituksen pituus saa olla korkeintaan 390 merkkiä (sisältää sanojen välit) ja ilmoituksessa saa olla tapahtumia vain seuraavan tiedotteen ilmestymiseen asti. Emme julkaise yhdistysten samaa ilmoitusta kahdessa peräkkäisessä tiedotteessa ja liian pitkät ilmoitukset lyhennetään. Myöhässä tulleet jätetään kokonaan pois. ALUSTAVA SALON KAUPUNKITIEDOTTEEN ILMESTYMISAIKATAULU V HUOMAA, jatkossa kaupunkitiedote jaetaan koko Saloon aina yhden päivän aikana. Lokakuu Tiedotteeseen tulevan aineiston on oltava perillä osoitteessa viimeistään ja kaupunkitiedote jaetaan talouksiin viikolla 40, Marraskuu Tiedotteeseen tulevan aineiston on oltava perillä osoitteessa viimeistään ja kaupunkitiedote jaetaan talouksiin viikolla 44, Joulu- tammikuu Tiedotteeseen tulevan aineiston on oltava perillä osoitteessa viimeistään ja kaupunkitiedote jaetaan talouksiin viikoilla 49, Virastojen aukioloajat VIRASTOJEN AUKIOLOAJAT Ma - to 8-16 Pe Kaupungintalo ja Halikon virastotalo on suljettu to Halikon virastotalo: Tekniset palvelut, kaupunkisuunnittelu, rakennusvalvonta, ympäristönsuojelu ja ympäristöterveydenhuolto Käyntiosoite: Hornintie 2-4, Halikko Kaupungintalon palvelupiste Info, Tehdaskatu 2, Salo Puh Ma-to 8-16 Pe Kahvila-ravintola Kaneliomena, Tehdaskatu 2, Ma - to Pe tiedotuslehti

Tilat, joita voidaan antaa yhdistysten käyttöön vuorojakoperiaatteella

Tilat, joita voidaan antaa yhdistysten käyttöön vuorojakoperiaatteella Tilat, joita voidaan antaa yhdistysten käyttöön vuorojakoperiaatteella Salon kaupunki 2702/10.03.02.03.00/2013 Tilan nimi ja osoite Alhaisten koulu Koulukatu 3 Hajalan koulu Vanha Turuntie 896 25240 Hajala

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA -seminaari, projektikoordinaattori, th TtM Salon kaupungin vanhuspalvelut Vanhuspalveluiden palvelurakenteen

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

Kansalaisopisto. Tervetuloa kansalaisopiston kursseille

Kansalaisopisto. Tervetuloa kansalaisopiston kursseille Salon SALON KAUPUNGIN TIEDOTUSLEHTI 9 / 2014 kaupunkitiedote www.salo.fi 9/2014 1.-5.9.2014 Miten sinä mainostaisit Saloa? Mikä tekee Salosta vetovoimaisen? Mitä Salossa on mitä muualla ei ole? Mikä sinulle

Lisätiedot

Yrityssalo Oy. Salon elinkeinoyhtiö

Yrityssalo Oy. Salon elinkeinoyhtiö Yrityssalo Oy Salon elinkeinoyhtiö Yrityssalo Oy Tervetuloa Yrityssaloon Salon kaupungin omistama elinkeinoyhtiö Armi Metsänoja Yrityssalo lyhyesti Salon kaupungin omistama elinkeinoyhtiö, osakeyhtiömuotoinen,

Lisätiedot

TORIN YMPYRÄPARKISSA LUISTELLAAN HIIHTOLOMAVIIKOLLA

TORIN YMPYRÄPARKISSA LUISTELLAAN HIIHTOLOMAVIIKOLLA Salon SALON KAUPUNGIN TIEDOTUSLEHTI 2 / 2015 kaupunkitiedote www.salo.fi 2/2015 2.-6.2.2015 Tapahtumia aistia meren tunnun. Alueella käy nyt 70 000-80 000 retkeilijää vuosittain. Kansallispuiston palveluja

