Muistellaan uimahallia. Porin keskustan vanha uimahalli

Transkriptio

1 Muistellaan uimahallia Porin keskustan vanha uimahalli Kirsi Niukko 2013

2 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 1.1. Hyvinvointiyhteiskunta kunnalliset uimahallit 2. Pori tarvitsee uimahallin 2.1. Ympäristö 2.2. Uimahallin suunnittelu- ja rakennushistoriaa 3. Komeata ja nykyaikaista tulee 3.1. Kellarikerros 3.2. Ensimmäinen kerros 3.3. Toinen kerros 3.4. Taide 3.5. Kävijämäärät 3.6. Puhdistautuminen ja hallin puhtaanapito 4. Vesipelosta vesipedoksi uimahallimuistoja 4.1. Avajaiset 4.2. Uimavalvonta 4.3. Säännöt ja käyttäytyminen 4.4. Uimaan oppiminen ja uimakoulu 4.5. Teemapäivät ja erikoisohjelma 4.6. Ihmissuhteita 5. Uimahalli uuteen käyttöön 5.1. Kunnostushistoriaa 5.2. Toiminnan kehittäminen 5.3. Uimahallin kunnostus- ja jatkokäyttösuunnitelmia 6. Lopuksi Kuvaliitteet Viitteet Aineistot, lähteet ja kirjallisuus

3 2 1. Johdanto Valtaosa Suomen liikuntapaikoista on rakennettu luvun aikana. Niin myös Porin keskustan uimahalli. Monien uimahallien peruskorjaus- ja muutostarpeet ovat tulleet ajankohtaisiksi 1990-luvulta lähtien. Useimmissa kunnissa myös Satakunnassa - on päädytty korjaamaan vanhaa uimahallia. Porissakin siitä keskusteltiin ja asiaa selviteltiin. Porin keskustan vanhaa uimahallia ei suunnitelmista huolimatta peruskorjattu, laajennettu eikä otettu uuteen käyttöön. Sen sijaan se päätyi purkulistalle ja tilalle rakennettiin uusi. Keskustan vanha uimahalli suljettiin ja uusi avattiin Porin päivänä samana vuonna. Uimahallia koskevasta dokumentoinnista sovittiin uuden uimahallin asemakaavan laatimisen yhteydessä. Työn rahoittivat Porin kaupunkisuunnittelu, Vapaa-aikavirasto sekä tekninen palvelukeskus/omistamisen yksikkö. Toteutuksesta vastasi Satakunnan Museo/FM Kirsi Niukko. Työ toteutettiin tarkoituksenaan dokumentoida rakennus ennen purkamista sekä selvittää rakennuksen historiaa ja muutosvaiheita. Selvityksen aineistoina käytettiin kaupungin liikuntalautakunnan nykyisen vapaa-aikalautakunnan - toimintakertomuksia, rakennuspiirustuksia, sanomalehtikirjoituksia, erilaista arkistomateriaalia sekä eri aikoina laadittuja haastatteluja. Aineistoista tärkein on Satakunnan museon tekemä uimahallin dokumentointi, joka toteutettiin sen viimeisellä aukioloviikolla valokuvaten sekä työntekijöitä ja kävijöitä haastatellen. Aineistot tallennettiin Satakunnan Museon arkistoon. Suurin osa tässä raportissa käytetyistä valokuvista on Satakunnan museon valokuvaajan Pentti Pereen ja amanuenssi Johanna Jakomaan tuolloin ottamia. Vasta avattu uimahalli talvella Kuva: Sven Raita, Satakunnan museo 1.1. Hyvinvointiyhteiskunta kunnalliset uimahallit Kunnallisten uimahallien rakentaminen Suomessa liittyy sotien jälkeisen hyvinvointiyhteiskunnan kehittämispyrkimyksiin sekä kansanurheilulle myönteisen ajattelun yleistymiseen. i Arkkitehdit joutuivat

4 lukujen aikana tekemisiin uudenlaisten rakentamiseen liittyvien haasteiden sekä uudistuvan rakennustekniikan kanssa. Tuolloin luotiin kokonaan uusia rakennustyyppejä erityisesti julkisten palvelujen, kuten neuvoloiden, koulujen, virastojen ja terveyskeskusten käyttöön. ii Myös kunnallisten uimahallien rakentaminen alkoi yleistyä 1950-luvulla, johon ajoittuvat muun muassa Suomen ensimmäinen kunnallinen uimahalli Turussa vuodelta Sen suunnitteli arkkitehti Erik Bryggman. Arkkitehti Alvar Aallon suunnittelema Jyväskylän uimahalli valmistui vuonna 1955 ja Harry w. Schreckin suunnittelema Pyynikin uimahalli Tampereella vuonna iii 1960-lukua kutsutaan kunnallisten uimahallien suunnittelun ja rakentamisen vuosikymmeneksi. Arkkitehti Jorma Järvi suunnitteli Kouvolaan vuonna 1962 Urheilupuiston uimahallin ja vuonna 1964 Kouvolan uimahallin ja maauimalan. Maan ensimmäinen 50 metrin uimahalli valmistui Vantaalle vuonna Vuonna 1966 valmistui Imatran uimahalli, vuonna 1967 Arne Ervin suunnittelema Kemin uimahalli sekä Kuopion 50 metrin uimahalli vuonna Vuonna 1977 Suomessa oli 114 julkista uimahallia. Suurin osa sijaitsi Länsi- ja Etelä-Suomen kaupungeissa. Vuonna 1977 Opetusministeriön alainen uimahallitoimikunta laati mietinnön, joka korosti uimahallien suunnittelussa sijaintia, mitoitusmallia sekä arkkitehtuurin esteettiseen laatuun liittyviä tekijöitä. Huomiota kiinnitettiin myös viihtyisyyteen sekä miesten ja naisten väliseen tasa-arvoajatteluun. iv Esimerkiksi Porin vuonna 1971 avatussa uimahallissa oli miehille 207 pukukoppia ja kaksi saunaa, naisille vain 100 pukukoppia ja yksi sauna. Epätasa-arvoinen tilanne perustui oletukseen miesten aktiivisemmasta uimahallin käytöstä, mikä pohjautui Opetusministeriön tilastoihin. Oletus osoittautui vääräksi ainakin Porissa, sillä hallin naiskäyttäjiä oli jopa enemmän kuin miehiä. Jo vuonna perustettiin uimahalliin naisten omat vuorot, jolloin koko halli oli vain naisten käytössä yhtenä iltana viikossa. Vuonna 1989 naisille tehtiin toinen sauna ja pukuhuone. v Uimahallien yhteyteen rakennettiin alusta lähtien myös kuntosaleja ja palloilutiloja tai laajempiakin sisäliikuntamahdollisuuksia. Uimahallit myös usein sijoitettiin urheiluhallin tai muiden urheilumahdollisuuksien läheisyyteen. Satakunnan ensimmäinen kunnallinen uimahalli valmistui Harjavaltaan, Hiittenharjun hiihtokeskuksen yhteyteen vuonna Vuoden 2013 keväällä halli siirtyi urheiluseura Harjavallan Jymyn omistukseen. Uimatoiminta rakennuksessa päättyi ja tilat on tarkoitus muuttaa suksivarastoksi ja koneiden huoltotiloiksi. Harjavallan kaupunki rakensi lähemmäs keskustaa uuden uimahallin. vi Jo sitä ennen, vuonna 1966 valmistui Säkylän varuskunnan kuntotalo, jonka yhteyteen rakennettiin myös uimahalli. Sitä saivat varusmiesten lisäksi käyttää myös siviilit, kertoo vuoden 1970 Satakunnan Kansa. vii Vuonna 1970 Satakunnan neljässä kunnassa oli uimahalli: Säkylässä, Harjavallassa, Huittisissa ja Kankaanpäässä. Lisäksi uimahalli oli rakenteilla Poriin ja Kokemäelle sekä suunnitteilla viiteen kuntaan. Kankaanpäähän uimahallia alettiin suunnitella jo vuonna 1969 suunnittelijoina arkkitehdit Kaija ja Heikki Siren, ja se valmistui vuonna viii Uimahalli peruskorjattiin vuonna 1995 Sirén Arkkitehdit Oy:n suunnittelemana. ix Euran uimahalli valmistui vuonna 1974 ja peruskorjattiin sekä laajennettiin vuosien aikana. x Kokemäen uimahalli rakennettiin vuosina Halli peruskorjattiin ja laajennettiin vuonna xi Nakkilan uimahalli kunnostettiin vuonna 1995 xii ja Ulvilan vuonna 2006.

