EU:n yleinen tullietuusjärjestelmä kehitysmaille (GSP) vuosina
|
|
- Veikko Ville-Veikko Laine
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 EU:n yleinen tullietuusjärjestelmä kehitysmaille (GSP) vuosina EU on myöntänyt vuodesta 1971 lähtien kehitysmaille tullietuuksia yleisellä tullietuusjärjestelmällään (GSP-järjestelmä, Generalized System of Preferences). EU:n yhteisen kauppapolitiikan on noudatettava ja tuettava kehitysyhteistyöpolitiikan tavoitteita, joita ovat erityisesti köyhyyden poistaminen sekä kestävän kehityksen ja hyvän hallinnon edistäminen kehitysmaissa. Järjestelmällä myönnetään tullietuja (alennettu tulli tai tullittomuus) kehitysmaiden alkuperätuotteille yksipuolisesti. EU ei edellytä vastavuoroisesti myönnettäviä tullietuja kehitysmailta EU:n alkuperätuotteille. Vuoden 2017 alusta lähtien muun muassa Georgia ei enää saa GSP-tullietuuksia EU:ssa. GSP-asetuksessa kolme eri menettelyä 1. Yleinen menettely (noin 18 maata) 2. Kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa koskeva erityinen kannustusmenettely GSP+ (8 maata) 3. Vähiten kehittyneitä maita koskeva erityinen menettely EBA (noin 50 maata) Järjestelmään kuuluvia tullietuuksia tosiasiassa saavia kehitysmaita on yhteensä noin 83. Järjestelmää koskevassa asetuksessa luetellaan myös kaikki sellaisetkin kehitysmaat, jotka eivät tällä hetkellä saa tullietuuksia EU:ssa. Osallistumisoikeus yleiseen menettelyyn on myönnetty sellaisille edunsaajamaille, joita Maailmanpankki ei ole luokitellut ylemmän keskitulotason taikka korkean tulotason maaksi ja, jos maan vienti ei ole riittävän monipuolista. Päällekäisiä tullietuuksia saavat maat on poistettu GSP:n edunsaajamaiden joukosta lähtien. Nykyistä GSP-asetusta sovelletaan 10 vuotta eli Esimerkiksi maakohtaisia tuotealojen poistoja etuuden piiristä tarkastellaan kuitenkin kolmen vuoden jaksoissa. GSP+ - menettelyn piiriin kehitysmaat voivat hakea milloin vaan, jos edellytykset täyttyvät. Tuotekate Tuotteet, joihin yleistä menettelyä sovelletaan, on lueteltu asetuksen 978/2012 liitteessä V. Tuotteet on ryhmitelty GSP-jaksojen lisäksi arkoihin (S=sensitive) ja ei-arkoihin (NS=non-sensitive) tuotteisiin. Kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa koskevan kannustusmenettelyn eli GSP+:n tuotekate on asetuksen 978/2012 liitteessä IX. Näitä tuotteita ei ole jaettu arkoihin ja ei-arkoihin tuotteisiin. Kaikki HS-ryhmien 1-97 tuotteet eivät siis sisälly yleiseen menettelyyn taikka GSP+ -menettelyyn. Myönnettävän tulliedun taso riippuu yleisessä menettelyssä siitä, onko tuote niin sanottu arka tuote vai muu kuin arka tuote.
2 GSP+ GSP+ -menettely kattaa maat, jotka noudattavat tietyissä kansainvälisissä sopimuksissa sovittuja, kestävää kehitystä ja hyvää hallintotapaa koskevia säännöksiä. Lisäksi nämä maat ovat muita heikommassa asemassa olevia maita. Mainitut maat saavat parempia tullietuuksia yleiseen menettelyyn verrattuna. Myös tuotekate on hieman laajempi kuin yleisessä menettelyssä. Yksittäisiä tuotealoja (GSP-jaksoja) ei voida sulkea pois (graduaatio) etuuden piiristä GSP+ -mailta. GSP+ -maat vuoden 2017 alussa, Taricissa maaryhmä SPGE AM BO CV KG MN PH PK PY Armenia Bolivia Kap Verde Kirgisia Mongolia Filippiinit Pakistan Paraguay Tullinalennusten tasot Yleinen menettely: GSP+: Muut kuin arat tuotteet: tullittomia lukuun ottamatta tullin maatalousosaa Arat tuotteet: arvotullien alennus 3,5 prosenttiyksikköä. Alennus on ryhmän tuotteilla (eli tekstiiliaineet ja tekstiilitavarat) 20 prosenttia. Arvotullit suspendoidaan nollaksi kaikilta asetuksen 978/2012 liitteen IX tuotteilta. Tässä menettelyssä tuotteilla ei ole erilaisia arkuusasteita. Paljoustullit suspendoidaan nollaksi lukuun ottamatta tuotteita, joiden tulleihin sisältyy myös arvotulleja. CN-nimikkeeseen kuuluviin tuotteisiin sovellettava paljoustulli on enintään 16 prosenttia tullausarvosta.