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

kaupunkitiedote KAUPUNGIN UUDET VERKKOSIVUT AVAUTUVAT 2.11. www.salo.fi 11/2015 30.10.2015

kaupunkitiedote KAUPUNGIN UUDET VERKKOSIVUT AVAUTUVAT 2.11. www.salo.fi 11/2015 30.10.2015 Salon SALON KAUPUNGIN TIEDOTUSLEHTI 11 / 2015 kaupunkitiedote www.salo.fi 11/2015 30.10.2015 UUSI YHTEINEN SALON MARKKINOINTISIVUSTO Uusi yhteinen Salon markkinointisivusto julkaistaan 2.11. Sivusto tekee

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Myyrmäen kuntosalin aukioloajat kesäkaudella...2 Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin

Lisätiedot

KEVÄÄN 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE

KEVÄÄN 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE Sovellettu kuntosali klo. 10-11. Terveyskeskuksen jatkoryhmä, ilmoittautuminen. Kuntosaliryhmä klo. 13-14, ei Tasapainoryhmä klo. 14:45-15:45. Monipuolista tasapaino- ja lihasvoimaharjoittelua. Ei Paikka:

Lisätiedot

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Sovellettu kuntosali klo. 9-10 sekä klo.10-11. Ohjattua kuntosaliliikuntaa pienryhmässä. Eläkeliiton Jaalan yhdistyksen kerho klo. 12, parittoman viikon

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Kansalaisopisto. Peppi Pitkätossu: ensi-ilta 28.3. ja 30.3. Salon Teatterissa. Musiikkiryhmien Soittajaiset 1.4. klo 18 Halikon lukion Forumissa.

Kansalaisopisto. Peppi Pitkätossu: ensi-ilta 28.3. ja 30.3. Salon Teatterissa. Musiikkiryhmien Soittajaiset 1.4. klo 18 Halikon lukion Forumissa. Salon SALON KAUPUNGIN TIEDOTUSLEHTI 3 / 2014 kaupunkitiedote www.salo.fi 3/2014 3.-7.3.2014 Avustukset SALON KAUPUNKI JULISTAA HAETTAVAKSI YLEIS- JA KOHDEAVUSTUKSIA 4.4. KLO 12 MENNESSÄ Osassa kohdeavustuksia

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 4 / 2014

JÄSENTIEDOTE 4 / 2014 JÄSENTIEDOTE 4 / 2014 Kuva Jaana Boström: Alastaro 3.10.2014 Tuttujen tuvan edustalta Kuva Jaana Boström: Toimiston kaktus keräsi voimaa taloyhtiön pihalla aidan vieressä ja 23.10.2014 kukinta oli todella

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 15.08.2014 ELOKUU 2014 Avoinna arkisin ti - pe klo 10-12, lisäksi ke 6.8. ja 20.8. klo 16-18 Aila Schwartzin valokuvanäyttely Ke 20.8. klo 13.00-15.00 Peli-iltapäivä,

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin treenitreffit...3 Toukokuu...4 UKK kävelytestit...5

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 2.4.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

Lisätietoja: Irma Marttila p. 040 913 8323 ja Kaarina Anttila p. 050 304 4659

Lisätietoja: Irma Marttila p. 040 913 8323 ja Kaarina Anttila p. 050 304 4659 KAUHAVA Aijjoos-jumppa Lisätietoja: Irma Marttila p. 040 913 8323 ja Kaarina Anttila p. 050 304 4659 Aijjoos-kerho Ylikylässä Parillisilla viikoilla maanantaisin klo 12 14 Huhmarkosken kylätalolla (Huhmarkoskentie

Lisätiedot

Yleiset ennakkoäänestyspaikat. Salon kaupungintalo Tehdaskatu 2, 24100 Salo 08.-10.4.2015 klo 9 20 11.-12.4.2015 klo 10 15 13.-14.4.