5 4 Satakunnan Kansa esitteli levikkialueensa kuntien uimahallitilannetta. 2. Pori tarvitsee uimahallin - Uimahallin historiaa Ennen yleisten uimaloiden rakentamista uitiin luonnonrannoilla. Porissa yleisiä uimarantoja oli muun muassa Aittaluodossa, Reposaaressa, Preiviikissä ja Kirjurinluodossa. Niissä järjestettiin myös uimakouluja jo 1900-luvun alkupuolella. Maauimala valmistui vuonna Se on palvellut hyvin käyttäjiä. Se on auki joka päivä, yleensä kesäkuun alusta koulujen alkuun, jolloin vettä lämmitetään. Talviajan maauimala on auki avantouimareita varten kolmena iltana viikossa. Silloin vettä on vain lastenaltaassa ja sitä pidetään vain sen verran lämpimänä, ettei se jäädy. Talviaikaan järjestetään myös joulunajan ja

6 5 uudenvuodenaaton uinteja. Maauimala ei kuitenkaan korvannut sisäuimalaa ja omaa uimahallia alettiin Poriin suunnitella jo 1960-luvun alkuvuosina Ympäristö Liikuntatieteellisen seuran julkaisemassa, Teijo Pyykkösen toimittamassa Liikuntaympäristöt kulttuuriperintönä opas arviointiin - julkaisussa (2013) määritellään erityyppisiä liikunta-alueita. Niistä Porin uimahalli ympäristöineen voidaan sijoittaa liikunta- ja urheilupuistojen tai keskusten ympäristötyyppiin. Tyypillisesti tällainen alue on kaavoitettu, suunniteltu ja rakennettu liikunnan ja urheilun käyttöön kaupungin kasvun mukaan syntyneiden uusien asuinalueiden väliin, usein lähelle kouluja ja oppilaitoksia. Puistossa on tiiviisti erilaisia kenttiä, halleja sekä reittejä, joista on kevyen liikenteen ja lenkkeilyn/ hiihdon reittiyhteydet kunnan muihin liikuntaympäristöihin ja asuinalueille. Alue ja sen liikuntarakennukset ovat kunnan ja / tai elinkeinonharjoittajan rahoittamia ja rakentamia. xiii 1970-luvun taitteessa valmistuneisiin uima- ja urheiluhalleihin yhdistyy usein laajojen puistoalueiden tarjoamat ulkoilu- ja urheilumahdollisuudet, kuten pallokentät ja kevyenliikenteen reitit. Porissa Kuninkaanhaan alueen asuinkerrostalojen, koulujen ja liikuntapaikkojen muodostamasta väljästä, puistomaisesta kokonaisuudesta välittyy alueen kehittämistä ohjannut, kaupunkisuunnittelullisesti yhtenäinen ajattelutapa. Ennen 1950-lukua uimahallin seutu oli kaupungin reuna-aluetta ja peltoa. Kansatieteilijä Niilo Valosen vuonna 1939 ottamissa valokuvissa alueen tiet ovat vielä päällystämättömiä, puhelinpylväiden reunustamia hiekkateitä, joiden takaa avautuu tasainen viljelymaisema. Niilo Valonen kuvasi vuonna 1939 nykyisen uimahallin seutua, joka tuolloin oi vielä peltomaisemaa. Taustalla näkyy Uusikoivisto (SM)

7 1 Alueen rakentaminen kiihtyi luvulla. Kartta vuodelta 1959 Porin kaupungin karttaan vuodelta 1959 on jo hahmoteltu tulevia Herralahden ja Koivulan kerrostaloalueita, Tampereentien linjausta sekä uimahallin ympäristöä. Suunnitelmista osa toteutettiin eri tavoin kuin kaavakartta esittää. Vuoden 1965 Satakunnan Kansa kuvaa alueen kehittämissuunnitelmia: Lähivuosina tulee aivan Porin keskustan tuntumaan uusi rakennusryhmä, ns. kulttuurikeskus, johon alustavien suunnitelmien mukaan sijoittuvat Porin Teljän seurakunnan kirkko, uimahalli sekä uudet kansakoulut. Porilaiset ovat jo vuosikaudet odottaneet kaupungin siirtyvän suunnitelmista toteuttamisen asteelle ( ) Porin asemakaavaosasto ja arkkitehtiosasto ovat suunnitelleet näiden tarpeellisten rakennusten paikaksi kaupungin omistuksessa olevaa Kuninkaanhaan aluetta, joka sijaitsee Porin tyttölyseon ja Koivulan tornitalojen välissä. xiv

8 2 Kuninkaanhaan rakentaminen alkoi 1960-luvun taitteessa matalilla kerrostaloilla. Vuonna 1967 rakennettiin Herralahden asuinkerrostalot, pitsilinnat. Tyttölyseo muutettiin myöhemmin Kuninkaanhaan yläasteeksi ja lukioksi. Jo vuodesta 1963 suunnitteilla ollut uimahalli valmistui vuonna 1970 ja avattiin tammikuussa vuonna Urheiluhalli valmistui vuonna Satakunnan Kansa esitteli Kuninkaanhakaan suunnitteilla olevaa rakentamista Uimahallin suunnittelu- ja rakennushistoriaa Kaupunginhallituksen nimeämä uimahallivaltuuskunta istui vuodesta 1963 vuoteen 1967 tehtävänään selvittää uimahallin suunnitteluun ja rakentamiseen liittyviä kysymyksiä. Puheenjohtajaksi nimettiin Porin urheilulautakunnan puheenjohtaja, kirjaltaja Viljam Rantanen. Valtuuskunnan seitsemästä muusta jäsenestä yksi oli kaupunginarkkitehti Olaf Küttner. Valtuuskunta perehtyi maan uimahallitoimintaan ja teki vierailuja Suomen lisäksi myös Pohjoismaihin. Vuoden 1964 liikuntalautakunnan toimintakertomukseen on merkitty uimahallitoimikunnan opintomatkat Tukholmaan ja Kouvolaan, jonne arkkitehti Jorma Järvi oli suunnitellut kaksi uimahallia vuonna 1964 xv Porin kaupunginarkkitehtina toimi 1960-luvun taitteessa Olaf Küttner, joka on myös signeerannut uimahallin piirustukset. Käytännön suunnittelutyön teki vuodesta 1963 rakennusviraston arkkitehtina toiminut Matti Salmivalli. Hän kertoo, että uimahallin suunnittelutyö oli hänen ensimmäisiä suuria suunnittelutehtäviään kaupungin palveluksessa. Uransa alkuaikoina Salmivalli toimi kaupunginarkkitehti Olaf Küttnerin alaisuudessa luvun taitteessa hän toimi muutaman vuoden omasta arkkitehtitoimistostaan käsin kunnes siirtyi takaisin kaupungin työntekijäksi. Vuodesta 1984 eläkkeelle jäämiseensä asti vuoteen 1993 hän oli Porin kaupunginarkkitehtina. Uimahallin suunnitteluprosessi kesti Salmivallin mukaan noin viisi vuotta. xvi Rakennussuunnitelma esiteltiin ensimmäisen kerran jo vuoden 1966 Satakunnan Kansassa sekä piirustuksena että pienoismallina. xvii Tiedossahan on, että halli rakennetaan Kuninkaanhaan ja Itsenäisyydenkadun päässä sijaitsevan alueen koillisnurkkaan itä-länsisuunnassa. Sen sijaan on edelleenkin hämärän peitossa, koska rakennustöihin ryhdytään. Ehkä jo ensi vuonna lupaili toimikunta. Olaf Küttner teki selkoa halliin liittyvistä lukuisista yksityiskohdista, joista erikoisin lienee hyppääjiä varten rakennettava erillinen allas. xviii