3 Vähiten kehittyneet maat Vähiten kehittyneillä mailla on ns. EBA-järjestelmä (everything but arms, kaikki paitsi aseet tullittomia). Järjestelmään kuuluu noin 50 kehitysmaata, jotka Yhdistyneet Kansakunnat on tunnustanut ja luokitellut vähiten kehittyneiksi maiksi. Asetuksessa on siirtymäaika niille maille, jotka YK kulloinkin poistaa vähiten kehittyneiden maiden luettelosta. Tällaisille maille myönnetään vähintään kolmen vuoden siirtymäaika erityisetuuksien menettämiseen. Vähiten kehittyneet maat saavat täyden tullittomuuden kaikille harmonoidun järjestelmän 1-97 ryhmän tuotteille lukuun ottamatta 93 ryhmän tuotteita (aseet ja ampumatarvikkeet). Näihin maihin ei siis tarvitse soveltaa mitään tuotekateluetteloa. Myös maatalouden herkimmät tuotteet eli riisi ja sokeri ovat saaneet täyden kiintiöimättömän tullittomuuden. Etuuden piiristä poistetut maakohtaiset tuotealat (graduaatio) Sellaiset kehitysmaakohtaiset tuotealat (GSP-jaksot), joilla maa pystyy kansainväliseen kilpailuun ilman tullietuusjärjestelmän antamaa etuutta, voidaan poistaa etuuden piiristä (graduaatio). Tuotealat poistetaan tullitariffin jaksoittain jaettuna vielä GSP-jaksoiksi. Näiden maakohtaisten GSP-jaksojen poistoihin etuuden piiristä ei tehdä muutoksia kesken soveltamiskauden, joka on kulloinkin kolme vuotta (nyt vuodet ). Sovellettavien etuuksien tulee olla ennakoitavissa. Tuotealoja voidaan graduoida maakohtaisesti pois etuuden piiristä vain yleisessä menettelyssä. Tuotealoja voidaan myös palauttaa takaisin tullietuuksien piiriin kolmivuotisjakson päättyessä. Luettelo niistä GSP-jaksoista (tuotteet), joiden osalta tullietuudet on suspendoitu asianomaisen GSP-edunsaajamaan osalta: Vuodet , Komission asetus 2016/330, EUVL L 62, : Tullietuuden piiristä poistetut tuotealat vuosina maakohtaisesti: Maa GSPjakso Tuotteiden kuvaus Intia S-5 Kivennäistuotteet S-6a Epäorgaaniset ja orgaaniset kemikaalit S-11a Tekstiilit S-14 Helmet ja jalometallit S-15a Rauta, teräs sekä rauta- tai terästavarat S-15b Epäjalot metallit (rautaa ja terästä lukuun ottamatta) ja epäjalosta metallista valmistetut tavarat (rauta- ja terästavaroita lukuun ottamatta) S-17b Moottoriajoneuvot, polkupyörät, ilma- ja avaruusalukset, alukset Indonesia S-1a Elävät eläimet ja eläintuotteet, kalaa lukuun ottamatta S-3 Eläin- tai kasviöljyt, -rasvat ja -vahat Kenia S-2a Elävät kasvit ja kukkaviljelytuotteet
4 Ukraina S-17a Rautateiden ja raitioteiden kuljetusvälineet ja tuotteet S-3 Eläin- tai kasviöljyt, -rasvat ja -vahat Etuuksien peruuttaminen väliaikaisesti koko maalta Tullietuudet voidaan myös peruuttaa väliaikaisesti koko maalta erilaisten vakavien rikkomusten vuoksi. Tällä hetkellä (tammikuu 2017 ) ei ole tällaisilla perusteilla tullietuuksien ulkopuolelle jätettyjä kehitysmaita. GSP-etuus ja vapaakauppasopimus samalla maalla Saman edunsaajamaan ei tulisi saada EU:ssa etuuksia sekä GSP-järjestelmässä että toisaalta myös vapaakauppasopimuksen nojalla, jos tällainen sopimus kattaa vähintään kaikki GSP-järjestelmässä kysymyksessä olevalle maalle annetut etuudet. Tämän vuoksi tällaiset rinnakkaisia tullietuuksia saavat maat tullaan aina poistamaan GSP-järjestelmästä siirtymäajan päättyessä. Esimerkiksi Kolumbialla ja Perulla sekä Keski-Amerikan mailla on voimassa olevat vastavuoroiset vapaakauppasopimukset EU:n kanssa. Nämä maat eivät enää lähtien ole olleet GSPjärjestelmän edunsaajamaita, koska siirtymäaika on päättynyt. EU:n ja Ukrainan välistä sopimusta sovelletaan lähtien. Ukraina on edelleen myös GSPjärjestelmän mukainen edunsaajamaa siirtymäkauden ajan. GSP:n etuuskohtelumaaryhmät komission ylläpitämän Tarictietokannan näytöllä: tilanne Nimike ) Alkuperämaata ei ole syötetty > saadaan kaikkien eri GSP-menettelyjen tullikohtelut esille ERGA OMNES (ERGA OMNES) Kolmansien maiden tulli ( ) : % R0838/06 GSP (R 12/978) - Liite IV (SPGA) Tullietuudet ( ) : 0 % 1 R0978/12 GSP + (kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa koskeva erityinen kannustusmenettely) (SPGE) Tullietuudet ( ) : 0 % 1 R0978/12 GSP (R 12/978) - Yleiset järjestelyt (SPGL) Tullietuudet ( ) : % (TM547) 1 R0978/12 Poissuljettu: Intia (IN)
5 2.) Alkuperämaaksi syötetty Ukraina, jolla on EU:n kanssa myös vastavuoroinen kauppasopimus lähtien, Ukraina on silti edelleen GSP:n edunsaajamaa (yleinen menettely) siirtymäkauden ajan GSP (R 12/978) - Yleiset järjestelyt (SPGL) Tullietuudet ( ) : % (TM547) R0978/12 Poissuljettu: Intia (IN) Ukraina (UA) Tullietuudet ( ) : % D0295/14 Tuonnissa pyydettävä ja saatava etuuskohtelu riippuu siitä, onko Ukrainan alkuperätuotteelle vahvistettu GSP-järjestelmän mukainen A-alkuperätodistus (Form A ja GSP-järjestelmän alkuperäsäännöt) vai EU:n ja Ukrainan välisen kauppasopimuksen mukainen EUR.1 -tavaratodistus taikka laadittu tämän kauppasopimuksen mukainen valtuutetun viejän kauppalaskuilmoitus (sopimuksen mukaiset alkuperäsäännöt). SPGL = yleinen menettely SPGA = vähiten kehittyneiden maiden järjestelmä EBA SPGE = GSP+ -menettely Etuuskohtelukoodit tulli-ilmoituksessa (SAD) 200 = GSP-tulli ilman ehtoja tai rajoituksia, 218 = GSP-tulli, jonka ehtona on erityistodistuksen esittäminen (esim. käsin kudotuille tuotteille esitettävä erityistodistus A-alkuperätodistuksen ohella) Etuuskohtelu myönnetään vain niille kehitysmaille, jotka ovat ilmoittaneet EU:n komissiolle alkuperätodistuksia (A-alkuperätodistus, Form A) vahvistavien viranomaistensa nimet ja viranomaisten käyttämien leimasimien mallit. Tuotteiden on oltava ko. kehitysmaan alkuperätuotteita Kaikki GSP-järjestelmän eri menettelyjen mukaiset tullietuudet myönnetään vain vientimaassa tuotetuille tai siellä riittävästi valmistetuille tuotteille. Tuotteiden on oltava kysymyksessä olevan kehitysmaan alkuperätuotteita. GSP-järjestelmän alkuperäsääntöjä on uudistettu ja helpotettu siten, että edistettäisiin kehitysmaiden välistä taloudellista yhdentymistä (alkuperäkumulaatio) ja tullietuusjärjestelmän käyttöä tuonnissa EU:iin. Tuotteiden alkuperäasema osoitetaan edelleen siirtymäaikana viejän laatimalla ja vientimaan viranomaisen vahvistamalla A-alkuperätodistuksella (Form A), jos viejää ei ole vielä rekisteröity edunsaajamaassa alkuperävakuutusten laatimiseksi.
