Suuntaa uralle! CIMO - ja suomalaiset maailmalla. CIMO l Kansainvälinen harjoittelu. Kuvat ja teksti: Jaana Mutanen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suuntaa uralle! CIMO - ja suomalaiset maailmalla. CIMO l Kansainvälinen harjoittelu. Kuvat ja teksti: Jaana Mutanen 19.2.2014"

Transkriptio

1 CIMO - ja suomalaiset maailmalla Kuvat ja teksti: Jaana Mutanen

2 Mitä ominaisuuksia kansainvälisessä työssä tarvitaan? TraiNet: Kulttuurien välinen vuorovaikutus työharjoittelun aikana.

3 Kielitaidosta ote Aamulehdestä Havahtuminen kielitaidon tärkeyteen tulee yliopistovaiheessa, Helsingin yliopiston kielikeskuksen johtaja Ulla-Kristiina Tuomi toteaa. Opiskelijat tajuavat, että tarvitsevat laajempaa kielitaitoa erottuakseen työnhakutilanteessa. Englantikin on sellainen, että rima on noussut. Vaaditaan yhä parempaa osaamista. Muista kielistä ns. isot kielet espanja, ranska, saksa ja venäjä ovat kysytyimpiä yliopistolla. Kommentti: Entäpä kiina, portugali, japani jne?

4 CIMOn harjoitteluohjelmat

5 CIMOn harjoitteluohjelmat Opiskelijoille ja vastavalmistuneille, yleensä 3-6 kk Maaohjelmat (haetaan harjoittelijaksi johonkin tarjolla olevista maista omalle opiskelualalle) Hakuaika tammi-helmikuu Kiina, Intia, Chile, Argentiina, Peru, Brasilia, Venäjä Suomalaisorganisaatiot maailmalla (paikkatarjoukset webbisivuilla) Hakuaika helmi-maaliskuu, syys-/lokakuu Edustusto, Finpro, Suomen tiede- ja kulttuuri-instituutit, Suomikodit, Suomi-lehdet Kansainväliset organisaatiot (paikkatarjoukset webbisivuilla) Hakuaika helmi-maaliskuu, syys-/lokakuu Teknisen (ja kaupallisen alan) IAESTE-harjoittelu, harjoittelupaikkoja saksan kielen opiskelijoille Hakuaika helmikuu Harjoittelupaikoissa CIMOn ja/tai työnantajan rahoitus

6 Yleiset valintakriteerit Hakijalta edellytetään: opintoja yliopistossa, ammattikorkeakoulussa tai ammatillisessa oppilaitoksessa vähintään 1-2 vuotta päätoimisia opintoja harjoittelun alkaessa tai enintään vuosi valmistumisesta vähintään 18 vuoden ikää (yläikäraja 30 vuotta vain Kanadassa) harjoittelu- tai työkokemusta (ei tarvitse olla omalta alalta) riittävää kielitaitoa (aikaisempi oleskelu kohdemaassa tai kielialueella, kieliopinnot)

7 Yleiset valintakriteerit ulkomaalaisen on asuttava pysyvästi Suomessa ja oltava Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion kansalainen tai hänellä on oltava pysyvä oleskelulupa Suomessa (A-status), lisäksi pääasiallinen oleskelun syy Suomessa muu kuin opiskelu apurahaa ei myönnetä harjoitteluun hakijan omassa kotimaassa Eduksi lasketaan: aikaisempi oleskelu, harjoittelu tai vaihto-opiskelu kohdemaassa tai kielialueella opintojen soveltuvuus juuri ko. harjoittelupaikkaan PANOSTA HAKEMUKSEN TEKOON!

8 Älä unohda harjoittelupaikan saaneen harjoittelijan kannattaa neuvotella etukäteen mahdollisuuksien ja tarpeen mukaan oman laitoksensa kanssa opintopisteiden saamisesta harjoittelusta kun harjoittelupaikka on varmistunut, harjoittelijan kannattaa sopia suoraan työnantajan kanssa erilaisista harjoitteluun liittyvistä yksityiskohdista, muista kuitenkin kunnioittaa vastaanottajamaan työkulttuuria harjoittelijan kannattaa harkita alkuperäistä harjoittelujaksoa pitempääkin harjoittelujaksoa, asiasta voi sopia suoraan työnantajan kanssa

9 Muista myös Kertauksena: tarkista harjoitteluun vaadittavat luvat vastaanottavalta taholta/vastaanottajamaan edustustosta Suomesta Pakollista: riittävän kattavat vakuutukset Toivottavaa: ilmoittautuminen Suomen paikallisessa suurlähetystössä Huomaa: Apurahalla harjoittelevalle ei säännösten mukaan kuulu vuosilomia, parista lomapäivästä/kuukausi voi neuvotella tapauskohtaisesti työnantajan kanssa Tunne vastuusi: sähköinen raportointi CIMOlle harjoittelujakson jälkeen (kaikki ohjelmat) tai blogi/artikkeli (vaihtoehtona Maaohjelmissa) + harjoittelutodistus Tiedoksi: CIMO Maaohjelmat Facebook

10 Kohdemaahan tarvittavien lupien hankkiminen kannattaa panna vireille ajoissa CIMO: Apua USAn ja Kanadan työluvissa.

11 Harjoittelussa Chilessä, Argentiinassa, Perussa ja Brasiliassa.

12 Harjoittelussa Intiassa ja Kiinassa.

13 Harjoittelussa Venäjällä ja myös Vaihdosta Duuniin

14 Suomalaisorganisaatiot maailmalla vetävät suomalaisharjoittelijoita ikisuosikkeja ovat suurlähetystöt toiseksi suosituin harjoittelukohde on Finpro kolmanneksi kirivät Suomen Tiede- ja Kulttuuri-instituutit Vuoden 2012 tilastojen kärkeä pitivät suosikit USA ja Iso-Britannia, lisäksi hyvin pärjäsivät myös myös Aasian, Latinalaisen Amerikan ja Afrikan maat.