9 3 Uimahallin pienoismalli. Kuva Sven Raita, SM Hallin rahoituskysymys oli vielä tuossa vaiheessa epäselvä ja vuoden 1967 joulukuussa Satakunnan Kansassa käsitellään uimahallin viivästymistä sekä toivotaan uimahallia odottavilta kansankerroksilta pitkää vieteriä xix Hyväksytyt piirustukset on päivätty Täydennyksiä kellarikerrokseen tehtiin vielä syys- ja lokakuussa Suunnitteluohjelman mukaan hallitilat suunniteltiin kaupungin toimesta ja rakennustekniset laitteet teetettiin urakkana kilpailutuksen voittaneella helsinkiläisellä urakoitsijalla Otto Wuorio Oy:lla. Aiheesta uutisoi Satakunnan Kansa : Pääurakoitsijana on rakennusliike Otto Wuorio Oy, ja rakennusteknisten laitteiden urakkahinta on, niin kuin aikaisemmin on jo kerrottu, kaksi milj. markkaa. Uimahallirakennuksen tontti käsittää m2 ja rakennuksen tilavuus m3 sekä rakennusala 2192 m2. Kokonaiskerrosala on 3460 m2. Aliurakoitsijoina toimivat lämpö-, vesi- ja viemärijohtolaitteiden osalta Vesijohtoliike Huber, ilmastoinnin osalta Oy Aerator Ab, mittaus- ja säätötöiden osalta Oy Honeywall Ab, jäähdytyslaitteiden osalta Kesko Oy, vedenpuhdistuslaitteiden osalta G.W.Berg & Co, maalaustöiden osalta Pentti Fager Ky ja alumiinisten ovi- ja ikkunarakenteiden osalta Rauhalammin Konepaja. xx Ennen rakentamista sovittiin alustavista maanrakennustöistä ja pohjatutkimuksista, jotka suoritti helsinkiläinen Pohjatutkimus OY vuonna Uimahallin peruskiven muurasi Porin tekninen kaupunginjohtaja Ylermi säteri xxi Uimahallia rakennettiin työllisyystyönä ja työmaa oli keskeytyksissä kesäaikana.xxii Rakennustarvikkeet olivat pääosin suomalaisia, mutta joitakin erikoistarvikkeita, kuten hapon kestäviä putkia hankittiin ulkomailta.xxiii Arkkitehti Matti Salmivalli kertoo, että elementtirakentamisen alkuvaiheessa tekniikkaa hyödynnettiin lähinnä asuinkerrostaloja

10 4 rakennettaessa. Teräsbetonirunkoinen uimahalli tehtiin pääosin paikalla valamalla, osittain käytettiin kuitenkin esivalmisteisia elementtirakenteita. xxiv Julkisivutiiliksi valittiin Kupittaan Saven vaaleankeltaista tiiltä nimeltä Sahara. Vesikaton katteeksi asennettiin kolminkertainen liimattu huopakate. xxv Pääsisäänkäynnin ulkoportaat tehtiin teräsbetonista. Askelmat ja lepotasot päällystettiin harmailla graniittilaatoilla. Portaan alapuoli sekä portaan sisäkatto päällystettiin höylätyllä, painekyllästetyllä mäntylaudoituksella. Sekä pääsisäänkäynnin että pohjoissivun varaportaan lasiseinät tehtiin kaksinkertaisina lasielementti-ikkunoina. Rakennukseen tehtiin jonkin verran painekyllästettyjä, puurakenteisia ikkunoita, mutta suurin osa ikkunoista ja ikkunaseinät, lasiovet sekä tuulikaappien lasiovet kynnyksineen ja ikkunaosineen tehtiin kovaeloksoidusta alumiinista. Rakennuksessa on myös lasitiili-ikkunoita. Kantavat runkorakenteet, pilarit, palkit ja kantavat seinät valettiin teräsbetonista. Ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa kaikki katot laskettiin. Halliosan pääkannattajiksi valettiin kahdeksan jännebetonipalkkia, joiden varaan vesikatto sekä alas laskettu välikatto kiinnitettiin. Katto päällystettiin rakolaudoitetulla, painekyllästetyllä mäntylaudalla. Kattoon tehtyihin upotusaukkoihin asennettiin halogeenivalaistus. Valaisimet uudistettiin vuonna Niille tehtiin uudet, suuremmat upotusaukot, mutta myös alkuperäiset aukot jätettiin paikoilleen. xxvi

11 5 3. Komeata ja nykyaikaista tulee xxvii Porin kaupunkisuunnittelu ja rakentaminen oli luvun taitteessa valtakunnallisestikin aktiivista. Esimerkiksi vuonna 1968 uimahallin ohella rakenteilla olivat muun muassa keskussairaala ja Satakunnan Museo. xxviii Uimahallin ensimmäiset työntekijät aloittivat ja lopputarkastus suoritettiin vähän ennen joulua vuonna xxix Lokakuussa 1970 ilmestyneen Satakunnan Kansan porilaisille lupaama joulukylpy uudessa uimahallissa siirtyi seuraavan vuoden alkuun, kun uimahalli aukesi yleisölle Julkisivu länteen pääsisäänkäynti Julkisivu itään Julkisivu etelään

12 6 Julkisivu pohjoiseen 3.1. Kellarikerros Alimpaan kerrokseen sijoitettiin puhdistuslaitteet ja muut tekniset tilat. Uimahallin pudistuslaitteena oli avohiekkasuodatusjärjestelmä. Suodatinaltaassa oli 240 m3 vettä, joka tuli altaiden reunakourujen kautta punaisten venttiilien kautta suodatusaltaan päätyyn. Hiekkasuodatusallas (vas.) ja puhdasvesikaivo (oik.) Kuvat Pentti Pere (SM) Ensin vedestä suodatettiin karkeat roskat hiekkasuodatuksen avulla. Hiekkasuodatuksen jälkeen vesi tuli puhdasvesikaivoon, jossa se lämmitettiin ja siihen lisättiin klooria. Lopuksi vesi kiersi vedenpumppaamon kautta takaisin altaaseen. Hiekat pestiin 3 kertaa viikossa. Kemikaalihuoneen automaattinen puhdistusjärjestelmä pumppasi puhdistusseosta koko ajan veteen. Järjestelmä automatisoitiin 1990-luvun puolessa välissä EU-säädösten mukaisiksi. xxx

13 7 Vasemmalla kemikaalihuoneen puhdistusjärjestelmää, oikealla ohjaus- ja hälytyskeskus. Kuvat Pentti Pere (SM) Uimahallin ohjaus- ja hälytyskeskus. Jos järjestelmään tuli jokin vika, huoneen keskellä olevaan keltaiseen pöytään tuli hälytys. Pöydän tekniikka oli herkkä kosteudelle, ja osia pöydästä oli jouduttu vuosien varrella uusimaan. Itse pöytä oli alkuperäinen. Valkoinen laite pöydän etupaneelissa oli tietokone, joka oli lisätty hallin automatisointivaiheessa 1990-luvulla. Tietokoneen avulla ohjattiin eri toimintoja, esim. säädeltiin altaiden veden lämpötilaa. Laite kertoi esim. veden meno- ja tulolämpötilan sekä hallin ilmankosteusprosentin. Pikakiertopumppu antoi allasvedelle virtausta ja mahdollisti suodatuskierron. Se otti vettä matalasta päästä ja toi sen takaisin syvään päähän. Pumppausteho oli 70 litraa sekunnissa. Putkessa virtasi tunnissa 240 m3 vettä. Lämmitysjärjestelmä. Tuloilmapuhallin lämmitti hallin. Se puhalsi m3 ilmaa tunnissa. Ilma meni suurten ikkunoiden välistä ylös, ikkunoiden yläpäässä on rako, josta ilma tuli sisälle ja lämmitti hallin. Ylhäällä vasemmalla pikakiertopumppu ja oikealla tuloilmapuhallin. Alakuvassa entinen kattilahuone, nykyinen kaukolämpöhuone. Uimahalli oli Porin ensimmäisiä kohteita, johon tuli kaukolämpö. Kuvat Pentti Pere (SM)

14 Ensimmäinen kerros Uimahallin ensimmäisessä kerroksessa sijaitsivat pääsisäänkäynti, altaat, tilaussaunat, pesuhuoneet ja pukutilat, valvontakoppi ja välinevarastot. Suunnitteluvaiheessa keskusteltiin myös 50 metrin altaasta, mutta Opetusministeriö ei antanut siihen lupaa. Matti Salmivalli kertoo perusteluna olleen, että Suomessa oli jo ennestään kaksi pitkää Euroopan mestaruustason vaatimukset täyttävää uima-allasta, jotka sijaitsivat Vantaalla ja Kuopiossa, eikä kolmatta enää tarvittaisi. xxxi Pääaltaasta tehtiin mitoiltaan 12,5 x 25 metriä ja hyppyaltaasta 12,5 x 12 metriä. Opetusallas lapsia varten on 12 x 6 metriä ja karkaisuallas eli kylmävesiallas 2 x 3 metriä. Hallin kokonaistilavuudeksi tuli m3.

