KUN PUHUTAAN ITSEMURHASTA, PUHUTAAN ELÄMÄSTÄ, EI KUOLEMASTA.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUN PUHUTAAN ITSEMURHASTA, PUHUTAAN ELÄMÄSTÄ, EI KUOLEMASTA."

Transkriptio

1 Antti, Panun isä. Kuva: J-P Passi N Ä I N U N T A E L Ä M Ä S T Ä KUN PUHUTAAN ITSEMURHASTA, PUHUTAAN ELÄMÄSTÄ, EI KUOLEMASTA. SYNOPSIS Joka päivä keskimäärin kaksi suomalaista tekee itsemurhan. Yksi heistä oli 26-vuotias Aleksi. Näin unta elämästä seuraa nuoren miehen matkaa lapsuudesta kohti mielenterveyden järkkymistä ja lopulta itsemurhaa. Aleksin tositapahtumiin perustuvaa tarinaa tukevat kuuden ihmisen henkilökohtaiset kokemukset itsemurhasta: osa päähenkilöistä on kohdannut itsemurhan lähipiirissä, osalla on taustalla itsetuhoista käytöstä tai itsemurhayrityksiä. Jokainen heistä kertoo elokuvassa oman tarinansa. Itsemurha on suomalaisessa yhteiskunnassa edelleen tabu. Jukka Kärkkäisen ja Sini Liimataisen ohjaama dokumenttielokuva kertoo koskettavalla tavalla siitä, mitä itsemurhaan liittyy ja miten se vaikuttaa elämään ja miten kaikesta voi selvitä. Tärkeintä on puhua ja tulla kuulluksi. LYHYT SYNOPSIS Näin unta elämästä kertoo yhdestä suomalaisesta tabusta, itsemurhasta. Elokuvassa seurataan tositapahtumiin perustuvaa nuoren miehen matkaa lapsuudesta mielenterveyden järkkymiseen ja lopulta itsemurhaan. Animoitua tarinaa tukevat kuuden muun ihmisen tarinat itsemurhasta: läheisen menettämisestä ja omista itsemurhayrityksistä. Dokumenttielokuva kertoo koskettavalla tavalla siitä, mitä itsemurhaan liittyy ja miten se vaikuttaa elämään ja miten kaikesta voi selvitä.

2 Ohjaaja Jukka Kärkkäinen. Kuva: Illusia Sarvas JUKKA KÄRKKÄINEN Jukka Kärkkäinen on tehnyt dokumenttielokuvia vuodesta 2003 asti, vahingossa. Kärkkäinen on toinen Mouka Filmin perustajista, vahingossa. Tehdessäni elokuvaa Kansakunnan olohuone huomasin, että lähes jokaisella kohtaamallani ihmisellä oli suhde itsemurhaan. Joko lähipiirissä joku oli tehnyt itsemurhan tai ihmisellä itsellään oli ollut itsetuhoisia ajatuksia. Ymmärsin kohtaamisten kautta, että itsellänikin on vaikeina hetkinä ollut itsetuhoisia ajatuksia. Mistä se johtuu? Itselläni ei ole lähipiirissä itsetuhoisuutta tai itsemurhia. Päätin tämän elokuvan yhteydessä tutkia myös omaa itseäni. Kuka ja mikä minä olen? Miksi kuoleman vaihtoehto on olemassa minun mielessäni? Siteeraan psykoanalyytikko Pirkko Siltalaa, joka jakoi kanssamme lyhyen tekstin, jonka eräs itsetuhoinen nuori nainen oli hänelle terapiassa kirjannut. Tämä teksti kiteyttää itsetuhoisen ihmisen sisäistä mielenmaisemaa: Kuolema toteutuakseen tarvitsee elämän, että elämä toteutuakseen tarvitsee kuoleman - sitä meidän on vaikeampi hyväksyä. Toivon, että elokuva pystyy kommunikoidaan ja näyttämään kasvot, ojentamaan kädet keskusteluun katsojan kanssa. - Jukka Kärkkäinen VALIKOITU FILMOGRAFIA JUKKA KÄRKKÄINEN Näin unta elämästä (2014) Dokumenttielokuva 78 Käsikirjoitus & Ohjaus Jukka Kärkkäinen & Sini Liimatainen Vieläkö muistatte Limperin Hilman (2009) Dokumenttielokuva 12 Ohjaus Jukka Kärkkäinen Kovasikajuttu (2012) Dokumenttielokuva 85 Ohjaus Jukka Kärkkäinen & J-P Passi Kansakunnan olohuone (2009) Dokumenttielokuva 74 Käsikirjoitus Jukka Kärkkäinen & Sini Liimatainen Ohjaus Jukka Kärkkäinen Tuottaja Sami Jahnukainen/ Mouka Filmi