6 Viejien rekisteröinti EU:n GSP-järjestelmässä asteittain vuoden 2017 alusta lähtien EU:n GSP-järjestelmässä siirrytään vuoden 2017 alussa asteittain käyttämään viranomaisen vahvistaman A alkuperätodistuksen (Form A) sekä kauppalaskuilmoituksen sijaan rekisteröidyn viejän itse laatimaa alkuperävakuutusta. Edunsaajamaan viranomainen ei ole osallisena rekisteröidyn viejän alkuperäselvitysten laatimisessa toisin kuin viranomaisen vahvistaessa A- alkuperätodistuksia rekisteröimättömälle viejälle. Edunsaajamaiden viejät rekisteröityvät oman maansa toimivaltaisen viranomaisen välityksellä EU:n komission ylläpitämään tietokantaan vuoden 2017 alusta lähtien asteittain. Kaikkien edunsaajamaiden on sovellettava rekisteröidyn viejän järjestelmää viimeistään Viejät ja jälleenlähettäjät saavat rekisteröidyttyään yrityskohtaisen rekisteröidyn viejän numeron. Tämä määrämuotoinen rekisteröintinumero sisällytetään alkuperävakuutukseen. Alkuperävakuutus on voimassa 12 kuukautta siitä päivästä alkaen, jona se laadittiin. Tulli-ilmoittajan velvollisuus GSP-tullietuuden pyytämiseksi, kun viejänä rekisteröity viejä Ennen kuin alkuperätuotteet ilmoitetaan unionissa luovutettaviksi vapaaseen liikkeeseen, ilmoittajan on varmistettava, että tavarat ovat alkuperäsääntöjen mukaiset. Ilmoittajan on tarkastettava julkiselta verkkosivustolta erityisesti se, että viejä on rekisteröity REX-järjestelmään, jos lähetettyjen alkuperätuotteiden yhteisarvo on yli euroa ja alkuperäselvityksenä on alkuperävakuutus. Alkuperävakuutuksessa ilmoitetun rekisteröidyn viejän numeron tulee vastata REX-tietokantaan tallennettua yrityksen rekisteröintinumeroa. Niinikään on tarkastettava, että alkuperävakuutus on laadittu säännösten mukaisesti. Edunsaajamaan toimivaltaisen viranomaisen on 12 kuukauden ajan siitä, kun kyseinen maa aloittaa viejien rekisteröinnin, jatkettava A-alkuperätodistusten antamista pyynnöstä viejille, jotka eivät ole todistuksen hakuajankohtana vielä rekisteröityneet. A-alkuperätodistukset on hyväksyttävä unionissa alkuperäselvityksiksi, jos ne on annettu ennen asianomaisen viejän rekisteröitymistä. Kun edunsaajamaa aloittaa viejien rekisteröinnin, on kaikkien tämän maan viejien annettava lähetettävistä alkuperätuotteista alkuperävakuutus, jos alkuperätuotteiden arvo lähetyksessä on enintään euroa. Tämä siis koskee myös rekisteröimättömiä viejiä. EU:n viejien rekisteröinti 1. EU:n alkuperätuote GSP-maahan jalostettavaksi Myös EU:n viejien on rekisteröidyttävä, jos ne vievät EU:n alkuperää olevia materiaaleja GSPmaihin kumulaation soveltamiseksi. Kaikkien jäsenvaltioiden tulliviranomaisten on lopetettava EUR.1 tavaratodistusten antaminen kumulaatiota varten Kumulaation soveltamiseksi GSP-maahan vietävä tuote on tarkoitettu tuotavaksi jalostettuna EU:iin, Norjaan, Sveitsiin tai Turkkiin. Unionin viejien, olivatpa ne rekisteröityjä tai eivät, on laadittava alkuperävakuutukset lähetettävistä alkuperätuotteista alkaen, jos alkuperätuotteiden yhteisarvo lähetyksessä ei ylitä euroa. 2. GSP-maan alkuperätuote muualle EU:ssa tai Norjassa tai Sveitsissä tullattavaksi
7 Myös korvaavista A-alkuperätodistuksista luovutaan unionissa vuoden 2017 aikana. Jälleenlähettäjät on rekisteröitävä korvaavien alkuperävakuutuksien laatimista varten alkuperätuotteiden lähettämiseksi muualle unionin alueella, jos osalähetyksiin jaettavan alkuperäisen lähetyksen alkuperätuotteiden yhteisarvo on yli euroa. Rekisteröimättömät jälleenlähettäjät voivat kuitenkin laatia korvaavia alkuperävakuutuksia, kun osalähetyksiin jaettavan alkuperäisen lähetyksen alkuperätuotteiden yhteisarvo on yli euroa, jos ne liittävät mukaan jäljennöksen edunsaajamaassa laaditusta alkuperäisestä alkuperävakuutuksesta. Ainoastaan REX-järjestelmään rekisteröidyt jälleenlähettäjät voivat laatia korvaavia alkuperävakuutuksia alkuperätuotteista, jotka on määrä lähettää Norjaan tai Sveitsiin. Tätä sovelletaan riippumatta alkuperäiseen lähetykseen sisältyneiden alkuperätuotteiden arvosta. Rekisteröidyt tavaroiden jälleenlähettäjät voivat antaa korvaavia alkuperävakuutuksia siitä päivästä alkaen, jona niiden rekisteröinti on voimassa. Tätä sovelletaan riippumatta siitä, onko tavaroiden mukana edunsaajamaassa annettu A-alkuperätodistus tai viejän laatima kauppalaskuilmoitus tai alkuperävakuutus. Korvaavista alkuperävakuutuksista on säädetty yksityiskohtaisesti komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/ d artiklassa (rekisteröidyt sekä rekisteröimättömät jälleenlähettäjät, merkinnät alkuperäiseen ja korvaavaan alkuperävakuutukseen), EUVL L 343/ Alkuperävakuutuksen malli Alkuperävakuutuksen tekstimalli ja täyttöohjeet on julkaistu komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 liitteessä Alkuperävakuutus voidaan laatia mille tahansa kaupalliselle asiakirjalle, josta asianomainen viejä ja kyseessä olevat tavarat voidaan tunnistaa (92 artiklan 3 kohdassa). Alkuperävakuutus on laadittava englannin, ranskan tai espanjan kielellä. Vakuutuksessa ilmoitetaan muun ohella rekisteröidyn viejän numero, tavaran alkuperämaa ja nimike sekä maininta siitä, onko tuote kokonaan tuotettu vai riittävästi valmistettu. Kokonaan tuotetut tuotteet: merkitään kirjain P. Riittävästi valmistetut tai käsitellyt tuotteet: merkitään kirjan W ja sen jälkeen harmonoidun järjestelmän nimike (esim. W 9618). Täytäntöönpanoasetuksen LIITE 22 07, s.821: Alkuperävakuutus Laaditaan mihin kaupalliseen asiakirjaan tahansa ilmoittaen viejän ja vastaanottajan nimi ja täydellinen osoite sekä tuotteiden kuvaus ja alkuperävakuutuksen antamispäivä ( 1 ) French version L exportateur (Numéro d exportateur enregistré ( 2 ), ( 3 ), ( 4 )) des produits couverts par le présent document déclare que, sauf indication claire du contraire, ces produits ont l origine préférentielle ( 5 ) au sens des règles d origine du Système des préférences tarifaires généralisées de l Union européenne et que le critère d origine satisfait est ( 6 )