15 9 Lasten viihtyvyys otettiin hallin suunnittelussa huomioon rakentamalla oma allas ja lisäksi piha-alueelle kahluuallas liukuratoineen. xxxii Pihalle varattiin tilaa myös myöhemmin rakennettavaa ulkoallasta varten, mutta suunnitelmaa ei toteutettu, koska arveltiin maauimalan riittävän tähän tarkoitukseen. Kahluuallas pihaan kuitenkin rakennettiin xxxiii Kuva: Pentti Pere, SM Kylmäallas oli vielä 1970-luvun taitteessa harvinainen uimahalleissa. Ainakin kahdeksan kymmenestä kävijästä pulahti altaaseen. Hyvin harva käyttäjä hyppäsi sinne suoraan. Tavallisesti portaita asteltiin hiljakseen, kasteltiin ensin kädet ja kasvot ja vasta sitten pulahdettiin kylmään kylpyyn, kirjoitti Satakunnan Kansa Kuva: Pentti Pere, SM

16 Kahluuallas kesällä Kuva: Pentti Pere, SM 10

17 Toinen kerros Toiseen kerrokseen sijoitettiin katsomo ja kuuluttamo, kuntosali, miesten ja naisten pukukaapit ja wctilat, kahvio sekä ryhmä- ja kerhohuoneet. Lisäksi toiseen kerrokseen tehtiin vahtimestarin asunto, jossa asui laitosmestari Onni Pohjavirta vuoteen 1979, minkä jälkeen muutti uimahallin läheisyydessä sijaitsevaan uuteen asuntoon. Sen jälkeen asunnossa asui uimahallin vahtimestari. Hallin muutostöiden yhteydessä 1980-luvun alkupuolella vahtimestari muutti pois asunnosta ja aiemmin kuuluttamossa sijainnut toimisto siirrettiin vahtimestarin asuntoon. xxxiv Katsomo. Katsomon betonirakenteet tehtiin betonivaluna. Katsomon ja penkkien välinen jalkatila ja portaat päällystettiin sementtimosaiikkilaatoilla. Istumapenkki tehtiin painekyllästetyistä, höylätyistä mäntylaudoista. Katsomoon mahtuu 400 katsojaa. Katsomossa istui runsaasti väkeä erilaisissa tilaisuuksissa, muun muassa seuraamassa suosittuja pellehyppyjä. Katsomo oli myös täynnä useissa siellä järjestetyissä kilpailuissa, muun muassa Suomenmestaruuskisoissa vuonna Katsomo kuvattuna (vas.) Pentti Pere (SM). Jani ja Esa Sievinen vuonna 1991 Porin uimahallissa (oik.) Kuva: Satakunnan kansa

18 Taide Hallin pääsisäänkäynnin puoleista julkisivua on alusta lähtien koristanut Porin kaupunkivaakuna, kuparinen karhunpää, joka edelleen riippuu seinällä vaikka halli onkin ollut kokonaan suljettuna vuodesta Sisätiloissa paljastettiin helsinkiläisen kuvanveistäjän Heikki Häiväojan veistos. Sen lahjoitti uimahallille Satakunnan Messut ry, joka jo vuonna 1965 lupasi lahjoittaa tulevaan uimahalliin taideteoksen. xxxv Häiväojan teos saatiin halliin arkkitehti Matti Salmivallin myötävaikutuksella. Hän toimi yhdessä Häiväojan kanssa Rauma-Repolan ruokalarakennuksen muutos- ja korjausprojektissa Raumalla. Häiväojalla oli valmiina toiseen paikkaan suunniteltu teos, jota ei kuitenkaan lunastettu. Salmivallin ehdotuksesta Häiväoja suunnitteli Elämänpuu -nimisestä teoksesta uimahalliin soveltuvan työn nimellä Palanen merta. xxxvi Laitosmestari Jukka Salmi ja laitosmies Simo Suomi kertovat että taiteilija kiinnitti teoksen itse uimahallin ikkunaseinälle. Työ osoittautui liian isoksi ja se täytyi katkaista. Heikki Häiväoja teki korjauksen itse. Mahdollisesti korjauksen vuoksi teokseen syntyi syöpymä, joka piti korjata. Teos poistettiin 1990-luvun lopulla seinältä korjausta varten. Korjaaminen viipyi eikä työtä enää palautettu. Porin taidemuseon johtaja Esko Nummelin kertoo, että teoksen kunto todettiin sellaiseksi, että se jouduttiin poistamaan paikoiltaan ja siirtämään Porin taidemuseon taideteosvarastoon Otavankadulle. Uimahallin voimakkaasti klooripitoinen sisäilma ja kiillotettu, ruostumaton teräs ovat yhdistelmä, joka ei ole täysin ongelmaton. Teos suunniteltiin sijoitettavaksi nimenomaan uimahalliin. Teosta ei ollut tarkoituksenmukaista eikä taloudellisesti mielekästä palauttaa takaisin paikoilleen tilanteessa, jossa myös uimahalli oli teknisesti tulossa tiensä päähän. Korvaavaa tilaa teokselle ei ole löytynyt. Nummelin kuvaa teosta esteettisesti voimakkaasti oman aikakautensa taiteellisen ajattelun tulokseksi. xxxvii Palanen merta taideteoksen paljastustilaisuus vuonna Kuva: Satakunnan Kansa

19 Kävijämäärät Halli oli alun perin mitoitettu 800 kävijälle päivässä. Vuosittaiseksi kävijämääräksi arvioitiin oin kävijää. Avajaispäivän kävijämäärä kuitenkin ylitti 2000 henkeä ja ensimmäisten vuosien aikana odotettu kävijämäärä ylittyi jatkuvasti. Ensimmäisen vuoden kävijämääräksi kirjattiin uimaria. Myös naiset käyttivät hallia enemmän kuin oli odotettu ja naisille suunnitellut tilat osoittautuivat nopeasti liian pieniksi. Vuonna 1989 Porin kaikissa uimaloissa kävi yhteensä noin henkilöä, joista yli puolet eli keskustan uimahallissa. Vuodesta 1971 vuoteen 1997 kävijämäärät vaihtelivat melko vähän. Useimpina vuosina kävijöitä oli yli vuodessa luvun puolivälissä muutamana vuonna kävijöitä oli alle Hallin kävijäennätys kirjattiin 1976, jolloin uimareita kävi Pienin kävijämäärä kirjattiin 1993: käyntiä. Kaikkiaan Porin ensimmäisen hallin toiminta-aikana kävijöitä oli xxxviii Keskustan uimahallin kävijätilasto ja käyttökustannukset vuosina

