kaupunkilehti Perjantaina annetaan luovuuden vallata Varkaus!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "kaupunkilehti Perjantaina 7.8.2015 annetaan luovuuden vallata Varkaus!"

Transkriptio

1 kaupunkilehti Fri sbeegol f on m u kava kesäl aj i > > 1 6 4/ Päi vi ön saari au keam a Perus-Pekka >>8 Mitä lahjaksi? >>13 15 Alkukesän menovinkkejä >>19 Taiteiden yö tulee Perjantaina annetaan luovuuden vallata Varkaus! Seuraa tapahtuman kehittymistä osoitteessa varkaudenyö.fi sekä Hukka-Pallon kulttuurijaoston sivuilla.

2 2 kaupunkilehti 4/ Kannen kuva: Vesa Moilanen. Näköalaton elinkeinopolitiikka M uutama fakta pohjalle, kun lähdetään tarkastelemaan kaupungin elinkeinopolitiikkaa. Kaupungin konsernivelka on 170 miljoonaa euroa. Kaupungin takausvastuu on 70 miljoonaa euroa. Palveluntuotantoon tarvittaviin rakennuksiin ja rakenteisiin kohdistuu 70 miljoonaa euroa korjausvelkaa. siten asiat järjestyvät. Näin ei ole käynyt kaupungissamme pitkään aikaan. Oikeanlainen elinkeinopolitiikka, jota mm. Jouko Laitinen pyrkii tällä hetkellä edistämään alueellamme, on niin kauan mahdotonta toteutua, kun emme suostu hyväksymään todellisuuttamme. Emme voi olla takaamassa muiden velkoja ja samalla tuhota Kaupungilla ei ole rahaa. Se on totta, kun omaa kiinteistökantaa enemmän tai väverrataan varallisuuden arvoa ja velkojen hemmän huolimattomalla toiminnalla. Tällainen haihattelu on epäuskottavaa ja määrää. siksi monella on ollut kiire pois kaupungisjatkossa kyse onkin arvovalinnoista ketä tamme. Eivät ihmiset ole tyhmiä. rahoitetaan? Olen viisi vuotta pyytänyt ja kehottanut kaupunginjohtoa tekemään 35 Uskottava elinkeinopolitiikka luo toimin000 euron materiaalihankinnan, uuden ja taympäristön, jossa jokainen kuntalainen ihmisten anatomialle paremmin sopivam- voi harkita yrittäjäksi ryhtymistä. Lisäksi se man maton Liikuntatalolle. Teknisen- ja luo ympäristön, jossa kateuden sijaan uskokaupunginjohtajan vastaus on aina sama: Ei taan ja toivotaan parasta ihmiselle, joka on laittanut itsensä likoon. Elinkeinopolitiiole rahaa. kassa kaupunkimme voi vahvistaa omaa ja Uuden maton kustannus on kolme (3) euroa kuntalaisten tasetta kiinnittämällä huomion per kuntalainen. Potentiaalisia hyötyjiä ovat päätösten kokonaisvaikutuksiin. Ei työttökaikki kuntalaiset suoraan tai välillisesti. myys poistu tilastoja siivoamalla erilaisiin ry-toimintoihin. Se pahentaa inhimillistä Meillä ei siis ole rahaa, mutta me voimme ahdinkoa. Palkkatuet ja muut pienyrittäsamassa tilanteessa taata toisten ihmisten ja jyyttä tukevat elementit tulee kohdistaa tayritysten liiketoimintaa useilla miljoonilla hoille, jotka ovat sitoutuneet toimimaan euroilla. Perustelu: koska meillä ei ole kris- Varkaudessa ja maksamaan myös veronsa tallipalloa. Varkauden valtuusto on anta- Varkauteen. Edelleen ja aina jatkossakin oimassa lisätakauksia tulevana maanantaina kea työ, jolla on merkitys myös tekijälleen, Samana päivänä vietetään viral- luo hyvinvoinnin. lista Urpon päivää. Kaupunkimme osallistuu tähän juhlaan näyttävästi. Oma kysy- Pikku Prinssin toinen opetus on, että kaikmyksensä on myös se, onko tällainen me- kea saa tehdä, mutta siihen kuuluu vastuu. nettely enää lainmukaista, jossa taattavan Ja itse nuorena perheellisenä kaupunkilailiiketoimijan omat riskit ovat nollassa? To- sena katson, että näistä edellä esitetyistä siasiallisesti päätöksellä ollaan lisäämässä päätöksistä vastuu kuuluu niille, jotka pääkaupunkilaisten takausvastuuta noin 4 mil- tökset tekevät eri hallituksissa ja kunnallijoonalla eurolla ja valtuutettujen perehty- selimissä. Opetuksen mukaan sillä ei ole neisyys asiaan ei vastaa ainakaan osakeyh- merkitystä, ymmärsikö päätöstä tehtäessä tiölain edellyttämää huolellisuusvelvoitetta, vastuutaan. koska heillä ei ole edes ollut sellaiset tiedot käytettävissään, jotka päätöksenteon tueksi Tarinointini jatkuu blogissani jaakkoikoehdottomasti tulisi olla. nen.fi. Toivotan onnea kaikille nuorille omissa valinnoissaan ja hiukan kokeneemtosiasia on, että Navitas Kiinteistöt ja Teol- mille esimerkinvoimaa omissa valinnoislisuuskylä ovat kannattamatonta liiketoi- saan. Toivotan Erinomaista kesää kaikille mintaa ja sitä on rahoitettu jo liian pitkään omastani ja toimituksen puolesta! ainoastaan kuntalaisten verovaroin tai paremminkin kuntalaisten tulevaisuudella takaamalla velalla. Samaan aikaan peruspalveluita on ajettu alas, kun jäähalleja pyöjaakko ritetään kahta rinnakkain. Milloin istuva Ikonen johto on ajatellut kohdata realiteetit? tää vahvasti siltä, että laivan annetaan ajesykkeessa.fi lehtia aina seuraaviin kunnallisvaaleihin saakka, kun paikalle saapuu valtion miehet saneeraamaan. Kun katson Varkautta 2000-luvun päätösten kautta, näen Pikku Prinssin haavemaailman ilman hyvää tahtoa. Pikku Prinssin eräs opetuksista on se, että pidä omista huolta ja Oikeustiedettä opiskeleva Hilja Oinonen toivoo, että myös Varkaudessa kiinnostuttaisiin osallistumaan Amnesty Internationalin toimintaan. Amnesty.fi-nettisivuilta löytyy tarkempaa tietoa vaikuttamismahdollisuuksista. Amnestyn kautta voi vaikuttaa Lapin Yliopistossa oikeustiedettä opiskeleva Hilja Oinonen tuli kesätöihin Varkauteen Lakiasiantoimisto Majakkaan Ahlströminkadulle. Hiljan mielestä työnteko on opiskelun vastapainoksi virkistävää. Hän hoitaa toimiston lakiasioita ja erittäin tutuiksi ovat tulleet mm. yksityishenkilöiden velkajärjestelyt. Hilja kertoo hakeneensa töihin kiinnostaville paikkakunnille ja Varkaus tärppäsi. Vapaa-ajallaan hän on innostunut jälleen lenkkeilystä, mikä onkin mainio tapa tutustua uuteen paikkakuntaan. Hän harrastaa myös taidetta, kirjoittaa sekä osallistuu Amnesty Internationalin toimintaan. Olisi tosi hienoa, jos myös Varkauteen saataisiin jossain määrin tätä toimintaa. Monet ihmiset toki tietävät Amnesty Internationalin, mutta olisi toivottavaa saada ihmiset kiinnostumaan asiasta enemmän ja esimerkiksi kirjoittamaan nimiä vetoomuksiin, hän sanoo. Ihmisoikeuksilla tarkoitetaan jokaiselle ihmiskunnan jäsenelle yhtäläisesti kuuluvia oikeuksia. Amnesty International on valtioista riippumaton ihmisoikeusjärjestö, jonka tehtävänä on tutkia, paljastaa ja pysäyttää ihmisoikeusloukkaukset kaikkialla maailmassa. Positiiviset muutokset ihmisten asemassa ja heidän oikeuksiensa toteutumisessa edellyttävät usein pitkäjänteistä ja sitkeää työtä. Amnestyn Suomen osasto työskente- lee muun muassa sen puolesta, että naisiin kohdistuva väkivalta, vähemmistöjen syrjintä, kidutus ja kuolemanrangaistus saadaan poistettua. Amnesty vaatii romanien syrjintään ja köyhyyteen puuttumista sekä pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien turvaamista. Kansainvälisesti Amnesty toimii myös monen muun teeman parissa. Amnesty tekee työtä mm. kidutuksen, kuolemanrangaistuksen ja syrjinnän lopettamiseksi maailmassa. Se kampanjoi mielipidevankien, kidutettujen ja vainottujen ihmisten puolesta. Amnestyn kautta on mahdollista vaikuttaa ihmisoikeuksien toteutumiseen, eivätkä mielipidevankien puolesta kirjoitetut vetoomukset ole turhia. Tässä asiassa on pyrittävä tekemään muutosta, vaikka joidenkin maiden huono tilanne ihmisoikeusasioiden suhteen voikin vaikuttaa lannistavalta, Hilja Oinonen kertoo. Päiviönsaaren iltatoreille aion useampana kertana pystyttää Amnestyn pöydän, jonka ääreen kutsun ihmisiä moikkaamaan ja keskustelemaan ihmisoikeusasioista, sanoo Hilja, joka on äskettäin perustetun PRO Päiviönsaari Ry:n rahastonhoitaja. Hänen ajatuksiaan järjestötoiminnasta, opinnoista ja kesästä Varkaudessa voi lukea osoitteessa https://hiljaoinonen.wordpress.com Tulevaisuutta ajatellen nuorella opiskelijalla on suunnitelmat jo monen vuoden päähän. Ulkomailla työskentely saattaisi olla kiinnostava vaihtoehto, hän mainitsee.

3 3 Hyundai i20 uudistui täydellisesti Teksti ja kuvat: Vesa Moilanen Hyundai toi markkinoille äskettäin uuden sukupolven mallin i20, joka on suunniteltu ja valmistettu Euroopassa. Muotoilustaan auto on jo ehtinyt saada kansainvälisesti arvostetut palkinnot if Design Award 2015 ja Red Dot Design Award. Uusi i20 edustaa Hyundan Fluidic Sculpture-muotoilufilosofiaa, jossa autonkori on muuttunut täydellisesti. Sivuprofiilissa autonkoria tehostaa leijuvan katon vaikutelma, jonka saa aikaan kiiltävän musta C-pilari. Edestä katsottuna kuusikulmainen jäähdyttäjänsäleikkö antaa omanlaisensa leiman, nousten kohti ajovaloja. Ajovalot ovat projektorityyppiset ja valoryhmässä on varustetasosta riippuen myös kääntymisvalot, LED-päiväajovalot ja saattovalot. Auton takavaloryhmässä on LED-valot. i20:n sisäilme on muuttunut. Takaistuimen selkänoja taittuu suhteessa 60:40 ja tuloksena syntyy tavaratilaa isoillekin kuljetuksille. Suurille pakkauksille saadaan tavaratilaan kätevä tasainen lattia, kun takaistuimet taitetaan alas ja säädettävä pohja on yläasennossa. Varustelutason mukaan autoon saa monipuolisesti herkkuja, kuten esimerkiksi lämmitettävä ohjauspyörä, kaistavahti, rengaspaineiden valvontajärjestelmä, mäkiläh- töavustin ja pysäköintitutka. Jo vakiovarusteena on kaikki jokapäiväiseen käyttöön ja turvalliseen liikkumiseen tarpeellinen. Konepuolella tarjolla on 1,2 litran ja 1,4 litran bensamoottorit ja 1,1 litran diesel. Moottorista riippuen vaihteisto on joko 5tai 6-vaihteinen manuaali tai 4-vaihteinen automaatti. Pikamaistiaisissa uusi i20 osoittautui näppäräksi autoksi. Kaupunkiajossa on ripeyttä riittämiin ja opastava näyttö kehottaa vaihtamaan suuremmalle vaihteelle. Ajossa ollut 1,2 litran moottori vetää kevyesti nelosvaihteella myös taajamanopeuksissa. Käväisy viitostiellä osoitti, että i20 taittaa matkaa vakaasti. Hyundai-autoja markkinoi Länsiväylän Automarkkinointi, jonka toimitusjohtaja Yrjö Soininen kertoo i20-mallin lähteneen hyvin liikkeelle ja ensimmäiset autot on jo luovutettu. i20 on ollut Hyundain myydyin malli Suomessa ja uuden mallin osalta myyntiodotukset ovat korkealla. Hyundai-kauppaa on ollut hyvä tehdä, kun ei tule jälkinootteja. Länsiväylän Automarkkinoinnin toinen merkki on Suzuki, joka on vahvasti keskittynyt nelivetoautoihin. Myös Suzukilla on tarjolla laaja mallivalikoima, johon on tullut uutta ja lähiaikoina tulossa uutta autorintamalla. Länsiväylän Automarkkinoin yrittäjä, toimitusjohtaja Yrjö Soininen nojaa luottavaisena uuteen Hyundai i20-malliin. Tuote on muuttunut täydellisesti edellisen sukupolven mallista. Säädettävän ohjauspyörän ansiosta ajoasennon saa mieleisekseen. Ainakin keskimittaiselle kuskille istuin tuntuu mukavalta ja antaa yllättävän hyvän sivuttaistuen.