15 Organisaatiot-ohjelmat

16 Mikä sitten houkuttaa maailmalle? näkökulman tai työkokemuksen laajentaminen työnantajan tai kohteen kiinnostavuus opintoihin liittyvät syyt ja oma erikoistumisala tai erikoistumisalue kielelliset tekijät

17

18 Mikä houkuttaa ulkomaille? Harjoittelu ulkomailla on kielen ja mielen seikkailu (Kielipoliittisen verkoston nettilehti 9/12) Suomen edustustot maailmalla vetävät suomalaisharjoittelijoita (Expatrium 1/13) uualla_julkaistua Niin ja älä unohda Erasmus-harjoittelumahdollisuuksia ja sen 2015 uutuuksia, ja lähitulevaisuudessa vieläkin runsaampia harjoittelumahdollisuuksia

19 Mitä on kansainvälinen osaaminen?

20 Students need tools and guidance to help them recognise their hidden international expertise/competencies and make them visible ja asenne ratkaisee myös paljon Instead of just the traditional learning outcomes, we should talk about broader outcomes that will cover other competencies than just language skills, intercultural competencies or tolerance. This wider concept will also encompass productivity, resilience and curiosity.

21

22 Risto E.J.Penttilä, Kauppakamari: Kolme tärkeää muistutusta opiskelijoille : Digitaaliseen maailmaan jätät jalanjäljen, jota voit hyvin käyttää hyödyksesi työllistymisessä. Tutkinnon suorittamisen ohella muu aktiivisuus on suuri plussa. Asennetta opiskelijoille, asenne ratkaisee.

23 Kiitos mielenkiinnosta! KiitosTackThanksDankeGraciasEskerrikasko SpasiboDjakijuMerciGrazieGrazchaXièxie DhanyavádArigato. Strippi: Sarjakuvataiteilija Juba Tuomola

Suuntaa uralle! CIMO ja suomalaiset maailmalla. CIMO l Kansainvälinen harjoittelu. Kuvat ja teksti: Jaana Mutanen 15.3.2013

Suuntaa uralle! CIMO ja suomalaiset maailmalla. CIMO l Kansainvälinen harjoittelu. Kuvat ja teksti: Jaana Mutanen 15.3.2013 CIMO ja suomalaiset maailmalla Kuvat ja teksti: Jaana Mutanen Mitä ominaisuuksia kansainvälisessä työssä tarvitaan? CIMOn harjoitteluohjelmat CIMOn harjoitteluohjelmat Opiskelijoille ja vastavalmistuneille,

Lisätiedot

Kesäksi harjoitteluun ulkomaille? Urapalveluiden kesätyöinfot tammikuu 2012

Kesäksi harjoitteluun ulkomaille? Urapalveluiden kesätyöinfot tammikuu 2012 Kesäksi harjoitteluun ulkomaille? Urapalveluiden kesätyöinfot tammikuu 2012 27.1.2012 1 Miksi työharjoitteluun ulkomaille? Kielitaito kehittyy Kulttuuri tutuksi Kontakteja & verkostoja Kansainvälistä kokemusta

Lisätiedot

Työharjoittelu ulkomailla. www.jyu.fi/tep

Työharjoittelu ulkomailla. www.jyu.fi/tep Työharjoittelu ulkomailla www.jyu.fi/tep Ohjelmassa tänään Rhodesnow harjoittelupaikat Työharjoitteluohjelmat ja harjoittelupaikan haku Annamari Rovamo & Muru Linjala Työelämäpalveluista Aiesec-harjoittelu

Lisätiedot

Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla.

Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla. = Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla. 1. Vaihto-opiskelu Lähtö aikaisintaan ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen.

Lisätiedot

Kansainvälistymismahdollisuudet. Humanistisen tiedekunnan kieliopinto- ja kansainvälistymisinfo

Kansainvälistymismahdollisuudet. Humanistisen tiedekunnan kieliopinto- ja kansainvälistymisinfo Kansainvälistymismahdollisuudet Humanistisen tiedekunnan kieliopinto- ja kansainvälistymisinfo 12.10.2012 Miksi ulkomaille? Kielitaitoni koheni Sain haluamani kesätyöpaikan Pääsin kursseille, joita Jyväskylässä

Lisätiedot

Ohjeistus CIMOn maaohjelmien harjoittelijoille: kun harjoittelupaikka on varmistunut

Ohjeistus CIMOn maaohjelmien harjoittelijoille: kun harjoittelupaikka on varmistunut Ohjeistus CIMOn maaohjelmien harjoittelijoille: kun harjoittelupaikka on varmistunut Kun CIMOn harjoittelupaikka on varmistunut, harjoittelija voi sopia yleensä suoraan työnantajan kanssa harjoitteluun

Lisätiedot

Opiskelijavaihto ja ulkomainen työharjoittelu. Kansainväliset palvelut 26.9.2012

Opiskelijavaihto ja ulkomainen työharjoittelu. Kansainväliset palvelut 26.9.2012 Opiskelijavaihto ja ulkomainen työharjoittelu Kansainväliset palvelut 26.9.2012 Opiskelijavaihdon edellytykset 1 tutkinto-opinto-oikeus JY:ssa riittävät pohjaopinnot; vaihtoon lähtiessä tulee olla suoritettu

Lisätiedot

Korkeakouluopiskelijoiden työharjoittelu ulkomailla 2025. 21.5.2014 Valokuvat: Jaana Mutanen_jaMu

Korkeakouluopiskelijoiden työharjoittelu ulkomailla 2025. 21.5.2014 Valokuvat: Jaana Mutanen_jaMu Korkeakouluopiskelijoiden työharjoittelu ulkomailla 2025 TraiNet-kyselyyn vastanneet. Työskentelen, toimin yrittäjänä tai opiskelen: 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 110 120 130 opetus- ja kulttuuriministeriössä