20 Puhdistautuminen ja hallin puhtaanapito Uimahallin laitosmiehenä 30 vuotta toiminut Pasi Rönni kertoo vuonna 2011 tehdyssä haastattelussa, että uimahallin hygieniavaatimukset olivat tiukemmat kuin maauimalassa. Esimerkiksi uima-altaan reunalle ei saanut mennä jalkineet jalassa. xxxix Vaatimuksia myös tiukennettiin aikojen kuluessa niin käyttäjien ja puhdistuslaitteidenkin osalta. EU:hun liittyminen vuonna 1995 toi lisää säädöksiä. Aluksi peseytymisessä käytettiin palasaippuaa. Koska saippuan käyttö oli tuhlaavaista ja terveystarkastaja totesi sen epähygieeniseksi, siirryttiin nestemäiseen saippuaan. Uimahallikulttuuri oli 1970-luvun taitteessa uutta Porissa, eivätkä kaikki käyttäjät olleet tottuneet noudattamaan tiukkoja puhtaussääntöjä. Altaaseen meno edellytti suihkua, mutta aluksi kaikki eivät näin tehneet. Sen vuoksi pesutiloja alettiin valvoa. Myöskään saunaan ei saanut mennä uimapuku päällä. Tätäkin valvottiin alussa. xl Kävijöitä oli erityisesti naisten puolella enemmän kuin tiloihin olisi mahtunut. Sen vuoksi tilat likaantuivat helposti. Sauna pestiin joka ilta kuumana, jotta se oli seuraavana päivänä puhdas uusille tulijoille. Myös uima-altaiden reunoja pestiin ahkerasti, sillä veden pinta altaassa ylsi aluksi vain altaan reunassa olevaan kouruun asti. Aluksi siivoojat konttasivat harjojen ja soodaveden kanssa altaan kourut puhtaiksi. Koska yhdessä työvuorossa oli vain yksi siivooja kerrallaan, hän työskenteli koko ajan kiireessä, usein vaatteet märkinä. Alussa altaan vesi myös likaantui iltaan mennessä ja siitä tuli sameaa. Myöhemmin veden puhdistusainemääriä tarkistettiin ja veden pinta nostettiin niin, että vesi valui lattiakaivoon, eikä jäänyt makaamaan reunoja vasten. Uimahallin siivousohjeet olivat sosiaali- ja terveysministeriön laatimat. Porin uimahallia arvostettiin siisteyden takia ja se sai siitä positiivista palautetta. Hallin siivousohjelmaan kuului allastasanteen pesu kahdesti viikossa, pesuhuoneen lattiat joka toinen päivä, saunat ja istuimet pestiin aina käytön jälkeen, pukuhuoneet pestiin päivisin, kaikki yleisön aikana. Yövuoroja ei ollut. Vesinäytteet otettiin aamuisin. xli 4. Vesipelosta vesipedoksi uimahallimuistoja Keväällä 2011 Satakunnan Museon laatiman uimahallidokumentoinnin haastatteluja tehtiin sekä työntekijöiden että hallin käyttäjien parissa. Työntekijöiden haastatteluja on hyödynnetty läpi raportin. Tässä luvussa muistellaan uimahallia myös sen käyttäjien kertomana. Osa haastatteluvastauksista kerättiin uimahalliin jätettyyn keräyslaatikkoon, osan muisteluista kirjoitti museon henkilökunta itse muistiin. Satakunnan museon keräyslaatikkoon jätettyyn kyselyyn vastasi asiallisesti yhteensä 25/ 28 uimahallin käyttäjää. Heistä 14 oli naisia ja 6 miehiä. Alle 18-vuotiaita oli viisi, joista kaksi poikaa ja kolme tyttöä. Museohenkilökunnan tekemiin haastatteluihin ja sähköpostiin tulleisiin haastatteluihin vastasi yhteensä 8 henkilöä, joista miehiä ja naisia kumpiakin oli neljä. Lisäksi kirjattiin muistiin kaksi ryhmähaastattelua, vuotiasta koostuva ryhmä Iltaruskot sekä kolmen miehen ja yhden naisen uimaporukka ja kahden työntekijän muistelut. Haastateltujen Ikähaarukka oli lapsista yli 80-vuotiaisiin. Vanhimmat käyttäjät olivat käyttäneet uimahallia sen koko olemassaoloajan: Vuonna 1971 keskustan uimahalli avasi ovensa tammikuussa ja huhtikuussa syntyi toinen tyttäremme. Ei tarvinnut enää miettiä missä talvella uidaan. Uimassa kävimme alkuvuoden

21 Avajaiset lähes päivittäin heti alusta alkaen. Nuorin tytär oppi uimaan samassa tahdissa kuin kävelemään. Näin alkoi minun yli 40 vuotta kestänyt rakkaussuhteeni keskustan uimahalliin. Uimahalliin liittyy niin paljon elämääni vaikuttavia hetkiä. xlii Uimahallin työntekijöistä laitosmiehet Simo Suomi ja Jukka Salmi sekä konemies Matti Ilo aloittivat työnsä jo Kassat, siivoojat ja uimavalvojat aloittivat Uimahalli avattiin 7.1. aamulla kello kuusi ja ryntäys alkoi xliii. Suomen mukaan väenpaljous oli suuri ja yllätti työntekijät täysin. Satakunnan Kansa on dokumentoinut ensimmäisen päivän toimintaa hallissa ja valokuvasi myös ensimmäisen pääsylipun ostaneen asiakkaan aamulla kuuden aikaan. Hallin 20-vuotisjuhlavuonna muisteltiin avajaispäivän kävijöiden muodostaneen pisimmillään aina Itsenäisyydenkadulle asti ulottuneen jonon. Hallin saunavalvojat joutuivat varsinaisen tehtävänsä sijaan toimimaan ovimiehinä väentungoksen vuoksi. xliv Alkuvuoden suurin päivittäinen kävijämäärä hallin alkuaikoina oli noin 2000 henkeä, vaikka hallin tilat oli suunniteltu 800 käyttäjälle. Myös yksin vuorossa ollut siivooja oli kovilla. Halli ei myöskään vielä tuolloin ollut täysin valmis vaan remonttimiehet juoksivat vielä työssä ja osa seinistä oli korvattu pahviseinillä. Uimahallin avajaisjuhla pidettiin huhtikuussa 1971 Suomen hallimestaruuskisojen aikaan. xlv Uimavalvojana alusta lähtien toiminut Irma Helmejoki kertoo, että avajaisjuhlassa esiintyi Lenita Airiston muotishow. Ison altaan päälle rakennettiin ponttonit, joiden päälle näytöslava asennettiin. xlvi Satakunnan Kansa kirjoitti uimahallin ensimmäisestä päivästä. Toimittaja oli paikalla jo ennen aamukuutta

22 Uimavalvonta Uimavalvontaa hallissa suorittivat aluksi niin itse valvojat kuin laitosmiehetkin ehtiessään. Alkuvuosina töissä oli kaksi laitosmiestä kerrallaan, jolloin toinen toimi uimavalvojana. Myöhemmin valvontaa suorittivat pelkästään erilliset uimavalvojat. Porin vapaa-aikaviraston mukaan uinninvalvonnan tavoitteena oli, että valvojan katse seuraa herkeämättömänä niitä allastiloja, joissa uimahallien käyttäjille voi sattua tapaturma. Uimalaitoksiin myös asennettiin teknisiä laitteita, kuten TV-monitorit välittämään kuvaa myös kassalle kriittisimmistä hallin allasalueista. Vanhempia ohjeistettiin, että alle kouluikäisiä tai uimataidottomia lapsia ei pitänyt lähettää halliin ilman saattajaa. Isomman sisaruksen mukana tuleva pikkulapsi saattaisi taas joutua vaaratilanteeseen seuratessaan tätä isompien altaalle. Vanhempien ohjeita pidettiin erityisen tärkeinä siksi, että tarkasta valvonnasta huolimatta vahinkoja saattaa sattua, eikä kaikki aina oikeaoppisesta hengenpelastuksesta huolimatta pääty hyvin. Ammattitaidon lisäksi valvojilla oli myös hyvä onni, sillä kukaan ei koskaan hukkunut hallissa. Erilaisia vahinkoja ja onnettomuuksia sekä läheltä piti -tilanteita kuitenkin sattui. Valvonnalla ei kaikkeen voitu vaikuttaa. Moni onnettomuus johtui kävijän omasta syystä. Jos halliin oli tultu esimerkiksi päihtyneenä, saattoi altaasta pois pääseminen olla vaikeaa ja henkilökunta joutui auttamaan. Myös korkea ikä saattoi aiheuttaa ongelmia. Näin kävi muun muassa silloin, kun hallissa järjestettiin ilmainen veteraanipäivä ja jotkut vanhat uimarit saivat sydänkohtauksen. Myös alusta asti hallissa uimaopettajana toiminut Irma Helmejoki muistaa onnettomuuksia, jolloin tarvittiin elvyttämistä. Joidenkin onnettomuuksien jälkeen hallissa tehtiin parannuksia, jotta onnettomuudet eivät toistuisi. Esimerkiksi hyppytelineen kaide osoittautui liian lyhyeksi, kun se ei ulottunut telineen päähän asti ja aiheutti uimarin putoamisen ja loukkaantumisen. Kaidetta jatkettiin tapahtuman jälkeen. Onnettomuusherkäksi osoittautui myös ensimmäisen ja toisen kerroksen välinen kierreportaikko, jossa uimarit liukastelivat paljain jaloin kulkiessaan. Portaikko poistettiin isompien onnettomuuksien välttämiseksi. xlvii Tampereella vuonna 1988 tapahtunut uimahallitapaturma sai Opettajien ammattijärjestön (OAJ) suosittamaan, että kouluista ei mentäisi uimahalleihin. Tuolloin kaksi koululaista unohtui uimahalliin luokan lähdettyä ja hukkui. Porin kouluvirasto palkkasi tällöin kaksi uimavalvojaa uimahallin omien valvojien lisäksi ja koululaisuinnit jatkuivat. xlviii 4.3. Säännöt ja käyttäytyminen Uimahallin sääntöjä opetettiin hallin alkuaikoina kävijöille valvomalla ja kehottelemalla ahkerasti.. Sääntöjen noudattamisesta vastuussa oli hallin alkuaikoina laitosmestarina toiminut Onni Pohjanvirta. xlix Tärkeimpiä olivat puhtauteen liittyvät säännöt, joiden opettamisesta kertovat henkilökunnan lisäksi myös käyttäjät. Valvoja kävi muun muassa pesutiloissa huomauttamassa: Ala-asteikäisenä, kun käytiin uimahallissa, muistan siivoojan, joka valvoi pesuhuoneessa, ettei saunaan ja suihkuun menty uimapuku päällä. Myös uimarit valvoivat toisiaan ja lehtikirjoitukseksi asti päätyi nimimerkillä Vedenneito kirjoittaneen mielipide: Kovin monet tyytyvät vain virauttamaan itseään kevyesti suihkussa ennen uintia ja

