Riitta Väkeväinen - 42-vuotias rahoitusneuvottelija, jonka elämä heittää keskelle suurta muodonmuutosta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Riitta Väkeväinen - 42-vuotias rahoitusneuvottelija, jonka elämä heittää keskelle suurta muodonmuutosta"

Transkriptio

1 80E MARJO TIITTO

2 KESKEISET HENKILÖT Riitta Väkeväinen - 42-vuotias rahoitusneuvottelija, jonka elämä heittää keskelle suurta muodonmuutosta Lauri Raittila - Riitan nelikymppinen työkaveri ja miesystävä, oman menneisyytensä kanssa kamppaileva ekonomi Annele Kyhärä - Riitan ja Laurin narsistinen esimies, joka johtaa pankkia diktaattorin ottein Ninna Väkeväinen - Riitan 15-vuotias tytär, äitinsä paras kaveri, ainakin tähän asti Pekko - Ninnan poikaystävä Uljas Rask - Riitan operoiva kirurgi, jonka mielestä kaikki muu paitsi puutarhanhoito on turhaa Mirkku Multala - Riitan viisikymppinen sisko, joka ei ole päässyt eroon sisarkateudestaan 1. INT. KLINIKAN HERÄÄMÖ - PÄIVÄ On pimeää. Kello tikittää jossakin lähellä äänekkäästi, kuuluu raskaita hengitysääniä. RIITAN silmät avautuvat. Edessä näkyy sumua, sitten Riitta hahmottaa edessään kaksoiskukkulat eli rintansa. Kauempana seinällä näkyy iso seinäkello. Ollaan leikkaussalin heräämössä, tunnelma on unenomainen ja utuinen, Riitta tuntee olevansa huppelissa. Riitan silmät menevät taas kiinni. On pimeää, kuuluu hengitystä. Sitten silmät taas avautuvat. Riitta näkee edessään epämääräisesti vääntelehtivän hoitajan, joka kumartuu puhumaan Riitalle ja näyttää tulevan aivan kiinni kasvoihin. Hoitajan puhe puuroutuu Riitan korvissa. HOITAJA No niin, nyt voisit jo heräillä. Leikkaus meni ihan nappiin. Saatiin implantit paikoilleen. Kuuluu raskasta hengitystä. Riitta maiskuttelee suutaan, yskäisee. Puhuu vaikeasti. Mmmmh... Mitkä implantit? Silmät menevät taas kiinni, on pimeää.

3 2. 2. INT. KLINIKAN POTILASHUONE - ILTAPÄIVÄ Riitta istuu potilashuoneessa sänkynsä laidalla ja näyttää vihaiselta. Huone on ylellisesti sisustettu, seinillä on tauluja, huoneessa on pehmeä sohva ja kauniit verhot. Riitan eteen on kumartunut kirurgi ULJAS RASK, joka pyörittelee varovasti sideharsoihin käärittyjä rintoja. Rask näyttää egyptologilta, joka tutkii osittain muumioitunutta, vihaista naista. RASK Hmmm... joo-o, hyvältä näyttää. Ei kai tämä satu? Rask vilkaisee silmälasiensa yli Riittaan, mutta ei jää odottamaan vastausta. RASK Tällainen varovainen pyörittely tekee hyvää näin alussa. Ei tule kapseloitumista. Rask lopettaa pyörittelyn ja alkaa taputella taskujaan. Löytää lopulta etsimänsä eli potilasohjevihkosen. Alkaa heilutella sitä puheensa tahdissa. RASK Mitään painavaa ette sitten saa kanniskella. Ja rintaliivejä on hyvä pitää myös yöllä. Vilkaisee levottomana Riittaa, joka näyttää sekunti sekunnilta raivostuneemmalta. RASK Eipä tässä sitten muuta. Nähdään lopputarkastuksessa. Rask ojentaa kätensä kätelläkseen, mutta Riitta puhkeaa äänekkääseen huutoon. 3. INT. KLINIKAN YLILÄÄKÄRIN HUONE - ILTAPÄIVÄ Kamera kuvaa ensin oudon näköistä, kartionmutoista silikoniesinettä, implanttia, jota naisen käsi puristelee hermostuneesti. Kuvakulma laajenee ja näkyviin tulee Riitta, joka on klinikan ylilääkärin huoneessa. Ylilääkärin huoneen seinillä on runsaasti ennen ja jälkeen -kuvia kauneusleikatuista naisista. Joka puolella on myös samanlaisia implantteja, kuin jota Riitta puristelee - pöydällä, hyllyillä jne.

4 CONTINUED: 3. YLILÄÄKÄRI, viisikymppinen, hyvin tavallisen näköinen meikitön nainen, istuu rauhallisena työpöytänsä takana. Ylilääkärin selän takana seisoo hermostunut Uljas Rask, jolla on edelleen potilasohjevihkonen kädessään. Riitta harppoo edestakaisin ylilääkärin huoneen lattialla. YLILÄÄKÄRI Ymmärrän täysin harmistuksenne. Ylilääkäri nostaa tyynnytellen kädet ylös ja yrittää katseen voimalla saada Riitan lopettamaan marssinsa. Riitta ei rauhoitu. Vai ymmärrät, sepä hyvä. Mä en nimittäin ymmärrä ollenkaa, miten tällasta voi tapahtuu. Ja mä en nimenomaan halunnu mennä Viroon. Riitta pysähtyy, heiluttelee implanttia. (huudahtaa) Miten helvetissä te laitoitte mulle tällasen? Kakski! Ylilääkäri vilkaisee Raskia kehottavasti. Tämä yskäisee vaivautuneena. RASK Meillä on ilmeisesti hieman parantamisen varaa käytännöissämme. Riitta tuhahtaa. Rask levittelee käsiään. RASK Inhimillinen virhe. Pienoinen sekaannus potilastiedoissa. Ylilääkäri taputtaa kärsivän näköisen Raskin kättä ja katsoo sitten Riittaa. YLILÄÄKÄRI Niin valitettavaa. Me teemme luonnollisesti teille korjausleikkauksen, mutta vasta kuukauden parin kuluttua. Riitta avaa suunsa huutaakseen vastalauseen, mutta ylilääkäri ehtii ensin.

5 CONTINUED: 4. YLILÄÄKÄRI Tulehdusvaaran vuoksi. Aikaisemmin ei voi leikata. Valitan. Ylilääkäri hymyilee iloisesti. Riitta heittää vihastuneena kädessään pitelemänsä implantin roskakoriin, sitten huokaisee, ottaa pari askelta kohti Raskia, joka kyyristyy pelokkaasti. Riitta repäisee potilasohjevihkosen tämän kädestä. 4. INT. KLINIKAN POTILASHUONE - ILTAPÄIVÄ Riitta pakkaa tavaroitaan laukkuun, on lähdössä. Riitan puuhailua katselee sairaalavaatteissaan omalla sängyllään istuva noin viisikymppinen NAINEN. Naisen kasvoihin on piirretty mustia viivoja leikkauskohtia merkitsemään. NAINEN Tais olla aika hyvä leikkaus. Nainen nyökkää Riitan rintoja kohti. NAINEN Tollaset mä haluun sit seuraavalla kerralla. Noista tulee vielä upeet, kunhan turvotus laskee. Riitta keskeyttää pakkaamisen ja tunnustelee vaivihkaa rintojaan. Joo, kai nää on ihan kivat. NAINEN On on. Kyllä naisen pitää nykyään naiselta näyttää. Ja nuorelta. Nainen nyökkää pontevasti ja nappaa pöydältä esilääkityksen ja heittää tabletit suuhunsa. Riitta koskettaa taas varovasti rintojaan ja alkaa hymyillä. 5. EXT. KLINIKAN PIHA - ILTAPÄIVÄ Riitta seisoo klinikan ulko-ovien edessä odottamassa. On kaunis loppukevään päivä. Riitta seuraa odottaessaan kahden perhosen lentelyä edessään. Klinikan ovien eteen kurvaa musta uudenkarhea bemari. Autosta astuu ulos nelikymppinen pukumies LAURI, joka jättää auton käyntiin. Tulee Riitan luokse, suutelee Riittaa suulle ja astuu sitten askeleen taaksepäin tarkastellakseen Riittaa.

6 CONTINUED: 5. Riitalla on silmillään suuret aurinkolasit ja yllään väljä kevättakki. LAURI Vau, kylläpä sä beibi näytät hyvältä. Mitä ne oikein sulle teki? Riitta naurahtaa, kumartuu antamaan suukon Laurille. Lauri kurottaa kättään kohti maassa odottavaa laukkua. LAURI Annas mä otan ton. Mennäänks teille vai meille? Laurin käsi haroo tyhjää, sillä laukku ei enää ole maassa. Riitta on nostanut sen käsivarrelleen päättäväisin elein. Kiitti vaan, mut kyl mä osaan laukkuni kantaa. Lauri jämähtää paikoilleen katuun ja katsoo hämmästyneenä Riittaa, joka kävelee määrätietoisesti kohti Laurin bemaria. Auton ovella Riitta kääntyy huikkaamaan Laurille. No, tuleksä vai jäätkö siihen ottaan aurinkoo? 6. INT. RIITAN KOTI - ILTA Kamera kuvaa ensin pientä perhostatuointia, joka paljastuu Riitan selästä, kun tämä riisuu puseron päältään. Kuvakulma laajenee kattamaan ylävartalo paljaana seisovan Riitan ja Laurin, joka seisoo Riittaa vastapäätä kädet silmillään. Riitta ja Lauri seisovat Riitan makuuhuoneessa. Okei, nyt saa kattoo. Kamera kuvaa Riitan selän takaa Laurin reaktioita. Lauri katsoo ensin Riitan silmiä, laskee sitten hitaasti katsettaan alemmas kohti Riitan rintoja. Kun Laurin aivot lopulta rekisteröivät näkemänsä, Laurin leuka loksahtaa auki. Aika makeet? Riitta vie varovasti kädet rintojen alle ja kohottaa niitä, ähkäisee hieman. Alkaa sitten yllättäen laulaa ja keimailla.

7 CONTINUED: 6. Riitta alkaa kikattaa. (laulaa) Happy Birthday to you, Happy Birthday to you, Happy Birthday mister president... Oonks mä vähä niinku Marilyn? Lauri näyttää hätääntyneeltä. LAURI Mut eihän mulla oo syntymäpäivä. No ei oo, senkin höpsö. Mut tykkäätsä näistä? Lauri haroo hiuksiaan. Riitta huoahtaa. LAURI Mut eiks sun pitäny leikkauttaa silmäluomet? Piti ja piti. Riitta tarttuu Laurin käsiin ja vie ne rinnoilleen. Kokeile ny. Must tuntuu, et nää kuvastaa mun persoonaa paljo paremmin kun ne entiset. Riitta puristaa Laurin flegmaattisia käsiä. No, tunnustele ny vaan. Lauri repäisee kätensä irti ja syöksyy huoneesta. Hetken kuluttua jostain kauempaa kuuluu oksentamisen ääniä. 7. INT. VAATEKAUPPA - AAMU Riitta seisoo sovituskopissa päällään telttamainen, vaaleanruskea pusero. Sovituskopin seinällä on rintaliivien kokotaulukko, johon joku on kirjoittanut E-kuppikoon kohdalle Andersonit. Riitta peilailee itseään, kääntyilee, näyttää miettivältä.