3 Ohjaaja Sini Liimatainen. Kuva: Joonas Kiviharju SINI LIIMATAINEN Sini Liimatainen on toiminut käsikirjoittajana, ohjaajana ja kuvaajana dokumenttielokuvissa ja kokeellisissa lyhytelokuvissa vuodesta Viimeaikaiset työt ovat käsitelleet yhteiskunnan eriytymiseen ja ihmisen hyvinvointiin liittyviä teemoja. Keski-ikäinen nainen jäi totaalisen yksin läheisensä tehtyä itsemurhan. Työpaikalla surunvalittelut vaihtuivat yksinäisiin lounaisiin. Tuttavat saattoivat vaihtaa kadun puolta. Tuossa ihmisessä on jotain vikaa. Itsemurha tarttuu. Kuulin tarinan itsemurhaa käsittelevässä seminaarissa neljä vuotta sitten. Jukka oli pyytänyt minua tekemään kanssaan itsemurhaa käsittelevää dokumenttielokuvaa. Aluksi halusin kieltäytyä. Mitä minä voisin sanoa itsemurhasta. Mitä osaisin, mitä uskaltaisin? Asia jäi kuitenkin vaivaamaan mieltäni. Myös minun lähipiirissäni on ihmisiä, jotka ovat menettäneet läheisensä itsemurhalle. On ystäviä ja läheisiä, joiden mielenterveyden järkkyminen on tuonut esiin itsetuhoista käytöstä. Muistelin kohtaamisia ihmisten kanssa, tilanteita joissa olisin voinut kysyä: miten sinä voit? Miksi meidän on helpompi vaihtaa kadun puolta kuin kohdata ihminen, jonka elämän tasapaino on järkkynyt. Nyt elokuva on valmis. Näin Unta Elämästä on opettanut minulle paljon. Aina tekeminen ei ole ollut helppoa. Itsemurha ei ole iloinen asia. Olen ymmärtänyt, että kuka tahansa meistä voi jossain vaiheessa elämäänsä kärsiä mielenterveyden ongelmista. Pahimmillaan ja hoitamattomana ne voivat johtaa itsemurhaan. Uskon vahvasti, että puhuminen auttaa ehkäisemään itsemurhia. Siksi olen halunnut tehdä tämän elokuvan. Jotta oppisimme puhumaan. - Sini Liimatainen VALIKOITU FILMOGRAFIA SINI LIIMATAINEN Näin unta elämästä (2014) Dokumenttielokuva 78 Käsikirjoitus & Ohjaus Jukka Kärkkäinen & Sini Liimatainen Santra ja puhuvat puut (2013) Dokumenttielokuva 27 Ohjaus Miia Tervo Kuvaus Sini Liimatainen Tuottaja Cilla Werning / For Real Productions Kehä (2013) Kokeellinen dokumentti 2 45 Toteutus Sini Liimatainen & Azar Saiyar Helsinki-Teheran (2009) Kokeellinen dokumentti 22 Ohjaus & leikkaus Azar Saiyar Kuvaus Sini Liimatainen Tuottaja Azar Saiyar Kansakunnan olohuone (2009) Dokumenttielokuva 82 Käsikirjoitus Jukka Kärkkäinen & Sini Liimatainen Ohjaus Jukka Kärkkäinen Tuottaja Sami Jahnukainen/ Mouka Filmi

4 ELOKUVAN TYÖRYHMÄ TUOTANTOTIEDOT OHJAUS Jukka Kärkkäinen Sini Liimatainen ANIMAATIO-OHJAUS Gregor Dashuber KÄSIKIRJOITUS Jukka Kärkkäinen Sini Liimatainen Sami Jahnukainen KUVAUS J-P Passi LEIKKAUS Illusia Sarvas Timo Peltola DRAMATURGIA David Wingate Magnus Gertten ÄÄNISUUNNITTELU Michał Krajczok MUSIIKKI Conny Malmqvist GRAAFINEN SUUNNITTELU Illusia Sarvas ANIMAATIOT Talking Animals Animation Studio Gregor Dashuber Sonja Rohleder Jan Koester Annette Jung Samuel Weikopf Veronika Samartseva Giulia Valenti TUOTTAJA Sami Jahnukainen / Mouka Filmi YHTEISTUOTTAJAT Dagmar Jacobsen / Alias Film Lennart Ström & Magnus Gertten / Auto Images Joakim Strand / Film i Skåne TUOTANTOYHTIÖ LEVITTÄJÄ RAHOITTAJAT Mouka Filmi PEK - Pirkanmaan Elokuvakeskus Suomen Elokuvasäätiö AVEK Yle Svenska Filminstitutet Nordisk Film & TV Fond ZDF/Arte VPRO UR Lichtpunt Euroopan Unionin MEDIA-ohjelma VALMISTUMISVUOSI 2014 KESTO 78 min ALKUPERÄISKIELI suomi TEKSTITYS englanti, ruotsi ESITYSFORMAATTI DCP (HDCam / BLU-RAY / DVD) TEATTERIENSI-ILTA