Yleiset ennakkoäänestyspaikat. Salon kaupungintalo Tehdaskatu 2, 24100 Salo 08.-10.4.2015 klo 9 20 11.-12.4.2015 klo 10 15 13.-14.4. Salon SALON KAUPUNGIN TIEDOTUSLEHTI 3/ 2015 kaupunkitiedote www.salo.fi 3/2015 2.3.2015 Kuva kunnallisvaalien 18.10.2012 kaupungintalon äänstyspaikalta. Vaalit VUODEN 2015 EDUSKUNTAVAALIT SALOSSA Eduskuntavaaleissa

Lisätiedot

www.salo.fi/tapahtumakalenteri. Kalenteriin Käy katsomassa parhaat menovinkit Salon tapahtumakalenterista

www.salo.fi/tapahtumakalenteri. Kalenteriin Käy katsomassa parhaat menovinkit Salon tapahtumakalenterista SALON KAUPUNGIN TIEDOTUSLEHTI 12 / 2014-1 / 2015 Salon kaupunkitiedote www.salo.fi 12/2014-1/2015 1.-5.12.2014 www.salo.fi/ tapahtumakalenteri www.salo.fi/tapahtumakalenteri Käy katsomassa parhaat menovinkit

Lisätiedot

kaupunkitiedote Vinkkaa Instagramissa missä Salon liikkeessä teet parhaat joulushoppailut Esiopetus Kansalaisopisto #salossapitovelvollisuus

kaupunkitiedote Vinkkaa Instagramissa missä Salon liikkeessä teet parhaat joulushoppailut Esiopetus Kansalaisopisto #salossapitovelvollisuus SALON KAUPUNGIN TIEDOTUSLEHTI 12 / 2015-1 / 2016 Salon kaupunkitiedote www.salo.fi 12/2015-1/2016 4.12.2015 Esiopetus ILMOITTAUTUMINEN ESIOPETUKSEEN LUKUVUO- DEKSI 2016 2017 Lapsenne täyttää tänä vuonna

Lisätiedot

Kaikki äänestyspaikat kartalla: www.salo.fi/eduskuntavaalit. Yleiset ennakkoäänestyspaikat

Kaikki äänestyspaikat kartalla: www.salo.fi/eduskuntavaalit. Yleiset ennakkoäänestyspaikat Salon SALON KAUPUNGIN TIEDOTUSLEHTI 4/ 2015 kaupunkitiedote www.salo.fi 4/2015 2.4.2015 Kuva kunnallisvaalien 18.10.2012 kaupungintalon äänstyspaikalta. Vaalit VUODEN 2015 EDUSKUNTAVAALIT SALOSSA Eduskuntavaaleissa

Lisätiedot

SALON KAUPUNKI TIEDOTTAA

SALON KAUPUNKI TIEDOTTAA SALON KAUPUNKI TIEDOTTAA www.salo.fi 3/2013 4.3.2013 Julkinen tiedote. Jaetaan jokaiseen jakelupisteeseen. Ammattilaisten osaajaportaali PROFESSIONALS.FI - OSAAJAPORTAALI ON UU- DISTUNUT! Osaajapuu on

Lisätiedot

mistuttua yliopistoon. Ilmoittautuminen viimeistään 29.3.

mistuttua yliopistoon. Ilmoittautuminen viimeistään 29.3. Salon SALON KAUPUNGIN TIEDOTUSLEHTI 2-3 / 2016 kaupunkitiedote www.salo.fi 2-3/2016 2.2.2016 Avustukset SALON KAUPUNGIN MYÖNTÄMÄT YLEIS- JA KOH- DEAVUSTUKSET TULEVAT HAETTAVIKSI 1.3.2016 ALKAEN JA HAKUAIKA

Lisätiedot

HUOMAA KURSSIN TIEDOT MUUTTUNEET:

HUOMAA KURSSIN TIEDOT MUUTTUNEET: Salon SALON KAUPUNGIN TIEDOTUSLEHTI 9 / 2013 kaupunkitiedote www.salo.fi 9/2013 2.-6.9.2013 SALON KAUPUNKI OTAKANTAA.FI PALVELUSSA Salon kaupunki on ottanut koeluontoisesti käyttöön oikeusministeriön ylläpitämän

Lisätiedot

Liikuntaopas kesä 2015 kunnon asialla. Salon kaupungin liikuntapalvelut

Liikuntaopas kesä 2015 kunnon asialla. Salon kaupungin liikuntapalvelut Liikuntaopas kesä 2015 kunnon asialla Salon kaupungin liikuntapalvelut Kesä liikuttaa! Liikuntapalvelujen yhteystiedot Postiosoite Käyntiosoite Nettiosoite Sähköposti Salon kaupunki/liikuntapalvelut PL

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon. TYÖKAUSI 2015-2016 syyslukukausi 14.9.-22.11.2015 kevätlukukausi 11.1.-15.4.2016 hiihtoloma 7.-11.3.2016 kevätnäyttely huhti-toukokuu konsertti/kevätjuhla huhti-toukokuu Yksittäisiä kursseja voidaan järjestää

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin.