8 CONTINUED: 7. Ninna! Sovituskopin oviverho heilahtaa ja ovelle ilmestyy NINNA, Riitan 15-vuotias tytär. Ninna näyttää hyvin tavalliselta ja kunnolliselta teinitytöltä pitkässä vaaleassa palmikossaan, järkevissä farkuissaan ja tennareissaan. No mitä? NINNA Miks sä toit mulle tällasen teltan? Ninna kohauttaa harteitaan. NINNA Sellasii sä aina haluut. Riitta käännähtää Ninnaa päin. No en enää! Tuo jotain...räväkämpää. Ninna pyöräyttää silmiään ja kumartaa kyllästyneen palvelijan tavoin. Oviverho sulkeutuu. NINNA Kuten haluatte, Madame. 8. INT. VAATEKAUPPA - AAMU Riitta ja Ninna seisovat vaatekaupan kassalla. Nuori naismyyjä seisoo skanneri kädessä ja yrittää ujuttaa skannerin oikeaan asentoon Riitan kainalon alla, jotta saisi kassakoneeseen hinnan piukasta puserosta, jonka Riitta on jättänyt päälleen. Ninna katsoo touhua ja puistelee päätään. Riitta puuskahtaa. NINNA Mä en saanut pienenä juoda ees pillimehuu ennen ku se oli maksettu. Älä viitti Ninna.

9 CONTINUED: 8. Myyjä ujuttaa nyt skanneria Riitan paidan alle, sillä Riitalla on päällään myös upouudet rintsikat. Riitta vilkaisee myyjää. Varovasti sillä suunnalla. Myyjä nostaa hämmästyneen katseensa Riittaan, jatkaa sitten viivakoodin metsästämistä rintaliiveistä. Ninna katsoo äitiään ovelasti. NINNA Voisinks mäki saada nyt jotain, kun kerran ollaan shoppaamassa? Myyjä viikkaa kassiin Riitan ostamia lukuisia puseroita. Riitta seisoo luottokortti kädessä ja katsoo terävästi Ninnaa. Riitta huokaa. No jonku puseron ehkä tai kengät. NINNA En mä vaatteita aatellu. Ninnuska, me ollaan käyty se läpi tuhansii kertoja. Me ei oteta koiraa kerrostaloon. Jessus, tää on kun puhuis pikkupenskan kans. Myyjä ojentaa pussin ja kuitin Riitalle. Riitta ja Ninna lähtevät kävelemään kohti vaatekaupan ovia. Riitta nostaa kätensä Ninnan harteille, nojaa Ninnaan päin. Mennään ostaa sulle nyt se pillimehu. Ninna irvistää äidilleen. 9. EXT. PANKKI - AAMU Ulkokuvassa Riitan työpaikka eli liikekeskuksessa sijaitseva pankki. Ikkunoihin sytytetään valot.

10 INT. PANKKISALI - AAMU Kuvassa näkyy pankkisali aamulla, ennen pankin avautumista. Salin seinillä on paljon kelloja ja joka puolella on viherkasveja, erityisesti rahapuita. Pankkisali on modernisti mutta niukasti kalustettu ja sisustettu. Salin keskiosaan alkaa ilmestyä työntekijöitä yksi kerrallaan, myös Lauri. Useat nykivät hameittensa helmoja tai suoristavat paidan hihoja, sukivat hiuksia ojennukseen. Joku vilkaisee vaivihkaa taskupeilistä huulipunan tilaa. Muut ovat jo rivissä, kun Riitta ilmestyy kuvaan. Riitta kävelee pää pystyssä, kiirehtimättä. Työkaverit katsovat häntä kauhistuneina ja uteliaina, TYÖKAVERI#1 hoputtaa. TYÖKAVERI#1 Vauhtia Riitta, se tulee ihan just. Riitta ei lisää vauhtia, vaan kävelee rauhallisesti rivimuodostelman päähän. Riitta jupisee kävellessään. Täällä seisotaan hartaana ku kirkossa. Jeesuksen toista tulemistahan tässä odotellaanki. Riitan vieressä seisova TYÖKAVERI#2 katsoo Riittaa hämillään, kuiskaa. TYÖKAVERI#2 Mikä sua oikein vaivaa? Riitta kohottaa kulmakarvojaan mutta ei vastaa, sillä käytävältä alkaa kuulua korkokenkien kopse. Kamera kuvaa työntekijöiden muodostamaa riviä sivusta niin että Riitta ja Riitan rinnat pomppaavat rivistä esille. Kuvaan ilmestyy kuusikymppinen, näyttävä nainen, joka kävelee kymmenen sentin korkokengillä. Nainen,, pysähtyy rivin eteen. Hyvää huomenta. RIVI Hyvää huomenta toimitusjohtaja! Annele vilkaisee rivin ensimmäisiä työntekijöitä. Nyökkää ensimmäiselle hyväksyvästi, samoin toiselle. Kolmannen hameen helma saa tuomion. Annele osoittaa sitä syyttävästi. Tuo on liian lyhyt. Pysyt tiskin takana koko päivän.

11 CONTINUED: 10. Työntekijä nyökkää. Annelen katse lipuu riviä eteenpäin ja tökkää lopulta Riittaan. Annelen huulilta karkaa epäuskoinen naurahdus. Ottaa askeleen lähemmäksi. Ahhah hah, mitä tämä oikein on? Sirkus on tullut kaupunkiin! Tulkaa katsomaan friikkiä! Annele nauraa jo lähes hysteerisesti ja sormi osoittaa Riitan rintoja. Riitta näyttää vihaiselta. Nyt mulle riitti tän lajin kyykytys. Voi jumalauta! Riitta lähtee kävelemään rivistä, suuntaa omaa huonettaan kohti. Muut rivissä olijat alkavat kuhista keskenään ja näyttävät kauhistuneilta. Annele lopettaa naurunsa, kääntyy puhumaan riville. Voisikohan tuon luonnonoikun laittaa holviin koko päiväksi? Naurahtaa sitten osoittaakseen lohkaisun vitsiksi. Lähtee kävelemään korkokengillään kohti omaa työhuonettaan. 11. INT. RIITAN TYÖHUONE - AAMUPÄIVÄ Riitta istuu työhuoneessaan, jonka on sisustanut mukavaksi laittamalla työpöydälleen kuvan Ninnasta ja toisen Laurista. Seinälle Riitta on askarrellut oman aarrekarttansa eli eräänlaisen kuvakokoelman omista unelmistaan. Kokoelmassa on kuva talosta, pienestä lapsesta, eksoottisesta lomakohteesta ja käsikkäin kävelevästä vanhasta parista. Riittaa vastapäätä istuu miesasiakas, joka on habitukseltaan hyvin homomainen. Mies tuijottaa kuin hypnotisoituna Riitan rintoja ja rintojen väliin solahtanutta medaljonkia. Niin kyllä lainaturva kannattaa ehdottomasti ottaa. Tästä elämästä ei koskaan tiedä. Voi kuule tapahtuu ihan mitä vaan. Homoasiakas ei reagoi, tuijottaa vain tissejä. Riitta huomaa katseen ja naurahtaa itsekseen. Tekee pienen testin ja puristaa vaivihkaa käsivarsillaan rintoja enemmän esille. Asiakas hätkähtää ja tuijottaa vielä kiinteämmin. Riitta nojautuu eteenpäin ja tarjoaa miehelle paremmat näköalat.

12 CONTINUED: 11. Nii-in, salama voi iskee golfkentällä tai kuorma-auto peruuttaa päälle. Tai voi tulla mustasukkasen rakastajan murjomaks. Tai saada vahingossa megakokoset rinnat. Mitä vaan. Riitta antaa rintojen tipahtaa luonnolliselle korkeudelleen ja napauttaa kynällä pöytää. Homoasiakas herää transsistaan. Niin että ottaisitkos lainaturvan? Mies on ihan pihalla, vilkaisee sitten taas Riitan rintoja. MIES Joo, pannaan vaan pakettiin. 12. INT. PANKIN TAUKOHUONE - PÄIVÄ Riitta istuu tauolla kahvikupin kanssa. Selaa samalla asuntoilmoituksia. Kamera kuvaa ilmoitusta, jossa kerrotaan pian vapautuvasta omakotitalosta. Riitta alkaa ympyröidä ilmoitusta kädessään olevalla tussilla, mutta muuttaa mieltään. Tiputtaa kynän kädestään ja repäisee ilmoituksen irti. 13. INT. UNELMIEN OMAKOTITALO - ILTA Kamera kuvaa aluksi lehdestä repäistyä asuntoilmoitusta, jota Lauri pitelee käsissään. Lauri ja Riitta seisovat myytävänä olevan omakotitalon olohuoneessa. Seinällä on suuri perhostaulu ja iso peili, josta Riitta refleksinomaisesti itseään peilaa. Ninna nakuttelee tekstiviestiä ja KIINTEISTÖVÄLITTÄJÄ tarkastelee kädessään olevaa paperinippua epätietoisen näköisenä. KIINTEISTÖVÄLITTÄJÄ Ei tähän varmaan vielä remontteja oo tehty, kun on niin uus talo. Tuota... jos te kiertelette vähän, niin otan selvää. Kiinteistövälittäjä vetäytyy papereineen keittiöön, kaivelee kännykän esille. Näyttää hätääntyneeltä. Ninna jää tekstailemaan olohuoneeseen, Lauri ja Riitta kävelevät kohti makuuhuoneita. Lauri tarkastelee ympärilleen haluttomana.

13 CONTINUED: 12. LAURI Eiks me sovittu, että katellaan sit joskus vuoden parin päästä? Riitta vilkaisee Lauria. Miks meidän pitäis odotella pari vuotta, että elämä vois alkaa? Riitta kurkistaa käytävän varrella olevaan vessaan. (O.S) Me saatas varmaan tähän aika edullinen laina. Lauri vilkaisee rannekelloaan, ynähtää. Riitta tulee vessasta ja menee kohti tyhjillään olevaa makuuhuonetta. Täs on kolme makkarii. Ylimääräsestä sais vaikka mitä. Riitta menee makuuhuoneeseen, Lauri jää ovelle katselemaan. Tää vois olla työhuone. Tai kirjasto. Tai vaikka vierashuone. Riitta kävelee ikkunan luokse, katsoo ulos. On vähän aikaa hiljaa. Tai tää ois hieno paikka...vauvan sängylle. Riitta kääntyy katsomaan Lauria. Laurilla on suuria vaikeuksia vastata, mutta huoneeseen kiiruhtava kiinteistövälittäjä päästää pälkähästä. Kiinteistövälittäjä vilkaisee Riittaa ja Lauria voitonriemuisena. KIINTEISTÖVÄLITTÄJÄ Olin oikeessa, tähän ei oo tehty rempan remppaa. Eipä sillä, et olis tarvinnukkaan. Myyjä katsoo järkyttyneestä Laurista vakavaan Riittaan eikä ymmärrä näiden reaktioita. Kohauttaa sitten harteitaan. Olohuoneesta kuuluu äänekäs piipaus tekstiviestin merkiksi.