8 English version The exporter (Number of Registered Exporter ( 2 ), ( 3 ), ( 4 )) of the products covered by this document declares that, except where otherwise clearly indicated, these products are of preferential origin ( 5 ) according to rules of origin of the Generalised System of Preferences of the European Union and that the origin criterion met is ( 6 ). Spanish version El exportador (Número de exportador registrado ( 2 ), ( 3 ), ( 4 )) de los productos incluidos en el presente documento declara que, salvo indicación en sentido contrario, estos productos gozan de un origen preferencial ( 5 )) en el sentido de las normas de origen del Sistema de preferencias generalizado de la Unión europea y que el criterio de origen satisfecho es ( 6 ). ( 1 ) Kun alkuperävakuutus korvaa muun vakuutuksen asetuksen (EU) N:o 952/2013 tiettyjen säännösten täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetun täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 (Katso tämän virallisen lehden sivu 558.) 101 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaisesti, korvaavassa vakuutuksessa on oltava maininta Replacement statement tai Attestation de remplacement taikka Comunicación de sustitución. Siinä on myös mainittava alkuperäisen vakuutuksen antamispäivä ja kaikki muut tarpeelliset tiedot täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/ artiklan 6 kohdan mukaisesti. ( 2 ) Kun alkuperävakuutus korvaa muun vakuutuksen täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/ artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan ja 3 kohdan mukaisesti, tällaisen vakuutuksen laativan tavaroiden jälleenlähettäjän on ilmoitettava nimensä ja täydellinen osoitteensa sekä rekisteröidyn viejän numeronsa. ( 3 ) Kun alkuperävakuutus korvaa muun vakuutuksen täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/ artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti, tällaisen vakuutuksen laativan tavaroiden jälleenlähettäjän on ilmoitettava nimensä ja täydellinen osoitteensa sekä merkittävä maininta (ranskankielinen toisinto) agissant sur la base de l attestation d origine établie par [nom et adresse complète de l exportateur dans le pays bénéficiaire], enregistré sous le numéro suivant [Numéro d exportateur enregistré dans le pays bénéficiaire] tai (englanninkielinen toisinto) acting on the basis of the statement on origin made out by [name and full address of the exporter in the beneficiary country], registered under the following number [Number of Registered Exporter of the exporter in the beneficiary country] taikka (espanjankielinen toisinto) actuando sobre la base de la comunicación extendida por [nombre y dirección completa del exportador en el país beneficiario], registrado con el número siguiente [Número de exportador registrado del exportador en el país beneficiario]. ( 4 ) Kun alkuperävakuutus korvaa muun vakuutuksen täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/ artiklan 2 kohdan mukaisesti, tavaroiden jälleenlähettäjän on ilmoitettava rekisteröidyn viejän numero vain, jos alkuperäiseen lähetykseen sisältyneiden alkuperätuotteiden arvo on yli euroa. ( 5 ) Tuotteiden alkuperä on merkittävä. Kun alkuperävakuutus liittyy kokonaan tai osittain täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/ artiklassa tarkoitettuihin Ceutan tai Melillan alkuperätuotteisiin, viejän on selvästi osoitettava ne tunnuksella XC/XL asiakirjassa, johon vakuutus laaditaan. ( 6 ) Kokonaan tuotetut tuotteet: merkitään kirjain P. Riittävästi valmistetut tai käsitellyt tuotteet: merkitään kirjan W ja sen jälkeen harmonoidun järjestelmän nimike (esim. W 9618). Soveltuvin osin edellä oleva maininta on korvattava jollakin seuraavista maininnoista: a)
9 kahdenvälinen kumulaatio: EU cumulation, Cumul UE tai Acumulación UE ; b) kumulaatio Norjan, Sveitsin tai Turkin kanssa: Norway cumulation, Switzerland cumulation, Turkey cumulation, Cumul Norvège, Cumul Suisse, Cumul Turquie, Acumulación Noruega, Acumulación Suiza tai Acumulación Turquía ; c) alueellinen kumulaatio: regional cumulation, cumul regional tai Acumulación regional ; d) laajennettu kumulaatio: extended cumulation with country x, cumul étendu avec le pays x tai Acumulación ampliada con el país x. GSP-järjestelmää koskevat alkuperäsäännöt ovat päivitettyinä unionin tullikoodeksia koskevassa täytäntöönpanoasetuksessa ja delegoidussa asetuksessa. EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o 952/2013, annettu 9 päivänä lokakuuta 2013, unionin tullikoodeksista (uudelleenlaadittu), EUVL L 269, artiklan 1 ja 3 ja 6 kohta: 6 kohdassa säädetään väliaikaisten poikkeusten myöntämisestä alkuperäsääntöjen soveltamiseen (ns. derogaatiot). KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2015/2446, annettu 28 päivänä heinäkuuta 2015, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 952/2013 täydentämisestä tiettyjä unionin tullikoodeksin säännöksiä koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen osalta EUVL L 343; GSP-järjestelmän alkuperäsäännöt on vahvistettu delegoidussa asetuksessa: 37 artikla: määritelmät 41-57: artiklat 58 artikla: unionin viejien ainesvarastojen kirjanpidollinen erottelu artiklat: valtuutetun viejän asemaa voidaan hakea ja lupa voidaan myöntää muilla kuin sähköisellä tietojenkäsittelymenetelmällä. Rekisteröidyksi viejäksi voidaan hakea muulla menetelmällä kuin sähköisellä tietojenkäsittelymenetelmällä. LIITE Alkuhuomautukset ja nimikekohtaiset alkuperäsäännöt LIITE Alueellisen kumulaation soveltamisaslaan kuulumattomat ainekset LIITE Valmistus, johon ei sovelleta alueellista GSP-kumulaatiota (tekstiilituotteet) KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2015/2447, annettu 24 päivänä marraskuuta 2015, unionin tullikoodeksista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 952/2013 tiettyjen säännösten täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä, EUVL L 343,