4 4 Vekara-Varkauden porukkaa Peltolan leikkihuoneessa. Kuvassa vasemmalta Vekarakummi Katja Kähkönen, tapahtumatuottaja Heli Sutinen, Veikeän Verstaan Rottori ja Staattori sekä tapahtuma-assistentti Tiina Nissinen. Veikeän Verstaan Sanomat uutisoivat skandaalista, jonka mukaan mittayksiköt ovat sekaisin. mukana myös Varkauden teollisuuden 200vuotisjuhlavuoden merkeissä. Esimerkiksi Seikkailujen saari muuttuu Veikeäksi Verstaaksi paikallisen teollisuuden 200vuotisen teollisen historian kunniaksi. Lapset tulevat työvuoroon verstaaseen, jossa mittayksiköt ovat menneet sekaisin miten mahtaa käydä huumorikäyrän? Ja Veikeän Verstaan nostalgiaa huokuva lehti on jaossa. Viikko käynnistyy Itsenäisyyden puiston avajaisilla, jossa saadaan poikkileikkausta viikon hahmoista. Viikon mittaan esitykset, tapahtumat ja kilpailut yli 40 työpajasisällön kanssa ovat jälleen kerran osoituksena Vekara-Varkauden monipuolisuudesta ja vaikuttavuudesta valtakunnallisena tapahtumana. Festivaaliviikko yhdistää perheet, sukulaiset ja ystävät kohtaamaan ja kokemaan yhdessä. Viime kesän Vekara-Varkaus-viikon kävijämäärä oli huima, kävijää. Tämänkesäisen ohjelmatarjonnan laajuuden perusteella uskotaan päästävän samoihin lukemiin sään niin salliessa. söllisyys on kantava voima ja Vekara-VarKaksi kolmasosaa viikon tapahtumista kaus on koettu yhteiseksi jutuksi, johon ha- on ilmaisia ja kolmasosa maksullisia. Eli lutaan mukaan. Monelle mukana olevalle lapsiperheille on todella paljon mahdollitaholle Vekara onkin vuoden kohokohta. suuksia ottaa viikosta kaikki irti kukkarolviikon taiteellisena teemana on nukke- la käymättä. teatteri ja Vekarakummina on Katja KähViikon monipuolinen ohjelmatarjonta könen. Vekara-varkaus on monin tavoin löytyy osoitteesta Vekara-Varkaus on varma kesän merkki Vekara-Varkaus-festivaaliviikko on jo käsite ja nyt viikkoa vietetään jo 21. kertaa. Lastenkulttuuri on voimissaan, sitä arvos- Kesän alun viikko on malliesitetaan ja siihen panostetaan. Eikä lasten- merkki siitä, mitä yhteistyöverkoston avulkulttuuri kohdistu pelkästään lapsiin vaan la saadaan aikaan. Nyt tapahtumaviikkoa on se aikuisten ja koko perheen asia vanhem- Navitas Kehityksen rinnalla toteuttamassa mat voivat hyvin kun lapset voivat hyvin. kaikkiaan 128 yhteistyökumppania. Yhtei Warkaus Soi, suvirauha julistettiin Teksti ja kuvat: Vesa Moilanen Päiviönsaaren tori oli starttipaikkana Warkaus Soi-tapahtumalle, joka lauantai-iltana ilahdutti kuulijoita useissa paikoissa. Yhteislauluja kajautettiin ja suvirauhan julisti seurakunnan kappalainen Jarkko Piippo. Tilanteessa mukana Päiviönsaaren torilla oli laulamassa Jarkko Martikainen, joka illalla konsertoi Varkauden pääkirkossa. Aikanaan YUP-bändinsä kanssa kuulijoiden tietoisuuteen tullut Martikainen kertoi saaneensa kutsun Varkauteen ja hän vastasi kutsuun. Vaikka sää oli kolea, Päiviönsaaren torille kokoontui väkeä laulamaan yhdessä Warkaus Soi-tapahtuman aloittajaiseksi. Mukana oli laulamassa Jarkko Martikainen, joka illalla konsertoi Varkauden pääkirkossa. Varkauden kirkko on varmasti juhlavampi paikka kuin 90 % paikoista, joissa soitan festareilla ja klubeilla. Kirkkokeikkoja teen myös, sanoi Martikainen, joka on vuoden verran kiertänyt keikkailemassa Luotetut miehet -bändin kanssa. Ensi vuoden puolella Martikaiselta on tulossa uusi soololevy järjestyksessään kuudes. Levy sisältää vähän kiivailevampaa ja äänekkäämpää musiikkia kuin edellinen levyni Koirien taivas. En tätä kuitenkaan takaa, koska laulut eivät ole vielä valmiina. Kesän aikana Jarkko Martikainen ei kovin paljon keikkaile. Yritän tehdä ihan oikeasti hyvän levyn. Hihasta ravistelemalla ei tule hienoja biisejä, vaan joudun tekemään niiden eteen työtä se vaatii aikansa.

5 5

6 6 Lukijakilpailu Äänestä paras artikkeli tässä lehdessä! Lähetä vastaus osoitteeseen: Ahlströminkatu 10 B, Varkaus. Tai sähköpostiin: Kaikkien osallistuneiden kesken arvomme ulkoilutakin Sykkeessä-painatuksella! Edellisen kilpailun voittajille on ilmoitettu. Tutustu Sykkeessä-blogiin: sykkeessa.fi Tulossa lähiaikoina mm. VYL 1965 riemuylioppilaat Rele Kosunen Varkauden Työterapinen Yhdistys Kaupunkiaarteen Metsästys Tunnistatko tämän paikan? Lähetä arvauksesi: Ahlströminkatu 10 B, Varkaus. Tai sähköpostitse: Vastanneiden kesken arvomme ulkoilutakin Sykkeessä-painatuksella! Edellisen kilpailun voittajille on ilmoitettu. Onnea aarteenmetsästykseen!

7 7 Varkauden Eläkkeensaajat ry:n sihteeri/taloudenhoitaja Raija Gustafsson ja varapuheenjohtaja Eero Pennanen onnittelemassa seurakuntaneuvos Heikki Alasta. Heikki Alasesta seurakuntaneuvos Varkauden Eläkkeensaajat ry:n tämän kevään viimeisenä kerhopäivänä oli syntymäpäiväsankareiden ohella onniteltavana yhdistyksen puheenjohtaja Heikki Alanen, jolle Suomen tasavallan presidentti on 8.5. myöntänyt seurakuntaneuvoksen arvonimen. Arvonimeä olivat anoneet Varkauden seurakunta, Partaharju-säätiö ja Varkauden Eläkkeensaajat ry. Heikki Alasen elämäntehtävänä on ollut kirkon palveluksessa toimiminen työntekijänä ja luottamushenkilönä. Nyt hänen toimiessaan Varkauden Eläkkeensaajat ry:n puheenjohtaja, olemme halunneet häntä muistaa. Heikin meriitti on pitkä ja hän on tehnyt mittaamattoman työn eläkkeensaajien hyväksi, sanoi yhdistyksen varapuheenjohtaja Eero Pennanen. Peltola on herännyt eloon Rakennukset eivät ole olemassa pysyäkseen tyhjänä, vaan elääkseen ja toimiakseen. Varkauden teollisuuden 200-vuotisjuhlavuoden merkeissä Peltola, osoitteessa Ahlströminkatu 37, on adoptoitu eli otettu käyttöön tilapäisesti. Hyvänä osallistumisena juhlaan Peltola on saatu Ahlströmiltä käyttöön ilmaiseksi. Avajaiset on pidetty ja Peltolan kesä monine toimintoineen käynnistyy 8.6. ja kestää aina elokuun loppuun saakka. Teollisuuden 200-vuotisjuhlavuosi on varkautelaisten juhla ei pelkästään teollisuuden, ei kaupungin. Koska teollisuus on asia, joka koskettaa väistämättä jokaista varkautelaista tavalla tai toisella. Juhlavuoden viettäminen haluttiin tuoda varkautelaisille saavutettavissa olevana, matalan kynnyksen tapahtumana toimivana, toteaa Varkauden museotoimenjohtaja HannaKaisa Melaranta, jonka mukaan tässä yhteydessä paikan adoptointimenetelmä tuli mukaan. Hän myös tähdentää, että Peltolaasiassa museotoimi on saanut kumppaneikseen Soisalo-opiston, Lastenkulttuurikeskus Verson, Navitas Kehitys/matkailun, Vekara-Varkauden, A. Ahlström Kiinteistöt ja Maaseudun sivistysliiton. Totta kai osallistuvuus, yhdessä tekeminen ja positiivisen kokemuksen kautta rakentuva toiminta ovat taustoja haluttiin lähteä rakentamaan kokonaisuutta. Paikan adoptointimenetelmä nimeno- maan kiinnittää huomiota epätiloihin, epäpaikkoihin, tuntemattomiin ja hylättyihin paikkoihin. Tavallaan halutaan luoda uutta muistijälkeä ehkä tietyllä tavalla unohtuneisiin tai vajaalla huomiolla oleviin tiloihin. Myös tämä Savontien mutkan alue kaikkinensa nousi teemaksi, koska tämä on varkautelaisen teollisen historian ja yhteisön ydinpaikkoja. Jotta ihmiset huomaisivat havainnoisivat ja tajuaisivat paikkojen arvon ja hienot tilat, jotka odottavat sitä, että joku tulisi ja välittäisi niistä. Ja jatkossakin huomattaisiin, mitä kaikkea potentiaalia alue tarjoaa. Savontienmutkan alueen potentiaalia arvoa tulee lisäämään seveso-direktiiviasian poistuminen eli rikkidioksidi-suoja-alueen väistyminen tehtaalla tapahtuvan tuotantosuunnanmuutoksen myötä. Kaikki mahdollisuudet alueelle ovat avoinna myös kehittyä. Tarvitaan tekijöitä ja että ihmiset tulevat, huomaavat, näkevät, rakastuvat ja tajuavat, että toiminta voi olla myös taloudellisesti kannattavaa. Identiteetin ydinpaikka Hanna-Kaisa Melaranta iloitsee siitä, että ihmiset ovat lähteneet mukaan positiivisella mielellä rakentamaan yhdessä asioita. Pienilläkin resursseilla voi tehdä ja saada aikaan yhdessä laajan toimintakentän voimin. On muodostunut hyvin heterogeeni- Museotoimenjohtaja Hanna-Kaisa Melaranta kertoo, että seveso-direktiivin poistuminen antaa lisää mahdollisuuksia Savontien mutkan alueen kehittämiseksi. Tarvitaan tekijöitä ja positiivista mieltä. nen ja laaja kenttä toimimaan. Museo ei tätä yksin pyöritä, vaan toimijat tekevät sisällön. Ja sisältöä on kesän aikana Peltolassa. Kulttuurikahvilat käynnistyvät 4.6. ja ensimmäisen kerran keskustelutilaisuudessa pohditaan Varkauden kulttuurielämän tilannetta ja kansalaisaktiivisuuden mahdollisuuksia eri yhteisöjen yhteistyössä. Isoimpana toimijana Peltolassa on Soisalo-opiston opistolaisyhdistys, joka pyörittää koko kesän kahvilaa kuutena päivänä viikossa. Peltolassa on konsertteja, pop-up-taidenäyttelyjä, yläkerran huone on sisutettu 1940-luvun huoneeksi ja yläkerrassa on myös leikkihuone perinneleluineen, jotka Harri Kiuru on valmistanut ja lahjoittanut museolle. Työpajahuoneessa voi käydä omalla ajallaan tekemässä työpaja-aihioita ja askartelemassa. Melarannan mukaan Peltola ja lähialue ovat Varkauden yhteisön identiteetin ydinpaikkoja. Täällä seisotaan tukevalla pohjalla ja tänne meidän identiteetti pohjaa. Meillä on oikeus olla ylpeitä taustastamme ja historiastamme ja siitä, mitä olemme nyt. On oikeus olla onnellinen ja ylpeä, että varkautelaisuus on viitekehyksemme. Ja teollisuushistoria on osa viitekehystämme. Peltolan ja alueen muistoja kerätään ja myös ideoita tulevaisuudelle kartoitetaan menneisyyttä ja tulevaisuutta. Kaupunkilaiset itse määrittävät, mikä on merkityksellistä ja toteuttamisen arvoista.