14 INT. RIITAN TYÖHUONE - PÄIVÄ Kohtauksen taustalla soi energinen musiikki. SERIES OF SHOTS A) Noin kuusikymppinen, kaljuuntuva mies istuu Riitan työhuoneessa, allekirjoittaa papereita. Riitta hymyilee pöydän toisella puolella. B) Nuori, raskaana oleva nainen hymyilee Riitalle ja tarttuu kynään, pöydällä edessä on asiapapereita. C) Nelikymppinen pariskunta istuu Riitan työhuoneessa. Nainen näyttää empivältä, mutta mies nyökkäilee painokkaasti. Riitta ojentaa sopimuspaperit allekirjoitettavaksi. D) Viisikymppinen mies nousee tuolista ja taittelee sopimuspaperit taskuunsa. Kättelee Riitan ja luo vielä viimeisen vilkaisun Riitan rintoihin. END OF SERIES OF SHOTS. 15. INT. PANKKISALI - PÄIVÄ Riitta kävelee määrätietoisin askelin pankkisalin halki kohti toimistotiloja. Muut työntekijät katselevat Riitan perään. Joku huudahtaa Riitalle. TYÖKAVERI#3 Missä palaa? Täällä. Tuu kattoon! Riitta jatkaa kävelyään. Pysähtyy toimistotilojen aulaan, jonka nurkkaan on sijoitettu iso gongi. Riitta tarttuu sen lyömäosaan, vie käden ylös, pysähtyy hengittämään syvään, on vakava. Sitten hymy puhkeaa huulille ja Riitta paukauttaa gongia voimakkaasti kolme kertaa. Pari työkaveria kiirehtii katsomaan tilannetta, alkavat taputtaa Riitalle. TYÖKAVERI#3 Hitto Riitta, teit sä tosiaan myyntiennätyksen? Riitta nyökkää. TYÖKAVERI#4 nostaa kulmakarvojaan.

15 CONTINUED: 14. TYÖKAVERI#4 Vau! Kukaan ei oo soittanu tota ikuisuuksiin. (madaltaa ääntään) Annele taitaa paskoo housuihisa. Riitta naurahtaa ja paukauttaa gongia vielä kerran. 16. INT. PANKKISALI - PÄIVÄ Kamera kuvaa gongia, joka nousee ylöspäin. Kuvakulma laajenee näyttämään kaksi haalariasuista työmiestä, jotka nostavat gongin ylös ja lähtevät kantamaan sitä ulko-ovia kohti. Gongi kumahtelee äänekkäästi kannettaessa ja kiinnittä salissa runsaasti huomiota. Annele seisoo valvomassa tilannetta. Tapahtumaa seuraa myös pari työntekijää. Annele katsoo ulko-ovista katoavien työmiesten perään, kääntyy sitten sanomaan työntekijöilleen. Metelistä tuli niin paljon asiakasvalituksia. Kamera siirtyy näyttämään Riitan, joka on tarkkaillut tilannetta taustalla. 17. INT. PANKKISALI - ILTA Riitta kävelee pimeän pankkisalin poikki, on ollut myöhään töissä. Venyttelee ja haukottelee kävellessään. Huomaa sitten valojuovan lankeavan lattialle Annelen raollaan olevasta ovesta. Riitta muutta kävelynsä hiipimiseksi ja menee aivan oven taakse. Kamera kuvaa nyt Annelea, joka istuu Tiffany-lampun valossa työpöytänsä ääressä. Annelen työhuone on sisustettu ylellisesti muhkeilla nahkanojatuoleilla ja antiikkisella kirjoituspöydällä. Annele pitää puhelimen luuria korvallaan, näyttää ärtyneeltä. Kyllä se on luotettava tieto, että kehtaatkin epäillä. Annele on hetken hiljaa, kuuntelee puhelimessa.

16 CONTINUED: 15. No sanotaanko nyt niin, että minulla on oikein hyvä verkosto. Annele kuuntelee, sanoo sitten tiukkaan sävyyn. Tämä on win-win tilanne, me molemmat hyödymme. Muistakin se. Annele lopettaa puhelun. Huokaisee. Hieroo kasvojaan. Aukaisee sitten pöytälaatikon ja ottaa esille kuvan. Kuva on kymmeniä vuosia vanha. Kuvassa on pieni ja huonokuntoinen mökki, jonka eteen perhe on kokoontunut kuvaan. Väsyneen näköisten vanhempien välissä poseeraa 12 resuista lasta. Annele silittää punaisella kynnellään kuvan pientä takkutukkaista tyttöä. (toteaa itsekseen naurahtaen) Ryysyrannasta rikkauksiin. Kamera kuvaa hieman haikealta näyttävää Annelea. Sitten kamera siirtyy kuvaamaan oven takana kuuntelevaa Riittaa. 18. INT. RIITAN KOTI - ILTA Kamera kuvaa Laurin kasvoja. Lauri on hengästynyt, puuskuttaa ja pitää silmiään kiinni. Kuvakulma laajenee ja näyttää, että Lauri makaa sängyssä alastomana tyytymättömältä näyttävän Riitan päällä. (tympääntyneesti)sä voit varmaan jo aukasta silmät. Lauri aukaisee silmät, ähkäisee, vetäisee (peiton alla) itsensä irti Riitasta, varoo koskemasta Riitan yläkroppaa, pyyhkäisee hikeä otsaltaan. Näyttää siltä kuin olisi juuri tehnyt merkittävän urotyön. LAURI Olipas se. Riitta kohottautuu istuvampaan asentoon, katsoo Lauria pistävästi. Olihan se. Vielä jos olisit nähnykin jotain.

17 16. Riitta työntää Laurin tieltään, nousee sängystä ja lähtee huoneesta. Menee kylpyhuoneeseen, istuu pöntölle, miettii. Nousee sitten ylös, ottaa peilikaapista pillerilevykkeen. Painelee yksi kerrallaan pillerit vessanpönttöön. 19. INT. KUNTOSALI - AAMU Lauri polkee kuntopyörää kiivaasti, läähättää ja puuskuttaa. Kuntosali on karskin miehinen paikka - paljon tankoja, puntteja ja rautaa. Seinällä kuvia naiskehonrakentajista, joiden kropat pullistelevat lihaksista ja rintakehät implanteista. Lauri lopettaa polkemisen. Tasaa hengitystään pyörän päällä. Menee sitten lastaamaan rautaa tangolle. Vilkaisee viereisellä tangolla punnertavaa, kolossaalista MIESTÄ. Nyökkää miehelle. LAURI Saanks mä kysyy sult jotain? Mies viimeistelee sarjansa ja jysäyttää painot telineeseen. Vetää henkeä ja miettii. MIES Okei, anna palaa. LAURI Jättäsitsä eukkos, jos se lihois kakskyt kiloo? Lauri nojaa tankoon ja odottaa miehen vastausta. Mies ei näytä hätkähtävän outoa kysymystä. MIES Jos se ois läskii eikä lihasta, niin varmaan jättäsin. Eihän sellasta ihrapalloo tekis mieli koskee. Lauri nyökkää tyytyväisenä miehen vastaukselle ja nostaa tangon harteilleen. Näytetään myös miehen jatkavan treenaamista, lähikuvassa miehen valtava hauislihas ensin lepotilassa, sitten pullistuneena. 20. INT. KUNTOSALIN SAUNA - AAMU Lauri ja mies istuvat kuntosalin saunassa kahdestaan. Mies on juuri heittänyt kauhallisen löylyä. Lauri kyyristyy lauteilla ja ähkäisee. Nousee sitten pystympään asentoon.

18 CONTINUED: 17. LAURI Mun mielestä naisen pitää olla aika hoikka. Ja pitkähiuksinen. Sellanen ku vaikka se Sandra mikäsenyton, se jenkkinäyttelijä. Bullock. MIES LAURI Niin, just se. MIES Mut sehän on ihan lauta. Mies heittää lisää löylyä, Lauri painuu taas kumaraan ja vie kädet kasvoilleen. Mies raapii selkäänsä tyytyväisenä. MIES Se Andersonin Pamela on aika namu. Ja muistatsä sen Samantta Voksin takavuosilta? Lauri ähkäisee kuuluvasti, mies vilkaisee Lauria hämmästyneenä. Laskee alas löylykauhan, johon oli jo ehtinyt ottaa vettä. MIES Mä oon pyytäny mun eukkoo, et se menis suurennuttaan tissit. Mä oon jopa luvannu maksaa, mut ei. Se sanoo, et isot on liian hankalat. Lauri ei sano mitään, mies raapii selkäänsä. 21. EXT./INT. KAMPAAMO - ILTAPÄIVÄ Näytetään ulkokuva nuhruisen näköisestä liikehuoneiston ikkunasta, jossa lukee KAMPAAMO. Riitta astuu sisään kampaamon ovesta. Kampaamossa on vain yksi parturituoli, sekin tyhjä. Ketään ei näy. Kampaamon sisustus on nuhruista ja vanhanaikaista. Kassakoneeseen on teipattu hinnasto, jossa lukee suurella miesten hiustenleikkuun hinta. Riitta riisuu takkinsa naulakkoon ja kuulee takahuoneesta ääniä. Moi Mirkku, mä tulin ny! Takahuoneessa sammutetaan vesihana, pian takahuoneen ja liikehuoneen välinen oviverho heilahtaa ja huoneeseen tulee viisikymppinen, ylipainoinen nainen,. Mirkku tuijottaa Riittaa lähes kiukkuisesti ja ilme vain tiukkenee Mirkun huomatessa Riitan rinnat.

19 CONTINUED: 18. Mitä ihmettä sullon tapahtunu? Näytät ihan hutsulta. Riitta naurahtaa, päättää sivuuttaa loukkauksen ja ottaa sen vitsinä. Mirkku tuhahtaa. No se on pitkä juttu. Voisit ottaa pari senttii latvoista. 22. INT. KAMPAAMO - ILTAPÄIVÄ Kuvassa näkyy likaisenruskea kampaamon kappa, joka leväytetään viuhkaksi ja se laskeutuu Riitan päälle. Mirkku sitoo kapan niskasta tiukasti kiinni ja vilkaisee sitten Riittaa peilin kautta. Iskikö viidenkympin villitys? Riitta vie sormet kapan reunan alle, yrittää löysyttää liian kireälle sidottua kappaa. Älä viitti Mirkku, mä mitään viittäkymmentä oo. Eiku siellä klinikalla tapahtu virhe. Mirkku istahtaa satulatuolille ja alkaa leikata Riitan hiuksia, mutta tuijottaa silti Riittaa vaanivasti peilin kautta. Ai oisko niitten pitäny laittaa vielä isommat fyllingit? Riitta huokaisee ja yrittää taas löysyttää kappaa sormillaan. Älä kiemurtele! Riitta irvistää Mirkulle peilin kautta. Mä menin sinne leikkuuttaan silmäluomet. Mähän kerroin, et oon menossa. Ne vaan mokas.

20 CONTINUED: 19. Ja leikkas sulle isot tissit sen sijaan vai? Mirkku ei välitä peitellä epäuskoisuuttaan. (ärtyneenä) No justiin niin siinä kävi. Mirkku naksii Riitan hiuksia nyt kiihtyvään tahtiin ja pelottavan läheltä korvaa. Mirkku puhisee ja pihisee, näyttää raivostuneelta. Lopettaa leikkaamisen, nousee ylös satulatuolilta ja pistää kädet lanteilleen. Sä oot tehny tätä aina, lapsesta asti. Riitta katsoo peilin kautta Mirkkua hämmästyneenä. Tehny mitä? Halunnu loistaa mun kustannnuksella. Siis mitä? Sun piti aina saada paremmat koulutodistukset, enemmän kavereita ja isän ja äidin huomio-- Älä taas ala veivata-- (puhuu päälle) Ja nyt, ja nyt sä hankit isommat tissit kun mulla. Raivostunut Mirkku heittää sakset lattialle. Riitta repii kappaa pois päältään. Mirkku raastaa hiuksiaan ja huudahtaa. Millon tää kilpailu oikein loppuu? Riitta saa kapan pois päältään, katsoo hämmästyneenä Mirkkua peilin kautta ja vilkaisee ohimennen myös rintojaan.