Lisätiedot

Ohjeistus CIMOn Maaohjelmien harjoittelijoille: kun harjoittelupaikka on varmistunut

Ohjeistus CIMOn Maaohjelmien harjoittelijoille: kun harjoittelupaikka on varmistunut Ohjeistus CIMOn Maaohjelmien harjoittelijoille: kun harjoittelupaikka on varmistunut Aluksi pari keskeistä asiaa: Jos sinusta tehdään juttu johonkin mediaan, niin olisi hienoa jos muistaisit tuon jutun

Lisätiedot

Kansainvälisen työharjoittelun monet mahdollisuudet. Urapalvelujen kesätyöinfo tiistaina

Kansainvälisen työharjoittelun monet mahdollisuudet. Urapalvelujen kesätyöinfo tiistaina Kansainvälisen työharjoittelun monet mahdollisuudet Urapalvelujen kesätyöinfo tiistaina 8.2.2011 8.2.2011 1 Miksi työharjoitteluun ulkomaille? Kielitaito kehittyy Kulttuuri tutuksi Kontakteja & verkostoja

Lisätiedot

ALLIANSSIN NUORISOVAIHTO. Elli Keränen, koordinaattori

ALLIANSSIN NUORISOVAIHTO. Elli Keränen, koordinaattori ALLIANSSIN NUORISOVAIHTO Elli Keränen, koordinaattori 15.11.2016 ALLIANSSIN NUORISOVAIHTO PA LV E L E VA Vuodesta 1993 Voittoa tavoittelematon. Kohtuulliset osallistumismaksut ja maksuttomia ohjelmia.

Lisätiedot

Kansainvälistymismahdollisuudet. Humanistis-yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan info

Kansainvälistymismahdollisuudet. Humanistis-yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan info Kansainvälistymismahdollisuudet Humanistis-yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan info 1.9.2017 Yliopiston strategia 2015-2020 Kansainvälinen kampus tukee opiskelijoiden opiskelumotivaatiota ja antaa heille

Lisätiedot

Harjoittelu kehitysyhteistyötehtävissä ja kehitys- tai kehittyvissä maissa

Harjoittelu kehitysyhteistyötehtävissä ja kehitys- tai kehittyvissä maissa Harjoittelu kehitysyhteistyötehtävissä ja kehitys- tai kehittyvissä maissa ma 21.5.2012 klo. 14.45-15.30 Tarja Nousiainen CIMO tarja.nousiainen@cimo.fi p. 0295 338 609 Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden

Lisätiedot

Ohjeistus CIMOn maaohjelmien harjoittelijoille: kun harjoittelupaikka on varmistunut

Ohjeistus CIMOn maaohjelmien harjoittelijoille: kun harjoittelupaikka on varmistunut Ohjeistus CIMOn maaohjelmien harjoittelijoille: kun harjoittelupaikka on varmistunut Kun CIMOn harjoittelupaikka on varmistunut, harjoittelija voi sopia yleensä suoraan työnantajan kanssa harjoitteluun

Lisätiedot

Opiskelemaan Venäjälle

Opiskelemaan Venäjälle Opiskelemaan Venäjälle infotilaisuus 20.10.2011 klo 15:00-17:00 Puhujina: Veronika Koltunova Pietarin valtionyliopiston kansainväliseltä osastolta kertoo opiskelusta lähinnä Pietarin valtionyliopistossa.

Lisätiedot

Erasmus-opiskelijavaihto ja -harjoittelu

Erasmus-opiskelijavaihto ja -harjoittelu Erasmus-opiskelijavaihto ja -harjoittelu Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat III Mira Pihlström opintosihteeri (kansainväliset asiat) Erasmus-opiskelijavaihto yksiköllä yli 70

Lisätiedot

Harjoittelu ulkomailla on kielen ja mielen seikkailu

Harjoittelu ulkomailla on kielen ja mielen seikkailu Harjoittelu ulkomailla on kielen ja mielen seikkailu Jaana Mutanen Ennakkoluulottomuutta, avoimuutta, joustavuutta ja itsenäisyyttä sekä käytöstapoja; kulttuurien välistä sensitiivisyyttä ja rohkeutta

Lisätiedot

Opiskelu ulkomailla. Maailmalle! Linda Tuominen, CIMO

Opiskelu ulkomailla. Maailmalle! Linda Tuominen, CIMO Opiskelu ulkomailla Maailmalle! 15.11.2016 Linda Tuominen, CIMO Opiskelu Työharjoittelu Nuorisotoiminta Vaihtoehtoja kansainvälistymiseen Tutkintoopiskelu Ammatillinen koulutus Vapaaehtoistyö Vaihtoopiskelu

Lisätiedot

Miten Tampereen yliopisto kouluttaa työelämään orientoituneita ja kansainvälisesti toimintakykyisiä asiantuntijoita?

Miten Tampereen yliopisto kouluttaa työelämään orientoituneita ja kansainvälisesti toimintakykyisiä asiantuntijoita? Miten Tampereen yliopisto kouluttaa työelämään orientoituneita ja kansainvälisesti toimintakykyisiä asiantuntijoita? Kansainvälisten asioiden päällikkö Kaisa Kurki Opetuksen kehittämispäällikkö Liisa Ahlava

Lisätiedot

Mistä on kysymys? Tapa kehittää työelämätaitoja

Mistä on kysymys? Tapa kehittää työelämätaitoja 1 Mistä on kysymys? Tapa kehittää työelämätaitoja Työharjoittelun tavoitteena on saada kokemusta työelämästä (kandi) tai oman alan työkokemusta (maisteri) Työharjoittelu sisältää yleensä vahvan ohjauksellisen

Lisätiedot

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat III / lokakuu 2014 Mira Pihlström Kansainvälisten asioiden koordinaattori 1) Erasmus-opiskelijavaihto 2)

Lisätiedot

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat III / syyskuu 2016 Mira Pihlström kansainvälisten asioiden koordinaattori 1) Erasmus-opiskelijavaihto 2)

Lisätiedot

KANSAINVÄLISTYMINEN OSANA HOPS:IA

KANSAINVÄLISTYMINEN OSANA HOPS:IA KANSAINVÄLISTYMINEN OSANA HOPS:IA HOPS-ohjaajien koulutuspäivä 30.8.2018 opiskelu.jyu.fi/vaihtoon JY:n strategiassa kansainvälisyydestä Kansainvälinen kampus tukee opiskelijoiden opiskelumotivaatiota ja

Lisätiedot

Eurooppaan työssäoppimaan keväällä 2017?