8 8 Nizzan kesäkausi tuo mukanaan uudistuksia Vappuna tuli ensimmäinen vuosi täyteen Pirtinvirran rannalla Ravintola Nizzalla ja Club Cannesilla. Ravintola on löytänyt paikkansa varkautelaisten keskuudessa. Missään nimessä ensimmäinen vuosi ei ollut helppo on rakennettu, korjattu ja laitettu paikat viimeisen päälle kuntoon. Taloudellisesti vuosi oli rankka, mutta volyymissa on päästy hyvälle tasolle, kertoo ravintolan omistaja, yrittäjä Juha Koponen, jonka mielestä Varkaudessa ravintola-alalla kaikkien toimijoiden ongelmana on ravintolakulttuurin puuttuminen. Kysymys kuuluukin miten saada ihmiset käyttämään ravintoloiden ruoka- ja illallispalveluita, myös arkipäivinä. Ilta-ajan kannattavaksi saaminen liittyy Koposen mukaan nimenomaan syys- ja talviaikaan. Lounasruokailu on ollut meillä nouseva trendi ja vakioasiakkaiden määrä on kasvanut. Lounasaikaan on jopa ruuhkaa ja eläkeläiset on huomioitu erikoisalennuksella. Lounasaika on nyt muuttunut alkavaksi puoli tuntia aikaisemmaksi eli päivittäinen lounaspöytä on katettuna klo ja a la carte-annoksia saa kesäaikaan myös sunnuntaisin. Ravintolakokonaisuudelle merkittävänä asiana on Valviran myöntämät täydet luvat eli palveluajat klo 04 saakka. Nyt pyrimme aikuisemmalle väelle ja- lostamaan Ravintola Nizzan puolta iltaisin yökerhona. On laitettu hyvät musiikki- ja valolaitteet, tulee esiintyjiä ja musiikkia aikuiseen makuun. Kesällä ihmiset haluavat olla terassilla ja nyt voi jatkaa iltaa sisätiloissa. Keittiö on auki iltayhdeksään saakka ja senkin jälkeen saatavilla on iltapalaa, Koponen lupaa. Kesäaikaan ravintolakokonaisuudessa on n. 600 asiakaspaikkaa, joista puolet on terasseilla kolmessa tasossa. Terassielämää rikastuttamaan on tulossa erikoisteemoja, muun muassa grilli-iltoja ja trubaduureja esiintymässä. Kesän avajaiset terasseilla on Kesäkuun alussa ravintolan ruokalista uudistuu. Terasseilla tarjotaan te toina sormiruokaa ja myös pizzaa saa muinakin aikoina. Pizza on yksi tuote muiden joukossa. Pizza on lähtenyt hyvin vetämään, se on tullut suosituksi ja sitä haetaan myös koteihin. Tapahtumapuolella Ravintola Nizzassa on toukokuun lopussa vilskettä, kun on lukiolaisten koeviikon päätösbileet ja on koulun valmistujaisbileet School Over. Ja Vekara-Varkaus-viikon aikana on Vekara-discot. Ravintola Nizza on myös perhejuhlien, muun muassa syntymäpäivien ja häiden pitopaikka, samoin yritykset järjestävät tilaisuuksiaan. Teemme yhteistyötä varkautelaisen WW Kartingin kanssa, joka järjestää Perus-Pekan ja puolueen tiet eroavat Kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Pekka Keto sanoo, että nyt kuuluu parempaa kuin koskaan. Kaikki seitsemän vuotta on pyyhkäisty tässä kohtaa pois. Nyt alkaa uusi aika. Että mitä? Pekka Keto kertoo jättäneensä erohakemuksen Perussuomalaiset-puolueesta ja ero astuu voimaan kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Kaupunkilaiset ovat minut valinneet kaupunginvaltuustoon, jossa jatkan sitoutumattomana ryhmänä. Yksin lähdin mukaan ja yksin jatkan. Toin perussuomalaisuuden tähän kylään liittyen puolueeseen kesäkuussa 2008 Timo Soinin pyynnöstä, sanoo Keto, jonka mukaan puolueesta erohakemuksen taustalla on hänen toiminnastaan ja joistakin tapahtumista puoluejohdolle kerrotut valheelliset tiedot ja mustamaalaukset. Myöskään Perussuomalaisten Pohjois-Savon piirin toiminta ei hänen mielestään ole ollut asiallista. Pekka Keto toivoo, että perussuomalaisten hyvin pelaava joukkue eli valtuustoryhmä voi jatkaa rakentavaa ja tuloksellista työtään. Joukkuepelissä pelataan samaan maaliin. Ei tehdä omia maaleja eikä heitetä puukkoa oman porukan selkään. Yhdessä tekeminen ei tarkoita sitä, että minä sanon mitä sinä teet, vaan keskustelun kautta pitäisi tulla kaikki päätösesitykset. Ja jos ei tule sitä kautta, voi kyseenalaistaa ja tehdä vasta- tai muutosesityksen. Seitsemän vuoden ajan kaupunginvaltuutettuna hän sanoo toimineensa periaatteella, että hoitaa tekemisensä niin hyvin kuin pystyy. Kulttuurin ja poliittisen järjestelmän hän kertoo tietäneensä jo tullessaan valituksi kaupunginvaltuustoon, mutta pienen piirin häärääminen on ihmetyttänyt. Jos olen nähnyt, että päätökset ovat kuntalaisille entistä kalliimpia tai palveluja vaarantavia, en ole voinut olla mukana. Silloin vaihtoehtona on ollut jättää eriävä mielipide. Se on poliittista vääntöä ja pitää hyväksyä, jos häviää pelin. Totuuden kanssa pitää osata elää. Tykkään, kun joku on eri mieltä silloin tulee keskustelua. Politiikassa ei pidä koskaan henkilöidä, vaan kohdentaa ihmisen edustamaan asiaan. Pekka Keto tunnetaan nimikkeellä Perus-Pekka. Helposti tulee ajatus, että nimi liittyy puolueeseen. Perus-Pekka ei ole perussuomalainen nimi. Se on kuurojen aikoinaan minulle antama viittomanimi miehelle, joka ei muutu. Olin kuurojen jääkiekkomaajoukkuetta aikanaan kasaamassa ja tämä yhteisö pitää jatkuvasti yhteyttä sain heidän luottamuksensa. Minä olen perussuomalainen ja hyväksyn porvarin ja duunarin molempia tarvitaan. Maanantai-aamuisen lounaspöydän ääressä ravintolan omistaja, yrittäjä Juha Koponen (kuvassa vas.), kokki Tomi Järvinen ja tarjoilija/baarimestari Niko Kanerva. kilpailuja ja ajotapahtumia Varkauden rantautumaan kaupungille. Tähän liittyen Moottoriurheilukeskuksessa ja sitten jäl- Koposella on suunnitelma jatkaa Nizzan kipeli, ruokailu ja illanvietto on Nizzassa. laituria jossakin vaiheessa ja mietinnässä on myös rakentaa aallonmurtaja, joka soisi Vesitie kaupunkiin tyynemmän väylän rantautumiseen. Ravintolan vierustalla virtaava Pirtinvirta Rautatiesillan avaaminen on koko kauon Juha Koposen mukaan iso asia. Tällä pungin kannalta iso asia. Rautatiesilta on hetkellä on käynnissä läheisen rautatiesil- ollut este päästä vesiteitse kaupungille. Sillan sähköistys, joka jatkossa mahdollistaa lan avaamismahdollisuuden myötä kausen, että Taipaleen kanavalta rautatiesilta pungin tulisi markkinoida veneilijöille pisavataan sähköisesti ja vesitietä pitkin pääsee täytymislaitureita, hän toteaa. Pekka Kedolle yksi tärkeä elementti on luonto, joka pysäytti Ämmänkosken maisemissa miehen jäämään Varkauteen viitisentoista vuotta sitten. Olen mieluummin yksin kuin huonossa seurassa, hän sanoo. maansa kuuluu myös se, että hän ei missään nimessä hyväksy ihmisten väärinkohtelua. Varkauden seudulla on kuultu kevään kuluessa hyviä asioita investointipäätöksineen. Kedon mielestä kaikkiin asioihin ei kuitenkaan ole valmistauduttu näköalatuskalla elää tomuus vaivaa. Yksi huolenaihe hänellä on Politiikassa mukana olevat varmastikin tie- nuorisotyöttömyys. tävät, että Kedon arvomaailma on jollakin Suomessa puuttuu n ammattitavalla armeijamainen jos jotakin sovitaan kuljettajaa liikenteessä. Jos nyt ei tehdä miniin se myös tehdään. Hänen arvomaail- tään, niin viime lamassa velkaantuneiden lapset tai takausvelallisten lapset ovat niin köyhiä, etteivät he pysty ajamaan ajokorttia. Savonia-ammattikorkeakoulun kuljetus- ja logistiikkayksikön pitäisi olla Varkaudessa antamassa nuorille koulutuspaikkoja kuljetusfirmat tarvitsevat ammattitaitoisia ihmisiä Varkauden seudulla. Vain elävät kalat uivat vastavirtaan, jotta ne lisääntyisivät tämä tulisi nuorten muistaa. Sinulla on omat ideat ja pitää uskaltaa vaan elää niiden kanssa.

9 Nuorten yhteiskuntaillat alkavat! Ensimmäinen ilta syyskuussa Alustavat ilmoittautumiset ja ideat sp-osoitteeseen: 9

10 10 Liinatie-näyttely vie tuntemuksiin sarjakuvan kautta Teksti ja kuvat: Vesa Moilanen On aika harvinaista, että kukaan laittaa kokonaista sarjakuva-albumia esille näyttelytilaan. Näin on kuitenkin Varkauden taidemuseossa, kuvataiteilija, sarjakuvataiteilija Hanneriina Moisseisen Liinatie-näyttelyssä. Näyttely on kiertänyt ulkomailla ja ollut Suomessa esillä useilla paikkakunnilla. Varkaudessa esitetyssä laajuudessaan näyttely esittäytyy ensimmäistä kertaa. Näyttelyn nimi viittaa karjalaisten käspaikkojen muodostamaan siltaan tämän maailman ja tuonpuoleisen välillä. Näyttely pohjautuu Moisseisen paljon julkisuutta saaneen Isä-sarjakuvateoksen alkuperäiseen materiaaliin. Kirja kertoo tositarinan siitä, kuinka perheenisä katoaa ilman järkevää syytä, eikä häntä koskaan löydetä. Isän kadotessa Hanneriina Moisseinen oli 10-vuotias. Sarjakuvan ommellut ruudut on kiinnitetty käspaikoille, joita karjalaisessa perinteessä myös kutsuttiin nimellä pyhäizet pyyhkeet, pyhät pyyhkeet. taiteilija on modernisoinut koristelua ompelemalla käspaikoille käsin ja koneella, maalaamalla ja piirtämällä sekä liittämällä kuviin helmiä Tarinan pikkutyttö on turvaa vailla. Karhu on turvaelementti. ja pitsiä. Karjalainen perinne uudessa muodossa on tullut sarjakuvaan taiteilijan isän karjalaistaustaisen suvun kautta. Hanneriina Moisseinen sanoo näyttelyn sisältävän paljon hänelle tärkeitä kuvia. Piirtämisen kautta hän on päässyt käsiksi muistoihin, jotka oli unohtanut. Hanneriina Moisseinen sanoo, että näyttely kannattaa katsoa rauhallisesti ajan kanssa. Kaikki katsovat taidetta omalla tavallaan. Sarjakuva on kiinnostava tekniikka ja aika nuori taiteenlaji. Yhä enemmän on alettu tehdä taidesarjakuvaa ja suomalainen taidesarjakuva menestyy ulkomailla. Esimerkiksi Ranskassa sarjakuvaa arvostetaan kirjallisuuden vertaisena. Se on siellä vakavasti otettava taiteenlaji. Sarjakuva on tunnustettu omaksi taiteenlajikseen, jolla on paljon mahdollisuuksia. Kyllä sarjakuvallakin voi kertoa vakavia tarinoita, sanoo Moisseinen, jonka Isä-kirja on tällä hetkellä loppuunmyyty. Uutta painosta on tulossa ja kirja on tulossa myös ranskaksi ja ruotsiksi. Valtameri ja autiomaa Päiviönsaari sai kukkaja lahjatavarakaupan Väinölässä Teksti ja kuvat: Vesa Moilanen Taidekeskus Väinölän toukokuun näyttely on nimeltään Valtameri ja autiomaa. Näyttelyn taiteilijoina esittäytyvät Heinäveden Varistaipaleessa asuvan Jaana Lönnroosin teokset eli koosteet sekä australialaisen taidegraafikko Helen Clarken linoleumteokset. Jaana Lönnroos on tutustunut Heleniin Australian-vierailuillaan ja Suomeen ihastuneella Helen Clarkilla oli viime kesänä näyttely Heinäveden Valamossa. Taiteilijat ovat tehneet vastavuoroisia vierailuja. Molempia taiteilijoita yhdistää taiteen lisäksi kiinnostus eri kulttuureihin ja kaipuu elämisenytimeen. Autiomaa ja valtameri symboloivat syviä, henkilökohtaisia kokemuksia ja kaipuuta. Näyttelyn teokset ovat myös kantaaottavia maan ja sen alkuperäisten asukkaiden puolesta. Taidekeskus Väinölässä on seuraavana vuorossa Iloa ItäSuomeen naivistit Varkaudessa-näyttely ajalla Elokuun alussa 7.8. Päiviönsaarella toteutetaan taiteiden yö-tapahtuma. Galleristi Timo Hämäläinen kertoo Taidekeskus Väinölän olevan tapahtumassa innolla mukana. Päiviönsaari on saanut lisää palveluja, kun kukka- ja lahjatavarakauppa Pelakuu muutti Könönpellosta Ruukin Risteykseen, samoihin tiloihin Ruukin Hautauspalvelun kanssa. Yrittäjä Minna Hukkasen mukaan kukkatoimitukset pystyy tilamaan Varkauteen myös muilta paikkakunnilta netin kautta, sivustoilta verkkokukka.fi ja dataflora.fi Pelakuulla on kukkapalvelut laidasta laitaan kukkakimput, yksittäiset leikkokukat, kattavaa sidontaa niin suruun kuin iloon, viherkasvit, ulkokukat parvekkeille ja pihoille kaikkea elämään kuuluvaa. Päiviönsaari on hieno paikka ja sijaintimme Ruukin Risteyksessä on hyvä ajatellen myös iltatoritapahtumia. Päiviönsaarella on monenlaisia palveluita, Minna Hukkanen muistuttaa. Helen Clarken teos Orange Grevillea. Taidekeskus Väinölän galleristi Timo Hämäläinen ihastelee Jaana Lönnroosin työn huikeita värejä. Yrittäjä Minna Hukkanen kertoo, että Pelakuusta saa kukkakauppapalvelujen lisäksi myös lahjatavaroita.