21 INT. RAVINTOLA - ILTA Riitta ja Mirkku istuvat ravintolan baaritiskillä, kummallakin on edessään drinkki, joka on koristeltu cocktail-tikulla ja sen päässä keikkuvalla kirsikalla. Vierekkäisissä, pyöreissä laseissa tököttävät kirsikat näyttävät nänneiltä. Ravintolan vaimea ja rauhallinen taustamusiikki viestii naisten rauhoittuneista väleistä. Ravintolan nimi Butterfly näkyy drinkkilasien alla olevissa serveteissä. Uskomaton virhe siltä klinikalta. Mirkku siemaisee juomaansa. Olisitpa kuullu miten mä niitä tylytin. Ylilääkärikin melkeen polvistu mun edessä. Riitta naurahtaa. Mirkku katsoo Riittaa hämmästyneenä drinkkilasinsa yli. Sä vai? Riitta-hiiruli? Riitta nyökkää itseensä tyytyväisenä. Kuvaan ilmestyy baarimikko-nainen, joka kantaa kahta samanlaista drinkkiä ja tuo ne naisille. BAARIMIKKO Tuolta nurkkapöydästä lähettivät. Mirkku sysää omaansa kauemmaksi. Vie pois. Ilmasii trinkkejä ei ookkaan. Baarimikko katsoo Riittaa kysyvästi. Riitta toppuuttelee. Jätä vaan, kyl me juodaan. Riitta tyrkkää Mirkkua kylkeen. Hei, nyt Mirkku-sirkku kannat kattoon. Sä ehdit tuijottaa Emmerdeiliä jonain toisena päivänä.

22 CONTINUED: 21. Mirkku hymähtää mutta hymyilee. Riitta nostaa drinkkilasinsa ylös. Tsin tsin nyt vaan! Mirkku tarttuu lasiinsa ja kilauttaa sitä Riitan lasia vasten. 24. INT. RAVINTOLA -- ILTA Riitta ja Mirkku istuvat iloisessa nousuhumalassa ravintolan pöydässä yhdessä remuavan seurueen kanssa. Riitan vieressä istuu juopunut mies, joka yrittää kovasti saada katsekontaktia Riittaan. Riitta ja Mirkku istuvat kuitenkin päät toisiaan vasten ja laulavat Pelle Miljoonaa. (hyräilee) Sisko tahtoisin jäädä, mutta moottoritie on kuumaa... (laulaa kovempaa) Kaupunkien valot mulle huutaa! Mirkku vetää henkeä, kumartuu sitten pöytää kohti ja nostaa drinkkilasiaan. Tsin tsin taas Riitta! Naiset kilistävät lasejaan, ottavat siemaukset. Riitta nojautuu kohti Mirkkua. Tiedätsä, Lauri luulee, et mä hankin nää tissit sille lahjaks. Riitan puheessa sihahtelevat ässät. Riitta alkaa kikattaa. Miks se sellasta luulee? Onkse vähä hidas? Riitta pukkaa Mirkkua kiukkuisesti kylkeen. Laurista et sano noin.

23 CONTINUED: 22. Sori sori, mut miks se niin luulee? Riitta kumartuu vielä lähemmäksi, aikoo paljastaa salaisuuden. No siks ku mä ajattelin kääntää vahingon voitoks. Strategiaa, kato. Riitta sammaltaa ja kompastelee vaikean sanan kohdalla. Mirkku tuijottaa tyhjentynyttä lasiaan ja sitten Riittaa. Mut mitä se sit sanoo korjausleikkauksesta? Riitta kohauttaa harteitaan. Ei mitään, ei se tiedä. Naiset nauravat makeasti. Riitta juo lasinsa tyhjäksi. Nostaa sitten oman lasinsa ja Mirkun lasin ylöspäin ja tähyää seurueen miehen suuntaan. Hakiskohan joku meille täydennystä? 25. EXT. TAKSIJONO - YÖ Hyvin humaltuneet Riitta ja Mirkku jonottavat tolpalla taksia yhdessä seurueen miehen kanssa. Riitta kikattaa. MIES Mennään ny. Mullon kuohuvaa kylmässä ja upee penthaussi. Vai oikeen penthaussi. Mennäänks me Mirkku-sirkku? Mirkku nojaa taksitolppaa vasten ja näyttää huonovointiselta. Takseja ei näy mailla halmeilla. MIES Joo joo ja tuplalevee sänky. Mahdutte sinne molemmat siskos kans. Riitta kyllästyy mieheen, huitaisee kauemmas.

24 CONTINUED: 23. Ne vonkaa, joitei haluais. Niihän se menee. Riitta hoippuroi Mirkun luokse ja lähtee taluttamaan tätä pois taksitolpalta. 26. INT. RIITAN TYÖHUONE - AAMU Riitta istuu työpöytänsä ääressä, kaivelee käsilaukustaan särkylääkettä. Pistää lääkkeen suuhunsa ja juo pöydällä olevasta limsapullosta huikan. Pistää sitten laukun ja limsapullon pois ja nostaa paperipinon eteensä. Alkaa tarkastella sitä kynä kädessä. Hieroo samalla ohimoitaan. Nostaa katseensa ja näkee auki olevasta ovesta, miten kollegat kerääntyvät aamuriviin pankkisalin keskelle. Riitta ei tee elettäkään osallistuakseen. Pian pankkisalista kuuluu korkokenkien kopse. (O.S.) Hyvää huomenta. RIVI (O.S.) Hyvää huomenta toimitusjohtaja! Riitta selaa papereitaan ja tekee niihin merkintöjä. 27. EXT. UNELMIEN OMAKOTITALO2 - PÄIVÄ Lauri ja Riitta seisovat myytävänä olevan omakotitalon edessä, odottavat kiinteistövälittäjää. Laurin katse skannaa naapuritaloja ja huomaa naapurin pihassa rekannupin. Sen kylkeen on maalattu bikiniasuisen, isorintaisen naisen kuva. Lauri katsoo sitä ja nieleskelee. Samassa kiinteistövälittäjä kurvaa autolla pihaan ja nousee autosta. KIINTEISTÖVÄLITTÄJÄ Hyvä kun pääsitte näin nopeesti! Tää ei kauaa markkinoilla pysy. Kiinteistövälittäjä menee aukaisemaan ulko-ovea, Riitta seuraa perässä. Lauri seisoo ja tuijottaa rekannupin maalausta.

25 INT. UNELMIEN OMAKOTITALO2 - PÄIVÄ Riitta kulkee etsivän näköisenä aistikkaasti sisustetun omakotitalon huoneesta toiseen. Vilkuilee ympärilleen ja kuiskaa. Lauri? Kiinteistövälittäjä ilmaantuu kulman takaa. KIINTEISTÖVÄLITTÄJÄ Mitä tykkäät? Joo, oikein kiva on. Pitää vielä jutella miehen kans. Kiinteistövälittäjä nyökkää. KIINTEISTÖVÄLITTÄJÄ Mä odottelen keittiössä. Riitta jatkaa matkaansa portaat alas saunaosastolle. Lauri? Tikru hei, missä sä oot? Riitta kuulee saunasta ääniä, tukahtunutta itkua. Riitta menee lähemmäksi, katsoo saunaan, mutta se on tyhjä. Saunan ikkunassa on perhosen muotoinen lasimaalaus. Riitta kuulee taas itkua, nyt lähempää. Kyykistyy katsomaan lauteiden alle. Lauteiden alta näkyvät Laurin jalat. Mitä ihmettä sä siellä teet? Kuuluu lisää nyyhkytystä. LAURI (sopertaa) Mä en pysty tähän, Riitta. Mä oon ihan sekasin. Voi sun kanssas. Riitta kömpii lauteiden alle. Kiinteistövälittäjä ilmestyy pesuhuoneen ovelle. Ei näe Riittaa tai Lauria. KIINTEISTÖVÄLITTÄJÄ Huhuu? Joko jätätte tarjouksen?

26 INT. PARITERAPEUTIN VASTAANOTTO - AAMU Kamera kuvaa kolmiomuodostelmassa istuvia ihmisiä, Riittaa, Lauria ja PARITERAPEUTTIA, miestä. Heidän keskellään on pieni pöytä, jossa on iso pakkaus nenäliinoja, äänekkäästi tikittävä kello ja vihkosia, joiden kannessa on käsi kädessä kävelevän iäkkään pariskunnan kuva. Huoneessa on hiljaista. Riitta huokaa ja vaihtaa asentoa. Katsoo odottavasti Lauria. Terapeutti painaa sormenpäät vastakkain ja tuijottaa sormiaan. Lopulta hän katkaisee hiljaisuuden. PARITERAPEUTTI Niin Lauri, olisiko sinulla jotain sanottavaa tähän? Lauri pudistaa päätään. 30. INT. KLINIKAN KÄYTÄVÄ - PÄIVÄ Sairaanhoitaja kävelee käytävää pitkin. Kulkee ohi oven, jossa lukee Uljas Rask. 31. INT. KLINIKKA/RASKIN VASTAANOTTOHUONE -- PÄIVÄ Kamera kuvaa Riitan selän takaa Uljas Raskia, joka on kumartunut Riitan paljaita rintoja kohti. Näkyy vain kaljuuntuva päälaki, kun kirurgi kumartuu vielä lähemmäksi. KIRURGI Hienosti ovat parantuneet. Arvetkin näyttää oikein siistiltä. Kirurgi suoristautuu ja hänen kasvonsa näkyvät taas kuvassa. KIRURGI Voitte laittaa puseron päälle. Kirurgi siirtyy työpöytänsä ääreen. Työpöydällä on kuva intialaissyntyisestä naisesta (vaimosta) ja viisi suurta viherkasvia. Kirurgi alkaa nyppiä kuivia lehtiä viherkasveista hieman hermostuneesti. KIRURGI Täytyy sanoa että harvalla leikkaus onnistuu näin täydellisesti heti ensimmäisellä kerralla.

27 CONTINUED: 26. (O.S.) (ivallisesti)sepä mukava kuulla. Riitta ilmaantuu kuvaan, istuu viherkasvejaan nyppivää lääkäriä vastapäätä. Rask värähtää levottomasti. Mun mielestä tässä lopputuloksessa on kyl yks iso vika. Lääkäri ei reagoi Riitan puheeseen, vaan nostaa hyllyltä pienen kastelukannun ja alkaa kastella viherkasveja. Lorauttaa hermostuksissaan vettä pöydälle. KIRURGI Tämän kanssa saa olla tarkkana. Ei liikaa eikä liian vähän. Kirurgi nostaa katseensa Riittaan, hymyilee arastellen ja täsmentää. KIRURGI Vettä siis. Riitta katsoo kasveja kastelevaa lääkäriä kasvava ärtymys kasvoillaan. Niin tästä hoitovirheestä vielä. Rask laskee kastelukannun pöydälle ja katsoo Riittaa pelokkaasti. RASK Korjataan, totta kai. Leikkausaikakin on jo varattu. Reilun viikon kuluttua leikataan. Riitta näyttää miettiväiseltä, ei vastaa. RASK Vai leikataanko? 32. INT. RIITAN KOTI - ILTA Riitta seisoo kotinsa eteisessä ja peilaa itseään eteisen isosta antiikkipeilistä. Levittää sormet ja vie ne rintojensa päälle. Huomaa, etteivät kädet peitä kokonaan rintoja.