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 7/2015 9.8.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja 12

Lisätiedot

Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla.

Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla. Pellon ikäihmisten palvelut Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla. Kansalaisopisto: Eri kursseja mm. Joogan senioriryhmä vanhalla koululla, sekä musiikillinen viriketoiminta

Lisätiedot

SALON KAUPUNKI TIEDOTTAA

SALON KAUPUNKI TIEDOTTAA SALON KAUPUNKI TIEDOTTAA www.salo.fi 4/2013 2.4.2013 Julkinen tiedote. Jaetaan jokaiseen jakelupisteeseen. Vapunaattona 30.4. kirjastot ovat avoinna seuraavasti: - pääkirjasto klo 10.00 17.00 - Halikko,

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

Kiinnostuitko kaukolämmöstä? Ota yhteyttä (02) 778 5605 / toimisto tai 044 778 5601 / Jarkko Niemi. Kansalaisopisto

Kiinnostuitko kaukolämmöstä? Ota yhteyttä (02) 778 5605 / toimisto tai 044 778 5601 / Jarkko Niemi. Kansalaisopisto Salon SALON KAUPUNGIN TIEDOTUSLEHTI 10 / 2014 kaupunkitiedote www.salo.fi 10/2014 29.9.-3.10.2014 Kaukolämpö Kokkomäentiekadun kaukolämpötyömaa, kuva Jorma Loukasmäki. YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ LÄMPÖÄ Liikelaitos

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.10.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

1. Liikuntatoimenjohtajan terveiset... 3

1. Liikuntatoimenjohtajan terveiset... 3 1 1. Liikuntatoimenjohtajan terveiset Hyvinvointia, liikuntaa ja kulttuuria Tätä kirjoittaessani kaupunginvaltuusto on juuri päättänyt uudesta kaupungin organisaatiosta 1.1.2014 alkaen. Hyvinvointipalvelujen

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

CCI-sanomat 5 19.8.2014

CCI-sanomat 5 19.8.2014 Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan

Lisätiedot

Kirjastopalvelut KIRJASTOJEN AUKIOLOAJAT

Kirjastopalvelut KIRJASTOJEN AUKIOLOAJAT Salon SALON KAUPUNGIN TIEDOTUSLEHTI 5/ 2015 kaupunkitiedote www.salo.fi 5/2015 30.4.2015 Kuvassa kouluverkkokuulemistilaisuus Teijon koululla 12.3.2014. SOPEUTTAMISOHJELMAAN LIITTYVÄT KUNTALAISKUULEMISET

Lisätiedot

Kirjastopalvelut KIRJASTOJEN AUKIOLOAJAT

Kirjastopalvelut KIRJASTOJEN AUKIOLOAJAT Salon SALON KAUPUNGIN TIEDOTUSLEHTI 5/ 2015 kaupunkitiedote www.salo.fi 5/2015 30.4.2015 Kuvassa kouluverkkokuulemistilaisuus Teijon koululla 12.3.2014. SOPEUTTAMISOHJELMAAN LIITTYVÄT KUNTALAISKUULEMISET

Lisätiedot

Tervetuloa oppimaan uutta, kertaamaan vanhaa tai löytämään uusi harrastus. Kirjastopalvelut. Kirjastojen aukioloajat toistaiseksi

Tervetuloa oppimaan uutta, kertaamaan vanhaa tai löytämään uusi harrastus. Kirjastopalvelut. Kirjastojen aukioloajat toistaiseksi SALON KAUPUNGIN TIEDOTUSLEHTI 12 / 2013-1 / 2014 Salon kaupunkitiedote www.salo.fi 12/2013-1/2014 29.11.-5.12.2013 Kansalaisopisto KEVÄTKAUDEN 2014 OPINTO-OPAS Kansalaisopiston kevätkauden 2014 opinto-opas

Lisätiedot

NYKYTILA/TOIMINTA JA TOIMIJAT/AIKATAULU. PHSOTEY: tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut Nastolassa.