5 AFTER / JÄLKEEN - VALOKUVANÄYTTELY Joka päivä keskimäärin yli kaksi ihmistä tekee itsemurhan. Vuosittain tuhannet ihmiset kärsivät välillisesti itsemurhan vaikutuksista. Silti aihe on vaiettu. Valokuvaprojektissa After / Jälkeen tavataan itsemurhan tehneiden läheisiä. Itsemurha kuolinsyynä on yksi vaikeimmista, sillä se on omaisille traumaattinen tapahtuma, johon liittyy surun lisäksi ahdistusta ja syyllisyyttä. Läheisen mieltä jää painamaan kysymys siitä, olisiko itse voinut tehdä jotain toisin. Vaikka tuska on äärimmäistä, se myös hellittää ajan kanssa. Läheiset löytävät syyn jatkaa elämää. Elämän on pakko mennä eteenpäin, vaikka sen joutuu elämään ilman siskoa. En usko, että tapahtuneesta on koskaan mahdollista päästä yli, mutta siihen sopeutuu... Sopeutuminen on oikea sana. Silleen, että on elämä ennen Lauran itsemurhaa ja Lauran itsemurhan jälkeen. Se on vaan erilaista. Joudun etsimään itseni uudelleen, koska olen aina rakentanut identiteettini siten, että mulla on sisko. Eeva Evelin Kask (s. 1989) on helsinkiläinen valokuvaaja. Hän on työskennellyt Suomen lisäksi ulkomailla ihmisoikeuksiin liittyvien yhteiskunnallisten ja poliittisten teemojen parissa, sekä tutkinut valokuvissaan kuoleman henkilökohtaisuutta. Itsemurhan tehneiden läheisiä hän on dokumentoinut kesäkuusta Näyttely After / Jälkeen Mediatunneli Finlayson, Tampere

6 Maiju. Kuva: J-P Passi PUHUTAAN ELÄMÄSTÄ Yli 800 ihmistä teki itsemurhan vuonna Vaikka aihe koskettaa miltei jokaista suomalaista, se on tabu, josta on usein vaikea puhua. Hiljaisuus estää meitä auttamasta ja hakemasta apua. Näin unta elämästä -elokuvan lanseerauksen yhteydessä toteutetaan itsemurhatietoisuutta lisäävä kampanja Puhutaan elämästä, jonka kärkenä Mouka Filmin tuottama elokuva toimii. Kampanjan tarkoituksena on rohkaista ihmisiä kertomaan oma tarinansa elämän voittamisesta ja selviämisestä. Kun vaikeasta asiasta uskalletaan puhua, uskalletaan myös hakea apua. Kampanja on toteutettu yhteistyössä Surunauha ry:n, Suomen Mielenterveysseuran, mainostoimisto Måndagin ja Yleisradion kanssa. Lisätiedot kampanjasta LISÄTIEDOT JA HAASTATTELUPYYNNÖT Emma Taulo Tiedotus ja markkinointi facebook.com/untaelamasta Juha Elomäki Pirkanmaan Elokuvakeskus

Itsemurhat. Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 MIELENTERVEYDEN ENSIAPU

Itsemurhat. Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 MIELENTERVEYDEN ENSIAPU Itsemurhat Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 Vaasan mielenterveystyön osaamiskeskus Vasa kompetenscentrum för mentalvård Vaasa Excellence Centre for Mental Health ITSETUHOINEN KÄYTTÄYTYMINEN JA ITSEMURHA

Lisätiedot

Synopsis. Lyhyt synopsis

Synopsis. Lyhyt synopsis Tää leffa kertoo Pertti Kurikan Nimipäivistä... eli yhdestä keharista joka laulaa punkkia ja kolmesta keharista jotka soittaa punkkia. Se kannattaa käydä kattomassa ja miettii et kannattaako kehareita

Lisätiedot

ANIMATRICKS ANIMAATIOFESTIVAALI ILMOITTAUTUMISLOMAKE

ANIMATRICKS ANIMAATIOFESTIVAALI ILMOITTAUTUMISLOMAKE ANIMATRICKS ANIMAATIOFESTIVAALI Rakkautta & Anarkiaa festivaalilla, Helsinki, 17. 27.9.2009 UUDET KOTIMAISET ANIMAATIOELOKUVAT KILPASARJA ILMOITTAUTUMISLOMAKE Täytä lomake selkeästi tikkukirjaimin ja lähetä

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

VIRTAHEPO OLOHUONEESSA VAI KISSA PÖYDÄLLÄ? Laura Mäkelä Ronja Kuitunen Sosionomi-opiskelijat Lahden ammattikorkeakoulu

VIRTAHEPO OLOHUONEESSA VAI KISSA PÖYDÄLLÄ? Laura Mäkelä Ronja Kuitunen Sosionomi-opiskelijat Lahden ammattikorkeakoulu VIRTAHEPO OLOHUONEESSA VAI KISSA PÖYDÄLLÄ? Laura Mäkelä Ronja Kuitunen Sosionomi-opiskelijat Lahden ammattikorkeakoulu NELJÄ TUULTA KESKUUDESSAMME Päihdeongelmat Noin 2800 ihmistä kuoli vuonna 2012 päihteiden