28 CONTINUED: 27. Riitta hätkähtää ja näyttää kuin itse teosta yllätetyltä, kun Ninna ja tämän uusi poikaystävä PEKKO tulevat eteiseen. Riitta ei ymmärrä laskea käsiään, vaan pitää niitä edelleen rintojen päällä. Pyhäkoulupojalta näyttävä Pekko ei saa silmiään irti Riitan käsistä ja rinnoista. Pekolla on siistit vaatteet ja rippiristi kaulassa. Ninna vilkaisee äitiään ja pyörittää silmiään. NINNA Mutsi hei, ei ne enää kasva. Riitta tokenee ja laskee kädet alas, vilkaisee Ninnaa toruvasti. Kääntää sitten katseensa Pekkoon. Sä taidat olla Ninnan kavereita? Pekko nyökkää, mutta ei saa sanaa suustaan. Tuijottaa vain Riitan rintoja. NINNA Me ollaan menossa Pekon kans seuriksen gospel-iltaan. Riitta naurahtaa kuin vitsille, mutta vakavoituu pian huomatessaan Ninnan vihaisen katseen. Okei, pitäkää hauskaa, muttei liian hauskaa. Riitta iskee Ninnalle silmää, tämä huokaisee toivottomana. Pekko katsoo edelleen Riitan rintoja. 33. INT. RIITAN TYÖHUONE - AAMU Riitta selaa kiihtyneesti ajanvarauskalenteriaan, jossa on merkintä aamulle. Huone on kuitenkin tyhjä. Riitta nousee, menee huoneensa ovelle, kurkistelee ympäriinsä. Kävelee sitten lähimmälle palvelutiskille. Ootko nähny Palmbergin Suloo? Työkaveri#4 laskee seteleitä, keskeyttää. TYÖKAVERI#4 Sitä suursijottajaa?

29 CONTINUED: 28. Riitta nyökkää. Työkaveri#4 viittoo setelinipulla Annelen huoneen suuntaan. TYÖKAVERI#4 Pirttihirmu haki sen sviittiinsä. Riitta kääntyy kipakasti kannoillaan ja lähtee marssimaan kohti Annelen huonetta. Hän näkee hintelän keski-ikäisen miehen, PALMBERGIN, hymyilevän ahdistuneesti Annelelle, joka puristaa miestä käsivarresta ja ohjaa tätä omaa huonettaan kohti. Annelella on tänään yllään kissakuosinen pusero ja samaa sarjaa korkokengät. Riitta kiirehtii kaksikon luokse. Huh huh, ehdinpäs. Hei taas, Sulo! Riitta ojentaa kätensä anteeksipyytävästi hymyillen Palmbergille, tämä tarttuu siihen, kättelevät. Kamala ruuhka keskustassa! Onneksi Annele piti sinulle seuraa. Riitta nykäisee hienovaraisesti Palmbergiä Annelesta poispäin ja hymyilee jäätävästi Annelelle. Kiitos kovasti avusta. Annele pitää edelleen kiinni Palmbergin hihasta, ei päästä irti edes Riitan nykäistessä, vaan nojautuu taaksepäin ja nykäisee miestä tiukasti omaan suuntaansa. Me hoidetaan tämä diili nyt loppuun asti herra Palmbergin kanssa. Palmeberg horjahtaa Annelea kohti. Riitankin tasapaino horjuu, sillä hän pitää edelleen Palmbergista kiinni. No jo nyt on kumma! Riitta nykäisee taas miesta itseensä päin. Annele päästää kokonaan hihasta irti ja Riitan voimakas nykäisy sysää räsynukeksi joutuneen hämmentyneen Palmbergin suoraan Riitan syliin. Palmberg ja Riitta irtautuvat toisistaan nolostellen, Palmberg tuijottaa lumoutuneena Riitan rintoja, joihin sai lähikosketuksen. Annele siristää silmiään.

30 CONTINUED: 29. Vai näin meillä nykyään tehdään bisnestä. Riitta viittoo Palmbergin mukaansa ja he lähtevät kävelemään kohti Riitan työhuonetta. Riitta pysähtyy katsomaan huoneensa ovelta pankkisaliin. Annele seisoo keskellä salia, tuijottaa Riittaa ja hymyilee. 34. INT. RIITAN KOTI - ILTA Kamera kuvaa hermostunutta Pekkoa, joka seisoo kerrostalon oven takana. Pekolla on taas risti kaulassa ja hiukset on suitu pyhäkampaukseksi. Pekko henkäisee syvään ja soittaa ovikelloa. Kuluu hetki, ovi aukeaa. Riitta katselee Pekkoa hymyillen. Ai moi. Ninna ei oo nyt kotona, mut tuu sisään. Pekko seuraa eteiseen. Riitta viittoo kohti Ninnan huonetta. Mee vaan odotteleen, Ninna tulee ihan just. Pekko tuijottaa Riittaa ja nyökkää. 35. INT. RIITAN KOTI - ILTA Ninna riisuu eteisessä kenkiään, kuulee äidin makuuhuoneesta ääniä. Kävelee kohti makuuhuonetta, jonka ovi on melkein kiinni. Työntää oven auki ja näkee makuuhuoneen sängyllä Riitan, joka yrittää työntää Pekkoa pois päältään. Pekko kourii Riitan rintoja, ynisee. Riitan pusero on hilautunut kaulaan. Hmmh..Pekko...lopeta! Riitta onnistuu työntämään Pekon päältään, mutta katkaisee rytäkässä Pekon rippiristin. Risti jää Riitan käteen. Pekko nousee seisomaan, läähättää, tuijottaa Riittaa. Riitta tuijottaa vihaisesti takaisin. Ninna seuraa tilannetta äänettömänä. Pekko ja Riitta kääntyvät katsomaan Ninnaa.

31 INT. KAMPAAMO - PÄIVÄ Kamera kuvaa hiuksia, joista kampaajan kädet huuhtelevat kirkkaan punaista vettä lavuaariin. Kuvakulma laajenee ja kuvassa nähdään silmät kiinni kampaamon pesutuolissa istuva Ninna ja hieman surullisen näköinen Mirkku. Mirkku sammuttaa hanan ja alkaa puristella Ninnan hiuksia kuivaksi. Äitis saa sätkyn tästä väristä. Ninna hymyilee silmät kiinni. NINNA Ihanko tosi? Mirkku ojentautuu ottamaan pyyhkeen hyllyltä, alkaa kuivata Ninnan hiuksia. Tiedätkö, Riitta oli nuorena pitkään rakastunu komeaan naapurinpoikaan. Artoon... Se oli sellanen kulmakunnan hurmuri. Mirkku kuivaa hiuksia ja katselee ikkunasta ulos. Niistä ois tullu komee pari. Ninna aukaisee silmät. NINNA Mut ei tullu? Mirkku huokaa, alkaa kammata Ninnan hiuksia. Ei, ei tullu. NINNA Mitä tapahtu? Mirkku laskee kamman. Mennään tonne peilin eteen. Ninna ja Mirkku siirtyvät peilin eteen, Mirkku ottaa sakset ja kamman käsiinsä.

32 CONTINUED: 31. Otetaanko kuivat latvoista? Ninna pudistaa päätään. NINNA Ei riitä. Ota ihan lyhyeks. Mirkku vilkaisee Ninnaa peilistä, Ninna nyökkää peilin kautta. Mirkku alkaa leikata. NINNA No mitä mutsille ja sille Artolle sit tapahtu? Mirkku jatkaa leikkaamista, katsoo tiiviisti Ninnan punaisia hiuksia. Mä menin ja nappasin Arton. Mirkku kurottaa käteensä hiustenkuivaajan ja alkaa kuivata Ninnan hiuksia. 37. INT./EXT. JUNA - AAMU Riitta istuu junassa, keväiset esikaupunkimaisemat vilahtelevat ohi ikkunassa. Riitta ei huomaa maisemia, vaan lukee sylisään olevaa paperia ja mumisee itsekseen. Nostaa päätään, kun kuulee kuulutuksen. KUULUTUS Hyvät matkustajat, saavumme hetken kuluttua Helsinkiin... Riitta laittaa paperin uutuuttaan hohtavaan salkkuun ja pukee takin päälleen. Peilaa itseään refleksinomaisesti ikkunasta. Juna pysähtyy ja Riitta astuu asemasillalle. Lähtee kävelemään junan alkupäätä ja asemarakennusta kohti. Kun Riitta ehtii ykkösluokan vaunujen kohdalle, Annele astuu junasta Riitan vierelle. Naiset kävelevät kohti asemarakennusta, Annele raivokkaasti korkokengillä tikuttaen. Annele katsoo Riittaa ja sihauttaa. Et sitten häpäise meidän konttoria. Riitan kasvot kiristyvät, tuhahtaa.

33 CONTINUED: 32. En tietenkään. Annele pysähtyy ja kääntyy Riitta kohti. Suu tukkoon, neiti Nokkava! Naiset lähtevät taas kävelemään, Riitta jättäytyy taakse ja näyttää keskisormea Annelen selälle. Annele kääntyy, mutta Riitta ehtii vetäistä keskisormen pois. Tämä ei sitten ollut minun ideani. Niin mä vähän arvelinkin. Kuvataan asemarakennusta kohti käveleviä naisia. 38. INT. AUDITORIO - AAMUPÄIVÄ Puhujanpöntön takana seisoo keski-ikäinen, hyvin pitkä pukumies, pankkikonsernin PÄÄJOHTAJA. Yleisöä auditoriossa on viitisenkymmentä, kaikki pukuihin tai jakkupukuihin pukeutuneita. PÄÄJOHTAJA Seuraavaksi saamme tänne lavalle naisenergiaa. Olen pyytänyt puhujaksi naisen, joka on tehnyt rakettimaisen nousun konsernin myyntitilastoissa. Hän tulee kertomaan meille, millaista on juuri nyt työskentely asiakasrajapinnassa. Hyvä yleisö, saanko esitellä Riitta Väkeväisen! Yleisö taputtaa kohteliaasti. Näytetään myös Annelea, joka istuu pimeässä katsomossa, kädet nyrkissä paikallaan. Riitta tulee lavalle, hymyilee yleisölle ja pääjohtajalle, menee puhujanpöntön taakse. Huomaa, että mikrofoni on liian korkealla, yrittää varvastaen ylettyä siihen. Annele huokaisee ja pyörittelee silmiään. Vahtimestari kiirehtii apuun ja laskee mikrofonin sopivalle korkeudelle. Huh, kiitos, nyt tuntuu jo paremmalta. Hetken pelkäsin, että tämä puhe muuttuu voimisteluesitykseksi.

34 CONTINUED: 33. Yleisö naurahtaa ja Riitta saa siitä itsevarmuutta. Spottivalot valaisevat Riittaa niin, että tämä näyttää suorastaan hehkuvan. Työskentely asiakasrajapinnassa, niin kuin pääjohtaja sitä nimitti, on tänä päivänä hyvin haastavaa. Riitta pysähtyy miettimään hetkeksi. Henkäisee päättäväisesti ja nojautuu yleisöön päin, kuin kertoakseen heille jotain luottamuksellista. Yleisö nauraa taas. Jos totta puhutaan, se on välillä tuskallista tahkoamista. Eihän ne asiakkaat tiedä itsekään mitä pankiltaan tahtoo. Mutta se riittää, että minä tiedän mitä heidän tulisi tahtoa. Sen jälkeen on vain suostuttelukeinoista kiinni, että he ymmärtävät saman. Yleisö nauraa ja taputtaa. Kuvataan Annelea, joka pitää sylissään seminaariohjelmaa. Ohjelmassa on kunkin puhujan kuva ja Annele tekee parhaansa rei ittääkseen kuulakärkikynän terällä Riitan hymyileviä kasvoja. Annelen vierustoveri katsoo häntä paheksuen. (O.S.) Taistelu asiakkaista on nykyään niin kovaa, että lähes kaikki keinot on käytettävä. Annele nostaa katseensa ja huomaa Riitan tuijottavan suoraan häneen. 39. INT. JUHLASALI - PÄIVÄ Seminaarivieraat ovat kokoontuneet juhlasaliin juomaan kahvia ja syömään suolapaloja. Huone on täynnä pienryhmissä keskustelevia pukumiehiä ja -naisia. Riitta ja Annele seisoskelevat yhdessä pääjohtajan kanssa kahvikupit käsissään. Pääjohtaja nyökkää Riitalle.