Eurooppaan työssäoppimaan keväällä 2017? Kv-info 12.9.2016 Venäjälle Opetushallitus + oppilaitos rahoittavat toimintaa Mahdollisuus n. kymmenelle vuodessa SASKYssä, n.4-6 vkoa Oppilaitosvaihto Pietarin restaurointialan kouluun SOKOS- hotelleissa

Lisätiedot

Kansainvälinen harjoittelu pelimerkit työelämän käyttöön!

Kansainvälinen harjoittelu pelimerkit työelämän käyttöön! Kansainvälinen harjoittelu pelimerkit työelämän käyttöön! Englanti ei enää yksin riitä Elinkeinoelämän keskusliiton selvityksen (2014) mukaan suomalaisen työelämän kielitaitotarpeet ovat monipuolistuneet

Lisätiedot

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kieliopinnot KTM-tutkinnossa 4.9.2017 Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelut: kielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten

Lisätiedot

Virkamiesvaihto. Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville

Virkamiesvaihto. Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto-ohjelmat Virkamiesvaihto-ohjelmat tukevat valtionhallinnon työntekijöiden kansainvälistä liikkuvuutta ja henkilöstön

Lisätiedot

Korkea-asteen kieliopinnot. Kielitaidon kartuttaminen kuuluu kaikkeen opiskeluun

Korkea-asteen kieliopinnot. Kielitaidon kartuttaminen kuuluu kaikkeen opiskeluun 1 Kielitaidon kartuttaminen kuuluu kaikkeen opiskeluun Korkea-asteen Kaikkiin korkeakoulututkintoihin kuuluu kieliopintoja 2 3 Kaikkiin korkeakoulututkintoihin kuuluu kieliopintoja Työelämän kielitaito

Lisätiedot

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Anni Kallio CIMO 16.4.2015 CIMOn perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön

Lisätiedot

Kansainvälinen työharjoittelu. Kansainvälisty. kätevästi palkkaamalla. harjoittelija

Kansainvälinen työharjoittelu. Kansainvälisty. kätevästi palkkaamalla. harjoittelija Kansainvälinen työharjoittelu Kansainvälisty kätevästi palkkaamalla ulkomainen harjoittelija Hyvä työnantaja! CIMO järjestää yhdessä oppilaitosten, opiskelijajärjestöjen ja työhallinnon kanssa ulkomaisille

Lisätiedot

Kieliä? Kyllä, kiitos!

Kieliä? Kyllä, kiitos! Kieliä? Kyllä, kiitos! Kieliä? Kyllä, kiitos! Kielitaito on pääomaa, josta on hyötyä koko elämän ajan. Työelämässä kieli- ja viestintätaidot muodostavat olennaisen osan ammattitaitoa. Erilaisissa työelämän

Lisätiedot

Opiskelijan oleskelulupa, VIKO-päivät Leena Turku Tulosalueen johtaja Maahanmuuttovirasto

Opiskelijan oleskelulupa, VIKO-päivät Leena Turku Tulosalueen johtaja Maahanmuuttovirasto Opiskelijan oleskelulupa, VIKO-päivät 10.10.2019 Leena Turku Tulosalueen johtaja Maahanmuuttovirasto Edellytykset opiskelijan oleskeluluvalle Opinnot johtavat tutkintoon tai ammattiin muut opinnot, jos

Lisätiedot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot

Lisätiedot

Harvinaisten kielten osaamistarpeet Lapin alueella Ammattikielten ja viestinnän yhdistyksen kevätpäivät 18.5.2011 Kokkolassa

Harvinaisten kielten osaamistarpeet Lapin alueella Ammattikielten ja viestinnän yhdistyksen kevätpäivät 18.5.2011 Kokkolassa Harvinaisten kielten osaamistarpeet Lapin alueella Ammattikielten ja viestinnän yhdistyksen kevätpäivät 18.5.2011 Kokkolassa Ritva Ala-Louko Lapin korkeakoulukonsernin kielikeskus Rovaniemen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

CIMOn kansainvälisen harjoittelun paikat tammi-helmikuussa 2011

CIMOn kansainvälisen harjoittelun paikat tammi-helmikuussa 2011 CIMOn kansainvälisen harjoittelun paikat tammi-helmikuussa 2011 Hakuohjeet Haussa olevat alat ja maat Tammi-helmikuussa 2011 haussa on harjoittelupaikkoja seuraavilta opiskelualoilta: Luonnonvara-ala,

Lisätiedot

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa Sosiaaliturvaan kuuluminen Opintotuki Leena Ikonen Suunnittelija Kela, Lakiyksikkö, Kv-asioiden osaamiskeskus Sosiaaliturvaan kuuluminen Sisältö: Opiskelu ja tutkimustyö

Lisätiedot

Jatko-opintoja englannista kiinnostuneille

Jatko-opintoja englannista kiinnostuneille Jatko-opintoja englannista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön mm. erilaisten työelämäprojektien

Lisätiedot

Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista

Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista Uudet opiskelijat/ Johdatus akateemisiin opintoihin 1op to 1.9.2011 Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista Uudet opiskelijat/ Johdatus akateemisiin opintoihin 1op To 1.9.2011 Kansainvälistymismahdollisuudet

Lisätiedot

Opiskelemaan Saksaan. 19.5.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO ja Saksan liittotasavallan suurlähetystö