NYKYTILA/TOIMINTA JA TOIMIJAT/AIKATAULU. PHSOTEY: tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut Nastolassa. IKÄÄNTYVIEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT PALVELUT/ KEHITTÄMISTARPEET Sosiaali- ja terveyspalvelut Nastolassa on lääkärin ja hoitajan vastaanottopalvelut, sekä suun terveydenhuollon vastaanottopalvelut. Kehittämiskohteet:

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Salon kaupunginkirjasto

Salon kaupunginkirjasto Salon kaupunginkirjasto Kirjasto palvelee Kirjastopalvelut ovat kasvaneet perinteistä lainaus- ja palautustoimintaa monipuolisemmiksi. Salon kaupunginkirjasto tarjoaa aineistoa tiedonnälkään ja viihtymiseen,

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 27.8.2014 päivitetty Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 Jyväskylän koulutuskuntayhtymän yhteistyötavoitteet lukioiden ja peruskoulujen kanssa Jokaisen peruskoulunsa päättävän nuoren tulisi löytää

Lisätiedot

Ryhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Kauhavalla

Ryhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Kauhavalla Ryhmäkalenteri Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Kauhavalla Kevät 2016 Lukijalle Tähän Ryhmäkalenteriin on koottu tietoa Kauhavan alueella toimivista ikäihmisille suunnatuista ryhmistä.

Lisätiedot

- Musiikkiyhdistys Salon Vaijerien rokkibändi luistimilla

- Musiikkiyhdistys Salon Vaijerien rokkibändi luistimilla Salon SALON KAUPUNGIN TIEDOTUSLEHTI 2 / 2014 kaupunkitiedote www.salo.fi 2/2014 3.-7.2.2014 Kuvassa jäädytetään Halikon koulukeskuksen jääkiekkokaukaloa 16.1. TORIN YMPYRÄPARKISSA LUISTELLAAN 14.-25.2.

Lisätiedot

Salon kaupungin liikuntapalvelut. Kunnon asialla

Salon kaupungin liikuntapalvelut. Kunnon asialla Salon kaupungin liikuntapalvelut Kunnon asialla Liikuntaopas kesä 2011 1 Kesä liikuttaa Tähän oppaaseen on koottu kattavasti kesän 2011 liikunta-aktiviteetteja, aina ohjatusta liikunnasta uimarantoihin.

Lisätiedot

klo Huom! 13.00- OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00- MUISTA PÄÄASIA tapahtuma Ruokasalissa Minun aivoterveyteni

klo Huom! 13.00- OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00- MUISTA PÄÄASIA tapahtuma Ruokasalissa Minun aivoterveyteni TOIMINTAOHJELMA 10.8. 16.8.2015 30.8. SAAKKA: MA-PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-13.00 31.8. ALKAEN: MA-PE 7.30-15.30 ja LA 7.30-13.00 TOIMINTATUPA AVOINNA: MA-TI 9.00-15.00, KE-PE 9.00-14.30. Maanantaina 10.8.

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

Jäsenkirje III/2015. Syyskuinen tervehdys Kaapelilta!

Jäsenkirje III/2015. Syyskuinen tervehdys Kaapelilta! 1/5 Syyskuinen tervehdys Kaapelilta! Syyskauden toiminta on käynyt vilkkaana jo useamman viikon. Ensimmäiset ryhmätapaamiset, koulutusilta ja pari luentoa ovat takanapäin ja yksi kurssi on lähtenyt menestyksekkäästi

Lisätiedot

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015 1 TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015 Tervetuloa takaisin musiikkiopiston opintojen pariin kesätauon jälkeen. Tervetuloa mukaan musiikkiopiston toimintaan myös kaikki uudet oppilaat ja heidän vanhempansa. Seuraavassa

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA

AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA 010851 TYÖHYVINVOINTI 5 op Salo 5.4.-1.6., 12 oppituntia AMK D113, Ylhäistentie 2 KTM Tiina Rantanen Kurssimaksu 62 sekä avoimen yliopiston maksu 50. Erikoiskurssi.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry:ssä alkaa toiminnassa viideskymmenesensimmäinen vuosi. Toimintamme on hyvin monipuolista niin, että kaikilla