35 CONTINUED: 34. PÄÄJOHTAJA Hieno puhe. Sinussa on selvästi ainesta. Vai kuinka? Pääjohtaja kohottaa kysyvästi kulmiaan Annelelle. Annele hymyilee miehelle pinnistetysti ja välttää vastaamasta siemaisemalla suun täyteen kahvia. Pääjohtaja ei kuitenkaan anna periksi. PÄÄJOHTAJA Sinun on Annele aika jo miettiä seuraajaa. Ilman muuta. Minulla on parikin nimeä jo mielessä. Annele vilkaisee Riittaa hyytävästi, hymyilee sitten maireasti pääjohtajalle. Onpa herkullinen tarjoilu ja ihana juhlahuoneisto. Oikein onnistuneet järjestelyt, täytyy sanoa. Pääjohtaja nyökkää, tähyilee jo muualle, poistuu anteeksipyyntöä mumisten. Naiset jatkavat kahvinjuontia hiljaisuudessa. Sitten Riitta kumartuu kohti Annelea ja kuiskaa. Tik tok. Tik tok. Annele katsoo Riittaa kysyvästi. Riitta ei selitä, hymyilee ja siemaisee kahvia. 40. EXT. JUNA-ASEMA - ILTAPÄIVÄ Riitta ja Annele kävelevät asemalaituria pitkin kohti junaa. Annele menee ensimmäisen luokan ovesta sisään, Riitta seuraa perässä. Annele pysähtyy sen huomatessaan. Riitta hymyilee. Karjavaunu on tuolla takana. Niin varmaan onkin. Mulla on lippu tähän luokkaan.

36 CONTINUED: 35. Annele tarttuu Riitan kädessä olevaan lippuun, tarkastaa sen. Erotuksen maksat itse. Pröystäilijä. Riitta ohittaa Annelen ja menee paikalleen, istuu. Katsoo lähestyvää Annelea ja hymyilee. Pääjohtaja katsoi aiheelliseksi upgreidata. Tähtipuhujalle. Annele alkaa kävellä käytävää pitkin Riittaa kohti. Riitta laittaa vaivihkaa jalkansa käytävälle, kampitusasentoon. Annele väistää ansan ja jatkaa matkaa junan käytävää eteenpäin. 41. INT. KENNEL - ILTA Riitta ja Ninna istuvat lattialla huoneessa, joka on täynnä koiranpentuja, cockerspanieleita. Niiden emo makaa pentulaatikossa kauempana ja tarkkailee tilannetta. Riitta nostaa yhden pennun käsiinsä ja antaa sen nuolla kasvojaan, nauraa. Ninna vain istuu ja katselee pentuja. Riitta vilkaisee Ninnaa ja Ninnan hiuksia. Upeet hiukset. En olis uskonu, et Mirkku kykenee noin moderniin malliin. Ninna kohauttaa harteitaan, ei vastaa Riitalle. Riitta puhaltaa käsissään olevan pennun paksuun turkkiin. No, minkä näistä sä valitset? Kaikki on kuulemma vielä vapaita. Ninna ei katso äitiinsä, silittelee varovasti edessään leikkiviä pentuja. Ninna ei vastaa äidilleen. Voidaan me mennä kattoon jotain toistakin rotua, jos et tästä tykkää. Riitta laskee koiranpennun rinnuksiaan vasten, koira nukahtaa siihen.

37 CONTINUED: 36. Ninna nostaa katseensa ja silittää Riitan sylissä nukkuvaa pentua. Kasvojen ilme pehmenee. NINNA Otetaan tää. 42. INT. RIITAN TYÖHUONE - AAMUPÄIVÄ Riitta selaa edessään olevia papereita, tekee niihin merkintöjä. Kasaa ne sitten päättäväisesti nippuun. Henkäisee syvään. 43. INT. N TYÖHUONE - AAMUPÄIVÄ Riitta laskee paperipinon Annelen työpöydälle. Annele riisuu silmälasinsa, näyttää kysyvältä. Oon vähän tutkinu pankin siirtoja sijoitusmarkkinoilla viimesen vuoden aikana. Meillä ois paljon tehostamisen varaa. Annelen leukapielet kiristyvät. Vai olet tutkinut. Annele nousee ylös tuolistaan hitaasti kuin venyttelevä kissapeto. Annele kohottaa kättään ja tökkää Riittaa yllättäen rintaan, sähisee. Sen lopetat heti. Riitta näyttää hämmästyneeltä, pitelee tökättyä rintaansa. Mikä ihme sulla on? Mä puhun nyt tehostamisesta. Se tekee pankille vaan hyvää. Annele tassuttelee pehmeän uhkaavasti työpöytänsä takaa, nostaa paperipinon pöydältä, laittaa sen Riitan syliin. Nämä silppuriin! Annele työntää Riittaa selästä kohti ovea.

38 CONTINUED: 37. Tonkimisen lopetat heti. Tai voi käydä niin, että lisään vettä pankin huhumyllyyn. Sinusta supistaan jo. Annele aukaisee oven. Viina se vie nykyään naisia siinä missä ennen miehiä. Ja ne mielenterveysongelmat! Annele työntää Riitan huoneestaan. Riitta kävelee raivokkaasti pankkisalin läpi omaan huoneeseensa. Lukitsee paperinipun alalaatikkoonsa. 44. INT. PANKIN VESSA - AAMUPÄIVÄ Riitta yökkii vessanpönttöön, mitään ei tule. Pesee sitten kasvonsa, nojaa kasvojaan peiliin. 45. INT. HYPNOTERAPEUTIN VASTAANOTTO - PÄIVÄ Lauri makaa silmät kiinni sängyllä. Kuvakulma laajenee ja kamera näyttää Laurin sekä hänen vieressään istuvan HYPNOTERAPEUTIN. Lauri hengittää raskaasti ja puristelee käsillä jalkojaan. Viisikymppinen, miespuolinen hypnoterapeutti näyttää nukkavierulta vanhassa slipoverissaan ja samettifarkuissaan. Tekee muistiinpanoja lehtiöön samalla kun kuuntelee Lauria. TERAPEUTTI Hengitä syvään ja mene nyt siihen hetkeen, jolloin ensimmäistä kertaa koit naisten isot rinnat vastenmielisinä. Lauri hengittää nyt pinnallisesti ja nopeasti, silmäluomet räpsyvät. TERAPEUTTI Muista että olet hypnoosissa ja täysin turvassa. Mikään ei voi sinua satuttaa. Lauri rentoutuu hieman ja alkaa pudotella hitaasti sanoja, kuulostaa nuorelta pojalta.

39 CONTINUED: 38. LAURI Se on Salme, naapurin Salme... Sillon valtavat tissit ja se vilauttelee niitä usein meille pojille. Terapeutti tekee merkintöjä kiihtyvään tahtiin. Odottaa Laurin jatkavan kertomusta. TERAPEUTTI Näetkö mitä Salme tekee nyt? Laurin kasvot vääntyvät ja rentoutuvat. LAURI (muuttaa äänensä Salmen ääneksi) Sähän olet jo iso mies. Haluaisitko vähän imee tissiä? Tule äidin sykkyyn kulta! Lauri ponnahtaa istumaan ja alkaa voihkia ja työntää näkymätöntä Salmea pois päältään. LAURI Mene pois! Mä tapan sut, kuuletko! Tapan sut! Lauri kierähtää sängyltä lattialle ja alkaa nyyhkyttää. 46. INT. HYPNOTERAPEUTIN VASTAANOTTO - ILTAPÄIVÄ Lauri seisoo vastaanoton eteisessä, vetää takkia niskaansa. Terapeutti seisoo huoneensa ovella ja katsoo Lauria myötätuntoisesti. TERAPEUTTI Psykoterapia voisi auttaa. Kärsivällinenhän siinä pitää olla, mitään ei tapahdu hetkessä. Lauri huokuu epätoivoa, välttää katsomasta terapeuttia silmiin. LAURI Pitää harkita, joo. TERAPEUTTI Minusta olisi väärin jatkaa tätä. En usko, että pystyn auttamaan. Sinun haavasi on niin syvällä.

40 CONTINUED: 39. Lauri laittaa silmänsä kiinni ja huokaisee. Aukaisee sitten silmät. LAURI Tiedetään. No, kiitos kumminkin. 47. EXT. KATU - ILTAPÄIVÄ Kuvataan rappukäytävän ovea, Lauri astuu sieltä ulos, pysähtyy. Haroo hiuksiaan, miettii. Huomaa oven vieressä seisovan nuoren kundin, joka on tupakalla. Menee lähemmäs. LAURI Et viittis myydä yhtä? Nuori kundi nyökkää kaivelee askistaan yhden ja sytyttää sen. Lauri kaivelee pojalle taskustaan vitosen. Poika ilahtuu silminnähden. Lauri siirtyy pojasta kauemmas ja nojaa seinään. Polttaa tupakkaa antaumuksellisesti. Samassa kadulle talon viereen lipuu punainen urheiluauto, joka tööttää Laurille. Auton sivuikkuna avautuu ja kuljettajaksi paljastuu Annele. Moi Lauri! Lauri ottaa askeleen lähemmäs ja kumartuu nähdäkseen ikkunasta sisään. LAURI No moi. Millon sä olet tällasen laittanu? Ihan just äsken. Heitä toi hirvitys roskiin ja tule kyytiin. Lauri kohauttaa harteitaan, tumppaa tupakan katuun ja samassa Annele nousee autosta ja viittoo Laurille. Sain paremman idean. Haluatko kokeilla? 48. INT./EXT. AUTO/MOOTTORITIE - ILTA Lauri pitelee rattia ja painaa kaasua, moottori murahtaa. Auto kiitää eteenpäin moottoritien ohituskaistaa ja muut jäävät taakse.

41 CONTINUED: 40. LAURI Hitto että kiihtyy nopeesti! Me ollaan kohta Tampereella. Aja minne haluat. Ja aja lujempaa! Annele puristaa kehottavasti Laurin vaihdekepillä lepäävää kättä ja Lauri lisää nopeutta, hihkaisee innosta. Annele nauraa kehräävästi. Hyvä Lauri! Lujempaa, vielä lujempaa! Nauru tarttuu myös Lauriin. Lauri vilkaisee Annelea. LAURI Tästä voi tulla aika isot sakot. Minä maksan. Tai pistetään pankin edustuskuluihin. Molemmat nauravat. Auto kiihdyttää kaukaisuuteen. 49. EXT. URHEILUKENTTÄ - ILTA Annelen uusi auto, punainen Ford Cougar seisoo pysäköitynä syrjäisen urheilukentän laidassa. Kenttä on tyhjä. Cougarin ikkunat ovat huurustuneet, läpi näkyy kaksi tummaa ja heiluvaa hahmoa. Koko auto hytkyy. Kuuluu vaimennettua ähinää. 50. INT. RIITAN KOTI - ILTA Kamera kuvaa keittiön kelloa, jonka sekuntiviisarit naksuvat eteenpäin. Kuvakulma laajenee ja nähdään Riitta, joka tuijottaa herkeämättä kellon viisareita. Kun sekuntiviisari on kiivenyt 12:n kohdalle, Riitta huokaisee syvään ja kääntyy. Hän nostaa takana olevalta pöydältä käteensä valkoisen tikun, raskaustestin. Riitta huomaa testissä kaksi punaista viivaa, hymyilee.