Lisätiedot

Lataa Surunauhalla sidotut. Lataa

Lataa Surunauhalla sidotut. Lataa Lataa Surunauhalla sidotut Lataa ISBN: 9789510331972 Sivumäärä: 271 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 15.07 Mb Joka vuosi arviolta 1000 suomalaista tekee itsemurhan. He jättävät jälkeensä tuhansia surevia

Lisätiedot

VUOSIRAPORTTI Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura. mielenterveysseura.fi/kriisipuhelin

VUOSIRAPORTTI Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura. mielenterveysseura.fi/kriisipuhelin VUOSIRAPORTTI 2018 Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura /kriisipuhelin Vuonna 2017 avioeroon päättyi 13 485 avioliittoa, hieman edellisvuotta vähemmän. (Tilastokeskus)

Lisätiedot

ANIMATRICKS ANIMAATIOFESTIVAALI ILMOITTAUTUMISLOMAKE

ANIMATRICKS ANIMAATIOFESTIVAALI ILMOITTAUTUMISLOMAKE ANIMATRICKS ANIMAATIOFESTIVAALI Helsinki, 4.-7.9.2008 UUDET KOTIMAISET ANIMAATIOELOKUVAT KILPASARJA ILMOITTAUTUMISLOMAKE Täytä lomake selkeästi tikkukirjaimin ja lähetä se liitteineen lomakkeen lopussa

Lisätiedot

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Kuolevan potilaan kohtaaminen Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Mikä tämän esityksen tavoite on? Saada neuvoja kuolevan ihmisen kohtaamiseen. Saada

Lisätiedot

Dokumenttielokuva Kesto n. 60 min

Dokumenttielokuva Kesto n. 60 min PAKKO HOITAA? Dokumenttielokuva Kesto n. 60 min Käsikirjoitus ja ohjaus: Antti Okkonen Tuottajat: Mika ja Niko Ritalahti Silva Mysterium Oy ANTTI OKKONEN KOULUTUS: Sairaanhoitaja ( Mikkelin ammattikorkeakoulu,

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Oma käyttäytyminen eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa

Oma käyttäytyminen eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa Oma käyttäytyminen eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa Ihminen käyttäytyy eri paikoissa eri tavalla. Olet varmasti huomannut, että julkisissa paikoissa käyttäydytään eri tavalla kuin yksityisissä paikoissa.

Lisätiedot

MIKÄ VERKOSSA VAANII? APUA JA OIKEUTTA VERKKORIKOKSEN UHREILLE RIKU-SEMINAARI OULU VERKON MAHDOLLISUUDET AUTTAMISTYÖSSÄ

MIKÄ VERKOSSA VAANII? APUA JA OIKEUTTA VERKKORIKOKSEN UHREILLE RIKU-SEMINAARI OULU VERKON MAHDOLLISUUDET AUTTAMISTYÖSSÄ MIKÄ VERKOSSA VAANII? APUA JA OIKEUTTA VERKKORIKOKSEN UHREILLE RIKU-SEMINAARI 20.-21.4.2018 OULU VERKON MAHDOLLISUUDET AUTTAMISTYÖSSÄ MIKSI AUTTAMISTA PITÄISI TEHDÄ NETISSÄ? MIKSI AUTTAMISTA PITÄISI TEHDÄ

Lisätiedot

Media-alan ammattitutkinto

Media-alan ammattitutkinto Media-alan ammattitutkinto Humanistiset ja taidealat Tietoa hakemisesta ja opiskelusta Media-alan ammattitutkinnossa voit valita räätälöidyistä vaihtoehdoista: TV-LINJA (Lue alta lisää) TV-draama TV-dokumentti

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

RAKKAUDELLE SÄÄNNÖT? NUORTEN AIKUISTEN SELITYKSIÄ AVIO- JA AVOEROILLE JA NIIDEN SEURAUKSILLE

RAKKAUDELLE SÄÄNNÖT? NUORTEN AIKUISTEN SELITYKSIÄ AVIO- JA AVOEROILLE JA NIIDEN SEURAUKSILLE RAKKAUDELLE SÄÄNNÖT? NUORTEN AIKUISTEN SELITYKSIÄ AVIO- JA AVOEROILLE JA NIIDEN SEURAUKSILLE Anne Valkeapää Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät, Seinäjoki ESITYKSEN ETENEMINEN Tutkimustyön

Lisätiedot

UUTUUDET TOUKOKUU - KESÄKUU 2012 IMMORTALS OSA 1

UUTUUDET TOUKOKUU - KESÄKUU 2012 IMMORTALS OSA 1 UUTUUDET TOUKOKUU - KESÄKUU 2012 TWILIGHT: AAMUNKOI - OSA 1 SYVÄLLE SALATTU IMMORTALS NORDISK FILM TOUKOKUUN-KESÄKUUN 2012 UUTUUDET 1 TWILIGHT: AAMUNKOI - OSA 1 Yli 190 000 elokuvakatsojaa! Tervetuloa

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Arjen ankkurit selviytymisen mittarit Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Mitä tarvitaan? Mistä riippuu? Kuka määrittää? Turvallisuus Mistä riippuu? Turvallisuus Katse eteenpäin Katse hetkessä Mistä riippuu?