23 17 peseytyvät kunnolla (vai peseytyvätkö ylipäänsä) vasta uinnin jälkeen, kun enin lika on jo liuennut altaan veteen. Useimmiten moiseen syyllistyvät keski-ikäiset ja sitä vanhemmat miehet (-) Täytyisikö uimahallien asiakkaiden peseytymistapoja alkaa tarkkailla l Tähän vastasi laitosmestari Jukka Salmi vastineessaan, että uimavalvojat valvovat allastilojen lisäksi peseytymis- ja pukutiloja, mutta uimahalliasiakkaiden peseytymisen taso on pääasiassa riippuvaista yhteisestä sivistyksestämme. Siihen tuoksuuko joku peseytymisen jälkeen partavedeltä tai parfyymilta on mahdoton puuttua li Uimapuvun tuli olla oikeanlainen ja uimareita sai toisinaan kehottaa käyttämään hallin sääntöjen mukaista uima-asua. Laitosmestari Jukka Salmi vastasi maaliskuussa 1993 ilmestyneeseen uima-asuja koskeneeseen mielipidekirjoitukseen Uima-asu on puhdas eikä sitä käytetä muuhun liikuntaan kuin uimiseen. Porin uimahalleilla on vaikeuksia täyttää kahta käyttäjien toivetta, joista ensimmäinen on täysi vapaus uimaasun valinnassa. Toinen on veden puhtaus. Keskustan uimahallin veden ärsytystä aiheuttavaa sitoutuneen kloorin määrän pitäminen ohjearvossa teettää töitä ja maksaa rahaa. Tämä johtuu paitsi korkeasta kävijämäärästä, myös siitä, että uimarien mukana kulkeutuu likaa altaaseen. Yksi lian lähde on urheilushortsit, jos niitä on käytetty muuhunkin liikuntaan kuin uintiin. lii Saunassa oli löylynheittokielto, sillä saunaan oli asennettu painehöyry, joka ei tarvinnut vettä. Altaan reunalle ei saanut mennä kengät jalassa. Niin sanottu vapaakortti aiheutti uimahallin käyttäjien keskuudessa epäilyksiä väärinkäytöksistä. Vapaakortti oli kaupungin myöntämä ilmaislippu kilpauimareille ja heidän valmentajilleen sekä lisäksi kaupungin johtajille kaupunginhallituksen ja valtuuston puheenjohtajille, liikuntalautakunnalle, kaupunginsihteereille ja kaupunginarkkitehdille. Kaikki eivät kuitenkaan korttia halunneet. Kortin käyttö hämmästytti joskus muita uimareita, jotka eivät tienneet asian oikeaa laitaa. Nimimerkillä Ei siivellä eläjä eläkeläinen kirjoitti vuoden 1991 Satakunnan Kansassa aiheesta Luovutin juuri avainta, kun siihen tuli vissisti ruokatunnilla virkistäytymään Porin kaupungin ns. isokenkäinen. Hänelle tuotiin kiireen vilkkaa kallis iso pyyhe, laudeliina ja uimatossut. Mitään korttia ei tämä kyseinen herra esittänyt rahasta puhumattakaan. En ole koskaan elämässäni ollut herravihaaja, mutta kun omin silmin näkee tällaista sanoisinkin epäoikeudenmukaisuutta, niin ei voi välttyä kiukulta. liii Myös lastenaltaan säännöistä kirjoitettiin Satakunnan Kansassa. Aiheina olivat muun muassa lelut, ikäraja ja turvallisuus. Jukka Salmen kirjoittamassa vastineessa kerrotaan, että yläikärajaa ei ollut, mutta pääsääntöisesti oletettiin uimataitoisten uivan isossa- tai hyppyaltaassa. Turvallisuussyistä altaalle oli varattu omat lelunsa, mutta omaa uimarengasta sai silti käyttää Uimaan oppiminen ja uimakoulu Uimahallin ahkerimmat käyttäjät saattoivat käydä uimassa useita kertoja viikossa, kuten vuosikortin hankkinut 64-vuotias mies, jolle oli vuodesta 2010 kevääseen 2011 mennessä kertynyt 350 käyntikertaa. liv Uimahallissa muutama uimari kertoi myös kuntoutuneensa vakavasta leikkauksesta vesijuoksun ja jumpan avulla. lv Yksi haastatteluiden yleisimmistä aiheista oli uimaan oppiminen. Kertojat ovat kaikki oppineet uimaan jo lapsena, nuoremmat uimahallissa mutta vanhemmat jo ennen hallia muualla vuotiaiden ikäryhmään kuulunut naisuimari oli oppinut uimaan kuusivuotiaana Kirjurin uimalaitoksessa.