TIMO LOUHIKARI: RONDO

TIMO LOUHIKARI: RONDO TIMO LOUHIKARI: AVAINKOHTAUS 1. INT. IN TALO, ETEINEN PÄIVÄ Ovikello soi, Rondo menee avaamaan oven, TV:n ääni pauhaa taustalla. Oven takana seisoo Artsi apureidensa kanssa. Katohan, huhu piti paikkansa.

Lisätiedot

PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom. Mikun koekuvausmateriaali

PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom. Mikun koekuvausmateriaali PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom Mikun koekuvausmateriaali MUSTA RUUTU. Kuulemme musiikkia. Ruudun oikeaan ala-laitaan ilmestyy grafiikkaa: SANNA on POKEttanut sinua. S0 INT.

Lisätiedot

HOITAJA No niin, nyt voisit jo vähitellen heräillä. Leikkaus meni ihan nappiin. Saatiin implantit paikoilleen silleen siististi.

HOITAJA No niin, nyt voisit jo vähitellen heräillä. Leikkaus meni ihan nappiin. Saatiin implantit paikoilleen silleen siististi. Käsikirjoitus INT. SAIRAALA -- PÄIVÄ On pimeää. Kello tikittää jossakin lähellä äänekkäästi, kuuluu raskaita hengitysääniä. Silmät avautuvat. Edessä näkyy sumua, sitten hahmottuu iso seinäkello. Ollaan

Lisätiedot

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia)

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia) KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA (Lyhytelokuva, draama komedia) 1. INT. Työpaikka, toimisto. Ilta klo.19.45. Kesto 30s. istuu yksin työpaikan suuressa toimistotilassa omassa työpisteessään. Yösiivooja tulee

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia.

Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia. Käsikirjoitus ENSIMMÄINEN AVAINKOHTAUS INT. KEITTIÖ - AIKAINEN AAMU Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia. Äiti,

Lisätiedot

Kimmo Yläkäs Antilooppi KOHTAUS 31.3 2010

Kimmo Yläkäs Antilooppi KOHTAUS 31.3 2010 EXT.INT SATAMA / KONTTI YÖ Eero kävelee hämärällä konttipihalla voimapihdit kädessään. Taskuun on tungettu yksi puhelinlaatikko ja toinen on hänellä kainalossa. Hän siristelee silmiään ja yrittää nähdä

Lisätiedot

Riitta Väkeväinen - 42-vuotias rahoitusneuvottelija, jonka elämä heittää keskelle suurta muodonmuutosta

Riitta Väkeväinen - 42-vuotias rahoitusneuvottelija, jonka elämä heittää keskelle suurta muodonmuutosta 80E Marjo Tiitto HENKILÖT Riitta Väkeväinen - 42-vuotias rahoitusneuvottelija, jonka elämä heittää keskelle suurta muodonmuutosta Lauri Raittila - Riitan nelikymppinen työkaveri ja miesystävä, oman menneisyytensä

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely Sanasto ja lämmittely 1. Teitkö kotitöitä, kun olit lapsi? 2. Saitko viikkorahaa? 3. Miksi siivoat? 4. Onko sulla kengät jalassa sisällä? 5. Tuuletatko kotona? 6. Mihin viet paperiroskat ja lehdet? 7.

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

tarttua härkää sarvista elämäntaparemontti muuttua väsymys nukun huonosti terveys kunto hyvässä kunnossa

tarttua härkää sarvista elämäntaparemontti muuttua väsymys nukun huonosti terveys kunto hyvässä kunnossa Lämmittely HYVINVOINTI ALIAS pystyä + tekemään ajatella positiivisesti tarttua härkää sarvista elämäntaparemontti dieetti tottumus muuttaa elämää muuttua väsymys nukun huonosti ruokavalio säännöllisesti

Lisätiedot

Junaelokuva 6 (kuvausversio) 14.8.2011. Kirjoittanut: Ismo Kiesiläinen. sekä Leena Kuusisto. Alkuperäisidea: Julieta Lehto

Junaelokuva 6 (kuvausversio) 14.8.2011. Kirjoittanut: Ismo Kiesiläinen. sekä Leena Kuusisto. Alkuperäisidea: Julieta Lehto Junaelokuva 6 (kuvausversio) 14.8.2011 Kirjoittanut: Ismo Kiesiläinen sekä Leena Kuusisto Alkuperäisidea: Julieta Lehto 01 INT. RAVINTOLAVAUNU - ALKUILTA Tyttö istuu junan ravintolavaunussa pienen baaripöydän

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

Et kai sä nyt mennyt sinne koneelle? Mun pitää tehdä tää sun helvetan mekkos eikä siitä tuu mitään, jos sä et oo tässä mallinukkena.

Et kai sä nyt mennyt sinne koneelle? Mun pitää tehdä tää sun helvetan mekkos eikä siitä tuu mitään, jos sä et oo tässä mallinukkena. Hämärä huone, jonka keskellä on sänky ja sivussa ovi. Sängyssä on pastellin väriset petivaatteet ja sänky on petaamatta, vuodevaatteet myllättyinä. Huoneen päävalonlähde on karusellilamppu, joka piirtää

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

AVM-TUUTORIKIRJE Written by. Arttu Haavikko Ida Tirkkonen Samuli Valkama. Based on a true story.

AVM-TUUTORIKIRJE Written by. Arttu Haavikko Ida Tirkkonen Samuli Valkama. Based on a true story. AVM-TUUTORIKIRJE 2019 Written by Arttu Haavikko Ida Tirkkonen Samuli Valkama Based on a true story. Yliopistonkatu 8 Puh. 0500 901 776 (Ida) samuli@valkama.media tirkkonen.ida@gmail.com arttu@visto.fi

Lisätiedot

Lämmittely LEIKKAUS VÄRJÄYS KIHARAT KÄSITTELY ÖLJYHOITO TASOITUS KASVATTAA KASVAA VÄRJÄTÄ VÄRJÄYTTÄÄ KUIVATA KALJU SIILI IROKEESI NUTTURA

Lämmittely LEIKKAUS VÄRJÄYS KIHARAT KÄSITTELY ÖLJYHOITO TASOITUS KASVATTAA KASVAA VÄRJÄTÄ VÄRJÄYTTÄÄ KUIVATA KALJU SIILI IROKEESI NUTTURA Lämmittely LEIKKAUS VÄRJÄYS KIHARAT KÄSITTELY ÖLJYHOITO TASOITUS KASVATTAA KASVAA VÄRJÄTÄ VÄRJÄYTTÄÄ LEIKATA LEIKKAUTTAA PESTÄ PESETTÄÄ TEHDÄ KAMPAUS KUIVATA KALJU SIILI IROKEESI NUTTURA LETIT PONINHÄNTÄ

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

Omaishoitaja (lyhytelokuva)

Omaishoitaja (lyhytelokuva) Omaishoitaja (lyhytelokuva) 1. EXT. SAIRAALAN PIHA. AAMU., Minna seisoo sairaalan edessä ja polttaa tupakkaa. Hoitaja kävelee tämän luokse ilman takkia ja ärsyyntynyt ilme kasvoillaan. HOITAJA 1 Minna

Lisätiedot

Vienna. Oh, Vienna. Oh, Vienna. (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017)

Vienna. Oh, Vienna. Oh, Vienna. (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017) Vienna (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017) Kävelimme kylmässä ilmastossa Pakastunutta hengitystä ruuduissa Valehteleminen ja odottaminen Mies pimeästä kuvakehyksiin Niin mystinen ja sielukas

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA!

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! 1 Ulkona on kaunis ilma. Noah herää. Häntä eivät herätä auringonsäteet vaan herätyskello, joka vilkuttaa valoa ja tärisee. Noah on kuuro ja siksi hänen herätyskellonsa

Lisätiedot

One click is enough to make the world a better place.

One click is enough to make the world a better place. One click is enough to make the world a better place. MITÄ MUN TUKALLE VOI TEHDÄ.? Mä haluaisin hiustenleikkauksen. Mä haluan värin. Mä haluan kiharat. Mä haluan tasoituksen. Mä haluan kasvattaa mun hiuksia.

Lisätiedot

ABERDEEN - kohtausluettelo

ABERDEEN - kohtausluettelo ABERDEEN - kohtausluettelo 1. ext. laituri meren rannassa - iltapäivä (elokuu)... 1 2. int. ruokahuone - iltapäivä... 1 3. int. keittiö - alkuilta... 3 4. ext. kylän kauppa - ilta... 3 5. ext. tie - yö...

Lisätiedot

AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO

AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO Lämmittely YP= YLLÄPITO YV = YKSITYIS- VIESTI AV = ALUS- TAVA VARAUS JONO = JONOSSA VAIN NOUTO = VOI VAIN HAKEA SPK = SISÄLTÄÄ POSTIKULUT MMM = MYYNNISSÄ MYÖS MUUALLA KÄYTETTY KÄYTTÄMÄTÖN VÄHÄN- KÄYTETTY

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

Anni sydäntutkimuksissa

Anni sydäntutkimuksissa Anni sydäntutkimuksissa Tietopaketti vanhemmalle Lapsenne on saanut kutsun lasten sydäntautien poliklinikalle. Käynnille tullessanne lapsella olisi hyvä olla yllään helposti riisuttavat vaatteet niin,

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla (voit käyttää peiliä apunasi harjoitellessasi sidontaa) 1.

Lisätiedot

EMMA (työnimi) versio 3.1 Kirjoittanut Ismo Kiesiläinen

EMMA (työnimi) versio 3.1 Kirjoittanut Ismo Kiesiläinen (työnimi) versio 3.1 Kirjoittanut Ismo Kiesiläinen kuvalista versio 1 3.7.2005 1 0101 LK kasvot 0102 LK jalat 1.EXT. KOULUN PIHA.ELOKUU PÄIVÄ (VIDEONAUHA) Näemme hidastettua videokuvaa. On aurinkoinen

Lisätiedot

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa.

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa. Lämmittely KIRJASTO Puhutaan kirjastosta! 1. Käytkö sinä usein kirjastossa? Miksi / miksi et? 2. Mitä mieltä olet suomalaisesta kirjastosta? 3. Onko kirjasto sinulle tärkeä paikka? Miksi / miksi ei? 4.

Lisätiedot

Niskahartiajumppa. Lämmittelyliikkeet:

Niskahartiajumppa. Lämmittelyliikkeet: Niskahartiajumppa Useimmat meistä kärsivät jossain vaiheessa matkan varrella niskahartiaseudun vaivoista. Syitä vaivoihin voi olla useita, huonot tai toispuoleiset työasennot, huono tyyny, huono nukkuma-asento,

Lisätiedot

BOOGIE & WOOGIE. Osa II: Liima. Kirjoittanut: Timo Anttila

BOOGIE & WOOGIE. Osa II: Liima. Kirjoittanut: Timo Anttila & Osa II: Liima Kirjoittanut: Timo Anttila (C)2012 Timo Anttila 040 353 0797 Tämä sivu on tarkoituksella tyhjä. FADE IN: 1. EXT N & N KOTI - AAMU Kuuluu kuin kukko ehtisi kiekaista, mutta kuuluu heti perään

Lisätiedot

Inessiivi, elatiivi, illativi, adessiivi, ablatiivi vai allatiivi?