11 Virtaava vesi on aina helmi 11 Kalastusta harrastavat ja siitä kiinnostuneet koululaiset pääsivät kalastamaan Pirtinvirralle. Päivän mittaan Lohipamauksessa kävi n. 150 koululaista. Lohipamaus eli kalastustapahtuma toi varkautelaisia koululaisia Pirtinvirralle kalastamaan. Tapahtuma järjestettiin koulupäivän aikana ja oppilaille kustannettiin tapahtuman ajaksi kalastusluvat Liikkuvan koulun hankevaroista. Kalaa saatiin ja virtaan istutettiin 250 kiloa kirjolohta yhdessä Varkauden Vaaputtajat ry:n toimijoiden kanssa. Tapahtuman ideana oli saada koululaiset liikkumaan omassa lähiympäristössään ja kaupunkiympäristössä sekä tietysti kalastaa. Ohjelmassa oli perho- ja virvelikalastusta, perhonheiton tarkkuus- ja pituusheittoa. Tapahtuman yhteistyökumppaneiden taholta esittelyssä oli kalastusalan tarvikkeita ja välineitä. Paikallisista kalastusseuroista myös Warkauden Urheilukalastajat ry antoi oman panoksensa tapahtuman onnistumiselle ja koululaisten kalastusharrastuksen jatkumiselle. Pirtinvirta on mahtava joki keskellä kaupunkia, tarjoten pitkin rantaväyliä mahdollisuuksia kalastaa ja olla vaikka piknikillä rannassa perheen kanssa. Päiviönsaari on historiallisesti tärkeä taimenen nousureitti. Se on nyt padottu Ämmänkosken osalta, mutta siitä huolimatta tänne nousee todella suuria, jopa 4 8-kiloisia taimenia. Samoin Pirtinvirta houkuttelee muun muassa isoja kuhia keväällä, kertoi yksi tapahtuman puuhahenkilöistä, Repokankaan koulun luokanopettaja Olli Koskinen, jolla on pitkä tausta perhokalastukseen, perhonsidontaan ja alan kurssitukseen. Luonnonkala on nykypäivänä arvossaan. Mielestäni lähialueiden vesistöissä kannattaisi nostaa luonnonkalojen ja rasvaevällisten järvitaimenien roolia. Kysymykseen, onko Pirtinvirta Varkauden helmi, Koskinen totesi jokaisen ihmisen näkevän asian omassa sisimmässään. Virtaava vesi on aina helmi, siitä lähdetään liikkeelle. PRO Päiviönsaari ry toimimaan alueen hyväksi PRO Päiviönsaari ry:n puheenjohtaja Timo Leppäselle alue on tuttu jo vuosikymmenten takaa. Yhdistys pyrkii lisäämään alueen elinvoimaisuutta ja yrittäjyyttä. Kun ennen lähdettiin Varkaudessa keskustaan tai ruukille se tarkoitti Päiviönsaarta. Alueen puolesta toimijaksi ja puhujaksi on perustettu yhdistys nimeltään PRO Päiviönsaari ry, joka on rekisteröity kaksikieliseksi. Perustuuhan Päiviönsaari pitkälti ruotsinkieliseen kulttuuriin Ahlströmin ajoilta. Päiviönsaaren alue on ainutlaatuinen ja sen kulttuuriperimää tulee vaalia. Tavoitteena on lisätä Päiviönsaaren elinvoimaisuutta, yrittäjyyttä ja edistää sen asemaa yhdyskuntarakenteessa ja matkailullisessa merkityksessä. Yhdistys pyrkii tuomaan alueelle erilaisia tapahtumia ja edistämään kansalaisaktiivisuutta, kertoo tuoreen yhdistyksen puheenjohtaja Timo Leppänen, jolle Päiviönsaaren alue tuli tutuksi jo kouluaikoina ja nuoruusvuosina. Leppäsen mielestä Virkamiesklubi pitäisi saada uudelleen avattua ja hyödynnettyä. Iltatorit käynnistyvät tämän kesän osalta 9.6 klo jatkuen kaikkiaan viitenä tiistai-iltana. Ensimmäisessä iltatoritapahtumassa ohjelma painottuu lapsiin, koska käynnissä on Vekara-Varkaus-festivaaliviikko. Myös sählykaukaloa kaavaillaan kyseiselle päivälle. Taiteiden Yö-tapahtuma on tulossa 7.8 klo Päiviönsaarelle, ja tuolloin pyritään saamaan Virkamiesklubi valaistuksi. Toteuttamisen arvoisena yhdistys näkee tapahtuman joulun tietämissä. Mietinnät ovat myös seuraavassa vapussa jotta opiskelijat eivät lähtisi vapunviettoon muualle vaan osallistuisivat jo perinteeksi muodostuneeseen Ruusan lakitukseen. köposti on Päiviönsaaren asioista ja uudesta yhdispro Päiviönsaari ry on käynnistänyt jäyhdistyksen varapuheenjohtajana toimii senien hankkimisen. Yhdistyksen osoite on tyksestä tietoa antaa puheenjohtaja Timo Raimo Pöysti, sihteerinä Nea Ikonen ja raahlströminkatu 10 B, Varkaus ja säh- Leppänen, puh , sähköposti hastonhoitajana Hilja Oinonen.

12 12

13 13 Kalevala Koru tuo iloa arkeen ja juhlaan Kalevala Korun myyntiedustaja Jutta Savukoski ja Kello-Suomisen Ilkka Moilanen esittelemässä koruja. Millefiori on uutuus, jonka on suunnitellut Kalevala Korun muotoilujohtaja Kirsti Doukas. Teksti ja kuvat: Vesa Moilanen Säilyttääkseen vanhaa on myös luotava uutta. Näin on aikoinaan sanonut Kaleva Korun perustaja, kirjailija Elsa Heporauta. Uutta halutaan, ja kahdesti vuodessa, keväisin ja syksyisin, Kalevala Korulta tulee uutuuskoruja. Kalevala Korun myyntiedustaja Jutta Savukoski oli esittelemässä mallistoa Kello-Suomisen 100-vuotisjuhlaviikon aikana Varkaudessa. Kalevala Koru on perustettu vuonna Ensimmäiset korut on julkistettu presidentinpuoliso Kaisa Kallion teekutsuilla ja alkuun valmistettiin muinaisiin koruihin perustuvia malleja. Tänä päivänä koruissa on selkeästi kaksi linjaa. On perin- teisiä koruja, joilla on historiallinen esikuva. Mutta on paljon myös modernia trendit muuttuvat, kertoi Savukoski, jonka mukaan Kalevala Koru on täysin suomalainen, Kalevalaisten Naisten Liiton omistama yritys, jonka voitto ohjataan liiton kautta hyväntekeväisyyteen. Mallistossa on muutamia hyväntekeväisyyskoruja, viimeisimpänä Suojassa-rii- pus, jonka myynnistä osa menee Lastensairaalahankkeelle. Kalevala Korut tehdään Suomessa. Mittausten mukaan kyseessä on Suomen suosituin ja arvostetuin korubrändi. Vaihtoehtoja löytyy vauvasta isoäitiin Kalevala Koru on hyvin tykätty. Mallistoon on tullut muun muassa Millefiori, Soliseva, Piilosilla, Nuppu, Sydänystävä, Onnenristi, Toivonristi, Aalloilla, Neliapilakummilusikka ja Lapin sormus on tullut takaisin, Jutta Savukoski kertoi. Kello-Suomisen Ilkka Moilasen mukaan Kalevala Koru on kaikenikäisten koru. Lahjaa ostettaessa monesti asiakas lähteekin liikkeelle juuri Kalevala Korusta. Panosta materiaaliin mittatilausvaatteissa Kun teettää vaatteen mittatilaustyönä, sitä on mukava kantaa, samanlaista mallia ei tule vastaan ihan heti ja asiakas saa juuri toiveittensa mukaisen vaatteen. Harva ihminen on symmetrinen kehon molemmin puolin ja vartalo voi olla malliltaan sellainen, ettei valmisvaatteita löydy, sanoo Lankaset-liikkeen yrittäjä AnnaKaarina Kalliokoski, koulutukseltaan vaatesuunnittelija ja taiteen maisteri. Vaatteiden valmistaminen on hänellä verissä ja juhlapukuja hän on tehnyt muun muassa Presidentinlinnan itsenäisyyspäivän juhliin. Kevät- ja kesäaikaan on paljon juhlia. Mittatilausvaatetta hankittaessa kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä ja muistaa varata aikaa myös sovituksiin. Juhlavaatteissa on yleensä 3 4 sovitusta, joissa kerrallaan vierähtää helposti tunti. Juhlapukeutuminen näyttelee selkeästi tärkeintä roolia mittatilausvaatteissa, mutta toki myös työhön teetetään vaatteita. Tykkään käyttää luonnonmateriaaleja. Myös asiakkaat satsaavat mielellään laadukkaisiin materiaaleihin, joista saa hyvännäköistä ja niitä on miellyttävä käyttää. Mittatilausvaatteissa pystyy sananmukaisesti palvelemaan asiakasta räätälöidysti. Jos esimerkiksi on tiedossa juhlavaatteen kanssa käytettävä koru, asun pääntie teh- dään niin, että koru asettuu kauniisti. Asiakkaan kanssa keskustellaan tilaisuuden luonteesta ja haluaako hän sellaisen vaatteen, jota voi käyttää myös myöhemmin ja haluaako hän yhdistellä sitä johonkin muuhun vaatteeseen. Yhdessä pohditaan mallia ja teen asiakkaalle luonnoksia, joista valitaan toteutettava malli. Morsiuspukuja ja vaatteita hääparin äideille Kalliokoski on toteuttanut useita. Jo perinteisen valkean morsiuspuvun tekovaiheessa voi miettiä esimerkiksi vaatteen myöhempää värjäystä tai muutoin tiettyjen muutosten mahdollisuuksia. Toisaalta on myös niin, että halutaan morsiuspuvun olevan ainutkertainen ja yhtä päivää varten. Morsiamen puku riippuu paljolti myös juhlan luonteesta. Tänä päivänä on menty aiempaa yksilöllisempään suuntaan tapauskohtaisesti. Juhlaan voi liittyä tietty teema, vaikkapa keskiaikaisteema, harrastukseen liittyvä teema tai tietty väriteema. Anna-Kaarina Kalliokoski tekee mittatilausvaatteita Lankaset-yrityksensä nimissä. Myös W.O.L-malliston pellavavaatteita saa mittatilauksesta. Lankapuolella on tulossa maailmanlaajuinen neulontapäivä Tuolloin liikkeen edustalla neulotaan, virkataan ja tehdään käsitöitä, muistimuhveja, virkistysilo suunnitella ja valmistaa vaatteita käyttöön muistisairaille Käpykankaan pal- On mittatilaustyönä, sanoo Anna-Kaarina velukeskukselle. Kalliokoski. Yleisin materiaali on silkki.