10 - menettelysäännöt artiklat: Edunsaajamaiden velvollisuudet, hallinnollinen yhteistyö artiklat: A alkuperätodistus ja kauppalaskuilmoitus 77 artikla: Unionin alkuperäasema kahdenvälisessä kumulaatiossa, EUR.1 tavaratodistus ja kauppalaskuilmoitus artiklat: Viejien rekisteröintijärjestelmä REX artiklat: Alkuperävakuutukset artiklat: Vapaaseen liikkeeseen luovutusta koskevat menettelyt unionissa artiklat: Alkuperän tarkastaminen LIITE 22 06: Hakemus rekisteröidyksi viejäksi Euroopan unionin, Norjan, Sveitsin ja Turkin yleisiä tullietuusjärjestelmiä varten s. 818 LIITE 22 07: Alkuperävakuutus s. 821 LIITE 22 08: A-alkuperätodistus s. 822 LIITE 22 09: Kauppalaskuilmoitus s. 827 LIITE 22 10: EUR.1-tavaratodistus ja sitä koskeva hakemus s. 828 LIITE 22 19: Korvaavien A-alkuperätodistusten laatimista koskevat vaatimukset s. 843 LIITE 22 20: Korvaavien alkuperävakuutusten laatimista koskevat vaatimukset s. 844
EU:n yleinen tullietuusjärjestelmä kehitysmaille (GSP) vuosina 2014-2023
EU:n yleinen tullietuusjärjestelmä kehitysmaille (GSP) vuosina 2014-2023 EU on myöntänyt vuodesta 1971 lähtien kehitysmaille tullietuuksia yleisellä tullietuusjärjestelmällään (GSP-järjestelmä, Generalized
EU:n yleinen tullietuusjärjestelmä kehitysmaille (GSP) vuosina
EU:n yleinen tullietuusjärjestelmä kehitysmaille (GSP) vuosina 2014-2023 EU on myöntänyt vuodesta 1971 lähtien kehitysmaille tullietuuksia yleisellä tullietuusjärjestelmällään (GSP-järjestelmä, Generalized
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.3.2018 C(2018) 1389 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 8.3.2018, väliaikaisesta poikkeamisesta delegoidussa asetuksessa (EU) 2015/2446 vahvistetuista etuuskohteluun
LIITE. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.10.2016 COM(2016) 672 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Euroopan unionin, Sveitsin valaliiton, Norjan ja Turkin välisestä alkuperäkumulaatiosta
5814/17 VVP/isk DGG 3B. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 16. helmikuuta 2017 (OR. en) 5814/17. Toimielinten välinen asia: 2016/0330 (NLE)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. helmikuuta 2017 (OR. en) 5814/17 Toimielinten välinen asia: 2016/0330 (NLE) UD 16 SPG 7 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Euroopan unionin, Sveitsin, Norjan ja Turkin
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2017) 6339 final. Liite: C(2017) 6339 final /17 akv DG C 1
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. syyskuuta 2017 (OR. en) 12660/17 SPG 23 WTO 216 DELACT 170 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 27. syyskuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. helmikuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0328 (NLE) 5882/17 UD 17 SPG 8 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Sveitsin,
FI LIITE I LIITE HAKEMUS REKISTERÖIDYKSI VIEJÄKSI Euroopan unionin, Norjan, Sveitsin ja Turkin yleisiä tullietuusjärjestelmiä varten ( 1 )
FI LIITE I LIITE 22 06 HAKEMUS REKISTERÖIDYKSI VIEJÄKSI Euroopan unionin, Norjan, Sveitsin ja Turkin yleisiä tullietuusjärjestelmiä varten ( 1 ) 1. Viejän nimi, täydellinen osoite ja maa, yhteystiedot
Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o /
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2010 KOM(2010) 142 lopullinen 2010/0140 (COD) C7-0135/10 Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o / yleisen tullietuusjärjestelmän soveltamisesta 1 päivästä
1 (6) Etuuskohteluun oikeuttavat alkuperäselvitykset viennissä EU:n sopimusmaihin ja tietyille alueille: Muu alkuperäselvitys kuin todistus
1 (6) Tilanne 01.02.2019, suuntaa antava luettelo, (GSP:n NO-, CH-, TR- kumulaatiota ei ole otettu tässä huomioon) Viennissä Japaniin, Kanadaan ja EU:n GSP-järjestelmän edunsaajamaahan viejän tulee olla
1 (5) Tilanne Etuuskohteluun oikeuttavat alkuperäselvitykset viennissä EU:n sopimusmaihin ja tietyille alueille:
1 (5) Tilanne 01.01.2017 Etuuskohteluun oikeuttavat alkuperäselvitykset viennissä EU:n sopimusmaihin ja tietyille alueille: Viennin kohdemaa Alkuperäselvit ys: todistus Muu alkuperäselvitys kuin todistus
1 (6) Tilanne Etuuskohteluun oikeuttavat alkuperäselvitykset viennissä EU:n sopimusmaihin ja tietyille alueille:
1 (6) Tilanne 21.09.2017 Etuuskohteluun oikeuttavat alkuperäselvitykset viennissä EU:n sopimusmaihin ja tietyille alueille: Viennin kohdemaa Alkuperäselvit ys: todistus Muu alkuperäselvitys kuin todistus
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.4.2019 C(2019) 2910 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 23.4.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 täydentämisestä siltä osin kuin on
1 (5) Tilanne Etuuskohteluun oikeuttavat alkuperäselvitykset viennissä seuraaviin maihin ja alueille:
1 (5) Tilanne 1.4.2016 Etuuskohteluun oikeuttavat alkuperäselvitykset viennissä seuraaviin maihin ja alueille: Viennin kohdemaa Alkuperäsel vitys: todistus Muu alkuperäselvitys/ Lähetyksen enimmäisarvo
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU)
21.6.2018 L 158/5 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/886, annettu 20 päivänä kesäkuuta 2018, Amerikan yhdysvalloista peräisin olevia tiettyjä tuotteita koskevista tietyistä kauppapoliittisista toimenpiteistä
Yhteisön sisäisessä kaupassa käytössä olevien hankkijan ilmoitusten tekstit suomeksi ja englanniksi
1 (8) Yhteisön sisäisessä kaupassa käytössä olevien hankkijan ilmoitusten tekstit suomeksi ja englanniksi 1) LÄHETYSKOHTAINEN HANKKIJAN ILMOITUS ALKUPERÄTUOTTEILLE (suomenkielinen malli) Hankkijan ilmoitus,
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0030 (NLE) 6737/17 UD 53 COWEB 33 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.11.2018 C(2018) 7778 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 28.11.2018, delegoidun asetuksen (EU) N:o 1062/2014 muuttamisesta tiettyjen tehoaineen ja valmisteryhmän