Lisätiedot

Kerro, miksi sinä lähdit mukaan vapaaehtoistoimintaan?

Kerro, miksi sinä lähdit mukaan vapaaehtoistoimintaan? Kerro, miksi sinä lähdit mukaan vapaaehtoistoimintaan? Vapaaehtoistoiminta on mittaamattoman arvokas voimavara yhteiskunnassamme, ja meidän on syytä ymmärtää sitä syvemmin ja paremmin. Tässä pohdinnassa

Lisätiedot

Mitä ajattelit tässä kohtaa? Haluaisitko kertoa omin sanoin, millä perusteella laitoit ruksin juuri tuohon?

Mitä ajattelit tässä kohtaa? Haluaisitko kertoa omin sanoin, millä perusteella laitoit ruksin juuri tuohon? ELÄMÄN JANAT Tehtävän tarkoituksena on tunnistaa nuoren elämästä riskitekijöitä, jotka voivat altistaa lyhyellä tai pitkällä aikavälillä itsetuhoiselle käyttäytymiselle. Samalla sen avulla voidaan kartoittaa

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLINEN ELOKUVA-ANALYYSI

YHTEISKUNNALLINEN ELOKUVA-ANALYYSI DOKKINO-OPETUSMATERIAALI 2014 BENTEN ÄÄNI Hollantilainen Bente unelmoi laulajan urasta. Ladattuaan lauluesityksiään internetiin levytuottaja ottaa yhteyttä, mutta äidin mielestä 11-vuotias Bente on vielä

Lisätiedot

ELÄMÄÄ VUORISTORADALLA

ELÄMÄÄ VUORISTORADALLA ELÄMÄÄ VUORISTORADALLA Nuoren itsetuhoisuusomaisen kokemuksia Pirkko Haikola Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry Kokemusasiantuntijuus Omaisena vuodesta 1998. Kaksi lasta sairastunut psyykkisesti

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Itsemurhan tehneen läheisellä on oikeus

Itsemurhan tehneen läheisellä on oikeus Itsemurha Itsemurhan tehneen läheisellä on oikeus 1. Surra omalla tavallaan, omassa tahdissaan ja niin kauan kuin siltä tuntuu. 2. Saada tietää tosiasiat itsemurhasta. Nähdä vainaja ja järjestää hautajaiset

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

LAULU. www.lauluelokuva.fi

LAULU. www.lauluelokuva.fi LAULU Laulu on koskettava musiikkielokuva Suomen viimeisestä runolaulajasta Jussi Huovisesta ja hänen oppilaastaan Hanneriina Moisseisesta. Elokuvassa kuva- ja sarjakuvataiteilija Hanneriina menee Jussin

Lisätiedot

Puhetta elämästä -kortit

Puhetta elämästä -kortit Puhetta elämästä -kortit Palliatiivisen talon Puhetta elämästä -kortit Pelin kulku Kortteja voi nostaa yksi kerrallaan satunnaisesti tai voi valita käyttöön pelkästään tietyn kategorian kortit. Kukin osallistuja

Lisätiedot

Liisa Välilä Kataja Parisuhdekeskus ry www.perheenparhaaksi.fi

Liisa Välilä Kataja Parisuhdekeskus ry www.perheenparhaaksi.fi Liisa Välilä Kataja Parisuhdekeskus ry www.perheenparhaaksi.fi PARISUHTEEN JA PERHEEN HYVINVOINTI Parisuhde on kahden ihmisen välinen tila, joka syntyy yhteisestä sopimuksesta ja jota molemmat tai jompikumpi

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

Lataa Minun tieni Lataa ISBN: Sivumäärä: Formaatti: Tiedoston koko:

Lataa Minun tieni Lataa ISBN: Sivumäärä: Formaatti: Tiedoston koko: Lataa Minun tieni Lataa ISBN: 9789510350218 Sivumäärä: 152 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 12.56 Mb Meistä kukaan ei tiedä, milloin tiellämme tulee vaikea paikka vastaan, mutta syvänkin kriisin jälkeen

Lisätiedot

Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin

Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Heljä Franssila Kulttuuriyrittäjyysluento: Kuvataiteilijat ja tuottajat kohtaavat. 27.10.2014 Frame vahvistaa suomalaisen nykytaiteen

Lisätiedot

Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand. Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10.

Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand. Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10. Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10.2013 MYRSKY-HANKE mahdollistaa nuorille suunnattuja, nuorten omia voimavaroja

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

Itsemurhasta on turvallista puhua

Itsemurhasta on turvallista puhua Itsemurhasta on turvallista puhua Vaikuttaako joku lähelläsi masentuneelta? Voisiko hän miettiä itsemurhaa? AINOA tapa tietää on kysyä asiasta suoraan. Usein ajatellaan: Ettei itsemurhia oikeasti tehdä.

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF Tämä esite on Edustajana turvapaikkamenettelyssä -julkaisun kuvaliite. Pakolaisneuvonta ry Kuvat: Teemu Kuusimurto Taitto ja paino: AT-Julkaisutoimisto Oy,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi

Lisätiedot

VERTAISTUKIRYHMÄT LÄHEISEN ÄKILLISEN KUOLEMAN KOKENEILLE... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus

VERTAISTUKIRYHMÄT LÄHEISEN ÄKILLISEN KUOLEMAN KOKENEILLE... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus Vertaistukiryhmät läheisen äkillisen kuoleman kokeneille 2019 1 SISÄLLYSLUETTELO VERTAISTUKIRYHMÄT LÄHEISEN ÄKILLISEN KUOLEMAN KOKENEILLE.... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus VALTAKUNNALLISET INTENSIIVIRYHMÄT....

Lisätiedot

Lataa Älä yritä unohtaa - Martti Lintunen. Lataa

Lataa Älä yritä unohtaa - Martti Lintunen. Lataa Lataa Älä yritä unohtaa - Martti Lintunen Lataa Kirjailija: Martti Lintunen ISBN: 9789525718140 Sivumäärä: 71 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 26.11 Mb Tunnetko jonkun, joka on kuollut itsemurhaan. Jos tunnet,

Lisätiedot

Mikä ihmeen Global Mindedness?

Mikä ihmeen Global Mindedness? Ulkomaanjakson vaikutukset opiskelijan asenteisiin ja erilaisen kohtaamiseen Global Mindedness kyselyn alustavia tuloksia Irma Garam, CIMO LdV kesäpäivät 4.6.2 Jun- 14 Mikä ihmeen Global Mindedness? Kysely,

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

ITSEMURHAN VAIKUTUKSET LÄHEISEEN KATRIN TARINA SELVIYTYMISESTÄ

ITSEMURHAN VAIKUTUKSET LÄHEISEEN KATRIN TARINA SELVIYTYMISESTÄ ITSEMURHAN VAIKUTUKSET LÄHEISEEN KATRIN TARINA SELVIYTYMISESTÄ Jaettua osaamista ja välineitä itsetuhoisen asiakkaan kohtaamiseen -koulutus 18.5.2010 Sh Susanna Lager/Eteläisen al.ea-psyk.pkl Erityistason

Lisätiedot

MASENNUS. Terveystieto. Anne Partala

MASENNUS. Terveystieto. Anne Partala MASENNUS Terveystieto Anne Partala MITÄ ON MASENNUS? Masennus on sairaus Sairaus, joka voi tulla kenen tahansa kohdalle Sairaus, josta voi parantua Masennus eroaa normaalista tunteiden vaihtelusta Kannattaa

Lisätiedot

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016 RAY tukee -barometri 2016 JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN 1. Kuinka usein olet osallistunut tämän sosiaali- ja terveysalan järjestön toimintaan 12 viime kuukauden aikana? Järjestöllä tarkoitetaan tässä

Lisätiedot

Kysely seksuaalirikosten uhrien läheisille 2018

Kysely seksuaalirikosten uhrien läheisille 2018 Kysely seksuaalirikosten uhrien läheisille 2018 Vastanneita yhteensä 27 Ikäsi Kyselyn osallistuneita oli kaikissa ikäluokissa. 35% 30% 30,00% 25% 22,00% 20% 15% 10% 15,00% 11,00% 11,00% 11,00% 5% 0% -20

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Solantaus, T. & Paavonen, J. E. (2009)

Solantaus, T. & Paavonen, J. E. (2009) Solantaus, T. & Paavonen, J. E. (2009) Solantaus, T. & Paavonen, J. E. (2009) Mieletön Mahdollisuus Mielenterveysomaisten keskusliitto FinFamin projekti, jota rahoittaa STEA. Kehittänyt vuosina 2014-2018

Lisätiedot

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä

Lisätiedot

Bad Neustadt matkaraportti

Bad Neustadt matkaraportti Bad Neustadt matkaraportti Ala: Tekninen suunnittelu Jakson kesto: Kuukauden Yritys: Preh GmbH, Tekninen suunnittelu Kohdemaa: Saksa, Bad Neustadt 1. Työskentely Preh on autoalan yritys, jonka perustettiin

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Toivoa tulevaan -kirjakampanja

Toivoa tulevaan -kirjakampanja Ennakkokartoitus seurakuntien päättäjille. Vastaukset 28.2.2014 mennessä! Syrjäytymisen ehkäisemiseksi Toivoa tulevaan -kirjakampanja NUORILLE AUTTAJILLE PÄÄTTÄJILLE KASVATTAJILLE HAASTE Hyvä Sanoma ry