Opiskelemaan Saksaan. 19.5.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO ja Saksan liittotasavallan suurlähetystö Opiskelemaan Saksaan 19.5.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO ja Saksan liittotasavallan suurlähetystö OPISKELEMAAN SAKSAAN 2 Saksa on suosittu kohdemaa perinteikäs yliopistomaa

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN TYÖHARJOITTELU 19.11.2013. Jaana Severidt, kv asiain suunnittelija

KANSAINVÄLINEN TYÖHARJOITTELU 19.11.2013. Jaana Severidt, kv asiain suunnittelija 19.11.2013 Jaana Severidt, kv asiain suunnittelija Miksi? Mitä ulkomaan työkokemus antaa? Työkokemusta ja elämänkokemusta kehittää joustavuutta, itsenäisyyttä, ongelmanratkaisutaitoa, kykyä tulla toimeen

Lisätiedot

Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA. Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus

Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA. Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus Kansainväliset taidot osana ammattitaitoa Monipuolinen kielitaito Kulttuurienvälinen viestintä Epävarmuudensietokyky

Lisätiedot

Ulkomaisten tutkintojen ja osaamisen tunnustaminen Carita Blomqvist, yksikön päällikkö Urareitti-hankkeen loppuseminaari

Ulkomaisten tutkintojen ja osaamisen tunnustaminen Carita Blomqvist, yksikön päällikkö Urareitti-hankkeen loppuseminaari Ulkomaisten tutkintojen ja osaamisen tunnustaminen 26.4.2018 Carita Blomqvist, yksikön päällikkö Urareitti-hankkeen loppuseminaari Esityksen sisältö Yleistä tutkintojen/osaamisen tunnustamisesta ja vertailusta:

Lisätiedot

Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla. Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut

Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla. Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut Kuka voi lähteä vaihtoon? Vaihtoon voi lähteä kaikista kauppatieteiden kandidaatin ohjelman erikoistumisalueista

Lisätiedot

Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille. Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO

Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille. Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Opintoasiain päällikön päätös 1 (1) Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Aalto-yliopisto tukee perustutkinto-opiskelijoiden kansainvälistä opiskelijavaihtoa

Lisätiedot

Tekniikan alan kieliopinnot

Tekniikan alan kieliopinnot Tekniikan alan kieliopinnot 29.8.2019 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten

Lisätiedot

Työharjoittelu ulkomailla

Työharjoittelu ulkomailla Työharjoittelu ulkomailla 16.1.2019 www.jyu.fi/tep JYU. Since 1863. 1 Ohjelmassa tänään Klo 12.15-12.45 Harjoittelupaikan haku ja harjoittelun rahoitus Annamari Rovamo ja Muru Linjala, Työelämäpalvelut

Lisätiedot

Tohtoriopiskelu vaihdossa/ulkomailla

Tohtoriopiskelu vaihdossa/ulkomailla Tohtoriopiskelu vaihdossa/ulkomailla Laura Lalu (laura.lalu@uta.fi) Kansainvälisten asioiden koordinaattori Tampereen yliopisto/päätalo A120 22.1.2015 Ulkomailla opiskelun hyödyt Akateeminen hyöty Uusia

Lisätiedot

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Akateemiselta asiantuntijalta edellytetään monipuolista viestintä-osaamista. Kansainvälinen

Lisätiedot

Kielten opetuksen haasteet korkeakouluissa

Kielten opetuksen haasteet korkeakouluissa Kielten opetuksen haasteet korkeakouluissa Taina Juurakko Paavola Tutkijayliopettaja, dosentti Hämeen ammattikorkeakoulu Ammatillisen osaamisen tutkimusyksikkö Opiskelijat, korkeakoulut ja työelämä korkeakoulutuksen

Lisätiedot

Miksi maailmalle? Kansainvälistyminen Jyväskylän yliopistossa. syventämään oman alan tuntemusta ja laajentamaan omaa kurssivalikoimaa

Miksi maailmalle? Kansainvälistyminen Jyväskylän yliopistossa. syventämään oman alan tuntemusta ja laajentamaan omaa kurssivalikoimaa Miksi maailmalle? syventämään oman alan tuntemusta ja laajentamaan omaa kurssivalikoimaa kehittämään käytännön kielitaitoa Kansainvälistyminen Jyväskylän yliopistossa hankkimaan uusia ajattelutapoja ja

Lisätiedot

Bridge Builders Guiding and Educating as Cross Cultural Engagement

Bridge Builders Guiding and Educating as Cross Cultural Engagement Bridge Builders Guiding and Educating as Cross Cultural Engagement HAKULOMAKE KANSAINVÄLISIIN VAIHTOIHIN PALAUTA LOMAKE OMAN OPPILAITOKSESI KV-VASTAAVALLE MÄÄRÄAIKAAN MENNESSÄ * Täytä hakulomake selkeällä

Lisätiedot

TOHTORIOPISKELU VAIHDOSSA/ULKOMAILLA

TOHTORIOPISKELU VAIHDOSSA/ULKOMAILLA TOHTORIOPISKELU VAIHDOSSA/ULKOMAILLA Laura Lalu (laura.lalu@uta.fi) Kansainvälisten asioiden koordinaattori Tampereen yliopisto/päätalo A120 27.1.2016 ULKOMAILLA OPISKELUN HYÖDYT Henkilökohtainen akateeminen

Lisätiedot

Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa. Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari

Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa. Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO, 2014 Maailmalle - nyt! Opiskelu ulkomailla 2 Ensin

Lisätiedot

APULAISOPETTAJAHARJOITTELU

APULAISOPETTAJAHARJOITTELU Comenius Euroopan unionin ohjelma kouluopetukselle APULAISOPETTAJAHARJOITTELU Comenius-ohjelma Kouluopetuksen Comenius-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille kouluyhteisöön kuuluville

Lisätiedot

Ulkomaalaisten lupa-asiat. Ylitarkastaja Pentti Sorsa Maahanmuuttovirasto, Maahanmuuttoyksikkö 21.5.2012