14 14 Myymäläpäällikkö Sari Kainulainen istahti hetkeksi pöytäkattauksen äärelle. Vadelmamallisto ilottelee kirkkailla väreillään. Hyvän suosion jo saanut Mustikkapiirakka-kampanja jatkuu koko kesän. Mustikkapiirakkavuokiin voi yhdistellä eri tuotteita, kuten servettejä ja keittiöpyyhkeitä. Oiva idea on myös se, että keittiöpyyhkeestä löytyy mustikkapiirakkaohje. Ahti-mallisto tarjoaa suomalaisilla väreillä maustettuna suomalaista kalakantaa muikku, ahven, lahna, lohi. Uutta ovat myös koira- ja kissa-aiheilla varustetut ruokakupit lemmikeille Hau ja Mau. Lapsia on muistettu, ja vuoden puolella halipupupehmojen seuraan ovat tulleet uudet astiastot eli Halipupu-lautaset ja -mukit, aterimet, vuodevaatteet ja torkkupeitot. Henkilökohtaisia lahjoja Pentikin kesämallistolla mehukas värimaailma Pentik on tuonut kauneutta suomalaisiin koteihin jo yli neljän vuosikymmenen ajan. Tuotevalikoimassa on tunnettuja suosikkeja ja sesongeittain vaihtuvia uutuuksia. Keramiikan rinnalle on kehittynyt laaja valikoima tuotteita tekstiileistä huonekaluihin. Suunnittelun lähtökohtana on kauneus ja käytännöllisyys. Yrityksen omat muotoilijat suunnittelevat perusmalliston lisäksi neljä kertaa vuodessa vaihtuvat sesonkimallistot. Pentikin Varkauden outlet-myymälän myymäläpäällikkö Sari Kainulainen kertoo kevät- ja kesäsesongin jo tulleen kirkkaine väreineen. Tänä keväänä on lanseerattu paljon uutuuksia, esimerkiksi Omenapuu vihreällä, raikkaalla värillä. Tähän kattaukseen kuuluvat kaikki oheistekstiilit, kuten kaitaliinat, kankaat, vahakankaat ja servetit. Hortensia on kevään sesonkimallisto, johon kuuluvat tekstiilit sekä oheistuotteet sisustukseen ja kattaukseen. Kevään Hortensia-sesonkiin on tehty myös muki ja lau- tanen kahdessa värissä, sanoo Kainulainen, jonka mukaan mallistojen luomisessa Pentikillä otetaan huomioon eri vuodenaikojen luonto. Kesäsesonkiin kuuluu Vadelma-mallisto. Kahdella sävymaailmalla välitetään keskikesän tunnelmaa. Aiheena ovat kotimaiset kesän marjat ja mallistoon on oheistuotteina mm. lyhtyjä. lasituotteita ja kynttilöitä. Pentikin mallistot on suunniteltu niin, että niitä voi yhdistellä jo olemassa olevien perustuotteiden kanssa. Pystyy tekemään kattaukset ja sisustukset myös pihalle. Kesä on juhlien aikaa. Kotona pidettäviin juhliin Pentikin valikoimat tarjoavat juhlakattaukset kokonaisuudessaan aina kynttilänjalkoihin saakka. Ideoita juhlakattauksiin Varkauden myymälä on tuonut näytille erilaisin vaihtoehdoin. Lahjaideoita löytyy lahjapöydästä, jossa on valmiita lahjapaketteja helpottamaan ostopäätösten tekemistä. Asiakas näkee, miten tuotteita voi yhdistellä kokonaisuuksiksi. Esimerkiksi studiokeramiikan kanssa voi käyttää herkkuja marmeladeja ja hyytelöitä, kahvia ja teetä. Teemme valmiiksi myös lyhty- ja kynttiläsettejä sekä lahjapakkauksia vaikkapa opettajille ja päiväkodin tädeille. Mutta miten voisi huomioida esimerkiksi ylioppilaat ja muista oppilaitoksista valmistuvat tai rippijuhliaan viettävät nuoret? Ihan hyvin henkilökohtaisina lahjoina pyyhkeitä, pussilakanasettejä, astiasarjoja ja valokuvakehyksiä. Kun rippikoululaiselle alkaa kerätä astiasarjaa, niin siinä on hyvä alku aikanaan omaan kotiin ja opiskelemaan lähtiessä, Sari Kainulainen vinkkaa. Marimekko mukana kesässä Teksti ja kuvat: Vesa Moilanen tia hedelmiä ja kukkia tulvillaan olevan välimerellisen puutarhan tunnelman. Kuosi ihastuttaa astioissa, keittiötekstiileissä ja kankaissa. Marimekon sisustusmaailma luo iloa ja kauneutta jokapäiväiseen elämään. Tuotteet koristavat kotia ja ovat myös mitä mainioimpia lahjatavaroita. Monet ihmiset haluavat ostaa oikean lahjan. Nuorillekin jää muisto omasta juhlastaan ja lähtiessään opiskelemaan, he tarvitsevat monenlaista kotiinsa pussilakanoita, astioita, kodintuotteita, kylpytakkeja, toilettilaukkuja, Honkanen listaa lahjaideoita. Aivan yhtä hyvin lahjaideoiksi soveltuvat laukut ja asun kruunaavat asiat huivit, hatut, korut, solmiot ja sukat. Unohtamatta myös lapsia, joille Marimekko on tuonut uutta vaatteissa ja astioissa. Klassikoksi ei useinkaan synnytä, vaan tullaan ajan mittaan, suosiota keräten, huomiota herättäen, keskustelua aikaansaaden. Tämä oikeastaan kertoo siitä, että klassikon synnyttävät ihmiset, kulttuuri, asenteet ja arvostukset yhdessä. Klassikot ovat osa Marimekon salaisuutta ja historiaa. Aarteita, jotka toimivat vankkana pohjana kaikenlaiselle uuden luomiselle. Esimerkiksi Tasaraita, Jokapoika ja Unikko ovat tuttuja klassikkoja. Tasaraita-yöpaitoja ostetaan edelleen myös miehille, sanoo Varkauden Marimekon myymäläpäällikkö Helena Honkanen, kun allekirjoittanut muistelee 1970-luvun alun kokemuksia kyseisen tuotteen, pitkän yöpaidan käytöstä. Nostalgiaa! Unikko-tuotteet ovat kestosuosikkeja yli viiden vuosikymmenen ajalta. Nyt on värit loistavat mm. Sitruunapuutullut vaatteisiin ja sisustustuotteisiin uusia Kesän malliston astioissa. värejä ja tietysti tietyt klassikkovärit jatkavat koko ajan. Kun on kesä, on värikästä talven jälkeen sen huomaa. Moni asiakas sanookin, että on väriterapiassa, kun asioi Marimekon myymälässä, jossa on paljon värejä. Väriloistoa on mm. kesämalliston uudessa Sitruunapuu-kuviossa, joista voi ais- Unikko-mallisto on pitänyt pintansa yli 50 vuoden ajan, kertoo Varkauden Marimekon myymäläpäällikkö Helena Honkanen.

15 Taito Shopilla riittää touhua myös kesällä 15 Taito Shopin Anni Koponen ja Tarja Kettunen kertovat, että kankaanmaalauskurssi on heti juhannuksen jälkeen Päivi Tanhun toimiessa opettajana. Tää on iisii. Taito Shopilla on ollut iisi kursseja, joilla on osoitettu, että kynnys kursseille tulemiseen on matala. Kurssia on pidetty muun muassa virkkauksesta ja mosaiikkikurssi on vielä toukokuun lopulla Iisi -kurssilla valmistetaan mosaiikkitöinä kukkaruukkuja. Taito Shopin oma taitoviikko on kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Koko viikon ajan lasta ehtii tekemään monenlaista joka päivä kudotaan, värjätään kankaita, ommellaan t-paitoja ja tehdään metallilankatöitä. Vekara-Varkausviikon aikana Taito Shopin tiloissa on teemana Sadun lumoissa eli Lumikki ja 7 kääpiöitä -sadun pohjalta edetään päivä päivältä pohjalla on nukketeatteri ja sorminuket, kertovat Varkauden Taito Shopin Anni Koponen ja Tarja Kettunen, joiden mukaan kurssilaisia on ollut ihan kivasti keväänkin aikana. Kun kesäajaksi on toivottu toimintaa, niin sitä on tarjolla. Juhannuksen jälkeen on iltapäivän aikaan kankaanmaalauskurssi, jossa opettajana on taiteilija Päi- vi Tanhu. Heinäkuussa nukketaiteilija Maria Juudin pitää yhden päivän kurssin huovutuksesta, elokuussa alkavat käsityökoulut ja syyskuussa kurssit. Taito Shopin kesänäyttely on retrotyylinen myyntinäyttely, joka koostuu lähiseudun käsityöläisten kierrätysmateriaaleista valmistamista tuotteista. Samanaikaisesti on tulossa vanhojen koulutaulujen näyttely. Peltolan kesään liittyen Taito Shop on mukana omilla paikallistuotteillaan juhannuksen jälkeisellä viikolla. Taito Shopin lahjatuotteet ovat monille tuttuja, myös Varkaus-tuotteet, johon ovat kuuluneet kalsarit, jättitikkuaskit, mukit, magneetit ja Varkaus-peli. Kesäkuussa pai- kallistuotevalikoimaan tulee Varkaus-pyyhe. Kannattaa muistaa myös käsityökirppiksemme, jonne myyntiin voi tuoda käsitöitä ja tehdä löytöjä esimerkiksi virkattuja pitsiliinoja, pellavalakanoita, kiikkutuolinpäällisiä ja ryijyjä. Ja myös kesän aikana Taito Shopiin voi tulla vaikka mattoa kutomaan, Koponen ja Kettunen sanovat. Tekniikat yhdistyvät koruissa idearikkaasti Savon ammatti- ja aikuisopistossa korukivija ja jalometallialaa opiskeleva Laura Rosenberg on suunnitellut ja valmistanut Pitsikamut-tuoteperheen, johon kuuluu riipukset ja korvakorut. Koruissa yhdistyvät hopea ja nyplätty pitsi korujen eläinperheeseen kuuluvat siili, hevonen, kissa, koira, kettu ja kameleontti. Nypläystä Laura kertoo harrastaneensa jo parikymmentä vuotta. Nyt hän tuo nypläystä modernilla tavalla esille yhdistäen sen jalometallitekniikkaan. Pitsi valmistuu käsityönä, jokainen koru on yksilöllinen ja värivaihtoehtoja on useita. Pitsikamut-korut ovat tuoretta ideaa, jossa tekniikat yhdistyvät. Tällä hetkellä koruissa on kuusi eläinhahmoa. Teen korut sarjatyönä, korun sarjoina työvaihe kerrallaan. Olen tehnyt koruista myös tarvikepaketit, joissa on kehikko, langat, riipusnauha ja ohje. Eli jos osaa nyplätä, korun voi siltä osin valmistaa itse, hän kertoo. Laura Rosenberg on työharjoittelussa Lankaset-käsityöliikkeessä, jonka yrittäjän, Anna-Kaarina Kalliokosken kanssa on kaavailtu yhdistää osaamisia syksyn mittaan. Tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa juhlapuku, jossa modernilla tavalla otetaan nypläyksen ja hopean yhdistelmä osaksi pukua.