Inessiivi, elatiivi, illativi, adessiivi, ablatiivi vai allatiivi? KERTAUSTEHTÄVIÄ WS 05/06 A Inessiivi, elatiivi, illativi, adessiivi, ablatiivi vai allatiivi? 1. Juha käy aina lauantaina (TORI). 2. Juna saapuu (ASEMA). 3. Olemme (HELSINKI). 4. (MIKÄ KATU) te asutte?

Lisätiedot

Minä olen Som Wang. Minä olen thaimaalainen. Nyt minä asun Suomessa, Hämeenlinnassa. Ennen minä asuin Thaimaassa. Minä asuin Bangkokissa.

Minä olen Som Wang. Minä olen thaimaalainen. Nyt minä asun Suomessa, Hämeenlinnassa. Ennen minä asuin Thaimaassa. Minä asuin Bangkokissa. 4 4 5 Minä olen Som Wang. Minä olen thaimaalainen. Nyt minä asun Suomessa, Hämeenlinnassa. Ennen minä asuin Thaimaassa. Minä asuin Bangkokissa. Minä puhun thain kieltä ja vähän suomea. Minä en ymmärrä

Lisätiedot

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm.

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm. Liikkuvuuden kehittäminen Venyttelyn merkitys koripalloilijalle voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan: Valmistava venyttely: suoritetaan ennen harjoitusta tai peliä! Valmistavassa venyttelyssä avataan

Lisätiedot

VEIJOLLA ON LASTENREUMA

VEIJOLLA ON LASTENREUMA VEIJOLLA ON LASTENREUMA T ässä on Veijo ja hänen äitinsä. Veijo on 4-vuotias, tavallinen poika. Veijo sairastaa lastenreumaa. Lastenreuma tarkoittaa sitä, että nivelet ovat kipeät ja tulehtuneet. Nivelet

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Elena haluaa uuden auton

Elena haluaa uuden auton Auton kanssa Elena haluaa uuden auton Hei! Hei! Minä haluan ostaa uuden auton. Joo, minulla on vanha Volkswagen Golf. Paljonko se maksaa? Se maksaa 5500. Kuinka monta kilometriä sillä on ajettu? 95000

Lisätiedot

Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen

Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen Vytvoř elativ: Minä olen kotoisin Tšekistä (Tšekki). Hän on kotoisin Suomesta (Suomi). Oletko sinä kotoisin

Lisätiedot

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta.

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Kertominen Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Kertominen Tehtävä 1 Puhelimen käyttö ennen ja nyt Mikä oli sinun ensimmäinen puhelimesi? Entä

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Kaija Rantakari. hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10

Kaija Rantakari. hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10 Kaija Rantakari hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10 astun tarinan yli, aloitan lopusta: sydämeni ei ole kello putoan hyvin hitaasti ansaan unohdan puhua sinulle,

Lisätiedot

Juha Mäkirinta Vanajaveden opisto, Hämeenlinna. Piirroskuvat Papunetin kuvapankista

Juha Mäkirinta Vanajaveden opisto, Hämeenlinna. Piirroskuvat Papunetin kuvapankista 4 Juha Mäkirinta juha.makirinta@kktavastia.fi 040-8696413 Vanajaveden opisto, Hämeenlinna Piirroskuvat Papunetin kuvapankista 4 5 Minä olen Som Wang. Minä olen thaimaalainen. Nyt minä asun Suomessa, Hämeenlinnassa.

Lisätiedot

Pupu Painokkaan pihapuuhakirja

Pupu Painokkaan pihapuuhakirja Pupu Painokkaan pihapuuhakirja Turun Kaupungin Terveystoimi Tartuthan käpälään! --hei, näin me lähdetään! --pihapoluille leikkimään! --pupun loikkia hyppimään! Nurkkajussia Yksi leikkijöistä on nurkkajussi,

Lisätiedot

Bussipysäkillä. Hei sori, onks sulla kelloa? Okei, kiitti kuitenkin. Anteeks, tiiätkö, paljonko kello on? Se on kakskyt vaille kymmenen.

Bussipysäkillä. Hei sori, onks sulla kelloa? Okei, kiitti kuitenkin. Anteeks, tiiätkö, paljonko kello on? Se on kakskyt vaille kymmenen. 1 Bussipysäkillä 1. Hei sori, onks sulla kelloa? puhekieli kirjakieli bussipysäkki = linja-autopysäkki = 2. Mies: Sori, ei oo. Okei, kiitti kuitenkin. Anteeks, tiiätkö, paljonko kello on? Joo, hetki Se

Lisätiedot

Harjoittele suomea! Suomen kielen perusteita. Vihko 2. Jussi Örn

Harjoittele suomea! Suomen kielen perusteita. Vihko 2. Jussi Örn 0 Harjoittele suomea! Suomen kielen perusteita Vihko 2 Jussi Örn 1 Mikä ja missä? Kysy parilta. Pari vastaa. - Mikä tämä on? - Se on kynä. - Mikä tuo on? - Se on tietokone. Mikä tää on? Mikä toi on? Mikä?

Lisätiedot

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA Lämmittely Selitä sana EDUSKUNTA EHDOKAS ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI JAISET KUNNAN- VELVOL- ÄÄNI- POLIITIKKO PUOLUE VALTUUSTO LISUUS OIKEUS Keskustellaan ÄÄNESTYS-

Lisätiedot

Lihashuolto. Venyttely

Lihashuolto. Venyttely Lihashuolto Aina ennen harjoitusta huolellinen alkulämpö, joka sisältää lyhytkestoiset venytykset noin 5-7 sek (ei pitkäkestoisia venytyksiä, sillä muuten lihasten voimantuotto ja kimmoisuus heikentyy).

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys

Lisätiedot

Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana

Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana Suomalaisten yksinäisyys hankkeen työpaja Seinäjoki 17. 18.2.2016 Jari Pirhonen, Elisa Tiilikainen, Marjut Lemivaara Taustaa Tieteellinen artikkeli, jonka aiheena

Lisätiedot

Puhelu hätäkeskukseen

Puhelu hätäkeskukseen Puhelu hätäkeskukseen Lue dialogit parin kanssa. - hätäkeskus. miten voimme auttaa? - hei, olen alex samoilov turusta. täällä on tulipalo. - pystytkö kertomaan osoitteen? - en tunne paikkaa. - mikä palaa?

Lisätiedot

Päätöksenteko kuulokojekuntoutuksessa. Johanna Ruusuvuori & Minna Laaksoº *Tampereen yliopisto º Helsingin yliopisto

Päätöksenteko kuulokojekuntoutuksessa. Johanna Ruusuvuori & Minna Laaksoº *Tampereen yliopisto º Helsingin yliopisto Päätöksenteko kuulokojekuntoutuksessa Johanna Ruusuvuori & Minna Laaksoº *Tampereen yliopisto º Helsingin yliopisto. Tutkimuskysymykset Miten päätös kuulokojekuntoutuksen aloituksesta tehdään? Miten ammattilaiset

Lisätiedot

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu ollut. Ääni kuului uudestaan. - Sehän tulee tuosta

Lisätiedot

Naksutinkoulutuksen komennot

Naksutinkoulutuksen komennot Naksutinkoulutuksen komennot Koiranpennun kouluttaminen naksuttimen avulla Naksutinkoulutuksen kehittivät 1940-luvulla delfiinien kouluttajat. He huomasivat voivansa opettaa delfiineitä ja valaita kannustamalla

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Assembly wild-compo demo, 3-5min Käsikirjoitus kesäkuu 2004 / Sampo Pesonen

Assembly wild-compo demo, 3-5min Käsikirjoitus kesäkuu 2004 / Sampo Pesonen POWER ON ssembly wild-compo demo, 3-5min Käsikirjoitus kesäkuu 2004 / Sampo Pesonen POWER ON KOHTUS 1 NÖRTIN HUONE INT ILT Tietokone on jylhänä pöydällä. Nörtti painaa koneen päälle. Kuva jähmettyy KOHTUS

Lisätiedot

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata LIIKUNTA Lämmittely Harrastatko liikuntaa? Miksi / miksi et? Millainen liikunta sopii sinulle? Mitkä asiat ovat tärkeitä, kun valitset kuntosalin / liikuntakeskuksen? Mitä liikuntapaikkoja tiedät sinun

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa.

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. ASUNTO JA ASUMINEN ASUMINEN 1. Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. 2. Missä kaupungissa sinä asut? Asun Lahdessa.

Lisätiedot

Mitä teet viikonloppuna?

Mitä teet viikonloppuna? Mitä teet viikonloppuna? On sunnuntai ja Saidin ja Leilan perhe menee uimahalliin. He harrastavat uimista ja saunomista usein viikonloppuisin. Tänään he pakkaavat uimapuvut, pyyhkeet, shampoot, saippuat,

Lisätiedot

Pikkuisten Mindfulness-kortit

Pikkuisten Mindfulness-kortit Pikkuisten Mindfulness-kortit Leikkaa kortit irti. Taita poikkiviivan kohdalta sanallinen ohje kuvan taakse. Laminoi kortiksi. Kortteja voi käyttää kahdella eri tapaa. Silmät voi sulkea ja kuvitella tilanteen

Lisätiedot

KUVALIITE ESIMERKKI 1. Samu Pehkonen (2013). Kättely ja kättelemättä jättäminen. Esimerkkejä politiikasta ja urheilusta. Kosmopolis 43:4.

KUVALIITE ESIMERKKI 1. Samu Pehkonen (2013). Kättely ja kättelemättä jättäminen. Esimerkkejä politiikasta ja urheilusta. Kosmopolis 43:4. KUVALIITE Samu Pehkonen (2013). Kättely ja kättelemättä jättäminen. Esimerkkejä politiikasta ja urheilusta. Kosmopolis 43:4. ESIMERKKI 1 E V1 Kuva 1 Kansalliskokousedustaja (E) nousee lavalle noutamaan

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Mohamedin serkku Omid tulee ensi viikonloppuna Helsingistä Tampereelle. Mohamed soittaa Omidille.

Mohamedin serkku Omid tulee ensi viikonloppuna Helsingistä Tampereelle. Mohamed soittaa Omidille. 14. kappale (neljästoista kappale): P UHELIMESSA 14.1 Treffit Mohamedin serkku Omid tulee ensi viikonloppuna Helsingistä Tampereelle. Mohamed soittaa Omidille. Omidin äiti: Mohamed: Omidin äiti: Mohamed:

Lisätiedot

320075 Mitä nyt (4) What now?

320075 Mitä nyt (4) What now? 320075 Mitä nyt (4) What now? Lapset joutuvat usein tilanteisiin, joissa on hyvä miettiä omia reaktioitaan ennen toimimista. Tässä korttisarjassa esitetään erilaisia hankalia tilanteita, joihin jokainen

Lisätiedot

Kielellisten taitojen ja oppimisen tukeminen vuorovaikutuksessa. Esimerkki: Lintujen tarkkailua

Kielellisten taitojen ja oppimisen tukeminen vuorovaikutuksessa. Esimerkki: Lintujen tarkkailua Kielellisten taitojen ja oppimisen tukeminen vuorovaikutuksessa Esimerkki: Lintujen tarkkailua Osallistujat: lastentarhanopettaja ja 6 lasta (Suomi) Lasten ikä: 2v 6kk 4v Lähde: EU CARE-hanke, http://ecec-care.org/

Lisätiedot

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Maistraatti

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 4 EI JOO 1. Tuntematon ja tuttu ihminen Tavoite: Tuntemattoman ja tutun eron ymmärtäminen.

Lisätiedot