Ulkomaalaisten lupa-asiat. Ylitarkastaja Pentti Sorsa Maahanmuuttovirasto, Maahanmuuttoyksikkö 21.5.2012 Ulkomaalaisten lupa-asiat Ylitarkastaja Pentti Sorsa Maahanmuuttovirasto, Maahanmuuttoyksikkö 21.5.2012 Viisumi vai oleskelulupa? Viisumi on maahantulolupa lyhytaikaista ja tilapäistä, enintään kolme kuukautta

Lisätiedot

INFIM-harjoittelu. Infotilaisuus 14.2.2013. Harjoitteluinfon sisältö

INFIM-harjoittelu. Infotilaisuus 14.2.2013. Harjoitteluinfon sisältö INFIM-harjoittelu Infotilaisuus 14.2.2013 Harjoitteluinfon sisältö Harjoittelutuki ja harjoittelusopimus Harjoittelun tavoitteet ja sisältö Harjoittelun suorittaminen Harjoittelupaikan hakeminen Vinkkejä

Lisätiedot

ULKOMAISEN HARJOITTELUN TUKI OULUN YLIOPISTOSSA. Elina Koskinen/Opiskelijakeskus, Student Center elina.koskinen@oulu.fi

ULKOMAISEN HARJOITTELUN TUKI OULUN YLIOPISTOSSA. Elina Koskinen/Opiskelijakeskus, Student Center elina.koskinen@oulu.fi ULKOMAISEN HARJOITTELUN TUKI OULUN YLIOPISTOSSA Elina Koskinen/Opiskelijakeskus, Student Center elina.koskinen@oulu.fi MIKSI HARJOITTELUUN ULKOMAILLE? Lähde: http://www.cimo.fi/ajankohtaista/101/1/kansainvalisyys_kannattaa_tutkitusti

Lisätiedot

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen - Opintotuki Leena Ikonen Kela Fulbright Finland, 17.5.2017 2 Sosiaaliturvaan kuuluminen Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan

Lisätiedot

Maailmalle lähtijän muistilista

Maailmalle lähtijän muistilista Maailmalle lähtijän muistilista Ulkomaille lähtöön tarvitaan rohkeutta ja sisukkuutta. Arki rullaa ulkomailla helpommin, kun lähtöä suunnittelee jo ennakkoon. Muistilista auttaa ulkomaille opiskelemaan

Lisätiedot

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ti klo

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ti klo TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen koulutus HARJOITTELU VUONNA 2014 Tiedotustilaisuus ti 19.11.2013 klo 14.00-15.00 Harjoittelu osana opintoja KM-tutkintoon

Lisätiedot

Kahdenvälinen opiskelijavaihto Latinalaiseen Amerikkaan

Kahdenvälinen opiskelijavaihto Latinalaiseen Amerikkaan Kahdenvälinen opiskelijavaihto Latinalaiseen Amerikkaan 2019-2020 Hakuaika päättyy 29.10.2018 klo 23.59 Vaihtoon haetaan Mobility-Online-järjestelmässä Lopullinen hyväksyntä vastaanottavalta yliopistolta

Lisätiedot

HARJOITTELUINFO URAPALVELUT Urapalvelut

HARJOITTELUINFO URAPALVELUT Urapalvelut HARJOITTELUINFO 26.1.2018 URAPALVELUT HARJOITTELUINFO 31.10.2017 Urapalvelut Harjoitteluinfo/ Urapalvelut 29/01/2018 1 URAPALVELUT Asiantuntemus Palvelut Harjoittelu Urasuunnittelu Uraseuranta Työnhaku

Lisätiedot

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ke klo

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ke klo TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen koulutus HARJOITTELU VUONNA 2018 Tiedotustilaisuus ke 22.11.2017 klo 15.00-16 (Virta 114) Harjoittelu osana opintoja

Lisätiedot

KA1 Liikkuvuus Learning Mobility of Individuals

KA1 Liikkuvuus Learning Mobility of Individuals KA1 Liikkuvuus Learning Mobility of Individuals Erasmus + -ohjelman päätoiminnot (Key Actions) KA1 Liikkuvuus (Learning Mobility of Individuals) KA2 Yhteistyöhankkeet (Cooperation for innovation and the

Lisätiedot

Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville

Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihdossa syvennetään maailmalla oman alan osaamista, kielitaitoa ja kansainvälisiä verkostoja. Vaihdossa hankitut tiedot,

Lisätiedot

Vaihto-oppilaaksi voit lähteä jo lukioaikana tai ammattioppilaitoksesta.

Vaihto-oppilaaksi voit lähteä jo lukioaikana tai ammattioppilaitoksesta. Maailmalle nyt! Löydä oma suuntasi Maailma on täynnä mahdollisuuksia! Voit lähteä ulkomaille opiskelemaan, työharjoitteluun, vapaaehtoistyöhön, töihin tai muuten hankkimaan uusia kokemuksia. Vaihto-oppilaaksi

Lisätiedot

Maailma haltuun. Tutkinto-opiskelijaksi ulkomaille

Maailma haltuun. Tutkinto-opiskelijaksi ulkomaille Maailma haltuun Tutkinto-opiskelijaksi ulkomaille Koko tutkinnon suorittaminen ulkomailla Tutkintoon johtavaa opiskelua, jonka kesto riippuu suoritettavasta tutkinnosta 2. asteen ammatilliset opinnot Alempi

Lisätiedot

Oikeus opintotukeen ulkomailla tai Suomessa tapahtuviin opintoihin

Oikeus opintotukeen ulkomailla tai Suomessa tapahtuviin opintoihin Oikeus opintotukeen ulkomailla tai Suomessa tapahtuviin opintoihin Lainsäädäntö ja ohjeistus Opintotukilaki Opintotukiasetus Kotikuntalaki Hallintolaki Ulkomaalaislaki Kelan ohjeet Oikeuskäytäntö 2 Opintotuen

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 30.8.2018 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat

Lisätiedot

KA1 Liikkuvuus Learning Mobility of Individuals

KA1 Liikkuvuus Learning Mobility of Individuals Erasmus+ -infotilaisuudet Ammatillinen koulutus KA1 ja KA2 KA1 Liikkuvuus Learning Mobility of Individuals 1 Erasmus + -ohjelman päätoiminnot (Key Actions) KA1 Liikkuvuus (Learning Mobility of Individuals)

Lisätiedot

VIERASKIELISTEN KOULUTUSOHJELMIEN YHTEISHAKU 2013

VIERASKIELISTEN KOULUTUSOHJELMIEN YHTEISHAKU 2013 VIERASKIELISTEN KOULUTUSOHJELMIEN YHTEISHAKU 2013 Anastasia McAvennie Admissions Office / Hakutoimisto Puh. 044 7101 229 admissions@kajak.fi hakutoimisto@kajak.fi anastasia.mcavennie@kajak.fi 1 Tilastotiedot:

Lisätiedot

Opettajien ja opiskelijoiden kansainvälinen liikkuvuus. Kansainvälisyyspäivä kansanopistoille 20.11.2008 Helsinki Eija Wilen, CIMO

Opettajien ja opiskelijoiden kansainvälinen liikkuvuus. Kansainvälisyyspäivä kansanopistoille 20.11.2008 Helsinki Eija Wilen, CIMO Opettajien ja opiskelijoiden kansainvälinen liikkuvuus Kansainvälisyyspäivä kansanopistoille 20.11.2008 Helsinki Eija Wilen, CIMO Grundtvig -liikkuvuustoiminnot Aikuiskoulutushenkilöstön liikkuvuus Täydennyskoulutusapurahat

Lisätiedot

Maailman valutuotanto

Maailman valutuotanto Maailman valutuotanto Yhteenveto Modern Castings-lehden ja American Foundry Society (AFS) - yhdistyksen tilastoimista luvuista vuosilta 2004, 2006, 2008, 2010 ja 2012 Tuula Höök 9.9.2014 Tilastoinnissa

Lisätiedot

Leonardo Adult Moblity Pool LAMP

Leonardo Adult Moblity Pool LAMP Leonardo Adult Moblity Pool LAMP Aikuiskoulutuksen kansainvälisyysseminaari 16.-17.4.2013 Paasitorni / Helsinki AMKE International Oy Marja Suomaa Kansainvälisten asioiden päällikkö www.amke.fi Miksi ja

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäkoulutus Languages and communication. Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta

Kieli- ja viestintäkoulutus Languages and communication. Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta Kieli- ja viestintäkoulutus Languages and communication Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta 4.9.2019 Yleistä kieliopinnoista Suomen kieli ja viestintä Sisällys Toinen kotimainen kieli Englanti Muut vieraat

Lisätiedot

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ke klo

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ke klo TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen koulutus HARJOITTELU VUONNA 2017 Tiedotustilaisuus ke 23.11.2016 klo 10.00-11 (Virta 114) Harjoittelu osana opintoja KASELOHA

Lisätiedot

Vaihtoinfo. 17.2.2009 Noora Siira Mirja Väänänen

Vaihtoinfo. 17.2.2009 Noora Siira Mirja Väänänen Vaihtoinfo 17.2.2009 Noora Siira Mirja Väänänen Yleistä Erasmus-vaihdosta Hakuprosessi Opintojen sisällyttäminen tutkintoon HOPS ja vaihdossa suoritettavat opinnot Kurssien kirjaaminen opintorekisteriin

Lisätiedot

Erasmus+ -ohjelman kielivalmennustyökalut. Anni Kallio ja Sofia Lähdeniemi / CIMO TraiNet 25.11.2014

Erasmus+ -ohjelman kielivalmennustyökalut. Anni Kallio ja Sofia Lähdeniemi / CIMO TraiNet 25.11.2014 Erasmus+ -ohjelman kielivalmennustyökalut Anni Kallio ja Sofia Lähdeniemi / CIMO TraiNet 25.11.2014 Mikä Erasmus+? Erasmus+ -ohjelma 2014-2020 Vanhat ohjelmat 2007-13 Yhdeksi kokonaisuudeksi Lifelong Learning

Lisätiedot

Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?

Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle? Opiskelijoiden liikkuvuus Pohjoismaissa seminaari 3.12.2009 Kuopio Merja Kuokkanen/Kansainväliset opiskelijapalvelut, Itä Suomen yliopisto, Joensuun kampus Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 31.8.2017 Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat

Lisätiedot

Ulkomaalaiset opiskelijat Etelä-Savon voimavaraksi -projekti

Ulkomaalaiset opiskelijat Etelä-Savon voimavaraksi -projekti Ulkomaalaiset opiskelijat Etelä-Savon voimavaraksi -projekti Toteutusaika 1.1.2011 31.12.2012 Rahoittajat Manner-Suomen ESR-ohjelma, (Etelä-Savon Ely-keskus) ja Mikkelin ammattikorkeakoulu Ulkomaalaiset

Lisätiedot

Kansainväliset pk-yritykset -pk-yritysbarometrin valossa. Samuli Rikama

Kansainväliset pk-yritykset -pk-yritysbarometrin valossa. Samuli Rikama Kansainväliset pk-yritykset -pk-yritysbarometrin valossa Samuli Rikama Pk-yritysten viennin kehitys eri maissa, osuus tavaraviennistä 50 45 40 35 30 25 20 15 10 5 0 Tanska Hollanti Saksa Ruotsi Suomi 2011

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla 2015 Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015 Tutkimus ja Analysointikeskus TAK Oy 2 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 2015

Lisätiedot

Kielikeskuksen järjestämät tutkintoihin kuuluvat viestintä- ja kieliopinnot. Marja Vettenranta

Kielikeskuksen järjestämät tutkintoihin kuuluvat viestintä- ja kieliopinnot. Marja Vettenranta Kielikeskuksen järjestämät tutkintoihin kuuluvat viestintä- ja kieliopinnot Marja Vettenranta 29.8.2018 Kandidaatin tutkinnon viestintäja kieliopinnot 15 op I Äidinkieli 5 op: suomi: KSUO6000 Akateemiset

Lisätiedot

Selvitys: Yritysten näkemyksiä vieraskielisestä työvoimasta, kohdemarkkinoista ja suhdanteista 1/2017

Selvitys: Yritysten näkemyksiä vieraskielisestä työvoimasta, kohdemarkkinoista ja suhdanteista 1/2017 Selvitys: Yritysten näkemyksiä vieraskielisestä työvoimasta, kohdemarkkinoista ja suhdanteista 1/2017 Helsingin seudun kauppakamari COME Chamber of Multicultural Enterprises Tutkimuksesta Kyselyn vastausaika

Lisätiedot

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Saksa Euroopan sydämessä on yli sata miljoonaa ihmistä, jotka puhuvat saksaa äidinkielenään, ja yhä useampi opiskelee sitä. Saksa on helppoa: ääntäminen on

Lisätiedot

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ti klo

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ti klo TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen koulutus HARJOITTELU VUONNA 2016 Tiedotustilaisuus ti 1.12.2015 klo 13.00-14 (Virta 113) Harjoittelu osana opintoja KASELOHA

Lisätiedot

Tuuleta Osaamistasi Euroopassa

Tuuleta Osaamistasi Euroopassa www.europass.fi Tuuleta Osaamistasi Euroopassa Työ- tai opiskelupaikan hakeminen ja osaamisen osoittaminen ulkomailla Näin kokoat Europassin: mistä Europassin saa, miten sitä käytetään Osaamisen osoittaminen

Lisätiedot

ABI-INFO I. Älä muuta perustyylidiaa. Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio

ABI-INFO I. Älä muuta perustyylidiaa. Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio ABI-INFO I Älä muuta perustyylidiaa Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio vs. rehtori Elina Karapalo puh. 040 8697 416 elina.karapalo@tampere.fi opinto-ohjaajat: Ritva Lintonen puh. 050 3257 409

Lisätiedot

Kansainväliset opiskelijat Tampereen yliopistossa. Kaisa Kurki Kansainväliset asiat

Kansainväliset opiskelijat Tampereen yliopistossa. Kaisa Kurki Kansainväliset asiat Kansainväliset opiskelijat Tampereen yliopistossa Kaisa Kurki Kansainväliset asiat VAIHTO OPISKELIJAT (Exchange students) Saapuvat vaihto ohjelmien tai sopimusten kautta Yksiköiden hallinnoimat vaihdot:

Lisätiedot

OPINTOTUKI ULKOMAAN OPINTOJAKSON AIKANA

OPINTOTUKI ULKOMAAN OPINTOJAKSON AIKANA OPINTOTUKI ULKOMAAN OPINTOJAKSON AIKANA 1 VAIHTO-OPISKELU TAI HARJOITTELU ULKOMAILLA Opintotuen saaminen edellyttää sitä, että opinnot tai harjoittelu ulkomailla hyväksytään Suomessa suoritettavaan tutkintoon

Lisätiedot

Ulkomailla suoritettujen tutkintojen tunnustaminen päätöksen hakeminen ja hakemusten käsittely Opetushallituksessa

Ulkomailla suoritettujen tutkintojen tunnustaminen päätöksen hakeminen ja hakemusten käsittely Opetushallituksessa Ulkomailla suoritettujen tutkintojen tunnustaminen päätöksen hakeminen ja hakemusten käsittely Opetushallituksessa 4.6.2018 Sinikka Tamminen, erityisasiantuntija Esityksen sisältö Opetushallituksen päätökset

Lisätiedot

ALLIANSSIN NUORISOVAIHTO. Elli Keränen, koordinaattori

ALLIANSSIN NUORISOVAIHTO. Elli Keränen, koordinaattori ALLIANSSIN NUORISOVAIHTO Elli Keränen, koordinaattori 26.4.2017 ALLIANSSIN NUORISOVAIHTO PALVELEVA Mielenkiintoisia vaihtoehtoja ulkomailla työskentelyyn! Perustettu 1993. Voittoa tavoittelematon. Vuosittain

Lisätiedot

1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto/EURES-palvelut/TS

1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto/EURES-palvelut/TS 1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto/EURES-palvelut/TS European Employment Services EUROOPPALAINEN TYÖNVÄLITYSPALVELU neuvoo työnhakijoita, jotka haluavat työskennellä ulkomailla ja työnantajia, jotka haluavat

Lisätiedot

Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017

Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017 Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 217 Bkt:n kehitys 217 / 216, % Pohjois-Amerikka: +2,2 % USA +2,2 % Kanada +2, % Etelä- ja Väli-Amerikka: +2,1 % Brasilia +1,2 % Meksiko +2,2 % Argentiina

Lisätiedot

Lapin matkailu. lokakuu 2016

Lapin matkailu. lokakuu 2016 Lapin matkailu lokakuu 2016 Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat 7,0 prosenttia Lokakuussa 2016 Lapissa yövyttiin 87 tuhatta yötä, joista suomalaiset yöpyivät 65 tuhatta yötä ja ulkomaalaiset 23 tuhatta yötä.

Lisätiedot

Spring to work -malli kansainvälisen harjoittelun tukena. 20.6.2011 Marja Laurikainen / Lähde työelämään -hanke

Spring to work -malli kansainvälisen harjoittelun tukena. 20.6.2011 Marja Laurikainen / Lähde työelämään -hanke Spring to work -malli kansainvälisen harjoittelun tukena 20.6.2011 Marja Laurikainen / Lähde työelämään -hanke Lähde työelämään -hanke Lähde työelämään -hanke on Euroopan sosiaalirahaston (ESR) osarahoittama

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 1 Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa 2019 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 2 Sisältö - Miksi opiskella kieliä? - Miksi opiskelisin

Lisätiedot