16 16 Lajin helppous viehättää frisbeegolfissa Kyllä lähtee nopeutta Maco Moilasen heitossa saattaa olla n. 100 km/h. Kuvan heittotilanteessa tarkoituksellisesti kiekon nopeus ei ollut kaikkein kovinta, jotta saatiin peliväline mukaan kuvaan. Teksti ja kuvat: Vesa Moilanen Onko frisbeegolf uusi sauvakävely eli laji, joka vetää mukaansa. Suomeen laji on tullut jo 1970-luvulla ja viime vuosien aikana harrastajamäärät ovat kasvaneet räjähdysmäisesti. Varkaudessa paikallisen Disc Golf Varkaus ry:n kotikenttä on Joutenlahden 12-väyläinen. Lähiseudulla frisbeegolfkenttiä on mm. Joroisissa, Leppävirralla, Heinävedellä ja Pieksämällä. Lajiin on helppo jäädä koukkuun. Lajissa saa onnistumisentunteita tai kun on oikein pahasti epäonnistunut, pätee legendaarinen lause: Lajin helppous viehättää. Ja muistaa aina voi heittää paremmin, sanoo frisbeegolfin aktiiviharrastaja ja -kilpailija Maco Moilanen, joka on harrastanut lajia vuodesta 2012 lähtien ja kilpaillut valtakunnantasolla hyvällä menestyksellä vuodesta 2013 lähtien. Ekan kisan kyllä muistan jännitti, kun ihmiset olivat ympärillä katsomassa. Nyt tykkään, kun ihmisiä on katsomassa se antaa virtaa. Kisaileminen on tietyllä tavalla lajin suola, koska on erilaisia ratoja ja heittää eri ihmisten kanssa. Kilpailuvietti vetää ja on tehtävä se, minkä osaa. Nyt vanhemmalla iällä tykkään, kun lajin parissa saa olla ulkona ja luonnossa. On hauskaa rämpiä ihan metsämaastossakin. Vattuvuori Frisbeegolf-harrastus on helppo aloittaa ja sen perussäännöt oppii nopeasti. Alkuun pääsee parilla kiekolla. Pelin tarkoituksena on saada frisbee mahdollisimman pienellä heittomäärällä maalikoriin. Pelaaja heittää niin monta kertaa, kunnes frisbee on maalikorissa. Voittaja on pelaaja, joka suorittaa radan pienim- mällä määrällä heittoja. Radat ovat tyypillisesti puustoisilla alueilla, joissa on vaihteleva maasto, joka tarjoaa luonnollisia esteitä kiekon lentoradalle. Nämä esteet ovat olennainen osa peliä, joten pelaajien ei tule muuttaa näitä esteitä vähentääkseen väylän haastavuutta. Frisbeegolf on laji, jossa tärkeää on pitää hauskaa ja olla reilu pelaaja taitotasosta riippumatta. Maco Moilasen mukaan lajissa pitäisi oppia lukemaan tuulta heittääkö vastatuuleen, myötätuuleen vai sivutuuleen on useita erilaisia efektejä. Myös kiekkojen osalta tulee huomioida ominaisuudet alivakaus ja ylivakaus. Jopa parin metrin päässä olevasta korista helposti puttaa ohi kovassa tuulessa, hän toteaa. Disc Golf Varkaus ry on perustettu vuonna Seuraan kuuluu kaikentasoisia pelaajia vasta-alkajista kilpapelaajiin. Ja seuraan lajin pariin ovat kaikki tervetulleita ikään katsomatta. Kyllä ihmiset liikkuvat ja harrastavat frisbeegolfia tämä on ehkä jäänyt kaupungilta piiloon. Vattuvuorelle on suunniteltu 18-väyläinen rata, joka tarjoaisi liikuntamahdollisuuksia myös kesäisin ja edesauttaisi kaikki, muistuttaa Maco, jonka kilpailukausi on käynnistynyt loistavasti. Pari viikkoa sitten hän sijoittui Keravalla kakkoseksi MPG-sarjassa ja Oulussa pidetyssä turnauksessa sijoitus oli samoin kakkonen. Tämä tarkoitti sitä, että paikka Lahdessa pidettäviin SMkisoihin varmistui 16 parhaan joukossa Suomessa. Nyt hommat ovat hyvässä jamassa nyt on saavutettu jotakin. Kun johonkin panostaa, niin nyt tuntuu hyvälle. Disc Golf Varkaus ry:n porukkaan ovat ovet avoinna ja lisätietoja saa seuran jäseniltä. Lisätietoa lajista saa mm. osoitteessa Myös lähietäisyydeltä heitettäessä, putattaessa on huomioita mm. tuulensuunta. Frisbeegolf-rata Warkaudenportissa Neste Warkaudenportin viime kesänä avaama 9-väyläinen frisbeegolf-rata on heittokunnossa ja heittoalustat ovat säilyneet ehjinä. Viime kesänä radalla kävijöitä oli jonkin verran ja yhdet kisat pidettiin. Myös tänä kesänä on tarkoitus järjestää kilpailutoimintaa, kertoi Neste Warkaudenportin yrittäjä Kimmo Kaksonen, jonka mukaan Disc Golf Varkaus ry antoi merkittävän panoksen frisbeegolf-radan rakentumiselle.

17 TäsmäLiike Toiminnallinen Myofaskiaalinen Harjoittelu Varkautelainen kuntoutuksen ja liikunnan ammattilainen, Ari-Pekka Lindberg on julkaissut ensimmäisen oman esikoisteoksensa, joka valaisee tarkoituksenmukaisen liikunnan ja liikkumisen perusteita. Kirjan pohdinnat eri harjoitusmuotojen merkityksestä hyvinvointiin laittavat miettimään, kuinka huonosti nykyiset harjoittelumuodot vastaavat sitä kuinka liikumme arjessa tai eri liikuntalajeissa. Kirja julkaistaan myös kansainvälisesti osana A-P:n kehittämää Toiminnallisen Myofaskiaalisen Harjoittelun koulutusta (Anatomy Trains in Training). A-P Lindberg työskentelee käytännön fysioterapia- ja valmennustyön lisäksi kouluttajana Suomen suurimmassa Personal Trainereita kouluttavassa organisaatiossa, Trainer4youssa sekä kansainvälisissä Anatomy Trains ja Myofascial Taping-organisaatioissa. Kimmoke kirjan kirjoittamiseen lähti Anatomy Trains -organisaation perustajan kehotuksesta luoda manuaali uuden tyyppisestä näkemyksestä liikkumiseen. Päästyäni vauhtiin kirjoittamisessa jäsentyivät monet eri näkemykset harjoittelusta tarkoituksenmukaiseksi kokonaisuudeksi. Kirjoittaminen lähti yksinkertaisesti lapasesta. Manuaalista tuli lähes 300-sivuinen kirja. Se ei ole missään nimessä mikään The Kirja tämän hetken kuumimmasta aiheesta faskiasta. Vaikka oma taustani on fysioterapiassa ja voimaharjoittelussa, ei Toiminnallinen Myofaskiaalinen ole perinteissä mielessä kumpaakaan. Päinvastoin se on jotain, mikä on puuttunut molemmista muutaman vuosikymmenen. Sen vuoksi kumpikaan ei ole täysin vastannut tarpeeseen, A-P toteaa. Intohimoni on toiminnallinen anatomia. Huolimatta pitkästä kouluttautumisesta koen olevani vasta alussa, kun puhutaan kehon toiminnan ymmärtämisestä. Kouluttautuminen on vienyt mielenkiintoisiin paikkoihin, myös lomanvietossa. Muutamien viime vuosien tammikuun lomat olen viettänyt Arizonassa, ruumiina- vauslaboratoriossa ihmetellen, kuinka kehon yksityiskohdat muodostavat tarkoituksenmukaisen kokonaisuuden. Näistä ajatuksista iso osa on myös siirtynyt kirjaan. Ari-Pekka Lindbergin kirjan kantavia teemoja on kokonaisvaltainen näkemys kehosta. Kuinka toimimme kokonaisuutena, mutta olemme harjoittaneet sitä eristetysti, osa kerrallaan vuosikymmeniä. Lisäksi lihaskuntoharjoittelussa harjoittelemme nostamista, vaikka se on vain pieni osa liikkumistamme arjessa. Liikuntateollisuus onkin hyvä opettamaan asiakkaita pärjäämään liikuntakeskuksissa, mutta se ei vastaa todelliseen tarpeeseen, kuinka pärjäämme liikuntakeskusten ulkopuolella Harjoittelumme tarkoituksenmukainen kokonaisuus muodostuu useammantyyppisestä harjoittelumuodosta, joista Toiminnallinen Myofaskiaalinen Harjoittelu TäsmäLiike on oleellisimmista. Se ei ole ainoa oikea, mutta isossa roolissa. Jotta harjoittelusta olisi oikeasti hyötyä hyvinvointimme kannalta, on huolehdittava levosta, stressin hallinnasta ja ravinnosta. Myös näitä perusasioita pohditaan suhteessa uuteen harjoittelunäkemykseen, joka haastaa ja kehittää lihasta ja faskiaa (jänne- ja muut sidekudosrakenteet) uusvanhalla tavalla. Ari-Pekka Lindberg toivottaa mukavia ja haastavia lukuhetkiä ensimmäisen suomenkielisen Faskiaa ja myofaskiaa niiden kontekstissa käsittelevän kirjan parissa. Kirjaa ei ole kirjoitettu aivan ryppyotsaisesti ja itseään liian vakavasti ottavasti, hän sanoo. Salibandyseura Hukka-Pallo palkitsi kauden päättäjäisissä joukkueittensa pelaajia. Hukka-Pallolla menestyksellinen kausi Salibandyseura Hukka-Pallo ry:n kulunut kausi on ollut todella hieno. Kauteen mahtui paljon upeita hetkiä. Seura on liikuttanut n. 150 seuranjäsentä kauden aikana harjoitusten, pelien ja perhekerhon muodossa. Sarjapelien lisäksi osallistuttiin Helsinki Floorball Cupiin vuodenvaihteessa ja Tampere Floorball Tournamentiin keväällä. Helsingin turnauksessa C-pojat saivat pronssia ja D-pojat saivat Tampereen turnauksessa pronssia hienon kamppailun päätteeksi. Viime syksynä alkoi myös tyttösalibandy kolmessa eri ikäluokassa ja on ollut todella mukava seurata, kuinka taitavia työtöistä on kehittynyt. Tytöt pelasivat mallikkaasti molemmissa turnauksissa ja kun heidän peliänsä katsoo nyt, on todella vaikea uskoa että he ovat aloittaneet lajin parissa vasta syksyllä. Salibandyseura Hukka-Pallo vietti kauden päättäjäisiä keskiviikkona kirjaston kokoustilassa ja antoi siellä erityismaininnat kaudesta seuraaville pelaajille: C-tytöissä vastuunkantaja Jasmin Alasjärvi, kehittyjä Lotta Vänskä ja tsemppari Tuija Valo. D-tytöissä vastuunkantaja Iiris Lindholm, kehittyjä Ida-Maija Koistinen ja tsemppari Anni Räisänen. WJK Juniorit liikuttaa lapsia Ei pelkästään jalkapallosta vaan myös erilaisista leikeistä muodostuu lasten liikuntatuokio tekonurmikentällä. Kuvassa Käpykankaan päiväkodin eskarilaiset palloleikissä. Harrastus- ja kilpailutoimintaa jalkapallossa järjestävä WJK Juniorit ry antaa lapsille alkukipinää liikkumiseen ja harrastuksen pariin sekä myös ajallaan mahdollisuutta tulla mukaan seuran joukkuetoimintaan. Seura on käynyt koulujen saleilla pitämässä erilaisia liikuntatapahtumia ja vuosi sitten toteutettua kampanjaa tuoda päiväkotien esikoululaiset ja koulujen alaluokkalaiset liikkumaan Keskuskentän tekonurmelle, on jatkettu tämän kevään aikana. Myös perhepäivähoidon lapset on huomioitu. Kaikkien päiväkotien eskarilaisille ja koulujen 1 3 luokkien koululaisille tarjotaan kevään, kesän ja syksyn aikana mahdollisuus käydä liikkumassa ja pelaamassa tekonurmella samoin koulujen lähikentillä. Päiväkotien lähellä ei välttämättä ole lähikenttiä ja on helpompi tuoda lapset tekonurmelle. Koulujen kanssa on sovittu, että lähikentillä pidetään liikunta- ja jalkapallotuokioita, kertoo WJK Juniorit ry:n saatu pidettyä aika hyvin kurissa ja lasten liikuntaan on pyritty satsaamaan, sanoo Immonen, jonka mukaan WJK:n junnuissa on 13 ikäluokkaa ja peliryhmiä on jo yli 20. Korttelifutis on matalan kynnyksen aloituspaketti, johon yhteistyökumppaniksi on saatu Varkauden Aluelämpö. Korttelifutiksessa on mahdollisuus käydä pelaamassa useamman kerran viikossa ja myös koulujen kautta on tarkoitus saada startti aikaan. Isona tavoitteena lähitulevaisuudessa on pelata kaupunginosajoukkueina tekonurmella tai muilla nurmikentillä pelejä. Teksti ja kuvat: Vesa Moilanen junioripäällikkö Antti Immonen, jonka mukaan kaupungin pienemmillä kouluilla on kaikilla koululaisilla mahdollisuus päästä liikuntatuokioille tekonurmelle. Tavoitamme lähes kaikki ikäluokista. Seura hoitaa kuljetuskustannukset ja liikuntatuokioiden ohjaukset sekä kenttämaksun. Lapsille tarjotaan mahdollisuus 1 3 kertaa käydä tekonurmella ja arvion mukaan käyntejä tulee Antti Immonen tunnustaa kantavansa huolta lasten liikkumisesta. WJK Jyniorit ry:n osalta on menty kivasti nousujohteisesti, kun viime vuoden aikana tuli n. 80 uutta lisenssipelaajaa. Tällä hetkellä junnuissa on n. 330 lisenssipelaajaa. Aktiivisuudestaan seura saikin viime vuonna kunniamaininnan Vuoden Varkautelainen ja Itä-Suomen piirin Vuoden Jalkapalloseura-palkinnon. Seuran valmennustoiminta on ollut aktiivista ja seuraan on saatu uusia harrastajia. Tekonurmikenttä on ollut iso askel ja olosuhteet ovat loistavat. Uskon lisenssipelaajien määrä kasvun jatkuvan, maksut on 17 Naisissa kehittyjä Jenny Juntunen, vastuunkantaja Aino Anttonen ja tsemppari Anu Kaulamo. C-pojilla on ollut erittäin hieno kausi ja siellä tsempparimaininnan sai Niko Sormunen ja Arttu Holopainen, vastuunkantajamaininnan sai Tuukka Kärkkäinen, Lauri Kirjavainen ja Juhani Järveläinen. Kehittyjämaininnan saivat Teemu Karkoski ja Jani Suomula. F-pojat ja D-pojat ovat tehneet niin hienoa työtä koko kauden aikana, että kaikki joukkueen pelaajat saivat erityiskiitoksen. D-pojat saivat hopeaa sarjapeleistä, mikä on todella huikea saavutus. Seuran kiertopalkinnon, Vuoden Esimerkkipelaaja-pystin sai Joni Asikainen Cpojista. Hukkapytyn eli seuran sisäisen, legendaarisen kiertopalkinnon sai tänä vuonna Jesse Pehkonen D-pojista. Hän on ollut poikkeuksellisella asenteellaan seuran edustaja kuluneella kaudella. Harrastajien lisäksi Hukka-Pallo kiittää kaikkia valmentajia, toimihenkilöitä ja vanhempia, jotka ovat mahdollistaneet kauden. Yhteistyökumppaneita unohtamatta kaikki yhdessä tekevät toiminnan mahdolliseksi. WJK Juniorit ry:n junioripäällikkö Antti Immonen on tyytyväinen seuran lisenssipelaajien määrän kasvuun ja mahdollisutteen saada lapsia liikunnan pariin sekä Keskuskentän tekonurmen tarjoamiin mahdollisuuksiin.