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Ajatuksia ikääntyvien palomiesten peloista Tuula Mattila/ Uudet Tuumat

Ajatuksia ikääntyvien palomiesten peloista Tuula Mattila/ Uudet Tuumat Ajatuksia ikääntyvien palomiesten peloista Tuula Mattila/ Uudet Tuumat Tuula Mattila/ Uudet Tuumat 6.5.2014 1 Kyselyn tarkoituksena oli selvittää ikääntyvien palomiesten pelkoja ja pelkojen vaikutusta

Lisätiedot

Lataa Sairauden voittamat - Äiti ja isä - Henna Helmi Heinonen. Lataa

Lataa Sairauden voittamat - Äiti ja isä - Henna Helmi Heinonen. Lataa Lataa Sairauden voittamat - Äiti ja isä - Henna Helmi Heinonen Lataa Kirjailija: Henna Helmi Heinonen ISBN: 9789513188467 Sivumäärä: 300 sivua Formaatti: PDF Tiedoston koko: 36.46 Mb Miten selvitä läheisen

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

1. Uskon puolustus. Jyväskylän Vapaaseurakunta

1. Uskon puolustus. Jyväskylän Vapaaseurakunta 1. Uskon puolustus Jyväskylän Vapaaseurakunta 2. Sisältö Klo 12-13.30 Timo K: 1) Katsaus ateismiin ja uusateismiin 2) Mitä meiltä kysytään? Mitä vastamme kysymyksiin? *Miksi on kärsimystä, jos Jumala on

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Itsetuhoisuuden kohtaaminen ja itsemurhan tehneiden läheisten tuki kriisikeskuksessa

Itsetuhoisuuden kohtaaminen ja itsemurhan tehneiden läheisten tuki kriisikeskuksessa Itsetuhoisuuden kohtaaminen ja itsemurhan tehneiden läheisten tuki kriisikeskuksessa Päihde- ja mielenterveyspäivät Tamperetalo 12.10.2011 Vt. Toiminnanjohtaja Karolina Bechinsky Sivu 1 Organisaatio Kattojärjestönä

Lisätiedot

Alkusanat. Oulussa 6. joulukuuta 2010 Anna-Liisa Lämsä

Alkusanat. Oulussa 6. joulukuuta 2010 Anna-Liisa Lämsä Masennus on yleisin nuorten mielenterveyden häiriö Suomessa, ja sen arvioidaan edelleen yleistyvän nuorten keskuudessa. Masennus on myös yksi yleisimmistä nuorten sairauslomien syistä ja yleisin ennenaikaiselle

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Miten tukea lasta vanhempien erossa

Miten tukea lasta vanhempien erossa Miten tukea lasta vanhempien erossa Kokemuksia eroperheiden kanssa työskentelystä erityisesti lapsen näkökulma huomioiden. Työmenetelminä mm. vertaisryhmät ja asiakastapaamiset. Eroperheen kahden kodin

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

YLEISET EHDOT. 1. POHJOISMAINEN ELOKUVA- JA TELEVISIORAHASTO (www.nordiskfilmogtvfond.com) 3 2. EHDOT JA HAKEMUSTEN ARVIOINTI 4

YLEISET EHDOT. 1. POHJOISMAINEN ELOKUVA- JA TELEVISIORAHASTO (www.nordiskfilmogtvfond.com) 3 2. EHDOT JA HAKEMUSTEN ARVIOINTI 4 säännöt [fi] sisällys YLEISET EHDOT 3 1. POHJOISMAINEN ELOKUVA- JA TELEVISIORAHASTO (www.nordiskfilmogtvfond.com) 3 2. EHDOT JA HAKEMUSTEN ARVIOINTI 4 3. TUKIMUODOT JA TUEN PERUSTEET 5 4. TAKAISINMAKSU

Lisätiedot

YLEISET EHDOT. 1. POHJOISMAINEN ELOKUVA- JA TELEVISIORAHASTO (www.nordiskfilmogtvfond.com) 3 2. EHDOT JA HAKEMUSTEN ARVIOINTI 4

YLEISET EHDOT. 1. POHJOISMAINEN ELOKUVA- JA TELEVISIORAHASTO (www.nordiskfilmogtvfond.com) 3 2. EHDOT JA HAKEMUSTEN ARVIOINTI 4 säännöt [fi] sisällys YLEISET EHDOT 3 1. POHJOISMAINEN ELOKUVA- JA TELEVISIORAHASTO (www.nordiskfilmogtvfond.com) 3 2. EHDOT JA HAKEMUSTEN ARVIOINTI 4 3. TUKIMUODOT JA TUEN PERUSTEET 5 4. TAKAISINMAKSU

