12/04 Lapsen omille näkemyksille annettava tilaa lastensuojelussa

Transkriptio

1 SOSIAALITURVA 12/04 Lapsen omille näkemyksille annettava tilaa lastensuojelussa

2 Pääkirjoitus 18. elokuuta 2004 Koko kylä lapsia suojelemaan Lasten terveen kasvun ja kehityksen turvaaminen kuuluu ensisijaisesti lasten vanhemmille, mutta heidän rinnalleen tarvitaan neuvoloiden, päivähoidon, koulujen ja kouluterveydenhoidon sekä nuorisotoimen valpasta ja aloitteellista yhteistyötä.varhaisen ja oikeaaikaisen puuttumisen on oltava kuntien lapsipolitiikan punainen lanka. Se on edellytys myös sille, että lastensuojelun rankimpien toimenpiteiden, huostaanottojen, määrä saadaan vähenemään. Vaikka suurin osa suomalaisista lapsista voi hyvin ja elää turvallisissa oloissa, osalla lapsia ongelmat kasautuvat ja vaikeutuvat. Samanaikaisesti ehkäisevää työtä on karsittu, lastensuojelun avohuollon palveluissa perheet ovat valtakunnallisesti eriarvoisessa asemassa, psykiatristen palvelujen tarve on lisääntynyt ja saanti vaikeutunut. Aikuisten maailma arvoineen ja malleineen sekä taloudellisista suhdanteista johtuvine epävarmuuksineen heijastuu lapsen maailmaan. Lapsuusaika on lyhentynyt, eikä lapselle jää hänen biologisen kehityksensä vaatimaa aikaa kasvaa ja kypsyä. Kaupallisuus nopeuttaa osaltaan lapsuuden lyhenemistä. Niinpä turvallisen ja luonnonmukaisen lapsuuden varjelemisen merkitys korostuu entisestään ja se kuuluu yksilötasolta yritysten yhteiskuntavastuuseen asti. Lastensuojelutoimenpiteiden ja huostaanottojen kasvanut tarve on yhä heijastusta laman jälkeisestä perheiden ja kuntien taloudellisesta epävarmuudesta. Säästöt päivähoidossa ja peruskoulussa vaikuttavat eniten erityishuomiota ja tukea tarvitsevien lasten elämään. Kasvavien lastensuojelullisten ongelmien vähentämiseksi tarvitaan toimintaa monella rintamalla.tulossa olevat valtionosuuksien lisäykset on viisasta käyttää erityispäivähoitoon ja erityisopetukseen, kouluterveydenhuoltoon sekä sosiaalityön toimintaedellytysten vahvistamiseen. Kehitteillä oleva perhekeskusmalli on yksi kehittämisen arvoinen toimintamuoto. Saman katon alla toimisi lasten- ja perheneuvola, sosiaalityöntekijöitä, lastensuojelujärjestöjä ja vertaisryhmiä. Äitiysneuvoloidenkin ympärille voi muodostaa yhteistyöverkostoja, jotka tukevat nuorta perhettä kasvamaan vanhemmuuteen ja tiedostamaan varhaisen vuorovaikutuksen merkityksen. Kokeilut on syytä juurruttaa normaaleiksi työkäytännöiksi. Keskustelu sijaishoidosta ja huostaanotoista on viime aikoina käynyt vilkkaana. Nykyinen päätöksentekojärjestelmä on kyseenalaistettu ja päätöksentekoa vaaditaan siirrettäväksi riippumattomiin tuomioistuimiin.tätä on perusteltu sillä, että luottamushenkilöistä koostuvat sosiaali/perusturvalautakunnat harvoin poikkeavat esittelevän sosiaalityöntekijän ehdotuksista. Kanta on huolestuttava sikäli, että se ei tunnusta hyvän ja perusteellisen lastensuojelutyön arvoa. Eri asia on, jos lastensuojelun resursseista on tingitty tai on pula pätevistä työntekijöistä. Parannusta onkin haettava lisäresursseista ja työskentelyolosuhteista sekä seudullisesta asiantuntijuudesta ja osaamiskeskuksista. Hallintotuomioistuin on oikea taho käsittelemään riidanalaiset päätökset, ei käräjäoikeus. Näin asia tulisi ratkaista lastensuojelulain uudistuksen yhteydessä. Maija Perho Kirjoittaja on kansanedustaja ja Huoltajasäätiön isännistön puheenjohtaja. SOSIAALITURVA 12/ vsk Perustettu 1912 Ilmestyy 19 kertaa vuonna 2004 Julkaisija Huoltaja-säätiö Säätiö edistää ja tukee sosiaalihuoltoon kohdistuvaa ja siihen läheisesti liittyvää tieteellistä tutkimusta, alalla toimivien ammattikoulutusta sekä valistusja tiedotustoimintaa. Isännistön puheenjohtaja Maija Perho varapuheenjohtaja Elli Aaltonen Hallitus: Aulikki Kananoja, pj. Alpo Komminaho, varapj. Päivi Ahonen Leena Niemi Riitta Pihlaja talouspäällikkö Yrjö Saarinen p , Sosiaaliturvan toimitus Mannerheimintie 31 A 3, Helsinki p , fax päätoimittaja Merja Moilanen p merja.moilanen@sosiaaliturva.fi toimitussihteeri Erja Saarinen p erja.saarinen@sosiaaliturva.fi toimitussihteeri Lea Suoninen-Erhiö p lea.suoninen-erhio@sosiaaliturva.fi Taitto: Anne-Mari Luhtanen,Vihreä Peto Oy Tilaukset ja osoitteenmuutokset Internet: p , fax toimisto@sosiaaliturva.fi Tilaushinnat ,50 /vuosi, kestotilaus 45 /vuosi, opiskelijatilaus 24,75 /vuosi Sosiaaliturva-lehden irtonumeroita saa toimituksesta 4,20 /kpl, yli 10 kappaleen tilauksista alennus 25 %. Koulutus- ja työpaikkailmoitukset tekstin jälkeen, hinta 3,42 palstamm:ltä, palstan leveys 90 mm. Hintaan lisätään alv. 22 %. p , fax toimisto@sosiaaliturva.fi Mannerheimintie 31 A 3, Helsinki Mainosilmoitukset Julkaisu Bookers Oy Sanna Laaksonen p sanna.laaksonen@bookers.fi Kirjapaino Aikakauslehtien liiton jäsen ISSN SOSIAALITURVA 12/2004

3 Tässä numerossa Rekisteröityihin parisuhteisiin sovelletaan avioliittolain normeja. Puolisoiden elatusvelvollisuudesta s. 24. HILKKA PIETILÄINEN Tukiperheet ja sukupolvien välinen mentorointi ovat ehkäisevän lastensuojelutyön uusia keinoja. s. 6. HANNU MAIJANEN Lapsen huostaanotto on vanhemmille kriisi, jossa he tarvitsevat tukea. s. 12. HILKKA PIETILÄINEN 2 Koko kylä lapsia suojelemaan Maija Perho 4 Lastensuojelun veteraani näkee kiukun taakse Minna Tarvainen 6 Lapsinäkökulmaa tukiperhetoimintaan Virve Hongisto, Paula Laaksonen ja Tuija Maijanen 8 Lapset ja aikuiset kumppaneiksi Johanna Moilanen 10 Lastensuojelussa olevien lasten määrä kasvoi edellisvuosia hillitymmin Kolumni Viinaelinkeinosta sosiaaliseen tuotantoon? Kati Peltola 12 Mitä lapsen huostaanotto merkitsee vanhemmalle? Virpi Kujala 14 Vanhemman tapaaminen on tärkeä lapsen oikeus Marian Tuomi 16 Koulukodit pyrkivät huolehtimaan lapsen osallisuudesta Pirjo Toivola 17 Kuulumisia Lasta pitäisi kuunnella entistä enemmän huostaanotoissa ja sijoituksissa 18 Virossa valmistellaan uutta lastensuojelukonseptia Taimi Tulva 20 Äiti ja lapset saavat tukea saman katon alta Sirpa Ovaskainen ja Pirjo Pölkki 22 Perhetyö ei ole vielä valmis Pirjo Knif 23 Nettipaloja Verkkopalveluita lastensuojelun asiakkaille Erja Saarinen 24 Elatusvelvollisuus avioliitossa ja rekisteröidyssä parisuhteessa Eva Gottberg 25 Kuulumisia Varhaiskasvatukselle neuvottelukunta 26 Lakimuutokset helpottaisivat isyyden vahvistamista Marian Tuomi 27 Väitöksiä Uusiin tehtäviin 28 Näkövammaisille kehitteillä opastusjärjestelmä Uutta lainsäädäntöä Kannen kuva: Eeva Mehto Seuraava Sosiaaliturva 13/04 postitetaan lukijoille 2.syyskuuta Siihen aiottujen työpaikka- ja koulutusilmoitusten on oltava toimituksessa viimeistään 26.elokuuta SOSIAALITURVA 12/2004 3

4 Lastensuojelun veteraani näkee kiukun taakse Inger Rönnberg on tavannut katkeria, ujoja ja aggressiivisia sijoitettujen lasten vanhempia. Kaikki he ikävöivät lapsiaan. henkeen ja vereen lastensuojeluihminen, tuore eläkeläinen Inger Rönnberg täräyttää. Hän on jäänyt kesäkuun Olen alussa eläkkeelle Vantaan perhehoidon sosiaalityöntekijän virasta, mutta eläköitymisestä ei näy merkkiäkään. Nuoruuden haaveena ollut lähetyssaarnaajan ammatti taisi sittenkin painaa Inger Rönnbergiin jälkensä. Työ ei ole hänelle vain työtä. Lastensuojelu on vakaumus. Puhutaan siis työasioista, ei eläkeläisen leppoisista harrastuksista. Sijaisperheissä kasvavien lasten ja näiden vanhempien tapaamiset on yksi vaikeimmista kysymyksistä, joita hän joutui työssään pohtimaan. Mikä on lapselle hyväksi, mikä pahaksi? Inger Rönnberg sanoo, että vielä vuosikymmenien työkokemuksen jälkeenkään hän ei ole löytänyt kysymykseen yhtä oikeata vastausta. On sijaisperheissä eläviä lapsia, jotka voivat ihan hyvin, vaikka omien vanhempien tapaamisia ei juuri ole ollut. Ja on lapsia, jotka voivat hyvin, koska tapaamisia on ollut. Se on kaksipiippuinen juttu. Vanhemmat kaivettiin esiin Yksiselitteistä on silti se, että lapsi tarvitsee yhteydenpitoa vanhempiinsa. Jos vanhemmista ei ole kuulunut mitään pitkään aikaan, lapsella on huoli, ovatko nämä elossa, mitä on tapahtunut. Lapsi miettii sitä kaiken aikaa. Huoli poistuu vain sillä, että lapsi saa tietää, miten vanhemmat voivat, ja mielikuvat vanhempien tilanteesta muuttuvat realistisiksi. Ei vanhempia voi poistaa lapsen elämästä, sillä se ei ole totta, Rönnberg sanoo. Vielä luvuilla vanhemmat saattoivat jäädä lastensuojelussa sivustakatsojan rooliin. Vuonna 1983 lastensuojelulakiin tehtiin lisäys, jonka mukaan lapsella on oikeus pitää yhteyttä hänelle läheisiin ihmisiin sijoituksen aikana. Lisäys oli Inger Rönnbergin mielestä suurin muutos hänen 35-vuotisella urallaan lastensuojelussa. Siitä lähtien vanhemmat ovat olleet tiiviisti mukana työssä. Inger Rönnbergin työn motto on kunnioitus. Jokaisella vanhemmalla on oma tarinansa. Kukaan ei pahuuttaan hoida lastaan huonosti ja ryhdy ryyppäämään. Jossakin heilläkin on menneisyys, joka vaikuttaa nykyisyyteen. Kun uusi laki tuli voimaan, etsimme alussa lasten omia vanhempia kissojen ja koirien kanssa. Osa heistä oli hävinnyt omille teilleen eikä pitänyt yhteyksiä lapsiin, Rönnberg muistelee. Kaikki sosiaalityöntekijätkään eivät osanneet tuolloin pitää lasten ja vanhempien tapaamista tärkeänä. Laki velvoitti heidät huolehtimaan, että yhteydet lapsen ja hänen läheistensä välillä eivät katkea. Se pakotti pohtimaan omia asenteita ja työtapoja. Automatkoja ja matkalaukkulapsia Yhteydenpidon varmistamiseen ollaan nykyisin valmiita uhraamaan paljon aikaa. Jotkut vanhemmista voivat olla niin huonokuntoisia, että heistä ei ole menijöiksi junalla, linja-autolla tai lentokoneella tapaamaan lasta. Me sosiaalityöntekijät tulemme silloin apuun. Voimme jopa viedä heidät autolla tapaamiseen, ja olemme heidän kanssaan siellä. Rönnbergkin on ajanut ristiin rastiin Suomea äidit takapenkillä, missä nämä ovat jännittyneinä odottaneet lapsensa näkemistä ehkä pitkäksikin venyneen tauon jälkeen. Mutta hän on nähnyt myös väsyneitä matkalaukkulapsia. Heidän läheisensä ovat niin innokkaita tapaajia, että lapsen kalenteri täyttyy alituisista sukulaisvierailuista. Lapsilla on aina laukut valmiiksi pakattuina lähtöä varten. He ovat usein avioerolapsia. Jos sekä isä että äiti ja ehkä molempien muu sukukin ovat aktiivisia, lapset eivät pysty kiinnittymään ja keskittymään sijaisperheessä oloon. Heidän pitää aina vain MINNA TARVAINEN 4 SOSIAALITURVA 12/2004