18 18 8,90

19 19 Sykkeessä-lehden menovinkkejä Varkauden panssarikeskus -näyttely Nukkekoti Sadun ja Seikkailun talo Taidenäyttely, Jaana Lönnroos ja Helen Clarke Kuopion Komediafestivaali Taipaleen kanava-alue ja kanavamuseo Taidekeskus Väinölä, Varkaus Hanneriina Moisseinen: Liinatie Varkauden taidemuseo Savon Taito -käsityökoulun kevätnäyttely Leppävirran kirjasto Puutarhapäivä Harjurannan Taimitarha, Varkaus klo Hiekanpäänniemi, Pieksämäki Kuopio, useita sijainteja Sunny Group Six viikonlopputanssit Kylpylähotelli Rauhalahti klo 21 Sorsalan Rompetori ja vanhat vehkeet Sorsakosken kylätalo Seurala, Leppävirta klo 9 16 Surinaa Sussuille Pärinää Pojille Speedway SM-liiga Varkauden Moottoriurheilukeskus klo 18 kaupunkilehti Sykkeessä-lehti on visuaalinen ja dynaaminen paikallismedia Keski-Savon alueella. Y: Osoite: Ahlströminkatu 10 B, Varkauden Moottoriurheilukeskus klo 13 Leppävirtaa-valokuvanäyttely Myynti: Ilmoitus- ja sivunvalmistus: Pikku-Pietarin Torikuja aukeaa kesäksi 2015 Painatus: Savon Paino Oy Seuraava Sykkeessä-lehti ilmestyy alkusyksyllä. Uimahalli Ilopisara, Varkaus klo 11 Sampola Cup 2015 Juvan tenniskeskus klo Hertunranta, Varkaus Leppävirran kunnankirjasto Mikkolehtinen.net Varkauden kaupunginkirjasto klo 9:30 ja 10:30 Peltola herää Peltola, Varkaus Tarinoita elämästä -taidetyöpajat Terapian tarpeessa Taidekeskus Väinölä Ella ja presidentti Konnuksen kesäteatterissa Speedway Kaupunki Cup Arja Lehtosalmi, Vauvateatteri Onnenvuosi Iloa Itä-Suomeen, Naivistit Julkaisija: VM-lehdet Oy Vesa Moilanen Warkaus-sali klo 18 Varkauden taidemuseo Kulttuurikeskus Poleeni, Pieksämäki Varkaus Internet: Toimitus: Peikkotango-tähtivierailu Kuninkaankartanon Kesäteatteri, Juva Lasten LukuVarkaus 2015 palkinnon julkistamistilaisuus Ravintola Kaks Ruusua, Varkaus klo 10 Lasten ja nuorten laulukilpailu Warkaus-sali klo 18 Kuorofestivaali Sävelsita Ensi Vekara-Varkaus festivaaliviikko askeleet Varkauden kaupunginkirjasto Kesäkatu-ilta ja teatterikulkue Konnustupa, Leppävirta Päätoimittaja: Jaakko Ikonen Forum, Varkaus klo 9 13 Sport & Spa Hotel Vesileppis The Nordic Historical Keyboard Varkaus Puolikas Festival juoksutapahtuma Kuopio Kauppakeskus Forumin vekarapäivä Pikku-Pietarin Torikuja, Kuopio Savolaiset suvijuhlat Varkauden teatteri klo Merirosvoristeily Avajaisten puistojuhla Itsenäisyydenpuisto, Varkaus klo 10 Kauppakatu, Varkaus klo 17:30 Minne tuuli kylän kuljettaa Soisalo-opiston pihateatteri Mika Törösen akvarellikurssi Kulttuuripappila Sylvi, Pieksämäki Värit, Varkauden Kuvataideyhdistyksen jurytetty pop up -näyttely Retki Härkämäen tähtitornille Peltola, Varkaus Kalakukko-katujunan kaupunkikierrokset Varkauden kaupunginkirjasto Seikkailujen saari 2015 Veikeä verstas Tyyskänniemen Koskipuisto, Varkaus Varkauden kaupunginkirjasto klo 9 14 Navitas Junnumaraton Taitotalo Navitas, Varkaus klo 10 Kuperkeikan suomenmestaruuskilpailut Itsenäisyydenpuisto, Varkaus klo 14

20 20

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Syksy 2010 UUTUUSTUOTTEET. www.taitouusimaa.fi. Upeaa Uudeltamaalta!

Syksy 2010 UUTUUSTUOTTEET. www.taitouusimaa.fi. Upeaa Uudeltamaalta! UUTUUSTUOTTEET Upeaa Uudeltamaalta! Uusi, SINUN TÄHTESI -syysmallistomme odottaa jo Sinua. Sen herkulliset kudonnaiset ja kurssit tarjoavat tekemistä moneen makuun ja luovat hyvää oloa ja onnistumisen

Lisätiedot

Ilonan ja Haban aamu Pariskunnalle tulee Aamulehti, mutta kumpikaan ei lue sitä aamulla: ei ehdi, eikä jaksa edes lähteä hakemaan lehteä kauempana sijaitsevasta postilaatikosta. Haba lukee Aamulehden aina

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille Kysely Europassin käyttäjille Kyselyn tuloksia Kyselyllä haluttiin tietoa Europass-fi nettisivustolla kävijöistä: siitä, miten vastaajat käyttävät Europassia, mitä mieltä he ovat Europassista ja Europassin

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

LIIKELAHJAT Kevät 2015

LIIKELAHJAT Kevät 2015 LIIKELAHJAT Kevät 2015 1 Monta hyvää syytä valita Aarikka-lahja Tervetuloa tekemään onnistuneita lahjavalintoja! Ota yhteyttä ja pyydä tarjous! Sirpa Grev sirpa.grev@aarikka.com p. 040 544 4212 Paula Heinikangas

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

Vierailulla Urho Kekkosen museossa

Vierailulla Urho Kekkosen museossa Vierailulla Urho Kekkosen museossa Teksti, kuvat ja Sari Salovaara 10.5.2012 sivu 2 / 9 Sisällys Johdanto... 3 Tamminiemen uudistukset parantavat saavutettavuutta... 4 Elämyksiä eri aistein... 5 Muita

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

& KESÄN 2015 PARHAAT LIIKELAHJAIDEAT

& KESÄN 2015 PARHAAT LIIKELAHJAIDEAT kevään uutuuksia & KESÄN 2015 PARHAAT LIIKELAHJAIDEAT Yrityksesi visuaalinen ilme ja arvot saavat näkyä myös liikelahjoissa. Meidän kauttamme se onnistuu. Voit tilata tuotteet haluamallasi kuvalla kudottuna

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Anne Niemi. Osaava ja pätevä ja mukava

Anne Niemi. Osaava ja pätevä ja mukava eduskuntaan 2015 Hyvä ystävä, tule kanssani yhteiselle matkallemme tekemään Suomesta parempi paikka yrittää, tehdä työtä ja pitää huoli kaikista. Muutos parempaan alkaa nyt. Seuraa Annea Ota yhteyttä minuun.

Lisätiedot

Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry 1985 2014 osa 2. 1997-2009

Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry 1985 2014 osa 2. 1997-2009 Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry 1985 2014 osa 2. 1997-2009 Tapahtumia vuosien varrelta Kuvassa Aulangonjärvi ja Lusikkaniemi Anni Liukkala puheenjohtajana 1997 2002 Komeroiden kätköistä -näyttely

Lisätiedot

Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin

Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin Punainen Risti on maailmanlaajuinen järjestö, jonka päätehtävänä on auttaa hädässä olevia ihmisiä. Järjestön toiminta pohjautuu periaatteisiin, jotka

Lisätiedot

Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013

Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013 Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013 Vierailu Tekniikan museoon oli hauska. Toivottavasti näemme vielä! (tyttö, 3. lk) Tekniikan museo on kiinnostava, koska pidän keksinnöistä ja haluaisin itse keksijäksi.

Lisätiedot

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa IkäArvokas palvelupäivä Kangaslammin seurakuntasalissa keskiviikkona 23.9.2015 klo 11-15 Leiripäivään kutsuttiin mukaan erityisesti kotona yksin asuvia ikäihmisiä, jotka harvoin pääsevät mukaan toimintaan

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015)

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) Valmisteluryhmän terveiset Kumppanuustalon suunnittelu ja valmistelu etenee 1. Kulmassa toteutettiin suunnitteluilta 10.2.2015. Tilaisuudessa

Lisätiedot

3/2014. Tietoa lukijoista

3/2014. Tietoa lukijoista 3/2014 Tietoa lukijoista Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen 2. luetuimman päivälehden, kuukausiliite. Se on maaseudulla asuvalle ihmiselle tehty aikakauslehti. Lehti on onnistunut tehtävässään ja

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Yhteistyöstä menestystä Forma messut on Taito Shopketjun myymälöille tärkein sisäänostotapahtuma ja paikka kohdata tavarantoimittajia. Siksi se

Lisätiedot

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Summary1/2 59 vastausta (vastanneista naisia 8 ja miehiä 51) Kysely oli avoinna 2 viikkoa (11.2. 25.2.2015) 78% vastanneista kuului ikäryhmään 18-39 49% vastanneista

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Leiriydy. Iso Kirja Camping. Tervetuloa pelaamaan Pikku Putille!

Leiriydy. Iso Kirja Camping. Tervetuloa pelaamaan Pikku Putille! 1 Tervetuloa pelaamaan Pikku Putille! Rata on tarkoitettu pelattavaksi puttikiekoilla. Muista varoa muita alueella liikkujia sekä autoja yms. Kiekko on aina heittäjän vastuulla. Kiekkoja saa kesäaikaan

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

muutamassa minuutissa Pystytät

muutamassa minuutissa Pystytät X-Gloo Mercedes-Benzin tuulitunnelissa testattu Maailman parhaimmat puhallettavat tulevat Saksasta. Sään kuin sään kestävät, tosi näyttävät X-Gloo teltat voit pystyttää missä vain ja ne ovat taatut katseenvangitsijat!

Lisätiedot

Kulttuurimatka suomalaiseen kotiin

Kulttuurimatka suomalaiseen kotiin Kulttuurimatka suomalaiseen kotiin Case: Cosy Finland Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring, 8.4.2011 Mistä kaikki alkoi? Kirsti Sergejeff pääsi Gambian matkallaan vuonna 2002 tutustumaan

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

Piiroisen uutuus X-pöytä ja penkki ensiesittelyssä Habitaressa 10.-14.9.2014

Piiroisen uutuus X-pöytä ja penkki ensiesittelyssä Habitaressa 10.-14.9.2014 LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa 1(5) Piiroisen uutuus X-pöytä ja penkki ensiesittelyssä Habitaressa 10.-14.9.2014 Pasi Paakin suunnittelemassa X-pöydässä ja penkissä kalusteen vahva ja omaleimainen visuaalinen

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -juliste -kutsu kilpailuun -ohjelma -kokouskutsu Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -ilmoittautuminen -kilpailusäännöt 17.10.2015 Peltolan koulu, Lummetie 27 b Tikkurila, Vantaa emantakisat@gmail.com

Lisätiedot

Wanha Karhunmäki. No terve! Aikahan on se vakiotiistai, 15.5. klo 11.00. Paikka Wanha Karhunmäki Lapualla, osoite Karhunmäentie 923.