Euroopan unionin virallinen lehti. (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET
4.1.2017 L 1/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/1, annettu 3 päivänä tammikuuta 2017, menettelyistä vesikulkuneuvojen
Euro - Välimeri-kumppanuus ja laajentunut alkuperäkumulaatioalue
1 Euro - Välimeri-kumppanuus ja laajentunut alkuperäkumulaatioalue Laajan, Euroopan unionin 28 jäsenmaata ja 14 sopimusmaata käsittävän Euro - Välimeri-kumppanuuteen perustuvan sopimusverkoston toteutuminen
KAUPPALASKU- JA ALKUPERÄILMOITUSTEN TEKSTIMALLEJA
1 LIITE 2 KAUPPALASKU- JA ALKUPERÄILMOITUSTEN TEKSTIMALLEJA Seuraavaan on koottu useimpien EU:n vapaakauppasopimusten ja -järjestelyjen mukaisia tullietuuksia varten käytettävien kauppalasku- ja alkuperäilmoitusten
Euroopan parlamentti 2015/0079(COD) LAUSUNTOLUONNOS
Euroopan parlamentti 2014 2019 Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta 2015/0079(COD) 25.6.2015 LAUSUNTOLUONNOS maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalta kansainvälisen kaupan valiokunnalle
(kodifikaatio) ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 207 artiklan 2 kohdan,
L 160/62 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) 2015/939, annettu 9 päivänä kesäkuuta 2015, tietyistä menettelyistä Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Albanian tasavallan välisen
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. tammikuuta 2018 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. tammikuuta 2018 (OR. en) 5350/18 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto LIMITE PUBLIC
ASETUKSET. ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,
25.11.2016 L 319/3 ASETUKSET KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/2054, annettu 22 päivänä marraskuuta 2016, asetuksista (EY) N:o 2305/2003, (EY) N:o 969/2006, (EY) N:o 1067/2008 ja täytäntöönpanoasetuksesta
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0040 (NLE) 6396/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: COEST 48 UD 33 WTO 40 NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin,
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.5.2019 C(2019) 3557 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 16.5.2019, Euroopan unionin rautatiejärjestelmän osajärjestelmää käyttötoiminta ja liikenteen hallinta
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 25. tammikuuta 2017 (OR. en) 2016/0218 (COD) PE-CONS 56/16 COWEB 151 WTO 354 CODEC 1855 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.7.2016 COM(2016) 460 final 2016/0218 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS tietyistä Euroopan unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön sekä Kosovon * välisen
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. elokuuta 2019 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. elokuuta 2019 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2019/0162(CNS) 11597/19 ACP 97 PTOM 20 RELEX 762 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 5. elokuuta 2019 Vastaanottaja: Kom:n
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.7.2016 C(2016) 4407 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.7.2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 600/2014 täydentämisestä kolmansien maiden
Yhteisön sisäisessä kaupassa käytössä olevien hankkijan ilmoitusten tekstit suomeksi ja englanniksi
Yhteisön sisäisessä kaupassa käytössä olevien hankkijan ilmoitusten tekstit suomeksi ja englanniksi LIITE I Hankkijan ilmoitus tuotteista, joilla on etuuskohteluun oikeuttava alkuperäasema ILMOITUS Hankkijan
LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2014 COM(2014) 274 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Serbian tasavallan välisellä vakautus-
LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.2.2017 COM(2017) 64 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi EU Meksiko-sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta 23 päivänä maaliskuuta
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 9. huhtikuuta 207 (OR. en) 206/025 (COD) PE-CONS 3/7 VISA 8 COEST 55 COMIX 62 CODEC 295 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 13167/16 AGRILEG 146 DENLEG 76 VETER 96 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 11. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D045714/03
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.2.2016 COM(2016) 44 final 2016/0029 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS muiden kuin kahdenvälisten sopimusten, pöytäkirjojen tai muiden järjestelyjen taikka
LIITE. Oheisasiakirja. asiakirjaan. ehdotus neuvoston asetukseksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.1.2015 COM(2015) 22 final ANNEX 1 LIITE Oheisasiakirja asiakirjaan ehdotus neuvoston asetukseksi Euroopan yhteisön ja Bosnia ja Hertsegovinan välisellä kauppaa ja kaupan liitännäistoimenpiteitä
A8-0361/ EU:n ja Kosovon välinen vakautus- ja assosiaatiosopimus: soveltamismenettelyt
13.1.2017 A8-0361/ 001-003 TARKISTUKSET 001-003 esittäjä(t): Kansainvälisen kaupan valiokunta Mietintö Adam Szejnfeld A8-0361/2016 EU:n ja Kosovon välinen vakautus- ja assosiaatiosopimus: soveltamismenettelyt
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2018 C(2018) 8876 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 18.12.2018, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/2031 42 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.7.2017 COM(2017) 396 final 2017/0172 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS CARIFORUM-valtioiden sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden talouskumppanuussopimuksen CARIFORUM
LIITE EASAn LAUSUNTOON 06/2012. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../..