24 18 Haastattelussa hän kertoo, että lapset laskettiin ylhäältä veteen autonrenkaan avulla. Kyydissä oli kerralla 4-6lasta. Keskustan uimahallissa hän oli käynyt omien lastensa kanssa. Koulusta ei hänen aikanaan käyty uimassa. lvi Kirjurinluodossa kertoi oppineensa uimaan myös keskustan uimahallin aktiivinen käyttäjä hallin alkuajoista lähtien. Hänen isänsä oli mukana Porin urheilutoiminnassa ja hän itsekin toimi uimavalmentajana ja opettajana: Me olimme uimalaitoksella (Kirjurissa) aamusta iltamyöhään. Siellä me veljeni kanssa opimme uimaan ja luonnollista oli, että siitä tuli minulle elinikäinen harrastus. Vanhempani kertoivat (ja luulen muistavanikin sen); että putosin ns. lastenaltaan rappuset 3-4- vuotiaana veteen. Jalat eivät ylettyneet pohjaan ja isäni syöksyi pelastamaan minua, mutta huutelin mää ottaan jo telkäuintii. Ja siitä se uintiharrastus lähti. Vuonna 1971 keskustan uimahalli avasi ovensa tammikuussa. Ei tarvinnut enää miettiä missä talvella uidaan. Uimassa kävimme alkuvuoden lähes päivittäin heti alusta alkaen. Viimeisellä aukioloviikolla kävin joka aamu uimassa ja jättämässä tavallaan jäähyväisiä rakastamalleni hallille lvii Nuorempien haastateltavien uimataidot oli opittu pääosin keskustan uimahallissa joko itsenäisesti tai siellä pidetyissä uimakouluissa. Nimimerkki Isä -76 kertoo Irma Helmejoen opettaneen hänet uimaan ja nyt poikani saa myös uimaopetusta häneltä lviii Olen oppinut uimaan Porin uimahallissa 80-luvun puolivälissä. Koulusta ala-asteella teimme usein liikuntatunneilla uimahallireissuja. Forstenin linja-autolla tultiin. Kuljettajalla oli virkattu myssy päässä ja autossa oli kylmä. Uimahallissa vaihdoimme uimavaatteet ja odottelimme uimaopettajan tuloa. lix Opin keskustan uimahallissa uimaan Irman opastuksella. Pääsin isoon altaaseen uimatunneilla vasta 4-luokkalaisena, vuoden luokkakavereitani myöhemmin. Reilun vuoden kuluttua suoritin kuitenkin priimusmaisterin tutkinnon, eli opit menivät viimein perille. 25 vuotta myöhemmin tulin uimahallille aikuisten uimatekniikan kurssille. Ja kuinkas ollakaan, Irma oli jälleen opettajana. Porin uimahalli kuului elämääni yli 30 vuoden ajan ja haikein mielin heitän sille nyt hyvästit. lx Uimakoulua järjestettiin hallissa alusta lähtien myös aikuisille. Yleisin syy siihen, että uimataito on jäänyt hankkimatta, tuntuu olleen se, ettei kotiseudulla ole ollut sopivaa uintipaikkaa. Suomen lukuisat vesistöt jakautuvat epätasaisesti, eikä kaikilla ole samanlaisia mahdollisuuksia uimaan oppimiseen. lxi Toinen yleinen syy on paha säikähtyminen. Uimakoululaisten keski-ikä oli kolmenkymmenenviiden paikkeilla. Miehiä uimakoulu kiinnosti vähemmän kuin naisia. lxii Hallissa toimivien uimaopettajien Irma Helmejoen ja Vladimir Zaporozetsin mukaan lapsia ei koskaan pakoteta uimaan, vaan vedenpelko poistuu vähitellen erilaisilla harjoituksilla kunkin omassa tahdissa.

25 19 Eräs uimari kertoo tulleensa ystävän kanssa uimaan useasti. Viimeinen muistoni on, kun uskalsin hypätä laudalta. lxiii Aloitin peruskoulun v Osasin tuolloin jo uida. Koulusta kävimme uimahallilla. Minulla oli kova vesipelko. Vähitellen vuosien varrella olen ottanut veden omakseni. Vesipelko on muutettu vesipedoksi lxiv Ensimmäiset muistot minulla on Porin uimahallista 70-luvun puolivälistä. Olimme kaverini kanssa jonossa rappusilla, odottelimme uimaopettajan nimenhuutoa. Kloorin haju on yksi ehkä voimakkaammista muistoista. Uimaopettaja Wladimir on jäänyt myös mieleeni uimakouluajoilta. lxv Uimahallissa kokoontui maanantaisin uimakerho, johon kaikki halukkaat saivat osallistua. Kerhossa sai suorittaa uimamerkkejä ja siellä käytiin harjoittelemassa muun muassa silloin, jos aikoi liikunta-alalle. Uimakouluja järjestettiin myös erityisryhmille, kuten vammaisille ja eläkeläisille Teemapäivät ja erikoisohjelma Opetusministeriön laatimien tilastojen mukaan naiset käyttivät vielä 1970-luvulle tultaessa uimahallia miehiä vähemmän. Myös Porin uimahalli suunniteltiin sen pohjalta, ja miehille rakennettiin naisia enemmän sauna - ja pukuhuonetiloja. Tämä aiheutti ruuhkaa naisten puolella, joita oli paljon oletettua enemmän. Jo vuonna 1972 tyttölyseon rehtori Irja Kärkkäinen ehdotti naisten omaa vuoroa uimahallissa. Vuoro sai suuren suosion. Se vakiintui keskiviikkoilloiksi. Miehillä ei aluksi ollut lupaa tullaa halliin ollenkaan, mutta myöhemmin he saivat tulla kahvilan puolelle. Liikuntatoimiston kirjoittamassa lehdistötiedotteessa kirjoitetaan, että myös Meri-Porin uimahalliin on pyydetty naisten iltaa. Lisäksi ilmoitetaan tulossa olevasta naisteniltoihin liittyvästä käyttäjätutkimuksesta. Iltojen luvattiin jatkuvan, ellei tutkimuksessa nouse myrskyä naisteniltaa vastaan lxvi Opetusministeriön mietinnössä vuodelta 1977 kehotettiinkin suunnittelun yhteydessä kiinnittämään huomiota miesten ja naisten väliseen tasa-arvoon. Kun uimahallin toimistotilat siirrettiin vuonna 1984 valmistuneeseen urheiluhalliin vuonna 1989, alakerrassa sijainneista toimistotiloista tehtiin naisille toinen sauna. Myös pukukoppeja hankittiin lisää. Vaikka tasa-arvo tilojen puolesta olikin saavutettu, naisten illat säilytettiin. Uuteen halliin niitä ei enää siirretty. Erikoisohjelmista muistettiin erityisesti lasten ja naisten illat sekä tunnelmalliset pikkujoulu -uinnit. Lauantaisin järjestettiin eläkeläisille ja invalideille ohjattua vesivoimistelua. Mieleen olivat jääneet myös avajaisten Lenita Airiston muotishow, pellehyppykisat sekä erityiskoulujen uintikisat. Uimahallissa järjestettiin vuonna 1991 koululaisten vappu-uinti, jolloin kolmen porilaisen koulun opettajat ja oppilaat viettivät vappua Teljän ammattikoulun ja Terveydenhuolto-oppilaitoksen kanssa. Teemapäivänä jaettiin tietoa hyvinvoinnista ja terveydestä. Uimahalli oli koristeltu ilmapalloin ja serpentiinein. lxvii

26 20 Vapputapahtuma uimahallissa (SK) 4.6. Ihmissuhteita Uimahalleja kuvattiin Satakunnan Kansassa vapaa-ajan tilaksi, jotka muodostavat yhdyskuntien sydämen. Pelkät ostoskeskukset eivät riitä. Sen sijaan inhimillinen kontaktien tarve on ja pysyy suurimpana toiminnan tarpeena lxviii Uimahallista muodostuikin monelle porilaiselle tärkeä vapaa-ajan viettopaikka, jossa muun muassa ystävät ja perheenjäsenet viettivät aikaa yhdessä. Meillä on kaksi poikaa. Kävimme usein täällä hallissa uimassa. Pienempi pojista kysyi usein: Äiti milloin sinulla on tilipäivä? Kysyin että mitä sitten tai kui niin? Hän sanoi: että päästäisiin uimahalliin. lxix Uimassa käytiin perheen tai ystävien kanssa ja joskus yksinkin. Hallissa myös syntyi uusia ihmissuhteita. Jotkut tulivat tutuiksi saunan lauteilla. Ihan jo kaipaa, jos itse on eri aikataululla liikkeellä kuin normaalisti lxx Kaksi haastateltua kertoi uimahallituttavuuden johtaneen seurusteluun: Harrastaessani uintia tapasin kerran kauniin, nuoren naisen uimahallilla. Yhteisen harrastuksen kautta tutustuimme ja rupesimme tapaamaan toisiamme myös uimahallin ulkopuolella lxxi Erilaisia harrastusryhmiäkin syntyi. Ryhmä nimeltä Iltaruskot muodostui viidestä vuotiaasta, jotka ovat käyneet yhdessä uimassa 22 vuotta, viimeisen 10 vuoden ajan kaksi kertaa viikossa. Uinnin jälkeen pidettiin yhteinen kahvihetki, jonka jokainen vuorollaan tarjosi. Viimeinen uinti- ja kahvittelukerta vietettiin toukokuussa 2011 hallin sulkemisviikolla. Kolmen miehen ja yhden naisen muodostama ryhmä on käynyt hallissa vuosikymmeniä. Ryhmän jäsenet ovat aamu-uimareita, jotka tulevat jo hallin avaamisaikaan maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin, joskus myös lauantaisin. Alkuaikojen ohjelmaan kuului 1500 metrin uinti joka aamu. Porukka on vuosien myötä harventunut, kun osa asuu vanhainkodissa ja osa on jo kuollut. lxxii