Wanha Karhunmäki. No terve! Aikahan on se vakiotiistai, 15.5. klo 11.00. Paikka Wanha Karhunmäki Lapualla, osoite Karhunmäentie 923. Wanha Karhunmäki No terve! Aikahan on se vakiotiistai, 15.5. klo 11.00. Paikka Wanha Karhunmäki Lapualla, osoite Karhunmäentie 923. Netistäkin Wanha Karhunmäki sivut löytää, ja siellä on ajo-ohjekin. Ohjelma

Lisätiedot

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä. Liikuntalupaus 1. Omassa pihassa, pyörätiellä, metsässä ja missä vielä meidän perhe liikkuu, polskuttelee, kiikkuu. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Lisätiedot

uudenvuoden kirjoittamishaaste

uudenvuoden kirjoittamishaaste uudenvuoden kirjoittamishaaste Unelmointi on yksi suosikkiasioistani. Toki tässä hetkessäkin on ihana ja hyvä olla. Elämä on nyt. Mutta tämä hetki pohjustaa seuraavaa. Se mitä ajattelet nyt, se mihin uskot

Lisätiedot

NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE?

NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE? NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE? Anne Ilvonen innovointipäällikkö, OK-opintokeskus 1 ESITYKSEN RAKENNE 1. Järjestöt lähidemokratian tukena -hanke 2. Nuoret ja verkko(vaikuttaminen)

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Vuoden parhaat ruokalahjat. Ei kylmätuotteita!

Vuoden parhaat ruokalahjat. Ei kylmätuotteita! K A R I N I N R U O K A L A H J A T 2 0 1 5 Vuoden parhaat ruokalahjat Ei kylmätuotteita! WWW.MATGAVOR.SE ORDER@MATGAVOR.SE +46 42 32 26 10 1 Me tarjoamme teille maistuvan ratkaisun! Jo 25 vuoden ajan

Lisätiedot

3. Arvot luovat perustan

3. Arvot luovat perustan 3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat

Lisätiedot

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 TERVETULOA KONKKARONKKAAN! Porvoon museon työpajatoiminta keväällä 2016 Holmin talon alakerrassa avautui maaliskuussa 2014 kokeellinen työpajatila - KONKKARONKKA. Uusissa

Lisätiedot

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 Rippikouluun ilmoittautuminen Hei sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori! Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos taas olet jo vanhempi

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

Tampereen kaupunki PIKI-VERKKOKIRJASTON SISÄLTÖOSIOIDEN 1. PIKI-verkkokirjasto-projekti 13.12.2010. Osio: #6 Lue, katso, kuuntele

Tampereen kaupunki PIKI-VERKKOKIRJASTON SISÄLTÖOSIOIDEN 1. PIKI-verkkokirjasto-projekti 13.12.2010. Osio: #6 Lue, katso, kuuntele Tampereen kaupunki PIKI-VERKKOKIRJASTON SISÄLTÖOSIOIDEN 1 Osio: #6 Lue, katso, kuuntele 1 #6 lue-katsokuuntele Lue, katso, kuuntele -osion etusivu Nostoja alasivuilta ja erilaisia listoja. 6 alasivun esittelylaatikot,

Lisätiedot

Isyyttä arjessa ja ihanteissa. KT Johanna Mykkänen & FM Ilana Aalto

Isyyttä arjessa ja ihanteissa. KT Johanna Mykkänen & FM Ilana Aalto Isyyttä arjessa ja ihanteissa KT Johanna Mykkänen & FM Ilana Aalto Mitä on tehty ja miksi? Tilannekatsaus tämän hetken isyyden tutkimuksen sisältöihin ja menetelmiin Tarkoituksena vastata kysymyksiin mitä

Lisätiedot

TEKSTI: ANU VIROLAINEN, KUVAT: LAURA SILLANPÄÄ. Sukupuu. Vinkkejä opettajalle. Karjalainen Nuorisoliitto

TEKSTI: ANU VIROLAINEN, KUVAT: LAURA SILLANPÄÄ. Sukupuu. Vinkkejä opettajalle. Karjalainen Nuorisoliitto TEKSTI: ANU VIROLAINEN, KUVAT: LAURA SILLANPÄÄ Sukupuu Vinkkejä opettajalle Karjalainen Nuorisoliitto TEKIJÄN TERVEISET Ensin oli idea Karjalaisesta Vauvakirjasta, jonka toteutuksen halusin ja sain vastuulleni

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

MAAKUNNASTA JA KAUPUNGISTA

MAAKUNNASTA JA KAUPUNGISTA Yhteisnäyttelyssä on mukana viisi kädentaitajaa eri puolilta maakuntaa. Muiden Taitajien tierna -hankkeeseen osallistuneiden käsi- ja taideteollisuusyrittäjien töihin voi tutustua näyttelytilan kuvaesityksen

Lisätiedot

Bulevardi 12:n WSOY:n kirjamyymälään Vuojoen kartanon kesäretkestä. WSOY:n edustaja Joni Strandberg WSOY "Puutarhan aika" "Onnellinen puutarhuri"

Bulevardi 12:n WSOY:n kirjamyymälään Vuojoen kartanon kesäretkestä. WSOY:n edustaja Joni Strandberg WSOY Puutarhan aika Onnellinen puutarhuri Kirja- ja matkailta Karkasimme puutarhaan kirjojen ja matkojen pariin karkauspäivänä 29.2. Hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkua väkeä alkoi saapua Bulevardi 12:n WSOY:n kirjamyymälään tekemään edullisia

Lisätiedot

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ. Kodin ja Koulun Päivä

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ. Kodin ja Koulun Päivä Kodin ja Koulun Päivä 2 Kodin ja Koulun Päivä Kutsuimme isovanhemmat kouluun klo 8-11 väliseksi ajaksi tutustumaan lastenlastensa koulunkäyntiin. Tarjosimme heille myös kahvit ja rehtori kertoili nykypäivän

Lisätiedot

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo

Lisätiedot

Tervetuloa! Varkauden-Pieksämäen seutu. Sisältö:

Tervetuloa! Varkauden-Pieksämäen seutu. Sisältö: Varkauden-Pieksämäen seutu Sisältö: Tervetuloa! Tule kokemaan iloisia hetkiä Savon sydämeen! Täällä voit nauttia kiireettömästä yhdessäolosta perheesi kanssa tai osallistua elämyksellisiin aktiviteetteihin.

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA 4.7. 1.8.2010 joka päivä 12-17

TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA 4.7. 1.8.2010 joka päivä 12-17 1 TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA 4.7. 1.8.2010 joka päivä 12-17 TIEDOTE c/o Veijo Kare Särkilahdentie 29 19700 SYSMÄ Puh 0500 734910 veijo.kare@sysma.fi 7.7. 2010 LEHDISTÖ JA MUUT NÄYTTELYVIERAAT

Lisätiedot

AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI

AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI 1. LÄHTÖKOHDAT Sosiaalityöntekijät kokivat osan asiakastilanteista

Lisätiedot

VALTTERIN TARINA Millä tavalla 11-vuotias tummaihoinen suomalainen poika kohtaa ja käsittelee rasismia? Salla Saarinen Adoptioperheet ry

VALTTERIN TARINA Millä tavalla 11-vuotias tummaihoinen suomalainen poika kohtaa ja käsittelee rasismia? Salla Saarinen Adoptioperheet ry VALTTERIN TARINA Millä tavalla 11-vuotias tummaihoinen suomalainen poika kohtaa ja käsittelee rasismia? Salla Saarinen Adoptioperheet ry Vuonna 2015 Suomessa on kv-adoptoituja noin 4 500, joista 1 000

Lisätiedot

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Vierailu Tekniikan museoon oli hauska. Toivottavasti näemme vielä! (tyttö, 3. lk) Innostunut opas innostaa kävijää! (opettaja) Tekniikan museo on kiinnostava, koska pidän

Lisätiedot

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia!

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Suojeluyhdistyksen valokuvauskilpailu järjestettiin nyt kolmannen kerran. Kilpailuaika oli 13.2.-5.6.2011. Yhdistyksen hallitus oli antanut kilpailun

Lisätiedot

on yritystoiminnan keskeisistä liiketoimintapäätöksistä ensimmäinen. Sen varaan kaikki muut päätökset tehdään:

on yritystoiminnan keskeisistä liiketoimintapäätöksistä ensimmäinen. Sen varaan kaikki muut päätökset tehdään: Sisällysluettelo Esipuhe 2 1. Segmentointi nykymarkkinoinnissa 5 1.1. Segmentoinnin merkitys 6 1.2. Segmentoinnin toteutuksen ongelmat 8 1.3. Segmentin valintaan vaikuttavat tekijät 10 2. Segmentoinnin

Lisätiedot

Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ. Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen

Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ. Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen Arjen asioita ja muistoja Oma kansioni -kirjaa voi käyttää apuna erilaisissa ryhmissä tai osallistujat

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Miten tekisin yhteistyötä Krikettiliiton kanssa?

Miten tekisin yhteistyötä Krikettiliiton kanssa? Miten tekisin yhteistyötä Krikettiliiton kanssa? Suomalainen kriketti Suomen Krikettiliiton ajankohtaisena tavoitteena on ottaa käyttöön ensimmäinen ainoastaan krikettiä varten rakennettu nurmikenttä ja

Lisätiedot

tapahtumakalenteri TOUKOKUU 2015

tapahtumakalenteri TOUKOKUU 2015 tapahtumakalenteri Kausi 2015 tuo tutut ja osin uudistetut tapahtumat, joista varmasti löytyy jokaiselle jotakin! Alla kooste kauden tapahtumista, jotka kannattaa laittaa kalenteriin hyvissä ajoin. Lisäksi

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 4/2016

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 4/2016 Elinympäristövaliokunta AIKA 11.04.2016 klo 16:00-18:15 PAIKKA Kaupungintalo, Kotka-kokoushuone Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Törrö Marja-Leena 16:00-18:15 puheenjohtaja Nivala Kaisa 16:00-18:15 varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Entisajan vaatteissa. Tehtävät koululle

Entisajan vaatteissa. Tehtävät koululle Entisajan vaatteissa Tehtävät koululle Työpajassa tutustutaan arkipukeutumiseen 1900-luvun alussa. Keski-Suomi sijaitsee itäisen ja läntisen kulttuurialueen rajalla, mikä on johtanut kulttuuripiirteiden

Lisätiedot

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Case: Hyvän Olon viikonloppu kurssilaisen palvelupolku Vierumäellä VIERUMÄKI KOTISIVUT www.vierumaki.fi - Paljon informaatiota

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin ja Härmälän asuinalueilla.

Lisätiedot

5. Toimittajan Fanny Segerfelt vierailu/haastattelut. 8. Street-tanssi alkaa koulun salissa 18.1.2016

5. Toimittajan Fanny Segerfelt vierailu/haastattelut. 8. Street-tanssi alkaa koulun salissa 18.1.2016 TOIMINTAKAUSI 2016-2017 Leikkipuisto Kesanto Koululaisten talokokous Talokokous 12.1.2016 /1 Asialista: 1. Osallistujalista 2. Edellisen kokouksen muistion kertaus 3. Apuohjaajien ja pihapoliisien tehtävät

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Korulipas kätkee rakkaimmat aarteet

Korulipas kätkee rakkaimmat aarteet Ihana oma koti toivottaa tervetulleeksi! Finlaysonin kevään ja kesän 2013 mallisto luo kotiin vaihtuvia tunnelmia Finlaysonin kevään ja kesän 2013 tekstiilimallisto houkuttelee sisustamaan omasta kodista

Lisätiedot

Golf Digest lukijatutkimus

Golf Digest lukijatutkimus Golf Digest Golf Digest lukijatutkimus Toteutettu web-kyselynä toukokuussa 8 Vastaajat ovat Golf Digest lehden tilaajia ja lukijoita Vastaajia n = 479 Lehden jutut luetaan tarkkaan Luen lehden jutut Vastaajista

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

ULKOPUOLiset AURi NKOs UOJAt

ULKOPUOLiset AURi NKOs UOJAt ULKOPUOLiset AURi NKOs UOJAt Auringolta suojautuminen on tärkeä osa asumista sekä nykyaikaista rakentamista. Ulkotiloissa viilentävällä varjolla on tärkeä rooli paitsi viihtyisyyden myös terveytesi kannalta.

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Marjo Virkkunen palvelutalon johtaja Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä olemisesta ja tekemisestä Alkoi Vire Koti

Lisätiedot

PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia

PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia AINA VAPAA PÄÄSY kevät 2011 työpajoja tapahtumia höyrykonemuseo Metallin hohto Kierros Werstaan Höyrykonemuseossa, jossa 110-vuotias Sulzer-höyrykone edelleen lepää alkuperäisellä paikallaan. Kierroksen

Lisätiedot

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa 2 3 4 5 Puhuminen auttaa Äidin kanssa Isän kanssa Äitipuolen kanssa Isäpuolen kanssa Isovanhempien

Lisätiedot