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, XXX [...](2012) XXX luonnos LIITE EASAn LAUSUNTOON 06/2012 KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../.. annettu XXX Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 216/2008 mukaisesti
N:o 12 167 TAVARATODISTUS
N:o 12 167 TAVARATODISTUS 1. Viejä (nimi, täydellinen osoite, maa) EUR.1 N:o A 000.000 Lukekaa kääntöpuolella olevat huomautukset ennen lomakkeen täyttämistä 2. Todistus, jota käytetään etuuskohteluun
(6) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat Euroopan meri- ja kalatalousrahaston komitean lausunnon mukaiset,
9.5.2017 L 119/7 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/788, annettu 8 päivänä toukokuuta 2017, meri- ja kalatalousrahastosta annetun asetuksen (EU) N:o 508/2014 nojalla annettavista säännöistä, jotka
(3) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat asetuksen (EU, Euratom) N:o 1141/ artiklalla perustetun komitean lausunnon mukaiset,
L 318/28 4.12.2015 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2015/2246, annettu 3 päivänä joulukuuta 2015, Euroopan tason poliittisten puolueiden ja säätiöiden rekisteriin sovellettavaa rekisteröintinumerojärjestelmää
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.7.2018 C(2018) 4838 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 30.7.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen
Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 29.1.2014 A7-0467/2013/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi neuvoston asetuksen (EY) N:o 2368/2002 muuttamisesta
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.4.2019 C(2019) 2859 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 17.4.2019, katsastettavien kohteiden katsastamiseksi tarvittavista teknisistä tiedoista, suositeltavien
EUROOPAN KOMISSIO ILMASTOTOIMIEN PÄÄOSASTO TIEDONANTO
EUROOPAN KOMISSIO ILMASTOTOIMIEN PÄÄOSASTO Bryssel 19. joulukuuta 2018 Rev1 TIEDONANTO YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN ERO EUROOPAN UNIONISTA JA FLUORATTUJA KASVIHUONEKAASUJA KOSKEVAT EU:N SÄÄNNÖT Yhdistynyt
LIITE. ETA:n SEKAKOMITEAN PÄÄTÖS N:o /2015, annettu..., ETA-sopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamisesta. asiakirjaan
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.12.2015 COM(2015) 661 final ANNEX 1 LIITE ETA:n SEKAKOMITEAN PÄÄTÖS N:o /2015, annettu..., ETA-sopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamisesta asiakirjaan Ehdotus neuvoston
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. huhtikuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0092 (NLE) 7616/16 ADD 3 WTO 80 SERVICES 5 COLAC 19 EHDOTUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin
(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET
L 146/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/879, annettu 2 päivänä kesäkuuta 2016, yksityiskohtaisten järjestelyjen vahvistamisesta
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. elokuuta 2017 (OR. en) 11711/17 AGRI 434 AGRIORG 82 DELACT 143 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 21. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 C(2017) 8871 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 20.12.2017, kolmansista maista peräisin olevia perinteisiä elintarvikkeita koskevista hallinnollisista
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.10.2017 COM(2017) 574 final 2017/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Georgian välisellä assosiaatiosopimuksella
LIITE. Asiakirja. liitettäväksi. ehdotukseen neuvoston päätökseksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.5.2016 COM(2016) 262 final ANNEX 1 LIITE Asiakirja liitettäväksi ehdotukseen neuvoston päätökseksi EU-Keski-Amerikka-assosiaationeuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä
SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan välisen vapaakauppasopimuksen tekemisestä
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. elokuuta 200 (OR. en) 8505/0 Toimielinten välinen asia: 200/0075 (NLE) WTO 09 SERVICES 7 COMER 58 COASI 64 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. elokuuta 2019 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. elokuuta 2019 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2019/0162(CNS) 11597/19 ADD 1 ACP 97 PTOM 20 RELEX 762 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 5. elokuuta 2019 Vastaanottaja:
LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.3.2017 COM(2017) 111 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen
EUROOPAN PARLAMENTTI Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Istuntoasiakirja 22.4.2015 A8-0047/2015/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi tietyistä menettelyistä Euroopan yhteisöjen ja
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.6.2019 C(2019) 4500 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 24.6.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 täydentämisestä siltä osin kuin on
Ehdotus asetukseksi (COM(2018)0206 C8-0158/ /0101(COD))
10.1.2019 A8-0330/ 001-039 TARKISTUKSET 001-039 esittäjä(t): Kansainvälisen kaupan valiokunta Mietintö Christofer Fjellner A8-0330/2018 Tiettyihin EU:n ja kolmansien maiden välisiin sopimuksiin sisältyvien
LIITE. Oheisasiakirja. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.1.2015 COM(2015) 24 final ANNEX 1 LIITE Oheisasiakirja asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimuksen soveltamisalaan kuuluvien
(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET
25.6.2018 L 160/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/895, annettu 22 päivänä kesäkuuta 2018, Euroopan kemikaalivirastolle
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta
10.4.2019 A8-0464/62 62 Johdanto-osan 14 kappale (14) Tämä asetus olisi pantava täytäntöön työohjelmilla. Koska työohjelmien tavoitteet ovat keskipitkän tai pitkän aikavälin tavoitteita ja koska niissä
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.7.2014 C(2014) 5308 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 30.7.2014, yleisölle suunnattavista tiedotus- ja julkistamistoimenpiteistä sekä tuensaajille suunnattavista
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 26. lokakuuta 2017 (OR. en) 2017/0190 (COD) PE-CONS 48/17 PECHE 340 CODEC 1416 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON
Muita menetelmiä kuin unionin tullikoodeksissa säädettyjä sähköisiä tietojenkäsittelymenetelmiä koskevan siirtymäkauden pidentäminen
7.3.2019 A8-0342/ 001-006 TARKISTUKSET 001-006 esittäjä(t): Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta Mietintö Jasenko Selimovic Muita menetelmiä kuin unionin tullikoodeksissa säädettyjä sähköisiä tietojenkäsittelymenetelmiä
(4) Oikeusvarmuuden vuoksi tätä asetusta olisi sovellettava samasta päivästä kuin asetusta (EU) 2016/2031.