5 lähteä. Lapset alkavat kysellä, onko mun pakko. Lapsi on solidaarinen vanhemmilleen eikä tohdi kieltäytyä tapaamasta näitä.yhteydenpidon tarkoituksena on kuitenkin tukea lapsen kehitystä, ei vain tyydyttää vanhemman tarpeita. Rönnberg muistuttaa, että lapset on sijoitettu, koska kotiolot ovat haitanneet heidän kasvuaan. Tilanne eroaa avioeron jälkeisestä tapaamisoikeussovittelusta.tapaamisiin ei voi soveltaa joka toisen viikonlopun periaatetta. Sosiaalityöntekijän on tunnettava lapsen ja vanhempien tilanne, jotta hän voi arvioida, millainen tapaamistiheys on lapselle hyväksi. Katkeruus lisää vaikeuksia Tapaamiset muodostuvat repiviksi lapselle myös silloin, jos tämän omat vanhemmat ovat katkeria sijaisperheelle. Vanhempien voi olla vaikea hyväksyä, että joku hoitaa minun lastani paremmin kuin minä. He etsivät epäkohtia sijaisvanhempien hoidosta ja hakevat virheitä: Ei tuo hoida yhtään paremmin kuin minä, Rönnberg kuvailee. Lapsi vaistoaa vanhempien välisen juovan. Rönnberg tietää, että vanhempien on helpompi hyväksyä lapsen uusi perhe, jos sijoitus suunnitellaan ja perhe valitaan yhteistyössä vanhempien kanssa. Lapset voivat paremmin silloin, kun omat vanhemmat antavat heille henkisen luvan kasvaa perheessä eivätkä ole koko ajan riistämässä heitä takaisin. Kun lapsi kokee, että kaikki vanhemmat tulevat hyvin juttuun ja hyväksyvät toisensa, hän voi rauhoittua. Lasten oireet ovat vaikeutuneet Inger Rönnberg sanoo, että lastensuojeluperheiden ongelmat ovat monimutkaistuneet parin vuosikymmenen aikana. Lisäksi nykyisen lain mukaan on tehtävä kaikki mahdollinen, jotta lapsi voisi olla kotona tai palata sinne. He voivat joutua ajelehtimaan kauan avohuollon ja sijoitusten väliä. Lapsen kotona oleminen huonoissa olosuhteissa pitkittyy ja lapsi reagoi siihen. Pienetkin lapset voivat olla vakavasti psyykkisesti häiriintyneitä ja aggressiivisia. Ennen oli itsestään selvää, että alle 10- vuotias voitiin sijoittaa sijaisperheeseen. Nykyisin katsotaan yhä useammin, että näinkin nuori lapsi on niin vaikea, paljon oirehtiva ja tarvitseva, että tavallinen sijaisperhe ei hänen kanssaan selviydy. Toisaalta muuhun ratkaisuun voidaan päätyä myös siksi, että lapsen omat vanhemmat ovat aggressiivisia, Inger Rönnberg kertoo. Sijaisperheet hoitavat yhä vaikeammin oireilevia lapsia.työ on muuttunut ammatilliseksi, ja perheet saavat valmennusta ja koulutusta tehtävään. Pari vuosikymmentä sitten lapselle vielä riitti turvallinen ympäristö ja aikuisen läsnäolo. Vanhemmilla omat tarinansa Vanhemmat voivat uhkailla ja olla aggressiivisia ammattilaisiakin kohtaan. Inger Rönnberg on selvinnyt vanhempien kanssa kunnioittamalla heitä. Se on kasvattanut molemminpuolista luottamusta. Olen opetellut puhumaan niistä asioista, joista vanhemmat puhuvat, ja menemään siihen maailmaan, missä he elävät. Että en vähättelisi sitä. He elävät omaa elämäänsä omassa maailmassaan, ja sitä elämää pitää arvostaa. Heillä on ystävyyssuhteensa ja toimintamallinsa siellä. Ne ovat erilaisia kuin minun, mutta he ovat kuitenkin vanhempia sille lapselle, jonka asioita hoidetaan. Se on arvo sinällään. Jokaisella heistä on oma tarinansa. Kukaan ei pahuuttaan hoida lastaan huonosti ja ryhdy ryyppäämään. Jossakin heilläkin on menneisyys, joka vaikuttaa nykyisyyteen, hän sanoo. Nämäkin vanhemmat ikävöivät lapsiaan ja ovat heistä huolissaan omalla tavallaan. Taistelujen jälkeen kiitos Inger Rönnberg mieleen on jäänyt tyttö, jonka äiti ei suostunut sosiaalityöntekijöiden kanssa mihinkään yhteistyöhön. Viestit kulkivat isoisän kautta. Rönnberg sai äidin vihat niskaansa ollessaan mukana huostaanotossa lastenkodin työntekijänä. Tyttö sijoitettiin 9-vuotiaana sijaisperheeseen. Sieltä hän aikuistui, sai ammatin ja hankki oman kodin. Hän piti pienessä yksiössään tupaantuliaiset, joissa joutuivat kasvokkain kaikki hänelle tärkeät ihmiset: äiti, sijaisvanhemmat, isovanhemmat ja Inger Rönnberg. Äiti pyysi puheenvuoron, jonka hän kohdisti minulle. Hän sanoi, että hän on ollut kaikki nämä 12 vuotta katkera ja taistellut. Sinä päivänä hän halusi kiittää minua siitä, että hänen lapsensa oli saanut kodin ja kaiken, mitä tytöllä on. Huume- ja lääkeriippuvuudesta kärsinyt äiti oli siis nähnyt sijoituksen tarpeellisuuden. Inger Rönnberg puolestaan oli ymmärtänyt, että äiti halusi säilyttää taistelullaan ihmisarvon omissa silmissään. En pystynyt muuttamaan äidin itselleen luomaa suojaavaa minäkuvaa.tällaisissa tilanteissa olen joutunut pohtimaan oman työni rajoja. Joskus on valittava se tie, että ei murskaa sitä, minkä varassa joku täällä sinnittelee. Ehkä vanhempien täytyy lapsensakin takia taistella ja näyttää, että he eivät hyväksy sijoitusta. Onhan se lapselle jokin arvo, että vanhemmat eivät hylkää. He osoittavat, että he taistelevat kaikki valitusportaat hänen puolestaan, Inger Rönnberg arvelee. Minna Tarvainen Suht koht hengissä ja järjissään eläkkeelle Inger Rönnbergin niksit työssäjaksamiseen ovat yksinkertaiset. Häntä ovat auttaneet hyvä työyhteisö, ymmärtävä johto ja periksi antamaton luonne. Sosiaalisen työn rinnalle hän on tarvinnut omaa rauhaa. Luonto kaikissa muodoissaan vapauttaa ja rauhoittaa,hän sanoo. Pitkä ura on myös tarjonnut onnistumisia, mikä on pitänyt yllä uskoa omaan työhön. Kovia kokeneet lapset ovat uskaltaneet ryhtyä jälleen lapsiksi sijaisperheeseen päästyään. He ovat opiskelleet ja perustaneet oman perheen.tarinoiden hyvät loput ovat opettaneet katsomaan vaikeiden aikojen ylitse. Inger Rönnberg myöntää, että työ lasten oikeuksien puolesta uuvuttaa. Siinä on laitettava itsensä likoon ja otettava vastaan epäoikeudenmukaiselta tuntuvia syytöksiä. Hän puhuukin armollisuudesta itseään kohtaan. Itseään ei pidä enää syyttää. Yksi työntekijä voi tehdä vain oman osuutensa. Jos hän yhden asian sosiaalityössä voisi muuttaa, hän järjestäisi lisää työntekijöitä perhehoidon sosiaalityöhön. Silloin työn velvoitteet ehtisi hoitaa paremmin. Kun voimia jäisi, jaksaisi työhön kohdistuvista muutosvaatimuksistakin innostua. Arjen kiireessä ne jäävät usein kaukaisiksi visioiksi. Purematta ei silti hänen mielestään pidä kaikkea uutta niellä. En ymmärrä, että muutostarpeessa pitää hylätä kaikki vanha. Jos työntekijöiltä kysyttäisiin, he osaisivat kertoa, mikä vanhassa on hyvää ja toimivaa. Mutta Inger Rönnberg viettää alkavia eläkepäiviään hyvillä mielin. Pitää olla onnellinen siitä, että on selvinnyt suht koht hengissä ja järjissään loppuun saakka,hän hymyilee. SOSIAALITURVA 12/2004 5

6 Lapsinäkökulmaa tukiperhetoimintaan Pelakuu-projektissa lapsi osallistuu tukiperheensä valintaan ja tukiperhekäyntejä koskeviin päätöksiin. No se, että sai pelata pleikkaria, kun meillä kotona ei ole. Siinä sai ottaa rosvoja kiinni. Nuotiolla oltiin lauantaina Seitsemisessä. Ensin paistettiin makkaraa ja sitten syötiin kanataskut. Kanaa vähän putosi, mutta Ritva ja Kari pyyhki sen pois. Nuotio haisi hyvältä savulta ja oli kivaa, pieni poika kirjoittaa kokemuksistaan tukiperheessä. Usein lapsi ja lapsen tuntemukset jäävät lastensuojelun käytännöissä periaatteellisiksi. Päivi Sinko (2001) kuitenkin toteaa osuvasti: työntekijän kannattaisi kuunnella lasta, koska lapsella itsellään saattaa olla selkeämpi näkemys omasta tilanteestaan kuin ammattilaisaikuisilla. PELAKUU-projekti Tukiperhetoiminta näyttää onnistuvan parhaiten 4 12-vuotiaiden lasten kohdalla.tukiperheen kanssa koetut arjen pienet seikkailut ja hyvät hetket jäävät lapsen mieleen pysyviksi muistoiksi. Pelastakaa Lapset ry:n PE- LAKUU Tehostetun tukiperhetyön projektin toimintaperiaatteena on ollut lapsilähtöisyys; lapsen näkökulman, tarpeiden ja toiveiden kuuleminen koko prosessin aikana. Kun lapselle haetaan tukiperhettä, hänet ja hänen perheensä tavataan ja samalla tutustutaan paitsi perheen tilanteeseen myös lapseen itseensä ja hänen arkeensa. Saara Keräsen tukiperhetoimintaan liittyvän ammatillisen lisensiaatin tutkimuksen mukaan lasten osallistumisen ehtoja ovat lapsille merkityksellisten ja tärkeiden asioiden esiin nostaminen, tunteminen ja arvostaminen. Tämä edellyttää lastensuojelun avohuollon prosessien avaamista siten, että lasten osallistumista turvaava rakenne on sisäänrakennettuna itse työskentelymalliin. Pelastakaa Lapset ry:n tukiperhetoimintaa on kehitetty PELAKUU Tehostetun tukiperhetyön projektin kautta kesästä 2000 alkaen. Projekti päättyy vuoden 2004 lopussa. Projekti perustettiin, kun tukiperheiden tarve oli moninkertaistunut aiempaan verrattuna. Samanaikaisesti myös tukiperhettä hakevien lasten erityishoidon ja -kasvatuksen tarve oli selkeästi lisääntynyt. Tällä hetkellä suurin osa tukiperhettä hakevista lapsista on lastensuojelun asiakkaita. Pelastakaa Lasten omien asiakastilastojen mukaan (v. 2003) tukiperheissä käyvistä lapsista 94 prosenttia on lastensuojelun avohuollon tukitoimien piirissä. Kaikkiaan projektille asetettiin kolme päätavoitetta. Projektin alussa keskityttiin uusien tukiperheiden etsimiseen ja luotiin tiedotus- ja rekrytointimalli, josta tuli järjestön vakiintunut työkäytäntö. Toinen päätavoite oli tukiperhekoulutuksen kehittäminen. Tukiperheille luotiin oma koulutusmalli, joka rakentuu uusien perheiden perusvalmennuksesta, toimivien perheiden jatkokoulutuksesta sekä tukiperheiden pienryhmätoiminnan vertaistuesta. Kaikki uudet tukiperheet valmennetaan tehtäväänsä joko ryhmä- tai perhekohtaisen valmennuksen kautta.valmennuksen aikana perheillä on mahdollisuus harkita ja arvioida tukiperheeksi ryhtymistään. Perheiden valmentaminen tehtäväänsä on erittäin tärkeää, sillä siten voidaan tukea ja varmistaa onnistunut tukiperhesijoitus. Ja ennen kaikkea kyseessä on lapsen oikeudesta päästä valmennettuun tukiperheeseen. Kolmanneksi projektissa kehitetään tukiperhetoiminnan suunnitelmallisuutta. Pelastakaa Lasten tukiperhetyöhön laadittiin oma prosessimalli, jonka perustana on lastensuojelun avohuollon suunnitelmallisuus ja tavoitteellisuus. Prosessimallista on luotu Pelastakaa Lasten työntekijöille käsikirja työn ohjeistukseksi. Lisäksi projektin aikana on haettu uusia työmuotoja lapsen perinteisen viikonloppuvierailun rinnalle: tuki- ja tuettavien perheiden yhteinen leiri sekä tukiperheessä käyvien lasten vanhempien pienryhmätoiminta. Tieto vahvistaa lapsen asemaa Tukiperhetyö prosessina on jossain määrin aikuis- ja jopa viranomaislähtöinen. Lasta koskeva hakemus tukiperheeseen tulee Pelastakaa Lasten sosiaalityöntekijälle tavallisimmin sosiaalitoimiston kautta. Tämä tarkoittaa, että tukiperheen hakemisesta on ensimmäisen kerran keskusteltu sosiaalitoimistossa sosiaalityöntekijän tai perheen aloitteesta. Toinen keskustelu tukiperheen hakemisesta käydään Pelastakaa Lasten sosiaalityöntekijän ja perheen kesken kotikäynti- tai toimistotapaamisena. Ennen tukiperhesuhteen aloittamista tehdään yhteinen tutustumiskäynti Pelastakaa Lasten ehdottamaan tukiperheeseen. Lapsen asema tukiperheen hakemiseen liittyvässä prosessissa sekä päätöksenteossa on kuitenkin vahva, jos lapsi on tiennyt perheen hakemisesta, hänelle on kerrottu siitä ja hänellä on ollut mahdollisuus osallistua päätöksentekoon kertomalla omia käsityksiään ja toiveitaan tukiperheeseen liittyen (Keränen, 2004). Pelakuu -projektissa työstetäänkin parhail- HANNU MAIJANEN 6 SOSIAALITURVA 12/2004

7 laan tukiperhetoiminnan esitettä, joka on suunnattu suoraan lapsille. Sen avulla lapsen on helpompi ymmärtää, mikä tukiperhe on. Se antaa myös välineen keskustella asiasta yhdessä vanhemman kanssa. Lasten tukiperhevierailuista sovitaan tutustumisvaiheen jälkeen molempien perheiden, kunnan ja Pelastakaa Lasten sosiaalityöntekijöiden kesken. Merkittävää on, miten lapsi näkee tilanteen: kuka sopii ja kenen kanssa, missä päätöksistä neuvotellaan ja ennen kaikkea miten lapsen osallistuminen päätöksentekoon tapahtuu. Lapselle on tärkeää ennakoitavuus: milloin hän seuraavan kerran menee tukiperheeseen ja miten siitä sovitaan (Keränen, 2004). Milloin tukisuhde on lasta hyödyttävä? Saatujen palautteiden mukaan tukiperhevierailut ovat lapsille pääosin myönteisiä ja merkityksellisiä.tärkeää on kuitenkin arvioida, milloin tukiperheen työ on tarkoituksenmukaista ja lasta hyödyttävää. Tukisuhde olisi aloitettava ajoissa. Lapsella on oikeus saada lastensuojelupalveluja ennen kuin perheen tai lapsen ongelmat ovat päässeet liian vaikeiksi. On tärkeää arvioida yhdessä, mitkä tukimuodot kullekin perheelle ja lapselle sopivat parhaiten. Pahimmassa tapauksessahan tukiperhetyö voi jopa ylläpitää ja pitkittää perheen ongelmia. Tärkeitä sisällöllisiä kysymyksiä ovat myös keiden tarpeista tukikäynnit aloitetaan, mitä ne lapselle merkitsevät ja keiden tarpeet määräävät niiden lopettamisen. Tukiperhetoiminta on tehokkainta silloin, kun lapsen perhe on halukas ja motivoitunut sitoutumaan tarjottuun tukeen ja on kykenevä yhteistyöhön. Mitä ero vanhemmasta tarkoittaa? Pelastakaa Lasten kokemusten mukaan tukiperhetoiminta näyttää onnistuvan parhaiten vuotiaiden lasten kohdalla. Murrosikäisille tukiperhe enää harvoin on toimiva ratkaisu. Toisaalta lapsen ollessa alle kolmen vuoden vanha ero vanhemmasta viikonlopun ajan saattaa olla lapselle liian rankka ja jopa vahingollinen kokemus. Lapselle vierailu tukiperheessä merkitsee aina lyhytaikaista eroa omasta perheestä ja elinympäristöstä. Pienen lapsen kyky käsitellä erosta johtuvaa ikävän tunnetta on vielä heiveröinen. Varhaisimmat kiintymyssuhteet ja niiden vastavuoroisuus luovat pohjan tavoille, joilla ihminen ymmärtää oman arvonsa, suhteensa itseen ja muihin (Kalland 2001; Bardy & Barkman 2001). Onkin mietittävä, mitä ero vanhemmasta lapselle itse asiassa tarkoittaa. Erityisesti nuorempien lasten kohdalla on kriittisesti kysyttävä, vahvistaako vai vahingoittaako tukiperhetoiminta lasten ja vanhempien kiintymyssuhteita tukemalla vanhemman jaksamista levon ja virkistyksen kautta, vaikka samalla aiheutetaan lapselle toistuvia erokokemuksia (Keränen, 2004). Tukiperheistä pitkälle kantavia muistoja Tukiperhetoiminnassa on mietittävä myös lapsen ihmissuhteiden jatkuvuutta. Tukiperhetoiminta luo onnistuessaan lapselle vahvoja ja tärkeitä sosiaalisia suhteita. Niiden merkityksestä lapselle tulisi olla tietoinen. Mitä tapahtuu lapsen näkökulmasta silloin, kun tukisuhde päättyy? Miten lapselle siitä kerrotaan ja kuka kertoo? On erityisen tärkeää päättää suhde suunnitelmallisesti lasta kuunnellen ja lapsen ajatukset ja mahdolliset kysymykset huomioon ottaen. Lastensuojelun käytännössä tulisi ottaa huomioon, miten ulkoa käsin rakennettuja ihmissuhteita ja sitä kautta lapsen jatkuvuuden kokemusta voidaan tukea katkeamisen sijasta. Projektissa tähän kysymykseen on osaltaan pyritty vastaamaan luomalla päiväkirjavihkonen, johon voi kerätä mukavia muistoja: tarinoita, piirustuksia, valokuvia tukisuhteen ajalta. Tukivanhemmat ja lapsi täyttävät sitä yhdessä ja lapsi saa sen mukaansa tukisuhteen virallisesti päättyessä. Lapsen näkemyksiä käynteihin selvitetään myös tukisuhteen aikana lapsille kehitettyjen palautelomakkeiden avulla. Palautelomakkeessa on eri-ikäisille lapsille tarkoitettuja kysymyksiä sekä mahdollisuus piirtää tukikäynteihin liittyviä merkittäviä kokemuksia. Parhaimmillaan arjen pienet seikkailut ja hyvät hetket jäävät lapsen mieleen pysyviksi ja pitkälle kantaviksi muistoiksi. Virve Hongisto Paula Laaksonen Tuija Maijanen Kirjoittajat ovat Pelakuu-projektin projektivastaavia. LÄHTEET Bardy, M. & Barkman, J Tunteet ja ilmaisutaidot sosiaalipoliittisena kysymyksenä.yhteiskuntapolitiikka 3 (66), Kalland, M Kiintymyssuhdeteorian kliininen merkitys: soveltaminen erityistilanteissa.teoksessa Sinkkonen, J. & Kalland, M. (toim.) Varhaiset ihmissuhteet ja niiden häiriintyminen.vantaa:wsoy. Keränen, S Tukiperhetoiminta lasten kuvaamana.tutkimus lasten osallistumisesta ja kokemista merkityksistä lastensuojelun avohuollon tukiperhetoiminnassa. Lapsi- ja nuorisososiaalityön ammatillinen lisensiaatin tutkimus. Jyväskylän yliopisto. Sinko, P. 2001, Lastensuojelu, juridisoituminen ja lapsen oikeudet.teoksessa Törrönen M. (toim) Lapsuuden hyvinvointi. Yhteiskuntapoliittinen puheenvuoro.vantaa: Pelastakaa Lapset, Uusia ammattikirjoja! Sari Rissanen Sirkka Sinkkonen (toim.) Hoivayrittäjyys Tämä kirja kuvaa yrittäjyyttä yhtenä sosiaali- ja terveysalan toiminnan muotona, pääpaino on koti- ja päivähoidossa sekä asumispalveluissa. Kirja antaa konkreettisia työkaluja alan opiskelijoille, yrittäjille ja sellaisiksi aikoville. PS-kustannus, nid. n. 250 s. Hinta 32 Marjo Kuronen Riitta Granfelt Leo Nyqvist Päivi Petrelius (toim.) Sukupuoli ja sosiaalityö Sosiaalityössä asiakkaat kohdataan miehinä ja naisina, tyttöinä ja poikina joko tietoisesti tai näennäisen sukupuolineutraalisti. Onko sosiaalityön käytännöistä tullut naisisia? Mikä on miehen tila ja paikka sosiaalityössä? PS-kustannus, nid. 296 s. Hinta 25 Lisätiedot: Sosiaali- ja terveysalan Tietopalvelu puh , faksi , s-posti: asiakaspalvelu@sosiaalialantietopalvelu.com SOSIAALITURVA 12/2004 7

8 Lapset ja aikuiset kumppaneiksi Jyväskylän neljällä asuinalueella aikuiset, nuoret ja lapset ovat ystävystyneet ja ottaneet oppia toisiltaan sukupolvien välisen mentoroinnin hankkeessa. Yhteisöjen muodot ja merkitykset ovat muuttuneet niin, että lasten ja nuorten ulottuvilla on vähemmän aikuisia kuin aikaisemmin.toisaalta yhä useammat lapset ja nuoret tarvitsisivat suhdetta aikuiseen, joka kykenee jakamaan lasten iloja ja murheita ja opastamaan maailman ymmärtämisessä ja siihen suhtautumisessa. Jyväskylässä Sukupolvet verkoksi -hankkeessa ( ) on vastattu ajan haasteeseen kehittämällä ehkäisevän lastensuojelun ja yhteisötyön välineeksi sukupolvien välisen mentoroinnin mallia. Projektissa vapaaehtoiset aikuiset toimivat tietyn asuinalueen lasten ja nuorten ystävinä ja ohjaajina eli mentoreina. Periaatteita ovat vastavuoroisuus ja yhteistyö lasten vanhempien kanssa. Vastavuoroinen suhde Projekti toimii tällä hetkellä Jyväskylässä Keltinmäen, Myllyjärven, Mäyrämäen ja Keljon asuinalueilla. Alueilla on asukkaita yhteensä noin Projektissa on nyt mukana parikymmentä 5 18-vuotiasta lasta ja nuorta perheineen sekä lähes saman verran mentoreita aina parikymppisestä eläkeikäisiin. Suurin osa mukana olevista perheistä on yhden vanhemman perheitä. Mukana on myös maahanmuuttajaperheitä. Mentorointitoiminta on kaikille alueiden lapsille ja nuorille perheineen avointa. Tällä pyritään välttämään toiminnan leimaavuutta. Jokaiselle toimintaan osallistuvalle lapselle valitaan oma mentori. Lapsi-aikuinen -pari määrittää keskenään, kuinka usein ja missä he tapaavat. Parit viettävät yhteistä aikaa ulkoillen, harrastaen, oleskellen, jutustellen ja läksyjä tehden. Tärkeintä on yhteinen aika, arjen jakaminen ja se, että toimitaan yhdessä sovittujen pelisääntöjen mukaisesti. Hyvä mentorointisuhde toimii vastavuoroisesti: myös mentorit oppivat lapsilta. Lapsi-aikuinen -parit muodostetaan lapsen toiveiden, mentorin mahdollisuuksien ja lapsen vanhempien toivomusten perusteella. Mahdolliset yhteiset kiinnostuksen Mentoriaan harvemmin tavanneet lapset olisivat toivoneet tapaamisia useammin. Onko siis lasten ja nuorten tarve arkea jakavalle aikuiselle kumppanille niin suuri, että mentoroinnilla voidaan vastata vain osaan näistä tarpeista? kohteet ja fyysinen etäisyys otetaan myös huomioon. Verkottumista ryhmätoiminnalla Yhteinen ryhmätoiminta täydentää paritoimintaa. Parin kuukauden välein järjestettävien tapahtumien ja toimintapäivien tavoitteena on vahvistaa lapsen ja mentorin suhdetta ja tukea perheiden ja mentoreiden tutustumista sekä osallistujien keskinäistä verkottumista. Tapahtumien teemoja ovat olleet muun muassa kädentaidot ja luonto. Ne suunnitellaan kumppanuuden hengessä: lapsilta, lasten vanhemmilta ja mentoreilta kerätään systemaattisesti palautetta ja ehdotuksia. Toteutuksessa on mukana sosiaalialan opiskelijoita. EEVA MEHTO 8 SOSIAALITURVA 12/2004

9 Projektin aikana alueen lapset ja aikuiset oppivat tuntemaan toisiaan ja toimimaan eri-ikäisten ihmisten kanssa. Mentorointi luo osallistumismahdollisuuksia asuinalueen eri-ikäisille. Lapset ja nuoret, lasten vanhemmat ja eri-ikäiset vapaaehtoiset voivat vaikuttaa asuinalueensa sosiaalisiin oloihin sekä alueelliseen yhteistyöhön. Vastasi lasten tarpeeseen Sukupolvet verkoksi -hankkeeseen osallistuvilta lapsilta, lasten vanhemmilta ja mentoreilta kerättiin helmi-huhtikuun 2004 aikana palautetta. Haastatteluista 30 on alustavasti analysoitu. Lasten ja nuorten mielestä mentorista on ollut hyötyä. Äitikin saa olla, sen ei tartte koko ajan huolehtia musta ja mullekin tulee vaihtelua, 9-vuotias tyttö kuvaa. Mä tulin vähän rauhallisemmaks koulussa, 10-vuotias poika sen sijaan toteaa. Useimmat mentoriaan harvemmin tavanneet lapset olisivat toivoneet tapaamisia useammin. Onkin hyvä kysyä, onko lasten ja nuorten tarve arkea jakavalle aikuiselle kumppanille niin suuri, että mentoroinnilla voidaan vastata vain osaan näistä tarpeista. Useimmat lapset olivat sitä mieltä, että mentorin kanssa ei ole ollut suurempia erimielisyyksiä tai riitoja. Kahdella lapsella oli kuitenkin kokemusta ristiriitatilanteista. Lapsi itse ei ollut saanut sanotuksi riittävän selvästi omia toivomuksiaan tai mentori oli lähes aina päättänyt siitä, mitä yhdessä tehdään. Toinen aikuinen lapselle Lasten vanhemmat kertoivat halunneensa mukaan projektiin siksi, että lapselle kaivattiin ystävyyssuhdetta toiseen aikuiseen erityisesti silloin, kun vanhempi itse oli yksinhuoltaja. Toisaalta he toivoivat omaa aikaa sekä halusivat tutustua uusiin ihmisiin varsinkin, kun perhe oli muuttanut vastikään asuinalueelle. Eräs lasten vanhemmista perusteli yhteisten tapahtumien ja toimintapäivien merkitystä näin: Kiva lähteä, kun tietää että kaikki on selvin päin, kerrankin voi olla vapaasti ja hengittää. Lapsen kanssa ja hyväksi Mentorit kuvasivat itseään lapsen tai nuoren luottoaikuiseksi, neuvonantajaksi, kuuntelijaksi ja kokemuspääoman jakajaksi. Mentori on aikuinen ystävä, jolla on aikaa lapselle ja jonka kanssa voi tehdä erilaisia asioita. He kokivat olleensa sekä antajana että saajana. Toisaalta huomautettiin mentori-termin kankeudesta.tilalle ehdotettiin nimityksiä aikuisystävä ja aikuinen kumppani. Vapaaehtoisten tärkeimpiä motiiveja toimintaan lähtemiseen olivat halu toimia lasten ja nuorten kanssa ja heidän hyväkseen. Joitakin iältään vanhimpia mentoreita houkutteli mukaan myös se, että omat lapsenlapset asuvat kaukana tai heitä ei ole. Kiinnostusta herätti myös halu saada uusia ystäviä ja tutustua uudella tavalla lähiympäristöön. Useimmat vapaaehtoiset pitivät toimintaan liittyvänä huonona puolena eräänlaista syyllisyyden tunnetta, joka aiheutuu siitä, kun ei pysty vastaamaan lapsen tai lapsen vanhemman odotuksiin. Muutamalla haastatellulla oli ollut myös näkemyseroja lapsen vanhemman kanssa. Rooli oli saatettu käsittää kapeaksi: Olin lähinnä autonkuljettaja. Mentorointi ja sukupolvityö Sukupolvet verkoksi -hankkeessa on kehittynyt ajatus sukupolvityöstä. Suomessa tätä käsitettä ei vielä juurikaan tunneta, mutta väestön ikääntyminen ja huoli lasten hyvinvoinnista nostavat sen pohtimisen ajankohtaiseksi. Mitä sitten sukupolvityöllä voi ymmärtää? Sukupolvet verkoksi -hanke avaa termiä mentoroinnin kautta. Laajasti ajateltuna sukupolvityö voi tarkoittaa mitä tahansa sellaista työtä tai lähestymistapaa, jonka tarkoituksena on lähentää eri sukupolvia toisiinsa ja vahvistaa tähän aikaan sopivaa yhteisöllisyyttä asuinalueella tai yhteisössä. Monet ammattilaiset ja kansalaisverkostot tekevät jo nyt sukupolvityötä, vaikka sitä ei juuri näin olisi nimettykään. Tulevaisuuden sukupolvisolidaarisuus Sukupolvityössä olennaista on kaikenikäisten osallistuminen toimintaan ja vastavuoroisuuden periaate. Siinä pitäisi pyrkiä kokonaisvaltaiseen tapaan ymmärtää sukupolvien väliset suhteet ja niiden käyttömahdollisuudet. Ei siis pelkästään riitä, että saatetaan yhteen äärisukupolvia, esimerkiksi pieniä lapsia ja iäkkäitä vanhuksia, vaan sukupolvien välisen toiminnan pitäisi taata osallistumismahdollisuudet kaikenikäisille. Sukupolvet verkoksi -projektissa on osoitettu, että parikymppisetkin voivat toimia nuorempiensa mentoreina. Jokaisella myös lapsilla ja nuorilla on erilaisia kokemuksia elämästä ja elämisestä. Kaikkien kokemukset ovat yhtä arvokkaita. Voisiko tulevaisuuden sukupolvipolitiikkaa rakentaa sukupolvisolidaarisuuden varaan? Silloin olennaista on se, että niin ammattilaiset kuin kansalaistoimijat sitoutuvat rakentamaan sellaisia mahdollisuuksia, joissa eri sukupolvet voivat vaihtaa tietämystään, muistojaan ja elämänkokemustaan. Tätä kautta olisi mahdollista myös haastaa stereotypioita lapsuudesta, nuoruudesta tai vanhuudesta sekä pyrkiä asuinalueen tai muun yhteisön kokonaisvaltaiseen kehittämiseen. Johanna Moilanen Kirjoittaja on Sukupolvet verkoksi -hankkeen projektityöntekijä. KIRJALLISUUTTA Bardy Marjatta ym Mikä lapsiamme uhkaa? Suuntaviivoja 2000-luvun lapsipoliittiseen keskusteluun. Stakes Raportteja 263, Helsinki. Blomberg, Anu & Marttila, Maia Sukupolvet verkoksi projekti:yhteisöllisyyttä ja sukupolvien välisiä suhteita tukemassa. Sosiaalityön projektiopinnot, Jyväskylän yliopisto,yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos. Julkaisematon. Freedman, Marc 1993.The kindness of strangers: adult mentors, urban youth, and the nee voluntarism. San Fransisco, Jossey-Bass Publishers. Jekielek, Susan M. & Moore, Kristin A. & Hair, Elizabeth C. & Scarupa, Harriet J Mentoring: A promising strategy for youth development. Child Trends, February Heinonen, Taina & Parviainen, Henna Sukupolvet verkoksi projekti mentoreiden kokemuksia ja ajatuksia sukupolvien välisestä mentoroinnista. Jyväskylän yliopisto,yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, sosiaalityön yksikkö. Sosiaalityön projektiopinnot. Julkaisematon. Miller, Andrew Mentoring students and young people, A handbook of effective practice. London: Kogan Page. Moilanen, Johanna Sukupolvet verkoksi projektin väliraportti 9 /2003. Moilanen, Johanna Nykyajan yhteisöllisyyteen tukea sukupolvien verkostoista. Sosiaali- ja terveysviesti 3 /2004. Newman, Sally et al 1997.Intergenerational programs: Past, Present and Future.Washington:Taylor & Francis. Projektia rahoittaa RAY ja sitä hallinnoi Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen kannatusyhdistys.yhteistyökumppaneita ovat alueen koulut, päiväkodit, neuvola, sosiaalitoimi, nuorisotyö, seurakunta, asukasyhdistykset ja muut järjestöt. Mentorit koulutetaan toiminnassa mukana olevien vapaaehtoisten, kaupungin Vapaaehtoistoiminnan keskuksen sekä Pesäpuu ry:n ja Pelastakaa Lapset ry:n kanssa. SOSIAALITURVA 12/2004 9

10 Sukupolvien välisen mentoroinnin juuret Yhdysvalloissa Mentoroinnin ideana on, että siinä luodaan sellaisia sukupolvien välisiä suhteita, joiden perustana on keskinäinen välittäminen, sitoutuminen ja luottamus. Mentoreiksi valitaan eri-ikäisiä vapaaehtoisia aikuisia, jotka toimivat lasten ja nuorten kumppaneina arjessa. Mentoroinnissa toimitaan vastavuoroisesti: myös lapset ja nuoret käsitetään antavina osapuolina ja toimijoina. Mentorointi on esimerkki sopimuksellisesta tavasta vaihtaa kokemuspääomaa ja jakaa arjen kumppanuutta eri-ikäisten kesken. Sukupolvien välinen mentorointi lastensuojelun työvälineenä on Suomessa vielä uusi asia. Mentoroinnin pitkät perinteet löytyvät erityisesti Yhdysvalloista, mutta myös Kanadasta ja Australiasta. Euroopassa kokeiluja ja kehittämisprojekteja on toteutettu muun muassa Iso-Britanniassa, Hollannissa, Saksassa ja Ranskassa. Yhdysvaltalaisessa arviointitutkimuksessa on todettu, että hyvin suunniteltu ja systemaattisesti toteutettu mentorointi vaikuttaa erittäin positiivisesti lasten ja nuorten hyvinvointiin: itsetunnon ja minäkuvan vahvistumiseen, päihteiden käytön vähenemiseen ja sosiaalisiin suhteisiin ja asenteisiin. Yhdysvaltalaisia mentorointimalleja leimaa usein kuitenkin vahva aikuislähtöisyys: lapset ja nuoret ymmärretään lähinnä toiminnan kohteina ei aktiivisina toimijoina, joilla on resursseja. Pidetäänkö siis ainoastaan vanhempien sukupolvien kokemustietoa, näkemyksiä ja asenteita arvokkaina, lasten ja nuorten kokemusten ja näkemysten jäädessä paitsioon? Lastensuojelussa olevien lasten määrä kasvoi edellisvuosia hillitymmin Vuonna 2003 oli lastensuojelun avohuollon piirissä lasta ja nuorta.tämä oli vajaa enemmän kuin edellisvuonna. Avohuollon piirissä olleiden lasten ja nuorten määrä on viime vuosina vuotta 2001 lukuun ottamatta kasvanut.viime vuonna kasvuvauhti kuitenkin hidastui.vuonna 2002 kasvua oli vajaa lasta ja nuorta. Kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna lasta ja nuorta, mikä on 228 enemmän kuin vuonna Sijoitettujen määrä on kasvanut viime vuosina 2-5 prosentin vuosivauhtia.vuonna 2003 kasvuvauhti hidastui ja oli 1,6 prosenttia. Kaikista alle 18-vuotiaista yksi prosentti oli sijoitettuna kodin ulkopuolelle. Sijoitetuista oli 40 prosenttia perhehoidossa. Huostaan otettuja lapsia oli viimeisimmän sijoitustiedon mukaan Määrä kasvoi edellisestä vuodesta 414:llä. Huostassa olevien kokonaismäärä on viime vuosina kasvanut 1-6 prosentin vuosivauhtia.vuonna 2003 kasvu oli 5,2 prosenttia. Huostaan otetuista lähes 20 prosenttia oli huostaanotettu tahdonvastaisesti. Huostaanotto koski kaikkiaan lasta vuoden 2003 aikana. Näistä lapsista kiireellisen huostaanoton koki lasta. Osa huostaan otetuista nuorista siirtyi vuoden aikana 18 vuotta täytettyään jälkihuoltoon. Kolumni Kati Peltola Viinaelinkeinosta sosiaaliseen tuotantoon? Viimeisen työlomani neljä ensimmäistä viikkoa ovat kuluneet perinteisesti toipumiseen ja seurusteluun.tavallisena kesänä viikon päästä olisi edessä paluu sosiaaliviraston verkkoihin, joissa ihmiset ja asiat täyttävät tiiviisti työpäivän ja seuraavat kotiinkin. Nyt verkkojohdot ovat irronneet.vain läksiäiset ovat pitämättä. Kun 17 vuotta sitten aloitin keskisen sosiaalikeskuksen johtajana sanoin, että meidän pitäisi saada Kallion virastotalon ala-aulaan rippituoli, jossa kuka tahansa voisi purkaa mieltään. Toinen suurpiiristä puuttuva välttämättömyys on buddhalaistyylinen luostari, jonne alueen miesväki voisi mennä tarpeen tullen rauhoittumaan. Kumpaakaan laitosta ei ole olemassa. Kapakat sen sijaan kukoistavat, mutta niiden tuotos on asukkaiden mielenrauhan ja elämänhallinnan kannalta heikkolaatuista. Rauhoittuminen ja itsetuntemus eivät pärjää markkinatuotteina päihtymiselle ja riehumiselle. Maan hallituskin pitää huolta alkoholielinkeinojen tuotoista. Kunnallisen sosiaalityön rakentaminen ihmisten ja yhteisöjen ymmärryksen ja yhdessä elämisen tueksi ei kuulu mihinkään elinkeinopoliittiseen ohjelmaan. Päinvastoin, Raimo Sailas julistaa joka heinäkuu, että hallituksen on ryhdistäydyttävä ja vähennettävä julkisten palvelujen menoja. Viinaelinkeino on sailaslaisessa laskutoimessa tervettä, sosiaalityö ja muut yhteisin varoin rahoitettavat palvelut sairasta tuotantoa. Raittiin pääministerin lisäksi muidenkin poliitikkojen luulisi pitävän tärkeämpänä lasten, vanhusten ja juoppojen hoitamista kuin kotimaisesta viinasta saatavia verotuloja. En muista, että yksikään ehdokas olisi vaalikampanjassaan ilmoittanut tavoittelevansa alkoholiverojen korkeaa tuottoa tai viinaelinkeinojen suojelemista kansainväliseltä kilpailulta. Minulta jäi siis tekemättä sekä rippituoli että luostari, mutta aineksia kumpaankin voi löytyä Sturenkadun kolmiosta, jossa syksyllä aloittelee toimintaansa keskisen suurpiirin pitkäaikaisen sosiaalityön aikuisasiakkaiden Hanna Rothmanin toimintatalo. Samaan tilaan tulee alueen asukkaiden ja järjestöjen toimintaa. Sturenkadulla on myös suurpiirin mielenterveystalo ja pienen matkan päässä Hangonkadun päihdetyön palvelukeskus. Lapsiperheiden yhteisiin toimintoihin suurpiirissä on leikkipuistojen lisäksi Hermannin perhepaikka ja eläkeläisiä varten Kinaporin palvelukeskus, josta talon käyttäjät kehittelevät entistäkin omatoimisempaa yhteisöä ja opettelevat vapaaehtoistyössään uusia toimintatapoja. Suurpiirin lukuisat järjestöt, seurakunnat ja asukastilat ja niiden toiminnat näkyvät kansantalouden tilinpidossa vähäisenä rahana, mutta ihmisten elämässä ne ovat tärkeitä. Ne eivät pärjää kilpailussa kapakkatalouden kanssa lukumääräisesti. Niitä on kuitenkin niin paljon, etteivät sosiaalityöntekijät ehdi mitenkään solmia niihin hyviä suhteita asiakkaidensa kanssa. Viina voitelee kapakkaväen vaivattomasti sekä hyvään että pahaan. Myönteisten suhteiden ja monipuolisen elämän polut vaativat paljon enemmän opettelua näiltä syrjäytetyiltä ja heidän kanssaan työskenteleviltä. 10 SOSIAALITURVA 12/2004

11 Monivammaiset alle kouluikäiset (3 vrk) Kalsium-fosfaattiaineenvaihdunnan sairaudet FRAX Erbin pareesi APECED Mulibrey nanismi Rapadilino CATCH-22, jatkokurssi LCHAD-puutos Neurofibromatoosi 1, jatkokurssi (4 vrk) PEHO ja MEB (uusi aihe) INCL (uusi aihe) Syntymän jälkeen saadut aivovauriot Monivammaiset kouluikäiset, jatkokurssi (3 vrk) Monivammaiset NAS HOGA, LPI Hydrokefalia Marfan Tuberoosi skleroosi Sukukromosomipoikkeavuudet, tytöt (3 vrk) Lasten kuntoutuskoti järjestää täydennyskoulutusta harvinaisista sairauksista ja oireyhtymistä sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja kuntoutusalan ammattilaisille. Koulutukset pidetään Helsingissä. Koulutukset ovat joko yksi- tai kaksipäiväisiä, mutta kaikkiin koulutuksiin voi osallistua vain yhdeksi päiväksi. Koulutuspäivien ohjelmat julkaistaan osoitteessa APECED* Harvinainen lyhytkasvuisuus Harvinaiset raajaepämuodostumat LCHAD* Lapsen varhainen menehtyminen (INCL*, MEB*, PEHO*) HOGA* ja LPI* Marfan Tuberosis sclerosis Taantuvat taidot - etenevä kehitysvammaisuus (AGU*, Salla*) Sopeutumisvalmennuskurssit v (alustava suunnitelma*) AGU ja Sallan tauti, jatkokurssi Turner Monivammaisuus-kromosomipoikkeavuudet Wolf-Hirschhorn ja Cri du Chat Kromosomi-18 poikkeavuudet Williams Cohen Rett, jatkokurssi Lyhytsuolisyndroomat Kloridiripuli Tulehdukselliset suolistosairaudet Erbin pareesi, jatkokurssi Sukukromosomipoikkeavuudet, pojat (3 vrk) Hirschsprung-oireyhtymät Aivokasvainten jälkitilat, jatkokurssi (3 vrk) *Kelalle tehty hakemus. Koulutusta ammattihenkilöille v Hakuaika päättyy noin kaksi kuukautta ennen kurssin alkua. (Huom! elo- ja syyskuun kurssien hakuaika päättyy noin kolme kuukautta ennen kurssin alkua.) Vapaita paikkoja voi tiedustella myös hakuajan päättymisen jälkeen. Kromosomien poikkeavuuksista aiheutuvat kehitysvammaoireyhtymät Cohen* Rett Synnynnäinen kloridiripuli* Tulehdukselliset suolistosairaudet Lasten ja nuorten seksuaaliseen kehitykseen vaikuttavat harvinaiset oireyhtymät (*suomalaisen tautiperinnön harvinainen sairaus tai oireyhtymä) Hinta: 100 (opiskelijoilta 50 )/yksipäiväinen koulutus ja 180 (opiskelijoilta 90 )/kaksipäiväinen koulutus, sisältäen koulutuksen, luentomateriaalin sekä aamu- ja iltapäiväkahvit. Sitova ilmoittautuminen viimeistään kaksi viikkoa ennen koulutuspäivää osoitteella: MLL Lasten kuntoutuskoti, Ruusulankatu 10, Helsinki tai tai anna-maria.tiainen@mll.fi. LASTEN KUNTOUTUSKOTI Lasten kuntoutuskoti, Ruusulankatu 10, Helsinki, puhelin (09) , lasten.kuntoutuskoti@mll.fi, Tiedustelut täydennyskoulutuksesta: vastaava koulutussuunnittelija Anna-Maria Tiainen, puhelin (09)

12 Mitä lapsen huostaanotto merkitsee vanhemmalle? Lapsen sijoitus aiheuttaa vanhemmalle kriisin. Siitä toipuakseen hän tarvitsee tukea, jotta hän jaksaisi pitää yhteyttä lapseensa ja tukea tämän kasvua. Lapsen huostaanottoa edeltää yleensä pitkä prosessi.voisi kuvitella, että kaikilla on ollut aikaa valmistautua tilanteeseen. Kuitenkin lapsen siirtyessä sijaisperheeseen tai muuhun sijaishuoltopaikkaan vanhemmat kokevat tilanteen usein yllättävän heidät. Suurissa muutostilanteissa ja kriiseissä ihmisen järki ja tunne eivät kulje samaa tahtia. Järjellä voi ymmärtää ja tietää, mitä on edessä, mutta todellisuus iskee tunnemaailmaan vasta sitten, kun lapsi on siirtynyt sijaiskotiin konkreettisesti. Oman lapsen jokapäiväisen huolenpidon luovuttaminen toiselle on vanhempaa syvästi koetteleva kokemus. Vanhemman mielessä risteilee lukemattomia kysymyksiä. Pidetäänkö lapsestani varmasti hyvää huolta? Välitetäänkö lapsestani oikeasti? HILKKA PIETILÄINEN Kriisi nostattaa tunteita Lapsen sijoitukseen päädytään lapsen edun takia eikä koskaan liian varhaisessa vaiheessa.tilanteen oikeutus ei silti poista sitä, että lapsi ja vanhempi kokevat huostaanoton aiheuttaman eron ja elämänmuutoksen raskaana. Huostaanotto aiheuttaa muiden äkillisten ja vaikeiden kokemusten tavoin kriisin lapsen ja vanhemman elämässä. Päivittäinen yhteys lapsen ja vanhemman väliltä on poissa. Tuttu, vaikeitakin asioita sisältänyt arki muuttuu voimakkaasti. Sopeutuminen uuteen tilanteeseen vie pitkän ajan. Vanhemman on vaikea hyväksyä tilannetta, vaikka hän voisikin perustella sitä itselleen järjellä ja tietää huostaanoton olevan paras vaihtoehto. Häpeä ja syyllisyys tilanteesta ovat voimakkaita tunteita. Siksi hänen on vaikea toimia lasta tukevalla tavalla. Yhteydenpito lapsen etu Lasta auttaa sopeutumaan erityisesti se, että hän voi kokea oman vanhemman hyväksyvän tilanteen. Vanhemman pitäisi pystyä antamaan lapselleen sisäinen lupa kiintyä sijaisperheeseensä. Sijoitetulle lapselle on kuitenkin erityisen tärkeää, että yhteys biologiseen vanhempaan säilyy, mikäli se vain lapsen edun huomioon ottaen on mahdollista. Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta määrittelee osaksi lapsen etua sen, että lapselle tulee turvata myönteiset ja läheiset ihmissuhteet erityisesti lapsen ja vanhempien välille. Sijoitus kärjistää ongelmia Vanhemman yhteydenpitoa lapseen voi haitata vanhemman oma voimavaroja kuluttava elämäntilanne, mielenterveysongelma, päihdeongelma, lapsesta luopumisen aiheuttama kriisi, hankaluudet lapsen tapaamisen järjestelyissä tai vaikeudet toimia yhteistyössä sijaisvanhempien ja viranomaisten kanssa. Biologiset vanhemmat ovat vaarassa joutua entistä syvempiin vaikeuksiin lapsen sijoitusvaiheessa. Jos vanhemmalla on päihdeongelma, voivat lapsen sijoitukseen liittyvät tapahtumat ja tunteet koitua vanhemmalle ylivoimaisiksi ja estää hänen työskentelyänsä päihdeongelmansa hoitamiseksi. Vanhemman mielen täyttävät pakonomaisesti lapseen liittyvät ajatukset ja tunteet. Vanhemmille tukea muutoksessa Vanhemmalta vaatii paljon kypsyyttä nähdä tilanne lapsen kannalta. Ihmisen mieli ja ajattelu eivät ole hetkessä muutettavissa. Uusien asioiden työstäminen vie aikaa. Siksi olisi tärkeää, että lapsi ja vanhempi saisivat pitkäkestoista tukea muutosprosessissaan. Vanhempien tukemiseen ei tähän mennessä ole kiinnitetty riittävästi huomiota. Sosiaalityöntekijöiden rooli tuen antajana on ristiriitainen ja vaikea. Lisäksi sosiaalityöntekijät työskentelevät jo muutenkin melkein kohtuuttomalta tuntuvan paineen alaisina. Lasten ja vanhempien tukemisen kysymyksiä pitäisi pohtia lastensuojelussa entistä enemmän valtakunnallisestikin. Olisi hyvä, jos perheillä olisi mahdollisuus saada eri vaiheissa lakisääteisesti määriteltyä tukea. Omien vanhempien saamasta tuesta hyötyvät erityisesti lapset. Vanhempien hyvinvointi lisääntyy, vanhemmuus vahvistuu sekä jännitteet vanhempien, sijaisvanhempien ja viranomaisten kesken vähenevät, kun vanhemmat saavat mahdollisuuden käsitellä omaa kriisiään ja elämäänsä. Vanhemmuuden jakaminen kipeää Oman lapsen jokapäiväisen huolenpidon luovuttaminen jollekin toiselle on vanhempaa syvästi koetteleva kokemus: Pidetäänkö lapsestani varmasti hyvää huolta? Miten 12 SOSIAALITURVA 12/2004

13 lastani kohdellaan? Välitetäänkö lapsestani oikeasti? Saako lapseni tasavertaista kohtelua? Huomataanko, jos lapseni on sairaana? Vanhemman mielessä risteilee lukemattomia kysymyksiä. Vanhempi pohtii sellaisiakin asioita, joihin ei omassa arjessa kiinnittänyt erityistä huomiota. Vanhempi kaipaa sijaisvanhemmilta vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Hän haluaa olla osallinen lapsen elämään ja asioihin. Jotkut biologiset vanhemmat ovat tunteneet jääneensä lapsen asioissa ulkopuolisiksi eivätkä ole saaneet riittävästi tietoa lapsensa tilanteesta. Omien vanhempien ajatuksia ja toivomuksia lapsen asioista ei ole otettu riittävästi huomioon. Tieto ja kokemus osallisuudesta lapsen asioissa auttavat vanhempaa olemaan levollisemmalla mielellä ja lisäävät luottamusta sijaisvanhempia kohtaan. Sijaisvanhemmista voi tuntua turhalta ja vaivalloiseltakin tehdä selkoa vanhemmille lapsen asioista. He voivat kokea, että heihin ei luoteta tai heidän työnsä kyseenalaistetaan, vaikka siitä ei olekaan kysymys. Tapaaminen muistutus menetyksestä Lapsen luona vierailu tai lapsen vierailu omassa kodissa herättää paljon tunteita biologisessa vanhemmassa. Lapsen tapaaminen muistuttaa aina siitä, ettei itse voi pitää lasta kotona.tästä seuraa kateuden tunteita sijaisvanhempia kohtaan. Oman vanhemman on erityisen vaikea kohdata tilanteita, joissa lapsi ilmaisee kiintymystään sijaisvanhempia kohtaan. Hän voi esimerkiksi mennä sijaisvanhemman syliin vierailun aikana, suukotella sijaisvanhempaa tai kutsua tätä äidiksi. Toisten ihmisten koti lapsen tapaamispaikkana ei ole helppo.vanhempi voi kokea tapaamistilanteen kiusalliseksi vieraassa ympäristössä toisten ihmisten läsnä ollessa.voi olla vaikea tietää, miten tapaamisajan käyttäisi, mitä tekisi ja mitä puhuisi oman lapsensa tai sijaisvanhempien kanssa. Vanhempi voi tuntea olevansa tarkkailtavana ja pelätä, miten selviytyy tilanteesta. Vanhemman ei ole välttämättä helppo ilmaista omia toivomuksiaan tapaamisista. Lapsen tapaamisten jälkeinen aika on vanhemmalle aina vaikeaa aikaa. Lapsesta on vaikea erota ja tapaamisaika tuntuu loppuvan liian nopeasti.tapaamiseen liittyvät tapahtumat pyörivät mielessä ja menetyksen aiheuttama tuska nousee pintaan. Olisi hyvä, jos vanhemmalla olisi mahdollisuus purkaa näihin tilanteisiin liittyvät kokemuksensa jonkun kanssa. Lapsen reaktiot pelottavat Tapaamisen aikana lapsi voi käyttäytyä omituisesti, torjuvasti tai takertuvasti.vanhempi nolostuu ja kokee avuttomuutta eikä tiedä, miten pitäisi toimia. Tilanne olisi helpompi kohdata, jos hän ymmärtäisi lapsen käyttäytymisen liittyvän tiettyyn kriisin vaiheeseen. Vaikeat tilanteet ja tunteet voivat herättää vanhemmassa halun luopua lapsen luona vierailuista. Vanhempi syyllistää itseään lapsen käyttäytymisestä ja tulkitsee, ettei lapsi halua tavata häntä tai että hänen on parempi pysyä poissa lapsen elämästä. Tapaamisten aikana lapsi saattaa testata, kuka määrää käyttäytymisen pelisäännöt. Toimiva käytäntö on noudattaa vierailujen aikana niitä sääntöjä, joita sijaisperheessä on. On tärkeää, että vanhemmilla ja sijaisvanhemmilla on yhteinen linja pelisäännöistä.yhteinen keskustelu pelisäännöistä on tarpeen myös lapsen läsnä ollessa. Aikuisten ei kuitenkaan pidä lasten kuullen keskustella ristiriidoista. Lapselle ei ole hyväksi joutua kuulemaan omien vanhempien ja/tai sijaisvanhempien toisiinsa kohdistamaa arvostelua. Ristiriitojen käsittelylle on etsittävä jokin muu aika ja areena kuin lapsen tapaaminen. Tapaamiset osaksi arkea Omilla vanhemmilla voi olla pyrkimystä korvata yhteisen arkielämän puutetta järjestämällä tapaamisten ajaksi aina jotakin erityistä, esimerkiksi huvipuistoon menemistä tai ostosten tekemistä. Parempi vaihtoehto on tavallisten arkisten asioiden tekeminen lapsen kanssa. Arjen jatkuvuus luo lapselle turvallisuutta. Lapsen kanssa voi keskustella lapsen elämään liittyvistä arkisista asioista. Vanhempi jää yksin Huoltosuunnitelmapalaverit ja muut viranomaisneuvottelut voivat olla omille vanhemmille kuormittavia.yksinhuoltajavanhempi on monesti yksin edustamassa itseään. Hänellä ei ehkä ole ketään, kenen kanssa jakaisi ja purkaisi tunteitaan ja ajatuksiaan palaverin jälkeen. Palavereista laadittujen asiakirjojen saanti saattaa myös viivästyä, ja osapuolille tulee erilaisia käsityksiä tehdyistä sopimuksista. Tapaamisasiat pitäisikin kirjata riittävän selkeästi ja yksiselitteisesti ja olla luettavissa mahdollisimman pian palaverien jälkeen. Palavereissa ja asiakirjoissa käytetty kieli voivat olla vieraita vanhemmalle. Hän ei välttämättä kriisinsä vuoksi pysty ymmärtämään ja muistamaan, mitä palavereissa on puhuttu ja mitä milläkin asialla tarkoitetaan. Lakitekstien ja sosiaalityön kieli on hänelle outoa, kuten kenelle tahansa tavalliselle kansalaiselle. Vanhemmalle voi vasta käytännön kautta selvitä, mihin hän on suostunut allekirjoittaessaan asiakirjoja. Tämän vuoksi olisikin hyvä, että vanhemmalla olisi mukana neuvotteluissa tukihenkilö, jonka kanssa asioita voisi tarkentaa ja käydä läpi neuvottelun jälkeen. Virpi Kujala Kirjoittaja on kasvatustieteiden maisteri. Vertaistukea Eevan perheestä Sininauhaliiton Eevan perhe -projektissa ( ) on kehitetty sijoitettujen lasten vanhempien vertaisryhmätoimintaa. Projekti on osa Jyväskylän Naisten talon toimintaa. Naisten talo on päihdeongelmista kärsiville naisille ja äideille sekä heidän lapsilleen sekä sijoitettujen lasten äideille tarkoitettu matalan kynnyksen kohtaamispaikka. Sijoitettujen lasten vanhempien ryhmätoiminta aloitettiin elokuussa Naisten talolla on kokoontunut kolme vertaisryhmää. Kullakin on ollut kymmenen tapaamiskertaa. Ryhmiin on osallistunut kaksitoista äitiä, jotka ovat tulleet Jyväskylän kaupungin sosiaalitoimen kautta. Ryhmässä käydään läpi lapsen sijoittamisen aiheuttamaa kriisiä, vahvistetaan vanhemmuutta ja tuetaan äidin omaa elämää ja selviytymistä. Vanhemmalta kaventuu näköala tulevaisuuteen monien vaikeuksien ja lapsen menettämisen kriisin keskellä. Vanhempi tuntee, ettei hänellä enää ole mitään mahdollisuuksia toteuttaa vanhemmuutta. Kuitenkin äiti on lapsen äiti ja isä on lapsen isä niin kauan kuin elämää riittää. Vanhemmuus on elinikäinen projekti. Jos vanhemman ja lapsen välinen yhteys katkeaa huostaanoton jälkeen pitkäksi aikaa, on yhteyttä myöhemmin vaikea rakentaa. Tämän näköalan esille nostaminen on tärkeää vanhempaa tuettaessa. Äitien mielestä vertais- ja ammatillinen tuki on ollut heille tärkeää ja se on vahvistanut heidän omaa elämäänsä ja vanhemmuuttaan. Vanhemmuutta voi toteuttaa kauempaakin monin tavoin. SOSIAALITURVA 12/

14 Vanhemman tapaaminen on tärkeä lapsen oikeus Lapsi tarvitsee molempia vanhempiaan kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Erotilanteessa vanhempien pitää sopia lasten asumisesta, huollosta, tapaamisesta ja elatusavusta. Eräs vaikeimmista lapsen huoltoa koskevista asioista on tapaamisoikeuden järjestely silloin, kun vanhemmat ovat eri mieltä asioista. Joskus erillään asuvien vanhempien välit ovat rikkoutuneet niin pahasti, että he eivät pääse yhteisymmärrykseen lasten asioissa keskinäisen vihamielisyytensä takia. Tämä voi näkyä niin, että tapaamisasioista on työlästä päästä sopimukseen. Vaikka sopimukseen päästäisiinkin, melko pian tulee jälleen ongelmia ja lastenvalvoja halutaan mukaan selvittämään niitä. Lain mukaan lapsella on oikeus pitää yhteyttä ja tavata vanhempaansa, jonka luona hän ei asu. Vanhempien on keskinäisessä yhteisymmärryksessä ja lapsen etu huomioiden pyrittävä siihen, että tapaamisoikeuden tarkoitus toteutuu. (HTL, 2 ) Tapaaminen ja yhteydenpito ovat ensisijaisesti lapsen oikeuksia. Mutta mikäli etävanhemmalla ei ole halukkuutta tapaamisiin, häntä ei voida siihen velvoittaa. Vain tapaavalla vanhemmalla on täytäntöönpanokelpoinen oikeus, mikäli hän haluaa tavata lasta ja toinen vanhempi sen estää (HTTpL, 4 ). Erolapsella on usein ikävä toista vanhempaansa, siksi vanhempien vastuu on suuri. Tapaamisten pitäisi olla mahdollisimman säännöllisiä ja turvallisia. Tapaamiskertojen välillä lapsella on oltava mahdollisuus soittaa tai lähettää viestejä toiselle vanhemmalle. Suomen Uusperheellisten Liitto ry:n toiminnanjohtaja Pekka Larkelan mielestä tapaaminen on miehellä yleensä tahtokysymys. Noin kolmasosa erolapsista ei tapaa koskaan toista vanhempaansa (Sauli, 1994). Sopimukseen kaikki yksityiskohdat Stakesin tilastojen mukaan koko Suomessa laadittiin tapaamissopimuksia vuonna 2002 noin Tapaamissopimuksen lähtökohtana ovat vanhempien työajat ja muut toiveet. Sopimukseen kannattaa merkitä tarkasti tapaamisten yksityiskohdat. Ovatko tapaamiset parillisina vai parittomina viikonloppuina ja mihin kellonaikaan? Sopimukset loma-aikojen ja juhlapyhien vietosta on myös hyvä kirjata ylös. Joskus merkitään, että tapaaminen siirtyy viikolla, jos lapsi on tapaamisviikonloppuna sairastunut. Voidaan kirjata myös, että tapaaminen raukeaa, mikäli lasta ei noudeta kahden tunnin kuluessa tapaamisen alkamisesta. Lapsen ja vanhemman asuessa kaukana toisistaan pitää miettiä matkakustannusten jakautumista. Jos lapsi on riittävän varttunut yksin matkustamiseen, on huolehdittava lapsen turvallisuudesta matkan aikana. Tapaamissopimus on runko, jota vanhemmat saavat yhdessä neuvotellen muuttaa. Huolella laadittu ja vahvistettu tapaamissopimus ehkäisee vanhempien välistä riitelyä. Se on toimiva silloinkin, kun vanhemmat perustavat uusperheen. Lapsi voi liittyä uuteen perheeseen joko asumalla siinä tai tapaamalla uutta perhettä. Pienten lasten erityisjärjestelyt Tapaamisia suunniteltaessa on otettava huomioon lapsen ikä. Mitä pienempi lapsi on, sitä useammin ja säännöllisemmin hänen pitäisi saada tavata etävanhempaansa, vaikkakin vain vähän aikaa kerrallaan. Turvallisen suhteen luominen molempiin vanhempiin on tärkeää. Tilastotietojen mukaan vauvoista 92 prosenttia asuu molempien vanhempiensa luona ja 8 prosenttia äitinsä kanssa (Kartovaara & Sauli, 2000). Alle 2 3-vuotiaan lapsen kohdalla on tärkeä arvioida, kuinka pitkään lapsi voi olla poissa vakituisen hoitajansa luota. Pieni lapsi on riippuvainen vakinaisesta hoitajastaan, joka useimmiten on äiti.tutkimusten mukaan äkillinen, lapsen kehitystason kannalta liian pitkä tai pysyvä ero vahingoittaa lasta. Lastenpsykiatrian erikoislääkäri Hanna Manninen suosittaa, että pienten lasten säännölliset tapaamiset olisivat aluksi lyhyitä. Tapaamisen olisi parasta olla mieluiten ensisijaisen vanhemman kodissa ja hänen läsnäollessaan.tämä edellyttää vanhemmilta hyvin toimivaa suhdetta. Vasta lapsen ollessa 7 9-kuukauden ikäinen lapsi voisi olla poissa ensisijaisen hoitajansa luota muutaman tunnin ja yli yhden ruoka-ajan. Silloinkaan lapsi ei saa reagoida kohtuuttomalla ahdistuksella. Tapaamiset edellyttävät, että vauvan ja vanhemman välinen suhde on turvallinen. Tapaamisten säännöllisyys on tärkeää. Kun lapsi on 9-kuukautinen puolitoistavuotias, hän voisi olla poissa ensisijaisen hoitajansa luota yhden päivän tai illan. Puolitoista kaksi ja puolivuotiaana lapsi voisi olla säännöllisesti poissa ensisijaisen hoitajansa luota yhden vuorokauden kerran viikossa.tästä eteenpäin aina nelivuotiaaksi saakka lapsi voisi olla etävanhempansa luona joka toisen viikonlopun. (Manninen, 2001) Tapaamisia nuoruusiän yli Lapsen ollessa nuoruusikäinen hän pyrkii irtautumaan ja luopumaan vanhemmistaan.tämä on herkkä vaihe molemmille vanhemmille erityisesti, jos he eivät asu yhdessä. Olisi hyvä, jos etävanhempi voisi ymmärtää ja kestää tilanteen jatkamalla yhteydenpitoa. Tapaajalla on merkitystä vanhempana, ja hän on nuorelle lapselle tärkeä. Nuoruusikäisen tapaamista helpottaa, jos tapaaja voisi sallia nuorten ystävien mukaantulon ainakin silloin, jos nuoren pitäisi matkustaa tapaamaan toista vanhempaansa. Matka merkitsee nuorelle eroa tärkeistä ystävistä. Vanhempi ei saa estää tapaamista Tapaamisten aikana lapsen toisella vanhemmalla on yleinen oikeus tietää etukäteen lapsen olinpaikka eli tapaavan vanhemman osoite ja yhteystiedot sekä mahdolliset tavanomaisesta poikkeavat ajanviettosuunnitelmat. Lapsen toinen vanhem- 14 SOSIAALITURVA 12/2004

15 pi ei kuitenkaan saa jatkuvilla tarkistuksilla häiritä tapaamisia. Lapsen paikkakunnalta poisvieminen on sallittua silloin, kun sen voidaan katsoa olevan normaalia perhekäytäntöä. Esimerkiksi viikonlopputapaamisissa näin voi olla, ellei tapaamisia ole rajoitettu lapsen kotipaikkakunnalle. Kun ilmenee erityisiä uhkia, huoltajalla on oikeus olla luovuttamatta lasta.tällöin häneen voidaan kohdistaa uhkasakkoseuraamuksia, ennen kuin asia on selvitetty. (Gottberg, 1997) Kirjalliseen tapaamissopimukseen on mahdollista hakea täytäntöönpanoa oikeudelta, mikäli toinen vanhempi estää aiheettomasti tapaamisia.yleensä oikeus määrää tällöin sovittelijan, joka neuvotellen yrittää saada ratkaisua asiaan. (HTTpL, 6-9 ) Oikeus voi myös määrätä luona pitävän vanhemman uhkasakkoon, mikäli tapaamisia aiheettomasti estetään (HTTpL, ). Laki ei aseta velvollisuutta tavata muualla asuvaa vanhempaansa 12-vuotiaalle tai sitä nuoremmallekaan lapselle, mikäli lapsi pystyy riittävään tahdonilmaisuun. Oikeudessa ei enää tässä vaiheessa ryhdytä tapaamisten täytäntöönpanoon (HTTpL, 2 ). Vanhempien käytöksestä ongelmia Monet avioeroäidit pyrkivät eron jälkeen tarkistamaan lapsen vointia, kun lapsi vierailee isänsä luona. Äidin henki on kuin näkymätön vieras, joka antaa varoituksia, ohjeita ja suosituksia. Pahimmassa tapauksessa tämä johtaa lapsen vaikeaan lojaliteettikriisiin ja lapsi saattaa kieltäytyä tapaamisista. Perheterapeutti Lennéer- Axelson (1985) kertoo tähän kaksi mahdollista syytä: joko äiti ei kykene läpikäymään omia aggressioitaan ja katkeruuttaan tai äidillä on pelko siitä, että lapsi viihtyisikin paremmin isänsä luona. Lojaliteettiristiriitaa aiheutuu myös, jos isä tai äiti puhuu pahaa toisesta vanhemmasta tai lapsi valitaan viestinviejäksi vanhempien välille. Kun vanhempi puhuu pahaa tai valehtelee toisesta vanhemmasta, se herättää lapsessa voimakasta epäluottamusta. Lapsi ei tiedä, mihin uskoa. Hänellä ei ole vielä aikuisen käsittelykykyä. Siksi hänen on vaikea ymmärtää asiaa. Lapsen valitseminen viestinviejäksi puolestaan kertoo perheterapian professori Jukka Aaltosen (Sariola, 2003) mukaan toisen vanhemman aggressioista. Lähivanhempi voi vieraannuttaa Lojaliteettiristiriita, pelot tai pettymykset saattavat joskus olla syynä siihen, että lapsi luopuu tapaamisista. Tapaamishaluttomuus voi joskus johtua lähivanhemman tiedostamattomasta tai tietoisesta manipuloinnista. Suomeen on tullut Amerikasta termi Parental Alienation eli lapsen vieraannuttaminen toisesta vanhemmasta. Vakavissa tapauksissa vieraannuttaja on usein lapsen lähivanhempi. Vieraannuttamista on toisen vanhemman moittiminen lapsen kuullen, lapsen käyttäminen viestinviejänä, jolloin samalla kiristetään tai uhkaillaan toista vanhempaa, valehtelu toisesta vanhemmasta, lapsen käyttäminen uskottuna, jolloin lapselle kerrotaan hänelle kuulumattomia asioita, tapaamisten siirtely, kun lapsi on niihin henkisesti valmentautunut ja aikuisen kyvyttömyys kantaa vastuuta tapaamisista. Vieraannuttamista on myös se, että lapsella ja vanhemmalla on salaisuuksia tai kun lasta käytetään toisen vanhemman vakoojana. (Rauha, 2003) Lapsi tarvitsee molempia vanhempia Molemmat vanhemmat luovat lapseen itsenäisen suhteen. Lapsen kasvu tasapainoiseen aikuisuuteen vaatii molempia vanhempia. Aina tämä ei ole mahdollista pitkien etäisyyksien tai muun syyn vuoksi. Silti poissaolevakin vanhempi vaikuttaa lapseen mielikuvien, ajatusten, muistojen ja kertomusten kautta. Kun vanhempi on perustanut uusperheen, lapsi näkee oman biologisen vanhempansa tämän uuden perheen jäsenenä. Molemmat vanhemmat myös uusvanhemmat ovat lapselle tärkeitä. Lapsi tarvitsee luottamusta siitä, että vanhemmat ovat järkeviä ja vastuullisia. Lapsen oikeus tavata toista vanhempaansa on tärkeä oikeus. Turvalliset tapaamiset luovat pohjaa lapsen identiteetille ja kokonaiskehitykselle. Myös ongelmavanhempien lapsilla pitäisi olla mahdollisuus tavata vanhempaansa/vanhempiaan turvallisissa olosuhteissa, jotta lapsi saisi todellisen kuvan heistä. Parhaimmillaan tapaamiset ovat silloin, kun vastuulliset vanhemmat sitoutuvat säännöllisiin tapaamisiin ja antavat lapselleen mahdollisuuden elää molempien vanhempien sekä heidän mahdollisten uusperheidensä arjessa ja juhlassa. Marian Tuomi Kirjoittaja on Turun kaupungin lastenvalvoja. Lyhennykset: HTL Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (361/1983) HTTpL Laki lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanosta (619/1996) LÄHTEET Kartiovaara, Leena & Sauli, Hannele Suomalainen lapsi, Helsinki,Tilastokeskus. Lennéer-Axelson, Barbro Skilsmässopappor och styrpappor.teoksessa: Philip Hwang (toim.). Faderskap Stockholm. Natur och kultur, Rauha, Maija Äitipuolen käsikirja. Nauti elämästä uusperheessä. Helsinki, WSOY. Sariola, Suvi Perheväkivaltaa ei pidä psykologisoida. Perheterapiaprofessori Jukka Aaltosen haastattelu. Lääkäripäivät Suomen lääkärilehti 1/2003, 17. Sauli, Hannele Lapset hajoavissa perheissä.teoksessa: Suomalainen perhe. Suomen virallinen tilasto.väestö 1994:5. Helsinki,Tilastokeskus, JULKAISEMATTOMAT LÄHTEET: Gottberg, Eva Lapsioikeuden keskeisiä kohtia sosiaalitoimen näkökulmasta. Turun yliopisto. Manninen, Hanna Luentomoniste. Lapsen kuuleminen ja lapsen tapaaminen. TYKS, lastenpsykiatrinen poliklinikka. Vanhempi ja lapsi eri kodeissa Suomessa oli vuoden 1997 lopussa lasta, joiden isä asui eri kodissa kuin lapsi. Lapsia, joiden isä oli kuollut tai oleskeli ulkomailla, oli Virallinen isä puuttui lapselta. Luku sisältää myös loppuvuonna syntyneet lapset, joiden isyyttä ei ollut ehditty vahvistaa lapsen äiti asui muualla kuin lapsi. Vuoden 1999 lopussa 0-17-vuotiaita lapsia oli ja heidän osuutensa väestöstä oli 22,2 prosenttia. Vuosittain perheen aikuisten eron kokee lasta. Oma tai saatu vanhempi muuttaa pois. Vuonna ,2 prosenttia avioparien lapsista ja 8,7 prosenttia avoparien lapsista menetti erossa toisen vanhempansa. Avioerojen määrä pienenee, kun lapset lähestyvät kouluikää. Määrä on pienimmillään, kun lapset ovat nuoruusiässä. Avopareilla eroriski kohoaa lasten kasvaessa. Eroavien avoparien lapsista lähes puolet ei ole vanhempien yhteisiä lapsia. Lähde: Kartovaara, Leena & Sauli, Hannele (2000) Suomalainen lapsi. Helsinki, Tilastokeskus. SOSIAALITURVA 12/

16 Koulukodit pyrkivät huolehtimaan lapsen osallisuudesta Tarja Pösö teki tutkimuksen koulukodeista. Koulukodin psykologi kirjoittaa, että monien tutkijan ongelmallisina pitämien käytäntöjen tarkoituksena on huolehtia lapsen oikeuksista, edusta ja osallisuudesta. Tarja Pösön tutkimus Vakavat silmät ja muita kokemuksia koulukodeista on saanut nimensä tutkijan henkilökohtaisesta kokemuksesta vakavista silmistä. Vakavat silmät ovat myös koulukodin työntekijän edessä tässä ja nyt, kun hän aloittaa työskentelyn nuoren kanssa. Työntekijän ajatuksia ja ratkaisuja ohjaavat niin vuorovaikutustilanteessa esiin tulevat asiat kuin etukäteen saatu tieto nuoren kehityksestä, elämäntarinasta ja ihmissuhteista. Pyrkimyksenä on, että kohtaamistilanteet auttaisivat nuorta. Vakavien silmien lisäksi Tarja Pösön tutkimuksessa on muutakin tuttua. Se kuvaa hyvin tätä aikaa, koulukotityötä, sijoitusprosesseja, nuoria ja perheitä. Tutkimus kuvaa kahta koulukotia tiettynä aikana siten, kuin se niissä vierailleelle tutkijalle nuorten kertomana näyttäytyy. Tutkija itse pohtii rajallista näkökulmaa: kuinka oikeita tulkintoja tältä pohjalta syntyy? Kun asiat kerrotaan tästä perspektiivistä, sisältyy kertomukseen myös paljon vaikeasti tunnistettavaa. Koulukodit ovat profiloituneet erilaisiksi nuorten iän, oireilun ja sijoitusten keston mukaan. Toiset asiat myös korostuvat tiettyinä aikoina. Tämä kaikki vähentää kerrotun yleistettävyyttä. Koulukotisijoitus hyväksytään Yksi tutkimuksen esiin nostama ongelmakohta on lapsen osallisuuden puuttuminen. Työntekijänä olen usein miettinyt, miten lapsi pystyisi olemaan osallinen omassa asiassaan silloin, kun asianosaiset riitelevät keskenään. Miten muuten lapsi voi olla lojaali läheisilleen kuin jättäytymällä koko tilanteen ulkopuolelle tai esimerkiksi oireilemalla? Lapsen tahtoon vedoten on tullut paljon epäonnistumisia: Annetaan vanhempien yrittää. Suunnitellaan, asetetaan tavoitteita ja toivotaan asioiden kääntyvän hyvään suuntaan.voi tulla uusi epäonnistuminen. Koulukotiin tultaessa edellä kuvattu prosessi on aina ollut pitkä ja hankala. Se on lisännyt valmiutta koulukotisijoitukseen. Riidat on usein jo riidelty muualla. Meidän on helppo aloittaa puhtaalta pöydältä. Koulukotisijoituksia ei useinkaan vastusteta. Nuori ja perhe kokevat sen mahdollisena tai hyvänä vaihtoehtona. He ovat epäonnistumisten ympyrässä, josta he toivovat pääsevänsä ulos koulukotisijoituksen avulla. Todellisuudessa sijoituksen merkitys asianosaisille voi olla hyvinkin erilainen. Ääneen kuitenkin lausutaan hyväksyntä. Suhde lapseen oli niin rikki ja olematon, että oli mahdollista luopua, sanoi eräs äiti. Nuoren vakavat silmät ovat koulukodin työntekijän edessä tässä ja nyt, kun hän aloittaa työskentelyn nuoren kanssa. Yhteys perheeseen on osallisuutta Sijaishuollossa oleva lapsi voi olla osallisena sekä sijaishuoltopaikan että oman kodin maailmoissa. Lapsen edun ja oikeuksien toteutumisen lähtökohtana on pitää yllä lapsen kehitystä tukevaa yhteyttä näiden maailmojen välillä. Työskentelen koulukodissa, jossa lähes kaikilla oppilailla on jatkuva yhteys vähintään toiseen vanhempaansa. Sovittavia tapaamisia on pitkän ajan keskiarvon mukaan kuusi kertaa vuodessa. Neuvotteluissa on lähes poikkeuksetta mukana vähintään toinen vanhemmista. Koulukodin perhetyön ensisijainen tarkoitus on tukea sijaishuollossa olevan nuoren kasvua ja kehitystä toimimalla yhdessä perheen ja muun verkoston kanssa. Se on tärkein osa nuoren osallisuutta tämän omassa asiassa. Samaa kuin vanhemmat kotona Koulukotien rajoituskäytännöt esitetään tutkimuksessa seuraavasti: Se, että koulukoti ylläpitää tilansa rajoja seuraamalla nuortensa liikkumista, kehon tiloja ja sosiaalisia yhteyksiä, on yksi laitoksen perustoimintatapoja. Käsitykseni mukaan tekstissä on kyse osittain samoista asioista, joita vanhemmat tekevät kotioloissa. Koulukodeissa ei suoriteta sellaisia tarkastuksia, joita kehon tilojen seuraaminen tuo mieleen. Henkilöön käyvästä tarkastuksesta on lastensuojelulaissa selkeät ohjeet. Huumeseulat tehdään nuoren ja vanhempien kanssa sopien. Meille on annettu tehtäväksi hoitaa ja kasvattaa vieraita, vaikeuksiin joutuneita lapsista, joten toimintamme täytyy olla ohjattua. Ohjauksella ei pyritä tarpeettomasti rajoittamaan yksilön oikeuksia, vaan sillä tuetaan nuoren omaa kehitystä. Nuori tarvitsee sijaishuollossa tukea aikuisilta, jotta hän voi pysyä omana itsenään ja suhtautua elämäänsä toiveikkaasti. On tärkeää, että aikuiset puuttuvat, jos nuorella on riski joutua kiusaamisen ja/tai uhkailun kohteeksi tai olla itse kiusaaja. Aikuisten yhtenäinen toiminta ja herkkä asioihin puuttuminen lisäävät turvallisuutta EEVA MEHTO 16 SOSIAALITURVA 12/2004

17 ja ehkäisevät väkivaltaa. On tärkeä osa hoito- ja kasvatustyötä, että luodaan ilmapiiri, jossa vasikointi ja itsensä puolustaminen aikuisten avulla on mahdollista. Väkivalta on oire epäonnistumisesta Väkivaltatilanteet koulukodissa ovat kokemukseni mukaan harvinaisia ja yksittäisiä tekoja. Ne ovat epäonnistuneita tilanteita, joissa paitsi nuori oireilee, myös hoitojärjestelmä on kykenemätön takaamaan nuorten ja henkilökunnan turvallisuutta. Väkivaltatilanteet selvitetään. Niihin ei saa turtua. Stakesin kanssa yhteistyössä laadituissa kriisitoimintamalleissa on mukana väkivaltatilanteiden ehkäisy ja käsittely jälkipuinteineen. Tekstissä on kuvattu tilanne, jossa nuorta viedään eristykseen, ja muut nuoret asettuvat vastustamaan työntekijöitä. Oma kokemukseni on, että näissä tilanteissa muut pelästyvät riehumista ja vetäytyvät tilanteesta tai hakevat aikuisia avuksi. Henkilökunnan koulutuksessa on käsitelty turvallisia kuljetusotteita, mutta yleensä nuori menee itse tarvittaessa eristyshuoneeseen. Nuoren rauhoituttua tilanne käsitellään siellä asianosaisten kesken. Ei ole muita välineitä vaikuttaa tai käyttää valtaa kuin väkivalta tai sillä uhkailu kuulostaa nuoren sanomana yksilölliseltä kokemusten ketjulta ja vakavalta umpikujalta, jota pitäisi voida tavalla tai toisella lähestyä. Nuori avautuu vasta vähitellen Kokemukseni mukaan vastakkainasettelu nuorten ja henkilökunnan välillä ei ole niin yleistä kuin tutkimuksen perusteella voisi olettaa. Aina vain ei ole tarpeeksi aikaa juuri silloin, kun nuoret haluaisivat aikuisten kanssa puhua. Nuoruuteen kuuluu jossain määrin myös asioiden salaaminen aikuisilta. Tunne, ettei voi puhua aikuisille arimmista asioistaan, on osa normaalia itsenäistymiskehitystä. Lisäksi koulukotiin sijoitetut ovat kokeneet ja kokevat edelleen ahdistavia asioita, joiden toivoisi jääneen tapahtumatta. Niiden työstäminen tai niiden kanssa toimeen tuleminen on yksi sijoituksen perusasioista. Nuoren avautuminen tapahtuu vaiheittain. Kun sijoituksen alkuvaihe on mennyt ohi, nuori yleensä alkaa luottaa aikuisiin ja uskaltaa enemmän ilmaista tunteitaan.tällöin nuori ilmaisee uhmaansa esimerkiksi rajoitustilanteissa ja alkaa avautua ja eheytyä. Tämä vaihe on toivottava ja tärkeä. Nuoren levollisuus tällaisen vaiheen jälkeen on aitoa. Koulukodeissa nuorilla on omahoitaja, henkilö jolle kuuluu nuoren asioiden hoito. Tavoitteena on saada suhde tukemaan nuoren kehitystä, etua ja osallisuutta. Usein nuorille järjestyy myös mahdollisuus terapiaan. Perheasiat seuraavat mukana Tutkimuksesta välittyy yksipuolinen kuva sosiaalityöntekijöistä. Kokemukseni mukaan sosiaalityöntekijät ovat merkityksellisiä nuorille, ja sosiaalityöntekijät haluavat tavata nuorta kahden kesken. He tapaavat toisiaan ainakin hoito- ja kasvatussuunnitelmaneuvotteluissa. Nuoret ovat myös tietoisia monista perheensä asioista, joissa sosiaalityöntekijät ovat aikaisemmin olleet mukana. Perheasiat ovat arkoja. Ne aiheuttavat vihaa, rakkautta ja ongelmia. Lapsi ei kuitenkaan pääse eroon omasta osallisuudestaan, vaikka haluaisikin olla osallisena erilaisessa elämässä. Asiat ovat ihmisen sisällä ja tulevat mukana, kunnes ne saadaan selvitettyä. Asia voi olla yksittäinen kriisitilanne, jatkuva traumatisoituminen, asioiden väärin selittäminen, lapsen oma väärä tulkinta, lapsen oma psyykkinen, sosiaalinen tai terveydellinen ongelma. Aikuisuutta lähestyttäessä on mahdollisuus käydä asioita läpi, saada toisenlaista ymmärtämystä ja oppia tulemaan paremmin toimeen niiden kanssa. Meidän tulisi työssämme auttaa nuoria tässä. Vaikeuksista huolimatta nuorilla on edessään arjen vaatimukset ja toiveet tulevaisuudesta, joiden toteuttamiseen he tarvitsevat tukea myös jälkihuollossa. Pirjo Toivola Kirjoittaja toimii psykologina Vuorelan koulukodissa. KUULUMISIA Tarja Pösö kysyi tutkimuksessaan, mitä koulukoti merkitsee siellä asuvalle nuorelle.tutkimusaineisto koostuu kahdessa valtion koulukodissa asuvien nuorten yksilöhaastatteluista ja tutkijan läsnä olosta niissä.tutkimus Vakavat silmät ja muita kokemuksia koulukodeista on osa Stakesin rahoittamaa Koulukotioppilaan urat -projektia vuosina Lasta pitäisi kuunnella entistä enemmän huostaanotoissa ja sijoituksissa Kiintymyssuhteissaan turvattomuutta ja ristiriitaa kokeneet lapset tuntuvat usein vaikeasti kohdattavilta. Häpeä, pelko, syyllisyys, suru ja viha ovat lapsille tuttuja.tällaista lasta kuultaessa ei ole tärkeää ainoastaan se, mitä lapsi kertoo, vaan myös se, mitä hän jättää kertomatta. Lapsen tapa kertoa itsestään kertoo hänen ja hänen sijaisperheensä mahdollisesta tuen tarpeesta, todetaan Paula Raution tutkimuksessa. Raution tutkimuksen mukaan lastensuojelussa olevat lapset ovat yleensä kiintymyssuhteissaan turvattomia elämänkokemustensa ja puutteellisiksi jääneiden varhaisten hoivakokemustensa vuoksi. Varhaiset hoivakokemukset vaikuttavat siihen, kokeeko lapsi itsensä tärkeäksi ja huolenpidon arvoiseksi ja voiko hän turvautua hoitaviin aikuisiin. Se näkyy myös siinä,miten hän ilmaisee tunteitaan. Se, mitä lapsi sanoo, ei välttämättä kerro, mitä hän tuntee. Välttelevästi kiinnittynyt lapsi ei ilmaise mielellään tunteitaan, hän kieltää tarvitsevuutensa eikä kykene haastattelutilanteessa luottamaan siihen, että hän voi turvallisesti kertoa asioistaan. Sijaisperheessä lapsi voi kiinnittyä turvallisesti aikuisiin, muuttaa sisäistä työmalliaan ja oppia uusia vuorovaikutustapoja.tämä voi kuitenkin viedä vuosia ja vaatii ympärillä olevien aikuisten tukea ja ymmärrystä, mikä asettaa sijoitetun lapsen kuulemiselle erityisiä haasteita. Paula Rautio haastatteli 11 sijoitettua vuotiasta lasta. Lasten kuulemiseen hän käytti kiintymyssuhdehaastattelua, joka on osoittautunut hyödylliseksi turvattomissa olosuhteissa kasvaneita lapsia tutkittaessa. Paula Raution ammatillinen lisensiaatintyö tarkastettiin keväällä. Rautio oli ensimmäinen Lapin yliopistosta valmistunut ammatilliseen lisensiaatinkoulutukseen osallistunut opiskelija. Koulutusta järjestää Valtakunnallinen sosiaalityön verkosto SOSNET. Tutkinto suoritetaan työn ohessa neljässä vuodessa jollakin seuraavista erikoisaloista: lapsi- ja nuorisotyö, kuntouttava sosiaalityö, marginalisaatiokysymysten sosiaalityö, hyvinvointipalvelut ja yhteisösosiaalityö. Kutakin erikoisalaa opiskelee 25 opiskelijaa. SOSIAALITURVA 12/

18 Virossa valmistellaan uutta lastensuojelukonseptia Virolainen koulu on joutunut tekemisiin sille ennestään täysin tuntemattoman ongelmakokonaisuuden sosiaalisten ongelmien kanssa. Perheiden taloudelliset ja psykososiaaliset vaikeudet heijastuvat lapsiin. MERJA MOILANEN Perheiden köyhyys, lasten häiriökäyttäytyminen ja vanhempien välinpitämättömyys ovat lisääntyneet. Ratkaisua haetaan verkostomaisesta ja ehkäisevästä lastensuojelumallista. Siirtymävaihetta elävässä Virossa monien lapsiperheiden elintaso on huonontunut.yhteensä Virossa asuu lasta, mikä on 26 prosenttia koko maan asukasmäärästä (Viron tilastoviraston vuosikirja 2002).Vuonna 1998 kaikista perheistä köyhiä oli 25 prosenttia. Köyhyydessä eli 32,7 prosenttia lapsista (Tiit, Käärik, 1999). Köyhyyden lisäksi lasten kaltoinkohtelu, kouluväkivalta sekä lasten huumeiden ja alkoholin käyttö ovat muodostuneet vakaviksi ongelmiksi. Lastensuojelujärjestelmässä on syntynyt akuutti muutostarve: tarvitsemme tieteellisesti perusteltua lastensuojelukonseptia, jossa on otettava huomioon Viron sosiaaliset, taloudelliset ja kansallis-kulttuuriset olot. Kun lainsäädäntöä ajantasaistetaan, on huomioitava myös lastensuojelun kansainväliset juridiset dokumentit. Perustaksi toimiva verkosto Lastensuojelukonsepti sisältää perusteltuja ehkäiseviä- ja interventiotoimenpiteitä, jotka tukevat lasten kehitystä ja kasvua. Perustana on perheiden, viranomaisten ja kolmannen sektorin välinen yhteistyö, jota täytyy kehittää lastensuojelun tarpeisiin sopivaksi (ks. Korp, 1998; Tikerpuu-Kattel, 2002 jm). Tähän asti sosiaalityöntekijöiden, opettajien, nuorisopoliisin, terveydenhoitohenkilökunnan ja terapeuttien välillä ei ole ollut toimivaa verkostoa, joka takaisi lapsille nopean avun ja perheiden neuvontatoiminnan (Mehilane, 2000). Myös lasten tilannetta, kuten lapsiperheiden toimeentulo-ongelmia ja lastensuojelun kehittymistä, on tutkittu hyvin vähän (Kõiv, 2001; Tikerpuu, Tulva, 1998; Leino,1998; Tikerpuu- Kattel, 2001). Vuosina lastensuojelupoliitikan lähtökohtia on selvitetty kolmessa tutkimuksessa, jotka on tehty Tallinan pedagogisen yliopiston johdolla yhteistyössä sosiaalityön maisteriopiskelijoiden kanssa. Tutkimusaineisto antaa kokonaiskuvan koululaisten, opettajien, vanhempien ja lastensuojelutyöntekijöiden arvioinneista.tutkimuksessa esiin tulleiden asioiden tiedostaminen auttaa lievittämään ongelmia. Verkostotyö osoittautui tutkimuksen mukaan toimivaksi. Opettajasta sosiaalityöntekijä Kyselyyn osallistuneet kymmenen maakunnan opettajat kuvailivat koululaisen koulu- ja kotiongelmia. Kipeimpinä lapsi- ja perhetyön ongelmina opettajat mainitsivat: taloudellinen ahdinko perheissä, joissa isovanhemmat kasvattavat lapsia vanhempien välinpitämättömyys, jolloin koulu on joutunut ratkaisemaan lasten ja vanhempien välisiä ongelmia vanhempien alkoholiongelmista johtuva vähäinen huolenpito tai lapsiin kohdistuva väkivalta. Virolainen koulu on joutunut tekemisiin sille ennestään täysin tuntemattoman ongelmakokonaisuuden sosiaalisten ongelmien kanssa. Kotien taloudelliset vaikeudet ja muuttunut kuva vanhemmuudesta ilmenevät koulussa hankalina suhteina koululaisten, opettajien ja vanhempien välillä. Kouluun ovat yhteydessä pääosin äidit.yksinhuoltajuus yleistyy. Opettajan tehtävänä ei ole enää vain opetus- ja kasvatustyö, vaan myös sosiaalityö. Kielteisin ilmiö nykypäivän virolaisessa koulussa on koulunkäynnin laiminlyönti. Eri tietojen mukaan jopa 14 prosenttia koululaisista laiminlyö koulunkäyntiä. Luokanvalvojat pitivät laiminlyönnin pääsyynä opiskeluvaikeuksia ja vanhempien välinpitämättömyyttä lastensa ongelmia kohtaan. Monet opettajat katsoivat ongelmallisimmaksi kurinpidon: oppilaat myöhästyvät tunneilta tai eivät osallistu opiskeluun. Aikaisemmin vain murrosikäisille ominainen käyttäytyminen on nykyisin tavallista alaluokillakin ja ongelmaisuudesta on tulossa normi. Kouluille lisää keinoja Perheiden taloudelliset ja psykososiaaliset vaikeudet heijastuvat lapsiin. Siksi olisi oleellista, että lapset voisivat osallistua mahdollisimman paljon oppituntien jälkeen järjestettävään vapaa-ajantoimintaan koulussa. Peruskoulussa olisi alettava opettaa ammattiopinnoissa tarvittavia taitoja, ja kotiopetuksen tarjoamia mahdollisuuksia olisi käytettävä. Joka viides lapsi tarvitsee neuvontaa, mutta harvoissa kouluis- 18 SOSIAALITURVA 12/2004

19 sa on sosiaalityöntekijän tai psykologin virkaa. Lapset tarvitsevat enemmän huomiota ja mahdollisuuksia integroitua yhteiskuntaan. Tätä kaipaisivat erityisesti ne, joilla on erityistarpeita, kuten vammaiset, käyttäytymishäiriöiset ja lahjakkaat lapset. Opettajat joutuvat entistä useammin tekemisiin käyttäytymishäiriöiden kanssa. Lisäksi keskimäärin 16 prosentilla peruskoulujemme oppilaista on oppimisvaikeuksia. Opettajat tarvitsevat enemmän tietoja yhteiskunnasta, psykologiasta, sosiaalityöstä, mutta myös verkostotyöstä ja lastensuojelusta. He pystyvät auttamaan lasta ainoastaan yhteistyössä vanhempien ja tarpeen vaaatiessa lastensuojeluviranomaisten kanssa. Oppilaiden näkökulmat huomioon Vanhempien ja lasten kyselyn avulla pyrittiin selvittämään, miten koululaiset ja heidän vanhempansa arvioivat omaa elinympäristöään. Kyselyyn osallistui 284 vanhempaa ja 376 koululaista kymmenestä peruskoulusta ja lukiosta. Kyselyyn vastanneista koululaisista (7-15-vuotiaat) 63 prosenttia opiskeli kaupungin kouluissa ja 37 prosenttia maaseutukouluissa. Tyttöjä oli vastanneista 60 prosenttia. Tulokset heijastavatkin etupäässä kaupungeissa asuvien oppilaiden ongelmia ja arviointia. Maantieteellinen jakauma on laaja: kyselyyn vastasivat sekä Tallinnan, Tarton, Rakveren ja Jõgevan kaupunginkoulujen että pienten maalaiskoulujen oppilaat ja heidän vanhempansa. Suuri osa vanhempien kyselyyn vastanneista oli naisia (87%), mikä saattaa viitata yksinhuoltajaäitien suureen määrään. Samaa kertovat lasten antamat vastaukset, joista selviää, että lapset ovat usein yksin äitiensä pitkien työpäivien takia. Vastauksista kävi ilmi seuraavaa: koulu olisi miellyttävämpi, jos siellä huomioitaisiin enemmän oppilaiden näkökulmia: olisi muun muassa vähemmän läksyjä ja opetustyö tehtäisiin mielenkiintoisemmaksi koulun jälkeen oppilaat haluavat viettää aikaa ystävien kanssa, katsoa televisiota ja harrastaa liikuntaa ja urheilua kaunista kotia ja ympäristöä, vanhempia ja sisaruksia sekä hyviä leikki-/pelimahdollisuuksia pidettiin tärkeinä koti tuntui olevan statuskysymys, sillä lähes puolet kyselyyn vastanneista korosti (48%), asuvatko he kerrostaloasunnossa tai omakotitalossa. Valtion ja kunnan panos Vanhempien työttömyys, perheiden alkoholiongelmat ja vähäinen huolenpito lapsista nousevat kyselyn perusteella nyky-viron lastensuojeluongelmien syiksi. Näiden lisäksi syinä mainittiin köyhyys ja valtion vähäinen tuki vaikeuksissa oleville perheille. Valtion roolia lasten ongelmien ehkäisyssä olisikin vahvistettava. Lapsiperheiden toimeentuloa on tuettava. Se vaatii sosiaaliturvan täydentämistä. Kuntien riskiryhmäperheille tarjoamien palvelujen on oltava asiakastyön lähtökohta. Kunnan tarjoamia palveluja olisi lisättävä ja monipuolistettava niin, että ne olisivat kaikkien apua tarvitsevien käytettävissä. Toiminnassa on korostettava perheitä lasten normaalina kasvuympäristönä.työn pääpaino tulisi olla lastensuojeluverkoston (perhe, viranomaiset, kolmas sektori) tehokkaassa yhteistyössä. Apua tarvitseva lapsiasiakas on muistettava pitää työn keskipisteenä. Lastensuojelu perhekeskeisemmäksi Jotta lastensuojelun työntekijöiden työpaineet lievenisivät ja ongelmat saataisiin ratkaistua, on työnantajien löydettävä keinot ammattillisen neuvonnan takaamiseksi. Vaikka Virossa suurella osalla lastensuojeluviranomaisista on korkeakoulututkinto (78%), he toivovat saavansa järjestelmällistä täydennys- ja pätevyyskoulutusta ennen kaikkea oikeustieteestä ja psykologiasta. Lastensuojelutyöntekijöiden yhteiskuntakeskeisyyttä korostavat asenteet ovat muuttumassa perhekeskeisyydeksi: perhettä tuetaan yhä enemmän lapsen kehittymisen ja kasvamisen mikrosysteeminä. Vanhemmuutta arvostetaan, ja perheenjäsenistä on alkanut tulla tärkeitä verkostokumppaneita. Muutoksia koulujärjestelmään Viron koulujärjestelmä on muutosvaiheessa.vuodeksi 2006 valmistuu opetus-ja tiedeministeriön reformiohjelma kouluille. Sen sisältö on nostattanut hallitustasolla suurta kiistaa. Ohjelma velvoittaa, että koulutussuunnitelmissa otetaan huomioon lapsen kehitystaso.tärkein muutos lienee se, että oppilasta ei jätetä enää luokalleen. Myös opettajien ammattinimikkeissä (kvalifikaation standardid) tehdään muutoksia, ja vanhempien vaikutusvaltaa halutaan lisätä. Toivottavasti uusimmat koululaisten kehitysympäristöä ja koulumenestystä käsittelevät tutkimukset (Lapse kasvukeskkond ja sotsiaalsed oskused 2004 ym.) edistävät innovatiivisten muutosten aikaansaamista Virossa ja samalla myös lapsille suotuisamman kasvuympäristön ja mielekämmän kouluilmapiirin luomista. Taimi Tulva Kirjoittaja on Tallinnan pedagogisen yliopiston sosiaalityön professori. LÄHTEET Kivi, L Lapsesta kasvaa vanhempi. A.Tiko ja T.Tulva (toim.), Lapsi maailmaassa ja maailma lapsessa, 7-9.Tallinna:Tallinnan Opettajakorkeakoulu. Korp, E Lastensuojelutyön viranomaisverkosto: lastensuojelutyön ongelmat ja koulutustarpeet. 2.osa.Tallinna. Kraav, I ja Kõiv, K Sosiaaliset opetustyöongelmat kouluissa.tartto. Kõiv, K Sosiaalisten taitojen valmennus. Antisosiaalisesti käyttäytyvät oppilaat.tartto, Lapse kasvukeskkond ja sotsiaalsed oskused.teadusartiklite kogumik.toim.taimi Tulva. Lastekaitse Liit.Tallinna Pedagoogikaülikool.Tallinn lk. Leino, M Ei se niin pahaa ole, miltä näyttää. Sivistys, 2, Mehilane, L Lapsen henkinen terveys.tartu: Paar OÜ. Tiit, E.-M. ja Käärik, E Ruokakuntien köyhyyden tason määrittelemisestä nyky-virossa. Tikerpuu, A. ja Tulva, T Viron lastensuojelutyöstä sosiaalityön kontekstissa. Tallinna:Tallinnan Opettajakorkeakoulu. Tikerpuu-Kattel, A Prevention ja intervention mahdollisuuksia lastensuojeluongelmien ratkaisuina.t,tulva (toim.) Ammattillinen kasvu ja ammattitaito sosiaalityössä, Tallinna:Tallinnan Opettajakorkeakoulu. Tikerpuu-Kattel, A Lastensuojelu sosiaalityön kontekstissa.t.tulva ja A,Tikerpuu-Kattel ym (toim.), Lapsi Viron yhteiskunnassa: koti- ja kouluongelmat Tallinna:Tallinnan Opettajakorkeakoulu. Vetik, R. (toim.) 1999.Varakkuus versus köyhyys.viron ihmiskehityksen analyysi. Tallinna: UNDP. Viiralt, I Vahemmuus vammaislapsen perheessä.k,suislepp (toim.) lastensuojelu muuttuvassa yhteiskunnassa, Tallinna:Tallinnan Opettajakorkeakoulu. SOSIAALITURVA 12/

20 Äidit ja lapset saavat tukea saman katon alta Kuopiossa Kehrävän perhekuntoutusryhmässä yhdistyy vanhemmuuden tukeminen ja lapsikeskeisyys. Lastensuojelutyön tarpeen ja siihen liittyvien inhimillisten kärsimysten ja kustannusten kasvu kiirehtivät tuloksellisten työmuotojen etsimistä myös perhetyöhön. Perhetyön tavoitteet, sisältö ja työmuodot vaihtelevat suuresti kunnan eri palvelualueilla ja kolmannella sektorilla. Perhetyön muotoja ovat esimerkiksi perhetapaamiset, kotikäynnit, kerho- ja leiritoiminta sekä perhekuntoutus. (Heino, Berg & Hurtig 2000, Pölkki 2003, Puroila 2004). Iloinen Koti -projektissa alettiin vuonna 2000 kehittää vanhemmuuden tukemiseen toimintamallia, jossa vanhemmat ja lapset ovat yhdessä tuen piirissä. Kehrävän perhekuntoutusryhmässä hyödynnetään sekä työntekijöiden ammatillista osaamista että vertaisryhmän tukea. Kaksi työntekijää vetää toimintaa kodinomaiseksi sisustetuissa tiloissa. Iloinen koti opettaa arkea Ryhmässä eletään yhdessä lapsiperheen arkea, jota rytmittävät ulkoilu, ruokailu ja lasten päivälepo. Perheiden äidit osallistuvat myös ruuanlaittoon. Keskeisellä sijalla toiminnassa on äidin ja lapsen vuorovaikutuksen elävöittäminen ja tukeminen laulu- ja leikkituokioiden, askartelun, musiikkileikkikoulun ja videoavusteisen perheohjauksen avulla. Videoavusteisessa perheohjauksessa äiti-lapsipareja videoidaan arkisissa vuorovaikutustilanteissa. Kuvanauhoja läpikäymällä etsitään kullekin perheelle vuorovaikutuksen vahvuuksia sekä kehityshaasteita. Lasten päivälevon aikana työntekijät vetävät vanhempainryhmiä, joissa pohditaan yhdessä identiteettiin, naiseuteen ja äitiyteen liittyviä teemoja. Äideille tarjotaan tietoa myös lapsen kehityksestä ja kasvattamisesta. Teemoja työstetään vanhemmuuden roolikartan, Pikku Portaat -ohjelman sekä vanhempainkoulun avulla. Nukkeleikeistä ymmärrystä Kehrävän perhekuntoutusryhmän toimintavuosien aikana on pidetty tarpeellisena nostaa lasten asemaa selkeämmin esiin vanhemmuuden tukemisen ohella. Lapset elävät mukana perheiden vaikeuksissa ja heille on tärkeää saada mahdollisuus kokemustensa ja tunteidensa jakamiseen.toisaalta perhekuntoutusryhmä tarjoaa lapsille hyvän paikan harjoitella orastavia ikätasonsa kykyjä. Ryhmän työntekijät voivat olla mukana tukemassa esimerkiksi lapsen puheen kehitystä ja liikkumaan opettelua. Tänä vuonna Kehrävän työntekijät ovat käyttäneet uutena lapsilähtöisenä menetelmänä videoituja leikkihetkiä perheiden leikki-ikäisten lasten kanssa. Leikissä on käytetty Inge Brethertonin ja Doreen Ridgewayn kehittämää nukkeleikkiä (Kauppi 2003). Nukkeleikissä käydään leikkimällä läpi lapsen turvaan, huolenpitoon ja lohtuun liittyviä teemoja.videoitu leikkihetki on katsottu yhdessä kunkin lapsen äidin kanssa. Työntekijöiden havaintojen mukaan näin saadaan avattua keskusteluja lapselle tärkeistä asioista. Samalla muistutetaan vanhemmille, että lapsi on aktiivisesti kokeva ja näkevä perheenjäsen. Vanhemmat ovat arvostaneet yksilöllistä perheohjausta, jossa äiti-lapsipareja videoidaan arkisissa vuorovaikutustilanteissa. Kuvanauhoja läpikäymällä etsitään kullekin perheelle vuorovaikutuksen vahvuuksia sekä kehityshaasteita. Monilla äideillä onkin herännyt työskentelyn myötä laajempi ymmärrys omaa lasta kohtaan ja myös lapsen mahdollinen avuntarve on tullut tunnustetuksi. Vaikuttavuutta on arvioitu Perhetyön erityisenä haasteena on kaikkien perheenjäsenten näkökulman huomioonottaminen. Kun työtä arvioidaan, on arvioitava myös sitä, ulottuvatko myönteiset vaikutukset myös lapsiin. On myös tärkeä saada selville, mitä asiakkaat odottavat palvelulta ja mitä he itse pitävät sen tärkeimpänä tuloksena. Lastensuojelutyössä asiakastyytyväisyys ei kuitenkaan yksin riitä tuloksellisuuden takeeksi: tyytymätönkin asiakas on voinut oppia uusia taitoja ja saada voimavaroja ja päinvastoin. (Hurtig 1999, 2002; Pithouse, Lindsell & Cheung 1998; Rousu & Holma 2004). Kehrävän perhekuntoutusryhmään on osallistunut 28 per- KIRSTI LAURINOLLI 20 SOSIAALITURVA 12/2004