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

KUKAAN EI TIEDÄ - JOS KUKAAN EI KYSY

KUKAAN EI TIEDÄ - JOS KUKAAN EI KYSY KUKAAN EI TIEDÄ - JOS KUKAAN EI KYSY Nuorten kokemuksia erosta, mielenterveydestä ja päihteistä 24.5.2017 KM Sofia Virta Pinja Uutela ja Mona Tuomi 26.4.2018 Moip!- projektityöntekijä Mona Entinen Moip!-ryhmäläinen

Lisätiedot

asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos

asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos asiakas työntekijä suhde työn ydin on asiakkaan ja työntekijän kohtaamisessa

Lisätiedot

Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville klo 11-15, Kuopio RAPORTTI. Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry

Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville klo 11-15, Kuopio RAPORTTI. Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville 29.5.2018 klo 11-15, Kuopio RAPORTTI Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry TEEMAT KOULUNKÄYNTI - koulunkäyntiä helpottavat ja vaikeuttavat

Lisätiedot

Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt

Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20 fax 09 3481 2095 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu Tehtävä: Lämmittely

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Friends-ohjelma Aseman Lapset ry. Workshop 5.9.2012 Tampere

Friends-ohjelma Aseman Lapset ry. Workshop 5.9.2012 Tampere Friends-ohjelma Aseman Lapset ry Workshop 5.9.2012 Tampere Mikä on FRIENDS? Lasten ja nuorten mielenterveyttä edistävä sekä masennusta ja ahdistusta ennaltaehkäisevä ohjelma Perustuu - kognitiivis-behavioraalisen

Lisätiedot

Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja

Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja MASSIVE Helsinki / TrueStory 9.9.2015 Copyright 2015 Esipuhe Tämä käsikirja on tehty videotuotantojen ostajalle, jotta ostaja saisi itselleen juuri sitä mitä haluaa:

Lisätiedot

Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat?

Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat? Raskauden alussa mielen täyttävät raskauden fyysiset muutokset ja ajatukset itse raskaudesta tunteellisuus huoli lapsen menettämisestä stressaantuminen väsymys Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A 1 Otteita osallistujalle jaettavasta materiaalista Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A Nimi Päivämäärä TUTUSTUMINEN NAAPURIIN Naapurin kertomat tiedot itsestään TOTUUDEN HETKI o Totuuden

Lisätiedot

Työllistymisen mahdollisuudet seminaari / Päivi Kohta

Työllistymisen mahdollisuudet seminaari / Päivi Kohta Työllistymisen mahdollisuudet seminaari 30.8.2017/ Päivi Kohta Valtakunnallinen ja yleishyödyllinen yhdistys Toiminnan tarkoituksena opiskelijoiden mielen hyvinvoinnin ja opiskelukyvyn vahvistaminen sekä

Lisätiedot

VARHAINEN PUUTTUMINEN

VARHAINEN PUUTTUMINEN VARHAINEN PUUTTUMINEN www.tasapainoa.fi MITÄ VARHAINEN PUUTTUMINEN ON? Varhaisella puuttumisella tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että autetaan kaveria tai ystävää jo silloin kun mitään vakavaa ei vielä

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

Lääkäri ja kuolinapu -kyselyn tuloksia

Lääkäri ja kuolinapu -kyselyn tuloksia Lääkäri ja kuolinapu -kyselyn tuloksia Jukka Vänskä, tutkimuspäällikkö Suomen Lääkäriliitto Hyvä kuolema -seminaari Säätytalo 6.10.2016 Kyselyn tarkoitus Kartoittaa lääkärien mielipiteitä ja kokemuksia

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Neljä pöydänjalkaa elämän tasapainoilua. Anja Saloheimo, pari- ja seksuaaliterapeutti, FK Perheverkko

Neljä pöydänjalkaa elämän tasapainoilua. Anja Saloheimo, pari- ja seksuaaliterapeutti, FK Perheverkko Neljä pöydänjalkaa elämän tasapainoilua Anja Saloheimo, pari- ja seksuaaliterapeutti, FK Perheverkko 21.8.2013 Neljän pöydänjalan malli o Minä itse o Parisuhde o Kodin ulkopuolinen elämä o Vanhemmuus Mutta

Lisätiedot

Minäkö omaishoitaja? Anne-Maria Halmesmäki 20.5.14

Minäkö omaishoitaja? Anne-Maria Halmesmäki 20.5.14 Minäkö omaishoitaja? Anne-Maria Halmesmäki 20.5.14 Neuvoja, neuvoja omaishoitajuus oli minulle aivan uusi asia. En ollut varmaan edes kuullut koko sanaa. Työikäinen puoliso-omaishoitaja Kun omaishoitajuus

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

LAPSEN SURU. Pirkanmaan Hoitokoti Sh Merja Turunen

LAPSEN SURU. Pirkanmaan Hoitokoti Sh Merja Turunen LAPSEN SURU Pirkanmaan Hoitokoti Sh Merja Turunen Lapsen maailma Lapset ymmärtävät asiat omalla tavallaan ja vaikka ahdistuisivatkin, he saavat itsensä kokoisia kokemuksia elämänsä rakennusaineiksi. Aikuinen

Lisätiedot