27 21 Iltaruskot uivat keskustan uimahallissa yhdessä vuosikymmeniä. Kuva: Pentti Pere 2011 (SM) 5. Uimahalli uuteen käyttöön 5.1. Kunnostushistoriaa Rakennukseen ei sen 40-vuotisen historian aikana tehty suuria korjauksia. Vuonna 1983 hallin kunto todettiin hyväksi, ainoastaan hyppylautojen laudat jouduttiin uusimaan samana vuonna. Muuten hallin kunnostuksissa oli pärjätty pelkin vuosihuolloin. lxxiii 20-vuotisjuhlavuonna 1991 hallin kunto todettiin vielä hyväksi ja siistiksi. Sen tekniikka oli toiminut hyvin, eikä katkoksia toiminnassa ollut luvun aikana alettiin kuitenkin keskustella peruskorjauksesta ja laajentamisesta. Vuonna 1995 hallista laadittiin kuntoselvitys. Peruskorjausta ei kuitenkaan tehty vaan sen sijaan tyydyttiin vähäisempiin parannuksiin. Hallin kuntoa pohdittiin uudelleen 2000-luvulla. Vuonna 2004 siitä tehtiin tilakohtainen vauriokartoitus laajennus- ja peruskorjausmahdollisuuksien selvittämiseksi. Vuosikausien pohdintojen tuloksena päädyttiin siihen, että hallia ei voi peruskorjata eikä laajentaa. Sen korjaushistoria muodostuu siis erilaisten puutteiden, vaurioiden ja kulumien korjauksista vuosien varrella. Muutaman kerran rakennusta jouduttiin kunnostamaan häiriötilanteiden johdosta. Normaalia kauemmin kestänyt sähkökatko aiheutti ongelmia puhdistusjärjestelmässä. Kerran pakkassäällä patterit jäätyivät ja halli jäähtyi, mutta vesi pysyi lämpimänä. Teknisiä tiloja ja toimintoja kunnostettiin normaalien huoltojen lisäksi erityisesti säädösten muutosten yhteydessä. EU:hun liittymisen yhteydessä, veden laaduntarkkailun tehostumisen myötä, myös puhdistustekniikat kehittyivät ja automatisoituivat. lxxiv Itse rakennusta kunnostettiin tarpeen mukaan. Hyppylavojen takana ollut seinä jouduttiin uusimaan kosteusvaurioiden vuoksi. Jukka Salmi ja Simo Suomi kertovat, että uimareiden noustessa

28 22 hyppytasanteelle märät uimapuvut kastelivat painekyllästetyn mäntyseinän. Uusittu osa maalattiin tummanharmaaksi. Suunnitelman laati kaupungin värisuunnittelija Jouko Nurmi. Hyppytornin kaide oli alun perin lyhyempi, eikä ulottunut aivan päähän sakka. Eräs uimari yritti nojata kaiteeseen, mutta putosikin altaaseen. Kaidetta jatkettiin tapaturman seurauksena. Myös välikaiteita lisättiin. Allashallista kahvilaan johtanut kierreporras osoittautui vaaralliseksi, sillä uimapuvuissa paljain jaloin liikkuvat ihmiset kaatuilivat siinä. Portaan eteen laitettiin aluksi naru, mutta myöhemmin käytöstä poistettu portaikko purettiin kokonaan pois ja lattia valettiin umpeen. Uimahallissa oli alun perin halogeenivalot pienissä upotuksissa katossa. Ne kuluttivat paljon sähköä ja valaisimet päätettiin vaihtaa 1980-luvulla. Uudet suuremmat valaisinupotukset tehtiin vanhojen viereen. Vuonna 1989 toimistotilat siirrettiin vuonna 1984 valmistuneeseen urheiluhalliin ja alakerran toimisto muutettiin naisten saunaksi. Laitosmestari Jukka Salmi kertoo, että uusien tilojen pukukopin kaapit ostettiin Kauppatorin apteekista. Kovaääniset uusittiin 1990-luvulla. Kunnostuksen yhteydessä myös betonitolppien alaosat kaakeloitiin. Katsomon ensimmäinen penkkirivi uusittiin 1990-luvulla ruostumisen vuoksi. Katsomo vuonna Kuva: Pentti Pere, SM Vuonna 2004 tilattiin Ramboll Finland Oy:lta rakennuksen tilakohtainen vauriokartoitus, jonka yhteydessä käytiin läpi hallin kaikki tilat ja määriteltiin korjaustarpeet. Kartoitus paljasti kosteusvaurioita, ruostetta sekä betonin rapautumista ja erilaisia halkeamia useissa tiloissa luvulla rakennus oli myös työntekijöiden kertoman mukaan jo niin huonokuntoinen, että se aiheutti ylimääräistä huoltotyötä.

29 23 Kuvat: Pentti Pere 2011 (SM) 5.2. Toiminnan kehittäminen Kun uimahallidokumentointia laadittiin vuonna 2011, suurin osa vastaajista kertoi olevansa tyytyväinen halliin. Vastaajista moni olikin aktiiviuimari, joka ei kaivannut uintiharrastuksensa oheen muuta erikoistoimintaa. Lisäksi ilmassa oli hallin sulkemisen aiheuttamaa haikeutta, jonka ansiosta vastaajat keskittyivät muistelemaan hallissa viettämiään hetkiä. Kritiikkiä hallia kohtaan esitettiin käyttäjien keskuudessa aika ajoin, minkä pohjalta toimintaa kehitettiin. Vuonna 1990 laitosmestari Jukka Salmi kirjoitti lehdistötiedotteeseen, että Porin uimahalleilta odotetaan uusiutuvia palveluja jo käynnistyneiden lasten iltojen ja vesijumppien oheen. Erityisesti vauvauinteja oli kyselty useaan otteeseen. Haasteena olivat kuitenkin korkeatasoinen veden puhdistaminen ja lämpötilan nostaminen +32 asteiseksi. Vauvauinnin edellyttämien teknisten muutostöiden hinnaksi arvioitiin markkaa. Kaupungin vapaa-aikaviraston johtajan Kimmo Rinteen mukaan muutoksia ei kuitenkaan tarvinnut tehdä, sillä vauvauinti päätettiin järjestää toisella tavalla. Kustannussyistä oman vesikierron rakentamisen sijaan vauvauinnin vaatima hygieniataso saavutettiin niin, että vauvauinti järjestettiin yhtenä päivänä viikossa aamulla. Tuolloin allasvesi oli pyörinyt koko yön puhdistusjärjestelmässä, eikä siihen vielä aamulla ollut ehtinyt tulla epäpuhtauksia lxxv Uimahallin toimintaa pyrittiin kehittämään myös kaupungin laatiman yleisökyselyn avulla vuonna Muutoksia haluttiin veden lämpötilaan, hallin huoneilmaan ja kloorin hajuun. Uimavalvontaa pidettiin vastaajasta riippuen sopivana tai liian tiukkana. Halliin haluttiin jo tuolloin myös lisää toimintoja, kuten turkkilainen sauna, liukumäki sekä kuntotestejä ja uintimerkin suoritusmahdollisuuksia. Parannuksia ryhdyttiin toteuttamaan yleisön toteamien puutteiden pohjalta. Tosin arvioitiin että esimerkiksi kuntosalivarustuksen uusimiseen kuluisi noin mk ja liukurataan noin puoli miljoonaa markkaa. Uimahallin peruskorjausta pohdittiin samoihin aikoihin. Parannusehdotuksia ilmaantui myös yleisönosastokirjoituksiin. Ulkoportaiden liukkauden, parkkiongelmien ja pukukoppivarkauksien lisäksi kirjoitettiin myös isommista muutostoiveista. Vapaaaikavirasto tiedusteli erään kirjoituksen pohjalta kaupungilta kustannuksista, joita aiheutuisi puku- ja pesutilojen kunnostamisesta samaan tasoon altaiden kanssa. Vastineessa todettiin, että ensin on hallin kohdalla tehtävä päätös kuinka laajasti se tulisi korjata. Kustannukset olisivat olleet puku- ja pesutilojen osalta noin viisi miljoonaa ja toisen kerroksen kunnostuksen osalta kaksi miljoonaa markkaa. lxxvi