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

SALON KAUPUNKI TIEDOTTAA

SALON KAUPUNKI TIEDOTTAA SALON KAUPUNKI TIEDOTTAA www.salo.fi 1/2013 16.1.2013 Julkinen tiedote. Jaetaan jokaiseen jakelupisteeseen. Ammattilaisten osaajaportaali PROFESSIONALS.FI - TYÖKALU OSAAMISESI MARKKINOINTIIN Nyt voit rekisteröityä

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Maija Puolakanaho etunimi.sukunimi@naantali.fi

NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Maija Puolakanaho etunimi.sukunimi@naantali.fi Tammikuu 2016 NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Maija Puolakanaho etunimi.sukunimi@naantali.fi puh 0400 638 398 SAARISTOMARSSI Jo perinteeksi muodostunut saaristomarssi järjestetään lauantaista sunnuntaihin

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Siikalatvalla 2012. to 10.5. K-market Eväsreppu, klo 10.30, salaattilounas Apteekilla klo 12-15 terveydenhoitaja tekee diabetesriskitestejä

Siikalatvalla 2012. to 10.5. K-market Eväsreppu, klo 10.30, salaattilounas Apteekilla klo 12-15 terveydenhoitaja tekee diabetesriskitestejä Siikalatvalla 2012 Kestilä: ma 7.5. Kestilän peruskoulu, liikuntasali, Jokihelmen opiston lajiesittelyt: klo 19.00-19.45 Lasten liikunta, Minna Huhmarniemi klo 19.45-20.30 Funktional training, Minna Huhmarniemi

Lisätiedot

090704 HUOVUTA JOULUKSI SORMUKSISTA SÄI-

090704 HUOVUTA JOULUKSI SORMUKSISTA SÄI- Salon SALON KAUPUNGIN TIEDOTUSLEHTI 11 / 2013 kaupunkitiedote www.salo.fi 11/2013 28.10.2013 Kansalaisopisto Taikayö-konsertti Veturitallissa Salon kansalaisopiston Suomuset-lauluryhmä johtajanaan Kaija

Lisätiedot

Laulukaupunki klo 9.15 ja klo 10.30 Mukana Tumppu- Tiikeri. Ennakkoilmoittautuminen leenaertem@hotmail.com.

Laulukaupunki klo 9.15 ja klo 10.30 Mukana Tumppu- Tiikeri. Ennakkoilmoittautuminen leenaertem@hotmail.com. Salon SALON KAUPUNGIN TIEDOTUSLEHTI 4 / 2014 kaupunkitiedote www.salo.fi 4/2014 31.3-4.4.2014 Kansalaisopisto Kansalaisopiston ryhmien näyttelyitä ja esityksiä kevätkaudella : TPO teatteritaiteen Peppi

Lisätiedot

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 Hei! Tässä Haka Gym ry:n jäsentiedote kaikille jäsenille! Tiedotteesta löydät tietoa mm. kesän jumppa- tarjonnasta sekä leikkikenttä- ja kesäkerhoista. Muistuttelemme

Lisätiedot

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 18.1.2013 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalvelut yli 60-vuotiaille Kevät 2013 2 MAANANTAI SENIORISALIRYHMÄT, käyntimaksu 2 - Klo 10.00, ohjaaja Kati Pykäläinen,044 7559573

Lisätiedot

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17.

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17. Jaksovinkit 6 Iltaopetus 7.4. 13.5. Iltaopetuksen kokeet 6. jaksossa: B-koodi: 14.5. D-koodi: 19.5. C-koodi: 15.5. E-koodi: 20.5. Kokeiden palautus: 21.5. Rehtori Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko.

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko. SISÄLLYSLUETTELO Yleistä 2 Hallituksen jäsenet 2 Jäsenedut 3 Hoitovuorokausikorvaus 3 Kuntoutus/Kurssitoiminta 4 Tukihenkilötoiminta 5 Keskusteluillat 6 Osaston toiminta 7 Liikuntaa syöpäpotilaille 8 Yhteystiedot

Lisätiedot

kaupunkitiedote Kansalaisopisto Tapahtumia SALON KAUPUNGIN TIEDOTUSLEHTI 10 / 2013 www.salo.fi 10/2013 30.9.-4.10.2013

kaupunkitiedote Kansalaisopisto Tapahtumia SALON KAUPUNGIN TIEDOTUSLEHTI 10 / 2013 www.salo.fi 10/2013 30.9.-4.10.2013 Salon SALON KAUPUNGIN TIEDOTUSLEHTI 10 / 2013 kaupunkitiedote www.salo.fi 10/2013 30.9.-4.10.2013 Yhdistyksille tiedoksi: YHDISTYKSILLÄ MAHDOLLISUUS TOIMIA TYÖL- LISTÄJINÄ SALOLAISILLE TYÖTTÖMILLE Kaikille

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntapalvelut

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntapalvelut UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntapalvelut & Kädessäsi on Uudenkaupungin liikuntatoimen erityisliikunnan opas. Oppaasta löydät tietoa liikuntatoimen, Vakka- Opiston sekä eri vammais-, eläkeläis-

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 18.09.2015 Kuntosalivuoro Loimaalla Tuulensuun Palvelukeskuksessa osoitteessa Huvilakatu 32 on tiistaisin klo 19.30-20.30 ja torstaisin klo 14-15, nimi Omaishoitajien

Lisätiedot

Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille. Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille. Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto 1 31.3.2015 Johdanto Tämä info on tarkoitettu tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanotuille työntekijöille

Lisätiedot

Toimintaa Salossa keväällä 2016

Toimintaa Salossa keväällä 2016 Toimintaa Salossa keväällä 2016 Toimintaa keväällä eri puolilla Saloa Salossa tapahtuu vaikka ja mitä alkuvuoden aikana eri puolilla kuntaa. Kaikki toiminta on avointa kaikille lapsiperheille. Katso ja

Lisätiedot

Jäsenkirje / Kevät 2016

Jäsenkirje / Kevät 2016 Jäsenkirje / Kevät 2016 Hei MLL Kaarinan jäsen! Kiitos, että kuulut paikallisyhdistykseemme. Uusi jäsenyyskausi on startattu käyntiin osittain uudella hallituksella. Uusien ja vanhojen jäsenten yhteystiedot

Lisätiedot

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN VAPAA AJAN LAUTAKUNTA KOKOUS 3/2008 Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 3. 10 TALOUDEN TOTEUMA 4. 11

Lisätiedot

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2014-kevät 2015

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2014-kevät 2015 ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2014-kevät 2015 Kalajoen erityisliikuntakalenterista löydät alueella toimivat eri toimijoiden järjestämät erityisliikuntaryhmät. Kalenteriin listatut ryhmät soveltuvat pitkäaikaissairaiden,

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat syyskuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat syyskuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat syyskuussa 2015 Viikko 36 (1.9.-6.9.) Ti 1.9. - Klo 10.00 Voimavara ryhmä, (Päivätoiminnan tila 1. krs). Lisätietoja ja ilmoittautumiset: toimintaterapeutti Jatta Ahlvik 044-7225935.

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET AIKATAULU PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET KESÄAIKATAULU Voimassa koulujen kesäloman aikana NAANTALIN KAUPUNKI TLO TERVETULOA TURVALLISEN JA MUKAVAN PALVELULIIKENTEEN KYYTIIN! Naantalissa

Lisätiedot

SENTRAALI -IKÄIHMISTEN KOHTAAMISPAIKKA

SENTRAALI -IKÄIHMISTEN KOHTAAMISPAIKKA 1 SENTRAALI -IKÄIHMISTEN KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, 50100 Mikkeli HELMIKUU 2016 OHJELMA VESIVAHINGON VUOKSI OHJELMA JÄRJESTETÄÄN HELMIKUUN AJAN SENTRAALIN VIEREISESSÄ TILASSA, RYHMÄT KOKOONTUVAT

Lisätiedot

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Tuomas Niskanen 050 5546531 kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat: Marja Salo 050 33 99 128

Lisätiedot

Atopialiiton avoin valokuvauskilpailu facebookissa

Atopialiiton avoin valokuvauskilpailu facebookissa puheenjohtaja ja vertaistukihenkilö varapuheenjohtaja ja vertaistukihenkilö sihteeri rahastonhoitaja varsinainen jäsen Varajäsen varajäsen varajäsen YHDISTYKSEN HALLITUS KAUDELLA 2013 Tony Kallioinen Pia

Lisätiedot