L 331/44 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/2313, annettu 13 päivänä joulukuuta 2017, unionin alueella tapahtuvia siirtoja varten käytettävän kasvipassin sekä suoja-alueelle tuontia ja suoja-alueella
LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.6.2018 COM(2018) 461 final ANNEXES 1 to 4 LIITTEET asiakirjaan Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI merentakaisten maiden ja alueiden assosiaatiosta Euroopan unioniin, mukaan lukien
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2012 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.8.2016 COM(2016) 523 final 2016/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Islannin välisen maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen
LIITTEET. asiakirjaan. komission delegoitu asetus
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.4.2016 C(2016) 2002 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan komission delegoitu asetus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 952/2013 täydentämisestä unionin tullikoodeksin
LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2014 COM(2014) 268 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan talousyhteisön ja Sveitsin valaliiton välillä 22 päivänä heinäkuuta 1972 tehdyllä
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2012 COM(2012) 449 final 2012/0217 (COD)C7-0215/12 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS puun vientiin Venäjän federaatiosta Euroopan unioniin sovellettavien tariffikiintiöiden
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.5.2016 COM(2016) 261 final 2016/0135 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU Keski-Amerikka-assosiaationeuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Euroopan unionin
KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2016 COM(2016) 215 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE tiettyjen vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta sähkö- ja elektroniikkalaitteissa
HYVÄKSYTYT TEKSTIT. Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta ***I
Euroopan parlamentti 2014-2019 HYVÄKSYTYT TEKSTIT P8_TA(2016)0056 Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta ***I Euroopan parlamentin tarkistukset 25. helmikuuta 2016
A8-0260/1. Tarkistus 1 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta
25..207 A8-0260/ Tarkistus Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta Mietintö A8-0260/206 Mariya Gabriel Kolmannet maat, joiden kansalaisilla on oltava viisumi
A7-0054/43 EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
8.6.2012 A7-0054/43 Tarkistus 43 Christofer Fjellner kansainvälisen kaupan valiokunnan puolesta Mietintö Christofer Fjellner Yleinen tullietuusjärjestelmä COM(2011)0241 C7-0116/2011 2011/0117(COD) A7-0054/2012
Luettelo mennessä julkaistuista luonnonmukaista tuotantoa ja luomutuotteita koskevista EU:n neuvoston ja komission asetuksista
MMM /RO/ETU Luettelo 20.9.2018 mennessä julkaistuista luonnonmukaista tuotantoa ja luomutuotteita koskevista EU:n neuvoston ja komission asetuksista Asetukset muodostavat kolme kokonaisuutta: 1) perusasetus:
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0156 (NLE) 11206/15 WTO 157 SERVICES 25 COMER 104 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja:
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
L 22/16 FI Euroopan unionin virallinen lehti 26.1.2018 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/128, annettu 25 päivänä tammikuuta 2018, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 167/2013 täytäntöön
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU)
26.4.2017 Euroopan unionin virallinen lehti L 109/9 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/717, annettu 10 päivänä huhtikuuta 2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1012 soveltamissäännöistä
12398/17 HG/isk DGD 1. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 24. lokakuuta 2017 (OR. en) 12398/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0173 (NLE)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. lokakuuta 2017 (OR. en) 12398/17 Toimielinten välinen asia: 2017/0173 (NLE) VISA 363 COAFR 254 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Euroopan unionin ja Seychellien tasavallan
A8-0013/ Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta
18.2.2016 A8-0013/ 001-004 TARKISTUKSET 001-004 esittäjä(t): Kansainvälisen kaupan valiokunta Mietintö Marielle de Sarnez Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 12. kesäkuuta 2013 (OR. en) 2013/0104 (COD) LEX 1356 PE-CONS 23/1/13 REV 1 UD 94 ENFOCUSTOM 77 MI 334 COMER 102 TRANS 185 CODEC 923 EUROOPAN PARLAMENTIN
Yrityksen nimi Y-tunnus EORI-numero. Luvan myöntänyt Tullin toimipiste Lupanumero Myöntämispäivämäärä
1 (8) uusi hakemus muutoshakemus* Ks. hakemuksen täyttöohje YRITYKSEN TIEDOT Yrityksen nimi Y-tunnus EORI-numero Yrityksen postiosoite Postinumero ja -toimipaikka Yrityksen käyntiosoite Yrityksen kotipaikka
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.4.2012 COM(2012) 172 final 2012/0085 (COD) C7-00102/12 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Bangladeshista peräisin olevan riisin tuonnista FI FI PERUSTELUT 1.
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.6.2014 COM(2014) 386 final 2014/0197 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS poikkeuksellisten kaupan toimenpiteiden käyttöönotosta Euroopan unionin vakautus-
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 21. marraskuuta 2017 (OR. en) 2017/0060 (COD) PE-CONS 52/17 TRANS 415 DELACT 189 CODEC 1608 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.1.2017 COM(2017) 2 final 2017/0006 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Ranskalle tehdä Sveitsin kanssa sopimus, joka sisältää direktiivin 2006/112/EY
***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 23.5.2013 EP-PE_TC1-COD(2013)0104 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 23. toukokuuta 2013 Euroopan parlamentin
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11316/17 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 14. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: ACP 82 WTO 167 UD 184 DELACT 131 Euroopan
SN 1316/14 vpy/sl/mh 1 DG D 2A LIMITE FI
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. tammikuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0268 (COD) SN 1316/14 LIMITE ILMOITUS Asia: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o.../20.., annettu...,
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2014 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2014 (OR. en) 16253/14 AVIATION 224 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 28. marraskuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D035899/03 Asia:
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.10.2015 C(2015) 6823 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 12.10.2015, kaksikäyttötuotteiden vientiä, siirtoa, välitystä ja kauttakulkua koskevan yhteisön valvontajärjestelmän
EUROOPAN UNIONI. Bryssel, 14. syyskuuta 2012 (OR. en) 2011/0117 (COD) PE-CONS 26/12 SPG 19 WTO 208 CODEC 1486 OC 266
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOTO Bryssel, 14. syyskuuta 2012 (OR. en) 2011/0117 (COD) PE-CON 26/12 PG 19 WTO 208 CODEC 1486 OC 266 ÄÄDÖKET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOTON
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.5.2018 C(2018) 3120 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 28.5.2018, elintarviketietojen antamisesta kuluttajille annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen